PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Take this sinking boat and point it home

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Take this sinking boat and point it home   Ti Maalis 22, 2016 9:37 pm

Pikaviestinpeliä Hatsiubatin Gabriellen sekä Teddyn välillä.
-----
13. maaliskuuta 2016

Jääkaappi oli ollut tyhjä toissapäivästä asti. Eilen ratkaisuksi oli järjestynyt noutoruoka, kun kaupat olivat olleet suljettuina jo siinä vaiheessa kun hän oli tallilta kotiutunut, mutta tänään mies oli päättänyt täyttää jääkaappinsa, osittain omasta aloitteestaan ja osittain siksi, että pelkän valon pitäminen jääkaapissa tuntui suorastaan surkealta. Noutoruoalla oli puolensa, mutta syötyään äärimmäisen vaihtelevasti koko syksyn ja alkuvuoden, sekä luovuttuaan kaikesta liikunnasta jota aiemmin oli ratsastuksen myötä tullut harrastettua, ei mies voinut syödä noutoruokaa loputtomiin, ellei sitten alkanut tilata pelkkiä salaatteja. Huokaisten mies parkkeerasi mustan audinsa supermarketin suurelle parkkipaikalle ja lukitsi ovet perässään. Olisi kai aika vaihtaa autoa, mutta hän oli suorastaan naurettavan kiintynyt ajoneuvoon, joka oli kuljettanut häntä luotettavasti jo vuosia. Miksi vaihtaa hyväksi todettua? Mies sulloi kädet laivastonsinisen takkinsa taskuihin ja harppoi hartiat kyyryssä tuulisen parkkipaikan halki lasioville. Nopea vilkaisu kassojen suuntaan osoitti hänen pohdintansa todeksi: harva oli tullut kauppaan vain hetkeä puolenpäivän jälkeen. Hän ehtisi hyvin hoitaa ostoksensa turhia jonottelematta ennenkö lähtisi pitämään valmennuksia tallille iltapäivästä. Teddy huokaisi hiljaa lähtiessään työntämään ostoskärryjä. Saisi nähdä, mitä niistäkin tulisi, jos ryhmät olisivat samaa tasoa kuin toissapäivänä. Ajatuksissaan mies vaelsi vihannesosaston halki keräillen lähestulkoon sattumanvaraisesti hedelmiä ja vihanneksia ostoskärryihin, tietäen jo nyt, että ainakin puolet niistä päätyisivät koskemattomina roskiin unohduttuaan vihanneslaatikkoon viikoiksi. No, eipä sillä kai väliä. Ainakin jääkaappi näyttäisi hetken siltä, että asunnossa asuttiin. Hän juoksutti sormensa hieman liian pitkiksi venähtäneiden tummien suortuvien halki ja kävi läpi mielessään, mitä muuta voisi vielä vihannesosastolta kaivata. Eipä kai mitään sen kummempaa. Kyllähän näistä jo saisi aterian jos toisenkin kasaan, kunhan vain jaksaisi viettää riittävän pitkään keittiössä. Pelkälle itselle oli puuduttavaa kokata.

Kauppaan kävi Gabriellenkin matka sunnuntaina, kun hän oli saatellut Darrellin takaisin lentokentälle. Hän löysäsi hieman tummanvioletin villakangastakin vyötä astuessaan kauppaan, ottaen vain korin. Jääkaappi ei ollut tyhjä, mutta sieltä puuttui olennaisia asioita, viime viikolla hän oli hakenut jo suurimman osan kaikesta tarpeellisesta asunnollensa. Hajamielisesti nainen asteli pitkin marketin käytäviä, tuntien suorastaan ahdistavaa nostalgiaa sisällään. Samalla hän oli helpottunut, päästyään eroon kihlatustaan. Sormus oli vilahtanut taskuun sen sileän tien kun mies oli astunut lentokoneeseen. Hän ei kaivannut muistutusta Lontoossa asuvasta velvollisuudestaan, ei ollenkaan.
"Ah, anteeksi!" Hän törmäsi ostoskärryihin matkalla vaa'alle, punnitakseen valikoimansa appelsiinit. Pussi oli tippua lattialle, kun tummempi nainen tajusi kenen ostoskärryihin oli törmännyt.
"... Teddy." Lempinimi karkasi naisen huulilta ennen kuin hän ehti estää itseään. Ruskeat silmät tuijottivat miehen kasvoja kuin hän olisi nähnyt aaveen. Ei voinut olla todellista.

"Ei se m-", Teddy aloitti, mutta lause katkesi kesken kun hän tiedosti kenelle puhui. Kuka puhui hänelle. Yllätys loisti kasvoilta. Hän ei ollut kuvitellut enää koskaan katsovansa näitä kasvoja, kohtaavansa ruskeiden silmien katsetta. Mies nielaisi puristaen ostoskärryjen laitaa rystyset valkoisina. Hänen täytyi sanoa jotakin, mutta mitä? Mitä sanoa, kun nainen, jonka tähden hän olisi aikanaan kävellyt helvetin halki ja takaisin, seisoi jälleen edessä? Suru oli asettunut asumaan suklaanruskeiden silmien varjoihin, eikä edes kalpeilta kasvoilta paistava järkytys riittänyt peittämään sitä. Mikään ei ollut riittänyt, ei enää aikoihin.
"Gabrielle", hän kuiskasi ihmeissään, ääni käheänä syvälle sisimpään lukittujen tunteiden vyöryessä vapauteen. Oliko nainen todella siinä, hänen edessään? Hän oli kuvitellut niin usein nähneensä Gabriellen ohikulkijan itsevarmoissa askeleissa, välähdyksessä tummia kiharoita väkijoukon kätköissä, että oli vaikea uskoa naisen todella olevan tässä. Ensireaktio oli kurkottaa kohti, tarttua naisen käteen, vetää lähelle. Heti irrottaessaan otteensa ostoskärryistä aivot ehtivät väliin muistuttamaan, ettei hänellä ollut enää oikeutta siihen. Nielaisten mies laski kätensä takaisin kylmälle teräkselle, hapuillen sanoja joilla jatkaa keskustelua tai toivottaa hyvät jatkot. Mitä tahansa muuta kuin hiljaisuus täynnä mahdollisuuksia ja muistoja.
"Täällä työasioiden merkeissä?" Mies teki parhaansa vaimentaakseen rinnassa sykkivän kaipuun. He olivat eronneet yhteisen päätöksen myötä, valmiina jatkamaan molemmat omille teilleen, eikä ollut naisen syy, ettei hän ollut jatkanut askeltakaan, vaan jäänyt jumittamaan paikoilleen. Hän oli menettänyt oikeutensa koskettaa, kaivata ja rakastaa antaessaan parisuhteen särkyä sirpaleiksi.

Kumpikin heistä velloi mennessä, toisen siitä tietämättä. Miten typerää se olikaan, etteivät he koskaan olleet puhuneet asioita pahimman laskeuduttua. Gabrielle oli monesti miettinyt, mutta päättänyt antaa Theodoren olla, mennä eteenpäin. Se suru miehen kasvoilla kieli siitä ettei tuo joko ollut tehnyt niin tai sitten hänen näkemisensä oli muuten vain kipeä muistutus kaikesta. Hän olisi halunnut heittäytyä miehen käsien suojaan, itkien pyytää anteeksi omaa käytöstään, sitä miten oli jättänyt tuon selviämään itsekseen kaikesta. Niin hän omasta mielestään oli tehnyt. Hän selvitti ääntään, joka tuntui kadonneen yllätyksen myötä jonnekin.
"... Lomalla. Lähdin Lontoota karkuun." Ääni oli hiljainen, hänen olemuksensa kaikki itsevarmuus oli tiessään miehen edessä. Mitä ihmettä hän voisi tehdä tai sanoa?
"Olen monesti miettinyt että soittaisin, kysyäkseni miten sitä pärjäät."

Gabriellen hiljaisen äänen kuuleminen tuntui repivän palasista rakentunutta sydäntä uudestaan kappaleiksi. Mihin oli kadonnut itsevarmuus, joka oli aina epäröimättä kiinnittänyt hänen huomionsa naiseen? Oliko hän vienyt senkin naiselta, riistänyt lopunkin siitä, mikä oli jäänyt jäljelle kaikessa myllerryksessä. Hän nyökkäsi vastaukseksi, luottamatta täysin ääneensä, tietämättä mitä edes sanoa. Newcastle ei ollut lomakohde, josta voisi toivottaa mukavia lomapäiviä.
"Minä pärjäsin", mies vastasi, vaikka kysymystä nainen ei ollutkaan suoraan esittänyt. Totta kai hän oli pärjännyt, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut ollut. Kuukaudet olivat vierineet hidastelematta eteenpäin, eikä mikään, mitä hän tekisi hidastaisi niiden kulkua. Aika oli parantanut ammottavimmat haavat, kursinut kasaan särkyneen sydämen ja antanut toivoa paremmasta huomisesta. Hän oli pärjännyt tähänkin asti, ja hän pärjäisi jatkossakin. Ei ehkä hyvin, mutta ei myöskään huonosti.
"Minun jos kenen olisi pitänyt soittaa ja kysyä, miten sinä voit", hän sen sijaan jatkoi kääntäen puheen naiseen. "Mutta ajattelin että tarvitsit etäisyyttä. Omaa rauhaa." Se oli huono syy, mutta se oli ainoa, joka hänellä oli.
"Näytät hyvältä", hän lisäsi ontuvasti, mutta sitäkin lämpimämmin sanojaan tarkoittaen. Yllättäen sinne tänne hapsottavat, mallistaan hiukan ulos kasvaneet hiukset tuntuivat paljastavan liikaa, mutta sormien juoksutus suortuvien halki ei tilannetta suuremmin korjannut.

Ei se ollut Teddyn syytä. Gabrielle itse oli tehnyt itsestään sellaisen. Hän huokaisi hiljaa ja katseli niiden korollisten saappaidensa kärkeä hetken vaitonaisena. Hän ei ollut kuvitellut törmäävänsä mieheen kaupassa. Tuon sanoessa olleensa oikeasti vastuussa kuulumisten kyselemisestä Gabrielle vain pudisteli päätään, nostaen katseensa takaisin miehen kasvoihin.
"Ei, ei todellakaan. Koen että jätin sinut yksin asian kanssa. Keskityin liikaa itseeni. A..." Pieni puna hiipi huolella meikatuille kasvoille. Vaikka se oli tavallinen kohteliaisuus, sen kuuleminen sai naisen reagoimaan samoin kuin heidän tavatessa alun perin ensimmäisen kerran.
"Kiitos. Niin sinäkin." Ei hän nähnyt miehessä mitään vikaa. Teddy näytti edelleen yhtä hyvältä hänen silmissään kuin aina ennenkin.

Teddy hymyili surumielisesti naiselle pudistaen pehmeästi päätään. Ei nainen ollut jättänyt häntä yksin sen enempää kuin hän oli jättänyt Gabriellen yksin. He olivat lähteneet omille teilleen ja pudottaneet samalla kerralla kaiken kontaktin väliltään. Ei siitä voinut syyttää yksin kumpaakaan.
"Aiotko lomailla pitkäänkin?" Ei sillä, että se hänelle millään tavalla kuuluisi, mutta muutakaan sanottavaa ei tuntunut löytyvän. Ei hän voinut kiittää palautetuista kehuista, ei kun tiesi miten tyhjiä ne hänelle suunnattuina olivat. Äiti oli kaikella rakkaudella kuvaillut hänen näyttävän henkiinherätetyltä ruumiilta. Ainoastaan valmennukset tuntuivat suovan elämään pilkahduksen valoa ja tarjoavan mahdollisuuden aitoihin hymyihin ja hetken onneen.

Gabrielle kohautti olkiaan.
"En tiedä. Ehkä olen täällä heinäkuuhun asti. Lontoo alkoi ahdistaa ja voin tehdä töitä etänä. Sain ylennyksen, joten en ole niin sidottu enää työpisteeseeni." Hänen työnsä oli nykyään teoreettisempaa, puheluita, tiedotteiden laatimista... Alaiset hoitivat sotkut julkisuudessa siihen asti kun jokin skandaali paisuisi todella suureksi.
"Miten... Mitä teet nykyään?" Hienovarainen tapa udella oliko toisella uusi elämä täällä, samoin kuin hänellä oli Lontoossa.

"Onnittelut ylennyksestä, olen varma että ansaitsit sen", hän onnitteli lämpimästi, päättäen olla ottamatta kantaa kenties pitkäksikin venyvään lomailuun. Nainen sai tehdä mitä halusi ja asua missä kaupungissa tahtoi, eikä hän voinut omia Newcastlea. Täytyisi vain opetella hengittämään saman kaupungin ilmaa.
"Valmennan täyspäiväisesti esteratsukoita Rosings Parkissa", hän kohautti pienesti harteitaan ja siirsi epämukavana painoa jalalta toiselle, sormet kylmää metallia vasten pehmeästi rummuttaen. Se ei ollut suuri muutos aiempiin satunnaisiin valmennuskeikkoihin, kaiketi. Suurin muutos taisi edelleen olla hänen haluttomuutensa, tai ehkä tässä kohtaa jo enemmänkin kyvyttömyytensä, nousta takaisin satulaan.
"Elän edelleen tallilla. Jotkin asiat eivät koskaan muutu." Paitsi tällä kertaa talliympäristö oli ainoa paikka, jossa hän todella eli. Muualla hän selvisi, pärjäsi, muttei koskaan todella elänyt.

Gabrielle yllättyi hieman. Toinen oli siis jättänyt työnsä professorina? Hän ei kysynyt siitä enempää, ei hän kokenut olevansa oikeutettu utelemaan asiasta sen enempää.
"Olet varmasti hyvä valmentaja." Hän sanoi sen hyvin lämpimään sävyyn toiselle. Hän naurahti hiljaa, niin, jotkin asiat eivät selvästi koskaan muuttuisi.
"Tiedän etten saisi sanoa näin, mutta olen kaivannut sinua." Se pieni laatikko, johon hän oli tunkenut tunteensa, oli auennut kun mies seisoi hänen edessään. Vaikka hän oli aamulla suudellut kihlattuaan ja tehnyt tuolle mieliksi, ei hän ollut rakastunut, tai oli, mutta väärään mieheen. Entiseensä.

Mies naurahti pehmeästi. Niin hänelle oli vakuutettu.
"Toivon niin. Ainakin töitä on riittänyt", hän hymähti huvittuneena. Niin kauan kuin ratsukot saapuivat hänen valmennuksiinsa, ei tarvinnut murehtia turhia valmennusten laadusta. Eivät ratsukot palaisi viikosta toiseen, jos hän olisi aivan surkea työssään. Naisen sanat saivat kaiken hengen pakenemaan keuhkoista kuin joku olisi lyönyt täydellä voimalla vatsaan. Mitä tuohon voisi edes sanoa? Että hän ei voinut edes katsoa yhteisiä kuvia tuntematta rintaa riipivää tuskaa, joka salpasi hengityksen? Että naisen nimi oli kuukausia tuntunut samalta kuin suolan hierominen avohaavaan? Mies pudisti pienesti päätään. Ei sellaisia asioita sanottu ääneen enää näin pitkän ajan jälkeen.
"Saat sanoa", hän sanoi hetken sopivaa vastausta hapuiltuaan. Jos hän olisi tiennyt naisen muuttuneesta elämäntilanteesta, olisi hän varmasti harkinnut sanojaan pidempään, mutta nyt ei tuntunut olevan mitään syytä miksei nainen saisi pukea kaipaustaan sanoiksi. "Minäkin sinua." Se kuulosti liian raskaalta tunnustukselta, joten mies hapuili nopeasti jotakin muuta sanottavaa.
"Miten kissat voivat?"

Samalle yhteisten kuvien katsominen tuntui naisesta. Hänellä oli niitä edelleen Newcastlen asunnollaan, Lontoossa ei tietenkään. Hän oli hirveä ihminen, mutta hän ei rakastanut kihlattuaan, saatika sitten kokenut miehen olevan hänelle se oikea. Tuo ei ollut tarpeeksi herkkä. Gabrielle kun piti herkistä miehistä, kuten saattoi huomata. Hänen edessään seisova valmentaja oli todiste siitä. Pitkästä aikaa hänen huulillensa nousi oikea hymy, vaikka se olikin vaisu, mutta se tavoitti myös naisen ruskeat silmät, saaden tavallisen pilkkeen nousemaan niihin. Teddyn läsnäolo oli terapeuttista, vaikka se teki samalla hyvin kipeää.
"Hyvin. Fatty on edelleen samanlainen laiskanpulskea kolli ja Dingle on... Noh, oma itsensä myös." Hetken hän nieleskeli, ottaen pari askelta lähemmäs, pysytellen kuitenkin edelleen asiallisen välimatkan päässä.
"Olen todella pahoillani. En halunnut sen päättyvän niin. Ajattelin että me olisimme aina yhdessä." Hetken pilasi naisen soiva puhelin, johon hän vastasi sen enempiä ajattelematta. Linjan toisesta päästä kuului miehen ääni, tervehtien naista sanoilla "hei rakas". Teddykin varmasti kuuli sen.
"En ehdi puhua, olen kaupassa. Soitan kun olen kotona." Gabrielle sulki puhelun, näyttäen jälleen hyvin alistuneelta, miltein nurkkaan ajetulta.

Mies vastasi naisen vaisuun hymyyn omalla surumielisellä hymynhäiveellään. Kissojen hyvä vointi sai Teddyn nyökkäämään lempeästi.
"Rapsuta niitä minun puolestani", hän sanoi ennenkö ehti harkita sanojaan liian pitkään. Ei hän voisi loppuelämäänsä tanssia varpaillaan naisen ympärillä, jos tuohon sattuisi törmäämään uudestaan. Hetken suloiset kissat olivat olleet osa hänen arkeaan, heidän perhettään. Hän löysi edelleen kissankarvoja vaatteistaan aina silloin tällöin, eikä tuskan aalto ollut kertaakaan jättänyt vyörymättä ylitse moisen löydön päätteeksi. Hän astui vaistomaisesti lähemmäs, kun Gabrielle teki samoin, mutta suklaasilmien katse oli täynnä surua. Ei Gabriellen tarvinnut pahoitella. Ajatuskin siitä, mitä heillä olisi voinut olla sai miehen pudistelemaan päätään ja kurkottamaan kädellään naisen suuntaan tarkoituksenaan koskettaa hellästi käsivartta. Hän kuitenkin veti kätensä lähes saman tien takaisin puhelimen äänen sävähdyttämänä ja peruutti askeleen jos toisenkin, yrittäen pyyhkiä kasvoilla käyneen tuskan takaisin sisimpänsä varjoihin. Tietenkin Gabrielle oli jatkanut eteenpäin, löytänyt jonkun toisen. Hän nielaisi, katse hetken edelleen ojennetussa kädessä, ennenkö hän antoi kätensä pudota, pudisti pienesti päätään ja kohotti katseensa tarjoten etäistä, surullista hymyä elämänsä naiselle.
"En halua pidätellä sinua. Selkeästi sinua odotetaan toisaalla", mies sanoi ääni värähtäen kaikista tunteista, jotka hän yritti lukita jälleen sisälleen. Oli ollut virhe laskea suojamuureja hetkeksi naisen lähellä. "Toivottavasti nautit lomastasi."

Gabrielle ei ajatellut, kun tarttui toisen ostoskärryistä, laskien kätensä miehen käden päälle. Hän ei ajatellut hetkeäkään. Vain pienikin vihje ja hän voisi pudottaa kaiken Teddyn takia. Milloin tahansa. Sitä mies ei tietenkään tiennyt.
"... Se ei ole sitä mitä luulet." Hän miltein kuiskasi, ääni täysin särkyneenä. Se oli juuri sitä mitä Theodore luuli, mutta ei sellaisena kuin tuo ehkä sen kuvitteli.
"Minua ei odota täällä kukaan. Olen... Hänen kanssaan miellyttääkseni vahempiani. Tulin tänne häntä pakoon."

Mies yritti muistaa miten hengittää, kun tunsi naisen käden omallaan. Tahto tarttua käteen toisella ja vetää Gabrielle lähelle oli murtaa kaikki vastaväitteet siinä silmänräpäyksessä. Hän kohotti katseensa naisen silmiin surullisena mutta lempeänä.
"Ei sillä ole väliä, Gabrielle", hän lausui hiljaa. Sillä mitä hän ajatteli ei ollut mitään merkitystä, koska ne olivat vain ajatuksia. Hän ei kaivannut selitystä naiselta. Hän oli tiennyt, mistä päästi irti luopuessaan naisesta. Nainen ei ollut hänelle mitään velkaa.
"Ei minun tarvitse tietää." Siitä huolimatta hän ei voinut estää pyyhkäisemästä lempeästi peukalollaan naisen kämmenselkää. Ei tarvinnut, mutta hän tahtoi. Ehkä hän halusi kiduttaa itseään vielä enemmän tiedolla siitä, miten nainen oli siirtynyt eteenpäin. Ehkä se auttaisi häntäkin ravistautumaan irti menneestä ja jatkamaan elämäänsä.

Gabrielle oli itselleen velkaa ja koki olevansa myös toiselle. Hän puraisi huultaan kun tunsi sormen hipaisevan kämmenselkäänsä. Hän alkaisi kohta itkeä, keskellä ruokakauppaa. Kaikelle oli ensimmäinen kertansa.
"On. En rakasta häntä. En ole tässä siksi että haluaisin olla, vaan koska minun oletetaan olevan. Koska en jaksa enää välittää."

Teddy ei tiennyt mitä sanoa tai miten olla. Hän ei ollut oikea ihminen, jolle puhua tästä. Hän ei osannut sanoa mitään, mikä olisi puolueetonta, mikä auttaisi naista. Hän pudisti surkeana päätään.
"Olen pahoillani", hän huokaisi. Olisi ollut helpompi kuulla, miten onnellinen Gabrielle oli uuden miehensä kanssa, tai ainakin niin hän halusi uskoa. Hän halusi naiselle onnen täytteisiä päiviä, ei murhetta ja vaikeuksia. Totta kai sattuisi kuulla, miten joku toinen oli saanut sen, mistä hän oli unelmoinut, mutta kun vastapainona oli Gabriellen onnellisuus, ei ollut epäilystäkään, mitä hän toivoi.
"Olen todella, todella pahoillani", hän toisti tietämättä mitä muutakaan sanoa. Hän tiesi, millaista oli elää muiden tahdon vankina. Teddy ei ollut koskaan kuvitellut näkevänsä Gabriellea niissä kahleissa joista nainen oli auttanut häntä ravistautumaan irti, mutta elämä yllätti.

"Se ei ole sinun syysi. Itse annoin itseni valua siihen." Gabrielle nielaisi hiljaa. Hän mietti, mitä voisi tai olisi sopivaa sanoa. Lopulta hän totesi, että jos ei näkisi Theodorea enää, hän voisi sanoa kaiken. Kaupasta pääsisi äkkiä karkuun ja hän voisi paeta aina takaisin Lontooseen.
"En ole koskaan lakannut rakastamasta sinua. Eikä se muutu. Olen kaivannut sinua ja tulen kaipaamaan. Vaikka menisin naimisiin toisen kanssa, teen sen vääristä syistä. Minä olen siitä pahoillani." Niiden sanojen saattelemana oli hyvä paeta paikalta, ripein askelin, meikattujen silmien silmäkulmia pyyhkien.

Se ei ehkä ollut hänen syytään, mutta se ei estänyt tuntemasta myötätuntoa naista kohtaan. Hän oli varmasti osatekijä, yksi syy siihen miksi nainen oli antanut periksi, luopunut rautaisesta taistelutahdostaan ja taipunut paineen alla. Hän ei voinut kuin pahoitella siitä. Mies unohti täysin hengittää, kun Gabrielle purki kaiken sen, minkä tahtoi saada sanottua ääneen. Teddy ei ehtinyt edes ymmärtää kaikkea, mitä nainen sanoi, kun aivot tuntuivat takertuvan heti ensimmäiseen lauseeseen. Gabrielle ei ollut koskaan lakannut rakastamasta häntä. Mies halusi juosta naisen perään, tarttua tuohon ja ravistella naisen järkiinsä - tai vaihtoehtoisesti kietoa kätensä suojaksi naisen ympärille eikä koskaan laskea irti, mutta hän ei tehnyt kumpaakaan, jäädessään jähmettyneenä seisomaan keskelle käytävää, ostoskärrystä tiukasti kiinni pitäen. Hetken hän vain seisoi aloillaan, ennenkö ravisteli päätään saadakseen itsensä hereille horroksesta, joka tuntui kahlinneen hänet paikoilleen. Ruokaostoksia. Niitä hän oli tullut tänne tekemään. Ajatukset aivan muissa sfääreissä harhaillen mies keräsi tarpeita kärryihin keskittymättä sitäkään vähää, jonka yleensä kaupassa teki. Mitä sitten, jos hän ostaisi jotakin, mitä ei osaisi valmistaa? Se oli pieni hinta siitä, että hän ylipäätään selviäisi ulos kaupasta menettämättä järkeään aivan totaalisesti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Take this sinking boat and point it home   Ti Maalis 22, 2016 9:38 pm

Gabrielle juoksi kaupan läpi listan kanssa, käytti tavoistaan piittaamatta pikakassaa. Kun nainen pääsi autoonsa, hän puristi rattia käsissään ja painoi päänsä sitä vasten itkien, antaen sen kaiken tulla ulos. Miksi hän oli sanonut mitään? Hän oli nähnyt missä kunnossa Teddy oli. Tuon olisi ollut helpompi ajatella hänen menneen eteenpäin kaikesta huolimatta. Nyt hän vain jätti miehen roikkumaan, miettimään asioita, mitä jos. Hän siirsi oman jossittelunsa ja tuskansa miehelle joka sitä ei ollut ansainnut.
"Helvetti! Helvetin helvetti..." Eihän uskaltanut edes lähteä ajamaan siinä mielentilassa.

Mies maksoi ostoksensa hajamielisenä, pakaten kärryjen sisällön kasseihin jotka heitti ostoskärryihin. Viileä ilma kantoi mukanaan kevään lupausta Teddyn työntäessä kärryn auton vierelle. Viisi vuotta vanha A7 ei enää kantanut mukanaan samaa uutuuden kiiltoa kaikkien Slaleyn pikkuteitä ajeluiden jälkeen, mutta se oli yksi niistä ainoista asioista jotka olivat pysyneet elämän muutoksissakin samana. Mies sulki takakontin nostettuaan viimeisen ostoskassin kyytiin, ja kääntyi sen jälkeen palauttamaan kärryt katokseen. Katse kiinnittyi farmariautojen keskeltä erottuvaan jaguaariin. Sydän jätti lyönnin välistä kun hän tunnisti kyydissä istuvan naisen. Hänen ei pitäisi mennä lähellekään autoa, mutta mies ei saanut katsettaan irti seistessään muutaman parkkiruudun päässä. Vaikka hän miten väittäisi muuta etsiessään merkityksetöntä läheisyyttä baareista, ei hän ollut koskaan osannut irrottaa naisesta. Nyt hänen täytyisi. Gabriellella oli joku, joka saattoi soittaa hellittelynimien kera. Tuskaisesti mies repi katseensa irti autosta ja kääntyi palatakseen omalleen, mutta kääntyi ympäri muutaman askeleen jälkeen ja suuntasi sen sijaan naisen autolle, koputtaen varovaisesti kuskin puolen ikkunaan.

Gabrielle vain tärisi ratin takana, painaen päätään sitä vasten. Jaguaari valitettavasti kiinnitti huomiota parkkipaikalla tai itseasiassa missä tahansa. Ja jos tunsi häntä yhtään, tiesi että hän ajoi mielellään Jaguaria, itselleenkin tuntemattomasta syystä. Kuullessaan koputuksen hän havahtui ja nosti päänsä, pyyhkien kasvojaan. Gabrielle avasi auton oven, nousten kuskin paikalta ylös. Hän ei sanonut mitään, hän oletti miehellä olevan sanottavaa.

Gabriellen kauneus salpasi hengen, vaikka nainen pyyhkikin kyyneliä kasvoiltaan. Mies peruutti väistääkseen aukeavaa ovea ja antaakseen naiselle tilaa seistä aloillaan. Ehkä olisi ollut parempi jos nainen olisi pysynyt autossaan ja avannut vain ikkunan. Hän kaipasi jotakin fyysistä estettä heidän välilleen. Jotakin, mikä estäisi häntä kurkottamasta naisen puoleen ja pyyhkimään kyynelten polkuja pois kauniilta kasvoilta.
"Olen pahoillani, ettet löytänyt onnea Lontoosta", mies nielaisi lauseensa lopun. Hän ei tiennyt kenen kanssa Gabrielle oli, eikä sillä ollut mitään merkitystä, joten oli turha lisätä mitään spekulaatiota. "Ja olen pahoillani, että tässä kävi näin. Herään jokainen aamu toivoen, etten olisi antanut sinun mennä. Että olisin pitänyt hieman lujempaa kiinni, yrittänyt vielä kerran. Tulen aina katumaan sitä että annoin periksi." Teddy nielaisi äänen muuttuessa karheeksi pidätellyistä kyyneleistä, jotka kiilsivät silmissä.
"Mutta sinun on päästettävä minusta irti, Gabrielle", hän lisäsi surullisena ja kurkotti kädellään naisen kasvoja kohden pyyhkäistäkseen hellästi kämmenselällään sileää poskea. "Älä anna menneisyyden haamujen vainota tulevaisuuttasi. Sinä ansaitset enemmän." Yksinäinen kyynel vierähti poskelle, kun Teddy veti kätenstä takaisin. Enemmän kuin mitään muuta hän halusi pitää kiinni naisesta ja kertoa kuinka paljon hän rakasti tuota kaiken jälkeenkin, mutta se ei auttaisi heitä kumpaakaan. Gabriellella oli elämä toisaalla.

Hän ei halunnut kuulla sitä. Gabrielle tunsi itsensä. Vaikka mies sanoi noin, hän ei osaisi päästää irti tuosta, lopettaa heidän miettimistään. Eivätkä Teddyn sanat auttaneet itkuun, päin vastoin. Hän nojasi autoaan vasten täristen ja peitti kasvonsa käsillään, vain pudistellen päätään. Newcastle tuntui virheeltä.
"Ei, en... Hyvä on. Mitä haluat." Jos Teddy pyysi häntä siirtymään eteenpäin, hän voisi tehdä sen. Vain koska hän tekisi mitä tahansa mitä mies keksisi häneltä ikinä pyytää.
"Se on niin väärin."

Mies toivoi, että olisi voinut vetää naisen halaukseensa. Oli kamala katsoa naisen itkua tietäen, että hän oli aiheuttanut sen eikä voinut tehdä mitään auttaakseen. Sisuskalut kiertyivät yhä kipeämpään solmuun jokaisen kyyneleen myötä, mutta mitä muuta hän voisi tehdä kuin kertoa naiselle, että oli oikein siirtyä eteenpäin. Oli oikein jättää hänet menneisyyden haalistuvaksi, kauniiksi muistoksi.
"Ei, se on elämää", hän korjasi pehmeästi, suru raskaana sanoja verhoten. Teddy harkitsi vain hetken, ennenkö astui lähemmäs ja levitti käsiään halaukseen. Hän voisi tarjota sen verran lempeyttä naiselle, joka vaikutti olevan tolaltaan hänen kohtaamisestaan. Se oli vähintä, mitä hän saattoi kaiken jälkeen tehdä. Hänen rakkautensa oli rikkonut ylpeän, kauniin naisen, joka oli kulkenut elämän halki pää pystyssä ja selkä suorana.

Se rakkaus ei ollut rikkonut naista vaan sen menetys ja sitä seuranneet syytökset, jotka hän kohdisti itseensä. Hän antoi miehen halata itseään, painuen tuota vasten pieneksi. Tämä oli syy jonka takia Teddystä oli hankala päästää irti. Hän saattoi edelleen itkeä tuon edessä ja saada lohtua. Darrellin edessä hän ei edes voinut kuvitella itkevänsä.
"... Elämä on väärässä."

Gabrielle tuntui sopivan hänen halaukseensa yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Hetken hän saattoi antaa itsensä kuvitella, ettei mikään ollut muuttunut piirtäessään pehmeästi ympyröitä naisen selkään. Tämä oli melkein yhtä kamalaa kuin kaikki ne unet, joissa hän oli saanut palata tyhjän kodin sijaan Gabriellen luokse. Niinä aamuina kesti kauan, ennenkö hän sai pakotettua itsensä ylös sängystä, kun alitajunnan syöttämä julma illuusio oli särkynyt ja paljastanut surkean, yksinäisen todellisuuden.
"Ehkä", hän huokaisi hiljaa ja käänsi päätään sen verran, että saattoi painaa höyhenenkevyen suukon naisen hiuksiin. "Mutta niiden sääntöjen mukaan meidän on elettävä."

Samoin hän näki niitä unia, joissa heräsi Teddyn vierestä ja kun hän avasi silmänsä, aivan vääränlainen mies oli hänen sängyssään. Se oli kamalaa. Hän rauhoittui hieman siinä Teddyn käsien suojassa, vetäen värisevästi henkeä.
"En halua. Haluan paeta sitä kaikkea. En halua naimisiin, en halua taloa hänen kanssaan, en halua mitään siitä." Ainakin hän osasi ponnekkaasti ilmaista sen mitä ei halunnut.

Oli kamala kuulla, miten surkeaan tilanteeseen Gabrielle oli ajautunut. Hän ei voisi puuttua liikaa tai päätyisi vain sotkemaan naisen elämän entistä paremmin. Heillä oli liikaa yhteistä historiaa, jotta mikään, mitä hän sanoisi voisi olla objektiivista ja puolueetonta.
"Siitä sinun täytyy puhua hänen kanssaan", mies muistutti lempeästi. Hän ei voisi ottaa puolta, ei vaikka pieni ääni miten huusi takaraivossa, että tässä olisi hänen tilaisuutensa varastaa Gabrielle takaisin.

"Mitä? Mitä minä voisin sanoa? 'Hei, en ole koskaan rakastanut sinua, menin kihloihin kanssasi ja häät on elokuussa'? Ei. Saisin kaikki niskaani. Vanhempani, kaikki. Enkä tiedä mitä tekisin. Siksi tulin tänne, koska Lontoossa ahdistaa. En edes käytä kihlasormustani jos en ole seurassa joka tietää kihlauksestani, koska en halua onnitteluja. Haluan jonkun vievän sen pois. Haluan vain..." Gabriellen ääni murtui täysin. Hän oli ollut sanomassa että hän halusi vain lapsensa takaisin.
"H-hänet takaisin."

Teddy tiesi, että hänen täytyisi päästää irti Gabriellesta, lempeästi katkaista halaus, mutta hän ei löytänyt voimia tehdä niin. Ei kun nainen itki ääni murtuneena, purkaen ahdistusta aiheuttavaa parisuhdetilannettaan hänen käsivarsillaan. Ei hän voinut päästää irti. Sen sijaan hän piti lujemmin kiinni, toivoen että voisi kosketuksen kautta viedä edes osan siitä painosta, jota nainen kantoi harteillaan. Hän ottaisi koska tahansa naisen taakan kannettavakseen, eikä miettisi kahdesti vaikka lyyhistyisi sen alle heti ensimmäisellä askeleella. Mitä tahansa, jotta Gabrielle voisi olla onnellinen. Hän oli luopunut oikeudestaan onneen luopuessaan naisesta.
"Tiedän, tiedän", mies kähähti kyyneleet silmissä kimmeltäen. Hän olisi antanut oman henkensä lapsen vuoksi silmääkään räpäyttämättä, jos mahdollisuutta vaihtokauppaan olisi tarjottu. "Mutta sitä ei koskaan tule tapahtumaan. Antaisin mitä tahansa, jotta voisin muuttaa sen." Hän veti värähtäen henkeä ja sulki hetkeksi silmänsä kerätäkseen itsensä kasaan, ennenkö hän murenisi kokonaan.
"Luulen, että tiedät tarkalleen mitä tahdot ja miten saavutat sen. Et vain tahdo tehdä niin. Olit aina liian hyvä tähän maailmaan", Teddy sanoi pehmeästi.

Gabrielle ei olisi halunnut mainita sitä, hän tiesi sen olevan arka paikka molemmille. Mutta hän olisi tehnyt mitä tahansa, jotta olisi saanut lapsensa takaisin ja myös lapsen isän. Mitä?
"... Liian hyvä? Ei. Olen hirveä. Ensin jätin sinut yksin, näin vain oman masennukseni ja suruni, en tukenut sinua. Nyt olen menossa naimisiin vain koska olen kohta liian vanha saamaan lapsia, jos edes voin niitä saada, kertomatta miehelle mitään tästä. Puhumattakaan siitä että olen hänen kanssaan vain koska se on olevinaan helppoa. Kun hän sanoo rakastavansa minua ja vastaan, valehtelen. Valehtelen joka päivä kymmeniä kertoja, koska en... Ole siinä oikeista syistä. Silti minulla ei ole voimia lopettaa sitä. Koska en kestä enää ainuttakaan pettynyttä katsetta kohdistettuna itseeni."

Mies pudisti surullisena päätään ja nojasi taakse saadakseen hieman etäisyyttä heidän välilleen, vaikkei pystynytkään laskemaan irti naisesta kokonaan.
"Et ollut koskaan hirveä minulle", Teddy vakuutti ääni värähtämättä. Se oli yksi niistä asioista, joiden nimeen oli helppo vannoa. Hän oli surrut heidän eroaan pitkään, mutta koskaan hän ei ollut syyttänyt katkerana Gabriellea. Naisen tuskan kuuleminen oli liikaa. Hänen oli pakko saada etäisyyttä, vaikka kaikki mitä hän halusi tehdä oli kietoa Gabrielle tiukkaan halaukseen ja kuiskailla helliä rohkaisuja, kunnes tämän surullisen naisen tilalla seisoisi ylpeä, vahva Gabrielle, joka tietäisi tarkalleen oman arvonsa. Mies laski irti naisesta, vaikka se tuntui suorastaan fyysisenä kipuna.
"Niin kauan kuin sinä olet onnellinen, ei muiden pettymyksellä ole väliä", mies sanoi raskaasti peruuttaen askeleen kauemmas katse täynnä tuskaa ja surua, joka oli asettunut asumaan ennen niin lempeisiin ja lämpimiin silmiin.

Gabrielle piti sisällään sen mitä hän halusi eniten sanoa. Että hän olisi onnellinen Teddyn kanssa, hän voisi olla onnellinen järjestäessään heidän häitään. Nähtyään nyt mitä hän oli miehelle tehnyt, hän ei kyennyt sanomaan sitä. Nainen vain nieleskeli, jääden nojaamaan siihen autoonsa, kietoen omat kädet ympärilleen.
"En ole ollut onnellinen pitkään aikaan. Enkä ehkä voikaan enää olla." Hän oli saanut sen surun miehen olemukseen, lähtemällä tuon elämästä. Ei hän voisi enää palata ja tehdä sitä mahdollisesti uudelleen.
"Haaveilen kahdesta asiasta, mutta vain toinen niistä yksinään tekisi minusta onnellisen, mutta en saa kumpaakaan. Joten... Olen tuomittu nainen."

Mies pudisti päätään silmät suurina. Ei, ei hän sitä ollut tarkoittanut! Gabrielle voisi olla onnellinen, kunhan vain antaisi itselleen anteeksi. Teddy nielaisi naisen toivottomuuden lamaannuttamana. Mitä hän voisi enää sanoa? Että hän oli pahoillaan, kun oli vienyt naisen onnen ja särkenyt sen niin pieniksi palasiksi, ettei Gabrielle enää uskonut koskaan saavansa sitä kasaan? Hän räpytteli kyyneliä silmistään ja kietoi omat kätensä itsensä ympärille, muistuttaen hengittämisen tärkeydestä.
"Et ole", hän vastasi ääni surusta raskaana, mutta päättäväisyyttä täynnä. "Sinä ansaitset onnellisen, hyvän elämän, ja vielä jonakin päivänä myös saat sen."

Hän pudisteli päätään.
"Katso mitä tein sinulle. Meille. En koskaan, koskaan, halunnut nähdä sinua surullisena. Halusin nähdä sinun hymyilevän ja olevan ylpeä kaikesta mitä teet. Jos minun onnellisuuteni tekee ihmisistä raunioita, en halua sitä." Gabrielle veti ääni väristen henkeä. Mitä vain hän olisikaan antanut siitä, että olisi nähnyt Teddyn hymyilevän, kunnolla, niin kuin ennen.
"Ja sitä päivää ei tule, että saan sen. Vaikka se ehkä näyttäisi siltä."

Teddy ei voinut estää itseään, vaan astui uudestaan aivan naisen eteen, tarttuen lempeästi tuon hartioista. Toinen käsi nousi lempeästi naisen leualle, varmistamaan ettei Gabrielle pakenisi hänen katsettaan. Naisen täytyi ymmärtää, mitä hän aikoi sanoa. Gabrielle ei voisi piiskata itseään tähän tapaan kaikesta, mitä tapahtui heille. Ei, vaikka hän oli itse tehnyt samaa omalla kohdallaan liiankin pitkään.
"Minä en vaihtaisi hetkeäkään. Sinä et tehnyt minulle mitään, mistä sopisi syyttää yhtään ketään. Minä en syytä sinua. Älä siis sinäkään", hän julisti päättäväisellä lempeydellä. "Menetin sinut, hänet ja Dimen. Menetin rakkauteni ratsastamiseen. Hevosiin. Suru täytti ne kolot, joita elämääni muodostui. Mutta jonakin päivänä täytän ne jollakin muulla, ja suru väistyy. Mikään siitä ei ollut sinun syytäsi."

Dime? Dime oli kuollut ja Teddy ei enää ratsastanut? Mitä kaikkea miehen piti menettää, jotta tuo voisi vielä palata elämään omana itsenään tai edes jonkinlaisena versiona siitä miehestä, jonka hän tunsi? Se oli aivan liikaa, kenelle tahansa. Saatika sitten niin kiltille miehelle.
"Syytän silti. Ja syytän itseäni omasta tilanteestani. Jos olisin tiennyt mitä ajattelet, olisin tullut Lontoosta koska tahansa takaisin. Jättänyt kaiken siltä seisomalta, tullut takaisin tänne. Vaikka vain yhden yön takia, että saisimme kaikelle päätöksen. Minä... Minun pitää mennä. Olen sekoittanut päätäsi liikaa ja en ainakaan auta tätä yhtään, sanoin mitä tahansa."

"Älä", mies vastasi terävämmin. Hän ei voisi elää itsensä kanssa, jos tietäisi naisen syyttävän itseään siitä, mitä heille tapahtui. Gabrielle ei ansainnut sitä taakkaa harteilleen. Kukaan ei ansainnut joutua kantamaan sellaista selässään päivästä toiseen.
"Olen tosissani. En halua sinun syyttävän itseäsi mistään. Se vain satuttaa minua", hän vetosi vielä, mutta peruutti kauemmas naisesta, jotta tuo voisi istua autoonsa ja ajaa pois. Ehkä hän ei näkisi Gabriellea enää kohtaan. Ehkä tämä olisi viimeinen muistikuva, joka heille molemmille jäisi toisistaan. Hän olisi ollut onnellisempi luomansa valheen kanssa, jossa Gabrielle oli onnellinen Lontoossa ja hän oli ainoa, jonka elämä oli revitty kappaleiksi ilman kokoamisohjeita.

"Teddy, se ei ole jotakin minkä osaisin korjata. _Rakastan sinua_." Niiden sanojen saattelemana oli todella reilua istua autoon, käynnistää se uutuuttaan pehmeästi huriseva urheiluauto ja ajaa pois kaupalta. Hän joutui pysähtymään matkalla kahdesti pientareelle, itkeäkseen. Newcastle oli ollut todella huono idea, mutta vielä vähemmän hän halusi Lontooseen takaisin, jossa pitäisi kohdata avovaimon velvollisuudet.

Mies jäi katsomaan poistuvan urheiluauton perään kyynelverhon halki joutuen muistuttamaan itseään, miten hengittäminen oli tärkeää. Hän oli toivonut niin pitkään, että saisi vielä joskus kuulla nuo sanat Gabriellen huulilta, mutta koskaan hän ei ollut kuvitellut tilanteen menevän näin. Hiljaa huokaisten hän kääntyi palaamaan omalle autolleen sydän raskaana ja katse kyynelten sumentamana. Ajatus kotiinpaluusta tuntui vastenmieliseltä, joten hän päätti käydä kotona kääntymässä vain sen verran, että sulloisi ostokset paikoilleen ja nappaisi tallikassin mukaansa. Hevosten keskellä hän saattoi edes hengittää helpommin, kunhan ei joutunut katsomaan rakastamaansa tammaa nuoren kilparatsastajan kanssa.

Gabrielle pääsi ihmeen kaupalla turvallisesti kotiin. Eikä tietenkään voinut ajatella muuta kuin entistä miesystäväänsä. Pyörittyään tunteja ympäri asuntoaan, hän oli jo miltein repinyt hiuksetkin päästään, kunnes hän otti puhelimen käteensä. Ensin hän soitti Darrellille, kuten oli luvannut soittavansa. Hän piti puhelun lyhyenä. Hän aloitti tekstiviestin, pyyhki sen, toistaen saman kymmeniä kertoja. Kunnes hän vain päätti lähettää Teddyn vanhat sanat tuolle takaisin.
" Yksi yö " Ei hän muuta pyytäisi. Eikä hän välittäisi mitä sen yön aikana tapahtuisi, vaikka he vain puhuisivat. Sekin riittäisi.

Valmennusten pitäminen osoittautui hankalammaksi kuin hän oli osannut pelätäkään, sillä ajatuksia oli vaikea saada pysymään ratsukoissa Gabriellen kohtaamisen jäljiltä. Hän antoi typerien virheiden jäädä korjaamatta eikä vaatinut ratsukoilta puoliakaan siitä, mitä yleensä. Viimeisen valmennuksen jälkeen hän hautasi kasvonsa karsinassa iltaruokiaan odottavan Minxin harjaan. Punaruunikko ei edes tuntunut huomaavan omistajaansa odottaessaan kärsimättömänä ruokiaan, mutta tuttu hevosen tuoksu auttoi rauhoittumaan sen verran, että mies uskalsi kaivaa puhelimensa esille ja lukea tekstiviestin, jonka oli saanut jo aiemmin. Hän puri alahuultaan. 'Ei' oli ainoa oikea vastaus, ja silti hän joutui poistamaan kirjoittamansa sanat moneen kertaan saadakseen viestin muotoiltua oikein.
"Mieluummin yksi aamupäivä. Anna minun tarjota kahvit", hän lähetti viestin. Sen vaatima tahdonvoima oli naurettavan korkealla. Olisi ollut niin paljon helpompi suostua naisen ehdotukseen, ilmestyä tuon oven taakse valmiina suostumaan mihin tahansa yhdeksi yöksi.

Vastaus oli sitä mitä hän oli odottanutkin. Hän vastasi myöntävästi miehen viestiin, jättäen ajan ja paikan määrittämisen tuolle. Teddyllä selvästi oli heistä kahdesta se korkeampi moraali asiassa. Vastattuaan hän avasi viinipullon. Illan aikana tuli avattua myös toinen.

Teddy harkitsi pitkään, mitä kahvilaa ehdottaisi. Hän pohti sitä koko ajomatkan kotiin, ennenkö lopulta päätti koetella onneaan. Heidän täytyisi puhua, ja niin hyvin kuin julkinen paikka pakottaisi käyttäytymään ihmisiksi, ei kahvilassa olisi loppujen lopuksi mukava vuodattaa kaikkia ajatuksia ja tuntoja.
"Jos ilmestyn aamupäivällä ovellesi kahvien kanssa, päästätkö minut sisään?" Ei auttaisi kuin muistaa, miksi hän oli menossa ovelle. Kunhan he saisivat puhuttua kunnolla välinsä selviksi, Gabrielle ymmärtäisi varmasti miksi tuon oli parempi Lontoossa. Huokaisten mies astui hissiin unelmoiden jo mielessään pitkästä kuumasta suihkusta, jolla ajaa kehää kiertävät ajatukset kauas.

Hän vastasi siihenkin myöntävästi. Viinipäissään Gabrielle alkoi siistiä asuntoa, jossa ei ollut mitään siivottavaa. Jossakin vaiheessa huonojen romanttisten elokuvien, noutoruuan ja liiallisen punaviinin välissä hän nukahti sohvalle. Eikä herännyt seuraavana aamuna ennen kuin ovikello soi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Take this sinking boat and point it home   Ti Maalis 22, 2016 9:39 pm

Maanantai 14. maaliskuuta 2016 - seuraava päivä

Teddy oli nauttinut kuumasta suihkustaan, mutta päätynyt heti aamulla uudemman kerran veden alle, kun huonosti nukuttu yö ei ollut hellittää otettaan. Hän oli heittelehtinyt sängyssä puolelta toiselle pelolla ja innolla seuraavaa aamua odottaen. Entä jos hän vain päätyisi sotkemaan kaiken pahemmin yrittäessään selvitellä sotkua, jonka heidän käsiin räjähtänyt parisuhteensa oli jättänyt jälkeensä? Hän halusi Gabriellen voivan olla onnellinen uuden miehensä kanssa. Sanoi nainen mitä tahansa, hänen oli vaikea uskoa että tuo olisi taipunut suhteeseen vain muita miellyttääkseen. Hän kiskoi päälleen siistit tummansiniset farkut, valkean kauluspaidan ja tummanpunaisen neuleen, koetti kesyttää venähtänyttä hiuspehkoaan toivottomana vannoen varaavansa ajan parturille heti seuraavalle päivälle, ja jätti lopulta tyhjän asuntonsa taakseen vain hedelmän aamupalaksi napaten. Mies pysähtyi suosimansa kahvilan eteen, kävi noutamassa pari kuppia kunnon pavuista jauhettua herkullista, aromikasta kahvia sekä kaksi kroisanttia, ennenkö suunnisti naisen asunnolle. Oli suorastaan pelottavaa, miten hän edelleen muisti jokaisen kadunkulman niin selkeästi. Liiankin pian hän löysi itsensä oven takaa. Olisi ehkä pitänyt miettiä etukäteen, mitä sanoa, mutta nyt se oli liian myöhäistä, kun ovikellon ääni kaikui asunnossa.
"Huomenta", hän toivotti pehmeästi.

Teddy tiesi miltä Gabrielle näytti rankasti juhlitun yön jälkeen ja juuri se näky odotti tuota, kun ovi oli auki. Tosin nyt hän ei ollut käynyt juhlimassa, minkä saattoi päätellä kahdesta ja puolesta tyhjästä viinipullosta olohuoneen pöydällä.
"Huomenta, anteeksi... Näytän tältä. Simahdin sohvalle." Hän istui sohvalle, sukien pörrössä ja takussa olevia hiuksiaan hieman siistimmiksi.

Mies vaihtoi epämukavana painoa jalalta toiselle. Olisi ehkä pitänyt soittaa etukäteen. Hän oli selkeästi ilmestynyt ovelle huonoon aikaan.
"Voin tulla myöhemmin uudestaan", hän ehdotti seuratessaan naista tutun asunnon olohuoneen laidalle. Ei hän halunnut olla vaivaksi. Gabrielle näytti siltä, ettei nukkuminen myöhäisempään olisi yhtään hullumpi idea.

"Ei, ihan hyvä minun on herätä ihmisten aikoihin." Eikä hän enää saisi unta kuitenkaan.
"Ja toit kahvia. Kyllä tämä tästä lähtee käyntiin." Gabrielle vakuutteli yllättävän normaalisti, kun otti huomioon eilisen romahduksen parkkipaikalla.
"Halusit puhua? Tai oletan niin."

Teddy kohautti harteitaan kuin sanoen, että jos nainen oli varma niin selvä sitten. Hän istui alas sohvalle ja laski kantamuksensa pöydälle. Hän ojensi toista kuppia naiselle ja nyökkäsi sen jälkeen paperipussin puoleen, jossa kroisantit olevat.
"Ajattelin, että olisi hyvä puhua läpi kaikki se, mistä emme koskaan puhuneet", hän sanoi kohottaen pahvikupin huulilleen. Mikään ei käynnistänyt päivää kuten aamukahvi.
"Ettei jää mitään väärinkäsityksiä. Jotta molempien on helppo jatkaa eteenpäin", hän lisäsi. Helppo oli kyseenalainen sananvalinta tässä kohtaa, sillä mikään ei ollut ollut helppoa enää pieneltä ikuisuudelta tuntuneen ajan mittaan.

Gabrielle ei istunut sohvalla ryhdikkäästi ja viehkeästi enää. Missään asunnossa ei näkynyt jälkeäkään avomiehestä. Ei kuvaa, ei mitään, vaikka hän aikoi olla kuukausia pois. Brunette nyökkäsi, valmiina kuuntelemaan mitä toisella oli sanottavanaan. Jos valmis siis tarkoitti hai-altaan yläpuolella olevalla lankulla tasapainottelua kädet sidottuna ja ase ohimolla, jonkun käskien hyppäämään. Siltä se kaikki hänestä tuntui.
"... Kuuntelen."

Teddy piteli kaksin käsin kiinni kahvikupistaan miettiessään hetken, mitä sanoisi tai mistä edes alottaisi. Kertoako ensimmäisenä kuulumisia keveämpänä puheenaiheena, vai mennäkö suoraan asiaan?
"En tiedä oletko kuullut jo aiemmin, mutta Dime jouduttiin lopettamaan", hän päätyi sen sijaan sanomaan. Kai se oli jonkinlainen tasapaino kuulumisten vaihdon ja raskaampien asioiden keskustelun välillä. Hän päätti kuitenkin säästää naisen yksityiskohdilta. Gabrielle ei ansainnut kuulla siitä, miten hän oli pidellyt hevosensa päätä sylissään lääkeaineiden viedessä rakkaan ratsun hänen luotaan.
"En ole sen jälkeen varsinaisesti ratsastanut. Irtisanoin itseni yliopistolta, sillä en uskonut pystyväni opettamaan nuoria. Olen yrittänyt kaiken jälkeen vain löytää paikkaani", hän kohautti uudestaan pienesti harteitaan.
"Minkä takia en tahdo, että syytät itseäsi siitä etten hymyile kuten ennen", mies veti syvään henkeä. "Olisin surullinen, vaikka olisi täällä kanssani." Se oli puoliksi totta, puoliksi kaunista valhetta. Tällä hetkellä hänen elämänsä suurin ilo oli onnistunut valmennus. Gabrielle olisi ehdottomasti muuttanut sen.

Hän ei voinut ymmärtää että Teddyn rakas tamma oli poissa. Se tuntuu hänestä pahalta, hän oli pitänyt Dimesta todella. Gabrielle kuunteli hiljaa, arvaten miehen kieltävän häneltä sen itsensä syyllistämisen.
"Se kaikki alkoi siitä." Koko helvetti oli saanut alkunsa kun hän oli joutunut kesken kauppareissun sairaalaan mahakipujen vuoksi. Se oli jatkunut, vetänyt heidät erilleen ja kummankaan kohdalla se ei ollut vielä pysähtynyt.
"Sano vain mitä haluat sanoa. Kestän sen kyllä."

"Mutta se ei ollut sinun syytäsi", mies toisti. Gabrielle ei ollut tehnyt mitään väärin. Heillä oli vain ollut huonoa tuuria. Se tuntui seuraavan häntä minne tahansa. Kaikki mitä hän kosketti kuihtui ja kuoli.
"En halua sinun joutuvan kestämään yhtään mitään, Gabrielle. Tahdon vain, että voit olla onnellinen. Minä en syytä sinua mistään. Olisin voinut tehdä monta asiaa toisin, mutta en koskaan, ikinä, syyttänyt sinua." Eikä hän syyttäisi vieläkään, eikä koskaan tulevaisuudessakaan. Gabrielle oli tehnyt parhaansa samoin kuin hän, eikä se ollut valitettavasti riittänyt.
"Olit elämäni rakkaus. En voisi tahrata sitä syyttämällä sinua siitä, miten kaikki päättyi. Emme kumpikaan olleet täydellisiä, mutta teimme parhaamme." Mennyt aikamuoto maistui katkeralta suussa. Gabrielle oli ja tulisi aina olemaan hänen elämänsä rakkaus, mutta sen ajatteleminen tuntui kääntävän veistä haavassa. Nainen oli kihloissa. Hänen tunteillaan ei ollut enää mitään merkitystä.

Nainen oli kihloissa miehen kanssa, jota ei rakastanut ja hyvin vahvasti epäili, ettei koskaan tulisikaan rakastamaan.
"Niin. Minäkin olisin voinut tehdä asioita toisin. Enkä syytä sinua, vaan itseäni." Nainen värähti, laskien varmuuden vuoksi pahvisen mukin käsistään. Hän saattaisi puristaa sen hajalle vahingossa.
"Ja sinä minun. Eikä kukaan voi viedä sitä paikkaa." Ellei hän saisi itselleen miehen täydellistä kopiota.

Teddy huokaisi hiljaa. Miksei Gabrielle tajunnut, ettei tuolla ollut mitään syytä kantaa syyllisyyttä harteillaan kuin raskasta viittaa? Kenties samasta syystä kuin hän ei suostunut laskemaan omaa taakkaansa alas. Itsensä syyllistämisessä oli jotakin niin vaivatonta, vaikka se ei tehnyt muuta kuin kaivoi syvempää kuoppaa jossa seistä.
"Toivon, että jonakin päivänä tunnet toisin", hän huokaisi hiljaa. Nainen ansaitsi elämän rakastettuna ja maasta taivaisiin palvottuna. Hän ei tarvinnut onnea. Hän ei ansainnut sitä.
"Luuletko, että voisimme koskaan olla ystäviä?" Hän kysyi varovaisesti. Niin kauan kuin hän rakastaisi naista palavasti, kuten yhä teki, ystävyydestä ei tulisi mitään kun hän joutuisi jatkuvasti muistuttamaan itselleen, ettei hänellä ollut oikeutta koskea tai edes katsoa vilkaisua pidempään. Mutta ehkä jonakin päivänä. Vuosien kuluttua. Tai sitten ei.

Ystäviä? Ei aikoihin. Se veisi Gabriellelta järjen mennessään. Hän kuitenkin nyökkäsi varovaisesti.
"Miks ei joskus." Vaikkapa siksi, että Gabrielle ei nytkään ajatellut muuta kuin miltä Teddyn kosketus tuntui.

Mies nyökkäsi. Joskus. Se kuulosti riittävän hyvältä hänelle. Jonakin päivänä kaukaisessa tulevaisuudessa, jos he vielä silloin sattuisivat törmäämään toisiinsa. Mies joi useamman kulauksen lämmintä kahvia miettien kaikkea, mitä oli halunnut sanoa Gabriellelle. Mitä ei ollut koskaan sanonut, tai oli sanonut liian hiljaa, liian harvoin. Kaikki kuulostivat asioilta, joiden sanomiseen hänellä ei enää ollut oikeutta. Tunnustuksilta, jotka kuului säilyttää piilossa muilta.
"Oletko nauttinut töistäsi ylennyksen jälkeen?" Hän päätti kysyä sen sijaan. Ehkä tie irti päästämiseen olisi kuulumisten vaihdon kautta. Hän epäili sitä, mutta halu tietää, mitä naiselle kuului, muuta kuin kihloja, oli polttava.

Nainen katseli lattiaa, vain kärsien siitä hiljaisuudesta, joka oli läsnä huoneessa. Mies rikkoi sen kysymällä hänen työstään.
"... Olen ja en ole. Enimmäkseen en." Koska hän ei viihtynyt Lontoossa, vaan ahdistui siellä. Ja nyt Teddyn sanojen myötä tulisi selväksi, ettei hän tulisi ikinä palaamaan tänne.
"Teddy, jos olisin vapaa nainen, voisitko kuvitella että me..." Yrittäisimme uudelleen, se jäi kiinni hänen kieleensä.

Oli harmi kuulla, ettei nainen viihtynyt töissään. Hän muisti ajan, kun naista oli saanut houkutella viettämään vapaapäiviään, mutta nyt näytti siltä, että Gabrielle oli käyttämässä kaikki oljenkortensa joilla vältellä työpaikkaa. Naisen kysymys sai miehen painamaan katseensa pöytään. Gabrielle ei olisi saanut kysyä tuota. Mitä tahansa hän vastaisi, se olisi väärä vastaus. Kyllä, ja hän pian tuhoaisi naisen häät, ei, ja hän valehtelisi päin kasvoja. Hän ei halunnut tehdä kumpaakaan, joten huokaisi vain hiljaa, laski kahvikupin pöydälle ja kääntyi katsomaan naista luovuttaneena. Hän ei vain voinut voittaa, oli tilanne mikä tahansa.
"Mutta et ole", hän vastasi nielaistuaan hiljaa ja tarjosi pientä surkeaa hymyä tummaverikölle. "On turha miettiä, mitä voisi olla jos kaikki olisi toisin. Siinä ei saa muuta aikaan kuin ajettua itsensä hulluksi." Osaisipa hän joskus noudattaa omia neuvojaan.

Gabrielle nielaisi. Hän otti pari kulausta siitä hieman kylmäksi väljähtäneestä kahvistaan. Niin, ei hän ollut olettanut muunlaista vastausta mieheltä.
"Miksi luulet että haluan paeta elämääni? Koska mietin joka päivä sitä. Koen joka päivä eläväni väärää elämää. Enkä silti vain osaa lähteä."

Se oli pelottavan tuttu tunne. Hänen tapansa ratkaista väärän elämän ongelma oli ollut kelvoton ja niin väärin, joten sitä neuvoa hän ei voisi antaa eteenpäin. Oikeastaan hän ei saisi sanoa mitään, ei ottaa lainkaan kantaa. Hänen pitäisi vain kävellä pois ja antaa naisen selvittää itse, mitä elämältään tahtoi. Antaa tuon mennä naimisiin, jos niikseen tuli, tai kuulla myöhemmin, miten häät oli peruttu.
"Olen pahoillani etten voi auttaa", Teddy huokaisi ja kurkotti koskettamaan naisen kättä. Gabrielle istui niin lähellä ja silti niin kaukana. Tuntui kuin heidän välillään olisi ollut eliniän verran tilaa, ja siltikin tämä oli lähimpänä toista ihmistä kuin mitä hän oli päässyt kuukausiin. Hän ymmärsi naista ja jakoi taakan, jota nainen kantoi harteillaan. Ei kai sen lähemmäksi toista ihmistä voinutkaan päästä.

Gabrielle hieroi toista rannettaan, pudistellen päätään. Hän oli umpikujassa itsensä kanssa. Jos hän nyt peruisi häät, se olisi skandaali. Eikä hän kestänyt enää yhtään, siis ainuttakaan, pettynyttä katsetta itsessään. Vanhempien pettymys voisi olla se mikä ajaisi hänet sen viimeisenkin rajan yli.
"Olen vain kaikille yhtä pettymystä. En uskalla lähteä, koska en kestä enää yhtäään pettynyttä katsetta itseeni kohdistettuna. Isääni lainaten, olen jo pelleillyt tarpeeksi. Pitäisi olla aikuinen nainen ja tehdä kuten oletetaan."

Mies tarttui molemmin käsin naisen käsiin kuunnellessaan tuon sanoja. Voisipa hän tehdä enemmän kuin vain piilottaa sirommat kädet omiensa suojiin. Mitä hän olisikaan antanut, jos olisi voinut ottaa osan Gabriellen murheista itselleen.
"Et ole pettymys kaikille", Teddy sanoi pehmeästi, epätoivoisesti mitä tahansa hapuillen, jolla voisi piristää naista. Saada tuon näkemään, miten upea ja täydellinen Gabrielle hänen silmissään oli kaikkine virheineenkin.

Gabrielle pudisti päätään. Hän oli. Vanhemmat olivat saaneet vakuutettua siitä. Hän oli pelleillyt liikaa, leikkinyt kotia vääränlaisen miehen kanssa. Ja se vääränlainen mies oli se, jonka kanssa hän olisi ilomielin astellut vihille elokuussa. Ei se, jonka kanssa hän oikeasti oli kihloissa.
"Olen. Juuri sitä olen. Jos nyt pakenen kaikkea, olen sitä aivan kaikille. Ja saan kuulla siitä koko ikäni."

Entä sitten, jos vanhemmat pudistelisivat päätään naisen elämänvalinnoille? Eikö tärkeintä ollut, että Gabrielle itse oli tyytyväinen elämäänsä? Hän oli jo aukaisemassa suunsa ja sanomassa niin, ennenkö päätti pitää mölyt mahassaan. Nainen oli varmasti käynyt itse läpi kaikki mahdolliset ajatusketjut, ennenkö oli tullut tähän tulokseen. Mikään, mitä hän tilannetta sen paremmin tuntematta sanoisi, ei auttaisi pienimmissäkään määrin.
"Siinä tapauksessa olen pahoillani", hän huokaisi surullisena. Hänen äitinsä oli sentään hellittänyt ja antanut tilaa kaiken jälkeen, siirtänyt terävän katseensa ja loputtomat vaatimuksensa Harrietin suuntaan. Hän oli saanut pelleillä juuri niin paljon kuin tahtoi, jättää kaikki vastuunsa hoitamatta ja vain tehdä sitä, mikä kulloinkin huvitti ilman vanhempien tuomitsevaa katsetta. Gabriellen tilanteeseen verrattuna se oli luksusta.
"Mutta en silti suostu uskomaan, ettetkö vielä löytäisi onnea."

Gabrielle ponkaisi ylös, pamauttaen avonaiset kämmenensä seinää vasten. Hän oli turhautunut, kun Theodore ei vain tuntunut ymmärtävän.
"Etkö oikeasti käsitä vai etkö halua käsittää?" Hän kaipasi jotakin muuta kuin niitä puolueettomia sanoja, jotakin. Ihan tarkkaan hän ei itsekään tiennyt, mutta jotakin hän halusi. Mitä tahansa, nyt kun mies oli siinä. Jos hän lähtisi, hän ei kestäisi tuomitsemista yksin, koska pahimmassa tapauksessa vanhemmat sulkisivat hänet perheen ulkopuolelle. Eikä hän jaksaisi enää yksin tätä kaikkea.

Teddy seurasi naisen tunteenpurkausta istualtaan, ennenkö nousi rauhallisesti ylös sohvalta. Hän levitti käsiään toivottomana.
"Mitä tahdot minut sanovan? Että rakastan sinua edelleen niin, että pelkkä näkemisesi on repiä sydämen rinnasta? Että tekisin mitä tahansa, jotta näkisin sinut onnellisena ja tietäisin sen olevan minun takiani? Että-", puhe kiihtyi jokaisen sanan myötä itsehillinnän pettäessä ja tunteiden kohotessa pintaan, kunnes ääni särkyi kesken kaiken. "Että antaisin mitä tahansa, jotta olisit minun." Hän juoksutti sormet hiustensa halki ja yritti muistuttaa itselleen, miksi oli täällä ja miksi hänen ei ollut ollut tarkoitus sanoa mitään, minkä oli juuri laskenut ilmoille.

"Vaikka sen. Olen kuvitellut koko ajan olevani ainoa, miettinyt miten sinulla on kaikki täällä hyvin ja olet saanut kaiken järjestykseen." Koomista, miten he molemmat olivat kuvitelleet niin väärin, niin väärin toistensa elämästä.
"Antaisin mitä tahansa mahdollisuudesta olla sinun. En tiedä miksi kuvittelin tänne tulemisen olevan hyvä idea, koska nyt näen ettei kuvitelmani ollut oikein ja... Kaikki on solmussa. Pilalla."

"Minun elämäni ei ole järjestystä nähnytkään", mies naurahti katkeralla surumielisyydellä. Hänen elämänsä oli palasina, joita hän oli liikutellut pelilaudalla vailla päämäärää, ainoana tarkoituksenaan selvitä seuraavaan päivään. Työ auttoi säilyttämään rutiinin, jonkinlaisen päivärytmin, ja valmennettavien onnistumiset toivat kaivattua valoa pimeyteen, joka muutoin tuntui seuraavan häntä kaikkialle.
"Anteeksi että pilasin kaiken. Minun olisi vain pitänyt antaa sinun jatkaa matkaasi kaupassa", mies huokaisi. Hänen elämässään ei ollut paljoa pilattavaa, mutta Gabriellella oli kokonainen tulevaisuus vaakalaudalla. Hän ei ollut auttanut lainkaan, vaikka oli tarkoittanut pelkkää hyvää.

"Et sinä sitä pilannut. Teddy, se... Olen tehnyt sen aivan itse. Ajanut itseni tähän, tehnyt päätöksiä joita tiesin katuvani joskus, mutta siinä kaikessa sumussa tyydyin niihin, koska en ajatellut enää löytäväni ratkaisua, johon olisin oikeasti tyytyväinen. Kuljen joka päivä tasaisessa sumussa, tietämättä ja välittämättä enää mistään. Haluaisin vain palata ajassa takaisin ja jäädä tänne sinun kanssasi. Meidän kotiin." Nainen ei tiennyt mitä uutta tämä enää toisi mihinkään, mutta hän koki olevansa heille velkaa rehelliset tuntemuksensa.

Mies sai todella taistella itsensä kanssa kuunnellessaan Gabriellen sanoja, ettei harpannut lähelle ja vetänyt naista itseään vasten painaakseen suudelman huulille, joita oli etsinyt baareista ympäri kaupunkia niinä iltoina, kun yksinäisyys oli liian raskas taakka kannettavaksi. Teddy pakotti itsensä keskittymään hengitykseensä, laskemaan kertoja kun puhalsi ilmaa hiljaa ulos.
"Niin minäkin", hän huokaisi. Mitä hän olisikaan antanut mahdollisuudesta kääntää aikaa taaksepäin, muuttaa menneisyyden typerät valinnat. "Mutta minä… Sinä… Me", hän heilautti kättään turhautuneena kun ei saanut päätettyä mitään lausetta, minkä yritti aloittaa.
"Aika ei kulje taaksepäin", hän lopulta sanoi päätään pudistellen ja kiersi sohvapöydän ympäri. Hänen olisi paras lähteä. Oli selkeästi ollut virhe tulla tänne. Ehkä he eivät vain koskaan pystyisi puhdistamaan välejään. Ehkä särkynyt rakkaus hiertäisi aina, kun he näkisivät toisensa.
"Pidä itsestäsi huolta, Gabrielle", Teddy lisäsi pehmeästi, huolta naisen hyvinvoinnin puolesta äänessään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Take this sinking boat and point it home   Ti Maalis 22, 2016 9:42 pm

Gabrielle tunsi hätääntyvänsä. Jos hän nyt päästäisi Teddyn menemään, hän ei näkisi miestä koskaan tai sitten kaikki olisi todella kiusallista heidän välillään, aina. Tummatukkainen nainen harppoi miehen kiinni, pakottaen tuon pysähtymään ja seisomaan aivan itsessään kiinni, kasvonsa vain muutaman sentin päässä miehen huulista.
"Anteeksi." Ennen kuin hän tarjosi selitystä sille, mitä mahdollisesti pyysi anteeksi, hän nosti kätensä miehen niskaan, suudellen tuota. Siihen suudelmaan hän vuodatti kaiken ikävänsä ja kaipuunsa.

Parempi mies olisi lempeästi siirtänyt naisen sivuun ja jatkanut matkaa päättäväisyys horjumatta. Teddy sen sijaan seisoi aloillaan henkeään pidätellen, uskaltamatta luottaa siihen, että osaisi olla kietomatta naista syleilyynsä, jos edes hengittäisi naisen tuoksua. Kaikki mitä hän halusi oli niin lähellä, kosketusetäisyydellä, mutta hän ei saanut koskea. Hänen täytyisi vain jatkaa matkaansa ovelle, jättää Gabrielle taakseen ja palata yksinäiseen, autioon asuntoonsa keräämään elämänsä rippeitä kokoon. Naisen sirojen sormien kosketus niskassa ja pehmeät huulet sulattivat jään, joka oli jähmettänyt miehen aloilleen. Teddy kietoi kätensä naisen selän ympärille, vetäen tuon tiukemmin itseään vasten vastatessaan epätoivon siivittämällä nälällä pehmeään suudelmaan. Hän halusi, halusi niin kovin, mutta jokin pieni osa muistutti, ettei tämä tarkoittanut mitään. Muuttanut mitään. Tämä oli vain kaipauksen täyttämä hetki, aiempien suurten tunteiden läpikäymisen myllerryksessä syntynyt hetken heikkous, ennenkö he molemmat astuisivat askeleen taaksepäin ja nyökkäisivät hyvästinsä. Hän ei tahtonut niin käyvän. Gabrielle tuntui sopivan käsivarsien otteeseen kuin olisi luotu häntä varten, eikä naisen läheisyydestä ollut helppo kieltäytyä.
"Gabrielle", hän kuiskasi hiljaa, ääni täynnä surua ja ihmetystä, vetäytyessään sen verran suudelmasta että saattoi hengittää. Hän ei halunnut päästää irti naisesta, mutta hänen täytyisi. Niin kuului tehdä. Hänen ei olisi edes kuulunut ajautua tähän tilanteeseen. Tämä oli juuri sitä, mitä hän oli vannonut välttelevänsä viimeiseen asti. Lähes vaistomaisesti huulet hakeutuivat painamaan suukon naisen nenänpäähän, mikä tuntui vain vahvistavan päätöksen siitä, että hänen täytyisi mennä. Jos hän jäisi, hän särkisi niin oman kuin naisen sydämen, puhumattakaan sotkusta, jonka jättäisi Gabriellen siivottavaksi. Vastahakoisesti Teddy irrotti otteensa ja nieleskellen peruutti kauemmas katse lattiaan painuen.

Gabrielle oli valmis siivoamaan ne sotkut. Hän kestäisi sen kaiken syyttelyn mitä saisi osakseen, jos vain saisi sen kaiken takaisin.
"Teddy. Älä sano mitään." Mies ei sanonut mitään. Se suukko nenänpäähän painettuna sai naisen hymyilemään. Se toi mieleen hyvät muistot, se oli ollut Teddyn tapa. Heidän oma pieni juttunsa. Gabrielle nappasi miestä ranteesta, katsoen tuon kasvoja suorastaan aneleva katse silmissään.
"Älä jätä minua."

Gabrielle luotti liikaa hänen hyvyyteensä, kun pyysi moista. Hänen kuului sanoa ei, he molemmat tiesivät sen. Hänen kuului pahoitella ja kävellä pois, eikä vilkaistakaan olkansa yli. Mutta miten sanoa ei, kun nainen pyysi jäämään ja hänen jokainen solunsa ikävöi läheisyyttä? Hän ei saisi jäädä, mutta hän ei löytänyt tahdonvoimaa pakottaa itseään lähtemäänkään.
"En jätä", hän lupasi tietäen tekevänsä väärin. Vaan miten jokin niin väärä saattoi tuntua niin oikealta? Mies kohotti vapaan kätensä siirtäen hellästi tumman hiuskiekuran naisen korvan taakse.

Gabrielle tiesi tekevänsä yhtälailla väärin. Hän siivoaisi tämän myöhemmin, mutta nyt hän halusi vain saada pidettyä miehen luonaan. Hän otti hellästi kiinni kädestä joka siirsi hiuksia korvan taakse.
"Selvitän kaiken ja siivoan kaiken sotkun valittamatta. Kunhan et taas kävele tuosta ovesta ulos. En halua nähdä sitä."

Mies nyökkäsi. Ei hän voisi enempää naiselta vaatia, ei kaiken jälkeen mitä hän oli tehnyt. Hän ei voinut edes syyttää Gabriellea, ei kun oli tehnyt itse saman virheen Lontoossa. Siitä tuntui olevan pienen ikuisuuden verran aikaa.
"En kävele", Teddy lupasi tietäen tekevänsä lupauksia, joiden pitäminen olisi vaikeaa - ja toisaalta niin helppoa. Hän halusi sanoa omaavansa korkean moraalin, sanoa ettei missään nimessä suostuisi edes katsomaan Gabriellen suuntaan niin kauan kuin tuota odotettiin Lontoossa, mutta se ei ollut totta. Jos kaikki mitä hän saisi olisi likainen salaisuus ja työreissuiksi naamioidut vierailut, hän ottaisi sen vastaan mukisematta. Teddy astui lähemmäs kietoakseen molemmat kätensä naisen ympärille. Hän ei ollut koskaan kuvitellut enää pitelevänsä naista otteessaan, mutta elämä oli yllättänyt.

Gabrielle kietoi kätensä miehen ympärille ja rutisti tuota tiukasti. Hän oli kaivannut tuota, niin halunnut tuon lähellensä. Hän rutisti miestä kaikella voimallaan, peläten hetken jopa tukehduttavansa tuon, jolloin hän hölläsi otettaan hieman.
"En halua sinusta vain seksiä tai lohtua elämääni. Tiedäthän sen?" Hän ei halunnut Teddystä mitään sellaista. Hän olisi ottanut vaikka läheisyyden ilman mitään seksuaalista. Kunhan saisi edes tuntea tuon lähellään.

Teddy ei olisi välittänyt, vaikka Gabrielle olisi murtanut kaikki hänen kylkiluunsa rutistuksellaan. Hän oli kaivannut naista lähelleen niin pitkään, ettei panisi pahakseen mitään. Jo se, että hän oli saanut nähdä Gabriellen, oli ollut enemmän kuin hän oli uskaltanut toivoa. Hän painoi suukon tummiin hiuksiin.
"Tiedän", mies vakuutti, vaikkei tosiasiassa ollut lainkaan varma, mitä nainen hänestä halusi. Eivätköhän he olleet jo todistaneet, että tunteet juoksivat aivan liian syvinä molemmin puolin, jotta he voisivat vain istua sohvalla ja katsella televisiota noutoruokaa syöden. Jo se tuntui siltä, että hän teki jotakin väärää naisen kanssa. Pelkkä se, miten hän ajatteli naisesta oli väärin, mutta hän vaimensi moraalin äänen. Hän antaisi Gabriellelle mitä ikinä tuo vain kehtaisi pyytää, eikä suostuisi miettimään seurauksia ennenkö olisi aivan pakko.

Gabrielle mietti ja tiesi seuraukset ja mikä olisi oikein. Hänen ei olisi mikään pakko tehdä asialle mitään. Hän ei voisi pistää tätä kaikkea poikki puhelimitse, mutta hän ei pystyisi odottamaan siihen asti, että Darrell tulisi tänne. Hän tiesi että mies haluaisi tulla joskus käymään ja hän voisi hyvin pyytääkin. Mutta ei nyt, ei heti. Hänen pitäisi miettiä mitä hän sanoisi ja miten hän selittäisi kaiken.
"Enkä halua pitää sinua vain salassa. Minä... Muutan asiat."

"Älä huoli siitä nyt", mies rauhoitteli painaen uuden suukon naisen hiuksiin, ennenkö valmistautui perääntymään lempeästä halauksesta. Hän etenisi täysin naisen ehdoilla, eikä halunnut painostaa tuota mihinkään, ei kun Gabriellella oli vaikeita päätöksiä tehtävänä. Hän ottaisi sen mitä saisi, ja olisi tyytyväinen siihen, tai niin hän ainakin itselleen uskotteli.

"Haluan vain että et kuvittele olevasi lohtu tai että haluan kaiken. Tiedän että saisin kanssasi kaiken. Jos olisin tiennyt, mitä todella ajattelet, en olisi tässä tilanteessa ollenkaan. Olisi pitänyt soittaa. Eikä vain olettaa." Hän veti syvään henkeä, hän puhui niin nopeasti, selvästi peloissaan ja paniikissa. Mitään muuta hän ei pelännyt kuin että Theodore kävelisi nyt siitä ovesta ulos.
"Anteeksi. Puhun ihan liikaa."

Teddy halusi ottaa kaiken pelon ja hädän pois Gabriellen olemuksesta ja tarjota sille kotia omassa mielessään sen sijaan. Hän pudisti pehmeästi päätään, hymyillen lämpimästi naiselle, jota piteli edelleen käsivarsiensa suojissa.
"Rauhoitu, rakas", hän kuiskasi hiljaa, hellittelynimi huomaamatta huulilta livahtaen. Vanhoihin tapoihin oli helppo palata, tai siltä se ainakin tuntui. "Minäkään en soittanut, vaikka olisin voinut." Olisi pitänyt. Miten paljolta pahalta hän olisikaan voinut naista varjella, jos olisi yrittänyt ottaa yhteyttä, purkanut tuntonsa ja toivonut, että nainen tuntisi samoin.

He eivät olisi tässä jos olisivat olleet rohkeampia kun havahtuivat ikäväänsä ensimmäisen kerran. Hän rauhoittui hieman, sulkien silmänsä. Mies käytti edelleen samaa partavettä.
"Shh. Et voinut tietää. Halinalle." Hän oli ehkä tavallaan pilannut sen opiskelijoiden käyttämän lempinimen omittuaan sen omaan käyttöönsä, mutta olkoot.

Mies hymyili lempeästi. Sitä lempinimeä hän ei ollut kuullut aikoihin, kun oli jättänyt opiskelijat oman onnensa nojaan. Raukkaparat. Toivottavasti uusi professori oli paremmin tehtäviensä tasalla kuin hän oli ollut, eikä saisi moisia lempinimiä opiskelijoilta.
"En tajua, miten olen voinut edes hengittää, kun et ole ollut täällä", mies mutisi hiljaa tummien hiusten sekaan suostumatta lisäämään etäisyyttä heidän välilleen. Etäisyyttä oli ollut jo tarpeeksi koko vuoden edestä, kun Gabrielle oli asunut Lontoossa.

Ei naisellakaan ollut kiire siitä Teddyn käsien suojasta minnekään. Siinä oli hyvä olla, hän tunsi kuuluvansa siihen. Hän ei itsekään tiennyt, miten oli saanut itsensä edes töihin aamuisin ilman miestä jota todella rakasti.
"Minä en tajua miten sain itseni aamulla töihin. Sairasloman jälkeen sinä olit ainoa syy nousta aamuisin, koska tiesin että huolehtisit itsesi hengiltä jos en nousisi."

Teddy käänsi päätään katsellakseen naisen kauniita kasvonpiirteitä. Hän oli ikävöinyt rakkaintaan niin kovin, ettei ollut tosikaan. Tuntui järjettömältä, ettei hän ollut ottanut yhteyttä. Ehkä hän olisi voinut saada Gabriellen lähelleen jo kuukausia aiemmin. Ehkä nainen ei olisi koskaan lähtenytkään.
"Niin olisin tehnyt", mies myönsi hiljaa. Hän olisi myös huolehtinut itsensä hengiltä jos olisi tiennyt, miten onneton Gabrielle oli Lontoossa. Kenties siinä oli jotain hyvääkin, ettei hän ollut tiennyt.

Nyt tuo tiesi ja sitä ei voisi muuttaa. Gabrielle ei tosin välittänyt siitä, hän aikoi tehdä kaikkensa että saisi asiat muuttumaan. Kaikki olisi taas hyvin, joskus. Hän kurottautui suutelemaan miestä paljon hellemmin kuin aiemmin. Käsi nousi Teddyn poskelle, peukalon sivellessä vaaleamman miehen ihoa hellästi. Tässä hän oli aina halunnut olla.

Mies vastasi suudelmaan yhtä hellästi, pitäen kätensä pehmeästi naisen alaselällä, peukaloilla pieniä ympyröitä piirrellen. Hän ei ollut edes muistanut, miltä onni tuntui, mutta tässä hetkessä siihen olisi voinut hukkua. Edes puhelimen merkkiääni sähköpostin saapuessa ei riittänyt ravistelemaan miestä irti naisesta. Sen ehtisi lukea myöhemminkin. Tärkeämpää oli pitää Gabriellea hyvänä tässä hetkessä ja hukkua hyvänolontunteeseen, joka levisi kulovalkean lailla koko kehoon. Hitaasti hän peruutti takaisin sohvaa kohden sormet naisen selkää pitkin tanssien, ja istui alas vetäen naista mukanaan. Niin ihanaa kuin keskellä olohuonetta olikin seistä Gabrielle käsivarsilla, oli lähellä hyvä sohvakin, jolla istua.

Gabrielle seurasi Teddyä sohvaa kohti, rikkomatta sitä suudelmaa. Hän istuutui sohvan sijasta miehen syliin. Kun hän avasi silmänsä ja keskeytti sen suudelman hetkeksi, hän vain katseli miehen kasvoja, niitä kilttejä silmiä joita oli rakastanut. Niihin hän saattoi hukkua ja unohtaa kaiken, kuten unohtikin. Hän ei edes sanonut mitään, silitteli vain miehen niskaa sormillaan, käden siirryttyä poskelta sinne.
"Sinä taisit myydä sen talon?" Hän kysyi ihan puhtaasta uteliaisuudesta.

Mies ei pannut pahakseen, kun nainen istui syliin. Kukapa olisikaan ollut niin hullu, että olisi moisesta valittanut. Hän piteli paremmin kiinni toisesta, katsellen kauniita kasvoja ihailua katseessaan. Hän odotti edelleen joka hetki, koska herätyskello soisi ja hän heräisi tästä ihanasta toiveunesta uuteen harmaaseen aamuun, mutta jokaisen kosketuksen jälkeen oli helpompi uskoa, että ehkä tämä olikin totta. Ehkä tämä ei ollut yksi niistä kauniista unista, joista hän heräisi hymyillen vain muistaakseen jälleen, miten todellisuus oli rakentunut.
"Kyllä", mies myönsi nyökäten. Hän oli muuttanut muualle voimatta elää talon varjoissa, joista jokainen tuntui kuiskivan Gabriellen nimeä. Teddy oli hankkiutunut eroon monista asioista, jotka muistuttivat häntä naisesta, mutta salaisuutena pidetty kihlasormus samettirasiassaan oli edelleen yöpöydän laatikon takanurkassa, missä se oli ollut siitä asti kun hän oli moisen ostanut unelmoidessaan yhteisestä tulevaisuudesta naisen kanssa. Se oli yksi niistä harvoista esineistä, jotka hän oli säästänyt, kuvien ja muistojen lisäksi, vaikka monesti pelkkä yöpöydän suuntaan vilkaiseminen oli saanut sisuskalut kiertymään solmuun. Olisiko kaikki ollut toisin, jos hän olisi ehtinyt kysyä Gabriellen kättä ennen kuin kaikki oli mennyt pieleen? Hän ajoi ajatukset pois mielestään, keskittyen sen sijaan piirtelemään kuvioita naisen selkään sormenpäillään.
"Mitä suunnittelit tekeväsi lomallasi täällä?" Teddy kysyi pehmeästi, aidon uteliaana. Oli omituista kuvitella Gabrielle vain makoilemaan sohvalle ilman sen suurempaa suunnitelmaa päivän kululle.

Olisi voinut mennä tai sitten ei. Gabrielle kuitenkin oli tiennyt Teddyn olevan aikeissa kosia, joten se ei ollut siitä kiinni, etteikö hän olisi tiennyt miehen haluavan yhteisen tulevaisuuden. Hän nyökkäsi vastaukselle, ymmärtäen täysin. Ei hänkään olisi voinut jäädä siihen taloon asumaan ja siksi hän olikin lähtenyt. Lisäksi hänellä oli ollut paikka jonne mennä, kun ei ollut myynyt vielä tätä asuntoaan. Nyt hän ei uskaltanut edes luopua tästä.
"En tosiaan tiedä. Veljeni häät olivat viikonloppuna, mutta niiden mentyä... Olen vain. En aio kahteen viikkoon avatakan työkonettani, nyt kun ne häät ovat ohi. En ole suunnitellut mitään."

Mies nyökkäili naisen puheen mukana. Kuulosti hyvältä päätökseltä. Nainen ansaitsi hetken taukoa töistä, joita oli varmasti tehnyt taukoamatta koko syksyn.
"Joskus on hyvä vain olla ilman sen suurempia suunnitelmia", mies ilmaisi hyväksyntänsä Gabriellen ajanvietteelle, vaikka eipä nainen sellaista tarvinnut häneltä. Gabrielle tiesi varmasti itse, mitä tahtoi ajallaan tehdä eikä muiden mielipiteillä olisi väliä.
"Jos aikasi käy pitkäksi, soita niin keksitään jotain täyttämään päiviäsi. Olen usein iltapäivät tallilla, mutta muutoin aikaa tuntuu olevan liiaksikin", mies hymisi tyytyväisenä. Kun vaimensi omatunnon äänen takaraivosta ja sulloi kaikki epäröivät ajatukset pieneen nippuun mielen perukoille, oli helppo vain nauttia naisen läheisyydestä.

Gabrielle valui Teddyn sylistä miehen viereen, painautuen siihen kainaloon, mahdollisimman lähelle. Hiljainen naurahdus karkasi huulilta. Haroessaan hiuksiaan hän tajusi miltä edelleen näytti, punastuenkin hieman. Hän varmasti haisikin kamalalta...
"Soitan. Minun pitäisi mennä ehkä suihkuun ja pestä hampaat... Mikset sanonut mitään, että haisen ja maistun vanhalle viinille?"

Teddy ei olisikaan päästänyt Gabriellea sen kauemmas. Nainen sopi niin hyvin hänen kainaloonsa, ettei hän laskisi vähällä irti. Hän nauroi naisen ongelmille, hymyillen viattomasti takaisin.
"Oli muuta ajateltavaa", mies puri huultaan estääkseen nauramasta vielä sanojensakin päälle. Voi kun Gabrielle olisi tiennyt, miten paljon hän oli joutunut keskittymään säilyttääkseen itsehillintänsä. Ei, oli oikeastaan parempi kun nainen ei tiennyt.
"Mutta voin kyllä laskea sinut suihkuun, jos tahdot." Jos hänen olisi aivan pakko, voisi hän irrottaa otteensa naisesta. Ehkä. Kenties. Jos oikein yrittäisi.

Gabrielle hymähti miehen sanoille, hymyillen pehmeästi. Niin, muuta ajateltavaa, tietysti. Miten hän olikaan ollut niin typerä
"Menisin mielelläni. En halua haista tältä koko päivää ja voi olla mukavampaa suudella jos suuni ei haise viinietikalle." Hän painoi nopean suukon miehen poskelle, nousten sitten. Hänellä oli edelleen eiliset vaatteetkin yllänsä. Kylpyhuoneessa Gabrielle valutti lämmintä vettä, valuen istumaan suihkun lattialle hetkeksi. Jalat eivät tuntuneet kantavan, tämä ei voinut olla totta. Kun epätodellinen olo oli valunut veden mukana viemäriin. Suihkusta tultuaan hän katseli hetken kasvojaan kylpyhuoneen peilistä, levittäen tarvittavat voiteet kasvoillensa. Hiuksensa Gabrielle föönasi kuivaksi, muutoinhan mies olisi litimärkä kun hänen hiuksensa valuttaisivat vettä tuon vaatteille. Niin. Vaatteet. Niitä hän ei sitten ollut ottanut tänne, kylpyhuoneessa oli vain naulakkoon jäänyt satiininen yö... Asu. Yöpaidaksi sitä ei voinut kutsua, sen peittäessä juuri ja juuri alushousut. Gabrielle huokaisi syvään ja veti sen yllensä. Tietenkään edes kylpytakki ei ollut siellä missä sen olisi pitänyt olla! Mahdollisimman tavallisesti hän astui ulos kylpyhuoneesta, asteli olohuoneen poikki vaatekomerollensa, etsiäkseen jotakin... Siveellistä yllensä. Hän kyllä tiesi ettei Teddy valittaisi tästäkään, mutta mies tuntui hillitsevän itsensä paremmin kuin hän.

Se riitti vakuuttamaan miehen siitä, että naisen saattoi laskea suihkuun. Hän tutki puhelimeltaan sähköposteja yrittäessään unohtaa kylpyhuoneesta kantautuvat äänet ja nakertavan epävarmuuden. Entä jos Gabrielle tajuaisi, miten suuri virhe tämä oli, ja ajaisi hänet pois? Mies ei osannut kunnolla edes pelätä sitä. Jos niin kävisi, no, se ei eroaisi suuresti hänen tavanomaisesta päivästään. Hän oli jo saanut enemmän kuin oli koskaan uskaltanut unelmoidakaan. Sähköpostien lukeminen sai jäädä, kun vanha tuttu kissa saapui laiskasti makuuhuoneesta. Mies hymyili leveästi odottaessaan, että Fatty pääsi luokse, ennenkö laski kätensä tervehtiäkseen kissaa. Jotkin asiat eivät koskaan muuttuneet, sillä piankos kissoista vanhempi oli asettunut kerälle hänen syliinsä ja sulkenut silmänsä. Teddy ei laittanut pahakseen, ei tosiaankaan, vaan päin vastoin räpytteli liikuttuneena silmiään. Mikä ihana eläin. Kylpyhuoneen oven käydessä hän kohotti katseensa uudesta seuralaisestaan Gabrielleen ja alahuultaan purren repi katseensa irti, keskittyen jälleen kissaan. Gabrielle ei tosiaankaan tehnyt hyvää hänen itsehillinnälleen kulkiessaan asuntonsa halki niin vähissä vaatteissa, mutta kukapa hän oli syyttämään, kun naisen asunnolla oltiin. Antaisi Gabriellen kulkea juuri sellaisissa vaatteissa kuin itse halusi. Hän keksisi jotain, millä pitää kätensä ominaan. Vaikka sitten keskittymällä silittämään hellästi kissan turkkia.

Fatty ei tosiaan turhia kursaillut, vaan päätti vielä kehrätäkin miehelle kovaan ääneen. Dingle hölkkäsi pian olohuoneeseen kepein askelin, hypäten sohvalle ja sohvalta miehen olkapäälle. Kissoillakin oli ollut miestä ikävä. Niiden omistaja sai vaatekomerosta paremmat, soveliaammat vaatteet päällensä (farkut ja topin), tullen takaisin olohuoneeseen. Hän katsoi hetken kissojaan huulet raollaan, hämmentyneenä.
"Alan olla varma että eräs on keksinyt päästään sen että kissani raapivat käsiä..."

Teddy ei uskaltanut liikkua, ettei häiritsisi Fattya ja pudottaisi Dingleä harteiltaan. Hän kohotti toisen kätensä tervehtimään nuorempaakin nelijalkaista, ennenkö antoi kissalapsen jäädä tasapainoilemaan olkapäälle. Eiköhän notkea eläin pysyisi pystyssä, tai ainakin putoaisi vaarattomasti jaloilleen jos päättäisi ponnistaa jonnekin näköalapaikaltaan.
"Olen edelleen löytänyt niiden karvoja vaatteistani", mies naurahti pehmeästi, mutta jätti mainitsematta reaktion, jonka moiset löydöt olivat poikkeuksetta saaneet aikaan. Oli helpompi keskittyä kissoihin kuin siihen, miten kaikki oli muuttunut. Siihen, mitä he oikein kuvittelivat tekevänsä.
"Virkistikö suihku?"

"Olen pahoillani. Dingle tuntuu kylvävän karvaa joka paikkaan." Gabrielle hymähti, astellen takaisin sohvalle. Hän nosti nuoremman kissan syliinsä, suukottaen sen otsaa.
"Anteeksi kulta, äiti tul---" Se riitti. Gabrielle ei voinut sanoa lausettaan loppuun vaan nielaisi sen, nyökäten miehelle vastaukseksi.
"Auttoihan se." Pää painui lepäämään miehen olkaa vasten ja hän tarttui tuon toisesta kädestä. Se oli aivan kuin ennenkin.
"Pojilla on tosiaan ollut ikävä sinua." Hän viittasi kissoihinsa.

"Älä suotta", hän korjasi heti kättään huolettomasti heilauttaen. "Ei niistä sen enempää harmia ole kuin hevosten karvoista." Vaatteet tuntuivat olevan täynnä niitäkin, vaikkei hän enää edes viettänyt paljoa aikaa niin lähellä hevosia, että karvat voisivat häneen tarttua. Hyvä jos hän kävi pari kertaa viikossa tervehtimässä Minxiä.
"Hyvä", mies nyökkäsi ja käänsi päätään suukottaakseen olkaa vasten painuneita hiuksia. Nainen oli niin tavattoman tehokas, kun jaksoi kuivata hiuksensakin suihkun jälkeen. Hetken hän vain hengitti syvään shamppoon tuoksua.
"Minullakin on ollut ikävä niitä", Teddy vastasi lämpimästi lomittaen sormensa naisen sirompien sormien kanssa. "On paljon ikävämpi palata asuntoon, jossa ei ole ketään vastassa."

Gabriellen sormessa ei ollut edes rajaa tai painaumaa sormuksesta. Siitä saattoi päätellä, paljonko hän käytti sitä. Hän hymyili hellästi, vilkaisten tuota kulmiensa alta.
"Uskon sen. Se on kamalaa vaikka olisikin kissat."

Teddy hymyili pienesti naiselle uskomatta aivan onneaan. Hän oli saapunut tänne puhuakseen välit selviksi, saadakseen karisteltua menneisyyden haamut jotta he molemmat voisivat kukin tahoillaan jatkaa elämässä eteenpäin. Sen sijaan hän oli saanut rakastamansa naisen, no ei nyt takaisin, mutta hetkeksi siihen. Hän ei suostunut ajattelemaan sen pidemmälle eteenpäin.
"Varmasti", mies myötäili. Se oli kamalaa joka tapauksessa. Hän silitti vapaalla kädellään Fattyn selkää kiintynyt hymy huulillaan. Voi miten hän oli kaivannut kaikkea tätä.

"Vaikka täällä se on helpotus, että vain kissat tulevat vastaan." Hän olisi kyllä voinut tottua siihen, että palaisi kotiin, Teddyn kengät eteisessä ja tuon papereita pitkin poikin olohuonetta, huolehtia oliko mies syönyt tallin ja töiden välissä mitään. Sitä hän kaipasi. Hän kietoi kätensä miehen vatsan yli, istuen siinä toisen kainalossa. Gabriellen pää painui vasten Teddyn rintakehää vasten.

Teddy hymisi pehmeästi vastauksen sijaan. Ei hän tiennyt, mitä sanoa ääneen. Tuntui väärältä olla iloinen siitä, että naisen kihlattu asui niin kaukana, ettei tarvitsisi pelätä, kuka astuisi ovesta seuraavana hetkenä sisään, mutta vaikka hän miten yrittäisi sitä kiistää, oli hän siitä iloinen. Kaikesta päätellen Gabriellen miesystävällä oli oma elämänsä Lontoossa, ja vaikka se ei missään tapauksessa antanut hänelle oikeutta tehdä näin… No, hän tekisi silti. Mies painoi suukon tummiin hiuksiin ja siirsi kätensä kissan turkista naisen kyljelle helliä kuvioita piirtelemään.
"Minun pitäisi mennä tänään tallille", hän huokaisi vastentahtoisesti. Ajatuskin Gabriellen luota lähtemisestä satutti. Hän halusi vain pysyä täällä nyt kun oli vihdoin saanut naisen takaisin, edes jollakin tavalla. Ei omakseen, mutta lainaan. "Katsomaan kuinka Minx pärjää." Valmennuksia olisi ollut mukava mennä vetämään, mutta ei, sen sijaan hän joutuisi katsomaan Kaufmanin ratsastusta hänen tammallaan.

Gabrielle naurahti hiljaa. Niin, toisella oli työnsä. Ai Minx? Voi ei. Eli ei vissiin edes valmennuksia, vaan ihan katselemaan miten hevonen pärjäsi?
"Hmh, sinua raasua. Auttaako yhtään tieto siitä että olen täällä myös kun lähdet sieltä kotiin?"

"Auttaa", mies vastasi heti pirteämmin. Se tieto auttoi itse asiassa todella paljon. Hänellä olisi jokin syy palata tallilta kotiin ilman turhia kiertelyitä ja maaseudun halki ajeluja.
"Jättäisin niin mielelläni kokonaan menemättä, mutta", hän kohautti pienesti harteitaan. Elämässä ei aina saanut mitä halusi. Äiti alkaisi päällepäsmäröidä, jos hän jättäisi väliin liian monta sovittua tapaamista hevosia hänen sijastaan ratsastavan kilparatsastajan kanssa, eikä hän kaivannut vanhemman huolehtimista sitten lainkaan. Hän oli elämänsä kunnossa, nyt kun sai pitää Gabriellea käsivarsillaan.

"No hyvä. Mieti sitä kun olet siellä." Nainen siveli toisen kylkeä. Hän ehtisi sinä aikana tekemään kaikenlaista. Ehkä jos Teddy haluaisi tulla tänne, hän voisi tehdä ruokaa.
"Haluaisitko tulla tänne illalla? Voisin tehdä ruokaa, et kuitenkaan tee itsellesi kunnon sapuskoja. Koska unohdat."

"Todellakin mietin", mies vastasi nopeasti ennenkö aivot ehtivät väliin. Hän voisi hyvin keskittyä miettimään Gabriellea sen sijaan että seuraisi ratsastusta, jota oli menossa katsomaan. Kyllä, ehdottomasti. Naisen ajattelu peittoaisi Kaufmanin Minxin satulassa sata nolla.
"Jos siitä ei ole liikaa vaivaa", Teddy sanoi lammasmainen hymy huulillaan. Hän ei tosiaankaan ollut syönyt omatekemiä ruokia kunnolla sitten… Milloin hän oli viimeksi ollut vanhempien ruokapöydän ääressä? Jouluna, kenties.

Gabrielle naurahti, läppäisten miehen rintakehää. Nohnoh, noin auliisti kehtasi sen myöntää"
"Ei ollenkaan. Pitäisi mun kuitenkin tehdä ruokaa itselleni. Hölmö." Tosin hän ei aikonut tehdä mitään ihan tavallista.

Mies nauroi naisen mukana eikä laittanut läpsäisyä pahakseen. Hän oli ansainnut sen, ja oikeastaan enemmänkin.
"Siinä tapauksessa tulen ilomielin illasta. Haluatko, että tuon jotain mukanani?" Teddy tunsi olevansa ulkona elementistään. Siitä oli niin kauan, kun hän oli viimeksi joutunut tuomaan jotakin ruokapöytään, kun hekin olivat asuneet saman katon alla.

Gabrielle pudisteli päätään. Hänellä oli täällä kaikki tarpeellinen tai siis niin hän halusi uskotella Teddylle. Todellisuudessa hän karkaisi kauppaan heti kun mies kurvaisi autollaan pois pihasta.
"Ei tarvitse."

"Selvä", mies hymähti huvittuneena. Hän saapuisi siis itse paikalle, yrittäen edes tuoda mukanaan jonkinlaiset käytöstavat ja teräksisen itsehillinnän.
"Jos tulen seitsemältä?" Hän ehdotti pohtien aikataulujaan. Siitä hän ei voisi mitenkään myöhästyä, vaikka tallilla kestäisi puolet kauemmin kuin hän oli suunnitellut.

"Se käy hyvin." Hän ehtisi siivota asuntonta, käyda kaupassa, laittaa ruokaa ja olla tyrmäävä. Jokin pala hänen sisällään halusi näyttää, että hän voisi edelleen halutessaan olla kaunis ja itsevarma.

Mies nyökkäsi, painaen ajan visusti mieleensä. Hän olisi täällä seitsemältä, eikä minuuttiakaan myöhemmin.
"Olet aivan liian kiltti, kun ruokit minua edelleen", Teddy hymähti ja painoi uuden suukon tummiin hiuksiin.

"Se ei koskaan ollut minulle velvollisuus." Gabrielle hymähti. Siinä missä Teddylle hän kokkasi mielellään, hänen kihlattunsa oli saanut ehkä kolme kertaa heidän yhdessäolonsa aikana Gabriellen tekemää ruokaa. Nainen oli niin kiireinen uransa kanssa kun oli ollut Lontoossa.

"Koska olet niin kiltti", hän jatkoi naisen sanoja huvittuneena. Mies vilkaisi rannekelloaan huokaisten hiljaa. Pitäisi alkaa suunnata takaisin kotiin, jos hän aikoi ehtiä tallille ennen Kaufmania. Hän ei ollut suunnitellut viipyvänsä Gabriellen luona näin pitkään.
"Kai tässä pitäisi alkaa lähteä", Teddy huokaisi ja irrotti varovaisesti kätensä Gabriellen sormien lomasta. Hän tarvitsisi molemmat kätensä voidakseen siirtää kissan sivuun häiritsemättä sen unia liikoja.

Gabrielle päästi irti Teddyn kädestä, hymyillen hellästi.
"Noh noh. Sinulle on ihana kokata kun et ole nirso." Hän hymyili hellästi ja nousi ylös sohvalta. Ennen seitsemää hän olisi valmis hyvissä ajoin. Onneksi.

"Jos olisin nirso, en varmaan saisi koskaan syötyä mitään", mies virnisti hivenen itsetietoisesti noustessaan sohvalta. Hän laski Fattyn rauhallisesti pehmeälle sohvatyynylle, ennenkö suoristautui ja kääntyi Gabriellen puoleen. Kädet kurkottivat heti naista kohden houkutellen tuon halaukseen. Hän ei tuntunut saavan tarpeeksi naisen läheisyydestä sitten millään.
"Nähdään pian", hän sanoi painaen suukon pehmeille huulille. Ilta ei voisi tulla riittävän nopeasti.

Se olisi kyllä totta ja saikin naisen nauramaan hellästi. Tuo todellakin oli oikeassa siinä asiassa. Hän halasi Tedyä tiukasti ja hymyili. Aivan kuin hän olisi palannut ajassa taaksepäin hetkeksi.
"Nähdään." Miehen mentyä Gabrielle vilkaisi ikkunasta, nähdäkseen Audin ajavan pois vierasparkista. Sen jälkeen hän saattoi kerätä tavaransa ja lähteä kauppaan vauhdilla. Kaupasta hän osti haluamansa sekä viiniä ruoan kanssa. Palattuaan Gabrielle siivosi nopeasti asuntonsa, vilkaisi minkä mekon laittaisi yllensä. Kun hän alkoi olla valmis keittiössä, nainen naureskeli itsekseen. Se oli karannut käsistä...

Mies hymyili kääntyessään ja suunnatessaan ovelle. Oli yllättävän helppo astella autolle ja lähteä kohti kotia askel kevyenä. Gabrielle ajatuksissaan Teddy pyörähti kotona, ennenkö lähti tallille katsomaan kuinka punaruunikko tamma tanssahteli yhteistyössä nuoren ratsastajansa kanssa. Minx näytti hyvältä, se oli totta, mutta siitä huolimatta hän keskittyi mieluummin vilkuilemaan kelloaan ja ajattelemaan Gabriellea, sitä miten kauniilta nainen oli näyttänyt jälleen. Hän jäi hetkeksi rapsuttelemaan Minxiä, kun Kaufman siirtyi Hookin pariin, eikä voinut mitään tutulle kaipauksen aallolle, joka löi läpi. Mitä hän olisikaan antanut siitä, että Dime olisi edelleen täällä. Mies toivotti hyvästit punaruunikolle tammalleen haikeana, mutta moiset tunteet karisivat nopeasti kun auton nokka osoitti kohti Newcastlea. Hän kävi pitkässä suihkussa ennenkö pyöri ympäri asuntoaan pelkässä pyyhkeessä. Olisi pitänyt käydä leikkauttamassa hiukset, sillä niitä ei tuntunut kesyttävän enää mikään. No, samalta hän oli näyttänyt aamullakin, eikä nainen ollut ajanut häntä pois. Teddy kaivoi kaapistaan siistit tummanharmaat farkut ja laivastonsinisen kauluspaidan. Musta kravaatti ja harmaa liivi viimeistelivät kokonaisuuden. Oli hankala yrittää sovittaa yhteen vaatetusta, joka näyttäisi siltä, että hän oli nähnyt vaivaa - ja samalla siltä, että hän oli tulossa ihan vain sattumalta kylään. Mies vilkaisi kelloaan, nappasi auton avaimet mukaansa ja suuntasi Audilleen kukkakauppoja mielessään pohtien. Tuntuisi typerältä ilmestyä oven taakse aivan tyhjin käsin, joten pikaisen vierailun jälkeen pelkääjän paikalla oli kaunis asetelma erilaisia kukkia. Vilkaisu kelloon paljasti, että hän oli täysin aikataulussa parkkeeratessaan auton vieraspaikalle. Mies nappasi kukkakimpun käteensä ja suuntasi Gabriellen oven taakse tietämättä mitä odottaa, ja silti varmana siitä, että kaikki olisi täydellistä. Ei hän tarvinnut muuta kuin Gabriellen seuran ollakseen tyytyväinen illan kulkuun.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Take this sinking boat and point it home   Ti Maalis 22, 2016 9:43 pm

Nainen oli pukeutunut hieman arkisempaan mekkoon, sellaiseen joka yllään hän saattaisi lähteä kaupungille. Meikkaamiseen ja sen virheettömyyteen hän oli kiinnittänyt huomiota. Hiukset olivat mukamas luonnollisessa tilassaan, vaikka niitäkin oli käännelty raudalla. Sydän tuntui pysähtyvän ovikellon soidessa. Gabrielle veti syvään henkeä, vilkaisi keittiötä ja varmisti kaiken olevan hyvin, ennen kuin asteli ovelle.
"Hei taas." Hän hymyili Teddylle lämpimästi, päästäen miehen sisään.

Mies hymyili leveästi nähdessään kauniin naisen. Sydän jätti lyönnin tai ehkä kaksikin väliin, eikä hän hetkeen voinut tehdä muuta kuin tuijottaa. Gabrielle koituisi vielä hänen kohtalokseen.
"Hei", hän vastasi pehmeästi. "Tiedän, tiedän, sanoit ettei tarvitse tuoda mitään mutta", hän hymyili lammasmaisesti ja ojensi kukkakimppua. "Ole hyvä." Mies riisui takkinsa naulakkoon ennenkö seurasi peremmälle asuntoon. Vai että tästä ei muka ollut ollut mitään vaivaa. Gabrielle oli aivan mahdoton.

Hän otti kukat vastaan hymyillen hellästi. Pieni punakin yritti hiipiä poskille.
"Kysyit pitääkö tuoda mitään ruokaa varten. Et kysynyt kukista mitään, joten en varsinaisesti kieltänyt sinua tuomasta niitä." Hän hymähti, astellen hakemaan maljakon niille kukille. Kun hän sai ne maljakkoon ja asetettua olohuonee pöydälle, hän kääntyi miehen puoleen.
"Innostuin sitten vähän. En ole aikoihin laittanut ruokaa kunnolla kotona."

"Totta", mies naurahti onnellisena siitä, ettei joutunut vääntämään asiasta kättä naisen kanssa. Hän oli halunnut tuoda kukkia, joten hän oli tuonut kukkia, ja se siitä. Teddy pudisteli huvittuneena päätään seuratessaan naisen perässä.
"Vai että vähän", hän hymähti huvittuneena ja astui lähemmäs. "Hemmottelet minut pilalle", hän pudisteli päätään ojentaessaan kättään naista kohden koskettaakseen hellästi käsivartta. Teki mieli vetää toinen lähelle ja halata tiukasti, painaa muutama suudelma huulille ja nauttia siitä, miten Gabrielle oli jälleen samassa kaupungissa, mutta hän hillitsi itsensä, vaikka se vaatikin suuria ponnistuksia.

Gabrielle poti samaa halua, mutta jos hän uppoutuisi kovin pitkäksi aikaa siihen hetkeen, hän unohtaisi ne uuniperunat uuniin. Silloin kävisi huonosti. Ei hän haluaisi pilalle mennyttä ruokaa tarjota. Hän otti hetkeksi Teddyn kädestä kiinni hymyillen tuolle.
"Pitäisi mennä paistamaan pihvit. Et varmaan vieläkään syö kypsää nautaa?" Hän kysäisi kiusoitellen.

"Syön ihan mitä tahansa, mitä valmistat", mies vannoi puristaen kevyesti naisen sormia. Hän hymyili lämpimästi laskiessaan irti, jotta Gabrielle voisi tosissaan mennä viimeistelemään aterian, jonka eteen oli asunnon ulkomuodosta päätellen nähnyt paljon vaivaa. Teddy antoi katseensa kiertää asunnossa etsien nelijalkaisia lapsosia, mutta kun ei heti kissakaksikkoa nähnyt, päätti jättää sen sikseen. Ei hän halunnut tunkeilla naisen asunnossa ja kiertää ympäriinsä kissoja etsimässä.

"Kyllä minä sen tiedän, kyse oli siitä miten halusit pihvisi syödä. Hölmö." Gabrielle valui keittiöön, lämmittäen pannun valmiiksi. Hän oli ennenkin paistanut heille pihvit, joten jätti ne hieman punaisiksi sisältä. Sellaisena ne olivat ainakin ennen kelvanneet. Uuniperunat uunista ja yrttituorejuustotäyte niiden sisään.
"Ruoka olisi valmista." Viinin hän oli kaatanut lasiin hetki sitten, se oli saanut hengittää kaikessa rauhassa.

Teddy virnisti. Kyllä hän sen tiesi, mutta ei halunnut alkaa hankalaksi. Hän söisi pihvinsä miten ikinä Gabrielle tahtoisi omansa syödä. Nainen oli tänä iltana kokkina, joten tuo päättäisi kaiken. Mies seurasi lämmöllä, miten Gabrielle liikkui keittiössään, tietäen tarkalleen, mitä oli kulloinkin tekemässä. Sitä oli suorastaan taianomaista katsella. Oli liiankin helppo keskittyä naisen sulaviin liikkeisiin ja itsevarmoihin otteisiin, joten mies oli varsin kiitollinen kun ruoka lopulta valmistui. Hän ei tiennyt, kuinka pitkään olisi vielä voinut hillitä itseään, ennenkö olisi sännännyt naisen luokse häiritsemään kiivain suudelmin.
"Tuoksuu herkulliselta", hän ilmoitti leveästi hymyillen ja tarjoutui auttamaan kaiken kantamisessa pöydän puolelle.

Gabrielle hymyili toiselle ja saatuan kaiken pöytään, hän istuutui lopulta alas. Oli mukava syödä taas kaksin, hyvää, kotona laitettua ruokaa. Hän oli nauttinut niistä hetkistä. Oikeastaan kaikesta heidän parisuhteessaan. Paitsi riidoista mutta pahimman kauden jälkeen nekin olivat jääneet.
"No hyvä. Hyvää ruokahalua." Hän uskalsi maistaa kokkauksiaan ja viiniä.

Teddy istui alas pöydän ääreen ihaillen annosta, jonka Gabrielle oli taikonut kokoon. Hän olisi ehkä pystynyt samaan, jos olisi oikein keskittynyt ja saanut kaupan päälle aimo annoksen tuuria, mutta tuskinpa. Hän ei ollut ikuisuuteen tehnyt keittiössä muuta kuin pilkkonut vihanneksia ja lämmittänyt tähteiksi jääneitä noutoruokien annoksia.
"Samoin", hän toivotti ennenkö maistoi pihviä, jonka Gabrielle oli huolella paistanut. Taivaallista. "Kerrassaan suussasulavaa", hän ilmoitti onnellisena, nauttien jokaisesta suupalasta. Vaikka hän miten yrittäisi käyttää samoja mausteita kuin Gabrielle, puuttui hänen kokkauksistaan aina jotakin, joka sai naisen ruuan maistumaan niin herkulliselta.

Gabrielle taas rakasti ruoanlaittoa silloin kuin ehti tehdä sen kunnolla. Hän hymyili hellästi ja katseli Teddyä varovasti kulmiensa alta. Mies oli niin komea.
"Olet tosi komea. Vaikka nuo silmäpussit huolestuttaakin mua. Nukutko ollenkaan?" Äänestä paistoi oikea huoli.

Teddy hymähti huvittuneena. Nainen huolehti turhista. Hän nukkui aivan riittämiin. Eikö viisi tuntia katkonaista unta muka ollut aivan tavanomainen määrä?
"Nukun, nukun", hän vakuutti lempeästi ja maisteli viiniä. "Ei enää edes ole niin kiireistä, kun ei tarvitse sinkoilla yliopiston ja tallin väliä. Ehdin nukkua ihan riittämiin." Ehti kyllä, mutta harvoin sai nukuttua niin paljoa.
"Älä huolehdi", hän lisäsi ja kurkotti naisen kättä kohden koskettaakseen lempeästi. Hän oli elämänsä kunnossa, ainakin nyt kun sai olla tässä, Gabriellen seurassa.

"En usko. Teddy, jos vakuuttelet noin, valehtelet. Oletko käynyt lääkärissä puhumassa siitä?" Gabrielle pti halua huolehtia toisesta, todella poti. Hän halusi huolehtia Teddystä taas ja olla tuon kanssa. Kokeilla jos... Nyt kaikki menisi hyvin.

"Olen itse psykologi, tiedän miten se toimii", hän vastasi kuivan huvittuneeseen sävyyn. Se ei tarkoittanut, etteikö itselleen olisi voinut olla sokea, mutta kyllä hän ainakin paperilla tiesi, miten asiat toimivat.
"Pärjään kyllä. Sitä paitsi, olen varma että nukun tänä yönä paremmin kuin kuukausiin", mies lisäsi pilkettä suklaanruskeissa silmissään. Nainen tulkitkoot sen miten tahtoi.

"Silti. Itselleen tulee sokeaksi. Sait minutkin käymään terapiassa. Käyn siellä edelleen." Terapiassa Gabrielle saattoi puhua ongelmistaan ja ahdistuksistaan. Mutta se ettei hän saanut niitä sanotuksi Teddylle, kaiversi häntä.
"Olenko minä sinun diapamisi?"

"Se on hyvä", mies nyökkäsi tyytyväisenä naisen ratkaisuun. Oli helppo olla ylpeä Gabriellesta. Todennäköisesti nainen olisi voinut kertoa pelaavansa mummobingoa joka sunnuntai ja hän olisi onnitellut naista upeasta ratkaisusta vapaa-ajan käyttöön.
"Jos niin haluat", Teddy vastasi toispuoleinen hymynhäive huulille kohoten. Mihin hän lääkitystä tarvitsisi, jos hänellä olisi Gabrielle? Ei mihinkään, niinpä. Pieni ääni muistutti, ettei Gabrielle ollut hänen, vaikka he miten leikkisivät kotia.

Gabrielle ei ajatellut sitä niin. Tuntui että täällä hän ei leikkinyt kotia, vaan oli kotona. Lontoossa hän leikki kotia toisen, vääränlaisen miehen, kanssa. Se oli ristiriitaista, mutta hän ei voinut sille mitään.
"Mielelläni. Mutta sinun pitäisi hoitaa itseäsi myös kliinisesti hyväksytyin menetelmin. Tiedäthän sen? Et saa laiminlyödä itseäsi."

Mies huokaisi. Selvä, selvä, hän pitäisi itsestään jatkossa parempaa huolta. Gabriellen takia. Ettei naisen tarvitsisi huolehtia enempää hänen tähtensä.
"Tiedän", hän vastasi pehmeästi. "Lupaan pitää parempaa huolta itsestäni." Hän varaisi vaikka heti huomenna ajan jollekulle ammattilaiselle, jonka kanssa jutella, jos se saisi Gabriellen lopettamaan huolehtimisen. Hän ei halunnut nähdä naista huolissaan. Hän halusi tuon olevan onnellinen ja vapaa kaikesta, mikä painoi harteilla.

"Ei sinun ole pakko. Kunhan huolehdin, unohdat itsesi huolehtiessasi muista. Mitä sinulle muuten kuuluu? Oletko ollut Miyatoon yhteydessä?" Häntä kiinnosti miten elämä oli mennyt nuoren miehen kohdalla onnettomuuden jälkeen. Ja olihan tuo lähtenyt Amerikkaankin ennen heidän eroaan.

Mies naurahti. Niinhän hän teki. Unohti milloin mitäkin keskittyessään kaikin voimin johonkin muuhun.
"Ei mitään ihmeellistä", hän hymähti huvittuneena. Nainen oletti hänen elämästään aivan liikoja jos kuvitteli, että siitä riittäisi tarinoitavaa muutamaa lausahdusta pidemmälle. Hän valmensi ratsukoita päivät ja vältteli vastuitaan illat lojuessaan pimeässä asunnossa.
"Olen kyllä", Teddy nyökkäsi. "Skypen kautta on helppo jutella aina kun siltä tuntuu. Ihan hyvin taitaa Miyatolla pyyhkiä." Hän tosin oli joutunut keskittymään usein enemmän siihen, että muisti näyttää elävältä videokuvan välityksellä käydyissä keskuisteluissa, joten valitettavan usein hänen ei auttanut muu kuin luottaa siihen, mitä Miyato sanoi, kun ei kyennyt keskittymään äänensävyihin sitäkään vähää kuin yleensä.

Gabrielle hymyili hiljaa. Hyvä että tuolla meni hyvin.
"Hyvä että hän voi hyvin. Onneksi. Ettei hän jäänyt sellaiseksi." Vihainen Miyato olisi ollut kamala. Hän olisi myös pelännyt tuon tekevän itselleen jotakin.
"Haluat siis jäädä yöksi?" Gabriellen huulilel hiipi pieni, vino hymy.

Teddy nyökkäsi. Oli ollut hyvä huomata, miten ystävä oli voinut paremmin mitä enemmän aikaa kului - tai sitten hän oli vain oman murheensa keskellä unohtanut Miayton ongelmat. Hän ei voinut kuin nauraa naisen kysymykselle.
"Jos vastaisin tuohon kieltävästi, kuuluisin ehdottomasti pehmustettuun huoneeseen", hän virnisti päätään huvittuneena pudistellen. Kuka hullu nyt ei tahtoisi jäädä yöksi kauniin naisen asunnolle, jos mahdollisuus tarjoutuisi?
"Voin nukkua sohvalla. Et edes huomaa että olen täällä", Teddy ei voinut olla kiusoittelematta. Niin varmaan.

Gabrielle naurahti pehmeästi. Niin varmasti, Teddy miltein jopa saisi nukkua sohvalla. Ei todellakaan. Hän haluaisi miehen viereensä, vaikka ilman mitään ajatuksia muusta kuin nukkumisesti. Se riittäisi.
"Sohva on epämukava. Kokeilin sitä viimeyönä. Edelleen epämukava." Hän naurahti hiljaa.

Mies naurahti hiljaa. Vai niin. Siinä tapauksessa hän ei edes viitsisi mainita, miten usein oli nukahtanut epämukavalle mytylle omalle sohvalleen tuijottaessaan televisiota aamuvarhaiseen saakka. Selkä ilmaisi kiitoksensa moisten öiden jälkeen vihoittelemalla jokaisella askeleella, jonka hän päivän mittaan otti, mutta sekään ei ollut riittänyt varmistamaan, että hän suuntaisi sänkyyn.
"Lattiakin käy, en ole liian nirso", mies virnisti ennenkö joi viininsä loppuun. Hiukan vakavammin hän lisäsi: "Tämä oli todella herkullista, Gabrielle. En muista milloin viimeksi nautin ateriasta näin kovin. Kiitos."

Gabrielle pudisteli päätään toisen sanoille.
"En antaisi vanhan miehen nukkua lattialla." Hän kiusoitteli Teddyä pienestä ikäerosta pilke silmäkulmassaan. Se sai ainakin ennen miehestä tietynlaisen reaktion aikaiseksi. Hän haki tällä ehkä jotakin vastaavaa reaktiota.
"Ole hyvä. Ja kiitos kehuista. Ihana kuulla että osaan edelleen laittaa ruokaa, ettei vika olen taidoissani."

Teddy henkäisi terävästi ja kohotti toisen kätensä rinnalleen. Hänkö vanha? Ai ai, miten tuo sattuikaan suoraan syvälle sisimpään… No ei todellakaan. Kunhan vain kiusoitteli naista takaisin omalla teatraalisella reaktiollaan. Se oli parempi kuin sanojen pohtiminen syvällisemmin ja kaikkien menetettyjen mahdollisuuksien läpikäynti.
"Osaat, todellakin. En ymmärrä, miten onnistutkin tekemään kaikesta niin herkullista", mies myhäili ja hetken pohdiskeltuaan nousi pöydän äärestä. Ehkä olisi hyvä siivota keittiö, ennenkö ilta etenisi pidemmälle.
"Anna minä hoidan tiskit", mies vaati. Nainen oli jo nähnyt vaivaa kokatakseen, joten vähin mitä hän saattoi tehdä oli latoa tiskit koneeseen.

"Haenko nitrosi?" Nainen virnisti hieman leveämmin. Tätä hän oli kaivannut, rentoa olemista toisen kanssa.
Gabrielle ei noussut, hän antoi kiltisti Teddyn laittaa tiskit koneeseen. Hän tiesi ettei se toisen kanssa asiasta kinaaminen johtaisi mihinkään, se oli kokeiltu.
"Kiitos. Kehut ihan liikaa."

"En tiedä olisiko niistä enää edes apua", mies huokaisi liioitellun raskaasti alkaessaan tyhjentää pöytää. Hyvä, kun nainen tajusi oman parhaansa ja pysyi aloillaan. Hän ei halunnut alkaa väitellä tästä. Mies kääri tummansinisiä kauluspaidan hihoja ylemmäs voidakseen huoletta huuhtoa astiat tiskialtaassa ennen niiden latomista koneeseen.
"Ei sinua voi kehua liikaa. Se on yksinkertaisesti mahdotonta", mies julisi olkansa yli, ennenkö pesi kätensä lämpimän veden alla ja palasi naisen luokse rento hymy huulillaan. Oli niin helppo palata takaisin vanhoihin rutiineihin, kun Gabrielle oli tässä. Hetken tuntui, kuin he eivät olisi koskaan erossa olleetkaan.
"Liikaa kehuminen olisi mahdollista vain, mikäli kehut voisivat loppua kesken, mutta sinun kohdallasi siitä ei ole huolta", mies ilmoitti kumartuen painamaan suukon naisen päälaelle seistessään tuolin takana. Kädet kiertyivät ihan huomaamattakin naisen ympärille, eikä hän voinut olla suukottamatta tummien hiusten peittämää päälakea uudemman kerran.

"Voi ei. Pitäisikö annosta nostaa vai hankkia kotiin elvytyskone? Ihan vain varmuuden vuoksi." Ei Theodore nyt niin vanha ollut, ei todellakaan. Päinvastoin, Teddy oli ikäisekseen huumoriltaan kuitenkin nuorekas. Ei lapsellinen vaan nimenomaan nuorekas. Hän katseli Teddyn touhuamista rentoutuneena. Oli aivan liian helppoa unohtaa kaikki mikä häntä odotti Lontoossa. Aivan kuin hän ei olisi koskaan lähtenytkaan Newcastlesta pois. Siitä hän tiesi tehneensä virheen. Hänen pitäisi jotenkin korjata asiat. Mennä käymään Lontoossa, puhua asiat läpi.
"Hmmh. Sinä se aina osaat puhua itsesi pois minun argumenteistani?" Tummatukkainen nainen nousi, hymyillen toiselle. Gabrielle kietoi kätensä miehen niskan taakse. Ruskeat silmät tuijottelivat miehen vastaaviin, kaipaus katseessaan. Hän tarttui miehen kädestä, asettaen sen kyljelleen.
"Ja kyllä se on mahdollista."

"Elvytyskone, jos aiot näyttää näin henkeäsalpaavalta useamminkin", hän vastasi hetkeäkään epäröimättä. Ilmeisesti jotkin asiat eivät koskaan muuttuneet. Hän oli tuntenut olevansa ulkona elementistään niinä öinä, jotka oli viettänyt baareissa ja kapakoissa, mutta Gabriellen kohdalla kehut olivat aina luistaneet kieleltä ilman pienintäkään ongelmaa. Mies hymyili naisen noustessa seisomaan. Peukalo hiveli kylkeä pyörivin liikkein, kun nainen kerran meni hänen kätensä sinne siirtämään.
"Joudun tässä kohtaa julistamaan eriävän, akateemisesti valistuneen mielipiteeni", mies virnisti nojaten sen verran lähemmäs, että tunsi naisen hengityksen kasvoillaan. Teki mieli liikahtaa ihan vain muutaman sentin verran, jotta huulet koskettaisivat, mutta mies pitäytyi aloillaan. Joskus pieni etäisyys tuntui paremmalta kuin ei etäisyyttä lainkaan… Äh, ketä hän huijasi. Hän olisi erittäin mielellään painanut Gabriellen tiiviisti kehoaan vasten eikä päästänyt tuota lähtemään mihinkään.

Gabrielle siirsi hiuksiaan korvansa taakse.
"Professorin ura teki sinusta diplomaattisen. En tiedä pidänkö siitä vai onko puheidesi ympäripyöreys seksikästä." Pieni kuumotus levisi poskille, niin läheltä Teddy varmasti tunsikin sen. Ei hänen pitänyt noin sanoa. Luojan kiitos miehellä ei ollut lukulasejansa päässä. Se oli aina ollut hänelle viimeinen pisara.
"Onneksi sinulla ei ole lasejasi. Se yhdistettynä sanoihisi olisi liikaa. Kuten hyvin tiedät."

Mies virnisti kierosti naisen sanoille, vaikka ne tekivätkin etäisyyden säilyttämisestä suorastaan mahdotonta. Paljastava puna, joka naisen kasvoille kohosi, oli lähestulkoon liikaa, mutta suurella tahdonvoimalla hän jatkoi eteenpäin kuin mikään tästä ei vaikuttaisi häneen mitenkään. Joo niin varmaan.
"Ajattelinkin, että unohdin jotain kotiin. Seuraavalla kerralla sitten", hän naurahti matalasti. Hän muisti edelleen Gabriellen ensireaktion lukulaseihin, mikä ei lainkaan auttanut hillitsemään muutoinkin epämääräisille teille harhailevia ajatuksia. Naisen kylkeä hierova käsi valui alemmas, kunnes hän saattoi sipaista peukalollaan hellästi lantioluun kohdilta. Tumma katse ei hetkeksikään irronnut naisen silmistä.

Gabrielle kohotti kulmiaan. Tuo mies osasi joskus olla täysin kelvoton lurjus, mutta ainakin hänen vihjaileva, kelvoton lurjuksensa.
"Mitähän ajattelit lukea?" Hän kysyi uteliaisuudesta, haluten todellakin kuulla tämän selityksen. Teddyltä sai usein viihdyttäviä vastauksia kysymyksiin, tuolla oli mielikuvitusta. Gabrielle oli heistä se joka luovutti kun tuli nipistetyksi. Hän veti Teddyn suudelmaan, joka ei ollut enää ollenkaan niin pehmeä ja hellä kuin aiemmin samana päivänä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Take this sinking boat and point it home   Ti Maalis 22, 2016 9:45 pm

K-18 materiaalia edessä. Skipataksesi hyppää tänne.

Teddy epäili, ettei vastaus 'sinua' tyydyttäisi naisen mielenkiintoa, joten pohti jo päässään seuraavaa mahdollisuutta. Aamun lehteä? Hänhän ei keskellä yötä katoaisi mihinkään. Hän onneksi säästyi vastaamasta, kun nainen veti hänet suudelmaan. Hetken valloillaan ollut voitontunne siitä, että hän oli kestänyt latautunutta lähesyyttä sekunnin sadasosan naista pidempään väistyi nopeasti, kun hän veti naisen kunnolla vasten itseään, kädet pitkin hänen palvomaansa kehoa liikkuen ja huulet ahnaasti lisää janoten. Hän oli odottanut tätä aivan liian kauan. Yhdetkään huulet eivät olleet tuntuneet samalta kuin Gabriellen, eikä hän ollut edes tosissaan vaivautunut etsimään. Kun oli jo kokenut huipun, miksi tyytyä vähempään? Farkut tuntuivat suorastaan epämukavilta, mitä lähemmäs naista hän painautui, mutta se oli pieni hinta siitä, että hän saattoi suudella rakastamaansa naista kaikella intohimolla, jonka oli säilönyt sisäänsä erosta lähtien.

Gabrielle painui niin lähelle miestä kuin mahdollista. Hän nautti toisen läheisyydestä todella paljon. Hän ei sanonut mitään, suudelma kertoi varmasti tarpeeksi. Hän oli kaivannut niitä huulia, sen tutun partaveden tuoksua. Pitkähköt hiukset itseasiassa pukivat Teddyä todella tai ainakin niitä oli mukava pöyhiä kädellä suutelemisen lomassa. Gabrielle johdatteli Teddyn itsensä ja seinän väliin. Itsevarmuus oli palannut.

Sanat olivat täysin turhia ja ajatteleminen yliarvostettua. Mies seurasi epäröimättä naisen johdatusta nauttien itsevarmuudesta, jota Gabrielle säteili. Tätä hän oli kaivannut. Tätä Gabriellea, joka astui huoneeseen ja vaati pelkällä olemuksellaan jokaista silmäparia kääntymään puoleensa. Siihen naiseen hän oli rakastunut, ja sen hän oli löytänyt uudestaan tästä hetkestä. Kädet vaelsivat pitkin mekon peittämää kehoa, seuraten näkymättömiä mutta sitäkin tutumpia polkuja ylös ja alas selkää ja kylkiä. Suudelma katkesi, kun miehen huulet lähtivät hamuamaan naisen kaulansyrjää pehmein, jumaloivin ottein. Keskenkasvuinen halu suudella lujempaa, jättää tumma jälki ihoon oli yllättävän vaikea tukahduttaa. Hän olisi vain halunnut merkitä naisen omakseen, mutta keskittyi sen sijaan siirtymään solisluulta hitaasti takaisin ylös kaulansyrjää pitkin, kunnes hän saattoi painaa huulensa uudestaan vasten naisen punahuulia nälkäisenä ja vaativana.

Se oli ihan hyvä halu pitää sisällään. Jälki kaulassa ei olisi paras tapa piilotella tätä mihin he olivat ajautuneet. Hiljainen, nautinnosta kielivä huokaus pääsi naisen huulilta. Teddy tiesi mistä koskea, miten ja mistä suudella häntä. Silti tuntui paremmalta saada ne huulet takaisin omiaan vasten. Ilma tuntui loppuvan keuhkoista,mutta hän ei suostunut pitämään taukoa, ei ennen kuin oli aivan pakko. Mekon peittämä lantio painui miestä vasten tiukemmin, kiusoitellen.

Jälki kaulassa kertoisi hieman liikaa, hieman liian nopeasti, joten oli parempi pysytellä turvallisilla vesillä ja hukuttautua suudelmaan sen sijaan. Kaikki Gabriellessa ajoi häntä hulluuden partaalle ennätyksellisen nopeasti, jokaisesta kosketuksesta pienimpäänkin äännähdykseen. Hän ei voinut mitään matalalle, alkukantaiselle urahdukselle, kun nainen liikutti lantiotaan, eikä kestänyt kauaakaan kun hän oli painanut naisen vuorostaan tiukasti selkä seinään, toinen käsi naisen pään vierellä seinästä tukea hakien. Hän halusi, halusi niin että oli tulla hulluksi, eikä Teddy tiennyt kuinka oli pystynyt pitämään kätensä itsellään ennen tätä hetkeä. Oli vaikea edes kuvitella, että hän oli istunut saman pöydän ääressä koskematta jumalaista naista. Toinen jalka löysi vaivatta paikkansa naisen jalkojen välistä, jotta hän saattoi nojata entistä lähemmäs. Se siitä jalosta ajatuksesta, ettei hän vaatisi naiselta mitään vaan tyytyisi siihen, mitä Gabrielle hänelle antaisi.

Gabrielle oli valmis antamaan sen kaiken. Ei se ollut vaatimista ja jos se olikaan luokiteltavissa sellaiseksi, hän piti toisen vaatimuksesta, ollen hyvinkin halukas toteuttamaan sen. Gabrielle katsoi entistä miesystäväänsä silmiin tiiviisti, rintakehä hieman nopeammin ja raskaanmin kohoillen.
"Sänky olisi mukavampi."

Mies oli jo valmis vastaamaan, että mukavuus olisi toissijaista, mutta raskaasti hengittäen vetäytyi kauemmas. Nainen oli oikeassa, sänky olisi mukavampi. Hän tarttui naisen käteen muistuttaen itseään hellyyden tärkeydestä, kun lähti kulkemaan kohti makuuhuonetta katse tuskin kahta kertaa Gabriellesta irroten. Epätoivo sekoittui suorastaan huumaavalla tavalla puhtaaseen alkukantaiseen himoon, siinä missä rakkaus pehmensi terävimpiä särmiä.
"En tajua miten olen voinut edes hengittää ilman sinua", Teddy toisti aiemmat sanansa kiskoen naisen lähelleen, sormet mekon vetoketjua etsien samalla kun huulet tanssivat pitkin ihoa hellästi kuiskaillen. "Ja nyt en voi hengittää, kun olet tässä." Nainen oli niin jumalaisen kaunis, että vähemmästäkin unohti jonkin niin toissijaisen funktion kuin hapen saamisen keuhkoihin saakka.

Gabrielle hymähti kun mies tarttui kädestä. Hän kulki makuuhuoneeseensa joka oli säilynyt muuttumattomana. Se oli aivan samanlainen kuin ennenkin. Hän käänsi selkänsä, vetäen hiuksiaan tieltä. Kuka oli keksinyt että vetoketjut tuli laittaa selkäpuolelle? Naisen huulet jäivät raolleen sen hiljaisen huohotuksen voimasta.
"Samaa voisin kysyä itseltäni. Miten olen pärjännyt ilman sinua?" Ei hän tiennyt miten se oli mahdollista. Mekko valahti lattialle kun sen pujotti avonaisena harteiden yli. Vain alusvaatteet paljastivat jo sen, ettei Gabriellella ollut alunperinkään aikomusta, halua , tai molempia, käyttäytyä. Hän alkoi napittaa miehen liiviä auki, suudellen vuorostaan tuon kaulaa, leukaperiä, huulia, mihin nyt sattui yltämään.

Hän olisi mielellään käyttänyt aikaa naisen riisumiseen, hellinyt jokaista paljastunutta neliösenttiä ihoa suudelmin ja pehmein sormin, mutta moiset ajatukset kaikkosivat viimeistään siinä kohden, kun mekko valahti lattialle ja paljasti hänen jumaloimansa naisen kropan kaikessa kauneudessaan.
"Koidut vielä kohtalokseni", mies mumisi käheällä äänellä hetken vain tuijottaen, ennenkö kädet palasivat vaeltelemaan pitkin paljasta ihoa. Hänellä tuntui olevan aivan liikaa päällä ja vaatteissa liian monta nappia, mutta ehkä oli parempi antaa naisen nauttia hetken hänen riisumisestaan sen sijaan että hän vain repisi vaatteet päänsä yli ja heittäisi Gabriellen sängylle. Toinen käsi kohosi hieromaan naisen rintaa liivien läpi samalla kun toinen kiersi tiensä selkäpuolelle hakasia tapailemaan.

Gabrielle naurahti käheästi miehen sanoille. Ei hän niin ihana ollut tai todellakaan sen arvoinen, että miehen kannattaisi mennä aivan sekaisin hänestä. Imartelevaahan se toki oli, sitä nainen ei voisi kieltää ollenkaan. Teddyn riisumiseen keskittyminen oli hankalaa kun mies hyväili häntä samalla. Kädet kevyesti täristen hän sai liivin napit auki, pujottaen sen pois miehen yltä. Siitä oli hyvä siirtyä kauluspaitaan, hieman nopeammin.

Kannatti tai ei, mutta Teddy tosiaankin meni sekaisin naisesta, joka seisoi niin lähellä ja silti tuntui olevan aivan liian kaukana. Hän suostui irrottamaan otteensa Gabriellesta siksi hetkeksi, että sai ravisteltua liivin harteiltaan alas, ennenkö kädet palasivat hyväilemään naista. Kärsimättömänä mies päätyi kiskomaan paitansa päänsä yli heti, kun nainen oli muutaman ylimmän napin saanut aukaistua. Miksi niitä nyt jokaista pitäisikään aukaista. Hän veti naisen lähelleen vaativaan suudelmaan. Etäisyys oli tehnyt hänestä epätoivoisen ja kuluneet kuukaudet kärsimättömän, eikä hän halunnut odottaa enää hetkeäkään siltä varalta että Gabrielle muuttaisi mielensä. Hän halusi naisen tässä ja heti, kun huomisesta ei ollut mitään takeita. Nälkäisin sormin hän aukaisi rintaliivien hakaset ujuttaen moisen turhaksi käyneen vaatekappaleen pois Gabriellen yltä, ennenkö kädet päätyivät aukaisemaan vyötä ja farkkujen nappia. Vaatteita oli aivan liikaa.

Gabrielle katsoi riisutun paidan alta paljastunutta miestä, nuolaisten huuliaan. Tuo näytti niin mielettömän hyvältä, vaikka oli ehkä hieman kadottanut lihaksiaan tai laihtunut. Olivathan ne osittain myös sama asia. Hän painui miehen puoliksi alastonta vartaloa vasten, antaen kynsiensä kevyesti valua alemmas tuon selällä. Kädet laskutuivat Teddyn lantiolle ja lopulta työnsivät tuon kädet tieltä. Hän avasi tuon housut loppuun, työntäen kätensä kahden kankaan väliin. Huulet painuivat miehen solisluille. Tajuamatta sitä hän jopa näykkäisi miestä.

Mikä oli liikaa, mikä oli liian vähän ja oliko sillä oikeasti mitään merkitystä, kunhan hän vain saisi pidellä Gabriellea lähellään? Naisen kynnet saivat miellyttävät väreet juoksemaan pitkin selkärankaa. Vielä jos polvet kannattelisivat hänen painoaan, olisi hän tyytyväinen, mutta juuri nyt vaikutti uhkaavasti siltä, että jalat olivat antamassa periksi naisen huomion myötä. Hän sulki silmänsä nauttiessaan naisen hyväilystä, ennenkö näykkäisy sai havahtumaan sen verran, että hän työnsi housunsa ja bokserinsa kokonaan alas. Mies veti naisen lähelleen ja lähti peruuttamaan sänkyä kohden, istuen alas kun tunsi sängyn polviensa takana. Siinä samalla oli hyvä ujuttaa naisen alushousut lattialle kaikkien muiden sotkuisasti hylättyjen vaatekappaleiden sekaan ja sen jälkeen kiivetä paremmin sängylle naista mukaansa nykien, huulet uutta suudelmaa vaatien.

Gabrielle siirtyi tuon perässä sängyn luokse. Alushousut tippuivat kaiken muun seuraksi lattialle ja hän nousi hajareisin istumaan miehen syliin. Kädet kietoutuivat miehen niskaan, huulien painuessa Teddyn huulia vasten. Hän oli ikävöinyt miestä ja se ikävä purkautui kiihkeinä suudelmina miehen huulia vasten, kynsinä selkää vasten ja lantion pienenä keinuntana miestä vasten. Siinä miehen sylissä tuntui hyvältä.

Teddyä ei oikeastaan kiinnostaisi, vaikka maailma päättyisi heti huomenna. Hän oli maailman onnellisin mies tässä hetkessä, joten mitäpä millään muulla oli väliä. Mies vastasi naisen suudelmiin yhtä kiihkeästi, purren kevyesti alahuulta vastauksena naisen keinuntaan. Kaikki mitä Gabrielle teki tuntui ajavan aistit ylikierroksille, kunnes jokainen pienikin hipaisu tuntui kunnon kosketukselta. Hän laskeutui hitaasti selälleen sängylle kiskoen naisen mukanaan vaativin suudelmin. Kädet vaelsivat pitkin naisen kehoa kiusoitellen ja hellien, kun mies kurkotti painamaan suudelmia naisen kaulansyrjään, tuntien tutun sykkeen huultensa alla.
"Vieläkö säilytät kumeja yöpöydän laatikossa?" Mies kysyi malttaessaan hetkeksi jättää naisen ihon rauhaan suudelmilta.

Gabrielle kumartui miehen mukana, jääden itse nyt tuon yläpuolelle. Hän antoi sormiensa sivellä Teddyn vatsaa, piirrellä kuvioita tuon iholle. Tummatukkainen nainen istui miehen reisien päälle, vilkaisten lokeroa. Siellä saattaisi olla, siltä ajalta kun hän oli tapaillut Darrellia.
"Saattaa siellä olla." Hän kellahti miehen viereen sängylle, tuo saisi itse katsoa, Hän hajottaisi tässä tilassa useamman kumin ennen kuin saisi sen paikoilleen.

Teddy kurkotti penkomaan laatikkoa, sillä ajatus eteiseen asti kävelemisestä lompakon tähden ei houkutellut lainkaan. Pikainen vilkaisu foliokääreeseen päivämäärän varalta riitti hänelle, ennenkö hän aukaisi paketin ja kiskoi kumin varoen paikoilleen. Parempi vara kuin vahinko, niinhän sitä aina hoettiin. Hän kääntyi naisen puoleen pupillit mustia aukkoja muistuttaen ja hetkessä pyöräytti itsensä naisen ylle uuteen suudelmaan sukeltaen. Oikean käden sormet valuivat naisen kylkeä alemmas, kunnes kiersivät sisäreidelle piirtelemään kevyitä kuvioita aina vain ylemmäs hivuttautuen. Toinen käsi sai toimia tukena, ettei hän vallan litistäisi naista alleen vaatiessaan suudelmaa toisensa perään. Hän oli ikävöinyt naista niin paljon ja tuntui hukuttavan kaikki moiset tunteet suudelmiin, joita jakeli.

Kyllä naisella oli edelleen kapselinsakin, mutta miten oli käynyt kun he olivat viimeksi luottaneet siihen? Oli siis ihan viisasta vilkaista se päivämäärä foliosta ennen kuin edes otti kumin käyttöön. Hiljainen älähdys pääsi naisen huulilta, kikatuksen saattelemana. Hän painui toisen alle selälleen. Sormet haroivat niitä pitkäksi venähtäneitä hiuksia, ne tuntuivat samaan aikaan niin vierailta ja silti niin tutuilta. Terävä henkäys karkasi huulilta, tukahtuen täysin niihin suudelmiin.
"Teddy..." Odottaminen ei ollut tänään kummankaan hyve. Oliko se koskaan sitä ollutkaan?

Odottaminen ei ollut koskaan kuulunut heidän vahvuuksiinsa, se oli totta. Mies oli kuitenkin päättänyt tarjota naisellekin mielihyvää tänä iltana eikä vain ottaa omaa nautintoaan antamatta mitään takaisin, joten naisen huulia vasten huokaisten hän antoi sormiensa löytää päämääränsä hellien kosketusten kautta. Hetken teki mieli koettaa, saisiko hän vain pelkkien sormien kosketusten ja suudelmien kautta ajettua naisen orgasmin partaalle.

Gabrielle oli elänyt taas pitkään "päätä särkee", "väsyttää" ja "on kiire töissä, menee myöhään" valheidensa varassa, että se ei todellakaan olisi mahdotonta. Etenkin kun Teddy tuntui muistavan miten ja mistä häntä tuli koskea, saadakseen naisen ihon nihkeäksi ja kehon kiemurtelemaan allaan. Brunette halusi napata miehen kädestä kiinni ja vetää sen pois, mutta takertui sen sijaan sormillaan tiukemmin Teddyn hiuksiin. Huoneen täytti Gabriellen enemmän tai vähemmän tukahtunut voihke, ilma tuntui lämmenneen hellelukemiin makuuhuoneessa.

Jokainen äännähdys, joka naisen huulilta karkasi, sai miehen jatkamaan uudistuneella tahdonvoimalla. Mitä sitten, jos oma olo oli tukala, kun nainen kiemurteli hänen allaan niin selkeästi olostaan nauttien. Hän ehtisi nauttia olostaan myöhemminkin. Oli huumaavaa katsoa, miten nainen reagoi ja muuttaa liikkeitä sen mukaan. Toinen käsi edelleen tukenaan mies siirtyi naisen kaulansyrjää suudellen aina alemmas, kunnes saattoi painaa suudelmia toiselle täyteläisistä rinnoista, jotka olivat ilmestyneet hänen uniinsa hävettävän usein vielä eronkin jälkeen.
"Olet niin jumalaisen kaunis", hän henkäisi suudelmien lomassa vasten nihkeää ihoa.

Gabrielle kävi todella kärsimättömäksi, voihkien nautinnosta Teddyn alla. Tuo halusi selvästi tappaa hänet! Jalat painuivat vaistomaisesti yhteen, aivan kuin se auttaisi mitään, kun käsi jo oli niiden välissä. Gabrielle täsisi, voihkien raskaasti.
"T-teddy..." Hän tulisi hulluksi aivan kohta.

Hän olisi niin mielellään vain katsonut, miten tarkat, pehmeät liikkeet sormilla saivat naisen hulluuden partaalle. Mies veti hitaasti, lähestulkoon vastentahtoisesti kätensä pois naisen jalkojen välistä ja kohotti päätään katsellakseen Gabriellen kauniita kasvoja. Miten kukaan saattoi näyttää niin kauniilta hiukset levällään ja raskaasti hengittäen? Teddy asettui paremmin naisen jalkojen väliin, mutta piti lantionsa aloillaan kuin miettisi jotakin kovinkin syvällistä - tosiasiassa hän halusi vain antaa naiselle muutaman hengenvedon aikaa tasata hengitystään ennenkö jatkaisi siitä mihin oli leikin jättänyt vetäessään kätensä pois.
"Varma?" Hän kysyi kumartuen suutelemaan naisen huulia. Loogista, sillä tavallahan vastauksen aina sai niiltä irti. Logiikan puutteen saattoi tosin selittää sillä, että hänellä oli maailman kaunein nainen alasti edessään. Ei silloin kyetty suuriin ja syvällisiin pohdintoihin.

Gabrielle piti silmiään hetken kiinni, vetäen hengitys väristen ilmaa keuhkoihinsa. Silmien avautuessa hän katseli Teddyn kasvoja, siirtäen kätensä toisen poskelle.
"Mmmhmm, olen." Hän todellakin oli varma siitä ja halusi sitä enemmän kuin mitään.

Teddy ei olisi tiennyt, mitä olisi tehnyt, jos Gabriellen vastaus olisi ollut kielteinen. Hän epäili, ettei olisi mitenkään kyennyt ajamaan autoa täältä kotiin tässä kunnossa kolaroimatta, joten oli vain hyvä, ettei nainen epäröinyt. Kädellään itseään ohjaten hän työntyi rauhallisesti sisään, ja pakotti itsensä pitämään lantion liikkeensä rauhallisena sen jälkeenkin. Rajuille otteille oli aikansa ja paikkansa, mutta ne eivät olleet tässä ja nyt. Huulet hamusivat naisen omia ja toinen käsi kohosi hyväilemään rintaa. Luoja miten hän oli kaivannut tätä.

Gabrielle olisi voinut olla toista mieltä rajujen otteiden ajasta sekä paikasta, mutta oli hyvin tyytyväinen myös tähän. Heidän jakamiensa suudelmien mukana tukahtui hänen äänensä. Pehmeä voihke muuttui hiljaiseksi muminaksi huulia vasten. Gabrielle veti käsillään Teddyä lähemmäs milten epätoivoisena. Hän pelkäsi heräävänsä.

Mies puri huultaan kohottaessaan naisen jalkaa parempaa kulmaa varten ja yritti muistaa hengittää tasaisesti. Se oli yllättävän vaikeaa, kun huulilta tuntui karkaavan voihkaisuja hapen ulos ja sisään vedon sijaan. Hän kiihdytti tasaisesti tahtiaan, ja tuntiessaan itsensä olevan lähellä nautinnon huippua, laski toisen kätensä heidän väliinsä naista hyväilemään. Se oli toiminut ennenkin, joten miksei tälläkin kertaa, kun mies tukahdutti äänensä naisen hartiaa vasten ja antoi nautinnon viedä mennessään.

Gabrielle jännittyi miehen kosketuksesta, valittaen ääneen. Ennen Teddyä hän saavutti oman nautintonsa huipun, rentoutuen miehen alla täysin. Hän oli vielä kyllä mukana, haluten taata Teddyllekin sen saman nautinnon, jonka oli juuri itse saanut.

Teddy kierähti pois naisen päältä yrittäen tasata hengitystään jottei näyttäisi aivan kalalta kuivalla maalla. Laiskan suudelman jälkeen mies nousi istumaan ja hetken hengitystä tasailtuaan kävi pyörähtämässä kylpyhuoneen kautta. Kylmä vesi kasvoilla ravisteli edes sen verran ulos nautinnon suomasta horroksesta, ettei hän törmäillyt seiniin palatessaan takaisin makuuhuoneeseen hymy huulillaan.
"Olet kerrassaan uskomaton", hän ilmoitti pujahtaessaan lupia kyselemättä naisen peittojen väliin. Ehkä Gabrielle potkaisisi hänet pois, jos olisi tullut järkiinsä, mutta sitä odotellessa hän tosiaankin aikoisi kääriä naisen halaukseensa.

Gabrielle jäi sänkyyn Teddyn käydellä kylpyhuoneessa. Hän käpertyi mielellään kainaloon kun mies veti hänet halaukseen.
"Mmmnh, sinäkin... Osaat edelleen koskea juuri oikein." Gabrielle mutisi raukeana, silmät edelleen kiinni. Se kaikki tuntui uskomattomalta.

Mies ei voinut kuin nauraa kiskoessaan raukean naisen lähemmäs itseään. Koskaan ei voinut olla liian lähellä, jos häneltä kysyttiin.
"Hyvä tietää", hän virnisti varsin poikamaisesti ja suukotti tummia kiharoita. Tuntui uskomattomalta olla taas siinä, Gabriellen tutussa asunnossa, nainen kainalossa. Kaikki tuskan täyttämät kuukaudet tuntuivat kokonaan poispyyhityiltä. Ei ollut muita kuin he, kissalapset ja sydäntä lämmittävä rakkaus.

Gabrielle keskittyi nauttimaan siitä Teddyn lämpimästä kehosta itseään vasten, piirrellen kuvioita tuon rintakehään. Hän menisi ensi kuussa Lontooseen, yhden palaverin takia, silloin hän saattaisi kertoa Darrellille ettei hänestä olisi siihen.
"Olet rakas."

"Sinä myös", mies vastasi samaan hengenvetoon ja suukotti naisen otsaa. Tähän olisi helppo nukahtaa, Gabriellen syleilyyn, ja kenties herätä aamulla ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin aidon hymyn kera, joka ei hyytyisi heti päivän ensimmäisten minuuttien aikana.

Gabrielle painui lähemmäs, suukottaen hellästi toisen huulia.
"Jääthän yöksi?" Vieläkään hän ei halunnut päästää tuota kävelemään ovesta ulos. Jos mahdollista, ei koskaan.

Ei hän voisi kieltäytyä, kun kysymys esitettiin noin, eikä hän tosiaankaan halunnut sitä tehdä. Mikään ei voittaisi Gabriellen vierestä heräämistä, siitä hän oli aivan varma.
"Totta kai, rakas", hän lupasi hellästi uuden suukon myötä ennenkö hellitti otettaan sen verran, että he voisivat molemmat asettautua mukavasti leveään sänkyyn. Hän ei ollut vieläkään tottunut nukkumaan yksin ja juuri nyt oli siitä kiitollinen, sillä olisi helpompi nukahtaa Gabrielle kainalossa kuin hän oli uskaltanut unelmoidakaan.


Viimeinen muokkaaja, Silkki pvm Ti Maalis 22, 2016 9:48 pm, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Take this sinking boat and point it home   Ti Maalis 22, 2016 9:47 pm

Tiistai 15. maaliskuuta 2016

Gabrielle veti peiton heidän päällensä, karkaamatta turhan kauas miehestä. Hän nukahti hyvin nopeasti siihen Theodoren viereen, nukkuen kaikessa rauhassa. Aamulla hän heräsi puhelimensa värinään, vastaten puhelimeensa perin virallisesti koko nimellään.
"Ai, anteeksi... Tulen ensi kuussa käymään. Mennään vaikka ulos syömään. Pitää puhua silloin muutenkin. Se käy, varaa vain. Heippa." Nainen sulki puhelun ja valahti sänkyyn, hieroen kasvojaan.

Teddy oli herännyt siihen, kuinka Dingle oli loikannut miehen kasvoille. Hetken ympäristöään selviteltyään muistikuvat palasivat ja hän tiedosti missä oli - ja vielä tärkeämmin, ketä piteli syleilyssään. Miehen teki mieli jäädä siihen, aloilleen naisen viereen, kuuntelemaan tuon tasaista hengitystä ja nauttimaan läheisyydestä, mutta kissa ei jättänyt häntä rauhaan. Varovaisesti mies irrottautui naisesta jottei vahingossakaan herättäisi tuota ja kiskoi lattialta bokserit jalkaansa. Teddy suunnisti silmiään hieroen keittiöön penkomaan esille kissojen ruokia. Fatty saapui puskemaan jalkaa ja keskustelemaan purinallaan, kun hän laittoi kissoille aamiaista tarjolle. Dingle yritti kiivetä syömään ruokansa kesken kaiken, kunnes mies vain tyytyi pitelemään nuorempaa kissaa sylissään siihen asti, että saattoi anta kupit eläinten eteen. Tyytyväinen natustelu sai miehen hymyilemään. Hän naksautti kahvinkeittimen päälle hetken kaappeja pengottuaan, ja jäi kuuntelemaan makuuhuoneen puolelta kantautuvaa keskustelua. Kylmä tunne putosi vatsanpohjille. Naisen kihlattu. Voi saatana. No, olihan yksi yö parempi kuin ei mitään. Mies kumartui nostamaan ruokailunsa lopettaneen Fattyn syliinsä Dinglen jahdatessa viimeisiä kuivamuonan muruja pitkin pienen kipon laitoja.

Gabrielle etsi Teddyä katseellaan. Paniikki hiipi mieleen, oliko mies vain... Hävinnyt? Hän ei edes tajunnut katsoa lattialla olevia vaatteita, vaan tunsi paniikin vyöryvän mieleensä. Hän nousi hätäisesti ylös, veti alushousut jalkaansa ja satiinisen aamutakin yllensä. Gabrielle asteli asunnon puolelle, itku kurkussa. Jos Teddy oli nyt lähtenyt noin, hän ei tietäisi miten selviäisi. Kun hän asteli keittiöön, helpotus näkyi naisen silmistä. Muutamalla ripeällä askeleella hän kulki halaamaan miestä tiukasti.
"Älä ikinä katoa noin."

Mies hymyili naiselle tuntien kiven vierähtävän sydämeltään, kun Gabrielle oli selkeästi iloinen hänen näkemisestään vielä aamullakin.
"Kissat kaipasivat aamupalaa enkä voinut antaa niiden nähdä nälkää", hän perusteli pehmeästi katoamistaan kietoen toisen kätensä naisen ympärille. Fatty kehräsi edelleen sylissä, roikkuen kuin mikäkin pehmolelu käsivarren taipeessa.
"Älä huoli, en ole menossa yhtään minnekään."

Gabrielle halasi tuota tiukasti. Hän ei haluaisi enää koskaan menettää toista, edes pieneksi hetkeksi. Hän vetäytyi kauemmas kun huomasi kissan miehen kainalossa.
"Ne varmasti kiittävät sinua aamupalasta. Mitä sinä haluat syödä?"

Mies kumartui laskemaan kissan lattialle kun ei kehdannut pudottaa kehräävää otusta vyötärön korkeudelta. Hän luotti Dinglen kykyyn laskeutua vahingoittumatta jaloilleen hullujenkin ilmalentojen jälkeen, mutta Fattyn kanssa hän mieluummin varoi kuin otti turhia riskejä. Teddy puri alahuultaan estääkseen virnettä hiipimästä kasvoilleen ja sanoja pakenemasta suusta. Mikä häneen oli mennyt, kun ensimmäinen kielelle hipinyt vastaus oli ollut 'sinut'.
"Niin kauan kuin saan kahvia, olen oikein tyytyväinen aamupalaani", hän sen sijaan naurahti ja vilkaisi kohti porisevaa keitintä.

Gabrielle olisi saattanut läpsäistä miestä siitä hyvästä. Nyt hön kuitenkin siirtyi jääkaapille, kaivaen sieltä tarvikkeet haluamaansa aamiaiseen.
"Saat kyllä syödä muutakin kuin kahvia."

"Mutta kahvissahan on kaikki tarpeellinen", mies virnisti. "Se on nestettä, lämmintä ja herättää hyvin uuteen päivään. Mitä muuta aamiaiselta muka vaaditaan?" Siitä huolimatta hän teki naiselle tilaa keittiön puolella, siirtyen itse sivummalle - ihan vain siltäkin varalta, että nainen päättäisi huitaista häntä paistinlastalla moisista sanoista.

"En edes aloita tätä, muistan keskustelleeni tästä kanssasi aiemminkin." Gabrielle pärskähti hiljaa ja pyöritteli silmiään. Hän päätyi simppelisti tekemään munakokkelia juustolla ja paahtoi heille myös leipää. Lisäksi Teddy saisi syödä pikaisen hedelmäsalaatin appelsiinista ja omenasta. Kun hän sai kaiken pöytään, Gabrielle kaatoi itsellensä kahvia.

"Hyvin todennäköisesti", mies naurahti. Kahvi oli kaikki, mitä hän aamupalaltaan vaati, joten todennäköisesti keskustelunaihe oli käyty läpi useampaankin kertaan yhdessä asuessa. Mies joi ensimmäisen kupillisensa kahvia naisen kokatessa. Hän hymyili siirtyessään pöydän ääreen ja painoi pikaisen suukon naisen huulille.
"Hemmottelet minut pilalle", hän julisti ennen kuin istui alas ja hörppäsi uudelleen täyttämästään kahvikupista. Kofeiini auttoi pitkälle aamuisin, mutta eipä naisen kokkailutkaan huonolta näyttäneet, päin vastoin.

Gabrielle pudisteli päätään. Eikä hemmottelisi.
"Kyllä naisen kuuluu rakkaalleen aamupala laittaa, ennen kuin karkaat koko päiväksi töihin. Ja tallilla sinä en muista syödä, sen tiedän." Gabrielle tuhahti, ottaen itselleen laitaselle kokkelia.

"Olen oppinut syömään tallilla", mies protestoi suu puolitäynnä leipää. Kyllähän kaupasta ostettu mikroeines laskettiin syömiseksi, eikö vain? "Pakko, kun olen siellä välillä kymmenen tuntia putkeen." Onneksi niitä päiviä oli harvassa. Hänen ei käynyt kateeksi kilpailevia valmentajakollegoitaan, jotka joutuivat vielä valmennusten pitämisen lisäksi ratsastamaan omat kilpahevosensa. Hänelle riitti valmennusten vetäminen kerrassaan loistavasti. Se mahdollisti vapaapäivät ja välistä vain parin tunnin piipahdukset tallilla.

"Niin ja syöt mikroaterian? Teddy, älä yritä." Tänään Gabrielle pakkaisi toiselle kyllä eväät mukaan. Saisi syödä kunnon ruokaa. Ja sille oli varmasti syynsä miksi yli Teddyn valmentajakollegoista oli anorektikko.
"Pakkaan sinulle tänään ruoan mukaan."

"Mikroateriat ovat todistetusti ruokaa", mies vastusti virne kasvoillaan haarukoidessaan munakasta suuhunsa. Ehkä nainen oli oikeassa, ja oli hyvä syödä joskus kunnon aamupalaakin. Kuka tiesi, että aamulla saattoi edes olla tällainen nälkä.
"Kuten sanoin, hemmottelet minut piloille."

"Ne ovat... Mikroruokaa." Gabrielle totesi toiselle. Hän ei luokitellut niitä ruoaksi. Hän söi kaikessa rauhassa, katsellen kissojen touhua, tai siis lähinnä Dinglen, lattialla.
"Mitä haluat syödä töissä?" Hän voisi lähteä juoksulenkille, jahka saisi itsensä sinne asti.

"Mutta ne ovat ruokaa", hän virnisti syöden leipänsä loppuun. Kahvilla oli hyvä huuhtoa alas kaikki mahdollinen, paitsi kenties tuoreet hedelmät, joita nainen oli häntä varten pilkkonut. Mies kohotti kulmaansa naisen kysymykselle. Oliko tuo tosissaan?
"Syön yleensä eineksiä. Mikä tahansa on harppaus jos toinenkin ylöspäin", Teddy pudisteli päätään huvittuneena. Hän ei tosiaankaan nirsoilisi, jos saisi ihan kotitekoista ruokaa mukaansa.

"Olet mahdoton." Gabrielle totesi hymyillen. Hän nousi seisomaan ja kasasi nopeasti kaappiin eilisistä ruoanjämistä toiselle uuniperunan täytteineen ja salaattia. Hän laittoi rasian jääkaappiin, kääntyen Teddyn puoleen vaativa katse silmissään. Mies oli nähnyt sen taatusti ennenkin.
"Et unohda sitä tuonne. Ettei minun tarvitse ajaa tuomaan."

Sen hän oli kuullut ennenkin Gabriellen suusta sanottuna. Ei hän nyt niin mahdoton ollut kuin miltä nainen sai sen kuulostamaan. Mitä nyt välillä väitti vastaan virnuillen.
"En unohda", mies lupasi naisen tiukan katseen alla, vaikka ajatus Gabriellen näkemisestä kesken työpäivän houkuttelikin. Voi kuinka ihanaa olisi, kun saattaisi valmennusten välissä halata tiukasti naista ja hengittää syvään tuttua tuoksua. Se jos mikä riittäisi parantamaan mielialaa, vaikka ratsastajat olisivat miten surkeita tahansa.
"En ole vielä aivan niin vanha, että dementia vaivaisi", mies virnisti nousten pöydän äärestä. Hän kasasi tyhjät aamupalalautaset pinoksi ja suuntasi täyttämään tiskikonetta vaivattomalla rutiinilla, joka oli muodostunut kaikkien yhdessä asuttujen kuukausien myötä, eikä nähtävästi kadonnut mihinkään eronkaan aikana.

"Hyvä. Ja en olisi siitä dementiasta aivan varma. Sinulla on paha vika unohdella asioita." Gabrielle hymähti, suukottaen ohimennen miehen poskea. Hän suuntasi kylpyhuoneeseen, laittaen hiuksensa tiukalle ponihännälle. Noin, nyt hän saattaisi lähteä vaatteet vaihdettuaan juoksulenkille.
"Et varmaan lähde kanssani hölkkäämään?" Hän kysyi kiusoitellen, kun oli matkalla kylpyhuoneesta vaatekomerollensa.

Mies ei voinut kuin nauraa naisen kommentille. Niin kai sitten. Ehkä hän joskus unohti jotakin, mutta se ei koskaan ollut mitään oikeasti tärkeää ja merkityksellistä. Tai ainakin niin hän itselleen uskotteli latoessaan astioita tiskikoneeseen.
"Oletko hullu?" Mies puhahti vastaukseksi ja kääntyi katsomaan aivan liian urheilullista naista sopivan epäuskoinen ilme kasvoillaan. "En, pahoittelut. Me jäädään kissojen kanssa katsomaan televisiota", hän virnisti. Hän joutuisi lähtemään jossakin kohtaa kotiin vaihtamaan vaatteita tallia varten, mutta turha siitä oli vielä murehtia. Hän rapsuttelisi mielellään hetken kissoja siinä toivossa, että ehtisi nähdä lenkiltä palaavan naisen ennen kuin joutaisi itse töihin.

Gabrielle vaihtoi komerossa juoksuhousut yllensä ja kireän topin. Sen päälle hän vetäisi softshell takkinsa eteisestä. Lenkkaritkin odottivat eteisessä. Hän suukotti Teddyn huulia, hymyillen leveästi.
"Mulla menee kolme varttia, olethan täällä vielä sillon?" Nainen kysyi pehmeä hymy huulillaan, solmien lenkkareitaan kiinni. Hän veti takin vetoketjun kiinni, painoi kuulokkeet korviinsa ja lähti ovesta ulos. Reipas hölkkä kevätsäässä teki niin hyvää.

"Totta kai olen", mies vastasi jääden häpeilemättä tuijottamaan naisen takamusta, kun tuo suuntasi ovelle. Mitäs kiskoi päälleen niin kireät juoksuhousut. Oven käytyä mies suuntasi keräämään vaatteensa makuuhuoneen lattialta. Kaiken pukeminen päälle tuntui turhalta, joten hän kiskoi ylleen farkut ja kauluspaidan, jättäen liivin ja muut härpäkkeet sängyn jalkopäähän, kunhan sai ensin pedattua sen. Mies palasi olohuoneen puolelle ja istahti alas sohvalle eikä mennyt aikaakaan, kun Fatty oli löytänyt paikkansa hänen sylistään. Televisiokanavilta toiselle loikkiminen ei tarjonnut suurta hupia pitkään, joten sen sijaan mies alkoi käydä läpi sähköposteja, joita tallilta oli välitetty hänelle eteenpäin. Dingle riehui omiaan pitkään, ennenkö taisi väsyä sinne tänne säntäilyyn ja hyppäsi sen sijaan hänen hartialleen keikkumaan. Mies hymisi onnellisena rapsutellessaan kissojaan sähköpostien lukemisen lomasta, ennenkö päätyi selailemaan uutisia älypuhelimen näytöltä. Vilkaisu yläreunassa näkyvään kelloon muistutti, että töihinkin olisi tänään mentävä, mutta vielä ei ollut mikään kiire.

Gabrielle nautti siitä lenkistään. Olo oli suorastaan euforinen, kun hän palasi kotiin kolmen vartin kuluttua hieman hikisenä ja hengästyneenä. Kissojen näkeminen Teddyn kanssa sai hänet hymyilemään.
"voi ei. Jos en sekoaisi ilman niitä, antaisin ne sinun luoksesi asumaan. Niillä on ollut niin ikävä." Gabrielle asteli keittiöön, ottaen kylmän vesipullon kaapista. Pitäisi käydä suihkussa kohta.
"Ne eivät yhtään viihdy Lontoossa"

Mies siirsi kissat sivuun Gabriellen suunnattua keittiöön, ihan vain jotta voisi mennä perästä. Hänenkin oli ollut ikävä kissoja. Niiden läsnäoloon oli tottunut yhdessä asuessa. Se oli ollut yksi niistä asioista, joita hän oli kipeimmin ikävöinyt eron jälkeen. Kotona ei ollut koskaan tarvinnut olla yksin, kun Fatty oli löytänyt tiensä luokse rapsutusten toivossa.
"Lontoo on yliarvostettu kaupunki", Teddy julisti kietoessaan kätensä naisen ympärille. Hän kävisi kuitenkin kotona suihkussa ennenkö vaihtaisi vaatteet, joten mitä väliä? Hän suukotti huulia maistaen suolan ja hymyili naiselle.
"Nautitko itsesi kiduttamisesta kovinkin?" Hän kysyi virnistäen ja ujutti naisen paidanselkämystä ylemmäs, jotta saattoi livauttaa kätensä piirtelemään kuvioita paljaalle iholle.

Gabrielle naurahti toisen sanoille. Niinhän se oli, aivan yliarvostettu. Siellä oli mukavaa käydä, mutta siellä asuminen puudutti pidemmän päälle. Gabrielle oli ollut aina sitä mieltä ja oli edelleen. Huulille painettu suukko sai hymyn levenemään huulilla.
"Nautin. Ja tiedätkö, sinunkin sietäisi, en nimittäin näytä tältä jos en kiduta itseäni. Ja juoksemisesta tulee hyvä olo, senkin." Hän naurahti pehmeästi, painaen vuorostaan suukon miehen huulille. Ilmeisesti hän ei ollut heti liukenemassa tästä suihkuun, mitä Teddyn käsien levottomuudesta saattoi päätellä.

"Yritätkö vihjata jotakin?" Mies henkäisi teatraalisen kauhistuneena, vaikka tiesi kyllä naisen olevan oikeassa. Hänellekin tekisi hyvää käydä juoksemassa tai tehdä ihan mitä tahansa liikunnaksi laskettavaa. Nyt kun ei tullut tehtyä muuta kuin käveltyä ympäri hiekkapohjaa ratsastuskentillä, kunto heikkeni silmissä. Hän ei varmaan selviäisi enää mitenkään portaita asuntoonsa kymmenenteen kerrokseen kävellen, vaikka muuton yhteydessä oli ravannut niitä ylös ja alas.
"Juoksemisen jälkeen, tai oikeastaan jo aikanakin, tekee mieli jäädä kerälle märkään maahan ja itkeä", mies julisti oman mielipiteensä moisesta urheilusta.

Gabrielle ei ollut tarkoittanut sinä niin.
"En vihjaile mitään muuta kuin että sinun tulisi olla kiitollinen siitä että kidutan itseäni näin." Ei ollut hänen asiansa painostaa Teddyä kuntoilemaan. Se vasta tappaisi halun liikkua.
"Ei tarvitse juosta. Voi myös kävellä. Tai uida. Mutta en minä halua sinua painostaa. Olet hyvä noin."

"Mutta minähän olen", mies naurahti. Toinen käsi valui alaselältä naisen takamukselle samalla kun virne kohosi kasvoille. Hän todellakin oli kiitollinen siitä, miten nainen jaksoi urheilla. Niin kovin kiitollinen.
"Ehkä jonakin päivänä voit saada ympäripuhuttua minutkin lenkille", Teddy lisäsi huvittuneen mietteliäänä. Enemmän aikaa naisen seurassa ja oikein pelattuna vielä hyvät näköalatkin. Ehkä niiden voimalla selviäisi juoksemisen vähemmän miellyttävistä puolista.
"Sääli kun pitää lähteä töihin", hän huokaisi kurkottaen siitä huolimatta suutelemaan naista kunnolla. Kyllä hän aivan kohta saisi pakotettua itsensä autolleen. Aivan kohta.

"Ehkä." Gabrielle hymähti pehmeästi vastaukseksi, silitellen miehen poskea. Kulmat kohosivat käden valuttua takamukselle. Vai sellaista peliä. Hän antoi asian olla, ollen vain mielissään että Teddy koki hänet edelleen haluttavana, kaiken sen jälkeen.
"No, eihän siitä tulisi mitään jos et joutuisi töihin. Emme pääsisi sängystä tämän enempää ylös."

Mies olisi mielellään kuorinut jokaisen vaatekerroksen naisen yltä ja kantanut tuon takaisin sängylle loppupäiväksi, mutta valitettavasti se ei kävisi päinsä. Typerä työ.
"Olisiko se niin huono asia?" Mies myhäili suudelmien lomasta. Vaati todella itsehillintää, ettei hän sukeltanut pää edellä pinnan alla väreilevään haluun, jota yksi yö ei ollut riittänyt rauhoittamaan. Päin vastoin, hän epäili ettei saisi Gabriellea ajatuksistaan koko työpäivän aikana.

"Ei, mutta tämä tarjoaa tilaisuuden ikävöidä. Eikö kaikki tunnu paremmalta kun odottaa?" Gabrielle imaisi miehen korvalehden huuliensa väliin, astuen sen jälkeen kauemmas. Näillä saate sanoilla oli suorastaan epäreilua pakottaa mies töihin.

Teddyn teki mieli inistä elämän epäreiluudesta. Hän oli odottanut kuukausia. Eikö se riittänyt?
"Soitan kun lähden tallilta", hän lupasi ja kääntyi jo lähteäkseen, ennenkö kiepahti ympäri suudellakseen naista vielä kerran. Ihan vain kotimatkaa varten. Varsin vastentahtoisesti mies nappasi lounaansa jääkaapista, raahusti ovelle, kiskoi kengät jalkaansa ja takin ylleen, ja astui rappukäytävään. Hän vähentäisi valmennuksiaan sen mitä pystyisi seuraavaa kuukautta varten, aivan varmasti. Ehkä hän saisi houkuteltua Gabriellen pitkäksi viikonlopuksi ulkomaanmatkalle jonnekin Euroopan lämpimistä maista.

Gabrielle jäi kotiin, onnea hehkuen. Onni tosin rytisi alas kun kaasonsa kyseli hääasioista. Ei nyt, häntä ei huvittanut. Nainen odotti sitä Teddyn puhelua kuin kuuta nousevaa, rukoille  että tuo oikeasti soittaisi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Take this sinking boat and point it home   Ti Maalis 22, 2016 9:51 pm

Mies yllätti itsensäkin sillä, miten ehti kotoa tallille niin hyvissä ajoin, että ehti vaihtaa kuulumisia muiden kahvia oleskelutilassa hörppivien valmentajien kanssa ennen oman valmennuksensa alkua. O'Connorilla oli tyylikäs mustelma poskellaan, mutta naisen kömpelyyden tuntien mies ei huolestunut. Varmaan kävellyt päin seinää. Hän vilkuili kelloaan valmennusten läpi toivoessaan pääsevänsä pian kotiin, mutta pakotti itsensä keskittymään ratsastajiin, jotka olivat tulleet tänne kehittymään - muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Teddy rapsutti Minxin otsaa tamman seistessä tallityöntekijän pestävänä pesupaikalla, ennenkö suunnisti autolleen puhelinta jo valmiiksi taskusta kaivaen.
"Hei", hän tervehti heti kun linja aukesi. "Olen nyt lähdössä tallilta. Käyn kotona, olen aivan hevosenkarvoissa", mies hymähti huvittuneena. Hän ei koskaan ymmärtäisi, miten vaatteet suorastaan imivät hevosenkarvoja itseensä, vaikka hän harvoin kosketusetäisyydellä nelijalkaisista olikaan.

Gabrielle miltein loikkasi vastaamaan puhelimeen, kun se soi. Jes, kerrankin oikea henkilö!
"Hei. Hyvä on. Tein meille itse pizzaa, toivottavasti se kelpaa iltapalaksi." Nainen hymähti. Ihanaa, Teddy tulisi tänne...

"Se kuulostaa taivaalliselta", mies huokaisi onnellisena käynnistäessään autonsa. Puhelin hartian ja korvan välissä ajaminen ei ehkä ollut se kaikista laillisin tapa, mutta hän ei jaksanut viritellä handsfreetä tätä varten. Seuraava auton, jonka hän ostaisi, saisi luvan tulla sisäänrakennetun handsfreen kanssa.
"Olen tunnissa siellä", hän lupasi. Ajomatkat veisivät suurimman osan siitä ajasta, mutta mitäpä hän kotona tekisi muuta kuin kävisi pikaisessa suihkussa ja vaihtaisi vaatteensa. Ehkä sulloisi nopeasti kassiin vaihtopaidan ja bokserit siltä varalta että päätyisi taas jäämään yöksi.

"Hyvä on, nähdään" Gabrielle sulki puhelimen, laittautuen hieman. Sen verran, että näytti paremmalta kuin kotivaatteissaan yleensä. Kattoi myös pöydän valmiiksi ja vaihtoi lakanat sänkyyn. Eilen ei ollut ehtinyt.

"Nähdään", hän toivotti ennenkö heitti älypuhelimen pelkääjän paikalle ja lähti kiihdyttämään maantielle. Matka Newcastleen tuntui niin pitkältä, kun ajatuksissaan kävi jo läpi sitä, mikä Gabriellen luona odottaisi. Ruokaa ja maailman parasta seuraa. Hän tukahdutti jälleen kerran pienen omatunnon äänen takaraivossaan, joka käski ajattelemaan aivoilla eikä jalkovälillä. Hän leikkisi kotia Gabriellen kanssa niin kauan kuin nainen vain häntä katselisi. Se saattaisi tuhota Gabriellen kihlauksen, mutta hän oli jo nähnyt, ettei elämä ilman naista ollut elämisen arvoista. Mies ei suostunut potemaan huonoa omatuntoa itsekkyydestään. Hän kävi muutaman minuutin pikasuihkussa, vaihtoi vaatteet ja istui jälleen ratin taakse ilmestyäkseen Gabriellen oven taakse. Oli hänellä mennyt hieman pidempään kuin tunnin verran, mutta ainakin hän oli selvinnyt yhtenä kappaleena perille.
"Oli jo ikävä", mies julisti suukottaen heti Gabriellea, kun vain pääsi ovesta sisään. Teki mieli painaa nainen saman tien etuovea vasten kunnon teinimäistä suutelutuokiota varten, mutta ehkä hänen pitäisi antaa naiselle mahdollisuus tarjoilla ensin kokkailujaan. Pöytäkin kun oli jo katettuna.

Nainen oli aivan itse tuhoamassa kihlauksensa joka tapauksessa. Päässä pyöri miten hän selittäisi asiat, missä hän voisi kertoa ja milloin. Miten hän saisi tavaransa Newcastleen, miten hän ilmoittaisi töihin, ettei asuisi enää Lontoossa. Sinänsä se olisi helppoa, koska nykyään työpaikka oli hänestä riippuvainen, ei toisinpäin. Jos Gabrielle lähtisi, nuo olisivat, noh, hetken aika hienosti kusessa. Nainen kompuroi jalkoihinsa matkalla avaamaan oven,kun nousi liian reippaasti sohvalta.
"Hei! Niin oli." Aivan kuin hän olisi vain palannut ajassa takaisin, aikaan jolloin he olivat olleet erillään asuva pariskunta ja Teddy ollut yliopistolla.

"Täällä tuoksuu taivaalliselta", mies julisti irrottautuessaan sen verran naisesta, että saattoi riisua takkinsa naulakkoon ja kenkänsä hyllylle. Kangaskassi jäi kenkien päälle, sillä mitäpä hän sitä muualla tarvitsisi. Kännykkä farkkujen takataskussa mies kietoi kätensä naisen ympärille, hengittäen hetken syvään shampoon ja Gabriellen tuttua tuoksua. Hän oli hetken pelännyt, että oli vain kuvitellut kaiken.

"Kiitos. Ei nyt kuitenkaan silti." Gabrielle naurahti ja asteli keittiöön. Hän otti lautaselle pizzaa ja istui alas syömään.
"Miten valmennukset menivät?" Totta kai häntä kiinnosti miten toisella meni töissä.

Mies seurasi perässä kuin koiranpentu ensiksi keittiöön ja sen jälkeen pöydän ääreen ruokaa lautasellaan. Se näytti niin hyvältä. Gabrielle oli velho keittiössä.
"Siinähän ne. Suurin osa tiesi mitä teki, mutta mahtui joukkoon pari sellaistakin, joille pari tuntia keinuhevosen selässä tekisi ihmeitä."

"Voi ei." Gabrielle tiesi itse olevansa niitä joita ei tulisi päästää hevosen selkään enää, ainakaan ilman keinuhevoskurssia. Siitä oli niin kauan, Arizonan kanssakin hän oli lopettanut tultuaan raskaaksi.
"Noh, selvisit harmaantumatta. Toistaiseksi."

"Tiukkaa teki", mies hymähti huvittuneena haukaten pizzanpalastaan. Tyytyväinen ynähdys karkasi huulilta. "Tämä on niin herkullista", hän huokaisi onnellisena. Miten hän olikaan selvinnyt ilman Gabriellea näin pitkään.
"Mutta valmennettavissa on se hyvä puoli, etteivät työt seuraa kotia. Ei ole esseitä arvioitavana tai tutkimuspapereita korjattavana", hän naurahti pehmeästi. Joskus hän kaipasi yliopistoa, sen täyttämää hälinää ja elämää, jatkuvaa sykkivää liikettä, mutta tällaisina hetkinä hän oli vain kiitollinen vapaudestaan jättää työt työpaikalle.

"Se on hyvä. Saat hieman enemmän aikaa huolehtia itsestäsi iltaisin." Hän sanoi vihjaavaan sävyyn, naurahtaen miehen kehuille.
"No ei nyt niin herkullista. Älä liioittele, pösilö."

Mies virnisti. Niinpä. Hän keksi ylimääräisille hetkille heti hyvää käyttöä naisen makuuhuoneen puolella. Tai miksei vaikka sohvallakin. Tai keittiön tasolla tai… Niin siis mistä tässä nyt taas puhuttiinkaan? Hän ravisteli pienesti päätään pakottaessaan ajatuksensa takaisin ruotuun.
"Mikroaterioiden jälkeen tämä on taivaallista", Teddy naurahti itsetietoisesti. Olisi ehkä pitänyt tehdä enemmän ruokia ihan itse alusta alkaen.

Gabrielle hymyili toiselle hellästi.
"No se on hyvä. Saisit tehdä enemmän ruokaa itsellesi, tosin nyt sinun ei tarvitse, kun voit ravata täällä syömässä. Kokkaan sinulle mielelläni." Gabriellen päässä pyöri mitä hän voisi tehdä ja että hänen pitäisi puhua Teddylle, mitä he aikoivat tehdä elämällääm.

"Ja minähän ravaan", mies naurahti. "Kadut vielä noita sanoja." Ei hän oikeasti voisi vaatia, että nainen laittaisi hänelle ruokaa harva se päivä, mutta olisi vaikea pysytellä kaukana kun tiesi naisen olevan samassa kaupungissa ihan itsekseen. Hän viimeisteli pizzansa muutamalla haukkauksella ennenkö tarjoutui jälleen siivoamaan lautaset heidän jäljessään.

"En kadu. Ellet sitten laita minua katumaan." Gabriellen huulilla ei viipynyt virnettä, joten hän ei vitsaillut sanojensa kanssa tai tarkoittanut mitään vitsikästä.
"Meidän pitäisi puhua."

Hän yrittäisi olla mahdollisimman vähän häiriötä aiheuttava vieras naisen elämässä. Tulisi kylään vain kun olisi kutsuttu ja kantaisi oman kortensa kekoon niin usein kuin vain voisi. Naisen sanat saivat miehen huokaisemaan, kun tuo suoristautui tiskikoneen luota. Niin pitäisi, mutta entä jos hän ei halunnut?
"Voiko se odottaa?" Hän kysyi sen sijaan ja vaelsi naisen luokse ujuttaen kätensä saman tien tutun kehon ympärille. Entä jos hän haluaisi vain käpertyä sängylle kerälle naisen kanssa ja nukahtaa Gabrielle kainalossaan? Sehän oli kerrassaan täydellinen syy keskustelun välttelemiselle.

Mutta kun heidän pitäisi. Gabrielle huokaisi hiljaa ja silitteli miehen käsiä hellästi. Hän huokaisi hiljaa ja puraisi huultaan.
"Mutta meidän pitää tehdä se silti. Joten jos puhumme nyt, voimme olla sitten rauhassa-"

"Tai voimme olla rauhassa nyt ja puhua aamulla, hyvin nukutun yön jäljiltä, kun olemme molemmat virkeitä ja tyytyväisiä", mies tarjosi vastaehdotuksena. Hän houkutteli naista ylös tuolilta kädet varsin paljastavasti vaeltaen. Kyllä tiesi, mitä miehen pienessä mielessä jälleen liikkui.

Gabrielle ähkäisi hiljaa, kääntyen kasvot kohti Teddyä.
"Tai voimme herätä aamulla onnellisina ja stressittöminä, puhuttuamme tänään ja vietettyämme sen jälkeen hauskan illan kaksin:"

Miten ilta voisi olla hauska enää sen jälkeen, kun he olisivat istuneet alas ja puhuneet vakavasti keskenään? Hän välttelisi moista keskustelua viimeiseen asti, kiitoksia vain. Hän ei halunnut kuulla, miten nainen joutuisi palaamaan Lontooseen ja tämä kodin leikkiminen unohtuisi. Olisi eri asia kuulla se naisen huulilta kuin tietää se takaraivossa.
"Tai voimme herätä aamulla onnellisina ja stressittöminä, kun olemme viettäneet laadukkaan illan sängyssä", mies korjasi vino virne kasvoille kohoten ja toinen käsi naisen rinnan yli niskaan siirtyen. Hän kumartui painaakseen nälkäisen suudelman naisen huulille. Miksi keskustella, kun huulille oli niin paljon parempaakin käyttöä?

"... Teddy. Mitä sinä pelkäät?" Gabrielle ehti kysyä ennen kuin hänet vaimennettiin sillä nälkäisellä suudelmalla. Hän vastasi siihen, mutta työnsi Teddyä kauemmas itsestään.
"Kiltti."

Että menetän sinut taas, että sanot tämän olevan vain tapa purkaa häiden suunnittelun tuomia paineita, että tulit tänne vertaamaan menneisyyttä ja tulevaisuutta, että… Mies vaimensi ajatukset ennenkö niistä yksikään livahtaisi vahingossa huulilta.
"En mitään. Minun on vain ollut ikävä sinua", hän valehteli sulavasti ja hieroi sormillaan naisen päänahkaa. "Puhutaan aamulla", hän vetosi pehmeästi silmät suurina ja anovina.

Gabrielle katseli miehen kasvoja, silmät vähintään yhtä suurina. Hän laski kädet tuon poskille, silitellen niitä peukaloillaan.
"Pelkääthän. Teddy, mitä pelkäät? Et sinä ennen ole puhumista vältellyt."

Mies huokaisi. Olisihan hänen pitänyt tietää, ettei nainen antaisi olla kun oli päättänyt jotakin. Ilmeisesti he puhuisivat tänä iltana mistä ikinä Gabrielle tahtoikaan keskustella.
"En välttele nytkään. Ehdotin vain parempaa aikaa, kun en olisi aivan väsynyt valmennusten pitämisestä", hän kohautti harteitaan ja suukotti naisen nenänpäätä. "Mutta puhutaan sitten nyt", hän lisäsi pehmeästi ja viittasi kohti sohvaa. Olisihan se nyt miellyttävämpi keskustella istualteen sohvalla.

Hän tunsi olonsa syylliseksi, kun mies esitti asian noin.
"Hyvä on, puhutaan kun olet levännyt. Anteeksi." Gabrielle tökkäisi hellästi etusormellaan toisen nenää, hymyillen.
"Mitä sinä halusitkaan tehdä?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Take this sinking boat and point it home   Ti Maalis 22, 2016 9:53 pm

K-18 materiaalia edessä. Skipataksesi hyppää tänne.

Mies kääntyi otettuaan vain muutaman askeleen sohvaa kohti. Oliko se oikeasti toiminut? Toruva ajatus siitä, miten naisen syyllistäminen keskustelun välttelemiseksi oli väärin ja niin törkeää jäi taustalle, kun kävi selväksi, että hän oli päässyt karkaamaan kauhulla odottamaansa keskustelua. Aamuun olisi monen monta tuntia aikaa. Ehkä hän löytäisi rohkeutensa niiden aikana. Oli helppo palata naisen eteen ja kietoa kädet alaselän ympärille.
"Kantaa sinut sängylle ja saada unohtamaan oman nimesikin", mies ilmoitti matalalla äänellä. Teinipojan libido tuntui palanneen Gabriellen myötä. Hän kurkotti suutelemaan naisen huulia painaen tuota vaativasti itseään vasten. Hän ei vain yksinkertaisesti voinut päästä riittävän lähelle naista.

Gabrielle nielaisi miehen vastaukselle. Se sai hänen polvensa notkahtamaan, hänen oli pakko ottaa tukea miehen olkapäistä.
"Entä jos ehdin ensin?" Hän virnisti, pyyhkäisten miehen huulia hellästi.

"Teet sen ihan vain astumalla huoneeseen", mies vannoi käheällä äänellä alkaen peruuttaa kohti makuuhuonetta naista perässään houkutellen - tai ehkä enemmänkin vetäen, sillä mikään ei saisi Teddyä irrottamaan naisen lantiosta, jolle kämmenet tuntuivat liimautuneen.

Hän kulki miehen perässä kohti makuuhuonetta. Siellä hän työnsi Teddyn istumaan sängylle ja kävi polvilleen tuon eteen. Ruskeat silmät katselivat miehen kasvoja, vinon hymyn hiipiessä naisen kasvoille.
"Mitä jos saat määrätä kaikesta?"

Mies ei vastustellut, vaan istahti alas sängylle katsellen kiintymyksellä naisen kauniita kasvoja. Iho tuntui olevan tulessa, kun kaikki hermopäätteet herkistyivät pienintäkin kosketusta varten. Teddy nielaisi.
"Vihjaatko, etten yleensä muka saa?" Mies ei voinut olla virnistämättä siitä huolimatta, että joutui nielaisemaan toisenkin kerran. Milloinpa hän osaisi määrätä tilannetta kuin tilannetta ilman tilaa kompromisseille ja muiden ajatuksille - valmennuksetkin olivat yhtä paljon hänen suunnitelmiaan kuin valmentautujien ehdotuksia.

"Teen ihan mitä haluat. Tai olen tekemättä. Tai saat tehdä." Naisen huulille hiipi vino virnistys, kädet alkoivat aukomaan miehen kauluspaidan nappeja. Edelleen Gabrielle oli polvillaan tuon edessä.

Suu kuivui naisen sanojen myötä. Mitä hän, miten hän, naisen läheisyys tuntui tukahduttavan kaikki järkevät ajatukset. Hän nuolaisi huuliaan miettiessään hetken. Hän ei voinut väittää, etteikö naisen ehdotus olisi saanut entuudestaankin epämääräisillä teillä seilaavia ajatuksia täysin säädyttömiksi. Hitaasti suorastaan kiero hymy kohosi miehen kasvoille.
"Selvä", hän nyökkäsi, mutta koki pakolliseksi muistuttaa, "mutta saat sanoa ei." Hän suoristautui sängyllä ja aukaisi itse viimeiset napit työntäen paitansa pois päältään.
"Nouse ylös ja riisuudu", hän ohjeisti edelleen huuliaan lipoen. Oliko hän jo maininnut, että nainen koituisi vielä hänen kohtalokseen?

Gabrielle tiesi sen, että jos ei voisi saada Teddyä puhumaan, hän voisi ainakin saada tuon mielialan paranemaan äskeisen jäljiltä. Mitä ilmeisemmin hän oli kyllä tehnyt sen jo. Hän nyökkäsi miehelle, hymyillen. Kiltisti hän toteutti Teddyn käskyn, katsoen tuota tiiviisti silmiin.
"Kuinka paljon riisun?" Samalla hän valutti paitaa yltään, antaen sen pudota lattialle. Seuraavaksi hän alkoi avata farkkujensa nappeja, katsellen miestä himo silmissään.

Voi, miehen mieliala seilasi jo jossakin aivan omissa sfääreissään. Hän seurasi silmä kovana naisen liikkeitä. Gabrielle sai kaiken näyttämään niin sensuellilta.
"Kaiken", hän sanoi köhäistyään ensin kurkkunsa auki. Oli niin helppo uppoutua vain seuraamaan naista. Hän ei koskaan väsyisi katsomaan, vaikka olikin vaikea yrittää pitää kädet ominaan eikä kurkottaa koskettamaan naista.

Hän sai sen näyttämään siltä, koska näki vaivaa sen eteen. Jos hän ei jotakin halunnut niin näyttää stripparilta miehen edessä. Ei todellakaan. Hän toteutti kiltisti Teddyn käskyen, astuen ulos farkuistaan. Sen jälkeen oli rintaliivien vuoro ja ne hän heitti riisuttuaan hienovaraisesti miehen syliin. Kun kaikki kankainen oli riisuttu yltä, nainen otti pari askelta lähemmäs.
"Entä sitten?"

Teddy oli melko varma, että olisi tuijottanut suu avonaisena ja kuola suupielestä valuen naista, ellei olisi keskittynyt pitämään suutaan suljettuna. Hän ei olisi välittänyt, vaikka Gabrielle olisi näyttänyt stripparilta. Nainen olisi varmasti saanut senkin näyttämään hyvältä. Hän siirsi rintaliivit sylistään lattialle ja nousi seisomaan.
"Riisu minut", hän nuolaisi huuliaan viitaten farkkujensa suuntaan, paidasta kun oli eroon päässyt jo aiemmin. Ne tuntuivat aivan liian kireiltä, joten niistä eroon pääseminen olisi miellyttävä helpotus. Hän ei edelleenkään koskenut naiseen, vaikka mieli teki. Hän ehtisi kyllä. Hänellä olisi koko ilta aikaa toteuttaa lupauksensa.

Gabrielle astui mieheen kiinni, avaten tuon housuja. Hän ei kuitenkaan tullut nii lähelle, että he olisivat koskettaneet toisiaan. Gabrielle vilkaisi mitä teki käsillään, kohottaen sitten katseensa takaisin mieheen, kun tuon housut oli vedetty alas, boksereineen päivineen.

Odotus oli ajaa miehen hulluksi. Teki vain mieli painaa nainen vasten seinää, mukavuudesta viis, mutta hän pakottautui seisomaan aloillaan kunnes pääsi itsekin eroon housuistaan.
"Siirry sängylle", hän ohjeisti ääni matalana ja kurkkuun takertuen. Hän ei tiennyt, miten enää koskaan selviäisi hengissä yhdestäkään erimielisyydestä, kun naiselle selviäisi miten heikoksi hänen polvensa kävivät naisen taipuessa tekemään mitä tahansa hän kehottaisi.

Gabrielle ei ottanut sitä keinona kontrolloida Teddyä, vaan viihdyttää heitä molempia. Hän kävi sängylle istumaan, kallistaen päätään. Kiharat valuivat oikean olkapään yli, peittäen toisen rinnan. Hän istui asennossa jossa kaikki peittyi juuri taktisesti.

Mies veti syvään henkeä miellyttävät väreet selkäpiitä pitkin kulkien. Halu koskea, painaa nainen vasten sänkyä ja merkitä tuo hänen omakseen oli viedä järjen. Hän laski kätensä naisen reisille, juoksuttaen sormiaan iholla ylös ja alas, ennenkö tarttui kiinni polvien kohdalta. Katse juoksi pitkin alastonta kehoa nälkäisenä, kun hän veti Gabriellen sängyn laidalle, polvistuen itse lattialle.
"Ei koskemista", hän virnisti juoksuttaen omia käsiään naisen reisiä ylös ja alas. Oma tukala olo unohtui, kun saattoi suudella polven sisäsyrjää samalla kun oikean käden sormet kipusivat korkeammalle sisäreittä pitkin.

Gabriellen sormet puristuivat nyrkkiin ja auki. Hän halusi napata Teddyä hiuksista ja repiä niistä. Ei, itsepä nainen oli hautansa kaivanut. Aivan itse. Eikä tämä ollut asia johon hän halusi sanoa ei, koska se ei tuntunut pahalta. Vain odotuksen tasollakin liian hyvältä. Hän henkäisi terävästi, kohottaen päätään hieman. Ei koskemista? Kai tuo oli vitsi?

Ei, hän ei tosiaankaan vitsaillut. Gabrielle saisi repiä lakanansa kappaleiksi, mutta hän ei haluaisi tuntea sipaisuakaan tummissa hiuksissaan. Hän oli luvannut auttaa naista unohtamaan oman nimensä, eikä aikonut luovuttaa helpolla. Mies suuteli tiensä jalan sisäpuolta pitkin aina ylös asti, ennenkö hyppäsi suomaan saman huomion toisellekin jalalle. Sormet lievittivät huulien kiusoittelua sipaisten aina silloin tällöin, mutta naisen kiusoitteleminen oli toisaalta niin tavattoman herkullista. Hän ei koskaan väsyisi koettamaan, millaisia ääniä saisi irti naisesta - ja kuinka pitkään kestäisi, ennenkö Gabrielle turhautuisi hänen kiertelyynsä ja kaarteluunsa. Siitä tuntui olevan ikuisuus, kun hän oli viimeksi haudannut kasvonsa kenenkään jalkojen väliin, mutta milloinpa hän ei olisi Gabriellen takia muuttanut tapojaan. Naisen liikahdukset ja äännähdykset oppaanaan oli hyvä jatkaa eteenpäin.

Naisen jalat jännittyivät, hän selvästi pohti potkaisisiko miestä joka venytti ja vanutti kaikkea tarkoitukselle. Teddyn kiusanteko oli tappaa hänet, minkä varmasti huuli. Suudelmat iholla tuntuivat polttavan, kaikki tuntui hyvältä. Hengitys kävi raskaaksi ja iho muuttui hitaasti nihkeäksi jo pelkästä ajatuksesta. Sormet miltein valuivat hiusten sekaan, mutta hän veti kätensä pois. Hän oli luvannut totella. Se kadutti jo nyt.
"Kuolen kanssasi vielä joskus, Theodore." Teddy ei sopinut siihen hetkeen.

Mies kohotti hetkeksi katseensa naisen silmiin.
"Huonomminkin voisi kuolla", hän päätyi julistamaan ennenkö antoi huulilleen jälleen fiksumpaa tekemistä. Puhuminen oli yliarvostettua. Sen takiahan he olivat alunperinkin tähän tilanteeseen päätyneet. Miksi siis pitkittää naisen nautintoa ylimääräisen keskustelun kautta, kun hän saattoi keskittyä puuhaansa koko aivokapasiteetillaan, tuoden toisen kätensä avittamaan. Hän varoi hampaitaan ainoana tavoitteenaan naisen nautinto. Hän ehtisi myöhemminkin. Sitä ennen sopisi koettaa kaikin tavoin täyttää annettu lupaus.

Gabrielle tosiaan unohti oman nimensä. Hetkessä hän muuttui kevyesti kiemurtelevaksi, sängyllä voihkivaksi mytyksi, joka ei kestänyt sitä nautintoa jonka mies hänelle antoi. Hänen osansa sopimuksesta nainen jopa onnistui pitämään. Ei koskemista. Mielihyvän aalto, jollaista hän ei ollut kokenut aikoihin, pyyhkäisi naisen yli. Hän valahti rennoksi sänkyä vasten, hengittäen hyvin pinnallisesti. Mieli oli täysin tyhjä.

Mies ei voinut mitään leveälle, voitonriemuiselle virneelle, joka kasvoille kohosi, kun hän suoristautui lattialta ja kiipesi sängylle naisen viereen pyyhkien suupielensä kämmenselkäänsä. Hän oli ehkä ruosteessa, mutta selkeästi oli osannut tehdä jotakin oikein, kun Gabrielle näytti nyt tuolta. Hän veti hellästi naisen vasten yläkroppaansa piirrellen sormillaan pieniä ympyröitä kyljelle.
"Hengissä yhä?" Hän ei voinut olla kysymättä poikamainen virne kasvoillaan, joka kuulsi äänestäkin läpi. Gabrielle sai hänet selkeästi taantumaan takaisin parikymppiseksi.

Gabrielle toivoi sillä hetkellä että olisi itsekin ollut parikymppinen. Miten tällaisesta oli silloin selvinnyt hengissä? Hän pudisteli laiskasti päätään ja pyyhkäisi kasvojaan. Hengitys värisi kun hän veti happea keuhkoihinsa. Teddy ei ollut todellakaan uhkaillut turhaan.

Virneen sävy muuttui varsin omahyväiseksi, kun nainen ei edes yrittänyt puhua. Hän tyytyi halaamaan rakkaimpaansa painellen helliä suukkoja solisluulle siinä sivussa antaessaan naiselle aikaa tasata hengitystään ja löytää yhteydet eri hermopäätteiden välillä. Hän päätti asettaa uudeksi tavoitteekseen saada Gabrielle näyttämään tältä niin usein kuin mahdollista. Miksi tehdä mitään hyvin, jos sen saattoi tehdä paremmin?

Gabrielle oli kadottanut kaiken, hyvä kun hän muisti miten hengittää. Muutaman minuutin päästä hän sai silmänsä auki, vain nähdäkseen sen miehen omahyväisen virneen.
"Sinut sietäisi tuomita murhasta. Tiedäthän sen?"

"Otan tuon kohteliaisuutena", mies naurahti vasten palvomaansa ihoa. "Sitä paitsi, sinä aloitit." Ainakin melkein. Mitäs oli luvannut tehdä mitä ikinä hän käskisi.

"En. Teknisesti en." Gabrielle henkäisi. Hän ei ollut aloittanut mitään. Hiljalleen hän alkoi saada otetta ajatuksistaan ja kehostaan.
"En tiennyt että osaat tuollaista."

Mies naurahti matalasti. Ehkä häntä sopisi syyttää tästä sitten yksinään. Hän ei siitä huolimatta voinut olla tuntematta poikamaista omahyväisyyttä naisen kamppailusta sanojen löytämisen kanssa.
"Älä nyt liikoja höpise. Tässähän alkaa pian kuvitella, että osaa jotakin", Teddy virnisti huvittuneena. Hyvä, että nainen oli nauttinut olostaan. Se hänen päämääränsä oli ollutkin.

Gabrielle antoi päänsä notkahtaa poski patjaa vasten ja katsoi miestä hyvin merkitsevällä katseella.
"... Theodore Morland. Haista. Paska." Hän sanoi sen hyvin hiljaa ja tunteella, virneen hiipiessä huulille perästä päin. Ei osaisi? Hän halusi lyödä tuota. Jos olisi jaksanut nostaa kättään läpsäistäkseen.

Mies nauroi raikuvasti naisen julistukselle, rintakehä kohoillen ja silmät kiinni painuen. Vai että niin. Hän kierähti selälleen jatkamaan nauramistaan. Tämä oli todellakin ollut paras idea aikoihin.
"Minäkin sinua", hän julisti pyyhkiessään raikuvan naurun kohottamia kyyneliä silmäkulmastaan, ennenkö kääntyi kyljelleen katselemaan Gabriellea kirkkain silmin.

Gabrielle tuhahti terävästi ja näytti miehelle kieltään. Nyt kun hän oli palautunut omaksi topakaksi itsekseen, hän oletti Teddyn jatkavan. Ei se voinut kaikki siinä olla.

Teddy hymyili naisen ilmeilylle. Siinäpähän väänteli kaunista naamaansa miten lystäsi. Ei se sen vähemmän viehättäväksi muuttuisi, vaikka Gabrielle tekisi mitä. Hän kurkotti painamaan suukon naisen huulille, aikoen tosissaan pitää sen vain pienenä suukkona. Korkeintaan vähän kokeilla kepillä jäätä, josko nainen kenties olisi halukas uusintakierrokselle.
"Olen kyllä melko varma, että sinä koidut vielä tällaisen vanhan miehen kuolemaksi", mies ei voinut olla jatkamatta aiempaa vinoilua.

Gabrielle venytti sitä suudelmaa hieman. Hän nauroi miehen sanoille ja vilkaisi tuota hieman alaspäin.
"Et sinä niin vanha ole. Ja ainahan sinulla on aikaa todistaa. Taisin luvata olevani vain sinun vallassasi niin kauan kuin haluat."

"Niinhän sitä luulisi. Heikko sydän ja ties mitä", hän voivotteli liioitellun raskaan huokauksen kera. Miten iästä saikin niin vaivattomasti huulenheittoa Gabriellen kanssa. Mies ei voinut kuin nauraa. Niinpä kai, mutta ehkä hän oli saanut jo kiusata naista tarpeeksi yhdeksi illaksi.
"Taidan vapauttaa sinut moisesta lupauksesta", Teddy naurahti pehmeästi suudellen naista vaativampaan sävyyn. Ehkä hän ei käskyttäisi naista enää, niin palkitsevaa kuin se olikin ollut, mutta eihän hauskanpidon tähän tarvinnut vielä loppua. Hän kietoi kätensä naisen ympärille ja hetkessä kiepautti naisen päälleen suudelmia jaellen.

"Niin. Haluatko ne nitrosi jälleen?" Gabrielle naurahti pehmeästi. Hän nautti siitä rennosta yhdessäolosta joka heillä oli. Yhteisymmärrys ja se rentous... Olo oli niin hyvä.
"Oi kiitos. Tiedätkö mitä se tarkoittaa?" Nainen ei ehtinyt selittämään, ennen kuin hänet napattiin käsien suojaan ja kiepautettiin miehen yläpuolelle.
"... Nyt pelaamme hetken minun säännöilläni, Theodore."

"Vai niin?" Mies hymisi suudelmien lomasta kiusoittelevaan sävyyn. Vai täytyisi hänen taipua naisen tahtoon. Se tuskin tuottaisi suuria ongelmia. Gabriellen mieliksi oli aina hyvä tehdä.
"Mitkä sääntösi siis ovat, rakas?" Hän virnisti naputellen naisen selkää sormenpäillään kuin soittaisi näkymätöntä pianoa.

Gabrielle virnisti leveästi, vetäen kädet pois selältään.
"Ei kosketusta." Hän aikoisi kostaa tämän nyt. Nainen halusi tasoittaa puntit. Hän siirtyi istumaan hajareisin Teddyn reisien päälle, antaen kätensä hyväillä miestä hyvin hajamielisesti ja kiusoitellen. Päässä raksutti mitä hän voisi tehdä ja tekisikö hän poikkeuksen. Lopulta hän keräsi hiuksensa ja kumartui alemmas. Huulet suutelivat vatsan ja lantion ihoa, ennen kuin hän aloitti saman, mitä Teddy oli äskettäin hänelle tehnyt. Gabrielle ei koskaan tehnyt niin, joten se oli ensimmäinen kerta sitä  lajia. Ikinä.

Miehen ilme venähti ja älähdys karkasi huulilta. Nainen ei voinut olla tosissaan. Hän ei ollut saanut hyväillä palvomaansa kehoa yhtään niin paljon kuin olisi tahtonut, ja nyt koskettaminen kiellettiin kokonaan?
"Olet julma", hän valitti mutta suurella vaivalla upotti kätensä lakanoihin naisen iholla tanssimisen sijaan. Oli vaikea yrittää olla aloillaan, kun naisen sormet hyväilivät häntä. Oli selkeästi ollut huono idea vapauttaa Gabrielle, kun nainen näytti kovasti pohtivan parasta keinoa kostaa aiempi.
"Ga-abrielle", mies henkäisi katkonaisesti silmät suurina. Nyrkit puristivat lakanoita rystyset valkoisena, kun hän yritti parhaansa mukaan olla liikkumatta ja noudattaa koskemisen kieltävää sääntöä. Se oli aivan tuskastuttavan vaikeaa, kun yksi kosketus naisen pehmeillä huulilla riitti ajamaan hänet hulluksi.

Puhumattakaan siitä että Gabrielle ei muuta tehnyt kuin käytti suutaan mielihyvän tuottamiseen. Kynsien hän antoi jättää pieniä jälkiä tuon ihoon, valuttaessaan käsiään miehen rintakehältä kohti vatsaa. Hän oli aivan tosissaan kieltonsa kanssa. Toisin kuin Teddy oli tehnyt, hän ei ollut päästämässä toista tuskistaan näin helpolla.

Mies hengitti varsin pinnallisesti käännellen nyrkkejään epätoivoisena lakanoiden seassa. Tämä oli suoranaista kidutusta. Hän vastusteli viimeiseen asti, mutta ennenkö sitä edes kunnolla tiedosti, oli laskenut irti lakanasta ja tarttunut sen sijaan naisen tummiin hiuksiin. Gabrielle oli aivan liian taitava suunsa kanssa, eikä hän tosiaankaan luottanut itsehillintäänsä. Parempi kun nainen keksisi toisen tavan piinata häntä.

Gabrielle lopetti sen siltä istumalta, kun tunsi kädet hiuksissaan. Kasvoilla viipyi viekas hymy. Hän hapuili lattialta sinne eilen unohtuneen solmion ja suoristautui.
"Kädet tänne. Minä sanoin ja nyt saat maksaa siitä. Minä sentään hillitsin itseni, Teddy."

Mies hautasi päänsä tyynyyn kun nainen luopui hetkeksi puuhistaan. Hengitä syvään, hän muistutti itseään yrittäessään rauhoitella rummun lailla takovaa sydäntään. Naisen sanat saivat pään nousemaan ja miehen tuijottamaan silmät suurina toista. Oliko tuo tosissaan? Muutamaa räpäytystä myöhemmin hän ojensi ranteitaan huvittunutta epäuskoa katseessaan. Sanat tuntuivat hylänneen hänet kokonaan, mutta mitäpä tässä kohtaa olisi enää voinutkaan sanoa.

Gabrielle sitoi ranteet yhteen, kurottautui ottamaan kumin laatikosta ja asetti sen paikalleen. Hän ei ehkä pysyisi enää hevosen selässä, mutta tästä ei ollut vaaraa pudota. Gabrielle haki hyvän asennon, voihkaisten terävästi kun sai sen mitä halusi. Eli kaipaamansa miehen niin lähelle kuin ihmisen saattoi saada. Eikä Teddy voisi tehdä mitään.

Mies tunsi olonsa varsin pöllämystyneeksi, kun tuttu solmio piti ranteita yhdessä. Hän kohotti kätensä päänsä yläpuolelle sängylle muistamatta, että kukaan olisi koskaan käyttänyt solmiota aivan näin luovasti. Hänen oli myönnettävä, ettei olossa ollut pienintäkään valittamista, eikä edes yrittänyt estää mielihyvän huokaustaan, kun nainen asettautui kunnolla hänen ylleen. Nyt kun olisi saanut koskea… vaan ei, hän saattoi vain katsella ja liikuttaa lantiotaan naisen määräämässä tahdissa. Sanat eivät riittäneet kuvaamaan kaikkia niitä tuntemuksia, jotka kulkivat sähkön lailla kehon halki. Mies puri huultaan katse tiukasti naisen kasvoissa taistellen viimeiseen asti nautintoa vastaan, ennenkö lopulta joutui antamaan periksi koko kehoon leviävälle lämmölle muutaman voimakkaamman lantionliikkeen myötä. Luoja. Hän ei enää koskaan halunnut poistua sängystä.

Koska tilanne ei ollut tarpeeksi muutoin, ajaakseen miehen järjiltään, Gabrielle vielä hyvin estottomasti auttoi itsensä saamaan mielensä tyhjäksi toisen kerran. Siihen ei tosin mennyt kauan, pieni hetki miehen jälkeen. Hän kävi tuon viereen, suudellen pehmeästi.
"Päästänköhän sinua irti ollenkaan...."

Teddy oli melko varma, että oli kuollut ja löytänyt taivaan. Miten mikään voisi koskaan peitota tämän? Gabrielle oli ehdottomasti nostanut riman niin korkealle, ettei kenelläkään muulla olisi enää pienintäkään toivoa makuuhuoneen puolella. Suudelma oli hänen puoleltaan varsin laiska ja huolimaton, sillä pää ei ollut aivan vielä palannut takaisin omista sfääreistään.
"Olisi mukava voida pidellä sinua", mies huomautti ääni karheana kaikista äännähdyksistä, joita huulilta oli karannut kaiken tämän urheilun myötä.

Nainen katseli tuota ruskeat silmät sirrillään, kunnes myöntyi päästämään tuon irti. Vain jotta hän saattoi käpertyä tyytyväisenä miehen kainaloon.

Mies hieroi ranteitaan hetken saatuaan ne vapaiksi, ennenkö kiersi kätensä naisen ympärille. Hän vannoi vievänsä käytetyn kumin roskikseen heti aamutuimaan, mutta nyt se päätyi solmittuna lattialle solmion viereen. Hän ei halunnut liikkua mihinkään Gabriellen luota.
"Se vasta olikin jotain", hän myhäili raukeaa huvittuneisuutta äänessään silitellen lempeästi tummia hiuksia.

Gabrielle silitteli miehen rintakehää, virnistäen hieman.
"Noh, itse kerjäsit sitä. Julmuri" koska Teddyhän se kaiken pahan alku ja juuri oli ollutkin.

"Minä en sitonut sinua", mies virnisti. Koko idea oli sitä paitsi ollut Gabriellen, mistä hän ehdottomasti kiittäisi naista vielä pitkään.
"Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta, että osasit tehdä kaiken sen", mies jatkoi samalla laiskan virnuilevalla linjalla. Nainen oli sitonut solmion niin varmoin ottein, ettei tämä voinut olla ensimmäinen kerta, vaikka se hänelle sitä olikin. Tai ne huulet... Parempi keskittyä silittelemään naisen hiuksia tyytyväinen raukeus jäseniä painaen.

"Et niin." Gabrielle hymähti raukeana, silitellen miehen rintakehää nyt sormenpäillään. Tuota oli ihana kiusata. Hän nautti siitä ja sen katselu oli ollut hauskaa.
"Sitä oli hauska katsella."

Mies naurahti ja veti naisen paremmin lähelleen.
"En valita", hän hymähti suukottaen naisen otsaa. Hän ei tosiaankaan valittanut olostaan. Näin oli oikein hyvä, vaikka silmät ja jäsenet tuntuivatkin painavan tonnin.

"Et varmasti, sen uskon. Jaksatko nousta suihkuun?" Hän kysyi hymyillen, suukottaen Teddyn poskea hellästi. Ei hän usein sellaista tekisi, mutta nyt oli halunnut kostaa kaiken.

"Jos on aivan pakko", mies naurahti. Äkkiäkös täältä könyäisi käymään suihkussa, ja sitten takaisin lämpimien peittojen alle. Kyllä siitä hengissä selviäisi. Olettaen toki, että jalat kantaisivat kylpyhuoneelle ja takaisin. Siinä olisikin selittämistä, kun hän ilmestyisi töihin mustan silmän kanssa törmättyään ovenkarmiin.
"Ylös, ulos ja pesulle, siis", Teddy virnisti pakottaen itsensä irrottamaan Gabriellesta. Hän ehtisi pidellä naisesta kiinni koko yön. Ei Gabrielle mihinkään katoaisi, vaikka hän hetkeksi irrottaisikin otteensa. Mies könysi istumaan sängyn laidalle ennenkö suoristautui ja lähti kylpyhuoneelle askeleet tömisten. Sori vain naapurit, nyt ei jaksanut liikkua hiljaa ja huomaamattomasti.


Viimeinen muokkaaja, Silkki pvm Ti Maalis 22, 2016 9:55 pm, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Take this sinking boat and point it home   Ti Maalis 22, 2016 9:54 pm

Gabrielle nousi ylös, napaten kylpytakin mukaansa matkalla. Hän kulki kylpyhuoneeseen, avasi hanan ja päästi lämmintä vettä päällensä. Se rentoutti lisää, tuntuen ihanalta. Nainen sulki silmänsä ja antoi veden valua kasvoillensa.

Mies ei turhia kainostellut seuratessaan perästä ja ujuttautuessaan suihkun alle. Hän hieroi lempeästi naisen hartioita onnellinen, raukea hymy huulillaan. Oli niin helppo unohtaa kaikki muu, kun saattoi vain katsoa Gabriellea ja kylpeä naisen läheisyydessä, joka tuntui herättävän hänet pitkästä ikiunesta. Kuluneet kuukaudet eivät muulta tuntuneet kuin painajaisunelta, josta hän oli nyt vihdoin herännyt, kun Gabrielle oli jälleen tässä.

Hän oli elänyt kuin kahta elämää. Se mitä hän oli elänyt, ei ollut oikea ja se mitä hän kaipasi menneisyydestään, ei ollut tulossa takaisin. Nyt hän oli saanut osan sitä takaisin ja toivoi että voisi saada pysyvästi. Hän tarvitsi teddyn lähelleen. Ennen nainen ei ollut uskonut tällaiseen rakkauteen, joka veti elämän sekaisin. Se oli samaan aikaan ihanaa ja pelottavaa.

Mies hieroi naisen harteita ja yläselkää hellin ottein nauttiessaan lämpimän veden roiskeista. Tässä oli aivan ihana olla näin. Hän suukotti naisen niskaa ennenkö hellästi ohjasi tuota sen verran sivummalle, että saattoi kastella omat hiuksensa kokonaan. Täytyisi ehdottomasti käydä leikkauttamassa ne pian, sillä ne valuivat pahasti kasvoille märkinä, ennenkö hän pyyhkäisi ne kädellään sivuun. Äiti pudistelisi päätään jos näkisi. Kuulemma hyvä hiustenhoito teki miehen siinä missä istuvat puvutkin.

Gabrielle sai itsensä pestyä, joten siirtyi kylpytakki päällä kuivaamaan hiuksiaan. Hän föönäsi ne kuivaksi, hyräillen samalla erästä laulua, joka oli jäänyt soimaan päähänsä. Nainen otti rasvapurkin ja levitti hiukset kuivattuaan sitä kasvoillensa. Aivan kuin ennen eroa, kun he olivat asuneet yhdessä. Nyt häntä vain pelotti se puhuminen, jos tämä kaikki lipsahtaisi pois käsistä.

Teddy peseytyi nopeasti naisen siirryttyä kuivaamaan hiuksiaan. Mitäpä hauskaa suihkussa seisomisessa olisi ollut, jos Gabrielle oli jo muualla? Hän nappasi pyyhkeen kuivaten itsensä huolettomasti, ennenkö ohikulkeissaan painoi suukon naisen hartialle. Hän ei koskaan ymmärtäisi kaikkien rasvojen sun muidet käyttötarkoituksia, joten oli parempi jättää nainen huolehtimaan niistä ihan itse. Hän kävi hakemassa mukanaan tuomasta kangaskassista puhtaat bokserit ja hammasharjan, ennenkö palasi kylpyhuoneen puolelle pesemään ripeästi hampaansa. Hän suuntasi takaisin makuuhuoneeseen siistimään lakanoita, ennenkö pujahti peittojen väliin täysin tyytyväisenä oloonsa. Miten hän enää koskaan suostuisi palaamaan asunnolleen, kun tiesi mikä odotti näin lähellä.

Gabrielle harjasi myös hampaansa, mennen sitten miehen perästä makuuhuoneeseen. Hän ei olisi halunnut pilata sitä, mutta hän ei kestänyt sitä epätietoisuutta enää, Gabrielle veti yhden niistä satiiniyöpaidoistaan yllensä ja alushousut jalkaansa. Ei niissä paljon kangasta ollu, mutta menivät ne alusvaatteista.
"Teddy... Mitä haluat minusta?"

Mies asettui mukavasti kyljelleen sängylle, nauttien koko kroppaa hyväilevästä hyvänolontunteesta. Näin hän haluaisi viettää koko loppuelämänsä. Naisen kysymys sai miehen hymyilemään, kun toinen vaihtoehto olisi ollut sukeltaa keskusteluun, jota hän ei halunnut käydä.
"Sinut, kainalooni, nyt", hän mumisi raukeana ja levitteli käsiään kiskoakseen naisen rintaansa vasten, kun kääntyi selälleen.

Gabrielle raapi kyynärtaivettaan ja katseli miesti vakavana. Mieli teki painostaa antamaan oikea vastaus.
"Älä viitsi. Tiedät mitä tarkoitin kysymykselläni." Hän ei tullut sänkyyn, vaan odotti vastausta. Halusiko Teddy saada sen kaiken vielä, hyväksyisi sen jos Gabrielle ei voisi koskaan antaa tuolle heidän omia lapsiaan?

Mies huokaisi ja nousi istualteen sängyssä, hieroen silmiään haukotus huulilta karaten. Oliko nainen tosissaan ajoituksensa kanssa? Ehkä tämä oli hänen kostonsa siitä, että hän oli alunperin viivytellyt keskustelun kanssa. Gabrielle oli tarjonnut ensimmäisessä viestissään yhtä yötä. Hän oli varkain vienyt kaksi.
"Tule sänkyyn", hän maanitteli käsiään ojennellen. "Haluan sinut."

Niin, sekin oli totta. Joten, nyt Teddyn olisi hiljakseen alettava keskustella hänen kanssaan.
"Miten? Vain allesi, sänkyysi? Minä haluan sen mitä meillä oli ja sen mitä olimme saamassa. En vain jakaa sänkyä ja himoa silloin tällöin."

Mies oli jo keskeyttämässä naisen, ettei häntä haittaisi olla alla, johan tässä oli todistettu, että sekin johti nautinnolliseen lopputulokseen, mutta puri huultaan. Gabrielle ansaitsi enemmän kuin kieli poskessa heitetyt kommentit, joilla vältellä todellista keskustelua.
"Haluan kaiken, Gabrielle. Kaiken mitä vain tahdot antaa", hän huokaisi pakottaen itsensä näyttämään skarpimmalta kuin millaiseksi olonsa tunsi. "Oli se sitten muutama yö silloin tällöin tai vuosikymmen sormus sormessa, tahdon sinut."

Gabrielle nielaisi. Oliko tuo varma?
"Oletko varma? Että se on mitä haluat? Olla minun kanssa, vaikka en voi ehkä koskaan saada tervettä lasta? Ja tiedät että muserrun siitä tiedosta hetkeksi, jos en oikeasti voi? Ettemme tee tätä kaikkea uudelleen ja riko toisiamme jälleen." Gabrielle tarvitsi nyt myös hieman enemmän kuin ylimalkaisen, mielistelevän vastauksen.

"En ole koskaan ollut varmempi", mies vastasi lempeästi ja vetosi naiseen uudestaan käsieleillään, jotta saisi tuon kainaloonsa. Tämä keskustelu olisi niin paljon miellyttävämpi kun hän saattaisi pidellä naista, jota rakasti enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa. Hän olisi luopunut kaikesta minkä omisti, jos se olisi tarkoittanut, että hän saisi naisen takaisin omakseen.
"Minun on parempi olla sinun kanssasi kuin yksin, oli tilanne mikä tahansa. Ja jos niin käy, niin olen täällä sinua varten. Selviämme kyllä", hän vakuutti vaikkei tiennyt, kuinka paljon uskoi omiin sanoihinsa. He olivat jo kerran todistaneet, että rakkaus saattoi polttaa raunioiksi siinä missä pitää lämpimänä talven kylmyydessä. Mikä tekisi tästä kerrasta lainkaan erilaisen?

Gabrielle epäröi edelleen. Hän ei enää koskaan haluaisi rikkoa heitä, hajottaa kaikkea niin pieniin palasiin, että se olisi mahdotonta korjata. Koska seuraavaksi se olisi.
"Ansaitsisit omia lapsia ja hyvän vaimon. Parhaan vaimon. Joka ajattelee sinua ja perhettään ensin."

Mies huokaisi ja pyöräytti silmiään.
"Ketä kiinnostaa, mitä ansaitsen? Vain sillä on väliä mitä tahdon, ja minä tahdon sinut. Äläkä sitä paitsi myy itseäsi halvalla, Gabrielle. Olet upea nainen, joka ansaitsee oman onnensa. Et ole mikään säälipalkinto, joka jaetaan niille jotka eivät päässeet palkintokorokkeille", mies ojensi käsiään naiselle äänettömään pyyntöön. Tule nyt hyvä nainen sieltä lämpimien peittojen alle halaukseen.

Se kiinnosti häntä, mitä mies ansaitsi. Nainen naurahti kuivasti, suostuen vihdoin siihen pyyntöön tulla toisen viereen ja käpertyä siihen.
"Hmh, en ole niin upea kuin väität." Jos olisi, hän ei olisi ensin hajottanut Theodoren suhdetta Violetin kanssa ja sen jälkeen vielä purkaisi kihlaustaan toisen miehen kanssa koska halusi olla Teddyn kanssa.
"En ole säälipalkinto, olen kiertopalkinto. Tai ainakin sen maineen saan."

Olo oli heti parempi kun sai naisen halaukseensa. Hän hengitti syvään tuttua tuoksua haudaten hetkeksi kasvonsa tummien kiharoiden sekaan. Hän huokaisi hiljaa.
"Kiertopalkinto pitäisi antaa eteenpäin. En aio päästää sinua mihinkään. Jos jäät tänne kanssani, jäät tänne loppuelämäksesi", mies julisti.

"Teddy, ihmiset suhtautuvat minuun kamalasti jo nyt koska tulin sinun parisuhteesi väliin. Äitisikään ei riemastu enää jos otat taas minut kun makasin yhden miehen kanssa lisää ja juoksin karkuun. Luulevat että teen sitä tarkoituksella." Gabrielle pelkäsi ihmisten puheita todella.

"Äitini rakastaa sinua. Tässä kohtaa hän todennäköisesti lisäisi sinut mieluusti testamenttiinsa, jos voisi sillä kirjoittaa minut ulos", mies tuhahti synkkää huvittuneisuutta äänessään. Hänen käytöksensä ei tosiaankaan soisi irtopisteitä äidin silmissä.
"Eikä sillä ole minulle mitään väliä, mitä muut ajattelevat. Niin kauan kuin sinä et ajattele niin, kaikki on hyvin."

"Ei välttämättä tämän jälkeen. Voi olla että äitisi halveksuu minua tuuliviirinä joka ei osaa päättää mitä haluaa ja pilaa hänen poikansa elämän." Gabrielle mutisi hiljaa, näpertäen peitonkulmaa sormissaan. Hän veti syvään henkeä.
"Menen ensi kuussa Lontooseen käymään. Lopetan silloin kasvotusten tämän kaiken. Palattuani jään pysyvästi tänne." Nyt hän sai suunnitelmansa sanottua ääneen.
"Minut pyyhitään silloin kyllä koko sukupuustani, mutta ehkä se ei ole niin justiinsa."

"Älä murehdi äidistäni. Minä hoidan sen", hän lupasi. Hän ei uskonut äitinsä suhtautuvan Gabrielleen yhtään sen ihmeellisemmin kuin aiemminkaan. Hän sen sijaan saisi huudot omasta käytöksestään. Hänen olisi pitänyt pysyä kaukana naisesta ja antaa tuon mennä kaikessa rauhassa naimisiin Lontoossa.
"Selvä", mies myötäili. Ei ollut hänen asiansa puuttua siihen miten ja milloin nainen rikkoisi kihlauksensa.
"Jos tahdot ottaa etäisyyttä siihen asti, että saat kaiken selvitetyksi Lontoossa, ymmärrän kyllä", mies koki tarpeelliseksi ilmoittaa, vaikka ajatuskin naisesta kaukana pysymisestä tuntui mahdottomalta. Hän kestäisi mitä tahansa nainen vaatisi, jotta tuon olisi helpompi olla.

Gabrielle pudisteli päätään. Ei hän todellakaan haluaisi.
"En halua. En halua päästää sinua enää karkuun, ettet vaikka muuta mieltäsi." Hän naurahti vaisusti ja suukotti miehen huulia hellästi.

"En ole muuttamassa mieltäni", mies vakuutti painaen uudemman suukon naisen huulille. Tällä kertaa hän olisi valmis taistelemaan heistä loppuun asti.

Ei Gabriellekaan olisi aikeissa antaa periksi asian kanssa. Hän halusi taistella heistä myös, tällä kertaa uppoamatta mahdollisesti täysin omiin murheisiinsa.
"Olet rakas ja tärkein."

"Sinä myös", mies vastasi kiskoen peiton paremmin heidän päälleen, ennenkö asettautui hyvin kyljelleen. Oli helppo silitellä naisen hiuksia ja vain nauttia siitä, mitä heillä oli. Mitä heillä voisi olla. Tulevaisuus näytti huomattavan paljon valoisammalta nyt kuin mitä se oli muutamaa päivää aiemmin tehnyt.

Hän käpertyi siihen miehen kainaloon, silitellen hellästi toisen rintakehää. Kaikki olisi vielä hyvin kohta. Pian hän voisi sanoa olevansa taas Teddyn nainen. Vihdoinkin. Siihen oli hyvä nukahtaa, aivan kaikessa rauhassa. Sen miehen käsien suojaan, joka oli pitänyt hänestä huolta.

Miehen puolesta nainen olisi voinut sanoa sitä vaikka heti. Hän oli aina ollut Gabriellen, eikä ero välissä ollut asiaa muuttanut mihinkään. Hän sulki silmänsä onnellisena siitä, miten kauhulla odotettu keskustelu olikin ollut kaikkea muuta kuin kauhistuttava. Tässä olisi hyvä nukkua aina aamuun asti. Hän olisi mielellään nukkunut pitkälle keskipäivään, mutta puhelimen pirinä vain hetkeä ennen kahdeksaa katkaisi moiset haaveet. Vastentahtoisesti urahtaen mies kierähti sängyn laidalle ja nousi ylös etsien puhelintaan farkkujen taskusta lattialta. Tietenkin siihen oli unohtunut äänet päälle yöksi.
"Morland… Mitä? Selvä", hän vaelsi olohuoneen puolelle jatkamaan keskustelua Kaufmanin kanssa rapsuttaen ohikulkeissaan Dinglen päätä, kun nuori kissa sinkoili ympäriinsä. Hän lösähti sohvalle istumaan ja hieromaan unta silmistään, jotta pysyisi edes hiukan perillä siitä, mitä nuori kilparatsastaja hänelle kiihtyneesti puhelimessa selitti.
"Tulen katsomaan sen. Älä liikuta sitä ennen kuin olen käynyt", hän huokaisi ennenkö lopetti puhelun ja vajosi paremmin sohvan syövereihin. Miksi häntä koeteltiin näin. Aikaiset aamut eivät tosiaankaan kuuluneet hänen vahvuuksiinsa. Teddy kävi naksauttamassa kahvinkeittimen päälle, ennenkö palasi makuuhuoneen puolelle keräilemään vaatteitaan.

Gabrielle heräsi myös siihen puheluun, ymisten hyvin pettyneenä kun mies nousi ja kato muualle. Hän käänsi kylkeään, nousten istumaan vasta kun kuuli toisen keräilevän vaatteitaan.
"mmnh... Kuka se oli?"

"Kaufman", hän puhahti ja kiskoi farkut päälleen ennenkö tajusi tarkentaa, "Minxin ja Hookin kilparatsastaja. Minx seisoo kolmella jalalla karsinassaan." Hän pyöräytti silmiään. Olisi luullut, että hän oli päässyt eroon näistä puhelinsoitoista jättäydyttyään sivuun kilparatsastuksesta, mutta ei. Äiti vaati, että Kaufman raportoi sekä hänelle että rouva Morlandille, joten hän joutui edelleen raahautumaan tallille moisten typeryyksien takia.
"Käyn katsomassa, miltä se näyttää. Palaan pian", hän huokaisi etsiessään paitaansa. Kuinka rasittavaa ajaa tallille aamuaikaisella vain tämän tähden. Hyvä ettei hän ollut käskenyt Kaufmania kylmäämään jalkaa ja jättämään tammaa karsinaan, kunnes hän ehtisi illalla paikalle. Hän kuitenkin tunsi itsensä ja tiesi, että huolehtisi hevosesta siihen asti, että näkisi itse, mikä punaruunikkoa tänään vaivasi.
"Jatka vain uniasi", hän toivotti kumartuen suukottamaan naisen otsaa.

Gabrielle mutristi kevyesti huuliaan. Voi ei, hän kyllä tiesi miten Teddy huolehtisi punaisesta paholaisestaan tasan siihen asti että saisi varmistuksen siitä että tamma olisi kunnossa.
"Rauhoitu. En minä mihinkään karkaa." Hän naurahti ja suukon saatuaan painui takaisin peittojen alle. Aahh. Lämpöä ja lisää unta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1143
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: Take this sinking boat and point it home   Ma Toukokuu 30, 2016 9:26 am

Hieman myöhemmin maaliskuussa

Teddy ei keksinyt parempaa tapaa, miten viettää vapaapäiväänsä, kuin Gabrielle kainalossaan sohvalla, kun jokin television päiväsarjoista pyöri taustalla. Naisen olalle heitetty käsi piirteli kuvioita käsivarteen kun hän seurasi laiskasti ruudun tapahtumia. Mitäpä väliä sillä oli, mitä ruudulla tapahtui, kun hän sai olla tässä, Gabriellen luona. Kissat olivat luonnollisesti vaatineet omat paikkansa sohvalta, mikä teki kaikesta niin paljon kotoisampaa. Artemiksen aivoinfarktin tuomat ajatukset omasta kuolevaisuudesta eivät suostuneet jättämään häntä rauhaan, mikä oli tehnyt miehestä varsin levottoman. Vapaapäivä tuntui kuitenkin helpottavan tilannetta, sillä täällä ei ollut mitään ylimääräistä asiaa mistä murehtia. Ellei nyt laskettu sitä, miten katse tuntui eksyvän pöydällä rinnakkain olevien puhelimien suuntaan turhankin usein. Hän olisi kovin mielellään heittänyt Gabriellen puhelimen ikkunasta kadulle, mutta se tuskin olisi oikea ratkaisu, niin paljon kuin mustasukkaisuus kalvoikin sisintä aina, kun ruudulla välähti naisen kihlatun nimi. Hän oli sanonut ottavansa sen, mitä Gabrielle tarjoaisi, eikä painostavansa naisesta irti enempää. Nyt se lupaus alkoi tuntua mahdottomalta, kun jo muutamaa viikkoa myöhemmin hän oli valmis syömään sanansa.
"Mitään suunnitelmia viikonlopuksi?" Hän kysäisi mainosten täyttäessä televisioruudun. Hän joutuisi olemaan töissä aamusta iltaan, kun oli hyvää hyvyttään mennyt lupaamaan, että voisi pitää useamman valmennuksen nyt, kun Artemis ei ollut paikalla.

Gabrielle itse tunsi sen kuristavan ja ahdistavan tunteen aina kun viesti tuli kihlatulta. Ai mitä menoa viikonloppuna?
"Lähden lauantaina Glasgowiin ja palaan sunnuntaina illalla takaisin." Ei hän olisi halunnut, mutta pakko.

Teddy oli melko varma, että tästä oli ollut puhetta aiemminkin, mutta mies ei pystynyt kuollakseenkaan kaivelemaan tietoa päästään.
"Mitä sinä Glasgowssa?" Hän kysyi kulmiaan kurtistaen. Kuinka hankalaa muutaman asian muistaminen saattoi olla?

Gabrielle irvisti sisäänpäin.
"Ne Darrellin siskon lapsen ristiäiset, joihin minun oletetaan saapuvan." Kamalinta oli että he olisivat yötä miehen siskolla, hän ei saisi aikaa kaksin miehen kanssa juurikaan ja selvittää asioita, kun kokoajan olisi joku muukin läsnä.

Aivan. Sen takia hän oli mulkoillut naisen puhelinta viimepäivät toivoen sille kurjaa kohtaloa. Oli helppo unohtaa syy ja keskittyä vain siihen, miltä tuntui.
"Aiotko puhua hänen kanssaan meistä?" Teddy kysyi suoraan, kun ei edes jaksanut yrittää jonkinlaista pehmeää laskua aiheeseen. Ainakin hän sai pidettyä äänensävynsä pehmeänä ja kysymyksensä rentona kuin mikä tahansa vastaus kävisi aivan yhtä hyvin. Eihän sillä ollut hänelle mitään väliä. Niinhän mies oli mennyt lupaamaan.

"Olemme hänen siskonsa luona, siellä ei saa siunaaman rauhaa. Puhun hänelle kun menen Lontooseen kahden viikon päästä." Gabrielle rukoili sen riittävän vastaukseksi. Hän ei halunnut nostaa kohtausta niin että paikalla olisi yleisöä ja häiriötekijöitä.

Teddy nyökkäsi, vaikka pelkkä ajatuskin sai mustasukkaisuuden leimahtamaan liekkeihin. Hän muistutti itseään ties kuinka monetta kertaa siitä, mihin oli suostunut ryhtyessään tähän. Hän oli tiennyt, ettei Gabrielle ollut vapaa nainen. Mitä hän ei ollut tiennyt oli se, miten paljon hän vihasi tätä tilannetta.
"Katsonko kissojen perään sen ajan kun olet poissa?" Kysymys kuulosti katkerammalta kuin hän oli tarkoittanut. Ei hänkään olisi täällä viikonloppuna paljoa, kun tekisi töitä aamusta iltaan, mutta ajatus Gabriellesta kihlattunsa kanssa miehen koko suvun edessä ei jättänyt häntä rauhaan.

"Jos... Jos viitsit. Voin viedä ne kyllä hoitoonkin, jos et töidesi päälle jaksa" muuten hän olisi ottanut ne mukaan, mutta kun kissat inhosivat Darrellia ja toisinpäin. Nainen veulasi vaivaantuneena sormiaan siinä Teddyn kainalossa. Hän pelkäsi räjähdystä.

Teddy käänsi päätään katsoakseen sohvan selkänojalla keikkuvaa Dingleä.
"Totta kai katson niiden perään", hän vakuutti terävästi. "Ei niistä ole vaivaa." Ainakin hänellä olisi syy tulla kotiin tallilta, eikä suunnata suoraan lähimpään kapakkaan hukuttamaan turhautumistaan ja epävarmuuttaan alkoholiin.

"Kuulostit vain niin kireältä." Kuului varovainen lausahdus naisen suunnasta. Mikä miestä vaivasi? Ei se ollut hänen toiveensa lähteä sinne vaan ihmisten oletus että hän olisi läsnä.

"Ei se kissoista johdu. Raskas viikko töissä", hän kohautti harteitaan vetäen kätensä naisen ympäriltä. Hän kurkotti nappaamaan puhelimensa pöydältä, selaten laiskasti ruudulla näkyviä ilmoituksia, ennenkö huokaisten laski puhelimen näyttö alaspäin pöydälle. Olkoot. Ei hän jaksaisi lukea tekstiviestejä ja sähköposteja nyt, kun ei pystynyt keskittymään mihinkään. Edellisessä elämässä pitkä, vauhdikas maastolenkki olisi ollut täydellinen ratkaisu tilanteeseen. Nykyisessä hänellä ei ollut aavistustakaan, miten käsitellä polttavia tunteita ja synkkiä ajatuksia.

Gabrielle huokaisi syvään.
"Teddy... Mikä on? Mitä olen tehnyt?" Tuntui pahalta kun mies oli niin lähellä ja silti niin kaukana. Se sattui ja repi naista palasiksi.

"Kaikki ei liity aina sinuun, Gabrielle", mies huomautti terävämmin kuin tarkoittikaan. Hän huokaisi turhautuneena juoksuttaen sormiaan hiustensa halki. Kaikki ei liittynyt, mutta tämä liittyi, vaikka hän ei sitä mielellään naiselle myöntäisikään. Itsepähän oli mennyt typeränä väittämään, että pystyisi tähän.

Se sattui. Ei sitten, ei väkisin, jos tuon kanssa ei voisi taas puhua asiallisesti. Hän nousi ylös ja meni vaihtamaan juoksuvaatteita päällensä, voidakseen lähteä ilmapiiriä karkuun lenkille. Tai ainakin sanoa lähtevänsä ja soittaa lähikahvilasta ainoalle ystävälleen, joka koko sotkusta tiesi.

Teddy tiesi, että järkevintä olisi antaa naisen mennä lenkille. Se tarjoaisi hänelle aikaa kasata ajatuksensa ja sulloa myrkyävät tunteet takaisin pieneen laatikkoon mielen perukoille. Hän ei kuitenkaan kuunnellut moista järjen ääntä seuratessaan Gabriellea. Mies painoi kaapinoven kämmenellään kiinni, nojaten sitä vasten toinen käsi nyrkkiin puristuen.
"En halua että lähdet Glasgowiin", hän totesi turhautuminen aaltoina kehosta huokuen.

Gabrielle laski kätensä kaapin nupilta, katsomatta miestä päin. Jos hän ei menisi, kaaos olisi valmis. Se kaaos, mitä hän yritti välttää.
"Se ei ole kummankaan meidän haluamisesta kiinni."

"Milloinpa mikään olisi", hän tuhahti. Ajatuskin Darrellista puhumassa Gabriellelle, koskettamassa naisen alaselkää ohjatessaan tuota ristiäisvieraiden keskellä, suutelemassa tervehdykseksi sai veren kiehumaan.

Jos haluan välttää kaaoksen, minun on mentävä." Ei se auttaisi. Ei hän olisi halunnut mennä, mieluummin Gabrielle olisi kaiken liikenevän aikansa Newcastlessa.
"Ottaisitko kätesi pois siitä?"

"Koska siitähän ei tule kaaosta, kun peruutat hääsi. Vai ajattelitko välttää senkin?" Mies ei liikahtanut senttiäkään naisen pyynnöstä vaan, jos jotakin, nojasi vain raskaammin kaapin oveen.

Gabrielle huokaisi syvään.
"Erilainen kaaos. Jos nyt jätän menemättä, puheet alkavat kulkea ja hän voi pamahtaa tuon oven taakse. En halua sitä, mutta en voi kieltää häntä tulemastakaan. Enkä voi siellä puhua kaikkien hänen sukulaistensa kuullen. Teddy, siirry." Harvoin häntä pelotti, mutta nyt hieman. Mies oli vain nojannut oveen raskaammin, eikä Gabrielle ottanut hyvin sitä että häntä estettiin tekemästä jotakin.

"Aivan, unohdin kokonaan miten sinulla on aina suunnitelma kaikkeen", hän mutisi kääntyen nojaamaan kaapin oveen selällään. Kädet oli pakko ristiä rinnalle, jotta ne eivät puristuisi tiukkaan nyrkkiin kyljillä. "Kerroppa samalla, kun kerran kohtelet tätä jo valmiiksi kuin työtehtävää, niin mikä minun osani on? Istua sivussa ja olla hiljaa, etten vain sotke asioita pahemmin?"

Gabrielle otti pari askelta kauemmas kaapista. Hän katseli lattiaan, tuntien itkun polttelevan silmissä. Niin paljon kuin hän Teddyä rakasti, riitely tuon kanssa oli helvettiä. Mies keksi aina pahimmat sanat ja kamalimmat loukkaukset.
"En sanonut kohtelevani tätä niin tai että olen käsikirjoittanut kaiken. Se vain on niin, enkä voi sille mitään. Teddy, kiltti, väistä." Jos tuo ei nyt siirtyisi, hän lähtisi näissä vaatteissa.

"Ei sinun tarvinnut sanoa sitä", hän tuhahti siirtyen sivuun kaapin ovelta. Mies jäi seisomaan lähettyville, kädet vuoroin nyrkkiin puristuen ja aueten, kun hän koetti tukahduttaa vellovaa pahaa oloa. Oli niin paljon helpompi antaa sen vain purkautua, vaikka ainoa kohde lähettyvillä olikin Gabrielle, joka ei ansainnut moista ryöpytystä.
"Sinä osasit aina juosta karkuun. Mihin lähdet tällä kertaa? Lontoo on vähän kaukana jalan taitettavaksi", mies sylki sanat suustaan kylmästi.

Gabrielle veti juoksuhousut kaapista. Sisintä kylmäsi miehen sanat.
"En... Se ei..." mitä? Ei Gabrielle itsekään tiennyt. Hän alkoi vaihtaa housujaan, haluten sinne lenkille.

"Niinpä niin", mies nauroi kolkosti vailla pienintäkään huvittuneisuuden särmää. Naisen päättäväisyys lähteä lenkille tuntui vain pahentavan kaikkea. Hänen teki mieli repiä juoksuhousut naisen otteesta ja ravistella tuota, kunnes nainen ymmärtäisi. Mitä, sitä hän ei tarkalleen ottaen tiennyt.
"Ehkä sinun pitäisi vain lähteä suoraan Glasgowsta Lontooseen. Darrell olisi onnellinen ja sinä välttäisit sen pelkäämäsi kaaoksen."

Vaihdettuaan ne jalkaansa hän halusi paiskata miestä jollakin. Mikä nyt riepoi?
"Sitäkö haluat, että lähden Lontooseen? Miksi käyttäydyt noin, emmekö voisi puhua? "

"Etkö sinä ole joka tapauksessa sinne menossa?" Mies haastoi terävästi. Hän marssi sulkemaan makuuhuoneen oven. "Puhutaan siis." Koska hänhän oli ehdottomasti kuulolla, eikä suinkaan väreillyt mustaa energiaa ympärilleen.

Gabrielle tarkoitti ehkä sellaista... Rauhallista keskustelua toisen kanssa. Pelotti jo hieman jäädä miehen kanssa kaksin makuuhuoneeseen, ei hän edes tiennyt miksi. Hän istui sängyllä ja katseli toista hetken vaitonaisena.
"Mikä sinua vaivaa?"

Teddy tiesi, että hänen kuuluisi istua alas sängylle, ottaa kenties naisen käsi kämmentensä väliin ja puhua pehmeällä äänellä. Sen sijaan levottomat jalat eivät suostuneet kantamaan häntä sängylle, vaan mies kiersi ympyrää huoneessa sormet vuoroin hiusten sekaan sulloittuina tai tiukasti nyrkkiin puristuneina kyljillä.
"Sinä." Hän veti henkeä. "Me. Tämä kaikki. Mitä helvettiä me oikein kuvittelemme tekevämme?"

Gabrielle ei ollut koskaan nähnyt Teddyä sellaisena.
"Sitä minkä kuvittelimme olevan hyvä idea." Mitä ilmeisimmin se ei ollut, jos miehen elekieltä ja olemusta oli uskominen.

"Pettäminen ja valehtelu on hyvä idea?" Hän pudisteli päätään jo ennen kuin oli saanut kysymyksen edes kokonaan ulos huuliltaan. "En voi muuta kuin miettiä, mitä jos minä olisin ollut se, jonka takia tallille soitettiin ambulanssi. Kukaan ei olisi soittanut sinulle, koska perheeni näkökulmasta sinua ei enää ole."

Siitäkö se nyt johtui? Että miehen kollega oli saanut aivoinfarktin ja nyt tuo mietti tällaisia?
"En sanonut että ne ovat hyvä idea ja en aio myöskään jatkaa niitä loputtomiin. Se taas... Se on nyt hyväksyttävä. Mutta se et ollut sinä. Olet siinä, kunnossa."

"Ei. Ei ole", hän vastasi ja läimäisi seinää avokämmenellä. Ääni kaikui makuuhuoneessa riittämiin saadakseen hänet säpsähtämään. Mies painoi otsansa vasten seinää henkeään haukkoen. Hetken hän vain nojasi kämmenillään viileään seinään ja yritti kerätä ajatuksiaan. Se ei ollut hyväksyttävää. Hän ei suostunut hyväksymään sitä.
"En ole kunnossa", mies naurahti kolkosti. Mikään ei tuntunut olevan kunnossa.

Gabrielle säpsähti ja ponkaisi seisomaan. Hän halusi juosta karkuun. Ennen kiltti mies ei ollut ollenkaan oma itsensä.
"Mikä sinun on?" Ei hän voinut muuta kuin yrittää saada sen miehestä ulos ja rauhoittaa.

Hän ei tiennyt, miten pukea ajatuksiaan ja tunteitaan sanoiksi, joten piti suunsa suljettuna ja nojasi seinään kuin se siirtäisi oikeat vastaukset hänen mieleensä kosketuksen kautta. Sääli kun niin ei tapahtunut. Mies sulki silmänsä ja yritti rentouttaa jännittyneet lihaksensa, mutta moinen yritys tuntui yhtä hyödyttömältä kuin veden kauhominen siivilällä.
"En pysty tähän", hän mutisi otsa vasten kylmää seinää. Ainakaan seinä ei antaisi periksi, vaikka hän miten nojaisi. Siinä oli edes yksi asia, mitä edes hän ei saisi tuhottua.

"Mihin?" Gabriellen rintaa puristi. Hän tiesi mitä Teddy tarkoitti, mutta halusi kuulla sen kunnolla. Tuom sanovan sen ääneen.

"En pysty leikkimään kotia kanssasi kun tiedän, että kotisi on muualla", mies mutisi silmät suljettuna, otsa edelleen seinää vasten painettuna. Ainakaan hän ei voisi säikytellä naista enempää, kun ei suuntaisi katsettaan tuohon.

"Jos siirrän kotini tänne?" Yhtä hyvin hän voisi hoitaa sen huomenna ennen lähtöä. Pyytää kihlattuaan lentämään tänne, hänen pitäisi saada puhua. Newcastlesta tuo voisi lentää Glasgowiin, ilman Gabriellea.
"Pystytkö sitten? Vai etkö pysty koska et halua?"

Jos ei ollut sana, jota Teddy toivoi naisen käyttävän. Kun. Kun Gabrielle siirtäisi kotinsa tänne. Se siitä lupauksesta, ettei hän painostaisi. Hän ei ollut tehnyt mitään muuta kuin painostanut naista.
"En tiedä", mies huokaisi vaisusti. Hän halusi Gabriellen, elämän naisen kanssa, sen kaiken mistä oli typeryyttään luopunut jo kertaalleen, mutta pystyisikö hän siihen, se oli tyystin toinen kysymys. He olivat tapelleet tiensä eroon jo kerran aiemminkin, ja tästä hetkestä päätellen oli turha kuvitella, etteivätkö he pystyisi siihen uudestaankin. Hän tuntui olevan tavattoman taitava riitelemään naisen kanssa.

"... Sano se nyt. Sano, etkö pysty siihen. Helvetti, päätä mitä sinä haluat! Olenko sinulle jotakin minkä kaivat esiin kun ei ole ketään muuta, kun kyllästyt baarista naisten hakemiseen. Lirkuttelet ja sitten menet mahdottomaksi, alat haastaa riitaa. Theodore, nyt päätät mitä sinä haluat, aikuinen mies!" Gabrielle oli noussut seisomaan ja ehkä tehnyt virheen kun oli astellut miehen luo ja pakottanut tuon kääntymään itseään kohti.

"Minä tiedän, mitä haluan", mies murahti matalasti kääntyessään katsomaan naista. Selkä suoristui saman tien, kun katse haki naisen silmiä, eikä kestänyt kauaa, kun hän jo kurkotti käsillään naista kohti kiskoakseen tuon lähemmäs - ja siinä samassa itsensä ja seinän väliin. Hän oli aina tiennyt, mitä halusi, mutta elämä oli tuntunut päättäneen, ettei hän ansainnut mitään tahtomastaan.
"Minä haluan sinut. Olen aina halunnut sinut", hän jatkoi ääni katkerana.

Hän halusi lätkäistä miehen kauemmas, kun ei ollut ihan varma oliko tuon ja seinän välissä kovin turvallista olla sillä hetkellä. Haastava katse paloi ruskeissa silmissä, hän ei aikonut sulattaa jahkaamista.
"Ja silti ajat minua pois."

_________________
You are more delicious than anyone
That’s why I’ll save you for last

Andrea Rowe
Artemis Cavanaugh
Gabrielle Pakenham
Ivor Atterberry
Miyato Caloun
Tobias "Raiden" Wonchester
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1143
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: Take this sinking boat and point it home   Ma Toukokuu 30, 2016 9:30 am

Mies nojautui lähemmäs, kohottaen molemmat kätensä nojaamaan seinään Gabriellen pään eri puolilla. Hän ei tiennyt, auttoiko naisen läheisyys vai ruokkiko se vain vellovaa synkkyyttä, mutta niin tai näin, hän ei ollut valmis peruuttamaan ja kävelemään huoneen toiselle puolen. Se tuntui aivan liikaa luovuttamiselta.
"Sinähän se olit jo toinen jalka ulkona ovesta, ihan niin kuin aiemminkin", mies sihahti terävästi.

Gabrielle ei ehtinyt hillitä sitä. Sellainen ei tosiaan kuulunut hänen tapoihinsa. Gabrielle nimittäin sylkäisi miehen kasvoille.
"Haista paska."

Teddy sulki vaistomaisesti silmänsä ja puristi huulensa tiukaksi valkeaksi viivaksi. Seinään nojaavat kädet puristuivat nyrkkiin. Hetkeen mies ei kuullut muuta kuin verensä kohinan korvissaan, eikä uskaltanut liikahtaa. Paikoilleen jähmettyminen kaikki lihakset jännittyneinä tuntui olevan ainoa keino käsitellä tilannetta. Kasvot pyyhkiytyivät peruslukemille kuin joku olisi painanut nappia, kun mies lopulta aukaisi silmänsä hengittäen syvään, maski tiukasti kasvoille liimattuna. Tyhjä katse ei tuntunut edes rekisteröivän naista, kun hän työnsi voimalla itsensä irti seinästä ja kauemmas naisesta, kääntyen ympäri ja suunnaten makuuhuoneen ovelle kasvojaan paidan hihaan pyyhkien.

Gabrielle tuijotti hetken huulet tiukkana viivana miehen perään. Nyt oli hänen vuoronsa livahtaa oven eteen. Ei, tuo ei menisi nyt mihinkään.
"Ja nyt sitä olet itse karkaamassa samoin, kuin syytit minun tekevän. Sekö on sankarillista ja miehekästä?"

Teddy pysähtyi, kun reitti ovelle oli tukittuna. Hänen teki mieli työntää nainen sivuun ja riuhtaista ovi auki, mutta sen sijaan hän seisahtui, tuijottaen naista tunteet pinnan alla väreillen, mutta loukkaantumisen voimalla sivuun pakotettuina. Kylmyys hiipi jäisenä katseeseen naisen sanojen myötä.
"Mikään tässä ei ole sankarillista tai miehekästä. Sinä olet Darrellin kihlattu. Mitä helvettiä minä teen sängyssäsi?"

"Joten sitten sinun mielestäsi on hyväksyttävää antaa minulle toive kaikesta, jonka voisin saada takaisin? Sitten viet sen koska et kestä, koska et halua?" Hän halusi lyödä jotakin, Gabrielle vain halusi lyödä miehen pään seinään, jos järki lähtisi taas juoksemaan siellä.
"Olet sängyssäni koska sinua minä olen rakastanut, en kihlattuani koskaan."

"Tässä ei ole kyse haluamisesta!" Teddy ärähti ottaen harppauksen lähemmäs naista. Maski tuntui ropisevan kasvoilta yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin, kun naisen sanat osuivat hermoon. "Älä syytä minua paskoista valinnoistasi. Olisit voinut olla minun kihlattuni, mutta päätit sen sijaan juosta Lontooseen ja kaatua ensimmäisen vastaantulijan sänkyyn!" Koska juuri niinhän kaikki oli tapahtunut. Mitäpä jostakin niin toisarvoisesta kuin monimutkaisesta totuudesta, kun tarjolla oli helppo valhe.

"Minun valinnoistani? Minun valinnoistani? Aivanko tosissasi?" Ei hän tiennyt mikä häntä vaivasi. Gabrielle naurahti epäuskoisesti ja astui miehen eteen. Ennen kuin hän edes tajusi, oli avokämmen tutustunut Teddyn poskeen. Vasta kun hän seisoi siinä, kirvely kämmenessään, hän tajusi mitä oli tehnyt. Se vain oli osunut aivan liikaa vyön alle ja Teddy tiesi sen. Nainen avasi itse oven ja juoksi eteiseen. Ei, ei. Ulos.

Vasta kuullessaan naisen sanat, tajusi hän miltä oma syytös oli kuulostanut Gabriellen korviin. Ei hän ollut tarkoittanut menetettyä lasta, vaan sitä, miten huonosti nainen oli valinnut tyytyessään Darrelliin. Selitys kuoli kuitenkin huulille, kun aivot rekisteröivät kivun poskella. Kesti hetken, ennenkö hän edes ymmärsi, mitä oli tapahtunut, ja siinä kohtaa nainen oli jo rynnännyt pois. Teddy otti muutaman hoippuvan askeleen kohti ovea, ennenkö päätyi valumaan seinää pitkin lattialle istumaan jalkojen pettäessä alta. Mitä helvettiä he taas tekivät? Hän teki? Mies painoi polvet rintaansa halatessaan tiukasti itseään pienellä kerällä lattian rajassa. Miten hän oikein onnistui tässä kerran toisensa jälkeen? Kyyneleet kirvelivät silmissä kun hän odotti oven kolahdusta, joka kertoisi naisen rynnänneen ulos asti.

Gabrielle lähti ovesta ulos, mutta aikomus jäi puolitiehen. Hän seisoi käytävässä, selkä oveen nojaten ja itkien. Lopulta hän sai itsensä liikkeelle, käytyään lähimmässä kaupassa ja apteekissa. Hän palasi katse painuneena ja yritti olla itkemättä. Hän oli kamala.

Kesti useamman hetken, ennenkö Teddy sai pakotettua itsensä ylös makuuhuoneen lattialta. Hän kävi huuhtomassa kasvonsa kylpyhuoneessa ja otti suunnan ovelle. Pois täältä, äkkiä, ennenkö nainen palaisi. Hän ei tiennyt, mitä sanoa tai tehdä. Parempi siis kadota. Fatty saapui puskemaan jalkaa miehen kiskoessa takkia kiireellä niskaansa eteisessä. Kissan ele sai Teddyn pysähtymään. Hetken mies vain seisoi, ennenkö hengitti syvään ja riisui takkinsa takaisin naulakkoon. Hän kaappasi kissan syliinsä ja suuntasi keittiöön. Jos hän aikoi odottaa naista saapuvaksi, parempi keksiä jotakin tekemistä siksi aikaa. Mies siivosi valmiiksi jo siistinä pidetyn keittiön putipuhtaaksi, ennenkö huultaan purren kävi läpi kaappien sisältöä. Ehkä oli parempi jättää laittamatta mitään ruokaa kun ei tiennyt, koska nainen palaisi - vai palaisiko lainkaan. Sisuskalut solmussa mies suuntasi siistimään elämisen jälkiä olohuoneesta, molemmat kissat jatkuvasti jaloissa pyörien. Oven käydessä hän hylkäsi sohvatyynyt ripeästi paikoilleen ja kääntyi katsomaan tietämättä mitä odottaa. Ehkä olisi pitänyt kadota, kun mahdollisuus oli ollut olemassa. Nyt se oli liian myöhäistä.
"Voin lähteä, jos tahdot", hän sanoi ääni karheana itkemisestä seistessään orpona keskellä olohuonetta.

Gabrielle kaivoi kauppakassista samantien apteekista hakemansa kylmäpussin.
"Sattuuko poskea?" Ei hän osannut sanoa mitään muuta.

Teddy pudisti päätään kulmat kurtistuen.
"Ei, ei satu", hän vakuutteli astellen varovaisesti huoneen halki naisen luokse. "Kaikki kunnossa." Se oli todennäköisesti suurin valhe, jonka hän oli hetkeen ääneen lausunut, sillä mikään ei tuntunut olevan kunnossa. Ei heidän pitänyt riidellä, eikä varsinkaan jostain näin turhasta. Hän ei edes ollut enää varma, mistä riita oli lähtenyt liikkeelle. Hän sen oli aloittanut, mutta muu tuntui olevan hämärän peitossa.

"Teddy. Puhu minulle. Kiltti." Kaikki ei ollut, sen hän nyt tiesi. Eikä hän sitä ollut kysynyt.
"En halua että lähdet, ellet halua lähteä. Ja ymmärrän jos haluat. Et ansaitse tuollaista."

"En lähde", mies vastasi hetkeäkään epäröimättä. "Olisin voinut jos olisin halunnut, mutta olen edelleen täällä." Hän ojensi kättään koskettaakseen hellästi naisen käsivartta. Hän oli täällä, eikä ollut menossa mihinkään.

Gabrielle pudisteli päätään kun tuo koetti koskettaa.
"Ei ole sinun asiasi lohduttaa minua. Tein niin väärin." Ei hän halunnut olla sellainen nainen.

"Niin teit", mies myönsi, koska sen kieltäminen ei olisi auttanut mitään. "Mutta kuten sanoin, olen edelleen tässä. En minäkään toiminut oikein." Kaukana siitä. Hän levitti kätensä äänettömään tarjoukseen halauksesta naisen katsetta hakien.

Mitään muuta hän ei halunnut kuin halata, mutta se ei veisi mitään pois.
"Et ansaitse sitä..." Hän mutisi hiljaa, halaten miestä lopulta tiukasti.
"Ei kukaan ansaitse lyövää puolisoa."

Mies kietoi kätensä tiukasti naisen ympärille, haudaten hetkessä kasvonsa naisen kaulansyrjään. Gabriellen tuttu tuoksu rauhoitti levottomana lyövää sydäntä. Nainen oli tullut takaisin.
"Etkä sinä ansainnut mitään, mitä minä sanoin", mies vastasi raskaasti huokaisten.

"Itse provosoin." Jos jotakin, he olivat edelleen yhtä surkeita antamaa nriidoistaan syytä toiselle. Ollenkaan. Ei hän halunnut syytä toisen niskoille.

"Ei se ole syy loukata sinua", mies mutisi vasten naisen ihoa. Mikään ei ollut syy, joka antaisi oikeuden moiseen. Hän veti syvään henkeä, ennenkö vetäytyi halauksesta sen verran, että saattoi katsoa naista silmiin. Kädet lepäsivät edelleen naisen alaselällä, kun hän ei halunnut päästää Gabriellea yhtään kauemmas kuin oli aivan pakko.
"Olen pahoillani. Niin tavattoman pahoillani. Minun ei olisi pitänyt purkaa omaa pahaa oloani sinuun."

Huulilta pääsi syvä huokaus ja nainen laski kätensä Teddyn poskille.
"Miksi sinulla on niin paha olla?" Sen hän halusi tietää, eikä tietääkseen pyytänyt paljoa.

Teddy ei pystynyt täysin peittämään sävähdystä, kun naisen kädet kohosivat reunustamaan hänen kasvojaan. Hän käänsi nopeasti päätään sen verran, että saattoi suukottaa pehmeää rannetta korjatakseen ensimmäistä reaktiotaan.
"Koska olen niin mustasukkainen", hän myönsi. Ei valehtelusta olisi mitään hyötyä. "Pelkään koko ajan menettäväni sinut."

Kyllä hän sen huomasi. Peukalo silitti poskipäätä siltä puolelta jolle hän ei ollut ladannut avokämmentään.
"Tuohon pitää laittaa kylmää." Hän sulatteli Teddyn sanoja hetken. Ehkä hän hoitaisi sen huomenna.
"Ei tarvitse olla. Ei enää. Ja jos se kollegasi painaa sinua,mikset mene katsomaan häntä?"

"Eikä pidä", mies vastusti nojaten kevyesti vasten naisen kosketusta. Ei poskeen niin pahasti ollut sattunut. Pahin oli jo helpottanut, joten mitäpä sitä enää kylmän kanssa pelaamaan.
"Odotan koko ajan, että päätät tämän olevan virhe. Että lähdet, ja jätät minut tänne", hän huokaisi silmät kostuen. Hänellä ei ollut varasuunnitelmaa elämälleen. Se oli tässä. Jos Gabrielle lähtisi, hän putoaisi uudestaan tyhjän päälle, eikä hetkeäkään uskonut pystyvänsä kasaamaan itseään uudestaan sen jäljiltä. Kerta oli riittänyt, eivätkä kaikki palaset tuntuneet vieläkään löytäneen oikeita paikkojaan.
"Ehkä menen", hän mumisi hiljaa. Ei Artemiksen näkeminen mitään ratkaisisi, mutta ainakaan hänen ei tarvitsisi tuntea syyllisyyttä siitä, ettei ollut käynyt katsomassa.

"Älä vänkää." Hän otti sen kylmägeelipussin ja painoi sen Teddyn poskelle.
"Menisit. Jos se painaa. Saisit rauhan itsellesi." Gabrielle jatkoi sen terveen posken silittelyä.
"En aio muuttaa mieltäni. Teen sen huomenna. Ei ole pelättävää."

Kylmä kosketus poskella sai irvistämään, ennenkö tuntemukseen tottui. Hän huokaisi.
"Ei, olit oikeassa. Ei olisi reilua ketään kohtaan, jos tekisit sen huomenna", mies vastusti uuden huokaisun kera. Niin paljon kuin hän Darrellia vihasikin edes miestä tuntematta, ei olisi oikein tulla jätetyksi sukulaisten edessä tai juuri ennen ristiäisiä.
"Se voi odottaa siihen, että ehdit Lontooseen."

"Ei. Anna nyt olla vain. Sitten se on loppu." Ja hän pääsisi siitä taakasta elämässään. Hän nosti kylmää hetkeksi pois.
"Istu alas." Teddyn istuttua hän istui hajareisin tuon syliin, painaen kylmän takaisin miehen poskelle.
"Toin pari olutta kivunlievitykseen. "

Teddy kurtisti kulmiaan. Oliko hän painostanut Gabriellen tähän ratkaisuun, vai ajatteliko nainen sen olevan kaikkien parhaaksi? Hän istui alas sohvalle naisen niin komennettua ja piirteli sormillaan pieniä kuvioita naisen selkään.
"Oletko aivan varma?" Hän kysyi. "Minä voin odottaa, kunnes sinä olet valmis."

"Olen olen. Ei se auta pitkittämisestä. Myrsky siitä nousee silti." Ja paha sellainen. Gabrielle huokaisi hiljaa.
"Ja minä saan kamalan maineen."

"Mutta olisiko se myrsky parempi nostaa silloin, kun Darrell ei joudu olemaan koko seuraavaa vuorokautta sukunsa keskellä?" Hän kysyi miehen nimi myrkyltä suussa maistuen. Hän olisi onnellinen, kun Darrellista ei enää tarvitsisi välittää, mutta hän halusi suojella naista kaikelta miltä vain saattoi. Jos se tarkoittaisi, että hän joutuisi leikkimään kotia viikon tai pari kauemmin, niin olkoot. Kunhan Gabriellen olisi hyvä olla.

"Hän karkaa perheensä luo joka tapauksessa." Gabrielle naurahti vaisusti. Puhelin soi, paha missä mainitaan.
"Hei, huomisestako soitat? Kotona,  pakkaan huomista varten. Kukkia? En ole saanut mitän kukk... Odota, täällä on kun lentokentällä." Ovikello soi samaan aikaan. Gabrielle oletti sen olevan pizzat jotka hän oli kauppareissullaan tilannut ja asteli ovelle lompakko kädessä, puhelin korvan ja olkapään välissä. Puhelin putosi lattialle, kun hän näki kaapin kokoisen kihlattunsa oven takana kukkakimpun kanssa. Ihana yllätys.

Sen hän saattoi toisaalta ymmärtää. Hänkin olisi karannut vanhempiensa luokse, elleivät hevoset ja työ olisi sitoneet tänne. Mies tarttui itse kylmäpussiin, jotta nainen sai kätensä vapaaksi puhelintaan varten. Teddy huokaisi sulkiessaan silmänsä ja nojautuessaan vasten sohvan selkänojaa. Hän yritti parhaansa mukaan hukuttaa Gabriellen äänen ajatuksiinsa, mutta se toimi kovin huonosti, kun asunto ei niin suuri ollut. Puhelimen kolahdus lattiaa vasten sai miehen aukaisemaan silmänsä. Puhelun jälkeen asunnon hiljaisuus tuntui entistä tukahduttavammalta.
"Gabrielle?" Hän kutsui kulmiaan kurtistaen.

Darrell kurtisti kulmiaan. Gabrielle näytti oudolta ja miehen ääni huhuili tuota asunnosta. Mies astui sisään ja tuijotti Teddyä pitkään.
"... Pakkaat huomista varten? Tämänkö aioit ottaa mukaan?"
"Darrell, älä järjestä kohtausta..."
"Minäkö en saisi järjestää kohtausta kun kihlattuni pakenee tänne huoraamaan!?"

Teddy suoristui saman tien sohvalla, kun tuntematon mies harppoi sisään - tai no, niin tuntematon kuin entisen (nykyisen melkein) naisystävän nykyinen (melkein entinen) kihlattu vain saattoi olla. Hän nousi ripeästi seisaalteen ja laski kylmäpussin kasvoiltaan. Mitä hän voisi sanoa? Darrell tuntui saman tien hypänneen pahimpaan mahdolliseen johtopäätökseen, joka valitettavasti oli myös totta. Hän tuskin pystyisi kiistämään moista, kun mies oli ilmestynyt näin yllättäen asunnolle.
"Mitäpä jos kaikki vetävät ihan ensimmäiseksi syvään henkeä?" Hän ehdotti kiertäessään sohvapöydän päästäkseen huoneen keskelle. Hänen ei pitäisi olla täällä.

Darrell nyt tunnisti Teddyn, joten saattoi vain arvata mitä täällä tapahtui. Etenkin kun nainen ei ollut puhelimessa maininnut vieraasta mitään.
"Pidä sinä pääsi kiinni." Tuo ärähti naisensa entiselle ja katsoi Gabriellea pistävästi.
"Tämänkö takia sinä halusit tänne? Huvittelemaan ennen häitä?"
"Ei tule mitään häitä. Siitä halusin puhua kanssasi huomenna."

Teddy ei sävähtänyt ärähdystä, sillä oli ansainnut sen. Gabriellen vastaus sen sijaan sai miehen irvistämään pienesti. Sehän tuli suoraan ja kaunistelematta, mutta toisaalta, mitäpä muuta tässä tilanteessa enää voisi tehdä.
"Minä jätän teidät puhumaan", hän sanoi siirtyen eteistä kohti. Tämä ei tosiaankaan ollut tapa, jolla hän oli toivonut naisen purkavan kihlauksensa. Jos aivan rehellisiä oltiin, hän ei keksinyt montaakaan tapaa, jotka olisivat olleet kamalampia kuin tämä.

Darrell pamautti oven kiinni.
"Sinähän et mene mihinkään. Onko kova olo kun sait entisen naisesi takaisin? Jotenkin macho olo? Vai alkoiko vanha suola janottaa?"
"Darrell, älä viitsi... Älä Theodorea, minä väärin tein sinulle."
"Nyt sinä pidät pääsi kiinni. Tarvitse sinun vinkumistasi."

Teddy vilkaisi Gabriellea, pudistaen pienesti päätään. Ei naisen tarvinnut häntä puolustella. Hän tiesi tarkalleen, miten väärin oli tehnyt Darrellia kohtaan. Mies saisi huutaa hänelle, jos se jotakin auttaisi.
"Ei", mies vastasi suoristaen selkänsä. Sen verran hän oli velkaa Gabriellelle. Nainen ei ollut mikään peli, jolla osoittaa oma miehisyys ja todistaa, että hän oli jotakin muuta kuin mitä oli. "Minä tein virheen, kun annoin hänen mennä. Sinun kannattaisi vain kuunnella, mitä sanottavaa Gabriellella on, eikä minulla ole mitään annettavaa siihen keskusteluun."

Mies tuijotti epäuskoinen ilme kasvoillaan entistä kilparatsastajaa.
"Vai teit sinä virheen? Teit myös nyt virheen!" Miehen nyrkki hakeutui kohti Teddyn kasvoja. Gabrielle vinkaisi ja riensi väliin. Häntä Darrell ei löisi. Kai.
"Lopeta! Tuo ei auta mitään."

Hän tiesi sen ihan ilman Darrellin sanojakin. Hänen olisi pitänyt olla parempi ihminen eikä sekaantua Gabriellen elämään. Ei ennenkö nainen olisi selvittänyt kaiken kihlattunsa kanssa ja päättänyt aivan itse, mitä tahtoisi tehdä. Nyrkki heilahti aivan liian nopeasti, että hän olisi paljoa muuta ehtinyt tehdä kuin kääntää hieman päätään. Hän peruutti pari askelta leukaansa hieroen, kivusta kielivä irvistys kasvoillaan. Siitä olikin jo hetki vierähtänyt, kun hän oli viimeksi saanut kunnolla nyrkistä.
"Tiedän. Siksi ehdotin, että puhuisitte", hän vastasi kohottaen katseensa pitkään mieheen. Hän lähestulkoon toivoi, ettei Gabrielle olisi astunut väliin. Ei sen tähden, että hänellä olisi jotakin todistettavaa, vaan puhtaasti siitä syystä, ettei hän halunnut nähdä naisen tulevan satutetuksi.

Gabrielle vain luotti siihen ettei hän saisi turpaansa. Eikä hän saanutkaan. Se teki tiukkaa, mutta mies laski nyrkkinsä. Hän selitti rauhallisesti sen ettei ollut koskaan ollut tuon kanssa oikeista syistä ja kaiken muun,mitä tunsi. Darrell ei ottanut sitä hyvin ja sylki naiselle loukkauksia, mutta Gabrielle ei ottanut niistä nokkiinsa.

Teddy ei viitsinyt enää kolmatta kertaa yrittää lähtöä asunnosta, varsinkaan nyt kun saattoi leukaansa liikauttamalla muistaa, mihin Darrell pystyi. Niinpä mies suuntasi makuuhuoneeseen antaakseen Gabriellelle tilaa ja edes jonkinlaisen yksityisyyden illuusion selittää tilanne kihlatulleen. Hän istui alas sängylle, kohottaen käteen jääneen kylmäpussin leualleen ja toisella kädellä sieppasi Fattyn syliinsä. Kissat tuntuivat paenneen olohuoneen kireää ilmapiiriä tänne siinä missä hänkin. Mies huokaisi hiljaa. Tämä päivä ei ollut mennyt lainkaan niin kuin hän oli suunnitellut.

Huutoa kesti yli tunnin ja lähinnä Darrell huusi. Ovi pamahti kiinni ja Gabrielle asteli makuuhuoneeseen, kulmat huolestuneessa kurtussa.
"Sattuuko paljon? Pitääkö mennä sairaalaan?"

Teddy olisi mielellään ollut kuulematta kaikkea sitä huutoa, mutta minkäs teit, kun makuuhuone ei ollut äänieristetty. Hän kasasi muutaman tyynyn sängynpäätyä vasten ja nojasi niihin, tehden olonsa mukavaksi puolimakaavassa asennossa kissa vatsansa päällä kehräten. Hän selaili puhelimeltaan sähköposteja, vastaillen tärkeimpiin ja merkiten loput myöhempää vastausta varten, mutta kohotti katseensa puuhastaan kun olohuoneen puolella vihdoin hiljeni. Oven pamahdus sai pienen huokauksen pakenemaan huulilta. Darrell oli lähtenyt, ja Gabrielle näytti olevan kunnossa - niin kunnossa kuin moisen jälkeen vain saattoi.
"Ei satu, älä murehdi", mies mumisi. Kylmäpussi oli tullut hylättyä yöpöydälle jo aikaa sitten, eikä hän jaksanut välittää leukaa koristavasta mustelmasta, joka tummui hitaasti.
"Miten voit?" Se tuntui edes hieman fiksummalta kysymykseltä kuin oliko nainen kunnossa.

"Haluatko särkylääkkeen, heiluuko hampaat?" Gabrielle ei osannut kuin huolehtia. Hän oli samaan aikaan murtunut ja elämänsä kunnossa. Hän oli antanut miehelle avaimet ja sormuksen. Darrell oli sanonut laittavansa muuttofirmam Gabriellen laskuun tuomaan hänen tavaransa.
"... helpottunut."

"Ei ole syytä huoleen", hän toisti ja ojensi kättään naista kohden. Hän halusi tuon kainaloonsa, mieluusti heti eikä hetken päästä. Fatty kehräsi tyytyväisenä vatsan päällä. Hän ei koskaan lakkaisi ihmettelemästä, miten kissa viihtyi siinä.
"Olen pahoillani."

Gabrielle istui sängylle ja vilkaisi toista hämillään.
"No.. Se... Ei tarvitse. En ole itsekään. Olen vain helpottunut etten joudu alttarille sanomaan tahdon, miehelle jota en halua."

Teddy nyökkäsi ja tarttui lempeästi naisen käsivarteen nykiäkseen tuon viereensä. Hänkin oli helpottunut, ettei Gabrielle ollut kävelemässä kirkon keskikäytävää Darrellin odotellessa alttarin vieressä.
"Olen silti pahoillani siitä, miten kaikki… tapahtui", hän vastasi hetken sopivaa sanaa hapuiltuaan.

Hän kävi toisen kainaloon ja pudisteli päätään.
"Antaa olla. Se on ohi, muulla ei ole väliä."

Mies nyökkäsi kietoen hetkessä kätensä naisen ympärille voidakseen vetää tuon aivan kiinni kylkeensä. Fatty raotti silmiään miehen liikkeiden tähden, muttei luopunut nukkumapaikastaan moisen pienen häiriön tähden.
"Olen niin onnellinen, että olet siinä", mies huokaisi painaen suukon tummien kiharoiden sekaan.

Gabrielle hymähti kissalleen ja kurottautui rapsuttaaan sen päätä. Ihana kissa.
"... Mitä me aiotaan nyt tehdä?"

Mies huokaisi. Mistäpä hän sen tietäisi.
"Riittääkö jos sanon, että haluan pitää sinut juuri siinä? Herätä jokainen aamu vierestäsi ja nukahtaa päivän päätteeksi sinä käsivarsillani?"

"No just tuota mietin." Eli aikoisivatko he kauan asua eri asunnoissa. Olisi lähinnä outoa taas asua Teddyn kanssa erillään, mutta tapailla.

Miehen mielestä siinä ei ollut mitään mietittävää. Johan he tiesivät, millaista yhdessäasuminen toisen kanssa oli. Ei tulisi yllätyksiä, vaikka tavarat kantaisi saman tien toiseen osoitteeseen.
"Minä ainakin palaisin mieluummin töistä kotiin, jossa ovat vastassa sinä ja kissat kuin tyhjään asuntoon", mies hymähti. Eikö se nyt ollut itsestäänselvää? Ei hän niin pahasti ollut päätään lyönyt.

"Mm. Tosin nyt minä voisin tunkea sinun kotiisi tavaroineni." Ei hän tänne osaisi asettua kodiksi toisen kanssa.
"Fattykin on onnellinen kun sinä tulet meidän luo töistä."

"Tervetuloa vaan", hän naurahti ajatellen avarasti sisustettua asuntoaan. Ehkä Gabrielle osaisi tehdä siitä vähän enemmän kodinomaisen.
"Fattyn onnellisuus on kaikista tärkeintä", mies virnisti.

Iso kissa kehräsi Teddyn vatsan päällä. Pian myös Dingle hakeutui sängylle, käyden miehen viereen nukkumaan.
"Niin on. Ehdottomasti." Gabrielle sai pidätellä kyyneliään. Hänellä oli miehensä ja kissansa. Kaikki mitä hän koskaan oli halunnut

Teddy hymyili nuoremmalle kissalle, kun sekin löysi tiensä heidän pienen perheensä kasaan.
"Nyt olen tavattoman onnellinen siitä, etten hankkinut koiraa", mies naurahti pehmeästi. Toisen käden sormet leikittelivät naisen hiuksilla kun hän nautti olostaan kissojen ja Gabriellen vieressä. Tältä kodin kuului tuntua.

"Se on hyvä. Fatty vihaa koiria." Nainen naurahti ja sulki silmänsä hetkeksi. Puhelin keskeytti soinnillaan sen kaiken.
"En halua vastata... Se on joko äiti tai isä."

"Voi Fatty", hän naurahti pehmeästi. Kissa raotti toista silmäänsä kuin ilmaisten tyytymättömyytensä siihen, miten valittu makuupaikka pomppi ylös ja alas aivan liikaa. Mies suukotti naisen hiuksia puhelimesta välittämättä.
"Sitten et vastaa." Ei se mitään muuttaisi, jossakin kohtaa vanhemmat olisi kohdattava, mutta se antaisi naiselle hetken aikaa vain olla.

Gabrielle ei halunnut kohdata. Hän oli valmis katoamaan vanhempiensa elämästä täysin.
"Kauanko menee että juoru tavoittaa äitisi Shedffieldissä?"

"Kauan, sillä hän ei ole siellä", mies naurahti. "Isä onnistui vihdoin ympäripuhumaan hänet ja sai matkan, josta on puhunut viimeisen vuosikymmenen. He purjehtivat Kroatiaan melkeinpä kuukausi sitten, eivätkä ilmeisesti ole vielä palaamassa." Vanhemmat eivät kuulisi juoruja ennen kuin palaisivat Englannin puolelle, ja oikeastaan hän oli varsin kiitollinen siitä. Hän voisi kertoa itse, ennenkö kukaan muu ehtisi sanomaan mitään.

"... Ja kerrot kanssa itse ennen kuin hän palaa. Tai saat selkään." Gabrielle naurahti. Sen mies saisi päätellä että saisiko selkään äidiltään vai häneltä. Hän voisi ehkä vain käyttää taas kravattia uusiin tarkoituksiin.
"Voi ei tuota sun leukaa... Ja Teddy... Sairaalassa olisi vielä vierailuaika."

"Saan joka tapauksessa, älä siitä murehdi", mies virnisti osaamatta todella suhtautua asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Entä sitten, jos äiti raivoaisi ja pitäis mykkäkoulua kuukauden tai kaksi? Testamentista poistamisessakaan ei olisi mitään uutta. Kyllä hän selviäisi.
"En halua jättää sinua", mies tunnusti, "en nyt kun vihdoin sain sinut."

Ei hän sinua ikuisesti vihaa. Hän kuitenkin rakastaa sinua. Minua saattaa." Gabrielle hieman pelkäsi toisen äidin reaktiota itseensä. Viimeksi Alice Morland oli ollut parempi tuki kuin hänen oma äitinsä...  Nyt niin ei ehkä olisi.

Teddy ei voinut kuin nauraa naisen pelolle.
"Mistä haluat lyödä vetoa, että saat lämpimämmän vastaanoton kuin minä?" Hän naurahti. Hän ei yksinkertaisesti nähnyt tilannetta, jossa Alice ei ottaisi Gabriellea avosylin vastaan. Kenties myöhemmin Gabrielle saisi teräksisen puhuttelun, mutta sekin oli vain suuri ehkä. "Äitini rakastaa sinua. Minä saan pitkin korvia."

"... Minä lähdin karkuun ja olen seurapiirien tuuliviiri. Pilaan maineesi ja perheesi maineen ja en ole sopiva vaimo kellekään. Vähemmästäkin paheksuu." Gabrielle mutristi huultaan. Hän oli varma että vanhempansa vielä sulkisivat hänet suvun ulkopuolelle lopullisesti.

"Minua ei kiinnosta, mitä seurapiirit ajattelevat", mies hymähti. Äiti vetelisi pitkin korvia, mutta siinä nyt ei ollut mitään uutta. Sisko pudistelisi päätään ja isä yrittäisi peitellä huvittuneisuutensa huonosti. Charles pudistelisi päätään hänen touhuilleen, mutta ei ystäväkään jaksaisi kauaa saarnata. Lopuilla ei ollut mitään väliä.
"Odota vain. Äitini poistaa minut testamentista ja lisää sinut tilalle."

"... Ehkei kuitenkaan." Gabrielle naurahti ja sulki taas silmänsä. Jossakin vaiheessa hän oli nukahtanut siihen miehen kainaloon. Siinä oli mukava olla ja turvallista. Tuttu tuoksu. Kasvot olivat hautautuneet Teddyn kaulansyrjään.

Teddy hymähti. No, aika näyttäisi miten kävisi. Hän olisi mielellään katsellut Gabriellea, mutta onnellisuus yhdistettynä päivän aikana koettuun yllättävään tunnemyrskyyn vaivutti hänet pian uneen naisen vierellä.

_________________
You are more delicious than anyone
That’s why I’ll save you for last

Andrea Rowe
Artemis Cavanaugh
Gabrielle Pakenham
Ivor Atterberry
Miyato Caloun
Tobias "Raiden" Wonchester
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Take this sinking boat and point it home   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Take this sinking boat and point it home
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: