PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] Why did I ever return?

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kuninkaallinen
Kuninkaallinen
avatar

Viestien lukumäärä : 647
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: [Y] Why did I ever return?    To Maalis 10, 2016 9:43 pm

Yksinpelinä Gabriellen mietteitä paluustaan Newcastleen.

Maanantai 07.03.2016

Nainen astui ulos hissistä, kaivaen taskustaan avaimen, jota ei ollut käyttänyt kuukausiin. Matkalaukut oli tuotu tänne, naisella oli mukanaan vain pieni perässä vedettävä laukku, joka lepäsi hänen vieressään. Kun hän astui asuntoon, tuntui kuin hän olisi palannut ajassa taaksepäin, kahteen eri aikaan. Aikaan jolloin hän oli odottanut lasta ja toiseen aikaan sen jälkeen, jolloin hän oli itkenyt menetettyä lastaan ja pilalle mennyttä parisuhdettaan. Gabrielle huokaisi syvään, sytyttäen valot asuntoonsa. Hän kaipasi tätä, hieman omaa aikaa ennen häitä. Hän oli tehnyt käytännössä taukoamatta töitä siirryttyään Lontooseen, joten lomapäiviä oli kertynyt. Hän työskentelisi nytkin etänä, mutta ei ollut palaamassa Lontooseen heti. Kaksi kuukautta hänellä oli lomaa, saattaisi hyvin olla että hän käyttäisi kaiken sen ajan täällä. Kotiin palaaminen ei tuntunut mukavalta ajatukselta, vaikka elämä pääkaupungissa oli ulkopuolisten silmiin täydellistä. Kaunis asunto hyvällä paikalla, hyvä rahatilanne, komea aviomies jonka kanssa hän kohta olisi naimisissa. Se ei silti tyydyttänyt Gabriellea. Darrell saattoi olla hyvä mies, mutta hän ei kokenut tuota itselleen oikeaksi ja olikin miehen kanssa vääristä syistä. Mitkä ne syyt sitten olivat? Gabrielle yritti olla ajattelematta niitä.

Haluan vain miehen ja perheen. Eikä hän ole Theodore.
Usein hän löysi saman ajatuksen pyörimästä päästään. Useimmiten nainen sai sen suljetuksi pieneen laatikkoon mielensä perukoille, vaimennettua sen ajatusleikin, jos hän ei olisikaan paennut menetyksen tuottamaa suruaan muualle, vaan jäänyt taistelemaan suhteestaan psykologian professorin kanssa. Mitä siitä olisi tullut, olisiko hänellä voinut olla nyt mies ja perhe? Pian ainakin olisi, nyt jopa vanhemmat olivat mielissään. Olihan hänen kihlattunsa noiden ystävän poika, myös tummaihoinen. Hän oli siis tekemässä tämän aivan vääristä syistä ja tiedosti sen itsekin. Kukaan ei estänyt häntä lähtemästä, mutta taistelutahto naisen sisällä oli kuollut. Kaikki mitä kolmikymppinen nainen halusi oli vain mukava elämä, yksi tai kaksi lasta ja rakastava aviomies. Hän tiesi Darrellin rakastavan häntä ja siksi se tuntuikin niin väärältä, ettei hän voisi koskaan rakastaa miestään samoin kuin tuo rakasti häntä. Kai hän päätyisi olemaan yksi niistä ylemmän varallisuusluokan naisista, jotka etsisivät loppujen lopuksi elämäänsä sisältöä kirjoista, nukkuen aviomiehen kanssa eri makuuhuoneissa. Ajatuksena se oli masentava, mutta Gabrielle ei jaksanut enää etsiä. Hän olisi kohta liian vanha perustamaan perheen ja avioituminen Darrellin kanssa oli myös hänen viimeinen oljenkortensa nostaa osakkeitaan vanhempiensa silmissä. Jos nuo edes kerran olisivat ylpeitä tyttärestään. Näiden ajatusten poukkoillessa päässään hän asteli ikkunan eteen avatakseen verhot. Vaikka ulkona oli tavalliseen tapaan pilvistä, se luonnon suoma pienikin valo tulvi avaraan asuntoon. Hetkeksi hän jäi ihailemaan sitä menneisyydestään jäljelle jäänyttä palasta, josta hän ei ollut suostunut luopumaan edes kihlattunsa painostamana. Hän halusi pitää Newcastlen asuntonsa, se oli osa häntä ja kun Lontoo tuntui tukehduttavan hänet, saattoi nainen paeta tänne.

Ovikellon soidessa hän havahtui ajatuksistaan, joutuen hetkeksi luopumaan kohtalaisen synkistä mietteistään. Hänen vanhempansa olivat ajaneet Lontoosta tänne ja noiden kyydissä olivat hänen kissansa. Kun kaikki tavarat ja kantokopat olivat olohuoneen lattialla, Gabrielle avasi luukut. Dingle säntäsi heti tutkimaan tuttua paikkaa, josta se tosin oli jo hieman vieraantunut, kun taas Fatty pyysi syliin. Ruskeahiuksinen nainen nosti ison kollin syliinsä ja painoi hetkeksi kasvonsa sen turkkiin.
"Tämä on nyt taas meidän koti hetken, kultaseni. Se on pienempi, mutta et sinä siitä välitä, kunhan sohva on pehmeä ja saatte ruokaa. Hassu kissa. Sinulla on seuraa, paikka jossa nukkua ja ruokaa. Miksen minäkin tyydy niin vähään?"
Gabrielle ei pitänyt mitenkään outona kissoilleen puhumista. Ennen kuin hän saisi täydellisen rauhan, viikonloppuna olisi hänen veljensä häät, joita vartrn Darrell lentäisi Newcastleen perjantaina. Sitten hän saisi olla täydellisen rauhassa, niin kauan kuin lomapäiviä riittäisi. Jos hän tekisi töitä etänä ja suurta skandaalia ei syntyisi, hän saattaisi hyvin piilotella pääkaupungin hälyä ja sosiaalisia tapahtumia aina heinäkuuhun asti. Se toi hymyn naisen huulille. Ennen hän oli hymyillyt paljon, mutta nykyään aito hymy näkyi harvemmin hänen kasvoillaan. Olo tuntui niin pieneltä, kun hän seisoi siinä keskellä tilavan kaksionsa olohuonetta yksin, kissa sylissään. Vaikka hän oli palannut määrittelemättömäksi ajaksi Newcastleen, ei Gabrielle ollut ajatellut ottavansa Teddyyn yhteyttä. Hän muisti kyllä edelleen miehen puhelinnumeron ulkoa, mutta ei ollut kertaakaan soittanut tai lähettänyt viestiä. Monia kertoja hän oli halunnut kysyä kuulumisia, miten Teddy jaksoi sen kaiken keskellä. Oman masennuksensa keskellä Gabrielle oli unohtanut miehensä ja katui sitä nyt, kun he eivät olleet enää edes yhdessä, eivät olleet enää aikoihin. Gabrielle tiesi ettei hän ollut tässä tilanteessa uhri tai ainoa sellainen, kokien edelleen syyllisyyttä siitä miten kaikki oli mennyt.

Käsien puutuessa ison kissan kannatteluun hän kumartui laskemaan Fattyn alas. Gabrielle istui sohvalle ja veti laukusta tietokoneensa, avaten ensimmäisenä ohjelman, joka ilmoitti hänen työpaikkaansa koskevista uusista uutisista. Se oli oikein kätevä, niin hän pysyi perillä siitä mitä lehdistö kirjoitti ja ennakoimaan kriisejä, ennen kuin ne paisuisivat valtaviksi eikä niitä voisi enää korjata. Lukemisesta ei tullut mitään, joten hän kävi makaamaan selälleen sohvalle, kattoa tuijottaen. Tässä hän oli silloinkin maannut, viimeksi tosin itkien. Erosta oli ollut vasta vähän aikaa, nyt hän pyöritteli kihlasormusta sormessaan kun makasi samassa kohdassa sohvallaan. Se tuntui lähestulkoon jonkinlaiselta paradoksilta. Gabrielle tiesi, että joskus hänen pitäisi osata päästää irti ja antaa menneiden olla, mutta kaikesta oli niin vähän aikaa, aivan silmänräpäys. Todellisuudessa vuoden verran, mutta se tuntui ikuisuudelta.

"Kaksi viikkoa..."
Kaksi viikkoa olisi riittänyt ja hänen lapsensa olisi ollut keskonen. Se ei olisi ollut keskenmeno vaan ennenaikainen synnytys. Vauva olisi yritetty pelastaa, pieni olisi voinut selvitä. Vaikka asunto oli muistutus siitä kaikesta enemmän kuin mitään muuta, silti hän koki edelleen Newcastlen kodikseen, ei Lontoota. Siellä hänen ystävänsä nykyään asuivat, työpaikka oli siellä ja suurimman osan ajasta nainen asuikin siellä. Silti se ei ollut koti, tänne hän koki kuuluvansa.
"Mitä sanot Fatty, tilataanko kiinalaista?"
Kissa oli loikannut emäntänsä viereen sohvalle ja hän kohotti kätensä rapsuttamaan kissan niskaa. Jääkaapissa ei ollut mitään eikä hän jaksaisi enää tänään kauppaa, joten yhtä hyvin hän saattaisi tilata tänään kiinalaista ja mennä vasta huomenna isommin kauppaan. Pienestä lähimarketista saisi nopeasti haettua sen, mitä hän illaksi ja aamuksi tarvitsisi. Sinertävän sävyisen kissan maukaisun hän otti hyväksyvänä vastauksena, hapuillen puhelimen käteensä. Tuntui niin oudolta soittaa tuttuun numeroon ja kuulla edelleen sen saman, aksentilla puhuvan naisäänen vastaavan pirteästi. Tuntui ihanalta olla kotona.

_________________
You are more delicious than anyone
That’s why I’ll save you for last

Andrea Rowe
Artemis Cavanaugh
Gabrielle Pakenham
Ivor Atterberry
Miyato Caloun
Tobias "Raiden" Wonchester
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kuninkaallinen
Kuninkaallinen
avatar

Viestien lukumäärä : 647
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: [Y] Why did I ever return?    Pe Maalis 11, 2016 7:15 pm

Perjantai 11.03.2016

Kihlasormuksen painaminen sormeen olisi pitänyt olla aina iloinen hetki, eikö niin? Niin naiset ympäri maata puhuivat, että sen kuuluisi olla elämänä suuria virstanpylväitä, kun sai käyttää sormusta sormessaan ja iloita tulevista häistään. Gabrielle tunsi olonsa lähinnä kahlituksi, kun hän perjantaina sujautti kihlansa sormeensa, ennen kuin lähti avomiestään vastaan lentokentälle. Hän oli ollut jo hississä, kun oli tullut takaisin asunnolleen, voidakseen laittaa sormuksen sormeensa. Hän ei halunnut herättää Darrellissa mitään epäilyksiä. Mies oli ollut hieman vastahakoinen sen suhteen että kihlattunsa viettäisi niin kauan Newcastlessa, joten Gabriellella ei ollut varaa herättää epäilyksiä suuntaan eikä toiseen. Hänen piti käyttäytyä sen mukaan että oli kihloissa. Jos hän mokaisi tämänkin suhteensa, Gabrielle saisi heittää hyvästiti perheen perustamiselle ja tavalliselle elämälle, jollaista hän yritti itselleen tavoitella. Ikänsä vuoksi ja sen vuoksi, että hänellä oli hieman kyseenalainen maine piireissä. Hieman tuuliviirimäinen tai jotakin sellaista. Joten kukaan ei antaisi poikansa enää ottaa häntä vaimoksi, jos hän nyt pilaisi kihlauksensa.

Hän tuijotteli sitä pahanonnen kiveä sormessaan rattia nakutellessaan. Miksei hän ollut mennyt taksilla tai jopa laittanut miestään tulemaan taksilla hänen luokseen? Siihen Gabrielle ei tosiaankaan osannut vastata. Hän huokaisi syvään kun pääsi ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen liikkeelle liikennevaloista. Olivatkohan ne kolmannet vihreät, joilla jono hänen edessään oli lyhentynyt niin että hän pääsi eteenpäin? Jotakin sellaista, kai. Ei nainen ollut varma, eikä oikeastaan kiinnostanutkaan. Lentokentän pikaparkissa hän nousi autostaan, astellen terminaalin eteen. Pienen odottamisen jälkeen ovista asteli pitkänhuiskea, komea mies, joka hymyili naiselle leveästi. Gabrielle pakotti itsensä hymyilemään myös, kuten aina ennenkin. Siihen tottui ajan myötä, jolloin se alkoi tulla jo refleksistä. Hän vastasi siihen pieneen suukkoon jonka mies painoi hänen huulillensa. Darrell oli hyvin nihkeä osoittamaan kiintymystään julkisesti, vaikka naistaan palvoikin.
"Ethän odottanut kauan? Matkalaukkujen saannissa kesti."
"En ollenkaan, mennään. Tänne jäätyy." Gabrielle oli jättänyt vanhan autonsakin Lontooseen, sanoen että ostaisi täällä uuden. Hän voisi täältä käsin myydä vanhan autonsa ja ajattaa tämän kotiin palatessaan Lontooseen. Tummaihoinen mies meni selvästi hämilleen, kun näki kaksiovisen, sporttisen Jaguarin.
"Gabrielle-rakas."
Mies aloitti istuessaan autoon, jatkaen vasta, kun he molemmat istuivat autossa ja nainen käynnisti autonsa.
"Olemme menossa naimisiin, perustamassa perheen. Onko tällainen auto kovin fiksu ostos?"

Gabrielle veti syvään henkeä. Darrell ei koskaan tuntunut ymmärtävän sitä asiaa, että vaikka hän halusi olla äiti ja saada lapsia, hän ei aikonut muuttua sellaiseksi kotiäidiksi, joka ajoi vain upouudella perheen tilaihmefarmarilla, viedäkseen lapsia kouluun ja harrastuksiin. Ennen kaikkea hän teki edustustöitä, joten tarvitsi edustavan autonkin.
"Tarvitsen töitä varten edustavan auton."
"Olisit varmasti löytänyt edustavan auton muustakin mallista."
"Halusin tämän. Ja maksan autoni itse kuluineen päivineen, joten sen ei pitäisi kiinnostaa, millaista autoa ajan. Etenkin, kun emme ole vielä edes naimisissa, enkä minä raskaana."
Darrell ei tiennyt mitään hänen keskenmenostaan. Se oli vaiettu salaisuus Gabriellen perheessä, kukaan ei koskaan puhunut siitä. Hän ei tiennyt miten paljon rouva Morland asiasta oli puhunut, tuskin kovin paljon. Nainen oli kuitenkin aikanaan tuntunut välittäneen hänestä, ei hän malttanut uskoa että tuo puhelisi niin arkaluontoisia asioita pitkin kyliä, ainakaan yksityiskohtaisesti. Oli miten oli, Darrell ei tiennyt asiasta mitään. Mies siis oletti että tuon kihlattu voisi saada lapsia normaalisti, mistä ei Gabriellen kohdalla ollut takeita. Asiaa ei koskaan oltu tutkittu, koska hän oli ollut liian syvällä surussaan hoitaakseen asiaa ja nyt sillä ei ollut enää merkitystä.

"Vai täällä sinä lymyilet Newcastlessa ollessasi."
Darrell naurahti astuessaan asuntoon ja laski matkalaukun kädestään lattialle. Gabrielle astui ovesta tuon perässä ja painoi oven kiinni.
"En minä lymyile. Asun täällä ja vietän normaalia elämää, kuten ennenkin."
Heti sen sanottuaan hän tajusi sanoneensa väärin. Kihlattunsa kääntyi katsomaan naista kulmat hieman kurtussa. Olisi pitänyt asetella sanansa hieman toisin.
"Aivan kuin ennen? Toivottavasti et."
"Darrell, asuin tässä asunnossa lähinnä yksinäni. Joten toivon todella, ettet epäile minun majoittavan rattopoikaa täällä kun sinä et ole läsnä. En ole sellainen nainen, en tekisi sinulle niin."
Omatuntoa vihlaisi kun hän sanoi niin. Jos hän olisi saanut yhden yön Theodoren kanssa, olisi Gabrielle epäröimättä käyttänyt sen. Eli kyllä, hän tasan tarkkaan tekisi niin kihlatulleen ja tiesi tulevansa joskus tekemään. Ei ehkä entisensä kanssa, mutta joskus jonkun toisen kanssa, joka auttaisi häntä unohtamaan arkensa ja ne väärät syyt avioitumiseen, jotka lisäsivät vettä syyllisyyden myllyyn naisen sisällä. Mies asteli kihlattunsa luo, suukottaen naisen otsaa hellästi.
"Anteeksi. En tarkoittanut mitään sellaista, tietenkään en ajattele niin. Hermostuttaa vain että haluat tulla tänne kaikkien muistojen keskelle ja että täällä asuu myös entinen miesystäväsi."
"Minun ja Theodoren välillä ei ole mitään ja sinä tiedät sen."
Gabrielle mutristi huultaan hieman loukattuna. Hän ajatteli Teddyä usein, mutta eihän se vielä ollut pettämistä?
"Anteeksi siitä, rakkaani."

_________________
You are more delicious than anyone
That’s why I’ll save you for last

Andrea Rowe
Artemis Cavanaugh
Gabrielle Pakenham
Ivor Atterberry
Miyato Caloun
Tobias "Raiden" Wonchester
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] Why did I ever return?
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Newcastle-
Siirry: