PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Steady as the beating drum

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Steady as the beating drum   La Loka 24, 2015 8:30 pm

(vapaa peli :))

Dakota oli saanut viettää nyt muutaman viikon Rosingsissa ja oli aivan myyty upealle ja isolle tallille, jossa saattoi törmätä kuuluisiinkin ratsastajiin, joita hän ei ollut koskaan kuvitellut tapaavansa. Upeampaa olisi tietysti ollut olla yksi heistä muttei Dakota vaihtaisi Kellyä kuuluisuuteen. Oli kaunis tiistai aamupäivä ja hoidettuaan suloisen Blake-ruunan loppuun ja juotuaan leppoisat kahvit oleskelutilan pöydän ääressä Dakota asteli takaisin talliin ja seuraavan hevosensa luo. Ratsutustyö oli ollut hänelle aina rakkainta hevosratsastuksessa, vaikka nuorten opettaminen oli tiukasti toisella sijalla. Ratsutuksen viehätys oli varmasti erilaisissa hevosissa ja siinä, että pääsi yksinkertaisesti ratsastamaan niin paljon.
Dakotalla oli kestänyt jonkin aikaa, että hän oli tottunut tiiviiseen päiväjärjestykseen ja järjestelmälliseen talliin. Kaikella oli paikkansa ja häneltä odotettiin paljon. Odotusten täyttäminen oli ollut ensimmäisillä viikoilla jännittävää ja hieman ahdistavaa, sillä vaikka omistajat eivät (yleensä) olleet katsomossa arvostelemassa, oli paikalla aina toiset ratsuttajat. Oli myös mahdollista, että Dakota asetti itse itselleen paineita - olihan tällaisessa työssä suoriutuminen hänelle elämänarvoinen asia.

Ratsastettuaan Blake-ruunan D-kentällä päätyi ratsuttaja myös Karabienerin kanssa sinne. Ori oli aivan mahdoton hoitaa ja hän oli joutunut tottumaan aikalailla nuoren oriin oikkuihin. Hän ei ollut vielä koskaan tavannut näin rauhatonta hevosta, jolla oli huonosta kunnostaan huolimatta niin hurjasti voimaa ja tahtoa. Se ei tuntunut taipuvan hänen tahtoonsa, vaikka hän kuinka rauhallisesti, kärsivällisesti ja rennosti pyrki sitä suostuttelemaan. Dakota ei tuntenut oriin taustoja mutta tiesi sen olevan saman omistajan kuin sympaattinen Blake-ruuna. Ne olivat kuitenkin kaksi hevosta täysin eri maailmoista.
Vaikeudet rautiaan oriin kanssa eivät kuitenkaan antaneet ratsuttajanaiselle tilaa luovuttaa ja niin hän löysikin itsensä muutama minuutti yli kello kahdentoista päivällä Rosings Parkin tyhjältä D-kentältä yrittämässä päästä Karabienerin selkään. Ori oli tavanomaiseen tyyliinsä rauhaton ja jauhoi nivelkuolaintaan pää ryntäissä. Ponnistaessaan selkään orii lähti alta ja nainen ylsi vaivoin siron hevosen selkään. Istahdettuaan hiljaa pehmeään ruskeaan koulusatulaan hän pidätti Karan pysähdyksiin ja kiristi vyön hitain ottein.

Karabiener ei turhia pysynyt paikallaan ja lähtikin heti kun mahdollista kävelemään uran suuntaan Dakota selässään. Sen omistaja käytti sillä piuhoja mutta Dakota koki löysät joustopiuhat turhiksi ulokkeiksi hevosen päällä ja sovittuaan nuoren tytön kanssa niin, oli hän ottanut ne pois käytöstään. Orii tuntui olevan aivan yhtä vaikea niiden kanssa kuin ilmankin.

Dakota antoi Karabienerin askeltaa lähes tyhjin ohjin uran sisäpuolta pitkin. Oriin askel oli pitkä ja epätasainen ja sen koko keho kiemurteli hänen allaan. Hänen ratsutettavansa olivat kaikki täysin vastakohtia toisilleen. Nuoren hevosen ratsastaminen pehmeäksi ja läpi vartalonsa oli aivan erilainen haaste kuin valmiin kisahevosen päivittäinen läpiratsastaminen. Omilla tavoillaan molemmat olivat Dakotalle kiehtovia vaihtoehtoja.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Su Loka 25, 2015 11:10 am

// Minä minä minä! Ja aina yhtä kultainen Zoe ^^'' //

Vietettyään neljä tuntia lokakuisen viiman riepoteltavana maastopoluilla, oli nainen napannut Paddyn puhtaan fleeceviltin mukaansa kavutessaan portaat oleskelutilaan. Hän oli istunut vilttiin kääriytyneenä ja höyryävä kahvikuppi käsissään, kunnes oli jälleen tuntenut sormensa ja varpaansa. Hänellä oli riittämiin aikaa moista lämmittelyä varten, sillä lenkki Paddyn kanssa oli ollut tavallista lyhyempi, mikä oli mahdollistanut Duffyn kanssa liikkeellelähdön aikaisemmin. Se oli ollut hyväkin, sillä ori oli ollut yksi jästipää kun vastaan oli tullut avolava täynnä huonekaluja. Siitä selvittyään Zoe oli päättänyt tuoda kimon satuhevosen takaisin kotiin ennenkö jotakin muuta tapahtuisi, mikä järkyttäisi orin henkistä tasapainoa (ihan kuin kimolla hevosella sellaista olisi).
Nainen oli istunut kahvitaukonsa omissa oloissaan, vaikka oleskelutilassa olikin käynyt pyörähtämässä työkavereita useampaankin otteeseen. Hän oli huomannut uuden ratsuttajan, mutta jättänyt naisen omiin oloihinsa - ei häntä tosissaan kiinnostanut niin paljoa, että hän nousisi punaisen sohvan upottavasta kulmauksesta ja liikkuisi tilan halki Dakotan luokse. Mieluummin hän nauttisi viltin lämmöstä saappaat huolettomasti lattialle unohdettuina ja kylmät varpaat sohvalle nostettuina.

Lopulta Zoenkin oli noustava ja seurattava muiden esimerkkiä töihin paluusta. Hän oli käynyt hakemassa punarautiaan tamman, joka oli muuttanut Rosings Parkiin joitakin viikkoja aiemmin. Tummanrautias ruuna oli tulossa syliin ja sen jälkeen livahtamassa ulos portista, mikä ansaitsi narun läimäyksen ryntäille. Pärskyen Vindico oli tehnyt tietä tammalle, jonka selkään Zoe jälleen nousisi. Kahden kerran jälkeen hän osasi sanoa hevosesta sen verran, että se oli herkkä, älykäs ja äärimmäisen reaktiivinen ratsu. Hyviä ominaisuuksia kilpahevoselle - vaan ei niissä mittakaavoissa, joihin Veritas ominaisuutensa nosti. Tamma oli ensimmäisellä kerralla säikkynyt kaikkea omasta varjostaan taivaalla lentävään lentokoneeseen, eikä ollut keskittynyt työntekoon kuin sekunteja kerrallaan. Toinen kerta ei ollut tarjonnut suurta muutosta ensimmäiseen. Zoe saattoi vain toivoa, että kolmas kerta todella kertoisi totuuden, sillä muutoin heillä olisi edessään pitkä ja kivinen taival.
Nainen harjasi hyvätapaisen tamman reippaasti karsinassa. Hän väänsi hetken kättä kavioiden puhdistamisesta, ennenkö oli tyytyväinen siihen, miten jokainen kengitetty kavio oli puhdas. Tamma säpsyi pakoon satulaa kun hän nosti kouluratsun selkään mustan koulusatulan kaikessa rauhassa, eikä meinannut millään laskea turpaansa kun näki suitsien lähestyvän. Zoe hyödynsi paitsi omaa pituuttaan, myös karsinan kynnystä yltääkseen hevosen nenäpiihin. Hän käänsi pään rivakasti sivulle ja pujotti suitset hevosen päähän vastaväitteitä kuuntelematta. Tänään tehtäisiin töitä. Vilkaisu kelloon paljasti ettei hänellä ollut vielä kiire, joten nainen kumartui käärimään limenvihreitä pinteleitä hevosen sukkajalkoihin.

He ottivat suunnan kohti kaukaisia kenttiä, sillä pääkentällä juoksutettiin paria hevosta ja maneesissa hypättiin esteitä. Hän oli toivonut D-kentän olevan tyhjänä, mutta huomasi toiveensa turhaksi tunnistaessaan jo kaukaa kuikelon Karabienerin uuden ratsuttajan kanssa. No, eiköhän kentälle sopisi vielä toinenkin ratsukko, sillä Sawyer lanasi läheistä E-kenttää eikä hänen tosiaankaan tehnyt mieli kääntyä enää tässä vaiheessa ympäri ja lähteä etsimään muualta rauhallista ratsastuspaikkaa. Zoe ei vaivautunut suotta tervehtimään työkaveriaan aukaistessaan portin ja siirtyessään tamman kanssa kentälle, jolla he olivat työskennelleet jokaisena viikkona tähän asti.
"Tänään katsotaan, mitä sinä oikein osaat", Zoe jutusteli tammalle kiristäessään satulavyötä ja laskiessaan jalustimia. Hän ponnisti selkään sulavasti, keräsi ohjat tuntumalle ja lähetti punarautiaan astelemaan uran sisäpuolta. Veritas liikkui pää hieman liian korkealla ja jännitys koko selän läpi kulkien, kun tamma tarkkaili kaikkea, mitä ympäristössä oli. Punarautias kieltäytyi ensimmäisellä kerralla ohittamasta maneesin kulmaa, jota vasten nojaili talikko (samperin tallityöntekijät kun jättivät tavaroita lojumaan!) ja selvittyään tästä hevosia syövästä monsterista, Veritas korskui ja steppasi, kun tuuli tanssitti kahisevia lehtiä nurmikolla. Tästä tulisi vielä tuskastuttavan rasittava treeni tällä tahdilla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Su Loka 25, 2015 2:09 pm

Dakota oli pukeutunut aina yhtä siististi työpäiväänsä varten. Hänen hiuksensa olivat siistillä niskaponinhännällä, johon etuhiukset oli letitetty löyhästi kiinni. Hänellä oli päällään vaaleanruskea neule, tummanruskea paksu toppaliivi ja tummanharmaat luottohousunsa. Dakotan kypärä oli lähes uusi edellisen hajottua ja sen tumma sametti ei ollut vielä tahraantunut tallin arjen vilskeessä. Ahkerasti käytössä olleet mustat treenisaappaat olivat nekin siistit mutta nahka selvästi muuta olemusta kuluneempi.
Toisin kuin ratsastajansa neutraali olemus, oli hevonen puettu kirkkaaseen vihreään, joka tuntui selvästi olevan hevosen varusteiden pääväri.

Dakota lepuutti ulkokädessään pitkää mustaa kouluraippaa, jonka huiskamaisella päällä muistutti välillä nuoren oriin takapäätä pysymään halutulla uralla. Hänen tarvitsi vain liikauttaa raippaa piteleviä sormia, kun reaktiivinen hevonen jo kiirehti askelluksessaan eteenpäin ja luimisti ulokkeen antamalle avulle.

Karabiener oli Dakotasta hyvin mielenkiintoinen hevonen. Sen reaktiivisuudella oli huonoja mutta myös hyviä puolia ja se oli väläytellyt viime viikkoina varsin lupaavia askelia, joskin vain muutamien sekuntien kestoisissa jaksoissa. Ratsuttajanainen oli oppinut myös, että ori reagoi ääniin hyvin ja kuunteli paljon. Se tuntui olevan aina kartalla ja käytti korviaan, mikä oli omiaan naisen ratsastustyylille, joka sisälsi paljon ääniapuja ja kehuja.
Oli myös lohduttavaa tietää, että näinkin voimakas hevonen ei ollut turta vaan hyvin kuulolla, vaikkei tekisikään mitä pyydettiin.

Dakota havahtui, kun hänen työtoverinsa hevosineen asteli samalle kentälle. Häntä se ei haitannut, oli ehkäpä jopa parempi, että Karabiener joutuisi tottumaan seuraan ja olemaan siivosti muidenkin seurassa. Orin katse kiersi tammassa myös ja kun tämä steppasi hermostuneena, otti Karabienerkin muutaman tanssahtelevan askeleen. Dakota jätti sen reagoinnin kuitenkin omaan arvoonsa ja rupesi keräämään ohjia hitaasti, jolloin orii ei päätyisi välttelemään kuolaintuntumaa aivan samantein.
Käynti ja pohjeapuun reagoiminen tuntui hidastuvan joka asteelta, kun Dakota lyhensi ohjia. Oli sääli, että Karabiener tuntui olevan niin jännittyväinen hevonen, sillä sillä oli hyvät raamit ja pitkät askeleet, jotka eivät päässeet vielä etuuksiinsa. Dakota sai käynnin kuitenkin toimimaan askel askeleelta paremmin ja nainen kehui sitä hiljaa supisten.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Su Loka 25, 2015 2:26 pm

Zoe oli tyytyväinen, kun uusi ratsuttaja ei yrittänyt aloittaa minkäänlaista keskustelua. Hän oli toki esittäytynyt muiden mukana, mutta säilyttänyt sen jälkeen oman etäisyytensä. Hän ei kaivannut kavereita työpaikaltaan, sillä hänellä oli jo Maybe - ja silloin kun Maybe ei ollut paikalla, hän saattoi aina luottaa siihen, että Cainin kanssa voisi naljailla hevosenomistajien kustannuksella. Miehen synkkä asenne sopi kerrassaan loistavasti hänelle, sillä mitä enemmän hän teki töitä satunnaisten ratsutuskeikkojen omistajien kanssa, sitä huonompaan jamaan hänen uskonsa hevosihmisten järjenkäyttöön ajautui. Ottaa nyt vaikka esimerkiksi tämän tamman omistajat. Hän oli nähnyt pariskunnan kolmeen kertaan, eikä ollut erityisemmin nauttinut yhdestäkään kohtaamisesta. Lièvremontit olivat varsin vaativia, mutta luojan kiitos jättivät hiillostamisen muiden vastuulle, vaikka ranskalaispariskunnan katseet seurasivatkin aina heidän omia hevosiaan, kun he olivat paikalla. Onneksi valmentajat olivat siinäkin kohtaa enemmän omistajien hampaissa kuin hän, kun hän ratsasti tätä tammaa vain kerran viikossa silloin kun O'Connor ei ehtinyt.

Zoe keskittyi ratsastamaansa tammaan täysillä, sillä hevonen ansaitsi sen. Herkkä tamma lopetti ympäristön säpsymisen muutaman kierroksen jälkeen, mikä rohkaisi Zoea keräämään ohjat tuntumalle ja aloittamaan todellisen työnteon. Hän siirsi hevosen raviin todettuaan muutaman askeleen jälkeen, ettei käynnistä saisi rentoa millään. Ravia siis. Hän jäi pyörimään toiseen päätyyn suurelle ympyrälle houkutellessaan hevosta laskemaan päätään, vaan se tuntui olevan turha toivo, sillä hevonen ravasi pää korkealla ja takaosansa unohtaen. Nainen vaihtoi ympyrän suureksi kahdeksikoksi, johon liitti niin pohkeenväistöjä kuin yllättäviä siirtymisiä käyntiin, kunnes muutaman kierroksen jälkeen hevonen sentään kantoi itseään ryhdikkäämmin. Tämä oli sentään kouluratsu, jolla oltiin kilpailtu kansallisella tasolla hyvällä menestyksellä ja käyty muutamissa kansainvälisissäkin luokissa. Ei sellainen hevonen voinut raahata itseään eteenpäin kuin perunasäkki.

Veritas rentoutui hänen ratsastaessa neljättä kahdeksikkoa sen verran, että laski päätään alemmas myödäten niskastaan. Nainen taputti hevosen kaulaa suoristaessaan ratsunsa uralle ja antoi hevosen ravata pitkin askelin kentän ympäri ennen siirtymistä käyntiin. Hän saisi kaivettua esille sen rennon tamman, jonka oli nähnyt niissä videoissa, joita omistajat olivat hänelle näyttäneet hevosen aiemmista treeneistä. Hän pysäytti tamman keskelle lyhyttä sivua varmistettuaan, ettei Karabiener ollut lähettyvillä ja peruutti täsmällisesti neljä askelta. Aidan tarjoama tuki sai Veritaksen peruuttamaan suoraan, mutta hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö halkaisijalla tämäkin peruutus olisi seilannut puolelta toiselle. Tamma oli edelleen jännittynyt, eikä viereisellä kentällä kolinaa aiheuttava lanaus auttanut asiaa lainkaan. No, hän oli selvinnyt pahemmastakin. He lähtivät uudelleen käynnissä liikkeelle Zoen keskittyessä taivuttamaan ratsuaan volteille ja ympyröille sekä ratsastamaan syvälle kulmiin. Kunhan hevonen saataisiin taipumaan, saataisiin se varmasti kokoamaan itseään sen verran, että askeleisiin löydettäisiin enemmän joustoa ja ponnekkuutta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Su Loka 25, 2015 3:56 pm

Dakota olisi koettanut tutustua toiseen ratsuttajaan, Zoeko tämän nimi oli, mutta mustahiuksinen nainen vaikutti kaikessa hiljaisessa auktoriteetissaan ja hienoisessa ylimielisyydessään vaikealta lähestyttävältä. Niimpä Dakota keskittyi mieluummin työhönsä ja työsarkaa oriissa olikin. Selvästi nainen oli samalla aaltopituudella aloittaessaan työskentelyt punarautiaan kanssa. Hevonen oli nopealla vilkaisulla hyvin jännittynyt mutta kaunis ja ryhdikäs.

Karabiener ei taasen tuntunut juuri nyt lainkaan ryhdikkäältä. Sen kaula ajautui linkkuun ja suu kävi, vaikkei Dakota pyytänyt siltä paljoa. Nainen pitäytyi poissa Zoen tieltä vaikka olikin yhtäläinen kentän käyttäjä ja keskittyi täysin Karabieneriin. Sitä ei voinut ratsastaa puoliteholla, sillä muutoin löytäisi itsensä varmasti kentän pohjalta. Orii saattoi juuri nyt tuntua hitaalta jalalle ja rauhalliselta mutta se oli toteuttanut itseään monenlaisin loikin näinä viime viikkoina. Sillä oli vielä paljon opittavaa kunnioituksen ja tasaisuuden saralla.

Dakota ravaili muutaman kierroksen keventäen oriin kanssa uraa pitkin ja käänteli sitä kevein ohjin laajoja ympyräteitä pitkin. Liian tiukalla tuntumalla mikään ei tuntunut toimivan sen kanssa mutta jos hän hellittäisi liikaa ori päättäisi varmasti tehdä jotain typerää. Kun se oli vertyneempi Dakota rupesi pyytämään siltä tehokkaampaa ravia, joka oli orille vaativampaa. Hän oli keskittynyt näinä viikkoina siihen tutustumiseen ja testannut sen kanssa kaiken tietämänsä. Ori olisi voinut olla pahempikin mitä tuli sen koulutustasoon. Tärkeintä oli löytää yhteinen sävel, jolloin se saattoi vaivautua tekemään pyydetyt asiat ja käyttämään myös selkäänsä. Nytkin se varoi rentouttamasta ylälinjaansa. Ori ei myöskään tästä syystä taipunut kokonaisvaltaisesti. Sen kaula tuntui liikkuvan liikaakin joka suuntaan, eikä tuntumaa saanut tänäänkään tarpeeksi tasaiseksi Dakotan asteikolla. Hän ei suostunut kuitenkaan turhautua hölmölle orille vaan pysyi rauhallisena ja hengitteli syvään.

Ravattuaan oriin auki toiseenkin suuntaan Dakota siirsi ruunan käyntiin ja pääty-ympyrälle. Luoja se oli tänään hidas. Dakota ei tiennyt pitäisikö hänen olla tyytyväinen, ettei ori ollut vielä jaksanut seota vai olla huolestunut, josko tämä keräsi energiaansa. Orin pää painui ryntäisiin ja Dakota sai sen vaivoin nousemaan ylöspäin kun hän yritti saada rennompaa hevosta taipumaan vartalostaan. Kun ori edes yritti ryhdistäytyä Dakota kehui sitä ääneen ja hymyillen. Tällaisten ongelmatapausten kanssa ei saisi luovuttaa liian helpolla.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Su Loka 25, 2015 6:14 pm

Zoe oli lähes toivonut, että nuori ori tekisi jotain todella typerää, jotta hän saisi hyvän syyn suoda terävän mulkaisun työkaverilleen, mutta kenties näin oli parempi. Ainakaan Veritas ei jännittyisi sen takia, että viereinen ratsukko sekoaisi sukkiinsa. Toisaalta, hän olisi mielellään nähnyt miten uusi työkaveri toimisi ongelmatilanteessa. Hän oli edelleen sitä mieltä ettei ratsastajasta tiennyt mitään ennenkö näki, miten kyseinen henkilö toimi kun hevonen alkoi loikkia sinne tänne, lähti käsistä maastossa tai säikähti jotakin pahanpäiväisesti. Siinä hetkessä näki mistä kukakin oli todella tehty. Sen jälkeen oli helppo arvioida sitä haluaisiko hän moista ihmistä omien hevostensa lähelle - tai tässä tapauksessa herra Edgerlyn, sillä hänellä ei enää ollut omaa hevosta.
Veritas laski päätään jokaisen pysähdyksen ja voltin myötä yhä enemmän, kunnes myötäsi pehmeästi niskasta ja kaarsi kaulaansa kuin kouluratsu ikään. Zoe taputti tummanpunertavaa kaulaa suoristaessaan hevosen ja vaati pohkeenväistöä molempiin suuntiin. Taitava kouluratsu ei hukannut tasapainoaan siirtyessään apujen mukaan puolelta toiselle tasaisin ristiaskelin, mistä hyvästä hän taputti kaulaa uudemman kerran. Veritas oli mukava ratsastettava, joskin vaati täsmällisiä ja tarkkoja apuja tehdäkseen kunnolla töitä. Hän oli huomannut jo ensimmäisellä kerralla ettei hevonen luottanut liikaa omiin kykyihinsä, varsinkaan kun hän oli täysin tuntematon ratsastaja. Tamma oli hiomaton timantti, mutta kenties O'Connor saisi kaivettua hevosesta esille sen puolen jota Lièvremontit niin kovin kaipasivat. Hän ei ainakaan saisi, ei kun teki töitä tamman kanssa kerran viikossa.

Nainen vilkaisi kävelevän orin suuntaan lähinnä arvioidakseen tilanteen riskialttiutta. Ainakin Karabiener oli vielä Dakotan hallinnassa, joten kenties he voisivat oikeasti alkaa tehdä kunnolla töitä Veritaksen kanssa ilman pelkoa siitä, että ori karkaisi häiriköimään heitä. Zoe siirsi tamman raviin istuen syvälle koulusatulaan. Hän alkoi koota harjoitusravia vaatien tammalta aktiivista poljentoa ja hyvää rytmiä jatkuvasti. Hän ei koonnut hevosta paljoa, ei raudikon tasoisen kouluratsukon asteikolla, mutta hän kokosi riittävästi houkutellakseen hevosta hakemaan entistä parempaa ryhtiä. Tamma kantoi itseään kauniisti ja liikkui lennokkain askelin, mutta hän tunsi selkään jännityksen, joka söi ravilta joustoa ja elastisuutta. Hevonen ei helpolla rentoutunut, se oli käynyt selväksi.

Juuri kun tamma alkoi keskittyä kunnolla loivaan avotaivutukseen, jota hän hevoselta vaati, voimakas tuulenpuuska kaatoi maneesin seinää vasten nojailleen talikon. Talikon aiheuttama kolahdus sai Veritaksen sekoamaan jalkoihinsa ja ottamaan useamman sivuloikan turpa taivaissa. Zoe suoristi terävästi korskuvan tamman, jonka silmänvalkuaiset välähtelivät kun hevonen säikkyi vielä tuulen tanssittamia lehtiä. Nainen istui syvälle satulaan ja antoi hevosen purkaa vauhkoa energiaansa jäykässä ravissa. Huokaisten mustatukkainen ratsuttaja aloitti alusta tamman ratsastamisen rennoksi suunnaten mustan katseen kohti Sawyeria, joka oli poistumassa viereiseltä kentältä minitraktorin kanssa.
"Nappaa tuo talikko mukaasi", ratsuttaja komensi kopealla äänellä pysäyttäessään lihaksiaan värisyttävän tamman kentän kulmaan. Punarautias katseli pientä kulkupeliä valmiina säpsähtämään seuraavaksi hiljaista traktoria, jolla tallin ulkotiloja pidettiin kunnossa. Sawyer ei sanonut mitään, mutta entisen sotilaan suoristuva ryhti kertoi, että viesti oli mennyt perille. Zoe siirsi tamman raviin yrittäen löytää samaa pehmeää, näyttävää askellajia, jonka kanssa oli päässyt tekemään töitä muutamaa minuuttia aiemmin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Su Loka 25, 2015 6:38 pm

Dakota tiesi että Karabiener oli vaikeuksissa mitä tuli taivutuksiin puhumattakaan sulkutaivutuksesta, mutta halusi viedä oriita rajoilleen. Muutoin se ei kehittyisi eikä Dakota tyytyisi ratsastamaan sitä mukavuusalueella loppuelämäänsä. Hän tiesi sisimmässään, että oriista olisi vaikka mihin sillä sillä oli hienot ja elastiset askeleet. Ne haastoivat ajoittain hänen omaakin tasapainoaan ja se teki oriin ratsastamisesta entistä mielekkäämpä, sillä hän koki kehittyvänsä itsekin uusiin suuntiin.

Ratsuttaja vilkuili välillä missä toinen ratsukko kulki ja näki nätisti kulkevan, upean punarautiaan. Nouseva tuuli antoi kuitenkin tammalle aihetta hermostua ja sen hermostuessa myös Karabiener koki tarvetta esiintyä. Kesken siistin, paranevan sulkutaivutuksen se tekaisi napakan sivuloikan ja täräytti muutaman metrin sivuun pyöritellen sitten päätään tuohtuneena. Dakota pysyi mukana vaikka olikin yllättynyt. Hän katsoi toisen ratsukon suuntaan kun Kara tuntui olevan aisoissa ja näki työntekijän nappaamassa talikkoa pois - joka taisi olla välikohtauksen aiheuttaja.

Hän hellitti hieman ja antoi sulkutaivutuksen olla nostaen tämän raviin. Tosin, oriin mielipide ravista oli hieman erilainen ja siihen lähdettiin pienen pörhistelevän loikan ja laukka-askeleen kautta. Pitihän sitä naisväelle esittää, Dakota pyöritteli päätään aavistuksen huvittuneena, kun siirsi Karabienerin toisella pitkällä sivulla käyntiin ja siitä siistimmin raviin.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Su Loka 25, 2015 7:08 pm

Sawyerin siivottua häiriötä aiheuttaneen talikon ja ajettua pienen traktorin pois paikalta, Zoe toivoi ettei mikään muu enää häiritsisi heidän treeniään. Oli surullista nähdä, miten taitava tamma hukkasi jalansijansa ja itsevarmuutensa sinä samana sekuntina, kun jotakin yllättävää tapahtui. Kesti useamman kierroksen, ennenkö hän sai tamman raviin edes jonkinmoisen rytmin, mutta aiempi elastisuus ei palannut vielä silloinkaan. Hän keskittyi työstämään hevosta ravissa, ennenkö antoi periksi ja nosti pyörivän laukan. Veritaksella oli oma moottori ja tahtoa liikkua sekä tehdä yhteistyötä, mutta ympäristön häiriötekijät veivät hetkessä tamman keskittymisen. Nytkin hevonen tuntui jatkuvasti seuraavan puolella silmällä talliympäristön elämää ja Karan puuhia, säpsähdellen milloin mistäkin syystä. Hevonen ei ehkä enää ottanut suuria sivuloikkia ja korskunut kauhuissaan, mutta pienikin säpsähdys riitti rikkomaan tarkoin vaalitun tahdin ja sekoittamaan askelkuviot useamman askeleen ajaksi. Ei ihme ettei tamma ollut seurannut Validuksen perässä Grand Prix -tasolle, vaikka molempia oli ratsastanut sama, pätevä kilparatsastaja.

Veritaksen laukka pyöri siivosti, kun tamma työskenteli koko kropallaan, mutta jännitys ei koskaan irrottanut kokonaan kahlitsevaa otettaan hevosesta. Zoe yritti saada jännittyneitä lapoja irtonaisemmiksi lisäyksillä ja kokoamisilla, taivutuksilla ja suoristuksilla, mutta se oli turhaa työtä, sillä tamma jatkoi samalla aavistuksen jännittyneellä tavallaan alusta loppuun. Selvä, tänään olisi turha yrittää enää mitään muuta. Ratsuttaja antoi ohjan liukua pidemmäksi hidastaessaan tammaa käyntiin. He tekisivät loppuverryttelyn pidemmän kaavan kautta ainoana tarkoituksena saada hevonen venyttämään itseään eteen ja alas, ja sen jälkeen hän palaisi talliin kirjoittamaan päivän raportit päivätallin aikana. Kolmelta olisi päivän viimeisen ratsutuksen vuoro, ennenkö hän jäisi katsomaan, mitä O'Connor tekisi herra Edgerlyn hevosten kanssa. Ei hänen tarvitsisi, ei oikeasti, sillä kouluvalmentaja hoiti itse hevoset niin ennen kuin jälkeen treenin, mutta hän halusi. Hän halusi nähdä, mitä taitava ratsastaja saisi kaivettua irti hevosista.

Veritas venytti kaulaansa loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen, kun hän jatkoi kärsivällisesti ympyröiden hyödyntämistä. Tamma painoi päätään alemmas ja rentoutti ylälinjaansa, kun liikkui eteenpäin halukkaasti. Punarautias taisi olla yhtä ihmeissään lyhyestä treenistä kuin hänkin, mutta miksi sitä turhaan kiusata taitavaa tammaa, kun tänään kunnon työskentelystä ei tuntunut tulevan mitään. Seuraavalla viikolla parempi tuuri. Hän halusi päättää treenin onnistumiseen ja hyvään mieleen, mihin tarkoitukseen pitkä loppuverryttely sopi kerrassaan mainiosti. Zoe vilkaisi konkeloa oria kiittäen jälleen kerran onneaan siitä, että kävi Duffyn kanssa lähinnä maastoilemassa. Siellä ei sentään ollut ketään paikalla todistamassa, kun kimo ori keksi jotain typerää.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Su Loka 25, 2015 7:50 pm

Dakota vaati Karabienerilta aste kerrallaan enemmän kokoamista ja vielä vähäisen lihaksistonsa käyttöä. Kaula tuntui jo löytävän paikkaansa, kun Dakota vei sitä pienillä volteilla leppeässä ravissa. Ori ei enää turhia pidätellyt vauhdissa ja aivan päinvastoin alkutunnista joutui ratsuttaja nyt pitämään orin raamit ja askelluksen kuosissa tasaisin puolipidättein.

Vaikka kaula ja kuolaintuntuma oli tasaantunut tuntui loppuvartalo huojuvan suuntaan ja toiseen. Dakota päätti koettaa onneaan nostamalla Karabienerillä laukan ja jatkavan työstöä reippaammassa askellajissa. Jälleen siirtyminen epäonnistui kun Kara pääsi yllättämään ratsuttajansa loikalla ja siitä seuraavalla astetta liian reippaalla laukalla. Dakotaa nolotti esittää toisen ratsuttajan edessä tällaisia sirkustemppuja mutta oriissa oli todella paljon pideltävää. Sen voimaa ei tunnistanut ennenkuin joutui sen selkään. Se osasi purra kuolaimeen kiinni ja viedä taitavankin ratsastajan mennessään. Dakota hidasti oriin kuitenkin takaisin raviin mahdollisimman nopeasti ja nosti laukan uudestaan välittämättä liikaa Karan tempuista. Oli se tehnyt aiemmin pahempaakin - silloin paikalla ei onneksi ollut ollut ketään.

Laukassa Dakota pyrki lyhentämään Karabienerin leveää askellusta siistimpään pakettiin. Sen askeleessa oli potentiaalia, kyllä, muttei juurikaan säätövaraa. Sen tasapaino ei tuntunut riittävän juuri muuhun kuin poukkoiluun. Silti Dakota tahtoi viedä oria eteenpäin, sen turhauttavasta luonteesta huolimatta, ja pyysi sitä hidastamaan pitäen kuitenkin askellajin laukassa.
Karabiener turhautui, kun ei saanut toteutetuksi ratsastajan pyyntöjä, ja Dakota tunsi ohjien päässä kuinka orii jauhoi kiinni kuolaimeen ja painoi alaspäin. Nainen piti kuitenkin puolensa eikä Kara saanut päätään ryntäisiin, kuten olisi halunnut. Hän ei kuitenkaan pidätellyt oria vaikeassa laukassa liian kauaa vaan laski raville ja vaihtoi suuntaa.
Toiseen suuntaan Dakotasta tuntui järkevältä takertua orin hallittavuuteen, olihan se tänään väläytellyt aika korkealentoista askellusta. Laukka-ravisiirtymiset tuntuivat myös oivalta tavalta saada oriin selkää aktivoitua, sillä edes hänen verrattain hyvin tasainen istuntansa ei tuntunut riittävän herkän oriin avaamiseen. Ori reagoi siirtymisiin yllättävän hyvin ja Dakota pääsi jälleen kehumaan sitä. Nostot olivat tottakai mahtipontiset eikä niistä päässyt takaisin raviin yhtä nopeasti kuin taitavemman ratsun kanssa, mutta ne riittivät Dakotalle tältä päivältä. Torstaina sitten uudestaan.

Ratsuttaja hellitti ja antoi Karabienerin ravata pitkällä ja rennolla askeleella pitkin uraa ja toisessa päädyssä, jossa hän ei olisi Zoen ja Veritaksen tiellä, isolle ympyrälle. Hän hölläsi ohjaa ja tunsi kuinka orin pää siirtyi oikeaan suuntaan ja askel venyi eteenpäin. Dakota näki hyväksi istua alas raviin ja laskeutui pehmeästi Karabienerin lennokkaaseen askeleeseen istumaan. Hänen positiiviseksi yllätyksekseen orii ei jähmettänyt selkäänsä vaan jatkoi raviaan. Jopas sitä sai nyt kehua. Ehkäpä joku päivä se osaisi olla tällainen jo alusta lähtien.

Kun Dakota antoi Karan laskeutua käyntiin hän vilkaisi työtoverinsa suuntaan. "Pahoittelut Karabienerin huonotapaisuudesta, se on vielä hieman nuori ja typerä", hän sanoi tämän suuntaan pahoitellen hymyillen.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Su Loka 25, 2015 8:43 pm

Zoe kävi jo mielessään asioita, joita kirjaisi raportteihin päivätallin aikana, kun pyöritti Veritasta suurilla ympyröillä letkeässä ravissa. Tamman valuessa yhä pidempään ja rennompaan muotoon, nainen antoi ohjien liukua sormiensa lomasta, kunnes tamma sai painettua päänsä juuri niin alas kuin halusi. Hän hieraisi punaista kaulaa kannustukseksi ja kiitokseksi, kun Veritas rentoutui sen verran, että näytti edes hetken nauttivan olostaan. Hyvä niin, sillä hevosen tapa jännittyä pilasi muutoin niin näyttävät liikkeet hetkessä. Hän kevensi tasaisesti suurissa askelissa joiden rytmi ja elastisuus tuli ilmi jopa nyt, kun hevonen liikkui pitkänä ja matalana. Aina ei tarvinnut koota hevosta viimeiseen asti, jotta sai ratsun esittelemään parhaita puoliaan. Joskus päinvastainen lähestymistapa tuotti paremman tuloksen. Hän istui hiljaa alas satulaan ja pidätti ratsunsa käyntiin lähinnä istuntaansa tiivistämällä. Pärskähtäen tamma hidasti ja Zoe päästi ohjat täysin pitkiksi taputtaen tummaa kaulaa kiitokseksi. Veritas ei ollut rikkonut hielle lainkaan, mutta hän ei ollut yllättynyt siitä, sillä treeni oli ollut varsin lyhyt ja kevyt siihen verrattuna mitä tammalla yleensä tehtiin.

Dakotan pahoitellessa Karabienerin käytöstapoja, Zoe käänsi pistävän tarkan katseensa toiseen ratsukkoon. Kasvot olivat tyypillisen ilmeettömät, sillä hän piti ajatuksensa mielellään omana tietonaan viimeiseen asti. Se tarjosi aina hyvän etulyöntiaseman.
"Sellaisia ne kaikki joskus olivat tai ovat yhä", nainen vastasi ääni vailla lämpöä tai kannustusta. Hänen sanansa eivät olleet kehu tai ymmärtävä kommentti, mutta eivät ne myöskään tuominneet ratsastajaa. Miten hän voisi, kun itse taisteli Duffyn kanssa aina silloin tällöin siitä, mihin suuntaan maastossa kuljettiin? Sitä hän ei tosin myöntäisi kenellekään. Onneksi hän saattoi kiertää herra Edgerlyn hevosten kanssa omia teitään eikä kenenkään tarvinnut roikkua seurana todistamassa miten kimo ori keksi jotakin typerää.

"Vieläkö ratsutat jonkun tänään?" Zoe kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Ei häntä oikeasti kiinnostanut, mutta se tuntui sopivalta kysymykseltä esittää naiselle, joka istui Karabienerin selässä ilman pelkoa siitä, että hän saisi liian pitkän ja yksityiskohtaisen vastauksen jonka keston ajan joutuisi leikkimään kohteliasta ja kiinnostunutta. Hän vilkaisi rannekelloaan antaessaan Veritaksen kävellä ympäri kenttää. Vielä ei ollut mikään kiire viedä tammaa takaisin talliin, sillä päivätalliin oli vielä näppärästi aikaa. Hän ehtisi helposti hoitaa tamman ennenkö tallityöntekijät alkaisivat jakaa ruokia. Raporttien kirjoittamisen ajatteleminen sai naisen jälleen pohtimaan, mitä hän sanoisi Duffysta tällä kertaa. Hän ei halunnut hehkuttaa oria liikaa, mutta toisaalta, jos jätti huomiotta sen välikohtauksen avolavan kanssa, ori oli käyttäytynyt oikein hyvin. Hän puri huultaan yrittäessään muotoilla jo valmiiksi päässään lauseita, jotka kertoisivat mahdollisimman totuudenmukaisesti herra Edgerlylle kaiken hevosten tämänpäiväisestä treenistä. Veritaksesta olisi helppo kirjottaa, kuten edellisinäkin viikkoina.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Su Loka 25, 2015 9:11 pm

Kun Kara oli kävellyt hetken siivosti hyvällä tuntumalla ja kauniissa muodossa Dakota laski sille ohjat ja orii venytti päänsä kentän hiekkapohjaa kohden pärskähtäen. Zoen kylmä suhtautuminen hänen asiallisiin pahoitteluihinsa sai naisen hieman varautuneeksi. "Niimpä", hän vain vastasi ja laski jalustimet jalastaan. Hän ei ollut pitkään aikaan ratsastanut näin paljoin kuin viimeaikoina ja kulutus tuntui nilkoissa, joita hän nyt venytteli paljon kokeneet saappaat jalassaan. Onneksi tässä vaiheessa treenejä Karabiener ei enää jaksanut välittää hänestä selässään vaan lähinnä puhisi ja käveli laiskasti uraa pitkin.

Dakota oli kuitenkin tyytyväinen, kun työkaverinsa jaksoi ylläpitää keskustelua. "Kyllä, Nimbuksen", hän muisteli. "Entä sinulla?" Nimbus oli mukava tamma, jälleen täysin erilainen persoona mitä tuli Bailey Bushwellin hevosiin. Se oli hyvin sympaattinen ja helppo hevonen, vaikka oli kerran ehtinyt yllättää hänet säikähtämällä. Tamman selässä hänen oli kuitenkin helpointa työskennellä ja löytää kokeneesta hevosesta uusia vivahteita. Sama päti Tessa-tammaan, joka oli sekin sympaattinen tapaus.

Ratsuttajanainen katsoi hänkin vaaleaa, ruusukultaista rannekelloaan. Karabiener oli ollut tänään siedettävä, loppua kohden jo parempi. Dakota ei olisi halunnut tyytyä näin hitaasti syttyneeseen suoritukseen mutta nuoren hevosen kanssa hän joutui tyytymään hieman vähempään kuin jonkin toisen hevosen kanssa. Nimbuksen kanssa hän pääsisi näpertämään enemmän yksityiskohtien kanssa, sillä se tuntui ymmärtävän siististi kulkemisen viehätyksen. Karabienerin kanssa joutui vielä keskittymään enemmän yleiseen sujuvuuteen, kuin siihen kuinka paljon hän sen etupäätä taivutti sulkutaivutuksessa.
Nainen haki hetken päästä jalustimet takaisin jalkoihinsa ja nosti vasemman jalkansa koulusatulan kaaren päälle löysäten reiän verran oriin satulavyötä. Kohta hieman hikeentyneen oriin hengitys olisi tasaantunut tarpeeksi, jotta he voisivat kävellä takaisin tallille. Nyt, vapaissa loppukäynneissä, ori tuntui tunnistavan ratsastuspartnerinsa tammaksi ja hörähti sille hieman. Säälittävä, hiljainen ääni sai Dakotan hymähtämään huvittuneena.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Ti Loka 27, 2015 4:44 pm

Zoe taputti Veritaksen kaulaa tamman kulkiessa rennosti kentän hiekalla. Punarautias ei ollut innostunut muutosta Rosings Parkiin, mutta eiköhän tamma vielä kotiutuisi niin, että kaikki järjestyisi parhain päin. Hän vilkaisi uutta ratsuttajaa ja nyökkäsi. Nimbus oli hieno hevonen. Sääli kun tammaa ratsasti suurimman osan ajasta Paulus. Nimbus olisi osannut niin paljon enemmän - ja ansainnut parempaa, jos häneltä kysyttiin.
"Ratsutan vielä yhden hevosen", Zoe vahvisti. Hän ei ollut aivan varma hevosen nimestä, mutta onneksi sen saisi tarkistettua listoilta. Kun iltapäivän ratsut kiersivät viikosta toiseen, oli vaikea pysyä aivan kärryillä siitä, ketä oli tarkoitus ratsuttaa kulloinkin. Hänelle vaihtelu kelpasi mainiosti. Aamupäivissä oli tarkka, tuttu rutiini joka tuli suoraan selkärangasta Paddyn ja Duffyn kanssa, ja iltapäivien kohdalla noudatettiin annettuja ohjeita. Hän vilkaisi kelloaan ja käänsi tamman kohti porttia. Aika lähteä tallia kohden. Nainen kurkotti aukaisemaan kentän portin selästä käsin, sillä yhtä hyvin tamman voisi ratsastaa tallipihalle. Ohjia tosin joutui keräämään paremmin tuntumalle, sillä hän ei aikonut antaa punaraudikon sekoilla omiaan lyhyellä matkalla hiekkatietä pitkin.

Nainen vilkaisi tottumuksesta oritarhoja kohti ohittaessaan ne, ja helpotuksekseen näki komean kimon aitojen sisällä. Duffy ei ollut lähtenyt omille teilleen, mikä oli aina pienoinen voitto - tai ei oikeastaan edes niin kovin pieni. Orilla oli paha tapa nauraa aidoille silloin kun se hevosen mielialaan sopi, mutta pikkuhiljaa hevonen oli oppinut kunnioittamaan aitoja edes jossakin määrin. Varsinkin tähän aikaan kun tiesi saavansa päiväsapuskan pian eteensä. Zoe hieraisi tummaa kaulaa pysäyttäessään tamman tallipihalle, laskeutui ketterästi alas selästä ja vaivautumatta nostamaan jalustimia, talutti tamman perässään karsinaan. Veritas ei ollut hikinen, joten hän ei nähnyt mitään syytä pesulle. Mitä nopeammin hän saisi hevosen hoidettua, sitä nopeammin hän voisi siirtyä takaisin oleskelutilaan, keittää kupillisen vahvaa kahvia ja syödä jotakin samalla kun uppoutuisi kirjoittamaan Effien vaatimia raportteja päivän liikutuksista.
Kahvi ajatuksia lämmittäen nainen toimi tehokkaasti tamman ympärillä, kunnes saattoi jättää hevosen odottamaan ruokiaan talliin, joka alkoi täyttyä hevosista, kun tallityöntekijät toivat kaviosankareita sisään. Tuggy oli jyrätä Oliverin kumoon orin touhottaessa suurella innolla karsinalle ja Minx puolestaan potkaisi ohikulkiessaan karsinan ovea niin, että kolahdus sai useamman hevosen säpsähtämään. Zoe vältteli niin tallityöntekijöitä kuin nälkäisiä hevosia pujotellessaan varustehuoneelle palauttamaan Veritaksen varusteet paikoilleen, ennenkö otti suunnan yläkerran oleskelutilaa kohden. Kahvia, nyt heti, kiitos.

Zoe naksautti keittimen päälle, odotti kärsimättömänä mustan ihmejuoman tippumista ja täytti suuren kupin höyryävällä juomalla ennenkö istui alas punaiselle sohvalle. Oleskelutila oli vielä kiitettävän hiljainen ja rauhallinen, sillä tallityöntekijät olivat kiireisiä tallin puolella, mutta hän tiesi, ettei niin olisi ikuisesti. Paras siis vallata sohvankulma omaan käyttöön nyt kun tilaa vielä oli loputtomiin. Hän antoi punaisen kupin lämmittää sormiaan odotellessaan että kahvi jäähtyisi sen verran, ettei hän polttaisi suutaan hörpätessään kupista. Raportit saisivat odottaa sen hetken, että hän saisi kofeiinia elimistöönsä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Ti Loka 27, 2015 6:25 pm

Dakota nyökkäsi työtoverilleen. Hänestä ei selvästi ollut juttelemaan suurempia juuri nyt, joten Dakota antoi olla ja käveltyään mielestään tarpeeksi kauan Karabienerin kanssa laskeutui alas selästä ja katsoi Veritaksen ja Zoen perään. Hänestä ei ollut vielä liikkumaan Karan kanssa muualla kuin hiljaisilla kentillä. Onniksi oriin ratsutus oli aikaan, jolloin muita ratsastajia ei juurikaan ollut. Ori ei kaivannut suurta yleisöä villitsemään itseään ja lisäämään syitä sekoiluilleen. Toisaalta, jo pelkästään yksi, tuomitseva ratsuttaja tuntui olevan tarpeeksi silmäpareja. Hän ei tuntenut työntekijöitä juurikaan mutta tunsi kyllä tarkkailun ja tiesi, että hänen työskentelyään arvioitiin.

Dakota oli tyytyväinen, että oli pysynyt tänään kartalla aikatauluistaan ja pystynyt ratsastamaan Bushwellin hevoset tarpeeksi tehokkaasti huolimatta siitä, että hänen aamunsa oli ollut yhtä sekamelskaa. Kelly oli aluksi pitänyt päiväkodista mutta ruvennut syksyn tullen kiukuttelemaan lähdön aikaan. Koska Dakota ei ollut heltynyt jättämään tyttöä itkemään päiväkotitädin kanssa oli hän tullut aamusta aika kiireellä myöhäisemmästä aamustaan huolimatta. Yleensä tarkasti ajoissa olevalle ja minuuttitarkalle naiselle sellainen häsellys oli piinaa mutta hän oli päässyt tarpeeksi nopeasti Blake-ruunan kanssa töihin.

Löysättyään kuolaimella leikkivän oriin satulavyötä Dakota kävelytti sen talliin ja pesukarsinaan. Oriin huonon kunnon näki aina treenin jälkeen, sillä sen kaunis vaalea karva oli tänäänkin tummunut hiestä molemmin puolin kaulaa, satulavyön alta ja nivusista. Dakota kaipasi kuitenkin lounasta ja hoiti Karabienerin nopeasti siistien sen hiet kostealla sienellä ja heittäen sen päälle nätin omenanvihreän talliloimen. Orii veti Dakotaa perässään oman karsinansa suuntaan ja hän jätti sen sinne lepäilemään mielellään. Vietyään oriin siistityt varusteet paikalleen Dakota käveli nälkäisenä yläkertaan.

Oleskelutilan sohvalta Dakota löysi Zoen ja hymyili nopeasti tämän suuntaan ennenkuin asteli keittiön puolelle. Hän oli viskaissut aamusta kiireessä jääkaappiin lounaansa ja löysi nimilapullaan varustetun muoviboksin hyllyltä. Ratsuttaja riisui kypärän päästään ja istui kauemmalle sohvalle, ettei joutuisi tunkemaan Zoen seuraan ja risti jalkansa. Hänellä oli itselläänkin edessä raporttien kirjoittaminen aamun hevosten osalta ja katsahti papereihin haluttomana. Hän ei osannut kirjoittaa ajatuksiaan auki. Häntä ei myöskään huvittanut kirjoittaa Bushwellille hänen hevosensa sähellyksistä, sillä hevosissa oli myös paljon hyvää - ei vain tänään.

Dakota avasi lounaslaatikkonsa, josta paljastui eilen tehtyä kasvisrisottoa. Hän yritti keskittyä ruokaansa mutta toisen ratsuttajan paikallaolo painosti häntä keksimään jotain keskusteltavaa, vaikka jostakin aivan tyhjästä.
"Oletteko ollut töissä täällä kauankin?" hän päätyi kysymään Zoelta ja katsahtamaan tämän suuntaan. Oli se sekin jokin alku ja jos totta puhuttiin, kyllä häntä kiinnosti tietää.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Pe Marras 06, 2015 5:22 pm

// Sori kun jäin jumittamaan! //

Zoe nautti kahvin tuoksusta antaessaan ajatustensa vaeltaa edessä oleviin raportteihin. Paddyn ja Duffyn raporttien täyttäminen tuntui jo rutiinilta, joka hoitui ilman sen suurempia pohdintoja, sillä kaikkien työkuukausien aikana oli tullut opittua erottelemaan selkeästi, mitkä olivat ne asiat, jotka herra Edgerly halusi hevosistaan tietää, ja mitkä taas olisivat täysin turhaa sanahelinää kiireiselle miehelle. Hän piti raporttinsa aina ytimekkäinä ja suoraan asiaan menevinä, mutta kertoi niissä kaiken mahdollisen sillä tarkkuudella, jota kulloinenkin tilanne edellytti. Nainen kohotti punaisen kupin huulilleen siemaisten kokeilevasti mustaa ihmejuomaa. Olihan se yhä kuumaa, mutta ei enää polttanut huulia tai kieltä, joten hän saattoi hörpätä uudemmankin kerran. Zoe ei vaivautunut osoittamaan eleelläkään huomanneensa, että Dakota oli saapunut oleskelutilaan ja tarjonnut hänelle tervehdystä. Mitä sitä turhia. Häntä ei kiinnostanut, mitä uusi ratsuttaja tahtoi.

Zoe riisui ratsastussaappaansa ja nosti lämpimien sukkien peittämät jalkansa sohvalle, asettuen tyytyväisesti risti-istuntaan. Hän hörppäsi kahvia kupistaan vielä uudemman kerran, ennenkö hiljaa huokaisten vilkaisi läppäriä, jonka oli napannut mukaansa ja hylännyt sohvalle. Kai sitä pitäisi käydä raporttien kimppuun, niin hän voisi syödä jotain lounastakin ennen seuraavaa ratsutusta. Ilmeisesti Paddyn kanssa puoliksi jaettu omena ei ollut riittävästi päivän ruuaksi. Dakotan kysymys katkaisi ajatusketjun, ja Zoe kohotti yllättyneenä katseensa kahvikupistaan työkaveriin, joka oli aukaissut suunsa. Hänen kasvoillaan yllätys näytti tässä tilanteessa lähinnä kylmältä ilmettömyydeltä, joka kovetti kasvojen piirteet ja sai tummanruskeat silmät näyttämään entistä tummemmilta.
"Viime vuoden keväästä", hän vastasi äänensävy etäisenä ja suljettuna. Hän ei kaivannut ystäviä, olihan hänellä jo Maybe sekä Paddy ja Duffy. Miksi siis suotta vaivautua esittämään, että häntä kiinnosti, mitä Dakota täällä teki tai häneltä halusi.

"Aloitin tallityöntekijänä, mutta siirryin ratsuttajaksi vuodenvaihteessa", Zoe päätyi kuitenkin jatkamaan hetken pohdittuaan. Kai hän sen verran voisi Dakotan kanssa keskustella, ennenkö piiloutuisi läppärin ruudun taakse nakuttelemaan raporttejaan. Hän kantoi mielummin konetta mukanaan kuin kirjoitti raportit käsin, mikä kertoi joko omistautumisesta (herra Edgerly haluaisi raportit joka tapauksessa sähköpostitse) tai laiskuudesta (hänen ranteitaan ei ollut luotu raapustelua varten). Niin tai näin, kone oli kulkenut alusta asti kainalossa, jotta hän välttelisi kynään tarttumista. Lisäksi ihmiset eivät niin helpolla tulleet häiritsemään häntä, kun edessä oli hohtava näyttö täynnä tekstiä.

Mustahiuksinen nainen vilkaisi Dakotaa uudemman kerran täytettyään suunsa kahvilla. Odottiko toinen, että hän esittäisi vastavuoroisesti kysymyksen uudelle naamalle? No, sitä Dakota saisi odottaa pitkään. Häntä ei erityisemmin kiinnostanut, miten uusi ratsuttaja oli viihtynyt tallilla, sillä siihen kysymykseen oli yksi ainoa oikea vastaus. Jos Dakota ei pitänyt Rosings Parkista, ovi oli tuolla suunnalla, ja jos taas piti, häntä ei kiinnostanut kuulla. Hän tiesi miten upea paikka tämä talli oli ja miten mielettömiä mahdollisuuksia se tarjosi hevosalalla työskentelyn näkökulmasta. Ei Zoen tarvinnut kuulla sitä muilta, olihan hän saanut eturivin paikan tallin elämässä sekä kaiken lisäksi päässyt itsekin elämään sitä elämää, josta teinit unelmoivat kuvitellessaan millaista hevosten kanssa työskentely voisi olla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Su Marras 22, 2015 8:13 pm

Dakota haarukoi risottoa ja napsi ensimmäisenä päällimmäiset herkkusienen palaset.
"Sepä mukavaa. Molemmat työt ovat omalla tavallaan antoisia", hän totesi Zoen suuntaan ja laski haarukan. "Jokainen hevosenomistaja tai harrastaja saisi mielestäni jossain vaiheessa elämäänsä tehdä tallitöitä. On silmiä avaavaa tietää, kuinka paljon töitä siistin tallin ja hevosten hyvinvoinnin eteen saa tehdä." Hänkin oli tehnyt uransa aikana monenlaista työtä hevosten parissa, tallitöistä opettamiseen ja sitten ratsuttamiseen. Oli ollut mukavaa nähdä ratsastuskouluilla, kuinka ahkerasti nuoret osallistuivat tallin töihin, vaikkeivat siitä palkkaa pahemmin saaneetkaan.

Dakota suki sormillaan saappaankärkeään puhtaisemmaksi ja tarttui sitten valkoiseen kuulakärkikynään. Hän katsoi ensin papereita ja päätti sitten aloittaa turhia hidastelematta Blakesta. Poniruuna oli ollut tänään, no, oma itsensä. Vaikka Dakotaa ei huvittanut kertoa siitä, kuinka poni oli ollut todella haluton yhteistyöhön tänään, hän tiesi ettei voinut kirjoittaa raporttiin virheellistä tietoakaan. Niimpä hän keskittyi ratsutuksen positiivisempiin puoliin, kuten siihen kuinka Blake oli parantunut loppua kohden ja ottanut takapäätään alleen. Olihan se suostunut parantamaan kokoamistaan lopussa, muisti Dakota ja kirjoitti senkin paperiin koukeroisella käsialallaan. Nyt kun hän kirjoitti raportteja useammin käsin oli hänen käsialansa parantunut aikaisemmasta epäselvästä sotkusta. Longbentonissa vähäiset raportit oli kirjattu ikivanhalle pöytätietokoneelle muutamalla lauseella. Täällä omistajat tahtoivat oikeasti tietää kaiken ja niimpä Dakota pyrkikin antamaan tarpeeksi yksityiskohtaista tietoa.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   La Joulu 05, 2015 2:53 pm

// Miten multa meni taas ihan kokonaan ohi että vastasit. Nykäise nyt ihmeessä hihasta jos jään näin jumittamaan! //

Zoe kohotti kulmaansa Dakotan kommentille. Toinen ei selkeästi ollut tavannut tämänkään tallin kaikkia hevosenomistajia, mutta eipä hän sitä ollut odottanutkaan. Hän ei voinut kuvitellakaan puoliakaan heistä tallitöihin, eikä edes halunnut päästää mokomia lähelle hevosten hyvinvoinnin kulmakiviä.
"Parempi kun ammattilaiset hoitavat sen puolen", Zoe päätyi vastaamaan vastustaen halua pyöräyttää silmiään. Paulus oli kaukana ammattilaisesta, kuten niin moni muukin Rosings Parkin tallityöntekijöistä, mutta hänenkin oli pikkuhiljaa myönnettävä, että he osasivat työnsä. Hevoset saivat nauttia puhtaista kuivikkeista karsinoissaan, ruuat tarjoiltiin ajallaan ja varusteet olivat aina hyvässä kunnossa. Asiat olisivat voineet olla huonomminkin. Siitä ei toki puhuttu, miltä suurin osa tallityöntekijöistä näytti hevosten selässä. Niin kauan kuin kukaan ei erehtyisi sotkeutumaan Paddyn ja Duffyn hoitoon ja liikutukseen, hän ei murehtinut liikoja. Ei kukaan menettäisi paljoa jos muut hevoset saataisiin pilattua huonolla liikutuksella.

Nainen aukaisi kannettavansa ja tutun ohjelman, alkaen naputella raporttiaan Paddyn liikutuksesta ensimmäiseksi. Paddysta oli aina mukavampi kirjoittaa ensin, sillä ruuna oli lähes poikkeuksetta mukavaa maastoseuraa. Aina ei voinut sanoa samaa Duffysta, mutta satuhevonen oli alkanut pikkuhiljaa oppia tavoille silläkin saralla. Hitaasti, lukuisten takapakkien ja sähellysten jälkeen välillä oli kokonaisia lenkkejä kun ori ei kertaakaan alkanut laittaa vastaan mitä valittuun reittiin tai kulkutahtiin tuli. Tänään ori oli kantanut itseään komeasti koko lenkin läpi, mikä vaati ehdottomasti ylimääräisen huomion. Paddy liikkui aina ryhdikkäästi ellei jokin häirinnyt ruunaa, mutta nuorempi kimo oli omaa luokkaansa. Zoe antoi sormiensa lentää näppäimistöllä raporttien kirjoittamisen tuttuus heijastuen jokaiseen sanaan, jonka hän kaivoi esille päänsä syövereistä. Kun tätä teki tarpeeksi pitkään ja usein, alkoi löytää hyviä tapoja ilmaista tiettyjä asioita ja vaikka hän välttelikin toistoa ja kaavoihin kangistumista, helpotti se, että tämä ei ollut hänen ensimmäinen raporttinsa Duffysta tai Paddysta. Nainen vilkuili kelloa näytön alakulmassa aina silloin tällöin, sillä aikaa ei ollut loputtomiin. Hänellä oli vielä paljon kaikkea mitä hän halusi tehdä tänään. Veritaksesta kirjoittaminen oli lähes helpompaa kuin herra Edgerlyn poikien puuhien raportointi, sillä hän ei erityisemmin välittänyt siitä, mitä Lièvremontin pariskunta hänestä ajatteli ihmisenä. Jos he halusivat hevoselleen parasta mahdollista liikutusta valmentajalta, he tuskin lähtisivät väittelemään valmentajan valitsemasta ratsuttajasta, vaikka kaikki mitä hän raporttiin kirjoittikaan tuskin miellyttäisi hienohelmojen herkkiä korvia.

Saatuaan haluamansa sanat hohtavalle näytölle, Zoe luki raporttinsa kerran läpi, ennenkö tallensi tiedostot huolellisesti järjesteltyihin kansioihin ja lähetti ne eteenpäin. Hän painoi kannettavan kannen kiinni ja kiskoi saappaat jalkaansa.
"Nähdään", hän kommentoi noustuaan sohvalta ja otettuaan suunnan kohti alakertaa. Vielä olisi yksi hevonen ratsutettavana, ja hän halusi päästä sitä ennen eroon läppäristään - sekä tietenkin käydä tarkistamassa taululta, ketä hänen oli tarkoitus ratsuttaa iltapäivän vuorollaan. Hän ei jäänyt odottamaan, seuraisiko uusi ratsuttaja perässä vai ei, sillä häntä ei suuremmalti kiinnostanut mitä toinen tekisi Nimbuksen kanssa. Tai niin nainen ainakin itselleen uskotteli vilkaistessaan kimon tamman karsinaa kohti lämmöllä joka oli yleensä varattu vain Paddylle sekä satunnaisesti Duffylle (silloin kun ori käyttäytyi kunnolla, luonnollisesti). Niin paljon kuin hän inhosikin sitä, että Pauluksen kaltainen perunasäkki ratsasti hienoa tammaa päivästä toiseen ja omisti osan herttaisesta hevosesta, hän oli oppinut elämään asian kanssa. Paddyn ja Duffyn kanssa puuhailu ehdottomasti auttoi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Pe Joulu 25, 2015 2:15 pm

"Voit olla oikeassa", Dakota kommentoi takaisin. Rosings Park liikkui aivan eri tahdissa ja maailmassa kuin ratsastuskoulut ja tallit, joissa hän oli aiemmin ollut. Tottakai täällä ammattilaisten kädenjälki näkyi ja saikin päästä oikeuksiinsa, kukin talli tuotti työnsä eri tavalla. Hän ei tiennyt tallin asuttamien hevosten omistajista kuin muutamat, ne pystyi laskemaan vielä yhden käden sormilla, mutta hän ei siltikään jaksanut uskoa etteikö suurin osa olisi voinut huolehtia hevosestaan hieman ahkeramminkin ja osallistua niihin likaisempiinkin töihin. Hevosen omistaminen oli kuitenkin kuin lapsen saaminenkin, iloisten hetkien lisäksi oli niitä likaisempia ja hankalempiakin töitä, jotka kuuluivat pakettiin.

Kun Dakota oli saanut kirjoitettua Bushwellin Blakesta hän jatkoi Karabienerin raporttiin napostellen risottoaan aina välillä. Karabiener oli ollut erikoinen tänään. Dakota antoi kuulakärkikynän kertoa sulavasti kaiken kaunistelematta ja oriista löytyikin paljon kerrottavaa. Koulutukselleen orjallisena onnistui entinen ratsastuksenopettaja sujauttamaan pari neuvoakin lauseisiin. Tuskin nuori tyttö loukkaantuisi muutamasta lisäneuvosta hankalan hevosensa kanssa. Mitä hän oli kuullut odotettiin Karabienerin tulevaisuudelta kuitenkin paljon ja Dakota halusi auttaa kaikin mahdollisin tavoin asiakastaan.

Kirjoitettuaan Karabienerin tekstin valmiiksi hän taittoi paperin yhteen ja siirsi ne sivuun huokaisten. Hän jäi miettimään Karabieneriä ja sen oikkuja. Ori ei muuttaisi röyhkeitä tapojaan yhdessä yössä. "Nähdään", hän toivotti ohimennen Zoelle, joka teki lähtöä häntä verkkaisemmin. Hän halusi ottaa nopean hengähdystauon ennenkuin jatkoi itsekin viimeisen hevosen luo. Hänen ajatuksensa siirtyivät pöhköstä orista lempeämpään tammaan viimeisten haarukallisten aikana. Nimbuksen kanssa oli mukava lopetella päivä, sen kanssa oli miellyttävää työskennellä. Jo alusta lähtien Dakotasta oli tuntunut, että sen kanssa hänellä synkkasi parhaiten.

Otettuaan mukavalla sohvalla muutaman minuutin lisää itselleen työnteko rupesi kutkuttamaan Dakotaa jalanpohjissa ja hän kokosi tavaransa ja siirtyi alakertaan hevosten pariin.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Ma Joulu 28, 2015 5:15 pm

Hän oli oikeassa, siitä ei ollut epäilystäkään. Rouva Darlington-Whit ei saisi mitään muuta kuin tuhoa aikaan jos tarttuisi rehukauhaan, eikä neiti Nordqvistista olisi siivoamaan karsinoita. Oli kaikkien kannalta parempi kun he eivät edes yrittäneet, vaan antoivat tallin ammattitaitoisen henkilökunnan huolehtia moisesta. Zoe piti ajatuksensa kuitenkin ominaan, sillä hän oli jo ilmaissut mielipiteensä eikä kokenut tehtäväkseen läksyttää Dakotaa tuon harhaisesta kuvitelmasta. Uusi ratsuttaja oppisi kyllä, kantapään kautta aivan viimeistään.

Zoe lähetti tallityöntekijän kokoamaan kahta kavalettiharjoitusta kaukaiselle E-kentälle välittämättä siitä, miten moinen työtehtävä pakotti tallityöntekijän jättämään loimen puhtaaksiharjaamisen kesken. Hän ei kokoaisi omia kavalettejaan, kun joutui varustamaan hevosensa. Ei hänellä loputtomiin aikaa ollut, ja no, tallityöntekijä oli sattunut väärään paikkaan seisoskelemaan vailla sen kiireellisempää tehtävää. Loimi voisi odottaa, sillä kukaan ei vaatisi sen olevan kuivuneesta kurasta puhtaana juuri tällä sekunnilla. Nainen suuntasi ruunikon ruunan luokse, jonka selkään kipuaisi jälleen kerran, ja huokaisi hiljaa hevosen tervehtiessä häntä karsinan takanurkasta epäluuloisena pälyillen. Rasittava otus, kerrassaan. Hän vältteli napsivia hampaita marssiessaan määrätietoisesti hevosen pään rinnalle ja tarttui napakasti kiinni nenäpiistä, kiskoen läsipään alemmas korkeuksista riimun pujottamista varten. Hän ei halunnut hampaanjälkiä koristamaan käsivarsiaan, joten ruuna saisi seistä kiinnisidottuna, kunnes hän voisi nousta selkään.

Hän varusti pälyilevän, jännittyneenä seisovan ruunikon tottuneesti, vältteli polkevia kavioita ja napsivia hampaita, eikä uhrannut ajatustakaan sille, miten hevonen yritti säikytellä häntä pois vältelläkseen työntekoa. Hän oli nähnyt pahempaakin, joten pieni kiukuttelu karsinassa ei saanut aikaan muuta kuin silmien pyörittelyä ja hevosenomistajien taidottomuuden kiroamista. Hän kiristi ohuen palaturvaliivinsä tarrat (hän ei aikonut ottaa ylimääräisiä riskejä - herra Edgerlyn hevoset tarvitsivat liikutusta päivittäin), kiskoi kypärän päähänsä ja tarkisti vielä kertaalleen ratsunsa varusteiden kunnon, ennenkö lähti taluttamaan hermoilevaa hevosta ulkoilmaan. Zoe heilautti itsensä suosiolla satulaan heti tallipihalla, sillä ruuna steppasi sinne tänne ja oli törmätä oviaukkoon astuessaan ulos tallista. Hevosen sinne tänne kääntyilevät korvat ja epäluuloisesti ympäristöä kyttäävät silmät toivat mieleen Hookin, vaan eivät kovinkaan hyvällä tavalla. Hook oli sentään ennustettavissa säheltämisensä kanssa. Tämä kakaralle ratsuksi ostettu jalo puoliverinen oli yhtä arvaamaton kuin Englannin sää viimeisten kuukausien aikana. Kukaan ei tiennyt, mitä taivaalla oli kulloinkin heille tarjota.

Zoe joutui jalkautumaan saadakseen portin kentälle perässään kiinni, sillä kulahtaneen sävyinen ruunikko ei rauhoittunut seisomaan portin vierelle sitten millään. Hiljaa mutisten nainen heilautti itsensä takaisin satulaan, katseli hetken kahta kavalettilinjaa ja huokaisi. Saisi nähdä, mitä tästäkin tulisi. Ottaen huomioon sen, miten hevonen suoritti mahtipontisen sivuloikan ja pyörähti kannoillaan ympäri paeten takaisin kohti porttia heti kun tuuli ujelsi lainkaan kovempaa, hän epäili ettei kavaleteille olisi paljoakaan käyttöä. Onneksi kentällä oli tilaa tehdä muutakin, vaikka toisen pitkän suoran sisäpuolella olikin kahdeksan ravikavaletin sarja, ja toisessa päädyssä ympyrälle sijoiteltuna viisi kavalettia.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Ma Joulu 28, 2015 7:04 pm

Dakota oli oppinut nopeasti vastuuhevostensa karsinapaikat ja löysi tiensä varusteiden kanssa Nimbuksen karsinalle. Kimo tamma katseli häntä kiinnostuneena tummilla silmillään karsinan viimeisestä nurkasta ja kääntyi kun Dakota avasi natisevan liukuoven auki. "Hei taas kaunokainen, valmis treenaamaan?" nainen supsutti sille hymähtäen. Kärpäskimon tamman kanssa hän lopetteli tämän päivän mielellään. Luvassa olisi myös hieman rennompi treeni, mikä kelpasi varmasti kummalekin osapuolelle.

Dakota ei käyttänyt liikaa aikaa tamman varustamiseen, vaikka tamma tahtoikin olla kovin tuttavallinen ja aikailla. Yleissatula laskeutui tamman selkään, satulahuopa suoristui, vyö kiristyi vakain ottein ja etujalkoihin kääriytyivät ohjeiden mukaisesti vaaleansiniset pintelit. Tamma otti suuhunsa kuolaimet ja jauhoi niitä sillä aikaa kun Dakota laski kaikennähneen kypärän päähänsä ja samaa luokkaa olevat hanskat käteensä. Hän ei tiennyt missä Zoe tai muut ratsuttajat menivät mutta tiesi haluavansa päästä Nimbuksen kanssa omaan rauhaansa. Tamma tarvitsi työskentelyrauhaa ja hän kaipasi sitä kai myös itselleen. Hölmöä kaivata tähän vielä lisää rauhaa, vaikka työ oli itsessään jo hyvin itsenäistä.

He kävelivät tallipihan läpi tallin taakse kenttien suuntaan ja heidän ympärillään oli iltapäivän vilskettä, jota Nimbus seurasi tarkkaavaisena. Dakota ei tahtonut varautua pitelemään säpsähtelevää hevosta mutta huomioi kuitenkin sen arkuuden ja tiukensi otettaan ohjista viedessään sen D-kentälle. Hän näki Zoen toisella kentällä eikä saanut haluamaansa rauhaa D-kentälläkään, jolla oli toinen poniratsukko. Harmi sinänsä, mutta poni osoittautuikin hänen ratsuttamakseen Luckyksi ja ratsastaja ruunan omistajaksi. Ratsukko ravasi kun Dakota toi Nimbuksen sisään ja tamma askelsi muutamalla raviaskeleella hänen perässään kentän keskelle. Lucky ja omistajatyttö, jonka nimeä hän ei tahtonut muistaa, menivät heidän ohitseen ja Dakota katsoi sivusilmällä heidän menoaan. Vaikka hän oletettavasti keskittyisi työsarkaansa Nimbukseen oli Luckyn näkeminen omistajansa ratsastamana mielenkiintoista.

Nimbus irvisti hieman vyölle, jonka Dakota kiristi ennen kepeää nousuaan pyöreän tamman selkään. Hän antoi tamman lähteä kävelemään uran sisäpuolta pitkin hänen lyhentäessään jalustimia. Kun tyttö otti kirjavan poninsa käynnille ja ohitti heidät Dakota nyökkäsi tervehdykseksi hymyillen ja sai vastaukseksi hermostuneen hymyn nuorelta tytöltä. Hän oli saanut tavata henkilökohtaisesti vain tytön äidin mutta pääsisi varmasti juttelemaan tytönkin kanssa joku päivä.

Ottaessaan Nimbuksen ohjia tiukemmalle ja pyytäen sen moottoria heräilemään hän pohti hevosen tilannetta. Pääpaino hänellä sen ratsutuksessa oli oikeastaan säilyttää sen ratsastettavuus ja kunto, olihan tammalla jo hieman ikää ja pitkä ura takanaan. Oli kuitenkin selvää, ettei tamma ollut mikään mummo ja Dakota toivoikin tulevaisuudessa pääsevänsä ratsastamaan tammaa pois ulkoaopituista kaavoista ja ulos mukavuusalueelta. Nyt alkuvaiheessa täytyi kuitenkin antaa tammalle tilaa ja pysyä tutuissa kuvioissa ja tutustua vaikka Dakota olisikin halunnut ymmärtää hevosiaan samantein ja pureutua ongelmakohtiin täydellä volyymilla.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Ma Joulu 28, 2015 7:29 pm

Ruunikko ruuna säpsyi jokaista yllättävää liikahdusta, ääntä ja mielikuvituksensa tuotetta, mikä teki heidän alkulämmittelystään varsin tasapainotonta ja arvaamatonta. Onneksi kenttä oli kavaletteja lukuunottamatta tyhjä, sillä hän ei kaivannut ketään tielleen, kun ruunikko ratsu kiepahti yllättäen kannoillaan ja palasi päätään viskoen ravin ja laukan sekaisessa askellajissa portille. Hevonen kajautti kuuluvan, hätääntyneen hirnahduksen eikä ollut rauhoittua, vaikka ratsastaja istui rentona ja raskaana selässä, pitäen hevosen jatkuvasti työn touhussa. Zoe ei antanut turhautumisensa hiipiä istuntaansa tai olemukseensa, vaan lukitsi moisen tunteen sisäänsä. Siitä ei olisi apua tässä hetkessä. Hän voisi myöhemmin keskittyä purkamaan omia mietteitään jäätelöpurkin ja pakastepizzan kera.

Vaati useamman raviympyrän, ennenkö hevonen myötäsi lainkaan niskastaan, ja silti ruuna rikkoi rytminsä pienimmästäkin häiriöstä, jota ympäristö valitettavasti tarjoili aivan liikaa. Zoe hyödynsi kaikkia vuosien aikana oppimiaan kikkoja ratsastaessaan hevosta rennoksi ja pyöreäksi, mutta aina kun he edistyivät niin että hän voisi tehdä jotakin voltteja ja ympyröitä vaikeampia suorituksia, tuuli puhalsi voimakkaampana puuskana ja sai läheisen maneesin katon kolisemaan. Hän ei edes kiinnittänyt huomiota kimoon ruunaan, joka lähestyi E-kenttää aran tallityöntekijän kanssa, ennenkö hänen ratsunsa rikkoi vaivalla löytyneen muotonsa hirnuakseen tervehdyksen nöyrälle Ivorylle. Zoen Lucyyn suuntaama katse olisi todennäköisesti koitunut naisen kohtaloksi, ellei vaaleaverikkö olisi voinut ottaa tukea kiltistä hevosestaan. Häntä koipien välissä Lucy kääntyi kannoillaan valiten mieluummin kentäksi ponin ja Nimbuksen valloittaman hiekkakaistaleen. Tallityöntekijä nyökkäsi ratsastajille tervehdykseksi ennenkö kipusi kömpelön ruunansa selkään häpeällisen tietoisena siitä, että oli todennäköisesti tiellä mitä ikinä tekisikään.

Zoe jatkoi laukkatyöskentelyn pariin toivoen että se rauhoittaisi ruunikkoa, mutta hevonen kieltäytyi poistumasta kentän päädystä, joka oli lähimpänä viereistä kenttää. Hevonen hirnui sydäntäsärkevästi ja taisteli apuja vastaan, karaten kahdesti puoliksi takasilleen silmänvalkuaiset välkkyen. Ruuna ei halunnut olla yksinään kentällä, kun kaverit olivat niin lähellä aidan toisella puolen. Zoe mulkaisi ratsukoita kuin hevosen surkea hermorakenne olisi noiden syytä ja ratsasti kentän portille selkä liiankin suorana. Hän ei mukaillut hevosen jännittynyttä, terävää käyntiaskelta tutulla vaivattomuudellaan, mikä heijastui heti ruunan liikkeisiin, joihin ilmestyvä hätäisyys sai hevosen kompuroimaan omiin kavioihinsa. Nainen soi varsin mustanpuhuvia mulkaisuja muille ratsastajille tuodessaan hevosen sanaakaan sanomatta samalle kentälle kolmen muun kanssa. Lucyn ryhti painui kasaan Ivoryn selässä ja ruuna oli käydä polvillaan, kun menetti ratsastajan tuen kesken ravipohkeenväistön.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Ma Joulu 28, 2015 8:44 pm

Hän olisi kohteliaasti väistänyt Clementineä ja Luckya mutta kaksikko tuntui ennemminkin välttävän heitä kahta pitäytyen nyt ravissa toisessa päädyssä kenttää. Ei heitä olisi tarvinnut varoa, ajatteli Dakota harmistuneena, mutta oli kuitenkin kiitollinen saamastaan rauhasta sillä Nimbus reagoi Zoen hevosen säpsähtelyyn. Ehkä hänen olisi vain kannattanut änkeä pääkentälle. Ratsuttaja tunsi hevosensa jännittyneen käyntiaskeleen ja lyhensi ohjiaan hieman. Hänen täytyi vain pitää tamma kuulolla, kiireisenä ja keskittyneenä. Kun tamma otti kiirehtivälle raville Dakota hidasti sen takaisin käyntiin kärsivällisenä ja katsahteli välillä toisen kentän puoleen. Ei hän tungetella halunnut mutta tahtoi tietää mitä selvästi hermoheikko hevonen seuraavaksi tekisi ja tarvitsisiko hänen huolestua.

Hänen onnekseen he olivat toisessa kentän päädyssä Zoen ratsun sekoillessa ja herkkä tamma ei menettänyt malttiaan täysin. Oli ehkä parempikin että siro poniruuna ja sen omistajatyttönen pysyivät ennemmin heidän tieltään, ettei Dakotan tarvinnut huolehtia liian useasta häiriötekijästä samaan aikaan. Hän halusi kuitenkin saada jotain aikaiseksi tämän tammalle varatun tunnin aikana. Olisi kamalaa kirjoittaa Nimbuksen omistajille siitä, kuinka saamaton hän itse oli ollut kun ei ollut saanut tammaa rauhoittumaan.

Hän otti hetken päästä raville kun ruuna toisella kentällä tuntui rauhoittuneen edes jonkin verran ja Nimbus rentoutuneen sen verran, ettei se juossut hänen altaan jo käynnissä. Kun tamma pääsi ravaamaan eteenpäin se vapautui ja rentoutui myödäten kauniiseen, joskin matalaan muotoon. Dakota tunsi sen painon käsillään ja houkutteli tammaa työskentelemään hieman rehellisemmin kaarevien teiden kautta ja siirsi sen muutaman kerran käyntiin. Siirtymisten avulla tamma ei tuntunut myöskään ponnahtavan raviin niin säpsähtävällä voimalla.

Hän oli sivusilmällä huomannut keskittymisensä väliltä saapuneen työntekijän kimon hevosen kanssa. Kun he tulivat heidän kentälleen Dakota huokaisi hiljaa. Kai täällä oli tilaa vielä kolmannelle. Hän laski Nimbuksen käyntiin, kun he tulivat ja nyökkäsi nopeasti asiakaspalvelijan jämähtänyt hymy kasvoillaan.
Clementine ei nauttinut kolmannen ratsukon saapumisesta. Hän laukkasi paraikaa Luckyn kanssa toisessa päädyssä eikä poni antanut periksi ollenkaan. Kärpäskimo hevonen kulki ratsuttajan kanssa kauniisti ympäri kenttää ja hänen jäärä poninsa kulki pää niin korkealla, että hän varmaankin näkisi sen silmät jos katsoisi. Hän keskittyi sen sijaan mieluummin istuntaansa, johon valmentaja oli käskenyt keskittymään. Tyttö ei ollut varma laisinkaan mitä hänen kuului tehdä mutta yritti parhaansa imitoida ratsuttajien virheettömiä istuntoja. Kun hän laukkasi toiseen päätyyn ponin kanssa hän lähinnä mulkaisten vilkaisi Lucya ja Ivorya.

Kun Dakota oli saanut tamman vihdoin otteeseensa tuuli tuntui voimistuvan ja hän tunsi tamman jännittyvän hänen allaan. Rentoutuneet askeleet lyhenivät ja tamman ajatukset ailahtelivat tuulesta toisiin ratsukoihin ja ihmeellisiin ääniin. Olivatkohan omistajat koskaan kokeilleet tammalla pumpulia korvissa? Hän sai pidättää vasten tammaa reilusti, kun se loikkasi yht'äkkisesti sivuun viereisen kentän tapahtumia. Kun tamma pysähtyi loikkiensa jälkeen ja rauhoittui Dakota vei sen takaisin uralle, huokaisten, ja pyysi sen takaisin raville. Älä välitä, keskity, rauhassa, hän mantrasi itselleen. Tässä vaiheessa iltapäivää kun haluaisi vain päästä helpolla, varsinkin kun hevonen ansaitsi rauhallisen hetken itselleen myös.

Sellaista he eivät näköjään kuitenkaan saaneet, kun Zoe toi hevosensa toiselta kentältä heidän omalleen. Dakota tiesi ottaa huomioon muut kentän ratsukot ja tiesi kahden olevan varsin säikkyjä, mutta ymmärsi Zoen pärjäävän hevosensa kanssa. Niimpä hän nosti Nimbuksella laukan ja antoi pärskyen päästellä hieman virtaansa. Hänen oli vaikea asettua kentällä minnekkään, joten antoi Nimbuksen laukata muutaman kierroksen pidemmällä ohjalla ja matalemmalla kaulalla. Kun Clementine poneineen siirtyivät uran sisäpuolelle kävelemään Dakota laskeutui kevyemmästä istunnasta satulaan ja keräsi lässähtäneen tamman pääty-ympyrälle. Vaikka tuuli piiskasi äkkipikaisilla puuskillaan tallialueen vähäisiä puita ja rakennuksia pysyi Nimbus nyt paremmin hallinnassa. Välillä se hätääntyi ja nousi kauniista muodostaan mutta ihmeen kaupalla Dakota sai sen keskittymään ja pyöristymään leveälle ympyrälle.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Ti Joulu 29, 2015 6:42 pm

Lucy harkitsi maastoon lähtemistä puuskaisesta tuulesta ja hitaasti lähemmäs hiipivästä hämärästä huolimatta, sillä se tarkoittaisi suurempaa etäisyyttä huonolla tuulella olevan ratsuttajan ja hänen välilleen. Nainen punoi sormensa Ivoryn valkean harjan sekaan pidättäessään ratsunsa käyntiin ja pohti vaihtoehtojaan. Hänen pitäisi suoristautua selässä, tekisi hän mitä tahansa. Zoen synkeät katseet eivät saisi painaa häntä lyttyyn oman nöyrän ruunan selässä. Hän ei ollut töissä tällä hetkellä, joten hän voisi ratsastaa selässä vaikka väärinpäin jos niin haluaisi. Kai. Oli silti varmempaa säilyttää reilusti tilaa ruunikon ja kimon välillä, jotta ratsuttaja ei suuntaisi olemukseensa hiipinyttä turhautumista häneen.

Ruunikko rauhoittui hitaasti, kun ei ollut enää yksinään suurella, avaralla kentällä. Zoe saattoi säilyttää helpolla suuret etäisyydet muihin työstäessään ruunan ravia, sillä kentällä oli tilaa - parhaimmillaan tälläkin kentällä pyöri tusinan verran ratsukoita niinä hetkinä, kun aurinko paistoi ja kaikki hevosenomistajat olivat yhtä aikaa liikenteessä. Hän pysäytti ruunan uran sisäpuolelle, korjasi liian eteen asettunutta takajalkaa ja taputti hevosen kaulaa, ennenkö hengitti syvään, yrittäen karistaa jännityksen lihaksistostaan. Hän ratsasti aina pehmein avuin, myötäili hevosten liikkeitä vaivattomasti eikä hukannut tasapainoaan tai rytmiään jonkin pienen ja turhan takia, mutta jos hän istuisi selkä suorana kuin joku olisi vaihtanut nikamat rautakankeen, hän putoaisi ensimmäisen sivuloikan myötä ja istuisi kaikkea liikettä vastaan töksähtelevästi. Sellainen ei käynyt päinsä, joten huokaisten ratsuttaja rentoutti yksi kerrallaan jäsenensä, kannusti ratsunsa liikkeelle reippaassa ravissa ja jatkoi työntekoa siitä mihin se oli aiemmin jäänyt. Ruuna myötäsi niskastaan muutaman ympyrän jälkeen, säpsähti kovempaa tuulenpuuskaa mutta laski kohonneen päänsä parissa askeleessa takaisin paikoilleen. Zoe taputti tummaa kaulaa hienovaraisesti vaihtaessaan suunnan, eikä suonut pienintäkään katsetta muille ratsukoille, jos noiden välttelyä ei sellaiseksi laskettu.

Lucy löysi oman ryhdikkyytensä Zoen keskittyessä ratsuunsa ja sai kuin saikin Ivoryn nostamaan pyörivän laukan ilman kompurointia ensimmäisen viiden askeleen aikana - hevonen rikkoi rytminsä vasta seitsemännellä askeleella, mutta ainakaan kimo ruuna ei käynyt turvallaan maassa, mikä oli laskettava voitoksi. Nainen keskittyi työstämään hevosta suurilla, loivilla kaarevilla urilla, jotta ruuna vertyisi edes hieman, vilkuillen samalla lähes kateellisena Nimbusta. Hyvä että tamma oli saanut arvoisensa ratsastajan koulutyöstöön, sillä hän ei olisi saanut herkkää, säikkyä kärpäskimoa keskittymään työskentelyyn tässä säässä sitten lainkaan. Onneksi hänen ei tarvinnutkaan. Rakkaassa Ivoryssa oli riittämiin töitä, eikä hän osannut auttaa edes ruunaansa kunnolla. Kai hänen olisi vain pakko käydä useammin valmennuksissa, jotta hevonen pysyisi jaloillaan yksinkertaisten tehtävien aikana. Nyt kun Henrietta ei verrytellyt Ivorya ja ajanut ruunaa taitojensa äärirajoille viikosta toiseen, hevonen pääsi liiankin vähällä.

Lucy vilkuili taivaalla kiitäviä harmaita pilviä, jotka tuntuivat matkustavan jopa tuuleen nähden nopeasti, ja toivoi ettei sade pääsisi yllättämään heitä. Hän voisi aina siirtyä sisätiloihin, kuten myös poniratsukko, mutta ratsuttajien olisi hoidettava treeninsä loppuun vaikka sää miten vaihtelisi. Maneeseissa oli jo niin paljon kuhinaa ettei hänen kävisi kateeksi sitä joka yrittäisi tunkea hevosenomistajien sekaan ratsastamaan kunnon treeniä, kun muut ratsukot väittelivät ratsastusradan liikennesäännöistä ja siitä, mitä kukakin sai tehdä ja miten.
Ruunikko ruuna hirnui kovaa ja korkealta karatessaan takasilleen silmänvalkuaiset välkkyen. Ivory säpsähti korviavihlovaa ääntä ja hevostoverin yllättävää, voimakasta reaktiota, mutta kiltti ruuna lähinnä hidasti ravinsa askellusta ja nosti päätään korkeammalle suurten sivuloikkien ja massiivisten pukkien sijaan. Zoe kannusti hevosta eteen heti kun ruunikon tummat kaviot koskettivat hiekkaa ja päätään viskoen ruuna loikki sinne tänne ravin ja laukan sekaisessa askellajissa, hätäiset liikkeet terävinä ja töksähtelevinä. Ratsuttajan olemuksesta säteilevä kylmä turhautuminen tuntui painavan kentän lämpötilan hetkessä pakkasen puolelle, kun Zoe palautti ruunan ruotuun ja jatkoi ratsastamista teräksisellä otteella hevosesta, joka säpsyi jälleen kerran mitä turhempia asioita. Lucyn ei käynyt kateeksi Dakotaa ja Nimbusta, jotka sattuivat osumaan ylimielisen ratsuttajan kulkureitille, ja saivat siis osakseen hyytävän mulkaisun.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Ti Joulu 29, 2015 8:17 pm

Dakota oli katsonut vuosia vierestä, kun täydet poniryhmät jumputtivat letkajenkassa pitkin kenttää mutta halusi aina itse välttää liian suuria hevosmääriä samassa tilassa. Hänen onnekseen Rosingsissa kuitenkin osattiin päämääräisesti ratsastaa ryhmässä paremmin kuin alkeislasten tunnilla ja hän pystyi keskittymään aika ajoin säpsähtelevään Nimbukseen välimatkojen sijasta.

Tamma tarjosi tänään paljon työsarkaa, sillä se oli yhä jännittynyt Zoen ratsun sekoiluista ja rentoutui hyvin hitaasti. Päästyään työskentelymielentilaan se säikähti taas tuulenpuuskaa ja Dakota joutui kokoamaan ajatuksensa ja hevosensa kerta toisensa jälkeen. Nimbus saattoi askeltaa tänään reippaasti mutta se äityi hätäiseksi hyvin helposti eikä tuntunut työskentelevän niin rehellisesti kuin se osasi. Osittain Dakota saattoi syyttää seuralaisiaan kentällä mutta tiesi, ettei voisi valittaa ulkoisista tekijöistä raportissa. Hänen tehtävänsä oli tehdä työt ja pakertaa läpi harmaan kiven vaikka ympärillä pyörisi hurrikaani. Dakota oli kuitenkin tietyllä tasolla tyytyväinen, sillä reaktiivisuuden ansiosta Nimbus pysyi terävänä eikä ehtinyt löystyä kädelle ja lähteä laahaamaan.

Jatkaessaan laukkatyöskentelyä toiseen suuntaan Dakotakin huomasi kuinka jännittynyt oli itse. Tietyllä tapaa sitä asennoitui siihen, miten hevonen ehkä kohta reagoisi ja ratsastajakin tuntui jämähtävän helposti samaan jumittuneeseen asentoon. Dakota huomasi itse usein kuinka jämähti paikalleen niin fyysisesti kuin työskentelytapojensa osalta. Erikoiset ratsutettavat Rosingsissa varmasti auttaisivat asiaa ja pakottaisivat hänet katselemaan asioita eri kanteilta.

Clementine ajatteli kaikkea muuta kuin lihaksiensa rentoutusta ja poninsa reaktiivisuutta. Ensinnäkään, hänen poninsa ei reagoinut mihinkään. Ei hänen kehotuksiinsa liikkua reippaammassa ravissa tai käsien tasaiseen jumputukseen, jonka tarkoituksena oli kai rentouttaa hevosen pää samalle tasolle kuin muiden kentän ratsujen. Onneksi hän oli kohta ratsastanut Luckieta tarpeeksi kauan ja hän voisi mennä ruunan kanssa takaisin talliin, missä ei tarvinnut yrittää ratsastaa paremmin kuin oikeasti ratsasti. Hän osasi onneksi edes huolehtia Luckiesta muuten kunnolla.
Clementine vei ponia pienillä volteilla jaksamatta viimeisillä raviaskelilla tehdä parempaakaan ja väisteli parhaansa mukaan isompia hevosia.

Ponissa tuntui tapahtuvan edes jotain, kun mustahiuksisen ratsastajan ratsastama ruunikko sekosi heidän edessään. Clementine säikähti pomppivaa hevosta enemmän kuin ratsunsa mutta siitä huolimatta poni säikähti taaksepäin ja tyttö horjahti pieneksi hetkeksi poninsa kaulalle.
Nimbus sen sijaan rykäisi itsensä pois koulutreenaamisen maailmasta tehokkaasti ja Dakotalla meni taas hetki tasoitella säikkyä tammaa, jonka mielenterveyttä koettelivat loppumattomat häiriötekijät. Nimbuksen lisäksi Dakotaa säälitti Zoe ja hänen ratsutettavansa, sillä hän ei olisi jaksanut tuollaista huurupäähevosta viikosta toiseen. Nimbuksen satunnaiset herkemmät päivät menivät mutta pystyynhyppivät ja rynnivät hevoset olivat ärsyttäviä. Toisaalta, olihan hänelläkin ratsastettavana Karabiener. Ori ajoi saman asian.

Hän yritti keskittyä liian moneen asiaan samaan aikaan ja onnistui Zoen tielle. Zoen tuskastunut ilme ja mulkaisu eivät tulleet ratsuttajalle yllätyksenä, sillä hänkin oli välillä epätoivoinen Karabienerin selässä. Enemmän Dakotaa hävetti, ettei hän osannut antaa tilaa vaikealle tapaukselle. Hän päätti jatkaa ravissa ja pistää Nimbuksen keskittymään temmonvaihteluilla, joita oli tehnyt laukassakin kunhan oli kerennyt. Clementine taas antoi periksi, löysäsi ohjat ja Luckie laski päänsä lähes maantasalle pärskähtäen. Kierroksen jälkeen hän avasi portin ponin selästä ja antoi ruunan kävellä tallipihaan löysin ohjin. Jälleen yksi hiirrmu onnistunut ja hauska treenikerta, tyttö ajatteli sarkastisesti kun vei ponin talliin.

Dakota oli tyytyväinen saamastaan lisätilasta ja pyysi tammalla lisää liikettä. Tuuli oli vaipunut taas hetkeksi ja Dakota aikoi ottaa rauhoittuneen tilanteen hyödykseen ja istui alas tamman sievään ja tasaiseen raviin.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   Ke Joulu 30, 2015 12:22 pm

Zoe ratsasti nopean loppuverryttelyn jännittyneellä ruunalla, päättäen jättää tämän päiväisen liikutuksen tähän. Ei ollut mitään järkeä yrittää työstää hevosta, joka säpsyi kaikkea ja oli täysin kykenemätön keskittymään työntekoon. Hän ratsasti hevosta hetken raviympyröillä löytääkseen edes jollakin asteikolla rennoksi laskettavan olemuksen, ennenkö hidasti käyntiin ja lähti tallia kohden suomatta minkäänlaista huomiota muille ratsukoille. Ruunikko läsipää pääsisi kävelemään kävelykoneeseen. Hevonen oli aina rennompi sisätiloissa, joten ehkä moisesta aktiviteetista olisi jotakin oikeaa hyötyä hevoselle.

Lucy hengitti heti helpommin, kun mustahiuksinen ratsuttaja katosi kentältä. Hän taputti kimon ruunansa kaulaa kiintyneesti, lämmin pieni hymy huulille kohoten, ja suunnitteli seuraavaa harjoitustaan. Yrittäisikö hän taivutuksia sillä riskillä, että ruuna kävisi polvillaan, vai yrittäisikö hän verrytellä hevosta kaarevien urien ja pohkeenväistöjen kautta? Nainen puri kevyesti alahuultaan tunnustellessaan nöyrän ruunan askellusta. Pohkeenväistöjä, hän päätti Ivoryn hukatessa tasapainonsa jälleen kerran. Hänestä ei olisi tukemaan kilttiä ruunaa taivutusten läpi, kun suoralla uralla kulkeminenkin tuotti hankaluuksia. Hevonen oli kankea kuin rautakanki, raukkaparka.
Hän keräsi hevosen letkeää ravia hieman lyhyemmäksi ympyröillä ja volteilla, ennenkö alkoi työstämään pohkeenväistöjä suoralla uralla ja kentän aidan tukea hyödyntäen. Ruuna yritti kyllä parhaansa, mutta kompuroi useampaan otteeseen loivan väistön aikana, kun ei hahmottanut missä omat jalat liikkuivatkaan. Lucyn tasapaino ei horjunut moisista, sillä hän oli jo tottunut kompuroivaan ratsuunsa. Hän saattoi humahtaa alas selästä muutaman yllättävän pukin myötä, mutta polvilla käyvässä hevosessa ei ollut mitään uutta tai ihmeellistä. Eivätkö kaikki hevoset muka kompuroineet silloin tällöin, eli noin kerran kolmessa minuutissa?

Nainen työsti hevostaan hyväntuulisuus olemukseen palaten nyt kun Zoe ei ollut myrkyttämässä ilmaa omalla kylmällä tylyydellään. Ratsuttaja oli jättänyt hänet rauhaan, ainakin suurimmilta osin, mutta se ei estänyt häntä tuntemasta oloaan toivottoman pätemättömäksi mustatukkaisen naisen seurassa. Zoen ylimielisyys oli rasittavaa ja tyly asenne suoranaista käytöstapojen puutetta, mutta nainen osasi lukea hevosia. Niinä päivinä kun Zoe oli hyvällä tuulella loistavasti sujuneiden maastolenkkien jäljiltä, oli ratsuttaja ohimennen tarjonnut hänelle hyviä neuvoja Ivoryn vetristämiseen. Lucy rapsutti ruunan kaulaa päätään pienesti pudistaen. Hän oli oppinut elämään Zoen kanssa, kun oli ollut pakko, mutta se ei tarkoittanut, etteikö työkaverin töykeys säväyttäisi aina silloin tällöin. Nainen ajoi moiset ajatukset ulos mielestään - Zoehan oli heidän työtoveruutensa alkumetreihin verrattuna ystävällinen ja kohtelias hänelle jokaisessa käänteessä nykypäivänä - ja keskittyi verryttelemään hevostaan vielä hetken, ennenkö hidasti käyntiin ja heilautti kättään Dakotalle. Uusi ratsuttaja oli suotta saanut Zoen kylmyyden niskoilleen.
"Me lähdetään loppukäynneille maastoon. Hyvää päivänjatkoa!" Hän toivotti kohteliaasti ohjatessaan ruunansa kohti kentän porttia. Ivory nauttisi loppuverryttelystä maastopoluilla, joten sinne he suuntaisivat, vaikka se jättäisikin Nimbuksen ypöyksin kentälle. Eiköhän Dakota pärjäisi tamman kanssa, olihan toinen sentään ammattilainen. Kukapa hän oli kenenkään ratsastusta arvioimaan, varsinkin kun oma hevonen kompuroi useammin kuin suoritti puhtaita siirtymisiä.

// Oiskohan tää tässä? //
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1129
Join date : 28.12.2014
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   To Joulu 31, 2015 12:29 am

[juuu kiitokset taas pelistä ;)]

Zoe lähti kentältä hevosineen hyvin pikaisesti ja työtoverin mielentila jäi jäytämään Dakotaa kuin hän olisi voinut jotenkin kohentaa sitä. Hän katsoi Zoen ja säpäkän ruunan perään hetken verran antaessaan Nimbuksen ravata letkeämpänä, joskin vielä avuttoman jännittyneenä ympäri kenttää kaartaen laajoja ympyröitä. Tamma taipui kyllä muttei koko vartalostaan ja Dakota näki kuinka tamma pyrki välttelemään kunnon töitä vielä viimeisinäkin hetkinä. Sen siitä kai sai kun oli näinkin hyvä tuuri olosuhteiden kanssa.

Kun he jäivät toisen kimon kanssa kahdestaan rauhottuneelle kentälle Dakota antoi tamman laskeutua käyntiin, joka ratsuttajan onneksi jatkui pyöreänä ja tahdikkaana. Oli hän kai tehnyt edes jotain oikein, kun tamma tahtoi kaiken häseltämisen jälkeen vielä miellyttää häntä. Kun käynti tuntui sujuvan lähti Dakota etsimään Nimbuksesta hieman motivaatiota käyttää muutakin vartaloaan kaulansa lisäksi viemällä sitä avo- ja sulkutaivutuksiin. Tamma reagoi apuihin yllättävän hyvin vaikka se viimeinen silaus ja täydellinen panostautuminen tuntuivat jäävän puuttumaan. Kuten vanhat konkarit ratsastuskouluissakin, paljon nähnyt Nimbus tiesi miten vältellä työntekoa. Jos hän olisi tehnyt itse tehokkaammin töitä ja pitänyt hevosen hanskassa tuulen paukutellessa seiniä paremmalle työskentelytasolle oltaisiin voitu päästä, mutta tämä treenikerta tuntui Dakotasta menneen hieman hukkaan.

Tamma tuntui kuitenkin rauhottuneen eikä sen keskittymistä jäystäneet enää muu kuin välillä nouseva tuuli, joka sai tamman kuulolle muttei säikkymään. Kun Dakota sai tamman taipumaan edes siedettävästi ja avaamaan hieman lapojaan hän kevensi tammalle ohjia ja valkoinen kaula venyttäytyi eteen. Dakota silitti tamman kaulaa ja kohensi hieman asentoaan pehmeässä satulassa.

"Hyvää päivänjatkoa!", hän vastasi Lucylle hieman jäljessä, unohtaen hetkeksi toisten olemassaolon, hymyillen kuitenkin toisen ratsukon suuntaan. Hän kävelyttäisi tamman ja suuntaisi sitten takaisin. Toisen ratsukon kadottua maastopoluille Dakota laskeutui Nimbuksen selästä kävelemään sen vierellä viimeisen kierroksen vieden sen sitten talliin.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Steady as the beating drum   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Steady as the beating drum
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Rosings Park: Talliympäristö-
Siirry: