Nervous Energy

[Kaikille avoin peli, tulkaa ihmessä seuraksi.]


Flaithrí tuijotti häntä loukkaantuneena. Sophie taputti sitä kaulalle, puri hampaansa yhteen ja otti ohjat vasempaan käteen, jotta voisi ponnistaa selkään. Flaithrí käänsi päätään tökkäämään hänen varpaitaan turvallaan ja kääntyi sitten taas katsomaan eteenpäin, ravistellen harjaansa. Sophie kiristi satulavyötä selästä käsin samalla, kun yritti painoavuilla pitää hevosen paikoillaan. Se vaihtoi painoaan jalalta toiselle kuin ei olisi ollut varma siitä, mitä jalkaa sen kuului liikuttaa.

Sophie suoristautui ja kannusti hevosen käyntiin. Se otti askeleen ravia, hiljensi käyntiin ja lähti harppomaan maneesin uraa kohti. Sophie pidätti ja nojasi hiukan liikettä vastaan. Flaithrí hidasti, mutta Sophie tunsi sen liikkeet satulan läpi ja tiesi, että hän saisi tehdä kunnolla töitä ennen kuin hevonen oikeasti kuuntelisi häntä. Se oli saanut lepäillä tarhassa viime aikoina turhankin paljon ja energiaa oli kertynyt siihen malliin.

Sophie keskittyi ratsastamaan kulmat kunnolla ja yritti itse rauhoittua. Hevosen energia oli tarttuvaa – eikä hyvällä tavalla. Se sai hänet jännittämään. Hän luotti Flaithríin. Eno ei ikinä olisi ostanut hänelle huonoa hevosta, mutta se ei tarkoittanut, että tämä tulisi olemaan helppoa.

Hän ratsasti käynnissä pari kierrosta ja keskittyi tavallista enemmän puolipidätteisiin. Sitten hän nosti ravin. Hetken ajan Flaithrí olisi käynyt ravurista.

[Klaus saapuu, vaikka ei minun ehkä pitäisi ahnehtia näitä pelejä enää... :D]

Nox niskuroi jo karsinassa, joten Klaus oli päättänyt ottaa suosiolla orin käytävälle. Se tuntui levottomalta ja oli ehkä ärsyyntynyt alkukesän ötököistä, jotka löysivät hevoset kyllä jo heti herättyään. Tarhassa olo oli saanut kimon hevosen aivan herkille, olihan tuo joutunut loimesta huolimatta syödyksi. Tallin käytävä raikui kavion iskuja maahan, kun Nox potki takajaloillaan ärhäkästi sen ympärillä pörrääviä kärpäsiä. Hevosparka. Klaus oli riisunut sen loimen ja nostanut sen karsinan ovella olevaan telineeseen. Hän harjasi pitkin vedoin kärttyistä oria, joka sohi hampaillaan välillä myös hänen suuntaansa. Harjoittelemaan lähteminen alkoi tuntua virhevalinnalta, mutta hänen olisi harjoiteltava pian koittaviin koulukilpailuihin. Hän oli ilmoittautunut mukaan Intermediaire II- ja Grand Prix-luokkiin, joista ei tulisi koskaan selviämään ilman kunnon harjoitusta. Olihan hän kilpaillut jo aiemmin, mutta se oli ihan eri asia. Nyt he olivat sentään menossa ulkomaille isommalla porukalla eikä hän halunnut mustata tallin mainetta ratsastamalla ihan päin seiniä.

Hän varusti Noxin mustin nahkavarustein, kääri tuolle varmuuden vuoksi pintelit, otti pitkän kouluraipan mukaansa ja suuntasi maneesiin. Hän koputteli mennessään huomaamattaan pakkoliikkeenä raipalla saappaitaan keskittyäkseen. Nox pistäisi jarrut pohjaan eikä keskittyisi lainkaan, jos hänkin olisi hermostunut. Mies avasi maneesin oven ja huomasi vasta sitten siellä jo harjoittelevan toisen ratsukon. Hän oli kuvitellut saavansa olla yksin hevosen kanssa, mutta ei hän pistäisi pahakseen seuraakaan. Eivätköhän he mahtuisi.

Mies talutti energiaa ja vauhtihaluja pursuavan orin toistuvia pidätteitä antaen kaartoon. Nox tuntui saaneen uutta puhtia ja voimaa ja yritti kiskoi Klausia mukanaan miten mieli. Se ei kuitenkaan onnistunut noin vain, sillä ratsastaja tunsi hevosen metkut jo ennestään ja osasi varautua niihin. Hän laski jalustimet, kiristi satulavyön ja heilautti itsensä pienen andalusialaisen selkään vaivattomasti. Kevyt painon siirto eteenpäin satulassa, ja Nox kulki jo reipasta käynti uralle. Klaus korjasi jalustimet jalkoihinsa ja nyökkäsi kevyen tervehdyksen neiti Harlandille. Hän ei ollut ehtinyt suuresti tutustua nuoreen naiseen, vaikka tuon olikin useasti nähnyt tallilla hevosensa kanssa. Flurry, niinkö se oli, Klaus kaiveli muistiaan. Ruunikko oli oikein suloinen ollessaan melko pienikokoinen ja kuitenkin urheilullinen. Sen ravi olisi kaivannut hiomista, mutta Klaus uskoi sen pehmenevän ajan kanssa. Todennäköisesti ratsukko oli vasta aloittanut. Hän käveli muutaman metrin uran keskellä, jottei olisi ravaavan ratsukon tiellä. Nox luimi toisen tullessa vähänkään lähemmäs ja yritti karata ratsastajaltaan kilpaillakseen viilettävää tallikaveria vastaan. Lopulta se luopui aikeistaan ja pureskeli kuolainta kiukkuisena. Pahansisuinen ori ei ollut, sen Klauskin tiesi, eikä mies ehkä osannut ottaa vakavasti sen pelleilyä.

[Anteeksi viivästynyt vastaus.]

Sopien sormet puristuivat ohjien ympärille salamannopeasti. Ohuiden ratsastushanskojensa läpi hän tunsi nahkanyppylöiden painautuvan hänen peukaloitaan vasten. Flaithrí reagoi yhtä nopeasti kuin hän, hidastaen vauhtiaan oikeastaan liikaakin joksikin hölkän tapaiseksi – tai ainakin se olisi ollut hölkkää, jos hevoset olisivat osanneet hölkätä.

Sophie tuhahti ja kannusti hevostaan taas eteenpäin. Sen askeleet tömähtelivät maneesin pohjaan ja pienikin satulan narahdus Sophien keventäessä tuntui kaikuvan hänen korviinsa tyhjässä tilassa. Sophie naksautti jäykän niskansa ja korjasi asentoaan. Hän muisteli ratsastuksenopettajiensa jakelemia käskyjä mielessään, kunnes muisti, kuinka hänen enonsa oli neuvonut häntä Primrosen kanssa monta vuotta sitten.

Mary oli saanut sen päivän osalta ratsastuksesta tarpeeksensa, joten ponin liikuttaminen oli jäänyt Sophien pienille harteille. Kimo tamma oli ollut hänelle hyvin rakas, mutta sen menohalut olivat olleet huipussaan, mikä oli pelottanut Sophieta, joka ei ollut vielä tottunut niin kovaan vauhtiin. Kantapäät alas, kuvittele ettei sinulla ole jalustimia ollenkaan, ojenna jalat pitkiksi kuin venyttelisit kunnon yöunien jälkeen, eno oli neuvonut, ja kappas; ponin säntääminen oli muuttunut tahdikkaaksi raviksi.

Kuin venyttelisin, Sophie käski itseään ja yritti rentoutua. Hän hengitti ulos ja tajusi vasta parin askeleen jälkeen, että Flaithrí ravasi nyt huomattavasti paremmin, koskaan ei vieläkään aivan tyylipuhtaasti.

Hänen ratsastushousujensa kokopaikka hankasi satulan ulkokylkeä vasten, kun Sophie ohjasi hevosensa kulmaan. Flaithrí pärskähti ja nosti päätään vilkaistakseen maneesin ovelle päin. Sophie korjasi sen pään asennon ja tajusi, etteivät he enää olleet yksin maneesissa. Heidän seuraansa oli liittynyt Bogaert kimon hevosen kanssa. Upea eläin, kenenköhän se oli? Bogaertin? Ei sentään, vaikka kyllä hän kai olisi voinut pitää hevostaan tallissa töitä vastaan. Todennäköisempää oli, että hevonen oli jonkun asiakkaan.

Sophie ohjasi Flaithrín ympyrälle, kun toinen ratsukko lähti käyntiin uraa kohti. Kimo oli selvästi hyvin treenattu ja sen liikkeet olivat huomattavasti parempia kuin Flaithrín sen hetkinen suoritus, joka tuntui yhtä kohmeiselta kuin hänen omat jäsenensä kartanossa vietettyjen kylmien talviöiden jälkeen.

Jo alkukäynneistä lähtien Klaus teki hevoselle varsin selväksi, ettei sen auttanut temppuilla. Hän piti ohjastuntuman alusta asti, vaan antoi orin kulkea pidemmällä kaulalla. Se oli kuitenkin hyvin avuilla ja mikäli se poikkesi halutulta tieltä, hidasti tai pyrki raviin, Klaus esti sen vakain ja tottunein ottein. Nox taisteli kuolainta vastaan hetken, nostellen päätään ylös ja kolistellen kuolainta suussaan. Se alkoi hitaasti laskea päätään ja taipua ratsastajansa tahtoon. Ori oli selvästi rauhoittunut aiemmasta, sillä maneesissa itikat eivät sitä häirinneet ja hevonen kulki avuilla kuten kuuluikin. Se sai Klausinkin tyytyväiseksi, sillä ärsyyntynyttä ja hermostunutta hevosta olisi mahdoton ratsastaa niin, että molemmat saattaisivat olla tyytyväisiä harjoituksen jälkeen.

Käynti alkoi näyttää jo asialliselta ja muutaman vapaasti kuljetun kierroksen jälkeen Klaus keräsi ohjat kunnolla käsiinsä ja työsti hevosta selvästi kulmissa ja volteilla. Nox alkoi nopeasti ottaa takapäätään enemmän mukaan työskentelyyn ja sen pää asettui luotilinjaa mukaillen halutulle paikalle. Andalusialaisen viehkeät liikkeet olivat matkaavoittavia, hevonen oli kuuliainen ja asettui halutusti kulmissa ja kaarevalla uralla. Se taipui koko rungostaan ja vastasi herkästi sisäpohkeen ja ulko-ohjan apuihin. Noxilta löytyi selvästi menohaluja enemmänkin ja sen käyntiaskel oli näkyvästi malttamaton ja energinen.

”Miltä Flurry tuntuu, neiti Harland?” Klaus kysyi kun toinen ratsukko ohitti heidät tarpeeksi läheltä lyhyelle keskustelulle. Hän taivutteli yhteistyökykyistä oria eri kokoisilla kaarilla, kahdeksikoilla ja volteilla. Nox olisi oikein mielellään jo ravannut, kuten lajitoveri teki.

”Kiireiseltä”, Sophie vastasi ratsastaessaan ohi Bogaertista. Flaithrílta piti saada energiaa pois, jotta se jaksaisi keskittyä paremmin. Kohta pitäisi vaihtaa suuntaa. ”Tämä ei oikein jaksa keskittyä tänään – liikaa energiaa ilmeisesti.”

Hän jätti mainitsematta, että hevosen liika energia johtui vain ja ainoastaan hänestä itsestään. Sophien sanojen vahvistukseksi Flaithrí päätti juuri silloin hyötyä ratsastajansa herpaantuneesta huomiosta ja vetäisi päätään eteen, koventaen tahtiaan ja kadottaen tempon, johon Sophie oli sen hetkellisesti saanut. Sophien huomio napsahti takaisin hevoseen. Hän jarrutteli sen tahtia ja painoi sisäpohkeellaan hevosen kylkeä, jotta se jatkaisi uralla. Flaithrí heitteli mielenosoituksellisesti päätään. Sophien ote ohjista kiristyi automaattisesti, kunnes hän tajusi hellittää otettaan hieman. He olivat päässeet jo toiselle lyhyelle sivulle, kun Flaithrí antoi olla ja jatkoi raviaan kulmaan.

Sophie vilkaisi olkansa yli Bogaertin perään. Tämän ratsastama hevonen liikkui kauniisti – epäreilua, Sophie mutristi huuliaan, miksi pitikin sattua juuri tälle päivälle, että joku osui katsomaan hänen sähläämistään Flaithrín kanssa. Mistä puheen ollen, miksi hänen hevosensa kaartoi keskelle päin? Sophie lakkasi keventämästä, ohjasi hieman nykäisten Flaithría takaisin uralle oikean ohjan avulla ja puristi sisäpohkeensa tiukemmin hevosen kylkeen kiinni. Flaithrí pärskähti ja heilautti päätään. Se nopeutti tahtiaan; ilmeisesti se oli päättänyt ottaa hänen jokaisesta käskystään kaiken irti. Sophie tuhahti, pidätti samalla hetkellä kuin Flaithrí jälleen kerran heitti päänsä alas – ja pysähtyi kuin seinään.

”Flaithrí!” Sophie torui ääneen antaen hevoselleen pohkeita, mutta turhaan. Hevonen seisoi hievahtamatta siistissä tasajalkapysähdyksessä, korvat eteenpäin käännettyinä. Sophie vilkaisi taas ympärilleen ja toivoi sydämestään, ettei Bogaert ollut nähnyt mitään. Tytön poskille oli noussut häivähdys punaa. Typerä hevonen, miksi juuri tänään?
Hän suoristautui, antoi puolipidätteen ja kannusti hevostaan eteenpäin. Se ei reagoinut. Hän yritti uudestaan. Flaithrín korvat käännähtivät taaksepäin ja se nosti kuuliaisesti ravin, suoriutuen kulmasta hienosti. Sophie käänsi sen pois uralta kokorataleikkaa mielessään.

”Kenen hevosta ratsastatte?” hän kysäisi Bogaertilta ratsastaessaan tästä ohi yrittäen parhaansa mukaan näyttää siltä kuin mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei olisi tapahtunut.

Noxin korvat painuivat niskaan, kun ruunikko ravasi siitä ohitse. Se huitaisi hännällään kärttyisästi ja vaati muutaman hyvin ratsastetun ympyrän kerätäkseen itsensä taas kouluhevosen näköiseksi. Rauhatonta käynti oli edelleen, mutta nyt jo paljon parempaa.
”Sittenhän sillä on jotakin yhteistä Noxin kanssa”, Klaus sanoi hyväntuulisena eikä vaikuttanut lainkaan hermostuneen hevoseen. Kimon askel piteni, mutta säilytti turhan energisen tempon. Ehkä he voisivat kokeilla ravipätkää? Niin hän puristi pohkeillaan herkän ratsunsa kylkiä, siirsi painonsa eteenpäin ja horjahti taaksepäin hevosen sännätessä kiitävään raviin. Se ei luonut ajatustakaan muodon säilymiselle ja takapääkin oli unohtunut. Huokaus. Klaus aloitti jälleen alusta hevosen kanssa, tehden erilaisia kaarroksia niin voltein kuin kiemuraurin. Päätyihin hän otti selkeän pysähdyksen ja peruutuksen, kunnes Nox pysähtyi empimättä ja liikkui juuri siihen suuntaan, mihin mies halusi. Hän taputti hevosen kaulaa ja toivoi, että se toimisi hyvin loppuajankin.

Toinen ratsukko ei saanut suuremmin Klausin huomiota, kun hän keskittyi omaan ratsastukseensa niin intensiivisesti. Hänen mielessään pyörivät tulevat koulukilpailut ja Corinnen reaktio siihen, jos he eivät menestyisi. Lie kysymättäkin selvää, että hän ei halunnut tuottaa pettymystä. Flaithrí ja neiti Harland näyttivät esittävän oikein tyylikkään pysähdyksen, joskin pian kävi selväksi, että se oli hevosen oma päähänpisto. Hymy oli herkässä, kun Klaus katseli sivusilmällä itsepäistä ruunikkoa. Joko se oli nähnyt edessään jotakin kammottavaa, jota kannatti jäädä odottamaan, tai sitten vain päättänyt, ettei halunnut työskennellä enempää. Hän melkein toivoi ääneen, että hevonen liikkuisi. Neiti Harland ei vaikuttanut kovin suopealta hevosensa kenkkuiluun.

”Aah”, Klaus hymisi ennen kuin tajusi vastata toisen kysymykseen. Hän oli juuri pysäyttänyt Noxin ja suoritti kerrankin tyylipuhdasta peruutusta ja siirtyi siitä suoraan raviin. Askellaji alkoi löytää toivottua rytmiä.
”Paradox Nox on herra Moralesin”, hän kertoi toivoen, että espanjalainen nimi oli mennyt edes puoliksi oikein. Nox ravasi kuuliaisesti tyylikkään voltin ja jatkoi uraa hallitusti. Klaus soi hymyn neiti Harlandille.
”Hän itse on valitettavasti lääkärin määräämässä ratsastuskiellossa onnettomuuden vuoksi. Nox on täällä valmennuksessa ja olen saanut kunnian valmentaa sitä sekä kilpailla sillä”, hän kertoi ja toivoi samalla, ettei ollut kertonut liian paljon yksityistä tietoa naiselle. Corinne varmasti olisi toivonut häneltä tahdikkaampaa lähestymistapaa herra Moralesin onnettomuuden kertomiseen, mutta hän ei ollut koskaan ollut kovin hyvä kiertelemään asioita. Hän kertoi ne mieluusti, kuten ne olivat.

Klaus otti reilun annoksen puolipidätteitä, ennen kuin oli tyytyväinen hevosen koottuun raviin. Hän antoi sille merkin lisätä, ja hän tunsi liitävänsä hevosen lävistäessä radan lisätyssä ravissa kokorataleikkaalla. Nox kasasi ravinsa huolellisesti ennen kulmaa ja jatkoi kootussa ravissa nyt toiseen suuntaan.
”Osallistumme pian kouluratsastuskilpailuihin Brysselissä”, hän kertoi vaikka ei tiennyt, miten paljon sellainen mahtoi neiti Harlandia kiinnostaa. Häntä jännitti todella paljon ja hän joutui silläkin hetkellä miettimään rentoa asentoa, jotta ei jännittäisi. Nox huomaisi sellaisen heti.

Noinkohan, Sophie ajatteli verratessaan virkeitä hevosia toisiinsa. Ei epäilystäkään, että Nox liikkui kiireisenäkin Flaithría paremmin. Olihan Flurrykin entinen kisahevonen, mutta se ei ollut koskaan kilpaillut kovin vaativissa luokissa, toisin kuin Paradox Nox. Mutta taisi syytä olla ratsastajassakin, Sophie muistutti itseään ja paneutui ratsastukseensa.

Tähän suuntaan Flaithrí ravasi jo paremmin, tai ainakin se kuunteli ratsastajaansa herkemmin. Sophie taivutti sen parille voltille ja ratsasti pitkän uran loivaa kiemuraa. Hevonen tuntui jo pikkuhiljaa paremmalta.


"Voi sentään", hän pahoitteli kuullessaan herra Moralesista. Hänen olisi tehnyt mieli kysyä millaisesta onnettomuudesta oli ollut kyse, mutta ei kehdannut. Hän voisi kysyä enoltaan, aktiiviselta hevosurheilun seuraajalta, jospa tämä tietäisi asiasta enemmän. Sophie itse seurasi kilpailuja hyvin vähän; hän ei ollut koskaan itse pitänyt kilpailemisesta, joten pysyi eri kisoista kärryillä usein vain enonsa avulla.

"Lähteekö tallilta muitakin ratsukkoja?" hän kuitenkin kysyi.

Klausin katse oli yhtälailla pahoitteleva herra Moralesin puolesta. Hän ei ikinä olisi toivonut sellaista kenellekään, vaikka sen vuoksi olikin saanut ratsastettavakseen upean andalusialaisen. Hän jatkoi ravissa ja toivoi, että Nox esittäisi jotakin yhtä lennokkaan upeaa kilpailuissa. Mies nyökkäsi kysymykseen.
”Ellis kilpailee Slippesillä ja Socksilla, neiti Thorpe Ivoryllaan, Digby Papillonilla sekä neiti Williams Pacolla”, Klaus luetteli toivoen, että muisti kaikki. Olisi kai turha mainita enää toistamiseen, että hän osallistuisi ratsastamallaan Noxilla. Mies taivutteli kimoa allaan ja sai sen kantamaan itseään paremmin.
”Oletteko te kilpailleet?”

"Onnea kisoihin sitten, toivottavasti pärjäätte."
"Olette varmasti kilpailleet paljonkin", hän lisäsi. Toteamus sisälsi kysymyksen.


"Vain muutamissa ratsastuskouluni järjestämissä pikkukisoissa." Sophie vastasi ja siirtyi uran sisäpuolelle ottamaan Flaithrín hetkeksi käyntiin, jotta keksisi sille lisää tekemistä.
"En koskaan innostunut kilpailemisesta kunnolla, eikä aikakaan olisi riittänyt; liikaa koulua ja muita aktiviteetteja."

Nyt aikaa kyllä riittäisi, mutta niin hullu hän ei sentään ollut, että palkkaisi jonkun valmentamaan häntä. Kilpailkoon muut, hän voisi hurrata heille katsomosta - tai onnitella seuraavan kerran kuin näkisi.

”Aiemmin kyllä”, Klaus vastasi lyhyen kohteliaasti ja loi katseen käyntiin siirtyneeseen ratsukkoon.
”Olen vasta vähän aikaa sitten palannut kilparadoille. Lainahevosilla tätä nykyä”, hän viittasi allaan kuuliaisesti kulkevaan kimoon ja ratsasti sillä ravissa sulkutaivutuksia lävistäjällä molempiin suuntiin. Hän ei olisi voinut olla tyytyväisempi Noxiin, joka vasta vähän aika sitten oli lietsonut hermostuksissaan suoritusta ihan toiseen suuntaan. Siinä missä askel oli edelleen terävä ja rauhaton, oli hevonen kuitenkin jo paljon parempi.

Sophie ja Flaithrí olisivat sopineet hyvin kilpailuihin, mutta ei Klaus viitsinyt tuputtaa. Sophie varmasti tiesi itse parhaiten, mikäli ratsastus sopi tälle paremmin harrastuksena. Hukkaan heitetty matematiikantutkinto kaiversi mieltä. Se oli toisaalta vain yksi suunnitelma monista, ja olihan Klaus jälleen löytänyt uuden suunnan elämälleen. Hän oli tyytyväinen näin, eikä kaivannut vanhempiensa arvostamaa ammattia tai koulutusta. Hän viettäisi loppuelämänsä hevosten kanssa, jos se hänelle suotaisiin.

”Kuinka kauan Flaithrí on ollut sin.. Teidän?” Klaus uskaltautui kysymään ontuvasti siirtäessään Noxin hallittuun laukkaan. Se tuntui soveliaalta kysymykseltä, sillä kuten puheesta kuului, hän empi edelleen nuoren aatelisen seurassa. Mikä olisi oikea puhuttelu tapa, mikä oikea puheenaihe? Hän ei todellakaan ollut parhaimmillaan sellaisissa tilanteissa.

”Enoni osti Flurryn minulle yllätykseksi, kun muutin takaisin tänne.”
Sophie taputti hevostaan kaulalle tyytyväisenä ja ratsasti sitä eteenpäin, kaartaen keskihalkaisijalle lyhyeltä sivulta.
”Eno halusi antaa minulle syyn jäädä pidemmäksi aikaa. Nyt kun minulla on täällä hevonen, on helpompaa pysyä itse täällä kuin tuoda hevonen mukanani Lontooseen.”

”Täällä on sitä paitsi mukavampi ratsastaa”, hän lisäsi hymyillen ja aloitti pohkeenväistön samaa uraa kohti, jota hän oli äsken ratsastanut. Flaithrí totteli aluksi kauniisti, mutta sen keskittyminen lipsui puolimatkassa uraa kohti. Sophie nykäisi sisäohjallaan sen pään taas suoraksi ja hevonen nakkasi niskojaan, mutta jatkoi kulkuaan oikein.

”Oh”, Klaus sanoi yllättyneenä. Oli hassua, että joku osteli hevosia lahjaksi sisarentyttärelleen, mutta mikä Klaus oli tuomitsemaan. Nox heitti päätään laukassa ja vaati selvästi enemmän huomiota. Klaus käänsi sen ympyrälle ja kokosi hevosta entisestään. Kuuma hevonen taipui hänen allaan toivotusti pienistäkin avuista, kun ratsastaja vain muisti olla tasainen ja herkkä apujensa kanssa. Se oli asia, mikä Noxin kanssa piti muistaa jatkuvasti. Liian kovat avut saivat sen turhautumaan ja osoittamaan mieltään.

”Rosings Park tarjoaa upeat puitteet ratsastukselle”, hän myönsi ja ajatteli ottaa kokorataleikkaan verran lisättyä laukkaa. Maneesin ulkopuolelta kuuluva kolahdus sai kimon säikähtämään ja se syöksähti vauhtiin uskomattomalla malttamattomuudella. Klaus sai tehdä töitä kerätessään laukkaa takaisin muotoon. Hän ehti jo miettiä, että ääni oli ollut Noxille tekosyy lisätä vauhtia. Ratsastajan vaativat avut saivat nyt pidätteitä vastaan taistelevan hevosen heittelemään päätään ja huiskimaan hännällään. Mikä oria vaivasi? Klaus käänsi sen ympyrälle ja ympyrän pienentyessä hevosen oli koottava laukkaansa ja lopulta se alkoi muistuttaa tahditonta pomppimista. Noxin kaula taipui pidätteen voimasta jyrkälle kaarelle, kun se vastusteli ratsastajansa kaikkia apuja. Lopulta se heitteli takapäätään muutaman suurikokoisen potkun verran ennen kuin siirtyi kireään, sivuttaisaskeliseen käyntiin.

”Se siitä hallitusta kouluratsusta”, Klaus kirosi ääneen ja yritti rauhoittaa kimoa. Se tarkkaili pää korkealla ääniä ja etsi ehkä uutta syytä poukkoiluun. Tarhassa seisominen oli tehnyt orista hieman haastavan.

Sophie kuuli kolahduksen, mutta Flaithrí reagoi nopeammin. Ensimmäisenä reagoi kuitenkin Nox, jonka Sophie näki ampaisevan liikkeelle, mikä puolestaan sai jo valmiiksi ylivireän Flaithrín säikähtämään. Flaithrí otti muutaman hätäisen askeleen sivulle ennen kuin päätyi pakenemaan tilannetta maneesin toista päätyä kohti.

Sophien tasapaino heilahti, kun hänen hevosensa steppasi paikoillaan ja sen laukatessa hänellä oli täysi työ saada itsensä pysymään satulassa. Onneksi maneesi oli iso, joten törmäysvaaraa seinään ei ollut, eikä varmasti tarvinnut ihan heti pelätä toista ratsukkoakaan, koska Bogaert selvästi osasi ratsastaa. Toivottavasti tämä oli pysynyt selässä. Mutta Sophie rekisteröi tämän kaiken vasta sen sekunnin aikana, kun istui jälleen pystyssä ja katse eteenpäin. Hän pidätti hevosta automaattisesti nopeasti ja lujalla kädellä. Hän veti kätensä melkein syliin asti, tajusi virheensä ja löysäsi ohjia suorastaan työntämällä kätensä eteen. Mutta Flaithrí oli jälleen kerran häntä edellä. Se heilautti laukatessaan päänsä taakse vastauksena liian kireään ohjasotteeseen ja pysähtyi.

Sophie oli maassa yhdellä tömäyksellä, jota siivitti mumistu älähdys, joka muistutti hänen hevosensa nimeä. Hän haukkoi hetken henkeään, tuijotti naamansa viereen parkeerattuja miltei tasajalkapysähdyksessä olevia etukavioita ja yritti selvittää tapahtunutta itselleen. Nox oli säikähtänyt, Flurry oli säikähtänyt, hän oli sählännyt, Flurry oli pysähtynyt, hän oli tippunut. Hitaasti Sophie nousi seisomaan ja pudisti maneesin hiekkaa pois vaatteistaan. Flurryn ohjat roikkuivat maassa asti, mutta hevonen tapitti paikoillaan. Sillä hetkellä Sophie ei välittänyt, vaikka koko Englanti olisi ollut katsomassa. Hän tuijotti hevostaan, jonka silmissä vielä näkyi kipinä valmiina syttymään, mutta se hiipui kovaa vauhtia. Flaithrí ei ollut vielä kertaakaan pysähtynyt noin, suoraan laukasta. Mitä se pelleili?

Sophie vilkaisi ympärilleen paikantaakseen Bogaertin ja arvioidakseen tilanteen. Irrallaan juokseva andalusialainen ei olisi hyvä juttu. Heilauttaen ohjat takaisin hevosen kaulalle, Sophie hymähti ja ponnisti takaisin satulaan. Flaithrí puuskahti kerran, mutta Sophie ei ollut varma keräsikö se voimia uuteen temppuun vai oliko se päättänyt käyttäytyä. Hänen täytyisi mainita hevosen käytöksestä enolleen. Oliko eno hevosen ostaessaan tiennyt sen tekevän tällaisia temppuja? Sophie epäili tietävänsä vastauksen kysymättäkin.

Nox sai lisäsyytä pelleilyyn, kun toinenkin hevonen säikähti. Se askelsi sivuttain, otti kireitä ja nopeita askelia siirtymättä varsinaisesti raviin tai laukkaan. Klaus istui tiiviisti satulaan ja pyrki rauhoittamaan hevosta istunnalla enemmän kuin ohjaan tukeutuen. Hänen katseensa seurasi Sophien ja Flaithrín menoa. Kunpa ketään ei sattuisi. Nox tanssi hänen allaan sieraimet laajentuneina ja katseli pää epäluonnollisen korkealla, kuinka toinen hevonen pysähtyi kuin seinään. Ratsastaja tömähti maahan, minkä seurauksena Nox hypähti kolme valtavaa laukka-askelta kauemmas ja korskui valmiina pakoon. Se oli kireä kuin viulun kieli eikä antanut Klausille montaa sekuntia aikaa ajatella. Mies pysyi rauhassa vain keskittyessään täysin ja sai hevosen viimein kulkemaan eteenpäin. Kimo heitteli päätään ja katseli epäillen kauempana edessään olevaa kaksikkoa.

”Ettehän loukanneet itseänne?” Klaus kiirehti kysymään huolestunut sävy äänessään ja ratsasti niskojaan nakkelevaa kimoa lähemmäs. Nox puhalsi ilmaa sieraimistaan ja sen silmän valkuaiset välkkyivät. Se ei selvästi nauttinut pudonneen ratsastajan ja vastikään säikkyneen hevosen luo menosta, mutta luotti kai sen verran rauhallisen oloiseen ratsastajaan. Klaus osasi hallita kehonsa hyvin kun niin halusi, ja siitä oli suunnatonta apua ratsastaessa.
”Mikähän hevoset niin säikäytti?” hän mietti ääneen, ja pääsi pohdinnoissaan lähinnä tuulen mukana kantamaan oksaan tai ohi ratsastetun hevosen kaviosta lentäneeseen kiveen. Tai hänen pösilön koiransa viimeisimpään tempaukseen, tuohan nyt olisi saattanut vaikka juosta maneesin seinää päin nähdessään päästäisen.

"En ollenkaan, kiitos kysymästä." Sophie vastasi hieman nolona. Pitikin tulla ensimmäistä kertaa alas Faithrílta juuri silloin, kun hermoheikolla hevosella ratsastava mies pysyi selässä kuin liimattu. "Flaithrí ei yleensä tee tällaista, mutta se on tänään vähän tavallista pirteämpi."

Ruunikko siirtyi takaisin käyntiin hänen käskystään. Sophie käänsi sen takaisin kulkemaansa kierrokseen ja piti kunnon välimatkan Noxiin. Flaithrí vaikutti taas omalta itseltään, vaikka se ei edelleenkään kulkenut niin kauniisti kuin Sophie tiesi sen osaavan. Hieman se vielä vilkuili hermostuneena Noxin suuntaan, arvuutellen säikkyisikö lajitoveri vielä uudelleen.

"Ehkä joku toinen hevonen? Tai joku työntekijöistä saattoi kolauttaa...jotain johonkin - vahingossa." Sophie vaikeni tajutessaan, että puhui nytkin yhdelle tallin työntekijöistä. Mutta olihan valmentajien ja tallityöntekijöiden välillä oltava joku ero, eikö? Sehän vain kävi järkeen. Bogaert ei varmasti ottaisi nokkiinsa.

Sophie ohjasi hevosensa uudelleen uran sisäpuolelle ja valmistautui kääntämään sitä keskihalkaisijalle. Hän voisi harjoitella pohkeenväistöä siitäkin, jolloin ei varmasti tulisi tielle.



[Tälläinen turha tänään :D]

Klaus pidätti eteenpäinpyrkivää Noxia ja sai sen vain hermostumaan entisestään. Hän vaati hevoselta volttia vasta-asetuksella ja tarkkoja väistöjä, jotta se joutui keskittymään johonkin muuhun kuin pelottaviin ääniin maneesin ulkopuolella. Kimo korskui ja nosteli jalkojaan kuin valmiina uuteen syöksyyn, ja sen lihaksissa värisevä voima ja nopeus tuntuivat ratsastajasta varoitusmerkeiltä tulevasta. Klaus sai kuitenkin hevosen tekemään haluamiaan kouluratsastusliikkeitä, ja se pysyi käsissä paremmin kuin hän ehkä olisi odottanut.

Sophien ehdotukset kuulostivat järkeviltä. Klaus ei myöskään osannut ottaa sanoja loukkauksena työntekijöitä kohtaan – inhimillisiä virheitä sattui kaikille. Hän huomasi tytön epävarmuuden ja hymyili itsekseen. Ollapa nuori. Hän oli menettänyt kiven sisässä niin monta vuotta elämästään. Hän ei toivonut sitä kohtaloa kenellekään, mutta itsepähän oli soppansa keittänyt.
”Tai typerä koirani”, Klaus heitti ja soi hymyn toiselle. Kaikki oli mahdollista. Uusia ääniä ei kuitenkaan ollut kuulunut ja kuumunut ratsu hänen allaan suostui käynnissä ja ravissa suoriutumaan tehtävistä kuin vettä vaan. Tietenkin Klaus teki töitä, enemmän kuin ehkä yleensä, mutta temput itsessään olivat helppoja Noxille. Ei kai GP-tason kouluratsulta voinut muuta olettaakaan. Hän jatkoi väistöjä, vaihtaen sulkutaivutuksiin ravissa ja lopulta hallitussa, kootussa laukassa. Lisäykset jääköön toiseen kertaan.

[Anteeksi viivästynyt vastaus. Tässä fysiikan tunnin tuotoksia.]

“Teillä on koira?” Sophie kysyi kohteliaisuuden vuoksi, kun toinen nyt kerran jatkoi juttelua. Hän ajatteli kotona temmeltäviä enon koiria ja tuli siihen tulokseen, että kyllä hän niistä aina jutella saattoi, vaikka ei mikään koiratietokirja ollutkaan.
 
Flaithrí väisti tällä sivulla niin hyvin, että Sophie epäili sen kompensoivan hänen ilmalentoaan. Jos hevosten oli ylipäätään mahdollista tuntea syyllisyydentuntoa – ja Sophie oli varma, että asia oli niin –, hän toivoi sen kestävän ruunikkonsa kohdalla pidempään. He voisivat esiintyä lopunaikaa edukseen. Mutta toivo oli turha, sillä kun Sophie antoi Flaithrílle pohkeita ja käskyn kävellä suoraan, se harppasi taas eteenpäin. Ilmeisesti se oli hyvittänyt laukkaspurttinsa, ja nosti nyt tempottoman ravin.
 

Se siitä edustamisesta sitten, Sophie ajatteli ja johti hevosen isolle ympyrälle, jolla yritti saada sen kuuntelemaan pidätysten ja taivutusten avulla. Hän yritti itsekin rauhoittua ja piti huolen siitä, että kevensi tasaiseen tahtiin. Sophie kiinnitti erityistä huomiota siihen, että hänen kätensä pysyivät oikeilla paikoillaan, sillä äskeisen repimisen jälkeen Flaithrí varoi suutaan hieman ja reagoi vahvempiin ohjasapuihin nopeuttamalla tahtia. Pitäisi käyttää tämä päivä Flaithrín energian tasoittamiseen. Sophie osasi lukea itseään ja hevostaan sen verran ettei kaavaillut tälle ratsastuskerralle mitään sen vaativampaa. Perusasiat saivat riittää, muita hänen keskittymiskykynsä ei jaksanut tänään prosessoida. Pitäisi varmaan panostaa pari seuraavaa päivää.

”Voi kyllä”, Klaus nyökkäsi ja löysi kasvoiltaan aidon hymyn. Hän todella oli kiintynyt pieneen karvaturrikkaansa.
”Sellainen musta takkukasa”, hän naurahti nyt kuvaukselleen ja pyyhkäisi karanneen hiuskiehkuran kasvoiltaan johonkin kypärän hihnan alle. Nox teki näyttävän lävistäjän sulkutaivutusta laukassa ja Klaus siirsi sen raviin. Eivätköhän he voisi hiljalleen lopettaa, kun ori alkoi näyttää merkkejä ratsastajansa kuuntelemisesta. Hän kokosi vielä ravia passageksi ja siitä piaffeksi, mutta jätti niiden harjoittelun muutamaan askeleeseen ja hiomisen toiseen kertaan. Kyllä hevonen osasi, kun hän vain osasi siltä pyytää.
”Hevosesi taitaa olla vähän levoton?” mies heitti kysyvän lauseen nuorelle naiselle ja ratsasti hevostaan pidempään muotoon jäähdyttelyä varten. Nox venytti kaulaansa ja askel kulki matalampana. Se pärskähteli ja oli välillä kiskoi ohjat ratsastajaltaan etsiessään maasta jotakin mielenkiintoista. Hieno hevonen se oli, todella.

Nox ravasi rennosti pääty-ympyrällä ja taipui halutusti. Klaus ei antanut sen mennä ihan miten tahtoi, vaan pysyi ohjan toisessa päässä edelleen. Hevonen tuntui hyvältä ja rennolta, mikä oli hänelle jokaisen ratsastuskerran tavoite. Hän odotti kilpailuja entistä enemmän ja oli melkein jo varma, että kimon kanssa työskentely sujuisi mahtavasti. Mies luotti allaan ravaavaan taitavaan kouluhevoseen ja sen aiempiin tuloksiin. Ei hän voittoa tai sijoitusta hakenut, mutta hyviä onnistumisen kokemuksia hiljalleen tutuksi tulevalla hevosella.

Sophie näytti välillä olevan vähän hukassa. Klaus ymmärsi, että varsinkin ne, jotka eivät kilpailleet, eivät ehkä olleet niin suunnitelmallisia harjoittelunsa suhteen. Hän seurasi sivusilmällä toisen ratsastusta. Se oli hyväntahtoista uteliaisuutta, sillä mies halusi kehittyä itse ja valmentajan näkökulmasta ehkä nähdä myös muiden kehityskohtia. Flaithrí näytti ravaavan jo aiempaa paremmin voltilla.
”Pyydä siltä enemmän asettumista”, Klaus päästi suustaan ennen kuin ehti estää itseään. Hän näytti heti pahoittelevalta.
”Anteeksi, et ole valmennettavani. Flaithrí liikkuu todella hyvin nyt.” Se oli totta, mutta hevoselta saattoi silti pyytää vähän enemmän. Hän näki sen potentiaalin.

Sophie hätkähti Bogaertin neuvoa. Hän ei katsonut Bogaertiin päin, mutta korjasi kuitenkin saman tien asetustaan. Hevonen totteli, kuten se olisi varmasti tehnyt jo paljon aikaisemmin, jos hän olisi halunnut pyytää. Sophie myönsi nolona itselleen, ettei ollut edes tajunnut asetuksessaan olevan mitään vikaa – hän oli ollut niin keskittynyt kuvittelemaan, miten edistyneeltä ratsastajalta hän oli näyttänyt. Sinne meni sekin esitys, ei hänen taidoillaan taidettu ihan vielä onnistua vakuuttamaan sitä kenellekään, varsinkaan valmentajille.

“Voi ei haittaa ollenkaan. Neuvot ovat tervetulleita”, hän kiirehti vakuuttelemaan. ”Olen ratsastanut niin pitkään ilman ohjausta, että minusta on tullut huolimaton.”
”Ja kiitos kehusta.”

Hän teki parhaansa keskittyäkseen käsiinsä sen jälkeen näyttämättä sitä. Hänelle tulivat mieleen koulun läheisillä talleilla käydyt ratsastustunnit. Niillä oli aina ratsastuksenopettajan korjaustenjälkeen tuntunut siltä, että tämän katse oli jäänyt seuraamaan hänen jokaista liikettään. Sophie toivoi, ettei Bogaert löytäisi kovin paljoa korjattavaa hänen ratsastuksestaan.

Kuinkahan kauan hänen pitäisi vielä jatkaa... Tässä väsyi, varsinkin pidemmän tauon jälkeen – Sophie tunsi kuinka hiki valui ohuina noroina pitkin selkää. Mutta hänellä ei ollut aikomustakaan laskea rimaa nyt, kun hän oli jo kerran päättänyt esittää olevansa vakavissaan. Pitäisi keksiä vielä jotain, jotta hän voisi lopettaa hyvillä mielin. Ei kuitenkaan mitään liian vaikeaa, jotta hän ei totaalisesti munaisi. Flaithrí pärskähti. Sophiesta tuntui kuin se olisi käskenyt häntä keksimään pian jotain kiinnostavampaa tekemistä kuin iänikuiset ympyrät. Hän ohjasikin hevosen takaisin uralle, mutta tyytyi ratsastamaan suoraan sitä pitkin. Flaithrí pärskähti uudestaan. Se oli kai päätynyt siihen, että jos sen oli tehtävä töitä, niitä pitäisi myös olla tarjolla. Sophie toivoi, ettei hevonen kehittäisi täysin omanlaistaan tuntisuunnitelmaa kyllästyessään hänen päättämättömyyteensä.

Kimo siirtyi käyntiin, mutta se ei tuntunut olevan harjoituksesta edes väsynyt. Se heilutteli päätäänsä kevyesti puolelta toiselle askeltensa tahdissa ja katseli korviaan käännellen ympäristöä. Reipas ja innokas asenne työntekoon saivat Klausin hymyilemään. Hän oli ajatellut päättää sen kertaisen siihen, vaikka Noxilla varmasti virtaa ja taitoa olisi vielä riittänyt paljon enemmän. Hän oli kuitenkin tyytyväinen siihen ja molemmat - sekä hevonen, että ratsastaja - olivat hyväntuulisia. Se oli palkinto, jota molempien oli hyvä tavoitella.

”Osallistu ihmeessä valmennukseen. Sieltä saa yleensä hienoja ideoita yksinharjoitteluunkin”, hän kehotti kun laskeutui kaartoon pysäyttämänsä hevosen selästä. Mies nosti jalustimet ja löysäsi satulavyötä, vaikka Nox olisi mieluusti jo suunnannut talliin. Se halusi purkamaan ikienergiaansa ulos.
”Nähdään myöhemmin.” Hän loi lyhyen katseen Sophieen ennen kuin lähti ratsun kanssa kohti tallinovia. Orissa oli pitelemistä, mutta ratsastuksen jälkeen se oli kuitenkin paljon rennompi ja mukavampi taluttaa, kuin aiemmin. Klaus ei voinut olla kuin tyytyväinen.

[Kiitokset pelistä!]

Flaithrí vilkaisi Noxia, kun se vaihtoi askellajia. Sophie ehti juuri ja juuri ennakoida ja antaa sille lisää pohkeita, ettei se olisi siirtynyt käyntiin omia aikojaan. Muutaman raviaskeleen jälkeen hän kuitenkin pyysi hevosta hidastamaan menoaan. He voisivat tehdä hetken töitä käynnissä, mutta pieni tauko ennen sitä ei olisi pahitteeksi heistä kummallekaan. Flaithrí pyysi pidempää ohjaa; se oli ilmeisesti ymmärtänyt, että pian lopetettaisiin. Sophie puri huultaan ja löysäsi ohjaa hieman ajattelematta asiaa sen tarkemmin. Hän ottaisi rauhallisesti siihen saakka, kun Bogaert lähtisi, sitten he harjoittelisivat vielä vähän. Hänen ei kyllä yhtään tehnyt enää mieli. Käynnissä oli mukava istua ja ihmetellä. Flaithrí asteli korvat hörössä eteenpäin, odottaen seuraavaa ohjetta. Jos hän tulisi huomenna uudestaan? Sophie taivutti hevostaan kulkemaan loivaa kiemuraa uran vieressä. He voisivat ainakin näyttää siltä, että tekivät jotain.

”Öh… Varmasti. Pitää laittaa muistiin.” Niin varmaan pitäisi, jos hän ei halunnut menettää ratsastustaitoaan.
Sophie vain nyökkäsi hyvästiksi toiselle. Hän ratsasti Flaithrín voltille, keksi sen aloitettuaan, että voisi vaihtaa suuntaa, ja ohjasikin hevosen tekemään täyskaarron. Hän vilkuili olkansa yli maneesin ovelle varmistuakseen siitä, ettei Bogaert enää katsonut häneen päin ja antoi sitten Flaithrílle pitkät ohjat. Hänen oma ryhtinsä katosi saman tien. Huomenna uudestaan, se kuulosti hyvältä suunnitelmalta. Flaithrí olisi varmasti mukavan reipas huomenna, sillä sen keräämää energiavarastoa ei ihan heti taidettu kuluttaa loppuun. Sophie voisi silti suunnata sen hoidettuaan hyvillä mielin kotiin, kyllä tämä yhden päivän ratsastukseksi riitti. Hän halusi suihkuun ja ruokapöytään.

[Suurkiitos pelistä!]