Lohikäärmeen koulutusta?

Seuraan saa liittyä, hahmoni Greg ja Gwen tässä pelissä molemmat mukana.

//

Suuri ruunikonkirjava hevonen seisoi käytävällä korvat hörössä. Tuon ympärillä hääräili kaikessa rauhassa mustatukkainen mies, jonka korvilla oli nappikuulokkeet, joiden kautta tuon puhelimesta soi vaimeasti musiikki. Ruuna nautti harjauksesta, hevosen vaaleanpunertavan alahuulen roikkuen hassun näköisesti. Eipä olisi uskonut pari vuotta sitten että Dusty voisi seisoa noin maltillisesti ja rennosti harjattavana. Silloin ei ollut puhettakaan että ruuna olisi seisonut paikoillaan molemmin puolin kiinni kytkettynä saatikka käytävällä. Gregory oli kulkenut pitkän tien hevosen kanssa ja työ tuotti pikkuhiljaa tulosta. Enää ruunaa ei voinut sanoa vaaralliseksi, mutta hevosesta huomasi ettei se tuntenut oloaan turvalliseksi vieraiden ihmisten seurassa vaan se oli varautunut ja valpas. Karva pölisi, miehen sukien suuren hevosen kylkiä irtokarvasta ja pölystä, yksittäisien purunpalasien ropisten betoniselle käytävälle. Pari päivää sitten Allen’siin saapunut hevoskolmikko – Dusty, Zala ja Mac – olivat kotiutuneet hyvin uuteen ympäristöön ja Greg oli päättänyt kavuta tänään molempien ruuniensa selkään ratsastaakseen ne ensimmäistä kertaa uudella tallilla. Nuoriherra Mac pitäisi varmaan juoksuttaa ennen kuin sen selkään mies kapuaisi, joten mies oli ”nakittanut” siskonsa Gwenin laittamaan ruunaa valmiiksi ja että hän juoksuttaisi Macista pahimmat höyryt pellolle ennen varsinaista ratsastusta.

Ruunista toinen, Mac, oli karsinassaan Gwenin puunattavana. Nainen antoi ruunan olla irtaallaan karsinassaan, tuon malttaen seisoa kiltisti paikoillaan, jokseenkin kuitenkin energisen oloisena. Ruunan suuret korvat töröttivät pystyssä, tuon silmäillen vilkkaan näköisesti ympärilleen, aina välillä ruunan kaulaansa kaartaen, kurotellen kohden Gweniä joka selvitteli ruunan runsasta hännän jouhimerta. ”Meinasitko liikuttaa tänään Zalaa?”, Greg kysyi käytävän puolelta, vilkaisten vihertävän ruskeilla silmillään siskoaan. Gwen kohautti olkiaan, tietämättä vielä mitä tamman kanssa tekisi. Zala oli Gregin ja Gwenin isosiskon – Gabriellen hevonen. Raskautensa vuoksi sisko ei kuitenkaan pystynyt pahemmin tammaa enää ratsastamaanja vanhan rouvan, Zalan, liikutus oli tällä hetkellä nuorempien sisarusten vastuulla. Koska Gwen oli joutunut työkuvioidensa takia antamaan oman hevosensa Woodyn ylläpitoon toisaalle, oli Gwen ottanut tamman liikutuksen omaksi hommakseen. Gregillä riitti puuhaa kahden ruunansa parissa. Gwen ei kyllä toisinaan ymmärtänyt miksei veli myynyt hevosista toista pois. Yhdenkin kanssa oli kädet täynnä hommia. Tai ylipäätään, miksi Greg oli Dustyn ostanut itselleen aikanaan. Miten hänellä riitti aika molemmille hevosille? ”En vielä oikein tiedä. Kyllä minä sen ainakin juoksutan, saatan selässä pyörähtää ilman satulaa jos se näyttää liikkuvan maltillisesti”, Gwen vastasi veljensä esittämään kysymykseen.

--

Kun hevoset olivat valmiina, lähti nelikko peräkanaa kulkemaan tallista ulos. Raudoitetut kaviot kopsahtelivat betonista lattiaa vasten kumeasti, kunnes pehmeämpi pihamaan hiekkapinta ilmestyi kavioiden alle, äänen muuttuen vaimeammaksi. Mac tanssahteli pari energistä askelta Gwenin vierellä, naisen ruunaa hieman pidättäen. ”Koitahan malttaa kävellä nätisti”, nainen mutisi mustalle valkoisin merkein koristellulle hevoselle. Greg ja Dusty edellä porukka käveli kentälle, Gwenin jatkaen uraa pitkin Macin kanssa kävelyä. Ruuna silmäili kohden hevostarhoja, lajitovereitaan silmäillen uteliaana. Ruuna hirnahti kimakasti, pyörähtäen Gwenin ympäri vauhdikkaasti. Nainen sai ruunan kuitenkin rauhoittumaan takaisin vierelleen kulkemaan, mutta kokoajan nainen sai hieman pidätellä maastakäsin hevosta. ”Tällä on todellakin virtaa ihan kivasti”, Gwen huikkasi veljelleen joka oli juuri ponnistamassa. Greg istuutui ruunan vaaleanruskeaa yleissatulaa vasten, katsahtaen siskoaan ja tuon taluttamaa hevosta. ”Noo, kyllä se siitä rauhoittuu kun pääsee hölkkäilemään”, Greg sanoi virnistäen.

Gregory antoi ruunalle luvan lähteä liikenteeseen, suuren kirjavan nytkähtäen eteenpäin. Dusty tuntui valtamerilaivalta pitkine, hivenen laiskoine liikkeineen. Kun Greg oli saanut ruunan kanssa pahimmat solmut ratsastuksessa auki, oli tuosta kuoriutunut melko laiskan puoleinen otus. Dusty vaati oman aikansa lämmetäkseen, kuin diesel-mallin auto. Ruunasta löytyi kyllä kivasti liikettä kun sen sai heräteltyä työntekoon, mutta se vaati omat temppunsa ratsastajaltaan että näin tapahtuisi. Gregory silmäili kentän uraa pitkin ratsastaessaan siskonsa työskentelyä Macin kanssa. Nainen oli asettunut hevosen kanssa pääty-ympyrälle, ruunan kävellen energisen tarmokasta käyntiä, pää puolelta toiselle keikkuen. Tuo odotti selvästi kokoajan että Gwen antaisi luvan siirtyä raviin. Nainen kuitenkin päätti odottaa että ruuna hieman rauhoittaisi käyntiään. Ääniavuin nainen rauhoitteli hevosta, saaden tuota hieman kuulolle. Kun Greg ja Dusty kulkivat heidän ohitseen, Mac vimmastui. Musta ruuna vingahti vanhemmalle ruunalle, nykäisi päänsä alas ja nakkasi peräpäätään ilmaan. Pukitellen ruuna laukkasi kuin villimpikin hevonen. Suurempi ruuna säpsähti toisen toimia, mutta sai väistetyksi tulisen potkun pienellä pystyyn nousemisella. ”Mac!”, Greg karjaisi kirjavan hevosen selästä, Gwenin rauhoitellen ruunaa takaisin käyntiin. ”Parempi että me pysytään toisessa päässä ja te täällä toisessa. Näyttää tosiaan olevan oikea älykääpiö kehissä”, Greg sanoi katsoen toisen ruunansa hölmöilyjä liinan päässä.

Gwen otti mustan, iloisesti tanssahtelevan ruunan pienemmälle ympyrälle hetkeksi, odottaen että Greg ja Dusty pääsivät toiseen päätyyn turvaan. Kun tilanne oli ohi, antoi nainen ruunan palata takaisin isommalle pääty-ympyrälle, nyt antaen tuolle vauhtipallolle luvan siirtyä raviin. Mac ravaili häntä tötteröllä, pompahtelevin askelin ympyrälle, pöristen ja töristen pörheästi. Kierros kierrokselta ravaava hevonen rentoutui ja antoi askeliensa venyä pidemmiksi. Gwen antoi toisen ravata niin pitkässä muodossa kuin se halusi.

[Minä ja Evelyn tullaan! :>]

”Ei, Mialla ei ole mitään hätää, rouva Appleby”, Evelyn vakuutti kolmannen kerran viimeisen puolen tunnin aikana, jonka oli viettänyt nuorta angloarabitammaa tarkistaen. Hätääntynyt tytär oli soittanut äidin paikalle, joka oli kattavasta hevoskokemuksestaan huolimatta hälyttänyt päivystävän eläinlääkärin, ja niin Evelyn oli löytänyt itsensä Allenien puolihoitotallilta tarkastamassa hevosta, jossa ei ollut muuta vikaa kuin etujalkoihin kerääntynyt neste.
”Liikuttakaa sitä kevyesti ja laittakaa jalkoihin yöksi lämpöpintelit. Paksuin patja minkä vain saatte käsiinne”, nainen ohjeisti suoristautuen kiltisti aloillaan olleen tamman etujalkojen parista. ”Jatkossa voitte ehkäistä nesteen kertymistä huolellisella kylmäyksellä liikutuksen jälkeen, erityisesti jos teette mitään raskaampaa, sekä lämpöpiteleillä tai -suojilla yön aikana. Myös ulkoilu auttaa asiaa, joten pyrkikää välttämään Mian seisotusta karsinassa. Ei ole kuitenkaan mitään syytä hätäillä, hevonen on aivan kunnossa”, hän ohjeisti. Nainen taputti rautiaan tamman kaulaa ja tarjosi kämmeneltään herkun piirtopäiselle hevoselle, joka oli suhtautunut koko jupakkaan kiitettävällä rauhallisuudella. Hän muisti hevosen niiltä ajoilta, kun Mia oli ollut nuori ja kokematon, vasta ratsutuksensa alkumetreillä ja opettelemassa hevosen elämään kuuluvia perusasioita. Arasta angloarabista oli kasvanut herttainen, kiltti tamma, joka nyt vain sattui säikäyttämään omistajansa reilulla nesteen kerääntymisellä jalkoihinsa. Evelyn kätteli helpottuneelta näyttävän Applebyn rouvan ojennettua kättä, ja kumartui sen jälkeen pakkaamaan loput tavaroistaan.

Lyhyt, siro nainen keräsi tummanruskeat hiuksensa nopeasti löysälle nutturalle niskaan, nappasi salkun kantoonsa ja suunnisti ulos tallista, jonne Applebyt jäivät hoitamaan nuorta hevostaan. Hän vilkaisi kentän suuntaan eikä voinut olla hymyilemättä katsoessaan, miten musta ruuna ravaili liinassa kuin yleisönä olisi ollut enemmänkin väkeä kuin muutama hassu ihminen ja pari tarhaavaa harrasteratsua.
”Joku taitaa nauttia siitä, että pääsee liikkeelle”, nainen huikkasi poiketen hieman reitiltään, jotta saattoi astua lähemmäs kenttää rajaavaa lankkuaitaa. Hän laski mustan salkkunsa maahan ja nojasi matalaan, säänpieksemään aitaan seuraten huvittuneena Macin puuhia.
”Mutta täytyyhän sitä nyt näytellä parastaan, jos vaikka sillä saisi enemmän iltakauroja tai ylimääräisen porkkanan”, hän lisäsi helppo hymy huulillaan. Vaikka nainen ei vieläkään voinut väittää viihtyvänsä liian lähellä hevosia, ei jokainen hörähdys ja kavion kolahdus saanut enää sydäntä särkymään uudestaan. Hän vältteli edelleen Rosings Parkia kuin ruttoa, antaen mielellään muiden klinikan eläinlääkäreiden käydä rokottamassa kilparatsuja ja tyynnyttelemässä todellisuudesta vieraantuneita, liiankin rikkaita harrasteratsujen omistajia, jotka kauhistelivat pienimpääkin haavaa kuin se olisi maailmanloppu. Hän viihtyi Raidenin pienellä lännentilalla, ja vaikka ei ollutkaan noussut yhdenkään hevosen selkään sitten toukokuisen ratsastusonnettomuutensa, ei ratsukoiden seuraaminen enää tänäpäivänä ahdistanut. Tai saanut aikaan tarvetta purskahtaa kyyneliin, kun ajatus siitä, miten hän ei enää koskaan voisi ratsastaa vehreämmille laitumille laukannutta täysiveristään, iski vasten kasvoja.
”Komea hevonen”, hän lisäsi sama avoin, hymykuopat paljastava hymy huulillaan, ”onko se sinun?” Hän suuntasi kysymyksensä Macin liinan päässä seisovalle naiselle.