PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Hope is a four letter word

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 4:44 pm

Pikaviestinpeli, jossa Riitasoinnun Miyato lähtee Teddyn seuraksi Lontoon Olympia-areenalle pitkäksi kisaviikonlopuksi. Matkalla tulee törmättyä niin vanhoihin kilpakumppaneihin kuin Gabrielleen, joka on saapunut Lontooseen töiden merkeissä. Odotukset ovat korkealla, kun edessä on niin pienempi aikaluokka kuin maailman huiput yhteen keräävä Longinesin sponsoroima maailmancup.
-----

Perjantai 19. joulukuuta, aamupäivä

Dime oli matkannut vuokratun kuljetusauton kyydissä Olympia Londonin areenalle jo keskiviikkona, mutta nyt oli vihdoin aika seurata perässä. Teddy oli päättänyt lähteä liikkeelle aamupäivästä, niin hän ehtisi ratsastaa Dimellä verryttelevän treenin illalla, jotta tamma olisi huomenna parhaimmillaan kun he siirtyisivät kehään. Hän oli treenannut tammaa kotona. Se oli valmis, mutta hän ei tiennyt, oliko hän.
Violet oli kieltäytynyt lähtemästä. Nainen oli vedonnut työkiireisiin, vaikka Teddy tiesi hyvin, ettei sellaisia ollut tähän vuodenaikaan. Joulu oli jo ihan ovella. Violet oli edelleen vihainen, ja siksi jätti kilpailut väliin. Onneksi Miyato oli lupautunut seuraksi. Kisapaikalla tulisi tylsää, jos siellä joutuisi olemaan ihan yksinään. Äiti oli luvannut tulla paikalle lauantaiksi, mutta vasta juuri ennen luokkaa, joten äidistäkään ei olisi paljoa seuraa.
Hän oli viesteillyt paljon Miyaton kanssa matkasuunnitelmista ja kertonut, että voisi poimia toisen kyytiin yhdeksältä. He ajaisivat viitisen tuntia Lontooseen ja sen jälkeen olisi hyvä käydä syömässä, tarkistaa Dimen kunto ja nousta selkään. Teddy tunsi tutun jännityksen kutittavan vatsanpohjassa. Hän oli tarkistanut seitsemään kertaan, että kaikki tarpeellinen oli mukana. Lopulta oli vain luovutettava ja istahdettava vuokra-auton kyytiin. Hänellä oli, äitinsä vaatimuksesta, vuokrakuski, joka ajaisi heidät Lontooseen. Kuulemma jotakin siitä, miten paljon helpompaa se oli kuin lähteä liikkeelle omalla autolla. Teddy istahti leveälle takapenkille kasvot aavistuksen kalpeampina. Jännitys helpottaisi, kun hän näkisi tammansa, mutta siihen asti hän jännittäisi kuin pieni lapsi joulua. Musta vuokra-auto pysähtyi Miyaton kodin eteen ja Teddy lähetti tekstarin nuoremmalleen. Saisi nähdä, mitä tästä reissusta tulisi.

Miyato oli sekoamassa onnesta. Hän pääsisi Teddyn mukana suuriin kilpailuihin! Niin lapsekasta kuin olikin, hän oli innoissaan jutellut äitinsä kanssa ja saanut selville että Quirin veli olisi myös siellä. Hän odotti sitä suuremmalla innolla. Lisäksi hän oli haltioissaan Coran kanssa loistavasti menneistä este- ja kouluvalmennuksista ja Simonin kanssa oli saatu sovinto. Hän oli... Pakahtua, kaikki meni loistavasti! Saadessaan tekstiviestin Miyato nappasi laukkunsa ja miltei juoksi alas, heilauttaen hillitysti kättään kun näki auton. Kuljettaja laittoi laukun taakse sillä välin kun Miyato istui autoon .
"En kestä. En kestä. Jännittää enemmän kuin sinua."

Teddy katsoi nuoremman saapumista. Toinen näytti valmiilta hyppimään seinille.
"Et varmasti", mies ähkäisi pienen hymyn kera. "Valvoin suurimman osan yöstä kun mietin, mitä olen unohtanut", Teddy totesi kasvot edelleen kalpeina. Ne saisivat kyllä väriä, mutta hetki siihen menisi. Dimen näkeminen rauhoittaisi häntä.
"Oletko ennen käynyt Olympiassa?" Teddy päätti kysyä. Areenaa käytettiin moneen, niin keikkoihin kuin poliitikkojen tapaamisiin, mutta se näytti aina erilaiselta kun siellä kilpailtiin hevosten kera.

"En." Miyato totesi siihen sävyyn kuin se olisi ollut itsestäänselvyys ettei hän ollut todellakaan päässyt niin lähelle niin suurien kilpailujen paikkoja.
"Ainiin, saanko hehkuttaa? Coran kanssa este- ja kouluvalmennukset menivät upeasti! Se oli... Se kulki kouluradan upeasti ja esteillä se lensi! Se oli mahtava!"

"No, nytpähän näet sitten sen kokonaisuudessaan", Teddy naurahti. Olympian tilat olivat varsin mukavat. Hän hymyili ja nyökkäsi nuoremmalle. Aina sai hehkuttaa.
"Ihanaa!" Mies vastasi iloisesti. Oli todella mukava kuulla, että Coran kanssa sujui niin hyvin. "Taitaa käydä niin, ettei meistä ole Minxin kanssa teille mitään vastusta. Hienoa, että teillä sujuu niin upeasti!"

Hän huokaisi syvään ja hymyili onneaan oikein leveästi. Olo oli MAHTAVA. Kertakaikkisen mahtava ja upea.
"Se oli... En tiedä. En tiedä. Mietin että uskaltaisinko jopa kokeilla neljän tähden kilpailuja. Olisinko niin hullu. Ei ole syytä miksei Cora selviäisi siitä."

"Testaa ensin parit kolmen tähden kisat, ja jos ne sujuvat hyvin, voitte hyvin lähteä neljän tähden radoille", Teddy rohkaisi. Neljä tähteä vaatisivat hevoselta jo huomattavan kovaa kuntoa ja luottamusta ratsastajaansa, mutta varmasti Miyato pääsisi sinne Coran kanssa, jos vain antaisi itselleen aikaa harjoitella ja kehittyä. Tai ehkä hän vain oli liian varoivainen eikä siirtynyt kovempiin luokkiin ennen kuin oli täysin varma siitä, että he pärjäisivät.
"Mutta ihanaa, että teillä on mennyt niin hyvin. Dimekin tuntui upealta sekä tiistaina että keskiviikkona. Sen pitäisi olla jo toipunut matkastaan hyvin. Se on eilen juossut liinassa pariin otteeseen ja videon perusteella näytti liikkuvan puhtaasti. Ei siis lihasjumeja pitkästä matkasta."

Heillä oli onneksi aikaa, paljon, vielä ennen ensimmäisiäkään kevään kunnon kilpailuja. Hän oli sekoamassa onnesta siihen paikkaan.
"No hyvä. Hyvin se menee." Hän sanoi hymyillen ja naurahti toiselle hellästi. Teddy oli niin suloisen huolehtivainen.
"Niin ja..." Miyato näytti hetken aavistuksen ujolta. Siihen oli syynsä miksi hänellä oli kaulahuivi edelleen vaikka autossa oli lämmin.
"Sain sovinnon Simonin kanssa aikaiseksi."

Voisipa hänkin uskoa siihen. Hän todella toivoi, että kaikki järjestyisi parhain päin - ainakin viime päivien treenit lupasivat, että Dime oli parhaassa kunnossaan. Hän oli varmuuden vuoksi vaihdatuttanut tamman kengät, mutta varovaisuudesta ei ollut ollut jälkeäkään. Hevonen oli ollut täynnä energiaa ja ylittänyt esteet niin vahvoin hypyin, ettei paremmasta väliä.
"Oh, sepäs on upeaa", Teddy sanoi yllättyneenä. Hän ei ollut tajunnut kiinnittää huomiota kaulahuiviin, eikä totuuden nimissä kiinnittänyt vieläkään. Ehkä hän oli liian… viaton ymmärtämään moista. "Kaikki järjestyi siis mitä parhaiten; sinulla on huippuhevonen, jonka kanssa treenit sujuvat ja sait tehtyä sovinnon Simonin kanssa."

"mmmhhmm. Nimenomaan." Simon oli lähtenyt asunnolta vasta pari tuntia sitten. Hupsista. Ei sen pitänyt eilen mennä niin.
"... Violet on vieläkin vihainen?"

"Kyllä", mies huokaisi. "Hän ei halunnut lähteä mukaan, mutta voi olla, että hän muuttaa mielensä ja tulee kuitenkin maanantaiksi." Hän oli ollut lopulta helpottunut, kun nainen oli tehnyt päätöksensä. Se tarkoitti, että hän saisi viettää muutaman päivän erossa toisesta ja kodin myrkyllisestä, vihaisesta ilmapiiristä.

"... Harmi." Miyato sanoi kokeilevasti. Hän oli pariin otteeseen törmännyt Gabrielleen tallilla. Nainen oli ollut oma itsensä, mutta selvsti vältteli Teddyä ja ylipäätään tuosta puhumista. Pitäisiköhän siitä sanoa jotakin?
"Et ole tainnut puhua Gabriellen kanssa?"

"En ole", mies huokaisi uudemman kerran ja hieraisi niskaansa. Hän oli saanut niskansa tyylikkäästi jumiin, kun oli koko yön heittelehtinyt sängyssä ja miettinyt, mitä oli unohtanut. "Ajattelin antaa hänelle vähän aikaa ja omaa tilaa, ja yritän sitten näiden kisojen jälkeen", Teddy selitti. Oikeasti hän ei ollut vain saanut kerättyä riittävästi rohkeutta, joten oli vältellyt Gabriellea, mutta sen myöntäminen olisi liikaa vaadittu. Ehei, hän oli ajatellut antavansa aikaa ja tilaa, totta kai.

"... Ai. Mitä luulet, suostuukohan hän?" Vaikka Gabrielle ei puhunut pahaa Teddystä ja kesti maininnan miehestä, selvästi tuota ärsytti ja ei halunnut puhua aiheesta. Teddy ei tainnut tietää asiasta.
"Hän ei oikein... Halua puhua sinusta."

Teddy tuhahti. Niin, eipä tietenkään.
"Niin epäilinkin. Siksi en aio keskittyä siihen sotkuun ennen kuin nämä kisat ovat ohitse", hän huokaisi. Hän oli sotkenut asiansa oikein perusteellisesti. "En minäkään haluaisi puhua hänelle, jos tilanne olisi päinvastainen."

"Ah.. Anteeksi" Miyato huokaisi hiljaa. Olipa toinen sotkenut asiat. Gabrielle oli viisaan oloinen nainen, mutta luultavasti sillälailla... Aavistuksen nöyryytettynä varmasti hieman vihainen.

Teddy epäili, ettei hieman riittäisi kuvaamaan naisen raivoa, mutta hän ei voisi keskittyä siihen nyt, tai hän unohtaisi pian hengittää.
"Onko sinulla jotain toiveita, minne haluaisit mennä tai mitä tehdä? Sunnuntaina meillä on ainakin melkein koko päivä käytettävissä ihan miten vain haluamme, sillä voin ratsastaa Dimen aamulla."

"Ei oikeastaan. En ole ajatellut." Miyato ei todellakaan ollut ehtinyt ajatella asiaa sen pidemmälle. Hän huokaisi hiljaa ja katseli auton ikkunasta ulos. Hän oli pakahtua kaikesta.
"Sinä saat päättää."

Teddy hymähti huvittuneesti. Hän kysyisi uudestaan sunnuntaina. Jos hän päättäisi, he kiertelisivät kaupungilla kaukana kisahumusta, mutta ehkä Miyato haluaisi pysytellä areenalla ja nähdä aitiopaikoilta, miten maailman huiput kerääntyivät hevosineen hyppäämään esteitä.
"No, onhan tässä aikaa vielä miettiä", mies totesi. "Valitettavasti tänään päivä taitaa kulua pitkälti areenalla. Haluan tarkistaa Dimen perusteellisesti ja sen on päästävä myös liikkeelle. Ja sen jälkeen on kaikki mahdolliset eläinlääkärien tarkastukset ja muut huomisia luokkia varten."

"Se ei ole ongelma." Miya vastasi poikamaisen virneen kera vanhemmalle ja huokaisi. Hän kaivoi laukusta pskologian tenttikirjan, mulkaisten sitä kuin demonin tekelettä.
"Ajattelin yrittää lukea matkalla mutta en kyllä jaksa.."

"Hyvä", Teddy huokaisi. Hän oli murehtinut sitäkin viime yönä, odottiko Miyato reissusta täydellistä fanikokemusta, jossa pääsi elämään kilpailujen huumaa aitojen takaa, vai tajuaisiko toinen, ettei hän olisi käytettävissä joka hetki, kun Dime menisi kaiken edelle. Ilmeisesti Miyato oli ymmärtänyt reissun luonteen oikein.
"Jaksa toki. Voin aina kysellä", Teddy ilmoitti ilkikurisen virneen kera. Ei hänestä oikeasti olisi toista tenttaamaan. Julmaa sellainen olisi.

"... Senkun tenttaat mutta et ala itkeä kun olen surkea." Ei hän oikeasti ollut huono opiskelija, mutta silti häntä hävetti professorille sen myöntäminen, ettei ollut opiskelujen katkonaisuudesta johtuen kovinkaan kummoinen opiskelija toistaiseksi.

"En tietenkään", Teddy nauroi. "Opiskele ihan rauhassa, ei minun tarvitse sinua tenttiä. Olen varma, että osaat kyllä." Vaikka olisihan sekin tapa matkustaa. Kysellä psykologiasta. Hän tosin päätyisi vielä paljastamaan kaikki hyvät tenttikysymykset siinä sivussa. Noh, ei kai sillä niin väliä.

No, se tentti johon hän oli osallistumassa, ei ollut Teddyn kurssin tentti, joten eipä sillä olisi väliäkään.
"Ei vain huvittaisi, koska en tiedä onko minusta tekemään mitään psykologiaan liittyvää koskaan. Se oli vain... Yliopistoon haettaessa kiinnostavinta."

"No, eihän sitä vielä tarvitse tietää. Opiskele omaksi iloksesi, ja ehkä jonakin päivänä huomaatkin hyötyväsi tutkinnostasi", Teddy totesi hymyn kera. "Onko tuo Shrek-siis Schneiderin kurssi?" Mies kysäisi kurtistaen kulmiaan. Tenttikirja ainakin näytti saksalaisperäisen professorin suosimalta. Hän tajusi jopa korjata itseään kesken lauseen, ettei päätynyt käyttämään toisen professorin varsin surullisenkuuluisaa lempinimeä. Ei Schneider sentään vihreä ollut, mutta… Shrek oli paljon helpompi sanoa kuin Schneider.

Shrek? Käyttikö joku muukin sitä? Se sai Miyaton nauramaan ääneen, eikä hän saisi enää mitään luetuksi, kiitos tämän.
"On... Todellaki Shrekin kurssi." Miya yskäisi hiljaa ja laittoi kirjan pois. Ei tästä tulisi nyt mitään, hän ei voisi pitää pokkaansa nyt, kiitos Teddyn.

Teddy ei edes kehdannut torua toista. Ei hän korjannut ketään luennoillaankaan, vaikka opiskelijat viljelivät Shrekiä jatkuvasti.
"Siinä tapauksessa lue huolella luvut kolme, kuusi ja yhdeksän. Hän pitää kolmella jaollisista luvuista ja yleensä kysyy niistä eniten asioita", Teddy naurahti. Kai hän sen verran sai auttaa opiskelijaa. "Mutta älä kerro muille, tai olen pian ongelmissa", hän jatkoi huvittuneena. Tuskin olisi, mutta ei sekään olisi hyvä, jos yllättäen koko kurssi osaisi kaiken kokeessa hänen vinkkinsä takia.

"... Kiitos." Hän kiitti todella vilpittömästi toista siitä vihjeesta. Miyato huokaisi syvään ja nojasi ppäänsä vasten auton ikkunaa. Olo oli outo. Tavallaa hän olisi halunnut jäädä Simonin viereen nukkumaan vielä ja sen näki ilmeestä ilman psykologian tutkintoa, että hän kaipasi jotakin.

"Eipä mitään", Teddy vastasi harteitaan kohauttaen. "Taidan yrittää torkkua, niin saisi vähän viimeyötä paikattua", mies pohti haukotuksensa lomasta. Hän oli liiankin taitava nukkumaan autossa, jos muut ajoivat, minkä vuoksi hän halusi yleensä itse toimia kuskina. Mies tosin kaipaisi piristävää päiväunta, niin jaksaisi iltaan asti. Muuten voisi olla, että hän olisi valmis suuntaamaan petiin kuudelta, jolloin jäisi hyvää kiertelyaikaa kisapaikalla käyttämättä.

Miyato nyökkäsi ja sulki itsekin silmiään. Kun hän ei saanut unta, päätyi nuorempi kuitenkin avaamaan luentokirjansa laiskasti. Kun hän sai kirjan auki kaikki tuntui paljon mielekkäämmältä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 4:46 pm

Teddy nukahti nopeasti. Mies havahtui kännykkänsä soimiseen reilua tuntia myöhemmin. Hän kaivoi puhelimen esiin yrittäen samalla hahmottaa, missä oikein oli ja mitä oli meneillään. Vilkaisu puhelimen näyttöön kertoi, että soittaja oli äiti.
"Hei", mies vastasi unesta käheällä äänellä, yrittäen siitä huolimatta kuulostaa pirteämmältä. Alice tunsi poikansa liian hyvin, ja arvasi heti, että mies oli nukkunut autossa - jälleen kerran. "Kyllä, matkalla jo. Ei tässä enää kauan pitäisi mennä", mies mutisi vilkaisten uudestaan kelloaan. No, oli matkaa vielä jäljellä. Äidin ei sitä tarvitsisi kuitenkaan tietää. "Selvä, soitan illalla hotellilta." Teddy sulloi puhelimen taskuunsa ja vilkaisi Miyatoa.
"Päädyit kuitenkin opiskelemaan?" Hän naurahti käheästi.

Miyato ei havahtunut kuplasta johon oli vaipunut Teddyn vastatessa puhelimeen. Vasta kun tuo puhui nuorukaiselle itselleen, hän kohotti kulmaansa kevyesti. Hän säpsähti ja hymyili toiselle.
"Joo... Ei se ole niin kamalaa kun saa kirjan auki."

"Näinpä, näinpä", mies vastasi nyökkäillen, vaihtoi hieman asentoaan ja mietti, saisiko uudestaan unen päästä kiinni. Ehkä olisi parempi pysytellä hereillä loppumatka, niin hän saisi illalla unta. Olokin oli virkeämpi, kun oli saanut nukuttua vähän.
"Onko tentti heti tammikuun alussa?" Teddy kysyi. Hyvä kun hän muisti omien kurssiensa tenttipäivät, muiden opettajien aikatauluista puhumattakaan. Shrek sitä paitsi piti tenttejä ihan milloin sattuu. Hän ei ollut tämän puolentoista vuoden aikana löytänyt vielä mitään selitystä sille, millä perusteella toinen arpoi tenttipäivät.

"On." Hän huokaisi syvään. Todella inhottavaa, mutta siksi Miyato aloitti ajoissa, että saattoi lukea tarpeeksi. Ei hän huonoja arvosanoja missään nimessä halunnut! Joulun jälkeen oli useita kilpailuja joihin piti osallistua ja se söisi aikaa lukemiselta.

"Voi harmi", mies vastasi myötätuntoisena. Hän oli pitänyt omien kurssiensa tentit ennen lomia, niin kaikki saivat nauttia vapaista. Se tosin tarkoitti, että häntä odotti kotona vino pino kokeita, esseitä ja muita tarkistettavia tehtäviä, joilla opiskelijat olivat yrittäneet viime hetkillä nostaa arvosanojaan.

"Ärsyttää kun lomalla on muutamat kisat joihin pitää harjoitella ja.. No, olisi vain muuta kuin kouluasiat mielessä silloin." Yksi syy miksei Miyato lähtenyt jouluksi kotiin.

"Hyvin se tentti menee, älä sitä murehdi", Teddy lohdutti. Hän oli varma, että toinen oli fiksu ja oppisi kyllä asiat. "Lue aina iltaisin ja kiellä itseäsi miettimästä koulujuttuja muulloin. Saat luettua pari tuntia joka päivä, eikä se häiritse kilpailuihin harjoittelua. Se ehkä tarkoittaa, ettet ehdi paljon muuta tehdä, mutta… Vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja, valitettavasti", mies naurahti viimeisen lauseensa. Kuinka usein hän olikaan toivonut pidempiä vuorokausia, kun oli kamppaillut palautettavien esseiden kanssa aamuyön tunneilla.

"niin no, enköhän minä keksi mitä teen." Miyato naurahti ja sulki kirjansa hetkeksi, katsellen ikkunasta ulos.
"Pitäisi ratsastaa Huzzlella koulurata. Ja estekisat. Metrin luokka. Oikeasti, metrin luokka hevosella joka hyppää mitä tahansa eteen lyö." Hän tunsi olonsa surkeaksi.

"Kyllä se siitä", Teddy vakuutti. Huzzle oli melkoinen hevonen, mutta hän oli varma, että Miyato pärjäisi sen kanssa kyllä. Huzzle oppisi vielä tavoille, jossakin vaiheessa.
"Hyvin se menee, kun keskityt hevoseesi."

"Se hyppää kaiken mitä sen eteen heittää. Mutta en saa sen kanssa kunniallista rataa aikaiseksi jos este on yli 120 senttinen." Hän huokaisi. Yksittäiset esteet alkoivat sujua jo paremmin ja sarjatkin joskus, mutta kokonainen rata ei.
"Tunnen itseni aina niin pieneksi sen selässä."

"Olen varma, että löydätte vielä yhteisen sävelen. Itsekin sanoit, että meno on jo parantunut. Ei mene enää kauaa, ja huomaat, ettei 140 senttinenkään rata tuota teille hankaluuksia", Teddy kannusti. Hän oli aivan varma Miyaton kyvyistä. Huzzle oli haastava hevonen, mutta toinen pärjäsi sen kanssa niin hyvin kuin tilanteessa oli mahdollista.

"Mietin vain tarvitsisiko se isomman ratsastajan jolla olisi enemmän voimaa ja... Saisi sen paremmin ruotuun." Miya naurahti hiljaa ja kohautti kevyesti olkiaan mietteliäänä.
"Niin kai. Ehkä. Ennen kyllä uskon sinun ja Minxin kehitykseen."

"Hevonen voittaa ratsastajan voimassa aina. Ei se isompi ratsastaja välttämättä ratkaise mitään", Teddy totesi. Hän oli pohtinut samaa monesti Minxin kohdalla. Hyppäisikö se esteitä paremmin, jos selässä olisi pidempi ja lihaksikkaampi mies? Jättäisikö se kiukuttelun, jos sitä komentaisi riittävän terävästi? Hän oli tullut siihen tulokseen, ettei voimankäyttö ratkaisisi mitään. Minx oli jääräpää, piste.
"Kyllä mekin kehitymme, mutta tahti on vielä kyseenalainen - samoin suunta", mies huokaisi. Niin. Minx oli vuoroviikoin laittanut parastaan ja pahintaan. Vähemmästäkin turhautui.

"Voi ei... Kamalaa että se on niin hankala ja ailahtelevainen tamma." Hän naurahti ja raapi niskaansa kevyesti, eksyen ajattelemaan Simonia. Pörröpää näytti upealta hevosensa selässä ja muutoinkin.

"Sillä on luonnetta. Se protestoi, mutta en ole aivan varma, mitä tällä kertaa. Ehkä se ei pidä uusista saappaistani", Teddy sanoi synkän huvittuneena. Tuskin Minx sentään niin muotipoliisiksi oli alkanut, mutta tammasta ei voinut olla varma. Hetken hevonen oli jo käyttäytynyt hyvin ja tuntunut kotiutuneen Rosings Parkiin, mutta nyt se oli aloittanut kiukuttelunsa uudestaan. Hän ei tiennyt, mitä voisi enää tehdä tammansa kanssa. Onneksi valmentajien ideat eivät ainakaan vielä olleet loppuneet kesken.

"Kiimakaan tuskin on syynä?" Miyato hymähti ja uppoutui vain syvemmälle omien ajatustensa sekaan, juuri ja juuri edes kuuli mitä vanhempi sanoi enää.

"Ei", Teddy huokaisi. Olisikin ollut. Se olisi mennyt ohi viikossa tai parissa, mutta ehei. Tämä voisi jatkua ties kuinka pitkään. No, ehkä hän saisi selvyyttä tilanteeseen jossakin välissä, tai sitten Minx vain päättäisi jälleen vaihtaa persoonallisuuttaan lennosta. Ehkä tammalla oli jokin häiriö. Ehkä se oli saanut varsana potkun päähänsä. Mies rentoutui auton penkille ja huokaisi hiljaa. Hän alkoi käydä mielessään läpi kisapäivien aikatauluja katsellessaan ikkunasta ohikiitäviä maisemia.
Lontoon lähestymisen huomasi siitä, miten maaseutu vaihtui hitaasti yhä kiireisemmältä näyttävään kaupunkiin, kun he lähestyivät Lontoon laitamia. Kuljettaja valitsi lyhyimmän tien aivan areenan vieressä olevalle hotellille, mistä Teddy oli kiitollinen. Hän ei halunnut jumiutua mihinkään ruuhkaan keskellä kaupunkia.
"Joko on nälkä?" Mies kysäisi vilkaisten rannekelloaan. Puoli kaksi. Kai tässä pitäisi kohta alkaa jo ajatella ruokaa.

Miyato katseli vaihtuvia maisemia, jotka osiltaan olivat tuttuja, hän kun oli asunut hetken Lontoossa ennen Rosings Parkiin siirtymistään. Hän ei edes ollut ehtinyt ajattelemaan ruokaa, mutta nyt kun sanottiin, niin kyllähän sitä jotakin voisi syödä.
"No ehkä jotakin voisi syödä."

"Napataan siis jotain matkalla areenalle", Teddy ehdotti. Auto pysähtyi aivan hotellin leveiden lasiovien eteen, joista näki sisään suureen aulaan. Laukkupojat saapuivat heti kantamaan laukkuja. Teddy astui ulos autosta vilkaisten hymyillen ympärilleen. Tämä hotelli oli tuttuakin tutumpi, sillä se sijaitsi näköetäisyydellä London Olympian porteista.
"Viedään laukut huoneille ja lähdetään sitten areenalle", mies sanoi heilauttaen kädellään areenaa kohti, jonka lippusaloissa oli kymmenien eri maiden liput. Hän maksoi kuljettajalle ja lähti sitten kohti hotellin ovia, jotka työntekijä avasi heti, kun hän pääsi lähemmäs.
"Morland!" Tuskin Teddy oli astunut sisään hotellin tilavaan aulaan, kun tuttu miesääni jo tervehti häntä. Mies heilautti kättään toiselle kilparatsastajalle, joka istui aulan sohvalla lehden ja kahvikupin kera.
"Terve vain, Mike", Teddy naurahti tervehdykseksi. "Teillä meni eilen hyvin Ringon kanssa", mies kehaisi toista esteratsastajaa.
"Varo vain, se pieni tammasi jää vielä jalkoihin", Mike naurahti vahvalla jenkkiaksentilla ja nousi ylös halaten Teddyä varsin miehekkäästi selkään taputtaen.
"Enpä tiedä. Dime mahtuu väleihin, joihin teillä ei Ringon kanssa ole mitään mahdollisuuksia", Teddy piikitteli takaisin. Musta Ringo oli huomattavan suuri estehevonen, mutta sitäkin taitavampi jättämään puomit paikoilleen. Miken kohottaessa kulmaansa kysyvästi, Teddy tajusi, ettei ollut esitellyt kaksikkoa lainkaan. "Aivan. Mike, tässä on Miyato Caloun, kenttäratsastaja. Miyato, tämä on Mike Thompson, Ringon ja Dammyn ratsastaja kaukaa Yhdysvalloista", Teddy hoiti esittelyt virneen kera. Mike vain virnisti ja tarjosi kättään Miyatolle.
"Mukava tutustua", amerikkalainen sanoi siniset silmät tuikkien.

Teddy nyökkäsi ja seurasi Teddyä sisälle hotelliin. Hän oli tottunut hienoihin paikkoihin mutta silti jännitys kutkutti vatsassa, lähinnä siksi että hän oikeasti tulisi törmäämään huippuratsastajiin ja ties mihin! Se häntä jännitti, ei mikään muu! Hän kuunteli kaksikon sanailua hiljaisena taustalla, naurahdellen itsekseen. Hermostunut ilme kasvoillaan ja käsi kevyesti täristen hän kätteli Mikeksi esiteltyä, vastaten itse ihan yhtä amerikkalaisella aksentilla.
"Pikemminkin kunnia tututstua." Hän vastasi naurahtaen hiljaa ja hymyili tuolle.
"Pääsin Teddyn siivellä vakoilemaan vähän."

Mike nauroi ja taputti Miyaton olkapäätä.
"Mikään kunnia ole", mies sanoi päätään pudistellen. "Vakoilu on hyvästä", Mike julisti nauru silmissä tuikkien. Vanhempi esteratsastaja oli jo kisakenttien konkari, joka tuntui tulevan toimeen kaikkien kanssa. Senpä takia Mike oli yksi niistä kilparatsastajista, joiden kohtaamista Teddy odotti kisoista toisiin.
"Kai Teddy järjesti sinulle kunnon kulkuoikeudet?" Mike kysyi virnistäen.
"Tietenkin, Mike. Miyato on täällä valmentajanani", Teddy vastasi leveällä virneellä, joka sai amerikkalaisen nauramaan uudemman kerran.
"Hyvin tehty", Mike ilmoitti taputtaen vuorostaan Teddyn hartiaa. "Tiesin, että opetin sinut hyvin."

Miyato kohotti kulmaansa ja naurahti. Melkoinen valmentajasi.
"Ja kukaan ei epäillyt mitään, vaikka valmentajasi on kymmenisen vuotta nuorempi ja kilpaillut itse vain kahden tähden kenttäkisoissa?" Hän ei voinut olla nauramatta asialle. Jepjep, valmentaja tosiaankin.

"Ei", Teddy nauroi. "Ei ketään jaksa kiinnostaa, kunhan en tuo kymmentä valmentajaa. Heillä on ihan liikaa kiirettä muiden asioiden kanssa. Kuten valittavien kilparatsastajien", Teddy totesi vilkaisten merkitsevästi Mikea. Toinen vain kohautti harteitaan lammasmaisen hymyn kera.
"Vaadin samalla Dimellekin vesiautomaatin ämpärien sijaan", mies muistutti. Teddy naurahti. Niinpä tietysti.
"Kiitos että pidit siitä huolta", Teddy lausahti kiitollisena, mutta huvittuneena. Hän oli pyytänyt Mikea varmistamaan, että Dimen karsina olisi turvallinen, mutta mies oli tapansa mukaan vienyt tarkistuksen pidemmälle.

Miyato meni kirjautumaan sisään hotelliin kaksikon jutellessa ja palasi sitten huoneensa avainkortin kanssa siihen kahden muun vierelle.
"Teddy, sinä olisit vaatinut videovalvonnan ja pehmustetun karsinan." Hän sanoi hyväntahtoisesti.

"Totta", Teddy naurahti. Hän olisi vaatinut ihan mitä tahansa hevoselleen. "Videovalvonta talleilla tosin on, eikö vain?" Mies sanoi varmistaen asian kuitenkin Mikelta, joka vain nyökkäsi. Niin hän oli epäillytkin. Kun täytti väliaikaiset tallit arvokkailla kilpahevosilla, mitään ei halunnut jättää sattuman varaan.
"Käyn vaihtamassa pari sanaa hotellin henkilökunnan kanssa", Teddy lausahti ja lähti tiskiä kohden. Hän halusi varmistaa muutaman asian, ja se onnistuisi helpoiten tätä kautta. Mike vilkaisi Miyatoa arvioivasti, mutta lämmin hymy huulillaan.
"Kenttäratsastaja, siis", mies totesi naurahtaen. "Mitä teet estekisoja katsomassa? Eivätkö nämä ole tylsää katsottavaa, jos on itse tottunut kisaamaan kenttää?"

Miyato huokaisi liioitellun teatraalisesti Teddyn sanoille ja jäi sitten pian siihen kuin nalli kalliolle esteratsastajan kanssa.
"Ei ollenkaan liian tylsää. Ja en ole vielä mikään kentän huippu, niin kaikki oppi ja vakoilu on tervetullutta." Hän nauroi hiljaa ja mietti sitten kotona odottavaa, loistavaa tammaansa. Ruunikonkimo oli mahtava...

"No, hyvä niin", Mike totesi. "Etköhän pääse näkemään vaikka mitä. Huomisesta luokasta tulee ainakin melkoinen jännitysnäytös. Paljon hyviä ratsastajia, mutta monet kakkoshevostensa kanssa liikkeellä. Teddy on yksi harvoista, joka hyppää huomenna samalla hevosella kuin maanantain maailmancupissa. Lisäksi se on yhden kierroksen kisa, joten nopeudesta on hyötyä. Jos se pieni tamma pitää puomit ylhäällä, ei meillä muilla taida olla mahdollisuuksia", Mike naurahti. "Mutta älä kerro Teddylle. Hän pian hermoilee itsensä hengiltä."

"Ai pian hermoilee itsensä hengiltä? Olisit kuullut." Eiköhän se olisi jo onnistunut, jos vain Teddyn sydän olisi ollut hiemankin heikompi... Hän vain naurahti ja katseli kattoon vihellellen.
"Ja tuetaan toisiamme vuorotellen. Parin viikon päästä ajattelin pyytää Teddyä minun henkiseksi tueksi pieniin kisoihin."

"Aivan, unohdinkin, miten pitkä ajomatka teillä oli", Mike virnisti. Hän oli lentänyt mukavasti ykkösluokassa Saksasta, jossa piti tällä hetkellä majaansa.
"Hän on mukavaa kisaseuraa, jos ei itse kisaa. Valmistaudu siihen, että huomenna hän on valkea kuin lakana ennen kuin näkee hevosensa. Jokin Dimessä rauhoittaa hänen hermojaan. Siinä missä me muut hermoilemme odottaessamme portilla vuoroamme, hän on siinä vaiheessa rauhallinen kuin viilipytty. Dimeä tosin kannattaa varoa, kun he palaavat radalta", Mike virnisti. "Se tamma tulee yleensä asenteella portille ja talloo varomattomien kuvaajien ja muiden portilla notkujien yli."

"En ajatellut hillua portilla jäämässä hevosten alle." Hän naurahti ja katsahti nopeasti Teddyn perään. Mitä ihmettä hän voisi oikein tehdä täällä, kun tunsi tavallaan olevansa hieman tiellä toisen hermostuneisuuden takia.
"Ja varmasti hän on oikein mukavaa kisaseuraa, kun soittaa minulle ambulanssia tai pitelee oksennuspussia."

"Hyvä niin", Mike naurahti. Hän viihtyi itse portilla katsomassa muiden suorituksia, mutta Dimeä hänkin osasi varoa. Tamma saapui niin innoissaan radalta, että tuntui unohtavan kokonaan muun maailman olemassaolon. Tai sitten hevonen oli niin täynnä voitontahtoa että tanssahteli esiintyäkseen.
"Tuskin sinä sellaisia tarvitset, vaikka lajisi vaarallinen onkin", Mike virnisti. Teddy palasi tiskiltä avainkortin sekä kansion kera. Mike huokaisi ja pyöräytti silmiään. "Oikeasti, halusit ohjelman toimitetuksi tänne, vaikka kisapaikka on ihan vastapäätä?"
"Kyllä", Teddy myönsi virnistäen ja painoi muovisen kansion tiukemmin itseään vasten. Mikään maailman mahti ei saisi sitä häneltä pois. "Nyt minun ei tarvitse käydä etsimässä sitä toimistolta."
"Miten vaan", Mike nauroi. "Mutta minä taidan nyt lähteä kaupunkiin. Törmätään illalla."
"Selvä, hauskaa päivää", Teddy totesi. Hän kääntyi Miyaton puoleen hymyn kera. "Mennäänkö katsastamaan huoneet? Laukut vietiinkin jo sinne. Niiden pitäisi olla vierekkäiset huoneet, joten ei tarvitse juosta ympäri hotellia."

"... Kyseessä on vain metrin estekilpailut, mutta seinähullun selästä käsin." Miyato ehti sanomaan ennen kuin Teddy saapui se kansio käsissään. Neuroottinen tapaus, todellakin. Hieman kuin hän itsekin siis.
"Mennään vain."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 4:47 pm

Ei hän ollut neuroottinen, hän vain halusi tietää kaiken mahdollisen. Heti, jos vain suinkin kävi päinsä. Teddy suuntasi tottuneesti hisseille ja painoi kahdeksannen kerroksen nappia.
"Toivottavasti Mike ei kovin kiusannut sinua", Teddy sanoi hissin ovien sulkeuduttua. Hissikori lähti nousemaan tasaisesti kerroksia ylös. "Hänen huumorintajunsa on välillä varsin kiero."

"Ei ollenkaan. Sinua enemmänkin." Hän naurahti ja kallisti päätään toiselle. Hän huokaisi hiljaa ja odotteli hissin nousemista ylös. Hän yritti olla mahdollisimman vähäsananainen ettei häiritsisi Teddyä tai toisen keskittymistä kovin paljon.

"No, parempi niin", mies naurahti aavistuksen hermostuneena. Nyt, kun hän oli saanut ohjelman käsiinsä, koko kilpailu tuntui paljon todellisemmalta. Huomenna tähän aikaan hän olisi lämmittelykentällä Dimen kanssa. Hissi pysähtyi oikeaan kerrokseen ja Teddy vilkaisi käytävää. Nopeasti hän löysi kyltin, joka kertoi heidän huoneidensa sijaitsevan oikealla, joten mies kääntyi sinne ja seurasi numeroita huoneiden ovissa.
"Tässä", hän totesi katsoessaan avainkorttiaan. Hän oli varannut kaksi huonetta leveine sänkyineen ja suurine taulutelevisioineen. Ei hän paljoa televisiota katsoisi, mutta eipä se enempääkään maksanut. Hän aukaisi oven ja näki laukkunsa odottamassa. Hän laski kantamuksensa pöydälle ja palasi käytävän puolelle.
"Haluatko pyöriä täällä, vai lähdetäänkö areenalle?"

Miyato kohautti olkiaan. Hän ei halunnut myöskään vaikuttaa liian innokkaalta päästäkseen katsomaan esteratsastuksen huippuja areenalle.
"Miten sinä haluat, sinä tässä kilpailet huomenna." Hän vastasi virnistäen.

"Areenalle siis", Teddy naurahti. Hän nappasi mukaan ratsastusvarusteet sisältävän laukun. Hän vaihtaisi areenan pukuhuoneissa vaatteet, kun olisi aika nousta Dimen selkään.
"Napataan jotain syötävää matkalla", hän totesi sulkiessaan huoneensa oven. Avaimen voisi onneksi jättää alakerran vastaanottoon, niin hänen ei tarvitsisi murehtia sen hukkaamisesta. Mies suuntasi hisseille ja odotti kärsimättömänä, että bling-ääni kertoi hissin saapuneen. Hän halusi jo nähdä hevosensa, josta oli joutunut olemaan erossa koko torstain. Dime oli ollut hevosenhoitajien hyvässä huomassa, joten se pärjäisi kyllä. Hän ei ollut niin varma, että selviäisi ilman tammaa.
"Ai niin, tässä kulkulupasi", Teddy sanoi hissin ovien sulkeutuessa. Hän ojensi muovista lappua, jossa luki hänen nimensä, Dimen karsinapaikka sekä Miyaton kulkuoikeudet koodeina. "Älä hukkaa sitä", hän naurahti ojentaessaan kaulanauhaan kiinnitettyä lappua toiselle. Siinä roikkui myös muovinen avainläpyskä, jota näyttämällä pääsisi suljetuille alueille.

Miyato heitti vain laukkunsa huoneeseen ja otti lompakkonsa mukaan. Hän otti kulkulupansa hymyillen ja nyökytteli.
"Haha. En hukkaa, älä pelkää. Kehystän sen kotona. No en." Hän naurahti ja käveli alhaalla hotellista ulos. Olo oli epätodellinen. Hän otti älypuhelimen taskustaan ja hymyili Simonilta saamalleen viestille hellästi.

"Hyvä", Teddy naurahti. Kulkulupia ei kannattanut hukata. Hän oli tehnyt sen pariin kertaan ja oli ollut lähellä, ettei häntä ollut heitetty ulos tallialueelta. Mies astui ulos hotellista ja lähti tottuneesti suunnistamaan Olympiaa kohden. Sinne ei kävelisi kuin kymmenen minuuttia, ja niinkin kauan vain silloin, jos liikennevalot eivät yhtään tehneet yhteistyötä. Sää oli miellyttävän puolipilvinen. Hyvä niin. Hän ei kaivannut sadetta.

Miyato seurasi toista tekstaillen toisen kanssa antaumuksella.
"Anteeksi tämä puhelimen räpyttäminen" Hän sanoi hymyillen ja naurahti ujosti. Hassua miten yksi ihminen sai hänet tällalailla sekaisin. Hassua. Todella, hän oli ajatellut ettei ollut ihastuvaa tyyppiä.

"Eipä mitään", Teddy sanoi hymyillen. Kyllähän nuoremmalle piti suoda ihastumisten ilot. Mies asteli rauhallisesti kohti portteja, jotka olivat avoinna. Hän suuntasi suoraan sivuoville, joiden puolella tiesi väliaikaisten karsinoiden olevan, kiitos pohjapiirustuksen, jonka oli nähnyt hotellilla. Hän näytti kulkulupaansa ovella seisoville vartijoille, jotka aukaisivat oven pieneen aulaan. Siellä oli ovia erilaisiin toimistoihin sekä käytävä, jota pitkin pääsisi areenan tallitilojen suunnalle.
"Tämä on melkoinen sokkelo, mutta täällä on paljon väkeä, jotka kyllä auttavat mielellään. Työntekijöillä on kaikilla Olympian mustat lippalakit, joten heiltä voi aina kysyä, mistä pääsee mihinkin", Teddy totesi kävellessään kapeaa käytävää pitkin.

Miyato painoi ohjeistukset mieleensä ja myös näytti kulkulupaansa vartijoille. Hän naurahti ja katseli ympärilleen kiinnostuneena. Kaikki oli tavallaan uutta, koska hän ei ollut ennen ollut näin suurien kilpailujen kulisseissa.

Teddyn vauhti kiihtyi, mitä lähemmäs he pääsivät hevosten karsinoita. Se tosin vaati vielä muutamaa kääntymistä, uusia pitkiä käytäviä ja sokkeloisia kujia, mutta lopulta he olivat leveämmällä, kumimatolla päällystetyllä käytävällä, jota pitkin käveli hevonen. Teddy hymyili suunnatessaan karsinarivistöjen keskelle. Hän vilkaisi kulkuluvastaan hevosen karsinan numeron vielä kerran. C-rivi, karsina kolmetoista… tuossa. Hän kuuli Dimen tervehdyksen ennen kuin edes näki karsinaa. Hymy levisi miehen kasvoille.
"Hei rakas", Teddy sanoi aukaistessaan karsinan ovea. Dime hörisi ja oli tulla syliin, kun ovi aukesi. Mies nauroi työntäessään hevosta otsasta takaisin karsinaan päin. Dimellä oli päässään musta nahkariimu, johon oli kiinnitetty hevosen karsinanumero. Sen perusteella hevonen tunnistettaisiin helposti, vaikka se pääsisikin irti.
"Näytät viihtyneen", mies nauroi kun tamma pöhisi innoissaan ja puhalteli ilmaa sieraimistaan. Mies halasi hevosen päätä hengittäen syvään tuttua tuoksua. Dime jaksoi hetken keskittyä pelkästään omistajaansa, mutta kun Teddy siirtyi tarkistamaan tamman jalkoja, Dime käänsi kauniin päänsä Miyaton puoleen höristen uteliaana.

Miyato katseli kaksikkoa hymyillen karsinan ovelta. Kimon kerjätessä huomiota hän rapsutti sen otsaa hymyillen.
"Voitahan tyttö kaikki." Hän sanoi kannustavasti ja siirtyi lähemmäs silittelemään kimoa.

Dime nosti päätään ja hirnui kuuluvasti. Teddy naurahti. Ihan kuin tamma olisi sanonut, että tietenkin se voittaisi kaikki. Tamma vaihtoi painoa jalalta toiselle kuin innoissaan paikoillaan stepaten. Teddy taputteli hevosen kylkeä tutkiessaan sitä kaikkien mahdollisten ja mahdottomien vammojen varalta.
"Se ainakin on kisavireessä", mies naurahti kun hevonen huitaisi hännällään päin miehen näköä. Dime hörisi lähes taukoamatta ja korvien kärjet tuntuivat olevan ristissä, kun tamma kuunteli niin valppaana kaikkea. Hevonen suorastaan uhkui energiaa, voitontahtoa ja ylpeyttä. Se tiesi olevansa hyvä ja se tiesi, että pääsisi pian näyttämään taitonsa.

Dime selvästi oli kilpahevonen henkeen ja vereen, nauttien paljon siitä mitä tiesi olevan tuloillaan.
"Niin,hölmö minä,miksi edes epäilin ettet voittaisi." Hän naurahti ja silitteli tamman kaulaa. Dime oli kyllä todella kaunis hevonen. Hän odotti innolla että näkisi kaksikon kilparadan livenä.
"Selvästi. Se loukkaantuu jos et ratsata täysillä."

"Niin tekee", Teddy naurahti. Hän taputti hevosen selkää. "Eiköhän lähdetä katsomaan varusteita, niin saadaan se liikkeelle. Uskon, että se liikkuu hyvin, mutta haluan treenata sitä vähän huomista varten", mies pohti sulkien huolella karsinan oven. Dime hirnui loukkaantuneena perään. Tänne se hylättiin! Julmaa.
"Varusteet löytyvät lukkojen takaa", hän totesi. "Dimen varustearkun koodi on 1-3-0-7, siltä varalta että tarvitset sieltä jotain, tai haluat laittaa jotain talteen lukkojen taakse sillä aikaa kun olet areenalla", mies sanoi kulkien kohti huonetta, jossa varustearkkuja säilytettiin. Hetki kesti, että hän löysi Dimen tumman arkun, mutta lopulta se erottui muiden seasta. Hän aukaisi arkun ja kaivoi esiin harjapakin sekä varusteet. Hän tarkisti satulan ja suitsien nahkahihnat, mutta ne olivat moitteettomassa kunnossa. Hän nappasi satulan ja suitset kantaansa ja nyökkäsi kohti harjapakkia sekä suojia.
"Jos vain viitsit", hän sanoi nöyrän hymyn kera.

Miyato seurasi toista kiltisti ja painoi numeron mieleensä. Hän huokaisi syvään ja naurahti itsekseen, ottaen tavarat.
"Tottakai." Hän otti harjapakin ja suojat käteensä hellä hymy huulillaan. Sitten takaisin Dimen karsinalle. Kimo tamma oli selvästi loukkaantunut äskeisestä.
"Niin piti kysyä... Tulisitko parin viikon päästä soittamaan minulle ambulanssia estekisoihin?"

Teddy hymyili kiitollisena, kun toinen suostui kantamaan loput tavarat. Ei hän ollut Miyatoa tänne tallikädeksi tuonut, niitä täällä oli ihan riittämiin, hänkin oli palkannut äitinsä vakiohoitajan vahtimaan Dimeä, mutta juuri nyt hän ei kaivannut ylimääräisiä silmiä seuraamaan puuhiaan. Miyato oli ystävä, joten Miyaton kanssa oli helppo olla.
"Tuskinpa joudun soittamaan, mutta tietenkin tulen", mies lupasi ilahtuneena. Hän lähtisi mielellään katsomaan kisoja. Dime tuijotti häntä loukkaantuneena, mutta tamma innostui, kun näki, mitä he toivat mukanaan. Hän laski satulan käytävälle ja suitset siihen päälle, aukaisi harjapakin ja nappasi kumisuan käteensä. Hän viittoi Miyatoa tarttumaan harjaan, jos niin haluaisi kun astahti tamman pienehköön karsinaan. Sellaista kisapaikoilla aina oli. Hän alkoi harjata hevosen karvaa pyörivin, vahvoin vedoin, mikä sai Dimen roikottamaan päätään ja lerputtamaan alahuultaan. Hevonen todella taisi nauttia olostaan. Se tuntui elävän kilpailuista

Miyato tarttui mielellään harjaan ja harjasi kimon tamman kylkeä rauhallisin vedoin. Hassu tamma, rentoutui niin hyvin. Hän alkoi taas itsekin kaivata kilpailuihin.
"Ääh, haluan itsekin taas kunnon kisoihin."

"Pääsette ihan pian Coran kanssa", Teddy totesi hyväntuulisesti. Hän vaihteli kättään, käyttäen välillä pelkkää pölyharjaa ja välillä kumisukaa. Hän pyöritti sukaa tavallista pidempään tamman lautasella, kun tiesi hevosen nauttivan siitä niin kovin.
"Ehditte vielä kilpailla joka puolella maailmaa", mies kannusti. Hän oli varma, että Miyato nousisi vielä niin korkealle, että kun he kävelisivät yhdessä kilpa-areenalle, Miyato joutuisi esittelemään hänet.

Miyato luottanut itseensä ihan niin paljon että olisi uskonut sellaiseen. Tietty hän oli vielä nuori. Aikaa oli.
"Onneksi. En ole hetkeen kilpaillut kunnolla. Vain tavoitellut suurin piirtein siistiä rataa."

"No, nyt on hyvä hetki aloittaa kunnon kilpailuissa", Teddy naurahti. "Voit katsoa, mitä kaikkea teen väärin ja painaa mieleesi, ettet ainakaan tee niin", mies myhäili harjatessaan tamman etujalkaa puhtaaksi huolella. Hän kävi hakemassa kaviokoukun ja kiersi jokaisen jalan vuorollaan läpi. Hän tarkisti samalla, että jokainen uusista kengistä oli kunnolla kiinni. Hän ei kaivannut mitään ylimääräistä häiriötä tänään.
"Nätti olet", mies naurahti Dimelle, kun tamma puhalsi ilmaa hänen kasvoilleen. Hölmö tamma. Teddy nappasi suitset käteensä ja tarjosi kuolaimia tammalle, joka otti ne iloisesti vastaan. Hän kiinnitti suitsien soljet tottuneesti ja vilkaisi sen jälkeen Miyatoa.
"Viitsitkö laittaa sille satulan ja suojat, niin vaihdan ratsastushousuihin?" Mies kysyi aavistuksen nolona. Hän ei halunnut juoksuttaa toista, mutta tuntui typerältä jättää toinen odottamaan valmiin hevosen kanssa vailla mitään tekemistäkään.

"Tottakai. Ja et voi tehdä virhettä jota en olisi jo tehnyt." Miya naurahti, varovaisesti satulaan tarttue. Hellästi tuo laskin sen kimon selkään, jutellen Dimelle niitä näitä samalla.
"Olet kyllä hellyyttävä tapaus."

Dime oli onneksi helppo varustettava, varsinkin nyt kun se odotti itsekin innolla, että pääsisi liikkeelle. Tamma tuntui väreilevän energiaa. Teddy palasi vaihdettuaan päälleen ratsastushousut ja harmaan hupparin, jonka selässä komeili Morlandien tilan tunnus, kuten äiti sitä kutsui. Hupparin alla hänellä oli ohut tummansininen kangastakki, jonka hopeakirjailut olivat jo aavistuksen kuluneet. Mies palasi karsinalle harmaissa ratsastushousuissaan ja kiinnitti kypärää päähänsä.
"Pääset vähän verryttelemään koipiasi, tyttönen", Teddy totesi ja nappasi Dimen ohjista kiinni. Hevonen lähti kävelemään hänen perässään käytävää kohti pienempää hiekkapohjaista areenaa, joka toimi lämmittelykenttänä.
"Saa nähdä, paljonko kentällä on ratsukoita", mies pohti kiristäessään kypärän remmiä. Hän vilkaisi tanssahtelevaa tammaa, joka nyökkäili päällään ja tuntui nauttivan joka hetkestä. Olipa se nyt innoissaan. Ehkä hän oli ollut liian kauan poissa kisoista ja siksi Dime oli ollut niin varovainen aiemmin. Sillä oli ollut tylsää.

Jotakin sellaista Miya saattoi kuvitella sattuneen. Nyt Dime ei osoittanut minkäänlaista merkkiä arkuudesta tai siitä etteikö olisi viihtynyt.
"Tammasi on aivan liekeissä."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 4:49 pm

"Se on", Teddy sanoi päätään pudistellen. "Olisipa se huomennakin", hän myhäili suunnatessaan kentälle. Siellä oli viisi muuta ratsukkoa, mikä pienehkölle kentälle oli ihan riittämiin. Kyllä he mahtuisivat vielä, mutta sen jälkeen tulisi ahdasta. Onneksi Dime ei potkinut, toisin kuin vaikka Minx. Mies riisui hupparin ja jätti sen portin sivuun, missä oli muidenkin takkeja. Teddy heilautti itsensä tammansa selkään ennen kuin ratsasti portista kentälle. Dime katseli hetken pää korkealla muita, mutta sen jälkeen hevonen huomasi kolme estettä, jotka oli kasattu kentän keskiosaan. Tamma hirnui ja nyökytteli päällään. Teddy taputti hevosen kaulaa. Rauha. Hän heilautti kättään muille ratsastajille. Yksi ratsasti Brasilian väreissä, toinen näytti olevan Hollannista, jos oranssista takista saattoi mitään päätellä. Hän hymyili Miyatolle ja kannusti Dimen liikkeelle. Miyatolla riittäisi varmasti ihmeteltävää, kun paikalla oli niin monia huippuhevosia, -ratsastajia ja -valmentajia, jotka seisoivat lämmittelyalueen laidoilla jakamassa ohjeita.

Miyato jäi aidan taakse kuunteluoppilaaksi. Hän painoi mieleensä ratsastajien tyylejä, valmentajien ohjeita ja korjauksia. Hän hyötyi tästä enemmän kuin saattoi uskoakaan. Silti hän seurasi eniten Dimea, tosin nyt perin satunnaisesti kun nuo vielä verryttelisivät hyvän tovin.

Teddy kannusti tamman raviin ja teki suuria ympyröitä ja loivia kiemurauria. Hevonen liikkui energisesti, kantoi itsensä hyvin ja säilytti tahdin. Se oli kaikin tavoin mukava ratsastettava, vaikka eihän siitä kouluradoille tällaisella olisi. Mutta se oli riittävän hyvin estehevoselta. Hän teki pohkeenväistöjä, avo- ja sulkutaivutuksia sekä siirtymisiä, kunnes tamma tuntui vetreältä ja kaikin tavoin rennolta. Muutaman laukkakierroksen jälkeen hän huikkasi 'pysty' ja käänsi hevosen pystyesteelle. Dimen korvat sojottivat suoraan eteen, kun hevonen lähestyi vajaan metrin korkuista estettä. Hän keskittyi, laski askeleet huolella ja myötäsi hypyssä. Hän pysyi vaivatta mukana tamman liikkeissä. Hevonen pukitti riemusta lähes heti laskeuduttuaan hypystä. Hän taputti hevosen kaulaa, otti muutaman pysähdyksen ja peruutuksen ja lähti uudestaan esteille. Hän ei hyppäisi tänään paljoa, vain sen verran, että hevonen tuntuisi vetreältä ja valmiilta. Dime ylitti jokaisen esteen samalla vaivattomalla tyylillä kuin ensimmäisenkin. Tamma sai 140-senttiset esteet näyttämään kavaleteilta ponnistaessaan kevyesti esteen yli. Teddy taputti hevosen kaulaa ja hidasti sen raviin. Tämä saisi riittää hyppyjen osalta. Hevonen oli toiminut kuin unelma. Hän otti ravissa väistöjä ja taivutuksia, nosti laukkaa ja teki vaihtoja sekä askeleen pidennystä, mutta Dime selvisi kaikesta. Se oli valmis kilpailuihin. Ehkä paremmin, kuin ratsastajansa. Teddy ratsasti loppuverkan rauhallisesti ja palasi sitten portille. Eiköhän se ollut tässä. Dime oli valmis. Olisipa hänkin.
"Miltä näytti?" Mies kysäisi hypätessään alas tamman selästä. Hevosen kaula ei ollut edes nihkeä hiestä. Dime nyökytteli edelleen päällään kuin kysyen, koska työnteko alkaisi. Höpsö otus.

Dime oli kyllä sellainen hevonen, joita maailmaan syntyi harvoin. Sen hyppytyyli oli aivan omanlaisensa ja Miyato muisti miksi oli aikanaan kiinnostunut kaksikon urasta, jo ennen Rosingsiin tuloaan. Sitten hän päätyi taas miettimään sitä, miten ihmeessä hän oli täällä Teddyn seurana, oman idolinsa. Voi luoja. Fanityttöily ei sopinut hänelle. Ollenkaan. Puhelimen viestipiippauskin unohtui kaksikkoa katsellessa.
"Hyvältä. Se on todellakin valmis hyppäämään."

"Siltä se myös tuntui", Teddy naurahti löysäten samalla tamman satulavyötä. Hevonen hamusi huulillaan hänen hartiaansa. "Noh, annas nyt olla", mies moitti tammaa pehmeällä äänellä, kehtaamatta kunnolla kieltää. Suloinenhan se oli, ja aivan liian rakas, jotta hän oli todella sen hellyydenosoituksia kieltänyt.
"Enpä uskonut tätä vielä viikko sitten, mutta voi olla, että saamme kuin saammekin radan, johon kaikki voivat olla tyytyväisiä", mies pohti iloisena. Hyvin mennyt treeni todella sai hänet rentoutumaan. Dime pärjäisi kyllä, tamma oli omassa elementissään. Kaikilla hän tietenkin tarkoitti äitiään, jonka vaativan katseen läpäisi vain harva suoritus.

"Uskon niin. Se meni todella lennokkaasti ja innolla kaiken yli." Miyato sanoi hymyillen ja rapsutteli tamman otsaa jälleen hellästi. Dime oli kaunis, mutta silti hän huomasi nyt jo kiintyneensä todella Coraan. Tavallaan hän poti syyllisyyttä siitä, koska oma tobianonsakin oli kaunis tamma, vaikkakin erittäin hauskan värinen tapaus.
"Ja usko sinäkin. Se oli hyvin saumatonta."

"Niin meni", mies myönsi. "Mutta se ei painanut kädelle, kuten joskus, kun se innostuu. Se oli todella kevyt ratsastettava", mies kertoi hymyhuulin. Hän oli ylpeä tammastaan. Hän oli epäillyt jo monesti tänne lähtemistä, mutta nyt se tuntui täydelliseltä valinnalta. Dime näytti nuortuneen vuosia ja saaneen energiaa ainakin tuplaten lisää.
"Toivottavasti se on huomenna samanlainen", Teddy esitti toiveensa. Hän käveli hevosen rinnalla kohti karsinoita. Hän halusi, että tamma pääsisi näyttämään parastaan myös yleisön edessä. Ketä hän huijasi; Dime löysi aina uuden vaihteen, kun yleisöä oli lähettyvillä. Tammalla olisi huomenna siivet selässään.

"No sekin vielä. Eli se oli lähellä täydellisyyttä." Miya seurasi kaksikkoa karsinoille, vastaten pariin viestiin. Äh, nyt pitäisi kerätä itsensä.
"Alkaa kohta nolottaa tämä viestittely. Ihan kuin olisin viisitoista." Hän mutisi enemmän itselleen kuin kellekään muulle.

Teddy naurahti kuullessaan toisen mutinan.
"Pitäähän sitä jollakin tavalla pitää yhteyttä, kun julmasti raahasin sinut toiselle puolen Englantia", mies virnisti päästäessään irti Dimen ohjista karsinan ovella. Tamma kääntyi itse ympäri karsinassaan ja hän rapsutti sen otsaa. Nopeasti mies riisui hevosen varusteet ja siirtyi tutkimaan, oliko jaloissa lämpöä tai turvotusta. Ei ollut. Tamma oli täysin kunnossa. Hän heitti ohuen loimen hevosen päälle ja keräsi sitten varusteet käsilleen viedäkseen ne varustearkkuun. Mies asetteli ne tottuneesti paikoilleen ja lukitsi sitten arkun.
"Mitä haluaisit nähdä?" Mies naurahti ja suuntasi huomionsa Miyaton puoleen. Täällä oli vaikka miten paljon nähtävää. Teddy vilkaisi kelloaan. "Six bar luokka alkanee näillä minuuteilla pääkentällä."

"Todella julmasti, en ollenkaan halunnut." Hän naurahti ja odotteli kun Teddy tarkasti hevosensa. Kaikki tuntui olevan hyvin onneksi.
"En tiedä. Kaiken?" Hän vastasi sarkastisesti naurahtaen.

Teddy nauroi toiselle. Hän muisti tuon tunteen niin hyvin. Kun hän oli ensimmäistä kertaa päässyt kiertämään suurissa kilpailuissa kulissien takana… Se oli ollut uskomatonta.
"Lähdetään siis kohti pääkenttää. Voimme samalla tutustua vähän reitteihin täällä", mies totesi. Kaikki oli rakennettu melkein samaan tapaan kuin alkuvuoden kisoissa, joihin hän oli osallistunut, mutta muutamat käytävät tuntuivat johtavan eri suuntiin. Sellaista se oli, kun tiloja jaettiin ohuilla vanerilevyillä, pressuilla ja ties millä osiin.
Mies suunnisti kohti pääkenttää, mutta pysähtyi kahvion kohdalla sen verran, että osti täytetyn patongin. Nälkä oli unohtunut Dimen kanssa puuhatessa, mutta nyt se oli palannut. Teddy suuntasi katsomoon, etsi hyvät paikat ja istahti alas syöden patonkiaan samalla kun katsoi kuuden esteen sarjalle seuraavaksi suuntaavaa ratsukkoa.
"Tuo taitaa olla Martinez Argentiinasta Poco Locon kanssa", mies pohti katsoen tummanruunikkoa oria, joka kavahti osittain takajaloilleen. Ratsukko pyöri hetken ennen kuin he lähtivät hyppäämään kuuden esteen linjaa, jolla jokainen este oli aiempaa korkeampi. Tumma ratsu selvitti ne leikiten.

Miya osti itselleen kolmioleivän samaisesta kahviosta, ruoka todellakin tekisi hänellekin hyvää. Hän huokaisi hiljaa istuessaa alas ja katseli kentälle tarkkaavaisena.
"Jep. On" Hän seurasi ehkä turhankin aktiivisesti kaikkea perinteistä hevosurheilua.

Teddyllä ei aika riittänyt seuraamaan kilpailuja sen enempää, kuin missä hän itse oli mukana. Hän tunnisti kilpailijat lähinnä hevosten tai vaatteiden perusteella. Martinez ratsasti aina maansa väreissä. Se oli miehen tyyli.
"En ole koskaan kilpaillut six bar kisoissa. Pitäisi varmaan joskus koettaa, ihan huvin vuoksi", mies naurahti katsoessaan, kuinka valkeaksi haalistunut kimo tanssahteli radalle suosionosoitusten kera. Brittiratsukko, siis. Hevonen korskui ja uhkui energiaa. Koko areenan ilmapiiri tuntui olevan täynnä voitontahtoa, vaikka niinhän sen pitikin tällaisissa kisoissa olla.

"Ehkä. Voisit valloittaa Dimen kanssa taas uuden areenan." Hän myönsi naurahtaen. Joskus hän mietti pitäisikö erikoistua sittenkin vain rataesteille, mutta aina maastoesteillä hän muisti miksi ei luopuisi kentästä mistään hinnasta. Se vaihtelevuus ja vaativuus oli omiaan hänelle.

"Enpä usko, että Dimen mielenkiinto riittäisi hyppäämään suoralla linjalla olevia esteitä kovinkaan pitkään", Teddy naurahti. "Sitä paitsi, sillä ei ole riittävästi hyppyä, jotta se ylittäisi nuo esteet enää ensimmäisen kierroksen jälkeen", mies totesi katsoessaan viimeistä estettä. Sen korkeus nousi aina suhteessa eniten. Hänen tähtitammastaan ei olisi tällaiseen kilpailuun. Dime rakasti vauhtia, tiukkoja käännöksiä ja koristeellisia esteitä, joilla oli vaihtelevuutta.
"Minx voisi jopa pärjätä, jos se päättäisi kiinnostua puomeista", Teddy totesi hymähtäen. Tamma tuskin innostuisi. Jostakin kumman syystä punaruunikko tuntui karttavan rataesteitä viimeiseen saakka.

"... Niin. Jos se ei päättäisi viskellä niitä alas aina kun ei huvita." Hän hymähti ja raapi hieman niskaansa. Keskittyneesti hän katseli ratsukoita radalla, todellakin kiinnosti mitä tapahtui ja miten. Joskus vielä hänkin olisi näin hyvä.

"Totta", Teddy naurahti. Koko yleisö henkäisi pettyneenä, kun radalla oleva hevonen pudotti viimeisen esteen ylimmän puomin. Ratsukko joutui ulos kilpailusta yhden pienen virheen takia. Jep, tämä ei todellakaan ollut hänen lajinsa. Teddy kommentoi silloin tällöin jotakin ratsukosta, joko siitä, miten he suorittivat annettua tehtävää tai sitten ihan vain siitä, mitä sattui tietämään hevosesta tai ratsastajasta.

Miyato painoi kaiken päähänsä. Hänellä oli uskomaton muisti silloin kun hän niin halusi. Hän ähkäisi hiljaa kun ratsukko pudotti puomin. Ei tämä olisi kyllä hänenkään lajinsa

Teddy katsoi, kuinka seuraava ratsukko siirtyi jälleen radalle. Enää oli jäljellä neljä ratsukkoa; Martinez, brittiratsastaja, sekä kaksi muuta, joita Teddy ei tunnistanut. Toinen ainakin näytti nuorelta (ja kalpealta), joten ehkä kyseessä oli tyystin uusi kasvo tällä tasolla.
"On tämä yllättävän jännää, vaikka suoraa linjaa hypätäänkin", mies naurahti katsoessaan silmä kovana, kuinka nuori ratsastaja lähti rautiaalla hevosellaan lähestymään linjaa. Hevonen ylitti ensimmäiset kolme estettä ilman ongelmia, mutta ajautui liian lähelle neljättä. Puomi kolahti, mutta kuin ihmeen kaupalla ratsukko onnistui pitämään kaksi jälkimmäistä estettä pystyssä. He olisivat neljänsinä, ellei joku muu pudottaisi useampaa puomia.

"On todellakin. Voi raukka,taitaa olla ensimmäinen kerta näin isoissa kisoissa..." Miyato huomasi nyt ratsastavan olevan melko nuori ja, noh, kalpeus kertoi oman osansa. Hän muisti miltä oli itse näyttänyt videolla ensimmäisissä kahden tähden kilpailuissaan. Haudasta nousseelta, Quirin valkoinen väri oli hävinnyt hänen kasvojensa värille.

"Samaa minäkin mietin", Teddy naurahti. Hän ei ilmeisesti ollut ainoa, joka oli pannut kalpeuden merkille. Mies katseli, kuinka radalle siirtyi brittiratsukko, joka sai jälleen kerran katsomon mylvimään. Valkoinen hevonen lähti linjalle innokkaasti, ylitti esteet vaivattomasti - ja jostakin käsittämättömästä syystä kieltäytyi viimeisellä. Ehkä väli oli jäänyt liian ahtaaksi, ehkä hevonen vain säikähti korkeaa estettä, kuka tiesi, mutta hevonen väisti sivuloikalla pudottaen ratsastajansa maahan. Yleisö kohahti myötätuntoisena.
"Nähtävästi tässäkään lajissa ei selviä kolhuitta", mies sanoi ääni värähtäen. Tosin hevosten parissa turvallista lajia ei tainnut ollakaan.

"Ei selvästi. Auts, tuo ei onneksi näyttänyt pahalta. " Miyato piti sen mölyn sisällään, että hän olisi helposti pysynyt tuollaisessa apinaloikassa kyydissä. Huzzle oli kouluttanut hänestä melkoisen akrobatian ihmelapsen, mitä tuli hevosen selässä pysymisessä viimeiseen asti.

"Ei se tainnut sitä ollakaan", mies totesi katsoessaan, kuinka punatakkinen ratsastaja nousi hiekasta jaloilleen, pudisteli hiekat vaatteistaan ja käveli omin voimin portille. Valkoinen hevonen odotti jo avustajan kanssa siellä. Tuntematon ratsastaja hyppäsi ruunikolla hevosella kahdet puomit perässään alas nykien, ennen kuin Martinez ravasi areenalle tummanruunikon hevosensa kera.
"Jos Martinez pudottelee paljon puomeja, ensikertalainen vie voiton", Teddy naurahti. Hän katsoi, kuinka Poco Loco kääntyi estelinjalle rytmikkäässä laukassa. Mies laski askelia ja katseli, kuinka hevonen ylitti esteen toisen perään tyylikkäin, hallituin hypyin. Kun viimeinenkin este pysyi pystyssä, Teddy hymyili.
"Martinez oli tänään hyvässä vireessä, mutta ei kakkossija huono ole", mies naurahti kun kalpea ja varsin hämmentyneen näköinen nuori ratsastaja saapui kunniakierrokselle heti Martinezin perässä.

Miyatosta se oli hauskaa seurata sitä ja nähdä nuoren ratsastajan hämmennys. Nimenomaan tuolta se oli tuntunut, ensimmäinen sijoitus, voitosta puhumattakaan.
"Jaan hänen tunteensa. Tuolta se tuntui Quirin kanssa, toinen sija kenttäkilpailuissa. Se oli.. Ei sitä tajunnut heti että voitti. Se vei pari tuntia. Ja sen jälkeen kunnon juhlat."

Teddy ei muistanut, miltä sijoittuminen oli tuntunut. Siitä oli niin kauan, mutta hän epäili, että se oli silloin tuntunut hämmentävältä ja upealta.
"Juhlat kuuluvat asiaan", Teddy naurahti. "Hotelli on joka ilta ja yö täynnä juhlivaa väkeä, mutta onneksi kaikki ottavat muut huomioon, eivätkä melua kovasti. Vähän tietenkin, mutta sille nyt ei mitään voi", mies totesi hyväntuulisena. Hän katsoi, kuinka hevosten suitsiin kiinnitettiin ruusukkeet ja ratsukot laukkasivat reippaasti areenan ympäri. "Lähdetäänkö katselemaan mitä muuta täällä on, vai haluatko jäädä odottamaan seuraavaa luokkaa?" Kai täällä muitakin kilpailuja vielä tänään olisi.

Miyato nousi ylös, hän kiertelisi mielellään paikkoja!
"Ja tosiaan kuuluvat, vaikka myönnän että ensimmäiset vähän lipesivät käsistä." Hän naurahti ja odotteli toista innoissaan.
"Kierrellään vain. Autossa tuli istuttua tarpeeksi ja enköhän saa seurata kisoja kyllästymiseen asti vielä."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 4:50 pm

"Toivottavasti et kyllästy", Teddy naurahti. Onneksi täällä oli paljon erilaisia luokkia, joita katsoa. Se piristi aina kilpailupaikkoja, kun jokainen luokka erosi edellisestään. Mies nousi ylös ja lähti laskeutumaan katsomon portaita.
"Ensimmäiset kisat saavatkin livetä käsistä", mies nauroi muistellen omiaan. Niin, ne olivat myös lähteneet käsistä. Eivätkä olleet jääneet ainoiksi, valitettavasti. "Odota vain, kun pääset näkemään, millaisia juhlia olympiakisojen yhteydessä pidetään", mies sanoi värähtäen pelkästä ajatuksesta. Niistä juhlista toipumiseen oli mennyt viisi päivää.

"... Teddy, jos vaikka ensin ehtisin neljän tähden kisoihin." Hän naurahti hellästi vanhemmalleen ja hieraisi niskaansa. Vaikka kieltämättä, olihan se hänen haaveensa, osallistua olympialaisiin. Silloin hän voisi sanoa kokeilleensa kaikkea.
"En kyllästy. Älä pelkää."

"Kyllä sinä ehdit", mies nauroi. Vuosiahan tässä oli vielä aikaa. "Mutta onpahan jotain, mitä odottaa", mies virnisti. Hän ei halunnut ajatella, millaiset juhlat täälläkin järjestettäisiin maanantaina. Tai sunnuntaina, tai lauantaina, tai tänään. Mutta maanantaina suurimmat juhlat olisivat, kun suurin luokka olisi kilpailtu ja kisat olisivat ohitse kaikilta.
"Hyvä niin", mies nyökkäili kulkiessaan pitkin käytäviä. Nämä olivat selkeästi myös yleisön käytössä, sillä käytävät olivat siistimpiä ja suurempia. Mies suuntasi rauhallisesti pääovien aulan luokse. Suuri aula kiersi käytännössä koko areenan ympäri, haarautuen välillä pienempiin käytäviin. Ihmisiä maleksi siellä täällä odottelemassa seuraavia luokkia.
"Kyllä kisapaikoilla vain on oma tunnelmansa", mies huokaisi hymyssäsuin. Ehkä hän oli kaivannut tätä. Paljonkin.

"Onneksi." Miyato naurahti ja seurailisi Teddyä, katselleen samalla ympärilleen. Hän tunsi olonsa pikkulapseksi karkkikaupassa siellä, yrittäen hillitä ulospäin huokuvaa innostustaan.
"Niin on. Alan todella kaivata isompia kisoja... Enkä vain pieniä."

"Pääset näihin pian Coran kanssa", Teddy myhäili. "Aiemmin kuin minä ja Minx, se on ainakin varmaa", mies naurahti synkästi. Niin, hänestä ja Minxistä ei olisi neljään tähteen vielä aikoihin, ellei ihmettä tapahtuisi. Juuri nyt kolme tähteäkin tuntui liian suurelta luokalta heille.
"Ja monien hevosten kanssa vielä Corankin jälkeen", mies totesi. "Olet nuori, ehdit kyllä. Nauti pienemmistä kisoista vielä kun voit, kerää kokemusta ja voit sitten olla vuoden yllättäjä, kun voitat heti ensimmäiset suuret kisasi ja jatkat samalla linjalla."

"Joojoo, setä. Olen kiltisti ja yritän olla olematta malttamaton. Ja pienillä kisoilla tarkoitin näitä talven kilpailuja, joissa käydään vain harjoittelemassa kevättä varten." Mieli veti todenteolla jo kenttäesteille, hän ei voinut sille mitään.

Teddy virnisti. Hän oli ollut tämän reissun aikana jo professori, ja nyt hän oli setä. Selvä.
"Nauti niistä silti", mies naurahti. Kisoista piti nauttia, tai muuten ei ollut mitään järkeä lähteä kilpailemaan. Hän sen tiesi, kun ei enää pitkiin aikoihin ollut nauttinut kisahumusta. Nyt se tuntui palanneen, ehkä sen takia, ettei hän ollut syksyllä osallistunut kisoihin lähes lainkaan. Hän ei malttanut odottaa sitä, että pääsisi huomenna hyppäämään Dimen kanssa. Kunpa kaikki menisi hyvin.

Ei hän uskaltanut enää sanoa toista professoriksi, ettei vain joutuisi kirjoittamaan sitä miehen uhkaamaa esseetä. Miyato naurahti ja kohautti kevyesti olkiaan.
"Yritän. Keväällä olen varmasti sekaisin onnesta."

"Se on mukava tunne", hän naurahti ajatellen sitä hetkeä, kun he olivat hypänneet Dimen kanssa puhtaan radan viimeisellä kierroksella Lontoon olympialaisissa. He olivat taanneet Englannille joukkuekultaa. Se jos mikä oli saanut leveän hymyn huulille.
"Sinulla on vielä pitkä ura edessäsi. Älä siis suotta kiirehdi huipulle, ehdit kyllä nauttia sielläkin kilpailemisesta", mies myhäili. "Eikä täällä mitään niin ihmeellistä ole. Samoja kisoja, paitsi korkeammilla esteillä, vaikeammilla lähestymisillä ja tiukemmilla kilpakumppaneilla."

"Nuoruuden malttamattomuutta." Miyato naurahti toiselle. Lähinnä ne harjoituskilpailut tylsistyttivät häntä todenteolla. Ärsyttivät oikein.
"Ei kai, jos on pyörinyt täällä jo kauemmin."

Teddy naurahti. Niin, ehkä hän oli tottunut liian hyvään, kun kiersi näitä kilpailuja Dimen kanssa vuodesta toiseen.
"Minxin kanssa kilpailen pienemmissä kisoissa", hän muistutti hymyn kera. Minxin kanssa kilpaileminen oli helpompaa kuin Dimen, ainakin joiltakin osin. Hän ei hermoillut punaruunikon tamman kanssa yhtä paljoa kuin papurikonkimon, koska kukaan ei näyttäisi televisiossa Minxiä, mutta Dime päätyisi sinne helposti. Dimen kanssa häneltä odotettiin suuria, joten tietenkin se toi paineita.

"No onhan se oma etunsa, ettei ole heti uutisten aiheena toisen hevosen kanssa." Dimeä pidettiin varmaan jonkinlaisena kansallissankarina niiden olympialaisten jälkeen. Hän ei ihmetellyt sitä ja herttäisihän tamma huomiota missä tahansa kilpailuissa.

"Se on mukavaa", Teddy naurahti. Dimeä seurattiin Englannissa paljon kenties sen takia, että se tuntui valloittaneen yleisön omalla persoonallaan. Siinä missä muut hevoset tuntuivat olevan kilpahevosia, Dime oli paljon muutakin, ja tamma näytti sen kaiken radalla. Hevosen ilonpukeistakin tuntui aina irtoavan naurut yleisön keskuudessa. Teddy kulki eteenpäin ihmisten joukossa rauhallisesti, vilkutti joskus jollekulle, mutta ei pysähtynyt juttelemaan.
"Käyn vilkaisemassa Dimeä", mies ilmoitti heilauttaen avainläpyskää lukijalaitteen edessä. Vihreä valo syttyi ja hän sai oven auki. "Jos haluat kierrellä ympäri areenaa, ole hyvä vain", Teddy sanoi hymyillen. Hän halusi tarkistaa vielä kerran, että hevonen olisi kunnossa, ennen kuin harkitsisi hotellille paluuta. Tänään pitäisi olla aikaisin pedissä.

Miyato jäi hortoilemaan pitkin aluetta vähän eksyneen näköisenä, yrittäen vaen nähdä mahdollisimman paljon. Ei hän olisi uskonut tällaiseen lähtiessään Amerikasta, kuka muka olisi? Hän lähetti viestin äidilleen, joka oli pakahtua kotona tyytyväisyydestä. Poikansa oli selvästi upeassa paikassa ja arvokkaassa seurassa, miksipä siitä ei olisi iloinnut.

Teddy suuntasi tarkistamaan Dimeä, kuten oli ajatellutkin. Tamma oli tyytyväinen karsinassaan. Ei hän ollut totuuden nimissä muuta odottanutkaan, mutta hän oli vainoharhainen hevosensa suhteen. Hän jäi hetkeksi silittämään hevosen kaulaa ja selkää miettien huomisia kisoja. Rata olisi nopea, se oli selvää, mutta todennäköisesti myös teknisesti haastava. Niin tuppasi käymään, kun kilpailtiin alusta alkaen jump off -tyylillä kaikkia vastaan. Hän luotti hevoseensa ja katsoessaan tamman innostunutta olemusta, hän ei voinut olla innostumatta itsekin. Tänne lähtö oli ehkä ollut hänen paras päätöksensä ikuisuuteen. Tosin, kun otti huomioon, millaisia päätöksiä hän oli viimeaikoina tehnyt, se ei kertonut vielä oikeastaan mitään. Ehkä hän uskaltaisi huomenna laittaa Gabriellelle viestiä, jos kilpailut olisivat menneet hyvin. Tai sitten hän odottaisi tammikuulle. Se tuntui hyvältä vaihtoehdolta, mutta helmikuu vielä paremmalta.
Mies laittoi puolta tuntia myöhemmin Miyatolle viestiä ilmoittaen, että lähtisi hotellille päin ja jos toinen haluaisi mukaan, hän odottaisi vielä vartin Dimen luona. Mies harjasi hevosen karvaa tyytyväinen hymy huulillaan. Ratsastusvaatteet olivat aivan tamman hopeaisissa karvoissa, mutta ei se haitannut. Tamma nautti seurasta, rapsutuksista ja harjauksesta, joten tietenkin hän tarjosi sitä hevoselleen.

Miyato oli haahuillut jo ties ja minne, ennen kuin sai sen viestin Teddyltä. Hän huokaisi syvään ja hieman hölmönä lähti etsiytymään kohti tallialuetta jälleen. parin eksymisen jälkeen hän löysi sinne, pahoitellen ensin sitä että hieman kesti.
"Yllättäen eksyin pariin otteeseen."

"Ei se mitään", Teddy naurahti. "Mutta taisi olla hauskaa?" Hän kysäisi silittäen Dimen harjaa. Hän oli aikansa kuluksi aloittanut hevosen harjan letittämisen. Hevosenhoitaja hoitaisi sen loppuun, mutta jo nyt tammalla oli muutama kaunis, tasainen lettipallura harjassaan.

"Oli, todella." Miyato naurahti ja rapsutti nopeasti Dimen otsaa hellästi. Hän hymyili tamman harjalle ja astui karsinan ovelle takaisin.
"Hieno se on."

"Hyvä niin", mies totesi, taputti hevosen harjaa ja päästi letin käsistään. Hevosenhoitaja jatkakoot työn loppuun ja ommelkoot letit kunnolla kiinni. Hän oli vain käyttänyt aikaansa hevosensa hellimiseen.
"Jos haluat mennä katsastamaan, millainen meno Lontoon yöelämässä on, niin kilparatsastajat ovat tyypilliseen tapaansa lähimmässä yökerhossa juhlimassa voittojaan", Teddy lausahti sulkiessaan tamman karsinan oven huolella. Hän tarkisti salvan vielä kertaalleen. Dime ei pääsisi karkuun.
"Mutta minä painun kyllä pehkuihin, niin jaksan huomenna", hän naurahti. "Ollappa vielä nuori ja täynnä energiaa", mies sanoi virneen kera.

Miyatoa olisi ehkä normaalitilanteessa - eli sinkkuna - houkuttanut päästä yöelämään, mutta nyt kun kotona odotti joku, ei hän oikeastaan halunnutkaan karata sinne. Ehkä hän soittaisi Simonille ja katselisi telkkaria.
"nääh, en minä taida... Ehkä vaan soitan puhelun ja menen nukkumaan."

Teddy virnisti tietäväisesti. Vai että oikein puhelun.
"Kuulostaa hyvältä tavalta viettää iltaa", hän sanoi velmun hymyn kera. "Soitat varmasti äidillesi, eikö vain?" Hän ei voinut vastustaa kiusausta, joten pitihän sitä vähän piikitellä. Oikeastaan Miyato oli varsin suloinen ollessaan noin ihastunut.

".. Äidille, joo, tosiaan." Miyato vastasi aivan viattoman oloisena, huomaamattaan kevyesti punastunut. Hän oli aivan pihkassa, voi nolous. Hän keinui kantapäiltä päkiöille ja takaisin.

"Niinpä niin", Teddy nauroi ja otti suunnan kohti ulko-ovia. Tallialueelta pääsi nopeasti ulos, paloturvallisuussyistä, mutta sitten he joutuisivat kiertämään koko areenan ympäri ulkokautta. Vähemmällä pääsi, kun kulki mutkittelevia käytäviä pitkin.
"Minä tulen huomenna jo kahdeksan aikaan tänne. Lähtölistat julkaistaan keskiyöllä ja luokka alkaa kahdeltatoista. Riippuen vähän lähtönumerostani, olen Dimen selässä yhdeltätoista tai vähän sen jälkeen", mies kertoi. "Mutta sinä voit tietenkin nukkua pitkään ja tulla paikalle, kun siltä tuntuu", hän muisti lisätä. Vaikka hän olikin vainoharhainen, ja halusi aamulla eläinlääkärin tarkastuksen, kengittäjän vilkaisemaan tamman kavioita ja itse käydä läpi kaiken mahdollisen kisaan liittyen, ei se tarkoittanut, että Miyaton olisi pakko roikkua hänen mukanaan.

Miyato nyökkäsi, ehkä hän saapuisi tänne yhdentoista maissa. Hän huokaisi syvään ja kohautti kevyesti olkiaan.
"Voisin tulla yhdentoista maissa tänne." Hän ei osaisi herätä niin ajoissa.

"Se käy hyvin", Teddy totesi. Hän viettäisi mielellään aikaa hetken yksikseen Dimen kanssa, niin toinen välttyisi näkemästä sitä hetkeä, kun hän olisi kauhusta kalpeana. Se väistyisi, mitä lähemmäs kisoja he pääsisivät.

Miyato halusi antaa toiselle kahdenkeskistä aikaa hevosensa kanssa ja kyllä se siitä helpottaisi. Hän huokaisi hiljaa ja kohautti kevyesti olkiaan, puhahtaen itsekseen.
"Hmm... Mennäänkö?"

"Mennään", Teddy vastasi pienen jännittyneen hymyn kera. Huomenna kun hän näkisi Dimen, hevonen näyttäisi viimeistä jouhta myöten kilparatsulta. Tamman tumma harja ja häntä olisi letitettyinä ja varusteet odottaisivat kiiltävinä ja puhtaina, että hän nostaisi ne Dimen selkään. Hän halusi aina varustaa hevosensa itse. Se oli rutiini, joka rauhoitti häntä. Mies suuntasi tottuneesti käytäväsokkeloa pitkin kohti ulko-ovia.
"Pääset kulkuluvallasi sekä katsomoon että vip-aitioon, joten valitse paikkasi ihan vapaasti huomenna", Teddy totesi hymyn kera. Jotain hyötyä siitäkin oli, että lipun sijaa liikkui kulkuluvalla. Mies astui Lontoon viileään ilmaan. Aurinko oli jo laskenut, mutta kaupungin valot valaisivat teitä.

"Ehkäpä etsin oman paikkani sieltä." Hän hymähti ja naksautti niskojaan kevyesti. Ulkona oli kieltämättä jo vähän viileä, mikä sai hänet vetämään takin kunnolla kiinni. Hän askelsi perin reippaasti ja kevyesti,ollen turhankin innoissaan.

Miyato ei ollut ainoa, joka oli innoissaan. Teddy ei malttanut odottaa huomista, mikä oli yllättävää. Hän oli ajatellut, että viettäisi tämän illan lähinnä pahoinvointisena ja kauhuissaan, mutta ainakin tällä hetkellä huominen kilpailu sai hänet innostuneeksi. Toki hän jännitti, sitä hän ei voisi kiistää, mutta hän myös odotti toiveikkaana huomista. Onneksi hotelli oli niin lähellä, sillä kirpeä ilma olisi pian muuttunut hyytäväksi.
"Ole kuin kotonasi. Jos haluat jotakin huonepalvelusta, tilaa vapaasti", mies rohkaisi astuessaan sisään hotellin lämpimään aulaan. "Minusta ei tänään ole paljoa seuraa, valitettavasti", Teddy pahoitteli suunnaten hissien luokse. Hän olisi mielellään viettänyt aikaa toisen kanssa, jutellut niitä näitä ja lähtenyt vaikka kaupungille, mutta hän tiesi, että muuttuisi illan edetessä yhä hermostuneemmaksi, eikä silloin olisi hyvää seuraa kenellekään.

"Ei se mitään, ei minua yhtään haittaa." Hän sanoi naureskellen. Hän halusi soittaa Simonille ja hehkuttaa kaikkea näkemäänsä. Ja muutenkin vain kaipasi toista. Hän suuntasi hisseille toisen perässä ja omn huoneen edessä toivotti tuolle hyvät yöt, ennen kuin livahti ovesta sisään ja samantien soitti blondille.

Teddy hymyili kiitollisena. Hyvä niin. Jos huominen luokka sujuisi hyvin, hänestä olisi varmasti seuraa enemmän illalla ja sunnuntaina. Mies toivotti hyvät yöt ja siirtyi omaan huoneeseensa. Hän laittoi jo valmiiksi herätyksen puoli kahdeksaksi, jotta ei vahingossakaan joutuisi kiirehtimään aamulla. Mies pyöri hermostuneena huoneessaan, soitti äidilleen, kävi pitkässä kuumassa suihkussa ja kulutti aikaansa yrittämällä keskittyä kaikkeen mahdolliseen, mikä vain sallisi unohtaa huomisen kilpailun. Hän käpertyi sänkyyn ennen yhdeksää, nukahti kevyeen uneen ja heräsi tekstiviestin tuttuun merkkiääneen keskiyöllä. Hän aukaisi viestin ja nielaisi. He lähtisivät Dimen kanssa radalle ensimmäisinä. Mies vaihtoi kaikessa hiljaisuudessa herätyksensä seitsemäksi ja vajosi uudestaan uneen, joka oli täynnä kuvia esteistä ja kilpailuista.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 4:53 pm

Lauantai 20. joulukuuta

Miyato vatkutteli nukkumaanmenon kanssa ja jutusteli niitä näitä, katsellen telkkaria ja haki lähellä olevasta kaupasta sipsiä itselleen. Keskiyön jälkeen hän sitten sammahti sänkyynsä, heräten aamulla herätyskelloonsa vasta puoli kymmmenen maissa. Miyato pukeutui siististi farkkuihin ja kivasti istuvaan kauluspaitaan sekä bleiseriin. Pitihän sitä hyvältä näyttää. Hän söi aamupalan hotellin alakerrassa ja vähän ennen yhtätoista lähti astelemaan areenalle, mennen katsomon vip-aitioon, vaikka tunsi olonsa vähän ulkppuoliseksi siellä.

Hän nousi seitsemältä tuttu solmu vatsassaan. Hän olisi radalla viiden tunnin päästä. Hyppäämässä nopeaa rataa… Apua. Mies suuntasi tallille vain nopean suihkun jälkeen. Hän oli pukenut päälleen tummat farkut ja tallitakin. Kilpavaatteet odottivat laukussa siististi viikattuina sitä hetkeä, kun olisi aika nousta hevosen selkään ja lähteä radalle. Teddy oli areenalla ennen kahdeksaa ja suuntasi heti katsomaan aamuruokansa syönyttä Dimeä, joka repi laiskasti lisää heiniä verkostaan. Hän rapsutteli tammaa, harjasi sitä yli tunnin ja tarkistutti kengät ja koko hevosen ammattilaisten toimesta. Kymmenen jälkeen hän ei voinut enää muuta kuin nousta selkään ja suunnata lämmittelykentälle, jolla oli vasta pari muuta ratsukkoa, joiden lähtönumerot olivat alkupäässä. Yhdeltätoista pääsisi kävelemään rataa, ja kahdeltatoista he starttaisivat Dimen kanssa.
Tamma tuntui ymmärtävän, että tänään oli tosi kyseessä. Papurikonkimo hevonen keskittyi sileätyöskentelyyn tavallistakin paremmin. He työstivät paljon taivutuksia, siirtymisiä, askeleen pidennyksiä ja laukanvaihtoja, kunnes Teddy oli varma siitä, että hevonen oli valmis. Silloin hän hyppäsi alas selästä, ojensi ohjat hoitajalle ja lähti kävelemään rataa sillä aikaa, kun hoitaja harjaisi hevosen vielä kerran, varmistaisi varusteiden kunnon ja kävelyttäisi sitä, jotta se pysyisi lämpimänä.
Mies käytti koko puolituntisen, joka heille oli annettu, rataan tutustumiseen. Neljätoista estettä, joista yksi oli kolmen sarja ja yksi kahden sarja, sekä tietenkin koko joukko erinäisiä esteitä, joiden ulkomuodosta oli tehty mahdollisimman ihmeellinen hevoselle kukka-asetelmien ja lankkupuomien avulla. Hän kääntyi katsomaan vip-aition suuntaan, kun poistui kävelemästä rataa. Mies vilkutti tunnistaessaan Miyaton. Aamun kalpeus oli vaihtunut tyyneyteen ja eilinen hermostuneisuus itsevarmuuteen, kun Teddy asteli selkä suorana ulos kentältä. Vielä viimeiset hypyt Dimellä, ja he lähtisivät radalle.

Hän huokaisi hiljaa ja odotteli kisan alkua. Hään virnisti kun näki Teddyn kävelemässä rataa. Häntäkin alkoi jo jännittää toisen puolesta. Miyato lähetti selfien äidilleen, ihan vain koska saattoi niin tehdä ja oli aikaa tehdä turhia.

Lämmittelyhypyt sujuivat ongelmitta. Mies hymyili taputtaessaan hevosen hopeanhohtoista kaulaa. Tamma oli valmis. Hevonen kulki pää korkealla, korvat hörössä ja tummat silmät suorastaan salamoiden. Dime uhkui voitontahtoa, itsevarmuutta ja ylpeyttä. Tamma tuntui tietävän, että yleisö oli tullut katsomaan sitä (ja kolmeakymmentä muuta hevosta, mutta eipä sillä ollut väliä Dimelle). Hän kiristi kypäränsä, suoristi mustan kilpatakkinsa ja lähti kohti porttia. Tamma tanssahteli energisin askelin. Hevonen otti sivuaskelia, kun portti aukaistiin, ja sen jälkeen loikkasi areenan hiekalle energisessä laukassa. Papurikonkimo pukitti kolme kertaa saaden yleisöltä raikuvat aplodit. Dime hirnui kuuluvasti ja heitteli päätään, kun Teddy ohjasi tamman katsomaan esteitä. Aika kului. Kohta olisi lähdettävä radalle. Mies hymyili, taputti hevosen kaulaa ja keräsi ohjat paremmin käsiinsä.
Hän nosti laukan. Dime liikkui energisesti, mutta se oli kevyt kädelle. He lähtivät kohti ensimmäistä pystyä. Kello kilahti. Rata oli alkanut. Teddy unohti kaiken muun paitsi esteet, hevosensa ja reitin, jonka oli tarkoin suunnitellut etukäteen. He käyttivät kaikki lyhyemmät reitit, joita radalla oli. Heidän asenteensa, kuten selostaja ilmoitti, oli alusta asti selvä: he aikoivat laittaa muut juoksemaan peräänsä. Antaa painetta jättämällä pohjille radan niin tiukalla ajalla, ettei yksikään varovainen suoritus voisi kantaa hedelmää. Tamma lensi. Hevonen ylitti esteitä yhdessä ratsastajansa kanssa ilman pienintäkään haparointia. Kolmen esteen sarja sujui moitteettomasti, tamma pukitti railakkaasti sen jälkeen, ja lähti sitten uudella tarmolla kohti korkeaa ja leveää okseria, jonka alla oli vesimatto. Dime ponnisti, ylitti esteen ja laskeutui tasapainossa, kääntyi tiukasti ja sujahti kahden esteen välistä lyhyellä, tiukalla kaarteella kohti viimeistä, korkeaa pystyä. Tamma lähti hyppyyn vinosti, mutta se ei tuntunut haittaavan - puomi jäi paikoilleen, hevonen laskeutui alas ja kiisi pitkin askelin maalilinjan yli. Teddy pidätti tammaansa, joka hyppi ilmaan suurin pukkiloikin. Hevonen tiesi tehneensä upean radan. Tamma ei ollut hipaissutkaan puomeja ja aikakin näytti kovalta, mutta seuraavat ratsastajat näyttäisivät, kuinka hyvä se oikeasti oli. Naurava Teddy halasi tammansa kaulaa, kun Dime vihdoin hidasti raville. Hevonen heitteli päätään ja hirnui kuin ilmoittaen, että se oli jo voittanut. Teddyn mielestä niin oli ehdottomasti jo käynyt. Hevonen oli tehnyt upean radan. Äitikään ei voisi olla muuta kuin ylpeä heistä.

Miyato seurasi rataa silmä kovana, naureskellen tamman käytökselle. Dime oli aivan mahtava eläin temppuillessaan radan jälkeen. Persoonallinen hevonen. Hän jäi katsomaan vielä ratoja uteliaana, haluten nähdä miten muut pärjäsivät.

Teddy vilkutti yleisölle ratsastaessaan portille. Hän toivotti onnea seuraavaksi lähtevälle ratsukolle, joka näytti aavistuksen hermostuneelta. Hän hoiti lyhyet loppuverryttelyt Dimellä ruuhkaisella kentällä ja antoi sen jälkeen ohjat hoitajan käsiin. Hän suuntasi aitiota kohden. Hän haluaisi nähdä, miten kisat jatkuivat. Matkalla aitioon hän törmäsi Mikeen ja Dammyyn, jotka olivat matkalla porttia kohden.
"Tsemppiä", mies huikkasi ratsastajalle, joka näytti hyväntuulisuudestaan huolimatta hieman tavallista kalpeammalta.
"Haista sinä huilu, kun menit tuollaisen radan heti ensimmäisenä tekemään. Saa nähdä, pääseekö kukaan ohitsenne", Mike vastasi ruunikon hevosen selästä hermostuneen naurahduksen kera.
"Laittakaa parastanne, ja ehkä te pääsette", Teddy virnisti, vilkutti hyvästit ja lähti kiipeämään portaita aitiota kohden. Hän istahti alas Miyaton viereen, ja vilkaisi tulostaulua. Uskomatonta kyllä, Mike oli ollut oikeassa. He olivat edelleen johdossa Dimen kanssa ja yli neljän sekunnin erolla seuraavaan ratsukkoon. Heidän aikansa oli ollut ilmeisesti parempi, kuin hän oli uskaltanut toivoakaan.
"Miltä tuntuu seurata kisoja katsomosta käsin?" Teddy naurahti samaan aikaan kun edellinen ratsukko poistui radalta ja ruunikko Dammy ravasi näkyviin. Mike näytti saaneen väriä takaisin kasvoilleen, tai ehkä etäisyys vain hämäsi.

Dimen aika oli ollut todella kova, mutta tamma oli lennellyt radan kevyesti ja Tedy oli käyttänyt todella lyhyitä teitä. Yksi ratsastaja oli kokeillut samaa ja tuonut sen viimeisen pystyn alas.
"Mahtavalta. Teitte kyllä sellaisen ajan, ettei toista ole. Yksi kokeili samoja reittejä kuin sinä ja toi pystyn alas"

"Mike yrittää samaa", Teddy naurahti katsoessaan ruunikkoa hevosta, joka lähti vaivattomasti laukkaan. Hevosella oli suuri askel, mikä saikin vauhdin näyttämään aina hitaammalta, kuin mitä se oikeasti oli. Dimen pieni koko ja lyhyt laukka sai tamman näyttämään siltä, kuin se lentäisi. Hän oli oikeassa arvelussaan - Mike todellakin lähti oikomaan samoissa kohdissa, kuin missä hän oli tehnyt niin. Lyhyet kaarteet esteiden sisäpuolelta tarkoittivat vaikeampia lähestymisiä, mutta tämän tasoisessa kilpailuissa oli otettava riskejä. Dammy ylitti esteitä voimakkain ponnistuksin, mutta ylitti vesimatto-okserin pitkäksi venyvällä loikalla. Teddy näki, kuinka Mike joutui tekemään päätöksen sekunnin sadasosassa. He lähtivät kiertämään estettä ja menettivät siinä sekunnin tai kaksi, mutta ylittivät viimeisen pystyn puhtaasti. Teddy taputti muiden mukana ratsukolle. Se oli hieno rata. Heidän aikansa riitti toiseen sijaan, ja he nipistivät heidän etumatkaansa muihin sekunnilla.
"Rata näyttää paljon hurjemmalta täältä päin kuin selästä", Teddy naurahti matalasti.

"No todellakin. en hyppäisi tuollaista aikaa vastaan." Miyato pärskähti. Hän kun ei ollut tottunut hyppäämään 160-senttisiä esteitä ratana, vaikka ei niissä sinänsä pahaa olisi. Mutta hän ei olisi suostunut silti tekemään mitään tuollaista.
"Hullu sinä olet."

"Emme mekään hyppää aikaa vastaan, ainakaan virallisesti", Teddy naurahti. Hän virnisti toiselle. "Mutta kun kyseessä on vain yhden radan luokka, ei ole uusintakierrosta puhtaille suorituksille, lopussa aika ratkaisee puhtaasti hypänneiden keskuudessa sen, kuka sijoittuu mitenkin. Joten jokainen höylää niin monta sekuntia pois kuin vain uskaltaa", mies totesi jatkaen seuraavan suorituksen seuraamista. Puomeja kolahteli alas kaksin kappalein, kun kolmoissarjan lähestyminen jäi vinoksi. Sääli. Tähän mennessä heillä oli viisi puhdasta rataa. Ennuste oli ollut, että koko kilpailuissa puhtaita ratoja nähtäisiin kahdeksan. Saisi nähdä, kuinka lähelle arvio oli osunut.

"Ihan hullujen touhua silti." Koska kiinteiden maastoesteiden hyppääminen kovassa vauhdissa oli paljon järkevämpää ja turvallisempaa. Hän huokaisi syvään ja kohotti kulmiaan hieman kun kaksi puomia putosi. Voi ei.
"Sinä kyllä voitat jos ihmettä ei tapahdu."

"Älä ole vielä niin varma", Teddy totesi hyväntuulisesti. Enää ei ollut mitään väliä sillä, voittaisiko hän vai ei, koska he olivat tehneet suorastaan täydellisen radan. "Viimeisenä vuorossa on hollantilainen ratsukko, joka voitti tämän vuotisen Longines Speed Challengen Pariisissa syksyllä. He kilpailevat paljon aikaluokissa, joten nopeutta riittää, jos puomit vain pysyvät ylhäällä." Hän odotti innolla hollantilaista kilpakumppaniaan hevosella, jonka nimi oli niin vaikea, ettei hän edes yrittänyt sanoa sitä. Hän seurasi muita ratsukoita, joista suurin osa pudotti yhden puomin tai otti yhden kieltäytymisen jollekin esteelle. Yksi sai puhtaan radan, mutta erittäin hitaalla ajalla, sillä ratsukko ei hyödyntänyt yhtäkään lyhyemmistä teistä.

"No olen aika varma. Saa vetää melkoisen radan ja tehdä ihmeitä jos haluaa saada paremman ajan. Vaatii jo itsemurhanhakuisuutta." Hän naurahti ja katsei radalla hyppääviä ratsukoita. KUkaan ei yltänyt saman kuin Teddy ja Diime, toistaiseksi. Pian oli viimeinen ratsastaja vuorossa.

Teddy ei ollut siitä niin varma. Ei siihen tarvinnut kuin sadasosasekunnin nopeamman suorituksen. Yhden kaksi senttiä lyhyemmän kaarteen, tai yhden esteen, jonka hevonen hyppäisi matalammalta yli. Se olisi pienestä kiinni, jos muutoin käyttäisi radan lyhyitä teitä ja ottaisi reippaasti vauhtia. He olivat hypänneet Dimen kanssa vauhdilla - hän oli pyytänyt tammaa venyttämään askeltaan jokaisen esteen välissä, ja uudelleen koonnut hevosen lyhyeksi ennen hyppyä. Mutta se oli tapa, jolla he kilpailivat silloin, kun ajasta oli kyse. Dime oli parhaimmillaan, kun se sai mennä lujaa. Saisi nähdä, miten maanantaina menisi, kun tarkoitus olisi pitää teknisesti huomattavan paljon haastavamman radan puomit ylhäällä ajasta murehtimatta.
"Sieltä he saapuvat", Teddy mutisi kun ratsukko saapui. Hän seurasi tarkkaavaisesti, miten hollantilaiskaksikko lähti radalle. Nopeasti, tehokkaasti ja tiukin käännöksin. Tästä tulisi tiukka kamppailu, jos puomit pysyivät ylhäällä. Ne pysyivät. Yleisö pidätti hengitystään, kun odotettiin, että aika saataisiin näkyviin taululle. Hollantilaiskaksikon nimi välähti taululle - toisena.
"Minua tarvitaan alhaalla", Teddy sanoi yllättyneenä. Hänen pitäisi kymmenen minuutin päästä olla Dimen selässä valmiina ottamaan vastaan palkintonsa ykkössijasta. Mies katsoi Miyatoa ihmeissään. Ei hän ollut odottanut, että voittaisi kilpailun, mutta… Tuntuihan se hyvältä. Todella hyvältä.

Miyato virnisti ja tölväisi toista leikkimielisesti kylkeen.
"Niin, ethän sinä voittoa nappaa, et... Näetkö, yksi nainen lepytelty ja toinen pidetty tyytyväisenä. Sinulla on äitisi ja Dimen verran vähemmän ongelmia." Miyat hörähti hyväntuulisesti ja halusi miltei potkaista vauhtia Teddyyn.

"Niinhän se on", mies naurahti. Tämän jälkeen olisi ilo soittaa äidille - tai oikeastaan ilo vastata puheluun. Hän tiesi, että äiti oli soittanut heti radan jälkeen. Hän oli vain päättänyt jättää värisevän puhelimen huomiotta. Hän soittaisi sitten, kun palkintojenjako olisi ohitse. Mies nousi hymyillen ylös ja suunnisti alas kohti portteja. Dime odotti jo hoitajan kera käytävällä. Tamma ravasi lennokkain askelin edes takaisin leveällä, kumimaton pohjustamalla käytävällä ja suorastaan raahasi hoitajaa perässään.
"Soo soo, tyttö", Teddy mumisi hevoselle, joka otti vain enemmän vauhtia ravatessaan omistajansa luokse. "Kyllä kyllä, sinä voitit, olet mahtava, tiedän, tiedän", mies nauroi halatessaan hevosen päätä. Dime hörisi tyytyväisenä. Teddy heilautti itsensä tamman satulaan ja yhdessä hoitajan kanssa he riisuivat selkään heitetyn viltin tammalta. Dime tanssahteli innostuneena, kun hän ohjasi tamman hollantilaisratsukon taakse. Portit aukesivat ja sijoittuneet ratsukot lähtivät letkana liikkeelle. Dime kulki viimeisenä tanssahdellen. Tamma oli selkeästi sitä mieltä, että yleisön suosionosoitukset olivat yksin sille. Teddy toppuutteli hevosta rauhallisesti jutellen, kun he seisoivat rivissä. Ruusukkeet kiinnitettiin hevosten suitsiin ja hänelle ojennettiin pokaali sekä suuri valkoinen kirjekuori, jossa odotti palkintoshekki. Mies kannusti Dimen laukkaan ensimmäisenä. Hollantilaisratsukko lähti heidän peräänsä kunniakierrokselle, jonka Dime vietti lähinnä laukaten vauhdikkaasti ja pukitellen riemuissaan. Teddy nauroi hevosensa pelleilylle. Äiti ei olisi tyytyväinen tamman käytökseen kunniakierroksella, mutta hänellä ei ollut sydäntä kieltää rakasta tammaa ilmaisemasta riemuaan. Hän hyppäsi alas selästä käytävällä ja talutti hevosen karsinalle leveän hymyn kera. Tämän takia hän oli vuosikymmeniä noussut hevosen selkään ja matkustanut kisasta toiseen.

Miyato otti puhelimella videpta parin kunniakierroksesta, naureskellen tammalle vielä silloinkin kun asteli takaisin tallialuetta kohti.
"Semmoinen esitys. Hieno tamma olet."

"Sitä se todella on", Teddy nauroi riisuessaan reippaasti tammaa varusteista. Dime hirnui ja tepasteli paikoillaan. Tamma oli edelleen täynnä energiaa, riemua ja ylpeyttä - hevonen tuntui tietävän tarkalleen miten upean suorituksen se oli tehnyt.

"Noniin, olet suloinen." Hän rapsutteli tamman turpaa ja poskia jellästi naureskellen. Se selvästi kaipasi lisää huomiota ja uudelleen radalle.

Teddy laski varusteet käytävälle ja nappasi pehmeän pölyharjan käteensä. Hän palasi harjaamaan hevosta, joka puhisi ja pöhisi ja hirnui jatkuvasti.
"Eiköhän kaikki kuulleet jo, miten upea olit", Teddy nauroi voimatta tosissaan torua hevostaan. Kai mekastus kisapaikalla oli ihan sallittua. Hiljaista näissä tiloissa ei koskaan olisi.
"Luuletko, että sinulla riittää virtaa illanviettoon?" Mies kysyi velmun hymyn kera Miyatolta. Tämänpäiväinen suoritus ansaitsi juhlansa.

"Se ei ole ollenkaan varma." Hän sanoi nauraen ja rapsuttlei tammaa.
"Riittää kyllä." Miyato hymyili hieman velmusti takaisin. Hän aikoisi pistää voittajan kevyen piinapenkin alaiseksi.

"Loistavaa", Teddy myhäili. Puhelin heräsi eloon takin taskussa, jonne hän oli sen sullonut, ettei hukkaisi sitä harjalaatikon pohjille. Mies kaivoi sen esiin ja painoi vihreää, kun näki soittajan.
"Hei äiti", mies vastasi, vilkaisi Miyatoa virnistäen ja laittoi kaiuttimen päälle. Jos hän joutui kuulemaan äitinsä torut, saisi toinen kärsiä hänen kanssaan. Hän laski puhelimen Dimen selälle, joka ei ollut moisesta moksiskaan. Jos jotakin, selän päälle laskettu puhelin sai tamman seisomaan paikoillaan.
"Tuommoinen käytös ei sovi kunniakierrokselle lainkaan", Alice Morlandin paheksuva ääni särähti puhelimen kaiuttimesta. Dime hirnahti tunnistaessaan äänen. "Hei Dime", Alice huokaisi luovuttaneena. "Laitoit sitten puhelimen sen selälle?"
"Kyllä, äiti", Teddy vastasi nöyrällä äänellä, mutta kasvoista näki, että mies pidätteli naurua. Äiti ei voisi huutaa, kun hevonen oli samassa tilassa. Sen hän oli oppinut jo vuosia aiemmin, ja hyödynsi kikkaa kerrasta toiseen.
"Siitä huolimatta, kunniakierroksella kuuluu käyttäytyä arvokkaasti!" Nainen paheksui. Teddy tukahdutti naurunsa kätensä selkämykseen.
"Totta kai, äiti, olemme todella, todella pahoillamme."

Miyato -parka sai yrittää olla nauramatta. Hän puri huultaan ja nojasi miltein kaksinkerroin karsinan ovenkarmiin. Hän yritti olla nauramatta kovi paljoa, tirskuen hiljaa. Voi ei. Alice Morland oli kyllä Teddyn sanojen mukainen rouva...

"Hmph", Alice tuhahti. Teddy saattoi kuvitella ilmeen, joka äidin kasvoilla oli, mutta onneksi hän ei ollut sitä näkemässä. Äiti oli huomattavan paljon vaikutusvaltaisempi, kun sanoi nämä samat asiat kasvokkain. Silloin häntä ei naurattanut yhtään niin paljoa kuin nyt. "Ratanne oli todella hyvä", nainen lopulta sanoi. Sanat tuntuivat vaikeilta sanoa, mikä lähinnä nauratti Teddyä enemmän. Niin. Äiti ei helpolla jaellut kehuja. Hän oli varma, että tähänkin kätkeytyi jokin kompa.
"Kiitos", hän kiitti kohteliaasti, mutta odotti valppaana, mitä äiti seuraavaksi sanoisi. Hän oli varma, että kehujen sekaan mahtuisi mutta-alkuinen lause.
"Mutta siinä oli vielä paljon parannettavaa. Dime lähti vesiokserilla hyppyyn liian pitkästä askeleesta, sen takia se joutui hyppäämään viimesen esteen vinosti." Tulihan se sieltä. Tutut torut siitä, mitä hän oli tehnyt väärin (muuta kuin kunniakierroksen, mistä hän kuuli joka kerta, kun sinne asti pääsi).
"Totta kai. Maanantaina kiinnitämme enemmän huomiota siihen", mies lupasi virneen kera. "Mutta nyt minun on mentävä. Oli mukava rupatella. Heippa äiti!" Teddy sanoi ja sulki puhelimen, ennen kuin Alice sai sanottua mitään. Mies repesi raikuvaan nauruun, sulloi puhelimen taskuunsa ja nojasi Dimen kaulaan, ettei vallan päätyisi purujen sekaan istumaan samalla kun nauroi vedet silmissä. Äiti oli kyllä oma persoonansa.

Miyato ei edes vaivautunut olemaan nauramatta kun puhelu sulkeutui vaan nauroi myös toisen kanssa. Hitto, ei voinut olla näin hauskaa!
"Onneksi oma itini ei ole kuin sinun.."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 4:54 pm

"Ole onnellinen", Teddy nauroi. Huomenna, kun äiti tulisi paikalle, ei naurattaisi yhtään niin paljon, mutta nyt hänellä oli vielä lupa nauraa. Ehkä mukaan sekoittui myös se, että hän oli juuri voittanut luokkansa. Kaikki tuntui naurattavan voiton jälkeen.
"Huomenna toivot, ettet olisi koskaan tavannutkaan häntä", mies lupasi naurunsa lomasta.

"Hei, ei minun tarvitse tavata häntä. Jospa olen koko päivän todella utelias ja jossakin muualla." Miyato virnisti leveästi ja keinui kantapäillään, vislaillen viattomasti samalla kun katseli kattoa.

"Olisipa se niin helppoa", Teddy naurahti. Voi miten paljon helpompaa hänenkin elämänsä olisi, jos äitiä voisi pakoilla niin vähällä vaivalla. "Hän haluaa tavata sinut, joten hän järjestää sen jollakin keinolla, usko pois."

"Eikä halua. Miksi haluaisi?" Miyato osasi näyttää todella viattomalta ja niin sanotusti tyhmältä niiden suurten ruskeiden silmiensä kanssa. Hänhän oli itse viattomuus ja suloisuus!
"Enhän minä ole kukaan, rikas amerikkalaisjapanilainen pentu vain."

"Koska olen puhunut sinusta", Teddy myönsi lammasmaisen hymyn kera. "Ja koska lähdit mukaan. Siinä on jo kaksi hyvää syytä, miksi hän on utelias."

"Hei, ei ihmisistä saa puhua tuollalailla muille." Miyato mulkaisi toista mukamas pahasti. Se Teddyn hymy oli myös kyllä yksi oikein.. Arhg.
"En enää ikinä lähde mukaasi. ja jos nyt naisista puhutaan niin aivan kuin olisin nähnyt Gabriellen yleisössä."

"Kerroin vain hänelle, että tutustuin lahjakkaaseen kilparatsastajaan, jonka kanssa olen valmentautunut yhdessä", mies myhäili. Kyllähän heidän maastolenkkejään saattoi valmentautumiseksi kutsua, eikö vain? Ehdottomasti. Teddy oli pudottaa pölyharjan kuullessaan Miyaton pohdinnat. Toinen oli mitä?
"Mitä?" Teddy älähti aavistuksen kalpeampana. Mitä Gabrielle täällä teki? Mitä hänen pitäisi sanoa? Hän… Apua.

"Lahjakas kilparatsastaja? Valehtelija." Nuorempi murahti ja pureskeli kevyesti huultaan. Hän oli noin 75 prosenttisen varma, että se oli ollut Gabrielle.
"En ole ihan varma. melko varma."

"En valehdellut", mies vastasi harteitaan kohauttaen. "Kerroin vain oman mielipiteeni." Hänestä Miyato oli taitava ja lahjakas kilparatsastaja, joten sen hän oli myös äidilleen kertonut.
"No, jos hän on tänne asti tullut, ei kai hän kovin vihainen voi olla", Teddy pohti hiljaisella äänellä. Tosin, hän ei ymmärtänyt naisten ajatustenjuoksusta mitään, joten ehkä Gabrielle oli tullut tänne nimenomaan siksi, että oli vihainen. Kamalan monimutkaista.

"... Ehkä hän vain tuli katsomaan kilpailuja, tietämättä että olet täällä." Hän naurahti ja hymyili tuolle kevyesti ja yritti lohduttaa.
"No niin, tuskinpa hän on vihainen tai edes sinun takiasi täällä. Onhan tämä iso kilpailu, hän saattaa olla täällä vaikka... Työn takia?"

Se oli tietenkin yksi mahdollisuus. Hän ei uskonut maininneensa näistä kilpailuista Gabriellelle, joten ehkä toinen oli täällä ihan muusta syystä. Hän ei tiennyt, oliko se parempi vai huonompi asia.
"Ehkä", mies huokaisi. Hän melkein toivoi, että toinen oli tullut tänne hänen takiaan. Se tarkoittaisi, ettei Gabrielle kantaisi enää kaunaa, ainakaan kovin paljoa, mutta työreissu kuulosti uskottavammalta. Kai toinen olisi muussa tapauksessa jo laittanut hänelle viestiä tai jollakin tavalla kertonut siitä, että oli täällä. "No, oli syy mikä tahansa, ainakin hän nyt tietää että olen täällä", Teddy lausahti ajatellen äskeistä luokkaa. Koko areena tiesi, että hän oli täällä, mutta häntä kiinnosti ainoastaan tietää, mitä yksi katsomossa istuva nainen ajatteli. Olipa elämä jälleen muuttunut monimutkaiseksi.

"mm... No, turha sinun ehkä on sillä itseäsi stressata. Olisin minäkin näreissäni." Miyato myönsi varovaisesti Teddylle. Ehkäpä Gabrielle ei halunnut kuitenkaan tavata toista ja siksi ei ollut laittanut miehelle viestiä.

"Niinpä", mies mutisi. Kukapa ei olisi? Hän oli mokannut oikein kunnolla. Gabriellella oli syy olla vihainen, joten kukapa hän oli kyselemään, mitä nainen täällä teki. Gabrielle sai olla missä halusi, mennä minne mieli ja katsoa kisoja, jos niin halusi.
"Haluatko katsomoon seuraamaan muita luokkia?" Teddy kysäisi pudottaessaan harjan laatikkoon. Hän heitti Dimelle tummansinisen loimen selkään ja taputti tamman kaulaa. Se pärjäisi kyllä, kunnes hoitaja jatkaisi puuhasteluja sen kanssa.

"Minulle on aivan sama." Hän mietti lähinnä sitä, että halusiko Teddy katsomoon nyt kun siellä saattaisi olla inha yllätys. Miyato astahti karsinan ulkopuolelle.

Teddy oli toivonut, että toinen päättäisi, niin hän voisi vain kulkea mukana. Nyt hänen olisi mietittävä kahden vaihtoehdon väliltä; joko hän lukittautuisi hotellihuoneeseensa ja viettäisi päivän tylsästi, kunnes olisi hyvä lähteä jatkoille tai sitten hän menisi katsomoon, seuraisi kilpakumppaniensa suorituksia ja mahdollisesti törmäisi naiseen, joka oli hänelle vihainen. Kumpikaan ei kuulostanut järin houkuttelevalta.
"Mennään katsomoon", hän lopulta huokaisi. Siellä oli tuhansia paikkoja. Mikä olisi todennäköisyys, että he osuisivat samalle alueelle Gabriellen kanssa? Olematon. Tosin, todennäköisyydet tuntuivat olevan häntä vastaan ihan periaatteesta.

Hän nyökkäsi ja hymyili toiselle. Kyllä he selviäisivät. Hän naurahti, lähtien askeltamaan kohti vi-aitiota. Pian sen lähettyvillä istui tummatukkainen nainen, jonka hän nyt tunnisti Gabrielleksi. Ainakin omasta mielestään. Nainen ei istunut aitossa, mutta hyvällä paikalla.

Teddy seurasi toisen perässä. Hän oli vaihtanut kisavaatteista pois heti, kun kunniakierros oli ollut ohitse, lähinnä säilyttääkseen vaatteet puhtaina maanantaita varten. Mies pudisteli pahimpia hevosenkarvoja tummista farkuistaan nielaisten, kun näki naisen istumassa aivan aition lähellä. Ehkä tämä ei ollutkaan hyvä idea. Nyt oli kuitenkin liian myöhäistä kääntyä takaisin, joten mies istahti alas tyhjälle penkille pitäen katseensa tiiviisti areenassa, jonne rakennettiin parhaillaan uutta esterataa. Pitäisikö hänen sanoa jotain? Mies vilkaisi tummatukkaista naista kohden. Ehkä oli parempi olla hiljaa. Hänen taidoillaan hän vielä suututtaisi toisen pahemmin.

Miyato istui toisen viereen ja katseli rataa.
"... Haluatko kahvia tai jotain?" Miya kysyi lopulta.

"Voihan minä ottaa", Teddy sanoi irrottamatta katsettaan areenasta, jolla oranssitakkiset työntekijät kasasivat esteitä kiireellä.

"Käyn hakemassa."Miyato hymyili ja lähti hakemaan kahvia. Hän toivoi että Teddy olisi mies sillävälin, mutta tuskin.

Teddy tuijotti oman aikansa areenan hiekkaa, ennen kuin huokaisi, nousi ylös ja pujotteli penkkirivistöjen välissä tiensä Gabriellen luokse.
"En tiennyt, että tulet tänne", mies sanoi tunnustelevasti. Hän ei tiennyt, mitä odottaa: räjähdystä, kylmää kohtelua vai sitä, ettei häntä edes huomattaisi? Toivo parasta ja odota pahinta, vai miten se menikään.

Gabrielle ei rehellisesti ollut huomannut Teddyn hiippailua siihen viereensä.
"En minäkäön mutta lähdin pari päivää etuajassa kun olen alkuviikon Lontoossa."

"Ai", mies sanoi yllättyneenä. Hän oli saanut useamman sanan mittaisen vastauksen. Jo yksin se oli yllättävää. "Oletko täällä työsi puolesta, vai viettämässä ansaittuja vapaita?"

"Nyt vapaalla, huomenna yksi palaveri." Hän vastasi rehellisesti. Ei hön nähnyt syytä kiukuta Teddylle, joskaan ei ollut aivan yhtä lämmin kuin viimeksi.
"Onnittelut sinulle."

"Onnistuuhan se vapaiden pitäminen täälläkin", mies vastasi varovaisen hymyn kera. Ei hän halunnut lukea rivien välistä, ainakaan liikaa, mutta oli ihan mukava tietää, ettei Gabrielle ollut täällä työn takia. Toista taisi kiinnostaa hevosurheilu enemmän kuin hän oli alunperin uskonutkaan.
"Kiitos, mutta Dime se suurimman työn teki. Välitän kyllä onnittelut sille eteenpäin", Teddy kiitti lämpimästi.

"No sattumalta eksyin tänne kun eilen jo shoppailin." Hän myönsi. Miksipä ei olisi viihdyttänyt itseään hevisurheilulla kun sellaista sattui olemaan tarjolla kun hän oli sopivasti Lontoossa vailla tekemistä.
"Hyvä jutty "

"Sepäs mukavaa", hän totesi pehmeästi. Oli niin paljon kaikkea, mitä hän olisi halunnut sanoa Gabriellelle, mutta tässä hän istui, juttelemassa siitä, miten toinen oli päätynyt viettämään vapaitaan London Olympialle. Hän oli kyllä yksi jänishousu mieheksi.
"Olen todella, todella pahoillani pikkujouluista", mies sanoi hiljaisella äänellä. No, olipahan hän uskaltanut sanoa edes yhden asian kaikista niistä, joita mielessä liikkui.

Gabrielle kohotti kevyesti kulmaansa miehen pahoitellessa. Hän puraisi melko ihonväriseksi meikattua huultaan kevyesti.
"... Antaa sen olla."

Teddy huokaisi. Hän ei voinut antaa sen olla, ei, kun se pyöri koko ajan hänen mielessään. Hän halusi unohtaa, koska tiesi sen olevan oikea tapa toimia, mutta hän ei pystynyt siihen.
"Olen silti pahoillani", hän sanoi. "Toimin ajattelemattomasti ja loukkasin sinua, joten olen pahoillani."

"Ei sillä ole väliä." Gabrielle risti jalkansa nostamalla toisen jalkansa toisen polven yli. Hän oli pukeutunut hennon lohenpunaiseen mekkoon, ollen kaikin puolin edustava jälleen kerran.
"Alkoholi tekee tepposia ihmisille ja se siitä."

Sillä oli hänelle väliä, mutta ilmeisesti naiselle ei, joten hän päätti olla hiljaa. Ehkä hän oppisi unohtamaan, vaikka huomasi nytkin, että katse lipui aivan liian usein naisen huuliin.
"Oletko maanantaina töissä vai vapaalla?" Mies päätti kysyä sen sijaan, että menisi sanomaan jotakin tyhmää siitä, mitä päässä liikkui. Kuten sen, miten kauniilta toinen näytti.

Gabrielle kallisti hieman päätään ja kiharat hiukset valahtivat liikkeen mukana.
"Töissä muutaman tunnin ja lopun aikaa vapaalla." Ei hänellä ollut kuin yksi isompi palaveri.

Teddyn teki mieli pyytää, ettei Gabrielle kallistaisi päätään, liikkuisi tai tekisi oikeastaan yhtään mitään, koska ne saivat hänet ajattelemaan asioita, joita hänen ei todellakaan kuulunut ajatella. Mies nielaisi.
"Maanantaina hypätään maailmancupin osakilpailu. Se on kerrasta toiseen upeaa nähtävää, joten jos vain ehdit paikalle, niin kannattaa ehdottomasti tulla", Teddy sanoi harteitaan kohauttaen, kuin kyseessä ei olisi suurikaan juttu. Hän ei edes viitsinyt mainita, että kisaisi itse siinä luokassa. Se tuntui jo liiaksi itsensä kehumiselta, eikä hän sitä halunnut harrastaa.

"Pitää katsoa miten nopeasti palaveri hoituu." Hän naurahti hiljaa ja katseli kentälle. Hän oli yllättävän rento ja normaali nyt.

Teddy käänsi katseensa kentälle toisen esimerkistä. Ainakin se antoi hyvän mahdollisuuden keskittyä johonkin muuhun kuin siihen, miltä Gabrielle näytti.
"Totta kai", mies vastasi päätään nyökäten. Niin, työt ennen huveja. "Mitä sinulle kuuluu?" Hän päätti kysyä. Eihän sitä ollut hetkeen tullut juteltua, kun hän oli ollut idiootti.

Nainen kohautti olkiaan. Mitäkö hänelle kuului?
" Ei mitään ihmeellistä. Töitä, kissoja." Ja muutamia kosteita viikonloppuiltoja tyttöpotärukalla, joita seuraavana aamuna oli tullut herättyä ties millaisen adoniksen vierestä. Ne nainen jätti mainitsematta.
"Entä sinulle?"

"Kissoille kuuluu ilmeisesti hyvää", mies totesi hymyn kera. Eläimet olivat mukavia, ja niistä puhuminen tuntui paitsi luontevalta, myös turvalliselta. "Töitä, niin yliopistolla kuin täälläkin", Teddy sanoi harteitaan kohauttaen. "Mutta oikein hyvää. Dime on hyvässä kunnossa ja tyytyväinen, joten se on jo syy hymyyn." Mies jätti taidokkaasti mainitsematta jatkuvat riidat Violetin kanssa, sohvalla vietetyt yöt ja äidin pettymyksen, jonka hän oli tosiaan tänään ainakin kääntänyt hetkeksi muualle.

"Ne voivat loistavasti." Gabrielle alkoi vannoa että kissat olisivat ainoat miehet joiden kanssa hän ikinä asuisi - isänsä ja veljensä lisäksi.
"Se oli hienossa vireessä." Hän myönteli Dimen kunnosta ja sipaisi hiuksia pois kasvoilta.

"Se on mukava kuulla", mies sanoi helpottuneena. "Se oli tänään parhaimmillaan. Saa nähdä, mitä sillä on tarjota maanantaina, mutta tänään Dime oli uskomaton. En voisi olla tyytyväisempi tai ylpeämpi."

"Se on hyvä." Sellainen keskustelu oli kiusallista. Kuitenkin Teddy oli tehnyt selväksi että ei aikoisi pohtia naisasioitaan uudelleen, joten Gabrielle halusi pitää sen pinnallisena, vaikka hänenkin päässään pyöri yhtä sun toista.

Teddy käänsi katseensa radalta takaisin Gabrielleen. Hän aukaisi jo suunsa sanoakseen jotakin, mutta sulki sen saman tien. Ei hänen rohkeutensa riittäisi sanomaan mitään sellaista, mitä hän ei olisi jo sanonut. Puhelin soi.
"Anteeksi", mies pahoitteli nopeasti ja kaivoi puhelimen lähes helpottuneena taskustaan. Yksi vilkaisu näytöllä vilkkuvaan nimeen sai helpotuksen vaihtumaan ahdistukseksi.
"Hei Violet", mies vastasi koettaen peittää väsymyksen äänestään. Naisen terävä äänensävy välitti sanattoman viestin puhelimenkin välityksellä - hän oli taas tehnyt jotakin väärää ja saamassa huudot siitä. "En nyt ehdi puhua", Teddy katkaisi riidan alkuunsa. Hän ei halunnut riidellä yhtään enempää, varsinkaan puhelimessa, kun hän istui keskellä ihmisjoukkoa ja aivan Gabriellen vieressä. Hän sujautti puhelimen takkinsa taskuun ja jätti viestiäänen huomiotta. Se olisi vain Violet, joka jäkättäisi sitä kautta jotakin. Hän ehtisi lukea niitä hotellilla.
"Mitä olet pitänyt kisoista tähän asti?" Teddy kysyi kömpelösti saadakseen muuta ajateltavaa kuin Newcastlessa odottavan hirmumyrskyn.

Gabrielle olisi halunmut heittää puhelimen seinään sen soidessa, lähinna refleksinä viimekertaisesta. Teddyn ilmeet ja puhelun nopea loppuminen kertoivat osansa, mutta tuttuun tapaansa Gabrielle olisi voinut sanoa jotakin. Nyt hän oli hiljaa, vastaten vain miehen kysymykseen kisoista.
"Mielenkiintoiset."

Teddy kohotti sormensa nenänvarrelleen ja puristi kevyesti. Hän tunsi jo alkavan päänsäryn.
"Mukava kuulla", hän vastasi toiselle väkinäisen hymyn kera. Hän halusi heittää puhelimensa hotellin ikkunasta alas asfalttiin ja karata jollekin kartastakin puuttuvalle saarelle loppuelämäkseen, ettei hänen tarvitsisi enää selvitellä ihmissuhteitaan. Ehkä hän voisi ottaa Dimen ja Minxin mukaansa. Ei hän muuta tarvitsisi ollakseen onnellinen autiolla saarellaan.

"Onnea vielä voitostasi." Hän sanoi hymyillen ja huokaisi hiljaa. Mitä ihmettä hän voisi sanoa nyt? Olo oli todella outo. Hän oli mustasukkainen ja katkera. Tavallaan, mutta ei silti vihainen

"Kiitos", mies toisti. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja keskittyi vetämään henkeä muutaman kerran syvään. Päänsärkyä ei auttaisi ärsyyntyminen, mutta hän ei voinut mitään sille, että viestin merkkiääni sai kädet puristumaan nyrkkiin. Mies kaivoi puhelimen käteensä ja vilkaisi näyttöä. Kolme viestiä Violetilta, eikä yksikään alkanut mitenkään iloisesti.
"Anteeksi, minun lienee parasta mennä, ennen kuin menetän hermoni", Teddy totesi ja nousi rivakasti jaloilleen.

Gabrielle nyökkäsi vain. Miyato palasi juuri parin kahvikupin kanssa, hymyillen toiselle. Sittn hän huomasi kireät kasvonpiirteet.
"... Noinko paha tilanne?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 4:55 pm

"Violet", Teddy mutisi matalasti. Hän nappasi kahvikupin toisen käsistä ja välittämättä siitä, miten kuumaa juoma edelleen oli, hän hörppäsi mukista.
"En jaksa tapella, mutta hän ei tunnu muuta haluavan tehdäkään", hän sanoi kireällä äänellä, josta kuulsi läpi väsymys. Hän ei enää jaksanut käydä läpi samoja riitoja.

"Voi ei." Miyato sanoi myötätuntoisesti. Violet taisi olla pahana.
"Ja hän ei edes tiedä...?"

"Ei", Teddy huokaisi. "Olemme tapelleet jo valmiiksi niin paljon, etten halunnut heittää bensiiniä liekkeihin", mies myönsi hartiat lysyyn painuen. Miksi kaiken piti olla niin hankalaa, kun mukana oli muita ihmisiä? Hän halusi vain olla onnellinen. Eihän sen pitänyt näin mahdotonta olla.

"... Hmmh, inhottavaa. Miksi hän haluaa sitten tapella?" Miyato hörppäsi kahvistaan. Teddy olisi todella ansainnut onnellisen ja rauhallisen elämän. Mies joka ei halunnut kellekään mitään pahaa.
"Ja mites.. Gabrielle? Hän ei tainnut olla vihainen?"

"En tiedä", Teddy mutisi. Jos hän tietäisi syyn, hän voisi tehdä sille jotakin, mutta nyt hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, mikä sai Violetin ärsyyntymään kaikesta mitä hän teki tai jätti tekemättä. Ensin naista oli ärsyttänyt, ettei hän käynyt tallilla ja nyt taas se, että hän kävi. Yritä siinä sitten tietää, miten korjata tilanne.
"Ei, ehkä enemmänkin loukkaantunut, mutta ei vihainen", mies myönsi. "Ja sen kyllä ymmärrän", hän huokaisi. Naisella oli syytä tuntea olonsa loukatuksi, joten kukapa hän oli sitä tuomitsemaan. Sitä paitsi, Gabrielle oli puhunut oikein mukavasti ja kohteliaasti.

"mmm... No, naiseksi yllättävän rauhallinen siis." Hän naurahti vaisusti. Oli varmasti inhottavaa tietää loukanneensa jotakuta sillälailla.
"Aiot silti pysyä päätöksessäsi?"

"Hän on", Teddy myönsi suupielet kevyesti ylöspäin kaartuen. Lumoavan kaunis nainen, jolla oli hienot käytöstavat, hurmaava persoona ja elämää suurempi rakkaus eläimiin. Hän ei uskonut täydellisyyteen, mutta Gabrielle oli pelottavan lähellä.
"Ei se ole mikään päätös", hän huokaisi. "Se vain on jotakin, mitä minun kuuluu tehdä."

Miyato kohotti kulmaansa. Jotakin mitä kuului tehdä?
"En tiennyt että parisuhde täytyy pelastaa oman hyvinvoinnin ehdoilla." Hän sanoi hiljaa, miltei niin että Teddy saisi höristää korviaan jos halusi sen kuulla. Teddyllä olisi ollut vaihtoehto - kaunis, kiltti ja ilmeisen viisas nainen. Violet oli varmasti myös kaunis, mutta ei niin kiltti. Viisaasta hän ei tiennyt.

Teddy huokaisi. Hän oli kuullut riittämiin toisen puheesta. Niinpä. Vaan miten selittää yläluokan monimutkaiset käytösmallit, odotukset ja vaatimukset vapaassa ympäristössä kasvaneelle amerikkalaiselle?
"Meidän perheemme odottavat sitä. Hääkutsuja, uutisia perheenlisäyksestä, yhteistä tulevaisuutta, joka noudattaa tarkalleen sitä mallia, johon meidät on kasvatettu. Heidän silmissään me olemme jo naimisissa, eikä Britannian yläluokan keskuudessa tunneta avioeroja."

"... Britit tekevät asioista itselleen turhan vaikeita ja inhottavia." Miyato totesi suoraan. Hän ei oikein ymmärtänyt sitä käytösmallia.

"Niin tekevät", Teddy vastasi. Siitä he olivat aivan samaa mieltä. Hänen äitinsä oli aina yhtä kauhuissaan, kun hän mainitsi työnsä professorina. Se ei kuulemma sopinut hänen arvolleen, ainakaan Newcastlen yliopistossa. Jos hän opettaisi Cambridgessa, asia olisi kuulemma jo hyväksyttävämpi. Sääli, ettei Cambridge ollut lähempänä hyvää kilpatallia, jolla tammat voisivat asua.
"Mutta minkä minä sille voin. Minä synnyin tähän maailmaan, joten siihen on vain ollut pakko tottua."

"... Pakko tottua, vai pakko noudattaa?" Miyato totesi hiljaa. Ei siinä ollut mitään järkeä.
"En vain ymmärrä. Olen kai saanut elää liian vapaasti."

"Minun maailmassani vanhempani pitelevät kaikkea valtaa käsissään. Jos en tee, mitä he tahtovat, he rankaisevat. Joten minä noudatan vanhoja tapoja ja käyttäydyn kuten yläluokan piireissä on sanattomasti sovittu", mies huokaisi. "Toinen vaihtoehto on, että he vievät minulta kaiken. Nimeni, asemani, rahani ja hevoseni. En voi ottaa sitä riskiä, että he sulkevat minut sukumme ulkopuolelle vain koska satuin tapaamaan jonkun toisen." Hän halusi uskoa, että hänen vanhempansa ymmärtäisivät, erityisesti isä, joka ei ollut siniverisestä perheestä. Mutta hän ei voisi riskeerata kaikkea vain sen takia, että heillä meni hetken aikaa Violetin kanssa huonosti. Hänen äitinsä ote hänen elämäänsä oli liian vahva. Hän tunsi kylmän rautakouran puristuksen silloinkin, kun hänen äitinsä ei ollut lähellä. Sen kanssa oppi elämään.

"... Pakko sanoa että melko idioottimaista." Hän mutisi ja siemaisi kahviaan uudelleen. Jotenkin typerää. Miyato sai onneksi elää rauhassa elämäänsä. Onneksi.

"Vanhanaikaista, enemmänkin", mies huokaisi. Konservatiivisuus oli kova sana yläluokan keskuudessa. Joskus tuntui, että he olivat juuttuneet 1800-luvulle tapojensa kanssa. Mies siemaisi kahvia. Se maistui yhtä katkeralta kuin millaiseksi hän tunsi olonsa.
"Jos olisin rohkeampi, vastustaisin äitiäni ja yrittäisin itse järjestää elämäni, mutta", Teddy kohautti avuttomasti harteitaan. Hän ei ollut. Hän oli liian tottunut rutiineihin, joiden varaan elämä oli rakennettu, että lähtisi niitä ehdoin tahdoin muuttamaan. Elämä Violetin kanssa kääntyisi paremmaksi, koska huonommaksi se ei enää voisi mennä.

"Voisiko se olla niin kamalaa? Etenkin jos uusikin nainen olisi sellaista luokkaa, kuin äitisi haluaisi naisystäväsi olevan?" Miyato heitti kysymyksen ilmoille. Olisiko se niin kamalaa? Jos selittäisi asian hyvin?
"Kunhan kyseenalaistan siis. En sano että sinun pitäisi tehdä mitää."

"Se voisi olla mitä tahansa. Äitini tuntuu pitävän Violetista, joten voi olla, että jo senkin vuoksi hän kieltäytyisi edes kuuntelemasta minua. Mutta en tiedä, enkä uskalla riskeerata tammojani ottaakseni selvää." Niin, hevoset. Olisivatpa he edes osin hänen nimissään, niin hänellä olisi jotakin sananvaltaa siihen, mitä niille tapahtuisi, mutta ei, ne olivat täysin äidin nimissä. Hän ei ollut mitään muuta kuin palkattu ratsastaja, joka kilpaili niillä omistajan toiveiden mukaan.

"... Typerää." Sanoi hän, joka ei ollut koskaan kertonut olevansa homoseksuaali. Vaikka vanhemmat luultavasti hyväksyisivät sen.

"Tiedän", hän huokaisi turhautuneena. Maailma oli typerä paikka. Hän elätteli pientä toivetta, että jos maanantain luokka menisi hyvin, hän voisi puhua äidilleen suoraan pelkäämättä, että toinen veisi Dimen häneltä. Teddy tiesi, että hän ja Dime olivat yhdessä lyömättömiä, sillä he olivat kasvaneet ja kehittyneet yhdessä. Varmasti muutkin lahjakkaat ratsastajat saisivat Dimen ylittämään esteitä, mutta todellinen kysymys oli se, saisivatko he tammasta irti sen saman vaivattomuuden, jolla hevonen nyt liiteli esteeltä toiselle. Todennäköisesti eivät, ainakaan ennen kuin Dime olisi jo liian vanha kilpailemaan. Se oli hänen ainoa valttikorttinsa, mutta jos hän pelaisi sen oikein, voisi hän saada tahtonsa kuuluviin äidin mielipiteestä huolimatta. Se vaatisi toista yhtä upeaa suoritusta kuin tämän päiväinen, mutta hän luotti hevoseensa. Se olisi mahdollista, jos he molemmat vain laittaisivat parastaan.
"Jäädäänkö katsomaan nuorten hevosten 120cm rataa?"

"Jäädään vain." Hän sanoi hiljaa ja päätti pitää suunsa kiinni.

Teddy nyökkäsi. Nuorten lupausten katseleminen saisi hänet unohtamaan kaiken muun, ainakin toivon mukaan. Täällä olisi paljon nuoria ratsastajia, joille tämä oli ensimmäinen kilpailu suurella areenalla. Jos hän ei aivan väärin muistanut, tämä oli kaiken lisäksi ammattilaisilta suljettu kilpailu. Senpä takia ratakin näytti helpolta: ei tiukkoja käännöksiä tai häiritsevän koristeellisia esteitä. Yksinkertaisia hyppyjä kokemattomille hevosille ja ratsastajille.
"Rata ainakin näyttää mukavalta", hän totesi katsoessaan esteitä. "Voisimme jopa selvitä tuosta Minxin kanssa kunnialla."

"Niin näyttää. Sellaiselta siedettävältä." Hän sanoi hiljaa ja mietti ettei selviäisi Huzzlen kanssa tästäkään. Naurettavaa, todella säälittävää.

"Jep", Teddy myönteli. Hän katsoi, kuinka ensimmäinen ratsukko saapui radalle. Katsomot olivat huomattavan paljon tyhjempiä kuin aiemmin päivällä, kun hän oli hypännyt Dimen kanssa. Sääli, ettei ihmisiltä riittänyt mielenkiintoa nuorille. Täällä pääsisi näkemään tulevaisuuden lupauksia. Kymmenen vuoden päästä nämä samat ihmiset voisivat olla hyppäämässä Britannian olympiajoukkueessa. Järjestäjät olivat ovelasti sijoittaneet nuorten avoimen luokan kahden suositun kilpasarjan väliin, jotta ihmisiä olisi edes hieman paikalla. Hatunnosto heille siitä.
"Täältä monet löytävät itselleen lupaavia kilpahevosia", Teddy totesi katsellessaan rautiasta hevosta, joka hyppäsi hyvällä tekniikalla esteitä. "Onneksi äiti ei ole paikalla." Niin, hän ei kaivannut enempää hevosia, vaikka tuokin rautias näytti oikein kyvykkäältä ja mukavalta ratsastettavalta. Hänelle riitti kaksi rakasta tammaa, jotka hirnuivat tervehdyksiään, kun hän viikonloppuaamuisin saapui tallille.

Gabrielle olivat jäänyt katsomaan, jossakin vaiheessa hänen viereensä istahti eräs tummahko herrasmies. Ehkä espanjalainen. Miyato huomasi sen, mutta ei sanonut mitään. Hän katseli sitten radalle ja hymyili.
"Mm, onneksi en tarvitse.

Teddy oli tarkoituksella pitänyt katseensa radassa, mutta hänkin pisti merkille sen, ettei Gabrielle enää istunut yksin. Hän tukahdutti kylmän tunteen sisältään ja kääntyi katsomaan seuraavana radalle suuntaavaa ratsukkoa. Vaikka rata oli helppo, aiempikaan ratsukko ei ollut selvinnyt siitä ilman virheitä. Selkeästi sekä ratsastajat että hevoset hermoilivat tavallista enemmän.
"Kaunis, tasapainoinen suoritus", hän kommentoi seuraavan ratsastajan poistuessa radalta. Oli ilo nähdä, että heillä oli näin paljon nuoria lupauksia sekä hevosten että ratsastajien puolelta. Hevosurheilu ei ollut kuihtumassa kasaan vielä vuosikymmeniin.

"Hyvin he kyllä ratsastavat. hevosia vain hermostuttaa rata ja ihmismäärä-Ja iso areena." Hän sanoi hymyillen hiljaa ja naurahti kevyesti.

"Nimenomaan", Teddy myötäili toisen sanoja. "Hevoset liikkuvat jännittyneinä, kun kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Vaan eipä sitä muutoin totu hälinään ja ihmismassoihin, kuin tuomalla hevosia kilpapaikoille. Onneksi näitä nuorten avoimia luokkia järjestetään edelleen isojen kilpailujen yhteydessä, ne kun tarjoavat loistavan tavan molemmille osapuolille oppia lisää", mies pohdiskeli katsellessaan radalle saapuvia ja poistuvia ratsukoita. Toiset hyppäsivät paremmalla tekniikalla, toiset taas vaativat enemmän tukea ratsastajaltaan, mutta niin tai näin, hevoset näyttivät pärjäävän varsin hyvin olosuhteet huomioiden.
"Ohops", mies naurahti kun radalle tanssahteli suuri musta hevonen korskuen ja päätään heitellen. Hevonen nosti etupäätään ylös maasta metrin verran useamman kerran, ja ratsastaja sai tehdä selässä paljon töitä, että hevonen laski etupäänsä maahan ja lähti jännittyneesti poukkoillen laukassa eteenpäin.
"Se näyttää todella hermoilevan tilannetta", Teddy totesi seuraten erittäin suuren hevosen matkaa. Ratsastaja näytti kalpealta ja huonovointiselta, mitä hän ei lainkaan ihmetellyt, kun otti huomioon, miten hevonen otti yllättävän laukkaspurtin toisella sivulla. Onneksi he eivät olleet vielä lähteneet radalle. Nuorisolle oli annettu ruhtinaaliset 90 sekuntia aikaa totuttaa hevosiaan rataan, ennen kuin lähtökello kilahtaisi.

"... Näyttää Huzzlelta." Miyato totesi rehellisesti ja naurahti. Hän jakoi ratsastajan tunteen.
"Meidän pitäisi osallistua johonkin tällaisiin joskus."

"Kannattaa", Teddy hymähti iloisesti. "Niissä pääsee kokemaan suuren kilpailun tunnelmaa ilman vaikeita ratoja", mies totesi seuraten katseellaan mustan hevosen matkaa. Ratsastaja käänsi hevosen esteelle, laski askeleet ja hevonen lähti hyppyyn hienosti. Hermostuneisuudestaan huolimatta hevonen ei selkeästi ollut pahansisuinen, se vain jännitti tilannetta.
"Kappas kappas", mies mutisi yllättyneenä, kun musta hevonen jatkoi matkaansa. "Silläpä on omalaatuinen hyppytyyli", hän jatkoi seuraten hevosta. Se oli totta: suuri hevonen ponnisti esteiden yli järjettömän kokoisilla loikilla. Esteiden ja mustan vatsan väliin jäi reilusti yli puoli metriä tyhjää tilaa, mutta siitä huolimatta hevosen etujalat roikkuivat lähellä esteitä. Hevonen oli todella löysä edestä, ja roikottikin jalkojaan huolettomasti keräämättä niitä tiukasti vatsansa alle, kuten yleensä tehtiin.
"Vannon, ettei tuolla ole mukava istua kyydissä", Teddy naurahti, kun musta hevonen lähti jälleen suureen hyppyyn.

".... No ei välttämättä, mutta kaikkeen tottuu." Hän naurahti ja hymyili hellästi. Tuntui hieman typerältä ajatella että mustan hevosen hypyt olisivat kamlia kun hän pysy Huzzlenkin kyydissä.

"Totta", hän naurahti ajatellen Minxin kammottavaa ravia. Jos siinäkin oppi istumaan syvään ja näyttämään siltä, että liike oli täysin tasaista ratsastajalle, ei hyppyihin tottuminen voisi olla kovin paljon vaikeampaa.
"Ouch", hän älähti muun yleisön mukana, kun suuri hevonen teki yllättävän pysähdyksen esteen eteen. Ratsastaja pysyi selässä, mutta joutui roikkumaan hevosen kaulassa, kun musta ratsu kavahti takajaloilleen. Hetken taistelun jälkeen ratsukko jatkoi matkaa, hevonen suurine mutta tasaisine hyppyineen ja ratsastaja kalpeana ja huonovointisena.
"Voi olla, ettei heitä nähdä vielä pariin vuoteen tällaisissa kisoissa", mies totesi kun ratsukko poistui radalta. Ratsastaja näytti niin valkealta, että hevosen valkoinen päämerkkikin kalpeni sen rinnalla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 4:57 pm

Miyato huomasi jännittyvänsä penkille kun ratsastaja kamppaili kaulalla ja pääsi takaisin selkään.
"..Jes!" Hän vilkaisi ympärilleen ja sulki suunsa. oho. Hän vain myötäeli vähä turhankin voimakkaasti.
"Voi olla tai sitten ratsastaja on samanlainen kuin minä."

Teddy vain hymyili, kun toinen hihkaisi onnesta, kun ratsastaja pääsi takaisin selkään. Hänkin oli tyytyväinen, ettei nuorten rata jäänyt siihen.
"Niinpä, mistä sitä ikinä tietää", hän naurahti. Seuraava ratsukko teki mallisuorituksen. Teddy saattoi vain kuvitella, millaisia tarjouksia tuosta hevosesta esitettäisiin kilpailujen jälkeen. Sai nähdä, pitäisikö ratsastaja hevosensa, vai päätyisikö nuori hevonen eteenpäin jollekulle huipulle, joka etsi uutta verta kilpahevosiinsa.

Miyato katseli seuraavaa hevosta silmä kovana.
"Tuota en myisi pois. Pitäisin itselläni." Hän totesi suoraan, hymyillen.

"Mietin juuri aivan samaa", Teddy naurahti. "Mutta kaikilla ei ole sitä vaihtoehtoa, kun hevosesta tarjotaan riittävän suuri summa", mies totesi. Hän oli onnekseen välttynyt siltä, kun raha ei ollut koskaan ollut ongelma hänen perheessään.

"Toivottavasti se ei ole hänelle ongelma. Olivat lupaavia yhdessä." Hän totesi ja naurahti seuraavalle hevoselle. Se muistutti hieman Minxiä.
"... Näyttääkö touhu tutulta?"

"Toivotaan", mies sanoi hymyn kera. Hän ei voinut kuin nauraa seuraavalle ratsukolle. Se todellakin toi mieleen Minxin kaikkien kiukuttelujensa kera. Hevonen viuhtoi häntäänsä kiukkusena ja hyppäsi jokaisen esteen korvat niin tiukasti luimussa, ettei niitä edes näkynyt radan aikana kertaakaan.
"Aivan liiankin tutulta. Voi tuota ratsastajaparkaa", mies pahoitteli päätään pudistellen. "Ehkä heilläkin oli vain huono päivä."

"Tai ehkä hän omistaa sielunsisaren." Hän naurahti pudisteli päätään. Hevosella todellakin oli ihan liian kiukkuinen temperamentti hänelle.

Teddyä säälitti ratsastajan puolesta, joka poistui kentältä päätään häpeissään roikottaen. Tuolta hänestäkin tuntui monesti Minxin kisojen jälkeen. Seuraava ratsukko teki ihan siistin ja tyylikkään suorituksen, joskin hevonen kolisteli puomeja kolmeen otteeseen. Voi harmi. Hevonen vaikutti kuitenkin ihan lupaavalta, joten ehkä sen saattoi laittaa jännittämisen piikkiin. Mies vilkaisi jälleen Gabriellen suuntaan, kun ratsukko vaihtui, vaikka miten yrittikin olla katsomatta.

Miyato vilkaisi mitä Teddy teki kun ratsukko vaihtui. Hän sattui tietämään kuka mies oli, mutta ei ollut varma halusiko päästää Teddyn tuskistaan.
"Turhaan vilkuilet, ei se ole miesystävä."

"En minä sitä", Teddy protestoi nopeasti. Ei hän ollut sitä katsonut, ei oikeasti, hän ei edes halunnut tietää, eikä katsoa. Hän halusi seurata ratsukoita. Kyllä. Aivan. Juuri niin. Mies käänsi katseensa takaisin areenalle, muttei voinut olla vilkuilematta silloin tällöin Gabriellen suuntaan.

"Se on vain erään amerikkalaisen tuontifirman edustaja." Hän naurahti ja hymyili toiselle. Mistä hän sen tiesi, se oli vähän sattumankauppaa.
"Et tietenkään. Ethäb sinä koskaan."

Oli helpotus kuulla, kuka mies oli, mutta se ei vähentänyt kuristavaa tunnetta. Ehkä tänään Gabrielle istui tuontifirman edustajan kanssa, mutta viikon päästä tilalla voisi olla miesystävä.
"En", mies toisti ja keskittyi ratsukkoon, joka hyppäsi hyvin - kunnes vesimatto koitui kohtaloksi. Hevonen kielsi niin viime hetkellä, että päätyi törmäämään puomeihin. Ratsastaja lensi kaulan yli esteen toiselle puolen. Yleisö kohahti säälistä, putoamisia ei ollut ikinä mukava nähdä. Onneksi ei ollut käynyt paremmin, sillä ratsastaja nousi takaisin hevosen selkään ja hyppäsi vielä yhden esteen harjoitusmielessä, ennen kuin he poistuivat radalta.

Miyato keskittyi rataan. Mitä enemmän hän näki varakkaiden englantilaisten piirejä, sitä enemmän hän kaipasi Amerikkaan ja järkevien ihmisten pariin, jotka saivat toimia miten halusivat.
"Ouh, inhottavaa." Miyato totesi kun hevonen kielsi. Hän nousi ja vilkaisi Teddyä.
"Oli näkevinäni tutun nimen lähtölistassa, käyn tervehtimässä."

"Selvä", Teddy sanoi. Hän vilkaisi jälleen Gabriellen suuntaan, mutta päätti, ettei lähtisi häiritsemään toista. Mistä sitä ikinä tiesi, miten tärkeä keskustelu tuolla oli menossa. Hän voisi seurata esteitä hyppiviä nuoria hevosia ja vilkuilla naista silloin tällöin. Tai siis… Katsoa hevosia. Niin.

Gabrielle nousi noin puolessa välissä nuorisoluokkaa ylös ja askelsi kohti katsomon kahviota, hakeakseen juotavaa. Hän ei oikei viihtynyt kyseisen miehen seurassa ja kyseisen miehen pitäisi saada Gabriellekin puolelleen, jotta yritysten yhteistyö olisi mahdollista.

Teddy huomasi Gabriellen lähtevän liikkeelle ja ennen kuin ehti vakuuttaa itselleen mitään, nousi ylös ja seurasi naista kahvioon.
"Työt seurasivat vapaallekin?" Mies lausahti kysyvästi.

Gabrielle oli kaatamassa itselleen kahvia ja otti lisäksi patongin kylmäkaapista. Kassalle meno keskeytyi Teddyn äänen takia. Miksi tuo mies puhui hänelle? Tavallaan hän halusi jutella, mutta toisaalta ei. Gabrielle oli loukkaantunut Teddyn tekemisistä. Vaikka hän oli hienostopiireistä kotoisin, oli hän aavistuksen... Vapaamielisemmistä sellaisista, koska isänsä tausta oli mitä oli.
"Tavallaan."

"Sepä harmillista", mies sanoi vilpittömästi. Kyllähän vapaa-ajalla piti saada olla ilman töitä, eihän vapaapäivissä muutoin olisi mitään järkeä ollutkaan. Hän halusi astua lähemmäs, kietoa kätensä Gabriellen ympärille ja tehdä jotakin, mikä ei todellakaan sopisi tilanteeseen, vaan olisi suoraan jostakin romanttisesta komediasta, mutta hän ei liikahtanutkaan. Sen verran hänellä oli vielä itsesuojeluvaistoa tallella.
"Toivottavasti voit silti nauttia vapaapäivistäsi."

"Kyllä ainakin yritän." Hän siirtyi kassalle ja maksoi ostoksensa. Tavallaan hän olisi halunnut käskeä Teddyä painumaan helvettiin hänen elämästään sillä hetkellä. Gabrielle kuitenkin vain puraisi huultaan ja vilkaisi toista.
"Mihin Miyaton hukkasit?"

"Hyvä, hyvä", mies nyökkäili, antoi toiselle tilaa maksaa ostokset ja palasi sitten naisen rinnalle jatkamaan juttelua. Hän tiesi, ettei hänen pitäisi olla täällä, mutta hän ei voinut sille mitään. Teddy halusi puhua Gabriellelle, olla lähellä ja katsoa naista, niin väärin kuin se olikin.
"Hän lähti tervehtimään jotakuta tuttua, joka ratsasti nuorten luokassa", mies kertoi pienen hymyn kera. Oli mukava tietää, että Miyatokin löysi tuttavia täältä, niin toinen ei joutuisi vain roikkumaan hänen perässään ja puhumaan hänen ystävilleen.

"Ai. Sepä hauskaa." Vaikka brunetella oli hyvä itsehillintä, se alkoi olla lähellä loppuaan. Hän istui alas ja siemaisi kahvistaan varoen, kokeillen oliko se liian kuumaa.
".... Violet ei tainnut tulla mukaan?" Äänensävyn ymmärsi tyhmempikin. Hän selvästi piikitteli miestä siitä miten tuo hakeutui seuraansa kun naisystävän katse vältti.

Teddykin istahti alas miettien, pitäisikö ostaa lisää kahvia, tai vaikka jotain ruokaa. Toisaalta, ei ollut nälkä ja hän oli vastikään juonut kupillisen kahvia, joten ehkä hän voisi vain istua ja oleilla. Gabriellen äänensävy kertoi sen, mitä sanoista jäi puuttumaan. Teddy huokaisi hiljaa. Niin. Toinen oli ihan oikeassa.
"Ei, häntä ei huvittanut lähteä tänne", mies totesi koettaen karistaa ikävän tunteen harteiltaan. Entä sitten, jos hän halusi viettää aikaa Gabriellen kanssa? Ei hän tehnyt mitään väärää, jos vain jutteli toiselle. Pitäisi vain saada kunnon niskalenkki harhailevista ajatuksista, niin kaikki olisi kunnossa.
"Äitini tosin saapuu huomenna", mies jatkoi toisen huokauksen kera. Ajatus ei saanut häntä järin innostuneeksi. Äidiltä ei riittäisi kehuja, vaan Alice arvioisi hänen ratsastustaan terävin silmin koko radan halki. Hän saattoi jo tuntea sen arvioivan katseen itsessään. Hrr.

Se mitä tilanne oli, ärsytti naista. Aika paljonkin. Ihan vain jo siksi että nyt kun osasi etsiä, huomasi miehestä tiettyjä asioita. Yhtälailla hän oli huomannut toisen vilkuilun kun vieras mies oli istunut viereensä.
"Voi sinua."äänestä puuttui se myötätunto eikä hymyjä,sellaisia valloittavia ja luonnollisia, oikein irronnut Teddylle.
"Toivottavasti saat pidettyä hänetkin tyytyväisenä."

Hän ei saanut ketään pidettyä tyytyväisenä, ja oli jo sanomassa sitä Gabriellelle, kun puri kieltään. Ehkä oli parempi olla hiljaa. Hän vain ärsyttäisi naista enemmän, jos jatkaisi. Tai sitten loukkaisi toista, tai jotain. Hän ei enää tiennyt. Ihan sama mitä hän teki tai sanoi, hän vain sai kaikki turhautumaan ja pettymään häneen.
"Se riippuu maanantain suorituksesta", hän totesi harteitaan kohauttaen. Siitä se oli kiinni, sekä monesta muustakin asiasta, kuten siitä, miten hän saisi huomisen treenin sujumaan. Teki mieli treenata Dime jo aikaisin aamulla, ennen kuin äiti saapuisi, mutta se saisi Alicen vain entistä tiukemmaksi tuomariksi maanantaina.

"Tämän päiväisen perusteella se ei tuota ongelmia." Gabrielle totesi tyynesti. Hän olisi halunnut räjähtää, huutaa, antaa miehelle avokämmenestä poskelle. Tokaista miten munaton tuo aikuinen mies oli tai siis sellaiseksi hän oli tuota luullut. Mutta Gabrielle piti suunsa kiinni aiheesta. Ei julkisesti voisi. Oli Teddyn onni että se olivat julkisella paikalla.

"No, sen näkee sitten maanantaina", Teddy vastasi pehmeästi. Hän vilkaisi rannekelloaan, vaikka eipä hänellä enää mikään kiire ollut mihinkään. Hän ei vain ollut varma, kuinka kauan pystyisi istumaan siinä ilman että kurkottaisi toisen kättä kohden tai sanoisi jotakin, mistä hyvästä saisi kuumat kahvit päälleen.
"Ehkä minun pitäisi päästää sinut takaisin töidesi pariin", mies sanoi hetken epäröityään. Hän ei olisi halunnut, mutta jokin Gabriellen olemuksessa tuntui sanovan, ettei hänen kannattaisi koetella onneaan enää yhtään kauempaa. Olkoonkin, että hänen teki mieli kutsua toinen mukaan illanviettoon. Kahvi oli turhan kuumaa edelleen moiseen ehdotukseen, joten hän puri huultaan.

"Onnea siihen." Hän sanoo vielä kun Teddy ymmärsi lähteä. Onneksi, ei olisi mennyt kauaa kun itsehillintä olisi pettänyt. Miyato palasi paikalleen puolisen tuntia myöhemmin, virnuillen.
"Jäin aavistuksen suustani kiinni.. anteeksi."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 4:59 pm

Teddy lähti hartiat aavistuksen lysyssä. Tämä ei nyt mennyt yhtään suunnitelmien mukaan. Mies katsoi luokan viimeisiä ratsastajia vaisuna. Puhelin tuntui painavalta taskussa, kun tiesi, että siellä odotti koko joukko vihaisia viestejä - ja toisaalta ihan syystä, kun hän kerran pyöri Gabriellen seurassa.
"Ei se mitään", mies vastasi vaisun hymyn kera. "Paljon oli hyviä nuoria hevosia tänään täällä, ja lahjakkaita ratsastajia", Teddy totesi vilkaisten areenan suuntaan. Hän piti katseensa poissa suunnasta, jossa Gabrielle oli aiemmin istunut. Hän ei halunnut tietää, palaisiko nainen paikalleen vai ei. Hän päätyisi vielä tekemään jotain uskomattoman typerää.

Miyato ei sanonut mitään Teddyn olemuksesta. Tuo oli vain... Häntä ärsytti! Jos hän oli ollut kaapissa oleva raukka niin mikä Teddy sitten oli kun ei uskaltanut tehdä naisasioilleen mitään? Herranjumala, Miya oli sentään homo. Teddyn ei tarvinnut hävetä. Voi luoja näitä englantilaisia.
"Haluatko lähteä takaisin hotellille?" Hän kiirehti kysymään kun huomasi olotilan mahdollisen aiheuttajan palaavan yksin penkilleen.

"Mennään vain", mies totesi, nousi ylös ja lähti kävelemään portaikkoa kohden. Hän huomasi silmäkulmastaan Gabriellen palanneen paikalleen. Mies kiepahti ympäri ja otti suunnan toisen paikkaa kohden, tosin yhden penkkirivin ylempänä. Hän kumartui naisen puoleen.
"Olen illalla Old Hauntissa, olet tervetullut liittymään seuraan", Teddy sanoi matalasti, suoristautui ja poistui paikalta nopeasti. Hän ei kaivannut suurta julkista räjähdystä siinä hetkessä. Hän saisi vastauksensa iltaan mennessä. Joko Gabrielle saapuisi tai ei, ja siinä se. Ei muuta. Mies jatkoi portaita oville ja kohti raitista ulkoilmaa.
"Miten tuttavallasi meni luokassaan?" Mies tajusi kysyä muistaessaan, mihin Miyato oli alunperin kadonnut.

Miyato oli jo tarttumassa Teddyn hihasta, kun mies sujahti omille teilleen. Voihan hemmetti. Voihan hemmetti! Oliko tuon pakko kerjätä kuonoonsa, mitä?
".... Kai tiedät että sinä kerjäät verta jo nenästäsi?" Miya puhahti ja jatkoi toisen kanssa ulos.
"Toiseksi. Upea nuori tamma,todella upea. Pieni ja vikkelä, loistava tekniikka."

"Ehkä sitten niin", mies mutisi. Vaan ainakin hän oli tehnyt edes jotain asian eteen, vaikka raukkamainen ihminen muutoin olikin.
"Mukava kuulla", hän sanoi iloisesti. Siitä hän ainakin saattoi olla vilpittömästi mielissään. Oli aina hienoa, että löytyi nuoria ja lahjakkaita hevosia ja ratsastajia.

"Hän tulee vielä kyllä näyttämään teille miehille kaapin paikan... Niin voimakastahtoinen nainen."lienikö yllätys että Miyan ystävä oli nainen. Ei ehkä oikeastaan.
"No niin synkistelijä. Mikä on päivän suunnitelma?"

"Se on hienoa", Teddy naurahti. Sitä tällä alalla tarvittiin. Voitontahdon lisäksi, tietenkin. Hän oli noussut huipulle sen voimin, ja nyt pysyi siellä ainoastaan, koska omisti taidokkaan tamman, joka ei antanut periksi ikinä.
"Illaksi Old Hauntiin muiden mukana", mies totesi. Se oli heidän vakituinen juhlapaikkansa. Mukava, tunnelmallinen baari aivan lähellä. Sieltä kaikista rankimmin juhlivat lähtivät jatkoille yökerhoihin, mutta hän tuskin sellaiselle reissulle lähtisi. Yksi shampanjalasi baarissa voiton kunniaksi ja punaviiniä muuten vain, ja sitten kotiin. Huomenna oli kuitenkin tarkoitus olla hyvässä kunnossa.
"Ja kai sitä pitää soittaa muutama puhelu ennen sitä." Toisin kuin kuuden aikaan Old Hauntiin suuntautuvaa muuttoliikettä, puheluiden soittamista hän ei odottanut innolla. Violetilla tuskin olisi mitään hyvää sanottavaa.

"Mmm... Minä voisin siistiytyä. Vähän udeltiin Hauntin juhlien jälkeen yökerhoon jatkoille.." Miyato virnisti kevyesti.
"Ja koska olen nuori enkä ratsasta huomenna, miksipä en menisi."

"Oikea asenne", mies naurahti. Hän tiesi, että hänen ei pitäisi, mutta jos vanhat merkit pitäisivät paikkansa, muut kilpakumppanit onnistuisivat vakuuttamaan hänet siitä, ettei yksi reissu yökerhoon haittaisi mitään.
"Nähdäänkö vaikka kuudelta hotellin aulassa?" Teddy kysäisi painaessaan oikean kerroksen nappia hississä. Hän ehtisi hyvin puhua puhelunsa, käydä suihkussa ja vaihtaa illanviettoon sopivammat vaatteet.

"Se käy." Miyato oli vähän kuin naiset. Hänellä meni öaittautumiseen aikaa. Päästyään hotellihuoneeseen hän livahti kylpyyn ja sitten rentoutui tovin, jutellen myös Simonin kanssa. Sitten olikin aika pukeutua. Andrealla oli selvästi ollut suunnitelma...

Teddy kävi suihkussa ja hetken vain makoili sängyllä mukavissa olovaatteissa, ennen kuin huokaisten kaivoi puhelimensa esiin ja soitti Violetille. Kuten hän oli arvannutkin, nainen oli raivoissaan. Jotakin siitä, miten hän oli ottanut Miyaton mukaan, mutta ei häntä (vaikka hän oli kysynyt moneen kertaan, haluaisiko Violet lähteä ja saanut aina kieltävän vastauksen) ja myös siitä, miten hän ei ollut viitannut Violetiin sanallakaan haastattelussa voittonsa jälkeen (jossa häneltä oli kysytty, mitä heiltä voisi odottaa maanantain luokassa). Teddy tunsi ärtymyksen nostavan päätään, kun hän lopulta katkaisi puhelun ja veti päälleen juhlavammat vaatteet - eli lähinnä tummansiniset farkut, valkoisen kauluspaidan ja siistin viininpunaisen neulepaidan. Ne saivat kelvata. Mies harjasi hiuksensa siistille jakaukselle ja lähti sitten aulaan odottamaan Miyatoa. Hän oli hieman ajoissa, joten istahti alas ilme kireänä. Violetin ajatteleminenkin sai hänet haluamaan heittää puhelimen seinään.

Miyatolla oli yllään tyylikkään istuvat pillifarkut, istuva kauluspaita ja bleiseri. Vakiovaatteet juhliessa. Hiukset oli vavalla aseteltu juuri oikealla tavalla. Hän saapui aulaan hieman jäljessä.
"Hei, sori. Hiustenlaitto venähti.."

"Eipä mitään", Teddy vastasi. Hän oli saanut hyvin aikaa rauhoittua istuskellessaan rauhallisessa aulassa. Hän tiesi, että kahdentoista jälkeen aula olisi kaikkea paitsi rauhallinen, kun aulan baarissa istuisi väkeä.
"Soitin jo valmiiksi meille kyydin, joten jos olet valmis, voimme mennä", mies totesi. Musta auto odotti heitä kuljettajineen hotellin oven edessä. Ei matka olisi ollut pitkä kävellenkään, mutta miksi kävellä, kun saattoi mennä kyydillä. Sitä paitsi ilta näytti siltä, että pian sataisi, joten sekin oli syy suosia autoa.

"Mennään vain." Miyato varmisti että lompakko oli muana ja uskalsi vasta sitten istua autoon.

Teddy suuntasi auton takapenkille tyytyväisenä siihen, että pääsisi pois hotellin myrkylliseksi muuttuneesta ilmasta. Tai siltä se ainakin tuntui, kun siellä oli tullut tapeltua Violetin kanssa.
"Oletko ennen käynyt Old Hauntissa?" Teddy kysyi auton kääntyessä kadulle liikenteen sekaan. Tunnelmallinen, vanhaan tapaan sisustettu baari oli monen suosiossa juurikin sen vaikutelman takia, minkä tummat puukalusteet loivat. Old Haunt oli niin lähellä aikamatkustusta, kuin ainakin tieteen tämänhetkisten saavutusten valossa oli mahdollista.

"Eeen. Aivan ensimmäinen kerta." Hän vastasi hymyillen ja näytti jotenkin viattomalta. Hän kyllä odotti innolla.

"Siinä tapauksessa, nauti tunnelmasta", Teddy naurahti. "Old Haunt on erittäin kaunis", hän myhäili tyytyväisenä. Se oli yksi niistä harvoista illanviettopaikoista, joihin hän palasi kerrasta toiseen, kun tuli Lontooseen. Mies astui ulos autosta ja maksoi matkan kuljettajalle lähtien sitten rauhallisesti viileässä illassa kohti ovia. Illan kalpeus vaihtui pian tummaan puuhun, oluen tuoksuun ja baarin äänimaailmaan. Teddy suuntasi suoraan tiskille. Pöydän löytäisi myöhemminkin.

"Nautin. Yritä sinäkin." Hän sanoi toiselle. Teddy oli voitostaan huolimatta kireän oloinen. Hän astui miehen edeltä autosta ja hymyili astuessaan baariin. Se oli ihana paikka. Hän tilasi itselleen oluen hymyillen ja kääntyi etsimään pöytää. Ainakin yksi vapaa loossi osui silmiin ja sinne hän asteli.

Teddy tilasi punaviiniä. Hän oli varma, että kunhan Mike ja muutama muu tutummista kilpakumppaneista saapuisivat, he tarjoaisivat hänelle shampanjat. Niin he aina tekivät. Hänkin oli usein ostanut kuohuvia voittajille.
"Totta kai", mies vastasi ja saatuaan punaviinilasinsa seurasi Miyaton perässä loosiin. Hän maistoi viiniä ja hymyili pienesti. Se saisi hänen olonsa paremmaksi, ja Old Hauntissa vallitseva lämmin, juhlamielinen tunnelma auttaisi varmasti.

Oli mukavaa istua baarissa ja jutella niitä näit, sekä tavata vanhemman miehen tuttuja siinä sivussa. Puoli kahdeksan aikaan Gabrielle arpoi hetken Old Hauntin ovella, miettien haluaisiko astua sinne. Nainen kuitenkin päätti ottaa riskin ja asteli sisälle. Helposti saattoi päätellä että hän oli laittautunut tunteja.

Teddyn oli ollut tarkoitus juoda lasillinen punaviiniä ja yksi lasi kuohuvaa, mutta ajan kuluessa oli tullut juotua pari oluttakin. Olo oli mukavan rento, päivän kireys tuntui kadonneen kokonaan ja kaikki oli oikein hyvin. Hän oli nauranut tuttaviensa kanssa koko viikon edestä ja ilmeisesti Miyatokin oli nauttinut olostaan. Ainakin niin hän toivoi.
Miehen katse osui ovesta astuneeseen naiseen lähes samantien. Hyvä ettei lähes tyhjä oluttuoppi pudonnut pöydälle, kun hän tuijotti silmät suurina Gabriellea. Toinen näytti… Ei tuolle ollut edes sanaa. Uskomaton tuntui loukkaavan tavanomaiselta. Teddy nielaisi ja vilkaisi Miyatoa. Ei hän ollut uskonut, että Gabrielle saapuisi, mutta siinä toinen nyt oli, ja tuon näköisenä… Luoja. Ehkä Miyato oli ollut oikeassa ja hän kerjäsi verta nenästään.

Naisella oli tummansiniset satiiniset korkokengät ja samanvärinen pikkulaukku, aavistuksen vaaleampi sininen mekko. Hiukset olivat osittain kiinni ja osa roikkui vapaana laineikkaina. Meikki oli viimeisen päälle huoliteltu ja korosti naisen parhaita puolia. Mekko paljasti sopivasti jokaisessa suhteessa olematta mauton, mutta siltikään se ei ollut liian tätimäinen. Miyato katsoi Teddyä ja vuoroin naista, pärskähtäen sitten nauruun kun huomasi tuopin notkahtavan miehen kädessä.
"Hahaha... En ajatellut että hän tulisi... Voi ei.. Et sitten tee mitään tyhmää."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:00 pm

"En minäkään", mies mutisi ja laski tuopin käsistään ennen kuin päätyisi pudottamaan sen. Teddy vilkaisi Miyatoa kulmaansa kohottaen. Helppohan toisen oli sanoa! Miten hän voisi keskittyä mihinkään muuhun kuin kaikkeen tyhmään, kuten Miyato oli sen kauniisti sanonut, kun Gabrielle näytti tuolta.
"En tietenkään", mies kuitenkin vakuutti, nousi ylös ja asteli Gabriellea kohden. Mitä hänen pitäisi sanoa? Matka oli aivan liian lyhyt, sillä hän huomasi seisovansa toisen edessä ihaileva ilme kasvoillaan vailla mitään sanottavaa.
"Mukavaa, että päätit tulla paikalle", mies lopulta sanoi ääni käheänä. "Näytät hyvältä", hän vielä totesi. Kai moisen faktan sai ääneen sanoa? No, meni jo.

"..:Et tietenkään? Teddy, vaikka en opiskelisi psykologiaa, tietäisin että sinä teet vielä jotakin idioot----" Ja siinä se professori olikin jo mennyt ja kipittänyt sen naisen luoksi. Voi helvetti. Helvetti. Noh, hän jäisi seuraamaan tilannetta ja voisi vaikka siirtyä Andrean pöytään juttelemaan. Gabrielle tilasi tiskiltä juotavaa, hymyillen hieman oudolla tavalla Teddylle miehen tullessa juttelemaan.
"Ajattelin tulla käymään." Hän vastasi hiljaa ja naurahti. "Kiitos."

Miyato oli oikeassa, hän tiesi sen, mutta siirsi koko ajatuksen sivuun. Jos hän ajattelisi tekevänsä jotakin tyhmää, hän aivan varmasti tekisi niin. Naisen hymy ei lainkaan helpottanut tilannetta, vaikka siinä outo särmä olikin. Hän ei aivan osannut sanoa, mikä se oli, eikä totuuden nimissä jäänyt asiaa pohtimaan.
"Ole hyvä", hän sanoi vaivattoman hymyn kera. Alkoholi oli selkeästi auttanut unohtamaan päivää varjostaneen kireyden. "Anna minä tarjoan tämän kierroksen sinulle", Teddy ehdotti ojentaen jo korttiaan baarimikon suuntaan, joka oli toimittanut tilatun juoman.

Ei Gabrielle ehtinyt sanomaan vastaan siihen juoman tarjoamiseen, kun baarimikko otti jo Teddyn kortin.
"No... Kiitos." Sai hän ähkäistyä lopulta ulos. Se tuntui kääntävän katseita, että Theodore Morland tarjosi naiselle juotavaa baarissa. Se oli omiaan saamaan Miyaton painamaan otsansa kämmeniin ja hokemaan idioottia. Ei tuota voisi jättää yksin ennen kuin tuo olisi turvallisesti hotellihuoneessaan!

"Ole hyvä", Teddy toisti jälleen kerran. Mitä tahansa toisen hyväksi, eikun. Mies hymyili ja viittasi loosia kohden. "Haluatko istua alas?" Hän jätti täysin huomiotta Miyaton ilmeen, vaikka huomasikin silmäkulmastaan toisen ja oli varma, että sai luettua huulilta sanan 'idiootti'. Pah. Ei hän ollut idiootti, hän oli kohtelias herrasmies. Ja ehkä hieman idiootti siinä sivussa. Rakastettava idiootti?

Miyato oli siirtynyt andrean pöytään istumaan ja vilkaisi professoriaan takaisin sellaisella ilmeellä joka kysyi "oletko tosissasi?". Hänen ystävänsä nauroi vieressä, noin parikymppinen nuori, kaunis nainen. He olisivat olleet kaunis pari. Jos Miya ei olisi viehtynyt Simonin kaltaisista suloisista nuorukaisista.
"Kiitos, kai minä hetkeksi." Ei hän oikein osannut olla kauan inhottavakaan kun Theodore oli herrasmies.

Teddy lähti loosia kohden suorastaan typerä hymy huulillaan. Hänen teki mieli näyttää kieltä Miyatolle, mutta pidättäytyi moisesta teosta. Jotkin käytöstavat oli oltava.
"Olisi todella mukava, jos ehtisit maanantaina maailmancupin katsomoon", mies sanoi pehmeästi ujuttautuessaan loosin penkille. "On aina mukavampi kilpailla, kun yleisössä on tuttuja kasvoja."

"No mutta, sinullahan on Miyato ja äitisi." Gabriel vastasi hymyillen ja istui alas, katsellen pikaisesti ympärilleen. Olo oli perin hassu, hän halusi olla vihainen mutta samaan aikaan ei voinut tai saattanut olla vihainen Teddylle. Ja hän oli laittautunut tätä varten pienen ikuisuuden. Nainen kallisti aavistuksen päätään.
"Ja se riippuu aivan siitä, miten huominen menee."

"Mutta se ei ole sama asia", Teddy vastasi liiankin nopeasti. Kevyt puna kohosi hänen poskilleen. Sitä ei olisi pitänyt sanoa. No, ainakaan täällä ei ollut vaarana saada kuumaa juomaa päälleen. Ei sillä, että kylmä, märkä drinkki mukavaltakaan tuntuisi.
"Toivottavasti se sujuu hyvin ja saat viettää vapaitasi mukavasti", mies vastasi pehmeästi. Ääni tuntui käheämmältä kuin yleensä, ehkä siksi, että hän joutui keskittymään suuresti siihen, että piti katseensa irti Gabriellen huulista tai juhlapuvun korostamista avuista. Miksi naisten piti näyttää niin hyvältä?

Nainen ei sanonut siihen mitään. Mitä hän olisi voinut sanoa, mahdollisesti?
"Enköhän saa. " tämä tuntui itsensä pettämiseltä, istua siinä Teddyn kanssa.

Mies hymyili. Hän oli onnistuneesti tukahduttanut äänen sisältään, joka käski palaamaan Miyaton seuraan ja unohtamaan Gabriellen. Syyllisyys oli kadonnut, joko voiton aiheuttaman mielihyvän tai sitten alkoholin takia, eikä hän keksinyt mitään syytä, miksei voisi nauttia Gabriellen seurasta.
"En tajua, miten voit aina näyttää noin hyvältä", mies sanoi matalalla, hiljaisella äänellä. Hän tiedosti jälleen leikkivänsä tulella, mutta mitäpä elämä olisi ilman riskinottoa. Hän oli ottanut tänään lukuisia riskejä radalla tammansa kanssa ja selvinnyt jokaisesta. Ehkä tänään oli hänen onnenpäivänsä. Sitä paitsi, jos hän ei aivan väärin muistanut, Miyato oli suorastaan käskenyt häntä kyseenalaistamaan aiemman päätöksensä. No, nyt hän tavallaan teki niin, tosin ei ehkä tavalla, joka nuoremmalla oli käynyt mielessä.

Ei, tätä nuorempi EI ollut tarkoittanut. Hän oli tarkoittanut jotakin "jätä Violet ja kokeile Gabriellen kanssa"-tyyppistä ratkaisua. Ei "leiki tulella avovaimosi seläntakana kisapaikalla"-tyyppistä ratkaisua. Idiootti.
"Täytyy näyttää hyvältä, kun edustaa aina jotakuta muuta kuin itseäänkin." Nainen sanoi hymyillen ja nojasi kevyesti pöytää kyynärpäällään, jolloin mekkonsa kaula-aukko oli astetta anteliaampi.

Teddy hymyili. Niinpä tietysti. Jos oli töissä edustavissa tehtävissä, täytyi näyttää hyvältä. Sen takia hekin pukivat päälleen valkoiset ratsastushousut ja mustan takin, kun siirtyivät kilpakentille. Kun nainen nojasi pöytään, Teddy oli aivan varma, että toinen kiusasi häntä tarkoituksella. Mies nielaisi ja käänsi hetkeksi katseensa tiskin suuntaan välttääkseen kiusausta vilkaista kaula-aukkoa.
"Näytät varmasti hyvältä päivän jokaisena hetkenä, heti heräämisestä nukkumaan menoon", mies naurahti käheästi. Katse käväisi hieman liian alhaalla, mutta hän pakotti kohottamaan sen takaisin Gabriellen silmiin. Olisi noloa tuijottaa, vaikka toinen niin perin viehättävältä näyttikin.

"En oikeastaan. Aamuisin on aika karu näky vastassa." Nainen naurahti ja huokaisi syvään. Mitä ihmettä hän teki täällä. Olo oli kuin olisi ollut miehen salarakas. Sellaista aikuisten juupaseipäs-leikkiä.
"Teddy... Miksi pyysit minut tänne?"

"En usko", mies väitti vastaan leveästi hymyillen. Hän ei pystynyt kuvittelemaan tilannetta, jossa Gabrielle ei näyttäisi hyvältä. Hymy hyytyi aavistuksen toisen kysymyksen johdosta. Hän ei itsekään tiennyt vastausta. Tai tiesi, mutta ei tiennyt, voisiko sanoa sen ääneen.
"Koska haluan viettää aikaa kanssasi", Teddy päätti sanoa. Se kuulosti paremmalta kuin kenties totuudenmukaisempi, pelottava 'pidän sinusta' ajatus, joka ei ottanut lähteäkseen.

"Miksi?" Gabrielle kysyi hiljaa ja naurahti hiljaa. Hän huokaisi syvään ja pyöritteli lasia käsissään. Ei hän halunnut olla aikuisen miehen lelu.

"Koska", mies aloitti, mutta lause jäi kesken. Hän ei tiennyt, mitä sanoa. Mitä hän voisi sanoa. Hän tiesi, mitä halusi sanoa, mutta hän ei uskaltanut sanoa sitä, koska sellainen hän oli; pelkuri.
"Haluan oppia tuntemaan sinut paremmin. Haluan tietää, mikä on lempivuodenaikasi, lempivärisi, millainen on lapsuudenkotisi ja mitä koulua kävit. Haluan nähdä, miten vietät joulua, mitä teet kevään ensimmäisten kasvien puhjetessa kukkaan, miltä näytät aamulla kun heräät", Teddy sanoi hiljaisella, käheällä äänellä, vilpitön katse Gabriellen silmissä. Hän ei ehkä ollut suoraan sanonut pelottavaa ajatustaan, mutta se kävi ilmi rivien välistä.

Gabrielle nuolaisi huultaan. Hän ei... Ei hän voisi lähteä tähän.
"Theodore..." Kuului hiljainen vastaus. Hän huomasi sen kätketyn merkityksen rivien välistä.
"Olisi helpompaa vain mennä sänkyyn ja unohtaa. Enkä tiedä onko minusta varatun miehen salarakkaaksi."

Teddy ymmärsi. Jo pelkkä pitkän nimen käyttäminen kertoi sen. Hän nyökkäsi pienesti. Hän antaisi toiselle tilaa ja aikaa unohtaa. Naisen seuraavat sanat kuitenkin yllättivät hänet, vaikka eipä se tilannetta miksikään muuttanut.
"Tiedän", mies huokaisi. "En koskaan pyytäisi sitä sinulta. Se ei olisi oikein sinua kohtaan. Ansaitset paljon enemmän, paljon parempaa." Teddy laski katseensa pöydän pintaan. Puussa näkyi muutamia mustempia kohtia, kuin polttojälkiä. Hän oli melko varma, että hänen sydämestään löytyisi vastaava jälki. Tulella ei pitänyt leikkiä.
"Yksikään järkevä mies ei pitäisi sinua salassa. En edes minä, vaikka uskonkin, että minua on kutsuttu idiootiksi yli sata kertaa tunnin sisään", Teddy totesi surumielisesti naurahtaen.

"Siinä ei vain ole järkeä. Siitä jää joskus kiinni. Etkä sinä voisi tehdä Violetille niin, että jättäisit hänet edes silloin. Ei minusta ole olemaan kakkonen. Siinäkin." Tummatukkainen mietti jo hetken nousevansa ylös, mutta jäi silti istumaan.

"Sinä et ole kakkonen, missään", Teddy vastusti ja kurkotti pöydän yli tarttuakseen toisen käteen. "Et ikinä ole minulle kakkonen", hän vakuutti ja painoi päätään.
"Voi olla, että… että sanoin Violetille, etten palaa kotiin jouluksi", mies mutisi hiljaa. Hän ei edelleenkään voinut uskoa, mitä oli sanonut aiemmin puhelimessa, tai mitä oli vihjannut, mutta hän oli ollut vihainen, turhautunut ja väsynyt, niin perin väsynyt jatkuvaan tappelemiseen. Ehkä yö kaukana kotoa, raikkaassa ilmapiirissä oli saanut hänet tajuamaan, miten vastentahtoisesti hän ajatteli tiistaita, jolloin olisi palattava kotiin. Niinpä hän oli sanonnut, ettei palaisi Newcastleen määrittelemättömään aikaan. Hän oli ajatellut jäävänsä Lontooseen, kunhan huolehtisi Dimen matkaan. Tai ehkä hän lähtisi vanhempien luokse Sheffieldiin. Jopa se tuntui mukavammalta ajatukselta kuin Newcastleen palaaminen. Vaan siitä huolimatta voisi olla, että tiistaina hän nousisi kiltisti autoon, joka kuljettaisi hänet takaisin kotiovelle, kun äiti olisi niin käskenyt.

"Monessakin asiassa." Se oli lähinnä viittaus siihen, miten hän oli aina vanhemmilleen kakkonen, ei niin hyvä kuin veljensä. Koska oli tyttö. Ettei--- Mitä? Mitä oli sanonut? Tavallaan se ei muuttanut asioita, mutta toisaalta taas se antoi jotakin toivoa siitä, ettei mies ollut täysin talutusnuorassa. Mutta... Rouva Morland piti Violetista eikä antaisi poikansa luopua tuosta heti. Tosin, hän tunsi toisen äidin etukäteen eikä uskonut että tuo olisi häntäkään halveksunut. Ehkä.
"... Voi olla? Teddy, ei se.. Voi helvetti." Silti hän ei vetänyt kättään pois, vaan jätti sen siihen miehen otteeseen. Miten hän olisikaan halunnut voida uskoa kaiken, mutta pelkäsi liikaa toisen olevan liian kiltti ja komennettavissa.

"Tiedän, tiedän", mies huokaisi. Se ei ollut ero, joka tekisi hänestä maagisesti vapaan kansalaisen, joka voisi iskeä seuraksi kenet tahansa. Hän ei ikinä voisi erota kenestäkään puhelimen välityksellä, jos muutoinkaan. Olisipa hän rohkeampi, niin kaikki olisi helpompaa.
"Me molemmat olemme tienneet jo kauan, että kuljemme väärään suuntaan", hän sanoi hiljaisella, surullisella äänellä ajatellen kaikkia kotona käytyjä riitoja. Hän oli tiennyt jo kesästä, ettei elämä voisi jatkua näin, mutta hän ei ollut rohjennut tehdä asialle mitään.
"Emme vain halunneet myöntää sitä ennen kuin oli aivan pakko", hän totesi. "Olen pahoillani, että vedin sinut mukaan sotkuun, joka minun olisi pitänyt selvittää ennen kuin edes tapasin sinut. Mutta en koskaan, ikinä, olisi pahoillani siitä, että tapasimme."

Se kaikki tuntui helpottavan naisen sisäistä ahdistusta. Kuitenkin... Jokin... Äh. Miksi hän Violetia mietti kun ei edes naisesta pitänyt.
"En minäkään. Ja en ole hankala siksi että en haluaisi sotkea asioita. Tai siis en.. Harrasta suhteiden rikkomista mutta yhtälailla sinä ansaitset parempaa. Pelkään että et vain tee asialle mitään vaikka nyt sanot tehneesi tai tekeväsi. Että Violet tai äitisi kääntää pääsi."

Hän nyökkäsi hitaasti.
"Voisinpa luvata, että kaikki muuttuu, mutta", hän kohautti voimattomasti harteitaan. Olisi turha väittää, että hän vastustaisi äitiään, jos äiti vetäisi hevoset mukaan riitaan. Se olisi isku vyön alle, suorastaan häpeällinen sellainen, mutta se saisi hänet aina taipumaan Morlandin perheen tahtoon ja hänen äitinsä tiesi sen. Hän puristi kevyesti toisen kättä.
"Olen pahoillani."

Gabrielle ei usein itkenyt. Mitä hän teki täällä, mitä hän oli kuvitellut? Typerä nainen. Tämä tuntui pahemmalta kuin viimeksi, nimittäin se pettymys. Hän nielaisi ne sanat jotka halusi sanoa.
"Silti teet tämän taas. Vaikka olit pahoillasi ensimmäiselläkin kerralla."

"Tiedän", Teddy sanoi raskaasti huokaisten. "Toivoin, että voisin olla parempi mies sinua varten, mutta… En pystynyt unohtamaan sinua tai tyytymään muutamaan vilkaisuun kauempaa."

"... Haista paska Teddy. Haista paska." Gabrielle sihahti hiljaa ja pyyhkäisi vapaalla kädellään silmäkulmaansa. Hän halusi nyt kyllä sanoa kamalia asioita. Koska helvetti! Ärsytti! Miksei tuo aikuinen ihminen voinut vain... Olla!

"Gabrielle", mies vetosi hiljaa. Naisen kyyneleet saivat hänenkin silmänsä kostumaan. Hän satutti toista uudestaan ja uudestaan, kerrasta toiseen, mitä ikinä tekikään. Miten hän saattoikin olla niin typerä? "Gabrielle, anna minulle vain hieman aikaa. Järjestän kaiken", mies aneli. Hän itsekin tiesi, miten tyhjältä moinen lupaus kuulosti. Hänellä oli ollut aikaa tehdä päätöksensä ja puhua Violetin kanssa pikkujouluista lähtien (tai jos aivan rehellisiä oltiin, alkusyksystä, jolloin hän oli tavannut Gabriellen ensimmäisen kerran tai vaikka lokakuulta, kun hän oli viettänyt upean päivän hyväntekeväisyystapahtumassa).

Se vetoomus ei juuri auttanut. Miksi hän oli täällä? Hän halusi ulos. Happea. Nyt, oikeasti. Tämä oli todella kamalaa ja ahdistavaa.
"Et sinä järjestä. Äitisi pitää hänestä, hän ei anna sinun jättää Violetia. Ja sinä teet mitä Alice haluaa. " Brunette puraisi tarkasti tummanlilaan vivahtavalla huulipunalla rajattua huultaan. Samaan aikaan hän halusi Teddyn lähelleen ja samaan aikaan halusi ajaa tuon pois, jotta saisi olla rauhassa ja murehtimatta.

Teddy päästi irti naisen kädestä ja painoi katseensa pöytään.
"Hän omistaa hevoseni. En voi luopua hevosistani", hän sanoi tunteista käheällä äänellä. Ajatuskin tammojen menettämisestä sai kyyneleet valumaan poskille. Hän pyyhkäisi ne terävällä liikkeellä pois. Miehet eivät itkeneet. Niin hänelle aina kerrottiin.
"Mutta en voi unohtaa sinua."

"Ja vain sinä osaat ratsastaa Dimeä niin kuin tänään aiemmin. Ja kukaan tuskin edes haluaisi ratsastaa Minxiä - paitsi sinä, joka olet tarpeeksi hullu ja kiintynyt tammaan. Mihin hän voisi ne antaa? Luulisi Alicen ymmärtävän itsekin että Dimen siirto toiselle ratsastajalle tässä vaiheessa sen uraa olisi typerää. Mutta se joka täällä nyt on typerä, olet sinä. Selkärangaton ihminen. Et sinä mikään mies ole." Gabrielle antoi nyt tulla sen minkä oli pitänyt sisällään hetken ja jo aiemmin päivällä. Hän veti hiuksia korvansa taakse ja ei katsonut toista päin.

Teddyn hartiat painuivat, kun hän kuunteli naisen sivaltavia sanoja. Niissä oli paljon totta, hän oli selkärangaton, hän oli typerä ja hän oli montaa muutakin asiaa. Mutta se ei muuttanut tilannetta. Hän ei kasvattaisi selkärankaa yhdessä yössä. Hän oli elänyt kolmekymmentä vuotta näin. Teddy kohotti hetkeksi surullisen, lyödyn katseensa Gabrielleen.
"Olen pahoillani", hän sanoi hiljaa, pyyhkäisi kyyneleet silmäkulmistaan ja nousi seisomaan. Hän ei ehkä uskaltanut väittää vastaan, mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän voisi vain kävellä pois. Vaan niin hän oli tehnyt koko elämänsä, ja se oli johtanut tähän tilanteeseen. Hän ei selkeästi osannut ratkaista ongelmiaan viisaasti.
Joten hän voisi yhtä hyvin olla idiootti. Eihän tässä enää mitään menetettävää ollut. Gabrielle oli jo vihainen, Violet oli vihainen ja kunhan äiti kuulisi huomenna, Alicekin olisi vihainen. Mies kumartui pöydän yli yhdellä nopealla liikkeellä tarkoituksenaan suudella vastapäätä istuvaa naista. Ainakin Gabrielle olisi hetken hiljaa, vaikka tämä taisi nimenomaan olla sitä käytöstä, jota Miyato oli aiemmin kutsunut veren kerjäämiseksi nenästä.

Gabrielle ei tiennyt enää mitä sanoisi. Hän oli nousemassa jo, mutta se liikerata jäi täysin kesken, kun hän tunsi huulet omillaan. Koko baarin ilmapiiri huusi sitä "IDIOOTTI!!"-fiilistä, jota Miyato hehkui taustalla ympärilleen. Nainen ei noussut, ei työntänyt toista pois, vaan suuteli takaisin.

Teddyn käsi löysi tiensä tummien hiusten sekaan, kun mies hukutti yhteen suudelmaan kaiken sen mitä tunsi eikä uskaltanut sanoa. Olisi varmasti ollut muiden juhlijoiden kannalta parempi säästää moiset eleet baarin hämäriin nurkkiin tai hotellihuoneen suljettujen ovien taakse, mutta hän ei murehtinut sellaista nyt. Naisen huulet tuntuivat niin pehmeiltä, niin täydellisiltä. Kuinka hän toivoikaan, ettei välissä olisi ollut pöytää, niin hän olisi voinut kietoa toisen kätensä Gabriellen ympäri ja vetää toisen lähelleen. Sydän hakkasi yhä kiihtyvällä tahdilla ja polvet tuntuivat hieman veteliltä. Hän ei ollut suunnitellut tämän menevän näin, mutta hän ei valittanut.

Gabrielle nousi hitaasti seisomaan, rikkomatta sitä suudelmaa sen aikana. Hän kallisti päätään ja tunsi kyyneleet poskillaan. Ei tämän todellakaan pitänyt mennä näin, mutta hän halusi vain olla Teddyn lähellä. Edes sen illan luottaa että toinen pitäisi päänsä.

Teddy pyyhkäisi peukalollaan suolaisia kyyneleitä pois toisen kasvoilta. Hän ei halunnut toisen itkevän ja olevan surullinen. Hän ei halunnut satuttaa Gabriellea. Hän vain halusi, että toinen olisi onnellinen, ja mielellään hänen kanssaan.
"Yksi yö", mies pyysi hiljaa kuiskaten ja painoi huulensa naisen poskelle. Hän tiesi itsekin miten säälittävältä se kuulosti, mutta juuri nyt hän ei halunnut mitään muuta kuin Gabriellen lähelleen, eikä sellainen olisi sopivaa täällä, kaikkien silmien edessä.

Olisiko se sen arvoista? Hän huokaisi syvään ja katsoi miestä silmiin. Miksi ei. Ei hän menettäisi siinä mitään. Kai. Ehkä.
"... Yksi yö." Hän vastasi hiljaa, tuijottaen toista silmiin hiljaa.

Teddy painoi kevyen suukon toisen suupieleen. Hän antoi kätensä laskeutua naisen poskelta, nappasi takkinsa penkiltä ja heitti sen niskaansa sujuvalla liikkeellä. Hän tarjosi käsivarttaan toiselle uhraamatta ajatustakaan Miyatolle, joka varmaankin kirosi häntä alimpaan helvettiin sillä hetkellä. Onneksi baariin saapui jatkuvasti lisää väkeä, joten taksin saisi helposti kadulta.

Gabrielle hymyili toiselle hieman hukassa olevasti. Hän huokaisi hiljaa ja tarttui toisen käteen. Miyati aikoisi kommentoida tätä huomenna..
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:02 pm

K-18 sisältöä edessäpäin, joten jos sellaisen lukeminen ei ole oma juttu, hyppää tänne.

Teddy johdatti heidät kadulle, viittoi taksin ja antoi hotellinsa osoitteen. Koko matkan mies katsoi kaunista naista pieni hymy suupielessään, mutta hän pidättäytyi osoittamasta sen suurempaa kiintymystä taksikuskin mukavuuden tähden. Gabriellen kädestä hän ei irroittanut otettaan hetkeksikään, ihan kuin nainen voisi kadota tuosta noin vaan. Hän maksoi taksikuskille, piteli ovea auki Gabriellelle ja johdatti naista käsi toisen alaselällä aulan halki hisseille. Hissin ovien sulkeutuessa hän kääntyi toisen puoleen ja painoi huulensa nälkäiseen suudelmaan. Naisen tuoksu sai hengityksen takertumaan kurkkuun. Kaikki Gabriellessa oli niin perin viehättävää. Hissin ovien aukeaminen pakotti hetkeksi katkaisemaan suudelman. Hän johdatti toisen huoneensa ovelle ja aukaisi sen avainkortillaan. Onneksi hän ei ollut ehtinyt levittää tavaroitaan vielä ympäri suurta ja valoisaa huonetta.
"Näytät uskomattomalta", Teddy henkäisi oven sulkeutuessa hänen takanaan. Hän ei uskonut sitä todeksi. Gabrielle, kaunis Gabrielle, seisoi hänen hotellihuoneessaan.

Se ei ollut sellaista mitä nainen yleensä teki. Kuitenkin, nyt hän seurasi Theodorea taksista aina tuon huoneeseen asti. Nainen naurahti jo sillä omalla tavallaan, hymyillen samalla leveästi, sillä itselleen tyypillisellä tavalla.
"Sanoit sen jo, hölmö." Nainen kuiskasi hiljaa

"Ja sanon sen uudestaan ja uudestaan", mies vannoi astuen lähemmäs. Hän ripusti takkinsa naulaan, hymyili lämmintä hymyä toiselle ja kietoi uudemman kerran kätensä toisen hiuksiin. Hän suuteli toista samalla kun kädet vaelsivat selkää ylös ja alas. Jotakin, mitä hän oli halunnut tehdä niin pitkään, mutta joutunut jättämään tekemättä. Nyt moisia esteitä ei ollut.
"Olet uskomaton", mies toisti käheällä äänellä siirtyen painamaan kevyitä suudelmia toisen kaulaan. Ei hän sentään mustelmia halunnut jättää. Sellainen olisi jo noloa, eihän tässä missään lukiossa enää oltu!

Gabrielle naurahti imarreltuna ja hymyili toiselle. Hän vastasi siihen suudelmaan kiihkeästi, antaen omien käsiensä sotkea Teddyn siistillä jakauksella olevat hiukset sen aikana, voihkaisten kevyesti miehen suudellessa hänen kaulaansa.
"Itse olet uskomaton." Hän naurahti hiljaa, antaen käsiensä valua Teddyn hiuksista tuon paidan helmalle.

Teddy naurahti matalasti toisen sanoille. Hän ei edes tiennyt, miten kuvailla sitä tunnetta, jonka toisen voihkaus oli saanut aikaan, eikä luottanut riittävästi puhekykyynsä yrittääkseen sanoa mitään liian monimutkaista. Hän painautui lähemmäs toista nojaten toisella kädellä seinään naisen takana. Toinen käsi matkusti naisen kylkeä pitkin ylemmäs kun hän suuteli kevyesti paljasta ihoa. Huulet löysivät tiensä takaisin naisen huulille pitkään, kiihkeään suudelmaan. Koko iho tuntui kihelmöivän sähköisenä.

Se ei ollut hyvä idea, mutta kuka ennenkään oli elänyt täysillä vain hyvien ideoiden varassa. Gabrielle päästi kätensä sen neulepaidan alle, vetäen sitä hieman ylemmäs toisen yltä. Hän halusi kiemurrella Teddyn kosketuksen alla. Se kaikki ja erityisesti ne suudelmat olivat niiden kyynelten arvoisia

Teddy tarttui neuleensa selkämykseen ja veti vaatteen kokonaan pois päältään. Hän palasi suutelemaan naisen huulia pehmein, mutta vaativin liikkein. Valkoinen kauluspaita tuntui suorastaan ahdistavalta päällä. Mies antoi käsiensä etsiä Gabriellen tyylikkään mekon vetoketjun. Hän avasi sen hitain, varovaisin liikkein, hyväillen paljastuvaa ihoa sormenpäillään. Mies potkaisi varsin koruttomasti kengät jalastaan ja lähti johdattamaan naista hotellihuoneen leveää sänkyä kohden. Oli ollut ehdottomasti hyvä idea pyytää leveää parisänkyä, vaikka eipä hän mitään tällaista ollut osannut odottaa edes villeimmissä unelmissaan.

Gabrielle olisi voinut potkia kengät jaloistaan tai jättää ne. Miten mies vain haluaisi. Mekko aukesi selästä ja paljasti sen ettei kankaan alla ollut rintaliivejä. Hän asteli kohti sänkyä ja avasi nappeja Teddyn paidasta.

Teddy antoi vetoketjun aueta loppuun asti ennen kuin hän nykäisi kevyesti kangasta riisuakseen vaatekappaleen naisen päältä. Sängyn ollessa sopivan lähellä, hän kietoi kätensä toisen selän taakse ja laski Gabriellen kevyesti pehmeälle sängylle. Hän ravisteli paidan päältään murehtimatta hetkeäkään, miten täynnä ryppyjä paita olisi huomenna. Sillä ei ollut väliä.
"Olet niin kaunis", mies henkäisi laskeutuessaan varovaisesti sängylle. Hän antoi ihailevan katseensa vaeltaa naisen keholla ennen kuin hän painoi kiihkeän suudelman toisen huulille. Hän oli maailman onnellisin mies, ainakin juuri sillä hetkellä.

Normaalia tummaihoisempi nainen ei ainakaan arastellut olla korkokengissä ja pitsisissä alushousuissaan miehen edessä. Ei ollenkaan. Nyt ei ollut aikaa sille, ensimmäistä ja ehkä viimeistä kertaa olisi täysin idioottimaista käyttää häpeilyyn, etenkin kun nainen piti omasta kehostaan. Paidan alta paljastuva miehen keho oli yhtälailla juuri sopiva. Liikunnan muokkaama mutta ei mitenkään liian. Sellainen sopiva. Gabrielle naurahti hieman käheällä äänellä kun laskeutui kyynerpäidensä varaan sängylle. Ruskeat silmät katselivat miehen kasvoja ja ylävartaloa hyvin tiiviisti, kunnes se suudelma keskeytti kaiken. Sen aikana Gabriel saattoi viedä kätensä avaamaan Theodoren housuja. Hän katuisi tätä vielä joskus, ehkä.

Teddy oli kiitollinen, kun tunsi naisen kädet housujensa kimpussa. Ne tuntuivat epämukavan kireiltä, joten oli ihana tietää, että niistä pääsisi hetkessä eroon. Hän suuteli naisen kaulaa ja antoi käsiensä vaeltaa hyväilemässä naisen täyteläisiä rintoja, joita hän oli ihastellut mekon kaula-aukosta liiankin kanssa. Katumukselle olisi aikansa ja paikkansa, mutta se ei ollut nyt eikä tässä.
"Olet täydellinen", hän henkäisi toisen korvaan näykkäisten korvanlehteä kevyesti sanojensa päätteeksi. Hän painoi huulensa pehmeästi vasten ihoa ja hengitti syvään naisen tuoksua.

Napin kanssa sai painia hetken, vetoketju oli onneksi huomattavasti helpommin hoideltu. Ja niin niistä Teddyn alavartaloa peittävistä pitkistä housuista pääsisi helposti eroon. Naisen takaraivo painui hetkeksi patjaa vasten - joko alkoholi teki tuosta miehestä erittäin herrasmiehen myös sängyssä, Teddy oli sellainen aina tai tuo vain yksinkertaisesti halusi tätä aivan yhtä paljon kuin hänkin.
"Tietäisit vain." Hän naurahti hiljaa ja kohotti päänsä patjasta, kääntäen päätään jotta saisi hamuttua miehen korvalehteä ja kaulaa. Käsi hipelöi tuon rintakehää ja vatsaa, siirtyen kyllä kiusoittelevan hitaasti alaspäin.

Teddy ei voinut kuin hymyillä suudelmien välissä kuullessaan toisen sanat. Hän halusi tietää, mutta jo nyt hän tiesi riittämiin voidakseen tehdä päätelmänsä. Mies oli aina kantanut ylpeyttä siitä, että oli kärsivällinen ihminen - hän oli sentään jaksanut odottaa vuosia, että Minx alkaisi käyttäytyä! -, mutta naisen kiusoittelevan hitaasti laskeutuva käsi sai hänet värähtämään malttamattomana. Hän antoi omien käsiensä vaeltaa naisen kropalla, kuin hän painaisi jokaisen neliösentin mieleensä hellin kosketuksin. Vaan vaikka hän miten koetti olla kärsivällinen ja malttaa odottaa, lopulta hän antoi periksi ja nyki vaativin ottein toisen alushousuja alemmas.

Gabrielle nosti lantiotaan hieman, jotta pitsiunelmista pääsisi helpommin eroon. Hän huokaisi hieman kovemmin kuin aiemmin, puraisten huultaan ja veti vanhempaa lähemmäs, katsellen hetken kaipaavasti tuon silmiin.
"Olet ihana." Hän kuiskasi hiljaa, haluamatta rikkoa sitä hetkeä.

Teddy ei erityisemmin murehtinut, mihin toisen alushousut päätyisivät. Kyllä ne löytyisivät myöhemmin. Mies hymyili painautuessaan vasten paljasta kehoa.
"Sinä olet ihanampi", hän haastoi leikkisästi, mutta kaipaava katse kertoi, ettei kyseessä ollut pelkkä puolihuolimattomasti heitetty kehu. Mies kurkotti yöpöydällä olevaa lompakkoaan kohti. Hän oli ehkä juonut hieman alkoholia ja tekemässä jotakin, mitä katuisi myöhemmin, mutta hän ei unohtanut todellisuutta. Mies kaivoi näppärin sormin lompakon kätköistä hopeaisen kääreen. Hän painoi suudelman toisen huulille samalla kun aukaisi kondomipaketin. Hän oli ehkä montaa muuta asiaa, mutta hän ei ollut vastuuton mitä petipuuhiin tuli.

Gabrielle ei voinut kuin naurahtaa pehmeästi. Olihan se hyvä että Teddy muisti ehkäisyn, vaikka nainen olisi halunnut sanoa että hänellä oli kapseli. Kuitenkin jätti sen sikseen, vastasen asian kommentoimisen sijasta siihen suudelmaan. Hän todella halusi sitä ja ehkä toivoi salaa että saisi jäädä nukkumaan tänne. Hän silitteli tuon hiuksia, kevyesti niitä tukistellenkin.

Teddy sujautti kondomin paikoilleen aavistuksen hapuilevin sormin. Siitä oli kauan, kun hän oli viimeksi joutunut moisia virittelemään, vaikka aina niitä mukanaan kantoikin. Suudelman lomassa hän korjasi hieman asentoaan, puraisi kevyesti Gabriellen alahuulta ja ohjasi itsensä rauhallisin liikkein toisen sisään. Hän ei katkaissut suudelmaa hetkeksikään, vaikka kädet hellivätkin ihoa. Mies alkoi liikkua rauhallisessa, joskin alati kiihtyvässä, tahdissa samalla kun huulet ja kädet hellivät naisen ihoa. Iho kihelmöi kaikkialta, mihin naisen kädet vain osuivat, sydän takoi rinnassa ja henki tuntui takertuvan kurkkuun, mutta millään muulla ei ollut väliä kuin kauniilla naisella, jonka hän oli saanut lähelleen.

No, ne korot jäivät selvästikin jalkaan. Hups. Hän huokaisi terävästi, antaen käsien valua hiuksista toisen yläselkään. Kevyesti nainen raapi miehen ihoa, liikuttaen kehoaan toista vasten vaativasti. Se oli paras huono idea minkä kukaan oli aikoihin hänelle esittänyt. Kevyet huokaukset karkasivat tummaksi maalattujen huulten välistä. Se tuntui ihanalta.

Siitä hän oli aivan samaa mieltä. Paras huono idea aikoihin. Naisen huokaukset ja liikkeet saivat miehen entistä enemmän sekaisin. Hän painoi huulensa Gabriellen kaulaan ja suuteli ja näykki kevyesti. Raskaat huokaukset ja terävät henkäykset hukkuivat naisen ihoon. Hän kiihdytti alati tahtiaan hukkaamatta sitä hetkeksikään.
"Minä… en", hän sai sanottua raskaiden henkäyksiensä välistä. Hän halusi kestää kauan naiselle, joka olisi ansainnut koko yön kestävän rakastelutuokion, mutta hän tiesi, ettei ollut supermies. "Olet… Täydellinen", hän henkäisi, painoi huulensa kiihkeään suudelmaan ja tunsi, kuinka sen kaiken yhdistelmä oli hänelle liikaa. Hän ähkäisi, liikutti lantiotaan muutaman kerran lujempaa, ennen kuin antoi helpotuksen levitä kuin lämmin peitto hänen ylleen.

Gabrielle oli kuullut sen niin monesti sen illan aikana, että voisi antaa sen nousta kohta päähänsä. Tällä hetkellä hän oli sitä mieltä, että pakko olisi mennä maanantaina katsomaan maailmancupia. Nainen vei kevyesti tärisevät kätensä miehen poskille suudelman ajaksi. Hyvin pian hän valahti rennoksi miehen alla, voihkaisten kovemmin ja terävämmin. Sen huohotuksen seasta hän ei saanut sanottua mitään, painoi vain silmänsä kiinni hetkeksi. Hän ei kysyisi saisiko jäädä siihen nukkumaan. Jos Teddy ei sanoisi mitään, Gabrielle lähtisi kerättyään itsensä. Sen hän päätti - ei ruikuttaisi.

Mies veti muutaman kerran syvään henkeä ja kierähti toisen rinnalle. Kondomi päätyi seinän vierustalla olevaan roskikseen. Pitäisi muistaa tyhjentää se (tai täyttää roskilla) ennen kuin äiti saapuisi, tai hänellä olisi liiankin kanssa selitettävää. Teddy veti peittoja sivuun.
"Jää yöksi", hän pyysi pehmeästi, joskin äänessä oli käheä särmä. Hän taputti kutsuvasti patjaa vieressään. Hän nukkuisi mielellään toisen vieressä yön. Nautinto sai hänet raukeaksi, tai ehkä syy oli alkoholi, mutta niin tai näin, hän ei halunnut ajatella mihinkään lähtemistä. Lämpimien peittojen alla oli hyvä olla, ja vieläkin parempi, jos Gabrielle jäisi lämmittämään kylmää hotellisänkyä.

Brunette nainen nousi istumaan, polvet osittain kroppansa alla ja avasi pinnejä hiuksistaan. Tuo katsoi olkansa yli miestä kohti ja hymyili toiselle hellästi.
"Minä jään. Mielläni." Kuulukoot se siihen yhteen yöhön, jonka he olivat sopineet keskenään viettävänsä. Mitä sitten, jos Teddy pitäisi päänsä, sitä kukaan ei ollut määritellyt. Hän laski pinnit pöydälle hiuksistaan ja kävi makuulle sängylle, hakeutuen mahdolliimman lähelle sängyssä makaavaa kilparatsastajaa.

Teddy hymyili lämpimästi. Se oli ihana kuulla. Hän kietoi kätensä toisen ympärille tyytyväisenä. Tässä oli hyvä olla. Juuri nyt muulla ei ollut väliä kuin tällä hetkellä.
"Kauniita unia", hän kuiskasi ja painoi suukon naisen poskelle. Tyytyväinen hymy ei kadonnut huulilta mihinkään. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi ollut niin onnellinen. Saisi nähdä, mitä aamu toisi tullessaan, mutta sitä voisi murehtia myöhemmin.

Tummatukkainen nainen tarttu käteen joka oli kietoutunut hänen ympärilleen.
"Hyvää yötä." Hän hymähti ja nukahti todella tyytyväisenä. Mitä väliä sillä oli että palaveri olisi kahdeltatoista sunnuntaina tai sillä että hänen pitäisi ehtiä asunnolleen vaihtamaan vaatteet ennen sitä. Kun sai nukkua mitä parhaimmassa kainalossa.


Viimeinen muokkaaja, Silkki pvm Su Joulu 21, 2014 5:09 pm, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:05 pm

Sunnuntai 21. joulukuuta

Aamu koitti aivan liian pian, jos häneltä kysyttiin. Kännykän herätyskello heräsi henkiin yhdeksältä. Mies kierähti toiselle kyljelleen ja kurkotteli pahaista kapistusta yöpöydältä. Hän sammutti herätyksen eikä voinut olla hymyilemättä nähdessään Gabriellen. Se ei ollutkaan ollut unta. Hän painoi kevyen suukon naisen nenänpäähän.
"Huomenta", hän toivotti unesta käheällä äänellä. Mies sipaisi toisen hiuksia pois kasvoilta ja hymyili leveästi. "Näytät hyvältä", hän naurahti. "Kuten arvasinkin", mies virnisti muistaessaan illalla käydyn keskustelun.

Gabrielle ynähti pettynyt ilme kasvoillaan kun kello soi herätyksen merkiksi. Pieni hymy nousi kasvoille kun hän tunsi suukon nenällään.
"Mnnhhnh... Huomenta..." Hän nosti päätään hieman tyynystä ja availi silmiään. Herran jumala, jo yhdeksän? Ei ollut todellista!
"... Sinä olet krapulassa." Gabrielle naurahti ja silitti kevyesti Teddyn poskea. Harmi kun siitä piti nousta.

"Ei se tarkoita, ettenkö tunnistaisi kauneutta sitä nähdessäni", mies naurahti vastaukseksi ja nojasi toisen kättä vasten. Hän halusi lisää tällaisia aamuja. Sen hän tiesi aivan varmasti.
"Sinä olet kaunis", Teddy sanoi kumartuen painamaan suukon Gabriellen suupieleen. Suklaanruskeissa silmissä loisti tyytyväisyys ja kaipaus. Yöllä hyvältä idealta tuntunut yksi yö tuntui nyt maailman typerimmältä jutulta. Miten hänen oli tarkoitus jättää tämä yhteen yöhön nyt kun tiesi aivan varmasti, miten täydellinen Gabrielle oli?

Täydellisyys ei ainakaan ollut kuuluisa kestävyydestään, mutta oli se hyvä jos hän saattoi pitää sitä yllä edes yhden yön ja aamun.
"Ja sinä olet komea. Etenkin hiukset noin hieman pörrössä." Hän pörrötti niitä yöllisen hauskanpidon jäljiltä pörrössä olevia hiuksia hieman lisää. Ihan sama. Hän kävisi matkalla töihin ostamassa jakkupuvun jota voisi pitää palaverissa. Ei hän tästä voisi kiireellä nousta, ei se onnistuisi ikinä.
"Ja sinulla on kiltit silmät."

Teddy naurahti hiusten pörröttämiselle. Hän ei ollut ikuisuuteen kuullut yhtäkään hyvää sanaa sekaisista hiuksista.
"Kiltit silmät?" Mies nauroi ja voimatta vastustaa kiusausta, painoi suukon toiseenkin suupieleen. "Hyvä etten näytä sarjamurhaajalta", hän nauroi naisen kaulaa vasten. Mies hengitti syvään toisen tuoksua ja painoi nenänsä tummien hiusten tyveen niskassa.
"Saat minut ihan sekaisin", mies mumisi suudellen naisen kaulaa leveä hymy huulillaan. Sekaisin oleminen oli varsin mukava tunne.

Gabrielle naurahti ja nyökkäsi. Niin, kiltit silmät.
"Niin, niistä hehkuu se että olet kiltti ja hellä mies." Hän naurahti ja vei kädet takaisin hiusten sekaan. Hän kohta innostuisi aamullakin samanlaiseen, jos Teddy viihtyisi kauankin hihittelemässä hänen niskaansa ja kaulaansa.
"... Jos kauan hihittelet siinä, sinä ehkä joudut urheilemaan aamulla."

Teddy naurahti lämpimästi. Oli mukava kuulla, että häntä pidettiin kilttinä ja hellänä, vaikka hän oli aiheuttanut niin paljon turhia kyyneleitä. Varsin poikamainen virne kohosi kasvoille Gabriellen sanoista.
"Minä olen kilpaurheilija", hän virnisti ja painoi suukon iholle. "Urheilen mielelläni", hän jatkoi yhtä ilkikurisesti ja nosti päätään sen verran, että saattoi katsoa toista silmiin. "Ellei sinulla sitten ole kiire?"

Nainen kohotti kulmiaan kevyesti ja nauroi heleästi. Koskaan hän ei ollut nähnyt Teddyllä sellaista ilmettä.
"Niin, sinähän tosiaan olet..." Gabrielle kierähti selälleen ja venytteli liioitellusti toisen nenän edessä.
"Käyn työmatkalla ostamassa jakkupuvun ja meikkaan taksissa. Jos vain saan käyttää suihkuasi, minulla ei ole ollenkaan kiire."

Teddy nuolaisi huuliaan, kun toinen venytteli niin kovin siinä hänen silmiensä edessä. Ei kai kukaan voinut odottaakaan, että hän pitäisi katseensa toisen silmissä moisen suorituksen aikana?
"Totta kai saat", mies naurahti matalasti. Hän ei kieltäisi toiselta mitään, jos se tarkoittaisi edes muutamaa ylimääräistä minuuttia Gabriellen seurassa. Teddy siirsi toisen kätensä naisen yli ja veti tuota lähemmäs. Hän virnisti kumartuessaan painamaan suukon nenänpäähän. Hän todella toivoi, että Miyato nukkui sikeästi, tai hotellin seinät olivat paksut, koska muutoin hän saisi kyllä kuulla siitä, miten naureskeli ja laski leikkiä aamullakin. Puhumattakaan kaikesta muusta, mitä nuoremmalla olisi sanottavanaan. Hups.

Eiköhän tällaisessa hotellissa ollut sellaiset seinät, etenkin kalliimpien huoneiden välillä, ettei nuorempi pääsisi sanomaan mitään tästä aamuisesta ja tuskin iltaisestakaan. Ja se että Miyato kommentoisi asiaa, ei vaatinut ohuita seiniä. Gabrielle puri alahuultaan leikkisästi hymyillen ja vei kädet miehen poskille. Sellainen läheisyys sai hymyn kasvoille.
"No hyvä. Sitten minulla ei ole mikään kiire." Tummatukkainen myönsi hymyillen ja tutkaili vain miehen kasvonpiirteitä. Komea mies. Tällaisen kun saisi itselleen. Kiltin, komean ja hyväsukuisen englantilaisen miehen.

"Hienoa", mies mumisi toinen käsi naisen vatsalle hiippaillen. Huulilla kareili vino virne, joka tuntui nuorentavan kasvoja vuosikymmenellä. Hän painoi monta lyhyttä suukkoa naisen kasvoille naurahtaen matalasti kun nojasi otsaansa toisen otsaa vasten.
"Sanoinko jo, miten upealta näytät?" Mies naurahti suukottaen ties kuinka monennen kerran Gabriellen nenänpäätä. "Olen melko vakuuttunut, että olet satuolento", Teddy totesi virnistäen. Hän oli aivan liian hyvällä tuulella, mutta kuka häntä voisi syyttää, kun hän oli saanut viettää yönsä Gabriellen hurmaavassa seurassa?

Nainen venytteli kevyesti toisen alla ja naurahti niille suukoille hellästi. Sellaiset aamut olisivat kelvanneet hänellekin useammin.
"Sanoit. Ja sanoinko jo että sinä olet todella komea? Hmh! Nyt kuule... Punastun kohta." Gabrielle nauroi ja nautti siitä virneestä toisen kasvoilla. Teddy tuntui nuoremmalta ja onnellisemmalta kuin ennen.
"Mitäs tuollalailla virnuilet? Ihan kuin suunnittelisit jotakin..."

"Näytät varmasti suloiselta, kun punastut", mies naurahti. "Ehkä otan sen seuraavaksi tavoitteekseni", Teddy virnisti. Voisi olla, että hän joutuisi käyttämään luovuuttaan saadakseen toisen punastelemaan, mutta haasteet oli tehty voitettaviksi!
"Ehkä suunnittelenkin", mies naurahti matalasti. "Vaan eipä se kai olisi kovinkaan hyvä salainen suunnitelma, jos kertoisin sen etukäteen, eikö niin?" Teddy kiusoitteli käheästi kuiskaten. Hän painoi suukon toisen korvalehdelle ja voimatta vastustaa kiusausta, näykkäisi kevyesti.

"Niin, sitähän sinä et ole nähnyt." Hän nauroi vanhemmalleen hieman ja kallisit päätään kun odotti tietoja toisen suunnitelmasta.
"No kieltämättä se olisi aika surkea." Hän vinkaisi hiljaa miehen suukotellessa häntä paikoista jotka kutittivat ja aiheuttivat tietynlaista tunnetta ja haluja. Mokoma kiusahenki.
"Mmmh, Teddyh. Kiusaat hienoa naista."

"En ole", mies myönsi virnistäen. Hän aikoi nähdä toisen punastelemassa, piste. Vaikka se sitten vaatisi erikoisia keinoja.
"Kiusaan?" Teddy naurahti matalasti. "Minusta joku lupasi, että saan aloittaa päiväni urheillen", mies virnisti ja vilkaisi naisen kasvoja. Miten joku saattoi näyttää noin hyvältä? Hän naurahti matalasti ja suukotti nenänpäätä.
"Voin minä käyttäytyäkin", hän totesi hymyn kera ja jäi vain katsomaan Gabriellea. Niin varmaan. Hän ei osannut käyttäytyä, eiköhän se ollut tullut jo todistetuksi.

Se vaatisi kyllä melkoisesti, Gabrielle oli kuitenkin melko rautainen itseluottamukseltaan.
"Ja kyllä, kiusaat. Niinhän taisin luvata mutta se ei tarkoittanut ihan tätä..." Nainen naurahti ja siveli sormillaan Teddyn niskaa.
"Ja sinulla on joku juttu nenääni. Suloinen mies. Ja sanoinko mitä että haluan sinun käyttäytyvän?" Gabrielle naurahti ja hinkaisi reittään miehen tiettyihin paikkoihin kiusoitellen.

"Ei vai?" Mies haastoi leveästi virnuillen. Hän todennäköisesti näytti samalta kuin lapsi jouluaattona, mutta mitäpä moisesta. Teddy nauroi.
"Nenäsi on sopivasti siinä", hän jatkoi nauraen. Hän siirsi muutaman tumman hiuskiekuran sivuun naisen kasvoilta ja silitti toisen poskea hellästi. Virne palasi kasvoille naisen kiusoittelun myötä. Käsi vaelsi alemmas kun hän pehmein sormin piirsi kuvioita naisen sileälle iholle.
"Etpä tainnut sanoa", hän myhäili, naurahti päälle ja painoi sitten huulensa toisen huulille. Niille olisi parempaakin käyttöä kuin pelkkä puhuminen, jos häneltä kysyttiin, vaikka Gabriellen ääni viehättävä olikin.

Gabrielle naurahti ja huomasi miten hymyili miehelle hellästi. Tuo oli vain niin ihana tuollaisena virnuilevaa ja kujeilevana. Sellaisena hän olisi halunnut nähdä toisen useamminkin.
"En sanon-.." Lause jäi kesken kun hän keskittyi suutelemaan miestä kiihkeämmin kuin ehkä olisi ollut sopivaa, puhe oli ollut kuitenkin vain yöstä.

Yö, aamu, mitä eroa niillä oli? Heidän yönsä voisi päättyä puolilta päivin, kun Gabrielle istuisi palaverissaan ja hän miettisi, miten käyttäisi päivänsä. Oikeastaan, nyt kun hän sitä mietti, hän oli melko varma, että yö päättyi keskipäivään. Kyllä. Aivan varmasti niin oli. Cambridgen yliopistolta löytyisi varmasti tutkimus, joka tukisi hänen teoriaansa. Hän tiesi, että suudelma olisi pitänyt pitää rauhallisempana, viattomampana, mutta ei häntä jaksanut kiinnostaa moiset käytöstavat. Teddyn kädet vaelsivat varsin siveettömästi naisen keholla kiihkeän suudelman siivittäminä.

Gabrielle voihkaisi raskaasti Teddyn huulia vasten, hamuten miestä lähemmäs. Tämän lähemmäs tuota ei oikein enää saanut, ainakaan olematta täysin kaiken siveyssääntöjen ulkopuolella, mutta eivät sellaiset ainakaan vapaata naista pidätelleet.

Eipä ne tuntuneet Teddyäkään pidättelevän, vaikka niiden ehdottomasti olisi kuulunut. Mies painautui vasten toista. Kaikki ajatukset tuntuivat kadonneen kerralla, eikä maailmaan mahtunut mitään muuta kuin he kaksi. Jokin hiljainen ääni havahdutti sen verran, että mies kurkotti lompakkoaan. Hullu sai olla, muttei tyhmä, eikö se niin mennyt?
"Tiedätkö, mitä haluan?" Hän sai sanottua suudelmien lomasta hengästyneellä äänellä. Vaikea varmasti arvata, kun hän parhaillaan aukaisi hopeista käärettä. "Sinut. Kokonaan."

Gabrielle naurahti ja puraisi huultaan, virnistäen leikkisästi hänkin vielä perään.
"Hmmmm, olympiavoiton, viran Cambridgestä... Ai mitä, enkö arvannut oikein?" Oli aivan yksinkertaisen pakko kiusata miestö nyt kun saattoi. Jälkimmäiset sanat olivat kyllä omiaan aiheuttamaan kevyttä kuumotuksen tunnetta poskilla.
"Kukaan ei estä ottamasta."

Kyllähän naisen luettelemat asiat kelpaisivat, mutta hän ei halunnut niitä, ainakaan juuri tällä hetkellä. Mies virnisti voittoisasti.
"Punastuit", hän julisti voitonriemuisesti ja kumartui suukottamaan molempia poskia. Ei tätä ehkä kunnon punastumiseksi voinut sanoa, mutta se oli riittävästi, jotta voisi väittää, että toinen näytti suloiselta punastellessaan.
"Hyvä", Teddy sanoi katse jälleen täynnä halua, jota yksi yö ei ollut kyennyt tyydyttämään. Hän oli varma, ettei elinikä Gabriellen rinnalla riittäisi sammuttamaan tätä poltetta. Vaarallisia ajatuksia, mutta onneksi niitä ei kauaa ollut, kun hän asettui paremmin ja ohjasi kädellään itsensä toisen sisään. Teddy suuteli naisen huulia intohimolla. Se jos mikä sai ajatukset katoamaan kuin tuhka tuuleen.

Nainen pyöräytti silmiään toisen saatua voittonsa kun näki hänen punastuvan. Mokoma. Kieltämättä, juuri ny tyksi yö tuntui lähinnä kiusanteolta itselleen enemmän kuin miltään muulta. Miten hänen pitäisi pysyä erossa Theodoresta? Hän ottaisi vastaan hyviä ja vaikka huonompiakin ehdotuksia myöhemmin. Toinen jalka kiertyi miehen lantion ympärille, vetäen tuota vain lähemmäs itseään. Onneksi kukaan muu ei näkisi ratsastajaa toviin ilman vaaatteita, mies saattaisi olla pienten punaisten rantujen peittämä seuraavat pari tuntia. Gabrielle ei vian voinut sille mitään, että saattoi silloin tällöin vetää kynsiään miehen ihoa pitkin.

Teddy piti kylmistä väreistä, joita kynnet iholla saivat aikaan. Ei hän huolehtinut jäljistä. Ne haalistuisivat kyllä. Hän voihkaisi hiljaa ja hukutti loput äänet naisen kaulaan painaessaan vaativia, kiihkeitä suudelmia pehmeälle iholle. Hän saattoi tuntea naisen sykkeen huuliaan vasten - tai ehkä se oli hänen oma sydämensä, joka hakkasi kuin hullu. Mies liikkui rytmikkäästi, antoi käsiensä sotkeutua naisen hiuksiin ja painoi huulensa jälleen yhteen pitkään suudelmaan. Ei kai happi välttämätöntä ollut? Sitä hänkin. Ainoastaan sillä, että saisi toisen vielä hieman lähemmäs oli väliä.

Miten siinä saattoikaan tulla niin kuuma? Hän oli myös samaa mieltä hapen tarpeellisuudesta, hengittää ehtisi myöhemminkin. Keho tuntui olevan tulessa, pitkään aikaan mikään ei ollut tuntunut sellaiselta. Pitkään aikaan hän ei ollut miehen kanssa tunteiden ollessa mukana mutta... Se oli sivuseikka. Pitihän Teddyssä olla jotakin erikoista jo senkin takia, että tuo sai uranaisen kiinnostumaan itsestään alunperinkään. Suudelmasta oli pakko vetäytyä hetkeksi, vain jotta saattaisi tovin haukkoa henkeään raskaammin. Gabriellen käsi nousi miehen hiuksiin, sekoittaen niitä vain entisestään, nautinnon pyyhkiessä täysin naisen yli.

Hän haukkoi henkeään suudelmien välissä kuin hukkuva, mutta tuskin kertaakaan hän sai kunnolla tasattua hengitystään, kun oli niin kiire päästä takaisin suudelmien ihmeelliseen maailmaan. Kaikki tuntui niin helpolta, niin täydelliseltä ja vaivattomalta Gabriellen kanssa. Mies urahti matalasti nautinnon ottaessa vallan. Kaikki oli täydellistä.
"Olet täydellinen", hän sanoi tasattuaan hengitystään. Hyvänolontunne levisi koko kroppaan, kun hän kierähti sivuun, ettei painautuisi koko painollaan naisen päälle. Olkoonkin, että hän oli kevyempi rakenteeltaan, ei hän silti halunnut litistää toista. Teddy painoi suukon Gabriellen otsalle.
"Sunnuntai ei olisi voinut alkaa paremmin", hän naurahti matalasti.

"En ole. Usko pois." Gabrielle naurahti ja vilkaisi Teddyn yli kelloa. Puoli kymmenen. Tässä oli vielä tunnin tai puolitoista aikaa käydä suihkussa ja jutella toisen kanssa. Ihan vain nauttia seurasta.
"Ei kyllä olisi." Hieman hiestä nihkeä nainen veti peittoa yllensä ja kierähti Teddyn kainaloon. Ihan kohta hän nousisi, aivan kohta.

"En usko ennen kuin näen", mies virnuili ja halasi kainaloon kierähtänyttä naista. Hän pysyisi mielellään koko päivän sängyssä naisen kanssa, mutta se ei valitettavasti olisi mahdollista. Harmin paikka. Auringon noustua heidänkin oli noustava ennemmin tai myöhemmin, ja kohdattava kylmä todellisuus. Nyt oli liiankin helppo tuudittautua lämpimään valheeseen, jonka hotellin huone tarjosi.
"Mitä luulet, pääsetkö maanantaina paikalle?" Mies kysyi silitellen sormillaan toisen poskea. "Voisin tehdä oikein huippusuorituksen, kun tietäisin sinun katsovan", Teddy virnuili. Hän tekisi parhaansa joka tapauksessa.

Niinhän se olisi, mutta ihan vielä ei ollut pakko kohdata sitä todellisuutta. Vielä vähän aikaa...
"Riippuu vähän tämän päivän palaverista. jos se sujuu, huominen on vain muodollisuus ja saan jo tänään tehtyä tiedotteet huomista koskien." Hän sanoi hymyillen ja silitteli miehen rintakehää.
"Yritän tulla kaikin keinoin. Olisi upeaa nähdä teidän voittavan sekin." Hän naurahti ja suukotti miehen poskea hellästi. Hän oli typerä mutta samalla onnellinen nainen.

"Siinä tapauksessa toivon, että tämänpäiväinen palaveri sujuu hyvin", Teddy vastasi hymyn kera. Hän halusi toisen katsomoon, keinolla millä hyvänsä. Hän suostuisi jopa illallistamaan äitinsä kanssa, jos se saisi Gabriellen paikalle. Se jo kertoi, miten kovasti hän halusi naisen sinne, eikö?
"Ehkä voitamme, jos olet katsomossa", mies naurahti. Hän ei uskonut siihen, että he voittaisivat, mutta olihan se mukava unelmoida. Ehkä Dime yllättäisi hänetkin ja hyppäisi paitsi puhtaan radan, myös uusintakierroksella kaikista nopeimman radan. Ihmeitä oli ennenkin tapahtunut. Gabriellen hellä suukko sai hänet hymyilemään kuin idiootin. Vaikka se hän taisi ollakin, ainakin jos viereisen huoneen asukkaalta kysyttäisiin.

Nainen oli samoin yhtä hymyä sillä hetkellä.
"Minun täytyy sitten ehtiä." Hän vastasi hymyillen, repien itsensä lopulta istumaan. Suihku, sen hän tarvitsi. Onneksi huoneen varustukseen kuului kaksi kylpytakkia ja pyyhettä. Pikainen suihku sai olon selviämään niistä vaaleanpunaisista haaveista hieman. Hän yritti muistaa että tämä oli vain... Vain yksi yö. Palatessaan suihkusta hän oli vetänyt valkoisen kylpytakin päällensä ja kuivasi samalla hiuksiaan, jotka kihartuivat kosteuden vuoksi melkoisesti.

Mies ei olisi millään halunnut päästää toista liikkeelle, mutta pettyneesti hymähtäen hän antoi naisen nousta sängyltä ja suunnata suihkuun. Hän ei suotta liikkunut mihinkään, jos pikaista puhelua huonepalvelulle ei laskettu. Mies virnisti, kun toinen palasi suihkusta. Hän kävisi suihkussa vasta kun toinen olisi lähtenyt, niin hän ehtisi nauttia toisen seurasta riittävän pitkään. Ovelta kuuluva koputus sai hänet kietaisemaan lähes laiskasti pyyhkeen lantiolleen.
"Ethän sinä voi palaveriin tyhjin vatsoin mennä", mies naurahti viitaten tarjoilukärryyn, jonka hotellin työntekijä oli tuonut ovelle. "Syö", hän kehotti ja nappasi hedelmäkulhosta vesimelonin. Tarjolla oli kaikkea mahdollista ja mahdotonta - hedelmiä, tuoreita sämpylöitä, ainakin neljää erilaista marmeladia, teetä, kahvia, jogurttia ja ilmeisesti myslejäkin. Oli selkeästi kannattanut sanoa, että toisivat kaikkea. Mies kurkisti kuvun alle. Munakasta ja pekonia. No, ainakaan ei jäisi nälkä.

Gabrielle venytteli ja kallisti kevyesti päätään. Jo oli melkoinen hurmuri kyllä. Miten kukaan edes voisi tapella niin kiltin miehen kanssa, ajaa tuon omalla käytöksellään pois? Ellei Teddystä muovautuisi täysi narsisti mutta... Siihen hän ei osannut uskoa.
"No siinä olet oikeassa." Miltei ärsytti että joutui töihin sunnuntaina. Gabrielle kaatoi itselleen teetä, juoden sen vain hunaja lisukkeena. Lisäksi hän otti mysliä, hedelmiä ja jogurttia. Nainen ei harrastanut juurikaan rehellistä englantilaista aamiaista.

Teddy hymyili istahtaessaan sängylle. Hän haukkasi palan makeasta vesimelonista. Nam. Hän söi meloninpalan loppuun ennen kuin vastasi toiselle.
"Olen usein oikeassa", hän naurahti matalasti. "Paitsi silloin kun en ole", hän virnisti leikkisästi. Loogista. Niin, joko hän oli oikeassa tai ei. Ei kai sitä muuta vaihtoehtoja ollutkaan. Hän nappasi hedelmäsalaatista banaaninpalan. Ehkä hän voisi syödä ihan kunnollakin, eikä vain napsia. Vanhoista tavoista oli vaikea päästä eroon.

Gabrielle vain naurahti.
"Kuulosttäat todella opettajalta." Syötyään hän asteli takaisin vessaan ja asetteli föönin sekä harjan avulla hiuksensa mahdollisimman kauniisti. Meikki oli nopea tehdä niillä perustarvikkeilla, jotka hän oli mahduttanut lähtiessään pikkulaukkuunsa. Kylpytakki päällään nainen palasi huoneeseen,vetäen mustat pitsiunelmat jalkaansa. Kylpytakin hän riisui sängynpäädylle ja veti mekon yllensä. Näin, ihan säädyllinen... Aikaakin oli vielä, ehtisi käydä ostamassa jakkupuvun itselleen töitä varten.

"Mutta minähän olen", mies naurahti ja vastusti halua heittää toista tyynyllä. Hän virnuili kuin mikäkin idiootti, kun seurasi, miten toinen laittautui jälleen niin kauniiksi ja valloittavaksi.
"Vannon, ettei yksikään mies pysty keskittymään työasioihin palaverissa, jos sinä näytät tuolta", hän virnuili ja päätyi lopulta heittämään tyynynkin Gabriellea kohden.

"No sinun onneksesi en mene näissä vaatteissa töihin." Gabrielle naurahti ja veti korkokengät jalkaansa, hymyillen leveästi. Hän ei voinut vastustaa ajatusta, vaan käveli Teddyn luo ja suukotti miehen huulia hellästi.
"... Tiedän että puhe oli vain yhdestä yöstä mutta jos... Joskus sinulle tulee tylsää Lontoossa, asuntoni on Cheshire Streetillä." Kadun varressa oli vain yksi kerrostalo ja kaksi rappua, joten se olisi melko helppo löytää. Hän suoristautui ja huokaisi syvään, astellen huoneen ovelle.

Se tosiaan oli hänen onnensa. Ei hän mustasukkaiseksi alkaisi, mutta ei muiden miesten työstä saanut vaikeampaa tehdä… no ei, oikeasti hän vain halusi pitää Gabriellen itsellään. Mies hymyili saatuaan vielä suukonkin kaiken päälle.
"Hyvä tietää", Teddy myhäili tyytyväisenä. Niin, yksi yö oli jo venynyt puoleen päivään, joten ennen kuin hän huomaisikaan, se olisi jo vaihtunut toiseen yöhön, viikkoon ja kuukauteen. "Hauskaa työpäivää", hän huikkasi toisen perään, odotti, että ovi sulkeutui ja suuntasi sen jälkeen suihkuun tyytyväisesti hyräillen.

Ei hän olisi saanut kertoa osoitetta josta hänet löysi. Gabrielle astui ulos huoneesta, tietämättä että aamiaiselta palaava Miyato huomasi hänen poistuvan. Joten samantien nuori ratsastaja löysi itsensä koputtelemasta Teddyn hotellihuoneen oveen. Voi sitä idioottia!
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:07 pm

K-18 materiaali ohitettu.

Mies kuuli koputuksen. Suihku jäi lyhyeksi, mutta mitäpä siellä asumaan. Hän kuivasi itsensä nopeasti pyyhkeeseen ja kietaisi sen lantiolleen. Oliko Gabrielle unohtanut jotakin? Ainakaan mitään naisen vaatteita ei näkynyt lattialla. Teddy aukaisi oven eikä tiennyt ollakko yllättynyt vai huvittunut siitä, että Miyato seisoi toisella puolen. Hän kohotti ääneti kulmaansa ja viittasi kädellään huoneeseen. Sen kuin tulisi peremmälle, kun kerran oli koputellut oveen.

Miyato ei paljon odotellut vaan astui huoneeseen mutkittelematta sen enempää.
"... Teddy! Kun sanoin että mieti asioita uudelleen, en tarkoittanut että raahaa Gabrielle huoneeseesi yöksi ja--- Kai tiedät että täällä on tietynlainen tunkkainen ilma? Idiootti!" Hän nauroi silti samalla, miten ihmeessä tuo oli edes saanut kerättyä itseään sen verran että... Voi hyvä jumala.

Teddy vain virnuili kuunnellessaan toisen puhetta. Tulihan se sieltä; idiootti.
"En ehtinyt vielä avata ikkunaa", mies myhäili ja raapi niskaansa laiskan hymyn kera. "Olin suihkussa kun päätit tulla kylään", hän naurahti. Se nyt oli ilmiselvää, kun hänellä kerran oli vain pyyhe päällään. Teddy suuntasi aukaisemaan ikkunan ja säätämään huoneen ilmastointia, jotta ilma tuoksuisi raikkaalta myöhemmin.
"Selvisit mitä ilmeisemmin hyvässä kunnossa takaisin", mies totesi. "Syö, jos on nälkä", hän lisäsi viitaten kädellään aamiaistarjoiluun. Teddy kumartui penkomaan matkalaukustaan vaatteita sunnuntaipäivälle. Hän oli sentään noukkinut edellisiltana ympäriinsä heitellyt vaatteet pois Miyaton näkyviltä.

Miyato näytti siltä että halusi hakata päätään seinään. Teddy taas tuntui päättäneen ettei ottaisi tekoaan stressin kannalta.
"Muistaakseni sinun piti pyytää anteeksi, ei loukata häntä lisää.." Nuorempi mutisi ja lysähti istumaan huoneessa olevalle sohvalle.
"Olin tulossa aamiaiselta kun näin hänen lähtevän." Silti hän kaatoi kahvia itselleen. Voi luoja.
"Olisi pitänyt laittaa sinulle flexi eilen..."

"En minä loukannut häntä", mies totesi leveän hymyn kera. Paljon muuta hän olikin tehnyt, mutta loukannut? Ehei, sitä hän ei ollut yöllä (tai aamulla) tehnyt. Hän oli aivan liian hyvällä tuulella murehtiakseen tekonsa moraalisia seurauksia. Katumus tulisi myöhemmin, varmaankin siinä vaiheessa, kun hän näkisi Violetin.
"En ole koira tai lapsi, ei minua tarvitse vahtia. Olen aikuinen mies", Teddy vastusti naurahtaen. Hän katosi hetkeksi kylpyhuoneen puolelle ja kiskoi mustat farkut jalkaansa sekä napitti puhtaan valkoisen kauluspaidan päälleen. Hiukset olivat toivottomasti sotkussa, mutta niiden kanssa ehtisi tapella myöhemminkin.

"... Olet tyhmä, tyhmä mies!" Miyato huusi huoneen puolelta hieman epätoivoiseen sävyyn. Voi luoja. Tuoltako näytti ihastunut aikuinen mies? Tai siis olihan hänkin aikuinen, mutta ei niin aikuinen kuin Teddy. Lisäksi, Teddy oli yleensä vähän jähmeä persoona, joten tämä oli.. Outo muutos tuon persoonassa.
"Sano nyt että se oli edes vain yksi kerta, ettet ala mitään salarakastoimintaa pyörittämään. Minä en kuuntele siitä syntyvää sotkua."

"Ja ylpeä siitä", mies virnisti vastaukseksi toisen huuteluihin. Hän tiesi olevansa tyhmä ja hän tiesi, ettei tuntisi oloaan yhtään niin hyväksi loppuviikosta, jos olisi Newcastlessa, mutta juuri nyt kaikki tuntui täydelliseltä. Hän oli voittanut Dimen kanssa luokkansa, tehnyt sovinnon Gabriellen kanssa ja viettänyt ihanan yön ja aamun naisen rinnalla.
"En", hän sanoi heti. "Ei tässä siitä ole kyse", hän totesi harteitaan kohauttaen. "Se ei olisi oikein häntä kohtaan. Älä huoli, ei tästä mitään sotkua synny", mies vakuutti turhankin luottavaisena siihen, että asiat ratkeisivat. Niillä ei ollut tapana järjestyä ihan näin vaivattomasti.
"Mitä haluaisit tehdä tänään?"

Miyato venytti poskiaan ja ähkäisi hiljaa toisen vakuutteluille. Tuollaiset vakuuttelut eivät koskaan muuta kuin pahentaneet epäilyksiä.
"... Matkata aikakoneella eiliseen ja estää kaiken? ai mitä, eikö se käy?" Hän mutisi ja raapi niskaansa stressaantuneena.
"Miksi minä stressaan tästä enemmän kuin sinä? Ei tässä ole järkeä!"

"Ehkä minä en ole huoneen ainoa idiootti", Teddy virnisti ja heitti lattialta löytyneen tyynyn Miyatoa kohden. "Älä suotta stressaa. Nauti olostasi. Mitä haluaisit tehdä tai nähdä? Ratsastan Dimen myöhemmin, mutta vasta kun äiti on tullut. Siihen asti voimme puuhata mitä haluamme", mies jatkoi leveän virneen kera. Hän oli varma, että hyvänolontunne katoaisi jossakin kohtaa, mutta nyt hän aikoi nauttia siitä niin pitkään, kuin sitä riitti.

"No et todellakaan. Ja älä puhu minulle puuhailusta, kiltti." Teddy ähkäisi, nauraen tosin jo lopuksi.
"En halua kuulla tai tietää. Ja miten sinä virnuilet noin? Jessus, se nainen vaihtoi sinut johonkuhun toiseen!" Miyato alkoi nyt nähdä miten oudon hyvällä tuulella Teddy oli. Jos yksi yö teki tuon... Voi jessus, toinen virnuili kuin idiootti, jollainen olikin.
"Olet aivan korviasi myöten siirapissa, professori Morland."

"Ai ai, sinulla on likainen mieli", mies nauroi toisen tarttuessa hänen sanavalintaansa. Ei sitten, hän käyttäisi muita korvaavia sanoja.
"Eikä vaihtanut", hän vastusti nauraen. Toinen liioitteli, ei hän niin erilainen ollut. Hän oli vain rento ja hyväntuulinen, onnellinen mies, joka säteili hyvää oloaan ympärilleen. Teddy nappasi lompakon ja kännykän käsiinsä, sulloi ne farkkujen takataskuihin ja kiskoi neulepaidan päälleen. Hän oli valmis valloittamaan Lontoon. Tai ehkä vain kävelemään kaduilla raikkaassa ilmassa, joka lupaili sadetta.
"Tsk tsk, esseet", hän muistutti toista aiemmasta uhkauksesta. "Sitä paitsi, mitä vikaa siirapissa on?"

Niin, no, Teddy ei liiemmin ollut lähiaikoina säteillyt varsinaista onnellisuutta ympärilleen, jos tarkkoja oltiin.
"Olet mahdoton." Hän naurahti ja kohotti kulmaansa toisen muistuttaessa häntä esseistä.
"... Minä sinulle mitään esseitä. Ja ei mitään, olet vain miltein pelottava. Äitisi aistii jonkun olevan oudosti."

Ehkä hän oli mahdoton, tai ainakin mahdottoman typerä. Niin tai näin, hymy ei hyytynyt, kun mies kääntyi toisen puoleen.
"Äitini ajattelee, että olen jälleen löytänyt rakkauteni kilpailuihin", hän myhäili tyytyväisenä. Hän aikoi vedota eiliseen voittoon, jos äiti jotakin kyselisi. Se oli kaikista yksinkertaisin ja siksi varmin selitys.
"Lähdetään kaupungille", hän naurahti ja suuntasi ovea kohden, napaten matkalla takkinsa naulasta.

"... Ja lehmät lentää.." Hän mutisi noustessaan ylös ja veti kaulahuivin kunnolla kaulansa ympärinsä. Tuo oli mahdoton! Hän ei kuitenkaan aikoisi läksyttää toista enempää, tuo tulisi joskus alas. Ehkä.

"No, jos hevosetkin voivat lentää, mikä estää lehmiä oppimasta?" Mies nauroi suunnatessaan hissille. Hissin peileistä paljastui totuus siitä, miten sotkussa kosteat hiukset edelleen olivat. Hupsista. No, hän selvittäisi ne ennen äidin saapumista. Siihen asti hän voisi olla tavallista pörröpäisempi.
"Mitä sinä yleensä teet, kun käyt muissa kaupungeissa?" Teddy kysyi hymyillen. Hänen Lontoon reissunsa suuntautuivat aina West Endille katsomaan musikaaleja, oopperoita ja balettiesityksiä. Hän oli melko varma, ettei se kuitenkaan ollut virallinen lomaohjelma Lontoon reissuille muiden kohdalla.

"Riippuu vähän seurasta. Hävettävän usein shoppailen." Miyato myönsi ja naurahti toisen hiuksille, kun ymmärsi itsekin kuinka sekaisin ne olivat. Voi Teddy.

Hmm, shoppailu ei kuulostanut pahalta idealta.
"Lähdetään siis shoppailemaan", mies naurahti. Hän harvoin uhrasi paljoa aikaa vaatteiden ostamiseen, mutta nyt hänellä ei muuta ollutkaan kuin aikaa, joten miksikäs ei. Sitä paitsi, hän halusi päästä käymään Lontoon suurimmassa hevostarvikeliikkeessä, ja shoppailu tarjosi hyvän tekosyyn lähteä käymään myös siellä.

"Se käy." Hän naurahti ja mietti missä olisi mukava shoppailla. Hän ei vastustaisi sitä että he kävisivät myös hevosliikkeessä. Hänellä oli enemmän ratsastushousuja kuin naisella kenkiä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:10 pm

Teddy viittoi heille taksin iloisesti. Hymy tuntui liimautuneen miehen kasvoille eikä se meinannut kadota millään. Taksi lähti kuljettamaan heitä kohti mukavaa kävelykatua, jolla olisi kauppoja, joissa kierrellä. Ehkä hän innostuisi ostamaan muutakin kuin kauluspaitoja ja ratsastusvaatteita. Luoja tiesi, että hänellä oli niitä jo aivan riittämiin.
"Minne haluat ensimmäisenä?" Mies kysäisi maksettuaan taksin. Kävelykatua tuntui riittävän molempiin suuntiin niin pitkät pätkät, ettei hän ollut varma, jaksaisiko kukaan kulkea sen päästä päähän niin että kävisi jokaisessa kaupassa.

"Hmm... Mennään yhteen vaateliikkeeseen ainakin nyt ensin. Tarvin vähän vaatteita." Miyato naurahti ja lähti johdattamaan toista kohti tuttua kauppaa.
"Ja sinä olet kyllä eri ihminen. Onnesi ettet joudu pitämään luentoja. Opiskelijat huutaisivat sinun saaneen viikonloppuna."

"Selvä", mies hymisi tyytyväisenä ja seurasi toisen perässä vaatekauppaa kohden. Hän katseli uteliaana ympärilleen. Siitä oli hetki, kun hän oli viimeksi käynyt täällä.
"Siinäpähän huutelisivat", hän naurahti, mutta hymy hyytyi aavistuksen verran. Ei kai hän nyt niin erilaiselta näyttänyt? Ei hän voinut! Äiti kuristaisi hänet paljain käsin, jos saisi tietää. Ehkä olisi parempi olla hymyilemättä niin paljoa, vaan minkä hän sille voi, että oli tyytyväinen?
"Kunpa Dime käyttäytyisi tänään hyvin", hän mutisi astuessaan sisään liikkeeseen. Äiti ei arvostaisi tamman pelleilyä.

"Opiskelijat vain aistivat sellaiset asiat." Hän naurahti ja astui sisään trendikkääseen vaateliikkeeseen, jonka kohderyhmää oli hänen ikäisensä miehet.
"toivotaan ettei se pelleile."

Teddy katseli ympärilleen liikkeessä. Hän oli tottunut ostamaan mittatilauspukuja, merkkivaatteita ja kauluspaitoja. Tämä kauppa ei tuntunut tarjoavan niitä, mutta Miyato näytti tyytyväiseltä täällä, joten hän vilkuili hyllyjä uteliaana. Kyllä hän saisi ajan kulumaan, vaikka sitten pohtimalla sitä, miten kumman hyvältä hänestä tuntui.

Miyato kierteli ympäriinsä ja meni sovituskoppiin melkoisen läjän kanssa. Mukaan tarttui sitten parit farkut, pari paitaa, pari neuletta ja lukematon määrä boksereita. Oho.

Teddy nauroi nähdessään toisen ostoskasan. No, onneksi nuoremmallakaan ei ollut pulaa rahasta. Muutoinhan hänen olisi pitänyt puuttua tilanteeseen, että toinen saisi vuokransa maksettua tässäkin kuussa. Miyatolla ei onneksi sellaisia ongelmia ollut, joten Teddy saattoi vain pudistella päätään huvittuneena. Onnistuihan se vaatteiden ostaminen noinkin. Eipähän tarvitsisi hetkeen ostaa lisää.
"Löysitkin melkoisesti sopivaa tavaraa", hän sanoi hyväntuulisesti kiusoitellen toiselle. Ei sillä, hän ei ollut yhtään sen parempi, jos hänet päästi hevostarvikeliikkeeseen. Hän oli ostanut Minxillekin kolme loimea odottamaan. Ihan kuin hevonen tekisi mitään niin monella loimella.

Ei hänen pitänyt maksaa vuokraa tai muutakaan. Onneksi. Osingot isän osakkeista takasi sen.
"... Olen kuin nainen mitä shoppailuun tulee." Hän naurahti ja mietti mitä tarvitsisi hevosilleen. Vaikka ja mitä.

"Vaatteita on mukava ostaa", hän naurahti. Vielä mukavampaa oli ostaa ruokaa, mutta hevosia oli kaikista ihanin helliä. Vaikka eivätpä nelijalkaiset ymmärtäneet siitä, millainen loimi niillä oli selässään tai minkä suunnittelijan suojat olivat jaloissa.
"Mutta jos jatkat tuolla tahdilla, meidän täytyy tehdä pari vierailua hotellissa, että saat kannettua kaiken", mies virnisti.

"Eeeen minä.. Tätä liikettä ei vain ole Newcastlessa joten siksi." Hän sanoi vähättelevään sävyyn ja otti myyjän ojentamat kaksi täyttä kassia.
"Nyt sinä saat päättää"

Teddy naurahti. Niinpä niin. Kyllä hän tiesi, ettei Newcastlesta löytynyt puoliksikaan niin monia liikkeitä kuin täältä. Senpä takia hänkin oli ostanut suurimman osan vaatteistaan Lontoosta.
"Hmm", hän pohti kävellessään kävelykatua pitkin. Mitä hän tarvitsisi? Katse osui kenkäkaupan ikkunaan. "Tuonne", hän naurahti ja nyökkäsi päällään kauppaa kohti. Hän halusi uudet tennarit, vanhat kun alkoivat jo hajota käsiin. Täällä olisi varmasti sen verran suuri valikoima, että hän löytäisi sopivat. Sen pitäisi olla verrattaen helppoa: hän halusi pitkävartiset, tummanpunaiset converset. Mies ei edes vaivautunut sovittamaan kenkiään. Hän vain käveli kassalle niiden kanssa, maksoi suorastaan riistohinnan kengistä ja hymyili tyytyväisenä.

Miyato seurasi kenkäkauppaan ja katseli ympärilleen. Hieman hämmentyneenä hän katsoi niitä tennareita.
"Tennarit? Hmm? En olisi uskonut" Hän naurahti ja katseli ympärilleen. Okei ei kenkiä. Niitä oli aika paljon.

"Tennarit ovat oikein mukavat tallikengät", Teddy perusteli valintaansa. Tosin nämä päätyisivät ensin katukäyttöön ja vasta sen jälkeen tallille, kun vanhat olisivat kuluneet käyttökelvottomiksi.
"Mihinkäs sitten?" Mies naurahti suunnatessaan paperikassi kädessään kaupan ovia kohden. Kyllähän päivän sai hyvin käytettyä näinkin.

"Noo.. ideoita? Ehkä en osta enempää vaatteita." Hän naurahti ja mietiskeli itsekseen muutamaa asiaa.
"Ja ovat kyllä, eivät ehkä turvallisimmat."hän käytti Huzzlen kanssa vain rautakärkisiä kenkiä.

"Haluan käydä Horse and Houndin päämyymälässä, mutta voimme mennä sinne viimeiseksi", hän naurahti ajatellen suurta hevostarvikeliikettä. Siellä menisi paitsi aikaa, myös rahaa, ja sen jälkeen olisi suuri kasa kantamuksia, jos hän yhtään saattoi ennustaa menneestä oppineena.
"Se on totta", mies myönsi. Hän ei pitänyt teräskärkisistä kengistä, ne tuntuivat raskailta ja kömpelöiltä, joten hän käytti tennareita. Ehkä hän harkitsisi uudestaan, kun Minx polkaisisi hänen jalkapöytänsä säpäleiksi.

"Huuu.. Joo!" Hän naurahti ja oli samaa mieltä siitä että se olisi viimeiseksi hyvä paikka. He molemmat ostaisivat aika paljon romua ja rompetta hevosilleen.
"Huzzlen kanssa ei halua ottaa riskejä."

"Ei varmasti", Teddy totesi ajatellen oria, joka tuntui häseltävän enemmän kuin tallin muut hevoset yhteensä. Onneksi hänen tammansa eivät sellaisia olleet, vaikka Minx kiukuttelikin. Punaruunikko harvoin oikeasti koetteli onneaan hänen kanssaan, mutta oli sekin paholainen muutaman kerran näykkäissyt.
"Hei, pyörähdetään tätä kautta", mies sanoi huomatessaan pienen suklaapuodin. Hän voisi lahjoa äitinsä suklaalla. Se toimi aina ja takasi hänelle yhden hetken ilman valituksia. Sisällä kaupassa tuoksui suklaa. Hän kulki tiskillä ja ihaili suklaakonvehteja, päätyen lopulta keräämään pussiin erilaisia konvehteja ja toiseen erilaisia fudgepaloja, jotka olivat valehtelematta nyrkin kokoisia. Kyllä niillä äidin saisi antamaan anteeksi sen, jos Dime pelleilisi tänään.
"Äitini pitää makeasta", hän virnisti ojentaessaan pussit kassalle.

Hän ei osaisi olla ostamatta mitään suklaapuodista. Miyato osti Simonille tuliaisrasian ja itselleen suklaata melkoisen pussin. Olisipa illaksi viihdykettä.
"Ah. Olet lahjovaa tyyppiä." Hän naurahti ja maksoi Teddyn jälkeen omat ostoksensa.
"Ja minä lahjon Simonia."

"Totta kai", hän virnisti häpeilemättä lainkaan. "Kaikki keinot ovat sallittuja sodassa ja rakkaudessa, eikö?" Äidin kanssa se tuntui nimenomaan olevan molempia, joten sitä suuremmalla syyllä hän lahjoisi siinä missä pystyisi. Se helpottaisi elämää edes vähän, joten tietenkin hän tekisi niin. Olisi typerää antaa moisen tilaisuuden mennä ohitse. Mies päätti ostaa vielä rasian sekalaisia konvehteja. Kyllä ne hänellekin kelpaisivat. Tai sitten hän voisi lahjoa kauniilla rasialla jotakuta toista…
"Olisikohan sitten aika suunnata Horse and Houndiin?" Mies kysäisi päästyään ulos pienestä puodista.

"No olet oikeassa. Kaikki on sallittua." Hän naurahti ja nyökkäsi. Kyllä,sinne seuraavaksi! Siellä saisi kulumaan ainakin muutaman tunnin!

Teddy naurahti, suuntasi takaisin autotielle ja viittoi taksin. Oli ihan ymmärrettävää, ettei hevostarvikekauppa ollut aivan ydinkeskustassa, missä vuokrat olivat pilvissä ja tilat haluttuja. Suuri kauppa löytyi sivummalta, mutta taksikuski luovi tiensä liikenteessä niin näppärästi, ettei matkaan mennyt kauaakaan.
"Kumpikaan ei osta yli 500 punnalla, eikö vaan?" Teddy naurahti noustessaan taksista.

"... Unelmissasi ei osta." Miya pärskähti. Hän ajatteli että voisi katsoa Coralle estepenkkiä... Se nielisi jo miltei puolitoistatuhatta. Kevyesti.

"Niin arvelinkin", mies totesi leveä hymy huulillaan. Täällä rahaa vain kului, ihan huomaamattakin. Teddy katsoi ympärilleen suuressa rakennuksessa. Yläkerrassa oli ratsastajien vaatteet, ainakin opastaulujen mukaan. Koko alakerta oli täynnä hevosten varusteita. Teddy naurahti.
"Hei hei parin kuukauden palkat."

"... Heihei tosiaan." Miya totesi perään ja suunnisti satuloiden puolelle, etsien myyjän avukseen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:12 pm

Teddy suuntasi ihailemaan suitsia. Kauniita, laadukkaita nahkatuotteita, joiden soljet kiiltelivät ja nahka tuntui sileältä. Hänen pitäisi ostaa Dimelle uudet suitset, jotka ottaa käyttöön näiden kisojen jälkeen. Vanhat suitset alkoivat jo näyttää kulumisen merkkejä. Mies tutki suitsimalleja, kunnes päätyi mieleiseensä. Siinä oli kauniit koristetikkaukset ja kaikki. Sen jälkeen hän suuntasi tutkimaan loimia. Niitä tarvitsi aina, tai niin hän itselleen perusteli alati kasvavat kasat loimia.

Miya löysi kauniin satulan jonka uskoi sopivan tammansa selkään. Ainakin sen saisi palauttaa. Hän eksyi myös loimipuolelle, löytäen pari ihanaa sade-kevyttoppista tammoillensa.

Teddy löysi mustavioletin villaloimen, jonka nappasi heti mukaan Dimelle. Hän osti myös tummanlilan verryttelyloimen talvea ajatellen, ja kun kerran sille tielle lähti, myös Minx sai omansa tummanvihreänä.
"Hupsista", Teddy naurahti katsoessaan alati kasvavaa kasaa varusteita hevosilleen. "Ai niin, minun piti katsoa, olisiko täällä pitkiä villapinteleitä", hän muisti yllättäen. "Löysit ilmeisesti satulan?"

"Löysin hyvän oloisen joka voisi sopia Coralle." Hän vastasi hymyillen ja vilkaisi yläkertaan.
"Menen kurkkaamaan yläkertaan."

"Selvä", Teddy sanoi ja suuntasi pinteliosastolle. Ennen kuin hän huomasikaan, mukaan oli tarttunut neljä pintelipakettia. Hupsista. Hän jätti ostoksensa kassan taakse odottamaan ja suuntasi yläkertaan katsomaan vaatteita. Niitä riitti. Tässähän rahat todella hupenisivat.

Miyato löysi parit ratsastushousut, uudet saappaat ja pari kilpatakkia... äääh!
"TEDDYYYY, en voi ostaa näitä kaikkia."

Teddy nauroi kääntyessään katsomaan toisen tavaravuorta.
"Jätä tuo takki. Se ei näytä niin kivalta Coraa vasten", hän totesi hetken naureskeltuaan. Hän oli onnistuneesti löytänyt jo parit housut sekä useamman urheilukankaasta valmistetun, laadukkaan paidan. Ne olisivat mukavia päällä vaikka selässä tulisi kuumakin.

"... Mutta Huzzle..." Hän mutisi hiljaa ja puraisi kevyesti huultaan. Se sopisi Huzzlen väreihin.

Totta. Sitä Teddy ei ollut ottanut huomioon.
"Äh, osta ne kaikki. Et kuitenkaan pääse tänne uudestaan ihan heti", hän totesi ja vilkaisi sivummalle. Oi, saappaita! Hän suuntasi hyllylle ja löysi hetkessä etsimänsä merkin. Ne näyttivät juuri niin upeilta kuin kuvastossakin. Hän sovitti saappaita ja vaivihkaa lisäsi ne kasvavaan ostosmääräänsä.
"Joko olemme tuhlanneet tarpeeksi?" Teddy kysyi naurahtaen haahuiltuaan takaisin Miyaton rinnalle. Matkalla mukaan oli tarttunut myös tallitakki ja pari pakettia villasta tehtyjä ratsastussukkia. Pitihän sitä varautua talveen.

"Niin, totta..." Miyatokin lohduttautui siihen. Hän naurahti toisen saappaille ja nyökkäsi.
"Liikaakin. Nyt mennään. Pois. äkkiä." Hän heitti nauraen."

Teddy nyökkäsi. Huolimatta siitä, että hän valitsi lyhyimmän mahdollisen tien alakerran kassalle, mukaan tarttui vielä yhdet hopeiset kannukset ja omenanmakuiset kumikuolaimet. Lopulta hän maksoi ostoksensa koettaen olla kiinnittämättä liikaa huomiota hälyyttävän suureen summaan, joka pankkitililtä katosi. Tavarat pakattiin moniin muovikasseihin, jotka olivat jo kooltaan järkyttävän suuria. He tarvitsisivat ison auton, jotta saisivat kaikki tavarat hotellille. Työntekijä auttoi kantamaan kassit pihalle, mistä Teddy oli kiitollinen. Olipahan tullut tuhlattua.

Miyato maksoi myös ja ahdistui hieman, mutta onneksi vanhemmat maksoivat hevosten tarvikkeet ongelmitta.
"Nyt hotellille. Nyt ei tuhalata enempää." Mies naurahti melkein itsekseen. Hän kuuli Teddylle tulevan tekstiviestin ja kohotti kulmaansa.
".... Jos tuo ei ole Violet tai äitisi niin.."

"Ei, nyt ei tosiaankaan tuhlata enempää", hän naurahti viittoen ohiajavia takseja pysähtymään. Moni tuntui olevan täynnä, mutta lopulta farmarimallinen taksi kaarsi parkkipaikalle. Mies joutui hetken taistelemaan, että sai toisen kätensä vapaiksi kasseista, kun kuuli kännykkänsä heräävän henkiin.
"Äitini ei lähetä tekstiviestejä, ikinä", hän totesi kaivaessaan puhelinta esiin, "ja Violetkin soittaa mieluummin", hän jatkoi. Pieni hymy kohosi jo kasvoille, vaikka hän ei vielä ollut varma tekstiviestin alkuperästä - mutta hänellä oli vahvat epäilyksensä, mistä hymykin juonsi juurensa. Miyatoparka.

Miyato pyöräytti silmiään ja istui taksiin saatuaan ostoksensa sinne. Hän naurahti vanhemmalle. Gabrielle vain lähetti viestin jossa kertoi pääsevänsä huomenna paikalle.

Teddy hymyili leveästi lukiessaan viestin. Hän naputteli lyhyen (ja varsin asiallisen!) vastauksen, jossa kertoi olevansa ilahtunut uutisesta. Hän vastusti halua lisätä jotakin sopimatonta puremalla alahuultaan. Taksi lähti ajamaan hotellia kohden täynnä tavaraa. Voi luoja. Kylläpä he olivat innostuneet. Mies sulloi puhelimen taskuunsa.
"Gabrielle tulee katsomaan maailmancupin huomenna", hän sanoi sama typerä hymy kasvoillaan.

".... Ai." Miyato vastasi todella merkittävään sävyyn toiselle, naurahtaen hellästi. Tavallaan oli hauska nähdä Teddy tuollaisena, koska, noh... Tuo oli ollut myrtsi viime aikoina. Kun uusi tekstiviesti piti äänen, hän nauroi jo ääneen.
"Vakavissasi? Tosi teiniä." Gabrielle vain heitti viestillä että oli vapautunut jo.

Teddy ei kehdannut vastata enää Miyaton seurassa, vaan odotti siihen asti, että taksi pysähtyi hotellin pihaan ja työntekijät tulivat lastaamaan ostoskasseja kärryihin, joilla ne vietäisiin huoneisiin asti. Teddy nappasi kuvan kärrystä, joka oli täynnä jos jonkinmoista pussia ja liitti sen viestiin, samalla kun totesi, että he olivat vähän innostuneet. Hänen teki mieli kutsua Gabrielle hotellille, tai selvittää tarkka osoite ja livahtaa naisen seuraan, mutta vilkaisu kelloon kertoi, että äiti olisi pian täällä. Hänen oli paras olla silloin oikein edustuskuntoinen ja ilman kauniin naisen seuraa, ellei haluaisi kuulla siitä heti ensimmäiseksi.
"Haluatko lähteä areenalle, kunhan äitini tulee, vai jäätkö mieluummin tänne?" Teddy kysäisi sullottuaan puhelimen taskuunsa. Se siitä 'en vastaa kun on seuraa' periaatteesta.

Noh, se Gabriellen asunnon löytäminen ei tosiaan olisi vaikeaa, jos suunnistaisi vain kadunkin perusteella. Hän vastasi viestiin vain nauravalla hymiöllä.
"Hmm....... Oletko varma että haluat kysyä tuota?"

"Ei äitini niin kamala ole", Teddy nauroi. Hän kieltäytyi miettimästä mitään muuta syytä toisen sanoille. "Menen ratsastamaan Dimen. Oppisit varmasti paljon virheistäni, joita äitini laittaa merkille poikkeuksellisen tehokkaasti", mies totesi aavistuksen synkempänä. Dime, käyttäydy tämän kerran, jooko.
"En kerran voi mennä muuallekaan, tai äitini naulitsee minut seinään", mies mutisi hiljaa uloshengityksen mukana. Hän olisi niin mielellään käynyt katsastamassa Gabriellen asunnon, mutta… Pahuksen äiti. Miksei Alice voinut tulla vasta huomenna? Koska äiti halusi vahtia, että hän viettäisi viimeisen yön omassa sängyssään ja olisi täydessä terässä kisapäivänä. Siksi.

"Minä tulen. Vaikka ilmeestäsi näkee että sinä olisit mielelläsi jossakin muualla.. Joten tulen tueksesi." Hän naurahti ja vilkaisi Teddyä.
"... Mitä muuten sanoit hänelle? Hän näytti aika hermostuneelta yhdessä vaiheessa eilen, ennen kuin karkasitte."

"Kiitos", mies naurahti suunnatessaan hissille. Seura kelpaisi kyllä. Ehkä se harhauttaisi äitiäkin uskomaan, että hän oli niin hyvällä tuulella koska oli voittanut aiemman luokkansa. Ainakaan äiti ei voisi hiillostaa häntä, kun vieressä seisoisi Miyato.
"Montakin asiaa", mies mutisi. "Sanotaanko vaikka niin, ettemme oikein kumpikaan uskoneet, että kääntäisin elämäni ympäri."

"Määrittele montakin asiaa." Miyato sanoi hymyillen tuolle ja seurasi vanhempaa miestä hissille. Ei tuo niin vähällä pääsisi. Todellakaan.

"Oletpa sinä utelias", Teddy mutisi, mutta hetken mietittyään huokaisi. "Saatoin ehkä vihjata siihen suuntaan, että halusin enemmän kuin pelkän ystävyyden, ja ehkä sanoin siinä yhteydessä jotakin siitä, miten olimme tapelleet Violetin kanssa ja olin sanonut, etten mene jouluksi kotiin", mies mutisi lähes kuulumattomalla äänellä. Hän ei oikeastaan halunnut puhua asiasta, mutta toisaalta, pakkohan siitä oli puhua.
"Saatoin myös ehkä vihjata, että tekisin mitä vain pitääkseni hevoseni, joten jos äiti käskisi, minä noudattaisin sitä."

".... Sinä-------- Sinä.... Sinä... Voi luoja." Miyato nojasi otsansa hissin peiliin ja huokaisi syvään. Tuo oli mahdoton mies!
"Sinä olet kyllä yksi. En ymmärrä miten sait hänet huoneeseesi asti ja tulemaan huomenna katsomaan."

Teddy virnisti.
"Noudatin vain ohjeitasi", hän sanoi ilkikurinen virne kasvoillaan. "Olin idiootti, ja se toimi oikein hyvin edukseni."

"Minä en käskenyt sinun tehdä.. Mitään sellaista!" Miyato ähkäisi ja huokaisi. "Joten älä käännä tätä minun syykseni, sinä senkin..." Nuorempi märisi ja lätkäisi hellästi Theodorea käsivarteen.
"Sano nyt että sain vielä siirappisesti osoitteen ja illalliskutsun huomisillaksi."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:14 pm

Teddy nauroi toisen ähinälle. Oli siinäkin yksi! Mistä lähtien Miyato oli katsonut hänen peräänsä? Vastahan hän oli yrittänyt (kömpelösti) auttaa toista oman itsensä kanssa! Hän nauroi entistä lujempaa saatuaan toisen kädestä.
"Osoitteen kyllä", hän myönsi poikamainen virne kasvoillaan ja hieroi käsivarttaan siitä kohtaa, mihin Miyato oli huitaissut. "Jos äiti ei olisi täällä, minä-" Mies aloitti, mutta lause jäi kesken kun hän astui ulos hissistä ja kääntyi hotellin käytävälle. "Äiti", Teddy sanoi silmät suurina. Mies näytti samalta kuin pieni poika, joka jäi kiinni käsi keksipurkissa.
"Hyvää päivää, Theodore", Alice tervehti poikaansa. "Jatka toki lauseesi loppuun."
"Olin vain sanomassa, että jos et olisi täällä, en varmasti saisi tänään treenattua Dimeä riittävän rennoksi huomista varten. Mukava, että tulit", Teddy vastasi sulavasti. Äidille valehtelemisesta hänellä oli sentään vuosien kokemus. Hän halasi itsensä pituista naista, jonka hiuksissa näkyi jo reilusti harmaata.
"Äiti, tässä on Miyato Caloun, kenttäratsastaja. Hänestä kerroin aiemmin", Teddy esitteli toisen äidilleen. "Miyato, tämä on äitini, Alice", hän sanoi suoden toiselle yhden paniikinomaisen vilkaisun. Oli ollut naurettavan lähellä, ettei äiti olisi kuullut aivan liikaa.

Oli ollut hyvin lähellä, etteivät he tosiaan joutuneet jonkun teurastamiksi. Jo muutoinkin aasialaiseen tapaan kalpeilta kasvoilta hävisi loputkin väristä. Alice Morland oli luonnossa aika pelottava nainen, pakko myöntää. Tultuaan esitellyksi hän hymyili kohteliaasti ja kätteli naista.
"Päivää, hauska tavata."

Alice hymyili kireää, lähes huomaamatonta hymyä toiselle tarttuessaan käteen.
"Olenkin kuullut sinusta paljon", nainen totesi kääntäen terävän katseensa sen jälkeen takaisin Teddyyn. Mies hieraisi niskaansa ja viittasi hotellihuoneen ovea kohden.
"Olin juuri tulossa vaihtamaan vaatteita, niin lähden areenalle katsomaan Dimeä", mies selitti. Alice nyökkäsi ja seurasi poikansa perässä huoneen ovelle. Teddy suuntasi vielä yhden paniikinsekaisen katseen Miyatolle ennen kuin päästi äitinsä huoneeseen, jonka hotellin henkilökunta oli käynyt siivoamassa - onneksi. Myllätyt lakanat olisivat puhuneet puolestaan liiankin kanssa. Eteinen oli täynnä ostoskasseja, mikä sai Alicen kohottamaan kulmaansa. Teddy hymyili nöyränä.
"Vartin päästä aulassa?" Teddy vielä varmisti kurkistaen käytävän puolelle. Hän saisi kyllä päälleen vaatteet vartissa, eikä hän halunnut istua sitä kauempaa hotellihuoneessa kahden äitinsä kanssa, varsinkin kun kaksitoistatuntia sitten hän oli nukkunut tuossa sängyssä Gabrielle kainalossaan.

Miyato nyökkäsi ja vaihtoi nopeasti siisteihin tallivaatteisiin. Hän puki itseasiassa ratsasttushousut, Andrea oli pyytänyt että hän kokeilisi sitä lupaavaa tammaa, sanoisi vain mielipiteensä. Joten täysissä ratsastustamineissa hän odotti hissin edessä kahta muuta. Voi Teddy. Onneksi tuo ei ollut sanonut enempää. Vai jos olisi illalla yksin... Olisihan vielä maanantai-ilta. Okei, sitä hän ei terottaisi toiselle.

Teddy vaihtoi vaatteensa vauhdilla sillä aikaa kun Alice kävi kylpyhuoneen puolella. Hän ei halunnut ottaa sitä riskiä, että jokin Gabriellen kynsistä olisikin raapaissut hieman pintaa syvemmältä ja äiti näkisi paljastavan naarmun hänen selässään. Ei kiitos. Äidissä oli riittämiin kestämistä ihan tällaisenaankin. He siirtyivät hissille täsmälleen viittätoista minuuttia myöhemmin, Teddy valkoisissa ratsastusvaatteissa äitinsä vaatimuksesta.
"Oh, aiot nousta selkään?" Mies kysyi huomatessaan toisen varustuksen. Mitä tahansa muuta puheeksi kuin äidin keksimät aiheet. Hän oli odottanut henkeään pidätellen, koska Alice aloittaisi ristikuulustelunsa, mutta äiti oli ollut yllättävän hiljainen hotellihuoneessa. Lähinnä vain katsellut ympärilleen ja tutkinut ostoskassien sisältöä.

Miyato naurahti hiljaa.
"Se nuorten luokassa toiseksi tullut tamma. Andrea haluaa mielipidettä siitä. Onnistuin utelemaan, hän ei aio myydä sitä, ellen hauku sitä pystyyn." Miya virnisti hieman ja painoi nappia joka veisi hissin alakertaan. Olisi mukavaa päästä hevosten selkään.

"Oi, sepä mukavaa", Teddy sanoi muistellen tammaa, joka oli hypännyt todella hyvin. "Älä siis hauku sitä, he näyttivät hyvältä yhdessä", hän naurahti. Alice seisoi vaitonaisena, mutta Teddy tiesi, ettei sitä kestäisi loputtomiin. Äiti taisi tälläkin hetkellä vain kerätä tietoa kaikesta mahdollisesta, jotta osaisi hyödyntää sitä myöhemmin omaksi edukseen.
"Theodore", Alice sanoi kulmaansa kohauttaen. Teddy hymyili pahoittelevasti ja tarjosi käsivarttaan naiselle. Hän oli jo ehtinyt unohtaa, miten kovin äiti nautti moisista eleistä. Ehkä siitä oli liian kauan, kun hän oli viimeksi käynyt kotona. Herttinen, sehän oli ollut kesällä! Onneksi matka areenalle oli lyhyt. Theodore ojensi äidille kulkuluvan, jonka oli hankkinut jo aiemmin. Nyt hänellä oli virallisesti kaksi valmentajaa mukanaan.
"Etsin hyvän paikan kentän laidalta", Alice ilmoitti ja lähti omille teilleen. Teddy huokaisi helpotuksesta, kun äiti oli kadonnut kulman taakse.
"Kuulostan ihan kamalalta pojalta, mutta toivon todella, että hän olisi tullut vasta huomenna."

Miyato odotti että Alice oli hävinnyt ja naurahti sitten toisen sanoille.
"... Älä muuta sano. Hei, joudun hylkäämään sinut, Andrea on näköjään jo kentällä." Hän suuntasi siis, sinne, saaden ystävältään kypärän lainaksi. Miyato veti sen päähänsä ja ponnisti pienen tamman selkään. Se tuntui selästä käsin pötköltä dynamiittia. Helliä apuja siis tänään.

"Pidä hauskaa", Teddy naurahti toiselle ja suuntasi itse Dimen luokse. Hän vaihtoi muutaman sanan hevosenhoitajan kanssa, joka oli varustanut tamman valmiiksi. Ilmeisesti Alicen hiljaisuus oli johtunut siitä, että nainen oli vastoin tapojaan lähettänyt tekstiviestiä varoittaakseen hoitajaa. Teddy rapsutteli hetken papurikonkimon tamman otsaa, ennen kuin lähti taluttamaan sitä kentälle, jolla ei onneksi ollut montaa ratsukkoa. Kolme estettä sieltä löytyi, kaksi pystyä ja yksi okseri, kuten eilenkin.
"Sepä näyttää hauskalta tapaukselta", Teddy huikkasi Miyatolle nähdessään toisen ystävänsä hevosen selässä. Teddy ponnisti Dimen selkään ja yritti unohtaa äitinsä, jonka tiesi katselevan kentän laidalta. Tuskin hän oli ehtinyt hoitaa alkulämmittelyjä ravissa, kun äiti jo viittoi häntä luokseen. Huokaisten hän ratsasti aidalle, kuunteli nöyränä kipakan palautteen ja palasi jatkamaan harjoitusta. Äiti kyllä tiesi, miten vaatia parempaa työskentelyä, se oli selvää.

Miyato itseasiassa piti Andrean tammasta. Aavistuksen liian säpäkkä, mutta muutoin todella mukava, nöyrä ja työteliäs tamma. Se oli lähdössä Andrean mukana kotiin tänä iltana. Pieni tummanruunikko oli verrytelty valmiiksi, joten hän saattoi pyytää siltä laukkaa. Se oli energistä ja pienelle hevoselle sillä oli yllättävän pitkä askel. hetken työskenneltyään laukassa hän ohjasi tamman toiselle pystylle ja se ponnisti upealla tekniikalla ja oli hyvin hallittavissa. Todella mukava hevonen.

Teddy ei uskaltanut keskittyä Miyaton ratsastukseen, ei nyt, kun tunsi äitinsä arvioivan katseen selässään. Hänen pieninkään liikkeensä ei jäänyt kokeneelta kouluratsastajalta huomiotta, ja jälleen kerran hänet viitottiin kentän laidalle. Hän teki, mitä äiti kehotti, korjasi parhaansa mukaan ja yritti saada Dimen liikkumaan rentona ja reippaana. Hevonen oli aavistuksen jäykkä edellisestä päivästä, mutta se palautui ratsastuksen aikana hyvin. Loppua kohden tamma alkoi jo taipua kuin ylikypsä spagetti, mikä sekään ei saanut kehuja irti Alicesta. Liian suuri kulma avotaivutuksessa, liikaa sivuttaisliikettä pohkeenväistössä… Kouluratsastajat olivat aivan liian tarkkoja. Hän ohjasi Dimen esteille ja hyppäsi jokaisen muutamaan kertaan, kunnes tamma tuntui kaikin puolin valmiilta huomiseen koitokseen. Dime ei ollut pukitellut esteiden jälkeen, mikä oli sille kovin tavatonta, mutta Teddy oli siitä kiitollinen. Äiti oli jo huomautellut ihan riittämiin ilman, että hän olisi saanut saarnaa hevosensa riehumisen sallimisesta.

Miyato keskittyi täysin tammaan. Se kulki oikein kauniissa ryhdissä, hän tiesi Andrean vaativan estehevosiltaan koulupuolellakin paljon. Jalkautuessaan hän onnitteli ystäväänsä, halasi tuota hellästi ja kehui vielä tammaa. Siitä tulisi upea. Ei kyllä Coran veroinen, koskaan. Hän rakasti ruunikonkimoansa todella paljon. Sitten hän suuntasi kentän reunalle, perin tyytyväisenä äskeiseen.

Teddy joutui kamppailemaan Dimen kanssa. Tamma olisi halunnut hypätä, ja kun sitä ei enää viety esteille, se olisi halunnut laukata. Kun sitäkään ei saanut tehdä, Dime alkoi kerätä kierroksia ja painaa kädelle. Hän tyynnytteli tammaa ja teki sen kanssa monia pieniä tehtäviä, joilla saada mielenkiinto kohdilleen, mutta hevonen tuntui päättäneen, että se oli jo treenannut tarpeeksi tälle päivälle. Dime pärskähti ja heitteli päätään. Teddy suorastaan tunsi Alicen pistävän katseen selässään. Hieno hevonen ei viskonut päätään. Mies päästi jalustimet irti ja nosti ne ristiin kaulalle saadakseen paremman tuntuman tammaansa. Hetken pohkeenväistöjä tehtyään hän nosti laukan ja hyppäsi jalustimitta okserin, jotta Dimelle jäisi hyvä mieli treenistä. Hevonen hörisi tyytyväisenä, kun hän ravasi pitkin ohjin loppuverryttelyn. Alicen ilme oli kaukana tyytyväisestä.
"En tajua, miten he voittivat eilen, kun meno näyttää tuolta", nainen mutisi itsekseen. "Dimen olisi pitänyt jäädä Sheffieldiin. Se ei enää edes kanna itseään kunnolla muodossa ja hukkaa pohkeenväistössä helposti rytmin", nainen päivitteli matalalla äänellä. Teddy vilkaisi äitinsä kasvoja selästä käsin ja tiesi, millaista palaute tulisi olemaan. Dime ei ollut kouluratsu. Papurikonkimo ei ollut koskaan sitä ollut, eikä siitä sellaista saisikaan, ei ainakaan niillä kriteereillä, joita äiti vaati. Hän työskenteli hevosen kanssa paljon sileällä, mutta he eivät harjoitelleet kouluratojen vaatimia tarkkoja ja täydellisiä avotaivutuksia. He hakivat tasapainoa, lihaskuntoa ja yhteistyötä harjoituksiltaan, mutta äidin mielestä se ei ollut tarpeeksi.

Miyato piti suunsa kiinni, vaikka olisi halunnut sanoa tismalleen saman. Vain harvat hevoset kykenivät kouluun ja esteisiin samaan aikaan ja ne olivat kenttähevosia, mutta ne eivät olleet todella loistavia yhdessäkään lajissa. Dime taas oli loistava esteratsu, se tuskin osaisi koskaan samanlaisia koulukiemuroita. Mutta piti suunsa kiinni, mutta luoja Teddyn äiti oli rasittava persoona. Hän ei kestäisi. Onneksi Annalynn Caloun oli mukava nainen. Luojalle kiitos siitä.

Teddy hyppäsi alas tamman selästä ja lähti taluttamaan sitä portille. Alice asettui Dimen toiselle puolen. Tamma hörisi naiselle lempeästi tervehdykseksi, mikä sai Alicen hymyilemään. Ehkä naisellakin oli ollut ikävä tammaa, jota oli tottunut ratsastamaan monta kertaa viikossa, ennen kuin poika oli päättänyt viedä hevosen mukanaan pohjoiseen.
"Huomenna se liikkuu hyvin", Teddy totesi. "Dime tuntui jo nyt selkään rennolta. Se on monesti ollut paljon pahempi kisojen välissä, ja silti pärjännyt. Se on huomenna valmis hyppäämään radan", mies vannoi taputtaen tammansa kaulaa. Hänestä harjoitus oli sujunut paremmin kuin hän oli uskaltanut odottaa. Dimen keskittymiskyky oli aina koetuksella kilpapäivien välissä, kun tamma ei pitänyt treeniä yhtä tärkeänä kuin kilpailua.
"Toivotaan, että olet oikeassa", Alice vastasi. "Hyvin se hyppäsi, mutta siitä ei ole apua, jos se ei pysy jaloillaan käännöksissä." Teddy oli varma, ettei Dimen kanssa olisi moista ongelmaa. Tamma kääntyi kuin kolikon päällä, kun sitä ohjasi radalla. Se oli erittäin ketterä jaloistaan.
"Miyato, miltä tamma tuntui?" Teddy kysyi toiselta saadakseen karisteltua mielestään äitinsä jakamat palautteet kentän laidalla. Olo oli samanlainen kuin viisitoistavuotiaana, kun hän oli tullut hylätyksi koulukilpailusta ja äiti oli tuonut mielipiteensä esiin vahvasti.

Miyato pysyttlei pidemmälle ja havahtui vasta kun Teddy kysyi tammasta.
"Oikein mahtava säpikäinen. Turhan herkkä minulle, mutta upea, matkaavoittava askel hyvä säädeltävyys, hyvä ryhti esteratsuksi.. Ei pahaa sanaa. Nuori, hieman raaka ja vaatii tukea mutta Dimen ikäisenä se on melkoinen pommi." Hän hymyili ja venytteli hieman. Ratsastaminen niin sanotusti kylmiltään häiritsi hieman.
"Ei se kyllä Coraa voita. Mikään ei voita Coraa. Tai Quiria."

"Se on mukava kuulla", Teddy sanoi hymyillen. Hän huomasi äitinsä kiinnostuneen ilmeen. "Miyato, mitä ikinä teetkin, älä mainitse sanallakaan hevosta tai sen omistajaa", hän varoitti hiljaa ja virnisti sitten äidilleen, joka vain pudisteli päätään. Hän ei uskonut, että äiti olisi tosissaan ostamassa juuri sitä hevosta, mutta tilaisuus piikittelyyn oli liian hyvä jotta hän olisi voinut jättää sen käyttämättä. Alice näytti kuitenkin enemmän huvittuneelta kuin vihaiselta, minkä tulkitseminen tosin oli melkoista arpapeliä, kun naisen kasvoilla oli jatkuvasti tiukka, aavistuksen kylmä ilme.
"Cora on upea hevonen. Teistä kuullaan vielä", Teddy totesi jälleen kerran. Alice lähti omille teilleen, kun hän pääsi Dimen karsinan luokse. Mies riisui nopeasti tamman varusteet, vilkaisi käytävälle ja todettuaan, ettei äitiä näkynyt, huokaisi helpotuksesta.
"Olen varma, että hän tuli tänne näin aikaisin nähdäkseen paikallaolevat nuoret", mies mutisi hiljaa. "Toivottavasti hän ei löydä yhtäkään hevosta, josta olisi kiinnostunut eikä kukaan myisi hänelle."

"Eeeen, en veisi ystävältä lupaavaa kilparatsua. Saadaanpahan nainen rikkomaan esteratsastuksen miesvaltaa." Hän hymähti ja keinui kevyesti kantapäillään.
"Se on. Olen sinulle ikuisesti velkaa siitä että löysin sen." Ilman Teddyä hän ei olisi koskaan löytänyt upeaa tammaansa. Se vain oli fakta.
"Se voi olla. Kuka ei tulisi, upeita hevosia täällä on."

"Etkä ole", Teddy naurahti. "Olisit nähnyt sen ennemmin tai myöhemmin kisoissa ja ostanut sen sitä kautta. Minä vain nopeutin prosessia", hän myhäili harjatessaan tamman selkää. Dime hörisi ja kerjäsi rapsutuksia, mutta ei säheltänyt mitään ylimääräistä, mistä hän oli kiitollinen. Keskittymiskyky oli rajallinen, ja hän joutui jo käyttämään siitä suuren osan pitääkseen idiootin virneensä piilossa ja ajatellakseen jotakin muuta kuin Gabriellea.
"Niin on", mies myönsi. "Kunhan hän ei osta uutta hevosta minulle. Ostakoot vaihteeksi kilpahevosen Harrietille", Teddy jatkoi, vaikka eipä sanoissa paljoa totta ollut - siskolla oli tällä hetkellä seitsemän hevosta, joista äidin nimissä kuusi. Yksi oli japanilaisen yrityksen omistuksessa. Harrietilla oli kädet täynnä töitä, mutta sisko ei muuta tehnytkään kuin ratsasti.
"Lepää hyvin, Dime, koska huomenna on edessä todellinen koitos", Teddy sanoi rapsuttaen tammansa otsaa, ennen kuin peruutti ulos karsinasta ja jätti hevosen odottamaan hoitajaansa, joka pitäisi siitä huolta ja varmistaisi, että se olisi aamulla edustavassa kunnossa.

"Niin, sinulta ei taida riittää rakkautta enää useammalle tammalle." Miyan oli hankala kuvitella Teddy orin tai ruunan selkään, jotenkin tuo tuli toimeen tammojensa kanssa niin hyvin. Hän alkoi kyllä ajatella että oli itsekin enemmän tammaihmisiä. Hän asteli kauemmas Dimen karsinalta ja huomasi miten toinen oli piilottanut sen virneensä. Melkoinen itsehillintä.

"Ei", mies totesi päätään pudistellen. Hän ei halunnut enempää hevosia, vaikka olikin varma, ettei rakkaus loppuisi koskaan kesken. Mutta silti, ei enää yhtäkään hevosta. Piste. Hyvä kun hän ehti ratsastaa tammoillaan riittävästi.
"Dime ja Minx riittävät minulle", hän totesi lämpimän hymyn kera. Hänen tammansa olivat hänen rakkautensa, eikä hän kaipaisi enää kolmatta hevosta niiden rinnalle. Mies kilpailisi Dimellä siihen asti, että tamma jäisi sivuun, ja sen jälkeen keskittyisi Minxiin, kunnes lopulta jäisi kokonaan sivuun kilparatsastuksen maailmasta. Niin hän oli suunnitellut, eikä äiti saisi tulla sotkemaan suunnitelmia ostamalla lisää hevosia.
"Haluatko vielä tehdä jotakin?" Mies kysäisi vilkaisten kelloaan. Puoli seitsemän. Olipa aika suorastaan lentänyt, kun hän oli päässyt Dimen selkään. Kai sitä pitäisi etsiä jokin ravintola, jossa syödä kunnon ruokaa.
"Mihinköhän äitikin katosi", hän mutisi vilkuillen jokaisessa risteyksessä ympärilleen. Käytävillä ei kuitenkaan näkynyt tuttua rouvaa, joten äiti oli jossakin muualla.

"Ehkä jotakin pitäisi syödä." Miyato sanoi hymyillen kun toinen kyseli mitä hän halusi tehdä. Niin, teddy taisi todella haaveilla kilparatsastuksen lopettamisesta...
"Sitä minä en tiedä. En vahtinut. Alkaa pelottaa tuollainen katoaminen. Tavallaan."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:15 pm

"Jos hän on kauan poissa, se tarkoittaa sitä, että hän hieroo kauppoja", Teddy huokaisi. Tuskin hän oli ehtinyt sanoa niin, kun Alice ilmestyi - kuin tyhjästä - heidän taakseen.
"Siinä olet oikeassa, poikani", Alice ilmoitti tyytyväinen hymy huulillaan. Teddy vilkaisi Miyatoa kuin sanoen "mitäs minä sanoin" katseen välityksellä.
"Ajattelimme suunnata syömään. Lähdetkö mukaan?" Teddy kysyi Alicelta tietämättä oikein, mitä toivoi äitinsä vastaavan. Jos äiti lähtisi mukaan, se tarkoittaisi muodollisuutta, käytöstapoja ja vaativaa makua, jota ihan joka ravintola ei täyttäisi. Jos äiti jäisi tänne, se saattaisi tarkoittaa uutta hevosta.
"Minä söin matkalla", Alice ilmoitti. "Mutta sinä pieni herra olet hotellilla kahdeksalta", nainen jatkoi tiukempaan sävyyn. Teddy hymyili nöyrästi.
"Kyllä, äiti", hän totesi, nappasi Miyatoa käsivarresta ja lähti rivakasti kävellen kauemmas paikalta, ennen kuin äiti muuttaisi mielensä ja lähtisi vahtimaan, mitä he söisivät, missä ja millaisessa seurassa. Puhumattakaan siitä, mistä he puhuisivat pöydässä. Ei kiitos. Äiti jääköön katselemaan hevosia. Hän elätteli toiveita siitä, ettei kukaan myisi hevostaan, tai ainakaan äiti ei ostaisi sitä hänen ratsastettavakseen. Äiti oli ottanut jonkun nuoren kilparatsastajan alun siipiensä suojaan. Ehkä Alice tutki hevosia sen takia. Toivossa oli hyvä elää.

Miyato hymähti hiljaa ja odotteli että äiti ja poika saivat juteltua asiansa. Hän askelsi melkoista vauhtia tovin Teddyn perässä, turvallisen välimatkan päässä naureskellen.
"Sinulta taisi mennä iltasuunnitelmat uudelleen, hmmmmmm?" Hänen oli vain pakko kiusoitella.

"Äiti ei sanonut mitään siitä, missä minun pitäisi olla puoli yhdeksältä", mies naurahti pilkettä silmäkulmassa. Ei hän ollut tosissaan. Hän pysyisi kiltisti hotellilla, olisi ajoissa nukkumassa ja valmiina koitokseen seuraavana päivänä - olkoonkin, että hän olisi vuorossa vasta viimeisten joukossa. Lähtölistat oli julkistettu. Neljästäkymmenestä kahdesta ratsukosta hänen lähtönumeronsa oli 39. Hän ei pääsisi radalle kuin vasta iltapäivästä, joten hieman pidempään venynyt yö ei haittaisi ketään.
"Minne haluat syömään?"

"... Sinä olet kyllä yksi." Miya hymähti ja kohautti kevyesti olkiaan. Hänelle ei oikeastaan ollut väliä missä söisi, hän oli perin kaikkiruokainen.
"Ei oikeastaan väliä. Olen kaikkiruokainen."

"Hmm", mies pohti ruokapaikkoja kävelymatkan päässä. Eivätköhän he olleet jo matkustaneet taksilla riittävästi yhdeksi sunnuntaiksi. "Tässä lähellä on hyvä italialainen paikka. Kelpaako se?"

"Käy oikein hyvin." Hän sanoi hymyillen. Hän voisi iltasellq vaikka käydä ottamassa yhden parin ystävänsä kanssa. Joo, hyvä idea.

"Mahtavaa", Teddy naurahti, astui ulos viileään iltaan ja vilkaisi tavanomaisesti taivasta kohden. Ei näyttänyt sateiselta. Ehkä he saisivat viettää jälleen kaunista iltaa Lontoossa. Harvinaista, että niitä oli kaksi putkeen - ja vieläpä viikonloppuna. Hän johdatti heidät italialaisen ravintolan kutsuville oville hymyillen. Ravintolasta kantautuva ruuan tuoksu sai nälän heräämään.
"Onneksi ruuassa ei kestä kauaa", hän myhäili istahtaessaan tarjoilijan näyttämään pöytään. "En edes tajunnut, miten kova nälkä oli jo tullut", hän naurahti katsoessaan listaa. Kuulostipa kaikki herkulliselta, mutta lopulta hän päätyi tilaamaan pastaa pestokastikkeella. Se ei voisi olla huono valinta.

Miyato taas päätyi perinteistäkin perinteisempään bologneseen. Se oli ihanaa oikein tehtynä ja usein parhaimmillaan nimenomaan italialaisissa.
"Onneksi ei. Ja no laskupääni mukaan olet syönyt viimeksi aamulla."

"Voi hyvinkin pitää paikkansa", Teddy naurahti. Hän ei muistanut, mitä oli syönyt ja milloin. Hän unohti helposti nälkänsä, ja silloin syöminenkin jäi.
"Haluatko lähteä jo huomenna takaisin kotiin?" Mies kysäisi kiitettyään tarjoilijaa, joka oli tuonut tilatut juomat jo pöytään. Hän joi muutaman kulauksen coca-colastaan tyytyväisenä.

"Minä en ole tehnyt mitään suunnitelmia kotiutumisen suhteen. Ajattelin ehkä enemmän tiistaita, ehtisin hyvin illalla vielä ratsastaa jos päivällä lähtisi. " Miya naurahti ja hymyili toiselle. Ei häntä haittaisi olla täällä mutta jos Teddy halusi lähteä huomenna, sekin kävisi.
"Sinä sen viimekädessä päätät."

"Selvä", mies vastasi. "Minä olen joka tapauksessa tiistaihin… Ehkä iltapäivään asti, riippuen siitä, millaisia juhlia huomenna vietetään", hän naurahti lopussa. Niin, huomenna ratsastajat juhlisivat, kun kenelläkään ei olisi seuraavana päivänä kilpailuja. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun sen jäljiltä ei huvittaisi nousta auton kyytiin aamupäivällä.
"Toki voit lähteä, milloin itse haluat, ei sinun tarvitse minun oikkujeni mukaan täällä olla", mies lisäsi vielä.

"No voisin lähteä tiistaina vähän ennnen sinua." Miya vilkaisi toista vähän tietävän näköisenä .
"Kilpakumppanien kanssa meinaat juhlia?"

"Toki", Teddy naurahti. "Joku voittaa aina, joten sen puolesta juhlitaan", hän jatkoi leveän virneen kera. "Sinäkin saat tulla ihastelemaan sitä ilmapiiriä, jos tahdot. Varoituksen sanana vain se, että juomat ovat naurettavan halpoja ja ihmiset liian hyvällä tuulella." Hän virnuili, mutta sai sentään naurunsa kuriin juuri parahiksi tarjoilijan saapuessa annosten kera.
"Hyvää ruokahalua", hän toivotti iloisesti Miyatolle ennen kuin kävi oman annoksensa kimppuun. Nam. Olipa se herkullista!

"... et tainnut tai halunnut käsittää mitä tarkoitin." Hån naurahti ja oli keskittyvinään viattomasti ruokaansa. Mokoma oli viimeksikin karannut ihan muualle.

"En halunnut", hän virnisti saatuaan suunsa tyhjäksi. "Mutta kuten sanoin, ihmisiä on paljon, kaikki ovat hyvällä tuulella ja viina on halpaa. Ei kukaan huomaa, jos yksi tai useampi katoaa", hän lisäsi velmusti virnistäen, ennen kuin palasi takaisin ruokansa kimppuun. Pasta maistui herkulliselta. Pitäisi käydä useammin syömässä oikein kunnon italialaista pastaa.

"... Sinä olet mahdoton." Nuorempi totesi ties monettako kertaa tänään. Oli tuossakin kyllä yksi oikein... Argh! No, ehkä Teddy tiesi mitä oli tekemässä.

"Äitini sanoi usein samaa", mies myhäili. Hän söi pastansa loppuun ja pyysi laskun tarjoilijalta. Hän tarjoaisi nämä ruuat, eikä aikonut edes kysyä Miyaton mielipidettä. Toinen oli lähtenyt hänen vieraakseen tänne.
"Tosin hän taisi tarkoittaa sitä enemmän siinä mielessä, etten oppinut kerrasta", mies totesi naurahtaen. Niin. Hän ei ollut yhdestä kehotuksesta muuttanut ratsastustyyliään, vaan se oli vaatinut aikaa ja töitä.
"Saa nähdä, mitä huomisesta tulee", mies mutisi hiljaa saatuaan korttinsa takaisin tarjoilijalta. Jännitys nosti jälleen päätään. Ei yhtä pahasti kuin aiemmin, mutta riittämiin, jotta hän tunsi olevansa varpaillaan.

"En ihmettele." Miya tuhahti toiselle ja huokaisi syvään. Ihme tapaus. Itsepäinen, yllättävän.
"Hyvin se menee."

"Toivotaan", hän totesi, nappasi takkinsa ja nousi lähteäkseen ravintolasta. Hän ehtisi jännittää kilpailuja hotellihuoneessaan. Ehkä hän voisi soittaa Gabriellelle, kunhan olisi ensin käynyt näyttäytymässä äidilleen. Nainen olisi huomenna katsomassa kisoja. Se oli jo sellaisenaan loistava syy soittaa ja varmistaa, että hän ehtisi tavata toisen ennen luokkaa antaakseen kulkuluvan. Jokaisella kilpailijalla oli neljä kulkulupaa omansa lisäksi; hän oli käyttänyt niistä kolme annettuaan yhden äidilleen, hevosenhoitajalle ja Miyatolle. Nyt hän voisi antaa viimeisen Gabriellelle, jos toinen haluaisi päästä näkemään kilpailuja paremmilta paikoilta. Huominen luokka täyttäisi varmasti katsomot.
"Aiotko lähteä johonkin illaksi?" Mies kysäisi kiusoittelevan virneen kera.

Miyato naurahti.
"Ehkä yksille parin tutun kanssa, kerran täällä olen." Ei mitään suurta.

"Pidä hauskaa", mies toivotti iloisesti. Voisipa hänkin lähteä, mutta ei. Hän olisi kotiarestissa kuin pieni lapsi. Hotellista ei olisi asiaa mihinkään, tai äiti syyttäisi häntä jokaisesta pienestä virheestä, jonka hän tekisi huomenna.

"Pidän "hän sanoi hymyillen. Sen porukan kanssa oli aina turhankin hauskaa. Köh.
"No sinä voit juhlia huomenna"

"Niin voin ja juhlinkin", hän naurahti kulkiessaan hotellia kohden. Hän juhlisi huomenna koko vuoden edestä, eikun.
"Mutta älä käytä kaikkia paukkujasi tänään, koska huomenna on ne bileet, joita et halua jättää väliin", hän virnuili.

"Minähän sanoin jo että otan vain yhden." Hän puolusteli itseään.
"Ota sinä maltillisesti huomenna."

"En enää usko yksiin", mies naurahti. Hän oli kuullut kaikkien menevän yksille ja lopputulos oli ollut yön mittainen seikkailu vieraassa kaupungissa (tai maassa).
"Totta kai", hän vastasi virnistäen. Huomenna maltin rajoja venyteltäisiin räikeästi. "Mutta minun lienee parasta ilmoittautua palvelukseen", mies vitsaili. "Äitini pian oikeasti alkaa soitella perääni."

"Niinpä... et edes halua yrittää hillitä itseäsi." Hän mutisi hiljaa ja nauroi tovin ääneen.
"Käsi lippaan jne. Onneksi JOKU saa sinut kuriin."

Teddy suuntasi pahan mulkaisun toiselle, mutta sen tehoa söi nauru, joka karkasi huulilta.
"Minä elän kurissa ja nuhteessa", mies hetti olkansa yli suunnatessaan hissiin. Hän painoi kolmannen kerroksen numeroa. Jostakin syystä äiti halusi aina asua kolmannessa kerroksessa, kun hotelleissa oltiin.

"Etpäs. Todellakaan. Tänä aamuna huoneessasi oli kaiken muun paitsi nuhteen tuntu." Hän murahti ja pyöräytti silmiään.

"Hah hah, oletpa vitsikäs", Teddy vastasi hymähtäen. "Pidä hauska ilta, herra Nuhteeton", mies lausahti astuessaan ulos hissistä kolmannessa kerroksessa. "Nähdään huomenna areenalla."

"Minä olen itse viattomuus. Odotan avioliittoon." Sanoi hän joka oli juuri harratanut aikuismaista sovintoa.
"Ja tiedän, vitsini ovat parhaita. Nähdään!" Miyato karkasi huoneeseensa samointein.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:16 pm

Teddy kävi vaihtamassa muutaman sanan äitinsä kanssa. Lähinnä se koski huomisen aikatauluja ja strategiaa. Hän halusi miettiä taktiikkaansa vasta, kun näkisi radan, mutta äiti halusi käydä asioita jo nyt läpi. Niinpä hän istahti äitinsä sängylle ja käytti lähemmäs tunnin siihen, että keskusteli mahdollisuuksista toisen kanssa. Sen jälkeen Alice käski hänet varsin koruttomasti nukkumaan. Teddy suuntasi huoneeseensa ja tuskin ovi oli kolahtanut kiinni hänen perässään, kun hän jo kaivoi puhelinta esiin ja näppäili Gabriellen numeron. Mies kaatui sängylle puhelin korvallaan harmitellen sitä, ettei sänky tuoksunut enää Gabriellelle, kiitos hotellin tehokkaan siivouksen.

Gabrielle oli juuri päässyt kotiin, avaamassa punaviinipulloa noutpruoan toveriksi. Lontoossa hän ei juuri tehnyt itse ruokaa koska oleili siellä kuitenkin vähemmän.
"Gabrielle Pakenham." Hän ei ollut katsonut kuka soitti ja siksi vastasi virallisemmin.

"Olipa se virallista", Teddy naurahti käheästi. Olipa mukava kuulla Gabriellen ääntä, vaikka eihän siitä ollut kuin jokunen hassu tunti, kun hän oli kuunnellut toisen suloista ääntä ihan livenä. Hän oli tosin tehnyt paljon muutakin, mitä ei sopisi ajatella nyt, tai tämä puhelu karkaisi ihan omille teilleen.
"Soitinko huonoon aikaan?"

Hetken nainen mietti kunnes sitten nauroi heleästi.
"Ah, unohdin tallentaa numerosi... Ei, et soittanut." Hän kaatoi viiniä lasiin,läikyttäen vähän.
"Hitto.."

"Hyvä", mies naurahti. "Jäin kotiarestiin, enkä viitsi lähteä karkaamaan kahdeksannen kerroksen ikkunasta, joten näemme huomenna", Teddy jatkoi hyväntuulisuutta äänessään. Odotus ei tuntuisi pitkältä, ainakaan toivon mukaan, koska sille ei ollut mitään tehtävissä.
"Kai olet edelleen sitä mieltä, että tulet huomenna katsomaan kisoja?"

"Voi sinua. Koeta nyt kestää." Nainen ei halunnut muistuttaa tuota siitä sopimuksesta, että yksi yö vain. Eiköhän molemmat tietäneet ettei se toimi.
"Tulen, sain tänään kaiken tehdyksi.

"Mahtavaa", Teddy sanoi iloisena. "Haluatko kulkuluvan? Pääsisit rapsuttelemaan Dimeä", mies kysyi ilkikurisuutta äänessään. Korkeaseinäisen karsinan kätköissä voisi hyvin vaihtaa muutakin kuin pelkkiä kuulumisia.

"Jos ehdit antaa minulle sellaisen." Nainen naurahti ja mietti jo hiljaa mitä ihmettä pistäisi ylleen. Ei mitään liian hienoa, jotakin... Sopivaa.
"Sait kuitenkin arestista huolimatta pitää puhelimesi?"

"Totta kai ehdin. Laita vain viestiä, kun olet lähellä, niin tulen noutamaan sinut ovelta kulkuluvan kera", mies lupasi hymy huulillaan. Paitsi jos hän olisi Dimen selässä, silloin hän lähettäisi Miyaton.
"Sain", hän naurahti. "En ole enää ihan lapsi."

"Ilmoitan kun olen siellä." Hän istui alas keittiön pöydän ääreen ja siemaisi viiniä. Ei hän saisi tehdä näin, tämä oli tulella leikkimistä pahimmillaan.
"No sen minä tiesin, ettet ole."

"Hienoa", hän sanoi ja aukaisi rannekellonsa hihnan. Hän voisi yhtä hyvin valmistautua nukkumaanmenoon tässä samalla kun makoili selällään sängyllä ja jutteli naisen kanssa.
"Hyvä, ettei tullut ikäviä yllätyksiä", mies naurahti matalasti. Pitäisi sulkea puhelu, nyt. Muuten tämä lähtisi ihan hakoteille. "Minun lienee parasta lopettaa ja mennä yöpuulle, niin pääsemme huomenna juhlimaan voittoa", Teddy lausahti. "Kauniita unia, Gabrielle."

"Ei tullut. Ollenkaan." Nainen vastasi kovin merkittävään äänensävyyn ja naurahti hiljaa. Hän punastui kevyesti kotona, onneksi Teddy ei nähnyt.
"Hyvää yötä, voittaja." Hän kiusasi ja sulki puhelimen. Jotenkin yksin noutoruoan syöminen tuntui juhlavammalta.

Teddy naurahti sulkiessaan puhelun. Gabriellen kanssa juttelukin oli saanut hänet hymyilemään ja ajattelemaan jälleen kaikkea asiatonta. Hyi häntä. Mies riisuutui vaatteistaan, laittoi tunnollisesti kännykkänsä herättämään (vaikka olikin varma, että äiti herättäisi hänet soittamalla hotellin sisäisillä puhelimilla) ja sujahti peittojen alle iloisena. Päivä oli ollut kerrassaan loistava. Hän oli unohtanut jännityksensä kokonaan, kun oli jutellut Gabriellen kanssa. Täydellinen syy soittaa naiselle jatkossakin.

Miyato kävi ulkona ja palasi kahdentoista aikoihin. Hän naureskeli itsekseen ja nukkui yhdeksään aamulla, siitä hän kerkeisi vielä hyvin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:17 pm

Maanantai 22. joulukuuta

Teddy heräsi seitsemältä ja kävi suihkussa. Kun hän astui sieltä ulos, puhelin heräsi eloon. Äiti soitti huoneestaan ja varmisti, että hän oli jalkeilla. Vaan eipä hänellä ollut mihinkään vielä kiire. Teddy pukeutui rauhassa ratsastusvaatteisiin, mutta kilpavaatteet kulkivat erillisessä kassissa. Hän ei sotkisi niitä vielä. Mies vietti aamua istuskellen Dimen karsinassa odottamassa, että muu areena heräisi alkavaan päivään. Hän söi patongin aamupalaksi ja joi kupin kahvia, vaihtoi muutaman sanan äitinsä kanssa ja keskittyi sen jälkeen hellimään tammaansa. Alice kävi muutaman kerran kurkistamassa, mikä meininki karsinalla oli, mutta ei hoputtanut (vielä) poikaansa varustamaan tammaa. Alicekin ymmärsi, että hän ehtisi vallan mainiosti laittaa Dimen kuntoon sen jälkeen, kun hän olisi kävellyt radalla yhdeltätoista. He lähtisivät niin lopussa liikkeelle, että heillä ei olisi kiirettä mihinkään. Mies aukoi tamman lettejä. Tänään se saisi hypätä harja vapaana, vaikka äiti miten paheksuikin moista.

Miyato heräsi aamiaiselle, söi kaikessa rauhassa ja asteli areenalle hieman ennen kisojen alkua. Hän kävi toivottamassa Teddylle onnea ja siirtyi katsomoon. Gabrielle oli ovella ja lähetti viestin miehelle.

Teddy jätti Dimen harjan selvittämisen, kun sai tekstiviestin. Hymy huulillaan mies suuntasi oville, joutuen hetken katselemaan ympärilleen ennen kuin huomasi kauniin naisen.
"Huomenta", hän tervehti pirteästi ja kurotti painamaan suukon toisen huulille. Hän tiesi aivan varmasti, että äiti oli katsomon puolella, eikä sieltä voisi nähdä tänne, vaikka näkisi seinien läpi. "Ihanaa, että tulit", hän naurahti ja ojensi kulkulupaa.

Gabrielle oli pukeutunut siistiin harmaaseen jakkupukuun, joka kaikkien vaatteiden tapaan istui. Tänne ei olisi sopisi mikään kaunis mekko tai mikään liian hieno. Sopivan tyylikäs ja laadukas jakku, kaunis laukku, kauniit kengät, sopiva meikki ja hiukset kauniisti vapaina. Hän yllättyi suukosta, hymyillen sen ansiosta oikein leveästi.
"Kiitos, oli ihana tulla."

Hän ei selkeästi osannut yhden yön juttuja sitten lainkaan, mutta se ei haitannut. Hän oli oikein tyytyväinen siihen, miten tilanne oli kääntynyt. Tosin Teddy oli varma, ettei se kauaa jatkuisi näin. Joulun jälkeen todellisuus viimeistään iskisi vasten kasvoja.
"Haluatko tulla katsomaan Dimeä?" Mies kysyi voimatta mitään poikamaiselle virneelle, joka kohosi kasvoille.

"Voinhan minä tulla, mielelläni." Hän vastasi toiselle vielä. Hän oli todella iloinen siit miten asiat olivat lutviutuneet mutta... Niin. Hän myös tiesi ettei asiat pysyisi sellaisena ja jo henkisesti valmistautui sydänsuruihin.

Teddy lähti johdattamaan heitä ruuhkaisilta käytäviltä kohti kapeampia ja vähemmän kansoitettuja käytäviä. Miehen käsi valui yläselältä alaselän notkoon ja hymy tuntui vain levenevän. Onneksi äiti oli katsomon puolella. Tässä olisi seliteltävää. Dime hörisi, kun hän avasi karsinan oven.
"Olin poissa vain hetken, höpsö", mies sanoi lempeästi tammalleen. Dime tönäisi miehen kättä päällään, mutta siirtyi sen jälkeen hörisemään ja hamuamaan Gabriellea. "Dimekin pitää sinusta", Teddy naurahti toispuoleisen virneen kera.
"Vaan kukapa ei pitäisi."

Gabrielle seurasi Teddyä kiltisti käytäviä pitkin. Hän hymyili tammalle ja rapsutteli Dimen otsaa hellästi.
"Nohnoh, käyt mahdottomaksi." Ruskeissa silmissä välähti kyllä aivan uudenlainen pilke. Sellainen.. Lempeä, välittävä. Sellaisella katseella katsottiin ihmistä josta pidettiin.

"Omituista", Teddy naurahti. "Minua on kutsuttu mahdottomaksi niin monta kertaa viime päivinä, etten pysy enää laskuissa", mies jatkoi hyväntuulisesti, veti karsinan oven kiinni ja telkesi sen ulkopuolelta. Dime hörisi ihmeissään. Mistä lähtien ihmiset lukittautuivat sen karsinaan?
"Sänky oli kovin suuri ja kylmä viime yönä", mies sanoi käheällä, matalalla äänellä ja astui lähemmäs Gabriellea. Teddy nosti kätensä toisen niskaan ja astahti lähemmäs painaakseen suudelman toisen huulille. Se niistä käytöstavoista.

Gabriellea hieman pelotti sellainen kanssakäyminen julkisella paikalla. Hän huokaisi hiljaa ja vilkaisi miehen silmiä. Ei tämän ihan näin pitänyt mennä.
"Ai... Harmi." Hän mutristi kevyesti huuliaan, vastaten siihen suukkoon. Häntä pelotti että he jäisivät kiinni. Siitä riemu repeäisi.
"Teddy, eikö... Kaikkivoipa äitisi ole täällä?"

"On", mies vastasi perääntymättä askeltakaan. Jos jotakin, hän painautui paremmin vasten toisen kehoa. "Mutta hän on katsomossa. Ei tänne kukaan näe", hän virnisti ja suukotti toista uudestaan. "On ollut ikävä sinua. Ja tarvitsenhan minä hyvän onnen suukon, että pärjäämme Dimen kanssa varmasti."

"... Kai tiedät että jos jäämme kiinni, olemme tuhon omia molemmat?" Gabrielle hymähti ja suukotti Teddyn huulia hymyillen.
"En takaa onnen suukosta, mutta ehkä sitten häviö ei harmita? No ei, uskon voittoonne täysin. Ratsastit hyvin jo lauantaina."

"Mmhmm", mies mumisi huolettomana hengittäen syvään toisen tuoksua. Eivät he kiinni jäisi. Turha murehtia sellaisia. "Ei harmita yhtään niin paljon", mies vakuutti. "Kiitos luottamuksesta. Toivottavasti olet oikeassa", hän sanoi ja viimeisen suudelman jälkeen irrotti kätensä toisen hiuksien seasta ja peruutti kauemmas.
"Kai sitä pitää lähteä kävelemään radalle. Saatanko sinut samalla katsomon portaille?" Hän olisi niin paljon mieluummin lähtenyt hotellille naisen kanssa, mutta kaikkea ei voinut saada. Ehkä sitten kisojen jälkeen.

"Kyllä sinä voit ihan huoletta olla. Voitat varmasti." Hän naurahti ja huokaisi syvään.
"Ehkä minun pitää mennä myös katsomoon. Istun jonnekin Miyaton lähelle, varmaan viereen." Hän sanoi hymyillen ja lähti kohti katsomoa. Miyaton vieressä oli vielä vapaa paikka, vaikka hän haki katseellan muitakin tuttuja.

Teddy hymyili kulkiessaan lyhyen matkan yhdessä toisen kanssa. Sen jälkeen hän suuntasi radalle kävelemään muiden ratsastajien mukana. Hän käytti aikansa hyvin, keskittyi radan vaikeimpiin paikkoihin ja laski askelia. Tähän väliin seitsemän, tuonne kuusi ja sarjalle pitäisi tulla kolmen askeleen suoralla linjalla, jotta kolmiosaisen sarjan selviäisi ilman kolauttelua. Nyt aika oli heidän puolellaan - hän ei pelännyt aikavirhettä, koska Dime oli nopea. Hän voisi huoletta ratsastaa pidempiä ja huolellisempia teitä, jotta tamma saisi parhaan mahdollisen ponnistuskohdan esteille. Uusintakierros, jos he sinne päätyisivät, vaatisi erilaista ratsastusta, mutta sitä ehtisi murehtia silloin. Hän palasi varustamaan tamman, mutta suunnisti katsomoon ennen ensimmäistä ratsukkoa. Hän ehtisi hyvin katsoa ensimmäiset viisi ratsukkoa, niin saisi käsityksen radasta. Hän vilkaisi Miyaton ja Gabriellen suuntaan kaipaavasti, mutta päätyi Alicen viereen. Äiti kommentoi jokaista ratsastusta terävästi, antaen arvokkaita neuvoja Teddyn suoritusta ajatellen. Mies huokaisi hiljaa noustessaan katsomosta. Hän kumartui Gabriellen ja Miyaton väliin matkallaan.
"Toivottakaa minulle onnea", hän naurahti.

Gabrielle ja Miyato juttelivat niitä näitä, tullen hyvin toimeen. Kun Teddy tuli hakemaan onnen toivotuksia, molemmat toivottivat onnea.

Mies suuntasi hyväntuulisena noutamaan Dimeä, joka seisoi täysissä varusteissa karsinassaan. Teddy vaihtoi nopeasti kilpavaatteisiin, veti kypärän päähänsä ja lähti lämmittelykentän laidalle. Alice seisoi jo siellä. Koko sen ajan, kun hän lämmitteli Dimeä, äiti seurasi ja jakeli ohjeita. Dime tuntui hyvältä ja valmiilta rataan. Hän oli kuullut muilta ratsastajilta, että puhtaita ratoja oli kolme. Mike ratsasti häntä ennen oman suorituksensa mustalla Ringolla - puhtaasti. Neljäs puhdas rata. Uusinnassa ei olisi tungosta, ellei kaikki loput ratsastaisi tietään sinne. He ainakin yrittäisivät. Mies ravasi radalle vilkuttaen leveän hymyn kera vip-aition suuntaan. Hän kävi näyttämässä muutaman esteen Dimelle, nosti laukan ja hengitti syvään. Tästä se lähtisi. Maailmancupin osakilpailu.
Dimen laukka oli pyörivää ja energistä, mutta tamma säilytti askelten rytmin vaivattomasti. Hän ohjasi hevosen esteeltä toiselle pitkillä, rauhallisilla teillä, mutta ei jäänyt pidättelemään tammaa liikoja. Hän oli vuosien varrella oppinut, että Dimen oli saatava päättää tahti, tai mistään ei tulisi mitään. He liitelivät koristeellisten esteiden yli, eikä Dime värähtänyt nähdessään vesiesteen, jolla ei ollut muuta matala muuri ennen metrejä jatkuvaa allasta. Tamma ponnisti matalaan, pitkään hyppyyn ja ylitti veden kevyesti. Hän taputti hevosen kaulaa, käänsi sen viimeiselle sarjalle ja ei voinut olla tuulettamatta, kun tajusi kaikkien esteiden pysyneen pystyssä. Dime pukitti riehakkaasti, kun he laukkasivat portin suuntaan. Mies hyppäsi alas selästä heti radalta poistuttuaan ja lähti taluttelemaan tammaa lämmittelykentälle, jolla muutkin uusintaan osallistuvat olivat. Heitä oli loppujen lopuksi kuusi. Rata lyhennettiin kahdeksaan esteeseen, ja niin heille tarjottiin enemmän vaihtoehtoja teiden kanssa. Nyt nopeus ratkaisisi. Alice tuli jakamaan tuttuun tapaansa ohjeita, mutta Teddy ei kuullut niistä puoliakaan, kun hän taputteli ylpeänä tammansa kaulaa. Hänen hevosensa oli upea.

Kaksi muuta jännittivät katsomossa ja olivat onnellisia kun teddy pääsi seuraavalle kierrokselle. Hyvä niin.

Uusintakierrosjärjestys arvottiin: he lähtisivät Dimen kanssa radalle viimeisinä. Heillä olisi se etu puolellaan, että he tietäisivät tarkalleen, minkä ajan alle heidän olisi ratsastettava. Mies piti tammansa hereillä ja kuulolla sillä aikaa kun ratsukot yksi toisensa perään suuntasivat uusintaan. Edelleen hypättiin puhtaita ratoja, mikä jo puhui sen puolesta, miten kovatasoisesta kilpailusta oli kyse. Teddy silitti Dimen kaulaa odottaessaan omaa vuoroaan. He ravasivat radalle. Dime pukitti heti ensitöikseen kuin kertoen kaikille, että se oli täällä voittamassa. Voitontahtoinen pikkutamma tanssahteli hänen allaan, heitti silloin tällöin takapäätään ilmaan mutta keskittyi. Hän näytti nopeasti okserin, jolle lähestymisestä tulisi tiukka. Hän nosti laukan ja antoi hevosen kiihdyttää vauhtiaan, kun he kiersivät suuren areenan toiseen päähän, jossa ensimmäinen este sijaitsi.
"Anna mennä tyttö", hän kuiskasi hevoselle ja hipaisi pyöreillä kannuksilla tamman kylkiä. Hevosen tummanlilan hupun peittämät korvat olivat valppaasti hörössä, kun he lähestyivät ensimmäistä estettä. Tamma ponnisti, ylitti esteen ja kääntyi ketterästi seuraavalle. He etenivät vauhdilla, joka riittäisi kyllä, jos he eivät hidastaisi. Se ei kuulunut heidän suunnitelmiinsa, siinä selostaja oli oikeassa. Mies tunnusteli laukka-askelia, kun he lähestyivät muuria. Yksi, kaksi, kolme, hyppy, liito, laskeutuminen, käänny. Tamma kiepahti ketterästi oikean etujalkansa ympäri suunnaten suorana okserille. Kahta askelta myöhemmin hevonen lähti hurjaan hyppyyn suuren esteen yli.
Vasta myöhemmin hidastetulta videolta näkisi, miten tamma kolautti oikean etujalan vuohista terävässä käännöksessä takajalallaan. Hevosen laskeutuessa hypystä, yhden pienen hetken koko hevosen paino oli oikean etujalan varassa. Ehkä tamma astui huonosti sen takia, että jalkaa kivisti aiemmasta iskusta. Ehkä jotakin muuta tapahtui. Niin tai näin, etujalka antoi periksi laskeutumisessa, eikä Dime ehtinyt saada toista etujalkaansa alle. Papurikonkimo kaatui polvilleen ja siitä edelleen kyljelleen ja Teddy lensi kaulan yli areenan hiekkaan. Mies oli nousemassa istumaan, kun tamma pyrki jaloilleen. Säikähtänyt hevonen potkaisi kipakasti sivulle, kavion kolahtaessa kuuluvasti vasten muovista kypärää. Hevonen laukkasi näkyvästi ontuen kauemmas, mutta nähdessään, ettei ratsastaja noussut maasta, palasi takaisin varovaisessa käynnissä. Tamman jännittynyt olemus kertoi kivusta. Siitä huolimatta pieni papurikonkimo puhalteli lämmintä ilmaa tajuttoman miehen kasvoille, kun järjestäjät ryntäsivät areenalle. Dime hirnui, kun yksi järjestäjistä lähti kiskomaan vastahakoista tammaa porttia kohden. Teddy nostettiin paareille ja kannettiin portista ulos. Kalpea Alice nousi katsomosta lähtien hätäisin askelin laskeutumaan portaita.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:18 pm

Miyato säpsähti ja pomppasi seisomaan. Ei helvetti! Gabrielle taas... Hän jäi niille sijoilleen. Hän ei tiennyt mitä tekisi. Jotenkin tuntui uskomattomalta että Teddy putosi. Miyato tunsi palan kurkussaan. Olikohan käynyt pahasti?

Alice tarttui Dimen ohjiin, kun tamma teutaroi käytävällä. Nainen puhui matalasti hevoselle, joka rauhottui hitaasti. Hän ojensi ohjat hevosenhoitajalle käskyllä viedä tamma karsinaan odottamaan eläinlääkäriä. Teddy tuli tajuihinsa ensihoitajien hellässä huomassa. Koko näkökenttä oli sumea ja päätä särki julmetusti. Ensihoitajat kyselivät kysymyksiä. Koko ajan vain lisää kysymyksiä! Kyllä hän tiesi, mikä vuosi oli ja missä hän oli… Ei kun. Joo. Kyllä hän tiesi.
"Dime", mies sanoi kun näki äitinsä lähestyvän. "Onko se… kuinka paha?" Teddy sai vaivalloisesti kysyttyä.
"Näyttää jännevammalta. Eläinlääkäri saa tutkia sen", Alice vastasi kireänä.
"Minä… jään sen… luokse", mies sanoi katkonaisesti.
"Sinä painut sairaalaan saman tien kuvauttamaan pääsi. Haluan tietää tarkalleen, kuinka pahasta aivotärähdyksestä tässä puhutaan", Alice totesi, kääntyi kannoillaan ja viittasi ensihoitajia pitämään huolta miehestä, joka yritti vaisusti vastustaa. Dime hirnui karsinastaan kimeällä äänellä. Alice suuntasi uudestaan rauhoittelemaan hevosta, joka oli edelleen täynnä adrenaliinia radalta.

Miyato mietti hetken, päättäen jäädälohduttamaan Gabriellea. Naista kuitenkin huoletti, mutta ei voinut olla avoimen huolissaan, koska... Erinäiset epäilykset. Voi toista. He lähtivät kahvilaan, Miyato päätti tarjota toiselle jotain vahvempaa.

Alice kuunteli eläinlääkärin tuomion, vaikka siihen menikin puolisen tuntia, ennen kuin soitti sairaalaan kysyäkseen uutisia pojastaan. Ei vielä ollut mitään kerrottavaa, kuvat olivat vasta tuloillaan. Alice tuhahti ja ilmoitti soittavansa hetken päästä uudestaan. Hän harhaili kahvilan lähettyvillä, kun huomasi tutulta näyttävän parivaljakon. Eikö tuo mies ollut se, jonka kanssa hänen poikansa oli tänne tullut? Kyllähän se oli. Alice suuntasi toisten pöytään.
"Sinähän olit Miyato, eikö vain?" Nainen kysyi huolen terävöittämällä äänellä. Hetkinen, nyt tuo nainenkin näytti tutulta. "Neiti Pakenham?" Alice lausahti yllättyneenä. Olipa tämä omituinen paikka törmätä yläluokan piireistä tuttuun nuoreen naiseen.

Miyato olisi halunnut paeta. Voi apua. Voi luoja. Kiukkuinen Alice Morland. Ei, ei nyt.
"... Uh, kyllä." Gabrielle taas halusi paeta. Lujaa. Koska, hän pelkäsi paljastuvansa.
"Päivää, rouva Morland. Tulin pitämään Miyatolle seuraa, olen ollut Lontoossa sunnuntaista lähtien."

"Päivää", nainen vastasi jättäen Gabriellen sen jälkeen täysin huomiotta. Miyato sentään oli kilparatsastaja, jos Teddyn puheisiin saattoi luottaa, joten toinen ymmärtäisi huolen hevosesta.
"Sairaalasta ei ole vielä kuulunut mitään", hän sanoi leukapielet kireänä. "Dime ei murtanut luita, mutta rikkoi jänteensä pahasti. Eläinlääkäri suositteli sen lopettamista, mutta", Alice jatkoi harteitaan kohauttaen. Hän ei aikonut lopettaa tammaa, jonka jälkeläiset voisivat viedä hevosurheilun uudelle tasolle. Ja no, kyllähän Teddykin tuntui tammasta pitävän, joten kai sekin oli syy antaa hevoselle mahdollisuus tervehtyä.

"... Lopettamista?" Miyato kysyi huolestuneena. Teddy ei kestäisi sitä, sen hän tiesi. Hän nielaisi ja puraisi huultaan.
"No, sieltä kestää hetki saada mitään tuloksia. Kerrottehan minullekin kun saatte tietää? Se näytti pahalta, toivottavasti pahemmalta mitä oli." Hän huokaisi syvään.
"Toivottavasti Dime toipuu ja voi elää jalkansa kanssa. Sen lopettaminen oli monella tavalla monille suuri menetys."

"Hevosen kuntouttaminen jännevammasta on kallista", Alice vastasi, "eikä mitään takuita ole. Eläinlääkärit suosittelevat helposti lopettamista tällaisissa tilanteissa. Mutta aion pyytää toisen ja kolmannenkin mielipiteen tamman kuvista, ennen kuin teen mitään päätöksiä", nainen totesi. Olihan sitä ennenkin nähty (kalliita) ihmeitä. Juuri hetkeä aiemmin Australiasta oli kantautunut ilouutisia, kun jännevammasta kärsinyt laukkahevonen oli pystynyt palaamaan radoille. Hän elätteli samankaltaisia toiveita Dimestä.
"Hän on varmasti kunnossa. Ei se ollut kuin yksi potku", nainen vähätteli. Se oli hänen kylmä tapansa käsitellä tilanne ja selvitä siitä. Jos hän uskotteli itselleen, ettei mitään vakavaa voinut sattua, hän saattoi keskittyä kaikella teholle selvittämään, mitä Dimen hyväksi voitaisiin tehdä.

"Niin suosittelevat. Turhankin helposti tarjotaan piikkiä tähän ongelmaan." Miyato myönteli ja mietti hetken.
"Haluaisitteko liittyä seuraan? Tässä ei ole juuri mitään mitä voisi tehdä ja kaikki meistä säikähtivät enemmän tai vähemmän. Kaikille tekisi hyvää istua hetkeksi alas."

Alice vaihtoi painoa jalalta toiselle. Hän halusi mennä tarkistamaan Dimen, mutta tiesi, ettei tamman kunto ollut radikaalisti muuttunut viimenäkemästä - tai hänelle olisi jo soitettu. Niinpä nainen istahti alas, vilkaisten molempia nuoria uteliaisuus kylmän ulkokuoren alle piilotettuna.
"Mistähän Miyato mahdat tuntea neiti Pakenhamin?" Alice kysäisi yrittäen unohtaa taskussa odottavan puhelimen. Vielä ei voisi soittaa sairaalaan. Parempi siis jutella niitä näitä.

"Hän vuokraa Rosings Parkissa erästä hevosta. Sitä kautta." Gabrielle nyökkäsi vahvistaakseen Miyaton vastauksen naiselle. Hetkinen, miten Alice Morland tunsi Gabriellen?
"En tiennyt että... Miten te tunnette toisenne?" Miyato katsoi Gabriellea hämillään.
"Minun isäni ja herra Morland ovat samalla alalla. Sitä kautta." Miyato halusi juosta seinään. Eihän tämä ollut enää edes hauskaa.

"Oi, sepä mukavaa", Alice sanoi. Tallilla ilmeisesti tutustui vaikka millaiseen väkeen, jos Teddyn puheista saattoi mitään päätellä. Nainen nyökkäsi Gabriellen selittäessä, mistä he tunsivat toisensa. Miyaton ilme näytti mielenkiintoiselta. Hetkinen. Olikohan hän tullut häiritsemään treffejä? Sepäs olisikin jotain, Pakenhamien tytär amerikkalaisen kenttäratsastajan pauloissa… Siitä riittäisi kyllä kahvipöytäkeskustelua päiviksi.
"Oletteko pitäneet tallista ja valmentajista?" Alice kysäisi. Hän oli yrittänyt etsiä syitä tammojen siirtämiselle Sheffieldiin kesästä lähtien, eikä antaisi tämänkään tilaisuuden karata käsistään.

Eivät he todellakaan olleet treffeillä, mutta sitähän ei voisi Alicelle sanoa. Luulkoon mieluummin niin vaikka sitten. Miyato hymyili leveästi kun kysyttiin valmentajista.
"Kouluvalmentaja O'Connor on huippu. Todella kärsivällinen, jopa minun raakileorini hyötyy niistä valmennuksista todella paljon. Tulin ensisijaisesti Rosingsiin hakemaan apua minun ja orini kisataipaleelle. Talli on huippuluokkaa, eikä muistakaan valmentajista voi sanoa pahaa sanaa. Ratsuttajatkin ovat taitavia ja osaavia."

"Se on hyvä", nainen vastasi. Hän olikin kuullut O'Connorista Teddyltä, mutta ei edelleenkään lakannut ihmettelemästä sitä, miten kouluratsastaja oli päätynyt valmentajaksi Rosings Parkiin. Tosin, O'Connor oli tehnyt hänen mielestään täysin typeriä valintoja pitkin uraansa, joten ehkä se selitti.
"Hienoa, että talli vastaa odotuksia. Minx ei näytä kehittyvän, mutta jos kerran valmentajat ovat taitavia, lienee syy pojassani", Alice totesi. Hän oli aivan varma siitä, että Teddy oli jättänyt valmennuksia väliin viihdyttääkseen naistaan sillä aikaa, tai jonkin muun yhtä typerän syyn takia. Miehet. Eivät ne saaneet mitään tehtyä, ellei niitä vahtinut tarkasti.
"Anteeksi", Alice pahoitteli puhelimen soidessa. Hän kaivoi kapineen taskustaan. Ilme muuttui kireäksi, kun nainen nousi pöydästä ja suuntasi sivummalle juttelemaan varsin kiihtyneen Violetin kanssa. Alice korotti muutaman kerran ääntään, vaikka muutoin säilyttikin rauhallisen ulkokuorensa ihailtavan hyvin. Vaan eiköhän jokainen ollut kuullut, kuka linjan toisessa päässä oli.
"Pahoitteluni", Alice toisti palatessaan pöytään. "Neiti Lexington ei tuntunut ymmärtävän tavallista puhetta." Vanhemman naisen kasvoilla oli kylmä ja lähes halveksuva ilme, kun hän lausui huolella Violetin nimen. Teddy (tai Violet) ei olisi voinut olla enempää väärässä siitä, mitä Alice ajatteli Violetista.

Gabrielle pelästyi jo sitä että Alice kohotti ääntään jollekin muulle kuin hänelle. Nainen nielaisi ja Miyato vilkaisi tuota nopeasti säälien. Parka. Hän ei haluaisi joutua tuon naisen suuttumuksen kohteeksi.
"Siihen hänellä on valitettavasti taipumusta." Gabrielle vain lipsautti sen huuliltaan, ennen kuin edes ymmärsi puhuneensa.
"Tai siis... Joskus tuntuu että neidiltä puuttuu käytöstapoja."

"Joskus?" Alice tuhahti halveksuvasti. "Hän tuntuu unohtaneen kasvatuksestaan kaiken muun paitsi sen, että hänen isänsä on merkittävä mies", nainen mutisi. Voi kuinka hän odottikaan sitä päivää, kun Teddy vihdoin heittäisi moisen hirviön ulos kodistaan ja hän voisi sanoa Violetille päin naamaa kaiken, mitä toisesta ajatteli.
"Theodore ei ole käynyt kotona koko syksynä. Epäilemättä neiti Lexingtonin tahdosta", Alice totesi, ennen kuin antoi asian olla. Hän oli purkanut riittämiin höyryjä. Takaisin jäiseen ulkokuoreen.

"Ja unohtaa myös sen että julkisesti Theodoren kanssa hän ei edusta vain itseään vaan myös Theodorea ja hänen kilpaurheilijan imagoaan." Gabrielle näytti hieman... Säälivältä. Alice Morland oli persoonansa, mutta silti hän uskoi sen olevan nimenomaan Violetin tahto olla käymättä.
"Onhan se kamalaa viedä poika äidiltään." Hän sanoi lyhyesti. Miyato yritti päästä kärryille. Mitä täällä tapahtui?
"Voisin hakea juotavaa. Mitä neidille ja rouvalle saisi olla?"

"Niin tekee", Alice kommentoi. Violet ei tosiaankaan kuulunut hänen suosikkihenkilöidensä lyhyelle listalle. Hän mietti hetken.
"Teetä", hän lopulta sanoi. "Niin kauan kuin se ei ole vihreää, se kelpaa", hän totesi. Nainen vilkaisi kännykkänsä näyttöä. Teki mieli soittaa sairaalaan, mutta ehkä hän malttaisi vielä hetken, niin saisi varmasti kunnollisen vastauksen.
"Ilmeisesti tunnette myös poikani", Alice sanoi Gabriellelle. Samalla tallillahan joukko kävi, ja Gabrielle oli mitä ilmeisimmin tavannut myös Violetin, joten loogisesti pääteltynä toinen tunsi myös Teddyn. Violet tuskin olisi naamaansa tallilla näyttänyt.

Miyato nyökkäsi ja karkasi hakemaan juotavaa. Näin hän saattaisi hetkeksi paeta. Teddy saisi kyllä korvata tämän, mokoma... Arh! Mutta ainakin hän voisi kertoa jotakin mukavaa toiselle. Nimittäin sen, ettei Alice arvostanut tuon nykyistä avovaimoa. Gabrielle naurahti hiljaa.
"Kyllä tunnen. Theodore teki minulle suuren palveluksen syksyllä ja tallilla olemme törmäilleet toisiimme."

Alice kohotti kulmaansa. Suuren palveluksen? Kuulosti juuri niin Teddymäiseltä, ettei ollut tosikaan.
"Mukavaa, että hän ei ole hukannut käytöstapojaan", nainen totesi. "Hän suostuu välillä liiankin helpolla tekemään palveluksia", Alice jatkoi, vaan terävä ääni oli vailla syytöstä. Hän uskoi siihen, ettei hyvätapainen neiti Pakenham olisi käyttänyt Teddyn lapsellista sinisilmäisyyttä hyväkseen.
"Tietääkö hän, että olette täällä?" Alice kysyi. Hän ei ollut nähnyt, miten Teddy oli moikannut muita katsomossa, eikä hän ollut nähnyt Gabrielleä aiemmin, joten kaipa se oli ihan perusteltu kysymys.

"Ei, Theodore oli todellinen herrasmies suostuessaan." Gabrielle myönsi hymyillen. Hämn yritti olla näyttämättä liian tyytyväiseltä tai huolestuneelta. Hän ei tiennyt kumpaa olisi ollut.
"En tiedä, en ole ehtinyt pitää yhteyttä."

"Hyvä. Sellaiseksi hänet kasvatin", Alice vastasi hyväksyvästi nyökäten. Hänen lapsensa olivat molemmat tahoillaan lahjakkaita kilparatsastajia, mutta siitä huolimatta hän kantoi ylpeyttä siitä, miten hyvätapaisiksi oli lapsensa kasvattanut. Violetin kaltaisetkin menestyivät tällä alalla, jos alla oli sopiva hevonen, mutta vain todelliset herrasmiehet ja ladyt menestyivät elämässä.
"Ymmärrän", nainen totesi. Hän vain halusi tietää, mitä odottaa pojaltaan, kun se pahuksen sairaala antaisi Teddyn soittaa. Hän oli jo nyt varma, että ensimmäinen kysymys koskisi Dimeä ja sen jälkeen poika kehottaisi kertomaan ystävilleen, että oli kunnossa.
"Taidan koettaa onneani uudestaan sairaalan kanssa. Kyllä heillä pitäisi jo tähän mennessä jotakin olla tiedossa."

"Toivotaan että olisi. Ettei tarvitsisi kitua epätietoisuudessa kauan." Gabrielle sanoi ymmärtäväisenä. Miyato palasi teepannun ja kolmen kupin kanssa sekä teen lisukkeiden kanssa. Helpoin ratkaisu. Hän kaatoi kaikille teetä ja vilkaisi naista säälivästi. Gabrielle oli tavallaan onnellinen. Jos Alice ei pitänyt Violetista...

Alice keskusteli rauhallisesti sairaanhoitajan kanssa, joka kertoi hänelle riittämiin Teddyn kunnosta. Mies jäisi henkiin ilman vakavia vammoja. Se riitti hänelle. Teddy oli kuitenkin pyytänyt kertomaan, että hän halusi tietää Dimestä enemmän. Alice sulki puhelimen. Niitä uutisia hän ei halunnut antaa hoitajan kautta.
"Hän on kunnossa. Tai tulee kuntoon. Aivotärähdys, mutta kuvissa ei ainakaan vielä näkynyt verenvuotoa. He haluavat pitää hänet yön yli tarkkailussa", Alice kertoi tiivistettynä sairaalan uutiset. Hän istahti alas pöytään ja kohotti teekupin huulilleen.
"Häntä saa mennä katsomaan. Ellei Theodore ole radikaalisti muuttunut viime näkemältä, sairaalat eivät edelleenkään kuulu hänen suosikkipaikkoihinsa. Ehkä visiitti ystäviltä voisi piristää. Minä menen käymään illalla, kunhan saan Dimen kanssa kaiken selvitettyä."

Miyato nyökkäsi naisen uutisille.
"Minä voisin ainakin mennä... Haluatko tulla mukaan?" Hän kysyi Gabriellelta ja nainen esitti edes pohtivansa hetken.
"Tottakai tulen." Nainen sipaisi ruskeita hiuksiaan korvan taakse, tuntien samalla sen niin kuin rintaa ahdisti todella ja sitten taas olo oli vapautunut.

"Hienoa", Alice vastasi. "Viekää Dimen kuvat mukananne. Hän ei kuitenkaan lopeta hevosesta puhumista, ennen kuin saa edes jotakin vastauksia. Minä kerron hänelle kaiken pidemmän kaavan kautta, kun tulen illalla", nainen sanoi ja kaivoi laukustaan suuren kirjekuoren. Hän ojensi sen Miyatolle. Hän oli vaatinut kuvia printattuina heti, kun eläinlääkäri oli alkanut tutkia ultraäänellä tamman etujalkoja.

Miyato nyökkäsi ja otti kuoren itselleen.
"Me viemme. Ja tuskin hän lopettaa siltikään. Toivotaan ettei häntä tarvitse köyttää sänkyyn kuvat nähtyään." Hän vähän pelkäsi että mies menisi vaikka läpi harmaan kiven katsomaan Dimeä. Heidän juotuaan kupilliset Miya vilkaisi kelloa.
"Ehkä me voisimme mennä katsomaan häntä?"Gabrielle nyökkäsi ja nousi ylös.
"Oli mukava tavata rouva Morland, vaikkakin inhottavissa merkeissä tavallaan. Vanhempani haluaisivat varmasti teidän vievän terveisiä herrä Morlandille."

"Köyttäkää ja huumatkaa vaikka tajuttomaksi, jos se sitä vaatii", Alice mutisi. Hän tiesi tarkalleen, miten typerä Teddy osasi olla, kun hevosista oli kyse. Toisen olisi paras pysyä sängyssään, tai hän korkeimman omakätisesti varmistaisi, että Teddy olisi teljettynä sairaalaan seuraavan viikon.
"Kuin myös, neiti Pakenham. Sanokaa terveiset meidän puolestamme myös vanhemmillenne", Alice vastasi nousten seisomaan itsekin. Hän otti suunnan karsinoita kohden soittaen jo kiireellä vakituiselle eläinlääkärilleen, jolle oli lähettänyt sähköpostilla Dimen kuvat.

Miyato piti naurahduksen sisällään. Asia selvä, hän muotoilisi asian noin naisen pojalle. Jos Teddy sillä ymmärtäisi. Kaksikko suuntasi sairaalalle Gabriellen autolla. Kun he pääsivät sinne, Gabrielle käytti "rouva Morland pyysi meitä käymään"-kortin ja näin sai tietoonsa Teddyn huoneen numeron. Kun he astuivat huoneeseen, Miyato yritti piilotella kuorta parhaansa mukaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:20 pm

Teddy kääntyi heti ovelle, kun kuuli sen aukeavan, vaikka äkkinäinen liike saikin maailman heittämään kuperkeikkaa.
"Ouch", hän henkäisi räpytellen silmiään kiivaasti. Hänelle oli jo annettu mukavasti särkylääkkeitä, mutta siitä huolimatta pää aiheutti välillä kipua. "Hei", hän tervehti yrittäen vääntää kasvoilleen jotakin hymyn tapaista.
"Miyato, en ole sokea vaikka pääni saikin kolauksen, joten anna se kuori minulle. Äitini lähetti sen?"

"... Sinun tulee sitten tietää, että meillä on äitisi lupa köyttää sinut sänkyysi ja huumata, jos et ymmärrä omaa parastasi ja pysy sängyssäsi, Theodore." Miyato sanoi hyvin suureleisesti ja ojensi kuoren vastahakoisesti toiselle. Gabrielle oli vain hiljaa kauempana.

"Niin paha?" Teddy mutisi huoli kasvoilta paistaen. Hän joutui hetken taistelemaan, ennen kuin sai kuoren auki ja kuvat käteensä. Hän tuijotti niitä pitkän hetken hiljaisena, jäljitellen jotakin kuvassa toisella etusormellaan. Hän mumisi käsittämättömiä sanoja ja termejä hiljaisella äänellä tutkiessaan kuvia. Jos hän jotakin tiesi eläinlääketieteestä, se oli hevosten jalat ja erityisesti jänteet. Hän oli vainoharhaisena omistajana kuvauttanut Dimen jalkoja kuukausittain vuosien ajan ja oppinut siinä sivussa lukemaan kuvia.
"Minun on pakko päästä Dimen luokse", mies ilmoitti laskettuaan kuvat sängyn peitteen päälle. "Minun on nähtävä sen silmät", hän mutisi ja siirsi peittoa sivuun yrittäen tukea itseään käsillä paremmin istuma-asentoon.

"EI." Miyato parahti ja työnsi toista olkapäistä takaisin sänkyyn. "Teddy et nyt..." Väri pakeni jo Gabriellen kasvoilta.
"Teddy! Sinä pysyt nyt siinä missä oletkin, vaikka minun pitäisi korkeimman omakätisesti istua siinä vieressä vahtimassa sinua!" Gabrielle korotti ääntään aivan uudenlaisella tavalla, äänen väristessä hieman. Hän oli todella pelästynyt mitä toiselle kävi kun tuo putosi.
"Minä käyn vaikka videokuvaamassa sinulle Dimen silmiä, mutta sinä et nouse siitä nyt mihinkään, käsitätkö?" Miyato tuijotti Gabriellea hiljaisena. Aivan kuin nainen alkaisi kohta itkeä.

Teddy luovutti ylivoiman edessä. Ei hänestä olisi tönimään muita pois kimpustaan. Gabriellen käsky oli säväyttänyt, joten mies asettui takaisin sängylleen puoli-istuvaan, puolimakaavaan asentoon ja veti peiton päälleen.
"Tyytyväisiä?" Hän mutisi vilkaisten kuvia, jotka olivat levällään jalkopäässä. Hänen pitäisi nähdä tammansa. Se olisi ainoa keino tietää, mitä tehdä. "Sen oikean etujalan jänne on ylintä neljäsosaa lukuunottamatta palasina, ja sekin on vaarassa, mikäli jalka pääsee keräämään turvotusta ja nesteitä." Hän nieleskeli itkua.
"Äiti lopettaa sen."

Miyato katsoi toista huolestuneena. Hän tiesi että se oli Teddylle kova paikka.
"Ei lopeta. Me juttelimme hänen kanssaan. Hän aikoi pyytää lisää mielipiteitä ja oli sitä mieltä että lopetusta tarjotaan liian helposti. Hän ei halua lopettaa tammaasi, Teddy. Ei hän lopeta sitä. " Nuorempi mies istui alas, katsellen ratsastajaa huolestuneena. Hän ymmärsi tuskan, mutta ei voisi päästää toista nyt mihinkään.
"Emme me sinua ilkeyttämme täällä pidä. Olemme huolissamme sinustakin."

"Minä olen ihan kunnossa", mies vakuutti. "Päätä särkee, mutta se menee ohi. Typerät lääkärit haluavat pitää minut täällä tarkkailussa", hän mutisi turhautuneena. Hän halusi nähdä tammansa omin silmin. Hän halusi tietää, näyttikö Dime samalta kuin vanha tamma, joka oli kuollut ähkyyn hänen ollessa teini-ikäinen. Näyttikö Dime yhtä luovuttaneelta, vai vieläkö rakas papurikonkimo oli täynnä voitontahtoa, joka kantaisi sen tämänkin onnettomuuden yli. Sen hän halusi tietää.
"Minä olen ihan kunnossa", hän toisti katse Gabriellessa. Toinen näytti niin kummalliselta, pelästyneeltä jopa. Ei hänellä ollut mitään hätää.

Miyato katsoi toista hiljaa. Selvästi nainen ei tiennyt miten käsitellä tätä, koska Gabrielle ei voinut avoimesti näyttää huoltaan niin kuin olisi ehkä halunnut tai samassa mittakaavassa. Hän ymmärsi sen hankaluuden.
"Teddy... Jos minä menen? Käyn katsomassa Dimeä ja tulen takaisin? Käykö se?" Kyllä hänkin oli nähnyt monia hevosia menevän lopetettavaksi tai menehtyvän. Hän ymmärsi mitä toinen tarkoitti. Silmät.
"V-voit ottaa autoni." Se oli ensimmäinen lause jonka Gabrielle päästi suustaan sen räjähdyksensä jälkeen, antaen tuolle autonsa avaimia.

"Käy", Teddy huokaisi. Ei hän pitelisi ketään täällä vastoin tahtoaan, mutta ei myöskään halunnut lähettää toista hänen asioilleen. Vaan kun Miyato kerran oli itse tarjoutunut, mikäpä siinä. Hänen mielensä olisi heti rauhallisempi, kun joku muukin kuin vain äiti olisi nähnyt tamman. Hän ei luottanut siihen, että äiti katsoisi Dimeä rakkaana perheenjäsenenä vaan kilparatsuna, jonka arvo mitattiin suorituksina ja perintönä.
"Gabrielle", mies vetosi pehmeästi. "Olen kunnossa. Ihan tosi."

Miyato nyökkäsi, otti Gabriellen avaimet ja lupasi palauttaa auton ehjänä naiselle. Gabrielle ei osannut istua, alas, vaan tuijotti melko tyhjästi seinää. Hän ei tiennyt mitä ajattelisi. Kaikki meni nopeasti. Liian nopeasti.
"Niin kai, totta kai sanot niin ja äitisi vihaa Violetia." Hän möläytti ajatuksissaan.

"Mutta minä olen ihan ku- Äitini mitä?" Teddy aloitti, mutta lause jäi kesken. Hän näytti hämmentyneeltä. "Mistä sinä oikein puhut?"

"... Mitä? En mitään, sshh... Rauha nyt vain, sinun pitää levätä." Naisen puhe oli nopeaa ja aavistuksen sekavaa. Ei hän tiennyt enää mistään mitään.
"Siis äitisi haluaa säästää Dimen, niinhän minä sanoin."

Teddyllä ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä tapahtui. Gabrielle oli ihan outo.
"Etkä sanonut", hän väitti vastaan. "Sanoit, että äitini vihaa Violetia. En ymmärrä." Mies siirtyi varovaisesti sänkynsä laitaa kohden ja taputti tekemäänsä tilaa sängyllä.
"Istu alas ja rauhoitu."

"enkä sanonut, miksi sanoisin niin?" Nainen ei halunnut nut sotkea miehen päätä sellaisilla asioilla. Niistä voisi jutella joskus muulloin. Gabrielle otti muutaman askeleen lähemmäs ja istuikin alas, hyvin hämmentyneenä. Oliko hän sittenkin sanonut niin? Voi ei.

Mies hymyili pienesti, kun nainen istahti alas. Hän tarttui hellästi toisen käteen.
"Kerro minulle", hän pyysi hiljaisella äänellä. "Muuten mieleni täyttyy kuvista, joissa Dime makaa kyljellään eikä hengitä." Hän kaipasi mitä tahansa, joka saisi hänet unohtamaan hevosensa edes muutamaksi sekunniksi.

Gabriellen käsi tärisi ja oli kylmä. Liikaa informaatiota liian lyhyen ajan sisällä ja lisäksi oli pitänyt hillitä itsensä.
"Äitisi ei pidä Violetista. Hän sanoi sen ihan selvästi kun törmäsimme ja Miyato pyysi hänet kahvilaan kanssamme ja äitisikin oli huolissaan Dimestä ja sinusta, se oli jotenkin kamalan suloista ja lisäksi hän harmitteli ettet ole käynyt..." Happi loppuisi kohta.

"Gabrielle", Teddy sanoi hiljaa, mutta niin vaativasti kuin vain pystyi, ottaen huomioon että hän makasi sairaalan sängyllä. "Hengitä. Rauhoitu", hän toisti ja veti tärisevästä kädestä varovaisesti. Hän halusi pidellä toista, mutta hän ei voisi istua toisen vierellä. Niinpä oli loogista nykiä toista makaamaan hänen viereensä.

Gabrielle ei tajunnut että Teddy halusi hänet makaamaan siihen.
"Hän sanoi että Violet ei muista kasvatuksestaan muuta kuin että isänsä on rikas mies ja... Jotenkin kylmästi hän suhtautui häneen. he puhuivat puhelimessakin ja äitisi ei ollut iloinen. He taisivat riidellä. Eikä mikään osoittanut että hän pitäisi Violetista."

Teddy ei tiennyt, mitä ajatella toisen sanoista. Hän ei ollut ikinä nähnyt äitinsä kohtelevan Violetia kylmästi tai riitelevän toisen kanssa. Alice oli aina ollut suorastaan lämmin Violetia kohtaan, jaellut haleja ja nauranut toisen kanssa.
"Aivan", mies huokaisi. Hänenkin pitäisi varmaan ilmoittaa itsestään Violetille. No, sen voisi tehdä myöhemminkin. Eiköhän äiti ollut jo kertonut riittämiin.
"Sänkyni on kovin kylmä", mies koetti vitsailla ja taputti vaisusti patjaa. "Anna kun halaan sinua hetken", hän pyysi pehmeästi.

Nainen vilkaisi toista, meikattujen silmien takana näkyi hyvin selvästi kyyneliä, jotka halusivat valua poskille. Hän oli oikeasti pelästynyt. Nainen kohautti olkiaan ja laskeutui toisen viereen kyljellensä.
"Ei naurata. Ollenkaan. Hän sanoi ettei Violet ymmärrä puhetta ja syytti häntä siitä ettet sinä käy. En tiedä mistään mitään."

"En minäkään", mies sanoi kietoessaan kätensä varovaisesti toisen ympärille. Lihaksia kivisti putoamisesta. Huomenna kaikki tuntuisi kymmenen kertaa kamalammalta. "Äitini on kyllä oikeassa, minun olisi pitänyt käydä heidän luonaan useammin", hän huokaisi hengittäen syvään toisen tuoksua. Se rauhoitti kummasti hänen mieltään.
"Olen pahoillani, että jouduit näkemään putoamiseni", mies kuiskasi hiljaa ja painoi suukon toisen hiuksien sekaan. Hän ei uskaltanut liikkua paljoa, etteivät päänsärky, pahoinvointi ja huimaus palaisi.

Gabrielle sulki silmiään.
"Olisin voinut elää ilman sit' kun kavio osuu sinua päähän, hidastettuna." Hän mutisi hiljaa ja halusi takertua toisen käteen, mutta kun ei tiennyt oliko se kipeä.
"Sattuuko paljon?"

"Ei", mies vastasi urheasti. "Olen saanut paljon kipulääkkeitä", hän myönsi hetkeä myöhemmin. Teddy piteli toisesta hiukan tiukemmin kiinni.
"Minä en edes ehtinyt tajuta, mitä tapahtui, ennen kuin olin hiekassa ja kaikki pimeni", mies huokaisi hiljaa. "Olen todella, todella pahoillani että näit sen. Se ei varmasti ollut kaunista katsottavaa."

"Ei sinun syysi ole, ei sinun pitänyt tippua." Hän mutisi hiljaa ja vilkaisi Teddyn kasvoja varovasti. Silmistä näki ettei yleensä määrätietoinen nainen tiennyt mitä ajatteli.

"Silti", mies huokaisi. Hän tiesi, että odottavan osa oli pahin. Hän odotti koko ajan tietoa Dimestä, ja se söi häntä sisältä.
"Minä tulen kyllä kuntoon, älä murehdi", mies vakuutti rauhallisesti. Suupielet kääntyivät aavistuksen ylöspäin, kun hän saattoi katsoa toisen kauniita kasvoja.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:21 pm

"En minä sitä pelkää. Pelkään tuleeko sinusta omaa itseäsi." Gabrielle myönsi varovasti. Olisiko Dimen menettäminen näin aivan liikaa toiselle. toivottavasti Miyatolla olisi hyviä uutisia paikan päältä. Nuorempi saapui areenalle ja etsiytyi Dimen karsinalle - siellä ei ihme ja kumma ollut ketään. Hän oli hakenut matkalla porkkanoita.
"Hei tamma... Teddy olisi halunnut tulla itse, toin porkkanoita korvikkeeksi..." Hän höpisi avatessaan ovea ja kaivaessaan taskusta porkkanan paloja.

"Onnettomuuksia sattuu", mies sanoi raskaalla äänellä, mutta ei saanut vakuutettua itseäänkään. Hän tiesi, ettei nousisi enää satulaan, jos tämä jäisi hänen viimeiseksi muistokseen Dimestä. Minxparka joutuisi etsimään itselleen uuden idiootin, joka kestäisi kiukuttelevaa tammaa. "Enkä nyt tiedä, olisiko minussa niin paljoa menetettävää", mies lisäsi lähes äänettömällä kuiskauksella.
Dime hörisi hiljaa, kun ovi aukeni. Tamman hörössä olevat korvat kääntyivät pian sivuille, kun hevonen tajusi, ettei Teddy saapunut katsomaan häntä. Tamma hamusi laiskasti porkkanoita varoen oikeaa jalkaansa selkeästi. Se oli kääritty tiukkaan ja tukevaan siteeseen, joka ylsi aina hevosen kaviosta korkealle polven yläpuolelle. Hevonen näytti pettyneeltä vierailijaan, mutta söi silti porkkanat tuijottaen haastavasti Miyatoa. Tamma halusi oman ihmisensä takaisin, ei muita porkkanoiden, neulojen ja ties minkä muun kanssa.

"Shh... on sinussa, paljonkin." Gabrielle kuiskasi takaisin ja silitti hyvin varoen miehen rintakehää. Voi tuota parkaa. Hän todella sääli miestä ja olisi halunnut lohduttaa.
"Anteeksi, ikävä tuottaa pettymys... Dime, näytä minulle että sinussa on vielä sitä jotakin. Teddyn mieliksi? Äh, ethän sitä tajua..." Miya rapsutteli tamman otsaa, huomaten kyllä että enemmän Dime oli loukkaantunut siitä ettei tulija ollut Teddy, kuin loukkaantunut.
"Älä minua katso noin, minä toin sentään porkkanaa."

Teddy soi surumielisen hymyn naiselle, joka yritti parhaansa mukaan lohduttaa häntä, vaikka hän oli melko varma, että hän oli syypää kaikkeen pahaan. Hän odotti edelleen sitä, että äiti toisi mukanaan tabletin tai jonkin muun laitteen, jolla hän voisi katsoa videon radalta ja nähdä, mistä kaikki johtui. Hän halusi tietää, mitä oli tehnyt väärin.
Dime pärskähti ja heitteli päätään puolelta toiselle. Tamma halusi Teddyn, eikä sitä kiinnostanut viihdyttää enempää kummallisia ihmisiä, jotka tulivat sörkkimään kipeää jalkaa. Hevonen töni päällään Miyaton rintakehää kuin toinen olisi varsa, jota komennettiin väistämään. Tamma oli täynnä energiaa, jonka se muun kohteen puuttuessa suuntasi Miyaton komentamiseen. Hevosta olisi helposti erehtynyt pitämään terveenä, jos ei olisi nähnyt jalkaa peittävää sidettä ja tapaa, jolla hevonen lepuutti jalkaansa.

"Äitisi sanoi tulevansa illalla käymään. Minun pitää mennä ennen sitä." Hän mutisi ja puristi kevyesti sairaalakaapua joka toisella oli yllään, rintakehän tienoilta. Miyato naurahti Dimelle. Ihanaa, hän voisi viedä hyvia uutisia Teddylle. Miyato kaatoi loput palat taskustaan tamman ruokakuppiin, astuen ulos karsinasta. Takaisin autolle ja sairaalalle.

"Eikä pidä", Teddy vastusti hiljaa. "Äiti tietää, että olet täällä, kun kerran lähetti kuvat teidän mukana. Voit ihan yhtä hyvin jäädä", mies vetosi toiseen. Hän ei halunnut jäädä yksin. Hän oli juuri niin lapsellinen, että kipeänä halusi jonkun seurakseen. Pienempänä se joku oli ensin ollut sisko ja sitten isä. Mies silitti varovaisesti tummia hiuksia.
"Älä jätä minua yksin."

Se pyyntö sai jonkin värähtämään naisen sisällä. Hän kohottautui hieman ja hymyili hellästi.
"En jätä." Hän mutisi hiljaa ja silitti toisen poskea, pompaten istumaan kun ovi kävi. Ouh, se olikin vain Miyato. Nuorempi pyöräytti silmiään.
"... Tammasi komensi minua. Ei se mitään kuolemaa tee. Kiukuttelee kun sitä et tullut."

Teddy hymyili lämpimästi saatuaan lupauksen, ettei toinen katoaisi jos hän räpäyttäisi silmiään. Mies ei voinut kuin nauraa, kun Miyato marssi sisään. Hän silitti Gabriellen kämmenselkää. Ehkä hän oli saanut liikaa vahvoja lääkkeitä osatakseen edes säikkyä sitä, jos äiti kävelisi ovesta sisään.
"Dime", mies huokaisi helpotuksen kyyneleet silmissään. "Se tulee kuntoon", hän sanoi voimatta estää kyyneliä karkaamasta silmäkulmista. Hänen hevosensa, rakas hevosensa, tulisi kyllä kuntoon. Hän tekisi kaikkensa, jotta Dime kuntoutuisi riittämiin voidakseen nauttia elämästään hamaan tappiin saakka.
"Kiitos."

"Se ihan totta komensi minua kuin olisin ollut huonosti käyttäytyvä varsa. Mokoma vanha pirttihirmu." Miyato puhisi hymyillen. Hän katsoi kahta muuta hetken pää kallelllaan.
"Ehkä jätän teidät kaksin." Hn ojensi Gabriellen auton avaimet naiselle ja hyvästeli Teddyn, kertoen että löytyisi hotellihuoneestaan huomenna. Gabrielle naurahti ja vilkaisi Teddyä.
"No hän ei voinut sietää läheisyyden näkemistä."

"Niin se tekee, jos sitä ärsyttää", Teddy myönsi. Hän oli muutaman kerran joutunut itsekin tamman tuuppimaksi, kun ei ollut tehnyt jotakin, mitä Dime oli halunnut tai hän oli ollut liian hidas. Hän heilautti kättään hyvästiksi.
"Voi olla, että hänelle tuli ikävä kotiin", mies hymisi tyytyväisenä. Dime tulisi kuntoon, kunhan hän vain pääsisi pois täältä ja voisi todella alkaa auttaa tammaa. "Kiitos että olet siinä."

"Se voi olla. Ja missä muuallakaan olisin?" Gabrielle kysyi kuin se olisi ollut itsestään selvyys. Hän huokaisi hiljaa ja sulki silmiään. Mitenhän asiat menisivät kun hän palaisi Newcastleen, kotiin... Varmaan entiselleen.

"Kotona, baarissa, elokuvissa", Teddy luetteli ensimmäisiä mieleen pälkähtäviä paikkoja. Hän oli iloinen siitä, että toinen oli hänen luonaan, eikä jossakin muualla tekemässä luoja ties mitä.

"No mutta... Sinä tarvitset jotakuta nyt." Minua olisi kuulostanut liian itsekkäältä. Hän nousi istumaan.
"Haluatko jotakin? Vettä tai muuta juotavaa?"

"Tarvitsen sinua", mies korjasi pienen hymyn kera. "Ei, haluan vain että pysyt siinä", Teddy vastasi ja yritti kiskoa toista takaisin makuulteen.

Nainen punastui hieman ja laskeutui Teddyn vierelle.
"En mene mihinkään."Rinnassa jyskytti pelko, jos Alice pamahtaisi ovesta.

"Hyvä", mies sanoi tyytyväisenä. "Äläkä pelkää, ei äiti tule vielä. Sitä paitsi, hän olisi vain tyytyväinen, että jäit vahtimaan minua", Teddy sanoi vaisun virneen kera. Kaikki tuntui edelleen hieman epäselvältä ja pumpuliin käärityltä. Kuinkakohan vahvoja lääkkeitä hänelle oli oikein annettu?
"Enpähän pääse häipymään tai tekemään mitään muuta tyhmää."

"... Tyytyväinen että makoilen vieressäsi täällä?"nainen naurahti pehmeästi ja suukotti Teddyn poskea.
"Totta, voin aina sanoa että kirisrit minut tähän."

"Niin voit", mies vastasi. "Minä lupaan tukea väitettäsi", hän jatkoi virneen kera. Siinä olisikin nähtävää kerrakseen. Ehkä hän päästäisi Gabriellen liikkeelle myöhemmin, kun äidin voisi olettaa saapuvan. Vaan mikäli hän äitiään ollenkaan tunsi, tuolla menisi tuntikausia saada kaikki mahdolliset vaihtoehdot tutkittua. Alice ei tulisi sairaalaan, ennen kuin hänellä olisi päivälleen suunniteltu kuntoutusohjelma.
"Jos olisimme selvinneet radan loppuun ilman kolhuja, olisin näihin aikoihin houkuttelemassa sinua illanviettoon", mies pohti matalalla äänellä. "Mutta tässä on oikeastaan parempi. Ei ole meteliä, eikä ylimääräisiä silmiä. Eikä minun tarvitse pohtia, lähdetkö jonkun matkaan sillä aikaa kun käyn hakemassa juotavia."

"Noh, niin. Ei sinun kovin tarvitsisi houkutella." Hän myönsi ja siveli sormellaan hellästi Teddyn leukaa.
"Kenen matkaan muka lähtisin?"

"En tiedä. Minun, toivottavasti", hän naurahti matalasti. Hän huokaisi. "Anteeksi, en saisi vitsailla näin", hän aloitti. Miksi elämä oli niin epäreilua? "En halua satuttaa sinua. Olisimmepa tavanneet toisessa elämässä", Teddy huokaisi raskaasti. Hän oli melko varma, että jos hänellä olisi puhelimensa mukana, hän olisi jo soittanut Violetille ja käskenyt tuota pakkaamaan tavaransa. Vaan se, mitä hän sanoisi ja mitä lopulta tapahtuisi, eivät aina osuneet ihan yksiin.

Gabrielle puraisi huultaan.
"... Teddy... Ei nyt. Älä mieti sitä nyt. On minun valintani että olen tässä. Olen jo valmistautunut siihen että asiat eivät ole näin Newcastlessa. Olen jo iso tyttö. Pärjään kyllä." Hän sanoi hiljaa ja silitteli vuoroin tuon rintakehää ja leukaa. Sen ajatteleminen teki tiukkaa, Gabrielle olisi todella halunnut katsoa mihin tämä olisi voinut viedä.

Mutta asiat voisivat olla niin myös kotopuolessa. Se oli ehkä kamalinta koko sotkussa. Jos hän vain uskaltaisi, tämä voisi olla heidän yhteisen elämänsä alku.
"Kiitos että olet tässä", mies päätti vain toistaa aiemman kiitoksensa. Lääkärit olivat sanoneet, että hänen pitäisi välttää rasitusta, ja kaipa tulevaisuuden pohtiminen sellaiseksi laskettiin, kun kerran hänen huoneestaan oli viety television kaukosäädinkin samaan syyhyn vedoten.
"Jos nukahdan, herätä minut kun äitini saapuu, ole kiltti", mies pyysi. Lääkkeet saivat olon raukeaksi ja Gabriellen hengityksen kuunteleminen rauhoitti levotonta mieltä.

"Minä herätän." Nainen sanoi hiljaa. Hän jopa toivoi että Teddy nukahtaisi, se olisi tuolle hyvästä. Nukkua hetki.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:23 pm

Teddy hymyili pienesti. Hyvä. Hän ei haluaisi nukkua äitinsä vierailun ohi, sillä äidistä ei aina voinut mennä takuuseen. Äiti voisi hyvinkin antaa hänen nukkua, erityisesti, jos toisella ei olisi mitään hyvää kerrottavaa. Mies vaipui lääkkeiden voimalla levottomaan uneen, mutta naisen läheisyys rauhoitti edes hiukan, eikä hän heittelehtinyt sängyssä, mitä nyt välillä säpsähti tai inahti jotakin unensa seasta.
Alice saapui illan jo pimennyttyä. Nainen vaihtoi vastaanotossa muutaman sanan lääkärin kanssa ennen kuin edes lähti huonetta kohden. Ei Teddy mihinkään karkaisi, jos ei kerran vielä ollut karannut. Tapansa mukaan nainen ilmestyi oven taakse äänettömästi ja aukaisi sen hiljaa.

Gabrielle oli noussut Teddyn vierelle istumaan, kun tuo oli nukahtanut. Hän pelotti liikaa jäädä kiinni Alicelle, mutta edelleen hän piti nukkuvan miehen kädestä kiinni. Eikä hän edes nähnyt tai kuullut Alicen saapumista huoneeseen.

Nainen kohotti kulmaansa yllättyneenä nähdessään Gabriellen edelleen Teddyn luona. Hän oli olettanut, että törmäisi korkeintaan Miyatoon.
"Hei", hän sanoi hiljaa ettei herättäisi nukkuvaa miestä ja astahti lähemmäs sänkyä. "Olin kieltämättä yllättynyt, kun sairaalasta ei soitettu, että hän on lähtenyt omille teilleen. Nyt taidan ymmärtää, miksi", Alice jatkoi suoden pienen hymyn Gabriellelle. Hän oli aivan varma, että miehen ystävät olivat ainoa syy siihen, miksei hän ollut joutunut ajamaan Teddyä pois Dimen karsinasta. Alice kiersi sängyn toiselle puolelle ja kosketti lähes hellästi poikansa poskea. Hän harvoin säikähti, mutta tämänpäiväinen oli riittänyt ravistelemaan häntäkin. Dimen kavion olisi tarvinnut osua vain vähän alemmas, eikä kypärä olisi ollut välissä ottamassa iskua vastaan.

Gabrielle irrotti kätensä miehen kädestä, rukoillen ettei toisen äiti huomaisi sitä liikettä.
"Miyato kävi katsomassa Dimeä ja minä jäin lapsenvahdiksi. Hän nukahti aika pian kun kuuli että Dime oli komentanyt Miyatoa topakasti. Mutta.. Ehkä minä menen nyt." Hän puhui hiljaa, ihan vain ettei Teddy heräisi.

Alice huomasi kyllä, muttei sanonut mitään. Hän vain pisti asioita merkille ja myöhemmin miettisi, mitä tällaiset pienet asiat yhdessä tarkoittivatkaan.
"Hyvä niin", nainen sanoi katse poikansa nukkuvissa kasvoissa. "Ei tarvitse minun takiani lähteä." Hän jatkoi vilkaisten nuorempaa naista.
"Mutta ei sinun tarvitse jäädäkään, jos olet jossakin muualla mieluummin", Alice totesi. Hän ymmärsi senkin. Hän ei erityisemmin karttanut sairaaloita, ehkä siksi, että oli tottunut vierailemaan siellä usein, mutta hän ymmärsi, että toisia valkoiset käytävät ja steriili tuoksu hermostuttivat.

"No..." Ai niin, hänen piti herättää toinen. "Hei... Äitisi tuli." Gabriel sanoi turhankin hellään sävyyn, sitä edes huomaamattaan. Hupsista.

Alice kohotti kulmaansa kuullessaan, miten Gabrielle puhui Teddylle. Vai että tallilla olivat törmäilleet. Niinpä niin. Mies havahtui naisen ääneen, hymyili raukeasti ja raotti silmiään. Teddy kurkotti kädellään naisen kättä kohden ennen kuin toisen sanojen merkitys meni jakeluun.
"Äiti", mies sanoi kääntäen päätään toiselle puolen. "Miten Dime voi?" Teddy kysyi räpytellen unta silmistään. Ajatukset tuntuivat edelleen kamalan hitailta, mutta hitaasti hän alkoi hahmottaa ympäristöään paremmin.

Gabrielle nousi seisomaan ja hymyili vähän vaivaantuneesti. "Haen sinulle juotavaa ja sitten menen." Ei hän lähtisi jos Teddy pyytäisi jäämään, mutta.

"Älä mene", Teddy pyysi käheällä äänellä. "Mutta juotava kelpaisi kyllä." Alice syventyi kertomaan Dimen tilannetta mahdollisimman yksinkertaisin sanankääntein, jotta Teddy ei rasittaisi kolahduksen saanutta pääkoppaansa yhtään enempää kuin oli välttämätöntä. Oli vielä auki, mikä heidän lopullinen toimintasuunnitelmansa olisi, mutta kantasoluhoito vaikutti parhaalta vaihtoehdolta. Eläinlääkärit olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kärsivällisellä kuntoutuksella hevonen saavuttaisi riittävän kunnon, jotta se voisi elellä tyytyväisenä laitumella vielä kymmenen vuotta. Se rauhoitti Teddyä.

"Hyvä on." Nainen lähti huoneesta ja haki kahviosta toiselle vesipullon. Hetken mietittyään hän otti myös pienen smoothien. Teddy saisi juoda senki.

Teddy kysyi muutaman kysymyksen Dimestä, mutta äidin vastaukset vahvistivat sen, mitä hän oli Miyatolta jo kuullutkin - tamma oli täynnä energiaa, jonka käytti hyödyttömään kiukutteluun.
"Dime tulee kuntoon", mies julisti Gabriellelle iloisesti. Nyt, kun äitikin oli vahvistanut tiedon ja kertonut omat suunnitelmansa, hän saattoi todella luottaa siihen. Hänen hevosensa saataisiin vielä elämään hevosen arvoista elämää.

Gabrielle avasi pullon ja ojensi miehelle.
"No niin, hienoa. Ei tarvitse ahdistua siitä enempää."

"Ei", mies myönsi helpottuneena. Kaikkien kauhukuvien jälkeen kuukausia kestävä kuntoutus kuulosti naurettavan hyvältä vaihtoehdolta. Mies otti pullon vastaan suoden toiselle kiitollisen hymyn. Nieleminen tuntui aavistuksen vaikealta, mutta vesi maistui hyvältä.
"Äiti, mitä aiot tehdä illan?" Mies kysyi juomisen välissä. Alice vastasi nopeasti; hän viettäisi yön Dimen kanssa kylmäten jalkaa aina tunnin välein, jotta turvotus saataisiin pysymään poissa. "Rapsuta sitä minun puolestani", Teddy sanoi. Alice viipyi hetken sängyn laidalla, ennen kuin sanoi hyvästit pojalleen.
"Neiti Pakenham, haluaisin vaihtaa kanssanne muutaman sanan, jos vain sopii", Alice sanoi muodollisesti ja nyökkäsi ovea kohden. Teddy vilkaisi molempia vuoron perään. Äiti ei näyttänyt kylmältä tai vihaiselta, ennemmänkin huolestuneelta. Se sai hänet epäilemään, että mitä ikinä Alice halusikaan sanoa, se ei olisi mitään ilkeää tai vihaista.

Gabrielle puraisi huultaan. Hän ei halunnut häiritä äidin ja pojan keskustelua, mutta jäi koska Theodore pyysi. Nainen nielaisi.
".... Totta kai." Ei hän muuta voinut sanoa siihen. Apua. Apua. Apua.

Teddy katsoi naisten perään koettaen kovasti kuulla, mitä äiti sanoi, mutta seinät olivat paksut, eikä hänellä ollut pienintäkään käsitystä, mistä oli kyse, joten hän asettautui paremmin sängylleen. Ehkä Gabrielle kertoisi kun palaisi. Jos palaisi.
"Mukavaa, että pojallani on kaltaisianne ystäviä", Alice sanoi asteltuaan muutaman askeleen päähän sulkeutuneesta ovesta. Tavasta, jolla nainen painotti viimeistä sanaa, kävi selväksi, ettei Alice uskonut ystävyyteen. Ihastumiseen, ehkäpä, mutta ei hän sellaisia menisi ääneen sanomaan siltä varalta että olisikin väärässä. Ehkä Rosings Parkissa oli tapana jutella hellästi kaikille.

Kasvettuaan hienovaraisen vihjailevassa ympäristössä Gabrielle tiesi että nainen ei uskonut vain ystävyyteen. Ainakaan sen painotuksen perusteella.
"Hän tarvitsi ystävää." Niin, kuten myös välittävää kosketusta, ymmärrystä ja... Aikuisten ihmisten toisillensa osoittamaa rakkautta. Uhmh.

"Siitä voimme olla täysin samaa mieltä", Alice vastasi. "Pidä hänestä huolta, neiti Pakenham. Hän on hyvä mies", vanhempi nainen sanoi raskaasti. Luoja tiesi, ettei Teddy antanut hänen pitää huolta miehestä, joten ehkä Gabrielle onnistuisi siinä, missä hän epäonnistui kerrasta toiseen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   Su Joulu 21, 2014 5:24 pm

"Minä pidän." Hän vastasi hymyillen, astuen takaisin huoneeseen. Hän oli hieman kalpea mutta ei selvästikään paniikissa.
"Äitisi tietää meistä."

Teddy odotti kärsivällisen kärsimättömänä, että saisi selvyyden siihen, miksi äiti oli halunnut puhua Gabriellelle. Vaan kun hän sai vastauksen, hän ei uskonut sitä.
"Mitä? Mitä hän oikein sanoi sinulle?" Mies kysyi hämmentyneenä. Ei hänen äitinsä voinut tietää. Jos äiti tietäisi, hän olisi saanut saarnat ja huudot toiselta. Missään ei ollut mitään järkeä.
"Ei hän voi tietää", mies mutisi kulmat kurtussa.

"Sanoi että on iloinen siitä että sinulla on kaltaisiani ystäviä. Ystävän hyvin tietyllä tavalla painottaen." Hän istui sängyn reunalle ja sipaisi Teddyn poskea.
"Ja käski pitää huolta sinusta."

"Hmph. Ei minusta tarvitse pitää huolta", mies protestoi, mutta hymyili toiselle. "Hänellä on varmasti epäilyksensä, mutta tuskin hän tietää mitään", Teddy väitti edelleen omalla kannallaan. Hän ei halunnut ajatella, että äiti tietäisi, koska se tarkoittaisi, että tekisi hän mitä tahansa jatkossa, äiti tietäisi, että toinenkin vaihtoehto oli ollut. Argh. Miksi hän jaksoi välittää siitä, mitä äiti ajatteli? Tämä oli hänen elämänsä.
"Vaan kohtahan se selviää. Joudun varmasti Sheffieldiin, jotta hän voi vahtia, että syön kunnolla enkä tee mitään typerää", mies huokaisi. Hän oli varma, että äiti käyttäisi ajan hyödykseen ja kuulustelisi häntä kaikesta.

"Mm... Toivottavasti vain... Olet rauhassa. Ettei tarvitsekaa  huolehtia ja vahtia." Gabrielle naurahti hiljaa.

"Jos minua tarvitsee vahtia, jäätkö pidemmäksi aikaa?" Mies kysyi viatonta tavoitteleva hymy huulillaan. Hän voisi alkaa hankalaksi potilaaksi, jos se pitäisi Gabriellen täällä pidempään.

"Jään minä." Nainen naurahti ja sipaisi tuo  poskea sormillaan. Harmi että tämän piti nyt mennä näin.

Teddy hymyili ja käänsi sen verran päätään, että sai painettua suukon toisen sormille.
"Olet ihana, kai tiedät sen?" Mies myhäili leveästi hymyillen.

Gabrielle hymähti hellästi. Oli kait hän sen Teddyltä joskus kuullut.
"Joskus joku tainnut mainita~"

"Hyvä", mies sanoi. "Mutta joskus ei riitä. Minä kerron sen sinulle kerran päivässä", hän vannoi virneen kera. Teddy taputti sänkyä kutsuvasti. Gabrielle voisi hyvin potkaista kengät jalastaan ja käpertyä hänen kylkeensä mukavasti. Tai niin mukavasti, kun sairaalan kapealla, epämukavalla sängyllä saattoi.

Ei nähnyt vaihtoehtoa miksi ei ja potkaisi kevyesti kengät jalastaan, hakeutuen siihen miehen vierelle. Yö pitäisi ehkä viettää kotona mutta jun...
"Niin kerrot. Ainakin."

"Niin kerron", hän toisti tyytyväisenä itseensä. Hän kertoisi sen ja enemmänkin Gabriellelle, kunnes toinen väsyisi kuulemaan hänen ääntään. Toivottavasti siihen menisi vuosia.
"Tuoksut hyvältä", mies ilmoitti haudatessaan nenänsä tummiin kiharoihin. Tässä oli liiankin hyvä olla. Hänhän pian alkaisi pitää sairaaloista!

Ei Gabrielle kyllästyisi siihen hevillä, todellakaan. Nainen naurahti ja pudisteli hennosti päätään.
"No voi kiitos."

Teddy naurahti matalasti. Hän keksisi vielä paljon sanottavaa, jos saisi siitä palkkioksi Gabriellen naurua. Mies laittaisi koko luovuutensa peliin keksiäkseen kehuja, jotka saisivat toisen nauramaan. Tosin ei nyt. Luovuus taisi asua aivoissa, jotka olivat käyttökiellossa.
"Suutelisin sinua, mutta epäilen, että se saisi sykkeeni nousemaan niin korkealle, että hoitaja pamahtaisi paikalle", mies kuiskasi matalasti. "Mutta kunhan pääsen täältä…" Niin. Silloin mikään ei voisi estää häntä. Paitsi ehkä äiti, mutta jos äiti kerran tiesi jo, niin sittenhän ei ollut mitään menetettävää.

Gabrielle ei osannut estää pientä ja hentoa kikatusta.
"Niin, oles nyt kunnolla. Sykkeesi pitää olla tasainen" hän naurahti ja silitteli Teddyn rintakehää.
"Nono, pidäs ajatuksesikin rauhallisina."

"Minä olen aivan rauhallinen", mies väitti vastaan, mutta yksi vilkaisu monitoriin kertoi, että syke oli kohonnut aavistuksen. Hänen ajatuksensa menivät tunnetusti omilla teillään. Niitä hän ei edes yrittäisi kahlita, muuta kuin sen verran, ettei nyt ihan innostuisi. Hän vannoi, että kuulisi Gabriellen kikattavan vielä joskus uudestaan. Vaikka se sitten vaatisi uutta putoamista ja sairaalareissua.

"No hyvä" Hän nauroi hellästi ja suukotti Teddyn poskea. Hänen ajatuksensa pysyivät helposti viattomina koska oli vielä hieman shokissa

Teddy kietoi kätensä paremmin toisen ympärille. Hän oli onnekas mies, kun hänellä oli Gabriellen kaltainen nainen seuranaan sairaalassa. Hän naurahti ja painoi suukon Gabriellen nenänpäähän. Mies keskittyi niin kovin painamaan mieleensä naisen kauniita kasvonpiirteitä, silmien pehmeää katsetta ja kosketuksen hellyyttä, ettei tajunnut oven aukeavan.
"Theodore, miten sinä- Mitä helvettiä?" Violet asteli kiireisin askelin ovesta sisään, mutta korkojen kopina katkesi lyhyeen, samoin kuin pehmeä, huolestunut äänensävy. Hyvä ettei Teddy pudonnut sängystä säikähtäessään teräksistä kylmyyttä, joka Violetin ääneen hiipi. Tänään ei todellakaan ollut hänen onnenpäivänsä.

Gabrielle säpsähti sitä ääntä myös, ponkaisten istumaan. Voi helvetti, he olivat kuolleita molemmat.

"Hei Violet", Teddy sanoi ilme juuri niin syyllisenä kuin vain saattoi olettaa. Mies korjasi asentoaan sängyllä ja yritti lukea Violetia. Ainoa, mitä hän tiesi, oli se, että toinen oli raivoissaan. Ehkä ihan syystä, hän muistutti itseään. "En tiennyt, että tulet."
"Selkeästi", nainen sanoi ylimielisen kylmällä äänellä. Violet jätti Gabriellen kokonaan huomiotta tuijottaessaan Teddyä. "Huomaan, että olet tehnyt olosi mukavaksi." Teddy värähti äänensävylle ja painoi syyllisen katseensa käsiinsä. Hän käänteli hermostuneena peittoa otteessaan.

Gabrielle huomasi sen syyllisyyden Teddyn kasvoilla. Tavallaan se oli oletettavaa, tavallaan hän tiesi ettei toinen sitten saisi tehtyä sitä mitä oli ehkäpä puhunut tekevänsä. Brunette nappasi kengät käteensä lattialta. Hittoako tuokin nainen täällä teki, kuitenkaan kiinnostanut Teddyn vointi ollenkaan.

"Violet, ehkä tämä keskustelu olisi parempi käydä kotona", mies sanoi hiljaa. Ilmeisesti se oli kuitenkin väärä asia sanoa, sillä nainen näytti räjähtävän.
"Tässä ole mitään keskusteltavaa! Helvetti sentään, minulla ei ole sinulle mitään sanottavaa. Olet yksi saatanan kusipää", Violet räjähti korottaen ääntään voimakkaasti samalla kun harppoi Teddyn sängyn laidalle. Mies näytti kutistuvan kuunnellessaan naisen huutoa. Hän käänsi avuttoman katseensa Gabriellen puoleen, lähinnä pyytääkseen toiselta anteeksi, mutta se tuntui saavan Violetin kääntämään huomion toisen naisen puoleen.
"Ja sinä", hän ärähti. "Kehtaatkin. Luulisi, että sinulla olisi jotakin käytöstapoja, mutta ei. Käytät sairasta hyväksesi. Mikä vittu sinua vaivaa?"

Gabrielle pysyi yllättävän rauhallisena, vaikka Violet saikin asian kuulostamaan melko erilaiselta, mitä se todellisuudessa oli.
"... Miksi olet vihainen jos minä muka hyväksikäytin häntä? Sinä täällä huudat sairaalle miehelle, jonka pitäisi ottaa rauhallisesti. Mihin sinun käytöstapasi menivät?" Jos Violet jatkaisi, aloittaisi Gabrielle takaisin antamisen. Erityisesti Teddyn solvaamista hän ei kauan kuuntelisi. Nainen oli itse yhtälailla kuitenkin syypää siihen, miksi mies haki rakkautta muualta.

"Miksi olen vihainen? Koska hän on minun mieheni!" Violet rähähti takaisin. Naista ei jaksanut kiinnostaa, mitä hänen olisi pitänyt tehdä kasvatuksensa puolesta. Hän oli turhautunut, vihainen, petetty ja kun sen kaiken päälle lisäsi aiemman säikähdyksen, kun hän oli nähnyt televisiosta Teddyn putoamisen, yhdistelmästä tuli erittäin räjähdysherkkä.
"En halua nähdä sinua enää koskaan. Pysy kaukana hänestä", Violet jatkoi rauhallisemmin, mutta kylmyys ei kadonnut äänestä tai olemuksesta. "Häivy, ennen kuin pyydän sairaalaa poistamaan sinut. Ainoastaan perheenjäsenillä on vierailuoikeus", hän ilmoitti kylmästi. Teddy aukoi suutaan avuttomana, saamatta sanottua mitään. Hän halusi pyytää Violetia rauhoittumaan ja Gabriellea jäämään. Hän halusi palata takaisin siihen hetkeen, kun hän ei vielä tiennyt Violetin kävelevän sairaalan käytävillä.

Gabrielle naurahti hiljaa.
"Ai, onko? Ei se rouva Morlandille ollut ongelma." Nainen napautti toista hieman. Ei hän täällä salaa hiippaillut, todellakaan. Mitenhän tuo ajatteli sen toteuttaa?
"Sinäkö sen päätät? Omistatko sinä hänet? Vaikka hän olisi miehesi, miksi hän tarvitsee toiselta naiselta ymmärrystä ja hellyyttä? En ihmettele yhtään." Sen sanottuaan hän kyllä oli jo astelemassa ovesta ulos, tosin ihan vain sen takia ettei alkaisi itkeä. Kun tiesi ettei mies saisi mitään tehdyksi tai sanotuksi toivuttuaan vaan alistuisi sovittelemaan kaikkea. Niin se menisi. Kuten aina.

"Rouva Morland oli varmasti kiinnostuneempi siitä typerästä nelijalkaisesta kuin pojastaan", Violet vastasi ottamatta napautuksesta itseensä. Ei häntä kiinnostanut, mitä Teddyn vanhemmat ajattelivat, kun mies kerran asui hänen kanssaan eikä lähtenyt edes tervehtimään vanhempiaan ilman hänen lupaansa.
"Kuinka kehtaat!" Violet huusi toisen perään. Teddy pyyhkäisi pienieleisesti kyyneleitä silmäkulmastaan. Hän muotoili huulillaan sanan 'anteeksi', muttei uskaltanut sanoa mitään ääneen. Päänsärky oli palannut voimakkaampana kaiken huudon ja jännittyneen ilmapiirin takia. Hän kaipasi lisää särkylääkettä. Mielellään niin paljon, että se vaivuttaisi hänet saman tien uneen.

Gabriellen pitäisi vielä huomenna olla Lontoossa läsnä. Newcastleen palaaminen ei kyllä huvittanut muutenkaan, mutta Arizonaa oli ikävä. Hän huokaisi kyyneltensä seasta astellessaan autolleen. Hän ymmärsi että Violet oli vihainen, mutta miten tuo saattoi puhua niin, oltuaan itse ensin... Itsehän tuo ajoi miehensä pois.

Hoitaja saapui huoneeseen Teddyn painettua kutsunappia ja antoi lisää kipulääkettä. Teddy pyysi vaivihkaa hoitajaa saattamaan Violetin ulos, jotta hän voisi nukkua. Mies oli varma, ettei saisi nukuttua, mutta puolta tuntia myöhemmin lääkkeiden vaikutus sai hänet vajoamaan raskaaseen, huumattuun uneen. Siinä hän ei murehtinut huomispäivästä, eikä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Teddyn osalta peli jatkuu yksinpelinä täällä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] Hope is a four letter word   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Hope is a four letter word
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: