Wolfgang Montgomery

P E R U S T I E D O T

Nimi: Wolfgang Mylos Montgomery. Uuden elämän takia hän vaihtoi nimensä Dorian Dayksi, mutta on palannut takaisin alkuperäiseen musiikkinsa paluun myötä.
Ikä: 35 (11.11.1984) Englanti
Sukupuoli: Mies
Koulutus: Conducting, Royal Academy of Music, London, 2005; PGCE Music, University College London 2016.
Ammatti: Musiikinopettaja Queen Elizabeth High Schoolissa, Hexhamissa, tammikuusta 2017.

M U S I I K K I

Maailma on näyttäytynyt musiikkina läpi miehen koko elämän. Hän on löytänyt melodioita luonnosta, tapaamistaan ihmisistä ja kuulemistaan tarinoista, ja vielä nykyäänkin Wolfgang Mylos Montgomeryn sävellykset elävät. Niitä voi kuulla orkesterien soittamana ja elokuvissakin. Jäljettömiin kadonneen säveltäjän tarina jäi askarruttamaan maailmaa, ja nyt miehen ilmestyttyä jälleen ja voitettua parhaan alkuperäisen musiikin Oscarin elokuvasta Awakening, kysyntä on suurempaa kuin koskaan.

Wolfie on aina suosinut aitoja soittimia sävellyksissään ja kirjoittanut suurimman osan mahtaville orkestereille, vaikka joukkoon mahtuu teoksia myös yksinäiselle viululle. Wolfgangin sävellyksille on tunnusomaista käyttää musiikkina elementtejä, jotka eivät sellaisinaan ole musiikkia, kuten kellon tikitystä, sydämen sykettä ja kirjoituskoneen nakutusta. Jokaiselle sävellykselle on kuitenkin yhteistä musiikin kertoma tarina, joka herätti myös elokuvamaailman kiinnostuksen.

P E R H E

Hollantilainen Willemina van der Veen särki sydämensä unelmoidessaan mahdollisuudesta nousta maailman tietoisuuteen viulistina. Haave ei toteutunut, ja nainen luopui siitä mennessään naimisiin englantilaisen John Montogomeryn kanssa ja aloittaessaan idyllisen, keskiluokkaisen elämän Pohjois-Englannissa paritalon puolikkaan, puutarhan ja asuntolainan kanssa. Kun Wolfgangiksi muuan säveltäjän mukaan nimetty esikoinen sitten osoitti hämmästyttäviä lahjoja musiikissa, jokin naisen sisällä tuntui naksahtavan. Hän löysi keinon elää uudelleen kiertäessään Euroopan ja myöhemmin maailman konserttisaleja lapsensa kanssa. Kaksi Wolfgangia seurannutta lasta jäivät jalkoihin ja välillä aviomieskin unohtui.

Wolfie ei ole enää missään tekemisissä biologisen perheensä kanssa. Hän on kuullut isänsä muuttaneen länsirannikolle uuden vaimonsa kanssa ja kasvattavan pomerianeja, ja äiti on palannut takaisin Hollantiin, vaikkei varsinaisesti olekaan väleissä sukunsa kanssa. Willemina on yrittänyt saada yhteyttä poikaansa vailla onnea.

K O T I

Craigy's Barn, Highford Lane, Hexham

Wolfie jakaa vaaleakivisen, ladosta kodiksi muutetun mökin Hexhamin ulkopuolella yhdessä kihlattunsa Muriel Nightingalen kanssa syksystä 2019. Neljän makuuhuoneen koti on peltojen ja metsien ympäröimä ja maat on aidattu sekä koiria että Murielin hevosia varten. Wolfie työstää jatkuvasti pientä kotiremonttia jossain osassa värikkäästi sisustettua, kodikasta taloa, jossa siisteys ei ole hänen tärkeysjärjestyksessään korkeimmalla. Hänen musiikkihuoneensa tulvii nuottipapereita, unohtuneita teekuppeja, erinäisiä musikaalisia instrumentteja ja pölypalloja.

Hänen sisustusmakunsa sisältää runsaasti tarinoita kertovia kalusteita, eriparisia astioita ja tummia, vahvoja sinisen, violetin, purppuran, keltaisen ja tumman puun sävyjä. Huonekaluja kirjovat hänen hemmoteltujen tyttöjensä hampaanjäljet ja syötyjä koiranlelujen raatoja lojuu pitkin lattioita. Hän omistaa neljä venäjänvinttikoiraa: punavalkoisen Polinan, mustakultaisen Kalinkan, kullanvaalean Ivankan sekä mustan Vasilisan.

Koirat matkustavat hopeanvärisessä, vanhemmassa Ford Transit -pakettiautossa, jossa pienet kolhut tai ruoste eivät enää paljoa hetkauta.

K I I N N O S T U K S E T

Musiikki kaikissa muodoissaan, teatteri ja elokuvat. Ystävien seura, mausteinen, thaimaalainen ruoka, leipominen ja luonnossa samoilu ja vaeltaminen, enemmän tai vähemmän eksyksiin. Naapurien lepyttely, koulun konserttien ja tuotantojen valmisteluun heittäytyminen, oppilaiden vuoksi venyminen ja autonkuljettajana toimiminen ystäville.

U L K O M U O T O

Luontevalla, rennolla itsevarmuudella itsensä kantava Wolfie antaa itsestään helposti lähestyttävän, joskin hieman omalaatuisen ensivaikutelman. Hän on pitkä, hoikka ja pitkäraajaisena melkein hontelo, 187-senttinen mies, joka on tavattoman lahjakas hyödyntämään myös hampaitaan ja jalkojaan tarvitessaan ylimääräisiä käsiä. Wolfie usein unohtaa jotain hampaidensa väliin uppoutuessaan ajatuksiinsa, kuten kyniä ja ruokailuvälineitä. Hän ei omista montaa kynää, jota ei olisi kirjonut hampaanjäljin.
Miehellä on matala, käheä ääni, jossa tuntuu olevan melkein poikkeuksetta hyrähdys naurua, ja koulutettu, yleiskielinen puhetapa, josta kuitenkin löytyy synnyinseudun vivahde.

Iho on vaaleaa, herkästi päivettyvää ja etenkin nenältä ja poskilta pisamaista. Paksut, kurittomaksi heittäytyvät hiukset ovat vivahteikasta punaruskeaa ja venähtävät herkästi mitastaan, ellei joku patista miestä parturiin. Useimmiten siistiin malliin leikatut hiukset on pyyhkäisty huolettomalle sivujakaukselle, josta ne valahtelevat otsalle.
Kasvot ovat soikeat ja ilmekieleltään sympaattiseksi luonnehditut. Hänellä on pitkä, kapea ja varreltaan kyömy nenä ja paksut, hyväntahtoiset, punaruskeat kulmat; poskipäät ovat korkeahkot, leuka soikea, suu sopusuhtainen ja persoonallisesti vinot kulmahampaat näkyvät hyvin valkoisessa, poikamaisessa hymyssä. Ripset ovat hyvin tuuheat ja tummat, joskin kärjistään punertuvat, ja vaaleanvihreiden, hyväntuulisesti siristyvien silmien pupillien ympärillä on selvästi erottuvaa kuparia.

Pukeutumistyyliltään omalaatuinen mies on kollaasi väriä, tekstuuria, kuviota ja tuntuu poikkeuksetta lepattavan johonkin suuntaan, sillä hän harvoin sulkee polvimittaista takkiaan ja kaulahuivi on valahtanut epäsymmetrisesti vinoon. Hän pukeutuu yleensä joustaviin chinoihin tai suoriin housuihin, poolokauluksellisiin paitoihin ja neuleisiin sekä pikkutakkeihin ja samettitakkeihin. Mies käyttää melkein yksinomaan ruskeita nahkakenkiä, ja niiden ja lahkeiden välistä vilkkuu kaistale kirjavia, värikkäitä sukkia. Hän suosii vaalean ja ruskean sävyjä yhdisteltynä purppuraiseen violettiin, vihreään ja sinapinkeltaiseen. Ranteessa on nahkahihnainen, kellotaulultaan värikäs kello, ja nenällä usein pyöreälinssiset lukulasit.

L U O N N E

Läheisistään syvästi välittävä Wolfie ei halua pahoittaa kenenkään mieltä, joten hän juo pahaa teetä, syö kiltisti palaneita keksejä ja käyttää muhkuraisia, lahjaksi saatuja villavaatteita mukisematta. Hän on myös ystävä, jonka voi soittaa apuun kello kolmelta aamuyöllä tai jonka sohvalle pääsee nukkumaan ilman tunkeilevia kysymyksiä. Hän on hyvin lämmin, intohimoinen ja välitön, ja kokee tavattoman vaikeaksi sanoa ei.

Harkitseminen ja varovaisuus eivät ole hänen vahvuuksiaan, sillä mies on antelias yli varojensa eikä muista budjetteja päättäessään, että maksaa itse puuttuvan osan luokkaretkestä tai ostaa uuden soittimen luokkaan. Hän rakastaa vilpittömästi opettajan työtä ja antaa oppilailleen kaikkensa: hän on myötätuntoinen, rennosti opetukseen suhtautuva opettaja, joka jää välitunneiksi luokkaan kuuntelemaan ja juttelemaan oppilaille sekä irrottelee spontaaneissa soittosessioissa eikä pahastu vapaa-aikansa antamista työlle.

Ei ole tavatonta nähdä miestä johtamassa kuoron iltaharjoituksia poronsarvet päässä ja ruma jouluvillapaita päällä. Hän kokee löytäneensä kutsumuksen mahdollisuudesta auttaa vahvistamaan oppilaiden itseluottamusta; hän saa nähdä taidon kehittyvän ja vaalia lahjakkuutta, jota ympäröivä yhteiskunta yrittää tukahduttaa epärealististen tulevaisuudenhaaveiden pelossa.

H I S T O R I A

Lapsuusmuistoja värittävät oopperatalojen takatiloissa toteutetut leikit yksinäisillä pikkuautoilla, smokkien kutisevat, kuristavat kaulukset ja lavan sokaisevat valot, joiden takaa meren jyskeeltä kuulostavat aplodit kantautuivat. Wolfgang on kiertänyt Euroopan mahtavia konserttisaleja seitsemänvuotiaasta, kun harvinaislaatuinen lahjakkuus musiikin kanssa alkoi herättää kiinnostusta. Hänellä on ollut pikkulapsesta kyky soittaa vaativaakin musiikkia yhden kuulokerran jälkeen, ja hän on erikoistunut soittamaan äitinsä jumaloimaa viulua sekä pianoa.

Kahdeksanvuotiaasta Wolfgang myös sävelsi musiikkia itse, mutta vanhemmilta vei pari vuotta ymmärtää, että kyse todella oli täysin alkuperäisestä tuotannosta. Vuodesta 1996 Wolfgang Mylos Montgomeryn sävellyksiä on voinut kuulla klassisten orkesterien soittamana, ja 18-vuotiaasta orkesteria on johtanut säveltäjä itse. Hänen musiikkinsa levittäytyi ympäri maailmaa, ja suuri osa opinnoistakin tapahtui etäopiskeluna Itävallasta, Japanista, Saksasta, Yhdysvalloista, Italiasta tai Australiasta. Vuonna 2004 hänen musiikkiaan ostettiin ensimmäistä kertaa elokuvaan, ja sen jälkeen kyselyjen määrä kasvoi.

Vuoteen 2007 mennessä Wolfgang Mylos Montgomeryn musiikkia saattoi kuulla useammassa Hollywood-tuotetussa elokuvassa, joista yksi sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta musiikista. Sävellyksiä oli äänitetty sekä levyille että ostettavaksi virtuaalisessa muodossa, ja äiti, poikansa innokkain tukija, aloitti neuvottelut elämänkerran tuottamisesta elokuvaksi. Mutta Wolfgang ei kokenut elämäänsä lainkaan yhtä jännittävänä ja ainutlaatuisena. Hän oli viettänyt elämänsä matkustuksen ja esiintymisen hektisessä pyörteessä tai sulkeutuneena yksin huoneeseensa, rytistettyjen paperien keskellä, viulu ystävänään, äidin alati kunnianhimoisemmat toiveet harteillaan. Sävyltään vainotummaksi muuttuneessa musiikissa saattoi kuulla yhä useammin toistuvana motiivina kellojen tikityksen. Hänen aikansa oli lopussa. Kasvava ahdistus väritti hänen arkensa hallusinaatioin, milloin häntä pimeyteen kiskovista varjoista, milloin taivaallisista enkelikuoroista, ja johti lopulta psyykkiseen romahdukseen.

Syksyllä 2007 Wolfgang katosi varoituksetta jäljettömiin. Seuraavien vuosien aikana hän vaihtoi nimensä Dorian Dayksi ja löysi aivan toisenlaisen elämän, nauttien matkustamisesta ja siitä, ettei tiennyt, mitä huominen toisi tullessaan. Musiikki oli poissa ja jäljellä oli vain täyttämistä odottava hiljaisuus. Ammottava rotko hänen sisällään täyttyi kuitenkin vasta, kun hän sai musiikkinsa takaisin vuonna 2018. Sen myötä palasi myös nimi.

Hän tapasi Muriel Nightingalen Islannissa talvella 2012, istuskellessaan jylhällä kallionjyrkänteellä odottamassa, josko povattu maailmanloppu koittaisi sittenkin. Toki sellainen pitäisi kokea aitiopaikalta, hän totesi ja tarjosi naiselle keksin. Sen jälkeen hän ei enää kiertänyt maailmaa yksin. He palasivat Britanniaan 2016 ja erosivat pian sen jälkeen, ennen kuin löysivät jälleen toisensa muutama vuosi myöhemmin.