[Y] It's personal

Hotellin suihku ei ollut koskaan tuntunut niin puhdistavalta. Silti se ei tehnyt tarpeeksi, vaikka kuinka Gabrielle hinkkasi sienellä ihoaan. Vasta kun hotellin varsin hajuttoman suihkusaippuan ja veden sekoitus alkoi kirvellä, hän vilkaisi reisiään. Pienet, verestävät kohdat kertoivat että olisi aika lopettaa. Sama oli tapahtunut käsivarsille, joihin oli myös ilmestymässä mustelmia. Aiempi nälkä oli kadonnut mielestä kuin tuhka tuuleen, eikä tullut takaisin. Nyt hän olisi antanut mitä tahansa nälästä ja siitä noutoruoasta, joka oli jäänyt noutamatta.

Lämmin vesi valui kuumottaville poskille, tuntuen polttavalta. Vaikka lämpö tuntui polttavalta, silti Gabrielle olisi halunnut enemmän. Nainen olisi voinut kaataa kasvoilleen hapoa ja sekään tuskin olisi puhdistanut tarpeeksi tai vienyt pois sitä vellovaa tyhjyyttä.
Pitäisi perua huomisen tapaaminen.
Haparoivat askeleet auttoivat tummaihoisen naisen suihkusta takaisin huoneen puolelle. Tyhjä kuori valahti sängylle istumaan.
Pitää siirtää huomista. Lennän kotiin aamulla, flunssa. En halua sairastuttaa. Lähetän kutsujen kopiot sähköpostilla.
- G
Miten typerää olikaan laittaa tekstiviestiin ensimmäinen nimikirjain? Aivan kuin se toimisi varmistuksena hänen henkilöllisyydestään.

Moni olisi soittanut aviomiehelleen aiemmasta kotiinpaluusta, kuten oli ilmoittanut jo työnantajalleen. Pitäisi kuitenkin ensin keksiä miten hän selittäisi kaiken ilman, että joutuisi oikeasti selittämään mitään.
Aina itseään vahvana pitänyt nainen vihasi sitä totaalista lamaantumisen ja tyhjyyden tunnetta. Gabrielle oli aina kuvitellut ettei mikään olisi kamalampaa kuin hänen ja Teddyn eron jälkeinen päivä. Väärin. Tämä oli tuhannesti pahempaa, musertavampaa.
Uni ei saapuunut, ei ennen kuin huoneen minibaarista oli kadonnut kaikki alkoholi, jonka tilavuusprosentit olivat yli kaksikymmentäviisi.



Lentokentälle pääseminen oli tuntunut ylivoimaiselta, joten sen sijaan Gabrielle oli huomannut nousevansa metroon. Junalla matkaan menisi naurettavan kauan, etenkin jos se olisi jälleen myöhässä, mutta taksi ei vain ollut vaihtoehto. Kuten ei myöskään taksi asemalta kotiin. Silti Gabrielle ei halunnut miestään asemalle, joten ainoa vaihtoehto oli bussi. Siitä oli vuosia, vuosikymmeniä kun hän oli kulkenut bussilla, eikä voinut kehua tehneensä sitä silloinkaan usein.

Kotiovella Gabrielle halusi kääntyä ympäri. Asunto kuitenkin paljastui tyhjäksi, joten lieni turvallista olettaa talouden miesten kadonneen Miyaton luokse tai tallille. Koska hän oli luvannut piestä miehensä mikäili tuo menisi puolikuntoisena lapsen kanssa hevosen lähelle, Gabrielle halusi laittaa rahansa likoon Newcastlessa asuvan ystävän sekä kollegan puolesta.

Istuttuaan kaksi tuntia sohvalla Fatty sylissään, Gabrielle havahtui puhelimeensa. Veronica vastasi vihdoin hänen lähettämäänsä viestiin, ilmeisesti ystävä oli istunut oikeussalissa aiemmin. Yksinkertaisen epätoivoinen ”tarvitsen sinua” oli saanut ystävään mitä ilmeisimmin liikettä, vaikka nyt se tuntui liioittelulta. Ihan varmasti se oli jotenkin hänen syynsä.
Tietenkin. Gabrielle oli kieltäytynyt kyydistä jota Charles oli tarjonnut, koska oli mennyt tapaamaan Sabrielia työpäivänsä jälkeen. Hän ei halunnut sotkea noiden välejä mitenkään, joten oli tuntunut turvalliselta mennä taksilla. Sitä se oli ollutkin, aina siiten asti kun hän oli ollut aikeissa palata takaisin hotellilleen.

Yksinäisyys muuttui musertavaksi, mitä kauemmin hän oli kotona. Toisaalta, pelko kasvoi naisen sisällä. Hän pelkäsi sitä hetkeä kun Theodore kävelisi ovesta sisään ja huomaisi ettei vaimonsa olisi kunnossa. Silloin eilinen pitäisi sanoa ääneen, myöntää se. Ehkä Charles oli kysellyt ystävältään jo vaimonsa kuulumisia ja hänn voisi vain valehdella saaneensa kuumeen Lontoossa.
Ei, edes hänen rakkaansa ei ollut huolestuneena niin typerä, että nielisi niin suuren valheen. Mitä jos mies haluaisi viedä asian eteenpäin?
Tehdä rikosilmoituksen? Ei, sitä tuskin voisi enää tehdä.
Luojan kiitos, sillä Gabrielle ei halunnut vatvoa asiaa.
Theodore ei kyllä antaisi asian olla, ei ennen kuin ilmoitus olisi tehty.
Olikohan ollut typerää jättää se tekemättä? Silloin hän ei olisi joutunut miehensä hössötyksen kohteeksi, ehkä? Mitä jos hän vain yrittäisi olla normaalisti? Se oli paras ratkaisu.

Tyhjyyteen katsovan ilmeen sijaan Gabrielle loihti kasvoilleen itselleen ominaisen, leveän ja aurinkoisen hymyn, joka ylsi sytyttämään myös ne ruskeat silmät.
”Hei, rakas. Mitä äidin kulta?”