PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Siitä se sitten lähti

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Siitä se sitten lähti   To Toukokuu 01, 2014 10:20 pm

Perjantai 21. joulukuuta

Joulua edeltävänä viikonloppuna ei ollut valmennuksia: jopa Rosings Parkin kaltaiselle kilpatallille laskeutui joulurauha. Useimmat hevosenomistajat kävivät ratsastamassa hevosensa silti itsenäisesti. Paulus uppoutui nauttien tallitöihin, tuttuun maailmaan, joka oli nielaissut hänet sisäänsä jo ensimmäisenä päivänä kolme vuotta sitten, kun hän saapui tallille. Hän puheli hiljaa rakkailleen: Nimbukselle, Miulle, Hemingwaylle sekä Socksille, ja livautti taputuksen tai herkkupalan myös jokaiselle muulle tallin asukkaalle. Hän ei jaksanut pelätä kasvojensa menettämistä - eiköhän hän ollut tehnyt niin jo seuraavalle vuosikymmenelle. Hevosten hellittely porkkanoin ja omenoin ei tuntunut enää lainkaan nöyryyttävältä, ei joulun alla.
Lumi jatkoi hiljaista leijailuaan, ja maa pysyi kovana ja valkeana. Edellisenä yönä oli ollut pakkasta, ja puiden oksissa saattoi nähdä hennon huurrehupun. Ulkoilevien hevosten hengitys höyrysi kuulaassa päivässä, kun ne seisoivat mukavasti kylki kyljessä loimissaan.

Jamie ja Kamir irtohypyttivät lämmitetyssä maneesissa Choven, Moneypennyn sekä Socksin, minkä jälkeen Kamir järjesti huumorilla ratsastusleikkiradan, jota Jamie ja Aisling ratsastivat kilpaa Slippersillä sekä Pradalla. Sillä välin Paulus sai toteuttaa vaatimattoman joululahjatoiveensa: lähteä maastoon yksin. Se oli hänelle äärimmäinen luottamuksen osoitus ja usko hänen hevostaitoonsa.
Hän oli poissaollessaan jopa niellyt kaiken häpeänsä ja ostanut pätkätöistä saamillaan palkkarahoilla muutamia ratsastustunteja newcastlelaisesta ratsastuskoulusta: hän oli ollut kuolla kiertäessään kehää kahdeksan häntä epäuskoisesti tuijottavan pikkutytön kanssa turtuneella, uneliaalla hevosella, jossa ei ollut jälkeäkään hänen vastuuhevostensa herkkyydestä ja eloisasta palosta. Kaikkitietävä, häntä nuorempi ratsastuksenopettaja oli jauhanut purkkaa ja norkoillut kentän laidalla huudellen käsittämättömiä ohjeita ja kritiikkiä, ja juoruillen tallin eliitin kanssa. Hän oli käyttänyt itsehillintänsä ollakseen läimäyttämättä naista.

Paulus varusti Miun, ja nousi ulkona satulaan. Kalpea aurinko raidoitti huurteisen maan, ja navakka, kirpeä tuuli tanssitti satunnaisesti hattaraisista pilvistä leijailevaa lumisadetta. Täysiverisen musta harja täplittyi valkeilla lumihiutaleilla, ja se pureskeli kuolainta innostuneena. Nyt Paulus saisi näyttää intonsa vapaasti - kukaan ei olisi nauramassa hänelle tai paheksumassa häntä. Hän hymyili hellästi ja taputti orin kaulaa varmistaen, että satulavyö oli kiristetty, jalustimet sopivan mittaiset ja ratsastusloimi tukevasti paikallaan. Hänen tarvitsi vain vapauttaa ohjaa, ja hevonen lähti reippaaseen käyntiin pitkin tallille johtavaa hiekkatietä. Sen kaviot kopahtelivat heleästi jäiseen maahan.
Paulus katseli talvista maisemaa, ja kenties ensimmäistä kertaa elämässään tunsi todellisen joulurauhan sielussaan. Hän katseli rakastavasti Miun suippoja korvia sen nyökytellessä tarmokkaasti päätään, ja kumarteli oksien alta heidän kääntyessään metsäpolulle. Äänet vaimenivat kahisevaan, kuuran kirjomaan lehtimattoon. Hän ei voinut pukea sanoiksi tunnetta, joka hänet valtasi, kun hän ymmärsi saaneensa palata kotiin.
Ori ravasi lennokkain, ilmavin askelin yli nukkuvan nummen, ja sen häntä lepatti navakassa tuulessa. Mies kevensi vakaasti, pyyhkäisten välillä lunta hevosen harjalta. Paulus oli sukeltanut ajattomaan maailmaan, jossa hänellä ei ollut kiirettä, ei paineita eikä taakkoja. Hän saattoi vain imeä itseensä rakastamaansa maisemaa, ja elämänsä hevosta. Rajaton riemu ja sitäkin suuremmin turvallisuuden tunne, jota hänellä ei ollut ollut koskaan, täyttivät hänet, kun hän kannusti orin reippaaseen, pian neliksi venyvään laukkaan. Hevonen kulki vakaasti, korvat innostuneesti hörössä ja rytmikkäästi pärskähdellen, ja Paulus oli noussut vaivattomaan kevyeen istuntaan. Täällä, muiden katseilta suojassa, hän saattoi nauttia ratsastuksesta tuntematta syyllisyyttä, ja täällä hän tunsi osaavansa ratsastaa.
Kun hän palasi tallille iltapäivän alkaessa hämärtää, hän oli tyyni ja onnellinen. Hänen ei tarvitsisi ahdistua ihmissuhdesotkuista tai potea mustasukkaisuutta: tämä riitti hänelle. Kamir oli lähtenyt käymään Lontoossa lapsiaan katsomassa, ja Jamie oli lähtenyt ulos Aislingin kanssa. Paulus sai hoitaa hevoset yksin - eikä hän tiennyt parempaa. Ne olivat täysin hänen, ja hän sai osoittaa jokaiselle niin paljon huomiota kuin vain halusi.

Bea oli nukkunut kerrankin todella pitkän yöunet, mutta se kaikki itku ja eilinen epävarmuus oli saanut hänet todella väsyneeksi, joten hän jaksoi viipyillä sängyssään pitkälle aamuun. Hän oli yrittänyt sivuuttaa joulun tulon mielessään ettei koti-ikävä, ja ikävä Mandia kohtaan, jonka kuolemasta oli tullut pari päivää sitten täyteen tasan vuosi, iskisi liian voimakkaasti. Hän oli käynyt ostamassa perheenjäsenilleen joululahjat, ja postittanut ne kirjeiden kera, yksi kirje jokaiselle perheenjäsenelle. Ehkä alkuvuodesta pitäisi mennä käymään taas kotona.

Siinä sängyssä maatessaan Bea tajusi ettei hän ollut tajunnut ostaa lahjoja tallin väelle. Oletettiinko hänen ostavan? Ainakin Noreenille hänen olisi pakko ostaa lahja. Ja Jamielle myös, eilisestä riidasta, vai mikä se olikaan ollut, huolimatta. Myös vastuuhevosille voisi käydä ostamassa jotain herkkua. Äh, lahjalista kasvoi kasvamistaan eikä hänen todella auttanut kuin lähteä kaupunkiin.

Kaupungissa kuluikin aikaa melkoisesti. Pari muutakin ihmistä oli tekemässä viimehetken jouluostoksia, eikä hänen kiertelyään nopeuttanut se, ettei hän ollut etukäteen ajatellut, mitä kenellekin ostaisi. Kaiken lisäksi lista lahjottavista henkilöistä kasvoi vain, ja pian hän oli tuhlannut aivan liikaa rahaa, ja Bea tunsikin piston sydämesään. Tai ainakin rahapussissaan. Järki käski lompakon, ja sen ärsyttävän pihiydenpuuskan, olla hiljaa. Joulu oli kerran vuodessa, ja silloin kuului antaa lahjoja. Joulu on antamisen juhla, oli mummo aina sanonut.

Kotiin päästyään Bea paketoi lahjat huolellisesti, ja kirjoitti niiihin selvällä käsialalla lahjan saajan nimen. Corinne, Noreen, Jamie, Paulus... Ei hän ollut talon koiriakaan unohtanut, vaan ostanut noille luita järsittäväksi. Olihan hän ottanut nuo omalla tavallaan kuin omikseen.
Paketointiurakan jälkeen hän pilkkoi omenaa taskuunsa ja lähti hemmottelemaan hevosia ennenaikaisilla joululahjoilla.
Talliin päästyään eräänlainen joulurauha laskeutui ensimmäistä kertaa tänä vuonna hänen sisimpäänsä ja Bea tunsi itsensä ainakin hetkellisesti onnekkaaksi ja iloiseksi. Hän oli aina rakastanut joulua, ja oli ollut todella pettynyt kun sitä joulumieltä ei ollut tänä vuonna tullutkaan. Nyt joulumieli alkoi kuitenkin kohota, ja hän oli siitä mielissään. Hän voisi melkein rynnätä pihalle tekemään lumienkeleitä, juoda sen jälkeen glögiä ja hyräillä joululauluja. Ensin hän kuitenkin hemmottelisi vastuuhevosiaan.

"ai Paulus, hei", Bea lausahti hämmentyneenä, havahtuessaan mietteistään. Oliko hän häirinnyt miestä? Hänellä oli paha aavistus, että juuri niin oli käynyt, joten hän päätti antaa herkut vain nopeasti hevosille, ja lähteä sitten häiritsemästä.

Paulus hätkähti, kun hänen autuas hetkensä rikottiin. Hän oli sulkenut Nimbuksen pään syliinsä, nojasi poskeaan tamman poskea vasten ja siveli sen päätä. Tamma oli sulkenut silmänsä nautiskellen, ja melkein nuokkui miehen hierovissa otteissa. Paulus yritti muistuttaa itseään, ettei hän omistanut tallia, hän ei ollut ainoa, joka rakasti hevosia ja muutkin saattoivat kaivata vastuuhevostensa luo. Hän muistutti itseään, että halusi pitää työnsä ja kotinsa eikä tulla ajetuksi yhden naisen takia jälleen pakosalle. Niinpä hän pakottautui katsomaan Beaan ja nyökkäämään.
"Hei", hän tervehti ylpeänä asiallisuudestaan ja keskittyi jälleen hieromaan Nimbuksen korvia.

Tervehdysten jälkeen Bea käveli vaitonaisena, joululaulua kylläkin hiljaa hyräillen, karsinalta toiselle, pudottaen ruokakuppeihin omenanpaloja. Viimeisenä hän saapui Noxin karsinalle, syöttäen omenat sille kädestä, ja rapsutellen sen päätä.
"hieno poika", hän lausahti pienesti hymyillen, halaten hevosen kaulaa. Ori rikkoi kuitenkin hellän hetken heilauttamalla päätään, ja kun hän oli irrottanut halausotteensa, se puski häntä päällään, lisää omenoita kerjäten.
"no syö sitte viimeisetkin palat", Bea naurahti hiljaa, taputtaen vielä Noxin kaulaa ennen kuin lähti karsinasta.
"miten ajattelit viettää joulua?", hän kysäisi Paulukselta. Mies oli äsken ollut yllättävän asiallinen. Tai siis, tuo oli jopa katsonut hänen suuntaansa. Bea ei vain tiennyt oliko se edes hyvä merkki tässä tilanteessa. Niimpä hän päätti tökkiä kepillä jäätä ja katsoa alkaisiko mies enempiä juttusille.

"Rosings Parkissa Fairchildien kanssa", hän sanoi pyöritellen sormenpäitään ympyröissä tamman kaulalla, "entä sinä?"

"varmaan yksin", Bea lausui yrittäen tavoitella niin huoletonta äänensävyä, ettei yksin olo muka häiritsisi häntä.

"…Miksi?" mies kysyi hölmistyneenä ja katsoi Beaa tamman ohi.

"olen varmasti mielestäsi naurettava, mutta minua ei huvita viettää sen enempää aikaa Aislingin kanssa kuin on pakko. Varsinkaan silloin kun myös Jamie on paikalla", hän mumisi rehellisesti, vaikka hän olisi voinut selitellä valintaansa vaikka miten muutenkin.

"Ahaa", mies vastasi jäykästi, arvostamatta tunteellisia paljastuksia, jotka sisälsivät Jamien, "no, kultapoika ei ole siellä, vaan perheensä luona. Ja mitä Aisling on tehnyt?"

Bea ei ollut tajunnut edes ajatella asiaa, mutta totta kai Jamie olisi perheensä luona.
"on olemassa?", Bea ehdotti pienesti naurahtaen. Ei hän kuitenkaan haluaisi alkaa itkemään Paulukselle, kuinka Aisling sai hänet tuntemaan, ettei hän ollut yhtään mitään. Nainen oli vain ihan liian täydellinen, ja sai kaikki rakastamaan itseään. Myös Jamien ja Aislingin entinen kihlaus, ja nykyiset mahdolliset tunteet, häiritsivät. Mutta ei, ei hän alkaisi vuodattaa syvimpiä tuntojaan Paulukselle.

Paulus hymyili vinosti ja naurahti matalasti. Hän tunsi samoin Jamiesta.
"Synneistä pahin."

Bean huulilta karkasi naurahdus Pauluksen sanojen ansiosta. Juuri niin.
"silti mietin vain, että annanko ihmisen, kenestä en pidä, pilata omaa jouluani. Joka tapauksessa siitä ei tule parasta mahdollista, joten sama kait se toisaalta on mökötänkö yksin huoneessani, vai yritänkö pitää hauska muiden kanssa", Bea mutisi seuraavaksi. Tätä hän ei ollut aiemmin edes ajatellut.

"Voi olla", mies kohautti olkiaan ja selvitti Nimbuksen otsatukan, "ajattelitko kyräillä Aislingia koko joulun?"

Bea kohautti olkiaan pienesti.
"en tiedä", hän mumisi toivoen, ettei oikeasti ollut toisen mielestä ihan naurettava.

"Se olisi viihdyttävää", mies hymyili vinosti ja siirtyi Socksin karsinalle. Niin paljon kuin hän vihasikaan sen ratsastajaa, hän ei voinut olla pitämättä rehdistä, ihmisrakkaasta hevosesta.

Bea ei voinut olla virnistämättä miehen sanat kuullessaan.
"ehkä minun pitää yrittää käyttäytyä normaalisti muiden tähden. Corinne ei nimittäin taitaisi arvostaa lapsellista käytöstäni..", hän mumisi kuitenkin.

"Ehkä hän on kierompi kuin luulet", mies huomautti ja antoi hevosen hamuta kämmentään. Joskus hän harkitsi sen varusteiden sabotointia, mutta menettäisi taatusti työnsä.

"niin, voi olla", Bea lausahti, kävellessään myös Socksin karsinan eteen, rapsuttaen hevosen päätä pienesti.

Paulus hieroi orin korvaa, ja se nojasi raskaasti miehen rintaan. Mies vaivaantui hiljaisuudesta, muttei osannut rikkoa sitä.

Hiljaisuus oli ihan hyvä. Bealla ei ainakaan ollut tarvetta täyttää tätä hiljaista hetkeä millään sanoilla. Hän katsoi pienen hetken Paulusta ja huomiosta nauttivaa oria hymyä huulillaan, kunnes peruutti pari askelta poispäin. Hän ei halunnut häiritä.

Paulus liikahti kiusaantuneena, rykäisi ja lähti valmistelemaan iltatallia.

"haluatko, että autan iltatallissa?", Bea kysyi loittonevalta mieheltä.

"En", mies töksäytti ja pysähtyi.
"Siis… Köh. Ei kiitos, pärjään kyllä."

"Ymmärrän", Bea lausui hymyillen. Hän oli tottunut Pauluksen vähäpuheisuuteen, joten oli melkein hämmentävää kun tuo korjaili puheitaan. Bea lähti kävelemään tallin ovelle, aikomuksenaan lähteä takaisin asunnolle. Ehkä hän tekisi matkalla pari lumienkeliä, tai sitten ei.

Paulus katosi heinävarastoon täyttämään heinäverkkoja. Hän vannotti itselleen, että hän pystyisi pitämään yllä toimivaa työsuhdetta Beaan. Hänen perusluontonsa kuiski pessimistisiä moitteita, mutta hän ei halunnut kuulla niitä.

Bea käveli ensin pihalla normaalisti, minkä jälkeen hän hyppelehti ympäriinsä kuin pikkulapsi, lopulta heittäytyen lumienkeleiden tekoon.

Foxy liittyi seuraan häntä huiskuen. Corinne seisoi majesteettisen lehtipuun varjossa ja katsoi Bean telmimistä toinen kulma aavistuksen koholla.

Kun Bea huomasi Foxyn, jota ei voinut olla huomaamatta, niin hän purskahti nauramaan. Hetimälleen hän alkoi kuitenkin nolostella, sillä Corinnekin varmaan oli lähettyvillä. Bea kohosikin istumaan, ja tähyili ympärilleen. Huomatessaan Corinnen hän heilautti pienesti kättään.

Corinne nyökkäsi merkitsevä katse silmissään, liikautti kättään kutsuna Foxylle ja jatkoi ontuen kohti tallia. Bordercollie suikkasi vauhdikkaan suukon Bean nenään ja laukkasi emäntänsä perään.

Bea nousi jonkin ajan kuluttua ylös, ja hihitellen, selkä lumisena, hän kipitti asunnolle, jonka edessä putsasi itseään enimmistä lumista.

Paulus saapui iltatallin jälkeen käsivarsiaan hieroen, ja haaveili kuumasta suihkusta ja omasta sängystä.

Bea oli tässä vaiheessa käpertyneenä sohvalla viltin mutkaan, teemuki kädessään. Hän kääntyi katsomaan Paulusta, joka saapui asunnolle.
"olen alkamassa katsomaan leffaa, haluatko liittyä seuraan?", Bea kysyi hymyillen.

"Meegrhmh", Paulus huokasi vaivaantuneena, "…mikä elokuva?"

"no sinä saat kyllä vaikuttaa asiaan, sillä tämä ei välttämättä innosta", Bea lausahti ja huvittuneena hymyillen hän nosti miehen näytille todella romanttisen kuuloisen elokuvan kantta. Sen hän oli aikonut katsoa, mutta joku muukin kyllä kelpaisi ihan hyvin.

Paulus kohotti sarkastisesti kulmaansa.
"Niinkö luulet?" hän kysyi, "katso sinä vain. Menen suihkuun."

"en toki tiedä minkälainen romantikko olet oikeasti sisimmässäsi", Bea virnisti hyväntahtoisesti.
"mutta jos et kerta halua viettää elokuvailtaa, niin katson sitten tämän yksinäni", hän nyökäytti päällään, hörpäten sitten teetä.

Paulus meinasi lukkiutua huoneeseensa palatessaan kuumasta suihkusta, mutta vajosikin sohvalle naisen viereen, mahdollisimman suuren välimatkan päähän, ja laastaroi rystysiään. Hän kohotteli kulmiaan merkitsevällä terävyydellä elokuvalle.

Bea oli oikeasti yllättynyt kun Paulus istui sohvalle suihkusta palattuaan. Tosin mies jätti melkoisen välimatkan, vaikkei kovin kauas päässytkään, sillä hän istui keskellä sohvaa. Pieni virne eksyi taas Bean huulille kun hän huomasi miehen kohottelevan kulmiaan.

"Miksi sateessa pussailu on olevinaan niin romanttista?"

Bea oli juuri ajatellut kuinka ihanan romanttinen kohtaus oli, kun Paulus pudotti hänet pilvilinnoistaan.
"..en ole ikinä kokeillut, joten en osaa sanoa", Bea lausahti mietiskellen. Ei ainakaan ollut jäänyt mieleen todella romanttisena hetkenä, jos joskus oli päässyt tapahtumaan. Siis suudelma sateessa. Mutta elokuvissa se oli todella romanttista.

"Hiukset liimautuvat päähän, vaatteet takertuvat märkinä, meikki valuu…"

"älä nyt, se voisi olla todella romanttista", Bea lausui pienesti hymyillen.
"henkilö josta tykkäät todella paljon, kaatosade päässyt yllättämään, mutta se ei haittaa siinä vaiheessa. Hiukset kyllä liimautuvat päähän, vaatteet ovat märkiä, mutta silloinhan sitä tuntee toisen vartalonkin paremmin painautuessaan toista vasten", Bea naurahti. Sen enempää hän ei ainakaan nyt osaisi sanoa.

Paulus murahti aiheen osuessa kipeästi ja veti käsivartensa puuskaan keskittyen tuijottamaan mustasti näyttöä. Siirappista soopaa. Kliseitä, joista ei koskaan tullut totta. Hän piti Aislingista, koska nainen oli repinyt Jamien sydämen rinnasta ja tanssinut sen päällä. Edes täydellinen pariskunta ei kestänyt.

Bea kohautti pienesti kulmiaan miehen reaktiolle, kunnes keskittyi taas elokuvaan. Hetken päästä hän kuitenkin mumisi, kuinka leffoissa kaikki oli aina inhottavan täydellistä. Ei sellaista olisi olemassa tosielämässä.

Mies huokasi raskaasti, kai myöntymyksen merkkinä.

Bea vilkaisi Paulusta, mutta käänsi katseensa sitten taas telkkariin. Ehkä pitäisi keskittyä tähän elokuvaan, eikä vieressä istuvaan mieheen.

Elokuvan lähetessä loppuaan Paulus tuhisi. Mies oli nukahtanut kädet puuskassa ja pää olkapäällä riippuen.

Bea tajusi vasta lopputeksteissä, että Paulus nukkui. Hän kömpi sohvalla kontallansa Pauluksen viereen ja tökkäsi hellästi toisen olkapäätä.
"Pauluus", hän lausahti lempeällä äänensävyllä.

"Mmmh… Naakka", mies mumisi kulmat kurtistuen.

"naakka?", nainen toisti hämmentyneenä.

"Mitä?" Paulus raotti tokkuraisena silmiään.

"että herätys", Bea naurahti hiljaisesti.

Mies murahti onnettomasti ja hieraisi kasvojaan nousten haparoiden jaloilleen.
"Oliko… Mmm… Se elokuvan loppu yhtä hömm huono kuin loput?"

"kaikki päättyi täydellisesti", Bea mumisi hymähtäen, mies saisi päätellä siitä kuinka huono loppu oli ollut, nousten sitten itsekin seisomaan. Hän toki kumartui ottamaan teemukinsa sohvapöydältä siinä välissä.

Paulus laahusti horjahdellen huoneeseensa, vajosi sängylleen eikä muistanut illasta paljoa herätessään aamulla. Ihmetteli vain, miksi oli sängyllään vaatteet päällä.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Siitä se sitten lähti   To Toukokuu 01, 2014 10:23 pm

Lauantai 22. joulukuuta, 07:03

Bea heräsi aamulla hyvissä ajoin, joi teen, ja lähti tallille hyvin pukeutuneena, vetäen harmaata pipoa syvemmälle päähänsä vielä tallin ovella, mistä huhuili jo huomenet hevosille ja mahdolliselle aamutallin tekijälle.

Paulus pisti päänsä karsinasta kulmat epäluuloisessa kurtussa.
"Ei sinulla ole aamutallia."

"tiedän", Bea lausui hymyillen.

"Miksi olet täällä?" mies valitti lannistuneena.

Miehen lannistunut äänensävy sai Bean hymyn hyytymään.
"anteeksi, tulen tunnin päästä takaisin", hän mumisi käännähtäessään ympäri. Hän oli ajatellut.. Tai no, hän ei ollut selvästikään ajatellut. Totta kai Paulus halusi tehdä aamutallin yksin. Hän oli vain ajatellut tulla hoivailemaan vastuuhevosiaan hellyyspuuskan iskettyä. Koiriakaan ei kehtaisi hakea tähän aikaan aamusta ulos.

"Äh, älä viitsi", mies huokasi ärtyen.

"anna olla", Bea lausahti päätään pudistaen.
"ymmärrän jos haluat olla rauhassa"

"Et viitsisi nyt ihan oikeasti", Paulus ärähti haluamatta ajautua takaisin rasittavaan välikäteen.
"Älä ole marttyyri."

"marttyyri?", Bea toisti hämmentyneenä ja huvittuneena.
"mikä minusta tekee marttyyrin?"

"Äh", mies huitaisi kädellään ja harppoi rehuhuoneeseen. Älä tappele. Älä tappele.

"Ei sitten keskustella. Minä menen nyt", hän huusi. Ei hän ollut vihainen. Ehkä hivenen pettynyt, mutta hän ei todellakaan yrittänyt leikkiä marttyyriä. Tai olla huomionkipeä.

"Miksi heittäydyt niin ärsyttäväksi?" Paulus ärähti hermonsa menettäen.

"ärsyttäväksi?", Bea älähti turhautuneena.
"näin, ettet ollut mielissäsi häiriöstä, joten ajattelin olla ystävällinen ja antaa sinun olla rauhassa. Mutta se ei yhtäkkiä kelpaakaan. Mitä ikinä teen niin se on aina väärin", nainen älähti.

"Hankkisit vähän selkärankaa."

"yritän olla ystävällinen"

"Älä turhaan."

Bea pudisti pienesti päätään.
"älä turhaan?", hän toisti.

Paulus sulki suunsa ja palasi töihinsä.

Pauluksen lähtiessä, lähti Bea ulos tallista. Tässä oli joutoaikaa, joten jos sitä lähtisi vaikka kävelylle. Ja sen hän tekikin, lähti kävelemään hiljakseen, katsellessaan lumista maisemaa hiljaisena, mietiskellen.

Paulus teki parhaansa hillitäkseen kiukkunsa, ettei tartuttaisi sitä hevosiin.
"Tyttöparka", hän huokasi harjatessaan Moneypennyä. Tamma oli jälleen levoton ja tanssahteli karsinassaan korvat kääntyillen.

Bea kävi pitkällä kävelyllä, ja ehti miettiä sen aikana vaikka mitä. Melkein tunti edellisestä käynnistään hän saapui takaisin tallin pihaan, uskaltautuen talliin sisälle. Moneypennyn kanssa olisi tarkoitus mennä koulua, mutta ehkä joulun kunniaksi he voisivat olla maasta käsin työskentelyä maneesissa, jolloin sen voisi ehkä päästää irtikin.

Se seurasi Beaa korskahdellen ja sivuttain tanssahdellen. Sen silmänvalkuaiset vilahtelivat ja lihakset olivat jännityksestä kireät. Kun se astui jäätyneen lätäkön päälle, ja jää paukahti rikki metallisen kengän alla, tamma vingahti ja hyppäsi eteenpäin kuin lähtöpistoolin kuulleena etujalat ilmassa. Toisin kuin hiekkaisella radalla, ne eivät saaneetkaan pitoa jäiseltä tieltä, ja tamma luiskahti rajussa heilahduksessa nurin pudoten raskaasti lavalleen.

Bea yritti rauhoitella Moneypennyä sekä sanoin, että elein, ja ihan myös pelkällä läsnäolollaan. Se kuitenki oli kuin mikäkin sähköjänis, ja pahinta selvästi oli se murtuneen jään paukahdus.
"voi hemmetti", Bea mumisi kun yritti pitää tamman aisoissa ja tasapainossa. Se ei kuitenkaan onnistunut, vaan hevonen kaatui. Hevoselta ei voinut kysyä, että sattuiko, mutta ainakin se nousi takaisin jaloilleen. Bea yrittikin katsoa oliko se loukannut itseään, että olisiko sama vain kääntyä takaisin.

Se korskui rajusti päätään heitellen ja hetkessä oli selvää, ettei se laskenut lainkaan painoa jalalle, jonka lavalle oli pudonnut.

"voi helvetti", Bea mumisi tajutessaan asian. Nytkö hän oli vielä mennyt rikkomaan tämän tamman. Onneksi he eivät olleet kauhean kaukana tallilta, joten vaivalloinen kotimatka sai alkaa. Bea sääli hevosta ja soitti hetimälleen Corinnelle tapahtuneesta.

Eläinlääkäri kuulosti puhelimessa lannistuneelta, luvatessaan tulla katsomaan. Corinne saapui lääkäriä ennen paikalle tyytymätön juonne suupielessään ja pysähtyi tutkimaan karsinassaan kolmella jalalla tamppaavaa tammaa. Hän huokasi raskaasti.
"Mitä tapahtui?"

"Se liukastui", Bea lausahti lyhyesti ja pettyneenä itseensä. Hän ei saanut edes yhtä hevosta talutettua ehjänä maneesille.

"Vai niin", Corinne vastasi ja astui karsinaan tutkimaan hevosta. Se jähmettyi naisen läsnäolosta paikoilleen, ja vingahti, kun hän kosketteli jalkaa.

Bea jäi paikoilleen seisoskelemaan, käsiään väännellen, sillä hän ei tiennyt pitäisikö hänen tehdä tai sanoa jotain.
"voinko olla jotenkin avuksi?", hän kysyi hetken päästä melkein ujosti.

"Ei, voit palata töihisi", Corinne vastasi ja taputti tamman mustaa kaulaa.

Bea nyökkäsi pienesti, lähtien kipittämään pois paikalta. Mutta mihin töihin hän olisi palannut? Hänellä piti olla tämä tunti Moneypennyn ratsastamista, mutta nyt suunnitelmat kariutuivat. Olisikohan kauheaa jos hän ratsastaisi Noxin jo nyt? Sitä hän ei uskaltanut tehdä, vaan hän päätti alkaa putsaamaan varusteita.

Paulus vilkaisi Beaa silmäkulmastaan. Hän oli asettunut satulahuoneen kaapin kulmalle pesemään vastuuhevostensa suitsia, jotta ne olisivat varmasti loistossaan joulua varten.

Bea käänsi miehelle selkänsä alkaessaan puhdistamaan ensimmäisiä suitsia huolellisesti. Hän ei todellakaan ollut juttutuulella.

Paulus epäröi aikansa, mutta hivuttautui sitten lähemmäs ja laski painavan käden naisen olalle.

Bea säikähti sitä kosketusta, sillä hän ei ollut kuullut tuon tuloa, ja pudotti suitset lattialle. Hän vilkaisi miehen suuntaan kysyvänä ennen kuin poimi suitset lattialta.

Paulus nykäisi nolostuneena kätensä takaisin ja liukui takaisin aikaisempaan paikkaansa. Ei, lohdutus ei selvästi ollut hänen alaansa.

"oliko sinulla jotain asiaa?", Bea kysyi hetken kuluttua, tavoitellen normaalia äänensävyä.

Mies pudisti päätään. Hän unohti, mitä oli yrittänyt kertoa ymmärryksestä ja samaistumisesta.

Nainen yritti siis jotain hymyn tapaista ja syventyi takaisin putsausoperaatioon.

Paulus teki samoin pyyhkien pikkutarkasti sienellä jokaisen soljen ja remmin. Sitten hän kokosi ne tottuneesti takaisin suitsiksi: kolmella vanhemmalla englantilaisella turpahihnalla ja Socksin tummanruskeat suitset meksikolaisella.

Parit suitset putsattuaan Bea huokaisi pienesti, jatkaen kuitenkin putsaamista. Hän ei ollut edes tajunnut huokaisseensa, olihan hän uppoutunut mietteisiinsä.

"Öm. Haluatko puhua siitä?" Paulus kysyi.

Bea vilkaisi Paulusta ja pudisti hitaasti päätään. Mitä hän voisi sanoa? Oli niin paljon sanottavaa ja toisaalta ei yhtään mitään.
"kiitos kuitenkin", hän vielä mumisi.

"Luulen, että haluat. Lupaan olla kiltisti?"

Bea naurahti, tai oikeastaan se oli jokin tuhahduksen ja naurahduksen sekalainen yhdistelmä.
"en minä tiedä mitä sanoisin?", hän mumisi.
"valittaisin sitä etten saa edes yhtä hevosta talutettua maneesille ehjänä? Vaiko itkisin kuinka en ole tarpeeksi hyvä tallityöntekijäksi, kuinka Corinne ei enää varmasti luota minuun ja kuinka kohta saan hevosen omistajan vihat niskaani ja muuta mukavaa?", hän luetteli.
"vai pitäisikö sano kuinka minua kohtaan käyttäydyttiin epäoikeudenmukaisesti? Kuinka se ei ollut minun syyni, että Moneypenny on vaan niin hermoheikko ettei siinä ole mitään järkeä. Minä en omista niin paljon voimia, että saisin pidettyä sen kokoisen hevosen pystyssä kun siltä lähtee jalat alta", hän puhisi samalla määrätietoisesti suitsia putsaten. Sen jälkeen katse palasi Paulukseen.
"parempi että olen hiljaa ja tyydyn valittamaan ja syyttelemään itseäni pääni sisällä", hän lopetti ja käänsi katseensa taas varusteisiin.

"Kolmannella viikollani minun piti taluttaa Nimbus kuljetusautoon. Lastaussillalla se säikähti jotain, mutta en huomannut koska olin jättänyt sen taakseni, ja se nousi pystyyn. Sen toinen jalka lipsahti alas rampilta ja se kaatui selälleen. Se oli monta kuukautta täydessä levossa."

Bea käänsi katseensa mieheen kun tuo alkoi kertoa tarinaansa. Häntä nolotti, sillä äsken hän oli kuvitellut maailman pyörivän vain hänen ympärillään. Ihan kuin hän olisi ainut, kenelle on käynyt ikinä mitään.
"olenko kauhea, jos sanon tuon helpottaneen oloani?"

"Erittäin", Paulus hymyili vinosti, joskin melkein lämpimästi ja painoi katseensa satulaan, jota rasvasi.

Bea hymähti pienesti, hitusen hämmentyneenä, kääntäen katseensa sitten putsattaviin varusteisiin. Tämä uusi Paulus, jonka kanssa hän pääsi välähdyksittäis tekemisiin, oli todella mukavaa seuraa. Ainakin nyt hän oli kiitollinen miehen läsnäolosta ja sanoista.

Paulus tuntui vaistoavan tunnelmanmuutoksen ja yskähti kiusaantuneena.
"Menen… lakaisemaan", hän mutisi nousten jaloilleen ja luikahtaen huoneesta.

Bea nyökkäsi hämmentyneenä. Osasiko toinen lukea ajatuksia tai jotain? Hän itse jatkoi kuitenkin varusteiden puhdistamista, sama se olisi nyt kerralla tehdä hyvää jälkeä, ja putsata myöskin kaikkien vastuuhevosten vermeet.

"Jalka ei ole murtunut", Paulus huikkasi ovenraosta hetken kuluttua.

Se tieto oli todella helpottavaa kuulla ja nainen katsahtikin miestä kiitollisena, ihan kuin asia olisi Pauluksen ansiota. Hän uskaltautui itsekin tulemaan tallin puolelle, jossa hän meni heti katsomaan Moneypennyä.

Tamma torkkui karsinassa pää riippuen. Pauluskin seisahtui sen ovelle.
"Eläinlääkäri epäili sen venäyttäneen lapansa tai runnoneen lihaksensa jotenkin. Jotain lääketieteellistä hölynpölyä. Sen pitäisi siis toipua kyllä, joskin siihen voi mennä aikaa."

Bea käänsi katseensa Pauluksen suuntaan.
"ja se on minun vikani", hän mumisi hiljaa, päätään pudistaen. Hemmetti, että syyllisyys pystyikin painamaan.

"Sanottiinko sinulle niin?" mies kohotti kulmaansa.

Bea pudisti päätään. Kenen muunkaan vika tapahtunut olisi sitten ollut? Niin, hän voisi siis syyttää vain itseään, ja tuota hermoheikkoa hevosta.

"Periaatteessa kaikki mitä hevosille tapahtuu on kyllä sinun vikasi", mies myönsi aavistuksen hymyillen, "minkäs sille voi?"

"siihen pitää ilmeisesti vain tottua?", hän huokaisi.

"Jep. Minäkin voisin syyttää hevosteni vammoja sinulla. Helpottaisi hommia."

Bean huulille kohosi hymyä kun hän vilkaisi miestä.
"olisiko se mielestäsi mukavasti tehty?", hän kysyi vitsaillen, kuin pikkulapselta.

Mies väläytti vinon hymyn ja pölläytti naisen päälle kourallisen heinää, ennen kuin kiepahti ympäri ja jatkoi käytävän lakaisua.

Bea oli melko hämmentynyt tästä uudesta leikkisämmästä Pauluksesta, mutta hän tykkäsi tästä Pauluksesta hyvin paljon. Hän jäi murisemaan muka jotain uhkauksia, puhdistaessaan itseään heinistä, kun mies oli jo jatkanut matkaansa.

"Kultapoika otti muuten vapaapäivän", mies ilmoitti nyreämmin, "joten Aisling tulee juoksuttamaan Choven ja hyppäämään Socksin."

"entä Slippers?", Bea kysyi heti ensimmäisenä, sen enempiä uhraamatta ajatuksiaan Jamielle.

"Öö. Varmaan hän ratsastaa senkin", Paulus kohautti olkiaan, "Corinne vain sanoi hänen tulevan myöhemmin. Fairchildit lähtivät hakemaan Noreenia kotiin."

Bean silmät kirkastuivat.
"tuleeko Noreen kotiin?", Bea hihkaisi, melkein hypäten Pauluksen kaulaan, sillä hän oli niin iloinen.

Paulus perääntyi varovaisen askeleen ja pälyili naista epäluuloisesti.
"Joo. Etkö tiennyt?"

"en! En tiennyt", Bea hihkui ja melkein hyppi ilosta. Noreen tulisi takaisin kotiin!

Paulus näytti epäluuloiselta.

Bea virnisti pienesti Pauluksen ilmeelle. Viimeistään nyt toinen pitäisi häntä ihan sekopäisenä.
"taidan mennä laittamaan Noxin kuntoon", Bea mumisikin naurua äänessään, lähtiessään kipittämään pois miehen edestä.

"Haluatko kokeilla sillä ku… Sitä musiikkijuttua?" Paulus kysyi naisen perään.

Bea käännähti ympäri ja hymyili pienesti.
"se olisi hauskaa", hän lausahti, innostuen ajatuksesta.

Paulus hieraisi nenänsyrjäänsä. Hänen nenänsä oli turvonnut ja sinertävä eilisestä iskusta ovenkarmiin, ja käsiä kivisti. Samoin selkä ja takapuoli olivat mustelmilla pudotuksesta. Hän kaappasi taukohuoneesta kannettavan cd-soittimen ja lähti virittämään sitä maneesille.

Bea meni varustamaan Noxia, höpötellen sille, kuinka tänään pidettäisiin vähän erilainen treeni. Hän ei ollut ennen edes kokeillut ratsastaa musiikin tahtiin, joten olisi jännä kokeilla. Tallipihalla hän hyppäsi hevosen selkään ja lähti ratsastamaan maneesille.

Paulus istui maneesin katsomon laidalla tennareitaan lämpimikseen heilautellen ja puhalteli höyrypilviä käsiinsä. Oli pirun kylmä.

Bea saapui maneesille virkeän ja eteenpäinpyrkivän ratsunsa kanssa, joka jäi hetkeksi katselemaan Paulusta, kunnes oli saanut tehtyä arvionsa, ja näytti hyväksyvän miehen katsomoon. Tämän jälkeen Bea alkoi jo ravailla orilla, sillä olihan kävelyä tullut tarpeeksi matkalla maneesille.

Paulus napsautti musiikin päälle. Vaimealla volyymilla hevosen takia soiva kappale oli selkäesti tunnistettavissa tiputanssiksi.

Hevonen tuntui kuulostelevan musiikkia tarkasti korvat kääntyillen, mutta Bea kääntyi katsomaan Paulusta hämmentyneenä.
"Paulus", hän lausui nauraen, huvittuneena.

"Mitä?" mies kysyi kohottaen viattomasti kulmiaan, ja taputti musiikin mukana.

Bea ei voinut olla nauramatta, ja hevonen allaan vaikutti hämmentyneeltä. Mitä tässä pitäisi oikein tehdä. Ehkä hänen pitäisi yrittää ratsastaa rytmissä Pauluksen mieliksi? Se menisi kyllä varmasti ihan pipariksi, mutta menkööt.

Paulus kohautti olkiaan, ja vaihtoi kappaleen raskaaksi metalliksi hiljennettyään volyymia asteen.

Bea vilkaisi taas Paulusta, mutta päätti sitten keskittyä ratsastukseen, vaikka mies soittaisi mitä. Pitäisihän sitä osata ratsastaa ties minkälaiseen musiikkiin, mutta toki varmasti helpottaisi jos tuntisi kappaleen, niin voisi enteillä rytmin muutoksia ja miettiä ratsastusta sen mukaan, että oikeasti olisi musiikin tahdissa menoa, eikä vain ratsastusta taustamusiikilla.

Paulus tutkaili musiikkivalikoimaansa mietteliäänä. Hän päätti olla kiltti, hetken, ja laittoi espanjalaishenkisen ohjelmamusiikin, jonka oli nähnyt Noxin suorittavan Alejandron kanssa. Ori höristi korviaan.

Bea tunsi kuinka hevonen allaan alkoi elää ihan omaa elämäänsä musiikin vaihtuessa.
"mitä tämä tekee?", hän hämmästeli ääneen, kun ei tiennyt musiikin olevan hevoselle tuttu. Tai no, kyllä hän alkoi pikkuhiljaa tajuta, mutta aluksi tilanne oli hämmentävä.

Paulus virnisti vinosti ja keinutteli jalkojaan.
"Etkö ole tutustunut hoitohevosesi historiaan? Se voitti Euroopan mestaruuden pari vuotta tällä numerolla."

Bea pudisti päätään.
"äh, en minä nyt kaikkia numeroita voisi tietää", hän mumisi. Vaikka Euroopan mestaruus oli kyllä sen verran merkittävä, että oli noloa ettei tiennyt.

Paulus kohautti olkiaan ja vaihtoi kappaletta.
"I like big butts and I cannot lie, you other brothers can't deny. That when a girl walks in with an itty bitty waist and a round thing in your face…"

Bea vilkaisi Pauluksen suuntaan kulmiaan kohottaen.

Mies kohautti olkiaan ja painoi musiikin seis.
"Mitä haluat?"

"en minä tiedä. En minä ole ennen yrittänyt edes musiikin kanssa ratsastamista", hän naureskeli. Hevonen ainakin tuntui innokkaalta. Siitä oli selvästi mukavaa saada jotain vaihtelua treenaamiseen.

"Okei, kokeile tätä. Tämän kaikki tuntevat", mies huokasi, ja sääti laitteesta kuulumaan ikivanhasta jouluisesta lumiukkopiirretystä tutun Walking in the Airin. Hän nosti volyymia sitä mukaa, kun hevonen tottui melodiseen, haikeaan musiikkiin.

Naisen huulille kohosi tyytyväinen hymy hänen tunnistaessaan kappaleen. Hän oli tykännyt pienestä pitäen todella paljon kyseisestä laulusta. Hevonen allaan vaikutti kuuliaiselta, ja hän oli se, jolla oli eniten vaikeuksia oppia menemään musiikin mukaan. Mutta kun askeleet alkoivat sopia, niin tunnelma oli taianomainen. Ainakin Bean mielestä, vaikkei heillä täydellisesti mennytkään. Se oli vain hänen mielestään todella hieno hetki.

Pauluskaan ei erehtynyt sörkkimään soitinta kesken kaiken, katseli vain ääneti valkean hevosen liikkeitä ja vaivihkaa ratsastajaa sen selässä. Musiikilla oli erikoinen voima ratsastajan mielentilaan - ja katsojan.

Bea sai hevosen kulkemaan omasta mielestään oikein nätisti, kerrankin, vaikkei hän tiennyt miltä meno katsomoon näytti. Itse hän vaipui jonkinlaiseen täydellisen keskittymisen tilaan, kuin horrokseen. Omaan pieneen kuplaan, mikä tuntui kivalta. Kuin taas uusia palasia Noxin kanssa olisi loksahtanut kohdalleen. Harmi vain, että kappale ei jatkunut ikuisesti..

"Olipas se kaunista", Aisling sanoi. Hän oli ilmestynyt Slippersin kanssa maneesin oviaukkoon ja jäänyt kohteliaasti odottamaan, ettei keskeyttäisi.

Bea käänsi katseensa maneesin ovelle, pienesti hymyillen.
"kiitos", Bea lausahti, vilkaisten sitten Pauluksen suuntaan. Hän ei ollut nähnyt mitään muuta suorituksensa aikana. Nox sai myöskin kehuja onnistuneen suorituksen jälkeen, ja Bea päätti, että nyt saisi riittää tältä päivältä. Onnistuneeseen suoritukseen olisi parasta lopettaa.

Aisling ratsasti Slippersin uralle, ja pyysi Paulusta jättämään soittimen. Musiikki oli hauska ajatus. Paulus myöntyi ja paremman tekemisen puutteessa jäi istumaan katsomoon: ovesta viuhuva jäinen tuuli ei kutsunut.

Bea ratsasteli vielä hetken Noxia, kunnes suuntasi heidän kulkunsa ulos. Tuuli oli hitusen yltynyt, ja Nox tepasteli hetken pää pilvissä ennen kuin alkoi taas askeltaa rennosti. Bea oli todella tyytyväinen päivän suoritukseen, ja hän oikein pursusi intoa. Ehkä tästä tulisi vielä hyvä päivä kun Noreenkin tulisi kotiin!

Maneesilta kajahti "Jingle Bell Rock" Bean lähtiessä, ja Aisling jäi ratsastamaan Corinnen tulevaa puissance-mestaria jouluisiin tunnelmiin.

Bea hyräili joululauluja kotiin päin ratsastaessaan. Hän todella alkoi olla joulufiiliksellä. Tallilla hän hoiti Noxin kuntoon, antoi sille pari ekstraherkkua, ja lähti sitten asunnolle, jossa suuntasi ensimmäisenä suihkuun.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Siitä se sitten lähti   To Toukokuu 01, 2014 10:26 pm

Tiistai 25. joulukuuta, 09:34 - Christmas Day

Jouluaamuna Bean ovenkahvaan oli sujautettu pitkulainen joulusukka, joka oli kulmikas ja möykkyinen aamuisista lahjoista; varsinaiset lahjat avattiin yhdessä iltapäivällä ennen päivällistä. Ulkona tuiskutti taivaan täydeltä räntää, ja tallityöntekijät saivat nukkua pitkään, sillä jouluaamuna Fairchildit tekivät aamutallin: se oli heidän jouluperinteensä. Työntekijät pääsivät toki herättyään siivoamaan; sitä iloa heiltä ei riistetty. Kamir hyräili matalasti keittiössä astioiden kilahdellessa.
Bean sukasta löytyi useampi suklaalevy, setti vaniljaisia tuoksukynttilöitä, elegantti hajuvesi ja kaksi paria vaaleanpunaharmaita ratsastussukkia sekä sukan äärirajoilleen venyttänyt Breakfast Club -dvd, johon oli lätkäisty lappu, "Jotta näkisit edes yhden hyvän elokuvan".

Paulus oli vienyt koirat jouluiselle aamulenkille, sillä ei malttanut pysyä sisällä ja koska ei saanut mennä tallille töihin, valitsi toisiksi parhaan vaihtoehdon. Kamir oli keittiössä yksin paistamassa kanelisia köyhiä ritareita hartaat joululaulut seuranaan; Jinni oli lähtenyt lenkille. Mies tukahdutti tuskansa syvälle sisimpäänsä, sillä ei halunnut pilata uuden perheensä joulua itkemällä epäonnestaan. Tämä oli hänen ensimmäinen joulunsa ilman Samiria ja Meiraa. Mutta kaikella oli tarkoitus, hän uskoi, taivaallinen voima ei ollut hylännyt häntä.

Aamupäivällä tallityöntekijät saivat luvan mennä tallille toivottamaan hyvää joulua hevosilleen ja siivoamaan tallin. Sää oli hurmaava ylös katsottaessa, sillä taivas tulvi valkeaa; mutta aikaisempia päiviä lämpimämpi ilma ja märkä räntä muistuttivat maassa Englannin hurmaavasta ilmastosta. Nilkkasyvyinen, harmaan ja ruskeankirjava loska ei hidastanut hevosia, jotka ilottelivat tarhoissaan. Socks johti ruunalaumaa riehakkaasti pukittelevalla kunniakierroksella. Kamir tuli siivoamaan työntekijöiden kanssa; havuköynnösten tuoksu ja herttaiset valot loivat talliin jouluisen tunnelman, vaikka sää sitä ulkona latistikin.

Lounasaikaan talli oli siisti, ja työntekijät pääsivät siistimään itsensä yhteistä joulunviettoa varten. Ensimmäisenä talolle lähtenyt Kamir pukeutui sillä välin, kun suihku oli vapautettu Bealle, ja Pauluksen peseytyessä harjasi Jinnin sieväksi. Tulenpunaiseen, kirjailtuun satiinipaitaan, tummiin suoriin housuihin ja silkkiselkäiseen liiviin pukeutunut Kamir oli kammannut hiuksensa taakse ja tuoksui vienosti partavedeltä. Hän kiinnitti Jinnin kaulaan kirjaillun, punaisen pannan ja ojensi sille mehukkaan luun suukon kera. Paulus ilmestyi vaivaantuneena tummissa, ehjissä farkuissa ja kömpelösti silitetyssä, tummanvihreässä kauluspaidassa, ja liikahteli heidän asuntonsa ja Rosings Parkin välisen oven edustalla kärsimättömänä.

Bea oli ollut melkein yllättynyt siitä joulusukasta, joka oli aamulla roikkunut hänen ovenkahvassaan. Ja vielä yllättyneempi hän oli, että sen sisällä todella oli lahjoja.. Hän ei voinut olla nauramatta elokuvan mukana olevalle lapulle, voi apua.

Tallin siivoamisen jälkeen Bea kävi suihkussa ja alkoi panikoimaan sitten asun kanssa. Mitä sinne pitäisi pistää päälleen? Hän ei tiennyt ollenkaan, eikä hän kehdannut kysyä muiltakaan. Varmasti kuitenkin jotain todella siistiä, jopa juhlavaa.
Hän kuitenkin päätti myöhäistää vaatekriisiä laittautumalla ensiksi. Hän käytti melko harvoin meikkiä. Tai no, olihan hänellä monesti ripsiväriä, mutta siinä se. Tällä kertaa hän kuitenkin panosti ulkonäköönsä paljon enemmän, pisti hiuksensakin jopa loiville laineille.
Tämän jälkeen Bea pääsi vaatekriisin pariin, päätyen sitten mustaan mekkoon, jonka kanssa hän tuskin olisi kumpaakaan: ali- tai ylipukeutunut. Se olisi varmaan juuri sopiva tähän tilanteeseen. Vielä hopeiset korut ylle, suihkaus uutta hajuvettä ja vihdoin hän oli valmis.

Bean astuessa huoneestaan ulos hän huomasi ensimmäisenä Pauluksen, joka oli todella komean näköinen panostettuaan enemmän ulkonäköönsä. Bea hymyilikin toiselle pienesti, ihmetellen miehen kärsimättömyyttä. Eikö tuo malttanut odottaa lahjojen saantia, vai mikä tuon sai kärsimättömäksi?

Paulus huomasi naisen katseen ja pyöräytti kiusaantuneena silmiään.
"Mennäänkö?"

"mennään mennään", hän lausui nauraen, kävellen sitten miehen luokse.

Ovi johti heidän käytössään oleviin pyykkitiloihin. Rosings Park oli nelikerroksinen kartano, jonka alin kerros oli alunperin palvelusväen käytössä: siellä oli keittiöt, varastot ja kodinhoitotilat. Ensimmäinen ja toinen kerros olivat loisteliaan herrasväen tiloja, ja kolmas kerros muutettu osin vinttitiloiksi, mutta suuri osa palvelusväen makuuhuoneista oli säilytetty. He aloittivat joulunvieton Fairchildien lämpimässä kirjastossa; pienen kuusen alle oli kertynyt pino suuria ja pieniä, sievästi paketoituja paketteja. Paulus vilkaisi inhoten itse paketoimiaan, jotka olivat kauniisti ilmaistuna miehekkäitä. Takkatulen rätinään sekoittui jouluinen musiikki, ja koirien touhukas puhina ja pähinä, kun Jinni liittyi riehakkaasti joukkoon.
Tummaan pukuun pukeutunut Hamish istui rennosti rokokoon henkisellä sohvalla käsivarsi Corinnen kapeiden harteiden ympärillä; tummanvihreään neuletunikaan pukeutunut Corinne nojasi poskeaan miehensä jykevää olkapäätä vasten ja katseli elävän valon hehkua koirien turkeilla, kun ne ottelivat rakastavasti hampaillaan. Kermanvaaleaan kellohelmaan puettu Noreen istui pyörätuolissaan ikkunan äärellä selin muihin, ja pehmoiseen, valkeaan villapaitaan ja farkkuihin pukeutunut Aisling istui nojatuolissa tämän vierellä, joskin kasvot huonetta päin. Kamir istahti vapaan sohvan laitaan, ja Paulus asettui jäykästi nojatuoliin.

Räntäsateen piiskatessa ikkunoita kartanon isäntä antoi luvan avata lahjat. Lähimpänä kuusta istuva Aisling suostui jakamaan ne; yleensä Noreen toimi joulutonttuna, mutta tyttö oli sulkeutunut omaan maailmaansa. Bean eteen kertyi pino vino pino suurempia paketteja, joista paljastui tarpeeksi suklaata pienen kehitysmaan ruokkimiseksi; Kamirilta hänelle oli myös setti naisen huoneen sisustukseen sopivia, lilasävytteisiä petivaatteita, ja Aislingilta elegantit, hopeiset korvakorut. Jamie oli hankkinut hänelle naisellisen pikkulaatikon kylpyyn ja ihonhoitoon liittyviä voiteita ja pulloja, ja Pauluksen valtavalla teippimäärällä ja ryttyisellä paperilla kääritystä paketista paljastui tuhti, kovakantinen ja kuvitettu kirja kouluratsastuksesta. Fairchildit olivat vastuussa kolmesta suurimmasta paketista: Kingslandin laadukkaista ratsastushousuista, mustista, nahkaisista ratsastussaappaista sekä viininpunaisesta, monikäyttöisestä ja tyköistuvasta takista, jonka selkään oli kirjottu valkoisella "Rosings Park Staff"; sateen- ja tuulenpitävässä takissa oli irrotettava huppu ja fleecevuori.

Bea melkein järkyttyi kuinka paljon lahjoja hän sai. Hän ei ollut todellakaan varautunut tällaiseen, ja lahjat olivat kaiken lisäksi vielä aivan ihania. Varsinkin ratsastuskamppeet olivat todella toivottuja, sekä Pauluksen antamaa kirjaa, tai paketoinnin perusteella se oli Paulukselta, oli pakko alkaa selailemaan heti.
Bea toivoi todella paljon, että muut tykkäisivät hänen lahjoistaan. Corinne ja Hamish saivat häneltä korin, jossa oli viiniä, suklaata, kynttilöitä, erilaisia teelaatuja sekä erikoiskahveja. Lahja oli melko persoonaton, muttei hän mitään parempaakaan ollut kaupungilla ollessaan keksinyt. Noreen sai pari klassikkokirjaa, joista Bea itse oli todella tykännyt, mutta nyt hän ei tiennyt yhtään miten Noreen suhtautuisi niihin. Olivatko ne ollenkaan tytön tyylisiä. Aisling, jota hän oli pitkän harkinnan jälkeen muistanut, sai häneltä suklaalevyn lisäksi hopeisen hevosenkengän muotoisen kaulakorun. Jamielle hän oli ostanut tyylikkään kaulahuivin, jonka mukaan hän oli liittänyt lapun, että koska Jamie oli ollut melko paljon sairaana, niin tuo selvästi tarvisi jotain lämpimää ylleen, kun ei näköjään itse huolehtinut tarvittavasta vaatetuksesta. Sen hän tietenkin pisti pilkettä silmissään, ja toivoi Jamien myös ymmärtävän sen. Paulukselle Bea oli ostanut hanskat, tuo kun huiteli aina ilman hanskoja kun Bea miehen sattui näkemään. Sen lisäksi hän oli vielä ottanut mielestään hienon kuvan eläkeläisten laitumelta, jossa hevoset seisoivat lähetysten kuin ne oltaisiin aseteltu siihen vartavasten kuvaa varten, ja oli pistänyt sen kehyksiin. Toivottavasti Pauluskin siis tykkäisi lahjastaan. Kamirille hän oli koonnut myös samanlaisen korin kuin työnantajilleen, mutta kaikkea oli hitusen vähemmän, olihan se vain yhdelle henkilölle toisin kuin Corinnen ja Hamishin kori.
Hän oli ainakin yrittänyt olla kaikille mieliksi, jos joku ei sattuisi tykkäämään lahjastaan, ja ajatushan se oli tärkein?

Beaa kiiteltiin sydämellisesti lahjoista. Kamir halasi tyttöä, ja Paulus tökkäsi tätä miehekkäästi nyrkillä olkavarteen. Hän irvisti unohdettueen toipuvat rystysensä.
"Menisimmekö joulupäivälliselle?" Hamish kysyi nousten ylös ja ottaen Noreenin pyörätuolin. Tietenkin notkuva joulupäivällinen oli heidän taloudenhoitajansa käsialaa.

Bea halasi Kamiria ja virnisti Pauluksen tökätessä häntä nyrkillä olkavarteen. Toki hän kiitteli muitakin lahjoistaan, sen verran kuin tajusi hämmennykseltään. Hän ei ollut tajunnut saavansa lahjoja, joten tämä oli todella iloinen yllätys. Posti oli tuonut myös kotoa monta pakettia, ja ne olivat hänellä yhä avaamattomina huoneessaan.
Hamishin ehdottaessa päivälliselle siirtymistä, nousi Bea paikoiltaan ja lähti muiden mukana kohti herkullisia ruokia. Hän nimittäin tiesi parin täällä syömänsä aterian perusteella, että ruoka tulisi viemään kielen mennessään.

Ja niin se tekikin englantilaisesta joulupäivällisestä nauttivalle. Paulus oli pian niin täynnä, että tuijotti tyhjästi pöydällä notkuvia ruokia toivoen voivansa syödä enemmän.

Ja herranjestas kuinka paljon sitä tuli taas syötyä. Yleensä Bea ei tarvinut paljoakaan tullakseen kylläiseksi, mutta tällä kertaa hän söi todella paljon. Hän ei osannut päättää ottaakko vähän kaikkea vai paljon suurimpia herkkujaan, joten hän noudatti jonkinlaista kultaista keskitietä, syöden vähän liikaa kaikkea. Huh, tässä söi kyllä vuoden tarpeiksi ja loppuajasta Bea vain istui paikoillaan, siemaillen vettä, jonka toivoi helpottavan ähkyynsä.

"Mitä sinä olet mieltä, Bea?" Kamir kysyi kääntäen kevyen keskustelun Beaan.

Bea havahtui ajatuksistaan melkein nolostuneena. Hän ei ollut kuunnellut aktiivisesti muiden juttelua?
"mistä me nyt puhumme?", hän kysyikin nolostuneena.
"..keskityin nimittäin ajattelemaan, että onko mahdollista, että mekkoni ratkeaa tästä kaikesta ruuan määrästä", hän virnisti.

"Sitähän mekin", Paulus vastasi viattomasti hymyillen.

Bea kääntyi katsomaan Paulusta nauraen.
"no mihin tulokseen päädyitte?"

"Näytät oikein kauniilta", Kamir vakuutti, "puhuimme hevosten liikutuksesta Fairchildien poissaollessa. Pohdimme ketkä työntekijöistä lomailevat milloin - oletko menossa käymään vanhempiesi luona?"

Bea käänsi katseensa seuraavaksi Kamiriin hymyä huulillaan, kiittäen miestä kehusta.
"Ahaa, nyt olen taas kartalla", hän lausahti sen jälkeen hymyillen.
"Ajattelin, että voisin kyllä mennä käymään jossain vaiheessa kotona, mutten ole vielä kysynyt vanhemmiltani milloin he palaavat sukuloimasta", Bea lausui hymähtäen. Hän ei siis vielä tiennyt milloin haluaisi pitää lomaa.

"Selvä", Kamir vastasi vähemmän kuin ihanteelliseen tilanteeseen ja kääntyi takaisin Fairchildien puoleen, "no, älkää huoliko. Me kyllä pidämme tallin pystyssä - nauttikaa lomastanne." Paulus hivutti lautaselleen vielä vähän paistettuja perunoita, kalkkunaa ja höyrytettyjä vihanneksia.

Bea tiesi ettei ollenkaan helpottanut tilannetta, mutta hän ei voinut mitään tilanteelle juuri nyt.
"..kysyn asiaa heiltä pikimmiten", Bea lupasikin Kamirin seuraavien sanojen jälkeen. Olisihan tällaiset asiat hyvä tietää hyvissä ajoin.
Kaikki ruoka hänen edessään näytti liian houkuttelevalta ja Bea joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa ettei lappanut lisää lautaselleen. Hän pitäytyisi nyt vain juomapuolessa.

Vähitellen joulupäivällinen korvattiin hedelmäisillä, englantilaisilla joulujälkiruoilla ja niiden lisäksi pöytään tuotiin perinteisiä kakkuja. Paulus löysi lisää tilaa.

Bean suunnalta kuului pieni ähkäisy kun hän tajusi liian myöhään, että jälkiruuatkin olisivat vielä jäljellä.
"mahdunkohan tämän jälkeen enää omiin vaatteisiini ollenkaan", hän mumisi naurua äänessään, ottaessaan jälkiruokia maisteltaviksi.

"Ehket", Paulus vastasi avuliaasti naisen vierestä.

Bea sai taas naurahtaa Pauluksen sanoille.
"se olisi hyvin ikävä tilanne", nainen lausahti kuin olisi oikeasti pelännyt sen olevan mahdollista.

"Oletteko saaneet paljon hakemuksia täytettäville tallityöntekijöiden paikoille?" Kamir kysyi.
"Hienoa, täytyy käydä niitä läpi kun palaatte kotiin. Bea, Paulus, onko teillä tuttuja, jotka tahtoisivat tänne töihin?"

Beakin kiinnostui tästä aiheesta, vaikka Kamirin kysymyksen kuullessaan hän joutuikin pudistamaan päätään. Hän ei tuntenut porukkaa tältä alalta, ja suurin osa ystävistään ei ratsastanut, tai ei ainakaan halunnut hevosista ammattia. Serkkunsa toki oli hevostyttö, mutta hänellä nyt oli opiskelut yliopistossa kesken, joten siinä meni sekin. Hän vilkaisi myös Pauluksen suuntaan, jospa tuolla olisi joku tuttu?

Paulus kohotti Bealle sarkastisesti kulmaansa. Mistä lähtien hän tunsi ihmisiä? Ja kenet Pauluksen tuntemista hämärähommia harrastavista, huumeita piikittävistä ja väkivallasta nauttivista kovanaamoista Bea tahtoisi tallille?

Bea hymähti pienesti, kääntäen katseensa taas lautasensa, ja sillä olevien herkkujen suuntaan. Eihän sitä tiennyt jos Pauluksella olisi ollut jossain piilossa täydellinen ihminen tähän työhön.

Kamir ja Paulus toivottivat vähitellen hyvät päivänjatkot ja vetäytyivät takaisin omiin tiloihinsa lepäämään ruoan jälkeen, vaikka ilta luultavasti vietettäisiinkin vielä yhdessä.

Miesten mentyä Beakin liukeni kohta pois paikalta, kiitellen todella herkullisesta ateriasta.
Työntekijöiden tiloihin kävellessään hänestä todella tuntui kuin hän posahtaisi, tai vähintäänkin se mekko ratkeaisi, joten asunnolle päästyään hän meni heti omaan huoneeseen ja vaihtoi väljempää päälle. Tämän jälkeen hän meni istumaan sohvalle kännykkäänsä räpläten.

Paulus vilkaisi Beaa epäuskoisesti, ja raahusti sänkyynsä ottamaan houkuttavat päiväunet. Aisling kävi antamassa hevosille päiväruoat.

Kännykkä kädessään Bea lähetteli ystävilleen hyvän joulun toivotuksia, ja lähetti viimeisenä vanhemmilleen pitkän viestin, jossa kertoi saamistaan lahjoista, ja kysyi milloin hän voisi tulla käymään kotona. Viestin loppua kirjoittaessaan hän muisti ettei ollut vielä avannut vanhempiensa lähettämiä lahjoja, joten hän hyppäsi pystyyn ja säntäsi huoneeseensa, jonka lattialla oli kohta vuori lahjapaperia. Hän lähetti vielä erikseen vanhemmilleen kuinka noiden antamat lahjat olivat ihania ja mieluisia, ja toivotti vielä kotiväelle hyvää joulua.

Kynsien rapina kertoi vierailijoista. Jinni, Foxy ja Elvis pelmahtivat Bean huoneeseen riehakkaina, rakastavina ja erittäin uteliaina. Ne tutkivat uteliaina, mitä nainen sai perheeltään.

Ja Beahan esitteli saamiaan lahjoja, vaikka kuuntelemassa olikin vain koirakavereita. Hän näytti kuvakirjaa, johon vanhempansa olivat koonneet kuvia hänestä ja Mandista heidän yhteisen ajansa varrelta. Kyseinen lahja sai Bean kyynelehtimään, se oli kerrassaa ihana. Tämän lisäksi Bea sai lämpimän pinkin värisen hupparin, jota oli katsonut jo todella kauan, mutta jota ei hinnan takia ollut raaskinut ostaa. Vanhempien paketeista paljastui myös suklaata, kuuluihan se jouluun. Teeriippuvaista tytärtään nuo olivat myös muistaneet erilaisilla teepaketeilla, mikä nauratti Beaa pienesti. Yhdestä kirjekuoresta löytyi paljon rahaa, mikä sai Bean ensin kauhistuneeksi. Mukaan oli kuitenkin liitetty kirje, ja Bea tajusi, että vanhemmat halusivat auttaa häntä taloudellisesti, koska palkkansa ei ollut järin hyvä, ja he halusivat, että hän voisi välillä myös hemmotella itseään. Sen lisäksi paketteja oli vielä lisää, löytyi kirjoja ja kauneudenhoitotuotteita. Järkyttävä määrä kaikkea ja Beaa nauratti kun hän ajatteli tätä kaikkea tavaramäärää, joka oli tullut postin mukana. Tai no, hän oli joutunut hakemaan ne itse postista kaupunkireissullaan, sillä näin paljoa hänen kotiovelleen ei kuitenkaan kannettu. Hän selosti koirille koko ajan kaikkea, oikeasti esitellen lahjansa noille, mutta koirat vain kääntelivät päitään ja taisivat innostua enemmän siitä lahjapaperimäärästä.

"Jestas", Paulus ähkäisi ovensuusta, "taisitkin olla arvaamani pikkuprinsessa potenssiin kymmenen."

Bea käänsi katseensa ovelle virnistäen.
"mitä muuta voi olettaa perheen ainoalta tytöltä?", hän lausui hymyillen, jaksamatta suuttua. Ja kyllä, kyllä hän ehkä olikin vanhempien pikkuprinsessa, mutta se ei tarkoittanut, että hän saisi aina kaiken haluamansa. Joulu oli vain kerran vuodessa.

Mies kohotti merkitsevästi kulmaansa ja kiepahti ovelta. Hän oli saanut Bean hanskat ja valokuvan, Kamirilta elokuvasetin ja huumorilla kommandopipon sekä Fairchildeilta kaksi yksityisvalmennusta sekä kirjan käytännöllisistä ratsastusharjoituksista itsenäiseen harjoitteluun. Vanhemmiltaan hän ei ollut saanut mitään edes näiden kanssa asuessaan.

Bea katsoi kuinka Paulus kiepahti pois ovensuusta sanomatta enää mitään, alkaen sitten itse järjestellä lahjojaan jotenkin järkevästi, ja alkaen sitten siivota koirien osaksi repimiä lahjapapereita pois lattialta.
Sen operaation jälkeen hän meni takaisin oleskelutiloihin, mitä sitä omassa huoneessaan kykkimään.

Paulus oli vajonnut sohvalle koiralauma sylissään ja selasi uneliaasti televisiota. Hän ei ollut erityisen joulu- tai juhlakeskeinen ihminen. Hänellä ei ollut pörröisiä ja lämpimiä lapsuusmuistoja joulukuusista ja lahjavuorista.

Bea teki itselleen tilaa sohvalle, ottaen yhden koirista syliinsä. Hän katsoi ensin hetken Paulusta, kuin miettien mitä sanoisi tuolle, mutta käänsi katseensa sitten television suuntaan.

"Mitä?" mies murahti.

"ei mitään", Bea lausui oudoksuen. Pitikö hänellä olla jotain asiaakin, että hän saisi tulla tähän.

"Miksi sitten tuijotat?"

"en minä sinua tuijota", Bea vilkaisi miestä huvittuneena.

"Tuijotit äsken."

"enkä tuijottanut", Bea kiisti.

Paulus risti käsivartensa järkähtämättömästi, kääntämättä katsettaan merkityksettömästä televisiosta. Jinni oli kiertynyt kerälle hänen hoikille reisilleen, ja Foxy nojasi etutassuillan hänen olkapäähänsä ja nuoli sinnikkäästi miehen korvaa, vaikka tämä yritti vetää päätään kauemmas.

Bea pudisti päätään pienesti, hymähtäen. Ei kait tässä enää uskaltaisi edes vilkaista toisen suuntaan. Hän keskittyikin koirien rapsutteluun, sillä televisiosta ei tuntunut tulevan mitään kovin kiinnostavaa.

"Menen ulos", Paulus huokasi kiemurrellen irti koirista ja jaloilleen. Hän nappasi Kamirin antaman kommandopipon mukaansa, kauhtuneen nahkatakin selkäänsä ja työntyi siniseen hämärään. Räntäsade oli muuttunut kaatosateeksi, ja ulkona pimeni nopeasti.

Bea nyökkäsi hivenen, vilkaisten miehen perään. Hän jäi koirien kanssa sohvalle, ja otti lokoisamman asennon kun alkoi surffailla kanavien välillä.

Foxy pursusi energiaa ja hypähteli Bean päällä nuollen naisen kasvoja, siirtyi lattialle löytäessään Jinnin unohtaman lelun ja sai hulluja riivaushepuleita pähisten ja nelistäen ympäri tilaa takapuoli mattoa viistäen ja hullu katse silmissään. Jinni ja Elvis liittyivät pian leikkiin. Sohva tuli hetkessä osaksi kilparataa.

Bea istui hetken paikoillaan katsellen koirien kisuamista. Tila alkoi käydä pieneksi, joten hän päätti lähteä käymään koirien kanssa pihalla, jotta ne saisivat leikkiä suuremmassa tilassa, ja mesuta ihan vapaina. Niinpä itselle vaatetta päälle, ja ulos vain. Toivottavasti Paulus ei vain luulisi, että hän seuraisi tuota.

Koirat ampaisivat pimeyteen tallille päin Pauluksen jalanjäljissä. Niiden haukahtelu ja pähinä etääntyi, kunnes kuului valtava molskahdus.
"No PERKELE", Paulus räjähti loiskunnan ja haukunnan jatkuessa.

Bea yritti viheltää koiria takaisin luokseen, mutta ei, ne eivät jostain syystä millään totelleet. Niimpä Bea lähti juoksemaan niiden perään, lisäten vain vauhtiaan kuullessaan Pauluksen huudahduksen.

Kaatosateen verhon läpi näkyi himmeänä, kuinka mies yritti kiivetä ylös maiden poikki virtaavasta joesta kurainen Jinni niskassaan kiipeillen. Foxy ja Elvis vingahtelivat ja haukkuivat sen törmällä uskaltamatta hypätä jokeen.

Bean ensimmäinen reaktio oli alkaa nauramaan, mutta sitä hän ei voinut tehdä. Hänen saapuessaan paikalle hän alkoi olla jo huolestunut miehestä.
"tarvitko apua?", hän kysyi nolostellen.

"En", Paulus ärähti ja rämpi ylös liukasta, kuraista törmää, "mene nyt!" Koirat hypähtelivät hänen ympärillään ja päällään.
"Hiivatin riesat."

"älä ole hölmö", Bea ähkäisi. Hän tarjosi apuaan ja toinen ei huolinut sitä. Meinasiko tuo päästä tuolta ylös ilman apua?

"Anna minun olla", Paulus murahti kontaten maankamaralle ja nousten jaloilleen vaatteitaan pudistellen.

"anteeksi", Bea huokaisi päätään pudistaen. Hän yritti taas saada koiria mukaansa, lähtiessään kävelemään talolle päin. Tuntui, että vaikka hän tekisi mitä, niin kaikki oli aina väärin.

Foxy ja Elvis seurasivat vastahakoisesti, kirmaten riemastuneita, märkiä rinkejä pimeässä. Jinni jäi hypähtelemään matkaansa tallille jatkavan Pauluksen rinnalle.

Bea antoi Jinnin jäädä Pauluksen seuraan, mutta onneksi sai Foxyn ja Elviksen mukaansa. Hän meni itse rappuselle istumaan, ja antoi koirien telmiä vielä ulkona.

Foxy ja Elvis kaivelivat märkää puutarhaa tallityöntekijöiden asuntojen keskelle jäävässä suojaisassa tilassa. Jäinen kaatosade oli saanut molemmat näyttämään laihoilta luirilta lytätessään niiden turkin.

Bea muisti eteisessä olevan yhden huonoista pyyhkeistään, joten hän kutsui koirat sisälle ja alkoi sitten kuivailla niitä eteisessä. Pääasia, että ne olivat saaneet käydä edes hetken pihalla.

Kamir ilmestyi unisena huoneestaan. Hän oli nukahtanut välittömästi sänkyyn osuessaan ja nukkunut tuntikausia. Nyt kosteaturkkiset, herkullisesti märän koiran hajuiset eläimet herättivät hänet riehakkain hypyn.
"Hei", hän mumisi unen käheäksi painamalla äänellä, "mitä olette tehneet?"

Bea käänsi katseensa Kamiriin.
"Ai hei, emme kait vain herättäneet sinua?", hän kysyi melkein kauhistuneena.
"ja kävimme vähän ulkona temmeltämässä, olohuone kun kävi vähän liian pieneksi"

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Siitä se sitten lähti   To Toukokuu 01, 2014 10:31 pm

Torstai 27. joulukuuta, 08:01

Kun joulu oli ohi, luonto tuntui ymmärtävän taianomaisen rauhan päättymisen ja ryöpytti teräsenharmaalta taivaalta jääkylmää vettä navakkaan pohjoistuuleen, joka tunki vettä takin kauluksista sisään ja puhalsi sitä vaakasuorassa. Maa muuttui kuraisista lammikoista täplikkääksi ja teillä viipyi harmaata loskaa. Fairchildit olivat lähteneet sukulaistensa luo, ja tallityöntekijät olivat vastuussa hevosista. Hevosenomistajat palasivat joululomaltaan jatkamaan harjoittelua kevään kisakautta varten.

Paulus oli tehnyt aamutallin pimeässä sadesäässä. Aamutallit olivat hänen suosikkihetkiään, mutta kurja sää sai hänetkin huonolle tuulelle, sillä useampi hevonen oli levätyn joulujakson jäljiltä täynnä energiaa ja tuntui menevän päin seiniä tuulen ulvoessa tallin ympärillä. Miu odotti kärsivällisesti varustettuna orikäytävällä, kun Paulus istui muovijakkaralla sen vieressä ja painoi jääpussia polveaan vasten. Papillon oli ottanut ja lähtenyt taluttaessa niin, että mies oli lyönyt jalkansa ovenpieleen ja sen jälkeen pudonnut sen päälle. Silkkisen musta täysiverinen hamusi miehen lyhyeksi leikattua tukkaa.

Bean yöunet olivat riittäneet hitusen liian pitkälle, herätyskellosta huolimatta, ja hiukset sekaisin hän oli kiitänyt aamuiseen sadesäähän, ja suoraan Noxin luokse. Niin vain pari minuuttia yli kahdeksan hevonen olii täydessä tällingissä, ja Bean tarvitsisi enää vain käydä hakemassa taukotilaan jäänyt kypäränsä.
Tallikäytävällä hän kuitenkin törmäsi Paulukseen, joka piteli jääpussia polveaan vasten.
"Mitä sulle on käyny?", hän kysyi huolehtiva sävy äänessään, pysähtyen miehen vierelle.

Paulus vilkaisi silmäkulmastaan ylös ja murahti.
"Aivoton tamma pimahti", hän vastasi ja rapsutti vapaalla kädellä Miun turpaa.

"ennalta-arvaamaton naishenkilö", Bea lausahti naurua äänessään. Hän meinasi ensin yleistää, että välillä he naiset olivat sellaisia, mutta jätti kuitenkin sen sanomatta. Sanojensa jälkeen Bea jatkoi matkaansa alkuperäisen kohteensa suuntaan.

Valvontakameroilla varustetussa toimistossa työskennellyt Kamir tuli ottamaan Miun, ja lupasi ratsastaa orin aamutreenin itse, jotta Paulus saisi lepuuttaa komeasti turvonnutta polveaan.
"Huomenta Bea", mies tervehti raukeasti nostaessaan kauluksiaan pystyyn matkalla maneesille. Valot räpsähtelivät päälle, ja raskas sade jyskytti kattoa vasten saaden tilan humisemaan. Kamir talutti orin sisään ja heilautti sadeloimen sen selästä katsomon seinälle: hevosen pää ja kaula olivat litimärkiä puolen kilometrin kävelystä.

"huomenta huomenta, sinäkö päätit olla Pauluksen pelastava enkeli?", Bea sanaili hymyä huulillaan. Hänellä oli taas ihan mukava mieli, mutta mielialansa olivat vaihdelleet melko tiuhaan täällä ollessa, että ikinä ei voinut tietää millainen päivä olisi tiedossa.
Bea otti myös sadeloimen ratsultaan, joka näytti tyytymättömyytensä vesisateeseen liittyen. Luojan kiitos Nox ei kuitenkaan alkanut höpötykseen, olihan se päässyt sisätiloihin, vaikkakin sade maneesin kattoa hakkasikin melko voimakkaan kuuloisesti.

Kamir keinahti orin selkään ja liikahti epämukavasti märissä vaatteissa. Hän lähti ratsastamaan oria eteen ja alas pyrkien pitämään sen taipuisana ja notkeana.
"Onko sinulla suunnitelmia vapaapäivällesi? Oletko menossa tapaamaan vanhempiasi?"

Bea antoi tapojensa vastaisesti Noxin kävellä melko lötkönä. Oma olo oli sen verran rento ja uninen, että hän halusi sallia vötkyilyn vielä hetken aikaa Noxillekin. Tai no, ehkä hän ajatteli tällä kertaa vain itseään. Ihan vielä ei jaksanut alkaa täysiä työskentelemään, vaikka toisaalta, työtähän tämä oli, joten hänen olisi pitänyt ottaa tämä joka hetki tosissaan.
"Itseasiassa he ovat tulossa käymään täällä. He ovat menossa isovanhempieni luokse, joten käyvät täällä matkan varrella", Bea paljasti. Vanhempansa eivät viipyisi kuin päivän, joten yösijaa tai muuta ei tarvisi keksiä. Ehkä he kävisivät kaupungilla syömässä. Ja toki vanhempansa halusivat nähdä missä oloissa hän asui ja työskenteli.

"Se on varmaan mukavaa", mies vastasi antaen Miun ravata löysin ohjin, mutta ratsastaen sitä istunnalla.
"Mitä luulet heidän sanovan?"

"onhan se", Bea myönsi pienesti hymyillen. Siitä oli liian pitkä aika kun hän oli nähnyt vanhempiaan viimeksi.
Beakin alkoi pikkuhiljaa jopa ratsastaa Noxilla pelkän kyydissä istumisen sijaan. Hän keräsi ohjia ja antoi pohkeidensa ratsastaa Noxia eteenpäin.
"en osaa sanoa. Luultavasti he pitävät paikasta", Bea mietiskeli. Hän mietti myös pitäisikö ihmisiä varoittaa siitä, että vanhempansa olivat tulossa. Hän ei nimittäin halunnut yllätyksiä kenenkään suunnalta, ja nyt hän ajatteli tallin miesväkeä, tai no oikeastaan Jamie ja Paulus olivat kyseiset ihmiset. Noh, kait nuo osaisivat käyttäytyä.

"Oletko viihtynyt täällä? Tiedäthän, että voit aina kertoa minulle, jos huomaat jonkin osan työstäsi tai yleisestä järjestyksestä olevan kehityksen tarpeessa", mies kysyi tehden avo- ja sulkutaivutuksia maneesin pitkillä sivuilla rennossa ravissa.

"Olen viihtynyt", Bea lausui rehellisesti. Ja vaikka asia olisi toisin, niin hän ei välttämättä silti sanoisi sitä, vaikka Kamir ihana ihminen olikin.
Bea oli myös miettinyt, että ehkä hän itse vain kehitti kaikki ongelmat ja teki oman elämänsä vaikeaksi.
Nox tuntui melkein lipuvan hänen pyytämänsä pohkeenväistöt. Yhteistyö oli alkanut sujumaan, ja Noxin kanssa oli aina mukava treenata kun sai haastaa itseäänkin. Siispä avo- ja sulkutaivutuksiin, minkä jälkeen voisi vielä jotain muutakin hioa. Bea alkoi miettiä siinä ratsastaessaan, että pitäisikö alkaa tehdä itselleen viikko-ohjelmaa. Kyllähän hänellä sellainen olikin, mutta hän tarkoitti sitä, että mitä tekisi aina tietyllä tunnilla hevosen kanssa. Silloin homma ainakin olisi hitusen ammattimaisempaa.

Viikko-ohjelman voisi saada myös hevosen valmentajalta. Kamir nosti laukan ja siirtyi pääty-ympyröille sekä kahdeksikolle vaihtaen asetusta ja laukkaa.
"Corinne pyysi sanomaan, että sunnuntaina on koulukisat, joihin voisit osallistua Noxin kanssa. Sille tekee hyvää päästä maistamaan jälleen kisatunnelmaa."

"kisat", Bea älähti pienimuotoisen jäätymisen jälkeen. Avotaivutus oli levinnyt käsiin hänen kuullessaan Kamirin sanat. Olihan hän nyt ennenkin osallistunut kisoihin, kisannut jopa melko paljonkin, mutta siitä tuntui olevan ikuisuus.
"mm, juu. Ei se tekisi pahaa kummallekaan meistä", hän totesi hetken hiljaisuuden jälkeen.

"Hienoa. Kisaohjelma on toimistossani, ja Paulus varmaan vie teidät mielellään vapaapäivästä huolimatta", mies sanoi, "Corinnen mielestä olitte valmiita ilman erityistä harjoitusta." Hän jätti sanomatta, että nainen oli halunnut olla kertomatta, sillä uskoi kisoista hermostumisen häiritsevän harjoittelua ja tekevän enemmän hallaa kuin hyötyä.

Bea yritti rekisteröidä kaiken kuulemansa, vaikka vatsassaan olikin jo lauma perhosia. Äh, typerää jännittää yksiä kisoja, hänhän oli kisannut ennenkin!
"toivottavasti en tuota pettymystä", Bea sai sanottua vielä pienesti hymyillen. Hän ei tiennyt yhtään, mitä häneltä odotettiin. Hän kuitenkin yritti kasata ajatuksensa taas kasaan ja jatkaa avotaivutusten työstämistä, ja kyllähän ne lähti taas sujumaan ihan hyvin.

Kamir jäähdytteli Miuta pidemmän aikaa ja lähti sitten takaisin sateeseen, joka ei osoittanut merkkejä hiipumisesta. Oli kahden tunnin aktiivisen siivoustauon aika: työntekijät siivosivat vastuuhevostensa karsinat ja käyttivät ylijääneen ajan esimerkiksi tarhojen, laidunten, yleisten tilojen tai varusteiden pesemiseen. Paulus onnahteli tallilla harjan varressa lakaisten vastuuhevostensa karsinoiden edustoja. Hän oli siivonnut karsinat kaksikon ratsastuksen aikana, ja kaavaili siivoavansa sisätilat seuraavan kaksituntisen aikana.

Tunti tuntui vierähtäneen todella nopeasti ja Bea havahtui kunnolla jäähdyttelemään vasta kun Kamir ratsasti jo ulos maneesista. Hän ravasi pari kierrosta, antoi Noxin kävellä jonkin aikaa ja lähti sitten ulos sateeseen: ehtisihän kotimatkallakin tulla loppuverryttelyä.
Tallilla hevonen hoidettiin huolella kuntoon, minkä jälkeen alkoi tehokas siivous. Tai no, karsinoiden putsaus oli tehokkaasti pois alta, mutta sen jälkeen hommansa ei ollut enää niin hirveän tehokasta koko aikaa.

Muutkin tallityöntekijät olivat palanneet töihin, ja käytävillä kävi vilske. Sen jälkeen satulahuone alkoi ruuhkautua, sillä harva halusi kaatosateeseen siivoamaan tarhoja. Paulus imuroi taukohuonetta ja Kamirin toimistoa; tietokoneella sähköposteja kirjoittava mies nosti tottuneesti jalkojaan imurin tieltä.

Bea sai todistaa kuinka toinen toisensa jälkeen ihmiset suuntasivat satulahuoneen suuntaan, jolloin Bea tyytyi kohtaloonsa, pisti takin hupun päähän ja takin tiukasti ylös asti kiinni, suunnaten sitten kaatosateeseen. Tarhat olisi käytävä läpi, vaikka sitten yksin.

Hetkeä myöhemmin Kamir ohjasi myös pari muuta siivoamaan tarhoja. Oritarhat siivottiin usein, mutta laitumille riitti noin kerran kuussa tapahtuva siivous. Kun talli oli siisti, Paulus vajosi upottavaan, punaiseen sohvaan ja avasi nuhjuisen eväsleipänsä paketin. Hän ei ollut jaksanut kokata, mutta joululihojen tähteillä täytetty leipä kelpasi hänelle erinomaisesti, vaikkei näyttänyt kovin houkuttelevalta.

Bea palasi ulkona märkänä ja kylmissään. Hiuksetkin olivat liimautuneet kasvoihinsa, vaikka ne kyllä ennen siivousta olivat jo olleet melkolailla samalla tavalla. Hän heitti takkinsa hetkeksi pois päältään tuolin selkänojalle kuivumaan, pistäessään ruokansa mikroon lämpiämään. Sen jälkeen hän meni paikoilleen istuskelemaan, naputtaen sormillaan pöydän pintaa rytmikkäästi.

"Ennen kuin unohdan, tässä kisaohjelmasi", Kamir sanoi ilmestyen Bean taakse toimistostaan.

"ah, kiitos", Bea lausahti hymyillen, heräten ajatuksistaan. Hän otti kisaohjelman käteensä ja alkoi välittömästi silmäillä sitä. Mikro äänsi sen merkiksi, että ruoka oli lämmin, joten Bea kävi hakemassa ruuan eteensä, alkaen syömään sitä ohjelmaa nyt kunnolla läpi käyden. Hitto, tässä sitä olisi taas opeteltavaa.

Paulus heitti Beaa palloksi puristetulla talouspaperilla takaraivoon.

Bea havahtui kisaohjelmasta tuntiessaan jonkin osuvan päähänsä. Vaistomaisesti kätensä eksyi kyseiseen kohtaan, kun hän kääntyi ympäri. Ensin hän huomasi talouspaperin maassa, minkä jälkeen katse suuntautui automaattisesti Paulukseen. Kasvoillaan oli ensin hämmentynyt ilme, sen jälkeen kysyvä, ja sitten jopa hitusen huvittunut.

"Mikä sinua vaivaa?" Paulus kysyi eripariset silmät epäluuloisesti kaventuneina, mutta olemus rentona.

"vaivaa.. miten niin vaivaa?", Bea kysyi hymähtäen.

"Käyttäydyt oudosti. Mitä teet?"

"oudosti", Bea toisti taas, tuntien heti toistamisen jälkeen halua lyödä itseään. Hänhän vaikutti ihan järjellisesti jälkeenjääneeltä.
"Luen kisaohjelmaa", hän vastasi totuudenmukaisesti.

"Ohhoh. Ai, sinäkö kisaat sunnuntaina? Missä luokassa?" Paulus kysyi nousten ylös ja siirtyen katsomaan ohjelmaa naisen olan yli.

"kuulostatpa yllättyneeltä", Bea mumisi, sen kummemmin vastaamatta Pauluksen kysymyksiin, olihan toinen jo tullut katsomaan ohjelmaa hänen luokseen.

"Mitkä kisat nuo ovat?" Pauls kysyi lähtien tiskialtaalle pesemään mukiaan. Kamir oli kysynyt hänen vapaapäivänsä ohjelmaa a kysynyt, voisiko hän toimia kisakuskina, muttei ollut kertonut sen enempää.

"No en minä tiedä", Bea jo älähti, mutta rauhoitti sitten itsensä. Ei Paulus pahaa tarkoittanut kysymyksillään, vaikka sai hänet pienoiseen paniikkiin uteluillaan.
"äh, nämä ovat jotkut melko pienet kisat parin tunnin ajomatkan päässä", hän lausahti sovittelevalla äänellä.
"sinä toimit ilmeisesti hovikuskinani?", hän mumisi kysyvästi. Hän ei tiennyt halusiko Pauluksen näkevän suoritustaan, muttei hän kyllä keksinyt ketään muutakaan, kenet olisi halunnut mieluummin paikalle.

"Minäpä minä. Voit kyllä pyytää jotakuta muutakin", Paulus töksäytti Bean terävän vastauksen takaisin torjuvalle puolustuskannalle ajaneena.

"Äh, en minä ketään muuta halua", Bea lausahti hymyä äänessään. Hän tajusi sanojensa kuulostavan vähintäänkin epäilyttäviltä, mutta hän toivoi kaikkien tajuavan asiayhteyden.

Paulus raaputti niskaansa ja kääntyi ottamaan uuden kupin kahvia. Kamir oli tarjoutunut ratsastamaan myös Nimbuksen, jotta mies saattoi lepuuttaa polveaan, ja mies kiitti esimiestään vaivaantuneella nyökkäyksellä, kun tämä lähti hakemaan kärpäskimoa tammaa.

Bea keskittyi vielä hetken kisaohjelmaan, luokkanaan oli tällä kertaa vaativa B, ja hyvä vain ettei heti aloittaisi liian vaikealta. Tuossakin olisi taas hetkeen hyvin haastetta.
Kohta piti kuitenkin lähteä jatkamaan töitään, ja Bea taitteli kisaohjelman takkinsa taskuun, lähtien sitten hakemaan seuraavaa ratsuaan.

Kamirin luvattua ratsastaa Pauluksen hevoset, Paulus lähti talolle. Tyydyttääkseen huonon omantuntonsa, hän ryhtyi siivoamaan myös siellä: hän imuroi huoneensa sekä oleskelutilan ja pesi lattiat hieman hitaasti ja onnahdellen, tyhjäsi ja täytti astianpesukoneen sekä pesi keittiön pöytätasot.

Ivory oli pian valmis ja Bea lähti ratsastamaan sen kanssa maneesille, miettien mitä tekisi. Ehkä hän ratsastaisi ohjelmaa läpi, vaikkakaan hän ei Ivoryn kanssa kisaamaan menisikään. No, hyvä olisi hioa tarvittavia yksityiskohtia kuntoon vaikkei hevonen ollutkaan sama kuin kisoissa.

Kamir toisti aamuista ohjelmaansa Nimbuksella, verrytellen tamman lihaksistoa. Se oli astutettu vähän aikaa sitten Miulla, ja varsa jäisi luultavasti tamman viimeiseksi, kun se siirtyisi eläkkeelle. Mikäli geenejä oli uskominen, myös kolmas varsa tulisi olemaan legendaksi sopiva.

Bea harjoitteli koottuja ja lisättyjä askellajeja, yrittäen saada niistä mahdollisimman vaivattoman ja täsmällisen näköisiä. Sen jälleen vuorossa oli taas avo- ja sulkutaivutuksia.

"Miltä ohjelma näytti?" Kamir kysyi ratsastaessaan ympyrällä Bean ohi.

"se näytti siltä, että se on ihan opeteltavissa", Bea lausahti naurahtaen.
"ihan kivalta", hän vielä täsmensi.

"Hieno juttu", mies vastasi lisäten ja kooten tamman ravia, "oletko suunnitellut tekeväsi jotain vanhempiesi kanssa?"

"en ole oikeastaan keksinyt mitään erityistä. Ideoita?", hän naurahti hevosen pärkähdellessä.

"Ovatko he hevosihmisiä?"

"kyllä he ovat molemmat selässä käyneet", hän naureskeli.

"Mitä arvelet heidän haluavan tehdä?"

"ei mitään tietoa", Bea huokaisi.
"ehkä heille on tärkeintä nähdä minun olevan kunnossa", Bea nauroi heleästi.

"Luultavasti", Kamir myönsi, "voit viedä heidät maastoon, jos haluat ja esitellä vapaasti tallia ja tiluksia. Fairchildit tuskin pahastuvat, vaikka näyttäisit heille myös kartanoa."

"hmm, ei hassumpi idea", hän lausahti mietiskellen. Hevosen selästä olisi kätevin näyttää ympäristöä. Ja kartano olisi mukava päästä näyttämään. Tai ainakin pieni kurkkaus varmasti olisi mahtava.
"jos ilmestymme huomenna tallille toiveissa ratsastus, niin ette siis pistä pahaksenne?", hän vielä varmisti.

"Emme. Sinä varmaan osaat arvioida parhaiten vanhempiesi ratsastustaitoa, mutta esimerkiksi Hemingwayn maastoratsastuksen voi hyvin siirtää huomiselle. Voitte siis käyttää Hemingwaytä ja esimerkiksi Nimbusta ja Miuta."

"sanotaanko, että ratsastustaito on heikko, joten varmoimmat hevoset vain alle", Bea nauroi, antaen Ivoryn venyttää askeltaan. Hänellä oli hyvä mieli. Hän näkisi vanhempiaan huomenna. Pitkästä aikaa.

"Suosittelisin siinä tapauksessa Hemingwaytä ja Pradaa", Kamir hymyili. Tallilla oli harvoja kokemattomalle ratsastajalle sopivia hevosia, sillä suurin osa oli korvaamattoman arvokkaita ja kireähermoisia, mutta Hemingway ja Prada olisivat turvallisia. Prada jaksaisi todennäköisesti kantaa Bean äitiä ilman ongelmia.

Bea oli itsekin miettinyt Pradaa, ja Hemingway olisi myös hyvä ratsu.
"kuulostaa hyvältä", hän lausuikin, ennen kuin alkoi taas täysillä keskittyä ratsastukseen.

Paulus oli vajonnut sohvalle tukiside ja jääpussi polvellaan kun ilta alkoi pimetä. Hän oli ahdistunut ja levoton tuntiessaan luistaneensa töistään, vaikka Kamir oli käskenyt hänet lepoon. Sentään asunto oli putipuhdas ja uunissa oli pellillinen pakastepullia, jotka saivat miehen sulkemaan nautiskellen silmänsä kanelisesta tuoksusta.

Bea asteli sisälle märästä takista kuoriutuen. Samalla kertaa sai myös kastunut huppari lähteä päältä, päälle jääden vielä osittain kostea toppi ja märät housut.
"Paulus, mitä sä oot tehny täällä? Ihana tuoksu!", Bea ihasteli kanelin tuoksua nuuhkutellen, katsellen puhdasta asuntoa. Hän rientäisi kyllä ihan ensimmäisenä suihkuun, mutta se ihana tuoksu oli saanut hänet pysähtymään hetkeksi.

Paulus havahtui hätkähtäen ja punehtui nolostuneena.
"Ne ovat vain valmispullia", hän mutisi.

"silti!", Bea ihasteli, vetäen märkää toppia irti ihostaan. Ällöttävää.

Paulus käänsi katseensa sohvatyynyyn.
"Suihku on vapaa", hän yskäisi, "jos olet sinne menossa."

"ah, ihanaa", Bea lausui kuin sekin olisi ollut miehen ansiota. Oli ollut vaikeaa oppia ettei vaatteita voi vain heti repiä pois päältä, ja pitää ajatella muitakin esimerkiksi siinä asioissa, mitä pitää päällään ja mitä tekee milloinkin. Siispä suunta omaan huoneeseen ja riisuutuminen vasta siellä.

Paulus avasi television ja seurasi puolella silmällä torstai-illan toimintaelokuvaa yrittäen olla ajattelematta, mitä suihkun hyrinä saattaisi merkitä.

Bea hipsi kylpyhuoneeseen pelkkä pyyhe päällään, mennen sitten suihkuun, nauttien lämpimästä vedestä ihollaan. Pitkä suihku, minkä jälkeen hän kietoi taas pyyhkeen ympärilleen, kuivateltuuan ensin vähän itseään.

Mies linkkasi ottamaan pullat uunista, pinosi kolme lautasliinaan ja vajosi uudelleen keskelle punaista, upottavaa sohvaa nostaen kipeän jalkansa suoraksi pöydälle. Fairchildien koiria oli virranut sisään ja niitä lojui hänen seuranaan sohvalla. Elvis yritti syödä hänen pullansa.

Bea kävi huoneessaan pistämässä taas vähän vaatetta päälleen, minkä jälkeen hän riensi pullien kimppuun.
"Paulus, tää on tosi hyvää", hän mumisi suu täynnä pullaa, kävellessään itsekin sohvalle istumaan.

"Ne on pussista", mies mutisi ja yritti pitää tarmokkaan koiran kuonoa erossa itsestään. Foxy hyökkäsi välittömästi Bean syliin, haluten suukotella naisen tervetulleeksi ja haukata samalla tämän herkusta palasen.

"no mutta ne ois ilman sua edelleen siellä pussissa", hän mumisi, työntäen Foxya kauemmas. Hän kuitenkin antoi pari pusua koiralle, ja repäisi pullastaankin palasen.
"saako koirat syödä pullaa?", hän kysyi kun pullanpala oli kadonnut jo parempiin suihin.

"En tiedä. Tuskin ne siihen kuolevat", mies vastasi kurtistaen kulmiaan ja yrittäen työntää nuoren saksanpaimenkoiran alas sohvalta.
"Mitä aiot tehdä vapaapäivälläsi?" hän kysyi hetken kuluttua.

"no toivottavasti ei", Bea mumisi, tuijottaessaan Foxya, joka näytti aivan hölmöltä. Bean huulilta karkasi naurahdus ennen kuin hän käänsi katseensa Pauluksen suuntaan, miehen sanat kuultuaan.
"vanhempani tulevat käymään", hän lausui hymyillen, jäädessään katsomaan Paulusta. Hän jollain tapaa viihtyi toisen seurassa.

Paulus yskäisi.
"Aijaa… Miksi?"

"miksi?", Bea toisti tyhmänä.
"no koska he haluavat nähdä tyttärensä, ehkäpä?!", hän ehdotti.

"Oh", mies vastasi vaivaantuneena ja hieraisi niskaansa uudelleen. Hän ei ollut nähnyt vanhempiaan kymmeneen vuoteen eivätkä nämä olleet kiinnittäneet erityistä huomiota hänen hyvinvointiinsa edes silloin, kun hän asui kotona.

Mies vaikutti yllättyneeltä, mikä teki hänet hämmentyneeksi.
"mikä siinä on niin ihmeellistä?", hän kysyi hämmästellen.

"Ei mikään", Paulus vastasi, "mitä aiotte tehdä?"

"käydään varmaan maastossa ja ihmetellään tätä paikkaa. Ehkä käydään myös jossain ravintolassa syömässä", hän selosti suunnitelmiaan.

Mies nyökkäsi jurosti ja tuijotti televisiota silitellen hajamielisesti Anguksen harmaata päätä. Hän työnsi kolmannen pullan melkein kokonaisena suuhunsa.

Bea sai pullan syötyä ja hän otti lokoisamman asennon, nojautuen sohvan selkänojaan, rapsutellen koiria ja välillä vilkuillen Paulusta.

"Mitä?" mies murahti tavalliseen tapaansa tuntiessaan naisen katseen.

"ei mitään", Bea lausui pienesti hymyillen.

Paulus huokasi merkitsevästi.

Bea huokaisi myös pienesti, huomaamattaan. Hän sulki silmänsä hetkeksi, oli vaikea kuvitella, että hänen vanhempansa tulisivat tänne huomenna. Ihan oikeasti.

"No.. Minä menen nukkumaan. Öitä", mies sanoi ja lähti huoneeseensa. Hän jätti ovensa auki koirien takia, ravistautui ylimääräisistä vaatteista ja kiemurteli sänkyynsä. Angus asettui hänen sohvalleen.

"nukkumaan", Bea toisti, katsellen Pauluksen perään.
"Hyvää yötä", hän huikkasi miehelle vielä, jääden hetkeksi paikoilleen istumaan. Hän jaksoi katsella hetken tekkaria, kunnes lähti itsekin nukkumaan.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Siitä se sitten lähti   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Siitä se sitten lähti
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 2Siirry sivulle : Edellinen  1, 2

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: