PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1965
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: [P] Parempi myöhään kuin ei milloinkaan   Su Heinä 03, 2016 7:01 pm

Pikaviestinpeli Hatsiubatin Miyaton ja Aidenin sekä Lucyn, Teddyn ja Caitlinin välillä. Miyato on suostunut valmentamaan Lucya esteillä, ja siirtyy sen jälkeen kahden muun valmentajan joukkoon testailemaan taitojaan kouluratsastuksessa.
-----
Maanantai 4. heinäkuuta 2016 - klo 9:59

Rauhallisen, suorastaan seesteisen maanantaiaamun piristykseksi sovittu valmennus oli saanut Lucyn liikkeelle aamuvarhaisella, vaikka töitä ei vielä tunteihin olisikaan. Hän oli melko varma, että tämä oli suuri virhe. Hän ei epäillyt lainkaan Miyato Calounin kykyjä valmentajana seurattuaan sivusta nuoren entisen kenttäratsastajan valmennuksia useampaankin kertaan, mutta omia kykyjään hän epäili raskaasti. Hän ei ollut esteratsastaja. Siitä oli pieni ikuisuus, kun hän oli viimeksi ylittänyt mitään kavalettia korkeampaa, mutta töiden tähden monipuolisemmaksi ratsastajaksi oppiminen olisi suotavaa. Ties vaikka hänelle lykättäisiin joskus vastuuhevonen, joka vaatisi verryttelevää treeniä ristikoilla aina silloin tällöin.
Niinpä hän oli puoliksi kauhuissaan, puoliksi innoissaan sopinut itselleen valmennuksen aamuksi, vaikka yksityisvalmennus lohkaisikin ison osan hänen budjetistaan. Ei hän ryhmäänkään voisi lyöttäytyä, ennenkö valmentaja osaisi sanoa hänen tasostaan jotakin. Ratsuksi luvattu Miu näytti sentään innokkaalta lähtemään työntekoon, kun hän kiristi konjakkisen satulan vyötä ja tarkisti vielä viimeisen kerran, että suojat olivat kunnolla kiinni orin jaloissa. Hän suuntasi päämaneesin takana olevalle C-kentälle ja aloitti lämmittelyn odotellessaan, että valmentaja saapuisi. Sawyer oli raahannut estetarpeita ympäri suurta kenttää, jotta valmentaja pääsisi mahdollisimman vähällä alkaessaan toden teolla koota esteitä. Lucy vilkuili kaikenkirjavia puomeja epäluuloisena ja pohti ties kuinka monetta kertaa, miten suuren virheen oli tekemässä. Hän taivutteli oria pohkeen ympärille käynnissä ja ravissa, keskittyen huolella ratsastusteihin ja siirtymisiin yrittäessään saada herkän hevosen kuulolle. Asento satulassa tuntui omituiselta paksujen polvitoppausten ja lyhyempien jalustimien tähden. Luoja miten kauan siitä oli, kun hän oli viimeksi istunut estesatulassa estejalustimilla. Tästä tulisi katastrofi.

Miyato saapui paikalle vähintään kiirellä. Jos Teddy näkisi hänet, mies ei lopettaisi koskaan turpansa aukomista. Valmentajalla nimittäin oli eiliset vaatteet yllänsä, ratsastushousuja lukuunottamatta, mutta niitä hän säilyttikin tallilla. Miyato veti hanskoja käsiinsä, ne kädessä oli mukavampi laittaa esteitä. Ei hän kamalasti ollut myöhässä, kun lopulta asteli kentälle, punaisen irlanninsetterin käydessä nukkumaan maneesin tuomaan varjoon.
"Hei! Oletko verytellyt jo kauankin? Anteeksi kun kesti, auton kanssa ongelmia." Tai sitten valmentaja oli vain unohtanut ajankulun syödessään aamiaista sängyssä Katerinan kanssa. Jompikumpi.

Lucy hätkähti selässä tullessaan puhutelluksi, sillä oli uppoutunut niin totaalisesti Miun ratsastamiseen siksakkia pohkeenväistössä, ettei ollut kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä ja huomannut valmentajan saapumista.
"En kovin kauaa", nainen vastasi pidättäen orin käyntiin. Hän olisi mielellään verrytellyt vaikka kolme tuntia, jos se vaikka auttaisi aukaisemaan solmua, joka kiertyi sisuskaluista. "Ei haittaa yhtään", hän vakuutti kääntäen orin toiseen kierrokseen. Lucy valmisteli huolellisesti laukannoston, ennekö alkoi työstää oria reippaammassa askellajissa samalla tarkkuudella, joka oli ansainnut hänelle alunperinkin vanhan herran liikutukset.
"Muistutan vielä, etten ole hypännyt paljoa, joten lienee parasta jos kohtelet minua kuin aivan aloittelijaa", nainen hymähti ohittaessaan innokkaasti pärskyvällä ratsullaan nuoren valmentajan. Kun vaihtoehtoina valmentajiksi olivat olleet Cavanaugh, Morland, Bogaert ja Caloun, ei varmasti yllättänyt ketään, että hän oli päätynyt nuoreen amerikkalaiseen.

Ei Teddykään olisi varmasti paha ollut, mutta junnuihin tottunut Miyato oli... Oma lukunsa. Hän oli rento, ehkä se sitten johtui amerikkalaisuudesta. Hymy kohosi kasvoille kun hän katseli mustan orin työskentelyä, sen korskuessa innoissaan.
"Hei, älä nyt. Et harjoittele kilpailuihin, joten tehdään tästä kivaa ja rentoa. Miukin nauttii ja se on paras opettajasi tässä." Mies hymähti, laittaen pari pientä ristikkoa verryttelyksi.
"Kun tuntuu siltä, tule nuo oikeasta kierroksesta. Haluan nähdä miten hyppäät."

Kivaa ja rentoa kuulosti hyvältä. Siihen hän suostuisi mielellään. Miu olisi varmasti huippuopettaja, mutta hän oli varma että kävisi herkän hevosen hermoille ennen kuin valmennus olisi puolessakaan välissä. Hän olisi mieluummin osallistunut omalla Ivoryllaan, joka ei olisi pannut pahakseen, vaikka hän olisi silloin tällöin takertunut ohjaan tai roikkunut toisella kyljellä, mutta ilmeisesti jalkoihinsa kompasteleva ja paljon tukea tarvitseva ratsu ei olisi se, jonka kanssa kannattaisi aloittaa estetaival.
"Selvä", Lucy nyökkäsi aavistuksen kalveten ja vilkaisi koottuja ristikoita. Ne näyttivät massiivisilta, vaikka järki sanoikin Miun pystyvän astumaan niiden yli käynnissäkin ilman sen suurempaa vaivannäköä. Hän istui syvälle satulaan ja ratsasti oria ympyrällä hakiessaan laukkaan rauhallisuutta. Hän oli nähnyt, miten lujaa jotkut hevoset lähestyivät esteitä eikä tahtonut, että musta ori raahaisi häntä mukanaan. Nainen veti syvään henkeä, nousi kevyempään kolmipisteistuntaan (okei, hän oli huijannut hieman ja viettänyt viikonlopun esteratsastuksen teoriaa käsitteleviä videoita katsomalla) ja suoristi orin lähestyäkseen ristikoita. Lucy punoi sormensa mustaan harjaan esteiden lähestyessä antaen ohjan liukua pitkäksi ennen hyppyä, ettei vahingossakaan takertuisi orin suuhun jos se päättäisi loikata kolme metriä suoraan ylöspäin, ja yritti mukailla orin ponnistusta parhaansa mukaan. Hän ennakoi liikaa ja päätyi liikkeen edelle, mutta Miu oli liian kohtelias protestoidakseen sitä pienten ristikoiden jälkeen, joiden yli ori oli hypännyt pienin ja siivoin loikin.

Miyatolla ei ollut mitään syytä laittaa Lucya mihinkään rääkkiin ja kiusata elävältä. Mitä hän nyt tiesi mistään, niin Lucy ainakin vaikutti jännitykseen taipuvaiselta ja siinä hän arveli suurimman ongelman olevankin. Ensimmäiset hypyt eivät ainakaan todistaneet hänen luulojaan kovin vääriksi.
"Kerro, mitä pelkäät eniten hyppäämisessä? Tai jännität, jos et varsinaisesti pelkää?"

Lucy tosiaankin jännitti turhan tähden monissakin tilanteissa, eikä tämä ollut poikkeus. Hänen ei olisi koskaan pitänyt vakuuttaa itseään siitä, että voisi joskus tarvita töissään taitoa ylittää pieniä esteitä siedettävästi. Hän oli pärjännyt koulutaidoillaan loistavasti tähänkin asti. Ivoryllekin sai aina jonkun muun hypyttäjäksi, kun ruuna kaipasi piristystä tasaisentappaviin koulutreeneihin ja maastolenkkeihin. Hän hidasti Miun raviin työstäen herttaisen innokasta ratsuaan kaarevilla teillä.
"Että satutan Miuta", Lucy vastasi hetken pohdittuaan. Ei hän enää pelännyt samalla kurkkua kuristavalla tavalla itse esteitä kuin aiemmin, sillä putoaminen oli käynyt tutuksi Rosingsissa vietettyjen vuosien aikana. Ei esteillä putoaminen olisi sen kummallisempaa, joten suurin pelko taisi olla se, miten hän repisi hevosen suupielet verille ja potkisi herkät kyljet tunnottomiksi heiluessaan miten sattuu selässä.

Miyato nyökkäsi toisen sanoille. Se oli ihan ymmärrettävä pelkonkun työskenteli tällaisten hevosten kanssa.
"Tuskin pääset satuttamaan sitä missään vaiheessa, enemmänkin sanoisin että ongelmasi on se että mietit liikaa. Myötäät aavistuksen liian paljon ja ennakoit, nyt olit hevosta edellä. Miuta se ei haittaa, mutta muuta hevosta se voisi haitata."

Lucy ei ollut siitä niin varma. Hän onnistuisi kyllä satuttamaan Miuta, aivan varmasti onnistuisi, kun ori oli niin herkkä. Ehkä nyt ei repimään aivan verille, mutta silti. Hän kuunteli valmentajan ohjeet nieleskellen ja nyökkäsi. Selvä, ei saisi ennakoida niin paljoa. Hän painoi kantapäät alas lyhyillä jalustimilla ja haki hetken tasapainoa ravissa. Miten saattoikin olla, että estejalustimilla tasapaino tuntui olevan aivan hukassa, vaikka maastossa hänellä ei ollut pienintäkään ongelmaa tasapainotella nelistävän ratsun selässä?
"Yritän miettiä vähemmän", nainen lupasi pieni jännittynyt hymy huulillaan. Se olisi helpommin sanottu kuin tehty, mutta pakko hänen olisi yrittää. Ei siitäkään mitään tulisi, ettei hän suostuisi tekemään esteillä muuta kuin puomi- ja kavalettityöskentelyjä lopunikäänsä.

Miyato katseli toisen ratsastusta, korjasi pari pikkujuttua jotka taisivat olla hermostuneen naisen virheitä. Hän pyysi tuota tulemaan nyt ristikot molemmista kierroksista.

Lucy korjasi valmentajan ohjeiden mukaan todeten heti, että niinkin pieni asia kuin kantapäiden painaminen kunnolla alas paransi hänen tasapainoaan. Nainen käänsi ratsun suurella kaarella uudestaan ristikoille yrittäen keskittyä tällä kertaa kuuntelemaan hevosta. Ei tämä ollut sen kummoisempaa kuin kouluratsastuskaan, nainen hoki itselleen Miun laukatessa suurella askeleellaan ristikoille. Orin tarvitsi tuskin edes ponnistaa niiden ylitse, mutta se riitti vakuuttamaan naisen siitä, että tällä kertaa hän oli jäänyt pahasti jälkeen. Hän keräili pitkäksi valahtaneet ohjat uudestaan käsiinsä, vaihtoi laukkaa ja lähestyi toisessa kierroksessa korjaten parhaan kykynsä mukaan. Miu höristi korviaan pienille esteille ja nosti päätään ennen ponnistusta, mikä sai naisen takertumaan jälleen kerran mustaan harjaan niin, että Lucy antoi ohjien luistaa otteestaan. Täytyisi kai opetella myötäämään ilman, että tarvitsi aina laskea ohjat kokonaan pitkiksi, mutta se tuntui turvallisemmalta kuin riskeerata orin suuhun tarttuminen.

Miyato teki huomioita Lucyn ratsastuksesta toisella kerralla. Hän nyökkäsi tuon tultua ristikot molemmissa kierroksissa.
"Älä takerru harjaan, silloin ohjat luistavat käsistäsi. Tuo se tähän keskelle ja pysäytä. Nouse pysähdyksessä kevyeen istuntaa." Miyato näyttäisi ja korjaisi ihan kädestä pitäen kevyen istunnan virheet ja näyttäisi käsien paikan esteellä, jahka Lucy tekisi kuten hän pyysi.

Lucy toimi ohjeiden mukaan ja pysäytti Miun pienellä pidätteellä keskelle kenttää. Hän nousi jalustimille tuntien olonsa vähintäänkin typeräksi siinä tasapainoillessaan. Onneksi asiakkaita ei ollut vielä näin aikaisin paikalla juuri ollenkaan, ja suurin osa työkavereistakin oli maastossa. Hän ei halunnut edes kuvitella Zoen ilmettä, jos neiti Siniverisen Oikea Käsi näkisi hänet takkuamassa muutaman ristikon kanssa.
"Mutta jos menetän tasapainoni, jään roikkumaan ohjaan", Lucy murehti korjatessaan asentoaan valmentajan ohjeiden mukaan. Mitä jos hän pilaisi hienon vanhan herrasmiehen? Rikkoisi koko hevosen huolimattomalla ratsastuksellaan?

"Et jää, usko minua. Harjaan takertuessasi voit nykäistä ja älä myötää antamalla lisää ohjaa noin paljon. Myötää käsilläsi... Äh. Jos näytän?" Miyato ei oikein osannut selittää, mitä hän tarkoitti, joten helpointa olisi hypätä Miun selkään ja näyttää.

Oli vaikea uskoa, kun hän epäili roikkuvansa ohjassa liikaa ihan tasaisellakin maalla. Nainen nyökkäsi ja heilautti itsensä ketterästi alas Miun selästä. Ei Corinne voisi siitä suuttua, että valmentaja nousisi orin selkään, kun valmentaja sentään tiesi mitä teki. Samaa ei voinut sanoa hänestä.

Miyato otti Lucyn kypärän ja kokeili sitä. Noh, parempi se oli kuin ei mitään. Mies ponkaisi näppärästi orin selkään, tosin väärältä puolelta, jotta sai ponnistettua oikealla jalallaan, eikä proteesillaan. Hän keräsi ohjat käteensä ja nosti laukan. Hän näytti hieman liioitellusti, miten antoi kädellä myöden, eikä päästänyt lisää ohjaa. Yhden kierroksen jälkeen hän pysäytti Miun samaan kohtaan ja laskeutui hevosen selästä.
"Liioittelin äsken vähän, mutta noin suurin piirtein."

Lucy seurasi silmä kovana valmentajan touhuja. Olihan hän nähnyt moneen kertaan lähietäisyydeltä estevalmennuksia auttaessaan esteiden kokoamisessa ja istunut kisakatsomossa ihastelemassa toinen toistaan näyttävämpiä ratoja, mutta kertaakaan hän ei ollut huomannut kiinnittää huomiota siihen, miten ratsastajien kädet liikkuivat. Nyt hän teki juuri niin, vaikka epäilikin ettei oppisi sitä pelkästään katsomalla. Ainakin hän tiesi nyt auttavasti, mitä Miyato tarkoitti ja mitä hänen täytyisi yrittää tehdä.
"Okei", nainen nyökkäsi ja heilautti itsensä orin selkään saatuaan kypäränsä takaisin. Ehkä hän pystyisi tähän. Hän koetti siirtää nyrkkejään eteenpäin pitkin hevosen lihaksikasta kaulaa Miun seisoessa aloillaan kuin testaten, olisiko moinen liike edes mahdollinen. Kyllähän se oli. Saisi nähdä, olisiko se sitä enää siinä kohden, kun este lähestyisi.

Miyato nyökkäsi naisen kokeillessa.
"Ei ihan noin paljon." Miyato näytti kohdan hevosen kaulassa, mistä pidemmälle käsiä ei olisi hyvä siirtää, puhuen vielä jotakin kyynerpään kulmasta.
"Kokeile nyt. Huomaat että se auttaa, kun et ole esteen jälkeen vailla kontrollia roikkuvien ohjien takia."

Lucy tuijotti Miun kaulaa koettaen polttaa katseellaan jonkin merkin jouhien sekaan, jotta osaisi pysäyttää myötäämisensä ensi kerralla siihen pisteeseen. Hän hymyili jännittyneesti valmentajalle, mutta nyökkäsi päättäväisenä. Kontrollin säilyttäminen kuulosti hyvältä tavoitteelta, sillä hän tunsi jo, miten innokkaaksi täysiverinen kävi. Miu kuumuisi varmasti, vaikka esteet pieniä olivatkin, eikä hän tahtonut antaa hevoselle mahdollisuutta teloa itseään vain siksi, ettei hän hallinnut ratsuaan laskettuaan ohjat käsistään.
"Yritän", nainen naurahti hermostuneena ja kannusti orin liikkeelle. Hän nosti laukan valmisteltuaan siirtymisen huolella, ja kääntyi sitten ristikoille pitäen mielessään saamansa ohjeet. Hän päätyi kääntämään mustan täysiverisen suurelle ympyrälle korjatakseen istuntaansa, ennenkö lähti lähestymään esteitä suoralla ja innokkaalla ratsullaan. Lucy piti tällä kertaa ohjista kiinni ja siirsi sen sijaan nyrkkejään eteenpäin, huomaten heti eron esteen jälkeen, kun hevonen oli hänen hallinnassaan. Nainen muisti jopa toisen hypyn ajan pitää katseensa edessäpäin eikä antanut sen painua orin hulmuavaan harjaan. Ehkä hän oli turhaan pelännyt hyppäämistä. Ei tämä nyt niin kamalaa ollut, kun ratsu oli näin mukava. Hän taputti pienesti orin kaulaa ja hymyili odottaessaan, mitä sanottavaa valmentajalla olisi.

Miyato nyökkäsi, muistuttaen Lucya varovasti katseesta joka piti suunnata eteenpäin. Se näytti jo paljon paremmalta kuin pari ensimmäistä hyppyä. Miyato mietti hetken.
"Oletko miettinyt valmentautumista enemmän? Vai ajattelitko käydä nyt vain kerran?"

Lucysta tuntui, että ohjeita oli niin paljon, ettei niissä voinut pysyä perässä. Aina jos hän kuvitteli muistavansa yhden asian, unohti hän ottaa huomioon kolme muuta. Se palautti mieleen koko ratsastusharrastuksen aloitustaipaleen, kun oli pitänyt oppia niin monta asiaa kerralla. Ehkä tähänkin päti sama. Kunhan harjoittelisi riittämiin, alkaisi edes jotkin asiat tulla luonnostaan.
"Ajattelin kyllä käydä useamminkin, mahdollisimman säännöllisesti", nainen vastasi. "Kunhan saan sen verran hyppäämisestä kiinni, että voisin tulla johonkin ryhmään mukaan." Hän ei halunnut luopua kaikista ylimääräisistä kouluvalmennuksistaan Ivoryn kanssa voidakseen kustantaa yksityisvalmennuksen esteille silloin tällöin, joten ryhmään olisi pakko lyöttäytyä mukaan jossakin kohtaa. Ei tosin vielä, kun hän tunsi olonsa varsin typeräksi ratsunsa selässä.

Amerikkalainen kuunteli kärsivällisesti, miettien oliko hänellä sopivaa ryhmää.
"Jos mä pidän sulle yksityisvalmennuksia vapaa-ajalla muutaman kerran? Ei anneta tallin vetää välistä, maksat vaan nimellisen korvauksen mulle. Tekisin sen vapaa-ajalla ihan mieluusti. Ja sit kun haluat, voit siirtyä johonkin mun teinien ryhmään vaikka?"

Lucy vilkaisi valmentajaa tietämättä, oliko tuo tosissaan. Eihän Miyato voisi uhrata aikaansa häneen ilman, että hyötyisi siitä oikeastaan yhtään mitään, vai voisiko? Hänen täytyisi kysyä mielipidettä ylempää, jotta saisi Miun lainaan, mutta ehkä se järjestyisi.
"Oletko ihan varma?" Lucy huolehti. Hän ei ollut (serkkunsa parhaista yrityksistä huolimatta) tottunut siihen, että muut tahtoivat tehdä mitään ihan hyvää hyvyyttään. Ei kukaan uhrannut aikaansa ja vaivaansa, jos ei saanut siitä mitään palkkioksi. "Koska voin maksaakin, kyllä aina jostain saa raavittua kasaan rahat", eli toisin sanottuna käyttää säästöjä kunnes ne loppuisivat ja puntaroida sen jälkeen, kehtaisiko pyytää rahaa Hollandeilta.
"Olisi kyllä kiva oppia hyppäämään", hän tunnusti suupieli värähtäen. Ivory oli aina niin onnessaan, kun hän sai houkuteltua jonkun työkavereista hyppäämään ruunalla. Olisi ihanaa voida tehdä niin itse.

"Ei, mulla tulee valmennukset hyvin täyteen ja saan tarpeeks palkkaa. Joten voin hyvin tehdä vapailla puolipimeesti valmennushommia." Ei häntä haittaisi. Parikymppiä olisi ihan riittävä palkkio, kattaisi bensat.

"Se olisi todella ystävällistä", Lucy vakuutti taivuttaessaan täysiveristä ympyrällä pohkeensa ympärille. Se antaisi mahdollisuuden todella oppia hyppäämään, eikä vain kuvitella että hän edistyisi. Ehkä hän voisi jo jouluna hypätä Ivorylla pieniä esteitä silloin tällöin.
"Kiitos."

"Jos et aina saa Miuta käyttöön, voin lainata Coraa. Jos se ehtii kisa-aikataulultaan." Miyato hymyili nätisti, keksien noille vielä pari pientä tehtävää esteillä, lähinnä jotta saataisiin Lucyn istunta tänään kuntoon.

"En tohtisi sotkea sen harjoitusohjelmaa", nainen kieltäytyi nopeasti silmät suurina. Coran ajalle ja energialle olisi varmasti parempaa käyttöä kuin hänen opettamisensa. Miu oli sentään eläkkeellä, joten nämä kerrat voisivat tarjota orille edes vähän mielenvirkistystä jos ei mitään muuta. Lucy kuunteli ohjeet lopuista tehtävistä huolellisesti ja suunnitteli hieman etukäteen, ennenkö lähti niitä toteuttamaan. Kerta kerralta istunta tuntui löytyvän helpommin, eikä myötäämistä tarvinnut enää ajatella niin tarkasti, kun se tuntui tulevan luonnostaan. Kai lapsuudesta oli jäänyt jotakin mieleen, ennenkö estekammo oli vienyt mukanaan.

"Se meni jo ihan hyvin. Voit jäähdytellä sen. Millon sulle sopisi uusi valmennus?" Hän hymyili lämpimästi Lucylle, jättäen puomit paikoilleen. Andrea oli tulossa tänne seuraavaksi, Louboutinin kanssa.

Lucy hymyili leveästi vaikka kehut eivät sen ihmeellisempiä olleetkaan. Hän oli ylittänyt kaikki omat tavoitteensa valmennuksen aikana, kun oli edes uskaltautunut hyppäämään yhtään mitään.
"Oikeastaan kaikki arkiaamupäivät onnistuvat, paitsi keskiviikkoisin, sillon olen aamuvuorossa", nainen vastasi. "Että ihan miten sinun aikatauluihisi sopii." Hänellä ei ollut muuta elämää kuin työt ja Ivoryn hoito niiden ulkopuolella sekä illat Pauluksen kanssa, joten hänen kalenterinsa näytti varsin tyhjältä.

"Minulle sopii aamuisin, yllättäen valmennukseni ovat usein illalla." Miyaton valmennettavat kun tuppasivat olemaan päivisin koulussa.
"Jos vaikka perjantaina? Sama paikka ja aika?" Kyllä hän keksisi mitä tehdä tämän ja muiden valmennusten välissä.

"Käy", Lucy vastasi pirteästi ja taputti Miun kaulaa alkaessaan houkutella oria pidempään muotoon loppuverryttelyä varten. Hevonen pärskyi ja kävi selkeästi enemmän kierroksilla kuin heidän koulutreeniensä jälkeen, mutta ratsu ei roikkunut ohjalla. Täysiverinen oli todellinen herrasmies. Hän taivutteli Miuta suurilla kahdeksikoilla rennonletkeässä ravissa ja sai houkuteltua orin painamaan päätään alas ja venyttämään kaulaansa. Hieno musta ratsu.
"Kiitoksia kovasti tästä", nainen kiitti lämpimästi. Ehkä hänellä olisi vielä toivoa esteidenkin saralla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1965
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Parempi myöhään kuin ei milloinkaan   Su Heinä 03, 2016 7:02 pm

"Ei mitään. Tätä varten olen täällä töissä." Miyato hymyili, lähtien kentältä kohti maneesia. Kahvia, nyt. Siellä hän huomasi kaksi tuttua naamaan.
"Mitä te kaksi juoruatte? Vai oletteko lähdössä maastoon? Haluan mukaan." Miyato hymyili Caitlinille ja Teddylle nätisti.

Lucy hymyili nuorelle valmentajalle ennenkö keskittyi täysin ratsuunsa, josta hän oli niin tavattoman ylpeä. Ei sen tähden, että hän olisi tehnyt jotakin oikein vaan yksinkertaisesti siksi, ettei Miu ollut kyllästynyt häneen valmennuksen aikana.
"Siinä paha missä mainitaan", Teddy virnisti kääntyen joukkoon liittyneen amerikkalaisen puoleen. "No ei. Pohdimme tässä aikataulujamme ääneen." Caitlin tyrskähti termosmukinsa takana, mikä sai Teddyn vilkaisemaan punapäätä tiukasti.
"Mitä? En sanonut mitään", Caitlin puolustautui. "Yritin houkutella Teddyä liittymään seuraani kun siirryn kohtapuoliin maneesiin tammojeni kanssa. En olisi laittanut pahakseni seuraa joka osaa pysyä poissa jaloista ja kykenee keskusteluun avotaivutuksen keskelläkin."

Miyato kallisti päätän. Mitä nuo pärskyivät? Hän istui alas kahvimukinsa kanssa, katsellen sekä irlantilaista että englantilaista pahasti.
"Mitä te pärskitte?"

Caitlin teki tilaa valloittamalleen sohvalle ja virnisti Miyatolle.
"Ehdotin yhteistä koulutreeniä. Morland jänisti", hän vastasi vilkaisten viekkaasti estevalmentajaa, joka huokaisi. Tietenkin Caitlin yrittäisi saada Miyaton puolelleen tässäkin asiassa.

Miyato pyöräytti silmiään. Hän olisi voinut muuten, mutta Andrealla oli tänään koulutreenit.
"Olisin voinut jakaa ideasi jos Coralla ei olisi jo yksiä koulutreenejä tänään. Jos kahdet, niin se heittää jo hanskat tiskiin." Miyato naurahti, vilkaisten Teddyä.
"Ja miten niin paha missä mainitaan? Mitä olet nyt tehnyt?"

"Voi Cora, miten aloittelijamaista", Caitlin virnisti ilkikurisesti. "Remona voi kertoa sille miltä tuntuu, kun päivässä on kolme koulutreeniä." Teddy pyöräytti silmiään.
"Olet varmasti tehnyt jotain", englantilainen mutisi. "Mutta lähinnä viittasin siihen, miten Caitlin oli juuri nostanut sinut keskusteluun toteamalla jotain sen suuntaista, että sin-" Lause katkesi kesken kun Teddy tuijotti typeränä ratsastushanskamyttyä, jonka oli saanut keskelle rintakehäänsä. Caitlinilla oli selkeästi heittotarkkuutta, vaikka muuten naisen koordinaatiokyky oli kovin rajoittunut. Punapää virnisti tyytyväisenä nojatessaan paremmin sohvan selkänojaan.

Miyato oli aivan pihalle nyt. Hän ei ymmärtänyt, mitä täällä tapahtui!
"TIedät ettei se jaksa liikkua kahdesti päivässä hyvin." Hän totesi tyynesti Caitlinille. Nainenhan sen parhaiten tiesi.
"Mitä? Mihin? Caitlin!"

Caitlin vain pudisti päätään nauraen. Ehei. Hän ei ollut vaimentanut Morlandia huvin vuoksi, vaikka hillityn englantilaisen reaktio olikin kerrassaan hilpeä.
"Sanoin vain, että sinäkin varmasti uskaltaisit tulla kanssani samaan maneesiin ratsastamaan", nainen myhäili. Teddy siristi epäluuloisena silmiään. Se oli kenties ollut Caitlinin viestin pohjimmainen tarkoitus, mutta hän muisti kovin erilaisen ilmaisutavan.

"...Caitlin." Miyato mutristi huultaan tuon sanoille. Miksei irlantilainen voinut kertoa? Hiljaa mielessään hän veti tyytyväisenä henkeä Teddyn surkean huomiokyvyn puolesta. Se vielä puuttuisi jos tuo tajuaisi ettei ystävänsä käynyt kotona ollenkaan eilisen ja tämän päivän välissä.

"Hän käytti hieman värikkäämpää ilmaisua", Teddy täydensi avuliaasti, mutta mutristi huuliaan hiljaisuutensa merkiksi kun Caitlin kohotti kulmaansa. Hän ei tahtonut ratsastussaappaasta päähänsä, kiitoksia vain.
"Sinähän voit ottaa Minxin, niin se pääsee liikkumaan ja Caitlin ei piinaa minua koulutreeni-ideoillaan", Teddy ehdotti Miyatolle suorastaan ylpeänä omaan logiikkaansa. "Kaikki voittavat."

"En suostu ennein kuin minulle kerrotaan mikä se ilmaisu oli. Ja toisekseen, haluatko tosiaan toispuoleisen Minxin selkään ramman ratsastajan?" Miyato kiusoitteli vähän. Ei se hauskaa ollut että Minx oli toispuoleinen, mutta tuskin hän olisi yhtään parempi kuin Kaufman.

"En minä sitä enää tarkalleen muista", Caitlin naurahti. "Jotenkin niin se meni, että jos sinä uskallat satulaan onnettomuutesikin jälkeen rampana, Morlandilla ei ole mitään syytä vältellä ratsastamista, kun ei ole kampaustakaan pilattavaksi."
"Muutamalla kärkevällä huomautuksella korostettuna, mutta kutakuinkin noin", Teddy myötäili. "Ei se kerrasta miksikään muutu. Sitä paitsi, ties vaikka saisit oikaistua sitä vähän kun olette päinvastaisesti toispuoleisia", mies naurahti pehmeästi. Ei Miyato toispuoleinen ollut.

Miyato töytäisi molempia nyrkillä olkavarteen. Niinpä niin. Teddy oli yksi ainoita joka uskalsi vääntää vitsiä hänen jalastaan, jos Miyatoa ei itseään laskettu.
"Haha. Mutta voin kyllä mennä selkään jos niikseen on."

Teddy hieroi yllättyneenä olkavarttaan, mutta Caitlin vain nauroi. Joihinkin asioihin tottui kun oli kolmesta sisaruksesta keskimmäinen.
"Oikeasti?" Teddy älähti niin helpottuneena, että sai Caitlinin ratkeamaan raikuvaan nauruun. Nainen sai omista ratsastushanskoistaan, mutta edes se ei vaimentanut irlantilaista. Oli hyvä idea pyytää seuraa kentälle. Caitlin ei ollut pystynyt keskittymään ratsastamiseen sitten lainkaan aiemmin, mutta mieskaksikko piti hänen ajatuksensa siivosti poissa synkiltä poluilta.

"No miksei? Pahinta mitä Minx voi tehdä, on pudottaa mut alas, mutta koska olen pysynyt vuosia Huzzlen selässä, epäilen tammasi lahjoja viskata minut alas." Miyato siemaisi kahviaan, ottaen puhelimen taskustaan. Hän nakutti viestin Katerinalle ja laittoi puhelimen pois.

"Sehän on ihan kesy nykyään", Caitlin virnisti naurunsa lomasta.
"Mitä tuo kelvoton yrittää sanoa, on että pärjäät varmasti Minxin kanssa hyvin ja olisin todella kiitollinen, jos viitsisit ratsastaa sen", Teddy korjasi mulkaisten irlantilaista, joka nauroi edelleen kahvikuppinsa takana.

"Teillä on ollut ihan liian mukavaa täällä, kun minä aloitin aamuni töillä." Vaikka Miyatolla oli ollut kyllä töissäkin hauskaa ja ennen töitä vielä hauskempaaa. Hups.

"Niin minäkin", Caitlin protestoi nopeasti. "Olimme vain tehokkaampia Remonan kanssa kuin olin arvioinut, niin jäi ylimääräistä aikaa." Tai siis, he eivät olleet olleet lainkaan tehokkaita eikä hän ollut tahtonut kiusata kilttiä tammaa enempää.
"Eikö sinulla ollut tuo sama paita päällä eilen?" Teddy huomautti ilkikurinen hymy huulille hiipien. "Teitkö kenties töitä tallilla koko yön?"

Miyato pyöräytti silmiä Caitlinin sanoille. Niin niin. Teddyn sanat saivat amerikkalaisen vetämään kahvia väärään henkeen. Mitä? hemmetti, nytkö tuo aloittaisi? Hän oli jo uskonut ettei tuo englantilainen aasi edes tajuaisi näin aikaisin aamupäivästä sellaista asiaa.
"Ei ollut."

"Jos niin väität", mies virnisti silmiään siristäen. "Lähdetäänkö katsomaan hevosia niin voimme edes näyttää siltä, että teemme täällä töitä?"

"juon kahvin loppuun. Caitlin, älä katso minua noin, Teddy höpisee omiansa." MIyato mutisi kahvimukinsa takaa, juoden sen vauhdilla loppuun. Karkumatka Minxin selkään alkoi kuulostaa jo hyvältä.

Caitlin vain nauroi. Kukapa hän oli moisesta mitään sanomaan. Nainen nousi huuhtomaan termosmukinsa ja jätti sen tilan tasolle tietäen, että unohtaisi sen muutoin maneesiin tai tallikäytävälle, jos kantaisi sitä mukanaan. Teddy venytteli noustessaan sulavasti jaloilleen tyytyväisenä siihen, miten oli päässyt eroon Minxin liikutuksesta ilman sen suurempaa vaivannäköä. Kaufmanin olisi paras tuoda lääkärintodistus tukemaan tarinaansa sairastumisesta, sillä hänen korviinsa nuorempi mies oli kuulostanut vain ja ainoastaan krapulaiselta soittaessaan aamulla.
"Mitä ajattelit Hookin kanssa tehdä?" Caitlin kysäisi odotellessaan, että miehet olisivat valmiita lähtemään alakertaan. Teddy kohautti harteitaan. Hän oli ajatellut antavansa hevoselle vapaapäivän, mutta jos se näyttäisi toivottomalta, liinan päässä pääsisi purkamaan energioita.

Miyato hymähti. Sen kananaivon selkään hän ei ehdoin tahdoin nousisi proteesinsa kanssa.
"Harmi ettei Cavanaugh oli vielä ratsastamassa, voisit muiluttaa Hookin hänelle." Amerikkalainen virnisti. Siitä ei seuraisi mitään hyvää jos irlantilaisratsastaja pääsisi todistamaan mitä Kaufman oli hevoselle tehnyt.

"Niinpä", Teddy huokaisi liioitellun raskaasti ja aukaisi oven päästääkseen Caitlinin edellään portaikkoon. Se oli ehkä huono idea näin jälkikäteen ajateltuna. Olisi ollut turvallisempaa mennä itse edeltä, niin naisen olisi saanut kiinni jos tuo päättäisi sukeltaa pää edellä alas.
"Et sinä tahtoisi sitä, Caitlin?"
"Ehei, minulle riittää Veritas, kiitoksia vaan kovasti", nainen naurahti kättään heilauttaen. Yksi säpsy tamma oli tarpeeksi tälle päivälle. Nainen johdatti letkan tallikäytävälle suunnaten hakemaan Veritaksen riimunnarua. Kohtaloonsa alistuen Teddy kurvasi noutamaan Hookin riimunnarun lähestulkoon Veritaksen karsinaa vastapäätä ja tarjosi Minxin narua Miyatolle.

Nuorin otti sen riimunarun kiltisti vastaan. Hän huokaisi hiljaa, astellen kohti oikeaa tarhaa. Saatuaan sieltä Teddyn mielenkiintoisen tamman, talutti hän kiukuttelijan talliin.
"Voisitko Minx käyttäytyä tänään?"

Caitlin erkani joukosta hakeakseen lähempänä tarhaavan Veritaksen, joka antoi sentään siivosti kiinni valmentajalle. Englantilaismies tallusti ystävänsä rinnalla Hookin ja Minxin tarhalle, huokaisten hiljaa hevosia katsellessaan. Hän haki samalla portinavauksella kananaivoisen ruunikon, joka ei olisi millään tahtonut jättää hevoskavereiden seuraa. Tästä tulisikin hilpeää, kun Hook tanssahteli jo narun päässä säpsynä ja jännittyneenä kuin yliviritetty jousi.
"Toivotaan, että se käyttäytyy. Tämä tuskin tekee niin", mies huokaisi sujauttaessaan ruunikon karsinaan. Hook pälyili ympärilleen epäluuloisena kuin odottaen, koska tallin katto putoaisi niskaan tai sapelihammaskissojen lauma hyökkäisi esteratsun kimppuun. Caitlin harjasi jo Veritasta käytävän toisella puolen, mutta hymähti miesten keskustelulle. Hölmöjä nuo olivat, kun jo etukäteen manailivat ongelmia.

Minx sentään oli... Kohtalainen. Punainen paholainen ei ainakaan vielä ollut keksinyt jotakin jännittävää, hän sai tamman karsinaan ilman ongelmia. Miyato vilkaisi Hookia, naurahtaen kuivasti.
"Se on niin vajaa elukka."

"Niinhän se on", Teddy huokaisi lähtiessään hakemaan harjapakkeja heille molemmille. Hän voisi sen verran tehdä kun kerran pääsi pälkähästä eikä joutunut tammansa selkään.
"Paras sitten edustaa Minxin kanssa, Miyato", Caitlin huikkasi käytävän toiselta puolelta. "En tahdo nähdä sen potkivan seiniä. Veritas pian kiipeää niille moisesta kolinasta", hän virnisti.

"Minx potkii sen kyllä alas sieltä." Amerikkalainen naurahti vaisusti, astellen tamman karsinaan harjapakin kanssa, mahdollisimman vakuuttavasti. Ei hän tammaa pelännyt, mutta epäili sen motiiveja.

"Mieluummin ei", Caitlin naurahti. "Lièvremontit ripustaisivat sen jälkeen minut seinälle." Teddy suuntasi harjaamaan Hookia, joka steppasi levottomana karsinassaan. Olikohan se saanut sovittuja maastolenkkejäkään, kun tuntui niin energiseltä? Teddy juoksutti kätensä hiustensa läpi ja tunsi päänsäryn uhkaavan jälleen kerran. Kaufmanista ei tuntunut olevan kuin harmia, kun hän ei luottanut pätkääkään nuoren ratsastajan lupauksiin.

"Andrea ottaa tuon lupauksena." Miyato virnisti. Hän kuuli kiroilua kauempaa, kääntyen katsomaan. Mitähän siellä tapahtui? Anerikkalainen kohautyi olkiaan ja jatkoi Minxin harjaamista. Muutaman kerran karsinasta kuului hyvin painokas kielto, tamman kokeillessa, saiko nuoren amerikkalaisratsastajan kanssa perseillä.

"Pysyn siis kaukana Andreasta", Caitlin mutisi. Hän ei kaivannut enempää ongelmia Veritaksen omistajien kanssa, jotka kyttäsivät häntä jo nyt niin tiukasti. Minkä hän sille mahtoi, että tamma oli niin herkkäsieluinen eläin, ettei kestänyt pienintäkään häiriötä tai epäonnistumista. Nainen varusti punarautiaan ripeästi vilkuillen huvittuneena miesten taisteluja omien ratsujensa kanssa. Teddy varusti Hookin juoksutusta varten, sillä ei tosiaankaan aikonut kiivetä ruunan selkään sen ollessa tällä päällä.

"Minx, ei!" Karsinasta kuului älähdys ja amerikkalainen astui karsinan ulkopuolelle sadatellen hiljaa. Helvetti, hän ei ollut nähnyt sitä kaviota.
"Teen tuosta tammasta siveltimiä.."

"Olen pahoillani", Teddy huokaisi astuessaan Hookin karsinasta käytävän puolelle. Hän vilkaisi kiukkuavaa tammaansa. "Tahdotko, että varustan sen loppuun?" Samperin eläin. Miksei tammoillekin ollut jotakin ruunaamista vastaavaa helppoa toimenpidettä, jolla käytös muuttuisi siedettävämmäksi?

Miyato hieroi säärtään, pudistellen päätään. Oli vieläpä se terve jalka. Onneksi tosin, proteesi olisi voinut olla eri mieltä tällaisesta iskusta.
"Mmmh, ei. Satuloin sen kyllä, en vaan tajunnut kieltää ennen kuin oli liian myöhäistä." Vedettyään hetken henkeä hän palasi karkuun ja taisteli varusteet tuittupäiselle tammalle, vetäen sitten kypärää päähänsä.

"Okei", Teddy nyökkäsi ja soi mustan mulkaisun punaruunikolle tammalleen. Miyatoa ei telottaisi, piste. Hän siirtyi takaisin Hookin luokse tarkistaen vielä kertaalleen suitsien soljet ja suojien tarrat. Caitlin astui ulos Veritaksen karsinasta, nappasi kypärän mukaansa ja lähti kohti maneesia.
"Yrittäkää pysyä mukana", nainen heitti vielä olkansa yli kiskoessaan kypärän punaisten hiustensa peitoksi. Teddy pyöräytti silmiään mutta päätti jättää vastaamatta, ettei Caitlin vain luopuisi kypärästään keskittyessään sanailemaan hänelle. Irlantilaisvalmentajan tapa ratsastaa huoletta ilman kypärää sai hänet kerrasta toiseen yhtä kauhistuneeksi.
"Jos Minx on ihan kauhea selästä, ei sinun tarvitse sen kanssa tapella", mies huokaisi ystävälleen silitellen hajamielisesti Hookin poskea.

Miyato talutti tamman Veritaksen perässä maneesille, puuskahtaen Teddyn sanoille. Ei hän niin helpolla luovuttaisi. Tosin, Minx meinasi mennä sijoiltaan jo kun Miyato yritti selkään väärältä puolelta. Muutaman minuutin... Keskustelun jälkeen tamma kuitenkin päästi hänet selkään. Huolettomana amerikkalainen asetteli jalustimia oikean mittaiseksi ja kiristeli vyötä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1965
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Parempi myöhään kuin ei milloinkaan   Su Heinä 03, 2016 7:03 pm

Teddyn teki mieli jälleen kerran hävetä silmät päästään, kun hän seurasi tammansa sähellystä. Miten urpo saattoi hevonen olla? Hän talutti hetken Hookia ympäri maneesia, ettei liinan päässä kulkeva ruuna keksisi sitten ympyrällä säikkyä maneesin kulmaa, ennenkö siirtyi sivummalle lähettäen hevosen ympyrälle. Caitlin nosti jalustimet Veritaksen kaulalle aloittaen tutun alkuverryttelyn rentouttaakseen tammaa, joka hiippaili jännittyneenä ympäri suurta maneesia. Tästähän tulisi hauskaa.
"Hevosesi ei voisi jännittää useampaa lihasta yhtä aikaa vaikka se yrittäisi, Caitlin", Teddy virnisti seuraten sivusilmällä liinan päässä ympyrällä kävelevää ruunaansa. Ainakaan Hook ei säpsynyt vielä turhia, vaikka pälyilikin epäluuloisena ympäristöään.

Miyato pääsi Minxin kanssa uralle, laittaen tammaa töihin. Ei se seiniä potkinut, mutta ilmaisi kyllä mielipiteensä varsin selvästi. Huokaus.

Veritas rentoutui hitaasti huolellisen käyntityöskentelyn myötä, mutta Caitlin epäili ettei onni kestäisi kauaa. Tammalla oli tapana jännittyä silmänräpäyksessä ilman pienintäkään syytä.
"Minx esittelee selkeästi taas parhaita puoliaan", Teddy huokaisi päätään pudistellen. Voi luoja tamman kanssa. Hook sen sijaan sinkosi itsensä pää korkealla eteenpäin kiihdytellen villiin laukkaan suurella ympyrällä. Teddy rauhoitteli ratsua tuloksetta useamman kierroksen.

Miyato naurahti hiljaa, rentoutuen itse hevosen selässä. Hän rapsutteli tamman kaulaa, hakien sopivaa tapaa ratsastaa tammaa. Hän ymmärsi pian miten herkkä tuittupää olikaan, houkutellen hitaasti esiin jotain parempaa.
"älä viitsi, näytä Teddylle että olet hieno tamma."

"Ei se ole", Caitlin vinoili Veritaksen selästä. "Minx ei osaa olla hieno hevonen, koskaan." Hah hah, niin varmaan. Hän oli itsekin ratsastanut punaruunikkoa ja tiesi sen osaavan silloin kun tamma tahtoi tehdä yhteistyötä. Veritas säpsähti kun Hook pukitti yllättäen ja kiihdytteli jälleen omituisilla spurteilla liinan päässä. Teddyllä oli täysi työ pitää hevonen siistillä ympyrällä, mutta siitä huolimatta mies ehti mulkaista irlantilaista naista terävästi. Hänen hevosensa oli hieno.

"Sanoo hän joka ratsastaa viulunkieltä." Miyato huikkasi Minxin selästä. Hetkittäin tamma vilautti jopa parempaa puolta itsestään. Se ei ollut toivoton, vaan vaati oman tyylinsä ratsastaa jota opetellessa menisi hetki.

"Pata, kattila", Caitlin nauroi ja siirsi Veritaksen raviin. Tamma ei tosiaankaan loistanut tänään, mutta ainakin hän keskittyi siihen paremmin kuin aiempina päivinä, mistä sopi kiittää kahta muuta valmentajaa samassa tilassa. Oli helppo pitää ajatukset tässä tilanteessa, kun ympärillä tapahtui niin paljon. Ei ollut aikaa miettiä Davidia.

Miyato sai Minxin jopa ravaamaan ilman että se hyppäsi pyytäessä pystyyn tai muutoin protestoi miehen apuja. Hän vilkaisi Teddyä, hymyillen.
"Näetkö, en ole kuollut vielä ja Minx liikkuu ihan kivasti. Tai siis, se liikkuu."

Teddy pysäytti Hookin ja hölkkäsi ruunan pään vierelle pitääkseen eläimen aloillaan sen hetken kun seurasi Minxin ja Miyaton menoa keskittyneenä.
"Se näyttää hyvältä", mies myönsi nyökäten. Paremmalta kuin mitä Kaufman oli esitellyt paria päivää aiemmin kun ei ollut huomannut hänen katsovan treeniä. Teddy lähetti Hookin uudestaan liikkeelle vilkuillen hevosta joka alkoi pikkuhiljaa rauhoittua saatuaan juosta useamman hetken omaan tahtiinsa.

Miyato kehitteli mahdollisimman monia tehtäviä, pitääkseen tamman kiireisenä. Se oli mukavan helppo ratsastaa pienin avuin istunnalla ja kädellä, sopiva siis hänelle, jonka jalkojen avut olivat hieman heikot (ja toispuoleiset, se nyt oli totta, etenkin jos hevonen ei ollut tottunut häneen).
"Hieno hevonen mutta tämä ravi tappaa."

Veritas rentoutui Caitlinin pyörittäessä tammaa kahdeksikolla. Teddy antoi Hookin ravailla vielä hetken, ennenkö pyysi ruunaa käyntiin ja suuntasi taluttamaan hevosta. Ei hän viitsisi kauaa ratsua juoksuttaa.
"Niinhän se tekee", Teddy naurahti. Hän taputti Hookin kaulaa. "Käyn heittämässä tämän takaisin pihalle, älkää tehkö mitään liian hienoa sillä aikaa. Haluan nähdä mitä saat siitä irti, Miyato", mies ilmoitti ennenkö suuntasi maneesin ovelle. Veritas otti muutaman luvattoman laukka-askeleen oven auetessa, mutta pudotti takaisin töksähtelevälle raville Caitlinin höpöttäessä rauhallisesti tammalle.
"Teddy on oikeassa, se näyttää hyvältä", irlantilaisnainen totesi ohittaessaan punaruunikon ratsastajineen.

"Olen puoliksi rampa. Älä odota liikaa." Miyato naurahti. Jos Kaufman ei saanut tammasta hyvää irti, miten hemmetissä hän voisi saada? Minx ei onneksi reagoinut maneesin oven kaltaisiin ärsykkeisiin. Onneksi...
"Sillä on hyvä päivä."

"Olen nähnyt sen hyvän päivän", Caitlin naurahti, "eikä se näytä tuolta. Sinä kaivat siitä esiin hyvää liikettä huonon päivän keskellä, mikä on melkoinen saavutus." Veritas laski hitaasti päätään ja haki jälleen tukea kuolaimesta. Caitlin valmisteli laukannoston, siirsi hevosen kolmitahtiseen askellajiin ja työsti hetken suurella ympyrällä askeleen pyörivyyttä. Rentous löytyi vähitellen, mutta hän tiesi sen olevan tavattoman häilyväistä. Kohta Veritas jälleen keksisi syyn säikähtää, ja sinne menisi tämäkin pieni edistys. Olihan tamma jo parempi kuin aluksi, mutta se ei tosiaankaan vastannut hänen käsitystään hyvähermoisesta kilpahevosesta. Hevonen suoriutui kiitettävästi laukan lisäyksestä ja seuraavalla suoralla koitetuista sarjavaihdoista, mutta siirtyminen raviin oli varsin töksähtävä kun tamma samaan aikaan säpsähti jotakin. Radalla tuosta olisi tullut surkeat pisteet, eikä PSG:n radalla ollut varaa mokata jotain niin yksinkertaista kuin siirtymisiä, jos tahtoi saada siedettävät prosentit.

"Kunhan sanotte kun ei ole pakko enää antaa suoraa palautetta." Miyato naurahti. Kohtalaisen pysähdyksen jälkeen hän rapsutteli hetken tamman kaulaa, ennen kuin hänkin aloitti laukkatyöskentelyn. Minxin askelta oli ihanan helppo säädellä ja amerikkalaisvalmentaja innostuikin kokeilemaan kokoamista sekä lisäyksiä erilaisissa tehtävissä, yhdessä laukanvaihtojen kanssa.
"Voisin leikkiä näillä askelpituuksia loppupäivän. Ei Cora ole tällainen."

Caitlin nauroi seuratessaan silmäkulmastaan Miyaton kokeiluja tamman kanssa. Hän tiesi tunteen näppäristä askelpituuden muutoksista, sillä Remona luki parhaimmillaan hänen ajatuksiaan. Nyt he eivät olleet hetkeen löytäneet moista yhteyttä, mutta se oli täysin hänen syytään. Teddy saapui maneesiin hiljaa juuri parahiksi todistamaan, miten hienolta punaruunikko tamma näytti.
"Palkkaan sinut ratsastamaan sitä aina, kun Kaufman tekee oharit", mies huikkasi tyytyväinen hymy huulillaan. Ehkä hänen pitäisi vain löytää punaruunikolleen parempi kilparatsastaja, niin tarvetta liikuttamisen ulkoistamiselle ei olisi. Veritas löysi jälleen tasapainonsa kouluratsastajan alla muutaman avotaivutuksen siivittämänä, mikä sai Caitlinin kokeilemaan laukkatyöskentelyä uudestaan. Hän kokosi tamman laukkaa kunnes oli tyytyväinen, ja käänsi ratsun kentän keskelle. Huolellinen valmistelu auttoi, mutta ei pelastanut puolikasta laukkapiruettia, sillä se siirtyi aivan liikaa hänen makuunsa. Remona olisi tässä tilassa mahtunut tekemään kolme piruettia, kun Veritas kykeni puolikkaaseen.
"Teeppä perässä!" Hän ei silti voinut olla heittämättä haastetta vinon virneen kera Miyatolle.

"Hanki parempi kilparatsastaja kuin se saksalainen." Miyato sanoi ääneen sen mitä Teddy ajatteli. Jos hän sai Minxistä irti, kuului Kaufmanin saada parempaa. Amerikkalainen kuuli irkkunaisen haasteen ja virnisti.
"Alatko tässäkin kilpailemaan? Näytetään Minx niille miten tehdään piruetti."

"Pitäisi varmaan", Teddy myönsi hiuksiaan haroen. Ei hän voisi tällaista touhua pidempään katsella, mutta mistä ihmeestä hän löytäisi ratsastajan hevosilleen? Ei yhtään mistään, ei näin nopeasti eikä näin huonojen kisatulosten valossa.
"Tietenkin alan", Caitlin virnisti ja työsti Veritaksen laukkaa jotta seuraava puolipiruetti sujuisi mallikkaammin.
"Miyato, tee kolme todella nopeaa puolipidätettä juuri ennen piruettia ja nosta aavistus sen puolen nyrkkiä, mihin suuntaan haluat Minxin kääntyvän, ja se hoitaa lähestulkoon itse loput", Teddy virnisti nojaillessaan maneesin seinään katsomon edessä.
"Huijausta!" Caitlin protestoi äänekkäästi nauraen ja vaihtoi lennosta Veritaksen laukkaa. "Olisihan minun pitänyt arvata, ettet osaisi ratsastaa hevosta piruetin läpi ilman vippaskonsteja, Morland."

"Teddy on esteratsastaja. Tarvitseeko hänen todella?" Miyato naurahtaen pehmeästi, kiusoitellen. Hän painoi mieleensä Teddyn ohjeet, nostaen laukan. Hän kokosi askelta sopivasti, haki hyvän laukan ja käänsi tamman keskihalkaisijalle. Se tosiaan toimi, punainen paholainen teki puolikkaan piruetin suorastaan riemulla. Amerikkalaisvalmentaja nauroi sen selässä, vaihtaen laukan uuden kierroksen mukaiseksi.
"Sen vanha huijari." Hän naureskeli Teddylle. Pian tietävä virne levisi hänen kasvoillensa ja Miyato nyökkäsi kohti katsomoa, kuin tervehtiäkseen.
"Hei Gabrielle. Unohtiko Teddy eväät kotiin?" Katsomoon istuutunut nainen nosti eväsrasiaa ja nyökkäsi, luovuttanut hymy kasvoillansa.

"Jokaisen kuuluu osata puolipiruetti jos aikoo kilpailla oman kotitallin ulkopuolella", Caitlin julisti naurua äänessään. Ei tosiaankaan kuulunut, mutta sitä hän ei myöntäisi. Sitä paitsi, Morlandithan olivat tunnettuja koulupiireissä, joten oli vaikea kuvitella Teddyn saaneen luistaa koulutyöskentelystä vaikka painopiste esteillä olisikin.
"Hienosti meni, Miyato", Teddy virnisti leveästi. Caitlin näytti spontaanisti kieltä englantilaismiehelle laukatessaan miehen ohitse. Hän valmisteli uuden puolipiruetin toiseen kierrokseen, ja taputti Veritaksen kaulaa kun tamma suoriutui tehtävästä aavistuksen aiempaa paremmin. Hitaasti mutta varmasti, hän muistutti itseään ja hidasti ratsunsa käyntiin. Hetken tauko, ja sitten vielä viimeinen loppurutistus ennen loppuverryttelyjä. Teddy kääntyi yllättyneenä katsomon suuntaan Miyaton puheen myötä, mutta yllätys vaihtui nopeasti leveään hymyyn, kun katse osui naiseen.
"Hei rakas", hän pyyhälsi heti tervehtimään. "En tiennyt, että olit tulossa."

Gabrielle pudisteli päätään, se sama hymy kasvoillansa.
"Mmmhm, koska et vastaa puhelimeesi." Nainen ojensi eväsrasiaa kihlatullensa, huokaisten raskaasti. Mahdoton mies. Miyato hymyili leveästi ja nyökkäsi katse Caitlinissa kaksikkoa kohti.
"Sanoin että hänen kihlattunsa on eri sarjaa." Amerikkalainen virnisti. Gabrielle kyllä kuuli sen, hymähtäen.

Teddy hieraisi niskaansa hämillisesti naurahtaen. Hupsis, se oli saattanut unohtua. Puhelin oli jäänyt kaappiin vaihtovaatteiden kera.
"Miyato, ole hiljaa!" Mies huusi olkansa yli ja otti tarjotun eväsrasian vastaan. Hän ojensi kättään naiselle. "Tule sanomaan moi Caitlinille", hän naurahti ja viittoi kouluratsastajaa tuomaan vihdoinkin rentouden löytäneen - ja säilyttäneen - tammansa lähemmäs katsomoa.
"Caitlin, tämä on Gabrielle, kihlattuni", hän esitteli tummahiuksisen kaunottarensa. Naisen kutsuminen kihlatuksi sai edelleen vatsan muljahtamaan miellyttävästi. "Gabrielle, tämä on Caitlin, työkaverini."
"Se joka kompuroi omiin jalkoihinsa", Caitlin täydensi avuliaasti leveä hymy pisamaisilla kasvoillaan pysäyttäessään Veritaksen katsomon eteen. "Mukava tavata."

Gabrielle otti kiinni miehen kädestä, nousten ylös. Hän asteli kentän laidalle, hymyillen. Caitlin... Hän muisti naisen niiltä ajoilta kun oli ratsastanut Arizonaa.
"Muistan sinut, ratsastin viimevuonna Alex Chiltonin hevosta. Hauska tavata. Miyato, onko tässä käynyt niin että sinä ratsastat nykyään Teddyn hevoset?"
"Ilmeisesti. Seuraavalla kerralla Caitlin voisi." Amerikkalaisvalmentaja hymähti.

"Minä en valitettavasti voi sanoa samaa", nainen naurahti osaamatta hävetä sitä, ettei olisi osannut yhdistää Gabriellen kasvoja Alex Chiltonilta ratsua vuokranneeseen naiseen. Teddy naurahti ja kietoi kätensä naisen vyötärön ympärille.
"Sinä saat pitää ne hyvänäsi", Caitlin lupasi auliisti Miyatolle. "Tai sitten Teddy voi ratsastaa ne aivan itse." Englantilaismies pudisti pontevasti päätään rakkaansa rinnalla.

"Ihan hyvä ettei Teddy ratsasta. Minun ei tarvitse pelätä luunmurtumia ja aivotärähdyksiä." Gabrielle naurahti, jääden siihen miehensä kainaloon. Kun Miyato keskittyi taas ratsastamiseen ja Caitlin myös, hän vilkaisi nopeasti entistä esteratsastajaa.
"Kävin tänään lääkärissä. Kaikki on edelleen hyvin."

Niinpä niin, siitä Teddy oli aivan samaa mieltä. Caitlin nauroi lämpimästi kannustaessaan tamman jälleen liikkeelle, ennenkö se keksisi alkaa jännittää jotakin katsomossa häilyvää varjoa.
"Ihanaa", mies vastasi hiljaa ja rutisti naista tiukemmin. Oli mukava saada välillä hyviäkin uutisia, kun Kaufman ei tuonut mukanaan muuta kuin huonoja sylin täydeltä.
"Caitlin, näytät lusmuilevan Veritaksen kanssa", englantilaismies huikkasi kiusaa tehden. Irlantilainen ryhdistäytyi kävelevän tamman selässä ja nosti jalustimet hevosen kaulalle.
"Haista sinä home", hän virnisti takaisin ja siirsi hevosen raviin. Hän alkoi koota raviaskelta huolellisesti. He olivat harjoitelleet passagea pieninä erinä silloin, kun tamma oli rento ja hyvällä tuulella, mitä se tänään ehdottomasti oli. Ei liike vielä kouluradoille kelpaisi, mutta siitä olisi hyvä jatkaa kohti Intermediairea, kunhan PSG saataisiin sujumaan. Veritas kaarsi kaulaansa tanssahdellessaan pehmein, joustavin raviaskelin kentällä aina muutaman askeleen, ennenkö sai kehujen kera luvan pidentää askeltaan ennen uutta yritystä. Caitlin palkitsi hevosta herkästi ja ratsasti eleettä houkutellessaan kerta kerralta sulavampaa passagea esiin punarautiaasta tammasta. Olihan Veritaksessa puolensa, tällaisina hetkinä ainakin kun sekä ratsastaja että hevonen malttoivat keskittyä työntekoon.

Gabrielle katseli Caitlinin ratsastusta hetken, kunnes päättä jättää miehensä takaisin työpaikalleen, nyt kun tuolla olisi ruokaakin mukanaan. Miyato virnisti Gabriellen mentyä, katsoen miestä kysyvästi. Olihan kaikki hyvin? Hän ei luottanut noihin kahteen.

Mies olisi mielellään pitänyt Gabriellen rinnallaan pidempäänkin, ja harkitsi hetken lähtevänsä naisen perässä. Eivät Miyato ja Caitlin häntä kaivanneet ratsastaessaan maneesissa kahdella siivosti käyttäytyvällä tammalla. Toisaalta, mihinpä Gabriellekaan häntä tarvitsisi. Nainen oli jo tehnyt enemmän kuin tarpeeksi tuomalla hänen eväänsä.
"Älä virnuile siinä", Teddy naurahti Miyatolle. "Nauti nyt vielä hetki siitä, että Minx on kuulolla. Voi olla, ettei se kuuntele sinua enää koskaan uudestaan", hän kiusasi. Caitlin nauroi siirtäessään punarautiaan reippaaseen laukkaan kiitokseksi upeasta kokoamisesta passagen kanssa.
"Olet aina niin positiivinen, Morland", hän nauroi ohittaessaan katsomon ja vilkaisi olkansa yli miestä. Valitettavasti juuri sillä hetkellä ulkona koko päivän lempeästi puhaltanut tuuli otti asiakseen puhkua voimakkaammin kattopelteihin, joiden kolahdus sai Veritaksen kiihdyttämään yhdellä räjähtävällä ponnistuksella eteen ja kiepahtamaan ympäri ketterämmin kuin oli sallittua. Jalustimitta ratsastanut ja taakseen vilkuillut nainen lensi voltilla hevosen ulkolavan yli - tai no, siitä missä Veritaksen ulkolapa oli ollut vajaata silmänräpäystä aiemmin. Matka pysähtyi maneesin puisen seinän kautta pehmeälle hiekalle. Caitlin haukkoi hetken henkeään lysyssä kentänpohjalla ennenkö kampesi itsensä hoippuen jaloilleen. Kädet ja jalat toimivat, eikä näössäkään ollut vikaa kun hän saattoi seurata tallinpäätyyn laukanneen Veritaksen menoa. Teddy nappasi hevosen ohjista kiinni kun tamma pyrki kohti tallin sisäänkäyntiä ja vilkaisi huolissaan irlantilaista, joka vain heilautti kättään vähätellen. Hän oli aivan kunnossa. Paitsi oikean silmän näkökenttä tuntui kovin rajoittuneelta. Ei kun hetkinen, sehän oli vain verta otsaan tulleesta pienestä haavasta. Nainen riisui ratsastushanskansa kokeillakseen silmän yläpuolelle hankkimaansa vekkiä. Loistavaa. Se näyttäisi kerrassaan hurmaavalta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1965
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Parempi myöhään kuin ei milloinkaan   Su Heinä 03, 2016 7:04 pm

Miyato oli onneksi hereillä selässä. Hän ei lentänyt syömään hiekkaa, vaikka Minx ottikin muutaman hätäisen laukka-askeleen, potkaisi taakse ja nosti päänsä taivaisiin. Hän sai tamman kuriin, rauhallisesta ei voinut puhua vielä. Hän jutteli Minxille rauhallisesti, silitellen tamman kaulaa. Ei hätää. Kun Caitlin nousi, hän huokaisi helpotuksesta. Onneksi.
"Oletko kunnossa?" Miyato hyssytti tammaa, ottaen sen käyntiin.

Teddy sai ottaa useamman reippaamman askeleen Veritaksen liikkeiden mukana, ettei päätyisi repimään kouluratsua rajusti kankisuitsista. Tamma tanssahteli pää pilvissä ja terävää jännitystä jokaisessa lihaksessaan pehmeällä kentänpohjalla. Hän hyssytteli ratsua rauhallisesti puhuen ja vilkuili hevosen ohi ratsastajaa, joka näytti kolauttaneen päänsä. Luojan kiitos irlantilaisnainen oli kerrankin käyttänyt kypärää.
"Olen olen", Caitlin vastasi heilauttaen vasenta kättään huolettomasti. Hän painoi oikean käden sormilla otsaansa ja vilkuili punertavaa verta, joka tahrasi sormet. Ei kun vain hakemaan laastaria. "Viitsitkö kävelyttää sitä hetken, Teddy, niin käyn paikkaamassa tämän naarmun?" Nainen kysyi painaen otsaansa jälleen sormillaan tukkiakseen voimakkaasti vuotavaa haavaa. Naarmut kasvoissa olivat aina yhtä rasittavia, kun ne vuosivat verta Niagaran putousten lailla. Englantilaismies näytti haluttomalta suostumaan, sillä irlantilaisnaisen suunnitelma kuulosti epäilyttävästi siltä, että tuo aikoi palata takaisin tamman selkään hetimmiten. Parempi olisi käydä kuvauttamassa pää ja puhdistuttamassa haava terveyskeskuksessa.

Miyato tuli alas Minxin selästä yllättävän ketterästi, hölkäten naisen rinnalle. Onneksi punainen paholainen oli yhteistyökykyisellä tuulella ja ravasi vieressä.
"Eeehei, eiei. Caitlin, sinä käyt kuvauttamassa pääsi ja tuo puhdistetaan terveyskeskuksessa." MIyato asteli tallin puolelle, pyytäen ensimmäistä ohikulkijaa paikalle, kysyen voisiko tuo kuljettaa valmentajan terveyskeskukseen. Hän peruutti Minxin pois ovelta, perästä sieltä tuli aivan outo naama.
"Hei, kuulemma joku teistä... Ah." Ei miehen tarvinnut kysyä, kuka kaipasi kyytiä terveyskeskukseen.

"Naurettavaa hössötystä tuollainen", Caitlin puhahti. Hän saattoi nähdä sielunsa silmin, miten Chloe pyöräytti silmiään kaukana Itävallan puolella. Lääkäriksi opiskellut sisko ei antaisi hänen hetkessä unohtaa, jos hän jatkaisi kuin mitään ei olisi käynyt. Ihmiset murehtivat aivan turhasta.
"Olette aivan mahdottomia", hän nurisi harppoessaan Miyaton perässä tallin ovelle. "Morland, pidä huolta Veritaksesta. Varjelet sitä hengelläsi", hän uhkasi olkansa yli ennenkö soi katseensa apuun saapuneelle tuntemattomalle miehelle.
"Nämä hössöttävät turhasta. Auta minut portaita ylös niin olen taas kuin uusi", punapää vakuutti painaen kämmenellään otsaansa, vaikka veri olikin jo maalannut varsin groteskin taideteoksen hänen kasvoilleen ja paidalleen. "Ei ole ensimmäinen kerta."

"Enpä usko. Anteeksi, uskon ennemmin heitä. Olen joka tapauksessa menossa Newcastleen. Haen paperia jolla voit painaa haavaa ja mennään sitten." Selvästi Caitlinille tutulta aksentilla puhuva mies katosi hetkeksi. Miyato hymähti tuon palatessa ja ojentaessa paperia kouluratsastajalle.
"Katsokin että pää kuvataan."
"Tietenkin. Mennäänkö, neiti...?"

Caitlin pyöräytti silmiään ja kääntyi tuijottamaan pahasti valmentajamiehiä, jotka olivat syypäitä tähän.
"Mene nyt vaan niin saamme kaikki mielenrauhan", Teddy vetosi pitäen tiukasti kiinni Veritaksen ohjista. Caitlin nappasi ojennetun paperin ja vilkaisi pistävästi Miyatoa.
"Caitlin", hän korjasi huokaisten kääntyessään tuntemattoman irlantilaisen puoleen. Häntä ei neiditeltäisi, piste. No, ainakin hän oli saanut kyydikseen kotoisasti puhuvan miehen, joten huonomminkin olisi voinut olla. "Tämä on kyllä aivan naurettavaa", hän puhahti.

Miyato katsoi Caitlinia terävästi takaisin. Ehei, tuo menisi. Ei nyt auttaisi. Aiden hymyili ja nyökkäsi. Asia selvä, Caitlin.
"Selvä. Aiden." Hän avasi maneesin oven, johdattaen valmentajan autollensa.
"Ja ei ole naurettavaa. Päähän kohdistuvat iskut ovat vakava asia. He huolehtivat sinusta."

Caitlinin teki mieli nurista ja narista kohtelustaan, mutta huokaisten irlantilainen alistui kohtaloonsa ja seurasi Aideniksi esittäytynyttä miestä parkkipaikalle.
"Ratsastaessa ei muita tulekaan. Siksi meillä on kypärät päässä", nainen hymähti kuivaa huvittuneisuutta äänessään. "Ratsastatko sinä?" Jokin miehessä tuntui tutulta, mutta ehkä se oli vain kotoisa aksentti ja punapäisyys.

Aiden avasi auton oven Caitlinille ja lysähti autoonsa. Hän ei sammutti automaattisesti auton kanssa käynnnistyvän radion, nyökäten.
"Hevoseni saapui tänään. Harrastukseksi vain tosin, veljeni on meistä se kilparatsastaja."

"Tervetuloa siis tallille. Sääli kun sait näin verisen vastaanoton", nainen hymähti irrottaen paperin siksi hetkeksi otsastaan, että saattoi laittaa turvavyön kiinni. Hän vilkaisi miestä.
"Joku, jonka saattaisin tietää?" Nainen kysäisi huvittuneena. Maailmaan mahtui kilparatsastajia, joten hän ei tosissaan olettanut tietävänsä Aidenin veljeä.

"Noh, on sitä pahempaakin olemassa. Olisit voinut olla ambulanssikunnossa." Aiden vilkuili taakseen peruuttaessaan, keskittyen sen jälkeen vasta naiseen.
"Hänen hevosensa ovat täällä. Artemis Cavanaugh, en tiedä tunnetko. Hän on... Hankala."

"Tämä oli ehkä hallituin putoamiseni vuosikymmeneen", Caitlin puhahti. Hän oli humpsahtanut hevosen lavan yli, mitä sitten? Moista sattui harva se päivä, eikä sen tähden menty terveyskeskuksia ruuhkauttamaan.
"Ai, olet Artemiksen veli", nainen vastasi yllättyneenä mutta varsin ilahtuneena. Hän ei ollut edes tiennyt, että Artemiksella oli veli. Jälleen yksi asia, josta hänen täytyisi puhua ystävän kanssa. Kyllä veljien olemassaolosta kerrottiin. Kaksossiskosta hän sentään tiesi.

"No mutta se on positiivista." Aiden naurahti naisen sanoille. Sentään edes hallittu, eikä täydellinen katastrofi. Irlantilainen kohotti kulmiaan. Artemis?
"... Tunnet hänet? Ja olen, pikkuveli. Kymmenen vuotta nuorempi."

"Totta kai tunnen", Caitlin vastasi hyväntuulisesti. Kyllähän nyt omat työkaverit täytyi edes tuntea, ja totuuden nimissä hän tunsi Artemiksen paremmin kuin vaikkapa Bogaertin tai Burken valmentajien joukosta.
"Teillä onkin jo vähän ikäeroa", hän naurahti ja painoi otsaansa tiukemmin paperilla, kun tunsi pisaran valuvan kulmakarvalleen. "Mikä toi sinut tänne? Artemiksen kehut Rosingsin palvelusta?" Jälkimmäinen kysymys oli lausuttu varsin huvittuneella sarkasmilla. Oli vaikea kuvitella Artemista intoilemaan kilpakeskuksen tasokkuudesta pikkuveljelleen - tai oikeastaan kenellekään niin, että nuo toisivat hevosensa sen tähden tänne.

"Hänestä puhuttaessa ei ole itsestään selvyys että olet noin iloinen siitä että tunnet hänet." Aiden vastasi melko diplomaattisesti. Hän nyökkäsi vino hymy huulillaan. Jonkin verran, kieltämättä.
"Työt, sain työpaikan Newcastlesta."

"Eipä kai", Caitlin naurahti. Hän saattoi ymmärtää, miksi joku ei pitäisi Artemiksesta. Hän piti, joten hän lyöttäytyi valmentajakollegan seuraan aina tilanteen tarjoutuessa. Vaikka se sitten tarkoittaisi, että hän kutsui itse itsensä miehelle kylään.
"Onnea siis uudesta työpaikastakin", nainen onnitteli nopeasti. "Tämä taitaa olla aikamoinen elämänmuutos. Muutitko tänne suoraan Irlannista, vai oletko asunut muualla tässä välissä?"

"Irlannista suoraan. En ole asunut muualla kuin Dublinissa. Ihan tervetullut muutos. Kunhan vain Colm kotiutuu Rosingsiin." Vanha ruuna oli Aidenin ainoa huolenaihe muutossaan.
"Artyn sanoin se paikka on ainoa siedettävä talli saarien pohjoisosissa, joten toivon todella että vanha ruunani sopeutuu."

"Olen varma, että tallin henkilökunta tekee kaikkensa varmistaakseen mahdollisimman sulavan siirtymisen hevosellesi", Caitlin vakuutti luottavaisena. Seurattuaan sivusta tallin toimintaa, hän ei voinut olla tuntemata ylpeyttä ammattitaidosta, jota työntekijät esittivät päivästä ja viikosta toiseen.
"Mitäs Dubliniin kuuluu? Siitä on ikuisuus kun olen viimeksi käynyt edes pyörähtämässä vanhoilla kotikulmilla", nainen huokaisi. Ehkä tänä kesänä hän voisi käydä katsomassa, miltä lapsuuden kotikaupunki näytti.

"Lähinnä iän takia pelottaa. Colm on jo seitsemäntoista, eikä muuttanut kertaakaan sen jälkeen kun sain sen." Sitä ennen ruuna oli muuttanut senkin edestä kyllä. Silti vähän pelotti.
"Ei mitään ihmeellistä. Vettä tulee ja kaikki soljuu kuten ennenkin."

"Toivotaan siis parasta. Tiedän ainakin yhden ruunan, joka muutti tänne reilun parinkymmenen iässä, ja sopeutui nopeasti tallin arkeen. Ehkä Colminkin kohdalla käy niin", Caitlin pohti muistellen hapanta vanhaa kouluratsua, jonka sokea mies oli tuonut mukanaan. Wolfen omistama Cicero, aivan. Hetken hän joutui nimeä mielestään kaivelemaan, mutta löytyiväthän ne lopulta.
"Jotkin asiat eivät vaan koskaan muutu", hän virnisti. Dublin kuului ehdottomasti siihen kategoriaan, ja niin hän soi asian olevankin.

"Toivon ainakin. Asiaa auttaa sen vanhuuden myötä pomminvarmaksi muuttunut luonne. Kolmas maailmansota saisi alkaa ja se ei hätkähtäisi." Aiden hymyili pehmeästi ajatellessaan ruunaansa. Se oli ihana.
"Eivät todellakaan. Kuten ei sekään että Artemis ei käy Dublinissa ikinä."

"Se voisi lahjoittaa hieman pomminvarmuuttaan Veritakselle, sille punarautiaalle joka minut heitti päin seinää", hän hymähti huvittuneena. Veritas kaipaisi hieman kestävämpiä hermoja, jos tahtoisi pärjätä kouluradoilla, joilla rentous ja luottavaisuus olivat avainsanoja.
"En jostakin kumman syystä ole yllättynyt", Caitlin huokaisi. Artemis ei vaikuttanut ihmiseltä, joka matkusti tapaamaan perhettään säännöllisesti.

"Voi ei. Rehellisesti en kyllä kaipaa siihen säpäkkyyttä. Jos haluan herättää sen horteestaan, käytän sen derbyradalla." Siellä vanha ruuna meinasi seota askeliinsa, edelleen.
"En ihmettele. Miten tunnette toisenne, kollegoja?"

"Sitä kautta tutustuimme", Caitlin vastasi. Hän vilkaisi aurinkoista maisemaa päätään pienesti pudistaen. "Sanoisin silti, että ystävystyimme vasta kun hän sai infarktin." Ei hän ollut koskaan toista irlantilaista vältellyt tai inhonnut, kuten niin moni muu tallilla oli tuntunut tekevän, mutta eivät he myöskään paljoa olleet aikaa yhdessä viettäneet. Nyt se oli muuttunut.

Aiden näytti hetken siltä, että ajaisi ojaan. Ystävystyi?
"Siis... Olette ystäviä?" Hän olisi halunnut halata Caitlinia. Artemis tosiaan tarvitsi ihmisiä elämäänsä.
"Se... Vau. Hänellä ei juurikaan ole ystäviä."

"Tietenkin olemme ystäviä", Caitlin nauroi lämpimästi. "Irlantilaisten täytyy pitää yhtä täällä englantilaisten keskellä." Samoin kuin taitavien ratsastajien kannatti katsoa toistensa perään. Siitä ei koskaan olisi harmia kenellekään.
"Ei minullakaan pahemmin. Työt vievät paljon aikaa, joten on näppärää löytää ystävät sieltä."

Aiden naurahti epäuskoisena. Hän oli melko varma että jos kysyisi veljeltään, tuo ei kuvailisi Caitlinia ystäväksi.
"Se ei ole Artemiksen kohdalla niin yksinkertaista. Hän on todella hankala ja raskas ihminen."

"No jaa", Caitlin kohautti harteitaan. Hän ei murehtinut siitä, mitä Artemis ajatteli heidän ystävyydestään. Siinähän ajaisi itsensä hulluksi! Hän piti miestä ystävänään, piste. Artemis voisi ilmaista eroavan kantansa jos kokisi ilmaisun niin loukkaavana itseään kohtaan.
"Jokainen meistä osaa olla hankala sille päälle sattuessaan." Artemis ehkä useammin kuin monet muut, mutta silti. Ei mies mikään mahdottomuus ollut. Olihan tuo antanut hyviä vinkkejä hänellekin - moneen kertaan.

"Hän on aina." Aiden oli jo eilen käynyt tapaamassa veljeään kun oli kotiutunut. Hän ei ollut viihtynyt kovin kauan tai siis hänen ei annettu viihtyä.
"Tarvitsetko kyydin kotiin? Epäilen ettei sinua haluta nähdä töissä tänään."

"Ei varmasti haluta", Caitlin naurahti. "Olen silti menossa. Joten kiitos tarjouksesta, mutta pääsen kyllä taksilla takaisin." Ei taksimatka Hexhamista tallille kauaa kestäisi, ja jos nyt lääkärit olisivat ehdottomalla kannalla siitä, ettei töihin ollut asiaa, hän voisi kävellä sairaalalta kotiin.

"Jos sanot niin. Muistan syyttää sinua jos kollegasi syyttävät minua kun en vahtinut tarpeeksi hyvin." Aiden hymähti, pysäyttäen autonsa määränpää parkkipaikalle, mahdollisimman lähelle ovia.
"Oli hauska tavata, vaikka ehkä eri olosuhteet olisi ollut sinulle mukavammat. Näet varmaan Artya ensin, sano hänelle terveisiä."

"Syytä aivan vapaasti. He ymmärtävät kyllä", Caitlin naurahti. Hän vilkaisi tutuksi käyneen sairaalan ovia ja huokaisi hiljaa. Täällä taas. Kuinka loistavaa.
"Kiitos kyydistä. Välitän terveiset", nainen hymähti noustessaan kömpelösti autosta. Hän sentään varoi päätään eikä kolhinut sitä uudestaan. Jotakin hyötyä siitäkin, kun sai painaa otsan pientä haavaa paperilla.
"Ajele varovasti", hän vielä toivotti ennenkö sulki oven ja siirtyi sairaalan sisätiloihin. Hyvä kun hän ehti astua automaattiovista sisään, kun joku hoitajista hyöri jo hänen ympärillään. Kai veriset kasvot olivat sen verran groteski näky, että oli parempi varmistaa vamman laatu ennen odotusaulaan istuttamista.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] Parempi myöhään kuin ei milloinkaan   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Parempi myöhään kuin ei milloinkaan
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Rosings Park: Talliympäristö-
Siirry: