PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Kuka riemun löytää sen pitäköön

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2906
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 10:25 am

// Nadya Katian kanssa tännepäin :> //

Natasha vilkaisi kännykkänsä näyttöä ties kuinka monennen kerran nostaessaan huppuaan paremmin päänsä suojaksi. Tummanpunainen parkatakki ei tarjonnut riittävästi suojaa kylmältä tuulelta, joka puhalsi puuskittain hiljaisen Slaleyn halki, eivätkä sormet pysyneet lämpiminä vaikka hän miten tunki niitä taskuihinsa. Olalta roikkuva urheilukassi oli täynnä ratsastusvarusteita, jotka hän oli tuomassa kotiinsa pestäkseen ja kiillottaakseen niin saappaat kuin kypäränsä. Olisi pitänyt jättää ne odottamaan seuraavaa kertaa kun hän saisi autokyydin, mutta hän ei ollut halunnut muuttaa suunnitelmiaan niin lyhyellä varoitusajalla. Äidin oli pitänyt tulla hakemaan hänet tallilta tänään, mutta äiti oli soittanut tunti sitten, ettei mitenkään ehtisi.
Hän ei ollut odottanut bussia kuin muutaman minuutin, mutta paikoillaan seisominen sai ajan tuntumaan entistä pidemmältä, varsinkin kun lokakuun lopun kylmä viima tunki luihin ja ytimiin. Ilmassa tuntuva kosteus lupaili sadetta illalle tai yölle. Onneksi hänen ei tarvitsisi poistua lämpimän kotinsa suojista ennen huomisaamua, kunhan hän nyt ensin selviäisi sinne asti. Sunnuntain bussiaikatauluilla hän ei ollut lainkaan vakuuttunut siitä, että pääsisi Newcastleen ennen kuin jäätyisi hengiltä.

Lievästi ylipainoinen tyttö kohotti karvareunaisen hupun jälleen kaksiväristen hiustensa suojaksi, kun tuuli pääsi puhaltamaan sen alas. Hän huokaisi tuuleen toivoessaan, että kesä tulisi takaisin. Maanantaiksi pitäisi palauttaa kirjallisuusessee. Hän ei ollut ehtinyt edes vilkaisemaan kirjalistoja keskityttyään ratsastamiseen ja treenaamiseen viimeiset pari viikkoa täydellä terällä. Natasha paino katseensa jalkoihinsa, potkaisi pienen kiven liikkelle tien laidalta ja huokaisi. Hän olisi ylhäällä koko sunnuntaiyön jos ei muutoin saisi esseetä kirjoitettua. Hän ei halunnut palauttaa mitään enää koskaan myöhässä.
Venäläistaustainen tyttö antoi katseensa vaeltaa hiljaisen Slaleyn halki kulkevalla tiellä, jolla ei näkynyt turhan montaa kulkijaa. Hän oli tottunut siihen jo ajat sitten, että Slaley oli ikiunta nukkuva pikkukylä, jonka rauhaa rikkoivat lähinnä koulupäivän päättyminen arkiviikoilla sekä suuret kansalliset juhlat. Muutoin pikkukylä oli aina hiljainen, rauhallinen ja kerrassaan tuskastuttavan tylsä paikka odottaa bussia. Olisi pitänyt juosta tallilta tänne, niin hän ei olisi missannut aiempaa bussiaan.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 11:06 am

// täältä tullaan //


Katia oli koko aamupäivän vain loikoillut sängyssään jaksamatta nousta ylös.  Ehkä kannattaisi säätää lämpöä isommalle, mutta sängystä nouseminen tuntui yhä niin mhadottomalta. Sängyn lämpö tuntui niin vastustamattomalta, muuten viileään asuntoon verrattuna. Katia kiersi peiton lämpimämmin päälleen ja käänsi kylkeä. Häntä vastaan tuijotti hänen koiransa lempeät silmät.
"Ei hitsi, sori pikkuherra", Katia nousi vaivalloisesti ylös sängystä pitäen peiton yhä päällään kuin viittana. Hän oli kokonaan unohtanut Brutuksen ruokkimisen. Hänen vanhempien vitsailut taitavat välillä pitää paikkansa siitä, että Katia unohtaisi koko koiran hajamielisyytensä takia. Katia ei pystynyt väittää vastaan heille, sillä olihan tämä tapahtunut pari kertaa aikaisemminkin. Brutus kuitenkin tuntui ymmärtävän asia, eikä valittanut, vaikka ruoka tarjoiltiin tunnin tai pari myöhässä. Katia kulki keittiöön peitto lakaisten lattiaa perässä. Brutus sipsutteli kuin pikkukoira hänen vierellään häntä heiluen. Katian ottaessa ruokaa kaapista tämä lempeä jätti istahti ruokakupin vierelle odottavasti. Nopeasti Katia ruokki koiran rapsuttaen Brutusta.
"Ole hyvä", hän sanoi ja kaikesta sängyn vetovoimasta huolimatta, alkoi pukemaan vaatteita päällensä.

"Brutus tule, laitetaan valjaat päälle", Katia kehotti koiraansa eteisessä. Hän oli päättänyt lähteä ulos pidemmälle lenkille kävelyttämään Brutusta. Brutus tuli innokkaasti häntää heilutellen paikalle, mutta heilui niin paljon, että valjaiden laitosta tuli lähes mahdotonta. Pienen komennuksen jälkeen Brutus kuitenkin seisahtui ja Katia sai ujutettua tämän tassut niiden paikoilleen. Aukaistessaan ulko-oven Katia tajusi kuinka suuren virheen oli tehnyt. Tuuli puhalsi voimakkaasti suoraan hänen kasvoilleen ja sai ulko-oven pamahtamaan nopeasti kiinni hänen perässään.mEhkäolisi kuitenkin pitänyt jäädä sislle lämpimään, hän ajatteli.
"Tule poika", hän sanoi kuitenkin koiralle ja lähti kävelemään keskustaan päin, sillä sitä kautti he pääsisivät metsätielle, jolle Katia oli muutenkin matkalla. Brutus löntysteli reippaasti hänen vierellään kuitenkin haistellen jokaista pientä oksaa maassa saaden matkan tutnumaan pidemmältä.
"Tule jo", Katia marisi koiralle, kun se taas löysi uude haistelu paikan. Hänen sormensa tuntuivat olevan jo jäässä vaikka eivät olleet edeenneet kovinkaan pitkälle. Puolessa välissä matkaa Katia huomasi jonkun odottavan linja-autoa pysäkillä. Pieni hämmennys kävi hänen mielessään. Eikös seuraavan linja-auton tuloon kestä aika kauon. No, hän kai vain odotti jotakuta, Katia ajatteli. Kulkiessaan ohitse hän piti lujasti Brutuksen hihnasta kiinni, jos tämä päättääkin tutustua henkilöön paremmin. Kuitenkin Katia epäonneksi koira päätti alkaa haukkumaan. Kumea haukku kaikui läheisistä taloista saaden Katian itsekin hätkähtämään koiraansa.
"Anteeksi, jos koirani säikäytti", Katia sanoi samassa tytölle kuin refleksin omaisesti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2906
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 11:24 am

Natasha vilkaisi kelloaan toivottomana. Hän olisi jääpuikko ennenkö bussi tulisi. Tyttö vilkaisi muutaman talon päässä olevaa kyläpubia. Siellä olisi sentään lämmin ja hänellä oli muutama kolikko taskussaan, joten hän voisi ostaa kupin teetä tai kuumaa kaakaota, jolla lämmitellä seisomisen jäädyttämiä sormiaan. Moiset ajatukset katkesivat, kun suuren koiran matala haukku hätkähdytti tytön niin, että Natasha loikkasi puoli metriä taaksepäin ja oli liukastua pudonneiden lehtien luistaessa kantapään alta. Tyttö tuijotti suurin silmin jättikokoista koiraa, joka näytti enemmän karhulta kuin koiralta. Mikä englantilaisia vaivasi, kun ottivat tuollaisia otuksia kotiinsa? Natasha ei luottanut ääneensä riittämiin vastatakseen samantien, joten hän päätyi nyökkäämään varuillaan kuullessaan pahoittelut, joita Katia tarjosi. Tyttö suoristautui, tasasi hetken hengitystään ja nosti sitten katseensa koiraa ulkoiluttavaan tyttöön. Miksi ihmeessä jollakin noin nuorella ihmisellä oli niin suuri koira?
"Ei se mitään", Natasha vastasi vahva venäläinen aksentti puheeseen puskien. Hän oli ehkä asunut Englannissa sen verran ettei enää takellellut sanojen kanssa ja puhui suurimman osan ajasta sujuvaa kieltä, mutta aksenttiaan hän ei ollut hukannut. Vahva aksentti tuntui olevan erottamaton osa hänen ääntään, mikä ei tosiaankaan miellyttänyt tyttöä, joka olisi vain halunnut sopeutua ympäristöönsä.

"Mikä sen nimi on?" Natasha päätti kysyä katsellessaan epäluuloisena suurta koiraa. Hän ei kokenut suurta tarvetta tutustua eläimeen joka näytti noin suurelta ja pelottavalta, mutta kai hänen täytyisi kohteliaisuuden vuoksi vaihtaa muutama sana omistajan kanssa. Englantilaiset tuntuivat aina pitävän siitä, kun vaihdettiin muutama lause puolin ja toisin ennen matkan jatkamista. Venäjällä moinen ei olisi tullut kysymykseenkään. Tyttö upotti kätensä syvälle parkatakkinsa taskuihin ja köyristi hartioitaan tuulta vasten. Typerää kun päätien varteen rakentuneen pikkukylän ainoa bussipysäkkikin oli vain tolppa, jonka päällä oli metallinen, osin ruostunut ja varsin kärsineen näköinen kyltti bussin kuvalla. Se ei tarjonnut minkäänlaista suojaa tuulta vastaan toisin kuin Newcastlen keskustan kunnolliset pysäkit.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 11:52 am

Tytön reaktio sai Katian hätkähtämään hiukan. Toinen taisi oikeasti olla uppoutunut omiin ajatuksiinsa, kun noin paljon säikähti.
"Olen oikeasti hyvin pahoillani", hän pyyteli vielä uudelleen varan vuoksi. Brutus ei kuitenkaan Katian onneksi lähtenyt vetämään tuntematonta kohden vaan seisoi vain paikallaan ja katsoi tyttöä. Katian mielestä koira vaikutti vain uteliaalta, mutta toisen katse Brutukseen sai Katian puristavan vain tiukemmin hihnasta, jotta se ei päättäisi tutustua paremmin tyttöön. Kuullessaan aksentin Kiara hämmästyi hiukan, mutta varoi näyttämästä sitä ulospäin. Katia oli tunnistanut aksentin venäläiseksi, koska se oli aika erilainen verrattuna muihin aksenteihin mitä hän tiesi. Mutta miten joku venäläinen oli eksynyt tähän pikkukylään? Kyllähän Katia tiesi, että lähistöllä oli joku kuuluisa hevostalli. Mutta kuitenkin ajatus siitä, että se olisi niin tunnettu, että ulkomaisetkin tietävät sen. Mutta saattoihan toinen olla täällä jonkin muunkin takia. Hän ei kuitenkaan antanut sen häiritsevän sen enempää, olihan se mukavaa, että ihmiset tulee tännekin.

"Brutus, se on tiibetinmastiffi ja siksi näin iso", Katia selitti hymyillen hiukan, "Brutus on iha lempeä jätti, vaikka se voisi ihan muulta vaikuttaa joskus". Jotenkin Katiasta tuntui, että hänen täytyisi selitellä jotain Brutuksen käytöksestä. Olihan hänollut oikeastaan osasyyllinen siihen, että toinen säikähti.
"Odotatko linja-autoa?" Katia kysyi. Hän veti vapaalla kädellään hiukset korvansa taakseen, kun tuuli tuntui vievän ne aina kasvojensa eteen. Brutus istuutui maahan Katian vierelle, kuin olisi kyllästynyt tujottamaan vierasta. Katia siirsi kätensä voidakseen rapsuttaa sitä, mutta vinkka kulki lapasten läpi saaden Katian laittamaan kätensä takkinsa taskuun.
"Kannattaa muuten mennä tuonne pubiin lämmitteleen, sillä tällaisella koiranilmalla on inhottava seistä ulkona", hän ehdotti samassa, vaikka ei oikein tiennyt miksi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2906
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 12:03 pm

Natasha pudisti päätään toisen pahoitellessa uudestaan. Ei se ollut Katian syytä, ettei hän ollut tottunut suurten koirien läsnäoloon ja suhtautui niihin aina varauksella. Hän ei ollut koskaan omistanut koiraa, joten hän ei tiennyt niistä muuta kuin sen mitä oli nähnyt ja kuullut. Tallilla oli kokonainen lauma sekalaisia koiria, mutta ne onneksi pysyttelivät kaukana hänestä ja Rhatanista. Hän ei halunnut edes kuvitella mikä sotku siitä tulisi, jos joku tallin koirista ryntäisi hänen hevosensa jalkoihin.
"Okei", tyttö nyökkäsi saatuaan pidemmän selityksen kuin mitä oli odottanut. Brutus. Ei huono nimi suurelle karhumaiselle koiralle. "Se on tosi iso", hän kuitenkin myönsi katsellessaan tiibetinmastiffia vielä kertaalleen. Hän ei halunnut vahingossakaan katsoa koiraa silmiin, sillä joku oli joskus sanonut sen olevan koirille uhkaavaa käytöstä, joten hän keskittyi katselemaan tuuhean karvan peittämää selkää silloin kun vilkaisi koiran suuntaan.

"Joo", Natasha myönsi siirtäen katseensa takaisin Katiaan. "Myöhästyin edellisestä ja unohdin miten pitkät välit niillä on sunnuntaisin", hän pudisteli pienesti päätään. Typerää. Slaleysta ei muutoinkaan kulkenut liian tiheästi busseja, mutta sunnuntaisin tilanne oli entistä pahempi. No, niin kävi kun ei ollut ajanut ajokorttia vaikka äiti olikin luvannut että maksaisi lystin, jos hän haluaisi hankkia ajokortin. Olisi ehkä pitänyt, sillä tällaisina hetkinä siitä olisi ollut hyötyä kun hän olisi ollut omalla autolla liikkeellä. Mistä hän olisi auton saanut, tosin. No, turha pohtia moisia kun ei ollut korttiakaan millä ajella.
"Mietin että menisin", hän kohautti harteitaan, "mutta ehkä vain odotan tässä niin en missaa seuraavaakin." Ei hän vielä ollut niin jäässä, mutta kohta saattaisi hyvinkin olla. Slaleyhyn johtavaa tietä näki ties kuinka kauas, sillä tie kulki lähinnä suoraan tasaisella peltomaalla, joten hän näkisi lähestyvän bussin jo kaukaa vaikka kävisikin lämmittelemässä. Kai tämä vain oli sitä kuuluisaa pohjoisen kansan jääräpäisyyttä, jossa ei annettu periksi kylmälle. Tyttö vaihtoi painoa jalalta toiselle lämmitelläkseen jalkojaan, joissa veri ei tuntunut enää kiertävän kunnolla.
"Asutko täällä vai oletko vain pitkällä lenkillä Brutuksen kanssa?" Natasha kysyi uteliaisuus äänessä pilkahtaen. Hän ei tiennyt miksi kukaan asuisi tässä pienessä kylässä keskellä Englannin maaseutua, mutta kyllä täällä muutama sinnikäs sielu asui, kun talot pysyivät pystyssä ja pihanurmikot hoidettuina.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 12:36 pm

Katia hymyili toisen vastaukselle. Brutus oli kyllä jätti, joskus Katiasta tuntui, että olisi pitänyt hankkia pienempi koira, mutta jättiläisen lempeys on sulattanut hänen sydämensä. Hänen vanhempansakin olivat kehottaneet häntä hankkimaan pienemmän eläimen, mutta Katia oli päättänyt jo ennen kuin hankki Brutuksen, että jos hän ikinä hankkisi koiran, se olisi mahdollisimman iso. Ja näin hän päätyi sitten hankkimaan tämän vauvan.
"Niin on ja kasvaa vielä. Kohta en kai pysty edes nukkumaan sen vieressä, kun ei ole tilaa sängyssä", Katia naurahti katsoen kiltisti paikallaan istuvaa Brutusta. Sitten hän siirsi katseensa takaisin tyttöön.

"Aa,ymmärrän. Se on huono puoli tällaisessa tuppukylässä, kun ei ole kunnollista julkista liikennettä. Näillä päin kaikki jotka tunnen ovat hankkineet auton heti kun pystyvät", hän selitti. Brutus laskeutui makuulle, sillä sen kärsivällisyys oli huippu luokkaa, mutta taas viitsiminen pysyä kaikilla neljällä raajallaan paikallaan pitkän aikaa, eivät ole ihan sen vahvuuksia. Vaikka Brutus ei ole ollut vielä Katialla kuin puolisen vuotta, tuntee hän koiran jo tosi hyvin.
"Voin jäädä tähän jos haluat, niin sinun ei tarvitse yksin täällä kylmässä seistä", Katia tarjoutui, sillä oli muutenkin ollut huono idea lähteä pidemmälle lenkille tällaisella ilmalla. Brutus saisi odottaa seuraavaan kertaan, kun ilma ei olisi näin hirveä. Huomatessaan keskustelun yhä jatkuvan Katiaa ei haitannut ollenkaan. Oli mukavaa jutella jonkun kanssa pitkästä aikaa oikein kunnolla. Yleensä keskustelut ovat olleet pienenmuotoisia asiakkaiden kanssa keskustelua töissä tai joidenkin tuttavien kanssa keskustelua koulussa. Tai sitten hän on puhunut jokaisen koiraihmisen tavoin koiralle, kuin se olisi oikea terapeutti tai jotain.

"Öö oikeastaan voisin vastata kumpaankin kyllä, sillä asun tuossa kilometrin päässä ja olin lähdössä pidemmälle lenkille, mutta olen vasta alkuaiheessa matkaa", Katia naurahti ja viittasi suuntaan josta oli tullut.
"Olen muuten Katia", hän siirsi Brutuksen hihnan toiseen käteeensä ja ojensi kätensä tervehtiäkseen, "mukava tutustua".
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2906
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 12:51 pm

Kasvaa vielä? Tuo koirahan oli jo nyt ponin kokoinen! Kuinka suureksi se oikein kasvaisi? Natasha katsoi rauhallista eläintä epäluuloisena. Miten kukaan oli koskaan keksinyt jalostaa noin suuren ja karvaisen koiran?
"Toivottavasti siitä ei kuitenkaan tule ihan niin isoa", hän vastasi epävarmana, sillä ei oikein tiennyt kuinka paljon hänen sopi vitsailla tytön ja tuon koiran kustannuksella. Hän ei halunnut olla töykeä, kuten hänen luokkalaisensa Newcastlessa olivat, sillä siitä ei koskaan seurannut mitään hyvää. Sitä paitsi, äiti oli kasvattanut hänet paremmin. Ei muiden kiusaaminen edes vitsailun vuoksi ollut sen arvoista.

"Joo, kyllä minullekin tarjottiin ajokorttia", Natasha myönsi kohauttaen pienesti harteitaan. "Mutta ei kuitenkaan olisi omaa autoa, niin en sitten nähnyt tarvetta kortillekaan. Yleensä äiti on tarjonnut kyydin, mutta tänään se ei ehtinytkään hakemaan", hän tarjosi selityksenä. Katian tarjous jäädä odottamaan bussia hänen kanssaan sai tytön vilkaisemaan syyllisenä maata. Näyttikö hän niin surkealta, että toinen koki velvollisuudekseen hylätä omat puuhansa ja pitää hänelle seuraa? Toki tallilla oli mennyt kaikki taas päin mäntyä, mutta ei hän niin säälittävältä voinut näyttää. Kai.
"Entä Brutus? Eikö se haluaisi kävellä?" Tyttö kysyi vaihtaen painoa jälleen jalalta toiselle. Olisi kiva jutella Katian kanssa enemmän, mutta ei jos tyttö oli jäämässä tähän pelkästä säälistä ja aiheuttaisi epämukavuutta koiralleen sillä ratkaisulla. Brutus ei tosin näyttänyt siltä, että suurella koiralla olisi mihinkään kiire. Ehkä lempeä jättiläinen oli myös rento mitä ulkoiluun tuli ja säästi energiaansa mieluummin kasvamiseen. Se selittäisi miksi Brutus oli niin suuri.

"Natasha", tyttö esittäytyi vastaukseksi ja astahti epävarmasti lähemmäs kätelläkseen Katiaa. Brutus ei näyttänyt yhtään niin pelottavalta makoillessaan maassa, mikä oli kenties ainoa syy miksi koiria säikkyvä venäläinen uskalsi lähestyä mukavaa tyttöä. "Mukava tutustua", hän toisti pieni mutta aito hymy huulille kohoten.
"Ai, okei. Minä asun Newcastlessa", hän huomioi Katian kertomuksen asumisestaan hieman myöhässä. "Mutta hevoseni on Rosings Parkissa, joten kuljen tätä kautta usein", Natasha selitti. Hän harvoin pysähtyi Slaleyssa, mutta kylän läpi hän oli ajanut niin moneen kertaan ettei enää edes yrittänyt laskea.
"Eikö täällä ole vähän hiljaista asua?" Tyttö uteli vilkaisten uinuvaa kylätietä. Hän ei uskonut koskaan nähneensä enempää kuin viisi ihmistä yhtä aikaa liikkeellä kadulla. Newcastlen hälinään tottuneelle se tuntui vähintäänkin autiolta.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 1:44 pm

"Sitä minäkin toivon, että pystyn nukkumaan sängyssä", Katia sanoi, kun ei oikein saanut toivomaansa vastausta. Ei se sillä tavalla haitannut, mutta olisihan se ollut mukava jos oisi saanut jotain nauramista aikaan. Se oisi jotenkin kohottanut enemmän tunnelmaa.
"Minun täytyy itse odottaa vielä hetken, ennen kuin pystyn hankkimaan, mutta auto minulle on luvattu jo lahjaksi heti kun saan kortin", hän kertoi. Se olisi kyllä aika iso lahja hänen vanhemmiltaan, sillä heillä ei ole kummallakaan kunnon palkkaista työtä. Se ei kuitenkaan ole koskaan haitannut heitä ja välillä Katia oli ihmetellyt mistä ihmeestä he rahat saavat kaikkeen.

Natashan reagointi sai Katian hetken hiljaiseksi. Oliko se väärä tapa tarjoutua tai jotain?
"No se voi päästä juoksentelemaan muutenkin,joten ei se häntä haittaa. Ei ollut muutenkaan hyvä lähteä tällaisella ilmalla millekään lenkille. Oikeastaan etsin vain tekosyytä, että ei tarvitse lähteä pidemmälle", Katia selitteli naurahtaen itselleen lopussa. Hänhän jo tuntuu avautuvan tuntemattomalle. Kuullessaan toisella olevan hevonen hän kiinnostui hiukan.
"Ai, sinulla on oma hevonen. Se on varmaan aika mahtavaa", Katia oli siis arvellut oikein ajatellessaan, että Natasha olisi hevostyttöjä. Iha oma hevonenkin. Hän oli itsekin hevosihmisiä, vaikka ei ollut koskaan ratsastanutkaan. Eikä varmaan koskaan niin tekisikään. Ei oikein ole hänen juttunsa käydä jokapäivä jossain tallilla ja muutenkaan hänellä ei oikein olisi aikaa sille koulun ja työn ohella. Katiasta oli mukavaa kuinka Natasha uskalsi astua lähemmäs häntä, vaikka tuntuikin pelkäävän hiukan Brutusta. Brutus hiukan nosti päätään vain, kun tyttö astui lähemmäs, mutta ei uuten reagoinut.

"Onhan täällä, mutta olen niin luonnoläheinen ihminen, että missään kaupungissa tai sellaisissa asuminen ei ole ihan mun juttu", Katia hymyili, hän itse nautti ylikaiken asua tällaisessa pikku paikassa, siellä oli vaan niin ihanan rauhallista ja hiljaista. Ei ollut ketään häiritsemässä ja muutenkin kaikki tunsivat toisensa täällä. Eihän Katia täällä kovin kauon ollut asunut, mutta oli tutustunut hyvin moniin ihmisiin.
"Olisihan se ehkä helpompaa asua isommassa, kun kaikki olisi lähempänä, mutta ei se minua haittaa", Katia sanoi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2906
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 1:58 pm

"Vau, sepäs makeeta", Natasha henkäisi kun Katia kertoi luvatusta lahjasta. Olisipa hänellekin luvattu auto, mutta toisaalta kun otti huomioon paljonko Rhataniin oli käytetty rahaa vuosien varrella, ei hänellä ollut enää oikeutta pyytää vahemmiltaan yhtään mitään. Äiti täällä päässä ja isä Venäjällä tekivät jo kaikkensa, jotta hän voisi elää mukavaa ja hyvää elämää.
"Auto helpottaa varmasti paljon täällä elämistä", hän pohti. Täältä oli matkaa lähimpään kunnon ruokakauppaankin, kun mokoma löytyi vasta Hexhamista. Toki Slaleyn ihana pieni kyläkauppa tarjosi perinteisimmät tarpeet, mutta tuskinpa sillä elättäisi itseään. Hän ei halunnut edes kuvitella millaista ruokakassien raahaaminen ruuhkaisessa bussissa olisi. Onneksi hän asui Newcastlessa ja äiti oli aina halukas tarjoamaan kyytejä autollaan.

"Sen ymmärrän hyvin", Natasha hymyili leveämmin, vaikka pyörittelikin edelleen hermostuneesti käsiään takkinsa taskujen suojissa. Hän ei osannut suhtautua ihmisten yllättävään ystävällisyyteen mitenkään järkevästi, sillä odotti aina, koska keskustelukumppanit tekisivät täyskäännöksen ja alkaisivat nauraa jollekin mitä hän sanoi tai teki. Luokkalaiset kiusasivat häntä jo ihan tarpeeksi, eikä hän halunnut antaa kadulla vastaantuleville henkilöille enempää syitä ilkkua häntä. "Minä käyn yleensä pitkällä maastolenkillä sunnuntaisin hevoseni kanssa, mutta tänään sää piti meidät sisätiloissa", hän myönsi. Ehkä olisi pitänyt käydä ulkoilmassa, jos se olisi rauhoittanut levotonta hevosruunaa, mutta nyt oli liian myöhäistä katua. Natasha kohautti harteitaan Katian pohdinnalle. Se oli mahtavaa - silloin kun kaikki sujui hyvin.
"Siinä on puolensa", venäläinen vastasi hetken pohdittuaan. Silloin kun sää oli surkea, koulutyöt painoivat niskassa ja äiti jaksoi napista jatkuvasti laskevista arvosanoista, tallille lähteminen tuntui raskaalta, mutta suurimman osan ajasta hän rakasti ratsastamista koko sydämestään. Edes epäonnistumiset eivät saaneet häntä hylkäämään unelmiaan kilparatsastajan urasta. Jonakin päivänä vielä.

"Se on kiva", Natasha sanoi kuunneltuaan tarkkaavaisesti Katian kertomusta Slaleyssa asumisesta. Hän oli asunut koko ikänsä suurten kaupunkien välittömässä läheisyydessä, joten ajatus Slaleyssa asumisesta ja viihtymisestä oli kaukainen ja omituinen. Ei sillä, ei hänellä ollut montaa syytä miksi nauttia Newcastlesta. Koulu ei ehdottomasti ollut sellainen, eikä hänellä ollut ystäviäkään kaupungissa. Tallilla oli sentään edes joitakuita tuttavia, joiden kanssa saattoi vaihtaa sanan silloin tällöin, sekä tietenkin Rhatan, hänen paras ystävänsä.
"Oletko asunut täällä pitkään?" Tyttö uteli. Hän ei tuntenut pientä kylää niin hyvin että olisi osannut sanoa sen asukkaista mitään, mutta hän tiesi tallin eläinlääkärin sekä estevalmentajan asuvan täällä, joten kaipa jotkut viihtyivät pienessä mutta tiiviissä kyläyhteisössä. Häntä kauhistutti pelkkä ajatuskin siitä, miten kotipaikalla kaikki tietäisivät toistensa asiat. Hänelle riitti koulun pienet kuppikunnat kaikkine kauheuksineen ja juoruineen.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 2:27 pm

"Sanoppa muuta", Katia nyökkäsi. "Ei tarvitse enää pyytää naapureilta kyytiä kauppaan tai mennä bussilla joka paikkaan", hän sanoi. Katian onneksi hänen ei itse aina tarvinnut lähteä kauppaan, kun joskus, kun hänen isoveljensä tulee käymään tämä toi samalla ruokaa Katialle. Joskus jopa ihan ilmaiseksi, mutta koska hän on kuitenkin isoveli niin pitäähän sitä lypsää rahaa köyhältä pikkusysteriltä. Tuuli puhalsi samassa hupun pois Katian päästä ja huomautti Katialle kuinka kylmä oikeasti oli vain seistä paikallaan liikkumatta. Tyttö vetaisi hupun päähänsä ja heilutteli käsiään, että veri kiertäisi paremmin.
"Voin vaan sanoa, että onneksi ei sada", Katia naurahti taas kerran.

"Itse en ole oikein koskaan kunnolla tekemisissä hevosten kanssa, mutta se on varmasti mahtava harrastus. Vai onko se sinulle ennemmin ura-alku tai jotain kuin harrastus?" Katia kysyi vähän liiaksi kuuluva uteliaisuus äänessään, tai ainakin hänen itsensä mielestä se kuului liian voimakkaasti. Eihän sitä tiennyt halusiko toinen puhua siitä enempää tai oliko se jotenkin arka aihe jotenkin.

Katia ravisti päätään. "En ole kuin puolisen vuotta. Muutin tänne työn perässä, kun tuossa kyläkaupassa etsittiin myyjää ja täältä olisi muutenkin helpompi kulkea kouluuun, kuin sieltä missä aikaisemmin asuin. Sieltä oli kymmenen kilometriä lähimmälle bussipysäkillekin", hän kertoi. Oli varmaan hankala kuvitella vielä pienempää paikkaa asua, varsinkin kaupunkilaiselle tai ainakin niin Katia ajatteli. Mutta voihän olla väärässäkin, sillä ei hänellä oikein ole mitään kokemusta kunnolla kenestäkään kaupungissa asuvalle. Brutus nousi ylös, se kai sai tarpeekseensa makoilusta ja tuli hakemaan rapsutusta emännältään. Sen paksu turkki tuntui niin upean lämpimältä, kun Katia rapsutti pehmoista karvaturria korvien takaa.
"Oletko muuten kauankin jo kulkenut Rosings Parkissa?" Katia kysyi kääntäessään katseen takaisin Natashaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2906
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 2:38 pm

Natasha ei voinut kuvitella tilannetta, jossa pyytäisi naapureiltaan yhtään mitään, mutta tällaisessa pienessä kylässä se taisi olla ihan normaali käytäntö. Nyt kun hän ajatteli asiaa tarkemmin, hän oli varma että oli nähnyt useinkin ihmisten tulevan yhteisillä kyydeillä tallille, joten miksei siis kyläläiset tekisi yhteisiä kauppareissujakin.
"Onneksi, todellakin", Natasha värähti pelkästä ajatuksesta. Hän vilkaisi kelloaan ja huokaisi hiljaa. Ikuisuus ja minuutti päälle, ennenkö bussi saapuisi. Luoja. Olisi vain pitänyt jäädä tallille pyörimään siksi ajaksi, että äiti olisi ehtinyt hakemaan häntä. Siellä oli sentään lämmin ja hän olisi aina voinut tehdä jotakin hyödyllistä. Seurata vaikka muiden valmennuksia tai viettää aikaa Rhatanin kanssa tai… Katian kysymys havahdutti Natashan ajatuksistaan. Tyttö hymyili epävarmana miettiessään mitä vastaisi. Hän ei halunnut olla naurunaihe, jälleen kerran.

"On, se on aivan mahtavaa", hän vakuutti ostaakseen itselleen lisää aikaa loppujen lauseiden muodostamiseen. Hänen äitinsä suorat sanat siitä, miten ratsastus ei ollut ammatti eikä missään nimessä ura, jota sopisi lähteä tavoittelemaan, kaikuivat pääkopassa kun Natasha mietti miten selittäisi nykyisen tilanteensa.
"Kilpailen kansallisella tasolla esteratsastuksessa", hän aloitti kohauttaen harteitaan kun peitelläkseen ääneen hiipivää ylpeyttä. Hänelle kansallisella tasolla kilpaileminen oli jo suuri saavutus, mutta jos unelmat kävisivät toteen, voisi Lontoo tarjota mahdollisuuden siirtyä kansainvälisiin luokkiin. Kukapa tietäisi, jos hän vihdoin voittaisi sen verran rahaa että pääsisi osallistumaan kilpailuihin, joihin joutui matkustamaan muullakin kuin autolla. "Ja olisi upeaa, jos voisin tehdä siitä ammatin. Mutta se on kovaa kilpailua ja vaatii niin paljon, että", lause hiipui loppua kohden. Ratsastus vaati rahaa loputtomia summia. Hienot kilpahevoset saattoivat maksaa satoja tuhansia puntia. Ei hänellä olisi koskaan varaa edes hevoseen, joka maksaisi kymppitonnin.

"Oho", Natasha henkäisi kuullessaan mikä Katian oli tuonut tänne. Toinen ei ollut riittävän vanha ajamaan ajokorttia, mutta tyttö kävi töissä ja asui mitä ilmeisemmin itsekseen? Ei kai perhe muuttaisi tyttären myyjäntyön takia pieneen kylään? Hänellä ei koskaan riittäisi aika tai energia töiden tekemiseen vielä koulun ja ratsastamisen jälkeen. "No, siihen verrattuna tämä on varmaan oikein kiva pieni kylä", tyttö yritti vitsailla pehmeä hymy huulille kohoten. Jos bussipysäkille oli niin pitkä matka, Slaley tuntui varmasti oikein mukavalta vaihtelulta.
"Vuoden alusta. Sain esteratsastusyhdistyksen stipendin, joka kattaa tallipaikan kulut", hän selitti kevyt puna poskille kohoten. Hän oli pärjännyt niin hyvin kilpailuissa viime vuonna, mutta tänä vuonna tulokset olivat tuntuneet kerrassaan lohduttomilta, vaikka hän oli ollut Englannin huippujen valmennuksessa. Toisaalta, hän oli myös siirtynyt vaativampiin, suurempiin luokkiin, joten ehkä se selitti, miksei voittoruusukkeita sadellut jokaisista kilpailuista.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 2:59 pm

Katia kuunteli mielenkiinnolla, mitä Natasha kertoi. Jotenkin toisen sanat saivat Katian kunnioittamaan Natashaa enemmän. Se, että oikeasti tekee työtä oman harrastuksen eteen ja voittaa palkintojakin, saa Katian oikeasti hyvälle tuulelle.
"Se on varmasti kallista puuhaa tai mitä minä olen ymmärtänyt. Mutta se on oikeasti upeaa, että pystyy ja tekee ammatin omasta rakastamasta harrastuksesta", Katia sanoi leveä hymy kasvoillaan. Hänellä ei oikein itsellään ollut mitään kunnollista harrastusta, mutta kyllä hänkin unelmoi siitä, että tekee työkseen sitä mitä rakastaa.

"Niin on", Katia naurahti. Todellakin on. Vaikka kaupat ovatkin kaukana on ilmapiiri tässä kylässä mahtava eikä täällä oikein tapahdu mitään hirveää koskaan. Mutta on surullista kuinka ihmisiä täältäkin lähtee pois. Katia haluaisi kehottaa jokaista ihmistä muuttamaan maaseudulle, sillä siellä on niin raikas ilma ja rauhallista. Pystyy keskittymään omiin asiohin, eikä aina ole kiire johonkin.
"Iha Stipendin. Oli varmaan upea kuulla voittaneensa sellaisen", Katia sanahti hämmästyneenä. "Onnea minunkin puolestani", hän hymyili.

"Muuten mihin aikaan se sinun linja-autosi tulee, että voidaan mennä minun asunnolleni siksi aikaa tai jotain", Katia ehdotti samassa. Ei hän yleensä tarjoutunut tällaiseen, mutta tuo tyttö vaikutti niin mukavalta henkilöltä, että eihän se mitään haittaisi, jos Katia kutsuisi Natashan käymään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2906
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 5:32 pm

Natasha nyökkäsi. Kallis ei riittänyt edes kuvaamaan sitä. Ratsastamiseen saattoi upottaa helposti pienen omaisuuden, eikä joutuisi edes miettimään miten sen saisi käytettyä. Hän tiesi olevansa yksi niistä, jotka eivät pääsisi koskaan kohoamaan todellisiin kilpailuihin, ellei kohdalle osuisi lottovoittoa. Rhatanista ei olisi tämän suurempiin luokkiin koskaan, eikä hän saisi riittävän taitavaa hevosta joka sopisi budjettiin. Kun Rhatan saavuttaisi potentiaalinsa huipun, hänelle ei jäisi muuta vaihtoehtoa kuin tyytyä osaansa ruunan ratsastajana sillä tasolla.
"Se on, kaikki maksaa niin kamalasti", hän myönsi. "Katsotaan, tuleeko siitä koskaan ammattia. Olisihan se ihanaa", hän jatkoi kohauttaen pienesti harteitaan ties kuinka monennen kerran. Ainakin ele lämmitti mukavasti jos nyt ei muuta.

"Paras päivä koko viimevuonna", tyttö nyökkäsi ylpeä hymy huulilla käyden. Oli ollut ihana kuulla, että hänet oli valittu yhdeksi koko alueen lupaavimmaksi nuoreksi ratsastajaksi ja sen vuoksi tarjottiin mahdollisuus siirtää hevonen todelliselle kilpatallille valmennukseen. Hän oli saanut niin paljon irti vuodestaan Rosings Parkissa. Jos jotakin, tämä vuosi oli lujittanut hänen päättäväisyyttään. Hän kilpailisi työkseen, jotenkin, jonakin päivänä kaukaisessa tulevaisuudessa, vaikka äiti miten käskisi miettimään yliopistoon siirtymistä ja ala-valintoja siellä.
"Kiitos", Natasha kiitti yllättyneenä. Hän sai yleensä varsin kielteisen reaktion kertoessaan stipendistään jollekulle, joka ei ratsastanut itse. Monet naureskelivat että ei kai sellaisen saaminen voinut vaatia töitä, kun hevonenhan se kaiken työn ratsastaessa teki. Tyttö oli vakuuttunut, etteivät moiset ihmiset olleet koskaan istuneet hevosen selässä.

"Vielä parikymmentä minuuttia", venäläistaustainen tyttö vastasi vilkaistessaan kännykän näytöllä hohtavaa kelloa. Hän vilkaisi yllättyneenä Katiaa. Tyttö oli niin tavattoman mukava hänelle! Ei kukaan täällä ikinä ollut hänelle näin mukava. "Voin kävellä kanssasi ovellesi, niin pääset lämpimään. Liikkuessa tulee kuitenkin lämpimämpi minullekin", Natasha vastasi hetken pohdittuaan. Ei hän halunnut tunkea Katian asunnolle olemaan harmiksi, mutta olisi sääli jos tyttö lähtisi nyt kotiin ja jättäisi hänet yksinään. Venäläinen oli huomannut viihtyvänsä Katian kanssa ja no, oli mukava jutella jollekulle ikäiselleen, joka ei nauranut hänen aksentilleen ja naljaillut kaikesta.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 6:25 pm

Katia nyökkäsi Natashalle. Hän ei oikein tajunnut sen maksavan niin hirveästi kuin Natasha ilmaisi. Mutta voihan se olla mahdollista. Hevonenkinhan on muutenkin kallis pitää ja sentakia hänen vanhempansakaan ei ollut sellaista hankkinut edes harrastekäyttöön. No ei Katia ollut kylläkunnollamarissukaan hevosesta. Yleensä hän marisi koiran saannistaja olihan heillä sellainen ollut muutaman vuoden, mutta sitten se auton alle ja se jouduttiin lopettamaan.

"Uskon", Katia hymyili ja hämmästyi siihen kuinka Natasha yllättyi hänen onnitteluistaan.
"Saanko kysyä miksi vaikutat noin yllättyneeltä, vai onko se sen verran personal juttu, että sitä ei voi kertoa, henkilölle jonka on tavannut alle tunti sittenensimmäistä kertaa?" hän kysyi ainakin omasta mielestään varovaisen oloisesti.

"Aa, niin vähän enää. Olisin ajatellut, että vielä ainakin tunti", Katia naurahti, "voinhan minä sitten jäädä tänne vielä siksi aikaa, Brutuksellakaan ei vaikuta olevan mihinkään kiire". Ei todellakaan, sillä koira oli laskeutunut takaisin makuulle ja tuntui nukkuvan maassa. Mahtava puhdistusoperaatio olisi luvassa, sillä maa oli kostea ja hiekkainen tarttuen koiran turkkiin helposti. Katia kuitenkin piti Brutuksen harjaamisesta, vaikka se olikin aika sotkuista puuhaa, sen kaiken irtokarvan takia. Hänen huonoksi onneksi Brutus ei oikein pitänyt siitä, että sitä harjataan pitkään, joten harjaamisesta ei tule oikeastaan mitään useinkaan.

"Hei, jos muuten haluat muutenkin tulevan juttelemaan minun kanssani, työskentelen tuossa paikallisessa kyläkaupassa. Sen omistajat ja samalla vuokranantajanikin ovat kertoneet, että siellä käy ratsastajia joskus", Katia sanahti samassa. Jotenkin ehkä tämä olisi voinut sanoa, vasta heidän teidensä erkaantueesa, mutta Katia kuitenkin unohtaisi sanoa sen myöhemmin. Hän ei ole oikein itse tavannut ketään tallilta siellä, koska oli ihan vasta itse aloittanut työn siellä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2906
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 6:36 pm

Natasha naurahti Katian varovaiselle utelulle, eikä edes tajunnut nauraneensa, ennenkö kuuli kuplivan äänen purkautuvan ilmoille. Hän ei ollut varma, koska oli viimeksi nauranut jollekin niin tavanomaiselle asialle. Yleensä hän nauroi vain hevosen selässä katsellessaan, miten Bailey teki jotain uhkarohkeaa videota varten.
"Ei siinä ole mitään ihmeellistä", Natasha myönsi harteitaan kohauttaen, mutta lämmin hymy säilyi kasvoilla. "Tosi harvoin ei-hevosihmisiä kiinnostaa stipendit tai ratsastus noin ylipäätään, joten harva onnittelee siitä että saa stipendin jostakin, mihin liittyy hevoset. Ehkä jos se olisi stipendin koulunkäynnistä niin useampi onnittelisi", hän selitti hyväntuulisesti. Ei hän laittanut pahakseen Katian kysymystä, varsinkin kun siihen annettava vastaus saattoi olla näinkin ympäripyöreä. Ei hänen tarvinnut mainita sitä, miten luokkalaiset olivat riemastuneet löydettyään netistä tiedon siitä, että hän sai stipendin. Se oli aivan omanlaisensa purkillinen matoja, eikä hän aikonut koskea siihen pitkällä tikullakaan.

"Jos olet ihan varma ettet jäädy", Natasha vastasi hymy huulillaan. "Ei olisi kiva että tulisit kipeäksi sen takia että pidät minulle seuraa", hän lisäsi. Hänen äitinsä olisi kauhuissaan jos tietäisi millaisissa vaatteissa hän oli tänäänkin ratsastanut. Onneksi hänellä oli ollut lämpimämpi vaatekerta mukana tallilta lähtöä varten, sillä vaikka hevosen selässä tarkeni pelkällä paidalla ja ohuella hupparilla, olisi hän kuollut kylmyyteen jos olisi yrittänyt samaa nyt.
"Joo, olen kuullut että jotkut tallin ratsastajista käy varsinkin kesäisin hakemassa jäätelöitä sun muita täältä", Natasha vahvisti Katian epäilyt. Hän ei ollut koskaan tehnyt niin, sillä Rhatan tuskin nauttisi retkestä Slaleyhyn, mutta joskus tallilta lähtiessään olivat he pysähtyneet äidin kanssa ostamaan jäätelöt. "Kiva, tulen varmasti joskus moikkaamaan", hän vakuutti nyökäten. Katia oli niin mukava tyttö, että tietenkin hän tulisi käymään kyläkaupassa seuraavan kerran kun löytäisi itsensä Slaleysta odottamassa bussia takaisin kotiin. Tai kuka tietäisi, ehkä hän jonakin päivänä ratsastaisi Rhatanin tänne voidakseen esitellä kauniin helmenhohtoisen ruunansa Katialle.

"Käytkö koulua jossain täälläpäin?" Natasha kysäisi tajuttuaan, että Katia oli aiemmin maininnut jotain koulunkäynnistä ja lyhyemmästä koulumatkasta. Hän ei tiennyt lähialueen kouluja sen paremmin, mitä nyt oli Hexhamin kouluista kuullut muilta tallilla kävijöiltä, sillä hän opiskeli vastentahtoisesti Newcastlessa.
"Minä opiskelen sixth formissa, mutta Newcastlen puolella", tyttö päätti kertoa omasta koulunkäynnistään. "En kyllä millään jaksaisi. Ei yhtään kiinnosta istua tunneilla ja opiskella jotain ikivanhoja kirjailijoita ja niiden teoksia. Mieluummin ratsastaisin vaan kaikki päivät", hän lisäsi huvittuneesti naurahtaen. Katian seurassa oli helppo rentoutua ja antaa kaikkien vuosien varrella kerättyjen suojamuurien laskeutua yksi kerrallaan. Oli vapauttavaa, kun ei tarvinnut esittää mitään.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 7:08 pm

Katian kasvoille nousi hymy kun hän kuuli Natashan naurahtavan. Hän kuunteli Natashaa ja naurahti itsekin. Hän oli ollut varovainen ihan turhaan. Natashalle tuntui pystyvän puhuvan rennosti aika monesta asiasta, ainakin Katiasta tuntui siltä. Häntä kuitenkin hymyilytti se, että he eivät olleet tunteneet toisiaan edes tuntia vielä ja silti Katiasta tuntui kuin olisi jo tuntenut Natashan pitkään. Katiasta se oli aika erikoista ja olisi se varmaan erikoista aika monen muunkin mielestä jutella kuin parhaat ystävykset hetken tuntemisen jälkeen.
"Olen kyllä huomannut itsekin tuon tavan ihmisillä", Katian nyökkäsi myöntävästi. Ihmiset ovat erikoisia, jos he eivät ole kiinostuneita jostain, he suoraan sanen sitten vihaavat sitä asiaa. Eihän se kuitenkaan päde kaikkiin ihmisiin, mutta näin yleisesti jos saa mainita.

"En jäädy, olen iloinen, kun laitoin näin lämpimästi vaatetta päälle ja jos meinaan jäätyä voin alkaa halailemaan tuota makoilevaa jättiä", Katia naurahti hiukan. Tyttö oikeasti kiitti mielessään, että oli päättänyt laittaa takkinsa alle lämpimän neuleen ja kaulaliinan takin päälle, että tuuli ei päässyt takin sisään. Jotkin toiset hansikkaat olisi pitänyt laittaa, sillä lapasista tuulee läpi.
"Hyvä, olet tervetullut ja näin meidän kesken voin antaa alennustakin", hän sanoi hymyillen pyöritellen nyt olkapäitään,jotta veri jatkaisi kiertokulkua hänen elimistössään.
"Tämä mun touhu voi vaikuttaa kyllä siltä, että pyörin ympäri kyliä ja ystävystyn ihmisten kanssa, jotta saisin heidät käymään kaupassa, mutta vannon, että näin ei ole", Katia nauroi nyt kunnolla. Ehkä itselleen tai jotain, mutta ei se haitannut ainakaan häntä.

"Aa, käyn Hexhamissa sixth formia. Aloitin juuri tänä vuonna", tyttö selitti hymyillen. Jotenkin Katia arveli, että Natasha oli häntä ehkä vanhempi, mutta hän ei oikein ollut varma. Voihan ollakin, että he olivat samanikäisiä. Eihän sillä niin hirveästi väliä ollut, mutta miettipä asiaa kuitenkin.
"Jotenkin osaan ymmärtää mitä sanot, vaikka en itse ratsastakaan. Koulu tuntuu välillä vaan joltain välttämättömältä asialta. Myönnän kyllä, että minun arvosanani eivät voisi olla paljoa parempia", Katia myönsi hymyillen. Olivathan hänen arvosanansa hyviä, mutta se kai johtuu siitä, että hänellä on iltaisin jonkin verran vapaa-aikaa, eikä paikallinen netti ollut mitenkään mahtava, joten hän viihdytti itseään lukemallakouluasioita.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2906
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 7:27 pm

Natasha vilkaisi suurta koiraa, kun Katia mainitsi Brutuksen ja naurahti tytön sanojen mukana.
"Se näyttää kieltämättä lämpimältä kaverilta", venäläinen myönsi hyväntuulisena. Ei Brutus näyttänyt yhtään niin pelottavalta nyt kun makoili ja oli ollut aloillaan ties kuinka kauan. Hän ei edelleenkään ottaisi moista koiraa itselleen, mutta ei hän myöskään kiertäisi kadun toiselle puolen ohittaakseen Brutuksen.
"Siinä tapauksessa tulen ehdottomasti", Natasha hymyili leveästi. Olisi hän tullut käymään joka tapauksessa, mutta eipä pienestä alennuksesta haittaakaan olisi. Kukapa sanoisi ei alennuksille? Niin, sitäpä hänkin. Katian nauru oli tarttuvaa, eikä mennyt aikaakaan kun Natasha nauroi lämpimästi mukana.
"Olisit valinnut tosi huonon asiakkaan, kun en edes asu täällä", tyttö vitsaili takaisin helpottuneena siitä, miten Katia tuntui nauravan enemmän tilanteelle tai jopa itselleen kuin hänelle. Yleensä kaikki nauroivat hänelle, joten oli mukavaa vaihtelua kun saattoi nauraa mukana tietäen, ettei hän ollut tällä kertaa vitsin aiheena.

"Ensimmäinen vuosi on vielä ihan jees", Natasha kohautti harteitaan. "Tai no, riippuu tietenkin opettajista", hän irvisti muistellen omaa biologian opettajaansa. Se oli ollut tuskaista aikaa. "Mutta ainakaan teitä ei vielä hiillosteta loppukokeista." Hän värähti pelkästä ajatuksesta. Keväällä olisi tosi kyseessä, kun edessä olisi päättökokeet ja viimeiset arvosanat, joilla pyrittäisiin yliopistoihin. Hän ei jaksanut murehtia numeroistaan, sillä tiesi ettei yliopisto ollut häntä varten. Mitä hän edes opiskelisi siellä? Mieluummin hän lähtisi opiskelemaan hevostaloutta opistolle kuin hautautuisi paksuihin, pölyisiin tietokirjoihin yliopistolla.
"Olet siis onnekas", tyttö hymähti. "Minun arvosanani ovat jälleen tyylikkäässä alamäessä. Äiti ei arvosta yhtään", Natasha irvisti. Kotona odottaisi koulutyöt ja äiti, joka vaati parempia numeroita kuin mitä hänellä oli tarjota. Enää hän ei voinut vedota edes kielen hankaluuteen, kun englanti tuli jo suhteellisen sujuvasti, välillä niinkin sujuvasti, että hän unohti kokonaan jonkin sanan tai sanonnan venäjäksi.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 7:57 pm

"Ja myös on, välillä tuntee itsensä kateelliseksi, kun haluaisi itsekin yhtä lämpimän karvapeitteen, mutta taas kun miettii tarkemmin, se ei ehkä ihmisellä näytä niin hyvältä", Katia hymyili. Brutus oli kohottanut päätään ymmärtäessään, että hänestä puhutaan, kuin varmistaakseen, että kukaan ei puhu hänestä pahaa. Katia huomasi kuinka Natasha alkoi olemaan paljon rennompi kuin silloin, kun he tapasivat. Kyllähän sen ymmärtää, olihan hän itse vielä tuntematon ja Brutus juuri säikäyttänyt lähes kuoleman partaalle. Natashan yhtyessä nauruun ei Katiasta tuntunut niin hirveältä nauraa vitsilleen. Eihän se olisi kunnon vitsi tai mikään jos kukaan muu ei nauraisi sille. Jos ja kun Katia vitsaili hän ei yleensä vitsaillut kenestäkään ihmisestä, ellei se ole tosi läheinen kaveri tai perheenjäsen. Hän ei tahallaan halua loukata ketään ihmistä ja näin ei loukkaakaan. Paitsi silloin kun suuttu, silloin suusta tulee sellaisia rupisammakoita. Sitä tapahtuu kuitenkin hyvin harvoin.

"Meidän opettajat ovat ihan kivoja, mutta onhan niitä, joiden opetustyylistä ei ymmärrä hölkäsen pöläystä", Katia selitti. Hän kuunteli jälleen tarkkaavaisesti mitä Natasha sanoi.
"Minun vanhempani eivät oikein ole kiinnostuneita koulunäynnistäni, joten en tiedä onko se parempi vain huonompi verrattuna siihen, että he katsoisivat tarkkaavaisesti jokaista saamaani numeroa", Katia avautui. Kyllä hänen vanhempansa kysyivät joskus miten koulussa menee, mutta ei sen enempää uhraa aikaa sille.
"Saanko kysyä muuten yhtä asiaa? Tuo sun aksenttisi ei ole oikein täkäläisiä, että mistä olet alkujaan kotoisin?" Katia uteli vaihtaen taas varovaisen vaihteen silmään.


Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2906
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Su Loka 25, 2015 8:19 pm

"Joo, se sopii hyvin Brutukselle, mutta tuskin näyttäisi yhtä hyvältä meidän päällä", tyttö yhtyi Katian pohdintaan. "Ellei sitten haluttaisi rooleja uudessa Star Warsissa Chewbaccan kavereina", Natasha naurahti. Kesällä olisi tukahduttavan kuuma, jos päällä olisi moinen karvakerros, mutta näin syksyn koleudessa ja lähestyvän talven kylmyydessä moinen lämpökerros olisi aivan mahtava. Ehkä pitäisi vain opetella pukeutumaan entistäkin lämpimämmin, vaikka ulkona näyttäisi miten hyvältä tahansa. Tuuli oli yllättävän viheliäs kaveri, kun sai ilman tuntumaan paljon kylmemmältä kuin mitä mittari näytti.

"Meilläkin on niitä", tyttö nyökkäsi. Opettajat, joiden opetustyyli oli yhtä selkeä kuin Euroopan siniveristen sukupuut, olivat jotakin kerrassaan kammottavaa. Onneksi hän ei joutuisi enää montaa kuukautta istumaan biologian tunneilla.
"No mutta jos numerosi ovat joka tapauksessa hyviä niin ei kai sillä sitten ole niin paljoa väliä", Natasha vastasi epävarmana. Hän ei tiennyt millaista se olisi, jos vanhemmat eivät katselisi olan yli joka hetki. Hänen äitinsä tapasi edelleen silloin tällöin tarkistaa hänen läksynsä, ihan vain jotta näkisi, että hän oli oikeasti tehnyt ne.
"Venäjältä, ihan Moskovan läheltä", Natasha vastasi pirteästi. Pelkkä ajatus lapsuudenkodista sai hymyn huulille. "Olen asunut täällä kohta pari vuotta, mutta sitä ennen olen asunut ainoastaan Venäjällä", hän selitti. "Sen takia aksenttikin on jäänyt niin vahvaksi." Sen hyvistä ja huonoista puolista saattoi olla montaa mieltä. Hän ei pitänyt aksentistaan, koska se sai hänet aina erottumaan joukosta ja tarjosi monia naurunaiheita luokkalaisille.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Ma Loka 26, 2015 2:52 pm

"Totta", Katia sanahti, "Kuinkahan kuuma sillä Chewbaccan näyttelijällä muuten on aina kuvauksissa", Katia pohti naurahtaen. "Ei hirveästi innosta olla sen tyypin saappaissa varsinkaan kuumana kesäpäivänä". Se olisi aika hirveää, muutenkin Katia oli viileänilman ihminen eikä oikein nauttinut kovin kuumasta. Hänen mielestään oli helpompaa laittaa aina lisää vaatetta päälle, kun on kylmä, toisin kuin riisua ne vähäisetkin kesävaatteet eikä edes viilentäisi vaikka olisi ilkosen alasti. Ihme asioita hänkin ajatteli.

"Niitä on varmaan joka paikassa", Katia totesi. Natashan mainitessa, että ei oikein ole väliä kun on niin hyvät numerot muutenkin, Katia ei oikein ensin tiennyt mitä vastata. No se on oikeastaan jotenkin totta, mutta ainakin Katia tuntee olevansa täysin yksin kouluasioidensa kansssa, eikä ole oikein ketään auttamassa tai mitään. Olisi se oikeasti joskus mukavaa jos joku kurkkisi olkapään takaa ja neuvoisi tai kehottaisi yrittämään paremmin. Mutta hyvä puoli on, että oppii itsenäiseksi ihmiseksi jo nuorella iällä. Ei tarvitse ketään aina muistuttamassa tai muuten helpottamassa takkaa. Ottaa vastuuta.
"No joo, tuo on yksi hyvä pointti", Katia sanahti mietteliäänä. "Mutta kaikki omalla tavallaan", hän kohautti olkapäitään hymyillen.

Kuullessaan mistä Natasha oli kotoisin Katia onnitteli itseään mielessä oikeasta arvauksesta.
"Aika pitkä matka sieltä asti tänne. Ja jos oikein ymmärrän kulttuuri on aika paljon erilainen", Katia keskeytti, kyllä tuon voi ehkä vielä helpomminkin ilmaista.
"Todella iso muutos arvatenkin", hän totesi, mutta jotenkin tarkoitti tuon kysymykseksi, ainakin itsensä mielestä. Mutta voihan olla, että toinen ei ymmärrä sitä kysymyksenä. Mutta miksi ei ymmärtäisi? Katiaa itseä välillä huvitti kuinka hän joskus tuntui väittelevän itsensä kanssa mielessään. Ei se varmaan outoa olllut ja varmaan aika monet tekee sitä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2906
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   Ti Loka 27, 2015 4:54 pm

"Läkähdyttävän kuuma, ihan varmasti", Natasha yhtyi pohdintaan naurua äänessään. Hän oli varma, että kyseinen näyttelijä kirosi roolihahmonsa pukua jatkuvasti, sillä hän ei voinut ymmärtää, miten moinen karvakasa voisi olla mukava päällä. Varsinkaan kuumana kesäpäivänä, kuten Katia nosti esille. Hän oli kuolla kuumuuteen hevosen selässä kisapäivinä, kun aurinko paistoi esteettä siniseltä taivaalta. Silloin musta kilpajakku tuntui toppatakin veroiselta ja valkeat hanskat villasta valmistetuilta lapasilta, eivätkä ne olleet läheskään niin paksuja kuin Chewbaccan turkki.

"Joo, on. Kaikki on tosi erilaista täällä", tyttö myönsi hymy värähtäen. Hän kieltäytyi ajattelemasta koulunkäynnin epämukavuutta ja keskittyi enemmän siihen, mistä kaikesta nautti tällä suurella saarella. Täällä oli paljon kaikkea, joka oli parempaa kuin Venäjällä, mutta se ei estänyt kaipaamasta takaisin synnyinmaahan aina silloin tällöin. Tai ehkä hän kaipasi enemmän isänsä luokse, mutta niin tai näin, oli päiviä kun hän olisi antanut epäröimättä koko omaisuutensa Rhatania lukuunottamatta voidakseen palata takaisin Venäjälle ja menneeseen aikaan, kun kaikki oli ollut niin mutkatonta.
"Mutta kaikkeen tottuu", hän vakuutti tavoitellen pirteämpää sävyä ääneensä. "Ainakin talvet ovat tuhat kertaa mukavampia täällä, kun ei ole metritolkulla lunta", Natasha hymähti huvittuneena. Täällä saattoi liikkua pyörällä koko vuoden ympäri, vaikka no, eipä hän paljoa pyöräänsä muuhun käyttänyt kuin koulumatkoihin, ja siihenkin matkaan vain sen takia, ettei tarvinnut odotella luokkalaisten kanssa samalla bussipysäkillä koulun välittömässä läheisyydessä.
"Äiti on onneksi kotoisin täältä, joten muutos ei ollut niin ravisteleva kun äiti tiesi, millaista täällä on ja miten liikkua kaupungilla", ja puhui äidinkielenään englantia, mikä oli ollut suuri etu kun hänen englanninkielen taitonsa oli ollut koulukirjoista opittua.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Kuka riemun löytää sen pitäköön   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Kuka riemun löytää sen pitäköön
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Slaley-
Siirry: