PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Sokea kuuroa

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Sokea kuuroa   Ma Kesä 15, 2015 9:57 am

Pikaviestinpeli. Kokoelma pikaviestinpelejä lähinnä Effie Hepburnin ja Evelyn Hillsin välillä.

Perjantai 12. kesäkuuta, ilta

Effie ei ollut vapaalla. Hän ei tiennyt, miten olla vapaalla. Hänen elämässään ei ollut ollut montaa hetkeä, jona hän olisi vain… Ollut. Aina oli koulutöitä, opiskeltavaa, tentteihin luettavaa tai lisätöitä, joilla hänen oli tarkoitus erottua joukosta ja varmistaa asemansa parhaana hakijana. Sama asenne oli iskostunut töihin, joita nuori nainen teki kehutulla työmoraalilla. Hän tarkasti sähköpostinsa usein minuutin tai puolen välein, ja mikäli ei voinut tehdä niin, vilkuili kelloaan varmana siitä, että oli myöhässä jostain tai unohtanut jotakin. Hän hillitsi halunsa kaivaa älypuhelimen asiallisesta käsilaukusta ja tarkastaa Rosingsin tilanne katastrofien varalta, ja sen sijaan keskittyi vain tuntemaan olonsa vaivaantuneeksi.
Hän ei kuulunut tänne, Slaleyn pieneen ja herttaiseen pubiin. Se oli kuitenkin looginen tapaamispaikka hänelle ja Evelynille, ja Effie tapasi vanhemman naisen mielellään. Hän oli istahtanut varautuneena seinän vierellä olevalle, kuluneelle nahkasohvalle, suoristi mustaa kynähametta neuroottisin elein ja pyöritteli välillä vesilasia levottomasti epätavallisen tyhjissä käsissään odottaessaan Evelyniä. Hän oli aina ajoissa.

Evelyn oli aina ollut omasta mielestään täsmällinen, tehokas ja ripeäliikkeinen, mutta alkoi pikkuhiljaa antaa periksi sille totuudelle, että oli aina myöhässä. Niin kävi tänäänkin, sillä hän oli jäänyt tuijottamaan peilikuvaansa pyyhe märkiin hiuksiin kiedottuna useammaksi minuutiksi, kun oli käynyt varsin yksipuolista keskustelua peilin kanssa. Hän ei halunnut antaa Effien odottaa, ei ainakaan tarkoituksella, mutta tässä sitä taas oltiin. Evelyn kuivasi hiuksensa puolihuolimattomasti, kiskoi päälleen istuvat mustat farkut ja siistin valkean kauluspaidan, penkoi pukeutumispöytänsä laatikoista kajaalikynän ja ripsivärin sekä yksinkertaiset valkokultaiset korvakorut. Kai hän kelpasi. Fuego oli makoillut sängyllä kaikessa rauhassa omistajansa sinkoilua seuraten, mutta heti kun Evelyn lähti alakertaan, säntäsi koira perään ja parkkeerasi itsensä oven eteen päättäväisenä lähtemään mukaan. Nainen pudisteli päätään kiskoessaan mustat saapikkaat jalkaansa, kehotti koiraansa palaamaan untenmaille ja sulki oven perässään. Hän kiisi korot vauhdikkaiden askelten tahdissa kopisten Slaleyn tunnelmallisen kyläpubin ulko-ovelle, joskin pysähtyi käsi oven kahvalla. Hän sulki silmänsä, veti syvään henkeä nauttien kesäisen illan raikkaasta ilmasta, loihti leveän hymyn kasvoilleen ja asteli sisään pubiin, joka huokui lämpöä ja pienen kylän tapaan hyvää yhteishenkeä. Useampikin tervehti häntä, kun hän luovi tiensä pöytien ohi tiskille noutamaan soodavettä ja hetken mielijohteesta suolapähkinöitä. Baarimikon katse oli jo käynyt tutussa neliskulmaisessa viskipullossa, mutta Evelyn piti oman katseensa tiukasti baaritiskin puupinnassa. Hän ei juonut alkoholia, ei enää eikä varsinkaan nyt, kun saisi viettää aikaa Effien kanssa.
"Anteeksi että olen taas myöhässä, toivottavasti et joutunut odottamaan kauaa", nainen pahoitteli heti ensitöikseen istahtaessaan alas. Jonakin päivänä hän kyllästyisi lauseeseen niin kovin, ettei enää myöhästelisi lainkaan. "Pähkinöitä?" Hän tarjosi ojentaen pientä lasikulhoa toista kohden.

"En suinkaan", Effie vakuutti vilpittömästi Evelynin pahoitellessa myöhästymistä ja torjui kohteliaasti tarjotut pähkinät. Hänellä ei ollut usein ruokahalua, ei enää. Hän tarjosi naiselle edustushymyn, joka ei aivan poistanut häkkilinnun levottomuutta ruskeista silmistä.
"Mukavaa, että tulit. Onko sinulla ollut kiireinen päivä?"

Evelyn asettui mukavammin aloilleen. Kännykkä painoi ikävästi farkkujen taskussa, joten nainen kaivoi kapineen esille, joskin laski sen saman tien pöydälle näyttö alaspäin. Tuskinpa häntä kukaan tavoittelisi, mutta tottumuksesta tuliterä iPhone oli tullut napattua mukaan.
"Sopivan kiireinen", hän vastasi maistettuaan sitruunalla raikastettua hiilihapotettua vettään. Se ei poltellut kurkussa kuten viski, eikä jättänyt jälkeensä lämmintä tunnetta, mutta nainen ei ollut tullut etsimään sitä, tai ainakin niin vakuutti jälleen itselleen kun hymyili Effielle. Hänellä oli liikaa menetettävää, jotta kannattaisi tarttua viskipulloon. "Klinikalla oli riittämiin puuhaa ontuvien hevosten ja yhden pahemman ähkytapauksen takia, joten päivä tuntui kuluvan vauhdilla. Mites sinulla?" Effiellä tosin taisi olla aina kiire.

Effie kuunteli kiinnostuneena, tarkkaavainen, valpas katse Evelynin kasvoja seuraavissa silmissä. Kun Evelyn kysyi hänen päivästään, hän kohautti kevyesti olkiaan.
"Ei mitään ihmeellistä. Suunnittelimme heinäkuun kisoja", hän vastasi jättäen mainitsematta aamukuudesta alkaneen minuuttiaikataulun.
"Kuulin, että olet hakemassa vuokraajaa Lionheartille. Oletko saanut runsaasti yhteydenottoja?"

"Niiden valmistelussa riittää varmasti puuhaa", Evelyn totesi myötätuntoisena. Hän ei halunnut edes kuvitella, mitä kaikkea kilpailuita pidettäessä piti ottaa huomioon. Hyvä kun hän saattoi ymmärtää, miten paljon valmennusten pyörittäminen vaati valmistelun saralla.
"Jonkin verran. Ehkä olen vain liian valikoiva, mutta en ole vielä löytänyt ketään, joka vaikuttaisi sopivalta", hän huokaisi pienesti. Ei kai hän voinut liikaa vaatia, kun etsi luotettavaa, itsenäisesti hevosen kanssa toimimaan kykenevää vuokraajaa, jolla riittäisi mielenkiintoa myös ajan viettämiseen Lionheartin kanssa pelkän ratsastamisen sijaan.

"Millaisia ehdokkaita olet tavannut?" Effie kysyi kiinnostuneena ja hylkäsi lämmenneen vesilasinsa. Hän ei ollut koskaan juonut alkoholia eikä aikonutkaan eikä hailakka hanavesikään jaksanut innostaa.

"Pari nuorempaa kilparatsastajan alkua, mutta en oikein lämmennyt kummallekaan, joten en edes kutsunut katsomaan Lionheartia. Äiti ja tytär kävivät tallilla, mutta tytär oli sen verran arka, ettei Lionheart edes yrittänyt käyttäytyä mallikkaasti, eikä äiti sitten halunnut vuokrata yhteiseksi ratsuksi hevosta, jota tytär ei uskaltanut käsitellä yksinään", Evelyn kohautti harteitaan. "Ja yksi vanhempi maastoseuraa etsivä nainen otti yhteyttä, mutta löysikin muualta ratsun ennenkö ehti tulla katselemaan", hän kertasi muistellen lukuisia puhelinsoittoja, sähköposteja ja tekstiviestejä, joita oli lähetellyt ja saanut vuokrahevosta etsiviltä.
"Mutta ehkä jossakin kohtaa löytyy joku, joka tulee toimeen pösilön kanssa. Siihen asti venytän aikataulujani sen verran, että ehdin tallillekin."

Hankaluus kuulosti tutulta. Effie ei onnekseen omistanut hevosta, vaikka joskus sortuikin ajattelemaan Funksia kuin omanaan ja halusi raastaa lyhyetkin hiukset päästään, mutta hän kuunteli kuukausittain valitusvirsiä opistojen lähettämistä harjoittelijoista, hevosenomistajien moitteita ja elämää suurempia ongelmia sekä työntekijöiden avautumista arjestaan.
"Olen varma, että löydät vielä hyvän vuokraajan", hän rohkaisi yrittäen adoptoida vanhaa optimismiaan, "entä miten Defyn kanssa sujuu?"

"Enköhän", Evelyn vastasi. Hän uskoi, että jossakin kohtaa löytyisi ratsastaja, joka haluaisi viettää päiviään Lionheartin kanssa. Hän ei vaatinut niin paljoa vuokraajalta, etteikö sellaista ihmistä löytyisi Englannin tästä kolkasta. "Hyvin, oikeastaan todella hyvin", hän vastasi lämpimän hymyn etsiytyessä kalpeille huulille. Nainen kohotti vesilasin huulilleen nauttien raikkaasta kuplajuomastaan, vaikka siitä puuttuikin alkoholin terävä särmä.
"Se on edistynyt uskomattomin harppauksin. Joinakin päivinä unohdan, etten ole omistanut sitä viimeistä vuosikymmentä", hän hymähti. Toki he ottivat välillä takapakkia kertarysäyksellä, mutta toisaalta he olivat edistyneet niin paljon, ettei hän voinut olla muuta kuin ylpeä tammastaan. "Ajattelin antaa sen nauttia kesästään laitumella vuorokauden ympäri. Uskoisin sen tekevän sille pelkkää hyvää." Ehkä syksyllä hänellä olisi käsissään hevonen, jota lähes kuka tahansa pystyisi käsittelemään arkipäivän tilanteissa ilman pelkoa.
"Mitäs Funksille kuuluu?"

Effie vastasi Evelynin hymyyn. Se muistuttikin häntä, että lähettäisi Pauluksen jälleen tarkastamaan laidunten kunnon ja rakentamaan niitä lisää edistyvää kesää varten.
"Oh. Se on edelleen keskenkasvuinen", hän vastasi kuivan ironiseen sävyyn. Maggie ei veisi hevosta lajin huipulle, mutta hän ei kehdannut sanoa sitä ääneen. Suurisydäminen, tukeva nainen oli uskomattoman hieno ihminen, mutta Funks tarvitsi kuria, napakkaa ja määrätietoista ratsastajaa eikä Maggien lempeä, keskittymiseltä harhaileva tyyli aivan tukenut hänen tavoitteitaan opettaa ori tavoille.
"Oletko laatinut suunnitelmia kesälle?" hän kysyi kokien olonsa mukavammaksi, kun keskustelun aiheena oli Evelyn eikä hän.

Evelyn naurahti kommentille Funksista. No, oliko sillä niin väliäkään? Aikuistuminen oli yliarvostettua.
"Ehkä se vielä kasvaa aikuiseksi", hän lohkaisi vaikka epäilikin, ettei niin kävisi ainakaan piakkoin. Funks oli loistava persoona juuri tuollaisena, tosin hänen oli helppo sanoa niin, kun ei joutunut käsittelemään hevosta päivittäin.
"En oikeastaan", hän myönsi. Kerta se oli ensimmäinenkin, kun hänen kesänsä ei ollut täynnä ohjelmaa. Nainen nappasi jälleen muutaman suolapähkinän suuhunsa pohtien, mitä voisi suunnitelmistaan kertoa. "Ajattelin käydä pyörähtämässä Kaliforniassa, jos vain saan täällä asiat siihen kuntoon, että kehtaan kadota hetkeksi. Veljenpoikani kasvavat niin kovaa vauhtia etten kohta enää tunnista heitä, tai niin veljet ainakin väittävät." Ajatus paluusta lapsuudenkotiin sai vatsan kiertymään solmuun, eikä hän tiennyt, oliko se enemmän pelkoa vai intoa.
"Mitä sinä olet suunnitellut lomallesi? Kai aiot pitää lomaa?" Hän kysäisi, kohottaen vaativasti kulmaansa pikaisesti lisäämänsä jälkimmäisen kysymyksen aikana.

Effie hymyili puolittain ja epäili myöskin Funksin aikuistumista. Jos sen omistaja ei haaveilisi olympialaisista ja kaverikuvista Paddy Bluen kanssa palkintojenjaossa, ei hevosen tapakoululla olisi samanlaista merkitystä. Mutta Maggie eli syvällä kuvitelmissaan.
"Käy ihmeessä! Jos tarvitset järjestelyissä apua, autan mielelläni", hän lupasi epäröimättä ja kohautti sitten puolustautuvasti olkiaan. Mihin hän lomaa tarvitsi?
"Pidänhän minä päivän sieltä täältä välillä vapaata", Effie vastasi koskettaen vanhasta tottumuksesta lyhyttä, punavaaleaa tukkaansa kuin työntääkseen sitä korvan taakse.

Evelyn hymyili aavistuksen poissaolevasti Effien lupailuille. Hän tiesi, että saisi hevostensa asiat hoitoon, sillä Effie ja Rosings Parkin henkilökunta pitäisivät niistä huolta, mutta hän ei ollut lainkaan niin varma siitä, miten saisi muut asiat hoidettua. Koiransa hän voisi ottaa mukaan, mutta Klaus. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta, miten edes nostaa Yhdysvalloissa vieraileminen puheenaiheeksi. Ehkä se oli hänen ratkaisunsa. Hän ei lähtisi.
"Ei se ole kunnon lomaa", nainen protestoi päätään pudistellen. "Ota viikko vapaaksi ja käy katselemassa jotakin kaunista kaupunkia. Euroopassa niitä riittää."

Effien ilmeestä päätellen ajatus oli absurdi.
"Se on yksi mahdollisuus", hän ilmaisi diplomaattisesti. Hän ei olisi lähdössä minnekään. Hän rakasti sitä, miten Kamir ja Corinne olivat sanoneet häntä korvaamattomaksi. Hän ei halunnut kadota ja todistaa, että oli todellisuudessa tarpeeton - tai jos ei ollut, syöstä tallia kaaokseen. Hän ei osannut lomailla. Ajatus päämäärättömästä kiertelystä, aikatauluttomasta oleilusta oli vastenmielinen. Ja hän saattoi paeta Harrya töiden varjolla.
"Tuletko vastaavaksi eläinlääkäriksi heinäkuun kansainvälisiin kisoihin?"

Evelyn kohotti kulmaansa.
"Ei kuulosta kovin vakuuttavalta", hän totesi huvittuneena. Hän ei omistanut samanlaista pettämätöntä työmoraalia kuin Effie, eikä ymmärtänyt, miten toinen ei osaisi rentoutua nauttimaan lomasta. "Älä vain polta itseäsi loppuun", hän lisäsi ripaus huolta katseessaan. Effie saattoi olla kuin kone hoitaessaan tallin arkea, mutta hän ei hetkeäkään uskonut naisen todella pystyvän pyörittämään mahdottomalta tuntuvaa aikatauluaan loputtomiin ilman seurauksia.
"Tulen", hän vahvisti nyökäten. Kisaeläinlääkärinä toimiminen tarjosi mukavaa irtiottoa arjesta, vaikka työnä se ei kovin mielekästä ollutkaan. Ainakin se oli erilaista kuin mikään, mitä klinikalla tai kotivisiiteillä tuli tehtyä.
"Mitä muuta olet tehnyt kuin töitä?" Evelyn uteli nakellen suolapähkinöitä suuhunsa. Oli ollut hyvä idea ostaa pientä naposteltavaa veden kaveriksi, sillä muutoin sitruunainen juoma olisi pian unohtunut.

Nainen väläytti häivähdyksen tyhjää hymyä. Hän ei lomaillut. Hepburnit rentoutuivat panostamalla töihin. Effie oli parhaimillaan paineiden alla. Hänen äitinsä oli sanonut niin, kun hän oli suurin piirtein neljän vanha. Hän oli polttanut itsensä loppuun opintojensa aikana - siksihän hän oli tullut Rosings Parkiin. Mutta nyt hän rakasti työtään. Miten hän voisi palaa loppuun?
Kun Evelyn kysyi töiden ulkopuolisista aktiviteeteista, Effie näytti ajovalojen häikäisemältä peuralta. Hänen mieleensä ei tullut mitään. Ei yhtään mitään. Se oli häkellyttävää.
"Ratsastanut Funksia, lähinnä", hän keksi vihdoin sanoa ja heitti puheenvuoron kiireesti takaisin Evelynille, "entä sinä? Miten vietät vapaa-aikaasi?"

Evelynin kulmat kurtistuivat, mutta nopeasti nainen sai ilmeensä kuriin ja loihti kasvoilleen lämpimän hymynpoikasen. Effie ei tainnut haluta puhua omista aktiviteeteistaan, joten ehkä hänen pitäisi vain tyytyä olemaan kysymysten kohteena tällä kertaa. Hän ei halunnut painostaa punapäätä liikaa, vaikka olisikin mielellään kuullut niin toisen ilot kuin surut.
"Lähinnä lukemalla, Fuegon kanssa lenkkeilemällä ja televisiota seuraamalla", hän totesi harteitaan kohauttaen. "Kävin tosin viime viikonloppuna Lontoon West Endillä katsomassa pitkästä aikaa musikaalia, ja jos aivan rehellisiä ollaan, voisin jämähtää sinne viikoiksi", hän naurahti lauseensa päätteeksi. Niiden muutaman tunnin ajaksi hän oli unohtanut itsensä, ongelmansa ja elämänsä kokonaan hukuttautuessaan musikaalin maailmaan.

Effie suli hymyyn kuunnellessaan Evelynin kuvausta. Kai hänelläkin voisi olla elämä työn ulkopuolella. Hän ei vain ollut onnistunut luomaan sellaista.
"Mitä musikaalia kävit katsomassa?" hän kysyi ja visualisoi mieleensä selaamansa sivun tarjonnan ja arvostelut. Hän oli Lontoossa asuessaan rakastanut musikaaleissa käymistä, vaikka olikin tehnyt niin lähinnä syntymäpäivinään äidin paheksunnasta huolimatta.

"Billy Elliotin", Evelyn kertoi hymyillen. Oli ollut todella lähellä, ettei hän olisi eksynyt Wickedin yleisöön, mutta viime hetkillä pitänyt päänsä ja käynyt katsomassa Billy Elliotin, vaikka sekin oli hänelle entuudestaan tuttu. Hän oli musikaalien suurkuluttaja, joten lähes kaikki West Endillä pyörivät musikaalit oli jo nähty ja koettu ainakin kahdesti.
"Siellä tosin menee niin paljon kaikkea ihanaa, että valinnanvaikeus oli todellinen ongelma", hän totesi huvittuneena.

"Uskon", Effie naurahti haaveikkaana. Ehkä hänen pitäisi ottaa pari päivää lomaa ja lähteä atsomaan musikaalia West Endille.
"Oletko käynyt katsomassa Oopperan Kummituksen West Endillä?" hän kysyi. Se oli hänen suosikkinsa.

"Monesti", Evelyn naurahti. "En edes muista, montako kertaa olen nähnyt sen. Todennäköisesti sormeni eivät enää riitä", hän huokaisi pienesti. Miksei enää tehty Oopperan Kummituksen, Les Miserablesin ja Wickedin kaltaisia huippumusikaaleja, jotka kestivät aikaa? Hän ei ikinä kyllästyisi kolmeen edellä mainittuun musikaaliin, mutta olisi upeaa saada lisää kestäviä, todellisia timantteja Broadwaylle ja West Endille.
"Oopperan Kummitus oli ensimmäinen musikaali, jonka koskaan näin. Ei olisi voinut olla parempaa tapaa tutustua musikaalien maailmaan."

"Se oli minunkin ensimmäiseni. Tiedätkö, oliko Kummituksena David King?" Effie tiedusteli.

Evelyn joutui hetken kaivelemaan mielensä syövereistä nimiä, mutta lopulta nyökkäsi häivähdys epäilystä silmissään.
"Luulisin niin. Ainakin nimi on tuttu", hän vastasi. Hän tiesi tarkalleen Wickedin näyttelijät, joiden esittämänä oli musikaalin nähnyt, sillä oli lähes aina kinunnut itselleen kuvan päätähtien kanssa, mutta harvoin oli tehnyt samaa muiden musikaalien kohdalla. Ehkä olisi pitänyt.

"Oletko sattunut tapaamaan häntä tallilla?" Effie jatkoi. Hän oli nähnyt musikaalin ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana, samana vuonna, kun mies oli astunut rooliin eikä voinut olla muistamatta teinitytön viatonta ihastusta, nyt nolostuneena.
"Caitlin O'Connor on ottanut hänen hevosensa ylläpitoon", hän lisäsi kontekstia raaskimatta ottaa puheeksi miehen poismennyttä vaimoa.

Evelyn näytti yllättyneeltä Effien tiedustellessa tapaamisesta. Hän ei ollut edes tiennyt David Kingin käyvän tallilla, vaikka nyt kun hän aivojaan rääkkäsi, saattoi hän etäisesti muistaa nimen lukuisten paperien joukossa.
"En usko", hän vastasi päätään pudistellen. Hän muisti hevosen, jota valmentaja ratsasti, mutta omistajasta hänellä ei ollut ainakaan selkeitä muistikuvia. Toisaalta se ei ollut yllättävää, sillä hän oli kulkenut tallilla milloin mitenkin pahasti omissa ajatuksissaan, joten tuskin olisi tajunnut, vaikka olisi törmännyt itseensä kuningattareen.
"Rehellisyyden nimissä, en edes tiennyt että tallilla on näyttelijä West Endiltä", hän myönsi naurahtaen. Viimeiset jääpalat kilisivät lasin laitoja vasten, kun hän kohotti lasin huulilleen ja joi loput raikkaasta soodavedestään. Hetkeksi katse harhaili baaritiskin suuntaan toiveikkaana. Jos vain yhden oluen… Ei. Hän repi katseensa irti houkuttelevasta lasipullojen täyttämästä hyllystä takaisin Effien kasvoihin.
"Suostuisitko joskus ottamaan viikonlopun vapaaksi, niin voisimme mennä yhdessä katsomaan Oopperan Kummitusta?" Evelyn kysäisi saadakseen ajatuksensa mihin tahansa muuhun kuin alkoholiin, joka oli tuntunut ilkkuvan ja vainoavan häntä syksystä lähtien.

"Minäkään en ole tavannut hänet kuin kerran ohimennen", Effie vastasi ja värähti muistaessaan miestä raastaneen lohduttomuuden, kun he olivat tavanneet alkutalvesta keskustellakseen Remonasta Kamirin ja Caitlinin kanssa. Se ei ollut ollut hyvä hetki mainita, miten hän ihaili miehen työtä.
"Mielelläni", hän jatkoi silmät syttyen, kun Evelyn keksi ehdottaa yhdessä West Endille lähtemistä. Kyllä, se oli ehdottomasti syy ottaa lomaa.
"Se olisi… Se olisi hienoa. Kiitos."

Evelynin kasvoille leviävä hymy oli helposti lämpimin ja aidoin, mikä hänen kasvoillaan oli koko tapaamisen aikana ollut. Jo pelkkä retki West Endiin oli syy leveään hymyyn, mutta kun mukaan sai Effien, joka oli selkeästi innokas lähtemään, ei mikään voisi estää häntä nauttimasta hetkestä hymy korviin asti ulottuen.
"Mahtavaa", nainen totesi iloisena. "Katsele kalenteristasi joku viikonloppu, joka vaikuttaisi sopivalta ja ilmoita minulle, niin järjestän sen vapaaksi", hän vakuutti. Se hyvä puoli pienessä klinikassa oli, että vapaat saatiin sovittua yllättävän kivuttomasti. Ei tarvinnut käydä läpi kymmentä eri esimiestahoa, ennenkö lomat olivat selvillä, vaan riitti, kun jutteli ohimennen aamukahvilla muille eläinlääkäreille vapaistaan, jotka halusi pitää.

"Olisiko ensi viikonloppu liian pian?" Effie kysyi ja pelkäsi olevansa liian innokas. Evelyn muuttaisi vielä mielensä. Tämä viikonloppu menisi valvoessa BE-tason kenttäkisoja ja heinäkuun hän omistaisi kansainvälisten kisojen valmisteluun.

"Ei missään nimessä", Evelyn vastasi lähes helpottuneena. Hän oli pelännyt, ettei Effie haluaisi lähteä ja sen jälkeen, että Effie lykkäisi lähtöä loputtomiin, mutta hän oli ollut väärässä. "Se on täydellinen viikonloppu minulle", hän vannoi hymyillen. Nyt hänellä olisi vedenpitävä selitys, miksei hän ollut osallistumassa naapurinsa syntymäpäiville. Hän saattoi viettää aikaa Slaleyn pubissa selvinpäin, mutta hän ei luottanut itseensä riittämiin, jotta selviäisi samasta syntymäpäivillä, jotka veisivät todennäköisimmin Newcastlen yökerhoihin.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sokea kuuroa   Ma Kesä 15, 2015 9:57 am

"Hyvä", Effie huokasi helpottuneena ja tarjosi naiselle puolittaisen hymyn. Hän oli yllättynyt siitä, miten palavasti halusi mennä. Hän ei ollut ajatellut tarvitsevansa lomaa, mutta ajatus Evelynin kanssa Lontooseen menosta oli kuin hengenveto tuskallisen pitkän sukelluksen jälkeen. Hän voisi ottaa hetken irti työstä, ja hänellä oli vedenpitävä selitys sille, miksi Harry ei tulisi mukaan. Hän menisi ystävänsä kanssa. Hän mittaili Evelyniä katseellaan hämmentyneenä siitä, että hänellä oikeasti saattoi olla muutamakin ystävä.
"Haluatko tehdä jotain muutakin? Kiertää kuusi musikaalia?" hän ehdotti kelaten mielessään tutkimiaan aikatauluja.

Evelyn vilkaisi jälleen baarimikon suuntaan kuin jonkin omituisen refleksin käskemänä. Hän laski kädet syliinsä jotta lopettaisi tyhjän lasin pyörittelyn ennen kuin rikkoisi jotakin. Nainen suoristi hartiansa tavoitellen samaa itsevarmaa asentoa, jolla yleensä kantoi itseään.
"Ei minulla ole mitään sitäkään vastaan", hän lupasi naurahtaen vain aavistuksen väkinäisesti, "mutta voimme tehdä muutakin, jos mielessäsi on jotain, mitä haluat nähdä tai tehdä." Hän rakasti Lontoota eikä koskaan kyllästynyt käymään samoissa paikoissa kerrasta toiseen. Hän oli nähnyt Madame Tussaudsin vahanäyttelynkin lukuisia kertoja, eikä silti koskaan jättänyt käymättä, jos vain löysi aikaa.

Effie pudisti päätään pohtien mistä väkinäinen sävy oli peräisin. Ehkä Evelyn ei halunnut viettää aikaa hänen kanssaan musikaalia lukuun ottamatta.
"Olen kotoisin Lontoosta", hän totesi, "minun takiani ei tarvitse tehdä mitään. Onko sinulla jotain, mitä haluaisit tehdä?"

"Luulen, että olen jo tehnyt kaiken, mitä olen aina halunnut", hän myönsi hymyillen joutuen jälleen keskittymään, jotta pitäisi katseensa Effien kasvoissa. "Mutta en ikinä vastusta vierailua Madame Tussaudsin tiloissa", hän totesi päätään kallistaen. Hänen äitinsä ei voinut sietää vahakabinetissa vierailuja, eikä suostunut koskaan seuraksi kenties siksi, että tunsi osan vahanukkejen esikuvista oikeassa elämässä, joten viime vierailusta oli vierähtänyt hetki.

Effie ei ollut koskaan vieraillut Tussaudsissa. Hän ei käynyt koskaan missään äitinsä kanssa eikä ollut vieraillut harvojen tuttujensakaan kanssa missään paria kertaa vuodessa useammin, ja Charlotte oli leimannut Tussaudsin turistinähtävyydeksi.
"Se kuulostaa mukavalta. Haluaisitko jotain juotavaa?" hän kysyi vaistotessaan, minne Evelynin katse välillä harhaili.

Evelyn nielaisi näyttäen hetken syylliseltä kuin lapsi, joka löydettiin käsi keksipurkissa. Hän tarjosi jähmeää hymyä Effielle.
"Ei, en halua", hän vakuutti päätään pudistellen tietämättä oikein, vakuuttiko enemmän itseään vai Effietä. Hänen käsityksensä juotavasta sisälsi aina alkoholia, eikä se sopinut tähän iltaan tai oikeastaan yhteenkään hänen illoistaan tästä eteenpäin. Hän nappasi muutaman pähkinän lasikiposta saadakseen jotakin alas kurkustaan, joka tuntui yllättäen kuivuneen kuin hän olisi viettänyt viimeisen viikon aavikolla ilman vettä. Vakuutteluista huolimatta katse harhaili jälleen, mikä sai turhautuneen huokauksen karkaamaan huulilta.
"Anteeksi, ajatukseni harhailevat", nainen totesi itsestäänselvän asian. "Mutta olen oikeasti innoissani Lontoosta", hän vakuutti vaikkei siinä hetkessä saanutkaan leveää hymyä huulilleen. "Pelastat minut kuolettavan tylsiltä syntymäpäiviltä."

Effie ei ollut varma, mitä hänen oli sopivaa tehdä tai mistä oli edes tarkalleen kysymys. Niinpä hän hymyili varovasti ja päätti vaihtaa aihetta. Ehkä hänelle toivottoman vieras aihealue oli parasta jättää taakse.
"Oh?" hän kehoitti jatkamaan, kun Evelyn mainitsi syntymäpäivät.

Evelyn hymyili puolittain punapäälle.
"Naapurini kutsui minut juhlimaan 35-vuotispäiviään ystäviensä kanssa. En tunne sieltä muita kuin naapurin, ja no, hänetkin lähinnä sen takia, että Fuego on ottanut tavakseen livahtaa heidän aamiaispöytäänsä", hän selitti lievää huvittuneisuutta äänessään. Syntymäpäivien juhlistaminen oli mukavaa, mutta vain jos hän tunsi muut vieraat tai saattoi juoda itsensä siihen tilaan, ettei muiden tuntemisella enää ollut väliä. Nyt ensimmäinen ehto ei täyttynyt eikä jälkimmäinen tullut kysymykseenkään, joten olisi vain parempi jättää menemättä ja lähteä sen sijaan Lontooseen.

"Miten olet viihtynyt Slaleyssä?" Effie kysyi ja vilkaisi vaivihkaa ympärilleen pienen kylän pubissa, jossa humisi kanta-asiakkaiden puheensorina. Hän ei ollut viettänyt aikaa kylässä, vaikka oli asunut jo lähemmäs kaksi vuotta sen naapurissa.

"Hyvin", nainen vakuutti. "Sopivan rauhallista minun makuuni", hän naurahti pehmeästi. Slaleyssa ei tapahtunut suoraan sanottuna mitään ja silloin harvoin kun jotakin tavanomaisesta poikkeavaa tapahtui, koko kylä tiesi siitä tunnissa tai parissa. Toisaalta hän rakasti yhteisöllisyyttä, joka oli ominaista pienille kylille, mutta se oli myös yksi suuri ärsyke tiettyinä hetkinä.
"Lyhyt tallimatka on ehdottomasti suuri etu", Evelyn lisäsi. Naisen katse kääntyi lähestyvään baarimikkoon, joka laski viskilasin pöydälle nyökäten nurkassa istuvien kanta-asiakkaiden suuntaan. Evelyn nielaisi heilauttaen kättään miehille, joiden kanssa oli useampanakin iltana pelannut pokeria ja juonut liikaa viskiä. Hänen teki mieli pyytää baarimikkoa viemään viski mukanaan, mutta takeltelevat sanat eivät koskaan lähteneet huulilta. Hän tuijotti hetken lasia kuin pahinta hirviötä jota maa oli päällään kantanut, ennenkö siirsi lasia varovaisesti kauemmas.
"Rosings Parkissa taitaa olla mukava asua?" Hän yritti kankeasti jatkaa keskustelua aiemmasta aiheesta.

Effie katsahti lasia ja seurasi hämillään Evelynin olemusta tietämättä, mitä hänen tuli tehdä. Ehkä vain olla kuin ei huomaisikaan? Se oli ainakin englantilaista.
"Siellä on mukavaa. Kuten sanoit, lyhyt matka töihin on ehdottomasti suuri etu", hän hymyili puolittain. Kuudensadan metrin matka harmonisen puiston ja hiljaisen joen yli oli ihastuttava. Mikäli jotakin ilmeni yllättäen, hän saattoi palata töihin muutamassa minuutissa.
"Kotisi Kaliforniassa on kai hyvin erilainen?"

Evelyn tiesi, mitä hänen tuli tehdä, mutta hän ei kyennyt tekemään sitä, joten istui sen sijaan aloillaan ja yritti pitää katseensa irti houkuttelevasta viskilasista. Hän nyökkäili Effien puheen tahdissa kasvonpiirteet kiristyen, kun hän puristi käsiään nyrkkiin pidelläkseen niitä aloillaan.
"Se on", hän myönsi etsien tuttua hymyä kasvoilleen ja iloa ääneensä, mutta turhaan. "Mutta vaihtelu virkistää. Olen pikkuhiljaa tottunut harmaisiin sadepäiviin", nainen totesi. Aluksi välillä useamman päivän mittaiset sadejaksot olivat tuntuneet masentavilta, mutta nykyään hän nautti sateen äänestä kun pisarat rummuttivat peltikattoa makuuhuoneen yllä.
"En silti kadu hetkeäkään, että muutin tänne", Evelyn lisäsi varmuutta olemuksessaan. Sen hän tiesi täysin varmaksi, vaikka kaikkea muuta elämässään epäilikin. "Kaipaatko koskaan Lontooseen?"

Effie hymyili, kun Evelyn vakuutti, ettei katunut maisemanvaihdosta. Hänkin piti harmaista sadepäivistä; miten ruoho oli smaragdinvihreää harmaata taivasta vasten, ilma oli raikasta ja koko luonto tuntui vetävän henkeä. Hänestä oli ihanaa käpertyä lukemaan, kun sade hakkasi ikkunoita. Nykyään siihen sisältyi huoli siitä, että työntekijät tajusivat juosta hakemaan hermoilevien hevosenomistajien hevoset sateensuojaan.
"Kaipaan joskus West Endiä, elokuvateattereita ja ravintoloita, mutta en varsinaisesti Lontoota", hän vastasi. Täällä hänkin saattoi hengittää. Oli ainakin saattanut, ennen kuin päästi vanhan elämänsä sotkemaan uutta.
"Olet varmaankin matkustanut paljon? Onko sinulla suosikkipaikkaa maailmassa?"

"Siinä onkin parhaat syyt kaivata Lontoota", hän naurahti koettaen löytää kadonnutta rentoutta. Miten saattoikin olla niin, että yksi pieni viskilasi sai hänen koko olemuksensa kääntymään ympäri? Hän oli säälittävä ihminen. Vaikka hän miten yritti, ei väkinäisyys tuntunut katoavan olemuksesta nyt kun hän oli sen laskenut sisään.
"Aika paljon", nainen myönsi, "mutta en osaa valita vain yhtä suosikkiani. Riippuu aina siitä, mitä haen. Manhattanin vilskeeseen on ihana sukeltaa silloin kun etsii sykkivää kaupunkia, kun taas Berliinin rauhallisia katuja on ihana kävellä aurinkoisena päivänä kun etsii historian havinaa. Havaijin rannat ovat kuin suoraan saduista." Hän kaipasi matkustelua äitinsä elokuvien kuvauspaikoille, lomamatkoja perheen kesken ja oikeastaan ylipäätään matkustelua. Hän nautti uusien paikkojen näkemisestä tavattomasti. Ehkä hänen pitäisi mahduttaa kesäsuunnitelmiinsa myös parin viikon matka jollekin paratiisisaarelle. Jos hän valitsisi kohteen ja matkasta kertovat sanansa tarkoin, voisi hän saada Klausin mukaansa.
"Ehkä jos pitäisi valita yksi paikka ylitse muiden, kallistuisin varsin tylsästi Kalifornian puoleen. Vaikka kolusin niitä maisemia vuosikymmeniä, en ikinä kyllästynyt näkemään lisää."

"Kai kotiseudulla on erityinen paikka monelle", Effie ehdotti sulkien itsensä joukon ulkopuolelle. Vasta Rosings Park tuntui kodilta; sieltä hän oli löytänyt vapautta, lämpöä, ystäviä ja luvan vain olla, vaikkei hän siinä ollutkaan hyvä. Muistot Lontoosta ja Cambridgestä olivat ahdistavia ja niitä väritti äidin uhkaava varjo hänen yllään.
"Evelyn, onko kaikki hyvin?" hän kysyi hetken kuluttua.

Evelyn nyökkäili hyväksyvästi. Varmasti oli. Hän ainakin rakasti kotiseutuaan erityisellä tavalla, ja vaikka viihtyi Englannissa, ei hän uskonut tämän paikan koskaan yltävän aivan samalle sijalle kotoisan karjatilan kanssa. Nainen hätkähti Effien kysymystä, mutta käänsi katseensa suorastaan terävästi toisen silmiin.
"On", hän vakuutti tuttu puolustusmekanismi pintaan puskien. Kaikki oli kunnossa, eikä mikään maailman murheista koskettanut häntä. Evelyn veti syvään henkeä, vei siron kätensä tummien hiustensa läpi ja huokaisi raskaasti. Syyllisyys puristi sydäntä kylmällä kourallaan moisen valeen seurauksena. "Ei ole", hän myönsi uloshengityksen mukana voimaton hymy huulille kohoten. Hän pudisteli päätään.
"109 päivää", hän mutisi hiljaa. "Olen ollut juomatta 109 päivää, ja kaikki mitä voin ajatella, on se, miten hyvältä tuo viski maistuisi", nainen sanoi hiipivää katkeruutta äänessään. Elämän ei pitänyt olla näin vaikeaa, eikä raittiuden pitänyt olla taistelua päivästä toiseen enää lähellä neljän kuukauden rajapyykkiä. Silti se oli, eikä taistelu tuntunut helpottavan vaikka päivät kuluivat.
"Joten ei, kaikki ei ole hyvin, mutta kunhan selviän keskiyöhön, se on 110 päivää, ja se on päivän enemmän kuin tänään." Hänen oli ajateltava päivän kerrallaan, koska muutoin edessä oleva kivinen tie tuntui mahdottomalta kulkea. Hän keskittyi yhteen päivään, selvisi siitä ilman huikkaa viskipullosta ja jatkoi seuraavaan aamuun aloittaakseen saman tahtojen taiston uudestaan. Päivä kerrallaan, niin hän oli selvinnyt nämäkin vajaat neljä kuukautta.

Effie vastasi katseeseen hämmentyneenä ja melkein liikuttuneena siitä, että Evelyn paljasti hänelle jotain niin henkilökohtaista. Hän tiesi, että naisella oli ollut jonkinlaisia ongelmia, mutta niiden laadusta hän ei ollut ollut perillä. Evelyn saisi olla ylpeä. Effie oli ja toivoi katseensa välittävän sen.
"Haluatko lähteä vaikka kävelylle?" hän ehdotti miettien helpottaisiko vai hankaloittaisiko se tilannetta.

Evelyn oli itsestään ylpeä niinä hetkinä kun tajusi, ettei ollut ajatellut mitään alkoholiin viittaavaakaan useaan tuntiin, mutta tällaisina hetkinä kun pelkkä käden ulottuvissa oleva viski sai hengen takertumaan kurkkuun, hän tunsi montaa asiaa, mutta ylpeys ei ollut yksi niistä.
"Se olisi ihanaa", hän myönsi väläyttäen raskasta hymyä kiitollisena. Hän voisi kävellä täältä ulos ilman lipsahdusta ja jatkaisi huomiseen aloittamatta uudestaan alusta. Huominen olisi päivä 110, ei päivä yksi.
"Tee palvelus itsellesi ja kaikille läheisillesi, äläkä koskaan lähde tähän peliin mukaan", hän huokaisi vain puoliksi vitsillä noustessaan sohvalta ja napatessaan kännykkänsä mukaan. Viimeinen vilkaisu viskilasiin sai käden värähtämään, mutta Evelyn kiepahti kannoillaan suunnaten suoraan ulko-ovelle. Raikas kesäilta saisi luvan karkottaa synkät ajatukset hänen mielestään ennen kuin hän säikyttelisi Effien kauas purkamalla kaiken, mikä painoi siroja hartioita.

Effie vastasi Evelynin huokaukseen puolittaisella hymyllä, sillä ei ollut varma, kuinka tosissaan nainen oli. Hän seurasi perässä raikkaaseen ulkoilmaan tuntien olonsa heti hieman normaalimmaksi, kun ei istunut selkä armeijallisen suorana keski-ikäisten pubin kanta-asiakkaiden keskellä.
"Jos voin koskaan tehdä mitään puolestasi, sano vain", hän lupasi vilpittömästi askeltaessaan Evelynin rinnalla eteenpäin Slaleyn hiljaista pääkatua.

"Teet jo", Evelyn vakuutti tarjoten varovaista hymyä rinnallaan kulkevalle naiselle. Hän kohotti hetkeksi katseensa kesäisen valoisaan taivaaseen ja keskittyi vain nauttimaan raikkaasta ilmasta, joka virtasi vaivattomasti keuhkoihin.
"Itsepähän olen ongelmani aiheuttanut. Tiesin tarkalleen miten helpolla jään kouk-", naisen lause katkesi kesken. Evelyn nielaisi. Sitä luurankoa hän ei aikonut päästää kaapistaan siltä varalta ettei Effie ollut jo ehtinyt etsimään netin syövereistä hakukoneiden avulla hänen menneisyyttään. Jotkin asiat oli vain parempi pitää piilossa muulta maailmalta.
"Tiesin tarkalleen ettei AA-tapaamisia ole turhan takia niin paljon", hän korjasi vaisusti. Jokaisessa kaupungissa tuntui aina olevan lukuisia eri tapaamisia ja ryhmiä, meni sitten minne tahansa.

Effie katsahti Evelyniä ja pohti, mitä naisen menneisyyteen oli mahtunut. Hän ei tiennyt, millaista oli olla alkoholisti, mutta arveli, että ymmärsi ahdistusta paremmin kuin hyvin. Hetken hän oli ollut vapaa, ja sortunut sitten jälleen eikä nähnyt pakotietä. Ehkä se oli tavallaan kuin addiktina eläminen. Hyvä luoja, mikä häntä vaivasi?! Yksi maailman nerokkaimmista miehistä halusi olla hänen kanssaan, ja hän vertasi sitä alkoholismiin.
"Mikäli kaipaat juttukaveria tai lenkkiseuraa, vaikka keskellä yötä, voit aina soittaa minulle", hän lupasi uudelleen.

Evelyn pyöritteli puhelinta hermostuneesti käsissään, kun ei tiennyt mitä muutakaan olisi käsillään tehnyt. Teki mieli katsoa, oliko Klaus vastannut mitään hänen ehdotukseensa yhteisestä maastolenkistä, mutta se voisi odottaa siihen asti että hän olisi yksinään kotona. Tai ehkä hän soittaisi kotimatkalla miehelle ja kysyisi, voisiko tulla yöksi kylään Fuegon kanssa. Mutta se kaikki saisi odottaa, sillä nyt hänellä oli Effie ja se riitti hänelle.
"Kiitos Effie. Olet mahtava ystävä", hän sanoi pehmeästi ja liikautti kättään koskettaakseen kevyesti toisen käsivartta. Kalifornian auringon alla hänellä oli aina ollut veljensä, jotka herättää vaikka keskellä yötä, jos hän kaipasi jotakin, mutta täällä hän oli joutunut itsenäistymään tyystin toisella tavalla. Olihan hänellä tuttavia, ystäviä ja miesystäväkin, mutta toisin kuin verisiteiden kautta perhettä olevat veljet, he voisivat aina kyllästyä häneen.

Effie kosketti niskaansa hämillisenä epätavallisista kehuista. Hänellä ei ollut koskaan ollut ystäviä, ei ennen Rosings Parkia. Hän ei kai ollut ystävystyvää sorttia. Eikä hän ollut osa Lucyn ja Pauluksen välistä, sanatonta yhteisymmärrystä; hän oli etäännyttänyt itsensä kaikista, jopa Colinista, astuttuaan takaisin Harryn maailmaan.
"Miten haluat matkustaa Lontooseen?" hän koki turvallisimmaksi vaihtaa aihetta.

Evelyn kohautti harteitaan. Hänelle se oli yksi ja sama, jos rehellisiä oltiin.
"Miltä aikataulusi vaikuttaa? Lentäminen on tietysti nopein vaihtoehto, mutta ei junassa istuminen tai moottoritietä pitkin huristelu ole huono valinta", hän lausahti. Lentäminen oli toki kallein mahdollinen tapa taittaa matka, mutta kuten ennenkin, hän ei tänäkään iltana ottanut rahapuolta huomioon. Niin tuppasi käymään kun saattoi elää koko elämänsä ilman minkäänlaista budjettia.

"Saan järjestettyä sen niin kuin tarvitsee", Effie vakuutti. Hän sopeutuisi mielellään Evelynin toivomaan vaihtoehtoon, sillä määränpää kuulosti niin virkistävältä, ettei matkalla ollut suurta merkitystä.
"Mikä vain sinua houkuttaa eniten", hän lupasi.

Evelyn hymyili jo aidommin, kun Effie vakuutteli järjestelevänsä aikataulunsa miten vain hänelle sopisi. Se jos mikä puhui sen puolesta, miten mielellään Effie oli lähdössä mukaan.
"Minä rakastan lentämistä", hän myönsi huvittuneesti hymähtäen. "En tosin pienissä ja täyteen tungetuissa peltipurtiloissa, joten ehkä maata pitkin olisi kuitenkin paras." Pienten paikalliskoneiden istumapaikat tuntuivat tunkkaisilta ja ahdistavan ahtailta kun oli koko elämänsä lentänyt ykkösluokassa.

Effiekin nautti lentokenttien tunnelmasta ja nipistyksestä vatsan pohjassa, kun kone kohosi taivaalle. Se kuitenkin oli raskasta ympäristölle, varsinkin näin lyhyillä matkoilla.
"Menisimmekö siis autolla?" hän ehdotti.

"Käy minulle", nainen vakuutti nyökäten. Hän oli taittanut matkan usein autolla, joko itse ratin takana tai kuljetuspalvelua hyödyntäen, eikä ajomatka ollut niin puuduttava kuin olisi voinut pelätä. Se tarjosi hyvin aikaa pohtia tarkempaa suunnitelmaa viikonlopun ohjelmallekin, joten eivätköhän he saisi matkan kulumaan.
"Voimme mennä minun autollani tai sitten tilata kuljetuksen", Evelyn jatkoi kallistaen päätään sivulle naksauttaakseen niskansa, joka tuntui jälleen muistuttavan jumista, jota hän ei ollut saanut aikaiseksi aukaista.

"Hyvä on", Effie vastasi hetken tauon jälkeen ja työnsi sivuun epämukavuutensa Evelynin siivellä ratsastamisesta. Hän oli kyllä matkustanut välillä takseilla Lontoossa, sillä Charlottella ei ollut pulaa rahasta, mutta opiskeluaikansa jälkeen hän oli pyrkinyt pärjäämään omillaan ja tallille katoamisen jälkeen äiti ei ollut lainkaan halukas rahoittamaan hänen idioottimaisuuttaan.
"Lähdemmekö perjantai-iltana vai lauantaiaamuna?" hän tiedusteli kätkien epämukavuutensa ammattimaisen sävyn taakse.

Evelyn pohti nopeasti, kumpi olisi järkevämpi valinta. Illalla olisi vähemmän liikennettä kuin aamulla, mutta sitten pitäisi etsiä jokin yösija. Toisaalta jos he lähtisivät jo perjantaina, olisi heillä enemmän aikaa Lontoossa pyörimiseen.
"Minä kallistuisin ehkä perjantain puoleen. Vähemmän liikennettä, enemmän aikaa perillä", hän perusteli pienen hymyn kera. Reissun suunnittelu sai innostumaan - tästä tulisi vielä loistava retki. Vaan toisaalta, kun pääsi katsomaan musikaalia, oli mikä tahansa retki mahtava.
"Ellet sinä sitten mieluummin matkusta lauantaina?"

"Perjantai sopii hyvin", Effie kiirehti vakuuttamaan. Hän voisi olla tabletilla yhteydessä talliin, jos valmennuksissa olisi ongelmia, mutta nainen luotti kykyynsä ennakoida ja organisoida tarpeeksi idioottivarmasti etukäteen. Kaksien kansainvälisten, massiivisten kisojen järjestäminen oli aivan toista. Niitä hän ei ollut organisoinut aikaisemmin.
"Varaanko meille hotellin viikonlopuksi?" hän kysyi pohtien, millaista majoitusta Evelyn odotti. Jos Evelyn maksoi matkan, hän maksaisi majoituksen.

"Perjantaina siis", hän vahvisti nyökäten. Hän ei ollut vielä aivan varma, haluaisiko mieluummin ajaa oman autonsa Lontooseen vai tilata kyydin kuljetuspalvelulta, mutta kävi miten kävi, jotenkin he pääsisivät Lontooseen perjantaina.
"Varaa vain", Evelyn vastasi iloisena. Hän vihasi hotellien varaamista, koska tarjontaa oli niin paljon. Hän ei ikinä osannut päättää, missä päin kaupunkia haluaisi olla, joten oli helpompaa, jos Effie hoitaisi moiset valinnat. Sitä paitsi toinen tunsi Lontoon paremmin, joten osasi varmasti etsiä hotellin, joka vastaisi heidän tarpeitaan. "Vihaan sitä puuhaa, joten hyvä jos sinä hoidat sen", hän naurahti pehmeästi. Hitaasti pubissa illan myötä harteille kasautunut jäykkyys alkoi sulaa pois, kun välimatka pubin ja heidän välillään kasvoi. Slaleyn päätie oli jälleen hiljainen, kuten aina ennenkin, mutta ei hän ollut muuta odottanutkaan. Kylä uinui suurimman osan vuorokaudesta ja vuodesta.

"Voin varata myös liput musikaaliin. Sopiiko lauantain iltanäytös Oopperan kummituksesta?" Effie kysyi ja teki henkistä muistilistaa kaikesta, mitä hoitaisi etukäteen, mitä pakkaisi ja mistä huolehtisi heidän ollessaan Lontoossa.

"Sopii hyvin. Kiitos", Evelyn nyökkäsi. Hän olisi voinut hoitaa moiset hommat, mutta kun Effie niin kiltisti tarjoutui… "Laita vain ylös, mitä jään velkaa, niin siirrän rahat tilillesi", hän huolehti. Ei Effie voisi kaikkea maksaa, vaikka miten haluaisi lippuja ja hotelleja varailla.

Effie liikautti kättään vaivaantuneena ja päätti vaihtaa aihetta kauemmas rahasta.
"Onko muuta, mitä pitäisi hoitaa etukäteen?" hän pohti.

"Eipä kai", Evelyn pohti kulmiaan kurtistaen. Hän hoitaisi matkan, Effie majoituksen ja liput musikaaliin. Eiköhän siinä ollut kaikki tärkeimmät otettu jo huomioon. "Lopun voi aina hoitaa sielläkin päässä, jos jotain jää", hän totesi harteitaan kohauttaen. Hän ei osannut suunnitella kaikkea yhtä tarkkaan etukäteen kuin Effie tuntui tekevän, joten naisen mielestä kaikki oli hoidossa.

Effien kaltainen kontrollifriikki osasi kuvitella rentoutuvansa vasta, kun tiesi kaiken olevan varmasti hallussa. Hän pakotti itsensä tyytymään hotelliin ja musikaaliin, sillä hän tunsi kaupungin. Metro kulki jatkuvasti, ja he löytäisivät aina avoimia ravintoloita ja kahviloita ilman varaustakin. Älä ongelmoi, hän komensi itseään.
"Tehdään niin", hän sanoi taistellen ammattimaisen hymyn kasvoilleen ja vilkaisi kelloaan. Halusikohan Evelyn jo kotiin?

Evelyn ei murehtinut kellonaikaa tai huomista työpäiväänsä tai edes sitä, miten Fuego kaipasi vielä iltalenkkiään. Hänellä oli kaikki aika maailmassa, tai niin hän ainakin itselleen uskotteli, sillä stressaaminen ja huolehtiminen ei auttaisi lainkaan. Se vain tekisi hänestä entistä kireämmän ja jännittyneemmän, mikä todennäköisimmin veisi hänet takaisin pubiin.
"Kaipaatko jo takaisin kartanolle? Jos haluat, voin heittää sinut", hän päätti kysyä, sillä tiesi Effien kiireisen aikataulun. Effie tuskin oli jättänyt mitään valmisteluja viimeiseen iltaan, mutta se ei tarkoittanut, etteivätkö hevosenomistajat olisi täyttäneet punapään sähköpostia toinen toistaan turhemmilla viesteillä.

"Ei, ei", Effie protestoi ja tarjosi hämillisen hymyn kuin anteeksipyynnöksi, "pidän kovasti kävelemisestä." Parin kilometrin kävely vilpoisessa kesäyössä oli oivallinen hetki selvittää ajatuksiaan. Hänellä ei ollut kiirettä takaisin, mutta ehkä Evelyn kysyi sitä päättääkseen illan. Naisen ajatusketju katkesi, kun puhelin hälytti laukussa ja väri kasvoilta kadoten hän katsahti nimeä näytössä, painoi alahuultaan hermostuneesti pureskellen punaista luuria tuupaten laitteen takaisin piiloon ja väläytti Evelynille levottoman hymyn.
"Ehkä minun pitäisi lähteä takaisin. Kiitos illasta - ja seuraavasta viikonlopusta. Oli todella mukavaa nähdä."

Evelyn ymmärsi halun kävellä, sillä hänkin oli mieluusti taittanut tallimatkan jalkaisin, ennenkö oli viime syksynä saanut auton käyttöönsä. Nyt käveleminen oli jäänyt, yleensä ajanpuutteeseen vedoten, mutta ehkäpä kesän myötä hänkin liikkuisi taas enemmän jalkaisin tallille. Nainen jätti utelematta puhelusta, joka sai Effien käyttäytymään varsin oudosti. Hän ehtisi kysellä siitä myöhemminkin.
"Kiitos itsellesi. Oli ihana nähdä. En malta odottaa ensi viikonloppua", hän vakuutti hymyillen ja astahti eteenpäin kuin tarjotakseen halausta, joka tosin jäi vain puolittaiseksi eleeksi, kun hän puraisi huultaan epävarmana. Ehkä ei ollut hänen asiansa tunkea toisen iholle halailemaan hyvästejä, vaikka vanhasta tottumuksesta oli juuri niin meinannut tehdä.

Effie katsahti puolittaista elettä epätietoisena. Hän ei ollut tottunut halailuun tai minkäänlaiseen fyysiseen kosketukseen. Hän ei pahastunut halauksia, mutta ei osannut lähteä hakemaan niitä. Ehkä oli turvallisempaa olla jatkamatta Evelynin elettä, sillä hän ei ollut edes varma tulkinnastaan.
"En minäkään", hän sanoi varovasti ja tarjosi hämillisen, lämpimän hymyn, "näemme varmaankin tallilla?" Hän kiersi luisevat käsivarret ympärilleen, laski katseensa ja perääntyi muutaman askeleen, ennen kuin kääntyi ympäri ja lähti harppomaan vauhdilla kohti kotia. Hän ei osannut kävellä rauhassa, ja sisäinen myllerrys pieksi häntä eteenpäin. Hän peitti kasvot käsillään hämärässä ja veti kiivaasti henkeä yrittäen ymmärtää itseään. Ajatus yhteisestä viikonlopusta Evelynin kanssa oli kirkas kiintopiste, johon hän saattoi tarttua. Sen voimalla hän suuntasi kohti kotia.

Evelyn nyökkäsi.
"Näemme varmasti", hän vakuutti hymyillen hieman hölmönä. Ehkä olisi vain pitänyt halata eikä jättää elettä kesken, koska nyt hän tunsi olonsa vain entistä typerämmäksi. No, meni jo. Hän katsahti poispäin harppovan naisen perään ennenkö kääntyi ottaen suunnan omaa kotiaan kohti. Hän voisi päästää Fuegon ulkoilemaan takapihalle, vaikka koira kaipasikin pidempää lenkkiä. Huomenna sitten. Hän oli tekemässä niin montaa asiaa aina huomenna ettei edes enää pysynyt laskuissa mukana. Kaiken saattoi aina tehdä huomenna.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sokea kuuroa   La Syys 19, 2015 9:29 pm

Perjantai 28. elokuuta

Jatkoa pelistä [url=http://rosingspark.palstani.com/t107p75-ripaus-itseluottamusta]Kuudes aisti[url].

Effie nyökkäili pesutilan ulkopuolella, käsivarret ympärille kierrettynä ja tuijotti tyhjyyteen. Mikä kamala päivä.
"Huolehditko niistä, Lucy?" hän pyysi työntekijältä ja pyysi Evelyniä toimistoon hienovaraisella eleellä.

"Tietenkin", Lucy vastasi äänensävyllä, joka ilmaisi miten typerä kysymys olikaan. Tietenkin hän huolehtisi omasta hevosestaan ja Pauluksen hevosesta. Vaikka itse Englannin kuningatar saapuisi vaatimaan häneltä kierrosta tallin pihapiirissä, hän ei jättäisi hevosia itsekseen. Evelyn sulloi tavarat laukkuunsa ja nappasi sen kantoonsa seuratessaan Effietä toimiston suuntaan. Mielessään nainen kävi jo läpi kaikkia artikkeleita, tutkimuksia, keskusteluja ja kokemuksia, joista voisi olla mitään hyötyä hevosten hoidon tehokkuuden maksimoinnissa. Hän ei ollut huolissaan Nimbuksesta, mutta Ivory sai hänet nielaisemaan. Ruunaparka. Hän toivoi parasta, mutta työnsä puolesta valmistautui mieluummin pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen. Ainakaan ei voisi tulla enää surkeita yllätyksiä.

Effie antoi Lucyn napsahdukset ja tylyt sävyt anteeksi päivän stressin nimissä ja lähti Evelynin edellä ylös toiseen kerrokseen, sisään tummansinisävyiseen toimistoon ja sulki oven toisen naisen perässä. Hän viittasi Evelyniä istumaan.
"Mitä sinulle kuuluu?" hän kysyi sysäten mielestään painajaismaisen päivän tapahtumat. Ne eivät olisi menossa minnekään, mutta Evelyniä vaivasi selvästi jokin.

Evelyn kohotti katseensa yllättyneenä sylistään Effieen, kun nainen uteli hänen kuulumisiaan. Hän räpytti muutaman kerran yrittäessään saada pyyhittyä kasvoiltaan kaikki paljastavat eleet. Hän oli ollut niin taitava tässä, aikanaan. Nykyään hän tuntui elävän tunteet katseessaan ja kasvoillaan joka hetki. Luoja. Mitä Klaus oli oikein tehnyt hänelle?
"Hyvää", hän vastasi kuten tapoihin kuului. Käsi värähti sylissä ja hän puristi sen nyrkkiin. Oli turha miettiä, mitä hän oli ollut tekemässä ennenkö oli saanut puhelinsoiton tallilta. Sillä ei ollut enää mitään väliä.

"Mitä sinulle kuuluu?" Effie toisti pyrkien poistamaan stressin ja kiireen olemuksestaan, sillä ystävä ansaitsi kuuntelijan kaaoksenkin hetkellä.

Naisen suupieli värähti. Äänetön huokaus karkasi raottuvilta huulilta.
"Kaikki on sekaisin", hän tunnusti yrittäen pitää äänensä tasaisena. "Ei tosin niin sekaisin kuin täällä, joten älä huoli. Huomenna olen jo unohtanut koko jutun." Väkinäinen pirteys ei kantanut edes lauseen loppuun saakka.

"Kerro minulle", nainen vetosi nojaten lähemmäs työpöytänsä yli.

"Se on aivan typerää", hän vastusti huokaisten, mutta antoi kuitenkin periksi. "Näin painajaisia viime yönä. Niitä sellaisia, jotka saavat kyseenalaistamaan kaiken, mitä on pitänyt totena. Istuin jo pullo kourassa valmiina heittämään kaiken hukkaan, kun kännykkäni heräsi henkiin."

"Mitä tapahtui?"

"Sain hetken armonaikaa kun tulin tänne, mutta kun palaan kotiin, kaikki se odottaa minua", hän huokaisi hiljaa jättäen naisen kysymyksen huomiotta. "En pysty tähän." Hän kohotti vihreiden silmien katseen Effien kasvoihin ja yllättyi tuntiessaan, miten vain vaivoin pidellyt kyyneleet sumensivat näkökentän. Hän räpytti muutaman kerran voimakkaasti pakottaen mokomat pois silmistään. Hän ei itkenyt.

Effie nousi pöydän takaa, istui Evelynin vieressä olevaan nojatuoliin ja laski hieman epävarmasti kätensä naisen käsivarrelle.
"Mikä odottaa sinua?"

Evelynin suupielet kääntyivät silmänräpäyksen ajaksi edes aavistuksen yläviistoon kiitolliseen hymyyn, kun Effie asettui hänen rinnalleen. Hän kohotti toisen kätensä ja laski sen naisen kämmenen päälle kiitokseksi eleestä, joka tuskin tuli luonnostaan punapäälle.
"Kaikki se, mitä pakoon olen juossut vuosia", hän huokaisi. Evelyn tiesi puhuvansa yhtä selvästi kuin muutaman oluen liikaa nauttinut kyläpubin kanta-asiakas, mutta hän ei tiennyt miten muotoilisi kaiken sanoiksi, jotka eivät ajaisi Effietä pois. "Joskus vain on päiviä, kun en pysty siihen. Kun kaikki menneisyyden varjot saavat kiinni ja kiskovat mukanaan pimeyteen. Silloin kyseenalaistan jokaisen valintani, tekoni ja päätökseni. En ole lainkaan varma siitä, että olen tehnyt oikean valinnan kovinkaan monessa risteyksessä." Hän huokaisi hiljaa.
"Näin unta Tobiaksesta. Miehestä, jota rakastin tähtiin ja takaisin, jonka kanssa olin menossa naimisiin", hän nielaisi. "Jonka jätin yön pimeydessä sormuksen ja nenäliinalle kirjoitetun anteeksipyynnön kera."

Effie nielaisi kalveten asteen ja laski hetkeksi katseensa, sillä tarina muistutti häntä vahvasti Harrysta - hän vain oli lähtenyt päivänvalossa miehen ollessa töissä.
"Ymmärrän", hän totesi, "mutta miten se liittyy nykyhetkeen?"

Evelyn huokaisi.
"Jossakin vaiheessa unta hän ei ollut enää Tobias vaan Klaus", hän pudisti päätään. Oli typerää, miten yksi ahdistuksen värittämä uni oli sysännyt hänet niin surkeaan jamaan. "Effie, minua pelottaa. En ole koskaan ollut hyvä tässä. Aina kun ajattelen, että olen löytänyt paikkani, jotakin tapahtuu mikä muuttaa jälleen kaiken. Rakastan häntä, mutta entä jos se ei ole tarpeeksi?" Miehen asunnolla käyminen oli kerrasta toiseen hankalampaa, kun tyhjiä pulloja lojui näytillä. "Hän juo, mutta minä en voi. En, kun tiedän mihin se johtaa."

Oli karmivaa, miten samanlainen heidän sielunmaisemansa oli - alkoholia lukuun ottamatta. Ja sitä, että Evelyn osasi rakastaa ja välittää.
"Oletko puhunut hänelle tästä?" Effie kysyi niellen ahdistuksensa, sillä nyt oli aika olla tässä Evelyniä varten, ei velloa omissa syvyyksissä.

"En", nainen tunnusti. Hän kantoi edelleen harteillaan syyllisyyttä siitä, miten oli kohdellut miestä alkuvuodesta. Mies oli ehkä antanut hänelle anteeksi, mutta hän ei ollut löytänyt moista anteeksiantoa itsestään. "En osaa. Saan vain aikaan riidan, eikä se auta ketään. En voi vaatia, että hän muuttaa elintapojaan minun kyvyttömyyteni tähden, mutta en tiedä, kauanko voin elää näin." Hän huokaisi hiljaa. Tänään kaikki, mitä hän oli pitänyt ehdottomana totuutena, tuntui liikahtaneen pois paikaltaan, eikä hän tiennyt, miten sovittaa niitä takaisin paikoilleen.
"Enkä tiedä, mitä ajattelin kun opiskelin eläinlääkäriksi. Olisi vain pitänyt tyytyä elämään äitini rahoilla. Olen ollut jo moneen kertaan jättämässä eroanomukseni klinikan toimistolle. En tiedä, voinko enää luottaa itseeni ja kykyyni hoitaa eläimiä, jotka vaativat täyden keskittymiskykyni. Pystyin siihen eilen ja tänään, mutta kuka tietää huomisesta", hän sulki silmänsä estääkseen kyyneliä karkaamasta. Hän muisti, miten Paulus oli syyttänyt häntä aikanaan juuri siitä, mihin hän pelkäsi nyt lankeavansa. Ehkä mies oli ollut oikeassa viime kesänä. Ehkä hänestä ei ollut kantamaan vastuuta eläinten hyvinvoinnista.

"Ymmärsinkö oikein, että rakastat", sanan lausuminen tuotti vaikeuksia, "Klausia, mutta hänen alkoholinkäyttönsä on uhka sille elämälle, jonka olet rakentanut ja haluat säilyttää?"

"Minä olen uhka sille elämälle", hän korjasi synkän hymyn kera. "Mutta hänen juomisensa ei auta asiaa."

"Oletko puhunut hänelle tästä aikaisemmin?"

"En, mutta olisi varmaan pitänyt", hän huokaisi syyllisenä. Jälleen yksi asia loputtomien virheiden listaan. "En osaa aloittaa moista keskustelua. En voi vain kävellä hänen luokseen ja sanoa, että hei, älä juo enää koska minä en voi juoda, ja jos minä juon niin ei mene kauaa kun käytän kamaa." Heti, kun katkerat sanat olivat karanneet huulilta, nainen säpsähti ja nousi jaloilleen yhdellä hätäisellä liikkeellä. Hänen pitäisi mennä nyt, ennenkö Effie ymmärtäisi mitä hän oli sanonut ja katsoisi häntä samalla torjuvalla häpeän ja inhon sekoituksella, jolla ihmiset katsoivat kaikkea, mikä ei sopinut heidän tahrattomiin elämiinsä.

Effie ei päästänyt irti ystävänsä kädestä. Hän työnsi kysymykset mielestään.
"Mitä siis aiot tehdä? Jättäisitkö Klausin?"

Evelyn vain tuijotti, eikä edes kunnolla sisäistänyt, mitä Effie kysyi, ennenkö hiljaisuus oli venynyt pitkäksi. Miksi nainen oli yhä siinä, piteli kiinni hänen kädestään ja jatkoi samaa keskustelua kuin aiemminkin?
"En", hän sai kähähdettyä, vaikka kaikki ääni tuntuikin takertuvan kiinni kurkkuun. Vaikeasti nielaisten hän jatkoi, "en voi. Hän on ankkurini, hän pitää minut kiinni tässä todellisuudessa. En voi jättää häntä repimättä itseäni palasiksi siinä samalla." Olet tehnyt sen ennenkin, pieni kylmä ääni muistutti, mutta hän tukahdutti sen. Hän ei halunnut jättää Klausia. Hän rakasti miestä. Miksei se voinut riittää ratkomaan kaikkia ongelmia?

"Eikö siis logiikka määrää, että sinun on puhuttava asiasta hänen kanssaan?"

"Minä olen huono kuuntelemaan logiikkaa", hän yritti vitsailla, mutta yritys ontui alusta asti pahasti. "Minä yritän, mutta", hän kohautti voimattomana harteitaan. "En tiedä, mitä siitä tulee. Vaikka hän haluaisi lopettaa, en tiedä, pystyisikö hän." Evelyn pudisti jälleen päätään ja läimäytti vapaalla kädellään ohimoaan. Hän oli tänään kerrassaan taitava möläyttelemään asioita, joita hänen ei kuulunut kertoa.
"Leikitään, etten koskaan sanonut tuota."

Effie ravisti hienovaraisesti päätään. Hän ei voisi kasata lautaselleen yhtään enempää tänään. Eläinlääkärin ja ystävän mahdollinen alkoholismi ja päihteiden väärinkäyttö sekä valmentajan ilmeinen alkoholismi saivat jäädä toiseen kertaan.
"Kaikista todennäköisin ratkaisu onnelliseen loppuun on asioista puhuminen. Et voi tuhota itseäsi miehen takia."

Evelyn nyökkäsi. Hän tiesi sen, tai ainakin kuvitteli tietävänsä. Totuus vaan tuntui usein olevan jotain aivan muuta. Hän huokaisi hiljaa. Miten hän olikaan onnistunut sotkemaan asiansa näin totaalisesti? Ja monen muun asiat siinä sivussa, katkera ääni muistutti.
"Minun lienee parasta mennä... jonnekin", hän sanoi hiljaa. Kotiin hän ei lähtisi, mutta ehkä hän voisi etsiä jonkun tapaamisen, johon lyöttäytyä purkamaan ahdistustaan anonyymisti.
"Pärjäätkö täällä tämän sotkun keskellä?"

"Miksi?" Effie kysyi pakottaen äänensä asiallisen ilmeettömäksi. Hän ei halunnut olla edes osasyy siihen, miksi nainen olisi onneton.
"Ja minä pärjään aina", hän lisäsi väläyttäen asiakaspalvelijan pettämättömän hymyn.

"En voi piiloutua toimistoosi koko päiväksi, Effie, ja sinulla on varmasti oikeitakin töitä, joita hoitaa", hän vastasi pieni mutta sitäkin aidompi kiitollinen hymy huulille kohoten. Hänen pitäisi selvitellä oma päänsä, ja sen jälkeen hän voisi puhua Klausille. Kun tietäisi, mitä haluaisi sanoa ja miten saisi muotoiltua sen fiksusti.

"Ne odottavat kyllä", Effie vakuutti, "mutta en pidättele sinua, jos olet menossa puhumaan Klausille."

"En vielä. Minun täytyy ensin miettiä tämä kunnolla läpi, jotta tiedän mitä olen pyytämässä ja ehdottamassa", hän vastasi. Hän ei voisi vain marssia miehen ovelle ja vaatia, että tuo muuttaisi elämäntapojaan hänen takiaan. Vai voisiko? Eikö hän olisi vain huolestunut naisystävä, jos rohkaisisi miestä etsimään apua juomiseensa? Äh.
"Kiitos, Effie. Jos koskaan on mitään mitä voin tehdä puolestasi, ilmoita vain."

Katse, jonka Effie loi Evelyniin, kertoi, että ehdotus kuulosti vain tekosyyltä yrittää olla näkemättä tilannetta.
"Puhu Klausille", nainen ehdotti, vaikka oli viimeinen ihminen maailmassa, jonka piti antaa ihmissuhdeneuvoja. Hän tarjosi puolittaisen hymyn kiitokseen, mutta tiesi, ettei tulisi tarttumaan tarjoukseen. Jos hänen äitinsä oli hänelle mitään opettanut, se oli olla riippumaton ja itsenäinen.

"Minä puhun", Evelyn lupasi ja todella tarkoitti sitä. Hän puhuisi miehen kanssa, kun aika olisi oikea.
"Voimia työpäivään", hän lausahti ja levitti kätensä halatakseen Effietä lämpimästi. Kenties ele välittäisi enemmän sitä kiitollisuutta, mitä hän tunsi kun oli saanut purkaa sydäntään.

"Kiitos samoin", Effie toivotti ja vastasi vain aavistuksen jäykästi Evelynin tarjoamaan halaukseen.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Sokea kuuroa   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Sokea kuuroa
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: