[P] Tuuletusta

Perjantai-iltapäivä koitti suurin piirtein yhtä harmaana ja sateisena kuin suurin osa perjantai-iltapäivistä, vaikka toivetta kirkastumisesta oli. Colin kuitenkin toivoi illan tuntuvan vähemmän harmaalta kuin edeltävä viikko. Hän oli kuin olikin saanut suostuteltua Effien mukaansa kaupungille pitkään harkitun strategian avulla. Naista oli tuntunut painavan alakulo aina pahasti poskelleen menneen valmennuskerrasta asti, mikä oli vaikuttanut tallin yleistä ilmapiiriä latistavasti. Colin oli melkein harjoitellut vuorosanatkin, joilla oli kaupannut kohta päiväyksensä ohittavia alennuskuponkeja ystävälleen. Tämä oli kuin olikin tepsinyt, sillä olihan luvassa sentään jäätelöä. Paljon jäätelöä.
Colin avasi uutukaisen jäätelöbaarin, Utterly Icen, oven ja piteli sitä auki Effielle ennen kuin tuli itse perässä. Paikka näytti olevan suosittu varsinkin nuorison keskuudessa.

Effie katseli poissaolevasti häikäisevää jäätelövalikoimaa, vaikka normaalisti se sai hänet hypähtelemään paikallaan kuin ylikierroksilla käyvän duracelpupun. Tänään hän vain osoitti muutamaa makua sen enempää niitä miettimättä ja vajosi nurkkapöytään mustikka-, appelsiini- ja pistaasipallo siistissä rivissä edessään; nainen nojasi käteensä ja tökki lusikalla kermajäätelön pintaa katsellen sivusilmällä Colinia.
"Oliko mukava päivä?" hän kysyi, koska hiljaisuus kävi masentavaksi.

Colin oli ottanut bananasplitin twistillä, kun ei ollut jaksanut valikoida eri makuja, ja twistiä riitti. Hän maisteli annostaan vilkuillen Effien säälittävää yritystä syödä omaansa. Sentään Effie yritti keskustella. Colin kohautti vastaukseksi olkiaan, mutta tajusi, ettei voinut kuitata kysymystä pelkästään sillä. Hänen katseensa seikkaili hetken Effien ja jäätelön välillä, kun hän yritti kuumeisesti etsiä small-talk-moodia.
"Kiireistä. En ole vielä sisäistänyt kaikkea, mutta ehkä alan päästä jyvälle uusista hevosista”, hän sanoi silmäillen Effietä ja mietti, katuisiko seuraavaa, mutta jatkoi silti: ”Voisit jakaa aikataulutusvinkkejä.”

Effien suupieli nytkähti kuivaan hymyyn. Hänhän oli heistä hitain, aina jäljessä muista ja hermoromahduksen partaalla, koska ei vain ehtinyt tehdä kaikkea vaadittua annetussa ajassa.
"Sinuna kysyisin Paulukselta."

Colin kurtisti kulmiaan. Hän oli ajatellut Effien alkavan suunnittelua hänelle saman tien päivittäistä minuuttiaikataulua. Asiat olivat totta vie pielessä, mutta kyllä se siitä. Kyllä se siitä.
”Miten sinun päiväsi?”

Nainen kohautti olkiaan ja laski lusikan elegantille, neliönmuotoiselle lautaselle, jolle jäätelöpallot oli aseteltu kuin taideteokset.
"Siinä kai se", hän vastasi ontosti. Ensimmäistä kertaa tallille tulon jälkeen hän odotti vapaapäiväänsä.

Colin mietti, miksei ollut patistanut Paulusta ulos Effien kanssa. Hänestä ei tainnut olla iloa.
”Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?”

Effie pudisti päätään, ja vilkaisi sitten Colinia häivällä sarkasmia: milloin hänellä oli ikinä suunnitelmia?

”Voisit tulla Slaleyhin”, Colin ehdotti varovasti.

"Mitä siellä on?" nainen huokasi katsoen lannistuneena sulavaa jäätelöä. Jostain syystä hänen ei tehnyt mieli, mikä oli aivan uusi sensaatio: hän rakasti jäätelöä.

Colinin teki mieli vastata, että ”minä”, mutta hän ei ollut kummoinenkaan nähtävyys.
”Ei kai mitään poikkeavaa”, hän vastasi vaisusti ja tuhosi annostaan. Ääh.

Effie katsoi miestä hetken kummissaan, ja palasi jäätelön epätoivoiseen tökkimiseen saamatta kuitenkaan vietyä lusikkaa suuhun asti.
"Mitä sinä aiot tehdä viikonloppuna?"

”Luultavasti auttelen pajalla”, Colin vastasi keräten jäätelöliemiä lusikkaansa ja nosti katseensa Effieen, ”Ellet halua tehdä jotain.” Hän ei halunnut vaikuttaa painostavalta, koska ymmärsi, jos Effie halusi olla yksin.

"Kiitos tarjouksesta", Effie vastasi varsin vilpittömästi, sillä oli liikuttunut Colinin ja Pauluksen (paikoin katastrofaalisista) yrityksistä piristää häntä. Hän ei kuitenkaan halunnut miehen pitävän hänelle seuraa säälistä.
"Mene vain pajalle."

Colin laski katseensa takaisin lautaseensa. Hän viihtyi pajalla, mutta olisi viihtynyt Effien tai Pauluksen seurassa, luultavasti paljon paremmin kuin nämä hänen.
”Mitä muuten pidät tästä paikasta?” hän kysyi katsellen itsekin hieman tarkemmin modernia ja klassista tyyliä sisustuksessaan sekoittavaa baaria.

"Viehättävä", nainen totesi vailla sanan yhteyteen normaalisti kuuluvaa energistä ihastusta, "oliko annoksesi hyvä?"

”Viehättävä” kuulosti Colinin korvissa joltain, mitä käytettiin kun ei hennottu kertomaan totuutta asian huonoista puolista.
”Oli”, mies vastasi asetellen lusikkaansa paremmin lautaselle miettien, että olisikohan hänen pitänyt tarjota maistiaista. Se olisi ollut varmaan turhaa, kun Effiellä oli ollut vaikeuksia omankin annoksensa kanssa. Colin kuitenkin heitti kysymyksen kohteliaisuussääntöjen mukaisesti takaisin, vaikka oli päivänselvää, ettei naisen annos ollut käynyt kaupaksi.”Entä sinun?”

"Haluaisitko sinä sen?" Effie tarjosi, sillä oli pyhäinhäväistys, että näin hyvä jäätelö menisi hukkaan.

Colin silmäsi puoliksi sulanutta annosta ja nyökkäsi hieman vastahakoisesti.

Effien hartiat painuivat.
"Ei ole pakko. Anteeksi, olen kamalaa seuraa."

”Olisi ehkä pitänyt viedä sinut johonkin toisaalle”, Colin hymähti haluamatta sortua siihen kliseeseen, että kieltäisi Effien oleman huonoa seuraa. Hänestä oli itsestään selvää, ettei tämä ollut. Hän veti toisen lautasta lähemmäs itseään, otti hetken miettimisen jälkeen naisen lusikan ja tarjosi sillä jäätelöä Effielle. ”Yksi vain.”

Effie tuijotti miestä epäuskoisena, mutta sitten hänen suupielensä alkoivat nykiä. Hän pudisti päätään ja tarjoutui ottamaan lusikan itselleen.

Colin virnisti ja ojensi lusikan Effielle iloisena siitä, ettei hänen tarvinnut alkaa leikkiä lentokonetta. Olisihan hän toki syöttänyt jäätelöä mielellään, jos se menisi paremmin kaupaksi. Hän otti oman lusikkansa kauniiseen käteen ja auttoi annoksen syömisessä.

Effie tuijotti Colinia hämmentyneellä lämmöllä maistaessaan lusikallisia suussasulavan herkullisia, maultaan voimakkaita ja puhtaita jäätelömakuja. Hänen mielialansa näytti kohoavan jokaisen lusikallisen myötä. Colinin lähestymistapa oli hieman ihmisystävällisempi kuin Pauluksen, joka oli muuan muassa aamulla hypännyt tyhjästä karsinasta niin, että Effie oli kompastunut harjapakkiinsa ja kaatunut selälleen ja yrittänyt tehdä hänelle aamulla aamiaisen sänkyyn, mutta oli unohtanut projektin ja saanut palohälyttimen laukeamaan. Joka tapauksessa, molemmat miehet (pojat) olivat tyrmänneet hänet huomaavaisuudellaan.

Effien mielialan kohotessa Colininkin kielenkannat alkoivat notkistumaan ja hän intoutui kertomaan käsittämättömiä otteita edellisiltana näkemästään vanhasta tieteiselokuvasta, josta ei ollut käsittänyt mitään. Hänen intonsa oli kuitenkin yhä hyvin harvasanaista, mutta oli se sentään tyhjää parempi. Hänen olisi tehnyt mieli nostaa kissan pöydälle, mutta hän ei halunnut latistaa Effien mielialaa heti alussa.

Lusikka tavoitti tyhjää. Jäätelö oli ehtinyt kadota, ja Effie melkein mietti hakevansa uuden annoksen. Colinin into oli tarttuvaa, vaikka vanhat tieteiselokuvat suoranaisesti Effien alaa olleetkaan. Hän nojautui eteenpäin penkillään ja yritti kurottua painamaan suukon miehen poskelle.
"Kiitos, olet kultainen."

Mies yritti pysyä paikoillaan, ettei lähtisi vahingossa suukkoa karkuun tai nojautuisi lähemmäs. Hän tuijotteli häkeltyneenä käsiään ja yritti pitää naamansa peruslukemilla, vaikka hänen suupielensä nykivätkin itsepäisesti. Ryhdistäydy, hölmö.
”Mitä haluaisit tehdä?” Colin kysyi suukotettu poski kihelmöiden.

"Mitä sinä?" Effie heitti kysymyksen välittömästi takaisin istuen takaisin penkkiinsä. Oliko hän saanut miehen vaivaantumaan? Ehkä hän oli ollut asiaton. Miksi näitä luolamiehiä oli niin vaikeaa tulkita?

Colin yskähti kämmenselkäänsä, ettei ajattelisi mitään tyhmää. ”Voidaan istuskella tässä, jos viihdyt, tai mennä jonnekin muualle.”

Effie huokasi haikeasti.
"Olet kovin diplomaattinen. Hoidit velvollisuutesi, voit mennä viettämään perjantai-iltaa."

Mies kurtisti kulmiaan.
”Minähän vietän sitä jo”, hän sanoi tietämättä, minne Effie oikein oletti hänen haluavan. Oli toki totta, ettei hän ollut viettänyt kovin montaa perjantai-iltaa jäätelöbaarissa istuskellen, mutta eipä hänellä ollut aiemmin ollut ketään kenen kanssa tehdä niin.

"No… Toiset annokset?" Effie kysyi vilkaisten kohti makuvalikoimaa.

Hymy kipusi Colinin huulille. ”Mitä otat? Minä tarjoan.”

Effie huiskaisi kättään.
"Anna minä. Sinä toit jo minut tänne."

”Minä vaadin”, Colin sanoi koomisen syvällä rintaäänellä, mikä oli saavutus, kun hänen puheäänensä oli sellaisenaankin hyvin matala.

"Hyvä on sitten. Yllätä minut", nainen myöntyi nostaen kätensä ylös ja vajoten takaisin penkkiinsä.

Colin virnisti voitokkaasti ja katosi tiskille. Hän laski hetkeä myöhemmin korkeaan lasipikariin taidokkaasti rakennetun; suklaalla, kermavaahdolla ja mansikoilla koristellun hedelmäpommin. Hän oli valinnut itselleen kirjavan annoksen lakritsijäätelöä, jonka mustat raidat olivat vedonneet häneen. Uskomatonta, että sellaista oli edes olemassa.

Effie katsoi massiivista, tyrmäävää annosta hetken ja väläytti miehelle hyväksyvän hymyn.
"Kiitos. Tässä ainakin riittää syötävää", hän sanoi ja nosti annoksesta mansikan suuhunsa. Hän ei tiennyt, kumpi hänet oli saanut unohtamaan epäonnistuneen uranvaihdoksen, jäätelö vai Colin.

”Kun olet niin… pieni. Tiedäthän”, mies sai sanotuksi yrittäen samalla elehtiä asiaa käsillään.

"Kiitos… Kai?" Effie sanoi tuijottaen miestä ja työntäessään toisen mansikan suuhunsa.

Colin ei pystynyt tuijottamaan takaisin, joten laski katseensa jäätelöönsä suupielet nykien. Hän maistui rohkeasti reilun lusikallisen, makusteli ja laski lusikkansa lautaselle. ”Onpas… väkevää.”

Effie nauroi.
"Voi ei. Maista tätä. Teit mahtavan valinnan", hän tarjosi ja työnsi pikaria miestä kohti.

”Mmhm”, Colin hymisi tyytyväisenä maistettuaan lusikallisen hedelmällistä jäätelöä ja vaihtoi annokset keskenään muka huomaamattomasti.

Effie hymyili pudistaen päätään, mutta kävi rohkeasti lakritsin kimppuun. Hän piti jopa pistaasijäätelöstä, joten lakritsi sopisi aivan yhtä hyvin.
"Mielenkiintoista", hän arvioi ja katsoi mietteliäänä kaukaisuuteen.

Mies kurotti itselleen toisen lusikallisen lakritsia ja maisteli sitä arvioiden. ”On.”
Hän työnsi hedelmäpikarin keskemmälle vetäen lakritsin samalla lähemmäs ja kahmaisi lusikkaansa ensin hedelmää, sitten lakritsia ja laittoi ne samaan aikaan suuhunsa. ”Hyvin mielenkiintoista.”

Effie kohotti kysyvästi kulmiaan: hyvällä vai huonolla tavalla?

Colinin suupielet nytkähtivät ja hän toisti saman manööverin, missä taisi olla tarpeeksi vastausta.

Effie kokeili samaa makuyhdistelmää.

”Kamalaa, vai mitä?” Colin virnisti.

"Ehkä aavistuksen tunkkaista", Effie vastasi miettieliäänä, "voisi toimia paremmin vain yhden hedelmämaun kanssa. Tai parhaiten pelkkänä lakritsikastikkeena sitruuna- tai limesorbetin kera."

”Vau”, Colin sanoi tuijotettaan Effietä hetken ja pudisteli päätään ottaessaan itselleen vähän lisää hedelmää. Lakritsi puski voimakkaana läpi hänen tupakoinnin turruttamaan makuhermoonsa. Effien kyky arvioida makua oli uskomaton.

Effie liikahti vaivaantuneena. Hän ei halunnut palauttaa vihdoinkin noussutta mielealaansa sen murskaavaan talliin, mutta ei keksinyt sillä hetkellä muutakaan aihetta.
"Miltä täysi vastuuhevosmäärä on tuntunut?" hän kysyi hartiat painuen.

Mies katseli Effietä hetken makustellessaan lakritsijäätelöä.
”Uuvuttavalta”, hän tunnusti ottaen samalla toisen lusikallisen, ”Pitäisi jakaa kaikki aika viidelle, kun se aiemmin riitti hädin tuskin yhdelle.”

Effie väläytti vaisun, ymmärtäväisen hymyn.
"Varmasti Kamir ymmärtää työtaakkasi lisääntymisen eikä enää määrää sinulle yhtä paljon muita tehtäviä. Kehität pian rutiinin, jolla selviät leikiten."

Colin hymähti vakuuttumatta täysin. ”Pian” oli suhteellinen käsite, ja hän vähän hitaanpuoleinen. ”Milloin mennään seuraavan kerran maastoon?”

Effie kohautti välttävästi olkiaan.
"Ehkä sinun kannattaisi ehdottaa sitä Paulukselle. Ratsastatte kuitenkin samoja hevosia."

”Ehkä”, mies sanoi pyöritellen jäätelönpalaa lusikassaan.

Effie hiljeni ja antoi Colinille mahdollisuuden tyhjentää jäätelöannokset loppuun saakka. Hän tunsi epäonnistuvansa ratsastamisen, ja miksei hevosenhoidonkin, jokaisella saralla eikä kaivannut katsojia. Hänet oli heitetty valmennuksesta eikä hän osannut ratsastaa edes pikkulapselle turvallista ponia. Mitä asiaa hänellä oli olla täällä?

Jäätelö hupeni Coliniin, jonka kehonlämpö oli varmasti pudonnut muutamalla asteella kaikesta tästä herkuttelusta. Hän silmäili vaitonaiseksi muuttunutta Effietä yhtä vaitonaisena ja antoi katseensa valua takaisin pikarin pohjaan, josta kaapi viimeisiä liemiä. ”Milloin sinulla on seuraava valmennus?”

"Ei ole", Effie vastasi siistien pöydältä olematonta roskaa, "entä sinulla? Oletko ajatellut lunastaa ratsastustuntejasi?"

Colin asetteli tyhjennetyn pikarin pöydälle yrittäen olla rikkomatta Effien fengshuita. Kysymys oli valunut pois kuin vesi hanhen selästä. Ehkä Effie puhuisi siitä sitten, kun oli valmis – jos koskaan olisi valmis. ”Pitisi varmaan. Minulla oli keskiviikkona yksi.”

"Oh, kenen ja millä hevosella?" nainen kysyi uteliaana.

”Kamirin. Miulla”, Colin vastasi. Kamir oli selvästi halunnut treenata hänen kankeita apujaan istuttamalla hänet yliherkän Miun selkään.

Kamir oli lempeä ja kärsivällinen, ja yleensä sai Effienkin löytämään onnistumisen kokemuksia, kai antamalla tarpeeksi helppoja tehtäviä. Mikään ihme, että hän oli lentänyt ulos valmennuksesta.
"Oliko se mukava tunti?"

”Ihan ok”, mies vastasi ja hieroi niskaansa. Hän tunsi pärjäävänsä maastossa paremmin kuin kentällä, missä tunsi olonsa idiootiksi hevosen selässä. ”Hyvä muistutus siitä, miten paljon on vielä opittavaa.”

"Ratsastus on kai laji, jossa on aina kehittymisen varaa", hän vastasi kuivasti, vaikka tallilla näytti olevan ratsukkoja, joiden työskentelyssä ei näkynyt yhtään virhettä. Sekin teoria romutettu.

”Siinähän se hienous taitaa piilläkin”, Colin totesi venytellen käsiään ja vieden ne niskansa taakse, ”Minulle kyllä kelpaisi hevosajokortti ja sillä siisti.”

Effie hymyili vaisulla kohteliaisuudella ja tuijotti poissaolevasti tyhjentyneitä jäätelöastioita. Hän ei halunnut tuntea itseään jatkuvasti arvottomaksi eikä varsinkaan antaa periksi, mutta oli vaikea päästä yli tai ympäri siitä faktasta, että hänet oli heitetty ulos valmennuksesta eikä hän saanut edes lasten ponia kuulolle.

Mies tutkaili Effietä vaitonaisena. Hän luuli tietävänsä, mitä tämä ajatteli ja toivoi voivansa kääntää niiden ajatusten suuntaa, muttei tiennyt miten sen tekisi. Ratsastus ei merkinnyt hänelle läheskään yhtä paljon kuin Effielle, mutta vastaavanlainen epäonnistunut olisi luultavasti ajanut Colinin täyttämään päänsä jollain ihan muulla kuin ikävillä ajatuksilla. Siihen nähden Effie taisi pärjätä ihan hyvin.
”Haluatko vaihtaa maisemaa?” Colin kysyi, koska ei jaksanut enää ajatustakaan jäätelöstä. Sitä paitsi hänen teki mieli tupakkaa.

Effie vastasi olanohautuksella.
"Mitä ajattelit?"

Colin kohautti olkiaan. Hän tiesi kyllä montakin paikkaa, mutta ne olivat varmasti jo täysiä tai eivät sopineet Effielle.
”Mennään sinne, minne nenä näyttää ja katsotaan, mihin päädytään”, hän ehdotti hymynpoikasen kera.

"Hyvä on", nainen vastasi vailla sen suurempaa tarmoa ja tarjoutui seuraamaan Colinia ulos.

Mies johdatti ystävänsä ulos jäätelöbaarista ja mietti, että olisiko hänen pitänyt vain tarjoutua viemään tämä suoraan kotiin. Effien mieliala oli kohonnut hetkeksi, mutta päätynyt sitten takaisin syöksykierteeseen. Colin ei ollut ihan varma, miten näin oli päässyt käymään, ja toivoi voivansa korjata asian vielä. Hän katseli katua molempiin suuntiin ja lähti sitten umpimähkään vasemmalle kaivellen takkinsa povitaskua.
”Haittaako, jos poltan?” hän tajusi kysyä vasta otettuaan savukkeen jo puoliksi ulos askistaan.

Yleensä Effie piti molemmille miehille logiikalla ja vahvoilla argumenteilla teräksistetyn saarnan tupakoinnin vaaroista ja haittapuolista ja tavan yleisestä typeryydestä. Tänään hän vilkaisi miestä pettyneenä ja huokasi syvään.
"Tiedät, mitä mieltä olen."

Colin tuskasteli kahden vaiheilla: nikotiininhimo vastaan Effie. Hän päätyi laittamaan tupakan huultensa väliin sytyttämättä sitä.

Effie kohotti kulmiaan kysyvästi odottaen miehen kallistuvan jompaankumpaan suuntaan.

Mies ei kallistunut mihinkään ja vältteli kuumeisesti katsomasta naiseen. Hänellä ei ollut mukanaan purkkaa tai pastilleja, joten sytyttämätön tupakka oli nyt paras vaihtoehto pysyä savuttomana.
”Onpa vilpoista”, hän totesi, mikä ei juuri istunut hänen tapoihinsa. Säästä puhuminen oli turhaa äänijänteiden rasittamista.

"Onko kaikki kunnossa?" Effie kysyi tajutessaan Colinin käyttäytyvän omituisesti.

Colin katsoi kummastuneena Effietä – silmäkulmastaan, kuten tavallisesti – ja yritti sitten pörröttää tämän päätä suupielet nykien. ”Sano, mitä sinun tekisi mieli.”

Effie heitti Coliniin mustan katseen hätistettyään tämän pörröttävän käden irti päästään.
"Ei ainakaan tupakkaa", hän napautti ja nyökkäsi merkitsevästi paheksunnan kohdetta kohti, "se on uskomattoman pahaksi sinulle - enkä halua sinun kuolevan keuhkosyöpään."

Colin loi Effieen ahdistuneen silmäyksen.
”Alkaisin vain tehdä jotain epäterveellisempää, jos jättäisin tupakanpolton”, hän tokaisi synkästi, mutta otti savukkeen kuitenkin sormiensa väliin, pois naisen näkyviltä. Effien huoli oli herttaista ja sai miehen haikailemaan kunnon rutistusta, mutta se oli turhaa.

"Ehkä sinun pitäisi löytää terveellinen vaihtoehto", Effie ehdotti levottomana, sillä ei halunnut ajatella sitä, mikä oli epäterveellisempää kuin tupakointi.
"Sinua tarvitaan tallilla", nainen lisäsi väläyttäen vaisun hymyn ja mätkäisi miestä miehekkyyttä tavoitellen olkavarteen.

Colin ei halunnut ajatella, mitä pitsinnypläystä Effie hänelle vielä ehdottaisi. Hän katsoi kulmat kurtussa häntä mätkäisyttä naista pitkään ennen kuin hänen suupielensä alkoivat nykiä ja hän yritti kahmaista tämän miehekkäästi kainaloonsa. ”Sinua vielä enemmän.”

Effie pyöräytti vaivaantuneena silmiään.
"Älä viitsi."

”Ihan totta, Effie”, Colin ähkäisi kun nainen ei tajunnut, miten arvokas oli, ”Ei me pärjättäisi ilman sinua.”

Effie pudisti päätään ja jatkoi kävelyä reippaammin, vaikkei tiennyt, minne he olivat menossa.
"Ei varmasti auttaisi yhtään, kun olisi palkattuna oikeasti kykenevä ratsastaja, joka pärjäisi omille hevosilleen."

Colinin päähän tulvi vain typeriä latteuksia, kuten ”kukaan ei ole seppä syntyessään”, mutta hän ei uskonut niiden auttavan. Hän oli sanomassa jotain, mutta seisahtui ja jäi tuijottamaan kadun toiselle puolen.

Effiekin pysähtyi muutaman askeleen päähän tajutessaan miehen jääneen taakse ja kääntyi katsomaan samaan suuntaan.

Toisella puolen katua oli vanha, mutta suosionsa säilyttänyt kahvila, joka näytti harmaata kivitaloa vasten olevan kuin piparkakusta tehty. Sen suurista ikkunoista loisti lämmintä valoa pimeään iltaan ja antoi ohikulkijoille vihiä siitä, miten mukavaa ja leppoisaa sisällä oli. Ikkunan ääressä istui pienissä pöydissä pariskuntia, joista yksi oli kiinnittänyt Colinin huomion. Pieni, hiirenharmaa mies ja tätä vastapäätä istuva suuri, säihkyvän pinkki rouva.

Effien katse seurasi Colinin huomiota, ja nainen painui vaistomaisesti kyyryyn.
"Pitäisikö meidän kadota?" hän kuiskasimiehelle kuin peläten Cicin kuulevan.

Colin oli kuin peura ajovaloissa, mutta sai itsensä liikkeelle ja lähti hivuttautumaan Effien luo varoen äkkinäisiä liikkeitä. Oli kuitenkin liian myöhäistä. Kuin kauhuelokuvan hidastetussa trillerikohtauksessa, Cicin pää kääntyi ikkunaan ja nauliutui pariskuntaan kadun toisella puolen. Naisen hölmistynyt ilme vaihtui sokeriseen hymyyn ja hän heilutteli heille sulokkaasti pulleita sormiaan.
”Voi helvetti”, Colin ähkäisi yrittäen jatkaa kuumeisesti matkaansa napaten Effien mukaan pitkien askeltensa matkaan.

Effie seurasi hämmentyneenä, sillä tuntui tavattoman epäkohteliaalta olla vastaamatta Cicin tervehdykseen.
"Eikö meidän pitäisi..?" hän kysyi vilkuillen vuoroin Coliniin ja vuoroin loittonevaan ikkunaan.

Colin ei piitannut kohteliaisuudesta, kun oli oma henki kyseessä, ja hän pitikin Effietä hulluna. Hän ei ollut ehtinyt harppaamaan montaakaan askelta, kun Cici oli selvästi yliluonnollisin voimin siirtynyt ulko-ovelle:
”Juhuuu! Cocooo!”
Nyt oli Colininkin pakko pysähtyä, vaikka lätkäisikin kämmenen naamalleen. Anna mun kaikki kestää.

Effie vilkuili levottomana Colinin ja Cicin väliä. Oliko hänen pakko jäädä? Kamala ajatus. Hän pysyi urhoollisesti miehen rinnalla ja soi Cicille kohteliaimman hymynsä.
"Iltaa, rouva Darlington-Whit."

”Sano vain Cici, olettehan sentään molemmat vapaalla”, Cici nauroi ja vaikka heidän välillään oli matkaa, hänen äänensä siirappisuus tunkeutui korviin aivan yhtä imelänä kuin jos hän olisi seissyt vain metrin päässä, ”Mitä te kullannuppuset siellä seisotte? Tulkaa toki lähemmäs. En minä pure.” Hän kikatti tyttömäisesti ja olisi saman tien voinut vaikka teroitella lihaveistä.
”Meillä on tässä vähän kii-”, Colin aloitti.
”Höpö höpö”, Cici keskeytti, ”Mihin meillä nuorilla muka kiire olisi?”
Colin katsoi neuvottomana Effietä ja otti kokeilevan askeleen kohti kahvilaa. Eihän se _voisi_ olla kovin paha.

Cici veti heitä verbaalisilla lonkeroillaan. Effie vilkaisi Colinia samalla neuvottomuudella, mutta seurasi miestä urhoollisena. Millainen ystävä hylkäisi toisen yksin Cicin armoille?

Colin laski kiitollisena kätensä Effien selälle, mutta tajusi ottaa sen pois kun he olivat ylittäneet kadun.
”Toivottavasti en keskeyttänyt mitään”, Cici sanoi viattomasti ja silmäili kaksikkoa uteliaana, ”Oh! Ette ole tainneet tavata miestäni. Tulkaa istumaan kanssamme. Ihan pieneksi hetkeksi vain. Eihän teillä kai kiire ole?”

"Ei ole", Effie raakkui ja vilkaisi varmuuden vuoksi Colinia. Ehkä mies ei ollut yhtä jalo, ja heittäisi hänet epäröimättä susille karaten ovella tai keksien tekosyyn kadota.

Colin vilkaisi takaisin kasvot kivisinä, mutta silmät lautasen kokoisina. Eikö?!
”Mainiota”, Cici hykersi hunajaisesti ennen kuin mies ehti sanoa ja kiersi heidän taaksensa antamatta heille muuta mahdollisuutta kuin mennä sisään. Kahvilassa oli lämmintä ja tunnelmallista, mikä hieman helpotti sielua kaluavaa kylmyyttä, jonka Cicin läsnäolo sai aikaan.
”Nallukka, ottaisitko meille pari tuolia lisää?” Cici kujersi pienikokoiselle, harmaalle miehelleen, joka teki työtä käskettyä, ja hetkeä myöhemmin Colin huomasi istuvansa Cicin vieressä. Mies vilkaisi sivulleen varmistaakseen, ettei Effie ollut paennut mihinkään.
”Tässä on mieheni, Arthur”, nainen esitteli ylpeällä siirapilla. Colin esittäytyi ja kurotti kättelemään miestä pöydän yli yllättyen tämän napakkaa otetta, sillä oli odottanut saavansa käteensä kuolleen lahnan.

Effie istahti Colinin viereen vastattuaan ärtyneenä miehen katseeseen. Mitä hän oli tarkoitus sanoa? Hänkin kätteli harmaata hahmoa ja antoi katseensa tarkastaa uloskäyntien sijainnin.
"Emme kyllä missään nimessä haluaisi tunkeilla…"

”Höpsistä. Ettehän te mitään tunkeile”, Cici nauroi huiskauttaen kättään vähättelevässä kaaressa, joka laskeutui Colinin reidelle saaden miehen säpsähtämään kuin sähköiskun saaneena ja iskemään pitkän koipensa pöydänjalkaan. Herra Darlington-Whit ei näyttänyt olevan samaa mieltää vaimonsa kanssa.
”Kulta, ehkä meidän pitäisi antaa hei-”, tämä aloitti, mutta Cici ehti keskeyttämään: ”Miten iltanne on sujunut?”

"Oikein mukavasti", Effie vastasi vilkuillen Colinia levottomana. Hän olisi halunnut laskea lohduttavan käden tämän käsivarrelle, mutta pelkäsi saavansa samanlaisen reaktion kuin Cici.
"Entä teidän… Cici?"

”Oi, oikein hyvin”, Cici vastasi kääntyen säteilemään sydämellisesti miehelleen ja hivutti kätensä pöydän yli puristaakseen tämän kättä, ”Vai mitä, hunajakarhuseni?”
”Kyllä, ruusunnuppuseni”, hra Darlington-Whit vastasi kasvot hymyyn sulaen ja katsoi jumaloiden vaimoaan. Colinin katse lipui Effieen, vaikkei niinkään jumaloivana vaan epäuskoisena: näkikö nainen saman kuin hän? Hän yskähti.
”Kyllä meidän nyt pitäis-.”
”Otatteko kahvia? Teetä?” Cici kääntyi sädehtimään kaksikolle, ”Täältä saa hurrrrrmaavia pikku kakkusia. Me käymme täällä Archieni kanssa joka viikko, joskus kaksikin kertaa. Onko teillä kahdella jo jokin yhteinen mielipaikka? Hm?”

Effie tuijotti Colinia neuvottomana. Jos mies syytti häntä sisälle suostumisesta, osasi varmasti järjestää heidät sitten ulos.

Colin olisi nojautunut pois Effien katseen tieltä, ellei se olisi tarkoittanut hänen päätymistään Cicin syliin.
”Itse asiassa”, mies rykäisi, vilkaisi Effietä ja otti tämän käden omaansa nostaen molemmat pöydälle Cicin nähtäville, ”Olimme juuri menossa sinne. Tämä on meille tärkeä ilta.” Hän toivoi, etteivät hänen sydämenlyöntinsä kantautuneet sokerikuorrutteisen naisen tarkkoihin korviin.
”Oh?” nainen räpäytti yllättyneenä kimallemaskaralla koristeltuja ripsiään tuijottaen nuoren miehen kivettyneitä kasvoja. Hänen suunsa suli taas sokeriseen hymyyn, jonka oli kai tarkoitus olla vetoava. ”Ettette nyt kuitenkin jäisi juomaan yhdet teet?”
”Ei, kyllä meidän on nyt mentävä. Suokaa anteeksi. Oli hauska tavata. Moikka”, mies sanoi nyökäten pariskunnalle jäykästi ja ponkaisi ylös nykäisten Effietä merkitsevästi kädestä.

Effienkin sydän hyppäsi, kun Colin tarrasi häntä kädestä. Hän ei ollut koskaan pitänyt itseään erityisen lahjakkaana näyttelijänä, saati sitten improvisaattorina, ja oli tavattoman helpottunut, kun hän saattoi vain hymyillä kuin peura ajovaloissa kömpiessään ylös tuolista Colinin perässä, heittäen herra Darlington-Whitille anteeksipyytävän hymyn ja seuraavassa hetkessä hän hölkkäsi miehen perässä kirpeässä illassa.
"Minne me olemme menossa?"

Colin ei ollut uskoa, että äskeinen oli mennyt täydestä ennen kuin tunsi raikkaan ulkoilman nenässään. Hän oli jo pelännyt kuolevansa. Effien kysymys sai vastauksen vasta kun he olivat saaneet hieman turvaväliä heidän ja kahvilan välille.
”Jaa-a”, mies kohautti olkiaan, ”Mielipaikkaamme sitten kai.”

"Mikä on mielipaikkasi?" Effie kysyi ja mietti muistiko Colin edelleen pitävänsä häntä kädestä ja tekikö niin, koska pelkäsi irrottamisen loukkaavan hänen tunteitaan. Käden lämpö tuntui ulottuvan hänen varpaisiinsa saakka.

Näyttelemisestä jyvälle päässyt Colin esitti unohtaneensa Effien käden omaansa ja piteli sitä niin huolettomasti kuin vain kykeni, vaikka olisi halunnut punoa sormensa tämän sormien lomaan. Se tuntui nyt niin pieneltä ja hennolta, kun hän oli aiemmin tuntenut vain sen kipakat muksaisut. Ei sillä, että hän olisi pahastunut niistäkään.
”Kaikista paikoista? Hmh. En tiedä. Ehkä autotalli”, mies vastasi haluamatta vastata mummonsa kuistia tai tienmutkaa, missä tapasi pysähtyä katselemaan nummille, ”Kaupungilla taas… Uhh. Ei mennä siihen. Mikä sinun?”

"Ei minulla taida olla sellaista", Effie vastasi vilkuillen ylös Colinin kasvoihin, "miksi autotalli?"

Colin kohautti olkiaan. ”Puuhailen siellä kaikenlaista.”

"Koruja?" Effie kysyi toivoen muistavansa oikein.

”Eäh. Sormet ei pelitä vielä tarpeeksi”, mies vastasi irvistäen muistellessaan surkeita tekeleitään, ”Kunhan rakentelen jotain aikani kuluksi.”

"Mitä rakentelet?" nainen jatkoi sinnikäästi haluamatta päästää Colinia takaisin hiljaisuuteen.

”Noh. Mitä nyt sattuu syntymään”, Colin raapi poskeaan. Hän ei olisi halunnut kutsua tekeleitään veistoksiksi tai taiteeksi, joten ei tiennyt, miksi niitä nimittäisi. Hän katsahti Effietä ja pukkasi tätä hieman. ”Voit toki tulla joskus katsomaankin.”

"Ehkä tulenkin", Effie vastasi ja pukkasi takaisin.

Colin naurahti ja katseli katulamppuja. Hänellä ei ollut aavistustakaan, minne he olivat kävelemässä, mutta sillä ei ollut juuri nyt väliä. ”Pitäisikö meillä olla jokin vakiopaikka?”

"Ehkä", Effie vastasi eikä tiennyt, keitä Colin tarkoitti meillä, "oliko sinulla sellainen mielessä?"

Colin kohautti olkiaan. Hän tiesi kyllä monia paikkoja, muttei osannut tai halunnut mainostaa niitä Effielle. ”Millainen sen pitäisi sinusta olla?”

"Keitä kaikkia sinne on tulossa?" hän kysyi miettien sisältyikö Paulus (ja Nimbus) tai Evelyn mukaan.

”Varmaan ketä vain halutaan”, mies vastasi epätietoisena siitä, mikä oli soveliasta tai mitä vastausta Effie haki.

Effien olisi tehnyt mieli vääntää vastaus irti Colinista, mutta ei kehdannut. Hän vain huokasi vaisusti ja vilkaisi edelleen miehen kädessä lepäävää kättään.
"Mitä aiot tehdä vapaapäivänäsi?"

”Hm? Ehm”, ajatuksiinsa vaipunut Colin havahtui kysymykseen ja kurtisti mietteliäänä kulmiaan. Hän puristi pitelemäänsä kättä, niin hellästi, että sitä tuskin huomasi. ”En mitään erikoista. Auttelen m… muita ja olen.”

Effie puri kieleensä estäessään itseään kysymästä lisää, auttelet keitä, minkä kanssa? Hän tiesi puhuvansa työkavereilleen kuin vääpeli koirille ollessaan stressaantunut eikä halunnut höykyttää Colinia ristikuulustelulla. Eihän hänellä ollut oikeutta udella miehen asioita.
"Se kuulostaa rentouttavalta", hän tarjosi.

Colin soi naiselle vaisun hymynsä katsellen tätä ylhäältä päin. Hän ei välittänyt kertoa hyvin tavanomaisen sunnuntaipäivänsä kulusta, kun Effie piti häntä varmaan jo muutenkin tylsänä vätyksenä.
”Jos saisit tehdä vapaapäivänäsi mitä tahansa, mitä tekisit?” Colin kysyi muotoiltuaan kysymystä hetken päässään.

"Katsoisin jotain West Endillä, kai", Effie sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, sillä joko mahtavia vaihtoehtoja oli liikaa tai liian vähän.
"Entä sinä?" hän heitti vaikean kysymyksen takaisin.

Colin urahti, kun hän tajusi kysymyksen vaikeuden sen kimmahtaessa takaisin hänelle. Vaihtoehtoja oli tosiaan paljon, osa sellaisia, mitä hän ei olisi halunnut huomata ottavansa edes harkintaan.
”Varmaan vain söisin”, hän naurahti vaivaantuneena.

"Mitä söisit?" Effie ei voinut hillitä itseään, mutta pehmensi kysymystä tönäisemällä miestä olkapäällään käsivarteen.

”Sipulirenkaita”, Colin vastasi automaattisesti ja kurtisti kulmiaan, kun ei oikein tiennyt, mistä se edes tuli, ”Ja subeja. Pizza olisi liian raskasta… Lihapullia? Ja nakkeja. Sellaisia pieniä. Helvetikseen niitä.”

Effie peitti naurun vapaalla kädellään.
"Pikkunakkeja, hyvä on. Mitä muuta? Mitä söisit alkuruoaksi?" hän halusi houkutella miehen puhumaan lisää. Hänestä oli ihana kuunnella, kun Colin puhui.

”Katkarapuja. Ja paahdettua munakoisoa”, Colin heitti, kun hänen alkoi tehdä mieli lisätä jotain kasviksiakin ruokalistalle, ”Tai suolaisia tuulihattuja. Ja sinähän voisit leipoa minulle kakun jälkiruoaksi.” Hän pukkasi Effietä.

"Oletko maistanut jotain leipomaani?" Effie kysyi epävarmana. Hän ei aivan luottanut kokkaustaitonsa miellyttävän valtaväestöä, varsinkaan leivonnassa. Hänellä oli taipumusta kokeilla erikoisilla, aasialaishenkisillä yhdistelmillä.

”Et ole koskaan tarjonnut”, Colin vastasi. Effie ei kieltämättä vaikuttanut jauhopeukalolta, mutta hänen oli silti vaikea uskoa tämän leipomusten olevan mitenkään syömkelvottomia.

Effie naurahti hermostuneesti.
"Kai siis pitäisi joskus, jos uskallat."

”Oliko tuo haaste?” Colin virnisti.

"Ehkä. En tosin haluaisi traumatisoida sinua."

”Et onnistuisi siinä.”

Effie naurahti uudelleen hermostuneesti ja sukaisi punertavia, karkailevia suortuvia korvansa taakse.
"Paulus sanoi kokkaavansa mieluummin itse."

”En olekaan Paulus”, Colin totesi tyynesti.

"Hän söi kerran muovihedelmiä sitä huomaamatta."

Colin ratkesi nauramaan.

Effie kohotti kulmiaan merkitsevästi.
"Ehkä voisin opetella seuraamaan reseptejä." Jos kokkaan sinulle.

”Ehkä”, Colin yskäisi ja niiskahti. Hän jäi katselemaan Effietä miettien, että hennoisiko ehdottaa vielä jotain toista paikkaa. Hän ei halunnut uuvuttaa naista kävelemällä päämäärättömästi pitkin Newcastlen pimeneviä katuja. ”Onko kylmä?”

Effie ei ollut edes ajatellut lämpötilaa, vaikka hänen nenänsä oli punainen ja varpaat suhteellisen tunnottomat. Häneen säteili lämpöä miehen kädestä. Hän pudisti päätään.
"Onko sinulla?"

Mies pudisti päätään, ja vaikka olisikin, hän ei siitä piitannut. Vaikka Effiekin oli vastannut kieltävästi, hän mietti silti, kehtaisiko kietaista käsivartensa tämän harteille, mutta ehkä näin oli kuitenkin parempi. Näin oli hyvä.

"Haluatko lähteä kotiin?" Effie kysyi pohtien yrittikö Colin saada lopetettua heidän iltansa kohteliaasti.

Colin pudisti taas päätään ja heitti kysymyksen takaisin katseellaan. Hän ei halunnut valvottaa Effietä vasten tämän tahtoa.

Effie harkitsi vain kohauttavansa olkiaan, mutta pudisti päätään. Ehkä aavistuksen liian innokkaasti, ja kohautti sitten olkiaan kompensoidakseen.
"Miten vain haluat", hän yskäisi tehden henkisen naamapalmun.

Colin hymyili.
”Pitäisi varmaan käydä yksillä tai jotain”, hän ehdotti hetken perään pyöriteltyään kysymystä aikansa. Hänen jalkaansa oli alkanut kolottaa jo hyvän aikaa sitten. ”… Juotko sinä edes?” Hän tajusi, ettei ollut koskaan tajunnut kysyä.

Ei. Effie kohautti taas olkiaan ja mulkaisi toista olkapäätään uhkaavasti.
"Minne haluat mennä?"

Oliko tuo nyt kyllä vai ei? Colin katseli naista hieman kummissaan, mutta ajatteli antaa asian olla. Hänen oli kyllä vaikea kuvitella Effietä kittaamassa olutta tai mitään muutakaan. Ehkä siideri? Mansikkainen sellainen?
”Tuoltapäin luulisi löytyvän joku paikka”, hän sanoi näyttäen tietä. He olivat jo melkein tehneet täysympyrän kävellessään.

"Hyvä on", Effie vastasi ja suuntasi sitä kohti. Hän voisi tarjoutua ostamaan juomat ja olla siten korostamatta, mikä tylsimys oli kieltäytyessään väkevistä.

Ensimmäinen pubi oli täynnä äänekkäitä jalkapallofaneja, joten Colin käveli päättäväisesti sen ohi ja vielä päättäväisemmin seuraavan ohi, sillä vaikka paikka näytti päällepäin rauhalliselta, se oli pahamaineinen gangsteripesä. Kolmas, The Jumping Fox, vaikutti lupaavalta. Colinin teki mieli kävellä senkin ohi, koska sisälle meneminen tarkoittaisi kädestä irti päästämistä. Hän kuitenkin katsahti kysyvästi Effieen ja, jos tällä ei ollut mitään pubia vastaan, avasi oven.

Effie nyökkäsi ja työntyi päättäväisesti sisään.
"Mitä haluat?" hän kysyi.

”Että valitset meille pöydän ja kerrot, mitä otat”, Colin hymähti.

"Tee sinä niin", Effie ehdotti lujasti.

Colin tuijotti.

Effie risti käsivartensa rinnalleen ja tuijotti takaisin tuimasti kulmiensa alta.

Colinin suupielet nykivät. Hän piti tuosta ilmeestä.
”Kokis”, hän vastasi ja etsi katseellaan vapaata pöytää. Seinustalla oli sopivan näköinen sohvapöytä, joten hän meni ja rojahti istumaan jättäen Effielle tilaa. Miten ihanaa olikaan oikaista jalkansa.

Effie palasi pian kahden kokislasin kanssa ja istahti sohvan reunalle, pyöritellen lasia levottomasti.
"Oletko käynyt täällä ennen?"

Colin siemaisi hieman väljää kokista ja huomasi kaipaavansa maltaisempaa makua, mutta minkäs teit, kun oli kuski. Sitä paitsi hänestä alkoi tuntua siltä, ettei ehkä kehtaisi juoda mitään kokista väkevämpää Effien seurassa. Hän ei halunnut tämän tuntevan oloaan epämukavaksi – kuten taisi tehdä nyt, minkä mies pisti merkille silmäillessään levottomasti pyörivää lasia. Hän siirsi katseensa lasista ja sitä pyörittelevästä naisesta pubin seiniin miettiessään kysymystä.
”Hmm. Luulen, että kerran tai pari”, hän vastasi, kun muisti nähneensä tiskin päähän asetetun täytetyn ketun aiemminkin, ”Ei suosikkejani, mutta han kiva. Vai?” Hän vilkaisi Effietä.

Effie nyökkäsi poissaolevasti. Hän ei tiennyt, millä perustein pubeja tai baareja tai mikä lie tämä oli arvosteltiin.
"Niin on."

Colin katsoi Effietä kulmat kurtussa ja pukkasi tätä herättelevästi. ”Kaikki hyvin?”

Effie väläytti miehelle tyhjän hymyn.
"Totta kai. Onko sinulla?"

Mies ei vakuuttunut, mutta käänsi lopulta katseensa pois.
”Joo”, hän vastasi ja hörppäsi kokista miettien, että mitä oli tapahtunut. Mitä hän ei tajunnut?

Effie tuijotti lasiinsa. Hän oli varmasti huippuhauskaa seuraa. Pitäisiköhän hänen ehdottaa kotiinlähtöä? Colin oli varmaan niin kiltti, ettei hennonut lähteä. Effiestä tuntui välillä, että miehet hiipivät hänen ympärillään kuin peläten hänen joko hajoavan tai räjähtävän.

Colin nojasi pehmustettuun selkänojaan ja katseli naista julman näköisenä kelaillessaan tapahtumia kadun ja nykyisen sijainnin välillä. Oliko joku jo ehtinyt ahdistella tätä? Hän vilkaisi tiskile, muttei nähnyt siellä ketään ikävän näköistä heppua. Toisaalta, juuri ne mukavimman näköiset olivat usein myös niitä ikävimpiä. Mietteliäs katse palasi takaisin Effien selkään vaikka hyvin pian se lepäsi punertavissa hiuksissa lähinnä vain katselemisen ilosta.

"Voimme lähteä, jos haluat", Effie totesi hetken hiljaisuuden jälkeen, ja liikahti kiusaantuneena katseen alla.

Colin havahtui ajatuksistaan – tai pikemminkin niiden puutteesta. Hän laski tyhjentämänsä lasin pöydälle eikä olisi oikein halunnut vastata, vaikka aavisteli kysymyksen olevan vain kohtelias vihjaus siitä, että Effielle alkoi riittää.
”Haluatko sinä?” hän kysyi silti ja kirosi itseään siitä hyvästä. Mäntti, totta kai Effie halusi lähteä.

Effie vilkaisi miestä terävästi silmäkulmastaan.
"Kysyin sinulta. Olet tehnyt velvollisuutesi ja tuonut minut tuulettumaan."

”Käyn mielelläni tuulettamassa sinua”, Colin sanoi kummastuneena ja nojasi sitten taaksepäin kohauttaen olkiaan, ”Minulla ei ole kiire mihinkään.”

"Olet kultainen." Effie tuijotti miestä hetken nähdäkseen valheen ja keskittyi sitten taas lasiinsa nojaten päätä käteensä. Kyynärpää oli pöydällä, mutta se ei nyt jaksanut kiinnostaa. Hän toivoi voivansa tyhjentää päänsä kaikesta siellä pyörivästä.

Colin ei valehdellut. Hän katseli hiljaiseksi menevää naista hetken ja nojautui sitten eteenpäin kumartuen Effien tasolle.
”Ihan totta. Olenko sanonut jotain tyhmää?” hän kysyi tutkaillen vakavana Effien kasvoja.

"Et tietenkään", Effie vakuutti, "en vain ole ollut kovin hyvää seuraa viime aikoina. Anteeksi." Hän vilkaisi miestä, mutta nähdessään tämän vakavan katseen, painoi katseensa takaisin lasiin ja antoi ponihännältä karanneiden hiuksien valahtaa verhoksi heidän väliinsä.

Colin epäröi hetken, mutta siirsi sitten hiusverhon syrjään korvan taakse ja laski käsivartensa naisen harteille hymähtäen. ”Olet sinä minulle.”

Jokin Effien vatsassa liikahti levottomasti, kun Colin siirtyi lähemmäs. Hän vilkaisi miestä silmäkulmastaan ja väläytti tälle hienoisen hymyn. Ehkä mies vaihtoi jääpalat ja jäynät toverilliseen halaukseen. Hän asettui hetken kuluttua asteen mukavammin Colinin kylkeen.
"Varmasti", hän puhahti itseironisesti ja veti kokislasin syliinsä.

”Voitaisiin käydä ulkona useamminkin”, Colin ehdotti nojaten selkänojaan yrittäen pitää käsivartensa toverillisena.

"Saatat katua tuota myöhemmin", Effie huomautti ja hörppäsi kokista, joka sai hänet siristämään silmiään hapokkuudellaan.

Colin naurahti. ”Miten niin?”

Effie kieräytti silmiään. Se oli ollut itseironiaa.
"Koska ehkä tartun ehdotukseen."

”Ehkä?” Colin toisti kulmaansa kohottaen.

Effie tönäisi miestä rintaan olkapäällään.

Mies ei voinut oikein antaa takaisin samalla mitalla soveliaisuussyistä.
”Pitäisi viedä sinut sinne huvipuistoonkin”, hän tuumiskeli.

"Oh, olin unohtanut koko asian. Onko täällä huvipuisto?"

”Ei oikeastaan”, Colin vastasi ykskantaan, ”mutta tivoli käy täällä vuosittain ja Riponissa on teemapuisto, jossa me käytiin joskus perheen kanssa. South Shieldsissä on myös toinen, mutta se taitaa olla ihan pienille. Sinä kyllä saattaisit mahtua laitteisiin.”

"Har har", Effie vastasi pyöräyttäen silmiään ja jatkoi, aavistuksen skeptisesti, "luotan arvostelukykyysi."

Mies väläytti vaisua hymyään. ”Mitä sinä toivot huvipuistolta?”

"Koska en ole koskaan ollut, paha sanoa", Effie vastasi.
"Mitä siltä voi toivoa?"

Colin viittoi kädellään kuin yrittäen seuloa sanoja ilmasta.
”No.. Riittävätkö sinulle pienet laitteet vai haluatko isoihin? Haluatko tehdä siellä jotain muutakin? Jaksatko reissata lähiseutua kauemmaksi?”

Effie väläytti vetoavan, aavistuksen viekkaan hymyn ja tapitti ylös Colinin kasvoihin.
"Yllätä minut."

Colin tapitti takaisin, mutta kääntyi sitten poispäin kämmenselkäänsä yskähtäen, ettei saisi päähänsä yllättää naista saman tien.

Effie käänsi katseensa takaisin lasiinsa ja mietti oliko mennyt liian pitkälle. Ehkä Colinille oli tarpeeksi urakkaa siinä, että raahaisi hänet jonnekin.
"Onko sinulla lempilaitetta?"

”Mmh. Tykkäsin joskus sellaisesta kieputtimesta, mutten muista sen nimeä”, Colin vastasi ja yritti selventää laitteen toimintaa piirtämällä sen liikettä ilmaan. Ilmaan piirtänyt käsi siirtyi haromaan hänen hiuksiaan, kun hän yritti muistella, mistä laitteista oli pitänyt joskus 14-vuotiaana. Jestas. Oliko siitä oikeasti niin kauan, kun hän oli viimeksi käynyt missään puistossa? ”Vesilaitteet on aina hauskoja. Ja vuoristorata on klassikko.”

Effie oli jäänyt seuraamaan miehen kättä.
"Eikö sellaisessa tule paha olo?"

Mies nauroi. ”Joo, mutta silti siihen piti mennä ainakin kolme kertaa.”

"Oh. Kävitkö siellä perheesi kanssa?"

”Joo, ja joskus kavereiden tai koulun.”

"Koulu vei teidät huvipuistoon?" Effie kysyi pöllämystyneenä.

Colin kohotti kummastuneena kulmiaan ja vilkaisi ympärilleen siltä varalta, että joku muu katsoisi häntä samalla ilmeellä kuin Effie. ”No… Veihän se. Tehtiin joka vuosi joku retki jonnekin ja kerättiin rahaa sitä varten.”

Effie tuijotti miestä.
"Oh. Teidän koulunne kuulostaa ihanalta."

Colin ei hennonnut kertoa, ettei hänen koulunsa ollut mitenkään poikkeuksellinen. ”Hrmh. Siihen se ihanuus sitten jääkin. Millaista koulua sinä kävit?”

"Yksityiskouluja Lontoossa", Effie vastasi, "meille painotettiin opiskelua. Paljon, kai."

”Pääsi olisikin mennyt hukkaan muualla”, Colin sanoi ja rapsutti naisen päälakea, vaikka olisi toivonut Effielle vapaampaa lapsuutta. Ainakin tämä olisi osannut tehdä parempia valintoja kuin hän.

"Ha ha", Effie vastasi kuivasti ja työnsi kokislasin pöydälle vajoten epäröiden takaisin Colinin käsivarren alle.
"Mikä oli lempiaineesi koulussa?"

”Tekniset työt tai kuvis”, Colin vastasi muistellen oppitunteja, joilla sai keskittyä tekemiseen eikä tarvinnut hermoilla, keksisikö opettaja kysyä jotain kinkkistä, ”Tykkäsin myös historiasta, meillä oli kiva ope. Sinun?”

Effie kohautti olkiaan.
"Kirjallisuus tai historia. Ja yhteiskuntatiede. Myös kieliaineet. Tosin psykologia ja filosofia olivat nekin tavattoman kiehtovia. Ja pidin aina matematiikasta ja muista luonnontieteistä."

Colin katsoi Effietä pitkään. ”Mikä oli inhokkiaineesi?”

Effie tuijotti takaisin.
"Kai liikunta. Oli aina epävarmaa, missä tunnit pidettiin ja sitä oli vaikea opiskella kirjasta. Entä sinun?"

”Varmaan fysiikka”, Colin vastasi mietittyään hetken ja irvisti, ”En oikein tullut juttuun opettajan kanssa.”

"Mikset?"

Mies kohautti olkiaan. ”Hän ei ymmärtänyt, miten minusta maailmassa oli tärkeämpiäkin tutkimuksen kohteita kuin energian säilymislaki ja mekaniikka. Sitä paitsi piirsin vihkoni kanteen pilakuvan Newtonista, mikä saattoi vaikuttaa hänen suhtautumiseensa minuun.”

Effie tukahdutti naurun kämmenselkäänsä.
"Haluaisin nähdä piirroksiasi. Ehkä voisit piirtää pilakuvan minusta?"

”Miksi ihmeessä minä piirtäisin sinusta pilakuvan?” Pystyikö Effiestä edes piirtämään sellaista?

"Se olisi hauskaa", Effie vastasi vilkaisten ylös silmäkulmastaan, "olisi kiinnostavaa nähdä itseni sinun silmiesi kautta."

Colin tutkaili Effien kasvoja katseellaan ja väläytti sitten puolittaisen hymyn.
”En olekaan piirtänyt aikoihin”, hän sanoi, vaikkeivät hänen taitonsa riittäisi piirtämään naista sellaisena kuin hän tämän näki.

Effie virnisti.
"Kelpaako lautasliina?"

”Mit-? Nytkö?” Colin yskähti epäuskoisena, ”Eihän minulla ole kynääkään.”

Effie tuhahti ja paljasti laukkunsa taskusta kokonaisen armeijan siististi pitimiin aseteltuja mustekyniä.

Colin huokaisi ja pudisti päätään. ”No, jos olet aivan varma tästä”, hän ähkäisi valikoiden itselleen kynän ja kumartui pöydän ääreen pahvisen lasinalusen kanssa, ”En ole kovin hyvä tässä.”

"Höpöhöpö", Effie vastasi päättäväisesti ja nojasi sohvan selkänojaan, josta voisi katsella Colinia työntouhussa kuitenkaan puuskumatta tämän olan yli.

Colin vilkaisi Effietä naama sitruunalla, mutta kokeili sitten kynää aluselle ja alkoi piirtää sen kääntöpuolelle. Hän loi välillä vilkaisuja naiseen ja joutui tuon tuosta ravistelemaan kättään, joka jäykistyi nopeasti hienomotorisessa työskentelyssä. Onneksi Effien kasvot oli helppo karikatyrisoida. Hän liioitteli tämän suuria silmiä ja persoonallista nenää, joutui suunnittelemaan ja miettimään hetken ennen kuin piirsi tämän hymyilevän suun; ja sutaisi tämän hiukset lennokkain viivoin löysälle poninhännälle. Piirrettyään vielä päähän suhteutettuna pikkuriikkisen kehon ja esteitä hyppivän pullaponin tämän alle Colin laski kynän pöydälle ja nosti pahvinpalan vertaillakseen sitä malliinsa. Se ei ollut ammattilaisen tasoa ja kynänjälki oli välillä tutisevaa, mutta sai nyt kelvata. Mies nojasi taaksepäin painautuen selkänojaan ja ojensi töherryksensä Effielle.

Effie tuijotti sitä hetken ja suli hymyyn.
"Se on mahtava", hän nauroi, "onko tuo Prada?"

”Joo”, Colin naurahti helpottuneena, kun otus tunnistettiin ja kuva kelpasi.

"Olet todella taitava", nainen kehui ihaillen piirrosta ja yrittäen peilata itseään samalla puolitäyden kokislasin kyljestä vertaillakseen mallia teokseen.

”Eäh. Olet paljon nätimpi”, Colin sanoi ja jähmettyi sitten miettimään, että mitä olikaan sanonut.

"Ha ha", Effie puhahti olettamatta sanoista sen enempää ja vilkaisi miehen lasia, "haluatko lisää juotavaa?"

”Minun vuoroni hakea”, mies sanoi vilkaisten sitten Effietä, ”Jos siis haluat jäädä vielä.”

"Haluatko sinä?"

”Minä kysyin sinulta”, Colin sanoi virnistäen vinosti.

"Ja minä kysyn sinulta", Effie vastasi hymyillen herttaisesti.

”Herrasmiehenä annan sinun vastata ensin”, Colin sanoi nojauten takaisin selkänojaan, kun oli ollut aikeissa nousta hakemaan juotavaa.

Effie risti käsivartensa kevyesti ja nojasi sohvan selkänojaan.

Colin risti koipensa ja katseli Effietä odottaen.

Effie vastasi katseeseen samalla sävyllä.

Colin jatkoi tuijotuskilpailua aikansa, nosti sitten kätensä ja lätkäisi kaksi sormea Effien otsalle. ”Pluup.”

Effie tuijotti miestä ihmeissään.
"Mitä..?"

”Hyss. Luen ajatuksiasi”, Colin sanoi sulkien keskittyneenä silmänsä ja painoi toisen kätensä sormet ohimolleen.

Effie tukahdutti naurun.
"Hyvä on", hän sanoi vakavana ja keskittyi tuijottamaan miestä.

Tämä vilkaisi luettavaansa silmäluomiensa raosta suupielet nykien, mutta sulki sitten taas silmänsä ja selvitteli kurkkuaan.
”Colin on paras tietämäni kokiksenhakija”, hän sanoi imitoiden Effien aksenttia hieman liioitellusti, ”Hän saa hakea minulle vielä toisen, kolmannenkin, jos on kiltisti - ja hänen on parempi olla ottamatta itselleen olutta tai annan hänelle korvatillikan ja tilaan itselleni taksin.”

Effie nauroi.
"Olet todella taitava. Jos haluat oluen, minä voin kyllä ajaa sinut kotiin", hän tarjosi.

Colin otti kätensä pois vaisu, mutta sitäkin voitokkaampi virne kasvoillaan.
”Tai sitten olemme täällä niin pitkään, että olen taas ajokunnossa”, hän ehdotti viattomaan sävyyn ottaessaan heidän lasinsa ja noustessaan hakemaan niihin täytettä.

Effie soi Colinin selälle huvittuneen hymyn ja asettui mukavammin sohvalle. Ahdistus ei ottanut kadotakseen, mutta hän ei halunnut pilata miehen iltaa sillä.

Colin palasi hetken päästä mukanaan tuopillinen ja kokislasi, jonka hän ojensi Effielle, ja rojahti sitten istumaan tämän viereen pitäen käsivartensa itsellään, kun se oli automaattisesti hakemassa paikkaa naisen harteilta. ”Haaveiletko muusta kuin huvipuistoista?” hän hän kysyi maisteltuaan hetken maltaista vaahtoa.

"Mitä tarkoitat?" Effie kysyi, kun ei osannut vastata. Todellisten haaveiden pukeminen ääneen kevyen jutustelun joukkoon tuntui mahdottomalta.

Colin katsoi Effietä hieman hämmentyneenä ja yritti järjestellä asiansa uudelleen. ”Mitä asioita haluaisit kokea?”

"Kävimme rannalla hevosten kanssa", hän pohti ääneen, "sen voisin kyllä tehdä uudelleen. Ja huvipuisto olisi hauska kokea. En oikein osaa sanoa, mitä kaikkea on mahdollista kokea. Mitä sinä haluaisit?"

Mies hieroi niskaansa ja kohautti lopulta olkiaan katsahtaen naista pahoittelevasti. ”Olen tainnut kokea jo tarpeeksi. Mutta sinut vien kyllä huvipuistoon.”

"Oh, ja pidimme pyjamabileet. Ne voisi kyllä uusia", Effie pohti ja vilkaisi miestä terävästi, "ehkä ilman julmia herätyksiä."

Colin vilkaisi tyynesti takaisin. ”Ja pyjamia.”

"Pyjamabileet eivät ole sama asia ilman pyjamia."

”Miksei pidettäisi, vaikkapa… Villasukkabileitä? Tai t-paita?”

"Mikä vika siinä pöllöpyjamassa oli? Näytit suloiselta siinä."

Colin katsoi Effietä pitkään ja näytti suloisen sijaan siltä kuin harkitsisi, miten monta kertaa puukottaisi tätä. Hänen suupielensä kuitenkin nykivät itsensä huvittuneeseen hymyyn. ”Olenko minä sinusta suloinen?”

Effie katsoi miestä näennäisen vakavana.
"Aina silloin tällöin", hän vastasi ja siemaisi kokista.

”Aina silloin tällöin”, Colin toisti nyökkäillen hitaasti, nojasi sitten pään selkänojalla lepäävään käteensä ja katseli pokerinaamansa päälle vetänyttä Effietä odottavasti, ”Kuten?”

"Kun sinulla on pöllökuvioiset housut. Tai tarjoudut viettämään perjantai-iltasi minua tuulettamalla."

Colin katseli Effietä mietteliäänä, mutta palasi sitten takaisin oluensa pariin. ”Minun taitaa olla aika hankkia uusi tatuointi.”

"Pöllö?"

Colin naurahti. ”Se minulta taitaa kieltämättä vielä puuttua.”

"Mitä sitten ajattelit?" Effie kysyi uteliaana.

”En tiedä”, Colin tuumiskeli ja katsoi sitten naista silmäkulmastaan, ”Onko sinulla muita ideoita?”

"En uskaltaisi neuvoa. Minulla ei ole tatuointeja eikä taida tulla olemaan. Olisi raskas päätös olla vastuussa siitä, mitä ihollasi on loppuelämäsi."

”Et olisi ensimmäinen”, Colin sanoi kohauttaen olkiaan, ”Olisi hauska kuulla ideoitasi.”

"En tiedä. En ole koskaan ollut taiteellinen tai luova", Effie protestoi.

”Nyt olisi siihen hyvä tilaisuus”, toinen kannusti ja hymyili vinosti, ”Enhän minä pyydä sinua suunnittelemaan sitä alusta loppuun. Heitä jotain.”

"Heitin jo pöllön", Effie muistutti.

”Millaisen pöllön?” Colin lypsi.

"Suloisen ja suurisilmäisen", Effie tarjosi vinosti hymyillen.

”Sittenhän voisin tatuoida kuvan sinusta”, Colin hymyili silmäkulmastaan ja siemasi tuopistaan.

"Ha ha", nainen vastasi silmiään pyöräyttäen, "mitä sinulla on ennestään?"

”Näytänkö?” Lista oli nimittäin pitkä.

"Näytä!" Effie kehotti ottaen keskittyneen, tarkkaavaisen ilmeen kuin valmistautuen tekemään henkisiä muistiinpanoja.

Colin laski tuoppinsa pöydälle, riisui takkinsa ja nosti t-paitansa selkämyksen niskaansa näyttääkseen Effielle koko selkänsä kattavan kuvagallerian, joka jatkui käsivarsiin ja ylsi etupuolellekin.

"Oh", Effieltä pääsi, kun hän kumartui tutkimaan kuvitusta tarkemmin. Hän juoksutti sormiaan sen tarinaa pitkin, kunnes tajusi mitä teki ja nykäisi käden omalle puolelleen.
"Tämähän on upeaa."

Selkää pitkin kulkevat sormet saivat aikaan kylmiä väreitä, mikä ei ollut lainkaan paha asia. Colin oli vain ylpeä siitä, että hänen kokoelmastaan pidettiin, ja kehut tuntuivat jostain syystä erityisen hyviltä Effien suusta tulleina. Hän hymyili tietäväisenä olkansa yli.
”Siellä pitäisi olla vielä tilaakin”, hän sanoi ja laski paitansa alas, jos Effie oli saanut tarpeekseen.

"Sinun täytyy siis harkita erityisen huolellisesti, mitä sinne laitat. Tila on rajallista", Effie totesi vetäytyessään säädyllisen välimatkan päähän.

Colin katseli käsivarsiaan, josko olisi unohtanut niistä jotain, mutta ne olivat yhtä täynnä kuin aina. Hän kohautti olkiaan nojaten takaisin selkänojaan. ”Riittäähän minussa pintaa.”

Effie katsoi miestä terävästi, mutta jätti aiheen ja hörppi kokista, jonka hapokkuus sai hänet rutistamaan silmänsä kiinni. Tämän takia hän harvemmin joi limsoja.

Mies kurtisti kulmiaan saamalleen katseelle, mutta joi sitten miettiväisenä oluttaan. Olisi kieltämättä aikakin saada etupuolen arvet piiloon. Vielä kun projektiin riittäisi raha. Äh, että hän osasikin olla itsekäs.

"Mitä mietit?" Effie kysyi vaivaantuessaan hiljaisuudesta.

Colin vilkaisi naista ja palautti sitten katseensa pyörittelemäänsä tuoppiin. Hän ei halunnut rasittaa Effietä huolillaan, kun tällä riitti niitä jo omasta takaa.
”Luuletko”, hän aloitti hitaasti ja nojasi päänsä selkänojaan kääntäen katseensa Effieen, ”että Romeon liikuttaminen salaa onnistuisi?”

"En näe miksei", Effie pohti, "jos olet tallilla yksin, kuka sitä tietäisi, jos viet sen pyöröaitaukseen purkamaan energiaansa?"

Colinin katse valui hetkeksi muualle ennen kuin palasi Effieen. ”Entä jos jokin menee vikaan?”

"Eihän sinun tarvitse tehdä niin", Effie vastasi laskien vihdoin tyhjän lasin pöydälle, "ja mikä menisi vikaan?"

Colin kohautti vain olkiaan haluamatta maalata piruja seinille tai vaikuttaa turhan murehtivalta. Hänellä oli vain taipumus sotkea asioita. Lasit olivat tyhjät, joten kun juttu alkoi loppua, he alkoivat tehdä lähtöä ja astuivat pian vielä entisestäänkin viilenneeseen ulkoilmaan.

Effie kääri käsivarret ympärilleen ja otti kokeilevan askeleen autoa kohti.

Vilkaistuaan Effietä Colin taputteli tottumuksesta esiin kaivamansa savukeaskin takaisin taskunsa piiloon ja lähti auton suuntaan laskien käsivartensa naisen olalle. Olihan nyt kylmäkin.

"Kiitos, kun toit minut ulos", Effie sanoi hiljaisuuden käydessä jälleen painostavaksi.

”Kiitos, kun annoit tuoda”, Colin hymähti ja tarkoitti sitä. Oli ihme, että Effie oli lähtenyt hänen mukaansa, kun otti huomioon, millaisen käänteen edellinenkin reissu oli saanut. Hän nieleskeli tyhjää ajatellessaan Liamia, joten käänsi ajatuksensa muualle. ”Meidän pitäisi hengata ulkona useammin.”

"Ehkä", Effie vastasi pukaten miestä kylkeen tämän käsivarren alla.

Colin virnisti ja nykäisi Effien rutistuksiin kylkeään vasten löysäten sitten kuitenkin otteensa.

"Miltä elämä on tuntunut Lionheartin, Paddyn, Flaithrín ja Papillonin kanssa?" Effie kysyi.

”Hmmh. Rankalta”, mies vastasi mietittyään hetken oikeaa sanaa eikä tiennyt, osuiko nytkään oikeaan, ”Paddyn omistaja on jatkuvasti hengittämässä niskaan.”

"Todellako?" Effie kysyi, vain aavistus innokasta vingahdusta äänessään, "oletko päässyt seuraamaan Paddyn harjoituksia? Millainen Paddy on hoitaa?"

Colin vilkaisi Effietä kulmat kurtussa. Hän tiesi Edgerlyn olevan iso nimi ja Paddyn helkkarin arvokas hevonen, mutta hän koki sen lähinnä vain ahdistavana. ”Enpä juuri, mutta Paddy on tosi mukava.”

"Todellako?" Effie huokasi, "olet niin onnekas."

Colin tutkaili naista silmäkulmastaan. ”Oletko sinä pihkassa Edgerlyyn?”

"Mitä? En tietenkään", Effie vastasi närkästyneenä.

”Vai niin”, Colin hymähti, muttei ollut täysin vakuuttunut. Hän ei ollut kai koskaan nähnyt Effien intoilevan kenestäkään samalla tavalla.

"Sinun olisi pitänyt nähdä Paddy Blue Olympialaisissa", Effie huokasi.

”Hm?” Colin loi Effieen kysyvän katseen: hän ei osannut vielä haltioitua hevosten taidonnäytteistä, mutta kuuli näistä kuitenkin mielellään lisää.

"Se hevonen kuin 2000-luvun Milton", Effie valaisi haaveikas katse silmissään.

Colin kelasi mielessään automerkkejä. ”Mikä?”

Effie pudisti päätään.
"Unohda."

Colin käänsi harmistuneena katseensa heidän menosuuntaansa. Auto ei ollut kaukana. Yksi olut oli palanut elimistössä jo sen verran, ettei Colin uskonut sen heilauttavan alkometriä mihinkään suuntaan. Avattuaan lukituksen hän kuitenkin jähmettyi käsi kuljettajanpuoleisen oven kahvalla tuijottaen sitä ahdistuneena: hän oli erehtynyt ajokunnostaan aiemminkin.
”Ef”, hän aloitti suu kuivuen ja nosti katseensa Effieen, ”Mitä jos ajaisit meidät Slaleyhin?”

"Hyvä on", Effie vastasi aavistuksen hermostuneena, sillä ei ollut ajanut useampaan vuoteen. Kai se oli kuin polkupyörällä ajo. Hän asettui ratin taakse ja sääti huolellisesti penkkiä, rattia, peiliä ja tutki vipuja ja nappeja.

Colin nykäisi pelkääjänpuoleisen penkin aivan taimmaiseen asentoon saadakseen jaloilleen tarpeeksi tilaa, veti turvavyön kiinni ja nojasi päänsä oveen nojaavaan käteensä jääden seurailemaan vaitonaisena Effien valmistautumista.

"Kai sedälläsi on vakuutus? Vai kenelle tämä auto kuuluu?" Effie kysyi suu kuivana, kun käynnisti moottorin. Auto nytkähti eteenpäin kaasun voimasta ja sammui. Nainen pureskeli alahuultaan käynnistäessään sen uudelleen ja tuijotti raivoisalla keskittymisellä ulos tuulilasista.

”On”, Colin yskäisi vastauksen ja korjasi asentonsa hieman paremmaksi, kun Effie esitteli ajotaitojaan. Huomatessaan tämän ilmeen hän laski rauhoittavasti kätensä naisen käsivarrelle. ”Mitä, jos ajaisit pari kertaa parkkipaikan ympäri ja ottaisit vähän tuntumaa?” Onneksi tiet olivat siihen aikaan melko tyhjiä.

Effie mulkaisi Colinia uhkaavalla murhanhimolla ja polkaisi auton hieman nytkähtäen liikkeelle. Hän pysytteli turvallisesti nopeusrajoituksen alapuolella ja seurasi säntillisesti liikennesääntöjä, mutta ei sammuttanut auton kuin kahteen risteykseen.

Colin otti kätensä hitaasti takaisin itselleen ja kääntyi katsomaan kiltisti eteenpäin välttäen äkkinäisiä liikkeitä. Okei, ei sitten. Hän kehotti Effietä jatkamaan tallille asti, mistä selviäisi kyllä yksin kotiin.

"Kävelen mielelläni", Effie jatkasi lähestyessään Slaleytä.

”Ei käy”, Colin sanoi ykskantaan.

"Kyllä", Effie vastasi tyynesti kuin vanhempi itsepäiselle lapselle, "missä näistä taloista asut?" Hän hidasti ajaessaan kadulle, jonka varrella pikkukylän talot seisoivat.

Colin voi Effieen synkän silmäyksen, mutta osoitti sitten yhtä paritaloista. ”Voisit tietty jäädä yöksikin.”

Effie nauroi.
"Siitä setäsi varmasti pitäisi. Etkö asu setäsi kanssa?" hän kysyi kulmiaankurtistaen, kun hivutti auton huolellisesti pihatielle.
"Älä huoli, selviän kyllä kotiin saakka."

”Hän pitäisi sinusta varmasti”, Colin vastasi vilpittömästi. Kuka ei pitäisi? ”Jäisit nyt.”

Effie huiskaisi kädellään. Totta kai Colin tarjosi vain kaverillista yösijaa, mutta silti hänen vatsansa kipristyi ahdistuneena.
"Olet todella kultainen, mutta olet tehnyt tarpeeksi. Näemme viimeistään ylihuomenna."

Colin ei näyttänyt tyytyväiseltä, mutta otti Effieltä avaimet ja nousi autosta valmiina kävelemään toisen kanssa.

"Mene nukkumaan, olet sen ansainnut", Effie kehoitti.

”Anna minä heitän sinut kotiin.”

"Ei."

”Effie…”

"Olen iso tyttö eikä Slaley ole varsinaisesti vaarallista seutua."

”Olet mahdoton”, Colin ähkäisi tuskastuneena. Hän ei nukkuisi sinä yönä.

"Miten niin minä?" Effie kohotti kulmaansa ja perääntyi askeleen kohti oikeaa suuntaa.

Colin pudisti huokaisten päätään, mutta viittoi sitten Effietä tulemaan lähemmäs harppaisten itsekin lähemmäs rutistamaan tätä.

Effie katsoi miestä epäluuloisena, mutta suostui palaamaan lähemmäs ja hautautui hetkeksi miehen rintaa vasten. Hän kiersi kätensä Colinin ympärille ja rutisti takaisin adoptoiden työkavereidensa äijämäisyyttä otteisiinsa.
"Hyvää yötä ja kiitos illasta", hän huikkasi karatessaan vauhdikkaasti kohti tallia.

Colin heilautti vain moikat ja vetäytyi sisälle potemaan syyllisyyttään.