Toisesta maailmasta

[Avoin peli, tuokaa joku Cainin seuraksi. Se on ehkä vähän nihkeä, mutta ei pure ja se kaipaa salaa normaalia kivaa seuraa :>]

Huonosti nukutun yön jälkeen torstain kaksi ensimmäistä ratsutusta olivat maistuneet puulta, ja vielä oli yksi jäljellä. Hook vaikutti olevan tuttuun tapaansa passiivisen nyrpeä, mutta ei muuten vaivautunut osoittamaan mieltään, vaikka joutuikin pois hevoskaveriensa luota. Hyvä niin. Ehkä he olisivat tänään samalla aaltopituudella. Oli siinäkin tavoite - olla hevosen kanssa samalla aaltopituudella. Mihin hänen elämänsä oli menossa? Samaa tuntuivat muutkin pohtivan. Cain asteli satulahuoneeseen noutamaan Hookin varusteita, kun tunsi puhelimensa värisevän jälleen kerran takkinsa taskussa. Mies huokaisi ja vilkaisi nopeasti älypuhelimensa särkynyttä näyttöä. 5 uutta viestiä kahdessa eri keskustelussa. Hän oli viime yönä lopulta heittänyt kotiinsa tunkeutuneet vanhat ystävänsä ulos järkyttävän metelin vuoksi ja sai nyt kuulla olevansa ylimielinen kusipää, joka unohti vanhat kaverinsa uuden hienon elämänsä takia. Cain huokaisi uudestaan ja jätti vastaamatta sekaviin vihaviesteihin. Ehkä hänen täytyisi huomenna lähteä niiden urpojen kanssa ulos, vaikka tappeluhan siitä syntyisi. Ehkä se puhdistaisi ilmaa.

Cain otti Hookin varusteet kannettavakseen ja suuntasi takaisin tallin puolelle yrittäen saada hieman väsyneet kasvonsa peruslukemille, jottei näyttäisi siltä, että löisi ensimmäistä vastaantulijaa nyt kun paikalle oli alkanut valua muitakin. Hän avasi Hookin karsinan oven, heilautti satulan tottuneesti sen selkään ja alkoi selvitellä suitsia ajatuksissaan, mutta näennäisen rauhallisena kuin ei olisi edes huomannut, että hevonen pyöri hänen ympärillään kärsimättömänä.
"No niin, ollaanpas sitten", mies mutisi ruunalle pysäyttäessään sen ja alkoi asetella suitsia sen päähän.

[Minä tulen ! ^^ Pahoittelen jos pelaaminen on vähän haperoa kun hahmolla mennään ekaa kertaa]

Didi oli kuullut joltakin ystävältään isosta hevostallista lähellä häntä. Naisen sisässä pieni entinen ponitytön sielu värähti ja yritti herätä henkiin mutta hänellä oli ollut hirveä kiire silloin. Ajatus oli unohtunut ja vasta äskettäin hän oli jälleen huomannut kyseisen tallin erään ilmoituksen kautta. Hän päätti käydä katsomassa, ehkäpä teko olisi epätoivoinen tai sitten hän saisi tyydytettyä entisen intohimonsa hetkeksi käymällä paikan päällä. Talli oli kuulemma iso ja siltä se näyttikin kun hän ajoi pienellä punaisella ja likaisella Minillään tallitietä pitkin. Ensimmäisenä vastaan tulivat tarhat, joista osassa oli hevosia ja toiset olivat tyhjiä. Hevoset katsoivat mielenkiinnolla kun Didi hidasti ja nojasi katsomaan tarhaavia hevosia. Iso hymy nousi tämän kasvoille ja näky oli niin tuttu, idyllinen ja ihana että hän tahtoi jäädä vain siihen paikalleen, ihailemaan noita eläimiä. Hän ei kuitenkaan voinut, sillä hän istui autossa keskellä ainoaa tallille tuovaa tietä ja vaikka hänen autonsa oli suhteellisen pieni oli se tiellä. Didi kiihdytti autonsa olematonta etenemisvauhtia ja varoi säikäyttämästä hevosia. Sitten hän kuitenkin ajoi eteenpäin ja tahtoi tietää mitä muuta tämä paikka piti sisällään.

Hetken ajettuaan Didin kohdalle osui parkkipaikka, johon hän parkkeerasi. Punainen purtilo mahtui mukavasti kahden isomman auton väliin. Didillä oli päällään istuva v-aukkoinen vihreä t-paita, tumma trenssi ja mustat farkut - jalassa tummat nilkkurit. Hän tuli suoraan töistä, oli päässyt jonkin erityistilaisuuden takia yllättävän aikaisin. Huomenna häntä odotti ihana iltavuoro, tervetuloa juopot ja sekopäät. Didi ei erityisemmin pitänyt työstään mutta juuri nyt hänellä ei ollut parempaa.

Didi käveli pitkin hiekkatietä ja katseli ihmeissään ympärilleen. Ricardin talli oli ollut maalaistyylinen pieni talli mutta tämä Rosings Park oli jotain aivan muuta! Tilaa oli hirmuisesti ja kaikki näytti niin hienostuneelta. Didi huomasi tulevansa tallirakennuksen eteen. Hän epäröi mennä sisälle mutta huomasi oven olevan kutsuvasti auki ja päätti kurkata. Talli oli niin hieno!
Didi jatkoi matkaansa tallin viertä pitkin ja katseli uteliaana ympärilleen. "Tämä talli mahtaa olla kalliskin, kun tilat ovat tällaiset", hän ajatteli.

Tallin vieressä oli tarhoja ja Didi jäi katselemaan niissä oleskelevia hevosia. Hevoset olivat hienon näköisiä, ryhdikkäitä ja osa ihastuttavan villejä. Ne juosta hölkyttelivät tarhoissaan ja hörisivät toisilleen. Mitkäköhän olisivat Didin mahdollisuudet päästä ratsastamaan täällä? Tai ollenkaan.

[Jeii! :> Pyh ei haittaa, mulla tässä jostain syystä semmonen vaihe että kirjottaminen jäätää oikeen urakalla : D]

Saatuaan ruunikon liikutettavansa varustettua Cain rapsutti hevosen valkoista läsiä nopeasti ja asetti kypärän päähänsä. Hän otti ohjat toiseen käteensä ja avasi karsinan oven. Maneesin ovelle päästyään mies totesi maneesin olevan turhan täynnä ja huokaisi. Mikä yleisöryntäys tänään oli? Ehkä joku valmentajista oli saanut tähän aikaan päivästä valmennettavan ryhmän kasaan. Joka tapauksessa seitsemän ratsukkoa ja he Hookin kanssa olisivat olleet ehkä hieman liikaa, joten mies käänsi hevosen ympäri ja suuntasi kohti pääkenttää saadakseen työskennellä rauhassa. Eiköhän ruuna toimisi ulkokentälläkin ihan yhtä hyvin ympäriinsä loikkimisen sijaan, kun sen laittaisi töihin.

Hookin kaviot kopisivat äänekkäästi tallin kivilattialla, kun se harppoi miehen perässä ovesta ulos kivetylle tallipihalle. Muuten ulkona oli sillä hetkellä yllättävän hiljaista, mutta tarhojen lähettyvillä haahuileva tuntematon naishenkilö kiinnitti Cainin huomion. Hieman epäröiden hän pysäytti puoliverisen, joka myöskin pälyili naisen suuntaan puhisten ja korviaan käännellen, kunnes menetti mielenkiintonsa ja alkoi tepastella puolelta toiselle.
"Voinko auttaa jotenkin?" Cain osoitti kysymyksensä kuljeskelijalle.
Saattoihan kyseessä olla jonkun hevosenomistajan tuttava tai jonkin uuden hevosen omistaja, mutta koska naisella ei näyttänyt olevan erityistä tarkoitusta toiminnalleen päätti mies ottaa asiasta selvää ihan jo työntekijän roolinsa vuoksi, mutta myös sen takia, ettei kalliiden kilpahevosten omistajilta tai tallin omistajalta tulisi sanomista jälkikäteen.

Didin kädet olivat rennosti puuskassa ja kynsissä tummanpunaiset huolitellut lakat. Didi oli jatkamassa matkaansa tallin hiekkaista tietä pitkin kun pidempää kuului kavion kopsetta ja hän kääntyi katsomaan, kun pitkä mies ja hevonen tulivat. Hevonen oli hienon näköinen ja korskea, Didi henkäisi pienesti sen katsellessa häntä.

Mies kysyi ja Didi sekosi hieman sanoissaan tietämättä kunnollista ja viattomalta kuulostavaa vastausta. "Ööäö... minä... en tiedä. Tulin vain katselemaan." Hän oli vain tupsahtanut paikalle ajattelematta sitä olisiko hänellä lupaa olla alueella. "En ole nähnyt hevosia niin moneen vuoteen", hän vielä lisäsi ja hymähti miehen vieressä heiluvalle hevoselle.

"Olen Didi Adams" hän sanoi ja ojensi pikaisesti kättelemään. Hänet oli opetettu hyville tavoille pienestä pitäen ja niistä hän poikkesi harvoin.
Didi harvemmin sanoi syntymänimeään, sillä häntä oli ruvennut ärsyttämään se, kun sitä ei osattu sanoa oikein. Didi oli ytimekäs ja helppo - tarkemmat tiedot voisi jakaa myöhemmin jos tarve.

Cain vilkaisi puolivahingossa naista arvioivasti päästä varpaisiin ja kohotti kulmiaan tuon ilmoitettua, ettei edes tiennyt, mitä täällä teki. Vai niin. Sanojensa mukaan ei ollut nähnyt hevosia moneen vuoteen. No, täällä niitä ainakin näki vaikka kuinka olisi yrittänyt sitä välttää. Kuhan ei rikkoisi mitään tai villitsisi elukoita kaatamaan aitoja tieltään ja nelistämään tiehensä. Epäilevä katse viipyili tavallista pidempään naisen punaisissa kynsissä, kunnes mies selvitti kurkkuaan hieman ja ojensi mustan ratsastushanskan peittämän vapaan kätensä naiselle kätelläkseen.
"Cain Brinton", hän esittäytyi hivenen jähmeästi, mutta onnistui silti olemaan vaikuttamatta varsinaisesti epäkohteliaalta. "Tässä on Hook, jota ratsutan", mies esitteli liikutettavan hevosensa ja taputti sen kaulaa yrittäessään tukahduttaa pitkästyneen sävyn äänestään.
Missä tallityöntekijät olivat aina sillä sekunnilla, kun heitä olisi tarvittu? Cain oli huono tällaisissa tilanteissa. Piti olla niin olevinaan kohtelias ja asiakaspalveluhenkinen ja vaikka mitä muuta, vaikka hänen työhönsä olisi kuulunut liikuttaa muiden hevosia ja pysyä poissa jaloista.
"Mikä teidät toi Rosings Parkiin?" Cain kysyi jättäen kysymyksensä perään lähes kärsimättömän hiljaisuuden ja toivoi saavansa järkevän vastauksen, tai vähintäänkin selkeän kysymyksen, mikäli nainen tahtoi jotain. Harvoin tänne kukaan eksyi vahingossa.

Hän taisi tosiaan kuulostaa hukassa olevalta - mikä ei tosin ollut tarkoitus. Ei hän sellaista ensivaikutelmaa olisi halunnut antaa.

Cain Brinton ja Hook - selvä. "Hän on komea hevonen" Didi sanoi huolettomasti ja katseli hevosta. Didi huomasi miehen pienen vaivaantuneisuuden, olihan hän opiskellut ihmisten tekemisiä sosiaalisissa tilanteissa monta vuotta yliopistossa. Tosiaan, olihan niistä opinnoista joskus hyötyäkin. Tästä tilanteesta Cain ei kuitenkaan enää pääsisi, itsehän oli ruvennut juttelemaan. Ajatus huvitti naista.

Pieni tuulenvire heilautti Didin mustat hiukset kasvoille ja nopealla liikkeellä hän siirsi ne tiukasti korvansa taakse.

"Kuulin Rosings Parkista ja ajattelin tulla katsomaan paikan päälle kun pääsin tänään ajoissa töistäkin..." hän aloitti ja jatkoi, "Taidan haaveilla pääseväni vielä joku päivä ratsastamaan." Didi oli salaa Cainille hieman kateellinen, ratsuttajan työ mahtoi olla mukavaa. Ainakin satavarmasti mukavampaa kuin lasien täyttäminen ja alkoholistien välttely huuruisessa baarissa - vaikka Bradley's olikin yleissiisti tapaamispaikka internetsivujen ja mainoslehtisten mukaan.

Pienen hiljaisuuden jälkeen Didi tajusi olevansa osapuolista ainoa vapaalla oleva. "Mutta sinähän olit menossa Hookia ratsastamaan ja minä pidättelen sinua tässä!" Hän sipaisi pienesti takkiaan ja katsahti hajamielisesti tarhoja kohti. "Taidan kierrellä hetken ja jatkaa sitten matkaani etten ole tiellä pidempään..."

Cain jäi hetkeksi katsomaan Didiksi esittäytynyttä naista kuin osaamatta tehdä seuraavaa siirtoaan. Pitikö hänen nyt heittäytyä avuliaaksi, ettei saisi tulikivenkatkuista syytöstä Rosings Parkin idyllin murskaamisesta? Tosin eihän nainen edes ollut kukaan - vain satunnainen katselija, joka tahtoi ehkä joskus päästä ratsastamaan. Hook päätti pistää ohi sännänneen koiran kunniaksi jalalla koreasti entistä näyttävämmin Cainin vierellä ja sai mieheltä vain kysyvän katseen ja pienen korjausliikkeen vaivanpalkaksi.
"Selvä. Kysy työntekijöiltä, jos kaipaat jotain", hän mumahti ja vilkaisi ympärilleen tympääntyneenä apua hakien, eikä tavoittanut katseellaan muita kuin Australian ihmeen Troy Chambersin, joka maleksi juuri autoltaan kohti tallia.
Chambers oli hänen mielestään pelle ja hänen kakaramainen lusitanonsa oli kuin sirkushevonen ja sopi pellelle mainiosti. Jostain syystä ihmiset vain yleensä pitivät pelleistä. Siinäpä loistava idea.
"Chambers, voisitko pyytää jonkun näyttämään paikkoja, tai..." Cain aloitti pidätellen kärsimätöntä Hookia ja nyökkäsi naista kohti. Kai tuo sankari tiesi mitä tehdä ja Cain voisi liueta paikalta.
"Malta nyt hetki", hän lausahti hevoselle ja käänsi sen voltin kautta kohti pääkenttää, jonne oli ollut menossakin.
Kun kiiltokuvakouluvalmentaja näytti tarttuneen ehdotukseen Cain nyökkäsi hyvästiksi ja talutti Hookin kentälle aloittaakseen ratsutuksensa.

Troy, joka oli seisahtunut tallipihalle kysyvän näköisenä teki parhaansa ollakseen pyörittelemättä huvittuneena silmiään yrmyn työkaverinsa poistuttua paikalta ja sen sijaan hymyili naiselle leveästi. Hän ojensi kätensä nähtyään Cainin juuri tehneen niin. Ilmeisesti uusi tuttavuus.
"Troy Chambers. Oletko ensimmäistä kertaa täällä?" hän kysyi kiinnostuneena ja raaputti niskaansa vilkaisten vielä kerran Cainin perään.

"Juu" Didi nyökkäsi napakasti Cainille osaamatta sanoa parempaakaan ja katseli kun toinen mies käveli paikalle. Cain ja Hook menivät kentälle ja Didi kätteli uutta, paljon tuttavallisemman ja mukavemman oloista tyyppiä. Ei hän tosin voinut sille mitään, jos toisella oli vähän huonompi päivä.

"Didi Adams" hän hymyili takaisin ja huomasi australialaisen aksentin. "Olen joo" hän tokaisi vielä. Troyksi esittäytynyt mies oli Cainiakin pidempi, Didi tunsi itsensä kääpiöksi. Onneksi jalassa oli edes jonkunmoiset korot ettei täytynyt sentään kurottautua kättelemään. Joskus lyhyys oli ärsyttävää, joskus taas ihan mukavaa. Ainakaan hän ei koskaan tuntenut itseään liian isoksi.

"Teillä on hienot tilat, paljon paremmat kuin tallilla, jossa kävin nuorena..."
Äidin ystävän talli oli ollut mukava paikka mutta pieni, vain kolmen hevosen talli. Tuossa rakennuksessa taisi olla monta kymmentä karsinapaikkaa enemmän. Ihmiset olivat kuitenkin ihania ja taitavia ja sitä hän arvosti varmasti enemmän kuin luksusta.

Troy nyökkäsi nimen kuultuaan, vaikkei sitä pian enää muistaisi ja väläytti Didille hurmaavimman hymynsä tuon ilmoitettua olevansa ensimmäistä kertaa Rosings Parkissa.
"Tervetuloa sitten", hän toivotti. "Näköjään tapasit jo meidän ilopillerimme", mies madalsi ääntään kuin peläten Cainin kuulevan hänen sanansa. Eiköhän tuo tulisi hänelle sanomaan, jos pelkäsi Troyn tahraavan hänen imagonsa.
"Kyllä vain, parempaa ei voisi toivoa", hän vahvisti naisen sanat hienoista tiloista.
Hänellä oli tosiaan käynyt hyvä tuuri, että talli oli mahdollistanut karsinapaikan työntekijöiden hevosille, vaikka hän varmasti olisi puhunut Teten tänne, vaikka siihen ei olisi ollutkaan mahdollisuutta.
"Ratsastatko vielä nykyään?" hän uteli mielenkiinnosta ymmärrettyään, että toinen oli ainakin nuorempana hevostellut enemmänkin jollain toisella tallilla.

"Olin menossa liikuttamaan hevoseni, mutta voin näyttää sinulle paikkoja sitä ennen, ellet ole ehtinyt jo tutustumaan tiloihin?" Troy ehdotti kysyvä katse vaaleissa silmissään, vaikkei oikeastaan jättänyt edes tilaa torjuvalle vastaukselle.

Didi nauroi Troyn vitsailulle. Cain oli tosiaan ollut todella pirteä tapaus.
"Niinkuin Cainille sanoin, en moneen vuoteen" Didi tokaisi harmistunut sävy äänessään, "Aion kyllä vielä löytää jonkun keinon. Baarissa työskentely ei vain oikein takaa rahoja harrastamiseen tai ainakaan hevosen omistamiseen..."
Yleensä baarissa työskentelyn kertominen jakoi ihmisten mielipiteitä. Ne jotka pitivät hauskanpidosta kera alkoholin pitivät työtä hauskana mutta muutoin työnkuva saattoi tuntua härskiltä. Ainakin Didistä se tuntui -hänellä oli omakohtaista kokemusta.

"En ehtinyt vielä kuin ajaa tänne ja kurkata nopeasti tallin ovesta sisään" nainen hymyili. Troyn seurassa hän saisi ihastella paikkoja luvallisesti. Vaikka oli pitkässä Troyssakin katselemista... Didi ihmetteli miten helposti hän oli vietävissä, noloa...

"Joten mieluusti näkisin enemmänkin!" Didi sanoi ja katseli ympärilleen miettien mihin hänet vietäisiin ensimmäisenä.

"Tuo on kunnon puhetta", Troy kehaisi toisen aikomusta palata ratsastuksen pariin ja virnisti leikkisästi.
Hän tiesi kyllä, kuinka hankalaa kerran hevostelun makuun päässeelle oli pysytellä tukevasti maan kamaralla. Didin myöntyessä esittelykierrokseen Troy nyökkäsi kohti tallin sisäänkäyntiä näyttääkseen tiloja hieman paremmin kuin mitä oven raosta kurkistelulla saisi irti. Lukuun ottamatta nurkan takana karsinassa kolistelevaa hevosta hoitajansa kanssa talli huokui harvinaista rauhallisuutta Troyn astuessa sisään ja odottaessa, että Didi ehtisi mukaan.
"Tässä pohjakerroksessa on 62 karsinaa. Tammat majailevat tuolla vasemmalla nurkan takana ja orit oikealla", mies selosti viittoillen kohti seinustoja koristavia valkoisia karsinarivistöjä.
Hän kävi hakemassa hevosensa riimunnarun valmiiksi ja pyöritteli naruvyyhtiä kädessään palatessaan takaisin naisen luokse.
"Satulahuone, rehuvarasto sun muut löytyvät myös täältä ja tuosta pääsee maneesiin, mutta siellä taitaa olla tällä hetkellä valmennus käynnissä", hän jatkoi antaen Didille halutessaan mahdollisuuden tutustua tiloihin rauhassa ennen kuin lähtisi raahaamaan tuota muualle.
"Toisesta kerroksesta löytyy sitten oleskelutilat ja tallin toimisto", Troy ilmoitti ja keskeytti narun heiluttelun, kun mustaa holsteininhevosta talutettiin ulos hänen ohitseen. "Miltäs vaikuttaa?" hän kysyi ja loi velmun katseen pienikokoiseen naiseen.

He astuivat talliin ja Didi kuunteli mielenkiinnolla ja hartaudella Troyn selityksiä tallista ja sen systeemeistä. Kaikkialla oli siistiä ja seesteistä, oikein mukavaa. Naisen katse käväisi karsinoissa, niiden ovissa, katossa ja sen lampuissa ja silmän tasolla olevissa asioissa. Didi myhäili Troyn selitysten mukana ja nyökkäili katsellen välillä miestä ja välillä tallia. Hän käveli ensimmäisen karsinan viereen ja hapuili kaunista valkoista seinää, tai oikeastaan ovea. Hänen vieressään oli ovia ja niiden takana huoneita - satulahuone, rehuhuone ja niin edespäin. Hän halusi nähdä ja asteli pienet korot kovaan lattiaan kopisten kohti satulahuonen ovea.

Kuten Didi oli osannut odottaa satulahuonekin oli yhtä siisti kuin käytävät. Siisteissä talleissa oli kuitenkin todella mukava olla ja Didi arvosti järjestelmällisyyttä. Komeita satuloita vieri vieressä. Hienoja ja koristeellisia suitsia vieri vieressä ja kaikkea muuta mukavaa. Olisikohan noiden vieressä joku päivä Didin oman hevosen varusteet. Ajatus lämmitti häntä mutta oli samaan aikaan hieman ahdistava - ei hänellä tulisi olemaan varaa tai aikaa sellaiseen.

Troy heilutteli narua käsissään kun Didi palasi käytävälle varustehuoneesta. Musta kaunis hevonen käveli ohitse ja Didi katseli sen perään.
"Erittäin hyvältä vaikuttaa, olen vaikuttunut!" hän sanoi pirteänä ja naurahti. Hän suki hiuksensa pörröttävät hiuksensa etupuolelle ja tokaisi, "teillä on kyllä todella suuri talli."

Miestä hymyilytti Didin kiinnostus tallia kohtaan ja hän nyökkäsi myöntyvästi, kun nainen kehui tiloja.
"Mennäänkö kiertämään ulos?" Troy ehdotti seuraavaksi ja mikäli toinen ei vastustellut hän johdatti naisen takaisin tallin sisäpihalle.
"Meillä on täällä kolme kenttää ja tuo on niistä suurin", mies sanoi osoitellen suoraan edessä siintävää pääkenttää, jonne herra hapannaama oli painunut Hookin kanssa nähtävästi avotaivutuksia hiomaan.

Troy kääntyi tallirakennuksen kulmalta vasemmalle kiertääkseen verkkaiseen tahtiin tallin ja maneesin ulkokautta ympäri ja voidakseen paluumatkalla pyydystää Teten tarhastaan. Viereisten tarhojen orit villitsivät toisiaan ryntäilemällä aitojen vierellä ja pukittelemalla villisti ja Troy hymähti noiden ilonpidolle huvittuneena.
"Herrat pitävät hauskaa", hän totesi heidän kulkiessaan tarhojen ja heinäladon välistä kohti itäkenttää.
"Mikä on sinun ratsastustaustasi?" mies kysyi pian mustaa riimunnarua edelleen hiukan karheassa kädessään pyöritellen ja käänsi kiinnostuneen katseensa Didiin.
Hänestä oli hauska kuulla, millainen oli tallilla pyörivien henkilöiden historia ja kokemus ratsastuksen saralla.

Didi hyväksyi Troyn ehdotuksen ulos menemisestä. Tallin pihasisä oli nätti vaikkakin koruton paikka - hienostunut ja siisti ote näytti jatkuvan kaikkialle.
Hook ja Cain ratsastivat kentällä, jonne Troy osoitti. Didi seurasi miehen kättä ja katseli kentälle. Cain oli hyvä ratsastaja, myös Hook oli hyvännäköinen hevonen. Matka kuitenkin jatkui ja Didi seurasi hieman edellä kulkevaa miestä. Didi vilkaisi tätä vaivihkaa.
Didikin huomasi orien hulluttelun ja hymyili niiden innolle. Troyn kommentti paransi tilannetta.

"Minun ratsastustaustani..." Didi maisteli sanaa ja mietti mistä alottaisi, "sen voisi tiivistää siten, että ratsastin lähes 10 vuotta yhdellä Ricardi-ponilla. Kisasin ja kehityin sen ponin kanssa mutta sitten muutin omilleni tänne hieman etelämpään." Kaipuu Ricardin luokse oli hellittänyt jo vuosia sitten, nykyään hän muisteli poninketaletta rakkaudella muttei ikävöiden takaisin. "En koskaan kasvanut Ricardista ulos kun jäin näin pieneksi" Didi sanoi ja nauroi.
Elämä täällä oli tuonut paljon hyvääkin. Muistot toivat lämpimän hymyn huulille. "Nykyään Ricardi on varmastikin jo eläkkeellä."
Troyn kiinnostuneet siniset silmät olivat hienot.
"Mikä talo tuo edessämme oleva on?" nainen mietiskeli ja osoitti pyöröaitauksen vieressä olevaa taloa, jonka takana näkyi pieni parkkipaikka.

Troy kuunteli Didin kertomuksen mielenkiinnolla ja naurahti pehmeästi.
"Ikuinen poniratsastaja siis", hän totesi hyväntahtoisesti kiusoitellen ja katsahti naisen osoittamaan suuntaan vaikka tiesikin mitä rakennusta tuo tarkoitti.
"Tallityöntekijöiden kantapaikka. Siinä on heinälato ja lantala", mies selvensi astellen rauhalliseen tahtiin pitkin tietä, joka kääntyisi ratsastuskentän jälkeen vasemmalle.
Hän ei tiennyt, oliko Didi kiinnostunut katselemaan heinäkasoja ja hevosten jätöksiä, mutta oletti että tieto rakennuksen käyttötarkoituksesta riitti sillä erää. Kahdella pienemmällä ratsastuskentällä oli tyhjää, mutta ympärillä komeilevissa tarhoissa oli elämää senkin edestä. Troy voisi siis liikuttaa hevosensa ulkona kaikessa rauhassa, mikäli tamma malttaisi keskittyä muiden hevosten ryntäillessä ympärillä.

"Missä lajissa kisasit Ricardin kanssa?" hän käänsi keskustelun takaisin naiseen ja tuon ratsastusharrastukseen.

"Kyllä, ikuinen poniratsastaja..." Didi naurahti nauttien olostaan hevosten ympäröimänä. "Taisiis olen minä hevosillakin ratsastanut mutta paaljon vähemmän - muutamia kertoja."
Tieto lantalasta sai naisen hieman irvistämään huvittuneesti. Kysymys hieman nolotti, vaikka mistä hän olisi voinut tietää. Didi suki jälleen hiuksiaan, jotka tulivat kasvojen tielle vaikkeivät olleet pitkätkään. Aina ne olivat tiellä vaikka vapaa-ajalla nainen pyrki pitämään niitä auki.

"Kisasin sen kanssa koulu- ja esteratsastusta... korkeimmillaan vissiin metriä ja helppoa b:tä" Didi tokaisi muistellen menneitä. Hän taisi muistaa luokat oikein. "Poni olisi kyllä osannut mennä helppoa a:takin mutta omat hermoni eivät silloin vielä kestäneet" tuo naurahti pienesti. Ricardi oli nuorempana kyllä hieno poni vaikkei kovin fiini. Se nautti mieluummin mutakylvyistä kuin huomiosta.
"Entä sinä, onko sinulla hevosta ja kisaatko sinä?" Didi halusi myös aidosti tietää toisesta jotakin, kun oli kerta oman elämänkertansa selostanut.

"Niinkö? Piditkö enemmän koulu- vai esteratsastuksesta?" Troy jatkoi kyselyä kehottaen naista kysyvällä katseellaan jatkamaan kertomusta.
"Kilpailin ennen kouluratsastuksessa, mutta pidän nykyään enemmän valmentamisesta ja nuorten hevosten kouluttamisesta. Minulla on 6-vuotias lusitanotamma, joka on on ollut minulla melkein koko ikänsä", mies vastasi. "Jos siitä saisi vaikka kilparatsun."
Ajatus oli vielä jokin aika sitten tuntunut kovin kaukaiselta. Tete säikkyi edelleen milloin mitäkin, eikä kouluradalla ehkä arvostettaisi jokaisesta rasahduksesta pystyyn hyppivää eläintä, mutta jostain oli aloitettava. Troyn kanssa tamma saattoi jo käyttäytyä ihan asiallisesti, mutta muita ihmisiä hevonen yritti pompottaa mielensä mukaan. Niin viihdyttävää kuin se olikin pitäisi siitäkin tavasta päästä joskus eroon.

Mies vilkaisi puhelimensa näytöltä kelloa heidän päästyään tallin ympäri maneesin suurille takaoville. Hän oletti, että valmennus oli vähintäänkin jo loppumassa, joten ehkä hän kehtaisi viedä vierailijan katsomaan maneesia.
"Tästä pääsee myös maneesiin ja luulen, että sinne voisi jo mennä, jos tahdot vilkaista", Troy ilmoitti ja asteli avaamaan pariovet avaraan valoisaan maneesiin varoitettuaan ensin maneesissa mahdollisesti olevia ratsukoita.

6-vuotias lusitanotamma kuulosti hienolta ja eksoottiselta Didin korvaan. Hän ei ollut tainnut nähdä lusitanoja koskaan oikeassa elämässä, tiesi tosin miltä ne näyttivät. Kauniita valkoisia hevosia.
Pohdiskelunsa keskellä hän tajusi vastata miehelle, "Kyllä! Pakko sanoa, että kouluratsastus oli enemmän minun juttuni. Vaikka esteet ovatkin mukavan vauhdikkaita pystyn keskittymään paremmin kouluradalla... se vain on minulle helpompaa." Eihän aivan kuka tahansa välttämättä lähtenyt kisaamaan metriä, jos tunsi itsensä kotoisammaksi kouluratsastuksen parissa, mutta Didi oli ollut innokas kisaamaan aivan mitä vain ja rakasti Ricardilla ratsastamista. Ei ollut kyse siitä mitä he tekivät vaan siitä, että he tekivät sen yhdessä.

"Kisaaminen on mukavaa, ainakin miten muistan sen itse", tuo hymähti jälleen kaivaten ratsastamaan, kisaamaan, hyppäämään... laukkaamaan. "Eiköhän tammastasi tule vielä todella hyvä kisaratsu, kun se niin nuorikin on vielä", hän rohkaisi vielä perään. Positiivisuus kuului Didin elämään.
He saapuivat maneesin oville ja jälleen kerran Didi tahtoi tietää, miltä sisäpuolella näytti. Ulkopuolelta maneesi näytti tilavalta ja modernilta. Sisältä se oli todella iso ja upea. "Ricardin tallilla ei edes ollut maneesia, tämähän on aivan upea" tuo sanoi pienen henkäisyn saattelemana. Hän oli kuin lapsi karkkikaupassa ja nolostuttavan innostunut. Kun hän tajusi sen pieni puna nousi poskille ja hän siirtyi maneesin ovelta pois hitaasti näpräten etusormen kynttään vaivaantuneena. Nämä ihmiset olivat tottuneet hevosiin ja näkivät niitä päivittäin ilman ihmeitä ja hän kuulosti kuin joltakin lapselta, joka näki söpön ja pörröisen ponin ensi kertaa.

"Kouluratsastuksessa on oma hienoutensa", Troy totesi hymyillen pienesti. "En oikeastaan itsekään tiedä miten päädyin siihen lajiin, vaikka esteratsastuskin on ihan hauskaa. Vietin osan elämästäni Australiassa laukkatilalla, mutta ehkä ihan hyvä, etten jäänyt jockeyn kokoiseksi", hän naurahti silmiään pyöräyttäen. Hassujen pikkumiesten laji.
Troy virnisti Didin innolle tuon nähtyä maneesin. Oli hauskaa, jos niinkin arkinen asia kuin maneesi toi jollekin suurta iloa elämään. Kaikille tallilla käyville maneesi oli varmasti suuri helpotus, kun Englanti esitteli hienoa ilmastoaan ja taivaalta satoi kissan kokoisia vesipisaroita, mutta siitä huolimatta arkipäivää.
"Kyllähän täällä mahtuu liikkumaan", hän myönsi ja kun nainen vetäytyi pois ovelta hän sulki sen varovasti, jotta he pääsisivät jatkamaan matkaa maneesin ja pohjoiskentän välistä tallin länsipuolella oleville tarhoille.

"Meillä on tuolla parin kilometrin päässä myös upea maastoesterata, jos kaipaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita", Troy kertoi viittoillen kauas hevostarhojen toiselle puolelle. "Ainakin mahdollisuuksia kaikenlaiseen tekemiseen riittää jos päätät tänne tulla ratsastamaan", hän lisäsi ja loi paljonpuhuvan katseen Didiin. Nainen vaikutti juuri siltä, ettei tuota olisi tarvinnut montaa kertaa suostutella hakemaan Rosings Parkista itselleen vuokrahevosta tai vaikka työpaikkaa.

Hmm... no, Australia on nyt varmistettu. Se oli kyllä aika selvää - Troy näyttikin todella australialaiselta. Vaaleat hiukset ja sellainen olemus. "Vai oikein jockey", Didi virnisti ajatukselle. Laji oli hänelle vieras muttei oikein mieluinen, kuten eivät ravitkaan olleet. Vaikutti hölmöltä laittaa hevoset juoksemaan häntä tulessa kierros toisensa perään. "Korkean tason kouluratsuja on hienoa katsoa, ne ovat niin ryhdikkäitä..." Didi tokaisi ja jatkoi seuratessaan vaaleaa miestä pidentäen askeltaan, jotta pysyisi perässä, "olen katsellut televisiosta kisoja välillä kun olen ehtinyt."

Maastoesteet kuulostivat mahtavalta. Vaaralliset tilanteet eivät välttämättä niinkään mutta Didi tiesi, että niiden tapahtumista ei voinut estää, vain ennaltaehkäistä. Didi ei ollut ylivarovainen ratsastaja mutta olisi varmasti hieman varautuneempi jos joku päivä alkaisi jälleen ratsastaa. Tai siis, ei jos vaan kun. Niinhän hän oli päättänyt.
"Mahdollisuuksia on kyllä joo", Troyn katse sanoi paljon ja Didi ymmärsi sen. "Usko pois, tulet näkemään minua vielä", tuo lisäsi rennosti hymyillen. "Tallikin on niin iso, että vuokrahevosen...tai ponin löytäminen on tuskin vaikeaa. Eri asia kuka haluaa tällaisen taukoilleen vuokraamaan hienoa hevostaan." Se oli totta, hänen taitonsa eivät olleet parhaimmillaan. "Tällaisen tallin hevoset ja omistajat tuskin katselisivat kauaa minua, kun taitoni ovat niin ruostuneet, ainakin luulisin niin."

Troy nyökkäsi hymy huulillaan Didin puhuessa kouluratsastuksesta. Kilpaileminen oli ollut hauskaa aikoinaan Victory Bluesin kanssa, mutta toisaalta kaikesta kilpailuhenkisyydestään huolimatta mies ei kaivannut sitä korkean tason kilpaluokkien älytöntä menoa. Sen sijaan hän arvosti maanläheisempää elämää ilman stressiä kaikesta ylimaallisen turhasta kuten hevosen turkin kiillottamisesta ja hevosenhoitajien juoksuttamisesta. Silti hevosen kuolema oli tullut hänen mielestään huonoon aikaan.
"Niinhän ne ovat", Troy totesi katsellen lähellä käyskentelevän Socksin ja sen kahden tarhakaverin suuntaan ja johdatti heidät tallin ja tarhojen välistä hiljalleen takaisin kohti tallin etupihaa. "Ratsastin ennen Intermediaire-tasoisella hevosella, jolla olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, mutta se oli hieman puolikuntoinen", hän sanoi olkiaan kohauttaen ja haki kepeää sävyä sanoihinsa.

Troy nauroi rennosti, kun nainen myönsi, että tulisi näkymään täällä vielä.
"Aivan varmasti monikin täällä on niin laiska, että kaipaa apua hevosensa liikuttamiseen", hän sanoi. "Itse asiassa jopa minä, mutta olen tällä hetkellä lähes ainoa, joka tuota neiti päivänsädettä - tuo ruunivoikko tuolla kauempana - koskaan on ratsastanut."
Mies epäili, mahtoiko Didi nähdä parin välissä olevan tarhan toisella puolella olevaa tammaryhmää, jossa räiskyvästä temperamentistaan tunnettu Tete asteli aidan vierustaa edestakaisin.
"Tai jos oikein innostut, niin Fairchildit kaipaisivat täällä kovasti taloudenhoitajaa palkkalistoilleen", hän heitti tiedotuksen ilmoille huumorimielessä.

(Lyhyt ja tönkkö :()

Intermediaire-tasoinen hevonen kuulosti mahtavalta. Puolikuntoinen hevonen taas ei ja Didi pahoitteli asiaa sanomatta mitään. Takana taisi olla jotain ikävämpää.

Kun Troy sanoi, että häntä voitaisiin tarvita tuli hän onnelliseksi. Hänellä taisi olla mahdollisuuksia vielä haluamaansa elämään. "Mmmh... olisin mielelläni avuksi." Todella mielelläni. Didi etsi katseellaan Troyn kertomaa ruunivoikkoa tammaa ja taisi nähdä sen lopulta kauempana. Didi oli aina pitänyt ruunivoikkoja hevosia kauneimpana, punaruskeita sen jälkeen.

"Ai täällä on sellainenkin työ avoinna?" hän naurahti Troyn heitolle. Hän oli kuvitellut alueen olevan pelkkää tallia ja sen tiloja mutta selvästi omistajat asuivat myös lähistöllä. "Niin... täytyy katsoa", Didi tokaisi vielä mietteliäänä. Vai taloudenhoitaja...

Ulkona oli tänään kaunista mutta hieman viileää. Didi laski kätensä puuskaan ja hieroi sormiaan takin hihoihin. Aurinko koetti tulla esiin pilvien takaa ja valaisi hetkittäin tarhoja.

"Kyllä vain", Troy vastasi myhäillen ja vilkuili Didin suuntaan saadakseen selville tuon kiinnostuksen äskeistä mainintaa kohtaan.
Mies asteli lähemmäs hevosensa tarhaa hakeakseen sen sisälle harjattavaksi ja hymähti itsekseen, kun tamma ryhtyi esittelemään tarhakavereilleen villejä pukituksia. Hän kääntyi pian naisen puoleen.

"Tässä oli nyt tämmöinen pikakierros tallilla, joten kai sinun pitää tulla uudestaankin että pääset tutustumaan kunnolla", Troy sanoi virnistäen. "Saat tietenkin jäädä vielä katselemaan, jos haluat. Menemme varmaan Teten kanssa pyöröaitaukseen hetkeksi niin riiviö saa purkaa enimmät höyryt sinne", hän kertoi jääden odottamaan, mitä Didi oli aikeissa tehdä.

He olivat päätyneet tarhojen läheisyyteen ja kun Troy kääntyi hänen puoleensa nainen vaistosi, että kierros oli ohi. Hän oli saanut paljon mietittävää ja erityisesti vain tallialueelle pääsy oli parantanut naisen fiilistä. Hevosten näkeminen ja tuttujen tuoksujen haistaminen toivat ihania muistoja mieleen. Muistot Ricardista ja hänestä laukkaamassa pellolla, ensimmäisissä koulukisoissa, hyppäämässä maastoesteitä. Ponin kanssa oli tullut tehtyä kaikki mahdollinen. Mutta ehkäpä menneestä oli aika päästää irti ja etsiytyä uusien mahdollisuuksien ja haasteiden pariin? Troy oli todennut, että hän voisi päästä täällä ratsastamaan. Ei hän missaisi sellaista mahdollisuutta!

"Pitää varmaankin", Didi hymähti laittaen kädet selkänsä taakse. Didi katseli vieressä ilakoivaa Teteä. Troyn kutsuessa tammaa riiviöksi Didi jäi miettimään millainen persoona tuokin oli. Varmasti valloittava. Didi ei pelännyt raisujakin hevosia, hänestä oli mukavaa, että hevosessa oli persoonaa. Didi päätti kuitenkin, ettei olisi enää vaivaksi. Troy oli auttanut jo tarpeeksi. "Minusta tuntuu, että lähden kotia kohti. Mutta pidän tämän paikan mielessä ja palaan takaisin...kiitos mukavasta esittelystä!" Ainakin hän toivoi suuresti palaavansa. Hän asui niin lähelläkin, ettei perille pääsystä ollut kiinni. "Päästän sinut nyt jatkamaan töitäsi", hän hymyili Troylle.

Hetken hapuilun jälkeen Didi hymyili Troylle ja lähti kävelemään poispäin paikannettuaan parkkipaikan, jossa pieni punainen auto odotti. Didi kaivoi taskustaan auton avaimet ja kilautti ovet auki. Hän kumartui sisään autoon ja peruutti pienen purtilonsa pois parkkipaikalta. Hänen ajaessaan tarhojen ohi auto hidastui, kuten menomatkalla, ja nainen katseli haikeana auton ikkunasta tarhaavia hevosia.

(Kiitos pelistä ! :3)

Troy hymyili ja nyökkäsi, kun Didi ilmoitti suuntaavansa kotiin ja kiitteli esittelystä.
"Eipä mitään, ilo oli minun puolellani. Oli hauska tavata", hän kuittasi kiittelyt.
Vaikka asia ei hänen ongelmansa ollut, olisi ollut melko noloa antaa Cainin tehdä tuhojaan. Yksikään ajatteleva ja hengittävä olento ei Rosings Parkiin tulisi uudestaan, jos sen yrmynaaman antoi liikkua vapaana ilman valvontaa ja ajautua ihmisten tielle.
"Nähdään taas", Troy huikkasi, katseli hetken Didin poistumista ja harppoi sen jälkeen avaamaan hevostarhan portin hyväntuulisesti hyräillen yksinkertaista säveltä, jonka oli onnistunut nappaamaan autoradiossa soineesta renkutuksesta.
Hän rapsutti vastaan tulleen tammansa kullanruskeaa otsaa ja silitti tuon luimistelevia korvia hellästi napsauttaessaan riimunnarun kiinni riimuun. Mies hätisteli innokkaat tarhakaverit pois portilta ja sulki sen perässään ennen kuin lähti taluttamaan Teteä kohti tallia.

[Kiitos kiitos! (: ]