[P] A humble servant

Abigail käveli tallipihaa pitkin ja nyppi kärsineet nahkahanskat käsistään. Hän oli kyllästynyt tarhaamaan hevosia, jotka eivät osanneet käyttäytyä. Miksi oli niin vaikeaa vain kävellä vierellä ja odottaa vapaaksi pääsyä. Helpon työnteon sijasta Abigailin vaalealla ihollaan oli käsivarsilla ja säärillä mustelmia muistakin sattumuksista kuin vain tämän päivän sankarin jäljiltä.
Kootakseen ajatuksensa Abigail asteli tallikäytävän läpi maneesin suuntaan, yrittäen sivuuttaa kaikki vielä sisällä olevat huomiota kinuavat miljoonahevoset. Hän tarvitsisi vähän taukoa, kiitos. Maneesin vierustalla lojuminen oli hänelle tuttua puuhaa ja useimmiten sieltä työtäkin, jonka avulla hän saattoi peitellä hetken lorvimisensa. Abigail seisahtui maneesin reunalle ja jäi silmäilemään sen hetken ratsukoiden menoa.

Cain oli ehtinyt jo tovin lämmittelemään mustanruunikon mielenosoittajan kanssa, joka oli tänään hieman turhan häiriöherkällä ja yliaktiivisella tuulella. Jo ravityöskentely sai Leviathanin ottamaan muutamia ylimääräisiä kierroksia, mutta ainakin se keskittyi, paitsi jonkun tunkiessa ratsunsa kanssa liian lähelle. Estetreeni näin hienolla kouluhevosella oli aina hieman kyseenalaiselta näyttävää puuhaa. Cain olisi mieluusti myös oman uskottavuutensa vuoksi antanut hevosen tehdä sitä, missä se oli loistava, mutta asialle ei nyt voinut mitään. Hänen tehtävänsä ratsuttajana oli kerta toisensa jälkeen saada esteillä kokematon ratsu esteiden yli ilman katastrofia.
Ori suoriutui ravipuomeista ja kavaleteista nätisti, mutta etukäteen rakennetut pikkuesteet olivat jo romahtaneet jonkun muun toimesta. Hienoa. Cain pidätti kevyin avuin innoissaan puhisevan orin käyntiin ja katseli ympärilleen tavoittaakseen sopivan juoksupojan korjaamaan esteitä. Hänen katseensa osui maneesin laidalla notkuvaan nuoreen naiseen, jonka tunnisti tallityöntekijäksi.
”Hei sinä”, Cain kutsui reippaasti askeltavan hevosensa selästä varsin tyypilliseen tyyliinsä. Cain oli melko varma naisen nimestäkin, mutta hän hyvin harvoin kutsui ketään nimeltä.
”Nostatko nuo puomit takaisin paikoilleen”, hän nyökkäsi paria sortunutta pystyestettä ja okseria kohti.

Kuten aina, maneesissa oli kyllä katsottavaa. Tällaisella tallilla kun ei niitä normaaleja hevosia tuntunut olevankaan. Jopa neljän seinän välissä ja katto pään päällä jotkut hevoset kokivat tarpeelliseksi käyttäytyä kuin mielensä menettäneet bambit.
Muiden ratsuttajien joukossa maneesissa ratsasti Cain Leviathanilla. Abigail oli yrittänyt opetella hevosten ja muiden työntekijöiden nimiä, vaikka niin töissä kuin töiden ulkopuolellakin vältteli lähes kaikkien seuraa. Ratsuttajan nimen hän olisi erityisen mielellään unohtanut mutta hän ei tuntunut voivansa sille mitään, että katse harhaili muista ratsukoista takaisin Cainin ja Leviathanin työskentelyyn.
Hän hätkähti hieman kun Cain osoitti sanansa hänelle muttei jäänyt paikalleen vaan asteli maneesin kentälle ja siirsi katseensa esteeseen. "Joo", hän mutisi ja nyökkäsi. Matkalla esteelle hän sujautti hanskat takaisin käteensä ja nosti sitten ensimmäisen puomin takaisin paikalleen.

Cain yritti olla hermostuttamatta omia aikojaan raviin pyrkivää hannoverilaista liian voimakkailla pidätteillä, vaan pyrki istunnallaan rauhoittamaan vauhtia. Tyytyväisenä saamaansa apuun, mutta toivoen ettei joku ryntäisi heti tumpeloimaan puomeja maahan uudestaan, hän antoi orille lopulta luvan siirtyä hienoon voimakkaaseen laukkaansa. Jos joku oli vielä epävarmempi hyppääjä kuin hänen ratsutettavansa, olisi ehkä parempi pysytellä muualla. Cain ohjasi Leviathanin laajalle ympyrälle esteiden ympärille ja katseli hetken puomeja nostelevaa naista. Näköjään oli olemassa ainakin yksi työntekijä, joka ei joko vinkunut vastaan tai kysellyt typeriä kuin tynnyrissä kasvanut. Ori keksi palkita ratsastajansa hetkellisen huomion herpaantumisen tekemällä toisen hevosen aiheuttaman kolahduksen innoittamana nopean sivuloikan kohti Abigailia. Cain nieli mieleensä tulvineet kirosanat ja ohjasi hevosen nopeasti takaisin raiteilleen. Miksi piti olla heti hyppimässä seinille?

Abigail ei valittanut kuin omassa päässään. Hän oli tehnyt kuukausien varrella jo tarpeeksi virheitä, unohduksia ja kömmähdyksiä vaarantaakseen työpaikkansa, ettei hänen kitinälleen ollut paikkaa kaikkien kuultavana. Olkoot hänen selkänsä vieläkin jumissa kaikesta paskanlappaamisesta ja kädet väsyksissä kovakouraisten hevosten käsittelystä, kukaan ei saisi tietää siitä häneltä. Hänen kuului olla kiitollinen tästä työstä eikä valitella kuten jotkut, jotka ottivat työnsä itsestäänselvyytenä. Abbie nosteli puomit ylös nopein liikkein ja oli lähdössä pois alta, kun Leviathan pongahti häntä päin. Jos Abigail oli hätkähtänyt Cainin hänelle osoittamiaan sanoja, isoa oria hän pelästyi. "Varo vähän", hän sähähti nopeasti tietämättä oliko se ennemmin hevoselle kuin ratsastajalle. Näyttämättä hätkähdystään sen suuremmin, hän väisti ja puristi nyrkkinsä kiinni. Hermoheikoille hevosille oli hauskaa naureskella kentänlaidalta missä oli turvassa ja poissa jaloista, mutta niiden keskellä olo tai käsittely eivät mahtuneet Abigailin lempiasioiden listalle. Onneksi Cain tuntui olevan selässä sujut orin sekoilun kanssa - hän ei olisi ollut. Bellen vähäinen säikkyys oli jo tarpeeksi hänelle.

Saamastaan kommentista huolimatta Cain ei vaivautunut pahoittelemaan jonkun miljonäärin hevosen tempauksia, mutta vilkaisi Abigailia kerrankin vailla väheksyntää katseessaan kun tarkisti, ettei tuo ollut jäänyt jalkoihin. Ei onneksi. Olisi ollut melko tympeää ensin pyytää korjaamaan esteitä ja sitten jyrätä yli hevosella. Vaan sellaista elämä tallilla oli – joskus tuli tallotuksi ja potkituksi, jos ei ehtinyt alta pois.
Cain haki Leviathanin huomion takaisin ennen kuin ohjasi sen ensimmäiselle esteelle liioitellun selkein ja tarkkaan arvioiduin tein. Esteet eivät olleet korkeita nähneetkään, mutta tietäen hannoverin kieltämistaipumuksen hän ei antanut sille tilaisuutta ryhtyä arpomaan hypätäkö vai ei, ja saikin orin esteen yli kunnialla. Mies ratsasti loputkin esteet samalla mentaliteetilla, ja ruunikko onnistui potkimaan ainoastaan yhden pystyesteen ylimmän puomin alas. Ori juhli tyydyttävää suoritustaan pukittamalla näyttävästi, muttei saanut keikautettua ratsastajaa kyydistä.
Cain tasoitteli hevosen menohaluja ravailemalla hetken aikaa esteiden ympärillä, ja samalla hän ehti vilkaista taas Abigailia.
"Et varmaan telonut itseäsi?" hän esitti oman version "Oletko kunnossa?" -kysymyksestä. Jokin silloin tällöin orastava vastuuntunto kai pakotti hänet noteeraamaan naisen läsnäolon edes jotenkin.

Abigail käveli sivummalle ja seurasi Cainin ja Leviathanin menoa. Jos hän olisi ollut yhtään enemmän hevosihminen, Leviathan olisi voinut olla hänestä komea hevonen. Ja raisu, mennen kovaa ja korkealta kuten kovin moni muukin tämän tallin asukki. Onneksi äiti ei ollut lähettänyt Tristania hänelle Bellen sijasta. Vaikkei hän ollut tavannut Tristania, hän oli kuulemiensa tarinoiden perusteella vakuuttunut, että se ruuna ei tasan ollut häntä varten. Kun puomi tippui ja tie oli vapaa, Abigail asteli vaistomaisesti laittamaan puomia jälleen ylös. "En", hän vastasi Cainille pudistaen hieman päätään ja kurtisti hieman kulmiaan. Abbie olisi kuvitellut, ettei ratsuttajaa kiinnostanut tietää.

Cain nyökkäsi vastaukselle työstäessään orin ravia rennommaksi. Ei hän tiennyt, miksi asia oli kiinnostanut. Ehkä aiemmat valitukset työnantajalle hänen käytöksestään vaikuttivat siihen. Tosin ei hän tosissaan pelännyt jonkun tallityöntekijän valittavan siitä, että hevonen oli sekoillut. Se olisi ollut noloa vain valittajalle.
Cain otti Leviathanin kanssa vielä uudestaan äsken pieleen menneen pystyesteen sekä laukanvaihdon jälkeen okserit ja kehui oria sen selvittyä ilman pudotuksia, joskin kaoottisella innolla.
"Järjestäisitkö tuohon kolmen esteen jumppasarjan?" Cain huikkasi Abigailin suuntaan. Ehkä nainen ilmoittaisi jos tällä olisi muita kiireitä.

Leviathan oli käynyt lähellä mutta säikähdyksellähän hän oli selvinnyt. Kuten hevosten parissa jo monta kertaa aikaisemminkin. Oli hänen varpaansa muutamaan otteeseen tallottu ja käsistään riuhdottu niin, että hän oli jo varma murtavansa luita, mutta vielä mitään vakavaa ei ollut sattunut. Hän oli oppinut olemaan varovainen. Töistä saadut lihaskivut, hiertymät ja mustelmat olivat aivan tarpeeksi hänelle, hän ei kaivannut kavionjälkiä kylkeensä. Abbie asteli taas kauemmaksi muttei jaksanut enää vilkuilla turhia muita ratsukoita. "Joo, tietysti", hän vastasi sitten ja laski kätensä puuskasta. Hän auttaisi mielellään Cainia, sillä hän sai Abigailin näyttämään ahkeralta. Hän ei ollut ekspertti mitä tuli estesarjojen kokoamiseen, mutta tolppien ja puomien kantelu oli tullut turhankin tutuksi täällä. Ei hän siitä nauttinut, mutta pystytti kuitenkin pyydetyt kolme estettä. "Onko okei?" hän varmisteli kuitenkin ja kääntyi katsomaan Cainiin. Hän luotti ratsuttajan taitoihin arvioida sarjan kunnollisuus paljon enemmän kuin omiinsa.

Cain teki odotellessaan Leviathanin kanssa muutaman huvittavan lennokkaan laukan lyhennys- ja pidennysharjoituksen maassa lojuvilla puomeilla. Kenties kouluratsu kuvitteli hänen toivovan jotain laukkapiruettia, mutta oli miten oli, sen kootut ja ilmavat liikkeet eivät saaneet sitä vaikuttamaan lainkaan estehevoselta. Cain antoi orin kävellä hetken ja tarkasteli syntynyttä sarjaestettä hevosen selästä. Ei huono, itse asiassa ihan hyvä. Vinon kyhäelmän sijaan esteet olivat ainakin linjassa, mutta mies halusi Leviathanille mahdollisimman täydellisesti sopivan sarjan.
"Esteiden väleissä voisi olla ehkä 30 senttiä enemmän tilaa että tämä tankki ainakin mahtuu sinne hyppäämään", mies totesi yllättyen itsekin, kuinka jaksoi puhua toiselle jopa näinkin monisanaisesti.

"Okei", Abigail vastasi lyhyesti. Se oli muuttunut tavaksi viimeistään siinä vaiheessa kun hän oli tajunnut, ettei kukaan tajunnut hänen vahvasta irkkuaksentistaan mitään täällä. Onneksi vain tämä yksi asia ei saanut häntä vielä kaipaamaan Irlantia.
Abigail siirsi esteitä kauemmaksi toisistaan, ei liikaa eikä liian vähän. Kai tuossa nyt oli se 30cm? Ei kai ratsuttaja olettanut, että hän nyt mittanauhan kanssa täällä juoksentelisi.
Esteet siirrettyään hän kääntyi katsomaan Cainia hyväksyntää hakien.

Cainin tummat kulmat kurtistuivat hieman, enemmän ehkä keskittymisestä kuin turhautumisesta Leviathanin tarjotessa epämääräisiä raviaskelia. Se ei selvästikään omasta mielestään ollut tullut maneesiin mittailemaan esteiden etäisyyksiä vaan toimimaan.
"Hyvä", mies kommentoi korjattua sarjaa hyväksyvään sävyyn odotellessaan, että ori malttoi kävellä ennen kuin pyysi säheltäjän raviin ja muutaman askelen jälkeen laukkaan. Hevonen ei ollut osoittanut mestarimaista ketteryyttä sarjaesteillä, mutta senpä takia Cain mielellään niitä harjoittelikin sen kanssa.
Hän ohjasi hevosen tasaisessa laukassa sarjalle, sovitti askeleet mahdollisimman hyvin ensimmäiselle esteelle ja antoi orin suoriutua loppusarjasta häiriöittä. Havaitessaan Leviathanin yrittävän hiipua viimeiselle esteelle Cain joutui kannustamaan hevosta eteenpäin. Sekunnin kymmenesosan epäröinnin jälkeen ori teki hupaisan kenguruloikan esteen yli, mutta pukitti puomit alas kiihdytellessään pois. Cain vilkaisi taakseen sortunutta estettä päätään pudistaen, vaihtoi laukan ja käänsi hevosen ympyrälle. Toivottavasti kukaan ei salaa suunnitellut hevosella esteuraa. Täytyisi kai yrittää uudestaan, mikäli apuri korjaisi räjäytetyn esteen.

Abigail siirtyi maneesin reunalle kun hänen sarjansa sai ratsuttajan hyväksynnän. Hän halusi nähdä miten Leviathan selviytyisi siitä ja varmistua, että hän oli todellakin asettanut esteet kaksikolle sopivaksi. Se ei ollut mikään itsestäänselvyys. Jotkut täällä olivat syntyneet hevosen selkään, eikä hän ollut yksi niistä ihmisistä, vaikka hänelläkin oli oma menneisyytensä ratsastuksen parissa. Abigail seurasi tarkasti, kuinka ratsukko saapui sarjalle. Hän oli saattanut alkaa ratsastaa Bellellä nyt kun se oli hänen vastuullaan, mutta ainoankaan esteen tai maastoesteen yli hän ei ollut vielä hypännyt. Hänellä oli siihen joku typerä kynnys, esteet tuntuivat nyt niin isoilta ja pelottavilta. Mikä häneenkin oli tullut, kun aikoinaan hän oli rymynnyt kenttäkisoissa Bellen kanssa kuin joku hullu suorittaja. Nyt hänen helkensä tahtoi salpaantua siksi ajaksi, kun Leviathan ylitti esteensä, aivan kuin jotain vakavaa voisi sattua. Esteen romahtaminen ei ollut mitä Abigail oli odottanut, mutta se oli parempi kuin kouluratsu ratsastajineen esteen seassa. Selvästi orilla oli tapana jättää jälkeensä sotkua - kai se oli odotettavaa kouluhevoselta esteillä. "Se ei taida ymmärtää, että esteet kuuluisi jättää koskemattomiksi", Abigail sanoi Cainille kun käveli nostamaan estettä paikalleen. Mieluummin hän maneesilla auttoi, kuin teki jotain rasittavaa kuten lakaisisi tiloja tallin puolella.

Cain pyysi ratsunsa raviin ja haki askellusta hallitummaksi ikävän tietoisena Leviathanin aiheuttamasta puomikaaoksesta. Hän yritti parhaansa mukaan olla syyttämättä itseään hevosen tumpeloinnista, vaikka tiesikin ettei sarja ollut orille liian hankala. Ruunikko tarvitsi vain paljon enemmän tukea esteillä kuin yksikään hänen muista ratsutettavistaan.
Mies ei ollut aivan varma hämmentyikö hän Abigailin kokonaisen lauseen, lauseen sisällön vai tuon aksentin vuoksi, mutta hän vilkaisi naista jopa aavistuksen huvittuneena. Ainakin he olivat orin kompuroinnista samaa mieltä.
"Läpi rynniminen on näyttävämpää", Cain totesi hevosensa puolesta puolittainen hymyn häivähdys käväisten huulillaan, kun hän valmisteli Leviathania uuteen yritykseen.

Abigail nosti puomit kannattimilleen ja perääntyi sitten. Hän ei sallinut itsensä hymyillä Cainin sanoille, mutta kaikesta huolimatta hän oli samaa mieltä ja oli mielissään heidän keskustelustaan. Hän harvoin jaksoi tai tahtoi keskustella kenenkään kanssa täällä, ja koska se oli niin tavatonta, Abigail hiljeni kuoreensa nopeasti. Hän antoi Cainille ja Leviathanille tilaa työskennellä ja seurasi vierestä ratsukon menoa kädet viininpunaisen työntekijöidentakin taskuissa.

Cain loi murhaavan katseen lähes kylkeen rynnännyttä toista ratsukkoa kohti ja nosti niskojaan nakkelevalla orilla taas laukan. Häntä ei olisi harmittanut hetkeäkään tehdä töitä täysin yksin ilman ainuttakaan työkaveria, hevosenomistajaa tai mitä lie harjoittelijaa poukkoilemassa jaloissa. Päivittäin hän toivoi myös, että olisi ollut mahdollista saada selville ratsutettavan hevosen omistajan aivoitukset, hevosen kanssa tehdyt harjoitukset ja sille laaditut tavoitteet ilman, että tarvitsi sosialisoida kenenkään kanssa. Valitettavasti se ei ollut mahdollista.
Cain käänsi Leviathanin jälleen sarjalle eikä antanut sen jäädä ihmettelemään omiaan. Ori suoritti sarjan protestoiden kipakasti töihin joutumista, muttei kompuroinut esteitä kumoon tällä kierroksella. Tämä saisi riittää tällä kertaa. Cain kehui Leviathania hillityllä kaulan rapsutuksella ja alkoi jäähdytellä sitä kevyessä ravissa.
"Esteet saa korjata sivuun", mies totesi.

Abigail ratsasti Bellen kanssa aina mieluiten yksin, oli kyse sitten maastosta, maneesista tai kentästä. Suurimmaksi osaksi hän halusi vain olla itsekseen, ilman, että kukaan tuomitsee hänen taitojaan tai katselee arvostellen heidän menoaan mutta osittain myös siksi, että näinkin laadukkaalla tallilla tuntui olevan ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet ryhmässä ratsastamisen perussääntöjä. Se oli Abbiesta todella turhauttavaa. Hän oli vasta löytänyt maun ratsastukseen uudelleen, eikä hän halunnut pilata koko asiaa samantien. "Selvä", Abigail vastasi Cainille ja kun tie oli vapaa, hän käveli korjaamaan esteitä. Puomien nostelu ei ollut hänelle työn mielekkäimpiä osia, mutta Cainin ja Leviathanin työskentelyn seuraaminen äsken sen ansiosta teki esteiden kanssa näpertämisestä hieman siedettävämpää.

Cain pyrki lähes eleettömällä ratsastustyylillä ja kaarevilla teillä saamaan vauhdista hullaantuneen orin vähitellen rauhoittumaan. Hän piti vaivihkaa silmällä esteitä kantavaa naista, uskotellen itselleen välttävänsä vain toisen yli jyräämistä. Jokin nuoren naisen hontelossa olemuksessa kiinnitti jatkuvasti hänen huomionsa, mutta Cain ei tiennyt mikä. Ehkä se, ettei työskentely näyttänyt tulevan ihan suoraan selkäytimestä, mutta toisaalta myös se, ettei toinen tehnyt itsestään turhaa numeroa. Oli jokseenkin ironista, että joku varjoihin piiloutuva hiljainen rimpula varasti hänen huomionsa, mutta minkäs teit. Yleensä tallityöntekijät juoksentelivat ympäriinsä rasittavina kuin päättömät kanat.
Muutaman rennomman ravikierroksen ja ympyrän jälkeen Cain pidätti Leviathanin pehmeästi matkaavoittavaan käyntiin.
"Kiitos", hän kiitti puomeja kantanutta Abigailia neutraaliin sävyyn. Seuraava ratsutettava kaipasi koulutreeniä, joten maneesissa lojuvat esteet olisivat olleet vain tiellä.

Abigail käveli edestakaisin kentältä puomipinolle ja kantoi esteen kerrallaan pois. Matkalla hän suki korvien takaa karkaavat lyhyet hiuksensa takaisin paikalleen, pois kasvoilta. Puomit ja tolpat vähenivät ja Abbie huomasi vitkastelevansa. Hän ei halunnut palata talliin ahkeroimaan tai muutenkaan karata paikalta. Herätessään ajatuksistaan, Abigail nyökkäsi häntä kiittäneelle Cainille, ja vei viimeiset tolpat paikoilleen. Palatessaan maneesin reunalle, Abigail epäröi hetken. "Tarvitsetko vielä muuta?" hän kysyi sitten, ajattelematta tilannetta sen suuremmin. Ei Cain tiennyt, kuinka poikkeuksetta Abigail jätti olematta kovin palveluhenkinen ja kysymättä kysymykset kuten 'Mitä vielä?' tai 'Miten voisin auttaa?'. Saisivat työnantajat olla ylpeitä nyt, kun Abigail oikeasti yritti olla hyödyksi.

Olisihan Cain voinut keksiä vaikka mitä tekemistä päästäkseen itse helpommalla. Kun orin varsinaista hoitajaa ei näkynyt missään, hevosen olisi voinut kävelyttää ja hoitaa kuntoon, mutta mies päätti tällä kertaa armahtaa tallityöntekijää. Mikäli Abigail olisi jättänyt kysymättä ja poistunut paikalta, olisi Cain kenties keksinytkin tälle juoksemisen aihetta. Joskus heppatyttöjä oli ihan viihdyttävää käskyttää paikasta toiseen, etenkin jos nuo kuvittelivat liikoja itsestään. Toisaalta osan hevosista hän hoiti mieluiten itse nähdäkseen, että hevonen varmasti käyttäytyi normaalisti, ja Leviathan oli yksi niistä.
"En tarvitse", Cain vastasi kaulaansa venyttävän hevosen selästä sen askeltaessa uran sisäpuolella rennolla, pitkällä askeleella. Hän oli hetken harkinnut kävelyttävänsä hevosen ulkona, mutta ei tänään viitsinyt päättää kohtuullisesti mennyttä treeniä vauhkon hevosen rauhoitteluun.

Abigail vetäisi hanskat pois käsistään ja sulloi ne taskuunsa. Hän kohautti olkiaan hieman, kun Cain ei iskenyt häntä mihinkään muuhun puuhaan. "Okei", hän vastasi ja lähti sitten maneesista. Hän pujotteli katsomon ohi nopein askelin ja meni talliin. Hän niin mielellään palasikin sisään valmistelemaan päivätallia.