PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] Kummitus

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1059
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: [Y] Kummitus   Ma Kesä 27, 2016 4:29 pm


Yksinpeliä David Kingin elämästä.


Rauha. Se oli hänen ensimmäinen ajatuksensa. Aikaisen aamun valo raidoitti valkeaksi maalattua, parruin tuettua makuuhuoneen kattoa eikä maailma ollut vielä herännyt. Vihreässä, suojaisassa kehdossa piilotteleva talo oli äänetön. Vain makea, melkein kuuma kesätuuli hiipi sisään kutsumatta tanssittaen läpikuultavan valkeita verhoja tullessaan. Syy miehen sielussa olevaan rauhaan oli kuitenkin hänen oikealta puoleltaan kantautuva, nukkuvan kevyt hengityksen rytmi. David käänsi päätään kuin henkeään pidätellen, ja siinä hän oli. Lizzie. Naisen näkeminen sai miehen hengityksen takertumaan kurkkuun yhä edelleen, jopa kahdentoista vuoden avioliiton jälkeen. Jos se oli mahdollista, hän rakasti vaimoaan päivä päivältä yhä enemmän.
Lizzie nukkui levollisesti vatsallaan, kevyesti tyynyään halaten. Tummuudessaan melkein mustat, silkkisen pehmeät hiukset levittäytyivät kesyttömänä viuhkana naisen selälle. David ei voinut vastustaa kiusausta, vaan silitti höyhenenkevyesti muutaman pitkän suortuvan sivuun paljastaen valkean olkapään. Kultainen auringonvalo suuteli paljasta, marmorinkalpeaa ihoa ja sai miehen mustasukkaiseksi. Valkea lakana oli valahtanut yön aikana naisen selälle, ja David taisteli vastaan halua sivellä sormenpäillään selän sulokasta kaarta. Hänellä ei ollut oikeutta herättää vaimoaan vain siksi, että ikävöi tätä.
Mies katseli nukkuvan levollisia kasvoja. Hän antoi katseensa hyväillä veistoksellisia poskipäitä, nenän siroa kaarta ja täydellisiä huulia. David laski pitkät, hennosti kaartuvat ripset. Hän kuunteli naisen hiljaista hengitystä. Hän seurasi kaipaavalla katseella puolittain lakanan alle piilotetun kehon kaaria. Lopulta hän ei vain voinut odottaa enää. Hän ei osannut sanoa miksi, mutta hetki tuntui hyvin kallisarvoiselta. Kuin aika voisi loppua kesken. Mies nojautui eteenpäin ja painoi hellän suudelman vaimonsa ohimolle. Hän silitti hiuksia hellästi syrjään, ja suuteli naisen poskipäätä, sitten leukaperää. Lizzie liikahti unissaan. David sipaisi peukalonsyrjällään hennosti punertavaa poskea ja painoi seuraavan suudelman naisen suupieleen maistaen auringon iholta. Lizzie venytteli unissaan ja suli hitaasti hymyyn, joka yllätti miehen joka kerta kauneudellaan.

Lizzie avasi silmänsä. Nainen räpäytti unta katseestaan, ja hymy nousi silmiin saakka viuhkoittaen niiden kulmat nauruun. David tunsi itsensä niin onnelliseksi, että tunne mahtui hädin tuskin hänen sisälleen. Naisen kauneus oli hänelle epätodellista. Lizzien kauneus, se mitä hän eniten rakasti, asui naisen silmissä. Lizzien hurja äly, rohkeus, huumaava intohimon palo. Lizzie oli vahvin hänen tuntemansa ihminen, pysäyttämätön ja hurja, ja samalla niin lämmin ja hellä. Täysin vapaa. Hän oli viettänyt nuoruutensa ahmien maailman rakkaustarinoita ja kuvitellut ymmärtävänsä tunnetta. Mutta silti hän oli ollut täysin valmistautumaton tavatessaan Lizzien. Hän ei voinut ymmärtää, miten toista ihmistä saattoi rakastaa näin kokonaisvaltaisesti. Tapa, jolla Lizzie katsoi häntä, heijasti samaa tunnetta ja sai miehen tuntemaan olonsa epätodellisen kevyeksi. Sama tunne vaati häntä herättämään naisen vain voidakseen katsoa tämän silmiin. Sen tähden hän olisi voinut lojua siinä koko päivän, vain katsellen ääneti hänet täysin lumonnutta naista, rakastavasti tummia hiuksia silitellen. Lizzie katseli takaisin yhtä haluttomana rikkomaan rauhaa. Täydellisenä.
Todellisena.

David tunsi huumaantuneensa mahdollisuudesta koskettaa naista, tuntea tämän iho ihoaan vasten ja maistaa sen kesäisen lämmön. Aurinko ehti nousta taivaan laelle, ennen kuin mies malttoi vapauttaa vaimonsa. Hän lojui selällään katsellen, kuinka Lizzie nousi sängystä ja hiipi puisen lattian yli vetämään silkkisen aamutakin ylleen. Nainen katsahti olkansa yli, näki häivähdyksen pettymystä miehensä kasvoilla ja nauroi. Hän laski polvensa sängylle ja kumartui suutelemaan miestä, joka ei olisi vapauttanut naista enää laisinkaan. Nauraen Lizzie vapautti itsensä, ja jätti Davidin katselemaan peräänsä. Kun naisen varpaisillaan äänettömästi kuljetut askeleet katosivat olohuoneen puolelle, mieskin pakotti itsensä jaloilleen. Hän pujotti jalkaansa bokserit ja veti päänsä yli t-paidan vain Lizzien kasvatuksen vaatiman säädyllisyyden tähden, ja seurasi vaimoaan kultaisessa auringonvalossa kylpevään, äänettömään keittiöön. Lizzie napsautti vedenkeittimen päälle. Rouva Bellin täytyi olla vapaalla. David kiersi keittiösaarekkeen ja nosti kaapista parin kauniisti kirjailtuja kuppeja samalla, kun Lizzie valikoi puisesta teerasiasta kaksi pussia niiden tuoksusta nautiskellen. David kiersi käsivartensa takaapäin naisen ympärille, painoi tämän rintaansa vasten ja suuteli kaulan eleganttia kaarta. Lizzie silitti miehen kättä, katsoi tätä huvittuneena ja kiepautti pitkät, vallattomiksi aamun aikana karanneet hiuksensa huolettomalle nutturalle. Nainen pudisteli päätään edelleen huvittunut pilke tummissa silmissään huomatessaan miehen katseen.
"Mitä?" David kysyi rikkoen hiljaisuuden.
Lizzie pudisti uudelleen päätään.
"Rakastan sinua", mies huomautti.
"Tiedän", nainen vastasi ja nousi varpailleen painaen kevyen suudelman miehen huulille ohikävellessään. David huokasi, haukkasi paahtoleivän hampaidensa väliin ja keräsi loput aamiastarpeet käsiinsä, ennen kuin seurasi vaimoaan lasista rakennettuun lisäsiipeen. Viherkasvit ja vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyissä hohtavat kukat olivat valloittaneet tilan. Ne kiipeilivät ikkunalaudoilla ja jopa huoneen rakenteissa, yrittivätpä jopa ujuttautua upottavien sohvien selkänojille.

Lizzie käpertyi sohvalle taittaen jalat viereensä ja hämmensi kiireettä teetään. Taloa ympäröivä piha hehkui elinvoimaista vihreää, ja maaseudun rauhaan saattoi luoda illuusion siitä, ettei maailmassa ollut muita. David istui naisen viereen ja ojensi tarjottimelta polttelevan kuumaa, vain aavistuksen mustunutta paahtoleipää. Hän ei voinut ymmärtää, miten leivänpaahdinta saattoi käyttää väärin. Mies katseli, kuinka Lizzie levitti leivälle muhkean kerroksen marmeladia, melkein lapsenomaisella autuudella ja nauroi sitten vapautuneesti itselleen, kun tajusi jääneensä kiinni. Davidin täytyi vetää syvään henkeä, sillä hän tunsi rakastavansa naista niin paljon, että sattui. Lizzie haukkasi leivästä, levitti aamun sanomalehden syliinsä ja tutulla, automatisoituneella rutiinilla tarjosi haukun myös miehelleen. David suuteli naisen kättä, ennen kuin palautti sen omistajalleen ja syötyään suunsa tyhjäksi, teki itselleen oman leivän voimatta kuitenkaan irrottaa katsettaan Lizziestä. Hän ei tiennyt miksi, mutta aamu tuntui erityisen tärkeältä. Kuin hänen olisi käytettävä tilaisuus hyödyksi ja painettava varmasti mieleensä jokainen ele ja ilme.

Hän napsautti stereot päälle ja valikoi heidän kappaleensa. La Vie En Rosen melodiset alkusoinnut täyttivät pehmeästi olohuoneen, ja David otti vaimonsa kädet omiinsa.
"Tanssi kanssani", hän pyysi ja veti naisen lähemmäs. Hän sulki sirot sormet hellästi omiensa sisään, laski toisen kätensä naisen selälle ja johti heidät pehmeään valssiin. Miten kevyesti Lizzie liikkui. Nainen kantoi itsensä vaivattomassa ryhdissä ja lipui musiikin mukana antautuen miehensä käsivarsille. Heidän katseensa kohtasivat, ja David hymyili eksyessään jälleen kerran naisen silmiin. Melodia kuljetti miehen takaisin heidän häihinsä. Hän ei voinut vieläkään uskoa, että Lizzie oli siinä, hänen sylissään. Hän oli tiennyt menettäneensä sydämensä jo kauan ennen kuin he tanssivat kappaleen tahtiin ensimmäistä kertaa. Lizzie painoi päänsä miehen rintaa vasten kai sydämen kiivasta sykettä kuunnellen, ja David nojasi leukansa kevyesti naisen tummiin hiuksiin. Hänen sormensa piirsivät kermanvärisen, pitsillä kirjaillun mekon kuviointia ja laskivat selän pyöreitä nappeja kuin viattomasti toivoen lupaa avata ne. Melodian noustessa David nosti vaimonsa syliinsä ja kieputti tätä askelsarjassa ympäri. Lizzie antoi päänsä nojata taakse ja nauroi kiertäen kätensä miehen niskan ympärille. Mies laski naisen jaloilleen, spontaanisti tarttui tätä leuasta ja tempaisi Lizzien intohimoiseen suudelmaan, joka sai naisen haukkomaan henkeään. Lizzien sormet punoutuivat miehen hiuksiin, ja sydämensyke kohosi lepattaen. Kun David vetäytyi naisen poskea peukalonsyrjällään silitellen, Lizzie katsoi häntä hengästyneenä, posket punoittaen, polvet huterina ja epäuskoinen, häikäistynyt hehku silmissään. Nainen loi mieheensä toruvan, huvittuneen katseen: Davidilla oli tapana yllättää hänet ja sekoittaa hänen päänsä perinpohjaisesti vain yhdellä suudelmalla.
"En tiedä, mitä tekisin ilman sinua", mies vetosi melkein surumielisesti. Ajatus elämästä ilman Lizzietä oli käsittämätön. Sitä ei voisi olla.
"Tiedän", Lizzie vastasi hymyillen.

Kesätuuli pyyhki puutarhaa. Se soitti hiljaista, harmonista sinfoniaa pitkäksi venähtävällä, aaltoilevalla heiniköllä. Pikkulinnut pyrähtelivät vanhojen lehtipuiden rikkaalta oksalta toiselle. David nojasi päänsä puisen penkin laitaan ja katseli syvänsinisen taivaan poikki laiskasti lipuvia, valkeita pilviä. Lizzie käänsi kellastuneen romaanin sivua ja hautasi välillä nenänsä kirjan taitteeseen vetäen sisäänsä rakastetun tarinan tuoksua. Mies nosti naisen jalat paremmin syliinsä silitellen paljasta säärtä ja taltioiden mieleensä, kuinka tuuli leikki nutturalta ujuttamillaan hiussuortuvilla ja kuinka heidän yllään olevan puun latvuston lomasta siivilöityvä aurinko heitti naisen ripsistä pitkiä, siroja varjoja poskille. Kuin intensiivisen katseen vaistoten Lizzie kohotti katseensa kirjan yli ja hymyili tietämättä, miten niinkin huolimaton hymy vaikutti mieheen. David asettui penkille paremmin ja yritti saada kiinni samasta kiireettömyyden tunnusta, joka ympäröivässä maailmassa vallitsi. Heillä oli kaikki aika maailmassa. Lizzie oli tässä, todellisena hänen käsissään. Silti mies ei uskaltanut sulkea silmiään. Jokin kylmäsi häntä kesän lämmöstä huolimatta.

Lizzie oli kuitenkin edelleen siinä. Läpi kiireettömän iltapäivän, läpi kynttilänvalossa syödyn illallisen, läpi illan rutiinien. Nainen pujotti mekon henkariin, vapautti hiuksensa nutturalta ravistaen ne vapauteen ja hiipi öisen huoneen poikki iho valkeana sinisessä hämärässä hehkuen. Hän kiipesi sänkyyn ja laski poskensa tyynyyn. Hetken he vain katselivat toisiaan ääneti. Ihmetys ei ollut kadonnut vuosien saatossa. Lizzie ojensi kätensä, ja David sulki silmänsä tuntiessaan sormien sivelevän rakastavasti poskeaan, kulmaansa ja leukansa kaarta. Kun mies avasi silmänsä, hän tunsi levottoman surumielisyyden hiipivän hämärästä jäseniinsä. Sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun kuin hänellä olisi ollut kiire. Kuin aika olisi loppumassa kesken.
"En tiedä, mitä teen ilman sinua", hän sanoi ja tunsi äänensä särkyvän.
"Tiedän", Lizzie vastasi haikeasti ja nousi kyynärpäänsä varaan painaen huulensa vasten miehen huulia. David punoi sormensa naisen hiuksiin ja veti tämän melkein rajusti itseään vasten, lukiten tämän käsivarsiensa suojaan. Lizzie oli tässä. Hän tunsi naisen sydämensykkeen. Hän haistoi hedelmäisen shampoon hiuksissa. Hän maistoi hammastahnan naisen huulilla. Lizzie oli todellinen.
Mutta kun mies avasi silmänsä, nainen oli poissa.

David heräsi hitaasti aamuun. Sänky hänen vieressään oli kylmä ja tyhjä. Kukaan ei ollut nukkunut siinä kuukausiin. Maailma lasisten pariovien takana oli väritön. Lizzie oli poissa. Todellisuus tunkeutui hiipuvan unen läpi. Uni oli ollut niin todentuntuinen, että David saattoi maistaa naisen edelleen huulillaan. Menetyksen tuska, ymmärrys siitä, mitä oli tapahtunut, oli niin kova isku, että mies tunsi ilman pakenevan kehostaan. Kipu halvaannutti hänet. Silmät sumenivat kostuen, ja mies haukkoi avuttomasti henkeään. Todellisuus oli kestämätön. David kurotti hapuillen yöpöydältä unilääkkeen ja nielaisi muutaman ilman vettä. Hän ei voisi toivoa nukahtavansa uudelleen maailmaan, jossa oli järkeä. Yksikin uni oli aarre, jota hän ei ansainnut. Mutta pimeyskin oli totuutta lohdullisempi vaihtoehto. Puutunut, turta tunne levisi vähitellen sormenpäistä ja varpaista ja tavoitti lopulta epätoivon kiskoen sen lohdullisesti kaiken muun mukana tiedottomaan uneen.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1059
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: [Y] Kummitus   Ma Elo 01, 2016 8:18 pm

Sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Pehmeästi kehräävä Audi halkoi yötä. Kesän lempeä, hitaasti syvenevä hämärä lepäsi melkein autiolla moottoritiellä kuin peitto, mutta mies ei tuntenut väsymystä. Hän oli tottunut ajamaan Hexhamin ja Lontoon välin kuin automatisoituna, mutta tänään David oli hereillä. Hän tunsi ratin tekstuurin sormissaan ja adrenaliinin veressään. CD-asemaan syötetty Les Misérablesin soundtrack suorastaan vaati laulamaan jumalten säveltämää musiikkia, mutta tänään David oli äänetön. Hän vilkuili säännöllisesti taustapeiliinsä kuin odottaen näkymän muuttuvan. Kaikki oli hänen matkustajansa ansiota. Tyttö oli nukahtanut. Mei oli käpertynyt kyljelleen takapenkille, korpinmustat, kiiltävät, normaalisti niin huolitellut hiukset villinä viuhkana pään ympärillä. Yhteen liitetyt kädet toimittivat tyynyn virkaa yhdessä siististi laskostetun, laivastonsinisen neuletakin kanssa. Hentorakenteisen tytön kasvot vetivät miehen katsetta puoleensa yhä uudelleen. Davidin oli normaalisti vaikea löytää lasta Meitä katsoessaan. Mustat, stoalaisen tulkitsemattomat silmät olivat liian vanhat, liikaa kokeneet. Mutta uni paljasti lapsuuden viattomuuden.

David saattoi nähdä Lizzien Meissä. Viisivuotiaana Kiinasta adoptoitu tyttö ei tietenkään jakanut siniverisen, englantilaisen äitinsä geenejä, mutta siitä huolimatta mies löysi vaimonsa lapsesta. Lizzie oli välittänyt tytölle vaivattoman, pröystäilettömän eleganssinsa. Miehestä tuntui, että tyttö oli maan tyylikkäin 12-vuotias. Se melkein pelotti häntä. Mei silitti huolellisesti siistit, polvimittaiset mekkonsa kauluksia myöten, harjasi tunnollisesti kaiken koirankarvan irti vaatteistaan ja vaati hiuksensa armeijalliseen ojennukseen, josta yksikään tuskin uskalsi poiketa. Mies ei ollut koskaan nähnyt lasta farkuissa. Andromedakaan ei ollut onnistunut pyyhkimään pois äidiltä tullutta tyylitajua. Siitä mies oli kiitollinen. Lastenhoitaja saattoi kulkea tuskin alushousuja suuremmissa shortseissa tai vatsan paljaaksi jättävässä napapaidassa. Andromeda ei tuntenut soveliaisuuden käsitettä missään elämänsä osa-alueessa. Kaaosta ympärilleen sylkevä hirmumyrsky ei pystynyt koskettamaan äidin ja lapsen suhdetta.

Ensimmäistä kertaa Lizzien kuoleman jälkeen mies saattoi nähdä myös toivoa. Hän ei ollut koskaan ollut lapsen ansaitsema isä. Hän oli ollut poissaoleva vierailija, joka ei koskaan vaivautunut astumaan vastuuseensa tai laittamaan aikaa lapseen todella tutustumiseen. Ja silloin, kun Mei olisi tarvinnut häntä eniten, hän oli käpertynyt omaan tuskaansa ja jättänyt lapsen yksin. Hän oli sysännyt lapsen vieraan vastuulle, pois silmistään ja mielestään lohduttautuen ajatuksella, ettei hänestä tulisi yrittämälläkään hyvää isää; että kaikkien kannalta oli parempi, kun hän vain pysyi Lontoossa.
Kun hänen elämänsä oli suistunut takaisin pimeille raiteille Caitlinin lähdettyä, David oli joutunut potkimaan itse itsensä pinnalle. Caitlin oli ollut oikeassa. Hän ei voinut vaatia ketään pelastusrenkaakseen. Caitlin oli todistanut hänelle, ettei hänen elämänsä päättynyt Lizzien kuolemaan. Hän oli edelleen elossa. Hän nautti edelleen elämästä; hän halusi edelleen elää. Hän saattoi edelleen rakastaa. Hänellä ei ollut mitään tekosyytä hylätä lasta, joka oli ollut Lizzielle tärkeintä maailmassa. Mutta miten ihmeessä paikata suhdetta lapseen, joka ei voinut luottaa häneen?
Vilpitön anteeksipyyntö oli tainnut olla askel oikeaan suuntaan.

Maanantai 4. heinäkuuta 2016

Herätessään kaupungin huminaan David ei muistanut, ettei ollut yksin studioasunnossaan. Mies lojui selällään sängyssään ja katseli vinoa, valkoista, päivänvalon raidoittamaa kattoa masentuneena todellisuudesta, joka ei koskaan tavoittanut muistoissa vierailevien unien kauneutta. Hän säikähti pahanpäiväisesti kuullessaan astioiden kolahduksen alemmasta kerroksesta eikä varsinaisesti rentoutunut muistaessaan, että oli tuonut tyttärensä Lontooseen. Oli kai aika kohdata musiikki.
Mies nousi hiljaa istumaan ja hiipi parven kaiteelle katsomaan alakertaan. Hän oli virittänyt yöllä massiiviselle kulmasohvalleen pedin vieraalleen, mutta nyt siitä oli jäljellä vain säntillisesti viikattu torni petivaatteita. Sohvan päädyssä seisoi Mein edelleen pakattu matkalaukku. Ainoa elonmerkki oli sohvapöydälle jätetty, kellastunut romaani. Kolahduksen syy selvisi, kun tyttö liittyi kirjan seuraan höyryävä, asetille siististi laskettu teekuppi käsissään. Mei oli ehtinyt jo pukeutuakin ja näytti moitteettoman siistiltä istuessaan sohvan reunalla keltaisessa, hillitysti kuvioidussa mekossa, mustissa sukkahousuissa ja hiukset pannalla hallittuina eikä kello ollut vasta kuin…Yksitoista. David ähkäisi katsoessaan rannekelloaan. Miten aamu oli ehtinyt näin pitkälle? Kuinkakohan aikaisin Mei oli herännyt? Näkiköhän lapsi jo nälkää?

Ääni houkutteli tytön katsahtamaan parven suuntaan mustan, suoran otsatukkansa alta, ja David sukaisi unen sekoittamia hiuksiaan levottomana.
"Huomenta", hän tervehti ja hapuili parven laidalla olevalta nojatuolilta t-paidan päänsä yli, ennen kuin laskeutui uni edelleen raskaana raajoissa alas parven portaita.
"Oletko nälkäinen?" mies kysyi tuskallisen tietoisena siitä, ettei hänen jääkaapissaan tainnut olla muuta kuin sitruunoita, vanhaa oliiviöljyä, muutama colatölkki ja alkoholia. Hän oli kyllä muistanut siivota ennen lähtöään, mutta unohtanut käydä kaupassa. Lizzie tuskin olisi yllättynyt. Mei katseli miestä hetken läpitunkemattoman tummin silmin, ennen kuin suostui kohauttamaan hienovaraisesti olkapäätään. David halusi lyödä itseään ja onnistui iskemään varpaansa portaikon vieressä olevan, pienen ruokapöydän jalkaan matkallaan kylpyhuoneeseen.
"Voidaan lähteä ulos aamiaiselle. Tai lounaalle."

Mei pudisti päätään hampurilaisille, pizzalle ja voileiville heidän kävellessään hiljalleen kohti Hyde Parkia. David ehdotti neuvottomana vastaantulevia ravintoloita, sillä mies oli olettanut lasten yleensä riemastuvan kaikesta roskaruoaksi laskettavasta. Ei hänen lapsensa. Mei nyökkäsi vihdoin Davidin viitatessa kohti siistiä ravintolaa, josta tyttö sai raikkaan lohisalaatin.
Mies istui aurinkoisella, viheristutuksin somistetulla terassilla ja katseli mietteliäänä vastapäätä istuvaa tyttöä, joka söi siististi haarukalla ja veitsellä siemaillen välillä vettä lasistaan. Saattoiko Mei todella olla vasta kaksitoista? Mies pyöritti hajamielisesti haarukallisen pastastaan.
"Onko jotain erityistä, mitä haluaisit tehdä Lontoossa?"
Mei katsoi häntä otsatukkansa alta hetken, ennen kuin laski katseensa takaisin salaattiin.
"Olen pahoillani, että minun on oltava illat töissä."
Hiljaisuus.
"Voisin kutsua ystäväni seuraksesi, ettei sinun tarvitsisi olla yksin asunnollani."
Tyttö katsahti häntä mustasti.
"Se ei ole hyvä ajatus?"
Mei jatkoi tuijotustaan.
"Haluaisitko olla illan yksin?" David ehdotti hetken hiljaisuuden jälkeen.
Mei nyökkäsi, ennen kuin painoi jälleen katseensa annokseen.
"Oletko varma?"
Ilmeestä päätellen lapsi oli erittäin varma.
"Hyvä on", mies myöntyi epäröiden. Tuskin hän voisi enää vajota huonommaksi vanhemmaksi, vaikka jättäisi Mein yksin asunnolleen. Kunhan kävisi ensin kaupassa.
Tämä oli hieno alku viikolle.

Hyvään vanhemmuuteen kuului tuskin sekään, että valvotti lasta keskiyön yli. Se oli toki puhdas vahinko. David yritti tiedustella Mein illan kulusta palattuaan kymmenen jälkeen maanantain näytöksestä, mutta sai vastaukseksi hiljaisuutta. Mies ei kestänyt ajatusta loppuillasta samassa, vaivaannuttavassa äänettömyydessä, joten hän ehdotti elokuvailtaa. Havaittuaan kipinän kiinnostusta lapsen tummissa silmissä hän oli valikoinut katsottavaksi Disneyn Kaunottaren ja Hirviön ja asettunut sohvalle Mein viereen. Siinä missä hän lojui pitkän kulmasohvan päässä puolittain maaten, Mei istui selkä suorana, kädet syliin ristittyinä edelleen moitteettomasti silitetyssä mekossaan. David olisi saattanut luopua toivosta ellei olisi huomannut, miten elokuva imaisi tytön mukaansa. Mieheen aina vedonnut tarina ja hänen läpimurtonsa West Endillä inspiroinut elokuva vei lapsen koko huomion ja sai kasvot hehkumaan. David katseli niiden sivuprofiilia lämmöllä yksiön pimeydessä. Tuon katseen hän tunsi.
Ja siksi mies ehdotti Mulanin katsomista ensimmäisen elokuvan perään.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] Kummitus
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: