PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Just say yes

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:12 pm

Pikaviestinpeli, jossa Teddy vihdoin kerää rohkeutensa rippeet ja ilmestyy Gabriellen (Riitasointu) oven taakse uuden vuoden aattona.
-----
Keskiviikko 31. joulukuuta, ilta

Aika oli suorastaan lentänyt eteenpäin. Hän oli miettinyt asioita, sillä vanhempien kotona ei ollut ollut muuta kuin aikaa. Hän oli päässyt kolmesti päivässä katsomaan Dimeä, mutta muutoin äiti oli pitänyt hänet sisätiloissa ja mahdollisimman paikoillaan. Niinpä Teddy oli ehtinyt miettiä asioita liiankin kanssa. Gabriellesta ei ollut kuulunut mitään sen päivän jälkeen, kun toinen oli lähtenyt sairaalasta Violetin ajamana. Hän oli ollut jo viisi päivää Newcastlessa, eikä ollut uskaltanut ottaa yhteyttä.
Mutta tänään, uuden vuoden aattona, hän oli päättänyt, että uusi vuosi tarkoittaisi uutta alkua, joten vanhan vuoden viimeisenä päivänä olisi täydellinen hetki ratkoa kaikki ongelmat. Hän oli pukenut päälleen siistit vaatteet ja lähtenyt taksikyydillä naisen asunnolle. Hän oli ostanut punaisia ruusuja viisitoista kappaletta, sillä se kuulemma tarkoitti anteeksipyyntöä. Nyt, seistessään naisen oven takana, hän tunsi olonsa hölmöksi. Olisi pitänyt soittaa ensin. Entä jos Gabrielle ei ollutkaan kotona? Sitten hän jättäisi ruusut odottamaan, mies päätti. Ennen kuin rohkeus ehti kokonaan kadota, hän soitti ovikelloa. Ei tilanne voisi huonompaan mennä, joten… miksi ei.

Gabrielle oli laittautumassa. Ystävät vaativat raahata naisen ulos, hän oli ollut kuulemma sietämätön hetken aikaa. Vanhemmat olivat udelleet miesasioista jouluna ja se oli vain pahentanut naisen mielentilaa entisestään. Koska mitään ei kuulunut, hän vain oletti Teddyn päättäneen jatkaa Violetin kanssa. Mitä sitä soittelemaan, jos mies niin halusi valita. Ei se ollut hänen ongelmansa. Nainen oli juuri eteisessä, laittamassa korkokenkiä jalkaan. Mekko oli lyhyt ja selästä hyvin avoin. Väriltään hyvin räikeä, olivathan he klubille menossa tänään. Ovikellon soidessa nainen naurahti, otti skumppapullon.
"Hei ty----" Lause jäi kesken, kun hän näki sitten aivan jonkun muun seisomassa ovensa takana, kuin neljä itsensä ikäistä naista.
"... Hei." Se mekko tuntui juuri aivan liian paljastavalta korkeiden korkojen kanssa.

Teddy oli jo kääntymässä pois ovelta. Tämä oli typerä idea. Ei olisi pitänyt tulla. Ollenkaan. Mies kuitenkin jäi niille sijoilleen, kun kuuli hiljaisen naurahduksen. Gabrielle. Toinen oli kotona, ja äänestä päätellen tulossa avaamaan ovea. Mies hymyili oven auetessa, mutta Gabriellen keskenjäänyt lause sai sen hiipumaan. Nainen oli odottanut jotakuta toista. Hän hukkasi hetkeksi sanat tuijottaessaan naisen pukeutumista. Gabrielle oli laittautunut oikein huolella.
"Hei", hän sanoi hiljaa ja koetti nähdä toisen ohi sisälle asuntoon. Olikohan siellä illallinen katettuna kahdelle, ja hän oli tullut häiritsemään? "Toin sinulle ruusuja", mies sanoi kömpelösti ja ojensi taidokkaasti sidottua kukkakimppua.

Ei siellä mitään sellaista ollut. Pientä naposteltavaa ennen baariin lähtöä ja hirveä kasa viinaa, rehellisesti sanottuna. Nainen puraisi huultaan kevyesti. Mitä Teddy teki hänen ovensa takana? Miksi? Miten? Entä nuo ruusut sitten? Nainen otti kiltisti ruusut vastaan.
"Uh... Kiitos..." Hän mutisi hiljaa, avaten ovea enemmn ja astui pois tieltä.
"Tule toki sisälle jos tahdot.." Hän mutisi, lähtien etsimään niille kukille maljakkoa.

Teddy astui sisään epävarmana, mutta uteliaana. Hän halusi nähdä, miltä Gabriellen asunnossa näytti. Silmään osui viinapullot ja naposteltavat. Niinpä tietenkin. Uusi vuosi. Kaikki kunnon kansalaiset juhlivat tänään. Paitsi hän, joka oli ollut niin typerä, että oli saapunut häiritsemään toisen juhlia.
"Näytät hyvältä", mies kehaisi. Se oli vuosisadan aliarviointi. Gabrielle näytti tyrmäävältä, mikä sai hänet tuntemaan outoa mustasukkaisuutta. Ei hänellä ollut oikeutta tuntea sellaista muutaman Lontoossa vietetyn hetken takia.
"Anteeksi, minun olisi pitänyt soittaa ensin. Taisin tulla huonoon aikaan. Pahoitteluni. Ajattelin, ettet vastaisi puhelimeen, joten", mies selitti harteitaan kohauttaen. Hän ei tiennyt, mitä muutakaan sanoa, mutta hän myös tiesi, että jos lähtisi nyt, hän ei uskaltaisi tulla muutamaan viikkoon takaisin.

Tavallaan tyttöjen ei edes pitänyt tulla ihan vielä, vasta tunnin päästä. Siksi nainen olikin naureskellut itsekseen, noinko kiire mokomilla olisi ollut viedä hänet tuulettumaan.
"Kiitos." Hän laittoi rannekorun ranteeseensa, korvakoruja korviin ja kaulakorun vielä itselleen. Se oli tavoitekin, näyttää tyrmäävältä, omaksi ilokseen.
"Oli kaunis ajatus tuoda kukkia." Hän sanoi vastaukseksi Teddyn pohdintoihin. Hän ei ottanut kantaa siihen häiritsikö mies tai tuliko pahaan aikaan, ennen kuin tietäisi miksi tuo tuli.

"Se tuntui oikealta", mies sanoi vaihtaen painoa jalalta toiselle. Hän ei oikein tiennyt, miten sanoa asiansa. Hän oli miettinyt sitä koko matkan keksimättä hyvää vaihtoehtoa, joten hän vain sanoi sen suoraan ja lainkaan kaunistelematta.
"Minun olisi pitänyt soittaa sinulle", Teddy sanoi. "Mutta tarvitsin aikaa ajatella. Kun sain asiat järjestykseen, ajattelin, että oli jo liian myöhäistä soittaa, joten… Anteeksi. Että kesti näin kauan." Hän veti syvään henkeä. "Minä ja Violet erosimme. Muuttomiehet kantavat ylihuomenna viimeiset tavarani pois asunnoltamme."

Gabrielle laski kukat sohvapöydälle kauniissa mustassa maljakossa. Asunto oli kodikas, hyvällä maulla ja melko modernisti sisustettu. Nainen nappasi pari pähkinää ja heitti ne suuhunsa, mennessään heittämään kukista leikkaamansa pienet pätkät pois. Hän kuunteli Teddyn selitystä, odottaen lähinnä sitä ahdistavaa lausetta, joka kertoisi että tuo oli tullut vain pyytämään anteeksi.
"... Te mitä?" Hän kysyi lopulta hämmentyneenä. Erosivat? Mitä?

"Me erosimme", hän toisti. "Asun tällä hetkellä hotellissa keskustassa ja tavarani ovat vuokravarastossa", mies jatkoi. Ehkä se tekisi tilanteesta konkreettisemman toiselle.
"Olen pahoillani, etten soittanut", hän pyysi anteeksi vielä kerran. "Mutta vielä enemmän olen pahoillani siitä, etten ottanut sinun puoltasi sairaalassa." Hänen olisi pitänyt väittää Violetille vastaan ja ajaa toinen ulos sen sijaan että antoi Gabriellen kävellä pois.

Hetken nainen tuijotti vain tyhjästi seinään, kääntyen sitten katsomaan Teddyä kulmat kurtussa.
"olit saanut aivotärähdyksen. Ei sinua siitä voi syyttää. Ja et sinä mitään keskeyttänyt." Nainen puhui hiljaa, hämmentyneenä. Tavallaan jopa pelotti. Mitä nyt sitten? Eikö tarvitsisi enää kuin.. Haluta olla miehen kanssa?

Teddy pudisti päätään. Hän oli ehkä saanut aivotärähdyksen, mutta ei se ollut vienyt hänen puhekykyään. Hän ei ollut sanonut mitään, koska oli pelkuri.
"Hyvä, etten keskeyttänyt", mies vastasi helpottuneena. Hän ei halunnut olla vaivaksi.
"Miten olet voinut?" Hän kysyi mieltään askarruttaneen kysymyksen.

"Ihan hyvin." Se tuli nopeasti ja oli myös osittain vale. Gabriellella oli ollut vähän liian hauskaa ja sitten taas liian yksinäistä ja surkeaa. Kumpaakin vuorotellen. Mieli  ei ainakaan ollut tehnyt olla miesten kanssa tekemisissä.
"Miten sinä?" Pian makuuhuoneen ovenraosta asteli lihavahko, vanhempi kissaherra. Se oli venäjänsininen, Fatty, tai siis Herman. Sen perässä juoksi häntä pullonharjana ja kuin aaveen nähneenä jo isommaksi kasvanut kissa, jonka hän oli adoptoinut silloin syksyllä. Dingle oli oikein hauska kissa.

"Mukava kuulla", mies sanoi. Hän oli voinut surkeasti, mutta sen mainitseminen vaikutti turhalta. Eiköhän kaikille ollut selvää, että hevosen ja itsensä loukkaantuminen sekä ero pitkäaikaisesta tyttöystävästä ei ollut jotakin, mistä jatkettiin eteenpäin hymyssä suin.
"Kuten sopii odottaa", hän päätti sen sijaan vastata. "Oli ikävä sinua", mies myönsi kokeilevan hymyn kera. Kissojen saapuminen sai hänet irrottamaan katseensa upeasta naisesta ja keskittymään sen sijaan pieniin karvaturreihin.
"Hei kissat", Teddy tervehti nelijalkaisia. Olihan se kohteliasta, kun hän oli tunkeutunut kissojen kotiin.

Fatty askelsi suoraan purisemaan Teddyn jalkoihin, huristen onnellisena. Se vaikutti todella, todella hellyyden kipeältä.
"... Minunkin sinua." Hän sanoi varovasti, mutta ei nyt ollut riemuissaan hyppäämässä Teddyn syliin. Toinen ei ollut antanut kuulua itsestään mitään.

Teddy hymyili kissalle. Ihana otus! Hän kumartui varovaisesti näyttämään kättään eläimelle, ennen kuin silitti sen selkää.
"Se on ihana kuulla", hän sanoi ottamatta kuitenkaan askeltakaan lähemmäs. Hän oli viettänyt hiljaiseloa, eikä odottanutkaan, että toinen hyppäisi suoraan hänen kaulaansa.
"Lähtisitkö kanssani ulos?" Teddy kysyi hymyillen. "Ei nyt, tietenkään, mutta jokin toinen kerta. Oikeille treffeille. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa." Olipa se harvinaisen kompasteleva mainospuhe, vaan minkä hän hermostuneisuudelleen mahtoi.

Nainen naurahti hiljaa ja kallisti päätään. Treffeille? Nyt hän punastui. Halusiko hän mennä vetämään tänään päänsä täyteen enemmän kuin olla Teddyn seurassa?
"Ihan koska vain." Ei häntä nytkään haittaisi. Kyllä tytöt ymmärtäisivät.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:13 pm

Teddyn hymy leveni, kun vastaus oli niin positiivinen. Ja Gabriellekin oli punastunut. Kuinka suloista.
"Minä soittelen", hän lupasi. Hän ottaisi hyvissä ajoin yhteyttä ja varmistaisi, että päivä kävisi toiselle. Ei hän halunnut ryöstää toiselta iltaa ystävien kesken. Sitä paitsi, jos tänään olisi halunnut mihinkään kunnolliseen paikkaan syömään, olisi varaukset pitänyt tehdä kaksi viikkoa sitten. Typerä uusi vuosi.
"Mitä ajattelit tehdä tänään, ennen kuin tulin häiritsemään?" Mies kysäisi vilkaisten tarjoiltavia.

"Olin lähdössä tyttöjen kanssa ulos.. Kuten varmaan viinapöydästä arvasit." Gabrielle tiesi paikan jonka vip-puolelta saisi pöydän milloin tahansa. Kiitos hänen se paikka oli nykyään jotakin.
"Mutta... He ovat hylänneet minut vuorotellen aviomiestensä takia joten.. Kysymys kuuluu mitä sinä teet tänään."

"En arvannut, keiden kanssa", mies naurahti. Kieltämättä oli helpottavaa kuulla, ettei toinen ollut lähdössä johonkin miespuolisen väen kanssa.
"Minä ajattelin tuoda sinulle kukkia ja paeta sen jälkeen häntä koipien välissä hotelliin", mies vastasi huvittuneesti. "Olin varma, että heittäisit minua kengällä tai jollakin vastaavalla."

Gabrielle naurahti ja kohautti olkiaan. Ei hän sellaista tekisi.
"En harrasta sellaista. Että viskoisin ihmisiä kengillä." Hän sanoi vielä ja avasi viinipullon.
"Oletko autolla?" Hän kysyi kaataessaan itselleen. Hän ainakin voisi juoda, Teddyllekin tietty kaataisi jos tuo haluaisi. Nainen laski pullon mustaksi lakatulle pöydälle ja vilkaisi toista.
"Ero on lopullinen?"

"Hyvä tietää", mies naurahti. Ainakaan hän ei saisi lentävästä kengästä, jos mokaisi.
"En", hän lausahti. Auto oli hänen, mutta hän ei ollut uskaltanut lähteä sillä liikenteeseen ellei ollut aivan välttämätöntä. Edelleen päänsärky ja yllättävä näkökentän sumentuminen ilmoittivat aivotärähdyksestä, joten hän ei halunnut ottaa riskiä, että se tapahtuisi, kun hän olisi auton ratissa.
"Kiitos", hän kiitti ottaessaan vastaan lasin viiniä. "Kyllä, en minä huvin vuoksi muuttaisi pois. Hotelleissa on kiva viettää muutama yö silloin tällöin, mutta sen jälkeen siihen kyllästyy", hän huokaisi. Oli typerää asua paikassa, jota ei tuntenut kodikseen.

"Toivottavasti löydät itsellesi pian uuden asunnon." Gabrielle totesi hiljaa ja huokaisi. Hän istui sohvalle ja näpräsi hetken puhelintaan. Ilmoitti tytöille että eivät tulisi ihan vielä, voisi olla että hän ei pääsisi tänään. Että nyt oli ehkä hänen vuoronsa perua miehen takia.
"Minä tiedän paikan mistä saan aina pöydän, jos haluat seuraa."

"Toivotaan", mies vastasi siemaisten lasistaan. "Totuuden nimissä en ole ehtinyt vielä edes ajatella, minne päin haluaisin muuttaa. Se ei ollut tärkeysjärjestyksessä ylimpänä", mies jatkoi. Ensimmäisenä oli ollut Dime, joka saisi pian kantasoluhoitoa jänteeseensä. Hän toivoi, että hoito olisi joka pennin arvoinen.
"Sinun piti lähteä ulos ystäviesi kanssa. Mitä hekin ajattelevat, jos perut nyt?"

"Kannattaa. Voit keskittyä Dimeen täysillä kun hoidat muut asiat kuntoon. Kun asuntoasiaan voit vaikuttaa." Hän naurahti ja katseli Teddyä.
"Minähän sanoin. He ovat vuorotellen tehneet minulle miesten takia oharit. Tavallaan on jopa minun vuoroni."

"Tottahan tuokin", Teddy totesi. "Kyllä minä jonkun asunnon löydän. Newcastlessa on paljon vuokra-asuntoja", mies pohti. Kysymys kuuluikin, minne päin hän haluaisi. Kauas entisestä kodistaan, se oli selvä, ettei hän törmäisi vahingossakaan Violetiin kauppareissulla.
"En ymmärrä naisten logiikkaa", mies tuhahti päätään pudistellen. Gabriellen puheissa ei ollut mitään järkeä. Jos kerrasta toiseen suunnitelmat menivät metsään miesten takia, miksi niitä suunnitelmia ylipäätään tehtiin? "Eivätkö he ala… uteliaiksi, jos perut minun takiani?" Hän kysyi hapuillen hetken sopivaa sanaa. Hän oli ajatellut, että naisen kaverit järjestäisivät hänelle ristikuulustelun ennen kuin päästäisivät hänet lähellekään Gabriellea, mutta utelias oli paljon kohteliaampi sana kuvaamaan sitä.

"Ei sitä tarvitse ymmärtää. Ja he ovat naimisissa sentään, näkevät miehiään alvariinsa." Gabrielle naurahti ja siemaisi vähän viiniä. Nuo saisivat nyt kestää. Hänenkään ei sitten tarvitsisi kuunnella niitä lapsenyrityskeskusteluja sun muita uutena vuotenaan.
"Alkavat tai eivät, jos saan valita sinut tai lapsenteko-keskutelut."

Teddy virnisti. Selvä. Ei hänellä olisi mitään illanviettoa vastaan Gabriellen seurassa.
"Kai minun täytyy sitten olla ritarisi kiiltävässä haarniskassa ja pelastaa sinut moisilta keskusteluilta silläkin riskillä, että päädyn ystäviesi mustalle listalle", Teddy naurahti. "Mutta haluan silti viedä sinut ulos myös joku toinen ilta", mies muistutti. Toinen ei luistaisi illallisesta romanttisessa ravintolassa. Hänelle oli luvattu treffit, joten hän pitäisi huolen, että ne myös järjestyisivät - kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Gabrielle veti hiuksia korvansa taakse, hymyillen. Ei hän kieltäytyisi kunnon treffeistä silti.
"En minä kieltäydy, todellakaan. Mutta kunhan pelastat minut." Hän naurahti ja laski viinilasin pöydälle.
"Ja sinun täytyy. En tosin tiedä voinko ihan tässä mekossa lähteä ravintolaan vai onko tämä jo liian siveetön."

"Pelastan, tietenkin", mies naurahti. Mitäpä hän ei tekisi Gabriellen puolesta? Luopuisi hevosistaan. No, mutta siihen se sitten taisikin jäädä.
"Minusta se näyttää oikein hyvältä", hän virnisti. Mies oli varma, että Gabrielle näyttäisi hyvältä pulleassa toppatakissakin. "Mutta voi olla, että kolmekymmentä muutakin miestä miettisi samaa", Teddy myönsi naurahtaen.

Nainen nousi ylös ja asteli vaatehuoneeseensa, jonka ovi oli makuunuoneen ovea vastapäätä. Mitä ihmettä hän oikein tekisi, mikä sopisi tämän meikin kanssa... Gabrielle mallaili itseään vasten paria mekkoa, veti lopulta tummanvioletin mekon yllensä. Se oli siveellisemmän mittaien ja mallinen, mutta ei kuitenkaan säkki. Hyvin istuva sekin. Gabrielle asteli vetoketju auki olohuoneeseen ja nosti hiuksiaan.
"Laittaisitko tuon kiinni?"

Teddy odotteli kaikessa rauhassa, että toinen saisi vaihdettua vaatteet. Hän oli jopa niin herrasmies, ettei yrittänytkään kurkkia.
"Totta kai", hän sanoi ilahtuneena. Mies laski lasin käsistään ja tarttui vetoketjuun. Hän veti sen hitaasti kiinni, eikä voinut vastustaa kiusausta, kun toinen piteli hiuksiaan sivussa. Niinpä Teddy painoi kevyen suukon naisen paljaaseen niskaan. "Kiinni on."

Gabrielle naurahti, värähtäen kevyesti kun tunsi suukon niskassaan. Hän laski hiukset ja kallisti päätään Teddylle. Hän haluaisi juoda viininsä ainakin loppuun ennen kuin menisivät. Syömisen jälkeen he voisivat hyvin palata tänne, täällä riitti naposteltavaa, juotavaa ja kaupungin oma ilotulitus järjestettiin pienen matkan päässä. Saattaisivat mennä katsomaan sitä. Gabrielle istui alas ja katseli Teddyä hymyillen.
"Minä uskoin jo että se oli siinä."

Mies vain hymyili lammasmaista hymyä toiselle. Minkä hän itselleen mahtoi, kun toinen oli niin luvattoman hurmaava. Hän oli sentään painanut vain yhden viattoman suukon. Hän olisi voinut tehdä paljon muutakin, mutta hän oli herrasmies. Ainakin yleensä.
"Olen ehkä idiootti, mutta edes minä en ole niin tyhmä", mies totesi istahtaen alas. Teddy nosti lasinsa huulilleen siemaisten viiniä. Hänellä ei ollut mihinkään kiire. Ei ollut kotia, johon palata, joten mikään ei estänyt häntä nauttimasta hetkestä kiirehtimättä.

"No et sinä idiootti ole. Hieman hidas vain ja... Hieman tossun alla." Gabrielle naurahti hiljaa, sivellen sormillaan toisen reittä hellästi. Hän alkaisi kyllä vaatia mieheltä mielipidettä ja selkärankaa, kunnioittaisi toisenkin haluja.

Teddy hymyili ja kurkotti painamaan suukon toisen poskelle.
"En ole enää tossun alla. Olen vapaa mies", mies naurahti. Pelkkä ajatus tuntui kummalliselta. Siitä oli kauan, kun hän oli viimeksi ollut sinkku. "Ja ymmärsin lopulta, mikä oli oikein", hän totesi. "Vaikka siinä kestikin." Sitten oli kestänyt vielä toinen ikuisuus, että hän oli kerännyt riittävästi rohkeutta ilmestyäkseen Gabriellen ovelle.

"Pidän huolen ettet joudukaan." Hän iski silmäänsä toiselle hellästi ja hymyili tuolle. Teddy oli kyllä hurmaava mies, siitä hän ei pääsisi... Oma maine seurapiireissä pelotti hieman, kun oli pariskunnan eroa sillälailla vauhdittanut mutta väliäkö sillä loppuviimeksi.

Mies ei voinut kuin hymyillä toisen sanoille. Hän ei ollut selkeästi ainoa, joka toivoi enemmän kuin satunnaisia yökyläilyjä. Vaikka ei hänellä mitään niitäkään vastaan ollut. Hän vain oli enemmän parisuhdetyyppiä. Hän halusi kaiken, sekä hyvän että pahan.
"Äitini saattoi ehkä vihjata siihen suuntaan, että olet aina tervetullut Sheffieldiin", mies hymähti. Hän ei osannut murehtia mainettaan seurapiireissä, sillä hän ei uskonut, että Violet aukaisisi suutaan eron todellisista syistä. Hän oli melko varma, että se saisi Alicen kääntymään nuorempaansa vastaan, ja siihen Violet ei halunnut ryhtyä. Alice tunsi liikaa ihmisiä.
"Hän saattoi myös sanoa, että jos teen jotain typerää, hän tulee omakätisesti pitämään huolen siitä, että tiedän olleeni idiootti." Ajatuskin nauratti. Hän ei aikonut tehdä mitään typerää. Hän oli jo tehnyt oman osansa. Oli jonkun muun vuoro lunastaa idiootin kunnianimi itselleen.

Se sai Gabriellenkin hymyilemään hieman ujosti. Vai ihan Sheffieldiin. Vau. Vanhempansa kyllä pyörtyisivät.
"Saattoi sanoa? Olen aika otettu"

"Älä suotta", mies naurahti. "Se on lapsuudenkotini. Tietenkin saat käydä siellä niin usein kuin jaksat", hän jatkoi leveän hymyn kera. Naisen reaktio oli osoittanut, että toinen haluaisi käydä joskus siellä, mikä taas tarkoitti, että Gabrielle näki heillä yhteisen tulevaisuuden. Se jos mikä oli syy leveälle hymylle.
"Äitini pitää sinusta tällä hetkellä enemmän kuin minusta", Teddy naurahti aavistus synkkyyttä äänessään. He olivat tapelleet Dimen tulevaisuudesta koko sen ajan, kun hän oli ollut Sheffieldissä, eikä ratkaisua ollut vieläkään tehty. Äiti haluaisi yrittää kuntouttaa tamman kilparadoille. Hän halusi viedä Dimen oriasemalle, kunhan jalka olisi parempi, niin varsa antaisi tammalle helposti puolitoista vuotta lomaa ennen treeniä.
"Mutta se riittänee perheestäni."

Gabrielle halusi ajatella niin, että heillä olisi sellainen. Miksi ei olisi? Jos vain he osaisivat pitää kaikki hyät ja huonot puolet kasassa, hän ei nähnyt siitä mitään mahdotonta.
"Nohnoh, hän oli sinusta huolissaan kun putosit." Hän naurahti ja hivuttautui lähemmäs Teddyä istumaan.
"Ai mitä, etkö halua jutella kanssani vain äidistäsi?"

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:14 pm

Teddy nosti kätensä toisen hartioille, kun nainen hivuttautui sopivasti lähemmäs. Hän hymyili onnellista, lämmintä hymyä toiselle. Oli helppo unohtaa Dimen vaakalaudalla oleva tulevaisuus, kun vieressä oli Gabrielle.
"Puhun mielelläni kanssasi ihan mistä tahansa", mies vannoi. "Ääntäsi on ihana kuunnella", hän myönsi naurahtaen. "Mutta en usko, että äitini on niin mielenkiintoinen puheenaihe kuin vaikkapa se, mitä teit jouluna."

"Älä pelkää, kaikkeen kyllästyy joskus." Gabrielle naurahti ja silitteli Teddyn reittä edelleen rennosti. Kello oli kuitenkin vasta seitsemän.. Kahdeksan aikaan voisi miettiä syömään lähtöä. Vai oliko se nyt niin? Ihan sama.
"Kävin vanhempieni luona. Olin lähellä kuolla ärtymykseeni kahden päivän jälkeen. ja olin sentään viikon"

"Enpä tiedä. En usko, että kyllästyn koskaan sinuun", hän totesi hymy huulillaan ja painoi suukon toisen poskelle. Hän ei voinut kuin naurahtaa ajatukselle, että hehän olivat kuin alakoulun päättäjäisjuhlien pari, joka oli "niin yhdessä" ja käveli käsi kädessä joka paikkaan.
"Voi ei", hän huokaisi myötätuntoisesti. "Toivottavasti ensi kerralla he eivät ole niin ärsyttäviä, mutta jos eivät, minun pitänee vaihtaa pari sanaa heidän kanssaan", mies naurahti lauseensa lopun. Ei hän tosissaan menisi toisen vanhemmille puhumaan. Ehei, vaikka olikin kokenut, mitä vanhempien kanssa kädenvääntöön tuli. Hän tosin oli ruosteessa, kun oli viime vuodet totellut kyselemättä.

Gabrielle kohotti kulmiaan. Ensi kerralla? Se koittaisi ehkä pääsiäisenä, ellei hän keksisi hyvää työhön liittyvää valhetta tai vaikka saisi kutsua Sheffieldiin. Se menisi heti omien vanhempien edelle. Mikä tahansa.
"Vaihda vaikka pari tuhatta sanaa. En jaksaisi tällaista vuodesta toiseen."

Teddy halasi toisen hartioita kädellään. Voi toista.
"Harmi, että välinne ovat sellaiset", hän surkutteli myötätuntoinen ilme kasvoillaa. Vanhempien kanssa oli rasittava yrittää tulla toimeen, jos vanhemmat eivät syystä tai toisesta edes yrittäneet peitellä sitä, etteivät arvostaneet valintoja, joita jälkikasvu oli tehnyt.
"Ehkä hekin jonakin päivänä ymmärtävät, miten upean naisen he kasvattivat", Teddy koetti lohduttaa toista pehmeä hymy huulillaan.

Gabrielle puuskahti hiljaa. Hän oli menestyneempi kuin veljensä mutta aina kakkonen. Ärsytti.
"Ärsyttää vain etten koskaan saa samaa arvostusta kuin veljeni. Vain koska... Nainen." Hän murahti, mutristellen huuliaan.
"Eivät tajua "

Se kuulosti kerta kaikkiaan typerältä.
"Typerää", hän sanoikin sen ääneen. Eihän tuossa ollut mitään järkeä! "Sinä osoitat heidän olettamuksensa vääriksi kerrasta toiseen, kun vain jatkat valitsemallasi polulla", mies totesi.
"Ja minä pidän huolta, ettet koskaan tunne olevasi yhtään vähempää kuin mitä olet", hän vannoi vakavana. Gabrielle oli hyvä ihminen, eikä hän antaisi toisen unohtaa sitä, vaikka vanhemmat miten väheksyisivät tytärtään.

Ei häntä varsinaisesti väheksytty, mutta hänen uraedistymisensä ei vain ollut niin merkittävää ja sitä ei juhlittu samoin.
"Eivät he ikinä myönnä olevansa väärässä." Hän totesi, palkiten Teddyn suloisista sanoistaan suukottamalla miehen poskea.
"Että se minun joulustani."

"Mutta he ovat", mies totesi itsevarmasti. Gabriellen vanhemmat olivat typeriä, kun eivät ymmärtäneet, miten upean tyttären olivat kasvattaneet.
"Onko sinulla kiireinen alkuvuosi töiden kanssa?" Mies päätti siirtää keskustelun muualle. Kummankaan joulussa ei ollut kehumista, joten ehkä oli parempi puhua jostakin muusta. Hän ei voinut kuin hymyillä siinä Gabriellen kyljessä istuessaan. Kuka olisikaan osannut ennustaa, että hän päätyisi tähän tilanteeseen. Aivan. Voisi ehkä olla asiallista soittaa jossakin välissä Miyatolle ja kutsua toinen vaikka yksille, ihan kuulumisten vaihtoa ajatellen. Miyato ei ikinä antaisi anteeksi, jos hän jättäisi kertomatta tällaiset uutiset.

"Ei... Aika lepsu jopa. Joulun alla on niin paljon kaikkea että lähinnä lehdistöpuoli työllistää." Hän hymähti. Oli onni että olisi vähän hiljaisempaa, kun ei olisi juhlien kordinointia sun muuta.

"Se on mukavaa", hän vastasi hymyillen. "Ansaitset vähän omaa aikaa ja vapaata", hän totesi kuin se olisi itsestäänselvyys. Oikeastaan se olikin. Gabrielle ansaitsisi kaiken ja vielä vähän enemmän.
"Ehkä voin varastaa sinut viikonlopuksi jossakin kohtaa kevättä", hän myhäili miettien jo Euroopan kaupunkeja, joissa lyhyt lomamatka olisi varsin mukava.

"Niin on, vähän rauhaa." Nainen myönsi ja venytteli hieman jalkojaan, vetäen ne sitten alleen. Siinä oli hyvä olla Theodoren kainalosda
"En vastustele, ollenkaan." Gabrielle vastasi silmät hieman tuikkien.

Teddy hymyili toiselle, kun nainen asettui niin mukavasti hänen kainaloonsa. Heillä olisi vielä paljon puhuttavaa, mutta juuri nyt se sai odottaa. Hän halusi nauttia Gabriellen läheisyydestä ilman huolta huomisesta tai syyllisyyttä siitä, mitä kaikkea oli tapahtunut.
"Hienoa", mies naurahti. "Olisi ikävää kidnapata sinut." Velmu virne kohosi huulille. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi ratkomaan, minnepäin matka suuntautuisi.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:15 pm

Niinhän heillä olisi, mutta... Niin.
"Se olisi aika ikävää." Hän myönsi hymyillen hiljaa. Tovin Gabrielle oli hiljaa, katseli vain kättään joka siliteli miehen reittä.
"... Pitäisikö asiat puhua nyt selväksi?" Niin nekin saisi mielestä pyörimästä.

Se olisi todella ikävää. Onneksi hänen ei tarvitsisi tehdä niin, kun Gabrielle kerran kuulosti innokkaalta lähtemään hänen mukaansa.
"Pitäisi", mies huokaisi hiljaa. Ajatus ei huvittanut yhtään. Olisi paljon asioita, joista pitäisi puhua. Hän oli varma, että joutuisi selittelemään tekojaan, eikä se huvittanut. Hän olisi mielellään lykännyt puhumista viikoilla, kuukausilla, miksei vaikka vuosillakin.

Mutta ne jäisivät kaivamaan ja Gabrielle taas mieluusti haluaisi saada asiat selviksi. Ei hän edellyttänyt teoille pilkuntarkkaa selostusta. Ei hän ollut sellainen.
"Muuten... Voit sanoa vain Elleksi jos tahdot. Ja en vaadi sinulta suuria selityksiä tai muuta. Haluan vain tietää mitä... Ajattelet. Ja että asiat ovat selviä, jotta et joudu miettimään niitä. Haluan että voit keskittyä Dimeen täysin."

Se oli hyvä kysymys. Mitä hän oikein ajatteli? Mitä hän tunsi? Hän ei tiennyt itsekään. Kaikki oli niin sekavaa.
"Selvä", hän vastasi hitaasti nyökäten. Se antoi muutaman hetken kauemmin aikaa miettiä, mitä hän sanoisi toiselle.
"En aio valehdella ja väittää, että olisin unohtanut Violetin sillä sekunnilla kun suljin oven perässäni. Välitän edelleen hänestä ja suren sitä, miten kaikki päättyi. Mutta olen iloinen, että niin kävi. Suren Dimeä, mutta elättelen toiveita, että se tulee vielä kuntoon", mies myönsi ääni värähtäen.
"Ajattelen sinua, meitä. Mitä me voisimme olla, mitä me olemme. Mitä tämä kaikki tarkoittaa", hän jatkoi hymyillen pienesti. Se oli sentään iloisempi aihe. Uusi alku.

Muutaman sormuksen ja rannerenkaan koristama käsi siirtyi silittämään miehen kättä. Kunpa Dime tulisi kuntoon.
"Kyllä se tulee, sinun huolenpidollasi aivan varmasti. Enkä oleta että voisit unohtaa kaiken." Niin, uusi alku. Gabrielle tavallaan pelkäsi että oliko hän vain laastari.
"Se helpottaa minua. Kun tavallaan pelkään että olen vain... Vara, laastari. Älä kysy miksi. En tiedä."

Teddy vain nyökkäsi. Hän toivoi sitä todella, ja aikoi tehdä kaikkensa, jotta tamma saisi parhaan mahdollisen hoidon. Hän ei kaivannut hevosen selkään. Hän vain halusi, että Dime voisi nauttia elämästään, eikä tamma voisi sitä tehdä, jos liikkuminen olisi hankalaa.
"Olen pahoillani, jos olen antanut syytä uskoa niin", mies sanoi ja kohotti kätensä toisen leualle, kääntäen hellästi naisen pään itseään kohden. "Et ole kakkosvaihtoehtoni, et laastarini. Olet tulevaisuuteni. Se, mitä se sisältää, riippuu sinusta, mutta minä tiedän, mitkä omat aikomukseni ovat", Teddy jatkoi pehmeästi katse Gabriellen silmissä. "Kun aika on oikea, aion kosia sinua. Aion ostaa yhdessä kanssasi talon, jota kutsua kodiksi. Rakentaa pihalle keinun lapsille, jos niin haluat. Aion leikittää ja rakastaa kissojasi, kunnes ne ovat minunkin kissojani. Haluan kaiken, Gabrielle. En vain yhtä yötä, muutamaa viikkoa tai kahta vuottakaan. Haluan ikuisuuden, ja päivän päälle."

Voi herran jumala. Pari lasia viiniä ja tuollainen hempeily oli liikaa naiselle. Se sai Gabriellen hylkäämään hienon ja hillityn naisen imagon hetkeksi ja kiipeämääm Teddyn syliin. Hän suuteli miestä pitkään ja hellästi.
"... Et antanut uskoa niin, mutta naiset eivät aina ole loogisia." Hän kuiskasi ja värähti kevyesti. Se taisi olla suloisinta mitä hän oli kuullut.

Teddy kietoi kätensä syliinsä kiivenneen naisen ympärille ja vastasi hellään suudelmaan. Hän ei voinut olla nauttimatta lämmöstä joka levisi jostakin rintakehän tienoilta. Tässä oli hyvä olla. Hän painoi otsansa toisen otsaa vasten, hymyillen lempeästi.
"Logiikka on yliarvostettua", mies vastasi kuiskaamalla. Hän tarttui lempeästi toisen käteen ja painoi sen rintaansa vasten. "Sydämeni on sinun", hän kuiskasi ja painoi suukon naisen otsalle.

Jos mies olisi ollut lipevämpi tai epäilyttävämpi, Gabrielle olisi epäillyt tuon sanoja. Theodore oli kuitenkin niin ihanan vilpittömän oloinen kaikessa.
"Kiitos siitä."Aivot palasivat miehen sanoihin. Lapsille pihakeinu? Niin Teddy halusi lapsia joskus?
"... aiemmasta... Niin sinä haluat joskus lapsia?"

Teddy hymyili lämpimästi Gabriellelle. Hän tiesi sanansa todeksi. Hän välitti Gabriellesta enemmän kuin oli ehkä sallittua - vaan toisaalta, mikäpä häntä enää esti sanomasta sitä ääneen.
"Vain jos sinä haluat. Haluan että olet onnellinen", mies vastasi hymyn kera. Hän piti lapsista, minkä vuoksi hän viihdytti lapsia kerrasta toiseen päästämällä heitä silittelemään Dimeä tai ottamalla vastaan Kitin piirustuksia.
"Mutta ei sillä ole mitään kiirettä. Meillä on aikaa miettiä, mitä haluamme", hän vakuutti. Ei ollut mikään kiire käydä tätäkään keskustelua. Sen ehtisi myöhemminkin.

"... En minä sitä sillä. Ei olekaan kiire eikä pidäkään olla mutta jos et ehdotomasti olisi halunnut niin minun olisi pitänyt lempata sinut." Nainen naurahti ja nousi ylös, vilkaisten kelloa. Hän voisi soittaa etukäteen että tarvitsisi pöydän. Tuo otti puhelimen ja soitti,asia oli nopeasti hoidettu.

Teddy naurahti. Hän oli selkeästi löytänyt naisen, joka oli samaa mieltä monesta asiasta. Hän oli hylännyt toiveet lapsista jo vuosia aiemmin, kun Violetin kanta oli ollut selvä, mutta nyt… Kaikki mahdollisuudet olivat avoinna. Mies hymyili kuunnellessaan pää kallellaan toisen puhelua pöytävarauksesta. Siinä sivussa oli hyvin aikaa todeta, miten kauniilta Gabrielle näytti.
"Tunnet selkeästi oikeat henkilöt", mies ei voinut olla vinoilematta, kun toinen oli saanut pöydän niin vaivattomasti varattua. Hän ei olisi pystynyt tuohon, ellei olisi pelannut kaikkia korttejaan oikein, ja sellainen olisi vaatinut liiankin kanssa tuuria.

Gabrielle naurahti.
"Noooh, sanotaan näin että moni taho on palveluksen velkaa tai haluavat pitää minut tyytyväisenä." Vaikka nainen teki uraa ja rahaa, hän haaveili joskus siitä että voisi vain käydä Lontoossa kerran pari kuussa, tehdä työt kotoa omasta toimistosta ja kasvattaa lapsiaan. Kotivaimona nainen tulisi hulluksi, mutta sellainen sopisi hänelle. Oikein hyvin.
"Koska kaipaan usein pomojen bisnesillallisille paikkaa tai vastaavaa, joista saa paljon rahaa ja mainettakin"

"Sitä en epäile", hän naurahti. Hän ainakin haluaisi pitää toisen tyytyväisenä. Gabrielle oli paljon mukavampi ollessaan tyytyväinen. Mies tarttui toisen käteen ja veti naisen lähemmäs itseään. "Minulla todella oli ikävä sinua", hän huokaisi hiljaa kietoen kätensä toisen selän taakse. Teddy painoi suukon toisen suupieleen.
"On ihanaa, että olet siinä", hän jatkoi painaen suukon toisen nenänpäähän. Kai siitä oli nopeasti tullut hänen tavaramerkkinsä. Hupsista.

Kukapa ei olisi ollut mukavampi tyytyväisenä? Onneksi nainen oli siviilissä helposti tyytyväinen.
"... Minä lakkasin oikeastaan ikävöimästä jouluna kun luulin että se on turhaa." Hän myönsi varovasti ja nosti kätensä silittelemään Teddyn poskea.

Hän ymmärsi sen. Hän ei ollut antanut mitään syytä uskoa toisin, joten hän ymmärsi, miksi nainen oli ajatellut niin.
"Minä ikävöin molempien puolesta", hän naurahti hiljaa. "Mutta en halunnut soittaa, ennen kuin kaikki oli selvää, ja sitten kun niin oli, ajattelin, että on parempi, jos tulen käymään", mies myönsi. Nyt hän oli oikein iloinen siitä, että oli uskaltautunut paikalle.

"Hassu mies. Olet suloinen." Miksi sitä ei olisi sanonut, kun Teddy todella oli suloinen mies. Gabrielle havahtui ovikellon sointiin. Mitä ihmettä?
"Tuota, odota hetki.." otsa kevyesti rypyssä hän askelsi ovelle ja avasi sen. Sieltä pyrähti sisälle kolme aika saman ikäistä naista, jotka tapittivat vuoroin Teddyä ja vuoroin Gabriellea.
"Elle! Onko tässä se murheenkryyni?"
"... Uh... Theodore Morland, pian entiset ystäväni Abigail, Marie ja Elise.."

Teddy hymyili. Hän oli mielellään suloinen. Se oli parempi kuin nössö.
"Toki", mies naurahti päästäen irti toisesta. Pitihän ovikelloon reagoida. Hän ei voinut olla naurahtamatta kuullessaan Gabriellen ystävien kysymyksen. Vai että oikein murheenkryyni. No, ehkä se oli ihan ansaittu lempinimi.
"Sanokaa Teddy vain", hän lisäsi ojentaen kättään vuorotellen jokaiselle naiselle.

Naiset katselivat miestä arvioiden.
"Mistäs sinä tällaisen löysit?"
"Tallilta.. "
"Pitäisikö alkaa ratsastaa?" Elise heitti vitsillä. Abigail nappasi Gabriellen kainaloonsa.
"Kai sinä tiedät että tämä nainen on kultaa ja jos sen rikot niin..."

Teddy seurasi hymyillen ystävysten keskustelua. Oli varsin mukava tavata Gabriellen ystäviä. Tällaisten naisten kanssa Gabrielle vietti vapaa-aikansa.
"Olen aiheuttanut jo riittämiin murhetta yhdeksi eliniäksi. Ei ollut tarkoituksena aiheuttaa enää yhtään enempää", mies vakuutti. Hän soi hellän hymyn Gabriellelle. "Kulta on liian tavanomaista kuvaamaan häntä. Hän on ennemminkin timanttia", mies lisäsi pehmeästi.

Gabrielle nauroi vain. Eihän jaksanut sen enempiä ystävilleen kiukutella.
"Tulimme vain pitämään puhuttelun." Elise naurahti.
"Teillä on tunti aikaa."
"Sehän riittää hienosti! Teddy mitä teet työksesi?"

Teddy istahti alas. Jos hän tunnin sietäisi kysymyksiä Gabriellen ystäviltä, hän voisi yhtä hyvin istua mukavasti. Mies taputti paikkaa vierellään katsoen kutsuvasti Gabriellea.
"Opetan psykologiaa Newcastlen yliopistolla", mies vastasi rehellisesti. Turha alkaa sen vaikeammin asioita selittämään. Hän ei enää ollut kilparatsastaja sitäkään vähää kuin aiemmin.
"Ratsastin myös aikoinani kilpaa, mutta hevoseni loukkaantui joulun alla, joten kilparatsastus jäänee sivuun", mies lisäsi. Kai sekin nyt pitäisi kertoa.

"Huu, hyvä tyttö." Kuului Abigailin suusta. Gabrielle oli valinnut usein liian urasuuntautuneita miehiä.
"Hetkinen... Olet Dime A Dozenin ratsastaja?" Marie seurasi jonkin verran hevosurheilua.
"Nainen heilastelee olympiamitalistin kanssa eikä kerro mitään!"
"Nono... Olkaas nyt kiltisti." Gabrielle nauroi Teddyn vierestä.

"Kyllä", Teddy vahvisti toisen epäilyksen. Varjo häivähti kasvoilla, ennen kuin hän ehti peittää sen hymyyn. Olisihan se pitänyt arvata, että ystävät kiusaisivat Gabriellea moisesta. Hän pakotti työntämään ajatukset Dimen kohtalosta sivuun. Niiden aika ei ollut nyt.
"Mitään muuta, minkä kanssa voin auttaa?" Mies lausahti kysyvästi kevyttä huvittuneisuutta äänessään. Gabriellen ystävät olivat melkoisia tapauksia, mutta oli ihana seurata naisen hyväntuulisuutta ystävien keskellä. Hän pitäisi ehdottomasti huolen siitä, ettei estelisi naista viettämästä aikaa ystäviensä kanssa. Hänen takiaan ei peruuntuisi yhtäkään illanviettoa, jos hän saisi päättää.

Gabrielle punasteli toisen vieressä. Tytöt olisivat NIIN entisiä.
"Hmmm.... Tietysti olet tarkan seulan alla koska olet itkettänyt meidän pikkuista niin pa--"
"Jaha nyt kiitos riittä." Nainen Teddyn vierestä totesi nauraen. He vaihtoivat muutaman sanan ja muut lähtivät jatkamaan matkaa. Voi luoja. Noloa.

Teddyn teki mieli pyytää Gabriellea odottamaan. Hän olisi mielellään kuullut lauseen loppuun asti, ehkä vastannutkin siihen jotakin, mutta hän oli varma, että uusia tilanteita tarjoutuisi. Ystävättäret eivät vaikuttaneet henkilöiltä, jotka antaisivat niin vain periksi. Hän huikkasi hyvästinsä toisten perään ja hymyili Gabriellelle, kun he olivat jälleen kaksin. Mies asteli toisen luokse.
"Anteeksi että itketin sinua", hän sanoi hiljaa. "Ehkä voin korvata sen jotenkin?" Teddy kysyi päätään kallistaen. Toinen käsi eksyi silittämään naisen poskea hellin sormin. Oli ollut ihana nähdä Gabrielle ystäviensä ympäröimänä. Hän haluaisi nähdä moista hyväntuulisuutta useamminkin.

Eivt nuo antaneetkaan. Olivat kai halunneet varmistaa että kaksikko oli sovussa ja kaikki oli hyvin. Huolenpitoa se oli ollut enemmänkin. Gabrielle heilautti kättään väheksyvästi.
"Noh, he ehkä vähän liioittelivatkin, en minä niin paljon... Äh, hyvä on, ehkä vähän enemmän kuin on normaalia."

"Anteeksi", mies toisti silittäen naisen poskea. "Anteeksi", hän sanoi ja painoi suukon suupieleen. "Anteeksi", hän jatkoi painaen suukon toiseen suupieleen. "Anteeksi", ja suukko nenänpäähän. "En halua, että itket takiani enää koskaan", hän lisäsi painaen suukon toisen huulille. Olipa hän nyt hellällä päällä. Vaan sellainen hän oli. Parempi vain tottua.

Gabrielle hymyili niille suukoille ja silitteli Teddyn vyötäriö hellästi. Ei hänen kai enää tarvitsisi, paitsi jos kaikki menisi pieleen. Mutta silloin olisi jo saanut yrittää.
"En minä itke takiasi. Lupaan. Ja sinä olet suloinen, etkä tehnyt sitä tahallasi." Gabrielle pyyhkäisi miehen huulia peukalollaan. Hänen tummahko meikkivoiteesta näkyi niissä kovin selvästi.
"Pitäisi mennä sinne syömään."

Teddy hymyili ja painoi suukon huuliaan pyyhkäisevälle sormelle.
"Mennään siis", hän myöntyi. "Mutta ensin", hän naurahti, kietoi oikean kätensä toisen alaselkään ja veti naisen lähelleen. Hän painoi huulensa hellään suudelmaan samalla kun vasemman käden sormet ujuttautuivat tummien hiusten sekaan. Hän katkaisi pitkäksi venyneen suudelman ennen kuin siitä tuli liian nälkäinen ja virnisti toiselle.
"Olen halunnut tehdä tuon siitä asti, kun kiipesit syliini", hän ilmoitti naurahtaen matalasti. Oikeastaan siitä hetkestä lähtien, kun hän oli nähnyt kauniin naisen ovenraosta, mutta… Sen sanominen ei ehkä ollut sopivaa.

Gabrielle ynähti hiljaa Teddyn suudellessa häntä. Se olisi todellakin saattanut venähtää liian pitkäksi, mutta onneksi mies katkaisi sen.
"Olet ihana." Nainen sanoi hymyillen ja asteli eteiseen, etsien naulakosta harmaan villakangastakin itselleen. Se saisi nyt kelvata.

"Sinä myös", Teddy vastasi seuraten toisen perässä eteiseen. Hän nappasi takkinsa ja aukaisi ulko-oven toiselle, kun Gabrielle näytti valmiilta astelemaan ulos. Hän ojensi käsivarttaan toiselle. Kerran herrasmies, aina herrasmies.
"Minne olemme menossa?" Mies uteli. Ei sillä suurta merkitystä hänelle ollut. Teddy olisi tyytyväinen missä tahansa, niin kauan kuin Gabrielle olisi siellä hänen kanssaan.

Nainen tarttui toisen käteen napitettuaan takkinsa ja napattuaan kotiavaimet mukaansa.
"Silk Roomiin." Hän hymähti ja jatkoi askellusta. Se ei ollut kaukana, sinne saattoi kävellä oikein hyvin, jopa korkkarit jalassa. Ulkona oli kaunista, joskin edelleen mustaa. Miksei täällä oikein koskaan tullut lunta.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:17 pm

"Oh", Teddy äännähti. Hän ei koskaan lakkaisi ihmettelemästä Gabriellen suhteita. Toinen todella oli ehtinyt luoda uraa viimeisten vuosien aikana.
"Ei huono valinta lainkaan", hän naurahti ja puristi aavistuksen tiukemmin toisen kättä. Oli ihanaa, kun saattoi kävellä niin pelkäämättä, että jotakin tapahtuisi. Että joku näkisi. Hänellä olisi paljon asioita selitettävänä ystävilleen, mutta kyllä se siitä ratkeaisi. Nyt hän saattoi vain nauttia Gabriellen seurasta vailla pinnan alla kytevää syyllisyyttä.

Sinkkunaisen ei onneksi tarvinnut selitellä kellekään. Paitsi perheelleen. Miten hän saisi selitettyä sen, että oli päätynyt yhteen Theodore Morlandin kanssa? Voi apua. Ei noilla mitään vastaan olisi - kai - mutta kun nuo olivat viimeksi kuulleet Teddyn olevan Violetin kanssa. Tavallaan ainakin isä oli toivontu saavansa tummaihoisen vävyn, jostakin syystä.
"Miten ihmeessä selitä vanhemmilleni.. Oivoi."

Teddy mietti hetken, mitä sanoisi. Hän ei voinut sanoa ymmärtävänsä, ei nyt, kun Alice tuskin olisi lainkaan yllättynyt siitä, mitä hänellä olisi sanottavanaan. Alice olisi vain tyytyväinen, joten hänen ei tarvinnut pelätä selittelyjä.
"Annat äitini selittää?" Hän ei voinut olla virnistämättä. Alicen kertomana uutiset tulisivat ehkä turhankin suoraan. Vanhemmat tuppasivat tykkäämään siitä, että tämän kaltaisia uutisia hieman pehmustettiin ensin johdatteluilla ja varovaisilla vihjailuilla. "Tai ehkä annat heidän vain kuulla siitä muuta kautta." Oikein aikuismaista käytöstä, hienoa Teddy. Hän ansaitsisi mitalin urpoudestaan.
"Tai sitten vain kerrot miten asiat ovat etkä selittele mitään. Ei kai sinun anteeksi tarvitse pyytää", hän myhäili.

Gabriellen tavallaan piti, tavallaan ei. Vastaanotto olisi ihan mukava, hyvä varakas herrasmies, mutta kuitenkin valkoihoinen. Oli hankalaa kun isällä oli kevyt henkinen ongelma hienostopiirien brittejä kohtaan. Hän huokaisi syvään.
"... Ehkä tosiaan annan Alicen kertoa. Se kuulosti hyvältä. ja voi kuule, ei ole helppoa kun isä tavallaan toivoo että toisin tumman miehen kotiin kun veljelläkin on tumma vaimo.. Blaah!"

"Ikävää tuottaa pettymys", mies sanoi hymyillen. Sääli, ettei hän kelvannut, koska oli syntynyt väärässä maassa. "Mutta äitini kertomana uutiset tulevat turhankin suoraan. Haluat todennäköisesti mieluummin kertoa itse, niin vanhempasi välttyvät ylimääräisiltä sydämentykytyksiltä", Teddy lausahti suoden lempeän hymyn toiselle. Vanhemmat. Aina aiheuttamassa ongelmia.

"He ovat ansainneet ne." Gabrielle tuhahti. Alicelle he eivät ainakaan voisi sanoa vastaan ja sitten olisi vain hyväksyttävä Gabriellen valinta. Eipä sillä, nainen oli valmis vaikka hylkäämään perheensä, jos nuo eivät voisi olla ihmisiksi ja sietää hänen valitsemaansa miestä. Gabrielle astui sisään ravintolaan ja hymyili tarjoilijalle, joka tuli nopeasti ohjaamaan heidän hieman syrjemmälle ja hiljaisempaan kohtaan. Gabrielle tiesi että täällä oli aina muutamoa pöytiä vapaana, mutta ne annettiin mielellään vakioasiakkaille.

Teddy ei väittänyt vastaan. Se mitä hän oli kuullut naisen vanhemmista, tuki Gabriellen väitettä. Hänenkin mielestään aikuiset ihmiset, jotka eivät osanneet iloita tyttärensä menestyksestä samaan tapaan kuin pojan, ansaitsivat muutaman ylimääräisen säikähdyksen.
"En muistanutkaan, miten mukava paikka tämä oli", mies myhäili. Hän hymyili tarjoutuessaan ottamaan toisen takin vastaan. Sen voisi laittaa naulaan samalla vaivalla kun hän laittaisi omansa. Mies istahti pöydän ääreen hellästi hymyillen. Teki mieli kurkottaa saman tien pöydän yli ja tarttua naisen siroon käteen. Hänen pitäisi tosissaan opetella käyttäytymään.

Gabrielle riisui takkinsa ja ojensi sen hymyillen Teddylle.Hän istui alas ja pian heille tuotiinkin listat, joista nainen kiitti tarjoilijaa.
"Tämä on todella mukava... Lounastan täällä ehkä turhan usein."

"Voittaa tämä lounaspaikkana yliopiston ruokalan", hän naurahti ajatellen opiskelijoiden täyttämää lounaspaikkaa. Hän yleensä otti ruuan mukaan ja söi sen opettajainhuoneessa välttääkseen opiskelijoiden seuraa. Jotkut tuntuivat turhankin innokkailta kyselemään häneltä asioita, joista hän ei halunnut puhua.
"Tilataanko pullo viiniä?" Teddy kysyi. Kai se kuului tällaiseen illanviettoon, olkoonkin, että viiniä oli tullut jo juotua. Vaan ruokajuomaksihan tässä viiniä haettiin, ei siksi, että alkoholi oli hieno asia. Ihan kuin se olisi tehnyt maagisen eron.

"Otetaan vain. Sinulla on ehkä parempi maku kuin minulla." Gabrielle naurahti. Hänen viinivarantonsa koostuivat lähinnä lahjapulloista. Hän selasi ruokalistaa, päättäen nopeasti mitä ottaisi. Hän ei voinut vastustaa alkuruoaksi olevia etanoita, vaan lipsahti jälleen niihin.

Teddy tutki listaa hetken, ennen kuin löysi hyvän, laadukkaan viinipullon, joka sopisi monen ruuan rinnalle. Hän päätti nopeasti oman ruokansa, saneli tilauksensa tarjoilijalle ja hymyili leveästi Gabriellelle. Tämä oli vasta ensimmäinen monista illallisista ravintoloissa, jos hän saisi päättää. Mies kurkotti pöydän yli laskemaan kätensä naisen kädelle.
"Olet kaunis", hän kertoi hellä hymy huulillaan. Hän ei ikinä kyllästyisi sanomaan sitä toiselle.

Nainen sanoi oman tilauksensa, vastaten sitten Teddyn hymyyn. Ällöttävän romanttista ja suloista. No, sellaista sai ollakin, ennen kuin arki pukkaisi elämään naisen työn muodossa loppukeväästä oikein urakalla. Hän tiesi jo että silloin hyvä jos ehtisi nukkua.
"Kiitos. En ole ikinä tainnut sanoa että olet todella komea." Miten hän oli sen saattanut unohtaa?

Hän virnisti. Hän oli varma, että oli kuullut sen aiemminkin Gabriellen huulilta, mutta oli mukava kuulla se uudestaankin. Mies halusi näyttää hyvältä toista varten.
"Kiitos", hän vastasi. "Minun on tosin myönnettävä, että toisin kuin sinä, minä en näytä yhtään niin hyvältä aamulla kun herätyskello soi", hän naurahti matalasti. Hiukset pörrössä, unta silmissä ja katse tyhjänä hän ei tosiaankaan ollut parhaimmillaan.

"Nohnoh, se oli yksi aamu kun nukahdin meikit naamassa ja..." Gabrielle puolusteli. Ei hän todellakaan arkiaamuina näyttänyt siltä. Vasta meikkaamisen jälkeen hän näytti aamuisin siltä.
"Ja olin nukkunut kerrankin hyvin ja... Niin. Olet sinäkin suloinen pörrötukkasi kanssa."

"Selityksiä, selityksiä", Teddy hymisi. "Näytät aina hyvältä", hän julisti päättäväisesti. "Pörrötukassani ei ole mitään muuta suloista kuin se, miten kauan aikaa sen selvittämiseen menee", mies mutisi huvittuneena. Hän oli luovuttanut Lontoossa, mutta kotopuolessa hoitoaineen voimalla hiukset sai selviksi. Miten lyhyet hiukset saattoivatkin mennä niin kovin takkuun?

Gabrielle pudisteli hymyillen päätään. Hyvä on, hän ei vääntäisi tästä.
"No onpas. Se on vain niin.. Suloinen. Ja älä sinä vänkää tästä." Nainen naurahti ja näytti tovin hieman miettiväiseltä. Niin, Lontoo... Uusi vuosi alkaisi viikolla tai pahimmillaan kahdella Lontoossa.
"Tuota... Tämä on outo pyyntö, mutta voisitko hoitaa kissojani tammikuussa?"

"Selvä, en vänkää", hän naurahti. Mies ei voinut olla pohtimatta, mitä toisen mielessä liikkui, kun ilme meni niin miettiväiseksi. Hän oli jo kysymässä, mitä toinen pohti, kun Gabrielle esitti yllättävän pyynnön.
"Totta kai", hän lupasi saman tien. "Olettaen, että uskallat antaa avaimesi minulle. En usko, että hotelli riemastuisi kahdesta kissasta huoneistossaan", mies lisäsi aavistuksen varovaisemmin. Ei hän aikonut toisen asunnossa asua, mutta sen verran, että voisi käydä antamassa kissoille ruokaa ja vettä ja muutoinkin huolehtimassa niistä.
"Tai ehkä lahjon hotellin henkilökunnan", hän lisäsi nopeasti. Se olisi turvallisempi vaihtoehto.

Gabrielle puraisi huultaan. Hän ei olisi paikalla, joten se ei olisi todella nopeasti yhdessä asumista.
"No... Voithan sinä asuakin siellä sen aikaa. Jos haluat. Ei minulla ole siellä mitään salattavaa ja kissat olisivat iloisia jos siellä on iltaisin ihminen normaalisti." Hän sanoi sen varovasti, jopa häpeilevän oloisena. Ei häntä se pelottaisi, mutta ymmärsi jos Teddy ei haluaisi. Hän uskoi että se kuitenkin... Olisi mukavampaa kuin asua hotellissa.

Teddy puristi kevyesti toisen kättä. Ei ollut mitään syytä olla niin varovainen. Hän olisi ylpeä siitä, jos saisi viettää aikaa toisen asunnolla. Se olisi suuri luottamuksen osoitus, mitä hän ehdottomasti arvostaisi.
"Siinä tapauksessa olen kissojesi seurana, kunnes palaat", mies sanoi pehmeästi. Hän tekisi sen mielellään. "Lupaan olla penkomatta tavaroitasi, vaikka väitätkin, ettei salattavaa ole", Teddy lisäsi nauraen. Ei hän penkoisi toisen kodissa. Sellainen ei vain kuulunut hänen tapoihinsa.

"kiitos! Viimeksi Elise kävi ruokkimassa niitä ja Fatty oli raivostuttava kun palasin kotiin." Hän olisi siitä todella iloinen. Nainen ei viitsinyt ottaa kissoja Lontooseen, koska yritti pitää asunnon mahdollisimman... Vähän käytettynä. Aikomuksena oli kuitenkin joskus myydä se pois.
"Voi kiitos. Todella herrasmiesmäistä." Hän kiitti tarjoilijaa joka toi alkuruoat pöytään ja nappasi tuodusta korista itselleen palan tuoretta patonkia.

"Minä lupaan rapsutella sitä tai leikkiä sen kanssa tai toimia sen raapimispuuna, jos se pitää Fattyn tyytyväisenä", mies naurahti. Eiköhän hän pärjäisi kahden kissan kanssa. Ei se voinut niin vaikeaa olla. Oli hän ennenkin pitänyt huolta kissoista.
"Minähän olen herrasmies, etkö niin väittänyt joskus?" Teddy totesi iloisena. Ajatus kissojen kanssa vietetystä alkuvuodesta oli yllättävän miellyttävä. Hän voisi nauttia omasta ajastaan kissojen kanssa, tehdä ruokaa ja kulkea miten ja minne halusi. Hänen ei tarvitsisi olla yliopistollakaan ennen kuin tammikuun puolenvälin jälkeen, joten sekin oli mukava lisä. Mies kiitti tarjoilijaa ja otti Gabriellen jälkeen itselleen patonkia.
"Miten pitkään olet poissa?" Teddy kysäisi koettaen pitää äänensä kevyenä. Ei saanut ikävöidä jo valmiiksi. Sellainen olisi vain säälittävää.

"Kiitos. se on tyytyväinen ruoalla ja rakkaudella." Hän sanoi hymyillen ja maistoi omaa ruokaansa. Ne etanat olivat niin hyviä! Aivan ihania, tämän vuoksi hän harhautui aina uudelleen syömään niitä.
"Väitin ja väitän edelleen. Ja viikon, ehkä puolitoista. Riippuu siitä miten asiat etenevät." Päivät olisivat täynnä palavereja ja illat täynnä tiedotteiden suunnittelua. Voi apua.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:18 pm

"Kuulostaa helppohoitoiselta kissalta", mies hymisi syödessään omaa alkuruokaansa. Aina silloin tällöin hän haukkasi patongin palastaan. Niin hyvää! Täällä pitäisi käydä useammin.
"Toivottavasti ne sujuvat hyvin", Teddy toivoi ajatellen, miten pitkäksi aika kävisi, jos toinen olisi poissa viikkotolkulla. Hän päätyisi vielä pakkaamaan kissat autoonsa ja ajamaan Lontooseen, kun ikävä yllättäisi.
"Voin jo nyt kertoa, että tulen ikävöimään sinua."

"Se on todella helppo." Gabrielle myönsi. Hän söi hetken oikein tyytyväisenä, nauttien siitä todella paljon. s
"Et tiedäkään miten paljon minä ikävöin sinua ja kissojani. Toivon että tämä ravaaminen joskus loppuisi, mutta Lontooseen ei haluta palkata PR-edustajaa ennen kuin on pakko. Eli kun minä kuolen tai saan lapsia."

"Ehkä se joskus loppuu", hän lohdutti toista. Sääli, että Gabrielle joutui ravaamaan kahden kaupungin väliä. Se ei ollut mukavaa. Hän oli tehnyt samaa koko edellisen vuoden - asunut maanantaista torstaihin Newcastlessa ja viettänyt aikansa Sheffieldissä perjantaista sunnuntaihin. Se oli ollut raskasta, ja hän ei sentään käynyt töissä, vaikka äidin järjestämät ja valvomat ratsastusreissut siltä tuntuivatkin.
"Kai voin sentään soittaa iltaisin?" Teddy kysyi huolissaan. Hän haluaisi kuulla toisen äänen ja kuulla, mitä Lontooseen kuului. Onneksi puhelimet oli keksitty.

"Ehkä joskus." Gabrielle huokaisi ja vilkaisi ravintolan puolella olevaa perhettä. Pariskunnalla oli  lapsi mukanaan, pieni tyttö. Jokin tuntui muljahtavan sisällä, eikä hän tiennyt oliko se hyvä vai huono asia.
"Voit, tietenkin. En minä sinne karkaa eristyksiin." Hän naurahti ja silitti toisen kättä hellästi.

"Aivan varmasti", mies sanoi vilkaisten suuntaan, johon toinen oli katsonut. Perhe. Ei ihme, että se oli saanut toisen huomion, kun keskustelu oli useammankin kerran sivunnut perhettä ja lapsia.
"Hyvä. Olen varma että kissasikin haluavat kuulla, mitä Lontooseen kuuluu. Ja ilmaista tyytymättömyytensä, kun jätit minut heidän kanssaan itsesi sijasta", hän naurahti lopun lauseestaan. Naisen kosketus sai hymyn leviämään. Hän ei osannut edes hävetä typerää hymyään, joka varmasti näytti juuri niin ihastuneelta teinipojalta kuin vain mahdollista.

Yhtälailla Gabrielle oli ihastunut ja nautti aivan liikaa mieheltä saamastaan huomiosta. Hän ei halunnut jäädä kiinni tuijottelustaan, joten käänsi katseensa äkkiä takaisin. Äh, ei hän näin vauvakuumeinen ollut...! Ainakaan kovin. Huokaus.
"Niin varmasti."

Teddy hymyili katsoessaan toisen kasvonpiirteitä. Hän halusi painaa kaiken mieleensä, ettei unohtaisi mitään naisen kauniista kasvoista. Hän halusi muistaa, miltä Gabriellen nauru kuulosti, miltä naisen hiukset tuoksuivat ja miltä toisen kädet tuntuivat. Onneksi hänellä olisi aikaa oppia tuntemaan toinen perinpohjin.
"En ikinä uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta ehkä minun on harkittava kantaani uudestaan", hän sanoi katse tiiviisti Gabriellen silmissä. Hän ei ollut tajunnut sitä silloin, tietenkään, mutta nyt kaikki tuntui selvältä.

"Noh, eihän tarvitse. Koska ei se nyt kirjaimellisesti sitä ollut..." Hän naurahti ja pureskeli kevyesti huulensa sisäpuolta. Olo oli vain niin outo, aivan kuin hän olisi kellunut pitkästä aikaa todella korkealla. Kerrankin jokin meni hyvin työn ulkopuolella.
"En minäkään uskonut mitä kaikkea voisin miehen vuoksi tehdä."

"Oli se", hän väitti vastaan pienen hymyn kera. "Tapasin sinut ja elämäni painopiste muuttui. En tajunnut sitä silloin, mutta nyt… Nyt kaikki on selvää. Vihdoinkin kaikki tuntuu oikealta", Teddy jatkoi. Hänen pitäisi todella varoa sanojaan. Hän oli höpötellyt hellyyksiä koko illan.
"Kerro toki lisää", hän jatkoi kohottaen viinilasin huulilleen. Mies kuulisi mielellään, mitä kaikkea Gabrielle oli hänen vuokseen tehnyt. Paitsi itkenyt. Se oli harmillista, ja hän olisi vielä pitkään pahoillaan kaikesta siitä pahasta olosta, mitä oli aiheuttanut naiselle.

Gabrielle naurahti ja kohautti olkiaan kevyesti.
"No makoilen sairaalasängyssä, tulen juhlista hotellihuoneeseen... Usko tai älä, en harrasta jälkimmäistä." Hän vaihtoi hieman asentoaan. Olihan sitä muutakin, esimerkiksi enemmän tai vähemmän aiheuttanut kaksiko eron ja suostunut tapaamaan varattua miestä, mutta pikku juttu.

"Siinä tapauksessa taisin olla onnekkaampi kuin osasin edes kuvitella", mies virnuili ilkikurisena. Hän oli ollut maailman onnellisin mies sen yön ajan. Nyt ajatus siitä, että lisää vastaavia öitä voisi olla edessä ilman jälkikäteen koittavaa syyllisyyttä tai aamuista kiirettä lähteä muualle, sai silmät tuikkimaan onnesta.
"Olen edelleen kiitollinen, että tulit sairaalaan. En ole ikinä viihtynyt niin hyvin sairaalassa kuin silloin", hän sanoi pehmeästi. Teddy todella arvosti kaikkea, mitä Gabrielle oli hänen vuokseen tehnyt näinkin lyhyessä ajassa. Toinen oli kerrassaan uskomaton.

"No totta kai jäin, pyysit niin kauniisti." Hän vastasi ensimmäiseksi. Ei se ollut ollenkaan paha tai vaatinut suuria. Pitihän jonkun huolehtia ja vahtia toista, ettei tuo olisi täysin seonnut päästään. Miksi ei olisi ollut?
"Se oli itsestäänselvyys."

"Jos pyydän kauniisti, lähdetkö katsomaan raketteja kanssani?" Mies kysyi hymyillen. Pitihän sitä käyttää opittu tieto hyväksi. Jos kauniisti pyytäminen saisi Gabriellen suostumaan pyyntöön, hän opettelisi tuhat ja yksi tapaa pyytää nätisti.
"Kiitos silti", hän totesi. Oli kyseessä itsestäänselvyys tai ei, hän oli silti kiitollinen toisen läsnäolosta. Se oli auttanut häntä paljon.

"Ei tarvitse pyytää, oletin vähän että mentäisiin katsomaan." Pian tulikin pääruoat ja hymy kohosi naisen kasvoille. Olisi voinut olettaa että hän olisi niitä naisia, jotka söivät salaattia. Ehei, kunnon pihvi oli paljon parempaa. Sellaisen hän oli tilannut nytkin.
"Ei tarvitse kiittää. Oli se kaiken sen arvoista."

"Hyvä", mies naurahti. "Siinä tapauksessa säästän kauniin pyyntöni johonkin muuhun." Ihan kuin pyynnöt loppuisivat maailmasta. Mies kiitti tarjoilijaa saatuaan eteen pihvin. Hän söi milloin mitäkin, mutta nyt hotellissa asuessaan oli tullut syötyä liiankin kanssa kalaa ja kanaa (hotellin ravintola teki niistä kerrassaan herkullisia), joten kunnon pihvi maistui vaihteeksi.
"Siitä olen aivan samaa mieltä", Teddy hymähti huvittuneena. Hän ei muuttaisi mitään, paitsi ehkä sen, kun antoi Violetin ajaa Gabriellen ulos sairaalasta. Ja tietenkin sen, kuinka jätti naisen odottamaan liian moneksi päiväksi selvyyttä tilanteeseen. Mutta hän ei koskaan toivoisi, etteivät he olisi tavanneet Lontoossa.

Se tapaaminen Lontoossa oli kyllä ollut melkoista sattumankauppaa. Puhumattakaan siitä että hän oli päätynyt Teddyn hotellihuoneeseen. Hän oli ollut miehelle vihainen, jooten se oli ollut todella epätodennäköistä.
"... Vaikka myönnän tälläytyneeni niihin juhliin tuntitolkulla ihan vain kostaakseni sinulle."

Teddy ei voinut kuin nauraa toisen sanoille. Niinpä niin. Hän oli epäillyt jotakin sen suuntasta.
"Näytit uskomattomalta. Näytät aina kauniilta ja upealta, mutta minun on pakko myöntää, että kosto puki sinua tavattoman kauniisti", hän virnisti. "Siitä huolimatta arvostaisin sitä, jos en hetkeen näkisi moista ylläsi", mies jatkoi huvittuneena. Hän ei halunnut joutua jonkin julman (joskin erittäin hyvännäköisen) koston kohteeksi.

"Siihen meni koko iltapäivä. Kävin jpa leikkauttamassa hiukseni ennen sitä!" Gabrielle nauroi itsekin jo itselleen. Hän huokaisi syvään ja pudisteli päätään sille tempaukselleen.
"No pitihän sinulle jauhot suuhun laittaa ja näyttää mitä menetit."

"Oho", Teddy nauroi. Naiset! Hän oli ajatellut, että toinen oli uhrannut ajastaan ehkä puoli tuntia enemmän kuin yleensä, mutta Gabrielle oli todella panostanut ulkonäköönsä. Hänen takiaan. Teddy ei tiennyt, pitäisikö nauraa vai olla imarreltu. Ehkä vähän molempia.
"Tiedän, mitä olisin menettänyt", mies vastasi matalalla äänellä. "Onneksi kaikki ratkesi toisin."

Ehei, nainen oli päättänyt iskeä toiselle kunnolla takaisin. Olihan se...  Toiminut.
"Ja en voi väittää etteikö se olisi toiminut..." mieleen tunki se yö Teddyn hotellihuoneessa. Ohopsista.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:20 pm

"Se toimi", mies naurahti. "En voinut olla tuijottamasta sinua, mistä hyvästä sain monta saarnaa ja merkitsevää katsetta", hän jatkoi leveästi hymyillen, ajatellen Miyaton ohjeita olla tekemättä mitään typerää. Niin. Ei hän ollut tehnyt mitään typerää. Hän oli tehnyt jotakin, mikä sai hymyn huulille nytkin.

"Ai... keneltä muka?" Gabrielle naurahti. Ei hän ollut huomannut. Hän mietti haluaisiko Teddy jälkiruokaa vai ei, eihän tässä heillä kai mikään kiire ollut mihinkään. Vaikka pihviannoksessakin olisi hetkeksii tekemistä, se tuntui olevan todella runsas.

"Miyatolta", mies myönsi naurahtaen. Miyatolla oli riittänyt sanottavaa, se oli käynyt selväksi. No, nyt hänellä olisi hyviä uutisia toiselle. Ainakaan Miyaton ei tarvitsisi kuunnella narinaa siitä, miten kamalaa Violetin kanssa oli, kun hän voisi hehkuttaa Gabriellea senkin edestä. Teddy söi rauhallisesti annostaan. Aikaa oli juuri sopivasti. Ei tarvinnut kiirehtiä mihinkään. Hän muisti, miten toinen oli pikkujouluissa maininnut, ettei välittänyt makeasta.
"Tekeekö mielesi jälkiruokaa?" Hän päätti kysyä. Helpompi oli aukaista suu ja kysyä kuin tehdä olettamuksia, jotka voisivat olla vääriä.

Täältä sai aivan ihanaa, melko kirpeää sitruunasorbettia. Sellainen makea oli hänen mieleensä, ei kovin makea.
"Hmm.. Voisin haluta, kun täältä sellaista ihanaa sorbettia. Riittävän hapanta minulle." Tuo myönsi. Mieli teki heittää jokin hapannaama-vitsi, mutta piti sitten sen itsellään, koska Teddy olisi kuitenkin väittänyt vastaan.

"Sitä siis", mies naurahti. Vai että sorbetti oli toisen mieleen. Pitäisi muistaa tämä, niin hän tietäisi, millä lepytellä tulevaisuudessa. Ei sillä, hän ei aikonut aiheuttaa enempää ongelmia, jotka vaatisivat lepyttelyä. Hän oli ollut riittävän, mikä se sana olikaan, jota Gabriellen ystävät olivat käyttäneet… aivan, murheenkryyni koko loppuelämäksi.

No tuskin kukaan voisi elää riitelemättä ollenkaan, mutta Gabriellelle riitti lepyttelyksi anteeksipyyntö ja asiallinen keskustelu. Hän ei ollut kohtuuton ja myönsi myös itse tekevänsä väärin jos niin oli tehnyt tai sanonut.

Teddy nautti lahjojen ostamisesta ja antamisesta. Hän ostaisi mielellään toiselle myöhäisen joululahjankin, joten totta kai hän keksisi syitä hommata myös sorbettia naisen riemuksi. Mies viittoi tarjoilijan paikalle ja tilasi sorbettia heille molemmille. Gabrielle oli kerran kehunut sitä, joten pakkohan hänenkin oli sitä koettaa.

Nainen vain naurahti toiselle ja huomasi puhelimensa soivan.
"Haittaako jos vastaan?" Se kysymys tuli refleksistä,v aikka hän jo kaivoi puhelinta esiin. Äidillä oli eri soittoäni kuin muilla - kuten myös Teddyllä oli omansa - joten hän tunnisti soittajan. Gabrielle vastasi asiallisesti ja vakuutteli että tyttöjen kanssa oli ihan mukavaa, harmitellen sitten miten Alice Morland oli kertonut poikansa eronneen sen pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa, yrittäen samalla pitää oman naamansa peruslukemilla. Kun hän sai toivotettua hyvät uudet vuodet, Gabrielle sulki äkkiä puhelimen, ettei äitinsä keksisi enempää puhuttavaa.

"Ei tietenkään", mies vakuutti hymyillen. Teddy tukahdutti naurunsa kuunnellessaan Gabriellen juttelua. Vai että ulkona tyttöjen kanssa. Auts. Hän joi viiniä ollakseen purskahtamatta nauruun. Hän odotti kärsivällisesti, että toinen sai puhelun katkaistua, ennen kuin nauroi hiljaista, matalaa naurua.
"Vai että tyttöjen kanssa ulkona", hän myhäili. "Kai minun pitää lähteä pois häiritsemästä", hän virnisti voimatta vastustaa kiusausta. Gabriellea oli liian kiva kiusoitella moisesta, vaikka hän ymmärsikin, miksi nainen oli sanonut niin. Se oli paljon helpompaa kuin selittää, mitä kaikkea oli meneillään.

Gabrielle kohotti kulmaansa kun lopetti puhelun. Tyttöjen kanssa todellakin. Hän naurahti ja virnisti hieman pirullisen oloisena.
"Tyttöjen kanssa todellakin. Hän harmitteli pitkät pätkät minulle sitä miten rouva Morland kertoi poikansa eronneen~"

Teddyn onneksi hänen suunsa oli tyhjä, kun nainen naureskeli hänen äitinsä puuhista. Hän olisi tukehtunut viiniinsä, jos olisi yrittänyt juoda jotakin juuri nyt.
"Harmi tosiaan", hän naurahti, mutta vakavoitui sen jälkeen. "Olisihan se pitänyt arvata, ettei äiti osaa olla hetkeäkään hiljaa", hän mutisi. Tämän takia hän ei aikonut soittaa äidilleen ja kertoa Gabriellesta yhtään mitään ennen kuin tilanne olisi rauhoittunut.

"Olin kuolla. Sain todella pidätellä naurua. En halunnut paljastaa itseäni." Hän selitti ja yskäisi hiljaa, yrittäen olla nauramatta.
"No eikai häneltä sitä voi odottaa, pakkohan se on kaikki kertoa heti kaikille. Tuttu tunne." Gabrielle myötäeli toisen tuskaa siinä, ettei äiti osannut olla hiljaa.

"Uskon", hän naurahti vastaukseksi. Se ei ollut ollut helppoa, jos Gabriellen puhelun aikaisista ilmeistä oli voinut mitään päätellä.
"Näinpä", Teddy huokaisi. Hänen äitinsä ei onneksi ollut pahimmasta päästä. Itseasiassa, äiti piti monet perheen asiat salassa viimeiseen asti, mutta ilmeisesti ero ei kuulunut niihin. Ehkä se oli hyväkin niin. Ainakin kaikki tietäisivät, ettei hän enää ollut varattu mies, tai ainakaan Violetin kanssa yhdessä. Varatusta saattoi olla montaa mieltä. Hän ei ainakaan edes vilkaisi muiden naisten suuntaan, kun hänellä oli Gabrielle seuranaan. Tarjoilija palasi sorbettiannosten kanssa. Teddy kiitti hymyillen.
"Saa nähdä, olitko oikeassa", hän kiusasi maistaessaan jälkiruokaansa. "Olit. Tämä on taivaallista", mies ilmoitti naurahtaen.

Gabrielle hymyili toiselle hellästi. Niin, olihan toinen tavallaan jo varattu. Kai, ehkä. Ei hän tiennyt mutta ei kaikkea tarvinnutkaan onneksi tietää heti.
"Olen aina oikeassa~ ... No en todellakaan."

"Tähän asti olet ollut aina oikeassa", Teddy myönsi hymyillen. Hän söi ilolla annostaan, joka oli juuri sopivan kirpeää ja hapanta. Nam nam. Onnekseen hän unohti usein syödä monta kertaa päivässä, koska muutoin hänen ruokailutottumuksillaan, hän olisi pian joutunut aloittamaan lenkkeilyn tai salilla käymisen.

Gabrielle söi säännöllisesti mutta liikkui kyllä sitten senkin edestä. Oli ihmeellistä miten kiireisessä elämässä löysi aikaa salille ja lenkkeilylle, pilateksesta ja muusta sellaisesta puhumattakaan.
"Älä anna minun tottua siihen." Nainen virnisti ja söi hitaasti. Sorbetissa oli se vika, että aivot tuntuivat jäätyvän jos laittoi liian ison palan suuhun kerralla.

Teddy virnisti. Miksi ei?
"Voisin hyvin antaakin", mies hymähti huvittuneena. Olisihan se hyvä, että edes toinen heistä olisi oikeassa. Teddystä ei ainakaan siihen olisi, joten Gabrielle voisi ilomielin olla se, joka tiesi, missä mentiin.

"äääh, diktatuuri käy tylsäksi pidemmän päälle." Hän sanoi virnistäen ja sipaisi hiuksia korvansa taakse. Ei hän halunnut olla aina oikeassa, se kävisi raskaaksi ja vaikeaksi jos pitäisi aina olla oikeassa tai tietää missä mentiin.

"Eihän tylsyys sinulle sopisi", mies naurahti. Hän pitäisi huolta, ettei toinen tylsistyisi, tai yrittäisi ainakin. Hän haluaisi Gabriellen pitävän hauskaa ja uskoi siihen, että niin toinen tekisikin.
"Haluatko lähteä?" Mies kysäisi saatuaan sorbettinsa syötyä. Heillä ei ollut mihinkään kiire, tai ainakaan hänellä ei ollut, mutta olihan se kohteliasta kysyä, mitä mieltä Gabrielle oli. He voisivat lähteä takaisin toisen asunnolle odottamaan ilotulituksen alkamista, tai he voisivat jäädä tänne tai mennä vaikka kävelylle, jos toinen ei vain jäätyisi kylmässä talviyössä.

"Mennään vain."ehkä Gabrielle ei lähtisi kävelylle näissä vaatteissa, kengät pitäisi vaihtaa ainakin ennen lähtöä. Muutoin hän ehkä pärjäisi.

Teddy viittasi tarjoilijan paikalle ja pyysi laskua. Hän kaivoi jo lompakkonsa valmiiksi esiin edes kysymättä Gabriellelta. Hänestä oli sanomattakin selvää, että hän tarjoaisi tämän illallisen. Olkoot se yksi anteeksipyyntö lisää.
"Kävelläänkö kotiisi, vai otetaanko taksi?" Mies kysyi odottaessaan tarjoilijan paluuta laskun kera. Matka ei olisi pitkä, mutta naisten kengät tuntien matka tuntuisi tuhat kertaa pidemmältä Gabriellesta. Olkoonkin, että toinen tuntui tasapainoilevan kengillään vailla pienintäkään ongelmaa.

Gabrielle avasi suunsa kun toinen kaivoi lompakkonsa, mutta pisti suunsa suppuun sitten.
"kävelläön vain"

"Selvä", hän vastasi, maksoi käteisellä ja kehotti tarjoilijaa pitämään vaihtorahat. Mies nousi pöydästä, nappasi naisen takin naulakosta ja piteli sitä ylhäällä, jotta toinen voisi vaivatta kietoutua lämpimään vaatteeseen. Sen jälkeen Teddy puki oman takkinsa ja tarjosi käsivarttaan toiselle. Sen verran hän voisi edes tehdä, jotta toisen olisi mukavampi kävellä kengillään.
"Kiitos illallisseurasta", hän koki tarpeelliseksi sanoa astuessaan pimeään yöhön. Ilotulitteet näyttäisivät kauniilta tummaa taivasta vasten, siitä hän oli varma.

Gabrielle hymyili Teddylle kun tuo piteli hänen takkiaan. Vedettyään sen yllensä kunnolla ja napitettuaan, hän kääntyi miehen puoleen ja asteli tuon kanssa ulos.
"Kiitos kun tarjosit illallisen." Ei hän ollut sitä odottanut, todellakaan. Yöllä olisi ihanaa katsoa ilotulitusta ja sitten ehkä jos saisi Teddyn jäämään yöksi, käpertyä tuon kainaloon nukkumaan.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:21 pm

"Se oli vähintä, mitä saatoin tehdä", mies vakuutti. Ei yksi illallinen hänen talouttaan kaataisi, kun otti huomioon sen, että hän asui hotellissa. Se jos mikä oli kallista lystiä. Onneksi hänen ei tarvinnut murehtia rahojaan. Tileillä oli ihan riittämiin, vaikka hän innostuisi ostamaan itselleen asunnonkin. Tällä hetkellä hän tosin etsi vuokra-asuntoa, ihan vain sen takia, ettei hän ollut varma, haluaisiko jäädä Newcastleen pidemmäksi aikaa. Ehkä hän muuttaisi Hexhamiin. Kaikki vaihtoehdot olivat avoinna. Paitsi se, että hän lähtisi liian kauas. Hän halusi pysyä Gabriellen lähellä.

"Ei sinun olisi ollut mikän pakko." Hän sanoi vielä, vähän asiaa pehmitelläkseen ja kertoakseen ettei odottanut toiselta mitään sellaista. Gabrielle kuitenkin oli itsenäinen ja aika moderni nainen ajatuksiltaan, vaikka nauttikin sellaisista herrasmiesmäisistä eleistä joita Teddy harrasti. Hänelle ei olisi väliä missä mies asui, kunhan ei muuttaisi Sheffieldiin tai jonnekin muualle kauas. Se olisi kamalaa.

"Mutta minä halusin", mies totesi lämpimän hymyn kera. Hän maksaisi mielellään illallisen jos toisenkin, aukoisi ovia ja pitelisi takkia toiselle. Hänelle moiset eleet tulivat luonnostaan, ne olivat tapa osoittaa kunnioitusta ja arvostusta, joten totta kai hän halusi tehdä niin myös Gabriellen kohdalla.
"Käydäänkö kotonasi, niin voit vaihtaa kengät ja vaikka vaatettakin yötä varten? Sinun tulee varmasti kylmä, jos seisot pitkään pelkästään nuo päälläsi ulkona", mies huolehti kietoen käsivartensa naisen selän takaa tuon vyötärön ympärille. Kylki kyljessä oli mukava kävellä.

Gabrielle kihnäisi kevyesti poskeaan miehen olkaa vasten.
"Käydään vain" Matkalla oli jo hyvä miettiä mitä hän voisi vetäistä yllensä yöksi. Mikähän olisi lämmintä mutta silti kaunista... Kun ehkä kaikista kauneimmat alushepenet vielä sopi jättää kaappiin.

Mies hymyili tyytyväisenä. Gabriellen lähellä oli hyvä olla. Hänelle oli aivan sama, mitä toinen pukisi päälleen. Fakta oli, että hänen mielestään Gabrielle näyttäisi kauniilta, vaikka pukisi päälleen jätesäkin. Niin se kauneus vain tuntui olevan katsojan silmässä.
"Olen aina rakastanut ilotulituksia", mies hymähti kävellessään eteenpäin rauhalliseen tahtiin. Eihän tässä valmiissa maailmassa mihinkään kiire ollut. "Pienempänä pelkäsin sitä ääntä, mutta siitä huolimatta halusin aina nähdä ilotulitukset", hän kertoi haikea hymy huulillaan. Äiti oli ostanut lasten kuulosuojaimet, taiteillut niihin hevosen kuvia ja sen jälkeen hänen ei ollut tarvinnut pelätä rakettien räjähdyksiä. Hän oli vain saanut nauttia kauniista valoista. Äänet eivät olleet pelottaneet enää myöhemmin, mutta lämpimät muistot lapsuudesta olivat jääneet mieleen.

Gabrielle hymyili tuolle ja kurotti kävellessään suukottamaan Teddyn poskea.
"Voi eeei, suloinen mielikuva." Olisi ihana joskus nähdä lapsuuskuvia toisesta... Pitäisi tosiaan käydä tuon äidin luona. Gabrielle avasi rapun oven ja asteli hissiin. Kotona hän heitti takin lipastolle, kuitenkin vetäisi sen kohta yllensä. Vaatehuoneessa oli taas sama ongelma... Mitä pukea.

Teddy hymyili. Hän oli ollut suloinen lapsi, mikäli vanhempien (ja tädin) sanoihin oli uskomista. Siinä missä Harriet oli ollut rämäpäinen, hän oli ollut varovainen. Aina miettinyt kahdesti, ennen kuin teki mitään. Ehkä sen takia hän oli välttynyt suuremmilta onnettomuuksilta. Vähintään kerran vuodessa Harriet tuntui murtavan jonkun luun. Mies odotteli kaikessa rauhassa, että toinen saisi valikoitua vaatteensa. Vilkaisu kelloon kertoi, että he ehtisivät vallan loistavasti paikalle, ellei Gabriellella menisi tuntitolkulla vaatteiden valitsemisessa. Hän ei malttanut odottaa keskiyöllä alkavaa ilotulitusta. Se oli hieno tapa päättää edellinen vuosi ja aloittaa seuraava.

Nainen tuskaili vaatehuoneessaan ja syvät huokaukset kuuluivat varmasti Teddynkin korviin. Äh kun joo eikun juupas eipäs. Mitä hän nyt voisi tehdä? Äh! Ärsytti. Lopulta Gabrielle veti jalkaansa aivan tavalliset tummansiniset farkut ja kauniin villapaidan. Ne saisivat riittää. Niihin pukeuduttuaan hän asteli takaisin, hymyillen.
"Anteeksi kun kesti.."

Teddy ei voinut olla naurahtamatta matalasti kuulostellessaan toisen ongelmia vaatehuoneella. Hän kumartui silittämään Fattya, joka puski hänen jalkojaan.
"Ei haitannut lainkaan, minä sain seuraa kissastasi", hän naurahti, silitti kissaa viimeisen kerran ja suoristautui. "Valmiina suuntaamaan keskelle ihmisjoukkoa, josta suurin osa on juonut muutaman liikaa?" Hän vitsaili. Ei nämä sentään opiskelijabileet olleet, vaikka välillä uusi vuosi tuntuikin tuovan aikuisista sen saman puolen esiin.

"Fattysta saa aina seuraa. Vähän liiankin kanssa jos yrittää tehdä jotakin." Hän naurahti ja huokaisi hiljaa. Oli tämäkin. Gabrielle veti takkia päälleen, samalla hiljainen tyrskähdys karkasi huulilta. Niin, todellakin pari liikaa.
"Ehkäpä olen~ onhan minulla herrasmies suojelemassa."

"Hyvä tietää", hän naurahti. Eiköhän hän pärjäisi Fattyn kanssa. Nuorempi kissa voisi olla haastavampi, jos se tosiaan olisi niin energinen, kuin Gabrielle oli antanut odottaa. Fattyn kanssa he voisivat istua sohvalla ja katsoa televisiota.
"Niin on", hän virnisti, voimatta mitään naurulle, joka karkasi huulilta. Niinpä niin. Olipa hänkin todellinen suojelija. "Eiköhän mennä sitten", mies totesi lähtien johdattamaan naista ulos asunnolta. Hän ei malttanut odottaa ilotulitusta. Uusi vuosi alkaisi ihan pian. Toivottavasti seuraava vuosi olisi täynnä onnea ja iloa, eikä kaikkia niitä ongelmia, joita kuluneeseen vuoteen oli mahtunut.

Kuluneen vuoden ongelmat seuraisivat ehkä uuteen, mutta tuskin kuitenkaan kovin paljon. Dimen loukkaantuminen varmasti varjostaisi teddyn eloa eniten ja siitä nainen oli vähän huolissaankin.
"Mennään vain."

Teddy hymyili kulkiessaan toisen rinnalla. Hän oli päättänyt, ettei tänään murehtisi Dimeä. Hänellä olisi huominen, ylihuominen, koko viikko ja kuukausi aikaa murehtia tamman kohtaloa ja etsiä tapoja auttaa hevosta. Hän tarvitsi yhden illan, jolloin saattoi vain nauttia olostaan ilman huolen raskasta taakkaa harteillaan.
"Yritän olla näyttämättä liian innokkaalta", mies lupasi naurahtaen. Teddy tiesi näyttävänsä lapselta karkkikaupassa, kun oli luvassa ilotulitus, mutta hän voisi edes yrittää näyttää aikuiselta karkkikaupassa. Sen verran hän voisi tehdä.

Gabrielle vain hymähti toisen lupaukselle. Hänen puolestaan Teddy sai olla miten innoissaan tahansa.
"Ei tarvitse."

"Yritän silti", hän lupasi naurahtaen. Gabrielle päätyisi vielä heittämään hänet kadulle, jos hän innostuisi liiankin kanssa. Ihmisten äänet kantautuivat kylmässä ilmassa pitkälle. Naurua, puheen sorinaa ja iloisia huudahduksia - sekä tietenkin lasin kilinää ja kuohuviinien korkkien poksahduksia.
"Täällä on täysi meno päällä", mies myhäili katsellessaan väkijoukkoa. He voisivat luovia tiensä vähän rauhallisempaan osaan… Tai sitten eivät. Teddy kietoi kätenstä naisen ympärille hymyillen.
"Proffa Halinalle!" Nuoren miehen innokas huuto kuului jostain sivummalta. "Tai siis, professori Morland", opiskelija korjasi itseään. "Hyvää uutta vuotta!"
"Sitä samaa, Thomas, sitä samaa", Teddy naurahti vastaukseksi. Thomas oli juonut aivan liikaa, jos opiskelijan huojumisesta ja puheen sammalluksesta saattoi mitään päätellä, mutta kukapa hän oli tuomitsemaan. Nyt oli sentään uusi vuosi. Kaikilla oli syytä juhlaan. Thomaksen kaverit, joista hän tunnisti muutaman luennoilta, huojuivat kädet toistensa hartioilla ystävänsä takana.
"Onpa sulla kuuma nainen seuranas. Niin sitä pitää, proffa!" Thomas hihkaisi. Jep, nuori mies oli juonut aivan liikaa.

Halinal---- Gabrielle repesi äänekkääseen nauruun, kihertäen Teddyn olkaa vasten oikein antautumuksella. Hän ei meinannut kestää sitä, nauratti niin paljon! Opiskelija oli todella sympaattinen vaikka humalassa olikin ja se Halinalle vain jaksoi naurattaa niin paljon. Voi ei, kohta tulisi hikka jos tätä jatkaisi!
"Ahaha, voi ei.. En kestä... En saa lopetettua tätä!" Nauru alkoi mennä jo hysteeriseksi.

Teddy silitteli naisen hiuksia, kun toinen niin kovin nauroi. Voi raukkaparkaa. Kyllä hän oli tiennyt lempinimistään, vaikka harvoin kukaan opiskelijoista erehtyi niitä hänelle päin naamaa sanomaan. Halinalle oli ehdottomasti yksi niistä harvoista, jotka kestivät päivän valon. Se oli viaton, toisin kuin monet muut lempinimet.
"Ei se mitään", hän naurahti vastaukseksi ja painoi suukon naisen hiuksiin. Opiskelijajätkät päästivät yhtenäisen uuu-huudon.
"Proffa on rakastunut! Proffa on rakastunut!" Thomas aloitti lällätyksen, joka levisi nopeasti muiden opiskelijoiden sekaan. Teddy nauroi ääneen. Ollappa nuori ja niin humalassa, ettei enää muistanut, mitä käytöstavat tarkoittivat.
"Rauhoittukaas nyt, jätkät", Teddy torui opiskelijoita, jotka vain tuntuivat villitsevän toinen toistaan. Erinäisiä kysymyksiä sateli milloin kenenkin suusta: saadaanko me kutsu häihin, kai kerrot meille yksityiskohtia, miksei me tiedetty mitään sun naisestas, ja niin edelleen. Teddy jätti vastaamatta, tyytyen vain pitelemään Gabriellea samalla kun nauroi oikein antaumuksella. Hän luotti siihen, etteivät opiskelijat muistaisi mitään tästä illasta huomenna. Noiden juontitahdilla se ei olisi edes ihme.

Eivät todellakaan muistaisi, Gabrielle osasi sanoa sen jo nyt. Hään naureskeli itsekseen edelleen, saaden jo hieman otetta itsestään. Joten se, miten Teddy komensi opiskelijoita, sai polvet kevyesti notkahtamaan. Miten hän kaivaisi toisesta tuon esiin muuallakin? Eäsh.
"Mitenhän saisin sinut komentamaan minuakin?" Jahas, ne muutama lasi viiniä illan aikana puhuivat.

Teddy virnisti Gabriellelle.
"Tule luennoilleni. Siellä komennan jatkuvasti väkeä, eikö totta, jätkät?" Hän naurahti. Thomas nyökytteli innokkaasti.
"Proffa on ihan loistava", Thomas vakuutteli. Teddy pudisteli päätään. Hän odotti, että mies jatkaisi jotakin muuta, eikä joutunut kauaa odottamaankaan, kun Thomas aukaisi uudestaan suunsa: "Proffa on niin hellyyttävä, että jätkät ei viitsi tehdä siitä surullista olemalla hankalia ja likat on kaikki korviaan myöten kusessa, joten tekevät mitä ikinä Halinalle pyytää."
"Thomas!" Teddy parahti. "Menetän vielä työni suuren suusi takia", mies nauroi päätään pudistellen. Thomas vain virnuili.
"Thomas on oikeassa, söit viimeksi aamupalaa meidän kanssa kesken luennon, kun tehtiin lämpimiä leipiä", yksi opiskelijoista muistutti.
"Mitäs teitte aamupalaa luennolla", Teddy mutisi huvittuneena. "Leipägrillinne on muuten toimistossani, jos haluatte sen takaisin", hän naurahti muistaessaan, miten oli takavarikoinut laitteen luennon aikana.

Gabrielle kohotti kulmaansa. Voi apua, miten hellyyttävä mies! Miksei hänellä ollut tuollaisia professoreita? Olisi ehkä pitänyt opiskella psykologiaa.
"Et ilmeisesti kovin menestyksekkäästi aina." Hän naurahti ja silitteli Teddyn vyötäröä, kieoten molemmat kädet tuon ympärille.

"Voi olla, että he tottelevat minua, koska lupasin tehdä loppukokeesta helpon, jos he palauttavat työt ajoissa ja ovat kunnolla", mies naurahti. Hän silitteli edelleen toisen hiuksia, samalla kun toinen käsi kiertyi naisen selän puolelle.
"Proffa on oikeesti tosi hyvä jäbä, se tietää miten maailma makaa", Thomas julisti. "Täs, meil on sulle pieni lahja", opiskelija ilmoitti ojentaen avaamatonta kuohuviinipulloa. "Me ei taideta tarvita sitä." Siitä Teddy oli aivan samaa mieltä. Opiskelijat olivat jo ihan riittävän sekaisin ilman kuohuviinipulloakin.
"Kiitos, Thomas", Teddy naurahti vastaukseksi ja irrotti hetkeksi kätensä Gabriellen vyötäröltä voidakseen tarttua ojennettuun pulloon.
"Hauskaa iltaa, proffa! Törmätään luennoilla", Thomas ilmoitti. Teddy hymyili.
"Sitä samaa, jätkät. Olkaa kunnolla ja pitäkää huolta toisistanne."
"Aina, Halinalle. Terkut Ericalta, se tulee olemaan katkera että missas sun näkemises, sillä on varmasti ollu jo kova ikävä", Thomas nauroi. "Heippa Halinallen nainen", opiskelija vielä heitti Gabriellelle ennen kuin opiskelijat lähtivät meteliä pitäen ja varsin epävireisesti laulaen toiseen suuntaan.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:23 pm

Gabrielle vain pudisteli päätään miehen jutellessa opiskelijoidensa kanssa. Väkisin tunki mieleen, mahtoiko toisella olla muita lempinimiä kuin Halinalle. Voi apua!
"Vai saatiin pullo.. Saatko useinkin tällaisia lahjuksia opiskelijoiltasi? Pitäisikö minunkin alkaa opettaa."

"Saan ja en saa", mies naurahti. Hän oli saanut yllättävän paljon pieniä lahjoja tai kortteja opiskelijoilta ennen joulua. "Sain kymmeniä joulukortteja", hän myönsi naurahtaen. "Ja varmaankin vuoden alussa saan pussitolkulla porkkanoita", hän mutisi. "He lahjovat minua lahjomalla hevosiani." Kaikkea opiskelijat keksivätkin. Hän epäili, että syynä lukuisiin porkkanapusseihin oli se, että porkkanat olivat halpoja. Melkeinpä ilmaisia, kun tiesi, mistä niitä kannatti ostaa.
"Sinä jopa saisitkin opiskelijat kuuntelemaan ilman lahjontaa tai kyseenalaisia lupauksia", hän hymähti. Gabrielle olisi varmasti ollut loistava opettaja, jos olisi sille tielle lähtenyt.

"Voi ei, aika suloista." Hän nauroi ja mietiskeli opiskelijoita tuomassa Teddylle porkkanapusseja. Voi ei, kaikkea nuoret keksivätkin. Todellakin, ei olisi hänelle tullut mieleenkään.
"Voi kuule, olen aika huono olemaan kiltti. Töissä voin sentään kskyttää julmasti koska olen pomo."

"Minä olen kiltti liiankin kanssa. Miksi luulet, että he kutsuvat minua Halinalleksi?" Teddy naurahti vetäen toista lähemmäs. "Minulla saattaa myös olla metrin kokoinen halinalle-pehmolelu työhuoneessani muistuttamassa siitä, kiitos viime keväänä valmistuneiden", mies naurahti matalasti. Hän ei ollut raaskinut heittää pehmolelua pois, joten se oli jäänyt istumaan yhteen työhuoneen nurkkatuoleista. Siellä se oli edelleenkin, katsomassa jokaista, joka astui sisään hänen huoneeseensa.

Gabrielle repesi uudelleen nauruun. Ei hän vain ollut kestää tätä ajatusta, valtava Halinalle Teddyn työhuoneen nurkassa... Voi luoja!
"Voi ei.. En kestä... onko sinulla muita lempinimiä?"

"On", mies myönsi naurahtaen. "Me leikimme professorien kesken, ettemme tiedä niistä", hän jatkoi päätään pudistellen. "Kaikki eivät tosiaankaan ole julkaisukelpoista materiaalia."

"Miitää, kerro nyt vähän!" Hän nauroi ja nosti kätensä silittelemään miehen rintakehää hellästi. Hassu mies. Todella hassu. Ihana ja hänen toivottavasti.

"Mitä saan, jos kerron?" Mies naurahti. No, ehkä hän voisi jotakin kertoa. Kaikista… asiallisimpia. "Monien mielestä nimestäni on hauska vääntää jotakin. Vuodesta toiseen Mortensen tuntuu olevan erityisesti tyttöjen huulilla. Ehkä he ovat katsoneet liikaa Tarua Sormusten Herrasta", hän myhäili. Teddy vilkaisi toista.
"Tomtom on myös yleinen, samoin Kristoff. Sain vuosi sitten jouluna poronsarvet, jotta voisin muuttaa Minxin poroksi. Luulisi, että animaatioelokuvat eivät ole enää yliopiston opiskelijoiden suosiossa, mutta toisin näyttää olevan. Mitäköhän muita… No, en leikisti tiedä, että minua kutsutaan Doctor Feelgoodiksi. Joko riittää?" Hän nauroi.

"...Pusun jos toisenkin? Tulla yöksi viereeni nukkumaan?" Gabrielle yritti näillä saada tietoja toisesta. Mortensen? Voi apua. Tomtomista tuli mieleen vain navigaattori. Kristoff? Mikä se juttu oli?
"Tuota Kristoffia en tajua ja---- Doctor Feelgood? Anteeksi nyt herraseni mutta jos voit, tätä saisi vähän valottaa."

Kyllähän sellaisilla lupauksilla irtosi lempinimiä ja tarinoitakin. Hän nukkuisi mielellään toisen vieressä, vaan toisaalta, kukapa täysijärkinen kieltäytyisi sellaisesta tarjouksesta.
"Kristoff on Disneyn elokuvasta Frozen. Poropoika, joka seikkailee ympäriinsä prinsessan kanssa. Ja laulaa porolleen", Teddy naurahti. "Liittyi jotenkin siihen, miten lämpimästi puhun hevosistani." Hän ei voinut kuin nauraa. Niin, viimeisen lempinimen syntyhistoria oli hänellekin hieman hämärän peitossa.
"Se on kai jokin juttu yliopistolla, muutamaa muutakin professoria kutsutaan Feelgoodeiksi, mutten tiedä kovinkaan tarkasti, mistä se on lähtöisin", hän sanoi vinon virneen kera. "Voit tietenkin kysellä Miyatolta. Hän varmasti tietää vielä kymmenen muutakin lempinimeä, joita en vain ole sattunut kuulemaan", mies virnuili. Hän tiesi myös asiattomampia lempinimiään. Doctor Feelgood heilui jo siinä rajalla, mutta monet muut… no, ne olivat jo kaukana rajan toisella puolen.

"Ovatko ne kaikki muka noin asiallisia?" Gabrielle oli odottanut kuulevansa ne asiattomat nimenomaan nyt.
"M-Miyatolta? Opiskeleeko hän?" Jotenkin nainen oli oletta ut että nuorukainen vain ratsasti ja että se professori-juttu oli vitsiä.

"Eivät todellakaan", mies naurahti. "Mutta saat kuulla ne joskus toisten", Teddy sanoi hymyn kera. "Onpahan jotain mitä odottaa", hän vielä lisäsi velmusti. Ei lempinimissä oikeasti mitään niin hauskaa ollut, mutta pitihän toista vähän kiusoitella.
"Opiskelee", Teddy vastasi kulmiaan kurtistaen. Mikäs siinä oli niin outoa? "Tosin varsin kiireettömällä tahdilla. Välttelee luentojani ja käy mieluummin kärsimässä Shrekin luennoilla", hän naurahti. "Tai siis professori Schneiderin." Niin ne lempinimet tarttuivat opiskelijoiden puheesta hänenkin sanavarastoonsa.

"No oletpas sinä siveä." Nainen nauroi ja huokaisi syvään. Oivoi. Pitäisiköhän hänenkin keksiä toiselle jokin lempinimi.
"Ai. En olisi arvannut, hän on niin paljon tallilla ja ei mainitse sitä koskaan. Ja en ehkä ajatellut häntä psykologian puolelle."Gabrielle selitti hämmennystään. Shrek? Nohnoh Teddy.
"... Jaha, näemmä sinäkin käytät lempinimiä.."

"En vain halua villitä opiskelijoita. Siitä syntyisi hulvaton meteli, jos he kuulisivat minun käyttävän lempinimiäni", mies nauroi painaen suukon toisen hiuksiin.
"Hän opiskelee ratsastuksen sivussa, silloin kun jaksaa ja huvittaa. Eli kaikessa rauhassa, mutta sehän se paras tapa opiskella onkin", Teddy virnisti. Hän oli itse tehnyt saman vuosia aiemmin. Sen takia tutkinnon kasaamisessa oli vierähtänyt niin pitkään.
"Ne tarttuvat!" Hän puolustautui. "Ja no, pakko myöntää, että Shrek on paljon helpompi sanoa kuin Schneider."

"Mutta syöt heidän kanssaan lämppäreitä luennolla?" Teddy oli kyllä nyt hieman hömelö logiikassaan, mutta perin suloinen.
"Aaa... Olisinpa minäkin voinut tehdä niin. Mutta ei, opiskelin ensimmäisen tutkinnon,töihin ja samalla opiskelin nopeammin toisen." Gabrielle puuskahti ja halasi toista tiukasti.
"Mutta et vastannut mitä haluat paljastuksistasi."

"He tarjosivat, ja no, meitä oli vain kymmenisen urheaa henkeä paikalla. Loput potivat krapulaansa sängyissään", mies naurahti. Se oli ollut yksi ikimuistoinen luento se. Olisipa hän voinut väittää, että olisi itse ollut täydessä terässä, mutta ei.
"En tiedä vielä, vaikea valita", mies naurahti. "Saanko sekä suukon että yön vieressäsi?"

"... ja silti takavarikoit sen? Olet ilkeä mies." Nainen tökkäisi toisen kylkeä hellästi. Alkaisikohan se ilotulitus kohta? Toivottavasti!
"Ehkäpä juuri ja juuri saat molemmat. Ensimmäisestä erityisesti on kamalasti vaivaa, toinen tietää vain että aamusta asti pitää näyttää upealta."

"Minun oli pakko. Rehtori tuli käymään luentosalissa", mies naurahti matalasti. Heillä oli vain muutamia ehdottomia sääntöjä, ja ruuan valmistus luentosalissa oli yksi niistä. Tulipaloriski oli kuulemma liian suuri, tai jotain sinnepäin.
"Näytät kuitenkin upealta. Älä huoli sellaisia", Teddy kannusti iloisesti. Hän vilkaisi kelloaan. Muutama minuutti, ja ilotulitus alkaisi. Hän astahti puolikkaan askeleen lähemmäs toista ja kietoi kätensä tiukemmin toisen ympärille. Hän kohotti kuoharipulloa. "Aukaistaanko se tasalta?"

Voi ei, opiskelijaparat. Häntä huvitti suuresti ajatus sellaisesta. Ja hänellä oli rumat alusvaatteetkin. Oivoi. Ja kauniimpi yöpaita oli jossakin. Ei tästä tulisi nyt mitään.
"Avataan vain." Gabrielle nosti kätensä silittämään miehen poskea, todella hellä hymy kasvoillaan.

Jos Teddy olisi tiennyt toisen murheet, hän olisi voinut vakuuttaa, ettei häntä kiinnostaisi, millaisia alusvaatteita toinen pitäisi. Gabrielle oli kaunis joka tapauksessa. Mies nojasi päätään kosketukseen ja vastasi hellään hymyyn omallaan. Joku alkoi laskea sekunteja keskiyöhön, ja nopeasti muut lähtivät mukaan. Yllättäen koko ihmisjoukko tuntui huutavan lukuja alaspäin. Teddy virnisti Gabriellelle ja liittyi muiden mukaan.
"Yhdeksän, kahdeksan, seitsemän, kuusi", ihmiset huusivat odottaessaan ilotulituksen alkamista ja vuoden vaihtumista. Teddy aukaisi kuoharipullon muovit, ja alkoi kääntää korkkia. Se poksahti iloisesti auki, juuri kun ihmiset huusivat kaksi. Hieman etuajassa siis. Nooh, ei se ollut niin tarkkaa.
"Hyvää uutta vuotta!" Koko aukean väki huusi yhteen ääneen, kun kello löi keskiyön. Teddy hymyili Gabriellelle ja painoi suukon toisen huulille.
"Hyvää uutta vuotta", hän toivotti hellästi.

Sellaisessa ihmismassassa oli aina oma tunnelmansa. Kahdeltatoista ensimmäiset raketit lähtivät suhisten ja äänellään säestivät sitä uudenvuoden suudelmaa.
"Hyvää uutta vuotta." Ruskeat silmät keskittyivät pian katselemaam taivaalla välkkyviä valoja. Ne olivat omalla tavallaan niin kauniita ja mokomia oli ihana katsella Teddyn kainalosta. Kunpa hän olisi tässä ensi vuonnakin.

Jos se olisi Teddystä kiinni, Gabrielle olisi siinä niin kauan kunnes heistä kumpikaan ei enää pääsisi kävelemään paikalle edes rollaattorien avulla. Hän tuijotti raketteja kasvoillaan lapsekasta intoa ja vilpitöntä riemua. Uusi vuosi oli hänen mielestään vuoden paras juhla. Hän ojensi pulloa Gabriellelle. Ei ollut tullut mukaan laseja, joita kilistää, mutta eipä sen niin fiiniä tarvinnut aina olla. Pullonsuusta sai hyvin juotua.
"Kaunista", hän huokaisi kädet toisen ympärillä. Kunpa tämä hetki kestäisi ikuisuuden. Taivaalla välkkyvät valot, rakettien räjähdykset, sujahdukset ja väkijoukon riemunkiljahdukset. Se kaikki oli niin lähellä täydellistä kuin vain mahdollista.

Gabrielle itse oli ehkä enemmän jouluihmisiä, mutta oli tämäkin totta vieköön todella kaunista ja omalla tavallaan ihanaa. Hän kiitti pullosta ja joi sen suusta varovasti. Ihan siedettävää, ei tainnut olla köyhä opiskelija.
"Se oli jopa ihan juotavaa. Muistan kauhulla ne litkut mitä itse opiskeluaikoina joi..." Koska vanhemmat eivät olleet arvostaneet sellaista juomista, Gabrielle oli tyytynyt aina vähän halvempaan. Hyi olkoo osa niistä oli ollut järkyttäviä.

Teddy naurahti toisen sanoille.
"Thomasin isä omistaa suuren lakifirman. Thomasilla on liiankin kanssa rahaa, joten poika käyttää sen liian kalliisiin vaatteisiin, juomiin ja autoihin", mies sanoi hymyillen. Hän oli keskittynyt liikaa kilparatsastukseen nauttiakseen todella opiskelijaelämän parhaista puolista, joten hänen juomisensa olivat lähinnä rajoittuneet voitonjuhliin, joissa juomien hintoja ei kukaan edes huomannut.
"Ainoa syy, miksi edes otin pullon vastaan", hän naurahti hiljaa. Niin, halvat kuoharit eivät todellakaan olleet sen vaivan arvoisia. Tämä menetteli. Hän olisi ostanut vielä kalliimpaa ja parempaa, mutta ei tämäkään pullo huono ollut.
"Olet niin kaunis", Teddy kuiskasi painaen suukon toisen nenänpäähän.

"Ah. No se selittääkin. Minä en olisi saanut juoda vanhempieni mielestä ollenkaan. Joten join vähän sitä sun tätä kuraa, koska pakko oli juhlia kuitenkin." Nainen naurahti. Nykyään hän oli melko laatutietoinen kun rahaa oli ja saattoi tehdä mitä halusi. Kunhan varautui kuulemaan siitä kun tapasi äitinsä seuraavan kerran ja erehtyi kertomaan. Kevyesti hän nyrpisti nenäänsä Teddyn suukottaessa sitä.
"Ja sinä olet komea. Todella. Ja ihana herrasmies."

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:24 pm

"Näinhän se menee", Teddy nyökkäsi ajatellen kaikkia niitä opiskelijoita, joiden vanhemmat eivät lähetelleet kuukausittain lisää rahaa. Newcastlesta löytyi niin monen tulotason väkeä. Toiset pystyivät juuri ja juuri maksamaan lukuvuosimaksunsa, kun saivat stipendin ja tekivät töitä opintojen ohessa, toiset taas ostelivat autoja ja matkustivat lomilla ulkomaille.
"Teen vielä jotain sopimatonta ja erittäin epäherrasmiesmäistä, jos jatkat kehujasi", mies myhäili. Hänen teki mieli suudella toista, oikein kunnolla, uuden vuoden hengessä, mutta hän esteli itseään tämän kerran. Gabrielle oli hieno nainen, joka ansaitsi hienoa kohtelua.

"Miitää, minä vain sanon niin kuin asiat ovat. Tuollaiset kaltaisesi aidot ja kiltit herrasmiehet ovat nykyään harvassa." Nainen huomautti hynyillen ja tökkäisi hellästi etusormellaan Teddyn nenää. Kokonaisuudessaan ilotulitus kesti ehkä vartin, sitten ihmismassa alkoi hälvet, kaikkien lähtiessä omaan suuntaansa.

"En usko", mies naurahti. "Varmasti herrasmiehiä löytyy vielä vaikka kuinka paljon, jos vain osaa etsiä", hän myhäili vilkuillen viimeisiä raketteja. Niin kaunista. Kuten tavallista, viimeinen raketti oli kaikista suurin. Hänestä tuntui, että valopallot räjähtelivät kymmeniä kertoja, muuttaen aina väriä ja muotoa matkallaan.
"Taitaa olla aika lähteä", Teddy ehdotti pehmeästi ihmisten suunnatessa kuka minnekin. Huulilla kareili lämmin hymy ja suklaanruskeissa silmissä tuikki riemu. Tämän hienompaa iltaa sai hakea.

"Voi kuule. Voi olla sellaisia jotka esittävät olevansa mutta aitoja ja kilttejä hyvin vähän." Nainen totesi puoliksi melko vakavana. Suurin osa miehistä tuntui huijaavan ja pyörittävän useampaa naista ja äh! Kaikkea muuta mahdollista. Se ärsytti.
"Ehkäpä. Päästään lämpimään."

Hän ei ehkä lukisi itseään siihen aitojen ja kilttien herrasmiesten kategoriaan, kun otti huomioon, miten paljon harmia hän oli aiheuttanut lyhyessä ajassa, mutta Teddy ei aikonut väittää vastaankaan. Gabrielle saisi pitää häntä vaikka yksisarvisena, jos se tekisi toisen onnelliseksi.
"Et kai ole kylmissäsi?" Mies kysyi heti huolissaan valmiina vetämään toisen lähemmäs kylkeään. Ei sopisi vilustuttaa toista. Se olisi huonompi homma, kun töitäkin piti tehdä.

No tuo ei kuitenkaan tahallaan, tietoisesti ja täysin ilkeyttään juoninut. Lisäksi Teddy oli vilpittömästi pahoillaan kaikesta.
"En vielä." Ainakin oli pukeutunut tarpeeksi lämpimästi, se oli onni. Huomenna olisi ihana vapaapäivä... Hän voisi pakkailla Lontoota varten, käydä lenkillä ja sellaista. Ihanaa jouten oloa.

"Hyvä", mies vastasi helpottuneena. Hän askelsi rauhallisesti katuja pitkin kohti Gabriellen asuntoa vailla mitään kiirettä. Kaduilla oli paljon ihmisiä, suurin osa liikkeellä kotejaan kohden, mutta osa tuntui juhlivan edelleen. Pullot kohosivat huulille, ihmiset lauloivat ja nauroivat, joku kompuroi ja kaveri nappasi kaatuvan kiinni. Perinteinen uusi vuosi siis.
"Toivottavasti et kadu sitä, että vaihdoit illan ystäviesi kanssa illaksi minun kanssani", Teddy sanoi hiljaa. Hän ei ollut aikonut tätä, kun oli ilmestynyt toisen ovelle, mutta ei hän kyllä pahoillaankaan ollut. Jokainen hetki Gabriellen kanssa oli ollut arvokas.

Gabrielle katseli kotiin vaeltavia ihmisiä ja perheitä, hymyillen iloisillr lapsille jotka oli otettu mukaan katsomaan. Ihania lapsia. Hän hymyili ja vilkaisi vieressään kulkevaa miestä.
"En kadu, ollenkaan. Marien kanssa juominen on nykyään vähän kiusallista kun hän alkaa avautua avioliitostaan aina itkien."

"Voi ei, harmi kuulla", hän huokaisi raskaasti. Ei ikinä ollut mukava kuulla, että jonkun toisen suhteessa oli ongelmia, jotka saivat itkemään. Kyyneleet kuuluivat parisuhteisiin, mutta eivät niin… jatkuvalla tasolla. Silloin tällöin. Ainakin niin hän halusi uskoa.
"Toivottavasti kaikki järjestyy", hän sanoi. Oli vaikea sanoa mitään sen kummempaa, kun ei tiennyt lainkaan, mistä oli kyse, mutta ainakin hän yritti olla tukea antava ja ymmärtäväinen.

"No se on vähän omaakin syytä. On turha itkeä että aviomiestä ei kiinnosta hellyys tai makuuhuonevelvollisuudet jos lastensaannista riidellään ja vaimo motkottaa kaikesta." Hän myönsi sen melko auliisti. Marien kanssa komnunikoidessa se kaikki tuli nopeasti ilmi jopa tuntemattomille.

"Voi ei", mies toisti. Kuulosti kieltämättä mutkikkaalta tilanteelta, jonka ratkaiseminen vaatisi molempien osapuolien yhteistyötä. Parisuhteet rakentuivat työn varaan, eikä yksikään parisuhde pysyisi kunnossa, jos sitä pitäisi itsestäänselvyytenä.
"Kunpa he löytäisivät keinon sopia riitansa", Teddy vastasi sympaattisena. Hän ei ollut pystynyt siihen Violetin kanssa, mutta toisaalta, hän ei ollut halunnutkaan, ei oikeasti. Hän oli halunnut kauas naisesta, joka oli hitaasti, vuosi vuodelta, imenyt kaiken elämän ja ilon hänestä ja jättänyt tilalle vain ahdistusta ja syyllisyyttä. Vaan nyt hän oli päässyt siitä irti ja löytänyt elämälleen uuden suunnan. Tämä oli uusi alku hänelle siinä missä monille muillekin.

Gabrielle kohautti olkiaan. Nainen vilautteli keskusteluissa välillä jopa avioeroa, mikä oli Gabriellestä käsittämätöntä. Nuo olivat olleet naimisissa vasta vajaan vuoden. Olisi typerää ottaa nyt jo ero. Sitten oli hän joka ei ollut koskaan päässyt edes avoliittoon asti. Ja oli kuitenkin jo 29-vuotias. Hän avasi rapun oven ja tovia myöhemmin asuntonsa oven.
"Haluatko juotavaa tai jotakin?"

Teddy seurasi toisen perässä ylös asunnolle voimatta olla miettimättä, miten tutulta reitti tuntui jo nyt. Hän kotiutuisi tänne liiankin hyvin sillä aikaa kun pitäisi huolta Gabriellen kissoista, jos ei pitäisi varaansa.
"Ei kiitos, en tarvitse mitään", Teddy vastasi jättäen kenkänsä ja takkinsa eteiseen. Sukkasiltaan hän hiippaili naisen perässä, laski kantamansa skumppapullon pöydälle ja kietoi kätensä Gabriellen ympärille. "Muuta kuin jonkun, jota halia yön yli", hän naurahti matalasti kasvot tummiin kiharoihin kätkettynä.

Teddy ehkä joutuisikin viettämään täällä paljon aikaa, etenkin kun Gabriellella olisi töissä enemmän kiirettä töissä. Silloin hän pääsisi niin myöhään että yhteinen aika olisi tunti ennen kuin naisen pitäisi jo miltei valmistautua nukkumaan. Matka vaatehuoneelle - jo kolmas kerta tänään - keskeytyi kun Teddy nappasi hänet halaukseensa. Nainen laski kapeat kätensä Teddyn käsien päälle, silitellen toista kämmenselkää peukalollaan.
"No tässähän minä olen." Kuului hiljainen, soljuva naurahdus. Hänen todella pitäisi löytää muuta kuin se mummoyöpaita...

Teddy ei voinut mitään typerälle hymylleen. Hän oli aivan liian onnellinen edes välittääkseen siitä, miten typerältä hymy näytti.
"Niin olet", hän myötäili toisen sanoja. Oli ihanaa, että Gabrielle oli siinä. Mies painoi kevyen suukon toisen niskaan. "Ehkä minun pitäisi päästää sinut liikkeelle", hän mumisi ihoa vasten, muttei tehnyt elettäkään päästääkseen irti toisesta. Gabriellea oli niin mukava halata ja suudella ja vaikka mitä. Hänen pitäisi tosissaan keskittyä pitämään itsensä kurissa.

Tummatukkainen vain huokaisi syvään ja sulki silmänsä hetkeksi. Siinä oli hyvä, Teddyn käsien suojassa. Oikein hyvä ja lämmin.
"Eeehkä tai ehkä ei..." hän hymyili hieman salaperäisesti. Ei tässä kiire ollut.

Teddy naurahti. Hän pitelisi toista mielellään otteessaan pidempäänkin, mutta… no, ei Gabrielle ainakaan vielä vastustanut, vaan hymyili varsin salaperäisesti. Mitäköhän naisella oli mielessään?
"Penni ajatuksistasi", hän myhäili painautuen paremmin vasten toisen selkää.

"Ai vain penni?" Gabrielle naurahti ja antoi itsensä nojata täysin miehen selkää vasten.
"Ei mitään ihmeellistä." Hän vain yritti ratkoa sitä ongelmaansa joka sisälsi mummoyöpaidat.

Mies nauroi toisen mukana. Typerä sanonta. Hän ainakin maksaisi enemmän kuin pennin kuullakseen, mitä toinen ajatteli.
"Miksi sitten mietit sitä?" Hän vastasi kysymyksellä samalla kun painoi uudelleen huulensa toisen niskaan. Gabriellen tuoksu oli suorastaan huumaava, eikä hän saisi siitä koskaan tarpeekseen.

"Koska... Äh, olet kyllä yksi! Onko tämä jokin psykologin kuulutselu?" Gabrielle ähkäisi naurunsa seasta kohautteli olkiansa. Oli tässäkin yksi oikein miekkonen hänellä.

"Ei", mies nauroi. "Halusin vain kuulla ajatuksiasi", hän jatkoi hymyn kera. Ei hän sentään psykologina toiminut, hän vain opetti ihmismielen saloja, joten ehkä mies ei olisi ihan niin kammottava, kuin psykologit, jotka tarttuivat jokaiseen sanaan.

Sellaisen kanssa elämä olisi ollut melkoisen raskasta ja hankalaa!
"No ei sinun tarvitse kaikkia turhanpäiväisiä ajatusvirtoja tietää." Vaikka se vetikin naisen perin mietteliääksi. Häneltä löytyi toiselle hammasharja kyllä, muuta mies tuskin kaipaisi.. Niin ja pyyhe jos kaipasi aamulla suihkuun.

"Ei niin", hän totesi painaen suukon naisen niskaan. "Mutta minä haluan", hän intti hymyillen, huulet vain senttien päässä naisen ihosta.
"Taas mietit jotakin", hän naurahti matalasti. "Aiotko vain miettiä, vai kerrotko minullekin, mitä sinulla oli mielessäsi?"

"No niin mietin. Mietin sitä että minulla on antaa sinulle hammasharja." Gabrielle naurahti, tämän hän saattoi paljastaa toiselle. Ihmeellisen utelias tapaus. Jossakin vaiheessa outo olo hiipi sisuksiin ja nainen kampesi itsensä seisomaan omille jaloilleen ja suorana.
"Voisin käydä taas vaihteeksi vaihtamassa vaatteet."

Teddy hymyili saadessaan toisesta irti kunnon vastauksen. Vai että hammasharjaa. No, se olisi oikein mukavaa. Tietenkin hän oli utelias, kun kyseessä oli Gabrielle. Hän haluaisi tietää kaiken toisesta ennemmin tai myöhemmin - mitä aiemmin, sen parempi.
"Taas?" Mies naurahti irrottaen otteensa Gabriellesta. Mitä toinen enää tähän aikaan vaihtoi vaatteita? "En tajunnut, että olemme vielä menossa jonnekin", hän myhäili huvittuneena, kiusoitellen toista.

Nainen halusi olla kotona rennoissa vaatteissa. Harva hänet tunteva olisi tuskin uskonut, että kotona ollessaan hän viihtyi kaikista parhaiten yöpaidassa!
"Emme olekaan, senkin kiusahenki." Gabrielle katosi vaatehuoneeseensa penkomaan. Parikymmentä minuuttia myöhemmin hän löysi etsimänsä. Satiinista ja pitsistä tehty laadukas, kaunis ja kaikin puolin sopiva yöpaita tähän. Se yllään hän käveli olohuoneen halki vessaan, etsimään Teddylle sen hammasharjan valmiiksi.

Teddy istahti sohvalle ja näperteli puhelintaan odottaessaan, että toinen palaisi. Hän vastaili saamiinsa onnentoivotuksiin eikä voinut olla naurahtamatta lukiessaan Thomasin lähettämän, varsin kirjoitusvirheitä täynnä olevan viestin, jolla opiskelija oli ilmeisesti yrittänyt toivottaa hauskaa iltaa vielä kertaalleen. Voi nuoret. Eivät tuntuneet ikinä ymmärtävän, missä raja kulki alkoholin kanssa. Mies jätti puhelimensa huoletta sohvapöydälle nähdessään Gabriellen palaavan. Näyttipä toinen kauniilta yöpuvussaan.
"Odotan edelleen hetkeä, jolloin et näytä hurmaavalta", mies naurahti istuskellessaan rennosti sohvalla.

"oles nyt. Imartelija!" Kuului naurun säestämä vessasta. Koskahan Teddy huomaisi gabriellen unnettomuudesta johtuvat silmäpussit, miltei pakkomielteisen ulkonäkökeskeisyyden ja muutaman muun ei niin ihanan seikan. Nainen palasi vessasta ja istahti Teddyn viereen, nojaten päänsä tuon olkaa vasten. Kohta voisi pestä meikit pois, ei ihan vielä.

"Minähän olen ihan kiltisti", mies naurahti matalasti. Hyvä on, ehkä hän ei ajatellut ihan niin kilttejä ja asiallisia ajatuksia, mutta hän silti käyttäytyi kiltisti. Pitihän toista kehua, kun niin hyvä tilaisuus siihen tarjoutui. Hän oli varma, että menisi kuukausia, ennen kuin hän huomaisi mitään muuta kuin Gabriellen täydellisyyden. Ruusunpunaiset lasit, vai miten se menikään. Mies silitteli toisella kädellään naisen hiuksia.
"Kai saat olla edes huomisen vapaalla?" Mies kysäisi pohtien, olisiko hänen pitänyt jo päästää Gabrielle nukkumaan.

"Seeen minä uskon..." Gabrielle sanoi paljonpuhuvaan sävyyn. Silmäluomet painuivat hieman jo kiinni.
"Saan. Ja ylihuomisen, silloin lupasin liikuttaa Arizonaa."

Teddy virnisti toisen sanoille. Niinpä niin.
"Ihanaa", mies sanoi lämpimästi. Mukava kuulla, että toisella oli edes muutama päivä vapaita ennen Lontoon keikkaa. Hän ajatteli tallilla odottavaa Minxiä. Sekin kaipaisi liikutusta. Hän oli pitänyt huolen, että tammaa oli liikutettu tallin puolesta, mutta kai hän kohta saisi jo itsekin nousta punaruunikon selkään, jos vain haluaisi. Hän ei ollut aivan varma, haluaisiko tehdä niin.
"Nyt nukkumaan", mies ilmoitti huomatessaan toisen raukeuden. "Ennen kuin nukahdat siihen", hän jatkoi hymyillen. Väsymys saapui aina yhtä huomaamattomasti, ja no, olihan kellokin jo paljon, että ei kai se ihme ollut.

Olihan se paljon ja Gabrielle oli tehnyt vähän työhommia aamulla, eli heränmyt aikaisin.
"Joo, mennään vain." Hän venytteli ja huokaisi syvään, noustessaan seisomaan. Hän pesi vessassa meikit pois ja harjasi hampaat, astellen makuuhuoneeseen. Se oli rauhallisin sävyin sisustettu ja hyvin harmoninen.

Mies hymyili tyytyväisenä jääden hetkeksi istuskelemaan sohvalle. Oli mukava katsoa, miten Gabrielle liikkui kotonaan. Hän suuntasi pesemään hampaansa ja riisui sen jälkeen vaatteitaan, viikaten ne siistille kasalle makuuhuoneen nurkkaan. Hän nukkuisi boksereillaan tyytyväisenä. Mies hymyili katsellessaan ympärilleen harmonisessa huoneessa. Se näytti erittäin Gabriellemaiselta.
"Täytyypä pyytää sinua auttamaan uuden asuntoni sisustamisessa, kunhan ensin sellaisen hommaan", mies myhäili.

Gabrielle käpertyi tuplapeiton alle. Hän asui yksin niin ei ollut kahta erillistä.
"Voin vain suositella sisustajaa. Annoin värit ja mielipiteeni mutta hän suunnitteli."

Teddy asettui mukavasti sängylle kyljelleen, kasvot naista kohden. Gabrielle näytti niin kauniilta, ilman meikkiä ja mitään ylimääräistä.
"Selvä", mies vastasi kurkottaen painamaan suukon naisen hiuksien sekaan. "Hyvää yötä", hän jatkoi uuden suukon kera.

Gabrielle tunki miehen kainaloon, hymyillen hieman, silmät jo kiinni tosin. Nyt oli kaikin puolin hyvä olo siinä.
"Hyvää yötä."

Teddy painoi suukon toisen hiuksiin ja sulki omatkin silmänsä pidellessään naista kainalossaan. Siihen oli hyvä nukahtaa, ja hän saattoikin nukkua rauhallisesti huolimatta vaimeasti ulkoa kantautuvasta juhlinnasta. Gabriellen vieressä oli aina hyvä olla.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:25 pm

Torstai, 1. tammikuuta - seuraava päivä

Gabrielle ei liikkunut siitä juuri mihinkään yön aikana. Kun sitten heräsi aamulla, hän hetken katseli Teddyn kasvoja, hilautuen hiljaa ylös. Nainen asteli keittiöön, antoi kissoille aamuruoan ja alkoi kaivella kaapista esiin pannukakkuihin tarvikkeita.

Teddy ynisi tyytymättömänä, kun toinen nousi, mutta ei aukaissut silmiään. Mies heräsi vasta kuullessaan keittiöstä ääniä. Toinen käsi siirtyi Gabriellen puolelle etsimään naista, mutta tuntiessaan vain tyhjän sängyn, mies aukaisi silmänsä ja venytellen nousi jaloilleen. Hän veti farkut jalkaansa ennen kuin suuntasi kylpyhuoneen kautta keittiöön. Hampaiden pesu oli loistava aamutoimi tehdä puoliunessakin. Hän kaipasi aina kuppia kahvia ennen kuin todella heräsi, lukuunottamatta aamuja, jolloin oli nukkunut naurettavan pitkään.
"Huomenta", mies sanoi unesta käheällä äänellä kietoen kätensä naisen ympärille takaapäin. Hän painoi suukon toisen niskaan.

Nainen oli jo ehtinyt keittämään kahvia, kupillinen mustaa juomaa höyrysi pöydällä ja pannussa oli Teddylle. Hiljainen naurahdus karkasi huulilta,tuon irroittaessa sormensa vispilästä.
"Huomenta. Tuossa on kahvia jos tahdot."

"Olet enkelini", hän huokaisi, irrotti otteensa naisesta, nappasi kupin ja kaatoi itselleen kuumaa kahvia. Mies ei malttanut odottaa, että juoma jäähtyisi, joten hän puhalteli vain muutaman kerran ennen kuin kulautti reippaasti höyryävää kahvia alas. Hän oli tottunut juomaan kahvinsa polttavan kuumana. Ehkä hän oli pottanut kaiken tuntoaistin nielustaan jo kauan sitten.

Gabrielle joi aina mustana mutta antoi sen jäähtyä hieman ennen juomista. Tuo kurkotteli itselleen paistinpannun jolla sai paistettua viisi pannaria kerralla ja laski sen lämpeämään hellalle. Teki nyt mieli makeaa ja paljon.
"Se on vain kahvia, ei maailmanrauha"

Teddykin joi kahvinsa aamuisin mielellään mustana. Aamuisin katkera maku herätti siinä missä kofeiinikin.
"Se tuntuu samalta", hän naurahti matalasti. Kahvi oli jumalten paras keksintö aamuisin, jos häneltä kysyttiin. Tee sopi iltapäiviin, seurustelujuomaksi ja moneen muuhun asiaan, mutta siitä ei ollut herättämään aamuisin.

"... Jaha. Aamukahviaddikti?" Hän kysyi hellästi hymyillen kun kaatoi ensimmäiset taikinakauhalliset paistumaan.
"En tiedä oletko aamupalaihmisiä mutta.."

"Kyllä", hän naurahti. "Päivää on vaikea aloittaa ilman kahvia", mies myönsi hymyillen. Se oli yliopistollakin tiedossa, sillä opiskelijat toivat hänelle välillä läheisen kahvion take away -kahveja aamuluennoille.
"Olen kyllä, jos joku muu vain tekee aamupalan tai voin tilata sen jostakin", hän naurahti. Muutoin hän jätti surutta aamupalan syömättä, sillä ei ollut parhaimmillaan aamulla. Onneksi hotellihuoneeseen saattoi tilata aamupalaa tai vaeltaa aamupalatarjoilulle muutamaa kerrosta alemmas.

"... Voi ei. Miten jaksat aamut?" Gabrielle naurahti ja käänsi pannarit, hamuillen niille lautasen kaapista. Hän ei jaksaisi ilman, tosin nainen söi usein luonnonjogurttia myslillä ja hunajalla. Se ei vaatinut panostamista.

"Ostan yliopiston kahviosta jotakin", hän naurahti kietoen kätensä toisen ympärille. Ei kai hän niin paljoa häirinnyt, vaikka siinä heiluikin. "Ja kahvilla. Kun juo riittävästi kahvia, unohtaa nälkänsä kokonaan", ja loikkii sitten luentosalin seinille. Sekin oli nähty ja koettu.

"Noh... Jonkun täytyy tehdä aamupala sinulle" Gabrielle virnisti perään ja huokaisi syvään. Ei toinen häntä haitannut, pannarien paisto oli oikein sujuvaa vaikka mies olikin kietonut kädet hänen ympärilleen. Teddyn paljas yläkeho oli mukavan lämmin.

"Se on totta", hän virnisti. Pitäisi varmaan opetella terveellisemmät elämäntavat, mutta sen ehtisi huomennakin.
"Tuoksuu hyvältä", hän myhäili kurkkiessaan toisen olan yli pannarien paistoa. Mies painoi suukon toisen poskelle kun kerran jo valmiiksi siinä heilui.

"No hyvä" Hän naurahti ja hymyili toiselle hellästi. Nainen sai kaiken nopeasri paistetuksi kun ei tehnyt isoa taikinaa, vain sopivasti kahdelle. Hän otti kaapista siirapin ja sulatti nopeasti mikrossa pakastimesta marjoja. Nooin.

Teddy seurasi toisen puuhia. Hänhän saisi oikein luksusaamiaisen! Vau. Gabrielle oli paitsi kaunis, älykäs ja kohtelias, myös taitava keittiössä. Lähemmäs täydellisyyttä taisi olla vaikea päästä.
"Näyttää herkulliselta", hän mutisi toisen olkaa vasten suukotellen ihoa hellästi. "Kuten sinäkin", Teddy ei voinut olla lisäämättä ilkikurisen virneen kera.

No tällainen onnistui. Kovin hienoa gourmeeta nainen ei vaivattomasti saanut tehdyksi, mutta yritti olla sanomatta mitään siitä. Perusruoat ja vähän hienommat sunnuntai-lounasruoat onnistuivat.
".. TEDDY!" Gabrielle vinkaisi nauraen ja räpisteli miehen hieman kauemmas, heristellen leikkimielisesti paistinlastaa tuolle. Pian hän ojensi tuolle lautasen.
"Syöppäs niin et heittele hävyttömyyksiä.."

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:27 pm

Mies ei voinut kuin nauraa peruuttaessaan kädet ylhäällä kauemmas, ettei saisi paistinlastasta. Hänen teki mieli jatkaa kiusaamista turvallisen välimatkan päästä, ehkä sanoa jotain siitä, miten hyvältä toinen näytti heristellessään lastaa, mutta piti suunsa supussa. Teddy otti vastaan lautasen virnistäen lammasmaisesti.
"Selvä", hän vastasi nöyränä, mutta suklaanruskeiden silmien pilkkeestä näki, ettei mies ollut lopettamassa hetkeen. Gabriellen kiusaaminen oli aivan liian hauskaa, ja hän oli aivan liian hyvällä tuulella lopettaakseen nyt. Mies istahti pöytään annoksensa kera. Se näytti niin hyvältä!
"Enhän minä koskaan hävyttömyyksiä heittele", hän vielä puolustautui naurahtaen. "Kerroin vain totuuden", mies myhäili selvästi ylpeänä itsestään.

Gabrielle vilkaisi toista tietävä hymy kasvoillaan. Silmistä huomasi ettei Teddy aikonut jättää asiaa siihen. Gabrielle otti kaapista karpalomehua itselleen aamiaisen ohelle. Kuppi kahvia saisi riittää, muuten hän voisi tätä juoda. Joka aamu nainen joi vähintään lasillisen, vitamiinien ja piristävän vaikutuksen takia.
"Et toki." Hän otti itselleen annoksen ja istui syömään.

Teddy joisi kahvia, kuten aina. Hän oli erittäin yksinkertainen mies; kahvi ratkaisi aamuiset ongelmat, alkoholi iltaiset. Helppoa ja vaivatonta.
"En tietenkään", mies vakuutti virneen kera. Hän maistoi palan aamiaistaan. Vau. Herkullista! "Mmm… hyvää", hän mumisi malttamatta edes syödä suutaan tyhjäksi ennen kuin suuntasi kehut toiselle. Tämä oli niin herkullista.
"Taivaallista suorastaan", hän jatkoi huokaisten saatuaan suunsa tyhjäksi.

Gabrielle naurahti ja pudisteli päätään. Toinen kehui niin paljon, että se nousisi vielä päähän hänellä.  
"Kiitos kehuista." Hän hymähti ja katseli toista tyytyväisenä.

Tähän verrattuna yliopiston kahvion tarjoamat aamupalat olivat pelkkää roskaa. Hän ei tiennyt, miten palaisi takaisin niihin rutiineihin, kun pääsi nyt nauttimaan Gabriellen valmistamista pannareista ja hotellin kokkien herkullisista aamiaisista. Ehkä hänen pitäisi jäädä hotelliin loppuelämäkseen. Teddy söi pannareita hyvällä ruokahalulla, mutta tuskin oli syönyt puoltakaan kun laski jo haarukan käsistään.
"Haluatko sinä lisää kahvia?" Hän koki tarpeelliseksi kysyä noustessaan pöydästä tyhjä kuppi tiukasti kädessään.

Gabrielle söi kaikessa rauhassa ja nautiskellen, vilkaisten verhojen välistä ulos. Kaunis sää, voisi lähteä lenkille jossakin vaiheessa.
"En tarvitse, kiitos." Oli kohteliasta toiselta kysyä. Dingle juoksi keittiöön häntä pulloharjalla, maukaisi ja juoksi olohuoneessa sijaitsevan raapimispuun korkeimmalle tasolle.
"... Aamuhepuli."

"Siltä näyttää", Teddy naurahti kaataessaan pannusta lisää kahvia. Aivot tuntuivat heräilevän mustan ihmejuoman avulla, eikä jokaisen sanan miettimiseen tarvinnut käyttää ylimääräistä aikaa. Kyllä se tästä. Onneksi tänään ei ollut luentoja. Hän olisi varma, että olisi muutoin joutunut kuulemaan vinoilua opiskelijoilta.
"Mutta saahan sitä nauttia elämästä", mies hymyili leveästi katsellessaan kissan touhuja. Hän sujahti takaisin paikalleen aamupalansa ääreen. Höyryävä kahvikuppi tuntui mukavan lämpimältä kädessä.

"Saa, todellakin. Dingle tosiaan sekoaa silloin tällöin ja Fatty ehkä kerran viikossa juoksee kolme askelta." Gabrielle naurahti ja söi aamiaisensa loppuun, juoden mehua kaikessa rauhassa. Ihana tapa aloittaa päivä.

"Se on vielä nuori, se saakin sekoilla", mies hymähti huvittuneena. Hän söi aamupalansa loppuun ja siirtyi pitelemään kahvikuppia molemmin käsin samalla kun katseli lempeä hymy huulillaan kissoja. Ihania otuksia.
"Yksi perheeni koirista sai joka aamu hepulin. Se juoksi edes takaisin kahdeksikkoa tallin ja talon ympärillä, kunnes joku komensi sitä rauhoittumaan tai se ei enää jaksanut juosta", hän naurahti muistellen jo lopetettua koiraa, joka oli ollut osa hänen lapsuuttaan.

"Voi ei, ihana. Kai se oli vain onnellinen." Nainen nauroi ja syötyään latoi astiat tiskikoneeseen. Voisi lähteä ehkä lenkille, eiköhän Teddy osaisi olla täällä.

"Ehkä", mies naurahti. Eläimet olivat hassuja tapauksia. Teddy kulki toisen perässä hymy huulillaan. Hänen pitäisi lähteä, mutta hän ei saanut itseään patistettua ovea kohden. Hän halusi jäädä pyörimään tänne päiväksi, olla hyödytön ja tiellä.
"Mitä teet vapaapäivinäsi?" Hän uteli päätään kallistaen. Kai hän voisi kysellä kysymyksiä? Teddy halusi oppia tuntemaan Gabriellen paremmin.

"Lenkkeilen ja luen. Riippuu vähän. Yleensä pyrin välttämään liikaa tekemistä silloin." Hän naurahti ja kallisti päätään. Ehkä ei vielä? Hän halusi ollateddyn seurassa hetken.

"Rentouttavaa puuhaa", hän totesi huvittuneena. Ei ihme, että nainen näytti niin jumalaiselta, jos tuo jaksoi käydä lenkeillä jatkuvasti. "Mitä luet?" Niin, hän kyllä keksisi kysymyksiä kysymysten perään. Teddy teki sitä päivästä toiseen luennoillaan, joten häneltä ei heti kysymykset loppuisi, Gabriellen suureksi harmiksi.

"Vähän kaikenlaista, enimmäkseen romantiikkaa. Entä sinä, mitäs sinä luet~?" Nainen kysäisi toiselta ohimennen. Halusi hänkin tietää mitä toinen teki.

Teddy virnisti. Vai romantiikkaa toinen tykkäsi lukea.
"Enimmäkseen luen kaikkea tietokirjallisuutta", hän naurahti ajatellen kokoelmiaan ties mitä psykologisia kirjoja. "Mutta välillä tulee luettua vanhoja klassikoita." Hän nautti aivan liikaa tietokirjallisuudesta lukeakseen paljon muuta. Hän tilasikin lukuisia lehtiä eri tieteiden aloilta. Ei ihme, että varasto oli täynnä kansioita, joissa lehdet olivat siististi järjestyksessä.

"... Oi ei. Oletpa sinä sitten sivistynyt kun et edes lue hömppää" Oli pakko hieman kiusoitella toista, vaikka ei periaatteessa ollut aihetta. Gabrielle luki myös trillereitä sun muuta mutta töiden jälkeen ei kaivannut mitään asiatekstiämä.

"Et uskoisi, mitä hömppää tietokirjoihinkin saadaan tungettua", mies myhäili. Hän oli liian kriittinen lukijana, minkä vuoksi ei nauttinut kaunokirjallisuudesta yhtä paljoa kuin monet muut. Hän alkoi helposti profiloida hahmoja, etsiä psykologisia syitä heidän toimilleen ja ties mitä muuta, mikä ei lainkaan auttanut kirjan lukemista.
"Pakko tosin myöntää, että hyllystäni löytyy neljä Ylpeys ja ennakkoluulo -painosta."

"En luultavasti uskoisikaan." Gabrielle naurahti ja kohautti olkiaan. Hän ei osannut olla samalla tavalla kriittinen lukija kuin Teddy osasi. Kulma kohosi kevyesti. Ylpeys ja ennakkoluulo?
"Neljä painosta? Voi ei."

"Niitä on kertynyt vuosien varrella", mies puolustautui naurahtaen. Hän oli saanut kuulla kaikki mahdolliset vitsit klassikkoteoksesta, joka oli hiipinyt tietokirjojen sekaan, samoin kuin siitä, mitä se kertoi hänestä miehenä, kun hän luki moista romanttista hömppää.

"Mikä siinä sitten vetoaa, jos muuten et lue sellaista?" Gabrielle oli vain utelias, häntä todella kiinnosti kuulla mitä toinen oli mieltä asiasta. Se oli loistava kirja, yksi parhaista, sitä nainen ei voisi koskaan kieltää.

"Hahmot, se maailma", hän vastasi harteitaan kohauttaen. "Se on kirjoitettu todella hyvin. Mutta ehkä eniten pidän hahmoista. Tavasta, jolla heidän maailmankatsomustaan tuodaan esille tekoina ja ajatuksina. Siitä, miten he tekevät vääriä valintoja oikeista syistä tai oikeita valintoja vääristä syistä. He ovat ihmisiä, heillä on jokaisella omat ajatuksensa ja syynsä, ja kirja tuo ne esiin kauniisti", hän jatkoi. Ehkä osasyy oli sekin, että hän pystyi samaistumaan hahmoihin. Eri elämätilanteissa hän oli huomannut ymmärtävänsä jonkun hahmon ajatusmaailmaa paremmin, kokemaan sen omakseen. Teddy oli lukenut kirjan liiankin usein, jos totta puhuttiin.

Gabrielle naurahti toisen analyysille. Huomasi että toinen oli opiskellut psykologiaa, todellakin.
"... Olet ihana." Nainen tyytyi toteamaan perin hellään äänensävyyn. Mies joka luki Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, ei voinut olla kuin lähemmäs täydellinen. Nainen oli itse huomannut saman, voivansa joskus samaistua johonkuhun kirjassa, mutta se ei ollut syy miksi hän luki sitä.

Teddy hymyili. Niin se psykologian opiskeleminen ja opettaminen vain paistoi läpi kaikesta, mitä hän teki.
"Tai sitten vähän vinksahtanut", hän vastasi pehmeästi. Se oli varsin varteenotettava vaihtoehto, kun otti huomioon, miten usein hän oli lyönyt päänsä pudotessaan hevosen selästä.

"No oli mitä oli, se ilmenee yleisenä ihanuutena." Gabrielle naurahti, mennen hakemaan lenkkivaatteensa. Nainen veti yllensä makuuhuoneessa juoksuhousut ja ohuen paidan, joka piti silti lämpöä hyvin.
"Ajattelin että voisin käydä juoksemassa. Voit puolestani olla täällä kaikessa rauhassa, tutustua vaikka hoidokkeihisi." Hän asteli sen sanottuaan eteiseen vetämään juoksukenkiä jalkaansa.

Teddy vain hymyili toiselle. Hän siirtyi istumaan sohvalle ja silittelemään Fattya, joka vaikutti siltä, ettei kyllästyisi häneen ihan heti. Antoi nuoremman viihdyttää itseään.
"Selvä. Hauskaa lenkkiä", hän vastasi hymyillen. Hän vihasi juoksemista, mutta hyvä, että toinen nautti siitä niin kovin, että jaksoi vapaapäivinäänkin lähteä liikkeelle.

Gabrielle halusi pitää itsensä hyvässä kunnossa ja koska hänen ratsastuksensa oli niin.... Rentoa, oli pakko keksiä jotakin. Onneksi kukaan ei ollut koskaan keksinyt pakottaa naista oikeasti ratsastamaan kaikella potentiaalillaan. Olisi varmasti ihan hyvä, noin harrastelijaksi.
"Kiitos!" Hän livahti ovesta ulos. Pieni verryttely kävellen ja kun hän saapui tutulle puistopolulle, saattoi aloittaa juoksemisen. Juokseminen oli rentouttavaa ja nyt hän saattaisi kotona käpertyä teekupillisen kanssa Teddyn kainaloon, olettaen että mies ei karkaisi tällä välin mihinkään.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:28 pm

Teddy ei aikonut karata yhtään mihinkään. Hän aikoi istua sohvalla ja rapsutella kissoja - ja niin hän tekikin, kunnes pöydälle unohtunut puhelin heräsi henkiin. Äiti. Hän kuunteli äitinsä ääntä tuskin minuutin verran, kun suuntasi jo makuuhuoneeseen, kiskoi loput vaatteet päälleen, etsi käsiinsä kynän ja paperia ja kirjoitti yksinkertaisen viestin; Alice soitti, Dime tarvitsee minua Sheffieldissä. Soita kun palaat juoksemasta.
Kävi selväksi, ettei taksin saaminen ollut helppo juttu siihen aikaan tammikuun ensimmäisenä päivänä, mutta saatuaan sen, hän matkusti hotellille, vaihtoi nopeasti vaatteensa (äiti ei sietänyt ryppyisiä vaatteita) ja haki autonsa parkkihallista. Onneksi matka Sheffieldiin ei kestäisi kauaa, kunhan vain pääsisi pois kaupungin mutkaisilta kaduilta.

Gabrielle juoksi normaalin lenkkinsä ja palatessaan avasi oven. Hiljaista. Pieni pettymys tuntui sisällä. Inhottavaa, miksei tuo ollut edes jättänyt --- ah, siinähän se oli. Soita. Voisikohan hän jo soittaa? Kauanko Teddyn lähdöstä oli. Äh! Gabrielle etsi puhelimensa ja soitti toiselle vasta kuin oli käynyt ensin suihkussa.

Teddy tasapainotteli puhelimen korvansa ja hartiansa väliin kääntäessään rivakasti rattia. Keskustan liikenne tuntui olevan tavanomaistakin pahemmin solmussa, kun poliiseilla oli ratsioita kaikkialla etsimässä ihmisiä, jotka olivat juoneet edellisenä iltana liikaa ja istahtaneet rattiin.
"Hei", hän vastasi puhelimeen. "Anteeksi että katosin, minun on mentävä kotiin, Dime loukkasi jalkansa uudestaan", hän puhui nopeasti ja kääntyi sivukadulle. Hän aikoi kiertää keskustan solmukohdat sitä kautta ja päästä nopeasti moottoritielle. "Olisin jäänyt odottamaan, että palaat, mutta en halua viedä sinua ainoana vapaapäivänäsi toiseen kaupunkiin sen takia, että hevoset säikähtivät raketteja."

Gabrielle puraisi huultaan kevyesti. Olisihan tuo voinut odottaa, mutta mitäpä hän olisi siellä tehnyt, ollut vain tiellä kun ei auttaakaan osaisi. Parempi kun toinen meni yksin. Ja vaikka Alice piti hänestä -kai- niin silti naisen tapaaminen hermostuttaisi. Tajuttuaan että oli ollut hiljaa ihan liian kauan,nainen säpsähti hieman.
"Anteeksi, ei se mitään. Toivon että se tulee kuntoon, rapsuta minunkin puolestani sitä."

"Eiköhän se tule", Teddy vakuutti uskomatta itsekään täysin sanoihinsa. "Mutta äiti haluaa, että olen siellä, jos joudumme tekemään nopeita päätöksiä", mies selitti huokaisten. Lähinnä se taisi tarkoittaa sitä, joutuisivatko he siirtämään kantasoluhoitoa myöhemmäksi tai kenties halkaisemaan jänteen pituussuunnassa, jos nestettä pääsisi kertymään.
"Soitan kun palaan", hän lupasi. "Vietä hauska päivä."

Mitä siihen nyt sanoisi? Yritä jaksaa oli kaiken vähättelynkin alapuolella. Ja niin, eipä häntä siellä tarvittu vaikka tavallaan olisi halunnut olla tukena. Helvetti kun oli vaikeaa sanoa mitään.
"... Yritä jaksaa." Samalla nainen läpsäisi itseään hellästi otsaan. Idiootti. Ehkä olisi hyvä lopettaa ennen kuin kaikki menisi päin helvettiä.
"Aja varovasti."ja sitten äkkiä puhelu kiinni ennen kuin hän olisi kysynyt voisiko auttaa jotenkin.

Teddy oli kiitollinen siitä, että puhelu katkesi, koska hänen teki mieli pyytää toista tulemaan mukaan. Hän oli muutenkin kiertämässä lähistöltä, joten hän olisi voinut napata toisen mukaan, mutta sellaisen pyytäminen oli aivan liikaa. Gabrielle oli jo joutunut kestämään hänen ongelmiaan riittämiin. Tämän hän ratkaisisi yksin ja soittaisi, kun kaikki olisi kunnossa. Hän veisi toisen Sheffieldiin silloin, kun tiedossa olisi vain hyviä uutisia, eikä hirmumyrskyn voimalla päälle käyvää, uteliasta Alicea. Hän soitti nopeasti tallille ja varmisti, että Minxin liikutus järjestyisi. Hän ei saisi nousta satulaan vielä muutamaan päivään, joten hevosen liikutus oli jäänyt tallin vastuulle. Onneksi Rosings Park piti hyvää huolta hoidettavistaan.

Gabrielle pyöriskeli muutaman tunnin kotona, rapsutteli kissaansa ja lopulta menetti järkensä. Hän laittautui edustavan sieväksi, otti laukkunsa ja asteli autolleen. Idiootti. Idiootti. Idiootti. Koko ajan hän kuuli sen kun käynnisti autoaan. Urheiluauto hurahti käyntiin kiltisti. Se matka tuntui ikuisuudelta ja päästyään Sheffieldiin Morlandien tiluksille, nainen iski kevyesti päänsä rattiin. Kukaan ei kai ollut vielä nähnyt häntä, hän voisi lähteä ja Teddyn ei tarvitsisi tietää?

Parin tunnin matka oli sujunut tavallista nopeammin, koska hän oli painanut kaasua liiankin kovalla jalalla. Hän oli tarkistanut itse Dimen, katsonut uudet ultraäänikuvat, jutellut eläinlääkärin kanssa ja lopulta pystynyt rauhoittumaan. Tamma oli riehuessaan onnistunut irrottamaan siteen, minkä takia jänteeseen oli päässyt kertymään nesteitä, mutta nyt tilanne oli hallinnassa. Tamma ei ollut kolhinut itseään säikähtäessään, se ei ollut polkenut jalalleen tai varannut sille liikaa painoa. Kaikki tulisi kyllä kuntoon. Hän istui Dimen karsinassa, kun Alice saapui talolta omituinen ilme kasvoillaan. Teddy ei oikein tiennyt, oliko se ylpeyttä, tietäväistä virnettä vai yllätystä, mutta niin tai näin, äiti näytti omituiselta. Ehkä se oli sekoitus kaikkea.
"Neiti Pakenham on täällä", Alice sanoi äänellä, jota oli mahdoton lukea. Teddy vilkaisi yllättyneenä äitiään, kymmenet kysymykset mielessä välähtäen. Mistä äiti tiesi? Ah, valvontakamerat, niin tietenkin. Mitä Gabrielle teki täällä? No, se kysymys pitäisi ehkä esittää naiselle itselleen. Mies nousi jaloilleen, pudisteli heinänkorret farkuistaan ja harppoi reippaasti pihamaalle. Kartanon portit olivat avoinna, joten mikään ei estänyt ajamasta lyhyttä, puiden reunustamaa hiekkatietä kartanon eteen. Hän viittoi kädellään Gabriellea ajamaan autonsa hänen autonsa taakse parkkiin.

Gabrielle oli jo lähtemässä, hän oli idiootti, ei... Ja sitten Teddy. Tai siis hän näki toisen. Jos vain esittäisi kuolleensa rattiin? Idiootti! Olikohan hän sanonut sen jo itselleen? Parkkeerattuaan autonsa nainen nousi sieltä ja näytti hyvin anteeksipyytävältä.
".... Älä kysy, en tiedä. Sinä ja äitisi olette huolissanne Dimestä niin jonkun pitää tukea sinua ja huolehtia sinusta." Paras selitys tälle jonka hän keksi.

Teddy ei sanonut mitään, hän vain harppoi naisen luokse ja kietoi kätensä tiukasti tuon ympärille. Hetken hän vain halasi Gabriellea, hengitti syvään toisen tuoksua ja antoi itselleen luvan rentoutua edes hetkeksi.
"Kiitos, että tulit", hän sanoi hiljaa kuiskaten. Hän ei ehkä ollut halunnut myöntää sitä, mutta toisen näkeminen täällä sai hengityksen kulkemaan vähän vapaammin. Hän oli huolissaan Dimestä, oli ollut joulusta lähtien, mutta tämänpäiväinen oli taas nostanut huolen pintaan tavalla, jota hän ei osannut käsitellä psykologianopinnoistaan huolimatta.
"Kiitos", hän toisti uudestaan värähtävällä äänellä.

Ilmeisesti se oli ollut hyvä idea. Nainen kietoi kädet miehen ympärille, halaten tiiviisti, lohduttavasti.
"Ei sinun olisi tarvinnut kuin kysyä." Varoen hän silitteli miehen selkää.

"Tiedän", hän huokaisi. Hän oli tiennyt sen jo lähtiessään, mutta hän ei ollut halunnut kysyä, koska oli tiennyt, mitä saisi vastaukseksi. Teddy oli ollut varma, että Gabrielle jättäisi kaikki suunnitelmansa sille päivälle ja lähtisi hänen mukanaan, jos hän pyytäisi. Joten hän oli jättänyt pyytämättä, jottei sotkisi toisen elämää enempää.
"Haluatko nähdä Dimen?" Mies päätti kysyä perääntyen aavistuksen halauksesta. Hän alkaisi pian itkeä, jos viipyisi toisen halauksessa vielä pitkään.

Gabrielle vain katseli miestä hetken.
"... Ei sinun tarvitse olla ainoa joka joustaa tai olla se vahvempi." Kai Teddy sen tiesi, mutta silti piti sanoa se.
"Eikä jaksaa yksin. Ja jos se käy." Dime oli aina hauska nähdä.

Teddy vain hymyili surumielistä hymyä toiselle. Hän tiesi sen kyllä, mutta oli mukava kuulla Gabriellen sanovan niin. Mies nyökkäsi. Dimekin pitäisi siitä, että saisi seuraa. Sen takia hän oli istunut tamman rinnalla tunnin.
"Toivottavasti et pelkää koiria", hän sanoi nähdessään silmäkulmastaan liikettä. "Täällä on yksi ainoa sääntö. Älä juokse. Koskaan", Teddy lisäsi. Tallin pihalta ryntäsi näkyviin musta, suuri dobermanni, joka haukahti kerran matalasti.
"Hiljaa", Teddy komensi kietoen kätensä Gabriellen vyötärön ympärille. Hyväkuntoinen dobermanni kallisti päätään ja istahti miehen eteen. "Niitä on kuusi, ja ne kulkevat tiluksilla vapaasti. Ne lähtevät kenen tahansa perään, joka juoksee. Siksi täällä ei juosta."

Älä juokse? Hyvä on. Hän kulki toisem vieressä tallia kohti, nielaisten. Ahdistava koira.
"... Ahaa." Eli ei ikinä lapsia näille tiluksille?

Teddy huomasti toisen epämukavuuden ja kehotti koiraa lyhyellä käskyllä jatkamaan matkaa muualle. Koira katosikin hetkessä puuhaamaan jotakin muuta. Varmaan häiritsemään työntekijöitä.
"Ne ovat oikein mukavia koiria", hän vakuutti. "Mutta ne on koulutettu vartioimaan tallia, kartanoa ja hevosten aitauksia. Jos ne eivät tunnista juoksevia ihmisiä, ne lähtevät perään. Siksi täällä vältellään juoksemista", mies selitti katsoen, kuinka kaksi nuorempaa koiraa paini innoissaan keskenään sivummalla.
"Tuo on Kratos", hän kertoi viitaten tallin seinustalla makaavan koiran suuntaan. Vanha uros makasi paikoillaan, etutassut ristissä. "Se rakastaa lapsia", hän lisäsi muistellen kaikkia niitä kertoja, kun kylään oli tullut pieniä lapsia. Kratos oli ollut seota onnesta. Kuullessaan hänen äänensä, suuri koira kohotti päätään ja heilautti hännäntöpöään muutaman kerran iloisena.
"Se myös pitää minusta, toisin kuin Ares", hän lisäsi nyökäten saman koiran suuntaan, joka oli ensimmäisenä rynnännyt heitä vastaan. Suuri uros tuijotti epäilevänä heitä molempia. Se ei selkeästi ollut varma, pitäisikö sen varoittaa tunkeilijoista vai tervehtiä perheenjäseniä ilolla.

Gabriel yritti painaa asiat mieleensä, vaikka koirat olivatkin aivan saman näköisiä toisiinsa verrattuna.
"Haha, söpöä." Hän huokaisi syvään kun talli lähestyi. Hän oli unohtanut porkkanapussin autoon.
"Unohdin porkkanat autoon."

"Ei se haittaa, tallista löytyy herkkuja, joilla voit lahjoa Dimeä", Teddy vakuutti voimatta mitään typerälle hymylleen. Gabrielle oli tuonut porkkanoita Dimelle. Hän räpytteli silmiään muutaman kerran nopeammin. Hän ei itkisi yhden porkkanapussin takia, mutta ele oli niin kovin kaunis.
"Äiti!" Teddy huikkasi, kun näki Areksen liikahtavan tallin oven eteen. "Ares ei halua päästää minua sisälle", hän jatkoi. Mies vannoi, että kuuli äitinsä nauravan tallikäytävällä, ennen kuin terävä, käskevä ääni kehotti koiraa siirtymään vierelle. Ares käännähti kannoillaan ja jolkotteli tallikäytävälle, asettuen istumaan Alicen jalan viereen. Teddy viittasi Gabriellea astumaan sisälle valoisaan tallirakennukseen, joka näytti vanhalta mutta erittäin siistiltä. Sitä oli kunnostettu paljon, mutta vanhanaikainen olemus oli haluttu säilyttää.
"Et käynyt täällä koko syksynä, ja viime viikonkin vietit lähinnä kartanossa sisällä. Se ei ole vakuuttunut, että saat kulkea täällä vapaasti", Alice totesi silittäen koiran päätä. "Kas hei, neiti Pakenham. Mukava nähdä jälleen", nainen tervehti kohteliaasti.

Gabrielle ei ikinä laskisi mitääm puolustuskyvytöntä tuollaisen koiran lähelle. Herran jumala. Pelottava. Yleensä hän rakasti kaikenlaisia eläimiä mutta... Tuo hieman pelotti. Hän hymyili miehen äidille kohteliaasti.
"Hei, anteeksi kun vain ilmestyin." Oli vaikeaa kun ei voinut selitellä mitään Teddyn nopeasta lähdöstä tai.. Äh!

"Älä pyydä anteeksi", Alice vastasi nopeasti. "Dime odottaa karsinassaan, herkkuja on oven ulkopuolella pussissa", nainen totesi ja sormiaan napsauttaen sai koiran seuraamaan perässään tallin oville.
"Ja Theodore?" Nainen sanoi, ja saatuaan poikansa huomion, jatkoi: "Ares tottelee Kratosta. Jos se aiheuttaa ongelmia, huuda Kratos paikalle." Teddy nyökkäsi ymmärtäneensä. Kratos oli koiralauman kiistaton johtaja, joten muut väistivät sitä. Dime hirnahti karsinastaan.
"Tulossa ollaan, toipilas", mies mutisi ohjaten toisen Dimen karsinalle. Papurikonkimo seisoi siisti side jalkansa ympärillä ja hörisi lämpimästi ihmisille.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2872
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   Su Joulu 28, 2014 7:30 pm

Se oli kohteliasta pyytää anteeksi. Hän odotteli että kaksikko saisi puhuttua, seuraten Teddyä karsinalle.
"Heeei tyttö." Gabrielle otti herkkuja pussista ja syötti toiselle.

Dime hörisi innoissaan ja hamusi Gabriellen kättä. Tamma oli täynnä virtaa, mikä osaltaan selitti viimeöistä riehumista. Hevonen oli tottunut liikkumaan tunteja päivässä. Nyt se oli ollut puolitoista viikkoa karsinalevossa, ja se olisi vielä viikon tai kaksi. Ei ihme, että se oli tavallista herkempi säikkymään muiden mukana ilotulitteita.
"Dime pitää sinusta", mies myhäili katsellessaan tammaansa ja Gabriellea lämpimin silmin. Papurikonkimo todella piti naisesta; tamma hörisi lämpimästi tervehdyksiään, puhalteli lämmintä ilmaa toisen kädelle ja hamusi pehmein huulin naisen ihoa. Kyllä, hevonen todella piti Gabriellesta.

Ja nainen piti Dimestä todella. Tamma oli kaunis ja lempeä, oikein ihana. Tällaisen hän olisi voinut ostaa itselleenkin.
"Koska lahjon sitä." Gabrielle rapsutteli tamman kaulaa ja ojensi sille herkum toisella kädellä.

"Minxin saa ostettua viideksi minuutiksi ystäväksi sillä, että sitä lahjoo herkuilla, mutta Dime ei ole niin helppo tapaus", hän naurahti ja astui lähemmäs naista kietoakseen kätensä toisen ympärille takaapäin. Hän katseli Gabriellen olan yli Dimeä lämmin hymy huulillaan.
"Dimeä on vaikea lahjoa, mutta sinun ei tarvitsekaan, koska se pitää sinusta. Vai mitä Dime?" Tamma hörähti vastaukseksi ja kohotti turpansa puhaltaakseen lämmintä ilmaa miehen kasvoille. Teddy hymyili. Se tuntui tamman tavalta sanoa 'rakastan sinua', sillä Dime harvoin puhalteli ilmaa muiden päälle.

Dime oli niin hellyyttävä. Hän naurahti tamman puhaltelulle. Se oli ihana. Tavallaan hän kaipasi omaa hevosta, kun koululla oli ollut vastuuhevoset ja sillä lailla olivat olleet melkein kuin omia.
"Hassu tamma. Parane nyt, niin Teddyn ei tarvitse huolehtia."

"Kyllä se paranee", mies sanoi. "Tai ainakaan tilanne ei ole mennyt huonommaksi. Se palaa Rosings Parkiin piakkoin, jos kaikki vain menee suunnitelmien mukaan", Teddy jatkoi katsellen tammaansa. Jalkaa peittävää sidettä lukuunottamatta se näytti hyvältä. Tamma näytti terveeltä, hyvinhoidetulta ja onnelliselta. Se tulisi kuntoon. Hänen äitinsä murehti tällä hetkellä enemmän kuin hän, sillä hän halusi vain Dimen riittävän hyvään kuntoon, jotta se voisi nauttia elämästään. Hänen äitinsä halusi sen takaisin kilparadoille.
"Kas hei Kratos", Teddy tervehti vanhaa dobermannia, joka töni hänen reittään kuonollaan. "Mitäs sinä haluat, vanha poika?" Tamma kurkotteli koiran suuntaan ja hörisi sille. Niinpä tietysti. Kratos oli ollut täällä lähes yhtä pitkään kuin Dimekin, ennen kuin hän siirsi hevosensa Rosings Parkiin.

Gabrielle vilkaisi koiraa aavistuksen hermostuneena. Mokoma. Hän ojensi varovasti kättä koiralle haisteltavaksi, katsellen muualle.

Teddy kietoi toisen kätensä tiukemmin naisen ympärille ja laski toisen silittämään koiran sileää karvaa. Kratos haisteli hetken Gabriellen kättä ennen kuin nuolaisi varovaisesti sormia.
"Ne näyttävät pelottavammilta kuin ovat", hän rauhoitteli toista painaen suukon naisen poskelle. "Äiti tuo niitä Yhdysvalloista, missä on tapana, että niiden korvat ja hännät typistetään. Siksi ne näyttävät niin… julmilta", hän sanoi. Hän ei ollut ikinä ymmärtänyt, miksi ihmiset pelkäsivät dobermanneja. Hänestä ne olivat kauniita, lempeitä koiria, mutta hän olikin kasvanut niiden keskellä.
"Mutta Kratos on maailman lempein koira. Se kävi aina iltaisin tarkistamassa, että olin sängyssä, ennen kuin rauhottui nukkumaan", hän muisteli hymy huulillaan koiran puuhia vuosia aiemmin, kun hän oli asunut Sheffieldissä. "Kerran, kun olin kipeänä, se makoili sängylläni koko päivän", hän naurahti. Sääli, etteivät koirat eläneet yhtä pitkään kuin ihmiset. Hänkin oli joutunut sanomaan hyvästit monille koirille, jotka olivat olleet osa hänen lapsuuttaan ja nuoruutaan. Kratos oli tullut kuvioihin vasta, kun hän oli jo ollut aikuinen, mutta siitä huolimatta hän välitti koirasta paljon.

"Mm... eivät ne näytä julmilta, mutta koulutettu vahtikoira on eri asia kuin kotikoira."ei hän normaalia lemmikkidopperia olisi pelännyt.
"Voi ei, suloinen koira. Huolehtii kun tietää ettet itse osaa."

"Koulutettu vahtikoira on omistajansa hallinnassa kaikkina aikoina", mies vastasi naurahtaen. "Kaikkina näinä vuosina ne eivät ole kertaakaan käyneet kenenkään kimppuun ilman syytä. Ne on koulutettu varoittamaan, jos joku ulkopuolinen liikkuu täällä iltaisin. Ne haukkuvat ja pitävät meteliä, ja jos se saa jonkun pakenemaan juosten, ne ottavat kiinni, mutta ikinä ne eivät ole vahingoittaneet ketään", hän vakuutti hymyn kera. Hänen äitinsä oli ollut tarkka siitä. Koira ei saanut purra, se sai vain ottaa kiinni ja kaataa juoksijan sekä pidellä maassa. Harva tosin yritti enää mitään siinä vaiheessa kun suuri koira seisoi päällä ja murisi hampaat näkyvillä.
"Eli ei niitä tarvitse pelätä. Ne saattavat jonkin aikaa katsella sinua tavallista tarkemmin, mutta ne tottuvat siihen, että olet täällä. Paitsi ehkä Ares, jolla on jotakin hampaankolossa minua kohtaan." Kratos heilutti hännäntöpöään puolelta toiselle ja töni kylmällä, märällä kirsullaan Gabriellen kättä. "Katso nyt, Kratoskin pitää sinusta. Varo vain, kaikki täällä rakastavat sinua kohta liiankin kanssa, etkä pääse enää mihinkään ilman, että joudut pysähtelemään joka välissä jakamaan rapsutuksia tai vaihtamaan kuulumisia."

"Ei minua haittaa rapsutella." Nainen alkoi rapsuttaa koiraa niskasta hellästi. Se häntä vähän mietitytti että jos Teddy jäisi tänne, pääsisikö hän livahtamaan ilman ylimääräisiä tapaamisia karkuun.

"Hyvä, koska on varmaa, että Kratos tulee kerjäämään rapsutuksia", Teddy naurahti katsellen hellin silmin vanhaa koiraa. Hän oli joskus ajatellut, että haluaisi viedä Kratoksen mukanaan kaupunkiin, mutta tiesi, ettei sellainen elämä sopinut koiralle, joka oli tottunut juoksemaan heidän maillaan vapaana päivästä toiseen.
"Jos sinulla on kiire kotiin, voit toki lähteä koska tahansa. Minä ajan ehkä yötä vasten takaisin, tai sitten aikaisin aamulla", mies sanoi. "Se on varmaa, että jos jäät tänne päivälliselle, joudut sietämään äitiäni", hän naurahti matalasti toisen niskaa vasten.

Gabrielle hymyili toiselle.
"Ei äidissäsi ole sillälailla vikaam se tietäisi vain... Kysymyksiä." Hän totesi. Lisäksi olo oli kuin tunkeilijalla.
"Ja en ilmoittanut tulostani niim se tuntuisi epäkohteliaalta."

"Kukaan täällä käyvä ei ilmoita tulostaan etukäteen", Teddy naurahti. "Se ajaa äitini hulluksi, mutta minkäs sille voi. Emme oikein Harrietin kanssa osaa suunnitella niin tarkasti eteenpäin tulemisiamme, että osaisimme varoittaa." Äiti oli jaksanut valittaa siitä aikansa, mutta luovuttanut lopulta. Mieluummin lapset saapuivat ilmoittamatta kuin eivät saapuneet ollenkaan.
"Äitini ei kysele sinulta mitään, ennen kuin on saanut esittää kaikki mahdolliset kysymykset minulle. Sitä on turha pelätä, mutta en pitele sinua täällä, jos ikävöit jo kotiin."

Ei hänellä ollut kiire, nainen olisi huomisen vielä vapaalla.
"Olen huomisen vielä vapaalla joten voit tietty tulla käymään jos tahdot."

"Ihan miten sinä tahdot, Gabrielle", hän sanoi hellästi ja suukotti toisen poskea. "Voi olla, että minä jään yöksi. En pidä pimeällä ajamisesta", hän selitti ja päästi irti toisesta. Kratos väisti nätisti, kun hän astahti lähemmäs tammaa. Dime hörisi ja töni häntä turvallaan.
"Valitan kulta, minulla ei ole herkkuja. Gabriellella on", hän leperteli hevoselleen samalla kun kumartui tutkimaan hevosen etujalkaa. Se ei tuntunut enää turvonneelta, joten kaikki oli kunnossa.

"Teet miten haluat. Sitten voit vielä aamulla tarkistaa Dimenkin. Se on nyt kuitenkin tärkein. Minä tulin vain... Katsomaan miten jaksat." Hän selitti ja ojensi toisen hevosten herkun tammalle. Se oli kyllä niinn ihana eläin.
"Mutta tiedät vain, että jos haluat huomenna nähdä."

"Minä tulen huomenna käymään", hän lupasi. Mies menisi mielellään tervehtimään Gabriellea, kunhan vain kotiutuisi ensin täältä ja olisi riittävän edustavassa kunnossa kehdatakseen astella toisen oven taakse.
"Kiitos että tulit. Se merkitsee minulle paljon", Teddy sanoi kääntyen katsomaan toista. Hän astahti lähemmäs painaen kevyen suukon toisen huulille. "Kiitos."

Nainen vastasi suukkoon, sipaisten samalla miehen kättä hellästi sormillaan.
"Ei tarvitse kiittää." Sehän oli täysin normaalia huolehtimista, joka kuului ihmisten väliseen kanssakäymiseen.
"Ehkä menen nyt." Hän voisi matkalla käydä erään ystävänsä luona, jos nyt jotakin.

Hän ei ollut tottunut siihen, että hänen takiaan joustettiin suunnitelmista tai muutettiin niitä ihan kokonaan. Hän oli oppinut järjestelemään omat aikataulunsa niin, etteivät ne sotkeneet muiden suunnitelmia. Sen takia Gabriellen ilmaantuminen oli ollut yllättävää, mutta sitäkin mieluisempaa.
"Saatan sinut autolle", Teddy lupasi. Hän poistui karsinasta, viittasi Kratostakin tekemään niin ja sulki puisen oven perässään. Dime hirnui vastalauseensa, mutta rauhottui sitten odottamaan karsinaansa, että hän palaisi. Tamma tuntui tietävän, ettei hän ollut lähdössä mihinkään. Kratos seurasi miehen reidessä kiinni, kun he astuivat ulos tallista.
"Kappas, muukin lauma on löytänyt tiensä tänne", mies naurahti kun pihalla heitä tervehti viisi muuta dobermannia. Ares seisoskeli sivummalla, mutta neljä muuta lähtivät lähestymään hännäntöpöt heiluen ja iloisesti haukahdellen.

Ei hän voinut olla hymyilemättä koirille. Ne näyttivät ainakin tyytyväisiltä näin, saadessaan elää kaikessa rauhassa ja liikkua paljon. Sopivampaa dobermanneille kuin sisäkoiran elo. Saivat tehdä työtä.
"Voi ei. Ovat ne hauskoja noin laumassa."

"Ne ovat hauskoja. Niiden kanssa on mukava leikkiä hippaa", hän naurahti. Hänen äitinsä ei jaksanut enää edes kieltää sitä, vaikka vuosikymmeniä aiemmin oli ollut kauhuissaan, kun pieni poika oli juossut kilpaa koirien kanssa.
"Sen takia tiedän niin hyvin, että ne osaavat kaataa ihmisen satuttamatta", hän jatkoi nauraen ja kumartui taputtelemaan koirien päitä ja selkiä, kun eläimet tunkivat innoissaan lähemmäs.
"Noh noh, rauhoittukaas nyt vähän", hän torui. Kratos mulkaisi kerran muita koiria, mikä sai nuoremmat peruuttamaan metrin verran kauemmas. Vanha herra todella tiesi, miten ylläpitää kuria.

"... On sinullakin huvit!" Gabrielle vilkaisi toista hieman jopa kauhistuneena. Oli siinäkin miehellä huvit. Leikki oikein hengellänsä. Hän antoi koirien vain haistella kättänsä. Pitäisiköhän jatkaa kohta autolle... Vaikka tavallaan kiinnosti nähdä Sheffield, olihan se kuitenkin Teddyn lapsuudenkoti.

Heidän tiluksissaan ei ollut muuta nähtävää kuin talli, joka oli jo tullut tutuksi sekä suuri kartano. Siinä oli kaikki, mitä täältä löytyi. Tai no, ratsastuskenttä ja paljon laitumia, niitä tietenkin vielä. Sheffieldin kaupungin laidalla sijaitsevat tilukset jatkuivat loputtomiin keskelle metsiä ja niittyjä, mutta niillä ei ollut mitään nähtävää, ellei noussut hevosen selkään ja lähtenyt tutkimaan paikkoja sillä tavalla. Hänellä ei ollut mitään asiaa satulaan ennen kuin aikaisintaan ensi maanantaina, ja Gabrielle ei pitänyt maastoilusta, joten… täällä ei ollut mitään nähtävää.
"Olen aina pitänyt eläimistä", hän puolustautui nauraen. "Ja yleensä nekin pitävät minusta. Ares on poikkeustapaus. Ehkä olen joskus astunut sen tassulle tai jotakin, koska en muuten keksi mitään muuta syytä sille, miksi se vahtii minua jatkuvasti."

"No eläimistä pitäminen on eri asia kuin juosta kilpaa vahtikoirien kanssa." Nainen totesi, voimatta kuitenkaan torua toista sen enempää. Hän lähti astelemaan autolleen ja sieltä ojensi toiselle sen porkkanapussin pelkääjänpaikalta.
"Ne Dimen porkkanat.""

"Ne ovat ihan kilttejä", hän nauroi. Miehen teki mieli lähteä leikkimään koirien kanssa siltä seisomalta, niin toinen näkisi, miten kilttejä heidän koiransa olivat. Ne kaataisivat hänet maahan pompittuaan hetken hänen rinnallaan, ja sitten nuolisivat hänen naamansa märäksi. Niin se aina meni, kun hän tuli kylään.
"Dime kiittää", Teddy kiitti ottaessaan vastaan porkkanapussin. Dime olisi onnessaan saadessaan moisia herkkuja, ja hän oli onnessaan, että toinen oli ajatellut moista lähtiessään hänen peräänsä tänne. "Jos en pidä varaani, se rakastaa kohta sinua enemmän kuin minua", mies myhäili hymyillen ja astahti lähemmäs toista kädet halausta varten levällään.

"Tuskin nyt sentään, olet sen tamman jumala." Gabrielle naurahti ja halasi miestä vielä kerran.
"Koita nyt jaksaa ja nähdään. Rapun ovikoodi on 8361." Niin Teddy voisi ilmestyä helposti oven taakse, ilman että joutuisi odottamaan naapurien liikkumista tai soittamaan summeria. Sekin piru oli niin hiljainen ettei sitä aina edes kuullut. Gabrielle istui autoonsa ja käynnisti sen, vilkuttaen toiselle vielä ennen kuin ajoi pihatielle.

"Nähdään", mies vastasi hymyillen ja vilkutti toiselle. Hän jäi pihalle seisomaan siihen asti, kunnes auton takavalot katosivat näkyvistä. Teddy kumartui rapsuttamaan koiria. "Tiedättekö mitä, minulla on tunne, että tulette näkemään häntä useasti. Paras siis tottua", hän myhäili koirille, kääntyi kannoillaan ja suuntasi takaisin karsinaan. Hänellä oli sentään porkkanoita, jotka kuuluivat Dimelle. Pitäisihän hänen viedä moiset tammalle asti, tai hän saisi pian paljon palautetta sekä Gabriellelta että hevoseltaan.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] Just say yes   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Just say yes
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Newcastle-
Siirry: