[Y] Every way that I can

Torstai 23. marraskuuta – Norwood farm

Työskentely oli ihan mukavaa kun farmilla oli hiljaista. Varmistettuaan kolmesti Saskialta että kissojen sisätilojen luukut olivat varmasti kiinni, hän uskalsi astua siivousvälineiden kanssa sinne, vetäen vanhat pehmusteet ulos tilasta.
Ensin Luna ja Thalia, ne kaikista rennoimmat tapaukset. Hän oli silti kokoajan varpaillaan, vaikka tiesi etteivät Knoxin kissat pääsisi tervehtimään häntä, jos luukut olivat kiinni.
Hän ei vain halunnut Knoxia niskaansa siitä että tulisi miltein tapetuksi. Ei siinä mitään että henki menisi tai saisi pureman, mutta Knox tulisi repimään hänet ylös kuolleista vain jotta voisi läksyttää hänet asiasta, jonka kuului olla itsestäänselvyys.

Hiljaa hyräillen hän tunki kahdet pehmusteet pesukoneeseen toisessa huoneessa, vilkaisten huokaisten viimeistä siivouskohdettaan. Mingin lähettyvillä olo ilman Knoxia sai hänet aina vähän levottomaksi. Noh, se oli siivottava, ei voinut mitään. Eikä mitään voisi sattua kun olisi varuillaan ja sitä paitsi, luukut olivat kiinni.
Rapina sai miehen valpastumaan kesken siivoamisen, kun hän oli heittelemässä pehmusteita pesuun.
Hetkinen. Musta käpälä vilahti. Vain hetkeä myöhemmin koko musta leopardi loikkasi esiin. Kerrankin Wesley oli kiitollinen siitä, että oli seissyt oven vieressä. Miltein kissamaisin refleksein hän loikkasi oviaukosta ulos ja kiskaisi oven perässään kiinni. Hän tunsi vihlaisun olkavarressaan, mutta sitä ehtisi katsoa myöhemmin.
”Jumalauta!”
Ei kuulunut englantilaismiehen tapoihin kiroilla, mutta se pääsi pisamakasvoisen miehen huulilta tunteelta, kun portti kolahti kiinni hänen ja Mingin väliin. Käsivartta poltteli, mutta ainakaan vaalea takki ei värjäytynyt sekunneissa punaiseksi. Parin metrin päästä hän tuijotti ovea, tasaten hengitystään. Jos hän ei olisi ollut varovainen ja valmiina loikkaamaan karkuun, tuudittautunut ilmeisen valheelliseen turvallisuudentunteeseen, hän ei olisi päässyt naarmulla ulos.

Wesley kolisteli sisälle taloon ja suoraan ensiapukaapille.
”Saskia! Perse tänne kuten olisi jo!”
Mies karjaisi, tajuamatta itsekään miten rumasti puhui kollegalleen. Takki pois päältä. Kaksi naarmua jotka tuskin vaatisivat paria tikkiä kummempaa, mutta pitäisi niitä käydä näyttämässä. Ja ehkä varmuuden vuoksi tehdostamassa jäykkäkouristusrokote tai hakemassa antibiootit.
Toisen eläintenhoitajan kolistellessa huudon säikäyttämänä alas hän kuuli tervän henkäisyn ja itkunsekaisen, säikähtäneen anteeksipyynnön.
”Minun syyni. Olisi pitänyt tarkistaa.”
Wesley huomasi mutisevansa. Kilteissä silmissä paloi kiukku, mutta sitä tuskin huomasi kultaistanoutajaa katseeltaan muistuttavan miehen silmistä. Hän huuhteli olkavarren haavat irvistäen, asettaen päälle haavalapun. Kun sen asetti harsolla paikalleen, hän voisi ajaa sairaalaan.
”Saat hoitaa tämän illan. Knoxille ei sanota mitään ennen kuin hän tulee kotiin. Saskia, ei se auta jos soitat hänelle nyt Teksasiin, ei hän voi tehdä mitään!”
Jestas. Mies hieraisi kasvojaan.
”Ei, minä pääsen lääkäriin itse. Saat hoitaa illan hommat.”
Hän ei uskaltaisi antaa hysteriaan vajonneen Saskian ajaakin vielä. Nainen pyyteli toistuvasti anteeksi.
”Ei se ole iso haava. Ja minä en itse tarkistanut niitä. En olisi saanut mennä sinne tarkistamatta.”
Toki hänen olisi kyllä pitänyt voida luottaa kollegansa sanaan, kun tuo sanoi hoitaneensa aamun niin että hänen oli turvallista mennä siivoamaan ilman erillisiä tarkistuksia.
Hän oli kysynyt asiaa kuitenkin kolmesti. Saskiaa kävi sääliksi. Kun Knox saisi tietää, tuo voisi oikeasti saada potkut. Rehellisyyden nimissä Wesley ei kuitenkaan ollut valmis salaamaan tätä. Hän ei itse voisi enää työskennellä Saskian kanssa samoin kuin ennen (eli kulkemalla perässä ja varmistamassa asioita, ennen kuin uskalsi itse toimia).

Tiistai 29. toukokuuta 2018 – iltapäivä, Norwood Farm, Hexham

Kuuma iltapäivä Englannissa. Wesley oli saanut päätökseen keskustelut erään tarhan kanssa, jotka olivat käyneet katsomassa hänen pesukarhujaan ja todenneet ne sopimattomiksi luontoon. Se oli vain vahvistanut Wesleyn mielipiteen ja mies oli tavallaan tyytyväinen, ettei joutuisi puolustelemaan päätöstään pitää suloinen pariskunta. Curie ja Tesla osasivat olla riesoja, mutta hän oli mieltynyt maskinaamoihin melkoisesti ja piti niiden kanssa touhuamisesta. Se oli toki työtä kaiken muun lisäksi, mutta kukaan muu ei touhunnut pesukarhujen kanssa yleensä. Ne olivat hänen riiviönsä.
Mies käveli kohti niiden talon läheisyyteen rakennettua isohkoa häkkiä kohti muovinen kahluuallas kainalossaan. Hän avasi oven ja sujahti sisään, naksutellen kielellä kitalakea kutsuna. Nopeasti raitahännät olivat oppineet saapumaan piiloistaan. Curie loikkasi oksalta miehen niskaan ja tutki tuon korvantauksia tarkasti, saaden miehen nauramaan. Tesla taas roikkui saappaassa, vaikeuttaen peremmälle kävelyä.

”No niin, riiviöt. Menkääs katsomaan.”
Wesley heitti taskustaan muutaman pähkinän altaaseen. Hän käytti palkkaamiseen pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, joskus kuivattuja jauhomatoja. Ne tuntuivat olevan pesuakrhujen suosikkeja. Luonnostaankin uteliaat otukset ottivat muovisen altaan heti omakseen, päästäen innosta pulputtavaa pääntä, kurnuavaa ääntä.
Se kuulosti aina yhtä hauskalta.

Mies kyykistyi tarhan lattialle ja laski ammeeseen jo sinne aiemmin kelatun vesiletkun, painaen liipasimisen alas. Vettä suihkusi maltillisesti siihen pieneen vaaleanpunaiseen muovialtaaseen ja pesukarhupariskunta kierteli sitä uteliaana. Tesla läiskäisi vettä etutassulla ja huitoi sen jälkeen hämmentyneenä.
”Curie, se ei ole iso juomakippo.”
Mies huomautti toisella pesukarhulle, joka keikkui häntä suorana pörheä takalisto pystyssä altaan reunalla. Onneksi hän oli laittanut pienet painot altaan pohjan ulkopuolelle, juuri tämän takia. Kun altaassa oli sopivasti vettä, Wesley laski letkun kädestään ja otti taskustaan pussin, jossa oli pakastettuja hedelmänpaloja. Hän heitti niitä altaaseen, mikä sai ruoalle persot sekasyöjät loikkaamaan sinne.
Virhe.
Nyt hänkin oli aivan märkä. Wesleytä tosin vain nauroi eläinten innolle, niiden saalistaessa näppärillä etutassuillaan hedelmiä altaasta onnellisina. Hän kaivoi taskustaan puhelimensa ja otti kyykyssä pari askelta kauemmas, ottaakseen videota Andya varten.

Saatuaan tarpeeksi pitkän pätkän kahden eläimen riemusta hän suoristautui ja keräsi letkua.
”Leikkikää te sillä, tyhjennän sen illasta, jos siinä on mitään jäljellä. Tesla...”
Mies huokaisi kun pariskunnan urospuolinen pesukarhu takertui hänen sääreensä. Mies kyykistyi ja ojensi kättään.
Hän oli opettanut ne näin ”pelaamaan” lattia on laavaa-peliä, eli käytännössä tuemaan syliin hilpeän käskyn kera.
”Lattia on laavaa!”
Ja Tesla kipitti kättä pitkin olkapäälle, nuuskutellen ja maistaen miehen korvaa hieman.