Ikiliikkuja

[Avoin peli, tuokaa joku Evelynille seuraa. :>]

Vaikka putoamisesta maastossa oli kulunut jo pari päivää, Evelyn liikkui edelleen kankeasti. Tärähdyksestä jäykistyneet lihakset eivät olleet vielä kunnolla toipuneet, mutta kyllä se tästä, pikkuhiljaa. Nainen oli silkkaa jääräpäisyyttään kävellyt tallille, jotta saisi jumiutuneet lihakset liikkeelle. Lyhyeen matkaan oli kulunut kaksi kertaa kauemmin kuin yleensä, mutta vihdoin hän näki tutun tallirakennuksen edessään. Vasenta jalkaansa kevyesti ontuen nuori nainen suuntasi kivetyn tallipihan poikki hevosensa karsinalle. Kullanhohtoinen ori hirnui tervehdykseksi ja tunki turpaansa kaltereiden välistä, mikä sai Evelynin hymyilemään lämpimästi. Ori ei kantanut kaunaa, vaikka ratsastaja olikin epäonnistunut hevosen hallinnassa.
"Hei vain sinullekin", Evelyn naurahti ja aukaisi oven pieni hymy huulillaan. Hän rapsutti hetken hevosen otsaa pehmein sormin ja sai vastaukseksi tyytyväistä hörinää. Hän kumartui varovaisesti katsomaan orin jalkoja, antaen käsiensä liukua silkkisellä karvapeitteellä. Polven ohuet haavat ja naarmut olivat rupien peitossa ja näyttivät parantuvan hyvin, mikä sai Evelynin huokaisemaan helpotuksesta. He olivat selvinneet vähällä.
"Eiköhän lähdetä ulos. Sinulla on varmasti paljon virtaa", Evelyn sanoi ja rapsutti hevosen poskea. Lionheart sulki silmänsä nauttien omistajansa kosketuksesta.

Evelyn haki hevosensa suitset ja pitkän mustan juoksutusliinan. Hän talutti kullanhohtoisen hevosen ulos karsinasta ja suuntasi pääkentälle. Lionheart kulki pää korkealla ja nyökkäili päällään innoissaan. Hevonen oli kaivannut ulkoilmaa ja liikuntaa, sen näki kuka tahansa.
"Tänään mennään rauhallisesti", Evelyn muistutti hevostaan, joka vain pärskyi vastaukseksi ja koetti kiihdyttää vauhtiaan. Pieni korjaus kädellä, ja ori muisti, ettei taluttajan yli saanut juosta, vaikka innoissaan olikin. Evelyn siirtyi pääkentälle ja talutti hevosta muutaman kierroksen pehmeällä pohjalla tarkkaillen ratsun liikkeitä. Hyvältähän se näytti. Ori ei varonut jalkojaan lainkaan, vaan liikkui vaivattoman oloisesti. Ilmeisesti haavat olivat näyttäneet pahemmilta kuin ne olivatkaan, jos hevosen innokkaasta askeleesta saattoi mitään päätellä. Evelyn vain tuntui olevan vainoharhainen, mitä Lionheartiin tuli. Hän oli varma, että oli jollakin peruuttamattomalla tavalla rikkonut kauniin hevosensa.

Kullanhohtoisen tamman kaviot tömähtelivät pehmeästi pyöröaitauksen hiekkaan, kun Tete ravasi sitä ympäri energisin askelin. Pärskähdellen se heitteli päätään ja teki riehakkaita pukittelusarjoja, vaihtaen aina nopeasti suuntaa, kun Troy sitä pyysi. Vähitellen nuori tamma sai luvan siirtyä käyntiin ja tulla omistajansa luokse. Se seurasi miestä pyöröaitauksen portille, jossa sai ylleen koulusatulan ja suitset.
"Hieno tyttö", Troy kehui Teteä tuon harvinaisen kuuliaisesta pyöröaitaustyöskentelystä ja rapsutti sen posken sileää karvapeitettä ennen kuin he poistuivat pyöröaitauksesta.

Mies nousi hevosensa selkään ja suuntasi sen kanssa kohti pääkenttää ripeässä käynnissä. Hän huomasi hevosen olemuksen muuttuvan heti varovaisemmaksi, kun hän ei ollut maassa johdattamassa sitä. Tamma vilkuili jatkuvasti ympärilleen ja pisti merkille jokaisen yksityiskohdan. Heillä olisi vielä paljon tekemistä Teten itseluottamuksen saavuttamisessa. Viimeistäänkin kentän portilla Troy sai muistuttaa prinsessaa liikuttamaan jalkojaan sen meinattua jäädä kyttäilemään kentällä liikkuvaa oria. Lionheart ja Evelyn. Tällä kertaa mies jopa sai nimet kaivettua muististaan. Muistia tosin saattoi virkistää kuultu huhu siitä, että nuo olivat joutuneet vaikeuksiin maastolenkillä.
"No niin, mennäänpä sitten", Troy sanoi tammalleen, joka hypähdellen suostui astumaan kentälle ja korvat niskaa vasten painettuna se mulkoili Lionheartia kuin varmuuden vuoksi - ei voinut tietää, oliko ori kusipää, joten syytä varautua.
"Heipä hei", Troy tervehti Evelyniä paljon hyväntuulisempaan sävyyn kuin kärttyinen ratsunsa. "Miten teillä sujuu?" hän tiedusteli pistäen merkille ruvet Lionheartin polvissa sekä sen, että niistä huolimatta ori näytti liikkuvan hyvin. Ei siis mitään vakavaa toivottavasti.

Lionheart käänsi päätään korvat hörössä, mikä sai Evelynin seuraamaan orin katsetta ja huomaamaan ruunivoikon tamman sekä tuon ratsastajan.
"Hei vain", hän vastasi iloisesti. "Vähän verrytellään jäykkiä lihaksia", Evelyn totesi ja taputti orinsa kaulaa. Hevonen ei varonut jalkojaan, mutta liikkui tavallista lyhyemmällä ja jäykemmällä askeleella. Selkä taisi olla jumissa kaatumisen jäljiltä, vaan eipä se ollut ihmekään. Evelynkin oli aivan jumissa toissapäiväisen johdosta. Ehkä hänestä oli tulossa vanha ja raihnainen.
"Teimme hieman tavallista vauhdikkaamman maastolenkin", Evelyn tarjosi selitykseksi, vaikka epäilikin, että toinen oli jo kuullut siitä. Tallilla jutut kulkivat nopeasti suusta toiseen, eikä mikään hevosiin liittyvä tuntunut pysyvän salassa.
"Mitäs te?" Evelyn kysäisi ihaillessaan kauniin väristä tammaa. Tete ei näyttänyt arvostavan orin seuraa, mutta Lionheartia se ei erityisemmin haitannut. Ori jatkoi matkaansa omistajansa rinnalla pää korkealla ja jatkuvasti toista hevosta korvat hörössä tarkkaillen. Jonakin päivänä Lionheartin uteliaisuus aiheuttaisi orille ongelmia.

Evelyn siirtyi suuren kentän päätyyn, ja pyysi hevostaan ympyrälle. Hän antoi liinan pidentyä päästäessään hevosta kävelemään yhä suuremmalla ympyrällä. Teki hyvää seistä hetki paikallaan. Vasen polvi tuntui edelleen kiukuttelevan putoamisen johdosta, mutta kyllä sekin siitä tokenisi ajan kanssa.
"Ravia", Evelyn sanoi käskevällä äänensävyllä. Lionheart siirtyi kuuliaisesti pyydettyyn askellajiin, mutta hidasti tuskin puolta kierrosta myöhemmin takaisin käyntiin. Evelynin kulmat kurtistuivat ja hän pysäytti hevosen kättä kohottamalla. Lionheart kääntyi ympyrän keskellä seisovaa Evelyniä kohti ja Evelynin heilauttaessa kämmentään kutsuvasti itseään kohti, ori asteli omistajansa luokse. Evelyn antoi käsiensä liukua pitkin selkää ja paineli lihaksistoa sieltä täältä koettaessaan paikantaa jumissa olevat lihakset. Hevonen tuntui paikoitellen jäykältä kuin rautakanki. Nainen huokaisi ja siirtyi hevosen pään vierelle, lähtien kävelemään kenttää ympäri ori rinnallaan.
"Se on pahemmin jumissa kuin kuvittelin", Evelyn totesi vilkaistessaan Troyta kohden. Hän jatkoi Lionheartin rinnalla kävelyä vielä muutaman kierroksen, tarkkaillen hevosensa askelia. Kyllä ori siitä notkistuisi, kunhan saisi kunnolla veren kiertämään. "Miltä Tete tuntuu?" Hän kysäisi kääntyessään jälleen ratsukon puoleen.

Vai tavallista vauhdikkaampi maastolenkki. Troyn vaaleansinisiin silmiin syttyi tietäväinen pilke ja hän hymyili Evelynille hieman pahoittelevasti.
"Kuulin, ettei maastoreissu mennyt ihan putkeen", mies totesi ympäripyöreästi harvinaislaatuisen neutraaliin sävyyn vailla ivaa tai pahemmin edes leikkimielistä kiusoittelua äänessään. Hän ymmärsi kyllä tietyissä tilanteissa tunnustella kepillä jäätä. Naisella luultavasti oli huoli hevosestaan, eikä irvailu nyt ehkä kuulunut asiaan.
"Mitäpä me. Kävimme vähän pyöröaitauksessa purkamassa energiaa, kun tällä tuntuu olevan lennokas päivä. Oli laittanut shown pystyyn aamutallin aikana ja sitä rataa", Troy vastasi kysymykseen virnistäen ja taputti tammansa kaulaa hellästi.
Troy keräili Teten ohjat tuntumalle ja alkoi herätellä tammaa, jonka mulkoilu oli muuttunut hieman epävarmemmaksi. Tuon korvat liikkuivat vuoron perään ylös ja alas, ja suurimman osan ajasta toinen korva oli luimussa ja toinen hörössä kuin milläkin luppakorvakanilla. Orin tuijotus häiritsi sitä, mutta Troyn pyytäessä Teteä reippaammin eteen ja kutitellessa sen suupieltä kuolaimella tamma lopulta antoi toisen hevosen olla ja tyytyi luimistamaan ainoastaan tarpeeksi lähelle mentäessä. Mies pyysi hevosen raviin, ja lusitano lähtikin etenemään uralla reippain askelin. Se nosteli jalkojaan korkealle, mutta ei silti tuntunut työskentelevän heti kunnolla. Volteilla, ympyröillä ja kaarevilla urilla Troy sai tamman taipumaan ja asettumaan parempaan muotoon. Puolipidätteillä ja eteen ajavalla pohkeella hän sai askellusta tehokkaammaksi.

Sivusilmällä Troy huomasi Lionheartin ongelmat pysyä ravissa. Ori hidasti käyntiin heti puolikkaan ympyrän jälkeen. Evelyn ilmoitti hevosen olevan jumissa, ja Troy nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.
"Kaatuiko se maastossa?" hän kysyi pian, vaikka se näyttikin hänestä ilmeiseltä.
"Ihan hyvin Tete tuntuu kulkevan. Kyllä tästä vielä ratsu tulee", mies sanoi, kun tamma kulki nyt kaulaansa kaartaen ja käyttäen takaosaansa aiempaa paremmin. Lionheartin ohittaessaan kohtuullisen välimatkan päästä se läväytti korvansa takaisin päätä vasten ja päästi suustaan kiukkuisen inahduksen, jonka Troy sivuutti hymähdyksellä. Heti ohituksen jälkeen korvat nousivat takaisin taivasta kohti. Pöhkö hevonen.

"Ei tosiaankaan", Evelyn vastasi synkästi naurahtaen. Melkeinpä kaikki, mikä oli voinut mennä pieleen, oli mennyt pieleen. Maastolenkillä oli ollut aivan riittämiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joita ei tosiaankaan olisi kaivattu. Evelyn nyökkäsi vastaukseksi kuunnellessaan Troyn selostuksen. Hän oli nähnyt joskus maastoon lähtiessään miehen työskentelevän pyöröaitauksessa. Ilmeisesti Evelyn ei ollut tallin ainoa hevosenomistaja, joka uskoi pyöröaitausten voimaan ja maastakäsittelyn kauneuteen.
Evelyn pyysi hevoselta uudelleen ravia, mutta pysytteli tällä kertaa hevosen pään vieressä. Hivenen vastahakoisesti Lionheart siirtyi raviin ja kulki kankeasti omistajansa perässä, astuen huonosti oikealla etujalallaan. Raviin syntyi heti epätasaisuutta, kun ori selkeästi liikutti toista etujalkaansa muita lyhyemmillä askelilla. Evelyn huokaisi ja hidasti käyntiin, pysäyttäen hevosen kokonaan. Hän kumartui tutkimaan jalkaa. Siinä ei ollut turvotusta eikä lämpöä, eikä ori vastustellut sen taivuttamista ja venyttämistä. Vika taisi siis olla jumissa olevassa selässä.

"Kyllä, ja kunnolla", Evelyn vastasi. "Se liukastui, kompuroi omiin jalkoihinsa, kaatui polvilleen ja lensi siitä selälleen", hän selitti kannustaessaan hevosensa jälleen käyntiin. Ori liikkui puhtaasti hitaassa, rauhallisessa käynnissä, mutta ilmeisesti vauhdin lisääminen aiheutti varovaisuuden. Hurjan kaatumisen muistelu sai Evelynin hetkeksi pohtimaan taas pahinta. Entä jos jokin bakteeri oli löytänyt tiensä orin niveliin? Entä jos hevonen ontuisi koko loppuelämänsä?
"Hyvältä se ainakin näyttää", Evelyn kommentoi keskittyen hetkeksi katsomaan työskentelevää ratsukkoa. Ainakin se auttoi kääntämään ajatukset pois kaikista kauhuskenaarioista, joissa ei ollut mitään järkeä. Evelyn tiesi, että bakteeri olisi aiheuttanut tulehduksen, mutta orin haavat olivat puhtaat. Ei ollut mitään syytä pelätä jotain niin järjetöntä, kun pahin oli jo takana.

Troy irvisti osaaottavasti Evelynin kerrottua hevosensa kaatumisesta. Työskentelynsä lomassa hän katseli Lionheartin liikkumista, joka tarkemmin katsottuna näytti epätasapainoiselta. Kaatumisella hevosen lihakset sai kyllä helposti jumiin, ja tilanne kaatumisen jälkeen saattoi näyttää pahemmalta kuin olikaan. Troy tiesi sen edellisten holhokkiensa kautta varsin hyvin. Ja tietäen myös Evelynin ammatin eläinlääkärinä mies saattoi vain kuvitella, millaista analyysia tuo teki taukoamatta päänsä sisällä.
"Mielenrauhasi vuoksi kysy ihmeessä arviota vielä siltä fysioterapeutilta. Olin näkevinäni hänet äskenkin tuolla tallissa. Williams, vai mikä hänen nimensä olikaan. Hänestä oli kovasti hyötyä ainakin Teten lihasjumin hoitamisessa pari viikkoa sitten", mies sanoi mietteliäänä ravaillessaan taas noiden ohi.
Tete sen sijaan oli näkevinään kentän kulmassa jotakin hirvittävää, ja vingahtaen se loikkasi keskemmälle kenttää pukittaen samalla ja otti kaksi hätäistä laukka-askelta. Troy pysyi tyynen rauhallisena kiinni satulassa, pidätti hevosen takaisin raviin ja käänsi sen ympyrälle pelottavan kulman puoleiselle lyhyelle sivulle. Kulma oli pelottava edelleen ensimmäisen kierroksen jälkeen. Ja toisen. Ja kolmannen. Ja neljännen. Troy piti tamman ympyrällä, kunnes se ei enää yrittänyt paeta, loikkia tai kiihdyttää kulman kohdalla hurjaan kiitoraviin. Ympäri käydään, yhteen tullaan, se näytti ymmärtävän. Turha juosta pakoon, kun tämä helkkarin ympyrä toi joka kerta takaisin.
"Entä miten sinä, oletko kunnossa?" Troy keksi kysyä pian ja käänsi kysyvän katseensa takaisin Evelyniin.

Evelyn oli harkinnut pyytävänsä arviota Kaylalta, mutta päättänyt sitä vastaan. Hän halusi ensin liikuttaa hevosta nähdäkseen, paranisiko tilanne kunhan veren vain saisi kiertämään. Ori oli kaatumisestaan lähtien seissyt karsinassa polviensa takia, joten kankeus oli täysin odotettavaa.
"Kiitos ehdotuksesta. Katsotaan nyt, ehkä käännyn hänen puoleensa", Evelyn vastasi ja hymyili kiitokseksi Troylle. Hän käänsi Lionheartin jälleen ympyrälle toisessa päädyssä kenttää, katsoen tarkkaavaisesti Teten säikkymistä toisessa päässä kenttää. Nähtävästi tamma oli päättänyt, että kulmassa oli jotakin kammottavaa. Ihmeelliset hevoset.

"Laukka", Evelyn pyysi hevoseltaan, joka kulki suurella ympyrällä. Ori totteli ja nosti laukan, mutta väärän. "Vaihto", nainen kehotti ja näytti kädellä merkin, jonka oli opettanut hevoselleen kauan sitten. Ori vaihtoi johtavan jalkansa oikeaksi etujalaksi, eikä tuntunut varovan yhtä paljon laukatessaan. Ori innostui jopa pukittamaan muutaman kerran ympyrän ulkosyrjää kohti, mikä sai Evelynin hymyilemään. Jos pystyi pukittamaan, pystyi kyllä ravaamaankin. Mokoma hevonen taisi vain liioitella selkänsä kipua.
"Minä olen kunnossa, vähän vain jäykkänä putoamisesta. Kyllä se tästä", Evelyn naurahti vastaukseksi Troyn uteluun. Hän kyllä tulisi kuntoon, kunhan vain saisi lihaksensa taas toimimaan ja polven lopettamaan jatkuvan säryn. Lionheart laukkasi suurella ympyrällä koettaen jatkuvasti kiristää vauhtiaan, mutta Evelyn muistutteli hevosta rauhallisesta tahdista kevyesti liinaa kiristämällä. Hevonen pärskähti ja painoi päätään alemmas, venyttäen kaulaansa ja selkäänsä. Nainen seurasi tarkkaavaisesti hevosensa työskentelyä, kun ori koetti itsekin korjata jumiutunutta selkäänsä.

"Kerran showhevonen, aina showhevonen", Evelyn naurahti Troylle pysäytettyään hevosensa kentän keskiosaan. Hän vaihtoi liinan toisen puolen kuolainrenkaaseen ja lähti kävelyttämään hevostaan jälleen uran sisäpuolella. Polvet näyttivät hyvältä laukasta huolimatta, mikä oli rohkaisevaa. Ehkä se tästä.
"Mokoma taitaa vain liioitella selkäänsä. Se on aina ollut varsinainen esiintyjä", Evelyn sanoi taputtaessaan hevosen kaulaa. Ehkä hän uskaltaisi nousta selkään. Se taitaisi olla ainoa tapa varmistua siitä, liioitteliko ori kankeuttaan. Hevonen oli aina ollut varovainen loukatessaan itsensä. Evelyn siirtyi kentän keskiosaan ja pyysi hevostaan kumartamaan. Lionheart painoi etupäänsä sulavasti maahan, mikä sai Evelynin nauramaan ääneen. Ori ei tainnut tajuta, että kankea eläin ei taipuisi pyydettyyn liikkeeseen. Evelyn pudisteli päätään hevosen suoristautuessa ja höristessä palkkioiden toivossa. Hän kaivoi taskustaan porkkananpalan ja irrotti liinan orin suitsista. Hevonen seurasi pää omistajan hartian yläpuolella katsomon laidalle, ja Evelyn heitti liinan katsomoon. Muutamaa käskyä myöhemmin Lionheart kumarsi jälleen ja Evelyn kiipesi hevosen paljaaseen selkään huolimatta siitä, ettei hänellä ollut mitään kontaktia hevosen suuhun. Lionheart oli tottunut noudattamaan pelkkiä istunnalla annettuja apuja. Ori suoristautui saatuaan merkin ja lähti kulkemaan käynnissä kenttää ympäri.
"Millaisia suunnitelmia sinulla on Teten varalle?" Evelyn kysyi tunnustellessaan hevosensa käyntiaskelia selästä käsin.

Evelynin positiivinen asenne hieman piristi Troyta. Hän mielellään vältti kärttyisiä hevosenomistajia, ja vaikka pitkin toisten auttamisesta, ylenpalttinen negatiivisuus kaiken suhteen oli miehen mielestä kammottavaa. Toivottavasti nainen ei vain vähätellyt hänen ja Lionheartin ongelmia Troyn mieliksi. Mies kuitenkin nyökkäsi hymyillen.
"Toivottavasti toivutte molemmat pian", hän totesi.
Troy ohjasi hevosensa ravissa takaisin suoralle uralle ja ratsasti sen syvälle kulmiin, kun tamma oli lakannut säikkymästä. Se oli taas asettunut kuolaintuntumalle, eikä riuhtonut päätään korkeuksiin tai keskittynyt hörhöilemiseen. Troy pyysi hevoselta sulkutaivutusta pitkällä sivulla ja se teki työtä käskettyä, vaikka aluksi meinasikin heittää takamuksensa liian jyrkästi uran sisäpuolelle. Tamma asetteli jalat huolellisesti astuessaan ristiin ja piti muotonsa käännellen aktiivisesti korviaan apujen suuntaan. Mies kehui Teteä hiljaa ja suoristi hevosen.

Troy naurahti Evelynin toteamukselle Lionheartin sairaan esittämisestä. No, toivottavasti kyse oli esittämisestä. Tetellä kun oli tapana ilmoittaa kivuistaan vasta, kun ne kiristivät sen pinnaa oikein urakalla. Naisen kysymys Teten varalle tehdyistä suunnitelmista sai Troyn hetkeksi miettimään vastaustaan.
"No, tavoite on kansainvälisillä kilpakentillä, mutta arkuudesta pitäisi päästä eroon. Tete ei vielä tiedä, ettei lusitanon kuulu säikkyä jokaista asiaa, mutta eiköhän tilanne harjoittelemalla ja iän myötä parane", hän vastasi huvittuneena hymyillen.
Hän katsoi Evelyniä, joka oli juuri noussut ketterästi kumartaneen hevosensa selkään vailla minkäänlaista kontaktia suuhun. Kaikkea sitä näkikin. Tetelläkin oli mahdollista ratsastaa pelkkiä painoapuja käyttämällä, mutta se oli vielä turhan riskialtista, ellei ympäristö ollut taatusti vakaa ja rauhallinen. Pari kertaa puolen tunnin maastakäsittely- ja luottamuksenhakuharjoittelun jälkeen tamma oli käyttäytynyt kuin pyhimys, mutta hieman leppäkerttua suurempi otus olisi silti voinut järkyttää sen henkistä tasapainoa.
"Ei ehkä tyypillisin tapa nousta hevosen selkään", Troy päästi suustaan virnuillen Evelynin suuntaan. "Oletteko sirkuksesta karanneet, vai mikä teidän taustanne on?" hän kysyi ystävällisesti hymyillen ja pidätti Teten hetkeksi käyntiin hakien muotoa tässä hitaammassa askellajissa.

"Eiköhän se siitä. Se tarvitsee vain vähän enemmän itsevarmuutta, niin tamma voi unohtaa turhat möröt", Evelyn vastasi vilkaisten lusitanon suuntaan. Tete vaikutti hienolta hevoselta arkuudestaan huolimatta. Troy saisi varmasti tammasta kelpo kilpakumppanin, kun vain jaksaisi kärsivällisesti tehdä töitä hevosen luottamuksen eteen. Tete varmasti rauhottuisi harjoittelun myötä.
Lionheart asteli reippaasti käynnissä, nyökytellen innoissaan päällään. Evelyn keskittyi tunnustelemaan selän lihaksia ja niiden liikettä, antaen orin valita tiensä melko vapaasti. Hevonen kulki pari metriä uran sisäpuolella ja kääntyi laajalla kaarella, kun ratsastaja ei ollut vaatimassa kunnollisia kulmia lyhyillä sivuilla. Evelyn oli kuitenkin keskittyneempi askeleeseen kuin tarkkaan ratsastamiseen, joten ei korjannut ratsuaan. Käynti alkoi tuntua paremmalta, joten Evelyn teki muutamia voltteja ja suurempia ympyröitä verrytelläkseen hevostaan. Lionheart siirtyi kuuliaisesti aina siihen suuntaan, mihin ratsastaja sitä painolla ohjasi, mikä sai naisen taputtamaan hevosen kaulaa kiitokseksi.

Troyn virnuilu sai Evelynin naurahtamaan.
"Yleensä hyppään sen selkään", nainen virnisti vastaukseksi. Tänään hypystä ei kuitenkaan tulisi mitään, sillä jäykkä polvi tekisi selkäännoususta sillä tavoin mahdotonta. Onneksi Lionheart osasi tempun tai pari, joita saattoi tällaisina päivinä käyttää apuna selkään nousussa.
"Emme sentään", Evelyn nauroi. "Lionheart on entinen elokuvatähti, joten se osaa muutaman tempun", hän selitti. "Minä taas olen entinen lehmityttö, joka hurahti esteisiin ja vaihtoi stetsonin kypärään siirtyessään englantilaiseen ratsastustyyliin", Evelyn jatkoi hymyillen. Hän oli oppinut ratsastamaan vanhalla karjahevosella, osallistunut jopa muutamiin lännenratsastuksen kisoihin leikkimielisesti, mutta esteratsastus oli vienyt hänet mennessään. Lionheart oli kouluttajansa käsissä oppinut molemmat ratsastustyylit ennen Evelynille tuloa, mutta nainen ei ollut tuonut lännenratsastuksen varusteita mukanaan Englantiin, vaan tyytyi ratsastamaan täysiveristään paikallisille tutummalla tavalla. Paitsi tietenkin silloin, kun ratsasti hevosta ilman varusteita. Se tuntui aina herättävän kummastusta.

Troy oli samaa mieltä tamman itseluottamuksen tarpeesta. Sitä todella tarvittiin. Onneksi miehellä oli aikaa liikuttaa ja kouluttaa hevostaan itse, eikä hänen tarvinnut turvautua ulkopuoliseen apuun kovinkaan usein. Tässä vaiheessa Tete tarvitsi yhden tutun ihmisen, jonka kanssa oppisi käsittelemään pelottavia asioita, ennen kuin se kykenisi toimimaan hyvin muiden kanssa. Se tarvitsi johtajan, joka pitäisi möröt loitolla, mutta toisaalta se ei luottanut ventovieraiden arvostelukykyyn, vaan näki parhaaksi paeta paikalta, kun jotain sen mielestä kamalaa tapahtui. Pahin tilanne oli, jos Teten karsinaan astuva ihminen osoitti epäröintiä kohdatessaan tamman äkäiset tervetulotoivotukset. Pelokas ihminen yhdessä pelokkaan hevosen kanssa ei luvannut mitään hyvää.

Mies hymyili poikamaisen huvittunutta hymyään päässään mielikuva pienestä naisesta hyppäämässä korkean hevosen selkään. Troy piti tuon tyylistä.
"Et taida olla täältä kotoisin", mies lausui päätelmänsä enemmän toteavaan kuin kysyvään sävyyn, mutta katsahti naiseen silti kuin varmistaakseen oliko osunut oikeaan. Olihan se nyt selvää. Evelyn ei vaikuttanut englantilaiselta, eikä varsinkaan tuon selostuksen jälkeen. Lännenratsastusta ja filmitähtiä.
"Onko teillä jotain suunnitelmia tulevaisuuden varalle?" Troy kysyi sitten.

Tavallisesti mies jutusteli Tetelle niitä näitä, ja tamma oli tälläkin kertaa selvästi rentoutunut kuunnellessaan Troyn höpinää. Sen olemuksesta tosin paistoi hiljainen kyllästynyt tieto siitä, ettei jaarittelu ollut osoitettu sille. Ihmiset, hemmetti sentään. Keskittyisivät asiaan. Troy siirsi puolipidätteen kautta Teten käynnistä laukkaan ja tamma pärskähteli tyytyväisenä. Se eteni ensin kuin puuhevonen, mutta muutaman kokoavan avun, ympyrän ja siirtymisen jälkeen alkoi hakeutua itse taas muotoon ja askel muuttui lyhyemmäksi ja kevyemmäksi. Kehuen mies pidätti Teten vain pienellä istunnan ja ohjastuntuman kiristyksellä raviin ja pyysi tammaa pohkeenväistöllä uralta keskihalkaisijalle. Hän oli tyytyväinen huomatessaan lusitanon työskentelevän tosissaan. Se piti itsensä kannettuna, oikeassa asennossa ja vastasi apuihin tehokkaasti. Hieno riiviö.

Evelyn pyysi Lionheartia venyttämään askeltaan pidemmäksi käynnissä. Ori noudatti apuja ja liikkui reippaammin, mikä sai Evelynin huokaisemaan helpotuksesta. Ainakin liikkeet tuntuivat edelleen puhtailta. Hän pysäytti hevosen ja pyysi oria peruuttamaan, varmistuakseen siitä, että hevonen todella pystyi liikkumaan vapaasti. Lionheart lähti jälleen käynnissä eteenpäin Evelynin pyynnöstä.
"Ei, en ole", Evelyn naurahti. "Olen Yhdysvalloista, Californiasta", nainen kertoi hymy huulillaan. Hän ei tainnut sopia perinteiseen malliin englantilaisesta sitten mitenkään, mutta eipä hänen tarvinnutkaan. Yllättävän paljon sai anteeksi, kun oli rapakon takaa kotoisin.
"Eipä oikeastaan. Lionheart on harrasteratsu henkeen ja vereen, eikä minusta ole enää kilpakentille. Me nautimme pitkistä maastolenkeistä ja rennoista työskentelyistä kentällä", Evelyn vastasi hidastaessaan hevosensa käyntiä. Hän laski oikean kätensä orin kaulalle sään tuntumaan, nojasi hieman takavasemmalle ja kosketti kevyesti oikealla pohkeellaan hevosen kylkeä. Ori lähti saman tien kiertämään takaosansa ympäri paikallaan vauhdikkaasti, kuten spinin henkeen kuului. Evelyn antoi hevosen pyöriä kolme kokonaista kierrosta, ennen kuin pyysi hevosta eteenpäin ja toisti saman liikkeen toiseen suuntaan.

"Kyllä se vielä vähän kankealta tuntuu, mutta paranemaan päin", Evelyn sanoi hymyillen Troylle suoristettuaan Lionheartin ja kannustettuaan hevosensa jälleen käyntiin. Lionheartin korvat olivat hörössä ja ori pärskyi tyytyväisenä ja innokkaana, nyökkäillen päällään askelten tahtiin. Hevonen halusi mennä lujaa ja esitellä taitojaan, se oli selvää.
"Lionheart osaa monia lännenratsastuksen liikkeitä siinä missä koululiikkeitäkin. Ei tästä karjahevoseksi olisi, mutta onhan se näyttävä liukuessaan täydestä laukasta pysähdyksiin", Evelyn naurahti taputtaessaan hevosensa kaulaaa. Hän kosketti kevyesti pohkeillaan orin kylkiä, saaden kullanhohtoisen eläimen siirtymään energiseen raviin. Hevonen liikkui jo paljon paremmin kuin aluksi, eikä enää koettanut pudottaa vauhtiaan takaisin käyntiin, mutta käytti edelleen oikeaa etujalkaansa huonosti. Evelyn teki jälleen muutamia voltteja orin ravatessa kaula pitkällä ja pää matalalla. Askel tuntui jo paremmalta, mutta ei se vielä puhdas ollut. Nainen teki lukuisia kaarroksia ja voltteja, joissa jätti tarkoituksella oikean etujalan ulkosyrjään, jotta hevosen oli pakko venyttää askelta pidemmäksi. Se tuntui toimivan, sillä jokaisen voltin jälkeen ravi tuntui tasaisemmalta suoralla urallakin.

"Aivan", Troy sanoi siihen sävyyn kuin naisen amerikkalaisuus olisi selittänyt kaiken ja virnisti sitten.
Miehelle oli aivan sama mistä ihmiset olivat kotoisin, sillä hän itse sai kuulla milloin mitäkin kuittailua australialaisuudestaan ja erityisesti puhetavastaan, mutta eihän se Troyta haitannut. Päin vastoin hän saattoi kiusallaan vääntää sanojaan kuin paraskin maalaistollo, jos huomasi sen jotakuta häiritsevän. Ja lisäksi hänkin kettuili kaikille minkä ehti.
"No, harrastelukin on ihan mukavaa", mies totesi, vaikka olikin näyttänyt hieman kysyvältä Evelynin kerrottua, ettei enää ollut kykenevä kilpakentille. Hän oli tullut siihen tulokseen, ettei kaikesta kannattanut kysellä, ja oli siitä entistä varmempi Lionheartin ryhtyessä pyörimään itsensä ympäri. Tete pärskähti ja katsoi oria hetken kuin aaveen nähnyt, kun Troy pyysi sen muutaman pohkeenväistön jälkeen käyntiin.
"Onko jotain, mitä se ei osaa?" mies kysyi naurahtaen melkein peläten kuulevansa, että lisäksi Lionheart hyppäsi 160 cm rataa ja jotain muuta vastaavaa.

Troy pysäytti tamman ja pienellä ohjien kiristyksellä pyysi siltä neljä askelta taaksepäin kunnes siirsi sisempää pohjetta hieman eteen ja kosketti pohkeillaan tamman kylkiä. Lusitano nosti hieman kangerrellen laukan. Muutaman askeleen jälkeen Troy pysäytti sen uudelleen ja pyysi peruuttamaan ja nostamaan laukan, jolloin nosto sujui jo paljon paremmin. Parin hyvin ajoitetun puolipidätteen jälkeen tamma kaartoi kaulaansa ja polki alleen kuin esitellen liikkeitään. Troy myötäsi ohjasta hieman kiitokseksi, käänsi tamman keskihalkaisijalle ja pyysi laukkapohkeenväistöä.
"Kauanko Lionheart on ollut sinulla?" mies uteli vilkaisten taas toista ratsukkoa, jonka yhteistyö näytti harvinaisen hyvältä.

Evelyn oli huomannut kysyvän katseen, mutta jätti tarkoituksella vastaamatta. Hän voisi kertoa polvestaan joskus myöhemmin, jos selityksille olisi tarvetta, mutta juuri nyt niin ei ollut. Mitäpä sitä turhaan moisesta puhumaan, Troyhan pian luulisi, että nainen koetti kalastella sympatiapisteitä valittamalla kipeästä polvestaan.
"Paljonkin", Evelyn naurahti. "Se hyppää korkeintaan metriä ratana, eikä oikein jaksa keskittyä kouluratsastukseen. Kyllä se osaisi, jos vain viitsisi tehdä, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta", Evelyn jatkoi. Ei Lionheart täydellinen ratsu ollut, sillä oli paljon, mitä ori ei osannut, mutta hevonen oli täydellinen omistajalleen. Kaksikon yhteistyö oli hioutunut vuosien varrella tiiviiksi, kiitos Lionheartin luonteenomaisen herkkyyden ja Evelynin tahdon luoda vahva, luottamukseen perustuva suhde eläimen kanssa.

Ravi tuntui jo sen verran paremmalta, että Evelyn hidasti hevosensa käyntiin hyvillä mielin. Lionheart tuntui jo tarpeeksi vetreältä selviytymään haastavammistakin käskyistä, mutta Evelyn ei halunnut koetella liikaa onneaan. Hän kääntyi selässä istumaan selkä hevosen kaulaa kohti ja paineli kevyin sormin takaosan lihaksia. Ori tuntui jo huomattavasti paremmalta kuin aluksi. Evelyn kääntyi oikeinpäin ratsunsa selässä ja nosti laukan. Lionheart pärskähti innoissaan ja koetti kiihdyttää, mutta ratsastajan selkeät painoavut saivat hevosen hidastamaan päätään heitellen. Typerä Evelyn, antaisit minun juosta, hevonen tuntui sanovan pärskähtäessään vaativasti.
"Se on ollut minulla reilun kolme vuotta", Evelyn vastasi iloisesti. Ne olivat olleet ihania vuosia, täynnä yhteisiä kokemuksia ja jatkuvaa tutustumista. Lähes päivittäiset pyöröaitaushetket olivat vain vahvistaneet kaksikon välistä sidettä, mikä näkyi heidän kaikessa työskentelyssä. Evelyn luotti hevoseensa täydellisesti, tai ei olisi noussut sen selkään ilman varusteita.
"Onko Tete ollut sinulla pitkään?" Nainen kysyi uteliaana hidastettuaan Lionheartin jälleen käyntiin. Ori tuntui omaavan aivan liikaa energiaa, joten Evelyn ohjasi sen jälleen keskemmälle kenttää ja pyysi spiniä. Ori juoksi muutaman kierroksen takaosansa ympäri, ravasi muutaman metrin eteenpäin ja pyöri toiseen suuntaan, kun ratsastaja halusi nähdä, oliko liikkeissä jotain eroa suunnasta riippuen. Ei tuntunut olevan, joten tyytyväisenä Evelyn pyysi hevoseltaan ravia uraa pitkin. Lionheart tulisi kyllä kuntoon.
"Näytätte ainakin hyvältä yhdessä", Evelyn kommentoi seurattuaan toisen ratsukon harjoituksia. Tete vaikutti taitavalta hevoselta, kunhan vain pääsisi turhasta säikkymisestä eroon. Onneksi Troy taisi tuntea hevosensa paremmin kuin Tete itse, ja osasi vaatia tammalta hienoja suorituksia kaikesta huolimatta.

"Hyvä, että jotain kehittämistä löytyy", Troy lausahti jokseenkin veikeästi hymyillen.
Mies tunsi Teten tunkevan väistössä lapaansa liikaa sivulle ja hän suoristi hevosen lähes huomaamattomin avuin ja otti kierroksen päästä uuden väistön, joka sujui paremmin. Toiseen suuntaan väistöt menivät lähes moitteetta. Kierroksen vaihtuessa Troy teki puolipidätteen ja vaihtoi pohkeiden paikkaa, jolloin Tete vaihtoi hypähtäen laukkaa.

Troy olisi olettanut Evelynin ja Lionheartin tunteneen pidempään kuin kolme vuotta, joten hän kohotti kulmiaan hieman yllättyneenä.
"Teillä näyttää olevan aika hyvä yhteys", mies kommentoi vaikuttuneena tietäen, ettei tuollaista saavutettu ihan kahdessa yössä hyppäämällä vain hevosen selkään.
"Tete tuli minulle puolivuotiaana ja on ollut nyt noin viisi vuotta. Siitä piti tulla isänsä tavoin Grand Prix tason kouluratsu, mutta tätä oli kuulemma mahdoton käsitellä", Troy vastasi huvittuneena päätään pudistellen.
Hän ei ollut tavannut vielä ainuttakaan hevosta, jota olisi oikeasti mahdoton käsitellä. Oli vain huonoja käsittelijöitä, huonosti käsiteltyjä hevosia ja hevosen ja ihmisen välisiä kielimuureja. Toiset hevoset vain piti saada kiinnostumaan yhteistyöstä ja toiset ymmärtämään asioita, kuten että järjettömän suuri kahiseva viitta ei tappanut, vaikka se sidottiin hevoseen kiinni remmeillä ennen ulos menoa. Tai muutkaan ihmisten typerät keksinnöt. Ainakaan yleensä.
Mies pyysi Teten jonkin ajan kuluttua raviin ja käänsi sen voltille. Hän piti kädet hiljaa paikoillaan ja antoi tamman liikkua ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä, muistutellen aina välillä, että tamma kykeni kantamaan itse itsensä ja siirtämään painoa takajaloille. Tänään se kulki yllättävän hyvin. Jonain päivinä tuntui kuin Tete olisi unohtanut koko takaosansa talliin.
Muutaman hyvin sujuneen kierroksen jälkeen tamma teki äkkipysähdyksen pitkän sivun jälkeiseen kulmaan, ja olisi saanut ratsastajansa horjahtamaan enemmän, ellei tämä olisi osannut ennakoida tapahtuvaa. Tamma ei ollut reagoinut puolipidätteisiin, vaan sen huomio oli ollut... no, jossakin muualla. Lentävässä puun lehdessä ehkä. Troy pyysi Teteä eteenpäin ja sai vastineeksi kaksi matalaa takajaloille hypähdystä ja muutaman raviaskeleen sivulle.
"No niin. Perut kohta sanasi", mies sanoi Evelynille virnistellen, viitaten tuon viimeisimpään kehuun. Sen sijaan, että olisi pysäyttänyt Teten hän pyysi sitä enemmän eteenpäin, piti tamman kiireisenä ja ohjasi sen kulman ohi uudestaan ja uudestaan. Muutaman epämääräisen kulman luona pyörityn ympyrän jälkeen Tete unohti, että sen piti pelätä ja puolivahingossa kulki kulman läpi muistaen kiihdyttää karkuun vasta ohitettuaan pelottavan kohdan. Troy hymähti hevoselleen ja jatkoi ravin työstämistä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hevosia syövät kentän kulmat olivat sitten kamalia.

"Yhteys on helppo muodostaa, kun hevonen tekee mitä vain saadakseen huomiota ja hellyyttä", Evelyn vastasi lämmin hymy huulillaan. Lionheart oli kerjännyt naisen huomiota ensimmäiset viikot tauotta ja nauttinut pyöröaitaustyöskentelystä suunnattomasti. Kun hevonen oli valmis luottamaan Evelyniin heti alusta alkaen, oli syvemmän yhteyden muodostaminen ollut helppoa. Ainakin niin Evelyn uskoi, sillä ei kuvitellut tehneensä mitään erityistä Lionheartin kanssa. Hän oli aina arvostanut työskentelyä maasta käsin, joten oli jatkanut sitä palominon kanssa vuodesta toiseen.
"Vai mahdoton", Evelyn sanoi huvittuneesti ja pudisti päätään. "Mahdottomia käsiteltäviä ei ole. On vain hevosia ja ihmisiä, jotka eivät löydä yhteistä säveltä syystä tai toisesta", nainen totesi vaihtaessaan suuntaa ja nostamalla oikean laukan. Lionheart heitti päätään ja vaihtoi laukan vasemmaksi. Evelyn pyysi uutta laukanvaihtoa muutamaa askelta myöhemmin ja kuuliaisesti hevonen korjasi jälleen askeleensa. Lionheart ei vaikuttanut turhan innokkaalta laukkaamaan oikea etujalka johtavana jalkana, mutta Evelynin selkeät avut estivät hevosta vaihtamasta uudelleen.

Nainen hidasti käyntiin ja taputti hevosensa kaulaa. Eiköhän tämä laukka riittänyt tälle päivälle. Käynnissä oli helpompi seurata toisen ratsukon tekemisiä, eikä Evelyn voinut kuin ihailla Troyn tapaa ratsastaa tammaa. Troy oli kärsivällinen ja rauhallinen ratsastaja, joka selkeästi oli tottunut hevosensa säikkymiseen ja osasi korjata sitä ilman sen suurempaa ihmettelyä. Kerrassaan upeaa katsottavaa.
"En", Evelyn naurahti. "Näytätte edelleen hyvältä yhdessä. Ette ehkä sillä tavalla kuin koulutuomarit haluaisivat, mutta mitäpä ne tietäisivät", hän vitsaili hyväntuulisesti. Koulukilpailujen tuomarit tiesivät paljonkin, mutta kilpailuissa ei valitettavasti saanut pisteitä hienosta säikkyvän hevosen käsittelystä. Olisi kyllä pitänyt, sillä sehän vasta mittasi ratsastajan taitoja.

Troyta hymyilytti Evelynin vähättely hänen ja Lionheartin yhteyden saavuttamista kohtaan. Olihan se toki helpottava tekijä, jos hevonen halusi olla tekemisissä ihmisen kanssa ja kerjäsi huomiota, mutta ei mies silti jaksanut uskoa, että ori teki siitä mitenkään automaattista. Hän nyökkäili naisen näkemykselle hevosten mahdottomuudesta. Kerrankin joku, joka sanoi ääneen sen mitä Troy myös ajatteli.
"Sitä mieltä minäkin olen", mies totesi hymyillen.
Hän unohtui hetkeksi katselemaan Lionheartin kamppailua oikean laukan kanssa, mutta huomio palasi pian tammaan, jonka korvat osoittivat taas suoraan eteenpäin sen merkiksi, ettei se ihan kuunnellut ja tahtikin meinasi muuttua epätasaiseksi. Troy käänsi hevosen ravissa voltille ja vaati tuota vastaamaan apuihin ja liikkumaan eteenpäin niin volteilla, ympyröillä kuin kaarevilla urillakin, ja vähitellen lusitano suostui taas asettumaan järkevään muotoon.

Troy katsoi Evelyniin ja naurahti. Koulutuomarit tosiaan passittaisivat heidät heti pihalle, jos he Teten kanssa eksyisivät kilpakentälle. Kiukkuinen tamma, joka ei sietänyt muita hevosia lähellään ja joka säikkyisi jopa sadan metrin päässä seisovan katsojan hattua, jos sille päälle sattui.
"Tarvitsemme oman kilpaluokan, jossa on lupa sekoilla niin paljon kuin sielu sietää", hän totesi muka vakavana.
Oli Troyn onni, ettei hän oikeastaan kaivannut tällä hetkellä kilpailemaan. Aikoinaan Bluesin kanssa kilpailuiden kiertäminen oli ollut hienoa, mutta toisaalta mies ei osannut kuvitella kilpailevansa aktiivisesti jonkun toisen hevosen kanssa. Blues oli ollut alkujaan taitavampi kuin Troy, joten olihan menestyminen sellaisen ratsun kanssa ollut helppoa. Tete oli hieno hevonen, mutta tuskin valmis kilpailemaan vielä pitkään aikaan, vaikka Troy välillä ajatuksella leikittelikin.
"Auttoiko liikunta?" hän kysyi viitaten kysymyksellään Lionheartin tämänhetkiseen kuntoon.

Evelyn nauroi.
"Sellaiselle kilpaluokalle olisi varmasti käyttöä", nainen sanoi hyväntuulisesti. Oli varmasti paljon hevosia, jotka säikkyivät ties mitä, eivätkä siksi yltäneet kilpailuissa parhaimpiin suorituksiinsa, mutta jos saisi sekoilla aivan vapaasti, voisi sellaisetkin hevoset tottua pikkuhiljaa kilpailuiden henkeen. Ei sillä, että sellaisia luokkia ikinä tulisi, mutta olihan se hauska viihdyttää itseään moisilla pohdinnoilla.
"Mutta onhan teillä vielä aikaa. Ehditte vallan mainiosti siirtyä kilpakentille, kunhan Tete rauhoittuu", Evelyn vastasi hymyillen. Lionheart kulki innokkaasti eteenpäin, joten nainen keskittyi ohjaamaan sitä painolla syvälle kulmiin. He tekivät jälleen lukuisia voltteja, kun Evelyn halusi pitää hevosensa käynnissä. Orilla oli paha tapa kiihdyttää tahtiaan, jos se jätettiin liian pitkäksi aikaa tekemään jotakin tylsää, kuten kiertämään uraa pitkin.

"Auttoi, yllättävän paljon", Evelyn vastasi. "Sen liikkeet tuntuvat jo puhtailta. Ehkä pyydän Kaylaa vielä vilkaisemaan sitä, mutta ainakin nyt se tuntuu hyvältä", nainen vastasi pieni hymy huulillaan. Ori hirnui kovaan ääneen kuin vakuuttaakseen, että oli täysin kunnossa. Evelyn nauroi ja pyysi hevosta seisahtumaan kentän keskelle. Ratsastaja nojasi aavistuksen sivulle ja painoi kevyesti pohkeella hevosen kylkeä. Ori otti varovaisen sivuaskeleen, ja kun ratsastaja hellitti pohkeellaan, ori pärskähti ja seuraavasta merkistä lähti kulkemaan suoraan sivulle etujalat ristiaskelia ottaen ja takajalat aina viereen astuen. Sidepass onnistui hyvin, mikä poisti pienimmänkin huolen Evelynin mielestä. Lionheart tulisi kyllä kuntoon.
Siro nainen pyysi palominoa seisomaan paikoillaan ja liukui alas paljasta kylkeä pitkin. Hevonen seurasi kävelevän naisen perässä ja hamusi huulillaan takin peittämää hartiaa. Evelyn työnsi hevosen päätä kauemmas huvittuneena, minkä vuoksi Lionheart tarttui pehmeästi omistajansa poninhäntään ja hörisi tyytyväisenä kävellessään Evelynin perässä. Evelyn vain nauroi hevosensa tempaukselle, mutta ei pyytänyt oria irrottamaan poninhännästä.
"Sanoinko jo, että hevoseni on idiootti?" Evelyn kysyi Troylta naurunsa lomasta kulkiessaan kentän halki kohti katsomoa. Lionheart kulki omistajansa perässä tummien hiusten latvat yhä suussaan ja näytti ylpeältä itsestään. Välillä Evelyn epäili, ettei Lionheart ihan tiennyt, miten hevosten tuli käyttäytyä, vaan kuvitteli olevansa jotakin koiran ja ihmislapsen väliltä.

"Niin, totta", mies myönsi. Kyllähän heillä oli aikaa. Ja jos Troy itse ei enää tahtoisi kilpailla, muutaman vuoden kuluttua tamma arvatenkin soveltuisi myös jonkun toisen ratsuksi.
"Tete on edistynyt paljon siitä, mitä se oli ennen", hän totesi.
Troy pyysi hevosensa uudelleen laukkaan saatuaan ravin kuntoon ja ryhtyi työstämään askellajia huolellisesti. Hän ei antanut Teten ottaa kiintopistettä mistään kentän ulkopuolella olevasta asiasta tai toisesta hevosesta, mutta piti silti apunsa mahdollisimman kevyinä ja antoi tamman liikkua ilman turhia häiriötekijöitä. Välillä hän joutui ratsastamaan hevosta lyhyemmäksi, kun se meinasi jättää taas kerran takaosansa kymmenen metriä jälkeen ja alkaa harppomaan kuin rusakko. Nuori lusitano teki parhaansa ja kulki hetken kuluttua ihan esittelykelpoisessa laukassa. Sen jalat takoivat maata tasaisessa rytmissä ja kaula oli kauniilla kaarella, mutta hevonen kokosi itsensä myös vartalosta. Troy kehui tammaa.

Mies vilkaisi Evelyniä ja Lionheartia, joilla näytti kaikki olevan taas kunnossa. Ori oli päättänyt ottaa naisen hiukset suuhunsa ja seurailla tuota kuin mikäkin sirkusklovni. Troy naurahti pyytäessään Teteltä laukanvaihtoa lävistäjällä suunnan vaihtuessa.
"Minusta se vaikuttaa yllättävän fiksulta ollakseen hevonen", hän vastasi pieni hymynkare huulillaan.
"Oletteko kilpailleet sen kanssa missään lajissa? Uskon, että pienellä treenillä Lionheart toimisi sinulla hyvin ihan vain miellyttääkseen", Troy kysyi saaden sanansa kuulostamaan vain harmittomalta heitolta, mutta oli niissä perääkin.

Evelyn ehti hyvin seurata toisen ratsukon menoa suunnatessaan hakemaan liinaa, jotta voisi taluttaa hevostaan vielä hetken. Lionheart kyllä seuraisi omistajaansa ilmankin, mutta mitäpä sitä turhia koettelemaan. Liina oli halpa vakuutus, sillä koskaan ei voinut olla aivan varma, mitä kaikkea voisi tapahtua. Evelynin pysähtyessä Lionheart päästi irti hiuksista ja niin nainen saattoi noutaa liinan, kiinnittäen sen tottuneesti orin suitsiin.
"Se on välillä liiankin fiksu omaksi parhaakseen. Se rakastaa esiintymistä, pelleilyä ja sitä, kun saa ihmiset nauramaan, joten innostuessaan se todella panee parastaan, käsittelijänsä suureksi harmiksi", Evelyn naurahti Troylle. Lionheart oli aiheuttanut ties millaisia tempauksia innostuessaan todella esiintymään jollekulle - yleensä Evelynille itselleen. Veli ei ollut suostunut käsittelemään palominoa, koska ori oli kerrasta toiseen keksinyt kaikkea uutta ja jännittävää riesaa veljen riemuksi.
"Emme ole kilpailleet, enkä usko että kilpailisimmekaan. Luultavasti voisimme osallistua koulukilpailuihin, jos todella jaksaisin keskittyä johdonmukaiseen treeniin ja siirtyisin takaisin kilparatsastajan ajatusmaailmaan, jossa on vaadittava virheetöntä suoritusta, mutta... Olen liian laiska", Evelyn myönsi virnistäen. "On helppoa vain ratsastaa ja nauttia pitkistä maastoista, matalista esteradoista ja silloin tällöin haastavammasta treenistä, mutta tuskinpa jaksaisin sitä pitkään. Olin aina esteratsastaja, joten valitettavasti sileällä työskentely tuli nuoruudessani leimattua tylsäksi", nainen jatkoi hyväntuulisesti kävellessään hevosensa kanssa kenttää ympäri. Hän katseli ilolla ratsukkoa, sillä Troy oli taitava ratsastaja ja Tete hieno hevonen, kunhan malttoi keskittyä.

"Huomaan", Troy myönsi todeksi Evelynin toteamuksen Lionheartin esiintymishalusta sinisissä silmissään iloinen pilke.
Tete alkoi jo vaikuttaa ihan hyvältä laukassa toiseenkin kierrokseen. Avot ja sulut toimivat samoin kuin väistöt ja asetukset, joten mies siirsi tamman taas raviin. Lusitano tuntui päässeen liikkumisen makuun ja se eteni jo sen oloisena, ettei kompastuisi turvalleen, jos joku toisi kynnyksen sen eteen. Etu- ja takaosa työskentelivät tasapainoisesti ja ravi näytti tehokkaalta olematta kuitenkaan kiireinen. Ravin lisäyksetkin onnistuivat ilman, että Tete rikkoi saavutetun muodon. Aivan kuin se olisi keskittynyt asettelemaan jokaisen jalkansa huolellisesti.

"Ymmärrän hyvin", Troy totesi Evelynin kerrottua, ettei kouluratsastus herättänyt niin suurta mielenkiintoa, että kilpaileminen kannattaisi. "Minäkin pidin nuorempana myös esteratsastuksesta, mutta pyörin eniten laukkahevosten ja kouluhevosten kanssa Australian aikoinani, joten kouluratsastus vei voiton. Laukkaurheilu sopii paremmin 150-senttisille kääpiöille", hän lisäsi ja loi kiusoittelevasti virnuillen paljon puhuvan katseen mielestään kovin pienikokoiseen naiseen.

Nyt, kun Evelynin ei enää tarvinnut keskittyä ratsastamiseen, saattoi hän todella seurata toista ratsukkoa. Lionheart käveli leppoisasti pää omistajansa vierellä eikä tuntunut edes huomaavan toista hevosta muuta kuin silloin, kun Tete tuli lähemmäs. Ori nosti päätään ja hörisi tammalle, mutta siihen tervehdykset sitten jäivätkin. Tete näytti kerrassaan upealta liikkuessaan hyvässä muodossa tasapainoisesti ratsastajansa alla. Troy selkeästi tiesi, mitä teki, ja sai ratsunsa toimimaan kuin kokeneen kilpahevosen.

Evelyn kuunteli mielenkiinnolla Troyn kertomusta menneisyydestään. Se kuulosti monipuoliselta ja mielenkiintoiselta. Laukkaurheilu oli tullut tutuksi Evelynille lähinnä katsomon puolelta.
"Ei minulla olisi kärsivällisyyttä ratsastaa ympäri soikeaa rataa", Evelyn vastasi virnistäen huomattuaan paljon puhuvan katseen, jonka Troy hänelle suuntasi. "Sitä paitsi, mikäs sen parempaa kuin peitota pitkät miehet suurien hevostensa selässä pienemmällä mutta ketterämmällä ratsulla estekentillä", Evelyn jatkoi hyväntuulisesti virnuillen. Hän oli saanut kuulla pituudestaan, tai ehkä enemmänkin sen puutteesta, koko ikänsä, eikä osannut kuin nauraa asialle. Hän oli pieni, eikä muuksi muuttuisi, joten muiden oli vain paras tottua.

"Tetehän näyttää todella hyvältä", Evelyn kehaisi silittäen orinsa poskea, jotta se jaksaisi vielä hetken kiertää kenttää ympäri keksimättä mitään mielenkiintoisempaa puuhattavaa. Nainen tiesi kokemuksesta, että Lionheartin mielestä hauskat ja mielenkiintoiset tempaukset harvoin olivat sitä hänen mielestään, joten parempi pitää ori tyytyväisenä rapsutuksin ja silityksin. Kullanhohtoinen hevonen kyllä viihdyttäisi itseään, jos taluttaja ei sitä tekisi.

"Se on kieltämättä hullujen hommaa", mies totesi laukkaurheilusta.
Troy oli jo kysymässä, että mihin Evelynillä sitten mahtoi olla kärsivällisyyttä, mutta tyytyi vain virnuilemaan poikamaisesti tuolle. Jos Lionheart olisi ollut kunnossa, olisi mies luultavasti kehittänyt jonkin leikkimielisen kilpailun siltä istumalta, mutta nyt hän tyytyi asiallisempaan linjaan.
"Mikäs siinä, jos on pieni hevonen, joka jaksaa ponnistaa", hän lausahti hymyillen.
Tete luimisteli Lionheartin hörinälle, nosti aina lähemmäs tultaessa päätään muutaman sentin ylemmäs ja viuhtoi hännällään kiukkuisesti, muttei enää alkanut kiljahtelemaan, sekoilemaan ja karkaamaan kuolaimelta orin läsnäolon vuoksi.
"Älä ole noin vaikeasti tavoiteltava", Troy leperteli tammalle kuin mielensä pahoittaneelle tyttöystävälle.

Mies hymyili Evelynin kehulle. Tete tuntui itsekin tietävän näyttävänsä hyvältä.
"Onko teillä vielä jotain suunnitelmia tälle päivälle, vai onko päivän urheilut nyt tehty?" hän kysyi katsellen kenttää ympäri kävelevää parivaljakkoa.

Evelyn rapsutti orin poskea hajamielisesti kävellessään ympäri kenttää. Hän käveli lähinnä saadakseen omat lihaksensa vetreämmiksi, sillä vasen polvi tuntui edelleen jäykältä, joten naisen askel oli hieman ontuva. Niin tuppasi käymään, kun putosi hevosen selästä. Nainen pysähtyi ja nojasi hevosensa ryntäisiin hieroessaan jalkaansa. Kyllä se tästä. Ori koetti tökkiä turvallaan Evelynin polvea kun näki naisen hierovan sitä kädellään. Utelias otus.
"Eiköhän se ollut tässä. En halua koetella onneani liikaa", Evelyn vastasi hyväntuulisesti ja taputti hevosensa kaulaa. "Huomenna varmaan palaamme takaisin normaaliin päivärytmiin ja teemme kunnolla töitä. Tai no, emme me yleensäkään mitään ihmeitä tee", Evelyn pohdiskeli ääneen seuraavaa päiväänsä, nauraen lopussa. Hän oli vasta havahtunut tajuamaan kaikkien näiden kilpahevosten ja tavoitteellisesti treenaavien ratsastajien keskellä, kuinka puskaratsastaja oikeastaan olikaan.
"Me taidamme palata tallille. Nauttikaa treenistänne loppuun saakka!" Evelyn totesi muutaman kierroksen kävelyn jälkeen ja hymyili iloisesti Troylle. Lionheart kulki omistajansa rinnalla ja innostui jopa kumartamaan Teten ja Troyn suuntaan, kun nainen avasi porttia. Evelyn nauroi kehottaessaan hevostaan suoristautumaan. Typerä eläin. Aina koettamassa huvittaa kaikkia. Ori olisi pitänyt myydä sirkukseen.

[Oho, unohdin vastata enkä nyt enää jaksa kirjottaa vaikeita juttuja siitä, että Troy moikkailee vaan ja toivottelee pikaisia toipumisia. Kiitos pelistä! : D ]

[Kiitos! :D]