PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] An unstoppable force meets an immovable object

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   Ke Elo 17, 2016 8:13 pm

Yksinpelinä Zoen ja Bexin kohtaamisia töiden merkeissä.
-----
Torstai 21. heinäkuuta 2016

Ei. Ei, ei, ei. Hän ei koskaan hukannut pinteleitä. Itseasiassa, hän ei koskaan hukannut mitään varusteita, jos sitä yhtä ratsastushanskaa vuonna 2007 ei laskettu. Hän laittoi kaikki tarvikkeet aina huolellisesti paikoilleen. Niin huolellisesti, että ne löytäisi katsomattakin. Hän ei voinut sietää epäjärjestystä, mitä tuli hevosten varustekaappeihin. Niistä täytyi löytää mitä tarvitsi ilman minuuttien penkomista ja epätoivoista kopelointia.
Mutta vaikka hän oli käynyt koko varustekaapin läpi kolmesti, ei hän löytänyt kolmea violettia ja yhtä turkoosia pinteliä mistään. Zoe hieroi ohimoitaan silmät suljettuina yrittäessään järkeillä, missä puuttuvat eripariset pintelit voisivat olla. Duffyllä oli ollut jalassaan mustat pintelit viimeksi, kun orin jalkoihin oli moisia tarvinnut kääriä, siitä hän oli aivan varma. Mikään ei myöskään ollut voinut kastella pinteleitä, jotka hän oli käärinyt edellispäivänä uudestaan, kun oli siivonnut koko kaapin. Silloin kaikki pintelit olivat olleet paikoillaan. Nyt niin ei ollut. Ainoa muutos eilisen illan ja tämän aamupäivän välillä oli…

"Hale", Zoe sihahti hampaidensa lomasta kuin pahimmankin kirouksen ja paukautti varustekaapin oven turhankin voimakkaasti kiinni. Olisihan se pitänyt arvata. Kaikki, mikä meni päin honkia, oli aina jotenkin pienen ratsastajan syytä. Hän nojasi hetken kaappirivistöön, tasasi hengitystään ja selkänsä suoristaen lähti harppomaan tallin puolelle. Vastaantuleva Lucy näytti väistävän useamman metrin sivuun, kun hän ohitti tallityöntekijän kasvot ilmeettömiksi pakotettuina, vaikka tummissa silmissä myrskysikin. Hale oli ehtinyt ratsastaa hevosia vasta viikon, ja jo nyt hän oli valmis kantamaan pienen ratsastajan palomiehen otteella lantalaan - tai vaikka Greenridgeen asti, jos se saisi maanvaivan pysymään siellä.

Halea ei näkynyt tallin puolella, joten Zoe suunnisti kurkistamaan päämaneesiin. Siellä pyörivä kouluvalmennus tuskin muutoin olisi kiinnittänyt hänen huomiotaan, mutta kauniisti kimoutuvasta orista ei voinut erehtyä. Hän ei tarvinnut kuin yhden vilkaisun paikantaakseen pintelit, joita oli etsinyt vartin. Kolme violettia ja yksi turkoosi pinteli koristivat kimon Duffyn sukkajalkoja, kun ori ravasi lennokkain askelin kahdeksikkoa. Zoe sulki silmänsä, veti syvään henkeä ja laski kymmeneen. Valitettavasti orilla oli edelleen jalassaan eripariset pintelit, kun hän aukaisi silmänsä. Nainen seisoi hetken kalpeana ja raivoissaan, katse Halen selkää polttaen, ennenkö kääntyi kannoillaan ja marssi takaisin varustehuoneelle. Hänen oli tarkoitus lähteä Paddyn kanssa maastoon, mutta hän ei menisi lähellekään kenttäratsua, ennenkö saisi tunteensa kuriin. Jumalauta Hale!
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   Ke Elo 17, 2016 8:29 pm

Perjantai 29. heinäkuuta 2016

Hän oli odottanut aamuista maastolenkkiä niin paljon, ettei osannut edes pukea sitä sanoiksi. Onneksi hänen ei tarvinnutkaan, kun suoraan aamutallista sisään jäänyt Paddy tervehti häntä pehmeällä hörähdyksellä heti Zoen pysähtyessä karsinan eteen.
"Terve poikarakas", nainen tervehti hevosta liu'uttaessaan valkopuista ovea auki sen verran, että hevonen saattoi kurkottaa valkean läsin koristaman päänsä käytävän puolelle. Nainen antoi muutaman herkun kämmeneltään hevoselle, joka hieroi päätään häntä vasten, ja rapsutti kiintyneesti ruunan valkeaa otsapyörrettä. Tämän takia hän rakasti työtään. Herkän hetken illuusio katkesi kuitenkin siihen, kun käytävältä kuului kovaäänistä naurua. Zoe tunsi leukaperiensä kiristyvän ja hautasi sormensa Paddyn valkeaan harjaan. Entä sitten, jos Hale oli tullut tallille jo aiemmin? Hänen ei tarvitsisi tehdä töitä naisen kanssa ennen kuin yhdeltätoista, kuten he olivat edellisenä päivänä sopineet. Siihen asti hän voisi vain helliä Paddya ja käydä pitkällä, rennolla maastolenkillä. Kenties hän voisi pyytää Maybea mukaan. Chove ja nuori tyttö nauttisivat nummilla samoilusta ja metsäpolkujen tutkimisesta yhtä paljon kuin hän ja Paddykin.

Zoe taputti ruunan kaulaa ja hellästi työnsi komean pään takaisin karsinan puolelle. Ruuna seurasi hänen jokaista liikettään älykkäin, lempein silmin, mikä oli omiaan nostattamaan hymyn naisen huulille. Hän sulki karsinan oven huolella suunnitellen jo sitä, miten kävelisi Choven karsinan luokse, ehdottaisi maastoa Maybelle ja lähtisi sen jälkeen hakemaan Paddyn varusteita. Ne suunnitelmat katkesivat siihen, kun hänen silmiinsä osui pesupaikalle asettunut punapää ja touhukas ori, joka järsi parhaillaan kumisukaa.
"Mitä luulet tekeväsi?" Zoe töksäytti terävämmin kuin oli tarkoittanutkaan, harppoi muutamalla askeleella Duffyn luokse ja nappasi kumisuan orin hampaiden lomasta suoden terävän, toruvan katseen orille. Duffy ei edes yrittänyt näyttää siltä, että katui puuhiaan, vaan yritti hamuta kumisukaa uudestaan hampaisiinsa. Zoe peruutti askeleen oikean käden etusormi pystyssä valmiina kieltämään hevosta uudestaan.
"Lähden maastoon Duffyllä", Bex vastasi orin takajalan tuntumasta, jossa kiinnitti parhaillaan värikästä suojaa tarranauhoilla. Zoen ilme venähti, mutta onnekkaasti Duffy käänsi juuri sopivasti päätään katkaistakseen näköyhteyden kahden naisen väliltä. Sanaakaan sanomatta Zoe laski kumisuan harjapakkiin omalle paikalleen ja lähti harppomaan kohti varustehuonetta. Ajatus Mayben pyytämisestä mukaan kävi mielessä, mutta nähdessään tytön samoissa puuhissa inhoamansa kilparatsastajan kanssa, tuli Zoe siihen tulokseen, että Mayben kutsuminen tarkoittaisi myös Halen kutsumista. Siihen hän ei ollut valmis.

Hän katui päätöstään tuntiessaan kylmän pistoksen sydämessään, kun Maybe ja Hale lähtivät yhtä matkaa kenttäratsuineen ulos tallirakennuksesta. Hän ei erottanut sanoja, mutta mitä ikinä Hale sanoikaan, se sai Mayben nauramaan. Tytön elämäniloinen, kupliva nauru jäi kaikumaan tallikäytävälle vielä kauaksi aikaa sen jälkeen, kun ratsukot olivat jo poistuneet pihapiiristä. Zoe sulloi tunteensa mielessään pieneen rasiaan jonka sulki tiukasti, pakotti ajatuksensa takaisin raiteilleen ja katsoi ruunaa, jota oli varustanut kaikessa rauhassa. Enää hartaasti odotettu maastolenkki ei herättänyt lainkaan niin suurta intoa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   Ke Elo 17, 2016 8:30 pm

Keskiviikko 3. elokuuta 2016

Zoe ei ollut koskaan väistänyt vastuitaan ja velvollisuuksiaan, mutta Halen huikatessa Javan selästä, että tahtoisi Selkien valmiiksi lämmiteltynä, oli Zoe harkinnut katoamistemppua. Hän voisi leikkiä, ettei kuullut hermoille käyvän ratsastajan huikkausta kevyen tuulen yli, joka piti kesäisen ilman liikkeessä. Hän voisi vain varustaa Selkien ja jättää dramaattisen idiootin karsinaan odottamaan toista samanlaista. Selkie ja Hale ansaitsivat toisensa. Molemmat olivat yhtä työläitä, vaativat jatkuvaa huomiota ja käyttäytyivät ylipäätään kuin käytöstavat olisivat tyystin tuntematon käsite. Zoe puri hampaitaan yhteen niin, että pelkäsi ikivanhan muovipaikan lohkeavan, mutta nyökkäsi kuitenkin terävästi ratsastajalle. Selkie valmiiksi ja lämmitellyksi, selvä. Se hoituisi kyllä.

Tai sitten ei, nainen totesi yrittäessään nousta innokkaan ratsunsa selkään. Ruuna oli täynnä hallitsematonta energiaa, jota tuulenpuuskat vain yllyttivät, eikä hän ollut päästä kimon satulaan ilman ylimääräistä loikkimista jalka jalustimessa. Kun hän lopulta istui satulassa, ei se riemu kestänyt kauaa. Hän oli ehtinyt lähettää Selkien kiertämään kenttää nykivässä, jännittyneessä käynnissä ja päässyt puoleen väliin pitkää sivua, kun hevonen kiepahti kannoillaan niin yllättäen ja varoittamatta, ettei hän pysynyt kyydissä askellajin hitaudesta huolimatta. Ohjat jäivät sentään tiukasti otteeseen, joten Selkie ei päässyt kauas. Zoe nousi jaloilleen ylpeys enemmän kolhittuna kuin mikään muu ja pudisteltuaan hiekat vaatteistaan, heilautti itsensä takaisin Selkien selkään. Hän jätti tarkoituksella huomiotta huvittuneesi virnuilevan ratsastajan, joka työskenteli neuroottisen täysiverisen kanssa.

Selkie oli ajoittain varsin kuuro avuille keskittyessään enemmän tuuleenpuuskiin, auringossa kylpevään jokeen ja tuulen tanssittamaan nurmikkoon, mutta aina silloin tällöin kimo ruuna yllätti tekemällä töitä useamman hetken kunnolla. Motivaation puutteesta papurikonkimoa ei voinut syyttää, se Zoenkin oli myönnettävä, mutta muutoin dramaattinen, reaktiivinen ratsu oli kaikkea paitsi hänen suosikkinsa. Selkie laukkasi pärskyen suurella ympyrällä, kun Zoe seurasi sivusilmällä Javan menoa valmistautuessaan vaihtamaan hevosia. Hän halusi nähdä, joutuisiko suorittamaan loppuverryttelyn ruunikonkin kanssa, vai tekisikö Hale sen itse. Tähän mennessä näytti lupaavalta, sillä lyhyt nainen oli houkutellut hevosta ravaamaan pidemmässä muodossa.
Vaan ilmeisesti hän jäi seuraamaan Halea silmänräpäyksen liian pitkäksi aikaa, sillä seuraavassa hetkessä tunsi hevosen katoavan altaan. Selkien raisu sivuloikka ja terävä käännös sai hevosen jatkamaan matkaa aivan eri suuntaan kuin ratsastaja, jonka sormien lomasta ohjat lipesivät. Zoe haukkoi henkeään iskeydyttyään kipeästi selälleen kentän pintaan. Iskun voimasta tyhjentyneet keuhkot huusivat armoa, kun nainen jo kampesi itseään jaloilleen. Halen nauru raikui korvissa, kun hevostenhoitaja rapisteli herkkupussia taskussaan ojentaen toisella kämmenellään nameja Selkien suuntaan, joka suunnisti varsin pirteästi kohti Javaa. Kimo kääntyi kannoillaan rapinan kantautuessa valppaasti kääntyileviin korviin ja lähestulkoon laukkasi hoitajansa luokse herkkujen perässä. Zoe tarttui kiinni ohjiin posket kevyesti punoittaen.

"Parempi, jos minä ratsastan sitä. Kävele Javan kanssa hetki", Bex nauroi pysäyttäessään ruunikon lähelle. Pieni ratsastaja hyppäsi alas täysiverisen selästä ja harppoi Selkien luokse tarjoten neuroottisen eläimen ohjia vaihdossa Zoelle, joka tuijotti pientä ratsastajaa kolhitun ylpeyden lietsomalla raivolla. Nainen nappasi Javan ja lähti vauhdilla talliin. Java kävelkööt kävelykoneessa. Hän ei jäisi hetkeksikään Halen ilkuttavaksi. Hän saattoi edelleen kuulla punapään naurun, kun Javan hoidettuaan sulkeutui Paddyn karsinaan kiillottamaan jo entuudestaan puhtaita ruokakulhoja, sillä niin kauan kuin hän ei hallitsisi kuohuvia tunteitaan, ei hän uskaltaisi rakastamansa ruunan lähelle. Paddy nauttikoot ajastaan tarhassa. Ruuna osasi aina ottaa aurinkoisista kesäpäivistä kaiken irti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   To Elo 18, 2016 2:41 pm

Lauantai 6. elokuuta 2016

Bex oli toivonut, että tiukka ja ehdoton hevosenhoitaja pitäisi vapaapäivänsä. Miksei Winter voinut olla yhtä joustamaton omista vapaistaan kuin oli hevosten valmennusohjelmista? Hänelle olisi kelvannut edes yksi päivä viikossa, kun hevosenhoitaja ei hengittäisi niskaan ja kyttäisi hänen jokaista liikettään virheitä etsien. Hän tiesi tarkalleen, mitä nainen teki tälläkin hetkellä katsomossa, vaikka ei suonut lainkaan ylimääräistä huomiota Winterin suuntaan. Keltaisesta kierrelehtiöstä ei voinut erehtyä. Hän oli paitsi O'Connorin armottoman katseen alla, myös Winterin silmätikkuna. Selkie sentään esiintyi edukseen ryhmävalmennuksessa, eikä hermostunut vaikka joku typerys kiilasikin mustanruunikolla laiskimuksellaan heidän eteensä. Bex käänsi Selkien kentän halki ravissa ja antoi ruunan venyttää askeltaan etsiessään sopivaa kohtaa, jossa palata takaisin uralle jatkamaan työtä, jonka pariin valmentaja oli heidät laittanut.

Ohittaessaan katsomon, Bex soi leveän virnistyksen hevosenhoitajalle, jonka katse poltti reikiä hänen selkäänsä jokaisella kierroksella. Winter oli yksi helvetillinen kääkkä, josta ei ollut mitään muuta kuin harmia. Hän oli kyllästynyt tappelemaan jokaisesta ratkaisusta, jonka teki hevosten kanssa, eikä aikonut puolustella tekemisiään, vaikka Winter miten keräisi tuhannen kohdan listaa kaikesta, mitä hän teki väärin. Hän oli tullut jäädäkseen ja osoittaisi Edgerlylle, miten oli ansainnut paikkansa. Hän pärjäisi kilpailuissa. Hän saisi houkuteltua hevosista esiin niiden täyden potentiaalin. Hän pääsisi kilpailemaan suurille, kansainvälisille radoille jokaisella ratsulla, jonka Edgerly oli hänen käsiinsä antanut, eikä hän soisi ajatustakaan Winterin mielipiteille.

Oli helpottavaa tietää, ettei hänen tarvinnut taistella jatkuvasti ylämäkeen. Se kävi vaivalloiseksi ennen pitkää. Hupaisa irlantilaisvalmentaja oli hänen puolellaan, jos tässä nyt puolia tarvitsisi alkaa valita; Winter oli selvästi tehnyt niin. Useammat keskustelut O'Connorin kanssa riittivät kertomaan, että nainen piti hänestä ratsastajana. Tämänkin valmennuksen aikana hän oli saanut enemmän kehuja kuin kritiikkiä valmentajalta. Winterin lehtiössä tilanne olisi varmasti toinen, mutta Winterillä ei ollut mitään väliä. Niin kauan kuin Edgerly olisi tyytyväinen, ei yhden hevosenhoitajan mielipiteellä ollut suurtakaan painoarvoa hänelle. Sitten kun Edgerlyltä tulisi takaisin samaa palautetta kuin Winteriltä, jäisi hän kuuntelemaan. Siihen asti Winter pitäkööt lehtiönsä, kynänsä ja ikävän negatiivisen asenteensa koko elämään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   To Elo 18, 2016 2:42 pm

Tiistai 9. elokuuta 2016

Hän suunnitteli päivänsä, viikkonsa, jopa kuukautensa aina huolellisesti etukäteen. Se oli välttämättömyys, kun joutui tasapainottelemaan neljän hevosen hoitoa ja liikutuksia, lapsellisen kilparatsastajan vaatimuksia, tallin puolesta annettuja ratsutettavia sekä valmentajan aikatauluja. Hän ei tehnyt virheitä suunnitellessaan järjestystä, jossa hevoset olisi parasta liikuttaa, eikä koskaan sekoittanut päiviä keskenään. Hän toi oikean hevosen sisään ajallaan, laittoi valmiiksi ja antoi vaihdossa ratsastajalle ottaessaan töitä tehneen ratsun hellään huomaansa. Hän sopi etukäteen valmentaja O'Connorin kanssa, minkä hevosen nainen ratsastaisi, mitä he tekisivät ja miten hän sovittaisi hevosten liikutuksia sen ympärille. Valmentaja ei koskaan saanut edellisenä päivänä tiukan treenin tehnyttä, väsynyttä hevosta alleen, muttei myöskään vapaapäivää viettänyttä, vallattoman energistä ratsua. Sama päti myös valmennuksiin, joihin Hale osallistui. Hän piti tarkasti selvillä, kuka hevosista oli käynyt kenenkin valmennuksessa viime viikkoina, mitä siellä oli tehty ja miltä hevonen oli tuntunut seuraavana päivänä. Hale ei koskaan saanut valmennukseen hevosta, joka ei olisi ollut ainakin paperilla katsottuna valmis antamaan kaikkensa ja tekemään hyvää työtä. Hän piti siitä huolta, vaikka miten inhosikin ratsastajaa.

"Otankin Javan valmennukseen."

Ehei, et ota, oli ensimmäinen reaktio, jonka Halen huolettomasti heitetyt sanat olivat saaneet aikaan. Hale ratsastaisi Selkien Bogaertin edessä esteillä, piste. Java oli ollut O'Connorin ratsastettavana toissapäivänä ja käynyt vain maastossa rentoutumassa ja venyttelemässä eilen. Se oli yhtä kuin vapaapäivä neuroottiselle täysiveriselle. Javan oli tarkoitus valmentautua huomenna, kun tänään ruunan kanssa olisi tehty itsenäisesti töitä sileällä.

"Ratsastan Selkien nyt heti aamusta."

Ei. Ei, ei ja vielä kerran ei. Selkie osallistuisi valmennukseen puoliltapäivin, ja kävisi illasta maastossa kävelemässä - tai kävelykoneessa, jos hänen kärsivällisyytensä ei riittäisi dramaattisen hevosen kanssa kävelemiseen.

"Ajattelin viedä Duffyn maastoesteradalle."

Et ajatellut, Zoe tahtoi kivahtaa. Duffy ei millään jaksaisi keskittyä huomisaamuna O'Connorin kanssa, jos pääsisi tänään maastoesteille. Valmentajan nostamisesta orin selkään ei olisi mitään hyötyä, jos hevonen viilettäisi täysin kuurona ympäri kenttää.

"Huomisessa O'Connorin valmennuksessa oli tilaa, joten ilmoittauduin sinne Selkien kanssa."

Zoe kääntyi kannoillaan ja marssi kapeaan portaikkoon. Hale varustakoot mielimänsä hevosen itse, kun kerran kieltäytyi tekemästä siten, miten hän oli huolella suunnitellut. Kiukusta kihisten mustahiuksinen hevosenhoitaja suunnisti oleskelutilaan, täytti pahvikupin vahvalla kahvilla ja suuntasi noutamaan iPadiaan, jotta voisi tehdä hevosten treenisuunnitelmat uusiksi. Hale varmasti sotkisi ne viikonloppuun mennessä vielä kahdesti, mutta ainakin hän olisi yrittänyt.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   To Elo 18, 2016 2:44 pm

Torstai 18. elokuuta 2016

Viikon kuvaaminen kiireiseksi olisi ollut vuosisadan aliarviointi, mutta Zoe kieltäytyi valittamasta. Mitä sitten, jos hän oli päävastuussa neljän energisen, kilpakuntoisen kenttäratsun liikutuksesta yhden sijaan? Hänen ei ollut tarvinnut vääntää kättä Halen kanssa yhdestäkään asiasta viiteen päivään, ja se jos mikä oli täydellinen syy kiireestä nauttimiseen. Nathan oli ollut korvaamaton apu ottaessaan maastolenkkejä vastuulleen niinä päivinä kun häneltä loppuivat tunnit kesken ja O'Connor oli joustanut omista aikatauluistaan ratsastaakseen hevosia päivittäin. Hänen tehtäväkseen jäi hypyttää kenttäratsuja sekä hoitaa välipäivien pehmeämmät treenit, sekä tietenkin maastoilla Paddyn kanssa, jota hän ei kiireen keskelläkään suostunut antamaan Nathanille. Hän ei tahtonut luopua aamuvarhaisista maastolenkeistä rakastetun ruunan kanssa.

Vaikka Java oli pudotellut pieniä esteitä kuin työkseen aamupäivästä hänen kanssaan ja Selkie laittanut O'Connorin tasapainon koetukselle useammalla äkillisellä, dramaattisella kiepahduksella, ei Zoe voinut kuin hymyillä työstäessään Duffya samalla sarjalla, joka oli tuottanut Javalle niin paljon hankaluuksia. Ori oli innokas mutta kuulolla, eikä hipaissutkaan matalan sarjan puomeja, kun he työskentelivät esteiden äärellä. Hän ei olisi voinut olla ylpeämpi kimosta, joka oli ollut oma hömelö itsensä koko viikon. Kunpa jokainen viikko olisi kuin tämä. Ei niinkään sen tähden, että hän oli viettänyt lukemattomia tunteja satulassa, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että tällä viikolla kaikki oli toiminut juuri kuten oli ollut tarkoitus. Hevoset olivat liikkuneet oikeisiin aikoihin, suoriutuneet juuri niistä treeneistä kuin oli ollut tarkoituskin, ja saaneet tuudittautua rutiineihin. Hän ei ollut joutunut etsimään eriparisia pinteleitä, sillä jokaisella ratsulla oli jalassaan vain yhdenvärisiä pinteleitä kerrallaan. Varusteet olivat aina siellä, minne ne kuuluivat, eikä satulavyötä ollut koskaan irrotettu väärältä puolelta tai kokonaan, kukaan muu kuin hän ei ollut vaihtanut loimia tai satulahuopia, jotka olivat käytössä, eikä mikään yllättänyt. Aamulla talli ja hevoset näyttivät tarkalleen samalta kuin illalla, kun hän oli tallin sulkeutuessa hyvästellyt hevoset.

Se oli luksusta, josta hän ei tahtonut luopua, mutta viikonloppu lähestyi ja sitä myötä myös seuraava viikko, joka toisi mukanaan kaaoksen, joka totteli tahtoessaan nimeä Hale. Zoe ei voinut pysäyttää aikaa eikä tehdä mitään muutakaan niin radikaalia, joten huokaisten nainen päätti nauttia jokaisesta tunnista, jonka saisi viettää tallilla tällä viikolla. Tämä tuntui kuin lomalta. Hevosentuoksuiselta, töiden täyttämältä lomalta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   To Syys 28, 2017 10:37 pm

Tiistai 23. elokuuta 2016

Arki oli palannut kertarysäyksellä, eikä hän voinut kieltää sitä kävellessään tallikäytävällä. Javan eripariset pintelit olivat herättäneet halun pyöräyttää silmiä ja huokaista olympialaisten katsomosta palanneen kilparatsastajan lapsellisuudelle. Selkien epäonnistunut yritys karata tarhasta Javaa haettaessa oli jo vaipunut unholaan. Moni tuttu näky oli kohdannut häntä tänä aamuna, mutta niistä yksikään ei ollut saanut vatsaa kiertymään solmuun kuten suuret tummat silmät, jotka näkivät varjoissa jotakin, mikä hänelle oli näkymätöntä. Zoe huokaisi livahtaessaan Paddyn karsinaan harjapakki sylissään. Hermostunut, levoton hevonen pyörähti hoitajansa ympäri kerran, kahdesti, eikä seisahtunut ennen kuin nainen laski kätensä hevosen kaulalle.
"Rauha poika, minä tässä", nainen kertoi hiljaisella, matalalla äänellä hevoselle, jonka korvat kääntyilivät terävin nykäyksin ja katse vaelsi hyppien ärsykkeestä toiseen. Hevosen jokainen lihas tuntui jännittyneeltä, kun Zoe kävi harjaamaan hevosta, jota ei suostunut sitomaan mihinkään kiinni. Sen sijaan hän puhui silloin tällöin ympyrää kiertävälle hevoselle rauhallisesti ja säilytti jatkuvasti kontaktin vapaalla kädellään papurikkokuvioiseen karvaan. Hän oli niin toivonut, ettei joutuisi näkemään ruunaa tällaisena enää koskaan, mutta jokin oli laukaissut stressin ja tuonut tullessaan alkuajoilta tutut siniset päivät.

Harjaaminen rentoutti ruunaa hetkeksi, kuten aina ennenkin, mutta siinä vaiheessa kun he siirtyivät tallipihalle, oli hevonen jälleen täynnä levotonta, säikkyä energiaa, joka huokui aaltoina värähtelevistä lihaksista. Ehkä hänen olisi pitänyt tarttua O'Connorin tarjoukseen ja päästää kouluratsastaja Paddyn selkään tänään, mutta ajatus valmentajan lähettämisestä maastoon hevosella, joka näki mörköjä jokaisessa varjoisassa kohdassa ei herättänyt suurta luottamusta. Hän oli tottunut ratsastamaan Paddya silloinkin, kun ruunan levoton mieli kääntyi hevosta vastaan. Hän pärjäisi kyllä. Maasto huuhtoisi stressin entisen kilparatsun elimistöstä ja vapauttaisi mielen tummista kahleistaan. Hän saisi herttaisen, auringossa loikoilevan eläkeläisensä pian takaisin.

Maasto teki sen, mihin pitkä harjaus ei ollut täysin pystynyt, ja niin tallille palasi ympärilleen valppaasti mutta luottavaisesti katseleva kimo ruuna. Zoe halasi hevosen kaulaa ennenkö jalkautui ja talutti Paddyn karsinaansa. Hän hoiti hevosen huolella, syötti muutaman ylimääräisen herkun kämmeneltään ja painoi mieleensä, että tarkkailisi päivätallin aikaan Paddyn syömistä. Sitä ennen hänen täytyi kuitenkin auttaa Halea ties minkä turhuuden kanssa. Ei ollut ihmekään, että päivätalli koitti nopeammin kuin hän oli osannut odottaakaan. Paddy ei koskenutkaan ruokiinsa, ennenkö hän syötti heiniä suoraan kädestään ruunalle. Niin mielellään kuin hän olisikin jäänyt syöttämään koko heinäverkon sisällön yksi korsi kerrallaan hevoselle, ei Zeja odottaisi loputtomiin. Vastentahtoisesti nainen jätti levottoman, ruuastaan nirsoilevan hevosen talliin ja suunnisti varustamaan Zejan, jotta pääsisi pian takaisin Paddyn luokse.

Hän päätyi työskentelemään Zejan kanssa samalle kentälle kuin Hale ja Duffy, mikä tarjosi oivan mahdollisuuden seurata sivusilmällä, mitä Hale oikein hevosten kanssa teki. Hänen täytyi toki keskittyä omaan ratsuunsa taatakseen sille parhaan mahdollisen treenin ja arvoisensa ratsastajan, mutta Duffyn menoa ei voinut olla huomaamatta, sillä ori sähelsi tavallistakin enemmän. Vielä huolestuttavampaa oli se, että Zoe tuntui olevan tyytymättömämpi moiseen kuin selässä keikkuva ratsastaja. Hän oli varsin tyytyväinen, kun saattoi hypätä alas Zejan selästä ja viedä hevosen talliin. Hale ei ollut reagoinut mitenkään, kun hän oli ohimennen huomauttanut, miten Duffy kaatui vasten sisäpohjetta ympyröillä ja luisti pohkeenväistöstä lapa edellä, joten parempi päästä pois ennenkö hän vallan hermostuisi ratsastajaan.

Tallissa häntä tervehti lohduton näky edelleen lähes koskemattoman heinäverkon ja hermostuneesti ympyrää kiertävän kenttäratsun muodossa. Huokaisten Zoe puki riimun ruunan päähän ja irrotti heinäverkon. Heilautettuaan heinäverkon olalleen, lähti nainen taluttamaan levotonta hevosta ulkoilmaan. Hänellä ei ollut enää mitään tärkeämpää tekemistä kuin varmistaa, että Paddy saisi syötyä ja voisi nauttia loppupäivästä ulkoilmassa itseään kolhimatta tai puolikuolleeksi juoksuttamatta. He suunnistivat kartanolle vievää polkua pitkin yli kivisen sillan, ennenkö Zoe pysähtyi sivummalle vehreälle nurmelle. Hän laski heinäverkon maahan ja painoi kätensä hellästi vasten Paddyn kaulaa. Hevonen tanssahteli narun päässä useamman pitkän hetken, mutta lopulta jännitys katosi suurista lihaksista, kun pitkäaikaisen hoitajan matala ääni, raitis ilma, hiljainen ympäristö ja pehmeän pölyharjan pitkät, rauhalliset vedot saivat hevosen asettumaan aloilleen. Hitaasti ruuna alkoi ilmaista mielenkiintoa heiniään kohtaan, ja tyytyväisenä Zoe seurasi, miten Paddy hamuili ensin korren tai kaksi suuhunsa, ja harjauksen vain jatkuessa alkoi nyhtää suun täydeltä heinänkorsia maahan lasketusta verkostaan.

Mitä sitten, jos hän oli käyttänyt tunteja hevosen rentouttamiseen? Iltatallin koittaessa hän saattoi hakea sisään herttaisen ruunan, joka katseli maailmaa väsyneenä mutta rentoutuneena, ja se oli paras palkinto mitä hän saattoi pyytää. Zoe hieroi hetken Paddyn korvia odotellessaan, että tallityöntekijät toisivat loput hevoset sisään. Hän hymyili takkinsa helmaa hellästi hamuavalle hevoselle välittämättä Halesta, jonka kuuluva ääni kantautui viereisestä karsinasta suorastaan korvia särkevällä volyymilla, kun nainen leikki Duffyn kanssa. Paddy oli tyytyväinen, onnellinen jopa, eikä hoitaja voinut tuntea mitään muuta kuin kiitollisuutta katsellessaan yöpuulle käyvää hevosta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   To Syys 28, 2017 10:37 pm

Keskiviikko 24. elokuuta 2016

"Et ratsasta", Zoe keskeytti töykeästi. Paddy näytti yön aikana vajonneen takaisin mielensä sokkeloihin, eikä rauhoittunut karsinassaan lainkaan. Hänellä ei ollut kärsivällisyyttä kuunnella Halen lapsenomaista kitinää siitä, kenen valmennukseen nainen menisi ja millä ratsulla, tai mitä tuo tekisi loppujen kanssa. Suunnitelma oli selvä, eikä hän jäisi veivaamaan edestakaisin Halen kanssa. Ei kun vaan Selkien selkään, hophop. Duffy olisi tänään O'Connorin ratsuna, jotta kouluvalmentaja voisi haastaa hevosen taidot sileällä - tai kuten Zoesta tuntui, korjata kaiken, minkä Hale oli pilannut viikon aikana.

Nainen toisti tutut rutiinit Paddya rauhoitellakseen, mutta pitkän harjauksenkaan jälkeen ruuna ei seurannut tallin tapahtumia vaan näkökentässään häilähteleviä varjoja. Kattoa takova kaatosade ja lupailtu ukkonen eivät rohkaisseet viemään hevosta maastoon, mutta liikkeelle ratsun olisi päästävä, sillä patoutuva energia ei auttaisi stressin purkamisessa. Zoe huokaisi, pahoitteli hevoselle ja kävi hakemassa koulusatulan, jossa tunsi olonsa paljon kotoisammaksi. Nainen varusti hevosen, joka kiersi ympyrää karsinassaan ja hermoili tyhjästä. Paddyraukka. Hän olisi tehnyt mitä vaan poistaakseen yllättäen iskeneen stressin, jonka syytä ei keksinyt. Kai oli vain ollut aika uudelle huonolle päivälle, kun edellisestä tuntui olevan puoli vuotta. Nyt niitä tuli sitten kaksi putkeen, mutta toivon mukaan hän saisi katkaistua moisen tähän päivään. Paddy ansaitsi parempaa kuin stressiä, levottomuutta ja hermoilua.

Maneesissa oli useampi ratsukko, kun he siirtyivät hiekkapohjalle, mutta luojan kiitos työntekijät olivat osanneet levittäytyä neljään osaan jaettuun maneesiin tasaisesti. Hän etsi katseellaan osiota, jossa olisi mahdollisimman rauhallisia hevosia ja osaavia ratsastajia, sillä ei kaivannut ketään tielleen tai hermostuttamaan Paddya entisestään. Rain ja Fabien täyttivät sen kriteerin, vaikka se tarkoittikin, että hän päätyisi Javan ja Halen seuraan. No, ainakin nämä kaksi ratsukkoa osaisivat pysyä poissa tieltä, vaikka muuten hänellä ei olisi kovin lämmintä kuvaa kummastakaan.

Paddy oli yliherkkä ja säikky, mikä kävi ilmi heti ensimmäisten minuuttien aikana, kun ruuna reagoi ylilyödysti pienimpäänkin pidätteeseen pysähtymällä ja karkasi vauhdikkaalle raville, kun hän hipaisi kantapäillään tummia kylkiä. Hevonen säpsyi ääniä ja repi useamman kerran ohjat hänen käsistään. Zoe ei epäillyt hetkeäkään, etteikö ruuna olisi karannut takajaloilleen ja yrittänyt taistella häntä vastaan, jos hän olisi jäänyt suuhun kiinni, joten keräsi vain ohjat uudestaan otteeseensa ja jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Halen huvittuneisuus kuvastui kuitenkin naisen kasvoilta, kun ruunikko täysiverinen ohitti papurikonkimon irlantilaisen, eikä virnuilu tehnyt mitään parantaakseen Zoen synkkää mielialaa. Hän teki parhaansa rentouttaakseen hevosta ympäristössä, jossa työskentely stressasi ruunaa, ja jätti päättäväisesti huomiotta kaikki katseet, joita heihin suunnattiin. Ei, hän ei repinyt hevosen suuta tai potkinut kylkiä, eikä ruunan käytöksellä ollut mitään tekemistä sen kanssa, että hän oli kivahtanut aamulla Halelle.

Paddy rentoutui vähitellen, mutta harrasti edelleen raisuja sivuloikkia aina silloin tällöin, kun jotakin yllättävää tapahtui. Hän teki parhaansa myötäilläkseen hevosen liikkeitä, vaikka jäikin joskus jälkeen. Hän ei kuitenkaan takertunut ohjaan eikä päästänyt hermostunutta hevosta muiden ratsujen tielle, joten mitään harmia ei aiheutunut. Ei ainakaan, ennenkö hevonen pysähtyi yllättäen kesken laukan pää alhalla ja loikkasi sivuun. Hän lensi kaarella kaulan yli puristaen nyrkkinsä tiukasti ohjien ympärille, vaikka se tarkoittikin väistämättä nykäisyä suusta, kun hän tömähti selälleen hiekkaan. Henkeään haukkoen Zoe kampesi itseään ylös kuullen Fabienin huolestuneen kysymyksen yli Halen naurun. Hän suuntasi mustan mulkaisun Halelle ja pudisteli päätään Fabienille. Hän oli kunnossa. Nainen heilautti itsensä takaisin Paddyn selkään posket punoittaen. Hän ei koskaan pudonnut Paddylta. Muilta hevosilta kyllä, Selkieltä useammin kuin kehtasi myöntääkään, mutta ei Paddylta. Ei koskaan Paddylta.

Nainen puri hammasta ratsastaen vielä hetken ruunaan rentoutta hakien, mutta se tuntui jumittavan paikallaan. Aina kun he ottivat askeleen eteen, jotakin tapahtui ja he päätyivät takaisin alkupisteeseen, jossa Paddy liikkui jännityksestä terävin askelin. Asiaa ei auttanut vasen ranne, joka oli jäänyt selän alle putoamisessa ja vihoitteli nyt viiltävällä, yllättävällä kivulla aina kun hän liikautti sitä väärin. Myötäämisestä tuli työntekoa, mikä oli varma merkki siitä, ettei hän kuulunut enää hevosen selkään. Kevyesti hionnutta kaulaa taputtaen nainen liukui alas selästä ja talutti hevosen pois maneesista. Kenties pitkä pesu- ja harjaushetki pelastaisi päivän.
Hän ei kuitenkaan päässyt edes ulos maneesista, kun törmäsi jo tuttuun kouluvalmentajaan, joka lupautui ratsastamaan Paddya hetken. Vastentahtoisesti Zoe luopui ohjista tietäen sen olevan parasta hevoselle, vaikka hän miten olisi tahtonut sanoa pärjäävänsä itse. Olisi parempi, jos Paddy saisi liikkua hetken taitavan ratsastajan kanssa, joka oli ennenkin luodannut ruunan läpi sinisten päiviensä. Rannettaan hieroen Zoe suuntasi yläkertaan, haki kahvia ja uitti hetken rannettaan kylmän veden alla. Halen nauru kaikui edelleen korvissa, mikä sai kivun siivittämän ärtymyksen roihahtamaan ilmiliekkeihin. Halella ei ollut oikeutta nauraa hänelle.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   To Syys 28, 2017 10:41 pm

Perjantai 16. syyskuuta 2016

Tallikäytävällä parveilevat valmentautujat nauroivat keskenään. Nauroivatko he hänelle? Zoe vilkaisi tavallistakin kylmemmin itseään hieman nuorempia kaveruksia. Eikö heillä muka ollut mitään parempaa tekemistä kuin norkoilla tallikäytävällä ja tehdä, niin mitä? Juoruta muiden asioista? Hänen teki mieli sihahtaa jotakin myrkyllistä kanssaeläjien kunnioittamisesta ja yksityisyydestä nuorille naisille, mutta kuullessaan ohikulkeissaan muutaman sanan vaaleaverikön puheesta, katosivat moiset mieliteot. Valmennuksiin saapuneet ratsastajat puhuivat jostakin täysin turhasta julkkiksesta. He eivät puhuneet hänestä, eivät tietenkään, miksi olisivatkaan. Ei kukaan tiennyt, mitä keskiviikkoyönä oli tapahtunut. Kukaan muu kuin hän ja Brian siis, ja se olisi yksi niistä asioista, jonka hän veisi mukanaan hautaan. Artemiksen, tai siis Cavanaughn, ei koskaan tarvitsisi kuulla, eikä missään nimessä Halen tai Kinnairdin tai Rowen.
Tietenkin se oli liikaa vaadittu.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   To Syys 28, 2017 10:42 pm

Maanantai 19. syyskuuta 2016

Hän oli toivonut niin kovin, että uusi viikko toisi tullessaan uudet puheenaiheet, mutta Halen maireasta virneestä päätellen moisesta oli turha edes unelmoida. Zoe suoristi selkänsä kävellessään tallikäytävällä ja muistutti itseään, että oli selvinnyt pahemmastakin. Hän oli kuunnellut törkeitä syytöksiä vuosikaudet ja jäänyt henkiin. Ei yksi lisäjuoru enää mitään tekisi. Kukaan tuskin edes uskoisi puheita, vaikka Hale miten niitä levittelisi. Jos uskoisi jokaisen juorun, joka tallilla kulki, ei ehtisi muuta tehdäkään. Hän nielaisi pysähtyessään Javan karsinalle, jossa neuroottinen täysiverinen nyhti viimeisiä heinänkorsiaan. Sillä ei ollut mitään väliä, mistä tallilla puhuttiin.
Ei, vaikka se sai Halen hymyilemään tietäväisesti.

"Olet myöhässä", kilparatsastaja kommentoi päätään kallistaen. Zoe jätti lyhyempänsä huomiotta. "Menikö viimeyönä pitkään?" Hiljaisuus ei näyttänyt kelpaavan Halelle vastaukseksi, sillä lyhyt nainen nauroi hetkeä myöhemmin kuin olisi lohkaissut vuosisadan parhaan vitsin. "Ehkä et koskaan päässyt kotiin asti. Eipä sillä, Darcyn asunto lienee ihan mukava." Zoe puristi kädet nyrkkiin ja kääntyi katsomaan kilparatsastajaa kylmästi.
"Pärjännet Javan kanssa itse", hän toivotti, nappasi Paddyn riimun mukaansa ja lähti kohti tarhoja jättäen täysin huomiotta nauraen heitetyt huomautukset, joita Hale tuntui jakelevan jatkuvasti. Hittoako hänen elämänsä kilparatsastajalle kuului. Menkööt kyselemään ystäviltään, missä nuo viettivät yönsä. Naurunalaisena oleminen ei sopinut hänelle. Se sai kiukun kytemään suonissa, joihin pettymys ja häpeä tuntuivat kotiutuneen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   To Syys 28, 2017 10:42 pm

Sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Terveyskeskuksessa annettu tuomio venäytetystä ranteesta pitäisi hänet poissa satulasta, mutta ei missään nimessä töistä, siitä Zoe oli ollut ehdoton. Hän oli tullut aamulla tallille, harjannut hevoset, varustanut Javan ensimmäisenä valmiiksi Halea varten ja käynyt puunaamaan varusteita odotellessaan, että voisi siirtyä varustamaan seuraavaa. Se oli hidasta työtä, kun saattoi käyttää vain toista kättään nahan pesemiseen, mutta se onnistui kyllä, kun lepoon määrätty ranne oli vasemman käden. Hän oli käärinyt siihen siteen aamulla, jotta ranne saisi tarvitsemansa tuen, ja kenties hiukan myös siksi, että muistaisi itsekin varoa kättään. Venähdys paranisi nopeasti, sen hän tiesi omasta kokemuksestakin, mutta valitettavasti ranteen rasittaminen liikoja hidastaisi paranemista. Parempi siis pysyä poissa satulasta, jotta seuraavan kerran sinne noustessaan hän olisi täydessä terässä eikä vahingossakaan jäisi jälkeen ohjasta myötäämisessä. Hän ei koskaan ratsastanut kovalla kädellä. Ei koskaan.

Häntä ei myöskään haitannut lainkaan, että Hale joutui ratsastamaan itse kaikki lämmittelyt ja loppuverryttelyt, eikä voisi luistaa maastoiluista, vaikka sää olisi millainen tahansa. Ei hän tosin ollut varma, oliko Hale koskaan jättänyt maastoilematta pienen vesisateen tähden. Aivan varmasti oli, hän ei vain muistanut sitä juuri nyt. Hale saisi aivan itse nauttia Selkiestä alusta loppuun ja vääntää kättä Duffyn kanssa, kun ori tahtoisi takaisin tallille kesken maastolenkin. Hän olisi niin mielellään ollut katselemassa moista. Hän oli myös löytänyt jonkinasteisen rauhan sisältään koskien varusteita ja niiden värivalintoja. Ei se ollut häneltä pois, jos Hale laittoi Duffylle eripariset pintelit, tai ei katsonut, sopivatko pintelit satulahuovan värimaailman kanssa yhteen. Itsensä ratsastaja siinä vain nolasi, ei häntä, hevosia tai niiden omistajaa.

Sen sijaan se mikä häntä haittasi oli innokkaan hörähdyksen kautta kasvoille iskenyt totuus; hän ei voisi ratsastaa Paddya. Paddy ei myöskään voisi viettää päiviään vain tarhassa, joten jonkun täytyisi ratsastaa hevosta. Hale oli looginen - ja innokas - valinta, mutta hän olisi mieluummin kaivanut itse oman hautansa kuin laskenut pienen ratsastajan Paddyn lähelle. Muuta vaihtoehtoa ei vain ollut, joten tunnollisesti Zoe löysi itsensä varustamasta Paddya. Sääli kun Nathan ei ollut käytettävissä ja Maybe yksityisvalmennuksessa. Helvetti, hän olisi mieluummin iskenyt Lucyn Paddyn selkään maastoon kuin Halen, mutta sekään ei ollut vaihtoehto, kun tallityöntekijä oli jo valmiiksi maastossa omalla hevosellaan poikaystävänsä kanssa. Ei, hän ei ollut katkera omasta hevosesta tai poikaystävästä. Hän oli katkera siitä, että joutuisi laskemaan Halen Paddyn selkään.

Sitä ei tosin tapahtuisi ilman tiukkaa puhuttelua, jonka kohteeksi Hale joutui heti palatessaan sisään Javan kanssa. Koko sen ajan, kun Hale purki neuroottista täysiveristä, hän kertoi Paddysta; ruunan tavoista ja tottumuksista, reitistä, jolle Halen olisi mentävä ja jolla ehdottomasti pysyttävä, tutuista ravipätkistä, niistä mäistä jotka kiivettäisiin ehdottomasti vain käynnissä. Niistä maamerkeistä, jotka kertoisivat askellajien siirtymisestä. Siitä, miten Paddyn suusta ei koskaan otettu kiinni, vaikka ruuna roikkuisi raskaana ohjalla. Hän olisi voinut jatkaa tuntikausia pidempäänkin, mutta pesty Java seisoi jo loimitettuna karsinassaan ja Hale kiristeli kypäränsä leukahihnaa Paddyn karsinan edessä näyttäen lapselta, joka oli päästetty rajoittamattoman luottokortin kanssa lelukauppaan. Tästä tulisi katastrofi. Viimeisiä ohjeita ja ehdottomia sääntöjä kerraten Zoe saatteli ratsukon tallipihalle, roikkui toisella puolen kun Hale ponnisti selkään ja katseli synkeänä, kuinka ratsukko lähti käynnissä maastopoluille. Hän tuijotti siihen asti, että tumma takaosa katosi näkyvistä, eikä voinut mitään kateudelle, joka kupli sisällä myrkyllisenä. Hänen olisi kuulunut olla Paddyn selässä. Hale oli jo vienyt kaiken muun. Eikö nainen voinut jättää edes Paddya hänelle?
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   To Syys 28, 2017 10:42 pm

Maanantai 26. syyskuuta 2016

Zoen seuratessa Halen lämmittelyä Paddyn kanssa, ei nainen voinut kuin kirota mielessään niin taskukokoisen ratsastajan, itsensä sekä vapaapäivää viettävän kouluvalmentajan. Hän ei tahtonut Halea lähellekään hevosta, mutta tässä sitä oltiin, kentällä työskentelemässä. Ihan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, oli Hale ehdottanut estetreeniä, eikä hän ollut suureksi pettymyksekseen keksinyt riittävän hyviä syitä voidakseen kieltää naista. Hän oli vain voinut rakentaa muutaman matalan esteen kentälle ja liimautua itse kameran ja jalustan kera videoimaan harjoitusta. Hän tahtoi, että Morland kävisi sen läpi myöhemmin ratsastajan kanssa ja osoittaisi jokaisen virheen, jonka Hale eittämättä tekisi. Tähän hetkeen siitä ei kuitenkaan ollut apua.

Ei sillä, että Hale olisi apua kaivannut. Hän oli juuri todistanut aamulla, miten nainen oli selviytynyt teknisesti haastavasta radasta kerran toisensa jälkeen Duffyn kanssa, kun Morland oli laittanut pienen ratsastajan töihin ennakoiden haasteita, joita ratsukko voisi kohdata Alankomaissa. Hale pärjäsi Paddynkin kanssa; ruuna oli kuulolla, ei käynyt liian kuumana ja keskittyi työntekoon korvat hörössä. Hevonen näytti suorastaan hellyyttävän innostuneelta päästessään hyppäämään metrin esteitä. Hän tiesi tarkalleen, että ruuna pärjäisi isommillakin esteillä, muttei tahtonut Halen koettelevan onneaan vieraan ratsun kanssa. Ei, kun hevonen oli Paddy, hänen kullannuppunsa. Paddy näytti vähintään yhtä pettyneeltä esteiden korkeuteen kuin Hale, mutta ratsastajan jatkuvista pyynnöistä huolimatta hoitaja kieltäytyi nostamasta puomeja. Ei enempää korkeutta, ei vinoja teitä, ei mitään haasteita. Pelkkä hyvänmielen hyppyverryttely, ei sen kummempaa. Hale taipui vastentahtoisesti annettuihin ohjeisiin, työsti pehmeästi Paddyä aina esteiden välissä ja vaati hevoselta kuuliaisuutta ennen uutta kierrosta neljän esteen lyhyellä radalla. Zoe tukahdutti päätään nostavan kateuden. Oli vain hyvä, että Hale pärjäsi Paddyn kanssa. Se ei ollut häneltä pois. Se vain tarkoitti, että Paddy saisi hyvää liikutusta nämä päivät, kun hänellä ei olisi asiaa satulaan. Se ei ollut häneltä pois, hän toisti uudestaan.
Mustasukkaisuus ei kuitenkaan ottanut lähteäkseen, vaikka hän miten hoki moista mielensä syövereissä.

Hoitaja laski askelia mielessään Paddyn lähestyessä kahden esteen sarjaa ties kuinka monetta kertaa, ja seurasi huolellisesti jalustalle kiinnitetyllä videokameralla ratsukon menoa. Kolme, kaksi, yksi, ponnistus, liito, laskeutuminen. Kaksi, yksi, ponnistus, liito ja laskeutuminen. Hän tahtoi keksiä jotakin, mistä valittaa. Mitä tahansa, mistä moittia ratsastajaa, mutta hän ei voinut sanoa mitään. Ei, kun ei itse olisi onnistunut sovittamaan Paddyn valtavaa askelta sarjan väliin niin vaivattomasti ja tasaisesti, kuin miten kenttäratsastaja oli tehnyt. Ei hän voinut yrittääkään torua ratsastajaa, jos ei itse olisi osannut edes niin hyvin. Zoe veti syvään henkeä ja keskittyi jälleen kameraan. Bex hidasti Paddyn raville, taivutteli hetken molempiin suuntiin ja nosti uudelleen pyörivän laukan tuodakseen hevosen lävistäjällä olevalle esteelle. Zoe kuvasi etuviistosta ruunan tasaisen lähestymisen, mutta selkeästi hevonen ja ratsastaja olivat eri mieltä sopivasta ponnistuskohdasta. Paddy lähti hyppyyn askeleen aiemmin kuin ratsastaja oli olettanut. Valkeaan harjaan takertuen Hale antoi ohjien liukua pitkäksi välttääkseen hevosen suusta tarttumisen, minkä Zoe myönsi vain aavistuksen vastentahtoisesti olevan täysin oikea ratkaisu. Paddy laskeutui massiivisesta loikastaan epätasapainossa, ja seuraavassa hetkessä oli polvillaan maassa turpa hiekkaa kyntäen.

Zoe ei ehtinyt edes ajatella irrottaessaan otteensa kamerasta, joka jäi kuvaamaan yksinään, ja säntäsi hevosen luokse, joka pyrki vauhdikkaalla loikalla jaloilleen martingaali toisen etujalan ympärille sotkeutuen. Hän kietoi kätensä ruunan pään ympärille ja aukaisi nopeasti suitsien soljet saadakseen hevosen pään vapaaksi ja ruunan jaloilleen. Hän selvitti martingaalin hevosen seistessä ja kumartui tutkimaan jalkoja kädet täristen. Hän ei edes tiedostanut hitaasti hiekasta jaloille kömpivää ratsastajaa, jonka silmäkulma vuosi verta huolehtiessaan hevosesta, ja tajusi kääntyä katsomaan ratsastajaa vasta, kun kuuli Halen äänen.
"Onko Paddy kunnossa?" Zoe vilkaisi ratsastajaa vaivoin pidäteltyä raivoa silmissään ja kietoi kätensä tiukasti valkeaan harjaan.
"Häivy", hän sihahti ratsastajalle, joka kohotti käsiään kerrankin luovuttamisen merkiksi ja otti suunnan tallia kohden. Zoe jäi selvittelemään lohdutonta nahkaremmien sotkua ja rauhoittelemaan hevosta, joka säpsyi pienintäkin ääntä. Nainen silitteli kaulaa taluttaessaan hevosta kiireettä ympäri kenttää, tuijottaen ruunan jalkoja neuroottisena. Hevonen liikkui puhtaasti eikä ontunut, jalat eivät olleet menneet verille ja ratsu näytti hyvinvoivalta. Syvään hengittäen nainen vei hevosen talliin, huuhteli jalat ja vei ruunan kävelykoneelle. Hetken kävely ei tekisi hevoselle kuin hyvää. Nähdessään Nathanin, pyysi nainen miestä huolehtimaan Paddyn karsinaan kylmäyssuojien kera kymmenen minuutin päästä, mikäli hän ei ehtisi takaisin. Hän aikoi etsiä Halen.

Etsintä osoittautui helpommaksi kuin hän oli odottanutkaan, kun hän törmäsi videokameraa kantavaan naiseen tallipihalla. Hale tuijotti pientä videokameraa keskittyneesti kävellessään, eikä tainnut edes huomata hevosenhoitajan lähestymistä, ennenkö kamera vietiin voimalla naisen käsistä. Zoe tönäisi jalustaa edelleen pitelevää pientä naista niin suurella voimalla hartiasta, että Bex peruutti muutaman askeleen tasapainoaan hakien.
"Mitä vittua?" Lyhyempi nainen kähähti loukkaantuneena tultuaan tönäistyksi. Zoe kohotti kätensä uudestaan kuin valmiina toistamaan eleen.
"Olisit voinut tappaa Paddyn", nainen kivahti myrkyllisesti ja astui lähemmäs lyhyempäänsä. Bex ei suostunut painumaan kasaan, vaikka pidempi nainen astuikin hänen tilaansa ja katsoi häntä yläviistosta uhkaavana.
"Se olisi voinut tappaa minut", hän vastasi raivo sanoja synkentäen. Ei hän ollut pelännyt itsensä puolesta vaan hevosen, mutta sen myöntäminen tarkoittaisi sitä, että hän myöntäisi myös Zoen olevan oikeassa.
"Sinä mokasit lähestymisen kanssa, helvetin toistaitoinen!"
"Paddy arvioi askeleen väärin, siihen olisi mahtunut vielä yksi askel! Se oli aivan siisti lähestyminen!"
"Se oli kaikkea paitsi siisti! Kaadoit koko hevosen!"
"Yritin antaa sille tilaa tasapainottaa itsensä ja-"
"Sinä et yrittänyt yhtään mitään muuta kuin näyttää paremmalta ratsastajalta kuin mitä oletkaan! Yliarvioit jatkuvasti taitosi, otat turhia riskejä ja vaarannat hevoset. Olet kelvoton ratsastaja etkä tosiaankaan-"
"Minä en tee töitäni kunnolla? Oletko hetkeen katsonut peiliin? Sinä et tee muuta kuin arvostelet, haukut ja kyseenalaistat! Sekö on sinun töitäsi? Olisit huolehtimassa Paddystä, hevosenhoitaja!"

Asteittain kohonnut äänenvoimakkuus rikkoutui viimeisen, suorastaan loukkauksena syljetyn sanan myötä täydeksi huudoksi, mikä herätti yhden jos toisenkin lähistöllä liikkuvan kiinnostuksen. Kumpikaan loukkauksia suustaan sylkevistä naisista ei välittänyt karttuvasta yleisöstä keskittyen vain iskemään sanoillaan sinne, minne se sattui. Vasta kun äänetön muuri astui heidän väliinsä talikkoa kantavan Sawyerin muodossa, kääntyi Zoe ympäri ja kiirehti talliin kasvot ilmettöminä ja kädet raivosta täristen. Hevosenhoitaja kävi noutamassa tavaransa yläkerrasta, jätti täysin huomiotta työkavereiden katseet ja suuntasi kohti parkkipaikkaa. Hale pärjätköön loppupäivän yksikseen. Hän ei haluaisi nähdäkään naista.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   To Syys 28, 2017 10:47 pm

Tiistai 27. syyskuuta 2016

Viimeiset askeleet eteiskäytävästä omalle ovelle tuntuivat raskaammilta kuin kaikki askeleet päivän mittaan. Hän joutui hetken taistelemaan oven kanssa, sillä avain ei tuntunut sopivan lukkoon, ja päästessään sisälle lähinnä potkaisi kengät jalastaan telineen suuntaan ja riisui vaatteitaan raahustaessaan kohti makuuhuonettaan. Polvet eivät tuntuneet kantavan. Eivät häntä, eivätkä ainakaan päivän tapahtumia. Kaatuessaan sänkyyn edelleen puolipukeissa, suihkusta murehtimatta, vajosi hän sikeään uneen ennenkö pää edes ehti koskettamaan tyynyä.
Adrenaliinin haihduttua jäljelle ei ollut jäänyt kuin uupumus.

Levotonta yötä värittävät kuvat kaatuvista hevosista ja loukkaantuneista ratsastajista saivat hänet heräämään aamuvarhaisella lakanoihin sotkeutuneena. Makuuhuoneen viileä ilma sai Zoen värähtämään, kun kevyt ilmavirta tuntui hyytävältä kylmänhien nihkeyttämällä iholla. Nainen nousi ja suunnisti suihkuun tuntien olonsa yhtä uupuneeksi kuin ennen huonosti nukuttua yötä. Kauhukuvat tuntuivat liimautuneen silmäluomille, eikä edes pitkä, kuuma suihku auttanut huuhtomaan niitä pois. Hänen täytyi muistuttaa itseään kylmään kaakeliseinään nojatessaan siitä, ettei Paddy ollut loukkaantunut. Ruuna oli täysin kunnossa. Hän oli tarkistanut hevosen moneen kertaan ja pyytänyt hierojan paikalle aamuksi. Hevosella ei ollut hätää.
Ja niin samantekevää kuin se hänelle olikin, oli ratsastajakin selvinnyt kaatumisesta vammoitta.

Uupumuksen ohella hän tunsi olonsa lähinnä tyhjäksi istuessaan pienen lasipöydän ääreen syömään aamupalaansa. Leipä maistui kuivalta ja kahvi laimealta, mutta ajatuksiinsa uppoutunut nainen ei edes tiedostanut makua. Hän ei nähnyt edessään valkoista seinää vaan unien herättämät muistot. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli nähnyt ratsukon kaatuvan, mutta kuten ennenkin, hän ei tälläkään kerralla pystynyt syyttämään ratsastajaa. Ei täysin, ei ehdottomasti. Ei vaikka hän oli huutanut juuri niin naiselle, joka oli ratsastanut Paddyä. Tällä kertaa hän oli sentään voinut tehdä jotakin hevosen eteen. Aiemmilla kerroilla hän oli vain voinut katsoa ja pelätä.
Hän pakotti ajatuksensa pois menneisyyden sokkeloista. Vaikka unet olivat miten nostaneet aiemman työpaikan tapahtumat pintaan, ei hänen tarvinnut niitä muistella. Hän muisti halvaannuttavan pelon, kun oli nähnyt entisen naisystävänsä jäävän kaatuvan hevosen alle, eikä hänellä ollut ollut oikeutta edes ilmaista huoltaan. Hän ei kaivannut muistikuvia siitä, miten oli tullut ajetuksi ulos sairaalasta. Sillä ei ollut mitään tekemistä Paddyn kaatumisen kanssa. Alitajunta oli vain yhdistänyt kaksi kokemusta unen sokkeloissa yhdeksi, vaikka niillä ei ollutkaan muuta yhteistä kuin pelko. Menneisyydessä ratsastajan, tässä hetkessä hevosen puolesta.

Zoe hautasi kasvot käsiinsä ja veti värähtäen henkeä. Hänen täytyisi selvitä yhdestä pitkästä päivästä tallilla. Yhdestä päivästä. Sen jälkeen hän olisi vapaalla päivän. Hän voisi olla poistumatta asunnostaan ja vain pysytellä sängyllään. Kerätä voimia uhkaavasti lähestyviä kilpailuja varten. Hän selviäisi kyllä. Eihän tämä ollut kuin yksi päivä. Yksi tuskainen, pitkä päivä, joka ei varmasti tuntuisi yhtään sen helpommalta kuin eilinen iltakaan, ei kun jalat tuntuivat painavan tonnin ja jokainen askel vaati voimia, joita hänellä ei ollut.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [Y] An unstoppable force meets an immovable object   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] An unstoppable force meets an immovable object
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Rosings Park: Talliympäristö-
Siirry: