PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] I'll be the one that walks away

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1151
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: [Y] I'll be the one that walks away   Pe Maalis 25, 2016 12:05 pm

Brive-le-Gaillarde, Ranska // Josephine Derbyshiren elämä ennen muuttoa Newcastleen

27.2.2016

Ulkona paistoi aurinko ja Josephine oli herännyt aikaisin ja hyvällä tuulella ja juonut aamukahvinsa terassilla Élisen kanssa. Lämpötila oli yli kymmenessä ja ulkona pärjäsi vähemmälläkin vaatteella, mikä lämmitti Josephinen mieltä eniten. Kevät eteni, kohta kesä olisi jo täällä. Hän ei ehkä välittänyt hulluttelusta, mutta työntekijöiden virkistyspäiväksi suunniteltu ja viime viikolla julki kerrottu huhtikuinen retki meren rannalle ratsastamaan sai hänet odottamaan kevään etenemistä entistä enemmän. Kukapa ei haluaisi rakkaiden hevosten kanssa upeisiin maisemiin? Kun he olivat valmiita, Élise, Josephine ja Cloé sulkivat yhteisen tallin lähellä sijaitsevan työntekijöiden asuntonsa oven ja lähtivät pyöräillen tallille. Yhteisestä 'työmatkasta' oli tullut ratsuttajakolmikolle päivittäinen tapa, kun vuoden vaihteessa heidän aikataulunsa oli muutettu yhteensopiviksi. Kymmenen minuutin pyöräilymatka taittui vuoden ympäri helposti rapisevaa hiekkatietä pitkin etelä-ranskalaisella maaseudulla ja silmä lepäsi sen keväisissä maisemissa. Kahdeksan vuotta Ranskassa asuttuaan Josephine ei vieläkään tahtonut tottua fantastisiin laakeisiin maisemiin ja naapurin viinitilan kauniisiin ja laskelmoidun suoriin pensasriveihin. Kolmikko jutteli päivän suunnitelmistaan naureskellen ja Josephine mietti päivänsä hevosia, joiden joukossa oli kaksi uutta tuttavuutta. Ison yksityistallin omistajapariskunta ja Josephinen työnantajat Guillaume ja Blanche olivat kokeneet tarpeelliseksi todeta vasta alkuviikosta, että he olivat ostaneet kaksi uutta lupausta Sveitsistä ja toissapäivänä ne olivat saapuneet kovaan ääneen Brive-Le-Gaillardeen. Jo oli ollut todella otettu, kun oli saanut kuulla saavansa alkaa ratsuttaa niitä kisakuntoon ja tänään hän alottaisi sen matkan. Hevoset olivat kaksi komeaa, korkeaa ja isoegoista oria, joiden kanssa ei tulisi olemaan helppoa, mutta joiden potentiaali ja upeat suvut tekivät työstä jo paljon helpompaa. Ne olivat liikkuneet juoksutuksessa kuin kuninkaalliset ja hypänneet höyhenenkevyesti - Guillaume ja Blanche tekivät harvoin huonoja ostoksia.

Élise, Josephine ja Cloé parkkeerasivat pyöränsä tallin takasisäänkäynnillä ja lähtivät omiin suuntiinsa. He olivat kaikki tehneet töitä tallilla pitkään, Josephine pisimpään. He tiesivät mitä tapahtui ja milloin, sillä tallin arki oli hyvin vakiintunut ja kaikki työntekijät olivat pitkäaikaisia ja tekivät yhdessä saumatonta yhteistyötä taatakseen Gérouxien korkeatasoiset odotukset tallinpidosta ja hevosten hoidosta. Jokainen työntekijä tiesi miten paljon oli pelissä, jos jokin meni pieleen eikä virheitä siksi tehty. Tästä syystä Josephinekin vaihtoi mustat kuluneet treenisaappaansa jalkaansa ja laski auringossa haalentuneen kypärän päähänsä ripeästi ja lähti päivän ensimmäisen ratsun luo aikailematta. Nainen käveli keskittyneenä sametinpehmeä satula käsillään ja tykötarpeet olalla lepäävässä harjakassissa Henrix-orin karsinalle. Hänen ajatuksensa keskeytti miellyttävä näky nojailemassa karsinan seinään. "Ai jollain on täällä aikaa vain lojua?" Josephine naurahti rennosti Antoinelle, jonka mustan lippalakin peittämä pää nousi, kun nainen käveli tämän vierelle. Laskettuaan satulan tangolle Josephine kurottautui antamaan suukon paremmalle puoliskolleen. Hän perääntyi miehen luota hymyillen ilkikurisesti kun tallimestari käveli ohi ja katsoi läheisissä tunnelmissa olevaa pariskuntaa paheksuen. "Töihin siitä laiskuri, eikö sinulla ole ratsastettavia", Josephine sanoi poikaystävälleen ja uhkasi ottaa seinää vasten lepäävän kouluraipan käteensä, jotta saisi Antoinen liikkeelle. Hän ei ainakaan suostunut myöhästymään omasta aikataulustaan, joka oli tasan eikä melkein minuutintarkka.
Antoinen kadottua virnistellen paikalta Josephine varusti Henrixin, 175cm korkean kiiltävänmustan pyhän yrjön tasoisen kouluorin. Antoine olisi verrannut sitä Ferrariin, eikä Jo väittänyt vertaukselle vastaan. Hän nousi kevyesti ison ja lihaksikkaan hevosen selkään tallin ulkopuolella ja laski jalkansa jalustimiin. Ori lähti korskeassa käynnissä liikenteeseen ja he kävelivät pensasaidan viertä taaemmalle, tyhjälle kentälle. Päästyään hevosen selkään Josephine ei keskittynyt muuhun kuin oriin ja sille suunniteltuun treeniohjelmaan, jonka ulkoa osaava Josephine teetti hevosella tänään vaihtoja. Ori oli kaukana automaatista mutta toimi johdonmukaisen Josephinen alla kuin unelma ja liikkui läpi kehonsa pitkin tilavaa kenttää, jolle tuli puolivälissä treenejä myös Antoine ratsastamaan pienempää punarautiasta Elsa-tammaa. Se ei ollut samalla tavalla näyttävä kuin kookas ori mutta Josephine tiesi miksi se oli saanut Gérouxit vakuuttuneeksi. Sen korkeat laadukkaat askeleet sopisivat isoille kisakentille muutaman vuoden harjoittelun päästä täydellisesti. Vielä se oli raaka ja nuori, mutta aikuistuttuaan taitavan Antoinen opissa siitä olisi mihin tahansa.
Josephine teetti Henrixillä lävistäjällä sujuvia ja virheettömiä kahden askeleen vaihtoja. Ori kuunteli jokaisen hienovaraisen avun ja reagoi naisen pieniin istunnanmuutoksiin kuin kone. Josephine oli aloittanut lauantai-aamunsa sen kanssa koulutreenien parissa koko alkukevään ja ori oli todella hieno tapa pistää päivä käyntiin, sillä se ei ikinä pettänyt hänen odotuksiaan. Orin vaihdot olivat korkealentoiset mutta hallitut ja se teki ne kevyesti jokaisella askeleella, kun Josephine ohjasi sen uudelle lävistäjälle. Mustahiuksinen nainen istui isoliikkeisen orin selässä kuin kotonaan ja keskittyi työhönsä toisin kuin Antoine, jonka katse tuntui harhailevan naisessa koulutyöskentelyn välistä turhankin usein. Miehen ote nuoreen tammaan ei lipsahtanut kuitenkaan kertaakaan, vaan tämä ratsasti kuin luonnonlahjakkuus vaikkei keskittynytkään kunnolla.
Kun he olivat ratsastaneet Josephine antoi orille hieman ohjaa ja katsoi Antoinea. "Loppukäynneille?" hän ehdotti ja he lähtivät tutulle kierrokselle tallin maastoa kiertäen. Lähiympäristön kuvankauniita ja koskemattomia maastoja, peltoja ja metsiä koristivat verkostoituvat hiekkatiet, jotka olivat yksityistallin lähes yksinoikeutetussa käytössä. 45 huippuhevosta asuttavan tallin väestä harva maastoili turhan paljoa, mutta Josephine nautti ulkoilmasta ja teki alku-ja loppukäynnit mielellään selästä käsin tallin viereisillä teillä. Entistä mukavempaa se oli jos ja kun Antoine tuli hänen mukaansa. Henrix korskui välillä pienelle tammalle mutta pysyi hallinnassa napakan Josephinen otteessa lähtemättä esittämään sen suurempaa roolia Elsalle. Se oli jo aikuinen, järkevä hevonen ja pystyi taistelemaan egoaan vastaan toisin kuin osa tallin hevosista.
"Olet vapaa tänään kuudelta?" Antoine varmisti Josephinelta ja tämä nyökkäsi vastaukseksi. "Rousseaun estetreenien jälkeen kyllä, kuinka niin?"
"Ehkäpä haluaisit tulla viettämään vapaailtaa meidän asunnollemme?" mies virnisti.
"Kovin houkutteleva tarjous, etten sanoisi", Josephine vastasi ja hymyili hieman. "Nähdään siellä siis, kunhan vaihdan mukavampiin vaatteisiin kotona ensin."
He laskeutuivat tallin pihassa hevostensa selästä ja Jo talutti jälleen kerran fantastisesti toimineen Henrixin töihin tulleelle hevostenhoitajalle vaihtaen mustan orin toiseen uusista hevosista. Dramaattisesti Apacheksi nimetty kevytrakenteinen estehevonen oli kertomusten mukaan turhankin kevyt edestä mutta oli sen verran ratsastajaa kunnioittava, että muuttuisi Josephinen ratsutuksessa hetkessä käyttökelpoiseksi kisahevoseksi eikä ollut aivan toivoton. Apache oli ulkomuodoltaan suloinen hieman hontelo punarautias ja sen pientä päätä koristi leveä läsi. Siitä ei olisi uskonut, miten turhamainen se oli ratsastaa. Josephine sai taistella sen kanssa tahdista koko tunnin ratsastuksen ajan ja vasta runnottuaan sen aivan väsyneeksi se rupesi tottelemaan ja toimimaan. Ratsastus oli näyttänyt hetkittäin rumalta mutta Josephine ei katunut suhtautumistaan raisuun vastusteluun ja ajoittain nousseisiin etujalkoihin. Hän ei sietänyt sellaista, eikä halunnut tuhlata aikaansa vaarallisesti ja röyhkeästi käyttäytyvän orin kanssa. Hän oli nähnyt monenlaisia hevosia eikä Apache päässyt listan kärkeen, vaikka olikin typerä. Se oli kuitenkin vasta nuori ja Josephine laittoi sen käyttäytymisen lähinnä kokemattomuuden ja huonon tapakoulutuksen piikkiin. Perusta, josta lähteä oli huono - onneksi hevonen oli ostettu tänne. Se ei pääsisi helpolla mutta siitä tulisi ajallaan jotakin todella hyvää.
Päivä jatkui työn touhussa ja hypättyään Rousseaulla hyvät treenit, Josephine pyöräili kotiin. Toinen uusista oreista oli ollut paljon sävyisämpi mutta huonommassa lihassa. Se olisi tehnyt töitä paremmin, jos olisi jaksanut. Luulisi, että 5-vuotiaalla olisi enemmän lihasta mutta selvästi Sveitsin puolella ei ymmärretty kunnon kehittävän perusratsastuksen puoleen. Sillä oli kuitenkin upeat ja yllättävän pehmeät askeleet ja Josephine uskoi senkin mahdollisuuksiin yhtäläisesti. Hänen kirjoissaan ei ollut sellaista käsitettä kuin 'toivoton hevonen'.
Vaihdettuaan kulutetut ratsastusvaatteet vaaleansinisiin farkkuihin ja vaaleankeltaiseen raitapaitaan, hän pyöräili Cloén kanssa toiselle työntekijöiden asunnolle, joka oli puoli kilometriä lähempänä tallia kuin heidän talonsa. Sitä asutti Antoinen lisäksi yksi ratsuttaja ja neljä hevostenhoitajaa mukaanlukien Francois Olivierin hevosten Thean ja Rousseaun groomi Michel. Heidän asunnossaan taasen asui kolmen naisratsuttajan lisäksi kaksi tallityöntekijää - Antoinen talo oli kooltaan yhden makuuhuoneen verran isompi ja kaiken kaikkiaan tilavampi illanviettoja ajatellen.
Sisällä talossa oli kohtuullinen hälinä kun he saapuivat paikalle. Aurinko oli paistanut koko päivän ja laskeutui alkuillasta jo puiden taa, mutta vapaailtaa viettävät työntekijät olivat hilpeissä tunnelmissa ja osa rentoutui siiderien ja kaljojen kanssa talon isolla terassilla. Ison ruokailutilan puiselle pöydälle oli loihdittu pienen joukkion ruokitsemiseksi kolmioleipiä, nachoja ja hedelmiä. Hän kuuli etäisesti jonkun tilaavan pizzaa. Michel käveli heidän ohitseen kaljapullo kädessä ja hymyili naisille leveästi. "Ota rauhassa Michel, sinulla on töitä huomenna!" Josephine huudahti miehen perään ja sai vastauksekseen huvittuneen hörähdyksen. He olivat ehkä hyviä ystäviä, mutta Josephinella oli silti oikeus pomottaa työntekijäänsä tekemään osansa eikä katumaan aamulla särkevää päätä ja hidastelemaan sen takia tallilla.

Josephine otti matkaansa omenasiiderin ja pienempään kulhoon laitetun keon nachoja ja asteli terassille, mistä löysi aurinkotuolilta Antoinen. Hänen seuranaan oli Antoinen hevosia hoitaja Émilie ja uusi ratsuttaja Hubert. Jo istahti viimeiselle vapaalle tuolille ja risti jalkansa. "Hei kaunokainen", Antoine leperteli ja nosti ilta-auringolta suojaavat mustat aurinkolasit päälleen. "Löysit juotavaa", hän totesi kysyvään sävyyn ja katsoi siideriä, jota Josephine harvoin joi. "Kyllä, otin kuivan omenasiiderin. Yhtä kuivan kuin minäkin", hän naurahti ja avasi tölkin, joka sihahti lupaavasti avautuessaan. Mitä sitä välillä, kun ilmaiseksi oli tarjottu. Émilie nousi aurinkotuoliltaan Antoinen viereltä ja totesi hakevansa syötävää. Josephinelta jäi huomaamatta kaksikon hienovaraiset hymyt ja katseet, kuten aina. Antoinesta oli vain huvittavaa, miten helppoa Josephinelta oli pitää salassa asioita. Kun Émilie oli kadonnut sisälle, Antoine osoitti hymynsä Josephinelle ja hörppäsi tyytyväisenä kaljaansa ilta-auringon laskeutuessa hitaasti puiden taa.

[ströng language incoming]

11.3.2016

"Haista vittu saatanan kusipää!!" Josephine kiljui raivoissaan keskellä tallin käytävää, eikä tiennyt kummalle olisi sanansa osoittanut mieluummin - Antoinelle vai miehen vieressä seisovalle, aivan liian viattomalta näyttävälle Émilielle. Se oli kuitenkin yhdentekevää, sillä Jo oli raivoissaan.
"Sinä!" hän huusi ja viimeistään siinä vaiheessa kiinnitti jokaisen paikalla olevan ihmisen ja hevosen huomion. "Sinä helvetin valehtelija!! Käärme!" hän huusi ja vei kätensä ohimoilleen. Millä kirosanalla ja syytöksellä hän saisi revittyä miehen kasvoilta tuon epämukavan virneen. Oliko hän ylpeä? Ylpeä!? Josephine ramppasi pitkin tallin käytävää kaksikon edessä ja etsi asioita, joita potkia purkaakseen tämän kaiken. Vielä viisi minuuttia sitten kaksikko oli ottanut yhteisestä tauostaan kaiken irti ja kokeneet soveliaaksi imuttaa toistensa naamaa kirkkaassa päivänvalossa. Josephine olisi kuitenkin ratsastamassa Gideonia, ei hän olisi näkemässä - ja sehän tekikin kaikesta täysin hyväksyttävää!
"Miten kauan tätä on tapahtunut, häh?" hän tivasi yhäkin kovaan ääneen ja suunniltaan. "Jos sanot, että kuukausia minä tapan sinut. Ja sinut. Eikä tätä uhkausta kannataa ottaa kevyesti", hän osoitti molempia tärisevällä sormellaan. Antoinen hiljaisuus vain vahvisti asian. Kuukausia. Josephine yritti sisäistää sen, että häntä oli petetty kuukausia ilman pienintäkään epäilystä. Hän oli jakanut sängyn, kaikki pienimmätkin ongelmansa ja rakastanut tuota miestä, joka oli samaan aikaan vikitellyt hevosten hoitajaansa ilman pienintäkään katumuksen elettä. Mieheksi Antoinea ei enää voinut kutsua, vaan ennemminkin täydeksi ihmislajin häpeäksi. Josephine ärjäisi ja käänsi kädet kasvoilleen ja käveli rivakasti ulos tallista, kaatuen oven ulkopuolella tallin seinää vasten istumaan ja itkemään. Hän itki vuolaasti ja tuskissaan, uskomatta asiaa todeksi. Ulkona oli kaunis ja lämmin sää, mutta kaikki se kauneus sai hänet vain surkeammaksi ja kun Élise kyykistyi hänen viereensä Josephine kaatui hyvän ystävänsä syliin ja purki oloaan vielä vuolaammin. Naista ei kiinnostanut pienintäkään vertaa, että tallissa häntä odotti ratsutettava hevonen tai että Gérouxien maine varmasti murtuisi hänen törkeän reagointinsa takia. Millään ei ollut merkitystä, kun hänen hyvin syvästi rakastamansa mies oli juuri pirstaloinut hänen hyväuskoisen ja naiivin sydämensä niin pieniin palasiin, ettei sitä korjaisi edes ihme.

15.3.2016

Olisi vähättelyä, jos Josephine olisi kuvaillut viimeistä neljää päiväänsä toivottoman surkeiksi, kamaliksi ja hänen elämänsä hirveimmiksi päiviksi. Kaunis, aurinkoinen Ranska ei ollut entisensä ja idyllinen Brive-le-Gaillarde oli tahrattu Josephinen silmissä Antoinen törkeän petturuuden takia. Josephine oli sinnitellyt töissä kaksi päivää rakkaiden hevostensa takia niinsanotun sattumuksen jälkeen mutta nähtyään Antoinen tai Emilien tallilla muutaman kerran liikaa, useimmiten vieläpä röyhkeästi yhdessä, hän oli joutunut tekemään hyvin raskaan päätöksen ja ottanut lopputilin. Irtisanomispaperit olivat tärisseet naisen käsissä ja niiden ojentaminen Blanche Gérouxelle oli sattunut lähes yhtä paljon kuin Antoinen näkeminen Émilien kanssa. Jostain syystä Blanche kuitenkin ymmärsi Josephinen motiivit lähteä Brive-le-Gaillardesta ja Ranskasta ja ensimmäistä kertaa 8 vuoteen omistajanainen osoitti työntekijälleen ja suojatilleen myötätuntoa ja antoi naiselle kauniit lähtösanat ja lämpimän halauksen, mikä oli enemmän kuin Josephine olisi ikinä voinut odottaa. Kasvonsa hetken aikaa pakosta peruslukemilla pitänyt nainen purskahtikin sopimattomasti itkuun kuullessaan niin kauniita sanoja omasta ammattitaidostaan ja siitä, miten hän nousisi tästä ja menestyisi maailmalla.
Viimeinen ilta asunnolla oli ennenkaikkea vaivaannuttavan hiljainen ja surumielinen. Josephine oli viettänyt viime päivät Chéri-koiran kanssa sohvalla ja ratsastanut vaivihkaa vain tiineydessään etenevän Maryn. Koira oli käpertyneenä rakkaan omistajansa sylissä ja toi kolkkoon maailmaan edes ripauksen lämpöä. Kaikki nämä muutokset menivät aivan yli hilseen, aivan kuin hän olisi elänyt jossakin nurinkurisessa rinnakkaisulottuvuudessa. Ei Josephine Derbyshire jättänyt taakseen sitä, mitä rakasti. Vaan Antoine ei rakastanut enää, ei ollut pitkään aikaan, mitä saattoi päätellä hänen käytöksestään. Ranskaa Josephine kuitenkin rakasti ja olisi jäänyt, jos olisi kyennyt. Joskus täytyi kuitenkin aloittaa puhtaalta pöydältä ja rakentaa uusi alku, kuten Blanche oli sanonut. Ja muistuttanut, kuinka paljon Josephinella oli kaikesta huolimatta. Olivierin hevoset ja Mary lähtisivät hänen mukanaan Ranskaan ja perässä saattaisi tulla muutama muukin täällä hänen vastuullaan ollut hevonen, mikäli Gérouxit sen parhaaksi kokisivat. Hänellä olisi hevosille hyvä uusi koti Rosings Park-nimisellä kisatallilla ja yllättävän helposti Jo oli löytänyt itselleen myös asunnon, jonne karata karua maailmaa. Kun Cloé ja Élise saapuivat tallilta kotiin, kolmikko katsoi televisiota koko loppuillan ja he nauttivat viimeisistä hetkistään yhdessä.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne & Niamh | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] I'll be the one that walks away
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: