Jos sul lysti on niin kätes yhteen lyö

// Carrowfan ja Sirius tännepäin //

Syksyn huonoin puoli oli aina kouluun palaaminen kesäloman päätteeksi. Hän ei tahtonut olla koulussa, vaan tallilla, aamusta iltaan, jos vain suinkin mahdollista. Tai jos ei aamusta iltaan, niin ainakin pidempään kuin satunnaisina iltapäivinä, kun sai luvan lähteä katsomaan poniaan. Kit oli tehnyt reippaasti läksynsä odotellessaan kyytiä koululta kotiin, jotta pääsisi mahdollisimman nopeasti tallille. Kotona hän oli ahminut ruokansa lähestulkoon pureskelematta eikä edes valittanut kasviksista, joita äiti oli lautaselle kasannut, vaihtanut tallivaatteisiin ja hypännyt kolhiintuneen polkupyöränsä satulaan. Entä sitten, jos hänellä ei ollut tänään ratsastustuntia? Hän tahtoi nähdä poninsa. Pieni poika polki vauhdikkaasti metsäistä tietä pitkin, vauhti vain sitä mukaa kiihtyen mitä lähemmäs tallia hän pääsi. Kuten usein ennenkin, myös tänään polkupyörä unohtui lukitsematta tallin seinustaa vasten nojalleen, kun lapsi jo säntäsi kohti tarhaa, jossa oma mustanpäistärikkö poni asusti.

Kit talutti kiltin pienen poninsa sisään talliin, joka oli täynnä elämää ratsastuskoululaisten myötä. Oli tunneille menijöitä ja niiltä tulijoita, katsomaan saapuneita kavereita, vanhempia ja sisaruksia sekä tallin vakiokalustoon kuuluvia hoitajia. Lapsi tervehti pirteästi kavereitaan ujuttautuessaan kiireisellä käytävällä kohti varustehuonetta, josta Acen harjat löytyivät siististi harjapakista. Hän nappasi kirkkaansävyisen pakin kainaloonsa ja suuntasi takaisin poninsa karsinalle. Vilkaisu tallin ovia kohden sai lapsen vaihtamaan hetkessä suunnitelmaansa. Hän harjaisikin Acen ulkona! Kit irrotti ponin riimunnarun karsinan kaltereista ja lähti taluttamaan poniaan takaisin tallin etupihalle, jolla kaksi pitkää puupuomia seisoivat. Hän sitoi tottuneesti poninsa riimunnarun harjauspuomin ympärille, taputti Acen harmaata kaulaa ja laski harjapakin käsistään. Hän syötti muutaman herkun ponilleen, joka poimi tarjotut namut avoimelta kämmeneltä varovaisesti.
"Tänään tehdään jotain tosi kivaa", poika vannoi pirteästi katsellessaan ratsastuskentällä pyörivää tuntia. Pääsisipä hänkin ratsastustunnille! Ihan typerää, etteivät vanhemmat suostuneet kuin kahteen ratsastustuntiin viikossa. Hän olisi ihan hyvin jaksanut vaikka viisi!
"Mutta ensin sinut täytyy harjata puhtaaksi. Olet ihan mutainen, Ace. Mikä sottapytty sinusta onkaan tullut", Kit naurahti kumartuen kaivamaan kumisuan harjapakista käteensä. Ace hörähti pehmeästi omistajalleen ja hamusi uudemman kerran tummalla turvallaan pojan käsivartta etsiessään lisää nameja.

Syksy oli elämän pahinta aikaa, heti niiden iltojen jälkeen jolloin Sirius oltiin pakotettu tavalla tai toisella peseytymään. Saattoi olla myös hyvinkin mahdollista, että syksy ja peseytyminen liittyivät jollain hyvinkin kaukaisella teorialla toisiinsa, koska jotenkin aina heinäkasat, kuralammikot ja syksyn oranssit lehdet houkuttelivat Siriusta tulemaan luokseen, kunnes lopulta tulos oli se, että joku valitti pojan ulkonäöstä tavalla tai toisella Siriuksen hankittua vähintään itselleen mutapeitteen tai heinäpeitteen, joista molemmista hän nautti siinä mielessä, että tämä ominaishaju karkotti loistavasti niitä hajuja, mitä Sirius itse inhosi.
Siriuksen havaittua sovitun tapaamispaikan häämöttävän edessään, mustahiuksinen poika tyytyi kiristämään tahtiaan juoksuun, kunnes poika saapui Greenridgen tallina tunnetun paikan pihaan. Täällä poika tulisi aloittamaan joskus ratsastamisen, siitä poika oli itse aivan varma, koska hän halusi olla kuten kaikki muut ystävänsä, joista ainakin puolet oli viettänyt tai tulisi viettämään puolet ajastaan nelijalkaisen olennon selässä. Nyt mustahiuksisen pojan pitäisi vain etsiä joku tallin työntekijöistä tai tallin asukkaista kysyäkseen tarkemmin Kit- nimisestä pojasta, josta Sirius oli kuullut koulussa niin nimen kuin nähnytkin takaraivon perusteella.
Tutkittuaan tallin pihaa hetken ajan sekä kyseltyään muilta paikalla olijoilta etsimästään henkilöstä, Sirius tyytyi suunnistamaan tiensä tallin etupihalle saamiensa ohjeiden mukaan, kunnes poika kiinnitti huomionsa poniin ja sen luona olevaan poikaan. Ehkä tuo poika olisi kenties Kit, joka Siriuksen piti löytää. Tosin enää Sirius ei muistanut tarkkaa syytä sille, miksi hänen olisi pitänyt Kitin luo eksyä, mutta toisaalta ehkä Kit tietäisi syyn tälle asialle, miksi pojan piti hänet löytää, jos Sirius pitäisi koiranpentuilmeen kasvoillaan ja yrittäisi keksiä syksystä jotain positiivista.
Suunnattuaan lopulta askeleensa pojan sekä puomissa todennäköisesti kiinni olevan pojan luokse, Sirius tyytyi kommentoimaan pojan tekemisiä lievästi humoristiseen äänensävyyn.
"Ilmeisesti maailmassa on niitäkin, jotka nauttivat puhtaudesta... luulin että sitä inhoavat olisivat yleisempiä", poika tyytyi kommentoimaan itseään hieman pidemmän pojan tekemisiä.

Kit pyöritti kumisukaa reippaasti Acen kaulalla, jota täplitti kuivunut rapa ponin reviteltyä laiduntovereiden kanssa pihatossa. Ehkä äiti oli oikeassa, ja Ace tykkäsi asua ulkona vuorokauden ympäri. Ainakaan vielä poni ei ollut näyttänyt tyytymättömältä oloihinsa. Miksi olisikaan, kun pieni poni sai tarhata muiden iloisten otusten kanssa! Aina oli kavereita, joiden kanssa leikkiä.
"Satula hiertää, jos poni on likainen", Kit vastasi pirteästi luokseen saapuneelle pojalle, jota vilkaisi pikaisesti. Lyhyt poika ei näyttänyt tutulta, mutta koskapa se olisi häntä haitannut. "Joten Acen täytyy olla puhdas. Sitä paitsi, se on paljon komeampi kun on puhdas", poika jatkoi samalla reippaalla tavalla, jolla tuntui suhtautuvan kaikkeen. Hän siirtyi pyörittämään kumisukaa ruunan selällä, jolta kuiva rapa suorastaan pöllysi raikkaaseen ulkoilmaan.

"Olen Kit", poika esittäytyi leveän hymyn kera, vaikkei jättänytkään poninsa harjaamista kesken. Hän tahtoi päästä ratsastamaan, ja se ei onnistuisi, ennenkö hän saisi mutaisen poninsa puhtaaksi. Olisipa Acen voinut pestä, mutta poniruuna oli jo alkanut kasvattaa tuuheaa talvikarvaa. Mustanpäistärikkö poni ei ikinä olisi kuiva, jos hän nyt kastelisi ratsunsa. No, jälkikäteen sitten. Nyt ei auttanut kuin pöllyttää karvaa reippain vedoin, jotta pöly, rapa ja kaikki muu lika lähti.
"Ratsastatko sinäkin? Oletko käynyt täällä ennen?" Poika kyseli vauhdikkaaseen tapaansa pysähtymättä odottamaan, että Sirius saisi vastattua. Kärsivällisyys ei ollut hänen vahvuutensa, joten parempi vain sylkeä kysymyksiä ilmoille nopeaan tahtiin. Vastaukset ehtisi saada senkin jälkeen, kun olisi saanut sanottua jokaisen mieleen juolahtaneen kysymyksen.