PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Se mikä ei tapa, ahdistaa

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Se mikä ei tapa, ahdistaa   La Loka 04, 2014 9:13 am

Pikaviestinpeli, jossa Caitlin valmentaa ratsukoita sekä Miyato ja Teddy juttelevat enemmän tai vähemmän onnistuneesti keskenään.
-----

Tiistai 7. lokakuuta, iltapäivä

Vaihteeksi satoi, kuten Englannissa nyt yleensäkin. Miyato hölkkäsi sadeloimeen verhottu tamma vierellään ravaten tallia kohti. Cora pärskähti päästessään tallin suojaan, siinä missä tamman isäntä huokaisi helpotuksesta. Ruunikonkimo seisoi kiltisti käytävällä. Miyato riisui tammalta kaulakappaleellise loimen yltä, harjaten karvaa sen alla. uo varusti hevosen koulusatulalla, keltaisilla pinteleillä sekä kolmipalakuolaimellisilla suitsilla. Coraa saattoi kilpailujen ulkopuolella ratsastaa niinkin hellin kuolaimin. Se tuntui hyvältä. Hän li ratsastanut tammaa parisen viikkoa Rosingsissa ja nyt oli ensimmäisen kouluvalmennuksen aika, kun yhteisymmärrystä oli saavutettu. Hän lähti taluttamaan Coraa maneesia kohti, jossa valmennus varmaan pidettäisiin tällä säällä. Siellä hän nousi tamman selkään ja pyysi käyntiä, nauttien siitä miten saattoi antaa hevosen astella löysin ohjin.

Caitlin ei ollut varsinaisesti myöhässä, sillä nainen oli pyörinyt koko päivän tallilla. Valmentaja oli vain autuaasti unohtanut katsoa kelloa jäädessään juomaan kahvia yläkerran oleskeluhuoneeseen. Vasta, kun hän näki ruunikonkimon tamman maneesissa, hän tajusi, että hänenkin pitäisi olla siellä. Hupsista. Nainen täytti termosmukinsa kahvilla ja laskeutui portaat alas kaksi kerrallaan. Hän asteli maneesiin toispuoleinen hymy huulillaan juuri parahiksi todistamaan, kuinka ratsukko lähti käynnissä kiertämään uraa pitkin.
"Hei Caloun", hän tervehti ratsastajaa. "Mitä toivoisit valmennukselta?" Hän uteli ja hörppäsi mukanaan kantamasta termosmukista kuumaa, höyryävää kahvia. Sille oli tarvetta, kun Englannin sää oli näin kolea ja sateinenkin. Ehkä hänen olisi pitänyt muuttaa johonkin etelämmäs. Espanjan aurinko houkutteli syksyisin yllättävän paljon.

Miyato säpsähti. Viimeksi kun hän oli tavannut Caitlinen ollessaan hevosensa selässä, Huzzle oli yrittänyt tehdä parhaansa jotta ei näyttäisi parhaallakaan tahdolla edes huonolta, mutta silti kelvolliselta kouluratsulta.
"Hei... Umm... En tunne vielä tammaa kovin hyvin joten... Jotain sopivan haastavaa." Kun yhteinen sävel oli haettu, nyt he hioivat sitä. Cora askelsi hieman laiskasti, kun esteitä ei ollut näkyvillä. Se tuntui huutavan, että sitä kyllästytti ja väsytti tällainen sileäpelleily.

Sopivan haastavaa? Sepäs oli tarkka ja selkeä ohje. Caitlin naurahti.
"Selvä", hän vastasi vino virne kasvoillaan. "Keräile vain ohjia tuntumalle. Vaadi siltä heti reippaampaa käyntiä, se ei saa näyttää siltä, että kulkee unissaan", valmentaja ohjeisti kohottaen jälleen termoskuppiaan huulilleen. Maistuipa kahvi hyvältä.
"Missä lajissa sillä olisi tarkoitus kilpailla?" Caitlin uteli seuratessaan ratsukkoa muutaman metrin päässä uran sisäpuolella. Nainen asteli rennoin askelin, mutta keskittyi jalkoihinsa, jottei kompuroisi ja parhaimmillaan kaataisi kuumaa kahvia päälleen.

Hän keräsi naisen käskystä ohjia, Coran havahtuessa hieman omasta unimaailmastaan. Ruunikonkimo heilautti häntäänsä laiskasti, saade ratsastajan naurahtamaan. Kun hevoselta vaati, se kyllä teki. Cora osasi kantaa itsensä ja reipastutti käyntiä Miyan niin pyytäessä, mutta ei varmasti liikaa.
"Kentässä, aloittaa ensikaudella kolmesta tähdestä ja... Tähdätä neljään tähteen. Coralla on kaikki mahdollisuudet siihen." Tamma jaksoi keskittyä koulosuudella, se hyppäsi hallitusti, varmasti ja kauniisti, eikä pelännyt maastoesteillä mitään. Se vaati tietysti tasoisensa ratsastajan, mutta siksi he olivat nyt tässä, jotta Miyato pääsisi Coran tasolle, ei toisinpäin.

Caitlin nyökkäili puheen tahdissa. Loistavaa. Kenttäratsut sentään osasivat koulua, kun kilpailun ensimmäinen osuus oli pelkkää puhdasta kouluratsastusta. Ei estehevosissa mitään pahaa ollut, mutta kouluvalmennukset tuntuivat aina olevan niiden mielestä täysin turhia.
"Onnea siis", nainen toivotti kuullessaan tamman suunnitelmista. Kovat olivat unelmat, mutta sellaista se oli. Jos hevosessa vain riittäisi potkua, ei mikään estäisi ratsukkoa nousemasta kenttäratsastuksen huipulle, mikäli valmennuksia otettaisiin useammin kuin kerran kuussa.
"Pysäytä se ja pyydä neljän askeleen peruutusta", Caitlin sanoi. "Valmistele kaikki huolella", hän vielä muistutti. "Puolipidätteitä, raskaampi istunta, herätellään sitä työntekoon."

Syvä huokaus pääsi molemmilta, sekä hevoselta että ratsastajalta. Coran kanssa mies uskalsi käyttää kannuksia. Huzzle sekosi niistä, kun oli jo valmiiksi kuuma ja Quiri ei muuten vai voinut sietää mokomia metallisia killuttimia kylkiensä lähellä. Quiri kokosi itsensä kauniisti ja kantoi itsensä ryhdissä. Miyatolla oli mennyt aikaa, että hän ei olisi enää hätäinen, kuten orinsa kanssa oli tottunut olemaan. Sen huomasi että hän yritti, mutta ei ihan osannut vielä. Tamma pysähti ja peruutti, protestoiden kevyesti peruuttamalla vinoon. Se ei ollut valmis tehtävään. Kiltisti se lähti eteenpäin, siinä missä Quiri olisi jo vetänyt melonit nenäänsä. Vanhaan tammaansa nuorukaisella oli erilainen luotto, Coran kanssa hän oli vielä epävarma, vaikka tavallaan tiesi ettei tamma mitään tekisi.

"Istu suorana, valut hieman sivulle. Katse suoraan eteen", Caitlin korjasi, kun hevonen peruutti vinoon. Tamma vaikutti varsin täysipäiseltä tapaukselta, mitä nyt aavistuksen tahmealta ja selkeästi etupainoiselta. Ilmeisesti takaosa oli helppo jättää jälkeen, kun ei tarvinnut todella työskennellä. Nainen tarkkaili ratsastajan asentoa, koettaen tapansa mukaan päästä valmennettavansa pään sisään. Hän oli vuosien varrella huomannut, että se oli helpoin tapa löytää yhteinen sävel ja saada valmennus sujumaan.
"Rentoudu selässä. Hengitä muutaman kerran syvään ja kuvittele istuvasi satulasta läpi. Koita sen jälkeen uudestaan pysäytystä ja peruutusta."

Miyato kuunteli naisen neuvoja, selvästi korjatessaan asentoaan. Lopulta tuo heitti jalustimet tamman kaulalle, niin hän saisi parhaiten istuttua raskaasti alas ja korjattua Caitlinin haluamia asioita. Kun olo oli rento, hän pyysi tammalta reipasta käyntiä ja työskentelyä myös takapäällä. Cora otti vinkistä vaarin ja lähti todella kunnolla liikkeelle, luistamatta töistään. Peruutus sujui suoraan, mutta hieman tahmaisesti, ainakin Miyaton mielestä. Hän olikin tottunut siihen että Huzzle tuntui loikkaavan taaksepäin.

Caitlin hymyili, kun näki jalustimien nousevan ylös. Mahtavaa.
"Hyvä, näyttää jo paljon paremmalta", hän kehui kun hevonen peruutti suoraan. "Keskity vaatimaan siltä aktiivista käyntiä ja ala työstää taivutusta ympyröillä. Ratsasta molemmat pohkeet kunnolla läpi. Se ei saa kaatua sisään tai valua ulos, eikä riitä, että se on taipunut kaulasta. Vaaditaan tammaltasi heti alusta asti kunnollista työntekoa, niin saamme toivottavasti tuon jähmeyden katoamaan heti kättelyssä", Caitlin selitti hyväntuulisesti. Hän halusi aina saada hevoset kuulolle heti alusta alkaen, niin suurin osa valmennuksen alkupuoliskosta ei menisi siihen, että hevoset vasta heräilivät. Monet hevoset oppivat varsin nopeasti, ettei aluksi tarvinnut tehdä töitä, jos ratsastaja oli tyytyväinen puolittain tehtyihin suorituksiin.

Cora oli hevonen, jola kehtasi vaatia. Se osasi ja juuri sopivasti vaati ratsastajaansa kehitämään itseään, antaen tilaisuudenkin sille, että nuori ratsastaja saisi kehittää itseään. Hän vaati kokoajan enemmän, pyytäen sitä Caitlinin käskystä liikkumaan vielä paremmin. Hän ratsasti isoja ympyröitä, hakien Coralle hyvää taivutusta. Se kaatui aluksi hieman sisään, mutta korjasi pian, kun ulko-ohjan tuki parani. Huzzlen kanssa piti usein asettaa enemmän sisälle ja se vaati opimista, että Cora ei sitä vaatinut.

"Tee yhä pienempiä ympyröitä, taivuta enemmän. Työstä sitä vaikka kahdeksikolla, niin joudutte molemmat keskittymään taivutukseen", Caitlin sanoi kuuluvasti kävellessään kentän keskellä katse ratsukkoon suunnattuna. Miyato oli taitava ratsastaja, sillä lähes tuntematon hevonenkin taipui ratsastajan tahdon mukaan.
"Lisää kahdeksikkoon pysähdys aina ennen kuin vaihdat toiselle ympyrälle", valmentaja kehotti katsottuaan hetken ratsukon toimia. "Hyvä. Palaa uralle ja siirry raviin."

Cora alkoi löytää sisäistä kouluratsuaan, liikkuen pehmein ja näyttävin liikkein eteenpäin. Miyato tiesi että se pääsi vielä paremmin käyttämään takapäätään, jos vain halusi. Alkukankeutta oli vielä selvästi havaittavissa, mutta se haihtui hiljalleen. Hän hymyili muutaman kahdeksikon jälkeen, kun sai tamman taipumaan hyvin kauniisti ja hallitusti pohkeensa ympärille. tahmaisesti Cora siirtyi raviin ja vaati muutaman pätkän lisätty ravia, jotta tahti pysyi keskiravissa hyvänä.

"Työstä ravia enemmän", Caitlin huikkasi seuratessaan, miten ratsastaja aktivoi tahmaista hevosta. "Kokoa sitä, älä päästä juoksemaan alta pois. Vaadi sitä kokoamaan itseään samalla tahtia ylläpitäen. Naputtele kevyesti kannuksilla askelten tahtiin", valmentaja jatkoi katsoessaan ratsukon yritystä lisätä ravia. Cora liikkui ihan kauniisti, mutta se vaatisi paljon aktiivisempaa askelta ja takaosaan liikettä, ennen kuin ravia voisi kehua.

Miyato oli arka käyttämään kannuksia. Caitlinin neuvosta hän kuitenkin uskalsi käyttää kannuksia enemmän, naputellen aktiivisesti hevosen kylkiä. Hän kokosi tammaa, jonka ryhti parani ja oikistui. Lisäksi hän pyysi äänellä, hakien tamman ryhtiä vielä paremmaksi. Pian hän tunsi miten se otti takapään alleen ja hymyili. Cora nosti häntäänsä hieman ylemmäs ja heilutteli päätään rentona. Se siinä evosessa oli parasta, se oli niin rento, aina.

"Hyvä, näyttää oikein hienolta", valmentaja kehui kun tamma jatkoi kootussa ravissa kenttää ympäri. "Tee muutama voltti ja vaihda sen jälkeen suuntaa lävistäjän kautta. Tee kulmassa lukuisia puolipidätteitä samalla kun pyydät hevosta pohkeilla eteen. Katsotaan, saataisiinko siitä irti oikein tyylikästä lisättyä ravia lävistäjällä", Caitlin sanoi. "Tarkoitus on, että Cora lähtee pienestä myötäyksestä lisättyyn raviin. Sinun on siis valmisteltava tamma siihen huolellisesti. Keräämällä painetta hevoseen kulman aikana, se on valmis tarjoamaan lisättyä askellajia lävistäjällä heti kun päästät sen irti."

Miya kuunteli Caitlinin puhetta, yrittäen sisäistää ne kaikki ohjeet. Hän hymyili hiljaa, ihanaa kerrankin tehdä jotakin todella kehittävää ja järkevää tehtävää, eikä keskittyä hevosen pidättämiseen kokoaikaa! Hän nyökkäsi sen merkiksi että ymmärsi, tehden voltit. Miya istui raskaasti alas satulaan, painaen pohkeet hevosen kylkiin, samalla kun otti puolipidätteitä. Cora suorastaan tanssi eteenpäin, vaikka lävistäjällä lisätty ravi jäi alkuunsa hieman latteaksi. Onneksi tamman askellajeissa oli helppo istua!

Caitlin seurasi hevosta ja ratsastajaa tarkkaavaisin silmin. Ratsukko näytti hyvältä, ei täydelliseltä, mutta hyvältä. Siltä pohjalta olisi hyvä lähteä rakentamaan valoisaa tulevaisuutta kilpakentillä.
"Kokoa jälleen ravia ja jatka uraa pitkin. Tee paljon voltteja ja ympyröitä, yritä saada se taipumaan tasaisesti koko rungostaan", Caitlin ohjeisti valpas katse ratsukkoa seuraten. Nainen joi kahviaan tyytyväisenä. Tämä valmennushan sujui hyvin. Miten hän oli vältellyt valmentamista näin pitkään? Tämähän oli yllättävän mukavaa.

Se oli varmasti mukavaa kun ratsukko oli hyvä. Jos Miya olisi ottanut yksityisvalmennuksen Huzzlella, Caitlin olisi saattanut hautoa itsemurhaa. Mistä tulikin mieleen, että tämän jälkeen tulisi ratsastaa se raisuvarsa. Cora sai puhtia volteille kun sitä tuuppasi eteennnpäin ja alkoi selvästi löytää oman moottorinsa, kun tajusi ettei saisi laiskotella. Se pärskähti ja vilautti nyt sitten sitä lisätyä ravia, kun sen hetki jo meni.

"Taivuta enemmän", Caitlin ohjeisti katsoessaan kaunista tammaa. Sillä oli selkeästi taipumusta koettaa luistaa sileätyöskentelyssä, mutta eiköhän sekin korjattaisi pian. "Cora huijaa sinua, se taipuu vain kaulastaan. Vaadi taivutusta kyljestäkin", valmentaja sanoi katsoessaan hevosen menoa. Upeat liikkeet tammalla ainakin oli. Miyato oli löytänyt itselleen upean hevosen.
"Vahvempi sisäpohje. Ajattele, että sisäpohkeesi on tolppa, jonka ympäri hevosen on kuljettava tasaisesti taipuneena. Noin juuri. Hienosti korjattu."

Ruunikonkimo tosiaan yritti usein huijata ratsastajaa sileällä, josta se ei niin välittänyt, mutta ilmaisi mielipiteensä vain laiskottelemalla, eikä keksimällä temppuja. Miya venytti jalkaansa j kietoi sisäpuolen jalan hevosen ympärille, hakien tasaista painetta tamman kyljelle. Se ilmeisesti auttoi ja hevonen taipui kauniisti, liikkuen vihdoinkin ympärälläkin todella kauniisti. Se tuntui tasapainossa ja tuntui suustaan kevyemmältä. Ei ollut todellakaan niin etupainoinen enää.

"Ota hetkeksi käyntiin ja anna pidempää ohjaa", Caitlin sanoi kun ympyrät näyttivät jo oikein mallikelpoisilta. Pieni tauko tekisi terää niin hevoselle kuin ratsastajallekin. "Toivotko jotain erityistä laukkatyöskentelyltä?" Valmentaja kysyi asettuen jälleen kävelemään ratsukon rinnalle. Kun he kulkivat avoimen katsomon ohi, Caitlin jätti termosmukinsa sinne. Kahvi oli jo loppunut, joten mitäpä sitä turhaan kantelemaan kuppia mukana.

Miyato laski jalustimet nyt käynnin ajaksi, vetäen helpottuneesti henkeä. Hän selvisi siitä! "Um.... Jotain eteenpäin ajavaa ja sellaista millä saisi sen käyttämään peräpäätään. Se on Coran suurin ongelma. ja etupainoisuus. Olen käyttänyt paljon puomena ja kavaletteja ravissa. Ja noh, reipasta tahtia." Miyato nauroi lopuksi ja taputti tammansa kaulaa. Ruunikonkimo näytti tyytyväiseltä itseensä.

"Selvä", Caitlin vastasi miettien jo kaikkien käyttämiensä harjoitusten seasta sellaisia, jotka sopisivat juuri tälle ratsukolle. Siirtymisiä ainakin. Ne aktivoivat takaosaa mukavasti. Hän mietti myös ohjattomuutta. Cora ei ollut pahimmasta päästä etupainoisia hevosia, joten ehkä hän säästäisi ratsastajan siltä.
"Mitä olet pitänyt Corasta?" Valmentaja uteli kulkiessaan hevosen rinnalla. Ruunikonkimo vaikutti oikein kelpo ratsulta. Olihan siinä vikansa ja hiottavaa riitti, mutta täydellistä hevosta ei ollut olemassakaan.

Miyato kumartui hevosen kaulalle, rapsutellen sen karvaa. Cora nauttii siitä, sulkien jopa hetkeksi silmiään. Tuo vilkaisi Caitlinia silmät tuikkien onnesta.
"Se on ihana. Olen onnellinen että löysin sen, se.. On erilainen kuin aiemmat hevoseni. En ole tottunut työntämään hevosta eteen vaikka se onkin tarpeen vain sileällä... Ja hypätessä pelkään aina että se karkaa käsistä vaikka Cora kuuntelee upeasti... Silti odotan kauhulla sen ttekevän jotakin mitä Huzzle voisi tehdä. Eli mitä tahansa."

Caitlin nyökkäsi. Sellaista se oli, kun oli tottunut tietyn tyyppiseen hevoseen.
"Sinun pitää opetella rentoutumaan selässä. Cora liikkuu upeasti kunhan vain luotat siihen ja vaadit loppuun asti suoritettuja tehtäviä. Se on fiksu, se tietää kyllä, jos pystyy luistamaan työnteosta", Caitlin sanoi ja kurotti taputtamaan tamman kaulaa. "Eiköhän jatketa", valmentaja totesi hymyillen.
"Ota siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Valmistele siirtymiset huolella, jotta Cora ottaa takajalkansa kunnolla alle. Katsotaan, saataisiinko me siirrettyä sen painopistettä taaemmas. Korjaa istuntaasi hieman taaemmas satulassa ja mikäli se painaa päätään alemmas, nosta ulko-ohjalla pää jälleen ylös."

Miyato nyökkäsi, kyllä hän vielä oppisi ettei uusin hevosensa veisi häntä kohti varmaa tuhoa ja turmiota. Tamma hamusi Caitlinin takkia siitä missä yleensä oli taskut. Miya veti kevyesti ohjasta, naurahten hölmölle hevoselle. Hän heitti jälleen jalustimet ylös ja siirsi tamman raviin, vaatien siltä nyt hyvää koontia ja reipasta askelta. Siirtymiset sujuivat pehmeästi, välillä tamma notkahti liian eteen, jolloin Miya korjasi istuntaansa. Cora korjasi siinä missä ratsastajansakin, korvat rennosti sivuilla keinuen. Se ainakin oli kuulolla.

Caitlin taputti hevosen otsaa. Hassu otus. Hänellä ei valitettavasti ollut herkkuja mukanaan. Ehkä olisi pitänyt kantaa sellaisia taskuissa. Nainen seurasi kuinka ratsastaja keräsi ohjat ja jatkoi ratsastamista tyylikkäästi. Välillä valmentaja huomautti jotakin pientä, kuten kantapäät alas, polvet rennoiksi tai katse ylös hevosen niskasta, mutta muutoin Caitlin saattoi vain seurata ratsukkoa.
"Hienoa", hän kehui kun siirtyminen sujui erittäin pehmeästi ja tamma todella polki takajaloilla alleen. "Eiköhän siirrytä laukkaan. Tehdään niin, että ratsastat kolmikaarista kiemurauraa. Nosta laukka keskihalkaisijalla. Ensimmäisen kaarteen jälkeen koeta jälleen pysähtyä keskihalkaisijalle. Pysähdyksen jälkeen muutama askel käyntiä ja uusi laukannosto. Eli seis keskihalkaisijalla ja käynnistä uusi, kaarteeseen sopiva laukka. Pidä huolta, ettei hevonen pääse kaatumaan sisään kaarteissa ja jos se tuntuu tahmaiselta, naputtele jälleen kannuksilla laukkaan tahtia. Kerää painetta ohjalle, mutta älä anna sen kiihdyttää vauhtiaan."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Se mikä ei tapa, ahdistaa   La Loka 04, 2014 9:14 am

Ja jälleen Miyato teki mitä pyydettiin, ilman jalustimia. Coran kanssa oli helpohkoa työskennellä ilman niitä, joten hän saattoi hyvin tehdä niin. Ensimmäisen kiemurauran hän joutui jättämään kesken, tamman laukan ollessa ponnetonta. Hän otti yhden suoran verran pitkää laukkaa jota ei koonnut, tuoden tamman laukka ympyrälle. Sen jälkeen hän kokosi, siirsi käyntiin ja kokeili uudellen, saaden jo hieman parempaa laukkaa, joka parani parin pysähdyksen myötä.

Caitlin seurasi tamman laukkaa ehtimättä edes sanoa mitään, kun ratsastaja jo korjasi itse. Hienoa. Valmentaja piti suunsa supussa ja seurasi ratsukkoa katseellaan.
"Vaadi laukalta enemmän. Aja sitä eteen istunnalla ja pohkeilla, mutta pidä puolipidätteillä laukka lyhyenä. Yritä saada askelta enemmän ylös kuin eteen", valmentaja sanoi seuratessaan kiemurauraa tekevää ratsukkoa. Laukka näytti hetki hetkeltä paremmalta.
"Palaa uralle ja kerää koko lyhyen sivun ajan painetta hevoseen, jopa niin paljon, että se tuntuu räjähtävän allesi. Käännä se lävistäjälle kulman jälkeen ja myötää ohjalla. Koeta saada se tarjoamaan lisättyä laukkaa. Ei haittaa, vaikka menisi yli, kunhan saadaan siihen enemmän liikettä."

Miyato oli pelännyt Rosingsissa, että kaikki pitivät häntä surkeana ratsastajana, joka ei osannut mitään. Quirilla oli typerää tavallaan valmentautua, kun tamma sai vain olla eikä kilpaillut. Hän voisi alkaa valmentautua kaksi ellei kolmekin kertaa viikossa Coralla ja samoin Huzzlella... Hän nyökkäsi Caitlinille ja mietti että pitäisi varmasti kysyä naiselta kouluvalmennuksia Huzzlelle, yksityisiä. Niistä tulisi varmasti Caitlinin viikon mahtavia kohokohtia. Ei todellakaan. Mies istui raskaasti satulaan, tehden pieniä pidätteitä ja tuuppasi samalla hevosta lantiolla sekä pohkeilla eteenpäin. Lävistäjällä tammasta sai irti todella upeaa lisättyä laukkaa, ei edes turhan överiä sellaista.

Caitlin seurasi ratsastajan apuja ja istuntaa. Coran lähtiessä lävistäjälle, nainen pidätti hetken hengitystään. Mitäköhän tästä tulisi? Cora ylitti kaikki odotukset. Caitlin hymyili seuratessaan tamman upeaa lisäystä. Laukka näytti kerrassaan mahtavalta.
"Hienoa! Kehu sitä oikein kunnolla", valmentaja sanoi hymyillen, kun ratsukko palasi uralle toisessa päässä maneesia. "Tuo lisätty laukka olisi kelvannut kouluradoillekin", hän vielä kehui.
"Laukka näyttää jo pyörivän paremmin. Lähde kiemurauralle uudestaan. Keskihalkaisijalle pysähdys ja uusi laukannosto joko paikoiltaan tai käynnistä."

Miyato hymyili leveästi, silittäen tammansa kaulaa. Se oli mahtavaa, tuntunut selästäkin käsin upealta! Cora niin saisi ämpärillisen porkkanoita jahka tämä loppuisi! Okei, ei ehkä ämpärillistä mutta saisi kyllä. Miyato siirsi tamman käyntiin, nostaen laukan lyhyesivun keskeltä. Coran laukka oli parantunut huomattavasti, se liikkui jo paljon paremmin ja pirteämmin. Lopettanut luistamisen töistään, selvästi. Pysähdys sujui pehmeästi, joten hän rohkaistui kokeilemaan laukannostoa suoraan siitä. Cora nosti oikean laukan lennokkaasti, asettuenkin hyvin. Oli ihanaa tuntea kerrankin onnistuvansa!

Caitlin seurasi ratsukkoa vino virne kasvoillaan. Silmissä tuikki innostus. Oli ihana nähdä, miten ratsukko pääsi loistamaan ja sai jotakin irti valmennuksesta.
"Näyttää todella hyvältä. Suorista selkeämmin kaarteen jälkeen", hän sanoi. "Jos haluat, voit vaihtaa laukkaa lennostakin", valmentaja sanoi. Mitä sitä turhaan kieltämään, kun ratsukko selkeästi osasi ja pystyi siihen. Pysähdyksessä ei ollut mitään korjattavaa, joten niiden harjoittelu tuntui tällä hetkellä lähinnä ajanhukalta. Miyato sai tammansa kulkemaan hyvin. Parempi siis lisätä tehtävään vähän enemmän haastetta. "Ota pitkälle sivulle reippaampaa laukkaa, kokoa ennen lyhyttä sivua ja lähde uudelleen kolmikaariselle kiemurauralle, jolla vaihdat laukkaa askeleessa aina kaarteeseen sopivaksi."

Miyato keräsi taas tammaan painetta lyhyellä sivulla, päästäen sen myötäämällä laukkaamaan lisätysti.
"Hieno tamma!" Hän ei voinut olla kehumatta kun alkoi koota askelta taas lyhyemmäksi, saadakseen hevosen askeleen mitan sopivaksi kiemurauralle. Coran laukka lyheni ja se nosteli jalkojaan korkeammalle, liikkuen näyttävästi. Miyato ei vielä kertaakaan ollut saanut tammasta tällaista irti, joten hän oli hieman puulla päähän löyty hevosensa selässä. Cora vaihtoi laukan lennosta hienosti ja haparoimatta, kun hän keskittyi valmistelemaan siirtymisen huolella. Kiemuraura sujui hänestä hyvin, mutta hän halusi kuulla tietysti Caitlininkin ajatukset.

"Eihän sitä ole tunnistaa samaksi hevoseksi kuin valmennuksen alussa", Caitlin naurahti. "Ota käyntiin." Naisen kasvoilla oli tyytyväinen, ylpeä hymy. Miyato oli työskennellyt hienosti hevosensa kanssa, eikä valmennus ollut vielä edes ohi. Mahtavaa, kerrassaan mahtavaa.
"Kunhan vain itse keskityt suoritukseenne, se menee hyvin. Saat sen taipumaan tasaisesti kaarteissa ja asettumaan liikkeen suuntaan. Se liikkuu tahdikkaasti, kantaa itsensä tasapainoisesti ja polkee hyvin alleen. Muista suoristaa se aina kaarteiden jälkeen. Cora jää helposti asettuneeksi kaarteen jälkeen, joten keskity suoristamiseen", valmentaja jutteli tyytyväisesti. Nainen kompuroi omiin jalkoihinsa, mutta säilytti sentään tasapainonsa.
"Keksitkö jotakin, mitä haluaisitte vielä päästä harjoittelemaan?"

"Ei todellakaan.. En ole kertaakaan saanut sitä kulkemaan näin vielä!" Miyato oli todella onnellinen, kuunnellessaan naisen ohjeita ratsastukseen. Hänellä ei oikeastaan ollut ollenkaa toiveita siitä mitä tulisi harjoitella. Mitä Caitlin näki parhaaksi että heidän pitäisi?
"Umm, en tiedä, ei oikeastaan. Mitä sinä haluaisit meidän harjoittelevan?"

"Valmennuksissa käyminen kannattaa", Caitlin naurahti väläyttäen toispuoleista virnettään ratsastajalle. "No, siinä tapauksessa", valmentaja sanoi äänensävyllä, josta huokui ilkikurisuus. Miyaton olisi kannattanut keksiä tehtävää, koska Caitlin varmasti keksi enemmän puuhaa.
"Jatketaan siirtymisten parissa", hän sanoi harppoen maneesin katsomon suuntaan. "Tehdään siitä vain aavistuksen vaikeampaa", valmentaja sanoi ja nosti kauniisti kerälle käärittyä juoksutusliinaa. Hän viittoi kädellään ratsukon tallipäätyyn ja odotti, että Miyato pysäyttäisi tammansa ennen kuin asteli hevosen luokse.
"Pidä jalustimet ylhäällä", Caitlin sanoi ja tarttui hevosen ohjiin. "Katsotaan, kuinka hyvin saat sen pysähtymään ja suoriutumaan siirtymisistä, kun et saa ohjia tai jalustimia avuksesi", valmentaja naurahti ja mikäli toinen irrotti otteensa ohjista, sitoi valmentaja ne hevosen kaulalle. Ne eivät pääsisi putoamaan tamman jalkoihin, mutta olivat riittävän lähellä, että ratsastaja yltäisi niihin, jos tarve vaatisi. Juoksutusliina oli jo kiinnitettynä hevosen suitsiin.
"Heti kun olet valmis, pyydä se käynnissä liikkeelle. Annetaan sen kiertää muutama kokonainen ympyrä, ennen kuin saat yrittää sen pysäyttämistä pelkällä painolla. Keskity omaan istuntaasi. Jalat roikkuvat pitkinä ja rentoina, selkä pysyy suorana ja lantio myötää liikkeitä. Voit laittaa kätesi selkäsi taakse, niin ryhti säilyy helpommin ja käsilläsikin on jotain puuhaa."

Miyato kohotti kulmaansa Caitlinin sanoille ja etenkin äänensävylle. Se ei luvannut hyvää. Nähdessään sen juoksutusliinan, hän puraisi huultaan ja mieleen muistui Teddyn kertomus siitä miten putosi Dimen selästä. Hän taisi olla seuraavan vuorossa , jatkaen tarinaa nuoremman sukupolven voimin.
".... Sinä haluat nähdä maailman palavan ja minun putoavan, niinkö?" Miyato tunsi vastustamatonta halua kääntää Cora ympäri, mutta naurahti vain ja alistui kohtaloonsa kiltisti. Itse ei ollut keksinyt tekemistä ja Caitlin keksi selvästi. Hän haki satulassa hyvän asennon, katuen ettei valmennuksissa käyttänyt liimaa satulassa. Hän veti kädet selkänsä taakse, tuntien itsensä idiootiksi. Cora lähti eteenpäin kuuliaisesti käynnissä, näyttäen vähän hölmistyneeltä harjoituksesta.

"Jos putoat, olet oluen velkaa", Caitlin virnuili. Hän mietti vasta sanottuaan, pitäisikö Corinne moista käytöstä asiattomana. Hän ei voinut kuin naurahtaa hiljaa. Vanhoista tavoista oli vaikea päästä eroon. Edellisellä tallilla oli ollut tapana, että putoaja tarjosi oluet kaikille, jotka olivat läsnä.
"Hyvä. Koeta pysäyttää se keskihalkaisijalle. Istu syvemmälle satulaan ja kuvittele vajoavasi siitä läpi. Vastusta liikettä, jännitä vatsalihakset ja reidet. Katsotaan, kauanko sillä kestää tajuta, mitä haluat", valmentaja sanoi jälleen vakavammin. Hän piteli liinaa löysällä käsissään. Coraa ei tarvinnut nykiä, tamma tuntui pysyvän ympyrällä ihan nätisti. Hyvä niin. Miyato saisi keskittyä tamman pysäyttämiseen ilman huolta, että hevonen hyppäisi yllättäen sivulle.

"Oluen? Ja mitä minä saan jos en tipu? Pitää iihoni kauniina ja mustelmattomana?" Miya naurahti ja mietti miten tästäkin selviäisi. Hän istui alas, jännittäen lihaksiaan. Cora käänteli korviaan ja otti muutaman hapaoivan käyntiaskeleen, ennen kuin pysähtyi täysin. Ruunikonkimo käänteli korviaan ja näytti miettivän mitä ihmettä täällä pelleiltiin kesken harjoitusten. Hän pyysi tammalta jälleen käyntiä, sen se ymmärsi ihmettelemättä.

"Sitäkin", valmentaja naurahti. "En myöskään käytä sinua varoittavana esimerkkinä seuraavalle valmennettavalleni", hän lisäsi velmusti virnistäen. Ei hän oikeasti sellaista tekisi… tai ehkä tekisikin. Mistäs sitä ikinä tiesi.
"Hienoa, juuri noin. Kehu sitä, kun se pysähtyy ja rentoudu heti selässä. Koeta uudestaan. Ja uudestaan ja uudestaan, kunnes se tuntuu pysähtyvän ajatuksen voimalla. Sen jälkeen pääset testaamaan samaa ravista", Caitlin kehui ja jatkoi samaan syssyyn ohjeita jatkoa varten. Hän olisi tyytyväinen ratsukkoon, jos pysähdys ravista onnistuisi alle neljällä käyntiaskeleella. Se ei olisi helppoa, mutta jos ei koskaan haastanut itseään, ei päässyt kehittymään.

"... Arvostaisin sitä suuresti." Miya naurahti ja rentoutui hevosen selässä. Ei hän putoaisi, ei putoaisi... Caitlin ei naurattanut häntä niin että hän tippuisi hevosen selästä. Kunhan Teddy ei nyt tulisi maneesiin, tuo aikka voisikin naurattaa niin. Hän sai kokeilla muutaman kerran pysähdystä käynnistä, jotta Cora sai jutun juonesta kiinni ja ymmärs. Varovasti Miya pyysi ravia, kaivaten satulaansa liimaa enemmän kuin koskaan. Olo oli alaston. Ilman jalustimia tai ohjia saattoi mennä mutta ilman molempia lähinnä pelotti.

Caitlin virnisti, kun toinen selkeästi rentoutui hevosen selässä. Varmasti olo oli avuton, kun jalustimien tarjoama tuki ja ohjien tuoma kontrolli oli viety pois, mutta siihenkin oli hyvä tottua. Valmentaja uskoi, että parhaat ratsastajat hallitsivat hevosensa minimaalisilla varusteilla.
"Hienoa, hyvin tehty. Ravin kanssa saat olla vieläkin tarkempana istuntasi kanssa. Koeta ensin hidastaa, rentoudu ja kehu kun Cora siirtyy käyntiin, ja vasta sen jälkeen yritä pysäyttää tamma. Kun jaat tehtävän pienemmiksi paloiksi, onnistuminen on helpompaa."

Olo oli todellakin avuton ja alaston. Miya nyökkäsi jälleen ja keskittyi hyvän aikaa istuntaa haettuaan jännittämään itseään. Cora hidasti hitaasti ja pysähtyi. Ja uudelleen, pysähdyksestä suoraan raviin. Tamman askellus olis vakaata, mutta se vaati suorastaan raivostuttavan monta toistoa, että tajusi mitä hän haki. Miten paljon ohjat helpottivatkaan elämää.

Caitlin vaihtoi kulkusuuntaa yhden pysähdyksen jälkeen ja seurasi jälleen ratsukon yhteistyötä. Hevonen tuntui hitaasti tajuavan, mitä siltä pyydettiin, vaikka kuolain ei välittänytkään samaa viestiä kuin istunta.
"Hienoa, jatka samaan malliin", valmentaja kommentoi. "Haluatko koittaa laukasta?" Hän kysäisi hevosen paremmin tuntevalta ratsastajalta. Cora ei vaikuttanut hevoselta, joka innostuisi ja unohtaisi ratsastajan olemassaolon kokonaan, mutta haluaisiko Miyato lisätä panoksia? Ravistakin pysähtyminen oli hieno saavutus, joten Caitlin oli valmis päättämään tämän harjoituksen tähän.

Laukasta? Tavallaan hän halusi pakoon mutta se alkoi sujua ja laukka oli ravia helpompi askellaji istua. Ehkä hän voisi... Miyato mietti hetken, vilkaisten sitten Caitlinia hymyillen.
"No olen jo tässä niin miksei." Kun kerrankin oli hevonen jonka kanssa saattoi harrastaa tällaista istuntatreeniä ja valmentaja siinä neuvomassa sekä kommentoimassa, hän ilomielinkin jopa kokeilisi samaa myös laukassa. Hän asetteli pohkeet oikein, tuupaten tammaa lantiolla eteen. Yllättävän reippaasti se nosti laukan, niistä harjoituksista oli ollut siis tänään hyötyä! Corakin tuntui päässeen jyvälle harjoituksesta, koska se siirtyi ensimmäisellä kerralla laukasta käyntiin muitta mutkitta ja pysähtyi parin käyntiaskeleen jälkeen.

Caitlin virnisti ja viittasi toisella kädellään kuin näyttäen, että toinen oli vapaa nostamaan laukan ja valloittamaan lavan. Hän olisi vain yleisönä. Ihan kuin hän osaisi. Hän puuttuisi toisen ratsastukseen, aivan varmasti.
"Jännitä istuntasi kokonaan, vastusta liikettä vieläkin selvemmin", hän sanoi Miyaton pysäyttäessä hevosta. "Hyvä. Se meni uskomattoman hyvin. Cora pääsi nopeasti perille siitä, mitä halusit siltä. Hienosti ratsastettu", valmentaja kehui. Hän asteli pysähtyneen hevosen rinnalle ja vaihtoi jälleen ympyrän suuntaa.
"Otetaan vielä kerran laukasta tähänkin suuntaan. Sen jälkeen päästän sinut piinasta", valmentaja lupasi virnistäen. Eihän toista saisi loputtomiin kiusata, tai Miyato ei pian uskaltaisi enää tulla hänen valmennuksiinsa. Se olisi harmi, toinen oli oikein taitava ratsastaja, jonka kilpauraa olisi ilo seurata valmentajan näkökulmasta.

Kyllä Miyato tulisi Caitlinin valmennuksiin, todellakin. Nainen oli hyvä valmentaja ja sopi ainakin heille valmentajaksi. Nyt pitäisi saada pari yliopistokurssia loppuun, jotta hän voisi keskittyä ratsastamaan seitsemänä päivänä viikossa. Ei yhtään vapaapäivää viikossa mutta joku päivä hän ratsastaisi vain Quirin. Miyato otti tehtävän toiseen suuntaankin vielä tosissaan, saaden tamman laukasta parin käyntiaskeleen kautta jälleen pysähdyksiin. Tuo kumartui taputtamaan Coran kaulaa ja muisti villikkonsa.
"Ai niin, on pitänyt kysyä... Sinä olet tavannut Huzzlen jo kerran, se iso punarautias villivarsa. Se... Olisiko sinulla ideoita sen kanssa?"

Caitlin nyökkäili tyytyväisenä, kun Cora pysähtyi niin nopeasti. Hienoa työtä molemmilta. Hän aukaisi ohjat solmulta ja ojensi niitä Miyatolle. Hän laski tamman irti liinasta taputtaen sen kaulaa. Cora oli tehnyt hienosti töitä. Miyatolla oli todellinen helmi käsissään. Hevosesta olisi vielä vaikka mihin.
"Kaikkeen on aina ratkaisu", Caitlin myhäili muistellessaan punarautiasta oria. "Tule sen kanssa joskus yksityisvalmennukseen, niin kehittelen teille sopivia harjoituksia, joita voitte hyödyntää omissa treeneissännekin. Eiköhän me löydetä jokin tapa saada Huzzlesta edustava kouluratsu", valmentaja pohti luottavaisesti. Mahdottomia tapauksia ei ollut. Oli vain hevosia, jotka vaativat enemmän töitä.
"Ota rento itsenäinen loppuverkka Coralla. Anna pidempää ohjaa ja tee suuria, loivia kaaria ja ympyröitä", Caitlin lausahti käyden jo mielessään läpi kaikkea, mitä voisi Miyaton raisummalle hevoselle keksiä. Hänen pitäisi ehdottomasti seurata Huzzlea tarkemmin saadakseen kattavan kokonaiskuvan hevosesta. Sitten he voisivat etsiä ratkaisuja yhdessä.

Oli vain hevosia joissa oli haastetta ja sitten oli... Huzzlen.kaltaiset. Miya ohjasi tamman uralle ja verrytteli hevosta loppuun.
"Tulen kyllä. En halua vain luovuttaa sen kanssa, uskon että siinä on potentiaalia parempaan kuin pelleilyyn"

"Se on oikea asenne", valmentaja rohkaisi. Luovuttamalla hevosesta ei ainakaan tulisi yhtään mitään. Niin kauan kuin ratsastaja jaksaisi yrittää, hevosella oli kaikki mahdollisuudet kehittyä paremmaksi ratsuksi. Hän auttaisi kaikessa missä pystyisi. Onneksi tallilla oli paljon hyviä, taitavia valmentajia, joten eiköhän Huzzlekin taivutettaisi ratsastajan tahtoon ennemmin tai myöhemmin.
"Oletko katsonut mitään kilpailuja Coralle?" Caitlin uteli silkasta mielenkiinnosta. Oli aina mukava kuulla kilpasuunnitelmista, vaikka hetkeen kaksikko tuskin lähtisi kenttäratsastuksen maailmaan, kun eivät vielä kunnolla toisiaan tunteneet. Yhteistyössä olisi hiemista, tosin jos Caitlinilta kysyttiin, siinä oli aina parantamisen varaa.

Miyato nyökkäsi. Loppuverryttelyn aikana hän ajautui ajattelemaan Simonia ja sitä yötä opiskelijabileiden jälkeen. Huokaus. Samaan aikaan hän halusi avautua jollekulle ja unohtaa. Mikä oli aavistuksen vaikeaa kun pörröpää kävi samalla tallilla.
"hmm? ah, parit pienet estekisat ainakin, talvella esteitä.ja koulua maneesikisoissa... Haetaan.yhteistyötä.ja varmuuta." Miya oli selvästi havahtunut ajatuksistaan.

"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta", Caitlin nyökkäsi hyväksyvästi. "Suosittelen ehdottomasti koulukilpailuja, sillä niissä pääsette hiomaan yhteistyötänne kaikista eniten. Kun saat hevosesi vaivatta yhtä kuulolle kuin mitä se tänään oli, teillä ei ole mitään ongelmia kenttäkilpailuissa", valmentaja sanoi. Tietenkin hän ehdotti koulukilpailuja. Hän oli kouluvalmentaja. Hän mainostaisi kouluratsastusta maailman tappiin asti. Caitlinin mielestä se oli hienoin kilpalaji, vaikka hän myönsikin, ettei muissakaan ollut vikaa. Koulu oli silti ylitse muiden, ilman epäilystäkään.
"Työskentelitte todella hyvin tänään. Jatkakaa samaan malliin, niin yksikään tuomari ei voi antaa teille huonoja pisteitä."

Miyato piti maastoesteistä ja koulusta, ratesteet lähinnä aiheuttivat ahdistusta Huzzlen takia nykyään. Kauankohan menisi että hän ei iskisi Coralla hypätessä.silmiä kiinni? Valmentaja tulisi sekoamaan hänen kanssaan.
"Kiva kuulla pitkästä aikaa muuta kuin haukkuja. Vaikka onhan ne ansaittuja Huzzlen kanssa." Hän vastaili Caitlinille hieman kuin kone. Aivot askartelivat Simonin parissa ja siinä ahdistuksessa. Cora sai kävellä vapain ohjin.
"on minulle joskus sanottu suoraan että menetän vielä henkeni sen kanssa..."

"Tänään kehut olivat enemmän kuin ansaittuja", Caitlin totesi ottamatta sen enempää kantaa palautteeseen, jota Huzzlen kanssa kuuli. Olihan se totta, että haastavalla hevosella harvoin sai kehuja joka toisessa lauseessa. Nainen pudisti päätään pienesti kuullessaan Miyaton seuraavat sanat.
"Kaikkien hevosten kanssa voi menettää henkensä", valmentaja lausahti. "Se on riski, jonka jokainen ottaa, kun lähestyy näin suuria eläimiä." Tosin, henkensä saattoi menettää tukehtumalla ruokaansa tai jäämällä auton alle. Turha siis murehtia, mitä hevosten kanssa voisi käydä. Niin Caitlin ainakin uskoi.

"En kuitenkaan usko siihen... Ei se ole paha. Vain hieman... Okei täysi pöljä. Se on kai osa sen viehätystä. Vaikka joskus olen valmis myymään koko hevosen halvimpaan mahdolliseen hintaan mustalaisille." Miyato mutisi puoliksi itselleen. Hän jalkautui pian, rapsutellen ruunikonkimon hauskan sävyistä karvaa. Tamma oli ainakin todella kaunis. Sen katselu sai hymyn huulille, vaikka sisällä myllersi.
"Kiitos vielä. Meistä tulee varmasti viikoittainen päänsärkysi, molemmilla kokoonpanoilla."

"Se usko kantaa teidät vielä pitkälle", Caitlin totesi kävellessään hevosen rinnalla. Hänhän sai kunnolla liikuntaa valmentaessaan. Loistavaa. Hän oli päätynyt hieman rapakuntoon menetettyään kilparatsunsa. Ei ollut mitään syytä pysyä kunnossa, jos ei ollut hevosta, jonka kanssa työskennellä. Nyt hänellä oli jälleen ratsastettavia, mistä puheen ollen hänen pitäisi nousta yhden selkään vielä tänään.
"Odotan sitä innolla", valmentaja naurahti. Hänelle kelpasi valmennettavat, erityisesti niin lahjakkaat kuin Miyato. Vastarannan kiiskien valmentaminen ei ikinä ollut näin palkitsevaa. Onneksi Rosings Parkissa ei sellaisia tuntunut olevan, vaan valmentajan sanaa kunnioitettiin.

"Älä odota. Sen orin kanssa ei aina tiedä itkisikö vai nauraisiko." Miyato naurahti hiljaa ja venytteli hieman. Hän nosti jalustimet ja talutti Coraa kohti tallia. Voi luoja... Takamusta sattui se jalustimitta meno, vaikka hän harvoin muutenkaan kevensi. Mutta nyt tunnahti. Mokoma Caitlin, vaikka se ei naisen idea ollutkaan, alunperin. Miyato kaipasi kyllä teetä ja sympatiaa sillä hetkellä.

"Kuulostaa täydelliseltä", Caitlin virnisti vinosti ja lähti kulkemaan Miyaton ja Coran rinnalla tallia kohden. "Vieläkö nouset tänään satulaan?" Valmentaja kysäisi lähinnä muistaessaan, millaista hevosenomistajan arki oli. Jokainen hevonen oli ratsastettava, oli päivä millainen tahansa. Ainakin treeni Coralla oli varmasti jättänyt hyvän fiiliksen loppupäivää varten. Huonosti mennyt valmennus olisi helposti sotkenut koko päivän suunnitelmat.

"Ei se ole. Se oon hirveää. Silloin kerran se oli valmennuksessa vielä suorastaan mallikelpoinen ollakseen oma itsensä. " Miya sanoi häpeillen Caitlinile. Tallissa tuo laittoi Coran kiinni käytävälle, tamman jäädessä siihen kaviotaan lepuuttaen.
"Hassu tammma.. ja nousen, Huzzle pitää ratsastaa, Quiri saa vapaata tänään."

Caitlin nauroi toisen puheille hevosestaan. Ainakaan Miyato ei kaunistellut totuutta. Hän ei siltikään uskonut, että Huzzle voisi olla niin paha. Hän ei ollut vielä kohdannut yhtäkään hevosta, joka olisi niin kamala, ettei sillä ratsastamisesta voisi nauttia.
"Onnea siis", valmentaja naurahti ja taputti paikoillana seisovan tamman kaulaa. "Hyvin se menee Huzzlenkin kanssa, älä pelkää."

Miyato oli jälleen kolmisen päivää sitten kyntänyt maneesia iltasella orinsa kanssa. Trippelille oli lähdetty punarautiaan tapaan kaksi metriä liian aikaisin ja laskeutuminen tuli juuri ja juuri esteen toiselle puolelle. Etujalkojen osalta. Takajalat olvat sotkeutuneet esteeseen ja stten oli tultu hevosen kanssa polvilleen.
"Onnea siinä tarvitaankin. Silloin tietää että hevonen on vaikea kun ihmiset sanovat että menetän henkeni sen kaltaisen idiootin kanssa."

Caitlin ei väittänyt vastaan, kun ei hevosta sen paremmin tuntenut. Olisi ollut helppo sanoa, ettei ori ole niin paha, mutta hän ei ollut koskaan ratsastanut Huzzlea, joten olisi vain väärin väittää sellaista.
"Mitä ajattelit tehdä sen kanssa?" Valmentaja uteli. Nainen oli aina kiinnostunut kuulemaan muiden suunnitelmista. Mistä sitä ikinä tiesi, vaikka hän hyötyisi niistä itsekin. Caitlin vilkaisi kelloaan. Kohta pitäisi suunnata etsimään tallityöntekijöitä, jos hän halusi ajoissa Fairchildien suuren lupauksen selkään.

"hmm... Paljon ympyröitä, voltteja... Pitäisi harjoitella taas kokoamista ja laukanvaihtoja." Hän vastasi naiselle. Miya oli hieman poissaoleva, kun kaipasi jotakuta jolle puhua tästä....
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Se mikä ei tapa, ahdistaa   La Loka 04, 2014 9:16 am

"Hauskaa treeniä", Caitlin toivotti ja lähti astelemaan portaita kohden. Hän joisi kupillisen kahvia ja söisi eväsleipänsä ennen kuin nousisi hevosen selkään. Hän kävi jo mielessään läpi kaikkia mahdollisia harjoituksia, joita voisi ratsullaan teettää. Oliko siis ihmekään, että nainen törmäsi portaita laskeutuneeseen mieheen maneesiin johtavalla käytävänpätkällä. Molemmat vaihtoivat pikaiset pahoittelut ja jatkoivat omiin suuntiinsa. Teddy suuntasi tammakäytävälle ja hymyili iloisesti tunnistaessaan käytävälle sidotun hevosen.
"Hei Miyato", mies tervehti. "Miltä Cora on tuntunut?" Teddy kysyi katsellessaan ruunikonkimoa arvioivin silmin. Se näytti tehneet töitä. Toivottavasti hyvin. Olisi ikävää, jos hevonen ei olisikaan kaiken sen arvoinen.

Miyato jäi riisumaan tammaa ja kumartui juuri laittamaan pinteliä etujalkaan, kun kuuli tutun äänen.
"A, hei... Ja hyvältä, se on ihana! Olimme juuri Caitlinin valmennuksessa."

"Oh, taisi mennä hyvin?" Teddy kysyi siirtyen silittelemään tamman päätä. "Millainen valmentaja O'Connor oli?" Hän jatkoi uteluaan. Hänkin oli miettinyt Caitlinin valmennuksiin osallistumista erityisesti Minxin kanssa. Jos sisko tietäisi, että heillä oli yksi Morlandin naisten kilpakumppaneista keskuudessaan valmentamassa… Teddy ei edes halunnut ajatella, mitä siitä tulisi.

"Oikein hyvin, Cora oli unelma. Vähän tahmatassu se on mutta siitä saa kaivettua upeaa liikettä melko pienellä vaivalla." Miyato selitti innoissaan, selvästi aivan rakastuneena uuteen tammaansa. Hevonen oli todettu täysin terveeksi, joten hän oli maksanut hevosen Parkerille saman tien. Nyt se oli hänen omansa, ihan yksin.
"Todella mukava, hauska... Pelkäsin että teen samoin kui sinä. Jouduin menemään ilman ohjia ja jalustimia. Ja nyt en tiedä miten pääsen kotiin, en voi istua autoon."

Teddy nyökkäili hymyillen. Toinen vaikutti todella innostuneelta uudesta hevosestaan. Se jos mikä oli hyvä uutinen. Cora oli mitä selvimmin ollut loisto-ostos. Onneksi hän oli saattanut olla avuksi.
"Voi ei", Teddy naurahti hillitysti. "Taidan sittenkin pysytellä poissa hänen valmennuksistaan", mies totesi. Ilman jalustimia ja ohjia? Ei kiitos. Siinähän joutuisi oikeasti tekemään kuntosalitreeniä vastaavan lihaskunto-ohjelman.
"Kyllä autossa aina pärjää, se ei lähde yllättäen loikkimaan omaan suuntaansa. Minun pitäisi nousta vielä satulaan, vaikka sain jo aikamoista kyytiä aiemmin", Teddy pohti huokaisten. Ratsastajan arki näin hienolla tallilla oli sellaista. Ratsastusta tunti toisensa perään, kun välissä ei tarvinnut hoitaa tai ruokkia hevosia.

"mm, minunkin pitäisi viel mutta kun... Sattuu. En pysty istumaan Huzzlen askelissa enää!" Miyato nauroi. Hän oli Teddynkin läsnäollessa hieman poissaoleva, silmissään sellainen... Outo katse. Hän oli hukassa itsensä kanssa, todella hukassa.

"Lähde maastoon? Siellä pääsee vähemmällä", Teddy ehdotti varsin viattomasti. Ei, hänellä ei ollut taka-ajatuksia, vaikka kyllähän seura olisi kivaa… Ei, hän vain jakeli varsin hyviä treenivinkkejä toiselle kilparatsastajalle. Kyllä. Juuri niin. Kuinka menestyä kilparadoilla? Välttele harjoittelua käymällä lepuuttamassa hevosesi hermoja maastossa.

"Niin no Huzzle on maastossa vielä vaikeampi... Mutta se oli estevalmennuksessa eilen ja Quiri vapaalla, eikö niin että voin lähteä Quirilla kanssasi maastoon ja antaa Huzzlen levätä tai vaikka juoksuttaa sitä?" Miyato oli jo oikeastaan päättänyt asian, suunnaten hakemaan kirjavan tammansa estesatulaa. Hän oli kokoajan kuulevinaan Simonin puhuvan hänelle. "Helvetti, sekoanko vielä päästäni.." Tuo mutisi itsekseen kun etsi Quirin pessoasuitsia

"Totta kai", Teddy myhäili. Hän tiesi tämän logiikan. Hän käytti sitä jatkuvasti, vaikka hänellä olikin vain kaksi hevosta, joiden kanssa tasapainoilla. "Se on siis sovittu", Teddy naurahti ja lähti hakemaan tammansa varusteita. Hän oli jo harjannut Dimen ennen kuin oli lähtenyt vaihtamaan ratsastusvaatteisiin, joten papurikonkimo tamma odotti puhtaana karsinassaan. Hän nappasi varustehuoneesta mukaansa mustan yleissatulan ja meksikolaissuitset, sekä hetken pohdittuaan myös satulahuopaan sopivan korvahupun ja mustavioletit suojat.
"Missä vaiheessa olette?" Teddy huikkasi käytävälle kiristäessään Dimen satulavyötä. Onneksi siinä oli joustot, koska muutoin tämäkin operaatio olisi vienyt enemmän aikaa.

Miyato oli päässyt karsinaan ja saanut juuri Quirille kaikki suojat, kun Teddy huuteli karsinasta. "Ihan juuri sain valmiiksi." Hän huiikkasi, vetäessään ratsastuskypäräänsä päähän. Hän talutti pian kirjavan tamman tallin pihaan ja ponkaisi sen selkään. Voisiko hän puhua Teddylle yleispätevästi asiasta? Miten hän voisi puhua yleisellä tasolla, kertomatta suuntaumuksestaan? ääh.

Teddy laittoi suojat nopeasti hevosen jalkoihin ja lähti kirjavan tamman perässä ulos. Dime hörisi innoissaan. Violetin korvahupun peittämät korvat kääntyilivät sinne tänne, kun tamma kuunteli tallipihan ääniä. Teddy nousi hevosen selkään ja taputti tammansa kaulaa. Hiiiiieno heppa. Kyllä he selviäisivät tästä maastolenkistä. Ainakin Quiri oli fiksua seuraa.
"Potkiiko Quiri?" Mies päätti varmistaa ennen kuin he lähtisivät liikkeelle. Dime ei potkinut, mutta se oli huono keulahevonen keksiessään mörköjä jokaisen puun taakse. Siinäpä syy sille, miksi Teddy harvoin maastoili tammallaan. Aiempi poskelleen mennyt estetreeni Minxin kanssa oli kuitenkin jättänyt miehen siihen tilaan, ettei hänestä olisi tappelemaan koulua Dimen kanssa.

"Ei se potki. Ainakaan jos et tule ihan turpa kiinni hännässä." Miyato sanoi hymyillen ja ohjasi tamman pois pihasta, kohti tienreunaa. Sieltä voisi sujahtaa sitten metsään ja lopulta nummille. Hän oli yllättävän hiljainen, katsellen enemmän tobianon säkää kuin mitään muuta. Olo oli outo.

"Toivottavasti ei tarvitse tulla", Teddy sanoi aavistuksen synkemmin. "Dime on varsin säikky maastossa. Ei se yleensä ryöstä, onneksi", mies selitti. Jos tamma ryöstäisi säikähtäessään, hän ei ikinä uskaltaisi viedä sitä maastoon. Nyt hevonen lähinnä jäi tuijottelemaan asioita ja korskumaan esitellessään erikoista ravin ja laukan sekaista sivuttaista pohkeenväistöä. Mies huomasi toisen hiljaisuuden, mutta ei oikein tiennyt, olisiko sopivaa mainita siitä. Jälleen kerran kasvatus tuli tielle.
"Onko kaikki hyvin? Vaikutat vaisulta", Teddy päätyi lopulta sanomaan. Kuuseen koko kasvatus, kyllä hän voisi sanoa ja tehdä mitä ikinä halusi.

Niin, eihän Miyaton seurassa tarvinnut muutoinkaan olla niin britti, koska hän oli kasvanut erilaisessa kulttuurissa. Hänestä nämä ihmiset täällä olivat... Etäisiä, vaikka mukavia. Mutta aina niin etäisiä ja siksi hän ei uskaltanut oma-aloitteisesti sanoa mitään.
"Hmm? Ah, anteeksi... Koitan petrata." Hän väänsi kasvoilleen pienen hymyn. Se oli katoavaa lajia, joten huuhtoutui huulilta tuulen mukana hyvin pian.
"Ja no.. En tiedä onko. Kun en... Tiedä mitä ajattelisin."

"Älä pahoittele", Teddy vastusti heti. Hän oli kysynyt, joten hänen pitäisi pyytää anteeksi, ei toisin päin. "Mitä ajattelisit mistä? Jos haluat puhua siitä, mitä ikinä se onkin, olen tässä", mies vakuutti ja ratsasti Dimeä eteenpäin, jotta pääsi Quirin rinnalle. Dime tosin päätti, että yksi puunrungoista näytti epäilyttävältä, joten tamma jäi heti uudelleen jälkeen. Huokaus. Teddy kannusti korskuvan tammansa puun ohitse. Dime viskoi päätään ja mulkoili puuta kuin odottaen, koska jokin hirviö hyökkäisi sen kätköistä.

Miyato mietti, voisiko hän puhua toiselle siitä. Uskaltaisiko hän? Mies huokaisi raskaasti ja katseli Dimen sähläämistä. Hölmö hevonen se oli. Nähnyt varmasti pahempaakin.
"En tiedä... No... Sydänsuruja. Tavallaan."

Sydänsuruja? Voi Miyatoparkaa.
"Haluatko puhua siitä?" Teddy kysyi saatuaan Dimen jälkeen kävelemään suorana. Tamma kyttäili edelleen puita silmänvalkuaiset välkähdellen etsiessään seuraavaa säikkymisen kohdettaan. Onneksi ratsastaja tunsi hevosensa aivoitukset paremmin kuin papurikonkimo itsekään, joten saattoi olla askeleen edellä pyytäessään hevoselta reippaampaa käyntiä aina, kun se meinasi jäädä katsomaan jotakin.

Miyato oli iloinen siitä, että Quiri askelsi rennosti ja hötkyilemättä ollenkaan. Se rakasti maastoilua ja otti siitä ilon irti joka kerta, kun tamma sinne pääsi. Mikä oli nykyään aika usein.
"... en vain tiedä mitä ajattelisin eräästä henkilöstä ja saisinko ajatella niin kuin tavallaan haluaisin. Se on... Monimutkaista." Miten ihmeessä voisi avautua kaappihomoudesta kertomatta olevansa sellainen? Kyllä hän nyt sopan keitti!

"Onko muunlaisia parisuhteita olemassakaan?" Teddy kysyi lähes tosissaan. Jokaisessa suhteessa oli monimutkaisuutensa. Toisissa niitä oli enemmän, toisissa vähemmän. "Miksi et saisi ajatella, miten haluaisit?" Teddy kysyi aavistuksen kummissaan. Tietenkin jokaisesta sai ajatella niin kuin halusi! Ajatukset olivat ihmisten omia ihan syystä.

Miyato puri huultaan. Niin, miten hän nyt muotoilisi asian että ei tiennyt oliko se sallittua ja mitä muut sanoisivat, ilman että Teddy arvaisi? Ja miten tuomitseva Teddy olisi?
"Ei kai." Miyato vastasi naurahtaen hiljaa.
"Ja siis tarkoitin lähinnä sitä että... Olin humalassa, hän oli humalassa... En tiedä onko se sallittua ja mitä muut sanoisivat jos tietäisivät meistä."

"Miksi välität niin paljon siitä, mitä muut sanoisivat jos tietäisivät?" Teddy sanoi kulmiaan kurtistaen. Toisaalta, hyvä hänen oli puhua, kun hän oli vakaassa parisuhteessa ja hänen perheensä rakasti Violetia ja toisinpäin. Kukaan ei ollut tuomitsemassa häntä siitä, kuka asui hänen kattonsa alla.

Niin. Miyato ei pelännyt omia vanhempiaan. Ensinnäkin, nuo olivat kaukana ja toisekseen, hyväksyivät kaiken, mitä poika haluaisikaan tehdä, jotta hän vain olisi onnellinen.
"... Minä... En..." Hän änkytti jotakin, sulkien suunsa kun sieltä ei ollut tulossa ulos mitään järkevää. Niin, miksi? Miksi hän e vain antanut mennä? Koska pelkäsi niin paljon tuomituksi tulemista?
"... Pelkään muiden tuomitsevan ja halveksuvan."

Teddy koetti ymmärtää nuorempaa, todella yritti, mutta ei oikein saanut kiinni Miyaton ajatuksenjuoksusta. Ehkä hän oli liian vanha muistamaan, millaista oli ihastua ja pelätä, etteivät tunteet olleet molemminpuolisia tai lähipiirin hyväksyntä automaattista. Hän oli ollut niin pitkään Violetin kanssa.
"Mutta eikö oma onnellisuutesi ole tärkeämpää? Jos pidät siitä henkilöstä, eikö kannattaisi edes yrittää, vaikka joku muu saattaisikin tuomita?" Voi kun Teddy osaisi soveltaa neuvojaan omaan elämäänsä.

Niin ja kun oletti että Miyato puhui tytöstä, se ei kuulostanut ollenkaan niin järkeenköypältä. Ei ihme ettei Teddy saisi ajatuksestaan kiinni. Miya uskoi ettei Teddylle voisi suoraan sanoa, tuo taisi olla niitä englantilaisia, jotka oli kasvatettu vanhoillisiksi.
"Niin en.. En tiedä. Sekin vaivaa, en tiedä olisinko... Onnellinen siltikään."

"Eikö silti kannata yrittää? Harva asia tässä maailmassa on varmaa. Joskus pitää vain ottaa riskejä ja toivoa parasta", mies sanoi pehmeästi. Olisi ihana nähdä nuorempi onnellisena. Toisen elämähän voisi olla täydellistä, kun olisi ihania hevosia ja joku, joka odottaisi kotona. Tyhjään taloon oli aina ikävä palata.

Miyato pureskeli huultaan miltei itkun partaalla. Se oli aina ahdistanut häntä, sitä asti kun hän oli tajunnut 13-vuotiaana että ei pitänyt tytöistä, että koki tytöt... Kiusaannuttavina tai sitten hyvinä kavereina, mutta pojalta saatu hymy vei jalat alta. Hän häpesi ja inhosi sitä, osaamatta olla sinut asian kanssa. Oppisikoan hän koskaan olemaankaan?
"En halua satuttaa ketään oman epävarmuuden kustannuksella... Ja kun... En pääse pakoon jos asiat ei toimi, törmäisimme kuitenkin aina säännöllisesti toisiimme."

"Joten on parempi, että kun törmäätte toisiinne, kidutat itseäsi kuvittelemalla, mitä kaikkea teillä voisi olla?" Teddy kysyi kulmaansa kohottaen. Onnekseen hänen ei tarvinnut miettiä tällaisia ja käydä läpi epävarmuutta siitä, vastattiinko tunteisiin. Keskustelu sai hänet suorastaan pohtimaan, olisiko aika suunnata koruliikkeeseen ja vihdoinkin kysyä Se Kysymys, jota hänen koko perheensä odotti henkeään pidätellen. Vaan eiköhän Violet pysyisi hänen luonaan ilman sormustakin. Ainakin hän toivoi niin.

"Se ei... Ei se ole niin yksinkertaista. Ja mieluummin niin. Olen pelkuri..." Hän oli yhtä ihmistä pelkuruudellaan satuttanut ja se riitti. Häntä pelotti ottaa se askel. Quiri käänteli korviaan, se aisti ettei kaikki ollut hyvin. Miyato silitti tamman kaulaa.
"Shh, kaikki hyvin tyttö. Ja en halua satuttaa ketään enää olemalla täysi idiootti. Ei kukaan ansaitse sitä." Ääni alkoi pettää.

"Entä jos satutat häntä olemalla idiootti ja pysymällä kaukana?" Teddy haastoi takaisin pehmeällä äänensävyllä. Dime korskui ja puhisi kulkiessaan pää korkealla. Tamman askel oli lyhyt ja terävä, kun se jännittyneenä etsi lisää säikyttävää. Teddy silitti hevosen vaaleaa kaulaa, jolla papurikkokuviointi näkyi enää hieman. Pian hänen hevosensa, jonka hän oli ostanut lähes kokonaan mustana, olisi valkoinen. Niin ne vuodet kuluivat.
"Jos et halua satuttaa ketään, olet jo toimimassa oikein. Mitä ikinä päätätkään tehdä, miten ikinä tilanne ratkeaakaan, et halunnut tarkoituksella satuttaa toista, mikä on herrasmiesmäistä. Siitä huolimatta voi olla, että päädyt silti satuttamaan sekä itseäsi että tätä toista henkilöä."

"... Teddy, se ei ole niin helppoa. Sinäkin voisut tuomita minut jos tietäisit." Hän ähkäisi ja silitti oman tammansa kaulaa. Miyato pysäytti Quirin, tuijottaen maata.
"Teddy se ei..... Ole tyttö."

"Mikä saa sinut luulemaan niin?" Teddyn oli pakko kysyä. Mikä sai toisen luulemaan, että hän tuomitsisi? Okei, ehkä jos kyseessä olisi päälle viisikymppinen naimisissa oleva kolmen lapsen äiti, hän voisi hieman katsoa kieroon, mutta kuinka todennäköistä sellainen muka olisi? Hän oli jo vakuuttamassa, ettei tuomitsisi toista sanoisipa Miyato mitä tahansa, mutta ehkä omaksi onnekseen ei ehtinyt sanoa mitään ennen kuin Miyato pysäytti tammansa ja aukaisi suunsa. Teddy oli onnellinen siitä, että oli Dimen kanssa taaempana. Hänen järkyttynyt ilmeensä ja kalvenneet kasvonsa olisivat johtaneet huomattavasti kiusallisempaan tilanteeseen, jos he olisivat istuneet vaikka autossa. Luoja. He olivat istuneet kahdestaan autossa ja käyneet maastossa keskenään ja… mitä jos muut nyt ajattelivat heistä jotakin? Teddy nielaisi. Hän ei tiennyt, mitä sanoa. Hän tiesi, mitä äiti olisi sanonut, tai sisko, tai isä, tai Violet… Mutta hän ei halunnut käyttää muiden sanoja. Ehkä olisi parempi olla vain hiljaa. Ehkä Miyato oli ollut oikeassa epäillessään, että hänkin tuomitsisi tietäessään. Olisipa hän vain pysynyt hiljaa eikä kysellyt, mikä toisen mieltä painoi. Hänet oli kasvatettu ympäristössä, jossa homoutta pidettiin sairautena, joten oliko ihmekään, jos hänen ensimmäinen reaktionsa oli halu paeta paikalta. Se ei tosin Dimen kanssa onnistuisi. Miksei hänellä ollut maastovarmaa Minxiä allaan? Mies nielaisi uudelleen ja taputti tammansa kaulaa. Kai hänen pitäisi jotain sanoa?
"Se… Se selittää paljon", hän sai lopulta sanotuksi tukahtuneella äänellä. Miyato ei valitettavasti saanut arvoistaan lämmintä vastaanottoa mieheltä, joka teki parhaansa pitääkseen kauhun poissa silmistään. Kyllähän hän oli yliopistolla kuullut opiskelijoista, jotka pitivät samasta sukupuolesta, mutta hän ei ollut joutunut uhraamaan sille ajatustakaan. Mutta nyt joku, jonka hän tunsi, pitikin miehistä… Luoja mikä sotku.

Mm. Sitä Miyatokin. Hän pureskeli huultaan ja tunsi sen katseen itsessäään. Ei Teddyn tarvinnut sanoa mitään, juuri tuollaisten ihmisten takia hän ei kertonut kenellekään ja pelkäsi. Amerikassa oli ollut helpompaa, mutta ei sielläkään aina kovin helppoa. Täällä se oli lähinnä hirveää, etenkin kun ympärillä oli ylemmän yhteiskuntaluokan vanhoillisia ihmisiä. Puoliksi aasialainen, USA:n kansalaisuus, homoseksuaali... Miyato oli sitä mieltä että maailmalla oli huono huumori häntä suunnitellessaan, etenkin kun elämä vei Englantiin. Hän käänsi tammansa ympäri, päättäen että se oli siinä. Ei toisen tarvitsisi sietää hänen seuraansa.
"... Lähden kotiin." Tuo sanoi hiljaa, pyytäen Quirilta kevyin avuin laukkaa. Kyllä olympiavoittaja selviäisi kotiin itsekin säikyn hevosensa kanssa. Taluttakoot, mutta hän ei kestänyt sitä hiljaisuutta ja tunnetta. Juuri tämän takia hän piilotteli itseään! Hieman ennen tallipihaa Miyato siirsi Quirin käyntiin, jalkautuen. Hän ojensi ohjat työntekijälle, pyytäen kävelyttämään tamman loppuun ja viemään tarhaan. Hän todellakin lähtisi kotiin.

Teddy halusi olla parempi ihminen. Hän halusi huutaa toisen perään ja pyytää odottamaan. Hän halusi ymmärtää. Mutta sen sijaan hän vain katsoi hiljaisena, kuinka toinen lähti paikalta. Dime tanssahteli. Tamma olisi halunnut laukata kaverin mukana, mutta Teddyn tavallista tiukempi ohjasote piti sen paikoillaan. Hevonen hirnui kirjavan kaverin perään. Teddy nielaisi. Miksi hän oli kysynyt? Hän olisi ollut niin paljon onnellisempi, jos ei olisi tiennyt. Vaan eipä sekään olisi totuutta muuttanut. Mies huokaisi ja kannusti Dimen liikkeelle. He jatkaisivat maastolenkin loppuun. Tamma säpsyi kaikkea, otti sivuloikkia ja tanssahteli sinne tänne. Useammin kuin kerran mies takertui tummaan harjaan saadakseen tukea. Hänen pitäisi keskittyä hevoseensa enemmän, tai hän putoaisi. Mutta miten keskittyä ratsastukseen, kun ajatukset laukkasivat omia polkujaan. Mies kannusti Dimen laukkaan. Ehkä reipas neli auttaisi karistamaan ahdistavat ajatukset.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Se mikä ei tapa, ahdistaa   La Loka 04, 2014 9:19 am

Pari päivää myöhemmin

Miyato oli varustamassa Coraa kouluvalmennusta varten. Se että hän omisti nyt Coran, toi palan kurkkuun. Vielä vähemmän kuin hän oli olettanut olevansa samalla tallilla yhden hevosurheilumaailman idolinsa kanssa, hän olisi olettanut että tuo halveksuisi häntä ja pitäisi sairaana. Mutta olihan sen nähnyt Theodoren naamasta. Hän satuloi ja suitsi tamman pala kurkussa, jutellen sille. Hän oli käynyt tallilla aikaisin aamulla tai keskellä päivää, tiesi ettei mies silloin oikein käynyt, koska piti luentoja. Hyvä puoli, saattoi luntata Teddyn tuntikaaviot yliopiston järjestelmistä. Hän lähti taluttamaan tammaa maneesiin, nousten siellä selkään. Cora sai kävellä hetken pitkin ohjin, ennen kuin hän keräsi hevosen ja lähti ratsastamaan kaikkia askellajeja sekä siirtymisiä läpi ennen valmennusta. Hän huomasi sen auttavan, silloin hevonen ei ollut ollenkaan niin tahmainen valmennuksen aikana.

Teddy kävi harvoin viikolla tallilla, mutta äidin puhelu oli ajanut hänet liikkeelle. Ilmeisesti Violet oli puhunut ohi suunsa kertoessaan heidän viikonlopustaan, joten äiti oli ilmoittanut hänelle, että mikäli hän halusi pitää hevosensa Rosings Parkissa, oli aika lähteä valmennukseen keskellä viikkoakin. Mies oli huokaissut, pukenut valkoiset ratsastushousut päälleen ja lähtenyt tallille. Hän laittoi Minxin kuntoon ajatuksissaan, eikä edes huomannut komentaa tammaa, kun se potkaisi karsinan seinää kiukutellessaan. Hän kiristi koulusatulan vyötä ja tarkisti jälleen kerran, että suitsitus oli kohdillaan. Hän oli käärinyt hevosen jalkoihin valkoiset pintelit. He näyttivät oikein edustavilta, lähes valmiilta lähtemään kilpailuihin. Hänellä oli päällään tummansininen ratsastustakkinsa, joka olisi käynyt kilpatakistakin. Mies talutti punaruunikon tammansa maneesiin ja nyökkäsi tervehdyksen valmentajalle. Saisi nähdä, millainen O'Connor todella olisi. Maneesissa oli kolme muutakin ratsukkoa, hän oli ilmeisesti viimeinen. Ruunikonkimon näkeminen sai miehen painamaan katseensa nopeasti maahan. Miyato. Teddy vastusti halua kääntyä ympäri ja poistua maneesista siltä seisomalta. Hän heilautti itsensä Minxin selkään ja kannusti tamman käynnissä uralle. Hevonen venytti kaulaansa. Se oli kerrankin hyvällä tuulella. Ehkä Minx oli vihdoin tottumassa uuteen talliinsa.
"Eiköhän aloitella", Caitlinin kuuluva ääni kaikui maneesissa. "Lämmitelkää itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Paljon siirtymisiä ja ympyröitä."

Miyato pureskeli huultaan. Hienoa. Tätä hän kaipasi. Ennen hän olisi tervehtinyt Theodorea hymyillen, nyt lähinnä itketti. Ruunikonkimo liikkui sen mukaisesti, ettei sen ratsastaja selvästikään keskittynyt tai ollut hereillä. Se laiskotteli, karkasi avuista ja kulki virkkuukoukkuna. Eikä sen ratsastaja ollut niin huono, Caitlin tiesi sen. Mies hevosen selässä ei vain ollut kestää sitä kiusaantuneisuutta.

Caitlin korjasi ratsukoita kerrasta toiseen. Cora näytti eri hevoselta kuin aiemmassa yksityisvalmennuksessa, Morlandin tamma ei todellakaan näyttänyt yhtä edustavalta kuin vuosia aiemmin, kun Caitlin oli kilpaillut sitä vastaan ja kaksi muualta saapunutta valmennettavaa näyttivät säheltävän kuka mitäkin. Huokaus sentään.
"Morland, taivuta ympyrällä! Hevonen kulkee suorana kuin rautakanki", valmentaja sanoi ties kuinka monennen kerran. Teddy säpsähti Minxin selässä ja käänsi katseensa takaisin kulkusuuntaansa. Oli vaikea keskittyä ratsastamiseen, kun ajatukset karkasivat Miyaton suuntaan. Minx päätyi valumaan liian lähelle toista ratsukkoa. Tamma suuntasi kipakan potkun valkeaan ratsuun, jonka sivuloikka sai ratsastajan heilahtamaan selässä vaarallisen näköisesti. Onneksi toinen ei pudonnut.
"Keskittykää", valmentajan ääni sivalsi maneesin halki. "Tehkää pysähdyksiä käynnistä neljän askeleen välein", Caitlin ohjeisti. Teddy käänsi Minxin kentän halki kun huomasi jäävänsä samaan päätyyn Miyaton kanssa.
"Caloun, vaadi Coralta enemmän. Se näyttää nukkuvan seisaaltaan."

Miyatolle alkoi riittää. Hän oli harvinaisen tietoinen.kaikesta, siitä miten oli arvioinut miehen mukavuuden yläkanttiin. Lopulta tuo toi Coran keskelle ja vaisu, anteeksipyytävä hymy kasvoillaan vilkaisi Caitlinia.
"... Me poistumme. En ole tänään kunnossa." Antaisiko Caitlin lähteä, sitä hän ei tiennyt.

"Ettekä poistu", Caitlin vastasi saman tien kiepahtaen katsomaan ratsukkoa. Ei hän tietenkään voisi fyysisesti toista estellä, mutta hän ei ainakaan antaisi lupaa valmennuksesta häipymiselle. Hänen valmennuksissaan ei luovutettu puolessa välissä. Teddy painoi katseensa tammansa mustaan harjaan. Ei ollut epäilystäkään, miksi Miyato pyysi saada poistua. Ei tuntunut kivalta tietää olevansa syypää siihen.
"Jatka ravissa ja vaadi siltä lisättyä ravia lävistäjillä. Ratsasta siis jatkuvasti kulmasta kulmaan, lyhyillä sivuilla keräät painetta ja lävistäjällä päästät sen irti. Kyllä se saadaan liikkumaan kunnolla", valmentaja jatkoi. "Kehu Minxiä", nainen huikkasi olkansa yli toiselle ratsukolle nähdessään sivusilmällä tasajalkaisen pysähdyksen, jonka punaruunikko tamma suoritti suoraan ravista. "Antakaa kaikki tilaa Calounille, hän ratsastaa lävistäjillä", valmentaja huikkasi muille. Ratsastajat nyökyttelivät. He pysyisivät poissa tieltä.

Miyato oli herkkä ihminen ja se mitä muur ajattelivat, vaikutti häneen. Ja hän oli omaan makuunsa aivan liian tietoinen siitä, miten joku läsnäolijoista piti häntä sairaana luonnonoikkuna. Hän puraisi huultaan kun Caitlin antoi ohjeita, nousematta takaisin ruunikonkimon selkään.
"Ei se johdu hevosesta. En... Voi hyvin."

"Coralla on ratsastettava edes yksi onnistunut suoritus, Caloun, tai se on ensi kerralla tavallistakin tahmaisempi", valmentaja järkeili. Hän ei halunnut ratsastajien kävelevän ulos valmennuksistaan. Siitä tulisi nopeasti tapa. Oli aina helpompi lähteä, jos asiat eivät menneet suunnitelmien mukaan. Vaati paljon enemmän niellä ylpeytensä ja yrittää kerrasta toiseen, vaikka epäonnistuisi jatkuvasti.
"Jos sinusta ei ole siihen, mitä en usko hetkeäkään, joku työntekijöistä saa ratsastaa valmennuksen loppuun. Olisi kuitenkin parempi, jos sinä nousisit takaisin satulaan ja jatkaisit loppuun asti."

Miyato katseli maahan. Hän itseasiassa näytti siltä että purskahtaisi pian itkuun. Häntä ahdisti, miksi oli ollut typerä ja kuvitellut jonkun ymmärtävän? Niin, hän oli sairas. Se mitä Simonin kanssa oli tapahtunut, oli sairasta. Ja hän piti siitä. Miya oli siis sairas. Miten hän voisi työskennellä psykologina ikinä, ollessaan itse tällainen? Lopulta tuo laittoi jalkansa jalustimeen ja nousi Coran selkään. Taas ilman jalustimia, hän oli ottanut sen aikalailla tavaksi, nyt kun saattoi luottaa hevoseen. Puolet pitkästä sivusta ja koko lyhyen sivun hän tuuppasi hevosta eteen, päästämättä sitä lähtemään eteenpäin. Lävistäjällä tamma suorastaan singahti eteenpäin, oivallettuaan ilmeisesti viimeksi tämän jutun juonen. Pari kertaa hän ratsasti sen lävistäjän lisätyssä ravissa, pysäyttäen tamman sitten. Kädet tärisivät ja hän vilkaisi Caitlinia miltei jo rukoillen katseellaan.
"... Caitlin kiltti."

Valmentaja seurasi toisen ratsastusta, jättäen hetkeksi muut huomiotta. Kyllä kolmikko pärjäisi hetken ilman hänen sanojaan. Miyato ei näyttänyt nauttivan ratsastuksesta lainkaan, mikä oli kummallista. Hänen työhönsä ei kuulunut ylimääräisten kysymysten esittäminen. Hänen pitäisi vain pitää huolta siitä, että kaikki saivat jotakin irti valmennuksista, ja jos Miyato halusi ehdottomasti lähteä, niin hänellä ei olisi mitään pakottavaa syytä, miksi hän kieltäisi toista poistumasta. Ei valmennuksiin ollut pakko tulla, vaikka niistä saikin maksaa itsensä kipeäksi.
"Jos välttämättä haluat, niin mene sitten", valmentaja huokaisi päätään pudistellen. "Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että teidän pitäisi jäädä."

Hän tiesi sen mitä ne maksoivat, mutta hän ei myöskään halunnut kiusata hevostaan ratsastamalla huonosti, kuten hän olii nyt tehnyt. Se tuntui pahalta luovuttaa sillälailla, aivan kuin hän olisi antanut maailmalle ja inhottaville ihmisille luovutusvoiton kaikessa. Hän halusi saada tamman kulkemaan hyvin ja valmennuksista jotakin irti. Caitlinin osittain pettynyt äänensävy oli omiaan aiheuttamaan ristiriitaisia tuntemuksia. Valmentaja olisi iloinen jos hän jäisi ja ratsastaisi loppuun, mutta hän itse ei. Kerrankin hän päätti ajatella itseään, joten laskeutui alas ja nosti jalustimet ylös. Kun hän pääsi takaisin ruunikonkimon karsinaan, hän tunsi kyyneleet poskillaan. Miksi hän antoi muiden vaikuttaa itseensä niin? Mitä, suoraan sanottuna, helvetin väliä sillä oli, mitä joku muu ajatteli?

Caitlin katsoi poistuvan ratsukon perään päätään pienesti pudistellen. Ehkä Miyatolla oli vain huono päivä. Sääli sinänsä, valmennus kun oli aiemmin mennyt niin hyvin. Toivottavasti ratsastaja saisi pian itseään niskasta kiinni. Valmentaja piti kolme ratsukkoa kiireisinä loppuvalmennuksen ajan. Teddykään ei ehtinyt jäädä potemaan syyllisyyttä Miyaton lähtemisestä, kun joutui keskittymään Minxiin ja siihen, että tamma esittäisi virheetöntä, tasaista sulkutaivutusta laukassa. Se oli helpommin sanottu kuin tehty; tamma nojasi toiseen pohkeeseen, eikä taivutus tuntunut tasaiselta. Ainakin laukka pyöri hyvin ja tahdikkaasti. Edes jokin siis toimi, vaikka muutoin ratsastus oli heidän tasonsa alapuolella. Caitlinkin huomasi sen ja kommentoi siitä muutamaan otteeseen. Teddy yritti parantaa, ja valmennuksen lopulla Minx kulki kaula kaarella ja polki tasaisesti alleen. Mies laskeutui hevosen selästä ja lähti aavistuksen epävarmana tallikäytävälle. Jokohan Miyato oli ehtinyt lähteä? Hänen pitäisi varmaan sanoa edes jotakin, vaikka hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, mitä hän sanoisi.

Miyato saisi varmasi, hän vain katsoisi tarkasti ettei Theodore olisi samoissa valmennuksissa. Hän häpesi itseään ja halusi kaivautua maan alle. Ihmisiin ei pitänyt luottaa. Ollenkaan. Miyato oli kirjavan tammansa karsinassa, sukimassa tuota valmiiksi maastolenkille. Vauhdikas maastoestereissu saisi huolet anakin putoamaan matkalla, jos ei muuta. Kirjava hevonen söi tyynesti heiniään, lepuuttaen toista kaviotaan. Se oli autuaan tietämätön isäntänsä huolista.

Teddy riisui Minxin varusteista. Hevonen oli tuskin edes hionnut satulahuovan alta. Hän huokaisi. Olisi pitänyt vaatia hevoselta enemmän. Minx osasi. Hän ei. Mies laski satulan telineelle karsinan ulkopuolelle ja vilkaisi vastapäistä karsinarivistöä. Quiri seisoi karsinassaan. Ehkä Miyato oli tammansa luona. Teddy liu'utti Minxin karsinanoven kiinni ja lähestyi hieman epävarmana karsinaa.
"Miyato?" Mies kutsui pehmeästi ja jäi epävarmana seisomaan karsinan oviaukkoon.

Miyaton veret jäätyivät suoniin. Hän ei ollut parhaimmillaan eikä edes osannut nyt hillitä itseään.
"... Jos aiot tulla kertomaan että olen sairas, minut pitäisi tappaa, inhottava, vastenmielinen, häpäisen hevosurheilun sekä vanhempani tai muuta vastaavaa, voit painua saman tien helvetiin, kiitos. En jaksa kuunnella, olen kuullut ihan tarpeeksi." Se oli vaistomainen refleksi puolustautua, olla inhottava. Vaikka toisen ääni olikin ollut pehmeä ja epävarma. Hän veti karsinan oven auki, astui ulos ja nappas satulan käteensä.
"En tiedä ajattelin kun kuvittelin että täällä joku ymmärtäisi. Kaikilla englantilaisilla tuntuu olevan rautakanki takalistossaan, kun varallisuustaso nousee."

Teddy jähmettyi paikoilleen kuullessaan toisen katkerat sanat. Oliko hän oikeasti vaikuttanut siltä? Voi luoja. Mies väisti toista vaistomaisesti, kun toinen suuntasi tarttumaan satulaan. Hän ei enää tiennyt, mitä sanoa. Ei hän ollut tiennyt aiemminkaan, mutta nyt vieläkin vähemmän.
"En minä…", hän aloitti, mutta ääni hiljeni kuulumattomiin. Niin ei hän mitä? Ollut tarkoittanut mitään tuollaista? Vaan kyllä hän oli. Olemalla hiljaa, hän oli tuominnut toisen.
"En tarkoittanut sitä noin", hän lopulta sanoi lähes epätoivoisena. Hän oli vihainen itselleen, kun ei osannut sanoa mitään viisasta. Hän oli psykologian professori. Hänen pitäisi tietää, miten ihmisten mieli toimi.
"Yllätit minut, en osannut odottaa mitään sellaista ja… olen pahoillani", hän aloitti ja sopersi pahoittelunsa, kun ei osannutkaan jatkaa lausettaan. "En tiedä, mitä sanoa", Teddy myönsi rehellisesti. Takaraivossa takoivat kaikki konservatiiviset lausahdukset, joita hän oli kuunnellut pienestä pitäen. Mutta hän ei halunnut olla äitinsä jatke. Hän ei halunnut sanoa muiden mielipiteitä omalla äänellään.

Miyatolle riitti se hiljaisuus ja se että tuo puolustautui sanomalla noin. Silloin ei tiedetty mitä sanoa, kun ei haluttu sanoa jotakin, sen hän oli englantilaisista oppinut.
"... Et vain halua sanoa mitä ajattelet. En edes tiedä miksi kerroin. Kukaan ei tiedä ja niin se olisi täytynyt pitääkin." Oli tavallaan kamalaa kuulla sellaista nuoren ihmisen suusta, että hän oli niin ehdoton näkemyksissään. Hän meni takaisin karsinaan ja laski estesatulan tammansa selkään.
"Saat anteeksi. Mutta anna minun olla."

"En tiedä, mitä ajattelen!" Teddy vastasi epätoivon terävöittämällä äänellä. "Minulle on koko elämäni väitetty yhtä ja nyt yritän ymmärtää jotakin, mikä on täysin ristiriidassa sen kanssa", mies selitti, vaikka tiesikin, ettei se ollut mikään syy käyttäytyä niin kusipäisesti kuin mitä hän oli tehnyt.
"En ymmärrä tätä. Minä yritän, todella yritän, mutta se on vaikeaa", hän jatkoi ja astui karsinaan tarttuakseen toista käsivarresta, jotta voisi edes hetkeksi pakottaa Miyaton kohtaamaan ruskeiden silmien epätoivoisen katseen. "Anna minulle mahdollisuus. Haluan olla ystäväsi."

Miyato ei onneksi ollut yhtään aggressiivisempi luonne. Sellainen omalle alueelle tunkeutuminen ja huutaminen olisi voinut saada herkemmin hermostuvan todellakin suuttumaan ja vaikka tönäisemään kauemmas. Hän sitä vastoin tuijotti Theodorea ruskeilla silmillään todella pistävästi, Quirin astahtaessa kauemmas miehistä, päätään heitellen.
"Shh, kultapieni.." Tuo kuiskasi hevoselle ja silitti sen kaulaa. Nuorukaisen oli pakko kohdata Theodoren katse.
"... En kaipaa ketään tuomitsemaan tai katsomaan oudosti. Ei sinun tarvitse yrittää. Ja todellako luulet että sinulla on oikeus huutaa minulle?"

"En halua tuomita", Teddy vastasi pehmeästi. Se oli totta. Hän halusi ymmärtää. Hänen kasvatuksensa käski tuomitsemaan ja välttelemään toista kuin ruttoa, mutta hän ei halunnut tehdä niin. "Enkä huutaa", mies jatkoi. "Anna minulle hetki aikaa ymmärtää jotakin, mikä on vastoin kaikkea, mitä olen ennen ajatellut", mies pyysi epätoivoisena. Hän ymmärsi toisen vihan ja totuuden nimissä vihasi itseäänkin. Miten hän saattoi olla niin typerä?
"Tarkoitin sitä, mitä sanoin. Haluan olla ystäväsi. Tiedän, että toimin väärin ja loukkasin sinua, mutta en halunnut tehdä niin. Anna minun hyvittää se sinulle."

Nuorempi rapsutti hevosensa karvaa, tuijottaen sitä. Hän ei halunnut enää antaa mahdollisuutta tai luottaa, mistä hän tiesi ettei tuo vanhempi juoruaisi muille tai haluaisi muulla tavalla nöyryyttää häntä, sellaista luonnonoikkua?
"Hyvä on." Hän kuitenkin ähkäisi lopulta, voimatta olla ilkeä loputtomiin. Miyato oli kuitenkin pohjimmiltaan myös kiltti.

Teddy huokaisi helpottuneena. Ehkä hänellä olisi vielä mahdollisuus hyvittää aiempi hölmöilynsä.
"Olen pahoillani, että sain sinut tuntemaan olosi torjutuksi ja ajoin sinut ulos valmennuksesta", mies pahoitteli. "Huolitko minut silti maastoseuraksi?"

"... itsehän minä lähdin, en voinut hyvin." Mitä ihmettä hän valehteli, olihan se selvää että hän ei ollut kestänyt olla Theodoren kanssa samassa tilassa. Hän kohautti olkiaan, miksei, jos tuo kerran itse tarjoutui. Maastossa ainakin voisi puhua rauhassa, tallissa ei niinkään.
"Jos tahdot tulla."

"Laitan Minxin nopeasti kuntoon", hän sanoi ja poistui karsinasta. Mies haki reippaasi tamman yleissatulan ja meksikolaissuitset. Minx otti kuolaimet vastaan kummissaan. Mihin sitä nyt oltiin viemässä? Teddy lähti taluttamaan hevosta ulos taputtaen sen kaulaa. Tamma ei jaksanut enää edes kiukutella, kun oli jo saanut tehdä (heikosti) töitä valmennuksessa.
"Minne haluat mennä?" Mies kysyi kiristäessään satulavyötä tallipihalla. Teddy sulki kypärän leukahihnan ja laskettuaan jalustimet, ponnisti tottuneesti tammansa selkään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Se mikä ei tapa, ahdistaa   La Loka 04, 2014 9:21 am

Miyato oli jo ulkosalla Teddyn tullessa Minxin kanssa. Hän nousi selkään ja odotti toista.
"Maastoesteille." Hän halusi edelleen hypätä muutaman eikä tinkisi ajatuksestaan. Tuskin Minxilläkään olisi mitään sitä vastaan. Hän ohjasi tamman tarhojen välistä lähtevälle polulle, Quiri pärskähti ja heilautti häntäänsä. Siinä oli sen hurja innostus, toistaiseksi. maastoesteillä hän saisi tehdä kaikkensa pitääkseen tammaa käsissään

"Sinne siis", Teddy vastasi. Hänellä ei kai edes olisi varaa väittää vastaan, eikä hän oikeastaan halunnutkaan. Maastoesteet olivat ihania, ja ne saivat Minxin aina paremmalle tuulelle. Toki tamma oli käyttäytynyt tavallista paremmin valmennuksessa, jos sitä yhtä potkua ei laskettu, mutta silti. Maastoesteet piristäisivät sitä takuulla.
"Minä en pidä sinua sairaana tai vastenmielisenä", Teddy sanoi hetken kuluttua. Hänen oli pakko saada se asia selväksi toisen kanssa. "Tiedän, että moni muu lähipiirissäni pitäisi, mutta minä en. Ei seksuaalisuutesi ole kaikki, mitä sinussa on", hän sanoi yrittäen itsekin jäsennellä sekavia ajatuksiaan. Hän ei muistanut koskaan aiemmin vastustaneensa muiden hänelle antamia arvoja. Hän äänesti samaa puoluetta kuin perheensä, oli samaa mieltä politiikan nykytilanteesta heidän kanssaan, noudatti samoja tapoja ja vaali niitä arvoja, jotka hänelle oli kotona opetettu. Tai ainakin niin hän oli tehnyt tähän asti. Ehkä hän oli ensimmäistä kertaa elämässään todella kyseenalaistamassa sitä, mitä muut hänen ympärillään sanoivat ja tekivät.

Miyato ei aikonut puhua toisen kanssa siitä. Hän kääntyi satulassa, laskien kätensä Quirin takamuksen päälle. Kuuliko hän oikein? Tamma käveli polkua pitkin kuuliaisesti.
"... Sanotko noin tosissasi vai jotta en vihaisi sinua?" Se oli armoton kysymys, mutta Miyato oli tässä asiassa perin armoton. Hän ei aikonut sietää sellaista keneltäkään lähipiirissään.
"Ja edelleen, ei siitä tarvitse puhua. Kerroin koska kuvittelin että ehkä ymmärtäisit."

"Tosissani", mies vastasi hetkeäkään epäröimättä. "Tarkoitan joka sanaa. Olen kiitollinen, että kerroit, mutta olen pahoillani, etten osannut suhtautua siihen paremmin. Oli uskomaton luottamuksenosoitus, kun kerroit minulle", mies sanoi. Surullisesta äänensävystä paistoi läpi pelko siitä, että hän oli mokannut koko jutun ja särkenyt luottamuksen lopullisesti suhtautumalla niin järkyttävän… väärin. Hänen olisi pitänyt tietää paremmin. Hän sentään puhui näistä asioista työkseen! Ehkä oli hyvä, että hän oli hakeutunut opettajaksi eikä psykologiksi. Hän olisi aiheuttanut enemmän ongelmia asiakkailleen kuin olisi kyennyt ratkaisemaan.

Niin, Miyaton piti valmistua psykologiksi. Saisi nähdä olisiko hänestä auttamaan muita, kun itsekin oli näin solmussa.
"Mutta... Ymmärrät mitä tarkoitin kun sanoin, että pelkään ja en voi luottaa siihen mitä muut ajattelevat?" Nyt Teddyn luulisi ainakin ymmärtävän miksi hän oli niin epävarma kaikesta ja pelokas.
"Tätä tarkoitin kun kerran sanoin olevani hankala."

"Ymmärrän", hän vastasi syyllisyyttä äänessään. Tietenkin hän ymmärsi, kun oli itse juuri osoittanut, etteivät toisen pelot olleet turhia. "Mutta et ole hankala", Teddy jatkoi. "Maailma on hankala. Me, ja tällä tarkoitan kaikkia minun kaltaisiani, emme osaa suhtautua muutokseen järkevästi. Minun olisi kuulunut tukea sinua, mutta sen sijaan olin itsekkäästi huolissani siitä, mitä muut nyt ajattelivat minusta. Olen pahoillani, etten ollut tarpeeksi hyvä ihminen sinulle. Ansaitsisit parempaa."

"No kukaan ei ajattele sinusta mitään, koska kukaan täällä ei tiedä." Ja tuskin tulisikaan tietämään. paitsi siis tietty Simon tiesi, mutta tuo ei nyt kuvittelisi sellaisia, vaan yrittäisi itse iskeä Miyatoa. Hän kurtisti kulmiaan. Hyvä ihminen, mitä?
"... Jos olen amerikkalaisesti rehellinen, ainakin vedit pääsi perseestäsi ja sinulla oli munaa pyytää anteeksi ja myöntää olleesi väärässä. Ja anteeksi kielenkäyttöni."

Ei sillä ollut väliä, tai no, kyllä sillä oli, koska vaikka hän yrittikin ymmärtää, hän tiesi, ettei moni muu vaivautuisi sellaiseen. Hänen perhettään ei ainakaan kiinnostaisi muu kuin se, miten väärään seuraan hän oli ajautunut. Miyaton kielenkäyttö sai sivistyneeseen, kaavoihin kangistuneeseen korukieleen tottuneen miehen hymyilemään aavistuksen vaivaantuneesti. Toisen sanoissa piili silti totuus.
"Niinhän se kai on", Teddy sanoi. "Olisinpa osannut suhtautua tähän järkevästi alusta alkaen. Lupaan olla jatkossa fiksumpi."

"Jos et vaikka miettisi sitä asiaa itsessään, vaan sivuutat sen ja autat minua tässä alkuperäisessä ongelmassa." Miyatolla kun oli se edelleen ratkaistavana, hän ei todellakaan tiennyt mitä voisi tehdä asialle! Hän mietiskeli asiaa, kunnes sitten päätti että asiasta ehkä voisi keskustella Teddyn kanssa.
"... Menin nimittäin humalassa sänkyyn erään tallilla käyvän nuorukaisen kanssa ja... Voi luoja."

"Totta kai", Teddy vakuutti. Hän tiesi, että miettisi asiaa vielä kotiin päästyään, mutta hän voisi siirtää sen sivuun hetkeksi. Hän kuunteli Miyaton sanat ja joutui jälleen kerran miettimään, mitä sanoisi. Hän oli vähän niin kuin sivuuttanut tuonkin vaiheen elämässään, joten hänellä ei ollut tarjota mitään viisaita, maailmaa mullistavia neuvoja.
"Sinun kannattaisi puhua siitä hänen kanssaan", mies vastasi hetken mietittyään. "Paitsi jos olet aivan vakuuttunut, ettei se yksi yö johda mihinkään. Silloin voit kai vain sanoa, että kiitos ja näkemiin?" Hän tunsi olevansa niin kaukana omalta mukavuusalueeltaan, ettei mitään rajaa. Mutta hän edes yritti olla avuksi, vaikka neuvot olivatkin erittäin pinnallisia ja ontuvia. Niin kävi, kun ei koskaan elänyt omaa elämäänsä. Ei ollut kokemuksia, joista ammentaa viisautta.

Ei Miyatollakaan ollut kokemusta, sellainen ei ollut hänen tapaistaan!
"... Nokun ongelma on siinä että hän voisi haluta enemmän ja..." Ääni hajosi pieneksi mutinaksi, josta ei saanut kunnolla selvää.
"Olen pelkuri. Ja aivan täysin kaapissa. Enkä koe mukavaksi tulla sieltä ulos. Ja en voi puhua siitä! En.... Osaa sanoa hänelle ei." Aina kun hän vain näkikin Simonin tai jutteli tuon kanssa, sai pörröpäinen nuorukainen tahtonsa läpi, eli hyvin usein he päätyivät viettämään yön yhdessä.

Teddy nyökkäsi. Hän halusi olla avuksi, mutta koki jälleen kerran, ettei hänestä ollut mitään hyötyä. Voi huokaus sentään.
"Kuulostaa siltä, että sinun olisi hyvä selvitellä päätäsi hetki kaukana kaikesta. Lähde viikonlopuksi jonnekin, yksinäsi, ja mieti asiat läpi. Mieti, mitä haluat, kun poistat yhtälöstä kaikki häiritsevät muuttujat. Mikä tekee sinut onnelliseksi?"

Olihan niistä paljonkin apua. Miyato ei koskaan pysähtynyt miettimään sellaisia asioita, kun keskittyi pakenemaan itseään.
"En minä voi lähteä viikonlopuksi mihinkään, Huzzle sekoaisi päästään, Quiri tylsistyisi elävältä ja Coran kanssa on pian ensimmäiset estekilp--- taidan tajuta mitä tarkoitit." Hän mutisi lopulta nolona, kun oli äkkiä keksinyt liudan syitä, miksi ei voisi ottaa aikaa itselleen. Mihin hän oikein lähtisi?Vaikeaa..

Teddy kuunteli toisen puhetta ja hymyili rohkaisevasti, kun Miyato itsekin huomasi, mistä oli kyse.
"Hevosistasi pidetään kyllä tallin puolesta huolta, siitä ei tarvitse kantaa huolta. Joku työntekijöistä kyllä liikuttaa niitä, jos vain pyydät", hän vakuutti. Hän luotti hevosensa muiden käsiin arkipäivinä, joten miksi toinen ei voisi tehdä samaa yhden viikonlopun kohdalla? Hän kävi vain satunnaisesti arkipäivisin, kuten nyt, kun äiti oli niin vaatinut… ja täällä hän oli, maastossa, matkalla maastoesteille. Ei ihan sellainen treeni, kuin äiti oli toivonut. Olihan hän ollut valmennuksessa, mutta se oli mennyt niin poskelleen, ettei sitä edes laskettu ratsastamiseksi.
"Etsi netistä joku kivalta kuulostava paikka, läheltä tai kaukaa, ja nauti hetki omasta rauhasta, niin voit selvitellä ajatuksiasi ennen kuin ne vääntävät sinutkin solmuun."

"Olen jo solmussa niiden kanssa." Hän myönsi hiljaa. Kun ei hän saanut vaelluksellakaan selvyyttä asiaan, tosin, Simon oli silloin kokoajan käytännössä läsnä. Ja ahdistusta lukuunottamatta hänellä oli ollut mukavaa. Se sai nuorukaisen hymyilemaan hevosen selässä hieman. Laiskasti hän pyysi Quirilta ravia, ettei Teddy näkisi sitä hymyä. Se oli ollut ihan mukava viikko...

Mies kannusti Minxin raviin Quirin perässä. Hän kevensi tamman suurten askelten tahtiin tuntien edelleen vatsalihaksissaan kouluvalmennuksen aikaisen harjoitusravin.
"Siinä tapauksessa lähde aukaisemaan se solmu", Teddy vastasi keveämmin. Ei toinen kovin pahasti solmussa vielä ollut, kun pystyi edelleen toimimaan normaalisti.

Miyato kevensi reippaasti tammansa askelissa, vaikka Quirin kanssa olisi hyvin voinut istua alas askeleessa.
"En tiedä, ehkä kun kilpailut ovat Coran kanssa ohi... Ei... Sillä ole niin kiire." Hän oli ollut hirttosilmukassa asian kanssa jo pidempään, miten pari hassua viikkoa muuttaisi asiaa mihinkään suuntaan? Paitsi että hän halusi selvittää asian, ennen kuin Simon keksisi ettei hän ollut odottelun ja piilottelun arvoinen.
"... Entä jos en riitä?" Loppujen lopuksi hän oli kuitenkin omasta mielestään melko mitätön.

"On sillä kiire. Et pysty keskittymään täysillä mihinkään, jos ajatuksesi askartelevat näiden asioiden parissa", Teddy vastasi. Sen hän tiesi omasta kokemuksesta. Silloin kun perheen keskellä oli ongelmia, hän oli aina tavallistakin enemmän hukassa hevostensa kanssa. Miyaton surullinen näkemys itsestään sai miehen kannustamaan Minxin lähemmäs Quiria. Hän piti edelleen turvaväliä, sillä Minxistä ei voinut mennä takuuseen, eikä hän kaivannut lisää ongelmia sillä, että urpo tamma potkaisisi kengänjäljen kirjavan lajitoverin kylkeen.
"Vain idiootti voisi ajatella niin. Olet enemmän kuin tarpeeksi kenelle tahansa. Olet hieno, upea ihminen, Miyato", Teddy vakuutti. "Älä anna kenenkään koskaan uskotella sinulle mitään muuta."

"Olen pärjännyt tähänkin asti." Vaikka ennen tällaista tilannetta ei ollut, että Miya olisi halunnut päästää jonkun lähelleen niin kuin nyt halusi Simonin päästää. Se oli uusi tunne ja tilanne hänelle, eikä mies tiennyt miten olisi toiminut sen kanssa. Hän vilkaisi lähemmäs tullutta hevosta kummeksuen.
"... Ei minussa ole mitään ihmeellistä. Maailmalla oli huono huumorintaju kun minua kasasi."

"Eikö olisi mukavampi saada rauha tältä asialta, joka selkeästi painaa mieltäsi?" Teddy ehdotti kysyvästi. Hän ymmärsi kyllä, miksi toinen niin halukkaasti siirsi ajatusten selvittelyä myöhemmäksi. Hänkin oli tehnyt niin monesti välttyäkseen siltä, että joutuisi oikeasti päättämään asioista.
"Maailmalla on huono huumorintaju aina", Teddy vastasi pienen hymyn kera. "Katso nyt minuakin. Huippuratsastaja, joka opettaisi mieluummin, mutta kilpailee koska äiti käskee. Mies, joka ei uskalla kosia tyttöystäväänsä, koska ei osaa päättää, haluaako naimisiin. Ei kenelläkään ole elämä niin täydellisesti hallinnassa, kuin he antavat olettaa."

Oli outoa kuulla sellaisia puolia Teddystä. Hän oli sanomassa että johtuiko se siitä ettei toinen halunnut naimisiin vai siitä ettei ollut varma halusiko naida nimenomaan tyttöystävänsä, mutta piti suunsa kiinni. Ainakin hetken.
"No minä olen täällä Englannissa yleinen kauhun kohde. Isäni on japanilainen, minulla on Amerikan kansalaisuus, olen varakkaasta perheestä, en opiskele mitään ylevää tosissani ja olen homoseksuaali. Voitko sanoa että kukaan täällä hyppii riemusta minut nähdessään? No ei. Ja johtuuko se sinun kosimattomuutesi siitä haluatko ollenkaan naimisiin vai nimenomaan tyttöystäväsi kanssa, oletko miettinyt?"

"Englannissa kaikki erilainen on kauhistuttavaa", Teddy vastasi aavistuksen häpeissään. Hänkin kuului siihen kastiin, kuten oli jo osoittanut. "Tallin eläinlääkäri on amerikkalainen, hänen äitinsä on ilmeisesti jonkinlainen elokuvatähti ja hänen hevosensa osaa enemmän temppuja kuin kouluratsastusliikkeitä. Voit uskoa, että hänkin herätti huomiota aluksi, mutta hän näyttää kotiutuneen", Teddy kertoi. Hän ei oikeastaan ollut vaivautunut selvittämään eläinlääkäristä muuta kuin tuon pätevyyden, mutta äiti - jolla oli liikaa aikaa käsissään -, oli mennyt aavistuksen pidemmälle. Teddy olisi oikeastaan ollut onnellisempi tietäessään Evelynistä vähemmän, mutta äiti oli halunnut jakaa kaiken selvittämänsä.
"Siitä, etten tiedä haluanko naimisiin ylipäätään", Teddy vastasi epäröimättä hetkeäkään. Hän rakasti Violetia. Tietenkin hän haluaisi juuri Violetin kanssa naimisiin, jos koskaan päättäisi ottaa sen askeleen. … Eikö niin? Ei, hän ei saanut alkaa ajatella näin. Hän rakasti Violetia, sen pituinen se.

"Olen huomannut. Pakko täällä on silti olla, koska en jaksaisi Saksassa tai Ranskassa. Vieraan kielen kanssa olisi vaikeaa." Miyato mutisi ja ehkä hän kotiutuisi Englantiin jossakin vaiheessa. Ai Evelyn oli amerikkalainen? Ehkä hän voisi joskus nostalgisoida yhdessä naisen kanssa.
"Ehkä minäkin sitten kotiudun joskus." Hän sanoi hiljaa, mainitsematta että ennen tänne muuttoaan oli asunut Lontoossa hyvä tovin, eikä siellä ollut kohdannut juurikaan ongelmia.
"Ellen sitten palaa joskus Amerikkaan takaisin."

"Vieras kieli vaikeuttaisi elämää merkittävästi", Teddy tuki toisen pohdintaa. Hänen isänsä oli vaatinut heitä opiskelemaan latinaa, vaikka mikään maailman kolkka ei enää sitä kieltä puhunut. Hän ja Harriet-sisko olivat keksineet toinen toistaan hullumpia ideoita vältelläkseen latinan lukemista. Se ei ollut kiinnostanut kumpaakaan, ei kun lähellä oli talli täynnä hevosia, joilla saattoi harjoitella seuraavia kilpailuja varten.
"Jos päätät palata, muista kertoa uusi osoitteesi. Ehkä tulen joskus kylään", mies vitsaili kevyesti. Tietenkin hän kävisi kylässä, jos toinen vain ottaisi hänet vastaan. Ei se rahasta ollut kiinni. Mikään ei ollut hänen elämässään rahasta kiinni, paitsi hevosten omistaminen.
"Mutta ehkä kotiudut tänne. Se olisi mukavaa."

"En ole heti palaamassa, sieltä on niin hankala kilpailla kenttää isommissa kilpailuissa. Kuitenkin... Suuri unelma on joskus ratsastaa olympialaisissa. Vaikka se kuulostaa typerältä, koska sinne on vielä valovuosien matka." Miyato pohdiskeli ääneen, siirtäen kirjavan hevosensa hetkeksi käyntiin. Quiri pärskähti ja rentoutui, hän kävelisi loppumatkan radalle, ettei Quiri ehtisi kuumua. Ajatuksissaan hän oli laittanut tammalle kolmipalat ja se ei välttämättä niillä kuuntelisi kovin tarkkaan hänen ohjeitaan.
"Ehkä kotiudun, toisaalta taas kaipaan takaisin. En tiedä edes miksi, olin pri viimeistä vuotta niin kyllästynyt siihen kaikkeen siellä."

"Täällä pääset kyllä kilpailemaan mitä tahansa korkealla tasolla", Teddy vakuutti naurahtaen. "Olimme Dimen ja Minxin kanssa alkukesästä Kanadassa", mies muisteli kilpailujaan, jotka olivat vieneet hänet suuren meren toiselle puolen. Niitä ei montaa ollut, suurin osa kun tuntui olevan Euroopassa.
"Mutta täältä löytyy enemmän kisoja, joten parempi asua täällä", hän lisäsi. Violet ei suostuisi ikipäivänä muuttamaan muualle, paitsi Lontooseen. Violet oli puhunut jatkuvasti sivulauseessa siitä, miten upeita asuntoja Lontoossa olisi. Teddy oli huomannut, mutta jättänyt asian muutoin huomiotta. Hänen työnsä ja hevosensa olivat täällä.
"Maisemanvaihdos kannattaa", mies totesi. Hänkin oli tyytyväinen kun oli siirtänyt hevosensa Sheffieldistä Slaleyn laitamille, vaikka eihän se ollut mitään verrattuna Miyaton matkaan. "Se virkistää ja tarjoaa mahdollisuuden kasvuun." Noniin, tulihan se psykologinenkin puoli sieltä. Hän ei ilmeisesti osannut päästää irti.

"Minä saisin kasvaa niin paljon, ettei siihen maapallo riitä." Miyato hymyili helläst ja huokaisi syvään. Hän vain koki olevansa niin keskenkasvuinen ettei mitään määrää. Onneksi hänellä oli aikaa siihen, hän oli kuitenkin vasta hiieman yli 20-vuotias.
"Ja huomasin, on se vähän piristänyt minua. En sano että se teki ihmeitä mutta... ja sain Coran! Sitä ei sovi unohtaa. Tamma on unelma."

"Hyvä, että hevonen osoittautui joka pennin arvoiseksi", Teddy sanoi hymyillen. Hän taputti hörähtävän Minxin kaulaa. Ilmeisesti tamma oli vihdoin keksinyt, minne heidän matkansa suuntasi. "Tulen seuraamaan ensimmäisiä kisojanne, jos vain sallit", mies sanoi pehmeästi. Hän halusi olla mukana toisen elämässä, seurata kisoja ja käydä maastossa silloin tällöin. Hän ei ollut kovin taitava solmimaan ystävyyssuhteita, ellei äiti, sisko tai Violet raahannut jotakuta hänen luokseen tutustumaan, mutta eivätkö ystävät tehneet asioita keskenään? Käyneet toistensa kisoissa kannustamassa ja niin edespäin?

"Se on todellakin." Miyato sanoi hymyillen ja silitti Quiri kaulaa. Se ei silti vienyt hohtoa hänen huipputammastaan, jotka hän rakasti todella. Cora oli mahtava tamma ja hän ei malttanut odottaa ensi kevättä, kun starttaisi sen kassa ensimmäisissä kenttäkisoissa.
"äääh, tule katsomaan sitten edes kenttää, käymme talvela vain maneesikisoissa kisaamassa koulua ja esteitä. Harjoitellaan oikeita kisoja varten."

"Pienet maneesikisat ovat ihanan tunnelmallisia", Teddy protestoi. Pienissä kisoissa oli tunnelmaa. Isoissa kisoissa tunnelma oli toinen, se oli paljon kiireisempi, vaativampi, anteeksiantamattomampi. Pienissä kisoissa kupli nauru. "Sitä paitsi, saatamme kisata samoissa kisoissa kenttää", mies järkeili. Ei se estäisi häntä kannustamasta Miyatoa ja Coraa voittoon, mutta silloin hän olisi itsekin kiireinen valmistautuessaan vuoroonsa eikä voisi viettää kaikkea aikaa toista kannustaen.

"Äh, ei varmasti... Etteköhän te Minxin kanssa kilpaile jo suoraan neljässä tähdessä." Miyato sanoi olettaein niin oikeasti. Hän aloittaisi kolmesta, kerätäkseen itselleen kokemusta, ennen kuin uskaltaisi ilmoittautua vaativimpiin luokkiin. Cora olisi ollut jo valmis, sen hän tiesi sanoa. He kaipasivat harjoitusta yhteissäveleensä ja Miyato kokonaisvaltaista itsemuottamusta.
"Ja ovathan ne tavallaan. Olen ilmoittautunut Huzzlellakin, pidä hätäkeskuksen numero käsillä."

Teddy nauroi ääneen. Hän oikeasti nauroi. Hän, Minx, neljä tähteä? Ei ikinä!
"Olen kilpaillut Minxillä kahdessa tähdessä tämän kauden", hän korjasi huvittuneena, mutta tarkoittamatta mitään pahaa naurullaan. Häntä vain oikeasti huvitti ajatus neljän tähden kilpailuista. Hän ei ikinä kilpailisi sillä tasolla, ellei löytäisi uudelleen liekkiä, joka kannustaisi harjoittelemaan.
"Ensi kaudella olisi tarkoitus siirtyä kolmen tähden kilpailuihin, joten samoissa kisoissa ollaan", mies virnisti. "Voin jo etukäteen luvata, että järjestämme Minxin kanssa suunnattomasti huvitusta esteosuudella. Siellä meille saa nauraa", hän jatkoi päätään pudistellen. Hölmö tamma oli kerrassaan arvaamaton rataesteillä.

"Ai niinkö?" Hän sanoi hymyillen ja nauroi toisen mukana. Niin, aivan, Minx ja rataesteet.. Hän oli unohtanut sen!
"Unohdin Minxin rakkauden niitä kohtaan." Hän vastasi hieman saivartelevaan sävyyn ja kohautti kevyesti olkiaan. Quiri höristi korviaan ja pärskähti vaativasti kun näki ensimmäisen maastoesteen.
"Joo tamma, sinne mennään."

"Minäkin unohdan välillä, ja sitten… Minx muistuttaa siitä", mies myönsi. "Corinne Fairchild näytti valmiilta heittämään meidät ulos valmennuksestaan", Teddy totesi värähtäen. Hän ei halunnut muistella sitä valmennusta. Kaikki, mikä oli voinut mennä pieleen, oli mennyt pieleen. Minx siirtyi itsenäisesti raviin, kun esteet näkyivät edellä. Teddy istui syvälle satulaan ja pidätti sekä ohjalla että istunnallaan, vaikka vatsalihakset huusivatkin liikettä vastaan.
"Haluatko mennä edeltä?" Teddy ehdotti ja pidätteli tammaansa. Minxin punaisten korvien mustat kärjet lähes koskivat toisiaan, kun tamma hörisi maastoesteille. Hevosen into oli liikuttavaa. Olisipa se yhtä innokas ylittämään rataesteitäkin.

"... Sama Huzzlen kanssa. Se oli.. Aika kauheaa." Miyato naurahti. Quiri alkoi stepata ja kenkkuilla alla. Hän nyökkäsi, nosti laukan. Tobiano tamma ampaisi eteenpäin. Ensimmäistä kertaa Miya ohjasi täällä ollessaan kaikki hypyt vaikeimman esteen kautta, nauttien siitä miten Quiri hyppäsi pienemmästäkin vihjeestä täydellisesti, suurella innolla. Hän ei edes yrittänyt jossakin vaiheessa pidättää, tamma haki paikkansa itse.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Se mikä ei tapa, ahdistaa   La Loka 04, 2014 9:22 am

Minx ei olisi malttanut odottaa, mutta Teddy sai pidäteltyä hevosta sen hetken, että Quiri ehti ensimmäisen esteen yli. Sen jälkeen mies antoi hevoselleen laukka-avut ja pidempää ohjaa. Punaruunikko lähti suorastaan lentoon. Hän nousi kevyeen istuntaan kauan ennen estettä ja ohjasi hevosen vaikeammalle hypylle. Tamma liiteli tukin yli vaivattomasti ja vaihtoi sulavasti nelille esteiden välillä. Teddy pidätteli suuriaskelista tammaa, ettei se jyräisi pienemmän lajitoverin yli. Minx heitteli päätään. Olisi pitänyt laittaa martingaali. Mies ohjasi hevosta tottuneesti esteeltä toiselle ja nautti kylmästä ilmasta kasvoillaan. Se sai paikoin kyyneleet vuotamaan silmistä, mutta se ei haitannut. Hän rakasti tätä maastoesteillä. Minxin intoa, siitä väreilevää innokasta energiaa, sitä, miten tamma nautti jokaisesta hetkestä. Jokainen kavion isku oli täynnä riemua. Hän ei voinut kuin hymyillä leveästi. Hän ei ohjannut hevosta joen vesiesteille, vaan pysytteli laakson tällä laidalla, hypäten tänne rakennettuja esteitä. Hän ei halunnut kastua. Nähtävästi valinta sopi Minxillekin, sillä tamma ei valunut vesiesteitä kohti, vaan ylitti tyytyväisenä trakehnerhaudan, jonka massiivinen tukki näytti pelottavalta. Minx ei tuntunut välittävän vaan liiteli esteen yli vaivattomasti. Teddy taputti tamman kaulaa ja istui lähemmäs satulaa tehden pidätteitä.
"Tämä se vasta on elämää", mies huikkasi leveä hymy kasvoillaan. Minx tanssahteli sivulle ravissa ja kulki kaula kaarella kuin paraskin kouluratsu esitellessään jyrkkää, tanssahtelevaa pohkeenväistöä. Se olisi halunnut laukata lisää ja hypätä loputtomiin, joten protestoi pidätteitä sivulle liikkumalla.

Miyato ohjasi Quirin vielä vesiesteillekin, tamma olisi loukkaantunut verisesti jos ei olisi saanut liidellä niidenkin yli. niiden jälkeen hän ohjasi tamman suurelle ympyrälle, hidastaen sitä samalla. Ravilla hän saapui laakso tallinpuoleiselle törmälle, hymyillen leveästi.
"... Että kaipaan jo radoille tällaisen hevosen kanssa. Ja Quiri taitaisi haluta takaisin.." Hänenkin tammansa steppasi jalat a vatsa märkinä edestakaisin.

Minx törmäsi tukkiesteeseen tanssahdellessaan sivusuuntaan. Kun tamman takaosa koski estettä, hevonen hyppäsi liioitellun suurella loikalla eteenpäin. Teddy heilahti satulassa taaksepäin, mutta hymy ei hyytynyt. Minx hirnui pää korkealla ja jatkoi tanssahteluaan, tosin tällä kertaa tuntui katsovan enemmän ympäristöään, eikä enää peruuttanut tai väistänyt pohkeenväistössä päin esteitä.
"Kohta pääsette Coran kanssa liitelemään tällaisten esteiden yli", Teddy vakuutti. Minx nosti etukavioitaan parikymmentä senttiä ilmaan, kun mies pidätti sitä. Mies kannusti hevosen eteen ja nosti laukan. Hän kokosi laukkaa ja alkoi kääntää hevosta pienelle ympyrälle, säilyttäen edelleen laukan. Hän suoristi hevosen hetkeksi ja lähti sen jälkeen ratsastamaan puolipiruettia. Minx pärskyi ja kolisteli kuolainta laukatessaan lähes paikallaan takaosansa ympäri. Mies suoristi hevosen ja antoi sen laukata muutaman askeleen, ennen kuin pysäytti ja vaati peruutusta. Hevonen rauhottui saadessaan tehtävää, eikä enää tanssahdellut ihan miten sattuu.
"Lähdetäänkö takaisin tallia kohden, vai haluatko vielä hyppiä?"

"Toivottavasti... En ole hypännyt sillä maastossa vielä. Ensi viikolla pitäisi. En malta odottaa." Miyato hymyili. Maastoillut hän oli muuten, tamma oli aivan täysipäinen, suorastaan pommin varma hevonen. Hän nauroi Minxin järjestämälle showlle, hölmö tamma tosiaan.
"Palataan vain, en halua rasittaa Quirin jalkoja liikaa." Miya käänsi tanssahtelevan hevosen kohti tallille vievää metsäpolkua, tuntien ahdistuksen helpottavan hieman. Silti Simon kaiveli hänen mieltään.

"Ottakaa rauhallisesti", Teddy huolehti. Hän virnisti. "Tomin hevosilla on hauskoja tapoja maastoesteillä", hän totesi huolettomasti. Virne ei hyytynyt. "Olen kylpenyt useammin kuin haluan myöntää."
Minx lähti aavistuksen rauhallisempana Quirin perässä metsäpolulle. Tamman takapää valui kokoajan sivulle ja hevonen järsi kuolainta päätään viskoen. Tämän takia martingaali oli loistava keksintö. Olisipa hän tajunnut pukea sen tammalleen, mutta ei. Punaruunikko otti muutaman pitkän raviaskeleen, mutta hidasti takaisin käyntiin, kun Teddy pyysi. Eivät he voisi Quirin yli mennä.

"... Hauskoja tapoja? En tiedä, Cora on ollut maastossa täysi enkeli. Se ei lotkauttanutkaan korvaasa rekalle. Asteli vain ohitse." Miyato naurahti, mutta pisti sen vihjeen korvansa taakse. Tarkkana vesiesteillä siis, hän ei aikoisi kylpeä vaan pysytellä selässä. Miyato oli siinä hämmentvän hyvä, kiitos Huzzlen, jonka apinoinnissa oli tottunut pysymään kyydissä. Hän huokaili kävelevän Quirin selässä, osaamatta edes istua aloillaan kun pohti mitä tekisi asioiden kanssa.

"Sellaisia ne yleensä ovat", Teddy myhäili, mutta päätti päästää toisen tuskistaan. "Tom totuttaa hevoset veteen erittäin perusteellisesti. Jos et pidä varaasi, hevonen piehtaroi vedessä sinä selässä", mies selitti hymyhuulin. Hän oli muutaman kerran unohtanut sen ollessaan Tomin kanssa liikkeellä tuon hevosilla. Kun unohti kannustaa hevosta eteen, kun kahlasi joen yli, yllättäen huomasikin uivansa, kun hevonen oli heittänyt selälleen veteen.

"...Pieht... En ikinä osta Coralle kallista satulaa. Tai ainakaan laita sitä maastoon." Miyato mutisi itsekseen ja pyöitteli silmiään. Tuollaisestahan pitäisi jo varoitta myyntitilanteessa! Okei, ehkä ei ihan mutta jokin manuaali tamman mukana olisi näemmä pitänyt saada. Miyato näytti levottomalta ja haki kokoajan parempaa istuntaa satulassa. Hän ei osannut asettua ollenkaan. Vaelluksella tapahtuneet asiat painoivat ja ahdistivat nyt.

Teddy nauroi.
"Ei se piehtaroi, jos pidät sen liikkeessä. Älä vain unohdu kävelemään laiskasti joen yli tai pysähtymään sinne. Silloin on aivan varmaa, että Tomin perusteellinen koulutus saa hevosen piehtaroimaan innoissaan. Jotenkin kummasti mies onnistuu tekemään kaikista hevosistaan vesiesteitä rakastavia luontokappaleita. Siitä tosin on apua kilpailuissa, eipähän tarvitse pelätä, että hevonen kompuroisi vedessä", mies selitti. "Ja voihan olla, että Cora on yksi niistä, joka ei tee moista." Minx heitteli päätään ja tanssahteli jälleen pohkeenväistössä sivusuuntaan. Voi tamma, yritäppä nyt edes. Teddy koetti vääntää avotaivutusta, mutta Minx ei ollut sama mieltä. Hevonen lähti väistämään suoraan sivulle kaarelle taipuneena kuin mikäkin banaani.
"Olet yksi suuri idiootti", mies mutisi hevoselleen suoristaessaan sen. Hän korjasi hevosen takaisin polulle väistättämällä toiseen suuntaan. Minx heitteli jälleen päätään ja repi ohjia ratsastajansa käsistä. Huokaus.

"Minä muistan tuon." Miyato naurahti hiljaa. Seuraava mitä tapahtui, oli Quirille liikaa. Se ei ollut koskaan sietänyt mitään hevosta pienempiä eläimiä, joten pusikosta polun yli loikkiva peura sai tobianon tamman suunniltaan. Hän ei osannut odottaa sitä, sillä yleensä metsän eläimet pysyivät poissa. Tobiano kavahti takajaloilleen ja huitoi etusillaan ilmaan. Se sai Miyaton mätkähtämään kyljelleen maahan, hän ei ehtinyt edes ajatella kyydissä pysymistä.

Minx peruutti korskuen, kun lajitoveri nousi pystyyn. Teddy katsoi avuttomana, kuinka toinen mätkähti maahan.
"Oletko kunnossa?" Hän kysyi nopeasti. Minx pyöri ympyrää paikoillaan. Se kiersi korskuen takaosansa ympäri ja nosti satunnaisesti etukavioitaan muutaman kymmenen sentin korkeudelle maasta. Teddy yritti saada hevosta rauhottumaan silittämällä sen kaulaa ja puhumalla sille matalalla äänellä, mutta hevosen korvat kääntyilivät sen päässä ja se selkeästi mietti, oliko tämä sopiva hetki ponnahtaa täyteen laukkaan.

Quiri oli ottanut pari laukka-askelta eteenpäin, heitellen päätään äärimmäisen loukkaantuneena. Se oli ahdistavaa. Miyato nousi ylös, ähkäisten. Kyljessä tuntui pahalta, vaikka turvaliivi oli ollut päällä.
"Mnnh, j-joo.." Miya askelsi tammansa luo, takertuen tuon ohjiin tiukasti. Hän hyssytteli hevosta ja piteli kylkeään. Mustelma siihen ainakin tulisi...

Minx hirnui ja heitteli päätään. Suuri tamma näytti varsin vaikuttavalta, kun silmänvalkuaiset vilkkuivat ja hevonen pyöri ympyrää. Punaruunikko sai tarpeekseen, kun Teddy pidätti liian kovalla kädellä. Hevonen nousi pystyyn ja huitoi etukavioillaan ilmaa hirnuen kiukkuisena. Teddy kietoi kätensä hevosen lihaksikkaan kaulan ympärille. Minx laskeutui maahan ja Teddy kannusti sitä heti eteen samalla kun käänsi ympyrälle. Tamma pyöri kiireisessä ravissa pientä ympyrää viskoen edelleen päätään kiukkuisena kuin ampiainen.
"No, no, kyllä jo riittää", Teddy höpisi hevoselleen. Olipa se ottanut nokkiinsa. Punaruunikko oli hieman vajaa hevonen, jos Teddyn mielipidettä kysyttiin. Tamma rauhottui hitaasti, mutta se seisoi edelleen pää korkeana ja korskui jännittyneenä.
"Hyvä jos ei käynyt pahemmin", Teddy sanoi saatuaan hevosensa vihdoin kuriin. Minx puhalteli ilmaa sieraimet suurina.

Minxin reaktio sai Miyaton pelästymään. se tuli ensinnäkin melkoisesti myöhässä ja toisekseen, se näyttä aika hurjalta. Miltähän hänen punarautiaansa näytti? Voi apua... Pelkkä ajatuski ahdisti. Hän odotti että Teddy sai tammansa rauhoittumaan. Tuo laittoi jalan jalustimeen ja yritti ponkaista selkään, mutta ei päässyt. Keuhkoista oli karannut ilma ja ahdistus tuntui pahalta.
"Mmmhn... Ai helv.."

"Pääsetkö selkään?" Mies kysyi huolissaan. Tuo näytti pahalta. Ei kai toinen ollut kolhinut itseään pahemmin? Minx korskui ja heitteli päätään. Tamma ei halunnut seisoskella paikallaan ja Teddy tiesi keränneensä hevosen ohjat liian lyhyeksi. Hän tunsi allaan väreilevän energian ja sen, kuin Minx siirsi painoaan takaosalleen. Se valmistautui ponnistamaan räjähtävään neliin pienestäkin avusta. Hevonen vihasi kovaa kättä ja lyhyeksi kerättyä ohjaa. Teddy hengitti syvään ja antoi ohjien liukua sormiensa välistä. Hän keräsi aina säikähtäessään hevosen ohjat lyhyelle. Dimen kanssa se toimi, mutta Minx vain keräsi siitä kierroksia ja alkoi kiukutella, kuten oli nytkin tehnyt. Ei se ollut noussut pystyyn, koska oli säikähtänyt, vaan siksi, että ratsastaja oli kerännyt ohjat liian lyhyiksi. Hevonen rauhottui saadessaan kaulansa pidemmäksi ja kuolaimen pehmeämmäksi suussaan. Teddy huokaisi helpottuneena.

Miyato yritti uudelleen ja hieman kömpelösti vääntäytyi Quirin selkään. Rannettakin särki. Eieiei, ei, se ei saanut hajota nyt! Mitä hän tekisi jos hajotti kätensä juuri nyt? Toivottavasti se vaikka vain venähti, Miyato itkisi jos ne kilpailut menisivät sivu suun - Coran takia, ei Huzzlen.
"Ei tässä mitään, meni vain ilmat ja... Ranne vähän särkee. Venähti kai."

Teddy katsoi toista huolissaan. Hän antoi Minxin ohjien liukua entistä pidemmäs otteessaan ja kannusti tamman käynnissä eteenpäin. Punaruunikko heitteli päätään hetken, mutta rauhottui lopulta.
"Auts", mies irvisti osaaottavasti kuullessaan toisen sanat. "Toivottavasti ranne ei kiusaa kauaa", hän totesi. "Onneksi Quiri ei lähtenyt kauas. Minx olisi painanut täyttä laukkaa tallille, jos olisi päässyt irti", mies huokaisi helpottuneena. Ainakaan heillä ei ollut irtonaisia hevosia ryntäilemässä tallipihalla ja sekoittamassa kaikkien pasmoja.

"toivotaan... Itken jos en voi kilpailla Coralla tai harjoitella kunnolla... Huzzlella ei niin väliä.kun sen kanssa ei tule kuitenkaan mitään." hän piti ohjat yhdessä.kädessä, pidättäen tammaa enimmäkseen istunnalla.
"auuh.."

"Kannattaa ehkä käydä näyttämässä tuota", Teddy huolehti. Ehkä joku lääkäri osaisi kertoa, miten ranne olisi kaikista nopeiten käyttökunnossa. Hän luotti ehkä liikaakin lääkäreihin, mutta sellainen hän oli. Joku tarpeeksi uskottava olisi väittänyt hänelle, että syöpä johtuu liiasta veden juonnista, hän olisi uskonut siihen.
"Ei heitetä kirvestä kaivoon vielä. Ehkä se vain tärähti ja on huomenna jo täysin kunnossa."

"mnh, ehkä..." Tallipihassa hän jalkautui varovasti, huikaten tallista apua. Mies ojensi Quirin työntekijälle ja ähkäisi istuessaan penkille.

Teddy lykkäsi Minxin ohjat työntekijän käsiin murehtimatta siitä, miten toinen pärjäisi kahden hevosen kanssa. Vilkaisun perusteella ihan hyvin, sillä Minx ei tehnyt mitään typerää vaan kulki tallin ovista sisään rauhallisena.
"Se näyttää kipeältä", Teddy sanoi istahtaessaan toisen vierelle. Ranne oli muutoinkin kipeä kolautettava, kättä kun halusi liikuttaa koko ajan.

Miyato veti ratsastushanskan pois ja katseli rannetta, joka turposi uhkaavasti. Pitäisi ehkä käyttää tukea siinä ainakin ja jättää muutamaksi päiväksi hyppääminen.
"ääh... Hemmetti miksi.juuri nyt kun Quiri ei juuri ikinä säiky... En voi ottaa muutamaa päivää vapaata!"

"Älä mene asioiden edelle", Teddy sanoi rauhoitellen. "Näitä sattuu. Ei maailma tähän kaadu. Jos se on muutaman päivän arka, anna itsellesi aikaa parantua. Kyllä joku pitää hevosistasi huolta sen aikaa."

".... Mutta ne on ainoa asia mikä pitää minut järjissäni." Hän kuiskasi miltei ääneti. Vaikka tallilla oli aina riskinsä törmätä Simoniin, silti siellä hän ajatteli kaikkea vähemmän.
"... Kotona keskityn vain pelkäämään."

Teddy ymmärsi senkin. Monesti rakkaus Dimeen ja Minxiin oli tuntunut ainoalta kantavalta voimalta silloin, kun kaikki muu elämässä oli tuntunut sekavalta ja vaikealta.
"Lähde jonnekin, missä voit olla rennosti ja pelkäämättä", Teddy ehdotti pehmeästi.

"mihin? Se seuraa kaikkialle. Lähdin jo Phoenixista Englantiin. Ja kaikki se tuli mukana." Terve käsi pörrötti ruskeita hiuksia nyrtyneenä. Häntä ärsytti todella, todella paljon.
"ironista että tallilla unohdan kaiken vaikka hän käy täällä..."

"Tallilla on helppo unohtaa ja keskittyä vain hevosiin", mies myönteli toisen linjaa. Hän ei edes viitsinyt ottaa kantaa siihen, että tallilla pyöri toinenkin… miehistä pitävä mies. Parempi olla ajattelematta koko asiaa, tai hän alkaisi pian pohtia, kuka tallin miehistä se voisi olla. "Mutta olen edelleen sitä mieltä, että pieni loma, jolla saat pohtia asioita itseksesi, tekisi sinulle hyvää. Voisit selvitellä vähän päätäsi ja palata uudistunein voimin treenaamaan hevosesi voittoon."

"niin kai..." Hän hieroi varoen kipeää rannettaan, miltei irvistellen tuskasta. Se sattui!
"ah... Au. Miksi juuri nyt.. Ja niin no. Voisin kai. En tiedä mihin lähtisin."

"Kannattaisi käydä näyttämässä tuota", Teddy huolehti jälleen kerran. "Ja ei sillä ole suurta merkitystä, minne menet, jos haluat vain hetken omaa rauhaa. Se voi olla jokin majatalo Hexhamissa yhtä hyvin kuin hotelli Prahassa."

"Joo, käyn.." Se ei ollut ensimmäinen kerta lääkärissä sen jälkeen kun hän muutti Newcastleen, Huzzle oli pitänyt siitä todella huolen. Hän huokaisi syvään ja kohautti kevyesti olkiaan. "Mm.. Ei Indo-Kiina kävisi? Tai maanpako?" Miyato kysöisi huuli mutrulla. "Tai... Koko asian pakeneminen?"

"Käyhän sekin, mutta asiaa et voi paeta", Teddy naurahti. "Etkö juuri sanonut, miten se seurasi sinua Amerikasta tänne?" Mies muistutti toista. "Ota vain hetkeksi omaa aikaa, ja mieti asiat selviksi. Tai edes yksi asia selväksi. Ei kaikkea tarvitse yrittää selvittää heti. Kunhan vain saat edes osan ajatuksistasi suoriksi."

"... Jos vain en mieti sitä ja harjoittelen niin paljon että unohdan?" Hän sanoi hiljaa ja mutristi kevyesti huultaan. Olo oli inhottava kun hänen pitäisi ajatella asioita. Päätti hän mitä tahansa, hän voisi satuttaa Simonia pahasti.
"Ei se ole niin helppoa... Se on... Hankalaa. En tahdo ajatella."

"Päädyt vain stressaamaan itsesi hengiltä, Miyato", vanhempi mies sanoi painokkaasti. Tällaisia asioita ei voinut pitkittää loputtomiin. Joskus olisi kohdattava sekin, mikä nyt tuntui ahdistavalta.
"En sanonut sen olevan helppoa, vaan välttämätöntä. Sinun on jossakin välissä kohdattava tämä kaikki. On helpompi kohdata se nyt, kuin stressata kuukausia etukäteen."

"... Entä jos se kuulostaa hyvältä?" Miyato tiesi ettei se menisi läpi ja ei se kuulostanut hyvältä. Hän vain... Oli seota kohta päästänsä. Hän huokaisi syvään ja katseli käsiään pureskellen huultaan.
"Tämä vain... Äää-ääh! Antaisin mitä tahansa että voisin vaihtaa osaa jonkun muun kanssa ja olla.... Normaali.."

"Sinä olet normaali", Teddy sanoi yllättäen ehkä itsensäkin sanoillaan. Siitä huolimatta ne olivat täyttä totta. Ei Miyato ollut mikään ihmeellinen kummajainen, vaan ihminen siinä missä he kaikki muutkin. Toisella oli ongelmia, joita Teddy ei ikinä omassa elämässään kohtaisi, mutta se ei tehnyt Miyatosta yhtään sen omituisempaa.

"En ole. Vaan joku outo perverssi friikki." Hän oli kasvanut vapaamielisten ihmisten kanssa, mutta ei aina itse osannut käsittää olevansa normaali. Se oli hankalaa kun häntä oli kuitenkin kiusattu yläasteella homoksi. Kukaan ei ollut tennyt että hän oli homo, mutta... Niin. Hän vain näytti siltä tai oli sellainen koska oli osin aasialainen.
"Jos en olisi niin saisin olla rauhassa ja kukaan ei nauraisi tai.. tarvitsisi pelätä että saa turpaansa.."

"Etkä ole", mies väitti vastaan. Vaikka hänellä olikin kestänyt hetki hyväksyä asia ja edelleen kestäisi tovi jos toinenkin todella sulattaa se, ei hän suvainnut sitä, että Miyato puhuisi itsestään noin. "Kaikille nauretaan, syystä tai toisesta. Yritä olla huomaamatta, kuuntelematta ja reagoimatta. Älä anna muiden vaikuttaa siihen, millaisena itse koet itsesi." Voi Teddy. Helppohan se oli antaa ohjeita. Totuus oli, ettei mies itsekään noudattanut antamiaan neuvoja.

"... Ei se ole niin helppoa. Olen kuullut jo varmaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Kun ihmiset näkevät vain.. Mitä haluavat." Miyato huokaisi ja pyöritteli ratsastushanskaa käsissään. Taas hän olisi halunnut itkeä. Kotona hän ehkä huutaisikin tyynyyn ja itkisi päättämättömyyttään.
"... Teetkö itsekään aina omia päätöksiäsi?"

"Pakota heidät näkemään jotakin muuta. Pakota heidät näkemään, kuka todella olet, olemalla oma itsesi jokaisessa tilanteessa", Teddy vastasi pehmeän kannustavasti. Toinen vaikutti todella turhautuneelta ja surulliselta. "Teen." Hetken hiljaisuus. "En", mies huokaisi. "Mutta päätöksillä on seurauksensa. Voisin päättää, etten enää kilpailisi, mutta silloin äitini veisi Dimen ja Minxin minulta. Mieluummin kilpailen ja saan pitää ne elämässäni, kuin ripustan ratsastustavarat kerralla naulaan menettäen kaksi parasta ystävääni."

"... Yritän." Hän vastasi hiljaa. Kuinka moni täällä näki typerän, pilvilinnoja maalailevan aasialaisen, joka oli kaikenlisäksi tyhmä amerikkalainen? Kyllä hän tiesi mitä englantilaiset yleisesti ajattelivat Atlantin toisen puolelta tulleista. Niin. Tyhmiä. Sivistymättömiä.
"... Oikeasti? No, ymmärrän tuon mutta... Niin. Anteeksi."

"Älä yritä vaan toimi", Teddy kannusti. "Ja oikeasti", hän vakuutti toisen pohdiskeluun. "Äitini ei ole helppo ihminen miellyttää, mutta olen löytänyt tasapainon hänen haluamansa tulevaisuuden ja omien unelmieni välillä", mies sanoi. Höpöhöpö. Hänellä ei ollut pienintäkään käsitystä, miten tasapainoilla kahden elämän välillä. Hän kompuroi tilanteesta toiseen ja säntäili päättömänä sinne tänne koettaen epätoivoisesti uskotella itselleen, että oli onnellinen elämässään vallitsevaan tilanteeseen. Tähän asti se oli toiminut. Saisi nähdä, koska kaksi eri suuntaan vievää polkua lopulta repisivät molempia yhdistämään pyrkivän miehen kappaleiksi.

"... Oletko?" Teddy vaikutti todella siltä, ettei tahtonut enää kilpailla, vain harrastaa. Se huokui miehestä pitkälle, mikä sai Miyaton epäilemään tuon onnellisuutta pakollisen kilpailun edessä. Hän teki sentään itse ongelmansa, kukaan ei vaikeuttanut hänen elämäänsä tietentahtoen.

"Olen", mies vastasi vailla sitä hiljaista varmuutta, joka yleensä huokui tällaisista lausahduksista. Ehei, hän ei todellakaan tiennyt, mitä tekisi jatkossa. Ajatus kolmen tähden kilpailuista ahdisti. Jo kahden tähden maastoesteet saivat hänet pelkäämään hevosensa puolesta silloin, kun Minx otti horjahtavan askeleen tai ajautui liian lähelle estettä. Hän ei halunnut laittaa hevostaan hyppäämään enää yhtään korkeampia ja vaikeampia ratoja.
"Dimellä ei ole enää montaa vuotta edessään. Se jää pian sivuun kilpailuista, ja jos Minx ei paranna suorituksiaan, se siirtyy kouluradoille, kuten alkuperäinen suunnitelma oli", hän selitti. Minxin siirtyminen kouluradoille tarkoittaisi, ettei Minx enää olisi hänen vaan siskon. Hevonen pysyisi perheen parissa. Hän halusi silti pitää oikuttelevan tamman itsellään, joten vastentahtoisesti pakotti itsensä kerrasta toiseen harjoittelemaan rataesteillä. Jos Minx menestyisi, hän kilpailisi pidempään, mutta saisi pitää hevosensa. Jos Minx ei pärjäisi, hän pääsisi nopeasti pois kilpakentiltä, mutta menettäisi hevosensa siskolleen. Hän oli syystäkin solmussa ristiriitaisten toiveidensa kanssa.

Miyatolla oli palava halu kilpailla ja menestyä. Ratsastus oli asia jossa hän oli hyvä ja sen hän osasi. Ei hän osaisi olla tekemättä sitä. Opiskelu oli niin ja näin, ei motivoinutja sitä paitsi; hän oli näin solmussa, miten hän osaisi itse neuvoa ketään?
"mm... Niin, sitten saan Dimen ainakin pois radoilta." Häntä ei pelottanut jos hevonen haparoi radalla. Jokainen haparoiva askel oli hänelle merkki omista virheistään ja Miyato etsi aina parempaa suoritusta, jotta hevosen ei tarvitsisi haparoida askelissaan.

"Niin saan", Teddy vastasi. Toinen kysymys olisi, kuinka paljon hän saisi nauttia hevosestaan sen jälkeen. Äiti haluaisi siitä varsoja, aivan varmasti. Dime oli jo osoittanut, että se hoiti varsansa hienosti ja jos nuoresta hevosesta sai mitään päätelmiä tehdä, tamma oli myös periyttäjänä varsin loistava. Nuori hevonen suorastaan pursusi kykyjä äidin koulutuksessa.
"Siinä vaiheessa kun Dime jättää kilparadat, te olette jo Huzzlen kanssa voittamassa tietänne huipulle", mies sanoi pienen hymyn kera.

"..Huzzlen kanssa? Älä viitsi, ei Dimen koko kilpaura riitä siihen!" Miyato nauroi toiselle. Hänen oriaan käytettäisiin varmasti äidin kasvatustyössä, jos se vain saisi tuloksia alleen. Huzzlen isä oli saanut liudan hyviä varsoja Euroopassa ja Amerikassa, joten ori voisi olla hyvä periyttäjä.
"Alan taas vaipua epätoivoon."
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Se mikä ei tapa, ahdistaa   La Loka 04, 2014 9:23 am

"Älä suotta", Teddy vastasi. "Mitä tahansa voi vielä tapahtua. Huzzle kasvaa ja kehittyy koko ajan, et voi tietää, mitä se on kuukauden, vuoden tai kolmen päästä", mies sanoi rohkaisevasti. Hän ei ollut uskonut Minxin kykyihin, mutta joutunut perumaan sanansa, kun oli nähnyt, miten vaivattomalla, luonnollisella tyylillä tamma ylitti esteitä.

"Mutta... En tiedä. Välillä menetän uskoni täysin sen kanssa. Piti ratsastaa vielä se tän--" Miyato sai ajatuksen. Katse kirkastui ja nousi ylös siitä kipeästä kädestä. Teddy oli olympiavoittaja. Mies osais ratsastaa todella hyvin esteitä, todistetusti.
"... Ratsastaisitko sillä tänään?"

Mies oli jo pahoittelemassa toisen puolesta, kun vieläkin täytyisi kiivetä selkään, mutta sanat jäivät kurkkuun jumiin, kun toinen ehdotti, että hän kiipeäisi Huzzlen selkään.
"Minä?" Mies ähkäisi ja katsoi toista kuin Miyato olisi todella menettänyt järkensä. "En minä osaisi sitä ratsastaa. Sinä tunnet sen ja saat sen varmasti esiintymään edukseen."

".. Tällä kädellä? Huzzlen? Älä naurata!" Hän älähti ja katsoi Teddyä miltein anoen. Hän halusi nähdä miten Huzzle menisi, hän voisi oppia jotakin.
"... Olet voittanut olympialaiset. Osaat ratsastaa ja hevonen sekin vain on. Kiltti. Voisin oppia siitä."

Teddy ei voinut väittää vastaan, kun toinen vetosi niin vaikuttavasti. Äh. Mikä olisi pahinta, mitä voisi sattua? Hän putoaisi, mutta sitä nyt sattui muulloinkin.
"Hyvä on", hän myöntyi. "Mutta voin kertoa, ettei hevosia kiinnosta, mikä mitali minulla on taskussani. Älä siis odota suuria ihmeitä."

"Niin mutta teknisesti ottaen olet parempi ja kokeneempi ratsastaja." Miyato sanoi ja nousi ylös, astellen orikäytävän satulahuoneen eteen, näyttäen Huzzlen estesatulan ja oikeat suitset.
"Noi tuosta ja... Sitten harjapakista ne vihreät suojat." Hän sanoi hiljaa, astellen punarautiaan orin karsinalle. Hän avasi oven ja ori hörähti hiljaa.
"Hei poika.. Teddy hyppää sinulla tänään. Käyttäydy sitten. minun vakuutukseni ei riitä kattamaan Teddyn henkivakuutusrahoja."

Teddy nappasi ohjeistetut varusteet mukaansa ja seurasi toisen perässä Huzzlen karsinalle. Vilkaisu punarautiaaseen sai hänet miettimään, oliko tämä nyt kuitenkaan hyvä idea. No, hän oli jo lupautunut. Nyt ei sopinut muuttaa mieltään.
"Älä huoli, minulla on oma vakuutukseni", mies vakuutti hymähtäen ja siirtyi varustamaan punarautiasta matalasti jutellen. Olikohan hän järjestämässä itselleen pikareissua sairaalaan?
"Hei… Zoe", mies huikkasi nähdessään käytävällä tallityöntekijän, jonka nimen hädin tuskin muisti. "Kävisitkö kokoamassa esteitä kentälle Miyaton ohjeiden mukaan?" Hän sanoi ja viittasi toista seuraamaan tallityöntekijää pääkentälle. Hän laittaisi Huzzlen kuntoon ja suuntaisi sitten kentälle muiden perässä. Sitä paitsi, Miyato tiesi, mitä halusi Huzzlella harjoiteltavan. Hän tekisi, mitä toinen haluaisi, kun hevonen kerran kuului Miyatolle.

Huzzle näytti karsinassa vielä isommalta. Se päskähti ja haisteli Teddyä kiinnostuneena. Tammojen haju sitä kiinnosti eikä Teddy itse. Miyato ohjeisti Zoen laittamaan esteitä. Yksi sarja kolmen laukan välillä, okseri, muuri ja pysty sekä muita esteitä matalamman jumpan. Esteiden korkeus saisi olla 120cm, kuten olisi pitänytkin olla.
"Se on kiltti hoitaa, ei karsinassa tee pahoja."

"Siltä se vaikuttaa", Teddy totesi ja nosti satulan orin puhtaaseen selkään. Häntä hieman hirvitti ajatus radasta, jonka oli kuullut olevan edessä. Dimen kanssa rata olisi ollut lasten leikkiä. Minxin kanssa se olisi voinut olla helppo tai mahdoton, ihan hevosen päivästä riippuen. Huzzlesta hän ei tiennyt. Helppoa siitä ei ainakaan tulisi, siitä hän oli aivan varma. Toisaalta oli mukava päästä kokeilemaan uutta hevosta. Siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi ratsastanut jotakuta muuta kuin omia tammojaan.
"Eiköhän lähdetä", Teddy sanoi saatuaan viimeisenkin suojan orin jalkaan tukevasti kiinni. Hän veti käytävälle laskemansa ratsastuskypärän päähän ja kiinnitti turvaliivin tottuneesti. Hän harvoin käytti sitä rataesteillä, mutta Huzzlen kohdalla hän oli valmis joustamaan tavoistaan.
"Jos tämä menee aivan päin honkia, et voi syyttää kuin itseäsi", hän varoitti naurahtaen. Ei hän tarkoituksella yrittäisi ratsastaa huonosti, mutta jos hevonen päättäisi tehdä kaikkea paitsi kuunnella häntä, voisi lopputulos olla varsin… mielenkiintoinen.

Miyato seuraili toisen valmistautumista ja pisti merkille sen turvaliivin. Hän ei olisi päästänyt Teddyä orinsa selkään ilman sitä, joten se oli ihan hyvä että tuo itse veti sen päällensä. Mies nyökkäsi ja asteli kahden muun perässä kentälle päin, istuen alas penkille. Huzzle steppasi Teddyn vierellä kun se näki esteitä, höristäen korvia innoissaan.
"Huzzlen kanssa pärjää parhaiten kun ei anna sille kovin pitkää suoraa ennen estettä, ellet keksi missä sillä on aivot tai jarrut. Varaudu itsemurhaloikkiin, Huzzle ei kysele mistä ja milloin hypätään, ellei sille tuli mielenhäiriöitä, jotka ovat todella tilapäisiä."

Teddy nyökkäili ohjeille ja ponnisti tottuneesti orin selkään. Se ei tuntunut isolta Minxin jälkeen, mikä oli ihan mukavaa. Pelkkä ajatus orin riehumisesta sai hänet jo puremaan huultaan keskittyneesti. Tämä oli ehdottomasti huonoin idea, mitä hän oli lähtenyt aikoihin toteuttamaan. Mies hipaisi punertavia kylkiä kantapäillään ja lähetti ratsun energiseen, lyhytaskeliseen käyntiin. Ori tuntui keräävän intoa jokaisesta näkemästään esteestä. Teddykin katseli niitä aavistuksen varuillaan. Mitäköhän tästäkin tulisi.
Hän lähti taivuttamaan hevosta kulmissa huomaten nopeasti, ettei Huzzlea kiinnostanut. Se valui jatkuvasti esteitä kohden ja painoi raskaasti kuolaimelle tahdossaan liikkua eteenpäin. Mies istui syvemmälle satulaan ja kuvitteli jalkoihinsa tonnin painot, jotka vetivät häntä maata kohden samalla kun pakottivat kantapäät alas ja jalat niin pitkiksi, kuin lyhyet estejalustimet vaan antoivat myöten. Paikoitellen ohja roikkui löysänä, kun hevonen tyytyi taipumaan kulman halki. Teddy taputti hevosen kaulaa ja käänsi raisun orin voltille, joka venyi varsin soikioksi. Uusi yritys meni jo paremmin, eikä hevonenkaan päässyt kiirehtimään niin paljoa. Hän jatkoi lämmittelyä käynnissä vaatien hevoselta kerta kerralta enemmän. Välillä Huzzle protestoi loikkimalla eteen tai sivulle, mutta paikoitellen hevonen näytti ihan kelvolliselta.
"Se on melko raskas kädelle", mies myönsi ohittaessaan katsomon kiireisessä käynnissä. Hän käänsi hevosen jälleen voltille ja pyrki ratsastamaan hevosen kunnolla pohkeiden ja ohjan väliin. Hetken Huzzle näytti hyvältä. Sitten punarautiaan näköpiiriin sattui este ja se heitti päänsä taivaisiin ja otti muutaman innostuneen raviaskeleen tapaisen sivulle.

Miyato näytti vajoavan katsomossa maan alle. Siinä se oli, hänen raisulipoikansa olympiamitalistin alla ja se käyttäytyi... Noin. Siis oliko se aivan mahdoton tapaus? Häntä hävvetti. Jos kaksikon meno näytti tuolta, milätä hän näytti Huzzlen selässä? perunasäkiltä? Se oli hänen potentiaalinen arvauksensa ja ehkä lähimpänä totuutta. Hän katseli kaksikon tekemisiä, miltei pureskellen nyrkkinsä.

Mies keskittyi hevoseen ja vaati siltä pysähdystä ja peruutusta. Peruutus oli kiireinen ja hätiköity, Huzzle tuntui vain ajattelevan, että mitä nopeammin se peruuttaisi, sitä nopeammin se olisi ohi ja pääsisi hyppäämään. Teddy ei kuitenkaan tyytynyt vinoon peruutukseen, vaan korjasi kärsivällisesti, kunnes hevonen peruutti rauhallisemmin ja suoraan. Hän jatkoi vielä voltteja ja otti muutaman askeleen pohkeenväistöä molempiin suuntiin, kunnes käänsi kentän keskelle ja lähti väistättämään hevosta siksakkina. Huzzle heitteli päätään, mutta kun kuolaintuntuma ei kiristynyt, tyytyi hevonen väistämään kulloinkin haluttuun suuntaan. Se teki kaiken estehevosen suurpiirteisyydellä, mutta se kuunteli. Teddy siirsi sen raviin ja jatkoi samoja harjoituksia hevosen kanssa. Hitaasti ori laski päätään ja kaarsi kaulaansa. Mies antoi ohjien liukua aavistuksen pidemmäksi, eikä Huzzle kiihdyttänyt vauhtia tai painanut uudestaan kädelle. Hevonen tuntui varsin… mukavalta. Ainakin hetken. Hän nosti laukan ja päättäväisesti hillitsi kaahaamista ympyröillä ja siirtymisillä. Hän ratsasti pienin ja kevyin avuin, kuten omia hevosiaankin.
"Ymmärrän, mitä tarkoitat. Se on vähän häslä", mies myönsi laukatessaan pääty-ympyrällä kentän katsomon edessä. Hän työsti laukkaa ympyrällä testaten, saiko hevosta kokoamaan ja pidentämään askelta pienin pyynnöin. Todennäköisesti kaikki kontrolli olisi kateissa, kun hän ottaisi suunnan esteitä kohden. Ehkä sen takia hän jäikin työstämään laukkaa tavallista pidemmäksi aikaa, vaihtaen välissä suuntaa ympyrällä.
"Toivottavasti emme näytä ihan kauhealta yhdessä", Teddy sanoi pysäyttäen hevosen keskelle lyhyttä sivua. Se oli hänen tapansa antaa hevosen omistajalle mahdollisuus käskeä hänet alas selästä ja nousta itse tilalle.

Orin kanssa pidempi työstö ei haitannut. Se oli parhaimmillaan väsyneenä. Silti Miyato näki siinä potentiaalia ja oppi. Teddy ratsasti todella kevyin avuin, hyvin kärsivällisesti ja rauhallisesti. Huzzle toimi hyvin, yllättävän hyvin ollakseen oma itsensä. Se vilautti silti piirteitä raisusta luonteestaan aina välillä, mikä sa Miyaton hymyilemään katsomossa. Aina hölmönä touhuamassa.
"Ei, ette... Ette yhtään. Se toimii yllättävän hyvin, ainakin sileällä. Ollakseen Huzzle."

Ollakseen Huzzle? Oliko tämä vielä pientä? Voi apua, mihin soppaan hän olikaan lusikkansa sotkenut!
"No, ehkä meidän pitää yrittää tuota matalaa jumppaa", mies lausahti ja kannusti hevosen ensin käyntiin ja sitten raviin. Hän työsti hevosta muutamalla kaarteella, ennen kuin nosti laukan ja käänsi suoralle linjalle jumppasarjaa kohti. Orin pää kohosi taivaisiin. Teddy käänsi hevosen sivuun esteeltä, ratsasti takaisin linjansa alkuun ja lähestyi uudestaan. Huzzle kiihdytti vauhtiaan. Teddy ohjasi hevosen esteestä ohi, mikä sai orin heittelemään päätään. Mies hidasti raviin ja lähti uuteen yritykseen keventäen painokkaasti orin suurissa askeleissa. Hän teki jatkuvasti puolipidätteitä ja sai kuin saikin pidettyä Huzzlen siedettävässä ravissa lähes esteen eteen asti. Ori ehti ottaa vain yhden laukka-askeleen ennen kuin ponnisti komealla kaarella matalan esteen yli. Jumpan toinen osa hoitui samalla tyylillä. Mies taputti hevosen kaulaa ja kääntyi suuren ympyrän kautta takaisin aiemmin jälkimmäisenä olleelle esteelle. Huzzle koetti kiihdyttää, mutta painava istunta tuntui saavan sen miettimään kahdesti. Ori käänteli korviaan hämmentyneenä, otti yhden lyhyemmän askeleen ja sai palkkioksi kevyeeseen istuntaan nousevan ratsastajan, joka pysyi vaivatta mukana varsin suureksi muuttuneessa hypyssä. Hevonen oli ponnistanut hieman kaukaa, joten paikkasi sitä järjettömän kokoisella loikalla. Ponnistusvoimaa Huzzlella kyllä riitti. Jättiloikan takia he ajautuivat liian lähelle toista estettä, mutta Teddy kannusti hevosen siitä yli. Huzzle loikkasi enemmän ylös kuin eteen, mutta selvitti matalamman esteen. Se alkoi käydä kuumana ja painoi jälleen raskaammin kädelle.
"Sillä on melkoinen hyppy", mies huikkasi ohittaessaan katsomon päädyn. Hän käänsi Huzzlen 120 senttiselle pystylle. Ori nosti päätään ja kiihdytti vauhtiaan, joutuen jälleen kerran kääntymään ympyrälle. Hevonen protestoi pukittamalla, mutta Minxin kiukutteluun tottuneena Teddy vain pyysi hevosta eteen ja vaati siltä heti muuta puuhaa, tässä tapauksessa taipumista ympyrälle. He lähestyivät pystyä uudestaan. Huzzle loikkasi lähes askeleen liian kaukaa. Teddy takertui punertavaan harjaan pysyäkseen hypyssä mukana samalla kun antoi ohjien liukua pitkäksi. Hän ei repisi hevosta suusta, vaikka se hölmöilikin. Hän keräsi ohjat käsiinsä, käänsi hevosen ympäri ja otti uuden lähestymisen samalle esteelle. Tällä kertaa hän piti huolen, että ratsasti Huzzlen esteelle suorana ja sopivalla askeleella. Ori ponnisti kevyesti esteen yli, kuin ilkkuen yksittäiselle pystylle.
"Siinä todella on potentiaalia", mies sanoi hidastaessaan hetkeksi käyntiin kentän päädyssä. Ori heitteli päätään ja otti sivuaskelia. Se halusi hypätä ja mennä lujaa, mutta oli ilmeisesti tajunnut, että kiitämisestä seurasi vain tylsiä koulukiemuroita.

Teddy sai Huzzlen jopa keskittymään. Silmä kovana miyato tuijotti noiden suoritusta, keskittyen siihen miten teddy teki sen. Hän haluaisi olla samanlainen ratsastaja, saada puolituntemattoman villikon hyppäämään hyvin. Hän vain hymyili miehelle toisen sanoessa Huzzlen hypystä. Sitä tosiaan riitti, ori apinoi itsensä yli mistä tahansa.
"... Sillä on. Siksi en haluaisi luovuttaa sen kanssa. Se vain.. On hankala. Saat sen kulkemaan todella hyvin."

"Todella hyvin?" Teddy nauroi ääneen. "Selvitimme yhden esteen pitkän pyörimisen jälkeen. Jos se kulkisi hyvin, voisin hypätä koko radan ilman yhtäkään ylimääräistä volttia", mies naurahti päätään pudistellen. Hän otti muutaman askeleen pohkeenväistöä molempiin suuntiin ja nosti laukan. Hän ohjasi Huzzlen muurille ja antoi ohjan olla pitkänä. Hän jarrutti hevosta lähinnä istunnallaan, mutta se tuntui toimivan. Tai ehkä hevonen alkoi väsyä, tai tähdet olivat väärässä asennossa riehumiselle, tai … mahdollisuuksia oli loputtomiin. Teddy myötäsi Huzzlen suuressa hypyssä tottuneesti ja käänsi ratsun pystylle. Huzzle kiihdytti, Teddy istui liikettä vastaan ja teki lähes huomaamattomia puolipidätteitä. Hevonen käänteli jälleen korviaan miettiessään, mitä se tekisi. Lopulta se päätti ylittää pystyn siistillä, hallitulla hypyllä, josta paistoi läpi potentiaali siitä huolimatta, ettei se enää ollut niin ylitselyödyn korkea.
"Hieno poika", mies kehui hevosta ja taputti sen kaulaa kiitokseksi. Hän vilkaisi esteitä ja kehitteli nopeasti mielessään radan, joka olisi mahdollisimman helppo käännöksien ja lähestymisien saralla ja tarjoaisi hänelle mahdollisuuden ratsastaa vaivattomasti voltteja tai ohi esteestä, jos hevonen meinaisi lähteä käsistä.
"Taidamme koittaa rataa. Pidä puhelin käden ulottuvilla", mies virnisti aavistuksen innostuneena hevosen ratsastamisesta. Se oli erilainen kuin hänen tammansa, mutta se oli mukavaa vaihtelua. Vauhdikas ori vaati ratsastajalta enemmän kuin mihin hän oli tottunut. Dimellä oli luonnollinen veto esteelle ja Minxin kanssa taas joutui vääntämään kättä liiallisen vauhdin sijaan siitä, että tamma suostuisi hyppäämään eikä kieltäisi. Huzzle vaati kaikkea; pidätteitä, tukea, ohjausta ja apua samalla kun sitä ei oikeastaan kiinnostanut kuunnella ratsastajaa lainkaan. Onneksi kukaan ei ottanut tätä videolle.

Miyato nauroi toisen sanoille. Teddy ei tainnut ottaa huomioon, että ratsasti tallin ylivoimaisesti pahinta puupäätä.
"Muistapas nyt että ratsastat tallin ylivoimaisesti pahinta puupäätä ja idioottia. Tuo on sille todella hyvin. En enää ikinä hyppää sinun nähtesi sillä jos tuo on huonosti." Hän jäi jälleen katselemaan suoritusta. Raskas istunta, todella raskas, se taisi olla suurin asia minkä Teddy teki erilailla. Hän kuvitteli aina istuvansa raskaasti alas, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi.
"Minä pidän. Vaikka tuskin tarvitsen."

Teddy ei ollut siitä niin varma. Hän tunsi allaan väreilevän energian ja lihakset, jotka jännittyivät valmiina ponnistamaan koko suuren kropan räjähtävään vauhtiin. Hän ei ollenkaan tiennyt, kauanko raskas istunta ja lähes olematon ohjastuntuma riittäisivät pitelemään oria aloillaan. Mies kuitenkin tiesi itsensä. Hän ei osaisi ratsastaa hevosta vahvalla kuolaimella ja tiukalla ohjasotteella. Hän otti ehkä turhan riskin, mutta hän aikoi hypätä löysällä ohjalla. Hän ei alkaisi kannatella Huzzlen päätä hevosen puolesta. Hevonen ei voisi nojata kuolaimeen niin raskaasti, joten ehkä se ei myöskään purisi siihen kiinni. Hän pakotti itsensä rauhalliseksi, kuten oli tottunut tekemään Minxin kanssa. Hevosen pelleilyyn ei saanut turhautua, sitä ei saanut säikkyä ja oli koko ajan oltava kolme askelta ratsua edellä.
Hän nosti laukan ja työsti sitä useamman ympyrän ajan, kunnes Huzzle laukkasi koottua laukkaa kaula kaarella. Orin upeat liikkeet olisivat omiaan kouluradoille. Ei ihme, että hevosesta toivottiin kenttäratsua. Mies käänsi orin pystylle, laski askeleet, teki kevyitä pidätteitä ja auttoi hevosen esteestä yli, keräten hevosen tottuneesti lyhyeksi askeleessa hypyn jälkeen. Hän ratsasti pitkän, huolellisen tien ja sai suoran lähestymisen sarjalle. Hän kokosi oria viimeiseen askeleeseen asti ja päästi sen hyppäämään sopivalta etäisyydeltä. Jälleen hän keräsi hevosta kasaan esteiden välissä keskittynyt ilme kasvoillaan. Väli oli jäädä ahtaaksi. Yksi, kaksi, kolme, ponnistus. Hän taputti orin kaulaa ja käänsi sen muurille jälleen laajalla kaarella. Lähestymisestä tuli liioitellun pitkä; hän laski kahdeksan kokonaista laukka-askelta suoralla hevosella, mutta Huzzle pysyi käsissä lopun kiihdyttämistä lukuunottamatta. Hän teki puolipidätteitä ja istui satulassa raskaana samalla kun vastusti orin laukka-askelta voimakkaasti omilla liikkeillään. Minx olisi pysähtynyt tällaisista avuista. Huzzle vain hidasti aavistuksen. He lähestyivät okseria. Teddy laski askeleet ja todetessaan, että ponnistus jäisi liian kauas esteestä, hän kannusti hevosta eteen kahden viimeisen askeleen ajan. Huzzle venytti askeltaan ilolla ja liiteli okserin yli loikalla, joka jätti ylimmän puomin ja tiukasti vatsan alle vedettyjen etujalkojen väliin puoli metriä ilmaa. Teddy taputti hevosen kaulaa antaen ohjien valua pitkiksi. Ori oli toiminut upeasti. Se oli yrittänyt ponnistaa liian kaukaa parillakin esteellä, mutta ratsastajan avut olivat ajaneet sitä eteen ottamaan sen viimeisen askeleen, joka olisi muuten jäänyt välistä. Hevonen pärskyi ja kolisteli kuolainta suussaan. Teddy istui syvälle satulaan ja pidätti hevosen raviin koskematta ohjiin lainkaan. Kasvoilla oli pieni hymy. Sehän oli oikeastaan mennyt hyvin.
"Ymmärrän todella, mitä tarkoitat. Se pursuaa potentiaalia", mies sanoi naurahtaen. Hän antoi hevosen ravata kaula pitkänä laajoilla kaarevilla teillä. "Se on vielä raaka, kuumuu valitettavan helposti ja käy raskaaksi edestä, mutta se osaa hypätä. Sinulla on uskomaton hevonen käsissäsi." Huzzle hirnui kuin ilmoittaen olevansa samaa mieltä.

Miyato pidättei henkeään jokaisella hypyllä. Siinä kentällä hyppäsi suurinpiirtein se hevonen, jota Huzzlesta oli ajateltu. Häntä hävetti, mutta Miyato tunsi kosteuden kerääntyvän silmiinsä. Punarautias osasi, jos se vain viitsi. Ehkä hän myisi orin Teddylle? Tai sitten vain itse opettelisi ratsastamaan sitä. Hän nousi ylös ja asteli katsomosta kentälle, halaamaan sen tyhmän hevosen kaulaa, Huzzlen kolistellessa kuolainta suussaan.
"Sinä senkin idiootti, et olekaan ihan toivoton! Se meni upeasti, sillä ei ole varmaan hypätty noin siistiä rataa sen jälkeen kun estekorkeus nousi yli kavaletin! Ehkä vain myyn sen sinulle?" Hän kuunteli mielenkiinnolla Teddyn kommentit hevosestaan ja ne pitivät paikkansa kaikki.
"Niin, onhan se... Hyvässä ja pahassa uskomaton. Mitä luulet, olisiko Parkerin valmennuksista apua sille?"

Teddy hymyili lämpimästi, kun toinen saapui halaamaan hevostaan. Hän ei uskonut radan näyttäneen niin upealta. Hän oli korjannut hevosesta kaikessa, missä vain oli ehtinyt, mutta siitäkin huolimatta hän oli ajautunut sarjalla liian lähelle toista estettä ja antanut Huzzlen kiihdyttää liikaa muurille. Ne olivat pieniä virheitä tällä tasolla, mutta Dimeen tottuneena hän halusi parempaa. Hän halusi täydellisen radan, josta olla ylpeä. Mutta olihan se selvää, että tämä oli hieno suoritus orille. Orista sietikin olla ylpeä. Se oli vielä nuori. Se vasta opetteli esteratsastuksen saloja. Hän oli kyennyt raottamaan niitä hetkeksi, sillä vuosikymmenten valmentautuminen oli tehnyt tehtävänsä, mutta nyt vain pitkäjänteinen työ saisi hevosen kehittymään.
"En ostaisi sitä", hän vastasi huvittuneesti. Huzzle oli upea hevonen, mutta se ei ollut hänen hevosensa. Miyato saisi kouluttaa oristaan juuri itselleen sopivan. Hän ei suostuisi viemään yhdessä kehittymisen ja oppimisen iloja toiselta.
"En tiedä", mies vastasi rehellisesti. "Kääntyisin ensin Rosings Parkin valmentajien puoleen. O'Connor valmentaa Fairchildien nuorta Slippers-oria, jolla on ilmeisesti samoja taipumuksia kuin Huzzlella. Kyselisin häneltä apua sileätyöskentelyyn, sekä ehdottomasti Bogaertilta esteille, ellet haluat työskennellä Corinnen kanssa. Olen varma, että Chambersillakin olisi ajatus ja toinenkin jaettavaksi. Neuvottelisin ehkä yhdessä heidän kanssaan, kenties myös Chiltonin kanssa, ennen kuin tekisin mitään muuta. Tuntuisi turhalta laittaa hevosta matkustamaan edes takaisin yhden valmennuksen takia, jos samaan lopputulokseen pääsisi täälläkin. Rosings Parkissa on paljon osaavia ammattilaisia. Minä työskentelisin ensin heidän kanssaan, ja jos siitä ei olisi apua, etsisin muita valmentajia."

Miyato oli pelästynyt Corinnea todella. Naisen valmennuksiin hän suostuisi vasta kun orissa olisi jotakin esiteltävää. Ei ennen. Hän naurahti Teddyn sanoille. Kuka nyt tällaisen ostaisi? Niin, ei kukaan. Hänen oma pieni riesansa ja piikkinsä lihassa. Upea sellainen, tosin.
"No ei sitä ostaisi kukaan. Minullekin se siunaantui riesaksi vain koska se on äitini kasvatti." Miyato keskittyi jälleen kuuntelemaan. Caitlinilta hän oli jo pyytänytkin apua, Bogaert kuulosti tavallaan vieraalta. Chambers? Oliko hän todella näin ulapalla asioista? Chilton, kuka ihme?
"Niin... En vain... Jotenkin tuntuu että vain nolaamme itsemme kerta toisensa jälkeen valmennuksissa. Etten osaa ratsastaa sitä. Tuota, osaisitko sanoa valmentajien etunimetkin? O'Connorin tiedän ja Bogaertinkin juuri ja juuri.. Chilton?"

Teddy hymyili. Oli varmaan upeaa saada hevonen äidiltään, kun tiesi sen sukulinjoja kauas taaksepäin. Hän ei tiennyt Dimestä ja Minxistä niin paljoa, vaikka olikin uteliaisuuttaan selvittänyt mahdollisimman paljon.
"Ei kukaan odota, että valmennuksissa esitettäisiin huippusuorituksia. Minx pudotti Corinnen valmennuksessa lähes kaikki puomit ja Dime jaksoi keskittyä juuri ja juuri pohkeenväistöön kouluvalmennuksessa", Teddy väitti vastaan. Hän ei ainakaan ollut päässyt loistamaan valmennuksissa joka kerta. Joskus onnisti, mutta monesti mentiin pohjien kautta. Mutta sitä varten valmennukset olivat. Niissä opittiin enemmän eikä seuraavalla kerralla enää tehtäisi niitä virheitä. Etunimet tuottivat enemmän vaikeuksia miehelle, joka oli tottunut puhuttelemaan kaikkia kohteliaasti sukunimellä. Chilton, Chilton…
"Alex Chilton, omistaa kolme lännenratsua", Teddy muisti hetken mietittyään. Olipa nimi ollut hakusessa. Hupsista. "Suosittelisin todella kääntymään heidän puoleensa Huzzlen kanssa. Varaa yksityisvalmennus vaikka jokaiselle, niin saat kaikkien mielipiteen hevosestasi. Ei siitä haittaakaan voi olla."

Miyato nyökkäsi. Hänellä kun ei olisi rahasta puutetta, hän voisi kyllä valmentautua surutta yksityisvalmennuksissa. Hän nyökkäsi ja mietiskeli tovin. Chilton? Lännenratsuja? Ehkä hän aloittaisi siitä.
"Kiitos kun ratsastit sen ja... Kaivoit siitä viideksitoista minuutiksi esiin jo miltei jollekin esteradalle käypän hevosen. Etten ihan vaivu epätoivoon sen kanssa. Kun joku muistuttaa että se voi olla upeakin."

"Ei syytä kiittää. Oli upea ratsastaa sitä, joten oikeastaan minun pitäisi kai kiittää sinua. Voin tehdä lyhyen loppuverkan, niin saat sen sitten kokonaan omaksesi", Teddy sanoi. Jos toinen ei vastustellut, hän kannusti Huzzlen raviin ja keskittyi ratsastamaan hevosta eteen ja alas. Ori venytti kaulaansa tyytyväisesti pärskien. Sekin tuntui nauttineen treenistä. Ehkä tämä ei ollut ollut yhtä tyhjän kanssa. Ainakin Huzzlella oli nyt yksi varmuutta valava hyppytreeni takana tältä viikolta. Ehkä se hitaasti alkaisi näyttää yhä paremmalta myös Miyaton alla. Teddy todella toivoi niin ottaessaan orin kanssa laajoja kaarevia uria ja suuria ympyröitä, sekä satunnaisesti hieman pohkeenväistöä lähinnä, ettei hevonen tylsistyisi. Hän hidasti käyntiin ja käveli hetken, ennen kuin hyppäsi lähes liikkeestä alas ja jatkoi jalan orin rinnalla.

Miyato ei tosiaan nyt voisi itse ratsastaa. Vaikka halu oli palava. Hänellä oli käsituki kaapissaan. Nyt kun joku oli ratsastanut Huzzlen kunnolla ensin, hän voisi kokeilla. Lopulta tuo lähti talliin, haki kypärän, hanskat ja sen tuen. Hän käytti sitä silloin kun onnistui saamaan jännetupin tulehduksen. Käsi ei ollut enää kovin turvoksissa ja kipukin helpotti. Kai se oli vain tärähtänyt. Hän asteli ulos laittaen kypäräänsä kiinni.
"En malta nyt pysyä poissa sieltä. Voisin itse ottaa pari hyppyä, saat nauraa meille."

"En naura", Teddy lupasi ja pysäytti taluttamansa orin, jotta toinen voisi nousta selkään. "Hyvin se menee", hän vakuutti ja siirtyi itse katsomoon riisuen samalla turvaliivin ja kypärän. Hän asetti ne vierelleen pitkälle penkille ja jäi hymyillen odottamaan Miyaton ja Huzzlen hyppyjä.

Ratsastajallakin oli syystä turvaliivi. Hän ei itsekään menisi apinansa selkään ilman sellaista, jos ei sinne muitakaan päästäisi. Suorilta jaloilta hän nosti laukan, pyörittääkseen sitä. Punarautiaan korvat kääntyilivät valppaasti ja veto esteelle oli kova. Väkisin Miyato liimasi itsensä satulaan, pakottaen orinsa hidastamaan ja kokoamaan askeltaan ympyrällä, ennen kuin se saisi livahtaa minnekään. Nyt se kävi yllättävän helposti, selvästi sen ansiosta että joku taitavampi oli ratsastanut sitä ensin. Ensin hän ohjasi Huzzlen pystylle. Se lähti taas kaasuttamaan liikaa, hän käänsi sen pois, keskittyen pitämään ohjan melko pitkänä ja istunnan raskaana. Se oli yksi suuria oivalluksen hetkiä orin selässä, eikä siihen ollut auttanut valmentaja tai edes itse Corinne Fairchild. Toisella yrityksellä Huzzle lähestyi kauniisti, loikaten esteestä yli jälleen kuin olisi nauranut sille. Seuraavaksi hän ohjasi hevosta sarjalle. Askeleen lyhentäminen ei onnistunut, mutta kahdella todella isolla laukalla päästiin hyvään ponnistusväliin ja puhtaasti yli. Askeleen lisääminen ei koskaan ollut ongelma isolle punarautiaalle, vaan pikemminkin sen lyhentäminen. Sen huomasi selvästi, miten liioitellusti Miyato kiinnitti huomiota käsiinsä, ohjan pituuteen ja raskaaseen istuntaan. Se kävi työstä.

Teddy kaivoi älypuhelimen huomaamattomasti taskustaan ja napautti kamerasovellusta. Hän otti videota siitä, miten toinen työsti Huzzlea ja lähestyi esteitä. Se näytti hyvältä. Ei täydelliseltä, mutta ei missään nimessä hallitsemattomalta kaahaamiseltakaan. Huzzle näytti kuuntelevan Miyatoa, joka näytti todella keskittyvän omaan istuntaansa pelkän ohjaamisen sijaan. Teddy ei tiennyt, oliko itse näyttänyt noin keskittyneeltä käsiinsä. Hänelle se tuntui tulevan luonnostaan niin monen vuoden jälkeen. Ehkä hän oli, mistäpä sitä ikinä tiesi. Mies hymyili katsoessaan kaksikon menoa. Se näytti hyvältä, ja jos Miyaton olemuksesta saattoi mitään päätellä, se myös tuntui hyvältä. Huzzle oli täynnä potentiaalia. Sen suunnaton ponnistusvoima, into ja vauhti pitäisi vain valjastaa oikeisiin asioihin.

Miyato olisi tappanut Teddyn, jos olisi tiennyt että tuo otti tätä fiaskoa videolle. Hänestä miltein näki, miten kieli keskellä suuta hän keskittyi siihen, ette vaistomaisesti alkaisi kilpailla hevosensa kanssa vetovoimasta ohjien kanssa. Sarjan jälkeen vuorossa oli muuri, jonka ensimmäinen lähestyminen meni pipariksi, joten hän käänsi hevosen ympyrälle. Huzzle viskoi päätään ja kolisteli kuolaintaan selvästi tyytymättömänä siihen ratkaisuun. Kättä vihloi, mutta hän ei antaisi nyt periksi ja ratsastaisi vielä sen okserin ja sarjan uudelleen. Ympyrältä hän ohjasi orin uudelleen kohti muuria, ei vieläkään, kaasua tuli liikaa. Kolmannella kerralla he pääsivät sovussa muurille, vaikka hevonen lähtikin kaukaa. Miyato heilahti satulassa ja haki tukea ohjasta, mikä oli huono idea. Laskeutuessaan ori heitti päänsä ylös ja se riitti horjauttamaan Miyaton kaulalle. Hän kietoi vaistomaisesti kädet punarautiaan lihaksikkaan kaulan ympärille, toisen jalan ollessa vielä satulan päällä. Huzzle pysähtyi hölmönä ja käänteli korviaan, stepaten paikallaan. Mitä ihmettä ratsastaja touhusi?

Teddy katsoi lähestymistä. Liikaa vauhtia, mutta sen Miyatokin tajusi ja korjasi hienosti. Hän seurasi lempein silmin toisen ratsastusta. Se näytti oikein hyvältä, kunnes ori hyppäsi liian kaukaa, tunsi nykäisyn suussaan ja laittoi ranttaliksi. Miyato pysyi selässä, ilmeisen tottuneena tällaiseen, joten Teddy ei joutunut säikkymään liikaa. Hän piti videon pyörimässä. Tästä voisi olla paljonkin apua, kun toinen näkisi, missä meni metsään. Hän epäili, että se oli ohjista nykäiseminen. Dime oli samanlainen. Herkkäsuinen hevonen ei sietänyt hypyissä pienintäkään heilumista tai nykimistä, tai ilmoitti vallan selkeästi, ettei enää ylittäisi yhtäkään estettä ennen kuin ratsastaja saisi itseään niskasta kiinni.

Miyato pääsi kampeamaan takaisin selkään ja nosti laukan jälleen, mutta okserin sijaan pyöritti Huzzlea ympyrällä muurin läheisyydessä. Hän oli todellakin tottunut killumaan villikkonsa mukana ties millaisissa tilanteissa, ei häntä helpolla alas saanut. Huzzlen kanssa hän oli aina varautunut valtaviin loikkiin ja pelleilyihin, Quiri oli saanut hänet satulasta vain koska oli yllättänyt. Kun laukka oli hänen mielestään hyvää ympyrällä, tuo käänsi hevosen kohti estettä. Ja orihan hyppäsi, katsoen tarkkaan että vähintään puoli metriä jäi sen ja muurin väliin. Muurin jälkeen Miyato taputti hevosen kaulaa ja hidasti käyntiin. Nyt sitä kättä taas sattui. Tuo jalkautui ja taputti hevosen kaulaa, päättäen taluttaa sen loppuun.
"Hieno poika... Pistetäänkö Teddy useammin selkääsi, hmm? Tai ylipäätään joku muu viisaampi.."

Teddy lopetti kuvaamisen, kun muuri oli ylitetty ja Miyato siirtyi käyntiin. Hän laittoi puhelimen taskuunsa ja nappasi kypärän ja turvaliivin kantoonsa. Mies asteli Miyaton luokse päätään pudistellen.
"Minä olen nyt ratsastanut sitä kerran. Se riitti. Valmentajat pystyvät varmasti kaivamaan siitä vieläkin enemmän esille, joten kokeilisin heitä", mies naurahti. Hän ei alkaisi ratsastaa toisen hevosta, sillä ei kokenut olevansa niin paljoa toisen tasoa ylempänä. Hän oli vain kilparatsastaja, jolla oli vuosien kokemus tukenaan. Hän pärjäsi joskus tammoilleen ja joskus ei. Se oli pienten asioiden summa.
"Lisäksi, jos vain maksat tallin pyytämää hintaa, he eivät voi sanoa ei."

Miyato naurahti toisen sanoille, ei hän tosissaan ollut. Nyt Teddy ainakin tiesi mitä hän aina kirosi ja joskus jopa itki. Tänään oli ollut hyvä päivä, huomenna olisi voinut olla jo aivan toisenlainen.
"Haha, niin vähän arvelinkin, ettet oikein rakastunut." Kai hänellä oli kieroutunut viha-rakkaussuhde oriinsa. Se pärskähti ja heilutteli päätään Miyan taluttaessa sitä. Ilmeisesti suuri raisulivarsa oli tyytyväinen elämäänsä nyt.
"Sinä olet porkkanasi ansainnut... ja Huzzleahan ratsastaa jo pari valmentajaa. Cain Brintonin kanssa puhuin kerran mutta... En tiedä, hän ei tainnut pitää minusta."

"Se on upea hevonen, mutta se sopii paremmin sinun allesi kuin minulle", Teddy sanoi ja taputti punarautiaan kaulaa. Hän ei kaivannut uutta hevosta. Hänellä oli kaksi kultaista tammaansa, joiden kanssa saattoi nauttia elämästään.
"Brinton ratsastaa myös Dimeä ja Minxiä", hän sanoi hyväksyvästi. Hän luotti siihen, että Brinton osasi hommansa, sillä oli luottanut hevosensa ratsuttajan käsiin. "Harkitsin ensin, että olisin pyytänyt valmentajaa liikuttamaan niitä, mutta ajattelin, että säästän heidän vaivojaan. Kyllä ratsuttajankin pitäisi olla riittävän pätevä niitä treenaamaan. Tallityöntekijä käy tammoilla maastossa viikolla", mies kertoi hevostensa liikutuksista. Hän oli sopinut kaiken tarkasti tallin kanssa. Hän halusi tietää, ketkä hänen hevosiaan liikuttivat ja miten. Hän oli harkinnut, että tulisi joskus katsomaan, mutta luopunut ideasta. Kyllä hänen pitäisi luottaa tallin henkilökuntaan sen verran. Ei täältä kuka tahansa voinut töitä saada.
"Mutta Huzzlen kanssa pyytäisin myös valmentajien apua. Se on vielä raakile, joten vaatii todella osaavaa käsittelyä eteenpäinviemisekseen."

"Ehkä pitää puhua siitä. Se kaipaa... Jarrut. Kaikki ratkeaisi kunnon jarruilla." Miyato sanoi hymyillen. Hän huokaisi hiljaa ja tallissa pyysi ujosti Lucya riisumaan Huzzlen varusteet.
"Ehkä minun pitäisi lähteä sinne lääkäriin käteni kanssa."

"Jarruista on aina apua", Teddy myönteli. "Käänny siis valmentajien puoleen. Kyllä he jotain keksivät", hän vakuutti ja nyökkäsi tallityöntekijälle, joka alkoi riisua ratsua varusteista. Oli näppärää, kun tarpeen vaatiessa saattoi vain lykätä ohjat jonkun käteen ja luottaa siihen, että hevonen saisi asiallista kohtelia. Se helpotti elämää huomattavasti.
"Lähde näyttämään rannettasi. Minäkin taidan ottaa suunnan kotia kohden. Pitäisi suunnitella huomiselle luentokin", mies pohti ja lähti tallin ovia kohden. Hänellä oli kaikki tarpeellinen mukanaan. Hän lähettäisi kuvaamansa videon Miyaton sähköpostiin, kunhan ehtisi ensin siirtää sen koneelleen. Toivottavasti se muistuttaisi toista jatkossakin siitä, ettei Huzzle ollut toivoton tapaus.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Se mikä ei tapa, ahdistaa   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Se mikä ei tapa, ahdistaa
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: