[P] Ylinopeussakko

Englannin mittapuulla sää oli hyvä, sillä aurinko kurkisteli satunnaisesti valkean pilvipeitteen lomasta, mutta sadetta ei ollut ilmassa. Siitä rohkaistuneena he olivat lähteneet nummille useamman ratsastajan voimin, ihailemaan kevään koristamaa luontoa ja nauttimaan hevosten kanssa vaeltamisesta. Evelyn oli noussut mustan täysiveriori Miu Miun satuloituun selkään hymy huulillaan, innoissaan päästessään koettamaan uljasta entistä kilpahevosta. Hetken se oli vaatinut totuttelua, mutta lopulta tummatukkainen siro nainen oli löytänyt yhteisen sävelen ratsunsa kanssa. Ori tuntui niin erilaiselta kuin palomino Lionheart, jota Evelyn yleensä ratsasti, mutta vaihtelu virkisti. Ei sitä voinut kehittyä, jos ei koskaan koettanut mitään uutta.
Lucy oli lähtenyt mukaan vain koska ei ollut tiennyt, miten kieltäytyä lyhyen naisen tarjouksesta. Evelyn oli ollut vakuuttava ja ennen kuin Lucy huomasikaan, oli tuo noussut lehmänkirjavan irlannincobin selkään ja seurannut muita maastoon. Rain oli tavallista virkeämpi, kenties seurasta johtuen, ja teki parhaansa pysytelläkseen muiden hevosten tahdissa. Irlannincobin askeleessa oli lennokkuutta, joka yleensä puuttui laiskalta eläimeltä, mutta virkeää askellusta lukuunottamatta Rain oli oma rauhallinen ja pomminvarma itsensä, mikä sopi Lucylle täydellisti. Hän istui leveässä selässä ryhdikkäästi, keskittyen toistelemaan kirjoista lukemiaan ohjeita ja muistelemaan kaikkea sitä, mitä äiti oli aikoinaan opettanut. Kantapäät alas, nyrkit pystyyn, leuka ylös, selkä suoraksi, istu syvälle satulaan, … Lucy toisteli mielessään vilkaisten aina sivusilmällä muita ratsastajia. Hän ei halunnut näyttää yhtä kokemattomalta kuin miltä tunsi.
”Miu Miu on aivan ihana”, Evelyn lausahti hyväntuulisesti taputtaen innokkaan ja energisen orin kaulaa. Täysiverinen oli valpastunut heti, kun oli tajunnut matkan suuntautuvan nummille. Orin askel oli energinen ja Evelyn hymyili tuntiessaan entisen kilparatsun innokkaat liikkeet allaan. Laiskaksi vanhaa hevosta ei mitenkään voinut sanoa.

Mustan orin takana uneliaalla Hemingwayllä ratsastava Paulus oli hyvillään vanhan herran saamista kehuista, ansaitsihan se hänen mielestään ne ja paljon enemmän. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tarttua kermapylly-Evelynin sanoihin, kun joukon kärjessä suklaisella, merkittömällä tummanpunaruunikolla ratsastava Jamie oli jo äänessä.
"Niinhän se on", mies vastasi vilkaisten tummat silmät hymyillen olkansa yli, "etkä sinäkään kyllä ole yhtään hassumpi. Ajattelin, että voisimme käydä luoteisnummilla pitkästä aikaa. Sinne on reilusti matkaa, mutta ei kai sinulla kiire ole?" Kysymys oli tarkoitettu Evelynille, sillä Jamie ei ollut edes huomannut Lucyn läsnäoloa ja Paulukselta hän ei vaivautunut odottamaan sivistyksen merkkejä.

Lucy oli tyytyväisesti jättäytynyt joukon hännälle, sillä ei kaivannut keskustelun keskipisteeseen. Onneksi hänen ei tarvinnutkaan osallistua sen suuremmin, sillä Evelyn ja Jamie näyttivät puhuvan hänenkin puolestaan. Lucy keskittyi omaan ratsastukseensa ja vältteli visusti katsekontaktia muiden kanssa.
"Luoteisnummet kuulostavat hyvältä", Evelyn vastasi iloisesti, jättäen tarkoituksella huomiotta Jamien kehut. Mies ei tainnut koskaan lopettaa. Evelyn vilkaisi olkansa yli Paulusta ja Lucya. "Paulus, Lucy, mitä mieltä te olette?" Lucy painoi katseensa saman tien ratsunsa kirjavaan harjaan, kun kuuli Evelynin suuntaavan kysymyksen eteenpäin hänelle ja toiselle hiljaisemmalle ratsastajalle.
"Käy", hän vastasi nyökäten, pakottaen äänensä voimakkaammaksi, jotta muut voisivat kuulla vastauksen. Ihan kuin ketään oikeastaan edes kiinnostaisi.

Paulus vastasi luomalla mustan katseen Jamien ruskean ratsastustakin selkään. Nuori Chove tanssi sivuttain miehen alla, narskuttaen kuolainta ja viuhtoen mustaa, Effen huolella moitteettoman tasaiseksi leikkaamaa häntää. Erittäin lupaava täysiverinen oli melkein vienyt Fairchildit vararikkoon, mutta Corinnelle se oli hintansa arvoinen eikä vain siksi, että oli kuin naisen menettämän hevosen reinkarnaatio.
"Otetaanko laukkaa?" Jamie huikkasi edeltä ja odotettuaan puoli minuuttia, teki puolipidätteen ja antoi Choven siirtyä laukkaan ohjaa löysäämällä. Alunperin laukkaratsuksi koulutettu kolmevuotias ei sietänyt hevosia edessään ja mieluiten johti lenkkejä. Paulus herätteli vielä Hemingwaytä Choven syöksähtäessä eteenpäin.

"Otetaan vain", Evelyn naurahti vastaukseksi. Miu Miu oli enemmän kuin valmis siirtymään laukkaan Choven perässä. Evelyn hymyili riemuisasti mukaillessaan hevosen pitkää ja vaivatonta askelta, kun ori laukkasi lähes nuoren hevosen innolla. Nainen nautti tuulesta kasvoillaan ja mustan orin tasaisesta askeleesta.
Lucy katsoi eteenpäin vaivattomasti laukkaavia täysiverisiä samalla kun nosti laukan irlannincobilla. Onneksi edellä kulkeva ratsukkokaan ei näyttänyt olevan aivan yhtä vauhdikkaalla päällä kuin kaksi ensimmäistä, joten Lucy ei jäänyt toivottomasti jälkeen. Rain laukkasi matalalla, laiskalla askeleellaan, mutta valppaasti hörössä olevat korvat kielivät siitä, ettei hevonen ollut yhtä uninen kuin yleensä. Lucy keskittyi myötäilemään liikkeillään hevosta, eikä ehtinyt oikeastaan keskittyä muuhun kuin ratsastamiseensa ja hevosen liikkeisiin, sillä toisin kuin ensimmäiset ratsukot, Lucy ei tuntenut oloaan täysin kotoisaksi ruunan leveässä selässä.

Hemingway pyrki siirtyilemään raviin. Paulus ratsasti sen sivuun kumpuilevalta nummipolulta. Hän kääntyi satulassa tutkaillen kirjavan turrikan selässä istuvaa nyhveröä ensimmäistä kertaa kunnolla. Hän oli varma, että oli nähnyt tytönheitukan saapuvan tallille joskus järjettömän arvokkaalla urheiluautolla. Kermaperseet.
"Mene edelle", hän sanoi aavistuksen kovemmin kuin tarkoitti ja viittoi kädellään. Rainin ei tarvitsisi hidastella Hemingwayn takana.

Jos Lucy olisi uskaltanut, olisi hän väittänyt vastaan Paulukselle ja pysytellyt mielellään jonon hännillä, mutta hän ei uskaltanut, joten kannusti Rainin Hemmingwayn ohi pää painuksissa. Nuhjuisiin ratsastusvaatteisiin pukeutunut tyttö kannusti Rainin uudelleen laukkaan. Lehmänkirjava irlannincob laukkasi raskaalla askeleellaan polkua pitkin, koettaen välillä hidastaa ja välillä kiihdyttää vauhtiaan oman päänsä mukaisesti. Lucy keskittyi pitämään askellajin laukkana, mutta antoi hevosen muutoin tehdä mitä sitä huvitti tahdin kanssa.

Hemingwaykin jaksoi siirtyä laukkaan jäätyään yksin ja raipan naputellessa sitä takalistoon. Saadessaan vauhdista kiinni, ruuna venytti kaulaansa korvat hörössä ja puhalsi äänekkäästi sieraimistaan. Kaksi täysiveristä liikkuivat hyvän matkaa hitaampien seuralaisestensa edellä. Paulusta ei olisi haitannut, vaikka hänet olisi jätetty matkasta, sillä hän ratsasti mieluiten yksin. Hän kuitenkin tiesi, että turrikan ratsastaja oli hevosenomistajia, ja Paulus oli velvoitettu pitämään tytöstä huolta maastoretkellä. Tuijottaessaan Lucyn takaraivoa hän pohti, miksi tyttö nyhvötti kuin omaa varjoaan peläten. Oli varmaan kamalaa olla törkyrikas ja omistaa oma hevonen.

Lucy katseli edellä laukkaavia täysiverisiä ja muisteli omia maastoretkiään puoliverisillä äitinsä kanssa. Siitä oli niin kauan, että hevoset tuntuivat lähes vierailta tuttavuuksilta kaupungissa vietettyjen vuosien jälkeen. Lucy kannusti Rainia eteenpäin raipan ja pohkeiden avulla, nojaten kevyesti eteenpäin. Ruuna pärskähti mutta kiihdytti vauhtiaan. Eivät he täysiverisiä kiinni saisi, mutta kyllä lehmänkirjava silti voisi edes laukata reippaasti. Rainilta tuntui puuttuvan oma moottori täydellisesti suurimman osan ajasta, mutta tupsujalkainen hevonen oli sentään suostunut laukkaamaan. Se oli jo saavutus.

"Miten olet viihtynyt?" Jamie huikkasi olkansa yli Evelynille ja pidätti päättäväisesti ohjaa vastaan taistelevaa tammaa, jotta saattaisi helpommin keskustella naisen kanssa - ja opettaakseen sen olematta repimään ohjaa.

Evelyn teki puolipidätteitä ja hillitsi orin menoa, kun Jamie huikkaisi kysymyksensä. Nainen hymyili itsekseen muistellessaan kaikkea mitä oli jo ehtinyt tapahtua.
"Hyvin, oikein hyvin", Evelyn vastasi kuuluvalla äänellä, pieni hymy yhä huulillaan. Hän oli todellakin viihtynyt vallan mainiosti niin tallilla kuin kylässäkin. Englantiin muuttaminen oli nopeasti alkanut tuntua Evelynin parhaalta päätökseltä ikinä.
"Rosings on mieletön paikka enkä ikinä kyllästy näihin maisemiin", Evelyn jatkoi iloisesti. Nummet olivat vieneet naisen sydämen heti, kun Evelyn oli ne ensimmäisen kerran nähnyt, eikä tilanne ollut mihinkään muuttunut. Nummissa vain oli sitä jotakin.

"Ikinä on pitkä aika", Jamie vastasi huvittuneena. Hän oli asunut vain muutaman vuoden yhdessä paikassa kerrallaan, ja nyt kun Rosings alkoi viedä häneltä viidettä vuotta, tuttu kutina heräsi ja kutsui maailmalle. Mutta Socks oli täällä, ja niin olivat Slippers ja Chovekin.
"Eikö ole yhtään ikävä Californian lämpöön?"

"Ei", Evelyn vastasi naurahtaen. Hetken pohdittuaan, hän kuitenkin myöntyi, "no, ehkä vähän. Kaikista sateisimpina päivinä." Nainen odotti innoissaan kesää, vaikka olikin kuullut kauhutarinoita, joissa koko kesä oli harmaa sateesta. Se ei kuitenkaan lannistanut, sillä muutoin hän oli viihtynyt niin hyvin. Hän valitsisi mieluummin jatkuvan sateen kuin julkisuuden, se oli kuitenkin selvä, joten Englantiin oli parasta vain tottua.

Jamie väläytti vinon hymyn ja antoi Choven jälleen siirtyä neliin. Tamma heitti päätään ja polkaisi itsensä vauhdilla maasta eteenpäin. Mies vilkaisi silmäkulmastaan kahta kauempana takana näkyvää ratsukkoa eikä potenut huonoa omaatuntoa. Paulus ja se… No, he pitäisivät toisilleen seuraa.
"Täällä on joitain ojia ja vanhoja muureja", hän huusi tuuleen Evelynille, "voidaan hypätä yli."

Musta ori ei selkeästi halunnut jäädä nuoremmasta jälkeen, vaan Choven ponnistaessa jälleen vauhtiin, nyki Miu Miukin ohjaa innoissaan. Evelyn antoi hevoselle pidempää ohjaa nauttien kovemmasta vauhdista ja uljaasta ratsusta allaan. Nainen ei edes yrittänyt huutaa vastausta Jamielle, sillä epäili, ettei ääni olisi mitenkään kantanut eteenpäin riittävästi, jotta mies olisi voinut kuulla vastauksen. Niinpä Evelyn valmistautui henkisesti mahdollisiin hyppyihin, jotta ei yllättyisi. Hän kulkisi Choven perässä, sillä Jamie tunsi nämä nummet paljon paremmin kuin Evelyn. Turha siis lähteä sooloilemaan.

Chove ylitti satunnaisia, joskin varsin leveitä ojia silmää räpäyttämättä. Useamman pohjalla virtasi puro ja reunoilla kasvoi vesakkoa, mutta peloton tamma hyökkäsi yli. Osin sortuneita, vanhoja kivimuureja nousi unenomaisina kanervikosta, lähes täysin kasvillisuuden valtaamina. Jamie seisoi jalustimilla kevyessä istunnassa kuin jockey. Hänen haaveensa laukkaratsastajan urasta olivat katkenneet murrosiän venähdykseen, mutta joskus Chove herätti ne uudelleen. Tamma todella tuntui lentävän, kun Jamie joskus antoi sen painella kaikella voimalla. Nyt hän piti sen hallitussa vauhdissa ja ohjalla, sillä yli miljoonan dollarin hevonen olisi kallis menopeli kolaroida.

Miu Miu tuntui innostuvan entisestään nähdessään ylitettäviä esteitä. Orin korvat olivat hörössä kun se laukkasi hallitulla askeleella kohti ojaa ja ponnisti yli vaivattomasti. Evelyn ei voinut kuin ihailla orin liikkeitä eläessään mukana jokaisessa hypyssä. Ei ihme, että ori oli ollut kilpailujen kiistaton tähti. Musta ori tuntui nuortuvan jokaisen hypyn jälkeen ja Evelyn joutui todella tekemään pidätteitä, ettei kuumuva hevonen syöksyisi pelottomasti esteille täydessä vauhdissa. Ori liiteli muurin yli kevyesti kuin ei olisi edes joutunut ponnistamaan, mikä vain lisäsi Evelynin arvostusta vanhaa herraa kohtaan.

"Mitä jos vähän reippaammin?" Paulus kysyi Lucyn takaa vain aavistuksen sarkastisesti. Hemingway oli herännyt ja laukkasi jopa silmät kirkastuneina ja ympäröivästä maailmasta tietoisena: ruunalla oli lahja laahustaa nukkuen, korvat lerpallaan ja alahuuli riippuen, ja Pauluksella oli tunne, että se oikeasti oli unessa.

Lucy säpsähti kuullessaan Pauluksen äänen ja kannusti nopeasti Rainia eteenpäin. Hän kutitteli raipalla hevosensa takaosaa samalla kun nojasi eteenpäin ja nousi kevennettyyn istuntaan. Hän ei uskaltanut nousta kokonaan jalustimien varaan, sillä ei ollut varma ottaisiko Rain sen vain mahdollisuutena siirtyä takaisin raviin. Pärskähtäen raskasrakenteinen tupsujalka kiihdytti vauhtiaan ja siirtyi jopa suurella vaivalla neliin. Vasta nyt Lucy nousi kunnolla kevyeen istuntaan ja kannusti hevostaan vielä pohkeiden avulla. Rain tuntui virkistyvän ja piti vauhtia yllä itsekseenkin, joten Lucy vain nautti vauhdikkaammasta menosta. Hän antoi tupsujalkaiselle ratsulleen hieman pidempää ohjaa, mikä sai yllättävää kyllä Rainin kiihdyttämään vauhtiaan entisestään. Ehkä irlannincob ei ollut niin laiska kuin miltä vaikutti, ainakin silloin, kun todella innostui jostakin.

Paulus piti Hemingwayn pään Rainin takaosan kohdalla antaessaan puoliveriristeyksen laukata takaviistossa tinkeristä. Hän näki Choven ja Miun odottelevan heitä nummen ja tien välissä olevan metsän reunalla, ja pidätti Hemingwayn hyvissä ajoin takaisin raviin. Häntä ei haitannut antaa Jamien odottaa.

Lucy näki odottelevat täysiveriset ratsastajineen, joten hidasti vauhtiaan jo valmiiksi. Rain nyki hetken ohjia kuin vastustaen pidätteitä, mutta lopulta hidasti raviin. Ilmeisesti neli oli herättänyt tupsujalkaa sen verran, että se liikkui jo eteenpäin hevosen tavoin eikä enää tuntunut tervassa taivaltavalta laiskiaiselta. Lucy hidasti käyntiin lähestyäkseen viimeiset metrit kaikessa rauhassa.
"Sehän näyttää hyvältä", Evelyn huikkasi katsoessaan tupsujalkaista tinkeriä hymy huulillaan. Lucy punastui kevyesti ja painoi katseensa hevosen kirjavaan harjaan kuin toivoen voivansa kadota paikalta maan nielaisemana. Evelyn ei suotta hämmentynyt toisen hiljaisuudesta vaan suuntasi iloisen hymyn Paulukselle.

Paulus vastasi siihen jurolla, ilmeettömällä hiljaisuudella, mikä ei yllättänyt Jamieta laisinkaan. Jamie peitti huvituksensa: Evelyn tuhlasi viehätysvoimaansa. Hän kiepautti tamman ympäri ja pujotteli metsikön poikki ja ylös jyrkkää rinnettä kapealle, hiljaiselle maantielle. Asfaltoitu tie kiemurteli jyrkkien rinteiden, kallioiden ja metsien keskellä piilottaen sokeiden mutkien taakse jylhiä maisemia. Jamie johti joukon jatkamaan matkaa tien laidassa.

Evelyn ei ollut lainkaan yllättynyt, ettei saanut Paulukselta iloisempaa vastausta, eikä tosiasiassa ollut sellaista edes odottanut. Hymyt eivät kuitenkaan loppuneet kesken, joten nainen jakeli niitä mielellään ympärilleen. Ehkä jonakin päivänä Paulus yllättäisi ja vastaisi vaikkapa nyökkäämällä. Hymyä olisi tuskin ihan turha odottaa. No, eipä se mitään haitannut.
Lucy kulki Evelynin perässä, vilkuillen välillä taakseen kuin miettien, kehtaisiko uudelleen pudottautua viimeiseksi vai antaisiko Pauluksen pitää perää. Rain kulki rauhallisin askelin tien laidassa, mikä rauhoitti epävarmaa Lucya huomattavasti. Nainen ei ollut tottunut ratsastamaan teiden läheisyydessä, joten oli hyvä, kun alla oli hevonen, joka ei säikähtäisi mitään. Säikähtäminen vaati energiaa, joten se olisi aivan liian työlästä laiskalle ruunalle.

Hemingway oli Rainin hengenheimolainen. Ruuna lönkytti tyynesti Rainin perässä kiinnittämättä sen suurempaa huomiota tuulen huminaan tai vaimeaan surinaan.
"Mikä sai sinut ryhtymään eläinlääkäriksi?" Jamie kysyi Evelyniltä olkansa yli välittämättä Choven kipakasta tanssimisesta.

Evelyn nautti maastoretkestä suunnattomasti. Hän oli aina rakastanut pitkiä lenkkejä suurella porukalla, vaikka tällä kertaa puolet ratsastajista taisivat nauttia enemmän hiljaisuudesta kuin puhumisesta. Noh, Jamie ainakin jaksoi keskustella.
"Olen aina pitänyt eläimistä, joten se vain tuntui loogiselta ratkaisulta", Evelyn vastasi. "Ajattelin, että sitä kautta voisin edelleen olla mukana hevosmaailmassa, vaikka en enää muutoin kilpakentillä pyörisikään", nainen totesi hyväntuulisesti. Eläinlääkäri oli ollut uravalinta, jota hän ei ollut koskaan harkinnut sen kummemmin, hän vain oli jotenkin aina olettanut, että se ammatti sopisi hänelle. Vuodet näyttäisivät, oliko valinta ollut läheskään niin hyvä.

Auto välähti esiin mutkan takaa. Paulus ehti vaistomaisesti kääntää Hemingwaytä kohti metsäistä penkkaa, ennen kuin näyttävästi laitettu henkilöauto törmäsi sen takaosaan. Ruunasta kantautui epäinhimillinen kiljaisu, kun se kompuroi jalkojen sekamelskana sivuun ja luhistui kyljelleen keskelle asfalttitietä. Paulus lensi kauemmas siitä, mutta oli hetkessä jaloillaan. Auton etuosa oli tarttunut kiinni ruunan reiteen ja repäissyt irvistävän palkeenkielen hevosen nahkaan, josta pulppusi nyt verta alas sen takajalkoja. Silmät pyörien Hemingway tapaili sileää asfalttia etukavioillaan, ja hevosenkengät riipivät sitä kuin kynnet liitutaulua. Mies tarttui hevosta suitsista kasvot sairaalloisen kalpeina, yrittäen käsittää mitä oli juuri tapahtunut. Laajeneva verilammikko sai hänen vatsansa vääntämään, ja näkökentän muuttumaan punaiseksi, kun hän vilkaisi kohti ratin taakse jähmettynyttä hahmoa.

Ruunan kiljaisu sai veren hyytymään Evelynin suonissa, kun nainen käänsi ratsunsa nopeasti ympäri nähdäkseen, mitä taaempana tapahtui. Hän näki pudonneen Pauluksen, auton ja loukkaantuneen Hemingwayn. Nainen ei edes ajatellut lähes hypätessään alas Miu Miun selästä.
"Lucy, vie hevosesi sivuun ja ota tämä", Evelyn käski kireällä äänellä. Nuorempi nainen laskeutui irlannincobin selästä ja talutti sen nopeasti kauemmas tiestä ja sitoi ohjista kiinni. Tyttö palasi kalpeana ja tarttui Miu Miun suitsiin. "Pidä se rauhallisena", Evelyn ohjeisti harppoessaan Hemingwayn luokse.
"Onko kenelläkään puhelinta?" Evelyn kysyi saman tien nähdessään verta vuotavan haavan kunnolla. "Soittakaa tallille. Tarvitsemme jonkun hakemaan hevosen trailerilla", Evelyn ohjeisti nopeasti. "Käskekää tuomaan Lionheartin harjaboksi ja ottamaan tallilta kaikki nopeasti haalittavat ensiaputarvikkeet mukaan", nainen vielä ohjeisti silittäessään pehmein sormin loukkaantuneen ruunan kaulaa.

"Paulus", Jamie haukahti ja sai miehen haparoimaan puhelimen taskustaan ja ojentamaan sen Evelynille. Paulus tuijotti edelleen autoa kohti totinen murhanhimo silmissään.
"Lähden hakemaan traileria", Jamie sanoi ja kannusti Choven laukkaan sen enempää selittämättä. Se tulisi nopeammaksi kuin yrittää saada joku löytämään heidän luokseen. Tamman kaviot iskivät kipinää asfaltilla sen kadotessa kohti rinnettä, jota pitkin he olivat nousseet tielle.
Paulus nousi ylös ja harppoi autolle. Hän repäisi kuskin puoleisen oven auki auton moottorin herätessä uudestaan ja repi nuoren miehen ulos hiuksista pitäen. Hän jysäytti kuskin naama edellä auton kylkeen, kurottui riuhtaisemaan avaimet irti käynnistyksestä ja paiskasi ne raivon karjahduksen säestämänä rinteellä kasvavaan metsikköön. Kuski oli vajonnut autonsa viereen, ja Paulus tuijotti miestä hetken kehonkielestä päätellen kykenevänä hirmutöihin, mutta Hemingwayn terävät korskaukset ja ponnistelut kiivetä jaloilleen vetivät miehen takaisin sen pään luo.
"Mitä teen?" hän kysyi Evelyniltä ontosti välittämättä siitä, jos nainen oli puhelimessa.

Evelyn otti vastaan ojennetun puhelimen ja soitti tuttuun numeroon. Hän heilautti kättään vastaukseksi Jamielle ja keskittyi sen jälkeen toistamaan ohjeensa vielä uudemman kerran, siltä varalta että Jamie unohtaisi ne matkalla tallille. No, nyt ainakin tallilla oltiin valmiina miestä varten ja osattiin varautua siihen, että pian olisi lähdettävä.
"Paulus!" Evelyn parkaisi kesken puhelun nähdessään silmäkulmastaan miehen käyvän käsiksi kuljettajaan. Heti lopetettuaan puhelun, nainen keskittyi jaloilleen pyrkivään ruunaan.
"Koeta rauhoitella sitä, se tuntee sinut parhaiten. En voi lähestyä sitä niin kauan kuin se pyrkii jaloilleen", Evelyn vastasi rauhallisella äänellä, samalla kun riisui enempiä selittelemättä takkinsa. Hän kiskoi myrkynvihreän polopaitansa päänsä yli ja seisoi hetken pelkkä ohut toppi päällään, ennen kuin veti takin uudelleen ylleen. Paita ei ollut yhtä hygieeninen valinta kuin sideharso, mutta parempaa ei nyt ollut tarjolla.
"Saatko pidettyä sen aloillaan?" Evelyn kysyi katsoen Paulusta vaativin silmin. Hän halusi rehellisen vastauksen, sillä aikoi lähestyä ruunaa selän puolelta, jotta välttyisi potkivilta jaloilta. Mutta jos Paulus ei uskoisi kykyihinsä rauhoitella kauhistunutta hevosta, saattaisi ruuna kiepahtaa selän kautta ympäri ja sotkea haavansa likaiseen asfalttiin, mikä vain pahentaisi tilannetta. Evelyn ei halunnut ottaa turhia riskejä, vaikka halusikin katkaista verenvuodon mahdollisimman nopeasti.

"Onko sen parempi pysyä makuulla?" mies kysyi tuijottaen hevosta tyhjästi samalla kun tarttui lujasti sen päähän, painoi sen rintaansa vasten ja hieroi hevosen korvia voimakkain liikkein peittäen käsivarrellaan ruunan silmät. Jos se tepsi lastauksessa, ehkä se tepsisi myös nyt.

"On, ainakin aluksi. Liike ei auta lainkaan, enkä halua sen tanssahtelevan säikkynä ympäriinsä", Evelyn vastasi. Paulus näytti tietävän, mitä tehdä, kun peitti hevosen silmät. Nainen vain toivoi, että se todella toimisi. Säikähtäneet ja loukkaantuneet hevoset olivat aina vaikeita potilaita.
"Haavan reunat ovat siistit", Evelyn sanoi matalalla, rauhallisella äänellä päästyään ruunan takaosan kohdalle. Nainen oli kulkenut koko matkan käsi hevosen kyljellä, jotta ruuna tietäisi jatkuvasti, missä hän liikkui. Varovasti hän laski taitellun paitansa haavan päälle, vilkaisten Paulusta varoittavasti.
"Tämä saattaa sattua hieman, joten varo, ettet loukkaa itseäsi. Anna sen mieluummin nousta ylös kuin satuttaa sinua", Evelyn ohjeisti samalla itsevarmalla, rauhallisella äänellään, jotta ei säikäyttäisi hevosta enää enempää. Hitaasti hän lisäsi painetta haavalla tyrehdyttääkseen verenvuodon.

Paulus, jolla ei ollut ripaustakaan itsesuojeluvaistoa, mutta ehdottoman vahva omistautuminen rakkailleen, joihin Hemingway kuului, ei suinkaan aikonut päästää hevosta loukkaamaan itseään enempää. Hän kyykistyi tielle ruunan pään viereen ja painoi sen syliinsä pitäen sitä tiukasti otteessaan. Hän jutteli matalasti hölynpölyä hevosen korvaan, jota hieroi vahvoin liikkein, pehmeästi lausuttuja kuvauksia siitä, miten hän murtaisi kuljettajan niskat ja hakkaisi polvilumpiot tohjoksi. Ruuna puuskutti ja puhisi, mutta pysyi paikallaan, jalat satunnaisesti sätkyen. Sen kimpussa häärivien ihmisten auktoriteetti vakuutti sen siitä, että hevosen tulisi seurata johtajaansa.
"Mitä nyt?" mies kysyi matalasti silitellen vapaalla kädellään hevosen tummanruskeaa poskea.

Evelyn ei voinut kuin ihailla Pauluksen kykyä pitää kauhistunut hevonen aloillaan. Hän piti paineen haavalla tasaisena.
"Nyt me odotamme", Evelyn vastasi ja huokaisi syvään. "Haavan reunat ovat siistit, joten sen ompeleminen, mikäli tikit ovat välttämättömiä, on helppoa", nainen totesi muistellessaan näkemäänsä haavaa, joka oli nyt paidan peittämä. "Se on syvä, mutta hoidettavissa", hän vielä vakuutti. Hän kaivoi aiemmin saamansa puhelimen taskustaan ja soitti klinikalle, jolla oli töissä. Hän puhui nopeasti ja heitteli sekaan eläinlääkärien tapaan termejä ja latinankielisiä sanoja. Hän lopetti puhelun ja kääntyi Pauluksen puoleen.
"Klinikka tietää tilanteesta ja valmistautuu ottamaan meidät vastaan. Voin tutkia Hemingwayn siellä paremmin ja hoitaa sen kuntoon", Evelyn selitti jälleen rauhallisemmalla äänellä. Kaikki järjestyisi kyllä.

Huoli ei kaikonnut Pauluksen kalpeilta kasvoilta. Eripariset silmät tuijottivat synkkinä julmannäköisten kulmien varjosta, kun hän silitteli välillä sätkivää ja pystyyn pyrkivää hevosta, mutta mies ei hellittänyt otettaan.
"Pitäisikö se laskea jaloilleen?" hän kysyi tuntien olonsa - ja Hemingwayn - kovin turvattomaksi keskellä huonon näkyvyyden autotietä.

Evelyn oli miettinyt samaa, mikä ilmeisesti painoi Pauluksenkin mieltä. He olivat keskellä tietä, joten aina oli olemassa riski, että seuraava auto ei näkisi tilannetta tarpeeksi aikaisin vaan he joutuisivat uuteen onnettomuuteen.
"Pakko kai se on", Evelyn huokaisi ja nosti paidan pois haavalta. Se alkoi heti vuotaa enemmän, kun ruuna liikutti jalkaansa. "Selvä, ylös sitten", Evelyn lausahti ja siirtyi ruunan pään viereen. "Koetetaan pitää se mahdollisimman paikoillaan. Talutetaan tien sivuun ja jäädään siihen."

"Mitä jos paidan sitoo jalan ympäri, jotta se pitää… Tuota… Riippuvaa nahkaa paikallaan?" Paulus kysyi jokseenkin vaikeana ja huonovointisen näköisenä. Hän irrotti hitaasti otteensa, tarttui yli 180-senttistä ruunaa kuolainrenkaasta ja maiskutti. Se kompuroi etujaloillaan, kun takapää ei ollut pitää alla, mutta oli parin minuutin kuluttua vapisten jaloillaan. Paulus houkutteli sitä lähemmäs muita hevosia metsäiselle pientareelle.

"Tämä on liian ohut siihen", Evelyn vastasi pahoittelevasti. Pauluksen idea oli hyvä, mutta se ei toimisi. Haavan päällä oli pakko olla monta kerrosta kangasta, jotta siihen saisi minkään laista painetta. Yleensä tässä tilanteessa käytettiin sideharsoa, jonka päälle laitettiin pintelirulla paineeksi ja kiedottiin paikalleen toisella pintelillä.
"Rauha poika", Evelyn sanoi rauhallisella äänellä ja asettui loukkaantuneen takajalan tuntumaan. "Viedään se lähemmäs Rainia, nehän laiduntavat yhdessä", Evelyn sanoi ja keskittyi tarkkailemaan haavaa. Se näytti pahemmalta kuin olikaan, mikä sai naisen huokaisemaan helpotuksesta.
"Pärjäätkö?" Evelyn kysyi nopeasti olkansa yli Lucylta, joka oli kalpea mutta piteli urheasti Miuta ohjista, koettaen rauhoitella suurta oria, joka korskui haistaessaan veren. Lucy nyökkäsi terävästi, joten Evelyn palautti huomionsa ruunaan. Varovasti hän painoi paitaa uudelleen haavaa vasten.

"Riittääkö minun paitani?" Paulus kysyi tähyten veristä näkyä vihertävänä kasvoiltaan. Hän piteli surkeana vapisevaa ja silmiään pyörittelevää ruunaa ohjista ja silitteli sen hikistä kaulaa; auton alle jääminen ravisteli jopa Hemingwayn rautaisia hermoja.
"Hei… Sinä", mies ilmoitti Lucylle aavistuksen ärhäkästi ja heitti tyttöä puhelimellaan, "soita poliisille. Tuo saatanan perkeleen helvetin kelvoton idiootti ei tästä kävele tiehensä."

Evelyn mietti nopeasti.
"On se ainakin parempi kuin tämä yksinään", nainen myöntyi ja painoi taiteltua paitaa haavaa vasten. Hän ei edes viitsinyt kurkistaa paidan alle, sillä tiesi haavan vuotavan edelleen. Parempi vain pitää se mahdollisimman suljettuna ja suojattuna bakteereilta.
Lucy nappasi puhelimen kiinni ilmasta ja näppäili nopeasti numeron. Musta ori ei pitänyt paikallaan seisoskelusta, vaan koetti jatkuvasti tanssahdella kauemmas veren hajusta. Lucy ei irrottanut ohjista keskittyessään selostamaan tilannetta poliisille mahdollisimman selkeällä ja rauhallisella äänellä.
"Missä me tarkalleen ottaen olemme?" Hän kysyi kuuluvasti tajutessaan, ettei osannut vastata tarkasti hänelle esitettyyn kysymykseen.

Paulus, joka riisui juuri takkiaan, näytti hölmistyneeltä. Missä Effie oli, kun naisen muistia tarvittiin?
"Ööh… Muutama kilometri luoteeseen Rosings Parkista… Hill Roadilla?" Paulus ehdotti hieraisten niskaansa ja vaihtoi ohjat toiseen käteen kiemurrellessaan ulos mustasta unohtunutta rockbändiä hehkuttavasta t-paidasta. Hän ojensi sen Evelynille kalpea yläkeho säässä värähtäen ja palasi ruunan kaulan taputteluun. Hill Road tämän tien nimi taisi olla, mutta sen tarkemmin hän ei osannut arvioida.
"Voit kysyä tuolta mulkulta", hän nyökkäsi mustasti kohti kasvojaan pitelevää kuskia.

Lucy toisti Pauluksen arvion puhelimeen. Hetken hän vain kuunteli, ennen kuin luvan saatuaan sulki puhelun ja keskittyi jälleen pitelemään hevosta rauhallisena. Evelyn otti vastaan Pauluksen ojentaman paidan ja kietoi sen nopeasti jalan ympärille pitämään naisen paitaa paikoillaan.
"Jonkun on mentävä poliiseja vastaan", Lucy sanoi kääntyessään katsomaan loukkaantuneen ruunan luona seisovaa kaksikkoa. "Teitä tarvitaan täällä", hän sanoi ja nielaisi kalpeana.
"Rainin olisi parasta pysytellä täällä, sen rauhallisuus rauhoittaa varmasti Hemingwaytakin", Evelyn sanoi nopeasti. Nainen vilkaisi Paulusta. "Voiko hän nousta Miun selkään, vai lähdenkö minä poliiseja vastaan?" Evelyn kysyi hiljaisella äänellä. "En haluaisi Rainin lähtevän."

Paulus vilkaisi vastuullaan olevaa mustaa, nyt levotonta täysiveristä, joka tanssahteli jalopiirteinen pää korkealla. Se oli Fairchildeille korvaamaton - ja myös rahallisesti pitkää velkavankeutta tietävä. Tytönruikula oli kamppaillut karusellihevosta muistuttavan turrikankin kanssa.
"Pakko kai", mies vastasi vastentahtoisesti ja keskittyi jälleen pitämään levottomasti askeltavaa tummanrautiasta aloillaan. Hän aneli maailman korkeammilta voimilta, että Miu säilyisi ehjänä, tai hän menettäisi päänsä.
"Voinko tehdä jotain?" hän kysyi Evelyniltä, toinen silmä Miussa ja Lucyssä, onkiessaan takkiaan maasta.

Evelyn nyökkäsi Paulukselle silmissään ymmärrystä. Nyt ei auttanut muu kuin toivoa, että Miu rauhoittuisi päästessään kauemmas veren hajusta ja Lucy onnistuisi hillitsemään hevosta selästä käsin.
"Lucy, nouse Miun selkään ja ratsasta tallia kohti tietä pitkin. Ohjaa poliisit tänne, ja varoita muita autoilijoita jos niitä on liikkeellä. Emme kaipaa yhtäkään autoa kiitämään ohitsemme kovalla vauhdilla", Evelyn ohjeisti nopeasti, katsoen tiukasti nuorempaa tyttöä. "Pysy rauhallisena ja kaikki menee hyvin", hän vielä sanoi aavistuksen pehmeämmällä äänellä nähdessään Lucyn kalpenevan entisestään.
Nielaisten Lucy katsoi levotonta hevosta, jonka selkään hänen täytyisi nousta. Hetken tyttö vain tuijotti ratsua hengittäen syvään, ennen kuin työnsi epävarmuutensa ja pelkonsa sivuun ja heilautti itsensä satulaan. Hän keräsi ohjat pehmeästi käsiinsä ja rauhoitteli tanssahtelevaa hevosta pehmeällä äänellä. He lähtivät käynnissä seuraamaan tietä tallia kohti, siirtyen raviin vasta kauempana.
"Voit pitää ruunan rauhallisena ja toivoa, että traileri saapuu pian", Evelyn vastasi huokaisten. Hän toivoi, että voisi tehdä enemmän, mutta nyt ei enää ollut paljoa tehtävissä ennen kyytiä ja kunnollisia tarvikkeita.

Tie onnettomuuspaikalle autolla oli huomattavasti pidempi kuin ratsain eikä aivan helppo keksiä, kun sitä ei ollut koskaan tarvinnut autoilla. Jamie oli ehtinyt tallille, jossa pari kalpeaa tallityöntekijää oli pakannut trailerin valmiiksi, ja mies hypähti Kamirin kanssa autoon melkein suoraan hevosen selästä. Hikinen Chove jäi tallityöntekijöiden jäähdyteltäväksi. Auto suuntasi kohti oikeaa suuntaa.
Paulus keskittyi rapsuttelemaan Hemingwaytä ja hieroi ruunan korvia. Se vapisi edelleen, kai shokista, mutta oli rauhoittunut seisomaan paikoillaan kuin alistuneena tilanteeseensa. Auton kuljettaja, jonka nenä oli turvonnut ja kuorruttanut leuan verellä, yritti etsiä vaivihkaa autonsa avaimia pöpeliköstä, joskin tunsi Pauluksen mustan katseen seuraavan selässään. Paulus mielellään maksattaisi miehellä muutakin kuin Hemingwayn eläinlääkärilaskun.

Lucy uskaltautui nostamaan laukan vasta päästyään kauemmas. Hän piti Miun rauhallisessa, hallitussa laukassa ja pysytteli tien reunassa, katse valppaasti ympäristöä tarkkaillen. Hän näki auton kauempana tiellä ja hidasti ravin kautta käyntiin heiluttaen toista kättään kuskin huomion saamiseksi.
"Edessäpäin on onnettomuus. Ohittakaa hevoset varovasti, sillä toinen niistä on loukkaantunut", Lucy ohjeisti kuljettajalle, joka nyökkäsi ja kiitti varoituksesta, lähtien hitaasti tietä eteenpäin. Lucy huokaisi ja siirtyi kevyeen raviin, joutuen hetken hakemaan yhteistä rytmiä ratsunsa kanssa, joka tanssahteli välillä sivusuuntaan.
Evelynin katse oli kääntynyt avaimia etsivän miehen suuntaan. Hän vilkaisi Pauluksen murhanhimoista ilmettä kerran, ennen kuin astahti kohti kuljettajaa. Evelyn ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Paulus menisi ja mottaisi toista uudelleen, jos saisi pienimmänkin syyn siihen.
"Sinuna jättäisin avaimien etsimisen ja istuisin autooni odottamaan poliiseja", Evelyn sanoi kylmällä äänellä. "Poliisit auttavat varmasti mielellään avaimien kanssa, kunhan ovat ensin saaneet jutella kanssasi."

Tallin poikkeuksetta kurainen ja jokseenkin lommoinen neliveto jyrisi tiellä Lucya vastaan. Kamir hiljensi vauhtia, ja Jamie raotti ovea, sillä ikkunan alas saamiseen olisi mennyt ikuisuus.
"Löydätkö tallille?" Jamie kysyi Lucylta ystävällisesti, joskin vailla sen suurempaa flirttiä tilanteen kiireen ja vakavuuden tähden. Traileriin mahtuisi kaksi hevosta, ja Rain olisi luultavasti hyvää seuraa Hemingwaylle matkan ajaksi. Tallille oli useita kilometrejä matkaa, mutta jos tyttö ei ollut jo sisukas, olisi varmaan perille päästessään.

Lucy näki tutun auton lähestyvän ja huokaisi helpotuksesta. Traileri oli vihdoin saapumassa. Hän ei pohtinut vastausta sen kauempaa, vaan nyökkäsi.
"Löydän", Lucy sanoi. "Rain on helppo lastattava", hän vielä sanoi tajutessaan, että Rain todella jäisi näiden ammattilaisten vastuulle. "Ottakaa sen satula pois, ja se nousee traileriin ihan itsekseen."
Tyttö jatkoi tietä eteenpäin, nähden nopeasti vilkkuvat poliisiauton valot. Viranomaiset hidastivat jo kauempana nähdessään ratsukon, mistä Lucy oli kiitollinen, sillä epäili, ettei levoton hevonen olisi kestänyt nopeasti lähestyvää ajoneuvoa. Poliisit jopa sammuttivat vilkkuvat valonsa.
"Tietä eteenpäin, suoraan kaikista risteyksistä. Paikalla on kaksi hevosta, joista toinen on loukkaantunut, kaksi autoa, sekä joukko ihmisiä", Lucy kertoi nopeasti. Poliisit nyökkäsivät ja lähtivät matkaan. Lucy katsoi poistuvan auton perään, ennen kuin mietti nopeasti lyhyintä tietä tallille. Hän muisteli käyneensä täällä suunnalla Rainin kanssa, joten hetken tietä seurattuaan hän näki tutun polun, joka kulkisi nummien kautta tallille. Se olisi mukavampi hevosen jaloille, joten Lucy suuntasi sinne, lähtien kevyessä ravissa kotimatkalle.
Evelyn kuuli auton lähestyvän ennen kuin näki sen. Auto hidasti jo kaukana ja ohitti onnettomuuspaikan kävelyvauhdissa, mikä sai Evelynin huokaisemaan helpotuksesta.
"Ainakin Lucy ehti varoittaa tuota", hän sanoi helpottuneena. Ehkä Lucy oli pärjännyt Miun kanssa hyvin.

Kamir pysäytti auton ja trailerin hevosten vierelle. Jamie hyppäsi ulos ja hölkkäsi avaamaan lastaussiltaa. Arabisyntyinen mies oli pian nuoremman rinnalla.
"Mitä jos revin sen t-paidan niin, että sinun paitasi voi sitoa pitämään sitä… Nahkaa paikallaan?" Paulus kysyi vilkuillen Hemingwayn jalkaa. Hän kurottui avaamaan ruunan satulavyön.

"Se voisi auttaa", Evelyn sanoi. "Onko teillä mukananne mitään ensiaputarvikkeita?" Hän kysyi lastaussillan parissa puuhaavilta miehiltä. Hän ei mielellään pitäisi paitoja haavaa vasten yhtään kauempaa kuin oli pakollista, jotta tulehtumisen riski saataisiin minimoitua, mutta joskus oli vain tehtävä töitä niillä tarvikkeilla, mitä käsissä oli. Eli päältä riisutuilla paidoilla.

"Mitä käskit tuomaan", Jamie vastasi ja osoitti kohti trailerin etuosaa. Hän harppoi irrottamaan tinkeriä, nosti siltä satulan ja jäi trailerin viereen odottamaan ohjeistusta siitä, pitäisikö se viedä ennen vai jälkeen Hemingwayn. Kamir siirtyi auttamaan Hemingwayn kanssa ja nosti ruunalta satulan pois tutkaillen sen vammaa.

Evelyn suuntasi nopeasti trailerin etuosaan ja palasi vain hetkeä myöhemmin sideharsorulla käsissään. Hän alkoi kietoa sideharsoa hevosen haavalle ja muutaman kierroksen jälkeen laittoi toisen käyttämättömän rullan haavan päälle. Hän jatkoi aiemman rullan kierittämistä jalan ympäri, jättäen tarkoituksella toisen rullan painamaan haavaa vasten jo hiljentyneen verenvuodon tyrehdyttämiseksi.
"Millainen Hemingway on lastattaessa? Meneekö se helpommin sisään ensimmäisenä vai viimeisenä?" Hän kysyi nopeasti viimeistellessään haavan sitomista. Noin, se pitäisi siihen asti, että hevonen saataisiin tallille.

"Tässä tilanteessa jälkimmäisenä", Paulus veikkasi. Jamie lähti viemään Rainia päättäväisesti autoon, ja Paulus veti Hemsin kirjavan laidunkaverin perään. Kun hevoset olivat autossa, hän jäi niiden seuraksi traileriin (eikä kuunnellut yhtäkään vastalausetta). Jamie avasi Evelynille nelivedon takaoven.
"Vaununne, arvon ihmeidentekijä."

Evelyn oli itse seuraamassa hevosia traileriin, mutta Paulus ehti ensin. Niinpä Evelyn kulki nelivedon ovelle, jonka Jamie avasi. Nainen hymyili pienesti ja pyöräytti silmiään. Jamie oli nähtävästi aina yhtä mahdoton.
"Kiitos", hän vastasi ja asettui autoon. "Haava vuoti aiemmin niin paljon, että meidän on parasta mennä käymään klinikalla. Voi olla, että se vaatii tikkejä", Evelyn pohti ääneen ajatusten juostessa tuhatta ja sataa. Hän yritti saada tolkkua koko tilanteesta.

"Iho retkotti sen verran rajusti, että varmaan parempi laittaa tikit", Kamir arveli ajaessaan autoa pehmeästi eteenpäin. He olivat jättäneet hevoseen törmänneen autoilijan poliisien haltuun: Paulus aikoi mennä antamaan perusteellisen lausunnon myöhemmin.
"Kerro vain, minne ajamme", Jamie sanoi. Newcastleen menisi vielä aikaa, mutta nainen voisi tarjota ajo-ohjeet työpaikalleen.

"Toivotaan vain, että haava pysyi riittävän puhtaana", Evelyn vastasi. Tikkejä olisi turha laittaa haavaan, joka olisi jo ehtinyt tulehtua. Onni onnettomuudessa oli se, että he olivat olleet paikalla. Jos hevonen olisi telonut itsensä tarhassa, olisi voinut mennä tunteja, ennen kuin kukaan edes huomaisi haavaa. Nainen uskoi, että ruunan jalka saataisiin ommeltua vaivattomasti.
"Totta kai", hän vastasi Jamielle. "Kunhan pääsemme Newcastleen, opastan mielelläni. Mistä puheen ollen, onko jommalla kummalla puhelinta?" Evelyn ei ollut aivan varma, oliko aiemmin kädestä käteen kiertänyt puhelin jäänyt Lucylle vai kenties Paulukselle. "Soittaisin mielelläni vielä uudestaan klinikalle ja varoittaisin tulostamme, niin saamme ruunan nopeasti hoitoon ja takaisin kotiin."

Jamie ojensi puhelimensa etupenkiltä ja jäi katsomaan Evelyniä leuka penkkinsä selkänojalla ja tuttu, lämmin, kuriton pilke tummanruskeissa silmissä.
"Ole hyvä."

Evelyn otti puhelimen vastaan ja soitti klinikalle. Hän selitti rauhallisesti tilanteen ja arvioi heidän saapumisensa ajankohtaa. Lopetettuaan puhelun hän ojensi puhelimen takaisin Jamielle.
"Kiitos. Paikalla on toinenkin eläinlääkäri, joten Hemingway saa varmasti arvoistaan kohtelua", Evelyn sanoi ja hymyili pienesti. Hän ei välttämättä luottaisi omiin käsiinsä tikkien ompelun suhteen, ei nyt, kun hän oli ollut tilanteessa mukana. Se nyt vielä puuttuisikin, että hänen kätensä tärisisivät kesken tikkien laittamisen.

"Hieno juttu", Jamie vastasi häivähdys ilkikurista hymyä suupielessään. Sitä oli vaikeaa saada katoamaan edes tällaisissa tilanteissa, "oletko kunnossa?"

"Olen minä", Evelyn vastasi ja naurahti pienesti. "Tässä oli kyllä tarpeeksi jännitystä vähäksi aikaa", hän totesi pieni hymy huulillaan. Tämän jälkeen pitkät, rauhalliset ja lähes tylsyyteen asti tapahtumaköyhät maastolenkit olisivat mitä tervetulleimpia.

"Ensimmäinen kerta, kun auto tulee lenkillä päälle", Jamie vastasi, "onneksi ei käynyt pahemmin."

"Meillä todella oli onnea", Evelyn myönsi. "Auton olisi tarvinnut tulla vain vähän lujempaa tai eri kulmassa, ja meillä voisi haavan sijaan olla murtunut jalka hoidettavana. Onneksi niin ei käynyt", hän huokaisi. "Paulus olisi tappanut sen miehen paljain käsin", hän vielä mutisi hiljaa. Niin. Taisi olla kaikkien onni, että tilanteesta selvittiin näinkin vähäisillä vaurioilla.

"Sille tielle pitäisi asettaa matalampi nopeusrajoitus, varoituksia ja tutka tai jokin kannuste ajajille varoa", Kamir pohti tavallista synkempänä.
"Soitin Maggielle tallilta, hän haluaa päivityksen heti sellaisen ollessa mahdollinen."

"Voin soittaa hänelle heti, kun saamme hevosen klinikalle ja tiedämme enemmän", Evelyn lupasi saman tien. Hän ainakin haluaisi päivityksen oman hevosensa tilasta ensi kädessä ja henkilöltä, joka tietäisi mahdollisimman tarkasti. "Luulisi, että ihmisillä olisi järki päässä liikenteessä. Onneksi hevoset sentään osasivat käyttäytyä, vaikka en olisi ihmetellytkään, jos ne olisivat kaikki rynnänneet eri suuntiin."

Miehet olivat samaa mieltä. Jamiekin kääntyi takaisin menosuuntaan heidän lähestyessään Newcastlea. Kamir ajoi klinikalle Evelynin ohjeiden pohjalta, ja kun se oli sopivaa, Hemingway purettiin autosta saamaan hoitoa.

Hemingway saatettiin sisälle kirkkaasti valaistuun huoneeseen ja Evelyn hymyili nopeasti vanhemmalle miehelle, joka juuri veti sinisiä kumihanskoja käteensä. Eläinlääkäri leikkasi siteen katki ja irrotti sen varovaisesti, katsoen haavaa arvioivin silmin.
"Se on ommeltava", hän totesi ja vilkaisi Evelyniä kysyvästi. Nainen nyökkäsi mitään sanomatta vastaukseksi.
"Mennään ulos odottamaan", Evelyn sanoi miehille. "He pitävät kyllä huolta Hemingwaysta."

Jamie ja Kamir nojasivat trailerin kylkeen, Jamie kädet takintaskuissa ja Kamir farkkujen. Paulus jäi traileriin rapsuttelemaan Rainia Hemingwayn poissaolessa, sillä tarvitsi käsilleen tekemistä.
"Oliko sinulla suunnitelmia tälle päivälle?" Jamie kysyi Evelyniltä.

"Eipä oikeastaan", Evelyn vastasi. "Ehkä voisin harjoitella hieman Lionheartin kanssa maasta käsin, mutta katsoo nyt", hän pohdiskeli pieni hymy huulillaan. Palomino oli saanut vapaapäivän, kun nainen oli noussut Miu Miun selkään maastoa varten. Toivottavasti musta ori oli selvinnyt tallille ratsastajansa kera ilman enempiä kommelluksia.
"Pitäisikö tallille soittaa ja varmistaa, että Miu Miu ja Lucy ovat palanneet?" Evelyn kysyi.

Jamie ojensi uudelleen puhelimensa. Hän väläytti lammasmaisen hymyn: Evelynin ääni oli niin paljon viehättävämpi kuin hänen, joten tokihan nainen haluaisi kunnian.
"Kannarraa soittaa jollekulle työntekijälle, sillä kukaan ei taida olla toimistossa."

Evelyn kohotti toista kulmaansa, mutta otti tarjotun puhelimen vastaan. Hän oli opetellut työntekijöiden numerot ulkoa juuri tällaisia tilanteita varten, koettaen nopeasti muistella, kuka heistä olisi tähän aikaan kaikista todennäköisimmin tallilla. Effie kenties? Bea? Lopulta hän luovutti ja päätti vain kysyä.
"Keitä siellä on paikalla?"

"En ole varma, voit kokeilla kaikkia", Jamie ehdotti. Hänellä oli tallityöntekijöiden numerot puhelimessaan, sillä hän oli liian laiska opetellakseen niitä ulkoa.

Evelyn vain virnisti ja näppäili ensimmäisen numeron, antaen sen hälyttää hetken aikaa. Kun vastausta ei kuulunut, hän katkaisi puhelun ja soitti seuraavaan numeroon. Ehkä Effie vastaisi.

Ja niin hän tekikin.
"Jamie, olen töissä."

"Effie, Evelyn tässä", nainen sanoi kuultuaan tervehdyksen - tai enemmänkin sen puutteen. "Olemme klinikalla Newcastlessa. Ovatko Lucy ja Miu Miu palanneet?" Nainen kysyi nopeasti. Hän ei voinut tietää, että musta ori oli selvinnyt vaurioitta takaisin tallille kalpean ratsastajansa kera, vaikka toivoikin kovasti sekä hevosen että ratsastajan selvinneen matkasta hyvin. Lucy oli taluttanut orin talliin ja riisunut sen varusteista, jääden kaikessa hiljaisuudessa harjaamaan mustaa karvaa puhtaaksi, missä puuhassa oli edelleen.

"Oh, suo anteeksi", Effie vastasi jokseenkin kauhistuneena. Hän oli vastannut Jamiellekin aikansa asiallisella asiakaspalvelijavalmiudella, mutta saanut tarpeekseen.
"Kyllä ovat", hän varmisti. Trailerissa Paulus höristi korviaan.
"Annanko puhelimen hänelle?"

Evelyn ei edes jaksanut huomauttaa, ettei Effien todellakaan tarvinnut pyydellä anteeksi, sillä epäili, ettei se olisi saanut Effietä muuttamaan tapojaan. Nainen huokaisi helpotuksesta kuultuaan vastauksen. "Ei tarvitse, tämä riittää. Kiitos Effie", Evelyn kiitti ja lopettaisi puhelun, mikäli Effiellä ei olisi enempää sanottavaa.
"Miu Miu on palannut tallille hyvässä kunnossa", Evelyn toisti katsoen Pauluksen suuntaan.

"Pitäisikö meidän odottaa Hemingwaytä vai jääkö se tarkkailuun klinikalle?" Kamir kysyi.

"Luulisin, että saamme sen kotiin saman tien", Evelyn vastasi. "Se tarvitsee karsinalepoa, mihin tarkoitukseen tuttu ympäristö soveltuu parhaiten." Tuskin nainen oli ehtinyt sanoa niin, kun yksi eläintenhoitajista tuli ulos.
"John sanoi, että jalka näyttää hyvältä. Hän alkoi juuri ommella tikkejä ja uskoo, että ruuna voi lähteä kotiin hetimmiten", eläintenhoitaja kertoi lyhyesti katse Evelynissä.
"Selvä", Evelyn sanoi ja kohotti puhelinta. "Kenelläkään Maggien numeroa? Nyt voisi olla hyvä hetki rauhoittaa hänen mieltään."

Kamir tarjosi soittovalmista puhelinta Evelynille. Hän olisi soittanut itse, mutta tiesi pyörremyrskyä sekä olemukseltaan että tahdonvoimaltaan muistuttava Maggie ei tyytyisi kenenkään muun kuin hevosta hoitaneen lääkärin vastaukseen.

Evelyn otti puhelimen ja ei joutunut odottamaan kuin yhden nopean äänimerkin verran, ennen kuin Maggie jo vastasi.
"Hei, olen Evelyn Hills, eläinlääkäri joka oli paikalla kun Hemingway loukkasi jalkansa", nainen sanoi nopeasti saadakseen suunvuoron ennen kysymystulvaa, joka omistajalta varmasti tulisi. "Hemingwaylla on jalassaan haava, jota ommellaan parhaillaan."

Ja kysymyksiähän piisasi, aina siitä saakka mitä oli tapahtunut, mitä tapahtui nyt, mitä tulisi tapahtumaan viiden minuutin kuluttua ja mitä viikon kuluttua. Toipuisiko hevonen täysin, jäisikö sille vammoja, kuinka paha  arpi haavasta jäisi. Kuinka kauan se olisi levossa. Pitikö kukaan sitä hyvänä?

Evelyn oli odottanut kysymystulvaa, mutta ei siltikään ollut varautunut näin kiivaaseen tahtiin, jolla Maggie vaati vastauksia. Toinenhan oli kuin pyörremyrsky! Evelyn pyrki vastaamaan jokaiseen kysymykseen parhaan tietonsa mukaan, joutuen muutaman kerran sanomaan, että he tietäisivät enemmän hevosen levon pituudesta ja arvesta kunhan tikit olisivat olleet paikoillaan muutaman päivän ja nähtäisiin, tulehtuisiko haava vai ei.
"Vakuutan, että hevosestasi pidetään hyvää huolta", Evelyn sanoi myötätuntoisesti. Hän olisi ollut aivan samanlainen, jos kyseessä olisi ollut Lionheart. Oli helppo ymmärtää, mistä Maggien lukuisat kysymykset syntyivät.

Kun ruuna oli todettu valmiiksi toipumaan kotitallilla, se lastattiin traileriin ja matka takaisin kohti kotia saattoi alkaa. Paulus pysyi edelleen jääräpäisesti hevosten kanssa osin halusta huolehtia Hemingwaystä, osin halusta välttää Jamieta ja sosiaalisuuspakkoa.

Evelyn huokaisi istuessaan autossa matkalla takaisin tallille. He olivat selvinneet vähin vammoin onnettomuudesta, joka olisi voinut koitua kohtalokkaaksi niin hevosille kuin ratsastajillekin.
"Olimme onnekkaita", nainen totesi katsoessaan sivuikkunasta ohi kiitävää maisemaa. "Toivottavasti Hemingway paranee täysin, eikä mitään muita hankaluuksia enää tule eteen."

"Teemme parhaamme, jotta niin tapahtuu", Kamir vastasi. Hän veikkasi joutuvansa pakottamaan Pauluksen pois ruunan luota. Mies tunsi selvästi olevansa vastuussa tapahtuneesta, vaikka tuskin olisi voinut mitenkään ennakoida ylinopeutta mutkan takaa tulevaa autoa.

"Minä pidän puhelimen kuulolla, joten soittakaa mihin tahansa aikaan, jos on pienintäkään epäilystä, ettei kaikki ole kunnossa", Evelyn vakuutti. Hän tarkistaisi jalan joka tapauksessa vähintään kerran päivässä, kun tulisi muutoinkin tallille, mutta olisi kuulolla, jos häntä kaivattaisiin. Toivottavasti ei, mutta parempi vara kuin vahinko.

"Voit luottaa siihen", Kamir vastasi.

"Hyvä niin", Evelyn sanoi. "Paulus käy varmaan antamassa lausunnon poliisille? Onko Hemingwaylla muuten vakuutusta? Koska jos on, voimme tarvita poliisia ottamaan kuvia hevosen vammoista. Se saattaisi joka tapauksessa olla tarpeellista, joten ehkä poliisit täytyy pyytää tallillekin", Evelyn pohti ääneen. Hän ei ollut aivan varma, miten nämä tekniset asiat toimivat Englannissa, mutta eipä siitä kai haittaakaan voisi olla.

"On. Rosings Park vaatii jokaiselta hevoselta vakuutusta", Kamir vastasi. Paulus aikoi pistää hevosen päälle ajaneen miehen maksamaan, mutta Kamir ei tiennyt onnistuisiko se.
"Voimme kuvata hevosen. Annat vain ohjeet, mitä haluat tehtäväksi. Tuletko tallille vai jätämmekö sinut Slaleeyn?"

"Tulen tallille", Evelyn vastasi nopeasti. Hän haluaisi nähdä, että Hemingway pääsisi karsinaansa ilman riehumista, jotta tikit eivät repeäisi. Samalla hän varmistaisi, että Miu Miu olisi kunnossa, sillä tunsi olevansa vastuussa hevosesta, kun kerran oli mustan orin maastoon vienyt.
"Kannattaa pyytää poliisit kuvaamaan, niin myöhemmin ei voi nousta epäselvyyttä, missä vaiheessa kuvat on otettu ja onko niitä käsitelty jollakin tavalla."

Jonkin aikaa myöhemmin Kamir peruutti auton varovasti mukulakivetylle tallipihalle. Se oli tuskin pysähtynyt, kun Paulus hypähti ulos trailerin sivuovesta ja oli avaamassa takaramppia. Kamir nousi autoon ottamaan rauhoituksesta uneliaan ruunan, joka löntysti tyynesti tallimestarin vierellä sisään ja omaan karsinaansa. Jamie tarjoutui ottamaan Rainin ja viemään sen karsinaan. Paulus voisi hakea varusteet myöhemmin.

Evelyn seurasi Kamiria ja tarkkaili uneliasta ruunaa. Kaikki näytti lupaavalta.
"Se on leponsa ansainnut", Evelyn sanoi katsoessaan hevosta. Nainen kääntyi kannoillaan ja suuntasi muutaman karsinan sivummalle irlannincobin luokse. Hän vilkaisi nopeasti Rainin läpi, mutta irlannincob näytti yhtä laiskalta kuin aina ennenkin. Ilmeisesti tapahtunut ei ollut saanut sen mielentilaa järkkymään. Seuraavaksi Evelyn suuntasi Miu Miun luokse, nähden Lucyn, joka norkoili orin karsinalla, tuijottaen irlannincobin suuntaan.
"Mene ihmeessä katsomaan sitä", Evelyn sanoi lempeästi hymyillen. "Minä pidän huolta Miusta." Lucy nyökkäsi ja käveli reippaasti Rainin luokse, halaten hevosen kaulaa.
Kun Evelyn oli koettanut kaikki orin jalat läpi ja todennut, ettei niissä ollut lämpöä tai mitään muutakaan vikaa, saattoi hän viimein rentoutua täysin. He olivat selvinneet säikähdyksellä. Evelyn asteli käytävän puolelle pieni helpottunut hymy huulillaan.
"Miu Miu on kunnossa", Evelyn sanoi hymyillen. Hän kääntyi Lucyn puoleen. "Toimit hienosti, Lucy. Se ei varmasti ollut kaikista rauhallisin ratsastettava tapahtuneen jälkeen, mutta toit sen tallille ehjänä." Lucy ei sanonut mitään, painoi vain katseensa maahan posket punoittaen. Hän ei ollut tottunut tämänkaltaiseen huomioon sitten lainkaan.

Paulus kiinnitti Hemingwaylle heinäverkkoa ja tutki hevosta, kun Kamir kuvasi sen vammat poliisia varten. Hän oli erittäin tyytyväinen siihen, että Miu oli ehjänä tallilla, mutta ei osannut ilmaista kiitostaan verbaalisesti. Yleensä hänen imartelunsa ilmeni miehekkään kovakouraisina hellyydenosoituksina tai hiljaisuutena, joka tarjosi rauhaa piikittelyltä ja tylyydeltä.
"Totta, hienosti toimittu", Kamir yhtyi Evelynin kehuun lempeästi.

Lucy punastui entistä enemmän, kun Kamir yhtyi kehuihin lempein sanoin. Hän pakotti itsensä kohottamaan katseensa lattiasta toisten silmiin.
"Kiitos", hän sanoi hiljaa. "Minä vain tein mitä pystyin auttaakseni teitä", Lucy jatkoi hiljaisella äänellään, mutta onnistui jopa hymyilemään pienesti. "Miu Miu on hieno hevonen", hän vielä totesi hetken mielijohteesta. Lucy ei ollut koskaan istunut yhtä jalon eläimen selässä, se oli varmaa.