PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] High and low

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1214
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: [P] High and low   Su Heinä 31, 2016 9:19 am

Gabriellen ja Teddyn vierailu Whirlow Hallissa.

Sunnuntai 17.07.2016, ilta

Gabrielle oli saanut kaiken pakatuksi ja odottanut Teddyä kotiin. Mies oli halunnut katsoa kisat Rosings Parkissa ja epäilemättä kommentoida tuloksia ratsastajalle. Verrattain lämmin sää, raskaus, hormoniem heittely ja ärtymys eivät tehneet naisesta ainakaan hurmaavampaa. Etenkin kun kaikki ruoka tuntui ällöttävän, olo oli turvonnut ja pelko keskenmenosta painoi kokoajan. Tällaisen hirviömäisen olennon kanssa Teddy oli sitten tuomittu autoon, kun tuo oli tullut kotiin, laukut heitetty takaluukkuun ja Gabrielle istui apukuskin paikalle.
"Miten kisat menivät?"

Mies oli yrittänyt piristyä kotimatkalla. Hän todella, todella oli yrittänyt, mutta moinen yritys oli tuomittu epäonnistumaan. Jo yksin perjantain ja lauantain suoritukset, jos Kaufmanin räpiköintiä hevosten kanssa sellaiseksi saattoi kutsua, oli riittänyt kiristämään hänen hermonsa äärimmilleen. Tämä päivä oli kruunannut kaiken, joten oliko se ihmekään, että hän oli raahannut ratsastajan sivuun ja antanut tuon kuulla varsin kylmäkiskoisen palautteen päivän kahdesta luokasta.
"Päin helvettiä", mies totesi turhia kursailematta ja hillitsi halunsa polkaista kaasua voimalla. Ei ollut auton syy, että kuljettajan palkkaama kilparatsastaja oli surkea. "Kaufman teki mitä typerämpiä virheitä tänäänkin. Ihan kuin hän olisi halunnut kiskoa puomeja perässään alas." Teddy hieraisi kädellään kasvojaan, joille viime viikkojen stressi tuntui tuoneen useamman uuden rypyn mustista silmänalusista puhumattakaan.
"Jos äiti ei tämän jälkeen suostu vetämään hevosia pois kilpailuista, mikään ei saa hänen päätään käännettyä", mies mutisi. Kaufmanista ei ainakaan olisi kilpailemaan kahdella kilparatsulla, se oli käynyt selväksi kuluneen kauden aikana. Yhdet kisat nyt vielä saivatkin mennä penkin alle, mutta kukaan ei katselisi moista tohelointia kuukaudesta toiseen.

Nainen nyökkäsi. Ei hän ollut muuta vastausta oikein olettanutkaan.
"Toivottavasti hän antaa." Gabrielle yritti hiukan lohduttaa, vaikka oli itsekin nyrtynyt kuin viulunkieli. Mekkokin oli pitänyt valita jo sen mukaan mikä sopi päälle, paljastamatta alavatsan epämääräistä pientä pömppömahaa, jollaista hänellä ei ollut ennen ollut.

"Epäilen suuresti", Teddy puhahti. Hän saisi vääntää aiheesta kättä Alicen kanssa aamut ja illat. Saisi nähdä, koska äidin hermot pettäisivät lopullisesti ja hänet ajettaisiin ulos lapsuudenkodistaan. Mies veti syvään henkeä ja juoksutti sormensa hiuksistaan läpi rauhoittaakseen itseään. Ei ollut oikein purkaa pahaa mieltä naiseen.
"Mites sinun päiväsi?" Tai oikeastaan koko viikonloppu, sillä hän oli elänyt aamusta iltaan tallilla ja tuskastellut kisoja, eikä ollut käynyt kotona kuin syömässä, suihkussa ja nukkumassa. Mikä loistava toimintamalli.

Gabrielle ei tosiaankaan jaksaisi nyt äidin ja pojan riitelyä hevosista. Ei tänään. Nainen kohautti olkiaan, katsellen ikkunasta ulos.
"Siinähän se, pakatessa. Ei mitään ihmeellistä. Pitää ostaa uusia vaatteita." Ja vaatekaappi oli täynnä vanhoja, mutta kun niihin ei mahtunut.

Mies kurkotti koskettamaan kädellään naisen reittä.
"Voimme käydä kaupoilla Sheffieldissä ennenkö lähdemme takaisin kotiin", hän lupasi. Kyllähän Newcastlestakin löytyi vaikka mitä, mutta oli mukava kierrellä välillä eri kaupungin tarjontaa läpi. Erityisesti kun kotoisan rannikkokaupungin kaupat tuntuivat tulleen kolutuksi varsin tehokkaasti vuosien varrella.

"Käydään vain." Nainen myönsi. Hän työnsi Teddyn käden pois. Ensimmäistä kertaa elämässä olo oli ruma, ällöttävä. Hän ei ollut oma itsensä, vaan muodoton kaasupallo.

Mies kurtisti kulmiaan, mutta noudatti naisen tahtoa eikä pyrkinyt laskemaan kättään uudestaan Gabriellen reidelle. Ehkä hänen olisi pitänyt olla enemmän kotona viikonloppunakin eikä vain luuhata tallilla repimässä hiuksiaan tuppoina irti Kaufmanin idiotismin tähden. Harjoittelun puute oli näkynyt ja tuntunut, eikä mies ollut edes vaivautunut yrittämään - tai siltä se oli ainakin hänen silmiinsä näyttänyt. Luoja mitä sähellystä.
"Miten Lontoon reissusi meni?" Olihan Gabrielle siitä jotakin maininnut, mutta hänen ajatuksensa olivat askarrelleet niin tiukasti viikonlopun kisoissa, ettei hän olisi yllättynyt, vaikka olisi nyökytellyt suostumuksensa alienin adoptoimiseen, kun ei ollut oikeastaan tiedostanut mitään sanottua.

Ei se johtunut siitä. Gabrielle ei tuitunnut tallilla vietetystä ajasta, mutta kaikenlainen kosketus etoi jollakin kierolla tavalla. Luoja, olisiko hänestä sittenkään tähän?
"Kokous oli peruutettu ja minulle ei viitsitty ilmoittaa. Pyörin kaupungilla."

"Voi harmi", mies huokaisi ja vilkaisi sivusilmällä naista. Ikävää, ettei tieto ollut kantautunut ajoissa Gabriellelle, jotta tuo olisi voinut välttää pitkän matkan. "Toivottavasti sait nautittua reissusta siitä huolimatta." Hän oli kyllä vuosisadan loistavin tuleva aviomies, kun oli viettänyt tulevan vaimonsa syntymäpäivänkin töissä.

No vaimon olisi myös itse pitänyt viettää se töissä, vielä työmatkalla, jos tarkkoja oltiin.
"Olihan se ihan mukava." Oli hän löytänyt uudet kengät ja tavannut ihan mukavan ihmisen. Ei hän sanonut mitään, ettei vaikuttaisi kyttääjältä. Kokoajan naisen äänessä vain oli pieni tyytymättömyys läsnä, vaikka hän ei ollut miehelle vihainen. Olo oli vain epämukava.

"No hyvä", mies vastasi helpottuneena. Olisi ollut ikävää, jos koko reissu olisi ollut yhtä tyhjän kanssa perutun kokouksen tähden. Hän vaihtoi kaistaa moottoritiellä ja kiihdytti vauhtia päästäkseen linja-autosta ohitse. Teddy vilkuili sivusilmällä Gabriellea voimatta täysin karistaa tunnetta, että nainen ei nauttinut olostaan. Ehkä hän vain heijasteli omaa tyytymättömyyttään Gabrielleen, mutta toisaalta, parempi vara kuin vahinko, eikö vain?
"Onko kaikki hyvin?" Hän kysyi etsien ääneensä mahdollisimman paljon pehmeyttä, vaikka viikonlopun pettymykset kiristivätkin edelleen pinnaa.

Gabrielle yritti pitää olonsa sisällään, etteivät he saiso riitaa aikaiseksi. Se olisi epämukavaa, saapua toisen vanhempien luokse riidellen.
"On. Kiitos kun huolehdit." Teddyn ollessa noin kireänä, nainen ei halunnut alkaa vuodattamaan tuntojaan

Mies nyökkäsi pienesti ja soi pehmeän, lämpimän hymyn rakkaalleen.
"Aina", hän vannoi vaikka eiköhän se ollut käynyt jo selväksi. Hän huolehti huolehtimasta päästyäänkin. Teddy kurkotti sipaisemaan hellästi naisen käsivartta sormillaan, mutta piti katseensa tiiviisti tiessä. Hänen luottonsa muiden ihmisten ajotaitoihin oli varsin heiveröinen.

Nainen värähti kosketuksen alla. Miten Teddy halusi enää edes hipaista tällaista pöhöttynyttä pallokalaa? Järkyttävää. Ajomatka meni melkoisessa hiljaisuudessa, kun Gabrielle jopa nukahti hetkeksi. Hän oli niin järkyttävän väsynyt koko ajan.

Mies antoi naisen nukkua kaikessa rauhassa. Oli levollista ajella kohti lapsuudenkotia nainen rinnallaan ja jättää taakseen kaikki pohjoisen pölyt, tai niin hän tahtoi ainakin itselleen uskotella. Hevoset nousisivat kuitenkin puheenaiheeksi ennemmin tai myöhemmin Alicen tahdosta.
"Gabrielle, alamme olla perillä", Teddy herätteli lempeästi naista kääntyessään pienemmälle tielle. Hetkeä myöhemmin hän luovi auton seuraavalle hyvinhoidetulle hiekkatielle ja sisään kartanon tutuista porteista. Koiralauma ryntäsi vastaan haukkuen ja saattoi heidät aina kartanon eteen parkkiin saakka auton ympärillä loikkien. Mustat ja ruskeat dobermannit asettuivat vasta, kun kartanon ovi aukesi ja vanha, harmaantunut uroskoira hyppi kankeasti alas portaita Alice kintereillään.

Nainen havahtui vasta kun mies herätteli häntä. Hän suki hiuksiaan siistimmiksi ja varovasti hieraisi silmiään. Hänellä ei ollut edes meikkiä. Iho reagoi meikkiin kuivumalla kamalaksi ja hän ei jaksanut rasvausruljanssia appivanhempiensa tähden. Gabrielle nousi autosta sen pysähdyttyä, hymyillen hieman.

Teddy nousi auton kyydistä suunnaten ensimmäiseksi halaamaan äitiään. Isää ei näkynyt missään, mutta eiköhän vanha herrasmies jostakin löytyisi illan mittaan. Teddy kumartui rapsuttamaan Kratosta, kun koira istahti alas hänen jalkansa juureen ja hymyili Alicelle, joka suuntasi tervehtimään Gabriellea lämmöllä. Mies palasi noutamaan laukut auton takakontista ja vilkaisi koiralaumaa uteliaana. Hän laski häntiään heiluttavat otukset ja ähkäisi. Kolme lisää. Äiti oli seonnut päästään.
"Älä sano yhtään mitään", Alice varoitti nähdessään poikansa katseen suunnan ja tarjosi käsivarttaan Gabriellelle saattaakseen naisen ylös, kun mies oli täyttänyt kätensä kantamuksillaan. "Mitä kuuluu? Ihanaa kun pääsitte tulemaan", vanhempi nainen julisti Gabriellelle kiivetessään portaita kohti avonaista tammiovea.

Gabrielle ei osannut laskea koiralauman päitä tai edes epäillä sinne eksyneen uusia. Hän hymyili hieman anopilleen, seuraten tuota kartanon portaita ylös ja ovia kohti.
"Ei mitään ihmeellistä. Ihana tänne oli tulla."

"Hyvä niin", Alice nyökkäsi. Olisi ollut ikävä kuulla, että Teddy oli joutunut raahaamaan hurmaavan naisystävänsä kiristysten ja lahjonnan kautta kylään - tai toisinpäin. "Toivottavasti maltatte viipyä pidempään kuin vain yhden yön", nainen lisäsi vilkaisten merkitsevästi jäljessä tulevaa poikaansa. Teddy hymyili laupeasti ja asteli naisten perässä eteisaulan puolelle.
"Käyn viemässä laukut suoraan huoneelle", mies ilmoitti ennenkö otti suunnan portaikkoa kohden. Alice viittasi kädellään olohuoneen suuntaan, ennenkö jatkoi matkaa sitä kohden.
"John unohtui puutarhaan. Kai hän kohta havahtuu siihen, miten pitkälle ilta on jo edennyt, mutta siihen asti rymytköön sielunsa kyllyydestä polvillaan mullan keskellä", vanhempi nainen naurahti astellessaan olohuoneeseen. Kai hän olisi voinut käydä miehensä hakemassa, mutta Johnin ilme olisi kerrassaan hilpeää nähtävää, kun harmaantunut herra tajuaisi unohtaneensa tulla poikaansa ja tuon kihlattua vastaan.

Gabrielle nyökkäsi, miettien miten halusi purkaa ahdistustaan jollekin. Hän ei voinut puhua raskaudesta äidilleen tai esimerkiksi veljensä vaimolle, vaan oli yksin. Olkoonkin että lapsi oli todettu ultrassa ainakin niiltä näkymin nyt terveeksi, varpaita ja sormia näytti olevan oikea määrä, lapsi kasvoi hyvin ja muuta rakenteellista vikaa ei näkynyt, mutta paniikki kaiversi silti. Teddy kylläkin nirhaisi hänet jos hän kertoisi miehen äidille tuon selän takana, kun oli sovittu että kerrottaisiin vasta häissä.
"Voi ei. No, se ilo hänelle suotakoon." Pää kääntyi ja ruskeat silmät vilkaisivat rappuihin, joita Teddy oli hetki sitten kiivennyt. Hmmh. Ehkä hän pitäisi sovitusta kiinni.

"Vanhoilla ihmisillä on höperöt huvit", Alice huomautti huvittuneesti ja istahti alas pehmeälle sohvalle. Televisio oli jäänyt päälle hänen noustessaan koirien haukun hälyttämänä vastaanottamaan saapuvia vieraita, eikä hän jaksanut kurkottaa sohvapöydällä olevaan kaukosäätimeen sulkeakseen vempaimen. Ei sen hiljainen ääni taustalla mitään häiritsisi.
"Poikani ei tainnut olla kovinkaan mieluista matkaseuraa", vanhempi huomioi terävästi. "Näin tuloslistat netistä. Toivottavasti hän ei purkanut turhautumistaan sinuun." Nähtävästi ikä ei ollut vielä opettanut häntä pitämään huolta vain omista asioistaan.

Ei se hiljainen melu häntäkään haitannut. Se oli lähinnä kotoinen ääni Gabriellelle, heillä kun oli telkkari usein taustalla pitämässä tuttua meteliä yllä.
"Ei hän minuun sitä purkanut. Onneksi. Olisimme saaneet muuten riidan aikaiseksi ennen puoliväliä."

"Hyvä", Alice nyökkäsi. Hän ei tahtonut nuoren parin tappelevan matkalla - olisivat vielä kääntyneet ympäri ja palanneet takaisin kotiinsa. Se ei olisi sopinut lainkaan, vaikka Teddy miten mököttäisi surkeita kisatuloksia.
"Riitely on joskus hyväksi, mutta ei koskaan asioista, joille ei mahda mitään." Hevoset olivat myös harmaata aluetta riitojen saralla, mutta niistä nyt saikin jatkuvasti riitaa aikaiseksi. Tai ainakin hän ja Teddy saivat, mutta ehkä se oli vain heidän keskinäinen ongelmansa.

"Mmm. Niinhän se on." Hän ei tosiaan voisi mitään surkealle esteratsastajalle, muuta kuin toivoa että Teddy saisi vaihtaa ratsastajaa hevosilleen tai vetää ne pois kilpailuista kotona. Miehen kireys oli kyllä välillä ongelma kotona. Kuten myös Gabriellen poissaolevuus tulisi kohta olemaan.

Alice vilkaisi naista silmiään siristäen. Gabrielle myötäili aivan liian helposti hänen puheitaan. Ei sellainen kävisi päinsä. Nainen ei kuitenkaan ehtinyt jatkaa ajatusketjussaan sen pidemmälle, kun multaan itsensä tahrinut mies säntäsi sisään. Alice ratkesi nauramaan nähdessään aviomiehensä hölmistyneen ilmeen, kun John tiedosti huoneessa istuvan nuoremman naisen.
"Painu suihkuun siitä", vanhempi nainen torui kun John lähti lähestymään Gabriellea käsiään halaukseen levittäen. Häneen ei ainakaan koskettaisi multaisilla käsillä, kiitoksia vain, joten miksi Gabriellenkaan täytyisi moista sallia? Mies pysähtyi päätään kallistaen ja naurahti hämillisenä vilkaistessaan tahriintuneita käsiään. Ehkä suihku olisi hyvä idea.
"En yhtään huomannut ajan kulua", mies pahoitteli lempeästi.

Gabrielle nosti katseensa appiukkoonsa, kun tuo saapui huoneeseen. Voi ei. Jotenkin hän näki Teddyn tuossa parinkymmenen vuoden kuluttua, hevoselta haisten tosin.
"Ei se mitään. Kun olet käynyt suihkussa, vilkaise mihin poikasi unohtui."

John naurahti ja lupasi tekevänsä juuri niin. Miehen poistuttua Alice pudisteli päätään leveä hymy huulillaan.
"He ovat mahdottomia", hän mutisi täynnä huvitusta. "Teddy unohtui varmaan rapsuttelemaan Kratosta, tai sitten hän eksyi matkalla huoneeseensa." Se olisi varsin epätodennäköistä, mutta miehen kireyden huomioonottaen viipymiselle oli varmasti järkeenkäypä selitys. Hän epäili sen liittyvän jotenkin siihen, ettei Teddyn tarvitsisi kohdata häntä. Ihan kun hän ei jo tietäisi tuloksia.
"Harriet oli kovin pahoillaan, ettei ehtinyt tänne nyt. Hänen oli tarkoitus tulla, mutta jokin sotki aikataulut hevosten kanssa. Irronnut kenkä tai jotakin muuta yhtä harmillista", Alice pahoitteli tyttärensä puolesta. Harriet oli kuulostanut, noh, niin innostuneelta kuin nainen ikinä puhelimessa kuulosti suunnitellessaan veljensä näkemistä pitkästä aikaa, ja Gabriellen tapaamista.

Gabrielle naurahti pehmeästi. Mahdottomia todellakin, mutta silti Teddy oli todella ihana. Ehkä juuri siksi että mies oli niin höpsö.
"Voi ei. No, sitä sattuu hevosten kanssa. Siihen tottuu Teddyn kanssa äkkiä." Hän todellakin myötäili aivan liian paljon, mutta ei jaksanut ajatella muuta kuin myötäilyä. Se oli helpointa nyt.

"Siihen kannattaakin tottua", Alice naurahti ajatellen kaikkia niitä kertoja, kun suunnitelmat olivat menneet aivan uusiksi hevosen tähden. Niitä ei edes jaksanut enää laskea, kun moisia sattui niin usein. Hän kurtisti kulmiaan pohtiessaan, voisiko hän painostaa nuorempaansa, sillä Gabriellen myötäily ei tuntunut oikealta. Ehkä se ei ollut hänen asiansa. Ties vaikka nainen olisi väsynyt matkan jälkeen. Pohdinnat katkesivat siihen, kun Teddy ilmestyi oviaukkoon vain aavistuksen väkinäinen hymy huulillaan. No, ainakin poika yritti.
"Jäin katsomaan koirien telmimistä pihalla", mies tarjosi selitykseksi pyytämättäkin harppoessaan huoneen poikki ja istahtaessaan alas rakkaansa viereen. "Ne yrittivät muuten kovasti repiä etupihan ruusupuskaa irti maasta", mies lisäsi kuin jälkihuomiona. Alice pudisteli päätään.
"Nuorimmat ovat aivan mahdottomia. No, ainakin isällesi riittää mieluista puuhaa."

Gabrielle vilkaisi Teddyä, tuntien taas ahdistusta rinnassaan. Hänen pitäisi puhua jollekulle tästä, tämä oli järjetöntä. Teddy ei ollut sanonut mitään poikkipuolista hänen ulkonäöstään tai olemuksestaan muuten. Silti jokin oli nyt naksahtanut hänen päässään. Ruskeiden silmien katse harhautui televisiota kohti ja katse lasittuikin tuijottamaan jotain täysin tyhjänpäiväistä ohjelmaa, kuin se olisi ollut suurikin jännitysnäytelmä.

Äiti ja poika syventyivät keskustelemaan niitä näitä kohteliaisuuksia keskenään, kun molemmat tekivät parhaansa vältelläkseen miinakenttää, joka hevosista tuntui muodostuneen. Parempi puhua kesäsuunnitelmista, kirjallisuudesta, isän puutarhaoperaatioista, koirien koulutuksen edistymisestä ja asunnon etsimisestä kuin hevosista, sillä aiemmissa aiheissa keskustelu pysyi siistinä. Teddy vilkuili huolestuneena hiljaista, vetäytynyttä naisystäväänsä tuntien kylmän tunteen vatsanpohjassaan. Jokin oli pielessä, eikä nainen suostunut kertomaan hänelle, mikä se oli, joten sen täytyi johtua jollakin tavalla hänestä. Alicen noustessa ja mainitessa jotakin iltapalan kaivamisesta esille, mies kääntyi kunnolla Gabriellen puoleen. Hän ojensi molempia käsiään naista kohden saadakseen sirommat kädet omiensa otteeseen.
"Mikä sinun on?" Mies kysyi pehmeästi. Huoli täytti suklaanruskeat silmät. Ehkä oli ollut virhe tuoda nainen hänen vanhempiensa keskelle. Mistä sitä ikinä tiesi, vaikka se vain muistuttaisi kipeästi Gabriellea tuon omista vanhemmista, jotka eivät tahtoneet hyväksyä tytärtään tällaisena.

Se ei johtunut mistään sellaisesta, ei nainen vanhempiaan kaivannut oikeastan yhtään. Elämänsä oli helpompaa ilman aikuisiässäkin kontrolloivia, jäykkiä ja omia perinteitä vaalivia tyranneja. Kihlatun sanat rikkoivat sen koomaa muistuttavan kuplan, joka Gabriellen ympärille oli muodostunut miehen jutellessa äitinsä kanssa.
"Ah... Puhutaan siitä myöhemmin? Käykö?" Ainakin hän lupasi puhua asiasta, myöntäen sitä kautta että jokin häntä vaivasi.

Se ei ollut vastaus, jota hän oli toivonut, mutta siihen hänen oli tyytyminen. Mies nyökkäsi ja kohotti kätensä naisen poskelle silittääkseen tuota peukalollaan. Kylmä tunne kiersi sisuskaluja solmuun, mutta ainakin Gabrielle oli luvannut, että he voisivat puhua asioista myöhemmin. Se oli parempi kuin ylimalkainen vakuuttelu siitä, että kaikki oli kunnossa silloin kun jopa hän näki, ettei niin ollut.
"Rakastan sinua", hän koki tarpeelliseksi julistaa ja kurotti painamaan suukon naisen nenänpäähän.

Ainakin se sai naisen hymyilemaan hieman leveämmin. Se oli ihana kuulla, vieläkin.
"Rakastan sinua myös." Ei se ollut siitä kiinni, etteikö hän rakastaisi miestä.

Hän ei koskaan väsyisi kuulemaan sitä Gabriellen huulilta. Täytyisi ottaa tavaksi muistuttaa naista asiasta vieläkin useammin. Teddy suukotti vielä uudestaan nenänpäätä - se oli niin loistavasti tarjolla juuri siinä -, ennenkö nousi jalkeille ja tarjoutui auttamaan myös naisen ylös sohvalta. Ehkä he voisivat siirtyä iltapalalle ja kenties sen jälkeen hän voisi yrittää houkutella Gabriellesta irti sitä, mikä ikinä se olikaan mikä naisen mieltä painoi. Hänen täytyi todella pitää itsensä kurissa, ettei kurkottanut hellästi koskemaan naisen vatsaa. Äidin ei tarvitsisi nähdä kuin yksi moinen ele, ja nainen olisi saman tien heidän niskassaan.
"Mennään syömään. En tiedä sinusta, mutta minulla on ainakin nälkä." Ehkä asiaan vaikutti myös se, ettei hän ollut syönyt kunnolla kilpailujen tiimellyksessä. Hupsista.

Gabrielle nousi, kumartuen hieraisemaan pohjettaan. Hemmetti nyt näitä turvotuksen tuomia ongelmia.
"Toivottavasti voin syödä jotain oksentamatta hajusta." Nainen naurahti pehmeästi, seuraten miestään ruokasaliin, kuten aina ennenkin täällä.

Teddy laski kätensä naisen alaselälle johdatellessaan heidät tuttuun ruokasaliin, jonka pöydälle Alice oli ehtinyt jo kattaa reilusti tarjottavia. Nähtävästi nainen oli työllistänyt päivän mittaan kotihengetärtään mitä monipuolisimmin pyynnöin. John istui pöydän ääressä teekuppia käsissään pidellen ja hymyili saapuvalle parivaljakolle.
"Täällä on taas tarpeeksi ruokaa koko kylälle", Teddy huomautti vetäessään tuolia esiin pöydän alta Gabriellea varten, ennenkö istahti itse alas. Mies ei turhia jäänyt kursastelemaan kasatessaan annosta lautaselleen niin salaatista kuin leivistäkin. Nälkä ei ainakaan jäisi, mikä oli positiivista.

Gabrielle huomasi ilokseen että siinä oli sellaisiakin vaihtoehtoja, jotka eivät tuoksuneet voimakkaasti. Sellaiset olivat jostakin syystä nyt suuri kirosana hänelle. Nainen otti leipää, hieman aivan tavallista salaattia ilman ihmeellisempiä lisukkeita ja teetä. Ne saisivat riittää nyt.
"Ehkä se on vihje että äitisikin tietää, ettet syö kunnolla."

"Gabrielle on oikeassa", Alice myhäili istahtaessaan miehensä viereen. Teddy huokaisi harkiten mahdollisuuksiaan. Hän häviäisi protestinsa, kun äitikin oli ottanut Gabriellen kannan, joten ehkä oli parempi vain sulloa suu täyteen salaatia ja antaa asian olla.
"Saisikohan teitä houkuteltua huomenna ulos syömään? Sheffieldin keskustaan on avattu uusi ravintola, jota olemme tahtoneet käydä koettamassa jo pitkään", John pohti suunnaten huomionsa poikansa kautta Gabrielleen. Teddyn mielipiteen saisi aina käännettyä.

"Ja Teddy tietää sen, mutta ei silti osaa syödä." Nainen huokaisi raskaasti. Mies oli mahdoton. Hän vilkaisi Teddyä. Kävisikö se tuolle?
"Jos Teddylle sopii, miksi ei. Millainen ravintola?"'

Mies tyytyi uppoutumaan ateriaansa, jotta ei vastaisi mitään naisille, joiden elämäntehtävä tuntui olevan hänen piikittelynsä. Ei hän nyt niin huono ollut syömään, kuin miltä kuulosti muiden puheiden pohjalta. Eihän hän olisi enää edes hengissä, jos unohtaisi jatkuvasti syödä!
"Totta kai sopii", mies vakuutti nyökäten. Ei hän kieltäytyisi ravintolaillallisesta rakkaansa ja vanhempiensa kanssa, elleivät vanhemmat sitten olisi löytäneet jotakin todella eksoottista ruokapaikkaa. Hän epäili sitä suuresti.
"Jokin todella kehuttu fine dining -henkinen paikka se oli, mutta nimeä en valitettavasti saa juuri nyt päähäni", John kertoi hörppiessään kiireettä teetä kupistaan.

Gabrielle nyökkäsi, toivoen ettei kyseessä ollut jokin teemaravintola, joka tarjoili esimerkiksivalkosipulilla kyllästettyjä ruokia. Hän oli tyytyväinen että Teddy ainakin suostui syömään vanhempiensa kanssa.
"Se käy hyvin." Nainen kaatoi toisen kupillisen teetä itselleen, syötyään jo kevyen iltapalansa loppuun.

Teddy söi lautasensa tyhjäksi ja teki vielä toisen leivän, ettei kenenkään tarvitsisi napista hänen syömisestään. Mies huuhtoi leivän alas teellä ja oli kiitollinen, kun vanhemmat syventyivät keskustelemaan keskenään. Hänen keskittymiskykynsä ei olisi riittänyt aivan niin moneen, kun päässä pyöri jo kaikki mahdolliset vaihtoehdot, josta Gabrielle voisi tahtoa puhua. Kun hän viimein laski tyhjän teekuppinsa alas, vilkaisi hän pöytää, jota äiti oli alkanut jo siivota.
"Siirrymmekö yläkertaan?" Hän ehdotti Gabriellelle kun Alice näytti siltä, ettei kaivannut apua keittiössä hääräilemiseen. Hän ei koskaan muistanut äitinsä viihtyneen keittiössä kovinkaan hyvin, mutta ehkä siihen oli tullut muutos lasten lähdettyä omille teilleen.

Gabrielle nyökkäsi. Ehkä se olisi hyvä siirtyä sinne ja puhua ennen nukkumaanmenoa. Hän toivotti miehen vanhemmille hyvät yöt. Makuuhuoneessa hän istui sängylle, hieroen vatsaansa hieman. Luoja.

Mies seurasi Gabriellen perässä portaat ylös ja käytävää pitkin tuttuun makuuhuoneeseen, mutta tunsi epämukavaa kylmyyttä sisuksissaan katsellessaan naista. Mitä hän oli tehnyt väärin? Miten hän voisi korjata sen?
"Rakas?" Hän kysyi pehmeästi ja istahti naisen vierelle tarjoten jälleen kättään naiselle. Oli paljon mukavampi keskustella, kun saattoi pitää toisesta kiinni ja piirrellä hellästi ympyröitä kämmenelle.

Gabrielle laski vapaan kätensä Teddyn ojentamaan käteen. Toisella hän hieroi edelleen vatsaansa.
"Ei se sinusta johdu. Muista se. Minulla on vain typeriä ajatuksia."

"Kerro minulle niistä", mies vetosi ja puristi hellästi naisen kättä. "Minä tahdon tietää mitä ajattelet, vaikka se olisi mielestäsi miten typerää tahansa."

Gabrielle huokaisi raskaasti. Aivan kuin olisi teinivuosien lapselliseen epävarmuuteen.
"Olen mielestäni ruma ja oloni on epämukava kun kosket. En tiedä miksi oloni on epämukava, mutta olen niin turvonnut, en mahdu vaatteisiini tai kenkiini ja en jaksa mitään."

"Voi rakas", mies huokaisi puristaen uudemman kerran naisen kättä. Hän olisi antanut mitä vaan, jotta Gabrielle olisi luopunut moisista hupsuista ajatuksista. "Sinä et ole koskaan näyttänyt kauniimmalta", Teddy vakuutti ja kohotti naisen käden huulilleen. Vasta painettuaan kevyen suukon naisen rystysille hän muisti, mitä Gabrielle oli juuri sanonut kosketuksesta ja hymyili pahoittelevasti.
"Uusia vaatteita ja kenkiä saa kaupasta. Vien sinut ostamaan mitä ikinä tahdotkaan, kulta. Älä murehdi sellaisia", hän jatkoi.

Gabrielle kohotti kevyesti kulmaansa. Hän kehtasi olla hieman eri mieltä asiasta.
"Voi, kyllä olen. Raskaushehku on täyttä soopaa. Se on turvotusta ja tuskanhikeä. Eikä asiaa auta että tiedän tämän pahenevan."

Mies kurtisti kulmiaan hämmentyneenä. Mitä väliä sillä oli?
"Et sinä ollut koskaan kaunis sen tähden, että olit hyvässä kunnossa tai meikkisi virheetön", Teddy vastusti hämmentyneenä. Olihan nainen toki kaunis kenen tahansa vastaantulijan silmiin, mutta se nyt oli täysin toissijaista tässä kohtaa.
"Olet kaunis, koska silmäsi syttyvät tuikkimaan kuin tähdet aina kun hymyilet, ja hymysi itsessään riittää valaisemaan pimeimmänkin tilan. Olet kaunis kun keskityt miettimään jotakin niin, että muu maailma unohtuu ympäriltäsi. Olet kaunis, niin tavattoman kaunis, aina kun katsot minuun ja hymyilet tavalla, jonka säästät vain minulle. Sillä ei ole mitään merkitystä, jos jalkasi turpoavat kolme kokoa suuremmaksi päivän päätteeksi. Olet silti kaunis minun silmiini ja tulet aina olemaan", mies puhui päättäväisesti. Hänen silmiinsä Gabrielle ei koskaan voisi näyttää miltään muulta kuin kauniilta.

Sen verran Gabriellessa oli pinnallisen kanan vikaa, että hän halusi olla hyvässä kunnossa, siistitty ja virheetön. Miehen sanat saivat naisen silti hymyilemään itselleen tavanomaisesti. Oli ihanaa kuulla ettei hän ollut tuon silmiin valas.
"Ihana tietää etten ole silmiisi kamala val--" Lause jäi kesken ja vatsaa sivelevä käsi pysähtyi.
"... Joko sisälläni tapahtuu outoja tai sitten jollakin pienellä on kunnon bileet."

Mies hymyili lempeästi naiselle, mutta hetkessä ilme vaihtui hätääntyneeksi, kun Gabriellen lause jäi kesken. Selitys rauhoitti takovan sydämen ja pahimpaan johtopäätökseen loikkaavan mielen ainakin hetkeksi ja Teddy kurkotti naisen vatsaa kohden, joskin pysähtyi ennenkö kosketti muistaessaan kuulemansa. Hän ei halunnut naisen tuntevan oloaan epämukavaksi, niin vaikeaa kuin olikin olla vain koskematta.
"Saanko?" Teddy kysyi pehmeästi käsi muutaman sentin päässä naisen vatsasta.

Ruskeat silmät vilkaisivat miehen kättä, siirtyen sitten katsomaan tuon kasvoja.
"Teddy, saat koskea kyllä. Hölmö." Hän otti kiinni miehen kädestä, laskien sen oikealle kohdalle. Liike tuntui juuri ja juuri, mutta nyt hän oli varma sen olevan lapsen liikettä.

Mies hymyili lempeästi. Oli silti ollut parempi varmistaa, kaiketi. Hän ei uskaltanut edes hengittää hetkeen kun odotti, josko tuntisi jotain, mutta joutui pettymään. No, kirjoista ongitun tiedon perusteella tilanne muuttuisi kyllä, kun raskaus etenisi. Hän hymyili leveästi naiselle ja kurotti painamaan suukon Gabriellen poskelle.
"Rakastan sinua aivan valtavasti. Tai oikeastaan teitä molempia", hän korjasi itseään ja hieraisi kevyesti kämmenellään naisen vatsaa. "Olette parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut."

Gabrielle todella toivoi, että nyt kaikki menisi hyvin. Viimeksi oli ollut kovin helppoa, nyt taas olo oli alle puolenvälin jo epämukava.
"Sinä olet parasta mitä meille on tapahtunut. Aivan varmasti." Hän nousi miehen hieraistua hänen vatsaansa, riisuutuen. Saatuaan pyjaman yllensä nainen mietti hetken.
"Käyn hakemassa vielä juotavaa yöksi." Gabrielle livahti huoneesta ulos, astellen keittiöön. Siellä hän etsi mahdollisimman ison lasin, napaten myös yhden leivän, jota natusteli odottaessaan kylmää vettä hanasta. Hemmetin nälkä.

Teddy istui varsin tyypertyneenä sängyllä eikä kyennyt hetkeen muodostamaan edes kunnon lausetta, vaikka tiedostikin Gabriellen nousseen ja vaihtaneen vaatteet. Nainen oli tuntenut heidän lapsensa liikkeet. Se ei voinut tarkoittaa mitään muuta kuin hyvää.
"Selvä", mies havahtui onnellisesta horroksestaan ja nousi itsekin sängyltä vaihtaen ripeästi vaatteitaan. Teddy suuntasi pesemään hampaansa ja käpertyi onnellisena peittojen lomaan odottamaan rakkaintaan. Ehkä hän voisi antaa itselleen luvan toivoa. Edes hippusen verran. Kaikki oli sujunut niin hyvin tähänkin asti.

Gabrielle palasi huoneeseen, jättäen juomalasin yöpöydälle, mennen sitten vessaan pesemään hampaansa. Lopulta hän sai kömmittyä miehensä kainaloon, käpertyen siihen hyvään asentoon. Siihen oli hyvä nukahtaa, etenkin kun oli saanut typeryytensä puretuksi. Aamulla hän heräsi siihen kun Kratos ripisteli huoneeseen, asettuen nukkumaan heidän jalkoihinsa. Gabrielle tosin nousi, mennen jo alakertaan. Hän tarvitsi teetä.

Gabrielle kainalossa oli hyvä nukkua, kuten aina ennenkin. Yön aikana ei tarvinnut herätä kertaakaan, eikä mies sen puoleen herännyt siihenkään, kun nainen jo nousi. Kratos näki tilaisuutensa tulleen Gabriellen lähdettyä ja hivuttautui sängylle vasten Teddyn lämmintä selkää. Vanha koira huokaisi tyytyväisenä levittäytyessään pehmeän peiton päälle.
"Sinähän olet aikaisin jalkeilla", Alice tervehti keittiön pöydän äärestä painaen samantien kannettavan tietokoneensa läpän kiinni, kun tiedosti huoneeseen saapuneen vieraan. John oli jo painokkaasti kieltänyt häntä roikkumasta hevosten myyntisivustoilla mutta minkäpä hän luonnolleen mahtoi.

Gabrielle huomasi anoppinsa keittiössä, hymyillen hieman unisesti. Yllättäen hän tuli hyvin tietoiseksi omista silmäpusseistaan.
"Olen aina."

"Huomaan sen", Alice naurahti ja työnsi tietokonetta kauemmas itsestään. Hän hieraisi silmiään. Paljonko kello edes oli? Olisi ehkä pitänyt mennä nukkumaan silloin kun John tuli häntä hakemaan aamuyöllä, mutta noh, tässä sitä oltiin. Oli se kumma, miten aika riensi ihan huomaamattakin.
"Saitko nukuttua?"

Gabrielle ei osannut nukkua myöhään kun oli tottunut heräämään ajoissa. Hän huokaisi hiljaa, päästäen teepannuun vettä.
"Sain, kuten aina."

"Hyvä", nainen vastasi. Hän räpytti hämmentyneenä silmiään. Aivan, teetä, sitä Gabrielle oli tullut tekemään. Hänenkin kahvinsa oli jo jäähtynyt kupissa. Nainen nousi pöydän äärestä ja kävi kaatamassa mustan litkun viemäristä alas. Ei sitä kylmänä joisi kukaan, ja ehkä hänen ei kannattaisi enää kitata kahvia, kun oli jo pysynyt sen voimilla ylhäällä koko yön.
"Voisit opettaa Teddynkin nousemaan ajoissa. Tai edes nousemaan kykeneväisenä tekemään muutakin kuin törmäilemään seiniin", Alice pohti hylätessään kuppinsa tiskialtaan pohjalle. Hän palasi takaisin pöydän ääreen pieni hymy huulillaan. Sanoi John mitä tahansa, hän ainakin kertoisi Teddylle, mitä oli löytänyt. Ehkä hän ei ostaisi enempää hevosia pojalleen kyselemättä, mutta mikään ei estäisi kysymästä.

"Ehkä joskus. Mutta nukkukoot kun vielä voi." Se oli lipsahdus, jota ei pitänyt päästää huulilta. Koska mistä hän keksisi hyvämn syyn sille, ettei teddy voisi nukkua aamuisin?

Alice kurtisti kulmiaan ja naurahti huvittuneesti.
"Varo sanojasi, tai tällainen vanha nainen alkaa vielä keksiä omiaan", nainen huomautti naurua äänessään.

"Noh, ethän sinä sellaisia." Gabrielle naurahti takaisin, mahdollisimman rentona. Hän tarvitsi naisen tukea tässä tai tukehtuisi. Ärsytti. Hän nakutteli pöydän kulmaa sormillaan kun odotti veden kiehumista.

"En tietenkään", Alice hymähti mutta sama pohtiva ilme pysyi ryppyjen uurtamilla kasvoilla. Ei ehkä ollut hänen asiansa udella sen enempää Gabriellelta (Teddyä hän voisi hiillostaa senkin edestä), mutta mikään ei estänyt tarkkailemasta naista hieman terävämmin kaiken varalta.

Gabrielle odotti sen veden kiehumista, kääntyen anoppinsa puoleen piakkoin.
"Alice. Kiltti. Huomaan kyllä tuon katseen." Se terävä katse tuntui selässä, Gabrielle alkoi ymmärtää mitä miehensä tarkoitti kun puhui äitinsä silmien terävyydestä. Hän huokaisi syvään, siirtäen vesikannun pois hellalta. Tee saisi hautua hetken, kun lehdet oli laitettu sinne.
"Tiedät että kertoisin jos olisi kerrottavaa."

"Olen hyvin perillä siitä", Alice vastasi. "Ei sen ole tarkoitus olla mitenkään huomaamatonta." Hän kuitenkin käänsi katseensa aavistuksen sivuun nuoremmastaan, ihan vain kohteliaisuudesta jos ei muusta. Kai lapset kertoisivat jos jotakin kerrottavaa olisi, ja jos eivät, niin heidän murheensahan se oli.
"Selvä", nainen lisäsi ja kohotti käsiään alistumisen merkiksi. Hän kääntyi läppärinsä puoleen ja nosti läpän vilkuillakseen samaa ilmoitusta, jota oli vilkuillut koko yön. Sähköposti ei kuitenkaan kertonut uudesta vastauksesta. Höh. Miksi muut eivät valvoneet öitä koneidensa ääressä?

Hetken nainen mietti. Hänelle tuli kuitenkin huono omatunto anopillensa valehteluun. Hän huokaisi raskaasti, katsellen tietokonettaan vilkuilevaa naistaan.
"... Anteeksi, ei saisi valehdella."

Alice kääntyi katsomaan Gabriellea kulmaansa kohottaen.
"Valehteleminen silloin tällöin on vain hyväksi", hän vakuutti pieni hymy huulia nykien. "Mutta kannattaa aina olla varasuunnitelma, jos valhe ei menekään läpi. Onko sinulla?"

Nainen pyöritteli kihlasormusta sormenpäissään. Se roikkui nyt kaulassa (ja oli piilotettu pyjaman alle aiemmin) kun sormet olivat aina välillä todella turvoksissa.
"Ei. En kehittele sellaisia, valehtelen harvoin." Gabrielle kaatoi lopulta teetä kuppiin siivilän läpi, tullen sen kupin kanssa pöydän ääreen istumaan. Katse vältteli Teddyn äitiä. Mitä hän voisi sanoa?

"Sekin on hyvä", Alice kohautti harteitaan pienesti ja painoi hetkeksi katseensa hohtavaan näyttöön, mutta muutosta ei ollut tapahtunut. Hän katseli päätään kallistaen nuorempaansa ja huokaisi hiljaa. Oli niin paljon, mitä hänen teki mieli sanoa, mutta ei ollut hänen asiansa vetää johtopäätöksiä. Olisihan hän ollut typerä jos ei niitä olisi tehnyt, mutta niiden laukominen päin Gabriellen kasvoja oli eri asia.
"Kunhan muistatte puhua keskenänne, kaikki muu ratkeaa kyllä."

Gabrielle nielaisi. Aivan sama, hän tulisi hulluksi jos ei saisi puhua toisen naisen kanssa tästä.
"Olemme puhuneet kyllä keskenämme. Ei se muuta sitä että pelkään kuollakseni, eikä Teddystä ole apua. Ei hän ole nainen, saatika saanut lapsia."

Nainen piti hymyn poissa kasvoiltaan vuosikymmenten harjoituksella, kun Gabrielle epäsuorasti myönsi, mistä oli kyse. Olihan hän sen arvannut jo muutamaa minuuttia aiemmin, mutta oli kiva saada vahvistus päätelmille.
"Siinä miehet ovat kyllä kieltämättä kerrassaan turhia", Alice totesi. "Ei heistä saa mitään fiksua irti tässä kohtaa." Tai ylipäätään koskaan, kun kyse tuli raskauteen ja lapsiin.
"Pelkäätkö jotain erityisesti?" Hän kysyi päätään kallistaen. Aiemman huomioonottaen syitä pelolle olisi tavanomaistakin enemmän.

Gabrielle nielaisi, nojautuen taaksepäin tuolin selkänojaa vasten. Ruskeiden silmien katse oli laskeutunut vatsaan. Se ei tuntunut enää laskeutuvan edes päivän mittaan. Olihan hänellä ollut viimeksikin hieman ennen keskenmenoa jo selvä vatsa.
"... Kaikkea? Aivan kaikkea mahdollista. Ei me... Se ei ollut tarkoitus. Kohta on samat viikot kuin sillon ja en osaa olla rauhassa. Pelkään kokoajan."

Alice hymyili pehmeästi Gabriellelle.
"En ole vielä kuullut yhdestäkään naisesta, joka ei olisi pelännyt", vanhempi nainen vastasi pieni lämmin hymy huulillaan. Hän ymmärsi paremmin kuin hyvin syvältä kumpuavan pelon siitä, että tällä kerralla kävisi samoin kuin aiemmin. Hän olisi ollut ihmeissään, mikäli Gabrielle ei olisi pelännyt.
"Älä kerro tätä Teddylle, mutta hänkään ei ollut sen suunnitellumpi", Alice naurahti pehmeästi. "Sitäkin rakastetumpi toki, mutta nämä ovat niitä asioita elämässä, jotka joskus tapahtuvat suunnitelmista huolimatta."

Gabrielle kohotti kulmiansa. Teddy oli ollut vahinko? Ihanaa, hän ei ollut miesystävänsä kanssa ainoa joka ei saanut vahinkoja aikaiseksi.
"Hän ei kai vain tajunnut että suojaukset vanhenee yöpöydän laatikossa. Ja ei hätää, en kerro. Ehkä hän ei tarvitse sitä tietoa mihinkään." Se pelko ei ollut normaalia. Se jäyti häntä sisältä ja jos nainen olisi saanut, olisi hän teljennyt itsensä pehmustettuun huoneeseen. Jos se vain olisi säästänyt hänet mahdolliselta uudelta pettymykseltä.
"Ei se liity suunnitteluun. Jos vain saisin vakuuden siitä, että kaikki menisi hyvin, voisin jopa iloita tästä. Nyt vain pelkään joutuvani siihen taas, että Teddy pettyy taas, kaikki hajoaa."

Alice hymähti. Niinpä tietenkin. Miehet. Mitäpä muuta niistä voisi enää mennä sanomaan.
"Ei, hän ei tarvitse sitä tietoa lainkaan", nainen vakuutti. "Sillä ei ollut mitään väliä enää sen jälkeen, kun sain tietää odottavani häntä." Mitäpä sitä enää aikuista miestä moisella tiedolla rasittamaan. Teddyn tuntien mies onnistuisi kehittämään siitäkin itselleen ongelman.
"Kenellekään ei valitettavasti voida antaa sellaista lupausta", Alice huokaisi ja kurkotti pöydänkulman yli koskettaakseen lempeästi Gabriellen käsivartta. "Mutta älä pelkää Teddyn tähden. Hän on aikuinen mies, hän pärjää kyllä. Sinä et pettänyt häntä viimeksi, etkä petä häntä tälläkään kertaa. Se ei ole sinun syytäsi, jos jokin menee vikaan."

Mitään muuta hän ei halunnut yhtä paljon kuin antaa miehelleen lapsen. Teddy ansaitsi lapsen. Mies vain ansaitsi sen ja lapsi ansaitsisi sellaisen isän.
"Olen viallinen. Se on väärin. Ensimmäinen naisensa ei halunnut lapsia, toinen ei voi saada niitä."

"Etkä ole", Alice väitti vastaan. "Lopeta tuollaiset puheet heti. Hän olisi kanssasi vaikket tahtoisi lapsia. Hän oli valmis luopumaan toiveestaan perustaa perhe Violetin tähden. Luuletko tosiaan, ettei hän tekisi samaa sinun vuoksesi?"

"Se ei ole silti reilua. Hänen ei pitäisi joutua luopumaan siitä kenenkään takia. Ei kenenkään." Gabriellesta se tuntui pahalta. Teddyn olisi kuulunut saada lapsia. Voisihan olla että tuo saisi, voisi olla että ei saisi.

"Voihan olla, ettei hän joudu luopumaan siitä", nainen muistutti. "Ja muitakin vaihtoehtoja on tarjolla. Juuri nyt sinun on tärkeintä pitää huolta itsestäsi. Teddystä murehtiminen ei auta sinua eikä lastanne."

"Voi olla että joutuu. Ja yritän. Mutta se... En halua sitä enää. Vaikka kaiken pitäisikin olla edelleen kunnossa. Olen niin nynny, etten ole ottanut edes Teddyä mukaan ultriin. En ensimmäiseen enkä toiseen." Gabrielle huokaisi syvään.

"Gabrielle", Alice torui pehmeästi. "Ota miehesi mukaan. Kävi miten kävi, tämä taival kuuluu kulkea yhdessä. Olen varma, että Teddy tahtoo olla osa kaikkea mihin vain huolit hänet mukaan. Pyydä hänet mukaan." Nainen käänsi hetkeksi katseensa vanhan kartanon suurista lasi-ikkunoista aukeavaan maisemaan huultaan purren, kun mietti mitä sanoisi. Mitä hän voisi sanoa, ilman että sysäisi epäreiluja salaisuuksia Gabriellen harteille kannettavaksi.
"Pitäkää yhtä. Tämä on yksi elämän suurista ihmeistä. Vaalikaa sitä ja koettakaa nauttia jokaisesta päivästä. Tulevaisuuden pelkääminen ei muuta mitään."

Ei Gabrielle ollut tyhmä, vaikka välillä raskaus tuntuikin mössäävän aivot tuhannen pirstaleiksi. Nyt ei kuitenkaan ollut niin.
"Mihin sinä et ota Johnia mukaan?" Se oli hänen ensimmäinen epäilynsä. Alice salasi jotakin, taas.

Alice ei voinut kuin naurahtaa naisen terävälle epäilylle.
"Otan hänet mukaan minne tahansa aina kun hän tahtoo tulla", nainen vakuutti vaisu hymy huulillaan. "Sitä yhteinen arki pahimmillaan tai parhaimmillaan on. Minä kuljen hänen mukanaan, hän minun, ja johonkin siihen väliin sopii kaikki muu." Ja jos ei sopinut, niin sitten sitä ei oikeastaan edes kaivattu.

"... Jotain sinä jätät sanomatta." Gabrielle nosti vihdoin sen teemukin huulillensa, hörpäten siitä varovasti. Hän huomasi ahdistuvansa siitäkin, kun ajatteli tuon salaavan jotakin. Miksi? Mitä? Oliko naisen tila huonontunut paljon?

"Niin jätän", Alice myönsi hetkeäkään epäröimättä, "mutta usko pois, sen on parempi niin. En ole kuolemassa huomenna yhtään sen todennäköisemmin kuin tänäänkään. Pysyn edelleen jaloillani ja jaksan tehdä päivän aikana kaiken minkä tahdon. Ei ole syytä huolestua." Hän vilkaisi hajamielisesti ikkunan suuntaan, mutta pakotti nopeasti ajatuksensa takaisin tähän hetkeen. Muistoihin hukkuminen ei auttaisi ketään. Se ei koskaan päättynyt hyvin.
"Sinulla on tarpeeksi lautasellasi täksi hetkeksi. Yritä löytää jokin keino, millä nauttia tarjoilusta. Jäät katumaan, jos vietät kaikki nämä kuukaudet vain pahinta odottaen turhan tähden."

"... Et varsinaisesti herätä rauhllisuutta sanomalla noin." Nyt hän ainakin sai muuta pelättävää, jos jotakin positiivista. Gabrielle hieroi lonkkansa seutua, irvistäen. Hän kuolisi ison raskausmahan kanssa vielä.
"Vedän henkeä kolmen viikon päästä, sovitaan niin." Silloin lapsi laskettaisiin keskoseksi ja se yritettäisiin pitää hengissä. joten sinne asti olisi sinniteltävä järjissään.

"Olen pahoillani siitä, mutta tämä ei liity mitenkään nykyhetkeen. Se on jo elettyä elämää, jota on turha kaivella esiin tämän enempää", Alice koetti rauhoittaa nuorempansa mieltä. Hänen terveydentilassaan ei ollut käynyt mitään suurta muutosta pahempaan, joten huoli oli turhaa.
"Sovitaan niin", nainen vastasi nyökäten. "Mutta ei päivääkään sen yli. Kolmen viikon päästä annat itsellesi luvan uskoa siihen, että kaikki sujuu oppikirjan mukaan ja keskitytte nauttimaan tästä ihmeestä Teddyn kanssa."

"... Alice." Gabrielle katsoi naista samoin kuin hän katsoi miestään, kun tuo yritti väittää syöneensä eväät töissä, vaikka Gabrielle tiesi niiden unohtuneen jääkaappiin aamulla.
"Yritän. Koen itseni hirveäksi. Tiedän jo sukupuolenkin ja Teddy on vain nähnyt yhde ultrakuvan." Hän ei vain ollut halunnut miestään hermoilemaan jälkimmäiseenkään ultraan. Ei kiitos.

Alice pudisti päätään teräksinen tahdonvoima katsetta kovettaen ja selkää suoristaen. Hän oli tehnyt valintansa vuosia sitten kun ei ollut kertonut lapsilleen, eikä tosiaankaan sysäisi jälleen yhtä salaisuutta poikansa kihlatun harteille.
"Siinä ei ole mitään hirveää. Hän ei varmastikaan syytä sinua, mutta sinun kannattaisi ehdottomasti puhua hänelle. Uskoisin että hän ymmärtää - tai parempi ainakin olisi, kun maksoimme hänen yliopistonsa. Ei niitä rahoja turhaan toivon mukaan heitetty."

Gabrielle huokaisi. Niin kai sitten, olisi pakko uskoa anoppiansa.
"Haluatko sinä tietää?" Sama se kai nyt olisi. Alice tiesi jo asiasta joten hän voisi yhtä hyvin kertoa, jos nainen tahtoisi tietää.

"En", Alice pudisti päätään pieni hymy huulilla vieraillen. "En luota ultraavan lääkärin tekemiin päätelmiin kovinkaan paljoa. Minulle luvattiin kaksi tyttöä. Enkä varsinkaan tahtoisi tietää ennen poikaani." Olisi väärin häneltä pitää moista tietoa salassa pojaltaan, erityisesti kun mies ei ollut itse edes kertonut perheenlisäyksen olevan edessä.

Gabrielle hymähti. Kaksi tyttöä. No se ei ollut mennyt ihan oikein sitten.
"No se ei ehkä mennyt ihan niin kuin piti." Gabrielle nousi ylös kun kuuli kolinaa portaista. Aivan kuin Teddy olisi noussut.
"Nuorempi tyttösi taisi nousta"

"Ei, se ei mennyt aivan niin kuin suunniteltiin", nainen naurahti pehmeästi. Yllätys oli ollut suuri mutta ei lainkaan vastenmielinen. Olivathan he ehtineet jo asennoitua toiseen tyttäreen odotusaikana, mutta äkkiäkös asenteet muutti vauvan synnyttyä.
"Niin taisi. Toivottavasti hän ei laskeudu portaita kasvot edellä", Alice hymähti ja nousi laittamaan lisää kahvia tippumaan. Ehkä hänen olisi aika siirtyä nukkumaan. Mikä upea unirytmi tämäkin oli, että hän valvoi aamuyöhön tai joskus aina aamuun asti, ja nukkui sitten pieninä pätkinä päivän mittaan. Luulisi tämän elämäntyylin jääneen nuoruuteen, vaan ei, nyt se oli palannut, kenties sen kiireisen ajatuksen myötä, että aika alkoi kulua vähiin.
"Huomenta", mies mutisi hiihdellessään keittiön puolelle. Pettymys näkyi selkeänä kasvoilla, kun kahvinkeitin vasta alkoi tiputtaa kahvia valmiin pannullisen sijaan.
"Se on nopea keitin, älä näytä niin surkealta", Alice lohdutti poikaansa ohikulkeissaan ja hymyili Gabriellelle. "Minä taidan käydä katsomassa, josko saisin vielä muutaman tunnin unta. Olkaa kiltisti." Teddy murahti jotakin epäselvää poistuvan äitinsä selälle ja tuijotti tiiviisti kahvinkeitintä aivan kuin se saisi mustan ihmejuoman keittymään nopeammin.

"Huomenta rakas." Kuului tervehdys Gabriellen suusta. Hän vilkaisi miestään, naurahtaen pehmeästi. Miten joku saattoi näyttää aamuisin noin puusta pudonneelta? Gabrielle odotti keittimen vieressä, hymyillen Alicelle tuon poistuessa nukkumaan. Kun kahvi oli valmista, hän kaatoi miehelleen ison mukillisen.
"Saitko nukuttua hyvin?"

"Kuin tukki", mies vakuutti ja soi lämpimän, kiitollisen hymyn rakkaalleen kun näki tuon kaatavan reilun kupillisen kahvia hänelle. Hän olisi todennäköisesti onnistunut kaatamaan kahvit päälleen, joten oli helpottavaa, että hän saattoi vain tarttua suureen kuppiin ja kohottaa sen huulilleen - muistaen toki vasta siinä kohtaa kun poltti huulensa, että kahvi oli vastikään keitetty.
"Entä sinä? Ainakin olet aikaisin ylhäällä", hän huomioi aivojen unisumun halki.

Gabrielle pudisteli päätään kun mies jälleen kerran poltti huulensa siihen kuumaan kahviin. Huokaus, että tuo mies ei koskaan oppinut. Pikkulapsetkin oppivat ettei kuumalle hellalle laitettu kättä, miten Teddy ei koskaan oppinut?
"Herään usein aikaisin, hölmö. On kaikki ihan hyvin ja nukuin hyvin."

"Tiedän", mies huokaisi, "olet kerrassaan kummallinen." Hän ainakin olisi nukkunut niin pitkään kuin mahdollista, ja tekikin sitä vapaapäivinään sekä silloin, kun häntä ei hetimmiten kaivattu tallille. Kai toiset ihmiset vain olivat aamuvirkkuja Gabriellen tapaan.
"Hyvä niin. Tänään on kuitenkin paljon tekemistä." Tai jos ei nyt varsinaista tekemistä niin seurustelua vanhemman väen kanssa ainakin.

"Niin on." Gabrielle mietti hetken, istuen tuolille miehensä viereen. Nyt olisi hyvä hetki puhua, kun tuon aivot olivat vielä mössönä yöunien jäljiltä.
"Lupaatko ettet suutu minulle? Tein typerästi kun halusin vain suojella sinua pettymykseltä."

Teddy kurtisti kulmiaan Gabriellen kysymykselle. Mistä hän nyt suuttuisi? Hän ei kykenisi ilmaisemaan moista tunnetta näin aikaisin aamusta, tai niin mies ainakin visusti uskoi. Muuten Kaufman olisi saanut kuulla kunniansa jo huomattavan paljon aikaisemmin.
"Tietenkään en suutu", mies vakuutti ja joi kuumaa kahviaan useamman reilun kulauksen verran. Josko nielua poltteleva juoma vaikka auttaisi heräämään sen verran, ettei naisen puhe tuntuisi vaativan koodinmurtajan koulutusta. "Kerro vain."

Gabrielle irvisti hieman. Hän oli luvannut ottaa Teddyn mukaan, mutta ei ollut uskaltanut. Jos jokin olisi ollut huonosti. Hän halusi varmistua siitä että kaikki on hyvin.
"Kävin jo toisen kerran ultrassa." Onneksi hän kävisi vielä, koska edellisen keskenmenon takia lääkäri halusi seurata Gabriellea erityisen tarkkaan.

Miehen suu painui mutruun pettymyksestä, mutta viha loisti poissaolollaan. Ei hän voisi suuttua naiselle moisesta, ei vaikka miten yrittäisi. Olihan se ikävää, mutta kiukuttelu aiheesta ei auttaisi lainkaan.
"Olisin tahtonut tulla mukaan", mies huokaisi ja kohotti kupin huulilleen välittämättä siitä, miten edelleen varsin kuuma kahvi poltteli matkallaan sisuksiin. "Selvisikö mitään uutta?"

"Tiedän. Halusin vain suojella sinua. Jos jotakin vikaa olisi. Ja joudun käymään vieläkin ja seuraavaan lupaan ottaa sinut mukaan." Nyt kaiken piti olla kunnossa, hän uskaltaisi. Naisen huulille hiipi pieni hymy.
"... Sukupuoli."

"Ei sinun tarvitse minua suojella, Gabrielle", mies muistutti pehmeästi ja kurkotti tarttumaan naisen käteen. "Haluan olla läsnä." Hän ei aikonut toistaa samaa virhettä kuin aiemmin ja päästää Gabriellea käsistään. Hän oli menettänyt rakkaimpansa jo kerran, eikä tosiaankaan suostuisi kokemaan samaa uudestaan, vaikka elämä heittäisi mitä tahansa heidän tielleen.
"Todellako?" Teddy kysyi uudenlainen kiilto usein niin surumielisiin silmiin syttyen. Nainen tiesi heidän lapsensa sukupuolen? Se jos mikä oli riittävä syy laskea kahvikuppi käsistä, jotta hän voisi tarttua molemmin käsin Gabriellen käsiin. "Kerro minulle, ole kiltti."

"Sinä olet. Ja tiedän että olet aikuinen mies, mutta se oli minulle helpompaa. Anteeksi." Kunhan nelisen viikkoa kuluisi, hän uskaltaisi jo hengittää. Kaikki helpottaisi, vihdoinkin. Naisen ruskeat silmät katselivat heidän käsiään ja kihlasormuksia vasemmissa nimettömissä.
"Melko varmasti poika. Olen siis tuomittu sekoamaan kahden miehen kanssa."

"Saat anteeksi", mies vannoi puristaen hellästi naisen kättä. Se ei ollut edes vaikea lupaus annettavaksi. Hän hymyili leveästi ajatukselle pienestä pojasta juoksemassa heidän jaloissaan. Siihen tosin olisi vielä matkaa kuljettavana, mutta kai tulevaisuuteen sai sen verran kurkotella, jos kerran uskalsi jo niin pitkälle katsoa, että kuvitteli vauvan syliinsä.
"Teemme parhaamme, ettet sekoa aivan täysin", Teddy nauroi pyöritellen ajatusta mielessään. Kaikkien netin keskustelupalstoilta luettujen tarinoiden jälkeen hän oli päättänyt, ettei luottaisi moiseen lupaukseen ennenkö pitelisi vauvaa käsissään, mutta olihan se nyt silti hauska ajatella, millaista elämä olisi oman pojan kanssa. Hän olisi joka tapauksessa onnensa kukkuloilla.

Gabrielle oli uskaltanut jo ajatella sen verran, että oli ostanut vähän vaatteita. Ihan vain suloisen hevoskuvioidun bodyn ja sukat. Ei sen enempää.
"En usko. Hölmö. Olet myös luvannut ettet unohtele eväitä kotiin."


"En voi mitään sille, jos joskus unohdan", mies vastusti pehmeästi naurahtaen. Ei hän tarkoituksella unohtanut eväitään jääkaappiin, mutta hän ei ollut aamuisin parhaimmillaan. Todennäköisesti hän olisi unohtanut myös autonsa, ellei olisi tarvinnut sitä töihin pääsemistä varten, tai jonkin vaatekappaleen, ellei olisi kasannut kaikkea valmiiksi olohuoneen sohvan käsinojalle jo edellisenä iltana.
"Mutta vau, me saamme pojan", mies huokaisi ihastuneena ja irrotti toisella kädellään Gabriellen kädestä voidakseen laskea sen naisen poskelle hellästi.

"Joskus..." Gabrielle mutisi painokkaaseen sävyyn. Hän vilkaisi ikkunasta ulos, harmitellen mielessään kun ei voisi hyödyntää Whirlow Hallin tiluksia lenkkeilyynsä, tai siis, kun ei pystynyt enää lenkkeilemään kunnolla. Saattoi hän kävellä pari kilometriä, mutta krampit jaloissa olivat sen jälkeen hirveät. Hän nojasi poskeaan Teddyn kättä vasten, hymyillen.
"Niin. Että ala kaivaa Morlandien perintönimiä."

No hyvä on, hän unohti eväänsä aivan liian usein. Onneksi nainen oli niin kultainen, että ilmestyi välillä pyytämättäkin tuomaan hänen eväänsä tallille. Siltikin hän turvautui valmentajakollegan opettamaan kikkaan noutoruuan vaivattomasta tilaamisesta talliympäristöön omasta mielestään liian usein.
"Ei meillä sellaisia ole", mies naurahti lämpimästi silitellessään peukalollaan naisen poskea. "Kai", hän lisäsi kulmiaan kurtistaen. Ei hän ollut koskaan pysähtynyt moisia miettimään.
"Ja vaikka olisikin, voimme aina rikkoa perinteitä", Teddy lisäsi virnistäen. Vanhemmat tuskin enää yllättyisivät, vaikka lapsi saisi nimekseen jonkin modernin tai muuten vain kaikkia tapoja vastaan sotivan nimen.

Gabrielle hymyili vinosti. Ei häntä olisi haitannut toisella nimellä kunnioittaa miehensä sukua.
"Kysy silti. Jos siellä vaikka onkin joku kiva nimi? Muuten joudumme selaamaan paljon enemmän nimikirjoja."

"Selvä", Teddy naurahti. "Kysyn äidiltäni." Hän kurtisti kulmiaan tajutessaan pienoisen ongelman, joka moiseen suunnitelmaan liittyi. "Kunhan vain ensin kerromme hänelle. Muuten kyselyni voisi herättää turhan paljon uteliaisuutta."

"No kerrotaan tänään? He eivät voi nostaa kovin isoa showta ravintolassa ja joutuisin selittelemään aika paljon jos en juo hienon ravintolan viinejä. Ja kaikki on toistaiseksi hyvin. Ehkä uskallamme." Ehkä he uskaltaisivat. ja parin viikon päästä raskaus voisi näkyä, silloin olisi tarkoitus mennä naimisiin.

Teddy ei pelännyt suurta showta vanhempien puolelta, sillä tähänkään mennessä yllättävät ilmoitukset eivät olleet saaneet aikaan muuta kuin kulmien kohottelua ja huvittuneita hymähdyksiä. Hän oli ajatellut kihlautumisenkin aiheuttavan suuren haloon, mutta siitäkin oli selvitty shampanjalasillisella ja lämminhenkisellä kiusanteolla.
"Se on hyvä suunnitelma", hän kuitenkin vakuutti naurua äänessään. "Osaat selkeästi jo käsitellä vanhempiani. Se on hyvä taito." Hän kieltäytyi päättäväisesti edes ajattelemasta sitä, ettei äidin oikkuja kestäisi enää kauaa.

Gabrielle hymähti, pudistellen päätään. Hän ei kokenut että osasi käsitellä appivanhempiaan, mutta ainakin hän tuli noiden kanssa toimeen. Se oli enemmän kuin hän oli uskaltanut toivoa, kun oli tullut ensimmäistä kertaa Whirlow Halliin.
"Paras mitä meillä on." Nainen suukotti miehensä huulia, hymyillen hieman.

"Totta", Teddy naurahti vasten naisen huulia. Hän painoi toisen suukon naisen huulille ennenkö suunnisti viemään tyhjän kahvikuppinsa tiskialtaaseen. Keskustelu ja reilunkokoinen kahvikupillinen oli herättänyt sen verran, ettei hän kokenut tarvitsevansa tähän hätään enempää mustaa ihmejuomaa.
"Haluatko lähteä kävelylle? Raitis ilma voisi tehdä itse kullekin hyvää", mies virnisti. Hän oli tottunut hengittämään hiekkapölyä päivästä toiseen, joten maaseudun raikas, puhdas ilma olisi tervetullutta vaihtelua.

Nainen mietti hetken. Kai hän voisi kävellä hieman, olo ei tänä aamuna ollut kaikista tukalin. Monena aamuna nainen oli jo niin turvonnut, ettei liikkuminen houkuttanut ennen puolta päivää, jolloin pahin oli laskeutunut.
"Miksei. Tekisihän se hyvää. Käyn vaihtamassa vaatteet, mennään sitten. Ja mennäänkö käymään kaupungilla sen jälkeen? En ottanut mitään kovin siistiä mukaan. Ainakaan hienoon ravintolaan sopivaa."

"Mennään vaan", mies lupasi naurahtaen ja tarjosi käsivarttaan naiselle, vaikka eipä sille mitään tarvetta sisätiloissa ollut. "Olen tosin varma että voisit pukeutua perunasäkkiin ja silti näyttää hurmaavalta", Teddy lisäsi vino virne huulillaan. Gabrielle näyttäisi aina hyvältä hänen silmiinsä, ihan sama mitä naisella olisi päällään, mutta eipä kaupungilla pyörähtäminen paljoa vaatisi, jos se tarjoaisi naiselle hyvän mielen. Mies suunnisti yläkertaan vaihtaakseen itsekin vaatteensa, sillä vaikka pyjamanhousuissa saattoi hyvinkin kulkea ympäri Whirlow Hallin maita, niillä ei lähdettäisi kaupungille.

"Teddy, usko pois, en voi." Gabrielle sai yllensä sen eilisen mekon ja ballerinat. Hän yritti opetella pitkästä aikaa kulkemaan tasapohjaisilla kengillä. Hän kävi vessassa, laittaen kevyen meikin kasvoillensa. Se ei auttanut kaikkeen, mutta pelasti edes hieman tilannetta.
"Olen valmis."

Hän ei uskoisi ennenkö näkisi, ja todennäköisesti silloinkin väittäisi olevansa oikeassa. Gabrielle näytti aina hurmaavalta. Hän ei suostuisi uskomaan mitään muuta. Mies vaihtoi farkkuihin ja istuvaan tummanpunaiseen t-paitaan, sekä sitoi tennarinsa kerrankin kunnolla kiinni.
"Mennään siis", Teddy vastasi ja tarjosi käsivarttaan naiselle. Hän painoi suukon tummien hiusten sekaan. "Näytät hurmaavalta", hän vakuutti lähtiessään kiireettömästi suunnistamaan alakertaan. Hän ei koskaan kyllästyisi Whirlow Hallin vehreään pihamaahan, johon oman monipuolisuutensa toivat niin huolella hoidettu puutarha kukkaloistoineen kuin hevosten laajat laitumet, jotka ylsivät aina siistityn pihan ulkopuoliseen metsään saakka. Dime oli aina nauttinut metsän varjoissa samoilusta. Minxiä taas ei ollut saanut poistumaan avonaiselta tarha-alueelta metsän varjoihin sitten mitenkään.

Gabrielle pyöräytti silmiään. Hän ei sanonut mitään, puuskahti vain Teddyn sanoille. Mies ei sitten koskaan voisi olla väittämättä vastaan, joten hän luovutti ensin asian suhteen. Tummempi nainen seurasi tuota alakertaan ja ulos kartanosta, vetäen syvään henkeä.
"Täällä on niin kaunista." Jos he vielä joskus hankkisivat oman talon, hän haluaisi kauniin puutarhan. Nyt hänellä olisi aikaa, kun ei palaisi lomaltaan töihin.

"Niin on", Teddy vastasi katse Gabriellessa pysytellen. Hän oli nähnyt pihan niin usein kasvaessaan näillä tiluksilla, ettei hänen tarvinnut seurata silmä kovana kaunista ympäristöä voidakseen nauttia siitä. Mieluummin hän katselisi kaunista naista rinnallaan.
"Kartano on aina omaa luokkaansa kesäisin", mies myönsi irrottaen vastahakoisesti katseensa tummista kiharoista luodakseen yleisen silmäyksen ympäristölleen.

"Tämä kyllä on. Alan ymmärtää isääsi, miksi hän viihtyy ulkona." Viihtyisi hänkin, jos piha näyttäisi tältä edes osittain omien ponnistelujen vuoksi.
"Ehkä minäkin voisin ensi keväänä istuttaa parvekekukkia. Epätoivoista mutta olisipahan tekemistä."

"Nuorena vitsailimme Harrietin kanssa että hän viihtyi ulkona koska äitikin oli aina ulkoilmassa", mies virnisti. Äiti oli seissyt ratsastuskentän laidalla jakamassa ohjeita tai vaihtoehtoisesti ratsastanut itse, ja isä puolestaan viettänyt päivänsä kyynärpäitään myöten kukkamullassa.
"Tai ehkä voimme hankkia talon, jossa olisi tilaa kunnon puutarhalle", Teddy ehdotti takaisin hymy huulillaan ja puristi naisen kättä hellästi. "Jos siis todella tahdot puuhailla kukkien kanssa. Yhtä hyvin voimme hankkia asunnon, jonka vieressä on hyvät lenkkipolut."

Gabrielle vilkaisi Teddyä. Niin, ehkä he voisivat hankkia sellaisen talon. Talon, jossa olisi tilaa heille, kissoille, lapselle ja ehkä toisellekin. Jos nyt kaikki menisi hyvin, hän saattaisi harkita toista lasta myöhemmin.
"Ehkä. Minulla olisi ainakin aikaa, kun en ole enää töissä." Hieno tapa kertoa kihlatulle että oli irtisanoutunut.

Teddy kohotti kulmaansa. Niin siis mitä? Puhuiko Gabrielle pitkästä lomastaan vai siitä, ettei ylipäätään ollut enää töissä? Hän ei pysynyt nyt yhtään kärryillä. Ei kai nainen olisi itseään irtisanonut?
"Milloin olet palaamassa töihin? Täytyy suunnitella puutarhan koko sen mukaan", mies vastasi huolettomuutta tavoitellen.

Gabrielle nielaisi.
"... En mene takaisin töihin." Jos hän haluaisi, Gabrielle etsisi uuden paikan. Se olisi hänelle hämmentävän helppoa, tehtyään niin vaativaa työtä omistautuneesti ja hyvin ansioin.

"Irtisanoit itsesi?" Mies varmisti yllättyneenä. Sitä hän ei ollut Gabriellelta odottanut. Nainen oli tehnyt niin hämmästyttävän uran alallaan, että irtisanoutuminen ei istunut siihen kuvaan lainkaan.

Nainen nyökkäsi. Hän oli tehnyt töitä koska vanhemmat eivät arvostaneet ihmisiä jotka eivät luoneet uraa ja keskittyneet siihen.
"On nyt jotakin muuta kuin työt ja pitää keskittyä siihen muuhun."

"Jos niin tahdot", mies vastasi hämmentyneenä silmiään räpytellen. Tämä oli yllätys. Hän oli olettanut, ettei Gabrielle luopuisi töistään mistään hinnasta, ja ehdottomasti keskustelisi hänen kanssaan ennenkö tekisi mitään päätöksiä. Hän oli selkeästi arvioinut tilannetta väärin.
"Olet jo nyt uskomaton äiti", Teddy huomautti lämpimästi ja nykäisi pehmeästi naisen kädestä kääntääkseen tuon seisomaan itseään vasten. Mies suukotti Gabriellen nenänpäätä kietoen kätensä naisen alaselän ympärille rennosti. Oli ihana seistä vain hetki aloillaan, painaa otsa vasten naisen otsaa ja hymyillä lämpimästi ajatukselle kaikesta siitä, mitä heillä voisi vuoden päästä tähän aikaan olla.

"En olisi lopettanut, jos en tietäisi että minut haluttaisiin muualle." Parikin tahoa olivat kosiskelleet häntä töihin, sanoin "soita koska tahansa". Joten, hän uskalsi jättäytyä tyhjän päälle. Olihan naisella myös säästöjä joilla elää. Hän kohotti katseensa Teddyyn, astuen tuon viereen, hymyillen pehmeästi.
"Hmmh, en ole."
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1214
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: [P] High and low   Ke Elo 31, 2016 2:56 pm

"Tiedän, tiedän", mies vakuutti. Gabriellen taidoille olisi varmasti kysyntää. Mikä tahansa yritys olisi onnekas saadessaan Gabriellen palkkalistoilleen. "Olen vain yllättynyt, että tahdoit luopua töistäsi edes hetkeksi." Ei kai se käytännössä eroaisi suuresti siitä, oliko äitiyslomalla vai irtisanoutunut, mutta sanojen tasolla tilanne tuntui olevan kovin erilainen.
"Oletpas. Usko minua", Teddy vastasi painaen uuden suukon naisen nenänpäähän. Katse valui täyteläisille huulille eikä mies edes yrittänyt estellä itseään. Hän painoi suukon naisen huulille, ja hetkeä myöhemmin toisenkin. "Lapsemme on onnekas, kun saa sinut äidiksesi."

Gabrielle pyöräytti kevyesti silmiään miehensä sanoille. Ei hän kokenut olevansa valmis, ei vaikka oli valmistautunut tähän kaikkeen jo kerran! Silti olo oli kaikkea muuta kuin valmistautunut ja hyvä.
"Ja onnekas kun saa sinut isäksi. Onnekkain lapsi ikinä."

"Kenties", Teddy naurahti. Hän ei ajatellut olevansa millään mittapuulla uskomaton isä, mutta hän toivoi olevansa edes hyvä. Riittävän hyvä, ettei tuhoaisi pientä ihmisenalkua omalla ajattelemattomuudellaan. "Mutta ennen kaikkea me olemme onnekkaita, kun saamme hänet." Kun, ei jos. Hän ei suostunut enää ajattelemaankaan muuta.

Ei Teddy olisi huono tai pilaisi lasta. Ei todellakaan.
"Niin. Pienen pojan, joka raahaa sammakoita kotiin. Ja sinä heität ne sammakot ulos." Gabrielle naurahti, katsellen hetken Whirlow Hallissa ympärillensä. Siellä oli niin rauhallista.

"Tai sitten teemme niille kodin olohuoneeseen", Teddy naurahti silitellen naisen selkää sormillaan. Ehkä sammakot pääsisivät takaisin ulkoilmaan, jonne kuuluivat, kunhan niitä olisi saanut tutkittua tarpeeksi. Heillä olisi varmaankin nopeasti ainakin kesyjen oravien kokous takapihallaan. Hän vilkaisi kelloaan. Ehkä olisi parempi lähteä käymään keskustassa, niin nainen saisi ostaa sielunsa kyllyydestä vaatteita ja he ehtisivät helposti palata takaisin ja naisen tapauksessa laittautua ennen illallista Teddyn vanhempien kera. Suunnitelmista tuli totta varsin nopeasti, eikä päivässä ollut valittamisen sijaa kun hän kulki Gabriellen kanssa ympäri Sheffieldin tuttuja ostospaikkoja sukeltaen kaupasta toiseen aina kun jokin mielenkiintoinen tuote osui silmään. Palattuaan he saattoivat käydä kaikessa rauhassa suihkussa, pukea ja valmistautua muutoinkin illalliseen vanhempien kanssa. Teddy hymyili solmiessaan kravaattiaan näppärin liikkein. Hän oli vihdoin oppinut tekemään sen itsekin, niin Gabriellen ei tarvinnut luopua omista puuhistaan häntä avittaakseen.
"Onpa hauska käydä syömässä hienommin", mies hymähti. Ehkä hän katuisi moista tunnin päästä, mutta juuri nyt idea tuntui hyvältä.

Gabrielle nautti iltapäivästä Teddyn kanssa ulkona. Se oli ihan hauskaa, vaikka hänelle tulikin kevyesti syyllinen olo siitä miten raahasi miesystäväänsä kaupungilla etsimässä mekkoja. Ei tämä ehkä ollut miehen unelmatapa viettää päiväänsä, mutta mitäs suostui! Ehkä Gabrielle hyvittäisi sen suostumalla hevostarvikeliikkeeseen.
Kun he vihdoin palasivat, hän aloitti sen laittautumisen. Kun Teddy laittoi solmiota kiinni, hän asetteli vielä hiuksiaan. Vaikka ruskeat kiharat olivat vapaina, oli tarkkaa missä järjestyksessä ne olivat. Gabrielle vaihtoi korvakorut, vilkaisten peiliin. Kai hän olisi valmis.
"Niin on." He ehtivät harvoin Newcastlessa, kun Teddyn työt olivat usein iltapainotteisia. Ei se tosin haitannut, mies teki mitä halusi.

Teddyn unelmapäivä oli mikä tahansa päivä, jonka mies saattoi viettää rakkaansa seurassa. Gabrielle nautti kaupoilla kiertelystä, joten hän ei löytänyt valitettavaa päivän ohjelmanumerosta. Hän kulki mielellään mukana. Gabriellen seurassa ei koskaan tullut tylsää.
"Pitäisiköhän ottaa tavaksi kotonakin", mies pohti kääntyen katsomaan naista. "Olet häikäisevä", hän ilmoitti astuen heti lähemmäs naista painaakseen suukon naisen huulille. Gabrielle oli hurmaava koska tahansa, mutta oli edelleen vaikea yrittää muistaa hengittää, kun nainen näytti tältä.

"Ehkä, mutta toinen meistä on hyvin usein illat töissä." Gabrielle ei halunnut sanoillaan syyllistää, kunhan vain huomautti Teddylle tällaisen pikkuisen sivuseikan.
"Noin, olen valmis. Voidaan mennä." Hän painoi kengät jalkaansa, hymyillen Teddylle.
"Olet komea."

"Voin järjestää aina jonkun illan vapaaksi", mies lupasi hetkeäkään epäröimättä. Ei se niin paljoa vaatisi. Kenties viikonloppuisin vapaailtojen saaminen olisi vaikeampaa, mutta arkiviikolla se onnistuisi kyllä. Hän pitäisi siitä huolen. Gabrielle ansaitsi hemmottelua. Sanattomana mies tarjosi käsivarttaan naiselle ja suukotti poskea vielä ennenkö lähti suuntaamaan alakertaan, jossa vanhemmat odottivat jo. Kuten poikansakin, oli myös John pukeutunut siistiin pukuun. Alicekin oli pukenut kauniiseen mekkoon, vaikka äiti ei moisia erityisemmin arvostanut kuin pakon edessä.
"Saitko vihdoin järjesteltyä hiuksesi ojennukseen?" Alice kysyi suupieli nykien pojaltaan. Teddy irvisti äidilleen. Reilu peli. Hän johdatti Gabriellen suoraan etuovelle, jotta he voisivat istua mustan auton kyytiin, joka odotti portaiden alapäässä. Teddy suunnisti tottuneesti ratin taakse, joskin avasi sitä ennen pelkääjänpaikan oven Gabriellelle. John puolestaan laski vaimonsa ensin takapenkille, ennenkö kiersi kyytiin toiselta puolen.

"En tarkoittanut syyllistää." Gabrielle hymähti. Hän tarttui miehen tarjoamaan käteen, lähtien tuon mukana alasm onneksi Alice tiesi jo, nainen olisi varmasti kiinnittänyt huomiota hyvin epätyypilliseen mekkoon. Gabriellen mekot olivat hyvän maun rajoissa tyköistuvia, mutta nyt naisen mekko oli huomattavasti ilmavampaa suunnittelua. Hän istui autoon, hymyillen miehelleen.

"Et syyllistänyt", Teddy vakuutti. Hän vain totesi itse asian ääneen, jotta muistaisi myös tehdä niin. Gabriellen kanssa ilta ulkona olisi ehdottomasti parempi tapa käyttää aikaansa kuin valmentaa tallilla aamusta iltaan. Kukaan ei jäisi suremaan, jos hän silloin tällöin livahtaisi kotiin jo päivätallin aikoihin viedäkseen rakkaansa ulos.
"Tiedätkö, minne olet ajamassa?" Alice kysyi pojaltaan, joka vilkaisi taustapeilin kautta äitiään ajaessaan ulos kartanon porteista.
"Oletan, että takapenkkikuljettajat neuvovat reitin muiden ohjeiden seassa", Teddy vastasi hymy huulillaan ja vilkaisi Gabriellea. Alice nauroi takapenkillä edes yrittämättä protestoida. He taisivat olla Johnin kanssa varsin kamalia kuljetettavia, kun kommentoivat liikenteessä tehtyjä ratkaisuja varsin kärkkäästi. Matka kului lämminhenkisen, milloin ketäkin kiusoittelevan keskustelun merkeissä, kunnes Teddy saattoi parkkeerata auton ravintolan välittömään läheisyyteen. Hän nousi aukaisemaan oven Gabriellelle ja tarjosi jälleen käsivarttaan, kun johdatti naisen vanhempiensa perässä sisään tunnelmallisesti valaistuun, moderniin ravintolaan, jonne vanhemmat olivat tehneet pöytävarauksen. Päästyään istumaan alas, toki naisille ensin tuoleja pidellen, saattoivat seurueen miehetkin tarttua ruokalistaan. Teddy vilkuili rinnallaan istuvaa naista hymy huulillaan eikä voinut olla koskettamatta Gabriellen rannetta listan tutkimisen lomassa. Siististi pukeutuneet tarjoilijat ottivat vastaan tilaukset ja vastailivat kohteliaasti kysymyksiin sekä suosittelivat annoksia ja juomia, kun seurue pohti tilauksiaan. Teddy olisi voinut vain tuijottaa Gabriellea, mutta se tuskin auttaisi tilauksen kanssa. Hänen täytyisi ehdottomasti viedä nainen useammin ulos syömään.

Gabrielle pyöräytti silmiään. Sentään hän osasi olla kommentoimatta miehen ajamista, vaikka joskus itse ajoikin huomattavasti rajummin. Ehkä se johtui Jaguarista ja sen tuomasta hurmasta. Se pitäisi tosin vaihtaa perheautoon. Sitten hän olisi niitä kotiäitejä, joka ajaisi farmarilla. Ajatus sai hänet värähtämään sekä ilosta että inhosta.
Kun he lopulta pääsivät pöytään ja saivat tilattua, Gabrielle tunsi sen jännityksen kasvavan Alice tiesi, mutta John ei. tarjoilijan tullessa kaatamaan viiniä hän kieltäytyi kohteliaasti juomasta, luvaten että hän voisi ajaa. Teddy voisi ottaa hyvin sen pari lasillista, häntä ei haitannut ollenkaan ajaa takaisin.

Gabriellen lupauksen myötä mies antoi tarjoilijan täyttää hänenkin lasinsa viinillä. Voisihan sitä lasillisen juoda ruuan kera.
"Joko olette harkinneet muuttamista?" Alice kysäisi. Hän ei Gabriellen asuntoa tuntenut, mutta epäili ettei sekään olisi kovin suuri. Mitäpä tilavalla asunnolla olisi yksikseen asuessaan tehnytkään. "Mitä poikani asunnosta muistan, se tuskin on järin kodikas." Puhumattakaan tilavasta. Ylimääräiselle huoneelle olisi varmasti käyttöä.

Gabrielle korjasi hieman asentoaan, hymähtäen.
"Mietinnässä. Yritetään löytää sopiva, hyvältä etäisyydeltä tallista ja vähän kauempaa keskustasta." Ei Newcastle ollut suuren suuri, mutta he taisivat olla yhtä mieltä siitä että iso piha ja kaupungin saasteet hieman kauempana.
"Pitää tunnustaa, etten ole edes käynyt."

"Onnea etsintään", Alice naurahti. John pudisteli päätään. Ei sopivan asunnon löytäminen niin vaikeaa ollut kuin millaiseksi Alice moisen puuhan mielsi. Eihän nainen ollut joutunut muuttamaan elämässään enää sen jälkeen, kun oli suostunut hänen kanssaan naimisiin.
"Et ole menettänyt mitään", nainen vakuutti saaden Teddyn huokaisemaan.
"Asuntoni on oikein viihtyisä, äiti", mies protestoi pehmeästi. Hän ei edes itse enää muistanut, minkä väriset verhot asunnolla oli, kun vietti kaiken aikansa Gabriellen luona. Ehkä pitäisi vain irtisanoa vuokrasopimus.

"Mutta katsotaan nyt. Vaikka kohta onkin vähän kiire." Hän myönsi kiltisti. Missähän vaiheessa John kyseenalaistaisi asian vai oliko Teddyn äiti kertonut miehellensä.

Alice ei ollut kertonut Johnille, eikä miehen tapoihin kuulunut tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Sen vuodet Harrietin ja Teddyn kanssa olivat opettaneet harvinaisen hyvin, sillä lasten suurinta huvia tuntui olla asioiden vihjailu mahdollisimman hienovaraisesti. Teddy kuitenkin näki muutoksen isänsä olemuksessa, kun John alkoi kerätä vihjeitä yhteen ja naurahti pehmeästi. Mies tarttui pehmeästi Gabriellen ranteeseen ja hymyili isälleen.
"Kyllä, saat lapsenlapsen", Teddy sanoi ennenkö vanha isäukko joutuisi keksimään keinoja, joilla hienovaraisesti udella asiasta. John suli lämpimään hymyyn ennenkö vilkaisi vaimoaan, joka näytti kerrassaan tyytyväiseltä. Olisihan se pitänyt tietää, että Alice tiesi jo.
"Onnittelut, teille kummallekin", John vastasi ja kohotti viinilasiaan. Teddy puristi hellästi Gabriellen kättä ja soi lämpimän hymyn naiselle.

Gabrielle oli ihan tyytyväinen, että se meni näin helposti. John varmasti itse tiesi ettei mikään olisi varmaa ennen kuin lapsi olisi heidän sylissään, mutta ainakin toistaiseksi oli hyvin. Nainen nyökkäsi kiitokseksi onnitteluista. Hyvä tästä tulisi.

Teddy oli tyytyväinen, etteivät vanhemmat olleet tehneet asiasta sen suurempaa showta. Juhlia ehtisi sittenkin, kun vauvaa voisi pidellä sylissään. Tai mielellään vasta siinä vaiheessa kun vauva olisi jo ehtinyt viettämään syntymäpäiviäänkin muutamaan otteeseen. Tarjoilijat kantoivat annokset pöytään ja seurue saattoi syventyä hyväntuuliseen keskusteluun ruokansa ääressä. Teddy vilkuili jatkuvasti silmäkulmastaan rakkaintaan, mikä tuntui huvittavan Alicea suuresti, mutta ainakaan äiti ei kommentoinut asiaa.

Gabrielle ei ollut aivan niin neuroottinen. Hän luotti siihen että jos lapsi syntyisi elävänä, he myös saisivat pitää tuon luonaan. Oli mukavaa käydä syömässä porukalla ja pitää hauskaa. Sellainen rento yhdessäolo oli todella vapauttavaa.

Vapauttava ei ehkä olisi ollut sana, jota Teddy olisi käyttänyt, mutta ilta oli varsin nautittava siitä huolimatta. Vanhemmat eivät kertoneet mitään liian noloja tarinoita hänestä tai ylipäätään mistään, eivätkä udelleet liikoja heidän suunnitelmistaan. Kai vanhempi väki oli jo alistunut kohtaloonsa. He tekisivät mitä mielisivät, ja ilmoittelisivat sitten ratkaisunsa vanhemmille. Kun kaikki olivat saaneet syötyä niin alkupalat, varsinaiset annokset kuin jälkiruokansakin, pyysi John laskun eikä hyväksynyt pienintäkään vastalausetta tarjotessaan illallisen kaikille. Teddy huokaisi päätään pudistellen. Hän olisi mielellään tarjonnut illan vanhemmilleen, mutta olisihan se pitänyt arvata, ettei moinen kävisi päinsä. Hän tarjosi käsivartensa Gabriellelle kun koitti aika palata takaisin autolle.
"Oletko varma, että tahdot ajaa?" Mies varmisti. Kyllä hän yhden viinilasin jälkeen voisi ratin taakse istahtaa, jos nainen ei kokisi oloaan mukavaksi hänen vanhempiensa automaattiauton ratissa.

Naisen mielessä velloi varjona tieto Alicen tilasta, joten se oli vapauttavaa että he saattoivat käydä viedä porukalla syömässä näin. Kun oli aika lähteä kotiin, nainen vilkaisi tuimasti miestään.
"Voin ajaa, ihan hyvin. Sinä et aja." Hän ei halunnut. Jos sattuisi jotain, mies syyttäisi itseään ainiaan siitä että ajoi otettuaan sen lasillisen.

"Hyvä on", Teddy myöntyi vastaanhangoittelematta. Hän voisi istua pelkääjänpaikalle. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö hän aukaisisi ovea Gabriellelle ennen auton kiertämistä. Hän kiinnitti turvavyönsä ja vilkaisi merkitsevästi takapenkille kavunneita vanhempiaan. Hänen ajamisensa kommentointi oli yksi asia, mutta Gabriellen kuskintaidoista vanhemmilla ei olisi lupaa sanoa yhtään mitään.

Onneksi nainen osasi ja ymmärsi ajaa hyvin kauniisti kun appivanhemmat istuivat takana. Hän tarvitsi toki ohjeita löytääkseen takaisin Whirlow Halliin ja saikin niitä. Perillä hän nousi autosta ja katseli ympärilleen. Siellä oli niin kaunista, rauhoittavaa. Jotain vastaavaa zeniä hän olisi kaivannut omaan ympäristöönsä myös.

Teddy oli varsin tyytyväinen, kun vanhemmat eivät kokeneet asiakseen puuttua kaistanvaihtoihin ja siihen, missä kohtaa vilkkua käytti risteyksessä. Nuo eivät tuntuneet koskaan ymmärtäneen sitä, että hänkin oli ajanut jo yli vuosikymmenen autoa eikä siis kaivannut neuvoa kaikkeen mahdolliseen.
"Tahdotko käydä puutarhan kautta?" Teddy kysäisi vailla kiirettä suunnata sisätiloihin, vaikka vanhemmat olivatkin puhuneet aikaisen nukkumaanmenon puolesta. Häntä ei väsyttänyt, vaan olo oli varsin raukea ja onnellinen mukavan illan jäljiltä.

Gabrielle pudisteli päätään. Ei hän halunnut puutarhaan, ehkä hän oli kiertänyt sitä tarpeeksi tälle vierailulle.
"Ei, mennään vain sisälle." Hän huokaisi hiljaa, ottaen miestä kädestä.
"Ehkä ikäkriisi alkaa iskeä."

"Mitä syytä sinulla muka olisi kriiseillä iästä?" Teddy naurahti puristaen naisen kättä pehmeästi. Hän lähti johdattamaan heitä kohti pääovea, josta vanhemmat olivat juuri astuneet sisään. Mies nautti jokaisesta askeleesta rahisevalla sorapolulla rakkaimpansa rinnalla. Tällaisista illoista oli helppo nauttia, vaikka jossakin takaraivolla hiljainen ääni hokikin, miten aikaa ei olisi loputtomiin. Tämä voisi olla viimeinen kerta, kun hän saattaisi viedä äitinsä ulos syömään. Yhtä hyvin voisi olla, että he ehtisivät kokeilla kaikki Sheffieldin arvostetuimmat ravintolat läpi yhdessä.

"Olen 31. Se on pelottavaa. Paljon pelottavampaa kuin kolmekymmentä." Viime vuonna syntymäpäivä oli tietysti osunut kaiken muun keskelle, eikä hän ollut ehtinyt edes huomaamaan että vanheni. Hän ei olisi voinut uskoa että olisi jälleen tässä pisteessä, onnellisena. Kahden viikon päästä hänen olisi pitänyt sanoa Lontoossa "tahdon" miehelle, jota hän ei edes rakastanut. Nyt hän oli onnellinen miehen kanssa jota rakasti. Järjetöntä.

"Olet täydellinen", mies lausahti vastaukseksi. Kolmekymmentä, kolmekymmentä neljä, mitä väliä? Ikä oli vain numero. Hänelle olisi yksi ja sama, vaikka Gabrielle täyttäisi neljäkymmentä.
"Eikä iässä ole mitään pelättävää. Se on vain numero. Ihmisten epätoivoinen yritys laskea kulunutta elämää", hän hymähti.

"Teddyyyy... Niinhän se on, mutta tunnen oloni silti vanhaksi." Gabrielle oli toisaalta onnellinen, ettei ollut sen vanhempi. Hän ehtisi vaikka saada vielä toisen lapsen jos he sellaisen haluaisivat. Asia josta olisi ehkä hyvä keskustella ennen yhteenmuuttoa.
"Mitä mieltä olet, onko meidän järkevää vain suoraan katsella taloja vai asettua johonkin vuokralle? Vanhempiesi kysymys oli aiheellinen."

"Mitä sinun olisi pitänyt saada aikaan, ennenkö täytit kolmekymmentäyksi?" Mies kysyi päätään kallistaen. Hänestä Gabrielle oli saanut elämässään enemmän aikaan kuin monet neljääkymmentä lähentelevät, joten oli vaikea ymmärtää naisen ikäkriisiä.
"Jos löydämme mukavan vuokra-asunnon, niin miksipä ei", hän kohautti harteitaan. "Mutta luulisi myyntimarkkinoilla olevan enemmän vaihtoehtoja, jos kaipaamme keskustasta kauemmas."

"En sanonut noin. En edes tajunnut että täytin kolmekymmentä joten tuntuu kuin olisin hypännyt vuoden yli." Vuodesta ei myöskään ollut juurikaan muistikuvia, niin sumussa hän oli kulkenut.
"Se on totta. Millaisen paikan haluaisit?"

"Voi sinua", mies naurahti. Naiset. Hän ei edes muistanut kuinka vanha oli, ellei laskenut sitä syntymävuoden perusteella. Mikä ikäkriisi, mikä se sellainen oli?
"Kodikkaan", Teddy vastasi kietoen kätensä naisen ympärille. "Mitä sinä toivoisit kodiltamme?"

"Tuo ei ole vastaus. Minkä verran huoneita, yksi vai kaksi kerrosta... Sen haluan tietää." Hienovarainen tapa udella miehen toiveita tulevaisuuden suhteen.

"Sopivasti", Teddy nauroi lämpimästi. "Kaksi kerrosta käy, jos talo on muuten siedettävän kokoinen eikä siis mikään kuuden makuuhuoneen kartano. Liian iso koti tuottaa vain ylimääräistä työtä ja vie tilaa pihalta. Täytyyhän meidän saada sinulle oma pieni puutarhasi."

"Mikä on sopivasti? Kaksi, kolme vai neljä makuuhuonetta? Olet hankala." Nainen nipisti miehen poskea hellästi. Oma pieni puutarha kuulosti hyvältä.
"Se on kyllä totta että kartanon pihaa en jaksaisi hoitaa."

"Rakastat minua silti", mies huomautti naurahtaen. "Ei isäkään jaksa. Sen takia täällä on henkilökuntaa." Kukapa jaksaisi kaiken muun ohella vielä ajella hehtaarikaupalla nurmikkoa, kitkeä rikkaruohoja ja hoitaa vuosien varrella jatkuvasti kasvanutta puutarhaa.
"Kaksi makuuhuonetta on aivan liian vähän", Teddy totesi hymy huulillaan. Eihän siinä olisi huone kuin heille ja lapselle. Mistä he muka löytäisivät niin pienen omakotitalon? Ei mistään. Ainakaan mukavaa ja kodikasta. "Kolme ihan vähintään."

"Tiedän. Mutta en halua meille kuin ehkä yhden puutarhurin. Ja niin rakastankin, olet oikeassa." Hän todellakin oli aivan mielettömän rakastunut mieheensä. Mistä se oli lähtenyt, sitä oli hankala sanoa. Tuntui kuin mies olisi ollut aina hänen.
"Meille, lapselle ja vierashuone? Vai yksi tai kaksi ylimääräistä?"

Mies nyökkäsi. Yksi puutarhuri, joka kävisi aina päivänä tai parina olisi varmasti riittämiin, elleivät he päätyisi vastoin suunnitelmiaan ostamaan jotakin kymmenen hehtaarin tonttia.
"Ei ylimääräisistä huoneista ole haittaa, kunhan niitä ei ole liikaa", Teddy vastasi kohottaen Gabriellen käden huulilleen, jotta saattoi painaa suukon rystysille. "Ehkä ne eivät ole ylimääräisiä enää viiden vuoden päästä."

Gabrielle nielaisi sen palan kurkustaan. Ehkä siinä oli tarpeeksi keskustelua aiheesta. Yksi tai kaksi ylimääräistä huonetta eivät miehen mielestä aina ehkä pysyisi sellaisina. Se sai hänet hymyilemään.
"Kolme? En tiennyt että haluat paljon lapsia." Gabriellelle kolme tuntui paljolta, kun suku oli enemmistöltä yhden lapsen perheitä.

Mies vilkaisi naista arvioiden. Oliko hän säikyttämässä rakkaimpansa puheillaan? Painostamassa ja asettamassa epäreiluja odotuksia naisen harteille? Hän kurtisti kulmiaan yrittäessään tulkita Gabriellen sanoja.
"Ehkä kissatkin haluavat oman huoneensa", hän veti aiempia sanojaan takaisinpäin ja painoi uuden suukon naisen rystysille. "Mutta jokainen lapsi ansaitsisi sisaruksen." Hänen oli mahdoton edes kuvitella elämää ilman Harrietia, vaikka he pitivätkin enää nykyään vain harvoin yhteyttä.

Se miehen oman nahan pelastaminen sai naisen nauramaan. Hän oli ehkä kuvitellut miehen haluavan yhden tai kaksi. Perinteisesti. Kolme oli jo... Enemmän. Ei se häntä haittaisi, jos heille vain lapsia suotaisiin enemmän kuin yksi.
"Niin, ehkä kissat haluavat oman, vaikka mitä ne sillä tekisivät. Fatty on aina siellä mistä saa rapsutuksia." Hän vilkaisi Teddyä silmät tuikkien.
"Ja rauhoitu kulta. Ei minua haittaisi kaksi tai edes kolme lasta. Pitäähän talossa kuulua että siellä asutaan."

"Ehkä kissojen mieli muuttuu kun häntää nykii pieni lapsi", mies kohautti pienesti harteitaan. Tuskinpa, koska heidän lapsensa osaisi jättää kissat rauhaan silloin kun eläimet tahtoisivat olla omissa oloissaan. Hän hymyili lämpimästi naisen rauhoitteluille johdattaessaan Gabriellen tuttuja käytäviä pitkin heidän huoneelleen.
"Emmeköhän me saa täytettyä yhden talon elämällä", mies pohti painaen suukon naisen poskelle. "Rakastan sinua enemmän kuin voit kuvitellakaan", Teddy huokaisi lämpimästi.

Ajatuskin talosta täynnä elämää sai hänet hymyilemään. Oli ihana ajatus että heillä voisi olla perhe, isompikin kuin kolmen ihmisen. Etenkin nyt, kun Teddy ei enää ratsastanut kilpaa. Se oli vaarallista, se oli todistettu, eikä nainen halunnut pelätä miehensä lentävän päälleen hevosen selästä.
"Et tiedäkään."

Siitä ei ollut enää pelkoa, kun mies ei mielellään noussut edes maastovarman Minxin selkään näinä päivinä. Kenties hän joskus oppisi jälleen nauttimaan ratsastamisesta, mutta se päivä ei ollut koittanut vielä.
"Nyt vain etsimään sitä taloa", mies hymisi. Niiden ajatusten siivittämänä oli helppo löysätä kravaatin solmua ja valmistautua yöpuulle.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] High and low
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: