PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] It's always darkest before the dawn

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: [Y] It's always darkest before the dawn    Su Syys 28, 2014 10:47 pm

Yksinpeli, Lucyn osalta suoraa jatkoa tähän peliin.
-----

Torstai, 9. lokakuuta, iltamyöhä

Lucy kuuli, kuinka iltatallin tekijät saapuivat sisään ensimmäisten hevosten kanssa. Tyttö pyyhki kyynelten jäljet poskiltaan, nousi jaloilleen ja pudisteli pahimmat purut ratsastushousuistaan. Hän veti syvään henkeä ja rapsutti Rainin otsaa. Evelyn oli luvannut kertoa tallin henkilökunnalle, eli siis lähinnä Kamirille ja Effielle, mitä oli tapahtunut, joten Lucy saattoi livahtaa tallilta ja kadota kartanon suuntaan. Hän sulkeutui huoneeseensa ja kaivoi puhelimensa esille. Tyttö veti syvään henkeä.

"Hei!" Bethany tervehti iloisesti vastatessaan puhelimeen. "Sori, kun jouduit liikuttamaan Rainia niin lyhyellä varoitusajalla. Kiitos kun teit sen. Kävittekö maastossa?" Serkku jutteli iloisesti. Lucy kuuli, kuinka portaikko narahti serkun askelten alla. Toinen oli mitä ilmeisemmin matkalla huoneeseensa.
"Joo, käytiin", tyttö sanoi vaisusti. Bethany ei tuntunut tajuavan vihjettä, vaan innostui kertomaan siitä, kuinka he olivat menneet maastoon aiemmalla ratsastustunnilla. Lucy kuunteli hetken, mutta lopulta uskalsi keskeyttää. "Bethany!"
"No?" Serkku kysyi yllättyneenä Lucyn terävästä keskeytyksestä. Lucy harvoin puhui kenellekään tuolla tavoin.
"Maastossa sattui onnettomuus", tyttö sanoi ääni värähtäen. "Koira hyökkäsi Rainin kimppuun."
"Mitä?!" Bethany kiljaisi.
"Rain tulee kuntoon, eläinlääkäri tarkisti sen. Sillä on ruhjeita takajalassaan, se ontuu oikeaa takajalkaansa ja vaatii muutaman viikon tarkkaa hoitoa, mutta se tulee kuntoon", Lucy kertoi lohduttomana. Bethany ei sanonut mitään. Minuutit kuluivat. "Bethany?"

Linjan toisessa päässä räjähti. Lucy säikähti serkkunsa kylmän teräksistä äänensävyä ja julmia, syytteleviä sanoja niin, ettei tajunnut edes puolustautua, kun Bethany purki kiukkunsa häneen. Tyttö vain kuunteli, kuinka Bethany syytti häntä hevosen pilaamisesta, rikkomisesta ja kaikesta mahdollisesta. Lucyn pää roikkui, kun hän kuunteli syytöstulvaa. Hän ei olisi edes osannut väittää vastaan, koska ajatteli itsekin juuri noin. Hänen olisi pitänyt olla varovaisempi, taitavampi, parempi. Hänen olisi pitänyt pitää Rain turvassa. Hän oli pettänyt kaikki antamalla koiran satuttaa lempeää ruunaa.
"Sinä et enää koske siihen", Bethany sihahti. "Haluan sinut niin kauas Rainista kuin mahdollista." Niine sanoineen serkku sulki puhelun, jättäen Lucyn yksinään pimeään huoneeseen. Kyyneleet valuivat sinisistä silmistä jälleen.

Bethany oli epäreilu. Oli oikein syyttää häntä hevosen haavoista, hän oli vienyt hevosen maastoon joten hän oli vastuussa, mutta kieltää häntä hoitamasta Rainia kuntoon? Se oli pahin mahdollinen rangaistus. Jos serkku pitäisi uhkauksensa, Bethany saapuisi huomenna tallille ja pyytäisi Rainin siirtämistä jonkun toisen vastuulle. Hän ei halunnut sitä. Ehkä täti onnistuisi puhumaan serkulle järkeä ja hän saisi hoitaa lehmänkirjavaa ruunaa Bethanyn aiemmista sanoista huolimatta. Rain oli ihana hevonen. Ei niin tärkeä ja rakas kuin myyty Ivory, mutta omalla tavallaan Rain oli valloittanut tytön sydämestä palan. Hän ei halunnut, että jälleen kerran joutuisi luopumaan eläimestä, jota piti tärkeänä.
Hän saattoi vain toivoa, että Bethany ymmärtäisi lopulta. Serkku reagoi aina ensin ja mietti vasta sitten. Ehkä huomenna Bethany olisi jo sitä mieltä, että syy ei ollut hänen. Lucy saattoi vain toivoa, sillä ei kestänyt ajatusta siitä, ettei enää saisi edes hoitaa Rainia. Hän oli jo hyväksynyt sen, että Rainin viikottaiset liikutukset vähenivät kerta kerralta, kun Bethany innostui ratsastamisesta enemmän, mutta hän ei ollut edes pahimmissa painajaisissaan kuvitellut tilannetta, jossa serkku kieltäisi häntä koskemasta ruunaan.

Tyttö riisui likaiset ratsastushousut jalastaan ja heitti ne lattialle. Hän veti päälleen pyjaman. Tyttö käpertyi pieneksi keräksi peittonsa alle. Äänettömät nyyhkytykset ravistelivat koko kehoa. Hänen takiaan Rainkin oli loukkaantunut. Ensin Hemingway, sitten Angus ja nyt Rain. Hänen pitäisi tehdä kaikille palvelus ja pysyä kaukana nelijalkaisista eläimistä. Kyyneleet virtasivat valtoimenaan.
Mitä hänellä enää oli, kun Rain ja Ivory oli viety häneltä niin julmalla tavalla? Hänelle jäi hermoheikko Hook, jääräpäinen Prada ja tallin tammamaisin diiva Papillon. Ne olivat kaikki upeita hevosia, mutta ne eivät olleet hänelle rakkaita. Rain oli. Ivory oli. Hän oli menettänyt molemmat. No, Rain sentään jäisi Rosings Parkiin. Hän ei tosin tiennyt, oliko se pahempi rangaistus kuin se, että Ivory oli muuttanut muualle. Jos Bethany toteuttaisi uhkauksensa, hän saisi vain seurata sivusta Rainin elämää olematta enää osa sitä. Se jos mikä tuntui salpaavan hengen.

Tyttö kuuli kynsien rapinan lattialla. Yksi koirista pysähtyi hänen ovelleen. Angus. Tyttö nielaisi, nousi sängystä ja hiippaili paljain jaloin ovelle. Hän raotti sitä sen verran että harmaa jättiläinen pääsi livahtamaan huoneeseen. Suuri koira seurasi tytön perässä hypäten tottuneesti sängylle. Lucy rapsutti koiran kainaloa, kun harmaa jätti asettui paremmin kerälle käpertyneen tytön viereen. Angus laski suuren päänsä Lucyn kyljelle ja katseli lempein silmin itkevää tyttöä.
Lucy rauhottui ja veti syvään henkeä. Hän ei saisi surra vielä. Rain oli yhä täällä, yhä hänen hoidossaan. Vielä oli mahdollisuus sille, että nukuttuaan yön yli Bethany ei enää pitäisi tilannetta niin pahana vaan ymmärtäisi Lucyn näkökulman. Hänen oli toivottava niin, sillä ajatus toisen hevosen menettämisestä tuntui musertavalta. Mitä hän ei olisikaan antanut siitä, että Ivory odottaisi häntä tallissa. Silloin Rainistakin luopuminen olisi ollut helpompaa.

Anguksen tasaiset hengenvedot saivat tytön vajoamaan rauhattomaan uneen. Onneksi harmaa jättiläinen valvoi hänen untaan. Mikään paha ei koskettaisi häntä yöllä. Suuri koira pitäisi siitä huolen. Koiran läsnäolo rauhoitti, eikä tyttö enää muutamaa tuntia myöhemmin nukkunut niin tiukasti kerälle käpertyneenä.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] It's always darkest before the dawn
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Rosings Park: Talliympäristö-
Siirry: