PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Napit vastakkain

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Napit vastakkain   La Syys 20, 2014 5:28 pm

Pikaviestinpeli, jossa Zoe ja Ray tapaavat eivätkä oikein löydä yhteistä säveltä.
---

Keskiviikko, 10. syyskuuta, keskipäivä

Kaunis keskiviikko, Ray oli tullut tallille ja hakenut ensi töikseen nuoren kimon, Clooneyn, tarhasta. Hän oli laittanut hevoselle naruriimun ja vienyt sen pyöröaitaukseen, pyöritellen nuorta hevosta siellä. Hän oli tutustunut Clooneyhin jo aiemmin, mutta halusi tutustua lisää, ennen kuin lähtisi tänään maastoon. Hän oli tullut töihin hieman aiemmin, ratsastaen yhden hevosen koulutreenin jo aamulla. "Hyyvä poika, ravi... Hyvä... Shhh, rauhassa... Heihei, kuules varsa!" Miyato nuoren hevosen pienille ilohypyille, ei hän jaksanut mokomista pahastua, kun selvästikään ne eivät olleet pahansisuisia potkuyrityksiä, vaan puhdasta elämäniloa.

Zoe oli tullut vilkaisemaan, missä kunnossa Dara oli. Hän lähtisi sillä maastoon, joten halusi tietää, joutuisiko ensitöikseen pesemään orin. Onneksi ei, sillä musta hevonen oli pitänyt itsensä puhtaana ja näytti ottavan oikein rennosti tarhassaan. Hän oli jo kääntymässä takaisin tallille päin kun huomasi liikettä pyöröaitauksessa. Hän suuntasi aidan laidalle.
"Hei", hän tervehti lyhyen ytimekkäästi. "Mitäs Clooney?" Hän kysäisi tunnistaessaan täysiverisen. Kesän aikana päivettynyt nainen oli tullut hyvin toimeen ruunan omistajan kanssa, joten totta kai hän tunnisti hevosen. Hän katsoi hetken lyhyttä miestä. Kaipa tuo oli se uusi ratsuttaja. Hän ei ollut vaivautunut painamaan mieleensä miehen nimeä.

Ray huomasi hevosen hidastavan askelta ja pysähtyvän pienen matkan päähän aidan luokse pysähtyneestä naisesta. Joku kollega muistaakseen, mutta ei lyhyenläntä mieskään muistanut kuka. Hän asteli ruunan luo, taputti sen kaulaa ja otti kiinni narun päähän, käyttäen aivan perinteistä narunpätkää naruriimun kanssa. Kunnollinen, lukollinen riimunvarsi roikkui aidassa. "Nauttii elämästä täysin rinnoin. Olen Raiden, uusi ratsuttaja."

"Sellainen se on", Zoe totesi katse yhä hevosessa. Vasta todettuaan, että Clooney näytti hyvältä, saattoi hän kääntää huomionsa Rayn puoleen.
"Olen Zoe, tallityöntekijä", hän esittäytyi vastauksena. "Mitä sinulla on ohjelmassa Clooneyn kanssa?" Nainen kysäisi vilkaisten olkansa yli oritarhoja kohden. Kohta hän joutuisi lähtemään maastoon pätemättömien työkavereidensa mukana. Hän ei todellakaan odottanut sitä.

"Aika ihana, täysiveriset nyt muutenkin ovat lähellä sydäntä sattuneista syistä... Moneypennystä pidän todella paljon, ihana tamma." Ray höpisi heti itselleen ominaiseen tapaan, hän ei huomannut Zoen asennetta tai jos huomasikin, ohitti hän sen hyvin sujuvasto.
"Ah, Zoe, aivan... En osaa vielä kaikkien nimiä. Ja maastoon pitäisi mennä, halusin vain tutustua siihen vähän lisää, vaikka olen sillä jo pari kertaa ratsastanutkin."

Moneypenny oli hieno hevonen, jos häneltä kysyttiin, mutta aivan väärissä käsissä. Ehkä Ray korjaisi tilanteen. Hän ei ollut niin valmis uskomaan toisen taitoihin, mutta ainakin hän antoi mahdollisuuden, jota harvoin tarjosi.
"Se on hyvä. Tuntemattomalla hevosella ei ikinä kannata lähteä maastoon, varsinkaan, jos se on säikky", Zoe totesi lähes hyväksyvästi. Naisen kasvot olivat ilmeettömät eikä äänensävyssäkään ollut selkeitä viestejä, mutta ainakaan Ray ei ollut vielä antanut syytä katsoa nenänvartta pitkin. Ei hän sentään niin sydämetön ollut, että oletti kaikkien olevan yhtä typeriä kuin Paulus tai pelkureita kuin Lucy.

"Onhan se vähän raasu ja perin säikky... Oikeastaan täysi hermoraunio, mutta ei sekään uutta ole. Jockeyna tuli vastaan kaikenlaista." Ray naurahti ja patisti hellästi Clooneyn taas liikkeelle, saadakseen nuoren ruunan rennolle raville. Hän halusi sen rentoutuvan ja rauhoittuvan. "Noh, en oleta Clooneyn olevan mitään Pennyyn verrattuna, mutta en halua riskeerata mitään, kun pelaa kalliiden hevosten kanssa. Ja ensisijaisesti jonkun rakkaan ystävän."

Jockeyna? Kymmenen pistettä lähti heti arvostuksesta. Jockeysta ei ollut ikinä mihinkään muuhun kuin painamaan täyttä vauhtia soikealla radalla. Rakkaan ystävän? Toiset kymmenen pistettä. Vastuuntuntoisuudesta sai sentään edes vähän plussaa, mutta ei hyvältä näyttänyt. Ehkä tämäkin ratsuttaja olisi yhtä hyödytön kuin muut työkaverit.
"Riskejä on turha ottaa", Zoe totesi. Siinä hän oli samaa mieltä. Muutoin hän päätti jättää Rayn puheet huomiotta, ettei sanoisi jotakin kylmää tai ilkeää. "Clooney on oikein hieno hevonen entiseksi laukkaratsuksi. Sen kanssa on helppo pärjätä."

Osasi Ray muutakin, hän kun ei ollut pelkkä jockey ollut ja oli aina ratsastanut muutakin kuin hirvittävää neliä. Koska Zoe ei sanonut mitään, hän ei oannut puolustautua.
"Ei entisissä laukkaajissa yleisesti ottaen ole  vikaa. Ne vaativat vain hienosäätöä. Eivät kaikki usko, mutta niissä on jarrutkin. Ja yllättävän paljon siitokseen kelpaamattomia, ruunattuja orejakin myydään harrastuskäyttöön kilpakäytönkin jälkeen." Hän puolusti ainakin täysiverisiä, muutaman kymmentä mainitsemaansa tapausta kouluttaneena myyntikelpoisiksi, kunnon hevoskansalaisiksi. Hän ei ollut hyökkäävä, pikemmin totesi olkiaan kohauttaen. Hän pysäytti Clooneyn käden heilautuksella, vaihtoi ruunan suunnan ja pyysi jälleen rentoa ravia.

"Minä tiedän kyllä", Zoe vastasi aavistuksen kylmemmällä äänellä. Ehkä oli ollut virhe esittäytyä tallityöntekijänä, kun nyt häntä pidettiin kokemattomana idioottina. "Olen opiskellut ratsuttajaksi. Työskentelin vuosia tallilla, joka keskittyi lähinnä remonttiratsuttamaan nuoria hevosia tai laukkaratojen kasvatteja", hän jatkoi. Hänellä oli ollut jatkuvasti viidestä kymmeneen hevosta ratsutuksessa, joten hän kyllä tiesi, millaisia laukkaradoilta saapuvat täysiveriset olivat.
"Minulla on tälläkin hetkellä yksi projekti käynnissä. Nelivuotias punarautias angloarabitamma, joka ei ole ikinä kantanut ihmistä selässään", hän totesi samanlaisella äänensävyllä kuin muut puhuivat säätilasta. Hän omisti tamman, oli ostanut sen halvalla ja aikoi nyt ratsuttaa sen ja myydä sen jälkeen kovalla hinnalla jollekin junnulle kisaratsuksi. Helppoa rahaa yhdistettynä työhön, jota hän rakasti.

Ray ei jaksanut edes pyöräyttää silmiään, vaikka olisi ehkä halunnutkin. Tarviko noin vetää hernettä nenäänsä, naiset. Silti oli helpompaa olla kuin ei olisi edes kuullut Zoen puhetta. Kun Clooney oli kelvollisen rento, hän kurkkasi kelloa. He olivat olleet tässä jo tovin, hän voisi oikeastaan lähteä maastoon ruunan kanssa. Lyhyt mies otti ruunan kiinni, jutellen sille hiljaa. Ray puhui hevosille paljon, se oli hänen tapansa. "Se on sinun? Kaunis eläin." Hän astui ulos aitauksesta ja lähti taluttamaan ruunaa kohti tallia. Hevosen omassa karsinasa hän satuloi tuon, silitellen, rapsutellen ja jutellen hevoselle. Ei Ray aina ollut niin pehmeä, mutta etenkin uusille projekteille aluksi.

"Se on minun", Zoe vahvisti lähtien edeltä tallia kohden. Hän nappasi Daran kiinni matkallaan tallirakennusta kohden ja talutti orin tallikäytävälle. Hän varusti hevosen nopean tottuneesti, eikä epäröinyt hetkeäkään vetäessään kypärän tummien hiustensa päälle. Nainen sulki takkinsa vetoketjun taluttaessaan innokkaan orin perässään tallipihalle. Hän nousi selkään ja oli jo kannustamassa Daran maastoon, kun huomasi Rayn.
"Kaipaatko seuraa?" Hän kysyi tietäen hyvin, miten säikky Clooney osasi olla. Ei Dara paljoa parempi ollut, mutta ainakin hän osasi istua hevosen liikkeissä mukana eikä muksahtaisi alas. Hän ei ollut niin varma entisen jockeyn kyvyistä.

Jos Rayn temperamentti olisi ollut erilainen ja hän olii tiennyt naisen epäröinnistä, hän olisi luultavasti päättänyt näyttää naiselle närhenmunat Clooneyn kanssa kentällä, mutta koska ei tiennyt ja vaikka olisi tiennyt, ei olisi jaksanut. Ei häntä kiinnostanut toisten mielipide hänen ratsastuksestaan, jo se oli työnantajalleen kelvannut.
"Miksei." Ray vastasi empimättä, vetäen kypärän päähänssä, vieden pian hevosen ulos. Ensimmäinen jockeylle epätyypillinen ele tuli kun hän säätij jalustimet. Monet säätivät ne vanhasta tottumuksesta todella lyhyiksi,Ray melkein itselleen todella pitkiksi, mutta silti vielä sopiviksi maastoiluun. Näin hän saisi itsensä syvemmälle satulaan jos nuorikko päättäisi kenkkuilla.

Zoe odotti vain sen hetken, että näki Rayn nousevan selkään kun jo kannusti innokkaasti tanssahtelevan orin tarhojen ohi vievälle polulle, jolta pääsisi kauniille maastoreitille. Hän tunsi alueen maastot jo lähes liian hyvin tehtyään niin monia maastolenkkejä Paddylla sekä työkavereidensa seurassa milloin milläkin hevosella. Nainen istui selässä vuosien kokemuksen tuomalla varmuudella pitäen ohjat kevyellä tuntumalla. Hän osasi ratsastaa ilman ohjissa roikkumista, mutta ei ollut lainkaan niin varma muista työkavereistaan. Hänen pitäisi todellakin ajatella jotakin muuta kuin työkavereitaan, kun ajatuskin heistä sai veren kiehahtamaan. Onneksi oli Maybe, ensimmäinen kunnollinen tallityöntekijä. Ei ehkä kouluja käynyt, mutta sitäkin innokkaampi oppimaan.
"Miltä Clooney tuntuu?" Hän huikkasi olkansa yli Daran astellessa energisin, korkein askelin käynnissä tarhojen vierustaa pitkin.

Ray antoi Clooneyn kulkea rentona Zoen perässä, miettimättä sen kummemmin. Nuori vaikutti täysipäiseltä hevoselta, joten hän ei uskonut tuon olevan samanlainen kuin Moneypenny, jonka kanssa hän oli nelistänyt kuin heikkopäinen. Silti hän  piti siitä tammasta, omalla tavallaan. Hänellä oli itselläänkin perin rento tyyli ratsastaa, eikä liiemmin stressannut. Kuten ei ikinä.
"Ei ihmeelliseltä. Vähän varuillaan mut--- no ohupsista, shhh.... Hyyyvä poika, ei hätää..." Ray vain nauroi hyväntahtoisesti kimon ottaessa pienen sivuloikan. Muovipussi maassa, voi ei. Apua. Koska nehän söivät hevosia. Helposti siitä päästiin kuitenkin yli ja jatkamaan matkaa.

Zoe hymähti hiljaa. Hän oli ratsastanut Daran muovipussista ohi ilman ongelmia, vaikka orilla oli taipumusta säikkyä vähän kaikkea. Hän keksi hevoselle tekemistä; asetuksia, taivutuksia, jopa muutaman askeleen pohkeenväistöjä. Daralla ei yksinkertaisesti ollut aikaa keksiä mitään säikyttävää.
"Pärjäätkö, jos ravataan, kunhan päästään metsän leveälle polulle?" Zoe kysyi ohjatessaan tanssahtelevaa, energistä ja varsin innostunutta oria metsää kohden. Musta hevonen tuntui aina ottavan kierroksia maastolenkeillä, eritoten jos kulki ensimmäisenä. Hän ei antanut sen häiritä. Hän ratsastaisi kärjessä koska tunsi maastot kuin omat taskunsa.

Pärjäätkö.... Ray päästi sen vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
"Ongelmitta." Nyt kun hän tiesi paremmin, millaisia turhiakin asioita Clooney saattoi pelätä, hän herätteli hevosen, jutteli sille ja piti tuntuman suuhun ja korvat käännettynä itseensä päin. Ruuna tuntui hieman heräävän sieltä, ehkä se oli päässyt aavistuksen liian rennoksi. No, se ei ollut niin vakavaa ja hauska välipomppu tuo vain oli ollut, ei mies siitä itseensä ottanut. Ei hän ollut edes montaaa kertaa kimolla vielä ratsastanut, kaikki oli hieman hakusessa. Ray kun toimi yksilöllisesti hevosten kanssa.

Zoe ei ollut niin vakuuttunut, mutta ainakin hän voisi soittaa tallille ja varoittaa irtiolevasta hevosesta, jos Ray muksahtaisi alas. Naista ärsytti edelleen se, miten väheksyvästi hänelle oltiin puhuttu. Ihan kuin hän ei tietäisi mitään hevosten ratsuttamisesta tai entisistä laukkaratsuista.
"Ravia siis", Zoe huikkasi ja kannusti energisen orin raviin. Dara koetti heti laukata, esittäen jotakin erittäin mielenkiintoista ravin ja laukan sekaista askellajia, jossa takaosa ravasi ja etujalat ottivat laukkamaisia loikkia. Zoe istui syvälle satulaan ja pidätti hevosta enemmän painolla kuin ohjasta repimällä ja sai mustan ratsun pudottamaan kokonaan tyylipuhtaalle raville. Nainen taputti kaulaa kiitokseksi ja kevensi tasaisesti Daran askelten tahtiin. Ori liikkui pitkällä, reippaalla askeleella ja kävi nopeasti raskaaksi kädelle koettaessaan kiihdyttää yhä enemmän vauhtiaan, joten Zoe alkoi jälleen taivuttaa hevosta pohkeen ympäri.

Ray ei todellakaan kuvitellut toisen olevan niin herkkähipiäinen. Mistä hän olisi voinut sen tietää? Onneksi tätäkään ei tarvinnut pohtia, kun ei tiennyt. Istunnalla mies pyyai Clooneylta ravin, saadenkin tuolta hienon ja rennon ravin. Hän piti hevosen keskittyneenä iteensä, antaen sille pieniä tehtäviä. Näin ruuna pysyi mukavasti lapasessa ja yhteinen sävel alkoi löytyä. Sen hän tiesi jo ennen selkään nousua että tämä oli herkkä ratsu, joten eniten hän ratsasti istunnalla ja äänellä.
"Hieno poika." Ja niin Clooney ansaitsi taputuksen kaulalleen.

Hän ei kaivannut keskustelua maastolenkeille. Hän nautti mielellään hiljaisuudesta ja rauhasta ratsastaessaan luonnon keskellä. Onneksi hänellä oli Paddy, jonka kanssa nauttia paitsi tasaisesta vauhdista ja pitkistä lenkeistä, myös omasta rauhasta. Muutoin hän yleensä ratsasti maastoratsastukset muiden kanssa, eikä se ollut ollenkaan niin mukavaa. Tänään seurana oli sentään vain yksi ratsukko, kun välillä heitä oli liikkeellä neljä tai useampikin.
"Kaikki hyvin?" Zoe huikkasi. Kai hänen pitäisi työnsä puolesta varmistaa, että uusi ratsuttaja pärjäisi.

Ray ei väkisin keskustellut,paitsi hevoselleen. Mies naurahti, Zoella tuntui olevan kova huoli hänen pärjäämisestään. Clooney oli täällä paljon rennompi kuin tiellä.
"Saatan tarvita taluttajan." Mies naurahti hieman sarkastisesti, nauttien ruunan ravista. Liikkeet tuolla oli kunnossa.

Ilmeisesti Ray oli samaa kategoriaa Pauluksen kanssa. Yhtä kyvytön vastaamaan asiallisesti kysymyksiin. Zoe nieli ärtymyksensä antaessaan hevosen venyttää raviaskeltaan. Dara liikkui upeasti ollakseen estehevonen, mistä hän ei voinut kuin kehua ystäväänsä. Keira oli hommannut hienon hevosen. Kunpa kaksikko pääsisi pian loistamaan kansainvälisillä estekentillä.
"Laukka", Zoe ilmoitti metsikön harvennuttua ympäriltä. Henkeäsalpaavan kaunis, syksyinen nummimaisema aukeni edessä. Dara tiesi, että tässä kohtaa laukattiin ja alkoi jo heitellä päätään odottaessaan että saisi luvan siirtyä kolmitahtiseen askellajiin. Orin takapää valui hieman sivulle, kun se puski ohjaa vasten. Zoe istui satulaan ja antoi kevyet laukka-avut. Ori ponnisti liikkeelle ja vaihtoi nopeasti neliin. Zoe nousi tottuneesti jalustimille seisomaan ja antoi hevoselle enemmän ohjaa, kun kirpeä syysilma sai orin mustan harjan piiskaamaan kasvoja. Ori venytti askeltaan nauttien vauhdikkaammasta menosta ja Zoe pysyi vaivatta mukana liikkeissä, vaikka ori päätyikin pukittamaan railakkaasti kesken nelin innostuessaan oikein kovin. Sen jälkeen Dara piti takapäänsä maan tasalla ja antoi kavioiden lennättää multapaakkuja taaksepäin kiitäessään avoimen nummen halki.

Kyllä hän kykeni siihen,mutta jos nainen vaikka lakkaisi huolehtimasta, ei hän ollut alkeiskurssilta tullut. Ennen laukannostoa Ray otti muutaman pienen pulopidätteen, hidasti ruunan ravia reippaasti. Sitten vasta hän päästä kimon eteenpäin. Pukkia hän ei saanut heti,mutta sitäkin innokkaamman nelin. Ei se kieltämättä ollut kaksista,jos vertasi hyviin laukkaajiin,mutta miellyttävät askeleet Clooneylla oli. Hän istui kyydissä tottuneesti, omassa elementissään.

Zoe keskittyi nauttimaan nelistä ja unohtamaan kokonaan takanaan tulevan ratsukon. Hän ei aikonut siirtyä sivuun polulta, joka nummille oli muotoutunut laukkaamisen myötä, muttei myöskään hidastellut keulassa. Varmasti laukkaradoilta saapunut Clooney voisi ohittaa esteillä kilpailevan puoliverisen, mutta Zoe ei aikonut kannustamalla kannustaa Rayta tekemään niin. Hänestä se oli vastuutonta, mutta moiset sanat eivät koskaan menneet perille muille työkavereille. Hänet oli opetettu ratsastamaan muiden hevosia joko alusta asti rinta rinnan, jotta kirittäminen ei tulisi kenellekään ratsastajalle yllätyksenä tai sitten jonossa ilman ohitteluja. Kaikille tällaiset asiat eivät olleet yhtä selkeitä. Ei ihme, että heidän maastolenkeillään sattui ja tapahtui, hevoset ryöstivät ja heittelivät ratsastajiaan miten sattuu.
"Prrr", Zoe hidasti hevosta äänensä avulla seistessään ensin takakenossa jalustimillaan. Kun Dara pudotti nelistä laukalle, hän istui syvälle satulaan ja hidasti hevosen reippaaseen raviin. Puoliverinen jatkoi innokkaasti kiemurtelevaa polkua pitkin nummien lomasta. Hitaasti reitti kääntyisi takaisin tallia kohden, mutta vielä matkaa olisi vaikka kuinka paljon jäljellä. Hän pudotti hevosen ravilta käynnille nostettuaan ensin kätensä varoitukseksi takana tulevalle ratsukolle.
"Miten sinä päädyit tänne töihin?" Kysymys saattoi kuulostaa ehkä aavistuksen töykeältä johtuen yksinkertaisesti siitä, ettei hänen äänessään ollut lämpimiä sävyjä lähes koskaan. Hän piti tunteensa omana tietonaan hyvin pitkälle. Se oli taito, jonka oppi työskennellessään vuosia hevosenomistajien kanssa. Oli turha paljastaa omia ajatuksiaan, jos niitä ei erikseen kyselty.

Ray oli vastuullinen ihminen, vaikka olikin rento ja humoristinen. Hänestä se ei olisi kuitenkaan hauska vitsi lähteä ohittamaan, jos kirityksestä tai kisaamisesta ei oltu erikseen sovittu. Kiltisti tuo piti laukassa Clooneyn sopivan välimatkan päässä, saaden muutaman vastustavan viskaisun sille pienelle himmailulle, peräkin ponnahti hieman ilmaan. Hän oli tottunut, joten käytännössä oli hyvä jos huomasi. Aikanaan refleksit olivat kehittyneet nimenomaan tähän - nelistämiseen ja mahdollisiin ilopukkeihin. Ray otti muutamia pidätteitä ja jumahti satulaan tiukasti, jolloin ruuna siirtyi siististi ja ilman kolarointia käyntiin, pärskähtäen perin tyytyväisenä. Hetkeki hän herpaantui ja huomasi kimon jännittymisen. Sitten hän alkoi taas vaatia hevoselta jotakin.
"... Tarvitsin vain uuden työpaikan. Sanouduin vanhasta irti, henkilökohtaisista syistä."

Siinä oli taas selitys, jonka hän oli kuullut niin monta kertaa. Hän kuitenkin luotti siihen, että rouva Fairchild, Effie ja Kamir olivat tarkastaneet tämän uuden ratsuttajan taustat, joten henkilökohtaiset syyt tuskin olivat mitään aivan kamalan hämäriä. Vaikka toisaalta, olihan heillä ties mitä pahoinpitelijöitä ja palkkatappajia joukoissaan.
"No, toivottavasti viihdyt täällä", Zoe vastasi ottamatta sen enempää kantaa toisen syihin. Ei häntä oikeastaan edes kiinnostanut muiden mielenliikkeet, kunhan vain oli kysynyt voidakseen ainakin sanoa, että oli yrittänyt olla kohtelias.

Ei Raiden ollut tehnyt ikinä mitään pahaa - paitsi ehkä käynyt vahingossa kihlattunsa hermoille, jollin tuo oli päättänyt tirvaista hänelle mustan silmän.
"Toivon myös, on mukava ratsastaa hyviä hevosia. Ja vaihtelu virkistää, vaikka kilpalaukkaaminen hauskaa olikin. Mutta aikansa kutakin." Unelmatyö Raylle olisi edelleen jonkinlainen vaellusten vetäminen, mutta se ei ollut nyt enä mahdollista. Ja hauskaa tämäkin oli.

Kilpalaukkaamisessa ei ollut mitään hauskaa, mutta hän piti ajatuksensa omana tietonaan. Ilmeisesti toinen oli valmis puolustamaan moista urheilulajia viimeiseen asti, vaikka hän olisi mielellään kieltänyt koko laukkaurheilun lailla.
"Keitä kaikkia ratsastat?"

Tässä hän pääsisi samalla kehittymään kouluratsastajana, koska ei oikein välittänyt kouluttaa rataesteillä. Niillä hän ei ollut lahjakas, vaikka hypätä osasikin. Maastoesteet ja koulu olivat enemmn hänen juttunsa.
"Clooneyta, Hemmingwayta, Miuta ja Moneypennyä. Tosin Pennyn selkään en ole vielä noussut, olen vain juoksuttanut ja käsitelyt tammaa maasta... Olen nähnyt kaikkea mutta en noin lopuunpalanutta hevosta."

Zoe oli iloinen, että ratsasti edellä, joten toinen ei nähnyt, miten hänen naamansa venähti. Hemingway? Ei ollut todellista. Ja toinen kehtasi väittää ratsastavansa hyviä hevosia.
"Sehän on mielenkiintoista", Zoe vastasi. "Toivottavasti nautit", hän sanoi kuvitellen, kuinka Moneypenny riepottelisi Rayta pitkin maita ja mantuja. Hänelle ei tulisi ikävä.
"Minä ratsastan Daraa, Pacoa sekä Paddy Blueta", Zoe vastasi ylpeyttä äänessään viimeisen nimen kohdalla. Sille oli syynsä, sillä upea papurikonkimo ruuna oli kenttäkilpailujen kirkkain tähti. Olympiavoittaja ja muuta. Hänen vastuullaan, hänen hoivissaan ja hänen ratsastettavanaan viitenä päivänä viikossa. Ray voisi aivan vapaasti nauttia puskaratsuistaan. Hänellä oli oma tähtensä.

No, Ray ei ollut ehtinyt vielä Hemingwayn selkään. Hän ehkä muuttaisi mielensä hyvästä. "Tosin olen ehtinyt kokeilla vasta Clooneyta ja Miuta. En muita." Ei hän uskonut Pennyn riepottelevan häntä. Raylla oli tapansa pärjätä pöllömpienkin kanssa.

Voi, toisen mieli tulisi niin muuttumaan. Moneypenny riepotteli kaikkia ja Hemingway oli patalaiska ja oikea vastarannankiiski. Miehelle oli lykätty kolme puskaratsua ja yksi hieno hevonen. Yllättäen Zoe totesi, ettei oikeastaan pannut pahakseen uutta työntekijää. Nyt hän ei joutuisi vahingossakaan liikuttamaan Hemingwayta, tai edes Clooneyta tai Moneypennya. Clooneyn kanssa hän oli ollut valmis työskentelemään, mutta saatuaan parempia hevosia, ei ajatus Clooneyn selkään nousemisesta enää herättänyt samanlaista intoa. Jos hän halusi työstää taitamattomia hevosia, hänellä oli oma tammansa sitä varten. Mian kanssa hän saisi opettaa ja koulia hevosta mielensä mukaan.
"Kyllä sinä vielä ehdit", Zoe vastasi tyytyväisenä. Ja niin huonosti alkaneesta päivästä oli tullut kerrassaan loistava. Toinen voisi kuvitella olevansa vaikka mikä huippuratsastaja Miun selässä, mutta Moneypenny ja Hemingway poistaisivat moiset harhaluulot. Hän voisi nauraa samalla kun esittäisi virheettömiä laukanvaihtoja täydellisellä Paddylla.

Ei Ray kuolisi pieneen riepotukseen ja saattaisi ehkä Hemmingwayn jälkeen jo kaivatakin sitä pientä actionia elämäänsä, ettie juurtuisi ja nukahtaisi satulaan. Vaikka hän kyllä olisi sellainen vekkuli, joka vois keksiä, miten motivoida eläin liikkumaan. Hänellä nyt oli muutenkin hieman erilainen asenne työskentelyyn ja hevosiin, niin hän ei oannut olla katkera siitä, jos Zoe ratsastaisi vieressä täydellisiä laukanvaihtoja. Hän nautti onnistumisen hetkistä ja siitä kun saattoi auttaa. Mies upposi ajatuksiinsa Clooneyn selässä, pitäen siitä huolimatta hevosen työssä, jotta tuo ei toistaisi sitä muovipussitemppua.

Zoe kannusti Daran raviin ja piti huolen, että ori työskenteli kunnolla myös takaosallaan. Hän oli heti paremmalla tuulella. Hän ei halunnut edes myöntää sitä kunnolla itselleen, mutta jokaisen uuden ratsuttajan myötä oli vaikeampi jatkaa tallityöntekijän roolissa. Hän oli vähintään yhtä hyvä kuin kuka tahansa ratsuttajista, mutta hän työskenteli pienemmällä palkalla ja nollastatuksella. Nollastatukseen oli vaikea tottua. Hän oli tottunut olemaan vähintään muiden veroinen, viime vuodet ylempänäkin kokemuksensa varjolla, mutta nyt hän oli taas pohjalla.
Vaan ajatus puskaratsuista, joita mukamas niin taitava Ray liikutti, piristi mieltä. Hän liikutti hienompia, taitavampia hevosia kuin ratsuttajamies, ja hän sai osallistua kilpamatkoille Paddy Bluen kanssa. Siinä oli syytä riemulle. Aamupäivän turhautuminen tuntui poispyyhkäistyltä. Hänellä oli parempi työ. Vaikka ei hän kyllä alkaisi Rayn edessä kumartelemaan, eikä kyllä varustaisi toisen hevosia, vaikka miten mies käskisi.
"Haluatko vielä laukata ennen tallille paluuta?" Hän kysäisi hyvillä mielin. Ha, siitäs sai kun oli olevinaan niin taitava. Ei ollut saanut liikutukseenkaan yhtäkään varteenotettavaa, taitavaa kilparatsua.

Sellaista se ratsuttajan elo oli - Ray oli henkisesti valmistautunut ratsastamaan vaikeita ja nuoriakin hevosia, kouluttamaam uudelleen. Ei mitään valmiita paketteja. Sitä Zoen riemua kun tuo näkisi joskus hänen pienen norjalaisen lihapullansa.
"Kyllä se käy." Clooney hypähti hieman ilmaan, mitäs oli herpaantunut. Ray haki hevosen äkkiä takaisin ruotuun, joutuen toteamaan ettei harjoitusravi ollut hänen juttunsa.

Zoe nosti hallitun harjoituslaukan, jonka antoi pian kiihtyä hieman reippaammaksi, mutta enää ei nelistettäisi. Hevosia ei ollut tarkoitus kuluttaa loppuun näillä lenkeillä vaan tarjota niille mahdollisuus purkaa ylimääräistä energiaa. Dara laukkasi tasaisin, rytmikkäin askelin kantaen itsensä kauniisti. Zoe taputti hevosen kaulaa. Musta ori oli tänään ollut parhaimmillaan. Alun tanssahtelua lukuunottamatta hevonen ei ollut häseltänyt mitään, ja mikä parasta, hevonen ei ollut säikkynyt toisin kuin Clooney.

Perin tottelevaiselta ja kiltiltä Clooney vaikutti, mitä nyt oli säikky. Ray ei oikeastaan edes huomannut hevosen reippautta ja sitä, ett sai hieman pidättää kokoajan - hän oli tottunut siihen. Siinä laukassakin nuori ruuna yritti kiristää tahtia, mutta uskoi kyllä hyvin istuntaa ja pientä pidätettä, mistä Ray oli oikein kiitollinen.
"Hyvä poika.." Hänestä tämä oli oikein onnistunut ensimmäinen maastoreissu, nyt tiesi mitä ruunan kanssa pitäisi tehdä ja työstää.

Kun he sukelsivat metsään, Zoe hidasti reippaalle raville. Kirjavat lehtipuut reunustivat ratsastukseen käytettävää leveää polkua, jokunen lehti oli jo pudonnut pehmittämään pohjaakin. Dara ravasi pitkin, lennokkain askelin, joissa oli selkeä tasainen rytmi. Zoe kevensi tottuneesti mukana ja antoi hevosen venyttää kaulaansa. Hän hidasti käyntiin tallin lähestyessä. Tästä oli hyvä kävellä loppukäynnit, palauttaa hevonen tarhaan ja jatkaa työpäivää eteenpäin. Päivätallin jälkeen hän pääsisi Mian pariin. Enää vajaa tunti töitä. Angloarabi odottaisi häntä jo. Tänään oli tarkoitus jatkaa juoksutusvyön kanssa. Mia oli liikkunut upeasti sen kanssa jo useampana kertana. Tänään hän lisäisi sivuohjat harjoitteluun. Kun hevonen tottuisi työskentelemään pää hieman alempana, olisi helppo siirtyä treenaamaan satulan kanssa. Ajatuskin sai pienen hymyn kohoamaan yleensä niin ilmettömille kasvoille. Pian hänellä olisi upea nuori hevonen ratsastettavanaan.

Ray menisi siivoamaan tämän jälkeen Olafin karsinan ja ratsastaisi oman hevosensa. Sitten illemmalla kun talli hiljenisi, hän tekisi töitä Pennyn kanssa. Ei ratsastaisi, vieläkään. Käsittelisi maasta ja juoksuttaisi tammaa, ehkä irtona. Hän nautti maisemista,pitäen huolen samalla siitä että sai hevosen pidetyksi hereillä. Kotitallin lähellä hän taputti ruunan kaulaa kiitokseksi. "Hyvä poika"

Zoe hyppäsi alas orin selästä tallipihalla, nosti jalustimet ja lähti taluttamaan hevosta orikäytävälle.
"Kiitos seurasta", hän huikkasi olkansa yli viedessään Daran pesukarsinaan. Hän riisui nopeasti hevosen varusteet, pesi jalat ja vei sen jälkeen hevosen karsinaansa odottamaan päiväruokia. Hänellä olisi edessään päivätalli ennen vapaalle pääsyä, mutta onneksi sen tekemisessä ei kestäisi kauaa. Hän suuntasi jo hakemaan vastuuhevosiaan sisään, niin saisi hoidettua tallivuoron nopeammin alta pois. Sen jälkeen hänellä ei muuta olisikaan kuin aikaa kauniille tammalleen.

Ray kiitti myös seurasta, palauttaen Clooneyn karsinaansa. Sitten Olafin karsina puhtaaksi ja ruuna sisälle. Hän syötti tuolle leipää ja porkkanankin, silitellen ruunan kaulaan ja jutellen sille kaikenlaista. Lopulta hän sai hevosensa satuloiduksi ja talutti sen kentälle, nousten pienen ja irokeesipäisen hevosen selkään. Olaf kulki kiltisti muodossa ja peränannossa heti kun hän kokosi ohjat, mutta näky oli kieltämättä hieman koominen. Entistä jockeytä ei olii ehkä voinut kuvitella tällaisen hevosen selkään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2457
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Napit vastakkain   La Syys 20, 2014 5:32 pm

Myöhemmin samana päivänä

Zoe oli hoitanut päivätallin, ruokkinut hevoset ja harjasi nyt tammaansa samalla kun Mia vielä söi viimeisiä heinänkorsia. Hyvätapainen tamma seisoi nätisti paikoillaan karsinassa, kun hän hoiti sitä. Edelleenkään hevonen ei nostanut kavioitaan helpolla, mutta se oli täysin ymmärrettävää, sillä hevonen oli edelleen ilman kenkiä. Kärsivällinen yrittäminen palkittiin, sillä lopulta hän oli saanut tarkistettua kaikki neljä kaviota. Hän haki suitset, juoksutusvyön ja pitkän, mustan juoksutusliinan. Käytävällä odotti jo pitkä juoksutusraippa. Mia ei enää edes ihmetellyt kiristyvää vyötä ympärillään, vaan antoi Zoen laittaa juoksutusvyön paikoilleen. Tamma otti kuolaimet vastaan nätisti, Zoe sulki tottuneesti soljet ja lähti sen jälkeen taluttamaan hevosta kenttää kohden. Juoksutusraippa kädessään hän asettui tyhjän kentän kauempaan päätyyn ja ohjasi tottuneesti hevosensa ympyrälle. Mia käveli pää korkealla mutta puhtain, tasatahtisin askelin. He vaihtoivat suuntaa juuri, kun hän huomasi kentälle saapuvan ratsukon. Vuonohevonen ja kukapa muukaan kuin uusi ratsuttaja. Ei ihme, että Ray oli saanut puskaratsuja vastuulleen, kun kerran omistikin yhden.
"Pysymme poissa tieltä", Zoe ilmoitti Mian lähtiessä jälleen kulkemaan suurella ympyrällä käynnissä. Hän ei ainakaan lähtisi etsimään muualta tilaa vain koska työntekijä oli päättänyt tulla ratsastamaan tänne. Kenttä oli suuri, kyllä ratsukon pitäisi mahtua. Jos ei mahtuisi, painukoot kuuseen täältä.

Hyvinhän he mahtuisivat. Ray rentoutui aina erityisellä tavalla oman hevosensa selässä. Olafia ratsastaessaan hän saattoi palata hetkeksi niihin aikoihin kun oli vielä Norjassa töissä. Jos kiinnitti huomiota, Ray ratsasti Olafia hackamorella, joskus jopa täysin kuolaimettomalla. Sivusilmällä hän katseli Zoen työskentelyä hevosensa kanssa, perin kaunis eläin se oli. Jossain vaiheessa mie jalkautui hetkeksi, laittaen pienen lyhytvälisen sarjan mielenvirkistimeksi hänelle ja Olafille. Pieni hevonen nosti laukan moitteetta ja pyöritti hienoa, reipasta laukkaa, pysyen täydellisesti ratsastajansa käsissä. Oikeastaan Ray näytti vain istuvan selässä, vuosien saatosa heidän yhteistyöstään oli tullut hyvin aukotonta. Korvat höröllä Olaf lähestyi esteitä, pidentäen hieman askeltaan. Hyvä tyylikin sillä oli, puskaratsuksi.

Zoe päätti, ettei uhraisi ajatustakaan vuonohevoselle ja sen ratsastajalle. Hän vain nauraisi ääneen. Hän pysäytti Mian ja kiinnitti tottuneesti sivuohjat juoksutusvyöhön. Mia odotti korvat hörössä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Hän jättäisi tänään sivuohjat erittäin löysälle, jotta hevonen saisi aikaa tottua niihin. Tamma laski päätään kuuliaisesti, kun hän kiinnitti joustavat sivuohjat hevosen suitsiin. Hän lähetti Mian jälleen kiertämään kehää ympärillään.
"Ravi", hän kehotti eikä joutunut edes kohottamaan juoksutusraippaa kun tamma jo totteli. Upeasti koulutettu eläin. Hetken Mia näytti sekoilevan askelissaan ja nykivän päätään ihmetellessään uutta työskentelyasentoa, mutta nopeasti hyväluonteinen tamma tyytyi kohtaloonsa ja ravasi turpa hieman alempana kuin tavallisesti. Se oli vielä kaukana muodosta, mutta askel oikeaan suuntaan. Hän ei ikinä ollut ymmärtänyt monien vastustusta sivuohjien käyttöön. Hän oli kouluttanut monia hevosia niiden avulla ja lopputulokset olivat olleet upeita.
Mia esitteli näyttävää raviaan, joka oli heti rennompaa kun tamman pää oli alempana. Hevonen työskenteli vihdoin koko selällään. Zoe ei voinut kuin ihailla ostostaan. Hän oli tehnyt hyvät kaupat.
"Mikä ponisi nimi on?" Zoe kysäisi kun ratsukko tuli lähemmäs suurella kentällä. Mia ei tuntunut edes huomaavan toista hevosta, kun keskittyi ravaamaan ympyrällä juoksuttajan pyyntöjen mukaan. Zoe vaihtoi suuntaa ja jälleen kerran Mia vakuutti hänet siitä, että angloarabi oli jokaisen pennin arvoinen. Tästä tammasta tulisi kelpo kisaratsu jollekulle junnulle. Rosings Parkin asiakkaista löytyisi varmasti rikkaita ratsastajia, jotka hakivat kisahevosia. Hän saisi loistavat rahat, joilla kenties rahoittaa opintonsa tulevaisuudessa.

Ray katseli aina sivusilmällä miten kerkesi Mian ja Zoen työskentelyä, mutta ei halunnut tuijottaa tai näyttää siltä että tuijottaisi. Muutaman pienen hypyn jälkeen hän hidasti irokeesiharjaisen hevosen käyntiin, taputtaen sen pehmeää kaulaa. satulan alta näkyi hieman hikeä - paksukarvainen hevonen hikosi helposti, etenkin kun se tällätavoin joutui oikeisiin hevosten töihin. Hän jalkautui nostamaan esteitä ja kuuli kysymyksen.
"Olafiksi sitä kutsutaan. Toin sen mukanani Norjasta vasta vieroitettuna varsana, eräänlainen matkamuisto siellä vietetyistä vuosista."

Matkamuisto? Voi apua. Rayhyn verrattuna hänen asenteensa hevosen omistamiseen oli oikein tavanomainen.
"Hauska nimi", Zoe kommentoi katse tiiviisti punarautiaassa angloarabissa, jonka upeat, tahdikkaat liikkeet olivat suorastaan lumoavaa katsottavaa. Nuorilla hevosilla harvoin oli näin selkeää käsitystä tahdista, mutta Mia tuntui säilyttävän rytmikkään askeleensa vaikeuksitta.
"Minä ostin Mian vasta hetki sitten", Zoe vastasi. "Katsotaan, mitä siitä tulee, kunhan saan sen ratsutettua. Tähän asti se on osoittanut ylittävänsä kaikki odotukset", hän jatkoi. Kyllähän kaikkien oli nähtävä tammasta säteilevä potentiaali! Hän vain toivoi, ettei tamma sotkeutuisi heti jalkoihinsa, kun selkään nostettaisiin ihminen. Niitäkin surullisia tapauksia löytyi. Miasta olisi vielä vaikka mihin koulukentillä, kenties esteilläkin. Hän päättäisi myöhemmin, mitä alkaisi todella kouluttaa tammalle. Ensin sileätyöskentely olisi tärkeintä. Kun tamma näyttäisi upealta kaikissa askellajeissa ja taitaisi ainakin pohkeenväistön ja peruutukset, hän voisi jatkaa matalille esteille lähinnä kartoittaakseen tamman kykyjä. Mutta askel kerrallaan: tamma ei ollut vielä edes kantanut ratsastajaa selässään.

Ray oli vain kiintynyt varsaan jonka oli auttanut maailmaan, joten hän ei voinut jättää tuota sinne. Lisäksi hän sai varsan halvalla, tavallaan hyvänmiehenalennuksella. Hän pysähtyi katselemaan tammaa. Se oli todella upea eläin. Ei ehkä Rayn mieleen, tavallaan, mutta liikkui upeasti ja siitä tulisi varmasti jotakin todella upeaa.
"Toivotaan että säilyttää tuon kaiken. Todella upea eläin, kerrassaan. Varmasti lahjakas kilparatsukin tulevaisuudessa. Kunnioitettavaa että vielä nykyään joku ottaa aikansa ratsutukseen. Monesti tuntuu että ratsujen kanssa häitköidään turhan paljon." Ray nousi takaisin Olafin selkään, ottaen molempiin suuntiin muutaman hypyn.
"hyvä poika, se riittää..." Hän silitti hevosen karvaa, hymyillen hevoselleen.

Zoe röyhisti hieman rintaansa ylpeydestä. Tietenkin Mia oli upea eläin. Ei hän olisi puskaratsua itselleen ostanut, kun tarkoituksena oli kouluttaa vakavasti otettava kilpahevonen.
"Hyvä pohjatyö tekee ratsutuksesta nopeampaa", Zoe totesi harteitaan kohauttaen. Hän opetti hevosensa jo nyt liikkumaan oikeassa muodossa, joten voisi heti selästä käsin alkaa työstää hevosta apujen kanssa. Toiset nousivat nopeammin selkään, opettivat perusasiat ja alkoivat vasta sitten hakea hevoselle oikeaa muotoa. Hän koki sen hitaammaksi ja omalla tavallaan nurinkuriseksi. Ensin opetettiin hevonen juoksemaan pää korkealla ja sitten alettiin korjata sitä? Helpompaa opettaa heti oikea työskentelyasento.
"Se on jo nelivuotias, joten uskon, että siitä saa kuukaudessa oikein mukavan ratsun", Zoe totesi arvioivasti. Hän epäili, että ensimmäisen viikon totuttelun jälkeen hän saisi kolmessa viikossa perusavut opetettua hevoselle. Sen jälkeen voisi aloittaa perusteellisemman treenin. Ehkä hän myisi hevosen jo ennen talvea. Tai sitten kilpailisi muutaman pikkukisan talven aikana ja myisi keväällä kisatuloksia keränneen tamman. Aina kannatti olla suunnitelma valmiina. Tai oikeastaan viisi suunnitelmaa, siltä varalta että ensimmäinen, toinen ja kolmas epäonnistuisivat.

Oli ehkä hieman väärin kehua tuollaisen ihmisen eläintä, mutta Ray oli rehellinen ihminen ja kehui jos oli aihetta. Joskus häntä oli harmittanut ratsuttaa nuoria täysiverisiä, jotka olivat selvästi niin lapsekkaita, ettei niiden kanssa toimiminen tuntunut vielä mielekkäältä. Joistakin oli laukkureiksi - joskus ne lapsekkaat olivat kasvaneet henkisesti, mutta joskus kaikki eivät kasvaneet. Ja se oli omiaan tuottamaan vaikeuksia ja vaikeita hevosia.
"Varmasti saa, ei epäilystäkään. Pitääkin pistää sen nimi mieleen ja seurailla. Hyvän hevosen uraa ja kehittymistä on aina ilo seurata."

Voi, Zoehan oli ollut oikein kohtelias ja hyvätapainen Raylle. Nainen osasi olla paljon kamalampi halutessaan, ja valitettavasti käyttäytyi erittäin töykeästi työkavereidensa seurassa. Ray oli saanut suorastaan kohteliasta käytöstä.
"Bohemian Raspberry", hän kertoi tamman virallisen nimen. "Vaatimaton sukupuu, mutta senpä takia juuri se voi hyvin ylittää odotukset", hän sanoi pysäyttäessään hevosen ja vaihtaessaan jälleen suunnan. Tällä kertaa hän kiristi sivuohjaa yhdellä reiällä, sillä paikoin ne roikkuivat löysinä, kun tamma kaarsi itse kaulaansa. Hän lähetti Mian ympärille ja kehotti nostamaan laukan. Tamma siirtyi pyydettyyn askellajiin sulavasti ja antoi tasaisen, puhtaan askellajin nostattaa hiekkaa kentän pinnasta. Zoe seurasi katseellaan arvioivasti hevosen työskentelyä. Tamma näytti heti liikkuvan niin paljon paremmin ja rennommin, kun sivuohjat ohjasivat pään alemmas. Nuori punarautias ei myöskään kaatunut eteen ja nojannut sivuohjiin, mikä oli aina lupaava merkki. Tamma todella tiesi, miten kantaa itsensä. Hiki tummensi sileää karvaa. Tänään Mia oli todella joutunut töihin.
"Oletko koskaan kilpaillut Olafilla?"

Ray nyökkäsi, painaen sen mieleensä. Hän oli aina kiinnostunut seuraamaan nuoria hevosia. Oli mielenkiintoista nähdä muiden työskentelevän, poimia sieltä vihjeitä sekä vinkkejä sieltä. Ray päästi ohjaa Olafille, antaen sen kävellä loppukäynnit. Työttömyyskuukausien aikana ratsastus ruunalla ol hieman jäänyt ja sen kunto ei ollut paras mahdollinen nyt. Hän katsoi Zoea yllättyneenä. Tuossa hän olisi jo voinut aistia sarkasmia.
"Ehei, koulutin sen täysin harrastusratsuksi. MUkavaa vastapainoa täysiveristen ratsastukselle, tällainen rento kylmäverinen, jonka kanssa ei tarvitse ottaa paineita. Olaf on täysin mielenvirkistyseläin."

Puskaratsu siis alusta loppuun. Vaan eipä kai tuollaisesta pullaponista voinut muuta olettaakaan.
"Sehän on mukavaa", hän vastasi vaikka oli täysin eri mieltä. No, eihän hänellä olisi töitä, jos ihmiset eivät omistaisi puskaratsuja, joten ehkä hänen pitäisi olla hieman ymmärtäväisempi. He vaihtoivat suuntaa ja Mia sai laukata vielä tähänkin suuntaan. Tamma työskenteli todella hyvin, mikä sai Zoen kehumaan tammaa vuolaasti, kun hän päästi sivuohjat pidemmiksi ja antoi hevosen ravata molempiin suuntiin hetken. Sen jälkeen hän irroitti sivuohjat suitsista kokonaan, heitti ne ristiin hevosen selälle ja lähti kävelemään tammansa rinnalla loppukäyntejä. Tamman kyljet ja selkä oli aivan hiestä märkää, eikä kaulastakaan löytynyt yhtäkään kuivaa kohtaa. Mia oli todella tehnyt töitä. Hän rapsutti hevosen poskea kulkiessaan kentän keskiosassa suurta suorakulmiota.
"No, toivottavasti Olafilla on vielä monta vuotta aikaa toimia mielenvirkistyseläimenä", Zoe lausahti kulkiessaan siron tammansa kanssa vuoniksen ohi. Minkäköhän ikäinen tuo lihava poni edes oli?

Raiden ei nähnyt mitään pahaa puskaratsuissa. Ei kaikki voineet olla huippihevosia tai entisiä sellaisia. Hän oli varsin tyytyväinen siihen että hänellä oli oma mielenvirkistimensä. Ruunihallakko hevonen pärskähti ja heilautti päätään, pärskähtäen hiljaa. Se sai hänet hymyilemään hellästi jaa rapsutteli ruunan kaulaa.  
"Onhan sillä, luultavasti miltei kymmenenkin vuotta vielä."
Hän antoi ruunan kävellä hetken, kunnes jalkautui hevosen selästä, silittäen sen kaulaa vielä. Hän veisi Olafin talliin ja sittne vielä ratsastaisi Miun.

Siinäpähän unelmoi kymmenistä vuosista. Tulevaisuus oli arvaamatonta. Olaf voisi loukkaantua huomenna, sairastua pahaan ähkyyn vuoden päästä tai murtaa jalkansa kahden vuoden sisällä. Koskaan ei voinut olla varma, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Hän ei ainakaan tekisi oletuksia moisista. Hän uskoi, että Mialla oli edessään vielä vuosia. Hevonen oli nuori ja terve, ja hän pitäisi siitä hyvää huolta siihen asti, että myisi sen. Sen jälkeen se ei olisi enää hänen ongelmansa. Jos hevonen kaatuisi ja loukkaisi itsensä, häntä ei jaksaisi kiinnostaa. Kunhan ei teloisi itseään ennen kuin hän oli myynyt Mian eteenpäin.
"No, me taidamme lähteä talliin", Zoe totesi taputtaen hevosen kaulaa. Mia oli tehnyt hienosti töitä. Hän pesisi hevosen, kylmäisi huolella sen jalat ja käärisi sitten lämpimät villapintelit hevosen jalkoja suojaamaan. Hän ei ottaisi pienintäkään riskiä hevosensa kanssa.
"Nähdään", hän sanoi äänensävyllä, joka kertoi, ettei häntä olisi haitannut, vaikka he eivät olisi nähneet enää koskaan. Hän otti suunnaksi tallin ja tammakäytävän, jonka varrella hänen suloinen tammansa asui. Punarautias hörisi, kun hän talutti sen tammakäytävän siistinä pidettyyn pesukarsinaan. Hän pesisi hevosen oikein kunnolla.

Ray jaksoi myös uskoa, ei hän pelännyt pahinta hevosensa kanssa. Etenkin kun Olaf oli järkevä ja rauhaisa hevonen, sekä aina ollut terve, vailla mitään oireita esimerkiksi jaloissa tai ähkyoireiluja.
"Taidan kävelyttää vielä hetken."
Oikeastaan häntä ei vain huvittanut katsella Zoen naamaa enempää, kun sai kuulla sellaisen äänensävyn... Aivan kuin Zoe olisi käskenyt painumaan kuuseen.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
Napit vastakkain
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: