[P] Mielipahaa ja mansikkaista makua

Lähestyvää kesää ei voinut kertoa säästä, sillä vaikka maa oli alkanut hehkua vihreänä, taivas oli melkein musta ja kylmä, kiukkuinen tuuli oli repiä hiirenkorvat irti puista. Tuuli ei kuitenkaan ollut ainoa kiukkupylly sinä päivänä, sillä Prada, tallin kiistämätön johtaja ja matriarkka, oli päättänyt ansaitsevansa päivän kauneusunia ja tuoreiden kevätkorsien napsimista varten. Joten, kun Effie yritti kiristää tamman satulavyötä tallipihalla ennen selkään nousemista, dieteeistä huolimatta lihova risteysponi pullisti vatsansa kuin ilmapallon omahyväinen ilme naamallaan ja uhkasi purevansa hoitajaansa pakarasta, kun tämä ei hellittänyt. Alistuneen näköinen Effie, jokseenkin musta sävy ruskeissa silmissä, näytti hyväksyneen kohtalonsa: osoittaa olemattomat hevostaitonsa jälleen kerran virheettömän Evelynin ja virheettömän Lionheartin majesteettisessa seurassa. Hän huokasi raskaasti työntäessään ponin luimivan pään kauemmas ja puskiessaan periksiantamatonta vyötä aivan yhtä periksiantamattomana ylös.

Tuulisesta säästä huolimatta Evelyn oli iloinen päästessään maastoon. Vaikka kentällä työskentelyssä olikin omaa hohtoaan, ei mikään voittanut rentoa ratsastuslenkkiä luonnon keskellä. Nainen oli jälleen kerran luopunut satulasta ja päättänyt selvitä maastolenkistä ilman sitä, vaikka pieni ääni hänen päänsä sisällä muistuttikin, ettei satulaan tottuisi ikinä, jos sitä aina välttelisi. Tänään Evelyn oli kuitenkin jättänyt äänen huomiotta ja taluttanut satulattoman hevosensa tallipihalle. Lionheart seisoi paikoillaan, kun Evelyn tarkisti orin jalat ennen kuin valmistautui nousemaan selkään. Hän vilkaisi vielä Effietä, kuin nähdäkseen, missä vaiheessa toinen oli, ennen kuin astui hevosensa pään viereen, nosti kätensä orin sään kohdalle, otti vauhtia ja heilautti itsensä palominon selkään. Nainen keräsi ohjat käsiinsä ja korjasi hivenen asentoaan, Lionheartin seistessä lähes unisesti paikallaan. Ainoastaan orin kullanhohtoiset korvat kääntyilivät valppaasti puolelta toiselle sen odottaessa liikkeellelähtöä.

Effie tunsi saman pienen ärsytyksen piston kuin ratsastaessaan Pauluksen kanssa, sillä mies sai hänet potemaan raskasta syyllisyyttä hitaudestaan: Paulus istuskeli jo ulkona odottamassa, merkityksellisesti huokaillen, vaikka Effie teki parhaansa.
"Älä viitsi", hän manasi ponille ja liikutti sitä eteen ja taakse saadakseen sen keskittymisen herpaantumaan vatsasta, mutta Prada oli ammattilainen. Tamman karvaiset korvat olivat niskaa vasten ja se pinnisteli vatsaansa, kunnes Effie luovutti ja nousi selkään, vaikkei ollut aivan varma siitä, oliko vyö tarpeeksi kireä. Hän toivoi voivansa tarkastaa sen lenkin aikana, kun Prada olisi unohtanut pahan tuulensa.
"Onko jotakin tiettyä reittiä, jonka haluaisit nähdä?" hän kysyi asiallisesti Evelyniltä tunnustellen vainoharhaisena vyötä selästä käsin.

"Eipä oikeastaan", Evelyn vastasi hyväntuulisesti, silmäillen satulavyötä, jonka kireydestä Effiekin taisi olla epävarma.
"Jos haluat, voin auttaa sinua kiristämään sen maasta käsin. Se on yleensä helpompaa, kun selässä on jo painoa. Ponikaan ei jaksa pullistella niin paljon", Evelyn tarjoutui auttamaan, sillä se nyt vielä puuttuisikin, että satula keikkaisi ketken maastolenkin. Se ei ollut kiva kokemus sitten lainkaan. Ensimmäinen hevonen, jota Evelyn oli ratsastanut, oli ollut pullistelun mestari, joten yleensä naisen veljet olivat kiristäneet satulavyön siten, että toinen nousi selkään ja toinen kiristi vyön maasta käsin. Vasta sen jälkeen Evelyn oli noussut vanhan ja laiskan karjahevosen selkään.

Vastaus ei selvästi ollut helppo.
"Jos vain viitsit", Effie vastasi tuntien itsensä arvottomaksi. Prada näytti sietämättömän tyytyväiseltä itseensä.

Hymyillen Evelyn liukui alas Lionheartin selästä, vilkaisten nopeasti ympärilleen. Nainen talutti ratsunsa sivummalle ja näytti kädellään stop-merkin hevoselle, joka pysähtyi kuin seinään ja jäi seisomaan paikalleen. Hymyillen Evelyn siirtyi Pradan ja Effien luokse, vilkaisten ponin päätä varuillaan.
"No, eiköhän kiristetä tätä sitten", Evelyn naurahti odottaen, että Effie siirtäisi jalkansa satulan eteen, jotta hän voisi nostaa satulan siipeä ja kiristää vyön. Nainen ei enää huolinut Pradasta, sillä uskoi Effien pitävän ponin pään toiseen suuntaan käännettynä, niin ettei sille vahingossakaan tulisi mieleen haukata palasta Evelynistä.

Effie kelasi vastakkaisen ohjan lyhyeksi pitäen Pradan järsimässä saappaansa kärkeä, nosti satulan läppää ja kiskoi remmejä Evelynin apuna. Poni polki maata kipakoin potkuin, punainen häntä viuhtoen, mutta joutui antamaan periksi ihmisten ylivoimalle.
"Kiitos", Effie kiitti ja kokosi ohjia käteensä ponin karvaiset korvat melkein suussaan.

Ja niin Prada palautti Evelynin hetkeksi takaisin lapsuuteen, taistelemaan niinkin tavanomaisesta asiasta kuin satulavyöstä. Hymyillen Evelyn laski satulan siiven alas vyön ollessa tarpeeksi kireällä.
"Ei kestä kiittää", nainen vastasi iloisesti kääntyessään Lionheartin suuntaan. Hevonen ei ollut liikauttanut lihastaankaan koko aikana, vaan seisoi juuri siinä, mihin nainen sen oli jättänyt. Naurahtaen Evelyn ponnisti unisen hevosensa selkään ja keräsi ohjat käsiinsä.
"Eiköhän mennä sitten", hän naurahti kannustaessaan palominon käyntiin.

Taistelu ei loppunut siihen, sillä jääräpäinen ponimummo vaati Effietä komentamaan sitä ottamaan jokaisen askeleen. Se laahasi mielenosoituksellisesti jalkojaan, ja edes raipan terävästä napautuksesta ei ottanut kuin askeleen tai pari.
"Haluatko ratsastaa Slaleeyn?" Effie kysyi saadakseen muuta ajateltavaa kuin demonisikiön allaan.

Lionheart virkistyi jokaisen askeleen myötä kuin havahtuen vasta nyt tajuamaan, että se oli tuotu ulos karsinastaan ratsastuslenkkiä varten. Evelyn taputti hevosensa kaulaa heilauttaessaan leikillään toisen jalkansa Lionheartin kaulan yli. Nainen istui hetken sivuttain hevosensa selässä, ennen kuin heilautti jalan takaisin omalle puolelleen kullanhohtoista hevosta.
"Käy minulle", Evelyn vastasi hyväntuulisesti. "Se on varsin mukava pieni kylä", nainen pohdiskeli ääneen.

Effie saattoi piristää itseään ajattelemalla kyläkaupassa odottavaa jäätelöä, sillä hän kaipasi piristystä. Kun he jättivät välittömän tallialueen ja siirtyivät ruohottuneelle polulle, joka johti tallilta itään heinäladon ja henkilökunnan parkkipaikan ohi, Prada pysähtyi kuin seinään imuroimaan ruohoa suuhunsa. Effien vaativat pohkeet, raipannapautukset ja ponnekas pään ylös kiskominen näyttivät olevan yhtä turhan kanssa, sillä poni laahusti eteenpäin omaa tahtiaan ja repi ahnaasti tuoretta ruohoa. Effien posket punehtuivat osin rasituksesta, osin häpeästä ja hän veti ohjista voimiensa takaa irrottaakseen vaaleanpunertavan turvan maasta ja saadakseen ponin kulkemaan säädyllisesti eteenpäin.

Evelyn nautti rauhallisesta tahdista, jonka Prada selkeästi asetti lenkille syömällä ruohoa. Nainen saattoi nyt kaikessa rauhassa katsella ympärilleen ja nauttia maaseudusta, joka tuntui aukenevan joka suuntaan ja jatkuvan loputtomiin. Eihän se niin oikeasti ollut, mutta siltä se aina välillä tuntui.
"Asutko sinä täällä?" Nainen kysyi hetken kuluttua ympärilleen katsellen. "Rosings Parkissa, tarkoitan", hän vielä tarkensi kysymystään. Paulus olisi varmasti tarttunut tilaisuuteen ja vastannut asuvansa Englannissa, se hassu mies. Evelyn muisti edelleen letkautuksen maastoon menemisestä, mikä sai iloisen hymyn kohoamaan naisen huulille. Veikeää porukkaa nämä Rosingslaiset.

Effie nyökkäsi potkaisten ponin lihavaa mahaa kaikella voimallaan. Vasta se oli tarpeeksi nostamaan tamman päätä niin, että hän saattoi hoputtaa sen vastahakoiseen raviin ja kerätä ohjat niin tiukasti käsiinsä, ettei poni toivottavasti saisi revittyä päätän enää alas.
"Tallityöntekijöiden tiloissa", hän vastasi rytmittäen Pradan hidasta ravia pohkeilla.Tamman askel oli niin lyhyt ja nopea, ettei siinä ollut mahdollista keventää järkevästi, joten Effien kypärännuppi kohoili töpöttäen ylös ja alas jossakin Lionheartin selän tienoilla. Hän vilkaisi naista kysyvästi miettien oliko tämä vain jutellut lämpimikseen.

Evelyn kannusti Lionheartin raviin Pradan rinnalla, antaen hevosensa ravata laiskasti ja kaikessa rauhassa kaula pitkänä. Nainen nautti hevosen helposta ravista, jossa oli vaivaton istua ilman satulaakin. Luojan kiitos siitä, että Lionheartin askel oli tasainen ja harjoitusravi jokaisen ratsastajan unelma.
"Sehän on mukavaa. Ainakaan ei ole pitkä matka töihin", nainen naurahti kuultuaan vastauksen. "Tosin vapaapäivinä taitaa olla vaikea pysytellä poissa tallilta?" Evelyn lausahti kysyvästi. Hänelle se olisi ainakin vaikeaa. Naisen vilkaistessa poniratsukkoa, hän meinasi jo aukaista suunsa kehottaakseen Effietä keventämään kahden askeleen välein, jolloin lyhyt ravi muuttuisi siedettäväksi selässäkin, mutta viime hetkellä puri huultaan. Hän ei ollut valmentaja, ei ollut hänen asiansa jaella neuvoja, vaikka hyvää tarkoittikin. Evelyn oli itseoppinut, joka näkyikin naisen tavassa hakea aina helpoin ja mukavin tapa saada asiat hoidetuksi hevosen kanssa.

"Ei, 600 metriä", Effie vastasi taistellen jääräpäisen ponin eriävän tahdon kanssa. Se nosti päätään ja työnsi korviaan ratsastajan suuhun, ja etsi järjestelmällisesti heikkoutta ratsastajastaan, jotta voisi palata takaisin käyntiin, kääntyä kotiin tai saada suullisen vihreää.
"Niin on", hän jatkoi, sillä oli mennä tylsyydestä päin seiniä vapaapäivänään, "Corinne on tosin hyvin tarkka siitä, ettei näe vapaalla olevia työntekijöitä nurkissa pyörimässä." Hän oli jäänyt kiinni useammin kuin kerran.

Nainen huokaisi pienesti kuullessaan Corinnen olevan tiukka tässä suhteessa. Se ei oikeastaan edes yllättänyt, sillä nainen vaikutti tarkalta ja täsmälliseltä kaiken muunkin suhteen. Ihailtava ominaisuus, kieltämättä.
"Voin vain kuvitella", nainen totesi. "Minä en onnistuisi pysyttelemään poissa", hän myönsi. "En osannut nuorempanakaan, enkä varmasti osaisi vieläkään."

Polku kiemurteli Rosings Parkin maiden harvassa metsässä ja toi heidät samalla vanhalle kivisillalle, jota pitkin työntekijät tulivat tallille ja jota Evelynkin varmaan käytti tullessaan pyörällä tallille. Effie ikävöi Pradan hyvää tuulta, sillä poni osasi olla mahtava niin halutessaan, tai täysi hirviö, kuten tänään. Se sen puolustukseksi oli sanottava, että se oli järkevä ja varma myös pahana päivänä ja kopsutteli tottuneesti kaarevalle, isoista kivenlohkareista rakennetulle sillalle. Maiden poikki kiemurteleva joki näytti tummanvihreältä kalpeassa valossa.
"On siis varmaan hyvä, ettet ole tallityöntekijä", Effie vastasi etäiseen sävyyn ja taputti ponin kaulaa sen kulkiessa useamman askeleen ilman pohkeita.

Lionheart katsoi kaarevaa siltaa, jota pitkin Evelyn oli kulkenut monesti, mutta orille tämä oli ensimmäinen kerta, ja sen huomasi. Laiskuus tuntui poispyyhkäistyltä kun hevonen nosti terävästi päänsä korkealle ja korskui korvat hörössä. Evelyn keräsi ohjia lyhyemmäksi ja kannusti ratsuaan eteenpäin sivuaskelien sijaan. Ori oli kuitenkin eri mieltä ja pysähtyi sillan reunalle, suostumatta astumaan eteenpäin vaan taisteli apuja vastaan sivuaskelin ja peruuttamalla.
"Kuules poika, nyt olisi paras käyttäytyä", Evelyn puhui rauhallisella äänellä ja kannusti hevostaan jälleen eteenpäin. Ori nosti etujalkojaan puolisen metriä ilmaan kuin noustakseen pystyyn ja Evelyn nojasi eteenpäin tottuneesti. Heti, kun kaviot koskettivat maata, nainen antoi voimakkaammat avut, mikä sai Lionheartin hypähtämään sillalle ja astelemaan terävin askelin rakennelman yli ohjia nykien ja terävästi korskuen.
"Ääliö", nainen totesi päästyään turvallisesti sillan yli. "Se keksii aina välillä, että sillat ovat kamalinta maailmassa", Evelyn selitti. "Putosi kai varsana jokeen tai jotakin", nainen jatkoi päätään pudistellen.

"Papillon heitti Jamien viime viikolla tähän jokeen", Effie pohti ääneen ja vilkaisi pyörteilevää, syvää vettä. Papillon oli Emerson Digbyn maineikas pieni estehevonen, mutta tallilla tunnettu lähinnä maanvaivana, sillä diiva extraordinaire keksi milloin mitäkin naurettavaa, mitä säikkyä. Silloin se oli ollut tuttu silta, ja tamma oli hypännyt yhtäkkiä pystyyn suistaen miehen kylpyyn. Paulus oli ollut huvittunut.
Prada jatkoi nyt aavistuksen reippaammin ylös loivaa, ruohoista rinnettä vastakkaisella puolella, kohti hiekkakivistä, massiivista maalaiskartanoa.

Evelyn ei voinut olla naurahtamatta, kun kuuli Jamien kohtalosta. Ilmeisesti sillä miehellä oli tapana päätyä jokeen kerta toisensa jälkeen.
"Jamie otti kylvyn maastoesteradallakin Slippersin kanssa", Evelyn totesi hyväntuulisesti. Lionheart rauhottui heti, kun silta jäi taakse ja ravasi jälleen rennoin, tasaisin askelin Pradan rinnalla.
"Mutta ei, minusta ei olisi tallityöntekijäksi", nainen palasi jälleen aiempaan keskustelunaiheeseen. "Minä olen yhden hevosen ihminen, en pystyisi hoitamaan montaa, joista en kuitenkaan omistaisi yhtäkään", Evelyn selitti. "Ei sillä, te teette hienoa ja arvokasta työtä ja olisin ylpeä, jos voisin sanoa pystyväni samaan", nainen vielä totesi hymyillen. Kaikki työt eivät vain sopineet kaikille.

Effien suupielissä häivähti hymyä, kun Evelyn kertoi Jamien kommelluksista. Se ei ollut yllättävää, sillä kaistapäinen ratsastaja rakasti kaistapäisten hevosten ratsastamista ja mikäli Corinne ei ollut vahtimassa, teki senkin kaistapäisesti. Hän vilkaisi naista epätietoisesti, kun tämä palasi takaisin tallityöntekijöihin eikä tiennyt, oliko vain kuvitellut väheksyvän asenteen. Se ei tosin olisi yllättävää, sillä he olivat minimipalkattuja orjia, joilla oli nollastatus. Siihen oli vain vaikeaa asettua Cambridgen priimuksen jälkeen.
Effie antoi Pradan kävellä, joskin piti sen askelluksen reippaana, pitkin kartanolle johtavaa soratietä heidän ohitettuaan Rosings Parkin. Sitä reunustivat majesteettisen vanhat lehtipuut, jotka muodostivat melkein katon tien ylle. Effie rakasti kartanon maiden vanhaa eleganssia.
"Oletko viihtynyt Slaleyssä?" hän kysyi kohteliaisuuttaan.

Evelyn katsoi ympärilleen, antaen katseensa vaeltaa joka suuntaan. Kaikkialla oli niin kaunista! Nainen pohti, oliko lentokone kenties eksynyt matkalla ja tuonut hänet paratiisiin, sillä tämä oli kaukana hänen äitinsä maalailemista kauhukuvista, jotka olivat täynnänsä harmautta, sadetta ja hiljaista elämää, jossa ei tapahtunut mitään.
"Olen, olen kotiutunut hyvin", nainen vastasi kääntäen katseensa jälleen Effien suuntaan. "Vaikka välillä ikävöinkin takaisin Yhdysvaltoihin. Silloin soitan yleensä äidilleni, ja muistan taas, miksi lähdin", Evelyn naurahti puheensa lopuksi. Ei Jade oikeasti niin kamala ollut, mutta äidin innostunut puheensorina siitä, mitä kukakin elokuvamaailman nimi oli tilannut päivällisellä jossakin hienostoravintolassa ei vain ollut Evelynin mielestä järinkään kiinnostavaa.

Jos Effie olisi tiennyt Evelynille maalatut kauhukuvat, hän olisi voinut todistaa ne oikeiksi. Evelyn oli valinnut hyvän vuodenajan saapumiselleen, sillä luonto alkoi hohkata vihreää, sää lämmetä ja ihmiset piristyä odottamaan kesän aurinkoa. Effiekin sinnitteli ajatellessaan kesää, sillä Pauluksen puheista päätellen se oli fantastista aikaa tallilla. Ja jos Pauluksen marinasta sai sen kuvan, todellisuuden täytyi olla vielä upeampaa.
"Löysitkö paikan eläinlääkärin vastaanotolta?" hän jatkoi muistaessaan Evelynin työllistymissuunnitelmat.

"Löysin, yllättävän helposti jopa", Evelyn vastasi iloisesti. Asiat olivat järjestyneet mitä parhaimmin hänelle. "Kävi ilmi, että eräällä hevosten ja lehmien hoitoon erikoistuneella vastaanotolla oli tilaa eläinlääkärille. Käyn ylihuomenna allekirjoittamassa paperit ja sen jälkeen minulla on kaikki klinikan välineet käytettävissäni", nainen selitti. "Toivotaan, ettei niitä tarvita."

"Toivotaan niin", Effie nyökkäsi pysäyttäessään ponin kartanon rapistuneen, kasviston peittämän muurin keskellä olevalle portille kuulostelemaan ja katsomaan hiljaista, kapeaa maantietä. Täällä harvoin liikkui ketään, mutta nainen mieluummin katsoi kuin katui. Hän hoputti puskasta suullisen lehtiä riipaisseen ponin tien yli ja edelleen itään, kohti parin kilometrin päässä sijaitsevaa kylää.

Lionheart pysähtyi Pradan taakse odottamaan lupaa tienylitykseen. Pradan lähdettyä liikkeelle nainen kannusti orin seuraamaan perässä. Lionheart ylitti tien pysähtymättä ihmettelemään mitään tai keksimättä mitään typerää. Ilmeisesti sillassa oli ollut ihan tarpeeksi jännitystä, sillä nyt ori tuntui lähes uniselta ratsastajansa alla.
"Saanko udella, mitä sinä teit, ennen kuin tulit tänne?" Evelyn kysyi lähinnä keskustelua jatkaakseen. Lionheart hörisi tyytyväisenä Evelynin rapsuttaessa orin kaulaa. Hevonen oli selkeästi laiskalla tuulella ja nautti vain rennosta menosta ja omistajansa huomiosta.

Effie vilkaisi naista olkansa yli miettien mikä versio kertoa.
"Opiskelin Cambridgen oikeustieteellisessä", hän vastasi värittömästi ja nykäisi ponin pään ylös sen hamutessa vehreää tienpiennarta. Jäätelöä, jäätelöä, jäätelöä…

Evelyn olikin ajatellut, että toinen oli fiksu. Effie ei vain vaikuttanut järin innostuneelta puhumaan asiasta, joten nainen päätti jättää sen sikseen.
"Voisinpa sanoa opiskelleeni yhtä maineikkaassa opinahjossa, mutta minä opiskelin vain Californian yliopistolla", nainen vastasi. "Tosin sekin oli jo ihan tarpeeksi vaikeaa minulle", Evelyn totesi, vaivautumatta tarkentamaan, että ongelma ei niinkään ollut arvosanoissa vaan kanssaopiskelijoissa. Monet tuntuivat joko vierastavan julkkiksen lasta tai sitten hakeutuvan hänen seuraansa vain, koska äiti oli julkkis. Jotenkin kummasti Evelyn ei ollut nauttinut kummastakaan kohtelusta, joten oli opiskellut tiensä vauhdilla koulutuksen läpi.
"Oletko ratsastanut kauankin?" Nainen kysäisi jatkaakseen keskustelua toisesta, kenties helpommasta, aiheesta.

Effie vilkaisi ylös Evelyniin vain häivähdys sarkasmia silmissään. Lähes lapselta näyttävä nainen oli valmistunut eläinlääkäri - ja eikö tämä ollut sanonut Kamirille olleensa luokkansa paras ja ties mitä? Kun Evelyn kysyi hänen ratsastuksestaan, Prada jämähti jälleen paikalleen kuin vastatakseen Effien puolesta: tämä idiootti ei osaa mitään. Poni painoi päänsä ruohoon melkein nykäisten naisen päänsä yli ja sen kehonkieli kiljui itsepäistä uhmaa, sillä pohje, raippa eikä ohja saanut sitä hievahtamaan. Nainen huokasi käsinkosketeltavalla turhaumuksella ja hautasi hetken kasvot käteensä.
"En selvästi tarpeeksi kauaa", hän vastasi tukahtuneesti.

Jos Evelyn olisi tiennyt Effien ajatukset, olisi hän todennäköisesti huokaissut ja kertonut koko tarinan, mutta nyt saattoi tyytyväisesti vain jatkaa eteenpäin, kunnes Prada pysähtyi. Evelyn pysäytti Lionheartin ja kääntyi naisen puoleen. Effien turhautuminen näkyi kauas, mikä sai Evelynin tuntemaan myötätuntoa toista kohtaan.
"Älähän nyt", Evelyn vastasi. "Ponit osaavat olla jääräpäisiä ratsuja, ei siinä ole kyse taidoista", nainen totesi. Evelynin pitäisi joskus näyttää Effielle video siitä, kuinka ei saanut jääräpäistä ratsuponia kulkemaan tolpan oikealta puolelta, vaan poni itsepäisesti meni aina ohi vasemmalta. Sanomattakin oli selvää, ettei siitä ponista tullut pujottelun seuraavaa maailmanmestaria.

Mutta Effie oli nolannut itsensä myös yi 170-senttisellä täysiverisellä. Nainen laskeutui satulasta, tarttui kiinni Pradan turpahihnattomien suitsien kuolainrenkaaseen ja veti sen pään ylös lähtien taluttamaan sitä vehreydellään kiusaavaa tienpiennarta pitkin. Hän ei halunnut puhua epäonnistumisestaan tai siitä, että oli etsiytynyt alalle, jossa huipun sijasta tunsi olevansa vähemmän kuin keskinkertainen. Taisteltuaan epätoivoisen tunnekuohun hyvin englantilaisittain syrjään, hän saattoi adoptoida ääneensä jälleen asiakaspalvelijamaista kepeyttä ja vaihtaa aihetta mahdollisimman kauas itsestään.
"Kauanko olet omistanut Lionheartin?"

Effien laskeutuessa satulasta Evelynkin pohti, pitäisikö hänenkin kävellä vähän matkaa ihan vain ettei Effie tuntisi oloaan typeräksi maan tasalla. Lopulta nainen kuitenkin jäi hevosensa selkään. Effien kysymys sai lämpimän hymyn kohoamaan Evelynin kasvoille, kun nainen muisteli olosuhteita, joiden ansiosta oli löytänyt kultaisen orin.
"Hieman yli kolme vuotta", Evelyn vastasi. Niiden kolmen vuoden aikana oli ehtinyt sattua ja tapahtua, mutta huomattavasti vähemmillä kommelluksilla nainen oli nyt päässyt kuin nuorempana toisen hevosensa kanssa. Lionheart oli kultainen luonteeltaan.
"Sain sen lahjaksi", Evelyn selitti kevyt hymy huulillaan.

"Komea lahja", nainen totesi rapsuttaen vaivihkaa ponin korvantaustoja. Hän ei halunnut olla sille kiukkuinen eikä varsinkaan purkaa omaa turhaumustaan siihen, sillä vaikka Prada oli tänäänkin käyttäytynyt kuin helvetistä ulos syljetty demonisikiö, ei Effien epäonnistuminen ollut sen syytä. Miten helppoa olisikin ollut, jos olisi.
"Toitko sen valmennukseen vai sattuiko Rosings Park tallipaikaksi muista syistä?"

"Se on", nainen vastasi tarkentamatta sen enempää olosuhteita, joiden johdosta oli lahjansa saanut. Sen sijaan Evelyn tarttui mielellään Effien seuraavaan kysymykseen.
"Olisipa syyni noinkin hieno, mutta oikeastaan valitsin Rosings Parkin vain siksi, että se on lähellä ja ylitti vaatimukseni tallipaikasta reippaasti", Evelyn vastasi. "En olisi viitsinyt edes tuoda Lionheartia tänne, ellen olisi tiennyt, että sille on tarjolla hyvä tallipaikka." Vaikka ero hevosesta olisi ollut vaikea, olisi Evelyn jättänyt ratsunsa kotitilalleen, jos ei olisi löytänyt Englannista sopivaa tallia. Onneksi Rosings Park oli osoittautunut täydelliseksi paikaksi, ja niin Lionheart oli saanut tehdä elämänsä pisimmän matkan toiselle mantereelle.

Effie nyökkäsi ja nousi uudelleen selkään, kun he kiersivät loivan mutkan taakse ja piennar oli niin metsäinen, ettei se tarjonnut samanlaista houkutusta kuin aikaisempi. He olivat ehtineet kävellä tuskin kymmentä askelta, kun edessä näkyvien mutkien takaa kuului vaimeaa musiikkia ja auton hurinaa: Effie tunnisti musiikin sen lähestyessä Queenin Don't Stop Me Now'ksi ja tiesi tulijan.
Retron turkoosinvihreä, parhaat päivänsä kauan sitten nähnyt pieni autonkottero kiepahti näkyviin mutkan takaa pölypilvi perässään, mutta hiljensi ensin autoa ja sitten myös huutavaa musiikkia, kun huomasi ratsukot. Jamie rullasi auton ikkunan alas ja työnsi poikamaisesti virnistävän pään ulos.
"Hei Trouble", hän huikkasi Effielle, "hei Evelyn. Mitä hurmurit?"

Toisin kuin Effie, Evelynillä ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, kuka kuljettaja oli, ennen kuin ikkuna laskeutui ja Jamien pää ilmestyi ulkopuolelle. Olisihan se pitänyt arvata jo pelkästä ajotavasta. Ilmeisesti mies ajoi autoa samalla tavalla kuin ratsasti: kaistapäisesti.
"Hei Jamie, hieno kulkupeli", Evelyn vastasi ilkikurisesti virnistäen. Nainen oli jo päiviä sitten luopunut yrityksestä opetella kaikki lempinimet, joita tuntui löytyvän jokaiselle henkilölle yhtä monta kuin tähtiä taivaalla, puhumattakaan kiusoittelevista heitoista, joita viljeltiin puolin ja toisin. Rosingsin porukka koostui sekopäistä. Noh, ainakin Evelyn oli löytänyt paikan, johon sopeutui helposti.

"Eikö? Maailman komein", Jamie nauroi ja taputti rakastavasti ruostetta hilseilevää kylkeä. Hän voisi ostaa uuden auton osallaan Wellington Grand Prix'n voittopotista, mutta hän oli kiinnostuneempi hevosista, naisista, juhlimisesta ja no, käytännössä kaikesta muusta kuin autoista.
"Ehkä sinun pitäisi tulla joskus kyytiin."

"Minusta tuntuu, että Lionheart vie tämän erän", nainen vastasi miehen ehdotukselle nousta joskus ruosteisen auton kyytiin. Olihan hevonen paremmassa kunnossa kuin auto, vaikka Evelyn ehkä olikin hieman puolueellinen tuomari. Ainakaan Lionheartin jouhet eivät putoilleet ja karva hilseillyt, kun taas autossa näytti olevan ruostetta siellä täällä.
"Oletko varma, ettei autosi hajoa osiin altasi? Olisi surullista kuulla, että olet jälleen kerran joessa kylpemässä", Evelyn kiusoitteli, lähinnä koetellakseen, kuinka pitkälle voisi mennä ilkikurisessa verbaalisessa tökkimisessään, ennen kuin saisi Jamiesta irti kunnon reaktion. Jokin miehessä tuntui huutavan ilkikurisuutta, joten oli vaikea kuvitella, että mies aivan pienestä hätkähtäisi. Ehkä ihan hyvä niin, sillä Evelyn olisi mieluummin miehen kaveri kuin vihamies. Eiköhän yhdessä Pauluksessa ollut ihan tarpeeksi.

Jamie väläytti leveän, hyväntuulisen hymyn.
"Oletko kokeillut jokikylpyä?" hän kysyi kuin teatraalinen ostoskanavan myyjä, "harvinaisen virkistävää ja hyväksi hipiälle."

"En ole kokeillut, enkä ajatellut hetkeen kokeillakaan. Nauti siis rauhassa virkistävistä kylvyistäsi, me muut voimme sillä aikaa treenata vatsalihaksiamme nauraessamme kylpemisellesi", Evelyn vastasi hyväntuulisena ja väläytti valkeaa hammasrivistöään ja hymykuoppiaan hymyillessään leveää, iloista hymyä. Jamie oli varsin hauska tapaus, kaistapäisyydestään huolimatta.

"Et tiedä, mitä menetät", mies torui etusormeaan heristäen.
"Etkö ole jo valmiiksi myöhässä?" Effie kysyi merkitsevästi ja sai Jamien huokaamaan alistuneesti. Hän vilkutti koomikon elkein, ennen kuin painoa kaasua ja yskivä auto kiisi heidän tulosuuntaansa. Jamie ajoi usein kartanon pihaan ja käveli tallille, kun ei jaksanut kiertää lenkkiä tallille vievää tietä pitkin. Effie pudisteli tuskin huomattavasti päätään ja kannusti tienposkea hamunneen Pradan liikkeelle, nyt vähemmällä taistelulla.

Evelyn vain virnisti Jamien kommentille siitä, ettei tiennyt mitä menetti. Nainen oli melko varma, ettei haluaisi edes ottaa selvää, kuinka helposti hankkisi flunssan kylpemällä joessa. Luojan kiitos Lionheart oli niin rauhallinen ratsu, paitsi kenties silloilla.
"Hän taitaa aina olla tuollainen?" Evelyn naurahti vilkaistessaan poiskaahaavan auton suuntaan. "Pisteet sinulle, kun pidät hänet tiukassa ruodussa."

Effiellä oli välillä tunne, että Evelyn piikitteli häntä.
"Aina", hän varmisti ja osoitti sadan metrin päässä tien toisella puolella olevaa porttia nurmettuneelle, vanhalle pellolle, joka näytti jatkuvan pitkälle taivaanrantaan. Fairchildit olivat varmistaneet ratsastajille luvan käyttää peltoa sen ollessa kyntölevossa, ja he ratsastivat usein sen kautta mennessään kylän suuntaan. Effie pysähtyi raskaalle puuportille, raotti sitä hevosen selästä käsin ja peruutti Pradalle vetäen portin tarpeeksi auki, että hevoset mahtuivat siitä läpi. Ratsastettuaan sisään hän tarttui uudelleen porttiin ja kannusti Pradaan eteenpäin niin, että sai sen suljettua. Lionheart olisi varmaan osannut avata ja sulkea portin ihan omin avuin ja tanssia sen jälkeen salsaa, mutta Effie oli ylpeä ponimummosta ja taputti hellästi sen kaulaa. Hän oli joutunut tekemään samaa Funksilla, Chovella ja Moneypennyllä eivätkä nuoret täysiveriset suhtautuneet tehtävään laisinkaan järkevästi: nykyään Effie laskeutui suosiolla selästä, kun oli hänen vuoronsa vastata portista.
Hän kokosi tamman ohjalle, ennen kuin se ehti innostua tuoreesta nurmesta jaloissaan, ja ehdotti laukkaa. Prada lähti siihen vastahakoisesti, mutta jos sai Lionheartin rinnalleen, vingahti äänekkäästi, painoi korvat luimuun ja ampaisi hullunmoiseen neliin häntä tötteröllä.

Evelyn seurasi Effien perässä, katsoen peltoa, joka jatkui jatkumistaan. Nainen oli ehdottamassa, että avaisi portin, mutta Effie tarttui toimeen sellaisella täsmällisyydellä ja taidolla, että nainen antoi asian olla ja kulki vain nöyrästi portin läpi Effien avattua sen kunnolla. Evelyn keräsi Lionheartin ohjaa, herätellen hevostaan kevyillä avuilla ja puolipidätteillä. Palominon korvat olivat hörössä ja pää korkealla, kun se katseli peltoa ja hörisi innoissaan. Orikin taisi aavistaa, mitä seuraavaksi seuraisi. Effie sai suljettua portin tyylikkäästi ja ehdotti laukkaa, mihin Evelyn vastasi nyökkäämällä innostuneena.
Nainen nosti hallitun laukan, mutta jo muutaman askeleen jälkeen nojautui eteenpäin, nousi kevyempään istuntaan vaikka tiesi katuvansa sitä huomenna kun jalat huutaisivat hoosiannaa, ja kannusti Lionheartin siirtymään neliin kevyillä pohjeavuilla. Ori vaihtoi askellajia sulavasti, venyttäen kaulaansa pidemmäs. Prada ei suostunut jäämään toiseksi, vaan aiemmasta laiskuudesta huolimattaan siirtyi neliin korvat luimussa. Iloisesti nauraen Evelyn katsoi Effietä, nauttien tuulesta kasvoillaan ja orin lihasten tasaisesta työskentelystä hänen allaan. Evelyn piti Lionheartin yhä tuntumalla ja pidätteli oria, sillä sinnikkyydestään huolimatta Prada ei pysyisi täysiverisen täydessä vauhdissa. Lionheart tyytyi pitämään nelinsä hillityssä vauhdissa vastustelematta Evelynin pidätteitä sen enempää, sillä ilmeisesti orikin totesi, että oli mukavampi juosta kaverin rinnalla kuin kadota taivaanrantaan toisen edellä.

Prada, joka oli kuin lautapelissä häviävä lapsi, puhisi ja pihisi hikoillen eikä suosiolla aikonut jäädä kakkoseksi. Sen sijaan se alkoi komentaa Lionheartia kuin laumaa johtava tamma, korvat tiukassa luimussa ja kaula pitkällä. Effie seisoi jalustimilla pitäen kiinni tamman harjasta ja yritti pitää tamman erossa palominosta: hän ei halunnut sen haukkaavan palaa orin sievästä kankusta.

Pradan kommentava asenne sai Lionheartin hypähtämään sivuttain kauemmas tammasta ja potkaisemaan sen jälkeen vielä varmuudeksi sivulle pois päin punertavasta ponista. Evelyn horjahti sivuloikan voimasta, mutta sai helposti tasapainonsa takaisin ennen hevosensa seuraavaa hölmöilyä. Nauraen nainen pudisteli päätään ja nojasi taaksepäin, kun Lionheart heitti vielä muutaman pienen pukin ihan vain silkasta riemusta nelistäessään eteenpäin. Idiootti mikä idiootti, mutta ainakin Lionheart oli Evelynin idiootti.

Effie ohjasi Pradaa kauemmas vastakkaiselle sivulle, mutta ei voinut hillitä sen vauhtia, sillä poni vei häntä miten tahtoi. Pelto oli ihana laukkapaikka siitä, että se oli kaikkialta aidattu ja Moneypennykin yleensä pysähtyi aitoihin. Effie odotti kauhulla päivää, jona se vain ponkaisi aidan yli - tai tarttuisi siihen jaloistaan - eläen uudelleen sekaestelaukkahevosen päiviä.

Lionheart keskittyi jälleen nelistämiseen saatuaan ylimääräiset pukit pois elimistöstään ja vastusti naisen kättä yhä enemmän painaessaan raskaammin ohjalle. Evelyn kuitenkin piti oman päänsä ja esti hevostaan lähtemästä painamaan täyttä vauhtia entisen laukkaratsun tavoin. Nainen sulki silmänsä ja nautti vapauden tunteesta, jota nelistäminen aina toi mukanaan. Hetken mielijohteesta Evelyn laski ohjia alemmas, siirtäen ne reisiensä alle, ennen kuin levitti kätensä molemmin puolin kuin lentoon lähdössä. Lionheart venytti askeleensa viimeiseen kiriin Evelynin pyynnöstä ja hetken kaksikko lensi halki pellon. Aita kuitenkin lähestyisi, joten Evelyn nappasi ohjat jälleen käsiinsä ja alkoi hidastaa orin vauhtia hillitymmäksi, tarjoten samalla Pradallekin mahdollisuuden ottaa edelle spurtannut kaksikko kiinni.

Prada oli hidastanut jo laukan kautta raviin, kun sen kunto petti kesken. Effie ravasi toisen ratsukon luo antaen ponin jäähdytellä. Punainen karva höyrysi, mutta poni nyki ohjia närkästyneenä, viuhtoen häntäänsä kiukutellen. Nainen tarjoutui avaamaan toisen portin, joka johti heidät sivutielle; se liittyisi heidän aikaisemmin kulkemaansa päätiehen ja veisi heidät Slaleeyn.

Lionheart näytti nuortuneen viisi vuotta nelin aikana, sillä odottaessaan portilla, ori tanssahteli sivusuunnassa ja hörisi intoa täynnä. Evelyn vain nauroi, koettamatta edes pidätellä oria paikallaan. Mitä nyt pienestä hölmöilystä, kun ei kerran mitään typerämpää tehnyt. Kaksikko kulki portista tielle ja lähti Slaleyta kohden rauhallisessa käynnissä. Evelyn katseli huvittuneena Pradaa, joka näytti närkästyneeltä hävittyään palominolle.
"Taitaa olla aika voitontahtoinen poni, vai?" Nainen kysäisi hiljaisuuden rikkoakseen. Prada vaikutti ihan loistopakkaukselta.

"Aavistuksen", Effie vastasi antaessaan sen kävellä tuulista tienlaitaa. Vanha, kulunut asfaltti rakoili, ja mutkittelevaa tietä reunustivat laajat pellot, joista osalla käyskenteli lammaslaumoja, sekä metsäiset täplät, jotka heittivät tielle varjon. Vaikka tuuli oli jäinen ja tunki vaatteiden alle, Effie kaipasi jäätelöä. Hän käänsi ponin takaisin tutulle tielle ja antoi sen sitten kävellä yhden pienen tien varteen rakennetun kylän poikki kohti sen kauppaa.

Evelyn katseli lammaslaumoja uteliaana, samalla kun Lionheart kulki eteenpäin ilmeisesti paljon kiinnostuneempana kylästä, jonne he saapuisivat. Kylä oli pieni, mutta Evelyn oli jo ehtinyt mieltää sen kodiksi, sillä viihtyi hyvin rauhallisessa ympäristössä maaseudulla.
"Halusitko käydä jossakin erityisesti?" Evelyn kysäisi seuratessaan Effien rinnalla kylän halki.

"Kaupassa", Effie vastasi epäröimättä ja hierasi sitten vaivaantuneena niskaansa. Ehkä Evelyn ei arvostaisi heidän epäammattimaisia rutiinejaan. Kauppias tunsi heidät niin hyvin, että varasi yleensä hevosille joitakin herkkuja.

"Kuulostaa hyvältä", nainen virnisti vastaukseksi Effien varmaan vastaukseen. Eihän täällä totta puhuen paljon muuta näkemisen arvoista ollutkaan, joten kauppareissu kuulosti täysin järkeenkäyvältä.
"Käyttekö täällä useinkin?" Evelyn kysäisi lähinnä pitääkseen keskustelun liikkeellä siihen asti, kunnes he saapuisivat kaupan luokse.

"Melko", Effie sanoi diplomaattisesti, sillä ei tiennyt kannattiko työntekijöiden arjen erikoisuuksia paljastaa ryhmän ulkopuoliselle, kun ei ollut varmaa, miten tämä suhtautui. Hän, Paulus ja Colin pysähtyivät poikkeuksetta kaupalla ratsastaessaan tänne ja yleensä jäivät joko syömään jäätelöt tai juomaan limsat kaupalle. He perustelivat tätä toisilleen sillä, että totuttivat hevosia vaihtelevaan ympäristöön ja sen tarjoamiin ärsykkeisiin. Ei sillä, että hiljainen, autio pikkukylä olisi vaikuttanut erityisen ärsykerikkaalta. Hän seisautti Pradan pienen kyläkaupan eteen, laskeutui selästä ja käveli ovelle Pradan ohjat kädessään.
"Mitä haluaisit?" hän kysyi Evelyniltä epäröiden.

Evelyn laskeutui Lionheartin selästä kaupan edessä Effien toimiessa samoin ja nosti orin ohjat sen kaulan yli voidakseen vaivattomasti taluttaa hevostaan niistä. Nainen jäi seisomaan hivenen kauemmas Pradasta, sillä ei halunnut testata, miten poni reagoisi liian lähelle tunkevaan uteliaaseen oriin, jonka korvat kääntyilivät puolelta toiselle sen ihmetellessä uutta ympäristöään.
"Tuota… Pidät minua varmaan hulluna, mutta jäätelö voisi maistua", Evelyn vastasi ja käänsi katseensa Effiestä Pradaan. Kuka hullu nyt haluaisi syödä jäätelöä silloin, kun ulkona oli kylmä ja tuulinen päivä? Evelyn, sillä nainen ei uskonut siihen, että jäätelö oli tarkoitettu vain kuumille kesäpäiville. "Mikä tahansa maku käy", nainen vastasi kaivaessaan takkinsa taskusta setelin ja ojentaessaan sitä Effielle. Lionheart jäi seisomaan paikalleen kun nainen asteli ohjanpäät käsissään niin kauas kuin ne ylsivät, ojentaen rahaa naiselle.
"Osta itsellesi mitä haluat, minä tarjoan", nainen vastasi hymyillen. "Haluatko, että pitelen Pradaa?"

Effie pudisti päätään rahalle vääntäen huulilleen kohteliaan hymyn. Hänen ylpeytensä oli tarpeeksi matalalla ilmankin.
"Ei tarvitse", hän vastasi ja pisti vain päänsä sisään kaupan ovesta. Prada tunki turpaansa sisään kuin tietäen mitä oli luvassa, "päivää Mrs Blythe, saisimmeko kaksi jäätelöä? Yllätä minut." Ihastunut naisääni kantautui vaimeana sisältä, ja hetkeä myöhemmin Prada oli ahtautua sisään kauppaan, kun herttainen, vanhempi naisihminen työntyi ulos suklainen tikkujäätelö, mansikkainen tuutti ja pussi paloiteltuja omenia mukanaan. Prada, joka käyttäytyi kuin enkeli nyt, nyökytteli silmät hehkuen ja korvat hörössä, höristen rakastavasti ja hamuten Blythen käsiä. Effie tarjosi Evelynille valintaa jäätelöistä ja istahti kaupan pihassa olevalle, säänpieksemälle penkille. Vanha rouva siirtyi tarjoamaan omenia myös Lionheartille.
"Tätä ponia minä en olekaan nähnyt ennen", hän hymisi tähyten palominoa pyöreiden silmälasien läpi ja ojensi kättään hieroakseen siihen tuttavuutta.

Effie oli ilmeisesti yksi niistä, jotka eivät huolineet muiden rahoja. Harmillista, sillä Evelyn olisi mielellään tarjonnut jäätelön toiselle siitä hyvästä, että oli saanut seuraa maastolenkille. Prada oli selkeästi innokas ja kokenut kaupassakävijä, sillä tervehti myyjää rakastavalla hörinällä. Pradan muuttunut asenne sai Lionheartinkin valpastomaan ja palomino nosti päätään katsoakseen korvat hörössä herttaista naista.
"Kiitos Effie", Evelyn kiitti ottaessaan suklaajäätelön vastaan. Lionheart, joka yleensä koetti tehdä kaikkensa saadakseen osansa Evelynin jäätelöstä, oli täysin keskittynyt omenia tarjoavaan naiseen.
"Me muutimme tänne vastikään", Evelyn vastasi hymyillen. "Olen Evelyn ja hän on Lionheart", nainen esitteli sekä itsensä että hevosensa, ennen kuin istahti alas Effien rinnalle syömään herkullista jäätelöään. Lionheart hörisi ja hieroi turpaansa naisen käteen hamutessaan häpeämättömästi huulillaan lisää herkkuja ja huomiota.

Effie jätti Mrs Blythen hevosten armoille, käsi Pradan ohjien lenkkiin pujotettuna ja keskittyi nautiskelemaan mansikkaisen kermajäätelön pehmeydestä. Harmaasta pilvimuurista pilkisti jopa kaistale kultaista auringonvaloa, ja Effie nosti kasvonsa sitä kohti silmät suljettuina ja antoi kylmän jäätelön sulaa kielelleen. Omenoiden loputtua Prada kohdisti huomionsa ratsastajaansa, joka sai työntää ponin päättäväistä turpaa kauemmas jäätelöstään.

Evelyn katseli uteliaasti Mrs Blytheä, joka ei näyttänyt lainkaan hämmentyneeltä hevosten huomiosta. Vaikka Prada jättikin naisen rauhaan, kun omenat loppuivat, ei Lionheart tehnyt heti samaa, vaan hamusi hetken huulillaan naisen kättä, hihaa, olkapäätä ja oikeastaan kaikkea, mihin vain ylsi. Evelyn naurahti hevoselleen, mikä sai eläimen muistamaan omistajansa jäätelön. Hörähtäen palomino asteli lähemmäs, mutta pysähtyi kun Evelyn suuntasi siihen terävän katseen. Pettyneesti pärskähtäen ori jäi paikoilleen seisomaan, miettien selkeästi, olisiko Evelynin ohjeiden vastustaminen sen arvoista. Siitä voisi saada jäätelöä. Tai sitten kipakan käskyn 'ei'.
"Lionheart rakastaa jäätelöä. Se tekee mitä vain saadakseen maistiaisen", Evelyn naurahti jäätelön syömisen lomassa. "Nähtävästi Pradallekin maistuisi", nainen totesi katsoessaan ponia, joka yritti yrittämistään saada pienen turpansa tarpeeksi lähelle Effien jäätelöä. Ihmeellisiä otuksia nuo nelijalkaiset.

Prada ei kuitenkaan arvostanut kilpailua.
"Ei!" Effie älähti, kun poni veti korvat luimuun ja yritti hypätä Lionheartia päin hampaat ojossa ajaakseen toisen haaskalinnun kauemmas. Nainen pysäytti ponin ohjista varpaillaan, manasi tuupaten sen pois saappaaltaan ja huokasi, kun jäätelö tippui maahan rytäkässä.
Nainen näytti siltä, että oli juuri ylittänyt sietokykynsä rajan.

Tällä kertaa Lionheart ei edes tajunnut heti reagoida Pradaan, vaan vasta Effien manaus sai orin liikahtamaan sivummalle. Evelyn kääntyi Effien puoleen tarkoituksenaan kysyä, oliko toinen kunnossa, mutta naisen ilme kertoi kaiken tarpeellisen. Lionheart tarttui heti Evelynin huomion herpaantumisen tarjoamaan mahdollisuuteen ja röyhkeästi nappasi jäätelön naisen kädestä, tanssahdellen ylpeästi korskuen niin kauas kuin ohjat antoivat myöden.
"Ääliö", nainen totesi jälleen kerran katsoessaan oria, joka oli selkeästi halkeamaisillaan tyytyväisyydestään itseensä.

Effie painoi päänsä alas Pradan ohjat tiukasti toisessa kädessä ja hieroen toisella kädellä tykyttävää jalkaa jäykän saappaan läpi. Prada rohmusi maahan tippuneen mansikkatuutin lopun luimien Lionheartille, mutta syvään silmät kiinni hengittävä nainen ei huomannut sen irvistelyä.

"Sattuuko kovastikin?" Evelyn kysyi huomatessaan Effien hierovan toista jalkaansa. Ilmeisesti Prada oli polkaissut kunnolla siihen päälle. Lionheart ei kiinnittänyt huomiota Pradan irvistelyyn, vaan pysytteli kauempana syöden autuaasti suklaajäätelön loppua. Evelyn tiesi, että tällä hetkellä Lionheartin suurempi ongelma oli sen ratsastaja kuin luimiva poni, joten ei ollut ihmekään, ettei Pradan uhittelu tuntunut missään. Evelynin tuima katse sai hevosen lopettamaan jäätelötikun järsimisen ja heilauttamaan korviaan ilmeisesti lammasmaista ilmettä hakien. Evelyn pudisti päätään hevosensa hölmöydelle ja keskittyi Effieen. Lionheart pitäisi itsestään huolen, olihan sillä nyt puinen tikkukin, jolla leikkiä.

Effie pudisti päätään ja työnsi ahneen, röyhkeän ponin kauemmas itsestään. Se tuijotti katkerana Lionheartia, jolla oli makea tikkukin.
"Haluatko lähteä?" hän kysyi loppuunimetyllä värittömyydellä.

Evelyn katsoi Effietä myötätuntoisesti. Tänään ei selkeästi ollut naisen onnenpäivä. Ensin poni oli kiukutellut koko matkan ja nyt vielä tämä. Effie ansaitsisi kymmenen litran jäätelöpaketin tästä hyvästä.
"Mennään vain", nainen vastasi ja nousi seisomaan. Evelyn ei kuitenkaan noussut vielä Lionheartin selkään, vaikka astuikin muutaman askeleen hevostaan kohti, sillä halusi ensin nähdä, pääsisikö Effie omin avuin Pradan selkään. Jos poni oli kunnolla astunut jalalle, voisi niinkin yksinkertainen asia kuin selkäännousu tuntua maailman vaikeimmalta, kun jalka ei kunnolla kannattelisi painoa. Toivottavasti Effie oli kunnossa, sillä nainen oli sitkeä ja todennäköisesti kieltäytyisi kaikesta tarjotusta avusta ennen kuin olisi aivan pakko tarttua siihen.

Effie ponnisti päättäväisesti selkään, vaikka jalkapöydässä tykyttikin. Hänen jalkansa tallottiin päivittäin, ja Prada oli lihavuudesta huolimatta kevyempi kuin hänen muut hoidokkinsa - esimerkiksi Slippers lapiomaisine kavioineen. Ori myös raahasi häntä pitkin ojia, lyttäsi ovenpieliin ja seiniin sekä töni nurin tallomisen lisäksi. Nainen kokosi ohjat, ja jos Evelyn lensi tuosta vain itseään huomattavasti korkeamman hevosen selkään, Effie pyysi Pradaa lähtemään kotia kohti. Sen se teki huomattavasti mieluummin kuin lenkille lähdön.

Evelyn huokaisi helpotuksesta, kun Effie nousi Pradan selkään. Nainen kääntyi Lionheartin puoleen, joka tanssahteli kauemmas kuin odottaen läksytystä pienestä tempauksestaan. Silmiään pyöräyttäen nainen astui hevosensa pään vierelle ja koetti tarttua jäätelötikkuun, jota hevonen piteli tyytyväisesti hampaidensa välissä.
"Irti, urpo", Evelyn käski nykiessään tikkua, mutta ilkikurinen kiilto palominon silmissä kertoi, ettei hevonen todellakaan irrottaisi otettaan. Evelyn päätti antaa asian olla, kyllä Lionheart sen pian tiputtaisi, kun innostuisi jostakin muusta, ja valmistautui sen sijaan nousemaan ratsunsa selkään. Jalat hieman jäykkänä aiemmasta nelistämisestä Evelyn ponnisti ratsunsa selkään, joutuen käyttämään käsiään tavallista enemmän apunaan, jotta pääsi itseään korkeamman ratsun selkään. Selässä suoristautuen Evelyn käänsi Lionheartin Pradan perään, sillä ei viitsinyt tukkia kylän tietä rinnakkain kulkemalla. Lionheart kulki tikku suupielestä törröttäen tyytyväisesti höristen ja päätään viskoen. Evelyn vain pudisteli päätään, voimatta olla nauramatta hevosensa innokkuudelle.

Prada köpötti muhkea takamus keikkuen hiljaista tienvartta kohti kartanon portteja. Se oli nelistänyt sellaista kyytiä aikaisemmin, että Effie päätti mennä kotimatkan vain käyntiä ja ravia ja pysyä tien laidalla pellon sijasta. Parin kilometrin matka kylästä kartanon porteille taittuisi nopeasti nyt, kun poni ei jäänyt jumittamaan joka kymmenes metri.

Evelyn siirtyi Lionheartin kanssa Pradan rinnalle, pitäen kuitenkin välimatkaa poniin, sillä ei kaivannut enää tarkempaa katsausta ponin hampaisiin. Lionheart ei suostunut tiputtamaan tikkuaan, vaikka Evelyn yrittikin huijata hevostaan leikkimällä kuolaimella. Ori piti hampaansa tiukasti tikussa kiinni, kantaen saalistaan pää korkealla kuin juuri maailmanmestaruuskilpailut voittanut.
"Mikä voi yhdessä tikussa olla noin hauskaa", Evelyn mutisi hevosta katsoessaan. "Luulisi, että sekin kyllästyisi jo", nainen totesi äänellä, joka tuntui olevan täynnä sekä huvittuneisuutta että turhautuneisuutta. Typerä hevonen. Hetken mielijohteesta nainen heilautti toisen jalkansa orin yli ja kääntyi istumaan sivuttain hevosensa selässä, katsoen nyt suoraan Effietä kohden.
"Miten sinun tavanomainen työpäiväsi menee? Tarkoitan, mitä kaikkea teet päivän aikana?" Nainen uteli aidosti kiinnostuneena. Olivathan Rosingsin tallityöntekijät ensimmäisiä ammattinsa edustajia, joita Evelyn oli ikinä kohdannut, joten nainen ei voinut mitään uteliaisuudelleen.

Effie vilkaisi Evelyniä lopenuupunut, melkein luovuttanut katse silmissään. Mitä Evelyn oikein halusi kuulla? Jos hän kertoisi todellisesta päivästään, hän saisi vielä potkut, koska oli niin kelvottoman hidas. Hänen piti tulla aamutallillekin tuntia aikaisemmin, jotta ehti varmasti tehdä kaiken aamuvuoron tekijältä vaaditun.
"Hoidan ja ruokin vastuuhevosiani. Siivoan tallia ja sen ympäristöä", hän vastasi vaivaantuneena, ymmärtämättä mitä kiehtovaa päivän minuuttikohtaisessa läpikäynnissä oli jollekulle muulle - ellei kai upporikas Evelyn kokenut tallitöitä niin vieraaksi, että niistä kuuleminen oli eksoottista. Tai sitten nainen halusi kuulla, mitä hänen showhevoselleen tehtiin päivän aikana.
"Colin kertoo varmasti tarkemmin Lionheartin hoidosta, jos haluat", hän huokasi hieroen kasvojaan.

"En minä Lionheartista ole huolissani, tiedän että se saa hyvää hoitoa. Kyselin vain uteliaisuudesta", Evelyn selitti nopeasti, sillä ei halunnut Effien ajattelevan, että epäili tallityöntekijöiden taitoja. He olivat kaikki ammattilaisia, sen verran Evelyn oli jo todennut. Ainakin silloin, kun tekivät töitään.
"Isovanhempieni kotitilalla ei koskaan ollut tallityöntekijöitä, vaan me teimme kaiken itse, joten mietin vain, kuinka paljon teidän työnne eroavat siitä. Teillä on useampia hevosia vastuullanne, se on ainakin selvä", Evelyn naurahti lauseensa lopuksi. "Ja teille maksetaan palkkaa. Tosin ei minun pitäisi valittaa, kun Lionheart asui siellä ilmaiseksi", nainen totesi huvittuneena. Evelyn ei oikein osannut olla hiljaa, vaan jutusteli niitä näitä, vaikka epäilikin, että Effie olisi arvostanut hiljaisuutta enemmän. Se vain oli naiselle niin vaikeaa. Oli helpompi kysellä ja kertoa sitä sun tätä kuin vain olla hiljaa.

"Vai niin", Effie vastasi ontosti ja mietti sisältyikö tarinaan, "meillä on viisi vastuuhevosta, Colinilla kolme. Aamu- ja iltavuorossa hoidamme kolmen hengen tiimin vastuuhevoset, eli noin 15 yhteensä."

"Se on paljon", nainen vastasi kuullessaan hevosten tarkan lukumäärän. Siinä oli kyllä hoitamista. "Teette arvokasta työtä, joka ei voi olla helppoa", Evelyn jatkoi vilkaisten lempeästi Effietä. Toinen näytti uupuneelta, kenties kaikesta epäonnekkaasta, mitä tälläkin ratsastuslenkillä oli ehtinyt tapahtumaan.

Effie oli kuullut, että monella muulla tallilla hevosia oli paljon enemmän per hoitaja. Hän kohautti olkiaan.
"Laitamme päivällä omien vastuuhevostemme ilta- ja aamuruoat valmiiksi, joten tallivuoron tekijä vain jakaa ruoat, loimittaa ja suojittaa hevoset sekä joko hakee tai vie ne ulos."

Evelyn kuunteli mielenkiinnolla, kun Effie kertoi päivän tehtävistä. Tallityöntekijöillä oli selkeästi monia erilaisia tehtäviä, joten tylsiksi päiviä tuskin voisi kutsua. Sitä paitsi, hevosten kanssa mukaan mahtui aina yllätyselementti, kun ei tiennyt, mitä jokin nelijalkainen juuri sinä päivänä keksisi.
"Kuulostaapa monipuoliselta työltä", Evelyn vastasi kevyesti hymyillen. "Teette siis tallivuoroja vuorotellen?" Nainen vielä varmisti ymmärtäneensä asian oikein.

"Ne sovitaan joka kuukausi laadittavaa aikataulua tehdessä", hän vastasi, "yleensä tallivuoroja on viikossa kolme per työntekijä." Evelyn taisi todella tarvita smalltalkia, sillä Effie ei tiennyt, miksi kukaan kyselisi vapaaehtoisesti talliorjan päivästä. Mutta hän oli liian väsynyt jaksaakseen yrittää miettiä kysymyksiä palominosta ihmehevosesta tai keijukaismaisen kauniin, lapsenkasvoisen ihmenaisen uravalinnasta. Hänestä tuntui, ettei hän kestäisi kuulla siitä nyt, kun tunsi jo valmiiksi olevansa arvoton.

Evelyn nyökkäili Effien kertoessa tallivuorojen jakamisesta. Kolme vuoroa viikossa kuulosti siedettävältä, juuri sopivalta määrältä yhdelle työntekijälle. Tosin kun otti huomioon, miten raskasta työ fyysisesti oli kaikilta muiltakin osin, ei se tainnut suuresti asiaa helpottaa.
Lionheart kohotti päänsä terävällä liikkeellä ja tuijotti jonnekin metsän suuntaan suurella mielenkiinnolla, joten Evelynkin vilkaisi, mikä oli kiinnittänyt orin huomion. Kun mitään ei näkynyt, nainen naurahti ja heilautti jalkansa takaisin Lionheartin toiselle puolelle istuakseen taas normaalisti hevosensa selässä. Ori pärskähti pettyneen oloisesti, mikä sai naisen kumartumaan hevosen kaulan ylle ja kääntämään hevosen päätä, kunnes nainen näki, mikä Lionheartia mietitytti. Palomino oli pudottanut rakastetun tikkunsa keskittyessään ihmettelemään metsää ja sen puita.
"Kuten jo sanoin, ääliö", Evelyn naurahti kiintyneesti, taputtaen hevosensa kullanhohtoista kaulaa. "Mutta ainakin se hukkasi tikkunsa, joten en joudu kampeamaan sitä sen suusta tallilla sorkkaraudan avulla."

Effie vilkaisi metsän suuntaan, mutta Prada oli kuuro rapinoille ja rasahduksille. Sen katse seurasi kaipaavasti vihreää tienpenkkaa ja pää hivuttautui vaivihkaa alemmas ja alemmas, kunnes pysähtyi ohjaan.

"Nähtävästi sen ruokahalu on suurempi kuin tahto päästä kotiin", Evelyn naurahti Pradaa katsoessaan. Lionheart seisoi paikoillaan, koko metsän jo unohtaneena, keskittyen nyt lähinnä näyttämään niin säälittävältä kuin jalo täysiverinen vain saattoi.
"Voisin vannoa, että tämän päässä on jotain pielessä. Se on aina rakastanut jäätelötikkuja, mutta ei tämä nyt enää normaalia voi olla", Evelyn totesi katsoessaan hevostaan, joka roikotti päätään kuin joku olisi juuri kieltänyt siltä iltakaurat kokonaan.

"Kotona se on dieetillä", Effie vastasi kannustaen Pradan raviin tien pehmeällä pientareella. Jos poni jäisi laahaamaan, hän myöhästyisi päivänsä loppuaikataulusta ja tarvitsi jokaisen minuutin.

"Se selittää paljon", Evelyn totesi kannustaessaan täysiverisen raviin Pradan rinnalla. "Kyllähän sitä nyt pitää tarttua tilaisuuteen syödä vehreää ruohoa, kun sellainen tarjoutuu", nainen naurahti hyväntuulisesti. Lionheartkin taisi unohtaa tikkunsa menetyksen keskittyessään ravaamaan iloisesti pää korkealla ja askel lennokkaana. Esittäisipä hevonen tällaisia liikkeitä kentälläkin, niin Evelyn ei tuntisi oloaan täysin toivottomaksi kouluratsastusta treenatessaan.

Effie antoi Pradan ravata sisään kartanon porteista, joita ympäröivän muurin viiniköynnökset ja muratti värjäsivät niin tehokkaasti, ettei vanhaa kiveä ollut erottaa ympäröivästä metsästä. Pitkä, suora soratie johti kaukana edessä siintävälle hiekkakivikartanolle, jonka edessä oli parkissa useampi pröystäilemätön henkilöauto. Fairchildit olivat kotona. Effie tunsi piston, sillä ei tiennyt, oliko kartanon etupihalla sallittua ratsastaa. Mitä hän ajatteli… Tämä oli Corinnen talo.

Lionheart seurasi Pradan perässä portista kartanon pihalle, Evelynin ihastellessa muuria ja edessä siintävää kartanoa. Onneksi Lionheart seurasi Pradan perässä, sillä Evelyn epäili, ettei olisi uteliaalta ympäristöntarkkailultaan pystynyt vielä pitämään hevostakin suoralla linjalla. Onneksi Pradaa oli helppo seurata, joten ori vain ravasi eteenpäin, välittämättä ratsastajansa ihmettelystä ja ihastuneista huokauksista.

Effie katsoi kiitollisena kartanon takana olevan, loivan laakson toisella puolella istuvaa tallia. Vanhat lehtipuut reunustivat huolitellussa rivissä valtavaa pääkenttää ja metsäiset rykelmät hivuttautuivat sivuilta kohti harmaata kivitallia ja sen takana nousevaa, samansävyistä maneesia sekä tallin ympärillä levittäytyviä, valkoaitaisia tarhoja kohti. Hän oli hyvin valmis siihen, että pääsisi vain omaan rauhaan, jossa saisi olla juuri niin onneton kuin miksi itsensä tunsi.

Lionheartin askel reipastui, kun ori näki tallin lähestyvän. Ilmeisesti hevosellakin oli jo kiire kotiin, tai sitten ori vain toivoi pääsevänsä pian tarhaan riehumaan muiden hevosten kanssa. Evelyn pohti hetken, veisikö hevosensa suoraan tarhaan, mutta päätti, ettei sotkisi tallityöntekijöiden kuvioita viemällä hevostaan itse tarhaan. Oikeastaan, nyt kun Evelyn sitä mietti, nainen ajatteli, että voisi jäädä kentälle hetkeksi Lionheartin kanssa. Orilla oli vielä virtaa, joten kevyt työskentely kentällä ei olisi pahasta.
"Haittaako sinua, jos jäämme Lionheartin kanssa hetkeksi kentälle?" Evelyn kysyi lähinnä kohteliaisuudesta, sillä uskoi Effien kiirehtivän jo jatkamaan töitään, kunhan vain saisi Pradan hoidettua.

"Ei tietenkään", Effie vastasi ja jos olisi tiennyt naisen ajatuksista, olisi korjannut, että hevosenomistajat veivät ja toivat hevosiaan miten tahtoivat. Tallityöntekijät sopeutuivat siihen: heillä ei ollut sotkettavia kuvioita, vaan käsky mukautua tilanteeseen. Pullea poni ja sen rasittunut ratsastaja jatkoivat tallille saakka, missä Effie riisui sen pikaisesti varusteista, huuhtoi pesukarsinassa ja jätti sitten karsinaan kuivamaan heinäverkko kaverinaan.

"Kiitokset maastoseurasta", Evelyn kiitti kääntäessään hevosensa kenttää kohti. Lionheart sopeutui nopeasti ideaan siitä, että työskentely jatkuisi vielä, eikä yrittänyt valua kohti tallia. Nainen liukui alas hevosensa selästä, aukaisi suitsien soljet näppärin sormin ja jätti suitset kentän laidalle. Käskystä Lionheart kumarsi ja Evelyn nousi selkään, pyytäen hevoseltaan vielä hetken ajan kevyttä työskentelyä. Ori kulki kaula pitkänä ja venytteli leukojaan ravatessaan suu avoimena ympäri kenttää Evelynin painoapuja kuunnellen ja suunnan sitä kautta valiten. Nainen nosti laukkoja, hidasti käyntiin, peruuttikin, kiittäen hevostaan aina vuolaasti hyvästä työskentelystä.
Tyytyväisenä Evelyn pysäytti hevosensa painoavuilla kentän keskelle, napautti kantapäillään hevosta taaempaa kuin normaalisti, nojasi eteenpäin ja tarttui valkeaan harjaan, kun Lionheart kuuliaisesti nousi takajaloilleen etujalat vatsaa vasten taitettuina. Nainen pyysi hevoseltaan vielä muutamaa pystyyn nousua, mikä sai Lionheartin hirnumaan innoissaan, ennen kuin oli aika lopetella.
Evelyn ohjasi hevosensa uralle kävelemään rauhallista käyntiä, samalla kun itse kääntyi nurinpäin ja nojasi selällään hevosensa kaulaan, jalat valkoisten lautasten päälle nostettuna. Lionheart hörisi tyytyväisenä astellessaan eteenpäin, kunnes muutaman kierroksen jälkeen rento ja tyytyväinen ratsastaja liukui alas selästä ja käveli ratsu rinnallaan noutamaan suitset. Sen jälkeen Evelyn otti suunnan tallia kohden, jossa voisi pestä hevosen ja antaa sille muutaman porkkananpalasen kiitokseksi hienosta työskentelystä.