[P] It's all smooth sailing from here on out

Sunnuntai 13. elokuuta 2017, aamupäivä

Evelyn ei ollut koskaan ajanut niin hitaasti, kuin mitä nyt oli taittanut matkaa Carlislen kupeesta. Useampi hitaaseen tahtiin kyllästynyt autoilija oli kaahannut traileria vetävän auton ohitse mitä riskialttiimmissa paikoissa, mutta Evelyn oli tukahduttanut ärtymyksensä. Hänen tärkein tehtävänsä oli saada mustankirjava, pieni ruuna turvallisesti Skeldale Houseen, jossa Raiden odottaisi jo uusinta asukastaan. Hänen täytyisi lopettaa eläinten tuputtaminen miehen pienelle lännentilalle.
Nainen pysäytti trailerin tutun tallin pihaan ja nousi auton kyydistä. Takapenkillä Fuego aloitti korviasärkevän haukkumisen, kunnes nainen aukaisi takaoven ja irroitti ensin punertavan pitbullin ja sen jälkeen mustan sekarotuisen Roon turvavöistä. Oli vaikea saada koiria asettumaan edes siksi hetkeksi, että hän saisi riisuttua turvavaljaat, mutta heti kun eläimet vapautuivat moisista rajoitteista, painelivat ne toisiaan leikkisästi napsien tallipihan halki ja suoraan sisälle tallirakennukseen. Evelyn kiirehti koirien perään päätään pudistellen. Oli ehkä ollut virhe ottaa ylienerginen kaksikko mukaan, mutta ei niitä kotiinkaan voinut jättää.
”Hei”, hän tervehti Raidenia pienen ja hiukan väkinäisen hymyn kera ja kietoi kätensä miehen ympärille pikaiseen halaukseen. ”Miten voit?” Hän vilkaisi ympärilleen tallirakennuksessa haikeasti eikä voinut peitellä täysin tuskaa, joka vihreistä silmistä heijastui. Hän ei ollut noussut hevosen selkään sitten Lionheartin onnettomuuden, eikä käsitellyt hevosiakaan muuta kuin töidensä merkeissä. Talliin astuminen jälleen kerran hevosenomistajana tuntui verestävän vanhoja haavoja.

Raidenille tallissa olo alkoi jo helpottaa. Hän ei kuitenkaan ollut vielä kyennyt siivoamaan Olafin tavaroita pois, ruunansa lopetuksen jäljiltä. Hän havahtui vasta ystävänsä ääneen, kääntyen ympäri.
"Hei! Ihan hyvin. Entä sinä?" Naisesta ainakin heijastui tietynlainen tuska. Se sama, mikä oli hänen silmistään jo helpottanut.

"Samoin kuin tähänkin asi. Käsi alkaa tosin vihdoin toimia kunnolla", Evelyn vastasi ja heilautti kättään, jonka oli murtanut toukokuun lopussa. Hän oli vastikään palannut töihin päästyään eroon kipsistä.
"Pystyisikö Smoothien laittaa hetkeksi karsinaan? Se täytyi rauhoittaa kuljettamista varten, enkä mielelläni laskisi sitä tarhaan tokkuraisena", Evelyn huokaisi. Smoothieparka. Hevonen näytti jo paljon paremmalta kuin maaliskuussa, kun hevonen oli otettu eläinsuojan hoiviin, mutta pieni ruuna oli edelleen varsin aliravitun näköinen.

"Voi, se voi olla vaikka tuossa yhdessä tyhjässä. Ajattelin tässö yhdistää vuonot ja ylämaanponit samaan pihattoon. Luuletko että se pärjää niiden kanssa?"

"Pärjää, aivan varmasti", Evelyn nyökkäsi. "Se on tullut toimeen missä tahansa tarhausporukassa eläinsuojalla. Ihmisten kanssa ei ole yhtä hyvää tuuria. Paras jättää se vain oman onnensa nojaan."

Raiden oli huono hylkäämään arkoja hevosia. Kaikista sai vielä hyvän hevosen.
"No hyvä. Ceci siirtyy Vikingin ja Arizonan kaveriksi, mutta... Siellä on silti neljä tammaa."

”Siinä on varmasti riittämiin seuraa Smoothielle”, Evelyn vastasi pienen surumielisen hymyn kera. Pieni kirjava ruuna vetosi hänen särkyneeseen sydämeensä aivan erityisellä tavalla, mutta juuri nyt hän ei voinut tehdä hevosen eteen muuta kuin taata sille tarhapaikan, jossa ruoka ei loppuisi. Kunhan hevonen olisi paremmassa kunnossa, voisi sen kanssa alkaa työskennellä, ihan perusasioista kuten riimuun totuttamisesta alkaen.
”Fuego, ei!” Nainen komensi huomatessaan, miten vilkas koira oli hyppäämässä vasten karsinan ovea kurkkiakseen karsinaan sisälle. Uros laski etutassunsa takaisin maahan, heilautti häntäänsä pirteästi ja suunnisti Roo kintereillään seuraavaan pahantekoon.
”Autatko Smoothien purkamisessa? Käteni ei ole vielä täydessä terässä, joten rampin laskeminen ja nostaminen käyvät työstä”, nainen huokaisi. Hän ei enää ikinä tahtoisi murtaa luitaan, kiitoksia vain.

Raiden vilkaisi Fuegon suuntaan, hymyillen koiralle.
"Autan, tietenkin." Hän avasi karsinan oven valmiiksi ja lähti sitten ulos.

Evelyn suunnisti takaisin ulkoilmaan ja komensi terävästi koiria, jotka kieppuivat trailerin ympärillä. Smoothie oli rauhoitettu, mutta se ei silti tarkoittaisi, että hän haluaisi koirat kirjavan ruunan jalkoihin.
”En tiedä mitä olisin tehnyt, jos et olisi suostunut ottamaan sitä”, nainen huokaisi aukaistessaan soljen ja valmistellessaan rampin laskemista. ”Se on oikein herttainen pieni hevonen, mutta ei sitä voi minne tahansa laittaa. Raukkaparka ei ole nähnyt ihmisiä varmaan vuosiin, eikä suhtaudu kovinkaan suurella lämmöllä liikenteeseen tai muihin perinteisen tallielämän näkyihin.” Hän kiipesi sivuovesta trailerin kyytiin ja irrotti hevosen, joka ei tuntunut reagoivan ympäristöönsä oikeastaan lainkaan. Mustat korvat osoittivat rennosti taaksepäin, eivätkä reagoineet kovaankaan ääneen, kun hevonen peruutti alas loivaa ramppia. Evelyn oli tyytyväinen mustaan loimeen, joka peitti kylkiluut, mutta valitettavasti edes kangas ei riittänyt pehmentämään kovia kulmia, jotka lonkkaluiden päät loivat takaosan ylle. Hevosen karva oli takkuista ja paikoin paperinohueksi kulunutta, eikä harjassa ja hännässä ollut montaakaan jouhta. Nainen taputti lempeästi hevosen kapeaa, lihaksetonta kaulaa ja hymyili surullisesti Raidenille. Viimeksi kun hän oli purkanut hevosia trailerista miehen tallipihalla, olivat kyydistä astelleet kaksi hyväkuntoista, komeaa ratsua. Ero Smoothien ja Yhdysvalloista lennätettyjen lännenratsujen välillä oli järkyttävä.

Raiden hymähti pehmeästi.
"en koskaan voisi sanoa ei tuollaiselle tapaukselle." Ei hänellä olisi sydäntä sellaiseen. Hän katseli hevosen purkua, pudistellen päätään.
"Voi pientä..."

”Sinäpä sen sanoit”, Evelyn huokaisi. Smoothie näytti hänenkin silmäänsä huonolta, eikä ruuna suinkaan ollut ensimmäinen aliravittu eläin, johon hän oli urallaan törmännyt. Ruuna oli jo paljon paremmassa kunnossa kuin saapuessaan eläinsuojalle, mutta hevosen hentoinen rakenne sai ruunan näyttämään tavallistakin laihemmalta.
”Smoothiesta ei tiedetä oikeastaan mitään. Se on selkeästi arabi suurimmalta osin”, nainen nielaisi vilkaisten hevosen koveraa profiilia, ”mutta väritys viittaa myös appaloosaan. Sen rakenne on varsin korrekti ja jalkojen asento hyvä, joten en olisi lainkaan yllättynyt, vaikka se olisi alunperin ollutkin ihan rekisteröity, ammattilaisen kasvattama ara-appaloosa. Nyt siitä ei tiedetä edes viimeisintä omistajaa”, hän lisäsi synkästi. Kunpa tiedettäisiin, niin joku saataisiin vastuuseen Smoothien ja kahden muun hevosen heikoista elinolosuhteista.
”Sen arvioitiin olevan yhdeksän vanha, mutta lihasta sillä ei ole enää nimeksikään. Tärkeintä on nyt vain antaa sen syödä niin paljon heinää kuin se ikinä vain saakaan syötyä. Aivan, sillä on yläpurenta, joten syöminen on hitaampaa eikä se kovin herkästi järsi mitään kovaa. Se pelkää kaikkea mahdollista eikä osaa edes peruskäytöstapoja. Se on kengätön, mutta kaviot vuoltiin ja hampaat raspattiin viime viikolla.”

Mies kuunteli kertomusta hauskan pikkuhevosen surkeasta elämästä. Se oli niin väärin.
"Onneksi pihatossa riittää vielä ruohoa ja heinää niin paljon kuin se vain jaksaa syödä. Uskaltaako sille antaa mitään energiarehua?"

”Minulla on paali alfalfaa trailerin kyydissä, mutta kauraa tai muuta väkirehua on turha syöttää vielä. Sillä on erittäin herkkä vatsa, minkä tähden se tuntuu saavan painoakin niin hitaasti, vaikka se on jo madotettu niin useaan kertaan, ettei mikään muu vie ravintoaineita kuin se itse”, Evelyn huokaisi. ”Kaikki muutokset ruokintaan on tehtävä erittäin pitkän siirtymäajan kanssa, mutta juuri nyt laiduntaminen, vapaa heinä ja kolmisen kiloa alfalfa-heinähaketta päivittäin tuntuu auttavan sitä kasvattamaan vatsaansa.” Nainen hieroi ruunan korvia toisella kädellään ja noukki siinä sivussa pumpulitupot mustista korvista.
”Onneksi Smoothie näyttää pahemmalta kuin mitä se on. Eläinsuoja olisi tavanomaisesti pitänyt sen vielä kuukauden kauemmin ennen uuden kodin etsimistä, mutta kesä on täyttänyt tehokkaasti heidän tallinsa ja ilmeisesti eläinlääkäri omistajana vakuutti heidät siitä, että osaisin noudattaa ruokintaohjeita”, nainen hymähti.

"Voi toista raasua." Raiden ei voinut ymmärtää ihmisten julmuutta. Hän ei vain voisi koskaan ymmärtää.
"Onneksi. Kyllä se täällä kuntoon tulee."

”Epäilemättä”, nainen vastasi pienen hymyn kera. Hän ei olisi voinut kuvitellakaan parempaa paikkaa vuosien kolhimalle pikkuruunalle kuin ystävänsä kotoisan tallin. ”Haluatko ottaa narun? Epäilemättä se tarvitsee hieman kannustusta kävelläkseen”, Evelyn totesi ojentaen riimunnarua miehelle. Smoothie oli lastattukin eläinsuojalla takaosasta työntämällä, eikä hän uskonut hevosen yllättäen matkan aikana keksineen, mitä paine riimussa tarkoitti. Hän voisi hyvin töniä hevosta lempeästi takaosasta, kunnes tiikerinkirjava ruuna keksisi siirtää kavioitaan yksi kerrallaan eteenpäin.
”Kuten sanoin, se ei tunnu osaavan edes peruskäytöstapoja.” Liekö hevosen koulutus jäänyt heitteille jo varsasta, tai sitten ruuna oli vain unohtanut viimeisten vuosien aikana ihmisten aikanaan opettamat asiat. Niin tai näin, Smoothie oli kuin hevosen kokoinen varsa, joka vasta otti ensiaskeliaan maailmassa.

Raiden otti narun vastaan. Lyhyt mies katseli pientä hevosta säälien. Hän vain halusi saada sen kuntoon, ihan yhtä paljon kuin Evelynkin halusi.

Evelyn siirtyi rauhoitetun pikkuruunan taakse ja työnsi luista takaosaa lempeästi. Hetken Smoothie vain nojasi vasten painetta, kunnes otti pienen askeleen eteenpäin, ja sitten toisen. Evelyn jatkoi kevyttä työntämistä aina kun tarve vaati, ja Smoothie seurasi kiltisti Raidenin perässä sisään talliin. Hevonen ei olisi lainkaan näin helppo käsiteltävä, kunhan rauhoitusaineen vaikutus poistuisi.
”Sitä ei luonnollisesti tarvitse loimittaa tai suojittaa ulkoilua varten. Se on säänkestävä pieni otus, joten pärjää kyllä ihan itsekseen. Jos viitsit sen verran kiinnittää siihen huomiota, että näet sen syövän päivittäin, se on ihan tarpeeksi”, Evelyn vilkaisi hevosta, joka tuijotti lasittunein silmin eteensä. ”Sillä kestää varmasti ainakin pari viikkoa tottua uuteen kotiinsa, joten älä ihmettele, jos se silloin tällöin juoksee ympyrää tarhassaan ja näyttää hätääntyneeltä. Ilmeisesti sillä oli kestänyt kuukauden päivät asettua eläinsuojallekin.”

Raiden hymähti hiljaa.
"Kai tiedät että minä en usko loimiin?" Ei hän loimittanut omista hevosistaan juuri ketään. Bowia ja amerikkalaisia. Siinäpä ne.

”Hyvä”, Evelyn naurahti. ”Tuon sille jossakin vaiheessa tavaroita kunhan ehdin käymään kaupoilla, mutta pärjätkööt siihen asti näillä.” Eihän ruunalla ollutkaan kuin loimi, jonka nainen oli heittänyt hevosen selkään matkan ajaksi, neljä jalkoihin käärittyä pinteliä ja riimu naruineen. Niistäkään suurimmalle osalle ei olisi lainkaan käyttöä ennen kuin hevosen saisi opetettua edes hieman tavoille.
”Jos vain mahdollista, kannattaa riimu jättää sille päähän, niin kiinnisaaminen helpottuu. Jos joudut ottamaan sen sisälle tai siirtämään toiseen tarhaan, kannattaa viedä hevosseura edeltä. Smoothie seuraa varsin siivosti tarhakavereiden mukana, niin se saatiin eläinsuojan laumastakin tänään kiinni.” Hän kumartui purkamaan pinteleitä, jotka oli kääritty ruunan mustiin jalkoihin matkan ajaksi suojaamaan edes hiukan, jos rauhoitettu ruuna polkaisisi jaloilleen.
”Mutta kuten sanottua, älä suotta uhraa siihen rajallista aikaasi. Kunhan se asettuu, alan työskennellä sen kanssa kunnolla. En soisi sen kolhivan sinua sillä aikaa.”

Raiden nyökkäili naisen sanoille. Ei hän koskisi tuon projektiin, ellei pyydettäisi erikseen. Smoothie oli Evelynin hevonen ja hän auttaisi vain jos nainen pyytäisi.
"Annan sinut hoitaa sen. Sinunhan se onkin. En halua tunkea nenääni asioihisi"

”Kunhan se on siinä kunnossa että työnteossa on järkeä, tulen pyytämään apuasi joka käänteessä”, Evelyn naurahti pienesti. Hän ei kokenut olevansa riittävän taitava voidakseen kuntouttaa pienen ruunan, joka oli kokenut elämän nurjan puolen turhankin vahvasti.

Mies naurahti vaisusti.
"Kysy Alexilta ennemmin." Hänen avopuolisonss teki sitä sentään työkseen. Luoja että se kuulosti edelleen omassa päässä oudolta.

”Molempi parempi”, nainen vastasi. Hän palkkaisi vaikka koko Northumberlandin kreivikunnan jokaisen ammattihevosihmisen työskentelemään Smoothien kanssa, jos se takaisi ruunalle hyvän loppuelämän.
”Miten teillä menee?”

Mies mietti hetken. Hän ei ollut sanonut Evelynille vielä mitään siitä että Alex jakoi nyt pikkutilan arkea hänen kanssaan, ainakin sen mitä päivätyöltään ehti.
"Hyvin. Alex asuu nykyään täällä. Helpompaa kaikille."

”Oh, onnea teille!” Nainen onnitteli lämpimästi ja hymyili edes hetken aidosti sädehtien ystävälleen. Mikä ihana, ihana uutinen! ”Et siis joudu tekemään aivan kaikkia tallivuoroja itseksesi.”

"Kiitos. En aivan ja onhan tämä helpompaa. Kaikille. Alexilla on lyhyempi työmatka, minulla on toinen aikuinen täällä... Ja Ben tykkää Alexista." Poika kutsui tuota aina välillä tohkeissaan isäksi, välillä nimeltä.

”Kuulostaa melko täydelliseltä”, Evelyn hymyili pehmeästi. Raiden ansaitsi onnen elämäänsä, ja oli hienoa, että ystävä oli löytänyt rinnalleen toisen aikuisen. ”Mitä Benille kuuluu? Edelleen riittää intoa ponin kanssa puuhasteluun?”

"Se on aika ällöttävän täydellistä, suurimman osan ajasta." Raiden piti elämästään nyt todella paljon.
"Hyvää. Ja voi kuule, riittää. Hän käy nyt kerran viikossa toisella tallilla tunneilla Bobin kanssa. Et tajua miten pieni lapsi voi olla ylpeä ponistaan."

”Se on ilo kuulla. Jokainen ansaitsee aina silloin tällöin ällöttävän täydellistä auringonpaistetta elämäänsä”, nainen vastasi ja taputti Smoothien kaulaa saatuaan viimeisenkin pintelin aukaistua.
”Voin vain kuvitella”, hän naurahti aukaisten Smoothien mustan loimen lukot. Hän kiskoi ohuen talliloimen syliinsä ja vilkaisi hevosta, joka seisoi edelleen varsin mistään mitään tietämättömänä aloillaan. Voi raukkaparka.
”Hänellä onkin upea poni, joten sietäähän siitä olla ylpeä."

Raiden pudisteli päätään hevosen laihuudelle. Onneksi hän oli ladannut sinne karsinaan heinää kunnolla.
"Sinullakin on, kunhan Smoothie kuntoutuu."

”Olen siitä jo nyt ylpeä”, nainen myönsi pienen, haikeansävyisen hymyn kera. Hän oli ylpeä pienestä arabiristeytyksestä, joka oli jo osoittanut olevansa äärimmäisen sitkeää tekoa.
”Siitä tulee vielä hieno seuraponi.” Hän taputti ruunan kaulaa ja poistui karsinasta jättäen rauhoitetun ratsun aloilleen. Smoothie alkaisi varmasti pikkuhiljaa havahtua ympäristöönsä ja silloin olisi parempi, kun hän ei seisoisi pienen hevosen ja karsinan oven välissä.
”Onko tunneille riittänyt kävijöitä? Oletko päässyt vaeltamaan lähimetsiin letkan kanssa?”

"On ja olen. En ajatellut tämän oikeasti toimivan, vaikka halusin uskoa siihen." Asiakkaita riiti pientallin tarpeisiin hyvin. Siitä hän oli tyytyväinen.

”Hyvä. Olisi sääli, jos Annie ja Freckles vain söisivät heiniäsi mutta eivät olisi lainkaan hyödyksi”, Evelyn hymähti. Hienoa, että mies oli saanut tallin pyörimään niin hyvin.

"Niistä on uskomattoman paljon hyötyä." Evelyn ei voinut arvatakaan, miten paljon uskottavuutta amerikkalaisratsut toivat hänelle.
"Onko sinulla kiire vai haluatko jäädä kahville?"

"Hienoa", hän vastasi tyytyväisenä. Nainen vilkaisi Smoothieta. "Näkisin mielelläni, miten Smoothie tuosta heräilee, joten jos siitä ei ole vaivaa, kahvi maistuisi kyllä."

"Voin keittää. Mennään sisälle." Raiden lähti kohti taloa, työntäen innokasta whippetiä eteisessä tieltään.

Evelyn nyökkäsi ja seurasi miehen perässä sisään. Hän vilkaisi olkansa yli pihalla häseltäviä koiria.
"Voiko nuo luupäätkin tulla? En mielelläni laskisi niitä täysin ulos näköpiiristäni, etteivät ne päädy kiusaamaan hevosiasi tai tekemään jotakin muuta typerää", hän kysäisi.

"Ota vain. Ben on kaverin luona ja Alex töissä niin eivät ne ketään häiritse. Ja mieluummin sisällä kuin vaikka Bowin aitauksessa." Raiden luovi tiensä keittiöön, ladaten kahvinkeittimensä.

Evelyn vihelsi terävästi ja taputti kädellä reittään. Molempien koirien päät kääntyivät nopeasti naista kohden, ja hetkeä myöhemmin kaksikko säntäsi ovesta sisään.
”Rauhassa nyt, idiootit”, nainen torui häseltäviä koiria, jotka tosin asettuivat sisätiloihin päästyään. Sen verran poikakaksikko oli sentään oppinut, ettei sisällä sopinut riehua.
”Miten Bowin kanssa on sujunut? Joko se on luottoratsusi?”

Raiden irvisti hieman naisen kysymykselle.
"Ei varsinaisesti. Sen kanssa voi kävellä selästä käsin isoa ympyrää kentän keskellä "

”Parempi sekin kuin ei mitään. Onhan se melkoinen saavutus kun ottaa huomioon, millaisena Bow sinulle tuli”, nainen pohti istahtaen alas pöydän ääreen. Hän oli jo oppinut, että oli vain enemmän tiellä kuin hyödyksi Raidenin keittiössä, joten parempi pysytellä poissa miehen jaloista.

"Niin kai. En tiedä. On niin avuton olo ja pelkään että luulin liikoja kun otin sen." Ei hän haluaisi Alexia tammalla rasittaa.

”Olet tehnyt sen kanssa parhaasi. Kävi miten kävi, olet tarjonnut sille mahdollisuuden hyvään elämään. Se on jo aivan riittämiin”, nainen vakuutti. Hän ei toivonut Smoothielle mitään sen enempää. Kunhan ruunasta saataisiin terve ja turvallinen käsiteltävä arjen askareissa, olisi hän tyytyväinen. Hänellä oli toisaalta varaa pitää hevosta pelkkänä seurana tarhassa, joten kenties hänen asemansa oli hieman erilainen.
”Oletko harkinnut hankkivasi Alicelle kaveria?” Nainen kysyi velmusti vilkaistessaan whippetin suuntaan.

Oli Raidenillakim varaa yhtä hevosta seisottaa, etenkin kun yksityisiäkin oli. Ne kustansivat tavallaan Bowin elämisen. Silti hän toivoi kauniille täysiveriselle enemmän.
"Olen. Miettinyt säänkestävämpää vahtikoiraa."

Evelyn virnisti vinosti.
”Tiedän muutaman oikein hyvän vaihtoehdon.” Hän oli käynyt auttamassa työkavereitaan eläinsuojilla viimeisinä viikkoina kyllästyttyään kipsin kanssa toimettomana makaamiseen. Sitä kautta Smoothiekin oli hänelle päätynyt, ja sytyttänyt jälleen ilmiliekkeihin kuumeen hankkia uusi koira.

Raiden vilkaisi ystäväänsä, hymyillen vinosti. Hän tunnisti tuon virneen.
"Aivan varmasti tiedät."

”Työn vaaroja”, hän kohautti harteitaan, ”tahdotko nähdä, mitä Newcastlessa olisi tarjolla?” Ei, hän ei suinkaan ollut ottanut kuvia koirien kanssa avustaessaan työkavereitaan, ehei. Pois se hänestä.

"Voin ainakin katsoa." Jos siellä olisi mitään harkitsemisen arvoista, hän voisi puhua asiasta Alexille.

Evelyn virnisti, kaivoi puhelimensa esille ja selasi oikean kansion kuvien seasta.
”Siitä vaan selaamaan”, hän naurahti ojentaen puhelimen ystävälleen. Hän oli ihastunut niin moneen kodittomaan koiraan suojalla, ettei ollut tosikaan. Onneksi heille ei voisi ottaa pientä tai arkaa tapausta, kun Roo ja Fuego olivat niin luupäisiä.

Raiden selasi, huokaisten välillä. Voi kun hän olisi voinut ottaa ne kaikki.
"Hyvä ettei minulla ole varaa ottaa näitä kaikkia."

”Mietin aivan samaa”, nainen naurahti ja vilkaisi kahta koiraa, jotka olivat asettuneet aloilleen, joskin nykivät toistensa korvia. Fuego näytti päättäneen, että Roo tarvitsi korvapesua, eikä Roo innostunut koirakaverinsa huomiosta. Makoilevat urokset nahistelivat leikkisästi keskenään, mutta ainakaan mikään osa Raidenin sisustuksesta ei ollut särkymävaarassa.
”Olisi ihanaa, kun kaikille voisi tarjota oman kodin.”

"Sinulla vielä olisi." Raiden muistutti pehmeästi naurahtaen. Hänellä ei luojan kiitos ollut, muuten ne kaikki olisivat löytyneet tilalta ennen kuin Alex ehtisi sanoa lännenratsastus. Ja sitten mies varmaan pakkaisikin kamansa ja lähtisi karkuun.
"Niin olisi. Ehkä voisin neuvotella Alexin kanssa jostakin pelastetusta vahtikoiraksi sopivasta..."

”Ei ole tilaa”, nainen naurahti. Häntä ei haittaisi koira tai pari enemmän kotona, mutta sen jälkeen raja tulisi täyteen, eikä hän enää pystyisi tarjoamaan koirille sitä rakkautta ja huomiota, jota jokainen niistä ansaitsi. Ja sitä ennen tarvitsisi muuttaa, eikä ajatus kovasti innostanut.
”Keskustele ihmeessä. Ei keskustelusta harmiakaan voi olla”, Evelyn totesi ottaen puhelimensa takaisin. Hänenkin täytyisi keskustella Klausin kanssa, josko he kävisivät eläinsuojalla joku päivä katsomassa, löytyisikö sieltä perheeseen sopivaa lisäystä.

"Ale karkaa kohta, kun täytän Skeldalen ties millä projekteilla..." Mies ei ollut edes sanonut mitään omasta vahingostaan, jonka oli mennyt tekemään yön surkeina tunteita Olafin lopetuksen jälkeen. Ja se häpeä näkyi. Hups.

”Ethän sinä nyt ole montaakaan projektia hankkinut. Minähän niitä olen luoksesi kantanut”, Evelyn naurahti. Eihän miehellä ollut kuin Bow, mutta Bowta ei edes laskettu projektiksi.

"... Et tiedä mitä saatoin tehdä tai saatoin olla tekemättä." Raiden myönsi hiljaa.

Evelyn kohotti kulmaansa. Tämähän kuulosti lupaavalta.
”Mitä teit?” Hän huokaisi.

"... Kaksi clydesdalea." Tarkalleen ottaen kaksi valtavaa ruunaa, joiden säkää Raiden yltäisi juuri ja juuri rapsuttamaan.

”Mitä?!” Evelyn parahti epäuskoisena. ”Sinä teit mitä?!”

"... Nokun..." Raiden mutisi hiljaa. Miten hän nyt puolustelisi tätä valintaa ottaa kaksi norsua poniensa keskelle?
"..Vahinko?"

”Vahingossa ostetaan uusi pelikonsoli tai kasa kirpputoriloimia. Ei kahta clydesdalea”, nainen nauroi epäuskoa äänessään. ”Ja minä kun ajattelin, että Annien ja Frecklesin lahjoittaminen olisi liikaa!” Selkeästi hänellä ei ollut ollut mitään murehdittavaa, kun ystävä hankki vahingossa valtavia kylmäverisiä.

"No... No..." Raiden ei oikein tiennyt miten puolustelisi itseään.
"Minä ostan vahingossa valtavia vaunuhevosia?"

”Olet toivoton”, Evelyn nauroi lujempaa kuin mitä oli nauranut sitten toukokuisen onnettomuutensa. Ystävän uudet ostokset olivat hilpeitä. Vai clydesdaleja karvaisten ponien ja pystyharjaisten vuonohevosten keskelle.
”Onpahan sinulla ainakin mielenkiintoinen kokoelma eläimiä täällä. Voisit melkein aloittaa kotieläintilan ylläpidon tallinhoidon sivutoimena.”

Ainakin hänestä oli iloa ystävälleen. Se oli jo paljon.
"Ssshhhht. Enkä voisi."

”Et vai?” Evelyn haastoi huvittuneena. ”Et tarvitse enää kuin pari vuohta, laaman ja lehmän tai kaksi, niin ihmiset tulevat joukkoina ihastelemaan eläintilaasi.”

"Kai tajuat että tuossa on jo aika paljon?" Raiden pärskähti, kaataen molemmille kahvia.
"Kestätkö vielä juttua Alexista?"

”Äkkiäkös sinä siitä selviät”, nainen virnisti. Ehkä ei. Hänellä oli jo yksi ystävä massiivisen eläintarhansa kanssa. Ehkä oli parempi, jos Raiden pitäytyisi hevosissa ja lemmikeissä.
”Kestän, kestän, en ole niin heikkoa tekoa”, Evelyn naurahti ja kiitti kahvista. Se menisi mustana, kuten niin usein ennenkin.

Raiden yritti ainakin pysyä. Ei hän halunnut tästä pelkkää työmaata ja Skeldale oli hyvin lähellä sitä jo nyt.
"Yritän olla olematta ällöttävä tai neuroottinen. Kaikki vain tuntuu sujuvan liian.. Helposti."

Evelyn kohotti jälleen kerran tummaa kulmaansa.
"Mitäpä jos keskittyisit nauttimaan siitä, miten hyvin kaikki sujuu, sen sijaan että vilkuilet jatkuvasti taivaalle ja odotat toisen kengän putoamista?" Nainen ehdotti huvittuneena. Hän oli yrittänyt itse opetella elämään ohjeidensa mukaan, varsin vaihtelevalla menestyksellä. "Sinä ansaitset hieman helppoutta elämääsi. Eikö teitä kumpaakin ole koeteltu jo aivan riittämiin?"

"Nohnoh, en ole noin paha. En vain... Kestäisi luopua Alexista toista kertaa." Raiden ei vain kestäisi sitä. Ensimmäinen kerta olisi ottanut tarpeeksi koville.

"Tee siis töitä sen eteen, ettei niin käy", nainen totesi pienen hymyn kera. Miehen parisuhde tuntui olevan varsin vakaalla pohjalla, joten suurta huolta erosta tuskin oli ilmassa.

"En ole koskaan rakastanut ketään näin. Ja haluaisin Alexin voivan joskus olla toinen huoltaja pojalle." Se kertoi ehkä enemmän kuin mikään. Raiden oli oikeasti valmis antamaan vastuuta elämänsä kalleimmasta aarteesta myös miehellensä.

Evelyn hymyili lämpimästi miehelle.
"Jatkatte samaan malliin, ja se järjestyy varmasti", nainen vastasi. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Alexin läsnäolo pojan elämässä ollut hyväksi lapselle. Mitä useampi rakastava, turvallinen aikuinen oli osana kasvavan pojan elämää, sen parempi.
"On ihana kuulla, että teillä menee niin hyvin."

Raiden huokaisi hiljaa.
"Toivon todella. Jo senkin takia että jos minulle ikinä käy jotain, toivon että Benji jäisi jonkun sellaisen hoivaan, johon luotan."

"Älä huoli siitä. Benjistä pidettäisiin hyvää huolta", nainen vakuutti. Vaikka se vaatisi kaikkien Englannin asianajajien palkkaamista, pojan tulevaisuus turvallisessa, tutussa ja ennen kaikkea rakastavassa kodissa taattaisiin aivan vankkumattoman varmasti.

"Tiedän että pitäisit asiasta huolta. Mutta haluaisin myös olla varma ja että kenenkään ei tarvitsisi tapella asiasta. Etenkin nyt kum Benji välillä sanoo Alexia isäksi. Yleensä jos on oikein tohkeissaan."

"Sinulle ei ole käymässä yhtään mitään. Saat kasvattaa poikasi yhdessä Alexin kanssa", nainen rauhoitteli lempeästi. Ei Raiden ollut syöpään kuolemassa, mies näkisi lapsensa kasvavan ja varttuvan. Onnettomuuksilta ei koskaan voisi täysin välttyä, mutta oli turha elää pelko painona harteilla.
"Mutta sehän on herttaista. Mitä Alex tykkää uudesta asemastaan?"

"Ei hän ainakaan ole käskenyt korjaamaan poikaa." Raiden vastasi hymyillen.

"Sehän on hyvä", nainen naurahti pehmeästi. Hän olisi panikoinut ja korjannut lasta hetkessä, jos olisi hypoteettisesti päätynyt äitipuoleksi Klausin lapselle.
"Benji on kyllä onnekas poika."

"Kai sitten." Raiden ei osannut ajatella asiaa aina niin.
"Myönnän selailleeni Pinterestistä hääjuttuja."

"Pinterestistä? Jotain rajaa nyt, mies!" Evelyn nauroi. Hääjuttujen selaaminen oli aivan sallittua, mutta Pinterestistä? Ihanko oikeasti? Yrittäisi edes.

"No... Mistä sitten? Siellä on söpöjä ideoita homohäihin..." Raiden mutisi hiljaa.

"Pinterest on koko internetin syöpä", Evelyn julisti. "Söpöjä ideoita löytyy varmasti muualtakin."

"... Vähemmän." Raiden mutisi hiljaa. Hän nielaisi hieman.
"Haaveilen vain, mutta jos ikinä menen naimisiin, lupaathan olla bestmanini?"

Evelyn hymyili liikuttuneena miehelle.
"Tietenkin lupaan. Olen otettu, että edes harkitset minua", nainen vastasi kurkottaen pöydän yli puristamaan miehen kättä. "En voisi mitenkään kieltäytyä."

Raiden naurahti.
"Ketä sitten? Kuka minut muka nolaisi häissäni, jos et sinä?"

"Eihän sitä koskaan tiedä", nainen virnisti. Ainahan mies voisi jonkun keksiä ajatellessaan, että se säästäisi Raidenin huumorintajua koettelevalta puheelta.
"Teen nolaamisestasi kunnia-asiani", Evelyn vannoi naurua äänessään.

"Sinä tiedät vähemmän mitään noloa kuin vaikkapa pikkusiskoni." Carrieta Raiden ei koskaan päästäisi puhumaan häissään. Ei sen puoleen Sadietakaan.

"Kenties käytän heitä inspiraationani", nainen vitsaili. Ei tosiaankaan. Hän puhuisi omista kokemuksistaan Raidenin kanssa ja asioista, joita hän oli päässyt todistamaan vuosien ystävyyden varrella. Ei siihen sen enempää tarvittaisi.
"Ehdit vielä sotkeutua ties mihin nolouteen, ennenkö puheelle edes olisi tarvetta. Jos ei mitään muuta, voin aina vääntää vitsiä miehestä, joka osti kaksi clydesdalea vahingossa."

"En toivottavasti. Apua, Alex ottaa eron kun ne tulevat tänne. Apua. En ole uskaltanut kertoa vieläkään."

"Paras uskaltaa pian. Ne ovat sen verran suuria, etteivät jää Alexilta huomaamatta", Evelyn nauroi. "Olisit harkinnut falabelloja."

"No.. Ei niillä voi vetää hienoja vaunuja." Raiden mutristi huultaan. Clydesdaleilla voisi hyvin ajaa hääkyytejä tai vastaavia.

"Eivätkö tarhoissasi jo valmiiksi olevat vuonohevosetkin olisi kelvanneet siihen tarkoitukseen?" Evelyn virnisti. "Myönnä nyt vain, että tahdoit jättiläisiä talliisi. Saat letittää jalkatupsuja, kun et yllä harjaan tai häntään", nainen kiusasi.

"Sanoo hän joka on 160 senttiä pitkä sulka päässä." Raiden puuskahti. Hän tiesi olevansa Evelyniä lyhyempi.

"Minun hevoseni onkin minua pienempi", nainen virnisti. Smoothie oli pieni naisen mielestä, joka oli viimeiset vuodey ratsastanut kaksikymmentä senttiä ara-appaloosaa korkeampaa täysiveristä.
"Joutuisit istumaan spagaatissa clydesdalesi selässä, etkä siltikään yltäisi satulansiipien alle jaloillasi. Ehkä ihan hyvä, että suunnittelit niille vetohommia", Evelyn virnisti.

"Hei! Ota huomioon että aloitin ratsastuksen niillä. Pitkin kyläteitä, ilman kypärää."

"Nuorempana venyykin ihan eri tavalla", nainen naurahti. Hänkin oli ratsastanut pienestä saakka kotitilan karjahevosia. Nyt ajatuskin venytyksestä, jota moinen asento leveäselkäisten lännenratsujen selässä oli vaatinut, sai paikat jumiin.
"Olemme jo vanhoja ja kankeita. Parempi vain tyytyä omankokoisiin ratsuihin", hän virnisti.

"Ole kankea keskenäsi." Raiden pärskähti pehmeästi.

”Pah”, nainen puhahti. ”Ei sinuakaan ole kuminauhasta tehty.”

Raiden virnisti hyvin leveästi.
"Oletko ihan varma että haluat kuulla enemmän siitä miten minä venyn?"

”En, kiitoksia vain tarjouksesta”, nainen virnisti. ”Voin elää oikein onnellisesti ilman sitä tietoa."

"Sitä minäkin." Raiden naurahti hiljaa. Evelyn ei tosiaan haluaisi luentoa siitä.

”Miten suosikkivarsani voi?” Nainen kysäisi kääntääkseen keskustelun turvallisemmille vesille. Ceci oli pieni hurmuri, jos häneltä kysyttiin - vaikka eipä vuotias enää kovinkaan pieni ollut.

"Hienosti. Vahvistuu ja näyttää oikein hyvältä. Haluaisin ehkä viedä sen johonkin näyttelyyn, ihan vain kokeeksi." Se tiedettäisiin että miten siinä kävisi - Raiden alkaisi havitella kantakirjausta.

”Vie ihmeessä”, Evelyn kannusti, ”ei siitä haittaakaan voi olla.” Paitsi käytetty aika ja raha, mutta saisipa sekä hevonen että omistaja uudenlaisen kokemuksen.

Ja se että ruunattavaksi aiottu orivarsa saisikin jäädä oriksi.
"Tiedät kyllä mitä siitä seuraa."

"Älä nyt, eihän siitä ole mitään takeita, että Ceci edes hyväksyttäisiin kantakirjaan", nainen virnisti. Hän ei ollut perehtynyt ylämaanponien kantakirjauksen edellytyksiin, mutta mistäs sitä ikinä tiesi, miten tiukaksi sekin saatettaisiin orien kohdalla vetää.

"Ei voi tietää. Minun tuurillani."

”Ei voikaan”, Evelyn myönsi huvittuneena. Kaikki oli mahdollista. ”Mutta ei yhdestä näyttelystä harmiakaan olisi. Sehän voisi olla ihan hauska kokemus."

"Se voisi. Sitten voin alkaa kasvattaa poneja ja pitää niitä clydesdaleja..."

”Ostan sinulle naapurisi pellot, jos alat kasvattaa poneja”, nainen nauroi raikuvasti.

"Älälälälä! Joudut vielä lunastamaan tuon. Minulla on syytä uskoaja toivoa että Nydel on tiineenä. Ensi kesänä siis vuonovauva."

”Voi ei!” Nainen henkäisi ihastuneena. Se varsa olisi vieläkin suloisempi kuin Ceci, siitä hän menisi takuuseen vaikka samantien. ”Vietän koko kesäni täällä vuoden päästä”, Evelyn uhkaili.

"Jos teet tallihommia niin anna palaa vain." Raiden virnisti leveästi.

”Tietenkin. En osaisi olla toimettomana”, nainen naurahti. Hän kävisi vain levottomaksi, jos mitään tekemistä ei olisi tarjolla. Olo oli paljon luonnollisempi, kun saattoi pyöriä tallilla talikko kourassa tai kottikärryjä tönien.

"Hyvä tyttö. Saat kyllä pyöriä muutenkin. Ajattelin että jos ensikesänä tienaisi vähän ori- tai tamma ja varsa laidunpaikkojen vuokraamisella. Tilaa olisi yhdelle ylimääräiselle. Orilaitumessa olisi se hyvä puoli että voisin työntää Cecin sinne ja taas tammalaitumelle Nydelin varsansa kanssa "

”Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta”, Evelyn nyökkäsi hyväksyntänsä. Miehellä oli hyvää laidunta, joten mitäpä sitä tyhjänäkään seisottamaan. ”Varmasti täältä löytyy halukkaita laskemaan hevosensa laitumelle.”

"Niin sitä aina luulisi ja toivoisi." Raiden todella toivoi ainakin. Niin hän halusi uskoa.
"Siitä saisi suhteellisen helpolla lisätienestiä."

”Pidän sormet ristissä”, nainen lupasi. Hän laski tyhjän kahvikupin pöydälle ja vilkaisi koiria, jotka makoilivat edelleen varsin vaarattomina lattialla. Hienoa, että luupääkaksikko oli oppinut edes vieraskoreaksi, jos ei mitään muuta.
”No, jos koskaan tarvitset lainaa tilan kehittämistarpeisiin, minä olen kokenut sijoittaja”, nainen vitsaili. Hän upottaisi niin paljon rahaa Smoothien uuteen kotiin kuin olisi tarve, jotta pieni ruuna saisi elää loppuelämänsä täällä.

"En varsinaisesti luonnehtisi Skeldalea sijoituskohteeksi." Vaikka paikka pyöri mukavasti vuoden jälkeen, ei hän silti nähnyt pientä talliaan missään nimessä sijoituskohteena.

"Höpöhöpö", nainen virnisti. "Sehän on oikein loistava sijoituskohde. Vastineeksi saa hyvää mieltä ja vakuuden hevosten loistavista oloista. Se peittoaa heittämällä rahatulot, joita toiset sijoittajat jahtaavat", hän nauroi. Hänen käsityksensä saattoi olla hieman nurinkurinen, mutta sitä se teetti kun ei ollut koskaan tarvinnut pohtia, millä elättää itsensä.
"Joko malttaisit palata talliin? Voisin vilkaista Smoothieta ja auttaa sinua saamaan se tarhaan. Se kun ei valitettavasti kävele kovinkaan siivosti."

"Nohnoh. Ei se ole sijoittamista, Evelyn." Raiden tiesi ettei paikka olisi kultakaivos, mutta tätä hän halusi tehdä. Hänelle ainoa ja oikea työ.
"Mennään vain. Alice odottaa." Whippet hyppäsi sohvalle, näyttäen siltä ettei sillä ollut aikomustakaan tulla ulos.

Nainen päätti olla väittelemättä asiasta sen enempää - hän vain ujuttaisi millä tahansa keksimällään verukkeella suurempaa karsinavuokraa miehelle.
"Koirasi on tavattoman innoissaan säntäämässä pihalle", Evelyn huomautti sarkastisesti. Hänen mukanaan tulleet luupäiset urokset sen sijaan ponkaisivat heti jaloilleen Evelynin noustessa, ja säntäsivät seiniin törmäillen ulko-ovelle, kun tajusivat suunnan olevan sitä kohden.
"Hyvä että noiden päät ovat umpiluuta. Muuten olisi jo sattunut", Evelyn naurahti katsoessaan, kuinka koirat loikkivat pihalle heti, kun hän sai kurkotettua oven auki otusten ohitse.

"Eikö? Siellä on viileää olevinaan. Joten neiti viihtyy sisällä." Alice oli mahdoton eläin. Raiden suuntasi ulko-ovesta päästyään kohti tallia, nauraen.
"Onneksi. Olisipa minullakin. Kolmas kypärä vuodessa menossa."

"Ymmärrän hyvin Alicea", nainen naurahti. Vuosien varrella säähän oli tottunut, mutta ei hän silti voinut Englantia lämpimäksi kuvailla kuin parina päivänä vuodesta.
"Mieluummin kypärä kuin pää", Evelyn hymähti suunnistaessaan kohti kodikasta tallirakennusta. Smoothien hätäinen hirnunta ja kolistelu kertoivat jo kaukaa, että rauhoitusaineen vaikutus oli lakannut.
"Joku on herännyt", Evelyn totesi ylittäessään pihaa. Hän pujahti talliin ja huokaisi nähdessään hätääntyneen, karsinassaan väkkäränä ympyrää pyörivän hevosen, joka pysähtyi aina silloin tällöin riittävän pitkäksi aikaa voidakseen hirnua hätäänsä, ja jatkoi sitten pyörimistään.
"Rauha poika, rauha", nainen sanoi tyynnyttelevällä äänellä ja astahti lähemmäs. Smoothie peruutti karsinansa takanurkkaan säpsähtäen. "Olisi kai vuoden aliarviointi sanoa, että se on hiukan säpsy."

Raiden seurasi naista talliin.
"Seuraisiko se kaveria ulos?" Ainakin Evelyn oli sanonut sen olevan riippuvainen hevosseurasta.
"... Ehkä tosiaan tekisit vuosikymmenen aliarvioinnin."

"Seuraisi, epäilemättä. Se tekee mitä vain voidakseen olla hevosten seurassa", nainen vakuutti. Siten eläinsuoja oli siirtänyt säikkyä ruunaa paikasta toiseen. Hevosen kanssa oli yritetty tehdä töitä, mutta todettu se toisarvoiseksi syömisen rinnalla. Mitä enemmän hevosta stressasi ylimääräisillä asioilla, sitä vähemmän ruuna söi.
"Se tosin kulkee aivan kannoilla, joten johtoratsulta kaivataan pitkää pinnaa."

"Jos haen Froyan?" Raiden ei voinut olla ajattelematta, että Olaf olisi ollut tähän täydellinen. Pikkuruuna ei ollut pelännyt mitään, juuri koskaan.
"Froya kestää sen kyllä."

"Sinähän ne parhaiten tunnet", Evelyn nyökkäsi hyväksyntänsä. Hän tiesi Smoothien sopeutuvan tarhassa kenen tahansa seuraan, sillä nöyrä ruuna alistui asemaansa ja pysyi poissa muiden tieltä, mutta taluttaessa muita koeteltiin, kun ruuna liimautuisi aivan kylkeen kiinni. Varsinkin nyt, kun ympäristö oli uusi ja kummallinen.

Saisi Smoothie muitakin kavereita, mutta Froya oli rauhallisin. Mies palasi pian vanhemman vuonotammansa kanssa talliin.
"Päästä vaan."

Evelyn jutteli rauhallisesti Smoothielle jäätyään kaksin hevosen kanssa. Ruuna jäi seisomaan aloilleen ja jännitti jokaista lihastaan valmiina pakenemaan, jos tilanne sitä vaatisi, mutta ainakin pieni hevonen lopetti hätääntyneen steppauksensa. Evelyn vilkaisi vuonotammaa, aukaisi karsinan oven ja peruutti kauas, jotta Smoothie uskalsi kurkottaa käytävän puolelle. Ruuna kiiruhti nopeasti karsinasta tervehtimään tammaa, eikä tuntunut suovan enää ajatustakaan ihmisille. Smoothie liimautui hetkessä vuonohevosen kylkeen kuin varsa, joka haki turvaa emästään. Evelyn pudisti päätään seuratessaan hevosen eleitä, mutta ainakin Smoothie oli rauhoittunut sen verran, ettei polkisi ketään jalkoihinsa hädässään.

Raiden naksautti kieltään Froyan korskahtaessa tyytymättömästi. Tamma antoi sitten pienen ara-appaloosan olla, lähtien omitajansa vieressä kohti pihattoa.

Smoothie seurasi Froyan rinnalla jännittyneenä ja ympärilleen pälyillen, mutta selkeästi hevosseura rauhoitti pientä ruunaa. Sirorakenteinen ratsu näytti hyvinpidetyn vuonohevosen rinnalla naurettavan pieneltä, kun Evelyn seurasi hevosten perässä. Hän tosin kiersi edelle pihaton lähestyessä, jotta voisi avata portin Raidenia varten. Smoothie uskalsi luopua vuonohevosen antamasta turvasta vasta, kun tajusi pihatossa olevan muitakin hevosia. Hevonen hörähti innokkaana ja ravasi tervehtimään uusia tarhakavereitaan korvat kääntyillen ja nöyryyttä eleissään.
"Eiköhän se tule täällä oikein hyvin toimeen", nainen hymähti siirryttyään aidan ulkopuolelle. "Varmaan muutamassa viikossa se on jo tottunut kaikkeen, mitä täällä tapahtuu, eikä enää säpsy niin paljoa."

Raiden päästi Froyan irti. Tamma seurasi Smoothieta muiden luo laukalla, korvat pystyssä. Uusi hevonen pitäisi tutkia.
"Toivotaan. Yritän parhaani." Hän halusi auttaa tarjoamaan pienelle parhaat mahdolliset olot

"Tiedän", nainen hymyili vilkaisten ystäväänsä. "Sen takia halusinkin tuoda Smoothien tänne." Hän käänsi katseensa takaisin hevosiin, jotka tutkivat uutta tulokasta uteliaina. Smoothie näytti varsin tyytyväiseltä oloonsa hevosten keskellä, mikä lämmitti sydäntä. Täällä hevonen saisi oman lauman, joka ei jatkuvasti vaihtuisi hevosten lähtiessä uusiin koteihinsa.

"Olen otettu siitä että luotat minuun tässä." Rosings Parkissa Raiden oli elänyt aina pienen epävarmuuden kanssa. Kelpaisiko hän, riittikö työpanos ja taidot. Täällä hän sai elää rauhassa.

Nainen seurasi vielä hetken hevosten tutustumisriittejä, ennenkö huokaisten käänsi katseensa tallipihan suuntaan. Hänen olisi paras lähteä, sillä traileri täytyisi palauttaa ystävällisesti sen lainanneelle työkaverille, ennenkö hän voisi lähteä kotiin nauttimaan vapaasta illasta.
"Minun on paras lähteä. Soittele, jos Smoothien kanssa tulee jotain. Tulen käymään parin päivän päästä", nainen totesi ja kääntyi halaamaan ystäväänsä.

"Soitan tietty. Laitan varmaan viestiä ja kuvia muutenkin." Lyhyt mies halasi naista tiukasti. Hän pitäisi tuon kyllä ajantasalla

"Kiitos", Evelyn kiitti lämpimästi ja irrottauduttuaan halauksesta, vihelsi koirille. Fuego ja Roo loikkivat näkyviin tallin takaa eikä pikainen vilkaisu antanut syytä huoleen. Ehkä luupäät olivat osanneet käyttäytyä, eivätkä olleet koristelleet Raidenin pihamaita montuilla. Koirien saaminen turvavaljaisiin ja autoon oli huomattavan paljon helpompaa kuin niiden riisuminen oli ollut, sillä nyt urokset malttoivat istua siivosti aloillaan.
"Nähdään pian", hän lisäsi ennenkö nousi autonsa kyytiin ja lähti ajamaan kohti Newcastlea.