PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Jääkausi

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Jääkausi   Ke Toukokuu 14, 2014 6:34 pm

Pikaviestinpeliä pääasiassa Pixiekissan Klaus Bogaertin ja Effie Hepburnin välillä.

Sunnuntai-illat olivat Effien suosikkeja. Hän sai hypätä silloin Pradalla ja vielä kaikessa rauhassa - ja tänään Prada oli vielä hyvällä tuulella. Se oli kyllä hiihtänyt valtavan itälaitumen perimmäiseen nurkkaan, kun hän tuli hakemaan sitä ja yrittänyt pullistelun maailmanennätystä, kun hän yritti kiristää satulavyötä. Pulskan ponimummon pörröiset korvat kuitenkin kohosivat pystyyn ja askel keveni parilla sadalla kilolla, kun se huomasi Effien pääkentälle rakentaman esteradan. Viikonlopun valmennukset olivat ohi, ja talli alkoi hiljetä. Ulkona hämärsi jo, mutta kentän valaistuksessa sitä ei huomannut. Hieman alle metrin korkuisen mutkia ja kaarroksia viljelevän esteradan vastamaalatut puomit kiiltelivät värikkäinä, ja Pauluksen rakentama vanerimuuri näytti vaikuttavalta. Radassa tai alla töpöttävässä hevosessa ei ollut sitä loistoa, johon Effie oli alunperin rakastunut, mutta se oli parasta, mitä hän sai.

Prada lämmitteli uralla pärskien ja pöristen ja esteitä melkein uhmakkaasti mittaillen. Effie suki sen leiskuvanpunaista harjaa esteettiseen malliin, kun ravasi tammalla ympyröitä, voltteja ja suunnanvaihdoksia yli puomisarjojen ja kavalettien. Vaikkei ponin voinut sanoa liikkuvan virheettömästi sen luistaessa hienosäädöstä milloin mieli ja puskiessa terhakkain pikkuaskelin eteenpäin, se tuntui liikkuvan ajatuksen voimalla Funksiin verrattuna. Pradan selässä Effie tunsi olonsa turvalliseksi, vaikka poni olikin pahoina päivinään syöstä hänet hermoromahdukseen. Sunnuntai-iltana hän saattoi myös kuvitella olevansa jotain muuta kuin idioottimaisen valinnan tehnyt tallityöntekijä, jonka tulevaisuus näytti hyvin harmaalta.

Hän kuvitteli lähtökellon kilahduksen, ja kannusti ponin laukkaan. Se heitti päätään ja ampaisi eteen pieni, napakka laukka-askel kentän hiekkaa heittäen. Hän nousi kevyeen istuntaan Pradan ylittäessä esteitä yksi toisensa jälkeen; hän laski sen askelia ja oli aina yhtä hämmentynyt siitä, miten poni antoi hänen säädellä askeleensa pituutta. He vaihtoivat lennosta laukkaa kaartaessaan punavalkoiselle okserille, ja tykittivät esteiden lomasta kaksoissarjalle. Effie näki mielessään yleisön ja kiitävän kellon. Hän kallistui ponin mukana tiukassa kaarteessa. Hiekka pöllysi. Viimeinen este! Hän lisäsi ponin laukkaa, ja se venytti kaulaansa korvat luimussa. Pohkeet, ohjaa ja yli. Effie kannusti sitä nelistämään kuviteltuun maaliin ja tuuletti toisella käsivarrella pariin kertaan, ennen kuin taputti vuolaasti omia kehujaan jo närkästyneesti vaativan ponin punaista kaulaa.

Mutta poissa olivat hurraavat katsojat ja häikäisevät esteet; poissa oli sulokas esteratsu ja ensimmäinen sija. Hän ratsasti töpöttävää kevyttä ravia eläkkeelle jääneellä, lihavalla ponilla tyhjällä, hämärällä kentällä.

---

Klaus oli ollut seuraamassa Corinne Fairchildin valmennuksia sinä sunnuntaina pitkästä aikaa. Hän oli tuntenut itsensä jälleen nuoreksi, oppia imeväksi sieneksi, kun oli istunut kentän laidalla hyvän aikaa seuraamassa ihailemaansa valmentajaa. Hän ei koskaan voisi tietää tarpeeksi ratsastuksesta, niin ainutlaatuinen ja monivivahteinen laji se toden totta oli. Naisen valmennus oli antanut uusia ideoita omiin valmennuksiin ja varmasti myös ratsastukseen. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi hevosen selkään seuraavan kerran.

Mies oli jäänyt vielä tallille nauttiakseen ulkoilmasta ja ulkaiden eläinten läheisyydestä, vaan alkoi tehdä hiljalleen lähtöä. Hän asteli tallin ovista ulos ja huomasi heti Pradan. Sen erotti kaukaakin ponimaisista askelista ja leiskuvan punaisesta väristä, jonka sävyä pian horisonttiin katoava ilta-aurinko vain syvensi. Klaus käveli pitkin, rauhallisin askelin kentän laidalle ja nojautui vastamaalattuun aitaan. Effie ja Prada esittivät esteradan viimeisen hypyn ja suoriutuivat siitä upeasti. Mies nosti kätensä ja iski niitä yhteen muutaman kerran kannustukseksi. Hän ei voinut olla tuntematta ylpeyttä estevalmennuksessaan sinnikkäästi yrittäneelle ratsastajalle, kun tuolla viimein näytti olevan apuja vastaan ottava ratsu alla. Vaikka Prada ei ollutkaan hänen unelmahevosensa ruumiillistuma, se kantoi itsensä ryhdikkäästi ja silmäili innoissaan esteitä. Varsinainen pakkaus.

"Iltaa", hän tervehti Effien ja Pradan tullessa lähemmäs.
"Enhän häiritse?"

---

Voooi taivas, miten noloa. Effie punehtui kypäränsä alla. Mielikuvitusleikit olivat jotain, mitä hänen olisi pitänyt jättää taakseen vuosia sitten. Hän ryhdisti hartioitaan ja ravasi Pradalla lähemmäs miestä, jotta tämän ei tarvitsisi huutaa. Poni huiski häntäänsä ja nakersi kuolainta tyytymättömänä, sillä innostui esteradalla. Yleensä vain sillä. Corinne oli arvellut, että Pradasta olisi voinut tulla ponimestari, mutta Noreen oli menettänyt intonsa kilpailemista kohtaan haluten kuitenkin pitää ponin sen sijaan, että sille olisi etsitty kilpakoti.
"Iltaa", Effie raakkui keräten itseään. Hyvä luoja, hän oli lämmitellytkin huolimattomasti ja ratsastanut liian lujaa ja miten sattuu. Mikään ihme, että hän oli lentänyt ulos Bogaertin valmennuksesta.
"Ette tietenkään. Haluaisitteko kentän käyttöönne?"

---

Klaus pudisti päätään. Olipa toinen kohtelias, teititteli ja kaikkea. Hän ei ollut tottunut sellaiseen puolituttujen kanssa muualla kuin Rosings Parkissa. Effie tosin piti häntä millään tasolla ystävänään, olihan hän varmasti tuon silmissä vain vanha valmentaja. Valmentaja, joka ei osannut mitään ja oli vielä heittänyt tuon valmennuksesta pois. Klaus ymmärsi, ettei kuulunut Effien suosikki-ihmisiin. Hänen katseensa ja ilmeensä huokuivat hiljaista anteeksipyyntöä.
"Jatkakaa toki", hän kehotti ja katseli nuoren silmien sijaan tuon ratsua. Prada näytti puhkuvan intoa, ja tuntui nuortuneen vuosia. Olihan Klaus nähnyt ponin lekottelevan tarhassa laiskasti kyljellään tai kopsuttelevan hitaanpuoleisesti taluttajan perässä.
"Saanko katsoa?"

---

Katsoa mitä? Heidän ratsastustaan?
"Mjoo", Effie vastasi hitaasti kalveten kypärän alla. Ehkä Bogaert kertoisi Corinnelle, ettei hän ollut pätevä liikuttamaan edes Noreenin ponia, "siis… Totta kai, herra Bogaert." Hän käänsi Pradan ympäri ja nosti uudelleen ravin. Hän oli tuskallisen tietoinen pitkän, karismaattisen ja häkellyttävän taitavan valmentajan läsnäolosta. Poni oikoi kulmissa ja hivuttautui esteitä kohti, mikä pakotti Effien keskittymään sen kurinpitoon. Prada oli halutessaan täysin kuuro; Effie tiesi sen tuskallisen hyvin, sillä poni pysähtyi joskus syömään maastossa eikä korvaansa lotkauttanut, vaikka saisi kunnon mätkäisyn raipasta.
"Oletteko varma, että teillä on aikaa, tuota, tähän?" Effie kysyi levottomana tehdessään ravivoltin miehen edessä. Hän naputti terävästi sisäpohkeella estääkseen ponia luikertelemasta sisälle ja tanssitti kuolainta keventääkseen hänen käsiään vasten melko mielenosoituksellisesti roikkuvaa päätä.

---

Effien vaivaantunut vastaus sai Klausin pohtimaan, oliko hän ihan toivottu katsoja ratsastukselle. Hän oli lukevineen toisen äänestä ristiriitaisuutta, kuin tuo ei olisi oikeasti halunnut hänen jäävän. Oli turhauttavaa, ettei oikeasti tiennyt toisen ajatuksia. Effie vaikutti kaukaiselta eikä hän tiennyt, miten olisi ollut tuon kanssa. Nuori nainen vaikutti jämähtäneen tallityöntekijän rooliinsa, eikä tullut vähääkään vastaan. Onneksi heillä oli edes hevoset, sillä niiden kanssa ei tarvinnut jutella. Sanat tuntuivat vain juuttuvan kurkkuun ja Effie kohteli häntä kuin suurempaakin herraa.

Prada kulki hienosti eikä Klaus ymmärtänyt, miksi Effie vaikutti niin kireältä. Tuo tuntui olevan kovempi apujensa kanssa, kuin mitä olisi tarvinnut, ja se heijastui poniin saaden tuon oikomaan taistellessaan vain apuja vastaan. Hän ei kuitenkaan sillä kertaa valmentanut, ja pystyi juuri pitämään suunsa kiinni. Olisihan se typerää mennä huutelemaan, kun häneltä ei ollut mitään kysyttykään.

Effien levottomuus näkyi tuon ratsastuksessa ja kuulsi läpi äänestä, joka oli liiankin kohtelias. Klaus naurahti ja nosti valuneen ryhtinsä ja kyynärpäänsä irti aidasta. Hän risti jalkansa rennosti ja koukisti etummaista polvea.
"Rentoudu. Ei tämä ole valmennus", Klaus sanoi toivoen, ettei hänen ohjeensa vain tuntuisi liian ahdistavalta.
"Ratsastat hyvin ja sitä on ilo seurata. Mikäli minusta on häiriötä, menen kyllä."

---

Effie mutisi ääneti takinkaulukseensa ja jatkoi aloittamaansa harjoitusta. Hän hyppäisi radan vielä toistamiseen ja siirtyisi sitten loppuverryttelyihin. Omapäinen poni höristi jälleen korviaan, kun Effie istui satulaan, teki puolipidätteen ja antoi kevyet laukkapohkeet. Prada potkaisi takajaloillaan ja pyrähti tarmokkaaseen, ratsastajaa hypyttävään laukkaan.
Suora lähestyminen, laske askeleet, puolipidäte, pohkeet, kevyt istunta, anna ohjaa, katso seuraavalle, Effie mantrasi mielessään. Prada laukkasi energisesti eteen ja ylitti esteitä konkarin taidolla. Effien suu liikkui hänen laskiessaan askelia ääneen. Oli vaikea arvioida täydellisiä, sulavia teitä esteeltä toiselle, kun poni tuntui jo menneen ohi reitiltä siinä vaiheessa, kun itse pääsi mukaan. Silti Prada osasi lähestyä esteitä tyynesti ja hypähtää vaivatta yli, vaikka maha keinahtelikin paikoin koomisesti. Se nosti päänsä ennen sarjaa ja hidasti Effien tuskin tiedostamasta puolipidätteestä laukkaansa. Yksi, kaksi, kolme, hyppää. Askel, askel, pohkeet ja hyppää.
Effie tunsi olonsa äärettömän kiusaantuneeksi ylittäessään viimeisen esteen, tällä kertaa tuulettamatta, ja antaessaan ponin laukata uraa. Sen takajalat kohoiliva terhakoihin ilopukkeihin, jotka Funksiin verrattuna tuskin huojuttivat ratsastajaa satulassa. Mukavuudenhaluinen eläin oikaisi kulmat, jos Effie ei vaatinut pikkutarkkuutta, ja löysäsi askeltaan, ellei sille tehnyt selväksi ratsastajan vaatimuksia.
Effiestä tuntui, että hänen pitäisi virittää jonkinlaista small-talkia painostavaan hiljaisuuteen. Mistä hänen oli tarkoitus rupatella valmentajille? Paulus oli tallityöntekijöistä ainoa, joka oli puhunut Corinnelle muustakin kuin työasioista.
"Kuinka olette viihtyneet Rosings Parkissa?" hän päätyi kysymään vaivaantuneena.

---

Esteratsastusta oli jännittävää seurata, vaikka esteet olivatkin alle metrin korkuisia. Ne asettivat silti suuret vaatimukset ponikokoiselle Pradalle, jonka kilparatsuvuosista oli aikaa. Eläkeratsun ruokahalu näkyi sen ulkomuodossa ja tekikin esteiden hyppäämisestä vielä hauskempaa katsottavaa. Klaus yritti olla kuin ei olisikaan, piilottaa uteliaan katseensa hämärään, mutta tiesi Effien silti tiedostavan hänet. Mies huomasi laskevansa askelia ääneti huulten liikkuessa epäselvästi. Hän todella kaipasi esteille.
Effien tasapaino ei järkkynyt Pradan pukeista ja tuon oman kehon hallinta sai Klausilta hiljaista huomiota. Se oli vaikeaa ja kuitenkin niin tärkeää kaikissa ratsastuksen lajeissa. Funksin selässä pysyminen oli todennäköisesti tehny Effielle hyvää, sillä se jos mikä opetti tuntemaan hevosen liikkeet ja mukautumaan niihin. Hän näki elävästi edessään oman nuoren itsensä ja ensimmäisen kilpahevosensa.
"Hienosti", mies vastasi ja vaihtoi painoa toiselle jalalle.
"Rosings Park on unelmien täyttymys. Minun on kunnia saada valmentaa täällä", Klaus sanoi ja näki tilaisuutensa tulleen.
"Haluaisin nähdä sinut ja Funksin taas valmennuksessani. Teissä on potentiaalia, kunhan ori keskittyy."

---

Effie vilkaisi Bogaertia ristiriitaisin tuntein. Hän ei pärjännyt Funksille - hän ei pystynyt suorittamaan virheetöntä rataa edes Pradalla. Myönnettäköön, hänellä oli jokseenkin mahdottomat vaatimukset itselleen ja suorituksilleen, mutta Funks oli kaoottinen luonnonvoima hänen allaan.
"Kiitos tarjouksesta", hän sanoi, kun ei tiennyt miten muutenkaan muotoilla myllertävät ajatuksensa, ja päätti palauttaa keskustelun mieheen itseensä.
"Rouva Fairchild on varmasti tyytyväinen saatuaan teidät tänne valmentamaan. Ymmärtääkseni teitä on pyydetty myös ratsastamaan Rosings Parkin avointen ovien päivässä?"

---

Effie ei selvästi halunnut puhua valmennuksesta, sillä kieltäytyi siitä kohteliaan epäsuorasti jo toistamiseen. Se tuntui pahalta, Klaus tunsi olevansa osasyy kieltäytymiseen. Ehkä hänen valmennuksensa ei ollut sitä, mitä neiti Hepburn tahtoi. Ymmärsihän hän hankalan Funksin ja saattoi vain toivoa, että se vielä joku päivä malttaisi vaihtaa muutaman vaihteen pienemmälle. Potentiaalia se säteili, siitä ei ollut epäilystäkään.

"Olet oikeassa", Klaus vastasi ja tunsi yllättäen alkavansa jännittämään avointen ovien päivää. Hänen olisi vielä harjoiteltava, mutta alustavasti hän oli puhunut alleen kouluratoja kiertäneen Paradox Noxin. Hän oli harjoitellut sen kanssa vasta kahdesti, mutta onneksi hänellä oli aikaa. Pitihän hänen tuntea ratsunsa.
"Toivottavasti kykyni riittävät", hänen onnistui naurahtaa. Tilanne oli mennyt liian vakavaksi.
"Ratsastatko sinä päivässä?"

---

"Ehdottomasti riittävät", Effie vakuutti unohtaen hetkeksi heiltä vaaditun kohteliaisuuden, joka etäännytti hänet hevosenomistajista ja valmentajista, "ja rouva Fairchild on selvästi samaa mieltä." Effien suupielet nytkähtivät epäuskoisesti, kun Bogaert kysyi hänen osastaan avointen ovien päivässä.
"En, herra Bogaert. Vain kilparatsastajat ja valmentajat esiintyvät. Me tallityöntekijät avustamme ja opastamme."

---

Klaus hymähti kohteliaisuutta ja nyökkäsi. Ei hän tosissaan kykyjään epäillyt, mutta siitä oli aikaa, kun hän oli ratsastanut yleisön edessä. Tietysti se jännitti, sillä ihmisten katseen kohteena oleminen ei suuremmin houkuttanut. Ei enää, kun hän oli joutunut kokemaan sen negatiivisessa valossa.
"Kuinka paljon yleisöä päivään odotetaan?"

---

"Avoimet päivät alkavat junoritason estekisoina, joten sen väkimäärän mukaan lukien… Jotakin 500 kieppeiltä", Effie vastasi ravaten ponilla ympyröitä löysemmällä ohjalla. Prada venytteli kaulaansa ja pärskähteli, kun jäi liiaksi kauan aikaa ilman huomiota.
"Rouva Darlington-Whit on saattanut kutsua enemmänkin", hän jatkoi.

---

Klaus nyökkäsi. Ymmärsihän hän, että Rosings Park oli hieno ja iso kilpatalli, jossa avoimet ovet aiheuttaisivat kovan tungoksen. Sinne ei tavallisina päivinä tuskin sallittu muita vieraita kuin hyvin potentiaalisia asiakkaita. Olivathan hevosten omistajat tarkkoja siitä, ettei kukaan asiaan kuulumaton häirinnyt heidän mussukoitaan.
"Kuulostaa upealta. En ole osallistunut moisiin sitten", hän laski hetken ja mietti, "kuuteentoista vuoteen." Katse siirtyi loppuraveissa kaulaansa venyttelevään Pradaan. Poni näytti tyytyväiseltä.

---

Effie ei ollut osallistunut sellaisiin ikinä. Hänen vatsaansa kipristeli jännityksestä, kun hän ajatteli päivän aikataulun sujuvuutta ja jokaista pikkuosaa, jonka olisi loksahdettava kohdalleen. Ajatus esitysten, kierrosten ja illan varainkeruujuhlan yhteensovittamisesta sai hänen sormensa syyhyämään. Hän antoi ponin siirtyä käyntiin, jossa sen askel hidastui sen tajutessa treenin olevan loppumassa.
"Onko… Onko rouva Darlington-Whit lähestynyt teitä illan varainkeruujuhlan erityisohjelmanumeron merkeissä?"

---

Klaus hämmästyi. Erikoisnumero? Hän ei ollut kuullut sellaisesta, oikeastaan ohi mennen vain esityksestä, johon osallistuisi. Hän oli tavannut rouva Darlington-Whitin vain kerran eikä ollut varma haluaisiko tavata toiste. Onneksi kovaäänisen naisen kuuli jo kaukaa tai vähintään näki. Tuo ei sulautunut ympäristöönsä kovin sulavasti.
"Ei ole", Klaus sanoi ja eikä välttämättä halunnut edes tietää. Mies astui aidan raosta kentän puolelle ja lähti astelemaan Pradan mukana ympäri kenttää pysytellen sisäpuolella, jottei joutunut kävelemään niin vauhdikkaasti.
"Mistä on kyse?"

---

"Hän käytti termiä sulhashuutokauppa", Effie vastasi vain aavistuksen vaivaantuneena. Prada hivuttautui Klausia kohti makupalojen toivossa.

---

Klaus meni hiljaiseksi. Hän oli hyvin hämmentynyt, mutta piti askeleensa vakaana. Sanat olivat saaneet kasvot kivettymään. Ajatus oli huvittava, vaan Klaus saattoi arvata, että seuraavaksi hänen olisi osallistuttava tähän hauskanpitoon.
"Anteeksi?" Hänen oli kuitenkin vielä varmistettava.
"Sanoitko sulhashuutokauppa?" Klaus ei ollut edes varma, mitä se tarkoitti. Se oli varmasti jotain perienglantilaista. Kuulosti niin hullulta.

---

"Ymmärtääkseni rouva Darlington-Whit kauppaa tallin poikamiehiä naiskansalle hyväntekeväisyyden nimessä", Effie selitti hieraisten niskaansa ja pitäen Pradan ahnaan turvan ulko-ohjalla erossa Klausin taskuista ja pakaroista.

---

Prada oli koko ajan lähempänä ja hamusi lopulta Klausin kättä. Mies kaivoi palan porkkanaa taskustaan - miten se oli sinne joutunut, oli arvoitus - ja ojensi palan ahnaan ponin rouskutettavaksi. Hän pohdiskeli Effien sanoja.
"Oletan, että rouva odottaa minun osallistuvan?" Hän kysyi vaivaantuneen oloisena. Sellainen ei ollut hänen tapaistaan. Hän tunsi olevansa huono esiintyjä ja eikä muutenkaan rakastanut yleisön edessä oloa paitsi kilpakentällä.

---

Mitä Cici ei odottaisi?
"Mahdollisesti", Effie vastasi mahdollisimman asiallisesti. Ehkä Bogaert keksisi syyn kieltäytyä ja onnistuisi välttelemään hirviöhevosen hirvittää haltiatarta. Nainen pysäytti ponin keskiviivalle tasajaloin ja liukui alas satulasta.

---

"Taidan vältellä häntä vieläkin enemmän", Klaus sanoi olettaen, että Effie ymmärtäisi yskän. Tuo oli varmasti kestäny rouva Darlington-Whitin oikut pahimpana mahdollisena. Hänelle riitti jo lyhyt törmääminen käytävällä.
"Tai tekeydyn varatuksi. Petytkö kovin jos et saa ostaa minua?" Hän ei voinut olla kysymättä leikkimielisen virnistyksen kohotessa kasvoille. Hän saattoi unohtaa, että oli tekemisissä melko vieraan tallityöntekijän kanssa, joka tuskin suhtautuisi hänen sanoihinsa niin hyvin kuin Evelyn. Oli vitsi tai ei, jotkut naiset eivät sietäneet sellaista.

---

Varattuna oleminen edes oikeasti tuskin pysäyttäisi Ciciä. Effiellä kesti hetki koota itsensä miehen kevyesti heittämän vitsin jäljiltä. Mikä oli oikea protokolla?
"Minun on vain opittava elämään sen todellisuuden kanssa, sir", hän vastasi asiallisesti, mutta Bogaertin käyttämää kepeyttä äänessään.

---

Effie reagoi hänen sanoihinsa yllättävän kevyesti. Hän nyökkäsi hyväksyvästi ehkä itselleen ja rapsutti kaarrossa seisovan Pradan otsaa. Se näytti ehkä väsyneen harjoituksesta, tai sitten kaipasi jo iltaruokiaan ja unta. Poni roikotti päätään rennosti eikä paljon lauhkeammalta saattanut näyttää.
"Sinun pitää varmasti viedä Prada jo talliin", hän muistutti ja viesti, ettei veisi enempää tytön aikaa. Hänenkin olisi suunnattava kotiin, sillä Roo odotti iltalenkkiään.
"Olin tosissani kun kehuin ratsastustasi. Olet taitava."

---

Effie kiitti kehusta kohteliaalla nyökkäyksellä, mutta silmien itsepäisestä katseesta päätellen ei ottanut sitä tosissaan. Hän tiesi käyttäytyneensä lapsellisesti, ottaneensa kritiikin aivan liian henkilökohtaisesti, ja miesparka yritti pahoitella, vaikkei ollut tehnyt mitään anteeksipyytämisen arvoista.
"Hyvää iltaa, herra Bogaert", hän toivotti nostaen ohjat pois ponin kaulalta ja houkutellen sen sitten perässään tallia kohti.

---

Klaus seurasi toista katseellaan. Effie vaikutti ihmiseltä, joka ei osannut ottaa vastaan kehuja. Ehkä tuota kaihersi vieläkin valmennuksen keskeytyminen, vaikka se oli ollut Klausin mielestä ainoa ratkaisu tilanteessa. Funks olisi rikkonut itsensä, Effien tai jonkun muun ratsukon temmeltäessään maneesia ympäri hallitsemattomana. Ei se ollut Effien vika.
"Iltaa. Neiti Hepburn", hänen onnistui tervehtiä lyhyen kohteliaasti. Klaus poistui Effien jäljessä kentältä ja suuntasi kohti tietä, joka veisi Slaleyhin. Hän nauttisi viileästi kevätillasta ja saisi ehkä ajatuksiaan selvemmiksi. Varainkeruujuhlien erikoisnumero sulhashuutokauppa, kouluratsastusnäytös puolelle tuhannelle ihmiselle, Effien järkkymätön kylmä kohteliaisuus häntä kohtaan ja Evelyn. Ne saattelivat hänet muutaman kilometrin matkan kotiin.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aamupäivien siivoukseen varatut kaksituntiset lensivät ohi, joten kokiessaan olevansa jälleen muita jäljessä tai halutessaan vain tyhjentää päänsä, Effie jäi varustehuoneeseen puhdistamaan varusteita tai järjestämään jo ennestään hänen takiaan armeijallisen siistiä ja selkeää tilaa. Kello oli sen verran, että talli alkoi olla tyhjä, joten hän polkaisi ratsastuskengät jalastaan ja veti oranssivalkoraidallisiin villasukkiin käärityt jalat rennosti eteensä toisen tummapuisen, matalan kaapiston päälle. Hän oli järjestänyt rasvat säntilliseen riviin viereensä, sienet ja pyyhkeet toiselle puolelle harmoniseen väriskaalaan. Rivi ristitettyjä suitsia odotti purkkien ja putelien vieressä kuin liukuhihnalla. Hän yritti sukia punertavanvaalean, juuri ja juuri hartiamittaisen tukan uudelleen kaoottiselle ponihännälle, ennen kuin kääri valkean poolopaidan hihat ja ryhtyi ensimmäisen suitsinipun kimppuun. Choven uusien estesuitsien vaalea nahka oli pehmeää, taipuisaa ja tuoksui ihanalle.

---

Klaus talutti hiestä märän andalusialaisen talliin ja suoraan sen karsinaan. Hän taputti Noxia kaulalle ja riisui siltä hetkessä suitset, satulan ja pintelit. Samalla hän riisui oman kypäränsä ja sormeili suurimmat takut pois antaen hiusten jäädä auki.
Varusteet jäivät hetkeksi käytävälle, kun mies näki tarpeelliseksi käydä huuhtelemassa hevonen pesukarsinassa. Se seisoi onneksi toimenpiteen ajan kärsivällisesti paikallaan. Hevosen ollessa yltäpäältä märkä, Klaus kuivasi sen summittaisesti hikiviilalla ja talutti karsinaan loimitettavaksi. Kevyt talliloimi odotti karsinan edessä olevassa telineessä. Rosings Parkin säntillisesti asetellut varusteet ja välineet tekivät työskentelystä aivan liian helppoa. Klaus rapsutti raskaan työn tehnytä ratsua ja nappasi sitten satulan kainaloonsa, suitsen samaan käteen ja keräili pintelit toisen käden varaansa syliin. Oli aivan liian yliarvostettua tehdä useampi kierros. Tavarakasa sylissään mies asteli saappaat tallin lattiaa vasten kumahdellen varustehuoneeseen.

"Ai, hei", hän tervehti Effietä ja etsi kasvoilleen tervehdykseen sopivan hymyntapaisen. Hän laski pintelit sylistään ja asetteli ne vapaalla kädellään paikalleen. Klaus oli heti huomannu Effien työtehtävän ja päätti olla avuksi. Hän etsi itselleen penkin, asetti sen lähelle Effien työvälineistöä ja pyysi katseellaan lupaa niiden käyttöön. Satulan hän laski etukaari edellä maahan pystyyn.
"Sinulla riittää työsarkaa", hän kommentoi huvittuneisuutta äänessään kun oli nähnyt käsittelyyn tulossa olevien suitsien määrän. Miten Effie edes tiesi enää, mitkä kuuluivat millekin hevoselle? Sellaista tarkkuutta ei Klausille ollut suotu.

---

Sanat, tavut ja ilmeet välähtelivät Effien kasvoilla kuin tilttaavan tietokoneen näytöllä, kun Bogaert ilmestyi satulahuoneeseen ja päätti ryhtyä pesemään varusteita hänen kanssaan. Hän oli ollut säikähdyksestä kaapiltaan, sillä totesi, että ehkä sukkasillaan sen päällä kököttäminen ei ollut arvokasta toimintaa, mutta ehti hädin tuskin nytkähtää, kun Bogaert oli jo asettunut kotoisasti hänen eteensä.
"Mi-em-tuo-… Te ette ole velvoitettu tekemään tallitöitä", hän onnistui vihdoin muodostamaan järkevän lauseen.

---

Klaus ei hämmentynyt edes enää siitä, miten Effie tuntui suhtautuvan hänen saapumiseensa aina kuin hän olisi jonkin sortin kuningas. Ymmärsihän hän, että tallityöntekijät olivat siellä arvoasteikon alimpana, mutta ei missään nimessä odottanut valmentajan sen parempaa kohtelua kuin miten nuo käyttäytyivät toisiaan kohtaan. Effien kohtelias suhtautuminen häneen oli jollakin tavalla kuitenkin todella suloista ja oli myönnettävä, että se sai hänet tuntemaan itsensä hieman paremmaksi ja arvokkaammaksi. Lie turhaa kertoa, että hän ei pitänyt itseään linnavuosiensa aikana ja erityisesti niiden jälkeen saamansa kohtelun takia kovin suuressa arvossa.
"Ei tämä ole mitään", Klaus vähätteli ja otti vapaan sienen. Hän hieroi siihen puhdistusainetta ja alkoi hangata suitsista likaa pois.
"Aikoinaan kun kilpailin, pesin ihan itse hevoseni varusteet. Ehkä voin tehdä sen myös tänään."
Klaus nosti katseensa suitsista Effien silmiin kuin hakien varmistusta oletukselleen. Ei hän tiennyt, vaikka ei saisikaan koskea varusteisiin vaan niiden hoito olisi vain tallityöntekijöiden oikeus. Lupaa hän ei alkanut kysellä, sillä ei nähnyt syytä siihen.
"Sitä paitsi näytät ylityöllistetyltä. Saat yksien suitsien pituisen tauon", hän naurahti silmillään. Oli epätavallista hänelle olla niin sosiaalinen, mutta ehkä loistavasti mennyt ratsastus oli saanut hänen kielenkantansa auki. Sitä paitsi Effie näytti siltä, että saattaisi kaivata muutaman hetken kasatakseen itseään, joten ehkä oli Klausin vuoro puhua.

---

Effien silmissä vilisi edelleen vastalauseita, jotka olivat seurausta hänelle selvien sääntöjen ja rutiinien rikkomisesta. Se, että Bogaert piti jalkansa tiukasti maassa ja halusi hoitaa välillä hevostaan itse tai tehdä jotain niinkin maallista kuin pestä varusteita, nosti naisen arvostusta valmentajaa kohtaan. Hänellä oli vain tunne, että hän oli jotenkin vastuussa siitä, että mies teki arvonsa alapuolella olevia töitä.
"Tämä on vapaaehtoista", hän päätyi sanomaan aivojensa vielä tiltatessa, "pääsin töistä tunti sitten." Fyysinen askare auttoi häntä hallitsemaan ajatuksiaan, ja se oli usein tarpeen, sillä lopputulos, johon hänen kiivas ajatustyönsä johti oli, että hän oli idiootti lähdettyään Cambridgesta, hän oli halveksittava, kamala, kelvoton ihminen jätettyään Harryn, varsinkin sillä tavalla ja hän oli julma ja vastuuton kieltäytyessään kertomasta olinpaikkaansa äidilleen, tai Harrylle. Eikä yksikään kolmesta johtopäätöksestä ollut mieltä ylentävä.
"Toimiko Nox niin kuin halusitte?" hän kysyi harhauttaakseen karkaavaa ajatusvyöryä.

---

Klausin kasvoilta oli helppoa lukea hämmennys, kun tuo kuuli Effien sanat. Vapaaehtoista? Ainakin tytön työmoraali oli korkealla, tai sitten kaikki elämä oli tallilla. Oli syy mikä vain, ei Klaus paheksunut sitä. Ahkeruus oli vain hyvä piirre. Arvostus paistoi hänen kasvoiltaan, vaikka hän jatkoikin suitsien puhdistamista katse työssään. Kurittomat hiussuortuvat valuivat alas luotujen kasvojen eteen ja saivat hänet puhaltelemaan niitä pois tuloksetta. Kysymys Noxista nosti jälleen ilon miehen kasvoille.
"Alamme löytää yhteisen sävelen", Klaus hymähti hangaten mustaa, hillityn koristeellistä turpahihnaa kärsivällisesti.
"Emmeköhän saa avoimien ovien päivään cabriolenkin hiottua. Tässä tapauksessa minä olen se jonka pitää harjoitella."

---

"Oh", Effie ei osannut sanoa muuta ja unohti hetkeksi säihkyväksi kiillottamansa soljet, kun jäi tuijottamaan miestä. Hän oli nähnyt joitakin Noxin kisavideoita Grand Prix kürista, mutta joutui toteamaan, että sen lahjat taisivat olla heikossa käytössä tallilla - tai olivat, ennen kuin Bogaert saapui sitä valmentamaan. Morales varmaan lähettäisi Bogaertin kisaamaan, kun näkisi miten ratsukko toimi yhdessä. Armand Sauveterre, niin maineikas ja lahjakas kuin olikin, ei ollut aivan löytänyt yhteistä säveltä ylpeän hevosen kanssa, vaan oli yrittänyt alistaa sitä tahtoonsa.
"Näytöksenne näkeminen on varmasti etuoikeus."

---

"Älä vielä innostu", Effien sanat saivat Klausin vastaamaan. Hän uskoi hevoseen ja sen uskomaton omanarvontunto ja ajoittainen kenkkuileminen eivät olleet mitään silloin, kun sen sai lähes lentämään. Noxin askel oli taivaallisen pehmeä istua, samalla kun se oli yleisölle näyttävä, korkea ja lennokas. Sillä hevosella oli kaikki esiintyjältä vaaditut avut ja vielä enemmän.
"Autatko minua avointen ovien päivänä? Haluan, että ratsuni näyttäytyy edukseen."

---

Effie näytti hämmentyneeltä.
"Totta kai, herra Bogaert. Noxista vastaava Beatrix Hayman on tosin luultavasti pätevämpi toimimaan hevosen kanssa kuin minä."

---

"Sinun tarkkuutesi on ihailtavaa, ja jos se vain onnistuu, toivon että olisit vastuussa hevosen laittamisesta silloin", Klaus sanoi uskomatonta kehräävää pehmeyttä äänessään. Hänen silmänsä oli naulittu Effieen ja ne muodostivat hiljaisen pyynnön sanojen tueksi. Hän oli todella tykästynyt Effien tapaan huolehtia yksityiskohdista.
"Mikäli se Haymanille sopii, tietenkin."
Klaus olisi siirtynyt suitsissa eteenpäin. Hän hankasi nyt uudella tarmolla niskahihnaa. Miksi hän ei ollut purkanut suitsia osiin, hän harmitteli. Siten ne olisi saanut siistimmiksi. Hänellä ei kai ollut taitoa ajatella niin pitkälle.
"Ja pyydän, jätä teitittely muille." Klausin kasvoille oli noussut ystävällinen hymy. Hän ei halunnut jäädä liian etäiseksi, se kasvatti vain hänen omaa epäluuloaan muita kohtaan.
"Kutsu vain Klausiksi."

---

Effien kasvoilla välähti taas tilttiä, kun hän jähmettyi miehen katseen alle. Hän räpäytti silmiään epätietoisena ja liikahti levottomana toipuessaan tämän sanojen vetovoimaisesta kehräyksestä.
"Totta kai, kuinka vain haluatte", hän vastasi. Ei kai Bogaert pyytäisi häntä, ellei oikeasti pitäisi hänen työnsä jäljestä? Hienovarainen häivähdys ammatillista ylpeyttä asettui naisen ryhtiin hänen jatkaessaan remmien rasvausta. Hän ei tiennyt, miten Bea asiaan suhtautuisi, mutta valmentajan pyyntöä tuli kunnioittaa.
"…Hyvä on", hän jatkoi miehen pyytäessä sinuttelemaan. Mitäköhän siitä tulisi. Klaus tosin tuntui mukavalta nimeltä kielen päällä.

---

Klaus hymyili hyväksyvästi, kun Effie ainakin lupasi lakata teitittelemästä. Ei hän tietenkään pistänyt sitä pahakseen, mutta sinuttelu kuului hänen tyyliinsä. Tietenkin tyttö sai puhua hänestä arvostavaan sävyyn, mutta varsinkin kahden kesken teitittely kuulosti vähän liian kovalta. Tai ehkä se oli Effien tapa pysyä asemassaan ja palvella asiakasta. Klaus kuitenkin koki olevansa työntekijä siinä missä toinenkin, eikä halunnut kasvattaa liiaksi kuilua heidän välilleen osoittamaan eriarvoisuutta. Sellainen oli turhaa.
Suitsien nahka alkoi kiiltää mustaa ja metalliosat hohtivat kattovaloa kirkkaasti. Klaus ihaili kättensä jälkeä, niputti tottuneesti suitsen ja nousi viedäkseen ne oikeaan koukkuun seinälle. Seuraavaksi hän irrotti satulan huovasta ja nosti nahkaisen penkin jalalleen. Sen puhdistaminen olisikin pidempi projekti. Mies irrotti jalustimet ja aloitti tottuneesti niiden hihnojen pyyhkimisen.
"Millainen ratsastustausta sinulla on?" Klaus kysyi ympäripyöreästi ja käytti katseensa nopeasti toisessa. Effien ryhti ja ruumiinrakenne kielivät ratsastajalle ominaista vahvuutta ja notkeutta. Miestä kiinnosti, miten toinen oli päätynyt hevosten pariin, oliko tuo ratsastanut ikänsä vai aloittanut vasta vanhempana. Hän ei tosin olisi sanonut Effiä vanhaksi kuuna päivänä - tuo ei taatusti ollut yli kahdenkymmenen.

---

Ei kummoinen. Häpeällisen köyhä. Mitätön verrattuna tallin muihin ratsastajiin?
"Kävin ratsastustunneilla noin kymmenen vuotta kouluaikana. Yliopistossa ratsastamiseen tuli pidempi tauko", Effie vastasi pyyhkäisten ajatuksissaan satularasvaa nenänpieleensä. Tauko taatusti näkyi.
"Entä millainen ratsastustausta teil… Sinulla on? Kuinka päädyitte valmentamaan?" hän kysyi toivoen, ettei ollut tunkeileva.

---

Klaus hymyili Effien sanoille. Tuon kuvailu omista ratsastusvuosistaan oli ytimekkyydessäänkin tarpeeksi kattava. Vuosien ratsastus todella näkyi tytöstä. Hän oli tyytyväinen kuullessaan ensi kertaa itseään sinuteltavan sen henkilön suusta. Tuntui heti paljon paremmalta.
"Äitini ratsasti, eli vietin aikani jo lapsena tallilla. Kilpailin viitisen vuotta, aina yhdeksäntoista vuotiaaksi saakka", Klaus sanoi ja nielaisi. Olisi aika mainita hänen elämäänsä varjostaneesta tapaturmasta, josta hän syytti yhä itseään monena synkkänä iltana viikossa. Hän ei ollut puhunut asiasta kunnolla sitten sairaalasta pääsyn jälkeen. Hänelle oli työnnetty terapiaa kaikkien toimesta, mutta lopulta nuo olivat kyllästyneet: hän sai käydä läpi elämänsä päättymisen uudelleen ja uudelleen kuin filminauhana.

"Putosin Münchenissä estekilpailujen lämmittelyradalla. Se tarkoitti kuukausien sairaalajaksoa ja vuosien kuntoutumissuunnitelmaa."
Mies oli hiljentynyt. Hän nypläsi satulan siipeä ja piti katseensa visusti siinä. Miksi hän oli ikinä alkanut avautua Effielle, kun ei selvästi ollut hyvä siinä.
"Valmensin Belgiassa vuoden verran ja sitten satunnaisesti Lontoossa asuessani. Rosings Park on kuitenkin ensimmäinen paikka, jonne minulla on mahdollisuus jäädä vakituisena." Klaus yritti tavoitella pehmeämpää sävyä siinä hyvin onnistumatta. Hän ei halunnut vuodattaa vuosien tuskaa tallityöntekijälle, jota tuskin tunsi. Siinä hän kuitenkin istui ja puhui enemmän kuin vuosiin.

---

Effie saattoi kuvitella, millaista oli katkaista ratsastusura pahaan putoamiseen; hän oli seurannut Corinnea lähietäisyydeltä. Tapa, jolla mies piti katseensa satulassa, tuntui kertovan kokemuksen raskaudesta enemmän kuin sanat.
"Olen pahoillani", hän sanoi vilpittömästi, sillä ei tiennyt millä muulla tiivistää olemuksesta välittyvä myötätunto. Klaus sentään näytti kykenevän ratsastamaan edelleen uskomattoman taitavasti, joten ehkä mies pääsisi vielä menneisyytensä yli.
"On meidän onnemme, että suostuit valmentamaan täällä", hän lisäsi kohteliaasti.

---

"En tarkoittanut kaataa tätä niskaasi", Klaus pahoitteli nostaen katseensa satulasta. Kasvot olivat ilottomat vaan eivät millään lailla Effien vuoksi. Kai tuo ymmärsi. Hän näki myötätunnon tytön kasvoilta vaan ei halunnut sääliä. Hän oli vuotensa kärsinyt ja nyt valmis uuteen nousuun.
"Valmentaminen tuntuu luontevalta jatkeelta. Onnekseni lääkärin välitön tuomio, loppuelämän ratsastuskielto, ei toteutunut niin radikaalina", hän jatkoi nyt jo kevyttä hymyä tavoitellen.
"Teillä on upeita hevosia. On uskomatonta, että pääsen ratsastamaan ja valmentamaan niitä."
Satulan herkkä istuinosa vaati Klausin muistin mukaan ihan omanlaisensa käsittelyn ja hän pyyhki sen vain hellästi. Olisi kamalaa turmella Noxin koulusatula. Se olisi ainakin viimeinen kerta, kun hän koskisi yhteenkään varusteeseen.

---

"Ei se mitään", Effie sanoi ja yritti asettua päähänsä. Ihmiset, varsinaan vieraat valmentajat, harvemmin avautuivat hänelle eikä hän ollut varma, mitä hänen oli tarkoitus tehdä. Hän oletti, että kuuntelijaksi valikoituminen oli imartelevaa. Hän kokosi ja ristitti uudelleen Choven estesuitset ja siirtyi huoltamaan tamman tummanruskeita yleissuitsia.
"Oletteko… Oletko löytänyt Noxin lisäksi erityisen mukavia hevosia?"

---

"Dalin. Olen oppinut siltä paljon", Klaus vastasi satulaa hangaten. Ruunikonkimo tamma oli kaikessa omapäisyydessäänkin valloittanut hänen sydämensä. Sen herkkyys ja taipumus näyttäviin liikkeisiin viehättivät miestä. Hän oli jo mielessään oikeuttanut itselleen, että joinakin ratsastuskertoina toivoi omistavansa sen. Ei ollut oikein haaveilla toisen hevosesta, minkä vuoksi Klaus yrittikin ne ajatukset pyyhkiä mielestään. Ehkä hän voisi kuitenkin joskus startata koulukilpailuissa sen kanssa.
"Vielä joku päivä hankin oman hevosen", hän sanoi naurahtaen. Rakkaus suureen eläimeen paistoi hänen silmistään.

---

Effie väläytti miehelle aavistuksen hämillisen hymyn.
"Olett…ko ajattellut millaisen hevosen haluat?"

---

Klaus keskeytti työnsä hetkeksi ja nosti mietiskelen katseen Effieen.
"Selkäni tuskin kestäisi vannoutunutta estehevosta", hän sanoi kaihoisasti. Hän oli jo vuosia sitten joutunut hyväksymään sen, ettei hyppäisi koskaan kilpaa. Se rasitti kehoa paljon enemmän kuin kouluratsastus, sillä revähdysten ja loukkaantumisten mahdollisuus oli paljon suurempi rajummassa lajissa.
"Olen etsiny nuorta projektia, josta saisi kisaratsun kouluun. Vielä ei ole osunut oikeaa kohdalle."

---

"Ehkä tallilla kyselemällä saattaisi kuulla sopivasta", Effie vastasi jokseenkin epäröiden. Hän ei tiennyt, kuinka tuttavallinen sinuttelusta huolimatta saattoi olla ja saiko valmentajalle antaa neuvoja. Bogaert, siis Klaus, tuntui kiintyneen Daliin ja sen omistaja olevan jokseenkin… Kykenemätön kilpailemaan hevosella. Ehkä kaksikon pitäisi päätyä puhumaan aiheesta.

---

Klaus nyökkäsi ja antoi hymyn ymmärtää, että neuvo oli otettu mielihyvin vastaan. Hän pyyhki satulan viimeisenkin osion puhtaaksi ja kävi nostamassa sen telineeseensä. Satulahuopa oli pesun tarpeessa ja hän uskoi Effien saavan sen pesukoneeseen nopeammin kuin hän. Mies ei ollut tottunut tekemään niitä töitä, eikä oikeastaan tiennyt tallityöntekijöiden hommista mitään.
"Vienkö Noxin tarhaan?" Hän kysyi nojaten nyt satulatelineeseen. Hän olisi tarjonnut apuaan muiden varusteiden putsaamisessa, mutta Effie näytti omineen kaikki. Hevonen olisi varmasti tarpeeksi kuiva ulkoillakseen, mikäli sen oli määrä mennä ulos.

---

"Iltatalliin ei ole enää kauaa, joten ehkä se viihtyy sisällä siihen saakka", Effie sanoi liikahtaen levottomasti ja ristittäen Choven englatilaiset suitset. Tummanruskea nahka taipui pehmeänä käsissä ja messinkiset soljet kiilsivät.

---

"Hyvä on", Klaus nyökkäsi katsellen nyt ympärilleen satulahuoneessa. Se oli uskomattoman säntillisesti järjestyksessä, epäilemättä kiitos kuului Effielle. Hän oli jo huomannut, miten tarkka tyttö tuo oli kaiken kanssa. Jos häneltä kysyttiin, niin vähän liiankin - hän ei ollut ikinä oikein ymmärtänyt liiallisen siisteyden ja järjestelmällisyyden päälle.
"Tarvitsetko apua?" Hän uskalsi ehdottaa ja nyökkäsi suitsikasaa kohti.

---

Effie näytti kauhistuneelta.
"Ei teidän tarvitse", hän vastasi automaattisesti. Hänen vieressään oli vain hänen viiden vastuuhevosensa suitset, mutta jokaisella oli niitä kahdet tai kolmet. Noin neljänkymmenen hevosen tallilla suitsia oli yhteensä huomattavasti enemmän, joten Effien vastuulla oleva pino tuntui mitättömältä.

---

"Effie", Klaus hymähti merkitsevästi. Tuo oli teititellyt häntä jälleen.
"Mikäli pärjäät, niin jätän sinut työn pariin enkä häiritse enempää". Mies pyyhkäisi hiuksia kasvoiltaan, ennen kuin astui kohti ovea.
"Nähdään taas."

----

"Nähdään", Effie vastasi jokseenkin hämmentyneenä tapahtumien kulusta. Onneksi vieressä odottava nippu riitti pitämään ajatukset vain yhdessä, rauhoittavassa asiassa. Vaikka Effie teki töitä omalla ajallaan - koska työaika ei riittänyt hänen standardiensa täyttämiseen - ei työ loppunut koskaan kesken. Se oli joinakin päivinä aiheuttaa hänelle vatsahaavan.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
 
Jääkausi
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: