[Y] Oppia ikä kaikki

15. syyskuuta, iltapäivä

Bethany oli jo tottuneesti pukenut Rainille kuljetusvarusteet. Yleensä hän juoksutti muita asioillaan, mutta oli tänään sään suosiessa mielellään hakenut itse Rainin laitumelta, harjannut sen puhtaaksi ja pukenut tummanvioletteihin kuljetussuojiin. Hetken arvuuteltuaan hän oli heittänyt myös samansävyisen fleeceloimen hevosen päälle. Trailerissa olisi kuitenkin vetoa. Hän ei halunnut hevosen potevan epämukavuutta matkalla ratsastuskoululle.
Nainen oli meikannut tavallista kevyemmin. Hän oli oppinut muutaman kerran jälkeen, ettei kannattanut suotta käyttää paksua kerrosta meikkiä kun meni ratsastustunnille, sillä siellä tuli hiki. Sitten meikit valuivat pitkin poskia, jonka jälkeen hän näytti kerrassaan kamalalta. Parempi siis nousta selkään vain kevyen meikin kera. Vähän ripsiväriä ja kajaalia, ja pieni sipaisu luomiväriä.

Bethany oli ostanut itselleen kasan uusia ratsastusvaatteita, kun Lucy oli kerran sanonut, ettei Rain tarvinnut yhtään enempää varusteita. Hän olisi mielellään ostanut hevoselle uuden satulan. Lucy vakuutti, ettei sellaiselle ollut tarvetta. Tai uusille suitsille tai satulahuoville tai loimille. Kuulemma Rainilla oli jo nyt ihan liikaa varusteita. Minkä hän sille voi, että kaupoissa oli niin paljon kaikkea kivaa, jota hän halusi käyttää hevosellaan?
Nainen lähti taluttamaan Rainia tyytyväinen hymy huulillaan traileria kohti. Hän oli seurannut tarkkaavaisesti, miten Lucy käsitteli rauhallista ruunaa, jotta osasi itse lastata hevosen. Se herätti kerrasta toiseen ihastusta ratsastuskoulun teini-ikäisissä. Kaikki katsoivat häntä ihaillen. Aina vähintään kolme tyttöä tarjoutui harjaamaan ja varustamaan Rainin hänen saapuessaan ja toiset kolme tunnin jälkeen. Hänen ei tarvinnut itse tehdä mitään, mitä hän ei halunnut tehdä - mutta hän oikeastaan halusi. Hevosen kanssa oli mukava puuhailla.

Bethany sitoi Rainin huolella kiinni ja jätti sen jälkeen palkatun kuljettajan sulkemaan trailerin ovet. Bethany kiipesi auton kyytiin ja nappasi muutaman Rainista irronneen karvan mustista ratsastushousuistaan. Nainen kaivoi puhelimen esiin ja alkoi näppäillä sitä. Vuokratun trailerin kuski nousi kyytiin ja lähti ajamaan heitä ratsastuskoululle. Bethany hymyili. Tänään oli tarkoitus, että he opettelisivat nostamaan laukkaa käynnistä ja peruuttamaan. Ehkä hän pääsisi näyttämään ratsastuksenopettajalle, mitä kaikkea oli oppinut. Hän oli tullut viikonloppuna katsomaan, kuinka Lucy oli tanssinut Rainin kanssa kentällä.
Aluksi sen myöntäminen oli ollut vaikeaa, mutta nykyään Bethany myönsi hymyillen, että serkku oli taitavampi ratsastaja. Jonakin päivänä hän olisi yhtä hyvä, tai ainakin niin hyvä, että saisi Rainin tekemään mitä ikinä haluaisi. Nyt hän vasta opetteli. Lucy oli kertonut muutaman kikan Rainin liikuttamiseen. Jos ruunalta vaati ensimmäisestä askeleesta asti kunnollista käyntiä, se yleensä toimi paremmin myöhemminkin.
Bethany oli ratsastanut Rainilla hetken sunnuntaina kesken Lucyn harjoituksen. Ruuna oli tuntunut ihan toiselta hevoselta reagoidessaan herkäsi pohkeisiin. Hänen ei tarvinnut koko ajan komentaa ja käskeä, vaan Rain liikkui omalla moottorilla eteen. Se ei siltikään ollut kiitänyt lujaa tai muutoin tuntunut epäluotettavalta, joten Bethany oli nauttinut olostaan. Lucyn ohjeiden mukaan hän oli jopa yrittänyt pohkeenväistöä. Rain oli väistänyt tasapainoisesti sivulle. Bethany oli nauranut ääneen ja halannut serkkuaan heti kun oli päässyt alas ruunan selästä. Lucy oli tehnyt ihmeitä laiskan ruunan kanssa!

Rosings Parkin loistokkuuteen verrattuna ratsastuskoulu näytti purkamisuhan alla olevalta ladolta. Siellä oli kuitenkin maneesi, mikä oli ollut Bethanyn ehdoton vaatimus. Sateessa ratsastaminen ei sopinut hänelle. Rainkaan ei viihtynyt sateessa. Ainakin niin Bethany vakuutti itselleen.
Ruunan purkaminen oli helppoa. Heti kun nuoremmat tallillakävijät näkivät lehmänkirjavan, lilaan puetun irlannincobin, Bethanyn ympärillä pyöri joukko nuoria tyttöjä pyytämässä lupaa harjata Rain. Nainen luovutti hevosen tytöistä vanhimman, viisitoista täyttäneen Ruthin huomiin. Kaksi nuorempaa haki pyytämättäkin Rainin lilan harjapakin sekä satulan ja suitset trailerin etuosasta. Bethany käveli rauhallisin askelin tallia kohti ja pysähtyi rapsuttamaan Dee-Deetä, joka oli yksi ratsastuskoulun hevosista. Se oli varsin kaunis ruunikko puoliveriristeytys, joka oli yksi enkeli maasta ja selästä. Hän rapsutteli hetken hevosen tähden peittämää otsaa ennen kuin otti suunnan tallia kohden.

Tytöt olivat jo Ruthin johdolla riisuneet Rainin kuljetusvarusteista tallikäytävällä. Kolme tyttöä pyöri harjojen kanssa hevosen ympärillä puunaten jo ennestäänkin hohtavan puhdasta ruunaa.
"Saammeko letittää sen harjan?" Tytöt kyselivät innoissaan. Bethany nyökkäsi hymyillen ja astui lähemmäs halaamaan hevosensa päätä. Rain puhalteli ilmaa unisena. Se taisi nauttia huomiosta omalla laiskalla, unisella tavallaan. Bethany jätti hevosensa tyttöjen innokkaaseen huomaan ja vaelteli katsomaan muita tunnille tulijoita.
"Moi Jo", nainen tervehti toista vanhempaa ratsastajaa ryhmässään, jossa muutoin oli lähinnä varhaisteinejä. Josephine, tutummin Jo, hymyili ja vastasi tervehdykseen. Jo kävi Bethanyn tavoin kahdella ratsastustunnilla viikottain. "Menetkö tänäänkin Fuzzylla?"
"Joo", Jo huokaisi. Fuzzy oli paitsi tallin energisin, myös suurin hevonen. Suuri kimo ruuna puhalsi lämmintä ilmaa Bethanyn kasvoja päin. "Kunpa se käyttäytyisi paremmin kuin torstaina", kimon kellertävää karvaa harjaava Jo huokaisi. Rosings Parkissa kimot hevoset pysyivät hohtavan valkoisena, koska niitä hoidettiin jatkuvasti ammattitaidolla. Ratsastuskoulun kimo ruuna oli usein rusehtavan kirjava - ja parhaimmillaankin harmaankellertävä, kuten nyt.
"Eiköhän se käyttäydy", Bethany rohkaisi hevosta katsellessaan. Hän vastusti halua kaivaa kännykkä taskustaan. Hän oli vannonut, ettei käyttäisi puhelintaan enää tallilla ollenkaan. Se oli osoittanut vaikeaksi lupaukseksi pitää.

Bethany palasi Rainin luokse viittä vaille ja huomasi suureksi ilokseen, että ruuna oli valmis lähtemään tunnille. Hevosen tuuhea harja oli letitetty ruudukoksi hevosen paksulle kaulalle ja häntää koristi kalanruotomainen letti. Bethany hymyili tyytyväisenä ja kiitti tyttöjä, jotka kikattaen siirtyivät sivummalle. He lähtivät kentälle. Fuzzy oli juosta Josephinen yli lähtiessään suurella loikalla karsinastaan. Bethany irvisti ja taputti Rainin kaulaa. Onneksi hänellä oli oma hevosensa, niin hän ei vahingossakaan joutuisi Fuzzyn kaltaisen hengenvaarallisen hevosen selkään.
Ratsukot nousivat selkään. Bethany suoristi ryhtinsä, veti syvään henkeä ja kävi nopeasti läpi mielessään edellisten tuntien ohjeet. Kantapäät alas ja nyrkit pystyyn. Ne olivat hänen suurimmat kompastuskivensä, jos opettajan toistuvista kehoituksista saattoi mitään päätellä. Nainen kannusti Rainin liikkeelle, mutta tällä kertaa jatkoi pohkeiden antamista, vaikka hevonen kävelikin jo. Rain kiihdytti pärskähtäen tahtiaan, eikä yrittänyt hidastaa heti kun hän lopetti. Näinkö yksinkertaista Rainin aktivoiminen oli?

Tunti sujui tavanomaisesti. Jo lähes putosi Fuzzylta, joka kiihdytti laukassa ja oli kaatua omiin jalkoihinsa, kun Jo opettajan ohjeiden mukaan käänsi ruunan ympyrälle. Yksi poni päätti säikkyä kentän kulmaa eikä koko tunnin aikana suostunut menemään sinne. Toinen poni päätti, ettei sitä huvittanut laukata, joten se vain painoi kiitoravia silloin kun piti laukata. Bethany työskenteli otsa hiessä Rainin kanssa. Rain liikkui paremmin kuin edellisellä viikolla, se oli selvää, mutta nainen ei ollut tyytyväinen. Muistikuvat ruunasta suorastaan tanssimassa siirtymisestä toiseen edellisenä päivänä nostivat rimaa. Hän halusi hevosen liikkuvan yhtä hyvin.
Opettaja antoi hyviä ohjeita ja lopulta hän sai Rainin nostamaan laukan paikaltaan. Se ei kuulemma ollut helppoa, mutta Rain teki niin hänen pyynnöstään. Okei, ehkä se fuskasi ja otti kaksi käyntiaskelta, mutta kuitenkin. Se oli laukannosto lähes käynnistä. Bethany halasi onnellisena hevosensa kaulaa, kun tunti oli päättymäisillään ja he kulkivat pitkin ohjin käyntiä. Hän oli oppinut taas niin paljon! Jonakin päivänä hän pystyisi keskittymään hevosen ratsastamiseen huolellisesti kulmaan samalla kun osaisi pitää kantapäänsä alhaalla ja hevosen aktiivisessa ravissa. Nyt tuntui, että heti kun hän korjasi yhtä asiaa, hän unohti toisen.

Tunnin jälkeen tytöt hoitivat Rainia innoissaan ja Bethany jäi norkoilemaan Josephinen kanssa ruunikon Dee-Deen tarhalle. Ruuna hamusi viimeisiä heinänkorsia päiväruuistaan hiekkatarhassaan. He juttelivat mitä sattuu, milloin hevosista, milloin koulusta, milloin mistäkin. Jo opiskeli historiaa, joten he eivät olleet koskaan törmänneet yliopistolla, mutta tallilta olivat löytäneet yhteyden. Jo kadehti häntä Rainin takia, mikä tuntui varsin mukavalta. Rain oli upea hevonen, ja hän ansaitsi ruunansa. Jonakin päivänä Josephinekin voisi ostaa oman hevosensa. Sillä hän aina lohdutti toista.
Bethany maleksi takaisin Rainin luokse kännykkäänsä näpertäen. Ruuna hörisi tyytyväisenä, kun yksi tytöistä tarjosi sille kuivunutta leivänkannikkaa. Sosiaalisessa mediassakaan ei ollut tapahtunut mitään ihmeellistä. Kolmetoista oli tykännyt hänen ratsastuskuvastaan instagramissa tunnin aikana. Höh. Olisi nyt ollut edes kaksikymmentä!

Bethany antoi tyttöjen lastata Rainin ja kävi itse vain tarkistamassa, että hevonen oli kunnolla kiinni. Hän heilautti kättään ja nousi auton kyytiin. Paluumatka tuntui aina lyhyemmältä kuin menomatka. Tunnilla oli ollut hauskaa eikä hän malttanut odottaa torstaita. Ehkä hän tulisi huomenna ratsastamaan Rainin illalla itsekseen. Hän voisi harjoitella samoja asioita kuin tänään tunnilla.
Ratsastustuntien jälkeen oli aina onnistunut olo. Joko sen takia, että hän pääsi loistamaan tunneilla ratsastaessaan omaa hevostaan tai sitten siksi, että hän todella koki oppivansa jotain. Siitä huolimatta hän ei halunnut vaihtaa myöhempään, tasokkaampaan ryhmään, vaikka ratsastuksenopettaja oli vihjannut siitä useaan kertaan. Hän nautti siitä, kun sai olla ryhmänsä paras, vaikka se sitten tarkoittikin, että hän ratsasti tasoaan aavistuksen alemmassa ryhmässä.