PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Some women just want to watch the world burn

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2801
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: [P] Some women just want to watch the world burn   Ma Maalis 16, 2015 7:33 am

Pikaviestinpeli, jossa Teddy ja Riitasoinnun Gabrielle törmäävät kauppareissulla Violetiin, joka on päättänyt tehdä kaksikon yhteiselosta vielä aavistuksen verran hankalampaa.
-----
Torstai 5. maaliskuuta, iltapäivä

Mies hymyili kävellessään Stowell Squaren käytävää pitkin Gabrielle käsipuolessaan. Hän ei yleensä pitänyt kaupoissa kiertelystä, ellei kyseessä ollut hevostarvikeliike, mutta Gabriellen kanssa hän oli todennut shoppailun olevan siedettävää, ellei jopa hauskaa. Hän ei tosin tiennyt, arvostiko nainen hänen ideoitaan yhtä paljon. Ainakaan syvään leikattu, ihonmyötäinen ja diskopallon mieleen tuova hopeinen ilmestys ei ollut vakuuttanut naista. Ehkä hänen pitäisi antaa Gabriellen valita mieleisensä kaupat ja niistä vielä mieleiset vaatteetkin, sen sijaan että hän kantaisi näytille mitä hurjimpia luomuksia, joiden suuntaan vilkaisukin sai päänsäryn heräämään.
"Oliko mielessäsi jotakin tiettyä kauppaa, kulta?" Teddy kysäisi hyväntuulinen hymy huulillaan. Ei hän ymmärtänyt naisten vaatteista mitään, mutta ei se estänyt häntä nauttimasta naisen seurasta.

Gabriellen piti edustaa parissakin juhlissa työpaikkansa puolesta johtajien rinnalla, joten naisella oli todellinen ongelma siitä, mihin pukeutuisi. Jopa Lontoo tuntui pettäneen hänet, kun hän oli yrittänyt shoppailla siellä.
"Parikin." Gabrielle myönsi hymyillen, johdatellen heitä kohti paria kalliimpaa vaate- ja kenkäkauppaa. kengätkin pitäisi ostaa. Sen tason tilaisuuteen ei olisi asiaa käytetyissä kengissä. Gabrielle huokaisi syvään, koettaen pohtia mitä voisi pukea.

Teddy virnisti.
"Hyvä niin", hän naurahti, "sillä minulla ei ole pienintäkään aavistusta." Hän tiesi, mistä sai kaupungin parhaat ratsastushousut tai laadukkaimmat mittatilauspuvut, mutta naisten vaatteet olivat täysin uusi shoppailukohde. Violet ei ollut suotta ottanut häntä mukaan kaupoille, mikä tosin saattoi johtua siitä, että hänestä oli enemmän harmia kuin hyötyä.
"Tuo punainen mekko näyttäisi varmasti upealta päälläsi", mies totesi nyökäten mallinuken päälle puettua mekkoa kohden. Hän ei tosin ollut lainkaan niin varma, haluaisiko Gabriellen näyttävän aivan noin vetävältä työtehtävissä. Ehkä jokin rauhallisempi… "Tai tuo musta", hän naurahti.
"Mutta kaikki näyttää päälläsi hyvältä", hän lisäsi hymyillen.

Gabrielle naurahti. Ehkä se punainen ei sopisi tähän. Ja ei kyllä mustakaan. Molemmat olivat dramaattisia ja vietteleviä värejä omalla tavallaan. Gabrielle asteli liikkeeseen ja näytti selvästi pohtivan asiaa. Mitähän sitä nyt...

Teddy painoi liikeen mieleensä. Jos hän joskus haluaisi yllättää naisen mekolla tai lahjakortilla, hän tietäisi nyt, mistä kaupasta moista etsiä. Vaan toisaalta se diskopallo olisi omalla tavallaan huvittava lahja… Herättäisi ainakin hilpeyttä, jos ei muuta. Mies lähti kiertelemään liikettä muutaman metrin Gabriellen takana ja katseli ympärilleen. Hänellä ei ollut pienintäkään ajatusta siitä, mitä he etsivät, mutta onneksi nainen näytti määrätietoiselta.
"Et haluaisi jakkupukua?" Hän virnisti alahuultaan purren. Gabrielle mustassa kynähameessa ja valkoisessa röyhelökauluspaidassa… Keskity, Teddy. Keskity.

Teddy saisi köniinsä, jos ostaisi sen diskopallon hänelle. Mies söisi sen hirvityksen.
"En.. Kaappi tursuaa mokomia." Nainen naurahti ja katseli laadukkaita mekkoja, miettien mallia, väriä, leikkauksia.. Aina yhtä vaikeaa. Mitä ihmettä hän halusi?

"Voisit pukeutua niihin useammin", hän virnisti kiriessään naisen rinnalle. Hän oli nähnyt jo useammankin upean mekon, mutta ilmeisesti hänen määritelmänsä upealle oli huomattavan paljon väljempi kuin Gabriellen. Sitä hän ei tosin ihmetellytkään. Nainen pukeutui kerrassaan lumoavasti päivästä toiseen.
"Entä tuo sininen?" Mies ehdotti nyökäten tummansinistä, varsin yksinkertaista mekkoa kohden. Eikö yksinkertainen ollut kaunista? Hän olisi voinut vannoa jonkun joskus sanoneen niin. Toisaalta, hänen mielestään diskopallomekko oli kerrassaan hulvaton, joten ehkä hänen näkemyksiinsä ei kannattanut mekkojen kohdalla luottaa.

Gabrielle katseli sitä tummansinistä mekkoa hetken, selvästi mietiskellen. Se oli nätti, materiaaliltaan mutta vaatisi melkoiset asusteet näyttääkseen miltään.
"Hieman liian lattea ehkä."

"Seeeeeelvä", mies vastasi venyttäen sanaa äänensävyllä, joka kieli puhtaasta huvittuneisuudesta. Hänestä tuntui, että Gabrielle puhui jotakin täysin vierasta kieltä kommentoidessaan mekkoja.
"Taidan istahtaa tähän", hän naurahti huomatessaan vapaan nojatuolin seinän vieressä. "Enpähän ole tiellä", hän virnuili miettien jo mielessään, millä tekosyyllä pääsisi livahtamaan aiempaan kauppaan ja ostamaan diskopallomekon. Gabriellen ilme olisi varmasti näkemisen arvoinen, jos mokoma hirvitys päätyisi naisen vaatekaappiin yön pimeydessä.

Gabrielle murhaisi miesystävänsä sen jälkeen ja sitä tuo tuskin halusi. Nainen valui pitkin kauppaa, katselle pidempiä juhlamekkoja läpi ajatuksella. Mihin niistä hän voisi kuvitella pukeutuvansa?

Teddy syventyi tutkimaan sähköpostiaan puhelimen näytöltä eikä edes huomannut tutun vaaleaverikön astelevan samaan kauppaan. Violet huomasi miehen saman tien, vaan ei suunnannut Teddyn luokse. Sen sijaan nainen haravoi katseellaan kaupan asiakaskuntaa. Jos herra Tohvelieläin oli raahautunut naisten vaatekauppaan, oli Gabriellekin jossain lähistöllä. Nainen nappasi mukaansa henkarille ripustetun kirkkaanpunaisen bilemekon, joka tuntui paljastavan enemmän kuin peittävän ja marssi korot lattiaa vasten kopisten Gabriellen eteen.
"Pukee sinua varmasti, lutka", hän sihahti ja tyrkkäsi mekkoa naista kohden.

Gabrielle katseli juuri vaaleansinistä mekkoa, kun kuuli äkäisen korkojen kopinan ja punainen mekko tyrkättiin hänen syliinsä. Nainen kohotti kevyesti kulmaansa, nauraen. Se oli spontaani reaktio tähän absurdiin tilanteeseen.
"Et voi olla vakavissasi. onko tämä sinun? Arvostan ajatustasi, mutta emme jaa ihan samaa makua."

"En antaisi omia vaatteitani sinulle", Violet vastasi kylmästi. Pelkkä ajatuskin Gabriellesta ärsytti. "Theodore ei koskaan valittanut", hän päätyi sen sijaan toteamaan. Ei, Teddy ei ollut koskaan valittanut hänen vaatteistaan, vaan eipä hän ollut Gabriellen syliin tungetun mekon kaltaisia hirvityksiä päälleen kiskonutkaan.

"No hyvä, sitten emme joudu tappelemaan tästä." Gabrielle sanoi tyynesti ja laski sen takaisin Violetin käsiin. Hän ymmärsi toisen olevan raivoissaan mutta... Jokin raja, hän ei kuitenkaan ollut koskaan... Tai olipas, turha sitä oli väittää Mutta ero oli kuitenkin Theodoren itsensä päätös, ei hänen.
"Voin sanoa aivan samaa. Violet, voisitko? En haluaisi tapella. En käskenyt hänen jättää sinua, en vaatinut mitään."

Violet tyrkkäsi mekon muiden kanssa samaan riviin välittämättä siitä, ettei mekko tosiaankaan kuulunut sinne. Joku työntekijä korjatkoot, hän ei tosiaankaan etsisi punaisen mekon oikeaa paikkaa.
"Niinpä, sinähän vain panit häntä, vaikka tiesit, ettei hän ollut sinkku", Violet vastasi kylmää raivoa äänessään. Mikään, mitä toinen sanoisi ei kääntäisi hänen päätään. Gabrielle oli kerrassaan halveksuttava nainen.
"Toivottavasti hän tekee saman sinulle."

Gabrielle kallisti päätään.
"Et voi olettaa hänen olevan täysin syytön siihen. Yhtälailla hänkin halusi sitä." Tarvitsiko riehua julkisesti... Viimeiseen hän ei vastannut mitään. Gabrielle vain puraisi huultaan ja kosketti vatsaansa. Ei Teddy. Ei lapsen takia.

"Varmasti", Violet nyökkäili kylmää tyytyväisyyttä äänessään. "Ja haluaa varmasti uudestaankin. Älä suotta itke, kun hän palaa myöhään töistä ja on poissaoleva." Ei hän tiennyt, mitä Teddy oikeasti tekisi, mutta se tuntui sopivalta kohdalta iskeä vyön alle. Hän huomasi Gabriellen vatsalle eksyvän käden ja kohotti toista huolellisesti nypittyä kulmaansa.
"Olet ilmeisesti typerämpi kuin kuvittelinkaan. Toivottavasti olet valmis kantamaan vastuusi yksin", Violet totesi vilkaisten puhelimen maailmaan autuaasti uppoutunutta miestä kohden. "Hän vannoi pysyvänsä rinnallani, ja tiedämme molemmat, miten se päättyi. Joko hän on heilutellut sormusta ja luvannut kuuta taivaalta? Ei kannata luottaa liian pitkälle. Hän sanoo tänään yhtä ja huomenna toista."

Gabrielle pudisteli päätään. Violet oli.. Kamala.
"Mitä muka olen tehnyt? En mitään typerämpää kuin sinäkään. Tiedätkö, ei minun tarvitse kuunnella tätä. En minä ole sinulle mitään velkaa.

"Minä löydän seuraa ilman että minun tarvitsee vikitellä varattuja miehiä", Violet vastasi ja kääntyi kannoillaan marssiakseen ulos kaupasta. Hän päätti kuitenkin puolimatkassa käydä tervehtimässä miestä, joka kohotti katseensa hämmentyneenä puhelimestaan, kun korkojen kopina katkesi hänen kohdallaan.
"Löysitkö sopivan mekon, kult-", mies aloitti kysymyksensä, mutta se katkesi kesken kaiken, kun hän näkikin odottamansa tummaverikön tilalla vaalean Violetin. "Hei", hän kähähti yllättyneenä ja pyrki jaloilleen päästäkseen kauemmas naisesta, joka tuntui olevan aivan liian lähellä, kun oli samassa huoneessa. Violet ei väistänyt senttiäkään, vaan antoi miehen hivuttautua hänen ohitseen kiusallinen hymy huulillaan.
"Hei vaan itsellesi", nainen vastasi suorastaan kehräävällä äänellä. Tätä peliä voisi hyvin pelata kaksikin. Jos ei muuta, ainakin hän voisi nauraa illalla itsekseen kuvitellessaan, miten mies nukkuisi sohvalla riidan päätteeksi.

Gabrielle puuskahti.
"Jos lohduttaa yhtään niin en minä tätä suunnitellut menemään näin." Hän katseli naisen perään ja mutristi huultaan Violetin jäädessä puhumaan Teddylle. Eikö riittänyt että tuo raivosi hänelle?

Ei Violetia kiinnostanut, mitä Gabrielle oli suunnitellut, mutta siitä huolimatta oli hauska kuulla, millainen vahinko kaksikolle oli käynyt. Oikein mokomille. Teddy koetti hienovaraisesti etsiä pakoreittiä, mutta seinä selän takana ei antanut mahdollisuutta peruuttaa kauemmas Violetista.
"Mitä kuuluu?" Mies päätti sen sijaan kysyä yrittäen vilkuilla Violetin olan yli Gabriellea. Jos hän olisi ollut yksinään, ei hän olisi hermoillut näin paljoa (ehkä), mutta nyt hän vain halusi kauas naisesta.
"Oikein hyvää", Violet vastasi väläyttäen valkeaa hammasrivistöään. "Kuulin, että onnittelut ovat paikoillaan", nainen jatkoi samalla kehräävällä äänensävyllä, joka olisi saanut varoituskellot soimaan kaikkien muiden mielissä. Pakenemisen sijaan Teddy hymyili leveästi.
"Kiitos." Hän ei ollut odottanut moista Violetilta, mutta toisen onnittelut tuntuivat silti hyvältä.
"Löysin muuten joitakin tavaroitasi, jotka jäivät kotiin", nainen lisäsi kuin asia olisi yllättäen putkahtanut mieleen. "Tule hakemaan ne pois joskus kun ehdit. Kirjoja ja kansioita siinä taisi lähinnä olla. Pakkasin ne laatikoihin odottamaan."
"Sepä mukavaa. Soitan ennen kuin tulen", hän vakuutti hymyillen jo aavistuksen rennompana. Ehkä Violet ei ollutkaan aivan kamala, vaikka tuon veli ei ollutkaan antanut syytä uskoa anteeksiantoon.

Gabrielle kuuli kyllä keskustelun, yrittäen olla kuin ei kuulisi ja näyttääkin siltä. Onnittelut? Juuri niin, äskettäin huomasi. Kukaan olisi tuskin kertonut eteenpäin ,  ei hänen eikä Teddyn vanhemmat. Niljakas nainen. Argh.

"Soita vain, mutta olen illat yleensä kotona, joten koska tahansa onnistuu", Violet vakuutti sädehtivästi hymyillen. Teddy nyökkäsi hymyillen. Hän oli huomannut muutaman kirjan puuttumisen, vaan oli jo luopunut toivosta, että saisi koskaan niitä takaisin. "Nähdään taas", Violet totesi ja Teddyn suureksi yllätykseksi kurkotti suukottamaan miehen poskea. Hämillisenä hymyillen Teddy toisti hyvästit ja heilautti kättään katsellen hetken kaupasta ulos astelevan naisen perään. Mitä ihmettä juuri oli tapahtunut? Hän räpytti muutaman kerran silmiään ja kääntyi Gabriellen puoleen, luovien tiensä mekkorivistöjen lomasta naisen luokse.
"Löysitkö mieleistäsi mekkoa, kulta?" Hän kysäisi hymy yhä huulillaan.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2801
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Some women just want to watch the world burn   Ma Maalis 16, 2015 7:34 am

Gabrielle vilkaisi miestä, löydettyään tummanvihreän mekon, jossa oli kauniita yksityiskohtia ja mustaa pitsiä.
"Voisin ainakin kokeilla tätä."äänensävy oli aika hyytävä. Poskipusut eksän kanssa eivät olleen ihan okei hänelle.

Teddy pysähtyi ja kallisti päätään kuullessaan hyytävän vastauksen. Mitä hän oli nyt tehnyt väärin? Puhunut Violetille? Ei hän ollut suunnitellut törmäävänsä naiseen täällä. Hän olisi mielellään ollut tapaamatta Violetia enää koskaan, mutta aina ei saanut mitä halusi.
"Se näyttää nätiltä", hän totesi varovaisesti ja kurkotti kokeilevasti sipaisemaan tummia kiharoita korvan taakse.

Gabrielle ei puhunut sen enempää, lähtien kokeilemaan mekkoa. Puettuaan sen päälleen hän tuli kopista ulos ja peilaili mekkoa. Jos hiukset nostaisi sekavalle nutturalle ja sinne hieman koristeita... Hän olisi aivan välttävä tässä mekossa. Se istui juuri sopivasti ja oli sopiva työpaikan tilaisuuteen. Hän kävi vaihtamassa omiin vaatteisiinsa ja osti mekon itselleen. Ei huvittanut jäädä kaupungille enään pyörimään.

Teddy huokaisi lähes äänettömästi naisen päätökselle pysyä hiljaa. Selvä, ei hänellä mitään tärkeää sanottavaa ollutkaan. Mekko näytti upealta Gabriellen päällä, vaan mikäpä ei olisi näyttänyt. Nainen oli upea ilmestys, kaikin tavoin. Mies seurasi orpona toisen perässä kassalle ja olisi mielellään vinguttanut omaa korttiaan, vaan nainen ehti edelle. No, hän voisi ostella Gabriellelle kaikkea muuta kaupoilta.
"Tarvitsetko vielä jotakin?" Hän kysäisi ojentaen samalla kättään kassia kohden. Hän kantaisi toisen ostoksia mielellään, sillä ei hänellä ollut parempaakaan käyttöä käsilleen nyt, kun ei uskaltanut kietoa niitä naisen ympärille.

Gabrielle pudisteli päätään. Kengät hän voisi ostaa myöhemmin, kun keksisi millaiset sopisivat tähän mekkoon. Kotona hän voisi kokeilla jo ostettuja kenkiään, saadakseen hieman käsitystä minkälaiset tähän sopisi. Hän ojensi kassin toiselle, astellen sitten ulos kaupasta ja kohti autoa. Ärsytti mutta hän yritti pitää sen sisällään

Teddy kiirehti omia askeliaan pysyäkseen naisen tahdissa. Hän tunnisti kasvoille hiipivän kireyden ja olemuksesta välittyvän energian, eikä voinut olla huokaisematta uudemman kerran. Hän ei alkanut kysellä naisen ärtyneisyyden syitä siinä, sillä moinen keskustelu ei sopisi kiireisen ostoskeskuksen käytäville, mutta hän oli varma tietävänsä syyt ennen nukkumaanmenoa. Mies aukaisi auton ovet ja heilautti kassin takapenkille kiertämättä tällä kertaa aukaisemaan ovea Gabriellelle. Sen sijaan hän istahti ratin taakse ja käynnisti moottorin, jotta voisi lähteä parkkihallista liikenteen sekaan ja suunnata kotiin.

Gabrielle istui jo autossa ennen kuin Teddy pääsi istumaan sinne. Nainen katseli ikkunasta ulos ja pyöritteli Violetin sanoja päässään. Hän oli typerä, mutta rakastunut. Ja halusi uskoa siihen, että Teddy ei tekisi hänelle samoin. Voisiko hän koskaan olla varma? Voi helvetti

Teddy käänsi vastoin tapojaan radion voimakkuutta suuremmaksi, ihan kuin kanavalta soiva korvamato voisi peittää auton hiljaisen tunnelman. Hän ei tiennyt, mitä Gabrielle ajatteli, mutta hän ei uskonut sen olevan mitään kovin iloista. Mies parkkeerasi kadun varteen miettien hiljaa mielessään, miten matka ostoskeskukselta Gabriellen -tai siis heidän- asunnolleen ei ollut koskaan kestänyt niin pitkään. Hän nappasi ostoskassin mukaansa ja nousi autosta, suunnaten ulko-ovelle tottuneesti. Tämän reitin hän sentään tunsi. Mies napsautti auton ovet lukkoon ja piteli ulko-ovea avoinna rappukäytävään, jotta Gabrielle pääsisi ensin sisään.

Gabrielle oli jo tosin ovellakin ennen miestä, avaten oven nyrtyneenä. Hän ei voinut olla miettimättä sitä ja eikö mies ymmärtänyt, ettei se ollut yleisen kohteliaisuudenkaan nimissä hyväksyttävää, vaihaa poskisuukkoja eksänsä kanssa? Ei Teddykään pitäisi siitä jos hän tekisi niin.

Ei, Teddy ei tosiaankaan pitäisi siitä, mutta itseensä mies ei osannut soveltaa samaa ajatusmaailmaa. Violet oli suukottanut hänelle hyvästit, eikä hän ollut halunnut tönäistä toista pois, joten hän oli antanut naisen tehdä niin. Eihän se nyt ollut iso juttu. Suljettuaan kotioven perässään ja riisuttuaan takkinsa, mies vilkaisi Gabriellea.
"Sano sanottavasi", hän totesi ja suuntasi kauluspaitansa hihoja käärien sohvalle istumaan.

Gabrielle huokaisi raskaasti ennen kuin aloittaisi.
"... Olisiko sinusta ok jos poskisuukottelisin entisiä miesystäviäni sen jälkeen, jos he ovat julkisesti tulleet haukkumaan sinua?" Brunette asteli viemään mekon vaatehuoneeseen kyllästyneenä.

Teddy kurtisti kulmiaan. Entisiä miesystäviä? Kyllä, hän kiinnitti ehdottomasti huomiota kaikkein olennaisimpaan asiaan Gabriellen sanoissa.
"Eihän kukaan haukkunut ketään", mies ihmetteli ääneen. Hän oli odottanut Violetin vetelevän häntä pitkin kasvoja, vaan sen sijaan nainen oli ollut suorastaan rohkaiseva. Hän oli saanut anteeksi tekonsa Lontoossa, jos hänen arviotaan tilanteesta kysyttiin, mutta häneltä nyt olikin mennyt puolet kaupan tapahtumista ohitse.

"Eihän hän sinua haukkunut, minua sen sijaan otti asiakseen lutkitella keskellä kauppaa." Gabrielle puhahti hieman loukkaantuneena. Oliko se nyt olennaisin asia tässä? Olisiko ollut liikaa pyydetty että miehellä olisi ollut joku järki taas mukanaan?

Mies räpytti silmiään muutaman kerran yllättyneenä. Lutkitella? Violet? Ei kuulostanut toisen tyyliseltä. Toki Violet osasi olla teräväsanainen, mutta moinen kielenkäyttö ei istunut hänen kuvaansa Lexingtonien tyttärestä lainkaan.
"Olen pahoillani", hän päätti kuitenkin sanoa varmuuden vuoksi, vaikkei ollutkaan aivan vakuuttunut kuulemastaan. "En tiennyt. Ja ei, se ei olisi mukavaa, jos heiluisit entisiesi seurassa."

Gabrielle pyöräytti silmiään. Huomasi, että Teddy ei uskonut häntä.
"Ja nyt et edes usko minua. Miksi keksisin sellaista huviksen-- tai, antaa olla. Unohda. Anna koko asian olla." Gabrielle meni keittiöön keittämään teetä itselleen. Pitäisi rauhoittua. Hän ei saanut stressata.

"Uskonpas", mies väitti vastaan ja nousi sohvalta seuratakseen toista keittiöön. Keskustelu ei ikinä ollut ohitse, ei oikeasti, jos nainen päätti sen kehotukseen unohtaa. Tämäkin aihe nousisi uudestaan myöhemmin pintaan ja purisi häntä takamuksesta, joten mieluusti hän kuulisi kaiken kerralla.
"En vain tajua, miksi hän sanoisi jotain sellaista. Se ei ole hänen tapaistaan. Toki, hän osaa olla töykeä ja terävä puheissaan, mutta ei tuolla tavalla." Loistavaa, Teddy, mikä upea logiikka. Rauhoittele toki naistasi puhumalla entisestäsi puolustelevaan sävyyn. Tällaisina hetkinä sopi kysyä, miten mies oli koskaan päässyt psykologian tenteistä läpi.

Teddyn olisi joskus kannattanut puhua jonkun naisista ymmärtävän kanssa. Nainen puuskahti ja kaatoi teetä keittimestä mukiin, uittaen teelehtiä siellä.
".... Mmh. Violethan ei koskaan ole ilkeä kenellekään, eikä varmasti koskaan ollut sinullekaan, silitteli vain päätäsi ja rakentavasti keskusteli erimielisyyksistänne."

"En minä sitä sanonut", mies väitti vastaan. "Vaan sitä, ettei hän käytä moista kieltä. Hän osaa loukata niin, ettei se edes kuulosta loukkaukselta, joten miksi lutkitella?" Hän pudisteli päätään yrittäen edelleen saada otetta koko tilanteesta.
"Siitä huolimatta olen pahoillani, että hän loukkasi sinua. Hänellä ei ollut mitään syytä."

"Koska ei koe minun olevan hienovaraisuuden arvoinen?" Häntä todella ärsytti nyt.
"Puolustelet häntä. Ja ihan totta, voisitko olla vastaanottamatta poskisuukkoja entiseltäsi?"

"Enkä puolustele", mies hymähti ja astahti lähemmäs Gabriellea. Hän olisi niin paljon mieluummin kietonut toisen syleilyynsä kuin väitellyt Violetista, vaan hänen toiveitaan ei tälläkään kertaa kuunneltu korkeammalla taholla.
"Totta kai voin. En vain tajunnut sen olevan näin iso juttu. Mutta ei tule toistumaan", hän vastasi turhautuneena. Mies halusi vain käpertyä sohvalle Gabrielle kainalossaan. Miksi sekin tuntui olevan liikaa vaadittu? Mies juoksutti kätensä hiuskuontalonsa läpi ja huokaisi. Kai naisen käytökselle oli jokin selitys, vaikka sitten raskaushormonit. Sitä hän ei onneksi sanonut ääneen, sillä se ei olisi voinut päättyä nätisti.
"Kai voin silti käydä hakemassa tavarani?" Mies kysäisi terävästi tuhahtaen. Hän hakisi kirjalaatikkonsa, sanoisi Gabrielle mitä tahansa.

Nainen veti hiuksiaan korvan taakse ja istui pöydän äären kupin kanssa, lämmittäen sormiaan lämpimän mukin hehkussa. Mikä siinä oli ettei Teddy tajunnut?
"Voit. Mutta voitko väittää, ettei se olisi sinulle mullistava asia, jos tämä olisi toisinpäin? Sinähän meistä olet se mustasukkainen."

"En selkeästi ole ainoa", mies tuhahti. Hän ei ymmärtänyt, mikä Gabriellea häiritsi siinä niin kovin, että asiasta piti edelleen jatkaa. Johan hän oli sanonut, ettei se tulisi toistumaan. Ensi kerralla hän astuisi kauemmas tai lempeästi tönäisi naisen sivuun. Ei hän voinut enää muuttaa sitä, mitä oli jo tehnyt, joten asiasta jauhaminen oli turhaa. Hän ei edes uskonut törmäävänsä Violetiin sen jälkeen kun olisi hakenut tavaransa. Tämänpäiväinenkin oli ollut puhdasta sattumaa. Hän ei edes tiennyt Violetin käyvän Stowell Squaren kaupoissa.

Nainen pyöräytti silmiään. Niin, hänellä ei ollut aihetta ja plaaplaa.
"Se vastaus tarjoukseen on muuten koneesi päällä." Se oli tullut aamulla toisen ollessa yliopistolla. Jostakin syystä nyt ei yhtään hymyilyttänyt se, että heillä olisi plakkarissaan hieno omakotitalo.

Teddy kohotti kulmiaan. Miksei Gabrielle ollut kertonut hänelle? Sen sijaan, että hän olisi kysynyt, mikä vastaus oli, mies nousi pöydän äärestä ja suuntasi tuijottamaan paperia. Pieni hymy levisi huulille tilanteesta huolimatta. Talo oli heidän.
"Olisit voinut kertoa", hän totesi palatessaan paperi kädessään toisen luokse. Hän olisi mielellään kuullut uutiset saman tien. "Minulle voi soittaa kesken luennonkin, kuten olen monesti sanonut." Hän vastaisi aina naiselle, jos vain suinkin voisi jättää opiskelijat hetkeksi oman onnensa nojaan. Yleensä hän pystyi siihen.

Gabrielle ei halunnut häiritä toisen luentoja ja hän oli ajatellut kertoa kaikessa rauhassa kotona, mutta nyt se oli vähän... mennyt pieleen.
"Halusin kertoa kun tulet kotiin, kaikessa rauhassa." Äänensävy oli edelleen nihkeä ja hankala.

"Olisit sitten kertonut", mies hymähti. Turhautuminen kuului läpi äänestä ja näkyi terävistä eleistä. Miksi he edes tappelivat tällä kertaa? Niin tai näin, naisen nihkeys ei lainkaan vähentänyt hänen ärtymystään. Olipa taas kerran vaikea saada puhuttua toisilleen kuin kaksi aikuista ihmistä.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2801
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Some women just want to watch the world burn   Ma Maalis 16, 2015 7:35 am

Ne Violetin sanat yhdessä niiden Teddyn kauan sitten sanottujen kanssa nakersivat sisintä oikein kunnolla. Kuoriutuisiko hänestä itsekäs hirviö joka ajaisi toisen siihen samaan, hakemaan toiselta naiselta sitä mitä omalta ei saanut? Kasvojen ilmeiden terävyys vaihtui pian puhtaaksi ahdistukseksi. Ei saisi ajatella.

Teddy huokaisi ja vei kätensä hiustensa läpi. Hän ei tosiaankaan halunnut tätä. Gabriellen pitäisi ottaa rennosti, eikä hän auttanut lainkaan. Enää ei ollut hotellihuonetta mihin paeta konflikteja, joten olisi kai pakko oppia ratkomaan niitä ilman viikkojen mykkäkoulua.
"Mitä mietit?" Hän kysyi raskaasti huokaisten tietämättä oikein, oliko kysymyksen esittämisen vaikeus tuonut huokaisun esille vai se, että hän joutui taas kerran kysymään sitä. Naiset olivat kovin vaikeita olentoja.

Gabrielle kohautti olkiaan. Olisi idioottimaista lähteä vuodattamaan niitä teinitytön ajatusmaailman tasoisia pelkojaan toiselle. Todella typerää.

Teddy hymähti. Ei sitten. Eiköhän hän saisi selville, mitä toinen mietti viimeistään seuraavan riidan aikana. Ei Gabrielle ikuisuutta hiljaa pysyisi, jos joku jäisi naisen mieltä painamaan.
"Taidan mennä lukemaan", hän totesi nousten jälleen kerran jaloilleen. Mitäpä tässä turhaan istumaan kun kumpikaan ei kerran aikonut puhua mistään. Hän voisi yhtä hyvin uppoutua fiktion maailmaan ja yrittää hukuttaa mylläävät tunteensa sinne.

Gabrielle raapi kaulaansa ja huokaisi toisen mentyä, painaen otsansa pöydän pintaa vasten. Ei, hän ei antaisi Violetin vaikuttaa tähän. Sitähän se noita halusi. Nainen ymmärsi kiukun, mutta hän ei suunnitellut vievänsä naisen miehen. Luoja tiesi, ettei hän ollut suunnitellut yhtään mitään tästä. Silti tässä vain oltiin nyt.

Teddy totesi nopeasti, ettei lukemisesta tullut yhtään mitään, kun ajatukset harhailivat omilla teillään. Mies päätyi istumaan päiväpeiton peittämällä sängyllä selkä sängynpäätyä vasten kirja sylissään, vaan sivut eivät kääntyneet eikä katse liikkunut rivien mukana. Mies tuijotti kyllä kirjaansa, vaan edes lukulasit eivät saaneet tekstiä selväksi. Hetken hän harkitsi soittavansa saman tien Violetille ja kysyvänsä, olisiko toinen jo nyt kotona, niin hän voisi hakea loput tavaransa, vaan järki voitti. Jos Gabrielle kiukutteli hänelle jo valmiiksi, ei Violetin kanssa juttelu ainakaan ratkaisisi riitoja.

Gabrielle huokaisi syvään, juodessaan vuoroin teetä ja vuoroin hakatessaan päätä pöytään. Perkele. Helvetti. Ärsytti. Vitutti suorastaan. Miten he taas olivat tässä? keuhkoja rutisti ja ahdisti.

Mies sulki kirjansa aikansa yritettyään, heitti lukulasit huolimattomasti yöpöydälle ja nousi jaloilleen. Ei tästä tulisi yhtään mitään. Hänen pitäisi päästä hetkeksi ulos tuulettamaan päätään. Koko asunto tuntui täyttyneen raskaasta hiljaisuudesta, joka oli täynnä ääneenlausumattomia loukkauksia.
"Lähden kävelylle", mies totesi suunnatessaan eteistä kohden. Mitä siitä, että kello alkoi jo olla paljon, ei hän kaukana kävisi. Hän saisi paremmin unta kun saisi raitista ilmaa keuhkoihinsa. "Palaan pian." Mies ei edes harkinnut pyytävänsä toista seuraksi.

Gabrielle ynähti keittiöstä vastaukseksi. Miehen lähdettyä hän laahautui makuuhuoneeseen, jotta voisi itkeä sängyssä rauhassa.

Teddy oli aikonut käydä vain lyhyellä kävelylenkillä, mutta aika kului kuin siivillä ja ennen kuin hän huomasikaan, oli hän kävellyt turhankin kauas kotoa. Mies pysähtyi katselemaan ympärilleen, etsien tuttuja maamerkkejä, vaan hän sai kävellä lähes vartin ennen kuin törmäsi edes tuttuun katuun. Päätään pudistellen hän lähti suuremman tien varrelle viittomaan taksia vain tajutakseen, ettei ollut ottanut lompakkoaan mukaan. No, onneksi taksikuski suostui siitä huolimatta viemään hänet kotiovelle. Mies vilkaisi kelloaan. Parinkymmenen minuutin kävelyksi kaavailtu reissu oli kestänyt lähemmäs kolme tuntia. Päätään pudistellen hän asteli rappuun ja aukaisi kotioven hiljaa. Vaivautumatta riisumaan kenkiään, Teddy asteli olohuoneen puolelle ja nappasi lompakkonsa mukaan.

Gabrielle ei ollut liiemmin katsonut kelloa. Puolen tunnin jälkeen hän oli nukahtanut vasta kun ovi kävi Teddyn lähtiessä. Nainen asteli olohuoneeseen ja huomasi lompakon kadonneen pöydältä. Kylmäsi, ahdisti ja pelotti. Nytkö mies lähtisi? Väkisinkin hän valui sohvalle istumaan ja tuijotti tyhjästi pöydän pintaa.

Mies maksoi taksin reippaasti, syysäten kuljettajan kouraan reilusti ylimääräistä siitä hyvästä, miten toinen oli ottanut hänet kyytiin ja jäänyt odottamaan talon eteen maksuaan. Teddy katseli hetken poisajavan taksin perään, huokaisi raskaasti ja kääntyi kannoillaan palatakseen takaisin sisään. Ei hän voisi loputtomiin naista vältellä, vaikka juuri nyt se tuntuikin tavattoman hyvältä idealta. Kylmä, kostea englantilainen yö ei kuitenkaan tarjoaisi lämmintä ja pehmeää sänkyä, jossa nukkua, joten parempi kerätä itsensä ja suunnata sisään. Hän aukaisi oven hiljaa ja riisui ulkovaatteensa eteisessä, ennen kuin asteli olohuoneeseen. Huomatessaan sohvalle siirtyneen naisen, mies jähmettyi paikoilleen kuin hänet olisi yllätetty käsi keksipurkissa.
"Olet vielä hereillä", hän totesi yllättyneenä ensimmäisen mieleen juolahtaneen asian.

Gabrielle vilkaisi toista silmät punaisina. Meikit oli valunut pois ja paljasti itkusta tummuneet silmänaluset.
".... Mmnh." Hän yritti hillitä sitä halua singahtaa halaamaan miestä, aivan kuin tuo olisi ollut useamman viikon poissa.

Huoli pehmensi viimeisetkin uurteet miehen kasvoilta, kun hän katseli naista. Syyllisyyttä nieleskellen Teddy otti sohvan suunnakseen ja istahti alas, jättäen tosin tarkoituksella heidän väliinsä tavallista enemmän sohvan kangasta.
"Olen pahoillani", hän huokaisi katse levottomasti pyöriviin käsiin painuen. "Ei ollut tarkoitus valvottaa."

Gabrielle pureskeli huultaan ja lopulta miltein kaatui halaamaan miestä.
"Minä tässä olen pahoillani, en halua ajaa sinua pois olemalla tällainen hankala kiukutteleva... Narttu."

Teddy kietoi helpottuneena kätensä naisen siron varren ympärille. Ehkä hän sai anteeksi pitkäksi venyneen kävelylenkkinsä ja typeryytensä, mitä Violetiin tuli.
"Et sinä aja minua pois", mies vakuutti pehmeästi kyyneliä silmistään räpytellen. Sopu tuntui tavattoman hyvältä jälleen yhden turhan riidan jäljiltä.
"Äläkä puhu itsestäsi noin", hän torui lempeästi ja silitteli tummia kiharoita.

Gabrielle nojasi toiseen ja halasi miestä tiukasti, ihme jos tuo happea saisi.
"Ajanpas. Olen kamala. Kiukuttelen turhista ja äksyilen. Ei kukaan jaksa sellaista." Ainakaan hän ei jaksaisi.
"Sitten teet saman minulle, kun ajan sinut tekemään sen ja---"

"Gabrielle", mies keskeytti lempeästi. Toinen syytti itseään aivan liikaa. Hänessä oli vikaa vähintään saman verran, ellei jopa enemmänkin, kun hän ei ymmärtänyt mistään mitään.
"Sinulla on sentään syy kiukutella", mies lisäsi pieni hymy huulille kavuten ja kosketti naisen alavatsaa hellästi. "Älä murehdi. Me selviämme kyllä", hän vakuutti toivoen että voisi estää kaikki riidat ennen kuin ne ehtisivät alkaakaan. Ei hän halunnut aiheuttaa turhaa huolta ja murhetta naiselle, joka oli hänen koko elämänsä.
"Rakastan sinua", hän lausui hellästi ja suukotti tummia kiharoita. "Anteeksi, että katosin. Ei ollut tarkoitus huolestuttaa. Olet kaikkeni ja haluan vain, että olet onnellinen."

Nainen katsoi miestä hieman surkeana. Hän huokaisi hiljaa ja silitteli peukalollaan toisen kylkeä.
"... Ei se mitään. Rauhoitu." Niin hän itsehän ei aikoisi rauhoittua.
"Rakastan sinua." Gabrielle vedä henkeä.

"Voisin sanoa samaa", mies vastasi suupielet pieneen hymyyn kääntyen. Hän oli rauhallinen, jos ei ottanut huomioon syyllisyyttä, joka nakersi mieltä. Mies yritti karistaa moista epämukavaa tunnetta, vaan se ei ollut lainkaan niin helppoa.
"Mennäänkö nukkumaan?" Hän ehdotti kädet edelleen tiukasti toisen ympärillä.

Gabrielle vilkaisi kelloa. Ehkä pitäisi mennä nukkumaan jo. Nainen nyökkäsi ja nousi ylös. Onneksi sai vain kävellä sänkyyn kun oli jo rasvannut kasvot ja pessyt hampaat.

Teddy seurasi makuuhuoneen puolelle aivan naisen kannoilla, koskettaen jatkuvasti toisella kädellään naisen selkää kuin varmistellen, että toinen todella oli siinä eikä katoaisi mihinkään. Hän riisui nopeasti vaatteet, kävi pesemässä hampaat ja sujahti sen jälkeen tyytyväisenä boksereissaan peiton alle.
"Käydäänkö viikonloppuna syömässä kaupungilla?" Hän ehdotti ujuttautuessaan lähemmäs naista. Hän halusi tekosyyn ostaa kukkia ja koruja toiselle.

Gabrielle oli jo sängyssä toisen tullessa. Hän nyökkäsi vaisusti hymyillen, miksi ei. Brunette hakeutui aivan kiinni mieheen ja painoi kasvot tuon rintakehää vasten. Kaikki oli nyt hyvin. Taas hetken. Kunnes hän keksisi uuden aiheen kiukuta...

Teddy painoi suukon tummien kiharoiden sekaan ja kietoi kätensä tiukasti naisen ympärille. Hän ei halunnut edes ajatella, mitä toisen mielessä oli liikkunut hänen kadottuaan kaupungin yöhön.
"Kauniita unia, rakas", hän supatti pieni hymy huulillaan. Mies toivoi, ettei heidän tarvitsisi tapella jatkossa niin paljoa, varsinkaan mistään näin turhasta. Hän painoi mieleensä, että jatkossa ottaisi Gabriellen paremmin huomioon. Hänen piti pitää huolta toisesta, ei suinkaan aiheuttaa kyyneliä.

Nainen oli ollut huolissaan ja ahdistunut siitäkin miten toinen olisi voinut tehdä vaikka ja mitä. Yöllä hänei liikkunut senttiäkään toisen kainalosta.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2801
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Some women just want to watch the world burn   Ma Maalis 16, 2015 7:36 am

Perjantai 6. maaliskuuta

Teddy heräili pitkin yötä vain varmistaakseen, että Gabrielle oli yhä siinä, hänen käsiensä ulottuvilla. Mies sammutti herätyskellonsa ennen kuin se ehti päästää ääntäkään, sillä oli jo valmiiksi hereillä. Hän vilkaisi nukkuvaa naista syyllisyyttä katseessaan. Miten hän voisi olla hyvä isä, jos ei osannut olla edes hyvä puoliso? Hän ujuttautui mahdollisimman varovaisesti kauemmas naisesta ja nousi sängystä. Luennot eivät pitäisi itse itseään, joten hänen olisi suunnattava yliopistolle. Ehkä hän voisi kotimatkalla ostaa jotakin pientä ja mukavaa Gabriellelle, vaikka syyllisyydestä ei rahalla pääsisikään eroon.

Gabrielle nukkui ihan rauhassa. Hän sai onneksi olla töiltä rauhassa. Se nyt vielä puuttuisi että olisi nyt pitänyt nousta kukonlaulun aikaan työpaikalle.

Mies kävi pikaisessa suihkussa, nappasi omenan evääkseen ja suoristi sinistä kravaattiaan peilin edessä ennen kuin palasi sängyn laidalle painamaan kevyen suukon naisen ohimolle. Ei hän halunnut herättää Gabriellea, mutta tuntui typerältä lähteä töihin ilman minkäänlaista tervehdystä. Mielessään hän kävi jo läpi luentojen aiheita ja matkan varrelle osuvia kahviloita astuessaan raikkaaseen, joskin sadetta lupailevaan ulkoilmaan.

Gabrielle heräsi vasta paljon myöhemmin. Hän tiesi koska Teddy olisi ehkäpä kotona, joten lähti kauppaan. Hän voisi leipoa ja tehdä hyvää ruokaa heille. Loistava suunnitelma.

Teddy oli aloittamassa päivänsä viimeistä luentoa, kun toisella puolen kaupunkia tuttu ovisummeri soi. Kukkalähetti kantoi käsissään keltaista, varsin keväistä kukkakimppua ja kirosi säätä ties kuinka moneen kertaan lyhyen ajan sisällä. Mikä siinä olikin, että ihmiset halusivat lähetellä kukkakimppuja toisilleen juuri silloin kun taivas näytti valmiilta repeämään? Tämänkin kimpun oli käynyt tilaamassa nainen, joka oli vaikuttanut liiankin tyytyväiseltä itseensä. Kukkalähetti vaihtoi painoa jalalta toiselle odotellessaan, että alaovi aukeaisi, jotta hän voisi etsiä oven, jossa osoitetietojen mukaan lukisi Pakenham. Eivätkö ihmiset voisi itse viedä kukkiaan perille asti?

Gabrielle hämmentyi summerin soinnista. Tuo avasi kuitenkin alaoven ja nosti kermaisen pastan pois liedeltä, ettei se palaisi sillä aikaa kun hän kävi ovella.

Mies taikoi hymyn huulilleen ennen kuin soitti ovikelloa. Tällaisina hetkinä hymyn saaminen kasvoille tuntui vaativan taikuutta. Hänellä oli pakettiautollinen muita toimituksia tehtävänä, liikenne alkoi ruuhkautua ja sää oli kamala. Monta hyvää syytä harkita kukkien heittämistä ojaan.
"Neiti Pakenham? Teille on lähetys", hän lausahti pirteällä äänensävyllä ja ojensi kukkakimppua. Kukkien sekaan oli ujutettu valkoinen kirjekuori, josta hänkin oli luntannut vastaanottajan nimen.

Gabrielle hämmentyi hieman niistä, arvaten kyllä jo keneltä ne olivat.
"Kiitos, odota hetki.." kun oli kävellyt itse äskettäin kauppaan, halusi antaa reilun juomarahan tuolle epäonniselle miesparalle.
"Huonon sään lisä." Hän selitti hymyillen.

Kukkalähetti vaihtoi painoa jalalta toiselle kärsimättömänä, vaan saadessaan muhkean tipin, miehen hymyyn tuli huomattavan paljon enemmän aitoutta.
"Kiitoksia, neiti. Mukavaa päivänjatkoa", hän toivotti ennen kuin kääntyi lähteäkseen. Ehkä tällaisten hetkien takia tätä työtä jaksoi tehdä. Häntä tosin oli jäänyt kiinnostamaan, mitä niin mielenkiintoista kirjekuoressa oli. Nainen, joka kukista oli maksanut, oli vannottanut, ettei kuori saisi hukkua. Ehkä hän oli juuri toimittanut vuosisadan romanttisimman kirjeen. Tai sitten ei, sillä Violetilta ei romantiikkaa riittänyt kenellekään. Sen sijaan kirjeen sanoma oli varsi yksinkertainen: hän pyysi anteeksi välikohtausta kaupassa ja toivoi, ettei toinen kantaisi kaunaa.

Gabrielle lukaisi sen kirjeen ja kohotti kulmaansa. Että viitsikin. Ei hän kaunaa kantaisi, olisi kylläkin näreissään. Miten aikuinen ihminen viitsi tehdä jotakin niin lapsellista? Hän ymmärsi Violetin kiukun, mutta kuitenkin hän ei ollut tähän päälimmäinen syypää. Teddy olisi voinut lähteä kenen tahansa mukaan, nyt se vain oli ollut hän. Raivostuttavaa.

Teddy palasi kotiin märkänä ja nyreissään. Hän oli unohtanut sateenvarjonsa kotiin, joten matka autolle ja autolta sisään rappukäytävään oli saanut hänet suorastaan valumaan vettä. Mies aukaisi oven avaimellaan ja livahti sisään, riisuen nopeasti kengät eteiseen. Vettä valuen hän kipitti sukkasiltaan suoraankylpyhuoneeseen riisumaan vaatteet, ettei hän kastelisi koko asuntoa.
"Miten päiväsi sujui?" Hän huikkasi kylpyhuoneen ovenraosta taistellessaan märän kauluspaidan nappien kanssa. Ensi kerralla hän muistaisi sateenvarjonsa.

Gabrielle oli keittiössä, ne Violetin kukat hän oli kantanut roskikseen. Hän ei sanoisi niistä mitään toiselle.
"Ihan hyvin. Täällä olis ruokaa jos on nälkä."

"Olet kultainen", hän huikkasi saatuaan vihdoin ihoon liimautuneen paidan pois päältään. Hän kuivasi itsensä nopeasti pyyhkeeseen ennen kuin suuntasi makuuhuoneen puolelle kaivelemaan kotivaatteita ylleen.
"En tajua, miten unohdan sateenvarjon aina silloin, kun taivas päättää revetä kahtia", hän nurisi astellessaan huppariin ja lökäreihin pukeutuneena ruokapöydän ääreen. Mies hymyili ja kurkotti suukottamaan naisen huulia.
"Olikin jo nälkä."

Gabrielle hymyili toisen tullessa keittiöön. Niinpä niin.
"... Hmmh, tai sitten voisit alkaa pitää yliopistolla yhtä varuiksi, niin unohtuminen ei haittaisi." Hän naurahti ja laski vielä lasit pöytään, ennen kuin nosti ruokakattilan liedeltä pannualuselle.
"Ja leivoinkin vähän. Harjoittelen kotiäitiyttä tai jotain."

"Hyvä idea", hän naurahti istahtaessaan alas. Gabriellella näytti olevan ruokapuoli hallussa, joten hänen ei kannattanut mennä pyörimään tielle.
"Minä en valita", hän virnisti. Gabrielle voisi leipoa sielunsa kyllyydestä eikä hän sanoisi yhtäkään poikkipuolista sanaa.

Nainen naurahti toiselle. Hän nautti kokkaamisesta ja leipomisesta, se oli mukavaa terapiaa ja plussana siitä sai usein mukavam tyytyväisen miehen. Hän otti ruokaa ja salaattia tyytyväisenä, vaikka se Violetin kukkatemppu nakersikin vielä hieman.

Teddy kasasi ruokaa omalle lautaselleen reippaalla kädellä. Hän ei ollut valehdellut väittäessään olevansa nälkäinen - aamulla mukaan napattu omena oli jäänyt koko päivän ainoaksi ateriaksi. Kahvia hän oli juonut reippaammalla kädellä, mutta sitä ei ainakaan nykyisen vallitsevan käsityksen mukaan pidetty ruokana.
"Perjantai oli levottomampi kuin aikoihin. Minusta tuntuu että opiskelijat käyvät vuosi vuodelta sekopäisemmiksi", mies jutusteli huvittuneena maistellessaan ruokaa.
"Tämä on herkullista", hän mumisi suu yhä puoliksi täynnä. Niin tuppasi käymään kun ahmi ruokaa kuin ei olisi sitä vuoteen saanut.

"Sinä itse olet vuosi vuodelta rauhallisempi." Gabrielle totesi kevyt virne kasvoillaan. Tuskinpa vain opiskelijat pahenivat suuntaan tai toiseen, Teddy vain kuvitteli.

"Ehkä sitten niin", mies naurahti. Hän pudisteli päätään hymyillen lämpimästi naiselle. "Mutta olivat he silti levottomia. Yksi porukka yritti luistaa esseistä ehdottamalla, että tulisin heidän kotibileisiinsä." Ei hänen aikanaan moisia ollut kehdannut edes puolivitsillä sanoa professorille. Toisaalta, hänen professorinsa olivat olleet lähellä eläkeikää tai jo sen ylittäneitä, millä saattoi myös olla vaikutusta.

"Ei sellaisia sanota kaikille. Olet aika turvallinen, et ole noin 120 vuotias tai muutoin seniili vanhus vielä. He luottavat huumoriisi asiassa." Gabrielle selitti toiselle, vaikka ehkä teddy oli sen itsekin tajunnut.
"Etkö muka itse ollut yhtään levoton yliopistossa?"

"En", mies vannoi kieli poskella. "Olin jokaisen professorin unelma. Palautin kaikki työt myöhässä mitä ihmeellisempien perustelujen kera, olin enemmän poissa kuin paikalla ja silloin kun erehdyin luennoille, käytin aikani parempaan kuin opiskeluun", kuten esimerkiksi eturivin tyttöjen arviointiin opiskelutovereiden kanssa.
"Ehkä minun pitää alkaa seniiliksi vanhukseksi, niin saan pitää työni."

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2801
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Some women just want to watch the world burn   Ma Maalis 16, 2015 7:38 am

Gabrielle pyöritteli silmiään. Miten ihmeessä tuosta miehestä oli saattanut tulla professori?
"Olet mahdoton. Tosin sen ehkä olet jo kuullut. Minä sentään olin koulussa kiltisti." Hän naurahti ja venytteli hieman. Oli tämäkin taas.
"Ja ehkä sinun pitäisi."

"Onneksi sinä voit elättää meitä, jos saan potkut", mies virnuili. Hänen säästötileillään oli ihan riittämiin rahaa maltillista elämää varten, joten eipä yliopiston maksama palkka niin suurta eroa tehnyt.
"En usko että olit kiltisti", Teddy naurahti rauhoittaen hieman ruokailutahtiaan. Ei ollut mihinkään kiire, joten turha ahmia.

"Hah, et sinä potkuja saa." Hän ei uskonut sellaiseen ollenkaan, kun ilmeisesti mies kuitenkin osasi asiansa. Hän huokaisi hiljaa.
"Koulussa. En minä muusta puhunut."

"Toivotaan niin. Muutoinhan olen riesanasi koko päivän", hän naureskeli. Mies oli tosin aivan varma siitä, että ottaisi isyyslomaa ilman sen suurempaa pohdintaa. Vaan siihen asti hän voisi käydä töissä, niin mies ei ajaisi naista hulluksi hääräämisellään.
"Niinpä niin", hän naurahti. "Vaikka kiltistihän sinä olet nyttenkin ollut." Jos Lontoota ei ottanut huomioon, vaan se tosi taisi olla suurempi tahra hänen arkistoissaan kuin Gabriellen.

Gabrielle kyllä arvostaisi jos tuo pitäisi isyyslomansa. Saisi hänkin.. Vetää henkeä.
"Opiskeluaikoina, hassu."

"Villeistä opiskelijoista ei tule arvostettuja työntekijöitä nuorina", mies naurahti. "Hoidit selkeästi opintosi kunnolla", hän myhäili. Oli hänkin pitänyt huolta opinnoistaan, vaikka olikin suorittanut tutkintoaan tavattoman hitaasti.

"Oli pakko. Asuisin edelleen kotona jos en olisi opiskellut kunnolla." Gabrielle naurahti vaisusti. Se olisi ollut kamalaa.

"Jos asuisit kotona, en olisi koskaan tavannut sinua", mies pohti ääneen. "Tai olisin, jos en olisi vältellyt vanhempieni illallisia kuin ruttoa." Ajatuskin nauratti. Mitä olisikaan voinut tapahtua, jos he olisivat tavanneet kymmenen vuotta sitten.

"Niin no... Totta." Hän naurahti toiselle ja huokaisi hiljaa.
"Olen ravannut niillä turhankin paljon."

"Minä en raahaa sinua mihinkään vastoin tahtoasi", mies vannoi jalosti. Ihan kuin hän järjestäisi illalliskestejä yläluokalle… Ei ikinä. "Äitini olisi pitänyt kertoa sinusta. Ehkä olisin tullut järkiini jo vuosia sitten", hän naurahti asetellessaan aterimet siististi tyhjälle lautaselleen.
"Nyt kun ajattelen, voi olla, että äitini puhui sinusta. Minä en vain tapani mukaan kuunnellut, jos lauseessa ei ollut sanoja hevonen tai kilpailut."

Gabrielle pyöräytti silmiään.
"Minulle ei puhuttu sinusta. Yllätyitkö?" Eivät vanhemmat tietenkään olleet silloinkaan halunneet parittaa häntä Morlandien pojalle

"En oikestaan", hän naurahti ja kurkotti pöydän yli tarttumaan toisen käteen. Hän ei jaksanut välittää siitä, mitä toisen vanhemmat ajattelivat, ei nyt, kun Gabrielle rakasti häntä.
"Ai niin", mies henkäisi muistettuaan työsalkkunsa sisällön. Miten hän oli saattanutkaan unohtaa? "Toin sinulle jotakin", Teddy virnisti ylpeänä kuin pieni poika, joka tuli esittelemään piirustustaan.

Gabrielle kohotti kulmaansa miehen ylpeälle äänensävylle. Ja mitähän nyt.
"Eihän se ollut kallis?"

"Eeeei", mies vastasi virnistäen. Toinen ei ollut määritellyt kallista sen tarkemmin, joten hän oli omasta mielestään oikein vapaa tulkitsemaan sitä miten halusi. Auto olisi ollut kallis, mutta hän ei ollut ostanut autoa.
"Se on ihan pienikin", hän lisäsi naurua äänessään. Mies nousi pöydän äärestä ja nouti työsalkkunsa. Hetken pengottuaan hän löysi etsimänsä korurasian, jota ojensi leveästi hymyillen Gabriellelle. Hän oli vieraillut samassa kaupassa kuin mistä oli aiemmin ostanut sydänkaulakorun ja napannut mukaansa kaulakorun kanssa samaa sarjaa olevan kultaisen rannekorun.

Gabrielle katseli miehen perään, tuon livahdettua hakemaan sitä jotakin pientä juttua. Hän avasi sen rasiaan ja kohotti kulmaansa. Mitä... Hän katsoi miestä hymyillen ja pudisteli päätään.
"... Pientä tosiaan. Olet sinä yksi."

"Se on pientä", mies vakuutti alahuultaan purren. Hän ei koskaan kyllästyisi ostelemaan pieniä lahjoja naiselle. Jo niiden ostaminen sai hänet hyvälle tuulelle, puhumattakaan siitä hetkestä, kun hän sai antaa lahjansa.
"Pienempää kuin se diskopallomekko", hän naurahti matalasti. Jonakin päivänä hän vielä ostaisi diskopallomekon, tai ainakin sen kanssa yhteensopivan pienen laukun. Jotakin, missä oli lyöty aivan yli hopeisten paljettien kanssa.

Gabrielle lipaisi etuhampaitaan toisen sanoessa siitä mekosta. Se ele oli usein merkki, ttä nyt liikuttiin rajoilla siinä, ettei nainen leikkisästi läpsäisi tuota.
"Uskallakin, niin puen sen sinulle. Ja ajelen sääresi."

"Ohoh, en tiennyt sinun taipuvan siihenkin suuntaan", mies kiusoitteli ja siirtyi seisomaan aivan naisen tuolin taakse. Hän kumartui painamaan suukon Gabriellen poskelle.
"Jos se tekee sinut onnelliseksi, saat luvan", hän jatkoi käheän naurun säestyksellä. Mitäpä hän ei tekisikään viihdyttääkseen naista, joka kantoi sisällään hänen pientä lastaan.

Nainen sulki silmänsä ja yritti olla oksentamatta mielikuvan voimasta.
"Professori Theodore Morland! Oksennan kohta lapsemme ulos, jos sinä et nyt... Voi hyvä luoja, hyi!" Gabrielle peitti käsillä silmänsä ja yritti olla nauramatta hysteerisesti.

Mies kietoi kätensä naisen ympärille nauraen aidolle reaktiolle, jonka oli saanut kaivettua esiin. Hän rakasti sitä, kun sai kiskottua viimeisetkin suojakuoret naisen ympäriltä. Tällaisina hetkinä tuntui, että hän katsoi suoraan naisen kauniiseen sieluun ruskeiden silmien sijaan.
"Oletan siis, että voin turvallisesti ostaa sinulle mekon", hän vinoili, osaamatta jättää kiusantekoa siihen. Joskus voisi olla hyvä tietää, milloin kannatti lopettaa, vaan hän ei tosiaankaan ollut vahvimmillaan siinä suhteessa.

Hän halusi kaivaa silmät ulos päästään, jos se vaikka auttaisi näihin mielikuviin. Hän puhisi ja kikatteli itsekseen, läpsien toisen käsiä hellästi pois.
"Lopeta nyt hyvä jumala, lopeta! Yritän tässä päästä eroon ajatuksistani, jotka ovat todella ällöttäviä!"

Teddy nauroi aitoa, matalaa nauruaan toisen sanoille. Hän veti läpsityt kätensä pois toisen ympäriltä vaan todetakseen, ettei saanut nauruaan kuriin. Gabriellen ilme oli kerrassaan hysteerisen hulvaton. Mies istahti lattialle nauramaan kaksin kerroin, koko yläkroppa hytkyen voimakkaiden naurunpurskausten takia. Hän oli tiennyt diskopallomekon herättävän hilpeyttä, mutta näin suureen määrään hillitsemätöntä naurua hänkään ei ollut osannut varautua.

Gabrielle nousi ja pyöritteli silmiään, purren huultaan. Silti hän tirskui välillä, kun otti kaapista tekemänsä espresso-suklaakääretortun.
"Nouses sieltä, rakas." Hän ei myöskään katsonut miestä päin, jotta pääsisi mielikuvistaan eroon.

"En taida vielä", Teddy sai sanottua naurunsa lomasta. Hän joutui useamman hetken kokoamaan itseään, ennen kuin edes pyrki jaloilleen ja silloinkin yksi vilkaisu Gabriellen suuntaan riitti suistamaan miehen takaisin istualteen lattialle ja nauramaan keuhkojaan pihalle. Jonakin päivänä vielä hän toteuttaisi tämän. Ei ehkä diskopallomekolla (eikä varsinkaan sääriään ajellen), mutta jonakin päivänä vielä. Ihan vain jotta hän voisi nauraa uudestaan yhtä vallattomasti kuin nyt.
"Olet mahdoton. Kuolen nauruun takiasi", mies sanoi onnistuttuaan hillitsemään itseään sen verran, että saattoi haukkoa henkeä. Kukapa tiesi, että nauraessa saattoi hengästyä?

Gabrielle pudisteli päätään.
"Hienoa, olen avoliitossa hullun kanssa, joka on myös lapseni isä. Mahtavaa. Tätä olen aina halunnut." Hän sanoi aivan liioiteltuun sävyyn toiselle.

Teddy virnisti toiselle.
"Tiedän, tämä on lottovoitto - minulle", hän naurahti viimeisen sanan ja kiipesi jaloilleen. Hän tanssahteli kepein askelin Gabriellen luokse ja moiskautti varsin suurieleisesti suukon naisen poskelle. "Hulluna on yllättävän hauskaa."

Gabrielle nauroi toisen tanssahtelulle hellästi ja painoi poskea tuon huulia vasten, leikatessaan Teddylle palaa siitä kääretortusta.
"Ehkä ilmoitan äidillesi että olet seonnut."

"Hän kysyisi, etkö muka huomannut sitä aiemmin", mies virnuili hyväntuulisena. "Hänen mielestään olen ollut sekaisin kaksikymmentä vuotta." Ehkä jopa kolmekymmentä. Saattoiko muutaman vuoden vanha lapsi mennä sekaisin? Varmaankin.
"Oi, tuo näyttää herkulliselta", hän huokaisi ihaillen toisen leipomusta. "Minx ei jaksa pian kantaa minua, kun teet niin hyviä ruokia."

Gabrielle naurahti miehelle jälleen hellästi, istuutuen hymyillen alas.
"Niinkö? Epäilen. Et osaa syödä jos ei vahdi."

"Osaanpas", mies väitti vastaan istahtaessaan pöydän ääreen jälkiruokansa kanssa. "Minä vain unohdan. Ei kaikkea voi muistaa", hän naurahti omalle selitykselleen, joka tosin oli totta. Hän maistoi kääretorttua, huokaisten tyytyväisenä.
"Taivaallista."

"Aikuinen mies ei muista syödä. Hei, Theodore, oletko 3-vuotias?" Hän naurahti toisen selitykselle yhtälailla, maistellen omaa palaansa. Se oli kyllä hyvää, ehkä vähän kuivaa... No, tämä oli ensimmäinen kerta kun hän kokeili tätä.

"Jos olisin kolme, söisin kaiken mihin ylettäisin, oli se sitten syötävää tai ei", hän virnisti syöden kiitettävällä innolla kääretorttuaan. "Minun pitää selkeästi patistaa sinua useammin keittiön puolelle", hän naurahti ilkikurisesti. Hänen puolestaan he voisivat syödä noutoruokaa koska tahansa, vaikka Gabriellen taikoma ateria oli tänäänkin ylittänyt kaiken, mitä he olisivat voineet muualta tilata.

"...No viisi sitten." Hän naurahti ja huokaisi syvään. Theodore oli kyllä sellainen itsensä huolehtimisen kanssa. Surkea siinä.

"Mutta rakastat minua silti", mies naurahti ja kurkotti pöydän yli tarttuakseen naisen käteen. Hän ei voinut kuvitellakaan vaihtavansa tätä elämää mihinkään muuhun. Vaikka joku kieroutunut haltiakummi tekisi tarjouksen parantaa Dime täysin jos hän vain jättäisi Gabriellen, ei hän siltikään lähtisi mihinkään.

Gabrielle pyöräytti silmiään ja nautiskeli oman jälkiruokansa loppuun. Nyt hän voisi rentoutua sohvalla loppupäivän oikein mielellään...

Teddy hymyili leveästi syötyään kääretorttupalansa loppuun. Hän nousi kaikessa rauhassa pöydän äärestä ja viittoi naista suuntaamaan sohvalle.
"Minä tyhjään pöydän", hän lupasi pehmeästi. Se oli vähintä, mitä hän voisi tehdä, kun Gabrielle oli kokannut niin upeaa ruokaa hänelle.

Gabrielle venytteli ja nyökkäsi, siirtyen sohvalle. Hän laittoi jopa telkkarin päälle, aikoen tänään vain rentoutua. Raskaus sinänsä sopi hänelle, että nyt kun oli ajateltava stressitasoa, hän todella piti sen alhaisena ja osasi levätä. Ilman raskautta hän ei osannut.

Teddy tyhjäsi pöydän ripeästi hymy huulillaan. Oli ihana palata kotiin töistä, kun tiesi Gabriellen olevan vastassa. Ei hän olettanut toisen kokkaavan ja leipovan hänelle joka päivä, mutta tällaiset yllätykset olivat kerrassaan ihania. Mies pesi kätensä vaahdottaen saippuaa suorastaan huvittavalla innolla. Tällaisina päivinä oli helppo nauraa valkoisen vaahdon peittämille käsillekin. Hän huuhteli kädet lämpimän veden alla ja asteli rennosti olohuoneen puolelle.
"Tuleeko sieltä jotain hyvääkin?" Hän kysäisi istahtaessaan sohvalle naisen viereen. Toinen käsi hakeutui heti naisen hartioille ja kiskomaan toista aivan kylkeen kiinni.

Brunette nainen vilkaisi toista hymyillen ja pudisteli päätään. Tuliko sieltä koskaan? Ei.
"Ei, kuten ei ikinä. Mutta en aiokaan nyt katsoa laatuviihdettä vaan aivojen nollaus hömppää."

"No, siihen tarkoitukseen televisio sopii varmasti mitä parhaiten", hän naurahti kiehnäten paremmin toista vasten. Hän painoi päänsä naisen hartialle ja virnuili tyytyväisenä, kuin olisi juuri keksinyt maailman parhaan jutun. Oikeastaan päätä oli varsin mukava lepuuttaa siinä. Ehkä hän oli kuin olikin keskinyt jotain upeaa.
"Voinko viedä sinut huomenna lauantain kunniaksi syömään ulos?" Hän kysäisi vaikka arvasikin saavansa luvan. Ei kai kukaan kieltäytyisi muiden valmistamasta päivällisestä?

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] Some women just want to watch the world burn   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Some women just want to watch the world burn
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Newcastle-
Siirry: