[Y] Whatever it takes

Tammikuu

Bex ei ollut koskaan uskonut sanovansa sitä, mutta oli omituista palata Greenridgeen viikonlopuksi. Hän oli ollut Riverview Acresin mailla joulukuun alusta asti, kieltäytynyt tulemasta kotiin edes jouluksi, ja keskittynyt sen sijaan töihinsä Lewisten kilpatallilla. Nyt hänellä oli vapaa viikonloppu, ja Gina oli tarjoutunut pudottamaan hänet Greenridgeen matkallaan Rosings Parkiin, joten tässä hän seisoi. Keskellä tallipihaa, tuijottamassa parhaat päivänsä nähnyttä, kodikasta ratsastuskoulua kuin ei olisi koskaan ollutkaan täällä.
Hiljaisuus ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä heti kun ensimmäinen ratsastuskoululainen tunnisti hänet, nuoret saapuivat tallipihalle loputtomana aaltona innokkaita, hymyileviä kasvoja ja iloisesti huikattuja tervehdyksiä. Bex hymyili leveästi, tervehti jokaista vuorollaan ja antoi nuorten johdattaa hänet tallikäytävälle, jota hän oli kutsunut kodikseen vuosikaudet.

Ennen kuin hän oli edes huomannut mitä oli tapahtumassa, hänet oli narutettu auttamaan heinäpaalien kantamisessa. Nähtävästi uusin heinäkuorma oli tuotu hieman ennen hänen saapumistaan, ja nyt ratsastuskoululaiset kantoivat paaleja yläkertaan. No, ainakin se tarjosi hänelle tekemistä, eikä Bex arkaillut liittyä linjaan, jonka nuoret olivat muodostaneet. Paalit siirtyivät sujuvasti kädestä käteen, kunnes linjan viimeinen saattoi asettaa paalin paikoilleen heinävintille. Työn lomassa oli helppo vaihtaa kuulumisia nuorten hevostyttöjen ja -poikien kanssa, jotka kertoivat hänelle niin Greenridgen viimeisimmistä tapahtumista kuin koulupäivistään, joululomastaan ja kilpailuista, joihin tahtoisivat osallistua tänä vuonna. Kuulemma Ava oli luvannut järjestää ratsastuskoululaisille enemmän kilpailuja kuin vain kauden päätöksenä vuosittain pidetyt pikkukisat, ja se jos mikä oli saanut nuoret säpisemään innosta. Bex ei voinut kuin imeä itseensä hyväntuulisuutta, jonka ympäröimäksi oli tullut.
Tällaisina hetkinä oli helppo uskotella itselleen, että hän voisi olla onnellinen, jos vain palaisi takaisin Greenridgeen. Hän oli ollut onnellinen täällä ennenkin, joten hän voisi olla uudestaankin. Kun hän katsoi innosta loistavista kasvoista toisiin, oli helppo kuvitella, että hänkin voisi näyttää tuolta, kun seuraava heinäkuorma saapuisi tai edessä olisi retki maastoesteille. Hän voisi olla onnellinen, kun vain saisi mahdollisuuden. Antaisi itselleen luvan nauttia siitä, mitä ratsastuskoululla oli tarjota.

Mutta se kuvajainen särkyi sillä sekunnilla, kun nuoret hajaantuivat omaa ratsastustuntiaan varten ja hän suunnisti vanhempiensa omakotitalolle. Hän ei voinut kuvitellakaan, että osaisi luopua kilpailuista, eikä täällä asuminen, eläminen, antaisi siihen mahdollisuutta. Tuli paloi hänen suonissaan, sielussaan, käski työntämään itseä pidemmälle, enemmän, nopeammin. Hän tahtoi saavuttaa kaiken sen, mikä oli ollut sormien ulottuvilla vielä muutamaa kuukautta aiemmin.
Gina tarjosi mahdollisuutta, johon hänen olisi tartuttava, jos hän koskaan mielisi palata kilpailemaan tosissaan. Hän oli oppinut niin paljon joulukuun ja tammikuun aikana, niin itsestään kuin hevosista, ja vaikka nyt edessä olikin vaikein hetki - kertoa vanhemmille, että lyhyeksi pätkäksi tarkoitettu työ jatkuisikin pysyvänä -, hän ei tahtonut perääntyä. Hän oli saanut uuden mahdollisuuden, eikä aikonut antaa tällä kertaa sen livetä sormiensa lomasta. Hän pitäisi siitä kynsin ja hampain kiinni, vakuuttaisi Ginan uudestaan ja uudestaan siitä, että hän pystyisi ratsastamaan hevosia, joita nainen hänelle antaisi. Hän vakuuttaisi koko maailman.

Bex nielaisi, kun katse osui seinällä olevaan, kehystettyyn artikkeliin hevoslehdestä. Hän oli unohtanut, että äiti oli kehystänyt sen. Valokuva hänestä ja Dianasta lentämässä Burghleyn kuuluisimman maastoesteen yli oli valittu kuvittamaan tekstiä, joka kertoi heidän uskomattomasta suorituksestaan. Nainen käänsi katseensa nopeasti pois, kun tunsi silmiensä kostuvan. Mitä Dianalle kuului nykyään? Kuka ratsasti tammaa nyt, kuka saisi tänä vuonna mahdollisuuden lentää maastoesteillä tamman kanssa? Pianhan se selviäisi, kun ensimmäiset kilpailut koittaisivat. Hän oli koettanut vannottaa itseään, ettei alkaisi katkeraksi exäksi, joka kyttäsi entisensä sosiaalista mediaa eron jälkeen. Jos niin nyt saattoi edes hevosten kohdalla tehdä. Vannomisesta huolimatta nainen ei ollut kyennyt poistamaan linkkejä hevosten FEI-tietokantaan tai British Eventing-sivuston tietokantaan kirjanmerkeistään. Jos hän vain… kerran kurkistaisi kisakauden alettua, kuka hevosia ratsasti ja miten niillä meni. Ihan vain rakkaudesta Selkietä, Javaa, Duffyä ja Dianaa kohtaan. Ei hän jäisi seuraamaan kisatuloksia koko kaudeksi. Eihän?

Hän pakotti kääntämään ajatuksensa muualle. Gary Lewis oli tiivistänyt asian hyvin: jos hän tahtoi ratsastaa, hänen täytyisi katsoa siihen suuntaan, minne oli menossa. Jos hän tahtoi märehtiä menneitä, hän voisi muuttaa skottitilan vieressä olevalle maatilalle, jonka pihalla laidunsi ylämaanlehmiä.
Eikä hän tahtonut olla ylämaanlehmä, niin hurmaavia kuin pitkäkarvaiset sarvipäät olivatkin.

Keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Bex oli ratsastanut hevoset huolella aamupäivästä, mutta nyt, kun kello kääntyi iltapäivään, nainen oli matkalla Hexhamiin Laurenin kyydillä. Laurenista tuntui tulleen hänen vakituinen kuskinsa viime viikkoina, mutta väliäkö sillä - hän tarjosi naiselle palkkioksi lämmintä pizzaa ja kylmää olutta, joten Lauren ei koskaan valittanut paljoa. Tällä kertaa nainen oli tosin matkalla Newcastleen kaupoille, joten Bex ei ollut edes joutunut lahjomaan Laurenia kuljettajakseen.
”Olen edelleen sitä mieltä, että sateenkaarenkirjava irokeesi olisi paras ratkaisusi”, Lauren totesi pysäyttäessään auton pienen kampaamon eteen. Bex virnisti vinosti.
”Ehkä suunnittelin kaljua ja tatuoin päänahkani täyteen tribaalikuvioita”, nainen vastasi hypätessään auton kyydistä. Lauren nauroi edelleen, kun hän sulki oven ja suunnisti sisään kampaamoon. Tämä ei varsinaisesti ollut sitä, mitä äiti olisi neuvonut tekemään ensimmäisellä palkalla, mutta hän kaipasi paitsi punaista hiusväriä, myös uutta leikkausta hiuksille, jotka olivat reilussa neljässä kuukaudessa kasvaneet aivan hävyttömästi ulos aiemmasta polkkatukan mallistaan.

”Joten, mitä näille tehdään?” Kampaaja kysyi, kun Bex oli istunut alas tuolille riisuttuaan takkinsa naulaan. Kuten aina ennenkin, hän oli saapunut aivan viime minuuteilla, kun kampaaja oli jo valmis häntä varten.
”En tiedä”, Bex naurahti. ”Haluan niille uuden mallin ja punaisen värin. Siinä se. Saat vapaat kädet.” Jotakuta toista olisi kenties pelottanut moisen vapauden antaminen kampaajalle, jonka penkissä Bex ei ollut ikinä aiemmin istunut, mutta häntä ei. Hiukset kasvoivat aina takaisin, eikä kampaaja niitä voisi niin pahasti tuhota. Mikään ei näyttäisi pahemmalta kuin ylipitkäksi venähtänyt polkkatukka. Kampaaja mittaili hetken hiuksia katseellaan, nosteli niitä puolelta toiselle ja siirteli jakausta tutkiessaan, miten toffeenruskeat hiukset asettuivat.
”Selvä”, vaaleahiuksinen, pinkit latvat itselleen värjäyttänyt nainen lopulta totesi. ”Miltä kuulostaisi-”
”Älä kerro minulle, tee vain. Luotan ammattitaitoosi”, Bex keskeytti virnistäen vinosti peilin kautta naiselle, joka naurahti. Selvä. Tällainen tapaus sitten.

Paria tuntia myöhemmin Bex tuijotti hiuksiaan suuresta, kirkkaasti valaistusta peilistä pohtiva ilme kasvoillaan. Kampaaja odotti taaempana tuomiota. Bex kallisti päätään puolelta toiselle, käänsi vuoroin poskea peilille ja vilkuili, miltä hiukset näyttivät takaakin käsipeilin avulla. Kampaaja oli leikannut molemmilta puolilta päätä hiuksia lyhyemmäksi korvan yltä, sillä aiemmin ajeltu sivusiili ei ollut vielä kasvanut samaan mittaan muiden hiusten kanssa. Nyt hiukset olivat yhtä pitkät molemmilta sivuilta, kun pituutta ei ollut kuin viitisen senttiä, ja päälaelle jätetyt pidemmät hiukset oli kammattu tyylikkäästi taakse. Kampaaja oli värjännyt juuren tummemmalla punaisella kuin latvat, mikä oli omiaan tuomaan hiuksiin eloa ja näyttävyyttä. Bexin kasvoille levisi valovoimainen hymy.
”Täydellinen suoritus”, nainen vakuutti kampaajalle, joka vastasi hymyyn onnellisena siitä, että asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen. Bex maksoi huoletta käteisellä kampaajalle, juoksutti sormiaan päältä pidemmiksi jätetyissä hiuksissa pyyhkäisten hiuksensa taakse. Tämä oli täydellinen kampaus, vaikka hän itse sanoikin. Helppo tallielämään, mutta tyylikäs siitä huolimatta. Kyllä nyt kelpaisi lähteä Yhdysvaltoihin Javan kanssa.

Lauantai 16. kesäkuuta 2018 - Luhmühlen, Saksa, CCI4

Heidän koulusuorituksensa oli ollut parempi, kuin mitä hän oli Javalta odottanut. Hyvä on, se toimi ehdottomasti heidän edukseen, että ruuna sai ylimääräisen päivän kisapaikalla, jonka aikana totutella kilpailujen ilmapiiriin, mutta silti. Se, että he olivat perjantain päätteeksi ensimmäisellä sijalla yötä vasten oli kerrassaan uskomatonta. Hän ei enää valittaisi aivan niin paljoa, kun Gina laittaisi hänet työskentelemään siirtymisten parissa, jos ne johtivat tällaiseen lopputulokseen. Java oli tuntunut upealta kouluradan läpi, ollut herkästi kuulolla ja erittäin halukas ja rento siitä huolimatta, miten sähköinen ilmapiiri suurella areenalla oli vallinnut.
Mutta nyt heillä oli aivan toinen koitos edessään. Päivän vaihduttua myös suoritus oli vaihtunut. Siinä missä edellisenä päivänä heiltä oli vaadittu herkkyyttä, rentoutta, pehmeyttä ja harmoniaa, tänään heiltä vaadittaisiin rohkeutta, kestävyyttä ja luottoa toisiinsa, kun he nelistäisivät vihreällä nurmella valtavalta esteeltä toiselle.

Java oli tuntunut lämmittelyssä omalta itseltään, eikä ollut kerännyt liikaa kierroksia niillä muutamalla hypyllä, joilla hän hevosta lämmitteli. Ruuna kiersi valkoisten aitojen rajaamaa lähtöboksia jännittynein, lyhyin käyntiaskelin, mutta kuunteli häntä eikä koettanut rikkoa raville tai painaa vasten pohjetta sivuaskelin. Kun viimeiset sekunnit ennen lähtöä kuluivat, nainen ratsasti ruunan sisälle lähtöboksiin, kosketti rannekelloaan saadakseen sen käyntiin ja lähetti hevosen laukassa radalle, joka oli koetellut ratsastajia koko aamupäivän. Java löysi nopeasti oman rytminsä ja ylitti puisen, varsin kutsuvan pöydän ensiteokseen siivolla hypyllä.
”Hieno poika”, Bex kehui taputtaessaan ruunikon kaulaa ja antoi täysiverisen venyä neliin, kun he suunnistivat toiselle esteelle. Javan hengitys kulki tasaisesti, kun ruuna lähestyi punaiseksi maalattua taloestettä ja hevonen antoi siivosti kiinni, kun hän tasapainotti nelistävää ratsua lähestymisessä. Ruuna ei edes hiponut estettä, kun he jättivät sen jälkeensä. Bex kokosi hevosta hieman kahden esteen välissä, jotta Java sai parhaan mahdollisen lähestymisen puunväriselle pöydälle, jota vihreät lehdet koristivat. Hevonen tuntui kerrassaan loistavalta, kun kiihdytti jälleen hypyn jälkeen matkaavoittavaan neliin.

Java ylitti neljäntenä vastassa olevan trakehnerin vain hieman epäröiden, mutta Bex oli osannut varautua moiseen. Java ei koskaan pitänyt haudoista, ei vaikka niiden ylle olisi nostettu millainen tukki tahansa. Este kuitenkin jäi aavistuksen epäsulavasta hypystä huolimatta taakse, eikä asia jäänyt painamaan kummankaan mieltä, kun Java venyi neliin puiden lomassa kiemurtelevalla reitillä. Bex varmisti, että toi hevosen siivosti massiiviselle pöydälle, ja Java saikin hyvän hypyn esteen yli.
”Whoah, rauha poika, asetutaas sitten”, nainen jutteli matalalla äänellä hevoselle, kun he kaarsivat pöydän jälkeen kohti kolmen tarkkuusesteen yhdistelmää. Java antoi nopeasti kiinni, kun hän sitä hevoselta pyysi, ja nainen oli positiivisen yllättynyt siitä, miten hienosti hevonen keräsi painoa takaosalleen. Tasapainoinen lähestyminen teki sarjasta ehdottomasti helpomman, kuin mitä hän oli rataa kävellessä ajatellut, mutta tämä ei ollutkaan Badminton tai Burghley, vaikka tällekin radalle mahtui useampi ongelmakohta. Nyt kuitenkin ensimmäinen niistä oli ohitettu tyylipuhtaasti.

Java sai palkkioksi nelistää hetken vapaammin, mutta sen jälkeen ruunan oli jälleen hidastettava seuraavaa yhdistelmää varten. Bex kehui hevosta ääneen ja taputuksin, kun se jäi taakse, ja kelloaan vilkaisten kannusti hevosta jälleen eteen. He olivat hieman jäljessä ajastaan, mikä ei ollut todellakaan tyypillistä Javalle. Ruuna oli yleensä erittäin nopea tämän tyylisillä radoilla, missä oli tilaa nelistää esteiden välissä eikä valtavia mäkiä sotkemassa rytmiä. He eivät onnistuneet ottamaan aikaeroa kiinni, vaan sen sijaan jäivät jatkuvasti hieman enemmän jälkeen, mikä sai Bexin todella ratsastamaan ruunaa eteen aina, kun esteiden välissä vain oli tilaa. Java teki parhaansa, sen nainen saattoi vannoa käsi sydämellä, mutta jokaisen hypyn jälkeen hevonen kiihdytti entistä hitaammin ja useammallakin esteellä antoi etujalkojensa roikkua sen verran alempana, että kolautti oikein kunnolla kiinteitä esteitä.

Trakehnerin kokemuksesta valpastuneena Bex ratsasti hevosta entistä voimakkaammin, kun he lähestyivät hautaa, jonka takana oli valtava risuaita. Hän piti tarkasti huolta, että sai askeleen sopimaan lähestymiseen, ja Java ponnistikin täydelliseltä kohdalta esteen yli, mutta kompuroi laskeutuessaan. Hevonen sai kuitenkin vaivatta jalat oikeinpäin alleen ja jatkoi matkaa nelin rytmiä rikkomatta.
”Hienosti, hyvä poika, olet aivan mahtava”, nainen kertoi hevoselle tasapainotellessaan jalustimilla tottuneesti. Hän taputti hevosen kevyesti hionnutta kaulaa ja kuunteli Javan hengitystä, kun seuraava minuuttimerkki lähestyi. Vilkaisu kelloon paljasti, että he olivat jo puoli minuuttia jäljessä aikaansa. Se oli valtavasti tässä kohtaa rataa, kun he olivat ratsastaneet pelkkiä lyhyitä teitä. Hän tunnusteli jälleen Javan neliä, kun ruuna taittoi matkaa kohti kahden tukin yhdistelmää. Hevonen tuntui väsyneeltä, mutta eihän se voinut pitää paikkaansa vasta neljännellätoista esteellä. Rataa oli vielä yli puolet jäljellä!

Hän päätyi sammuttamaan sekuntikellonsa seuraavan esteen jälkeen ja keskittyvän ratsastamaan Javaa sillä tuntumalla, minkä hän satulaan sai. Oli selvää, etteivät he ottaisi enää aikaansa kiinni, joten väliäkö sillä. Tärkeämpää oli saada Java maaliin ehjänä ja tyytyväisenä.
”Kohta ollaan puolessa välissä poika, sitten lähdetään kotia kohden”, hän supatti hevoselle esteiden välissä ja kurotti hieromaan ruunan niskaa ennen kuin joutui suoristautumaan, pidättämään hevosta ja kokoamaan huolella avonaista puunrungoista kasattua estettä varten. Java kolautti takajaloillaan puomia perässään, mutta terästäytyi nähdessään seuraavan yhdistelmän. Hyppy tukilta veteen sujui moitteetta, kuten hevosen kanssa aina, eikä kapea tarkkuuseste vedessäkään tuottanut hankaluuksia. Porras ylös ja suoraan samasta askeleesta kapea okseri, ennen kuin he saattoivat kiihdyttää jälleen neliin.

Siinä missä Java yleensä kiihdytti räjähtävällä voimalla ja oli muutamalla askeleella saavuttanut jo pyörivän, matkaavoittavan nelin, nyt ruuna venyi paljon hitaammin ja tuntui työskentelevän jokaisella askeleella entistä raskaammin. Hän joutui kannattelemaan hevosen päätä nelipätkillä, kun Java haki tukea kuolaimesta säilyttääkseen työskentelymuotonsa, mikä ei ollut lainkaan ruunan tapaista. Bexin kulmat kurtistuivat entisestään, kun hän pidätti hevosta seuraavaa estettä varten. Kun ruuna ylitti valtavan puupöydän hyvästä ponnistuskohdasta huolimatta hurjalla kolinalla ja kompuroi jälleen koettaessaan kiihdyttää neliin, nainen pidätti hevosta ja kohotti kätensä ilmaan.

Ravattuaan pois lankojen välistä, jotka avustaja hänelle avuliaasti aukaisi, Bex pidätti hevosen käyntiin ja hyppäsi alas selästä. Hän löysäsi satulavyön, aukaisi oman ilmaliivinsä ja aukaisi Javan turparemmin kokonaan, kun ruuna hengitti raskaasti päätään roikottaen.
”Voi rakas, sinä todella olet ihan poikki”, hän huokaisi hevoselle ja kurotti rapsuttamaan ruunan korvantaustaa. ”Mennään talliin. Saat paljon porkkanoita ja rapsutuksia. Zoe pitää sinusta varmasti oikein hyvää huolta.” Pettymys poltteli karvaana suonissa, kun hän talutti hevosen maalialueen läpi tallialueelle. Zoe näytti aavistuksen tavanomaista kalpeammalta saapuessaan heitä vastaan, mutta ei varsin viisaasti sanonut sanaakaan. Bex olisi hyvinkin saattanut kivahtaa kovin ikävästi takaisin, jos hevosenhoitaja olisi alkanut kyseenalaistaa hänen ratkaisuaan tässä ja nyt. Riitti, että hän itse pohti, olisiko hänen pitänyt pysäyttää hevonen jo aiemmin. Kenties heti huomatessaan, ettei Java saanut aikaa kiinni?

Yhdessä työskennellen he jäähdyttelivät väsyneen hevosen ja veivät ruunan talliin lepäämään heinäverkon ja valtavan vesiämpärin kanssa. Bex oli syöttänyt hevosnameja Javalle suoraan kädestä useamman kerran eikä edes Zoe ollut jaksanut puuttua siihen. He taisivat molemmat tuntea olonsa lähinnä tyhjiksi tässä kohtaa. Eläinlääkäri oli tarkistanut Javan ja todennut, ettei ruunassa ollut mitään muuta vikaa kuin selkeä rasitus, joka oli uuvuttanut hevosen. Se oli edes hyvä uutinen. He palasivat yhdessä rekalle, jossa olivat viime päivät asuneet.
”Lähdetään kotiin heti huomenna aamusta”, Zoe päätti vilkaistuaan aikatauluja. Mitäpä he täällä tekisivät siihen asti, että muukin kisa-alue alkaisi tyhjentyä. Java ja Bex olivat jättäneet kilpailut kesken, joten parempi suunnata kotiin.
”Tehdään niin. Tähdätäänkö siihen, että oltaisiin kuudelta liikkeellä?” Bex kysyi rojahtaen istumaan rekan sohvalle. Zoe näytti miettivän hetken.
”Jos olemme kuudelta liikkeellä, ehtisimme kolmeen mennessä Eurotunnelille, voisimme olla neljän jälkeen Englannin puolella ja kotona ennen yhtätoista”, nainen laski. ”Koetetaan olla viimeistään liikkeellä kuudelta.” Suunnitelma oli sillä sovittu, eikä ratsastajalla tai hevosenhoitajalla ollut muuta sanottavaa toisilleen. Bex siirtyi rekan pieneen suihkuun sillä aikaa kun Zoe lähetti itselleen kovin tyypillisen lyhyen mutta informatiivisen viestin Charlesille Javan kisoista, kunnosta ja muuttuneista suunnitelmista kotiinpaluun suhteen.

Bex koetti pestä pettymyksen iholtaan siinä missä hien, tomun ja mudan, mutta pettymys ei irronnut tällä saippuapalalla. Huonoa saippuaa selvästi. Hän olisi mielellään jäänyt suihkuun pitkäksi ajaksi, unohtunut sinne ajattelemaan tai vain olemaan, mutta rekka ei varsinaisesti tarjoillut moista luksusta rajallisen vesitankkinsa kanssa. Bex kuivasi itsensä pyyhkeeseen, puki päälleen yöpuvun ja kaatui suoraan sänkyyn välittämättä siitä, miten kello ei ollut vielä edes kolmea. Hän ei voinut ajatellakaan, että poistuisi rekasta ja törmäisi muihin kilpailijoihin nyt. Pettymys saisi vielä sanomaan asioita, joita hän katuisi myöhemmin, eikä hän tarvinnut sitä elämäänsä tässä kohtaa. Parempi vain kaivautua peittojen alle ja toivoa, että huominen kotimatka sujuisi ilman tappelua hevosenhoitajan kanssa.