[Y] Tapojensa vanki

Jessy oli vihdoinkin saapunut Rosings Parkiin! Pentuenergian saaminen aina yhtä uinahtaneeseen kartanoon oli tuonut kevääntuloon aivan uudenlaista puhtia. Didi teki kevättöitä mieluummin, kun hänen perässään poukkoili villi pentu ja sen perässä tarkkaa komentoa pitävä Lily-isosisko. Saattoi jopa olla, että Napoleon-kompleksiin alentunut pikkukoira piti parempaa kuria pentuun kuin sen omistaja itse. Kiireessä kaikenlaiset pentuhäsellykset taisivat jäädä huomaamatta, eikä Didi ollut siihen kovin tyytyväinen, vaikkei voinutkaan asialle paljoa mitään. Ikkunoista tulvahti valtavasti valoa sisään kartanoon, kun tunkkaiset verhot nosti niiden tieltä pois ja harmaaksi talven aikana muuttuneet käytävät täyttyivät kevätkukista, joiden ostamisesta meinasi kehittyä lähes pakkomielle. Valitettavasti Didin oli ollut pakko kieltäytyä haasteesta täyttää koko kartano kukilla, sillä niiden ylläpitämisestä olisi tullut todellinen katastrofi.

Jessy tuntui viihtyvän kartanossa, jossa oli hurjasti tutkittavaa. Sen häntä vipotti ja kynnet kopisivat parkettiin niin, että Didi saattoi jo sen perusteella arvuutella missäpäin pentu juuri sillä hetkellä meni. Pentu tuntui kuitenkin pysyvän hänen rinnallaan varsin hanakasti ja Didi huomasi olevansa varsin suojelunhaluinen pientä narttua kohtaan. Samanlaista se oli tosin ollut vielä pari vuotta sitten Lilyn kanssa, joka oli vielä pienempänä ja hoopompana pallerona ollut enemmän pulassa. Kartanossa oli paljon kaikenlaista tilpehööriä, joka saattoi päätyä ison pennun suuhun tai mennä rikki - Lilyn kanssa tätä ongelmaa ei taas ollut ollut, sillä se ei ikinä ole ylettänyt mihinkään.

Pennun saapumisessa oli sekin ongelma, ettei Didi tiennyt missä välissä hän ehti kaiken kun valmiiksi pitkään listaan lisättiin vielä uudesta koirasta huolehtiminen. Hän tuntui aina kasaavan kaiken päällekkäin niin, että hän tunki aikataulunsa aivan vahingossa liian täyteen. Täytyi löytää aikaa tavanomaisten töiden ohella Sunnylle, joka oli mahdoton näin keväästä, urheilulle, tallin kahvilalle, kevään tulevien tapahtumien suunnittelulle ja pitää huoli ettei kukaan nääntynyt nälkään tai Jessy jäänyt kirjahyllyn väliin. Hengähdystauot olivat todellakin vähissä taloudenhoitajalla, mutta harvempi asia sai yleensä Didin hidastamaan ja nytkin kevättä läpi oli paahdettu jo useamman kuukauden ajan tällä työtahdila. Yht'äkkinen sairastuminen pisti yleensä niin energisen naisen kuitenkin lepovaihteelle.

Didi oli tuntenut olonsa normaalia voimattomammaksi ja väsyneemmäksi jo useamman viikon. Se oli kuitenkin helppo sysätä seuraukseksi tiukasta aikataulusta ja varmasti silläkin oli asiassa osansa. Mikä Didiltä oli kuitenkin jäänyt tajuamatta, oli se, että kaikesta ylimääräisestä, eli muusta urheilusta, olisi saattanut nipistää muutaman tai useammankin viikkotunnin pois. Aina urheilullisen naisen oli vaikea kuvitella, että ahkerasta urheilusta voisi olla hänelle haittaa. Vähäinen lepo yhdistettynä stressiin, tarkkaan syömiseen ja varsin pakottavankin tyyliseen lenkkeilyyn saivat kuitenkin nyt naisessa aikaan pahemman kerran kropan ylikuormituksen ja siten varsin ikävän infektion. Lääkärin vastaanotolla syyksi leimattiin ylikunto ja sairaslomaa iskettiin kätöseen puolitoista viikkoa, rennompaa liikkumista vielä pidempään.

Didi oli häkeltynyt ja pettynyt. Tuntui siltä, kuin koko kevät kaatui ja se oli hänen syytään. Ketä muutakaan syyttämään siitä, että on laittanut oman kroppansa liian koville, kuin itseään. Ehkäpä joinakin päivinä sen toisen juoksulenkin tai muun treenin olisi voinut jättää pois... Didin oli vaikea uskoa, että hän olisi muka ylikuntoinen, sillä siltä hänestä ei nimittäin tuntunut lainkaan! Lääkärin mukaan siitä syntynyt tauti piti hänet sängyssä kuitenkin useamman päivän ja sittenkin varsin normaalit arkitoimenpiteet tuntuivat raivostuttavan vaikeilta. Didi ei viihtynyt riippuvaisena muista ihmisistä, eikä sairasloma tuntunut sellaiselta hemmottelulta, mitä se osalle oli. Hän tunsi olonsa vain hyödyttömäksi taakaksi, joka ei jaksanut edes komentaa koiranpentua kunnolla.

Kun sairasloma loppui, Didi lähti takaisin töihin erittäin mielellään ja yritti kerätä kaiken positiivisuuden itsestään, mitä löysi. Liikuntakiellon loppumista hän odotti kuitenkin sitäkin mieluummin, sillä hän oli valmis palaamaan takaisin omaan arkeensa, olkoon se sitten joidenkin mielestä hiukan tiukka. Ensimmäisen viikon nainen lenkkeili hieman rennommin, palauttaen kuntoaan entisen tason suuntaan, mutta huhtikuun lopulla hän oli takaisin aikaisemmissa tavoissaan ja pitkiä lenkkejä alkoi kertymään lähes jokaiselle viikonpäivälle, jona häneltä vain heltyi sellaiselle aikaa.