PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Pitäkää tunkkinne

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Pitäkää tunkkinne   La Tammi 17, 2015 3:32 pm

Pikaviestinpeli: kokoelma Riitasoinnun ja Kirken hahmojen pikaviestinpelejä.

Syyskuu 2014 - perjantai 5.9, kello yhden jälkeen

Paulus ei ollut vaihtanut montaa sanaa uuden ratsuttajan kanssa. Paulus ei yleensä puhunut ratsuttajille. HH oli tarpeeksi hyvä esimerkki siitä mentaliteteetista, mitä moiselta kermapersekansalta saattoi odottaa. Tämä Wonchestershirehirejotakin näytti kyllä… Pitkänhuiskea, mukoiloiduilta piirteiltään karu ja olemukseltaan torjuva Paulus suhtautui uusiin asioihin hienoisella varauksella ja häpeilemättömällä ennakkoluulolla. Mies oli varustanut Miun tutulla rutiinilla ja odotteli nyt päästä viiraavalla Moneypennylla ratsastavaa työkaveria mukulakivetyllä tallipihalla sateisen perjantain alkuiltapäivässä. Hän veikkasi saavansa odottaa aikansa, joten lysähti mukavampaan asentoon orin mustassa satulassa ja veti viininpunaisen, työntekijätakin kauluksia pystyyn vasten kosteaa, puuskittaista tuulta.

Rayn päivä oli kertakaikkisen raskas ja kyllästyttävä. Mitä ihmettä hän voisi tehdä ettei joka paikassa naurettaisi Olafille? Aamulla mennessään ratsastamaan ruunansa hän oli tuntenut katseen tai katseet niskassaan. Ratsuttaja ja puskaponi, haha, hauskaa, vitsikästä. mitä vikaa siinä oli? Onneksi se riitti että hän rakasti pientä pulleaa ruunaansa, joka ei koskaan tehnyt mitään pahaa. Moneypennyn hän oli mennyt hakemaan kolme tuntia ennen maastolenkkiä. Ensin tuttu irtojuoksutun ja maastakäsittely sessio, joka loppua kohden sai hevosen taas hieman rennommaksi. Hän varusti tamman ulkosalla maastoreissua varten, sillä Pennyn kanssa karsinassa pyöriminen ei huvittanut nyt. Ray talutti tuulen mukaan lähtevän tamman etupihalle ja huomasi Pauluksen. Hän ei ollut edes myöhässä. Lyhyenläntä mies nousi Pennyn selkään, tamman lähtien jo miltei siitä lentoon, vaikka Ray teki sen erityisen varoen ja suorastaan tottuneen oloisesti.
"Taidat olla Paulus? Raiden, sano Rayksi... mnnäänkö? Sshhh, Penny... prrr... Soo... hei.. Ei hät--- Woah!" Je ensimmäinen lähtöyritys, Ray tosin vain nauroi sille, tapansa mukaan, istuen miltei elkeettömästi hevosen selässä, kun sai sen asettumaan edes sekunniksi.

Paulus vastasi luolamiesmäisellä, myöntävällä murahduksella ja mittaili uutta ratsuttajaa synkkien, julmannäköisten kulmien alta. Ray? Sai olla aikamoinen itseluottamus, jos katseli muita nenänvarttaan pitkin niin kuin HH ja se uusi mikälie, jolle Hook oli annettu ratsastettavaksi. Hän kannusti Miun pehmeällä pohkeella kävelemään Moneypennyn perään helpottuneena siitä, että virkeä vanha herra oli niin järkevä maastossa. Hänellä oli vähän kärsivällisyyttä kananaivoisten hevosten kanssa.
"Minne päin halusit mennä?" hän kysyi nostaen leukaansa asteen kaulusten sisältä ja korotti ääntään, jotta Ray kuulisi.

"Ei oikeastaan väliä, minne..Kunhan..." Lause jäi kesken, Pennyn säpsyttyä ensimmäistä asiaa. Ray istui tyynenä selässä ja oli rauhallinen, hermostumatta hevoselle. Hän rakasti sitä stressaantunutta ja ahdistunutta tammaa jo nyt. Aivan ihana eläin. Tällisen raunion hän olisi voinut itselleenkin ehkä ottaa remontiksi.
"Penny ei saisi mennä lujaa mutta jos menee hyvin, voidaan vaikka laukata vähän pidempi pätkä... Heei, ei nyt lähdetä tyttö lentoon, sshhhh..."Raylla oli aina jockey-aikansa palaliivi päällänsä, se myötäili kehoa kaikista parhaiten. Kallis se oli ollut, yli tuhat puntaa.
"Olen miltei kateellinen Miusta... Se on niin rauhallinen ja kiltti, herrasmies. Vaikea tottua Pennyyn kun ratsastin aamulla Olafin, sen oman ruunani.. Joka tuntuu olevan yleinen vitsi yhdelle työntekijälle."

Raylta tuli juttua kuin naiselta. Paulus oli hämmentynyt. Mies antoi orin kävellä löysällä ohjalla takaviistossa Moneypennystä, jota ei koskaan lähtenyt ohittamaan. Se oli tullut selväksi jo ensimmäisillä kerroilla, kun tamma oli lähtenyt tallilla maastoon ja sekosi täysin, jos tuli ohitetuksi.
"Ööh, okei", Paulus änkytti ja kiemurteli satulassa toivoen, että typerä tihkusade ei voimistuisi. Hän ei halunnut kesän loppuvan ja kääntyvän märkään, kylmään ja kuraiseen syksyyn.
"En tiedä, mikä on hevosesi", hän mutisi sosiaalisella sulokkuudella.

Sen Raykin oli saanut kuulla ettei Pennyä saisi ohittaa ikinä ja piti huolen siitä ettei kukaan ohittaisi. penny tuskin käveli normaalia askelta kertaakaan, mutta Raiden istui selässä elkeettä ja rauhallisena, antaen pennyn sählätä. Hän ei halunnut stressata hevosta vielä tappelemallakin sen kanssa.
"Se norjanvuonohevonen... Irokeesipäinen lihapulla. Ei se nainen mitään sanonut mutta kyllä sen halveksunnan tuntee..."

"Ai se", Paulus vastasi tunnistaen. Se oli tainnut tulla mukaan Nimbuksen laidunryhmään, vaikka tamma olikin nyt varsansa kanssa erillään muista.
"Mikä nainen?" hän kysyi kärppänä, sillä ensimmäinen ajatus pienimmästäkään negatiivisesta sanasta oli Zoe - ja jos joku kritisoi jotakuta toista, ajatus vaihtui toiveeseen: ole kiltti ja puhu juuri HH:sta!

"Kukas se oli... Z... Zoe? Se tallityöntekijä."
Hän sanoi hiljaa, yrittäen saada tamman rauhoittumaan. Se ei vain oikein halunnut asettua ollenkaan, mikä oli harmi, koska Ray olisi halunnut saada tamman kanssa aikaiseksi jotakin. Vaikka sitten pienenkin laukkapätkän.
"Shh... Soo... Jaa..... Soojaah... Peennyyy.... Rauha, se ei syö sinua... Rauha tamma.." Kaikki oli tuulisella sadekelillä niin kammottavaa.

Paulus nauraa haukahti kuivalla merkittävyydellä. Olisi pitänyt arvata. Miehen eriparisissa silmissä välkähti julma vahingonilo - hah!
"Se ei ole yllättävää", hän ilmoitti paljonpuhuvasti.

"Ai eikö?"
Ray kysäisi ohimennen. Zoe oli vaikuttanut mukavalta, mutta hän vain tunsi sen halveksunnan ja katseet itsessään. Miksi, sitä hän ei tiennyt. se oli tavallaan jopa ahdistavaakin, kun hän luuli kuvittelevansa. Olivathan he hauska näky, mutta halveksuntaa ruunaansa kohtaan hän ei voisi sietää.

"Hänen Korkeutensa ei kuulu meidän muiden joukkoon. Se koettelee Hänen arvoaan", Paulus tuhahti.

".... Hmm? Ai onko hän kenties ylimielinen?" Yllättävän lepppoisasti Ray saattoi jutustella tamman selästi, hän oli kuitenkin tottunut tällaiseen eikä räjähtävä neli aiheuttanut hänessä kvin suurta ahdistusta, hän tiesi pysyvänsä selässä. Ei sillä ollut väliä jos jarrut olisivat hetken kadoksissa, kunhan ratti toimisi. "Vai? Hän oli ihan kohtelias mutta tuntui silti nihkeältä ja jäiseltä."

"Vai niin", Paulus myhäili kuin kermaa latkinut kissa. Joko Zoe yritti mielistellä ratsuttajaa tai ratsuttaja oli niin paksukalloinen, että oletti HH:n oksettavaa omahyväisyyttä kohteliaisuudeksi.
"Eiköhän se sinullekin selviä tarpeeksi pian, mitä Hel… Zoe on."

"..Hel? Mitä OLIT sanomassa?" Ratsuttaja kysäisi naurahtaen. Hän oli rento ja hyväntuulinen, eikä ainakaan ylimielinen tai inhottava.
"Peeennnyyyyyh... Shhh, ei hätäää... ollaanpas rauhassa.." Ray otti tammalla muutamia pidätteitä, rauhoitellen hevosta.

"En mitään?" Paulus ihmetteli kulmiaan kurtistaen. Hänellä oli vahva tunne, että heillä oli kaksi ylimielistä ratsuttajaa - tai ratsuttaja ja tallityöntekijä, joka oli aivan liian hyvä heidän joukkoonsa - sekä Ray, joka oli… Vähintäänkin omituinen. Miu käveli rennoin, matkaavoittavin askelin pitkin tallille johtavaa hiekkatietä; Paulus arveli, että he voisivat kääntyä sen varrelta ylös metsäpolkua ja mennä nummille. Moneypennyn oli turvallisinta seota siellä, kun se ei ainakaan jäisi auton alle tai rynnisi jonkun maanviljelijän ladosta läpi.
"Voitaisiin mennä nummille."

Ray oli omituinen, ei suinkansa ylimielinen. Hän tiedosti ongelmansa ja puutteensa, omaten vain terveen itsetunnon. ja ripauksen yllytyshulluutta, kun suostui edes ratsastamaan Moneypennyn kaltaista hevosta, vielä siitä jollakin tapaa nauttien.
"...Eikun oikeasti. Helvetin jokin? Tavallaan se ehkä pukisi häntä..." Ray pohti asiaa tarkemmin, nyökytellen Pauluksen ehdotukselle. Kyllä se kävisi.

Paulus hymyili ovelasti takinkaulukseensa. Sinä kettu, hän myhäili itselleen.
"Oh, olen vain kuullut jonkun kutsuvan häntä Helvetin Hylkiöksi", hän ilmoitti viattomasti, "ja Saatanan Sikiöksi."

Ray nauroi itsekseen. Paulus ei tainnut tulla toisen kanssa toimeen? kyllä hänkin silti mielellään pysytteli Zoen kylmästä olemuksesta kaukana.
"Ai, todella etäisesti vain, hmm?" Ray kysyi virne huulillaan, myödäten pennyn ottaessa muutamia sivuloikkia.

"Tallilla kuulee kaikenlaista", Paulus vastasi tyytyväisenä keksintöönsä. Häntä ei voisi vaatia puhutteluun, jos hän ei olisi se, joka haukkui Zoea, eihän? Hänestä tuntui, että tässä logiikassa oli aukkoja, mutta Zoe ansaitsi kaiken höykyytyksen mitä sai. Ajatuskin siitä, miten nainen terrorisoi Lucya, sai hänet punomaan kamalia juonia HH:n pään menoksi.

"Se on totta. Kuten esimerkiksi sen että ponisi on läski ja että mitä se tekee täällä. En ole tätä täällä kuullut mutta laukkatallilla se oli vähän... Hmm. No sanotaan että yleensä kaikki väheksyvät Olafia ja minua. Molempia koon vuoksi." Ray oli silti tottunut siihen että häntä pidettiin jotenkin "Vajavaisena" miehenä, kun oli niin lyhyt. Metsäpolulla penny tuntui keksivän kaikkea hauskaa hänen päänsä menoksi.

Nimbuksesta kukaan ei uskaltanut puhua pahaa, ainakaan ääneen - osin siksi, että tamma oli omistajien hevonen, osin siksi, että Paulus oli tunnettu aggressiivisuudestaan ja osin siksi, että tamma oli menestynyt, entinen kilparatsu, jolla oli paikkansa Rosings Parkissa.
"Öh. Mitä se haittaa, jos joku sanoo poniasi läskiksi?" Aina yhtä hienotunteinen Paulus kysyi ymmärtämättä.

"No.. Sanotaan niin että siinä on sävyero, tekeekö sen rakkaudella vai halveksuen." Olihan Olaf pikkuisen pallo ja Ray sanoi itsekin poniaan joskus nelijalkaiseksi lihapullaksi, muta ei hän sietäisi sellaista keltään muulta. Siinä vuonohevonen oli hevonen missä kaikki muutkin täällä, omanlaisensa eläin. Syöppö, mutta eläin silti.
"Voitaisiin ottaa ravia vähän? Hitaasti tosin.."

"Mutta mitä väliä sillä on, mitä muut sanovat?" Paulus toisti ymmärtämättä, väisti matalaa oksaa ja kokosi ohjia paremmin käteensä, kun ylämäkeen kiemurrellut metsäpolku leveni. Harvemmassa kasvavien puiden lomasta pilkotti kanervainen, kesytön nummimaisema, jolla alkavan syksyn puuskittainen, kostea tuuli puhalsi pitkää heinää lakoon.
"Ravataan vaan", mies murahti vastaukseksi harvinaisen monisanaisesti ja kosketti pohkeillaan herkän orin kylkiä. Se siirtyi raviin, jota Paulus pidätteli hiuksenhienoin puolipidättein ja haki tasaista rytmiä kevennykseen.

"No ei sillä olekaan, en vain siedä sellaista... Noh, pahan puhumista ja ylenkatsomista.. Ei se siitä kuitenkaan huonompaa tee, vaikka se on töppöjalkainen ja tykkää syödä, eikä kilpaile Breeder's cupissa tai Triple Crownissa. Sellainen asennoituminen ärsyttää lähinnä." Se puuskittainen tuuli sai aina Pennynkin tuntumaan siltä, että tamma lähtisi pians en tuulen mukaan, ta kilpaisi senkin kanssa, ettei se ohittaisi tammaa. Aivan pienellä lantion liikkeellä hän pyysi tammalta ravia. Hidasta ravia hän ei saanut, joten Ray käänsi sitä parille isolle ympyrälle, joita sitten pienensi, hillitäkseen tamman tahtia ilman isoja pidätteitä.
"Hieno tyttö, hyyyyvä.."

"Mitä sitten odotit sellaisilta kermaperseiltä, jotka kilpahevosia harrastavat?" Paulus kysyä tyrskähti ja pidätti Miun käyntiin, kun Ray ratsasti Moneypennyllä ympyröitä. Häntä turhautti, ettei hän saanut ylettömän herkkää oria liikkumaan sulavasti tai taipumaan ties mihin avoväistöihin tai sulkupiruetteihin. Hemingway ei ollut moksiskaan, jos hän ei aina pysynyt virheettömässä tasapainossa tai käsi heilahti tai jalka hipaisi kylkeä vahingossa.

"... Jotain inhimillisyyttä kai." Ray naurahti Pennyn selästä, keventäen tamman selässä rauhallisesti, yrittäen hillitä sillä Pennyn ravin tahtia. Pian hän saikin tamman käsiinsä, mutta sitten. Rusakko. Siitäkös se hevonen lähti kuin tykin suusta, säikähtäen aivan suunnattomasti nummen yli vilistävää rusakkoa. Raylla ei ollut mitään mahdollisuutta kun antaa sen mennä, hakea ympyrälle, istua alas ja pienentää sitä ympyrää.

"Onnea vaan siihen", Paulus vastasi kyynisesti ja jäi katsomaan kuinka pieni täysiverinen lähti kuin tykin suusta. Mies pidätteli korviaan höristävää Miuta ja antoi sen ravata perään. Hän ei voinut olla ikävöimättä retkiä, joilla sai olla yksin hevosen kanssa.

Ray ei turhautunut tamman selässä tai käyttänyt voimakkaampia apuja. Siihen meni tovi, kun tamma suvaitsi rauhoittua. Mies ei päästänyt sitä ympyältä ennen kuin sen askel oli yhtä rentoa kuin ennen siä räjähdystä.
"Se taitaa tosin olla harvassa."

Paulus, jolla oli suunnilleen kärpäsen keskittymiskyky, ei jälleen tiennyt, mistä Ray oikein puhui taas. Pieni mies oli… Omituinen. Aivan kuin tämä olisi elänyt aivan omassa ulottuvuudessaan ja kommunikoinut omalla aaltopituudellaan. Luolamiehenä tunnettu Paulus pohti, olisiko paras strategia palata yksisanaiseen kommunikaatiokanavaan. Se oli toiminut hyvin ennenkin. Hän painoi leukansa kaulusten sisään ja jatkoi ravia keventäen. Miu valitsi tyynesti askeleensa huolellisesti kanervikossa kiemurtelevalla hiekkapolulla, vaikka tuuli pörrötti sen silkkistä, lyhyttä harjaa ja maastokaveri riehui ties mitä.
"Minkä mittaisen lenkin haluat tehdä?" hän kysyi, koska tiesi, että Effie löylyttäisi hänet epäkohteliaisuudesta.

Ray oli viitannut siihen inhimillisyyteen, mutta päätti pitää suunsa kiinni. Paulus vaikutti vaitonaiselta tyypiltä ja no, ehkä hän kykenisi olemaan hiljaa maastolenkin ajan ja löytämään juttuseuraa muualta. Jos ei muualta niin kotoa asuntonsa alakerrassa asuvasta pariskunnasta tai Benjaminista. Surullinen pieni elämä - työt, koira ja Benjamin.
"Ei väliä oikeastaan."

Paulus puri kieleensä, ennen kuin ehtisi todeta lenkin kestävän puoli vuotta, jos he tekisivät siitä pitkän. Miehestä ei ollut lainkaan yhä viihdyttävää seurata muiden ahdinkoa hevosten kanssa, vaikka hän suorastaan rukoili, että Zoe putoaisi selästä. Saattoi se johtua siitäkin, ettei Ray ollut ahdingossa, viiraantunut hevonen vain riekkui ja teki lenkistä pidemmän. Paulus antoi orin jatkaa pitkin kumpuilevilla, kesyttömillä nummilla risteileviä polkuja suunnaten loivasti itään. Oli ehkä epäkohteliasta vain murjottaa hiljaa, mutta Paulus ei ollut koskaan ollut lahjakas loihtimaan keskustelua tyhjästä eikä varsinkaan ventovieraiden kanssa.

Ray antoi taas Pauluksen murjottaa omissa oloissaan. Joskus hiljaisuus oli paikallaan ja hän kyllä tiesi sen, vaikka olikin rempseä hölösuu itse. Penny ravasi korkein askelin Miun ja Pauluksen edellä, pää korkealla. Ray ei edes jaksanut vaatia sen laskemista, rauhoittukoot ensin.

Paulus pohti, ehtisikö koskaan tutustua kaikkiin lähimaaston reittimahdollisuuksiin. Jo pelkillä nummilla riitti mahdollisuuksia niin, että usea tallillainen oli eksynyt niille ainakin kerran: loputon, kumpuileva maasto riitti sekoittamaan kenen tahansa pään. Sen lisäksi ympärillä oli metsäpolkuja ja pieniä hiekka- ja sorateitä jokaisen kulman takana; peltojen laidassa kulki hevosille avoimia polkuja ja asfaltoituja, pieniä maanteitä pääsi vielä aivan uusien maastoreittien luo. Ehkä hän voisi tutustua niihin Nimbuksen kanssa… Tammasta oli tosin sanottava - kaikella rakkaudella - että se koetteli joskus Pauluksen kärsivällisyyttä. Sitä oli suorastaan mahdotonta saada matkaan yksin ja jos sai, se säpsyi ja hätkyili jokaista risahdusta ja rasahdusta. Hevoset kiersivät reippaassa tahdissa polkuverkostosta useamman kilometrin mittaisen, tutun lenkin. Miunkin askel piteni entisestään, kun se vaistosi matkan käyvän kotia kohti.

Penny ei taas tuntunut haluavan kotiin. Se tuntui loppumatkasta haluavan minne tahansa, jos suunta oli ylös tai sivulle. Hän hyssitteli tammaa, otti sen kiinni pyrähdyksiltään ja yritti olla sekoamatta sen tamman kanssa. Silti hän piti Pennystä...

Kun nummi päättyi tallialueen ympärillä rönsyilevään metsään, Paulus pidätti Miun käyntiin ja kumartui matalien oksien alta. Hän oli melkein kateellinen maastokaverilleen, joka oli häntä varmaan olkapäähän ja ratsasti kääpiökokoisella pikkuhevosella. Se olikin ainoa kadehdittava asia. Mitä nyt ehkä samanlainen ratsastustaito olisi ollut mukava ja loputtoman näköinen kärsivällisyys jatkuvasti ratsastajaa rääkkäävän hevosen kanssa. Ray ei kuitenkaan ollut ärsyttävä - ainakaan ollessaan hiljaa. Paulus ei ollut ymmärtää miksi. Kaikki ärsyttivät häntä! Käppänä oli virallinen ratsuttaja, mutta ei silti muistuttanut häntä Zoesta. Miksi? Mikä oli erilaista? Sitä mies pohti koko loppumatkan tallipihalle saakka.

Lieniköhän Rayn mitta edes Pauluksen olkapäähän... Tuskin hänkään olisi ollut niin kärsivällinen, ellei olisi miltei kymmentä vuotta työskennellyt täysiveristen kanssa ja ratsastanut niitä työkseen. Loppulenkin aikana hän ei puhunut kellekään muulle kuin Pennylle, silloinkin rauhoitellen tammaa. Ja vähän muutenkin. Tallipihassa hän jalkautui hallitusti, silittäen hellästi tamman kaulaa.
"Kiitos kun vähän näytit maastoja... Voisin joskus lähteä pidemmälle lenkille Olafin kanssa? Ois kiva saaa seuraksi joku... Joka ei arvostele."

Paulus katsahti Rayta hämmentyneenä. Hän oli yksi tallin ennakkoluuloisimmista ja tylyimmistä ihmisistä. Kiva saada seuraksi? Ei arvostele? Ne eivät olleet asioita, joita hänelle yleensä sanottiin.
"Ööh, joo, miksei", hän huomasi vastaavansa niskaansa raapien ja suojautui sitten korkean mustan orin taakse taluttaessaan sen talliin varusteiden riisumista varten. Sen jälkeen hevonen pääsisi jatkamaan päivää ulkona.

No ainakin Paulus oli antanut sen kuvan ettei arvostelisi. Ja Ray arvostaisi kyllä hiljaistakin seuraa, hän vain ei osannut maastoja juurikaan. Olafin kanssa ehtisi keskittyä niiden opetteluun todella. Pennyn kanssa hän jatkoi vielä maastakäsittelyä naruriimun kanssa.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Pitäkää tunkkinne   La Tammi 17, 2015 3:33 pm

Lokakuu 2014 - kuun alkupuoli

Miestä hermostutti todella. Hän oli hoitanut päivän työt ahdistus kurkussaan, hänen pitäsi jutella Effielle. Hän oli eilen pyytänyt naiselta pientä tovia jutusteluun ja asteli nyt kahvimuki kädessään kohti toimistoa. Se alkoi tuntua jo kaikkialla, se paniikki siitä mitä nainen sanoisi. Hän tarvitsisi työtodistuksen itselleen pankkia varten vielä, jotta saisi lainan itselleen. Sitten hänen pitäisi keskustella työaikojensa uudelleen järjestelystä, lähinnä siitä miten lauantai hoidettaisiin. Hän raapi päätään, koputti toimiston oveen ja astui sisään.
"Päivää."

Effie kohotti katseensa. Se rekisteröi tietokoneen kellon, ja tulijan ovella. Oliko hän todella viettänyt viimeiset neljä tuntia tässä? Näköjään. Hän oli päivittänyt kaikki tarvittavat muutokset tallin kotisivuille, hoitanut rehu- ja tarviketilaukset, koordinoinut seuraavan viikonlopun valmennusavustajat ja ylimääräiset tallivuorot ja järjestänyt vaalean kirjoituspöydän päässä olevan kirjahyllyn viininpunaiset kansiot aakkosjärjestykseen, koska ne olivat ajaa hänet hulluksi.
"Päivää", hän vastasi peittäen hämmennyksensä: Ray ei vaikuttanut yleensä erityisen… Viralliselta.
"Kuinka voin auttaa?"

Raiden ei ollutkaan virallinen, mutta tällaisissa tilanteissa hän yllätti ja yritti. Tallissa hän oli rento ja hymyilevä mies. Ahdistuksen muodostama henkinen rautakanki teki hänestä tavallista jäykemmän. Hän ei tiennyt mitä Effie pitäisi siitä, että hän kertoisi jotakin tällaista nyt. Mies istui alas ja pyöritteli kahvimukia käsissään.
"Tarvitsisin ensialkuun työtodistuksen pankkilainaa varten. Ja sitten... Työaikojani pitäisi miettiä uudelleen. Ja haluaisin kertoa välikohtauksesta tallilla, minun ja asiakkaan välillä, ennen kuin asiakas ehtii vääristellä asiaa."

"Hyvä on", Effie vastasi asiakaspalvelijan neutraalilla ilmeettömyydellä. Hän viittasi kevyellä nyökkäyksellä miestä jatkamaan.

Se Effien ilmeettömyys ahdisti. Nainen ei ollut hänen kohdallaan asiakaspalvelija vaan pomo sekä työtoveri. Hän olisi siinä hetkessä jopa arvostanut ilmeikkyyttä.
"Neiti Lowsley tuli edellispäivänä haastamaan riitaa kesken työskentelyni. Sawyer ja Collins näkivät sen. Neiti Lowsley myös tönäisi minua, jolloin Sawyer tuli väliin. Joten... että tiedät. Hän ei voi sietää minua, enkä minä tule toimeen siksi hänen kanssaan."

"Selvä", Effie vastasi ajatukset raksuttaen ja nojasi viininpunaisen tuolinsa selkänojaan kädet kevyesti syliin ristittynä.
"Onko jotakin, mitä toivot tallin tekevän tapauksen suhteen?"

"Ei oikeastaan. Halusin vain kertoa siitä ensin, ettei hän ehdi kertomaan mitään mitä ei tapahtunut." Ray selitti ja kulauti puolet kahvista kerralla alas. Hän huokaisi syvään. Apua.
"Sitten ne työajat. Joudun muuttamaan Slaleysta Hexhamiin ja minun täytyisi aloittaa päivät kahdeksalta ja lopettaa viimeistään puoli viisi."

Effie piti pöllömäisen, valossa melkein oranssin katseen Rayssä, mutta ei antanut kasvojensa kieliä ajatuksistaan. Hänen työnsä eivät taatusti loppuisi Rayn ilmoitukseen.
"Hyvä on. Katson aikataulusi sopimaan siihen. Onko työajoissasi muuta huomioon otettavaa?"

"En voi tehdä ylitöitä ilman erillistä ilmoitusta. Ja lauantaisin voin olla töissä kymmenestä kuuteen, kun pojalla on lapsenvahti." Hän ujutti tiedon sivulauseeseen, toivoen ettei nainen takertuisi siihen pahasti. Lucysta hän oli aiemmin nähnyt hämmästyksen, kun tuo oli välikohtauksen jälkeen kysellyt oliko hän kunnossa.

"Kirjaan sen ylös", nainen vakuutti ja soi miehelle hallitun, kohteliaan hymyn. Ratsuttajat saivat paljolti määritellä itse työaikansa, mutta oli hyvä tietää rajoituksista. Niiden syykin taisi selvitä. Hän katsahti miestä vaivihkaa kuin yrittäen päätellä, miten tähän yhtälöön sopi 'poika'.
"Uskon sen järjestyvän."

Hän nyökkäsi ja hymyili tuolle kiitokseksi. Silti naisen ilmeettömyys ahdisti.
"Niin, sitten oli se että... Jätin haastattelussa kertomatta että minulla on puolitoistavuotias poika ja en ole hänen äitinsä kanssa enää yhdessä, joten hän asuu luonani. Yritän aina saada lapsenvahdin kotiin jos poika sairastuu mutta en voi aina taata siitä."

"Ymmärrän. Teen parhaani, jotta työsi järjestyy mahdollisimman sujuvasti", nainen vakuutti hetken kuluttua ja laski mielessään, miten aikataulu muuttuisi ja kuinka se vaikuttaisi muihin. Luojalle kiitos, että ratsuttajat eivät vaikuttaneet hänen aikatauluunsa samalla tavalla kuin tallityöntekijät.
"Oliko mielessäsi muuta, mistä haluaisit keskustella?"

Hän mietti hetken, vilkaisten naista varovasti. Mistä hän voisi puhua? Paljon oli asioita, joihin hän olisi jonkun halunnut jonkun sanovan että asiat järjestyvät ja kaikki järjestyisi. Mies huokaisi hiljaa, katsellen syliään.
"Ei oikeastaan. Luulisin."

Asianajajaksi opiskellut nainen oli oppinut säilyttämään tulkitsemattoman ulkokuoren. Sen alla hän pohti, että ehkä terapeutti olisi ollut hyödyllisempi tutkinto. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku tuli keskustelemaan työstään, mutta näytti kaipaavan kuuntelijaa jollekin aivan muulle aihealueelle. Pitäisiköhän hänen ehdottaa Kamirille psykologin palkkaamista.
"Meillä on aikaa", hän sanoi ja jäi odottamaan.

Ray puraisi huultaan. Niin, sitä olisi kyllä, valitettavasti.
"Kaikki on vain sekaisin. Neiti Lowsley on entinen kihlattuni ja poikani äiti, eikä hän arvosta miten lähdin. Lisäksi muutto, asunnon osto. kaikki vain kasautuu vaikeuttamaan elämää."

Se selitti ratsuttajan ensimmäisen keskustelunaiheen. Se onneksi myös helpotti sotkua hänen kannaltaan, sillä sotkuinen parisuhde asiakkaan ja työntekijän välillä oli yllättäen parempaa kuin vain takkuava henkilökemia.
"Ymmärrän. Tarvitsetko ylimääräisen vapaapäivän tai useamman? Jotta saisit keskittyä elämäsi järjestämiseen."

Ray pudisti päätään. Hän ei voisi ottaa vapaapäiviä, sillä siinä menettäisi rahaa. Ei se kävisi päinsä. Jos hän ei olisi tullut hulluksi asuessaan työpaikallaan, mies olisi kysynyt täältä asuntoa. Lisäksi hän halusi asua ainakin kaksiossa, eikä yhden huoneen asunnossa.
"Ei, en tarvitse. Pyytäisin vain että joku puhuisi hänen kanssaa. Olin työstämässä Moneypennyä pyöröaitauksessa, eikä sen luonteelle sovi sellainen jännittynyt tunnelma ja kohonneet volyymit."

Effien silmäkulma nytkähti millin.
"Mistä haluaisit jonkun keskustelevan entisen kihlattusi kanssa?"

"Siitä, ettie asioita ole sopivaa purkaa täällä. Moneypenny oli todella tolaltaan sen jälkeen, puhumattakaan minusta. Ja sen hevosen kanssa pitäisi olla täysin läsnä. Eikä hän jättänyt rauhaan monista ystävällisistä pyynnöistä huolimatta." Hän joi loput kahvistaan ja melkein ahdistui Effien ilmeettömyydestä. Olikohan virhe kertoa tammasta? jos se laskettaisiin hänen virheekseen, että hän oli saattanut täysiverisen sellaiseen tilanteeseen.

"Oletko varma, ettei olisi parasta, että keskustelette asiat selviksi neiti Lowsleyn kanssa?" Effie kysyi vain aavistuksen vaivaantuneena. Hänellä oli vahva tunne, ettei toisten parisuhteisiin sotkeutuminen ollut osa hänen työnkuvaansa.
"Kuulostaa siltä, että välillänne on selvittämättömiä asioita, joita ulkopuolinen ei voi ymmärtää."

"Ei. Me emme pysty keskustelemaan rakentavasti keskenämme." Hän myönsi sen rehellisesti. Janice alkoi välittömästi haukkua häntä, pyytää häntä takaisin. Eikä hän tarvinnut muuta kuin naiselle muistutuksen siitä, ettei ratsuttajaa tullut häiritä työaikanaan. Selvittämättömiä asioita riitti, mutta kumpikaan ei ollut valmis kohtaamaan niitä tai puhumaan niistä.
"Taustalla on alkoholismia, perheväkivaltaa ja mustasukkaisuutta. Emme yksinkertaisesti kykene keskustelemaan kuin järjkevät aikuiset, vaikka yrittäisimme."

"Ahaa", Effie vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen. Mahtavaa. Kertakaikkisen mahtavaa. Ehkä hän yrittäisi saada Kamirin keskustelemaan Lowsleyn kanssa. Kukaan ei voisi suuttua surusilmäiselle, maailman kilteimmälle ja lempeimmälle miehelle.
"Hyvä on. Järjestän niin, että neiti Lowsley tietää tallin kannan asiaan."

"Ei muuten, mutta tiedät millainen Moneypennykin osaa olla. En kaipaa ylimääräistä kun teen töitä sen kanssa. En halua vaikuttaa raukalta, mutta sanoisin hänelle asiasta itse, jos voisin, jos se auttaisi." Lisäksi hän mietiskeli, olikohan Effie tehnyt mitään liikutussuunnitelmaa Tellan osalle.
"... Oletko miettinyt ratsastajaa hänen hevosilleen jo?"

Effie räpäytti silmiään kuori rakoillen. Mitä?
"Molemmat hevoset ilmoitettiin täysihoitoon", hän vastasi ääni vain aavistuksen stressistä terävöityen, "ovatko ne tulossa valmennukseen?"

"Tiedän ettei hän ole kykenevä ratsastamaan kahta hevosta joka viikko. Olettaisin että valmennusta hän ei kaipaa niille mutta liikuntaa. Kannattaa ehkä soittaa Adrian Lowsleylle, hän omistaa hevoset." Mies selitti. Mitä hän oli janicesta nyt nähnyt, nainen selvästi joi edelleen tai ainakn juonut lähiaikoihin asti. Lisäksi Janice ei liiemmin pitänyt Tellasta, lieni tuoneen sen tänne hänen kiusakseen ja ehkä astutettavaksi.

Effie oli edelleen hillitty, mutta silmissä kipinöi.
"Kuka vastaa hevosista täällä?"

Ray mietti hetken. Varmasti Adrian oli ajatellut tyttärensä voivan huolehtia niistä, mutta nainen ei selvästi ollut täysissä järjissään. Tai oli mutta ei ihan.
"Janice Lowsley itse, olettaisin. Tunnen vain molemmat hevoset läheisesti."

"Ei ole tallin asia mennä asioimaan hevosenomistajien selän takana eikä kyseenalaistaa heidän tallipaikkaansa ilman erittäin painokasta syytä", Effie vastasi. Liekö Rayn tulkintaa väritti erittäin tulehtunut suhde neiti Lowsleyyn?

Hän ajatteli asiaa hevosten kannalta. Hän tiesi että molemmat täysiveriset, eirityisesti Tella, keräsi pöhköenergiaa, jos se seisoi kauan tekemättä töitä. Ja silloin tammaa ei pitelisi kukaan. Hän oli saanut tuta sen aikanaan, kun oli noussut tamman selkään sen pitkän toipumisen jälkeen.
"Kunhan sanoin. Tamma kerää tyhjästä energiaa ja sitten teillä on takuuvarma onnettomuus täällä, kun hän nousee selkään. Hänen pitäisi tietää se. Ajattelen vain sen pohjalta, mitä tiedän kyseisistä hevosista. Ja kimon tamman olen tuntenut varsasta asti."

"Ehkäpä siis sinun pitäisi keskustella neiti Lowsleyn kanssa", Effie ehdotti. Jo oli kumma, että aikuiset ihmiset eivät voineet hoitaa omia välejään. Tallilla ei ollut mitään asiaa mennä kyseenalaistamaan hevosenomistajia ilman näyttöä sen tarpeellisuudesta.

Ray nyökkäsi. No, ehkä Effia huomaisi sitten. Raiden ei välttämättä halunnut toista kertaa turpaansa. Mies nousi ylös ja huokaisi syvään, huulensa tiukkana viivana, mikä oli hyvin harvinaista häneltä.
"En haluaisi toista kertaa naamaani mustaksi hänen toimestaan, joten jätän asian ihan mielelläni tähän."

Effie katsahti miestä terävästi ja tunsi olonsa lastentarhanopettajaksi.
"Vai niin. Olet vapaa tekemään niin kuin näet parhaaksi."

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Pitäkää tunkkinne   La Tammi 17, 2015 3:34 pm

Tammikuu 2015 - maanantai 5.1, kello 18

Artemis oli palannut juuri esteharjoituksista maneesista, hieman ennen valmennusta. Hän huokaisi kun luovutti Hookin ohjat Lucylle ja antoi tytölle lyhyet sekä ytimekkäät ohjeet tuolle hevosen hoidosta loppuun. Hän asteli hakemaan ison termarimukinsa täyteen kahvia oleskelutilasta, huokaisten syvään. Olisikohan valmennuksessa edes ketään, hän oli unohtanut tarkistaa pidettäisiinkö se.

Maybe oli saanut työnantajiltaan ylimääräisen valmennuskerran joululahjaksi, mikä tuntui liioittelulta, kun hän oli jo saanut parhaan mahdollisen lahjan: luvan aloittaa jumalaisen Choven kisataival. Hän oli ujuttautunut päivän vajaaseen estevalmennukseen ja saanut lainata Noreenin tuittupäistä ponimummoa ratsukseen. Se muistutti häntä kotoisasti Chinasta, joten hän antoi anteeksi sen, että oli saanut metsästää ponia lähemmäs puoli tuntia eläkeläisten laitumelta. Silti hän oli etuajassa maneesissa, herättelemässä jalkojaan laahaavaa punarautiasta tammaa napakoin, ansaituin raipannäpäyksin. Jokainen näpäytys sai Pradan pukittamaan ärhäkästi korvat luimussa, mutta aktivoimaan askellustaan.

Artemis asteli maneesiin siemaillen kahvia ja vilkaisi ponia. Paikalla ei ollut muita, ilmeisesti illan valmennuksessa olisi sitten enemmän ihmisiä.
"Pistä se ponivanhus töihin. Tuuppaa lantiolla, älä käytä raippaa. Emme halua katsella rodeota vaan kunnollista liikettä ja takapään käyttöä."

Maybe vilkaisi silmäkulmastaan luurangon mieleen tuovaa miestä, joka oli kai uusi estevalmentaja. Mies ei tainnut tuntea Pradaa. Tyttö kuitenkin tuuppasi lyhyen esteraipan piiloon saappaansa varteen ja yritti saada Pradaan eloa pelkällä istunnalla ja pohkeella. Poni pysähteli muutaman askeleen välein ja napakammasta avusta heitti jälleen takapäätään.

Artemis huokaisi syvään. Voi elämän kevät. Miksi hän valmensi tällaista paria?
"Jos aiot käyttää raippaa, anna kerran kunnolla. Tai sitten yrität ilman. Jatkuva nakuttaminen usein vain ärsyttää. Istu alas ja pyydä peruutusta. Peruuta vaikka ympäri maneesia."

Maybe veti syvään henkeä. Valmentaja ei tosiaan tuntenut Pradaa. Hän pyysi ponia peruuttamaan, ja se laahusti taaksepäin. Hän läväytti sitä raipalla pohkeen taakse, kun se jumittui avuille kuurona paikalleen, mikä sai ponin pukittamaan ja ottamaan muutaman reippaamman askeleen taaksepäin. Tyttö jatkoi peruutusta, mikä hidastui jatkuvasti huolimatta napakoista avuista.

Artemis hautasi kasvot kämmeneensä.
"Saatko sitä ponia liikkeelle vai et?" Hän ei voinut sille mitään, ettei voinut sietää tuollaista pelleilyä. Miksi kukaan tuli tuhlaamaan kalliin valmennuksen tuollaisella ponilla?

Alkuverryttely oli alkanut lupaavasti, mutta nyt se näytti menevän vain huonommin. Ehkä olisi pitänyt valita toinen valmentaja. Maybe puraisi alahuultaan, ettei olisi sanonut mitään nenäkästä, veti raipan jälleen saappaasta ja ryhtyi muistuttamaan sillä ponia siitä, kuka selässä istui ja mitä oltiin tekemässä. Puoli tusinaa pukkia ja napautusta myöhemmin Prada löysi askeleeseensa tarmoa eikä napautuksia tarvittu enää kuin satunnaisina muistutuksina ponin testatessa rajojaan.

Sai ilmeisesti, onneksi. Ei tässä ollut koko päivää aikaa, hemmetti soikoon. Hän askelsi laittamaan innairin pienemmäksi. Hän kohotti kulmaansa pohtiessaan väliä ja tiivistikin sitä hieman. Siinä oli kolme osaa, yhteenkään ei mahtunut kokonaista laukka-askelta väliin.
"Ota se laukalle, tee ympyrä ja ohjaa sitten innarille. Hallitusti ja kauniisti, ei turhia eleitä. Jos sinusta tuntuu että joudut lyhentämään askelta, käännä pois. Arvioi askeleen sopiva pituus ennen kuin on liian myöhäistä."

Maybe vilkaisi ympärilleen pohtien oliko hän täällä yksin. Ainakin valmentaja oli niin säteilevä ja aurinkoinen, että varmaan houkutteli ihmisiä puoleensa. Hän kokosi Pradan ravia ja pidätti sen sitten käyntiin, mistä nosti puolipidätteen ja asetuksen jälkeen laukan. Eikö ensin edes puomia tai kavalettia tai yksittäistä estettä? Hän käänsi ponin 50 metriä leveän maneesin poikki ylttävälle ympyrälle, jolla houkutteli ponin askellukseen rytmiä ja vireyttä. Se viuhtoi punaista häntäänsä ja pölläytteli hiekkaa vastalanatusta pohjasta. Tyttö muutti reittiä kahdeksikoksi ja pyysi laukanvaihtoa leikkauskohdassa taputtaen ponin kaulaa rakastavasti sen onnistuessa. Hän ei aikonut lähteä kylmiltään vaativalle sarjahypylle, joten ratsasti toistakin ympyrää tällä kertaa kooten ja lisäten ponin laukkaa. Prada höristi korviaan, kun tie kulki lähempää estettä, ja sai Mayben hymyilemään. Se oli mitä mainioin poni. Hän käänsi Pradan kiireettömän laukkalämmittelyn jälkeen määrätylle esteelle, istui syvälle satulaan ja teki puolipidätteen, mikä sai ponin kokoamaan itseään. Se ponnisti vauhdilla yli, kokosi itsensä esteiden välillä ja ylitti myös kaksi seuraavaa ratsastaja tasapainoisessa kevyessä istunnassa.

Arty ei odottanut tuon kiirehtivän. Hyvin tuo sai sen ponin liikkeelle ja toi esteelle hyvin. Hän laski askelia arvioiden tiukalla katseella, huulet tiukkana viiruna. Hän vain nyökkäsi ja nosti viimeistä osaa hieman.
"Uudelleen. Kokoa enemmän. Vaihda laukka viimeisen hypyn jälkeen ja ohjaa se lävistäjällä olevalle ristikolle. Ennen ristikkoa viisi laukkaa. Ei enempää."

Maybe vilkaisi miestä silmäkulmastaan skeptisesti kuin osaamatta päättää oliko mies mielipuoli vai vain omalaatuinen. Hän kaarsi ponin uudelle ympyrälle ja istui syvälle satulaan saadakseen esteistä piristysruiskeen lailla innostuvan tamman kokoamaan itseään. Se myötäsi kyllä niskasta pienen muistuttelun jälkeen laskien päätään ja tarjosi askellukseensa rytmiä, jota oli helpompi säädellä. Tyttö tähysi välimatkaa ristikolle ja laski päässään ponin askelpituutta. Ehkä mies oli mielipuoli. Hän kokosi kuolainta järsivää ponia ja hyppäsi uudelleen kolmen hypyn sarjan. Prada oli unelmaponi hypätä, sillä poni tarvitsi vain vähän tukea ratsastajalta eikä Maybe voinut olla aina täysin varma paljonko oli hänen aikaansaamistaan ja paljonko ponimummon omaa taitoa. Kun se laskeutui viimeisestä hypystä, Maybe suoristautui satulassa ja vaihtoi laukkaa kahden askeleen jälkeen. Hän käänsi sen ristikolle, mutta ei uskaltanut lisätä laukkaa kovin lähelle estettä - hän ei halunnut rikkoa Noreenin ponia - joten askelia tuli kahdeksan.

Molempia. Arty siemaisi kahviaan ja arvioi suoritusta.
"Rohkeutta. Se olisi hyvin venynyt viiteen askeleeseen ja olisit radalla voittanut ainakin aikaa. Uudestaan." Hän todellakin oli hullu, mutta aivan erilailla kuin esimerkiksi Jamie oli. Artemis ei ollut rämäpää vaan sen vastakohta.
"Suunnittele ja laske askeleen pituus. Jos jjoudut hätäisesti korjaamaan, olet jo ratsastanut pieleen."

Maybe ei ymmärtänyt, mitä pahaa askelpituuden korjaamisessa oli. Ei siitä laskettu pisteitä estekisoissa. Hän otti jälleen laukkaympyrän, jolla tasasi Pradan kuohuvaa temperamenttiä, istui satulaan ponin heittäessä takapäätään ja kokosi sen ennen jumppaa. Hän valmistautui viimeisen esteen päällä ja hypyn jälkeisessä askeleessa asetti ponin kohti ristikkoa vaihtaen laukan jokseenkin lennokkaalla loikalla. Hän usutti ponia lisäämään laukkaansa, ja se venytti itsensä neljään ja puoleen askeleen, puri kuolaimeen ja ampaisi ristikon yli heittäen pari railakasta pukkia esteen jälkeen.

Noh. Ainakin poni oli lisännyt. Ja joskus tuli katsoneeksi Artemiksen rataa, hän ei korjannut. Hän kävi radan läpi aina niin, ettei virheille jäänyt varaa. Usein tietty oli joku parempi tai tuli virhe, mutta hän haki aina täydellisyyttä.
"No se oli jo jotain. Näetkö, se venytti askeltaan ja pääsi yli. Työskentele ravissa hetki." Arty pyysi Sawyeria laittamaan puomit ennen okseria. Ensin kootulle, sitten pidemmälle laukalle ja sitten taas kootulle laukalle. Tänään todella ahrjoiteltaisiin askeleen hallintaa. Yksi tärkeimpiä asioita ja se osoitti paljon ratsastajan ja hevosen yhteistyöstä.
"Ensin puomit ja sitten okserille. Kootussa askeleessa pääset neljällä sopivalle etäisyydelle hyppyä varten."

Maybe pidätti vastahakoisen ponin raviin ja ratsasti voltteja ympyrän sisällä, teki muutaman siirtymisen käyntiin ja takaisin raviin ja jopa pienen pätkän hieman huolimatonta pohkeenväistöä. Meni hetki, että poni suostui jälleen kokoamaan itsensä asiallisesti. Tyttö tähysi puomeja ja yritti hahmottaa tehtävää. Hän nosti uudelleen laukan, kokosi sitä hetken ja suuntasi uudelle esteelle. Miehen ohjeistuksen selkeydessä oli rutkasti parantamisen varaa. Prada otti kolme koottua ja yhden pidemmän askeleen ennen okseria ja leiskautti yli tyytyväisenä itseensä ja äänekkäästi pärskien.

Se oli asiallinen suoritus. Aivan kuin pieni hymy olisi kipaissut tummatukan huulilla.
"Se oli jo parempi." Ei turhia korjauksia, sopusuhtaista ratsastamista. Sellaista hän halusi nähdäkin. Hänellä oli ollut seuraava harjoitus, mutta nuo hallitsivat jo siirtymiset. Turha niillä olisi enää kaksikkoa rääkätä.
"Onko jotain mitä haluaisit harjoitella?"

Maybe hillitsi halunsa vastata ratsastusleikkejä ja laukasta selkään hyppäämistä, vaikka se olikin hänen bravuurinsa. Hän ei myöskään ollut tyytyväinen - neljä askelta eivät olleet olleet erityisen sopusuhtaisia, koska viimeinen piti jättää pitkäksi. Hän kohautti olkiaan pitkä, valkea letti keinahtaen.
"Tämä on hyvä. Haluaisin ottaa tuon uudestaan."

Oho. Hienoa. Ratsastaja joka itse pyysi lupaa korjata.
"Tietenkin." Hän melkein, vain melkein, piti tästä tytöstä. Ponista ei niinkään, olisi ollut hauska nähdä tuo kunnon hevosen sel--- Hei, siinähän se idea olikin! Hän pyysi työntekijää satuloimaan Hookin. Kyllä se jaksaisi. Mitään hän ei sanonut valmennettavalleen.

Maybe ratsasti Pradalla ympyrän, kokosi ja lisäsi sen askelta viiden askeleen sarjoissa ja suuntasi sitten uudelleen puomeille. Valkeat kulmat päättäväisessä kurtussa ja pisamaiset kasvot harvinaisen totisina hän istui satulaan ja kokosi ponin ylittämään ensimmäisen puomivälin neljässä kootussa askeleessa, sitten kahdessa lisätyssä ja neljässä vähemmän kootussa, mutta toistensa kanssa sopusuhtaisessa askeleessa poni siirtyi esteelle ja ponnisti yli. Maybe kumartui rutistamaan sen paksua kaulaa autuaan tietämättömänä valmentajan sadistisista taipumuksista.

Artemis vain halusi nähdä edistystä. Hän inhosi myöntää sitä, mutta poni oli liian helppo tuolle. Pian Hook tuotiin maneesiin.
"Siirrä poni käyntiin ja tule alas. Saat mennä loput Meykenhoekilla. Anna poni pois, joku jäähdyttelee sen."

Tyttö räpäytti kalpeita silmiään ja puristi Pradan ohjia. Että mitä? Hän ei yleensä arvostanut hallinnan tunteen menetystä ja tällaisia yllätyksiä, mutta toisaalta rakasti kajahtaneita, hienoja hevosia - ja Hook oli tismalleen sellainen. Hän tunsi adrenaliinin syttyvän suonissaan. Hän ei ollut koskaan istunut ruunan selässä, mutta oli seurannut sitä usein. Tyttö antoi ponin kävellä lähemmäs, seisautti sen sitten ja liukui alas satulasta. Kun ponimummon ohjat olivat tukevasti työkaverin kädessä, hän astui ruunikon ruunan luo ja silitti sen kaulan ohutta, silkkistä karvaa. Suipot korvat haravoivat jo ääniä, ja nahka värähteli.
"Näetkö jo pikku-ukkoja, ukkoseni?" Maybe kuiskasi hevoselle kuin salaliittolaiselle ja vilkaisi olkansa yli valmentajaa kuin odottaen lupaa kiivetä selkään.

"Selkään vain. Se on herkkä ja säikky. Osaat ratsastaa ihan hyvin, joten nyt saat harjoitella ratsastamaan hevosta, kuin et olisikaan. Et saa matkustaa, Meykenhoek ei siedä sitä. Se ei tee mitään jos vain istut. Sinun pitää ratsastaa, mutta samalla olla kuin et olisi olemassa. Kävele hetki, ota sitten ravia. Ratsastin sen aiemmin joten sen pitäisi olla vielä vetreänä ja vähän väsynyt." Luurankomaisen miehen oli helppo sanoa että ole kuin et olisikaan. Hän ei painaisi mitään Hookin kaltaisen hevosen selässä.
"Pistä se töihin. Vaadi siltä jo sileällä, jotta se unohtaa skitsofreniset harhansa."

Mayben suupielet nytkähtivät. Mikä kohteliaisuus. Mies oli yhtä herttainen kuin hänen veljensä. Hän tarkasti satulavyön kiinnityksen ja mittasi jalustimet sopiviksi jo maastakäsin; raisuja hevosia ratsastamaan tottunut tyttö tiesi, että selässä oli harvoin aikaa kurkotella ja säätää remmejä. Hän taputti ruunan kaulaa lempeästi, otti ohjat käteen ja ponnahti selkään vauhdilla sujauttaen toisen jalkansa jalustimeen jo ennen kuin takapuoli osui satulaan. Tyttö keräsi ohjat kevyelle tuntumalle käteen ja sai ruunan käyntiin siirtämällä painoaan asteen eteen. Hän leikitteli tuskin näkyvästi ohjalla, jotta hevonen pitäisi huomionsa hänessä ja pyysi pysähdyksiä ja voltteja.

"Väistöjä, kokoamisia, lisäyskiä, taivutuksia. Käytä kaikki mitä osaat. Se tekee kyllä." Artemis seuraili ratsastusta. Oman aivan liian kalliin sijoituksensa ratsastuksen kanssa hän olisi todella tarkka. Yksikin harkitsematon liike ja Maybe saisi tietää tehneensä sen.
"Älä anna sille tilaisuutta pelleillä. Käy kaikki askellajit läpi ja ratsasta se kuulolle. Kun se on mielestäsi kuulolla, ratsasta kahdeksikolla. Molemmilla lävistäjillä on pysty. Älä anna sen rynnätä, huolehdi että sinulla on oikea laukka aina suuntaan nähden. Katsotaan sitten mitä korjataan."

Siinä oli muutama ohje yhdessä syssyssä. Maybe tiesi, ettei ollut hiottu kouluratsastaja, sillä hän joutui tukeutumaan jättiläismäisen maneesin peileihin nähdäkseen, menikö hevonen oikeasti vaadittua väistöä. Hän pyysi ruunalta käynnissä avotaivutusta uralla, ja seuraavalla sivulla pohkeenväistöä uralta keskihalkaisijalle. Siellä oli ensimmäinen pikku-ukko, joka tosin taisi olla seurausta hevosten hepulista ulkona tarhassa, mikä kantautui sisälle vaimeana töminänä. Hevonen loikkasi sivuun pää pystyssä ja silmät pyörien, mutta kokemuksen hioma tasapaino piti tytön takapuolen liimattuna satulaan ja tasavaan voltin jälkeen hän pyysi Hookilta ravia kevyellä pohkeen painalluksella. Hän vaihtoi suuntaa ja asetusta sekä teki loivaa avotaivutusta ravissa. Varmasti osaava hevonen liikkuisi vieläkin hienommin, mutta Maybe oli harvoin ratsastanut tämäntasoisia hevosia. Hän pyysi siirtymisiä käyntiin ja takaisin raviin vain oman painonsa siirtelyllä, tyynnytti hevosen toisenkin vauhkon sivuloikan jälkeen ja hetken kuluttua nosti laukan. Se tuntui upealta Pradan jälkeen, sillä korkeampi, sorja puoliverinen leijui ja lennätti heitä ympyrällä. Hevosen takaosa karkasi ulos, ja Mayben ulkopohje tuli vastaan. Hän ei tiennyt, missä vaiheessa tällainen hevonen oli oikeasti kuulolla.

Artemis katseli. Huomasi aina kun joku oli tottunut eri tasoiseen hevoseen. Hän haukotteli kätensä takana. Pitäisi lopettaa valvominen, todellakin.
"Aseta hieman vähemmän sisään. Tuuppaa kevyesti lantiolla takapäätä eteen, nyrkit pystyyn ja leuka ylös. Pidä takapää sisällä ulkopohkeella. Pidennä ja lyhennä askelta epäsäännöllisin välein, jotta se pysyy kuulolla ja alkaa liikkua oikein. Älä päästä sitä virkkuukoukulle tai sitä maksat akupunktion lihasjumeista."

Maybe luuli lantiolla tuuppimisen olevan virheellistä, mutta kai valmentaja tiesi paremmin. Hän teki pysähdyksiä ja pari peruutusta, siirsi raviin ja ravista ja pysähdykseen, käynnistä laukkaan ja pysähdyksestä laukkaan. Hän pyrki pitämään hevosen suorassa ja oman istuntansa moitteettomana ja haki sitten puoliverisen askeleeseen samaa säätöä, mikä luonnistui Pradalta niin helposti. Pitkää askelta, lyhyttä askelta ja toiseen suuntaan, koottua ravia ja lisättyä, pitkää laukkaa ja pieni pätkä koottua. Hän ihaili hevosen sulavaa laukanvaihtoa lävistäjällä, vaikka sitä ehkä värittikin jälleen sivuloikka tai pari. Ehkä hän kehtaisi hypätäkin. Voi olla, että tämä oli ainoa mahdollisuus. Tyttö otti laukkaympyrän ja kaarsi lävistäjälle, jolla ensimmäinen pysty oli. Hevonen heitti itseään eteen takajaloilla, ja Maybe käänsi sen pois. Ruunan pää näytti kohoavan aina esteillä taivaisiin, se korskui ja polki levottomasti jaloillaan, kun ratsastaja haki tasaisuutta sen menoon ympyrällä.

Artemis harvoin käytti pohjetta. Hän ei tosin ollut kouluratsastaja. Ja se miten työnsi liikettä eteen, oli aivan eri asia kuin sen oikeellisuus. Hookin heittäytyessä kuumaksi hän huokaisi. Mitä hän oli mennyt hankkimaan? Loistavan esteratsun, se oli vastaus. Kyllä hän pystyi Hookill ratsastamaan, ilman ongelmia.
"Istu alhaalla ja komenna eteen. Älä anna sille muuta mahdollisuutta kuin liikkua eteen. Este on niin pieni että se hyppää sen vaikka peruutuksesta silmät sidottuina väärässä laukassa. Pidä se kiireisenä lähestyessä. Anna sen uskoa että mitään estettä ei ole." Hän seuraili samalla hevostaan, miettien oliko hevosella oikeasti skitsofrenia - ja saisiko siihen lääkitystä - vai testasiko se ratsastajia leikkimällä gasellia.

Maybe oli nähnyt hevosen käyttäytyvän tismalleen näin esteiden läheisyydessä. Hän ei kuitenkaan tiennyt, miten sen pään saisi laskeutumaan ilman pakkokeinoja tai miten hevonen olisi rento. Se tuntui äärimmilleen viritetyltä jouselta hänen allaan. Hän ei ollut varma, pitikö hänen vain hypätä este vai olla antamatta ruunan rynniä, niin kuin valmentaja oli alunperin sanonut. Ehkä jälkimmäistä? Hän ratsasti vielä toisen ympyrän istuen syvällä satulassa ja antoi ruunan ylittää esteen. Tyttö nousi kevyeen istuntaan, käsi ruunan mustassa harjassa ja myötäsi luontevasti alastulossa. Hän istui jälleen syvälle satulaan ja ylitti välittää rauhaa hötkyilevään hevoseen, mutta samoin kuin Fairchildeille kilpaa ratsastava Jamie, hänkin tuntui houkuttelevan enemmän hullua esiin hevosista.

Jotkut ratsastajat vain olivat sellaisia. Artemis taisi olla niitä vastakohtia, jotka saivat hevoset ratsastettua suorastaan.... Valjuiksi. Kuten hän itsekin oli valju, tavallaan mitään sanomaton.
"Käsi alemmas. Laske ne vaikka polviisi, mutta pidä huoli että se on rauhallinen ja ei yritä päästä läpi maneesin katosta. Uudelleen. Lyhennä askelta kokoajan lähestyessäsi." Miksi hän teki tätä? Mikä ihme hänet ajoi valmentamaan? Masokismi? Koska kyllä tästä oli salaa nautittava. Hyvin salaa. Toisaalta, kaikkia hän ei olisi päästänyt tuoreen ostoksensa selkään. Hook oli hevonen jolla ei napeilla pelattu ja tähdättiin korkealle ja sen yli. Hän ei malttanut odottaa ensimmäisiä kilpailuja sen kanssa.

Mutta miten hän rauhottaisi vauhkon hevosen? Maybe käänsi sen ympyrälle ja rentoutti itsensä satulassa pitäen kätensä pehmeänä ja juuri satulakaaren yläpuolella. Hän yritti välittää hevoseen rauhallisia ajatuksia, kuten Skotlannin kauniit nummimaisemat ja rauhassa laiduntavat lammaslaumat (Hook tosin varmaan saisi hepulin niistä) tai teräksenharmaana myrskyssä vyöryvän meren ja kiitolaukan rannalla. Hän ratsasti voltteja ja ympyröitä vaihdellen suuntaa ja teki pitkälle sivulle kiireetöntä kiemurauraa hakien hidasta, melkein uneliasta ravia. Ehkä se tyynnyttäisi kuumakallea. Eikö lyhyt askel saisi kuuman hevosen liikkumaan ylöspäin? Tyttö nosti käynnistä uudelleen laukan, teki ympyrän ja lähti uudelleen samalle pystylle. Hän istui syvälle satulaan, teki puolipidätteitä ja kokosi hevosen askelta, vaikka se tuntuikin nostavan ruunan päätä, ja ratsukko hyppäsi yli jatkaen laukassa pitkin lävistäjää. Tyttö vaihtoi laukan ennen uraa ja valmistautui seuraavalle pystylle.

Nyt se tuli esteelle Artemiksen silmään hallitusti. Ei vauhkoja sivuloikkia tai muita gasellimaisia elkeitä.
"Nyt pidennä askelta. Anna sen liitää. Mutta hallitusti." Maybe ei ollut huono. Tuo sopeutui ruunan selkään. Sen hän tiesi että sitä hoitajaa hän ei haluaisi kisoihin, joka ruunasta oli vastuussa. Ei todellakaan. Hän tarvitsisi jonkun muun kisahoitajaksi. Vaihtoehtoja oli toistaiseksi hyvin vähän.
"Rauhoita tilanne taas hypyn jälkeen. Sitten lyhyen sivun sarja ja uudestaan lävistäjille. Jos selviätte siitä kunnialla, riittää. Muista, sinä määräät. Turhat korjaukset johtuvat sinun huolimattomuudestasi." Kannustavaa.

Maybe vilkaisi miestä silmäkulmastaan. Aivan kuin hänen veljensä. Hän ratsasti ympyrän ja kääntäessään lävistäjälle lisäsi ruunan laukkaa. Se ojensi kaulaansa ja pidensi askeltaan. Tyttö nojautui hevosen kaulalle, katse jo seuraavissa esteen päällä ja kokosi hevosta lävistäjällä alastulon jälkeen. Se korskui vaahto roiskuen, mutta pysyi pohkeiden välissä, ja Mayben sydän hakkasi. Mikä tunne! Hän kokosi laukkaa heidän lähestyessään lyhyen sivun sarjaa. Olisiko hänen pitänyt saada mitata esteiden välit? No, Hook oli ammattilainen. Hän istui syvälle satulaan ja tuijotti estettä. Askel, askel, eteen ja yli, kokoa, pitkä askel, yli, kokoa, kaksi lyhyttä askelta ja yli. Näin pienet esteet olivat hevoselle varmasti lastenleikkiä. Tyttö taputti hevosen kaulaa, vaikkei tiennytkään mitä hapan valmentaja sanoisi. Hän oli onnellinen.

Artemis ei sanonut mitään. Se oli hyvin jos otti huomioon että luultavasti ensimmäistä kertaa tyttö istui tuon tasoisen ja nimenomaan Hookin penkissä.
"Tuota voisi jo kutsua ratsastukseksi. Vaikka se nauraakin noille esteille, mutta sait tekniikasta kiinni." Voisiko Maybe olla yksi vaihtoehto? Hmm...
"Sinähän olet työntekijä?" Artemis ei vain tiennyt työpaikan käytännöistä. Saisiko talliorjaa lainata aina välillä.

Maybe ei tiennyt laskettiinko sitä kohteliaisuudeksi. Hän laski. Mutta ei hymyillyt kovin leveästi - ehkä mies ei tajunnut kehuneensa häntä ja ottaisi vielä sanansa takaisin. Mokomakin känkkäränkkä. Tyttö myhäili ja laukattuaan pätkän pitkää sivua, siirsi hevosen raviin ja ratsasti sitä eteen ja alas rentouttaakseen ruunaa ja itseään. Hän vilkaisi miestä olkansa yli. Mitäs nyt? Oliko tässäkin jokin kiero yllätys takana.
"Niin olen. Maybe Moore", hän vastasi vain aavistuksen skeptinen sävy erikoisessa, kehräävässä äänessään.

Ei kai hän parempaakaan saisi. Se säikky tyttö ei ainakaan tulisi kuuloonkaan. Hook teloisi itsensä vielä kisapaikalla epävarman käsittelijän kanssa.
"Miten Rosingsissa toimii kisahoitajan paikat? Voiko työntekijöitä lainata vai voiko vain hevosen oma työntekijä lähteä? Vai saako teitä käyttää ollenkaan."

Tytön suupieli nyki velmusti ylös. Ei kai känkkäränkkä häntä halunnut?
"Mikäli hevosen omistaja ei järjestä hoitajaa itse, hevosen vastuuhoitaja tallilla lähtee sen kisahoitajaksi. Se on tosin joustavaa ja sovittavissa Kamirin ja Effien kanssa. Olemme käytössä myös kisahoitajina", hän väläytti kurittoman virneen ja taputteli Hookin kaulaa hevosen venytellessä kaulaansa ja pärskyessä.

Raivostuttava virnuilija. Pitäisikö sittenkin ottaa se pelkuri? Se ei ainakaan virnuilisi. Mutta reipas hoitaja rauhoittaisi ruunaa. Voihan helvetti.
"En voi kuvitella ottavani Meykenhoekin vastuuhoitajaa mukaan. He aiheuttaisivat yhdessä tuhoa kisapaikalla. Tarvitsen ihmisen jolla on varmuutta käsitellä säikkyä hevosta vieraissa oloissa."

"Vai niin", tyttö vastasi kohteliaasti, jäänsiniset silmät välkähdellen kypärän lipan alta. Hän siirsi hevosen käyntiin muutaman ympyrän jälkeen ja antoi sen kävellä uran sisäpuolella pitkin askelin, ohja puolilöysänä.

Hän ei halunnut sanoa sitä ääneen. Ehkä hän vain kysyisi suoraan Effieltä ja pakottaisi tuon mukaansa. Jääprinssi huokaisi ja asteli hevosensa vierelle. Hän oli tyytyväinen ostokseensa.
"Olisiko sinusta siihen? Pitämään Meykenhoek täydellisessä kunnossa kisapaikoilla?"

"Jos minua ei tarvita silloin Fairchildien kisahevosten mukana tai Teddy Morlandin", Maybe vastasi ja silotteli hevosen siistin harjan ojennukseen sen kävellessä.

"Harmi." Morland kun sattui olemaan usein samoissa kisoissa. Paitsi ehkä nyt kun Dime A Dozen oli loukkaantunut ja Theodore hänen käsittääkseen itsekin joutunut tauolle. Ehkä pitäisi tyytyä siihen pelkuriin. Tai palkata joku ulkopuolinen, koska hän halusi aina tutun ihmisen mukaan. Sen verran hänessä oli tunteilijan vikaa.
"No, ei maailmasta hevostytöt lopu." Sen hön totesi jo kylmään sävyyn. Kenellähän täällä oli jokin persoonallisuuden häiriö...

"Ja hyvä niin!" Maybe nauroi ja pidätti kevyesti ohjasta, kun ruuna viskasi päänsä ylös korvat kääntyillen ja sivuaskelia ottaen.
"Rauhassa vain, ukkoseni", hän tyynytteli ja löysäsi taas ohjaa tuntiessaan hevosen rentoutuvan. Komeiden hevosten kisahoitajana oli aina mukavaa, mutta hän ei voisi väittää pahastuvansa, vaikka toimisikin vain herttaisen Teddyn ja hänen huumorintajunsa jakavan Jamien kisahoitajana. Hän pääsisi alkukeväällä Jamien ja Socksin mukana Eurooppaan Grand Prix -estekisoihin eikä malttanut odottaa.

Mistä hän kaivaisi kisakauden alkuun mennessä asiallisen hoitajan? Hyvä on, ei tuota virnuilua kestäisi kukaan, luoja paratkoon.
"Riisun ja hoidan sen itse kun olet jäähdytellyt sen." Katse oli naulittu Hookin päähän ja silmiin. Hän piti tuosta hevosesta. Se ei kaivannut turhaa läheisyyttä, kuten ei hänkään. Silloin kun kukaan ei nähnyt, saattoi antaa palan porkkanaa ja rapsuttaa korvan takaa. Niillä Hook pärjäsikin pidemmän aikaa. Helvetti, jostakin pitäisi todella kaivaa hoitaja ruunalle... Se tyttö tuntui pelkäävän varjoaankin, Artemiksen varjosta puhumattakaan. Sitä tosin pelkäsi moni.

Paitsi virnuilusta syytetty tyttö, joka antoi hevosen kävellä omaan tahtiinsa pitkin uraa. Hook oli hieno hevonen, mutta Maybe menetti sydämensä toisenlaisille hevosille. Kullanhohtoinen Socks oli upea, seurallinen, höpsö hevonen oli nokkela ja hyppäsi vaikka kuuhun Jamien pyytäessä - Slippers oli veikeä ja täynnä sitä raisua energiaa, mistä Maybekin piti ja Chove oli taatusti hänen elämänsä hevonen, kyseenalaistamaton, elegantti kuningatar, joka joskus osoitti huomiota myös hänelle, pahaiselle alaiselleen.

Mies pörrötti hiuksiaan ja haaveili tupakasta. Hän näytti alati väsyneeltä ja riutuneelta, siltä hän oli näyttänyt yhtä kauan kuin oli ollut esteratsasruksen huipulla. Hookin hän oli odtanut vuoden 2016 olympialaisia silmällä pitäen. Jos kaikki menisi hyvin, saisi hän ratsataa taas Irlannin lipun alla upealla hevosella. Sen oli parempi olla pettämättä häntä. Refleksistä hän kaivoi sähkötupakan siistin jakkunsa rintataskusta ja veti henkosia. Vaikka olkavarressa oli kaksi aamulla laitettua nikotiinilaastaria.

"Rouva Fairchild ei taida sallia noita tallillaan", Maybe huomautti kävellessään toiseen suuntaan miehen ohi. Kun hevonen oli kuivunut ja hengitti tasaisesti, tyttö seisautti sen kaartoon, taputti ruunan kaulaa ja liukui alas satulasta. Hän löysäsi satulavyön, nosti jalustimet ja ohjat kaulalta taluttaen hevosen miehen luo.
"Voin minäkin sen hoitaa."

Muutaman syvän hengenvedon jälkeen hän laittoi sen takaisin taskuunsa. Ilmeisesti pitäisi vaihtaa laastarit kesken päivän.
"Teen sen itse niin tulee tehtyä kunnolla." Ja kuten hän halusi, ei kun siis öh. Ja ehkä hän voisi vähän rapsuttaa ruunaa. Vähäsen vain. Pitkä mies asteli ruunan viereen. Hän oli edelleen eleetön kasvoiltaan ja ei osoittanut Hookillekaan suurinta kiintymystä. Tietty se oli ollut hänen vasta hetken, mutta ei ollut hänen tapaistaan ikinä näyttää sitä.

"Miten haluatte", Maybe vastasi olkiaan kohauttaen ja ojensi ohjat vain jokseenkin luotaantyöntävälle valmentajalle.

Jokseenkin luotaantyöntävä oli aika kaunis ilmaisu. Hän lähti taluttamaan ruunaa talliin, loimittaen sen siellä ja muutoin hoitaen loppuun. Onneksi tämän huolenpidon saattoi naamioida siihen että hän halusi että asiat tehtiin tietyllä tapaa.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Pitäkää tunkkinne   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Pitäkää tunkkinne
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: