PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] All that I know is I'm breathing now

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1154
Join date : 28.12.2014
Ikä : 21

ViestiAihe: [Y] All that I know is I'm breathing now   Pe Syys 02, 2016 2:12 pm

Lauantai, 13.8.2016

Hän ei enää ikinä joisi. Ikinä, ikinä, ikinä. Ja kuinkakohan monta kertaa hän oli tämänkin itselleen toistanut vuosien varrella? Määrä taisi hipoa jo viittäkymmentä tai sataa. Tai ei, tuhatta. Ei hän pysynyt enää laskuissa mukana oli kyse sitten pulloista viiniä, sumuisista viikoista tai miehistä, joiden sängystä hän löysi itsensä. Perjantai oli ollut tällä kertaa kuitenkin viimeinen tikki. Lauantaiden ei kuuluisi olla hänen elämässään vapaita, hän sai yön tunteina aina liikaa vahinkoa aikaiseksi.

Miranda istui taksin takapenkillä ja nojasi päätään silmät kiinni istuimen selkänojaan. Hän ei halunnut nähdä taksikuskin ilmettä tai kaduilla kulkevia normaaleja ihmisiä, joilla oli tavallinen sosiaalinen elämä - ei krapulaa, ei katumisen aiheita. Hänellä oli kaikkea, ja samaan aikaan, ei mitään.

Taakse jäivät Newcastlen yön sateessa kastuneet kadut ja kerrostaloasunto, jonka osoitetta hän ei enää muistanut, ja jonka mustalle ihastuttavan pehmeälle sängylle hän oli jättänyt nukkumaan Michael-nimisen miehen. Michael ei ollut Alec. Lähellekään. Mutta hän oli ollut eilen paikalla siinä missä Alec oli yhä kateissa ja Mirandalla oli ollut kylmä yksinään. Ei hän muistanut koko viikosta tai varsinkaan eilisestä yöstä paljoa. Pitikö sitä ihmetelläkään ottaen huomioon sen määrän alkoholia, minkä hän oli viikon aikana kuluttanut? Nyt Miranda tunsi itsensä vain niin väsyneeksi niin elämäänsä kuin itseensä. Häntä hävetti, itketti, suretti ja sattui. Hän vihasi itseään. Miten hän ei saanut elämäänsä kasaan? Hän oli taistellut samojen ongelmien kanssa jo vuosia! Hän lopettaisi taas hetkeksi juomisen eikä koskisi tasan edes niihin pulloihin viinikaapissa, jotka olivat varattu niille yksille lasillisille. Tai oikeasti ne oli varattu hänelle ja Alecille, jonka tavaroita oli yhä asunnossa. Hänen vaatteensa, sohvansa, ruokansa – kaikki talossa muistutti kipeästi heidän riidoistaan ja kaikesta. Milloin tämä kaikki loppuisi? Milloin he ja hän oppisivat? Oliko sellaista aikaa olemassakaan, ettei hän tuntisi itseään näin epävarmaksi, epätäydelliseksi ja rikkinäiseksi?

Taksi jätti Mirandan Slaleyssä ja nainen astui ulos kirpeään aamuilmaan haluttomana kävellä kävelytieltä yhtään pidemmälle. Sinivihreät hiukset olivat kiharoilla, jotka olivat pörrööntyneet yöllä paljon. Hän oli eilen jopa pessyt hiuksensa. Yöllä ne olivat sotkeutumisen lisäksi myös kastuneet, sillä Miranda muisti, että sade oli yllättänyt hänet ja Michaelin kotimatkalla. Siksi lattialta äkkiä poimitut ja päälle pujotetut vaatteetkin taisivat tuntua niin kosteilta. Jalkoja särki mutta ainoat kengät olivat mustat korkokengät. Matkaa kotiovelle oli ehkäpä kymmenen metriä mutta Miranda olisi mieluummin vain kaatunut makaamaan kylmälle kävelytielle.

Oli olemassa kuitenkin kolmas vaihtoehto, joskin se kaikista epämieluisin. Hän voisi oksentaa eiliset juomat ja ruoat naapurin puskaan. Näin valitettavasti tapahtui kun Miranda yritti ottaa askeleita kotiaan kohti. Taksin huojunta ja äkkipikaiset käännökset ja jarrutukset eivät olleet mukava kokemus mutta ainakin hän oli pitänyt kaiken sisällä matkan ajan eikä ollut joutunut maksamaan surkealle kuskille autonsa pesusta.
Kerättyään voimansa Miranda asteli kotiovelleen ja kaivoi viimeisillä voimillaan avaimet pienestä laukustaan. Hän heitti tavaransa eteisen lattialle, riisui korkonsa kovakouraisesti ja heitti ne laukkunsa sisällön vierelle vaalealle parketille ja käveli lyhyen matkan alakerran olohuoneen sohvalle. Sen pidemmälle hän ei päässyt eikä halunnut päästä. Hän hengitti syvään, kääriytyi tummaan ja ihanan paksuun harmaaseen vilttiin ja sulki silmänsä pitääkseen itsensä ja sisuskalunsa koossa. Musta ihoamyötäilevä mekko oli ollut hyvä valinta eilen ja hämyisälle klubille miehienkaatamista varten, mutta nyt se oli hyvin epämukava ja Miranda olisi kaivannut päälleen villapaitaa ja verkkareita. Ja Alecia vierellen, lohduttamaan. Mitään näistä hän ei kuitenkaan saanut, sillä nukahti sohvalle ja heräsi vasta kahta tuntia myöhemmin kello kymmeneltä aamulla. Olo ei ollut paljoa kohentunut mutta hänellä oli tänään tekemistä eikä pelkkä makaaminen yksinkertaisesti enää käynyt. Tämä oli ensimmäinen aamu viikkoon kun hän ei ollut koskenut alkoholiin ja hän oli niin tyytyväinen, ettei ollut pettänyt lupaustaan Shireylle. Hän oli vannonut lopettavansa viikonloppuna ja menevänsä Shirleyn kanssa kevyelle maastolenkille tammojen kanssa. Tammat olivat yksi uusi syy listaan tuntea huonoa omatuntoa. Hän oli jälleen kerran vain sysännyt ne muiden huolenaiheeksi kun oli itse mennyt lukkoon ja saanut hermoromahduksen. Ei kukaan hänen tasoisensa ja yhtä kokenut hevosihminen toiminut näin. Ei kukaan yhtä surkea kuin hän ottanut vastuulleen kahta elävää eläintä. Miksi hän edes unelmoi koirasta ja kokonaisesta tallillisesta hevosia, oliko hän aivan idiootti?

Miranda kampesi itsensä ylös sohvalta ja meni vaivoin suihkuun ja vaihtamaan ratsastusvaatteet päälleen. Hän valitsi pinkastaan ratsastushousuja ne vanhimmat ja pehmeimmät tummansiniset housut ja paritti ne paksulla harmaalla villapaidalla. Hän kaipasi edes jotakin mukavuutta elämäänsä. Onneksi Shirley oli hänen elämänsä hyvän mielen-ihminen. Shirley, tammat ja pikku lenkki metsässä parantaisi mieltä aivan varmasti. Onneksi hän suostui ratsastamaan Moneypennyä, jotta Miranda voisi vain istua ja nauttia Cindyn selässä. Hän juuri ja juuri sai vaatteet päälleen, joten hän ei todellakaan olisi jaksanut ratsastaa kiivasta täysiveritammaa.

Hän ajoi hyrisevän autonsa parkkiin. Tällä kertaa se kienahti ruutuun siististi ja suorasti. Miranda astui ulos autosta ja keräsi itsensä. Tauon jälkeen tammojen luo meneminen oli aina tunnemyrskyä ja pelkästään Rosings Parkin näkeminen väänsi vatsaa kuin sitä ei olisi jo tarpeeksi entuudestaan vääntänyt. Asiaa ei parantanut lainkaan se fakta, että Alec kävi lauantaisin tallilla Jazzin luona. Miranda ei yksinkertaisesti halunnut nähdä miestä nyt. Ei eilisen jälkeen eikä koko viikon tunnelmien takia muutoinkaan. Hän oli väsynyt ja krapulainen – kaksi asiaa, jotka eivät todellakaan pukeneet häntä. Väsymys sai hänet kiukkuiseksi ja krapula kaikin puolin surkeaksi.

Miranda sulki autonsa ja lähti sitten kävelemään haluttomin askelin tallille. Shirley oli jo siellä, joten hänen tarvitsisi vain mennä tammojensa luo, laittaa toinen niistä kuntoon, nousta selkään ja lähteä ratsastamaan. Lista oli lyhyt ja tuli lihasmuistista kaikkien näiden vuosien jälkeen mutta silti se kaikki tuntui niin paljolta. Hän olisi mieluummin vain maannut sohvallaan ja parkunut surkeuttaan kuin yrittänyt olla aikuinen ja vastuullinen.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne & Niamh | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1154
Join date : 28.12.2014
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: [Y] All that I know is I'm breathing now   Pe Syys 02, 2016 3:50 pm

Shirley oli Moneypennyn karsinalla ja rapsutteli tammaa. Shirleyllä oli jokin maaginen ote kaikkien nuorten hevosten kanssa. Hän ymmärsi niitä ja oli niin ihana ihminen, että tuli kenen ja minkä tahansa kanssa toimeen. Moneypenny piti Shirleystä. Se jaksoi rapsutella sen kanssa ja oli muuttunut varsin luottavaiseksi ja rauhaisaksi käsitellessä. Maastossa se varmasti lähtisi juoksemaan, mutta Miranda tiesi, että Shirley pitäisi tammasta tarkkaa huolta ratsaillakin.
He halasivat ja Miranda huokaisi syvään. Shirley tiesi tasan, mitä tämä huokaisu ja merkitsevä katse tarkoittivat.
”Kyllä se siitä”, hän sanoi kannustavasti ja hymyili. ”Tarvitsetko yläkerrasta jotakin?” hän kysyi sitten ja katsoi Mirandan tavaroita.
”En”, Miranda pudisti päätään. Mitä nopeammin he pääsisivät maastopoluille tuulettumaan, sitä parempi. ”Haetaan vain tammojen kamat.”
Shirley laittoi Moneypennyn karsinanoven kiinni ja he lähtivät varustehuoneelle. Mirandaa harmitti, ettei hän voinut käydä tarkistamassa Jazzia. Hän olisi voinut siten varmistaa, ettei Alec ollut täällä tai jotakin. Sen sijaan he kävelivät suoraan varustehuoneeseen ja Miranda astui sisään Shirleyn perästä. Hän kurtisti kulmiaan hieman Shirleylle, joka kääntyi katsomaan ystäväänsä huolestuneena.
”Alec”, hän kuiskasi niin hiljaa, että Miranda lähinnä luki huulilta. Mirandan katse kääntyi hätäisenä heti peremmälle varustehuoneeseen, missä Alec oli selkä heihin päin nostamassa Jazzin satulaa telineeltä.
”Saatana”, Miranda vastasi ja laski katseensa jalkoihinsa ja ruskeisiin ratsastussaappaisiinsa. Miksi tässä näin piti käydä? Hän oli välttänyt Alecin tapaamista koko viikon. Miksi nyt kun hän oikeasti yritti jatkaa taas elämäänsä ja huolehtia hevosistaan, miehen piti päätyä tallille samaan aikaan. Eikö sen Jazzin olisi voinut ratsastaa vasta myöhemmin iltapäivällä tänä lauantaina?

Alecin välttäminen oli mahdotonta nyt kun hän ja Shirley olivat astuneet sisään varustehuoneeseen. Alecin katse kääntyi askeleisiin ja siirtyi sitten hyvin nopeasti takaisin Jazzin varusteisiin. Mies kurtisti kulmiaan ja näytti hyvin väsyneeltä. Miranda katseli miestä silmäkulmastaan, kun Shirley talutti häntä heidän hevostensa varusteille. Alec näytti surkealta. Sänki oli kasvanut, vaaleat hiukset eivät olleet yhtä siististi kuin tavallisesti ja silmien alla olivat tummat varjot. Alec oli varmastikin käsitellyt asiaa tekemällä töitä yötä päivää siinä missä hän oli juonut itsensä kanveesiin. Kukin tavallaan, eikö niin?
Mies otti kantaakseen myös suitset ja suojat ja kääntyi sitten kohti ovea katse tiukasti maassa. Mirandan teki mieli karata Shirleyn viereltä, laskea Cindyn satula takaisin paikalleen ja mennä halaamaan Alecia. Hän näytti niin kamalalta. Hän oli satuttanut Alecia niin kamalasti. Mutta sen sijaan Alec käveli ilman sanan sanaa ulos varustehuoneesta ja ovi kolahti hänen perästään kiinni.

Miranda hengitti ensimmäisen kerran muutamaan minuuttiin kun Alec oli kadonnut takaisin tallin puolelle.
”Teidän pitää puhua jossakin vaiheessa”, Shirley sanoi. Hän oli tuntenut Mirandan ehkä kauemmin mutta myös Alec ja Shirley olivat hyviä ystäviä. Oli varmasti ikävää ottaa puolia tällaisessa tilanteessa.
”Tiedän… Ei vain vielä”, Miranda vastasi ja otti Cindyn suitset ja pintelit. Kun Shirleyllä oli Moneypennyn tavarat, he lähtivät takaisin käytävälle ja laittoivat hevoset nopeasti ja hiljaisessa tunnelmassa kuntoon. Talli oli ehkä iso ja Jazzin karsina toisella puolella, mutta Miranda ei siltikään ottanut riskin riskiä. Hän ei halunnut kuulla Alecia eikä Alec varmasti halunnut kuulla häntä, joten parasta oli vain olla hiljaa. Riitti, että hän saattoi kuvitella Alecin ja Jazzin, vaikkei nähnytkään heitä. Se teki jo hengittämisestä ja tekemisestä vaikeaa, ja Miranda joutuikin laittamaan pintelit kahdesti kun sääti niiden kanssa. Hän varmaan ratsastaisi tammansa ojaan maastossa - ehkä hän voisi jäädä sitten sinne makaamaan ettei joutuisi kohtaamaan surkeaa elämäänsä enää ikinä.

Alec ja Jazz eivät olleet tallipihalla tai pääkentällä kun Shirley ja Miranda kävelyttivät valmiit hevosensa sinne hetken päästä. Kaipa Alec oli varmistanut etteivät he tapaisi ja oli mennyt ratsastamaan sisälle tai jonnekin muualle. Hyvä niin.
He lähtivät suorinta tietä metsäteille. Cindy oli rauhallinen ja liikkui varovasti. Kai sekin oli huomannut, miten heikoilla jäillä Miranda oli tänä aamupäivänä. Moneypenny liikkui reippaalla käynnillä rauhaisan Shirleyn alla ja katseli tarkkana ympäristöä. Siinä oli kaksi kertaa enemmän energiaa kuin Cindyssä.
”Se oli kiusallista”, Shirley sanoi kun talli oli jäänyt taaksepäin ja heidän oli mahdollista puhua ilman, että kukaan kuuli.
”Niin oli”, Miranda huokaisi. ”Tämä on kuin jotakin surkeaa pilaa. Koko elämäni yhtä naurettavaa sotkua.”
Shirley katsoi parasta ystäväänsä harmissaan. Miranda ei ansainnut tällaista. Nainen oli upea ihminen, upea ystävä ja upea hevostensa kanssa. Asiat Alecin kanssa olivat olleet mutkikkaat jo vuosia mutta ei hänen ja Marcuksen elämäkään ruusuilla tanssimista aina ollut. Jos Alec ja Miranda todella rakastivat toisiaan, he hoitaisivat asiansa kuntoon ja pian.

Miranda oli fyysisesti aivan poikki kun ratsukot astelivat takaisin tallipihaan. Hänen raajansa olivat spagettia ja vatsalihakset kuin hyytelöä. Onneksi Cindy oli ollut huomaavainen, eikä ollut kompuroinut, kiihdytellyt liikoja tai varsinkaan ollut vaikea. Moneypenny oli huolehtinut kiihdyttelyistä toisen tamman puolesta. Pieni tamma oli laukannut nummen läpi kuin sekunnissa kiihtyvä kipakka urheiluauto ja liikkui nyt taas huomattavasti rennommin, kun oli päässyt purkamaan energioitaan. Oli Mirandakin saattanut hetkeksi unohtaa Alecin ja huolensa, kun viileä ilmavirta ja maanpohjaan tömisevät kaviot olivat saaneet keskittymään vain laukkaamisen iloon. Nyt se kaikki kuitenkin viimeistään palasi mieliin kun Rosings Park avautui kaksikon eteen.

”Kiitos, että olet olemassa”, Miranda hymyili lohdullisesti Shirleylle. Jos jonkun Miranda halusi pysyvän hänen elämässään, se oli Shirley. Hänen hyvät ystävänsä olivat kadonneet vuosien varrella ja jäljelläolevat oli laskettavissa yhden käden sormilla.
Shirley hymyili suupielet korvissa. ”Kiitos itsellesi.” Jos jotain Miranda oli oppinut vuosien varrella se oli se, ettei hän ikinä vaihtaisi Shirleyn kaltaista ystävää kymmeneen muuhun ystävään. Näissä asioissa ei ollut kyse määrästä vaan laadusta.

He laskeutuivat samanaikaisesti tammojen selästä kun Alec käveli tallin kulman takaa treenien jälkeen hikeentynyt Jazz riimunnarun perässä. Mies lähes pysähtyi kun tunnisti tutut kasvot ja hevoset ja laski jälleen katseensa maahan. Jazz ei näyttänyt niin murtuneelta – se tunnisti tammat, katseli niitä kiinnostuneena korvat hörössä eikä kantanut niille kaunaa. Jazz oli hieno hevonen ja varmasti hypännyt tänään hyvin Alecin kanssa. Se ei kuitenkaan ollut Mirandan pointti. Tai oliko hänellä nyt pointtia oikeasti ollenkaan? Mistä he olivat alunperin edes riidelleet? Sumussa elämisen huono puoli oli se, että nekin asiat, jotka haluaisi muistaa, unohtuivat. Eikö mikään koskaan voinut olla niin yksinkertaista, että he olisivat voineet vain antaa anteeksi, unohtaa ja jatkaa elämäänsä kuten ennen riitaa? Mutta ainiin, hänen ei ollut ollut hyvä silloin.
Mitä hän oli tehnyt? Hän oli satuttanut Alecia. Kyyneleet pyrkivät pintaan kun hän katseli epätoivoisena Alecia, joka ei nostanut vahingossakaan katsettaan Shirleyhyn tai häneen. Hän oli pilannut kaiken, heidän-
mahdollisuutensa onnelliseen, melkein normaaliin elämään. Ei heidän menneisyytensä ollut lähelläkään tavallista mutta tarvitsiko sen oikeasti määritellä heidän nykypäiväänsä? Eikö hän itse voisi vain päästää irti ja yrittää muuttua tai jotakin.
”Alec...” Miranda sanoi hiljaa kun mies otti ja käveli hänen ohitseen. Elleivät molemmat kädet olisi puristaneet Cindyn ohjia tiukasti, hän olisi varmasti yrittänyt kurottaa toisen suuntaan.
Hän oli myöhässä. Ei Alec halunnut olla tekemisissä hänen kanssaan. Hän oli epäonnistunut. Kaikessa. Miksi hän oli roikkunut Alecin kanssa vuoden, jos se kuitenkin tulisi loppumaan näin? Tämä oli tasan vain julmaa leikkiä hänen järjellään. Jota ei muuten ollut enää paljoa. Hänellä napsahtaisi aivan pian. Hän olisi valkoisessa pehmustetussa huoneessakin varmasti onnellisempi kuin täällä, kaikkien näiden ihmisten ympärillä pettymyksiä ja vaikeuksia tuottamassa.
Ennenkuin Miranda huomasikaan, hän itki. Onneksi Cindy ei hidastellut vaan käveli karsinaansa lauhkeasti kuin lammas ja antoi Mirandan lyyhistyä istumaan karsinan pohjalle seinään nojaten. Hänen hanskansa haisivat mutta hän hautasi kasvonsa niihin kuitenkin. Mitä väliä hanskoilla tai sillä, että hän oli istuutunut nojaamaan seinään, jolla Cindyn vesiautomaatti oli ja jonka seinän ja pohjan tamma oli vettä lutkuttamalla sotkenut. Mitä väliä millään.

Hetken itkettyään, Miranda keskittyi hengittämään. Näin selvänä hän ei tahtonut enää toistamiseen huomiota sekavuudensa takia. Juuri nyt hän olisi antanut mitä vain ollakseen aivan normaali. Shirley asteli puoliksi suljetun karsinanoven vierelle hetken päästä ja katsoi harmistuneena ja pahoillaanolevana ystäväänsä. Kilometrienkin päähän näki, ettei Miranda ollut kunnossa sen suuremmin kuin Aleckaan. Heidän välinsä piti korjata. Kävisi mitä tahansa, Miranda ei jaksaisi tällaista pitkään eikä Shirley halunnut nähdä ystäväänsä tällaisena enää hetkeäkään. Alecin ja Mirandan ongelmat särkivät Shirleyn sydämen. Vielä hetki sitten he olivat suunnitelleet hyviä yhteensopivia asuja Mirandalle ja Alecille Shirleyn ja Marcuksen häihin. Nyt… he olivat tässä.

”Minä voin riisua Cindyn”, Shirley tarjoutui ja asteli mustan tamman vierelle. Se oli ymmällään ja katseli hieman hikeentyneenä Mirandaa ja sitten Shirleytä, joka nosti ensin satulan ja laventelinvärisen tamman selästä ja sitten suitset sen päästä. Miranda nousi Shirleyn perään ja pyyhki kyyneleensä. Selkä ja takapuoli olivat vesiautomaatista hieman kostuneet mutta kukapa tässä vaiheessa enää sellaisesta välitti.
”Alec”, Miranda kuiskasi kun nosti katseensa karsinan lattiasta käytävään ja sitten mieheen, joka oli kävelemässä käytävää pitkin.
”Anna olla”, Shirley kuiskasi takaisin mutta Miranda ei saattanut kuunnella.
”Alec”, Miranda sanoi kovempaan ääneen ja Alec kääntyi hetkellisesti hänen puoleensa. Se lyhyt katse sai kyyneleet kihoamaan uudestaan mutta sen sijaan, että Miranda olisi tällä kertaa, jälleen, lyyhistynyt lattialle, hän lähti juoksuaskelin miehen perään. Vaikka Alec lähti kävelemään poispäin, Miranda ei pysähtynyt. Hän oli luovuttanut viikon verran mutta se ei vain sopinut hänelle.
”Alec, odota. Odota”, Miranda sanoi kiireisesti ja tarttui miehen vapaaseen käsivarteen. Mies pysähtyi ja katsoi Mirandaa ilmeellä, jota Miranda harvoin näki. Alec oli niin väsyneen ja niin surullisen näköinen.
”Puhutaan”, Miranda sanoi hengästyneenä ja vei harjakassia olallaan kantavan miehen pesukarsinoiden taakse rauhaan.
”Miranda...” mies sanoi väsyneenä mutta seurasi perästä. ”Mistä meidän muka pitäisi puhua?” Hän yritti karata mutta Miranda huomasi sen eikä antanut tilaa Alecin puhua itseään ulos tästä tilanteesta. Miranda oli krapulainen, kiukkuinen ja surullinen; hänellä ei ollut paljoa kärsivällisyyttä.
”Ai mistäkö?” hän tivahti. ”Esimerkiksi siitä, että katosit silloin aamulla? Tai, tai… Miksi lähdit ja jätit minut sillä tavalla!? Tai, mitä teemme tavaroillesi? Missä asut, mitä teet? Vältteletkö minua? Vihaatko minua?”
”Miranda...” Alec toisti ja hetken Mirandan katsetta välteltyään nosti katseensa tähän. ”Miksi edes haluat puhua mistään? Sinä meidän välimme katkaisit. Sinä et halunnut jatkaa, sinä sekosit, heitit minut ulos ja annoit olettaa, ettet halua enää minua elämääsi. Tuosta noin vain”, Alec kiivastui. Miranda oli nähnyt Alecin suuttuneena tällä tavoin ehkä kerran tai kaksi aikaisemmin. Alec oli aina niin rauhallinen.
”M-minä…”, Miranda aloitti mutta Alec työntyi hänen ohitseen ja katosi varustehuoneeseen, joskin Miranda ei kääntynyt katsomaan miehen perään.

Miranda palasi Shirleyn ja tammojen luo ja odotti niin kauan, että Alec oli tullut ulos varustehuoneesta ja kadonnut muualle. Sitä ei tarvinnut odottaa liian kauaa. Sitten hän otti Cindyn tavarat kantoon ja laittoi kaiken kuntoon hiiren hiljaa ja nopeasti. Hän halusi ulos täältä, nyt ja samantien.
”Nähdään taas”, hän sanoi Shirleylle vaitonaisena ja lähti kävelemään autolleen.
”Nähdään...” Shirley sanoi kulmat kurtussa. Ehkäpä Mirandalle piti vain antaa tilaa nyt. Ehkäpä he saisivat asiansa hoidettua ilman väliinjoutumista tai -menemistä. Harmi, että toinen vaihtoehto oli täydellinen epäonnistuminen, eikä Shirley halunnut nähdä sitä tapahtumassa. Mitä hän tiesi, Miranda ja Alec olivat parhaita ystäviä. Parempia kuin he kaksi olivat ikinä olleet. Ei kaksi toisilleen niin tärkeää ihmistä saattanut vain erota tällä tavalla. Shirley pitäisi huolen, ettei tämä jäisi tähän. Ihan sama miten Marcus yrittäisi puhua hänet ulos tästä, hän auttaisi. Hän ei osaisi elää itsensä kanssa, jos Mirandan ja Alecin suhde kariutuisi täysin. Hän halusi heidät molemmat häihinsä ja mieluiten edes puheväleissä.

Miranda ajoi kotiin ja kaatui takaisin sohvalle. Hän ei ikinä enää halunnut nousta tästä ylös. Miksi hän oli kuvitellut, että hän voisi mennä tallille samana päivänä samaan aikaan kuin Alec ja olla kohtaamatta häntä? Hän oli idiootti, idiootti, idiootti.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne & Niamh | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1154
Join date : 28.12.2014
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: [Y] All that I know is I'm breathing now   La Helmi 18, 2017 8:47 pm

Tarina jatkukoon, useita kuukausia myöhemmin...

Torstai 5.1.2017


Viimeinen kuukausi oli ollut rankka niin Mirandalle kuin Alecillekin. Oli vieläkin kivuliasta olla erillään, mutta vielä kivuliaampaa nähdä satunnaisesti toisiaan tallin käytävillä ja vältellä itseään. Meno olisi jatkunut pidempäänkin näin, elleivät Shirley ja Marcus olisi tulleet pelastukseen. Kun Mirandan viinilasilliset olivat vaihtuneet Joulun jälkeen shotteihin, olivat hälytyskellot lähteneet lopullisesti soimaan. Joulun alla heistä oli vaikuttanut siltä, että Miranda oli jo selvillä vesillä, mutta he olivat luulleet väärin.

”Shirley, olen teille ikuisesti kiitollinen”, lopenuupunut Miranda vastasi hieroessaan ohimoitaan pienen kahvilan nurkkasohvalla Shirleyn vieressä. ”En juo enää koskaan”, hän jatkoi. torstai-aamu oli valjennut varsin pahoinvoivissa tunnelmissa mutta jälleen kerran Miranda saattoi luottaa Shirleyn seuraan – hänen yhteen ja ainoaan ystäväänsä, joka ei ikinä kaikonnut hänen viereltään. Miranda katsoi Shirleytä ja yritti selvittää, miksi hän oli tämän ihanan ihmisen ystävyyden arvoinen. Hänen viimeisten kuukausiensa käytöksen ja kulutetun alkoholin määrän perusteella oli todellinen ihme, että niin Shirley kuin hänen maksansa olivat yhä täällä. Mutta hän oli elossa, hänellä oli kuppi kuumaa kahvia edessään ja aito, välittävä ystävä.
”Minä todella toivon sitä myös”, Shirley vastasi lempeästi ja hörppäsi omaa kahviaan. ”Miranda... minä tiedän, että Alecin näkeminen on varmasti viimeinen asia, jota haluat tehdä tai ajatella... mutta siitä olisi oikeasti hyötyä.”
Miranda nyökkäsi ystävänsä sanoille ilmeettömästi. Alec, saakelin Alec. Miranda oli yrittänyt käsitellä heidän asioitaan nyt elokuusta mutta hänen päänsä oli yhäkin yhtä surun ja vihan sekamelskaa. Kuka oli antanut hänelle luvan aikuistua? Hänhän oli aivan totaalipaska aikuinen. Miranda ei ollut varma oliko edes maksanut viimeaikoina laskujaan oikein. Moneypenny ja Cindy ainakin vihasivat häntä ja puoli jos eivät kaikki Rosings Parkista. Hän oli pilkankohde. Ihminen, jota osoteltiin kadulla varoittavana esimerkkinä. Tämä torstai-aamu ei ollut ensimmäinen tai viimeinen kun Miranda rypi itsesäälissä.

Perjantai 13.1.2017

Puhelimen nostaminen ja lyhyen viestin näppäily oli ottanut Mirandalta varmastikin kaksi tuntia mutta hän oli tehnyt sen ja nyt hän odotti kotisohvallaan Alecia, jonka kanssa oli sopinut tavata noin kymmenen minuutin päästä. Helvetti kun sydän tykytti. Teki mieli karata maailman toiseen ääreen ja jäädä sinne asumaan. Ei Alec ollut varmaan edes tulossa ja hän stressasi ihan turhaan. Eiköhän tuo ollut siirtynyt jo elämässään eteenpäin sillä aikaa kun hän oli jumittanut tässä kaikessa vellonnassa kuin joku pikkulapsi.

Kun ovikello soi Miranda kiemurteli hetken, joka tuntui sadalta vuodelta, sohvalla ennenkuin käveli villatakkiinsa turvautuen etuovelle. Hän oli siivonnut neuroottisen tarkasti koko talon tänään ensimmäistä kertaa liian pitkään hetkeen ja talo näytti juuri nyt samalta kuin kaikki kiillotetut näyttötalot katalogeissa.
”Hei”, Alec sanoi ensimmäisenä, kun ovi avautui.
”Hei”, Miranda vastasi ja katsoi Alecia. He näyttivät kummatkin surkeilta. Alec näytti vanhemmalta kuin viimenäkemältä ja siltä kuin hän olisi epätoivoisesti yrittänyt saada hiuksiaan ojennukseen.
”Öh, tule sisälle vain”, Miranda tarjosi ja siirtyi edestä pois. Alec astui sisään ja nosti takin päältään. Hän asteli peremmälle hapuilevin askelin ja sukaisi nopeasti vaaleita pitkiä hiuksiaan kuten aina ollessaan hermostunut.

He asettuivat lopulta olohuoneeseen ja juttelivat pitkään. Kumpikin tuntuivat rentoutuvan hetki hetkeltä, joskin huono omatunto ja häpeä viime kuukausista kolkuttelivatkin Mirandan takaraivossa. Hän ei saattanut nähdä hänen ja Alecin tulevaisuutta tai mitään tasapainoista ja loogista itselleen. Kaikki tuntui olevan liian isossa sekamelskassa. Hänellä ei ollut jaksamista edes käydä töissä ja ratsastaa hevosiaan, vaikka nimenomaan ihana työ ja rakkaat hevoset olivat aina olleet hänen elämänsä punaisia lankoja ja niitä asioita, jotka viime kädessä pitivät hänet järjissään. Mistä hän löytäisi voimaa selvittää asiansa Alecin kanssa ja miettiä tulevaisuutta?

Kuin silmänräpäyksessä kello näytti jo yhtätoista ja Alec vei kätensä uuvahtaneena kasvoilleen.
”Minun pitää tehdä töitä huomenna, voimmeko jatkaa tästä huomenna?” hän ehdotti ja Miranda katseli miehen väsyneitä kasvoja.
”Tietysti.”
”Hyvä.”

Miranda käveli Alecin perässä etuovelle. Mies nappasi käteensä takkinsa tuolinnojalta ja kääntyi sitten naisen puoleen. Alecin kasvoja koristi lyhyt hymynhäivähdys ensimmäistä kertaa koko iltana ja tämä nojautui suutelemaan Mirandan poskea. ”Hyvää yötä Merry”, hän sanoi hiljaa ja hymyili poikamaisesti ennenkuin sujahti ovesta ulos. Kun ovi narahti ja kolahti kiinni Miranda hengähti kuin olisi unohtanut useammaksi minuutiksi hengittää. Meni toinen hetki ennenkuin hän uskalsi kääntyä oven edeltä takaisin olohuoneeseen ja laahusti sohvan vierelle, josta nappasi beigen viltin, johon kääriytyi ja kaatui sohvalle. Ei mennyt kauaa, kun hän nukahti sohvalle ja nukkui ensimmäisen yön rauhallisesti ja sikeästi kuukausiin ja kuukausiin.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne & Niamh | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1154
Join date : 28.12.2014
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: [Y] All that I know is I'm breathing now   Ti Helmi 28, 2017 7:30 pm

Perjantai 17.2.2017

Miranda kiersi kätensä tiukemmin Alecin käsivarren ympärille ja hörppäsi valkoviiniä isosta lasistaan. Alec hymyili eikä olisi unissaankaan kavahtanut paikaltaan rakastamansa naisen vierestä. Ei edes auttakseen Marcusta, joka kantoi olohuoneen pöydälle illan pääruokaa, varsinaista gourmee-ateriaa fish and chipsejä. No, gourmeeta siitä taisi tehdä sinipunainen kaunis tarjoilulautanen, jolle Shirley ja Marcus olivat asetelleet ruoan. Ei-niin-gourmeeta ruoasta teki se, että he söivät sen sohvapöydältä ja sohvilla mutta kukaan ei kaivannut mitään hienompaa, joten mitä sitä turhaan vääntämään. Miranda ainakin oli aivan tyytyväinen kultansa kainalossa ja ruokaa mättämässä.

Shirley istui Marcuksen viereen vastakkaiselle sohvalle Alecista ja Mirandasta, risti jalkansa ja nappasi lautaselle ruokaa.
”Hyvää ruokahalua”, hän toivotti ja nappasi nopeasti yhden ranskalaisen suuhunsa ja myhähti tyytyväisenä. ”Niin hyvää.”
”Todella hyvää”, Alec lisäsi. ”Voisin syödä pelkästään tätä lopun ikäni”, Miranda naurahti.

Jotkut lähtivät ravintolaan tuplatreffeille – Alec, Miranda, Shirley ja Marcus taas nauttivat enemmän kotoisemmasta tunnelmasta. Kuka kutsui sitä laiskuudeksi, kuka käytännöllisyydeksi. Kotona syömisessä ei ollut pukeutumispaineita ja ruokavalikoimaakin oli huomattavasti enemmän kuin jossakin tyylikkäässä ylibuukatussa ravintolassa, jossa ei saanut rauhaa. Parit juttelivat niistä näistä ja arjen hässäköistä, kunnes keskustelu palasi takaisin hevosiin, joista heidän oli varsin helppo jutella. Vaikka Marcus harva se päivä uskalsi tai sai lupaa mennä Shirleyn orien selkään, oli hänkin varsin hevosrakas ihminen, vaikkei laskeutunutkaan aktiiviseksi harrastajaksi. Kun oli ollut vannoutuneen hevosihmisen kanssa parisuhteessa 6 vuotta siinä oppi asian jos toisenkin.

”Eksyin selamaan lehdestä ja netistä muuten myytäviä asuntoja ja tiloja”, Shirley myönsi Mirandalle ja jakoi vinon hymyn, joka paljasti, että kaksikko oli puhunut tästä aiheesta aikaisemminkin.
”Ai eksyit vai? Mikä yllätys”, Miranda naurahti.
”Joo...” Shirley vastasi ja sipaisi hiuksiaan. ”Siellä oli upea vanha maatila myynnissä, ja maalaistalo ja vaikka mitä”, hän innostui. ”Eikö niin, että rupeat kanssani maanviljelijöiksi kun pääsemme naimisiin”, nainen virnisti Marcukselle.
”Tottakai kulta”, Marcus vastasi ivallisesti mutta hymyili sitten. Marcusta ei toden totta olisi haitannutkaan maanviljelijän elämä, vaikka läheiset voisivatkin kummastella valintaa hetken. Hän menisi minne Shirley meni ja jos naisen unelma oli ostaa kanoja ja lehmiä niin anti mennä.

Miranda ja Alec nauroivat molemmat ja Alec pyöritteli sormiaan Mirandan reittä pitkin. Kaksikko oli ihme ja kumma paikanneet välinsä ainakin niin hyvin kuin saattoivat ja olivat lähentyneet erityisesti helmikuun aikana. Shirley oli todella onnellinen kaksikon puolesta, sillä hän tiesi ja oli ensikädessä kokenut miten onnettomaksi Miranda meni aina kun hänellä ja Alecilla menivät sukset ristiin. He näyttivät niin onnellisilta nyt, kahdestaan, taas rakastuneina. Heillä oli kyllä aivan valtava historia, josta Shirley oli saanut lukemattomat kerrat kuulla. Kaikista nuoren Alexander Morganin tempauksista. Hän oli varmasti ollut hurmaava jo silloin. Shirley toivoi ja rukoili, että Mirandan ja Alecin välille ei tulisi enää näin isoja välirikkoja, sillä ne todella kuluttivat hänen rakkaita ystäviään. Miranda-rakas oli kokenut jo niin paljon elämässään, ettei hän todellakaan kaivannut näin isoja murheita enää ja vaikka Shirley pelastaisi ystävänsä pulasta kerta toisensa jälkeen yhtä uskollisesti, ei hänkään nauttinut siitä.

”Eikö hevostalli olisi järkevämpi kuin maatila?” Alec lisäsi hetken päästä. Shirley ja Miranda vaihtoivat jälleen pienet virneet, miehet eivät tienneetkään kuinka hanakasti keskusteltua aihetta Alec juuri avasi.
”Se on tullut puheeksi kerran tai useammin”, Shirley vastasi Alecille ja pyöritteli kädessään omaa lasiaan, joka oli lähes tyhjä toisesta lasillisesta valkoviiniä. ”Mutta kyllä, hevostalli olisi unelmieni täyttymys... ja Mirandankin”, Shirley sanoi hymyillen. Alec katsahti Mirandaa osittain yllättyneenä.
”Et ole maininnut minulle tästä unelmastasi”, hän sanoi lempeästi.
”Ei ole vain tullut puheeksi”, Miranda kohautti olkiaan, vaikka syynä olikin enemmän se, että Miranda pelkäsi ettei Alec innostuisi ajatuksesta. Hän ei kuitenkaan vaihtaisi omaa uraansa mihinkään.
”Minusta se on hieno idea”, Alec vastasi ja Marcus nyökytteli. Hän oli kuullut tästä useasti jo. Miranda hymyili aidosti yllättyneenä ja katsahti Alecin jälkeen Shirleytä.
”Ja sitten vain ostamaan”, Marcus heitti vitsillä ja kaikki nauroivat. Vitsi tai ei, Shirley erityisesti jäi miettimään. Hevostallin ostaminen olisi todellakin toteutunut koko elämän aikainen unelma. Eikä edes mahdottomuus, jos Miranda lähtisi projektiin mukaan.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne & Niamh | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [Y] All that I know is I'm breathing now   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] All that I know is I'm breathing now
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Slaley-
Siirry: