Alfonso Capitani

Luonne:
Alfonso ei ole päällisin puolin mitenkään sosiaalisin ihminen. Hänen ystäväpiirinsä koostuu vanhoista tutuista, joiden seurassa mies on rennoimmillaan. Alfonso ei sinänsä karta muita ihmisiä, mutta ei kykene avautumaan puolitutuille. Hän on alkuun ennemminkin hiljainen tarkkailija, joka puhuu vain silloin, kun hänelle itselleen puhutaan.

Kuitenkin, jos joku on tarpeeksi kärsivällinen, Alfonsosta kuoriutuu oikea herrasmies. Hän on uskollinen ystävä, joka ei koskaan tahdo läheisilleen pahaa. Mies pärjää parhaiten ystäviensä seurassa, ja onkin loppupeleissä yksinäisyyteen taipuva. Hän ei aktiivisesti yritä saada uusia tuttavuuksia, ja saattaa jopa työntää ihmisiä luotaan, mutta jos joku on tarpeeksi päättäväinen ja onnistuu kiemurtelemaan Alfonson suosioon, mies ei pane siitä pahakseen.

Perhe ja ystävät ovat Alfonsolle loppujen lopuksi kaikki kaikessa. Hän tekee mitä tahansa miellyttääkseen läheisiään, vaikka muuten hän ei todellakaan ole mikään antelias ihminen. Voisi jopa sanoa, että Alfonso on luonteeltaan hyvinkin itsekäs, sillä hänen motiivinsa minkään asian suhteen eivät koskaan ole puhtaasti muita ihmisiä hyödyttäviä. Alfonson teoilla on aina hyviä seurauksia hänelle itselleen tai hänen läheisilleen. Toisaalta miestä voisi pitää jalomielisenä, sillä hän pistää rakkaittensa edun oman edelle. Silti hän ei harrasta spontaania hyväntekeväisyyttä. Rahaa hän ei lahjoita hyväntekeväisyyteen, eikä hän ole oikein koskaan ollut mieltynyt naapurin rouvan kauppakassien kolmanteen kerrokseen raahaamiseen. Alfonsoa ei kuitenkaan voi sanoa töykeäksi, sillä hän käyttäytyy normaalien käytöstapojen mukaisesti. Ei häntä haittaa pitää ovea auki muille tai muuta vastaavaa, mutta sen kummempiin hyviin tekoihin Alfonso harvoin vaivautuu.

Viileästä olemuksestaan huolimatta Alfonso on sisimmissään älytön romantikko. Hänen siirappinen puolensa on visusti piilotettu muilta. Tämä Alfonson pehmeämpi puoli kuitenkin nostaa päätään sen verran, että hän tahtoo päästä ilmaisemaan itseään, tosin hieman epätavallisin keinoin. Alfonso ei ole perinteisellä tavalla luova tai taiteellinen, saati sitten runollinen. Hän arvostaa kyllä taidetta ja hyvin kirjoitettuja asioita, mutta itse hän ei koskaan ole osannut tehdä mitään taiteellista. Sen sijaan mies on valinnut elämäntyönsä kampaamoalalta. Sen verran taiteellista silmää hänellä on, että hän on oppinut hiusten käsittelyn jalon taidon.

Voisi uskoa, ettei kampaamoala olisi Alfonsolle ominaisin, ottaen huomioon hänen viileän ulkokuorensa. Tähän ongelmaan Alfonsolla on oma pieni kikkansa. Työminän erottaminen muusta persoonallisuudesta tulee nimittäin Alfonsolle luonnostaan. Hänen on paljon helpompi jutella ihmisille niitä näitä töiden lomassa. Joillekin Alfonson tunteville saattaa olla aikamoinen shokki nähdä mies niinkin rentona tuiki tuntemattoman ihmisen kanssa. Alfonso ei koskaan oikeastaan jaa asioita omasta elämästään, vaan pikemminkin kuuntelee asiakkaiden kertomuksia, aivan kuten kunnollisen työntekijän kuuluukin. Hän hymyilee, kyselee kaikkea turhanpäiväistä ja kommentoi avoimesti. Puhtaasti sanottuna hän on oikein hurmaava persoona työajan sisäpuolella.

Oma rauha on Alfonsolle tärkeä elämän osa. Hän kaipaa sitä etenkin pitkien työpäivien jälkeen, sillä hänen introverttiluontonsa mukaisesti koko päivän höpötteleminen saa hänet kaipaamaan yksityisyyttä. Omaan sänkyyn kaivautuminen läppärin kanssa on Alfonson tavallisin palautumiskeino. Toisinaan hän asettautuu sohvalle katsomaan elokuvaa käärmeensä jaloitellessa siinä samalla terraarion ulkopuolella.

Haaveet omasta perheestä ovat Alfonsolle hieman epäselviä. Alfonso alkaa nimittäin olla jo siinä iässä, että sukulaiset ja ystävät alkavat jo kyselemään häneltä vaimosta ja lapsista kun kerta yhtäkään tyttöystävääkään ei ole näkynyt. Alfonso ei juurikaan pidä lapsista, joten on ilmiselvää, ettei hän omaa jälkikasvua halua. Puolison löytäminen sen sijaan on Alfonsolle samaan aikaan tärkeä asia ja stressin aihe. Hän kaipaa jotakuta rinnalleen, ja uskookin “siihen oikeaan”, mutta seksuaalisuutensa takia Alfonso on kovin epävarma asiasta. Alfonso ei osaa sanoa onko tuuria vai  ei, ettei hän ole törmännyt kehenkään, joka olisi oikeasti saanut aikaan jotain suurempaa hänen sisällään.

Kuten mainittu, seksuaalisuus on Alfonsolle vaikea paikka. Mies on siis homoseksuaali, ja kasvatuksensa sekä uskonnollisen taustansa takia hän ei ole sinut oman itsensä kanssa. Tunteensa mies kyllä sallii tiettyyn pisteeseen saakka, mutta jo tunteiden paljastaminen on suuri kynnys miehelle. Suhteen ylläpitäminen vaatii Alfonsolta suuria voimavaroja, eikä jonkinasteinen itseinho auta asiaa yhtään. Epävarmuus ei kumminkaan poista sitä faktaa, että italialainen on valmis tekemään mitä vaan rakkaansa puolesta. Hän on todellinen satujen ritari kiiltävässä haarniskassaan. Tosin Alfonson pahin puoli nousee pinnalle helposti kun rakkaudesta puhutaan. Alfonso on nimittäin omistushaluinen ja mustasukkainen sekä ylisuojeleva. Kumppaniinsa hän kyllä luottaa, mutta ongelmana ovat muut ihmiset. Alfonso ei tahdo myöntää omistavansa näitä luonteenpiirteitä ja piilotteleekin asiaa parhaansa mukaan yrittäen oppia pahoista tavoistaan pois, tosin se on joskus helpommin sanottu kuin tehty.

Alfonso on älykäs ihminen, ja luottaa järkeensä tilanteessa kuin tilanteessa. Hän ei ole niinkään kirjaviisas, mutta maalaisjärki suo Alfonsolle pettämättömän logiikan. Sydän ei ohjaa miestä juuri missään tilanteessa, mikä tosin on suurin syy sille, miksi tunteet pelottavat Alfonsoa niin paljon. Ne ovat jotakin, mitä Alfonso ei voi järjellä käsitellä, jolloin hän joutuu turvautumaan vieraisiin selviytymiskeinoihin.

Alfonso kaipaa muutosta elämässään. Hän ei kestäisi rutiininomaista arkea ja siksi saattaakin spontaanisti tehdä jotakin yllättävää vain hetken mielijohteen perusteella. Nopeita, varoittamatta tapahtuvia muutoksia Alfonso kuitenkin kavahtaa. Jos jokin asia tulee yllättäen puskista, se saattaa olla Alfonsolle kova paikka. Jokaisen tilanteen hallintaa hakeva mies ei nauti siitä, jos jokin asia on hänen vaikutusvallan ulkopuolella.

Ulkonäkö:
Jos Alfonsoa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi rehellisesti sanottuna kaappi. 206 senttiä pitkä, lähemmäs satakiloinen mies erottuu joukosta helposti kokonsa tähden. Italialainen on ruumiinrakenteeltaan kevyesti lihaksikas ja hänen raajansa ovat pitkiä, mikä tosin ei ole yllätys ottaen huomioon miehen koon. Alfonso on oikeastaan aika sopusuhtainen, omaten sirot raajat aina sormia myöten.

Kasvonpiirteet Alfonsolla ovat maskuliiniset. Kulmikasta leukaa peittää lyhyt, musta parta. Leukalinja on vahva ja leukaperät terävät. Alfonson poskipäät ovat korkeat, mikä saa aikaan poskien painumisen hieman kuopalle yhdessä teräväpiirteisen leukalinjan kanssa.

Alfonson huulet ovat täyteläiset, mutta silti miehekkäät. Vaikka ylähuuli nyt onkin ohut, se omaa vahvan amorinkaaren. Alahuuli on suorakulmiomainen ja sen alapuoleinen painauma tekee huulista täydellisemmän näköiset. Alfonson nenänvarsi on suora lukuunottamatta silmien korkeudella sijaitsevaa painaumaa ja sitä seuraavaa pienoista kyhmyä.

Mies omistaa tummat, hurmaavat, mutta eräällä tapaa jäätävät silmät, jotka uppoavat hieman syvälle miehen kalloon. Niitä reunustavat tuuheat, mustat ripset. Pitkät alaripset luovat Alfonsolle jotenkin kylmän katseen. Mustat, ohuehkot ja suorat kulmakarvat asettuvat kauniisti varjostamaan miehen silmiä.

Alfonson mustat hiukset ovat sivuilta lyhyeksi leikatut, ja poskipäitä hipovat päällihiukset mies pyyhkii aina vasemmalle päin. Tässä kohtaa sanonta “suutarin lapsella ei ole kenkiä” ei todellakaan pidä paikkaansa. Alfonson hiukset ovat aina tyylitellyt, eikä mies usein poistu kotoa sukimatta itseään ensin kuntoon.

Lävistyksiä miehen korvista löytyy, oikealta puolelta noin kahdentoista millimetrin venytysrengas sekä tavallinen lävistys ja vasemmalta kaksi samanmoista, joita koristaa useimmiten kaksi ohutta rengaskorua. Aiemmin miehellä on ollut myös septumlävistys ja snake bitesit, mutta ne katosivat mieheltä jo vuosia sitten, ja ovat arpeutuneet niin, että niitä hädin tuskin erottaa.

Menneisyys:
Alfonso syntyi Italiassa, Firenzen laitamilla. Hänen vanhemmillaan oli jo kaksi vuotta Alfonsoa vanhempi poika ennestään, ja vuosien varrella Alfonso sai vielä pikkusiskon, joka syntyi kaksi vuotta Alfonson jälkeen.

Alfonso oli lapsena vilkas ja eläväinen, aina menossa. Hän oli riippuvainen ystävistään, joita ei kuitenkaan ollut monia, vain kuuden hengen tiivis poikaröykkiö. Missä tahansa Alfonso olikaan, hän oli aina se vilkas, joka ei pysynyt paikallaan millään, oikea huomion keskipiste. Poika ei kuitenkaan ollut kovin pidetty. Hän ei liikkunut suurissa suosittujen piireissä, vaan oli aina lähes pelkästään luottoystäviensä seurassa. Alfonso ei nimittäin tullut kovin hyvin toimeen vieraiden ihmisten kanssa pirteydestään huolimatta. Kouluun mennessään hän oli hyvin usein opettajien silmätikkuna, ja saikin huomautusta jokaisesta liikkeestään. Kotonakaan Alfonso-parka ei säästynyt jatkuvalta nuhtelulta ja sättimiseltä, mutta se ei eloisaa poikaa lannistanut. Ainakaan vielä.

Alfonson vanhemmat oliva juuri sellaisia, jotka suunnittelevat lapsensa elämän ennen kuin tuo ehtii edes syntyä. Siispä Alfonso sai kuulla paljon siitä, miten hänestä tulee isona insinööri, arkkitehti tai edes autokorjaaja, ja kuinka hän menee naimisiin kauniin naisen kanssa sekä saa lapsia. Joka kerta kun Alfonso kertoi äidilleen tahtovansa tehdä jotain isompana, vastauksena oli “ehei, kultapieni”, jota seurasi Lucinan selostus siitä, mitä hän tahtoi Alfonson tavoittelevan. Jossakin vaiheessa poika oppi pitämään suunsa kiinni ja unelmansa itsellään.

13-vuotiaana Alfonson käytös kuitenkin muuttui. Pian olisi aika päättää koulutuksen jatkoista, eikä Alfonso ollut varma siitä, mitä hän tahtoi tehdä. Hänen vanhempansa tahtoivat Alfonson suorittavan joko istituto tecnicon tai liceo artisticon. Alfonsoa ei kiinnostanut sen enempää kumpikaan, mutta toisaalta hän ei uskaltanut sanoa mielipidettään asiaan.

Tuon vuoden ajan Alfonson mieliala laski ja hänen käytöksensä muuttui tylyksi. Hän alkoi kapinoimaan vanhempiansa vastaan ja muun muassa vietti kaiken mahdollisen aikansa poissa kotoa tai huoneessaan. Hän muutti ulkonäköäänkin reippaalla kädellä. Hänen koko vaatekaappinsa sisältö muuttui mustiin ja vuosien kuluessa lävistyksiä ilmestyi, etenkin pojan korviin. Negatiivinen asenne kanssaeläjiä kohtaan korvasi aikaisemman elämänilon. Alfonson kapinointi ei kuitenkaan auttanut missään, ja loppujen lopuksi Alfonso pakotettiin liceo artisticoon.

Tuon kapinallisvaiheen jatkuessa Alfonson vanhemmat alkoivat huolestua pojasta. Siispä pariskunta pakotti keskimmäisen poikansa käymään psykologin juttusilla muutaman kuukauden ajan. Siitä ei kuitenkaan ollut hyötyä, sillä Alfonso ei ollut itsekään oikein varma siitä, mikä sai hänet käyttäytymään eri tavalla. Ei sillä, että Alfonso olisi edes tahtonut tehdä yhteistyötä.

Yksi suurimmista syistä Alfonson henkiselle epävakaudelle oli murrosiän tuomat romanttiset tunteet saman sukupuolen edustajia kohtaan. Alfonson vanhemmat eivät koskaan olleet mitään hyväksyväisintä porukkaa, ja nuorukainen pelkäsi sitä, ettei kukaan hyväksyisi häntä sellaisena kuin hän on. Pitkän aikaa hän oli saanut kuulla vanhempiensa homofoobista kritiikkiä aina kun kadulla näki seksuaalivähemmistön edustajia, tai televisiosarjaan ilmestyi homopariskunta. Alfonso oli kuullut kaikki mahdolliset perustelut sille, miksi homot ovat syntisiä.

Alfonso oli siis kaikkea muuta, mitä hänen vanhempansa tahtoivat. Alfonso tahtoi ammatin, jossa hän kykenisi ilmaisemaan itseään. Ne olivat usein pienipalkkaisia ja epävakaita ammatteja sekä kaiken lisäksi akkojen puuhaa, Alfonson isän sanoin. Vastoin vanhempiensa odotuksia Alfonsosta ei todellakaan tulisi isää, saati sitten sulhoa jollekin kauniille italialaisneidolle. Lisäksi hän tahtoi maailmalle, uusiin tuuliin. Alfonso tiesi, että hänen isänsä ja äitinsä puhtaasti nauraisivat hänen tulevaisuudensuunnitelmilleen. Poika tunsi olevansa umpikujassa ilman tietä ulos.

Hankalaksi Alfonson elämää teki myös hyvin elämässä menestynyt isoveli. Alfonson vanhemmat vertasivat poikia keskenään, ja usein vanhemmat tivasivat nuoremmalta pojaltaan, miksi tuo ei ollut enemmän veljensä kaltainen. He saivat Alfonson tuntemaan olonsa aivan hyödyttömäksi häpeätahraksi muka täydellisen veljensä rinnalla.

Scuola secondaria di secondo grado meni Alfonson kohdalla suoraan sanottuna päin seinää. Hän ei hoitanut opiskeluja kunnolla, lintsaili koulusta, jätti tehtäviä palauttamatta sun muuta. Alfonsosta alettiin olemaan huolissaan jo koulunkin puolella, vaikka suurin osa ihmisistä piti Alfonsoa pelkkänä kiusankappaleena. Lopulta Alfonso oli vaarassa epäonnistua opiskelun kanssa totaalisesti.

Alfonson sisko oli yllättäen se, joka auttoi pojan yli aivan liian pitkään kestäneestä vaiheesta. Valentina oli epäilemättä hyväksyväisin sukulainen, joka Alfonsolla oli. Tyttö oli myös selvillä maailman menosta. Valentinalla ei kestänyt kauaa tajuta mikä Alfonsoa häiritsi. Merkit olivat selkeästi esillä, niitä ei ollut vaikea tulkita. Tytöllä kuitenkin kesti kauemmin ottaa asia puheeksi. Kun hän kuitenkin viimein teki, Alfonson olo alkoi kohenemaan hiljalleen.

Valentinasta tuli Alfonson tärkeä tuki ja yksiä läheisimpiä ihmisiä. Hänelle Alfonso uskoutui syvimmistäkin salaisuuksistaan. Avautuminen omista ongelmista ja niiden saama positiivinen vastaanotto Valentinalta saivat Alfonson myrskyisän mielen laantumaan. Muutos oli toki hidas, mutta varma ja jo puolen vuoden päästä Alfonson elämä tuntui paljon helpommalta. Hän sai tukea ongelmiinsa ja varmuutta tulevaisuudestaan. Hän otti itseään niskasta kiinni ja päätti hoitaa kaksi viimeistä vuotta liceo artisticossa kunnialla. Alfonso löysi elämäänsä suuntaa siskonsa kannustuksesta ja oli aivan varma siitä, että hän muuttaisi Englantiin valmistuttuaan. Siellä hän olisi kaukana vanhempiensa kritiikistä.

Hiljalleen Alfonson tyylikin hahmottui sisäistä mielenrauhaa hehkuvaksi. Vaatevalikoima sai muitakin värejä kuin mustaa, silmänrajaukset katosivat kokonaan ja septum sekä snake bitesit saivat lähteä, mutta lävistykset Alfonson korvissa ovat yhä merkkeinä hänen kapinavaiheestaan. Kumma kyllä Alfonso ei ole katunut niiden ottamista, ja on totta puhuen aika kiintynyt niihin.

Nuo kaksi vuotta Alfonso teki reippaasti remonttia elämänsä kanssa. Hän hankki itselleen töitä, jotta saisi säästettyä rahaa muuttaakseen Englantiin. Koulun kanssa työmäärä oli uuvuttava, mutta Alfonso pysyi päättäväisenä. Hän tahtoi päästä kauemmas perheestään, jonnekin, missä hänen ei tarvitsisi sietää vanhempiensa kommentteja.

19-vuotiaana Alfonso pääsi liceo artisticosta juuri ja juuri tyydyttävin paperein. Hän oli kerännyt rahaa sen verran, että pääsi muuttamaan Englantiin. Elämä uudessa maassa tuntui Alfonsosta vapauttavalta, mutta samaan aikaan kaikki tuntui niin hämmentävältä. Hyväksi luultu englannin taito osoittautui välttäväksi ja alkuun Alfonson oli hieman hankala hoitaa omia asioitaan. Hän kuitenkin pääsi opiskelemaan kampaajaksi oppisopimustyylisellä ratkaisulla. Ajan kuluessa elämä tuntui helpottuvan.

Saatuaan kampaamoalan toisen asteen NVQ:n Alfonso teki töitä siellä sun täällä. Hän ei osannut asettua minnekään, sillä hän ei tuntenut oloaan kotoisaksi juuri missään. Jonkun aikaa hän oli jopa harkinnut takaisin Italiaan palaamista. Viimein hän löysi Hexhamin. Kaupungista löytyi täydellinen asunto Alfonsolle. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva kaksio oli juuri sopiva kämppä yksin asumiseen. Hexhamista löytyi juuri sopivasti töitäkin. Alfonso päätti suorittavansa kolmannen asteen NVQ:n Hexhamissa ja katsovansa sitten jatkosta. Yllättäen Alfonso huomasi asettuneensa kodiksi Hexhamiin ja saaneensa ystäviä. Aivan salakavalasti hänelle oli rakentunut elämä tuohon kaupunkiin. Kodin kruunasi vielä kuningaskäärme, jonka Alfonso osti itselleen seuraksi. Hänen elämänsä alkoi tuntumaan viimein siltä, miksi hän sen oli kuvitellut päättäessään Englantiin muutosta vuosia takaperin.

Trivia:
-ei erityisemmin perusta lempinimistä, mutta jos sellaista haluaa käyttää, ainoa Alfonson hyväksymä nimi on Al
-voisi sanoa jonkin asteen elokuvaharrastajaksi; käy usein elokuvateattereissa ja salaisena intohimona on Marvel cinematic universe
-huvittavaa kyllä, Alfonso kammoaa jonkin verran korkeita paikkoja ja hämähäkkejä