PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Pyöreä palikka, soikea kolo, turha fysiikka

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Pyöreä palikka, soikea kolo, turha fysiikka   Ke Tammi 06, 2016 6:09 pm

Pikaviestinpelejä Colin Reesen ja Effie Hepburnin väliltä.

Maaliskuu 2015

Maanantaiaamu valkeni yhtä harmaana ja märkänä kuin kaikki muutkin aamut. Colin ei ollut kovin levännyt vapaapäivänsä jälkeen, mikä ei tosin ollut kovin tavatonta, mutta saapui silti tallille hyvissä ajoin. Hän ei tiennyt, mikä häntä siellä odotti, joten halusi varata itselleen aikaa sen sulattamiseen, ja päätti mennä oma-aloitteisesti käymään Kamirin toimistolla selvittämässä asioita.

Talli oli hiljainen, sillä Effie, Paulus ja Bea olivat ratsastamassa eikä moni hevosenomistaja päätynyt tallille maanantaiaamupäivänä. Vain Jinni harhaili käytävillä kiharainen turkki märkänä ja epäilyttävän mönjän peitossa etsien päättäväisesti leikki- tai halikaveria, kun hevosetkin olivat ulkona ja Fairchildien neljä koiraa sisällä kartanossa.

Colin vastasi koiran hellyydenkaipuuseen kahden käden rapsutuksella ja yritti sivuuttaa hämäräperäisen mönjän olemassaolon silmäilemällä samalla tyhjää tallia. Hän käväisi taukotilassa ja kiersi sitten tallin uudestaan ja myös ulkopuolta, mutta päätti sitten käydä jo karsinoiden kimppuun.

Hämäräperäinen mönjä haiskahti epäilyttävästi lantalalta, ja Jinni kiehnäsi sitä enemmän kuin mielellään uuteen ystäväänsä. Se myös seurasi Colinia uskollisesti suippo kuono kiinni miehen pakaroissa ja auttoi karsinoiden siivouksessa kaivamalla touhukkaasti purukerrosta - ja kuorruttaen itsensä siinä - ja syömällä lantakikkareita.

Lannalla maustettu Colin yritti huitoa koiraa hieman etäämmälle, jottei tämä söisi pois hänen työtään tai levittäisi sitä käytävälle asti. Kipattuaan viimeisen kottikärryllisen tyhjäksi hän vei välineet takaisin paikoilleen ja jatkoi muihin hommiin tallin pysyessä yhä hiljaisena.

Jinni seurasi uskollisesti perässä siihen saakka, että ratsukot palasivat tallille. Moneypenny, pieni lähes musta täysiveritamma, pärskyi levottomana ja heitteli päätään Effien taluttaessa sitä pesupaikalle; Paulus talutti Nimbuksen suoraan karsinaan tammaa hellästi silitellen ja sille pehmeästi supattaen. Hän oli valmis lyhentämään lounastuntiaan vain voidakseen viettää enemmän aikaa suosikkihevostaan harjaten ja sen vatsaa kuunnellen, odottaen merkkejä varsasta.
"Hei Colin", Effie tervehti raahatessaan tamman varusteita satulahuoneeseen, "taasko joku ehti tukkia vessan?"

Colin kurkisti vessankopista, jonka parissa oli saanut ahertaa jo jokusen tovin, mikä itsessään riitti jo vastaukseksi, mutta hän ymmärsi äännähtääkin jotain vahvistaakseen Effien olettamuksen. Hän alkoi jo melkein epäillä Effien olleen asialla, mutta naisen tiukkaan aikatauluun tuskin sisältyi jäynien tekeminen. Tai, mistäs sitä tiesi? Ei ollut vaikea kuvitella tiiviissä aikataulussa kohtaa ”tunge terveysside putkistoon”.
”Vanhat putket, eivät tahdo vetää”, mies totesi ja jatkoi aherrusta karhunpumpun kanssa, kunnes kuului lupaava pulpahdus. Hän tuli kopista huuhtomaan kumihanskat ja pesemään kätensä eikä ollut ihan varma, millaisissa tunnelmissa nainen oli. ”Mitäs Moneypenny?”

"Inhoaa minua", Effie huokasi nyrpistäen nenäänsä pulpahdukselle, "kuten tavallista. Melkein heitti minut selästään - tänäänkin."

”Melkein”, Colin toisti painokkaasti ja väläytti olkansa yli vaisun virnistyksen, ”Sehän alkaa lämmetä sinulle.”

"Ha ha", Effie vastasi pyöräyttäen silmiään ja teeskennellen huitaisevansa miestä märällä ratsastushanskalla, "olisi hauska saada sinut mukaan seuraavalle ratsastukselle."

Colin liikahti taaksepäin aivan kuin huitaisu olisi osunut ja murtanut häneltä pari kylkiluuta siinä sivussa.
”Harjoittelu ei olisi kyllä pahitteeksi”, hän totesi tuumivaan sävyyn kätkien sanojen nostattaman ilon käsien kuivaamiseen.

"Kuinka juonittelemme sinulle hevosen?" Effie kysyi kissamaisen viekas katse silmissään ja ristitti tamman suitsia.

Colin kurtisti kulmiaan ja hinkkasi vielä kämmeniään housuihinsa, kuten proseduuriin yleisesti kuului. ”Effie… Joskus sinä pelotat minua.” Hän sanoi sen suurella kiintymyksellä.

Effie pyöräytti silmiään.
"Ehkä Paulus lainaisi sinulle Miuta. Hän saisi lisäaikaa Nimbuksen kanssa."

Colin hymähti myöntyvästi. Paulus varmaan tekisi mitä tahansa saadakseen lisäaikaa suosikkitammansa kanssa.

Paulus ei luopunut ratsastuksesta ja vastuuhevosestaan mielellään, mutta hänen oli vaikeaa vastustaa Effien vetoomusta, joka hyökkäsi kuin retoriikan oppikirja päin näköä. Hän jäi kiillottamaan Nimbuksen suitsia tamman karsinaan sen hamuillessa heinää verkostaan, kun Effie ja Colin lähtivät lounaan jälkeen maastoon Miulla ja Funksilla. Jamie ja Bea olivat tehneet aikaisemman lenkin, sillä Jamiella oli valta muuttaa aikatauluja mielensä mukaan.
"Kantapäät alas", Effie vihjasi jälleen kerran melkein laulavalla nuotilla orien kävellessä vierekkäin, joskin turvallisen välimatkan päässä toisistaan, idän puoleisia laitumia kohti.

Ori otti muutaman sivuttaisen askeleen sen ratsastajan oikoessa asentoaan, mihin herkkä hevonen reagoi saman tien. Hänen asentonsa tuntui aina liian vääräoppiselta Miun selkään.
”Miten sinä aina huomaat?”

Effie pyöräytti silmiään, vaikka kokikin hienoista syyllisyyttä puuttuessaan muiden ratsastukseen. Hän puolusteli niuhotustaan sillä, että Miu ei toimisi kunnolla, ellei sen ratsastaja istuisi oikein.
"Mitä reittiä haluat mennä?" hän kysyi oikoen Funksin silkkistä, nypittyä harjaa, joka heilahteli orin reippaiden askelien ja heittelehtivän pään mukana. Se pursusi energiaa ja yritti leikkisästi päästä näykkimään lenkkikaveriaan, mikä piti Effien kiireisenä.

Miu luimi ja pärskähteli varoittavasti aina Funksin yrittäessä lähentyä sen kanssa.
”Mikä on suosikkisi?” Colin kysyi. Hän ei tuntenut maastoreittejä vielä kovin hyvin.

"En ole vielä valinnut sellaista", Effie vastasi ja näytti hermostuneelta improvisoinnin mahdollisuuden edessä, "jos käymme derby-kentällä." Funks ilakoi tanssimalla sivuttain ja heittelemällä päätään niin, että Effie keinahteli satulassa pidellessään ohjia käsissään.
"Lopeta", hän komensi sitä, mutta ori jatkoi jälleen parin minuutin jälkeen.

”Pitäisikö lisätä vauhtia?” Colin ehdotti Miunkin ottaessa suurieleisiä sivuaskeleita kuin protestoiden heikkotaitoista ratsastajaa ja kohotteli päätään, kun Funksin ilakointi pyrki sen ilmatilaan.

Effie nyökkäsi ja siirsi (tai päästi) punaruunikon orin raviin. Hän sai tehdä jatkuvia pidätteitä estääkseen sitä ampaisemasta vauhdikkaampaan menoon hevosten kulkiessa laitumenvierustaa kohti parin kilometrin päässä olevaa derbykenttää ja maastoesterataa. Osa hänestä halusi kysyä Liamista ja muista huligaaneista, sillä hän oli edelleen loukkaantunut Colinin valittua Liamin hänen ja heidän ylitseen - niin hän sen näki - mutta hän ei halunnut haastaa riitaa.
"Olkapäät taakse, leuka ylös…"

Miu rynnisti kevyen pukin jälkeen eteenpäin saatuaan ihmiseltään liian voimakasta avustusta. Colin kirosi mielessään ja yritti sovittaa itseään hevosen tarkkoihin vaatimuksiin ja sai tämän kulkemaan majesteetillista raviaan, josta se tuntui olevan itsekin varsin ylpeä. Hän melkein kuuli Miun ajattelevan, että ”niin sitä pitää”.
”Ääh”, mieheltä pääsi, kun hän ei osannut vieläkään kiinnittää huomiota asentoonsa. Onneksi hän ei ollut mennyt töihin tanssikouluun.

"Onko Corinne pitänyt sinulle vielä ratsastustunteja?" Effie kysyi eikä muistellut omia kokemuksiaan lämmöllä, sillä tunsi olonsa kelvottomaksi ja täydeksi epäonnistujaksi, jolla ei ollut asiaa hevosen selkään. Funks puri kuolainta ja ravasi sivuttain takajalat innokkaasti kohoillen.

Colinilta kesti hetki vastata, kun hän joutui säätämään Miuta tämän äityessä hieman kilpasille Funksin kanssa.
”Kerran”, hän vastasi hammasta purren ja asetteli kantapäitään, ei kun leukaansa, ei kun äh. ”Taisi jättää siihen.”

"Tuskin", Effie vastasi hilliten ratsunsa temmellystä niiden sukeltaessa metsään, "haluaisitko sinä jatkotunteja?"

”Ainakin ne olisivat tarpeen”, mies vastasi osaamatta vielä asettaa kantaansa siitä, että halusiko hän ratsastaa vai ei.

"Ratsastus on valitettavasti sellainen laji, jossa joutuu aina kehittymään", Effie huokasi. Funks todisti hänen sanansa nykäisemällä naisen kaulalleen.
"Oletko löytänyt suosikkihevosta?"

Colinista tuntui, että Effie kysyi vain kohteliaisuuttaan, koska vastaus oli hänestä niin ilmiselvä.
”Hemingway. Vaikkei se pidäkään vedestä”, hän hymähti käyttäen hyvin mietoa ilmaisua kookkaan ruunan hydrofobiasta, ”mutten pidä oikein minäkään.”

"Oletko kertonut Paulukselle?"

”Hm? Eh… en?” Colin katsahti naista kiusaantuneena: oliko tämä nyt jotain niitä heppaihastussääntöjä, joita hän ei tiennyt?

"Hän on huomannut kyllä", Effie vastasi.

”H… Ai?” Colin ei tiennyt, mitä hänen kuului sanoa, ja sai taas korjailla asentoaan Miun protestoidessa arvokkaalla tavallaan.

Effie sai väistellä puunoksia, sillä Funks ei kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka läheltä puita käveli. Colin ei tuntunut olevan aivan juttutuulella tai vain samalla aaltopituudella, joten nainen hiljeni ja keskittyi hevoseen, jonka kalpeansininen silmä tuikahteli ilkikurisesti sen pyrkiessä raviin välittömästi hevosten siirtyessä metsästä kumpuilevalle nummelle.

Vähäpuheisuus oli Colinin ominaispiirteitä eikä se oikeastaan liittynyt juttutuulettomuuteen: oikeastaan hän olisi mielellään jutellut lisää, mutta hänen kanssaan jutustelu tuppasi olemaan hyvin yksipuolista. Etenkin silloin kun hänellä oli muita asioita mielessään. Kuten kantapäänsä. Voi helvetti. Kun he pääsivät ulos metsästä, oli helpompi keskittyä taas muuhunkin kuin kasvillisuuden väistelyyn yliherkällä hevosella.
”Sujuiko eilinen ongelmitta?” Colin kysyi niin ohimennen kuin suinkin osasi hiljaisuuden pitkityttyä liikaa hänenkin mittapuullaan.

"Kukaan ei päästänyt hevosia irti, yksikään niistä ei saanut ähkyä ja Slippersin jalan turvotus laski, joten paremmin kuin lauantai", Effie vastasi hieman pisteliäämmin kuin oli aikonut ja pidätteli Funksia, joka yritti rynniä neliin. Se liikkui sivuttain tai takaperin, kun ei päässyt eteenpäin.

Colin oli pudota, kun hänen asentonsa lysähti, mikä ei millään muotoa riemastuttanut hänen kantajaansa. Hän vaipui takaisin hiljaisuutensa ja oikoi orin harjaa, minkä tosin lopetti, kun se vei hänen huomionsa pois itse ratsastuksesta. ”Olen tosi pahoillani lauantaista.”

"Ei kai sinun syytäsi ollut", Effie niiskautti nenäänsä aavistuksen passiivisaggressiivisesti, sillä hänen leukansa oli sinertävänkirjava, joskin kämppäkaverilta lainatulla meikkivoiteella häivytelty.
"Laukataan", hän sanoi ja antoi Funksin ampaista vauhtiin, ennen kuin hänen käsivartensa irtoaisivat. Ori syöksyi neliin pukitellen ja touhukkaasti korskuen.

Colin oli, kuten aina, eri mieltä asiasta, muttei halunnut ryhtyä vääntämään peistä siitä. Hän tunsi olevansa vastuussa ystävistään, jotka eivät pystyneet kantamaan itseään, saati sitten vastuuta. Hän hätkähti laukkakehotukseen hieman jälkijunassa ja kesti tovin ennen kuin hän sai kannustettua Miun täyteen laukkaan. Laukassa oli se hyvä puoli, että se tuntui tuulettavan huolet pois pääkopasta – eikä hevonen pärissyt, kuten moottoripyörä, joten saattoi kuulla tuulen korvissaan, vaikkakin kylmän ja vihlovan sellaisen.

Effie rakasti nummilaukkaa. Tänään se oli vähemmän miellyttävä, sillä hän sai olla jatkuvasti valmiustilassa pysyäkseen selässä ja estääkseen Funksia ryhtymästä leikkimään vakavamielisemmän seuralaisena kanssa. Hänen lihaksensa huusivat armoa, kun hän vihdoin sai orin pidäteltyä laukan kautta raviin. Tasainen derbykenttä siinsi edessä, ja sen laidoilta lähtevät maastoesteet saivat Funksin pureskelemaan kuolainta tohkeissaan.
"Oletko hypännyt?"

”En”, mies ymmärsi vastata ääneen, kun oli ensin vain pudistanut päätään, ”Paitsi tasajalkaa.” Heh heh! Hah…

"Ehkä se on parempi jättää hetkiin, jona joku pätevämpi on opettamassa", Effie pohti levottomana. Hän ei tiennyt ketä pelkäisi eniten, jos Miu loukkaisi itsensä hänen ohjattuaan Colinin hyppäämään.
"Voitaisiin ratsastaa hetki täällä", hän sanoi viitaten nurmikenttää.

Colinista Effie oli oikein pätevä opettaja, mutta hän oli samaa mieltä siinä, ettei halunnut omaa tunarointiaan naisen vastuulle. Niinpä hän yritti piristää suosikkiopettajaansa kyselemällä askeltamiseen ja muuhun ratsastukseen liittyviä vinkkejä kun he kiersivät kenttää.

* * *

Effie ohjasi Funksin kävelemään hiljaisen tien laitaa heidän jätettyään nurmikentän ja lähdettyään suuntaamaan takaisin tallia kohti. Ori puhkui ja puhisi energiaa, vaikka se olikin hionnut naisen vaatimasta työskentelystä ja tanssi musta häntä huiskien. Effien normaali tarmo näytti hiipuneen, kun hän huojahteli eteen hevosen nykiessä ohjia.

Miu ei tehnyt enää samanlaisia satunnaisia sivuaskelia kuin tulomatkalla, ja Colin epäili sen johtuvan enemmän kyllästymisestä kuin siitä, että hän olisi osannut istua paremmin paikallaan. Hän katseli syrjäsilmällä Effietä, mitä harrasti hyvin usein.
”Newcastleen avataan uusi jätskibaari”, hän uskalsi aloittaa kun he olivat ratsastaneet jonkin aikaa hiljaisuudessa ja kokeili kepillä jäätä, ”Kuulemma aika erikoinen, mutta ajattelin, jos pitäisit siitä.” Hänen naamallaan kun ei voinut mennä paikkaan yksinään.

"Oh!" Effie vastasi valpastuen, "kuulostaa mahtavalta." Hänen kasvoillaan käväisi erikoinen ilme, kun hän mietti pitäisikö hänen olla riidoissa miehen kanssa, mutta se väistyi: jäätelö oli parempi valinta.
"Missä päin se on?"

Effien innostuminen hymyilytti Colinia, vaikka tämä epäilikin sen vilpittömyyttä. Hän oli kuitenkin kiitollinen siitä, ettei heidän välilleen ollut muodostunut mitään läpäisemätöntä jäämuuria.
”Aika keskustassa. Vähän Eldon Squaresta länteen.”

"Täytyy tarkastaa se, kun menee seuraavan kerran kaupunkiin", nainen pohdiskeli ja veti posket punehtuen Funksin päätä ylös, kun ori puski ohjille ja yritti karata vauhtiin.
"Mikä on lempijäätelösi?"

Colin vaipui mietteliääseen hiljaisuuteen, joka oli vähällä venyä jo siihen asti, että vaikutti siltä kuin hän olisi jättänyt koko kysymyksen huomioimatta.
”Varmaan minttu”, hän vastasi jämptisti, vaikkakin yhä hieman mietteliääseen sävyyn, ”Ei pahaa jäätelöä olekaan. Mistä sinä pidät?”

"Raaaaakastan - lopeta! - sorbetteja, etenkin sitruunaa ja vadelmaa, hyvä luoja ne ovat herkullisia", Effie huokasi toruen kuritonta hevosta, joka sukelsi ojan kautta takaisin tielle, "mutta olen hurahtanut myös pistaasijäätelöön ja vahva appelsiini on yksi ikuisia suosikkejani, samoin mustikka. Melkein mikä tahansa hedelmäinen." Funks protestoi lähestyvää traktoria loikkaamalla uudelleen ojaan ja paiskaten Effietä nuorella pajuvesakolla.
"Lopeta nyt!" hän ärähti yrittäen patistaa hevosen takaisin tielle.

Mies pysäytti Miun rauhoitellakseen sitä, kun ori alkoi saada tarpeekseen ylienergisestä poukkoilijasta. Hän toivoi, että olisi voinut olla jotenkin avuksi.

"Mikä on lempiruokasi, jos jäätelöä ei lasketa?" Effie kysyi yrittäen pitää Colinin sanallisen arkun auki ja hätisti Funksin takaisin tielle estäen sitä hyökkäämästä peuhaamaan Miun luo ja jatkaen nopeassa ravissa.

”Kala ja perunat”, Colin vastasi naurahtaen nolona. Hän oli kaukana kulinaristista. Tupakanpolttokin oli heikentänyt hänen makuaistiaan siinä määrin, että oli melkein sama, mitä suuhunsa pisti, kunhan tuntuma oli edes jotenkin hyvä. ”Sinä taidat pitää jostain eksoottisemmasta?”

"Perinteikästä", Effie vastasi vilkaisten olkansa yli ja kohautti niitä sitten, "olen avoin aika lailla kaikelle, mutta thaimaalainen on kai suosikkimakumaailmaani. Jos jäätelöä ei lasketa. Aiotko ottaa uuden ratsastustunnin joku päivä?"

Colin kohautti olkiaan, mutta ymmärsi vastata sanallisesti, kun kysyjä tuskin näki elettä: ”Olisi kai syytä. Ehkä sitten kun tulee sopiva rako. Käytkö usein Corinnen opissa?”

Effie kiemursi satulassa vaivaantuneena.
"Pitäisi ottaa hyöty tallin valmentajista useammin. Sitä vain…", hän huokasi. Tunsi itsensä hyödyttömäksi, kelvottomaksi epäonnistujaksi.

Mies oli aluksi hölmöyttään pyytää toista jatkamaan, mutta ymmärsi sitten yskän ja hymähti hiljaa sen merkiksi. Hän vilkuili tienpenkan kasvillisuutta tietämättä, mitä uskalsi tai kannatti sanoa. ”Olet tosi lahjakas, Ef”, hän päätti vain todeta nähdäkseen, mihin se veisi, mutta oli kuitenkin vilpitön näin sanoessaan. Ei sillä, että taidottoman tunarin sanalla olisi ollut paljoa painoarvoa.

Effie naurahti sarkastisesti ja pidätti hevostaan lihakset ulvoen, kun se taisteli jälleen ohjaa vastaan.
"Haluatko käydä Slaleyssä tai jossakin muualla? Pitää antaa Funksille pitkä lenkki."

”Kaikki käy”, mies vastasi, vaikka edellinen Slaleyn reissu ei ollut mennyt kovin valoisasti.

Effie huokasi ja jatkoi ravissa tienlaitaa. Miehet. Harmaa taivas uhkasi vihmoa sadetta ja tuuli puhalsi vaatteiden sisään; nainen kyyristi hartioitaan ja yritti imeä hevosesta lämpöä, mutta nahkainen satula ei sitä tarjonnut. Hevostyö ei aina ollut äärettömän hohdokasta, vaikka alla olisi ties kuinka hieno hevonen.

Colin ei voinut painua kovin kyyryyn ilman, että se olisi vaikuttanut Miun askellukseen. Sääolosuhteet eivät kuitenkaan vaikuttaneet häneen paljoa, sillä ne olivat jotain, mille hän ei mahtanut mitään. Joskus oli sentään hyötyä siitä, että oli luovuttajatyyppiä, jos piirteen onnistui valjastamaan sopeutumiskyvyksi.
”Oletko koskaan kisannut?”

"Hevosilla?" Effie kysyi vilkaisten olkansa yli, "vuosia sitten, kun kävin ratsastuskouluilla. Surullisissa pikkukisoissa aina, kun se oli mahdollista." Hän olisi toistanut kysymyksen, mutta veikkasi tietävänsä vastauksen.
"Olisiko sinusta kiinnostavaa päästä kilpailemaan?"

”En ole oikein… kilpailijatyyppiä”, mies vastasi irvistäen. Hänelle riitti se, että hän pysyisi hevosen selässä ja saisi sen tottelemaan sen verran, ettei satuttaisi itseään tai muita.

"Mitä haluaisit tehdä? Haetko kengittäjäksi?" Effie kysyi haastava katse silmissään, sillä hän muisti miehen asenteen edellisellä kerralla aiheen tullessa puheeksi.

Mies painui lysyyn katseen alla, mikä sai Miun hidastelemaan ja ottamaan tanssivia sivuaskeleita ennen kuin ratsastaja palasi ojennukseen.
”Ehkä, mutten ole vielä valmis siihen”, hän vastasi ja yritti ajatella positiivisesti, että ainahan sitä kannatti yrittää, mutta ei häntä oppiin huolittaisi. Se oli silkkaa realismia. ”Voisin opetella varustesepäksi.”

"Hieno ajatus", Effie kannusti, "töitä ainakin riittäisi!" Turkoosinvihreä auto lähestyi heitä ja liukui pysähdyksiin heidän vierellään. Jamien velmusti hymyilevät kasvot näkyivät avatusta ikkunasta.
"Hei Trouble… ja… sinä", mies sanoi katsoen Colinia epätietoisesti, väläyttäen sitten leveän, aseistariisuvan hymyn. Effie vastasi hymyyn silmiään lempeästi pyöräyttäen.
"Kamir aloittelee jotakin esteenmaalausprojektia", hän vinkkasi, ennen kuin rullasi ikkunan ylös ja kaasutti heidän ohitseen rokki autosta kantautuen.

Hän nyökkäsi takaisin hymyilemättä, vaikkei Colinilla ollut aseita, joita riisua. Hän katsoi auton menoa ja ilokseen tunnisti kappaleen, vaikka Jamien hymypoikahymy paloikin lähtemättömästi sen yhteyteen. ”Pitänee kiristää tahtia.”

"Niin", Effie vastasi ärtyneenä, sillä hän oli suunnitellut tarkkaan ajankäytön ja treenilenkin, ja nyt koki painetta muuttaa sitä lennosta. Hän ei halunnut muuttaa asioita lennosta. Funks tuntui vaistoavan ihmisensä mielenmuutoksen ja kulki melkein siivosti heidän sukeltaessaan alas vanhaa hiekkatietä peltojen väliin ja siirtyessä sitten laukkaan.

Myös Colin aisti muutoksen naisen mielialassa ja istui ryhdikkäämmin, vaikka laukka pakottikin muuttamaan asentoa.

Effie seisoi kevyessä istunnassa jalustimilla orin kaulalle nojautuneena ja antoi sen nelistää kohti kotia. Se ei kai ollut kovin fiksua eikä hän tiennyt sotkiko epämääräinen lenkki hienon valmennusohjelman, tai oliko Jamie tarkoittanut, että heitä kaivattiin tallilla. Miehellä oli myös taipumusta pilailuun. Funks sentään oli oikein tyytyväinen. Venytteli pitkiä jalkojaan, heitteli päätään ja puhalsi teräviä korskahduksia kylmänkosteaan ilmaan. Vasta heidän lähestyessään tallia Effie sai sen hidastamaan raviin, ja hevonen höyrysi edelleen seisahtuessaan tallipihalle. He olivat ohittaneet Pauluksen, joka maalasi estetolppia pressun päällä tienposkessa.

Colin, joka oli täysin tietämätön Jamien vedätyksistä, ei pannut kiirehtimistä kyllä pahakseenkaan. Hän nyökkäsi Paulukselle mennessään kevyttä ravia tämän ohi ja laskeutui pihassa Miun selästä.
”Kiitti, kun otit minut mukaan”, hän sanoi Effielle, tai oikeastaan maalle heidän välissään, taluttaessaan oria talliin.

"Ei kestä. Tarvitset harjoitusta", Effie vastasi vinosti hymyillen, yritti muksauttaa Colinia käsivarteen pienellä nyrkillä ja talutti Funksin pesukarsinaan huuhdottavaksi.

”Totta”, mies naurahti ja yritti muksauttaa kevyesti takaisin isommalla nyrkillä. Hän vei Miun karsinaan riisuakseen sen varusteista.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Pyöreä palikka, soikea kolo, turha fysiikka   Ke Tammi 06, 2016 6:10 pm

Kesäkuu 2015

Sää oli kerrankin suosiollisella päällä kesäisenä lauantaipäivänä. Sinisellä taivaalla purjehti rauhallisesti vain muutama kumpupilvi ja lämpötila hipoi jo hellelukemia. Tämä oli saanut roppakaupalla väkeä liikenteeseen - ja populaahan riitti.
“Noh. Mihin ensiksi?” Colin kysyi seuralaiseltaan, kun he liittyivätNewcastlen laitamille viikonlopuksi seisahtuneen tivolin väenpaljouteen. Hän oli käynyt kiepsahtamassa pyöränsä kanssa Rosings Parkissa ja hakenut sieltä Effien kauan toivotulle huvipuistoretkelle. Hän olisi halunnut pitää sen yllätyksenä, mutta yllätykset eivät sopineet Effien terveydelle.

Moottoripyöräilykään ei sopinut hänen terveydelleen. Effien oli pitänyt kammeta käsivartensa irti Colinin ympäriltä, kun kuolemanloukku vihdoin pysähtyi. Hän kulki aavistuksen tutisevin jaloin reilusti päätä pidemmän miehen vierellä kasvot kalpeina ja tähyili tivolin hulinaa mielenkiinnolla.
"Luotan arvostelukykyysi", hän sanoi vaikkei aivan uskonut sanoihinsa, "mikä on hauskin laite?"

Colin siirsi katseensa yhdessä yössä pystytettyihin laitteisiin, jotka olivat matkakokoa mukavuussyistä. Hän olisi vienyt Effien isompaan huvipuistoon, jos aika ja raha olisivat riittäneet, mutta luultavasti tämä jo riittäisi kokemuksena.
“Vuoristorata on klassikko - ja tuo kieputinkin näyttää kivalta”, hän sanoi viitaten hurjasti kieppuvaa vehjettä, “Voidaan jättää se viimeiseksi. Käyn ostamassa meille tikettejä.”

"S-selvä", Effie vastasi tuijottaen villejä, hänen silmäänsä suuria laitteita, joiden fysiikkaa tutki aavistuksen hermostuneella katseella: voisivatko tukirakenteet pitää? Eivätkö kieputtimen vaunut näyttäneet aika vanhoilta ja huterilta? Hän kiersi käsivarret ympärilleen ja yritti rohkaista itseään.

Hetken perästä naisen ympärille oli kiertymässä vielä kolmaskin käsivarsi, mutta tämä päättikin jäädä vain lepäämään kevyesti yläselälle. Colin ojensi Effielle nipun lipukkeita.
“Toivottavasti saadaan nämä käytettyä”, hän tuumasi katsellen omaa nippuaan ja työnsi ne sitten taskuunsa, “Karuselli vai maailmanpyörä?”

Effie vilkaisi maailmaanpyörää ja sitten karusellia.
"Kummasta sinä pidät enemmän?" hän kysyi ja väisti tahmaista tenavaa.

Colin katsoi Effietä pitkään (tahmaiset tenavat kiersivät hänet kaukaa) ja nosti sitten katseensa väkijoukon yli.
“Aloitetaan maailmanpyörästä”, hän totesi vihjaten naista lähtemään liikkeelle kanssaan. Ehkä maailmanpyörä olisi tarpeeksi rauhallinen aloitus - eikä se ollut näin päiväsaikaan niin kiusallisen siirappinenkaan.

"Hyvä on", Effie vastasi ja vilkaisi arvioivasti rakennelmaa, joka nostaisi heidät killumaan korkeuksiin. Hän pakotti itsensä hymyilemään, aavistuksen kouristuksenomaisella tavalla.
"Hienoa. Oletko käynyt täällä aikaisemmin?"

Colin vilkaisi Effietä silmäkulmastaan: hän oli odottanut Effien vähintäänkin pomppivan riemusta, mutta näköjään näin ei ollut. Ehkä seura oli vääränlaista.
“Joo, mutta siitä on aikaa”, hän vastasi, mutta jätti suosiolla sanomatta, että oli tainnut olla edelliselläkin kerralla liikkeellä tytön takia, “Tämä on tainnut vähän kasvaa sitten viime näkemän.”

"Oh?" Effie vastasi näyttämättä varsinaisesti kuulevan. Hän tuijotti maailmanpyörää hitaasti valuvassa jonossa niska kenossa ja väänteli levottomasti käsiään.
"Satutko tietämään kuinka usein tällaisissa laitteissa tapahtuu onnettomuuksia?"

Colin katsoi Effietä pitkään, mikä tosin ei ollut mitenkään ihmeellistä, sillä hänhän katseli tätä tuon tuosta.
“Ei kai sinua pelota?” hän kysyi suupielet nykien.

Nainen heitti Colinille terävän katseen.
"Kunnioitan vain fysiikkaa", hän sanoi nostaen leukaansa ja rutisti käsivarret tiukemmin ympärilleen. Muut eivät näyttäneet hermostuneilta. Mutta eivät ehkä ymmärtäneet fysiikkaa ja sen analysoimista samalla tasolla kuin hän. Sinä ratsastat joka päivä vauhkoja, vaarallisia hevosia, idiootti, hän torui itseään.

“Niin tämän tekijätkin. Kyllä se meidät kestää”, Colin vastasi. He pääsisivät seuraavaan kyytiin. “Sitä paitsi, onhan sitä maailmassa pelottavampiakin asioita, kuten lihansyöjäbakteeri, skitsofrenia, Michael Jackson, teletapit…”

Effie kohotti kulmaansa jokseenkin uhkaavana.
"Hyvä on", hän vastasi viileästi.

Colin nosti huokaisten kasvonsa taivasta kohti ja laski sitten katsensa Effieen. “Täällähän pitäisi pitää hauskaa eikä murehtia.”

"Anteeksi, en kai ole kykenevä siihen", hän vastasi ja tuijotti miehestä vastakkaiseen suuntaan tuntien olonsa typeräksi, tylsäksi tosikoksi.

“Tiedän, että olet”, mies hymähti ja tuikkasi sormensa toisen kylkeen, “Ah. Meidän vuoro.”

Effie puraisi alahuultaan ja sysäsi synkkyyttä aiheuttavan ahdistuksen syrjemmälle kiivetessään Colinin viereen kiikkeräntuntuiseen vaunuun, joka nostaisi heidät korkeuksiin.
"Olet todella kultainen, kun toit minut tänne", hän pahoitteli pyöritellen käsiään ja tähysi ulos vaunusta aavistuksen levottomasti.

“No tiedä siitä”, Colin hymähti hymyillen vaisusti. Hän oli toki halunnut tarjota Effielle edes yhden huvipuistoreissun, jonka tämä todellakin ansaitsi, mutta oli hänellä pelissä muutakin. Sen lisäksi, että hän toki viihtyi ystävänsä seurassa, oli aina hyvä olla viikonlopulle joitakin rauhallisempia suunnitelmia, joita käyttää tekosyynä kieltäytyessään kaupunkireissusta - ei tosin ihan näin rauhallisia. Maailmanpyörän nytkähtäessä liikkeelle hän muisti, miten kauan kyyti kesti. Ei sillä, että hänellä olisi kiire minnekään… Onneksi oli seuraa. “Hei, näyttääkö tuo mutteri sinusta löysältä?”

Nainen kiepahti katsomaan kalveten ja kääntyi sitten hitaammin Colinin puoleen, uhkaava katse pöllömäisissä silmissään.
"Senkin aasi", hän haukahti ja yritti läpsäistä miestä kevyesti käsivarteen, "maksat vielä karmalla."

Mies hekotteli ja yritti suojautua hirvittävältä kostoniskulta varsin ponnettomasti. “Maksaisin mieluummin hattaralla.”

Effie puntaroi tarjousta ja hyväksyi sen sitten asiallisella nyökkäyksellä. Hän jäi mittailemaan miestä katseellaan.
"Mitä sinulle kuuluu? Tuntuu, että töissä on ollut niin kiire, että hyvä kun olemme nähneet toisiamme."

Colin oli pannut merkille saman, mutta jätti kysymättä, että oliko Effie kenties halunnut nähdä häntä useammin, kenties kaivannutkin. Tokkopa.
“Ei kai mitään uutta. Olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä”, hän vastasi vaivaantuneena, kuten aina kun joutui puhumaan itsestään ja tekemisistään. Hän ei uskonut kenekään kiinnostuvan tai haluavan kuulla niistä sen enemmän. “Entä sinulle? Vaikutat välillä jotenkin poissaolevalta.”

"Olen vain hupsu", Effie vastasi kuitaten asian kädenheilautuksella ja jatkoi sinnikkäästi, "mutta mitä olet tehnyt pitääksesi itsesi kiireisenä? Mitä teit sen viikon, kun olimme Belgiassa?"

“Eäh. Lähinnä rakennellut kaikenlaista, mitä nyt sattuu milloinkin keksimään”, Colin vastasi olkiaan kohauttaen. Hän olisi halunnut kertoa enemmän ongelmistaan kaveriporukoidensa kanssa, mutta aavisteli, ettei Effie halunnut kuulla näistä mitään. “Hmm.. Ja silloin, kun olitte reissussa, kiipesin muistaakseni Mount Everestille, keksin parannuskeinon syöpään, toin rauhan Lähi-Itään.. Sitä tavallista.” Se viikko oli ollut tavattoman ikävä.

"Kuulostaapa tavanomaiselta", Effie naurahti ja mietti johtuiko miehen vaiteliaisuus haluttomuudesta kertoa asioistaan hänelle. Ehkä hän oli vain työkaveri? Tai vielä pahempaa, säälin kohde.
"Haluaisitko kiivetä Mount Everestille?"

(Effie oli se, jonka silmissä olisi halunnut näyttää mahdollisimman hyvältä.)
“Etkö sinä sitten?” mies kysyi vinosti virnistäen, vaikkei uskonut koskaan kykenevänsä siihen reissuun, kiitos tervaantuneiden keuhkojensa. Ehkä sitten, kun vuorelle rakennettaisiin hissi huipulle asti. “Voisi olla huimat näköalat.”

"En usko. Haluaisin kyllä käydä Nepalissa ja Kiinassa", Effie pohti ja jätti sanomatta naiivilta kuulostavan toiveensa siitä, että voisi ehkä tehdä joskus jotakin hyvää ja tärkeää. Hän oli yrittänyt turhaan vakuuttaa itselleen, että voisi olla onnellinen ollessaan siellä missä oli ja tehdessään mitä teki; vielä kamalampaa oli omahyväiseltä tuntuva syyllisyys siitä, että hän käyttäisi elämänsä ja niin sanotut lahjansa lannan lapioimiseen.
"Oletko koskaan käynyt?"

“En. Kuulostaa kyllä hienolta”, Colin totesi osaamatta kuitenkaan unelmoida seikkailun tuoksuisesta matkasta. Hän ei osannut juuri ajatella tulevaisuuttaan seuraavaa viikkoa pidemmälle. “Olet varmaan reissaillut paljon?”

Effie nauroi ja kurkisti varovasti maata kohti korkealle hivuttautuvasta laitteesta.
"En. Olisinkin. Kerran luokkaretkellä Ranskassa ja muutamalla kisamatkalla, joista muistettavin kai kuukauden retki Floridaan. Minne sinä haluaisit matkustaa mieluiten?"

Colinista, joka ei ollut yhtä Itävallan reissua lukuunottamatta matkustellut juuri Skotlantia pidemmälle, kisareissutkin kuulostivat tavattoman eksoottisilta. Hän siirsi ajatuksensa pois tylsästä elämästään, ettei alkaisi kaipailla parannusta siihen, ja yritti miettiä vastausta kysymykseen.
“Ehkä Afrikkaan tai Indonesiaan. Etelä-Amerikkaakin voisi olla hauska nähdä.”

"Ne olisivat tavattoman mielenkiintoisia", Effie vastasi tuttu kiilu silmissään, "inkojen ja mayojen kulttuuri erityisesti - ja olisi uskomattoman hienoa nähdä Afrikan eläimiä luonnossa."

“Eiköhän sitten lähdetäkin pulahtamaan Titicacaan”, Colin virnisti ja olisi kyllä mieluusti lähtenytkin matkaan, jos rahavarat olisivat riittäneet. Hyvä sinänsä, sillä ajatus Effien neuroottisesta matkustelusta pelotti häntä hieman. Heidät pysäytettiin killumaan yläilmoihin, kun ihmisiä alettiin päästää pois koreistaan.

Effie veti syvään henkeä ja tuki itseään penkkiin. Hän väläytti Colinille harjoitellun hymyn uskaltamatta ottaa tosissaan matkustelutarjousta.
"Onko töissä ollut helpompaa, kun Paddy Blue siirrettiin Winterille?"

“No jaa. En tajua, miksi se ylipäätään edes annettiin minulle”, Colin vastasi irvistäen muistellessaan huippuratsun huippuomistajan hönkimistä niskassaan. Kaveri oli ollut kylmempi kuin Antarktis keskitalvella. “Ehkä eräs kultapojukin saisi pian pätevämmän hoitajan.”

"Kamir luottaa taitoihisi", Effie vakuutti ja kurottui taputtamaan miehen käsivartta, joskin veti kätensä takaisin tuntiessaan olonsa aavistuksen kiusaantuneeksi; ehkä se ei ollut sopivaa.
"Pärjäät hienosti. Laidunkausi on ollut ihanaa", hän huokasi nojaten selkänojaan ja kuulostaen melkein autuaalta: hevoset olivat yöt ulkona, sotkua tuli huomattavasti vähemmän. Hän oli myös päässyt siivoamaan oikein urakalla ja valmistelemaan tallin laajennusta.

Colin vain seurasi käden tuloa ja menoa kuin jotakin satunnaista luonnonilmiötä, jonka tarkoitusperiä ei uskaltanut käydä arvailemaan. Hän olisi halunnut uskoa Effien sanoihin, mutta luultavasti Kamir näki hänessä vain iskunkestävyyden ja korvattavissa olevan varaosan.
“Jep. Nauti vielä kun voit”, hän totesi vinosti hymyillen ja odotti, että auringossa paahtunut huvipuistotyöntekijä avasi Effielle oven.

Nainen kiipesi ulos ja vilkaisi maailmanpyörää kuin hämmästyen sitä, että oli ollut sen kyydissä. Kehtaisiko hän ehdottaa uutta kierrosta? Ehkä myöhemmin.
"Mitä sitten?" hän kysyi vilkuillen laitteita luottavaisemmin, tuttu elohopean henki liikkeissään.

“Eikö mikään täällä vedä sinua puoleensa?” Colin kysyi kätkien epätoivonsa epäuskoiseen naurahdukseen.

Effie vilkaisi miestä ja muistutti itseään, että viettäisi vähemmän aikaa Jamien kanssa.
"Onko tuo mukava?" hän osoitti vempelettä, joka pyöritti pyöriviä vaunurykelmiä nousevissa ja laskevissa kaarissa.

Colin kohotti kulmaansa Effien sanavalinnalle, mutta nyökkäsi sitten.
“Onhan se. Luuletko, että kestät pyörimistä?” hän kysyi viattomaan sävyyn, vaikka se oli selvä haaste.

Effie siristi silmiään epäluuloisesti kuin miettien mikä oli oikea vastaus. Colin ja Paulus tuntuivat haastavan häntä miehekkäisiin testeihin.
"Ehkä. Kestätkö sinä?"

“Jaa-a. Vähän jo heikottaa”, Colin vastasi puolittaisen hymyn kera, “Joko mennään?”

"Mennään", Effie vastasi, vaikkei kovin itsevarmasti.

Colin taputti Effietä rohkaisevasti selkään ja veti tämän sitten mukaansa antaen kätensä valuskella omaan tahtiinsa takaisin omaan ilmatilaansa. Hän ei uskaltanut jättää sitä lepäämään naisen selälle liian pitkäksi aikaa.
“Seuraavaksi voitaisiin mennä tuonne”, hän ehdotti kun he seisoivat jonossa ja nyökkäsi kyytiläiset ylös korkeuksiin sinkoavaa laitetta päin.

"…Sehän näyttää viehättävältä", Effie vastasi ja kalpeni taas asteen, kun tuijotti vekotinta, "onko tarkoitus testata pahoinvoinnin sietokykyä?"

“Eikö me sitä varten tultu?” Colin kysyi muka hämmästyneenä, “Ja eihän tuo kuin vähän nykäise vatsanpohjasta. Vapaa pudotus tuntuu mahtavalta.”

"Todellako? Sinun pitäisi siis ratsastaa enemmän", Effie mutisi ja vilkaisi epäuskoisesti kyytiä.

“Miten niin?” mies kurtisti kulmiaan. Vapaa pudotus oli viimeinen asia, mitä hän halusi kokea hevosen selässä.

"Jos vapaa pudotus tuntuu mahtavalta. Voisit kokea sitä aivan ilmaiseksi", nainen vastasi.

“Jos haluat minun hyppäävän sillalta…” Colin aloitti.

"Vastaatko aina viattomiin vitseihin samalla tavalla?"

Colin vain kohautti olkiaan, kun musta huumori oli tainnut mennä liian mustaksi. Hänen oli silti pakko varmistaa, vaikkakin puoliksi virnistäen: “Oliko tuo ei?”

Effie pyöräytti silmiään ja keskittyi katsomaan kieputinta, johon he jonottivat.
"Oletko käynyt tässä aikaisemmin?"

Colin uskalsi kuitata sen voitoksi.
“Ainakin jossain vastaavanlaisessa”, hän vastasi silmäillen kieppuvia ja huutavia ihmisiä, “Haluatko parhaille paikoille?”

"Mitkä ovat parhaat paikat?" Effie kysyi epäluuloisesti.

“Ne, missä G-voima tuntuu kovimmin.”

"Yritätkö tappaa minut?"

“Haluan vain, että saat tästä päivästä irti kaiken mahdollisen”, Colin vastasi harmistuneena ja jatkoi lyhyen tauon jälkeen suupielet nykien: “Kuten myös sisuskaluistasi.”

"Oletpa huomaavainen", nainen vastasi kuivasti ja veti syvään henkeä, kun heidän vuoronsa tuli.

Colin valitsi heille vaunun ja veti turvapuomin kiinni, kun Effie oli istuutunut hänen viereensä, jottei nainen keksisi paeta. “Haluatko pitää kädestä kiinni?” Tarjous oli vilpitön.

"Mitä juonit?" Effie kysyi. Paulus ja Jamie olivat aiheuttaneet jatkuvilla käytännönpiloillaan vain lievää vainoharhaa. Hän taputteli levottomasti turvapuomia testaten sen kiinnitystä.

“Ajattelin vain, jos kyyti hirvittää sinua”, Colin vastasi vilkaisten Effietä syrjäsilmällä ja naputteli sormillaan Metallicaa puomia vasten. Hänenkin vatsanpohjaansa kouraisi jännitys, kun he lähtivät liikkeelle.

Effie melkein rentoutui, kun vaunut lähtivät liikkeelle. Mutta kun ne kohosivat korkealle ilmaan ja syöksyivät kohti maata, hänestä pääsi sydäntäriipivä vingahdus ja nainen rutisti silmänsä kinni. Hän käpertyi kasaan puristaen kouristuksenomaisesti tankoa yhdellä kädellä ja takertui toisella Colinin käsivarteen liukuessaan edestakaisin penkillä.

Colinilla, jonka jalat olivat hädin tuskin mahtuneet kyytiin, ei ollut juuri vaikeuksia pysyä paikoillaan pyörimisestä huolimatta. Pyöriminen ja vaunun nousut sekä laskut tuntuivat vatsanpohjassa, etenkin kun ei ollut vuosiin ollut missään vastaavassa laitteessa, mutta sekin oli unohtua vieruskaverin tarrautuessa kiinni. Häneltäkin karkasi innostunut ulvaisu kärryn kääntäessä lennossa suuntaa, ja katseltuaan Effietä hetken hän yritti nykiä käsivartensa vapaaksi vetääkseen pienikokoisen naisen kainaloonsa, jottei tämä poukkoilisi niin pahasti.

Effie painui Colinin kylkeen ja hautasi kasvonsa tämän paitaa vasten. Hänestä tuntui kuin hän kuulisi miehen sydämen sykkeen. Ehkä se oli hänen omansa, joka jyskytti hänen tärykalvoissaan. Colin tuoksui miedosti miehekkäältä. Laitteen nostama kauhu haihtui ja vaihtui adrenaalininmakuiseen euforiaan, kun kieputus sai hänen vatsanpohjansa kipristelemään. Ehkä tämä laite ei ollut paha.

Laite pyöritteli heitä vielä pari kierrosta ja hidasti sitten pysähdyksiin. Turvapuomin vapautuessa Colin kumartui kurkistamaan Effien vointia toivoen, ettei tämä kuullut hänen sykettään. “Oletko vielä hengissä?”

Effie yritti tukahduttaa nousevan pettymyksen, kun kieputus lakkasi ja hänen oli suoristauduttava.
"Juuri ja juuri", hän tarjosi parasta asianajajan hymyään ja vääntäytyi ylös tutiseville jaloilleen, "se oli… Hauskaa."

“Uudestaan?” Colin virnisti ja pannessaan merkille toisen huterat jalat nappasi Effietä kiinni kyljistä kuin estääkseen tätä kaatumasta. Lähinnä siinä saisi varmaan vain voimaannuttavat sätkyt. “Vai haluatko kokeilla seuraavaa?”

"Luotan arvostelukykyysi", Effie vastasi aavistuksen haparoiden. Hän harvoin luotti kolmen miespuolisen työkaverinsa arvostelukykyyn tai näiden huumorintajuun seurassa. Haparointi puheesta oli seurausta miehen yllättävästä otteesta hänen kyljillään.

Mies kohotti merkitsevästi kulmiaan: niin varmaan.
“On täällä muutakin kuin laitteita, jos haluat kierrellä välillä”, hän ehdotti ottaen kuitenkin pari kokeilevaa askelta aiemmin puheena olleen laitteen suuntaan. Hänellä ei ollut mitään kiertelyä vastaan tai sitä, että joutuisi (tai pääsisi) pitelemään Effietä kiinni keskipakoisvoimaa vastaan, kunhan toinen sai mahdollisuuden kokeilla uusia asioita.

Effie seurasi vienosti tutisevin jaloin.
"Oletko viemässä minua laitteeseen, joka tarjoaa kehumaasi vapaata pudotusta?"

Colin vain hymyili viattomasti, mikä tosin ei näyttänyt kovin viattomalta hänen pärstäkertoimellaan, ja jatkoi siirtymistä Effien pelkäämän laitteen edessä kiemurtelevaan jonoon.

"…Hienoa."

“Ei se noin kamalaa ole.”

"Mikä on kamalampaa?"

“Ebola. Rutto. Talouden syöksykierre. Ben Stillerin elokuvat…”

Effie pyöräytti silmiään ja veti syvään henkeä, kun uskaltautui kiipeämään laitteeseen heidän vuorollaan.
"Kummittelen sinua, jos tämä päättyy huonosti."

“Tervetuloa vain”, Colin totesi vilpittömästi, vaikkei tietenkään toivonut naisen kuolemaa, ja taputti rohkaisevasti Effien kättä. Laitteen ollessa täysi ja koneenkäyttäjän tarkistettua turvapuomien kiinnitykset heitä alettiin hinata ylös melkeinpä tuskallisen hitaasti. Mies hymähti viitaten sillä hienoihin maisemiin, jotka avautuivat heidän edessään - ja etenkin allaan. Tivolin laite ei ollut läheskään niin korkea kuin pysyvämmät toverinsa, mutta vatsanpohjasta nykäisi silti, kun vaunu pudottautui yhtäkkiä alas omalla painollaan killuttuaan hetken kaikessa rauhassa tornin päässä, pysähtyi kuin seinään, hilautui ylös ja pudota nytkähteli takaisin maan kamaralle.

Effie oli sulkenut silmänsä tiukasti, päästi raastavan parahduksen laitteen pudotessa ensimmäistä kertaa ja oli äänetön sen jälkeen. Kouristuksenomainen rutistus rentoutui loppua kohden, kun hänen päänsä putosi velttona rintaa vasten.

Colin iloitsi kyydistä, mutta todellinen pudotus tuntui alkavan vasta, kun hän huomasi veltoksi retkahtaneen vierustoverinsa.
“Effie”, hän älähti hälyttyneenä pompaten jaloilleen ja nosti turvapuomin ylös kumartuessaan herättelemään Effietä. Tivolin työntekijä harppasi jo aidan yli nähdessään tilanteen ja kiirehti heidän luokseen.

Effie nosti päätään aavistuksen sekavana ja varsin vihertävänä.
"Yhh", hän mumisi ja kampesi hieman horjuen jaloilleen, "kiitos, hmm, kyydistä."

Molemmat, niin Colin kuin työntekijä, tunkivat tukemaan ylös nousevaa naista. Työntekijä ei tainnut ymmärtää heidän olevan samaa seuruetta, koska yritti kovasti omia huterajalkaisen Effien itselleen, mutta vetäytyi nähdessään Colinin katseen (joka tosin oli tarkoitettu rauhoittelevaksi).
“Otahan ihan rauhallisesti, ei ole mikään kiire”, työntekijä tyytyi tyynnyttelemään säilyttääkseen ammattilaisen asemansa, mutta loi silti levottoman vilkaisun jonottaviin ihmisiin, jotka kurottelivat kaulojaan nähdäkseen paremmin, mitä tapahtui.
“Kaikki okei?” Colin kysyi huolestuneena valmiina saattamaan Effien syrjemmälle.

"Kyllä, kyllä", Effie mutisi ja tunsi sydämensykkeensä nousevan hälyttävästi vieraan, kutsumattoman ihmisen tunkiessa koskemaan häneen ja yleisön tuijottaessa, "se oli vain villi kyyti. Voimmeko, ymh, mennä pois tästä?"

“Juomatauko voisi olla paikallaan”, Colin ehdotti tarjoten Effielle käsivartensa tukea tai vaihtoehtoisesti sen suojaa auttaessaan tämän pois laitteen luota. Yleisön mielenkiinto kääntyi takaisin laitteeseen, jonka kyytiin pääsi taas, vaikka osa kyllä jäi vielä tiirailemaan toiveekkaana, josko vihertävä toipilas antaisi ylen.

Effie taisteli pahoinvointia vastaan ja tukeutui vastahakoisesti Coliniin, kun tasapaino haparoi. Hän ravisteli päätään, hengitti syvään ja keskitti katsettaan eteenpäin hävittääkseen hetkellisen tuupertumisen tuoman heikotuksen.
"Ja sinä pidät tuosta?"

“En taida pitää kovin terveistä asioista”, Colin myönsi paljon puhuvan hiljaisuuden jälkeen. Pitihän hän Effiestäkin, joka ei välttämättä ollut tämäkään ihan terve. Hän oli jo unohtanut, miten tytöt eivät olleet aivan yhtä kovaa tekoa kuin pojat.

"Varmaan auttaisi, jos lakkaisit tupakoimasta", Effie mutisi, vajosi epämääräisen näköiselle penkille tukien pään käsivarsiinsa ja kumartui polviensa päälle, "tarvitsen vain hetken."

Onneksi Effie ei tiennyt, miten kovasti hänen teki mieli tupakkaa juuri nyt, Colin tuumasi. Hän silitteli anteeksipyytävästi naisen olkaa ja kohotti sitten katseensa vähän matkan päässä olevaan myyntikojuun.
“Käyn hakemassa sinulle vettä. Vai haluatko kokiksen?”

"Ei kiitos. Tarvitsen vain hetken", nainen vastasi ja tuki päätä käsiinsä odottaen, että se lakkaisi humisemasta ja pahoinvointi hiipimässä ylöspäin kurkussa. Kuka teki tuota vapaaehtoisesti itselleen? Hän halusi lentää, ei pudota.
"Onko tuo lempilaitteesi?"

Colin vaihteli epätietoisena painoa jalalta toiselle, mutta antoi sitten periksi ja istuutui penkille Effien viereen. Hän kumartui tämän tasolle tukien kyynärpäät polviinsa ja painoi sormet yhteen, kun ei tiennyt mitä muutakaan tekisi käsillään. Ne olisivat halunneet kietoa naisen halaukseen, mutta mies pyyhki nämä mielikuvat oitis pois tuntien olonsa säälittäväksi edes ajatellessaan sellaisia.
“Pidän enemmän vuoristoradoista”, hän vastasi vilkaisten naista sivusilmällä ja käänsi katseensa sitten takaisin käsiinsä, “En olisi saanut raahata sinua siihen.” Anteeksi.

"Ei ole sinun vikasi, etten ole tottunut tuollaiseen höykytykseen", Effie vastasi ja suoristautui hitaasti. Hän hieraisi poskiaan yrittäen saada värin palaamaan niille.
"Mistä pidät vuoristoradoissa?"

Colin katseli Effietä vaitonaisena tämän suoristautuessa.
“Niissä on enemmän vaihtelua ja kyyti kestää pidempään. Sitä paitsi pidän klassikoista”, hän vastasi olkiaan kohauttaen ja suoristautui myös ottaen ääneensä sarkastisen juhlallisen sävyn: “Ja ovathan ne kuin elämän itsensä metaphora.” Äskeinen raketti tosin taisi kuvata paremmin hänen elämäänsä.

"Elämän itsensä metafora", Effie toisti tuijottaen miestä.
"Mene sinä vain, jos haluat, minä taidan istua tässä hetken."

Colin kohotti merkitsevästi kulmiaan: ja jättäisin sinut?, ja nojasi penkin selkänojaan ottaen mukavamman istuma-asennon.

Effie tuijotti takaisin.
"Ei sinun tarvitse olla lastenvahtina minulle. Nauti laitteista."

“Nautin mieluummin sinusta”, Colin vastasi herttaiseen sävyyn, räpäytti silmiään ja kääntyi sitten yskäisten poispäin, “Viihdyn seurassasi.”

"Varmasti", Effie vastasi skeptisesti ja haroi punavaaleaa tukkaansa pois kasvoiltaan. Hän veikkasi voivansa palata kävelemään, mutta laitteiden kieputus sai hänen vatsansa kouristamaan.

“Harmi, ettei täällä ole vesilaitteita”; Colin tuumasi puoliääneen rapsutellen nenänvarttaan, mutta käänsi sitten katseensa Effieen, joka näytti voivan jo paremmin, “Mennäänkö katselemaan kojuja?”

"Toki", Effie vastasi ja seurasi Colinia, "onko vesilaitteissa jotain erityisen hauskaa?"

Colin levitteli käsiään. “Vesi?”

"Seisova, bakteereja kuhiseva vesi?"

“Ajattelin enemmän koskenlaskua”, Colin irvisti.

"Oh. Anteeksi. Ehkä sinun pitäisi päästä laskemaan oikeaa koskea? Varovasti."

Colin kurtisti kulmiaan ja käänsi katseensa kojuihin, joista osa kauppasi monenlaista rojua ja osa taas kilpailuja. Jälkimmäiset keräsivät kiitettävästi väkeä. “Onko olosi onnekas?”

"Ei erityisen", Effie huokasi, "onko sinun?"

“Nuo ovat suurin osa huijausta”, Colin totesi pessimistiseen sävyyn, mutta nyökkäsi sitten huvittuneesti narunvedon suuntaan, “Tuosta sentään voittaa aina.”

"Oh. Kokeillaan sitä sitten", Effie tarjosi ja suuntasi sen luo. Hän tarjoutui maksamaan narunvedon miehelle.

Colin antoi Effien maksaa vuorollaan, vaikka se nakersikin hänen vähäiseltä tuntuvaa miehisyyttään, ja valikoi itselleen narun. Hän veti itselleen paristokäyttöisen käsituulettimen. “Hitsi. Ja minä kun niin olisin halunnut tuon kitaran”, hän huokaisi muka pettyneenä viitaten kullan- ja sateenkaarenhohtoiseen muovirämpyttimeen, josta joku lapsi olisi iloinnut sen viisi sekuntia, minkä lelu kesti ehjänä. Sentään osa palkinnoista vaikutti ihan kelvollisilta.

"Haluatko uuden yrityksen?" Effie kysyi ja hymyili. Terve väri oli palannut hänen kasvoilleen.

Colin tutkiskeli palkintoaan, joka näköjään sisälsi paristotkin, ja surautti sillä pari kertaa ilmaa kasvoilleen. Hetkeä myöhemmin laite yritti päästä surisemaan naisen niskaa vasten.

Effie vilkaisi Colinia varautuneena.
"Mitä haluat tehdä seuraavaksi?"

Mies vilkaisi Effietä syrjäsilmällä ahdistuneena, kun tämä ei tuntunut innostuvan mistään. Ehkä huvipuisto oli liian lapsellinen paikka… naiselle, joka piti pöllökuviollisista pyjamahousuista. “Tykkäätkö vesipyssyistä?” hän kysyi tähyiltyään hetken ja nyökkäsi sitten hyvin vetisen ampumiskojun suuntaan.

"Riippuu kai tilanteesta", Effie vastasi. Hän oli tullut Pauluksen, Jamien ja Colinin kastelemaksi niin usein, että oli ollut vähän väliä flunssassa, "haluatko mennä johonkin laitteeseen?"

“Sinunhan tässä pitäisi päättää”, Colin sanoi haluamatta enää ehdottaa mitään karusellia kummempaa laitetta. Ei, ehkä sekin olisi liikaa - ainakin hänelle.

"Haluatko lähteä?"

Colin tuijotti toista kulmat kurtussa. “Luulin, että halusit huvipuistoon.”

Effie tunsi olonsa epämukavaksi. Hän ei pitänyt epäonnistumisesta.
"Olet todella kultainen, kun toit minut tänne. Olet kuitenkin vapaa lähtemään."

“Aah, vihdoin. Olet vapauttanut minut kaikista kahleistani. Olen vapaa”, Colin juhlitsi monotonisesti ja jatkoi melkein samaan hengenvetoon, “Oletko syönyt hattaraa?”

Effie veti käsivarret ympärilleen ja perääntyi alitajuisesti askeleen.
"Onko kaikki hyvin?"

Mies rypisti hämmentyneenä kulmiaan. “Miten niin?”

"Olen pahoillani, jos loukkasin sinua jotenkin."

“Et loukannut”, Colin vastasi hieroen vaivaantuneena niskaansa, mutta työnsi sitten kätensä taskuun ja silmäili Effietä hetken, “Miksi aina luulet minun olevan kanssasi vain jostakin velvollisuudentunnosta?”

"Todennäköisyyslaskenta ja logiikka", Effie vastasi ahdistuneena ja perääntyi toisen askeleen.

“Saatoin lintsata ne tunnit”, Colin pohti rapsuttaen nenänvarttaan ja otti sitten kiireettömän harppauksen eteenpäin kuroen kiinni Effien ottaman välin kumartuen lähemmäs tämän tasoa, jottei joutuisi puhumaan korkeuksista, “Valaisepa minua vähän.”

Effie liikahti vaivaantuneena. Hän ei halunnut käydä näitä keskusteluja.
"Kiitos, kun ajattelit minua ja toit minut tänne."

Colin tuijotti Effietä miettien, että pitäisikö hänen tyytyä tähän. “...Mutta?”

Nainen kurtisti kulmiaan.
"Mutta mitä?"

“Mutta et viihdy seurassani?”

"En sanonut niin."

Mies tutkaili naisen kasvoja epätietoisena. Häntä haukuttiin usein vaikeaselkoiseksi, mutta Effie päihitti hänet siinä. Jo luonnostaankin kryptisten naisten pitäisi osata olla avoimempia.
“Ei sitä tarvitse sanoa”, hän totesi suoristautuen ja astui samalla askeleen taemmas hieroen niskaansa, “Vaikka tokihan se helpottaisi tilannetta.”

"Minä viihdyn seurassasi."

“Mistä sitten kiikastaa?” Colin kysyi vakuuttumatta, vaikkei pitänyt hiostamisesta.

"Etkö sinä ole se, jolla kiikastaa?"

Colin hieroi tuskastuneena kasvojaan, kun ymmärrys ei enää riittänyt.
“Et vastannut kysymykseeni”, hän sanoi laskiessaan kätensä, “Oletko syönyt hattaraa?”

"En. Mitä olisin tehnyt?"

“Siitä voisitkin kertoa seuaavaksi”, Colin totesi lähtien liikkeelle.

"En ole hyvää seuraa. En ole hauska enkä osaa pitää hauskaa. Olen vainoharhainen ja univajeessa, koska en uskalla nukahtaa miettiessäni mitä sänkyyni on tällä kertaa piilotettu tai millä minut herätetään", Effie purki turhautuneena käsillään elehtien.

"Minua ei ole ohjelmoitu siihen", Effie huokasi jokseenkin maanisen näköisenä ja raastoi sormet läpi hiuksistaan, "kokeillaan jotakin laitetta."

“Mikä näyttäisi sellaiselta, mistä voisit pitää?” Colin kysyi yrittäen olla kiinnittämättä enempää huomiota Effien elekieleen, joka muistutti häntä erehdyttävästi vieroitusoireista kärsivän tuskastelulta.

"En ole kovin hyvä arvioimaan omaa selviytymistäni. Onko tuo mukava?" hän kysyi ja osoitti aikaisempaa kesymmän näköistä kieputinta. Hän olisi voinut palata edelliseen kieputtimeen, mutta ei kehdannut ehdottaa sitä tietäessään kaipaavansa laitteeseen vain aikaisemman tunteen takia. Hän vakuutti itselleen, että koska oli peloissaan ja yksinäinen, haki yhteiskunnan romantiikalla paaduttamista aivoistaan apua kehittämällä kemiallisen endorfiinirikkaan reaktion Colinin läheisyyteen.

“Voisit pitääkin siitä”, Colin tuumasi olematta kuitenkaan kovin varma asiasta. Hän ei ollut uskoa kenenkään pyörtyvän edellisessäkään laitteessa, joten hän varautui yllätyksiin myös jatkossa.

"Onko tuo hattaraa?" Effie kysyi heidän suunnatessaan kohti jonoa. Sokeria myyvä koju tarjoili sitä parhaillaan lapselle, jonka koko naama peittyi tahmaan.

“Sitäpä juuri”, mies vastasi yrittäen ymmärtää Effien kokemattomuutta monelle niin arkipäiväisissä asioissa.

Effie suuntasi kojulle parempaa harkintakykyään vastoin ja osti häikäisevän vaaleanpunaisen höttövuoren. Hän tarjosi sitä Colinille.

“Maistoitko sitä jo?

"Sinun jälkeesi."

“... Et taida tietää, miten tätä syödään?” Colin totesi kysyvään sävyyn luoden Effieen ovelan vilkaisun. Hänkin joutui puntaroimaan tahmaongelman kanssa, mutta totesi sitten, että sitä ei voinut kiertää. Niinpä hän lohkaisi sormiinsa palasen vaaleanpunaista höttöä ja laittoi suuhunsa ennen kuin se ehtisi sulaa hänen sormiinsa. Hän oli jo unohtanut, miten makeaa se oli.

Kun mies keskittyi hattaraan, Effie yritti tyrkätä sen Colinin naamaan.

Höttökuorrotuksen naamaansa saanut mies tuijotti Effietä murhaavan näköisenä ja yritti sitten pyyhkiä kasvonsa tähän.

Effie puolestaan yritti karata ulottuvilta tukahduttaen vapautuneen kuuloista naurunkehrää.

Colin yritti kopata kiusantekijän kiinni nostaakseen tämän ilmaan.

Effiestä purkautui aavistuksen kissamainen mouru, kun hän kamppaili vangitsijaansa vastaan.
"Ansaitsit sen!"

“Hmphhmh”, kommentoi Colin, joka yritti pyyhkiä naamaansa naiseen, ja laski tämän alas, “Et ehtinyt edes maistaa sitä.”

Effie kiemurteli protestina ja yritti sitten kurottua pyyhkäisemään sormellaan hattaraa miehen korvanpielestä, jota voisi maistaa varovasti sormestaan.

“Jos tykkäät, sitä löytyy kyllä lisää”, Colin kommentoi taputtaen sormella tahmaista poskeaan.

Effie ei ollut varma tarkoittiko Colin kojua vai poskeaan, joten punastui vienosti ja käänsi huomionsa laitteeseen, joka päästi ihmisiä istumaan.
"Mennäänkö?" hän yskäisi.

“Mennään vain”, Colin vastasi, vaikka olisi halunnut päästä eroon tahmaisesta olotilastaan.

Effie kaivoi laukustaan paketin kosteuspyyhkeitä ja ojensi sen miehelle heidän suunnatessaan omaan vaunuunsa härvelissä.

Colin katsoi pakettia hiljaisena ja otti sen vastaan epäluuloisena, aivan kuin se olisi voinut räjähtää käsiin koska tahansa, mutta urahti kiitokseksi.
“Kannatko näitä aina mukanasi?” hän kysyi ojentaessaan paketin takaisin istuutuessaan ja pyyhki tahmaa naamastaan ennen kuin hänen ympärilleen pyörimään ilmaantunut ampiainen keksisi tehdä lähempää tuttavuutta. Naisten käsilaukut sisältöineen olivat hänelle ikuinen mysteeri.

"Totta kai", Effie vastasi ja tuijotti ampiaista aavistuksen lamaantuneena. Turvatanko oli lukkiutunut eikä hän pääsisi edes pakoon. Hyvä luoja. Äläpistääläpistääläpistä.

Ampiainen laskeutui keikuttelemaan varoitusraidoin kuvioitua takamustaan makeasta tahmealle kädelle, mistä Colin ohjasi sen pois laiskalla kädenliikkeellä laitteen heidän lähtiessä liikkeelle.

Effie sulki silmänsä toivoen, ettei kamala, kamala peto iskisi häneen ja painautui penkkiin, kun laite lähti kieputtamaan heitä ympäri voimistuvin, sisäkkäisin ympyröin. Se olisi ollut miellyttävämpää, ellei hän olisi kokenut fobian tuomia sydämentykytyksiä.

Colin taisteli vastaan halua kaivaa nenäänsä, vaikka tajusikin siihen tarjoutuneen oivan tilaisuuden, kun huomasi Effien puristaneen silmänsä taas kiinni. Hän oletti tämän johtuvan laitteen kieputuksesta, joten taputti naista lohduttavasti (ja niin säädyllisesti kuin suinkin osasi) polvelle ja tarjosi kättään puristettavaksi.

Effie hypähti ja raotti silmiään. Se ei kuitenkaan ollut ampiainen, vaan Colinin toivottavasti hieman vähemmän tahmainen käsi, johon Effie tarttui kohteliaisuuden nimissä odottaen hattaran imeytyvän itseensä.

Colin oli yrittänyt parhaansa mukaan epätahmauttaa kättään, mutta ehkä Effie ansaitsi pientä staattisuutta iholleen. EIkä olisi varmaan ollut pahaksikaan, vaikka heidän kätensä olisivat liimautuneet yhteen. Se tosin tekisi vessakäynneistä astetta kiusallisempia. Ja miten he vaihtaisivat vaatteensa? Colin yskähti ja hätisteli kiireesti pois mielikuvat Effiestä vaihtamassa vaatteitaan. Onneksi kyyti oli jo lopussa. Kysyvä katse: mitäs sitten?

"Mitä haluat tehdä seuraavaksi?" Effie kysyi ja pälyili ampiaisten varalta samalla, kun hivutti kätensä vapaaksi ja hillitsi halunsa tarkastaa sen tahma-aste. Colin oli tarjoutunut pitämään häntä kädestä. Sen pitäisi olla merkittävämpää kuin pieni ampiaisia houkutteleva, epähygieeninen, kuumuudessa sulava sokeritahma.

“WC voisi olla jees”, Colin vastasi viitaten käsiinsä ja mietti, löytyisikö tivolista mitään bajamajaa parempaa ratkaisua Lähellä oli kyllä kahviloita. “Onko sinun nälkä?”

Effie pudisti päätään.
"Etsitään vain sinulle WC", hän myöntyi ja suunnisti kohti lähistön tasokkainta sijaintia, missä saattaisi olla vaadittu fasiliteetti.

Colin tunsi olonsa ruikuttavaksi pikkupojaksi, kun ei kestänyt edes pientä epämukavuutta elämässään, mutta seurasi kuitenkin kuuliaisesti Effietä. Pieni, tuskin nakkikioskia isompi pikaruokala tarjosi käsienpesumahdollisuuden, jonka Colin hyväksyi, vaikkei se ehkä täyttänyt täysin Effien standardeja, joten hän kävi poistamassa tahmat käsistään ja kasvoistaan. Kuten myös hiuksistaan. Hän tunsi olonsa melkein jo uudeksi mieheksi astuessaan takaisin ulkoilmaan, joten tuikkasi siitä onnesta seuralaistaan sormella kylkeen, jos tämä suinkin oli ulottuvilla.

Effie hyppäsi kuin ankerias yllättävästä, terävästä kosketuksesta ja loi mieheen syyttävän katseen.
"Entä nyt? Onko sinun nälkä?"

Mies vastasi katseeseen viattomana, vaikkei oikein osannut kätkeä voitonriemuaan. Hänen olisi pitänyt hävetä. Ehkä hän häpesikin. Vähän. Hyvin, hyvin vähän. Colin kohotti laiskasti kulmaansa: hänen taisi olla aina nälkä, mikä tosin saattoi johtua siitä, ettei hän jaksanut pitää huolta ruoka-ajoistaan.
“Onko sinun?”

"Ei", Effie toisti, "mutta voimme mennä jonnekin." Hän vilkaisi pikaruokalaa tavalla, joka ilmaisi, että sitä ei laskettu mukaan.

“Mennään kun sinun on nälkä”, Colin totesi kohauttaen olkiaan, “Eihän meillä ole mihinkään kiire.”

Effie pyöräytti silmiään merkitsevästi.
"Tule nyt jo."

Colin huokaisi. Olkoon sitten. “Mitä haluaisit syödä?”

"Sinullahan tässä nälkä oli", Effie muistutti ja yritti tähyillä ihmisten päiden yli jotakin tasokkaampaa ruokailupaikkaa.

“Selvä, äiti”, Colin puuskahti, mutta katseli hänkin ympärilleen joutumatta sen suuremmin kurottelemaan nähdäkseen muiden yli. Tivolialueen laitamille oli pysäköity joukko katuruoka-autoja, jotka keräsivät ympärilleen kiitettävästi väkeä. Hän taputti Effietä olalle ja nyökkäsi niiden suuntaan: kelpaako?

Nimitys särähti Effien korvaan. Hän veti käsivarret ympärilleen ja kohautti välttävästi olkiaan.
"Voit syödä mitä haluat."

Mies kurtisti kulmiaan, mutta antoi asian olla ja muistutteli itselleen, että kaikkia naisten oikkuja ei pitänyt yrittää ymmärtää. Hän suuntasi ruoka-autojen suuntaan raivaten Effiellekin kulkutilaa ihmisten sekaa (se ei ollut vaikeaa, sillä häntä yleensä väistettiin). Liikkuviksi keittiöiksi muokatuista vaunuista myytiin kaikkea aina kotoisista kaloista ja perunoista kansainvälisiin herkkuihin ja eksoottisiin erikoisuuksiin. Colin pysähtyi itämaisia ruokia jonottavien joukkoon.

Effie seurasi ja pohti valitsiko mies kyseisen jonon hänen takiaan, ja pitäisikö hänen tuntea huonoa omaatuntoa. Hänen ei tehnyt mieli mitään, joten Colin voisi syödä mitä haluaisi.
"Voit syödä mitä haluat", hän selvensi varovasti.

Colin laski katseensa ruokalistasta Effieen ja kohotti kysyvästi kulmiaan.

"Jos haluat vaikka kalaa ja perunoita."

“En. Kiitos”, Colin vastasi hieman hämillään. Kun tarjolla oli erikoisuuksia kohtuulliseen hintaan, hänkään ei ollut niin juntti, että menisi tutulla, kotoisella annoksella. “Sinun pitäisi juoda jotain.”

"Minulla on vesipullo", Effie vastasi ja puristi laukkua itseään vasten. Hänellä oli yleensä oikea selviytymispakkaus mukanaan.
"Mitä aiot syödä?"

“Taidan ottaa possu-nuudeliwokin”, Colin vastasi silmäillen taas ruokalistaa, kun Effien juomapolitiikka oli kohdillaan. “Thai-hodari tosin vaikuttaa kiehtovalta”, hän totesi huvittuneena. Moinen epäsikiö oli liian epäpyhää jopa hänen turtuneille makuhermoilleen. Koska oli turhaa kysyä Effieltä, ottaisiko tämä mitään, hän kurottautui (tai oikeastaan kumartui) vuoron saadessaan luukulle tekemään tilaustaan. Hän palasi mukanaan kertakäyttöastiaan taidokkaasti aseteltu, höyryävän kuuma annos käsissään.

"Haluatko istua jonnekin?" Effie kysyi vilkaisten ympärilleen aavistuksen orpona.

“Ei ole tarpeen”,Colin sanoi maistellen ruokaansa, joka hupenisi nopeasti, ja luotsasi hienovaraisesti eksynyttä hieman viihtyisämpään kohtaan, missä betonikoroke tarjosi istumapaikankin.

"Miltä se maistuu?" nainen kysyi kohteliaisuudesta, vaikkei mies välttämättä halunnut jutella syödessään. Hän ei vain osannut vajota kiusalliseen hiljaisuuteen.

Colin, joka viihtyi hyvin hiljaisuudessakin, nyökytteli vastaukseksi.
“Aika hyvältä. Haluatko maistaa?” hän tarjosi annosta Effielle.

"Ei kiitos", Effie sanoi mahdollisimman ystävällisesti. Hän ei luottanut ruoan alkuperään eikä tiennyt osaisiko jakaa aterimen Colinin kanssa. Luoja hän oli hullu.
"Syö sinä vain."

Colin oli osannut odottaa kieltävää vastausta, joten tuhosi loput annoksestaan ja työnsi roskat lähimpään roskikseen, joka ei pursunut yli äyräiden.
“Vieläkö jaksat jatkaa?” hän kysyi valjusti hymyillen ja pyyhki vaistomaisesti käsiään farkkuihinsa suunnistaessaan hiljalleen takaisin tivolin humuun.

Jaksaisiko Colin? Effie vilkaisi miestä tutkivasti. Hän ei tosiaan tainnut olla kovin hauskaa seuraa.
"Enköhän. Jaksatko sinä?"

Colin mietti, pitäisikö hänen päästää Effie pälkähästä ja vastata kieltävästi, mutta päätyi kuitenkin nyökkäämään. Hän oli jo saanut tämän vähän irrottelemaan, mutta muuten nainen ei tuntunut oikein viihtyvän. Heillä oli kuitenkin vielä lippuja jäljellä, joten heidän ei auttanut kai muu kuin jäädä. Mies tosin harkitsi työntävänsä loput liput jonkin ohikulkevan ipanan käteen ja vievänsä Effien jonnekin muualle, mutta teko jäi vain ajatuksen tasolle, ja niinpä he palasivat kiertämään tivolia. Ylisuurelta keinulta tuntuvan laitteen jälkeen Colin päätti kokeilla onneaan vesipyssyammunnassa tarjoten ampumisvuoron myös Effielle, vaikka hänen kutinsa osuivatkin enemmän seuralaiseen.

Effiestä pääsi petomainen murahdus ja nainen yritti tyhjentää oman lippaansa miehen naamaan.

Colin suojautui kädellään ja tyhjensi loput aseestaan Effien suuntaan. Hän olisi ostanut toisen satsin, mutta roiskeista osansa saanut kojunpitäjä ei ollut kovin yhteistyöhaluisen näköinen.
“Ups”, hän sanoi viattoman näköisenä hymyä pidätellen, kun oli päässyt muutaman askeleen päähän ammuntakojulta.

Effie loi mieheen merkitsevän katseen ja suki arvokkaasti märkinä suortuvina naamaan liimaantuvia, punavaaleita hiussuortuvia korviensa taakse.
"No, nyt kun olet saanut toteuttaa itseäsi", hän niiskautti, "mitä seuraavaksi?"

Mies katseli seuralaistaan syrjäsilmällä siltä varalta, että tämä oli pahoittanut mielensä. “Mitä sinun tekee mieli?”

"Vastausta kysymykseeni", Effie vastasi huvittuneena.

Colin huokaisi väsyneenä kysymysten pallotteluun ja loi Effieen tuskastuneen katseen. “Voimme kyllä lähteäkin, jos täällä ei ole sinulle mitään kiinnostavaa.”

Effie vastasi katseeseen.
"En ole ennen ollut tivolissa. En tiedä, mitä kaikkea tämä sisältää tai mitä ihmiset tekevät. Mutta hyvä on, voimme lähteä."

Colin naurahti. “Ei meidän tarvitse tehdä sitä, mitä muut tekevät. Ei täällä ole mitään toimintamallia. Voidaan vaikka istua ja heitellä ihmisiä lennokeilla, jos siltä tuntuu.”

Effie harrasti toimintamalleja. Colin kieltäytyi vastaamasta, mikä nyppi naista aavistuksen.
"Et vastannut mitä haluaisit tehdä."

Colin silmäili naista hetken mietteliäänä. “Mitä tekisit, jos haluaisinkin vain seistä tässä?”

"Sitten seisoisimme tässä, kunnes haluaisit tehdä jotain muuta."

“Miten kauan? Päivän? Viikon? Kuukauden?”

"Antaisin sinulle tunnin."

“Mitä sen jälkeen tapahtuisi?”

"Kutsuisin sinua aasiksi."

“Aika paha.”

"Seisommeko tässä tunnin vai kerrotko minulle, mitä haluaisit?" Effie kysyi kädet vaistomaisesti lanteille asettuen ja tähysi niska kenossa seuralaistaan.

Colinin suupielet nykivät hymyyn ja hän työnsi kädet taskuihinsa ottaen mukavamman seisoma-asennon.

"Todellako?" Effie kysyi epäuskoisena.

Colin vain kohotti kulmaansa, melkeinpä haastavasti.

Effie hengitti syvään ja veti käsivarret puuskaan.

Colin piti katseensa tiiviisti itseään pienemmässä naisessa.

Effie tuijotti takaisin silmät siristyen.

Colin vetäisi kännykkänsä varoittamatta esiin ja räppäsi Effiestä kuvan. Hän lähti taas liikkeelle, hymyillen puhelimelle.

Effien punainen ballerinakenkä lentää napsahti takaa ja tähtäsi miestä takaraivoon.

Colin oli pudottaa puhelimensa, mutta sai sen pysymään hyppysissään ja kääntyi epäuskoisena (muttei kuitenkaan niin kovin yllättyneenä) katsomaan naista hieroen takaraivoaan. Hän kurtisti kulmiaan heittoasenaa toimineelle tossulle ja kumartui poimimakseen sen maasta ennen sen omistajaa.

Effie hyppeli yhdellä jalalla lähemmäs, sillä ei halunnut valkoisen sukan koskettavan likaista maata.
"Älä katso minua noin. Ansaitsit sen."

Colin ei sanonut mitään, katseli vain vaitonaisena Effietä ja taputteli mietteliäänä olkaansa tämän kengällä. Tossu siis pysyi yläilmoissa.

Effie tasapainotteli yhdellä jalalla ja ojensi kätensä kenkää varten.

“Näyttääpä maa likaiselta”, Colin tuumiskeli katsellen kivetystä heidän ympärillään ja jätti ojennetun käden huomiotta, “Tähänkin on varmaan laatannut joku.”

"Hienoa", nainen vastasi kuivasti ja liikautti kättään vaativasti.

Colin siirsi katseensa takaisin naiseen, silmäili vaativaa elettä hetken ja astahti sitten askeleen taaksepäin.

"Aasi."

Colin virnisti. Se ei ehkä ollut se taikasana, mitä hän oli hakenut, mutta tarpeeksi lähellä. Niinpä hän kumartui auttamaan ritarillisesti kengän Effien jalkaan.

Effie tarttui vaistomaisesti miehen olkapäähän kuin peläten tämän aikovan tehdä hänelle kamaluuksia, mutta ei irrottanut tämän asettaessa kenkää varsin suloisesti oikealle paikalleen.
"Kiitos", hän sanoi aavistuksen vastahakoisesti ja veti kätensä takaisin sitäkin vastahakoisemmin.

Toisen avuton tilanne olisi tarjonnut oivan tilaisuuden kaikenlaisille kamaluuksille, mutta Colin ei hennonnut piinata tätä enempään - niin suloinen kuin Effie olikin vihaisena (niin kauan kuin ei siis ollut ihan tosissaan vihainen). Hän suoristautui ja astahti hetken emmittyään pois tämän yksityisestä tilasta, vaikka olisi voinut viipyä siinä vähän pidempään. Pituusero teki katsekontaktin luomisen kuitenkin vaikeaksi lähietäisyydellä, joten hänen oli pakko astua taaemmas.

"Keksitkö mitä haluat tehdä?" Effie kysyi vienolla hymyllä.

“Voisin ottaa sinusta kuvan, kun olet karusellissa”, Colin tuumasi selaten puhelintaan, josta oli havainnut Effie-aiheisten kuvien puutteen.

"Mitä jos minä otan sinusta?" Effie sanoi haluamatta erityisesti päätyä kuviin, joiden käyttötarkoitusta ei tiennyt, tai yksin laitteeseen.

“Haluan ottaa sinusta”, Colin vastasi painokkaasti. Karusellit eivät olleet varsinaisesti hänen heiniään.

"Miksi?" Effie kysyi vaivaantuneena, "mikset ota vaikka yhteiskuvia? Voisimme mennä vaikka siihen kieputtimeen, mitä kokeilimme ennen hattaraa."

Kysymykseen “miksi?” olisi löytynyt lukemattomia vastauksia, joita Colin ei ehtinyt edes pohtia. Hän räpäytti hölmistyneenä silmiään ehdotukselle yhteiskuvasta, sillä sellaisen pyytäminen ei ollut juolahtanut hänelle edes mieleen. Hän nyökkäsi hieman hämillisesti, että ehdotus sopi hyvin, ja lähti samoissa tunnelmissa kyseistä kieputinta kohti. “Pidätkö tällä kertaa silmät auki?”

"En tiedä", Effie vastasi, "se riippuu siitä, kuinka todelliselta painovoima ja keskipakoisvoima tuntuvat."

“Koeta olla miettimättä fysiikkaa”, Colin kehotti.

Effie jätti vastaamatta. Mutta todellisuus jätti häntä harvoin. Hänen mielensä laski millä todennäköisyydellä vanhan laitteen mutterit pettäisivät ja he sinkoutuisivat kuolemaansa. Hän salakuljetti laukkunsa mukaan heidän koriinsa ja valmisteli itseään koitokseen.

Muistaessaan, miten Effie oli poukkoillut kyydissä ensimmäisellä kerralla, Colin tarjosi tälle käsivartensa suojaa heti istuuduttuaan.
“Ethän lennä kyydistä”, hän sanoi puolittain hymyillen, yrittäen saada eleelle vähän neutraalimpaa sävyä. Hän huomasi miettivänsä, tarvitsiko sen edes olla sitä, mutta sysäsi mietteen syrjemmälle kirotessaan puhelimensa kanssa. “Miten tämä edes toimii?” Hän viittasi kuvaamisen problematiikkaan. Colin ei ollut juuri harrastanut omakuvia, saati sitten yhteiskuvia.

"Yritän olla lentämättä", Effie vastasi kuivahkosti ja asettui vaivihkaa miehen käsivarren alle. Hän ei tiennyt kuvaamisesta yhtään Colinia enempää: hän ei harrastanut sosiaalista mediaa eikä omakuvia, joten tekniikka muodikkaan selfien ottamiseen oli hakusessa.
"Kai kamera suunnataan meihin ja painetaan laukaisinta."

Ei sen pitänyt mitään rakettitiedettä olla, mutta olo oli silti typerä. Ehkä hän oli muuttumassa teinitytöksi tietämättään, ainakin siltä hänestä tuntui. Hitto vie, jos hän halusi taltioida muistoja kuviksi, ei hän kaivannut itseään niihin.
“Tule lähemmäs”, Colin sanoi vetäen Effietä lähemmäs itseään, kännykkäkameran ulottuville, laitteen lähtiessä liikkeelle. Hänen nojautuessa itsekin lähemmäs mahtuakseen samaan kuvaan, kamera alkoi tuntua hyvin tarpeelliselta rekvisiitalta.

Effie nojautui kiinni miehen kylkeen ja yritti olla näyttämättä kiusaantuneelta kameran edessä. Hän ei kokenut osaavansa poseerata ja päätyi vilkuilemaan miestä sivusilmällä. Hänen vatsansa heitti volttia, mistä hän syytti laitteen alkavaa liikettä.

Colin tunsi olevansa kaikkea muuta kuin fotogeeninen ja kameran sihtaaminen tuntui laitteen pyöriessä mahdottomalta, kun kapula saattoi lennähtää kädestä hetkenä minä hyvänsä. Hän kai sai napattua kuvan, ehkä toisenkin, mutta kännykkä tuntui unohtuvan kun hänen katseensa lipui väkisinkin Effieen.

Effie kohtasi miehen katseen muutaman kiepautuksen välein ja unohduttuaan hetkeksi tuijottamaan tätä, ei antanut itsensä katsoa tätä enää kuin pari sekuntia kerrallaan. Hän arveli yhteiskuvan tulleen jo napatuksi ja keskittyi siihen, ettei lentäisi laitteesta. Jostain syystä hänen vatsaansa puristava liike-energia ei kuitenkaan repinyt häntä; Colinin ote piteli hänet paikallaan. Turvallisuuden tunne oli varmasti vain illuusiota. Eikä hän ollut mikään höperö teinityttö. Tällaiseen reaktioon oli täysin perusteltu kemiallinen ja biologinen syy, samoin vatsassa lepattaville perhosille.

Katseiden kohdatessa Colin oli jo täysin unohtaa, missä he olivat. Laitteen pyöritys jäi taka-alalle kun laski vilkaisujen väliin jäävien välien pituutta. Sekunti? Kaksi? Sopisivatko ne hänen sydämensä tahtiin? Löikö se edes enää? Hän pakotti katseensa muualle ja laski sen syliinsä kännykkänsä seuraksi ja koetti muistella, miten hengitettiin normaalisti.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Pyöreä palikka, soikea kolo, turha fysiikka   Ke Tammi 06, 2016 6:12 pm

Maanantai 3. elokuuta 2015, keskipäivä

Oli lounasaika eikä ovella ollut tapahtunut vieläkään mitään liikettä. Colin tarkkaili toimistoa sivusilmällä pitkään hievahtamatta, vaikka oleskeluhuoneeseen tuli ja siitä meni ihmisiä. Hän ei muistanut, milloin viimeksi olisi nähnyt ystäväänsä vilausta enempää, ja asia painoi häntä. Silti oli vaikea löytää oikeaa hetkeä tehdä asialle jotain. Hän vietti aikansa pitkin poikin tiluksia milloin minkäkin tehtävän parissa, Effie taas… Noh, Effie oli Effie, ja aina kiireinen. Colin pelkäsi kadottavansa ystävänsä, johon ei osannut enää ottaa kontaktia kuten ennen. Heidän maailmojensa välillä oli aina ollut jonkinlainen kuilu, mutta nyt se tuntui suuremmalta kuin koskaan. Ehkä hän oli hullu yrittäessään kuroa kuilun reunoja umpeen, mutta silti hän löysi itsensä toimiston oven takaa. Colin koputti oveen kurkistaakseen sisään.

Vaaleapuisen kirjoituspöydän taakse asettunut Effie kutsui koputtajan sisään nostamatta katsetta irti tietokoneen näytöstä. Pöytä oli niin puhdas, että kirurgi olisi voinut operoida sillä. Siistiin pikkutakkiin ja suoriin housuihin pukeutunut hallintovastaava ei näyttänyt osaavan olla mukavasti, sillä istui selkä teräksisen suorana, mutta ei huomannut sitä itse. Hän vilkaisi näytön yli, kun vaistosi tutun, pitkän ja tummanpuhuvan hahmon ovensuussa ja suli hetkeksi hymyyn, ennen kuin juoksutti sormet läpi lyhyestä, moiteettomasti kammatusta tukastaan ja irrotti sormensa näppäimistöstä.
"Hei Colin. Tarvitsetko lisää aitaustarvikkeita? Tai sähkömiehen?"

Colin uskaltautui peremmälle hymyn kutsumana, vaikka pelkäsi kontaminoivansa huoneen pelkällä läsnäolollaan saati sitten liikkumalla siellä.
”Vain sinut. Lounasseuraksi”, hän vastasi hymyillen vaisua hymyään.

Effie laski katseensa ja puraisi alahuultaan hillitäkseen nousevaa hymyä. Lämmin ikävä nipisti hänen vatsaansa. Siitä oli aikaa, kun he olivat viimeksi ehtineet edes jutella satunnaisia työasioita lukuun ottamatta.
"Hyvä on. Tuo lounaasi toimistoon?" hän ehdotti.

Colin hillitsi halunsa tehdä voitonmerkin ja oli suuntaamassa ovelle, mutta pysähtyi kesken askeleen.
”Entä sinun lounaasi?”

Mikä omituinen ajatus. Effie vilkaisi miestä hämmentyneenä ja kohotti sitten vakuuttavasti vesipulloaan. Hän voisi viimeistellä sähköpostin, kun Colin hakisi lounaansa. Hän halusi keskittyä parhaaseen ystäväänsä sen hetken, kun oli tämän seurassa.

Colin ei ollut vakuuttunut, mutta katosi silti taukohuoneen puolelle hakemaan eväitään. Hän palasi hetken päästä mukanaan mikropizza, rasiallinen perunasalaattia (kotitekoista á la mummo) ja pullollinen kokista. Taiteiltuaan oven kiinni perässään hän otti tuolin itselleen ja istuutui tietämättä kuitenkaan, mihin laskisi kantamuksensa. Hetken emmittyään hän laski pahvilautasen syliinsä ja pullon ja salaattirasian pöydän reunalle.

Effie vilkaisi pizzaa toista kulmaansa ääneti kohottaen, mutta ei sanonut mitään. Hän mätki Paulusta tarpeeksi. Nykyään mies luikki huoneesta, kun näki hänen tulevan.
"Miten työt sujuvat?" hän tiedusteli ja silmäkulma nytkähtäen painoi hohtavan valkoisen macbookin kannen kiinni.

Colin jätti kulmakohon huomioimatta vaan kääri pizzaansa rullalle, mutta kohotti katseensa kesken toimenpiteen.
”Siinähän se nikkaroidessa”, hän vastasi väläyttäen valjun hymyn, ”Vähemmän puremajälkiä ja mustelmia, mutta ehkä pärjään. Mitenkäs sinulla?”

"Hyvin", Effie vastasi automaattisesti. Sekä valmennusleirit että kisat olivat sujuneet, kuten hän oli päättänyt niiden sujuvan eikä kesälle ollut enää vastaavia massiivisia projekteja. Harrykin tiesi sen.
"Mitä sinulle muuten kuuluu? Emme ole tainneet nähdä hetkeen."

”Ei olla, ei”, Colin hymähti ja silmäili Effietä hetken ennen kuin painoi katseensa ruokaansa olkiaan kohauttaen. Uusi työ oli tullut tarpeeseen, sillä velkojen maksaminen ei olisi onnistunut tallityöntekijän palkalla, ja hidastahan se oli edelleen. Raha-asiat eivät olleet asia, jonka hän normaalisti toi puheeksi eikä ollut sitä nytkään. Toinen vaiettu asia Colinin elämässä oli vanha kunnon Liam, jonka katkaisuhoidon jälkeistä edistystä hän oli seurannut toiveikkaana. Liamin nimen mainitseminen ei kuitenkaan tullut tallilaisten kuullen kuuloonkaan. Hän ei halunnut nähdä Effien ilmettä, jos hän ottaisi asian puheeksi.
”Eipä kummempia. Kävin viime viikolla Newcastlessa, mutta siinäpä se”, mies vastasi osaamatta jakaa itsestään sen enempää. Hän loi Effieen odottavan katseen heittäen kysymyksen takaisin ja haukkasi rullattua pizzaansa

"Mm, niinkö?" Effie kommentoi ja käänteli käsiään levottomana. Ne eivät olleet tottuneet vain olemaan. Hän jätti sivuun kysymyksen kuulumisistaan, sillä ei tiennyt, mitä olisi voinut sanoa. Hän ei halunnut puhua itsestään, ei patoutuvasta ahdistuksesta, ei kyvyttömyydestään, ei potentiaalin ja koulutuksen tuhlaavasta urastaan.
"Mitä teit?" hän kysyi sen sijaan ja pohti, milloin Colinille puhuminen oli muuttunut vaikeaksi.

”Moikkasin kavereita. Ja perhettä”, Colin vastasi laskien jälkimmäisen kohdalla välttelevästi katseensa ruokaansa. Perheenjäsenten tapaaminen tuntui edelleen kankealta. Aivan kuten tämä keskustelukin. Colin vilkaisi Effietä ja tämän toimettomia käsiä ja työnsi pöydän yli salaattirasian, jonka päällä lepäsi haarukka. ”Syö.”

"Oh, ei kiitos", Effie vastasi hajamielisesti ja työnsi kätensä pöydän alle.
"Mitä perheellesi kuuluu?"

Colin jätti vastaamatta sillä verukkeella, että hänellä oli suu täynnä, mutta viittilöi jotain ympäripyöreää vastaukseksi huuhtoessaan suupalaa alas kokiksella. ”Oletko vapaa myöhemmin tänään?”

Effie vilkaisi kelloaan.
"Ehkä. Mitä tarvitset?" hän kysyi ja kosketti vaistomaisesti tietokonetta, vaikka muisti kalenterinsa ulkoa.

"Aivan", Effie naurahti hermostuneena ja sukaisi lyhyttä tukkaansa, "käyhän se. Missä haluat, ehm, hengata?"

Colin kurtisti aavistuksen kulmiaan tarkkaillessaan Effien reaktiota, mutta kohautti sitten olkiaan. Hän ei ollut heistä se nirsompi osapuoli.
”Onko jotain, mitä haluaisit tehdä?” hän kysyi katse tiiviisti vastapäätä istuvassa naisessa.

"Kysyin sinulta", Effie muistutti, harkitsi nojaavansa tuolinsa selkänojaan, mutta muutti mielensä ja pysyi suorassa ryhdissä.

Colin raapi leukaansa. ”En haluaisi viedä sinua minnekään, missä et viihtyisi.”

"Älä murehdi siitä. Mitä haluat tehdä?"

Effie olisi yhtä hyvin voinut käskeä lopettamaan hengittämisen. ”No voitaisiin mennä ihan vain Slaleyyn tai pyörimään Newcastleen…”

"Hyvä on", nainen vastasi ammattimaiseen sävyyn ja nojasi hetkeksi selkänojaansa.
"Onko jotain mitä haluat tehdä siellä?"

Colin silmäili hetken ylös-alas edessään istuvaa ammattilaista.
”Vaikuttaako se jotenkin haluusi liittyä seuraani?” hän kysyi suupieli hymyyn kaartuen.

"Pitäisikö sen?"

”En tiedä. Pitäisikö?”

Effie huokasi.
"Hyvä on sitten."

Colin naurahti ja haukkasi pizzaansa.

Effie avasi macbookin kannen ja merkitsi ärsyttävän epämääräisen suunnitelman kalenteriinsa, ennen kuin käänsi huomionsa takaisin lounastavan miehen puoleen.
"Miten mummosi voi?"

Kokiksestaan hörppivä Colin oli vähällä tukehtua siihen.
”Ehm, hyvin”, hän vastasi hivenen vaivaantuneena, ”Iskee maitomiestä ja yrittää edelleen naittaa minua ystävättäriensä lapsenlapsille.”

Effie nauroi. Colinin mummo kuulosti hurmaavalta.
"Miten se sujuu?"

”Noh, edellinen ehdokas oli oikein sievä”, Colin tuumasi nyökytellen hitaasti, ”Ikäeroakin vain kolmisentoista vuotta.”

"Kumpaan suuntaan?"

”Joutuisin vankilaan, jos yrittäisin kosia”, mies irvisti.

Effie peitti hymyn kämmenselkään.
"Ehkä maltat odottaa muutaman vuoden."

”Rankkaa tulee olemaan”, Colin huokaisi liioitellusti ja pudisti päätään.

"Kestät kyllä, iso mies."

”Ehkä minun on vain… päästettävä irti.”

"Miten mummosi selviytyy siitä?"

”Voin vain toivoa, että hän ymmärtää.”

Effie hymyili ja vilkaisi vaistomaisesti kelloaan.
"Oletko päättänyt, mitä haluat tehdä illalla?"

”Voitaisiin käydä leffassa”, Colin vastasi hieroen niskaansa, ”Ja yhdessä paikassa olisi teemabileet, joihin voisi olla hauska mennä. Ei meidän tarvitse, jos et halua.”

"Se kuulostaa hurmaavalta", Effie vakuutti, "mikä teema niissä on?"

”Klassikot”, Colin vastasi tietämättä, mitä ’hurmaava’ tarkoitti tässä kontekstissa, ”Ei sinne ole pakko pukeutua, mutta voitaisiin keksiä yhteensopivat asut tai jotain.”

"Se kuulostaa hauskalta", Effie vakuutti kiinnostuneena, "oliko sinulla jotain mielessäsi?"

”En tiedä. James Bond ja Moneypenny?” Colin virnisti.

"Selvä", Effie hymyili kysymättä kumman oli tarkoitus olla kumpi.
"Näemmekö jossain?"

“Voin tulla hakemaan, jos haluat”, Colin vastasi tuhoten perunasalaattia, joka ei ollut kelvannut Effielle.

"Voin kyllä lainata autoa", Effie vastasi. Hän ei halunnut pakottaa Colinia kuljettajakseen. Kyyti moottoripyörän selässä oli myös hurjempi kokemus kuin mitä hän yleensä kaipasi.

”Haluatko mennä ensin leffaan?”

"Ihan miten vain."

”Paikalle kannattaa mennä vasta puolilta öin. Voitaisiin tappaa sitä ennen aikaa”, Colin ehdotti ja otti kännykkänsä esiin vilkaistakseen elokuvateatterin tarjontaa, ”Jos sieltä tulisi jotain, millä virittäytyä tunnelmaan.”

"Hyvä on", Effie sanoi hieman epävarmana. Hän oli harvoin ulkona puolen yön aikaan, saati vasta menossa juhliin. Yleensä hän oli työasioiden ääressä Lodgessa tai Harryn luona Cambridgessä.

”Voidaan mennä aikaisemminkin”, Colin sanoi toivoen, ettei pakottanut Effietä haukkaamaan liian suurta palaa tarjotessaan tälle maistiaista Newcastlen yöelämästä. Hän selaili illan elokuvia. Ohjelmassa oli aina joitain vanhoja klassikoita, joita esitettiin satunnaisesti. Esitettävät elokuvat olivat hyvin rikospainotteisia. Colin löi nyrkillä pöytään ja katsoi Effietä. ”Bonnie ja Clyde!”

"Toki", nainen vastasi katsahtaen Colinin nyrkkiä ja taiteili kasvoilleen pettämättömän ammattihymyn, kun asetteli itseään tilanteeseen.
"Oletko sinä Moneypenny vai Bond?"

”Voisit olla Bond, mutta Bonnie sopisi sinulle paremmin.”

"Oletko sinä sitten Clyde?" Effie kohotti kulmaansa.

”Niin hyvin kuin kynähame minua pukeekin… Joo.”

"Hyvä on", Effie totesi suupieli nytkähtäen. Hän haki mielensä arkistosta kuvia mainitusta parista ja vertaili niitä vaatekaappinsa inventaarioon.
"Monelta olemme siis tapaamassa ja missä?"

”Kahdeksalta Utopialla?”

"Tehdään niin." Effie painoi ajan muistiinsa. "Olemmeko menossa katsomaan Bonnie ja Clyde pukeutuneena Bonnieksi ja Clydeksi?"

”Kahdeksan jälkeen alkaa useampi leffa”, Colin sanoi näyttäen listaa.

"Valitse vain minkä haluat. Luotan arvostelukykyysi", Effie vastasi aivan luottamatta omaan sanaansa.

”Tappajatomaattien hyökkäys, siis”, Colin sanoi laittaessaan kännykkänsä takaisin taskuunsa ja vilkaisi Effietä alta kulmain varmistaakseen, että tämä tajusi hänen vitsailevan.

Effie katsoi miestä kärsivällisesti pöllönsilmillään.

Colin vastasi katseeseen lannistuneesti. ”Mission impossible?”

"Toki", Effie vastasi ammattimaiseen sävyyn laskien katseensa ja vilkaisten tabletillaan Newcastlen elokuvateatterin aikoja.
"Ja senkö jälkeen halusit niihin teemabileisiin?"

”Vain, jos haluat varmasti tulla mukaan.”

Effie huokasi ja katsahti miestä kärsimättömästi tablettinsa yli.

Colinin suupieli nytkähti hymyyn (hänen oli selvästi vaikea pidätellä intoaan). Hän vilkaisi vielä itsekin ohjelmaa kännykästään noustessaan ylös.
”Varmaan parasta nähdä puoli kahdeksalta. Muista pukeutua”, hän sanoi vinkaten silmää ja, mikäli Effiellä ei ollut muuta sanottavaa, lähti jatkamaan töitään.

"Hyvä on, nähdään", nainen toivotti ja avasi jälleen tietokoneensa, jossa organisoitu kaaos tervehti häntä tuttuna ja turvallisena.

Illalla elokuvaa kohti harppoi edellisen vuosisadan alusta karannut gangsteri, kun kello oli jo kolmea minuuttia yli puolen. Colin tunsi olonsa omituiseksi suorissa housuissa ja isoisänsä vanhassa lierihatussa sekä takissa, joka istui yllättävän hyvin, vaikka puristikin hieman harteista. Hän puhalteli kiiresavuja Utopian eteen päästyään ja mietti, olisiko hänen pitänyt hankkia pikkusikareita.

Täsmälleen ajoissa ollut Bonnie aikakauden neuleessa, vaaleassa peruukissa ja baskerissa yritti peittää inhonsa siirtyessään Clyden viereen.
"Menisimmekö?" hän kysyi yrittäen olla hengittämättä savua.

Clyde kohotti hattunsa lieriä tervehdykseksi ja nitisti tumppinsa ollakseen vähemmän kuvottava. Mentiin.

"Tulitko moottoripyörälläsi?" nainen kysyi suoristaen lainattua polkkatukkaansa ja hartioitaan.

”Joo”, Colin vastasi ja asetti hattunsa naisen päähän peruukin ja baskerin seuraksi, ”Haluatko jotain evästä?”

Effie katsahti miestä kulmansa alta, mutta antoi ylimääräisen hatun jäädä paikalleen.
"Ei kiitos. Ota sinä, jos tekee mieli."

Mies pudisti päätään. ”Käyn hakemassa liput.”

"Hyvä on", Effie myöntyi ja odotti selkä suorana, pää pystyssä ja kaksi hattua päässään salin sisäänkäynnin vierellä seuralaistaan.

Colin palasi hetken kuluttua ja otti hatun itselleen ojentaen vastalahjaksi naisen lipun.

Nainen otti sen asiallisesti kiittäen vastaan, ojensi sen napakasti uneliaalle työntekijälle, joka ryhdistäytyi hämmentyneenä tiukan katseen edessä. Effie harppoi sisään salin hämärään Bonnielle valitsemillaan avokkailla ja asettui paikalleen jalat siististi vierekkäin ja selkä teräksisen suorana.

Colin lysähti paikalleen ja yritti asetella koipiaan tarjolla olevaan jalkatilaan hilaten samallaan takamustaan edemmäs istuimessa, ettei blokkaisi takana istuvien näkymää liikaa. Hän silmäili seuralaistaan. ”Etkö ikinä rentoudu?”

"Minä olen rento", Effie vastasi kuulostamatta erityisen rennolta ja risti kädet syliinsä odottaen trailerien alkua.

Colin katseli naista vaitonaisena siirtäen lopulta itsekin katseensa valkokankaalle, jossa välkkyi kultakutrisen näyttelijän säkenöivä hymy tulevan elokuvan trailerissa.

Effie havahtui ajatuksistaan elokuvan loppuessa; juonikuvioiden kulunut klisee oli saanut hänen keskittymisensä herpaantumaan. Hän pyöräytti hartioitaan ja nousi ylös lopputekstien kieriessä valkokankaalla ja kohotti Colinille kysyvästi kulmiaan: minne nyt?

Colin nousi ylös ja vilkaisi kelloa, joka kävi kymmentä. Hän nyökkäsi uloskäynnin suuntaan ja hyökkäsi takaisin nappaamaan vieruspaikalle unohtamansa lierihatun mukaansa.
”Voitaisiin mennä johonkin yksille”, hän ehdotti saattaessaan Effietä ulos.

"Hyvä on", nainen vastasi ja seurasi miehen vierellä. Hän luotti Colinin tuntevan kyseiseen aktiviteettiin soveltuvat paikat häntä paremmin.

Ulkoilmaan päästyään Colin vei kättään takkinsa povitaskuun ottaakseen askinsa esiin, mutta vilkaisi Effieen ja veti kätensä takaisin. Parempi yrittää vastustaa himoa.
”Mitä pidit leffasta?” hän kysyi johdattaessaan Effietä illan tapahtumapaikan suuntaan. Matkan varrella sijaitsi mukava pubi, jossa he voisivat poiketa.

"Se luotti liikaa franchiseen ja kuuluisaan pääosan esittäjään vaivautuakseen panostamaan juoneen, hahmoihin tai mihinkään tarinan kannalta tärkeään", Effie vastasi olkiaan kohauttaen ja katsahti miestä. Hän rekisteröi kädenliikkeen ja sen laskeutuessa tarjosi miehelle hymyn Bonnien baskerin alta.
"Entä sinä?"

”Joo, aika nähty”, Colin yskähti. Häntä oli helpompi miellyttää, vaikka elokuva olikin ollut melko lailla samanlaista sisällötöntä toimintapläjäystä kuin muut lajinsa edustajat.

"Minne olemme menossa?" Effie kysyi kokien yössä harhailun hermostuttavaksi, kun ei tiennyt toimintasuunnitelmaa, määränpäätä tai aikataulua.

”Tiedän paikan tästä läheltä”, Colin vastasi nyökäten heidän menosuuntaansa, ”Se on melkein Oarfishin vieressä.”

"Hyvä on", nainen vastasi levottomana siitä, ettei ollut tilanteen hallitseva osapuoli ja suoristi vaaleaa peruukkiaan baskerin alla.
"Monelta tahdot meidän menevän ystäväsi juhliin?"

Colin vilkaisi Effietä silmäkulmastaan hieman hölmistyneenä, mutta naurahti sitten.
”Aa, heh. En varsinaisesti tunne juhlien järjestäjää”, Colin vastasi oikaisten hattuaan ja mietti, olisiko Effie ollut mieluummin VIP:n matkassa, ”Mutta mennään fiiliksen mukaan.”

"Oletko varma, että olet kutsuttu?" Effie kohotti kulmaansa.

Ei-VIP Colinin hartiat painuivat aavistuksen. ”Ehm… Ei ole. Joudun maksamaan sisäänpääsyn omasta takaa.”

"Ymmärrän", nainen vastasi ja tähyili määränpäätä. Hän tunsi olevansa kaukana mukavuusalueeltaan.

Mies tutkaili seuralaistaan silmäkulmastaan ja koetti kopata tämän rohkaisevasti kainaloonsa.

Effie hymyili ammattimaiseen sävyynsä ja puristautui Colinin kainaloon. Eihän iltaa laskettu treffeiksi? He olivat vain ystäviä ulkona yhdessä. Se oli hyväksyttävää toimintaa. Silti nainen tunsi suunsa kuivaksi.
"Tännekö olemme menossa?" nainen kysyi nyökäten kohti kulman takaa paljastanutta pubia.

Colin nyökkäsi ja avasi oven päästäen Effien edellään puheensorinaa ja naurua pursuavaan pubitunnelmaan.

"Mitä suosittelisit?" hän kysyi seisahtuen tiskin eteen ja kiertäen käsivarret ympärilleen. Hän saattoi laskea sormillaan kerrat, joina oli käynyt pubissa tai baarissa - jopa näin idyllisessä.

Colin seisahtui Effien viereen ja työnsi takintaskuun käden, jonka oli vähällä kiertää ystävänsä lanteille. ”Alkoholilla vai ilman?”

"Ilman", Effie vastasi epäröimättä. Hän oli liikenteessä autolla eikä todellakaan kaivannut kokemusta itsehillinnän menettämisestä ja idioottimaisten tekojen tekemisestä päissään.

”Ömm… Pidätkö inkiväärioluesta?” Colin kysyi ja mietti, kehtasiko itse pyytää ihan tavallista olutta, ”Varmaan löytyy myös voltitonta siideriä.”

"Taidan tyytyä jääveteen", nainen totesi anteeksipyytävästi ja ilmoitti tilauksensa baarimikolle napakkaan sävyyn.

Colin tilasi itselleen tuopillisen kokien tarvitsevansa sitä, mikäli ei saisi Effietä rentoutumaan. Mikä hänessä oli vikana?

"Minne haluat istua?" Effie tiedusteli puristaen kylmää vesilasia käsissään.

Pubissa oli pukeutumisesta päätellen useampi porukka, joka lämmitteli parilla oluella ja vaihtelemalla kuulumisia ennen Oarfishiin siirtymistä. Colin tähysi vapaata pöytää, kun hän kohtasi George Washingtonin katseen. Edesmennyt presidentti tuijotti ensin hölmistyneenä, mutta alkoi sitten viittilöidä innokkaasti.

Effien katse seurasi viittilöivän presidentin ja Colinin väliä.
"Onko hän se ystäväsi? Liam?"

”Öhm. Joo”, Colin vastasi ja nyökkäsi ystävälleen tervehdyksen laskien sitten katseensa ahdistuneena Effieen. Liam oli todennäköisesti onnistunut tekemään naiseen lähtemättömän vaikutuksen edellisellä tapaamisella eikä Colin ollut varma, miten halukas Effie oli muuttamaan käsitystään.

Effie katsoi miestä kysyvästi odottaen, mitä tämä halusi tehdä. Hänen kuolemaansa janonnut, vastuuton mies ei ehkä ollut sitä seuraa, jota hän oli kaivannut illaksi, mutta hän pysyisi Colinin rinnalla.

”Käydään sanomassa hei”, Colin ehdotti tietämättä ja laski kätensä kevyesti Effien selälle johdattaakseen tämän pöytään, johon heille tehtiin näköjään jo tilaa. Hän ei löytänyt sopivia sanoja sanoakseen, että Liam oli muuttunut mies, mutta näkihän tämän: mies ei enää pomppinut paikallaan kuin vieteri, vaikka hänen liikkeissään oli yhä tiettyä velottomuutta, ja kasvoilla oli terve oluen kirvoittama puna.

Effie lähestyi pöytää vain aavistuksen varautuneena ja istuutui sitten pöydän toiselle puolelle pitäen George Washingtonia silmällä. Vaikka olemus oli eri ja peiteltynä naamiaisasuun, hän muisti kasvot; hän muisti, miten arvokkaat kisahevoset olivat loukanneet itsensä ja olleet kadoksissa pimeässä yössä, miten vastapäätä istuva mies oli lähtenyt sorkkaraudan kanssa viattoman eläimen kimppuun ja sitten uhannut tappaa hänet sen kanssa ja lopulta iskenyt hänet melkein tajuttomaksi lyömällä nyrkin kasvoihin. Jos naisen oli ollut vaikea rentoutua aikaisemmin, nyt hän ei halunnut luopua valmiustilastaan, siemaisi vain ääneti jäävettä ja antoi hiljaisen katseen kiertää Liamin ja Colinin väliä.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Pyöreä palikka, soikea kolo, turha fysiikka   Ke Tammi 06, 2016 6:13 pm

George Washington hymyili leveästi pöydän takana ja nousi pystyyn vaihtaakseen pöydän yli toverillisen kädenpuristuksen ja veljellisen rutistuksen ystävänsä kanssa. Istuutuessaan Colin vilkaisi Effieen, ja samoin teki Liam, jonka naama venähti.
”Hei… Etkös sinä ole se… se…”, Liam takelteli yrittäen kaivella nimeä tutuille kasvoille jostain hämärien muistikuvien seasta ja näytti tukehtuvan vaatteisiinsa.
”Effie”, Colin täydensi avuliaasti ja vilkuili sivusilmällä ystäviään.
”Joo. Niin just. Effie”, Liam naurahti levottomasti ja rummutteli polviaan pöydän alla, ”Miten menee?”

Effie laski lasin pöydälle ja katsahti Liamia peittäen ajatuksensa tulkitsemattoman katseen taakse.
"Hienosti. Entäs sinulla?" hän vastasi asiallisesti ja tunsi, ettei ollut tervetullut. Vaikka Colin oli hänen paras ja ainoa todellinen ystävänsä, he eivät tainneet sopia samaan maailmaan.

”Hyvin, hyvin”, Liam nyökkäili ja siemaisi oluttaan, minkä jälkeen melkein pomppasi paikaltaan, ”Olen, kuulepas, kääntäny uuden sivun elämässä. Olen ku uusi mies!”
”Ja varattu sellainen”, jatkoi säteilevän Washingtonin vieressä istuva Abraham Lincoln parrasta huolimatta hyvin naisellisella äänellä.
”Ai mitä että? Varattu? Mäkö?” Liam virnisti, ja entiset presidentin unohtuivat hetkeksi kuhertelemaan keskenään. Colin ei tiennyt minne katsoa.

Effie painoi katseen sylissään lepääviin käsiin. Tuttu ahdistus puristi rintakehää niin, ettei henki ollut kulkea. Voisipa hän vain lähteä elämästään ja aloittaa alusta niin kuin aikaisemmin. Hän tunsi puhelimen värisevän taskussaan, muttei voinut vastata. Harry olisi ärtynyt, mutta hän tuskin saisi ääntä ulos eikä ollut varma, miten kertoa Colinille Harrystä.

Liam tajusi pitää esittelykierroksen, sillä joukossa oli pari Colinillekin ennestään tuntematonta kasvo, ja keskustelu jatkui värikkäänä. Colin vilkaisi Effietä ja tökkäisi tätä kevyesti käsivarteen. Mikä fiilis?

Ajatuksiinsa vajonnut Effie säpsähti yllättävää kosketusta ja katsahti levottomana ympärilleen. Hän kosketti kalpeita kasvojaan ja tunsi huimauksen etenevän aaltoina, jotka saivat ympärillä olevan pubin pyörimään. Hän kohtasi hetkeksi Colinin katseen, mutta irrotti omansa, ennen kuin mies ehtisi tunkeutua hänen mieleensä.
"Suo anteeksi", hän pahoitteli, nousi ylös ja pujotteli tiensä ulos lontoolaisen malttamattomin, lentävin askelin. Vasta raikas illan ilma virtasi ahdistuksen rusentaviin keuhkoihin, ja nainen painoi selkänsä vasten karheaa tiiliseinää haudaten kasvot käsiinsä, ihan vain hetkeksi, sillä tunsi olonsa turvattomaksi. Mitä ihmettä hän edes teki täällä?

Hölmistynyt Colin ei ehtinyt sanomaan mitään, kun Effie jo viiletti pois. Hän jäi hetkeksi katsomaan hämmentyneenä toisen menoa ennen kuin tajusi lähteä perään. Idiootti. Idiootti, idiootti, idiootti, idiootti!, Colin manasi itseään syvimpään helvettiin pujotellessaan vähemmän ketterästi pubiväen läpi. Sinun piti vain sanoa ’hei’. Idiootti! Pamahdettuaan ulkoilmaan Colin tähysti ympärilleen ja yhytettyään surkealta näyttävän Bonniensa meni tämän luo.
”Hei”, mies sanoi varovaiseen sävyyn ja yritti laskea kätensä Effien olkapäille kumartuen huolestuneena katsomaan ystäväänsä. Mikä on?

Effie näki silmäkulmastaan Clydensa saapuvan ja antoi tämän laskea kätensä jännityksestä kivikoville, luiseville olkapäilleen. Hän väläytti onton hymyn, jota pöllönsilmien vauhkous hieman vesitti.
"Tarvitsin vain vähän raitista ilmaa", hän selitti kääntäen katseensa takaisin katuvaloissa kiiltävään, märkään katuun.

Colin yritti kohottaa ystävänsä leukaa, jottei tämä kätkisi kasvojaan häneltä, vaativa katse silmissään: nyt kerrot.

Ahdistus sai hengityksen muuttumaan pinnalliseksi, ja Effie pyrki karkaamaan pois miehen ja seinän välistä. Colinin kosketus hänen leuallaan ei ollut auttanut jo valmiiksi sekavia ajatuksia.
"Mitä?" hän kysyi vain aavistuksen terävään sävyyn tuntien olonsa huteraksi.

Colin otti kätensä takaisin kuin sähköiskun saaneena tietämättä, mitä sille tekisi.
”Pitäisikö sinun istua?” hän ehdotti antaen Effielle vastahakoisesti tilaa, mutta jäi silti silmäilemään tämän kalpeita kasvoja.

Effie perääntyi kauemmas päätään pudistaen, vaikka korkeakorkoiset avokkaat eivät aivan pitäneet alla. Hän ei saanut henkeä, ja pulssi hakkasi korvissa hallitsemattomana. Hän tunnusteli paidankaulustaan kuin se olisi hengityksen pysäyttänyt tekijä. Ei, vika ei ollut siinä. Vika oli hänessä. Miten hän oli jälleen tässä tilanteessa? Ansassa olo ei sopinut hänelle. Se sai hänet menettämään kontrollin. Tällä kertaa suhteellisen kirjaimellisesti, sillä viikkoihin vain satunnaisesti nukkuneen ja vielä vähemmän syöneen Effien hapenpuute aiheutti silmissä pimenemisen, joka sai jalat pettämään alta ja naisen tuupertumaan katuun.

Mies seurasi entistä huolestuneempana perääntyvää naista tuntien olonsa saamattomaksi vätykseksi kun ei neuvottomana osannut helpottaa ystävänsä oloa, vaan näytti vain pahentavan sitä. Hän avasi suunsa kysyäkseen, voisiko tehdä jotain, kun Effie päätti sukeltaa maahan. Puoli pinttiä vauhdikkasti huiviinsa kiskaissut Colin harppasi kiireesti eteenpäin napatakseen naisen kiinni, mutta tämä karkasi hänen käsistään ja tuuskahti katuun. Mies irvisti vetäen terävästi henkeä hampaidensa välistä, mutta laskeutui Effien vierelle kääntääkseen tämän ja nostaakseen tämän pään kylmänkosteasta katukivetyksestä.
”Hoi, Effie. Effie!”

Asfalttiin napsahtanut pää sykki ja heikotus velloi pahoinvoivina aaltoina, kun Effie avasi silmänsä. Muut mustelmat ilmoittelisivat olemassaolostaan myöhemmin, poltteleva käsivarsi ja muljahtanut nilkka jo nyt. Hän ei tiennyt, kauanko oli ollut tajuttomana tai mitä oli tapahtunut, mutta hän tunsi olonsa nöyryytetyksi. Edes päätä ei voinut kuitenkaan nostaa, joten nainen keskittyi tuijottamaan värittömin, vihertäviksi valahtanein kasvoin suoraan ylöspäin yrittäen kasata itseään.

Colin uskalsi hengittää, kun Effie avasi silmänsä. Hän asetteli naista paremmin, koukisti hieman tämän polvia ja laski tämän pään syliinsä.
”Effie? Mikä on olo?” hän kysyi yrittäen pysyä rauhallisena ja haki samalla pulssia naisen kaulalta.

Meni hetki, ennen kuin Effie saattoi muodostaa sanoja. Hän painoi silmät uudelleen kiinni toivoen voivansa vain paeta tilanteesta. Se oli vaikeaa, kun jalat eivät kantaneet.
"Typerä", hän vastasi käheästi.

Colin nielaisi ja käänsi katseensa Effien jalkoihin, joita piti koholla.
”Anteeksi.”

"Miksi?" nainen kysyi viiveellä rekisteröityään, mitä mies oli sanonut.

”Kun toin sinut tänne, kun olisin voinut viedä mihin vain muualle… Ja vielä Liamin luo. Mutta se on oikeasti muuttunut – ja raitistunut, toivoin, että näkisit sen ja-”, Colin ähkäisi päätään pudistaen. Nyt ei ollut tämän aika.
”Unohda se. Sattuuko sinuun?” hän kysyi silmäillen Effien kasvoja ja silitteli vaaleaa peruukkia.

"Ei", Effie valehteli, vaikka silmissä kipinöi ja pää tuntui olevan räjähtämässä. Hän yritti kammeta pystyyn, mutta vajosi suosiolla takaisin alas. Sitten hän yritti uudelleen, sai polvistaan kiinni ja painoi pään niitä vasten.

Coliniin ei moinen vale tehonnut. Hän katseli naista hetken silittäen rauhoittavasti tämän selkää, mutta ujutti sitten päättäväisesti käsivartensa tämän polvien alle noustakseen ylös Effie sylissään.

Effie protestoi vaisusti ja jännittyi hetkeksi, muttei jaksanut yrittää kontrolloida voimattomia raajojaan. Niinpä hän vain hautasi kasvonsa miehen käsivarteen yrittäen teeskennellä, ettei ollut siinä, ystävänsä käsivarsilla kuin mikäkin heikko, B-luokan sankaritar, jolla ei ollut muuta virkaa kuin tulla miesten pelastamaksi.

Ei kovin sankarilliseksi itsensä tunteva Clyde lähti marssimaan suorinta tietä lähimmälle ensiapuklinikalle.

Hetken kuluttua nainen löysi voimaa jännittää kehoaan.
"Voit laskea minut alas", hän mumisi ja yritti saada jalkansa maahan, vaikkeivat ne olleet kovin tukevat.

Colin ei olisi halunnut myöntyä, mutta antoi silti Effien kokeilla jalkojaan. Hän ei kuitenkaan päästäisi vielä irti vaan piti ystävästään tukevasti kiinni.

Korkokengät tuntuivat idioottimaiselta valinnalta nyt. Normaalisti hän onnistui pikakävelemään niillä ongelmitta, mutta nyt ne tuntuivat huterilta. Ilmankaan ei halunnut mennä, sillä märän asfaltin kylmä oli hiipinyt ihon alle ja sai hänet hytisemään. Miten hän olisikaan halunnut vain kadota paikalta sen sijaan, että joutui nojaamaan Coliniin pysyäkseen varmasti pystyssä.
"Olen pahoillani", hän totesi kalpeana ja aavistuksen takellellen taistellen tahdonvoimallaan fyysistä tilaa vastaan. Hän ei ollut heikko, heiveröinen ja hyödytön, luoja sentään.

Colin seisoi tyynesti itsepäisen naisen tukena ja oli tällä kertaa valmiina ottamaan tämän kiinni heti, jos tämä osoittaisi mitään horjahtamisen merkkejä. Effien pahoittelulle hän hymyili vaisuun tapaansa: toisella ei ollut mitään syytä pyytää anteeksi.
”Tuletko reppuselkään?”

Effie katsahti miehen suuntaan suorastaan lamaantuneena kauhusta.
"Pärjään kyllä", hän vakuutti, veti syvään henkeä ja pakotti itsensä pysymään suoraselkäisesti pystyssä. Hän oli selvinnyt heikon ja ahdistuneen olon kanssa viikkokausia.
"Älä välitä tästä typeryydestä."

”Älä ole typerä”, Colin hymähti ja tarjosi käsivarttaan tueksi. Ainakin he voisivat kävellä yhdessä kuin Bonnie ja Clyde konsanaan.

Effie katsahti miestä terävästi. Hän ei ollut koskaan typerä omasta valinnastaan. Nainen tarttui käsivarteen arvokkaasti, hengitti terapeuttisen syvään ja lähti kävelemään.
"Missä me olemme?" hän kysyi ja mietti, yrittäisikö vain löytää auton ja ajaa kotiin.

”Korttelin päästä ensiapupolista”, Colin vastasi yrittäen sovittaa pitkät askeleensa sopivaan tahtiin.

Nainen pysähtyi. Pää oli helkkarin tukkoinen ja kipeä ja jalat huterat, mutta Effie yritti silti visioida mielessään kaupungin kartan saadakseen edes hippusen kontrollia takaisin. Oli tarpeeksi, että hän roikkui Colinin käsipuolessa.
"Missä suunnassa se pub on?"

Colin viittasi kädellään heidän tulosuuntaansa.

Effie käänsi taluttajansa takaisin tulosuuntaan ja lähti päättäväisesti, joskin hieman huterasti liikkeelle. Hänen päätöksensä eivät ilmeisesti olleet parhaita stressin alaisena - työnsä hän hoisi täydellisesti, mutta ilmeisesti nukkuminen, syöminen ja juominen jäivät vähemmälle.

Melkein talutettavaksi muuttunut taluttaja seisahtui.

Effie katsoi miestä terävästi, irrotti hieman epäröiden otteensa ja lähti omin jaloin takaisin tulosuuntaan. Askeleet olivat hitaampia kuin stressaantuneen naisen normaali kiito, ja polvet tuntuivat veltoilta, mutta hän piti itsensä liikkeellä ja ryhdikkäästi pystyssä maanisella tarmolla.

”Effie”, Colin ähkäisi ja harppasi naisen kiinni yrittäen tarttua tämän käsivarteen, ”Mihin nyt viiletät?”

Effien vauhti pysähtyi nytkähtäen Colinin otteeseen ja hänen piti ottaa haparoiva sivuaskel pysyäkseen koroillaan. Hän katsahti miestä uudelleen terävällä manialla.
"Emmekö olleet viettämässä iltaa?"

”Etkö sinä juuri sukeltanut asfalttiin?” Colin kysyi ja yritti kumartua kurkkaamaan baskerin ja peruukin alle tarkistaakseen vauriot.

Nainen hätisti miestä hyytävällä katseella.
"Olen täysin kunnossa. Menemmekö?"

”Menemme”, Colin vastasi vastaten tiukasti katseeseen, ”Hakemaan sinulle syötävää.”

Effie tuijotti hetken takaisin, mutta alistui sitten luovuttamaan ja harppomaan uudelleen eteenpäin. Varmaan matkan varrelle osuisi jokin yön juhlijoita palvelemaan erikoistunut kuppila.
"Olen pahoillani tästä keskeytyksestä", hän totesi arvokkaasti selvästi kokien anteeksipyytelyn vaivaannuttavana.

Colin kurtisti kulmiaan äärimmäisen huolestuneena.
”Oletko ihan varmasti kunnossa?” hän kysyi avatessaan Effielle ruokalan oven.

"Kyllä", Effie murisi hampaidensa lomasta ja vilkaisi vain aavistuksen epäluuloisena ympärilleen ilmeisen humaltuneen seurueen asuttamassa pikaruokaravintolassa. Tuskin yksi ateria voisi sairastuttaa häntä. Jäykin hartioin hän astui tiskille ostaen pepsin sekä siivun paksua, juustoista pizzaa ja tuntien haluavansa vajota maan alle nöyryytyksestä ja lamaannuttavasta kauhusta hän siemaisi limsapullosta. Hyvänen aika miten hyvältä sokerinen, hiilihappoja sihisevä juoma saattoi maistua. Se sähköisti koko kehon, ja Effie otti toisenkin kulauksen katsoessaan Colinia odottavasti: jatkaisivatko he matkaa vai halusiko mies jäädä?

Colin söi rauhallisesti pizzapalaansa (kolmella suupalalla) ja vastasi katseeseen työntäen pöydän yli suklaapirtelön.

Effie työnsi sen napakasti takaisin. Hänen teki pahaa syödä edes tuhti pizzapala, vaikka se maistuikin taivaalliselta. Nainen työnsi limsapullon käsilaukkuunsa, haukkasi vielä muutaman haukun höyryävän kuumaa, makua räjähtävää pizzaa ja paketoi pahvilautasella olevan pizzanjämän lautasliinan alle valmiina nousemaan.
"Jatkammeko matkaa?"

Colin ryysti pirtelönjämät katsoen Effietä tiiviisti aivan kuin odottaisi tämän kuukahtavan hetkenä minä hyvänsä. Olisi turha kysyä, mitä aiemmin oli oikein tapahtunut, mutta hän ei voinut olla miettimättä sitä. Hän ei jaksanut ruveta utelemaan jääräpäiseltä naiselta tai yrittää saada tätä muuttamaan mieltään.
”Joo”, mies vastasi ymmärtämättä mitään – saati sitten sitä, miten hänen pitäisi nauttia illasta huolehtiessaan ystävänsä hyvinvoinnista.

Effie nakkasi roskat roskiin, suoristi peruukkiaan pimeän ikkunalasin heijastuksesta ja suuntasi pystypäin takaisin ulos. Ehkä hänen pitäisi muistaa syödä hieman useammin jatkossakin. Kumma miten verensokeri saattoi vaikuttaa olotilaan.
"Palaammeko pubiin?" hän tiedusteli harppoen eteenpäin tutulla, vakaalla kiidolla korot terävästi asfalttiin napsahdellen.

”Voidaan mennä suoraan klubille, jos haluat.”

"Hyvä on", nainen vastasi, otti tarmokkaan askeleen ja hidasti sitten tyytymättömänä tajutessaan, ettei tiennyt, missä se oli tai miten päästä sinne.
"Näytä tietä."

”Ehkä näytän kiertotietä”, Colin sanoi virnistäen ilkikurisesti.

Effie kohotti merkitsevästi kulmaansa ja pyyhkäisi vaivihkaa märän asfaltin jälkiä pois takapuolestaan.
"Ehkä tarvitset paremman harrastuksen."

”Mutta Effie… Ei sinua parempaa harrastusta ole.”

"Har har", nainen vastasi kuivasti kiertäen luisevat käsivarret ympärilleen. Hän tunsi olonsa typeräksi todetessaan, kuinka paljon paremmaksi tunsi olonsa syötyään edes muutaman haukun pizzaa. Ja moisen pikkuasian tähden hän oli sotkenut Colinin illan. Hyvä Ef, hyvä.

Mies silmäili Effietä silmäkulmastaan yrittäen lukea tämän ajatuksia. Hetken päästä hän laittoi toverillisella päättäväisyydellä käsivartensa naisen ympärille nykäistäkseen tämän kiinni kylkeensä.

Effie tuli nykäistyksi ja jäi Colinin käsivarren alle vain aavistuksen jännittyneenä, mutta se tuntui olevan naisen pysyvä olotila. Miehestä leviävä lämpö oli kutsuvaa ja koska ele oli kaverillinen, Effie vakuutti itselleen, ei ollut mitään syytä tuntea syyllisyyttä. Hän koki kuitenkin ahdistavaksi miten helposti hän olisi voinut painautua ystävänsä kylkeen ja miten luontevilta he olisivat voineet näyttää kulkiessaan yhdessä. Hänen pitäisi kertoa Harrystä. Mutta miksi? He olivat vain ystäviä. He olivat Bonnie ja Clyde. Harryn ei tarvinnut olla osa tätä maailmaa.
"Kuinka usein käyt tällaisissa, hmm, teemajuhlissa?" hän kysyi harhauttaakseen ahdistavat ajatuksensa, ennen kuin häntä uhkaavan tarkasti silmäilevä mies ehtisi lukea ne.

Colin yritti jatkaa askellustaan mahdollisimman kasuaalisti huolimatta Bonniesta kyljessään. Hän kuvitteli hetken aikaa, että he tosiaan olivat tämä kuuluisa rikolliskaksikko, mittailemassa katuja ja etsimässä uutta pankkia ryöstettäväksi. Ajatusleikki tosin tyssäsi lyhyeen, kun hän alkoi miettiä sitä liian tarkasti. Bonnieksi ja Clydeksi ryhtyminen olisi vaatinut täydellistä luottamusta toiseen eikä sellaisesta tainnut olla toivoa, kun fyysisestä läheisyydestä huolimatta toinen tuntui sulkeutuvan itseensä ja etääntyvän entisestään. Colin ei tuntenut olevan yhtään tätä parempi. Hän todella oli huonoa ystävämateriaalia, mistään sen enemmästä puhumattakaan.
Effien kysymys havahdutti Colinin ajatuksistaan, ja mies huomasi tuijottaneensa ystäväänsä (mikä ei tosin ollut erityisen poikkeuksellista).
”Silloin tällöin, jos sattuu olemaan kiinnostava teema”, hän vastasi ja irvisti, ”Tai no… Ei sillä teemallakaan aina niin väliä ole ollut.”

"Aivan", Effie vastasi poissaolevasti. Hänen elämäänsä ei ollut mahtunut kuin kourallinen juhlia ja nekin jotain aivan muuta kuin mitään "bileiksi" laskettavaa.
"Ovatko ystäväsi tulossa paikalle?"

”Eiköhän. Tai ehkä Liamilla on presidenttikompleksi”, Colin hymyili, mutta vakavoitui sitten, ”Voidaan pysytellä heistä kauempana, jos haluat.” Hän silmäili Effietä ja yritti sysätä musertavaa syyllisyydentunnetta taka-alalle.

"Ei tarvitse. He ovat ystäviäsi", nainen totesi lujasti. Colinin ei tarvitsisi valita heidän väliltään, ja miehellä olisi hauskempaa niiden ystävien seurassa, jotka ymmärsivät juhlimisen tapakulttuuria.

Mies rutisti (tai rusensi) Effietä aavistuksen kovempaa.

Effie rusentui sydän hakaten. Miksi hän ei päässyt eroon kuristavasta ahdistuksesta? Miksi hän tunsi aina olevansa ansassa? Hänen oli kiinnitettävä huomiota hengityksensä syvyyteen. Se tästä puuttuisi, että hän laukaisisi toisen paniikkikohtauksen. Yksi oli tarpeeksi nöyryyttävää koko loppuvuodeksi.
"Missä päin juhlapaikka sijaitsee?"

”Kai sinä Oarfishin tiedät?” Colin katsahti naiseen kulma koholla.

"Kartalla, kyllä", Effie vastasi aavistuksen näreänä, "en ole juuri nyt parhaimillani." Hän ei ollut varma, missä he olivat ja missä kartalla näkynyt nimi oli heihin suhteuttettuna. Se oli hyvin… Turhauttavaa. Sisällä yökerhossa hän ei tietenkään ollut käynyt. Oliko kyse yökerhosta?

”Minusta olet oikein sievä.”

Nainen huokasi pyyhkäisten sormilla kivistävää ohimoa. Hän oli aikeissa hieroa pistävää jyskytystä pois, mutta Colin saisi vielä päähänsä raahata hänet nöyryytettäväksi ensiapuun, jos luulisi hänen vammauttaneen päänsä.
"Näytä tietä", Effie vaati ryhdistäen päättäväisesti hartioitaan.

Colin silmäili Effietä vaiti, muttei ilmaissut huoltaan tämän terveydentilaa kohtaan tietäen, ettei siitä olisi ollut mitään hyötyä. Hän johdatti naisen parista kadunkulmauksesta syvemmälle kaupungin sykkivään yöelämään ja edelleen yökerhon jonoon, joka koostui mitä mielenkiintoisimmista asukokonaisuuksista, joista joihinkin oli todella panostettu ja jotkin taas hutkaistu kasaan viimehetkillä.

Effie taisteli urheasti pitääkseen normaalistikin lamauttavan ahdistuksen loitolla. Miten hän saattoi ajaa itsensä aina samaan ansaan? Hän kiersi käsivarret ympärilleen rapsuttaen turhaan kynnellä yläosansa hihaan märästä asfaltista tullutta tahraa ja taisteli löytääkseen jotakin kepeää puhuttavaa. Colinilta se tuntui käyvän luonnostaan, kun taas hänen suunsa oli kuiva ja päässä välkkyi vain punainen varoituskyltti, joka käski jättämään kaiken ja juoksemaan.
"Näetkö ystäviäsi?" hän päätti tiedustella ja vilkaisi kirjavaa jonoa tutun asun varalta.

Colin, jonka ei juuri tarvinnut kurotella kaulaansa nähdäkseen muiden päiden yli, katseli heidän edessään olevia ihmisiä, ja pudisti sitten päätään. ”Ovat varmaan jo sisällä.”

Effie puristi itsensä kasaan terävin käsivarsin ja keskittyi katsomaan sisäänkäyntiä. Hallitse itsesi, nainen mantrasi itselleen melkein hypnotisoiden itsensä rauhallisen hengityksen tekniikalla. Hän ikävöi parasta ystäväänsä eikä halunnut miettiä, voisivatko he koskaan palata aikaisempaan vaivattomuuteen. Hänen pitäisi vain keskittyä nauttimaan illasta. Hänellä ei tosin ollut aavistustakaan, miten se tapahtui.
"Millainen tapaetiketti täällä on?"

Sisältä kantautuva bassonjytke tuntui jo melkein jäsenissä. Colin mietti, olivatko muut jo sisällä vai olivatko he jääneet pubiin. Jos he olivat jo sisällä, pitäisikö hänen etsiä heidät vai pysytellä mahdollisimman kaukana? Hän ei halunnut, että Effie ottaisi osumaa klubin tahmeaan lattiaan ja mahdollisesti tallautuisi muiden jalkoihin. Miten ihmeellä hän kääntäisi illan voiton puolelle? Colin ei ollut ajatustenlukija, mutta hän tiesi kyllä, että Effie ei viihtynyt. Colin naputteli sormillaan reittään musiikin tahdissa ja havahtui tuskailustaan Effien kysymykseen. Hän kohotti kulmiaan. Mikä-ketti?
”Menet sisään ja kättelet läpi kaikki vieraat ja kysyt kuulumisia. Lisäpisteitä saat, jos menet pitämään puheen.”

Effie nyökkäili intensiivisesti kuunnellen ja pysähtyi sitten. Hän loi mieheen mustan katseen, joka sai Pauluksen liukenemaan muihin maisemiin.
"Har har", hän sanoi kuivasti.

Colin virnuili jonnekin jalkojensa suuntaan yrittäen olla nauramatta.
”Ei erityistä etikettiä. Pidä hauskaa, kunhan et riehaannu liikaa”, hän sanoi pukaten Effietä kevyesti.

"Hienoa", nainen totesi ontosti. He molemmat tiesivät, ettei hän ollut hauskanpidon ammattilainen.

”Voimme tulla joskus toiste”, Colin sanoi tarkkailtuaan Effietä hetken ja nyki tätä neuvottomana hihasta kuin orpo pikkupoika, ”Sitten kun voit paremmin.”

"Voinnissani ei ole mitään vikaa", Effie haukahti ja tuijotti Colinia alas, "mennään vain juhliin. Niitä vartenhan tänne tulimmekin."

Colin huokaisi. Hyvä on. Hän silitteli hajamielisesti lämpöä Effien käsivarteen ja kehotti naista ottamaan ajokorttinsa esiin, kun he lähestyivät portsaria, ja maksoi molempien pääsymaksun, jotta he voisivat sujahtaa sisään.

Effie näytti tunnollisesti ajokorttinsa ja seurasi varuillaan miehen perässä kuin tunkeutuen Amazonin tutkimattomaan sademetsään. Tämä oli tosin enemmän tai vähemmän päihtyneiden juhlijoiden ja kuurouttavan lujan, vatsassa tuntuvan musiikin viidakko, ja itseään potkien nainen ryhdistäytyi.

Colin piti kättään suojelevasti Effien selällä johdattaessaan tätä ihmisviidakon siimeksiin. Häntä kylkiluissa asti tuntuva bassonjytke suorastaan kutsui syvemmälle klubin syövereihin, hakeutumaan pimeisiin nurkkiin, mutta hän vastusti tällä kertaa kutsua. Hän halusi Effien viihtyvän tällä kertaa.
”Otatko jotain juotavaa?” hän kumartui kysymään Effien korvan juuressa.

"Ei kiitos", Effie vastasi kohteliaasti hymyillen ja pysytteli Colinin kunnioitusta herättävän varren vanavedessä.
"Näetkö ystäviäsi?"

Colin tähysti ympärilleen, mutta hänenkin korkeudestaan oli vaikea erottaa kasvoja väkijoukosta yökerhon valojen välkkeessä. Niinpä hän pudisti päätään ja päätti suunnata baaritiskille. Effien innostuksen puutteesta huolimatta mies osti tälle pienen, alkoholittoman juoman. Itselleen hän otti oluen. Hän löysi heille pienen pyöreän pöydän, johon nojailla hetken. Vapaita istumapaikkoja ei näkynyt.

Effie otti juoman vastaan niellen protestinsa ja piteli sitä käsissään skeptisenä pöydän pinnan puhtaudesta. Hän katseli juomaa vaitonaisena, kun ei löytänyt sanottavaa eikä luottanut äänensä kantavan musiikin yli.

Colin olisi yrittänyt pitää keskustelua yllä, jos olisi ollut juttumiehiä ja jos hänen matala äänensä ei olisi sulautunut niin tehokkaasti basson jytkeeseen. Koska Effie tuskin halusi tanssilattialle ja koska oli itsekin vielä sinne liian selväpäinen, Colin jatkoi ystäviensä tähyämistä. Hän näkikin tutunnäköisen Lincolnin vilahtavan ja nykäisi Effietä hihasta nyökäten päällään kyseiseen suuntaan. Mennäänkö?

Effie nyökkäsi reippautta hakien ja lähti seuraamaan Colinin vanavedessä jälleen kerran uhkaavan ihmismeren halki. Hän ei varsinaisesti kaivannut mielipuolisen Washingtonin seuraan, mutta ei halunnut olla syy, miksi Colin ei voisi nauttia illastaan.

Lincoln löytyi, muttei tämän seurassa ollutta Washingtonia. Colin tiedusteli Liamin seurueelta, mihin itse mies oli kadonnut, ja kun kuuli tämän menneen heittämään vettä, vilkaisi vessojen suuntaan. Hänen katseensa pyyhkäisi väkijoukon yli ja hän oli aikeissa pyytää istumatilaa, mutta oli näkevinään vilauksen tutusta valkeasta peruukista. Mies siristi silmiään nähdäkseen paremmin ja näki kuin näkikin Liamin, muttei suinkaan vessojen suunnassa vaan jonkin pylvään luona. Eikä tämä ollut yksin... Colinista tuntui yhtäkkiä kuin joku olisi iskenyt häntä palleaan eikä hän edes tajunnut kun hänen laskeensa ja kenkänsä kastuivat kädestä livenneen olutlasin kolistessa lattialle.

Miehen takana seurannut Effie hätkähti, kun Colin pudotti juomansa ja kurkisti hämmentyneenä huikaisevan pitkän seuralaisensa ohi nähdäkseen mikä oli aiheuttanut järkytyksen.

Pylvään luona raha ja tavara vaihtoivat sujuvasti omistajaa, melkein nopeammin kuin silmä ehti seurata, muttei tarpeeksi nopeasti. Colinin sisintä kylmäsi yhtäkkiä niin, ettei hän ollut saada henkeä. Liam lähti melkeinpä pomppien takaisin seurueensa suuntaan ja esitti kaivavansa jotain hampaankolosta hieraistuaan ensin sormella ikeniään samalla kun työnsi jotain ohimennen taskuunsa. Kylmyys Colinin sisällä alkoi kiehua. Liam kohotti katseensa seurueensa suuntaan, mutta jähmettyi kesken askeleen kohdatessaan kylmänharmaiden silmien polttavan tuijotuksen. Colin taputti hajamielisesti Effien olkaa, jotta tämä pysyisi siinä, muttei kyennyt kiinnittämään tähän juuri silloin sen enempää huomiota vaan lähti harppomaan ystäväänsä vastaan.
”Colin! Haha, mihin mies katosi? Mahtavaa, että tekin ootte nyt mestoilla hah-”, Liam virnisteli ja levitteli käsiään tarjoten halausta toverilleen, mutta näytti kutistuvan huimaavan pitkän kaverinsa edessä. Colin tarttui ystäväänsä niskasta ja lähti raahaamaan tätä uloskäynnin suuntaan.

Effie nosti kädet suunsa eteen, kun aisti Colinista väreilevän energian ja rekisteröi, ettei Washingtonin käytös ollut aivan sitä, mitä piti. Nainen epäröi hetken nähdessään miesten katoavan uloskäynnin suuntaan, mutta seurasi sitten turvallisen välimatkan päässä. Hän ei tuntisi sääliä Washingtonia kohtaan, mutta pelkäsi Colinin puolesta. Luoja tiesi, mitä mielipuoli tekisi.

Päästyään ulkoilmaan Colin retuutti Liamia sivummalle sisäänkäynnistä ja nakkasi miehen otteestaan niin, että tämä oli kaatua naama edeltä seinää päin.
”Mitä helvettiä tää nyt on?”, Liam puuskahti loukkaantuneena oikoen peruukkiaan ja yritti tekeytyä viattomaksi, mutta tärisi aivan kuin hänen jäsenissään olisi ollut ylimääräistä energiaa.
”Piti kysyä samaa”, Colin murahti ja kun toiselta tuli vastauksena vain typerä olkienkohautus, hän harppasi eteenpäin ja painoi ystävänsä seinää vasten toisella käsivarrellaan samalla kun tavoitteli toisella tämän taskuja. Presidentti pani vastaan minkä kerkesi. Lyhyen käsikähmän jälkeen Colin harppasi taaksepäin pidellen pientä minigrip-pussia ystävänsä ulottumattomissa. Hän tarkasteli pussin sisältöä samalla kun piteli riehaantunutta Liamia käsivarren mitan päässä.

Effie pysähtyi ovensuuhun puristaen puhelintaan neuvottomana. Tilanne taisi olla hallinnassa? Hän ei uskaltanut häiritä ystäväänsä, joka näytti käyvän läpi pahanlaatuista myllerrystä.

Pussi tuntui polttavan Colinin kättä, mutta se ei ollut mitään verrattuna poltteeseen, joka korvensi hänen koko kehoaan luita ja ytimiä myöten. Hän tönäisi ystävänsä kauemmas nakatakseen pussin kädestään ja talloi sitä ja potkaisi loput sadevesiviemäriin. Liam katsoi touhua silmät selällään ja repi peruukkiaan sekä hiuksia niiden alla.
”Mitävittuasinäteet? Mitä. Vittua. Sinä. Teet.?!” Liam kihisi.
”Sinun piti olla kuivilla”, Colin sanoi jäätävästi tökäten ystäväänsä kipeästi rintaan. Tämä tuijotti takaisin hetken aivan kuin olisi tuntenut piston omassatunnossaan, mutta tuuppasi sitten pitkän huiskean ahdistelijansa kauemmas ja askelsi levottoman ympyrän kuin häkkiin suljettu leijona.
”Sä jäät mulle velkaa”, Liam murahti.
”Velkaa?” Colin naurahti epäuskoisena, ”Mistä olen velkaa? Kaikesta tästä vitun paskasta, mitä olen saanut sietää?” Hän levitteli käsiään ja tuuppasi ystäväänsä kihisten tällä kertaa hampaitensa välistä: ”Sinun piti olla kuivilla.”
Liam kiristeli hampaitaan tuijottaen rävähtämättä kylmänharmaisiin silmiin ja puristeli käsiään nyrkkiin, mutta katsoi lopulta maahan. ”Mitä väliä?”
Colin oli repiä hattunsa. ”Mitä väliä? Joo, ei mitään väliä! Älä välitä kenestäkään muusta kuin Liam Mortonista ja jää paskaseen kuoppaan makaamaan piripäissäsi, ihan kuin minua kiinnostaisi.”
”No miksi kiinnostaisikaan?” Liam äyskähti, ”Sullahan on kaikki niin mainiosti ilman muakin! Uusi hieno elämä, uudet hienot ystävät, hitto uusi hieno nainen.”
”Joo tosi hienoa on. Tajuatko miten paljon paskaa olen saanut sietää sen edestä?” Colin ärähti, ”Tajuatko edes, miten paljon olen yrittänyt auttaa sinua? Ja sinä jumalauta heität kaiken menemään ja valehtelet päin naamaa. Toin helvetti Effienkin, kun sinulla piti mennä paremmin.”
”Joo vitun hienosti pyyhkii”, Liam sylkäisi maahan, ”Pidä huoras!”
Colin kääntyi poispäin nyökytellen. Okei. Joo. Selvä. Hän näytti hetken siltä kuin jättäisi paskan omiin oloihinsa, mutta käännähtikin ja upotti oikean suoran Liamin naamaan. Verinen hammas se vain lensi maahan, kun kaksikko rupesi käsirysyyn.

Kauempana sivusta seuraava Effie puristi kädet suunsa eteen ja tuijotti kohtausta levottomana. Mitä hän voisi tehdä? Hän ei ollut Rambo. Jos hän soittaisi poliisit, joutuisiko Colin vaikeuksiin? Tai suuttuisiko mies häneen uudelleen? Pitäisikö hänen hakea yökerhosta apua? Järjestyksenvalvoja tai joku? Ehkä Colin pieksisi pienemmän Liamin, ansaitusti?

Colin turvautui harvoin väkivaltaan, mutta teki selvästi parhaansa tällä kertaa pitkien raajojen kömpelyydestä huolimatta. Hän törmäsi Liamiin yrittäen kaataa tämän ja onnistuikin, mutta menikin itse mukana. Miehet painivat maassa aikansa kunnes Colin viimein irrottautui ja kompuroi pystyyn. Liamkin nousi istumaan, mutta jäi siihen. Kaksikko kyräili toisiaan. Lopulta Colin vain nappasi hattunsa maasta ja lähti harppomaan poispäin pyyhkien turhaan verta kämmenselkäänsä.

Effie ei tiennyt ollako helpottunut - väkivaltahan ei ollut ratkaisu - vai pettynyt siitä, että Liam ei saanut ansaitsemaansa höykytystä. Hän kiiruhti Colinia vastaan ja liittyi kävelemään miehen rinnalla. Hän ojensi tälle ääneti nenäliinan käsilaukustaan ja tarkkaili miehen vointia.

Mies viritteli jo savuketta, kun huomasi pienen ihmisen silmäkulmassaan. Hän oli jo melkein unohtanut Effien. Silmäiltyään nenäliinaa hetken Colin otti sen vastaan ja taputteli sillä puolivillaisesti nenästä ja haljenneesta huulesta valuvaa verta.

Nainen piti suunsa kiinni, mutta tuijotti miestä merkitsevästi pöllönsilmillään tietämättä tarkalleen itsekään, mitä halusi sanoa. Hän vilkaisi olkansa yli siltä varalta, että psykopaatilta vaikuttava, herttainen ystävä olisi heidän kannoillaan viidakkoveitsi kourassa.

Colin ei jaksanut pelätä Liamin mahdollista kostoa juuri nyt tai mitään muutakaan vaan tunsi olevansa omituisesti irti siitä maailmasta katsellessaan kohti öistä taivasta leijailevaa tupakansavua. Ehkä se johtui päähän osuneista nyrkiniskuista tai adrenaliinista hänen veressään, mutta kaikki äänet tuntuivat tulevan jonkin paksun verhon läpi. Kaikki tuntui jotenkin kaukaiselta. Hän seisahtui.

Effie otti vielä askeleen ja vilkaisi huolestuneena olkansa yli. Ei kai Colin ollut iskenyt päätään? Ehkä heidän pitäisi kuitenkin poiketa sairaalaan illan päätteeksi.

Colin katseli hetken yläilmoihin katoavaa savua ja laski sitten katseensa Effieen puhaltaen kiireettömästi savut keuhkoistaan. Hän kumartui eteenpäin vieden kätensä kevyesti naisen leualle ja painoi suudelman tämän huulille, vaikka se vähän kirvelikin.

Effie ei ollut varma, mitä rekisteröidä ensiksi. Hän tunsi jäätyneensä ja järkyttyi omaa reaktiotaan. Hän olisi halunnut lähemmäs miestä. Colin oli hänen paras ystävänsä, hänen ensimmäinen ja ainoa oikea ystävänsä, ja miehen seurassa hän tunsi olevansa turvassa. Se oli hyvin epätavallista. Mutta miten hän voisi jatkaa tätä? Colin ei selvästikään tiennyt Harrystä. Effien mahaa kouristi kipeästi. Mitä hän oli tehnyt? Hänen ajatuksensa laukkasivat syyseuraussuhteiden ketjuja niin vauhdikkaasti, että tupakan katku unohtui, ja hän rekisteröi vain etäisesti miehen veren suussaan. Hän ei halunnut sanoa mitään, sillä hänen sanansa voisivat tuhota ainoan, todellisen ystävyyden hänen elämästään.

Colin ei tiennyt, mitä oli odottanut eikä tiennyt mitä edes odottaa. Hän irrotautui suudelmasta, joka oli tuntunut ikuisuudelta, vaikka tuskin kestänyt muutamaa sekuntia pidempään, ja jäi katsomaan lämpimänruskeisiin silmiin. Hän yritti etsiä niistä jotain reaktiota. Jotain, mikä kertoisi hänen ystävänsä ajatuksista. Olivatko he ystäviä? Mitä hän oli tehnyt? Colinin katse irtautui silmistä ja käväisi naisen huulissa. Hän liikahti levottomasti.
”Ömm.” Hän yritti pyyhkiä verta Effien suupielestä.

Effie muistutti ajovaloihin jäätynyttä peuraa, mutta nosti oman kätensä peilikuvana uuden nenäliinan kanssa pyyhkimään Colinin murjottua, veristä naamaa. Se sai hänen suupielensä nousemaan. Mikä absurdi tilanne.

Tilanne hymyilytti Coliniakin, mutta hän irvisti kun kasvojen arkuus tunki kaiken sen epätodellisuuden läpi. Hän otti kasvojaan pyyhkivän hennon käden omaansa anastaen tältä nenäliinan vapaaseen käteensä.

Pahoinvointi velloi jossain rinnan tietämillä, kun uhkaavat sanat pyrkivät ulos. Effien sormet lämpesivät Colinin kädessä, ja hän tunsi jotain tuskaisesti sydänsurua muistuttavaa.
"Minä seurustelen."

Colin tunsi sydämensä vajoavan jonnekin maan alle. Hän tuijotti Effietä pitkään ennen kuin tajusi viimein räpäyttää.
”Ai”, hän sanoi suoristautuen ja kaikki oli sekaisin, ”Miten? Tai siis... Milloin? Kuka?” Miksi? Miksei Effie ollut kertonut? Ei tietenkään ollut. Miksi olisi?

Miksi hänen seurustelunsa tai minkä lie yksityiskohdat kuuluivat kenellekään? Effie koki olonsa erittäin epämukavaksi jakaessaan asioitaan, mutta ehkä Colin ansaitsi vastauksia. Miksi hän ei ollut kertonut aikaisemmin?
"Entinen professorini Cambridgestä. Tapasimme uudelleen jouluna."

Entinen professori? Colinin ensimmäinen mielikuva oli harmaapartainen pappa, mutta se taisi olla liian kypsää Effiellekin. Totta kai sen täytyi olla joku korkeasti koulutettu herrasmies, ei Effie huonompaan tyytyisikään. Totta kai Effie ansaitsi parempaa kuin hänet.
”Vau”, Colin sai yskäistyä, ”Hauska kuulla. Nyt. Ömm. Onnea. Joo. Nähdään.”
Hän taputti ystäväänsä kömpelösti olalle ja astui tämän ohi.

Effie kiersi käsivarret tiukasti ympärilleen ja katsoi avuttomana miehen perään.
"Olet ainoa ystäväni."

Colin pysähtyi ja kääntyi katsomaan Effietä.
”En minä ole katoamassa mihinkään”, hän sanoi hymyillen vaisusti, vaikka halusi juuri sillä hetkellä kadota maan alle.

Effie tuijotti miestä ahdistuneena.
"Olen pahoillani."

Sietäisikin olla, sanoi ilkeä ääni Colinin päässä, mutta hän tukahdutti sen astuessaan takaisin Effien luo ja kietoessaan kätensä tämän ympärille.
”Minäkin.”

"Ei sinulla ole mitään anteeksipyydettävää", Effie sanoi miehen takin uumenista. Hän ei voinut olla nojautumatta Colinin lämpöön, mutta ei uskaltanut kietoa käsiään tämän vyötärön ympärille. Hän ei voinut sallia itsensä takertua mieheen.

Colin ei sanonut mitään, pakotti vain itsensä pitämään halauksen kevyenä. Hän päästi tämän hetken päästä otteestaan astahtaen taaemmas ja tuntien olonsa piestyksi muutenkin kuin Liamin toimesta.

Effie tunsi olonsa kamalaksi. Hän tunsi uuden paniikkikohtauksen kolkuttelevan ja hengityksen muuttuvan vaikeammaksi. Ehkä hänen pitäisi antaa Colinin mennä. Millä oikeudella hän vaati miestä jäämään?
"Minä…", hän sanoi astuen kauemmas ja painaen katseensa maahan, "kiitos mukavasta illasta."

Colinin käsi nytkähti. Hän halusi vain kiskaista naisen takaisin lähelleen, mutta tunki kätensä sen sijaan taskuunsa.
”T... Tilaanko sinulle taksin?”

"Ei tarvitse", Effie tarjosi olkansa yli onton asiakaspalvelijan hymyn, "nähdään." Hän lähti kohti suuntaa, jonne parkkeerasi auton.

Colin heilautti kättään hyvästiksi, vaikkei uskonut Effien olevan ajokunnossa. Hän ei halunnut pidätellä naista enempää, ja tämä osasi tehdä päätöksensä itsekin. Hän katsoi naisen menoa ja tuntui kun tämän mukana meni kaikki valo hänen ympäriltään, aivan kuin hän olisi jäänyt yksin kaivon pohjalle. Kun Effie oli kadonnut näköpiiristä mies kääntyi seinään päin ja purki raivonsa siihen nyrkein ja potkuin, kunnes painoi vain otsansa kylmää kiveä vasten. Kipu säteili hänen rystysistään, mutta hän jaksoi tuskin noteerata sitä. Hänellä ei ollut mitään. Hän ei ollut mitään. Turha yrittää edes uskotella enää muuta.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Pyöreä palikka, soikea kolo, turha fysiikka   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Pyöreä palikka, soikea kolo, turha fysiikka
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: