PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] From bad to worse

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: [P] From bad to worse   Su Maalis 15, 2015 7:54 pm

Pikaviestinpeli, jossa Teddy raahaa Riitasoinnun Miyaton tallille vastoin jälkimmäisen tahtoa, eivätkä asiat mene ihan suunnitelmien mukaan.
-----
Tiistai 3. maaliskuuta, klo 15:15

Teddy oli päässyt lähtemään yliopistolta aikaisin, kuten oli Annalynnille etukäteen arvellutkin. Hän oli pakannut tallivaatteet ja muut tavarat laukkuun, joka lojui huoletta takakontissa. Hän ratsastaisi Minxin, kunhan ehtisi tallille asti, mutta sitä ennen hän kävisi hakemassa Miyaton mukaansa. Nuoremman mielipidettä ei kyselty eikä kuunneltu - Miyato lähtisi mukaan, eikä muita vaihtoehtoja ollut.
Teddy soitti ovikelloa sama tummansininen puku päällään, jolla oli ollut opettamassa tänään. Lukulasit olivat aiheuttaneet suurta hilpeyttä miehessä, joten hän oli suorittanut nimenhuudon loppuun ilman niitä sen jälkeen, kun oli kolmannen kerran ratkennut nauramaan kesken nimen lukemisen. Gabriellea sopi syyttää siitäkin. Aiemmin hänellä ei ollut ollut mitään ongelmia lukulasiensa kanssa. Onneksi ne olivat nyt turvallisesti työsalkkuun sullottuina.

Kuten arvata saattoi, Miyato oli kotona. Kuten aina nykyisin. Teddyn tullessa oven taakse, Annalynn asteli avaamaan sen. Naisesta tuntui pahalta juonia sillälailla poikaansa vastaan, mutta... Miyaton olisi kohdattava pelkonsa.

"Päivää Annalynn", mies tervehti vain aavistus hermostuneisuutta pienessä hymyssään. Hän epäili Miyaton vihaavan häntä seuraavan kolmen tunnin aikana enemmän kuin koskaan ennen, mutta toivottavasti se menisi ohi. Siitä huolimatta hän oli päättäväinen. Joskus oli otettava suuriakin riskejä.
"Hei Miyato", Teddy huikkasi tervehdykseksi astahtaessaan peremmälle asuntoon.

Edelleen Miyato oli vain huoneessaan. Vanhempi nainen tervehti Teddyä hymyillen ja päästi miehen peremmälle. Hänen poikansa oli taas kuin ei olisi kuullutkaan. Annalynn vilkaisi toista anteeksipyytävästi.
".... Hankala yö, jalka oli todella kipeä."

"Voi ei", mies pahoitteli pehmeästi. Sääli. Hän olisi niin kovin toivonut, että Miyato olisi jo kääntynyt parempaan päin, mutta ehkä sen toivominen olisi ollut liikoja. Nuoremmalle piti antaa aikaa parantaa niin fyysiset kuin henkiset haavansa. Tänään paneuduttaisiin ehdottomasti henkiseen puoleen, sillä sehän oli hänen alaansakin. Mies suunnisti nuoremman huoneelle tottuneesti, koputti oveen ja astahti sen jälkeen sisään.
"Hei vaan", hän totesi uudemman kerran vain aavistuksen kuivaa huvittuneisuutta äänessään. Taasko he olisivat sillä tuulella, ettei vahingossakaan tulisi puhuttua toiselle?

Reilusti nuorempi mies oli vain väsynyt. Hän oli saanut unta vasta lääkkeillä ja no.. Se uni ei ollut kovin rentouttavaa. Hän ynähti jotakin vastaukseksi, Miya istui sängyllään. Oli pakko ollut ottaa päiväunet

No, ainakin hänen läsnäolonsa huomattiin. Se oli jo paljon se.
"Toivottavasti et ole liian väsynyt lähtemään ulos", Teddy totesi hymyillen. Ei hän aikonut siepata nuorempaansa, vaikkei matkan suuntaa suoraan kertoisikaan. "Tarvitsen ajeluseuraa, ja no, ehkä ihan vähän myös kartanlukijaa."

Niin, kyllä Miyato toisen huomasi. Tällä kertaa.
"... En halua ulos.." Nuorempaa ahdisti ulkona. Aivan kuin kaikki tuijottaisivat siellä.

"Istut autossa. Kukaan ei edes huomaa sinua, ellen sitten aja kolaria", mies vastasi hyväntuulisesti. Niin, Miyato istuisi aluksi autossa, mutta sen jälkeen toinen voisi tosissaan herättää huomiota. No, se olisi sen ajan murhe.

"... Mihin olet menossa?" Miyato pääsi jo itse sängyltä pyörätuoliin, toisinpäin se ei yleensä toiminut, kun sänky oli vähän korkeampi. Hän huokaisi syvään. Ei häntä huvittanut mennä ulos.

"Haluan käydä katsastamassa yhden paikan", mies totesi mystisestä sävyä tavoitellen. "Ja tarvitsen kartanlukijaa, koska siitä on vierähtänyt tovi, kun kävin siellä viimeksi." Täydellinen selitys, eikä oikeastaan edes kovin kaukana totuudesta, jos hän raahaisi Miyaton ensin Newcastlen laitamille tutkimaan varsin mitäänsanomatonta nurmikenttää.

Miyato huokaisi laiskasti ja rullasi eteiseen pukemaan takkia. Ei hän jaksaisi tapellakaan.
"Miten Gabriellen kanssa?"

"Kerron siitä matkalla", mies naurahti. Siinä riittikin kerrottavaa. Viimeksi hän oli ollut täällä kaikkien tappelujen välillä. Voi miten paljon tilanne olikin muuttunut.
"Mutta emme enää huuda kilpaa."

"No se on jo jotakin."Miyato totesi vetäessään kaulahuivia kaulaansa. Teddy oli mahdoton. Miksi hänet piti raahata johonkin?

"Se on jo paljon", mies myhäili tyytyväisenä. Hän ei malttanut odottaa, että saisi kertoa kaiken Miyatolle. Hän pyöritteli auton avaimia käsissään ja harppoi aukaisemaan oven suunnatessaan jo edeltä lähemmäs autoaan voidakseen avata ovet. Hän vilkaisi nuorempaansa innostuneena. Ehkä tämä olikin maailman loistavin idea.

Tämä oli maailman surkein idea jos kysyttiin Miyatolta. Nuorempi pääsi rapussa alas hissillä ja ulkona vilkaisi toista. Hän tarvitsisi apua päästäkseen autoon.

Miyatolta ei tänään kysytty. Se ei vain kuulunut päivän ohjelmaan. Teddy aukaisi etuoven Miyatolle valmiina auttamaan toisen ylös pyörätuolista ja auton nahkapenkille. Pyörätuoli matkustaisi hyvin takapenkillä kokoon taitettuna.
"Sääkin suosii meitä tänään", mies hymähti huvittuneena, kun pilvien lomasta pilkisti aurinko muutaman sekunnin ajan. Ainakaan taivas ei ollut revennyt heidän niskaansa.

Nuorempi kiinnitteli pian turvavyötä, ärtyneenä toise energiasta. Tarvitsiko olla noin innoissaan kaikesta. Saatana.

Itseasiassa, todellakin tarvitsi. Nyt oli monta hyvää syytä olla innoissaan. Teddy vilkaisi Miyatoa istahdettuaan ratin taakse. Toinen ei näyttänyt lainkaan niin innostuneelta, kuin hän olisi toivonut.
"Miten olet voinut?" Mies päätti kysäistä, sillä tiesi, ettei hetkeen hiljenisi, kun alkaisi selittää omista asioistaan. Parempi siis kysellä ensin vähän Miyatosta.

"... No.. Selvinnyt hengissä. Löytänyt Coralle ratsastajan. Siihen asti äiti ja Simon ratsastavat sitä." Hän oli anellut poikaystäväänsä käymään tammalla valmennuksissa ja hyppäämään kunnolla pari kertaa viikossa.

"Hyvä niin. Uusi ratsastaja varmasti ihastuu Coraan", mies vastasi tyytyväisenä. Hän ei ollut valmis lähtemään kilpailuihin, ja tuntui typerältä valmentautua hevosella, jolla ei koskaan tulisi kilpailemaan. Nyt hänen ei tarvitsisi kantaa syyllisyyttä Corasta, kun Miyato oli kerran löytänyt tammalle ratsastajan.

"... Andrea tulee Liverpoolista Lilithin kanssa Rosingsiin." Nyt Teddy saisi tuntea syyllisyyttä. teddyn kieltäytymisen takia Andrea tulisi Liverpoolista Newcastleen. Tosin, nainen oli lähinnä hyppinyt riemusta, koska saisi ratsastaa Coran kaltaista hevosta, jolla ei tavallaan pitäisi olla mitään estettä kehittyä ties miten pitkälle, kun jo nyt 150 senttiset rataesteet onnistuivat vaivatta.

"Oi, sepä on upeaa", Teddy vastasi tuntematta syyllisyyden häivääkään. Andrea pitäisi Corasta varmasti upeaa huolta, joten toinen oli täydellinen valinta tamman ratsastajaksi. Kaksikko pääsisi varmasti pitkälle, vaikka mies elättelikin edelleen toivoa siitä, että Miyato palaisi suloisen tammansa selkään.

Miyato ei ollut palaamassa. Hän ei halunnut. Pelotti. Pelkkä ajatus hevosen lähestymisestä sai hänet itkemään paniikissa ja nuorempi oli sentään kasvanut koko ikänsä hevosten keskellä ja ratsastanut samoihin aikoihin kun osasi tuottaa ensimmäisen kunnon lauseen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: [P] From bad to worse   Su Maalis 15, 2015 7:58 pm

Teddy hymyili tyytyväisenä luoviessaan liikenteen seassa kaupungin halki. Hän nyökkäsi hansikaslokeroa kohti.
"Jos vain viitsit, siellä olisi kartta", mies selitti nyökkäyksensä tarkoitusta. "Tarvitsemme sitä, kunhan pääsemme pidemmälle." Hän ei halunnut eksyä, joten kartta olisi oltava lähellä kun hän ajaisi ulkomuistista reittiä, joka oli kaikkea muuta paitsi tuttu.

Nuorempi huokaisi ja kaivoi sen kartan jo syliinsä. Nykyään olo GPS. Miksi sitä ei voinut käyttää? Kaiken lisäksi Miyato vihasi brittien karttoja melko intohimoisesti.
"No niin, kerros nyt sitten teistä kahdesta."

Koska hän oli vanhanaikainen, mitä suunnistamiseen tuli, siksi. Sitä paitsi, viimeksi navigaattori oli neuvonut vanhalle kärrypolulle, jota pitkin auto ei mitenkään kulkisi. Helpommalla pääsi kun katsoi karttaa.
"Asumme yhdessä", mies päätti aloittaa kaikista pienimmästä asiasta. "Ja etsimme omaa yhteistä taloa. Löysimme mieleisemme ja jätimme tarjouksen, tällä viikolla pitäisi tulla vastaus, kelpaako hinta myyjillekin", Teddy selitti hyväntuulisena. Hän oli aivan varma, että tarjous menisi läpi ja talo siirtyisi heille. Mikään ei vain voinut mennä vikaan, ei enää, ei heidän kohdallaan.
"Kävimme myös tapaamassa vanhempiani. He rakastavat Gabriellea jo nyt", mies naurahti.

Onneksi Miyatolla ei ollut suussaan mitään ja hän myös istui aloillaan.
"... Hetkinen. Miksi te asutte yhdessä? luulin että etsit omaa paikkaa." No hyvä että toisen vanhemmat edes pitivät naisesta.
"Se on hyvä."

Teddy irrotti hetkeksi katseensa liikenteestä ja virnisti Miyatolle.
"Päätimme sen olevan turhaa", hän totesi naurahtaen. "Vietän kuitenkin suurimman osan ajastani Gabriellen luona, joten siirryimme suoraan yhteisen kodin etsimiseen. Turha maksaa kahdesta asunnosta, kun tarvitsemme vain yhtä." Ehkä asiaan oli vaikuttanut ihan vähän myös lupaus perheenlisäyksestä, mutta hän ei tiennyt, miten kertoa siitä Miyatolle.

Nuorempi pudisteli päätään. Hän ei voinut kuvitella asuvansa vielä Simonin kanssa, vaikka toisaalta, asiaan vaikutti varmasti se, ettei hän halunnut olla toiselle vaivaksi, kun ei pärjännyt yksin.

Teddy vilkaisi toista silmäkulmastaan. Hän puri huultaan ja totesi, ettei keksinyt parempaakaan tapaa, joten mies kiinnitti katseensa tiehen kerätessään rohkeutta. Hän pystyisi tähän kyllä.
"Gabrielle on raskaana", hän totesi vain vaivoin peiteltyä riemua äänessään. Mies ei voinut olla vilkaisematta nuorempaansa.

Miyato yskäisi. Gabrielle oli -- mitä? Miten?
"... Älä nyt sano että tarkoituksella." Sitten hän oksentaisi, tuollaiset kolmessa kuukaudessa kaiken hankkivat parit oksettivat. Miyato ei oikeastaan pitänyt lapsista, joten enempää hän ei ottaisi kantaa asiaan.

Teddy kohotti kulmaansa ja soi merkitsevän katseen ystäväänsä. Oliko toinen tosissaan?
"Toivon todella, ettet kysynyt tuota vakavissasi", mies totesi hymähtäen. Ajatteliko Miyato oikeasti, että hänen tapanaan oli saada naiset raskaiksi heti alusta alkaen, niin hameväki ei voisi juosta karkuun?
"Ei tietenkään ollut tarkoitus. Kaiken piti olla kunnossa."

"... Ei teistä heteroista aina tiedä, osa teistä hankkii kaiken heti ja sitten ihmetellään kun tuore suhde ei kestänyt vauva-arkea. Mistä minä tiedän kuinka hulluja te kaksi todella olette." Miyato ei puhunut kovin kilttiin sävyyn, mutta saattoiko sitä juuri nyt olettaakaan. Hän oli nukkunut huonosti ja Teddy raahasi ulos.
"Noh, onnea teille."

Mies puri huultaan. Hän ei tosiaankaan ollut toivonut tällaista reaktiota Miyatolta, mutta nuorempi sai terävät sanansa anteeksi.
"Anteeksi että me olemme niin kovin vaikeaa väkeä", mies vain tokaisi vastaukseksi. Hän vilkaisi ympärilleen miettien vaihtaisiko suunnitelmaansa lennosta. Jos Miyato oli tuolla tuulella, ehkä hän ei haluaisi kysellä toiselta, näyttäisikö määränpää mukavalta paikalta kosintaa varten. Toinen pian repisi hänen päänsä irti.
"Kiitos", Teddy vastasi hymyillen. Hän oli todella onnellinen siitä, miten kaikki oli järjestynyt. Hän oli aina unelmoinut lapsista, ja nyt hänelle oli tarjoutunut mahdollisuus perhe-elämään. Hän ei tosiaankaan aikonut sanoa sille ei.

Miyato katseli ulos ikkunasta, miettien itse Simonia. Mitenhän hän, saisiko hän koskaan mitään tuollaista. Edes yhteistä asuntoa? Tuntui, ettei hän osannut olla munaamatta asioita..

Teddy vilkaisi Miyatoa ja huokaisi raskaasti. Hän veti kätensä tummien hiustensa läpi.
"Olisin halunnut näyttää sinulle paikan, jossa aioin kosia Gabriellea, mutta vaikuttaa siltä, ettei sinua kiinnosta", mies lausahti koettaen niellä loukkaantumisensa. Ei hän voinut vaatia toiselta kiinnostusta moiseen, ei nyt, vaikka tämä olikin hänen elämänsä merkittävimpiä käännekohtia.

"Mennään vain. Olen jo tässä." Niin, hän oli jo ulkona, autossa ja puolessa välissä matkaa. Ei nyt enää kannattaisi kääntyä takaisin. Nuorempi vain... Hän ei nyt taas ollut parhaimmillaan.

"Oletko varma?" Teddy kysyi. Hän ei tiennyt, kuinka pitkälle hänellä riittäisi ymmärrystä ja kärsivällisyyttä, jos toinen jakelisi teräviä mielipiteitä hänelle tärkeimmistä asioista. Ehkä olisi ollut parempi vain ottaa suoraan suunta tallia kohden. Vielä ei ollut liian myöhäistä sillekään, onneksi.

"No typerää olisi nyt kääntyä kotiin." Miyato kun ei tiennyt sitä että häntä oltiin raahaamassa vielä tallillekin.

"Selvä", Teddy totesi vaihtamatta auton kulkusuuntaa. Ehkä Miyaton terävät mielipiteet tulisivat tarpeeseen, sillä hän oli varma, ettei selviäisi kosinnastakaan ilman kritiikkiä. Äidillä olisi varmasti sanansa sanottavanaan, kun he joskus kertoisivat toivottavasti tarinaa kihlautumisestaan. Hän todella, todella toivoi, että Gabrielle sanoisi kyllä. Siihen oli pakko uskoa, tai koko suunnitelmassa ei olisi mitään järkeä.

Miyato huokaisi raskaasti. Hän ei ollut tarkoituksella ilkeä. Vaan... Vahingossa. Väsyneenä tuli sanottua pahasti.

"Pyysin O'Connoria työskentelemään Minxin kanssa", mies vaihtoi puheenaihetta ainoaan, joka tuntui edes jotenkin tutulta eikä täysin vaivaannuttavalta Miyaton seurassa, vaikka nuorempi ei tuntunutkaan mielellään puhuvan hevosista. Ei hänellä enää ollut muutakaan, mistä puhua, sillä vielä vähemmän toista kiinnostaisi yliopiston elämä, eikä hän halunnut jakaa liikaa omasta elämästään Gabriellen kanssa siltä varalta, että Miyato jatkaisi kritisointiaan.
"Ehkä hän keksii, mikä sillä viiraa päässä. Minä olen jo luovuttanut."

Miyato ei sanonut mitä mieleen ensimmäisenä tuli.
"Eiköhän hän keksi." Miyato uskoi siihen.

"Toivotaan", mies totesi miettien jo kuumeisesti, mistä voisi keksiä seuraavan puheenaiheen. Aiemmin juttu oli tuntunut kulkevan omalla painollaan nuoremman kanssa, mutta nykyään kaikki oli niin erilaista. Hän ei tiennyt, mistä sai tai ei saanut puhua, eikä Miyato tuntunut itsekseen puhuvan mistään, ellei hän esittänyt jatkuvasti kysymyksiä.
"Sentään Dime paranee hyvin. Tai no, niin hyvin kuin vain voi toivoa. Karsinalepo kyllästyttää sitä kovin, mutta ei se ole ainakaan vielä rynninyt taluttajansa yli päästessään hetkeksi liikkeelle."

"Hyvä että se tulee kuntoon." Huzzle oli jo kunnossa, itseasiassa ruunattu tovi takaisin.
"Edes joku."

"Joo", mies huokaisi. Dimen parantuminen oli hänelle lähes ensiarvoisen tärkeää. Hän halusi tammansa takaisin laitumelle nauttimaan elämästään. Ehkä hän voisi viedä sen Sheffieldiin vanhempien kartanolle muiden eläkeläisten seuraan. Se tosin tarkoittaisi, ettei hän näkisi kaunista papurikkoaan niin usein, mutta hän selviäisi kyllä, jotenkin.
"Kunhan Minx tulisi vielä järkiinsä." Ennen kuin hän pääsisi hengestään tamman pimahtaessa toden teolla.

Miyato ymmärsi kyllä sen. Hän taas halusi nähdä upean tammansa vielä radoilla nauttimassa työstään, vaikka hän ei itse sitä Coralle voisikaan antaa. Joku muu voisi. Myydä hän ei halunnut, sillä halusi olla varma kaikesta. Etenkin rakkaansa hyvinvoinnista.
"Eiköhän se." Minx ei sentään ollut hajottanut ratsastajaansa.

Teddy ei jakanut Miyaton uskoa Minxin järkeistymiseen. Hän ei oikeastaan edes uskonut, että Caitlin saisi hevosesta irti yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan oli tähän mennessä saanut. Jos ja kun nainen epäonnistuisi, hän kääntyisi vielä viimeisen oljenkortensa puoleen, mutta jokin kertoi, ettei Artemis ottaisi punaruunikkoa ilolla vastaan, eikä hän mielellään viettäisi tuntitolkulla aikaa valmentajan kanssa. Helpommalla pääsisi, jos punatukkainen irlantilaisnainen löytäisi ruuvin, joka oli löystynyt tamman päässä.
"Onnistuin puhumaan Minxille kisataukoa kevääseen asti, mutta en usko sen riittävän." Hänelle se ei ainakaan riittäisi, vaikka hevonen pääsisikin eroon kiukuttelustaan. Hän ei halunnut kisaradoille, ei sitten millään. Sen pelon Miyato ymmärsi varmasti. Ehkä heillä oli kaiken jälkeenkin vielä jotain yhteistä.

Artemis voisi itseasiassa ehkä jopa ottaa tamman, miehen omakin hevonen kun tuntui olevan parista ruuvista löysä jollakin tavalla tai ehkä parillakin tavalla. Tai ehkä jopa parille kymmenellä eri tavalla.
"Onnekas sinä."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: [P] From bad to worse   Su Maalis 15, 2015 7:59 pm

Hän ei kokenut oloaan Minxin kanssa onnekkaaksi. Gabriellen kanssa hän oli onnekas, se oli totta, mutta hevosten kanssa oli nyt ollut sellaista säheltämistä, ettei onnea enää tuntunut riittävän. Kaikki oli jo käytetty loppuun. Seuraavalla kerralla hän putoaisi pää edellä ja taittaisi niskansa.
"Olikohan se jo tästä", mies pohti lähestyessään risteystä hiljaisilla teillä. Hän nappasi hätävilkut päälle ja pysäytti auton tien laitaan, vaikka tuskinpa täällä ketään tulisi vastaan. Hän kurkotti karttaa kohden, tuijottaen sitä hetken intensiivisesti, ennen kuin kokonaiskuva alkoi hahmottua. Kyllä, tästä piti kääntyä. Hän syysäsi kartan takaisin Miyatolle ja vaihtoi vaihdetta.

Miyato havahtui kysymykseen, huokaisten sitten syvään. Se oli todella.. Joo. Niin, sitä karttaa piti lukea. Oho.
"Anteeksi, unohdin et piti lukea karttaa."

"Ei se mitään", Teddy totesi kurvatessaan vasemmalle yhä pienemmälle hiekkatielle. Kohta he olisivat perillä, jos hänen muistiinsa oli luottamista. Hän oli käynyt täällä viimeksi lokakuussa, joten kaikki oli näyttänyt kovin erilaiselta.

Nuorempi nakutteli oven sisäpuolta sormillaan, katsellen hämmentyneenä ympärilleen. Mitä täällä oikein tapahtui?

Teddy vilkuili ympärilleen ja pysäytti sen jälkeen auton tien leveään kohtaan niin reunaan kuin mahdollista. Hän sammutti moottorin, muttei tehnyt elettäkään noustakseen kyydistä. Sen sijaan mies kääntyi katsomaan Miyatoa.
"Täällä todella näin Gabriellen ensimmäistä kertaa viime syksynä. Hän järjesti hyväntekeväisyystapahtuman, jossa minä esiinnyin tammojeni kanssa. Ajattelin, että olisi ihana kosia häntä paikassa, jolla on jokin merkitys juuri meille, mutta en tiedä. Tämä on ihan tavallinen maisema Englannissa", mies huokaisi vilkaisten ulos ikkunasta. Hän saattoi kuvitella niitylle trailerin ja Dimen, jonka ympärillä parveili lapsia silittämässä kaunista tammaa. Täällä hän oli saanut halauksen ja viskipullon, joka odotti edelleen avaamattomana sopivaa hetkeä.
"Ehkä pitäisi vain varata matka Roomaan tai Pariisiin tai johonkin."

Miyato katseli maisemia ja kohotti kulmaansa. Kosia? Ai jaha, sitä oltiin todellakin vakavissaan. Katse muuttui ja kääntyi sitten Teddyyn.
"Epäilen. Eiköhän hän arvosta tällaista enemmän."

"Luuletko?" Mies kysäisi alahuultaan purren. Hän todella halusi hetken olevan ikimuistoinen naiselle, joten hän halusi kaiken olevan mahdollisimman täydellistä. "Miksi tämä on näin monimutkaista? Pitäisi vain heittää sormus jokeen, pääsisin niin paljon vähemmällä."

"Luulen. Gabrielle on sellainen nainen joka ei halua että koitat tehdä isoa vaikutusta." Hän naurahti vaisusti. Oli tämäkin.
"Todellakin uskon niin."

Teddy nyökkäili. Niin hänkin oli asian järkeillyt, mutta oli rauhoittavaa kuulla myös toisen mielipide. Ehkä hän vihdoin uskoisi itseään ja luottaisi siihen, että asiat järjestyisivät kyllä. Hän voisi todennäköisesti heittää Gabriellea sormuksella ja nainen sanoisi silti kyllä. Mies ei siitä huolimatta aikonut testata sitä.
"Kiitos", hän huokaisi yrittäen rauhoitella mieltään, joka tuntui loikkivan asiasta toiseen hullulla vauhdilla. "Kai se on sitten päätetty."

"Vedä nyt vaan henkeä, iso mies." Hän kohautti kevyesti olkiaan. Oli tämäkin. Tämänkö takia hänet oli pitänyt raahata ulos?

Se oli oikeastaan hyvä neuvo. Hänen pitäisi muistaa hengittää. Mies veti muutaman kerran syvään henkeä ja käynnisti moottorin. Sitten nokkapelti kohti Slaleyta. Ainakaan Miyato ei ollut vielä raivostunut häneen, joten toivoa oli.
"Oletko miettinyt opintojasi?" Hän päätti kysäistä vaikka aihe oli ainakin viimeksi ollut varsin tulenarka. No, nyt hän oli viemässä nuorempaansa tallille, joten siihen verrattuna mikä tahansa keskustelunaihe oli helppo.

Miyato huokaisi raskaasti.
"Olen. Lopetan. En jatka enää." Hän murahti ja kurtisti kulmiaan. Tämä vei Slaleyhin.
"Miksi me ajetaan tänne?"

"Selvä", Teddy totesi. Hän ei aikonut painostaa toista koulunpenkille, varsinkaan nyt, kun oli jo puoliksi sieppaamassa nuorempaansa tallille.
"Koska on vielä toinenkin paikka, missä haluan käydä", mies vain totesi vastaukseksi.

"No missä nyt? Ei Slaleyssä ole mitään." Hän mutisi ja tunsi miten pala nousi kurkkuun tutuilla teillä. Hyi helvetti.

"Slaleyssa on vaikka mitä. Jopa golfrata, jolla on upea, vanhanaikainen päärakennus", mies pohdiskeli pettävän hyväntuulisesti yrittäessään niellä hermostuneisuuttaan. Hän ei uskonut, että saisi Miyatoa uudestaan autonsa kyytiin ihan heti, joten mahdollisuutta takaisin kotiinlähtöön ei ollut. Hän hidasti ajellessaan tutun kylän halki. Täällä oli niin paljon lapsia, jotka loikkivat tielle miten sattuu, ettei hän halunnut ottaa pienintäkään riskiä. Kylän jälkeen oli hyvä kiihdyttää ja kääntyä tutulle tielle, joka veisi tallin pihaan asti.

Miyato mulkaisi toista kun tuo kääntyi Rosings Parkiin vievälle tielle.
"... Theodore Morland! Nyt käännät tämän autosi ympäri!" Hän näytti siltä että voisi avata oven vauhdista. Ei käy.

Onneksi auton ovet olivat aina lukossa, kun hän ajoi, eikä uuden auton ovien lukkojen aukaisunapit olleet sormin tavoitettavissa, kun ne painuivat ikkunanvierestä aina auton oven sisään asti. Muutoin Teddy olisi tosiaankin pelännyt, että nuorempi hyppäisi liikkuvasta autosta pihalle.
"En käännä", mies totesi rauhallisesti katse tiukasti tiessä. Auto tuntui liikkuvan naurettavan hitaasti, vaikka vilkaisu nopeusmittariin kertoi, että he hipoivat jo ylinopeutta. "Minun pitää käydä taluttamassa Dimeä." Höpöhöpö. Maybe olisi taluttanut tammaa, jos hän olisi soittanut ja pyytänyt. Tosiasiassa hän vain halusi nuoremman tallille.

"Käännä nyt tämä helvetin auto ympäri!" Miyato huusi paniikissa. Häntä ahdisti todella paljon. Kasvoja kuumotti ja keuhkoja kuristi. Häntä ahdisti ja pelotti. Todella paljon. Hän ei halunnut hevosen lähelle, kuolisi vielä. Saisi kaviosta päähänsä tai joku sekopää juoksisi pyörätuolin yli.

"En", Teddy vastasi vilkaisten nopeasti kauhistunutta matkustajaa. "Hengitä, Miyato. Voit vaikka istua autossa koko ajan", hän vakuutti lähinnä rauhoitellakseen toista. Hän todellakin raahaisi nuoremman ulos autosta, tai sitten toisi Coran autolle. Ihan miten nuorempi vain haluaisi. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö leppoisa tamma tunkisi päätään avonaisesta ovesta sisään tervehtiäkseen omistajaansa.

"Voit olla ihan helvetin varma, että istunkin." Miyato ei aikonut avata ovea, eikä edes ikkunaa. Nuorempi tärisi, yrittäen olla sekoamatta päästään. Hän oli paniikissa.

"Selvä", mies totesi kääntyessään puiden reunustamalle tallitielle. Hän ajoi auton parkkiin suuren parkkipaikan laidalle ja vilkaisi kentällä näkyviä ratsukoita. Käynnissä oleva kouluvalmennus näytti sujuvan hyvin - totta kai, kun hän ei ollut Minxin kanssa häiriköimässä muita -, mutta toivottavasti se jatkuisikin niin. Olisi ikävää, jos Miyato joutuisi todistamaan putoamisia nyt kun oli vihdoin uskaltautunut tallille.
"Kaikki on ihan hyvin", mies vakuutti suoristellen tummansinistä pukuaan. Hänkään ei noussut vielä autosta, sillä ei halunnut jättää kauhistunutta miestä yksinään. Hän sammutti moottorin ja valot sulloen avaimet taskuunsa. "Halusin vain, että näet tallin. Täällä ei ole mitään pelättävää."

Miyato hengitti kuin olisi juuri  juossut maratonin. Käsi puristi ovessa olevaa kahvaa ja suu oli tiukka viiva. Päässä pyöri kuulutukset, puomit, kolina, hiekka, Huzzlen kaviot ja sitten kaikki sumeni. Tuli täysin hiljaista.
".... Vie mut helvettiin täältä."

"Vien kyllä, mutta en aivan vielä", Teddy totesi ja kurkotti varovaisesti koskettamaan nuoremman hartiaa. "Ei sinulle käy mitään täällä, ei tällä kertaa." Hän ei voisi luvata sen enempää, vaikka mielellään olisi niin tehnyt. Hän ei tiennyt, mitä tapahtuisi jonakin toisena päivänä, sillä hevosten kanssa kaikki oli aina perin arvaamatonta.

Miyato huitaisi toisen käden pois, hän ei halunnut toisen koskevan itseensä nyt.
"Haista paska, Theodore! En tosiaankaan halunnut tulla tänne enkä saatana halua jäädä tänne! Painu... Vie minut kotiin, nyt!"
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: [P] From bad to worse   Su Maalis 15, 2015 8:02 pm

Mies nielaisi ja oli jo taipumassa toisen pyyntöön, ennen kuin kiinnitti huomionsa ratsukoihin kentällä. Ei. Hän ei kuitenkaan saisi Miyatoa tänne uudestaan hetkeen, joten nyt oli otettava kaikki irti tästä kerrasta, niin kamalaa kuin toisen pahan olon seuraaminen olikin.
"Kohta", hän toisti. Mies vilkaisi tallirakennuksen suuntaan. "Palaan pian", hän ilmoitti ja nousi rivakasti autosta avaimet mukanaan. Hän harppoi tallin halki reippaasti napaten vauhdissa Coran riimunnarun mukaansa ja suuntasi tamman tarhalle. Hän vilkaisi loimitettua hevosta. Se näytti aivan riittävän edustavalta.
"Käyttäydy hyvin, neitokainen", Teddy mumisi kiinnittäessään narua hevosen riimuun. Hän lähti taluttamaan ruunikonkimoa parkkipaikalle. Toivottavasti Miyato ei aivan sekoaisi, tai hänellä olisi pian säikähtänyt hevonen käsissään.

Ruunikonkimo tamma katseli Teddyä korvat hörössä vaaleankeltaiseen kaulakappaleelliseen loimeen verhottuna, siinä missä sen omistaja oli mulkoillut miestä pahasti tuon poistuessa autosta. Cora asteli omaan tavalliseen tapaansa täysin lunkisti ja rauhallisesti tallipihan halki parkkipaikalle, aikomatta säikkyä mitään. Miyato käänsi katseensa pois kun näki tamman. Hän ei aikoisi avata ovea.

Teddy taputti Coran loimen peittämää kaulaa lähestyessään parkkeerattua autoa. Hän talutti tamman matkustajan puoleiselle ovelle ja kurkotti kahvaa kohti. Hän ei aikonut alkaa köydenvetoon ovesta Miyaton kanssa, mutta ei se estäisi yrittämästä, josko toinen antaisi hänen aukaista oven.

Ruunikonkimo pärskähti ja heilutteli päätään, tönien Teddyä. Se oli hieman tylsistynyt ja kaipasi kunnon treeniä. Nyt sitä ratsastettiin vain jottei se keräisi liikaa energiaa. Ja oli hevosella ikävä omistajaansakin. Miyato käänsi vain katseensa pois ja pidätteli kyyneliään. Ei. Häntä pelotti. Hevosen näkeminenkin sai rintakehän kohoilemaan tiheämmin ja paniikkipunan nousemaan poskille.

Teddy rapsutti Coran otsaa huokaisten raskaasti. Hevosparka, mutta ennen kaikkea Miyatoparka. Hän toivoi niin kovin, että voisi ottaa nuoremman tuskan ja pelon pois. Miyato olisi ansainnut niin paljon parempaa, mutta hän ei voinut tehdä tämän enempää. Hän saattoi vain seistä rauhallisen, ihanan tamman kanssa auton ulkopuolella ja toivoa, että nuorempi kääntyisi katsomaan hevosta, joka oli näyttänyt niin hyvältä omistajansa kanssa. Teddy nielaisi ja aukaisi autonoven kiristäen otettaan riimunnarusta siltä varalta että Miyato päättäisi paiskata oven kiinni tai huutaa hänelle. Cora ei onneksi vaikuttanut hevoselta, joka hyppäisi kuuhun moisista.
"Miyato", mies yritti varovaisesti saada toisen huomiota puoleensa.

Tamma hamusi huulellaan Teddyn taskuja, korskahtaen tyytymättömästi. Miksi sen piti seisoskella keskellä pihaa? Miyato ei sanonut mitään. Hän oli kuin noita kahta ei olisi ollut, vaikka se teki tiukkaa. se ruusuke koulukisoista ei koskaan päässyt seinälle asti. Miyato ei ollut vielä edes purkanut omia laukkujaan jotka olivat olleet Espanjass mukana.

Teddy astahti lähemmäs avonaista ovea ja toivoi, että hänellä olisi ollut omena tai jotakin muuta herkullista mukanaan, millä hän olisi voinut houkutella Coran kurkottamaan auton sisään Miyaton luokse. Ehkä tamma kiinnostuisi hamuamaan omistajansa taskuja, jos hän vain pysyttelisi sivummalla ja aloillaan.
"Miyato", hän koetti uudestaan samalla pehmeällä äänellä. Hän vain halusi toisen edes huomaavan hevosensa, jotta hän voisi viedä Coran takaisin tarhaan ja lähteä takaisin Newcastleen. Ei hän olettanut, että Miyato tänään innoissaan harjailisi hevosiaan, mutta hän oli toivonut, että toinen edes uskaltautuisi rapsuttamaan Coran otsaa.

Miyato yritti vetäytyä mahdollisimman pieneksi Audin nahkaista penkkiä vasten, täristen hieman. Cora vain sekoaisi jos hän koskisi siihen, talloisi Teddyn päälle ja potkaisisi häntäkin päähän. Hän ei halunnut enää koskea hevosiin, olla missään tekemisissä niiden kanssa.
"Vie se elukka pois."

"En vie", Teddy vastasi rauhallisesti ja silitteli Coran poskea. "Tammasi on aivan rauhallinen, ihmettelee vain, mikset huomioi sitä", mies jutteli rennosti. Dimeä hän ei olisi uskaltanut tuoda tähän, ei nyt, kun loukkaantunut tamma oli korviaan myöten täynnä karsinalepoa ja yritti taluttaessakin lähteä omille teilleen. Papurikonkimo ei tosiaankaan olisi seissyt aloillaan auton vieressä. Onneksi Cora oli toista maata. Mies katseli huolissaan Miyatoa toinen käsi hevosen loimitettua kaulaa taputellen.

"V-vie se pois." Miyato ei vieläkään katsonut päin ja puri huultaan. Olo oli kamala kun hän laiminlöi kauniin tammansa, mutta hän pelkäsi niin järjettömästi, eikä voinut ajatella hevosia, ilman että alkoi tärisemään.

Teddy huokaisi. Pitäisiköhän jättää tähän tältä päivältä? Ei, muuten toinen vain muistaisi tämän ensi kerralla, ja hevoseen koskeminen olisi entistä kamalampaa. Mies löysi housujensa taskusta karkkipaperin, joka rapisi mukavasti. Hän rapisutti paperia rauhallisesti nyrkissään ohjatakseen tamman huomiota autossa istuvaa miestä kohti.

Cora hörähti ja yhtäkkiä parkkipaikka ei ollut enää niin tylsä paikka. Tamma astui lähemmäs autoa ja huomasi pian Miyaton autossa. Se lakkasi välittämästä Teddystä sillä sekunnilla ja tökkäisi omistajansa ehjää jalkaa hellästi turvallaan. Se sai Miyaton vain säpsähtämään ja säikähtämään. Se ei tosin tammaa haitannut.

Teddy hymyili nähdessään, miten tamman koko olemus muuttui sen tajuttua, kuka autossa olikaan. Tällaisten hetkien takia hänkin jakoi elämänsä hevosten kanssa. Hevoset tekivät kaikesta niin paljon parempaa. Mies seisoi hiljaisena, päättäen antaa kaksikolle hetken omaa aikaa. Miyato kiinnittäisi vielä huomiota tammaan, pakkohan toisen olisi, kun suloinen hevonen tönisi turvallaan ja hössöttäisi omistajansa huomiota kerjäämässä.

Cora tosiaan tammamaisesti hössötti, se halusi huomiota omistajaltaan nyt kun mies oli siinä hänen edessään. Se pärskyi ja hamuili miehen olkavartta hellästi. Miyato tärisi, miltei itkien.
"Teddy! Vie se pois!" Älähdys sai tamman astumaan pari askelta taaksepäin.

Mies kiristi otettaan riimunnarusta Coran peruuttaessa. Hän mumisi rauhoittavasti hevoselle ja taputti loimen peittämää säkää. Kaikki oli kunnossa, ei ollut mitään syytä ihmetellä enempää.
"Miksi?" Teddy kysyi pehmeästi ottamatta askeltakaan kauemmas autosta.

".. En halua. Pelottaa. Vie se pois." Hän vinkaisi toiselle. Hän ei halunnut puhua Corasta nimellä, sillä se olisi vain...
"Vie se eläin pois. Nyt."

"Mikä sinua pelottaa? Cora seisoo tässä aivan rauhallisesti", mies jatkoi samalla pehmeällä äänensävyllä. Hän halusi Miyaton puhuvan peloistaan, ja tämä tuntui sopivalta tilaisuudelta saada nuorempi muodostamaan pelkojaan lauseiksi.
"Coraa kiinnostaa, mikset sinä rapsuta sitä, kuten yleensä teet."

"... Se on hevonen." Miyato myönsi . Hän pelkäsi Coraa vain siksi että oli hevonen.
"En halua koskea siihen. Ymmärrätkö?"

"Se on Cora", hän vastasi, mutta ohjasi tammaa peruuttamaan askeleen kauemmas, jotta nuoremmalle jäi tilaa hengittää. "Ei Coraa tarvitse pelätä. Se on varmasti yksi tallin turvallisimmista hevosista käsitellä."

"VIE SE POIS!" Miyato karjaisi lopulta kyyneleet poskille valuen. Häntä kuumotti ja ahdisti todella paljon. Nuorempi halusi kotiin.

Teddy huokaisi.
"Selvä", hän taipui toisen tahtoon. Mies silitti Coran otsaa ja vilkaisi surkeana Miyatoa. Poikarukka. Voisipa hän tehdä enemmän. Teddy käänsi Coran ympäri ja lähti päätään roikottaen taluttamaan tammaa tarhoja kohti. Hieno, upea tamma ei ollut tehnyt mitään väärää, vaan silti omistaja torjui hevosensa. Hän ymmärsi, mistä Miyaton pelko juonsi juurensa, mutta siitä huolimatta hän toivoi, että nuorempi pääsisi siitä nopeasti yli.

Cora käänsi päätään autoa kohti, lähtien sitten seuraamaan Teddyä. Se haki huomiota toiselta ja tuntui kevyesti ihmettelevän miksi sitä vietiin pois. Miyato alkoi autossa itkeä paniikissa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1910
Join date : 18.04.2014
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: [P] From bad to worse   Su Maalis 15, 2015 8:03 pm

Teddy jäi rapsuttelemaan Coraa portille useammaksi minuutiksi, ennen kuin lopulta talutti tamman tarhan puolelle ja laski irti. Ehkä tämä oli ollut suuren suuri virhe. Tämän jälkeen Miyato ei haluaisi tulla tallille eikä ainakaan nähdä häntä. Mieli synkkänä hän palasi autolle, suoden vain yhden olan yli heitetyn vilkaisun Minxin suuntaan, joka terrorisoi tarhatovereitaan korvat luimussa. Mies istahti ratin taakse, muttei tehnyt elettäkään lähteäkseen ajamaan. Sen sijaan hän katseli Miyatoa surullisin silmin ja räpytteli kyyneleitä sivuun.

Cora sulki silmiään miehen rapsutellessa. Se pärskähti ja asteli toveriensa luokse, voidakseen jatkaa tarhakaverin loimen tuhoamista. Miyato peitti suun kädellään ja nojasi päätään etuoven ikkunaan. Hän yritti vain kerätä itseään.

Teddy huokaisi hiljaa ja kurkotti koskettamaan Miyaton käsivartta.
"Miyato", hän sanoi ties kuinka monennen kerran tunnin sisään. Pehmeä ääni oli huolesta raskas, eikä hän voinut mitään surkeudelle, joka hiipi katseeseen. Oliko tämä ollut vain yksi suuren suuri virhe? Mahdollisesti.

Nuorempi tärisi ja keräili itseään. Häntä pelotti ja ahdisti todella.
"Mennään pois. Nyt." Hän ei halunnut jäädä sinne. Miyato ei kuvitellut että voisi koskea hevosiin enää koskaan.

"Selvä", Teddy totesi ja käynnisti auton. Hän veti syvään henkeä ennen kuin peruutti ulos parkkiruudusta ja lähti ajamaan hiekkatietä poispäin. Hän vilkaisi peileistä taaksejäävää tallirakennusta. No, ainakin hän oli yrittänyt.

Miyatolla oli sellainen olo että hän olisi halunnut vetää kasan rauhoittavia.
"Mikä vitun... Mikä vitun idea tämä ole olevinaan?!"

Teddy vilkaisi toista varovaisesti, muttei voinut jäädä tuijottamaan pidemmäksi aikaa, ettei päätyisi audinsa kera ojaan.
"Et voi viettää loppuelämääsi neljän seinän sisällä."

"Voin viettää loppuelämäni viemättä itseäni hengenvaarallisten elukoiden lähelle." Miyato murisi hiljaa ja pureskeli kynsiään.

"Cora vain halusi tervehtiä sinua", mies puolusti kaunista tammaa. Hän ei kuitenkaan voinut väittää vastaan: hevoset olivat vaarallisia, vaan mikäpä tässä maailmassa ei olisi. "Voit myös jäädä auton alle", hän vain huomautti. Niin, yliajoja tapahtui jatkuvasti.

"Auto ei vienyt toista jalkaani." Hän räjähti ja pureskeli huultaan nyt kynsien sijasta. Paniikki.

"Se olisi voinut", hän totesi pitäen katseensa tiessä. Kaikessa oli riskinsä. "Todennäköisyys sille olisi suurempi, jos lukuja haluaa tuijotella. Mitä tahansa voi sattua."

"Haista paska ja vie vaan kotiin." Hän ei todellakaan arvostanut tätä Teddyn temppua, ei yhtään.

"Olemme jo matkalla", mies totesi hermostumatta. Miyato voisi kiukutella, jos siltä tuntuisi. Ainakin nuorempi käsittelisi tunteitaan eikä vain lukittautuisi huoneeseensa. "Eikä Coralla ollut mitään tekemistä onnettomuutesi kanssa."

"Se on saatana hevonen." Miyato ärähti ja katseli ikkunasta ulos. Hän kaipasi nyt vain omaan huoneeseensa.

Simon koitti sentään vaan raahata Miyaton kahvilaan. Korttelin päähän.

"Niin on", Teddy totesi harteitaan kohauttaen, mutta äänensävy kertoi, ettei mies hyväksynyt toisen selitystä. Hän kääntyi maantielle ja kiihdytti tottuneesti. Tämä reitti oli tullut tutuksi viime vuoden aikana.

Miyato ei saanut enää pidetyksi kyyneleitä sisällään. Hän pelkäsi hevosia kuollakseen. Niitä kauniita eläimiä, joiden kanssa oli toiminut saumattomassa yhteistyössä. Nyt hän itki sellaisen nähdessään. Kauhusta.

Teddy huokaisi hiljaa. Toisen tuskaa oli kamala seurata. Voisipa hän ottaa sen kaiken pois. Nuoremman harteille ei kuulunut tällaista taakkaa, ei sitten mitenkään. Teddy vilkaisi Miyaton suuntaan harkiten auton pysäyttämistä tien sivuun, jotta hän voisi rauhoitella toista. Nuorempi tosin todennäköisesti komentaisi häntä jatkamaan matkaa, joten ehkä olisi parempi viedä Miyato kotiin asti, jossa toinen voisi rauhoittua oman huoneensa suojissa.

Miyato oli kiitollinen siitä ettei Teddy pysähtynyt. Kun he olivat hänen luonaan, hän odotti itkuisena että pääsisi ulos autosta

Teddy nousi auton kyydistä ja kiersi toiselle puolelle pyörätuolin kanssa. Hän valmistautui auttamaan nuoremman pyörätuolin kyytiin, muttei päästänyt Miyatoa rullaamaan heti kotinsa syövereihin pakoon häntä. Jokin kertoi, ettei hän olisi tervetullut sisään taloon, joten oli parempi sanoa sanottavansa nyt, siinä jalkakäytävällä. Mies kumartui tuolin eteen ja katsoi huolestuneena nuorempaansa.
"Olen pahoillani", hän huokaisi hiljaa painaen katseensa maata kohden. "Halusin vain auttaa, mutten tiennyt miten."

Miyato ei pääsisi itse rapussakaan, joten hänen olisi pakko päästää Teddy asuntoonsa. Hän siirtyi pyörätuoliin toisen avustamana, mulkoillen miestä punertavilla silmillään. Ruskeiden silmien katse pakoili Teddyn katsetta miltei paniikinomaisesti.
"No meni päin helvettiä."

Mies huokaisi päätään pudistellen. He selkeästi lähestyivät asioita jälleen kerran täysin erilaisista lähtökohdista, kuten silloinkin, kun Miyato oli paljastanut ihastuksensa kohteen.
"Et voi pakoilla hevosiasi ikuisesti", Teddy tyytyi sanomaan ennen kuin suoristautui. Hän voisi auttaa toisen kotiinsa ja jättää Annalynnin huomaan. Miyato tuskin haluaisi nähdä häntä hetkeen, joten parempi kadota näköpiiristä niin pian kuin mahdollista. Hän ei halunnut uskoa tehneensä suuren virheen, mutta siltä se alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa.

"Voinpas. Ei ne seuraa kotiin." Hän huokaisi luovuttaneesti ja lähti rullaamaan kohti rappua. Helvetin Teddy, luuliko tuo shokkiterapian auttavan?

Shokkiterapiaan hän ei uskonut, mutta pelkojen kohtaamiseen kyllä. Jos jäisi neljän seinän sisään, onnistuisi mielessään kehittelemään mitä järkyttävimmät pelot hevosista, kun viimeisenä muistona olisi onnettomuus. Nyt Miyatolla olisi muutakin muisteltavaa. Cora oli ollut hellä ja huomionkipeä, eikä suinkaan vaarallinen ja kammottava.
"Soita joskus", mies totesi aukaistessaan toiselle ovea. Hän epäili, että siinä kestäisi pitkään.

Miyato mulkaisi toista tuon pyytäessä soittamaan. Sitä saisi odottaa. Hän meni ovesta ja rullasi hissille. Päässä pyöri vuorotellen onnettomuus ja Coran tämän päiväinen hellyydenkerjäys. Hän ojensi toiselle avaimensa, Annalynn oli nyt tallilla. Kuten aina tähän aikaan.

Teddy otti avaimet vastaan ja aukaisi kotioven Miyatolle. Hän väisti sivuun, muttei astunut jalallaan kynnyksen yli, ojensi vain avaimia nuoremmalleen. Hän tiesi kyllä, milloin häntä ei kaivattu.

Miyato otti avaimet toiselta ja vilkaisi pahvilaatikkoa ja jätesäkkiä ovensuussa.
"... Ota noi. Ihan sama mihin viet, kunhan viet helvettiin." Jätesäkissä oli Miyaton ratsastushousuja, paitoja ja takkeja, laatikossa nuorukaisen palkintoja ja muuta sekalaista.

Mies huokaisi, mutta nyökkäsi ymmärtäneensä. Selvä. Hän veisi ne mukanaan. Ei tosin kovin kauas eikä missään nimessä peruuttamattomasti pois: hän sulloisi tavarat varastoon, jossa suurin osa hänenkin turhasta roinastaan lojui.
"Soittele", hän totesi napatessaan jätesäkin olalleen. Teddy tasapainotteli laatikon kanssa, joka painoi yllättävän paljon ja katseli nuorempaa huolissaan. Voisipa hän tehdä enemmän.

Miyato katosi hyvin nopeasti huoneeseensa, aikomatta sanoa sanaakaan. Eikä todellakaan aikonut soitella. Annalynn tuli ovella Teddyn taakse ja kurtisti huolestuneena kulmiaan.
"... Ei mennyt hyvin?" Ratsastusvaatteisiin pukeutunut nainen kysyi.

"Ei", Teddy huokaisi päätään pudistellen. Se ei tosiaankaan ollut mennyt hyvin. Hänen odotuksensa eivät alun alkaenkaan olleet olleet kovin korkealla, mutta hänkin oli uskonut, että tämä sujuisi paremmin. "Minun lienee parasta mennä, ennen kuin hän suuttuu enempää."

Nainen nyökkäsi,kiittäen Teddyä vielä erikseen yrittämisestä. Se oli jo paljon, ettäjoku viitsi yrittää.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] From bad to worse   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] From bad to worse
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Rosings Park: Talliympäristö-
Siirry: