Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.



 
PääsivuPääsivu  Latest imagesLatest images  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

 

 It's a very Sunny day

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Sarpa
Kentauri
Kentauri
Sarpa


Viestien lukumäärä : 1154
Join date : 28.12.2014
Ikä : 27

It's a very Sunny day Empty
ViestiAihe: It's a very Sunny day   It's a very Sunny day Icon_minitime1La Syys 12, 2015 5:18 pm

02.06.2015 tiistai, Didi Adamsin ja Bex Halen reissu Skotlantiin katsomaan Sunny-ponia ja sitä seuraava maastolenkki


Didi istui punaisen Minin ratissa ja hidasti risteykseen. Aurinko porotti taivaalla pitkästä aikaa, harmaus saisi väistyä säätiedotteiden mukaan ainakin täksi päiväksi ja ulkona oli lämmin. Ehkäpä se oli merkki, että tämänpäiväinen koeratsastus sujuisi toisinkuin aikaisemmat. Auton radio soitti hiljaisella hittimusiikkia ja kärkäs naisääni selosti navigointiohjeita Didin puhelimen karttapalvelusta. Jälleen kerran hän oli alueella, jossa ei ollut koskaan aiemmin käynyt. Hän oli nopeasti saanut huomata, että ponin perässä sai liikkua pitkällekin kotiseuduilta. "Ahaa...eli tätä nyt sitten pari kilometriä suoraan...", Didi mutisi itsekseen vilkaistessaan navigaattoria. "Mahtavaa, että viitsit lähteä mukaan Bex", hän sanoi iloisena matkatoverilleen valkosankaisten aurinkolasiensa takaa ja kaasutti hiljaista maantietä pitkin.

Bex oli heittänyt huolettomasti nahkatakkinsa pelkääjän paikan selkänojalle ja nojaili istuimeen valkoisessa topissaan tummat aurinkolasit silmillään. Naisen kirkkaanpunaiset hiukset laskeutuivat vapaina hartioiden yli, sillä hän oli ollut liian laiska väkertämään niitä kiinni.
"Mukava vähän tuulettua", Bex vastasi pirteästi ja kurkisti tummien aurinkolasiensa yli kuljettajaa. "Sitä paitsi, poneja on kiva käydä katsomassa", hän lisäsi virnistäen. Äiti oli vannottanut, ettei hän saisi koskeakaan myytäviin poneihin, mutta äiti ei ollut kieltänyt lähtemästä kaverin seuraksi katsomaan sellaista.
"Kerro lisää tästä ponista", räväkkä nainen uteli naurua äänessään.

"Niimpä", Didi naurahti, "olisi tosin kiva, jos vihdoin löytyisi poni, joka tuntuisi oikealta. En tiennyt että poninosto olisi näin vaikeaa ja hidasta." Siitä oli jo monta kuukautta, kun hän oli aloittanut etsinnät ja koeratsastukset. Jos kohta ei alkaisi tärppäämään hän ei tietäisi mitä tehdä, onneksi Bex oli tullut mukaan ja hän saisi järkevää kantaa asioihin. Omat mielipiteet alkoivat nimittäin useamman koeratsastuksen jälkeen olla aivan sotkussa.
"Se on 8-vuotias exmoorinponitamma, vaikutti niin suloiselta myynti-ilmoituksessa. Ei varmaankaan kaikkein osaavin mutta hyppäsi videolla hyvin", Didi totesi hymyillen. Tietenkin ponin ostossa pitäisi ajatella muutakin kuin suloisuutta mutta eiköhän tämä tamma olisi oikein hyvä. "He joutuvat myymään sen, sillä omistajan tytär kasvoi ponista ulos. Voin vain kuvitella kuinka tyhmältä hänestä mahtaa tuntua - onneksi me ei koskaan kasvettu pois poneista!"

"Ponin ostaminen on ihan kamalaa", Bex myötäili nyökytellen. Hän oli enemmän kuin tyytyväinen siihen, että superponi Bubbles oli kasvanut heillä. Hän oli välttänyt ponin etsimisen tositarkoituksessa. Tuntiponiksi soveltuvia ratsuja tuntui löytyvän helpommin, tai ehkä se johtui vain siitä, ettei hän odottanut tuntiponeilta paljoa. Hänellä oli loputon lista vaatimuksia omalle ratsulleen, eikä edes Bubbles (tai totuuden nimissä yksikään oikea, todellinen, hengittävä hevonen tai poni) pystynyt niitä kaikkia täyttämään, mutta poniruuna pääsi lähelle.
"Exmoorit on suloisia", nainen myötäili nyökytellen. Heiltäkin löytyi yksi jauhoturpa, joka oli jokaisen pienen ratsastajan suosikki. "Joo, on hyvä olla ponikokoinen", Bex nauroi ääneen. Hän kiitti joka päivä luojaa siitä, että oli jäänyt lyhyeksi.
"Toivotaan, että tää poni on se mitä oot etsinyt", Bex totesi iloisesti. "Eikä niillä taidoilla niin paljoa väliä, kunhan poni muuten sopii omaan käteen. Aina sille ehtii enemmän opettamaan. Jos Hashtag oppi pohkeenväistön, oppii sen kuka tahansa", nainen nauroi ajatellen tynnyrimäistä hevosta, joka aiheutti hänelle enemmän harmaita hiuksia kuin hän oli uskonutkaan, kun äiti oli ensi kertaa tuonut nuoren ruunikon heidän pihaansa.

Didi ei ollut edes varma mitä hevoseltaan halusi muuta kuin monipuolisuutta. Kunhan hevonen oli persoonallinen, ponikokoinen ja edes jonkintasoinen yleishevonen se kelpaisi. Aiemmin kokeilemat hevoset olivat kuitenkin kukin olleet joillain tavoin vääränlaisia hänelle. Ensimmäinen oli ollut aivan liian hieno, toinen liian pieni ja kolmas aivan karmivan villi. Didi oli vaivoin pysynyt sen tamman pukkilaukassa ja sekoiluissa mukana. "Exmoorit on aivan ihastuttavia! Ja myös pieniä...mutta tämän säkäkorkeus oli yli 130cm, joten ajattelin sen olevan ihan kätevä", Didi kertoi ja kääntyi risteyksessä toistaan kapeammalle hiekkatielle. "Toivotaan todella. Ja niimpä, oon ihan samaa mieltä. Kyllä multa löytyy aikaa, eri asia osaanko opettaa mitään vai en..." He saapuivat pienen kylän raitille ja puhdas kirkkaanpunainen kaupunkiauto sopi maisemaan täydellisesti. Didi ajoi kahden koiria ulkoiluttavan ihmisen ohi ja kääntyi kylän uinuvan keskustan jälkeen uudestaan. "Nämä taitavat asua ihan viimeisessä maailman kolkassa", Didi nauroi kun pikkuauto rymisteli epätasaista hiekkatietä pitkin vehreän luonnon ympäröimänä.

Bex nyökytteli toisen puheen tahdissa toispuoleinen hymy kasvoillaan. Hän rapsutti lyhyeksi ajelemaansa sivusiiliä ohimennen, korjasi aurinkolasien asentoa ja naurahti Didille.
"Joo, 120-senttiset alkaa käydä vähän pieniksi turhan nopeesti", Bex hymähti ajatellen heidän exmooriaan, jota hän ei kyllä ratsastaisi päivästä toiseen tuntematta oloaan jättiläiseksi. Silloin tällöin toki, mutta ei jatkuvasti.
"Ihan varmasti osaat ja hei, pääset sentään Rosingsin huippuvalmennuksiin ponis kanssa! Opitte molemmat ihan tajuttomasti, oon siitä varma", nainen vannoi nyökytellen. Hän ei hetkeäkään epäillyt, etteikö Didi saisi opetettua ammattilaisten avulla ponilleen mitä ikinä tahtoi, jos vain valitsi ponin, jonka kapasiteetti riittäisi tasolle, jolle nainen halusi ratsunsa viedä.
"Ja mä voin aina auttaa, jos vastineeksi ratsastat Hashtagia", Bex virnuili kurkottaen tönäisemään kuljettajan käsivartta. Hän sai Hashtagin varmasti kuulostamaan kerrassaan kamalalta, vaikka tynnyrimäinen hevonen ei sitä missään nimessä ollut. Cob oli luotettava, mukava ratsu, mutta aivan liian laimea hänelle. Hän kyllästyi hevosen selässä, jos se piti suoraan sanoa.
"No melkeen mikä vaan Newcastlesta pohjoiseen on maailman viimeisimpiä kolkkia", Bex nauroi ajatellen Skotlannin loputtomia nummia ja näyttäviä maisemia. Luontoa täältä toki löytyisi, mutta asutusta ja sivistystä? Ehei, tämä alkoi olla jo jumalan selän takana, jos häneltä kysyttiin.

"Joo, koeratsastin yhtä 125cm korkeeta pikkuponia, ei se oikein toiminut. Vaikka muuten olikin ihana ja taitava." Oli Didilläkin rajansa ponien koossa, vaikka olikin pienenä ratsastanut shetlanninponeja. Enää hän ei uskaltaisi ratsastaa niin pienillä kuin todella satunnaisesti ja silloinkin se tuntui typerältä.
"Nojoo, onneksi oltaisiin Rosingsissa! Siellä on kyllä niin upeat puitteet." Bexin tarjoukselle Didi nauroi, Hashtag vaikutti jo pelkästään nimensä puolesta huvittavalta hevoselta. "Pistän mietintään", Didi nauroi. Didi oli tottunut Skotlantiin ja siihen, että varsinkin tällä suunnalla oli varmasti enemmän nummia kuin asukkaita. Hän rakasti Skotlantia. "Niin kai", nainen hymyili ja hidasti pohtiessaan mihin suuntaan ajaa. Hiekkatie haarautui kahtia. "Öö... kumpaankohan suuntaan sitä nyt ajaisi...?" Didi pysäytti auton ja katsoi puhelimensa ruutua. Tien varrella oli näkyvissä vain yksi iso talo vasemmalla mutta se ei ollut vielä paikka, johon heidän kuului ilmestyä aivan pian.

"Jep jep", Bex vastasi hyväntuulisesti aurinkolasiensa takaa. Kirkas aurinko häikäisi, joten onneksi hän oli aamulla tajunnut napata aurinkolasit mukaan matkaansa. Olisi ollut ikävä istua autossa silmiään siristellen koko matkan ajan.
"Siellä on. Jos vaan ois rahaa, siirtäisin Bubblesin ilolla sinne. Ne kentät on niin isoja et me mahdutaan tekemään melkeen mitä vaan, puhumattakaan siitä, että sadesäällä voi mennä maneesiin hyppäämään", hän huokaisi unelmoiden. Maneesi ja suuret, tilavat kentät kattavine estevarastoineen olivat kaikki, mitä hän tallilta tarvitsi, vaikka eipä Rosings Parkin maastoesteradassakaan valittamista ollut.
"Heitetään kolikkoa?" Hän naurahti katsellen vuoroin molempia teitä. Navigaattorikaan ei näyttänyt kovin avuliaalta, joten kaipa heidän pitäisi ajaa hetki toista tietä, kunnes mokoma kapine heräisi joko kertomaan, miten he olivat lähteneet väärään suuntaan tai sitten kertoisi heidän saapuneen perille.

"No ei minullakaan olisi Rosingsiin mitään asiaa ilman henkilökunnan alennuksia..." nainen irvisti. Taloudenhoitajan työn ottaminen tuntui juuri nyt elämän parhaalta päätökseltä ja tuntuisi varmasti vielä myöhemminkin. "Tilat on kyllä huikeat, ei voi valittaa." Didi katsoi avuttomana puhelintaan ja laski sen paikalleen kojelauden lokeroon, vesipullon viereen. "Joo heitetään vaan", Didi sanoi huvittuneena ja nappasi kolikon samaisesta lokerosta. "Kruuna vasemmalle, klaava oikealle?" hän sanoi kysyvästi ja heitti kolikon ilmaan.

Sitä Bex ei epäillyt hetkeäkään. Rosings Parkissa Bubblesin asuttaminen maksaisi hänelle enemmän kuin mitä hän saisi palkkaa kuukaudessa jos tekisi jotakin oikeita töitä - ja tällä hetkellä hän ei saanut käytännössä palkkaa muuta kuin sen verran, että sai ostettua ruokaa ja vaatteita. Toisaalta, hän asui ilmaiseksi, joten ehkä se hyvitti edes hiukan sitä, että hän saattoi tehdä kahdentoista tunnin työpäivän.
"Kuulostaa suunnitelmalta", nainen naurahti ja odotti, että kolikko kieppuisi ilmassa. Hän kurkotti heti katsomaan, mitä kiiltävä kolikko heille kertoisi reitistä. "Oikealle siis", Bex naurahti vilkaistuaan kolikkoa, jonka varaan he olivat eksymisensä laittaneet.
"Toivottavasti jokin suurempi voima tökkäsi tuon kolikon juuri noin päin, emmekä päädy Ranskaan", hän naurahti nojautuessaan istuintaan vasten hymy huulillaan.

Didi eli niin askeettisesti, että hänellä olisi suoraansanottuna helposti varaa ylläpitää jotakin halpaa poninketaletta. Ainakin hänen laskujensa mukaan. Kun kolikko laskeutui klaavaksi Didi mietti löytyisiköhän tämän tien päästä oikeasti se hänen etsimänsä poni vai oliko hän jälleen tuhlannut omaa aikaansa ja kaiken lisäksi Bexin aikaa. "Oikealle siis", hänkin toisti ja lähti ajamaan loivasti laskevaa pikkutietä. "Jos meinaa näyttää toivottomalta soitan kyllä sille omistajalle", Didi nauroi. Tie päättyi kuitenkin pian kaksikerroksisen kivitalon pihaan ja Didi näki oikean sukunimen keltaisesta postilaatikosta. "Eikä, me tehtiin se Bex! Tämä on oikea paikka." Ainakin pitäisi olla, paikka ei vaikuttanut siltä, että se asuttaisi ainuttakaan hevosta. Alunperin Didi oli kuvitellut ajavansa taas jollekin tallille. Hän parkkeerasi auton tien vierelle ja astui autosta ulos katsellen ympäristöä. Hän oli valmiiksi pukeutunut ratsastusvaatteisiinsa ja nappasi takapenkiltä mukaansa kypäränsä ja raippansa. "Missäköhän päin täällä sen ponin pitäisi olla..."

"Se on hyvä suunnitelma", Bex naurahti rentoutuen penkkiä vasten. Kyllä he jotenkin löytäisivät perille, joskus. Olivathan he jo ainakin kännykän tietojen perusteella oikealla tiellä. Jos tämän tien varrelta ei löytyisi heidän etsimäänsä ponia, he voisivat kääntyä takaisin ja lähteä vasemmalle risteyksestä. Ehkä sieltä löytyisi poni, jota he olivat tulleet katsomaan.
"Hyvä me!" Nainen hihkaisi ja löi nyrkillä ilmaa naurua äänessään. "Kannatti kerrankin heittää kolikkoa. Ei se aina voi olla väärässä", hän naureskeli katsellessaan uteliaana ympärilleen kivitalon äärellä. Tämä ei näyttänyt tallilta, mutta ehkä kyseessä oli jokin pieni paikka, jonka ponit asuivat pihatossa vuodesta toiseen tai jotakin muuta. Hän nousi autosta, nappasi laivastonsinisen nahkatakin mukaansa ja kiskoi sen päälleen pyöräyttäen hartioitaan muutamaan kertaan. Noin. Hän oli napannut kypäränsä mukaan lähinnä tavasta, jos Didi haluaisi hänenkin mielipiteensä poniin, mutta varsinaisesti ratsastusvaatteita nainen ei ollut päälleen pukenut. Sinisissä farkuissa voisi hyvin ratsastaa sen verran.
"Jaa'a. Ehkä jos me palloillaan riittävän pitkään tässä pihalla, niin joku tulee pelastamaan meidät eksyneet poloiset", nainen vitsaili katsellen pirteänä ympärilleen. Paikka näytti varsin mukavalta, mikä oli aina hyvä merkki. Jos jo myyjien talon pihalle ajaminen sai niskakarvat nousemaan pystyyn, ei poni yleensä ollut sellainen, että se olisi lähtenyt mukaan.

"Joo meillä kävi hyvä tuuri tai ehkä tämä todellakin on kohtaloa", Didi totesi hymyillen. Hänkin piti tontista, talo oli kaunis ja piha siisti. Juuri sellainen rauhallinen paikka, jollaisessa hänkin voisi kuvitella itsensä asumassa vaikkakaan ei välttämättä viihtyisi näin eristyksissä. "Taidan soittaa sille omistajalle, niin saadaan tähän juttuun selvyyttä", Didi pohti. Juuri kun puhelu alkoi soimaan hän kuuli talon oven avautuvan ja heitä tuli vastaan iloisen näköinen vanhempi nainen ja hänen perässään teini-ikäinen tyttö. "Hei! Anteeksi kovasti, en huomannut että saavuitte, olin tekemässä välipalaa muksuille", nainen huikkasi ja käveli heidän luokseen kumisaappaat jalassa. "Kumpis teistä on Didi Adams?" Didi näki kaksi nuorempaa poikaa ovella katselemassa ja heitä vastaan tuli jälkijunassa myös lempeän näköinen kultainennoutaja häntä heiluen. "Minä olen, hei", Didi tervehti ja kätteli naista. "Maggie Witherby", nainen tervehti hymyillen.

"Se on hyvä idea", Bex myönteli katsellen ympärilleen aurinkolasiensa takaa. Hän kääntyi oven suuntaan sen avautuessa ja väläytti leveän hymyn saapuville ihmisille ja koiralle. Hän nyökkäsi päällään Didin suuntaan samalla kun toinen ehtikin jo selventämään henkilöllisyytensä.
"Bex", hän päätti esittäytyä itsekin ja tarjosi kättä Maggieksi esittäytyneelle naiselle. Nainen ei suotta käyttänyt oikeaa nimeään tai maininnut edes sukunimeään, sillä hän ei tiennyt mitään perheen taustoista. Se nyt vielä puuttuisikin, että täällä olisi joku kenttäkilpailuja aktiivisesti seuraava, joka tunnistaisi hänet. Tämä päivä oli Didin, eikä hän aikonut varastaa toisen ansaitsemaa huomiota omistajilta. Jos hän kaipasi hurraa-huutoja ja taputuksia, hän lähti kilpakentille.
"Mistäs poni löytyisi?" Bex kysäisi rempseällä tyylillään ja nosti aurinkolasit silmiltä päälaelleen, jotta keskustelukumppanit voisivat nähdä suuremman osan naisen kasvoista. Kai se kuului hyviin tapoihin, tai jotain sinne päin.

"Hei Bex", Maggie tervehti ja kätteli myös Bexin siirtyen sitten heidät saavuttaneen tyttärensä vierelle. "Tässä on tyttäreni Alexa, Sunny-poni on oikeastaan hänen. Nyt kun hän kasvoi ulos Sunnysta ponille ei olekaan löytynyt mitään suurempaa käyttöä kun eivät nuo veljet ole poneista innostuneet, joten joudumme myymään sen." Didi nosti myös aurinkolasinsa päälaelleen, kuunteli Maggieta, tervehti hieman varautunutta teinityttöä hymyillen ja tunsi kuinka tuo mittaili häntä. Koira tuli viuhottamaan laiskasti heidän ympärilleen ja Didi rapsutti sitäkin ohimennen. Hän pohti myös mistä poni oikein löytyi. "Aivan, Sunny. Meillä on pihatto kaikkine rakennuksineen tuolla talon takana", Maggie osoitti ja lähti kävelemään siihen suuntaan. "Tulkaa vain." Didi katsoi innostuneena Bexiin ja lähti kävelemään heidän perässään. Hiljainen Alexa vihelsi koiran heidän mukaansa ja tuo lönksytti mukaan.
Talon takaata löytyi siisti, kohtuullisen iso pihatto, jonka toisessa reunassa oli pieni tallirakennus ja pieni hiekkakenttä. "Teillä on täällä todella kaunista ja hiljaista", Didi kehui kun katseli ensin maisemia ja sitten pihattoon. Aitauksen toiselta laidalta laukkasi heidän luokseen tummanruunikko ponitamma musta shetlanninponi perästä tullen. "Kiitos, täällä on mahtavaa asua", Maggie kiitti ja seisahtui puuaidan vierelle, ponit haistelivat uusia vieraita innolla. "Ja tässä, on Sunny!"

Bex nyökkäsi selitykselle, jonka Maggie antoi Sunnyn myynnistä. Nimi kuulosti ainakin hauskalta, joten ehkä poni olisi myös hauska tapaus. Hän tosin toivoi, ettei poni olisi aivan niin aurinkoinen kuin nimi antoi olettaa - aina hyväntuulisissa poneissa vain oli jotain kerrassaan väärää. Ponien kuului kiukutella silloin tällöin. Se kuului ponien parhaisiin puoliin. Hän kumartui tervehtimään kultaistanoutajaa iloisesti ja rapsutteli koiran korvantaustaa. Tällainen olisi ihan hauska lisä tallille, mutta se ei mitenkään pääsisi jyrkkiä portaita ylös heinävintille, eikä hän voisi aina avata ulko-oveakaan, joten ei tullut kuuloonkaan. Sitä paitsi saapastakin typerämpi terrieri oli aivan riittämiin hänelle. Nainen ei aikonut enää ottaa riskejä, että päätyisi valitsemaan eläimen tallille, joka osoittautuisi olemaan yksi suuri luupää.
"Näyttää kivalta", Bex yhtyi Didin kehuihin katse jo poneihin suunnattuna. Ne näyttivät hyvinhoidetuilta, terveiltä ja tyytyväisiltä karvakaveruksilta, joten ainakaan vielä mikään hälytyskello ei soinut hänen päässään. Hän oli tavattoman skeptinen hevosenostaja, eikä uskonut mihinkään ennenkö itse näki sen, ja silloinkin hän vielä kyseenalaisti muutamaan kertaan silmiensä välittämän näköhavainnon. Moisen kuudennen aisti, ylimenevän kriittisyyden, kehitti kun joutui ostamaan hevosia useammin kuin halusi edes ajatella, tai niin Bex ainakin selitti, jottei tuntisi oloaan tavattoman ilkeäksi.
"Sunny on suloinen", hän totesi heti ensimmäiseksi kurkottaessaan rapsuttamaan ponin kurkottelevaa turpaa. Hän suuntasi sen jälkeen huomionsa mustaan shetlanninponiin. "Kai tämä pieni kaverikin on kasvissyöjä?" Bex naurahti ja ojensi kätensä ponin tutkittavaksi arkailematta. Hänen huumorinsa ei sopinut jokaiselle, mutta toivo eli, etteivät nämä hevosenomistajat kasvattaisi palkokasvia hengitysteidensä tukoksi vain koska hän ei tiennyt, mitä sopi sanoa ääneen ja mitä ei.

Didi henkäisi hieman kun piskuinen mutta hyvävointisen näköinen exmoorinponi laukkasi heidän luokseen. Se näytti niin kauniilta ja ihanalta tapittaessaan aidalta korvat hörössä heitä. Didi osasi olla kaikkea muuta kuin skeptinen hevosenostaja, hän ei osannut keskittyä oikeisiin ja tärkeisiin asioihin ja unohti kysyä asioita, joita olisi halunnut tietää. "Kyllä vain, todella kaunis poni", Didi sanoi hymyillen leveästi ja ojentautui itsekin ponin ulottuville. Tamma katseli ja haisteli heitä kiinnostuneena ja myös musta shetlanninponi änki alemman lankkuvälin kautta heidän luokseen. "Se on Bradley, kiltti vaikka aika villi onkin", Maggie totesi mustasta ponista. Didiä huvitti shetlanninponin nimi ja tervehti rapsuttamalla sitäkin. "Milloin viimeksi Sunnylla on ratsastettu, jos tyttäresi on sille liian pitkä?" Didi kysyi samalla kun tamma hamusi hänen sormiaan. Ponitamma vaikutti kunnoltaan jokseenkin tukevalta. Hän katsahti taka-alalla seisovaan Alexaan. "Alexa ratsasti sillä viimeksi toissapäivänä. Hän pystyy kyllä menemään Sunnylla mutta satunnaisesti. Olemme kyllä liikuttaneet sitä muuten." Didi nyökkäili naisen puheille ja katseli ponia hymyillen.


Viimeinen muokkaaja, Sarpa pvm La Syys 12, 2015 5:25 pm, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
Sarpa


Viestien lukumäärä : 1154
Join date : 28.12.2014
Ikä : 27

It's a very Sunny day Empty
ViestiAihe: Vs: It's a very Sunny day   It's a very Sunny day Icon_minitime1La Syys 12, 2015 5:19 pm

Bex rapsutteli shetlanninponia, vaikka pitikin katseensa exmoorinponissa. Hän arvioi niin Sunnyn rakennetta, jalkojen asentoa kuin lihaksistoakin, sillä vanhoista tavoista oli vaikea päästä eroon. Sitä paitsi, kai hän voisi olla hyödyksikin tällä reissulla, kun oli kerran mukaan änkenyt. Tähän asti mikään ei varoittanut häntä siitä, että kaupassa voisi olla jotakin hämärää, mikä oli oikein hyvä juttu.
"Hyvä. Meillä oli joskus shetlanninponi, mutta se oli aivan varmasti susi ponin vaatteissa", Bex nyökytteli luoden kevyttä keskustelua lähinnä saadakseen jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisia myyjät olivat. Senkin kartoittamisesta olisi apua, sillä hän ei halunnut Didin maksavan naurettavan korkeaa hintaa ponista, sillä jokainen ostohetkellä säästetty punta oli enemmän hätävarakassaan tai varusteisiin.
"Jos kuvailisit Sunnya kolmella sanalla, mitkä ne olisivat, Alexa?" Bex kysyi suunnaten huomionsa hiljaisen teinin puoleen. Hän ei lainkaan ihmetellyt hiljaisuutta - ei hänkään olisi ollut suuna päänä äänessä, jos Bubbles olisi ollut myytävänä -, mutta hän halusi kuulla ponin aiemmalta ratsastajalta ja omistajalta edes jotakin, mikä kertoisi Sunnysta hieman enemmän.

"Olen tosiaan kuullut, että osa shettiksistä osaa olla ilkimyksiä. Bradleyn kanssa meillä kävi tuuri, ostimme sen monta vuotta takaperin Sunnylle kaveriksi ja ne tulevat toimeen todella hyvin", Maggie kertoi hymysuin. Didi kuunteli vierestä hiljaisena ja oli kiitollinen, että oli pyytänyt Bexin mukaan. Kun Bex pyysi Alexaa kuvailemaan Sunnya Didi kääntyi tämän puoleen. Tyttö varmasti tunsi ponin kuin omat taskunsa. "No... Sunny on rauhallinen, luotettava ja todella kiltti", Alexa aloitti ja jatkoi hetken päästä, "Se rakastaa kaikkia ja tykkää hypätä." Didi oli tyytyväinen Alexan vastaukseen ja hymyili tälle. "Onko sillä mitään pahoja tapoja?" Didi kysyi ja tyttö vastasi pudistaen päätään. "Se rakastaa ruokaa liikaa ja saattaa innostuessaan vähän kiihdytellä mutta muuten se on tosi hyvä poni."

"Ilkimys ei riitä kuvaamaan Ghostia, rauha sen julmalle sielulle", Bex naurahti matalasti. "Olen melkein yhtä kättä köyhempi sen takia", hän pilaili. "Onneksi Bradley on mukava kaveri." Hän rapsutti ponin otsaa kuin korostaen viestiään. Tämä musta shetlanninponi oli oikein hauska tapaus, eikä hänellä olisi mitään tällaista vastaan. Äiti oli Ghostin jälkeen sanonut 'ei' järjestelmällisesti jokaiselle shetlanninponille, jota heille oli tarjottu. Ilmeisesti hän ei ollut ainoa, jolle oli jäänyt traumoja kiukkuisesta ponista.
"Sunny kuulostaa oikein kivalta, Alexa", Bex nyökytteli vastauksien jälkeen. "Mieluummin poni kiihdyttelee turhia kuin ei liiku eteenpäin silloinkaan kun olisi tarkoitus", nainen vakuutti ja vilkaisi uudemman kerran arvioiden Sunnya. Se näytti toki hieman pullealta, mutta varmasti liikunta kuluttaisi ylimääräisen rasvakerroksen hetkessä.
"Onko Sunny ollut kengässä vai ilman?" Hän päätti kysäistä, sillä moisesta ei ikinä voinut olla varma. Heidän poninsa olivat kengällisiä, mutta kaikki eivät pitäneet varsinkaan alkuperäisponeja kengissä, kun kaviot olivat niin hyvälaatuisia jo valmiiksi. "Se taitaa olla tottunut pihattopaikkaan, joten sääolot tuskin hämmentävät sitä?" Nainen jatkoi uteluaan. Eiköhän Didi käskisi hänen hiljentyä, jos hän kyselisi liikaa.

Didi naurahti Bexin heitolle ja myös Maggie hymyili. Alexa pysyi taaempana. "Kyllä vain, Sunny kuulostaa tosi mukavalta", Didi myötäili. "Ei haittaa, vaikka kovaa mentäisiinkin. Olen minä aiemminkin selässä pysynyt", nainen vakuutteli ja kohensi otettaan kypärästään. Pradan jälkeen kuka tahansa poni olisi helppo ratsastettava eikä Sunny vaikuttanut ponilta, jonka selässä pitäisi alituiseen vahtia tippumisen varalta. "Sunnylla ei ole koskaan ollut kenkiä", Maggie selitti. "Se on elänyt nyt kolme vuotta meillä ja koko ajan pihatossa, vaikka olemmekin pitäneet sitä tuolla tallin karsinassa pahimmilla säillä. Se on todellakin hyvin sävyisä hevonen, eikä säiky oikeastaan mitään turhaan." Didi nyökkäili, kun ei osannut muutakaan. Hän halusi jo kovasti kokeilemaan Sunnya, niin mahtavalta se kuulosti. Toisaalta hän halusi myös kuulla siitä lisää ja Bex tuntui löytävän juuri oikeat kysymykset, joita hän ei olisi ymmärtänyt edes miettiä. "Mitä kaikkea olette tehneet sen kanssa, muistelisin, että ilmoituksessa kerroitte kisanneen sillä myös muutamat kerrat?" hän keksi udella. Alexa nyökkäsi, "olen käynyt sen kanssa kolme kertaa estekisoissa ja kerran koulukisoissa. Tossa lähellä on yksi talli. Viimeisimmissä kisoissa hypättiin 80cm rata ja tultiin kolmanneksi, muissa kisoissa ei olla sijoituttu mutta Sunny on silti taitava poni."

Bex nyökkäili jälleen, jopa niinkin reippaasti, että aurinkolasit lähtivät putoamaan päälaelta. Nainen nappasi ne kiinni tottuneesti, naurahti Maggien selitykselle ja nyökkäsi pujotellessaan taitettuja aurinkolaseja toppinsa yläreunaan.
"Se on oikein jees", hän vakuutti vilkaisten ponia. Didin kysellessä kisoista hän hiljeni kuuntelemaan vastauksen. Niin kevyellä kisataustalla sijoittuminen oli jo hyvä saavutus ja kertoi entistä enemmän siitä, miten luotettava poni Sunny oli.
"Aivan varmasti on", nainen vastasi Alexan vakuutellessa Sunnyn taitoja. Hän ei epäillyt sitä hetkeäkään. Poni oli varmasti oikein mukava ratsu. "Ehkä Didin pitäisi koittaa, miten taitava Sunny tarkalleen on", hän heitti suupielestään ja vilkaisi ponia. Hän voisi aina kysellä lisää kun Didi ratsastaisi ponia tai sen jälkeen. Turha käyttää tunteja uteluun, jos koeratsastuksessa selviäisi, ettei Sunny sopisi ollenkaan Didille. Hän ei tosin tiennyt, miten niin voisi käydä. Poni vaikutti kaikin tavoin kelpo ostokselta, joten kunhan Didi vain nauttisi kyydistä selästä, ei hän tiennyt, mikä voisi mennä niin vikaan, etteivät he haluaisi tietää enemmän ponista.
"Onko se minkä tasoinen koulutukseltaan, noin suurinpiirtein?" Bex kysäisi kuitenkin vielä. Olisihan se hyvä olla jokin käsitys siitä, ennenkö Didi nousisi ponin selkään.

Pieni tuulenvire heitti Didin kiharat kasvoilleen ja hän tunki ne pikaisesti korvan taa. Hän oli tainnut unohtaa ponnarinsa johonkin nurkkaan, mutta voisi varmaankin tämän kerran ratsastaa hiukset aukikin. "Joo, ehdottomasti!" Didi sanoi innokkaana ja katseli Sunnya. Mustat tappisilmät katselivat takaisin häntä. "Sunnylla on hypätty korkeimmillaan ratana 80cm mutta yksittäisenä 90cm. Treenillä se saattaisi osata mennä ratanakin 90cm mutta ei sen suurempaa", Alexa selitti. "Koulussa se voi olla vähän tahmea ja ruosteessa mutta se osaa kyllä helppo B-tason asioita." Niin Didi oli kuvitellutkin ja siltä poni oli näyttänytkin. Hän ei kuitenkaan ollut nipottaja vaan ei antaisi ruosteisuuden haitata, eihän hänkään ollut vielä ratsastanut kauaa taukonsa jälkeen. "No sehän kuulostaa oikein mukavalta", Didi sanoi hymyillen ja katsahti riimuttomaan poniin. "Tuossa portilla on Sunnyn viininpunainen riimu ja riimunnaru", Maggie ohjeisti kun huomasi Didin avuttomuuden. Didi käveli portille, nappasi käteensä riimun ja riimunnarun ja astui sisäpuolelle pihattoa. Sunny ja Bradley seurasivat aidanviertä pitkin ja tunkivat hänen syliinsä kilpaa, se sai Didin nauramaan. "Meillä on tuolla tallirakennuksen seinällä hoitopuomi, voidaan mennä siihen kun on niin hyvä sää", Maggie lisäsi. Sunny otti helposti kiinni mutta vaikeammaksi osoittautui päästä aitauksesta ulos ilman Bradleytä, joka koki täydeksi oikeudekseen tulla mukaan. Kun Alexa tuli pitelemään Bradleytä Didi pääsi pörrötukkaisen Sunnyn kanssa hoitopuomille ja shettisruuna seurasi toiselta puolen aitausta. Maggie haki tallin puolelta harjoja ja Didi aloitti harjaamaan tammaa, joka seisoi sidottuna todella nätisti, vaikka punkikin turvallaan tutkimaan Didiä useammin kuin kerran. Tamma oli aika puhdas ja siistiytyi nopeasti.

Bex seurasi sivusta, miten Didi ja omistajat käsittelivät ponia. Ainakaan kumpikaan myyjistä ei sävähtänyt ponin lähestymistä, joten ei tarvinnut pelätä turhaa sekoilua. Sunny antoi nätisti kiinni, mikä oli aina hyvä merkki. Punatukkainen nainen sipaisi oikean puolen pitkiä hiuksiaan korvan taakse ja hymyili Alexalle, joka suuntasi pitelemään innokasta ponia.
"Se tosiaan on mukava shettis", hän naurahti katsellessaan Bradleyta. Kaikkea kanssa. Hän ei olisi ikinä uskonut sanovansa yhtäkään shetlanninponia mukavaksi, mutta ihmeitä nähtävästi tapahtui. Nainen seurasi Sunnya ja Didiä tallin hoitopuomille, siirtyen sivummalle arvioimaan ponia. Se näytti rakenteeltaan oikein hyvältä. Jalkojen kulmaukset olivat kunnossa, vuohiset eivät roikkuneet liian alhaalla tai olleet naurettavan kireät ja kaviot oli vuoltu mitä ilmeisemmin oikein jo vuosia, kun asennotkin olivat kohdallaan. Hän oli tyytyväinen pyöreään poniin. Huonompikin tuuri olisi voinut käydä, vaikka rotuponista puhuttiinkin.
"Eiköhän ruosteisuus karise ponista treenin myötä", Bex kommentoi aiemmin käytyä keskustelua hevosen tasosta. "Mitä mieltä Sunny on lastaamisesta ja matkustamisesta? Entä eläinlääkäri?" Hän kyseli ja astahti ponin viereen koettaakseen, miten poni nostaisi kavioitaan ja pitelisikö Sunny niitä ylhäällä, vaikka kenkiä ei ponilla ollutkaan. Kengättömät kun saattoivat osoittautua kerrasssaan kärsimättömiksi kengitettäviksi, mikä ei olisi mukavaa kengittäjää ajatellen, mutta sen kanssa selviäisi kyllä, jos siihen osaisi vain etukäteen varautua. Olettaen toki, että Didi aikoi ratsastaa maastoissa sen verran usein, että kengät kannattaisi laittaa.

"Bradley vaikuttaa kyllä hauskalta", Didi nauroi harjailun lomasta. Musta ruuna hörisi ja steppasi aidan toisella puolella. "Aiotteko myydä senkin?" nainen kysyi sukiessaan Sunnyn hyvältä tuntuvia jalkoja. Hän tunnusteli tammaa tarkkana ja tykästyi sen sävyisyyteen. Tamma oli selvästi todella kiinnostunut mutta se pysyi paikallaan eikä arastellut. "Emme", Maggie kertoi. "Hankimme varmastikin Alexalle isomman ponin tai hevosen myytyämme Sunnyn ja Bradley saa olla tulevan hevosen seuralaisena." Didin teki mieli sanoa, että hän ottaa ja ostaa Sunnyn mielellään samantien mutta se olisi ollut typerää ilman koeratsastusta. Oli hän aiemminkin kuvitellut samaa muista ratsuista mutta niistä ei ollut ollut hänen hevosikseen.  "Kuulostaa mukavalta!" hän vastasi. "Ja varmasti treenillä paranee", Didi nyökkäsi Bexin sanoille.
"Se on matkustanut varsin vähän mutta mitä viimeksi sitä kuljetimme lyhyen matkan se oli ihan nätisti. Lastaamisessa sai suostutella hetken mutta perso kun on ruoalle niin tuli lopulta. Eläinlääkärillä se osaa olla, kun ei pelkää vieraita pahemmin", Maggie selitti. Didi piti näistä omistajista toisin kuin ensimmäisen hevosen omistajasta ja nyökkäsi Maggielle. "No se kuulostaa mainiolta. Käytättekö Sunnylla suojia?" hän tuli kysyneeksi, kun nousi Sunnyn jalkojen tasolta harjattuaan viimeisetkin pölyt. "Kyllä, joka jalassa. Parka hivuttaa jonkin verran. Käyn hakemassa sen varusteet tässä välissä." Didi nyökkäsi Maggielle ja nousi Bexin vierelle. "Mitä pidät? Minusta Sunny vaikuttaa tosi mukavalta ponilta." Nytkin tamma katsoi pienet korvat hänen suuntaansa hörössä ja seisoi paikallaan naru löysällä puupölkyssä kiinnitettynä.

Bex hymyili tyytyväisenä saatuaan tarkistettua jalan, jota oli nostanut. Poni vaikutti oikein hyvältä, eikä hänellä ainakaan vielä ollut valittamista. Hivuttaminen ei ollut hyvä juttu, mutta ei missään nimessä syy kieltäytyä ostamasta ponia - sitähän varten suojat olivat. Hän odotti, että Didi kääntyi hänen puoleensa kysymyksineen, ennen kuin aukaisi suunsa.
"Hälytyskelloni ovat vielä yllättävän hiljaa. Se vaikuttaa oikein mukavalta ponilta, josta on pidetty hyvää huolta ja jolta löytyy siitä huolimatta käytöstapoja", Bex vastasi puolikas virne huulillaan. Hän ei osannut vakavoitua, ei edes tällaisessa tilanteessa. Elämä oli liian lyhyt vakavuudelle, joten parempi ottaa ilo irti kaikkialta, mistä vain mahdollista.
"Tunnustele sitä monipuolisesti selästä", nainen rohkaisi jarrutellakseen Didin selkeää intoa ponia kohtaan. "Testaa kaikkea, mitä haluaisit tehdä sen kanssa, koita läpi askellajit, ylipäätään kaikki, mitä itse osaat ja mitä poni osaa. Haluat tietää tarkalleen, mitä kaikkea sen kanssa voi tehdä ja mihin kaikkeen pitää keskittyä, jos ostat sen itsellesi." Tämä ei ollut Didin ensimmäinen koeratsastus, sen hän tiesi, mutta hän myös tiesi sen, miten helposti jätti jonkin asian kokeilematta vain koska oli jo valmiiksi niin innoissaan ja vakuuttunut siitä, että tämä poni oli se, jonka halusi. Hän oli tehnyt sen virheen kahdesti, mutta onneksi ne olivat päättyneet lopulta kaikkien kannalta hyvin.

"Hyvä etten ole yksin mietteideni kanssa...", Didi naurahti. Sitten hän kuunteli Bexiä ja hänen neuvojaan tarkkaavaisena. Aivan. Testaile, kokeile, käy läpi. Hänen piti aikaisemmillakin kerroilla muistuttaa itseään näistä asioista muttei siltikään ollut onnistunut mielestään kovin hyvin. Oli vaikeaa keskittyä jännityksessä ja vieläpä esittäytyä edukseen ja muistaa kaikki mahdollinen. Varsinkin kun ponin omistaja seisoi aidan vierellä katsomassa tarkkana. Hän haluaisi vakuuttaa Maggien ja erityisesti Alexan taidoistaan, jotka kyllä olivat olemassa mutta hieman unohtuneet. Hän nyökkäsi Bexille, "Joo. Yritän parhaani." Maggie saapui ja laski mustan satulan kera mustan huovan puomille ja siihen päälle mustat suitset, joiden kuolaimet näyttivät olevan ihan normaalit nivelet ja ruskeat hivutussuojat joka jalkaan. Sen verran Didikin osasi arvioida, mitä kuolaimet tai varusteet yleensä kertoivat. Didi nappasi suojat käteensä ja liu'utti ne ponitamman tummiin jalkoihin. Pitkät vuohiskarvat repsottivat suloisesti suojien alta. Laitettuaan suojat Didi tarkisti itsekin tamman jokaisen kavion osaamatta tosin katsoa niitä kovin ammattimaisesti mutta näki, että ne olivat hyvässä kunnossa kengättömyydestä huolimatta. Tamma nosti kaikki kaviot mallioppilaan tavoin. Seuraavaksi Didi laski satulan tamman selkään mahdollisimman rauhassa. Sunny viitsiytyi luimistamaan satulan painolle muttei tehnyt muuta. Vyön kiristys oli myös sille hieman tukalaa, sillä pyöreä heinämaha olisi varmaankin vaatinut kymmenen senttiä pidemmän vyön. Saatuaan vyön kiinni Didi rapsutti tamman tummanruskeaa karvaa kaulalla ja nyrpeä ilme vaihtui tyytyväisempään. Ennenkuin Didi sujautti suitset tammalle hän otti aurinkolasinsa päältään ja ojensi niitä Bexille. "Viitsisitkö pitää näitä sen aikaa kun ratsastan kun unohdan ne muuten johonkin?"

Bex katseli ponin varusteita arvioiden niitä varsin skeptisesti. Saisikohan nuo mukana, jos Didi päätyisi ostamaan ponin? Varusteet ainakin antoivat sen kuvan, ettei poni ollut aivan sekopää, kun suussa ei ollut niveltä enempää rautaa tai satulassa ylimääräisiä hihnoja. Sunny käyttäytyi varsin maltillisesti varustettaessa, mistä Bex oli iloinen. Yksi huono tapa vähemmän. Hän otti ojennetut aurinkolasit vastaan hymyillen.
"Tietty", hän naurahti ja sujautti ne omiensa viereen roikkumaan topin kaula-aukosta. Se tuntui olevan ainoa tapa, millä hän ei hukannut omia lasejaan, joten siinä oli kätevä kuljettaa niin omia kuin toisen aurinkolaseja. Hän kohautti harteitaan nahkatakin suojissa ja naksautti niskansa.
"Tsemppiä", hän toivotti aurinkoisesti hymyillen. "Toivottavasti se on tosi kiva", hän naurahti ja kurkotti rapsuttamaan paksun otsatukan peittämää otsaa. Sunny oli tähänkin asti tuntunut varsin mukavalta ponilta, jonka omistajat olivat täyspäisiä ja kerrassaan mukavia tuttavuuksia. Kunpa ratsastuskin sujuisi hyvin, niin hän voisi hyvillä mielin suositella Didiä varaamaan eläinlääkärin tarkastamaan ponin ja sen jälkeen ostamaan sen, ellei mitään erityistä huomioitavaa tarkastuksessa paljastuisi.

"Eiköhän se siitä", Didi sanoi hieman hymyillen Bexille. Ei Sunny voisi olla kamala ratsastaa, ei se voisi olla mahdollista. Nainen nappasi käteensä nahkasuitset, jotka olivat selvästi nähneet parhaan päivänsä ja ojensi kuolaimia ponitammalle. Se otti ne suuhun ja lutkutti niveliä reippaana. Suitset tuntuivat kuitenkin istuvan tamman päähän kulutuksen jäljistä huolimatta ja kaunis punottu otsapanta näytti Didistä ihanalta Sunnyn päällä vaikka se jäikin osittain piiloon tuuhean karhean otsatukan alle. Siistittyään paksun harjan suitsien niskahihnan alta ojennukseen Didi sujautti kypäränsä päähän ja irrotti ponin puomista. Maggie ohjeisti heidät kentän portille, jonka nainen sulki heidän perästään. "Olisitko hyppäämässä Sunnylla myös?" nainen kysyi Didiltä kun tuki toiselta puolelta satulaa hänen noustessa selkään. Se tuli tarpeen, sillä satula tuntui pyörähtävän ympäri tamman tynnyrimäisessä selässä. "Kyllä se olisi suunnitelmissa", hän nyökkäsi. Maggie huikkasi Alexan kantamaan yhden esteen ja kavaletin pienehkölle kentälle ja Didi katseli heidän menoaan, kun pyysi Sunnyn kävelemään uraa pitkin vapain ohjin. Poni oli pieni mutta jotenkin sopivan oloinen, sen selässä ei tuntunut liian suurelta. Ehkä sen tukeva rakennekin auttoi asiaa. Käyntiaskel oli reipas ja kipittävä, ei laiskanpulskea kuten nainen oli odottanut. Ottaessaan ohjat tuntumalle hän tunsi tamman jännittyvän ja yritti muistella, miten oli aina Nimbuksen kanssa niin pehmeä. Didi asetteli tammaa kentän kulmissa ja ohjasi sen muutamalle ympyrälle. Tamma tuntui todella kuuliaiselta, rentoutui ja laski päätään vähitellen. Se oli tuskin tottunut muihin ratsastajiin kuin Alexaan ja tämän pikkuveljeen. Siirtyessään raviin Didi huomasi jäykän ja hitaan raviaskeleen, jota lähti piristämään napakasti raipalla auttamalla. Vähitellen ravi parani ja tamma tuntui askeltavan rytmikkäämmin, Didi jatkoi ympyrätyöskentelyllä ja työskenteli tamman kanssa kärsivällisesti, kun se vältteli kuolaintuntumaa paikoittain ja taipui vastahakoisemmin ravissa. Ohittaessaan Maggien ja Alexan, jotka katselivat kentän aidalla, Didi tunsi heidän katseensa tarkkailevan. Kevennettyään jonkin aikaa tottuneesti lyhyessä poniaskeleessa Didi istui alas ja tunnusteli harjoitusravia, joka osoittautui yllättävän tasaiseksi nyt kun tamma oikeasti liikkui eteenpäin. Useasti se pyrki hidastamaan mutta halusi selvästi miellyttää ratsastajaa, sillä ei vastustellut kun hän kannusti eteenpäin. Sillä oli vain huono kunto, Didi muistutteli itseään. Saatuaan tamman vertymään Didi kokeili tehdä siirtymisiä ravista käyntiin. Ne sujuivat hyvin vaikka tamma vastustelikin kuolainta hieman. Didi aavisteli, ettei sitä ratsastettu peräänannossa paljoa, vaikka koulutukseltaan se varmasti osaisikin kulkea nätisti. Lopulta Didi pyysi tamman laukalle ja tamma lähti innokkaana pyöreään mutta lyhyeen laukkaan. Didi sai aloittaa pehmittelyn aivan alusta mutta tunsi tamman kiireisen laukan rauhoittuvan hiljalleen. Didi kokeili laukannostoa myös käynnistä, mikä osoittautui Sunnylle vaikeaksi. Muutaman raviaskeleiden kautta nostetun laukan jälkeen Didi antoi tamman kävellä vapain ohjin hetken.

Bex seurasi Didin ja Sunnyn työskentelyä joutuen useampaankin kertaan puremaan kieltään, ettei puuttuisi ratsastukseen. Hänen äitinsä oli uhkaillut, että jonakin päivänä opettaminen ja ohjeistaminen olisi hänenkin verissään niin vahvasti, ettei hän pystyisi edes ystävän ratsastusta katsomaan ottamatta opettajan roolia omakseen. Punapää huomasi äitinsä olleen oikeassa, sillä jatkuvasti neuvot tuntuivat pyrkivän huulilta vapauteen. Hän puri alahuultaan ja seurasi ratsukkoa rennosti aitaan nojaille, katsellen silloin tällöin myös omistajia. Ainakaan mokomat eivät näyttäneet siltä, että odottivat hevosen sekoavan hetkenä minä hyvänsä, eivätkä myöskään siltä, että harkitsivat käskevänsä Didin alas selästä. Bex suuntasi huomionsa takaisin poniratsukkoon ja hymyili laukannostoille ja niiden yrityksille. Ainakin poni yritti parhaansa, vaikkei täydellisesti osannutkaan. Sellaista ratsua olisi helppo lähteä viemään eteenpäin.
"Miltä tuntuu?" Hän huikkasi Didin rauhoittuessa kävelemään pidemmillä ohjilla. Hän halusi kuulla selässä istujan mietteet ennenkö sanoisi mitään omista ajatuksistaan, sillä loppujen lopuksi Didin mielipide olisi ainoa, millä olisi väliä. Hän ei halunnut vahingossakaan vaikuttaa siihen olemalla liian innoissaan ponista tai vastaavasti valittamalla liiaksi pikkuseikoista.

Didi katseli poutapilvien takaa tulevan auringon valossa kimmeltävää Sunnyn tummaa ja hikeentynyttä kaulaa kun käveli tämän kanssa aidanviertä pitkin Bexin, Maggien ja Alexan suuntaan. Totta puhuen, sai hän itsekin tehdä töitä mutta kerrankin ratsun kunto oli huonompi kuin hänen. "Mahtavalta", Didi sanoi kypäränsä alta hymyillen. "Selvästi tamma haluaa miellyttää ja on yritteliäs, vaikka vähän ruosteessa onkin." Se ei haittaisi Didiä lainkaan. Jos hän ei ollut luovuttanut Pradan kanssa miten hän voisi luovuttaa Sunnyn kaltaisen kanssa. Maggie nyökytteli ja Alexa ei näyttänyt enää niin happamalta äitinsä vieressä. "Se näytti oikein mukavalta, Didi", nainen sanoi hymyillen. "Vaikutat taitavalta ratsastajalta, Sunnyn olisi varmasti hyvä olla sinun omistuksessasi... eikö niin Alexa?" Teinityttö nyökkäsi hieman ja katseli tammaa, joka hengitys oli tasaantumaan päin ja korvat kuuntelivat tarkkaavaisena rapinaa lähimetsästä.

Bex nyökkäili pirteästi Didin sanoille. Siltä Sunny oli vaikuttanutkin, kun ei ollut järjestänyt mitään suurempia kohtauksia ratsastajan korjatessa ponin puuhia. Omistajien kanssa käyty sananvaihto sai varsin kriittisen ostajaseuran höristämään korviaan, mutta mikään ei laukaissut täyttä hälytystä naisen päässä. Niinpä Bex vain hymyili leveästi.
"Koita noita esteitä, katotaan miten se hyppää", hän sanoi nauraen ja hapuili aurinkolasejaan paitansa kaula-aukosta roikkumasta. Hän oli jo laittamassa päähänsä Didin laseja ennen kuin totesi, etteivät ne olleetkaan hänen halvat Ray-Bayn kopionsa, ja vaihtoi tummia laseja lennosta.

Didi nyökkäili Maggien puheen tahdissa ja hymyili innokkaana. Oli ihanaa kuulla, että hän todella osasi jotain eikä vain puuhastellut omiaan. "Joo niin ajattelin", hän sanoi Bexille ja katsoi esteiden suuntaan. Tällä hetkellä pieneksi ristikoksi asetettu este oli linjassa kolmen askeleen päässä olevasta muovisesta kavaletista. "Oletko hypännyt Sunnyn kanssa paljon erilaisia tehtäviä tai erikoisesteitä, Alexa? Tai maastoesteitä?" Didi kysyi tytöltä ennenkuin kannusti Sunnyn taas liikkeelle. "Olen pari kertaa käynyt valmentautumassa lähitallilla, jolloin ollaan hypätty erilaisia ratoja ja linjoja mutta harvemmin", Alexa kertoi. "Eikä meillä ole täällä kotikentällä kuin varustukset kolmea estettä varten", Maggie lisäsi. "Maastoesteitä oon hypännyt Sunnyn kanssa harvoin, pari kertaa jonkun ojan ja pienen puun yli maastossa", Alexa kertoi vielä. "Okei", Didi sanoi tytölle, "se ei ole ongelma." Didin pääintressi eivät olleet maastoesteet, vaan niitä oli hauska hypätä välillä. Selvästi prioriteetit olivat Sunnyn kohdalla samanlaiset. Didi pyysi Sunny-tamman takaisin käyntiin ja otti ohjat käteensä. Tamma tuntui hieman uuvahtaneelta hänen allaan mutta siitä saisi riittää nyt vielä hieman paukkuja muutamaan hyppyyn. Didi pyysi tamman raviin ja pääty-ympyrälle, jossa nosti nopeasti laukan ohjaten siitä sitten esteelle. Tamma innostui nähdessään esteen ja höristi korviaan sitä kohden pidentäen myös laukkaansa. Tamma hyppäsi pienen esteen siististi ja pysyi hallinnassa esteen jälkeenkin hypäten myös kavaletin siististi. Didi tuli esteen uudestaan ja huikkasi sitten Alexaa nostamaan korkeutta, sillä Didi halusi tietää mitä tamma tekisi jos korkeus nousisi. Vaikkei hän todellakaan epäillyt Alexan sanoja siitä, että tamma hyppäsi hyvin isompiakin. Didi hyppäsi viimeisenä noin 80cm korkean esteen ja oli tyytyväinen väsyneen tamman tyyliin taputtaen sitä esteen jälkeen roimasti hymy huulilla. Se jaksoi odottaa mutta mennä myös eteenpäin ja löysi kyllä paikat pienellä avustuksella. Didi ei kaivannut hevosta, jota olisi joutunut ohjeistamaan liikaa koska koki olevansa vielä sen verran avuton ratsastaja esteillä mitä tekniseen puoleen tuli. Tamman hyppytyyli oli ihastuttavan pyöreä eikä se näiden muutaman hypyn aikana tiputtanut puomeja vaikka kolauttelikin pari kertaa kavalettiin. Didi vaihtoi ratsastuksen lopuksi suuntaa ja kokeili käynnissä ja ravissa hieman pohkeenväistöä, jonka oli unohtanut testata ennen esteitä. Näin siinä kävi aina, kun hän jäi fiilistelemään. Sunny poikitti paremmin kuin hän oli kuvitellut mutta haparoi erityisesti raviväistössä. Se ei toisaalta tullut hänelle yllätyksenä ja niin Didi antoikin tamman kävellä loppukäynnit roimien kehujen saattelemana.

Bex päätyi lopulta nojaamaan kämmeneensä, jotta pitäisi suunsa supussa, sillä edes huulen pureminen ei tuntunut auttavan. Nainen olisi niin mielellään huudellut ohjeita, kuten kantapäät alemmas, taivuta enemmän, hellitä pohkeilla, mutta hän ei ollut täällä ohjaamassa toisen ratsastusta, joten suurella työllä ja tuskalla hän piti mölyt mahassaan. Sunny näytti hyvältä esteilläkin, kokemattomalta ja tukea kaipaavalta toki, mutta hyvältä, eikä tyyli missään nimessä ollut huono. Lisäksi poni näytti sopivan Didin käteen suorastaan loistavasti, joten hän ei keksinyt mitään valittamista. Kai hän voisi lausua näkemyksensä ääneenkin, kunhan Didi saisi tarpeekseen hyppäämisestä ja rauhoittuisi kävelemään ponin kanssa, jonka kunnon kohottamisesta saisi heti alkuun loistavan pienen projektin, jonka aikana pääsisi paremmin tutustumaan ponitammaan.
"Se näytti kivalta ja noista kehuista päätellen myös tuntu siltä", Bex naurahti kun poniratsukko saapui lähemmäs kävellen. "Onhan siinä paljon hiottavaa ja ruosteenpoistoainetta tarvitaan rutkasti, mutta oikeen hauskalta ponilta se vaikuttaa", hän jatkoi leveä hymy huulillaan, miettien vasta jälkikäteen, olisiko ehkä pitänyt puhua hieman vakavampaan sävyyn, eikä viljellä pieniä huulenheittoja joka lauseessa.
"Väittäisin, että se sopii sulle hyvin, vai mitä mieltä ootte?" Bex suuntasi kysymyksensä yleisesti koko joukolle, niin myyjille kuin ostajaehdokkaallekin, laiska toispuoleinen hymy kasvoillaan. Ilmeisesti heillä oli tänään ollut enemmänkin onnea kuin vain kolikonheiton kanssa, kun löydetty poni oli osoittautunut näin mukavaksi tapaukseksi.

Didistä todella tuntui mukavalta pienen ponitamman selässä. Hänellä oli toki epäilyksensä mutta juuri nyt, laskeutuessaan selästä, hän tunsi löytäneensä hevosen jonka ohi ei välttämättä kävelisikään. "Tuntui kyllä mukavalta", Didi sanoi ja nauroi hikiselle tammalle, jonka pää riippui nyt matalalla hänen vyötärönsä vierellä. "Niin", hän naurahti myös Bexin heitolle. "Pidin sen hyppytyylistä. Siinä oli helppo mennä mukana", nainen jakoi huomioitaan, joita hän ei oikein muutoin osannut pukea sanoiksi. Didi vilkaisi Maggien ja Alexan suuntaan. "Näytitte hyvältä", Maggie kehaisi hymy huulessa ja oli samaa mieltä Bexin kanssa. "Onko Sunny sellainen poni, jota olet etsinyt?" Se oli itseasiassa oikein hyvä kysymys, Didi pohti. Hän ei tiennyt, oli niin ymmällään tästä kaikesta. "En tiedä", Didi sanoi pohtien. "Tai siis... ei sillä, etten olisi todellakin vakuuttunut. Minun pitää miettiä tätä", hän sanoi. Toivottavasti hän ei nyt sotkenut kaikkea sanoillaan, hän piti Sunnysta todella paljon.

Bex hiljeni kuuntelemaan, sillä kerrankin nainen tuntui tajuavan, ettei hänen ollut tarkoitus olla suuna päänä koko aikaa. Suodatinta puheesta ei turhaan löytynyt, mutta tämän kerran hän osasi olla hiljaa ja antaa Didin hoitaa keskustelu omistajien kanssa. Kun Maggie esitti hyvän kysymyksen ja Didi haparoi vastauksensa kanssa, koki Bex tilanteen jälleen sopivaksi muutamalle hyvin valitulle sanalle - tai siis hänen tapauksessaan ensimmäiseksi mieleen juolahtaville sanoille, joista saisi kokonaisen lauseen aikaan.
"Milloin saisit päivän vapaaksi tai pääsisit sen verran aiemmin, että ehtisit tänne näppärästi testaamaan Sunnya uudestaan? Sen jälkeen osaisit varmasti sanoa, mitä mieltä olet siitä", Bex totesi yllättäen ehkä jopa itsensä sillä, miten asialliselta onnistui kuulostamaan. "Se näytti hyvältä, mutta hevosta ei sovi ostaa pelkästään sen perusteella, että se sattui yhtenä päivänä olemaan hyvä just sun käteen. Tule testaamaan sitä toistekin pian ja tee päätös sit sen pohjalta."

"Niin, aivan", Didi sanoi keräten ajatuksiaan. "Sellainen kerta olisi varmasti todella hyvä, varmasti lähiviikkoina löytyy sopiva päivä sitä varten." Didi oli samaa mieltä Bexin kanssa toisen kokeiluratsastuksen kannattavuudesta ja nyökkäili viimeistä päivää hänen sanoilleen. "Kyllä, ehdottomasti", Maggie vastasi naisille. "Meillä ei ole suurempia menoja lähiaikoina, joten jos juuri nyt et pysty sanomaan tarkkaa aikaa voit ehdottomasti ottaa minuun yhteyttä, kun tiedät." Sunny nojasi hikisellä päällään Didiin ja hän rapsutteli toista. "Joo, kuulostaa järkevältä. Tehkäämme niin... mitä nyt äkkiä muistelen minulla on kyllä useampi mahdollinen päivä, jolloin tänne ehtisin." Sitten Didi talutti Sunnyn kentältä takaisin hoitopuomille ja pujotti sen päähän riimun - Bradley-shetlanninponi odotti heitä aidalla innolla ja hirnui kun tamma saapui takaisin. Didi riisui tammalta sen varusteet ja antoi ne Alexalle, joka vei ne paikalleen talliin. Tyttö tuli takaisin vesiämpärin ja sienen kanssa. "Minä voin hoitaa tamman loppuun", Alexa ehdotti ja Didille se kävi. Hänen ei tarvitsisi lähteä läträämään vedellä ja ajaa autoa märissä vaatteissa. "Joo, ole hyvä. Tamma taitaakin tarvita kunnon pesun", hän nauroi ja rapsutti tamman turpaa ennenkuin antoi tilaa Alexalle. Didi otti kypärän päästään ja laittoi kiharat hiuksensa paremmalle poninhännälle. "Tämäpä oli positiivinen koeratsastus", Didi sanoi tyytyväisenä. Oli pitkästä aikaa mukava kokeilla järkevää ponia, joka tuntui oikealta eikä puuhaillut aivan omiaan.

Bex nyökkäili tyytyväisenä ja kohotti hetkeksi aurinkolasit päälaelleen, jotta saattoi seurata keskustelun kulkua myyjän ja Didin välillä. Nainen seurasi tarkkaavaisesti Sunnyn käytöstä, mutta kuten aikaisemminkin, ei hän löytänyt tälläkään kertaa mitään valitettavaa. Poni oli hyvätapainen, kiltti käsiteltävä, joka ei näyttänyt hätkähtävän pesua, jonka tyttö sille tarjosi.
"Hyvä niin", Bex naurahti Didin toteamukselle. Se oli näyttänyt hyvältä ja tasapainoiselta, joten Bex saattoi uskoa siihen, että tässä ponissa voisi olla sitä jotakin kaverille. Hän ei henkilökohtaisesti ostaisi Sunnya, mutta se johtui yksinkertaisesti hänen nirsoudestaan; hänen äitinsä taas olisi ollut innoissaan näin hyvätapaisesta ponista.
"Nyt vain tulet moikkaamaan sitä uudestaan, varaat eläinlääkärin tekemään ostotarkistuksen ja sulla on poni, jolla laukkailla pitkin nummia heinäkuun helteissä", nainen myhäili naurua yhä äänessään. Hänen heinäkuunsa sujuisi herkän ja äärimmäisen horjuvan tasapainon vallitessa, kun hän yrittäisi löytää aikaa ratsastusleireille, valmentautumiselle ja kilpailuille. Kunpa Bubbles vain olisi täydessä terässä, niin hän olisi onnellinen.

"Mukavaa, että tunnut pitävän Sunnystä", Maggie sanoi aurinkoisena. Didi käveli pienelle kaupunkiautolleen, joka ei sopinut metsäiseen maalaismaisemaan ojanvarteen pysäköitynä, ja heitti ratsastusvarusteensa takapenkille. "Tottakai. Sunny vaikutti todella sympaattiselta", Didi vakuutti.  "Ja ehdottomasti", nainen naurahti Bexin suuntaan ja pystyi jo kuvittelemaan itsensä ja pienen ponitamman laukkaamassa Rosingsin upeissa maastoissa. Oma hevonen antaisi syytä myös oppia maastoreitit paremmin ja tottakai ratsastaa kokoajan! Didi ei voinut ymmärtää, miten olikin yhtäkkiä tilanteessa, jossa saattoi pian kutsua isoa, upeaa eläintä omakseen - toivottavasti. Kuin vastaukseksi hänen ajatuksilleen nuo kaksi poninketaletta lähtivät onnelliseen pukkilaukkaan pihatossaan. Pyrähdyksen päätteeksi kastelemisen jäljiltä lähes mustaksi tummunut tamma kumosi itsensä kosteaan maahan ja kiehnäsi itseensä harmaan kerroksen hiekkaa. "Kiitos ihan hirveästi, että sain kokeilla Sunnya. Toivon mukaan näemme pian", Didi sanoi Maggielle leveästi hymyillen ja kätteli tätä hyvästiksi. "Ole hyvä vain, soitellaan asiasta!" Sitten Didi vilkutti Alexalle ja muulle pihalle ilmestyneelle väelle ja astui autoon sisään, hengitti syvään sisään ja käynnisti auton.

Bex nauroi ponien menolle tarhassa - totta kai Sunny piehtaroi likaisimmassa paikassa nyt kun oli märkänä, olihan se sentään poni! Ponit aiheuttivat aina moista ylimääräistä ohjelmaa käsittelijöilleen. Hevosetkin, toki, mutta poneissa oli enemmän työtä kuin suurissa hevosissa, siitä ratsastuskoulun hevosia päivittäin pyörittävä nainen oli aivan varma.
"Moikka!" Bex toivotti iloisesti Maggielle ja Alexalle sekä muille, heilautti kättään ja astahti autoon, ojentaen heti ensitöikseen Didille tuon omia aurinkolaseja. Hän laski omat silmilleen, sillä autossa oli perin epämukava istua, mikäli aurinko häikäisi ja tien pinta kiilteli.
"Aiotko vielä jatkaa etsimistä, vai törmäänkö teihin kesällä maastopoluilla?" Nainen naurahti kiinnittäessään turvavyötä kotimatkaa varten. Hän ehtisi vallan loistavasti ratsastaa vielä ylimääräisen lenkin jolla kulla tallin hevosista; ehkä jopa Sololla, jos asennoituisi oikein. Voisi olla, että suuren jättiläisen sijaan hän päätyisi ottamaan jonkun tallin pienemmistä tuntihevosista ulkoilulle, niin voisi itsekin nauttia olostaan sen sijaan että tappelisi hevosen kanssa kulkusuunnasta.

Didi otti vastaan aurinkolasinsa ja pujotti ne silmilleen. Ponit ilakoivat hetken ja leppyivät sitten kyhnyttämään toisiaan aurinkoon. "En tiedä, tämä on kaikki niin hurjaa. Pitää ajatella hetki mutta Sunny vaikuttaa kyllä todella hyvältä ponilta." Didi käänsi pienen, ketterän autonsa risteyksestä kodin suuntaan ja kylä tuntui yhtä uinuvalta kuin aiemmin. "Haluaisin valita oikein mutta se tuntuu hirveän vaikealta. On niin paljon asioita, joita pitäisi ajatella..." Vähemmästäkin sai pään pyörälle. "Ja kaiken lisäksi en voi odotella liikaa! Kuka tahansa muu saattaa ostaa Sunnyn ennenkuin ehdin edes reagoida!"

Bex nyökkäili hyväntuulinen hymy huulillaan. Niinpä niin, ponin ostaminen ei koskaan ollut helppoa.
"Jep, täällä pitää olla nopea mutta huolellinen", hän myötäili toisen pohdintoja. "Mutta voit aina lohduttautua sillä, ettei kokeneinkaan hevosihminen tee aina täydellisiä ostoksia. Kaikkea ei voi ottaa huomioon, vaikka miten yrittäisi", hän muistutti naurahtaen. Luoja tiesi, etteivät hekään olleet aina välttyneet moiselta. "Sunny ei missään nimessä ole hutiostos, ellet sitten ole maksamassa siitä kymppitonnia."

"Niin", Didi nyökkäsi ja keskittyi tien pintaan. "Pitäisi varmastikin vain pysyä positiivisena ja rauhallisena." Se oli useasti paljon helpommin sanottu kuin tehty. "Joo ei minulla todellakaan ole sellaisia rahoja", Didi nauroi. Sunnysta oli sivuston mukaan pyydetty varsin halpaa hintaa, tosin pyynti olikin realistinen ponin tämänhetkisen kunnon takia. Didi näki siinä kuitenkin hiomattoman timantin, eikä malttanut odottaa seuraavaa kokeilukertaa. Toivon mukaan hän voisi myös tarkistaa tamman ja sopia kaupat siitä, mutta Didi ei uskaltanut mennä edelle asioissa. Saattaisihan olla, että tamma saisi jonkun paljon paremman kodin - taitavamman omistajan, joka oikeasti löytäisi sen kaiken potentiaalin. "Menetkö tänään vielä tallille?" Didi uteli matkatoveriltaan. Hänen ratsastuskoulunsa tapahtumista oli aina mukava jutella.

"Se on ihan hyvä toimintasuunnitelma", hän naurahti kurkottaen tönäisemään Didin olkavartta kevyesti. Bex kohotti aurinkolasejaan voidakseen katsella toista huvittunut ilme silmissään ja toinen kulma koholla.
"Hevoset tarvitsevat iltaruokansa", hän muistutti huvittuneena. Hän asui tallilla, joten totta kai hän joutui myös osallistumaan arkeen - mihin aikaiset aamutallit ja työntäytteiset iltatallit kuuluivat. "Mutta ajattelin käydä maaston kautta. En tosin tiedä, kenet ottaisin ratsuksi, mutta aina sieltä löytyy valinnanvaraa", nainen naurahti päätään pudistellen. Onneksi kesä helpotti tilannetta siinä, että hevoset saattoivat viettää kaikki päivät laitumella. Ne eivät tulleet langoista läpi sen takia, etteivät päässeet joka päivä työskentelemään.

Didi kiihdytti hieman epätasaista moottoritietä pitkin kohti Englantia. "Nimpä tietysti", hän tokaisi. Hänen kokemuksensa tallityön tekemisestä olivat kymmenen vuoden takaisia ja nekin rajoittuneet Ricardin karsinan satunnaiseen siivoamiseen ja poniruunan taluttamisesta tarhaan ja ulos. Hän oli samaan aikaan tyytyväinen ja epätyytyväinen asiaan, sillä olisi mieluusti näin jälkeenpäin opetellut asiat ruokinnasta, lääkinnästä ja hoitamisesta jo nuorena eikä jälkeenpäin, jolloin asiat kuuluisi jo osata. "Maastoilu kuulostaisi ihanalta illanpiristykseltä, on niin hyvä sääkin. Tai ainakin tällä puolen Britanniaa on..." Pieni vilkaisu paljasti kuitenkin, etteivät kirkkaanvalkoiset pienet poutapilvet muuttuneet painaviksi sadepilviksi horisontissakaan, joten sadesäitä oli tuskin odotettavissa aivan samantein saapuvaksi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
Sarpa


Viestien lukumäärä : 1154
Join date : 28.12.2014
Ikä : 27

It's a very Sunny day Empty
ViestiAihe: Vs: It's a very Sunny day   It's a very Sunny day Icon_minitime1La Syys 12, 2015 5:20 pm

"Lähde siis mukaan", Bex naurahti, kuin asia olisi itsestään selvä. Hänelle se olikin, sillä hän ei nähnyt mitään estettä sille, että raahaisi Didin maastoon seurakseen. Hevosia heillä riitti, joten sopivan ratsunkaan löytämisessä ei olisi ongelmia.
"En usko, että Pradakaan on liian puhki päivästään, jos haluat tutun ponin allesi", nainen lisäsi hymyillen. Hän tarjoaisi paljon mieluummin uutta kokemusta, vaikkei niin julma olisikaan, että istuttaisi Didin Solon selkään. Solon kanssa tappelu oli varattu yksin hänelle ja Gemmalle, joskaan jälkimmäinen ei koskaan väittänyt hevoselleen vastaan.

"Oikeasti?" Didi katsahti Bexiin hymyillen. "Se olisi mahtavaa. En ole maastoillut kertaakaan teidän suunnallanne! Voin ratsastaa ihan kenellä vain on helpointa", hän vakuutti. "Onko Prada viihtynyt hyvin teillä? Tai Hemingway?" Didi kaipasi Pradaa ja myöskin lempeää jättiläistä mutta hän myös tiesi, että niillä oli mahtavat oltavat Greenridgessä.

"Oikeasti", Bex vakuutti ilahtuneena siitä, miten innoissaan Didi tuntui olevan maastoretkestä. Se helpottaisi hänen elämäänsä aivan valtavasti, sillä jos heitä lähtisi kaksi, voisi hän ottaa jonkun suosikeistaan - hänen lempihevosensa kun tuppasivat olemaan myös maastossa niitä, jotka ilman kaverin turvaa loikkasivat kuuhun jokaisesta pienestäkin äänestä.
"Ne ovat viihtyneet mainiosti. Sopivat tunneille vaivattomasti ja ovat jo ehtineet aiheuttaa useammankin riidan, kun kaikki haluaisivat hoitaa ja ratsastaa niitä", hän naurahti lauseensa lopun. "Prada myös haastoi tallin kolme vuotta voittamattomana pysytelleen mestarin hoitajien temppuradalla, mikä voitti sille entistä enemmän ihailua. Olen melko varma, että syksyllä tuntien taas käynnistyessä täydellä painolla, joudun särkemään roppakaupalla sydämiä, kun Prada ei voi olla jokaisen ratsuna jokaisella tunnilla."

"Voi kuulostaa ihanalta", Didi nauroi. "Ajattelinkin, että Prada varmasti sopisi teille. Se on juuri tarpeeksi söpö ratsastuskouluun ja tarpeeksi ponimainen opettamaan vaikka mitä lapsille. Se opetti minullekin paljon kärsivällisyyttä", hän kertoi. "Keitä olit ajatellut meille maastohevosiksi?" Didi uteli sitten. Hän yritti muistella tarkemmin Greenridgen kirjavaa hevoskatrasta mutta muisti vain muutamia hevosia tarkemmin. Varmasti tallista joku hänelle sopiva löytyisi.

"Jepjep", Bex myötäili pirteästi nyökytellen. Hän kävi hevosia mielessään läpi: jos hän saisi valita aivan vapaasti, ottaisi hän alleen Bondin ja antaisi Didin valita hyväntuulisen Hashtagin ja innokkaan Happyn väliltä, mutta valinta ei tällä kertaa ollut ainoastaan hänen.
"Pitää kysyä äidiltä, keitä leiriläiset ovat tänään ratsastaneet. Jos jotkut raukkaparat ovat joutuneet seisomaan sivummalla, lienee kai kohteliasta ottaa ne", hän naurahti. "Mikäli vauhti ei pelota, löytyy sieltä varmasti ratsu jos toinenkin", hän lisäsi huvittuneena. Jostakin kumman syystä leiriläiset halusivat ensimmäisinä päivinä rauhallisia ratsuja, joilla kerätä itsevarmuutta. Loppuviikosta aavistuksen haastavammatkin hevoset pääsisivät loistamaan, ainakin toivon mukaan, koska hän ei ehtisi liikuttaa niitä kaikkia.
"Luulisin, että voimme valita melko vapaasti ketä haluamme, kunhan sovitamme lenkin tahdin ja pituuden niille hevosille sopivaksi."

"Kuulostaa ihan reilulta, kyllä minä voin ratsastaa vähän vauhdikkaampaakin hevosta." Olettaen tietenkin, että ratsastuskoulullahan ei voisi olla liian villejä hevosia, eihän? Kyllä Didi pysyisi oletettavasti villinkin hevosen kyydissä mutta pitäytyi mieluusti tasapainoisten ja rentojen hevosten ratsailla, jos sai valita. Oliko kyse enemmän mukavuudenhalusta tai pienestä epävarmuudesta vaikeiden hevosten parissa, ei Didi itsekään ollut täysin varma. Ainakaan hän ei tahtonut myöntää pelkäävänsä mitään hevosten parissa. "Ihanaa päästä tutustumaan uusiin hevosiin... on ihmeellistä, kuinka erilaisia persoonia hevosista löytyy."

Bex hymyili vastaukselle. Hyvä niin, sillä hänen kärsivällisyytensä ei aina riittänyt hitaisiin lenkkeihin, jolla hevoset pysähtyivät napsimaan matkaevästä ja hän jalkautumaan aika ajoin, koska hevoset halusivat seisoskella pidempään.
"Persoonia on yhtä monta kuin hevosiakin", hän naurahti hyväntuulisesti. "Onneksi, sillä muuten tästä harrastuksesta tulisi nopeasti kovin tylsää." Bex kävi nopeasti mielessään lempihevosiaan, vaikka tiesikin jo, mikä niitä kaikkia yhdisti. Hänen suosikeillaan oli omaa tahtoa, luonnetta, energiaa ja vauhtia, sekä usein aivan liikaa rohkeutta tai suorastaan hulluutta.
"Sääli kun Bubbles on poissa pelistä. Se ja Happy olisivat olleet täydellinen maastopari", Bex huokaisi. "Mutta en kai saa tehdä ylimääräistä lenkkiä Bubblesilla, kun sen olisi tarkoitus osallistua kenttäkisoihin lauantaina", hän naurahti. "Se tulee tarvitsemaan pienten jalkojensa jokaisen askeleen, jotta selviämme päivästä tuupertumatta."

"Kyllä vain", Didi nyökkäsi. Hänen lempihevosiaan ei ollut turhan montaa mutta useimmat niistä olivat poneja. Luonteiltaan jokainen niistä oli kovin erilainen mutta yhtä ihastuttava. Pradasta oli tullut nopeasti yksi tähän kaartiin sopiva tamma. Ricardi olisi kuitenkin hänelle aina numero ykkönen, ruuna ei ollut korvaamaan kukaan. "Harmi", Didi pahoitteli ja kaarsi moottoritieltä ramppia pitkin pienemmälle tielle, jota vilkastivat jo useammat autot. "Teillä on onneksi paljon hevosia, joista valita!"

Bex vain myhäili tyytyväisenä. Vaikka hänen unelmiensa poni olikin poissa maastolenkiltä tänään, ei se estäisi löytämästä toista ratsua, jolla saisi aikaan hauskan lenkin. Bubbles saisi levätä aamuaikaisen koulutreenistään, hän saisi tuulettaa päätään ja joku muutoin koko päivän tarhassa seisseistä hevosista pääsisi liikkeelle. Kaikki voittaisivat.
"Joo, niin on", hän naurahti. Hevosia oli paljon, niinkin monta, ettei hän aina pysynyt laskuissa perässä. Se oli nähty jo liian moneen kertaan. "Jokaiselle jotakin, kuten äitini tykkää asian ilmaista. Minkälaista hevosta tai ponia sinä ratsastaisit mieluiten maastossa?" Nainen kysäisi hyväntuulisesti.
"Minä pidän poneista tai pienistä hevosista, joilla on paljon virtaa, reipas tahti ja riittäviin särmää, jotta selässä on oltava valppaana hetkestä toiseen", hän naurahti.

"Minäkin olen enemmän ponien ratsastaja mutta kyllä minut on istutettu reilusti itseäni korkeampienkin hevosten selkään enkä minä sinne pökertynyt", Didi naurahti. "Ponilla pitää olla personaa ja jekkuja takataskussa mutta muuten pidän kyllä monenlaisista hevosista. Sellaiset joilla on sopivasti reippautta mutta järkeä päässä ovat parhaimpia... taidan olla vähän tylsä ratsastaja kun pidän tasaisista poneista." Didi kunnioitti ihmisiä, jotka viihtyivät reaktiivisten ja villien hevosten selässä mutta siellä hän ei ollut lähellekään mukavuusalueellaan. "Pienenä minulla oli ylläpitoponi, Ricardi. Se oli aikalailla juuri unelmaponini. Hieman pelle mutta todella taitava, ihana ja luotettava... harmi, että toinen on jo niin vanha ettei siitä ole minulle omakseni koska ostaisin sen muutoin samantein." Didi oli käynyt hevosenostoprosessinsa alkupäässä tervehtimässä Hannahin luona vanhaa tuttua ja saanut eläkeläisen päälleen pusujen saattelemana. Oli ihmeellistä, että hevonen saattoi vielä muistaa hänet mutta olihan heidän tarinansa kestänyt lähes kymmenen vuotta vuotta ja he olivat kumpikin saaneet kasvaa yhdessä.

"Hyvä", Bex naurahti tehden jo pikaisia päätelmiä siitä, kenet he voisivat viedä maastoon. Olisi turhaa ottaa pientä ponia ja suurta hevosta, joten nyt he voisivat hyvin valita pari samaa kokoluokkaa olevaa ratsua, joilla lähteä metsiin seikkailemaan. "Ei tasaisissa poneissa mitään vikaa ole, ei se sinusta tylsää ratsastajaa tee", nainen vakuutti naurua äänessään. Kyllä hänkin nautti siitä, kun saattoi vain köpötellä Happyn kanssa metsien halki ja luottaa siihen, ettei poniori keksisi mitään typerää.
"Voi, mutta ihanaa että Ricardi voi vielä hyvin", Bex totesi kuultuaan tarinan ylläpitoponista. Hänen ensimmäinen oma poninsa oli vielä täysissä voimissaan, mutta ne ratsut, joiden kanssa hän oli hevostaipaleensa aloittanut, olivat jo lähteneet vihreämmille laitumille. "Toivottavasti löydät vielä toisen ponin, joka täyttää tämänhetkiset tarpeesi. Ehkä Sunnysta on siihen", hän lisäsi hymy huulillaan.

"No hyvä", Didi naurahti. Hänen mielestään minkään hevosen kanssa ei voinut olla tylsää. "Kyllä, Ricardi on varmasti täysissä voimissaan vielä 25-vuotiaanakin, niin vahva poni se on", Didi sanoi lämpimästi. Ruuna oli niin mahtava, hänen lähdettyään se oli opettanut toista nuorta ratsastajaa todella hyvällä menestyksellä ja tämän uloskasvettua ponista Ricardi oli tehnyt jonkin verran talutustunteja ja saanut sen jälkeen ansaitun eläkkeen. Didi oli todella onnellinen poniherran puolesta ja kävisi sen luona varmasti tulevaisuudessakin. "Ehkäpä", nainen pohdiskeli hymyillen. Hänen täytyisi päästä kokeilemaan tammaa pian uudestaan. "No minkäslaisia ratsuja mietit meitä varten?"

"Se on hyvä", nainen nyökytteli. Hän halusi uskoa, että ponit elivät pitkälle kolmenkymmenen ikävuoden yli, mutta totuus iskisi jossakin kohtaa vasten kasvoja, kun Happyn kunto alkaisi huonontua. Vielä ongelmia ei ollut ollut, mutta jonakin päivänä seuraavien vuosien aikana hän joutuisi hyvästelemään poniorin, joka oli paitsi ollut hänen ensimmäinen oma hevosensa, myös antanut hänelle Bubblesin, jonka kanssa jatkaa siitä, mihin Happyn kyvyt päättyivät.
"Täytyy vielä kysäistä äidiltä, mitä leiriläiset ovat tehneet ja kenellä, mutta mietin, että reippaat mutta täyspäiset kaverukset voisivat olla hauskat", nainen naurahti. "Jos ei muuta, niin viedään Hashtag ja Chaos ulkoilemaan", Bex irvisti lievästi pelkästä ajatuksesta. Hän ei pitänyt Hashtagista, koska ruuna oli niin tavattoman leveä ja tynnyrimäinen, ja Chaoksen askellajit taas olivat kamalan tikittävät.
"Tosin jos saisin valita vapaasti, antaisin sinulle Happyn. Se on vanha ponini, reipas ja innokas mutta tavattoman hyvätapainen. Sen seuraksi kehtaisi ottaa Bondin, joka taas säpsyy vähän milloin mitäkin. Hashtag lähtee Bondin säpsyilyyn mukaan, joten se on aina huono tiimi maastoon."

"Niin, kuulostaa hyvältä", Didi nyökkäsi ja hidasti pikkuautonsa valoihin, jotka vaihtuivat nopeasti. Didi muisti Hashtagin huhtikuun kisojen verryttelystä, leveä poni oli näyttänyt hauskalta. Chaos taas ei kuulostanut lainkaan tutulta. "Kuka tämä Chaos on? Nimen perusteella kuulostaa kaoottiselta hevoselta", Didi nauroi sanaleikille. "Katsotaan mitä äitisi sanoo, kun pääsemme perille!"

Bex naurahti Didin kommentille Chaoksesta. Niinpä. Välillä hän uskoi, että ponin nimennyt perhe oli tiennyt tarkalleen, mihin oli ryhtynyt, kun oli läiskäissyt moisen nimen pienelle hevoselle.
"Chaos on oikeastaan ihan mukava tapaus, eikä lainkaan niin kaoottinen kuin nimi antaisi olettaa", hän naurahti hyväntuulisesti. "Ainoa vaan, että se on pieni hevonen, jolla on vauhtia yhtä paljon kuin Ferrarilla, mutta valitettavasti askelten pituus ei ihan samaan yllä. Se on oikein mukava tapaus maastoon, jos saa seistä jalustimilla suurimman osan ajasta tai keventää, mutta kentällä sen tikittävät askellajit osoittautuvat kerrasta toiseen epämukaviksi", Bex kertoi kirjavasta hevosesta iloisesti. Hän piti Chaoksesta enemmän kuin vaikkapa Hashtagista, vaikka missään nimessä kovaääninen kaahaaja ei hänen suosikkinsa tallilta ollutkaan. Tuntihevosista hän suosi Bondia ja Riddleriä, vaikka olikin pudonnut kyseiseltä kaksikolta useammin kuin yhdeltäkään toiselta hevoselta koko tallilla.
"Jos tupsujalkaisuus ei haittaa, voisi Sonykin olla hyvä valinta. Se on varsin vauhdikas maastoilija, mutta harvoin tekee mitään sen kummempaa", Bex pohdiskeli. Hän ei pitänyt raskasrakenteisista ratsuista, vaan etsi aina itselleen mahdollisimman siron ja pienehkön ratsun, eikä sen takia edes aina muistanut tupsujalkojen olemassaoloa.

"Aa, voi pientä", Didi nauroi Chaosin kuvaukselle ja nosti aurinkolasit päälleen, kun aurinko katosi pilvien taakse. "Kummalla menisit itse mieluummin?" hän uteli sitten. Hän ei itse oikein osannut ajatella pitäisikö Chaosista vai Hashtagista enemmän ja puhuttaessa lähes tuntemattomista hevosista hän luottaisi enemmän Bexin arvostelukykyyn kuin omaansa. "Kuulostaa ihan hyvältä, ei pikku karvaisuus haittaisi minua", Didi sanoi hymyillen. Kunhan hevonen oli luotettava ja liikkui eteenpäin Didille kelpaisi ja jos hän ei pitäisikään ratsusta sietäisi kyllä yhden maaston ihan hyvin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
Sarpa


Viestien lukumäärä : 1154
Join date : 28.12.2014
Ikä : 27

It's a very Sunny day Empty
ViestiAihe: Vs: It's a very Sunny day   It's a very Sunny day Icon_minitime1La Syys 12, 2015 5:22 pm

"Chaoksella", Bex naurahti epäröimättä hetkeäkään. "Hashtag on liian tynnyri minun makuuni, sekä aivan liian tylsä", hän myönsi häpeilemättä lainkaan julmaa tuomiota, jonka antoi nuorelle ja innokkaalle ruunalle. Ei Hashtag ollut koskaan mitään pahaa tehnyt, mutta hän ei vain löytänyt yhteistä säveltä ruunan kanssa, ei vaikka miten yritti (ja totuuden nimissä, hän ei enää edes vaivautunut yrittämään).
"Mutta katsotaan. Ehkä Happy on saanut lepäillä tämän päivän ja voit ottaa sen", hän myhäili. Happy oli hänen varsin puolueellisen mielipiteensä mukaan tallin tuntiratsuista ehdottomasti upein, joten toki hän tarjoaisi ensimmäisenä ruunivoikkoa oria ystävälleen.

"Okei", Didi vastasi kaverilleen. "Eihän sitä kaikista voi pitää vaikka olisi oman tallin hevosia?" hän lisäsi kysyvästi. Hän oli koeratsastusten parissa huomannut selvästi sen, että jotkut hevoset eivät vain olleet häntä varten eikä hän kyennyt sitä muuttamaan. Toisin oli ollut tänään Sunny-ponin kanssa tai ainakin siltä Didistä oli tuntunut. Ja näissä asioissahan ei muuhun kuin tuntumaan voinutkaan luottaa. "Niin, katsotaan sitten kun päästään edes sinne asti." Matka kotia päin oli taittunut ihan mukavasti eikä hän ollut ajanut väärin...vielä.

Bex naurahti huvittuneena. Ei tosiaankaan voinut pitää. Hän ei pitänyt monestakaan Greenridgen hevosesta, mutta hän ei inhonnut yhtäkään. Totta, hän luisti Hashtagin kouluttamisesta aina kun vain saattoi ja vältteli Chaoksen kanssa kouluvääntöä (hänen kärsivällisyytensä ei riittänyt onkimaan innokkaasta pikkuhevosesta pitkää ja rauhallista raviaskelta), ja lähti mieluummin taitavan kouluratsun kanssa maastoon, jossa Feline kiukutteli ja tuittuili kaikesta, kuin ratsasti kentällä, jossa tamma olisi pyrkinyt lukemaan hänen ajatuksiaan. Hän oli todennäköisesti pudonnut liian monta kertaa hevosilta ja saanut vakavan aivovamman.
"Ei voi, ei", nainen myhäili. Hän vilkaisi kuskia virnistäen. "Jos päädyt ostamaan Sunnyn, voimme käydä yhdessä maastossa useammin", hän naureskeli. Olisi häneltä riittänyt hevosia maastolenkeille, mutta moisten järjestäminen tuntui aina vaativan aivan liikaa huomiota ja aikataulutusta. Olisi helpompaa vain soittaa Didille 'hei lähden maastoon, tuutko mukaan' ja se siitä.
"Ehkä päädymme samoihin valmennuksiinkin", Bex jatkoi huvittuneena. Se vasta olisikin näky. Pyöreä pikkutamma ja jääräpäinen Bubbles samassa valmennuksessa edustamassa ponien kahta eri ääripäätä.

"Se olisi kyllä hauskaa", Didi nauroi Bexin ehdotukselle. "Oudointa on ollut koeratsastuksissa juuri ajatella sitä tulevaisuutta kun ei se tunnu todelliselta." Joidenkin kanssa tulevaisuutta oli tosin aivan mahdoton kuvitella mutta Sunnyn kanssa hän saattaisi pärjätä ja viihtyä. Mitä kauemmin Didi ajatteli ponitammaa sitä enemmän hän tahtoi kääntää auton ympäri ja ostaa tamman samantein. "Toivottavasti pääsen ratsastamaan Sunnylla pian uudestaan. Ja toivottavasti se on ihan terve. Ei olisi mukavaa, jos siltä löytyisikin vikoja..."

"Mmhmm", Bex myhäili. Sen tunteen hän tiesi. Onneksi hän oli yleensä mukana ostamassa tuntihevosia, joiden kohdalla täydellinen yhteisymmärrys ei ollut tarpeellista. Niin kauan kuin ratsu teki mitä pyydettiin, oli terve, helppo käsiteltävä ja turvallinen ratsastaa, se kelpasi heille. Koulutusta voisi aina viedä eteenpäin, kuten Hashtagin kanssa oli tarkoitus, mutta heidän ei tarvinnut muodostaa sitä paljon puhuttua sidettä ostoksiinsa. Ava tosin teki sen, mutta ei kai siltä voinut välttyäkään, jos joka päivä ohjeisti kolmen tunnin ajan ratsastajia toimimaan hevosten kanssa.
"Toivotaan että se on terve. Ainakin sen rakenne oli lupaava ja jalka-asennot kunnossa, joten mitään sellaista vikaa ei ole. Kannattaa silti ehdottomasti vaivata eläinlääkäriä. Vain typerykset ostavat hevosen ilman tarkastusta", Bex naurahti viimeisen lauseensa. Hän tiesi, ettei Didi ollut tekemässä niin. Didi tiesi paljon paremmin kuin jotkut ensimmäistä hevostaan ostavat hädin tuskin puoli vuotta ratsastaneet teinitytöt.

Didistäkin Sunny oli näyttänyt lupaavalta, vaikka hänen huomionsa olivatkin varmasti kaukana ammattimaisista ja järkevistä. Hänen vaikutelmansa Sunnysta oli ollut rapakuntoinen joskin hyvinhoidettu hevonen, jossa ei ollut mitään suuria vikoja. Koskaan ei kuitenkaan tiennyt, sillä hän ei todellakaan osannut perustaa arvioitaan oikeaan tietoon. "Joo en minä ilman. Teki mieli kyllä mutta jotain näin suurta en viitsi kiirehtiä", Didi sanoi ja kaasutti edessä ahdistavan hitaasti ajavan auton ohitse. "Kuulostipa se aikuismaiselta", hän lisäsi ja nauroi. Sillä kovin aikuiselta hänestä ei vieläkään tuntunut, vaikka 25 vuoden pykälä olikin saavutettu.

"Se on hyvä", Bex totesi tyytyväisenä. Hän oli joutunut todistamaan, kuinka yksi heidän ratsastajistaan oli ostanut hevosen miettimättä loppuun asti - hevonen oli jouduttu lopettamaan vain puolen vuoden yhteiselon jälkeen, kun ensin oltiin tapeltu kuukausia kavioluun asennoista ja kaviokuumeesta.
"Aikuismaisuus on yliarvostettua", nainen nauroi ääneen. Hän lähestyi kovaa kyytiä kolmeakymmentä ikävuotta, mutta ei aikonut murehti moista. Ikä oli vain numero, hän oli aina hokenut itselleen, eikä suunnitellut muuttavansa tapojaan nyt. "Lapsenmielisillä on paljon hauskempaa. Voi huoletta ratsastaa kenkkuilevia hevosia ja nelistää täyttä vauhtia nummien halki", punapää virnisti.

"Niinhän se on", Didi myötäili ystävänsä sanoja. Jossain vaiheessa hänkin kuitenkin aikuistuisi - sitten kun tarvitsisi. Totta puhuen hän ei malttanut odottaa oman perheen perustamista, vaikka sekin hevosen omistamisen ohella tuntui niin kaukaiselta. Toisaalta, olivathan koira ja hevonenkin tietynlainen perhe. "Niimpä, otsa rypyllä eläminen olisi todella tylsää." Ratissa istuvan naisen katse kierteli edessä avautuvissa maisemissa. Molemmille puolille tietä avautui laaja nummi jota pitkin mutkitteli vasemmalla puolella upea joki. "Täällä on niin ihanan aukeaa. Olen aina kyllä pitänyt Skotlannista todella paljon", Didi sanoi haikaillen. Ehkä hän vielä joku päivä muuttaisikin takaisin Skotlantiin.

"Otsa rypyllä ei voi edes elää, korkeintaan selviytyä päivästä toiseen", Bex jakoi jälleen vastuutonta filosofiaansa eteenpäin. Hän uskoi spontaaniuteen, tietynlaiseen vastuuttomuuteen ja kykyyn heittää kellot roskiin. Aina ei tarvinnut olla niin korrekti ja sosiaalisten normien rajoissa. Joskus sopi irroitellakin.
"Täällä on kaunista", nainen myötäili toisen sanoja hymy huulillaan. Hän piti Skotlannista, erityisesti nummista, joilla olisi upea vaeltaa päivätolkulla. Ehkä jonakin vuonna hän lähtisi vaellukselle Skotlannin nummille. Se voisi olla hauskaa, ainakin jos ratsuna olisi kovakuntoinen Bubbles. Täällä olisi upea ratsastaa kuntolenkkejä, siitä hän oli varma.
"Onneksi mekin asumme niin keskellä ei mitään, että avointa tilaa riittää", Bex naurahti ajatellen pienenpientä Slaleyn kylää. Heidän lähistöllään riitti metsiä, nummia ja peltoja, joten huonomminkin olisi voinut olla.

"Niin on", Didi huokaisi. Koskemattomat nummet, joiden keskellä he tällä hetkellä ajoivat, vihersivät upeasti ja runsaasti ja kesäinen väriloisto oli kesäkuun kunniaksi parhaimmillaan. "Niimpä", hän naurahti myös. "Slaleyssa ei turhan paljon elämää ole mutta pidän siitä. Isompiin kaupunkeihin ei ole kuitenkaan turhan pitkä ajomatka", hän pohti. "Ja kartanossa on upea asua, siitä ei pääse mihinkään."

"Slaleyssa ei ehkä ole elämää, mutta Greenridgessä sitä riittää, kuten Rosingsissakin", nainen naurahti ajatellen ratsastustuntien aiheuttamaa hallittua kaaosta ja valmennusreissuja kisakeskukseen, jossa oli aina useita trailereita pihassa ja yli sata hevosta tiluksilla.
"Kerro toki lisää kartanosta, jossa asut. Minustakin heinävintillä on ihan mahtavaa", Bex totesi huvittunutta sarkasmia äänessään. Hän saisi toki asua vanhassa omassa huoneessaan vanhempiensa omakotitalossa jos niin haluaisi, mutta ajatus äidin ja isän silmien alla asumisesta ei vastannut sitä, mitä hän elämältään halusi. Heinävintti oli toiseksi paras vaihtoehto, sillä ainakin hän sai olla hevosten lähellä ja sai omaa rauhaa ja tilaa, vaikka olot eivät olleetkaan kummoiset. Ehkä hän jonakin päivänä voisi asua Hexhamissa Ryanin asunnossa - olettaen, että mies palaisi sinne eikä jämähtäisi töidensä myötä kokonaan Pariisiin.

"Joo, hevosten kanssa riittää kyllä elämää", Didi nyökkäsi. Mitä hän oli ehtinyt takertua kiinni Rosingsin arkeen hän oli huomannut, että isolla tallilla oli aina jotakin tekemistä ja kymmenien hevosten joukosta löytyi aina ongelmallisia tapauksia, joiden hoitajia ja omistajia kohtaan Didillä oli paljon kunnioitusta. Karkaileva murrosikäinen pentu oli hänelle tarpeeksi, joten ison hevosen metkut hän saattoi vain kuvitella. "Kyllä minulle riittäisi heinävinttikin, kuulostaa itseasiassa tosi kodikkaalta", Didi virnisti ja irrotti katseensa hetkeksi tyhjästä tiestä. "Kyllä minä välillä, varsinkin alussa, kaipasin oikeasti omaa asuntoani Hexhamissa. Koska nythän minä lähinnä asun vain yhdessä huoneessa." Didille se kuitenkin riitti, huonekin oli todella iso. Ajan kanssa elämään kartanossa oli tottunut ja huomattuaan miten hyvin Lilykin viihtyi Fairchildien koirien (ja hevosten...) kanssa ei Didi voinut enää edes harkita muuta. Vähitellen kartano oli alkanut tuntua kodilta ja vihdoinkin hän osasi myös liikkua isossa talossa eksymättä loputtomiin käytäviin ja kerroksiin.

Bex nauroi lämpimästi toisen virnuilulle heinävintistä. No, olihan se kodikas - mikäli piti heinän tuoksusta ja hevosten läheisyydestä. Muutoin se oli kerrassaan karmea paikka asua. Hän rakasti molempia, joten heinävintti oli hänelle ainoa oikea paikka. Sieltä hän pääsi tarvittaessa hetkessä talliin, mikäli jokin hevosten käytöksessä saisi epäilykset heräämään. Oli tallissa asumisessa toki huonotkin puolensa, kuten se, miten hänen oli turha unelmoida päiväunista enää sen jälkeen kun ratsastuskoululaiset saapuivat.
"No hyvä että olet kotiutunut", nainen sanoi vilpittömän lämpimänä. Olisi ollut ikävää, jos Didi ei olisi viihtynyt työssään ja uudessa kodissaan. "Ja mitä heinävinttiin tulee, ole tyytyväinen hiljaiseen kartanoosi. Kun Chaos päättää kolmelta yöllä, että on täydellinen aika viritellä äänihuulia, on nauru kaukana", hän naurahti ajatellen meteliä, jonka pieni hevonen sai helpolla aikaan niin päättäessään. Onneksi sekin oli vuosien varrella vähentynyt. Kun cobruuna oli muuttanut heille vuosia aiemmin, olivat yölliset metelöinnit kuuluneet useammin asiaan kuin eivät.
"Mitä Lilylle muuten kuuluu?" Bex kysäisi muistaessaan pienen koirakarvapallon, jonka toinen oli hommannut seurakseen.

"Joo, on ollut mukavaa", Didi sanoi hymyillen ja nauroi mielikuvalle Chaosista huutamassa keskellä yötä. "Kartanossa ei todellakaan liiemmin tarvitse miettiä meluhaittoja, olen todella usein siellä koirien kanssa yksikseni vielä kaiken lisäksi." Didi piti rauhasta, vaikka viettikin aikaa yhtä mieluusti kartanon lukuisilla sohvilla kuin ystävien kanssa Hexhamissa. "Lilylle kuuluu hyvää. En enää jaksa laskea kertoja kuinka useasti se on karannut tallille Fairchildien koirien kanssa enkä oikeasti jaksakaan enää lukita sitä sisään. Ei se ole enää ensimmäisten päivien jälkeen tunkenut hevosten jalkoihin, joten kai sitä voi nyt kutsua tallikoiraksi", Didi naurahti. Karvapallo oli päässyt turkinhoitoon pari viikkoa takaperin ja päässyt eroon ylipitkästä sottakarvastaan. "Nykyään se jopa menee tallikoirasta, sillä se on kasvanut ja kynitty."

"Rauha, mitä se sellainen on?" Bex virnuili kiusatakseen toista hieman lisää. Hänen elämänsä rauhallisimmat hetket olivat iltatallin jälkeinen viisiminuuttinen, kun kaikki hevoset rouskuttivat tyytyväisinä kaurojaan sekä pitkät maastolenkit, joita hän teki Bubblesin kanssa.
"No mutta tallille koirat kuuluvat. Ja kissat ja varmaan kaikki muutkin eläimet", nainen naurahti miettien omaa pientä karvakatrastaan. Hänen puolustuksekseen hän oli halunnut ainoastaan yhden koiran, mutta sen sijaan saanut ensin kaksi kissaa ennenkö koira oli saapunut perheeseen. Nykyään oli vielä kolmaskin kissa mukana kuvioissa. Ainakin hiiret kiersivät Greenridgen kaukaa.
"Tallikoiralook on paras look, joka koiralla voi olla", Bex lisäsi huvittuneena. Onneksi Lexie ei kasvattanut järkyttävää karvapehkoa vaikka nartun turkkia tulikin hoidettua tavattoman laiskasti.

Didi hymyili takaisin Bexille. Ei hänkään olisi kuvitellut, että jossakin voisi olla niin tyyntä kuin Fairchildien kartanossa mutta niin siellä oli. Hiljaisuuden vastapainoksi koiralauma sai kuitenkin aikaan välillä melua, joskin onneksi vain vähän sotkua. Lily oli pahin riiviö muttei kyennyt paljoon pienuudensa ansiosta. "Niin kuuluvat, vaikken aluksi halunnut uskoa että Lily pärjäisi. Sillä on kyllä vieläkin paljon opittavaa siitä miten tarhoissa vaeltelu kannattaa jättää pois päiväjärjestyksestä. Vielä jonain päivänä se eksyy vähän hurjemman hevosen seuraan ja saa itsensä sairaalakuntoon." Sitä päivää Didi ei haluaisi nähdä, ei todellakaan. Siksi hän ei yhäkään mielellään jättänyt keskenkasvuista kakaraansa valvomatta sen ollessa vapaana tallilla. Mikä toki antoi hyvän syyn olla tallilla itsekin enemmän eikä jäädä lukituksi kartanoon.

"Joo, se ei ole kannattava harrastus", Bex myötäili. Hänen kissansa osasivat pysyä poissa tarhoista, mutta Lexie innostui yhä silloin tällöin seuraamaan oravaa tai jänistä tai jotakin muuta pientä vipeltäjää aitojen sisäpuolelle. Borderterrieri oli ollut muutaman kerran erittäin lähellä saada kaviosta tai hampaista, mutta onnekseen narttu oli pieni ja ketterä.
"Toivottavasti se oppii ilman suurta onnettomuutta. Ehkä muut koirat pitävät sen poissa pahanteosta ainakin suurimman osan ajasta", Bex pohti. Hän oli useaan kertaan miettinyt, saisiko opetettua uuden koiran nopeammin tavoille, jos ostaisi pennun nyt kun Lexie olisi näyttämässä mallia, vai onnistuisiko borderterrieri lähinnä opettamaan kaikki huonot tapansa eteenpäin. Sitä hän ei kaivannut. Yksi omiaan säheltävä terrieri oli riittämiin.

"Ei todellakaan", Didi nyökkäsi. Lily osasi olla todella typerä ja varomaton välillä mutta Didi uskoi sen oppivan tavoille vielä joku päivä. Se oli kuitenkin itsenäistynyt jo ensimmäisten viikkojen aikana hurjasti, vaikka olikin kaikesta huolimatta hurjan sosiaalinen koira ja aina hänen sylissään. "Pitäisivätkin", Didi kommentoi hieman irvistäen, "Nemo ei muuta teekään kuin vie Lilyä hankaluuksiin. Foxy, Angus ja Higgins osaavat onneksi käyttäytyä." Kaikesta huolimatta Didi rakasti Fairchildien koiria ja heltyi antamaan niillekin huomiota, mikä tosin teki Lilyn varsin kateelliseksi.

Bex hymähti huvittuneena kertomukselle Fairchildien koirista. Niinpä tietysti. Joukossa tyhmyys tiivistyi ja sitä rataa. Oliko se ihmekään, jos suuret koirat houkuttelivat pienempänsä ongelmiin?
"Ehkä sinun pitää laittaa se juoksutusliinalla kiinni johonkin, missä siitä ei ole harmia eikä se voi aiheuttaa ongelmia", Bex naurahti. Se olisikin huvittavan näköistä. Ehkä pienen koiran oli vain paras olla vapaana, mutta oppia tallin ja hevosten keskellä olemisen tavat.
"Minunkin pitäisi varmaan miettiä toista koiraa. Lexie voisi opettaa pennun tavoille, niin saisin ilman pitkää jänkäämistä nuoremman vahtikoiran", Bex pohti. Borderterrieri oli upea vahtikoira ainakin sillä saralla, miten suuren metelin sai aikaan kuullessaan jotakin, mikä herätti koiran kiinnostuksen. Viime kesänä moinen reaktio oli usein pelastanut heidät kauas karanneilta hevosilta, kun Lexie oli havahtunut kavioiden ääniin heti, kun hevoset olivat päässeet laitumeltaan vapauteen.

"En tiedä toimisiko se, kamppaisi kuitenkin jonkun", Didi sanoi huvittuneena. "Kyllä se vielä oppii, siitä ja Nemosta tulee vielä järkeviä aikuisia... joku päivä." Nemokin rikkoisi kohta kuitenkin 3 vuoden ikärajan, jolloin siitä täytyisi tulla fiksu aikuinen koira, Lilyllä oli aikaa opiskella olemaan fiksu vielä muutama vuosi. Ja viisas koirahan Lily oli, oppi temppuja nopeasti ja ymmärsi elämän menosta, välillä sitä ei vain kiinnosta käyttää suojeluvaistoaan. "Kuulostaa ihan hyvältä suunnitelmalta", hän kehui, "monta koiraa on aina parempi kuin yksi, pätee oikeastaan melkein mihin vain", Didi naurahti.

"Joku päivä nimenomaan", Bex naurahti. Siinä voisi vierähtää ikuisuus ja kaksi päivää, jos häneltä kysyttiin. Lexie oli aikuistunut jossakin viiden vuoden tietämissä, mutta sitä sopi selittää borderterrierin typeryydellä. Kaikella rakkaudella sanottuna terrieri oli tyhmä kuin saapas.
"Niinpä. Tarvitsisin vain sellaisen koiran, joka täyttäisi vaatimukseni. En tiedä haluaisinko toista borderterrieriä. Onhan ne ihan kivoja, mutta ehkä iso koira olisi mukavampi lisä tallin arkeen", Bex pohti ääneen. Hän ei halunnut turkinhoidoltaan vaativaa rotua, mutta tarvitsi koiran, joka pärjäisi niin ulkona itsekseen kuin viihtyisi ihmisten parissa. Suojelu- ja vartiointiviettiä ei saisi olla liikaa, tai koira pitäisi teljetä päivisin johonkin suljettuun tilaan; toisaalta taas jonkinlainen vahtivietti olisi eduksi, niin koira osaisi yöllä vahtia tallia. Hän oli harkinnut sekarotuista, mutta se taas voisi olla vuosisadan typerin teko, sillä niistä ei tiennyt sitäkään vähää, mitä rotukoirista. Toki ne voisivat periä kaikki sekoitettujen rotujen parhaat piirteet, mutta hänen tuurillaan koira keräisi jokaisen huonon piirteen edustamaltaan rodulta. Niinhän Bubbleskin oli tehnyt. Nainen vilkaisi sivuikkunasta ulos, hymyillen kun maisemat alkoivat vihdoin näyttää tutuilta. Oma koti kullan kallis ja sitä rataa.
"Saa nähdä, miten leirin arki on pyörinyt kun en ole ollut paikalla", nainen vinoili, vaikka tiesikin, että äiti oli pitänyt ohjat käsissään. Äiti piti aina. Greenridgessä ei tapahtunut mitään, mistä Ava ei olisi ollut tietoinen kymmenen minuutin sisään.

"Voin kokemuksesta kyllä sanoa, että isot koirat sopivat tallille pieniä paremmin. Ne eivät katoa niin helposti eivätkä jää alle ja pärjäävät omillaan", Didi selitti. Pienet koirat sopivat kaupunkielämään, mihin Lilykin oli alunperin ostettu. "Koiran valitseminen on hirmu vaikeaa kun niitä rotuja on niin hurjasti, minulla ainakin meni pitkään ennenkuin päätin että saksanpystykorva olisi paras koirarotu minulle", hän kertoili pysähdyttyään valoihin, joiden vaihtumisessa meni ikuisuus. Maisemat olivat vaihtuneet tutummiksi ja he lähestyivät Greenridgeä. Onnekseen Didi ei ollut sulkenut navigaattoriaan pois, sillä ei olisi välttämättä osannut ajaa tallille tästä suunnasta ilman sitä. Nyt lattea naisääni jakeli kuitenkin ohjeita, joiden avulla he löytäisivät perille. "Varmasti oikein hyvin", Didi naurahti. Ratsastusleirit toivat hirmuisasti nostalgiaa naisen mieleen, sillä hän oli ollut nuorena joka kesä jollakin leirillä - useimmiten Ricardi mukanaan.

"Niinpä!" Bex puuskahti. Rotuja oli aivan liikaa. Hän oli päätynyt ottamaan borderterrierin vain koska kasvattaja oli ollut Avan hyvä ystävä ja vakuutellut, miten pitkäjalkainen pallopää pysyisi hevosten tahdissa. Se oli totta, Lexie pysyi kyllä maastossa mukana silloin kun niille jaksoi lähteä, mutta muutoin koiran aivokapasiteetti ei vastannut hänen toiveitaan.
"Ehkä", hän naurahti. "Ainakin Solo on poissa tieltä kun heitin sen laitumelle koko kesäksi. Gemma ratsastakoot sitä sieltä käsin, jos haluaa käydä täällä", hän puhisi ajatellessaan suurta hevosta, josta oli tavattomiin harmia heille kaikille. Bex kuunteli navigaattorin ohjeita puolella korvalla, lähinnä voidakseen puuttua, jos laite yrittäisi käännyttää heitä väärään suuntaan. Niin ei onneksi käynyt, joten nainen saattoi hyvillä mielin katsoa, kuinka he kääntyivät tutulle tallille johtavalle tielle. Pieni parkkipaikka tien sivussa oli heidän mustaa Mitsubishi Pajeroaan lukuunottamatta tyhjänä, mikä oli hyvä juttu, sillä parkkipaikalle ei montaa autoa mahtunut.
"Jaha, Bubbles on sitä mieltä, että tarhassa on tylsää", nainen totesi katsellessaan toisella puolen hiekkateitä olevaa tarhaa, jossa ruuna laukkasi aidan viertä edes takaisin ja hirnui kuuluvasti. Pieni poni sai valkoisen Winnien mukaan edestakaisin ryntäilyynsä, vaikka connemara harvoin moista sähellystä harjoittikaan.

He löysivät tiensä tallille ja Didi oli tyytyväinen. Hevosten riehakas meno ja sai Didin hymyilemään leveästi, tarhaavat tyytyväiset hevoset olivat aina ihana näky. "Hyvinhän tuossa kuluttaa energiaa." Pieni auto parkkeerasi nätisti parkkipaikalle ja pysähdyttyään Didi sulki puhelimensa navigointipalvelun. "Selvisimme reissusta", Didi totesi tyytyväisenä kun nousi ja venytteli hieman kaiken ajamisen jäljiltä. Suljettuaan autonsa nainen jäi katselemaan eteen avautuvaa tallialuetta ja tarhaavia hevosia ja poneja.

Bex nousi autosta venytellen raukeasti. Hän rauhoitteli laukkaavia hevosia kovaan ääneen, mikä sai Bubblesin pudottamaan raville ja lopulta pysähtymään. Kiitos. Hän ei halunnut korjata sähkölankoja, kun ruuna painaisi niistä läpi kerättyään liikaa kierroksia ja unohdettuaan, missä langat oikein menivät.
"Niin selvisimme. Katsotaan, selviämmekö maastosta", hän naurahti ja viittoi toista seuraamaan perässään pieneen, kotoisaan tallirakennukseen, joka oli tulvillaan valoa, sillä tallin jokainen ulko-ovi oli auki. Sisällä kuhisi, kun leiriläiset hoitivat tunnin päätteeksi hevosiaan ja valmistautuivat suuntaamaan omakotitalolle, jossa Ava mitä ilmeisemmin laittoi ruokaa valmiiksi.
"Mennään käymään ylhäällä", Bex sanoi harppoessaan puunsävyjen valloittaman tallirakennuksen halki kohti rehuhuonetta, josta pääsi jyrkkiä portaita ylös heinävintille. "Minun täytyy vaihtaa vaatteet, näillä ei ratsasteta", hän naurahti kiivetessään portaat heinäntuoksuiseen avaraan tilaan. Nainen harppoi heinänpeittämän lattian poikki yksiönsä ovelle, joka oli lukossa. Kesti hetken, ennen kuin Bex löysi avaimensa, mutta sen jälkeen hän saattoi aukaista oven ja viittoa toista peremmälle.
"En ole kovin järjestelmällinen", nainen naurahti varsin turhaan, sillä yksiö kertoi sen puolestaan. Niin hänen vaatteitaan kuin hevosten loimia, suojia ja satulahuopia lojui ympäri asuntoa, jonka suuri ikkuna aukeni tallipihalle päin. Bex suuntasi vaatekaapilleen etsiäkseen päälleen ratsastushousut ja jonkin paremmin hevosten lähelle sopivan paidan kuin mustan nahkatakin. "Kerro nyt vielä vähän lisää, millaisen hevosen haluaisit maastoon", nainen rohkaisi sukeltaessaan kaappinsa syövereihin pää edellä. Miten kaikki ratsastushousut olivatkin aina takahyllyillä?

"Eiköhän se suju mainiosti", Didi vakuutteli ja käveli tavarat kainalossaan Bexin perässä talliin. Hän ei ollut vieraillut Greenridgessä turhan montaa kertaa, joten katseli kiinnostuneena ympärilleen ja tutki karsinoissa lepääviä poneja. Mitäänsanomattomat ja hieman tutummat nimet vilisivät karsinoiden ovissa ja uteliaat silmäparit katselivat takaisin. "Joo", Didi nyökkäsi ja seurasi heinävintille ystäväänsä. Asunnonoven avauduttua Didi astui pikku asuntoon sisälle ja katseli ympärilleen. "Ei se mitään", hän naurahti. Hän oli itse järjestelmällinen ja olisi siivonnut täällä mieluusti mutta antoi ihmisten elää rauhassa miten halusivat. Didi käveli hitain askelin ikkunan vierelle ja katseli ulos, kaunis sää ei ollut jättänyt heitä, vaikka he olivat ylittäneet Skotlannin ja Englannin rajan - ulkona paistoi aurinko ja taivas oli lähes pilvetön. "No, jonkun reippaan ja mukavan ponin... en minä tiedä", Didi kuvaili nauraen. "Yllätä minut", hän lisäsi virnistäen.

Bex penkoi kaapistaan kuluneet laivastonsiniset ratsastushousut ja harmaan topin. Hän kiskoi ruudulliset ratsastushousut jalkaansa, loikki hetken yhdellä jalalla taiteillessaan housuja paremmin päälleen ja hylkäsi nahkatakkinsa tuolin selkänojalle. Hän kumartui kiskomaan jo vuosia sitten parhaat päivänsä nähneet nahkasaappaat jalkaansa, vaihtoi harmaaseen toppiin ja nappasi kypärän ja sen sisään sullotut ratsastushanskat käsivarrelleen. Oliko hänellä kaikki? Eiköhän. Aivan, tallipuhelin. Hän oli melko varma, että oli jättänyt mustavalkonäytöllisen, suoraan esihistorialliselta ajalta olevan pienen simpukkapuhelimen huoneeseensa - tuollahan punainen kansi näkyikin. Nainen nappasi puhelimen ja virnisti Didille.
"Eiköhän mennä. Soitan äidille ja kysäisen hevosista", hän vielä totesi naputellessaan jo tuttua numeroa. Puhelin hälyytti kolmesti ennenkö Ava ehti vastaamaan omaansa. "Moi, me lähetään Didin kanssa maastoon. Ketkä poneista vois lähteä mukaan?" Bex hiljeni kuuntelemaan vastausta, nyökytellen samalla kun viittoi Didin seuraamaan perässään heinävintille ja portaita alas tallin puolelle. "Okei okei, selvä juttu", nainen mutisi puhelimeen ja sulki sen. Hän hylkäsi kypäränsä turhia pohtimatta tallikäytävälle (eikä enää kolmen minuutin päästä muistaisi, mihin sen oli jättänyt) ja laittoi hiuksensa matalalle poninhännälle.
"Napataan narut niin näytän vaihtoehdot", hän naurahti vilkaistessaan olkansa yli Didiä. Nainen nappasi kaksi riimunnarua karsinan ovessa olevasta koukusta ja ojensi toista Didille.
"Happy on tehnyt vain yhden tunnin, joten se on yksi vaihtoehto, samoin Hashtag", punapää selitti astellessaan kohti ponien pihattoa ja viereistä itätarhaa. Ruunikko Hashtag kirputti innolla rautiaan Ceen säkää pihaton aitojen suojissa. "Toi rautias Cee käy myös, se on kovakuntoinen tamma. Se on reipas ja luotettava, mutta saattaa heittää pari pukkia laukkapätkillä", nainen naurahti. Hän viittasi viereisen tarhan suuntaan.
"Tai tuolta tosiaan toi ruunikonkirjava Chaos, joka on pieni ferrari lyhyen askeleensa kanssa, tai sen vieressä seisova musta Bond. Bond on vähän jäykkä ja kyttäilee outoja juttuja maastossa, mutta muuten ihan jees." Bex vilkaisi odottavasti Didiä. Hän oli rajannut vaihtoehdot, joten nyt Didi saisi aivan itse päättää, kenet haluaisi.

Didi seisoi ikkunalla kädet rennosti ristissä, kun Bex vaihtoi vaatteitaan. Hänen valmistuttua Didi lähti ulos asunnosta, kuunteli hiljaa puhelun kulkua ja laskeutui talliin. Hän jätti kypäränsä ja hanskansa jonkin lipaston päälle ja kääntyi sitten ystävänsä puoleen ottaen vastaan tältä riimunnarun. "Selväpyy", Didi totesi ja lähti Bexin perässä pihalle. Hän kuunteli tarkkaavaisena vaihtoehtojaan ja katseli tarhaavia poneja, jotka näyttivät nauttivan olostaan. Hän tunnisti vain Hashtagin ja se näytti jopa isommalta kuin hän muisti. Toisessa aitauksessa vipelsi lisää hänelle tuntemattomia hevosia mutta tunnisti Chaosin Bexin vinkattua siitä. Vipeltävä valkopäinen kirjava sai pienen hymyn Didin huulille, hevonen oli todella upean värinen. "No jopas laitoit vaikean valinnan eteen minut", hän naurahti. Hän katseli poneja hetken ja kohautti sitten olkiaan. Hän ei varmaankaan jaksaisi Hashtagia tai Bondia, Happy olisi varmasti upea mutta myös Cee ja Chaos vaikuttivat hauskoilta. "No jos vaikka Ceellä", Didi sanoi hymyillen. Tamma oli pienen ja kompaktin näköinen, Bexin mukaan mukavakin. Hän vastusti halua kokeilla Happyä säästäen sen mahdollisesti omistajaansa varten ja päätti jättää väliin Chaosin, vaikka tuo upeassa ulkomuodossaan häntä ihastuttikin. Pitkän ajomatkan jälkeen rento maastoilu kuulosti paremmalta kuin armoton keventäminen ja kipittäminen. "Kenet sinä meinasit ottaa mukaasi?"

"Tiedän", Bex naurahti tuntematta armoa. Hän kuunteli jatkuvasti ratsastajien napinaa siitä, mitkä hevoset oli noille laittanut, mutta kuten tässäkin hetkessä todistettiin, kestäisi pienen ikuisuuden, jos jokainen saisi valita oman ratsunsa vapaasti. Bex hymyili Didin päädyttyä valintaansa.
"Hyvä valinta", nainen kehaisi ja aukaisi portin alemman langan, viittoen Didiä hakemaan poninsa. "Se antaa helpolla kiinni ja on tosi hyvätapainen. Vie se vaikka tallin eteen hoitopuomiin kiinni tai jotain, käyn nappaamassa Bondin matkaan", hän naurahti harppoen viereisen tarhan luokse. Lankojen lomasta pujahdettuaan Bex marssi mustan ratsunsa luokse, nappasi Bondin kiinni ja lähti taluttamaan höperöä hevosta perässään portille. Bond hörisi tajutessaan, ettei vielä ollut ruoka-aika, eli ainoa syy tarhasta noutoon oli lenkille lähtö. Bex suuntasi tallipihan hoitopuomille, sitoi mustan ruunan kiinni tottuneesti ja suuntasi noutamaan sekä Bondin että Ceen harjoja tallin puolelta. Hän palasi virnistäen leveästi Didille ja ojensi harjakoria.
"Luotamme Bondin kanssa siihen, että Cee uskaltaa ohittaa pelottavat postilaatikot ensimmäisenä", nainen vitsaili alkaessaan harjata mustaa ratsuaan, joka oli piehtaroinut antaumuksella tarhan hiekkaisella kohdalla.

"Okei", hän virkkoi ja meni portin ali pihaton puolelle kävellen sitten varoen vierekkäin seisoskelevien Ceen ja Hashtagin luo. Ponit katselivat häntä korvat hörössä eivätkä pahemmin hievahtaneet hänen saapuessa pienemmän tamman luokse. "Hei neiti", Didi leperteli tammalle ja napsautti narun riimuun kiinni. Hashtag perääntyi muutamalla askeleella korvat luimussa kun tamma lähti seuraamaan häntä koiran lailla muutama askel perässä. Didi vilkaisi pulskean ruunikon suuntaan ja kun tämä jäi suosiolla kauemmas Didi avasi langat ja pujotteli pienen tamman kanssa ulos pihatosta. Suljettuaan portin hän kääntyi katsomaan Bexiin ja mustaan Soloon kävellen heitä edellä hoitopuomille, jonka oli nähnyt tallin edustalla aiemmin. Sidottuaan kiltin tamman kiinni Didi katsoi tammaa ja sen antaumuksella sotkettua vaaleanruskeaa karvaa. Likaa ei nähnyt mutta viedessään kättä karvan läpi se pöllysi mukavasti. Didi otti mieluusti käteen harjan Bexin tuotua tamman harjakorin hänelle. "Kiitos", hän kiitti ja lähti harjaamaan tammaa, joka seisoi siivosti paikallaan. Naisen vitsailu sai Didin katsahtamaan virnistäen rauhalliseen tammaan. "Eiköhän", Didi nauroi. Cee vaikutti sellaiselta tammalta, joka oli nähnyt kaiken kahdesti eikä turhia hötkyilisi vaikka sitä ratsastaisi ukkosmyrskyssä. Hetken harjattuaan Didi jäi miettimään Pradaa ja Hemingwayta. "Mukavaa, että otitte Pradan ja Hemingwayn tänne asumaan", hän vakuutti. Ne viihtyivät täällä varmasti, Didi ajatteli kun katseli tallia. Täällä oli stressitöntä ja viihtyisää ja molempien hevosten vähemmän tai enemmän ahkeraa työpanosta varmasti arvostettiin.

Bex kurkisti Bondin kaulan ali Didiä, kun nainen alkoi jutella Pradasta ja Hemingwaysta. Hän hymyili leveästi.
"Vitsailetko? Niiden saaminen tänne oli lottovoitto meille", hän naurahti. Pullea ponimummo ja järkkymätön jättiläinen olivat täydellisiä ratsastuskoulua ajatellen, sillä ne molemmat haastoivat ratsastajia omalla turvallisella tavallaan. Lisäksi ne osasivat aivan valtavasti ainakin Hashtagin kaltaisiin raakileisiin verrattuna. "Voimme käydä moikkaamassa niitä laitumella. Ne saivat tämän viikon ansaitusti vapaaksi", hän naurahti selitykseksi. Naapureilta vuokrattu pelto oli aidattu jättimäiseksi laitumeksi hevosille, jotka vaelsivat suurena laumana aina viikon tai pari, ennenkö lomailijat pääsivät töihin ja työtä tehneet lomalle laitumen suojiin.

"Kiva kuulla", Didi sanoi ja hymyili. Oli hyvä kuulla ystäviensä pärjäävän täällä ja saavansa elellä rennosti kuten ansaitsivatkin. Didi oli aina pitänyt ratsastuskouluista ja niiden tunnelmasta ja Bexin talli ei tehnyt poikkeusta sääntöön. Hän jatkoi ratsunsa harjaamista napakoin ottein, jotta saisi tamman tarpeeksi puhtaaksi, ja katseli tammaa joka lepuutti päätään alhaalla ja nautiskeli välillä pilvien takaa paistavasta auringosta. "Käy minulle", hän totesi Bexin ehdotukseen. "Onko teillä täällä suunnassa maastoesteitä?" hän kysyi hetken päästä uteliaisuudesta. Hän oli käynyt Rosingsin maastoesteradalla muutamat kerrat ja se oli ollut paljon mukavempaa kuin hän oli muistanut.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
Sarpa


Viestien lukumäärä : 1154
Join date : 28.12.2014
Ikä : 27

It's a very Sunny day Empty
ViestiAihe: Vs: It's a very Sunny day   It's a very Sunny day Icon_minitime1La Syys 12, 2015 5:23 pm

Bex harjasi Bondia riuskoin ottein ruunan pärskyessä tyytyväisenä. Musta paperiton ratsu näytti innokkaalta lähtemään ulos, mikä oli aina hyvä merkki, sillä se tarkoitti, ettei ruuna ollut onnistunut jumittamaan etujalkaansa kovinkaan pahasti.
"On meillä", Bex vastasi virnistäen. "Missä muualla voisin käännyttää viattomia sieluja pahoille teille?" Hän virnuili. Avan mielestä kouluratsastus oli ratsastuskoululaisten tärkein taito, mutta hän nautti retkistä maastoesteille innokkainen poniratsastajien kanssa. "Voidaan käydä sielläkin, ei sinne ole pitkä matka", hän lupasi ajatellen vain parin minuutin kävelymatkan päässä olevaa aloittelijoiden rataa.
"Se ei tosin ole Rosingsiin verrattuna mitään, mutta sopii hyvin meidän poneille ja pienille ratsastajille", hän lisäsi hymyillen. Korkeimmat hypyt ylsivät vain 60 senttiin, joten jokainen heidän hevosistaan selvitti radan ainakin teorian tasolla.

Didi nauroi. "Aivan, totta", ja virnisti. Didi rakasti esteratsastusta eniten mutta nautti kouluratsastuksesta ja siinä lajissa olikin paljon oppimista. Kouluratsastuksen pieni näpertäminen ja esteratsastuksen vauhti ja viima olivat molemmat mukavia vastapainoja toisilleen. Maastoesteet olivat myös vanha tuttu mutta Didi uskaltautui harvemmin hyppäämään niitä tavoitteellisemmin. Satunnaiset ojien ylitykset ja pikkutukkien hyppäämiset olivat nykyään mukavaa ajanvietettä vaikka Didi oli joskus kisannut myös maastoesteillä muutaman kerran. "Mennään vain", Didi nyökkäsi kun kyykki harjaamassa poninsa vaaleita jalkoja. Tamma oli ihastuttavan kärsivällinen - tähän asti vaikutelma Ceestä oli esimerkillinen ratsastuskouluponi. "No Rosingsissa kaikki on hurjan isoa ja hienoa, ei sellaisia puitteita ihan mistä vain löydykään", hän naurahti. "Minä olen maastoesteiden parissa niin ruosteessa että mikä vain on haastetta."

Bex naurahti Didin sanoille Rosingsista. Se oli totta. Hän törmäsi samaan asiaan aina kun ratsasti Bubblesin Rosingsin maneesiin hyppäämään tai suuntasi maastoesteradalle, joka laittoi ponin taidot koetukselle. Oli upeaa, kun vierestä löytyi niin mahtavat puitteet, sillä muutoin hänen harrastamisensa olisi ollut paljon rajoittuneempaa.
"Siinä tapauksessa valitsit täydellisen ponin", Bex vannoi naurua äänessään. "Cee on estetykkimme rataesteillä, eikä jää tuijottelemaan mitään maastoesteilläkään. Se on aina ensimmäinen, joka varataan kisoja varten", hän selitti hyväntuulisesti. Cee oli oikein hauska poni, sen hän myönsi ratsastettuaan paljonkin newforestinponilla muutamaa vuotta aiemmin, kun ratsu oli heille saapunut.
"Cee hyppää mitä tahansa, mitä sen eteen laittaa. Vannoisin, että se hyppäisi itsensä kokoisiakin esteitä, jos vain antaisimme sen tehdä niin", hän naurahti puhdistaessaan Bondin kaviot. Bex vilkaisi Didiä. "Valmiina hakemaan satulat ja muut roinat?"

Siirtyminen vaatimattomalta kotitallilta Rosingsiin oli ollut kulttuurishokki mutta vähitellen Didi oli oppinut pitämään kaikista hienouksista. Varallisuuden kautta hevosista pidettiin Rosingsissa todella hyvin huolta ja sitä kautta ainakin Didin kunnioitus oli ansaittu. Hänellä ei itsellään tulisi olemaan varaa täysihoitoon ja kaikkiin etuuksiin mutta hän teki hevosensa eteen mieluusti henkilökohtaisesti töitä. Eihän hän ostaisi hevosta sitä varten, että muut saisivat pitää siitä huolta hänen puolestaan. "No hyvä", Didi naurahti. Hän oli valinnut hyvin. Luotettava poni, jonka eteen saattoi laittaa mitä vain kuulosti lupaavalta. "Ja kyllä, valmis", Didi nyökkäsi kun nousi tammansa takajalkojen lomasta.

"Loistavaa", Bex totesi ja jätti varsin koruttomasti tuntiratsut seisomaan pihalle. Eivät ne siitä mihinkään lähtisi, vaikka saisivatkin avattua solmut. Hän lähti johdattamaan heitä kohti satulahuonetta tallikäytävällä, joka alkoi vihdoin hiljentyä leiriläisten valuessa kohti omakotitaloa.
"Valitse tuosta sopivan kokoinen kypärä", Bex totesi osoittaen kohti hyllyä, jolla lepäsi useampi musta samettikypärä. "Bubblesin harjalaatikossa on hanskojani, jos haluat sellaiset. Se on tuo limenvihreä boksi", hän lisäsi nyökäten kohti kyseistä harjapakkia. Bex veti Ceen satulaa osittain ulos telineeltä, jotta Didin olisi helppo tunnistaa se kun kypärä olisi löytynyt, ja harppoi itse noutamaan Bondin satulan, ennenkö keräsi sekä Ceen etusuojat että Bondin vastaavat syliinsä. Bex pyöri pienessä varustehuoneessa tottuneesti, löytäen vaivatta etsimänsä varusteet. Niin tuppasi käymään kun käsitteli samoja satuloita viikosta toiseen. Hän ojensi Ceen suitsia Didille ja nappasi vielä Bondin omat olkavarrelleen, ennenkö nyökkäsi tyytyväisenä. Hetkinen. Hänen oma kypäränsä.
"Mihinköhän jätin kypäräni", nainen pohti ääneen vilkaisten ympärilleen varustehuoneessa. Hän hukkasi kaikki tavaransa tavattoman tehokkaasti, mutta kerrankin löysi omansa vaivattomasti, sillä katse osui tuttuun kypärään heti kun hän astahti ulos satulahuoneesta. Bex kumartui nappaamaan kypärän kantamansa varustevuoren jatkoksi ja vilkaisi Didiä odottaen, että toinen olisi valmis, ennenkö palasi varustamaan Bondia.

Didi lähti Bexin perään ja katsahti tummaan ja vaaleaan hevoseen, jotka jäivät orpoina puomille. Hän luotti kuitenkin Bexiin hevostensa kanssa, eivät ne varmaankaan tuosta katoaisi. Hän pujotteli tallikäytävälle kahden nuoren leiriläistytön ohitse ja pysähtyi lipastolle. "Otin omani mukaan", hän hymähti ja kippasi pitkän ja hienon uran tehneen samettikypärän päähänsä. Hanskat hän tunki ratsastushousujensa pieneen taskuun. Hän käveli sisään kotoisaan varustehuoneeseen ja surffaili varusteiden ympärillä kunnes löysi Ceen satulan ja nosti sen käsilleen. Kaunis kevyt satula sopi hänen kypäräänsä, se oli nähnyt elämää mutta toimi yhtä hyvin kuin tuliterä versio, jos ei jopa paremmin. Didi otti vastaan tamman suitset ja huomasi Bexillä kahdet suojat, joten oletti toisten tulevan hänen ratsulleen. "Aivan", Didi naurahti. "Ihan tärkeäähän se olisi löytää." Kypärä löytyi kuitenkin heidän onnekseen ja Didi käveli takaisin ulos ja hymyili kirkkaan auringon häikäistessä heidät. Cee seisoi siivosti siinä, mihin hän oli sen jättänyt ja tapitti häntä kun he saapuivat takaisin. "Teillä on kyllä luotettavia hevosia", Didi totesi kun laski suitset maahan ja nosti pehmeästi satulan tamman selkään. "Ja hyvin käyttäytyviä", Didi nauroi kun laittoi satulavyön kiinni eikä Cee kuin laiskasti luimistanut.

"Ai niin", Bex naurahti. "Näin pitkä muisti minulla on", hän myhäili huvittuneena omasta sekoilustaan. Hän oli niin tottunut tarjoamaan kypäriä ympäri kesää ties kenelle puolitutulle, jonka oli raahannut seurakseen maastolenkille, että moinen tarjous tuntui tulevan luonnostaan, kun hän astahti satulahuoneen puolelle.
"Joo, äiti ei arvosta jos nousen selkään ilman kypärää", nainen virnisti. Ei hän ratsastanut ilman kypärää, ainakaan tarkoituksella, mutta saattoi joskus rikkoa moista sääntöä mikäli oli lähinnä kokeilemassa hevosen askellajeja kentällä tai tekemässä jotain muuta lyhytkestoista ja nopealla aikataululla toteutettavaa. Ava ei tosin saanut nähdä, sillä äiti piti suurta meteliä kypärän käytön hyödyistä, tarpeellisuudesta ja esimerkistä, jota hänen tuli näyttää nuoremmilleen.
"Näkisitpä vaan", Bex tuhahti huvittuneena ja pyöräytti silmiään heittäessään satulan Bondin selkään. "Riddler on yksi perkele ja Lilo näyttää rumaa naamaa heti kun tilaisuus tarjoutuu. Bondikaan ei oikein tykkää muista kuin minusta ja pitkäaikaisimmasta hoitajastaan, muiden kanssa sekin osaa olla vähän nyrpeä", Bex naurahti kiristäen mustan ratsunsa vyötä. "Mutta olemme etsineet hevosia, jotka käyttäytyvät hyvin, ja tehneet paljon töitä niiden kanssa, jotka eivät käyttäydy aivan yhtä hyvin, jotta jokainen hevonen olisi turvallinen käsitellä. Riddler on ainoa, joka ei sovi siihen muottiin sitten mitenkään, mutta sen ei alunperin pitänytkään tulla meille tuntikäyttöön."

"Ei se mitään", Didi naurahti. Hän höpötteli itsekin usein ihan omiaan. Hän nykäisi tamman satulahuopaa suoremmaksi ja suki siitä irtokarvoja kädellään pois. Hän silitti tamman kaulaa ja kumartui ottamaan Bondin edestä tamman suojat. "Niin, no. Ehkä ihan hyväkin etteivät kaikki hevoset ole automaatteja, kunhan eivät ole vaarallisia", Didi myötäili. Täytyihän hevosella olla luonnetta ja erilaisilta hevosilta oppi eri asioita. Harjattuaan suojien sisäpintaa hieman hän liu'utti ne ponitamman siroihin jalkoihin ja kiristi hihnat niin etteivät suojat pahimmassakaan tilanteessa tippuisi maastotielle. "Mikä Riddlerin tarina on? Miksi se on niin vaikea?"

"Jep", Bex nyökkäsi. Hänen puolestaan hevonen sai näyttää rumaa naamaa, kunhan ei koskaan tehnyt mitään. Lilo oli juuri sellainen tapaus. Luimi ja kohotteli päätään kuin uhkaillen, muttei koskaan vahingossakaan töninyt ihmisiä, astunut jalkapöydälle tai purrut käsivarteen. Lilo oli oikeastaan varsin hyvätapainen hevonen, vaikkei siltä ulospäin näyttänytkään. Tamma mikä tamma. Bex tarjosi kuolaimia kämmeneltään Bondille, pujotti suitset korvien taakse ja kiristi soljet hymyillen Didille.
"En tiedä vaikeudesta, mutta sen tarinan tiedän", hän naurahti kumartuen kiinnittämään Bondin punaisia suojia etujalkojen peitoksi. "Se kilpaili esteillä Yhdysvalloissa, kunnes yksi silloinen ratsastajamme osti sen omaksi kilparatsukseen. Tyttö jaksoi puoli vuotta Riddlerin oikkuja ennenkö alkoi säikkyä hevosta niin paljon, ettei ratsastamisessa ollut enää mitään mieltä. Käytimme sitä muutamilla kokeneiden tunneilla viikottain, jotta se ei seissyt aivan tyhjänpanttina tarhassa. Ostimme sen virallisesti omaksemme muutamaa kuukautta myöhemmin, kun tytön vanhemmat ilmoittivat, että myisivät sen mieluusti meille, jottei Riddler päädy kiertoon kodista toiseen. Hinta oli varsin alakanttiin asetettu kun otti huomioon Riddlerin taidot, joten äiti päätti ostaa sen meille. Nykyään se on jo vähän parempi kuin mitä oli silloin, mutta on se edelleen täynnä oikkuja", Bex selitti samalla kun laittoi itseään valmiiksi maastolenkkiä varten. Hän irrotti Bondin puomista jättäen riimunnarun riimuineen kiinni hoitopuomiin. Ei ne siitä mihinkään katoaisi sillä aikaa kun he kävisivät maastossa.
"Tulenko roikkumaan?" Bex kysäisi naksautettuaan kypäränsä leukahihnan kiinni ja viittasi Ceen satulan suuntaan. Ponin satula tuppasi keikahtamaan, mikäli selkään ei loikannut varsin vauhdikkaasti.

Didi kuunteli samalla kun avasi suitsien soljet ja heilautti ohjat ponitamman kaulalle. "Oh, harmillinen kohtalo... mutta hyvä, että se on nyt teillä eikä kierrossa", Didi nyökkäsi ja tarjosi Ceelle kuolaimia, jotka se otti hetken mukeltamisen jälkeen. Hän ei ollut tutustunut Riddleriin henkilökohtaisesti muttei jaksanut uskoa, etteikö hevonen tasaantuisi ajan ja vaivan kanssa. Varsinkin jos muutosta oli jo nähtävissä. Hän sulki suitsien solmet ja tarkisti etteivät nahkahihnat painaneet tamman päätä, sitten hän teki kuten Bex ja napsautti riimun pois tamman päästä ja laski sen naruineen puomille siististi. Didi kiristi satulavyötä nyt tiukemmalle, laittoi hanskat käteensä ja kokeili nousta tamman selkään mutta satula tahtoi tulla mukaan. "Kyllä kiitos", Didi naurahti.

"Se on aivan loistava hevonen kokeneempien tunneille", Bex myönsi hymyillen. Riddler maksoi takaisin kaiken sen ajan ja vaivan, jonka he olivat hevoseen upottaneet. Ruuna hyppäsi upeasti, osasi paljon koulupuolellakin ja pakotti ratsastajat antamaan kaikkensa. Hän kiristi Bondin vyön ja kiskoi sen jälkeen ruunan perässään Ceen toiselle puolen tarttuen jalustimeen.
"Eiköhän lähdetä", hän naurahti laittaessaan vastaan, jotta toinen pääsisi loikkaamaan satulaan. Bond töni turvallaan pienemmän Ceen otsaa ja hamusi otsatupsua, mikä sai tamman pärskähtämään ja painamaan päätään alemmas ruunan ulottumattomiin. Bex naurahti ja käänsi Bondin pään kauemmas, vilkaisi vielä kerran Ceetä ja ponnisti sitten oman ratsunsa selkään.
"Jos käydään ensin laitumella moikkaamassa hevosia ja kierretään sieltä maastoesteille?" Hän ehdotti kannustaessaan hevosensa liikkeelle autotien laitaa pitkin samalla kun kalasteli jalustimia jalkoihinsa. Hän nosti jalkansa hetkeksi satulan siiven yli ja kiristi pitkin ohjin kävelevän Bondin vyötä vielä kertaalleen, ennenkö oli tyytyväinen. Bex päätyi vielä korjaamaan jalustimiakin (olisi ollut liian helppoa tehdä se maasta käsin, vaikka hän tiesi tarkalleen, mihin reikään jalustimet halusi) ennenkö saattoi suoristautua selässä ja virnistää poniratsukolle.
"Jonakin päivänä osaan tehdä kaiken ennenkö lähden liikkelle", hän naurahti vailla häivääkään syyllisyyttä. Se päivä ei ollut koittanut vielä, mutta eipä sillä ollut kiirettäkään.

"Varmasti", Didi hymyili. Hän ponnisti pikkuisen rautiaan selkään, kun Bex piteli toiselta puolelta ja laskeutui satulaan mahdollisimman pehmeästi. Hän katseli huvittuneena kahden hevosen puuhastelua ja sääti nopein ottein jalustimet itselleen sopivan pituisiksi. Onneksi näin pienellä tammalla ei kovin pitkän ihmiset menneetkään, joten jalustimia ei tarvinnut lyhentää kuin yhdellä reiällä. "Lähdetään vain", Didi sanoi tyytyväisenä ja heilautti kiharat hiuksensa selkäpuolelle. "Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta."  Didi antoi Bondin ja Bexin kävellä hieman edeltä ja kannusti sitten Ceen liikkeelle. Ponimainen askel ei eronnut turhia Sunnyn omasta ja tuntui kotoisalta. Didi antoi tamman kävellä pitkin ohjin ja se kulkikin turpa lähes maassa. Bexin puuhastelu sai naisessa aikaan huvittuneen hymyn, "Ainakin sinulla on kaikki nyt mukana, kypärä päässä ja oikea hevonen alla, eikö niin?"

Bex loihti hetkeksi kasvoilleen kauhistuneen ilmeen ja kokeili liioitellun teatraalisesti ensin kypärän päässään, sitten saappaat jaloissaan ja viimeiseksi tuijotti hevosensa mustaa takaosaa, ennenkö huokaisi helpotuksesta ja pyyhkäisi suurella liikkeellä olemattomat hikikarpalot otsaltaan. Nainen ratkesi nauruun, kun pokka ei enää pitänyt ja virnisti Didille.
"Joo", hän nyökkäsi naurunsa lomasta, viittoi naista ratsastamaan ponin lähemmäs ja siirsi Bondia keskemmälle erittäin vähän käytettyä hiekkatietä, jotta Cee ja Didi mahtuisivat pientareen puolelle kulkemaan rinta rinnan heidän kanssaan.
"Ei tosin olisi ensimmäinen kerta, kun olisin ajatuksissani ottanut väärän hevosen ratsuksi", hän myönsi naurahtaen. Bex ei tosiaankaan ollut järjestelmällisin ihminen, jota maa päällään kantoi, ja kun siihen lisäsi naisen tavan tehdä neljää asiaa puolihuolimattomasti yhtä aikaa, oli katastrofin ainekset kasassa.
"Oletko päässyt ratsastamaan Corinnen upeita kilpahevosia?" Nainen uteli hyväntuulisesti Bondin astellessa rennoin, rauhallisin käyntiaskelin soratietä pitkin. Mustan ratsun askel oli rytmikäs, tasainen ja puhdas, mistä Bex oli kiitollinen. Hevosparka ei kaivannut enää enempää vastoinkäymisiä jalkansa takia.

Didi nauroi myöskin rentoutuneena puuduttavan ajomatkan jäljiltä. "Hyvä hyvä", hän sanoi ja hengähti pitkään. Bexin letkautukseen nainen vain pudisteli päätään huvittuneesti hymyillen. Toisaalta, olihan pieni talli täynnä hevosia, sieltä oli varmasti vaikea löytää se oikea hevonen. Didi oli valintaansa tyytyväinen ja katseli tamman käyntiaskeleessa huojuvaa harjaa ja sitten Bexiin päin. "Joo", hän tokaisi lyhyesti ja jatkoi sitten. "Tai no, en niillä hienoimmilla kisahevosilla, joita en varmaan osaisikaan ratsastaa, mutta heidän hevosillaan Miu Miulla ja Nimbuksella. Yllättävän paljon oikeastaan, en kuvitellut sen kuuluvan työsopimukseen lainkaan mutta se sopii minulle todella hyvin", hän totesi. Enemmän kuin hyvin - Fairchildien hevoset olivat upeita. "Kisasin silloin Nimbuksella huhtikuussa...", se oli yhäkin yksi uskomattomimmista viikonlopuista hänen elämässään. "Miten teillä meni muutes Pradan kanssa silloin, en tainnut koskaan kysyä?"

Bex naurahti määritelmälle hienoimmista kisahevosista. Toki Socks oli upea esteratsu ja Slippers täynnä potentiaalia vaikka mihin, mutta hän oli seurannut aina Miu Miun uraa mielenkiinnolla. Hänestä musta täysiveriori oli kilparatsu hienoimmasta päästä. Jos heillä olisi ollut upea tamma ja enemmän rahaa, olisi hän halunnut Miu Miun jälkeläisen omakseen.
"Nehän ovat molemmat oikein hienoja kilpahevosia", Bex naurahti pehmeästi. Hän nyökkäsi toisen muistellessa kisoja - hän ei ollut ehtinyt uhraamaan montaa ajatusta muille osallistujille, kun oli joutunut pitämään huolta heidän nuorista ratsastajistaan, jotka olivat osallistuneet poneilla mataliin luokkiin, mutta kun hän oikein pinnisti, saattoi hän muistella nähneensä vilauksen ystävästään Nimbuksen selässä.
"Prada oli aivan mahtava, minä en niinkään", nainen hymähti huvittuneena. Nyt, kun väliin oli mahtunut jo aikaa, ei epäonnistuminen kouluradalla saanut mielialaa lyttyyn vaan sille saattoi jo nauraa. "Mutta saimme selville sen mitä pitikin, eli Pradan hurmaavan käytöksen kisapaikoilla. Siitä tulee mahtava pikkukisojen ruusukehai jollekin ensi syksyksi." Ava ei suostuisi antamaan Pradaa aktiiviseen kisakäyttöön, ei kun poni alkoi jo olla vanhempaa väkeä, mutta jollekulle aloittelevalle kilparatsastajalle ponista saisi loistavan kisakumppanin.

"No siis, toki Miu ja Nimbus ovat tosi upeita", ei siitä epäilystäkään, "Mutta ne ovat molemmat kuitenkin jo periaatteessa eläkkeellä", Didi selitti. Kummatkin tietenkin huippukunnossa vielä eivätkä todellakaan vanhoja, Didi oli nauttinut paljon Pauluksen Nimbuksen ratsastamisesta ja kisat olivat olleet upea kokemus ja saaneet kyllä Didin suhtautumaan kisakentille palaamiseen positiivisemmin. Kaksi sinivalkoista ruusuketta komeilivat hänen huoneensa seinällä. "Ihan varmasti", hän nyökkäsi Bexille. "Prada on mahtava huonoimpina päivinäänkin jos siihen osaa suhtautua oikein."

"Tietty", Bex naurahti. Happykin oli eläkkeellä, mutta siitä huolimatta hänen silmissään ori olisi aina kisaratsu. Sama energinen, kohtelias, lihaksikas poniori, joka ei antanut minkään pidätellä itseään ja keräsi ruusukkeet jokaisesta luokasta, johon hän vain halusi osallistua.
"Prada on ihan paras", Bex virnisti katsellen korkeamman Bondin selästä hyväntuulisena pienempää ponia ratsastavaa ystäväänsä. "Se on aivan täydellinen opetusmestari. Jos äiti vain voisi, hommaisi hän koko tallin täyteen Pradan kaltaisia poneja ja hevosia", hän lisäsi hymähtäen. Ehkä ihan hyväkin, ettei se ollut mahdollista. Hän rakasti Riddlerin pöllöilyä ja Bondin omalaatuisuutta aivan liikaa, jotta suostuisi luopumaan pöhelöistään.

"Niimpä. Opetusmestarit ei vaan valitettavasti kasva puissa", Didi nauroi. Se olisi liian helppoa muutenkin. Usein opetusmestarit tulivat muutenkin vähän erilaisissa paketeissa ja nuoristakin kehittyi vähitellen todella hyviä hevosia. Ricardi oli varmastikin ollut jo syntyessään pomminvarma oma itsensä mutta muutama muu Hannahin hevonen ei tullut aivan samoista lähtökohdista. "Mitäs kautta siis mennään ja minne?" Didi kysyi kiinnostuneena ja silmäiltyään muuttuvaa maisemaa kääntyi Bexin puoleen kulmakarvat kohotettuna.

"Sinäpä sen sanoit", nainen vastasi hyväntuulisena. Opetusmestareita ei tosiaankaan kasvanut puissa, eikä edes kunnon tuntihevosia. Heilläkin oli parikin hevosta tuntikäytössä, jotka eivät tosiaankaan soveltuneet siihen, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut. Hevoset olivat heille arvokkaampia tuntikäytössä kuin rahana, jota niiden myymisestä saisi, joten Riddlerinkin kaltaiset tuntikäyttöön soveltumattomat ratsut saivat jäädä.
"Ajattelin, että käydään laitumella moikkaamassa heppoja ja otetaan sieltä suunta kivan laukkamäen kautta maastoesteille", Bex virnisti. Hän viittasi eteenpäin, jossa hiekkainen autotie kaartui loivasti. "Tuon kaarteen jälkeen käännytään metsäpolulle, niin pääsemme hevosten kesälaitumelle", hän selitti osoittaen metsän siimekseen sukeltavaa ohutta polkua, jota pitkin heidän hevosensa saisivat kulkea koko kesän. Kunhan jaksaisi taivaltaa pehmeällä metsänpohjalla hetkisen, aukeaisi naapurilta vuokrattu pelto kaikessa komeudessaan heidän eteensä. Siellä kelpasi hevosten laiduntaa, kun oli tasamaata, mäkiä, metsää ja juurakkoa. Kunhan Solo vain pysyisi aitojen sisällä, niin kaikki olisi hyvin.

"Kuulostaa hyvältä", Didi hymyili Bexin suuntaan ja katseli siihen suuntaan mistä tämä oli puhunut. Vielä hetki sitten maastoesteet olivat kuulostaneet pelottavalta asialta, joita hän oli hypännyt ikuisuus sitten. Pieni palanen rutiinia oli kuitenkin palauttanut Didin varmuuden esteillä, vaikka hän ei ollutkaan läheskään yhtä hyvä kuin nuorena. Kun he tulivat metsän siimeksestä laitumen vierelle puiden lomasta tulevat auringonsäteet häikäisivät Didiä ja hevoset laitumella saivat naisen hymyilemään.

Bond kajautti kuuluvan tervehdyksen tovereilleen, jotka laidunsivat auringon paisteessa. Solo, joka viettäisi koko kesänsä laitumella, ellei Gemma yllättäen päättäisi saapua hevostaan tervehtimään, ravasi portille vastaan, mutta väisti varsin kuuliaisesti, kun Prada saapui korvat luimussa vaatimaan itselleen paikkaa aivan portin tuntumasta. Punainen ponimummo näytti varsin hyväkuntoiselta ja lomaansa tyytyväiseltä, joskin se oli huomattavan paljon mutaisempi kuin mitä koskaan Rosings Parkissa. Sitä se teetti, kun sai elää vapaata hevosenelämää laitumella ilman, että kukaan toi päiviin harjoja kylään.
"Ainakin kaikki hevoset ovat oikealla puolen aitaa", Bex hymähti antaessaan katseensa kiertää Solosta ja Pradasta kauempana laiduntavaan ryppääseen, johon kuului myös lempeä jättiläinen, Hemingway. Bond kurkotteli sähkölangan yli kohti Pradan turpaa, mitä ponitamma ei erityisemmin arvostanut. Mustaa ruunaa moinen ei kuitenkaan tuntunut hätkäyttävän, vaan ruuna jatkoi kurkotteluaan kunnes Bex nyppäisi kevyesti ohjasta ja pyysi hevosta peruuttamaan kauemmas sähköpaimenesta. Hän ei kaivannut sähköiskua, kiitoksia vain.

Cee yhtyi hirnahdukseen kimakalla poniäänellään ja Didi nauroi pienet korvat tötteröllä kulkevalle tammalle. Didi tunnisti Pradan juoksemasta portille ja katseli sen tuloa. Selvästi se ja kauempana oleskeleva Hemingway olivat löytäneet paikkansa laumasta. "Se on hyvä merkki", Didi naurahti ja katseli Pradaa ja Bondia. "Heei tamma", hän leperteli pehmeällä äänellä kun Bond oli siirtynyt pois ja hän päässyt lähemmäksi aitaa. Prada jolkotteli aidalla ja katseli häntä ja hörisi sitten pienesti. Hymy Didin kasvoilla syveni mutta hän ei pysähtynyt vaan pyysi Ceetä jatkamaan matkaa laitumenviertä. "Nauttivat varmasti olostaan", Didi tokaisi ja katseli kuivunutta mudanpalasta Pradan pörheissä otsajouhissa - hänen teki mieli napata se irti muttei olisi ylettänyt eikä Prada olisi varmasti antanutkaan.

"Se on paras mahdollinen merkki", Bex naurahti. Hän ei kaivannut tälle kesälle yhtäkään sellaista päivää, kun yllättäen tajuaisi, etteivät hevoset olleetkaan siellä missä piti. Suurin osa palasi toki suorinta tietä kotitallilleen, mutta esimerkiksi Pradan ja Hemingwayn kohdalla hän ei ollut lainkaan niin varma, tulisivatko ratsut Greenridgeen vai lähtisivätkö suorinta tietä Rosings Parkiin.
"Aivan varmasti", nainen myhäili vilkaistessaan hevosia. Ne näyttivät tyytyväisiltä laiduntaessaan vehreällä nurmella, jossa riittäisi syötävää koko kesäksi. Solo seurasi kauempaa aidan viertä kulkevia ratsukoita. Bex piti katseensa tarkasti suuressa kimossa, sillä nuoresta ruunasta ei aina voinut mennä takuuseen.

"Niin", Didi hymähti ja katseli hevosia, tunnisti osan niistä. Greenridge oli hänestä ihastuttava paikka, hevoset olivat mielenkiintoisia ja erilaisia. Maisema pellolle, jossa hevoset käyskentelivät olivat Didin vastine kesälle ja vaikka sää harvemmin antoikaan aihetta iloon oli tänään hyvä päivä ja kaunista. Hän suoristi itsensä ponitamman satulassa ja siirsi jalkojaan jalustimissa katsoen sitten metsään. Pian pilvien taakse katoava aurinko paistoi kauniisti puiden läpi. "Juuri tällaista vapaapäivää kaipasinkin", Didi totesi, vaikka hänen äitinsä olisikin pudistellut päätään. Viettihän hän nykyään kaiken aikansa hevosten ympäröimänä, mitä siis viettää vapaapäivääkin näin kun voisi päästä talleilta muualle. Skotlannissa käyminen oli kuitenkin ollut tarpeeksi vaihtelua mitä hän kaipasi samoin kuin tämä maastolenkki.

Bex korjasi jalustimia jaloissaan Bondin astellessa rauhallisesti eteenpäin. Hän ei vaivautunut istumaan selässä kunnolla, minkä vuoksi jalustimet valuivat jatkuvasti liian lähelle kantapäätä. Ehkä hänen pitäisi joskus edes yrittää istua selässä ryhdikkyydellä, jota häneltä odotettiin kilpakentilläkin. Se tosin tuntui niin turhalta, kun oli maastossa nauttimassa kesäisestä päivästä.
"Näitä päiviä sopisi olla enemmänkin", Bex huokaisi päätään pudistellen. Kesän leirit toisivat aina aika ajoin takaisin sen tunteen, kun saattoi vaan nauttia hevosista ilman, että ne tuntuivat työltä tai elämäntavalta, jonka eteen joutui uhraamaan niin paljon kaikkea muuta. Välillä tuntui, että hänen oli valittava tavanomaisen elämän ja hevostallin arjen pyörittämisen väliltä. Kaikki ei vaan mahtunut hänen kalenteriinsa. Olisipa hänellä ollut enemmän aikaa Ryanillekin.
"Voisinpa olla taas kymmenen vanha", hän naurahti hiljaa. "Voisin vain kiertää ympäri metsiä hevosten kanssa päivästä toiseen eikä tarvitsisi tehdä mitään muuta."

"Niin saisi", Didi hymähti. Hänkään ei istunut ryhdikkäästi selässä, keinahteli enemmänkin miten sattui ponitamman askeleen mukana. Jalassa olevat ratsastussaappaat saivat Didin tuntemaan itsensä kuitenkin hieman järkevämmän (ei sillä että kukaan olisi ollutkaan katselemassa) vaikka jalat roikkuivatkin ratsun kyljillä tekemättä mitään - Cee kulki täysin omaa tahtiaan askeleen Bondista jäljessä. Se kurottautui rehevään puskaan tien vierellä ja repäisi siitä lehvän ennenkuin Didi ehti korjata tamman elkeitä. Pidä hauskaa sitä pureskella, kun sinulla on kuolaimet suussa, hän ajatteli. "Voi vitsi", Didi nauroi. "Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta." Mutta sitähän hänkin oli nuorena tehnyt, puuhastellut Ricardin kanssa päivästä toiseen ja pyöräillyt tallille heti koulun jälkeen. "Tässähän tuntee itsensä jo ihan vanhaksi", hän jatkoi, vaikka tiesikin Bexin olevan häntä muutaman vuoden vanhempi.

"Se olikin. Sääli kun ei osannut arvostaa silloin ihan näin paljoa", nainen huokaisi syvään. Mitä hän ei antaisi siitä, että voisi palata takaisin aikaan, jolloin ei ollut aivan näin paljon vastuuta hänen harteillaan.
"Vanhojahan tässä ollaankin", Bex naurahti, mutta kuin aiemmin pohdituista vastuista muistuttaen, hänen puhelimensa heräsi juuri silloin henkiin. Nainen veti syvään henkeä, kurtisti kulmiaan vilkaistessaan soittajan nimeä ja painoi punaista sulloen viattoman puhelimen turhankin voimalla takaisin taskuunsa. Hän ei millään jaksaisi keskustella Ryanin kanssa heidän suunnitelmistaan ja aikatauluistaan juuri nyt.
"Jos löydät paikan, joka myy ylimääräisiä tunteja vuorokauteen, kerro minullekin", hän naurahti suunnaten huomionsa takaisin Didin puoleen. Hän kaipasi lisää aikaa, jotta voisi tehdä mitä halusi. Hän halusi lähteä skeittaamaan Hexhamiin, mutta tuskin koskaan enää löysi päiväänsä riittävästi vapaita minuutteja, jotta voisi sen tehdä. Puhumattakaan Ryanin kanssa sumplittavista aikatauluista, leireistä, hevosista, kilpailuista, valmennuksista… Milloin hänen elämästään oli tullut niin hektistä?

"Niimpä", Didi huokasi myös. Hän oli viettänyt niin paljon aikaa opiskellessa että oli oppinut elämään oikeasti vasta opintojensa jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö niin. Puhelimen ääni vie Didin käden taskulleen mutta soiminen tuleekin Bexin suunnasta. "Todellakin kerron. Kuka se oli?" hän sanoi katsellen Bexin reaktiota, unohtaen, ettei aina kannattanut urkkia.

Bex vilkaisi taskuaan, jonka vetoketjun takana lepäsi puhelin, ja pudisti pienesti päätään.
"Ryan", hän vastasi yksinkertaisesti, veti syvään henkeä ja puhalsi sen jälkeen ilman ulos yhtenä pitkänä, hiljaisena huokauksena. "Lomakuvioiden sopiminen ei onnistu ihan niin helposti kuin taisimme molemmat kuvitella." Oli ollut toiveajattelua, että Ryan saisi ujutettua lomansa viikoille, jolloin hänellä olisi eniten aikaa, puhumattakaan sitten siitä, että mies olisi koko lomansa Englannissa. Ilmeisesti töiden lisäksi Pariisissa oli nykyään sen verran paljon tuttujakin, ettei kaksi lomaviikkoa automaattisesti tarkoittaneet kahta viikkoa Englannissa.
"Mutta milloinpa mikään olisikaan helppoa miesten kanssa", hän tuhahti silmiään pyöräyttäen.

"Ah", Didi vastasi hiljaa ja nyökkäsi. Tuntui, että Ryaninkin näkemisestä oli ikuisuus vaikka muutosta Hexhamissa oli vasta muutama hölmö kuukausi. Aika oli kulunut hurjan nopeasti, valunut hänen sormiensa välistä kuin hienoinen hiekka. Didi ei kysellyt enempää, vaan tokaisi naurahtaen laiskasti:  "Ainakin sinulla on Ryan. Minä olen varmaankin ikuisesti yksin." Ehkä hän oli hieman kateellinen kun ihmiset hänen ympärillään olivat parisuhteessa, löysivät sielunkumppaninsa ja mitä vielä, menivät naimisiinkin jo.

Bex halusi vuodattaa saman valitusvirren Didin harteille kuin millä oli piinannut Sashaa jo viikkoja, mutta nainen kerrankin ajatteli ennen kuin puhui, ja puri kieltään. Toisin kuin Sasha, joka oli ollut hänen ystävänsä pari vuosikymmentä ja tutustunut Ryaniin hänen kauttaan, oli Didi ollut ensin Ryanin naapuri ja vasta sittemmin hänen tuttavansa. Ei ollut oikein piinata Didiä hänen murheillaan Ryanista, kun toinen tunsi miehenkin niin hyvin.
"Ikuisesti on yllättävän pitkä aika", nainen hymähti koettaen löytää kepeyttä ääneensä. Oli ollut aikoja, kun hän oli uskonut olevansa ikuisesti Ryanin kanssa. Jos häneltä kysyttäisiin sitä nyt, hän lähinnä hymähtäisi. Jos he selviäisivät parina edes tämän kesän loppuun, olisi se jo saavutus.
"Entäs se söpö blondi synttäreiltäsi?" Bex virnisti kääntääkseen keskustelun muualle. Ehkä hän unohtaisi Ryanin, yllättäen pintaan kohonneen epävarmuutensa miehestä ja kaikki typerät ja väsyttävät riidat, jos hän voisi kiusoitella Didiä Oliverista, jonka nimeä ei edes muistanut. No, mitäpä pienistä. Hän muisti kuitenkin hyvin sen, miten mies oli katsonut Didiä aina silloin kun synttärisankari oli katsonut muualle.

"Niin", Didi huoahti ja hymyili sitten. Ei saisi varmaankaan luovuttaa. Hänhän voisi mennä vaikka sokkotreffeille. Ajatus toisaalta huvitti, eihän sellaisista ikinä voisi mitään syntyä. Kun Bex meni mainitsemaan Oliverin Didi taisteli punastumista vastaan. "Ai, Oliver", hän sanoi hieman tekaistun huolettomasti. "Ihan kuin hän olisi minusta kiinnostunut", Didi selitti ja uskoi sanoihinsa. Ei hän oikeastaan ollut edes ajatellut asiaa, nähnyt sitä sen suurempana mahdollisuutena mitä se voisi olla.

"Niin, Oliver", Bex toisti painottaen miehen nimeä pilke silmiin syttyen. Hän virnisti Didin huolettomalle selitykselle. Vai niin. "Ei tietenkään, kukapa olisikaan", hän virnisti suorastaan pirullisesti. Kehräävä nauru karkasi huulilta. Tästähän voisi tulla vielä vaikka kuinka hauskaa.
"Hän ei muuta tehnytkään kuin katseli sinua aina silloin kun sinä katsoit muualle", Bex kiusasi ilkikurisesti. Hän todennäköisesti liioittelisi tarinoissaan varsin mahtipontisesti, mutta sillä sai viestin menemään perille asti kaikista todennäköisimmin. "Varmaan pohti jo pienessä mielessään, mihin veisi sinut treffeille. Olettaen, että miehet pystyvät moiseen vaativaan ajatusketjuun. Ehkä on todennäköisempää, että hän pohti, miltä vaatteesi näyttäisivät hänen lattiallaan", nainen ei voinut vastustaa kiusausta. Jonakin päivänä vielä hän osaisi olla viemättä kiusoittelua liian pitkälle ilkikurisuuden nimissä, mutta se päivä ei ollut vielä tänään. Olisipa Jamie ollut kuulemassa! Mies olisi keksinyt heti ainakin kolme kommenttia, joilla lietsoa keskustelua entisestään.

Tukahdettu puhahdus pääsi Didin suusta ja hän katsoi Bexiä epäuskoisena. "Niin varmaan", hän sanoi nopeasti puolustuksekseen. Eikä varmasti katsellut. Didin teki mieli ohjata Cee metsään ja karata tästä tilanteesta, Bex puhui ihan typeriä. "Älä valehtele", Didi sanoi häkeltyneen naurahduksen seasta ja sipaisi karanneen hiuskiehkuran korvansa taakse.  Hän katsoi hetken Bexiä hiljaa ja sitten alla liikkuvaa maata, yrittäen keskittyä vaihtuviin hiekanmurusiin. "Oikeastiko?" hän katsoi sitten taas Bexiä. Hyvin mies ainakin peitti sen, ei Didi ollut huomannut lainkaan piknikillä tai muulloinkaan.

"Minä en koskaan valehtele", Bex väitti vastaan virnistäen. Hän valehteli jatkuvasti, aivan kaikesta mahdollisesta, erityisesti äidilleen. 'Kyllä, harjoittelin pohkeenväistöjä Hashtagin kanssa', 'Ei, emme hypänneet maastoesteitä tänään', 'Tietenkin olen kotona ennen hevosten aamuheiniä'… Ja niin edespäin.
"Oikeasti", nainen vakuutti pirteästi. "Etkö muka huomannut mitään? Koskaan?" Hän kysyi kulmaansa kohottaen. Ei sen puoleen, hän ei ollut koskaan joutunut huomaamaan moisia, joten ehkä hän ei ollut kaikista pätevin läksyttämään moisesta. Hän ei ollut koskaan ollut ensin miehen ystävä ja sen jälkeen tyttöystävä. Hän oli hypännyt suoraan sänkyyn ja selvitellyt tilannetta sitten jälkikäteen. Niin oli käynyt Ryaninkin kohdalla, valitettavasti. No, tähän asti kaikki oli kuitenkin toiminut oikein hyvin.

Didi hymähti Bexin suuntaan ja naurahti. Kai hänen täytyi uskoa, niin pöhköltä kuin se kuulostikin. Hän ei edes halunnut ajatella seuraavaa kertaa kun törmäisi Oliveriin, ei hän osaisi sanoa mitään. "E-en", Didi ajatteli Oliverin kanssa viettämäänsä aikaa. "Taidan olla ihan pihalla kaikesta", hän lisäsi purren huultaan. Kuten yleensä. Uusi huokaisu. Oli hänkin ollut parisuhteessa mutta useampi vuosi takaperin viimeksi. Se oli päättynyt niin epämääräisesti ja outoihin riitoihin, onneksi tämä oli muuttanut Lontooseen ja facebookin perusteella seurusteli jo uuden naisen kanssa. Hyvä hänelle ja hyvä Didille, hänen ei tarvinnut kohdata tätä Hexhamin kaduilla.

Bex nauroi lämpimästi ja ohjasi Bondin Ceen rinnalle voidakseen taputtaa Didin olkaa keikkuessaan vaarallisesti toisen puolen jalustimen varassa. Hän virnisti korkeamman ratsunsa selästä.
"Mutta ilmeisesti sinua kiinnostaa ainakin ihan vähän?" Hän uteli pilkettä silmäkulmassa. Ei kai Didi olisi ollut niin kovin kiinnostunut siitä, mitä mieltä hän oli Oliverin ajatuksista, jos naista itseään ei yhtään napannut blondi tallipoika. Ainakin niin hän oletti, mutta no, hän oli ollut väärässä niin usein aikaisemminkin, ettei aikonut tämän pohjalta ratsastaa Rosings Parkiin kyselemään Oliverin mietteitä.

Didi vastaanotti taputuksen selkä lysyssä pienessä ponisatulassa istuen ja hymyili nolona Bexille. "Eeehkä vähän, ihan vähän", Didi virnisti. Oliver oli ja on mukava ja hauska, ei hän torjuisi tätä. Ja Oliverin lahja oli ollut ihana. Bexin paljastus sai Didin kuitenkin mietteliääksi. Ei hän osaisi itse kuitenkaan mitään aloitetta tehdä, kompuroisi sanoissaan ja nolaisi itsensä. Ehkäpä asiat kulkisivat omalla painollaan, hän vakuutteli itselleen kun katse oli taas nauliintunut Ceen vaaleaan harjaan.

Bex virnisti leveästi. Tuon vastauksen hänkin tiesi.
"Paras pitää minut kartalla tai muuten tulen kartanolle asti esittämään kiperiä kysymyksiä", hän uhkaili virne yhä kasvoillaan. Hän vilkaisi ruunaa, joka heitteli mustaa päätään pyytäessään lupaa kiihdyttää tahtiaan. "Otetaanko pätkä ravia?" Hän ehdotti vilkaisten ympärilleen metsäisessä maisemassa. Vanha kärrypolku oli yksi heidän käytetyimmistä maastopoluistaan, ja ottaen huomioon kuinka monta kertaa hän oli laukannut tästä reippaasti, ei ravista voinut koitua suuria ongelmia. Hän kannusti mustan ruunan raville tunnustellen huolella askelta. Hän antoi Bondin hetken hakea tasapainoaan ennenkö alkoi ratsastaa pieniä taivutuksia askelten lomaan lähinnä koetellakseen, oliko ruuna tosissaan niin kunnossa kuin antoi olettaa. Ainakaan vielä ei ollut syytä huoleen. Hän kevensi reippaasti askelten tahdissa ja pyyhkäisi punertavaa hiuskiekuraa takaisin kypärän alle, kun mokoma meinasi karata omille teilleen.
"Mitäs muuta sinun elämääsi kuuluu kuin pörhöinen koira, mahdollinen oma poni ja miehenpuolikas?"

"Selvä selvä", Didi nauroi ja juoruaisi Bexille kyllä, jos mitään tapahtuisi. Jos. Kun Bex ehdotti ravia Didi nyökkäsi napakasti ja pyysi Ceen raville. Didi suoristautui satulassa ja kohensi asentoaan keventäen tamman laiskanleppoisan, lyhyen raviaskeleen tahtiin. Aiemmin hän oli ehkä tehnyt töitä Sunnyn kanssa tehokkaasti mutta nyt hän antoi ponitamman olla ja jolkotteli Bondin ja Bexin vierellä. Tamma liikkui ihanan letkeästi ja Didi pystyi keskittymään kauniisiin maisemiin, kavioiden rahina ja elämä pellolla ja metsissä olivat ainoat äänet ja sen takia Didi pitikin elämästä hieman kauempana isoista kaupungeista. "Töitä", Didi naurahti. Hänen elämänsä oli ollut rutiininomaista koko kevään, päivät toistivat toisiaan ja vapaapäivinäkin hän tyytyi näkemään ystäviään samoissa paikoissa samoissa aikeissa. "Kesän suunnittelua, leirejä, kisoja ja sen sellaista. Minusta tulee oikea leiritäti", hän virnisti ajatukselle. Se olisi iso vastuu mutta Didi ei malttanut odottaa, pelkäsi vain hieman millaisia leiriläiset tulisivat olemaan. "Rosings järjestää rikkaille penskoille valmennusleirejä", hän selitti.

Bex silitti toisella kädellään Bondin mustaa kaulaa, kun ruuna jälleen nyökytteli päällään. Joo joo. Hän ymmärsi kyllä. Kukapa ei olisi halunnut laukata? Hän kevensi tahdikkaasti ja aavistuksen liikkeestä jäljessä, mikä riitti rauhoittelemaan mustaa paperitonta ruunaa sen verran, ettei kaksitahtinen ravi rikkoontunut kolmitahtiselle laukalle.
"Oho, onnea siihen", Bex totesi silmät suurempina. "Tuon sinulle pullon tequilaa, ihan vain varmuuden vuoksi. Koskaan ei tiedä, miten paljon sitä tarvitsee kun leiri on ohi", hän virnisti ja iski silmää. Hänellä oli pullo jos toinenkin piilotettuna vaatekaapin perukoille, sillä vuosien kokemuksella hän oli todennut leirien vaativan irrottelua. Leirielämä osasi olla raskasta jo heidän tallillaan, eikä hän halunnut edes kuvitella, monenteenko potenssiin kaikki nostettaisiin Rosings Parkin kohdalla.
"Soita siinä vaiheessa kun olet korviasi myöten täynnä leiriläisten napinaa, niin tulen hakemaan sinut ponin kanssa pois", hän lisäsi naurahtaen, vaikka lauseeseen kätkeytyikin aito lupaus. Hän karkaisi ponin kanssa hakemaan ystäväänsä, jos Didi kaipaisi edes tunnin maastolenkkiä irtiotoksi leirielämästä. Luoja tiesi, että hän tulisi kaipaamaan maastolenkkejä pitkin kesää, kun leirejä olisi joka viikolle.

"Mmmm", Didi myhäili. Häntä hieman epäilytti mutta hän oli lupautunut ja kukapa muu sitä hommaa olisi lähtenyt tekemään. Hän tunsi kartanon, teki ruokaa ja siivosi työkseen ja oli työskennellyt aiemmin lasten parissa. "Niinkö paha minua odottaa", Didi nauroi. "Soitan kyllä, odota vain. Leirejä on onneksi vain kolme, yhteensä 26 leiriläistä taisi olla." Didi halusi uskoa, etteivät kaikki leiriläiset olisi hemmoteltuja tai vaikeita. "Vain kolme viikkoa", hän lisäsi ääneen, vakuutellen. Leirielämä on tosin aivan varmasti täysin erilaista Rosingsissa, hänen viimeisimmät muistikuvansa ovat omilta juniorileireiltään Skotlannista. Meno oli ollut villiä, oli hypelty esteitä ilman satulaa ja heiluttu tallipihalla iltaan asti leiriavustajien kanssa. Rosingsin nuorista hän ei osannut olettaa mitään.

Bex naurahti. Juuri niin paha, ja todennäköisesti vielä vähän pahempikin. Hän aina kuvitteli, että he valmistautuivat äitinsä kanssa kaikkeen ennen leirikesän alkua, mutta siitä huolimatta joka vuosi jokin asia pääsi yllättämään heidät. Oli se sitten jonkun leiriläisen totaalinen piittaamattomuus säännöistä, ilmoittamatta jäänyt ruoka-aineallergia tai niin säikky luonne, että kilteinkin poni sai polvet lyömään loukkua, vaan jokin tuli aina yllätyksenä kesän mittaan.
"Kolmesta viikosta selviää kyllä", nainen vakuutti nyökäten. Hänellä oli edessään kymmenen leiriviikkoa ja siihen päälle vielä viikonloppukurssit - sekä omat kilpailut Bubblesin kanssa. Jos hän selvisi siitä, selviäisi Didi kyllä vaativammista leiriläisistään kolmen viikon ajalta.
"Hyvin se menee, älä huoli. Mutta olen silti vain yhden soiton päässä", hän virnisti. Bondin kiihdyttäessä jälleen vauhtiaan, nainen huokaisi, heilautti kättään varoitukseksi toiselle ja pidätti ratsunsa aina käyntiin asti.
"Tuossa kohtapuoliin eteen aukeaa mukava loiva mäki, jota nämä kaksi ovat tottuneet nousemaan täydessä nelissä, joten kannattaa napata harjasta kiinni ja valmistautua siihen, että Cee sinkoaa takaosansa muutaman kerran ilmaan", Bex varoitti kun Bond puhisi päätään heitellen. Ruunan askeleessa oli aivan uudenlaista intoa, kun hevonen asteli vanhan kärrytien kaartuvaa uraa pitkin kohti suoraa, jota reunusti vanhojen lehtipuiden kuja. Bex tiesi, ettei musta ruuna odottaisi sekuntiakaan, vaan heti kun tien mutka olisi ohitettu, ampaisisi hevonen vauhtiin. Nämä ratsut olivat tottuneet tähän laukkasuoraan, jota he hyödynsivät lähes jokaisella maastolenkillään kun veivät tuntiratsastajat pusikkoon kentällä pyörimisen sijaan.

"Niin", Didi nyökkäsi hymyillen hieman. Eiköhän se siitä. "Pidetään mielessä", hän naurahti sitten. Greenridge olikin vielä sellaisella etäisyydellä, että väliaikoina sinne voisi karata piiloon hemmoteltuja leiriläisiä. Cee nyki hieman kun Bond pyrki eteenpäin mutta ponitamma pysyi hallussa ja hidasti mukisematta, kun Didi istuutui alas sen hauskaan pieneen raviaskeleeseen ja pidätti tamman käyntiin. Nainen kuunteli Bexin selitystä mäestä ja katseli eteenpäin tietä pitkin. Nelistäminen kuulosti mahtavalta. Hän ei ollut irrotellut sillä tavalla pitkään aikaan. "Kuulostaa mahtavalta", Didi nauroi. "Mitä olisikaan poni ilman ilopukkeja." Ei häntä haitannut tai jännittänyt, eikä hän uskonut tippuvansa tällaisen pikku symppiksen selästä. Cee tiesi mäen tulemisen ja kiirehti, Didi joutui pitelemään sen menohaluja vasten ja virnisteli tamman puhinalle. Kun he ohittivat mutkan Didi hellitti pienimmän aavistuksen verran ja vaalea tamma kiihdytti hänen allaan varmasti nopeammin kuin paras urheiluauto ja ampaisi neliin mäkeä pitkin. Kiihdytyksen viimeisteli kaksi pehmeää loikkaa ja pään innokas pudistus.

"Sitä minäkin aina sanon", Bex naurahti ajatellen Bubblesin loikkia. Onneksi Cee ei sentään ollut aivan sillä tasolla, ainakaan vielä, eikä toivon mukaan oppisikaan, sillä hänkin joutui silloin tällöin tekemään töitä, että pysyi railakkaan poniruunansa selässä. Bond loikkasi närkästyneenä pää korkealla ohjaa vasten kun hän pidätteli mustaa hevosta antaakseen Ceen kiihdyttää ensin, sillä kokemus oli opettanut, ettei ponitamma suhtautunut hyvillä mielin siihen, jos joutui jäämään aivan viimeiseksi. Nainen kietaisi kätensä mustan harjan sekaan ennenkö nousi nopeasti jalustimille ja antoi ruunan ponnistaa muutamalla voimakkaalla loikalla tasaiselle nelille. Bond heitteli päätään ensimmäiset metrit ennenkö keskittyi juoksemiseen, mutta tällä kertaa ruunan jalat eivät harrastaneet ylimääräisiä loikkia. Bex nauroi kumartuessaan lähemmäs kaulaa ja seuratessaan ponitamman menoa. Hän toivoi ratsastajan nauttivan vauhdin hurmasta yhtä paljon kuin ratsut tuntuivat nauttivan, kun täyttivät metsäisen tiekaistaleen kavioiden jyminällä.
"Prrr poika, prrr", Bex henkäisi naurahtaen kun edelleen innokkaasti pärskyvä ruuna ei ollut malttaa hidastaa mäen harjalle, vaikka vuosien kokemuksella tiesikin, ettei enää tasaisella ylämaalla saanut kiihdytellä, alamäkeen laukkaamisesta puhumattakaan. Bond hidasti hitaasti ensin kolmitahtiselle laukalle ja sitten raville, heittäen takaosaansa hieman sivuun kun nyökytteli päätään ja pärskyi tarmokkaana.
"Miltä tuntui?" Nainen naurahti pyyhkäisten kämmenselällään ilmavirran nostattamia kyyneliä silmäkulmistaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sarpa
Kentauri
Kentauri
Sarpa


Viestien lukumäärä : 1154
Join date : 28.12.2014
Ikä : 27

It's a very Sunny day Empty
ViestiAihe: Vs: It's a very Sunny day   It's a very Sunny day Icon_minitime1La Syys 12, 2015 5:24 pm

Laskeuduttuaan pukeista satulaan Didikin nousi kevyeen istuntaan ja antoi tamman viilettää omaa tahtiaan, joka oli ihan kiitettävän nopea. Tamma heitteli päätään innoissaan ja Didi antoi sen rykiä. Vauhti ja ilmavirta, viilettävät maisemat ja pienten kavioiden töminä hiekkapohjaan - Didi oli kaivannut juuri tätä osaa hevosharrastuksestaan eniten. Pienenä villit maastoreissut olivat olleet parasta hupia ja taisivat olla vieläkin. Kun mäki alkoi loppumaan ja Didi huomasi sivusilmällään Bexin pidättelemässä innokasta Bondia, hiljensi hän Ceenkin vauhtia. Tamma ei taistellut liiaksi vastaan ja tiputti lopultaa kipittävälle raviaskeleelle, jonka tahdissa Didi epätoivoisesti yritti keventää. "Huippukivaa", hän osasi vain todeta leveästi hymyillen. "Kyllähän tästä pienestä moottoria löytyy", hän naurahti ja rapsutti hieman tamman sään vierestä. Ravin tahti oli rauhoittunut ja tamma kulki hyvin eteen ja tuntumalla, vaikkei Didi siltä paljoa pyytänytkään.

Bex oli tyytyväinen (ja äärimmäisen ylpeä itsestään) kun näki ystävänsä iloisen hymyn. Tämän takia hän karkasi maastoon ystäviensä kanssa. Oli aina yhtä ihanaa jakaa nämä mahtavat hetket ystävien kanssa ja nähdä, miten hevostelun riemu levisi yhden jos toisenkin kasvoille lämpiminä hymyinä ja raikuvina nauruina.
"Siitä löytyy moottoria niin paljon ettei aina uskoisi sen olevan pieni poni", Bex naurahti pidätellen lähes joka toisella askeleella mustaa ruunaa, joka tepasteli innoissaan ja nosteli jalkojaan niin korkealle kuin vain saattoi ravin tahdissa. Toinen etusista ei noussut yhtä korkealle kuin loput jalat, mikä sai ravin tuntumaan varsin tahdittomalta, mutta Bex ei vaivautunut korjaamaan moista. Nyt ei oltu koulukentillä.
"Cee on syystäkin yksi tallimme suosituimmista ratsuista. Se valloittaa ratsastajan kuin ratsastajan muutamassa hetkessä", hän naurahti. "Ja se näyttää varsin hyvältä kanssasi. Voin siis hyvillä mielin väittää äidilleni, että teimme vaativan koulutreenin", hän virnisti jatkoksi.

Didi oli myös tyytyväinen. Ilma oli täällä puhdasta ja ympäristö hiljainen, hevosten kavioiden kopina oli ainoa, joka rikkoi seesteisen metsämaiseman ja se ääni oli ihana. Cee asteli innokkaasti eteenpäin eikä enää pyrkinyt laukalle, vaan odotti häntä. Didi pystyi nyt keventämään rauhassa ja keskittymään muuhun kuin perässä roikkumiseen. "Niimpä", hän naurahti. "Ricardi, entinen vuokraponini, oli ihan samanlainen. Kuin pienikokoinen ferrari." Sillä ponilla oli kiihtyvyys ja moottori kohdillaan, varmasti vieläkin. "Ymmärrän kyllä miksi", hän vastasi Bexille. "Joo todellakin", hän napautti takaisin ja katsahti ponitamman etujalkojen liikettä.

Bond rauhoittui ravaamaan rennosti Ceen rinnalla kun Bex oli tarpeeksi monta kertaa muistuttanut raskaalla istunnalla ja ohjasta nyppäisemällä ettei heillä ollut kiire mihinkään. Nainen nyökytteli kuunnellessaan kuinka Didi puhui entisestä vuokraponistaan.
"Kuulostaa mahtavalta ponilta", nainen nyökkäsi hymyillen. Poneissa piti olla virtaa ja oma moottori, tai niiden ratsastamisesta tuli tavattoman tylsää. Onneksi heiltä ei löytynyt yhtäkään loputtoman laiskaa tapausta, joskin Hemingway osui lähelle silloin, kun oli tarkoitus vääntää koulua ja ratsastaja ei suotta vaatinut ruunalta liikoja.
"Ei äitini tarvitse tietää muuta kuin se, että Cee kantoi itsensä ryhdikkäästi eikä kaahannut pää korkealla minne sattuu. Se kelpaa koulutreenistä kun ottaa huomioon, miten kevyeen käyttöön se leirielämässä pääsee", hän naurahti. Leireillä tuskin olisi ratsastajia, jotka saisivat tamman kulkemaan oikeinpäin, ja jos olisikin, niin tuskin edes joka päivä sellainen sattuisi ponia ratsastamaan.
"Otetaan käynnille niin nämä pösilöt eivät ehkä käy aivan ylikierroksilla siinä vaiheessa, kun pääsemme maastoesteille", nainen ehdotti pidättäen jo valmiiksi Bondia. Ruunalla kesti tunnetusti aina hieman kauemmin rauhoittua vauhdikkaan laukan jäljiltä.

"Hän on", Didi nyökytteli. Ricardia ei voittanut mikään hevonen maan päällä, vaikka ruunaparka alkoikin käydä vanhaksi. Se ei kuitenkaan hidastanut toisen tahtia tai vähentänyt sitä miten paljon Didi siitä välitti, vaikka vierailikin Skotlannissa Hannahin luona vain muutaman kerran vuodessa. "Totta", Didi tokaisi. Kesäisin tuntiratsut olivat kevyellä käytöllä. Bexin neuvosta Didi hiljensi Ceen käyntiin ja tamma askelsi keinuvin askelin tietä pitkin, Bondin vierellä. Sillä ei ollut kiire, tamma selvästi keräsi voimiaan jotta jaksaisi huitoa menemään vielä lopunkin reissusta. "Millaisia maastoesteitä teillä on?" Didi kysyi kiinnostuksesta.

Bex silitteli Bondin kaulaa, kun musta ruuna rauhoittui kävelemään sen verran maltillisemmin, ettei enää nostellut päätään korkealle jokaisen askeleen tahdissa. Hän virnisti vastaukseksi Didin kysymykseen.
"Näet sitten", hän naurahti ilkikurisesti, mutta hetken hiljaisuuden jälkeen päätti antaa ihan kunnollisen vastauksenkin. "Ne on pieniä, joten korkeimmat on vain vähän päälle puolimetrisiä. Sieltä löytyy ihan perinteisiä tukkiesteitä kuin myös hyppy alas tai ylös, kummin päin sen ikinä ratsastaakaan, pieni hauta ja ikuinen suosikkini, vanha puuhevonen, joka on kapea tarkkuuseste", hän naurahti. Puuhevonen oli hänen suosikkinsa kenties sen tähden, että mokoma oli aikanaan ollut hänen keinuhevosensa, ennenkö se oli hajonnut ja kunnostettu esteeksi maastoesteradalle.
"Kyllä siellä pääsee testaamaan vähän sitä sun tätä, joten tylsää ei pitäisi tulla."

Kun Bex kieltäytyi aluksi kertomasta Didi tekeytyi pettyneeksi mutta nyökkäili sitten hieman hymyillen kun toinen päätyi kertomaan hieman esteistä. "No nehän kuulostaa ihan hyviltä", Didi vastasi. Hän oli niin ruosteessa esteillä tai mitä vielä maastoesteillä, että 50cm:set esteetkin kuulostivat jo ihan tarpeeksi korkeilta. "Kelpuutan", hän virnisti ja hölläsi asteen verran ohjaa Ceelle. "Hyppelin Ricardin kanssa nuorempana aika paljon maastoesteitä mutta pakko myöntää, siitä on aikaa. Esteistuntani on kaukana entisestään..." Hän jäi aina hevosesta jälkeen, vieläkin vaikka oli ratsastanut jo useamman kuukauden aktiivisesti. Hypännyt hän oli tosin tietenkin vähemmän mutta olisi lohduttavaa, jos hän alkaisi vähitellen huomaamaan kehitystä.

Bex hymyili leveästi kuunnellessaan Didin kertomusta. Hänen esteistuntansa herätti edelleen närää monissa valmentajissa. Kuulemma hän ratsasti liikaa esteelle ja löi välillä yli myötäyksensä selästä käsin. Pah. Hyvin puomit olivat pysyneet ylhäällä tähänkin asti.
"Onneksi Cee ei laita pahakseen. Otat vain toisella kädellä kiinni harjasta ja kaikki sujuu kyllä", hän virnisti. Ei hän hetkeäkään epäillyt, etteikö Didi pärjäisi mahtavasti. Rautias ponitamma oli kantanut selässään heitäkin, jotka hyppäsivät ensimmäisiä kertoja, eikä ollut koskaan aiheuttanut suurempia ongelmia.

"Joo, onneksi on tällainen luotto alla", Didi nyökytteli hymyillen.  Nuorena oli ollut helpottavaa, sillä lähes jokainen ratsastuskerta oli valvonnan alaisena ja vinkkejä sai joka suunnasta. Ratsastaminen valvottuna oli tehokkaampaa. Nykyään joutui maksamaan omat harrastuksensa ja varat katosivat usein jonnekin aivan muualle kuin valmennusmaksuihin, joten istunnan ja ratsastuksen kehitys oli lähes pakostakin laskusuunnalla. "Luuletko että Sunnystä voisi oikeasti olla minulle poniksi?" Didi kysyi, kun hänen ajatuksensa karkasivat päivän tapahtumiin ja exmoorinponitammaan. Hän ei oikein luottanut omaan arviointikykyynsä vaan kysyi mieluummin useamman hevosen ostaneelta ystävältään.

Bex hymyili tyytyväisenä. Hän oli ylpeä heidän poneistaan, tai ainakin suurimmasta osasta, ja oli aina mukava kuulla, että ratsastajakin viihtyi ratsunsa selässä. Cee oli ehdottomasti hänen mielestään yksi parhaista, sillä pieni ponitamma laittoi parastaan päivästä toiseen muttei koskaan antanut mitään ilmaiseksi. Sen selässä kehittyi huomaamattaankin, ainakin siinä vaiheessa kun ratsasti ponilla joka viikko muutaman kuukauden ajan.
"Minä uskon, että siitä voisi hyvinkin olla sinulle poniksi. Se vaikutti kerrassaan hauskalta tapaukselta ja pärjäsit sen kanssa tosi hyvin jo ensimmäisellä kerralla, joten en näe mitään syytä, miksi se ei sopisi sinulle. Toki kannattaa vielä kuunnella eläinlääkärin mielipide ja niin edespäin, mutta no, minusta se sopii sinulle kerrassaan loistavasti", nainen vastasi oman vankkumattoman kantansa. Hän oli ollut vaikuttunut siitä, miten hyvin poniratsukko oli pärjännyt. Sunny oli vaikuttanut ponilta, jonka kanssa Didi saisi nauttia harrastuksesta ties kuinka pitkään ja jakaa niin ilot kuin surutkin. Se jos mikä oli tärkeintä, kun suunta ei ainakaan hänen käsityksensä mukaan ollut kilpakenttiä kohti.

Bexin arvio sai Didin hymyilemään. Ajatus Sunnystä Rosingsissa, hänen omistuksessaan, tuntui oudolta ja kaukaiselta. Ei aikaisemmista koeratsuistakaan ollut hänelle sopivaksi mutta ehkä Sunny muuttaisi tämän. Hänkään ei nähnyt ponissa tai kaupoissa mitään ihmeellistä, joka saattaisi pilata kaiken. Sunny oli vaikuttanut hyvältä ponilta, juuri sopivan helpolta ja haastavalta samaan aikaan. Hän ei nimittäin halunnut huolekseen jotain keskenkasvuista ongelmienaiheuttajaa vaan hän halusi mieluummin nauttia hevosenomistajana. Exmoortamma tuntui ainakin juuri nyt turvalliselta valinnalta hänestäkin. "Niin kyllä. Pitää jutella niiden omistajien kanssa tässä lähipäivinä", hän sanoi ja hymyili. Ehkäpä poninomistaminen olikin lähempänä kuin hän kuvittelikaan.

Bex hymyili nyökytellen, kun Didi pohdiskeli ponin omistajien kanssa juttelua. Ehdottomasti kannattaisi, mitä pikimmin sen parempi. Hän silitti Bondin kaulaa, vilkaisi rinnalla kulkevaa ponia ja ehdotti raville siirtymistä. Matka maastoesteille taittuisi nopeammin ja Bond malttaisi ehkä laskea päätään sen verran, ettei hän joutunut häpeämään silmiä päästään. Musta ruuna nyökytteli innokkaasti raviaskeleen tahtiin kun he kulkivat polkuja pitkin kohti maastoesteitä, jotka oli levitelty aukealle, aavistuken kumpuilevalle alueelle. Se oli joskus ollut heidän kesälaitumensa, mutta jo vuosia sitten oli tehty toiset järjestelyt, jotta paikalle saatiin maastoesterata. Tai no, ehkä radasta puhuminen oli liioiteltua, kun kyseessä oli aukealle alueelle levitettyjä esteitä ja tasaisempi vehreä nurmikenttä, jota he käyttivät erityisen kuivina päivinä hiekkakentän sijaan. Pölyssä ei ollut mukava ratsastaa.
"Muista pidätellä sitä, se on melkoinen raketti jos annat sen päästä vauhtiin", hän virnisti hidastaessaan mustan ruunan käyntiin. Bondin korvan kärjet tuntuivat koskettavan toisiaan kun hevonen pöhisi ja puhisi innoissaan. Ruuna vaihtoi painoa etujalalta toiselle ja nyökytteli päätään. Hän ei ikinä ymmärtänyt heidän hevostensa intoa. Nämä olivat niin pieniä esteitä! Nainen vilkaisi maastoseuraansa virnistäen.
"Pidä hauskaa", hän virnisti ennenkö nosti laukan, istui syvälle satulaan rauhoittaakseen hevosen tahtia ja kohotti katseensa esteisiin. Nopeasti hän päätyi ohjaamaan ruunansa yksinkertaiselle tukkiesteelle, eikä Bond epäröinyt ylittäessään pienen esteen helpolla loikalla. Tapansa mukaan ruuna hyppäsi tavattoman korkealle eikä painanut etusiaan lähellekään vatsaansa. Tällaisilla esteillä hypyssä oli vielä helppo pysyä mukana, kun siihen osasi varautua etukäteen. Kun estekorkeus nostettiin metriin ja päälle lisättiin Bondin omalaatuinen tyyli, tuntui hypättävät esteet hetkessä puoli metriä korkeammilta.

Didi antoi Ceen ravata letkeästi, eikä poni enää kiirehtinytkään yhtä paljon kuin matkaseuransa. Kun maastoesteet avautuivat heidän ympärilleen Cee kuitenkin virkistyi ja katseli korvat hörössä aukeaa. Myös Didi katseli sikin sokin aseteltuja hauskoja esteitä. Ajatus hänestä kisaamassa maastoesteillä oli todella kaukainen, vaikka nurmikentän esteet kutsuivatkin häntä jo takaisin luokseen. "Pidetään mielessä", hän naurahti Bexille ja kiristi vaistomaisesti hieman otettaan. Ja pidätellä hän saikin, kun ponitamma ampaisi Bondin perään odottamatta pahemmin ratsastajaansa. Didi piteli tammaa jottei hyppäisi aivan toisen perässä ja löysi katseellaan ensimmäisen esteen, tukin. Sydän tykytti Didin kurkussa ja he hyppäsivät ponille tutun esteen vaivatta.

Bex käänsi Bondin suurelle ympyrälle lähestyäkseen tukkia uudestaan, sillä hän halusi tunnustella ruunan hyppyä ihan vain kaiken varalta.
"Jatka vain esteeltä toiselle ihan miten tahdot, ne voi kaikki hypätä molempiin suuntiin", hän huikkasi olkansa yli poniratsukolle. Täällä ei ollut varsinaista järjestystä esteillä, vaan niitä hypittiin milloin mihinkin suuntaan ja missä järjestyksessä tahansa. Sillä saatiin aina lisää vaikeutta radalle niitäkin ryhmiä varten, jotka hyppäsivät kentällä metrin ratoja. Bex rauhoitteli Bondia ylittäessään tukin kerrasta toiseen, kunnes oli tyytyväinen ruunan ponnistukseen. Nyt musta hevonen käytti selkäänsäkin hypyssä, ja vaikka ero ei näin matalilla esteillä suuri ollutkaan, halusi hän hevosen silti tekevän töitä kunnolla. He jatkoivat kapealle haudalle, jonka Bond hyppäsi katselematta lainkaan alas pudotukseen, ja siitä suoraan puiselle hevoselle, jonka selän yli ruuna loikkasi kepeästi. Kapea hevoseste oli yksi hänen suosikeistaan, mutta Bubbles, kaikesta suurempien ratojen kokemuksestaan huolimatta ei suostunut ylittämään puista hevosta ollenkaan.

Didi kuuli Bexin huikkauksen ja jatkoi yksin, hieman haparoiden. Hän ohitti yhden esteen kaartaen ulkokautta, katsellessaan samalla kenttää ja esteitä tarkemmin. Cee laukata puuskutti hänen allaan ja hyppäsi innokkaana, kun heitä tuli vastaan uusi, hieman isompi tukki. Hypyn jälkeen Didi tunsi itsensä jo varmemmaksi selässä ja ohjasi Ceen haudalle. Hän sai kannustettua ponin haudan yli ja matka jatkui kiihtyvässä temmossa. Hän pystyi lähes näkemään ponin nenänpään korvien välistä, ja innosta kiiluvat silmät. Oli hän itsekin innoissaan vauhdin huumasta ja ohjasikin joka hypyn jälkeen ponia rohkeammin ja haudan jälkeen varovainen hyppy alamäkeen, jonka jälkeen tamma sinkaisi takapäänsä kerran ilmaan riehakkaana.

Bex nauroi katsellessaan ponin menoa. Kun oli tottunut keskittämään huomionsa viiteen ratsastajaan yhtä aikaa, ei tuntunut enää ollenkaan vaikealta seurata yhtä ponia samalla kun ohjasi omaa ratsua, varsinkin kun kyseessä oli Bond, joka ei häseltänyt omiaan. Hän taputti ruunan kaulaa kun Bond suoritti alashypyn mallikkaasti ja palasi laajalla kaarella hyppäämään ylöspäin samaa tasoa. Bond ei haparoinut tälläkään kertaa, mistä hyvästä ruuna sai uuden taputuksen kaulalleen. Hän antoi hevosen laukata hetken pidemmällä askeleella esteiden ulkosyrjällä ennenkö kokosi askeleen jälleen hallitummaksi ja lähti loikkimaan matalia esteitä yksi toisensa perään. Vaikka näiltä ei saanutkaan samaa adrenaliiniruisketta kuin Rosings Parkin hienolta kilpatason radalta, nautti hän silti tästäkin loikkimisesta. Hyppääminen oli aina mukavaa, vaikka este ei olisi kavalettia korkeampi.
"Ceellä on ainakin hauskaa, toivottavasti siis sinullakin!" Hän virnisti hidastaessaan Bondin ravin kautta käyntiin. Musta ruuna heitteli päätään ja tanssahteli hänen allaan kärsimättömänä, sillä halusi jatkaa hyppimistä, jonka ratsastaja katkaisi hevosen mielestä aivan liian aikaisin. Hän ei kuitenkaan halunnut koetella onneaan hevosen kanssa, jonka jalka oli vihoitellut viime aikoina, joten parempi lopettaa hyppiminen tähän heidän osaltaan.

Pukki ei pelästyttänyt Didiä mutta yllätti varmasti. Kerättyään itsensä taas järkeväksi ponitamman selässä he jatkoivat hitaammassa laukassa kohti pienempiä esteitä. Didi ei halunnut koittaa onneaan hyppäämällä puuhevosia tai muita vaativampia reittejä. Hän antoi Bexille ja Bondille tilaa ja hyppäsi pikkutukkeja eri järjestyksessä. Cee oli paremmin kuulolla tasaisella nurmella ja antoi vaikuttaa vauhtiin hetki hetkeltä paremmin. Kun hän huomasi Bexin siirtyvän raviin Didikin hidasti tamman ja antoi sen mennä omaa tahtiaan maastokaverin vierelle, jonka jälkeen Didi hidasti senkin käyntiin ja taputti sitä kaulalle. "Kyllä vain", Didi hengähti ja hymyili.

"Mahtavaa", nainen julisti reippaasti ja antoi ohjan liukua aavistuksen pidemmäksi, kun Bond venytti kaulaansa. Hän vilkaisi olkansa yli kohti tallirakennusta, joka ei näkynyt vehreän lehtiverhon takaa, mutta jolle kävelisi vain muutaman minuutin. Ehkä olisi parempi kävellä loppukäynnit täällä, niin äiti tai kukaan muukaan ei tulisi kentän laidalle katselemaan.
"No, mitä sanot, onko Cee loistava vai loistava?" Hän virnisti ohjatessaan Bondin kauemmas esteistä. Täällä riitti nurmea millä kävellä, joten mitä sitä turhia pujottelemaan esteiden lomassa.

"Taidan valita loistavan", Didi nauroi. Hän antoi Ceen seurata Bondia ja laski sillekin ohjaa. Tamma nyki hieman ohjia ja vei turpansa lähelle maata. "Teillä on hauska kompakti maastoesterata täällä, pitää varmaan tulla joskus uudestaan", Didi totesi ja antoi ryhtinsä jälleen lysähtää satulaan. Poni puuskutti leppeästi mutta hengitys tasaantui askel askeleelta. Myös Didi pääsi hengähtämään mahtavan hyppytuokion jälkeen. Hänen täytyisi palata takaisin maastoesteiden pariin ja käydä katsomassa Rosingsin maastoesteitä, siellä oli varmasti hurjasti erilaisia esteitä. "Hyvin näytti sinulla ja Bondillakin sujuvan", hän vinkkasi hetken päästä.

"Olet aina tervetullut", Bex vakuutti iloisesti. Hän virnisti vilkaistessaan pienempää ratsukkoa. "Ja Sunny samoin, jos päädyt ostamaan sen", hän lisäsi virne kasvoillaan. Hän oli melko varma, ettei Didi antaisi tämän ponin livahtaa otteestaan. Toinen oli ollut niin onnessaan ponista alusta asti.
"Meillä on paljon yhteisiä harjoituksia takana", hän naurahti taputtaen mustaa kaulaa. Bond pärskyi ja viskoi päätään roiskien valkoista vaahtoa vähän joka suuntaan. "Minä sentään opetin sen hyppäämään maastoesteitä." Bond oli vaatinut hieman rohkaisua ja vielä enemmän rutiinia, mutta nykyään ruuna selvitti lähes minkä tahansa maastoesteen edes sitä vilkuilematta. Bex antoi mustan ruunan kävellä vielä hetken, kunnes hengitys oli täysin tasaantunut.
"Eiköhän palata tallille", hän totesi kääntäen ratsunsa hiekkatielle, joka vei tallin pihaan tarhojen lomitse. Didi pääsisi lähtemään kotiin ja hän voisi jatkaa rutiininomaista arkeaan kaikkine tallitöineen.

"Katsotaan", Didi naurahti hermostuneesti. Ajatus Sunnysta oli jännittävä eikä hän uskaltanut antaa itsensä olla innoissaan vain näin yhden päivän jälkeen. Hän suuntasi ajatuksensa ja katseensa Bondiin, joka käyskenteli askeleen edellä heitä. "Se näyttää oikein mukavalta hevoselta", hän kehaisi ja pyyhkäisi pienen vaahdonpärskeen reideltään. "Ja hyvin olet saanut sen oppimaan myös, sehän näytti ihan vaivattomalta." Didi uskaltautui laskemaan ponitammalle kaiken ohjan, vaikka kielsikin sitä muutaman kerran nappaamasta puolta puskaa suuhunsa. "Mennään vain", ja ohjasi ponia oikeaan suuntaan, vaikka se taisi sen ulkoa tietääkin. Tamma ei puuskuttanut enää hetken päästä ja Didi kiersi sen pörheää harjantyveä sormensa ympärille.

Bond ravisteli päätään tallirakennuksen paljastuessa ja kiihdytti varkain askeliaan, vaikkei käynnistä raville rikkonutkaan. Bex virnuili ratsunsa selässä eikä vaivautunut korjaamaan, sillä eipä tästä harmiakaan ollut, kaiketi. Hän pysäytti hevosen tallin pitkän sivun varrella oleville oville ja hyppäsi varsin koruttomasti alas selästä vilkaisten olkansa yli kohti ratsastuskenttää, jolla tummanrautias trakehner tanssahteli näyttävin raviaskelin.
"Hei aasi!" Bex huusi tervehdykseksi vaaleahiuksiselle naiselle, joka säpsähti kuullessaan tutun äänen. Sasha käänsi uljaan puoliverisen kentän sivua kohden ja pysäytti tamman, kun oli keskusteluetäisyydellä. "Olisit voinut soittaa, että olet tulossa", Bex marisi leveä virne kasvoille hiipien. Sasha pudisteli päätään naurua huulillaan.
"Jos olisin ilmoittanut, olisit raahannut minut maastoon, ja jonkun on sentään pidettävä huolta Felinen taidoista", nainen piikitteli takaisin. Bex nauroi. Sasha oli oikeassa. Hän olisi raahannut lapsuudenystävänsä maastoon heidän kanssaan.
"Didi, tämä on Sasha, lapsuudenystäväni ja Felinen laiska omistaja", Bex kääntyi ystävänsä puoleen ja nyökkäsi kohti puoliverisen selässä keikkuvaa naista.
"En ole laiska, olen kiireinen!" Sasha protestoi kiireesti väliin.
"Ihan sama. Toisin kuin sinä, Didi on ystäväni ja luvallisesti kylässä Rosings Parkista", Bex virnisti pilkettä meripihkaisissa silmissään.
"Vau, se on hieno paikka", Sasha henkäisi ja väläytti valoisaa, lämmintä hymyään Didille. "Miksi emme ole koskaan tavanneet?"
"Koska sinä olet niin tavattoman kiireinen pelastaessasi ihmishenkiä ja muuta yhtä turhaa."
"Opetellessani pelastamaan", Sasha korjasi päätään pudistellen. Bex ei taas vaihteeksi antanut suunvuoroa. "Mukava tavata kuitenkin nyt. Ilmeisesti Bex ei onnistunut säikyttelemään sinua puolikuoliaaksi maastolenkillä?"

Cee myötäili hevospartnerinsa tahtia, vaikkei jaksanutkaan pysyä perässä. Didi antoi sen ravata muutaman askeleen Bondin perään ohjat roikkuen ja ponin suloisessa pikkuravissa istuen. Päästessään tallin vierelle Didi huoahti, laski jalustimet jalastaan ja laskeutui kepeästi alas pienen ponin selästä. Hän oli huomannut ratsukon kentällä ja katseli sitä vaivihkaa. Bexin tervehtiessä reippaasti ratsastajaa Didi hymyili ja kuunteli toisten keskustelua nostaen samalla jalustimia ylös. Kun Bex esitteli hänet naiselle Didi nyökkäsi hymyillen toisen suuntaan. "Hei vaan! En tiedä, onneksi se on nyt korjattu", hän naurahti kentän suuntaan ja laski kätensä Ceen ohjalle. "Ei, ei hän siinä onnistunut", Didi virnisti Sashalle. "Sinulla on hieno hevonen", Didi kehui ilmeisesti Feline-nimistä hevosta. Tammasta näki, että se oli kisakunnossa ja se oli selvästi upea ilmestys ratsastajansa kanssa.

"Yllättävää", Sasha mutisi ja antoi ohjan valua otteessaan pidemmäksi, jotta Feline malttaisi seistä aloillaan narskuttelematta kuolainta. Tamma venytti kaulaansa alaspäin muttei vaikuttanut siltä, että laittoi hengähdystauon pahakseen.
"Kaikki eivät säikähdä muutamaa pientä pukkia ja reippaampaa laukkaa", Bex kommentoi väliin kierosti virnistäen. Sasha pudisteli päätään. He voisivat keskustella Felinen 'muutamasta pukista' ja Bexin määritelmästä laukan tahdille myöhemminkin. Juuri nyt blondi nainen halusi suunnata huomionsa uusiin kasvoihin, jotta tunnistaisi Didin seuraavallakin kerralla. Bex höpiskööt omiaan.
"Kiitos. Feline on ollut minun kymmenisen vuotta", Sasha tunnusti pieni ylpeä hymy huulillaan. Hän oli tavattoman ylpeä kauniista puoliverisestään, joka oli oppinut Avan avustuksella ties kuinka paljon, puhumattakaan siitä, miten paljon hän oli kehittynyt tamman kanssa. He olivat molemmat olleet kakaroita kun olivat löytäneet toisensa, ja nyt he olivat tässä. Hän taputti kaartuvaa kaulaa vaivihkaa hymyillen.
"No no, eipäs nyt aleta liikaa kehuskella", Bex naurahti väliin. "Jatka toki tärkeää harjoitteluasi, niin käymme pesemässä tämän kaksikon. Sinuna olisin tosin varovainen, jos tekisin laukkapiruetteja. Pirulaisesi heitti minut hiekkaan viime viikolla." Sasha ratkesi nauramaan ja mutisi olkansa yli jotakin sen kuuloista kuin 'totta kai heitti, et osaa ratsastaa', mutta Bex ei jäänyt kuuntelemaan kiskoessaan Bondia sisään tallirakennukseen.
"Pesaise Cee ensin, koska Bondin kanssa kestää", hän ohjeisti viitaten käytävien väliin jäävää pesukarsinaa kohti. Hän itse sujautti mustan ruunan lähimpään karsinaan riisuakseen siltä varusteet kaikessa rauhassa.

Didi naurahti pienesti Bexin ja Sashan keskustelulle samalla kun avasi kypäränsä lukon ja heilautti kypärän päästään. Oli kyllä totta, ettei hän säikähtänyt enää pukkeja sun muita vikurointeja. Niitä oli nähty jo niin paljon. "Wau, se on oikein kiitettävä määrä vuosia", Didi sanoi ja katseli tammaa. Kymmenen vuotta oli oikein kiitettävä aika. Didi kiersi kypärän kainaloonsa ja avasi hiuksensa pörröttäen niitä hieman. Luonnonkiharat hiukset laskeutuivat hänen olkapäilleen villisti. Hän nappasi paremman otteen sitten Ceen ohjista ja vei sen keskustelun päätyttyä Bondin perässä talliin. "Seeelvä", Didi vastasi Bexille tallissa ja köpötteli ponin kanssa pesukarsinaan. Hän kiinnitti tamman ja riisui siltä sen varusteet. Poni oli jokseenkin hikeentynyt ja nautti selvästi viileästä vedestä, jolla Didi pesi sitä löytämänsä sienen avulla. "Teillä on kyllä oikein mukava talli", Didi sanoi hetken päästä vedellessään viilalla liikoja vesiä pois tamman karvalta.

Bond pöhisi karsinassa ja hieroi päätään vasten Bexin hartiaa, kun nainen yritti riisua satulaa ruunan selästä. Hän töni päätä kauemmas itsestään jatkuvasti, mutta se ei toiminut kunnolla, kun hän ei vaivautunut komentamaan päättäväisellä äänellä. Hän pudisteli päätään laskiessaan satulan käytävällä ja riisui suitset mustasta päästä.
"Kiva kuulla, minäkin pidän", hän virnisti leveästi ystävälleen. Talli ei ollut pienimmästä päästä, ei enää kun sitä oli laajennettu kaksinkertaisiin mittoihin, mutta lisää maata he olisivat kipeästi kaivanneet. Jo yhdellä uudella tarhalla ja pihattorakennuksella he olisivat ratkaisseet monet murheet, kun voisivat asuttaa yhä enemmän hevosia pienellä tilallaan.
"Jätä Cee vaan johonkin karsinaan, minä hoidan sen pihalle kun se on vähän kuivunut", hän lupasi hymyillen. "Oli kiva kun tulit maastoseuraksi", Bex lisäsi pidellen tiukasti kiinni Bondin riimusta, kun ruuna oli innoissaan tunkemassa jo pesukarsinan puolelle. Ruuna rakasti vettä aivan liikaa.
"Satulahuoneessa lojuu pari ohutta loimea, katso niistä se pienen kokoinen ja heitä Ceen selkään", hän ohjeisti hyväntuulisesti selvitellen paljain sormin mustaa harjaa. Bond nyökkäili päällään yrittäen jatkuvasti ujuttautua hänen ohitseen kohti pesupaikkaa. Hän pudisteli päätään huvittuneesti hymähtäen.

"Kukapa hevosihminen ei pitäisi omasta hevostallista takapihallaan", Didi kohautti olkiaan. Hän ei ehkä pystyisi pyörittämään Greenridgen tapaista ratsastuskoulua mutta tottakai oma talli olisi mahtavantuntuinen ajatus. Nytkin käytävät olivat ihanan rauhaisat ja pieni iltaviileä tuulahdus tuli aukinaisista ovista sisään. Leiriläiset hiluivat muualla ja harvat sisällä viihtyvät hevosetkin uinuivat hiljassa. Didi puuhasteli rauhaisan Ceen kanssa Bexin latelemien ohjeiden mukaan ja vei ponin ensimmäiseen eteentulevaan tyhjään karsinaan. "Mahtavaa että pistit minut tulemaan", hän vastasi ja naurahti Bondin innokkuudelle.Sitten hän vapautti pesukarsinan Bondia varten tamman ja itsensä tavaroista ja toi takaisin tullessaan löytämänsä loimen. Hän oli hetken mittaillut sitä katseellaan ja todennut sen oikean kokoiseksi. Heitettyään sen pikku tamman selälle Didi tuli nojailemaan pesukarsinan seinämälle.

"Se hevosihminen, joka hoitaa jokaisen aamu-, päivä- ja iltatallin", Bex virnisti pilkettä silmäkulmassaan. Vaikka hän valitti töistään usein, oli totuus se ettei hän vaihtaisi niitä mistään hinnasta. Hän rakasti Greenridgeä, arkeaan ja elämää, jota se toi mukanaan. Hän eli jokaisen kymmenvuotiaan hevoshullun unelmaa, aivan varmasti. Bond hillitsi vaivoin itsensä, kun hän kiepautti ruunan pesukarsinaan ja kiinnitti punaisen riimun molemmilta puolilta hevosen päähän.
"Tietenkin", hän virnisti ja aukaisi vesihanan. Ruuna pärskähti onnellisena kun vesi kasteli kyljet. Hän naurahti ääneen, kun hevonen kohotti turpansa korkealle ja ilmeili oikein antaumuksella ylähuuli rullalla. "Luulen, että Bondin oli tarkoitus olla merihevonen, mutta jokin meni pieleen", hän naurahti ja rapsutti ruunan kaulaa samalla kun siirsi letkua hevosen selän ylle, jotta vesi valuisi molempia kylkiä pitkin. Bond nautti elämästään täysin rinnoin eikä malttanut seistä aloillaan tai olla edes hiljaa.
"Mutta kuten jo sanoin, tässä kestää, joten jos haluat kotiin niin lähde vaan", hän naurahti nyökäten kohti ruunaa. Hänellä ei ollut sydäntä pestä hevosta nopeasti, kun ruuna nautti vedestä niin tajuttomasti.

"Totta", hän vastasi ja nappasi nopealla liikkeellä kasvoille karkaavat kiharat korvan taa. Niin suuri vastuu olisi hurja kantaa. Didi halusi koko pienen ikänsä Ricardin omakseen mutta päätti lopulta, että ruunan vuokraaminen oli tarpeeksi - olihan se oikeastaan hänen omansa sillä hän oli ollut ponin ainoa pääsääntöinen ratsastaja ja hän oli viettänyt sen kanssa paljon aikaa. Bondin nautiskelu oli huvittavaa ja sai pesukarsinan seinään päätään nojaavan Didin naurahtamaan. "Siltä vaikuttaa", nainen sanoi ja huoahti sitten. Katsottuaan rannekelloaan hän nyökkäsi Bexille. "Voi olla että minun kannattaakin jo lähteä. Eivät ne koirat siellä hoida itseään", ja naurahti. "Lily nyt varsinkaan." Se oli oppinut kuukausien kuluessa itsenäisemmäksi mutta eksyi silti yhä vaikeuksiin ja kaipasi hänen seuraansa.

"Oli ihana viettää päivä näin", Bex naurahti kurkistaen Bondin kaulan ali nähdäkseen Didin. Heillä molemmilla olisi vielä töitä hoidettavanaan, joten parempi aloittaa mitä pikimmin. Hän oli oikein iloinen, että oli karannut aamupäivästä naisen mukana katsomaan pientä pulleaa ponia, sillä se oli tuonut oikein sopivaa vaihtelua leiriarkeen, joka oli käynnistymässä vilkkaasti.
"Rapsuttele niitä minunkin puolestani", hän lisäsi hymyillen. Hänen oma pieni terrierinsä porhalsi jossakin, todennäköisesti äidin jaloissa talon puolella. "Nähdään pian!"

"Niin kyllä oli, vähän vaihtelua elämään", Didikin tokaisi. "Todellakin", hän vastasi vielä ystävälleen takaisin ja pystyi jo kuvittelemaan miten koiralauma tervehtisi häntä aina niin innokkaana ja tyytyväisenä. Lily tuskin pysyisi poissa hänen jaloistaan tällaisen sydämettömän hylkäyksen jälkeen. Kun Didi oli tarkastanut nopeasti, että hän oli tajunnut ottaa vähäiset tavaransa mukaan hän silitti onnellisen näköisen Bondin turpaa ja huikkasi hyvästit Bexille. Päästyään autolle hän nakkasi tavaransa takapenkille, pisti aurinkolasit silmilleen ja ajoi takaisin Rosingsiin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content





It's a very Sunny day Empty
ViestiAihe: Vs: It's a very Sunny day   It's a very Sunny day Icon_minitime1

Takaisin alkuun Siirry alas
 
It's a very Sunny day
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1
 Similar topics
-
» Sunny Side Up

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: