Harmaasta purppuraa

Maanantai, 12. tammikuuta

Teddy oli saanut luvan palata satulaan ikuisuudelta tuntuneen tauon jälkeen. Hän oli käynyt Minxillä maastossa vain todetakseen, että tamma vihasi häntä. Siis vihasi vihasi häntä. Mies olisi mielellään viettänyt seuraavan kuukauden pelkillä maastolenkeillä, mutta äiti oli ottanut ohjat omiin käsiinsä ja varannut hänelle estevalmennuksen. Luoja. Hän ei tiennyt, miten he selviäisivät siitä hengissä. Kiukkuinen tamma oli yrittänyt potkaista häntä karsinassa, joten he olivat siirtyneet pesupaikalle. Siellä Minx oli tallannut hänen varpailleen, purrut reiän loimeen, jota hän oli kantanut käsillään ja yrittänyt parhaansa mukaan tehdä varustamisesta painajaista. Tamma oli raivoissaan, kun hän oli jättänyt sen yksin niin pitkäksi aikaa. Ei Teddy muuta selitystä hevosen käytökselle keksinyt. Huokaisten hän veti kypärän päähänsä ja kiristi leukahihnan. Tästä estevalmennuksesta hengissä selviäminen vaatisi ihmeen jos toisenkin. Olisi edes yksityisvalmennus, niin itsensä nolaamista ei olisi todistamassa muut kuin valmentaja, mutta ei. Äiti oli tiennyt, että yksityisvalmennuksessa hän päästäisi itsensä vähemmällä, joten oli valinnut pienryhmän. No, ainakin Miyato olisi siellä. Joku tuttu edes, jonka kanssa voisi jakaa kärsiviä silmäyksiä valmennuksen lomassa. Mistä puheenollen, hän voisikin käydä kurkistamassa, missä vaiheessa nuorempi oli. Minx seiskööt pesupaikalla sen hetken.
"Et usko, miten kamalalla päällä Minx on", Teddy huokaisi. Valmennuksen väliinjättäminen ei ollut koskaan kuulostanut niin hyvältä idealta.

Miyato oli orinsa karsinassa. Caitlinin ohjeiden mukaan Huzzlea oli ratsutettu uudelleen pehmeillä kuolaimilla. Tuntui oudolta laittaa suora omenakuolain orin suuhun, kun oli lähtemässä estevalmennukseen. Häntä pelotti hieman, se uusi valmentaja näytti... Kävelevältä kuolleelta.
"Uskon. Todella uskon. Onneksi et ole nähnyt miten se on kiukutellut työntekijöille." Hän naurahti ja veti kypärän päähänsä. Ei se nyt niin vakavaa ollut. Kai. Paitsi että Minx oli kyllä ollut aivan kamala viimeaikoina.
Artemis tahollaan ohjeisti Lucya laittamaan valmennuksen esteet oikein. Täällä pitäisi olla hyviä ratsastajia, joten varsinaisille esteille tuli korkeutta ja verryttelyesteillekin hieman vaikeutta. '

"Olen kuullut", Teddy huokaisi. Hän oli myös nähnyt, miten tamma oli ollut oikein kiltisti Mayben kanssa, kunnes oli huomannut hänet. Silloin helvetti oli päässyt irti. Minx kiukutteli hänelle enemmän kuin muille, mutta ehkä hän oli sen ansainnut. Hän oli kuitenkin rikkonut tamman kyseenalaisesti parhaan kaverin ja hylännyt Minxin tallin vastuulle viikoiksi.
"Mites Huzzle?" Mies kysäisi vilkaisten isoa oria. Selviäisiköhän kumpikaan heistä hengissä valmennuksesta?
Lucy kantoi puomeja ja tolppia Artemiksen ohjeistamille paikoille ja hetkeä myöhemmin myös Sawyer liittyi joukkoon nähtyään, miten tyttö joutui juoksemaan edes takaisin, että ehtisi tehdä kaiken. Yhdessä tallityöntekijät saivat esteet paljon nopeammin kasaan. Lucy jäisi istumaan avoimeen katsomoon siltä varalta, että puomeja saisi nostella valmennuksen aikana. Ensimmäinen ratsukko saapuikin jo maneesiin - hassu helmenhohtoinen akhaltekruuna pullean omistajansa kera. Natasha vilkaisi ympärilleen tietämättä oikein, mitä tehdä. Saiko täällä nousta suoraan hevosen selkään, vai pitikö ensin odottaa, että kaikki olisivat paikalla? Venäläinen tyttö päätyi taluttamaan Rhatanin keskelle maneesia. Hän laski jalustimet, tarkisti hihnojen pituuden ja kiristi vyötä - mahdollisimman hitaasti, jotta muut ehtisivät paikalle ja näyttäisivät, miten täällä toimittiin.

Miyato puraisi huultaan. Hän ei tiennyt, miten Huzzle. Tämä olisi ensimmäinen kerta valmennuksissa ja isommilla esteillä pitkään aikaa.
"En tiedä. Se on ratsutettu uudelleen käyttäen lähinnä kumikuolainta. En ole hypännyt sillä kunnolla aikoihin. Saas nähdä. Punaiset paholaisen hajottavat koko kaluston tänään."
Miyato lähti taluttamaan hevosta karsinasta maneesiin. Siellä Huzzle steppasi, nosti päätään ja pörhisteli samalla kun omistajansa ponkaisi selkään. Artemis katseli puomitehtäviä, niitä nuo saisivat tehdä alkuverkan aikana. Hän odotti että kaikki ratsukot tulivat paikalle ja Morlandin nähdessään nyökkäsi tervehdykseksi. Miyato näytti hölmityneeltä. Tunsivatko nuo?
"Verrytelkää vapaasti. Hakekaa hevosenne kuulolle pienin avuin. En halua nähdä näkyvää ratsastamista. Pieniä apuja, tarkkaa työskentelyä. Suunnitelkaa huolella se mitä teette tai älkää tehkö ollenkaan. Kun hevoset ovat kuulolla, voitte siirtyä puomeille toiseen päätyyn. Puomeilla teidän pitää ensin lyhentää, sitten pidentää ja taas lyhentää askelta. Ensin ravissa."
Miyato halusi karata. Kuolema tässä koittaisi.

"Hyvin se menee. Luota vain itseesi ja Huzzleen", Teddy rohkaisi. Hän ei ollut lainkaan niin toiveikas Minxin kohdalla, mutta sitä hän ei ääneen Miyatolle sanoisi. Ainoa syy, miksei hän ollut jo karannut valmennuksesta oli se, että äiti oli varannut tämän ja hän tunsi valmentajan kilpakentiltä. Ehkä häntä ei pidettäisi ihan alkeisratsastajana, vaikka Minx sellaiseksi hänet saikin olonsa tuntemaan. Mies suuntasi hakemaan paholaistaan, joka tuhosi parhaillaan kiinnitysketjun muovipäällystettä. Hupsista. Ehkä hänen pitäisi maksaa hieman enemmän karsinavuokraa tästä kuusta hyvittämään Minxin aiheuttamia tuhoja. Tai sitten ostaa vain uusi estekalusto suoraan. Tämän päivän jälkeen puomeja ei montaa olisi ehjänä.
Natasha nousi Rhatanin selkään, kun Miyato teki niin oman hevosensa kanssa. Selvä, selkään sai mennä itsekseen. Loistavaa. Tyttö keräsi akhaltekin ohjat kevyelle tuntumalle ja kannusti hevosen uralle kävelemään. Hän vilkaisi punaruunikkoa, joka potkaisi mielenosoituksellisesti maneesin seinää tullessaan sisään. Onneksi Rhatan ei tehnyt muuta kuin nostanut päänsä muutamaksi askeleeksi korkealle kolahduksen seurauksena. Se nyt olisikin puuttunut, että hän olisi pudonnut heti alkukäynneissä. Hän keräsi ohjat paremmin ja alkoi ratsastaa alkuverryttelyä valmentajan ohjeiden mukaan.
Teddy nyökkäsi Artemikselle takaisin aavistuksen kireä ilme kasvoillaan. Minxin huono tuuli tuntui tarttuvan ratsastajaankin, tai ehkä Teddy vain yritti estää punaa kohoamasta kasvoilleen puremalla huultaan raivokkaasti. Hän heilautti itsensä steppaavan tamman selkään ja sai saman tien hidastaa, kun punaruunikko oli säntäämässä ravissa liikkeelle. Tämäpä alkoi lupaavasti. Hän keräsi ohjat kunnolla tuntumalle, nyökkäsi valmentajan verryttelyohjeille ja aloitti työnteon. Hän ratsasti aina pienin avuin, joten se ei ollut ongelma, vaan tamman kiukuttelu. Minx päätti, ettei sitä yksinkertaisesti huvittanut mennä kulmaan, joten hevonen korskui ja loikki sivulle maneesin päädyssä. Teddy käänsi tamman kerran toisensa jälkeen kulmaan, kunnes hevonen selviytyi siitä ilman ylimääräistä sähellystä. Punertavat korvat olivat mustan harjan seassa niin luimussa, ettei Teddy edes selästä päin nähnyt niitä. Voi Minx.

Artemis irvisti. Voi helvetti, kuka osti tuollaisia hevosia? Potki maneesin seinää, tosissaan?
"Morland, se tamma kuriin." Artemis totesi kylmästi. Hän ei aikoisi sietää tuollaista käytöstä pitkään. Mistä tuollekin miehelle oli kilpahevoset löydetty? Tuo tamma oli sekopää.
"Caloun, se ori kulkee varmasti paremminkin. Ratsasta se pohkeiden ja ohjan väliin kunnolla, pidä se siinä ja vaadij liikettä. Lävistäjällä haluan nähdä upeaa lisättyä askelta." Miyato puuskahti. Haluta sai. Hän istui alas ja nautti siitä, miten orinsa tuntui nykyisin sileällä erilaiselta. Edes hieman rauhallisemmalta. Hän haki Huzzlea paremmin muotoon ja ratsasti lisättyä ravia lävistäjälle.
"Uudestaan. isosta hevosesta lähtee enemmän liikettä. Etenkin kenttäratsusta. Kashnikov, ,nyt ei olla aluetason leikkikilpailuissa. Leuka ylös, olkapäät kunnolla taakse. Ole diiva hevosen selässä, kanna itseäsi kuin hieno nainen. Tuo näyttää raskaalta. Ole kevyt. Ratsasta, mutta 'älä näytä siltä että se on työtä."

Teddy painoi päätään aavistuksen. Vai että Minx kuriin? Helpommin sanottu kuin tehty. Tamma oli päättänyt ettei sitä huvittanut, joten ei tiennyt, mitä muuta voisi tehdä kuin vaatia sitä, että he eivät ainakaan säikkyisi maneesin kulmia. Hän kannusti Minxin raviin ja istui syvään pompottavassa harjoitusravissa. Hän työsti hevosta volteilla ja vaati rytmikästä pohkeenväistöä, mutta hevosen koko elekieli huusi, että se tekisi mitä tahansa muuta mieluummin. Teddy huokaisi pysäyttäessään Minxin uran sisäpuolelle katsomon eteen. Hän pyysi Lucya ojentamaan kouluraipan, jonka hän oli tuonut katsomoon. Minx potkaisi kiukkuisena takajalallaan vatsaansa, kun hän kurkotti nappaamaan raipan työntekijältä. Mies kannusti hevosen uudestaan liikkeelle ja alkoi ratsastaa hevosta paremmin ohjan ja pohkeiden väliin, naputellen tasaisesti raipalla, kunnes hevonen polki takajaloilla alleen sivulle potkimisen sijaan.
Aluetason leikkikilpailut? Hän kilpaili aluetasolla! Se oli hänen suurin saavutuksensa. Ei hän osaisi sen paremmin… Tyttö nielaisi ja yritti ymmärtää nopeasti jaetut ohjeet. Kevyempää ratsastusta, diivailua. Selvä. Öh. Hän suoristi oman istuntansa valmentajan ohjeiden mukaan ja alkoi työstää hevosta taitojensa rajoissa. Hän ratsasti liikaa, kuten aina, mutta koetti nyt keskittyä siihen, että pitäisi apunsa pieninä ja huomaamattomina. Rhatan kaarsi kaulaansa ja polki rytmikkäästi ravissa alleen. Hän haki taivutuksia ja asetuksia niin volteilla kuin kaarevilla urillakin, muttei uskaltanut vielä lähteä puomeille. Hän siirtyi uran sisäpuolelle tekemään siirtymisiä huolellisella joskin jämäkällä tyylillään. Rhatan oli täysin ohjan ja pohkeiden välissä, mikä sopi ruunalle loistavasti, sillä nyt hevonen saattoi vain luottaa siihen, että ratsastaja tiesi, mitä tehdä. Natasha tuijotti ryhdikkäänä eteensä ja teki parhaansa saadakseen apunsa pieniksi. Se osoittautui yllättävän hankalaksi, sillä Rhatan käveli läpi pysähdyksen, siirtyi käyntiin ravin sijaan ja tuntui hämmentyvän, kun ratsastaja ei enää ollutkaan niin voimakas. Tasapainon löytäminen toimivan avun voimakkuuden ja apujen pienuuden välille tuntui mahdottomalta. Joko hän ei suoriutunut tehtävästä mutta näytti siltä, ettei ratsastanut, tai sitten hän teki tehtävän täydellisesti, mutta ratsasti liikaa. Mistä lähtien ratsastaminen oli ollut näin vaikeaa?

"No nyt se näyttää jo hevoselta. Kerää sitä. Tiedän mitä siitä irtoaa kouluradalla. Kaiva se esiin, vaikka vähän huono päivä olisikin." Eräs Artemiksen estehevosista oli tunnettu siitä ettei sen korvia nähty höröllä, koskaan. Siis todellakaan koskaan. He olivat olleet täydellinen pari ja mitä se kertoi ratsastajasta, sen kaikki saisivat arvata.
"Älä anna sen luistaa, Kashnikov. Caloun! Se lävistäjä vielä kolmannen kerran. Jos nyt en näe kunnon lisättyä ravia, ratsastat koko valmennuksen jalustimitta." Terävä katse seurasi Huzzlea. uhkaus taisi mennä perille.
"Noniin. Joku ravi löytyi sieltä. Ala työstää laukkaa. Puomeille, kontrolloi askelta. Kashnikov, älä ole diktaattori. Toimit hevosen kanssa ja sen on oltava mukana päätöksen teossa. Jos pidät sen tiukasti kontrollissasi, se ei voi esittää parastaan."

Teddykin tiesi, mutta tänään Minxistä ei sellaista irtoaisi. Ehkä sen jälkeen, jos he olisivat käyneet maastoradalla ennen valmennusta, hevonen voisi sileällä näyttää hetken nätiltä, mutta nyt sellaisesta ei ollut toivoakaan. Puhumattakaan esteistä. Jättäisiköhän Minx yhtäkään puomia kolauttamatta? Hän keskittyi pyytämään tammalta avotaivutusta, mikä sai hevosen liikkeet irtonaisemmiksi ja Minxin paremmin kuulolle, vaikka hevonen edelleen ilmaisi mielipiteensä varsin kärkkäästi potkiessaan silloin tällöin sivusuuntaan. Teddy piti tarkasti huolta, että ratsasti sen verran sisempänä, ettei hevonen yltänyt kavioillaan maneesin seinään.
Natasha yritti parhaansa, mutta hän ei tiennyt, miten vielä korjata. Rhatan liikkui rytmikkäästi, haki oikeaa työskentelymuotoa, oli kevyt ratsastettava ja kuunteli häntä, toisin kuin se punaruunikko tamma. Miten hän voisi olla olematta diktaattori? Rhatan vaati päättäväisyyttä, tai se hermoilisi turhia. Hän päätti yrittää pohkeenväistöä pienin avuin. Ensin hevonen lähti eteen, sitten liian jyrkästi sivulle. Hän korjasi varovaisesti, kunnes Rhatan liikkui sopivassa kulmassa maneesin halki. Tyttö vilkaisi toiveikkaasti valmentajan suuntaan. Oliko hän nyt antanut riittävästi vapautta hevoselle, jotta se oli mukana päätöksenteossa, vai miten Artemis asian olikaan muotoillut? Ainakin Rhatan liikkui elastisin liikkein, joiden rytmi ja näyttävyys säilyivät läpi ristiaskelten.

No joo, olihan se jo pohkeenväistöä. Ennen Rhatania huomion vei kuitenkin Huzzle, joka kolisteli puomeja.
"Caloun! Miksi ne puomit kolisevat? Älä juoksuta työntekijää osaamattomuuttasi. Kokoa se hevonen kunnolla laukassa, ennen kuin ratsastat puomeille. Vedä se niin tiukkaan pakettiin kuin vain saat. Se ei ole noin vaikeaa. Sinun tasoisen ratsastajan kuuluu päästä puomit kolistelematta niitä pitkin maneesia." Artemis kääntyi takaisin nuoren tytön ja tuon akhalteken puoleen.
"Puomeille, kunhan ne saadaan kuntoon. Kokoa se kunnolla. Pidä käsi paikallaan ja rauhassa, älä pakota sitä pakettiin. Kun ratsastat oikein, se menee niin itsestään. Morland, puomeille. Ja pistäkin se tamma kulkemaan kunnolla, ettei niitä tarvitse taas korjata."

Lucy siirtyi kaikessa hiljaisuudessa korjaamaan puomit. Hän painoi mieleensä, ettei vahingossakaan eksyisi Artemiksen valmennukseen. Hän saisi täällä niin pahasti turpaansa, ettei kehtaisi nousta hevosen selkään vuoteen. Natasha kokosi Rhatania rauhallisesti, mutta säilytti tasaisen käden, jotta hevonen tunsi kuolaimen suussaan. Kevyt naputtelu pohkeilla sai ruunan ravaamaan entistä paremmin, vaikka askel lyhenikin hevosen kootessa itseään kauniisti. Tämän hän edes osasi tehdä tavalla, joka ansaitsi heille huippupisteet kouluradoilta kerrasta toiseen. Tyttö vilkaisi puomeja ja kun ne olivat kohdillaan, siirtyi ratsastamaan niitä. Rhatan nosteli jalkojaan ylpeästi ja pehmeästi puomien yli hukkaamatta askelten rytmiä tai tasaisuutta selkään. Tällaisina hetkinä Natasha oli kiitollinen ratsastajalle mukavista askellajeista.
Teddy odotti, että Rhatan selvitti puomit kolistelematta, ennen kuin toi ryhdikkään Minxin puomeille. Tamma liikkui koottuna, riittävän hyvin kouluradoillekin, mutta nähdessään puomit, hevosen rytmi muuttui. Punaruunikko puri kiinni kuolaimeen, nosti päätään ja ylitti kyllä puomit kolistelematta, mutta teki sen yhdellä mahtavalla loikalla koskematta puomien välejä kertaakaan. Teddyn teki mieli ratsastaa suoraan ovelle ja ulos maneesista, mutta sen sijaan hän kokosi laukkaavan tamman uudestaan lyhyeksi, ratsasti läpi pidätteet ja pohkeet pohkeenväistöjen ja siirtymisten kautta ja valmistautui yrittämään uudestaan.

Artemis ei luultavasti olisi päästänyt Teddyä ratsastamaan ulos maneesista. Hän huokaisi syvään ja katseli sitä loikkaa. Jos Artyn tapoihin olisi kuulunut itkeä, hän olisi itkenyt.
"... Uudelleen. Yksikin tuollainen loikka vielä ja minä alan itkeä." Onneksi Rhatanin suoritus ennen sitä oli tasapainoinen ja hän jäikin seuraaman akhaltekkeä.
"Hieman pehmeämmin vielä. Sitten teitä voi kutsua ratsukoksi. Se kantaa itseään ihan siedettävästi." Tämän saattoi ottaa jo kehuna häneltä. Miyato toi Huzzlen uudelleen puomeille ja sai orin kulkemaan niistä kauniisti ja tasapainoisesti.

Teddykin alkaisi, ja meinasi sanoa sen valmentajalle, ennen kuin puri huultaan. Ehkä hän keskittyisi ratsastamiseen ruikuttamisen sijaan. Minx viuhtoi ärtyneenä hännällään, mutta kuunteli sentään häntä, kun he lähtivät puomeille uudestaan. Tällä kertaa loikilta vältyttiin, mutta Minx nosteli jalkojaan naurettavan korkealle. No, ainakaan mikään ei kolissut, vaikka kauniilta se ei voinut näyttää. Noilla askelilla olisi jo menty kavalettejakin. Teddy suuntasi epätoivoisen katseen Miyatolle. Hyvä että edes toinen heistä edusti punaisen paholaisen kanssa.
Natasha ei tiennyt, kiittäisikö valmentajaa vai mitä, mutta päätyi lopulta pysyttelemään hiljaa. Ainakaan hän ei vaikuttaisi ihan idiootilta, kun ei paljastaisi vajavaista kielitaitoaan. Hän yritti ratsastaa pehmeämmin, mutta vuosien tavasta oli vaikea oppia eroon hetkessä. Nyt hän ainakin keskittyi pehmeisiin apuihin, mikä oli jo enemmän kuin kuukautta aiemmin. Hän toi Rhatanin uudestaan puomeille ja taputti hevosen kaulaa, kun ruuna selviytyi niistä hyvin.

Onneksi Teddy oli hiljaa, eikä sanonut mitään. Miyato vastai säälivään katseeseen. Se todellakin näytti kamalalta.
"Morland, uudelleen." Tietysti Teddyllä oli vaativin hevonen näistä kaikista, mutta oikeasti, tuon kyvyillä hevonen olisi pitänyt saada kuriin.
"Tulkaa muut vielä kerran, sitten käyntiin. Odotetaan että Morland pääsee puomit kerran katseen kestävästi."

Teddy ei voinut mitään häpeänpunalle, joka kohosi poskille. Hän viivytti kaikkien valmennusta. Natasha selvitti puomit ja otti käyntiin tyytyväisenä hetken hengähdystauosta. Ainakaan valmentaja ei hengittänyt hänen niskaansa joka hetkenä, mitä hän oli aluksi pelännyt. Oli ehkä julmaa ajatella niin, mutta hän oli tyytyväinen, kun pärjäsi Rhatanin kanssa näinkin taitavien ratsastajien seassa.
Teddy kokosi Minxin, ratsasti niin täydellisesti kuin vain osasi, otti hevosen huomioon ja antoi sille puomeilla ohjaa, kuten Minxin kanssa täytyi, jos halusi sen ylittävän yhtään mitään. Tänään ei vain ollut Minxin mielestä mukava päivä mennä puomeja, joten vaikka hän teki kaikkensa, tamma liikkui puomien yli kiukusta terävin askelin ja kannatteli päätään korkealla. Rytmi sentään säilyi, mutta hevosen viuhtova häntä ja luimivat korvat kertoivat, ettei tamma nauttinut olostaan pätkääkään. Sentään se teki, mitä ratsastaja pyysi, olkoonkin, että päätyi potkaisemaan maneesin seinän suuntaan heti, kun he palasivat uralle. Teddy napautti raipalla ja vaati avotaivutusta. Potkiminen ei kävisi päinsä, joten ehkä hän saisi sen kytkettyä pois, jos vain laittaisi Minxin tekemään enemmän töitä. Se tosin oli helpommin sanottu kuin tehty.

Artemis vilkaisi katsomossa olevaa Lucya.
"Ota termosmuki katsomon portailta ja käy täyttämässä se kahvilla. Mustana, ilman sokeria." Samalla Arty asteli kohti verryttelyesteitä.
"Aloitetaan helposta. Ensin pysty ja lävistäjällä pieni sarja, kolmen askelee välillä. Tulkaa ensin kolmella askeleella. Joudutte kokoamaan siihen, mutta ette kuitenkaan kovin paljon. Haluan nähdä huolellisia hyppyjä ja jos joudutte korjaamaan, olette jo ratsastaneet väärin. "

Lucy lähti nopeasti hakemaan kahvia valmentajalle. Hän ei kaivannut yhtäkään poikkipuolista sanaa omasta touhuamisestaan, sillä Artemiksen kieli oli mitä ilmeisemmin todella terävä. Teddy hidasti Minxin käyntiin, mutta jatkoi taivutuksia, pohkeenväistöjä ja siirtymisiä pitääkseen hevosen kiireisenä. Tamma rentoutui aavistuksen, mutta ei sitä voisi hyvällä tahdollakaan kutsua vielä tyytyväiseksi.
Natasha yritti ymmärtää ohjeet. Pysty, sarja, mihin väliin montako askelta? Kolme vai kaksi? Nopea vilkaisu esteille. Kolme. Kahdella joutuisi venymään melkoisesti. Eli kootussa laukassa hyppyyn. Hän saattoi vain toivoa, että Rhatan osoittaisi jälleen olevansa kultaakin kalliimpi selviytymällä tehtävästä hyvin. Teddy ei edes uskaltanut toivoa moista, vaan mietti jo, mitä kaikkea Minx saattaisi tehdä esteillä. Natasha nosti laukan akhaltekillään, työsti sitä hetken ympyrällä pyöriväksi mutta kevyeksi edestä ja kokosi sitten reippaalla kädellä askelta lyhyemmäksi. He mahtuisivat kolmella, piste. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Hän lähti suorittamaan tehtävää keskittynyt ilme kasvoillaan, laski askeleet ja koetti ennakoida hevosensa liikkeet. Hän joutui siitä huolimatta kokoamaan sarjalla, sillä ensimmäinen hyppy meni pitkäksi minkä seurauksena väli jäi lyhyeksi kokoamisesta huolimatta ja hyppy lähti aivan liian läheltä. Rhatan painoi jalkojaan niin tiiviisti vasten nahkapanssarin suojaamaa vatsaa, ettei päätynyt kuin hieman kolauttamaan puomia, joka tosin jäi kannattimilleen kiikkerästi heilumaan. Natasha painoi katseensa hevosen ohueen harjaan. Se oli ollut liian lähellä pudotusta.

Artemis huokaisi ja alkoi todella kaivata sitä kahvia. Miksi, miten, ei.
"Kashnikov, uudelleen. Tuo korjaus pelasti sinut parhaassa tapauksessa vain pudotukselta, pahimmassa tapauksessa olisitte voineet tulla esteen läpi ja kaatua, jos korkeutta olisi enemmän. keskity ja yritystä siihen hommaan. Hevosesi kyllä pärjää."
Mies puuskahti ja haroi hiuksiaan ärsyyntyneenä.
"Kashnikovin jälkeen Caloun. Morland, työskentele hieman kauempana sen pirulaisen kanssa, saat mennä viimeisenä. Kuulemma tammasi tuo kaiken alas."

Natasha nyökkäsi nielaisten, keräsi päättäväisesti ruunaansa lyhyemmäksi ja lähti uudestaan energisessä laukassa esteille. Rhatan liikkui vauhdikkaasti, kuten aina, mutta ruuna ei missään nimessä kaahannut tai ollut hallitsemattomissa. Se vain liikkui reippaasti ratsastajansa pyyntöjen mukaan. Tyttö suuntasi esteille ja keskittyi entistä enemmän. Hän valmisteli sarjan lyhentämällä Rhatanin liiankin lyhyeksi ensimmäiselle esteelle, sillä hän tiesi, että ruuna hyppäisi pitkästi. Niin kävi tälläkin kertaa, mutta kiitos kauempaa hypätyn ensimmäisen esteen, väli oli nyt täydellinen heille kahdelle. Tyttö myötäsi tottuneesti ruunansa tasaisessa hypyssä ja taputti vaivihkaa helmenhohtoista kaulaa.
Lucy palasi täyden termosmukin kera ja ojensi sen hiljaisena valmentajalle, paeten sitten avoimeen katsomoon. Hän oli joutunut odottamaan, että kahvinkeitin sai valmistettua kahvin tuoreeltaan, sillä pannussa jäljellä oli ollut enää kylmät, katkerat pohjat. Tyttö jäi odottamaan, pääsisikö nostelemaan puomeja Miyaton jäljessä. Teddyn jäljessä aivan varmasti, sillä Lucy tunnisti hevosen. Ratsastajakin näytti luovuttaneelta työstäessään hevosta kauempana estesarjasta.

Artemis siemaisi kahvia.
"Hyvä. Odottele hetki, tee omaan tahtiin askeleen pidennyksiä. Vaihdetaan verryttelytehtävää kohta." Eli kun Caloun selvittäisi ehkä tämän ja Morland saisi tämän tehtävän itselleen tapeltavaksi paholaisensa kanssa. Miyato nosti laukan, kasasi Huzlen ja sai sen kulkemaan kauniisti sekä tasapainoisesti. Edelleen orin perusluonne nosti päätään, turpa nousi taivaisiin sen hypätessä mutta kun hän istui eleettömästi ja myötäsi reilusti hypyssä, Huzzle hyppäsi kauniisti. Yksi, kaksi... Vähän hätäinen kolmas.
"uudellaan, kasaa sitä enemmän."

Natasha nyökkäsi ja alkoi työstää askeleen pidennyksiä. Rhatan teki mitä hän pyysi, mutta Natasha huomasi jälleen kerran lankeavansa samaan vanhaan ansaan, jossa keskittyi yhteen asiaan liiaksi. Tällä kertaa se oli hevosen askelten rytmi pidennyksissä. Onneksi hänellä ei olisi liian pitkää aikaa hioa tätä, ellei Huzzlella ja Minxillä menisi tuntia selviytyä tehtävästä.
Teddy työsti tammaansa siirtymisillä, kunnes nosti laukan ja kokosi sitä reippaasti. Hän lähti ratsastamaan laukkapiruettia kun Minx tuntui riittävän keskittyneeltä. Ei sillä kouluradoilla hyviä pisteitä saisi, mutta ainakin se auttoi kokoamaan tamman pitkää askelta. Hevonenkin tuntui nauttivan kouluvääntämisestä, erehtyen jopa heilauttamaan korvaansa hetkeksi eteenpäin. Teddy taputti tamman kaulaa, kun piruetista oli selvitty. Takaosa oli liikkunut liikaa, jotta piruettia voisi pitää onnistuneena, mutta tämä oli estevalmennus. He valmistautuivat hyppäämään, eivät siirtymään kouluradalle. Hän suoritti joka toisen askeleen laukanvaihtojen sarjan, jatkoi toisessa laukassa ja teki uuden piruetin nyt tähän suuntaan. Minxin korvat olivat aika-ajoin jopa hörössä, ennen kuin tamma jälleen muisti, että sen oli tarkoitus kiukutella.

"Uudelleen. Viimeinen askel oli hätäinen. Kokoa enemmän, vaikka se on iso niin se sopii kyllä samaan väliin muiden kanssa. Tai siis sen on sovittava, kukaan ei kilpailuissa sovita välejä teille." Miyato puraisi huultaan ja toi orin uudelleen esteelle. Punarautias lähestyi reippaammin mutta samalla kootummalla askeleella, päästen nyt sulavasti yli. Huzzlessa oli iso ero, ainakin pienillä esteillä. Mitä isoilla kävisi...
"Morland! Sinun vuorosi, muut, siirtykää kauemmas. Te kaksi, tuo keskelle asetettu sarja on seuraava tehtävä. Ensin kolmella askeleella, sitten venytätte kahteen reippaaseen ja sopivaan askeleeseen. Kun se sujuu, voidaan miettiä radan hyppäämistä ehkä tänään. Kashnikov ensin."

Teddy ei ehtinyt ihailla Huzzlen ja Miyaton suoritusta, sillä keskittyi täysillä Minxiin. Hän vaati hevoselta varsinaisia kouluradan liikkeitä ja ratsastusteitä, joihin tamma oli tottunut, kunnes käsky lähteä esteille kuului. Voi luoja. Hän tarvitsisi kaiken mahdollisen avun, jos aikoisi selviytyä tästä. Mies käänsi koottuna laukkaavan Minxin esteelle ratsastaen samalla tyylillä kuin aina ennenkin. Tamma lähestyi estettä. Kolme, kaksi, yksi, ponnistus, liito, laskeutuminen. Teddy olisi huokaissut helpotuksesta, jos seuraava este ei olisi lähestynyt niin nopeasti. Minx venytti askeltaan yrittäen selkeästi mahtua väliin kahdella, Teddy korjasi ja tamma päätyi kieltämään seuraavalle esteelle. Teddy harkitsi todella maneesista ulos ratsastamista. Hän käänsi häpeänpuna poskillaan hevosen suurelle ympyrälle ja lähestyi sarjaa uudestaan alusta alkaen. Minx hyppäsi ensimmäisen esteen hyvin, nosti päänsä taivaisiin lähestyessään toista mutta pysyi sen verran lyhyemmäksi koottuna, että väliin mahtui kolme kokonaista laukka-askelta. Ei tosin järin kauniisti, mutta mahtuipahan kuitenkin, ja puomitkin pysyivät ylhäällä. Vielä.

Artemis huokaisi kiellolle, vilkaisi kahta muuta ja käänsi katseensa kaksikkoon jälleen.
"Morland, halvaantuiko se kesken kaiken? Siltä se ainakin näytti." Teddyltä hän odotti erityisen paljon, brittiratsastaja oli kuitenkin alan huipulla, joten... Hän halusi nähdä upeita hyppyjä. Ei tällaista. ei ihme ettei tuolla hevosella kilpailtu juuri missään, ainakaan menestyksellä. Toinen kerta sujui kuten pyydettiin, mutta ei kauniisti.
"uudelleen. Istu raskaasti alas ja pidä käsi vakaana. Älä anna sen näyttää lehmän ja laaman sekoitukselta, kun sitä se ei ole."

Teddy halusi sanoa, että Minx oli vain päättänyt, ettei aikonut hypätä kun ei saanut kiitää kahdella askeleella, mutta epäili, ettei se saisi hänen pisteitään nousemaan valmentajan silmissä. Voi kun hänellä olisi Dime… Dimen kanssa he olisivat loistaneet tällaisissa tehtävissä. Hän pakotti ajatuksen pois mielestään. Minx oli rakas tamma, joka kyllä osasi, jos sitä vain huvitti. Hän ohjasi häntäänsä viuhtovan tamman uudestaan sarjalle tiukkaan pakettiin koottuna. Hän nousi myötäämään hypyssä vasta viime hetkillä, mikä osoittautui virheeksi. Se siitä raskaasta istunnasta. Minx päätti, ettei sitä kiinnostanut pätkän vertaa hypätä lyhyellä ohjalla (saman pituisella kuin kaikkien muiden), joten mielenosoituksellisesti tamma suorastaan potkaisi puomin alas takajaloillaan. No, ainakin väliin tuli kolme askelta, joskin hevonen pudotti myös seuraavan puomin samalla tyylillä, vaikka Teddy tarjosi tammalleen reilusti ohjaa.

Artemis väisti taaksepäin, lentävän puomin saamine pääleen ei napannut häntä yhtään. Miksi tuollaisia kiukkupusseja piti edes ottaa kilparatsuiksi, koska... Koska tuollainen rehellinen vittumaisuus oli jo kamalaa. Hän ei voisi sietää tuollaista allaan sekuntiakaan. Meykenhoekin kaltainen arkajalka vielä menetteli.
"Jatka työstöä puomeilla. Kun saat sen niistämään sitruunat sieraimistaan, kokeile uudelleen." Ei tuohon ollut sanottavissa järkevää kritiikkiä. Teddy ratsasti hyvin, mutta hevonen oli kamala.

Teddy olisi ollut eri mieltä. Minx ei ollut kamala, hän vain ei osannut ratsastaa. Hän syytti mieluummin itseään kuin hevostaan, koska hevosen syyttäminen voisi johtaa sen myymiseen. Äiti ei kuitenkaan voisi myydä häntä, joten itsesyytös oli parempi vaihtoehto. Mies nyökkäsi synkkänä ja suuntasi takaisin puomeille. Hän päätti yhdistää puomiharjoitukseen kouluratsastusta. Ehkä se rauhoittaisi Minxiä. Niinpä mies laukkasi puomit ja teki heti perään puolikkaan laukkapiruetin, ennen kuin palasi takaisin puomeja pitkin. Milloin hän teki ravissa pohkeenväistöä, milloin laukassa avotaivutusta, mutta hän yritti ainakin pitää hevosen kiireisenä. Minx rauhottui vähä kerrassaan. Saisi nähdä, kestäisikö moinen hyväntuulisuus esteille asti.
Natasha ratsasti seuraavaa tehtävää keskittyneenä. Hän oli suoriutunut kolmesta askeleesta, joten nyt oli venytettävä Rhatan kahteen. Hän lähestyi estettä rauhallisessa, kootussa laukassa ja päästi hevosen venymään vasta neljä askelta ennen ponnistusta. Rhatan venytti laukkaansa, ylitti ensimmäisen esteen ja ratsastajan kannustuksesta venytti itseään välissä vielä hieman lisää. Kaksi askelta - ja hyppy kaukaa. No, parempi sekin kuin hätäinen kolmas askel, kai. Puomit jäivät sentään paikoilleen, mistä Natasha tunsi voitonriemua. Jos kansainvälisille estekentille oli päässyt Morland punaruunikkonsa kanssa, hän ja Rhatan pystyisivät varmasti kilpailemaan kansallisella tasolla.

Artrmis seurasi Natashan suoritusta. Hyppy liian kaukaa.
"Liian kaukaa. Vaikka annat pidentää askelta, muista silti ratsastaa. Älä vain heitä ohjia ja toivo että se venyy. Korkeammalla esteradalla olisitte jo polvillanne ja sinä sylkisit hiekkaa. Uudelleen!" Hän seuraisi Calounin tekemisiä hetken, ori tuntui kuumuvan hieman korkeiden näkemisestä.
"Caloun, se varsa kuriin! Istu alas, vakaa käsi ja laita se töihin." Sitten Morlandin vuoro. Hän seuraili miehen tekemisiä. Miksi kisata kenttää hevosella joka vihasi rataesteit?
"Nyt uudelleen lämmitelylle. Pidä sen demonin jalat kurissa ja hyppää vaikka piruetista, kunhan se ei viskele kaikkia puomeja pitkin maita ja mantuja!"

Natasha oli arvannut, että valmentaja kiinnittäisi huomiota siihen. Hänkin oli huomannut, että hyppy oli lähtenyt liian kaukaa, joten totta kai Artemis oli nähnyt sen. Niinpä tyttö nyökkäsi suu tiukaksi viivaksi puristettuna, nosti uudestaan laukan Rhatanilla ja lähestyi sarjaa rauhallisesti. Hän ei halunnut kaahottaa esteeltä toiselle, vaan jälleen kerran antoi ruunansa venyä vasta muutamaa askelta ennen ponnistusta. Ruuna venytti itseään vaivattoman oloisesti, ponnisti varmasti ja liiteli esteen yli hipaisemattakaan puomia. Natasha ei kuitenkaan laskeutunut satulaan istumaan, vaan jäi jalustimille seisomaan kannustaen pohkeillaan ja polvillaan ruunaa eteen. Hevonen venyi ja ponnisti jälkimmäisen osan yli kauniilla kaarella. Natasha istui alas satulaan ja kokosi pitkällä, matalalla askeleella laukkaavan helmenhohtoisen hevosen jälleen lyhyemmäksi allaan. Rhatan oli upea. Hän rakasti ruunaansa niin kovin.
Teddy käänsi Minxin päättäväisesti lämmittelyesteille. Tamman hörössä olevat korvat kääntyivät hetkessä luimuun ja hevonen hyppäsi ensimmäisen esteen yli, valuen laskeutumisessa vasempaa laitaa kohden. Teddy korjasi sivuttain seilaavaa tammaa samalla kun yritti pitää hevosen koottuna, mutta kaiken yhdistelmä tuntui vain ärsyttävän tammaa enemmän. Minx pysähtyi liukuen jälkimmäiselle esteelle ratsastajan pohkeista ja raipannapautuksesta huolimatta, ja kiepahti ympäri takajaloilleen nousten. Teddy takertui tamman kaulaan kiskoessan hevosta alas neljälle jalalle. Tämäpä sujui kerrassaan loistavasti. Hän ei enää ikinä tulisi Minxin kanssa valmennukseen.
"Hyppään vielä kerran ja menen sitten takaisin puomeille", Teddy mutisi häpeä ja luovuttaminen kasvoilta loistaen. Hän olisi mielellään jättänyt hyppäämättä sitä yhtäkään kertaa, mutta hän ei voisi jättää viimeistä hyppyä kieltäytymiseksi ja takajaloille nousemiseksi. Minx olisi mahdoton saada seuraavalla kerralla esteen yli, jos hän nyt jättäisi tähän.

Hän katseli toista hiljaa, etsien katseella virheitä tästä toisestakin kerrasta, vaikka se sujui mallikkaasti.
"Pidä kyynärpäät lähempänä kehoasi." Koska muuta sanottavaa ei ollut, piti valittaa pienestä asiasta, joka ei Natashan kohdalla ollut edes kovin suuri ongelma. Artemis kääntyi katsomaan Teddyä ja Minxiä, vain nähdäkseen melkoisen fiaskon. Hän huokaisi syvään ja käski Lucya laittamaan neljän kavaletin sarjan laukkaväleillä puomien tilalle.
"Ratsasta edes niitä. Kun ne sujuvat, kokeile suudelleen. Ei tuosta tule mitään, että hinkkaat puomeja koko päivän sen kirahvin kanssa." Siinä miss' kirahveista puheenollen... Esteiden noustua vanha Huzzle alkoi nostaa päätään, mutta ei rynnännyt. Miyato ratsasti yhden ympyrän, tuoden orinsa sitten esteelle. Hän ei ajanut eteen, hypyn jälkeen jopa hieman pidätti. Yksi, kaksi, hyppy. Helpotuksen huokaus karkasi huulilta ja kasvoille alkoi palata väri, samalla kun hän hieroi laukkaavan hevosen kaulaa tyytyväisenä.
"Caloun, vakaa käsi ja myötää enemmän hypyssä. Et jää vielä suuhun, mutta opettele myötäämään enemmän. Hienoa. Kashnikov voisi ensin ratsastaa pienen radan. Aloita sarjalta, sitten okserille, pysty, muuri ja lopuksi sarja uudelleen. Et ratsasta aikaa vastaan. Ratsasta tiet huolella, suunnittele ne ja vältä tilanteita, joissa joutuisit korjaamaan. Havittele täydellistä suoritusta."

Lucy suuntasi kokoamaan kavaletteja varoen tarkasti, ettei ajautunut lähellekään punaruunikkoa tammaa. Minx viskoi päätään ja nosti etupäätään ylös kuin valmistautuen jälleen nousemaan pystyyn, samalla kun ratsastaja yritti keksiä hevoselle muuta mielekästä tekemistä. Musta häntä viuhtoi niin vauhdikkaasti, että se kuulosti aika ajoin piiskan sivallukselta ilmassa, mutta ainakin punaruunikon kuuli jo kaukaa.
Natasha silitti Rhatanin kaulaa ja keskittyi hetkeksi katsomaan, mitä muualla maneesissa tapahtui. Huzzle näytti mielenkiintoiselta hevoselta, mutta ainakin se oli ratsastajansa hallinnassa toisin kuin tamma, joka potkaisi seinää kolahduksen saattelemana. Hän nyökkäsi valmentajalle ja keskittyi painamaan radan mieleensä. Hän nosti laukan ja kiersi kerran maneesin ympäri nähdäkseen reitin paremmin. Rhatan eteni reippaasti, mutta reagoi kuuliaisesti niin kokoaviin kuin pidennystä pyytäviin apuihin. Natasha käänsi hevosen ensimmäiselle esteelle huolellisen lähestymisen kera. Hän ei halunnut Artemiksen vihoja omaan niskaansa. Tytön puolesta Morlandin huippuratsastaja voisi olla Artemiksen silmätikkuna loppuun asti. Natasha keskittyi pitämään lähestymiset suorina ja käännökset loivina, mikä näkyi siinä, ettei tyttö edes yrittänyt hillitä hevosensa reipasta vauhtia.
"Minx, ole nyt kiltti", Teddy kuiskasi lähes äänettömästi tammalleen, joka viskeli päätään ja repi ohjia. Hän nosti laukan ja käänsi Minxin kavaleteille. Hevonen hyppäsi ensimmäisen kavaletin massiivisella loikalla ja lähes kompastui seuraavaan. Teddy ei enää edes yllättynyt, kun hevonen loikkasi sivulle kolmannen kohdalla päätään viskoen. Mies keräsi ohjia uudestaan lyhyemmäksi, kun tamma sai revittyä ne pitkiksi ja alkoi työstää laukkaa. He selviäisivät kavaleteista, jotenkin, joskus.

Artemis seurasi tytön rataa. Seuraavaksi tuo saisikin lyhentää teitä ja hevosta, mutta ratsastaa aikaa vastaan.
"Kävele hetki. Caloun tulee välissä." Se oli siedettävä rata, ihan huolellinen ja Natasha ei joutunut korjaamaan mitään. Eikä Artemiskaan keksinyt siitä mitään suurta vikaa, ratsastus oli ollut ihan toimivaa, vaivattoman näköistä, nyt kun hevonen sai kulkea reippaasti pitkällä askeleella. Miyato ei lähtenyt heti radalle, koska keskittyi katsomaan Teddyn epätoivon hetkeä ja Huzzle säpsähti potkaisua maneesin seinässä.
".... Morland!" Artemis äkhäisi perin epätoivoisena. Hän halusi tupakkaa, niin paljon. Niin paljon.
"Pakko kysyä, miten ihmeessä tuollaisella voi kilpailla puomiluokan ulkopuolella? Miten tuosta on mahdollisesti kuviteltu kenttähevosta? Antaisit sen siskosi hevoseksi. Ja Caloun. radalle, nyt."

Natasha olisi voinut huokaista helpotuksesta, kun Artemis ei suunnannut yhtäkään terävää kommenttia hänen suuntaansa. Tyttö antoi Rhatanin kävellä pidemmällä ohjalla keskittyen seuraamaan niin Morlandin taistelua tammansa kanssa kuin Miyaton suoritusta Huzzlen kanssa.
"Minxillä on huono päivä. Välillä se hyppää kuin unelma, mutta ei tänään", Teddy sanoi nielaisten. Hän ei voisi antaa hevosta siskolleen: siskolla oli kädet täynnä töitä muiden hevostensa kanssa, eikä hän voisi luopua Minxistä. Mies keräsi ohjia lyhyeksi poikkeuksellisen kovalla kädellä, mikä sai Minxin pukittamaan ja karkaamaan apujen alta täysin. Hevonen nousi pystyyn etukavioillaan huitoen ja ponnisti heti liikkeelle, kun sai itsensä takaisin neljälle jalalle. Teddy piti hevosen ympyrällä, ettei laukkaava tamma olisi kenenkään tiellä. Hevonen pukitteli lähes joka toisella askeleella ja repi ohjia raivokkaasti. Tänään ei tosiaankaan ollut heidän päivänsä. Hän alkoi menettää itseluottamustaan hevosen selässä, mikä taas sai Minxin kiukuttelemaan entistä enemmän nyt kun se vaistosi, että pärjäsi ratsastajalleen, joka ei ollut enää täysillä mukana.

"Arvaamaton. Noin käyttäytyvä ja arvaamaton kilpahevonen tapattaa sinut vielä joskus." Artemis ei säästellyt sanojaan. Häntä ei piireissä tunnettu siitä että kaunisteli asioita saatika siitä että olisi osoittanut hellyyttä hevosilleen.
"Kerää itsesi. Vedä syvään henkeä ja hanki kunnon selkäranka. Kun päätät pärjätä sille pärjäät. Nyt se jo nauraa sinulle." Morland todellakin oli hyvin pehmeä ratsastaja.. Huokaus. Hän kääntyi takaisin ja katseli Miyaton esterataa. Miyato kokosi Huzzlea hieman, jotta se ei aivan liitäisi koko radan halki hallitsemattomasti. Hän oli ylpeä oristaan, kun Huzzle suoritti radan kunnialla.
"Molemmat tulette uudelleen. Lyhyemmät tiet, ratsastakaa kuin tämä olisi uusinta."

Teddy tiesi sen, minkä vuoksi yrittikin vältellä kilpailemista viimeiseen asti. Hän olisi tyytyväinen voidessaan maastoilla Minxillä päivästä toiseen, mutta äidin suunnitelmiin sellainen ei sopinut.
"Selvä", mies mutisi vastaukseksi ja antoi ohjien liukua hetkeksi otteestaan. Minx kävelkööt hetken, ja sen jälkeen hän yrittäisi uudestaan. Tamma liikkui terävin, suorastaan kiukkuisin askelin, mutta ei sentään potkinut seiniä tai pomppinut pystyyn. Se oli jo edistystä aiemmasta, kai. Mies seurasi Miyaton rataa kateus rumaa päätään nostaen. Huzzle, jota nuorempi oli pitänyt mahdottomana, selviytyi radasta kunnialla. Hän ei päässyt edes lämmittelyesteiden yli Minxin kanssa.
Natasha nielaisi kerätessään Rhatanin ohjat käsiinsä. Ruskea nahka tuntui pehmeältä otteessa. Uusinta, lyhyet tiet, vauhtia. Selvä. Hän suunnitteli huolella reittinsä, nosti laukan ja ohjasi Rhatanin ensimmäiselle esteelle. Akhaltek hyppäsi pehmeästi ja laukkasi reippaasti, kuumumatta kuitenkaan sen enempää. Natasha oikoi kaarroksissa, yritti suoristaa hevosen aina ennen jokaista hyppyä ja yritti laskelmoida, milloin antaa hevosen pidentää askeltaan ja milloin taas hänen kannattaisi koota Rhatan lyhyemmäksi. Hän päätyi tekemään virhearvion pystyä lähestyessään. Rhatan lähestyi liian pitkänä, ajautui liian lähelle estettä ja pudotti ylimmän puomin etujaloillaan. Hän puri huultaan ratsastaessaan kaarteesta muurille, kokosi hevosta reippaammalla kädellä ja jäi lähes liian kauas esteestä, kun ruuna reagoi nopeasti. Korkeammilla esteillä muurikin olisi tullut palasina alas, mutta nyt Rhatanin ponnistusvoima pelasti heidät. Sarjalle hän sai lähestymisen jälleen kuntoon, mutta epäonnistuminen pystyltä jäi painamaan mieltä. Tämän takia hän kilpaili alueluokissa, eikä kansallisella tasolla, jossa ratsastajat eivät tehneet virheitä arvioidessaan etäisyyksiä esteille.

Huzzle kyllä kuumui selvästi ja otti muutaman hypyn omaan tapaansa liian kaukaa, mutta ei samanlaisilla sammakonloikilla kuin oli aiemmin hypännyt. Mies siirsi orinsa käyntiin ja hymyili hiljaa. Se oli ollut paras rata orin kanssa aikoihin.
Artemis huokaisi Rhatanin pudottaessa puomin. se oli kuitenkin alkanut mukavasti.
"Uudestaan. Kuten huomasit, et voi päästää sitä tiukasta kaarteesta kovin pitkänä tai se ajautuu helposti liian lähelle. Pidä askel lyhyenä kaarteen jälkeenkin ja pidennä vasta kohti muuria. Jos muuri olisi isompi, olisitte polvillanne ja sinä sylkisit hiekkaa."

Natasha nyökkäsi. Hän tiesi sen, mutta hän oli tehnyt virhearvion. Artemiksen puheista päätellen he olisivat polvillaan vähintään kerran viikossa ja hän oppisi nauttimaan hiekan mausta. Onneksi niin ei ollut vielä käynyt.
"Selvä", Natasha vastasi ja lähti radalle uudestaan. Hän veti henkeä, suuntasi keskittymisensä esteille ja lähti radalle Rhatanin kanssa. Tyttö keskittyi tarkasti askelpituuteen ja etäisyyksiin, sillä ei halunnut toistaa samaa virhettä. Moinen keskittyminen tosin söi tarkkuutta muissa kohdissa, minkä vuoksi Rhatan ylittikin pari estettä hieman vinossa kulmassa ja kiihdytti vauhtiaan entisestään.
Teddy keräsi Minxin ohjat käsiinsä huultaan purren. Hänen olisi pakko päästä edes lämmittelyesteille, tai koko valmennus olisi ollut yhtä tyhjän kanssa. Tamma oli kiukkuinen, hän oli turhautunut ja mikään ei sujunut. Tällaisina hetkinä hän ymmärsi, miksi sisko oli ollut niin iloinen kun Minx oli siirtynyt hänelle. Mies kannusti ratsunsa laukkaan, työsti sitä muutamalla kahdeksikolla vaihtojen kera ja lähti kavaleteille. Minx viuhtoi hännällään ja viskoi päätään, mutta ylitti kavaletit suhteellisen siististi. Mitä nyt nosteli jalkojaan turhan korkealle, mutta ainakin tamma kulki jokaisen yli eikä potkinut niitä jäljessään kumoon.

"Kashnikov. Keskity kaikkeen samaan aikaan. Sinun tulee kyetä huomioimaan kaikki. Nyt askeleet sopivat, mutta jos katsoisi ylhäältä päin, menonne olisi ollut kuin pubiruusun lauantain yökavely. Se tuli vinoon ja se on yhtä paha kuin liian nopea lähestyminen tai epäsopivat askeleet. Uudestaan. Nyt, keskity kaikkeen kerralla. Älä ajattele yhtä pikku asiaa vaan hio kokonaisuutta." Artemiksen valmennuksen jälkeen saattaisi itse kukin olla hiestä märkä. Hän kääntyi näkemään Teddyn kavaletin ylityksen.
"Uudelleen Morland. Jos sillä aikoo kenttää kisata, sen on osattava ylittää valmennuksen päätteeksi edes kavaletit rentona."

Natasha nyökkäsi aavistuksen synkkänä. Paita tuntui jo liimautuvan selkään hiestä, vaikka maneesissa ei edes ollut kuuma. Rhatan kaipaisi pesua tämän jälkeen, mikä oli kerrasta toiseen yhtä vaivalloinen operaatio. Vaan hänellä ei ollut varaa valittaa. Nämä valmennukset olivat osa hänen stipendiään, joten hän käyttäisi niistä jokaisen ja oppisi kaiken mahdollisen. Tyttö käänsi ratsunsa jälleen radalle ja yritti irrottaa itsensä suorituksesta. Jos hän katselisi sitä ulkopuolisen silmin, mihin hän keskittyisi? Tyttö yritti huomioida kaiken, kuten valmentaja oli kehottanut, mutta kokemattomalle esteratsastajalle se oli vaikeaa. Hän ei ollut ammattilainen, mikä näkyi. Hän ei pystynyt samaan aikaan arvioimaan etäisyyttä esteelle, laskemaan askelia, miettimään hevoselle suorinta mahdollista reittiä seuraavalle esteelle ja ties mitä muuta. Hän yritti vain selvitä siitä, mitä oli edessä parhaalla mahdollisella tavalla.
Teddy ratsasti kavaletteja laukassa, yrittäen parhaansa mukaan ratsastaa Minxiä rennoksi. Se jäi yrittämisen tasolle, sillä mitä enemmän hän haki hevoselle muotoa ja takaosalta aktiivista laukkaa, sitä enemmän tamma repi ohjia ylittäessään kavaletteja. Voisiko hän vain antaa periksi ja päästää ohjat pitkiksi? Eiköhän Minx selviäisi kavaleteista ilman ratsastajan tukea, mutta korkeammilla esteillä se ei toimisi. Toisaalta, hän oli valmis tekemään mitä tahansa saadakseen hevoselleen edes yhden onnistumisen hetken. Tämä valmennus oli jo nyt ollut täysi katastrofi.

Artemis puraisi huultaan. Tytössä olisi vielä hiomista.
"Kashnikov, kerro vähän tavoitteistasi. Ilmeisesti haluaisit kilpailla esteillä?" Häntä todella kiinnosti. Tyttö oli hiljainen ja nöyrä valmennettava, eikä aivan surkea tai kelvoton - ääneen sitä ei voinut sanoa, tietenkään - joten tuon näkisi ehkä mielellään uudelleenkin valmennuksessa. Calounista hän oli jo selvillä, nuori amerikkalaisratsastaja oli tullut tutuksi kun hän oli selaillut erinäisiä kilpailutuloksia Amerikan mantereelta pari kuukautta sitten. Hän vain huokaisi katsellessaan Minxiä. Mitähän tuohon voisi sanoa?
"Morland, alas. Minkä kokoinen kypäräsi on?" Hän ei kysellyt vaan kiipeäisi vaikka itse tuon hevosen selkään, vaikka todetakseen itsekin hevosen olevan mahdoton elukka.
"Caloun, hyppää rata ensin." Hän seuraisi vielä Miyaton suorituksen. Punarautias nosti lennokkaan laukan, lähestyen ensimmäistä estettä korvat höröllä. Huzzle ponnisti itsevarmasti, reilulla ilmavaralla esteen yli, korskuen innostuneena seuraavan lähestymisen aikana. Miyato istui raskaasti satulassa ja teki todella töitä ettei orinsa lähtenyt liitelemään, mutta Huzzle pysyi käsissä huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Muurin jälkeen ori hypähti ilosta, mutta muuta se ei tehnyt.
"Kunhan siltä saisi hieman turhaa vauhtia pois, se olisi hyvä hevonen. Sen huomaa miten joudut pidättämään ja tekemään kokoajan töitä, eikä orillasi ole selvästikään mitään hajua, että senkin olisi hyvä katsoa ponnistuspaikkoja. Eiköhän siitä vielä joskus hevonen tule. Ehkä." Miyato mulkaisi lipan alta valmentajaa pahasti.

Kerro vähän tavoitteistasi? Hänen pitäisi puhua? Kaikkien näiden englantilaisten kuullen? Natasha nielaisi.
"Olen kilpaillut aluetasolla", hän sanoi vahva venäläinen aksentti puheessaan. Tytön teki mieli onnitella itseään siitä, että vastauksen kestosta huolimatta hän oli sentään onnistunut muodostamaan kieliopillisesti virheettömän lauseen. "Haluaa kilpailla kansallisella tasolla kanssa Rhatanin", tyttö jatkoi tajuten kahta sekuntia myöhemmin, että lause ei enää kuulostanut puoliksikaan niin hyvältä kuin ensimmäinen. Hemmetti sentään. Nyt hän paitsi vaikutti surkealta ratsastajalta, myös paljasti, ettei osannut kieltä.
"Meillä on vielä paljon oppimista", Natasha sanoi katse hevosen ohueen harjaan painuen. Liikaa, jos häneltä kysyttiin. Miten ammattilaiset saivat esteratsastuksen näyttämään niin helpolta? Se oli vaikeaa, monimutkaista ja niin kovin mielenkiintoista.
"En tiedä", Teddy vastasi, pysäytti Minxin ja hyppäsi alas. Hän riisui kypäränsä ja yritti löytää nopeasti kokolapun kypärästään. Ööö… Missäköhän koot yleensä olivat? Hän vain osti sen kypärän, mikä tuntui hyvältä päässä ja jätti koot myyjien huoleksi. "59", mies ilmoitti löytäessään etsimänsä numeron. Minx tanssahteli hänen otteessaan, muttei sentään yrittänyt purra. Ehkä tamma oli kummissaan hänen jalkautumisestaan, kun Huzzle ja Rhatan työskentelivät edelleen. Teddy vilkaisi Huzzlen suuntaan vain todetakseen raskaan tunteen hiipivän vatsanpohjalle. Huzzle näytti niin kovin hyvältä, siinä missä Minx oli ottanut monta vuotta takapakkia.

Se, sekoaisiko Huzzle taas kun hän alkaisi hypätä aktiivisesti, olisi arvoitus. Tämä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan. Artemis kuunteli tytön puhetta, nyökytellen. Se kieliopillisuus ei haitannut häntä, kuten olisi voinut olettaa. kyllä hän ymmärsi idean.
"Sinne on matkaa. Paljon." Artemis nappasi Teddyn kypärän, kyllä se siis tämän kerran menisi. Koikeli heitti jalkansa jalustimeen ja ponnisti selkään, kaivaen taskusta hanskat samalla kun keräsi ohjia. Hän ei voinut uskoa että tamma olisi niin mahdoton miltä näytti. Saman tien hän pyysi Minxiltä omaan eleettömään tyyliinsä laukkaa. Nyt ei turhaan nössöiltäisi.

Natasha nyökkäsi huultaan purren. Aivan varmasti oli. Hän ei halunnut edes tietää, miltä rata oli näyttänyt valmentajan silmin. Tai oikeastaan halusi, koska hän halusi oppia. Hän halusi kilpailla syksyllä Lontoossa nuorten ratsastajien mestaruuksista, eikä se onnistuisi, jos hän mokaisi lähestymisten kanssa.
Teddy ojensi kypärän ja hetkeä myöhemmin Minxin ohjat. Hän ei tiennyt, mitä toivoisi. Itsekkyys ja ylpeys sanoivat, että olisi mahtavaa, jos Minx olisi kamala Artemikselle, mutta pehmeämpi puoli oli valmis luopumaan kaikesta, jos Minxin vain saisi kuriin. Tamma nakkeli niskojaan ja viuhtoi hännällään kiukkuisena. Punaruunikko nosti kyllä laukan, mutta pukitti neljään, eipäs, viiteen kertaan. Teddy nielaisi katsoessaan, miten hevonen repi ohjia, valui etupainoiseksi ja mikäli ei olisi liikkunut eteenpäin, olisi varmasti pompannut pystyynkin. Tamma päätti ihan vain hyvien tapojen mukaisesti säikähtää maneesin kulmaa. Pää korkealla hevonen kieltäytyi laukkaamasta kulmaa kohden ja yritti sen sijaan oikaista koko lyhyen sivun halki. Tuoltako heidän menonsa näytti muiden silmään? Voi apua. Ehkä Dimen loukkaantuminen oli ollut merkki korkeammalta voimalta, jonka oli tarkoitus pitää hänet poissa hevosten selästä.

Miyato otti Huzzlen käyntiin, katsellen kauhulla Minxin menoa. Artemis ei tuntunut hetkahtavan temppuilusta, vaan istui eleettä, tamman pukkeja myötäillen satulassa. Hän ei kiristänyt mutta ei myöskään myödännyt ohjalla, pyytäen kokoajan lantiollaan eteenpäin. jalat käytännössä vain pitivät hänet selässä. Ei hän aikoisi luovuttaa, hän voisi hyvin istua täällä loppupäivän. Minxin pitäisi keksiä parempaa kuin muutama pukki ja säpsähdys. Artemis kuitenkin ratsasti Hookia, jonka kanssa tottui ties minkä pelkäämiseen.

Minx ei pelännyt mitään, joten hevosen säpsähdykset olivat pelkkää ratsastajan testaamista. Eleettömyys ei kuulunut ratsastustyyliin, johon Minx oli tottunut, joten tamma otti sen lupana tehdä mitä huvitti. Hevonen kyllä laukkasi, kun sitä kerran pyydettiin, mutta loikki vähän sinne tänne ja pukitteli mennessään. Minx puri kiinni kuolaimeen tuon tuosta, mutta yllättäen painoi turpansa lähes hiekkaan asti. Teddy nielaisi. Tamma oli ennenkin heitellyt päätään ärtyessään, mutta se ei ollut koskaan repinyt ohjia noin voimakkaalla tavalla ratsastajan käsistä. Yleensä Minx jäi roikkumaan etupainoisena, kunnes sai pidempää ohjaa, mutta tänään tamman pinna ei selkeästi riittänyt siihen. Artemisparka. Ehkä hänen pitäisi vain ottaa hevosensa ja lähteä tallin puolelle.

Mies nytkähti reilusti eteenpäin. Jaha, tämä ei kävisi. Käytyään miltei tippumisen rajamailla mies iski takamuksensa mahdollisimman nopeasti takaisin penkkiin, istui koko (aika pienellä) painollaan satulaan ja veti ohjan lyhyeksi. Hän voisi tapella tästä, että miten liikuttiin, ei se olisi häneltä pois. Alas hän ei kuitenkaan tulisi ennen kuin se punainen hevoselta näyttävä demoni olisi kunnolla. Hän ei vain osannut antaa periksi.
"Melkoinen luonne." Hän vain tyytyi toteamaan perin eleettömästi. Kamala, suoraan sanottuna. Aivan hirveä eläin.

"Luonnetta sillä riittää", Teddy totesi ääni värähtäen. Oli kamala katsoa, miten hevonen taisteli ratsastajaa vastaan. Se palautti mieleen kaikki ne kerrat, kun Minx oli kiukutellut hänelle ja hän oli komentanut sitä. Tamma näytti yksinkertaisesti kauhealta. Punaruunikko säteili turhautumista ja puhdasta tahdonvoimaa ympärilleen, puhumattakaan negatiivisesta aurasta, joka tuntui seuraavan kiukkuista hevosta paikasta toiseen. Minx siirsi painonsa takaosalleen ja liukui pysähdyksiin, kun Artemis keräsi ohjat. Tamma nousi takajaloilleen hirnuen raivokkaasti. Etujalat huitoivat ilmaa luimivan tamman edessä. Teddyn oli pakko kääntää katseensa pois, koska rakkaan hevosen näkeminen tuollaisena oli aivan liikaa. Hän ei hetkeen unohtaisi ääntä, jonka Minx oli päästänyt. Hevonen tuntui olevan puhdasta vihaa. Oli ollut virhe tuoda se Rosings Parkiin. Whirlow Hallissa Minx oli sentään käyttäytynyt suurimman osan ajasta.

Kun tamma pomppasi takasilleen, Artemis kietaisi toisen käden sen kaulan ympärille, vetäen toisella kädellä hevosta alas, käsi miltei nilkassaan kiinni. Aivan sietämätön hevonen, kuka seinähullu kuvittelisi koskaan kilpailevansa tällaisella? Ei ollut siis Morlandin pehmeyttä, josta hän oli kuullut, ettei tamma totellut. Se oli vain hevosen rehellistä tammamaista vittumaisuutta. Yksi miljoonista syistä miksi hän ei ollut kilpaillut ikinä tammalla. Minx vahvisti sitä, ettei hän myös koskaan erehtyisi kokeilemaan. Artemis kannusti hevosta eteen, hän ei halunnut antaa sille mahdollisuutta pelotella itseään alas. Hän ei suostunut olemaan niin helppo, vaikka kalpeat kasvot alkaisivat kohta vihertää pahoinvoinnista siinä röykytyksessä.

Minx laskeutui tömähtäen neljälle jalalle, muttei liikkunut senttiäkään eteenpäin. Hevonen puhalteli raivokkaasti ilmaa sieraimistaan, mutta punaruunikko seisoi sentään tasaisesti neljällä jalallaan. Hevosen korvat olivat kadonneet mustan harjan sekaan, eikä kukaan voisi erehtyä tamman huonosta tuulesta, jota hevonen hohkasi ympärilleen. Minx tuntui odottavan hetken, mitä ratsastaja tekisi, mutta lopulta tamma repäisi ohjat jälleen itselleen ja lähti kävelemään pitkin askelin maneesin laitoja seuraten. Teddy uskalsi vilkaista tammaa, jonka suupielet ja ryntäät olivat vaahdossa. Hevonen näytti kyllästyneen riehumiseen, mutta yhteistyöhaluisena sitä ei vieläkään voinut pitää.

No, jotakin sekin. Se käveli, kuin hevonen. Ei reuhtonut ollenkaan. Artemis haki istuntansa kuntoon, valui rennoksi ja hyvin kokeilevasti otti kevyen ohjastuntuman. Vain juuri ja juuri tuntien kuolaimen ohjan päässä.
"Voisitko ystävällisesti? Mitä nopeammin olet hevosiksi, sitä nopeammin tulen alas. Usko, en minäkään tästä nauti."

Ei, Minx ei voinut. Tamma pysähtyi heti kun tunsi ratsastajan etsivän ohjia käsiinsä. Hetken hevonen seisoi erehtyen jopa liikauttamaan toista korvaansa riittämiin, että se paljastui mustien jouhien seasta, mutta lopulta lähti uudestaan liikkeelle pitkäaskelisessa käynnissä. Tamma tuntui päättäneen, ettei edes tiedostaisi ratsastajaa selässään vaan kävelisi sinne minne halusi - eli tallinpuoleiselle pariovelle. Minx halusi takaisin laitumelle, tai vaikka karsinaan, kun naapurissa olisi Dime, jota voisi tökkiä kalterien lomasta. Minne tahansa muualle paitsi tänne, koska täällä ei tehty mitään kivaa.

"Kuules nyt, molempien mielestä tämä on yhtä paskaa. Tiedän." Artemis jopa naurahti kolkosti tamman päättäväisyydelle. Sen kiukku alkoi saada jo koomisia piirteitä, joille kivikasvoinen Artemiskaan ei voinut olla enää kohta nauramatta. Hellästi hän koetti ohjata hevosta pois ovilta.
"älä nyt."

Minx pärskähti, heilautti päätään ja pysähtyi. Ehkä tamma ei päässyt oville, mutta ei se poiskaan lähtisi kävelemään. Hevonen puhalteli ilmaa ja pärskyi vaahto suupielistä roiskuen. Hevonen täplitti ryntäänsä ja kaulansa kevyesti punertavaan vaahtoon. Ilmeisesti tamma oli onnistunut repimään ikeneensä pienen haavan purressaan kuolainta ja riuhtoessaan ohjia. Voi typerä, typerä hevonen. Minx kuopi hiekkaa etukaviollaan vaativin, suurin liikkein, jotka saivat hiekan lentämään kauas taakse siinä missä myös osumaan tamman omaan vatsaan. Se ei tuntunut häiritsevän hevosta lainkaan, mutta tahto palata talliin oli selvä.

Artemis huokaisi hevosen selässä ja rentoutui. Hän teki jotain melko tavatonta, ollakseen oma itsensä. Mies kumartui hieman rapsuttelemaan hevosen kaulaa, joka oli hiestä märkä. Hän jutteli Minxille hiljaa, kukaan muu tuskin kuuli tai ainakaan vahvan irkkuaksentin jälkeen sai mitään selvää siitä muminasta. Jos nyt vähän yhteistyöhalua saisi. Hieman vain. Se riittäisi. Ei tätä voisi tähänkään jättää.

Minx lopetti kuopimisen, mutta näytti ensin tekevän mitä tahansa muuta kuin kuuntelevansa ratsastajan ääntä, vaan hetkeä myöhemmin punertavat korvat palasivat näkyviin mustien jouhien seasta. Hevonen kuunteli Artemiksen ääntä paikoilleen jähmettyneenä. Minx pärskähti ja puhalsi ilmaa sieraimistaan kuuluvana tuhahduksena, ennen kuin kääntyi aavistuksen ja lähti seuraamaan maneesin seinämää. Tamma kulki tasaisin, rennoin askelin kenties ensimmäistä kertaa koko valmennuksen aikana.

Artemiksen toinen suunpieli käväisi ylhäällä, ihan vain parin sekunnin ajan. Hän antoi hevosen kävellä hetken rentona, nyt kun se niin teki. Varoen hän keräsi taas hellän ohjastuntuman itselleen, pyytäen perään laukkaa. Varautuneena siihen, että saisi irti vain mielettömän pukkisarjan tai toisinnon äskeisestä pystyyn loikkaamisesta.

Minx tuntui miettivän muutaman askeleen ajan. Yleensä tamma teki siirtymiset heti, kun ratsastaja niin pyysi, mutta nyt hevonen jatkoi käynnissä muutaman ylimääräisen askeleen, ennen kuin pärskähtäen nosti laukan. Hevosen pitkä, suuri askel oli rytmikäs ja tasainen, eikä missään nimessä helppo ratsastajalle, mutta ainakin punaruunikko näytti hyvältä.

No nyt tamma joko antoi periksi, suunnitteli miten viskaisi hänet syömään maneesin hiekkaa tai hautoi vähintäänkin maailmanvalloitusta sekä ihmisten kansamurhaa. Mies istui alas ja lähti hieman kokoamaan askelta, vilkaistaen yhtä verryttelyestettä. Jos hän sen saisi ylitetyksi, hän tulisi alas nopeammin kuin kukaan täällä sanoisi peräänanto tai kuivatusloimi. Kaikki riippui toki siitä, antaisiko hevonen edes kontrolloida omaa askeltaan, vai heittäytyisikö se saman ties äskeiseen raivoonsa.

Teddy ei tiennyt, millä muulla sanalla kuvata Minxin hitautta apuihin reagoimiseen kuin pohtiminen. Tamma tuntui miettivän jokaisen liikkeensä ennen kuin teki mitään. Mitä hevonen saisi, jos se tekisi, mitä ratsastaja pyysi? Entä jos se ei tekisi? Mies saattoi vain toivoa, että hevonen käyttäytyisi kunnolla, vaikka hänen kanssaan olikin lyönyt läskiksi kaiken. Minx oli ailahtelevainen, joten ehkä uusi ratsastaja saisi tammasta esiin sen paremman puolen, vaikka punaruunikko olikin pahalla päällä. Ainakin hevonen kokosi askeltaan Artemiksen pyynnöstä ja höristi jopa korviaan estettä kohden.

Artemis epäili samaa, että kun hän ohjaisi muka hyvin käyttäytyvän tamman esteelle, mokoma heittäisi täysin läskiksi jälleen ja varmistaisi sen että pääsisi miehestä eroon. Hän kumartui uudelleen rapsuttamaan hevosen kaulaa sen laukatessa. Hyvä tyttö, niin sitä piti. Kun teki hyvin töitä, sai positiivista huomiota jopa sellaiselta hapannaamalta, joka rapsutteli omaa hevostaan illan hiljaisina tunteita kun kukaan ei nähnyt. Artemis ohjasi tamman esteelle sopivan kootussa askeleessa, toivoen että pääsisi siitä nyt hyvin yli. kunhan se pieni pysty menisi hyvin, se olisi kaikki mitä hän vaatisi tammalta.

Minx hörisi esteelle korvien tummat kärjet lähes toisiaan koskien, mutta mitä lähemmäs pystyä hevonen laukkasi, sitä enemmän korvat painuivat niskaan ja häntä piiskasi ilmaa. Siitä huolimatta tamma laukkasi estettä kohden tasaisesti, eikä näyttänyt siltä, että aikoisi väistää tai kieltää. Hevonen ponnisti pienen pystyn yli pehmeästi eikä edes potkaissut puomeja perässään alas. Tamma ei hipaissutkaan niitä, jos tarkkoja oltiin, eikä myöskään säheltänyt omiaan laskeutumisen jäljiltä. Teddy nielaisi. Hyppäisipä Minx aina edes noin hyvin. Paljon siinä olisi vielä parannettavaa, tamman rentous oli kadonnut esteen myötä, mutta tuo oli jo parempi kuin mitään, mitä punaruunikko oli tänään valmennuksessa esitellyt.

Artemis pysäytti hevosen, laskeutui alas hevosen selästä ja taputti sen kaulaa. Tummat hiukset pääsivät taas vapauteen kypärän alta, samalla kun hän ojensi Teddylle ohjia.
"Kai sillä joku naksahti nyt paikoilleen tuolla korvien välissä tai sille tuli hetkellinen mielentilahäiriö. Jompikumpi."

Teddy otti ohjat vastaan silittäen Minxin hikistä kaulaa hanskan peittämällä kädellään. Tamma oli toiminut hyvin, kunhan oli ensin saanut purkaa turhautumistaan kiukutteluun. Hän ei oikeastaan edes halunnut takaisin hevosen selkään, ei nyt, kun se oli edes hetken näyttänyt hyvältä. Kai hän voisi vain kävelyttää tammansa kuivaksi… Vaan huomenna olisi uusi päivä, ja se tietäisi uutta selkäännousua. Hän ei voisi lykätä Minxin ratsastamista loputtomiin, vaikka tänään voisikin luistaa loppuverryttelystä. Miehen teki mieli puolustella hevostaan, mutta hän päätyi vain nyökkäämään valmentajalle. Hän epäili, ettei saisi puheilla Artemista vakuutettua siitä, ettei Minx yleensä ollut yhtä kamala kuin aluksi.

Tuskinpa saisi ja vaikka saisikin, Artemis oli nähnyt tamman kamalimman puolen tänään. Miyato ratsasti Teddyn viereen.
"... Mennäänkö maastoon kävelemään?" Hän ehdotti varovasti, ehkä Teddy ei haluaisi jumittaa maneesissa ja tammakin saiis hyvin ylitetystä esteestä palkkioksi maaston? Eikö se olisi voitto kaikille siinä tapauksessa. Hän hymyili ujosti ison orinsa selästä ja vilkaisi valmentajaa varoen. Pelottava tyyppi. Ehkä Minxkin oli säikähtänyt miehen kylmyyttä ja alkanut käyttyä?
Artemis katseli Natashan loppuverryttelyä, vaikka estevalmentajana ei oikein puuttunut ratsastamiseen sileällä enää, kun hypyt oli hypätty, ellei näkisi räikeitä virheitä tai todella haluaisi korjata jotakin. Lucylle hän antoi luvan siivota esteet pois.

Teddy epäröi hetken. Hän ei halunnut nousta Minxin selkään Artemiksen silmien edessä.
"Mennään vain, mutta haen Minxille viltin", mies myöntyi hetken painoa jalalta toiselle siirrettyään. Hän lähti taluttamaan Minxiä maneesin tallipäädyn ovia kohden, aukaisi ne ja siirtyi tammansa kanssa tallikäytävän puolelle. Hän nappasi verryttelyviltin tamman karsinan ovesta ja heitti sen hevosen selkään. Tammaparka oli niin hikinen, ettei sitä voisi viedä ulos maastoon, ellei sillä olisi jotakin lämmikettä päällään. Mies talutti ratsun tallipihalle ja ponnisti siellä selkään.
"Olipahan valmennus", hän mutisi uloshengityksen mukana yrittäessään rentoutua punaruunikon selässä. Tamma lähti kävelemään tietä pitkin kohti yhtä hänen suosimistaan ratsastusreiteistä. "Huzzle näytti hyvältä."
Natasha suoritti loppuverryttelyn tarkasti ja huolellisesti. Tyttö laskeutui Rhatanin selästä ennen loppukäyntejä ja käveli ne hevosensa rinnalla. Ruuna hörisi ja kosketti välillä kevyesti turvallaan hänen hartiaansa, mutta muutoin hevonen vaikutti tyytyväiseltä. Valmennus oli sujunut hyvin, paljon paremmin, kuin hän oli uskaltanut odottaa. Hän oli myös oppinut paljon, tai ainakin toivoi niin.
"Kiitos valmennuksesta, herra Cavanaugh", tyttö sanoi vahvalla aksentillaan ottaessaan lopulta suunnan tallia kohden. Lucy oli jo saanut siivottua lähes kaikki puomit pois, mutta jäi vielä kantamaan tolppia. Rhatan ei jaksanut edes loikata sivulle, kun yksi tolpista kolahti estevaraston laitaan. Ruuna vain kohotti päätään, mutta ilmeisesti valmennus oli väsyttänyt hevosenkin.

Miyatolla oli loimi jo maneesissa valmiiksi. Hän ratsasti loimen laitettuaan suoraan ulos. Huzzle pärskähti ja Miya lähti Teddyn edellä ratsastamaan.
"Se oli melkoinen.. ja no... kyllä se kuumui silti. Pahasti mutta.. pysyi käsissä."

"Olet saanut sen kanssa pienen ihmeen aikaiseksi", Teddy totesi huokaisten. Samaa ei voinut sanoa hänestä. Minx tuntui lähinnä palanneen neljä vuotta taaksepäin koulutuksessaan. Se oli ollut tälläinen silloin, kun hän oli saanut tamman ratsastettavakseen siskoltaan. Mikä ihme hevosta riivasi? Hän vain halusi nauttia Minxin kanssa tekemisestä, mutta siitä ei tulisi mitään, jos tamma kiukuttelisi kaikesta.

"Caitlinin idea ratsuttaa se uudelleen pehmeällä kuolaimella. Se toimi omalla tavallaan." Kun he olivat turvallisen kaukana, Miyato katsoi toista virnuillen.
"... Miten sinulla muuten menee?"

"Hyvä, että toimi", Teddy sanoi nyökäten. Ei hän niin itsekäs ollut, että toivoisi toiselle ongelmia vain koska hänellä niitä riitti. Hän oli iloinen edes siitä, että Miyato pärjäsi hevoselleen. Samaa ei voinut sanoa hänestä.
"Eiköhän valmennus vastannut tuohon kysymykseen ihan riittävän hyvin", mies mutisi turhautuminen päätään nostaen. Miksi hän ei osannut enää mitään? Oli kuin Dimen loukkaantuminen olisi vienyt hänenkin ratsastuskykynsä.
"Dime on palasina, Minx tekisi mitä tahansa mieluummin kuin kantaisi minua selässään ja hotellin henkilökunta tuntee minut jo nimeltä", Teddy jupisi varsin katkeralla äänensävyllä. Tänään ei ollut hänen päivänsä, ei vaikka sitä miten koettaisi katsoa iloisemmasta perspektiivistä.

Miya puraisi huultaan. Miksi hän edes kysyi?
"Ah.. Ei siis mitään hyvää?" Harmi, ei Teddy ollut ansainnut tuollaista elämää. Alkuunkaan.

Ei, ei mitään hyvää. Hotellin henkilökunnan tuntemus… No, se ei ollut varsinaisesti hyvää, mutta ei se välttämättä ollut huonoakaan. Ainakin työntekijät tiesivät, monelta hän halusi aamupalansa ja mitä se piti sisällään ilman, että hänen täytyi soitella huonepalveluun joka välissä.
"No, Gabrielle ei enää vihaa minua", mies totesi harteitaan kohauttaen. Se olikin ainoa hyvä asia, jonka hän keksi. Kai hän saisi Miyatolle kertoa? He eivät olleet puhuneet Gabriellen kanssa moisista, mutta toisaalta, eivät he olleet sanoneet pitävänsä tapailemistaan piilossa.

"... Ai? Sinä lepyttelit hänet?"Siitä toinen ei ollut mitään. Ja jos nainen olisi tapailun halunnut pitää piilossa, tuskin tuo olisi tullut Sheffieldiin Teddyn tueksi.
"Mutta... Eikö se ole hyvä? Vai eikö hän.. Enää lämmennyt?"

"Kyllä", mies myönsi pienen hymyn kera, kun uusi vuosi ruusuineen, illallisineen ja raketteineen palasi mieleen. "Se on hyvä. Se on… erittäin hyvä, jos tarkkoja ollaan." Teddy ei voinut estää pientä virnettä kuulumasta äänestään. Ainoa asia, mikä elämässä tuntui olevan kohdillaan, oli Gabriellen seura. Ainakin hänellä oli joku, jonka ovelle ilmestyä illalla, jos hotellin seinät uhkaisivat kaatua niskaan.
"Vietin uutta vuotta hänen kanssaan", mies myönsi lämpimästi. Se oli ollut ikimuistoinen uusi vuosi, ehkä sen takia, ettei hän ollut uskaltanut odottaa yhtään mitään.

"Etkä mitään sanonut? Senkin kettu." Miyato naurahti. Ihanaa että edes jokin meni hyvin. Hän muisti, ettei naista ollut näkynyt tallilla toviin.
"Miksei häntä ole muuten näkynyt tallilla? Ihan uteliaisuudesta, kun sinä varmaan tiedät."

"Ei ole ollut sopivaa hetkeä", mies naurahti vastaukseksi. Varmasti olisi ollut, hän olisi voinut soittaa tai mennä kylään, mutta hän oli halunnut pitää tiedon hetken itsellään ja sulatella sitä.
"Gabrielle on Lontoossa työasioilla", Teddy vastasi. "Mutta palaa pian. Toivottavasti. Kissoilla alkaa jo olla ikävä", mies jatkoi. Eiköhän Gabrielle palaisi, ellei jokin työjuttu yllättäen venähtäisi. Toivottavasti ei. Hänelläkin oli jo ikävä, vaikka viestejä tulikin läheteltyä ja iltaiset puhelut tuppasivat venymään pituudessaan.

".. Kissoilla? Onko sinut laitettu kissavahdiksi?" Miyato naurahti. Hän haaveili koirasta, mutta tiesi ettei sellaista oikein voisi ottaa, kun oli niin paljon tallilla ja kohta alkaisi taas kilpailla. Oli ilmoittautunut Espanjaan jo.

"Minä halusin", Teddy vastusti. "Gabriellen kissat ovat ihania. Ja sainpahan hyvän syyn pysytellä poissa hotellilta edes pari päivää. Tosin siivooja varmaan kohta ajattelee, että minut on kolkattu johonkin ojanpohjalle", mies mutisi huvittuneena. Se ei muuttanut sitä tosiseikkaa, että kissoja oli ihana vahtia. Hän sai pitää niille seuraa, mikä oli varsin mukavaa vaihtelua hotellin hiljaisuuteen.

"Ai, hän antoi sinun jäädä asunnolleen jos tahdot? Tuohan on jo vakavaa." Miyato kiusoitteli toista hymyillen, taputtaen orinsa kaulaa. Se oli ollut tänään omaksi itsekseen todella mahtava!
"Kissat on kyllä ihan hauskoja eläimiä. Ja niiden seura on varmasti vaihtelua hotellihuoneelle."

"Se oli kissoille paras vaihtoehto", Teddy naurahti harteitaan kohauttaen. Gabriellen asunnossa oli ollut mukava viettää aikaa, mutta hän oli pitänyt tarkoin huolta, ettei kotiutuisi sinne. Se oli vain vierailupaikka, ei muuta. Hän asuisi hotellissa ja sen jälkeen jossakin, kunhan vain etsisi vuokra-asunnon.
"Sitä se on. Onneksi Gabriellella on jo kaksi kissaa, muutoin hommaisin pian neljä lisää."

"... Hän tuskin laittaisi vastaan." Miyato naurahti. usein kissaihmisillä ei vain voinut olla vain yhtä kissaa. Sen hän oli huomannut, jos jotakin.
"... Lähdetkö sinä Espanjaan?" Hän kysäisi varovasti. Olikohan se äskeisen jälkeen ihan viisasta.

"Juuri sen takia", Teddy naurahti. Oli sekin, kaksi aikuista ihmistä joista kumpikaan ei voisi sanoa ei surullisena häkistä tapittaville kissoille. Parempi pysytellä kaukana kissataloista ja löytöeläinpaikkojen nettisivuilta.
"Lähden", mies vastasi synkkyys kasvoille ja ääneen hiipien. Hän ei olisi halunnut, mutta äiti oli tehnyt ratkaisun hänen puolestaan. Minx pitäisi saada kilpakentille hetimmiten, jotta sillä voisi keväämmällä kisata kenttää. "Äitini ei antanut vaihtoehtoja." Oli antanut: Minx voitaisiin myydä jollekulle, joka kilpailisi sillä tamman omalla tasolla. Hän ei laskenut sitä vaihtoehdoksi.

Miyato nyökkäsi, sitä hän oli vähän pelännytkin.
"En tiedä mitää tule 130 sentin radasta Huzzlen kanssa. Vähän pelottaa. Vaikka tänään meni hyvin, kisapaikat kuohuttavat sitä aina paljon ja... Apua." Hän mutisi itsekseen, vilkaisten Minxiä. Hän sääli teddyä jo nyt.

"Hyvin se sujuu", mies yritti lohduttaa toista. Se vain oli vaikeaa, kun ajatukset pyörivät omissa epäonnistumisissa. "Meidän olisi tarkoitus hypätä 140 senttinen rata. Emme päässeet kavalettien yli kunnialla. Ehkä vain tekeydyn kipeäksi kisapäivänä", mies mutisi viimeisen lauseen lähes äänettömästi. Siitäpä meteli vasta nousisikin.

"... Säälin sinua jo nyt." Hän mutisi toiselle takaisin. Hän todella sääli ja saattaisi auttaa toista vaikka tekeytymään sairaaksi kisa-aamuna, jos tuo vain pyytäisi.
"Voin maalata sinulle vesirokon pilkut."

"Minäkin", mies huokaisi. Hän ei halunnut osallistua kisoihin tammalla, joka tuntui vihaavan häntä enemmän kuin ketään muuta. Hän ei ymmärtänyt, miksi Minx oli jälleen niin tavattoman vaikea. Johan he olivat tehneet hienoa edistystä kaikilla muilla osa-alueilla kuin esteradoilla syksyn mittaan. Nyt he olivat ottaneet kymmenen askelta taaksepäin.
"Valitettavasti sairastin vesirokon viiden vanhana. Ehkä juon edellisenä iltana pääni täyteen ja selitän olevani oksennustaudissa?"

Hän ei voinut olla hymyilemättä ajatukselle.
"Minä en kyllä voi juoda kanssasi, mutta seuraksi tulen mielelläni. Enemmän kuin mielelläni." Hän virnisti. Voisihan sitä limsaa juoda koko illan. Se olisi hauskaa ainakin, jos muuta. Mutta ehkä Teddy ei ollut tosissaan. Huokaus, harmi.

"Ehkä vain lukittaudun huoneeseeni enkä suostu lähtemään kisapaikalle", Teddy totesi Minxiin suunnatun synkän katseen kera. Kunpa rakas tamma alkaisi käyttäytyä nyt. Hän kaipasi sitä, kun hevonen kuunteli häntä ja he saattoivat tehdä yhteistyötä. Minxin kanssa kaikki tuntui olevan yhtä tappelua.
"Mitäpä äiti sille voi Englannista käsin."

"Niin, totta." Hän naurahti hieman surkean kuuloisena. harmi että toisella oli niin paha mieli asiasta jo nyt.

Teddy halusi olla positiivisempi ja uskoa siihen, että kilpailuista tulisi menestys, mutta tämänpäiväisen valmennuksen jäljiltä viimeinenkin uskonripe oli haihtunut. Hänestä ei olisi ratsastamaan Minxillä hyvää rataa Espanjassa: hyvä jos he saisivat ratsastaa radan loppuun.
"Sinulla on onneksi Cora, jos Huzzlen kanssa kilpailut eivät mene ihan putkeen", Teddy huokaisi. Olisipa hänelläkin Dime.

"Se edellyttää etten tipu Huzzlelta ja loukkaannu." Miyato vastasi hieman synkkänä myös. Ehkä hän selviäisi, tai no, pakkohan se olisi selvitä. Hän halusi ratsastaa sen radan Coralla, todella halusi!
"Mietin myös yksiä kilpailuja Ranskan Toulonissa ennen Espanjaa... En tiedä niistä vielä. Tavallaan haluaisin, mutta en tiedä onko siinä järkeä."

"Et sinä tipu. Sinulla on uskomaton tasapaino, olen nähnyt, miten roikut hevosesi selässä", Teddy vakuutti. Hän olisi pudonnut niin usein tilanteissa, joissa Miyato oli pysynyt ratsunsa kyydissä Huzzlen menosta huolimatta.
"Itsepä tunnet hevosesi parhaiten. Voi olla, että kahdet niin peräkkäiset kisat voisivat väsyttää ne", mies pohdiskeli. Hän ei kilpailuttaisi hevosiaan niin tiheästi, mutta hän nyt olikin monen mielestä liiankin varovainen hevostensa kanssa. Siitä huolimatta Dime oli hajonnut kesken esteradan, joten ehkä varovaisuus ei aina pelastanut katastrofeilta.

"Olen vain ollut edellisessä elämässäni apina." Miyato vastasi olkiaan kohauttaen. Se oli ainoa mahdollinen ratkaisu siihen, miten ihmeessä hän pysyi kyydissä orinsa leikkiessä vuoripeuraa, ilman vuoristoa ja peuran ketteryyttä.
"Niin... Huzzlelle se tekisi ehkä hyvää, mutta muistaakseni Italiassa taisi olla kilpailut muutama viikko Espanjan jälkeen. Sekin voisi olla vaihtoehto. Tuntuu typerältä käydä ensin kenttäkisoissa ja lähteä sitten este- ja koulukisoihin hakemaan kokemusta kenttää varten."

Se oli hyvinkin mahdollista. Hän oli ollut edellisessä elämässään tohvelieläin, ei kun hetkinen, hänhän oli sitä nyt. Ehkä hän oli ollut kastemato tätä aiemmin. Tai ameba.
"Kyllähän niitä kisoja Euroopasta löytyy. Luulisi ainakin, että löytäisit mukavat kenttäkisat sopivalla aikavälillä", mies totesi harteitaan kohauttaen. Hänen pitäisi ilmoittautua Minxin kanssa muutamiin kisoihin, mutta hän siirsi sitä milloin milläkin verukkeella. Hän ei olisi lähtenyt Espanjaankaan, ellei äiti olisi ilmoittanut häntä ja uhkaillut varsin vakuuttavasti, mitä tapahtuisi, jos hän peruisi tai jättäisi menemättä muusta kuin erittäin pätevästä syystä.

"No uskoisin samoin." Miyato mietiskeli asiaa itsekseen. Tuntui todella hassulta voida todella ajatella kilpailemista, ilman suuria rajoitteita. Amerikasta se olisi ollut todella hankalaa.

"Niitä sitten vain selvittämään. Kerro, jos löydät kilpailut, joissa on luokka demoneille", Teddy vastasi raskaasti. Artemiksen sanat Minxistä kummittelivat edelleen mielessä. Jos valmentaja oli sitä mieltä, ettei hevosesta ollut mihinkään, mitä hän oikein kuvitteli tekevänsä? Äh, hemmettiäkö häntä kiinnosti, mitä Artemis ajatteli. Hän tunsi hevosensa ja tiesi, ettei se aina ollut näin kamala.

"Hahaha. Ja hulluille." Sehän Miyato tiesi olevansa orinsa kanssa. Hänestä Artemis oli liian kova sanoissaan, aivan liian kova.
"Tuo valmentaja oli aika... Mielenkiintoinen. Taisitte tuntea?"

"Kilpakentillä törmätty muutaman kerran", Teddy kohautti harteitaan. Ei sitä kai kunnon tuntemiseksi voinut laskea, eivät he olleet mitään syvällisyyksiä keskenään jutelleet. Tervehtivät törmätessään, mutta siihen se jäi.
"Taidan kyllä jatkossakin suosia Bogaertin estevalmennuksia. Kuulin jo tarpeeksi monta kertaa kuinka kamala hevoseni on." Katkeruus hiipi ääneen ihan huomaamattakin.

"Hän oli todella inhottava. Tuskin ainakaan tunkua riittää valmennuksiin" Hän mutisi ja huokaisi syvään. Inhottava mies.
"Mietin samaa. Bogaert edes... yrittää olla kohtelias. Mutta se selittää että hän on idiootti jos on maine ja taito noussut päähän."

"Hän myös osasi hommansa", mies huokaisi. Hän olisi mielellään haukkunut valmentajan lyttyyn mokoman ilkeiden sanojen tähden, mutta totuus oli, että Artemis oli muutamassa hetkessä saanut Minxin hyppäämään saman esteen, jonka yli hän ei saanut tammaa puolentoista tunnin aikana.
"Käyn mieluummin Corinnen valmennuksissa kuin tuolla", Teddy tuhahti. Hän ei koettelisi kärsivällisyyttään ravaamalla haukuttavana. Jossakin vaiheessa hänenkin hermonsa menisi moiseen ilkeyteen.

"... Minä välttelen molempia. Corinnea ja Artemista tästä lähtien." Hän nauroi perään sarkastisesti. Todellakaan ei aikoisi mennä.
"Hän kuulemma osti Meykenhoekin. Eli ilmeisesti ei ainakaan aio lopettaa kilpauraansa. Ehkä ihan hyvä, valmennuksensa tuskin ovat menestys."

"Corinne sentään haukkuu vain silloin, kun siihen on syytä", Teddy totesi. Corinne oli tiukka, vaativa valmentaja, mutta toinen ei ollut ilkeä. Artemis tuntui saavan suoranaista vahingoniloa lytätessään ratsastajiaan kilpaa.
"Lähteeköhän hän Espanjaan mukaan… Siitäpä tulisikin hilpeä matka. Eikö Meykenhoek ole se, joka säikkyy omaa varjoaankin?"

".... No joo mutta... Joo. Onhan se toki noinki." Miyato mietti hetken, mitähän siellä Espanjassa oli ollut?
"Siellä on GP, eli luulisin? Jos hän kerran on joitakin sinun tasoisiasi. Ja on, Meykenhoek on juuri se. Onhan se hyvä hevonen, mutta... En näe tuota kaksikkoa ehkä yhdessä."

"Loistavaa. Hän pääsee todistamaan nöyryytystäni aitiopaikalta", mies mumisi turhautuneena. Hän halusi perua osallistumisensa, pakata tavaransa ja salakuljettaa hevosensa jollekin pienelle tallille keskelle ei mitään, josta äiti ei voisi löytää heitä. Silloin hänen ei tarvitsisi kilpailla ja pelätä rakkaidensa puolesta joka hetki.
"Cavanaugh on erittäin harkitseva ratsastajana, joten en usko, että hän olisi ostanut hevosen, ellei olisi todennut sen vastaavan hänen vaatimuksiaan. Hän ei taida tehdä mitään turhaan."

"No sen kuulin että hän arvostaa harkintaa ja täydellisyyttä." Miyato murahti. Hän oli ollut räjähtää miehen sanoessa joka kerta suunnittelun tärkeydestä ja virheiden korjaamisen syntisyydestä.
"Miten hän ei sitten ole sen menestyneempi jos kerran on niin upean täydellinen?"

"En tiedä. Voit kysyä häneltä Espanjassa?" Teddy ehdotti toinen suupieli ylöspäin nykäisten. Se olisikin mielenkiintoinen keskustelu, aivan varmasti. Artemis oli taitava ratsastaja, siitä hän oli aivan varma, mutta menestyksestä hän ei tiennyt. Ehkä toisella oli vain ollut aimo annos huonoa tuuria hevosten, ajankohtien ja valittujen luokkien kanssa.

"Ehkä en. Jos en vaikka lähesty miestä sataa metriä lähemmäs enää ikinä?" Miyato virnisti poikamaisen kurittomasti. Toisaalla Artemis varusti Hookia valmennusta varten. Kouluvalmennus, tavallaan pakollinen paha, tavallaan nautinnollisen rauhallista työskentelyä.

"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta sekin", Teddy naurahti. Hän voisi ainakin tehdä niin ilman huonoa omatuntoa. Hän ei kaivannut Artemista luomaan halveksivia katseita. Hän tiesi itsekin, milloin asiat eivät sujuneet. Mies vilkaisi puiden lomasta näkyvää tallirakennuksen kattoa. Joko he olivat palanneet? Voi harmi. Hän olisi mielellään kadonnut metsän suojiin vaikka päiviksi. Tosin Gabriellen kissat tarvitsisivat häntä… No, edes pariksi tunniksi. Ehkä Minxin olisi hyvä päästä kauas hänestä.
"Ensi kerralla käymme ensin seuraamassa uuden valmentajan valmennusta, ennen kuin ilmoittaudumme sinne. Sovittu?" Teddy totesi hiljaisemmalla äänellä pysäyttäessään Minxin tallipihalla. Mies hyppäsi alas hevosen selästä, löysäsi satulavyön ja nosti jalustimet tottuneesti. Punaruunikko roikotti päätään eikä jaksanut edes kiukutella, vaikka hän työskenteli vyön kanssa.

"Sovittu, todellakin." Miyato sulki suunsa parahiksi, kyseinen valmentaja talutti juuri hevosensa maneesiin. Miksei mennyt tallin kautta, idiootti? Maneesissa Artemis nousi selkään tottuneesti, Hookin käännellessä jo korviaan, pelättävää etsien.

Teddy nyökkäsi, kiitti juttelusta ja suuntasi sitten tammakäytävän pesukarsinalle. Minx kaipaisi perusteellista pesua hikoilunsa jäljiltä. Caitlin tervehti ohittaessaan pesupaikan, mutta näytti suuntaavan kiireisin askelin maneesia kohden. Hetkonen… Oliko Artemis mennyt valmennukseen? No, kaipa se oli ihan ymmärrettävää, kun kisatkin olivat edessä. Mies ei voinut olla toivomatta, että Caitlin yhdistäisi kaikki kamalimmat kidutuskeinonsa Hookin ratsastajan harjoituksiin.
"Hei vaan", Caitlin tervehti harppoessaan maneesin puolelle termosmuki kädessään. Olihan sitä nyt kahvia saatava, kun kerran valmensikin. "Ja onnittelut uudesta ratsusta", naisen oli pakko lisätä vahva irkkuaksentti puheessaan. Hookin myyminen oli kulkenut suusta suuhun tallin arjessa, joten oliko ihmekään, että se oli kaikkien tiedossa. Täällä ei mikään pysynyt salaisuutena.

Miyaton teki mieli mennä pyytämään Caitlinilta sitä, mitä Teddy ajatteli tammakäytävän pesukarsinalla, hänen ollessaan ajatuksineen orikäytävän vastaavassa. Hän asteli teddyn luo, virnuillen.
"Mennäänkö arvostelemaan?"
Maneesissa Artemis pisti Hookin heti töihin, ettei sille jäisi aikaa säikkyä. Avautuva maneesin ovi sai ruunan pomppaamaan sivulle ja pörisemään sieraimen suurina. Ilmeetön mies istui satulassa turhankin vakavana ja tyynenä tervehtien valmentajaa nyökkäyksellä. Onnitteluihin hän ei vastannut mitään, vaan pyysi ruunalta loivaa pohkeenväistöä, siksakkia edeten.

Teddy virnisti.
"Ehdottomasti. Oleskelutilaan, lasin taakse? Voimme juoda kahvia ja puhua juuri niin kovaan ääneen kuin haluamme", mies naurahti, tai no, sen verran hiljaa, ettei kukaan muu kuulisi. Vaan eipä oleskelutilassa paljoa väkeä tähän aikaan voinut olla. Ja hän halusi kahvia. Minx sai jäädä ohikulkevan Sawyerin loppuunpestäväksi ja kuivattavaksi. Hän halusi nähdä, miten kammottava valmentaja pärjäisi säikyn ruunan kanssa.
Caitlin seurasi katseellaan ratsukkoa, joka näytti varsin valmiilta haasteisiin. Ainakin Artemis vaati Hookia työskentelemään heti alusta asti. Loistavaa. Nainen kompuroi hieman jalkoihinsa, mutta saavutti tasapainonsa ilman turhaa kosketusta maneesin hiekkaan.
"Mitä haluaisitte hioa?" Nainen päätti kysyä pyöritellessään muutamia ideoita mielessään. Olisi helpompi karsia niistä mukavia tehtäviä, kun ratsastaja kertoisi edes vähän toiveistaan.

"Joo!" Miyaton poikamainen virne leveni. Hän jätti Huzzlen Mayben vastuulle, karaten vanhemman mukana oleskelutilaan. Tästä tulisi hauskaa. Lapsellista? Ehkä, mutta Artemis suorastaan kerjäsi sitä. Lopputulos voisi olla sekin että hän pakottaisi Teddyn kanssaan pubiin oluille, koska he masentuisivat. Mutta hyvällä tuurilla Hook heittäisi sen tärkeilijän alas.
"Jotakin millä pistää hevonen töihin ja unOH---" Lause jäi hetkeksi kesken kun Hook steppasi ennen nurkkaa. Kottikärryt ja harava. Voi herrantuuteli tätä eläintä.
"... Unohtamaan säikkymisensä."

Teddy virnuili typerästi koko matkan oleskelutilaan. Hän nakkasi kahvinkeittimen päälle ja istahti alas katsomon penkkiriville. Hän toivoi samaa kuin Miyato, sillä Artemiksen putoamisen näkeminen auttaisi ehkä hieman valmennuksessa koetun nöyryytyksen jäljiltä. Tai sitten ei. Tänään hänellä oli lupa käyttäytyä lapsellisesti, sillä Minx oli ollut kamala ja mikään muukaan ei tuntunut onnistuvan.
"Selvä", Caitlin vastasi pohdiskellen. Jotakin, millä tarjota riittävästi töitä ja haastetta Hookille, joka oli kuitenkin kilpaillut kenttäkilpailuissa. Ha. Hän tiesi juuri täydellisen tehtävän. Yksi vilkaisu ratsukon suuntaan vakuutti hänet siitä, ettei Artemis putoaisi ihan helpolla.
"Nosta jalustimet kaulalle ja siirry raviin. Aloita työstämällä siirtymisiä ja kaarevia teitä: voltteja, ympyröitä, kiemurauria ja täyskaartoja", valmentaja aloitti. Teddy vilkaisi Miyatoa kulmaansa merkitsevästi kohottaen. Oli aina lupaava merkki, jos Caitlin käski nostamaan jalustimet jo varhaisessa vaiheessa. Se tarkoitti, että valmennuksesta tulisi istuntapainotteinen, tuskan täytteinen kaksituntinen.

"Siis onko hänellä kasvojen lihaksisto halvaantunut vai miksi hän näyttää aina tuolta?" Miyato matki perään Artemiksen ilmettä, ei kukaan voinut olla noin ilmeetön! Tuo oli jo epänormaalia.
Artemis nosti jalustimet kiltisti kaulalle, istuutuen kunnolla satulaan. Hän siirsi ruunan raviin, keskittyen omaan ratsastukseensa, huomaamatta edes parin pahansuovan pikkupirun tirkistelyä. Hook oli päättänyt pelätä tänään kaikkea - kuten aina muulloinkin - joten Artemis sai todella ratsastaa, jotta jokainen kiemura ei keskeytynyt säpsymiseen. hevosella oli korvahuput ja silti se tuntui poukkivan aivan liian kanssa.

"Ehkä", Teddy sanoi ja nauroi perään, kun näki Miyaton ilmeen. Mies nousi hyvillään ylös ja lähti hakemaan kahvia, joka oli tippunut juuri sopivasti. "Haluatko sinä?" Hän huikkais olkansa yli kaivaessaan kuppeja kaapista.
"Taivuta ja aseta huolellisesti. Ratsasta Hook pohkeen ja ohjan väliin, mutta pyri pitämään ohjastuntuma mahdollisimman kevyenä. Anna sille paljon tekemistä jokaisen kaarteen halki: huolehdi ravin tahdista, askelten rytmikkyydestä, takaosan aktiivisuudesta, vaadi asetusta ja ratsasta taivutus läpi pohkeesta alkaen. Emme halua sen taipuvan vain kaulasta, vaikka maneesi niin kovin pelottava tänään onkin", Caitlin ohjeisti. Hän hörppäsi kahvia seuratessaan ratsukkoa. Ainakin Artemis osasi ratsastaa, minkä vuoksi hän luotti siihen, että tästä valmennuksesta tulisi vielä oikein hyvä.

"Joo, voisin ottaa. Maito kahvilla. Eli siis kahvia vähemmän kuin maitoa." Olisi teddy varmasti ymmärtänyt kyllä mitä hän tarkoitti.
Artemis toteutti oman aikaisemman ohjeensa eleettömästä ratsastuksesta. Hän ei näyttänyt tekevän mitään ja silti Hook hakeutui kauniiseen muotoon sekä peräänantoon jahka säpsyilyltään kerkesi. Tummatukka pisti ruunan töihin, vaatien siltä ehkä jopa aavistuksen liikaa. Tämän takia hän oli ostanut Hookin, ruuna panosti aina juuri niin paljon kuin hän halusi. Hän tiesi että puole tunnin päästä ruuna ei enää ehtisi pelkäämään.

Teddy kaatoi itselleen kupillisen mustaa kahvia ja Miyatolle tilkan kahvia ja enemmän maitoa. Voi toista. Näki, ettei Miyato käynyt aamuluennoilla turhan usein. Siellä opiskelijat tuntuivat juovan litran mustaa kahvia.
"Ole hyvä. Jäikö jotakin hauskaa näkemättä?" Mies heitti palatessaan kuppien kera. Hän kiinnitti katseensa ratsukkoon. Höh, Hook näytti hyvältä. Sääli. Hän olisi niin mielellään nähnyt ratsastajan kierimässä maneesin hiekassa.
"Hyvä, juuri noin", Caitlin kehui nyökäten. Hän oli kouluratsastaja, joten eleettömyys kuului hänen vahvuusalueisiinsa. Siitä jopa arvosteltiin kouluradalla. Piti saada työnteko näyttämään siltä, että vain istui selässä ja nautti menosta. Sääli kun se ei oikeasti mennyt niin. Valmentaja kiinnitti huomiota pienimpiinkin jalan liikkeisiin ja nyrkin siirtymisiin, sillä hän halusi tuntea Artemiksen tyylin ratsastaa. Se auttaisi häntä jakamaan parempia, tarkempi ja toiselle hyödyllisempiä ohjeita, kun niille olisi käyttöä.
"Kokoa ravia hieman ja pienennä voltteja, niin saat taivutettua sitä jyrkemmin kaarteen halki."

"Ei. Alkaa vaikuttaa siltä että haluan mennä itkemään olut tuopillisen äärelle tämän nähtyäni. Inhoan tuollaisia ihmisiä." Nuorempi puhisi ottaessaan kahvikupin vastaan. Ei, hän ei todellakaan käynyt aamuluennoilla. Ne eivät kuuluneet hänen arkeensa, eivätk toivottavasti koskaan kuuluisikaan.
Artemis teki kuten Caitlin käski, kooten Hookin askelta. Ruuna tuntui vastaavan apuun heti. Jos jotakin, niin yhteistyö oli ainakin saumatonta. Herkkä hevonen ja herkkiin hevosiin mieltynyt ratsastaja sopivat toisilleen. Hookin säikkyminen oli rasite, mutta ei valtavan suuri sellainen, saatika ylitsepääsemätön. Siellä oli jopa yllättävän helppo istua, vaikka ravi ei mukavimmasta päästä ollutkaan.

"Sekään ei ole huono vaihtoehto", Teddy mutisi kuppi huulille kohoten. Oluttuopin ajatteleminen ei saanut häntä lopettamaan Artemiksen putoamisen toivomista. Tai edes sitä, että toinen mokaisi selkeästi ja näkyvästi. Voisiko Hook säikähtää kunnolla jotakin? Tämän yhden ainoan kerran.
"Näyttää jo paremmalta. Ratsasta hieman enemmän painetta ohjalle, niin saamme sen polkemaan takajaloillaan paremmin. Haluamme nyt kymmenen pisteen suorituksia, ja se kaikki lähtee hevosen liikkeestä", valmentaja muistutti. Hän sipaisi punaisia hiuskiekuroita korvansa taakse. Oli se kumma, kun kaikki hiukset eivät voineet pysyä nutturalla. Aina muutama suortuva karkasi kehystämään kasvoja, ja sitten niitä sai pyyhkiä sivuun.
"Ala tehdä siirtymisiä käyntiin, kaksi askelta käynti ja sitten seis. Seiso hetki paikoillasi, peruuta neljä askelta ja siirry suoraan raviin. Ravaa hetki, ja toista taas alusta", Caitlin ohjeisti seuraavaa lämmittelytehtävää. Hän halusi hevosen herkäksi ja niin kuuliaiseksi, että se reagoisi Artemiksen ajatuksiin eikä apuihin.

Artemis työnsi hevosta kevyesti eteen, saaden vastineeksi takapäätä kunnolla hevosen alle. Kesken kaiken Hook päätti kuitenkin säikähtää... Jotakin, ottaen mahtavan sivuloikan. Artemis horjahti, mutta ei aikonut pudota. Mies ratsasti hollantilaisen ruunansa samaan pisteeseen kuin se oli ollut, ennen kuin aloitti Caitlinin pyytämän tehtävän. Hookin kanssa hän olisi voinut jopa harkita kenttää. Kouluratsastus sen kanssa oli omalla tavallaan hyvin mukavaa ajanvietettä.

Teddy pidätti hengitystään, kun Hook loikki sivuttain. Hän vilkaisi voitonriemuisesti Miyatoa. Siitäs sai, mokoma tärkeilijä. Hook sähelsi siinä missä Huzzle ja Minx.
"Herra täydellisyys taisi haukata liian ison palan ostaessaan tuon hevosen", mies myhäili hiljaisella äänellä kahvikuppinsa takaa. Artemis ansaitsi sen, mitäs oli nimitellyt Minxiä demoniksi.
Caitlin ei puuttunut toisen ratsastamiseen, sillä Artemis näytti tietävän varsin hyvin, mitä tehdä Hookin rauhoittelemiseksi. Sen sijaan nainen keskitti huomionsa omaan tasapainoonsa, ettei päätynyt kasvoilleen hiekkaan, vaikka siirtyikin keskemmälle maneesia. Caitlin katsoi, kuinka ratsukko lähti suorittamaan annettua tehtävää.
"Pyydä rohkeammin, mutta käytä vähemmän ohjaa", Caitlin ohjeisti. "Ole huolellinen ja valmistele Hook kunnolla puolipidättein. Haluamme siirtymisen ja pysähdyksen väliin kaksi tasaista, rytmikästä käyntiaskelta, emme mitään epämääräistä ravin ja käynnin sekasotkua."

"Ehkä. Toivotaan " He olivat ilkeitä, mutta ei kukaan saisi nimitellä Minxiä niin. Paitsi Teddy itse.
Artemis olisi halunnut murahtaa naiselle jotakin siitä että mikä piti valmistella huolella,mutta jätti sanomatta. Hän vain vaati vielä enemmän, liikuttaen enää vain pikkurillejään kun pidätti tai myötäsi, loput työstä sai tehdä painoavut. Se toimi hyvin Hookin kanssa, loistavasti oikeastaan. Ruuna esitti pari perin mallikasta siirtymistä, mistä hyvästä se sai pikaisen sipaisun satulan eteen. Se käykööt rapsutuskehusta.

Caitlin nyökkäsi tyytyväisenä, kun Hook suoritti pysähdykset. Artemis ratsasti hyvin, mutta sitä hän oli kanssavalmentajalta osannut odottaakin.
"Sitten pysähdyksiä suoraan ravista. Pysähdyksen jälkeen jälleen neljä askelta peruutusta ja takaisin raviin", Caitlin pudotti käynnin tehtävästä pois. Kyllä Hook oli jo niin hereillä, että Artemis saisi pysäytettyä sen suoraan ravista rytmikkäästi tasajaloille. Hän aikoi siitä huolimatta seurata silmä kovana ratsukkoa ja nähdä kaiken, mitä Artemis yritti tehdä huomaamattomasti.

Artemis vaikeutti tehtävää Caitlinin pyytämällä tavalla. Hyvin pian Hookin korvat olivat enemmän häntä kohti kuin pyörivät päässä ympyrää kuin antenit, jotka etsivät kaikkea mahdollisesti pelottavaa, mitä voisi hypätä karkuun. Se sai ratsastajankin vielä rennommaksi, kun ei tarvnnut uhrata ajatusta sille, mitä Hook säikkyisi. heti kun työnteko loppuisi se alkaisi taas, mutta ainakin hetken olisi rauhallista.

"Hyvä, Hook on hienosti kuulolla", Caitlin kehaisi erittäin tasapainoisen pysähdyksen jäljiltä. Hän antoi ratsukon tehdä vielä yhden siirtymisen, ennen kuin vaikeutti tehtävää vielä yhdellä tasolla. "Peruutuksesta suoraan laukalle", hän ilmoitti jättäen tapojensa vastaisesti kertomatta, mihin Artemiksen pitäisi kiinnittää huomiota. Ehkä toinen tiesi itsekin, tai sitten hän korjaisi ensimmäisen yrityksen jälkeen.

Kyllä Artemis osasi arvata, mihin kaikkeen pitäisi kiinnittää huomiota. Ei hän ensimmäistä kertaa ollut valmennuksessa. Artemis pysäytti Hookin käytännössä vain istunnalla. Peruutus hienosti suoraan, puolipidäte ja kolmitahtinen, hallittu laukka. Tämän takia ruuna sai säikkyytensä anteeksi. Se oli hänelle unelma ratsastaa.
Maneesin oleskelutilassa Miyato mutristeli huultaan.
"Ihan oikeasti. Hook, et voi pettää meitä."

"Hyvää työtä", Caitlin kehaisi. Ei tuossa ollut mitään valitettavaa. Koulutuomarit olisivat etsimällä etsineet jonkin virheen, koska kymmentä pistettä ei vain haluttu antaa, mutta hänen mielestään Artemiksen ja Hookin suoritus oli ollut oikein hyvä. Mitäpä sitä turhaan virheitä etsimään. Hevonen oli tehnyt, mitä ratsastaja oli pienin avuin pyytänyt.
"Kokoa laukkaa ja valmistele sulkutaivutusta pitkälle sivulle. Haluamme sen taipuvan tasaisesti koko rungostaan, joten vältä ohjan käyttöä", Caitlin totesi ottaessaan suunnan pitkän sivun päätyä kohden. Hän näkisi sieltä hyvin, kulkisiko Hook neljällä uralla.

Artemis olisi ehkä kaivannut sitä, pienten vikojen kaivelua sieltä sun täältä, jotta olisi voinut kehittää itseään. Hook ei lähtenyt sulkutaivutukseen toivotulla tavalla, joten mies suoristi hevosen saman tien. Hän valmisteli tehtävän uudelleen, paljon huolellisemmin ja yritti uudelleen.

Caitlin oli jo korjaamassa, mutta ratsastaja ehti edelle. Selvä, uutta yritystä vain kehiin, kyllä se siitä lähtisi.
"Pyydä rohkeammin pohkeella, pidätä kevyesti ohjalla ja taivuta Hook selkeästi", nainen ohjeisti. "Siirrä pohjettasi vähän edemmäs, se valuu turhan taakse", Caitlin korjasi. Kai sitä nyt tämän kerran sai tarttua pikkuvikoihin, varsinkin kun hevonen ei näyttänyt suoriutuvan tehtävästä täydellisesti heti ensi yrittämällä.
"Uudestaan, sama tehtävä seuraavalla pitkällä sivulla", nainen kehotti katse hevosessa. Hän seurasi ratsun askelta, niiden tahtia ja pituutta, Hookin taivutusta, ratsastajan apuja ja montaa muuta asiaa yhtä aikaa. Hevonen oli taitava, se hänen oli myönnettävä. Ei kouluratsu, mutta taitava, kuten kenttähevoset omalla tasollaan tuppasivat olemaan.

Artemis ei ollut ostanut Hookia mielessään kenttäkilpailut, vaan rataesteet. hevosesta olisi hänelle vuoden 2016 Olympialaisiin jos vain säilyisi ehjinä. Hänellä oli ollut siinä mielessä huono tuuri, että oli juuri saanut uuden hevosen tai hevonen hajonnut juuri ku Olympialaiset olisivat olleen ajankohtaisia. Nyt, nyt hän osallistuisi niihin Hookilla. Artemis kokeili seuraavalla sivulla uudelleen, Caitlinin ohjeiden mukaan, ollen perin tyytyväinen siihen, mitä sai aikaan. Naisen pilkunviilaus oli ollut hyödyllistä, eikä hän suuttunut siitä.

Caitlin halusi kaikilta aina huolellista sileätyöskentelyä, mutta Hookin kenttätausta ehdottomasti auttoi. Estehevoset tuppasivat olemaan kärsimättömiä ja nopeasti tylsistyviä, kun tajusivat, ettei esteitä ollut näkyvissä. Kenttähevoset olivat tottuneet vääntämään koulua alusta loppuun saakka.
"Parempi, mutta taivuta edelleen rohkeammin ja pidä asetus samana koko sulkutaivutuksen läpi. Hook liikkui paikoin kolmella uralla. Haluamme sen neljälle", valmentaja kommentoi. Hook oli herkkä hevonen, mutta se ei ajatellut kaikkien apujen tarkoittavan aina täysillä eteen, kun vaikka Slippers. Hookilta sai pyytää ja ruuna teki parhaansa. Hevonen ylsi ehdottomasti hienoihin suorituksiin Artemiksen kanssa. Parempiin kuin koko syksynä edellisen omistajansa kanssa, jos hän oli rehellinen.

Artemis olisi itkenyt, jos ei olisi yltänyt parempaan kuin hevosen entinen omistaja. Hän ei koskaan tulisi ymmärtämään, miten tällainen hevonen olisi eksynyt nuorelle tytölle. Mies otti hetkeksi käyntiin,, korjasi omaa istuntaansa ja nosti uudelleen laukan. Jälleen seuraavalla pitkällä sivulla hän haki äskeistä parempaa suoritusta.

Caitlin ei puuttunut käyntipätkään välissä. Jos Artemis uskoi sen auttavan, sai toinen aivan vapaasti ottaa välissä käyntiin ja keskittyä uudestaan laukkaan sen jälkeen.
"Nyt se oli jo sulkutaivutusta suurimman osan ajasta", Caitlin kehaisi. "Vaan edelleen Hook taipuu liikaa kaulastaan ja yrittää sillä huijata kyljen taivutusta. Ole tarkkana, ettet anna sen oikoa vaan vaadit taivutuksen kyljistä alkaen."

Artemis halusi kokeilla vielä kerran. Hän ei kyllä ollut kovin puhelias valmennettava, sen Caitlin varmasti huomasi jo. Nyt mies panosti erityisesti siihen, että sai Hookin taipumaan kyljestä asti ja minimoi kaulan taipumisen. Yksi täydellinen kerta, sen hän vaatisi osaavalta ja hyvältä hevoselta.

Caitlin ei uskonut täydellisyyteen, mutta hän uskoi kymmenen pisteen suorituksiin kouluradoilla. Täydellistä sulkutaivutusta ei ollutkaan, mutta kymmenen pistettä… Siitä kohti piti aina pyrkiä.
"Tuo olisi kelvannut jo kilpailuihinkin", valmentaja totesi viimeisen sulkutaivutuksen päätteeksi. Hook näytti oikein hyvältä, polki rytmikkäästi alleen ja laukkasi kootusti, kuten sulkutaivutukseen kuuluikin. "Vaihda suuntaa lävistäjän kautta. Ratsasta lisättyä laukkaa lävistäjällä, muista antaa Hookin venyttää kaulaansa, niin saadaan lapoihin liikettä. Rauhoita laukka ja tee laukanvaihto askeleessa ennen kulmaa. Sitten otetaan sulkuja toiseenkin suuntaan."

Artemis nyökkäsi ja ratsasti lävistäjälle. Hän kaivoi Hookista kunnon lisätyn laukan, saden ruunan venyttämään askeltaan. Hook päätti otta reippaansivuloikan aivan yllättäen, Artemis horjahti jälleen, mutta pysyi kyydissä kyllä, vaikkakin hapuili jalustimen takaisin jalkaansa. Laukan rauhoittaminen, vaihto, näin. Ja pitkällä sivulla samantien huolella valmisteltu ja vaativa sulkutaivutus.

Caitlinin teki mieli huokaista. Mikä tuo sivuloikka oli ollut? Hook, keskity. Artemis ratsasti hyvin, mutta hevonen oli päättänyt säikkyä jotakin olematonta. Kumpa se ei tekisi tuota kilparadoilla, vaan toisaalta, estepuolella oltiin anteeksiantavia moisten sähellysten kanssa. Kouluradalla se näkyisi heti paitsi liikkeen pisteissä, myös pahimmillaan virhepisteinä koko suorituksesta.
"Lisäys näytti hyvältä, mutta muista jatkossa antaa enemmän ohjaa. Haluamme myös kaulalle pituutta", valmentaja muistutti. "Hyvä, se liikkuu hienosti neljällä uralla. Tue hieman enemmän ohjalla, tee muutamia puolipidätteitä laukan tahtiin, niin saamme rytmin säilymään askelten läpi."

Artemis ratsasti seuraavalle pitkälle sivulle pitäen huolta sulkutaivutuksen oikeaoppisuudesta ja rytmistä. Näin. Toimittuaan miehen mielestä hyvin, nopea hipaisu kämmenella ruunan kaulalle kertoi sille ratsastajan olevan tyytyväinen.

"Se näytti oikein hyvältä", Caitlin totesi sulkutaivutuksen päätteeksi. Hyvältä ratsastus oli näyttänyt, hevonen liikkui innokkaasti ja teki töitä hyvällä motivaatiolla. Artemis osasi vaatia Hookilta riittävästi, jotta ruuna näytti parhaat puolensa sileällä.
"Jatka laukassa viisikaariselle kiemurauralle. Kun tulet maneesin pituushalkaisijalle, suorista hevonen ja vaihda laukkaa. Sitten taas taivutus toiseen suuntaan. Huolelliset tiet, suunnittele kaikki etukäteen ja kiinnitä myös huomiota siihen, että laukka säilyy hyvänä. Voisit oikeastaan ottaa kaarteisiin parin ensimmäisen jälkeen myös laukan lisäykset mukaan. Lisää laukkaa aina kaarteissa ja kokoa ennen pituushalkaisijaa."

Artemis halusi nähdä lennokasta askelta ja hyvää liikettä. Tai siis tuntea, nyt hän ei kyllä mitenkään näkisi Hookin liikettä kun istui selässä. Ohje tuntu hankalalta,, mutta sisäistettyään sen hän valmisteli laukan. Ensimmäisellä kerralla hän haki kaarille sopivan koon, tullen uudelleen, jolloin hän kiinnitti huomiota kaikkeen. Lisäykseen, laukanvaihtoon... Sen sellaiseen. Pyrkien taas vain siihen että ruuna näyttäisi hyvältä.

Caitlin seurasi ratsukkoa ja korjasi joskus joitakin pikkuvikoja, mitä huomasi. Kaiken kaikkiaan Hook ja Artemis vaikuttivat tasapainoiselta, hyvin yhteensopivalta ratsukolta, joka sai hommat tehtyä. Hän oli antanut vaikean tehtävän, jonka suorittaminen hyvin vaatisi molemmilta paljon, mutta ratsukko tuntui olevan parhaimmillaan tiukkojen paikkojen edessä.
"Se näytti jo kunnon lisäykseltä", nainen kommentoi yhden erittäin hienosti onnistuneen kaarteen jälkeen. "Hyvin ratsastettu. Kehu Hookia ja siirry raville. Itsenäinen loppuverryttely, ratsasta se eteen ja alas", Caitlin lausahti tyytyväisenä. Valmennus oli sujunut hänen mielestään varsin hyvin, ja näin onnistuneeseen laukkatyöskentelyyn kiemurauralla oli hyvä lopettaa. Jäisipähän molemmille hyvä mieli valmennuksesta.

Artemis myötäsi ruunalle kunnolla ohjaa kun Caitlin antoi luvan ratsastaa loppuverryttelyn itsenäisesti. Senkin ajan hän kyllä vaati Hookilta keskittymistä johonkin tehtävään, koska muuten hevonen alkaisi taas nähdä mörköjä joka ainoassa nurkassa, missä vain saattoi. Onneksi O'Connor ei yrittänyt saada valmennettavaansa puhumaan. Artemikselle sopi olla vain hiljaa.

Sen verran Caitlin oli valmennuksen aikana päätellyt. Artemis ei ollut turhaan vaihtanut montaa sanaa. Hetkinen, oliko mies sanonut yhtään mitään sen jälkeen, kun oli esittänyt toiveensa valmennuksen sisällöstä? Tuskinpa. Caitlin katseli ratsukon loppuverryttelyä lähempää maneesin tallinpuoleisia ovia. Hook ja Artemis näyttivät hyviltä yhdessä.
"Oluelle?" Teddy ehdotti aavistuksen alistuneena Miyatolle. Hän ei voinut väittää, etteikö olisi nauttinut Artemiksen ratsastamisen seuraamisesta, sillä toinen oli taitava ratsastaja, mutta siitä huolimatta hän oli toivonut Hookin säikähtävän jotakin olematonta ja pudottavan ilkeäsanaisen ratsastajansa maneesin tomuun. Se olisi voinut edes hetkeksi saada hänet unohtamaan, ettei hän pärjännyt omalle tammalleen.

Ei, hän ei ollut sanonut mitään. Artemis oli jähmeä ja kylmä mies, eikä ollut tullut tänne tekemään ystäviä. Hän ei ollut ihminen, joka osasi olla toisten ihmisten kanssa. Enä, vaikka se olisi tehnyt hyvää.
"... Kymmenelle." Miyato vastasi lannistuneena. Se oli ollut masentavaa. Tuo mies oli niin masentava.
"Ja pari viskiä mukaan."

"Jos haluat sammua taksiin, niin mikä ettei", Teddy totesi huokaisten. Osaisipa hän ratsastaa yhtä hyvin kuin Artemis. Mies heitti viimeisen vilkaisun olkansa yli maneesin puolelle ennen kuin siirtyi oleskelutilan keittiönurkkauksen kautta portaita kohden. Kuppi jäi tiskialtaaseen odottamaan työntekijää, joka siivoaisi sen pois. Mies laskeutui portaat juuri parahiksi törmätäkseen lähes kirjaimellisesti maneesista palaavaan Caitliniin. Teddy hymyili aavistuksen syyllisesti nyökätessään tervehdyksensä valmentajalle, ennen kuin suuntasi katseen Miyatolle. Äkkiä pois täältä, ennen kuin Caitlin alkaisi jutella mukavia ja he jäisivät tähän jumiin ja törmäisivät siten Artemikseen.

Miyato huikkasi nopeat moikat Caitlinille, miltei juosten ulos maneesista kohti autoaan.
"Voisin vaikka sammuakin." Hän vastasi Teddylle puolivakavissaan. Se vain.. argh.
"Mutta hei, sinulla teistä on Olympiamitali taskussa."

"Minxille sillä ei ole väliä", mies totesi synkästi. Olisipa yksi mitali muuttanut kaiken, mutta ei. Tammaa hän ei osannut ratsastaa jostain syystä lainkaan. Ja koko syksyn he olivat tehneet niin paljon edistystä!
"Minne mennään?" Mies kysyi jäädessään norkoilemaan oman autonsa luokse parkkipaikalla. Hän oli parkkeerannut sen aivan Miyaton viereen kun oli tunnistanut nuoremman auton saapuessaan tallille. "Tai no, aja edellä niin tulen perässä", Teddy totesi harteitaan kohauttaen. Hän luotti siihen, että nuorempi tunsi illanviettopaikat paremmin. Onneksi hänen ei tarvitsisi huomenna olla yliopistolla luennoimassa.

"Silti. Ei sillä ole kenenkään hevoselle väliä. Ja Minx on todella vaikea. Meykenhoek on lastenponi siihen nähden."Hän lohdutti miestä, ennen kuin nyökkäyksen jälkeen istui autoonsa. Hän tosiaan tiesi minne mennä. Kiva pieni rock henkinen pubi keskustassa.

Teddy hymyili apeana ja heilautti kättään ennen kuin istahti ratin taakse. Hän veti syvään henkeä ja pakotti ajatuksensa muualle. Minxin kanssa kaikki oli mennyt päin honkia, mutta se ei tarkoittanut, että hänen elämänsä olisi nyt tässä. He löytäisivät vielä yhteisen sävelen kiukkuisen tamman kanssa. Hän käynnisti autonsa ja peruutti ulos ruudusta. Onneksi hänen ei tarvinnut keskittyä turhaa suunnistamiseen, kun saattoi vain seurata Miyatoa.

Miyato jätti autonsa ilmaiseen parkkiin hieman kauemmas kyseisestä paikasta, koska sen lähellä oli vain maksullisia ja todella vähän niitäkin. Hän nousi autostaan ja venytteli. Niin, mitähä teddy olisi mieltä rock henkisestä paikasta..

Teddylle ei olisi väliä paikan meiningillä, ei tämän päivän jälkeen. Jonakin toisena päivänä hän olisi voinut tuntea olonsa ulkopuoliseksi ja typeräksi rock henkisen paikan luona, mutta tänään hän ei uhrannut ajatustakaan moiselle. Mies silotteli hieman kypärän pörröttämiä hiuksiaan ja pudisteli pahimmat hevosenkarvat farkuistaan, joihin oli vaihtanut tallilla heti valmennuksen päätteeksi.
"Voitko nukkua huomenna pitkään?" Mies päätti kysyä synkkä varjo kasvoilla häivähtäen. Ei hän ajatellut Miyatoa pitkään valvottaa, mutta parempi varmistaa etukäteen, mitä nuoremman huomiseen olisi tarkoitus mahtua.

Onneksi se oli enemmän rockabilly mesta,kuin vaikkapa Alice Cooper & Co tyyppinen.
"Voin. Ja aionkin." Hän naurahti ja laiskasti asteli kohti baaria. Päästyään sinne hän tilasi lasin viskiä ja oluen. Sopiva pöytä löytyi pian. Siihen oli hyvä parkkeerata.
"... Säälin sinua jos osa kilpakumppaneistasi on tuollaisia."

Teddy tilasi itselleen oluen ja hetken epäröityään myös viskin. Syteen tai saveen, nyt kun tänne asti oli lähdetty, hän voisi hyvin juoda muutaman enemmän.
"Olisikin vain pieni osa", mies huokaisi. "Cavanaugh ei ole ainoa, jolla on terävä kieli ja jäätynyt sydän", Teddy totesi tuhahtaen. Onneksi joukkoon mahtui todellisia kultakimpaleita, joiden kanssa oli aina yhtä ihana viettää aikaa kulissien takana.
"Mutta tämän päiväinen ylitti kyllä kaiken aiemman, mitä olen hänen suustaan kuullut."

"Pitää varoa ettei muutu samanlaiseksi. Vai onko tuo synnynnäinen ominaisuus?"Tuskin Miyato olisi ollut niin ilkeä jos olisi tiennyt valmentajasta enemmän, mutta Cavanaugh itse oli melkoinen... Kusipää.
"En ihmettele että se ylitti kaiken."

"Toivottavasti on", Teddy vastasi. Hän ei halunnut edes ajatella, että joku mukavista kilpatuttavista olisi kilpailujen välissä muuttunut yhtä kylmäksi ja ilkeäksi kuin Artemis. Valmentaja oli ollut oikeassa, ei hän sitä tarkoittanut, mutta Artemis oli tuntunut ottaneen tavoitteekseen lytätä heitä niin paljon kuin mahdollista. Asiat olisi voinut ilmaista kauniimmin ja viesti olisi silti mennyt perille.
"Mitä sinulle kuuluu?" Mies päätti kysyä kääntääkseen keskustelun pois pieleen menneestä valmennuksesta. Hän oli kertonut Gabriellesta, mutta Miyato ei ollut sanonut sanallakaan omista kuvioistaan. Hän halusi kuulla enemmän.

Miyato vilkaisi toista. Mitä hänelle kuului? Kevyt punastus kertoi kai osansa. Hänelle kuului hyvää, todellakin hyvää. Coran kanssa meni hyvin ja Simonin kanssa myös. Kaikki oli hyvin sillä hetkellä.
"En haluais hehkuttaa."

"Hehkuta vapaasti", Teddy rohkaisi ja hörppäsi oluttaan kun se vielä oli ihanan kylmää ja raikasta. Hän kuuntelisi mielellään toisen hehkutusta, niin voisi unohtaa valmennuksen edes hetkeksi. Ja olihan hänelläkin Gabrielle, joten koko maailma ei pyörinyt Minxin kanssa epäonnistumisen ympärillä.

"... No en tiedä. Kaikki on hyvin. Ensimmäistä kertaa ikinä en lähtenyt karkuun tai pilannut kaikkea täysin typeryydelläni. Vain aluksi melkein." Hän hymyili hellästi aivan huomaamattaat. Oli nii outoa kun kaikki ei mennyt pilalle heti.

"Hyvä niin", Teddy vastasi pehmeän hymyn kera. Oli ihana kuulla, että Miyatolla ja Simonilla meni niin hyvin alun sotkujen jälkeen. Miyaton hellä hymy sai miehen hymyilemään leveästi. Sanoi Miyato mitä tahansa, toinen oli ehdottomasti löytänyt ruusunpunaiset lasit joilla katsella maailmaa.
"Nauti elämästäsi, kun olet vielä nuori", mies naurahti hyväntahtoisesti. Jos Simon sai Miyaton noin onnelliseksi, hänellä ei olisi pienintäkään pahaa sanaa sanottavanaan Simonista.

Miyato kohotti kulmiaa ja kallisti päätään. Kun olet vielä nuori? No voi nyt sun tuon toisen kanssa!
"No et sinäkään nyt ihan ikäloppu ole. Professori." Se oli vain pakko sanoa, Miyato ei voinut sille mitään. Simonista tulikin mieleen, se huominen maastoretki.. Pitäisi soittaa toiselle.

Teddy nauroi vapautuneesti toisen heitolle. Jahas, ja nyt hän oli taas professori Morland, tai Halinalle, kuten uutena vuotena hänen peräänsä oli huudeltu.
"Joudut vielä kirjoittamaan ne esseet, jos et pidä varaasi", Teddy muistutti yrittäen löytää ääneensä kepeää uhkailua. No, se jäi lähinnä yritykseksi, sillä hymy pysyi huulilla. Hän ei ollut järin hyvä tässä pelissä, mutta ehkä se ei haitannut.

"No sanon sentään vain professori. Enkä vaikka Halinalle. Tai mitä näitä nyt on." Miyato virnisti, hän tiesi varmasti vielä enemmän kuin teddy itse, vaikka ei ollut koskaan eksynytkään toisen luennoille. Vielä. Ehkä niin kävisi vielä joskus.
"Olisit huono peruskoulun opettaja. Et osaa uhkailla vakuuttavasti."

"Halinalle on vielä varsin hyväntahtoinen", Teddy naurahti ajatellen suurta pehmolelua, jonka oli lempinimensä vuoksi saanut täyttämään työhuonettaan. Hän oli kuullut ohimennen monia muita lempinimiä, mutta ei allekirjoittanut niistä suurinta osaa. Opiskelijatytöt nyt vain tuppasivat ihastelemaan professoreitaan, oli kyse sitten kenestä tahansa.
"En usko uhkailuun", mies totesi harteitaan kohauttaen, mutta velmu ilme kasvoillaan. "Miksi edes uhkailisin, kun voin pyytää nätisti ja lahjoa opiskelijat tekemään mitä tahdon? Kaikille jää hyvä mieli."

"... Lahjonta on ilkeää. Manipulointia pahimmillaan. Ettäs tiedät." Miyato nautiskeli rauhallisesti oluestaan, viski oli vielä koskematon. Hän katseli toviin ympärilleen, aavistuksen vaitonaisena.

"Parempi sekin kuin uhkailla ja kiristää", Teddy totesi virnistäen. Uhkailemalla ei saanut kuin viimeisenä iltana paniikissa kirjoitettuja esseitä, mutta lahjomalla… todennäköisyys sille, että ne tehtiin toiseksi viimeisenä iltana oli suurempi. Opiskelijat olivat niin kovin taitavia jättämään kaiken viimetinkaan.

"Niin no joo. Tottahan tuo on. Kai. Luulisin. En tiedä, hetki siitä kun oon viimeksi tosissani opiskellut." MMiyato myönsi virnuillen.

"Sinun pitäisi palata koulun penkille", Teddy nauroi voimatta tosissaan syyttää toista. Hänkin oli kasannut opintonsa niin rikkonaisesti yhteen, että oli suoranainen ihme, kun hän oli lopulta saanut kaiken kasaan.
"Mutta suodaan se tämän kerran anteeksi, kun pyörit kilpakentillä."

"muuttaaa kuuunn." Ei hän oikein olisi jaksanut kautta viitsinyt opiskella kunnolla.

"Ei muttia", Teddy pudisteli päätään. "Sinun on saatava edes muutama kurssi kevään aikana kasaan", hän sanoi vakavampana. Hän jos kuka tiesi, miten kävi, jos opinnot uhkasivat jäädä pitkiksi ajoiksi paikoilleen. Oli entistä vaikeampi palata suorittamaan niitä, jos taukoa oli jo kertynyt pidemmältä ajalta.
"Mutta keskity menestymään Espanjassa. Voit sitten sen jälkeen miettiä, mitä teet yliopiston puolella."

"Mutta nyt... Kun en jaksa." Hän nauroi ja nyökytteli silti. Pakko se olisi keväällä tehdä jotakin koulunsa eteen. Kerrankin.

"Kisojen jälkeen sitten", Teddy vannotti. Hän voisi antaa armonaikaa siihen, mutta toisen olisi turha havahtua toukokuussa tajuamaan, ettei ollut tehnyt mitään opintojen eteen koko keväänä.

"Minkä kisojen?" Miya ei voinut olla sanomatta sitä. Hän vain virnisti leikkisästi miehelle, kiusoitellen. Keväällä oli monet kisat...

"Valencian kisojen, älä edes yritä", Teddy naurahti ja joi useamman hörpyn oluestaan. Miyato ei luistaisi opinnoistaan sillä verukkeella, että olisi jokin kisa edessä. Kilpailuja oli aina odottamassa, joten opinnot pitäisi vain saada sumplittua kasaan väliaikoina.

"Mutta!!" Miyato ei osannut olla kiusaamatta Teddyä sillä.
"Joojoo. Hoidan sitäkin vähän."

"Hyvä", Teddy totesi virnistäen. Ei hänen kai pitäisi toisen opinnoista niin huolta kantaa, mutta se tuli luonnostaan. Hän halusi, että Miyato saisi yhdistettyä opinnot kisaelämään ja voisi nauttia molempien parhaista puolista.
"Etkö sanonut, että Simon opiskelee myös?" Miehen oli pakko kysyä muistaessaan aikoja sitten käydyn keskustelun opiskelijabileissä kohtaamisesta. "Voitte lukea yhdessä tentteihin", hän vitsaili. Ihan kuin siitä mitään tulisi.

Miyato pärskähti.
"Jep. lääketiedettä. Siitä ei tulisi mitään." Ei todellakaan, Simonin piti aina rauhoittaa aika ennen tenttejä.

"Lähempänä se on psykologiaa kuin jos hän opiskelisi oikeustiedettä", Teddy huomautti virnistäen. Hän kyllä ymmärsi, ettei lukemisesta tullut mitään yhdessä. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt ryhmätöiden ideaa, sillä hän teki paljon paremmin töitä yksikseen. Porukassa tuli naurettua ja vitsailtua suurin osa siitä ajasta, kun oli tarkoitus tehdä töitä.

"No jooooo, onhan se. Vaikkakin silti tarpeeks kaukana." Hän naurahti ja pyöritteli hieman silmiään. Ryhmätyöt sopivat hänelle oikein hyvin, koulussa, valvottuna.

Teddy virnisti. Hänen teki mieli heittää jotakin sen suuntaista kuin 'tule kurssilleni niin voin antaa esseeaiheita, jotka hipovat lääketieteen rajoja', mutta puri kieltään viime hetkellä ja joi oluttaan. Ei kai hän saisi enempää toista kiusata Simonista, kun Miyatokin oli ollut niin kovin kiltisti Gabriellesta, vaikka nuoremmalla olisi varmasti ollut montakin hyvää kommenttia kielen päällä.
"Sinua katsellaan", mies ei voinut olla naurahtamatta lasinsa takaa, kun huomasi mustaan pukeutuneen nuoren naisen katselevan heidän pöytäänsä. Kai hän nyt sen verran sai kiusoitella nuorempaansa.

Miyato halusi olla kiltisti. Eiköhän nuorempi ollut osaltaan kiusannut tarpeeksi silloin kun Teddyn tilanne oli ollut sekava. Nuorempi kohotti kulmaansa ja kääntyi. Huono veto. Nainen hymyili leveästi Miyatolle, joka punastui ja käänsi päänsä pois.
"... Aina yhtä kamalaa."

Teddy oli tukehtua olueensa, kun Miyato ihan punastui. Oikeasti, nuorempi punastui koska joku tuntematon nainen oli hymyillyt? Hänellä ei ehkä ollut paljoa sananvaltaa tässä kohdin, mutta yskiä hän saattoi oikein reippaasti, sillä olut ei tuntunut mukavalta henkitorvessa.
"Ehkä sinun pitäisi koittaa uutta tyyliä", mies sanoi päästyään eroon kylmästä nesteestä hengitysteissään. Jos Miyato pukeutuisi vähän vähemmän tyylikkäästi, ei tuokaan nainen olisi kiinnittänyt nuorempaan mitään huomiota. Ehkä. Tai sitten olisi. Ei hän tiennyt. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt naisten logiikkaa.

Niin no. Eikö tyylikkyys taas mielletty homojen hommaksi? Nuorempi potkaisi toista pöydän alla.
"Hiljaa! Älä naura.." Sitähän toinen yski. Hän ei osannut suhtautua naisiin.

Teddy pukeutui omasta mielestään tyylikkäästi, vaan eipä hänestä homoa saisi vaikka miten päin katsoisi. Mies vinkaisi saadessaan potkun sääreensä ja hätkähti penkillään.
"Älä potki", hän protestoi huvittuneena. "Luulisi, että sinun iässäsi olisi jo päässyt eroon potkimisesta", hän mutisi ilkikurinen virne siitä huolimatta kasvoillaan.

"Niin sitä luulisi. Montaakin asiaa." Miyato vastasi hieman nyreänä. Hän ei osannut suhtautua naisten huomioon mitenkään ja oli aina yhtä kiusallista jos joku katselija tuli jopa iskemään.

Teddy kurkotti hieromaan säärtään mulkaisten leikillään nuorempaansa. Kehtasikin potkia pöydän alta!
"Ehkä en kiusaa enempää", mies totesi jaloa leikkien, vaan tosiasiassa hän ei halunnut ajatella, miten itse reagoisi, jos joku mies ilmestyisi juttelemaan. Hän voisi olla juuri niin kamala, että loukkaantuisi moisesta. Ehkä oli parempi jättää Miyaton kiusaaminen, niin hauskaa kuin nuoremman kärvistelyn katsominen olikin.
"Joko olet kerännyt kannustusjoukot Espanjaa varten kokoon?" Teddy naurahti matalasti. Hän oli ollut kysymässä, lähtisikö Simon kannustamaan Miyatoa, mutta oli purrut kieleensä viime hetkillä. Parempi muotoilla kysymys noin, niin hän voisi aina vedota siihen, että halusi tietää, saapuisiko Miyaton äiti paikalle.

"Ehkä et." Miyato mutisi ja yritti olla normaalisti, ainakin vilkuilematta. Ettei vain rohkaisisi naista tulemaan juttusille. Yrh.
"En... En tiedä tuleeko kannustusjoukkoja. Entäs sinä~?"

Teddy tuhahti terävästi, puoliksi huvittuneena ja puoliksi synkkänä. Kannatusjoukot katsomaan, kuinka hän ei pärjäisi Minxille? Ei kiitos. Tieto siitä, että joku kuitenkin kuvaisi heidän suorituksensa ja lataisi nettiin koko maailman naurettavaksi riitti.
"Enpä usko, että kukaan erehtyy paikalle", mies vastasi. Hän ei ainakaan aikonut erityisesti kutsua ketään. Paitsi ehkä hän voisi ohimennen tiedustella Gabriellen työtilannetta. Mahdollisimman huomaamattomasti, ettei toinen tajuaisi, mitä hän todella kyseli.

"... No minä tarkoitin sellaista kannustusta mitä sinäkin. Sitä joka silittää päähän kuin kaikki meni päin... Helvettiä." Miyato naurahti. Jos Teddy vihjaisi Gabriellelle, niin varmasti nainen lähtisi. Sitä Miyato tosin ei osannut toiselle kertoa.
"En minäkään ehkä halua tietää mitä vieras kisapaikka tekee Huzzlelle."

Totta, semmoinen kannustus voisi olla hyväkin juttu. Teddy ei tosin ollut aivan varma, haluaisiko välttämättä itkeä Gabriellen kainalossa ja menettää viimeisetkin maskuliinisuutensa rippeet. Vaan ehkä naisen kainalossa olisi kuitenkin parempi kuin yksinään hotellihuoneessa.
"No, sittenpähän sen näkee. Se, kumman hevonen käyttäytyy paremmin, tarjoaa tuopit kisojen jälkeen?" Teddy oli lähes sataprosenttisen varma, ettei voisi hävitä moista vetoa. Minx oli ollut ihan kamala sitten sen kun hän oli palannut Lontoosta, eikä varmasti petraisi kisapaikallakaan. Huzzle oli hitaasti mutta varmasti edennyt parempaan suuntaan, joten vaikka kisapaikka saisi hevosen ottamaan askeleen tai kaksi taaksepäin, ei ori voisi vajota Minxiä alemmas… Eihän? Hän ainakin toivoi Miyaton henkisen terveyden takia, että Huzzle käyttäytyisi hyvin.

"Tehdään niin." Hän naurahti ja sipaisi hiuksiaan kevyesti, osa puolipitkistä hiuksista alkoi laskeutua uhkaavasti kohti kasvoja. Miyato nautti oluestaan kaikessa rauhassa, vilkaisten Teddyä merkitsevästi kun tuon puhelin soi.
".... Tarvitseeko sanoa mitään?"

Teddy nyökkäsi ja kohotti tuoppiaan kuin sinetöiden sopimuksen niin. Hän hörppäsi lasista nauttien kylmästä juomasta. Miehellä kesti hetki jos toinenkin tajuta, että se tosiaan oli hänen puhelimensa, joka soi. Ei hänelle yleensä soittanut kukaan.
"Ei", mies naurahti ja kohotti puhelimen korvalleen anteeksipyytävästi hymyillen. "Hei", hän tervehti iloisesti ja laski lasin pöydälle voidakseen peittää toisen korvansa kädellään, että kuulisi illanviettopaikan metelin yli.

"Hyvä." Miyato virnisteli itsekseen. Puhelun taustalta kuului hetki kuulutuksia ja kolinaa, sitten Gabrielle vasta havahtui siihen että mies vastasi.
"Ah, hei. Ihan vain uteliaisuudesta, missä olet?" Hän kysyi nauravaiseen sävyyn. Pian alkoi kuulua matkalaukun rullien tasaista ääntä.

"Lähdimme ajoissa vapaalle", Teddy naurahti käheästi ja hieroi niskaansa. "Olemme… Öh, Miyato, missä me olemme?" Mies kysyi puhelimen ohi huvittuneisuutta äänessään. Hän oli kuullut paikan nimen, aivan varmasti oli, mutta se oli jo unohtunut turhana tietona. Mies ei voinut edes estää huvittunutta naurahdusta karkaamasta huuliltaan. Hän antoi taas niin viisaan kuvan itsestään, ettei mitään rajaa. Onneksi hän ei ollut ehtinyt juoda edes yhtä kokonaista olutta.

Gabrielle naurahti puhelun toisessa päässä. Miyato naurahti hiljaa.
"Trilliansissa." Hän siemaisi oluestaan. Nainen kuuli vastauksen ilman toistamista, hymyillen itsekseen.
"Ei minulla mitään tärkeää ollut, kunhan soitin." Mitä nyt oli odottamassa tilaamaansa taksia Newcastlen lentokentällä, kotiuduttuaan kolme päivää odottamaansa aiemmin.

Teddy hymyili pahoittelevasti ja yritti pidätellä nauruaan. Oli sekin, kun hän ei edes tiennyt, minne nuorempi oli hänet raahannut. Onneksi Gabriellea tuntui lähinnä huvittavan hänen kärryiltä putoamisensa.
"Ihana kun soitit", mies vakuutti pehmeän hymyn kera. Hän käänsi päätään aavistuksen sivuun ja katseli rock-henkisen paikan muuta väestöä. "Onko kaikki sujunut hyvin siellä? Joko osaat sanoa, koska pystyt palaamaan kotiin? Kissoillasi on jo kova ikävä", mies kyseli ja vetosi kissoihin, kun ei kehdannut itse sanoa ikävöineensä naista.

Gabrielle nauroi, lipaisten vaalealla huulipunalla maalattua huultaan. Hän mietti kertoisiko. Hän halusi Teddyn viettävän iltaansa rauhassa Miyaton kanssa, mutta toisaalta, oli hänelläkin ollut miestä ikävä!
"... Odotan taksia Newcastlen lentokentän kotimaan terminaalin edessä." Hän vastasi lopulta rehellisesti.

"Olisit soittanut aiemmin!" Teddy parahti samantien. Toinen oli jo kotiutumassa, vaan ei ollut soittanut etukäteen? Perin julmaa! Hän olisi ilomielin jättänyt oluen juomatta ja ajanut sen sijaan lentokentälle hakemaan Gabriellea, jos vain olisi aiemmin tiennyt toisen suunnitelmista palata kotiin tänäiltana. "Olisin tullut hakemaan sinut", hän vakuutti.

"... Minun piti tulla yllätyksenä." Nainen myönsi naureskellen. Hän ei halunnut riistää toiselta ystäväns seuraan, häntä ehtisi kyllä nähdä.
"Pitäkää te pojat hauskaa." Hän ei vielä lopettanut puhelua, mutta yritti lopettaa sen turhanpäiväisen löpröttelyn. Hän kuuli Miyaton naurun toisesta päästä. Nuoremmalla oli hauskaa, selvästi.

"No, yllätys se tosiaan oli", Teddy vakuutti. Erittäin mieluinen sellainen, hänen teki mieli lisätä. "Pidetään, pidetään", mies vannoi huvittuneena. Hän olisi niin kovin mielellään hypännyt saman tien auton rattiin (tai ehkä viittonut taksin, ihan vain varmuuden vuoksi) ja suunnannut Gabriellen oven taakse odottamaan naista. Onneksi hän oli pitänyt naisen asunnon siistinä, eikä levittänyt kassissa tuomiaan vaatteita ympäri asuntoa.
"Saanko tulla käymään myöhemmin?" Mies päätti kysyä ennen kuin toinen katkaisisi puhelun. Yllättäen aamuun asti riekkuminen baarissa ei enää tuntunut yhtään niin hauskalta idealta. Seuraavana päivänä olisi niin kovin vetämätön olo, jos menisi pitkään. Hän lähtisi mieluummin tervehtimään Gabriellea, jos toinen vain sen sallisi. Hän tosin antaisi naiselle ensin aikaa asettua kodiksi ja karistaa matkan pölyt harteiltaan.

"No hyvä. Ja tule vain, mutta luotan että Miyato kantelee jos hylkäät hänet heti sinne kuin nallin kalliolle. Nähdään illalla." Hän sulki puhelimen. Miyato katsoi Teddyä yllättävän vakavana, vaikka näki ilmeestä, että nauru yritti tunkea läpi olemuksesta.
"... Ai hän palasi jo~?"

"Nähdään", mies vastasi leveä hymy huulillaan ja sulki puhelimen. Hän sujautti mokoman kapistuksen taskuunsa ennen kuin innostuisi selailemaan kuvia tai lukemaan vanhoja tekstiviestikeskusteluja.
"Joo", Teddy nyökkäsi vastaukseksi. "Luulin, että hänellä menisi vielä pari päivää, ainakin", mies pohdiskeli ääneen. Hän hymyili varsin typerää hymyä nuoremmalleen. Ajatus Gabriellesta vihdoin taas fyysisesti läsnä oli ihana. Nainen ei ollut myöskään kieltänyt häntä pyörähtämästä oven takana, joten hän näkisi toisen kauniit kasvot ennen nukkumaanmenoa. Se jos mikä oli omiaan saamaan leveän hymyn Teddyn huulille.
"Mutta älä huoli, minua kiellettiin jättämästä sinua tänne naisten armoille, joten en ole vielä menossa mihinkään", mies naurahti ja tarttui olutlasiinsa. Kyllähän se nyt loppuun piti juoda, kun täällä kerran istuskeltiin. Valmennuksen kauhut olivat jo unohtuneet kokonaan, kiitos Miyaton piristävän seuran ja Gabriellen ihana yllätyksen.

"Ai oikein kiellettiin? Olen otettu. Sillä naisella on ainakin järki päässä." Miyato viittasi sanoillaan siihen, ettei Gabrielle olettanut (tai antanut) miehen tulla heti luokseen. Joku muu olisi voinut olettaa sitä, hän oli kuullut kauhutarinoita sellaisista suhteista.
"Joudut siis juomaan tuoppisi ja viskisi loppuun. Ja arvostan ettet jätä minua tänne... Naisten armoille."

Teddy vain hymyili ja nyökkäili Miyaton puheen tahdissa. Gabrielle oli niin kovin älykäs, kaunis, upea ja ajattelevainen. Gabrielle oli täydellinen. Niin siis mitä Miyato sanoikaan? Jotakin viskistä. Aivan. Sekin pitäisi varmaan juoda.
"En tietenkään. Saahan sitä kiusata, mutta en minä tosissani sinua hylkäisi", mies virnuili. Ei hänen tapoihinsa kuulunut jättää ystäviä istumaan yksikseen, olkoonkin, että Lontoossa hän oli tehnyt juuri niin. Se oli ollut poikkeus joka vahvisti säännön.

Miyato ei ollut ihan niin ruusunpunaisessa maailmassa, vaikka Simonista välittikin. Hän ei vain ollut sellainen tai sitten vielä uskaltanut.
"Voisin sanoa jotakin. Toisaalta Lontoossa oli hauska ilta ilma sinuakin. vähän liian hauska."

"Lontoo oli poikkeustapaus", Teddy naurahti huvittuneena. Jälkikäteen ajateltuna koko ilta olisi voinut päättyä kammottavaan katastrofiin, mutta ainakin vielä kaikki oli järjestynyt mitä parhaimmin. "Tämä kuulostaa tarinalta, jonka haluan kuulla", mies myhäili ja hörppäsi lasistaan.

Miyato yskäisi. Niin, Lontoo...
"No se vain... Klubilla lyötiin vetoa ja se saattoi päätyä siihen että Andrea tanssi klubin tangolla. Se oli ihan viihdyttävää."

Teddy purskahti nauruun. Saattoi päättyä siihen? Jatkuisiko tarina pidemmällekin? Hän ei voinut kuin nauraa ajatukselle Andreasta kieppumassa klubin tangolla. Onneksi hän oli ehtinyt kadota paikalta ennen sitä.
"Kuulostaa siltä", mies myhäili huvittuneena. "Ja sinä kehtasit torua minua käytöksestäni."

".... Me olemme nuoria. Me saamme olla typeriä. Ja minä olin kiltisti. Vähän ehkä yllytin." Miyato totesi perin aikuismaisella ja diplomaattisella äänellä.

"Mikä minä sitten olen? Antiikkia?" Mies naurahti ja kurkotti pöydän yli tönäisemään toisen hartiaa. "Sanoinko muka, ettet saisi olla typerä?" Typeryys kuului erottamattomalla tavalla nuoruuteen. Se oli suorastaan pakollinen vaihe terveessä kehityksessä, vaan nyt riittäisi psykologistelu.

"... Muinaiskreikkalaista sellaista." Miyato naurahti ja katseli Teddyä perin viattomana. Hän ei tehnyt mitään pahaa, eheeii koskaan...

"Oles nyt hiljaa, taapero", Teddy nauroi ja toivoi, että pöydässä olisi ollut pähkinöitä tai jotakin muuta pientä napsittavaa, jolla hän olisi voinut heittää Miyatoa. Tänään taisi olla virallinen kaikkia lapsettaa -päivä.

Heitä tosiaan oli lapsettanut tänää oikein urakalla. Hän naureskeli itsekseen ja kohautteli kevyesti olkiaan. Mokomat lapselliset, he olivat aikuisia miehiä kuitenkin molemmat.
"En ole. Ikinä."

"Se on huomattu", Teddy hymähti ja virnisti leveästi, ennen kuin joi oluensa loppuun. Tyhjä lasi sai jäädä pöydälle odottamaan. "On siitä joskus ollut hyötyäkin. En tosin heti keksi mitään esimerkkiä", mies vinoili.

"Haha, oletpa vitsikäs." Miyato naurahti ja siirtyi itsekin juomaan tyhjentyneen oluttuoppinsa sijaan viskiä.
"Ei siitä tule mitään jos tulen luennollesi"

"Olen aina", mies vakuutti virnuillen. Hän ei tuntenut oloaan vitsikkääksi useinkaan, mutta Miyaton seurassa oli helppo ottaa rennosti ja nauraa vapautuneena kaikelle. Ehkä sen takia kiusoittelukin tuntui niin luonnolliselta, muutoin kun mies vältteli moisia ihan vain siltä varalta, ettei oikeasti loukkaisi jotakuta.
"Miksei tulisi? Arvostelisin vain työsi muita tiukemmin, niin joutuisit hieman rasittamaankin pääkoppaasi."

Miyato oli itsekin niin rento ja vitsaileva, oikeassa seurassa. Hän tykkäsi pitää hauskaa. Ja mitähön Teddy tuolla tarkoitti? Miten niin rasittamaan?
"Hä? Olen oikeasti tyhmä kuin saapas."

"Seliseli", mies naurahti ja kurkotti tönäisemään toista uudestaan. "Olet fiksu, kunhan vain jaksat keskittyä opintoihisi. Olen varma, että saisit huippuarvosanat mistä tahansa, jos vain keskittyisit lukemaan ratsastamisen tai pörröpään sijaan." Hän ei voinut vastustaa kiusausta mainita Simonia, joten… Vino virne kohosi kasvoille sanojen myötä.

Miyato ähkäisi. No hyvä on, ei niin tyhmä ja osin Teddy oli oikeassa. Hän olisi voinut saada hyvät arvosanat, jos.... Opiskelisikin joskus.
"No mutta kuuunn, tämä käytiin jo läpi!"

"Voimme aina käydä sen uudestaan, kunnes alan nähdä sinua luennoilla", Teddy uhkaili. Ei hän oikeasti pakottaisi toista kouluun, jos Miyato ei mitenkään haluaisi, mutta hän toivoi nuoremman saavan opintonsa edes joskus kasaan. Mies hukkui hetkeksi ajatuksiinsa yrittäessään muistella, oliko unohtanut kirjansa Gabriellen olohuoneen pöydälle. No, ehkä olikin, mutta tuskinpa nainen yllättyisi kappaleesta Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Ainakin hän oli kiltisti tiskannut astiansa.
"Anna minulle edes mahdollisuus professorina", mies virnisti. Ei hän tosissaan uskonut, että Miyato hänen kykyjään epäili. "Voit yllättyä."

Miyato ei inhonnut koulua ja psykologia sinänsä kiinnosti, mutta kaikki muu kiinnosti sillä hetkellä enemmän.
"No ehkä olet ansainnut mahdollisuuden." Hän nauroi ja siemaisia viskiä. Hrh mitä ainetta!

Teddy naurahti. Ai ehkä ansainnut?
"Kiitokset kunniasta", mies hymähti ja kohotti viskilasin huulilleen. Kunhan toinen vielä pitäisi kiinni suunnitelmastaan ja ilmestyisikin niille luennoille joskus… No, hän alkaisi muistutella Miyatoa siinä vaiheessa, kun maaliskuu alkaisi kolkutella ovella.

Maaliskuuhun oli onneksi vielä aikaa. Hän nauroi ja kohautti kevyesti olkiaan. Olihan toinen mukava siviilissäkin, miksei opettajanakin.
"Mutta pitäisikö sinun kohta liueta rakkaasi luo~?" Ehkä hän voisi itsekin soittaa Simonille.

Miyaton lausuma rakkaasi-sana särähti korvaan. Ei kai hän nyt sentään…! Ei. Hän piti Gabriellesta, piti kovasti, mutta että nyt rakastaa… Ehei. Ei vielä, mutta jonakin päivänä. Olkoonkin, että hän oli aina ollut mies, joka ihastui hetkessä ja kertarysäyksellä.
"Ehkä pitäisikin, mutta lupasin, etten jättäisi sinua pelottavien naisten armoille", mies muistutti naurahtaen.

Noh, Miyato oli jenkki, joten käytti sellaisia ilmaisuja muutoinkin vähän laveammin perustein kuin tämä ihmeellisen jähmeä saaristolaiskansa.
"No minäkin voisin lähteä tervehtimään omaani, kun lasitkin on tyhjät." Sen hän totesi kevyt virne huulillaan. Toivottavasti Simon olisi kotona.

"No siinä tapauksessa", Teddy virnisti ja kulautti viskinsä kerralla loppuun. Mies naurahti laskiessaan tyhjän lasin pöydälle. "Eihän parempien puoliskojen saa antaa odottaa." Hänen pitäisi varmaan hävetä innokkuuttaan nähdä Gabrielle, mutta siitä tuntui olevan ikuisuus, kun nainen oli lähtenyt. Hänellä oli jo ikävä, ja kun sitä ei kerran sopinut kailottaa koko maailmalle, käyttäytyi hän näin.

"Ei todellakaan." Miya nousi ja valmistautui lähtemään. Hän joutuisi menemään bussilla Simonin luo mutta se oli pikku juttu. Hän huikkasi heipat Teddylle ja lähti omaan suuntaansa kadulla. Kotona Gabrielle oli juuri tullut kylvystä, pyyhkien vessassa meikkejä kasvoiltaan.

Teddy vastasi heilauttamalla kättään ja suuntasi viittomaan taksia kadulta. Hän ei lähtisi busseilla arpomaan, vaan matkustaisi taksilla suoraan Gabriellen ovelle. Tai no, niin suoraan kuin vain mahdollista, ottaen huomioon että hän halusi pysähtyä kukkakioskille, joka olisi edelleen auki. Taksikuski onneksi tiesi juuri täydellisen paikan, joten Teddy saattoi ostaa myyjän kasaaman kauniin kimpun Gabriellelle. Hän asteli sisään ulko-ovesta ovikoodin avulla, mutta päätti soittaa ovikelloa sen sijaan että käyttäisi avaintaan. Nyt kun Gabrielle oli kotona, ei sopinut marssia sisään kuin omistaisi paikan.

Gabrielle oli olettanut että toisella menisi kauemmmin. Hän oletti sen olevan ruokalähetti kiinalaisesta - vaikka kummeksuikin näin nopeaa toimintaa, ei siitä ollut kuin viisi minuuttia kun hän soitti. Nainen asteli ovelle ja kurkkasi ovisilmästä. Teddy. Hän siis uskalsi avata oven alushousut jalassa ja silkkinen, puoleen reiteen yltävä aamutakki päällään.
"Hei. Onko ollut edes ikävä?"nainen kysyi hymyillen kun päästi toisen peremmälle.

"Et uskokaan", Teddy vastasi käheästi katse naisen paljastettua kroppaa ihaillen. Toinen näytti… Miten hänen olisi tarkoitus keskittyä yhtään mihinkään, jos Gabrielle aikoi näyttää tuolta koko illan? Hän oli tullut tänne kuulemaan, miten Lontoossa oli mennyt, ei kerjäämään säälittävästi yöseuraa.
"Toin sinulle kukkia", mies lausahti astuessaan sisään ovesta ja ojensi kimppua Gabriellelle. Hän kumartui painamaan suukon naisen pehmeälle poskelle. "Toivottavasti en ollut sotkenut liikaa."

Gabrielle ähkäisi yllättyneesti kukille, suukottaen vuorostaan Teddyn poskea. Ja hän ei ajatellut säälittävästi kerjätä vaan... Pyytää. Nyt kun kerran näin siinä keikisteli.
"Kiitos, hassu mies... Haluaisitko sinä ruokaa? Tilasin kiinalaista, voisin vielä lisätä tilaukseen jos haluat. Tai sitten voimme jakaa sieninuudelini." Gabrielle otti puhelimen varmuuden vuoksi käteensä, samalla kun asteli laittamaan kukkia johonkin maljakoistaan.
"ja et ollut,todellakaan! Olet ollut hyvin siivosti. Mitä kuuluu?"

"En minä tarvitse", mies vakuutti. Hän voisi syödä, mitä Gabriellelta jäisi yli, mutta ei hän ollut nälkäinen. Viski poltteli edelleen kurkussa. Häntä ei ollut luotu juomaan mitään niin vahvaa, vaan kerrankos sitä oli pitänyt testata, miltä tuntuisi kulauttaa viski suuremmilla kulauksilla alas.
"Hyvää, nyt kun olet taas kotona", mies naurahti ja seurasi Gabriellen perässä kuin orpo koiranpentu. Hänen teki mieli kietoa toinen oikein kunnon halaukseen, mutta ehkä hän odottaisi sen hetken, että nainen pääsisi kukista eroon. "Kissasikin olivat erittäin kiltisti. Fatty nukkui koko yön liikahtamattakaan mihinkään, mutta pikkukaveri meinasi hepuloida keskellä yötä", Teddy naurahti. Hän oli perin ihastunut naisen kissakavereihin. Jos hän ei pitäisi varaansa, hänenkin kotonaan olisi pian useampi kissa.
"Miten Lontoossa sujui?"

Gabrielle nyökkäsi, vei kukat maljakossaan olohuoneen sohvapöydälle kunniapaikalle ja istahti rennosti sohvalle. Kerran Teddy oli täällä, hänen ei tarvitsisi pukeutua, aina voisi pyytää miestä ottamaan ruoan vastaan. Loistavaa.
"Aww, voin kertoa että minullakin oli kova ikävä." Hän vastasi hieman haikeasti hymyillen. Lontoossa oli ollut tavallistakin yksinäisempää.
"No hyvä.. Voi Dingle. Se on vähän hölmö. Ja hyvin, pelottavan hyvin . Odotan kauhulla milloin nämä suunnitelmat eivät olekaan johdosta hyvä idea."

Teddy istahti naisen viereen sohvalle ja heitti toisen kätensä rennosti Gabriellen hartioille vetääkseen naisen lähemmäs itseään. Hän hymyili toisen puheille. Hän oli aina ollut taipuvainen ikävöimään herkästi. Jos hän ei käynyt tallilla viikonloppuna, oli hänellä kammottava ikävä tammojaan. Välillä silloinkin, kun hän ravasi tallilla harva se päivä.
"Eiköhän johtokin ole sitä mieltä, että teitte hyviä suunnitelma", mies hymähti huvittuneena. Gabrielle oli loistava töissään. Tietenkin toinen oli tehnyt hyviä päätöksiä. Hän kurkotti suukottamaan Gabriellen poskea. Kai sitä nyt sai olla hellä, kun nainen oli vihdoin palannut kotiinsa.
"Joudutko juoksemaan Lontoossa pitkin kevättä?"

Gabrielle siirtyi kiltisti miehen kainaloon. Hän naurahti ja nosti kätensä silittämään miehen poskea.
"No joo,eiköhän imagoa pidetä taas pystyssä." Nainen myönsi hellästi hymyillen.
"En tiedä. Ne tulevat aina vähän yllätyksenä." Brunette nainen suukotti miehen poskea hellästi hymyillen. Nyt oli ihana tulla kotiin.

Hän pitäisi mielellään toisen imagosta huolta, jos se tarkoitti lupaa kehua naista kaikesta jatkuvasti.
"Toivottavasti vietät enemmän aikaa täällä kuin siellä", mies mumisi painaen suukon toisen hiuksiin. "Tuoksut hyvältä", hän naurahti tunnistaessaan shampoon tuoksun naisen kauniissa hiuksissa. Ilmeisesti hän ei ollut saapunut liian nopeasti puhelun jälkeen, kun toinen oli ehtinyt pestä hiuksensa.

"Ainakin yritän. Ja jos menee toisin, vietän täällä enemmän aikaa kanssasi." Ei Gabrielle halunnut hylätä miestä heti työkiireiden vuoksi. Hän hymisi tyytyväisenä, kuullen pian ovikellon soivan.
"Hei, voisitko kiltti? Siinä oven vieressä on lipastossa raha siitä ruoasta, kolikot kiitoksena kuskille."

Se kelpasi hänelle. Olisi hänkin kiireisempi, kun luennot alkaisivat ja hän saisi sekalaisen joukon esseitä, esitelmiä ja raportteja arvioitavakseen.
"Totta kai", mies lupasi, nousi sohvalta ja suuntasi eteiseen vastaanottamaan Gabriellen ruokia. Hän maksoi kuskille hymyillen ja palasi ruuan kera naisen luokse.
"Hyvää ruokahalua", hän toivotti matalasti naurahtaen ja istahti naisen vierelle.

Gabrielle hymyili. Ihanaa, ei tarvinnut lähteä sitä varten pukeutumaan. Hän otti pussin vastaan, kaivoi sieltä isohkon rasian ja kerta käyttöisen syömäpuikot. Se oli niin hyvää, hän oli taivaassa kun sai ensimmäisen palan suuhunsa. Sitten hän noukki sienen ja nuuledia mokomiin.
"Suu auki." Piti Teddynkin jotakin syödä.

Teddy naurahti toisen käskylle, mutta totteli kuitenkin. Mies maisteli hetken kaikessa hiljaisuudessa, ennen kuin nyökkäsi tyytyväisenä.
"Herkullista", hän ilmoitti ja viittoi naista syömään ruokaansa. Gabriellen täytyi syödä, ei hänen. Hän ei ollut nälkäinen, joten oli jättänyt tilaamatta itselleen mitään. Olkoonkin, että toinen oli onnistunut valitsemaan perin herkullisen aterian.

Gabrielle ei osannut olla niin, että söisi vain itse, pakko sitä oli jakaa toisellekin. Hän hiljeni syömään ja nautiskelemaan, muistellen sitä kun oli tavannut äitään Lontoossa.
"Olet muuten kuuma puheenaihe piireissä nyt. Erosi on noin jokaisen ikäiseni naisen äidin unelma."

Teddy hymyili katsellessaan toisen ruokailua ja vastusti halua suukottaa naisen hiuksia. Käsi hiipi siitä huolimatta naisen harteille. Hänen oli tosiaankin ollut ikävä Gabriellea.
"Voi ei", mies huokaisi. "Ihmettelinkin, miksi olin saanut sähköpostia Thurlown väeltä. Tämä selittää paljon", Teddy pudisteli päätään. Joskus hän ihmetteli, millä vuosisadalla he oikein elivät, kun vanhemmat tuntuivat kantavan niin kovasti huolta lastensa puolisoista.
"Toivottavasti et joutunut liiaksi kärsimään", Teddy naurahti matalasti ja painoi suukon naisen hiuksiin.

Nainen viihtyi siinä miehen kainalossa oikein hyvin. Siinä oli hyvä olla, Lontoossa oli ollut niin yksinäistä.
"... Niin. Viihdyttävää, tavallaan. Ilmeisesti äitisi on siis ollut hiljaa, koska kaikki ajattelevat sinun olevan vapaa mies." Tai siis, olihan Theodore vapaa mies, mutta kevyesti kyllä tilivelvollinen Gabriellelle.

"Äidilläni on pitänyt kiirettä muualla", Teddy totesi aavistuksen terävämmin kuin oli tarkoittanut. He eivät olleet taaskaan tehneet muuta kuin tapelleet Dimestä, jonka hän oli tuonut Rosings Parkiin takaisin, jotta voisi olla lähempänä hevostaan.
"Ajatelkoot mitä ajattelevat", mies hymähti ja paransi otettaan toisesta. Hän ei kokenut olevansa vapaa mies, joten mitäpä sitä muiden pohdintoja selventämään.

Gabrielle veti suunsa viivaksi. Kunpa nuo nyt saisivat asiat selviksi Dimen osalta. Hän ei ymmärtänyt mitä vikaa tamman astuttamisessa olisi - kuvittelisi, että Alice Morland haluaisi siitä vielä varsan, etenkin kun voisi taas sen kilpailuttamisella kiristää poikaansa. Hän huokaisi syvään ja kihnäisi poskeaan miehen olkaan.
"Ja olethan sinä vapaa. Minä saatan vain sanoa jotakin."

"Ja minä saatan kuunnella", mies naurahti yrittäen karistaa kireyden harteiltaan, jonka äidin ja Dimen ajatteleminen oli sinne palauttanut. Hän halusi nauttia Gabriellen seurasta, ei murehtia hevostaan. Tosiasiassa Dimen kanssa oli turha enää murehtia, sillä tamman eteen oli tehty kaikki mahdollinen. Nyt edessä olisi vain kuntoutusta, ja sitten nähtäisiin mihin se riitti. Enemmän häntä huoletti Minx, jonka kamala käytös tuntui vain muuttuvan pahemmaksi jokaisen kuluvan päivän myötä.
"Oletko kovin kiireinen tammikuun lopulla?" Teddy päätti kysäistä, kun ajatukset olivat kerran jo karanneet Minxiin.

"Se on jo hyvä alku." Gabrielle naurahti lempeästi. Hän ei voisi koskaan pakottaa toista toimimaan kuin itse tahtoi ja vaatia tuolta ihmeellisimpiä asioita. Gabrielle mietti hetken. Ei ollut vielä tietoa, joten jos olisi menoa, hän selviäisi.
"En oikeastaan, aika normaalia työtä tiedossa. Ei isoja juttuja tai sellaista. Miksi?"

Teddy huokaisi hiljaa.
"Koska minä lähden kilpailuihin Valenciaan, Espanjaan. Minxin kanssa", mies selitti. Äänensävystä kävi selväksi, ettei idea ollut ollut hänen, eikä häntä innostanut lainkaan. Vaan miksi olisikaan, kun hevonen oli ollut kertakaikkisen kamala. Hän ei saisi sitä esiintymään edukseen kilpakentillä kun ei pystynyt siihen tutussa ympäristössäkään.
"Jos haluat lähteä mukaan, olet enemmän kuin tervetullut."

Nainen mutristi kevyesti huultaan. Voi Teddy, Minx ei kuuleman mukaan tosiaankaan ollut tällä hetkellä kaikista mukavin hevonen. Hänellä oli ikävä Arizonaakin. Hauska ruuna oli niin miellyttävä ratsastaa.
"Lähden mielelläni."

"Kiitos", Teddy huokaisi ja halasi toista tiukemmin. Hän saattoi jo nyt tuntea ahdistuksen nostavan päätään, kun ajatukset olivat kääntyneet kilpailuihin. Onneksi hänellä olisi edes Gabrielle siellä seuranaan.
"Saanko varata yhteisen hotellihuoneen, vai haluatko nukkua aamuisin pitkään?" Teddy naurahti. Hän voisi vain kuvitella Miyaton ilmeen, jos Gabrielle painuisi eri hotellihuoneeseen.

"... Eikö erilliset olisi jo liioittelua?" Nainen naurahti. Kyllä hän pystyisi nukkumaan vaikka Teddy heräisi, ellei herättäisi häntä väkisin. Nainen silitteli Teddyn poskea, katsellen miehen kasvoja hyvin hellästi.

"Minusta olisi, mutta kysyin sinun mielipidettäsi", Teddy vastasi virneen kera. Hän varaisi mielellään vain yhden huoneen leveällä parisängyllä, jotta voisi nukkua läpi yön Gabrielle kainalossaan. Se voisi tehdä kisareissusta kaiken vaivan arvoisen matkan.
"Tallilta on lähdössä suurempi porukka mukaan, joten tuttuja kyllä riittää seuraksi silloinkin, kun minä olen kadonnut kisakentälle", mies vielä vakuutti. Gabrielle ei joutuisi olemaan yksin, jos muiden suunnitelmista saattoi mitään päätellä. Hevosiakin lähtisi mukaan kymmenen, puhumattakaan kannustusjoukoista.

"Ai? Vau." Mielellään hän lähtisi matkaan, todellakin. Hän laski pian tyhjän ruokalaatikon pöydälle, juoden mukana tilaamastaan tuoremehupullosta. Huomenna pitäisi käydä kaupassa ja ratsastamassa. Muuten ei olisi ohjelmaa. Ihanaa.
"No niin, eli minulla ei ole syytä olla lähtemättä."

Teddy hymyili. Ihanaa, että toinen oli niin innoissaan tulossa mukaan. Ainakaan hänen ei tarvitsisi murehtia, että hän oli raahannut Gabriellen itsekkäästi mukaan, vaikka nainen olisi mieluummin tehnyt jotakin muuta.
"Kaksi lentolippua Espanjaan siis", mies naurahti. Yllättäen kisamatka ei tuntunut enää aivan niin kammottavalta kuin aluksi. Ehkä siitä selviäisi, tai ainakin Gabrielle olisi mukana lohduttamassa, jos hän päätyisi nolaamaan itsensä täydellisesti.

Kyllä hän todellakin lohduttaisi ja nauttisi itsekin matkasta varmasti. Lämpöä, sitä hän kaipasi. Englanti oli talvisin ja keväisin ja syksyisin masentava. Ja kesälläkin. Huokaus.
"Ja lämpö kelpaa enemmän kuin hyvin. Kaipaan jotain muuta kuin sadetta."

"Sitä Espanjassa pitäisi riittää", Teddy naurahti ja painoi suukon naisen poskelle. "Kunhan hevoset eivät väsähdä helteeseen, kelpaa lämpö varmasti jokaiselle", mies mumisi tyytyväisenä. Hänelle lämpö ainakin kelpaisi, sillä ainainen sade ja koleus alkoi väsyttää. Hän oli tottunut kilpailemaan talven halki, jolloin jatkuva matkustaminen piti lämpimänä, mutta nyt hän oli jämähtänyt aloilleen, omasta aloitteestaan tosin, ja talvi tuntui tavallistakin pidemmältä ja kylmemmältä.

Talvet tosiaan olivat pitkiä ja raskaita. Hän huokaisi hiljaa ja vilkaisi kelloa.
"... Haluaisitko jäädä yöksi?" Hän uteli varovasti. Olisi mukava nukkua Teddyn vieressä rämä yö.

Teddy naurahti.
"Luulin, ettet koskaan kysyisi", hän vastasi ja kohotti kätensä hellästi naisen poskelle, ennen kuin kumartui painamaan suukon pehmeille huulille. "En olisi missään muualla mieluummin yötä."

K-18 materiaalia edessä. Hyppää tänne, jos sen lukeminen ei ole oma juttu.

Gabrielle vastasi suudelmaan, laskien kätensä poskellaan lepäävän käden päälle.
"Se oli vähän toiveena kokoajan. Mielelläni olisin kanssasi." Hän myönsi ja kiipesi osittaen Teddyn syliin, hymyillen

Teddy kietoi kätensä naisen selän ympärille, kun toinen kiipesi osittain syliin. Gabrielle oli niin tavattoman kaunis ja vetävä, ja ei, hän ei saisi ajatella tämmöisiä kun nainen istui sylissä. Hän oli tullut tervehtimään ihanaa naista. Ei muuta. Hän ei tiennyt, kauanko joutuisi vakuuttelemaan moista päässään, että oikeasti uskoisi siihen.
"Hyvä", Teddy totesi ytimekkäästi vastaukseksi ja antoi toisen kätensä sotkeutua tummiin kiharoihin ennen uutta suudelmaa. Hän sai todella keskittyä pitämään suudelman rauhallisena ja kosketuksensa viattomina, tai ikävä saisi pian hyvin fyysisiä piirteitä, mikä antaisi ehdottomasti väärän kuvan. Joten mies katkaisi suudelman ja painoi otsansa naisen otsaa vasten pehmeä hymy huulillaan.
"Olet kerrassaan upea."

Gabriellea se ei olisi haitannut. Vaikka miten puhuttaisiin, eivät hienot naisetkaan olleet... No.. Jähmeitä. Tarpeensa heilläkin oli, vaikka herrasmiehille muuta opetettiin. Siinä missä miehelläkin, oli naisellakin ollut enemmänkin kuin ikävä. Hän vastais suudelmaan hieman epätoivoisesti, hymyillen sen jälkeisille sanoille hyväntuulisena.
"... Itse olet, komistus."

Teddy ei voinut kuin hymyillä leveämmin naiselle, joka tuntui päättäneen, ettei antaisi hänen kehua naista ilman vastakommentteja. Onneksi hänellä oli edelleen muutama ässä hihassaan.
"Olet kaunis", mies ilmoitti painaen suukon naisen otsalle. "Älykäs", hän jatkoi ja siirtyi huulineen hyväilemään poskea. "Menestynyt", ja suukko leukapieleen. "Sekä jumalattoman seksikäs", hän kuiskasi käheällä, karhealla äänellä suoraan toisen korvaan ennen kuin painoi suukon myös korvalehdelle.

Gabrielle avasi suutaan kun oli sanomassa jotakin, mutta vaikeni kun teddy suukotteli hänen kasvojaan. Kun hän vihdoin oli sanomassa jotakin tyhjentävää, mies kuiskaili vielä korvaan, minkä tiesi aivan varmasti saavan bruneten naisen valahtamaan sulaksi vahaksi tuon syliin. Kevyt henkäys karkasi huulilta, kun hän katsoi ruskeilla silmillään Teddyä, tuntien  sitä samaa tunnetta kuin hotellihuoneessa Lontoossa, vain palavammin.
"... Ja sinä, olet aivat mahdoton." Gabrielle päätti tasoittaa tilannetta suukottamalla Teddyn kaulan sivua hellästi.

Gabriellen henkäys kertoi riittämiin naisen ajatuksista, mikä ei ainakaan helpottanut Teddyn sisäistä kädenvääntöä siitä, voisiko hän vain kantaa Gabriellen makuuhuoneeseen vai pitäisikö hänen olla herrasmies ja jättää nainen rauhassa lepäämään työmatkan jäljiltä.
"Ehkä", mies mumisi ja käänsi päätään aavistuksen, jotta toiselle jäi enemmän tilaa suukotella hänen kaulaansa. Henki takertui kurkkuun Gabriellen hellien suudelmien ansiosta ja sai viimeisetkin järkevät ajatukset kaikkoamaan miehen mielestä. Se siitä herrasmiesmäisyydestä. Mies veti naisen paremmin syliinsä ja antautui suudelmaan, jonka kiihkeys varmasti kertoi riittämiin hänen aikeistaan, puhumattakaan käsistä, jotka vaelsivat kainostelematta naisen selkää pitkin.

Sen oli tarkoituskin kertoa. Gabrielle nautti miehen kiusaamisesta, samalla kun päästi sormensa tuom paidan alle kokeilemaan lämmintä ihoa, nauttien siitä kosketuksesta jonka sai osakseen.
"sanoinko jo että oli ikävä...?"

Teddy oli huomannut, että naisella oli pelottavan paljon keinoja hänen kiusaamisekseen, eikä Gabrielle epäröinyt hyödyntää niitä. Vaan ei hänellä ollut valittamista, kun sai suudella niin upeaa naista, joka oli omasta aloitteestaan kiivennyt hänen syliinsä.
"Sanoit", mies henkäisi vastaukseksi suudelmien lomasta käheällä äänellä, joka oli paljon matalampi kuin hänen normaali puheäänensä. "Sanoinko jo, kuinka onnellinen olen, että palasit kotiin?"

Teddyn käheä ääni oli naisesta enemmän kuin seksikäs. Se sai vilunväreet juoksemaan pitkin selkää, vauhdilla.
"..  Taisit ilmaista sen muulla tapaa." Tummaihoisempi keinautti lantiotaan Teddyn sylissä muutaman kerran, viettelevän hymyn ja virneen risteytyksen kohotessa kasvoille.

Teddy naurahti pehmeästi kylmien väreiden juostessa selkäpiitä pitkin.
"Niin taisin", mies myönsi lähes äänettömästi eikä voinut mitään matalalle voihkaukselle, joka karkasi huulilta Gabriellen liikkeiden myötä. "Olet mahdoton", Teddy henkäisi silmät suurina ja kietoi kätensä tiukemmin naisen ympärille lukuisten suudelmien kera. Mies siirtyi lähemmäs sohvanreunaa ja ohjasi Gabriellea kietomaan jalkansa hänen ympärilleen, sillä hän aikoi nousta seisomaan ja kantaa kauniin naisen makuuhuoneeseen. Rajansa kaikella kiusaamisellakin.

Gabrielle keskittyi niihin suudelmiin täysillä, kietoen kiltisti jalkansa Teddyn ympärille,vaikka vinkaisikin epävarmasti kun mies nousi seisomaan. Eiköhän tuo jaksaisi kuitenkin. Rajansa tosiaankin ja nainen oli niitä huolella koetellut.

Kyllä Teddy jaksaisi, kun moisella urheilusuorituksella oli selkeä päämäärä ja tavoite. Sitä paitsi, ei Gabrielle paljoa painanut verrattuna Minxin pään kannattelemiseen, kun tamma päätti roikkua koko painollaan ohjissa. Matka makuuhuoneelle kuitenkin keskeytyi, kun tarve uppoutua suudelmaan täysillä yllätti. Teddy painoi Gabriellen vasten seinää ja suuteli naista kunnolla. Gabrielle ajoi hänet hulluksi, kauniisti sanottuna.

Nainen henkäisi tuntiessaan seinän selkänsä takana. Teddy sai parisen vuotta nuoremman naisen yhtä sekaisin, joten tunne oli perin molemminpuolinen. Hän huohotti Teddyn huulia vasten. Sormet lähtivät nostamaan Teddyn paitaa.
"Mhm.. Theodore, mhn.." Harvoin hän käytti toisesta koko nimeä.

Ikävöiminen ei selkeästi kuulunut heidän vahvuuksiinsa. Mies haukkoi henkeä suudelmien välissä kuin hukkuva, joka pääsi pinnalle vielä viimeisen kerran. Hän olisi erittäin mielellään hukkunut Gabriellen tuoksuun, helliin joskin vaativiin kosketuksiin ja niihin suudelmiin. Miellyttävät kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä. Luoja. Hänen nimensä ei ollut koskaan kuulostanut niin hyvältä kenenkään huulilta.
"Olen tässä", mies sai naurahdettua käheästi. Hän kietoi kätensä paremmin naisen ympärille valmiina koittamaan uudestaan, josko voisi kävellä suorinta tietä makuuhuoneeseen ilman muita ylimääräisiä pysähdyksiä.

Ei selvästikään kuulunut ja Gabrielle oli sentään pitänyt itseään järkevänä nuorena naisena, joka ei miehen takia niin vain alkaisi ihan hölmöksi. Mutta Teddy sai hänessä sen aikaan. Nainen naurahti ja matkan jatkuessa hamusi huulillaan miehen kaulaa, vaikka olisi ehkä ollut viisaampaa olla häiritsemättä Theodoren keskittymistä sillälailla.

Hän ei laittanut pahakseen, vaikka nainen koettelikin hänen keskittymiskykyään. Hän nautti siitä. Teddy suuntasi makuuhuoneeseen varmoin askelin naista kannatellen, eikä epäröinyt hetkeäkään laskiessaan Gabriellen pehmeästi sängylle ja seuratessaan itse perästä. Mies suuteli naisen huulia vaativasti samalla kun kädet suuntasivat hyväilemään täyteläisiä rintoja ohuen kankaan läpi.

Gabrielle valahti sängylle selälleen, nuolaisten jo meikittömiä huuliaan kevyesti. Hän saattaisi kaivata uutta suihkua tämän kaiken jälkeen. Gabrielle päätti tasoittaa tilannetta hieman ja nyt oikeati veti Theodoren paidan pois miehen yltä, antaen käsiensä nauttia tuon lämpimästä ihosta.

Teddy ei vastustellut, kun pääsi eroon paidastaan. Naisen sirot kädet tuntuivat hyvältä matkatessaan ihoa pitkin. Mies värähti tahtomattaankin painellessaan suudelmia naisen kaulalle. Miten hän olikaan ollut niin onnekas, että oli saanut näin upean naisen vilkaisemaan kahdesti suuntaansa?
"Olet luvattoman kaunis", mies huokaisi suudelmien lomasta. Itsestäänselvyyshän moinen toteamus oli, mutta juuri nyt hän oli paljon keskittyneempi aukaisemaan Gabriellen silkkistä aamutakkia kuin keksimään omaperäisiä kehuja.

Hän naurahti käheästi. Miksi hän ei olisi katsonut Teddyä kahdesti? Mies oli komea, kohtelias, lempeä ja juuri sellainen kuin hän tunsi kaipaavansa. Hän halusi sellaisen itselleen, ei Gabrielle kaivannut machoa tosimiestä. Hän oli kuullut tarpeeksi sellaisista ja osasi varoa. Hän ei sanonut mitään miehen kehuille, nousi vain sen verran ylemmäs patjasta, että sai pujoteltua itsensä ulos siitä aamutakistaan. Kädet valuivat avaamaan tuon housuja.

Gabriellen käheä naurahdus sai miehen hymyilemään leveämmin sekä vakuuttumaan siitä, että hänellä oli maailman täydellisin nainen seuranaan. Mies ei voinut estää pientä voihkaisua karkaamasta huuliltaan, kun aamutakki päätyi sivummalle ja hän saattoi ihailla Gabriellea. Kädet vaelsivat paljaalla iholla hellin, joskin kiusoittelevin kosketuksin, kun mies suuteli vuoroin pehmeitä huulia ja vuoroin paljasta ihoa. Hän halusi eroon housuistaan heti eikä hetken päästä, minkä vuoksi auttoikin naisen urakkaa kiemurtelemalla eroon farkuista. Hänen innokkuutensa olisi vuosia aiemmin hävettänyt, mutta nyt hän ei kiinnittänyt huomiota moiseen. Hän oli ikävöinyt naista monesta muustakin syystä, mutta ei tämäkään ollut huono tapa nauttia aikaisesta kotiinpaluusta.

Se todellakin oli hyvä tapa eikä sitä innokkuutta tullut hävetä ollenkaan. Nuorena se olisi voinut olla noloa, mutta ei enää. Gabrielle voihkaisi miehen alla terävästi kun Theodore onnistui koskettamaan häntä jostakin, missä se tuntui todella hyvältä. Vielä eroon miehen boksereista ja hän saattoi koskettaa sitä osaa Teddystä, mikä kaipasi eniten huomiota,

Hän rakasti kaikkia niitä pieniä ääniä, joita sai irti Gabriellesta. Jokainen voihkaisu, terävämpi henkäys ja hiljainen huokaus saivat hänet vain yrittämään moisen äänen kaivamista uudestaan esiin. Olkoonkin, että hänen ajatuksensa tuntuivat säntäävän kymmeneen eri suuntaan ja hajoavan tuhansiksi sirpaleiksi, kun Gabriellen pehmeät sormet koskettivat häntä. Mies potkaisi bokserit kokonaan pois jaloistaan. Eipä niistä mitään hyötyä ollut nilkoissakaan roikkumassa. Hän suuteli naisen pehmeitä huulia näykäten alahuulta kevyesti. Mihin hän ajatuksia tarvitsisi, kun hänellä oli Gabrielle?

Gabrielle katsoi miestä tiiviisti silmiin. Hän hukkui niihin silmiin täysin, kaivaten ja himoiten samaan aikaan. Ei siinä ollut mitään muuta. Gabrielle laksi kädet Teddyn poskille, katsoi miestä ja puraisi huultaan. Aivan kuin olisi humalassa, asioita meinasi lipsua suusta. Aivan naurettavia asioita.

Mies hymyili katse naisen silmissä. Hän ei tiennyt, mitä nainen ajatteli, mutta olisi mielellään kuullut jokaisen ajatuksen, joka Gabriellen suloisessa mielessä kävi.
"Älä pure huultasi, ole kiltti", mies naurahti käheästi. "Tai unohdan kokonaan olla hellä", mies lisäsi painaen suukon naisen huulille. Gabrielle näytti liian hyvältä muutenkin, joten hän ei kaivannut enää mitään lisää tai kaikenmoiset käytöstavat lentäisivät ulos ikkunasta. Vaan toisaalta, joku olisi voinut väittää, ettei hän juuri sillä hetkelläkään ollut kovin herrasmies, kun himoitsi kaunista naista allaan niin järjettömästi.

Nainen virnisti vinosti toisella suunpielellään.
"... tarvitseeko aina olla?" Sen sanominen käheällä ja selvästi himokkaalla äänellä saattoi olla liikaa, mutta Gabriellea ei kiinnostanut ollenkaan. Hän vastasi suukkoon hellästi, silittäen miehen poskipäitä peukaloillaan.
".. Oli todella ikävä"

Se tosiaan oli liikaa. Teddy värähti varsin näkyvästi vaikka miten yritti hillitä itseään. Gabrielle ajoi hänet aivan hulluksi, mikä oli varsin positiivinen tunne, jollei ottanut huomioon sitä, ettei hän halunnut satuttaa toista vahingossakaan.
"Niin oli", mies henkäisi ja painoi huulensa pitkään suudelmaan. Toinen käsi valui kiusoittelevan hitaasti alemmas, ennen kuin pysähtyi sisäreidelle. Ilmeisesti jokin järjen hippunen eli vielä miehen mielessä, vaikka hän olisi niin paljon mieluummin vain ottanut Gabriellen kunnolla nyt eikä hetken päästä. Kondomi. Mistä ihmeestä hän sellaisen tähän hätään repäisisi? Hän ei ollut tajunnut ostaa lisää, kun ei ollut vielä odottanut naisen palaavan (tai odottanut sitäkään, ettei voisi hillitä itseään sen vertaa, vaan veisi toisen suoraan makuuhuoneen puolelle). Hän suoristautui aavistuksen katsellakseen naista silmiin pää kevyesti kallellaan.
"En ole yksi niistä, jotka ostavat kondomipaketin kukkakimpun kanssa", mies sanoi saatuaan edes hetkeksi ajatuksensa omikseen. Pettymys kirveli suussa. Ehkä tämän kerran olisi pitänyt käydä toisenkin kaupan kautta. "Olen pahoillani", hän tajusi lisätä.

Se hätä ei ollut sen näköinen. Gabrielle hämmetyi siitä kun Teddy antoi olla ja tuntui saavan ajatuksiaan kasaan. Mitä nyt? Vaikka äsken oli kielletty, tummaihoisempi nainen puraisi huultaan ja vilkaisi miestä suurilla silmillään.
"... ei se viimeksikään ollut kuin muodon vuoksi." Gabriellella oli oma ehkäisy käytössä, kapseli ollut jo vuosia.
"Luuletko että nainen laskee ehkäisyn niin epävarman asian, kun kumipalasen varaan?"

Mies yritti katsoa mitä tahansa muuta kuin huulen puremista, mutta epäonnistui surkeasti. Hänen pitäisi mitä pikimmin kiitää kylmään suihkuun, tai hän tekisi vielä jotakin todella, todella typerää. Naisen sanat saivat hänet ensin kurtistamaan kulmiaan, ennen kuin ymmärrys levisi kasvoille.
"En. Kyllä. En tiedä, mikä tässä oli oikea vastaus?" Mies naurahti ja kumartui suutelemaan pehmeitä huulia, jotka tuntuivat kutsuvan häntä niin kovin. Ja kun kerran Gabriellen puolelta oli homma hoidossa, vaikka hän olikin ollut vastuuton, niin ei ollut mitään syytä jättää suutelematta naisen huulia.
"Oletko aivan varma?" Hän päätti silti vielä varmistaa, vaikka himo tuntuikin sumentavan ajatuksia kovaa kyytiä nyt kun hetken säikähdys oli siirtynyt sivuun.

Ei se olisi typerää. Gabrielle tiesi kyllä että mieluiten piti molempien huolehtia asiasta, mutta tähänkään päivään mennessä ei kädessä oleva pieni esine häntä pettänyt, joten miksi nytkään? Kädet nousivat pörröttämään Teddyn hiuksia, kun hän vastasi siihen suudelmaan, herätellen sitä himoa miehen sisällä uudelleen.
"Olen. Aivan varma. Kaikki on hyvin ja kunnossa."

Sitä ei tarvinnut kauaa herätellä. Mies oli aivan valmis jatkamaan siitä, mihin oli jäänyt ennen kuin typerät ajatukset olivat juosseet hänet kiinni.
"Hyvä", mies sai sanottua suudelmien lomasta. Käsi hakeutui heidän väliinsä ohjaamaan, kun Teddy korjasi hieman asentoaan ennen kuin hellästi työntyi sisään. Sen verran hellyyttä hän saattoi naiselle tarjota, vaikka muutoin hellyys tuntuikin olevan nopeasti katoava luonnonvara.

Hellyyden katoaminen tuskin haittaisi ollenkaan. Sitä ehtisi aina harrastaa myöhemminkin tai joskus toiste. Aina se ei vain ollut se mitä kaipasi juuri sillä hetkellä. Gabrielle raapaisi toisen selkää ensin vahingossa ja sitten enemmän ehkä tarkoituksella, nautinnon kasvaessa. Loistava idea pyytää teddyä jäämään yöksi.

Siitä Teddy oli aivan samaa mieltä. Tämä oli kerrassaan loistava idea. Nautinnonsekainen inahdus karkasi huulilta naisen kynsien myötä. Miten Gabrielle saikin kaiken tuntumaan niin täydelliseltä? Hän kiihdytti tahtiaan ja käytti enemmän voimaa työntyessään niin syvälle kuin vain saattoi ennen kuin vetäytyi jälleen lähes kokonaan ulos. Gabriellen olisi paras pysytellä maisemissa pidempiä aikoja, ettei tästä muodostuisi tapa. Vaan toisaalta, olisihan sitä voinut huonomminkin käydä, kun palasi työmatkalta.
"Olet jumalallinen", mies lähes voihkaisi naisen korvaan näykkäyksen kera. Hän ei kai koskaan lopettaisi Gabriellen kehumista, ei edes silloin, kun happi tuntui jo valmiiksi olevan vähissä.

Gabrielle todellakin olisi väsynyt tämän jälkeen. Hän valahti sängylle rennoksi ja yritti keskittyä saamaan kunnolla henkeä.. Hän naurahti ja painoi sormensa Teddyn huulille.
"Shh. itse olet. Ihana, täydellinen mies." Hänestä tulisi vielä melkoinen kusipää, jos Theodore aina kehuisi häntä noin.

K-18 materiaali ohitettu.

"Sanoo maailman jumalaisin nainen", mies vastasi suukottaen sormia. Hän ei voinut kuin säteillä tyytyväisyyttään - hänen puolestaan Gabriellesta voisi tulla ihan mitä tahansa, eikä se muuttaisi hänen mielipidettään. Nainen oli upea niin ulkoa kuin sisältä. Mitä muuta hän voisi enää toivoa? Gabrielle oli kaikkea ja vielä enemmän.

"... Lopeta nyt, senkin." Gabrielle naurahti ja läpsäisi hyvin hellästi miehen rintakehää. mahdoton, kerrassaan mahdoton. Kerrankin tuntui siltä, että jalat todella menivät alta. Harvoin hän ihastui näin, mutta niin oli käynyt joskus murrosiässä pariin otteeseen. Hän oli olettanut ettei enää aikuisena, mutta kyllä vain.

Ei, hän ei lopettaisi, vaikka Gabrielle miten komentaisi. Pitäisihän naisenkin ymmärtää, miten täydellinen tuo oikein oli.
"Entä jos en lopeta, kulta?" Teddy kysyi virnistäen kiinnittämättä sen enempää huomiota sanavalintoihinsa. Kyllähän sitä nyt sopi kutsua kullaksi, kun kerran oli luvannut jäädä yöksikin. Ehkä. Hän ei tosin ollut varma, tarvitsisiko hänen enää edes yrittää noudattaa mitään herrasmiesmäisyyksiä. Hän oli jo osoittanut kerrasta toiseen, ettei ehkä ollut aivan niin herrasmies kuin Gabrielle oli aluksi ajatellut.

Gabrielle punastui hieman. Kulta? Se oli aivan uutta.
".. Sitten minun pitää joskus näyttää sinulle se kamalampi puoli itsestäni sinulle. Etkä halua sitä." Gabrielle silitteli Teddyn poskea. Ei hän silti nähnyt muuta, kuin herrasmiehen. Hän ei olettanut Teddyn olevan mikään... sellainen, turhan takia hienostelija. Hän arvosti sitä. Gabrielle ei halunnut turhaan tärkeilevää miestä, vaan miehen joka oli herrasmies joka kehtasi olla tunteellinen hyvässä ja pahassa. Himoita ja itkeä.

"En usko moisen puolen olemassaoloon ennen kuin näen sen, ja tuskin vielä sittenkään", Teddy vakuutti hymyillen. Hän kurkotti painamaan suukon Gabriellen suupieleen leveä hymy huulillaan. Hän sanoisi vielä jotakin typerää jos ei pitäisi varaansa. Tai jotakin erittäin epäsopivaa, mikä ei sekään olisi mukavaa. Siinä oli hyvä olla, makoilla toisen vierellä ja olla siliteltävänä. Hän veti toisen paremmin lähelleen.
"Tämä päivä ei olisi voinut päättyä paremmin", mies julisti pehmeä hymy huulillaan.

Gabirelle siirtyi kunnolla miehen kaianloon,, vaikka tiesi että pitäisi mennä kohta suihkuun.
"Ei todellakaan." Hän myönsi, silitellen miehen rintakehää. Oli aina yhtä hauskaa verrata sitä, miten vaalea Teddyn iho olikaan hänen omaansa verrattuna, vaikka Gabrielle koki itse olevansa hyvin vaalea.

Hän oli syntyperältään britti ties kuinka monessa polvessa - mitä Gabrielle oli oikein odottanut? Tietenkin hän oli vaalea, suorastaan sokaisevan valkoinen, verrattuna kauniiseen naiseen.
"Kiitos kun soitit", mies naurahti. Hän ei halunnut edes ajatella, mitä siitä olisi tullut, jos hän olisi Gabriellen saapumisesta tietämättömänä rymynnyt ovesta sisään muutamaa tuntia myöhemmin vietettyään liiankin hauskaa baarissa. Se olisi ollut tavattoman noloa. Onneksi nainen oli sattunut soittamaan ennen kuin hän oli ehtinyt kumota kilpaa nuoremman kanssa alkoholia.
"Paras yllätys aikoihin."

Hän naurahti toiselle. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä.
"... Hyvä että oli edes iloinen. Vaikka ei sinun olisi näinkään ajoissa tarvinnut tulla. Olisitte voineet pitää kunnolla hauskaa." Gabrielle nousi ja otti tällä kertaa naulakosa sen oikean kylpytakkinsa. Hänen todella piti mennä suihkuun.
"Käyn suihkussa. Jos et halua mukaan, niin.... Nähdään kohta."

"Me ehdimme pitää ihan riittävästi hauskaa. Sitä paitsi, Miyatollakin oli muita suunnitelmia illaksi", Teddy vakuutti naurahtaen. Hän katsoi hetken orpona naisen perään. Mihin tuo nyt oli karkaamassa? Poikamainen hymy levisi huulille Gabriellen sanojen myötä. Nainen tulisi katumaan noita, siitä hän oli aivan varma.
"Kuka hullu tuohon sanoisi ei?" Mies naurahti ja venytellen nousi jalkeille.

"No hyvä niin." Hän asteli kylpyhuoneeseen edeltä ja käänsi suihkun päälle. Luojalle kiitos kylpyammeen ja suihkun erillisyydestä. Hän sulki silmänsä ja antoi veden valua kasvoille kaikessa rauhassa.

Mies seurasi häpeilemättä naisen perässä kylpyhuoneeseen ja virnistäen kietoi kätensä Gabriellen ympärille. Vesi tuntui pehmeältä iholla, joka tuntui edelleen muistavan jokaisen hellän kosketuksen. Teddy hymyili ja ujutti kätensä Gabriellen märkien hiusten sekaan.
"Näyttäisit varmasti upealta sateessakin", mies mumisi naisen niskaan. "Ainakin nyt näytät luvattoman hyvältä", hän lisäsi ja painoi suukon paljaalle iholle. Ei hän aikonut sitä sen pidemmälle viedä, hän oli jo saanut enemmän kuin oli uskaltanut toivoakaan, mutta ei hän voinut olla jakamasta moisia huomautuksia ja pieniä suukkoja, kun Gabrielle oli aivan taatusti jokaisen niistä ansainnut.

Gabrielle painautui miestä vasten, silmät kiinni lupsuen. Hänellä oli kaikin puolin mahtava ja tyytyväinen olo.
"En itseasiassa. Lontoossa tuli kokeiltua."

"En usko ennen kuin näen", Teddy naurahti matalasti. Hän oli aivan varma, että Gabrielle näyttäisi suloiselta hiukset märkinä sateessa seistessään. Hänen puolestaan nainen voisi pukeutua jätesäkkiin ja värjätä hiuksensa neonvihreiksi, ja nainen olisi silti upea.
"Sääli, etteivät säät suosineet. Täälläkin satoi. Taivaskin ikävöi sinua", Teddy jatkoi huvittuneena.

"Haha... ei nyt sentään. Liioittelet." Hän sanoi hymyillen hellästi ja huokaisi. Teddy oli yksi imartelija.
"Mutta ehkö hetkeen ei tarvitsisi.."

"Enkä", mies protestoi naurahtaen ja hautasi kasvonsa naisen niskaan. Ei hän ikinä liioitellut tällaisissa asioissa, paitsi ihan vähän. Sen verran, että toinen saattoi tuntea olonsa upeaksi, jollainen oli.
"Aiotko mennä katsomaan Arizonaa huomenna? Miyato oli jo huolissaan, kun sinua ei ollut näkynyt", mies kysäisi edelleen kasvot niskaan haudattuina. Miksi liikkua, kun siinä oli niin tavattoman mukavaa?

"Pitäisi mennä. Ikävä sitäkin ihanuutta." Nainen naurahti ja astui pois suihkun alta kun ei tuntenut oloaan hikiseksi. Vaikka sillälailla lähekkäin oli ollut ihanaa.

"Mmhmm", Teddy mumisi mutta päästi Gabriellen liikkumaan, kun toinen niin halusi. Hän pyörähti nopeasti itse suihkun alla kunnolla ennen kuin kääntyi virnistäen naisen puoleen. Jonakin päivänä vielä hän vaatisi yhteistä kylpyhetkeä.


Gabrielle veti kylpytakin niskaansa, Teddyllä taisikin olla pyyhe omasta takaa täällä käytössä. Hän hymisi itsekseen ja huokaisi hiljaa. Nyt hän kyllä haluaisi lasin punaviiniä.
"... Haluatko lasillisen viiniä?"

"Kyllähän se kelpaa", mies naurahti ja nappasi pyyhkeen, jota oli käyttänyt sinä aikana kun Gabrielle oli ollut muualla. Hän kuivasi itsensä nopeasti ennen kuin kietoi pyyhkeen lantiolleen. Hiukset jäivät sojottamaan jokaiseen ilmansuuntaan nopean kuivauksen johdosta, mutta hän ei jaksanut välittää suunnatessaan kylpyhuoneesta laukulleen, jonne oli sullonut vaatteita täälläoloaikanaan.

Nainen vilkaisi laukkua.
"... Laita nyt herran jumala ne vaatteesi makuuhuoneen lipastoon vaikka." Hän naurahti hyväntahtoisesti ja meni keittiöön avaamaan viinipullon heille.

"Ne ovat ihan hyvät näin", Teddy naurahti ja kaivoi laukustaan bokserit sekä siniharmaaruudulliset pyjamanhousut. Mitä sitä turhia enää vaatteita tähän aikaan päälle kiskomaan. Hän löysi nopeasti harmaan hihattoman paidan, joka toimi loistavana unipaitana kun oli riittävän ihonmyötäinen, ettei hän sotkeutuisi siihen. Mies tassutteli keittiöön paljain jaloin ja kietoi kätensä naisen lantion ympärille, painautuen vasten Gabriellen selkää.
"Ensi kerralla tulen käymään Lontoossa", hän naurahti käheästi. Ikävöinti ei tosiaankaan tehnyt hänelle hyvää.

"... Teddy, et ole mikään kassialma täällä, vaan miesystäväni. Laita ne nyt sinne vain." Hän kääntyi sopivasti, kohdaten pian miehen kasvotusten hyvin läheltä. Se sai hänet hymyilemään leveästi.
"Tule ihmeessä, kulta."

"Ehkä myöhemmin", mies myhäili. "Tässä on paljon parempi", hän julisti kädet naisen ympärillä. Hän painoi suukon Gabriellen nenänpäähän.
"Aivan varmasti tulen", hän naurahti vastaukseksi. Hellittelynimi lämmitti mieltä, samoin kuin aiemmin heitetty miesystävä. Hän ei selkeästi ollut ainoa, joka piti tätä muunakin kuin pelkkänä satunnaisena tapailuna kun kiireiltä ehti.

Ei se ollut satunnaista. Töiden jälkee  Theodore oli ensimmäisenä naisen elämässä. Varmasti sekin järjestys muuttuisi joskus, jos he... Menisivät naimisiin. Sitä ei uskaltanut edes ajatella.
"Ihanaa. Siellä on niin yksinäistä."

"Ei tarvitse olla", mies vastasi pehmeästi. Hän voisi aina yrittää järjestellä töitään niin, että pääsisi kulkemaan mahdollisimman paljon toisen mukana. Toki tulisi aikoja, jolloin hän ei pääsisi käymään Lontoossa, mutta ei se estäisi yrittämästä.
"Ja lupasithan sinäkin lähteä Espanjaan asti mukanani. Vähintä mitä voin tehdä on tulla Lontooseen", mies perusteli hymy huulillaan.

"Espanjasta minulla on omat taka-ajatukseni!" Hän nauroi. Lontoo oli vain tylsä ja sateinen Lontoo, Espanjassa oli lämmintä ja ihanaa. Hän naurahti ja maistoi lasiin kaadettua punaviiniä. Hyvää.

"Kuka sanoi, ettei minulla ole taka-ajatuksia Lontoon suhteen?" Teddy virnisti. Hän kohotti viinilasin huulilleen. Gabrielle oli jälleen kerran valinnut hyvää viiniä. Kyllä tätä kelpasi juoda.

"Se on vain sateinen Lontoo. Espanjassa voin ottaa rennosti, juoda drinkin ennen kolmea iltapäivällä ja nauttia lämmöstä." Ainakin joskus. Hän venytteli hieman ja huokaisi kevyesti.

"Totta", Teddy naurahti. "Mutta jos sinä olet Lontoossa, se ei ole vain sateinen", hän jatkoi hymyillen ja suukotti jälleen kerran naisen nenänpäätä. Tässä oli hyvä, juuri näin.

"On se. Tylsä ja sateinen, tasaisen harmaa." Gabrielle kiusoitteli miestä tahallaan, hymyillen tuoll hellästi kun sai suukon nenänpäähänsä. Mies oli ihana. Mieli teki sanoa typeryyksiä, mutta onneksi oli jo aikuisen itsehillintä.

"Kestän kyllä sadetta ja tylsyyttä, jos se mahdollistaa nukkumisen vieressäsi", mies vannoi naurahtaen. Hän kestäisi paljon enemmänkin, jos se tarkoitti enemmän aikaa Gabriellen kanssa.

Nainen ojensi viinilasin Teddylle pöydältä Ruskeat silmät jäivät tuijottelemaan miehen vastaavia. Naisen katseessa huokui hyväntuulisuus ja onni, vaikka  hän ei sillä hetkellä hymyillytkään kovin onnellisesti. Tuo oli äärimmäisen tärkeä hänelle jo nyt.
"...Olet rakas." Hän totesi lopulta, hakien toisella kädellään Teddyn sormet omiensa lomaan.

Teddy hymyili ottaessaan lasin vastaan ja katseli lempeänä naisen silmiä. Gabrielle oli niin lumoava, ettei hän olisi saanut katsettaan irroitettua, vaikka olisi yrittänytkin, eikä hänellä ollut nyt mitään syytä katsella muualle, joten hän vain nautti siitä hetkestä.
"Sinä myös", mies vastasi suupielet ylöspäin kääntyen. Hän kohotti yhteenliitettyjä käsiä ja painoi suukon Gabriellen sormille. Hän lähti johdattamaan toista takaisin sohvalle. Olisi mukavampi istua vierekkäin pehmeällä sohvalla.

Gabrielle oli punastunut, jos ei olisi tottunut omalla tavallaan Teddyn suloisiin huomionosoituksiin. Hän istui sohvalla miehen kainaloon ja huomasi puhelimensa soivan pöydällä. Äiti. Ei nyt. Ei.
"... Lopeta soittamasta, kiltti.. Ei nyt."

Teddy hymyili tyytyväisenä saadessaan naisen kainaloonsa. Hän ei voinut kuin hymähtää huvittuneena toisen puheille ja toiveille.
"Ehkä hän lopettaa soittamasta, jos vastaat?" Mies ehdotti pienen virneen kera. Gabrielle oli niin perin suloinen tuskaillessaan moisen kanssa. Ei häntä yksi puhelu haittaisi lainkaan.

"... Mutta kun minä en halua vastata." Gabrielle ynisi, laskien lopulta viinilasin käsistään. Hän huokaisi ja otti puhelimen vastahakoisesti, vastaten siihen. Silmät pyörivät kyllästyneesti päässä.
"... Ei, en voi tulla viikonloppuna illalliselle. Ei, ole töitä, haluan rent-- ei, en saa rentouduttua siellä kunnolla kun on liikaa ihmisiä ja.. Ashfordit? Mitä olen sanonut siitä? Ei, minua ei kiinnosta.." Seuraavaa väittelyä jatkui äidin ja tyttären välillä hyvän tovin, Gabriellen poskien tummentuessa ärtymyksen nostattaman punan takia.

Teddy nyökkäsi ymmärtäväisesti. Hän tiesi tunteen, mutta hän tiesi myös, ettei vastaamatta jättäminen ratkaisisi yhtään mitään. Niinpä mies vain istui hiljaa ja yritti olla kuuntelematta, kun äiti ja tytär väittelivät keskenään. Hänen teki mieli tarttua puhelimeen ja sanoa Gabriellella oli muita kiireitä juuri nyt, mutta siitä heräisi vain kammottava määrä kysymyksiä. Parempi vain, että hän istuisi hiljaa paikoillaan ja pitelisi naisen kättä. Gabrielle näytti ärtyvän hitaasti mutta varmasti keskusteluun, joka ei tainnut edetä suuntaan eikä toiseen, minkä vuoksi mies kumartui painamaan höyhenenkevyen suukon naisen poskelle. Rauha maassa. Kaikki oli ihan hyvin.

Gabriellen huulet painuivat tiukaksi viiruksi. Kohta räjähtäisi, kokeneempi ihminen olisi huomannut sen. Äitinsä ei halunnut huomata.
"... Äiti! Minä en halua tutustua Ashfordien poikaan, minulla ei kertakaikkises-- No nyt kun kysyit, niin minulla on mies!" Hän ärähti puhelimeen. Tuli hiljaista, pitkäksi toviksi. Kerrankin rouva Pakenham oli hiljaa, kun oli päässyt vauhtiin tyttärensä miesasioihin sekaantumisessa.
"Kyllä, ihan oikea mies, herrasmies. Ei, en kerro enempää. Näette joskus. Ei, mekään emme tule viikonloppuna syömään, hänellä on kiireitä. No niin, heihei." Nainen iski luurin nopeasti kiinni. Voihan sun.

Teddy varmistui siitä, ettei koskaan haluaisi nähdä Gabriellea rähjäämässä hänelle. Jo nyt mies nielaisi raskaasti kuunnellessaan naisen puhetta. Ehei, hän ei haluaisi joutua tuon keskelle. Siitä huolimatta mies ei voinut kuin hymyillä naisen sanoille. Ihan oikea herrasmies. Vau. Hän hymyili ja painoi uudemman suukon naisen poskelle kun puhelu oli katkennut.
"Ashfordien poika voisi olla parempi valinta", hän sanoi matalalla äänellä puristaen kevyesti siroa kättä, jota yhä piteli omassaan. "Mutta että oikea herrasmies… Kiitos", hän naurahti ja kietoi toisen kätensä paremmin Gabriellen ympärille. Gabrielleparka kun joutui kestämään tuollaista.

Gabrielle laski puhelimen pöydälle ja pyöräytti silmiään. Hän ei helpolla suuttunut, paitsi äidilleen, mutta kun suuttui, hänen temperamenttinsa oli erittäin räiskyvä eikä siloin pidätellyt mikään. Olihan Teddy saanut esimakua siitä silloin Lontoossa, kun hän oli annattanut toiselle mielipiteensä.
"... Ei ole. Hän on tylsä. Kuolettavan tylsä." Gabrielle vastasi kevyen virneen hiipiessä huulille.
"No sinä olet. Avaat oven, tarjoat kättäsi kävellessä osaat käyttäytyä. Ja olet kiltti. Jonathan on lisäksi todella ilkeä."

"Ehkä sitten niin", mies naurahti puheille toisesta miehestä. Ei hän voinut vastaankaan väittää. Hänen kannaltaan oli ehdottomasti parempi, jos Gabriellen mielestä muut miehet olivat tylsiä.
"Kiitos", hän kiitti lämpimästi ja halasi naista. Hän ei aina ollut niin varma käytöstavoistaan tai kiltteydestään, mutta eipä hänen mielipiteellään niin suurta väliä ollut. Jos hän oli Gabriellen mielestä herrasmies, niin eiköhän hän silloin ollut.

Nainen kietoi kätensä miehen vatsan yli ja hymyili toiselle hellästi. Hassu, ihana mies!
"Ole hyvä." Hän sanoi toiselle hellästi, haukotellen. Tuo lasillinen ja sitten pitäisi mennä nukkumaan tai hän ei pääsisi koskaan ylös.

Teddy hymyili pidellessään naista hellässä otteessaan. Hän kohotti silloin tällöin viinilasin huulilleen, nauttien rennosta yhdessäolosta Gabriellen kanssa. Kun ei ollut kiirettä mihinkään, ei ollut mitään hätäistä tehtävää… Saattoi vain olla. Uppoutua hetkeen ja nauttia siitä. Hän haluaisi muistaa tällaiset hetket ikuisesti. Naisen hiusten tuoksun, ihon pehmeyden, hengityksen rytmin.
"Joko väsyttää?" Hän kysäisi tukahduttaessaan haukotuksen silkalla tahdonvoimalla. Hänellä oli pitkä ja raskas päivä takanaan, kiitos Minxin sähellyksen.

Gabrielle nautti siitä hetkestä yhtälailla. Tällaista rauhaa hän oli eloonsa kaivannutkin, todella.
"Joo... Voisi mennä nukkumaan."

"Siitä olen aivan samaa mieltä", mies vastasi ja suukotti tummia hiuksia ennen kuin päästi irti naisesta. Hän venytteli raukeasti noustessaan ylös sohvalta ja tarjoutui viemään Gabriellenkin lasin keittiöön. Mies pesi nopeasti hampaansa ennen kuin tassutteli makuuhuoneen puolelle pehmein askelin. Hän oli aivan varma, ettei pysyisi hereillä kahta minuuttiakaan, kun painaisi päänsä tyynyyn.

Gabrielle pesi myös hampaansa ja käpertyi nukkumaam vain alushousuissa. Se oli Teddy, tuo oli nähnyt jo kaiken mahdollisen, joten yöpaidan hän koki turhaksi.

Teddy siirtyi lähemmäs naista sängyllä ja painoi suukon naisen poskelle.
"Hyvää yötä, kauniita unia", hän toivotti pehmeästi ja ujutti sormensa lomittain naisen sormien kanssa. Hän tahtoi vain kietoa naisen syleilyynsä eikä koskaan päästää irti.

Gabriellen selkä painui miehen rintaa ja vatsaa vasten. Hän takertui Teddyn käteen ja katseli hymyillen yhteen kiedottuja sormia. Se oli ihana näky ja se hetki tuntui ihanalta.
"... Kauniita unia, kulta."

Teddy nukahti tyytyväinen hymy huulillaan. Gabrielle oli kertakaikkisen ihana.
Aamu valkeni selkeänä, mikä taisi olla erittäin harvinaista saarivaltion harmauden keskellä. Teddy oli nukkunut hyvin, varsin sikeästi jopa, ja heräsikin hymy huulillaan. Miten muutenkaan sitä saattaisi herätä, kun muistot eilisestä täyttivät mielen? Gabrielle oli palannut takaisin hänen luokseen (tai siis, kotiinsa) ja se jos mikä oli riittänyt pyyhkimään valmennuksen jättämän synkän toivottomuuden pois mielestä. Hymyllä oli hyvä tervehtiä uutta päivää.

Vaikka aamu valkeni, Gabrielle tuntui painavan vain silmiään tiukemmin kiinni, haluamatta nousta ja herätä. Hän halusi nukkua kaikessa rauhassa, eikä ainakaan nousta. Ehei.

Teddy hymyili ja halasi naista tiukemmin. Ei vielä tarvinnut nousta, eihän? Ei varmasti. Hän voisi hyvin tuhista naisen hiusten sekaan ja nauttia unen ja valveen rajamailla haahuilusta. Hän hengitti syvään naisen tuoksua, mikä sai hymyn vain levenemään.
"Huomenta", mies lopulta kuiskasi suukottaen tummien kiharoiden peittämää päätä. Tämän paremmin ei aamu voisi alkaa. Hän sai herätä naisen vierestä, josta välitti kovasti. Rakasti, jopa, niin pelottava kuin ajatus olikin. Gabrielle oli vienyt kerralla hänen sydämensä, eikä yksikään solu miehen kehossa halunnut vastustella.