PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] Pieni pala taivasta onnettomalle

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2154
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: [Y] Pieni pala taivasta onnettomalle   Su Joulu 21, 2014 5:27 pm

Yksinpeli, joka on Teddyn osalta suoraa jatkoa Hope is a four letter word -peliin.
-----
Lontoo, tiistai 23. joulukuuta, aamuyö

Teddy heräsi aamuyöstä siihen, että joku piteli hänen kättään. Mies raotti varovaisesti silmiään, voimatta mitään pienelle toivolle. Oliko Gabrielle palannut? Huone näytti ensin sumealta, mutta hitaasti katse tarkentui. Vaaleat hiukset, terävät kasvonpiirteet… Violet. Mitäköhän toinen teki täällä? Teddy nielaisi varoen liikahtamastakaan. Hän ei halunnut herättää Violetia, kun toinen kerran nukkui nojatuolissa hänen sänkynsä vieressä. Nainen oli mitä ilmeisemmin raahannut painavan tuolin aivan sänkyyn kiinni voidakseen pidellä hänen kättään. Mies ei tiennyt, mitä ajatella siitä. Kaikki oli niin kovin sekavaa, vielä enemmän nyt, kun pää oli raskas lääkkeistä.
Hän irrotti varovaisesti kätensä toisen otteesta ja siirtyi aavistuksen kauemmas sängyllä. Pitkään hän vain katsoi nukkuvaa naista, jonka ilme näytti pehmeältä. Sellaiselta, millaisena hän muisti Violetin, kun he olivat tavanneet. Pehmeä, ystävällinen ja hellä nainen, joka oli hurmannut hänet paitsi kauneudellaan, myös sanoillaan. Pehmeyden takaa oli paljastunut periksiantamattomuus, kun aika oli jatkanut eteenpäin.

"Olen pahoillani", Teddy kuiskasi käheällä äänellä huoneelle, jossa kukaan ei ollut häntä kuulemassa. "En tahtonut satuttaa. Tämän ei pitänyt mennä näin. Gabrielle ei kuulunut suunnitelmaani. Minun piti rakastaa sinua aikojen alusta niiden loppuun, mutta suunnitelmani ei pitänyt. Joku muu suunnitteli toisin. Olen pahoillani, että satutin sinua. Se ei ollut tarkoitukseni." Sanat tuntuivat täyttävän ilman raskaalla ja tukahduttavalla tunteella, jolle hän ei tiennyt muuta nimeä kuin syyllisyydentunto. Hän veti syvään henkeä.
"Minä halusin, että olisit onnellinen. Että me olisimme onnellisia yhdessä, mutta nyt näen, ettei se onnistu. Violet, minä rakastan sinua ja tulen aina rakastamaan, mutta meidän on myös tiedettävä, koska kävellä pois. Minä vain satuttaisin sinua, jos jäisin. Rakastan sinua liikaa aiheuttaakseni enemmän tuskaa."

Hän huokaisi sulkien silmänsä. Teddy tiesi, että oli tehnyt väärin. Hän oli satuttanut molempia naisia tahtomattaan, mutta nyt hänen olisi korjattava tilanne jotenkin. Hän ei vain tiennyt miten, joten hän päätti toivoa unen palaavan pian. Se säästäisi hänet ajatuksilta, joita hän ei halunnut miettiä nyt, kun pää tuntui muutenkin tokkuraiselta. Lääkkeiden aiheuttama raskas uni sumensi pian surullisen mielen.

Violet kohotti päätään, kun mies oli vajonnut uneen. Hän pyyhkäisi kyyneliä silmäkulmastaan. Hän oli herännyt, kun Teddy oli siirtänyt kättään, mutta ei ollut sanonut mitään odottaessaan, tekisikö mies jotakin. Hän oli ehkä enemmän odottanut, että mies etsisi puhelintaan, jonka hän oli tuonut sivupöydälle lähettääkseen viestin rakastajattarelleen, mutta toisin oli käynyt. Hän ei ollut osannut odottaa Teddyn sanoja. Hetken sängyllä oli maannut se vilpittömän kiltti, hellä ja välittävä mies, johon hän oli rakastunut vuosia aiemmin.
Hän oli aina pelännyt, että jonakin päivänä Teddy löytäisi jonkun, joka olisi miehen rakkauden arvoinen. Violet ei ollut sitä. Hän oli tiennyt sen aina, mutta nauttinut joka hetkestä miehen kanssa. Hän huokaisi hiljaa ja suoristui tuolillaan. Teddy näytti nuoremmalta nukkuessaan. Rauhalliselta. Hän oli nähnyt, kuinka vuosien myötä huoli oli kasaantunut miehen harteille, mutta hän ei ollut tarjoutunut auttamaan. Hän oli ollut liian huolissaan milloin mistäkin muusta asiasta. Nainen huokaisi. Hän oli ollut naurettavan mustasukkainen viime aikoina, mutta (minkä hän myönsi vain lievällä voitonriemulla) hän oli ollut oikeassa.

Violet nielaisi ja pyyhki kyyneliä silmäkulmistaan. Niille ei tuntunut tulevan loppua. Hän kaivoi laukustaan esiin paperin ja kynän, alkaen kirjoittaa lyhyttä kirjettä nukkuvalle miehelle. Muutaman lauseen mittaiseksi tarkoitettu teksti venyi, kunnes hän käänsi paperia ja jatkoi toiselle puolelle. Hän tiesi, ettei pystyisi käymään tätä keskustelua kasvokkain Teddyn kanssa, ei vielä, joten hän kirjoitti ajatuksensa ylös. Mies voisi lukea sen kunhan heräisi ja voisi paremmin.
Nainen laski täyteen kirjoitetun paperin sivupöydälle, kumartui painamaan suukon nukkuvan miehen otsalle ja sen jälkeen kaikessa hiljaisuudessa nosti laukkunsa lattialta, puki takin päälleen ja lähti kohti ovea. Hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan taakseen. Kyyneleet polttelivat silmissä ja henki takertui kurkkuun. Jos hän kävelisi nyt ulos miehen elämästä, hän ei kävelisi koskaan uudestaan sisään.

Hän veti värähtäen henkeä ja astui ovesta sairaalan hiljaisen käytävän puolelle.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2154
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [Y] Pieni pala taivasta onnettomalle   Su Joulu 21, 2014 5:29 pm

Whirlow Hall, Sheffield, tiistai 23. joulukuuta, iltapäivä

Hän oli ensimmäiseksi vaatinut päästä katsomaan Dimeä. Teddy ei ollut suostunut kuuntelemaan vastaväitteitä, vaan oli ilmoittanut varsin painokkaasti, että tamma oli hänen tärkeysjärjestyksessään ensimmäisenä. Niinpä äiti oli tapojensa vastaisesti taipunut poikansa tahtoon ja kulkenut miehen rinnalla kartanon pihan halki vanhanaikaiselle tallirakennukselle.
"Dime?" Teddy huikkasi heti tallikäytävälle päästyään. Karsinasta kuului innokas tervehdys. Mies hymyili astellessaan tamman luokse. Hevonen suorastaan tunki syliin kurkotellessaan oven yli käytävän puolelle. Hän aukaisi oven ja livahti karsinaan rapsuttelemaan hevosta, joka töni häntä innoissaan päällään ja puhalteli lämmintä ilmaa sieraimistaan höristen ja korskuen kuin tärkeää keskustelua käyden.

Hän tutki tamman siteen peittämää jalkaa, mutta totesi lopulta, että hevosen eteen oli tehty kaikki mahdollinen. Mies istahti karsinan olkien sekaan. Dime laski päänsä hänen syliinsä. Ihana tamma. Hänen tammansa, jonka hän hoitaisi kuntoon. Hän oli sen velkaa kauniille hevoselleen. Alice Morland nojaili karsinan oveen epätyypillinen pehmeä hymy huulillaan. Nainen ei ikinä myöntäisi kenellekään, mutta hän oli onnellinen, kun saattoi kertoa pelkkiä hyviä uutisia tammasta pojalleen, joka rakasti höpsöä hevosta enemmän kuin mitään tässä maailmassa.

Teddy istui päivälliseen asti Dimen karsinassa pitämässä seuraa tammalleen. Jos se olisi ollut hänestä kiinni, olisi hän jäänyt yöksi Dimen luokse, mutta se ei ollut. Äiti oli ehdoton siitä, että hän nukkuisi kartanossa valvovien silmien alla aivotärähdyksen takia. Hän oli yrittänyt selittää, ettei maailma enää pyörinyt (pahasti) eikä päätäkään särkenyt (koska hän oli syönyt paljon särkylääkkeitä), mutta äiti oli sitä mieltä, että yönsä hän viettäisi kartanossa. Teddy oli suostunut tunnistaessaan äidin päättäväisen äänensävyn. Olisi turha väittää vastaan, kun äiti oli tuolla mielialalla liikkeellä.
Päivällinen sujui yllättävän kivuttomasti, kun otti huomioon, että samassa pöydässä istui pankkiiri, entinen kouluratsastaja, aktiivinen kouluratsastaja ja onnettomuudesta toipuva esteratsastaja. Se olisi voinut olla paljon pahempi, se oli selvää. Teddy livahti huoneeseensa heti kun se oli sopivaa, vedoten häpeilemättä päänsärkyyn ja väsymykseen.

Nyt mies makoili leveällä sängyllään kartanon toisen kerroksen huoneessa. Harrietin huone oli käytävän toisella puolella, mutta hän ei aikonut mennä häiritsemään siskoaan. Hän halusi olla yksin. Teddy ei ollut valehdellut sanoessaan, että oli väsynyt, mutta siitä huolimatta uni ei saapunut heti. Hän kieri pitkään puhtaissa lakanoissa, katseli valokuvia ja julisteita suuren huoneen seinillä ja pohti jälleen kerran, miten hän oli onnistunut sotkemaan elämänsä niin täydellisesti. Laukussa odotti Violetin kirje, jota hän ei ollut uskaltanut lukea sairaalassa. Hän oli jo nousemassa ja hakemassa kirjettä, mutta päätti sitä vastaan. Huomenna. Huomenna hän olisi paremmassa kunnossa, päätä ei särkisi niin paljoa ja elämässä olisi enemmän järkeä. Huomenna hän lukisi, mitä Violet oli halunnut sanoa.

Siitä huolimatta ajatukset eivät jättäneet häntä rauhaan. Ehkä hänen pitäisi lukea kirje nyt, mutta ajatus liikkumisesta sai hänet nyrpistämään nenäänsä. Peittojen alla oli mukavan lämmin makoilla, joten miksi nousta ja liikkua minnekään? Hetken pohdittuaan hän otti yöpöydältä tablettitietokoneen käsiinsä. Muutamaa napautusta myöhemmin laite latasi youtube-videota näytöllään. Mies odotti kärsimättömänä.
Sitten video alkoi pyöriä. Ilosta pukitteleva Dime laukkasi kentällä esteiden lomassa kun hän näytti jump-offin esteitä tammalle. Mies puri huultaan katsoessaan itseään videolla. He näyttivät hyvältä tamman kanssa. Dime näytti onnelliselta käännellessään korviaan vuoroin eteen esteitä kohden ja vuoroin kuuntelemaan, mitä hän sanoi tammalle. Hän muisti, miten oli kehottanut tammaansa lentämään tässä kohtaa.

Hän näki muutoksen omassa istunnassaan ja ilmeessään, ja kahta sekuntia myöhemmin muutos heijastui myös hevosesta, kun hän pyysi siltä reippaampaa, hallitumpaa laukkaa ja käänsi papurikonkimon ensimmäiselle esteelle. Lilan hupun peittämät korvat olivat valppaasti pystyssä. Hän muisti, miten energiseltä tamman askel oli tuntunut, miten vaivattomasti hevonen oli lähtenyt sulavaan hyppyyn ja miten ketterästi pieni tamma oli kiepahtanut kohti seuraavaa. He työskentelivät täydellisesti yhdessä. Hän kuuli ensimmäistä kertaa selostuksen suoritukselleen; selostaja ylisti heidän yhteistyötään, mutta toinen huolehti siitä, riittäisikö Dimen nopeus peittoamaan aiemman radan.
Teddy nielaisi, kun ratsukko videolla lähestyi massiivista muuria. Dime kääntyi tiukasti -niin tiukasti, että selostajat vetivät terävästi henkeä ja aloittivat jo voittojuhlat- okserille. Mies keskittyi käymään hyppyä askel kerrallaan läpi. Tamma ponnisti, liiteli esteen yli ja laskeutui tasapainoisesti, kunnes he molemmat kierivät areenan hiekassa. Teddy veti terävästi henkeä nähdessään, miten tamma kompuroi jaloilleen ja potkaisi sivulle. Videolta katsottuna koko episodi näytti kamalammalta kuin miltä hänestä oli tuntunut. Hän näki, kuinka vajosi tajuttomana hiekkaan, kun tamman kavio teki tuttavuutta kypärän sivun kanssa.

Mies istui hetken silmät suljettuna rauhoittuakseen, ennen kuin painoi videon uudestaan käyntiin. Hyppy näytettiin hidastettuna. Hän näki tarkalleen, missä kohtaa tamma menetti jalansijansa. Hevosen vuohisnivel taipui liikaa, kun kaikki paino laskeutui jalalle, kunnes Dime yksinkertaisesti kaatui kun jänne ei kestänyt rasitusta. Teddy nieleskeli kyyneliä ja kelasi videota taaksepäin. Hän katsoi, kuinka tamma kääntyi ketterästi esteelle ja näki, miten tamman kavio kolahti etujalan vuohiseen. Ainoaan kohtaan jalassa, jossa ei ollut varusteiden tarjoamaa suojaa. Mies nielaisi ja laski tabletin käsistään. Vaikka onnettomuus ei suoraan ollutkaan hänen syytään, oli hän kääntänyt hevosen. Totta, hän ei ollut pyytänyt niin tiukkaa käännöstä, mutta siitä huolimatta hän oli ilmoittanut hevosen kilpailuihin, ratsastanut sitä ja ollut vastuussa siitä, että he molemmat selviäisivät radan loppuun. Hän oli epäonnistunut. Syyllisyys painaisi häntä siihen asti, että tamma voisi laukata vapaana laitumella.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2154
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [Y] Pieni pala taivasta onnettomalle   Su Joulu 28, 2014 7:02 pm

Perjantai 26. joulukuuta, aamupäivä

Hän halusi lähteä kotiin. Nyt heti. Hän ei kestäisi enää yhtäkään puolihuolimattomasti heitettyä kommenttia Dimen suuresta paluusta kilpakentille, joita äiti viljeli jatkuvasti puheessaan, tai siskon lohdutukseksi tarkoitettuja 'hevosille sattuu ja tapahtuu' lausahduksia. Ne eivät auttaneet lainkaan. Myöskään Harrietin hienovaraiset kyselyt siitä, miksei Violetia näkynyt Whirlow Hallin käytävillä, eivät saaneet hänen mielialaansa paremmaksi.
Teddy olisi mielellään istunut Dimen karsinassa piilossa koko maailmalta, mutta sekään ei onnistunut, sillä äiti piti huolen, ettei hän saanut olla kauaa yksikseen, jos erehtyi suuntaamaan talliin. Omassa huoneessaan vanhanaikaisen kartanon toisessa kerroksessa hänellä oli edes hetken omaa rauhaa, vaikka sekään ei erityisemmin lohduttanut, kun tiesi, ettei rauha jatkuisi yhtään kynnystä pidemmälle.

Niinpä hän oli huoneensa vankina. Saman huoneen, jossa hän oli kasvanut. Hänellä oli sentään Kratos seuranaan. Vanha dobermanni makoili hänen sängyllään, lepuuttaen jaloa päätään miehen reidellä. Teddy silitteli mustaa, lyhyttä turkkia pehmein sormin ja huokaisi raskaasti. Koiran ruskeat silmät tuntuivat olevan täynnä pehmeää lempeyttä - tai ehkä hän vain kuvitteli niin, kun etsi ketä tahansa, joka ymmärtäisi häntä.
Luoja tiesi, ettei hän itse ymmärtänyt itseään. Violetin kirje, jonka hän oli ajatellut selvittävän monia asioita, tuntui vain sotkeneen niitä entuudestaan. Hän ei tiennyt, mitä ajatella. Hän oli ymmärtänyt rivien väliin piilotetun viestin: se oli ohi. Heitä ei enää ollut. Kaikki muu tuntuikin sitten pyörivän hallitsemattomasti hänen sormiensa ulottumattomilla. Mihin hän palaisi, kun saisi tarpeekseen Sheffieldin kaupungin laitamilla sijaitsevasta kartanosta? Ei ainakaan 28 Alder Avenuelle. Hänen olisi paras etsiä uusi asunto, sillä Violet saisi pitää heidän paritalonsa. Hän ei kykenisi asumaan siellä kaiken jälkeen.

Teddy vilkaisi puhelinta yöpöydällään. Hänen pitäisi ehdottomasti soittaa naiselle ja yrittää edes puhua asiat selväksi. Hän huokaisi raskaasti, mutta ei vahingossakaan kurkottanut puhelinta kohden. Myöhemmin. Tai vielä parempi, hän keskustelisi asioista kasvokkain, kuten aikuiset ihmiset. Tällä hetkellä ajatus lähinnä itketti. He olivat jakaneet niin monet viikonloput, juhlat ja pyhät Violetin kanssa. Miten hän selviäisi yksinään? Mies pyyhkäisi itsepäisen kyyneleen poskeltaan. Hän ei itkisi, ei taas. Hän oli itkenyt itsensä uneen lähes joka ilta Whirlow Hallissa. Hän ei vuodattaisi enää yhtään kyyneltä näiden seinien sisällä.
Mies kaatui makuulteen sängylle. Kratos siirtyi hieman, kunnes suuri koira makasi hänen kylkeään vasten lämpimänä ja lohduttavana. Teddy hymyili surumielisesti ja silitteli koiran päätä. Dobermanni katseli älykkäillä silmillään omistajan poikaa, joka näytti kaikkea muuta kuin siltä iloiselta nuorelta mieheltä, jonka Kratos muisti kaikilta vierailuilta. Vaan koiran silmin kaikki oli muutenkin niin erilaista: energinen, leikkisä tamma haisi kipeältä ja poikakin vaikutti loukkaantuneelta. Kratoksen ei onneksi tarvinnut murehtia, millaiseen sotkuun Teddy oli itsensä ajanut, sillä koira saattoi vain keskittyä olemaan hellittävänä.

Teddy sulki silmänsä. Hänen pitäisi päästä pois Whirlow Hallista keinolla millä hyvänsä. Sunnuntaina edessä olisi Miyaton kisat, joihin hän ehdottomasti halusi päästä mukaan. Nuoremman ratsastajan uran seuraaminen olisi palkitsevaa ja varmasti mukavampaa kuin äidin vihjailujen kuunteleminen. Se tarkoittaisi, että hänen olisi lähdettävä Newcastleen viimeistään huomenna. Hän lähtisi mielellään tänään, mitä pikemmin sen parempi.
Vaan hän ei halunnut jättää Dimeä. Se oli ainoa syy, miksi hän oli ollut täällä näinkin pitkään. Dime tarvitsi häntä, tai ehkä hän tarvitsi tammaansa. Niin tai näin, hän ei halunnut lähteä Newcastleen, vaikka olikin totta, että toinen hevosista odotti häntä ihmeissään Rosings Parkissa. Minxparka. Hän oli hylännyt tammansa jo viikoksi tallin hellään huomaan. Toivottavasti tammasta oli pidetty hyvää huolta. Punaruunikko kiukuttelisi hänelle, kun he seuraavan kerran tapaisivat, ihan vain ilmaistakseen tyytymättömyytensä siihen, että hän oli kadonnut moneksi päiväksi. Minx tarvitsisi häntä, mutta toisin kuin Dime, punaruunikko oli hyvässä kunnossa (ellei talli ollut jättänyt jotakin kertomatta, mihin hän ei uskonut). Dime tarvitsi häntä enemmän, sillä tamman hoitoja pohdittiin parhaillaan.
Sillä aikaa kun äiti oli käynyt läpi kaikkia mahdollisia hoitokeinoja eläinlääkäreiden kanssa, hän oli selaillut läheisten oriasemien tarjouksia. Hän oli löytänyt muutaman orin, joista itse piti - kullanrautiaan Be My Guestin, jota oli itsekin päässyt ratsastamaan kerran hevosenvaihtokilpailussa sekä mustan Do Your Worstin, jonka kilpailutulokset sekä jälkeläisnäytöt puhuivat puolestaan. Molemmat orit olivat luonteeltaan kilttejä, pehmeitä ja helppoja käsitellä, mikä merkitsi hänelle paljon. Hän halusi varsan, jolla olisi Dimen ihmisrakkaus ja pehmeys. Hän ei kaivannut toista Minxiä.

Vaan ei hän kaivannut toista Dimeäkään. Hän halusi hevosensa kuntoon. Mies olisi antanut mitä tahansa siitä, että Dime olisi säilynyt vahingoittumattomana onnettomuudessa. Teddy oli niin moneen kertaan toivonut, että hevosen sijaan hän olisi murtanut jalkansa ja kylkiluunsa ja saanut vaikka olkapään pois sijoiltaan. Tai vaikka halvaantunut kaulasta alaspäin. Kunhan Dime vain olisi kunnossa.
Mutta jossakin vaiheessa hänenkin oli ollut pakko antaa periksi. Tamma oli loukkaantunut, eikä hän voisi muuttaa sitä mitenkään. Hän voisi ainoastaan pitää huolen hevosestaan ja toivoa, että se parantuisi jännevammastaan riittämiin voidakseen elää laitumella iloista, hevosenarvoista elämää. Muulla ei ollut hänelle väliä, ja sen hän oli kertonut äidilleenkin monien tappeluiden yhteydessä. Alice oli edelleen täysin vakuuttunut siitä, että Dime saataisiin takaisin kilparadoille pitkäjänteisen kuntoutuksen myötä. He olivat ottaneet siitä yhteen useasti viimepäivien aikana, siihen pisteeseen asti, että hän oli suoraan kieltäytynyt enää koskaan ratsastamasta Dimeä. Alice oli vain naurahtanut halveksuvasti ja todennut, että hänen mielensä muuttuisi, kun Dime olisi kunnossa.
He olivat saavuttaneet jonkinlaisen omituisen yhteisymmärryksen, jossa eivät kumpikaan puhuneet tulevaisuudesta toisilleen. Harriet sai sen sijaan kuulla sekä äitinsä että veljensä mielipiteet, mutta sisko kieltäytyi valitsemasta puolta. Teddyn oli nostettava hattua siitä. Sisko oli toiminut upeasti jättäessään itsensä diplomaattisesti väittelyn ulkopuolelle. Hän oli varma, että Harriet ottaisi äidin puolen lopulta, mutta juuri nyt hiljaisuus oli riittänyt hänelle.

Mies nousi istumaan rauhallisesti, taputti Kratoksen päätä ja nousi sängyltä kokonaan. Koira jäi makoilemaan kerälle pehmeälle päiväpeitolle, kun Teddy alkoi pakata tavaroitaan. Hän lähtisi nyt, vaikka ei tiennytkään, missä viettäisi yönsä Newcastlen päädyssä. Hotellissa, ehkäpä? Mies päätti murehtia sitä ajomatkalla. Teddy tuki puhelimen korvan ja hartian väliin sulloessaan tavaroita matkalaukkuun. Nopeasti hän oli tilannut kuljettajan autoineen Whirlow Hallille. Enää täytyisi saada laukut kasaan, ja kotimatka voisi alkaa.
Hän kävi sanomassa hyvästinsä Dimelle, mutta vannoi, että tulisi taas pian katsomaan tammaa. Ehkä tammikuun alussa, mikäli hän vain saisi Newcastlen päässä elämän järjestykseen siihen mennessä. Hänestä tuntui, että hän oli kasannut liikaa asioita lautaselleen - jo yksin loukkaantuminen kilpailuissa oli riittämiin, mutta nyt siihen päälle tuli ero Violetista kaikkine muutoksineen, koko sotku Gabriellen kanssa ja Dimen varjoisalta näyttävä tulevaisuus. Hänen olisi ehdottomasti ratkaistava niin monta kotona odottavaa ongelmaa kuin mahdollista, jotta hän voisi keskittää kaikki voimavaransa Dimen auttamiseen. Juuri nyt pelkkä päivästä toiseen selviäminen tuntui vievän liikaa energiaa. Tamma hirnui hänen peräänsä, kun hän poistui tallista. Kuljetusfirman auto kaarsi pihaan. Teddy haki alakerran aulaan kasaamansa laukut. Alice katseli portaista, kuinka poika viittoi kuljettajaa kantamaan kassit auton takakonttiin.
"Aiotko lähteä hyvästelemättä?" Naisen ääni havahdutti Teddyn huomaamaan toisen läsnäolon.
"En tietenkään, äiti", poika pahoitteli. "Aioin juuri tulla etsimään sinua", oli todennäköisesti vuosisadan vale. Teddy olisi mielellään karannut Whirlow Hallista sanomatta sanaakaan perheelleen.
"Dime odottaa sinua täällä", Alice totesi harteitaan kohauttaen. Teddy tiesi, mitä äiti tarkoitti sanoillaan: senkus häivyt, mutta hevosesi ei lähde mukaan. Mies nyökkäsi synkkä varjo kasvoille kohoten.
"Tulen pian katsomaan sitä", poika mutisi ennen kuin harppoi autoon. Whirlow Hallin jäädessä taakse, oli hetken helpompi hengittää, mutta tunne ei kestänyt kauaa. Hän oli ehkä päässyt kauas äitinsä rautaisesta otteesta, mutta hän lähestyi paraikaa Newcastlea kaikkine ongelmineen. Hänellä olisi paljon selviteltävää niin itsensä, Violetin kuin Gabriellenkin kanssa, mutta kunhan ne olisi selvitetty, hän voisi antaa tammalleen kaiken sen, mitä Dime ansaitsi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [Y] Pieni pala taivasta onnettomalle   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] Pieni pala taivasta onnettomalle
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: