PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Sulokas kuin subjunktiivi

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:16 pm

Maanantai 26. syyskuuta 2016, 22:30 - Kosinta

Esiintyminen ja Kummituksen rooli saivat aina miehen veren sykkimään adrenaliinia. Hän ei voinut kuvitellakaan menevänsä nukkumaan muiden aikuisten tavoin, varsinkaan päivänä, jona Caitlin oli hänen luonaan Lontoossa. Valitettavasti iltaa oli vaikea viettää ihmisten ilmoilla enää näytöksen jälkeen, kun kello alkoi olla lähempänä puoltayötä. He olisivat voineet liittyä hänen ystäviensä seuraan, mutta tänään David toi heidät takaisin asunnolleen.
"Pitäisikö meidän varata huomiseksi pöytä johonkin viehättävään ravintolaan?" hän kysyi nostaen kätensä vastahakoisesti pois naisen alaselältä, kun ohjasi Caitlinin studioasuntonsa ovesta sisään, sytytti keittiön lämpimät spottivalot ja löysäsi kiireettä solmiotaan.
Kaupunki ei koskaan nukkunut, mutta elämisen häly oli muuttunut pehmeäksi ja unenomaiseksi. Katuvalot antoivat kookkaan kulmasohvan selkänojalle hämyisän hehkun, ja jättivät asunnon muuten tummansiniseen hämärään. Mies poimi tasolta pullon punaviiniä, kaksi lasia ja kohotti naiselle kysyvästi kulmaansa.

Hän odotti edelleen sitä päivää, kun esitys ei veisi häntä täysin mukanaan. Mikään ei saanut unohtamaan arkea yhtä tehokkaasti kuin ilta teatterin hämärässä. David voisi sanoa mitä tahansa, mutta mikään ei estäisi häntä tulemasta kerrasta toiseen tuttuun teatteriin katsomaan, miten ajaton rakkaustarina valloitti.
"Mikä ettei", Caitlin vastasi riisuen illan koleutta vastaan valitun huivinsa miehen eteiseen. "Valinnanvaraa luulisi riittävän." Lontoo oli täynnä toinen toistaan ihanampia ravintoloita, joihin oli ilo tutustua niinä kertoina, kun hän tänne saapui. Tai tilata lähimmästä kiinalaisesta ruokaa kotiovelle. Sekään ei koskaan ollut huono valinta. Hymyillen hän nyökkäsi miehelle ja suunnisti kohti sohvaa. Hän saisi vain tuhoa aikaan, jos tarjoutuisi kantamaan mitään.

David toi lasit, avasi viinipullon ja täytti Caitlinin viinilasin, ennen kuin istui sohvalle naisen viereen. Hän laski käsivartensa rennosti sohvan selkänojalle, hengitti viinin aromia ja siemaisi sitä. Ehkä iltapäivän tai myöhäisillan illallinen ei olisi yhtä romanttinen, mutta aikataulu ei joustanut.
"Mitä sinun tekisi mieli?" hän tiedusteli siirtyen piirtämään sormenpäillään kevyesti naisen olkapäähän, selvästikään voimatta pitää käsiään erossa jouduttuaan tekemään niin suurimman osan illasta.

Caitlin hymyili onnellisena painautuessaan lähemmäs miehen lämmintä kylkeä ja tuki viinilasia reittään vasten, ettei kumoaisi sitä huomion vaeltaessa muualle.
"Ehkä italialaista", nainen pohti kohottaen viinilasin huulilleen pientä siemaisua varten. Oli helppo haaveilla italialaisesta illallisesta rikkaan, täyteläisen punaviinin ääressä. "Ellei sinulla sitten ollut jotakin toista toivetta?"

"Italialainen on hyvä. Voimme kokeilla jotain hysteerisen hienoa ravintolaa", David vastasi ja nojautui painamaan suudelman naisen hiuksiin.
"Kauanko olet Lontoossa?"

"Kuulostaa suunnitelmalta", Caitlin naurahti voimatta mitään tutuksi käyneelle sykähdykselle rinnassaan Davidin huomion tähden. Hän toivoi, ettei tunne koskaan väistyisi.
"Ensimmäinen valmennukseni on vasta torstaina iltapäivästä, joten ehdin viettää aamupäivän vielä täällä", hän vastasi. Ehkä kolme ja puoli vapaapäivää putkeen oli hieman tulella leikkimistä, mutta vielä siitä ei ollut tullut sanomista.

"Hyvä", mies naurahti matalalla kumeudella ja kosketti huulillaan naisen korvanlehteä. Tieto yhteisistä päivistä sai hänet tuntemaan olonsa melkein juopuneeksi. Caitlin sai Davidin tuntemaan ,ettei hän ei tavitsisi ruokaa, juomaa tai edes happea. Hän tyhjensi viinilasinsa ja laski sen olohuoneen tummapuiselle sohvapöydälle.
"Mitä muuta haluaisit tehdä huomenna?" hän kysyi naista katsellen, vaikka ympärille kietoutuva, hämärä lämpö ja Caitlinin läheisyys hidastivat ajatuksia.

Silmät painuivat väistämättä kiinni miehen huulten lämpimästä kosketuksesta. Hän siemaisi viinilasistaan estääkseen itseään vajoamasta kokonaan pehmeään peittoon, jota läheisyys tuntui käärivän ympärille. Miten saattoikin olla niin helppoa unohtaa kaikki muu, kun sai olla Davidin lähellä?
"Mitä jos vietämme oikein pitkän ja laiskan aamun?" Hän ehdotti kääntäen kasvojaan miehen puoleen. Ehkä olisi turvallisempaa luopua viinilasista, ennenkö hän kaataisi sen miehen sohvalle unohtuessaan katsomaan meripihkaisia silmiä.

"Luit ajatukseni", David vastasi ja veti Caitlinin lähemmäs. Hän kiersi käsivartensa naisen ympärille, ujutti sormensa punaisiin hiuksiin ja puristi naisen lujasti kiinni itseensä kuin ei olisi voinut olla milliäkään kauempana. Hän painoi kasvonsa vasten naisen kaulansyrjää ja hengitti syvään rakastamaansa, hänet kerta kerran jälkeen huumaavaa tuoksua. Ehkä hänen olisi pitänyt valmistautua paremmin, mutta hän ei voinut itselleen mitään.
"En halua odottaa kauempaa. En pysty odottamaan kauempaa", mies huokasi vasten naisen kaulansyrjän pehmeää ihoa.

Caitlin oli oikein tyytyväinen, ettei enää tasapainotellut viinilasia käsissään. Davidia vasten painautuminen oli paljon parempaa kuin hienoin viini, mitä maa päällään oli koskaan kantanut. Hän hymyili silmien painuessa kiinni ja hengitti syvään tuttua, rauhoittavaa tuoksua juoksuttaen sormiaan hiusten lomassa. Hän ei koskaan tuntenut oloaan niin vapaaksi ja turvatuksi kuin Davidin syleilyssä.
"Odottaa mitä?" Hän kysyi pehmeästi naurahtaen ja käänsi aavistuksen päätään voidakseen vilkaista silmäkulmastaan miestä. Nainen ei edes yrittänyt vastustaa tahtoa painaa kevyt suukko miehen leukaperälle. Hän ei nauttinut kahden kaupungin välimatkasta yhtään sen enempää kuin Davidkaan.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:17 pm

David huokasi raskaasti ja irrotti otteensa Caitlinista. Hän kosketti naisen leukaa ja painoi vastentahtoisen kevyen suudelman tämän huulille, ennen kuin nousi sohvalta ja siirtyi kiireettä keittiöön. Hän oli yrittänyt suunnitella tätä; hän oli yrittänyt tehdä tästä jotain, minkä nainen haluaisi muistaa, mutta hän ei ollut koskaan ollut taidokas suunnittelemaan mitään etukäteen. Valmistelutkin olivat jääneet puolitiehen.
"On jotain, mitä olen halunnut kysyä sinulta. Mutta en ole koskaan ollut lahjakas sanojen kanssa. Ajattelin, että ehkä jokin elämää suurempi ele voisi kertoa, kuinka paljon rakastan sinua - mutta sellaista ei ole", mies sanoi ja poimi kaapista rasian tulitikkuja. David sammutti asuntonsa valot ja jätti heidät valottomaan yöhön.

"Olin hukassa, yksin toivottomassa pimeydessä - ja sitten tapasin sinut", hän sanoi raapaisten tulitikun liekkiin. Sen lämmin, elävä hehku valtasi tilan, kun mies sytytti keittiötasolla olevan kynttilän. Hän liikkui hitaasti asunnossaan sytyttäen jokaiselle tasolle vaivihkaa sijoitettuja kynttilöitä liekkiin puhuessaan.
"Rakastan nauruasi, Caitlin, voi taivas miten rakastankaan nauruasi", mies katsahti naista silmät melkein haikeaan hymyyn siristyen.
"Rakastan tapaasi liikkua, ja olemuksesi vilpittömyyttä.
Rakastan ilmettäsi, kun ajattelet - viattomuuttasi - makuasi kirjoissa.
Rakastan aitouttasi, ja ihosi tuoksua.
Rakastan kurittomia hiussuortuviasi, pisamiasi ja huivejasi.
Rakastan lapsenomaista innostustasi ja uskomatonta mielikuvitustasi.
Rakastan tapaasi keskittyä ja sitä, miltä näytät nukkuessasi.
Rakastan hellyyttäsi ja sitä, kun kerrot minulle uniasi.
Rakastan tapaasi koskettaa ja miten saat minut nauramaan.
Rakastan sitä, miten rakastat ystäviäsi ja perhettäsi; rakastan sitä, miten olet lumonnut minun perheeni.
Rakastan kykyäsi puhua sanomatta sanaakaan, ja miten yllätät minut päivittäin.
Rakastan sitä, kuinka rakastat elämää ja kaikkea siinä,
Miten näet kauneuden rumassa,
Ja taianomaisen tavallisessa", David kuvaili melkein epäuskoisella ihailulla, sytyttäen viimeiset, sohvapöydällä olevat kynttilät. Pieni asunto tulvi kynttilöiden meren kuumaa, lepattavaa valoa.

"Olet tehnyt minut onnellisemmaksi kuin kuvittelin koskaan voivani olla. Haluan vanheta kanssasi. Haluan jakaa maailmasi nyt ja aina - haluan viettää loppuelämäni rakastaen sinua", mies vetosi katsellen naisen kasvoja ja laskeutui sitten hitaasti toisen polvensa varaan. Hän veti mustan samettirasian pikkutakkinsa taskusta, avasi sen ja antoi kynttilöiden valon leikkiä hennon, kultaisen kihlasormuksen pinnalla ja sen sirolla, kirkkaalla timantilla.
"Mene kanssani naimisiin, Caitlin."

Hän ei tahtonut miehen nousevan ja lähtevän. Hän tahtoi Davidin pitävän häntä syleilyssään. Mitä ikinä se olikaan, se voisi odottaa. Naisen teki mieli nousta sohvalta ja seurata miestä keittiölle, kietoa kätensä miehen ympärille ja kurottautua suutelemaan lämpimiä huulia, mutta niiltä karkaavat sanat saivat hänet pysähtymään. Kysyä häneltä, elämää suurempi ele? Ei, David ei voinut tarkoittaa -
Vaan tarkoitti. Hän ei edes osannut arvostaa ympäriinsä levitettyjä kynttilöitä seuratessaan katseellaan herkeämättä miestä, jonka kauniit, sydämestä kumpuavat sanat saivat vihreät silmät kostumaan. Hän ei voinut edes harkita keskeyttävänsä ja rikkovansa kultaista kuvaa, jonka mies maalasi sanoillaan. Hän nousi seisomaan hitain, harkituin liikkein, ja silti pystyssä pysyminen oli vaikeaa. Liikutus oli viedä kyvyn hengittää, mutta nainen ei edes huomannut poskilleen putoavia kyyneleitä peittäessään suunsa käsillään. Sanojen löytäminen ei ollut koskaan tuntunut niin vaikealta kuin nyt, eikä hän ollut saada katsettaan irti miehestä, vaikka näytillä olisi ollut kaunis kihlasormuskin.
"Menen. Tietenkin. Totta kai", Caitlin vastasi liikutuksesta käheällä äänellä ja kurkotti lähestulkoon sokkona eteensä voidakseen tarttua miehen käsiin. Hyvä kun hän kuuli mitään oman sydämensä sykkeen yli, mutta kosketus auttoi ankkuroimaan itsensä tähän hetkeen.

David ei huomannut, että oli lakannut hengittämästä odottaessaan. Hän suli hymyyn, hengitti vapautuneena ulos ja kohosi nopeasti jaloilleen. Hänen pulssinsa oli kohonnut yllättäen. Mies tarttui Caitlinin käsiin pujottaen siron kihlasormuksen oikealle paikalleen naisen vasempaan nimettömään. Hän kiersi käsivartensa lujasti naisen ympärille ja rutisti tämän rintaansa vasten - hän olisi halunnut pyörittää Caitlinia ympäri ja ympäri, mutta se olisi luultavasti sytyttänyt asunnon ilmiliekkeihin. Mies suuteli naisen kyyneliä, ja kun hän tarttui naisen kasvoihin katsoakseen vihreisiin silmiin, hän tunsi omienkin silmiensä kostuvan.
"Luojan kiitos", hän vastasi nauraen ja nojautui suutelemaan toisen posken kyyneliä.

Caitlin tunsi käsiensä tärisevän, kun vilkaisi sormusta, jonka mies pujotti paikalleen. Se oli kaunis, niin kaunis, mutta ei vetänyt vertoja miehelle, jonka niskaan hän kietoi kätensä. David, hänen uskomaton, rakas Davidinsa, tahtoi hänen kanssaan naimisiin ja oli nähnyt vaivaa sen eteen. Hän ei voinut kuin nauraa miehen mukana ja tuntea, miten suupielet hipoivat vähintäänkin korvia leveän, onnellisen hymyn myötä.
"En osannut ajatellakaan", nainen sanoi lämmintä naurua yhä äänessään. "Minä… Vau", hän pudisti pienesti päätään sanojen pettäessä hänet perusteellisesti.
"Rakastan sinua", Caitlin lausahti ääni liikutuksesta väreillen ja veti miehen syvään, pehmeään suudelmaan, sillä se ei vaatinut sanoja välittääkseen sisältä kumpuavaa onnea.

Mies vastasi suudelmaan niin, että pelkäsi vielä satuttavansa naista. David nosti Caitlinin hajareisin syliinsä ja rutisti naista lujaa, haluamatta päästää irti.
"Niin minäkin sinua", hän vastasi jokseenkin itsestäänselvän faktan ja suuteli naista uudelleen. Hän kiepautti Caitlinia ympäri turvallisen välimatkan päässä tasoja peittävistä kynttilöistä ja laski naisen sitten takaisin jaloilleen.
"Tanssi kanssani", mies vetosi euforinen hehku silmissään.

Caitlin ei tahtonut miehen laskevan irti, ja kaikista vähiten siksi, ettei luottanut omiin jalkoihinsa juurikaan. Davidilla oli kyky saada hänen polvensa heikoiksi yhdellä hymyllä, puhumattakaan sitten tämän luokan eleestä. Hän olisi voinut suudella miestä uudestaan ja uudestaan, aamukoittoon saakka ja siitä ylikin. Ehkä hän saisi. Davidhan oli puhunut koko elämästä. Hän nauroi kuplivasti tullessaan kiepautetuksi ja otti Davidista häpeämättä tukea yrittäessään saada jalkansa jälleen muistamaan, miten niiden oli tarkoitus häntä kannatella.
"Tietenkin", hän vastasi - ihan kuin hän olisi voinut kieltää mieheltä yhtään mitään. David oli jo moneen kertaan osoittanut, ettei välittänyt hänen kömpelyydestään ja hän oli puolestaan saanut huomata, ettei tanssiminen ollut rakettitiedettä jos hän vain painautui vasten lämmintä kehoa ja antoi miehen viedä musiikin tahtiin.

David ei irrottanut otettaan Caitlinista, kun kumartui poimimaan kaukosäätimen ja pyysi stereoitaan soittamaan tutun kappaleen. Mama Cassin uneliaan pehmeät Dream A Little Dream Of Men sävelet täyttivät kynttilöiden valaiseman tilan.
"Tämä oli ensimmäinen tanssi, jonka tanssimme yhdessä. Haluan tanssia sen nyt uudelleen", mies sanoi tarttuessaan kiireettömästi Caitlinin käteen ja kiertäessään toisen käsivarren naisen selälle. Hän veti heidät musiikin mukaan, nojasi päänsä kevyesti Caitlinin päätä vasten ja hengitti naisen tuoksua. Ilta tuntui epätodelliselta. Hän tunsi ratkeavansa euforiasta, rajattomasta rakkaudesta, jota tunsi käsivarsillaan olevaa naista kohtaan.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:18 pm

Hän muisti. Pehmeät sävelet tuntuivat painuneen iäksi hänen muistoihinsa, eivätkä poistuisi sieltä koskaan. Mitenkään. Hän hymyili miehelle.
"Täydellistä", hän totesi nostaessaan kätensä miehen hartialle. Oli helppo sulkea silmät ja nauttia läheisyydestä, tutusta sävelestä ja sormenpäissä asti kihelmöivästä rakkaudesta, joka lämmitti jokaisen solun. Caitlin ei ollut varma, oliko koskaan tuntenut olevansa niin elossa kuin siinä hetkessä. Muu maailma vaipui unholaan kynttilämeren keskellä. Mitäpä maailmalla olisikaan ollut heille tarjottavanaan, kun tärkein tuntui olevan tässä? Hän antoi sormiensa liukua hartialta miehen niskaan ja kallisti päätään hapuillen miehen huulia sarjaan pehmeitä, kiireettömiä suukkoja liikkuessaan pehmeästi musiikin tahdissa.

Caitlinin kosketus sai miehen tahdonvoiman haparoimaan. Davidin oli vaikea pitää suudelmansa pehmeinä ja kiireettöminä, vaikka se oli täsmälleen sitä, mitä hän halusi heidän iltansa, yönsä ja aamunsa olevan. Hän janosi Caitlinia. Hänen verensä paloi, ja onni tuntui pakahduttavalta. Mies keinutti heitä musiikin tahdissa eikä edes huomannut, että hyräili välillä melodiaa. Hän ei huomannut, että kappale vaihtui toiseen levyn pyöriessä taustalla. David hengitti syvään naisen ihoa vasten, ja nosti Caitlinin sitten uudelleen syliinsä, kun lähti hitaasti ylös parvensa portaita, painaen suukkoja naisen kaulalle, leukaperille ja solisluille.

Hän hymyili lämpimästi, kun stereoiden soittamaan sävelmään yhtyi pehmeämpi ääni. Caitlin voisi kuunnella koko loppuelämänsä Davidin ääntä, sillä se voitti mennen tullen kaiken, mitä persoonattomista kaiuttimista saattoi kuulla. Hän kietoi kätensä tiukasti miehen niskaan tullessaan nostetuksi. Hän ei pelännyt hetkeäkään, että mies kompuroisi portaissa, sillä luotti ehdoitta mieheen, joka oli vienyt hänen sydämensä muutamalla hymyllä ja lämpimällä naurulla. Miehen huulet tuntuivat sytyttävän ihon tuleen suukkojen helminauhalla, joka sai jälleen kerran hengen takertumaan kurkkuun. Täytyikö hänen hengittää ollenkaan? David oli kaikki, mitä hän tarvitsi elääkseen. Caitlin yritti muistuttaa itseään siitä, ettei heillä ollut kiirettä. Heillä oli koko yö, aamu, alkuviikko aikaa. Heillä oli koko elinikä. Hän voisi pitää suudelmansa, joihin miestä veti heti tuntiessaan sängyn selkänsä alla, kiireettöminä, hellinä ja rakastavina. David ei katoaisi mihinkään, hän ei katoaisi mihinkään. Kun hän heräisi aamulla, David olisi hänen vierellään. Hänen kihlattunaan. Ajatus sai kiihkeästi takovan sydämen jättämään lyönnin väliin.

Päivänvalo laskeutui loivasti vinon katon ikkunasta valkosävyisen parven leveälle parisängylle. David raotti raukeana silmiään, haluttomana palaamaan todellisuuteen, joka ei koskaan tavoittanut hänen uniensa onnea. Mies makasi vatsallaan valkoisissa lakanoissa ja tunsi hetken tuttua melankoliaa, ennen kuin tajusi katsovansa Caitlinia. Edellisen, unenomaisen illan - ja pitkän, jumalaisen yön - muistot palasivat kohisten. Davidin oli otettava naisen vasen käsi käteensä silläkin uhalla, että herättäisi naisen, ja tarkastettava, että nimettömässä todella oli kihlasormus eikä onni ollut vain unta.

Kosketus sai taistelemaan raukean unen viimeistä otetta vastaan. Nainen raotti toista silmäänsä kirkkauteen, joka tuntui sokaisevalta. Muutama laiska räpäytys sai edessä aukeavan kuvan tarkentumaan ja lempeä herääminen toi pienen hymyn huulille. Muistot tavoittivat heräilevän mielen hitaasti mutta sitäkin suuremmalla voimalla, kun sydämen syke kohosi kuin huomaamatta. Sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun, kun katse hakeutui miehen omakseen vaatimalle kädelle, jota koristava kihlasormus tuntui samaan aikaan niin vieraalta ja niin oikealta. Caitlin kierähti laiskasti lähemmäs miestä voidakseen painaa suudelman miehen huulille. Ei kai sen kummempaa tarvinnutkaan sanoakseen huomenta? Hän ainakin epäili, etteivät sanat löytäisi tietään hänen luokseen. Ei, kun ajatukset vasta askartelivat unenjälkeisen sumun halki.

David suukotti ensin varastamansa käden kämmenselkää, ja kiersi sitten käsivartensa naisen ympärille vastaten suudelmaan. Se oli ehdottomasti hyvä tapa sanoa huomenta. Miehen rintakehästä kumpusi matala, unesta käheä nauru, ja David kieräytti Caitlinin hetkeksi rintakehänsä päälle, ennen kuin jatkoi kierähdystä toiselle puolelle sänkyä. Mies hautasi kasvonsa naisen pisamaiseen, lämpimään ihoon ja kiersi käsivartensa tiukasti rakastamansa kehon ympärille. Tämä oli ehdottomasti hyvä tapa sanoa huomenta.

Caitlin hymyili painautuessaan vasten lämmintä rintakehää. Mikä ihana, ihana aamu. Päivä? Hän ei tiennyt mitä kello oli, eikä sillä oikeastaan ollut hänelle mitään väliä. Hänen puolestaan ilta voisi hiipiä huomaamatta paikalle, eikä se merkitsisi mitään. Davidin syleilyssä aika, kuten niin moni muukin arkielämää määrittelevä asia, tuntui täysin merkityksettömältä.
"Rakastan sinua", hän totesi rutistaessaan miestä ja painoi suudelman lämpimälle iholle. "Rakastan niin valtavasti. Jokainen aamu edellistä iltaa enemmän."

Mies painoi suudelman pehmeälle iholle, johon oli haudannut kasvonsa kiitoksena naisen kauniista sanoista.
"Rakastan sinua", hän vastasi suostumatta irrottamatta otettaan Caitlinista tai edes vetämään päätään kauemmas. Hän ei osannut pukea sanoiksi, miten paljon naista rakasti, ainakaan saamatta raastavan todellista tunnetta kuulostamaan epätodelliselta. Niinpä hän vain toivoi, että voisi osoittaa sen yhteisen tulevaisuuden jokaisena päivänä.
"Milloin saan kutsua sinua vaimokseni?" hän kysyi edelleen naista tiukasti rutistaen. Hän voisi mennä naimisiin vaikka tänään, mutta Caitlin ehkä kaipaisi enemmän varoitusaikaa.

Sen kuuleminen lämmitti kerrasta toiseen sydäntä. Hän epäili, ettei koskaan voisi väsyä kuulemaan niitä sanoja Davidin huulilta. Eikä tämä tunne, joka hautasi kaiken muun alleen ja lämmitti sormenpäistä varpaisiin, voisi koskaan haihtua. Nainen nauroi käheästi kysymykselle. Mistä hän tietäisi, kauanko häiden järjestämisessä kestäisi? Chloella oli kestänyt puolitoista vuotta. Hän aikoi ehdottomasti olla nopeampi.
"Minun puolestani vaikka saman tien, vaikka virallista siitä ei hetkeen tulisikaan", hän naurahti silittäen sormillaan hellästi miehen selkää. "Niin pian kuin vain saamme häät järjestettyä."

David irrottautui vastahakoisesti sen verran kauemmas, että saattoi katsella naisen kasvoja, vaikkei lakannutkaan silittelemästä kyljen kaarta ja käsivarsia. Miehen silmät siristyivät hymyyn Caitlinin vastatessa samalla aikamääreellä, jota hän toivoi.
"Hyvä", mies naurahti ja kosketti naisen poskea työntäen rakastamiaan, kurittomia hiussuortuvia korvan taakse, "millaiset häät haluat?"

Hän hymyili häkeltyneenä. Nainen ei ollut enää vuosiin uhrannut yhtäkään ajatusta hääjuhlista unelmoimiselle. Nuorempana hän, kuten niin moni muukin, oli maalaillut kauniita kuvajaisia prinsessahäistä, joissa kaikki olisi suurta ja näyttävää. Jossakin kohtaa suuruuden hohto oli alkanut haihtua ja hän oli harkinnut, ettei ehkä ollutkaan prinsessa, joka tarvitsisi taianomaiset häät juhlistaakseen elämänsä iloisinta päivää.
"En tiedä", hän myönsi häkeltyneesti naurahtaen. "Niin kauan kuin sinä ja perheeni olette läsnä, kaikesta muusta voi neuvotella."

David hymyili ja setvi hellästi punaisia hiuksia, joita oli ehkä päätynyt takkuunnuttamaan yön aikana.
"Saat kaiken, mitä haluat", mies vastasi, "minä haluan häät, joissa olet ehdottoman, kokonaisvaltaisen, täydellisen onnellinen. Missä voit olla rentoutunut rakkaiden läheistesi keskellä, ja missä tunnet itsesi yhtä kauniiksi kuin olet minulle joka päivä."

"Ja sinä väität, ettet löydä sanoja", Caitlin tuhahti huvittuneena. David ei muuta tehnytkään kuin puhui hänestä kauniisti. Niin kauniisti, ettei hän voinut olla häkeltymättä kerrasta toiseen. Oli vaikea ymmärtää miehen todella puhuvan hänestä.
"Järjestetään siis häät, joissa on tanssia ja naurua ja laulua", hän naurahti rutistaen miestä tiukasti. Ajatus tuntui uskomattomalta. Hän, neljääkymmentä ikävuotta hipova, kömpelö tietokirjahullu saisi järjestää häitä, eikä edes kenen tahansa juhlia vaan omiaan. Miehen kanssa, jota rakasti niin, että sydän pakahtui.
"En malta odottaa, että voin kertoa siskoilleni."

Mies nauroi naisen hiuksiin ja painoi tämän rintaansa vasten. Hänen oli hillittävä itsensä joka kerta, kun hän sai Caitlinin lähelleen, ja David rakasti sensaatiota. Joskus hän mietti, eikö Caitlin todella ymmärtänyt itse, miten upea oli.
"Se kuulostaa hyvältä", hän vastasi ja toivoi, että niiden järjestäminen onnistuisi pian.
"Voit kertoa heille vaikka heti", mies lupasi nauraen ja hölläsi otettaan sen verran, että Caitlin saisi vapautensa takaisin niin halutessaan.

"Ja vaihtaisin aamupäivän kanssasi pitkään puhelinkeskusteluun ja oven taakse kutsumatta ilmestyvään pikkusiskoon? Ei kiitos", Caitlin nauroi raikuvasti. "He voivat odottaa." Ja hänkin voisi, kun se tarkoitti mahdollisuutta pysytellä Davidin lähellä, vailla kiirettä minnekään. Koko maailma voisi odottaa. Hän tahtoi edes hetken kylpeä onnessa, jota muu maailma ei voinut edes aavistaa. Hetkeksi painaa tunteen tiukasti vasten rintaansa eikä laskea siitä irti, vaikka epäilemättä se palaisi vain moninkertaisena hänen luokseen, kun hän jakaisi sen lähimmäistensä kanssa.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:18 pm

"Miten tahdot", David myhäili huvittuneena ja katseli naista hellästi pää tyynyllä leväten. Hän ei ollut ehtinyt edes ajatella läheisilleen kertomista. Hän harvoin ajatteli muuta maailmaa, kun sai jakaa todellisuutensa Caitlinin kanssa. Hänen elämänsä ihmiset voisivat odottaa uutista.
"Voinko tehdä aamustasi jotenkin paremman?"

Caitlin naurahti epäuskoisesti. Paremman? Hänen aamustaan? Aamusta, jona hän sai herätä miehen vierestä, suunnitella häitään ja vain kylpeä rakkaudessa?
"Epäilen sen olevan mahdotonta", hän vastasi kurottaen suukottamaan miehen poskea. "Mutta arvostan ajatusta."

David huokasi.
"Jos olet aivan varma."

"Olen", nainen vakuutti uuden suukon kera. "Teit minusta maailman onnellisimman naisen. Ei siitä voi enää parantaa."

Mies katsahti Caitlinia toruvasti ja naksautti kieltään.
"Älä nyt näin vähään tyydy."

"Vähään?" Nainen kohotti kulmaansa. "Lupasit jakaa koko elämäsi minun kanssani. Koko maailman. Jokaisen aamun ja illan. Kaiken, mitä siihen väliin mahtuu. Mikä siinä on vähään tyytymistä?" Hän hymyili lämpimästi ja painautui tiukasti vasten miestä.
"Se on enemmän, kuin mistä olisin voinut unelmoidakaan."

David kiersi käsivartensa jälleen tiukemmin naisen ympärille ja painoi suudelman punaisiin hiuksiin. Hän toivoi, että voisi tehdä Caitlinin onnelliseksi myös vuoden, kymmenen, kolmenkymmenen vuoden päästä. Hän ei tiennyt, paljonko kello oli eikä häntä kiinnostanut. Hän ei muistanut, että jossain päin maailmaa ihmiset söivät aamupalaa. Tieto siitä, että hänen pitäisi mennä illaksi töihin oli aivan absurdi - mutta ehkä se antaisi naiselle tilaisuuden soittaa vihdoin siskoilleen. Mies hengitti syvään ja kuljetti käsiään hellästi pehmeällä, suuresti rakastetulla iholla, jonka sai painaa omaansa vasten.
Caitlin oli antanut hänelle enemmän kuin hän oli toivonut enää koskaan saavansa, ja paljon enemmän kuin hän ansaitsi. Oli kai luonnollista, että hän halusi varmistaa naisenkin olevan onnellinen.

Caitlin tunsi saaneensa enemmän, kuin mihin oli oikeutettu. Mihin kukaan ihminen maailmassa oli oikeutettu. Tällaisen onnen tunteminen oli varmasti laitonta. Hän tunsi pakahtuvansa. Tahto kertoa koko maailmalle onnesta, joka häntä oli kohdannut, ei ollut jättää rauhaan. Luojan kiitos hänen ei odotettu pitävän valmennuksia tänään. Hän tuskin olisi huomannut, vaikka selässä olisi istuttu väärinpäin.
"Tahdotko juhlistaa häitä täällä?" Nainen kysyi estääkseen itseään vajoamasta onnellisuuden kuplaan. Kenties miehen ystävät eivät saisi niin helpolla päivää vapaaksi, kun suuri osa tuntui olevan West Endin tähtiä.

David vetäytyi niin, että saattoi tarttua naisen leukaan ja katsoa tätä merkitsevästi silmiin.
"Aivan missä tahansa."

Caitlin naurahti.
"Ei auta rajaamaan mahdollisia juhlatiloja", hän huomautti. No, ehkä Lontoosta olisi hyvä aloittaa, sillä täältä luulisi löytyvän yhtä jos toista rakennusta, joka tarjoaisi moisia tiloja vuokralle. Hinnat olisivat täysin eri juttu, mutta sitä ehtisi murehtia myöhemminkin. Ehkä hän voisi valjastaa siskonsa etsimään mahdollisia juhlatiloja ja tiedustelemaan niiden vapaita aikoja ja keskittyä itse vain nauttimaan siitä, että pääsisi naimisiin.
"Tämä ei tunnu todelliselta", hän naurahti.

Mies nauroi myöntäen syyllisyytensä, kuitenkaan vailla suurta katumusta. Lontoo kelpasi hänelle yhtä hyvin kuin Northumberland tai vaikka Bermuda. Hän halusi vain naimisiin Caitlinin kanssa.
"Sinä et tunnu todelliselta", David vastasi hymyillen huvittuneena ja pujotti sormensa läpi naisen hiuksista.
"Millaisen juhlatilan haluaisit?"

Nainen tökkäsi miehen kylkeä etusormellaan naurua huulillaan. Kehtasikin kääntää kaiken kehuksi.
"Ehdottomasti kunnolliset sisätilat. En luota säähän lainkaan", hän naurahti pehmeästi. "Kaikki muu on oikeastaan ihan se ja sama. Olen varma että tiedän, kun näen sen." Tai sitten ei tietäisi, mutta hän tahtoi luottaa vaistoihinsa. Ne olivat kantaneet pitkälle hevosten, työpaikkojen ja maasta toiseen muuttamisten keskellä. Mikseivät siis tässäkin kohtaa elämää?

David nauraa hyrähti katsoen Caitlinia lämpimällä huvituksella.
"Sisätilat ovat hyvä ajatus", hän myönsi ja luotti Caitlinin vaistoon, toivoi vain sen löytävän jotain mieleistä puolen vuoden sisällä. Tai kuukauden.
"Minkä kokoiset häät haluaisit? Olet tervetullut kutsumaan kenet tahansa vain haluat."

Caitlin hymyili jakaen miehen toiveen. Chloe oli odottanut häidensä järjestämisen kanssa hänenkin puolestaan. Hän voisi suoriutua suunnitteluvaiheesta varsinaisiin juhliin nopeammin.
"En mitään järjettömän suuria. Olen onnellinen, kunhan perheeni on läsnä", hän totesi, "mutta epäilemättä vieraslista paisuu kun sitä alkaa tarkemmin miettimään", hän myönsi. Olisikin ystäviä ja sukulaisia perheineen, joiden kanssa suuri ilonjuhla olisi mielekästä jakaa, ja pian heillä olisi pitkä lista vieraita. Ehkä hänen pitäisi tehdä lista paperille ja vetää yli nimiä sitä mukaa, kun luku paisuisi liiaksi.

"Haluan sinun jakavan päivän kaikkien niiden kanssa, joiden haluat olevan läsnä", David vakuutti ja sukaisi omia hiuksiaan, vaihteen vuoksi. Hän olisi mieluiten jakanut suihkun, joka täytyi ottaa ennen töitä, kihlattunsa kanssa, mutta hänen asuntonsa oli suunniteltu kääpiöille.
"Älä murehdi kokoa tai hintaa tai mitään muutakaan turhaa rajoitetta minun takiani."

"Samoin minä sinun", nainen huomautti. Eivät häät olisi vain hänen. Ne olisivat heidän yhteisensä. Molempien onni olisi tärkeää.
"Turhaa rajoitetta?" Hän naurahti. Oli turhia rajoitteita, mutta yksikään miehen luettelemista ei kuulostanut sellaiselta. Mieluummin hän käyttäisi säästönsä pitkään häämatkaan kuin ylilyövän mahtipontisiin häihin.

David hymyili ja painoi suukon naisen ohimolle. Hän oli ollut jo kerran naimisissa. Hän oli elänyt ylilyövän mahtipontiset häät, kutsunut jokaisen sukulaisen ja ystävän ja käynyt läpi tradition vaatimat rituaalit. Nyt hän halusi vain olla naimisissa ja viettää loppuelämänsä Caitlinin kanssa. Hänelle riittäisi läheisin piiri ystäviä, ja kenties Kingitkin ansaitsivat kutsun.
"Ja minne haluaisit lähteä häämatkalle?" hän kysyi nautiskellen ajatuksesta.

Caitlin piirteli sormillaan kuvioita miehen iholle nauttiessaan pakahduttavasta onnesta, joka kirkasti ajatuksia. Oli vaikea ymmärtää, että keskustelu ei ollut hypoteettinen, vaan he oikeasti suunnittelisivat häitään. Hänen ei tarvitsisi enää sanoa 'sitten joskus jos menen naimisiin'.
"Johonkin kauniiseen kaupunkikohteeseen", hän vastasi hetken sanojaan punnittuaan. Hän oli aina viihtynyt paremmin matkoilla, jotka olivat täynnä nähtävää ja tehtävää. Miksi häämatkan tulisi olla yhtään sen kummoisempi?
"Tosin ei Pariisiin. Se on jo koluttu läpi", hän lisäsi naurahtaen. Onneksi kauniit kaupungit eivät loppuisi kesken.

"Valitaan siis jokin sopiva", mies vastasi katsellen Caitlinia lämmöllä ja nauttien naisen kosketuksesta. Kaupunki kuulosti hyvältä vaihtoehdolta, sillä David ei nauttinut ruuhkaisista turistirannoista eikä myöskään ajatuksesta seikkaululomasta, josta nykyajan mukavuudet puuttuivat. Mutta rehellisesti sanottuna, hän tuskin huomaisi missä he olivat.
"Mitä ajattelisit Roomasta tai Venetsiasta?"

Caitlin puri alahuultaan pohtiessaan hetken ehdotettuja kaupunkeja. Ne olivat molemmat hurmaavia, ainakin puheiden ja kuvien perusteella. Roomassa hän oli vieraillutkin muutamaan otteeseen niin töiden kuin lomamatkan merkeissä. Venetsia oli jäänyt kokematta, mikä tuntui suurelta häpeältä.
"Rooma on kieltämättä kaunis, mutta Venetsiassa en ole koskaan käynyt. Kenties siis suosisin sitä", hän vastasi hymyillen.

"Sitä ei tarvitse päättää nyt. Hienoja kaupunkikohteita on lukemattomia", David vastasi sukien hiuksiaan.
"Osaatko nimetä mitään muuta, mitä haluaisit?"

"Niin on", Caitlin myönsi pienen nyökkäyksen kera. Maailmasta eivät loppuneet hienot kaupungit kesken, vaikka viettäisi koko elinikänsä niitä koluten. Aina jäi jotakin näkemättä, jokin piilotettu helmi kokematta.
"Enpä oikeastaan", hän naurahti hämillään. Ei hän tiennyt, mitä tahtoi - paitsi sen, että halusi järjestää hääjuhlan mahdollisimman pian. Se tosin vaatisi nousemista sängystä, mikä vähensi ajatuksen hehkeyttä hetimmiten. "Anna minun hetki sulatella sitä, ettei tämä ole vain hypoteettinen keskustelu."

David nauroi ja nosti käsiään kuin antautuen. Hänen olisi annettava Caitlinille aikaa, niin kärsimätön kuin hän olikin. Halusihan hän päivän olevan naiselle täydellinen. Mies kierähti selälleen ja harkitsi pitäisikö hänen katsoa kelloa tai nousta suihkuun, mutta hän ei halunnut jättää Caitlinia tai rikkoa aamun rauhaa.

Caitlin hymyili lämpimästi kuunnellessaan miehen naurua. Hän ei voinut kuin toivoa, että saisi herätä usein näin häpeilemättömän onnellisena miehen vierestä. Tuskin koko elinikä olisi riittävän pitkä siihen, että hän ehtisi kyllästyä lämpimään nauruun ja suureen kehoon vierellään.
"Pitäisikö meidän käydä illalla juhlistamassa työkaveriesi kanssa?" Hän kysyi pyöritellen hajamielisesti sormusta sormessaan. Kestäisi hetken tottua siihen, mutta hän ei suostuisi riisumaan sitä missään nimessä.

David kohotti kulmiaan yllättyneenä ja kääntyi kyljelleen voidakseen katsoa naista paremmin.
"Jos haluat niin. Mieluiten toki pidän sinut ihan vain itselläni", hän vastasi silmät hymystä siristyen ja kosketti Caitlinin pisamaista poskea.

Nainen nauroi lämpimästi.
"Täytyyhän sinun saada kertoa ystävillesi", hän huomautti huvittuneena. Vaikea kuvitella, että tiiviisti toistensa seurassa viihtyvä ryhmä ystäviä ohittaisi uutiset vain olankohautuksella roolivaatteisiin pukeutumisen lomassa.

"Niin sinunkin", David huomautti huvittuneena.
"Jos menen suihkuun, maltatko soittaa siskoillesi?"

"Totta kai", hän vastasi naurahtaen. Siitä tulisi pitkä puhelu jos hän soittaisi molemmille yhtä aikaa, mutta ainakin hän voisi hyvillä mielin katkaista sen Davidin palatessa suihkusta. "Kunhan et viivy liian kauaa. Menetän vielä kuuloni Charlotten hihkuessa."

Mies nauroi ja toivoi, että sisaret olisivat onnellisia Caitlinin puolesta: hän tuskin oli ihanteellisin valinta. David nousi kyynärpäänsä varaan, kumartui suutelemaan tulevaa vaimoaan ja irrottautui vastahakoisesti vasta tuntiessaan itsensä melkein hengästyneeksi. Hän sipaisi vielä punaisia hiuksia ja veti housut jalkaansa säädyllisyyden tähden, ennen kuin lähti alakertaan. Mies napsautti edistyneen kahvinkeittimen päälle ja siirtyi sitten pikkuiseen kylpyhuoneeseen.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:19 pm

Caitlin jäi hetkeksi tasaamaan hengitystään sängylle, mikä lieni varsin hyvä valinta, kun otti hänen tasapainonsa tavanomaisetkin rajoitteet huomioon. Ei David voinut suudella häntä näin ja olettaa, että hän olisi heti kykenevä nousemaan ja toimimaan kuin tavallinen ihminen. Hän hieraisi kasvojaan ja kierähti poimimaan puhelimen käteensä yöpöydältä. Hetken hän vain tuijotti viestikeskustelua, aloitti kirjoittamaan ja poisti viestin, kun ei keksinytkään, mitä sanoa. Jos hän pyytäisi sisariaan soittamaan kun nuo ehtisivät, olettaisi Chloe jonkin olevan pielessä ja soittaisi vaikka kesken leikkauksen. Caitlin puri huultaan, naurahti huvittuneena ja muutamalla klikkauksella aukaisi kännykkänsä kameran. Ainahan sitä hoettiin, miten kuva kertoi enemmän kuin tuhat sanaa; se jos mikä pätisi kuvaan kihlasormuksesta. Hän lähetti kuvan ja hylkäsi puhelimen huolettomasti sängylle, ennenkö venytellen nousi valkeiden lakanoiden seasta ja kumartui kaivamaan laukustaan monta kokoa liian suuren printtipaidan, jolle oli harvoin käyttöä miehen luona, sillä David oli aina yhtä lämmin unikaveri. Ei tarvinnut palella öisin, eikä siis kääriytyä vaatekerroksiin. Hän keräsi takkuiset hiuksensa löysälle, hapsottavalle nutturalle niskaansa ja vilkaisi puhelinta, joka alkoi väristä sängyllä. Hymyillen hän nappasi puhelimen käteensä ja vastasi pikkusiskolleen, joka kiljui puhelimeensa niin, että Caitlin siirsi omansa nopeasti kädenmitan päähän. Hän lähti laskeutumaan portaita huvittuneena ja vilkaisi Davidin käynnistämää kahvinkeitintä. David osasi ottaa kaiken huomioon. Hän täytti suuren mukin kahvilla ja nosti keittimen viereen toisen miestä varten, vaikkei viitsinytkään vielä kaataa kahvia jäähtymään. Caitlin siirtyi sohvalle, risti paljaat jalkansa alleen ja nojasi pehmeään selkänojaan keskustellessaan Charlotten kanssa - tai ehkä enemmänkin yrittäessään ymmärtää kiivasta kysymystulvaa, jota onnentoivotukset ja innostuneet hihkaisut värittivät. Puhelimen värähtäessä hän vilkaisi ruutua, joka ilmoitti Chloelta saapuneesta viestistä. Caitlin kuunteli puolella korvalla nuorempansa intoilua lukaistessaan isosiskon viestin ja vastatessaan siihen. Hän ei ollut lainkaan yllättynyt siitä, että vanhin heistä oli töissä ja lupasi soittaa heti kun vain pääsisi tauolle.
"Ei, Charlotte, ei", Caitlin kielsi nopeasti ennenkö nuorin pääsisi vauhtiin uuden hullun ideansa kanssa, ja vilkaisi kylpyhuonetta kohden. "En tule sinne lounaalle. Nähdään vaikka huomenna iltapäivällä", hän korjasi siskoaan hymy huulillaan ja pudisteli päätään. "Mitä jos vaan vastaan huomenna loppuihin kysymyksiisi?" Hän hymähti huvittuneena ja huolimatta protestista, jonka sai vastaukseksi, toivotti värien täyttämää päivänjatkoa taiteilijalle ja sulki puhelun. Ehkä hänen pitäisi soittaa vanhemmilleenkin, mutta se odottakoot hetken. Charlotten jälkeen hän tarvitsisi hetken hengähdystauon ja mahdollisuuden juoda kahvinsa loppuun.
"Charlotte lähetti onnittelunsa", hän korotti ääntään hylätessään puhelimen sohvapöydälle ja kietoi molemmat kämmenensä kahvikuppinsa ympärille. "Noin seitsemään sataan kertaan."

"Arvelin jotain siihen suuntaan", David kommentoi huvittuneena astuessaan höyryävän kuumasta suihkusta pyyhe lantionsa ympärille kietaistuna. Hän viittasi sen suuntaan kysyvästi siltä varalta, että Caitlinkin kaipaisi suihkua, ja katosi hetkeksi takaisin yläkertaan vetämään jalkaansa tummat farkut ja valkean kauluspaidan päälle tummanpunaisen kashmirneuleen.
Mies laskeutui takaisin alakertaan ja vilkaisi keittiötään haikeana: hän olisi halunnut tarjota naiselle aamiaisen sänkyyn, mutta Davidin taidot keittiössä muuttaisivat kauniin ajatuksen katastrofiksi. Mietteliäänä mies napsautti vedenkeittimenkin päälle tehdäkseen jokapäiväisen sitruunalla, hunajalla ja inkiväärillä höystetyn kamomillateensä ja kurkisti jääkaappiinsa.
"Haluaisitko jotain aamupalaa?" hän uskaltautui kysymään, "ehditkö soittaa muille kuin Charlottelle?"

Caitlin naurahti vilkaistessaan miestä. Hän pudisti päätään tarjoukselle suihkusta - hän ehtisi ottaa sen myöhemminkin. Hänellä ei ollut kiire minnekään. David heistä oli se, jonka oli lähdettävä töihin. Caitlin hörppi kahviaan välittämättä siitä, miten vahva, katkeransuloinen juoma poltteli huulia. Joskus täytyisi oppia odottamaan, että juoma jäähtyisi kunnolla.
"En, kiitos", hän vastasi ja kohotti kahvikuppiaan kuin osoittaakseen sen riittävyyden aamupalaksi. "Chloe on töissä, mutta välitti pikaiset onnittelut viestitse, ja soitan vanhemmilleni kohta. Ehkä", hän naurahti. Epäilemättä vanhemmat riemustuisivat uutisista, mutta nopeasti puhe kääntyisi muihin aiheisiin, eli lähinnä uteluihin siitä, koska hän voisi tulla kylään.

David olisi muistuttanut naista aamupalan tärkeydestä, mutta arveli kieltäytymisen syyksi kokkaustaitonsa. Caitlin oli kuullut tarinat ruokamyrkytyksistä. Joten mies luovutti, täytti muhkean teekuppinsa ja istahti sohvalle naisen viereen. Ehkä se riittäisi, että he kävisivät lounaalla ennen kuin hänen olisi lähdettävä teatterille.
"Olet uskomattoman kaunis istuessasi siinä", hän totesi katseltuaan Caitlinia hetken.

Caitlin ei edes yrittänyt taistella lämmintä punaa vastaan, joka levisi poskille miehen sanojen tähden. Sen sijaan nainen vain kurkotti tönäisemään pehmeästi Davidin leveää hartiaa.
"Lopeta", hän naurahti ja nojasi kevyesti vasten miestä. Paljat varpaat pysyivät hyvin lämpiminä, kun saattoi istua niiden päällä.

"Mikä?" mies kysyi vetäen Caitlinin kainaloonsa, jotta saattoi pyyhkäistä sormenpäillään muutaman huolettomalta nutturalta karanneen suortuvan naisen korvan taakse ja suudella naisen leukaperää.

"Kehumiseni silloinkin kun sille ei ole mitään aihetta", nainen naurahti asettuen tyytyväisesti miehen kainaloon. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän huomasi toivovansa, että näin voisi olla joka ikinen aamu, eikä suinkaan ensimmäinen kerta, kun hän harkitsi soittavansa tallille ja peruvansa loppuviikonkin valmennuksensa johonkin kömpelöön syyhyn vedoten. Hän vapautti toisen kätensä pitelemästä kahvikuppia ja punoi sormensa miehen sormien lomaan, puristaen suurempaa kättä pehmeästi.

David kurtisti kulmiaan ja tarttui vapaalla kädellään naisen leukaan vaatien tätä kohtaamaan katseensa.
"Ei aihetta?" hän kysyi epäuskoisesti, melkein tuskastunut katse silmissään.
"Et näe itseäsi selkeästi."

"Näen itseni oikein selkeästi", hän naurahti ja laski kahvikupin kädestään voidakseen painaa kupin lämmittämän kämmenen vasten miehen poskea. "Kukaan ei näytä kauniilta tähän aikaan aamusta." Ei ennen suihkua.

Mies huokasi raskaasti.
"Olet niin kaunis, että katselusi tekee melkein kipeää. Näytät omalta itseltäsi. Aidolta - säteilet lämpöä ja vilpittömyyttä. Rakastan sinua. Kaikkea sinussa. Älä väitä vastaan", David varoitti ja punoi vapaan kätensä sormet naisen hiuksiin suudellen korvanlehteä.

Caitlin tahtoi väittää vastaan tai kenties tönäistä miestä uudestaan äänettömänä kieltona, mutta tyytyi vain hymyilemään posket entistä punaisempina.
"Minäkin rakastan sinua", hän vastasi kun väitteleminen oli kerran kiellettyä ja käänsi päätään voidakseen suudella miestä. David vielä lellisi hänet aivan piloille moisilla tunteellisilla julistuksillaan.

Mies vastasi suudelmaan vahva käsi naisen leukaperällä, mutta hillitsi lopulta itsensä. He olivat aikuisia ihmisiä.
"Tiedätkö paljonko kello on?" hän pakotti itsensä kysymään, kun tunsi halua vetää Caitlin syliinsä ja unohtua naisen tuoksuun.

Kenties juuri se, että he olivat aikuisia ihmisiä, antoi oikeuden toimia näin asunnon suojissa. Caitlin hymyili painaessaan päänsä vasten miehen rintakehää. Hänen pitäisi varmaan antaa Davidin valmistautua työpäiväänsä, mutta sohvalta nouseminen tuntui vaikealta. Davidin kainalosta lähteminen oli aina yhtä hankalaa.
"En", hän vastasi huvittuneena. Hänen olisi kai pitänyt, kun oli puhelintaankin räpeltänyt aamupäivän kuluksi, mutta no, moinen pikkuseikka oli jo vaipunut unholaan. Hän ei ollut kiinnittänyt huomiota numeroihin, jotka hohtivat näytöllä.

David huokasi silitellen naisen kylkeä.
"Ehkä meidän pitäisi käydä lounaalla, tai minun on vaikeaa pitää käsiäni erossa sinusta", mies totesi melkein lannistuneena.

Oli aina yhtä häkellyttävä tunne, kun sydän yhtäaikaisesti sekä jätti lyönnin väliin että kiristi tahtiaan. Hän hymyili vasten pehmeää neuletta, ennenkö suoristautui. Ehkä Davidin sanoissa oli ripaus totuutta. Ehkä olisi parempi käydä lounaalla kuin palata takaisin parvelle. Heillä olisi vielä monta yötä ja aamua aikaa.
"Siinä tapauksessa käyn pikaisesti suihkussa", nainen totesi ja suukotti miehen poskea. "Päätä sillä välin sopiva lounaspaikka."

David veti Caitlinin vielä yhteen suudelmaan hyvin haluttomana päästämään naista ylös ja katseli sitten kihlattunsa perään, kunnes tämä katosi kääpiöille suunniteltuun kylpyhuoneeseen. Alistuneesti huokaisten mies onki puhelimensa kirjahyllystä ja etsi eilisen lupauksensa mukaisesti mahtipontisen hyväksi kehutun, italialaisen ravintolan, johon puhui heille pöytävarauksen.

Vuosikymmenten työskentely hevosten keskellä oli opettanut pitämään lyhyeksi luvatut suihkut lyhyinä, vaikka hän saikin varoa liukkaalla lattialla liikkumista ettei päätyisi törmäämään pää edellä seinään. Auennut silmäkulma tuskin olisi hurmannut ketään. Caitlin kietoi itsensä pehmeään pyyhkeeseen ja setvi hetken sormillaan punertavia hiuksiaan, jotka tuntuivat olevan varsin takussa vielä suihkun jälkeenkin. No, kyllä ne saisi selväksi ja jos ei, niin nutturalta takkuja ei onneksi huomaisi. Hän suunnisti parvelle pukeutuakseen ripeästi lounasta varten ja palasi alakertaan pyyhettä hiuksiinsa kietoen, kun oli löytänyt ylleen farkut ja siistin topin. Kuulemma hän oli liian vanha pukeutumaan ironisiin printtipaitoihin, vaan eipä se häntä yleensä estänyt.
"Olen aivan kohta valmis", hän lupasi kompastuen viimeisellä askelmalla portaita laskeutuessaan. Muutama kiireisempi askel palautti tasapainon ja hän väläytti hymyn miehelle heilauttaen pyyhkeen vapaaksi jäävän pään selkäpuolelleen.

"Älä turhaan kiirehdi", puolittain sohvalta noussut David vastasi seuraten naisen kulkua sydän hakaten. Mies sukaisi hiljalleen kuivuneita, vaaleanruskeita hiuksiaan, kiipesi parvelle hakemaan asiallisen, mustan pikkutakin ja pöyhäisi hiuksiinsa hippusen muotoilutuotteita.
"Tuletko tänään teatterille vai vaikka haluaisitko soitella ystävillesi tai tavata Charlotten sillä välin?" hän kysyi keräten taskuihinsa avaimia, pankkikortteja ja puhelimensa.

Tietenkin hän kiirehtisi, jotta he ehtisivät syödä kaikessa rauhassa eikä David joutuisi venyttämään maskeeraajansa kärsivällisyyttä. Nainen poimi puhelimen pöydältä käteensä ja suunnisti kylpyhuoneen peilin eteen sipaisemaan ripsiväriä.
"Teatterille, ehdottomasti", Caitlin vastasi naurahtaen ja kurkisti olohuoneen puolelle. Eihän siinä ollut edes mitään mietittävää! "Ehdin soitella Hexhamistakin. Lupasin mennä huomenna iltapäivästä tervehtimään Charlottea, mutta tänään olen vain sinun." Hän palasi kylpyhuoneen puolelle, hylkäsi pyyhkeen kuivumaan ja setvi pahimmat takut hiuksistaan, ennenkö kiepautti ne nutturalle. Ehkä hän välttäisi, ellei David suunnitellut lounasta jossakin useamman Michelin-tähden ravintolassa.

Mies pudisti hymyillen päätään. Musikaali oli toki upea, mutta hän epäili Caitlinin vielä kyllästyvän siihen. Naisen aika olisi luultavasti paremmin käytettyä muualla, mutta David oli itsekäs: hän haluaisi aina naisen seurakseen, sentään he voisivat olla yhdessä siihen saakka, että näytös alkaisi.
"Mukava kuulla", hän vastasi sipaisten naisen poskea. Hänelle Caitlin oli paljon enemmän kuin välttävä, oli varattu ravintola kuinka hieno tahansa.
"Mennäänkö sitten?" hän kysyi avaten ovensa naiselle.

Caitlin hymyili miehelle nojaten kevyesti päätään vasten pehmeää kosketusta. Hän nappasi naulakosta ohuen kangastakkinsa ja kietoi kaulaansa sinikirjavan huivin.
"Mennään", hän vahvisti nyökäten ja astui ulos yksiöstä hymy huulillaan. Heti, kun David sai oven suljettua heidän perässään, tarttui hän miehen käteen punoakseen heidän sormensa lomittain. Näin oli oikein hyvä.

Maittavan lounaan jälkeen oli helppo siirtyä teatterille, jonka sokkeloiset taustatilat olivat jo ehtineet tulla tutuiksi hänellekin. Caitlin uskalsi väittää, että löytäisi Davidin pukuhuoneelle eksymättä, mutta muutoin seikkailut taustatiloissa tapahtuivat vain miehen johdolla. Hän oli myös oppinut löytämään tiensä miehen pukuhuoneelta aulaan, joka toivotti teatterin vierailijat tervetulleiksi, kun esityksen aika koitti. Se ei tosin tarkoittanut, että hän olisi löytänyt enää takaisin näyttelijöiden kumarrettua lavalla, joten kuten monena muunakin kertana, oli hän päätynyt odottamaan teatterin ulkopuolella näyttelijöiden saapumista. Oli suorastaan hilpeää seurata jännityksestä lähestulkoon täriseviä faneja, joiden suonissa virtasi esityksen jälkeensä jättämä euforia ja näyttelijöiden tapaamisen nostattama adrenaliini. Erityisen hilpeää siitä teki se, kun hän saattoi sivuhuomiona kuunnella keskusteluja, joita henkilökunnan sisäänkäynnillä käytiin. Ne kuitenkin vaipuivat unholaan heti, kun tutuiksi tulleet näyttelijät purkautuivat ovesta yksi kerrallaan ja hän saattoi jäädä odottamaan hetkeä, kun voisi kietoa kätensä Davidin ympärille.
"Olitte jälleen kerran uskomattomia", nainen julisti hyväntuulisesti ja halasi miestä tiukasti. "Saitko kiinni ystäviäsi?" Ehkä näin lyhyellä varoitusajalla oli hankala saada sovittua mitään, mutta noh, ainahan sitä saattoi yrittää. Ehkä kaikkien illat eivät olleet täynnä ohjelmaa.

David pujottautui odottajien läpi malttaen juuri ja juuri seisahtua tervehtimään huomiotaan kaipaavia katsojia, ennen kuin sai kiertää käsivartensa Caitlinin ympärille ja suudella kihlattuaan tervehdykseksi.
"Mukavaa, jos viihdyit", hän vastasi, "voisimme mennä käymään Albertin luona, jos se sinulle sopii?" David laski käsivartensa Caitlinin hartioille ja talutti naisen mukaansa. He tekivät kaiken lyhyellä varoitusajalla eikä ystävien näkeminen ollut siten vaikeaa. Albert, yksi miehen parhaista ystävistä, oli vallan ihastunut Caitliniin, mistä David ei voinut miestä syyttää; aavistuksen pyöreä, hyväntuulinen koomikko oli ystäväpiirin ideanikkari, joka usein videoi asunnossaan nauhoitettuja, Youtubessa suosittuja duettoja ja spontaaneja näytöksiä. Mies asui vain reilun kilometrin päässä, joten David arveli iltaisen kävelyn sopivan naisellekin.

"Totta kai sopii", nainen vastasi asiaa sen kummemmin pohtimatta. Tietenkin hänelle sopi vierailu miehen ystävän luona, miksi ei olisikaan sopinut? Olihan hän ehdottanut, että he viettäisivät iltaa muidenkin seurassa. Ainakin välillä. Ehkä. Eikö se ollut aikuinen toimintamalli? Caitlin kietoi toisen kätensä miehen vyötärön ympärille ja hymyili onnellisena.
"Saan vielä huonon maineen faniesi keskuudessa, kun varastan sinut ovelta", hän virnisti toispuoleisesti.

"Mikä sääli", David vastasi vailla suurta katumusta ja suukotti naisen hiuksia heidän kävellessään. Hän oli pyytänyt Emilyä ja Simoniakin saapumaan, ja Thénardieria Les Misérablesissa esittävä Albert luultavasti kertoisi illanvietosta samassa musikaalissa esiintyville ystäväpiirin jäsenille sekä ottaisi yhteyttä myös Julianiin.
"Oletko nälkäinen? Albert luultavasti haluaa järjestää ruhtinaallisen tarjoilun."

Caitlin naurahti pehmeästi. Sanat eivät aivan sopineet yhteen äänensävyn kanssa, mutta sellaista se elämä välillä oli. Ei häntäkään suuremmin kaduttanut, kun hän sai miehen seurakseen niin nopeasti musikaalinäytöksen päättymisen jälkeen.
"Kuulostaa siltä, että syötävä on joka tapauksessa, vaikka nälkä ei olisikaan", Caitlin naurahti vilkaisten miestä hymy huulillaan. Katuvalojen heittämät varjot tekivät mukulakivetyistä kaduista tavallistakin petollisemmat kävellä, mutta olihan hänellä David pitämässä häntä jaloillaan. Kyllä hän sai silloin tällöin vilkuilla muutakin kuin katukiviä.
"Onkohan aikaa, kun Lontoo ei ole kaunis", nainen pohti ääneen.

Ei silloin, kun sitä katsoi Caitlinin silmin. David vastasi suukottamalla naisen ohimoa ja piteli sitten tämän kättä kuin varmuuden vuoksi heidän kiivetessään ylös kivisiä portaita kohti Albert Longin nimellä merkittyä ovea. Mies ehti tuskin koskettaa ovikelloa, kun hengästynyt Albert tempaisi oven auki pyöreät posket punoittaen ja lyhyt, ruskea tukka kai peruukin jäljiltä hapsottaen. Hän oli selvästi kiirehtinyt suoraan kotiin näytöksestä.
"Hei, hei! Vihdoin! Tulkaa sisälle!", Davidia selvästi lyhyempi, muutaman vuoden vanhempi mies kehoitti tarmokkaalla lämmöllä ja perääntyi kapeasta eteiskäytävästä, jotta tulijat pääsivät sisälle. Viihtyisäksi sisustettu asunto oli valaistu tehokkain, pehmein valoin ja pizzalta tuoksuvasta keittiöstä kantautui puheensorinaa. Muut olivat siis ehtineet jo paikalle.
"Muistatte varmastikin Caitlinin", David tervehti keittiösaarekkeen ympärille kerääntynyttä joukkoa. Tasolle oli pinottu kokonainen vuori pizzalaatikoita ja jokunen viinipullo. Mies luotti Caitlinin muistavan Albertin, Emilyn ja Simonin, joka ei tosin ollut päässyt paikalle esiintyessään myöhäisillasta bändinsä kanssa, mutta koki varmemmaksi esitellä muut uudelleen.
"Caitlin, Fiona", hän nyökkäsi kohti pienikokoista, kolmekymppistä, olemukseltaan herttaista naista, jonka vaaleansiniset silmät siristyivät hymyyn suklaanruskean otsatukan alla katseen kohdatessa Caitlinin kanssa.
"Ja Julian", David osoitti juuri pizzaa haukannutta, toisia miehiä hennompaa amerikkalaista, "sekä Thalia". Viimeksimainittu, eksoottisen näköinen, lapsesta saakka West Endillä esiintynyt nainen nojasi keittiötasoon viinilasi kädessään ja hymyili Caitlinille mustia, muodikkaan lyhyeksi leikattuja hiuksiaan ojennukseen sukien. Fiona ja Thalia tähdittivät Les Misérablesia; Fiona Fantinena ja Thalia Eponinena, ja Broadwayltä West Endille vaihtanut Julian oli Book of Mormonin Elder Price.
"Mistä on kysymys?" Thalia kysyi, sillä sai yleensä riisua rooliasunsa ilman ruoskivaa kiirettä. David vastasi huvittuneella hymyllä ja kiersi käsivartensa hellästi Caitlinin hartioiden ympärille.
"Albert, taidan tarvita bestmanin", hän totesi, ja kun uutinen rekisteröityi kuulijoissa, riemastunut onnittelevien halausten ja poskisuudelmien aalto ympäröi heidät. Fiona kosketti sydäntään ja tarttui sitten vilpittömällä lämmöllä Caitlinin käsiin.
"Olen niin onnellinen puolestanne!" Sama tunne toistui variaatioina. David kohtasi Emilyn katseen muiden päiden yli, ja nuori nainen pakotti itsensä hymyilemään järkytyksen läpi räpytellen kiivaasti, kunnes sai itsensä kerättyä niin, että saattoi liittyä onnittelujen aaltoon.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:20 pm

Caitlin hymyili lämpimästi tanakalle miehelle, joka toivotti heidät tervetulleeksi asuntoonsa Hän seurasi miestä peremmälle asuntoon ja heilautti kättään tervehdykseksi, kun David käänsi ystäviensä huomion heidän suuntaansa. Hän muisti kuta kuinkin jokaisen asunnolle kerääntyneen näyttelijän, mutta oli hyvä virkistää muistia miehen lyhyen esittelyn kautta. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun hän olisi sekoittanut nimiä keskenään, joten parempi kiinnittää nyt huomio siihen, että nimet järjestyisivät oikein hänen mielessään. Hän hymyili ja nyökkäili vuorollaan jokaiselle esitellyksi tulleelle, ennenkö nojautui lähemmäs miestä. Hän ei voinut kuin toivoa, että miehen ystävät ottaisivat uutiset vastaan samalla lämmöllä kuin millä olivat aina toivottaneet hänet tervetulleeksi keskuuteensa. Lähes huomaamatta pidätelty hengitys vapautui ensimmäisten onnittelujen myötä.
"Kiitos, kiitos", Caitlin vastasi kohdaten Fionan katseen säihkyvään hymyyn sulaen. Kenties hän sai säteillä onneaan ympärilleen, kun sama onni tuntui heijastuvan takaisin paikallaolijoiden kasvoilta. "En ole uskoa tätä aivan vielä todeksi", hän myönsi naurahtaen antaen katseensa kiertää onnittelijasta toiseen. Oli ollut ehdottomasti hyvä idea ehdottaa, että he viettäisivät iltaa miehen ystävien kanssa. Olisi ollut sääli jättää näin hyvässä seurassa kihlauksen juhlistaminen väliin.

"Uskomatonta", Albert huokasi ja löi Davidia käsivarteen toruen, "ja nytkö vasta kerrot?" Mies kiersi käsivartensa myös Caitlinin ympärille ja kiiruhti sitten keittiöön yhtäkkiä uutisten laadun muistaen.
"Tarvitsemme shampanjaa!"
"Miten ihana uutinen! Onneksi olkoon!" Davidia päätä lyhyempi Julian onnitteli halaten pariskuntaa vuoronperään.
"Mitä tapahtui?" Fiona tiedusteli haaveikas, romantiikasta selvästi syttyvä hehku hymyssään ja veti Caitlinin pöydän ääreen, missä Albert nosteli kaapeista shampanjalaseja ja valmistautui räjäyttämään jäähdytetyn shampanjapullon auki.
"Suo anteeksi", David kuiskasi Caitlinille koskettaen naisen olkaa, kun siirtyi vaivihkaa sivummalle keskustellakseen hetken huoneesta hiljaa kadonneen Emilyn kanssa.

Caitlin hymyili halatessaan vuorollaan jokaista onnittelijaa, eikä voinut kuin nauraa Albertin innolle. Tarmokas mies oli selkeästi päättänyt, että pizzan ääreen kokoontumisesta saataisiin tehtyä kunnon juhlat. Nainen siirtyi pöydän ääreen ja naurahti pohtiessaan, miten vastaisi Fionan kysymykseen. Miten kertoa Davidin uskomattoman ihanasta eleestä siten, että se tekisi oikeutta kokemukselle? Hän hymyili pahoittelevalle miehelle ennenkö käänsi huomionsa täysin Fionan puoleen. Peukalo hakeutui koskettamaan kauniin kihlasormuksen sileää pintaa kuin varmistaen, että sormus oli edelleen tallessa.
"Epäilemättä sanat eivät tee oikeutta tällekään tarinalle", Caitlin naurahti ja vilkaisi silmäkulmastaan shampanjan kanssa puuhailevaa miestä. Hänen pitäisi ehkä siirtyä kauemmas, tai hänen pelkkä läheisyytensä riittäisi räjäyttämään pullon tai sinkoamaan korkin jonkun otsaan.
"David oli täyttänyt asuntonsa kynttilöillä, joita sytytti sitä mukaa kun kertoi kaikesta, mistä minussa niin pitää", hän kertoi. Pelkkä tilanteen muistelu sai silmät kiiltämään liikutuksesta kosteina. "Kuulemma hän ei voinut odottaa enää kauempaa ja noh, tässä sitä ollaan", hän naurahti pehmeästi, ääni tunteesta väristen ja heilautti vasenta kättään pienessä kaaressa välttäen vain täpärästi shampanjalasin kolhaisun.

Fiona laski kätensä Caitlinin käsivarrelle kertomusta kuunnellessaan ja puristi sitä hellästi huomatessaan naisen liikutuksen.
"Olen todella, todella onnellinen puolestanne!" nainen vakuutti ja keinautti otsatukkaa pois silmiltään, "oletteko jo ehtineet sopia hääpäivästä?" Davidin tuntien mies ei turhia odottelisi. Albert räjäytti pullon korkin keittiön seinään, ohjasi kuohut tiskialtaaseen ja täytti sitten laseja. Hän vilkaisi ympärilleen tajutessaan kahden puuttuvan ja oli aikeissa huhuilla, mutta muutti mielensä. David ja Emily voisivat nostaa laseja myöhemminkin.

Caitlin hymyili kiitollisena Fionalle. Oli ihana kuulla, miten vilpittömän onnellisia Davidin ystävät olivat miehen - ja hänen - puolesta.
"Emme vielä", hän myönsi, "mutta yritämme saada kaiken järjestymään nopealla aikataululla. Eniten se on kai kiinni siitä, mistä löydämme juhlatilan." Hänellä ei ollut mitään taikauskoisia uskomuksia päivämäärien merkityksen suhteen, joten päivän voisi päättää täysin sen pohjalta, milloin sopiva tila olisi vapaana. Kaipa hääpäivänsä muistaisi ikuisesti, vaikka päivämäärä ei erikoinen olisikaan.

"Millaista juhlatilaa etsitte?" Albert kysyi ja moppasi shampanjakuohut puukuvioidulta laminaattilattialta. Mies ei ottaisi velvollisuuksiaan bestmanina kevyesti. Fiona ihaili Caitlinin sormusta ja varautuneempi Thaliakin siirtyi lähemmäs osallistuakseen paremmin keskusteluun.
"Työskentelitkö sinä hevosten parissa?" aasialaissyntyinen nainen tiedusteli.

"Emme oikein tiedä", Caitlin vastasi kääntäen katseensa touhuavan miehen suuntaan. "Sisätilaa, mielellään Lontoosta. Ei varmaankaan rajaa paljoa?" Hän naurahti kysymyksensä päätteeksi ja hymyili lähemmäs siirtyvälle naiselle.
"Kyllä", hän vahvisti oikean olettamuksen ja toivoi, ettei joutuisi arvaamaan, missä musikaalissa ja roolissa Thalia työskenteli, sillä hänen muistinsa ei riittänyt aivan niin pitkälle. "Olen kouluratsastaja sekä valmentaja", hän tarkensi hymyn kera.

"Aivan", Thalia vastasi, "olitteko muuttamassa ulkomaille ensi vuoden puolella?" Kenellekään heistä tuskin oli epäselvää kuka Caitlin oli, mitä nainen teki tai miten tärkeä tämä oli Davidille. Mies ei varsinaisesti tarinoinut rakkauselämästään, mutta hänen ei tarvinnut. Tunne välittyi heille päivänselvänä.
"No mutta sehän on täydellinen tilanne! Voin kysellä tutuiltani tietävätkö he hyvistä tiloista", Albert tarjosi ja pohti pitäisikö heidän nostaa maljoja ilman sulhasta vai aloittaa pizzalla. Pizza ja shampanja eivät ehkä kuuluneet perinteisesti yhteen. Mutta näin lyhyellä varoitusajalla oli ollut vaikeaa hankkia kovin elegantteja tarjoiluja, vaikka mies viihtyikin keittiössä erinomaisesti ja yleensä laittoi illanviettojen ruoat itse.

"Kyllä, niin olisi tarkoitus", hän vastasi nyökäten suoden vain ohikiitävän ajatuksen sille, oliko muutto kenties saanut kovinkaan innokasta vastaanottoa miehen ystäviltä. Ehkä tiiviisti yhdessä työskentelevä ja samoilla kulmilla pyörivä ystäväjoukko ei innostunut pidemmän välimatkan ajatuksesta.
"Olisin kiitollinen, jos vain suinkin viitsit, Albert. Kaikki apu on tervetullutta", Caitlin kiitti ilahtuneena. Epäilemättä Lontoossa asuvat ja täällä kenties useampiakin tuttavien häitä juhlineet tietäisivät sopivista tiloista enemmän kuin hän saisi selville, vaikka viettäisi viikon tietokoneen kirkkaan näytön edessä.

"Totta kai!" Albert vakuutti ja vilkaisi pimeän eteisen suuntaan päättäen sitten tarjota Caitlinille ensin sekä valkoista että punaista viinipulloa ja pizzalaatikkojen lämmintä tornia. Ystävän menetys toiseen maahan ei ollut kenellekään ideaali tilanne, mutta he olivat tottuneet siihen, että kommunikoivat aina välillä teknologian välityksellä; saihan välillä itse kukin roolin Broadwayltä, Pariisista tai vaikka Tokiosta. David oli kuitenkin vakuuttanut palaavansa joku päivä takaisin Lontooseen ja West Endille.
"Minne olette lähdössä?" Julian tiedusteli uteliaana ja poimi ylimmästä laatikosta toisen palan pepperonilla, jalapenolla ja paprikalla täytettyä pizzaa. Miehen amerikkalainen aksentti pisti korvaan englantilaisessa seurueessa, vaikka näyttelijä olikin yrittänyt adoptoida englantilaista nuottia.
Sillä välin David odotti kärsivällisesti, silitellen hiljaa tukahdetusta itkusta tärähtelevää selkää.
"Tämä on niin typerää", Emily moitti itseään, ääni miehen neulepaidan vaimentamana, kun nainen itki sitä vasten hämärässä eteisessä. Mies halasi nuorta ystäväänsä tuntien raastavista nyyhkäyksistä välittyvän tuskan repivän sisintään. Hän ei ollut koskaan halunnut satuttaa Emilyä. Tunteenpurkauksen vihdoin hellittäessä, David halusi tarjota naiselle edes muutaman lohdutuksen sanan, mutta Emily kielsi sen päättäväisesti pyyhkien kasvojaan; kauniit, toivon murskaavat sanat hänen onnestaan, heidän ystävyytensä merkityksestä ja siitä, ettei Saksa tarkoittanut menetystä aiheuttaisivat uuden tunteenpurkauksen. Niinpä mies vain ojensi naiselle siististi taitellun nenäliinan farkkujensa taskusta, suuteli Emilyn otsaa ja odotti, kunnes nainen oli valmis palaamaan muiden pariin.
Heidän saapuessaan takaisin keittiöön David asettui Caitlinin viereen kiertäen käsivartensa naisen ympärille ja painaen suudelman naisen poskelle, ja Emily istahti baarijakkaralle Thalian viereen toivoen, ettei näyttäisi liian punaiselta ja itkettyneeltä.
"Toivottavasti he eivät ole ehtineet pelotella sinua", mies sanoi Caitlinille ja vilkaisi merkitsevästi ystäviään saaden vastaukseksi viattomia hymyjä. Ilmeisesti vastaus oli 'ei vielä'.

Caitlin kaatoi itselleen lasillisen punaviiniä Albertin tarjouksesta ja poimi näyttävän tornin päällimäisestä laatikosta palan pizzaa. Kiitollisena pöydän tarjoamasta vapaudesta laskea viinilasi käsistään, Caitlin saattoi huoletta suunnata huomionsa ystävyksiin ympärillään. Ei hän toivon mukaan pizzaa pudottaisi syliinsä, vaikka keskittyisi muuhunkin kuin lämpimän herkun syömiseen.
"Saksaan, ei sen kauemmas", hän vastasi syötyään suunsa tyhjäksi. Toki kaukaisuus riippui perspektiivistä, mutta hänestä lähestulkoon koko Eurooppa oli lähellä. "Toivon mukaan aivan länsilaidalle." Yksityiskohdat vaatisivat vielä hiomista, mutta olihan tässä aikaa. Ehdottomasti enemmän aikaa, kuin mihin hän oli tottunut järjestellessään muuttojaan, mutta ainakin tämän ehtisi hoitaa kunnolla. Sitä ennen hänen tosin täytyisi puhua Artemiksen kanssa - mikä hurmaavan iloinen keskustelu se tulisikaan olemaan. Hän käänsi ajatuksensa nopeasti takaisin hyväntuuliseen ystäväjoukkoon ympärillään ja huuhtoi suunsa tyhjäksi rikkaalla punaviinillä. Davidin saapuminen sai naisen vilkaisemaan miestä kysyvästi. Toivottavasti kaikki oli kunnossa.
"Eivät tietenkään", nainen naurahti kääntäen huomionsa Albertista Julianin kautta Fionaan. "Eiväthän he sellaista tekisi."

"Eivät tietenkään", David vastasi pehmeästi hymyillen ja katsahti ympäröivää ystäväpiiriä dramaattisella, synkällä varoittavuudella. Mies kumartui varastamaan haukun Caitlinin pizzasta.
"Sitten, vihdoin", Albert vaati malttamattomana puheenvuoron ja kiersi ojentamassa shampanjalaseja jokaiseen käteen. Hän nosti lasinsa näyttävästi.
"Caitlinille ja Davidille", mies nosti yksinkertaisen maljan suoden pariskunnalle lämpimän, tunteikkaan katseen, johon David vastasi kiitollisella hymyllä muidenkin nostaessa lasinsa. Davidin ei tarvinnut koskaan pohtia, olivatko hänen ystävänsä oikeasti onnellisia hänen puolestaan.
"Mitä tekisimme illan kunniaksi? Caitlin, haluaisitko tehdä jotain?" illan isäntä tiedusteli lasien tyhjettyä.

Caitlin kohotti kiitollisena lasinsa ytimekkäälle maljapuheelle ja soi lämpimän hymyn jokaiselle paikallaolijalle. Hän olisi ikuisesti kiitollinen vastaanotosta, jonka teatteriperhe oli hänelle antanut. Olisi ollut helppoa jäädä ulkopuoliseksi tiukasti yhteen hioutuneen ystäväpiirin keskellä, mutta sitä tunnuttiin välttelevän aivan tietoisesti.
"Voi ei, en tosiaankaan", hän naurahti laskien tyhjän shamppanjalasin kädestään pöydälle, ettei vain onnistuisi rikkomaan kapeaa lasia. "Tässä on aivan riittämiin juhlittu jo meitä. Kiitos, kun kutsuit meidät kotiisi, Albert, ja kiitos, että tulitte kaikki paikalle", hän käänsi huomionsa isännästä muihin läsnäolijoihin. Ei hän tämän kummoisempaa juhlintaa kaivannut. He voisivat vain nauttia pizzasta, viinistä ja hyvästä seurasta. Epäilemättä ystävyksillä riittäisi kerrottavaa toisilleen, ja hauskoja sattumuksia nyt saattoi kertoa vaikka kymmeneen kertaan. Caitlin käänsi katseensa Davidiin ja kietoi toisen kätensä miehen kyljen ympärille.

David puristi Caitlinin lähemmäs ja painoi suukon punaisiin hiuksiin. Hänkin oli onnellinen siitä, miten kivuttomasti Caitlin istui hänen perheensä joukkoon.
"Hyvä on sitten", Albert rykäisi ja katsahti merkitsevästi muita keittiösaarekkeen ympärillä istuvia.
"It's a little bit funny, this feeling inside", mies aloitti teatraalisella tunteikkuudella vaivatta Your Songiksi tunnistettavan melodian muokaten sanoitusta siellä, missä se oli tarpeen. Fiona, Julian, Thalia ja Emily liittyivät kaikki mukaan vaihdellen sujuvalla improvisaatiolla vuoroa ja säestäen toisiaan keittiössä soivin harmonioin. Pariskuntaa lämpimästi katsovat esiintyjät kerääntyivät viimeisen säkeistön aikana juhlittavan kaksikon ympärille.
"I hope you don't mind, I hope you don't mind, that we put down in words
How wonderful life is while you're in the world."
Kuoro sulki heidät rakastavaan ryhmähalaukseen, ennen kuin Albert katkaisi sen ja levitti pizzalaatikkojen vuoren tasolle.
"Syökää nämä pois!" hän vetosi kuin olisi havahtunut siihen, että kello oli paljon ja hän jäisi pian yksin valtavan ruokamäärän kanssa.

Caitlin veti terävästi henkeä ja tuijotti hetken silmät suurina Albertia, ennenkö hautasi kasvonsa vasten Davidin rintakehää. Miehen ystävät olivat aivan mahdottomia! Miten tällaiseen eleeseen edes kuului reagoida? Hän ei voinut kuin rutistaa tiukasti Davidia ja hitaasti rohkaistua katsomaan jokaista laulajaa vuorollaan. Vaatisi varmasti useamman vuosikymmenen, ennenkö hän tottuisi spontaaneihin lauluesityksiin, joita ammattiesiintyjät tarjoilivat toisilleen juhlapäivien merkeissä. Hän pyyhkäisi liikutuksen kyyneleen silmäkulmastaan ja kohotti katseensa halaamansa miehen silmiin muotoillen huulillaan äänettömän rakkaudentunnustuksen. Kuoroa lieni turha kiittää sanallisesti, sillä mikään lause ei ilmaisisi kiitollisuutta riittämiin. Ehkä oli vain parempi hymyillä avoimesti jokaiselle heidät halaukseensa kietoneelle ja naurahtaa Albertin hädälle pizzojen suhteen.
"Niin, kuulitko David, syö", hän naurahti pehmeästi ja kannusti miestä noutamaan syötävää pienellä tönäisyllä.

David pudisti päätään ystäviensä spontaanille esitykselle, vastasi Caitlinille samalla, äänettömällä tunnustuksella ja rutisti sitten jokaista läsnäolijaa vuoronperään. Hän toivoi, ettei Caitlin vaivaantuisi - he eivät selvästi osanneet tehdä mitään elämässään sekoittamatta siihen musiikkia.
Hän nauroi Caitlinin kannustukselle ja poimi laatikosta palan rapeapohjaista, paksulla juustokerroksella varustettua pizzaa miettimättä sen suuremmin, mitä se sisälsi. Mies kohotti Caitlinille merkitsevästi kulmiaan kuin toistaakseen kehotuksen takaisin naiselle.
"Pitäisikö meidän siirtyä olohuoneen puolelle?" Albert pohti vilkaisten heidän takanaan hämärässä olevaa, avoimen pohjaratkaisun tilaa, jota upottavat sohvat ja nojatuolit täplittivät. Mies poimi tasolta muutaman pizzalaatikon ja viinipullon mukaansa ja siirtyi sytyttämään lisää valoja seurueen kerätessä loput ruoat ja seuratessa kiireettä. David veti Caitlinin kainaloonsa pehmeään sohvannurkkaan, ja Fiona istahti heidän viereensä. Albert vajosi nojatuoliin heidän toiselle puolelleen, ja Julian asettui mielellään kahden viehättävän, nuoren naisen väliin vastapäiselle sohvalle lasi valkoviiniä käsissään.
"Kertoisitko meille lisää itsestäsi, Caitlin. David on valitettavan salaperäinen", illan isäntä vetosi ja loi moittivan katseen tulevaan sulhaseen.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:21 pm

Caitlin noudatti omaa ohjettaan, jonka David niin näppärästi palautti hänelle takaisin ja poimi siivun pizzaa käteensä. Eipähän tarvitsisi pohtia, mitä syödä iltapalaksi - tai tällä tahdilla edes aamupalaksi, kun nyt tuli syötyä niin reilusti. Hän seurasi miehen rinnalla olohuoneeseen ja painautui tyytyväisenä vasten Davidia syöden kaikessa rauhassa pizzanpalaansa.
"Hyi sinua", hän käänsi päätään toruen leikillään miestä Albertin sanat kuultuaan. Vai oli David ryhtynyt salaperäiseksi hänen suhteensa? Eihän sellainen käynyt päinsä. "Mitä tahdotte tietää? Työni ei valitettavasti ole kovinkaan kuulijaystävällistä ja teatteritietämykseni sitäkin rajatumpaa", hän naurahti lämpimästi.

"Mitä tahansa!" Albert vakuutti.
"Mistä olet kotoisin? Miten tutustuitte Davidin kanssa?"

"Minulla on Irlannin passi, joten tavanomaisin kriteerein Dublinista", nainen vastasi pitäen vaivatta yllä pehmeää, lontoolaista aksenttia. Kovin vahva irkkuaksentti pian saisi aikaan sen, ettei Atlantin toiselta puolen tänne kotiutunut Julian ymmärtäisi kuin sanan sieltä ja toisen täältä hänen puheestaan, eikä se suinkaan ollut tarkoitus. "Mutta olen asunut vähän siellä sun täällä vuosikymmenten varrella", hän selitti hymyillen. Nainen vilkaisi Davidia silmäkulmastaan.
"Tutustuimme töideni kautta", hän vastasi hetken pohdittuaan, "ja Davidin työt puolestaan saivat minut kiinnostumaan teatterista muutoinkin kuin vain arkkitehtuurin näkökulmasta."

"Todellako? Onko sinulla suosikkimusikaalia?" Fiona tiedusteli uteliaana Caitlinin vierestä punaviiniä siemaillen.

"Olen valitettavan puolueellinen", nainen naurahti asiaa lainkaan häpeämättä, "joten toki vastaukseni on Oopperan Kummitus."

Vastaus sai ryhmän nauramaan.
"Kai David on päästänyt sinut katsomaan muitakin musikaaleja?" Julian tiedusteli kulmaansa dramaattisesti kohottaen.

"Minua on suorastaan patistettu katsomaan muitakin", nainen myönsi nauraen ja vilkaisi silmäkulmastaan kihlattuaan, "mutta yleensä keskustelu päättyy siihen, että istun jälleen Her Majesty's -teatterin samettipenkeillä."

David sai osakseen syyttäviä katseita ja toruvia kielennaksauksia.
"Suosittelemme", Albert vastasi teatraalisen vakavana ja kurottui taputtamaan toverillisesti Caitlinin polvea.

Caitlin päätti jättää korjaamatta, että oli hänen itsepäisyytensä tulos päätyä katsomaan samaa musikaalia illasta toiseen.
"Teen parhaani korjatakseni tämän kammottavan erheen", nainen vastasi yrittäen hakea vakavuutta ääneensä siinä lainkaan onnistumatta. Kenties hänen täytyisi hieman laajentaa musikaalien ohella, vaikka Davidin johtaman esityksen kokeminen olikin aina yhtä ihanaa.

"Hienoa", Albert vakuutti ja loi Davidiin varoittavan katseen, mihin mies vastasi huvittuneella hymyllä silitellen Caitlinin käsivartta.
"Oletko sattunut katsomaan Les Misérablesin?" musikaalia itse tähdittävä Albert jatkoi viattomalla uteliaisuudella, mikä sai Davidin nauramaan vapautuneesti.

"Luojan kiitos kysyit juuri Les Misérablesista", Caitlin virnisti. Edes yksi musikaali Kummituksen ohella, jonka hän voisi sanoa nähneensä viimeisen vuoden sisään. "Epäilemättä väärä vastaus ohjaisi minut nopeasti kohti ovea, eikö? Kyllä, kävin katsomassa sen heinäkuussa", hän naurahti. Kun oli viettänyt lähestulkoon kaksi viikkoa Davidin seurassa, oli ollut mahdollisuus irroittautua yhdeksi illaksi toista musikaalia varten. Seuraavana iltana hän tosin oli ollut jälleen tutun teatterin yleisössä katsomassa maailmanlaajuisesti tunnetun teemamusiikin tahtiin nousevaa kattokruunua.

"Loistavaa!" Albert vakuutti ja David huokasi päätään hitaasti pudistaen.
"Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?" mies jatkoi kyselytuntiaan.

Caitlinilla ei ollut mitään kysymyksiin vastailua vastaan, erityisesti jos aiemmin heitetty syytös Davidin salamyhkäisyydestä piti lainkaan paikkaansa. Mielellään hän kertoi miehen ystäville mitä nuo vain tahtoisivat tietää. Tulisivathan he näkemään toisiaan jatkossakin.
"Luen lähinnä tietokirjoja ja opiskelen kieliä", nainen vastasi sipaisten nutturalta karanneen hiuskiekuran korvansa taakse.

"Todella? Sitten tiedän, kenet vaadin parikseni, kun pelaamme seuraavan kerran Trivial Pursuitia", Albert vastasi kulmiaan merkitsevästi kohottaen.

Caitlin nauroi miehen sanoille.
"En olekaan saanut pelata Trivial Pursuitia vuosiin. Perheeni ei ymmärrettävistä syistä suostu pelaamaan kanssani", hän naurahti lämpimästi. Eihän se nyt niin epäreilua voinut olla, että hän tiesi vastauksen kenties joka kolmanteen kysymykseen?

"Täydellistä", Albert vakuutti ja jätti huomiotta Davidilta saamansa, varoittavan katseen.
"Mikä sai teidät valitsemaan juuri Saksan?" Fiona tiedusteli tulevasta muutosta, ennen kuin ryhmän ideanikkari saisi heidät pelaamaan seuraleikkejä keskellä yötä.

"Minun työni, jälleen. Huomaatteko miten itseään toistavaksi tämä käy?" Nainen naurahti päätään pienesti pudistaen. "Saksa on hyvä maa kilparatsastajalle, eikä David laittanut vastaan. Lupaan kyllä palauttaa hänet takaisin tänne", Caitlin lisäsi huvittuneena ja vilkaisi miestä, jonka kainaloon oli asettunut. Eivät he Saksaan pysyvästi jäisi. Davidin työt ja elämä olivat täällä. Hän oli jo kovasti hokenut itselleen, miten tämä olisi viimeinen muutto ennen paluuta kotiin. Viimeinen vierailu toisessa maassa, ennenkö hän kasvattaisi juurensa Englannin vehreään maaperään.

Ryhmä nyökkäili ymmärtävään sävyyn. David puristi hellästi Caitlinin olkapäätä ja vilkaisi kelloaan. Ehkä aikuisten ihmisten olisi aika lähteä kotiin, ennen kuin naisparka kyllästyisi loputtomaan kyselytuntiin. Fionallakin odotti kotona mies ja kaksi lasta.
"Pitäisikö meidän alkaa lähteä?" hän kysyi naiselta hiljaa.

Caitlin hymyili kääntäen huomionsa Davidiin, kun tunsi hellän kosketuksen olkapäällään. Hän nyökkäsi pienesti. Kenties se olisi hyvä, sillä itse kukin olohuoneeseen asettuneista - häntä lukuunottamatta - oli tehnyt tänään pitkän työpäivän, ja tekisi saman huomennakin. Olisi vain oikein päästää jokainen kotiinsa ja yöpuulle.
"Kai meidän lienee aika lähteä kotia kohden", nainen sanoi ääneen koko joukolle pienen hymyn kera. "Oli ihana tavata teidät kaikki jälleen."

Jäähyväisten lämmöstä päätellen Davidin ystävistä oli ollut ihanaa tavata Caitlin. Joukossa vaihdettiin useampi halaus, ennen kuin mies sai kihlattunsa ulos ovesta Lontoon viilenneeseen yöhön. Fiona, Thalia ja Emily lähtivät samalla ovenavauksella, joskin vastakkaiseen suuntaan.
David kiersi käsivartensa Caitlinin vyötärölle viittoessaan heille viereiseltä kadulta mustan taksin.
"Toivottavasti et kokenut heitä liian tunkeileviksi."

"En tietenkään, älä nyt hulluja puhu", Caitlin naurahti nauttien sisällään kytevästä lämmöstä, jonka miehen ystävien seurassa oleminen oli jättänyt jälkeensä. Hän nousi taksin kyytiin varoen kerrankin päätään, sillä kuhmun hankkiminen ei kuulostanut hurmaavalta päätökseltä ihanalle illalle.
"Unohdat, että olen elänyt Espanjassa. Siellä tällaisia keskusteluja pidetään täysin sopivina pysäkillä bussia odotellessa", hän virnisti. Ehkä nyt ei aivan, mutta melkein. "Sitä paitsi, pidän ystävistäsi. He ovat kaikki todella mukavia. On ihana tietää, että sinulla on näin monta hyvää ystävää pitämässä puoliasi."

David nauroi ja kosketti hellästi naisen hiuksia asettuessaan taksin lämpöön.
"Mukavaa, jos olet sitä mieltä", hän vastasi arvellen, että Caitlin saattoi pehmentää sanojaan hänen vuokseen. Hän rakasti ystäviään hurjalla palolla, mutta ryhmä saattoi olla erikoinen kokemus ulkopuolelta siihen astuvalle.
"Jäikö sinulle nälkä?"

Hän oli ehdottomasti sitä mieltä. Miehen ystävät olivat todella mukavaa seuraa.
"Ei tosiaankaan", hän naurahti päätään pudistaen. Hän oli syönyt aivan tarpeeksi tarjolla olleista pizzoista ja vatsanpohjaa lämmittävästä tunteesta päätellen juonut juuri sopivasti viiniäkin.
"Kiitos", hän kiitti vilpittömästi miestä, vaikkei ollutkaan täysin varma, mistä tarkalleenottaen kiitti. Ehkä siitä, että oli saanut tavata miehen ystäviä, tai kenties siitä, että oli ylipäätään päässyt mukaan miehen elämään, tai ehkä siitä, miten rakastetuksi tunsi olonsa joka sekunti miehen lähellä.
"Chloe, Killian ja pojat välittivät myös onnittelunsa", hän muisti yllättäen ennen esitystä saadun puhelun, josta oli unohtanut mainita miehelle esityksen jälkeisessä hurmiossaan. "Basti tahtoi myös kovasti tietää, suostutko lähtemään uudestaan eläinmuseoon mikäli siellä on yhä dinosauruksia, kun pojat tulevat seuraavan kerran käymään. Saatoin ehkä luvata tekeväni parhaani, jotta suostuisit", Caitlin hymyili pientä syyllisyyttä suupielissään. Hän ei ollut kovinkaan lahjakas kieltämään sisarenpojiltaan yhtään mitään.

Davidkään ei tiennyt, mistä muka ansaitsi kiitoksia.
"Enköhän", hän vastasi huvittuneena Caitlinin kertoessa sisarenpoikansa toiveesta. Hän ei osannut kieltää mitään Caitlinilta, joten ajan viettäminen naisen sukulaislapsien kanssa oli itsestäänselvyys.
"Sanonko sinulle koskaan ei?" mies kohotti merkitsevästi kulmaansa, kun ojensi pankkikorttinsa taksikuskille sen pysähtyessä Rupert Streetillä. David nousi ulos tarjoten kättään koordinaatiokyvyltään rajoittuneelle kihlatulle ja avasi sitten kotitalonsa alaoven.

Nainen nousi taksista miehen avustamana hymyillen varsin tyytyväisenä.
"Basti ilahtuu kun kuulee", hän naurahti voiden jo kuulla innostuksen, joka pienen pojan ääntä värittäisi moisen lupauksen jäljiltä. Basti pian vaatisi, että pääsisi Lontooseen ennen joulua ihan vain museovierailun tähden.
"Voisit hyvin sanoa. Minulla on paljon huonoja ideoita, joihin kannattaakin sanoa ei", Caitlin huomautti astuessaan sisätiloihin vilpoisasta yöstä.

"En ole kuullut yhtäkään", David vastasi merkitsevästi taluttaessaan naisen varmuuden vuoksi ylös hämärää porraskäytävää ja sisään yksiöönsä.
"Mistä minun pitäisi kieltäytyä?" hän kysyi riisuessaan pikkutakkinsa.

"Vielä", Caitlin lisäsi miehen lauseen loppuun. David varmasti ehtisi kuulla yhden jos toisenkin idean, joista kieltäytyminen olisi paitsi sallittua, myös rohkaistavaa. Hän ei aina ajatellut loppuun asti innostuessaan jostakin. Caitlin ripusti huivinsa sekä takkinsa naulakkoon ja varvisti yltääkseen painamaan suukon miehen poskelle.
"Juuri nyt ei mistään, mutta siinä vaiheessa jos hääsuunnittelu lähtee täysin käsistä, on tehtäväsi pysäyttää minut", nainen naurahti.

"Miksi ihmeessä tekisin niin?" mies kysyi pehmeästi kiertäen käsivartensa naisen ympärille takaapäin ja nojaten poskensa vasten naisen päätä.
"Haluanhan täyttää kaikki toiveesi", David muistutti, pyyhkäisi naisen hiukset sivuun ja kumartui suutelemaan tämän kaulansyrjää.

"Toiveeni on, että ehdimme juhlia häitämme ennen kuin muutamme Saksaan, joten pysäytät minut heti, kun suunnittelu leviää käsiin", nainen naurahti ja nojasi vasten miehen lämpöä. Hän kallisti päätään sivuun antaakseen miehen huulille enemmän tilaa, vaikka se saikin ihon väreilemään miellyttävästi. Nopeasti hän tosin käänsi päätään voidakseen varastaa miehen huulet suudelmaa varten, jonka pehmeä sävy ei montaa sekuntia kestänyt. David teki tavattoman huonoja asioita hänen itsehillinnälleen.

"Voit luottaa siihen, että ehdimme", David lupasi punoen sormensa naisen hiuksiin, "olen kärsimätön mies." Hänellä ei ollut koskaan ollut ollut mainittavaa itsehillintää, mutta Caitlin vaati ankaraa työtä - varsinkin, kun nainen houkutteli esiin hänen kuumaveristä, malttamatonta puoltaan. Mies vastasi suudelmaan kiepauttaen Caitlinin ympäri käsivarsiensa suojassa ja ujutti sormensa paidan helman alta naisen selän lämpimälle iholle.

"Hyvä", Caitlin vastasi ääni vain hiukan kurkkuun takertuen. Davidin kosketus sai kylmät väreet vaeltamaan pitkin selkää. Hän kietoi tyytyväisenä kätensä miehen niskaan ja painautui tiukasti vasten miestä punoen sormensa vaaleanruskeisiin hiuksiin syventäessään suudelmaa. Hän otti hitaasti muutaman haparoivan askeleen johdattaakseen miestä kohti parvelle vieviä portaita. Missä ikinä he Saksassa asuisivatkaan, makuuhuoneen olisi paras olla ensimmäisessä kerroksessa.

Mies harvoin kaipasi sen enempää rohkaisua. David ei olisi tarvinnut parveakaan. Hän tarttui kiinni naisen paidan helmoihin ja nykäisi sen Caitlinin pään yli, ennen kuin nosti naisen jälleen syliinsä, jotta matka taittuisi nopeammin - ja turvallisemmin. Hän nojautui suutelemaan hoikkaa kaulaa imien itseensä rakastamansa naisen tuoksua ja pisamaisen ihon pehmeyttä. Sen lämpö sai hänen verensä kiehumaan, ja Davidillä oli tunne, ettei hän saisi koskaan Caitlinista tarpeekseen. Naisen tapaaminen ollut kuin uudelleensyntymä. Saattoiko häntä syyttää siitä, että hän unohti olevansa aikuinen?

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:22 pm

Lauantai 7. tammikuuta 2017 - Hääpäivä
Mukana myös Charles Edgerly ja Bex Hale.

Vanhan kivikirkon lempeän valon jälkeen tammikuinen Lontoo pakotti räpäyttämään silmiä kerran jos toisenkin, eikä kömpelö nainen laittanut lainkaan pahakseen mahdollisuutta tukeutua Davidiin laskeutuessaan kiviset askelmat alas kirkon pihalle. Hän ei ollut kompuroinut matkalla alttarille, eikä aikonut tehdä niin nytkään. Tämä päivä olisi kompuroinneista vapaa. Nainen tunsi säteilevänsä kilpaa itse auringon kanssa, joka pilkisti valkean pilvipeiton lomasta, joskaan hän ei tuntunut edes huomaavan talvisen päivän piristystä. Hänen maailmansa tuntui rajoittuvan metriin hänen ympärillään, sillä siihen tilaan mahtui David. Peukalo hakeutui jatkuvasti nimettömän juureen pyörittelemään vihkisormusta, kuin varmistuksena siitä, että tämä oli totta.
Koko päivä oli tuntunut unelta, josta hän ei tahtoisi koskaan herätä. Nainen hymyili täynnä onnea vieraille, joiden kasvoja ei edes kunnolla nähnyt onnellisuuden kuplastaan, ja asteli kiireettä kohti odottavaa autoa, joka veisi heidät juhlapaikalle. Tammikuinen, vieno tuuli tuntui kylmältä iholla, mutta Caitlin ei edes moista huomannut. Hänen kuplaansa ei mahtunut kuin kaiken muun tieltään työntävä onnellisuus. Noustuaan vain hieman kömpelösti auton kyytiin pitkän, valkean mekkonsa helmoja keräillen, saattoi nainen hengittää vapaasti ensimmäistä kertaa tunneilta tuntuneeseen aikaan. Hän suoristi olkaimettoman, varsin yksinkertaisen häämekkonsa helmaa ja hymyili leveästi Davidille. Aviomiehelleen. Ajatus sai silmät kostumaan, mutta sitä nyt tuntui tapahtuvan jatkuvasti tämän päivän aikana.
"Me selvisimme siitä", nainen naurahti pehmeästi ja kohotti vasemman kätensä miehen poskelle. Kai hänen kuuluisi vilkuttaa vieraille auton lipuessa pehmeästi liikkeelle, mutta mitäpä moisista. Kohtahan hän näkisi vieraat juhlapaikalla. Mieluummin hän pitäisi onnen kyynelten kostuttaman katseensa Davidissa, sillä jos häneltä kysyttäisiin, ei millään muulla maailmassa olisi väliä kuin miehellä, jonka vierellä hän saattoi nyt istua.

Mies sulki naisen käden omiinsa piirtäen sormenpäillään pehmeitä kaaria sileään kämmenselkään. Vihkisormuksen koskettaminen sai hänet hymyilemään vaistomaisella epäuskolla - vihdoin he kuuluivat toisilleen. Vuodenvaihteeseen päättynyt sopimus Oopperan Kummituksessa ja lähestyvä muutto Saksaan tarkoittivat West Endin, ystävien ja kodin jättämistä, ja menetyksen tuska oli värittänyt edellisiä kuukausia. Nyt Caitlin oli kuitenkin täyttänyt hänet toiveikkuudella. David ei ollut uskonut haluavansa enää suunnitella elämäänsä, koska nykyhetkessä selviäminen oli tarpeeksi raskasta. Caitlinin vieressä istuessaan hän janosi tulevaisuutta. Hänen mielensä täyttyi asioista, joita hän halusi kokea ja nähdä rakastamansa naisen kanssa.
Naisen käsi hänen poskellaan sai miehen silmien meripihkan sulamaan, ja David painoi suudelman naisen kämmenelle. Sitten toisen ranteelle.
"Olet aivan uskomattoman kaunis", hän sanoi välittämättä siitä, että oli tainnut sanoa sen jo tusinan kertaa aikaisemminkin. Auto rullasi pehmeästi Lontoon liikenteeseen, ja David sipaisi karanneen, punaisen hiussuortuvan naisen korvan taakse. He liittyisivät vieraiden seuraan juhlapaikalla valokuvien jälkeen, ja mies mietti oliko kelvottoman kamala ihminen, kun ei malttanut odottaa mahdollisuutta olla kaksin vaimonsa kanssa.

Caitlin painoi päänsä pienen naurahduksen kera, mutta palautti nopeasti katseensa takaisin Davidiin.
"Kiitos", hän vastasi, sillä vastaanväittäminen olisi turhaa, se oli jo käynyt selväksi. Nainen koetti parhaansa mukaan olla hukkumatta onnellisiin ajatuksiinsa, sillä hän ei ollut varma, löytäisikö enää koskaan takaisin pintaan jos antaisi ajatusten viedä mennessään.
"En ole edelleenkään aivan varma, että tämä on totta", nainen myönsi pienen naurahduksen kera ja silitteli peukalollaan miehen sileää poskea. "Tämä tuntuu enemmän unelta, josta en tahdo koskaan herätä."

"Miksi meidän pitäisi koskaan herätä?" David kysyi puristaen naisen kättä omissaan. Huomenna he lähtisivät kolmen viikon häämatkalleen Venetsiaan, eikä mies kaivannut todellisuutta tai arkisia asioita. Hän jakaisi unen mielellään vaikka loppuelämänsä.

"Ei kai meidän tarvitse", Caitlin myönsi säteilevän hymyn kera ja nojautui lähemmäs voidakseen painaa kevyen suukon miehen huulille. Tämä olisi ollut jo unena parhaasta mahdollisesta päästä, mutta vielä parempaa siitä teki se, ettei tämä ollut unta, vaikka se siltä tuntuisikin. Hän oli hereillä, hän oli tässä ja hän oli juuri mennyt naimisiin rakastamansa miehen kanssa. Heillä olisi edessään upea häämatka ennen muuttoa ulkomaille ja yhteiseen elämään totuttelua. Uni ei päättyisi tänään, vaan jatkuisi lopun ikää.
"Rakastan sinua", hän lisäsi hymyn kera. Itsestäänselvää tai ei, hän ei koskaan kyllästyisi sanomaan sitä ääneen.

David hymyili ja painoi naisen hetkeksi rintaansa vasten.
"Niin minäkin sinua", mies vastasi ja kosketti hellästi punaisia hiuksia. Automatka päättyi liian pian, ja rikkoi takapenkillä vallinneen, intiimin hämärän. David nousi vastahakoisesti autosta, suoristi mustaa takkiaan ja ojensi sitten kätensä auttaakseen Caitlinin ulos. Valokuvaaja odottaisi heitä sisällä. Toisen sisäänkäynnin luona kulki tasainen virta häävieraita. Mies kiersi käsivartensa vaimonsa ympärille noustessaan ylös kivisiä portaita eikä voinut vastustaa kiusausta painaa suudelmaa tämän ohimolle.

Caitlin ei voinut mitään hymylle, joka syveni entisestään miehen sanojen myötä. Lakkaisikohan vaikutus koskaan? Hän toivoi, ettei. Häntä ei haittaisi lainkaan, vaikka vielä ikäloppunakin Davidin rakkaudentunnustus saisi vatsan heittämään kuperkeikkaa silkasta ilosta. Nainen nousi hitaasti ulos autosta, sillä hän ei aikonut pakottaa Davidia kantamaan häntä. Epäilemättä mies olisi sen tehnyt, mutta mieluummin hän kulki omilla jaloillaan, niin epävakaat kuin ne parhainakin päivinä olivat. Tänään pystyssä pysyminen olisi ollut mahdotonta ilman miehen jatkuvaa tukea.
"Valmis valokuvattavaksi?" Hän kysyi toinen suupieli hymyyn kaartuen. Hän ei ollut, mutta koskapa hän olisi salamavaloihin tottunutkaan. Onneksi hän ei joutuisi kohtaamaan valokuvaajan kyltymätöntä tarmoa ja taiteellisuutta yksin.

Mies avasi naiselle oven saliin, johon heidän taiteellinen ohjaajansa oli majoittunut ja soi Caitlinille vastaukseksi huvittuneen hymyn. Muistot hääpäivästä olisivat arvokkaita, vaikka Davidin kärsivällisyys ei ollutkaan riittää ohjelmanumeroon. Hän kätteli valokuvaajaa, torjui lujasti mutta ystävällisesti tarjoukset erinäisistä teemoista ja veti sitten Caitlinin kanssaan sopivaan valaistukseen. Hän kiersi käsivartensa naisen ympärille ja sulki vaimonsa syleilyynsä sulkien tietoisuudestaan kameran hektisen räpsähtelyn ja salaman välkähdykset. Miehen sormet punoutuivat Caitlinin käteen, ja hän antoi itsensä uppoutua katselemaan naisen vihreitä silmiä ja niiden lukemattomia vivahteita.
"Olet uskomaton", hän totesi nostaessaan naisen käden huulilleen ja välittämättä siitä pilasiko valokuvaajan vision, nojautui hetken kuluttua suutelemaan vaimoaan.
Sen tuli ja kaipaus saivat Davidin melkein unohtamaan, missä he olivat, ja mies soi synkeän katseen kurkkuaan merkitsevästi rykivälle valokuvaajalle.
"Luuletko, että saimme tarpeeksi kuvia?" hän kysyi Caitlinilta.

Kesti hetken jos toisenkin, ennenkö nainen pystyi rentoutumaan miehen syleilyssä, sillä salamavalon terävät välähdykset pyrkivät vaatimaan hänen huomiotaan. Davidin läheisyys auttoi huomattavasti, joten nainen päätti vain keskittyä katsomaan miehen meripihkaisia silmiä. Valokuvaaja tehkööt mitä tahtoi, hän voisi vain tuijottaa miestään onnesta soikeana. Caitlin naurahti pehmeästi ja painoi hetkeksi katseensa maahan miehen sanojen myötä, mutta kuten niin usein ennenkin, ei hän tälläkään kertaa voinut pitää katsettaan erossa miehestä kuin muutaman silmänräpäyksen. Hän kietoi kätensä miehen ympärille hukuttautuen suudelmaan, joka sai unohtamaan ympäröivän maailman. Kevyt puna kohosi pisamaisille poskille ja nainen naurahti pehmeästi.
"Varmasti", nainen vastasi miehelle ja kääntyi vilkaisemaan valokuvaajaa. "Kiitos." Epäilemättä he hukkuisivat kuviin palatessaan lomamatkaltaan, kun valokuvaaja lähettäisi niin kuvansa itse seremoniasta ja vastaanotolta kuin varsinaiset hääkuvatkin.

David ihaili Caitlinin ystävällisyyttä, ja vaimonsa esimerkin kannustamana kiitti omalta osaltaan aavistuksen närkästyneen oloista miestä valokuvista, ennen kuin tarttui naisen käteen ja johdatti tämän ulos salista. Häikäisevän valokuvaussession jälkeen käytävä oli melkein pimeä. Häävieraiden hyväntuulinen puheensorina kantautui valon suunnasta, ja hetken David halusi vain siepata naisen ja lähteä toiseen suuntaan. Ehkä heidän oli osallistuttava omaan hääjuhlaansa. Mies painoi suudelman naisen kämmenselälle ja johdatti tämän sitten ääntä kohti.
"Valmiina?" hän tiedusteli hiljaa pysähtyen hämärään, ennen kuin hääsali näkisi heidän saapuvan.

"En ikinä", Caitlin naurahti hiljaa ja nousi varpailleen matalista korkokengistä huolimatta, jotta saattoi painaa pikaisen suukon miehen huulille. Hän ei ollut valmis kohtaamaan juhlaväkeä, mutta samaan aikaan ei voinut odottaa, että saisi jakaa onnensa sukulaisten, ystävien ja muiden lähimmäisten kanssa. Olivathan osa vieraista saapuneet kaukaakin juhlistamaan heidän onneaan. Olisi töykeää antaa juhlaväen odottaa enää kauempaa.
Hän veti syvään henkeä, vilkaisi silmäkulmastaan miestä ja kietoi kätensä tiukasti miehen käsipuoleen, ennenkö astui muutaman askeleen eteenpäin kohti lämpimässä valossa kylpevää salia. Hyväntuulinen puheensorina ja lämminhenkinen nauru muuttuivat hetkessä suorastaan pauhaavaksi meteliksi, kun vieraat huomasivat hääparin saapuvan. Caitlin hymyili leveästi jokaiselle, jonka katseen vain tavoitti, ja vilkuili silmäkulmastaan rinnalla seisovaa miestään. Hän ei ollut lainkaan yllättynyt, kun ensimmäiset heidät saavuttaneet vieraat olivat pienempää väkeä, sillä toisin kuin aikuiset, hänen sisarenpoikansa eivät olleet malttaneet odottaa onnittelijoiden jonon muodostumista. Pahoittelevan hymyn kera Caitlin irrottautui Davidista voidakseen kumartua aavistuksen verran ollakseen innokkaiden poikien tasolla ja kietoi lapset tiukkaan syleilyyn. Pojat puhuivat kaikessa innossaan päällekäin ja kaksikielisesti, mutta Caitlinia moinen tuskin häiritsi - nainen epäili, ettei olisi muistanut sanaakaan poikien puheesta, vaikka se olisi ollut kuinka hidasta tahansa.
"Onnittelut", Milo muisti yllättäen sanoa kohteliaasti myös Davidille ja tarjosi kättään kuin kätelläkseen aikuista miestä. Caitlin ei hetkeäkään epäillyt, etteikö Chloe ollut yrittänyt terottaa poikien päähän moista käytösmallia, sillä Basti reagoi hetkessä isoveljensä esimerkistä ja toisti toivotuksen tätinsä syleilystä, ennenkö kiemurteli eroon punapäästä ja vain lyhyen harkinnan jälkeen levitti käsiään kuin pyytäen lupaa halata sulhasta. Caitlin suoristautui, sipaisi hiuskiekuran korvansa taakse ja valmistautui kohtaamaan sisarenpoikia kärsivällisempien aikuisten vieraiden muodostaman jonon onnitteluineen.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:22 pm

Sulhanen irrottautui suudelmasta vain aavistuksen vastahakoisesti, ennen kuin astui Caitlinin rinnalla valoihin ja nosti kätensä tervehdykseen heitä vasten iskevälle metelille. Hänen ystävänsä, jotka muodostivat myös hääorkesterin, eivät olleet koskaan olleet erityisen hillittyjä tai hienovaraisia.
David tarttui hymyillen pojan ojennettuun käteen, puristi sitä vakavaa arvokkuutta tavoitellen ja kumartui sitten halaamaan veljeksistä nuorempaa. Suoristauduttuaan hän kosketti rohkaisevasti pojan hartiaa ja tarttui sitten Caitlinin jäljessä muodostuvan jonon tarjoamiin käsiin. Miehen katse tavoitti pöydän ääressä istuvan Mein, joka seurasi häiden kulkua tulkitsemattoman hiljaisuuden naamion takaa, ja rohkeasti pukeutuneen Andromedan, joka tuntui nauttineen jo jokusen tervetulojuoman tai ämpärillisen shampanjaa. Turhaumuksensa nielaisten mies palautti huomionsa onnittelijoihin, kätteli lujasti ja hieman hämmentyneenä maan ulkoministeriä ja lapsenkokoista punapäätä, joka ei tuntunut istuvan lainkaan yhteen jäykän ja eleettömän seuralaisensa kanssa, ja suli sitten hymyyn huomatessaan Caitlinin perheen.

Caitlin soi huomionsa jokaiselle onnittelijalle vuorollaan, sulaen lämpimään hymyyn onnittelujen sateessa. Oli helppo hymyillä ja kiitellä onnitteluista, kun oli itsekin niin täynnä onnea että uhkasi haljeta. Hän naurahti yllättyneenä päätyessään halaamaan Bexiä, vaikka totuuden nimissä hänen tuskin olisi pitänyt yllättyä - pieni rämäpää tuntui aina rikkovan vallitsevia käsityksiä pelkällä olemassaolollaan. Muutamaa vierasta myöhemmin hän päätyi rutistamaan ensin nuorempaa sisartaan, jonka silmät punoittivat edelleen kaikesta itkemisestä, ja sitten Charlotten miestä.
"Olen niin onnellinen puolestasi", Charlotte vakuutteli ja pyyhkäisi ties kuinka monetta kertaa päivän mittaan kyyneliä silmäkulmastaan. Caitlin naurahti ja rutisti siskoaan uudemman kerran, ennenkö laski punapään onnittelemaan Davidia miehensä kera. Silmälasipäinen Chloe ja pitkä itävaltalaismies Kilian liittyivät onnittelijoiden joukkoon lämpimin halauksin ja ainakin Kilianin tapauksessa myös kostunein silmin, mikä tuntui huvittavan kolmea sisarusta yhtä paljon. Irlantilaiset vanhemmat olivat kenties harkitusti laskeneet nuoremmat edelleen, sillä siinä missä Caitlin oli nauranut Charlotten liikutukselle, saivat äidin kyynelsilmät naisenkin silmät kostumaan. Halauksen vain jatkuessa pudisteli Niall päätään ja astui vaimonsa sekä tyttärensä ohitse onnittelemaan ensin sulhasta.
"Pidä hyvää huolta pienestä tytöstäni", vanhempi mies toivotti lämpimästi. "Onnea, teille molemmille." Caitlin irrotti lopulta otteensa äidistään, soi vetisen hymyn lyhyemmän punapään yli isälleen ja vilkaisi Davidia, ennenkö pyyhki kyynelten jäljet kasvoiltaan ja valmistautui kohtaamaan seuraavat vieraat.

David tekisi juuri niin.
"Kunniasanalla", mies vastasi morsiamen isän kädenpuristukseen lujasti. Hän oli suonut muille O'Connorin perheenjäsenille halauksen, ja kiersi käsivartensa Caitlinin vyötärölle, kun onnittelijoiden virta vihdoin tyrehtyi. Albert kampesi itsensä orkesterin valloittamalle korokkeelle pehmeästi valaistulla lavalla ja kaappasi yleisön huomion ilmoittaakseen, että oli hääparin ensitanssin aika.
David tarttui Caitlinin käteen, kohotti naiselle hymyillen kulmiaan ja lähti johdattamaan tätä kohti tanssilavaa. Ensitanssi Caitlinin kanssa olisi varmasti hänen suosikkihetkensä häissä.

Nainen nojautui kohti Davidia ja sulki hetkeksi silmänsä onnittelijoiden loputtomalta tuntuneen jonon päätyttyä. Ajatus tanssimisesta kaikkien silmien alla sai kevyen punan kohoamaan poskille, mutta hän oli suoriutunut tanssista aiemmin miehen kanssa suorastaan kunnialla. Eiköhän David pitäisi hänet jaloillaan tälläkin kertaa - ja jos ei pitäisi, niin sitten hän kompuroisi tiensä tanssista läpi. Se tuskin yllättäisi ketään paikallaolijaa.
"Yritän olla tallomatta varpaitasi", Caitlin naurahti pehmeästi astuessaan lähemmäs miestä. Oli helppo unohtaa vieraat, salissa kiertelevä valokuvaaja ja koko muu maailma, kun musiikki täytti tilan ja hän saattoi vain keskittyä tanssimaan miehen kanssa, joka oli seissyt hänen rinnallaan alttarilla sanomassa tahdon.

Hääpari lähti liitämään pitkin unenomaisesti valaistua tanssilattiaa täsmälleen elegantin, toiveikkaan valssin tahdissa. Miten, Charles ei osannut sanoa, sillä tanssia johtava sulhanen ei tuntunut näkevän tai kuulevan maailmassa muuta kuin säteilevän morsiamensa. Miehen analyyttinen, terävä katse rekisteröi hellyyden jokaisessa pienessä eleessä: kuinka David sovitti heidän sormensa yhteen ja silitti naisen selkää tukevalla kädellä morsiamen selkää, kuinka mies syttyi yksityiseen, autuaaseen hymyyn kohdatessaan Caitlinin katseen. Charles oli onnellinen parin puolesta. Caitlin ansaitsi olla rakastettu ja onnellinen, ansaitsi säteillä näin. Haikeat, kaipaavat mietteet antoivat kalpeille silmille surumielisen sävyn, ja mies yritti hillitä kasvonsa kääntäessään katseensa eriskummalliseen seuralaiseensa. Ehkä ensitanssi antaisi hänelle hetken tarkkailla Halea. Rebeccaa. Bexiä. Bexiä.

Bex seurasi huvittuneen epäuskoinen hymy kasvoillaan hääparia. Hän oli olettanut morsiamen kompuroivan jalkoihinsa, hääpukuunsa tai lattian olemattomaan epätasaisuuteen, mutta sen sijaan säteilevä nainen pysyi jaloillaan. Maailma oli selkeästi yllätyksiä täynnä. Lyhyt nainen antoi katseensa kiertää hääparin tanssia seuraavissa vieraissa, joista osa oli tutumpaa ja osa tuntemattomampaa väkeä. Morsiamen perhe oli helppo tunnistaa punaisista hiuksista ja paljastavista silmäkulmien pyyhkäisyistä. Olisikohan hänenkin äitinsä yhtä toivottoman tunteellinen? Todennäköisesti. Se taisi olla äitien tehtävä häissä.
”Kuka olisikaan uskonut, että Caitlin osaa tanssia”, nainen huomautti hiljaa pitkälle miehelle rinnallaan, ja virnisti vinosti yläviistoon. Ehkä kunnia oli annettava ennemminkin sulhaselle, mutta niin tai näin, kömpelö punapää näytti kerrankin hallitsevan omat jäsenensä.

Charles katsoi seuralaistaan alas silmäkulmastaan ja kohotti vaaleaa kulmaa miettiessään puolustusta Caitlinille. Nainen sai hevosen kuin hevosen tanssimaan, mutta Hale - Bex - oli oikeassa. Irlantilaisvalmentajan sulokkuus tanssilattialla yllätti hänetkin, samoin kuin se, että naisella oli kaikki raajat vielä toimintakunnossa.
"Häiden taikaa, kenties", hän vastasi matalasti ja yhtyi melkein sydämellisesti taputuksiin, kun valssi päättyi ja hääpari sukelsi kadehdittavan rakastuneeseen suudelmaan. Lahjakas orkesteri jatkoi, ja nyt vieraatkin siirtyivät tanssilattialle. Charles ojensi kätensä punatukkaiselle seuralaiselleen.
"Saanko tämän tanssin?"

”Melkoista taikaa”, nainen naurahti matalasti, vaikka ääni hukkuikin taputuksiin. Ketä hän nyt piikittelisi tallilla, kun kompuroinnillaan useammat naurut tarjoillut nainen oli lähdössä jonnekin päin etelä-Eurooppaa?
”Toki”, Bex vastasi pirteästi tarttuen ojennettuun käteen. Ei edes yllättänyt, että Charles pyysi kohteliaasti tanssivuoroa, sillä mies tuntui olevan hyvien käytöstapojen ruumiillistuma. Sitä se taisi teettää, kun oli lord Mikälie.
”Luotan siihen, että osaat luovia tiesi tanssijoiden keskellä, ettemme törmäile kehenkään”, korkeilla korkokengillä lyhyyttään kompensoinut nainen virnisti puolittain. Eivätkö kaikki siniveriset muka osallistuneet ties mihin tanssiaisiin läpi elämänsä?

"Toivotaan, että olen luottamuksesi arvoinen", Charles vastasi kohottaen naisen pienen käden omassaan, ohjaten toisen olalleen ja laskien vapaan kätensä Bexin selän kaarelle. Hänen oli estettävä itseään pyörittelemästä silmiään omalle typeryydelleen: mitä syytä hänen pulssillaan oli syöksähtää hakkaamaan päässä? Mitä sitten, jos hän oli nähnyt naurettavan viktoriaanisia päiväunia vaihdetuista katseista ja viattomista kosketuksista, joita nainen ei edes huomannut, mutta jotka jättivät jälkensä häneen kuin polttorauta? Hän korjasi heidän käsiensä asentoa, siirtäen pientä kättä paremmin omassaan ja kiertäen sormensa kevyesti sen ympärille. Kasvonsa tiukasti hilliten hän veti Bexin lähemmäs, ryhdisti hartiansa ja vei heidät kieppumaan tanssivien parien sekaan. Hääparikin oli jatkanut tanssia kuin toistensa käsivarsille unohtuneena. Valssin rytmi oli vaivaton, ja mies saattoi johtaa pariaan varmoin ottein, kannatella naista käsivarsillaan kuin kehys taideteosta ja pyöräyttää naista ulos sekä takaisin, piruetilla rintaansa vasten.

”Luotan Selkieenkin, joten joudut mokaamaan melko pahasti ennenkö tarvitsee murehtia”, nainen naurahti rentoutuen miehen käsivarsilla. Siitä oli hetki, kun hän oli tanssinut näin juhlavassa ympäristössä, mutta eipä valssi ollut sen kummoisempaa häissä kuin kavereiden keskenkään. Olihan Caitlinkin selvinnyt häätanssista, joten mitäpä huolta hänellä olisikaan. Bex hymyili leveästi tanssin pyörteissä eikä vaatinut suurta rohkaisua kiepahtaakseen miehen käsivarren ali ja takaisin. Olipa elämä ottanut varsin absurdin käänteen, kun hän oli päätynyt valssaamaan kilparatsujensa omistajan kanssa kouluvalmentajansa häissä, mutta hän ei aikonut välittää. Elämästä kuului nauttia. Tanssin lomassa oli helppo hivuttautua lähemmäs miehen rintaa ihan huomaamattakin, mutta ainakaan hänen ei tarvinnut murehtia muihin tanssijoihin törmäämisestä.
”Miksen ole yllättynyt, että loistat tanssilattiallakin”, nainen virnisti vilkaisten yläviistoon pidempää miestä. ”Onko mitään, missä et ole hyvä?”

Charles soi naiselle häivähdyksen itseironista hymyä. Hän ei luottanut täysin kasvoihinsa tai itseensä tai edes omaan järkeensä. Bexin lämpö hänen rintaansa vasten, naisen hiusten tuoksu hänen nenässään. Miten hän, älykäs, looginen mies, saattoi kadottaa kaiken ajatustoiminnan naisen tähden?
"Ehkä jotakin", hän vastasi ja kieltäytyi irrottamasta seuralaisestaan, vaikka tanssi vaihtui vauhdikkaampaan quickstepiin. Hääpari näytti luovuttavan ja palaavan pöytäänsä, sulhanen tiukasti morsiamensa kädestä kiinni pidellen. Bex oli niin pieni ja kevyt, että naisen pyörittäminen tanssin nopeissa askelissa oli vaivatonta. Mies yritti kätkeä onnellisuuden häiveen kasvoiltaan siinä onnistumatta. Hän ei mielellään paljastanut maailmalle mitä ajatteli ja tunsi henkilökohtaisessa elämässään, eikä tanssin rakastaminen - varsinkaan tämän tanssiparin kanssa - ollut jotain, mitä hän halusi jakaa. Mies aurasi heille uran tanssivien parien poikki lähtemällä vauhdikkaaseen liitoon hyppyaskelsarjan jälkeen ja harkinnan ohittavassa spontaaniuden puuskassa kiepautti pariaan ilmassa.
"Niin loistat sinäkin. Oletko osallistunut moniin tanssiaisiin elämässäsi?"

Vauhdikkaampi tanssi vaati enemmän keskittymistä kuin tuttu ja turvallinen valssi, mutta Bex ei hätkähtänyt pientä haastetta. Hänhän eli moisia varten! Eihän elämässä ollut mitään järkeä, jos ei koskaan uskaltanut astua mukavuusalueensa ulkopuolelle ja ottaa riskejä, jotka saattoivat päättyä hyvin tai hyvin huonosti. Nainen nauroi ja hymyili edelleen leveästi saadessaan jälleen kannatella omaa painoaan jaloillaan.
”Vain koulun tanssiaisiin”, hän virnisti. ”Tai no, kerran kävimme kaverin kanssa kuokkimassa Glasgowssa jonkun tallin avajaistanssiaisissa”, nainen nauroi. Ei moista reissua voinut muistella nauramatta.
”Äitini pakotti minut sen jälkeen paritanssitunnille. Kai sen oli tarkoitus olla rangaistus ja samalla varmistus siitä, että tanssisin jatkossa kuokkimatta kenenkään juhlia.” Antoipa hän taas hienon kuvan itsestään työnantajalleen. No, olkoot. Johan hevosenhoitaja nautti hänen raahamisestaan kaiken loan läpi.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:22 pm

Mies katsahti naista yllättyneenä. Hän olisi voinut pyytää Bexiä kanssaan sille onnettomalle tanssikurssille, josta hän ei halunnut myöntää nauttineensa suunnattoman paljon.
"Minun vanhempani tekivät samoin, joskaan en ole kuokkinut paljoa elämässäni", hän vastasi.
"Ilmoitin itseni uudelle tanssikurssille sinä onnettomana iltana, kun harkintakykyni petti ja ostin saaren." Muisto onnettoman, alkoholinmakuisen illan jälkimainingeista oli onneton. Tanssin loppuessa Charles kumarsi loivasti, nosti pitelemäänsä kättä ja painoi kevyen suudelman sen kämmenselälle.
"Kiitos."

”Ei kai sinun ole tarvinnutkaan”, nainen nauroi lämpimästi. Ehkä senkin olisi voinut muotoilla paremmin, mutta milloinpa hän oli ajatellut ennenkö aukaisi suunsa.
”Olisihan sitä huonomminkin voinut käydä. Olisit voinut ostaa toisen saaren tanssikurssin sijaan”, Bex virnisti vinosti. Ei, hän ei aikonut lopettaa saaren ostamiselle nauramista. Se oli kerrassaan absurdia. Ei hänen maailmassaan kukaan ostanut saaria - paitsi selkeästi Charles.
”Kiitos itsellesi”, punapää vastasi pirteästi, vaikka miehen ritarimainen ele hämmensikin aavistuksen. Hän ei ollut tottunut kumarteluihin ja käsisuudelmiin, mutta kaipa siihen olisi pitänyt osata varautua Charlesin kanssa. Mieshän oli kuin lapsena luetuista saduista ilmestynyt prinssi.

Kalpean miehen korvat punehtuivat naisen nauraessa hänen idoottimaiselle ostokselleen. Charles kosketti niskaansa muistuttaen itseään, että hän ansaitsi naurunalaiseksi joutumisen myös jatkossa ollakseen tekemättä samanlaista virhearviointia enää koskaan.
"Ehkä sitten seuraavalla kerralla. En ole vielä ehtinyt vierailla ensimmäiselläkään", hän vastasi ja hieraisi kasvojaan viitaten naista istuutumaan heidän pöytäänsä. Mies soi asiallisen nyökkäyksen heitä uteliaasti vilkuilevaan pöytäseurueeseen ja keskitti sitten huomionsa takaisin Bexiin.
"Miten autosi on toiminut?"

”Ai, suunnittelet jo seuraavaa kertaa?” Nainen kiusasi. Ehkä hänen täytyisi antaa miehelle armoa, ennenkö Charles todella kyllästyisi hänen kiusantekoonsa, mutta tilaisuus oli aivan liian herkullinen käyttämättä jätettäväksi. Hän ei vaivautunut edes vilkaisemaan muita pöydän ääressä olijoita, sillä miehenhän kanssa hän keskustelua tällä hetkellä kävi.
”Täydellisesti, siinä ei ole pienintäkään vikaa. Paras auto mitä olen koskaan ajanut, ehdottomasti”, Bex julisti päättäväisen nyökkäyksen kera. ”Ei ole tarvinnut yhtenäkään talviaamuna pohtia, onkohan liian kylmä sää auton käynnistymiseen.”

Charles hymyili puolittain hyväksyen kiusanteon, vaikka se potki hänen ylpeyttään. Hän ei voinut uskoa omaa typeryyttään, mutta ehkä viesti uppoaisi vielä.
"Mukava kuulla. Oletko viihtynyt vielä hevosten kanssa?" hän kysyi ja potki itse itseään, sillä hänen ei ollut ollut tarkoitus vetää työtä tänne, Caitlinin häihin. Yksi katse oman pöytänsä ääressä istuvaan pariin riitti täyttämään romanttisesti valaistun hallin hänenkin kuivettunutta sydäntään koskettavalla tunnelmalla. Täydellisempää hetkeä Bexiin tutustumiseen ei ollut.

”Tietenkin!” Bex naurahti. ”Ne ovat aivan mahtavia. Pojat keksivät kepposia silloin tällöin, mutta Diana on puhdasta kultaa. Voisin tosin vannoa, että Duffy on vihdoin tajunnut löytäneensä vertaisensa luupään, sillä poikakulta on ollut suorastaan herrasmiesmäinen viime viikot”, nainen kertoi silmät loistaen ja naurua äänessään. Vaikka hän miten kutsuisi hevosia milloin milläkin enemmän tai vähemmän arvokkaalla lempinimellä, ei hän olisi luopunut yhdestäkään uljaasta ratsustaan. Mitä ihania nelijalkaisia hänen vastuulleen olikaan annettu! Hän oli todellakin voittanut onnettaren puolelleen saadessaan Charlesin hevoset kisattavakseen.

Charles hapuili mielestään epätoivoisesti jotain, mihin tarttua ja millä ohjata keskustelu luontevasti takaisin naiseen. Hän halusi tutustua Bexiin paremmin. Hän halusi tietää, mistä nainen tuli ja mitä teki, kun ei ollut tallilla.
"Sanoit kuokkineesi avajaistansseja. Oletko kuokkinut muuallakin?" hän hapuili.

Bex nauroi pirteästi miehen kääntäessä keskustelun hänen hölmöilyihinsä. Ehkä hän oli ansainnut sen, kun jaksoi edelleen kiusoitella Charlesia saaren ostamisesta.
”Turhankin monta kertaa”, nainen virnisti. ”Minua harvoin kutsuttiin mihinkään, joten improvisoin. Se oli sen arvoista, vaikka kotona sainkin huudot siinäkin tapauksessa, että juhlista oli selvitty ilman kiinnijäämistä. Nykyään ei olisi sitä ongelmaa, mutta ei tässä enää kehtaa lähteä kenenkään juhliin kutsumatta”, hän naurahti. Se jääkööt menneisyyteen. Jatkossa hän odottaisi kiltisti kutsua silloin kun tahtoisi jonnekin.

Piittaamattomuus sääntöjä ja etikettiä kohtaan kiehtoi Charlesia. Hän oli toki ollut tyly ja piittaamaton omassa nuoruudessaan, mutta Bexin elämää värittävää vapautta hän ei ollut kokenut koskaan.
"Mitä muuta nuoruuteesi mahtui kuin luvattomia juhlia?" mies kysyi, siemaisi shampanjaa ja oli laskemassa lasin pöydälle saaren muistaessaan, mutta muutti mielensä. Hän ei voisi tehdä mitään typerämpää, mitä oli jo tehnyt.

”Skeittausta, yleistä häiriköintiä ja spontaaneja matkoja milloin minnekin muutaman tunnin ajomatkan säteellä”, nainen naurahti. ”Hexhamin kirjasto suhtautuu edelleen nuivasti minuun. Olin kaukana ihanteellisesta kirjaston asiakkaasta teininä”, Bex pudisteli huvittuneena päätään. Ehkä hänen täytyisi kertoa vastapainoksi jotain järkevääkin elämästään, ennenkö mies toteaisi hänen olevan täysin vastuuton kapinallinen.
”Hevosten kanssa tuli toki seikkailtua pitkin maastoja, ja varsinkin kesäisin yön ylittävät reissut olivat tavallisia. Kaveriporukka, pari telttaa, nuotio ja kitara, eikä sitä paljoa muuta hyvään kesäyöhön vaadittu.”

Mies kurtisti kulmiaan. Skeittausta? Tarkoittiko se lajia, jossa teinipojat hyppelivät rullalaudoilla housut polvissa?
"Oletko tehnyt spontaaneja matkoja Englannin ulkopuolelle?" Charles kysyi.

”Skotlantiin”, nainen virnisti, vaikka tiesikin ettei se ollut mitä mies tarkoitti. ”Mutta en sen kauemmas. Kävimme kyllä perheeni kanssa talvisin laskettelemassa Euroopan puolella, mutta siinäpä se. Eipä niitäkään retkiä ole enää sen jälkeen tullut tehtyä, kun mursin ranteeni lumilautaillessa ja isä rikkoi polvensa liukastuessaan vuokramökin portailla. Sinulla on varmasti enemmän kokemusta spontaaneista ulkomaanmatkoista?”

"En tiedä yhdistetäänkö spontaania minuun usein, mutta matkustan paljon", Charles vastasi.
"Missä kävitte laskettelemassa?" hän jatkoi pohtien, oliko jakanut joskus matkakohteet.

”Useammassa pienessä paikassa Slovakian ja Slovenian alueilla, Espanjan Sierra Nevadassa ja yhtenä vuotena Ranskan Chamonixissa. Se oli ehdottomasti hienoin lomakohde, jossa olen koskaan ollut. Upeat puitteet laskettelijoille, mutta ne näkymät olivat kuin sadusta. Henkeäsalpaavan kaunista vuoristoa”, hän muisteli lämmöllä. ”Mutta lähinnä suosimme pienempiä keskuksia, sillä suuremmilla paikoilla saa helposti upotettua useamman satasen pelkkään rinnepassiin.”

"Pidätkö laskettelusta? Tai kenties suosit lumilautaa." Oli vaikeaa kuvitella, että olisi jotain, mitä Bex ei tehnyt. Nainen olisi varmaan laskettelija, joka hyppäisi helikopterista vuorenrinteeseen.

”Osaan kyllä laskea suksilla, mutta lauta on enemmän minun juttuni”, nainen myönsi leveän hymyn kera. ”Yllättävää kyllä, telon itseäni vähemmän laudalla, sillä suksilla tuppaan ottamaan paljon enemmän vauhtia kuin olisi turvallista, tai ainakin niin äitini aina jaksaa kiljua. Niin tai näin, laskettelu kummalla tahansa on parasta mitä tiedän heti ratsastamisen jälkeen. Skeittaus on vain halpa korvike lumilautailulle.”

Charles tiesi tarkalleen, mikä seuraava, epäsovelias lahja naiselle olisi.
"En voi sanoa olevani yllättynyt", hän kommentoi huvittuneena kuvitellessaan naisen itsesuojeluvaistoa suksilla, Se tuntui heiveröiseltä arvaamattomien, isojen hevostenkin kanssa.

”Älä nyt”, Bex nauroi. ”En ole murtanut muita luita kuin ranteeni lumilautaillessa. Pienemmät kolhut kuuluvat asiaan, ja kukapa jotain aivotärähdyksiä jaksaa laskea. Enemmän hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu”, nainen virnisti.

"Onko sinulle sattunut paljonkin niiden kanssa?" mies kysyi kulmaansa kohottaen.

”Loputtomiin”, Bex hymähti. ”Ponini oli todellinen pirulainen, joten kymmeneen vuoteen mahtui melkoinen määrä murrettuja luita, rikottuja kypäriä ja pari putoamisen voimasta piloille mennyttä turvaliiviäkin. Äidilläni on yksi kokonainen mappi täynnä röntgenkuviani ja lääkärinlausuntoja. Olinhan minä aina se, joka päädyin testaamaan uudet opetusponit erilaisissa haastavissa tilanteissa ja nousemaan laitumelta palaavien ruutitynnyrien selkään. Yksi kylkiluistani on murtunut seitsemästä eri kohtaa vuosien varrella. Lääkäri totesi viime kerralla, ettei ollut ikinä nähnyt vastaavaa”, hän virnisti ja laski kätensä vasemman kyljen päälle. ”Voisin vannoa, että siinä voi edelleen tuntea kohdan, josta se kerran napsahti.”

Charles laski katseensa alas naisen kylkeä ja kielsi itseään edes ajattelemasta murtuneen kylkiluun tunnustelua.
"Pitäisikö minun olla huolissani?" hän kysyi ja vilkaisi pöytiin laskeutuneita lautasia. Lohi oli hyvä, elegantti valinta.

”Päinvastoin”, Bex virnisti vinosti. ”Tiedän tarkalleen, miltä murtunut kylkiluu, aivotärähdys tai pahasti venähtänyt lihas tuntuu, joten jos sanon olevani kunnossa hurjankin putoamisen jälkeen, siihen voi aina luottaa. Ei tarvitse tuhlata aikaa turhiin sairaalakäynteihin tai sairaslomiin.”

"Taidat olla todellinen optimisti", mies kommentoi voimatta olla ihailematta ominaisuutta.
"Eikö ole mitään, missä sinä et olisi hyvä?"

”Sinä sanot optimisti, minä sanon realisti, äitini sanoisi pähkähullu”, nainen hymähti huvittuneena. Hän vilkaisi hääparin pöytään eikä voinut kuin naurahtaa esitetylle kysymykselle.
”Jos morsiamelta kysyttäisiin, niin kouluratsastus olisi ehdottomasti sillä listalla”, Bex virnuili. ”Mutta täysin puolueettomana mielipiteenä, ehei, olen hyvä aivan kaikessa mihin ryhdyn”, nainen pilaili. Hän oli kerrassaan toivoton monessa asiassa, mutta onneksi hevosten kanssa puuhailu ei ollut yksi niistä.

Charles vastasi puolittaisella hymyllä toivoen, ettei kouluratsastus kuulunut todellisuudessa listalle. Hänen toiveensa hevosten menestyksestä saattaisivat karista siitä.
"Oletko jo valinnut korvaavan valmentajan nyt, kun O'Connor-- siis tuore King lähtee?"

”Ajattelin lusmuta kouluvalmennuksista kokonaan”, nainen virnisti ennenkö ehti puremaan kieltään. Kenties ei kannattaisi koetella Charlesin huumorintajua moisilla kommenteilla, tai hän huomaisi pian nousevansa jälleen Hashtagin ja kumppaneiden selkään. ”Ajattelin kiertää valmennuksia ja katsoa, kuka soveltuu parhaiten koko hevospoppoolle. Selkien kanssa valmentajan huumorintajusta ei oikein voi tinkiä.” Caitlin oli osannut nauraa pöllöilevälle hevoselle ja silti pitää huolta siitä, että he kehittyivät. Hän ei hetkeäkään epäillyt, etteikö Chambers tai joku muu tallin valmentajista pystyisi sujuvasti astumaan kömpelön irlantilaisen saappaisiin.

"Ehkä minun pitäisi käydä useammin pohjoisessa", Charles vastasi, kohotti lasin huulilleen ja vilkaisi naista huvittuneena silmäkulmastaan. Ehkä hänen pitäisi jättää virvoikkeet sikseen. Hän tuntui menettävän ajatustensa hallinnan, kun kohtasi naisen katseen.

”Tervetuloa”, Bex naurahti ja kohotti lasiaan kuin maljaksi moiselle toivotukselle. ”Täytyyhän sinun nähdä omin silmin, mitä hevosille kuuluu eikä vain luottaa siihen, että kerromme Winterin kanssa totuuden.” Hevosenhoitaja tuskin edes kykenisi valehtelemaan tai kaunistelemaan hevosten kuulumisia. Hän olisi mielellään jättänyt mainitsematta jokaisen yksityiskohdan epäonnistumisistaan.

Charles kosketti lasillaan naisen lasia. Valot himmenivät ja kohdistuivat lavalle, jonne pyöreää, luontaista komiikkaansa käyttämään oppinut bestman nousi pitämään puhetta. Virallisena ja melkein liikuttavana alkanut puhe alkoi saada kuitenkin väriä, vaikka Albert piti teatraalisen vakavuuden ja hieroi hämillisenä niskaansa.
"…Polttarit olivat ikimuistoiset. Se matka Barcelonaan saattoi tosin olla virhe. Samoin ne vuohet. Sitä ei ehkä pitänyt kertoa morsiamelle. Mutta David ei voi kiistää, etteikö viihde olisi ollut ensiluokkaista! Sääli vain, kun he paljastuivat miehiksi", Albert pohti, ja sulhanen vastasi viittoilemalla teatraalisesti miestä lopettamaan. Kun kehoitus meni ohi kuulevien korvien, David peitti Caitlinin korvat käsillään.
"Caitlin, olet lumonnut meidät kaikki. Tervetuloa teatteriperheeseen. Hääparille!" Bestman nosti lasinsa, ja sali seurasi esimerkkiä. David pudisti Albertille päätään epäuskoisella huvituksella, ja puristi morsiamensa kättä. Luoja tiesi, että joku päivä Caitlin vielä uskoisi hänen ystäviensä tarinat.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:23 pm

Bex ei ollut ainoa, joka nauroi raikuvasti bestmanin puheelle - miten olisi voinutkaan, kun bestman oli niin hilpeä ja morsian itse näytti esimerkkiä nauramalla vedet silmissä Albertin tarinoille. Punapää kohotti lasinsa puheen päätteeksi kääntäen katseensa hääpariin. Caitlin pyyhkäsi kyyneliä silmäkulmastaan ja kiitti nyökkäyksellä puhetta pitänyttä miestä, ennenkö käänsi katseensa Davidiin. Oli vaikea yrittää edes keskittyä muihin, kun mies oli hänen vierellään. Hän olisi oikein mielellään vain katsellut miehen meripihkaisia silmiä.
”Hyvä, ettei isäni joudu pitämään puhetta ihan heti tähän perään”, nainen totesi huvittuneena miehelle. Jotain hyvää siinäkin, että häiden aikataulua oli ollut pohtimassa useampikin henkilö eikä vain hän.
”Ystäväsi ovat kyllä omaa luokkaansa. Kuinkakohan moni vieraista pohtii nyt tarinaa vuohien taustalla”, Caitlin naurahti ja lepuutti hetken poskeaan miehen hartialla. Kai hän sai omissa häissään olla lähellä Davidia.

"Luultavasti valitettavan moni", David vastasi päätään pudistaen ja heitti vastapalvelusta lupaavan katseen Albertin suuntaan. Bestman vastasi katumattomalla hymyllä ja kohotti parille lasiaan vajotessaan takaisin pöytään.
"Mikä on sinun polttareidesi tarina?" mies kysyi hiljaa ja nojautui hipaisemaan huulillaan vaimonsa korvanlehteä. Sana sai epäuskoisen riemun väristyksen kulkemaan hänen kehonsa läpi.

”Eipähän siis lopu puheenaiheet vierailta kesken”, Caitlin totesi. Olisihan siinäkin pöytäkeskustelua tuntemattomampienkin vieraiden välille, kun yrittäisivät järkeillä kilpaa, mitä bestmanin puhe oli oikein tarkoittanut.
”Ei mitään noin jännittävää”, hän naurahti pehmeästi. ”Sisareni kierrättivät minua Dublinin tutuilla kulmilla ja valokuvien kera muistelivat lapsuutta.”

"Se kuulostaa viehättävältä", David vastasi kiertäen käsivartensa kevyesti naisen vyötärölle. Hänelle olivat riittäneet yhdet Albertin järjestämät polttarit, ja tämä taisi olla petetyn bestmanin kosto. David käänsi katseensa takaisin lavalle pahaa peläten, kun sinne nousi nyt kokonainen kuoro hänen ystäviään. He olivat kuitenkin päättäneet korvata perinteisen puheen sulavasti soljuvalla kollaasilla rakkauslauluja, joiden sanoitus toivoi parille elämää suurempaa onnea. Kokoelmaan oli valittu tarkoituksella sanoitukseltaan romanttisimpia ja sulhaselle rakkaimpia kappaleita, ja David johti aplodeita sydän pakahtumaisillaan. Hänellä oli tunne, että hänen ystävänsä halusivat saada hänet itkemään - se ei tosin ollut vaativa tehtävä, sillä hän tunsi tukehtuvansa tunteeseen vain katsoessaan Caitlinia.

Caitlin ei tiennyt, olisiko hän välttämättä valinnut juuri sitä sanaa, mutta päivä lapsuudesta tutuilla kaduilla oli kieltämättä ollut hieno tapa muistella menneitä. Nyt oli aika suunnata katse tulevaisuuteen ja uuteen elämään Davidin rinnalla, joka oli kieltämättä saanut melkoisen alun täydelliseltä tuntuneen hääpäivän myötä. Caitlin epäili, ettei koskaan tottuisi miesten ystävien tapaan tuoda musiikki tullessaan, mutta hän ei ikipäivänä väittäisi vastaan. Tälläkin kertaa hän sai pyyhkiä kyyneliä silmäkulmistaan ja kiitti korkeampaa voimaa vedenpitävästä meikistä.
”Voi ei”, nainen huokaisi hiljaa kun näki isänsä nousevan pöydän äärestä. Puoli sukua oli jo kuullut puheen, kun harmaantunut mies oli sitä harjoitellut, mutta kukaan ei ollut suostunut mainitsemaan puheen sisältöä hänelle, mikä oli ehdottomasti syy huoleen. Perinteisesti lapsuusaikoja muistelemalla alkanut puhe kääntyi nopeasti isän ylpeydeksi tyttärestään, mikä sai punan kohoamaan Caitlinin poskille ja naisen hakemaan suojaa Davidin takaa. Hän vilkuili isäänsä toivoen, että mies päättäisi lyhyeksi kuvailemansa puheen pian, ennenkö ylistysvirret saisivat hänet toivomaan kykyä muuttua näkymättömäksi.
”Olin jo melkein varma, etten koskaan saisi pitää kolmatta hääpuhetta. Kiitos Davidin, pelkoni osoittautui täysin turhaksi. Oli kunnia saada luovuttaa tyttäreni alttarilla niin hienolle miehelle. Tulkoon tie teitä vastaan, olkoon tuuli aina myötäinen, päivä poskillenne paistakoot”, morsiamen isä lopulta päätteli puheensa irlantilaiseen siunakseen. Caitlin pudisteli pienesti päätään posket helottaen, mutta taputti hymy huulillaan muiden mukana.

David kiersi käsivartensa nauraen Caitlinin harteille, jotta nainen saisi nauttia isänsä puheesta piileskelemättä. Mies vastasi siihen lämpimällä, silmät sulattavalla hymyllä ja reippailla aplodeilla. O'Connorit olivat suku, johon hän liittyi enemmän kuin mielellään.
"Nauti huomiosta", hän kehoitti huvittuneena hykertäen ja suukotti naisen korvanlehteä.

Caitlin hymyili säteilevästi miehelle. Hän nautti huomiosta mielellään silloin, kun oli hevosen selässä, mutta isä ylistämässä häntä mitä monipuolisimmin sanankääntein ei ollut lainkaan sama asia. Olihan mies sentään ylistänyt sulhastakin, mutta siitä huolimatta hän olisi ollut oikein tyytyväinen vieläkin yksinkertaisempaan puheeseen. Juontajankin virkaa hoitavan bestmanin vilkaistessa häntä merkitsevästi, nainen nyökkäsi ja pyrki jaloilleen, joskin kumartui vielä suukottamaan Davidin poskea noustessaan.
”Kun huomiosta kerran oli puhe”, hän naurahti pehmeästi Davidille ennenkö suoristautui ja käveli orkesterin sekä bestmanin luokse. Hän vaihtoi muutaman sanan Albertin kanssa ottaen ojennetun mikin vastaan pieni hymy huulillaan.
”Kiitos teille kaikille, että tulitte tänään paikalle. En ole pitämässä puhetta, älkää huoliko”, nainen naurahti mikkiin antaen katseensa kiertää nopeasti vieraiden parissa. ”Mutta joudutte silti valitettavasti hetken kuuntelemaan minua”, hän hymyili ja nyökkäsi orkesterille, joka aloitti pehmeästi soittamaan monelle tuttua kappaletta. Caitlin käänsi katseensa Davidiin tietäen tarkkaan, että mies tunnistaisi All I Ask Of Youn alkutahdit nopeammin kuin kukaan muu yllättyneistä vieraista. Hetkeksi päätään nostanut hermostuneisuus suli pois siinä samassa, kun hän kohtasi miehen meripihkaisen katseen. Sanat tuntuivat tulevan kielelle kuin itsestään, eikä nainen uhrannut ajatustakaan lukuisille musiikin ammattilaisille, joita vieraiden joukossa oli. Tämä oli hänen lahjansa Davidille, joka tuskin tarttuisi laulun teknisiin yksityiskohtiin, eikä muiden mielipiteellä olisi mitään väliä. Kertaakaan Caitlin ei irrottanut katsettaan tuoreesta aviomiehestään, vaan antoi tunteiden paitsi kuulua pehmeästä äänestään, myös näkyä avoimesti pisamaisilla kasvoillaan.
”All I want is freedom, a world with no more night and you, always beside me, to hold me and to hide me”, hän lauloi antaen laulun kertoa tunteista, joille oli mahdoton löytää sanoja. Orkesteri jatkoi sovitusti välisoittoon, jota alkuperäisessä versiossa ei kuultu, ja nainen hymyili leveästi miehelle.
”David”, hän kutsui ojentaen kättään miestä kohden. Epäilemättä mies osaisi laulun sanat eikä vaatisi suurempaan harjoittelua voidakseen laulaa viimeiset säkeistöt hänen kanssaan duettona.

Sulhanen seurasi uteliaana, kun Caitlin lähti hänen vierestään ja vapautti naisen vastahakoisesti. Hän arveli Caitlinin pitävän jonkinnäköisen kiitospuheen, joskin huolestui naisen päätyessä puheille Albertin kanssa - voisiko siitä seurata mitään hyvää? Väritetty versio vuohiepisodista?
Tyrmistys valtasi miehen kasvot, kun hän tunnisti orkesterin soittamat sävelet, ja tyrmistys suli puhtaaksi, ihmetyksensekaiseksi epäuskoksi ja ihailuksi naisen alkaessa laulaa. Tunne, jolle oli mahdotonta löytää sanoja, oli saada miehen halkeamaan liitoksissaan ja paistoi hänen kasvoiltaan. Miten toista ihmistä saattoi rakastaa niin paljon, ettei ollut saada henkeä?
David hapuili itsensä ylös ja harppoi vaimoaan kohti tarttuen sanoihin sitä varsinaisesti edes huomaamatta.
"Then say you'll share with me one love, one lifetime - let me lead you from your solitude. Say you need me with you, here beside you - anywhere you go let me go too, Caitlin, that's all I ask of you", hän vetosi ja otti naisen käden omaansa kiihkeydellä, joka ei jättänyt viestin todellisuutta epäselväksi yhdellekään läsnäolijalle.

Caitlin tunsi silmiensä kostuvan miehen vastatessa laulun sanoin. David voisi laulaa hänelle päivittäin, eikä hän koskaan kyllästyisi tai edes tottuisi miehen kykyyn saada laulu kuin laulu täyteen tunnetta. Hän joutui muistuttamaan itseään hengittämisen tärkeydestä hymyillessään säteilevänä miehelle, jonka tunteellinen vetoomus oli saada hänet unohtamaan, että hänen oli tarkoitus vastata laulun sanoin. Ääni liikutuksesta aavistuksen väristen hän selvitti laulun loppuun saakka edes näkemättä muuta yleisöä Davidin seistessä niin lähellä, eikä nainen epäröinyt hetkeäkään astuessaan lähemmäs ja kietoessaan kätensä miehen niskan taakse, jotta saattoi vetää Davidin suudelmaan laulun päätyttyä. Vieraiden taputukset tuntuivat kuuluvan jostain kaukaa, sillä hänen maailmaansa ei mahtunut kuin mies tässä hetkessä.

David tuijotti Caitlinia silmät riemusta ja ihmetyksestä hohtaen ja kaappasi naisen syleilyynsä laulun päättyessä. Hän vastasi suudelmaan varsin palavalla kiihkolla ja nosti naisen ilmaan sylissään euforian puuskassa. Hänen ystävänsä johtivat raivoisia aplodeita seisaallaan, Caitlinille ihailevasti vislaten.
Sulhanen laski morsiamensa takaisin jaloilleen ja kosketti pisamaista poskea hellästi janoten mahdollisuutta vain uppoutua naisen vivahteikkaisiin, vihreisiin silmiin. Kai he olivat velvoitettuja jäämään omiin häihinsä.
"Olet uskomaton", hän kuiskasi vaimolleen, ennen kuin nojautui suutelemaan tätä uudelleen.

Caitlin nauroi häkeltyneenä saatuaan jalat takaisin alleen ja hymyili miehelle, jonka oli tahtonut yllättää. Se oli mitä ilmeisimmin toiminut loistavasti. Hän pakottautui katkaisemaan suudelman lempeästi, vaikka olisikin paljon mieluummin vain jäänyt miehen käsivarsille. Nainen kääntyi vilkaisemaan vieraita ja heilautti kättään tarkoituksenaan saada aplodit tyyntymään. Johan tässä oli riittämiin hänelle taputeltu.
”Meidän lienee aika antaa estradi takaisin Albertille”, nainen naurahti pehmeästi miehelle, jonka kädestä ei aikonut irrottaa suunnatessaan takaisin heidän pöytäänsä. Bestman viihdyttäkööt vieraita sen hetken, että hääkakku ja muut jälkiruokabuffetin tarjoiltavat saataisiin esille.

Lavalle noussut Albert ylisti morsianta solmiotaan löysäten, ja houkutteli vieraita sitten tanssimaan, kun jälkiruokaa katettaisiin.
"Minä vaadin seuraavan tanssin morsiamen kanssa", hän lisäsi orkesterin aloittaessa modernimpaa tanssimusiikkia ja lähti harppomaan päättäväisesti kohti hääparin pöytää.

Caitlin pudisti päätään huvittuneena tanakan miehen vaatimukselle, mutta tiesi paremmin kuin alkaa väitellä asiasta.
”Omatpahan ovat varpaasi”, hän totesi hymyn kera noustessaan pöydän äärestä. Davidin kädestä irrottaminen oli suorastaan vaikeaa, mutta piankos he saisivat viikkoja nauttia vain toistensa seurasta.

David loi Albertiin varoittavan katseen vapauttaessaan morsiamensa erikoisella huumorintajulla varustetulle bestmanille, seurasi hetken Caitlinin menoa tanssilattialle ja lähti sitten hakemaan itse naisen sisarta tanssilattialle. Svengaava musiikki houkutteli suuren osan vieraista tanssilattialle, ja hetken epäröityään Charleskin pyysi seuralaistaan uudelleen tanssimaan. Mikään rokkia, jivea tai freestyleä muistuttava ei varmasti olisi hänen vahvuuksiaan, mutta ehkä se olisi sen arvoista.

Albert ei suinkaan jäänyt ainoaksi, joka vaati tanssin jos toisenkin morsiamelta, mutta Caitlin ei voinut rehellisyyden nimissä suuremmin valittaakaan. Hänellä olisi koko elinikä aikaa tanssia Davidin kanssa, joten ehkä nyt oli oikea hetki antaa niin isän, sedän kuin muidenkin vieraiden vaatia vuoroaan orkesterin siirtyessä kappaleesta toiseen. Bex tarttui reippaasti Charlesin käteen tanssimahdollisuudesta innostuneena, eikä murehtinut suotta reippaammasta musiikista. Tanssiminen ihan vain tanssimisen ilosta oli aina sen arvoista.
”Tämähän käy urheilusta”, Bex virnisti vauhdikkaamman kappaleen päätteeksi.

Myös Davidin nuorempi veli, Peter, uskaltautui pyytämään morsianta tanssiin, kun sulhasen isä taas istui jurona pöytänsä ääressä, luottamatta tanssitaitoihinsa. David tanssitti molempia Caitlinin sisaria, morsiamen äitiä, omaa sisartaan ja omaa äitiäänkin kierroksen verran. Hän vaihtoi hymyjä ja pikaisia kuulumisia ystäviensä kanssa törmätessään näihin tanssilattialla, missä ulkoministeri taskukokoisen seuralaisensakin kanssa kieppui musiikin tahdissa. Albert oli päätynyt tanssimaan omintakeisella itsevarmuudellaan sähkönsiniseen, liehuvahelmaiseen mekkoon pukeutuneen Aidan kanssa. Naisen lempeäsilmäinen, hengästynyt aviomies näytti helpottuneelta, kun sai istahtaa hetkeksi alas. Fiona näytti katuvan, että oli ottanut lapsensa mukaan yrittäessään ratkoa väkivaltaiseksi äityvää riitaa, ja Julian säesti tanssikappaletta lavalla, mutta Emilyn poissaolo väritti tiivistä ystäväpiiriä.
"Kieltämättä", Charles vastasi ja tunsi hengästyvänsä, joskaan ei voinut laittaa sitä urheilun syyksi. Naisen läsnäolo ja vaivaton läheisyys piinasivat häntä, ja silti hänen oli estettävä itseään pyytämästä Bexiä aina vain uuteen tanssiin.
"Haluaisitko lisää shampanjaa?" hän kysyi huomatessaan tarjotinta kantavan miehen liikkuvan pöytien lomassa.

Bex viihtyi hyvin tanssilattialla, vaikka kappaleiden tempo ja tyyli vaihtelivatkin. Kenties ystävien sanoissa oli totuuden siemen - tanssiminen todella oli mukavampaa, kun tunsi parinsa.
”Mielelläni”, nainen totesi. Ehkä hetken tauko vilpoisan juoman kanssa olisi vain hyväksi. Tanssia ehtisi koko yön, joten parempi säästellä jalkoja ainakin hieman. Saisi nähdä, koska pitkästä aikaa esille kaivetut korkokengät muistuttaisivat epämukavuudestaan. Onneksi hänen ei tarvitsisi huomenna kammeta itseään hevosten selkään. Hän epäili suuresti, etteivät lihakset taipuisi moiseen urheilusuoritukseen.
”No jopas”, Bex naurahti pirteästi, kun kaksi poikaa säntäsivät kappaleen vaihtuessa morsiamen ympärille ja varastivat tätinsä muiden tanssittajien edestä. ”Kukapa olisi uskonut”, hän hymähti kun morsian innostui tanssittamaan molempia sisarenpoikiaan reippaan rokin tahdissa. Hän ei selkeästi tiennyt valmentajasta paljoakaan.
”Ei sillä, että olisin moniin hääjuhliin osallistunut, mutta vaikuttaa, että he saivat melkoisen upeat juhlat”, Bex pohti ääneen siemaistessaan shampanjaa.

"Olet oikeassa. He saivat täysin näköisensä häät", Charles myönsi ja soi haikean, lämpimän katseen morsiamen suuntaan. O'Connor ansaitsi onnensa, ja nainen näytti valloittaneen täysin tuoreen aviomiehensä. Vaikka mies tanssi kenen kanssa, katse harhaili säännöllisesti morsiameen kuin magneetin vetämänä. Ainoa, joka tuntui vievän sulhasen koko huomion, oli kiinalaissyntyinen tyttö, jota mies tanssitti tuoreen isän varovaisuudella.
"Nämä ovat luultavasti miellyttävimmät, aidoimmat häät, joissa olen ollut."

”Ei kai kukaan voi sen enempää toivoakaan”, Bex pohti. Juhlat, jotka näyttivät juhlittaviltaan olivat aina parhaat. Täytyihän juhlinnan kohteena olevien viihtyä omissa juhlissaan. Oli hauska seurata tuttuja vieraita tanssilattialla, vaikka suurin osa hänen tuntemistaan vieraista olivatkin tallin henkilökuntaa.
”En ihmettele”, nainen vastasi hetken asiaa pohdittuaan. Nämä häät olivat kieltämättä hänenkin vähäisellä kokemuksellaan varsin miellyttävät. ”Ihanaa, että he saavat juhlistaa suurta päiväänsä näin.”

Charles tyhjensi shampanjalasinsa hukuttaakseen myllertävän epätoivonsa omasta hulluudestaan ja laski lasin tottuneesti ohikulkevan tarjoilijan käsiin.
"Millaisissa häissä olet ollut?" hän kysyi ja katseli, kuinka massiivinen, kaunis kakku rullattiin esiin hääparin leikattavaksi.

”Pienissä ja vaatimattomissa, ne pari kertaa kun juhlia on ollut”, Bex naurahti. Sellaisissa, joissa hän tunsi olonsa kotoisaksi. ”Suvussani ei suuremmin juhlita näyttävällä tyylillä, eikä kukaan ystävistä ole vielä uskaltautunut järjestämään häitä.”

Charles hymyili kuvaukselle laskien katseensa.
"Meidän sukumme ei harrasta mitään pientä tai vaatimatonta", hän vastasi itseironisella kyynisyydellä. Häät ja juhlat, joihin hän oli osallistunut läpi elämänsä olivat virallisia, mahtipontisia ja täynnä tärkeitä ihmisiä, jotka halusivat epätoivoisesti näyttää vielä vähän tärkeämmiltä kuin olivatkaan.
"Luulen, että pitäisin sinun kokemuksistasi enemmän."

”En ole yllättynyt”, nainen naurahti ennenkö ehti puremaan kieltään. Ehkä sitä ei olisi tarvinnut sanoa ääneen, mutta meni jo. Kyllähän se nyt oli selvää, ettei Charlesin suvussa juhlittu pienellä porukalla naapurilta vuokratussa heinäladossa.
”Nauti siis näistä juhlista, ne ovat kenties lähimpänä minun kokemuksiani kuin mitä voit päästä”, hän virnisti. Mies todennäköisesti tylsistyisi hengiltä hänen sukunsa juhlissa. Eihän siellä koskaan tapahtunut yhtään mitään. Hänelläkin oli yleensä tylsää, ja hän sentään kuului sukuun!
”Olkoonkin, etten ole eläessäni nähnyt noin suurta kakkua.”

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:23 pm

David kiersi käsivartensa Caitlinin ympärille, kun he painoivat kakkulapion kakkuun ja kumosivat viipaleen lautaselle juhlaväen seuratessa pöydistään. Mies yritti dipata sormensa vaivihkaa kermaiseen täytteeseen ja pyyhkäistä sen Caitlinin nenänpäähän kuin onnentoivotuksena tuleville aviovuosille.

Caitlin naurahti saatuaan kermaisen nenänpään.
”Siivoa sotkusi”, hän virnisti miehelle ja viittasi vapaalla kädellään nenänpäätään kohden. Hän jätti kakkulautasen suosiolla Davidin kannettavaksi, jotta voisi keskittyä enemmän omiin jalkoihinsa. Myöhemmin voisi hyvin tulla hakemaan lisää jälkiruokapöydän tarjoiluja, mutta tässä hetkessä kakku sai riittää. Hyvä jos hän malttaisi keskittyä edes sen syömiseen. Hääparin suoriuduttua takaisin oman pöytänsä ääreen, lähtivät vieraat valumaan kaikessa rauhassa jälkiruokatarjoilujen pariin. Nuorimmat vieraat laskettiin suosiolla edelle tutkimaan herkkuja.

"Mielelläni", sulhanen vastasi ja kumartui suukottamaan kerman mukaansa naisen nenältä. Hän ei tuntenut suurta kiinnostusta kermaiseen kakkuun, sillä päivän adrenaliini ja tunnekuohu myllersivät edelleen hänen sisällään. David laski lautasen heidän eteensä pöydälle ja tarjosi Caitlinille hymyillen lusikallista. Albert oli johtanut aikuisia vieraita kakun tykö ja kohotti Davidille tietäväisesti hymyillen tuhdisti lastattua lautastaan; mies istahti pöytäänsä ja näytti härnäävän jatkuvalla dieetillä olevaa Thaliaa annoksellaan. Broadwaylta roolin napannut nainen oli lentänyt paikalle heidän häitään varten.
"Onko kaikki hyvin?" mies varmisti morsiameltaan ja laski käsivartensa tämän tuolin selkänojalle.

Caitlin hymyili pehmeästi miehelle. Kuinka onnekas hän olikaan, kun saattoi olla nyt tässä tilanteessa Davidin kanssa? Kuka olisikaan uskonut! Elämä osasi yllättää välillä parhaalla mahdollisella tavalla. Kiltisti hän aukaisi suunsa maistaakseen herkullista kakkua, jota hänelle tarjottiin.
”Kaikki on täydellistä”, nainen vakuutti vaivattoman hymyn kera, joka sai vihreät silmät tuikkimaan. ”En olisi voinut uneksiakaan mistään paremmasta.”

Liekö se oli totta, mutta David toivoi parasta. Mies nojautui painamaan suukon morsiamensa poskelle ja työnsi kakkulautasen sitten tämän eteen.
"Vieraatkin näyttävät viihtyvän", hän kommentoi katsellessaan pöytien keskustelua ja jälkiruokapöydän tasaista asiakasvirtaa. Hänen ystävänsä puhkesivat säännöllisesti nauruun, ja naiset nakkelivat Albertia lautasliinoilla. Mein vieressä istuva Andromeda silmäili kaihoisasti shampanjaa ja aikuisten pöytiä, ja hänen tyttärensä istui suoraselkäisenä tuolillaan, näykki hajamielisesti kakunpalaa ja observoi vieraita otsatukkansa alta. Davidillä ei ollut aavistustakaan miten tyttö viihtyi.
"Onko sinulla suosikkijälkiruokaa?" Charles kysyi istuutuessaan takaisin Bexin viereen ja ojentaessaan naisellekin kahvin. Hän huokasi sisäänpäin tiedustellessaan jälleen kerran pintapuolista triviaa. Hän ei ollut varma kumpi oli huolestuttavampaa: se, että hän janosi tietää jokaisen tiedonmurusen seuralaisestaan vai se, että hän halusi todellisuudessa kysyä, oliko nainen varattu, muttei uskaltanut. Hän ei halunnut kuulla, että naista odotti kotona joku, joka sai Bexin sydämen hakkaamaan, vaikka se olisi vihdoin voinut päättää hänen järjettömän haihattelunsa. Hän olisi voinut pyytää naisen tiedot sormiaan napsauttamalla, mutta seuratuksi tuleminen ei välttämättä tekisi Bexiin vaikutusta.

”Niin näyttävät”, nainen nyökkäsi hymyn kera. Hän oli erittäin tyytyväinen siihen, miten juhlien järjestelyt olivat sujuneet. Suunnitteluun oli mahtunut useampiakin kompurointeja, mutta tänään kaikki oli soljunut kuin tanssi, eikä muulla ollut väliä.
”Eipä erityisemmin”, Bex vastasi kiittäen kahvista. ”Harvoin kieltäydyin mistään, mutta perinteiset letut maistuvat aina. Jos niihin saa vielä nutellaa ja mansikoita täytteeksi, entistä parempi”, hän virnisti. ”Entä sinä?” Hän ei yllättyisi lainkaan, jos vastaus olisi jokin Ranskasta lennätettävä leivos, jonka vain kaksi ihmistä maailmassa osaisivat valmistaa - tai niin hän ainakin huvittuneena pohti.

Charlesin piti hetki miettiä, että hän muisti mitä Nutella oli. Vaikkei hän pahemmin välittänyt supermarkettien purkitetuista tuotteista, naisen kuvailema jälkiruoka ei kuulostanut hassummalta. Mies siemaisi kahviaan ja katseli naista kupin reunan yli.
"Sorbetit, joskin todellinen paheeni olisivat kai pähkinäiset leivokset", hän vastasi ja yritti olla sulhasen vanhempien tuijotusta niskassaan.
"Teetkö usein, hmm, lettuja itse?"

”Ne ovat suurinpiirtein ainoa asia, mitä osaan leipoa”, Bex myönsi huvittuneena. Äiti oli koettanut siirtää oppejaan keittiön puolelta hänelle, mutta hän oli ollut tavattoman huono oppilas. ”Lettujen kanssa ei voi epäonnistua. Muutoin ruuanlaittoni on melkoista arpapeliä.”

Charles hymyili vastaukselle ja koki parhaaksi olla toteamatta, ettei hän ollut koskaan kokannut, saati leiponut. Hänen oli tarkoitus opetella, mutta aikatauluun oli vaikeaa tehdä tilaa jollekin niin turhan tuntuiselle.
"Onko sinulla bravuuria lettujen ohella?" mies kysyi ja maistoi kokeilevan lusikallisen kakkua.

”Sämpylät, ehdottomasti”, Bex vastasi hetkeäkään epäröimättä. ”Epäilemättä äitini uskoo minun elävän nykyään pelkillä sämpylöillä ja eineksillä. Hänellä ei ole suurta uskoa kokkauksiini.” Se oli kenties tervettä itsesuojeluvaistoa, sillä hän jaksoi harvoin seurata reseptejä ja päätyi sen sijaan improvisoimaan puolet ruuanlaitostaan. Kaikki mausteet eivät aina sopineet yhteen, ja toiset pippurit olivat vahvempia kuin toiset - asia, jonka hän oli saanut oppia kantapään kautta.

Mies näytti vaikuttuneelta naisen taidosta loihtia leipää omin käsin.
"Elätkö?" Charles kohotti vaaleaa kulmaansa.

”Vain hätätilanteessa”, nainen naurahti lämpimästi. ”Vain silloin, kun kaikki muu epäonnistuu”, hän tarkensi.

"Käytkö usein ulkona syömässä?" Charles kysyi kuin huomaamattaan yrittäessään hillitä tiedonjanoaan. Lopeta, sinä säälittävä mies.

”En oikeastaan”, Bex tunnusti hymyn kera. ”En koskaan oppinut syömään ulkona jatkuvasti, eikä ravintoloissa ravaaminen itsekseen innosta. Toki silloin tällöin tulee kavereiden kanssa vietettyä päivää kaupungilla tai istuttua iltaa jossakin, mutta harvoinpa sitäkään. Aikataulut menevät herkästi ristiin”, hän hymähti huvittuneena. Kun oli viettänyt pitkän päivän tallilla treenaten aktiivisesti kilparatsujen kanssa, ei yöhön asti kukkuminen yllättäen napannut lainkaan niin paljoa kuin muutamaa vuotta aiemmin.

Mies nyökkäsi painaen vastaukset vaivihkaa mieleensä ja siemaisi kahviaan antaen katseensa pyyhkäisten salia. Katse kohtasi sulhasen veljen, ja Charles nyökkäsi kohteliaasti toivoen, että ihmiset pysyisivät pöydissään ja jättäisivät poliittiset keskustelut ja sijoituskohteiden esittelyt toiseen ajankohtaan. Ei kuulostanut siltä, että naisella olisi miesystävää tai aviomiestä. Mutta mahdollisuuden ei ollut tarkoitus merkitä hänelle mitään.
"Oletko jo ystävystynyt Winterin kanssa?" hän kysyi. Naisten aikataulut ainakin taitaisivat istua yhteen.

”En menisi aivan niin pitkälle”, Bex naurahti. Hän siemaisi kahviaan ja pudisteli päätään huvittuneena. ”Tulemme toimeen riittävän hyvin, jotta saamme molemmat hoidettua työmme parhaalla mahdollisella tavalla. Sen kutsuminen ystävyydeksi olisi melkoinen ylilyönti.” Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö hevosenhoitaja ollut innoissaan viikonlopusta itsekseen hevosten kanssa. Winter ei koskaan riemastunut hänen näkemisestään, mutta oli sitäkin tyytyväisempi nähdessään hänen lähtevän.
”Ei siis huolta, kolmas maailmansota ei ole syttymässä välillemme”, hän virnisti vinosti. Tuskinpa se miestä huoletti, mutta olihan tilaisuus liian hyvä käyttämättä jätettäväksi.

Kalpeanharmaat silmät siristyivät huvittuneina, mutta Charles koki parhaaksi olla kommentoimatta. Naisten välinen kireys ei jäänyt häneltä huomaamatta, ja hänellä oli tarpeeksi itsesuojeluvaistoa pysyäkseen siitä kaukana.
"Voisinko tuoda sinulle jotain muuta jälkiruokapöydästä?"

Bex ei uhrannut enää montaakaan ajatusta hevosenhoitajan kanssa toimeen tulemiselle. He olivat löytäneet jonkinlaisen tasapainon, joten se riittäkööt. Winter voisi rauhassa vihata häntä päästä varpaisiin jos se auttaisi hevosenhoitajaa tekemään työnsä kunnolla.
”Ei kiitos”, nainen pudisti päätään. ”Joudun pian juoksemaan puolet pidempiä lenkkejä”, hän virnisti. Ehkä siitä ei ollut tosiasiassa huolta, sillä mitäpä muutama ylimääräinen kilo haittaisivat. Kuka tiesi, ehkä Duffy uskoisi häntä paremmin, jos hän painaisi enemmän.

Charles sukaisi valkeita hiuksiaan ja katsahti seuralaistaan. Ylimääräisestä jälkiruoasta ei olisi haittaa.
"Harrastatko jotain muutakin kuin lenkkeilyä?" hän kysyi katkaisten vaarallisen suunnan ajatuksiltaan.

”Skeittausta”, Bex vastasi vinon virneen kera. Hänen äitinsä mielestä se ei ollut harrastus, mutta varsinkin Hexhamiin muutettuaan nainen oli todennut skeittilaudan varsin näppäräksi tavaksi käydä pikaisesti pyörähtämässä keskustassa.
”Ja pakkohan tässä on ollut taas alkaa käydä salilla, niin poikakullat uskovat kun käsken”, nainen naurahti. Ratsastamisen tehtävä ei ollut toimia keskivartalon lihastreeninä, vaan kouluvalmennuksista oli tarkoitus selvitä ilman lihasten armon anelua. Vielä se ei aivan toteutunut, mutta sitä varten oli jäsenyys ympärivuorokautiselle kuntosalille.
”Mutta muutoin harrastukset ovat jääneet. Entä sinä? Kai sitä jotain ehtii harrastaa töidesikin ohessa?”

Aivan, rullalautailusta oli tainnut olla puhe aikaisemminkin. Bex oli täynnä yllätyksiä.
"Ei paljoa", Charles vastasi surumielisellä hymyllä. "Hevosten ohella purjehdin, käyn teatterissa, luen ja matkustan." Hän oli tilannut sinä onnettomana yönä 14 laatikollista kirjoja Amazonista, mitä absurdeimmista aiheista, jotka olivat varmaan huvittaneet häntä sillä hetkellä. Lukeminen ei loppuisi kesken.
"Mainitsit spontaanit matkat Britannian sisällä aiemmin. Harrastatko sellaisia vielä?"

”Onhan siinä jo tekemistä töiden vastapainoksi”, nainen pohti. Hän ei ollut koskaan osannut istua aloillaan riittävän pitkään malttaakseen uppoutua kirjan maailmaan, eikä hän epäillyt teatterinkaan olevan häntä varten. Hyvä kun hän selviytyi elokuvista pomppaamatta puolessa välissä jalkeille. Ei yllättänyt, että Charles nauttisi moisista huveista.
”En. Liikaa vastuuta”, Bex vastasi suupieli nykien. ”Aiemmin sain vain huudot äidiltäni, jos sitäkään, jos myöhästyin aamutallista tai maastoletkan vetämisestä. En välttämättä haluaisi tietää, mitä Winter keksisi pääni menoksi, jos olisin viisikin minuuttia myöhässä valmennuksesta.” Puhumattakaan sitten hevosten omistajasta itsestään. Hän ei aikonut mokata mahdollisuuttaan hevosten kanssa spontaanisti päätetyn konserttiretken tähden.
”Parempi suunnitella moiset matkat ennalta, niin sopivat vapaisiin.”

"Minne lähtisit vapaillasi?" mies kysyi pohtien, nauraisiko nainen päin hänen naamaansa, jos hän tarjoaisi ratsastajalleen spontaania matkaa. Luultavasti. Hän ja spontaani tuskin olivat luonteva pari.

”Riippuu aivan siitä, mitä missäkin tapahtuisi”, Bex kohautti pienesti harteitaan. ”Keikat ovat aina hyvä syy hypätä bussiin ja matkustaa maan halki. Meinasin tosin helmikuun aikana ehtiä käydä Skotlannin puolella laskettelemassa, jos vain saan kaverit liikkeelle, että kaipa pitäisi unohtaa muut reissut ainakin hetkeksi.”

Charles nyökkäsi huvittunut hymy suupielessään. Hän olisi arvellut pähkähullua naista seikkailunhaluisemmaksi.
"Sovi menosi vapaasti Winterin kanssa", mies tarjosi.

”Siinä ei ole ollut ongelmia”, Bex nauroi, ”hän vahtii tarkasti, että pidän vapaani.” Hän oli varma, ettei taustalla ollut niinkään huoli hänen jaksamisestaan vaan tahto pitää hevosia hetken kuin omiaan, mutta mitäpä sitä ääneen sanomaan.
”Hyvä vain, kun ei tule turhaan matkusteltua nyt. Jääpähän rahaa säästöön, niin ehkä voin kesällä käydä tutustumassa Portugaliin tai ensi talvena käydä laskettelemassa vähän suuremmalla vuorella kuin Skotlannin pienillä nyppylöillä”, nainen pohti huvittuneena. Portugalista oli kavereiden kesken maalailtu sellaisia päiväunia viime aikoina, että pakkohan sinne olisi jossakin kohtaa päästä.

Olikohan nainen palkankorotuksen tarpeessa? Sitä ei kannattanut nostaa esille nyt, kun tarkoitus oli pitää työasiat poissa illasta.
"Miksi Portugaliin?" mies kysyi.

”Pari kaveria kävivät siellä juuri ja näyttivät mitä upeimpia kuvia”, Bex vastasi harteitaan kohauttaen. Milloinpa hänen päätöksilleen sen suurempia syitä olisi ollutkaan? ”Lämpöä, aurinkoa ja hiekkarantoja, ei kai sitä sen enempää tarvitse mukavaa lomaa varten. Voisihan sitä vaikka koettaa surffausta loman kunniaksi.” Ehkä hänen pitäisi pysyä kaukana kaikista aktiviteeteista, joihin sisältyi pienikin loukkaantumisen riski, mutta mitä hauskaa siinä olisi ollut?
”Onko sinulla suosikkimatkakohdetta?” Mies kerran oli maininnut matkustelevansa, joten epäilemättä Charles oli löytänyt paikan jos toisenkin, jossa viihtyi.

Charlesin standardi mukavasta lomasta sisälsi paljon muuta, kuten turistivapaan ja erityisesti amerikkalaisvapaan ympäristön. Portugali oli kuitenkin kohteena erittäin hyvä.
"Ei yhtä suosikkia. Vierailen mielelläni Euroopan vanhoissa kulttuurikaupungeissa, niistä suosikkina kenties Wien, mutta mieluiten tutkin Aasiaa. Japaniin olen matkustanut useamman kerran ja nautin sisämaan Kiinan tutkimisesta. Tällä hetkellä listallani seuraavana on kuitenkin käydä tarkastamassa saareni", mies lisäsi itseironisen hymyn kera.

Bex nyökkäsi. Se kuulosti mielenkiintoiselta seikkailulta - kenties hänkin voisi jonakin päivänä käydä Japanissa asti. Tällä hetkellä kaukaisin matka oli olympiaretki Rioon, eikä sekään ollut hänen omaa aikaansaannostaan.
”Ota paljon kuvia hurmaavasta saarestasi”, nainen virnisti. ”Kuka tietää, ehkä joku ihastuu kuviin niin että tahtoo ostaa saaren pois käsistäsi.” Ei sillä, että sekään saisi häntä lopettamaan miehen kiusoittelua saaren ostamisesta.

Mies hymyili varautuneena ja pyöritteli mietteliäänä lasia käsissään.
"Minun pitäisi myydä se, mutta huomaan olevani kykenemätön tekemään niin. Turismi tuhoaa järjestelmällisesti maailmaa, eivätkä Tyynenmeren paratiisisaaret ole säästyneet sivilisaation hampailta. Ne täyttyvät kiireellä kyhätyistä hotelleista ja huviloista, kunnes tila on lopussa. Jos voin pelastaa edes yhden palan koskematonta luontoa, ehkä minun pitäisi", Charles pohti katsahtaen naista silmäkulmastaan.

”Enpä arvannut, että sinussa olisi maailmanparantajan vikaa”, nainen naurahti yllättyneenä. ”Se on kieltämättä jalo tavoite. Luontoa tuhotaan aivan liian heiveröisin perustein. Hienoa, jos joku tahtoo pitää siitä vaihteeksi huoltakin.”

Charles naurahti.
"Tohdinko kysyä, millaisena ihmisenä pidät minua?" hän kysyi kulmaansa kohottaen. Hän ei tuntenut suurtakaan myötätuntoa ihmisiä kohtaan, mutta rakasti maataan ja maailman kauneutta.

”Kiireisenä herrasmiehenä, toki”, Bex virnisti silmääkään räpäyttämättä vastaukseksi. Ei hänellä ollut pahaa sanottavaa miehestä, joka oli paitsi kenttäratsastuksen suuria nimiä, myös antanut hänelle mahdollisuuden toteuttaa unelmiaan neljän uskomattoman lahjakkaan hevosen kanssa.
”Oletin vain, ettei luonnolla olisi suurta merkitystä sinulle. Mukava huomata, että olin väärässä.”

Mies soi naiselle puolittaisen hymyn. Hän ei mielellään jakanut maailman kanssa henkilökohtaisuuksia, mutta sijoitti vuosittain massiivisia summia sekä eläinten hyvinvointiin että luonnonsuojeluun.
"Oletko jo väsynyt tanssimiseen?" hän kysyi jonkun sulhasen tuntevista teatteritähdistä asettuessa lavalle.

”En koskaan”, Bex vastasi reippaasti. Hän ei jäänyt murehtimaan, oliko kenties onnistunut loukkaamaan miestä olettamuksellaan. Ehkä Charles oli jo oppinut, että hän harvoin ajatteli ennen kuin aukaisi suunsa, eikä siis kaikista sammakoista kannattanut pahastua.
”Voisiko tanssimiseen muka väsyä?” Hän kysyi noustessaan pöydän äärestä. Oli hienoa huomata, ettei hän suinkaan ollut ainoa, joka oli valmis palaamaan tanssilattialle, sillä vieraista yksi jos toinenkin suunnisti avointa tilaa kohden.

Charles ojensi Bexille kätensä tarttuen hetkelliseen mahdollisuuteensa tuntea nainen lähellään. Hienolla, samettisella äänellä varustettu laulajatar aloitti Etta Jamesin At Lastin. Mies kiersi sormensa pienen, lämpimän käden ympärille, laski toisen kätensä Bexin selälle ja veti naisen rintaansa vasten. Hidas, romanttinen kappale oikeutti sen, että hän saattoi tuntea kilparatsastajansa lämmön laivastonsinisen pukunsa läpi. Pehmeät, leijuvia tähtiä muistuttavat valot antoivat hämärälle tanssilattialle uneliaan tunnelman, ja pöytien kynttilät tekivät valaistuksesta elävän. Hiljaa musiikin tahtiin keinahtelu sai miehen kadottamaan ajantajunsa. Tämä saattaisi olla viimeinen tanssi, jonka hän sai naiselta varastaa, joten Charles yritti painaa mieleensä hajuveden tuoksun ja shampoon aromin. Hän katseli haikeasti kättä omassaan eikä tiennyt toivoako, että voisi muistaa illan pienimmätkin yksityiskohdat vai unohtaa kaiken heti huomenna.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Maalis 18, 2017 9:23 pm

Bex ei ollut varma, milloin viimeksi oli tanssinut niin monta tanssia saman henkilön kanssa, mutta turhahan tässä oli lähteä uutta paria etsimään, kun Charles oli halukas viemään hänet tanssilattialle kerrasta toiseen. Hän päätti olla kiinnittämättä huomiota muihin tanssipareihin, sillä parempi oli keskittyä nauttimaan siitä että hän saattoi itse olla tanssilattialla. Tanssiminen oli varsin vapauttavaa, kun ei tarvinnut pohtia, sisältyikö yksinkertaiseen tanssikutsuun jotain muutakin. Nainen ei turhia kainostellut, vaan painautui mielellään vasten miehen rintaa hitaan tanssin lomassa. Olihan Charles tuonut hänet häihin, joten hän saattoi hyvin suhtautua mieheen enemmän ystävänä kuin työnantajana, ainakin tänä iltana. Ehkä talliympäristössä tilanne olisi toinen, mutta nyt hän oli kaukana kotoa ja hevosista.
”Musiikki on kieltämättä ensiluokkaista”, nainen totesi hiljaa kohottaen katseensa miehen kasvoihin. Ei kai olisi muuta pitänyt odottaakaan, kun sulhanen oli musiikkiteatterin suuria nimiä, mutta olihan se silti hienoa. Bex hymyili puolittain antaessaan ajatustensa harhailla tanssin lomassa, eikä voinut olla kiinnittämättä huomiota miehen silmiin. Olivatko ne aina olleet tuon väriset? Huomasi, kuinka paljon hän yleensä kiinnitti huomiota ympäristöönsä. Hän tuskin osaisi kertoa hevosenhoitajan silmien väriä, vaikka joutui tuijotuskilpaan useita kertoja viikossa, mutta voisi luetella ulkomuistista jokaisen hevosen merkit. No, elämä oli. Kaikelle oli tärkeysjärjestyksensä.

Kun Bex kohotti katseensa, Charles joutui kamppailemaan ilmeensä hillityksi ja neutraaliksi. Hänen kuului näyttää työnantajalta, joka tanssitti kilparatsastajaansa, ei siltä, että hänen sydämensä oli särkyä kaipauksesta. Mies ei kuitenkaan voinut poistaa haikeaa surumielisyyden häivähdystä kalpeista silmistään vastatessaan naisen katseeseen ja saadessaan harvinaisen mahdollisuuden tutkia meripihkan sävyjä Bexin silmissä.
"Niin", hän vastasi hakien hetken varmuutta luottaa ääneensä ja kykyynsä valita sanansa. Kappale vaihtui toiseen, mutta Charles ei halunnut vapauttaa seuralaistaan. Toki häissä kuului tanssia. Hääparikin oli unohtunut toistensa käsivarsille keskellä hämyistä tanssilattiaa.
"Kiitos, kun lähdit seurakseni."

Bexillä ei ollut kiirettä minnekään, vaikka kappale vaihtui. Kuka sitä nyt tanssisi vain yhden kappaleen kerrallaan? Charles oli loistava tanssipari millä tahansa mittarilla mitattuna, joten sekin oli hyvä syy pitää kiinni. Muutoinhan joku toinen astuisi pian hänen tilalleen, ja hän joutuisi etsimään uuden tanssittajan.
”Kiitos kun kutsuit. Siitä on kauan, kun kukaan on tahtonut viedä minua minnekään”, nainen naurahti pehmeästi. Hyvä on, olihan tämä aivan eri asia kuin Ryanin kutsut illanviettoon tai päivälliselle, mutta silti. Ystävätkin tuntuivat olevan niin kiireisiä kuka minkäkin kanssa, että yhteisen ajan löytäminen oli työn ja tuskan takana. Oli mukava päästä ulos asunnolta ja saada kerrankin hyvä syy laittautua parhaimmilleen.

"Sitä on vaikeaa uskoa", mies vastasi, ennen kuin ehti harkita sanojaan. Hän soi naiselle hämillisen hymynhäiveen ja nosti katseensa Bexin kasvoista hääpariin. Naisen ei tarvinnut lukea hänestä, kuinka palavasti hän olisi halunnut viedä Bexin mukanaan minne tahansa - päivälliselle, kotiin, Polynesiaan. Nainen oli valovuosia siitä, mitä hänen olisi pitänyt asemassaan etsiä, mutta Bex oli kaapannut hänen mielensä kokonaisvaltaiseksi välittömyydellään, aidolla energiallaan ja vastustamattomalla tulellaan.

Bex naurahti miehen sanoille.
”Eipä oikeastaan. Vietän suurimman osan ajastani tallilla, joten mahdollisuudet ihmisten kohtaamiseen ovat varsin vähäiset”, hän hymyili toispuoleisesti. Varmastihan sitä Rosings Parkin kokoiselta, aktiiviselta kilpatallilta löytäisi mielenkiintoista seuraa, mutta hän ei ollut keskittynyt moiseen. Hänellä oli tärkeämpääkin tekemistä, kuten valikoida Duffylle eriparisia pinteleitä tai letittää Selkien harjaan silkkinauhoja ihan vain huvin vuoksi.

Jos joskus olisi ollut sopiva hetki kysyä, oliko naisella miesystävää, kihlattua tai kolmea avioliiton ulkopuolista, mutta hurmaavaa lasta, se oli nyt. Mutta Charles ei voinut tehdä niin. Mies ei halunnut rikkoa hänelle suotua hetkeä tanssilattialla. Eikä naisen rakkauselämä kuulunut hänelle millään mittapuulla. Hääpari saattaisi päättää lähteä hetkenä minä hyvänsä eikä hänellä olisi mitään syytä pidätellä seuralaistaan häissä.
"Olen onnellinen siitä, että olen saanut sinut hevosteni ratsastajaksi."

Bex häkeltyi miehen sanoista, mutta hymyili sitäkin aidommin ja kiitollisemmin Charlesille, vaikka se vaatikin yläviistoon katselua. Hyvä, ettei hevosenhoitajan nuiva suhtautuminen ollut tarttunut hevosten omistajaankin.
”Niiden ratsastaminen on kerrassaan ihanaa, joten kiitos kuuluu sinulle, kun annoit minulle tämän uskomattoman mahdollisuuden”, nainen korjasi välittömästi. Hän ei ollut vielä edes päätynyt tekemään mitään näyttävää kilpakentillä ratsujensa kanssa, mutta toivon mukaan myöhemmin keväällä alkava kausi korjaisi tilanteen. Hän oli täynnä palavaa halua todistaa niin itselleen, Winterille kuin Charlesillekin, että saisi houkuteltua hevosista esiin huippusuorituksia kilpakentillä.

Charles oli tuomittu pärjäsi nainen miten tahansa. Hän ei voisi irtisanoa ratsastajaa, vaikka tämä päätyisi viimeiseksi jokaisissa kisoissaan. Se olisi lopullinen todiste siitä, että hän oli menettänyt järkensä lopullisesti. Mies vastasi puolittaisella hymyllä ja vilkaisi pitelemäänsä kättä. Shampanja sai hänet tuntemaan olonsa turhankin kevyeksi, ja Charlesin oli kamppailtava harkintakykynsä kanssa ollakseen sanomatta mitään tyhmää, kuten miten kauniilta Bex näytti tänään. Hän ei luottanut kykyynsä välittää viestiä työnantajalle tai edes ystävälle sopivalla sävyllä. Kappale vaihtui jälleen, samoin esiintyjä, nyt eloisammaksi kai viestittääkseen, etteivät juhlat olleet vielä ohi.
David oli kuitenkin jo valmis jättämään juhlaväen jatkamaan keskenään. Hän halusi Caitlinin itselleen. Mies yritti kuitenkin löytää kärsivällisyyttä, sillä jos luoja soisi, nämä olivat naisen ainoat häät ja niiden kuului olla ikimuistoiset. Se tarkoitti juhlimista ystävien ja perheen keskellä.

Caitlin oli mielestään juhlinut jo aivan riittämiin vieraiden keskellä. Hän oli tanssinut niin, että jalat huusivat armoa, ja vaihtanut kuulumisia kaikkien läsnäolijoiden kanssa, jotka vain olivat hänen kohdalleen sattuneet. Eikö se tarkoittanut, että juhlat olivat heidän osaltaan ohitse? Vieraat voisivat jäädä juhlimaan vaikka aamuun asti hänen puolestaan, mutta hän lähtisi mielellään aviomiehensä kanssa ihmisten aikaan pois. Olihan heillä matkakin edessään.
”Kuinka paljon laitat vastaan, jos ehdotan livistämistä takaovesta?” Nainen naurahti hiljaa. Ei kai kukaan edes odottanut, että he juhlisivat aamuun asti?

"Rakastan sinua vielä vähän enemmän", David vastasi ja työnsi varovasti punaisen hiussuortuvan naisen korvan taakse.
"Tarvitseeko meidän kertoa lähdöstämme vai voimmeko vain jättää vieraat juhlimaan ja kadota ääneti yöhön?"

”Hyvä”, nainen vastasi yrittäen olla hukkumatta meripihkaisiin silmiin. Sille oli aikansa ja paikkansa, mutta jos he tahtoivat todella lähteä juhlista, ei miehen silmien tuijottaminen auttaisi asiaa.
”Minä suosisin katoamista”, Caitlin naurahti hiljaa. ”Eipähän tarvitse sanoa hyvästejä kenellekään.”

"Täydellistä", David kuiskasi naisen korvaan ja tanssitti tämän vaivihkaa tanssilattian poikki. Vieraiden ei tarvinnut päättää iltaansa tähän. Unenomainen sali katosi laidoiltaan pimeyteen, joten salaa pois lujahtaminen oli lastenleikkiä. David punoi sormensa Caitlinin sormien lomaan heidän laskeutuessaan hämäriä portaita, ylitti pimeän lattian ja raotti ovea sallien heidän lujahtaa ulos. Heille oli varattu oma auto ja Tinderissä seikkaileva kuljettaja hätkähti hereille tajutessaan hääparin sujahtavan takapenkille.
"Hotellille, kiitos", mies ohjeisti ja kääntyi Caitlinin puoleen epäuskoisen onnellinen hymy huulillaan. Hänen vaimonsa. Hänen kaunis, pisamainen, koordinointikyvytön, täydellinen vaimonsa. David ei voinut itselleen mitään, kun veti naisen suudelmaan takapenkillä auton suunnatessa myöhäisillan autioittamille kaduille.

Nainen hymyili kerätessään portaikossa pukunsa pitkää helmaa nyrkkiinsä, ettei kompuroisi siihen matkalla autolle. Hän ei voinut uskoa päivää todeksi ja odotti edelleen heräävänsä unesta hetkellä millä hyvänsä. Peukalo hapuili koskettamaan nimettömään sujautettua vihkisormusta kuin todistukseksi siitä, että tämä tosiaankin oli totta. Caitlin silitteli sormillaan miehen niskaa vastatessaan suudelmaan täynnä ihmetystä. Hän saisi tehdä näin toivottavasti koko loppuelämänsä. Se ajatus jo yksinään sai sydämen hypähtämään hallitsemattomasti.
”Pelkään koko ajan herääväni unesta”, nainen myönsi hiljaa nojaten otsaansa vasten miehen otsaa. ”Kai tämä on ihan oikeasti totta?”

"Jos ei, en suostu heräämään", David vastasi sulkien Caitlinin syliinsä ja sivellen hellävaroen naisen hiuksia. Kampauksella tuskin oli kriittistä väliä enää nyt. Auto liukui pysähdyksiin valitun, ylellisen hotellin eteen, ja mies nousi autosta suoden kuljettajalle hajamielisen kiitoksen. Hänen huomionsa oli Caitlinissa. Vastaanottovirkailija räpäytti hämillisenä hääparin pelmahtaessa melodista jazzia soittavaan, pehmeästi valaistuun aulaan ja ojensi heille avaimen sviittiin perinteisen tervetulopuheen kera, mutta David oli jo tarttunut vaimonsa käteen ja vetänyt tämän mukanaan hissiin. Hän nosti kätensä naisen poskelle, työnsi punaisia hiuksia pois kasvoilta ja veti Caitlinin suudelmaan, jonka joutui keskeyttämään vastahakoisesti heidän saavuttaessaan kerroksensa.
David hapuili sviitin oven auki malttamattomana eikä kiinnittänyt suurta huomiota mahtipontisesta antiikista henkivälle sisustukselle pimeässä huoneessa, lattialle ja hohtavan valkein lakanoin sijatulle sängylle ripotelluille ruusunterälehdille tai sille, että heidän matkalaukkunsa odottivat valmiina nurkassa. Hän ei halunnut nähdä tai kuulla muuta kuin Caitlinin. Mies laski kätensä naisen vyötärölle, kumartui jatkamaan keskeytettyä suudelmaa ja potkaisi sviitin oven kiinni takanaan.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   La Kesä 10, 2017 10:19 am

Perjantai 5. toukokuuta 2017, iltapäivä

Kesä tuntui saapuneen Länsi-Saksaan aikaisemmin kuin Englantiin. Unelias piha ikkunan takana oli vihreä ja heidän väliaikaisen kotinsa alakerta lainehti kalpeaa auringonvaloa, joka sai Caitlinin hiukset hehkumaan punaisina. Ikkunalautaan selällään nojaava David seurasi vaimoaan katseellaan, rakastava, yksityinen huvitus suupielissä asuen ja kuunteli puolella korvalla puhelimesta vaimeana kantautuvaa sorinaa. Hän painoi älypuhelimen olkapään ja korvansa väliin, kun sekoitti teetään ja yritti saada itsensä keskittymään kuun vaihteessa koittavan, Beauty and the Beast in concert -tuotannon yksityiskohtiin. Hänen ajatuksensa harhailivat kuitenkin Caitliniin. Mies hakisi Mein myöhemmin iltapäivällä heidän luokseen, mutta sitä ennen hän halusi varastaa hetken kahden vaimonsa kanssa.
”Hei Harvey, hienoa, mutta minun täytyy mennä nyt”, hän keskeytti ja työnsi puhelimen farkkujensa takataskuun.

Caitlin siivosi keittiötä kiireettä, pysähtyen aina silloin tällöin vilkaisemaan jääkaapin oveen kiinnitettyjä lappuja. Hän nappasi yhden ohikulkeissaan mukaansa ja heitti roskakoriin, sillä muistutus Remonan kengityksen ajankohdasta oli tässä kohtaa turha, olihan tamma saanut uudet kengät jalkaansa toissapäivänä. Nainen pyyhkäisi hiuksia pois kasvoiltaan ja etsi keittiön tasolta hiuslenkkiä, jonka oli laskenut kädestään vain hetkeä aiemmin. Kumma kyllä lenkkiä ei tuntunut löytyvän enää mistään. No, olkoot. Eivät vapaana roikkuvat, suihkun jäljiltä kosteat hiukset häirinneet niin paljoa, että hän olisi jaksanut niiden tähden suunnata yläkertaan tai lähteä todenteolla etsimään hiuslenkkiä. Hän nosti viimeiset astiat tiskialtaasta tiskikoneeseen, ja käynnisti koneen muutamalla napin painalluksella. Oli se jo aivan riittävän täynnä pesuohjelman pyörittämistä varten. Hän vilkaisi miehen puoleen havahtuessaan yllättävään hiljaisuuteen, joka kieli puhelun päättymisestä.
”Joko yksityiskohdat alkavat olla selvillä?” Nainen kysäisi hymy pisamoiden valtaamilla kasvoillaan.

David suoristautui hymyillen ja otti pitkän kulauksen äänen vaalimista varten kehitellystä teestä.
”Ei aavitustakaan”, hän vastasi ja siirtyi pehmein, harkituin askelin lähemmäs. Ei hän ollut kuullut sanaakaan agentin tarinasta.
”En tiedä, mitä teen kanssasi.”

”Tsk tsk”, nainen naksautti kieltään ja pudisti pienesti päätään. ”Keskittymistä puheluihin pidetään kohteliaana”, hän naurahti. Caitlin hieraisi niskaansa päätään pyöräyttäen. Venytys tuntui miellyttävältä edelleen aavistuksen jumiutuneissa lihaksissa. Hänestä oli selkeästi tulossa vanha, kun lihakset edelleen muutaman päivän jälkeen protestoivat suunnittelematonta laskeutumista hevosen selästä.

”Sinä teet sen mahdottomaksi”, mies protestoi huvittuneena seuraten Caitlinia intensiivisellä katseella.
”Kuinka kukaan voi olettaa minun keskittyvän, kun näytät tältä?” hän kysyi ja hörppäsi teetään, ”onko niskasi kipeä?”

”Oles nyt”, nainen naurahti ja astui lähemmäs miestä tönäisten pehmeästi kädellään leveää hartiaa. Oli siinäkin hänellä mies. Hän päätyisi pian agentin mustalle listalle, kun David vaatisi samojen asioiden toistamista useaan kertaan, ennenkö mies kiinnittäisi niihin mitään huomiota.
”Hieman jumissa, edelleen. Kyllä se tästä”, hän hymähti. ”Olen vain liian vanha kierimään kentän hiekassa.”

David kurtisti kulmiaan.
”Putosit satulasta? Milloin?” hän kysyi, tyhjensi teekuppinsa ja tarttui Caitlinia kädestä johdattaen tämän viereisen olohuoneen sohvalle.
”Istu alas”, mies kehoitti ja painoi naista pehmeästi olkapäästä istuttaakseen tämän upottavalle matolle sohvan eteen, jotta voisi hieroa hetken vaimonsa hartioita. Kuluneen arkiviikon viettäminen Lontoossa tuntui vielä typerämmältä idealta: se söi heiltä arvokasta, yhteistä aikaa, mutta Caitlinilla oli myös taianomainen lahja kolhia itseään. David ei voisi suojella Caitlinia painovoimalta, mutta hän ei voisi antaa itselleen anteeksi, jos menettäisi jälleen rakastamansa naisen, kun oli kaukana poissa.

”Tiistaina? Tai keskiviikkona. En enää edes muista”, nainen naurahti pudistellen päätään miehen puuhille, mutta protestit jäivät siihen. Hän istahti alas ja risti jalkansa, rentouttaen hartiansa.
”Yksi niistä nuoremmista ruunista oli vähän säpsyllä päällä, ja päätyi kompuroimaan sen verran pahasti, että tulin alas”, Caitlin totesi sulkien silmänsä nauttiessaan suurten käsien kosketuksesta hartioillaan. ”Vannon, että Remona näytti pettyneeltä kun nousin seuraavana päivänä sen selkään niskaani hieroen.”

David hieroi naisen hartioita ja selkää eikä voinut kiusausta kumartua välillä hipaisemaan nenänpäällään naisen punaisia hiuksia tai koskettamaan huulillaan korvanlehteä.
”En ihmettele”, mies vastasi ja kumartui alas kiertäen käsivartensa Caitlinin ympärille, rutistaen naisen hetkeksi syliinsä, ”kai tiedät, etten halua menettää sinua?” Hän toivoi, ettei tasaisista pinnoista kompuroimatta selviävä nainen ottaisi turhia riskejä hengellään.
”Mitä viikkoosi on muuten mahtunut?”

Nainen nojasi tyytyväisenä vasten miehen rintakehää ja kietoi omat kätensä miehen käsivarsien ympärille.
”Tietenkin. Olen aina varovainen”, hän vastasi pehmeästi. Olihan hän alkanut käyttää kypärääkin jatkuvasti, jopa kilpailuissa, vaikka siihen totutteleminen olikin kestänyt. Hän oli hankkinut turvaliivinkin maastolenkkejä varten. Hänestähän oli kovaa kyytiä tulossa turvallisten ratsastusvälineiden puolestapuhuja.
”Ei mitään sen kummempaa. Juttelin Charlotten kanssa. Hän tahtoisi kovasti tulla kylään parin viikon päästä”, hän hymähti huvittuneena. ”Kuulemma Jasonilla on reilu viikko lomaa jo näin keväästä, ja he tahtoisivat kerrankin kiertää mantereen kaupunkeja. Saa nyt nähdä, pääsevätkö he koskaan Pariisia pidemmälle. Lupasin kuitenkin, että he saavat tulla yöksi jos sattuvat tätä kautta ajamaan”, nainen naurahti.

David nojasi kasvonsa hetkeksi Caitlinin kaulataipeeseen. Hän oli melkein unohtanut, millaista oli rakastaa toista ihmistä niin paljon, että meinasi haljeta. Hän ei voisi antaa uransa viedä häntä jatkuvasti pois vaimonsa luota. Luoja tiesi, ettei tulevaisuuden varaan voinut luottaa.
”Totta kai”, mies vastasi ja suoristautui vastahakoisesti tarpeeksi jatkaakseen kipeiden lihasten pehmentämistä.
”Miten hevosten kanssa sujuu?”

”Nuoremmat ovat varsin hitti tai huti aivan täysin päivästä riippuen, mutta Remona on huippuvireessä. Se on ehdottomasti valmis seuraaviin kilpailuihinsa”, nainen vastasi lämmöllä. ”On auttanut paljon, kun kentän laidalla on jatkuvasti ollut toiset tarkat silmät arvioimassa ja ohjaamassa. Jos emme tee tänä kesänä henkilökohtaista ennätystämme, olen todella yllättynyt.” Hänen uskonsa tammaan oli vankkumatonta. He olivat onnistuneet hiomaan aiempia heikkoja osuuksia radoista niin paljon vahvemmiksi, ettei hän uskonut sen olevan edes mahdollista. Herttainen tamma tuntui lukevan hänen ajatuksiaan suurimman osan ajasta.
”Miten Lontoossa meni?”

”Olen onnellinen puolestasi. Muistuta minua, milloin kisasi ovat, ja järjestän itseni katsomaan”, David vastasi, siirsi naisen hiuksia syrjään hellästi ja hieroi niskaa painettuaan sille vaivihkaisen suudelman.
”Työntäyteisesti. En halua viettää siellä yhtään ylimääräistä päivää, joten aikataulutan päiväni varsin tiiviiksi”, mies naurahti. Se oli lempeä ilmaisu tahdille, jolla hän juoksi tapaamisesta toiseen, harjoituksista äänitykseen ja lounaalta ystävien kanssa neuvotteluihin.
”Ikävöin sinua aina luvattoman paljon ollessani poissa.”

”Sunnuntaina 21. päivä”, nainen muisteli ulkomuistista. Lämmin hymy kohosi huulille miehen suukon myötä. Miellyttävä väristys kulki pitkin selkäpiitä. Hän ei koskaan tottuisi Davidin huomioon, mutta eipä se mitään haittaisi.
”Se tunne on molemminpuolinen”, Caitlin vakuutti pehmeän naurahduksen kera.

David suki hellästi naisen hiuksia olan yli ja palasi takaisin hieronnan pariin meinattuaan jälleen unohtaa, mitä oli tekemässä. Hän saattoi tosin unohtua välillä hipaisemaan kaulansyrjää huulillaan ja hengittämään vasten naisen ihoa. Ehkä hän oli kuin teini-ikäinen, mutta hän rakasti vaimoaan eikä hävennyt sitä, että ikävöi tätä heidän ollessaan erossa.
”Oletko menossa vielä tallille tänään?” hän kysyi liu’uttaessaan käsiään alemmas ja pyörittäessään sormiaan ristiselän lihaksilla.

Olisi ollut kerrassaan hullua närkästyä miehen huomiosta. Punapää ennemminkin kylpi hellyydessä, jota hänelle osoitettiin ja sulki silmänsä keskittyen nauttimaan läheisyydestä. Miehen poissaolo tuntui aina suurena tyhjyytenä asunnolla, jota hän oli oppinut kutsumaan kodikseen viime kuukausien aikana.
”En, ei ole mitään tarvetta. Huomenna sitten taas”, hän vastasi kääntäen päätään, jotta saattoi ohjata seuraavan niskaan suunnatun suudelman huulilleen.

Mies tarttui vaimonsa leukaan eikä mielellään vapauttanut tätä saamastaan suudelmasta.
”Minun täytyy lähteä hakemaan Mei tunnin päästä”, hän huokasi ja tunsi olevansa kehno isä. Hän oli onnellinen nähdessään tyttärensä, mutta ei olisi pahastunut hetkeä kauempaa ihan vain kaksin Caitlinin kanssa. Lapsen lähettäminen sisäoppilaitokseen ei sekään tainnut olla merkki rakastavasta vanhemmasta, mutta Mei oli itse pyytänyt sitä ja Hamiltonit olivat järjestäneet adoptoidun lapsenlapsensa Wycombe Abbeyn tyttöjen sisäoppilaitokseen, kai arvostetuimpaan maassa. Mei vakuutti viikottaisissa sähköposteissaan viihtyvänsä ja arvosti opettajiaan. Mies toivoi sen olevan myös todellisuutta.

Caitlin hymyili suudelmaan silmät suljettuina. Ajatus siitä, miten onnekas nainen hän oli, välähti mielessä jälleen kerran.
”Tahdotko että tulen mukaan?” Nainen kysäisi aukaisten silmänsä ja vilkuili alaviistosta miestä. Hän laski kätensä miehen polvelle pehmeän hymyn kera ja kääntyi paremmin miehen puoleen, ettei joutuisi kiertämään niskaansa niin paljoa. Oli kieltämättä helpottavaa, että miehen tytär suostui tulemaan kylään, eikä ainakaan näkyvästi kantanut kaunaa siitä, miten hän oli pyytänyt Davidia muuttamaan mukanaan mantereen puolelle.

”Voisinko koskaan sanoa ei sinun seurallesi?” David kysyi ja kumartui painamaan otsansa hetkeksi vasten Caitlinin otsaa, punoen sormensa naisen hiuksiin ja voimatta itselleen mitään, kun varasti toisenkin suudelman. Hän ei tiennyt, mistä naiselle olikin siunautunut niin vaivaton kyky ajaa hänet hulluksi pelkällä läsnäolollaan.

”Ei sitä tiedä”, Caitlin naurahti. Joskus hänestä tuntui, että hän varasti liikaakin miehen aikaa tyttärensä kanssa, mutta hän ei myöskään halunnut lapsen tuntevan oloaan vieraaksi tai ulkopuoliseksi omassa kodissaan. Kukaan ei ollut koskaan kertonut, miten stressaavaa lasten kanssa toimiminen osasi olla. Tai kenties Chloe oli, mutta hän oli painanut moiset puheet villaisella, sillä isosiskon pojat olivat aina hurmaavia vieraillessaan hänen luonaan.
”Kai Mei on viihtynyt hyvin koulullaan?”

”Ainakin hän kirjoittaa niin. Hän kuvailee oppituntejaan ja kehuu suurinta osaa opettajistaan. Opettajien palautteen mukaan hän on erinomainen oppilas, harvinaisen edistynyt ja älykäs ikäisekseen”, David vastasi ja tunsi syyllisyyden piston. Hän ei ollut koskaan vaivautunut tutustumaan omaan lapseensa huomatakseen sen oikeasti itse.
”Hän ei kuitenkaan puhu muista oppilaista. Ei ystävistä, ei yhteisistä lounaista tai vapaapäivien illanvietoista. Pelkään, että hän on jäänyt yksin.” Hän oli ryöstänyt tytöltä lapsuuden äidin kuoleman jälkeen eikä varmasti tehnyt mitään auttaakseen tyttöä ystävystymään tai puhumaan.
”Luulen, että hän ikävöi Andromedaa”, mies tunnusti ja painoi synkkenevän, alakuloisen katseen olohuoneen paksuun villamattoon. Hän oli erottanut lapsenhoitajan ennen heidän muuttoaan riidassa, joka rikkoi useamman astian ja hälytti naapurin, ja välillä mies mietti oliko tehnyt oikein. Nainen oli kuitenkin noussut rattiin alkoholin vaikutuksen alaisena, hänen lapsensa ollessa kyydissä.

Se kuulosti Meiltä. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö tyttö pärjäisi loistavasti koulussa, sillä lapsen mieli oli välistä pelottavankin terävä. Harmi kuitenkin, mikäli miehen aavistelu piti paikkansa ja tyttö oli jäänyt yksin. Omanikäinen seura oli tärkeää. Kukaan ei voisi viettää kaikkea vapaa-aikaansa yksin.
”Uskoisin, että hän löytää ystäviä. Ei kai sisäoppilaitoksessa voi loputtomiin muita vältellä”, nainen pohti mutristaen huuliaan. Luulisi ystävystymisen olevan niin tiiviissä porukassa helppoa.
”Varmasti huolesi on turha. Luulisi henkilökunnan kertovan, jos näyttäisi siltä, ettei Meillä ole ystäviä koulullaan.”

David ei ollut lainkaan varma. Mei oli erikoinen lapsi. Hiljainen tyttö ahmi kirjallisuutta filosofiasta, matematiikasta ja historiasta. Millainen 12-vuotias silitti vapaaehtoisesti vaatteensa? Mutta ehkä henkilökunta hälyttäisi hänet, jos tyttöä kiusattaisiin tai he huomaisivat Mein yksinäiseksi.
”Olet varmaankin oikeassa. Taas”, hän huokasi loihtien huulilleen hymyn ja sipaisi naisen punaisia hiuksia hellästi.
”Haluaisitko tehdä jotain yhdessä viikonloppuna?”

”Enkö ole aina?” Caitlin kiusoitteli voimatta antaa tilaisuuden mennä ohitse. Hän kääntyi vilkaisemaan miestä hymy huulillaan ja veti suuren käden omiensa suojiin.
”Mielelläni”, hän lisäsi ja kohotti Davidin kättä ylemmäs painaakseen suukon ranteelle. ”Tietenkin haluan viettää vaikka kaiken aikani teidän kanssa. Täytyy vain keksiä jotakin tekemistä, mikä olisi Meille mieleen. Epäilemättä lähistön museot eivät häntä kauaa innostaisi”, nainen jatkoi. Hiljaisen tytön kanssa kommunikointi tuntui aina yhtä haastavalta, mutta se ei estänyt yrittämästä. Olivathan he perhettä, vaikka itse kukin vielä hapuilikin omaa rooliaan.

David hymyili ja seurasi naisen kasvoja huulien koskettaessa rannettaan.
”Voi olla, että meidän täytyy lähteä etuajassa tai en voi pitää käsiäni irti sinusta”, hän huomautti aavistuksen käheästi ja yritti selvästi ravistautua takaisin kypsän aviomiehen rooliin, jonka täytyi hakea pian tyttärensä lentokentältä.
”Luulen, että hän jaksaa kierrellä museoja kanssasi paljon paremmin kuin minä”, mies naurahti, ”ehkä hän viihtyisi ihan vain kotonakin kanssamme. Voimme toki aina lähteä oopperaan tai ehkä minun pitäisi etsiä hänelle sopiva talli ratsastustunnille, ellet sinä tietäisi parempaa?”

"Hups", nainen virnisti, vaikkei näyttänytkään olevan lainkaan pahoillaan. Aikuisuus oli yliarvostettua.
"Aijai, museot ovat mielenkiintoisia", hän naksautti kieltään huvittuneen moitteen mukana. Ehkä mies oli jo sietänyt hän oikkujaan riittämiin, eikä hänen tulisi opettaa moisia miehen tyttärellekin.
"Voin aina kysyä töistä, josko lähistöltä löytyisi mukava talli", Caitlin ehdotti. Pakkohan paikallisten hevosihmisten olisi tietää vastaus niin yksinkertaiseen kysymykseen.

Mies nauroi päätään pudistellen ja kumartui varastamaan vielä yhden suudelman.
”Sinä teet niistä mielenkiintoisia”, David mukaili kiitollisena siitä, että nainen ymmärsi hänen tyttärensä kiinnostuksia paljon paremmin kuin hän. Hän jakoi Mein kanssa rakkauden musiikkiin, mutta teoreettiset kirjat matematiikasta tai Freudista olivat hänelle käsittämättömiä.
”Toivotaan. Hän pääsee kuulemma ratsastamaan koulussa ja on hyvin innostunut siitä. Ehkä perheessä on kohta kaksi kouluratsastajaa”, mies naurahti. Luoja häntä auttakoon.
”Ehkä meidän pitäisi lähteä.”

”En voisi väittää olevani kovinkaan pettynyt, jos niin kävisi”, Caitlin naurahti. Ratsastaminen oli kaikkea paitsi halpa harrastus, mutta hän oli aina vakaasti uskonut siihen, että se antoi enemmän kuin otti. Hevosten kanssa toimiminen opetti niin paljon, ettei sille voinut laittaa hintalappua.
”Ehkä”, hän nyökkäsi ja kampesi itsensä kömpelösti jaloilleen matolta. Nainen ojensi kättään auttaakseen Davidinkin jalkeille, vaikka mies olikin heistä se, jolle omien jalkojen käyttäminen ei tuottanut ongelmia.
”Jos Mei tahtoo käydä harjailemassa tai vaikka ratsastamassa Remonaa viikonlopun mittaan, hän saa totta kai tehdä niin. Laita vain viestiä etukäteen niin varmistan, että Remona on sisällä odottamassa, vaikka itse olisinkin sidottuna toisaalle”, punapää lisäsi hymy huulillaan. Remona oli osa perhettä, joten luonnollisesti miehen tytär oli tervetullut puuhailemaan hevosen parissa hänen työpäivänsä aikanakin.

David tarttui ojennettuun käteen ja kiersi käsivartensa hetkeksi naisen ympärille heidän suunnatessaan kohti ulko-ovea. Ovenpieleen kiinnitetty muistilappu sai miehen tarkastamaan hajamielisesti, että hän oli ottanut puhelimen, lompakon ja ajokortin mukaan, ennen kuin tuuppasi oven lukkoon heidän takanaan.
”Olet kultainen. Ei ihme, että Mei pitää sinusta niin paljon”, mies totesi, painoi suukon naisen poskelle ja avasi vaimolleen auton oven. Hiljainen, tulkitsemattomuuden salaperäisestä verhosta nauttiva tyttö harvoin ilmaisi tunteitaan sanoin, mutta David oli huomannut, miten tyttö nautti samanlaisia kiinnostuksia jakavan naisen seurasta. Mei vaikutti hienotunteisen pettyneeltä aina päätyessään viettämään aikaa vain adoptoidun isänsä kanssa.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Sulokas kuin subjunktiivi   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Sulokas kuin subjunktiivi
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 2Siirry sivulle : Edellinen  1, 2

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: