One boring sunday

//Riisi ja Artemis//

Alan oli kyllästynyt. Ei niin, että hänellä olisi pitänyt olla mitään valittamista. Työ Artemiksen alaisuudessa oli nykyään helppoa, jopa tylsää. Ja mies oli nykyään niin hyvällä tuulellakin, että Alan alkoi vähitellen epäillä, että joku oli vaihtanut hänen työnantajansa toiseen irlantilaiseen. Mistä sitten oli löytynyt toinen samanlainen, sitä hän ei enää tiennyt.
Tällä hetkellä Alan seisoskeli tallin käytävällä ja katseli, kun Artemis pyöri hevosensa ympärillä. Eläin oli toki hieno, sitä ei käynyt kieltäminen, mutta loppujen lopuksi nuorempi mies ei ollut erityisen kiinnostunut hevosista eikä jaksanut ihastella sitä jatkuvasti. Eikä hän ymmärtänyt kaikkia termejä, joita hevosiin liittyi, vaikka oli työskennellyt Artemikselle jo jonkun aikaa.
"On se hyvä, että sulla riittää vielä aikaa noille kaviollisillekin. Tosta huulille juuttuneesta hymystä vois päätellä, että sä siirryt lähinnä Veronican kanssa sängyn ja ehkä jääkaapin väliä", Alan avasi suunsa Artemista silmäillen.

Artemis pyöri irlantilaissyntyisen ruunivoikon ympärillä, pintelöiden Quintessencen jalkaa. Parin päivän takainen keskustelu Veronican kanssa sai miehen hymyilemään leveästi edelleen. Hyvä on, he eivät sinä iltana olleet syöneet kunnon päivällistä ja seuraavana päivänä ravitsemusterapeutti oli tapaamisessa antanut siitä noottia, mutta Artemis ei välittänyt. Kyllä sen nyt näki miehen ulkomuodosta, ettei hän skipannut aterioita huvikseen.
"Hmm? Sinä sitten tykkäät pitää huolta siitä, etten varmasti ole hyvällä tuulella. Yrität ainakin."
Irlantilainen huomautti nuivasti, suoristautuen kookkaan urheiluhevosen jaloista. Artemis pyyhkäisi käsiä tummanvihreiden, harmaaruudullisten ratsastushousujensa reisiin.
"Mutta jos tosissasi haluat kuulla, voin kyllä kertoa siitä mitä teen ollessani Veronican kanssa kaksin kotona. Hitaasti ja yksityiskohtia säästelemättä."
Hän lisäsi nauraen, kiristäen samalla kouluratsun satulavyötä. Kupliva odotus tuntui tuskalliselta.

Alan pyöräytti silmiään Artemiksen sanoille. Nytkö tuo alkoi jo vitsaillakin? Päivähän muuttui koko ajan vain paremmaksi.
"Ei kiitos, voin varmaan elää tietämättä, mitä sä teet naisesi kanssa", nuorempi mies huokaisi. Hän katsahti ympärilleen. Ivoriakaan ei näkynyt missään, tuosta olisi voinut saada edes vähän huvia päiväänsä. Missähän tuokin mahtoi lymyillä?
"Enkä mä yritä pilata sun hyvää tuultas. Lähinnä ihmettelen, mikä sua nyt niin hymyilyttää. Suupieliin mahtaa jo sattua, kun eivät ole tottuneet tohon asentoon"

Vihreät silmät vilkaisivat Alania, miehen pudistellessa kevyesti päätään.
"Ai mitä? Olen yllättynyt, etkö haluakaan syväluotaavaa diagnoosia siitä mitä taikoja makuuhuoneessani tapahtuu? Sydänjuuriani järkyttää. Sitä paitsi, itse otit asian puheeksi."
Artemis huomautti. Saatuaan Duckyksi haukutun ruunan satulavyön kiristettyä, hän otti suitset käteensä ja tarjosi kankikuolainta ratsun suuhun. Lämmitettyään mokomia ensin omilla sormillaan, vaikka ne pitkät sormet tuntuiavt olevan aina yhtä jäässä kuin ne metallipalatkin.
"Ja olen hyvällä tuulella, koska sain hyviä uutisia pari päivää sitten. Siinä kaikki."

Alan kaivoi puhelimen taskustaan. Tyhjää täynnä, jos nyt jonkun turhanpäiväisiä Facebook-kirjoituksia ei laskettu mukaan. Jestas, että joskus osasi olla tylsää.
Mies vilkaisi Artemista.
"Mä en pyytänyt mitään syväluotaavaa analyysia sun sänkyelämästä. Kunhan ajattelin ääneen", hän huomautti työntäessään puhelimen takaisin taskuunsa. Niin kauan, kuin hän ei itse kuulunut Artemiksen seksielämään, hän ei halunnut myöskään kuulla siitä.
"Niinkö? Mitäs sä sitten kuulit?", Alan uteli. Mikä oli niin erinomaista, että se sai irlantilaisen noin hyvälle tuulelle?

Alanilla ei siis ollut pelkoa siitä, että tuo joutuisi kuuntelemaan tarinoita Artemiksen henkilökohtaisesta rakkauselämästä. Hän huokaisi syvään, laittaen suitsien remmejä kiinni mahdollisimman ripein sormin. Alkoi olla vähän kiire.
Niin, mitä hän oli kuullut? Kai hän Alanille voisi sanoa. Tuskinpa vain tuo kenellekään juoksisi lavertelemassa.
"Sain tietää että minulla on mahdollisuus perustaa perhe."
Kyllä, vain ajatus lapsesta sai irlantilaisen naurettavan iloiseksi.

Mihinpä Alan lavertelisi? Ei hän yleensä Artemiksen asioista kenellekään juorunnut, eivät kai ne olisi paljon ketään kiinnostaneetkaan. Tai mistäs senkään aina tiesi?
Artemiksen uutinen sai Alanin leuan loksahtamaan.
"Oho", hän sanoi yllättyneenä. Ei hän ollut edes ajatellut, että toinen oli alkamassa perustamaan perhettä. Ainakaan ihan vielä.
"Mä en oo tajunnutkaan, että te ootte noin... vakavissanne", Alan myönsi. Tai olihan hän tiennyt, että nuo olivat vakavissaan, mutta että lapsiakin?

"Minä kosinkin häntä, mutta sain sormusrasian naamaani. Veronicalla on mielenkiintoisia periaatteita."
Artemis nauroi, alkaen vetää kypärää päähänsä ja hanskoja käsiinsä. Kyllä se siitä, pikainen ratsastus vain ja sitten hän voisi keskittyä valmentamiseen loppupäivän.
"Älä nyt näytä tuolta! Vai järkytyitkö niin pahasti?"

Alan ei voinut olla nauramatta mielikuvalle sormusrasiaa heittelevästä Veronicasta. Outoa, eivätkö naiset yleensä olleet häiden ja sellaisen perään? No, ehkeivät sitten kaikki.
"No myönnetään, etten mä ihan kuvitellut sua... isätyypiksi", nuorempi mies myönsi. Kun otti huomioon Artemiksen taustan ja luonteen, ei tuon voinut ensimmäisenä kuvitella haluavan lapsia.
"Jotenkin mä oletin, että sä et välttämättä ees tykkäis lapsista"

"Usko huviksesi, etten minäkään tiennyt aina pitäväni lapsista."
Se oli tullut edellisen suhteen myötä. Lapsi oli ollut suloinen ja sen jälkeen hän oli huomannut pitävänsä mokomista.
"Vietän vuodenvaihteenkin lapsenvahtina. Veronican kummipoika."

"No johan on. Susta oppii ihan uusia puolia", Alan totesi. Mitähän hän tekisi vuodenvaihteen? Mielessä käväisi, mitä suunnitelmia Ivorilla mahtaisi olla. Saisikohan tuosta seuraa juhlimaan vaikka jonnekin? Tai seuraa juhlien jälkeen...
"Tiedossa on siis ilmeisesti tosi villi uusi vuosi. Kuinkas vanha se tenava on?"

"Täytti juuri vuoden."
Artemis puhui avovaimonsa kummipojasta hämmentävällä lämmöllä. Hän voisi vielä joskus saada oman. Veronica oli selvittänyt asiaa. Ehkä joskus he voisivat saada oman lapsen. Ajatus sai hänet hymyilemään.
"Entä sinä, miten ajattelit käyttää vapaasi? Vai haluanko edes tietää?"

"Jotenkin muuten, kuin vaihtamalla kakkavaippaa, toivottavasti", Alan totesi. Hän ei ollut erityisen ihastunut lapsiin. Tummahipiäinen mietti vähän aikaa. Niin, mitähän hän sitten tekisi? Menisi kai joihinkin juhliin.
"Mä en itseasiassa tiedä vielä, mut mä toivon, että mun vuosi vaihtuu jonkun aikuisen seurassa. Tehden jotain täysin lasten silmille sopimatonta"

"Noh, on minulla aikuistakin seuraa."
Irlantilainen pärskähti. Ei hänen naisystävänsä sentään lapsi ollut.
"Joko sinä sait ne kidutusohjeet fysioterapiaan lääkäriltä?"
Hiton Alan joka oli henkilökohtaisen kuskin lisäksi jonkinlainen kiero personal trainerin ja fysioterapeutin yhdistelmä. Ja vahti ettei hän treenaisi liikaa.

"Joo, mut mulla on toivottavasti pelkästään aikuista seuraa", Alan heitti takaisin. Hän kaiveli olallaan roikkuvaa kassia ja löysi paperit.
"Jep. Eikä nää ole mitään kidutusta, ihan fiksut ohjeet", nuorempi huomautti tutkien saamiaan ohjeita. Olisi luullut, että perhettä suunnitteleva mies olisi suhtautunut omaan terveyteensä hieman vakavammin.
"Vieläkö sun selkä muuten on kipee?", Alan kysyi kohottaessaan katseensa.

Artemis suhtautui. Jos hän ei olisi ottanut asiaa vakavasti, hän olisi edelleen laihduttanut, tupakoinut ja syönyt kerran viikossa normaalin aterian.
"Se että elän ohjeiden varassa, on kidutusta."
Mies korjasi ja vilkaisi Alania.
"Ei niin pahasti."

"Kyl se siitä sit aikanaan", Alan vakuutti. Ehkei Artemis ikuisesti joutuisi elämään kaikkien näiden ohjeiden varassa. Tosin, toivottavasti vielä jonkun aikaa, ettei Alan joutuisi aivan heti työttömäksi. Nuorempi työnsi paperit takaisin kassiinsa.
"No hyvä. Sit siellä oli ilmeisesti vaan lihas pahasti jumissa eikä tulehtunu, kuten mä ensin vähän pelkäsin", hän sanoi silmäillen Artemista.

Artemis oli laiminlyönyt terveyttään kaksikymmentä vuotta, joten Alanin palkka ei ollut heti katoamassa mihinkään.
"Mmm, ei ole. Jos se olisi tulehtunut, ei puhettakaan että voisin työstää Amadeuksen freestyle ohjelmaa."

Alan kohotti epäilevästi kulmaansa.
"Mä oon melko varma, että sä työstäisit sitä joka tapauksessa", hän totesi. Artemis oli joskus rasittavan itsepäinen. Vaikka olihan se tavallaan myös yksi niitä piirteitä, jotka tekivät tuosta seksikkään. Ei kukaan pitänyt luovuttajista.

"Tietenkin. En voi mennä kilpakentille kansainväliselle tasolle hiomattoman ohjelman kanssa."
Artemiksella saattoi olla naurettava halu näyttää muille että hän saattoi entisenä esteratsastajana hallita myös kouluratsastuksen ja näyttää senkin että Amadeuksesta oli siihen.

"Niiin eli jos vaan pitäydyttäis siinä, että mä määrittelen, onks sulla joku lihas tulehtunu vai jumissa. Mä en ihan luottais sun omaan kykyyn sanoa asiaan mitään", Alan sanoi. Hän oli kuitenkin heistä kahdesta se, joka oli opiskellutkin tätä asiaa.

"Tsk. Mene pitämään tätä saarnaa langolleni, jos haluat saarnata selkäkivuista."
Artemis pärskähti. Julian olisi voinut hyvin käyttää sen saarnan, ainakin jos siskoa oli uskominen.

"En mä kaipaa sun lankoas vielä tähän, sunkin kaitsemissa on tarpeeksi", Alan vakuutti. Hänelle riitti yksi aikuinen lapsi huollettavaksi. Artemis oli kyllä varsinainen jästipää.
"Enkä mä saarnaa. Mä koitan pitää sun sievän olemukses kasassa"