Cool horse, bro

//Savage Tomaksen kanssa paikalle.//

Miksi Raiden edes kävi täällä? Hän tunsi itsensä aina vähintäänkin poikkeavaksi näiden hienojen ratsastajien ja hevosten keskellä. Se miten hän oli kyennyt aikanaan työskentelemään täällä, ei todellakaan enää auennut miehelle. Ulkopuolisuuden tunne oli melko raastava. Olihan hänellä ollut silloinkin täällä Alex tukenaan, eikä tarvinnut yksin olla erilainen, mutta kllä hän vain koki olonsa hankalaksi. Riemastuneen arabin selästä aiemmin alas muksahtanut mies pudisteli hiekkaa mustilta ratsastushousuiltaan kun siivosi Gabinon varusteita omille paikoilleen. Hän ehtisi hyvissä ajoin takaisin kotiin pitämään omat tuntinsa, sitten viettämään pienen hetken ihanan uusperheensä kanssa, ennen kuin olisi aika tehdä iltatalli ja lukita Skeldale housen ovet jälleen yhden päivän jälkeen. Westerniin keskittyvä pientalli oli ottanut hyvin tulta allensa, mikä antoi lisäsyytä hymyyn. Lävistetyillä huulilla kareilikin pieni ja kohtelias hymy kun hän askelsi kohti varustehuonetta harjapakki kädessään.

Hän pysähtyi huomatessaan aivan uudenlaisen hevosen. Se oli selvästi kylmäverinen, mutta millainen kylmäverinen?
"No hei, oletpas sinä nätti."
Ei se Raidenin mielestä ollut outoa jutella hevoselle karsinan kaltereiden lomasta. Hän unohtui katselemaan hevosta tutkien, miettien mitähän rotua tuo mahtoi edustaa. Käsi nousi pörröttämään kypärän alla littaantunutta kaksiväristä hiuspehkoa, hymyn muuttuessa samalla hieman pohtivaksi sekä poissaolevaksi tyhyyden tuijotukseksi.

Tomas veti syvään henkeä, muistamatta kunnolla koska viimeksi olikaan saanut ahmia keuhkonsa täyteen ilmaa - se tuntui siinä hetkessä suorastaan huumeelta. Viime viikot olivat vilisseet ohi toinen toistaan stressaavempien töiden parissa, joista ehdottomasti eniten jännitystä ja päänvaivaa oli aiheuttanut Been kuljetus turvallisesti Suomesta Rosingsiin. Rautias kaikista manauksista ja seinille maalatuista piruista huolimatta oli kuin olikin matkustanut kohtuullisen nätisti ja saapunut ehjänä Britanniaan - saattajana ollut reipas työharjoittelija Jenni Kalveen Tallilta tosin oli saanut mojovan osuman kaviosta reiteensä, mutta se tuskin yllätti ketään, edes naista itseään. Pieni, lähes huomaamaton, hymynkare nousi miehen huulille, tämän haroessa mustia hiuksia sivuun silmiltään. Queen Bee oli vihdoin kotona.

Mustat, pölyiset ja reikäiset converset jalassa Tomas asteli pitkin juuri lakaistua tallikäytävää, vilkuillen karsinoiden ovia ja niiden takana seisoskelevia hevosia. Talli vaikutti suorastaan valtamerilaivalta satoine hytteineen verrattuna äitinsä vaatimattomaan muutamankymmenen hevosen purkkiin Suomessa, mikä sai miehen hykertelemään tyytyväisenä mielessään - tässä oli se taso, jolle Tomas ja Bee olivat tulleet jäädäkseen. Harjalaukku olallaan Tomas nappasi nopeasti napit korvistaan ja pysähtyi kuin aaveen nähneenä. Kulman takaa paljastui jotain muutakin kuin vain tamman karsina: ihminen, tarkemmin katsottuna lyhyt mies, puhumassa kaltereiden takana puhisevalle suomijuntille. Vihreät silmät tuijottivat tummien kulmien alta tyyppiä, joka näytti jollain tapaa kuulumattomalta tähän ympäristöön - mitä ihmettä se Beestä tahtoi, kaverin moshpittiin? Tomas ryhdistäytyi henkisesti, keräsi kaikki voimansa ja asteli karsinan oven luo, rykäisten kuuluvasti.

- Hei, mies sai sanottua vieressään seisovalle pörröpäälle, joka piti käsissään harjapakkia. Ei siis vain ohikulkumatkalla, tyypillä saattoi loppujen lopuksi olla jotain oikeaakin asiaa tallille. Vastenmielisyys koko sosiaalistatilannetta kohtaan oli sanoinkuvaamattoman suuri, ja hetken Tomas mietti mielessään jatkaisiko keskustelua enää ollenkaan. Ilmeettömät kasvot eivät enää tutkineet vierasta miestä, vaan olivat nyt siirtyneet ihailemaan rautiasta kiukkupussia: se oli alkanut varsin odotetusti nyökyttelemään päätään ja piilottanut korvat paksun harjansa sekaan.

- Voinko auttaa jotenkin? Tomas sanoi pientä ivaa äänessään. Niin, voinko auttaa sinua lähtemään, potku perseelle kenties antaisi mukavasti lisävauhtia? Mustahiuksinen puri hampaitaan yhteen - kuinka paljon nopeammin tämäkin asia olisi käsitelty ilman turhia kohteliaisuuksia, jos kaiken mitä ajattelee, uskaltaisi sanoa ääneen?

Raiden ei ollut olettanut omistajan saapuvan juuri tällä sekunnilla paikalle, joten lieni sanomattakin selvää että lyhyenläntä mies meni vähintään noloksi kun kuuli jonkun puhuvan hänelle. Raiden suoristautui (ja lakkasi varpustelemasta), kääntyen sitten puhujaa kohti. Ilmestys oli jopa positiivinen. Tatuointeja, hieman samanlainen olemus kuin hänellä itsellään. Tosin puolisen metriä pidempi mies sai vanhemman tuntemaan itsensä hobitiksi, mutta se ei ollut mitään uutta. Täällä työskennellessään hän oli joskus osunut sen irlantilaisen estevalmentajan ja Bogaertin kanssa samaan tilaan, silloin jos joskus oli tullut pieni olo. Nuo hongankolistajat olivat Raidenin silmiin jopa hieman ahdistavia, eikä hän voinut ymmärtää miten nuo hyppäsivät esteitä ilman että veivät jaloillaan puomit mukanaan!

"Anteeksi, unohduin vain katselemaan. Hieno kylmäverinen, en ole ennen nähnyt tuollaista."
Tamma erottui näiden puoliveristen ja täysiveristen joukosta vähintään yhtä räikeästi kuin hänen Olafinsa oli erottunut. Tämä hevonen ei sentään ollut pallo, kuten Olaf. Se oli valtava ja tuntui vain kasvavan sairasloman myötä.

Pätkä havahtui ajatuksistaan kääntyen Tomasia kohti: tämän raidalliset, puolipitkät hiukset roikkuivat puoliksi vasemman silmän päällä ja kauluksen alta pilkotti tatuointi. Tomas hymähti mielessään. Heillä taisi olla jotain muutakin yhteistä kuin vain hevoset, vaikkei se miehen haluttomuutta tutustua tähän lyhyenläntään rokkariin muuttanutkaan. Toinen pahoitteli torkahtamistaan Been karsinan eteen, mikä sai Tomasin pyöräyttämään silmiään väkinäisen kyllästynyt hymy kasvoillaan. Miten vain, kunhan keskustelu saisi nopeasti päätöksen ja mies pääsisi jatkamaan askareitaan.

- Kiitos, Tomas vastasi lyhyesti, napaten samalla karsinan ovessa roikkuvan mustan nahkariimun käteensä. Bee oli pakko hoitaa käytävällä, molemmin puolin kiinnitettynä, sillä mustahiuksinen halusi selvitytyä tästäkin tallipäivästä ehjänä. Rautias tamma mulkoili eriparisilmillään valtakuntansa ulkopuolella kaksikkoa, naksutellen sitten varoittaen hampaitaan. Tomas avasi karsinan oven ja välittämättä Been nyökyttelystä, pujotti riimun tottuneesti tämän päähän.

- Bee on suomenhevonen, mustahiuksinen totesi samalla kiinnittäen ketjuriimunnarua, vilkaisten vaivihkaa rokkariin. Vieläkö toinen jatkaisi utelua?