PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Kiikissä

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Kiikissä   Pe Syys 19, 2014 11:08 pm

[ Nerokkaasti otsikoitu peli, jossa Slaleyn aamuyössä tapahtuu kummia. ]

Colin Reese

”Itku pitkästä ilosta”, kuului sanonta. Colin ei varsinaisesti itkenyt, vaikka melkein mieli tekikin. Hänen edellisiltainen ahdistuksensa oli vaihtunut pitkään kaivatuksi iloksi. Hän oli nimittäin kerrankin suostunut ystäviensä pyyntöön lähteä illanviettoon, järjestänyt itselleen hieman aikaisemman vapautuksen lauantain iltatallista ja rientänyt Newcastlen keskustaan. Hän oli tietoisesti vältellyt vanhoja kaveriporukoitaan jo jonkin aikaa, mutta parin tuopillisen jälkeen asiaan liittyvä huoli ja kireys olivat unohtuneet tyystin, pari tuoppia lisää ja ilo oli ylimmillään.

Valitettavasti ilo oli enää kaukainen muisto vain. Muisto, joka takoi hänen pääkoppaansa sisältäpäin kuin lekan ja katuporan infernaalinen hybridi.
Aamuyön kosteus imeytyi vaatteiden läpi kylmästä, kovasta alustasta, joka ei sentään ollut katuoja. Colin avasi silmänsä puolilleen ja tuijotti tyhjästi eteensä ennen kuin havahtui kasvojensa toisen puoliskon tunnottomuuteen ja tämän tunnottomuuden aiheuttajaan. Hän katsoi verkkokalvot kirkuen ylöspäin silmäillen kovaa tyynyään; lyhtypylvästä, jota vasten makasi. Tokkurainen katse laskeutui takaisin miellyttävän hämärään kadunpätkään, jonka tunnisti osaksi Slayley’ta. Mies sulki hetkeksi silmänsä, mutta päätti sitten yrittää irti lyhtypylväästä – siinä onnistumatta. Hän älähti, kun kuuli vain metallisen kalahduksen ja jokin raskas veti häntä kipeästi korvasta. Eihän tämän nyt näin pitänyt toimia!

Vaikkei ollut siinä tilanteessa aivan varma kehonsa motoriikasta, Colin havahtui sen verran, että hahmotti tilanteensa paremmin. Kilahdus oli peräisin kettingistä, joka oli kierretty hänen tukenaan toimivan pylvään ympäri ja jonka päät olivat kiinni tarpeettoman suuressa munalukossa, joka puolestaan oli kiinni…
”Ei helvetti”, Colin manasi tunnustellessaan lävistykseensä kiinnitettyä lukkoa ja joutui tukemaan sitä kädellään, jotta pystyi liikuttamaan päätään. Hän muisti hämärästi saaneensa kyydin kotiin, ja he olivat saattaneet pysähtyä vielä pubiin, mutta siihen filmi katkesikin – ja tunnelilävistys oli mahdollisuus, jota ei ihan kuka tahansa viinankatkuisen innoituksen saanut jättänyt käyttämättä. Colin huokaisi raskaasti ja keräsi itseään hetken. Hän nyki ketjua kokeeksi pari kertaa, mutta totesi sitten, ettei hänen auttanut muu kuin soittaa apua. Hetken hapuilun ja raivokkaan taskujen taputtelun jälkeen oli kuitenkin myönnettävä, että hänen kännykkänsä oli poissa. Luuria ei onneksi tarvinnut kuitenkaan etsiä kaukaa, sillä tihrustettuaan hetken kadun toisella puolella olevia roska-astioita, hän havaitsi katulampun valossa tutun mötikän nököttämässä roskiksen kannen päällä.
”Voi vit-”, mies ähkäisi ja painoi otsansa lohduttoman kylmään metalliin halaten ainoaa ystäväänsä, lyhtypylvästä. Aamu sarastaisi pian.
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1514
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Kiikissä   Pe Syys 19, 2014 11:39 pm

Aaaaskel. Ja toinen. Auts, nilkat muljahtelivat kivuliaasti, kun jostain syystä epäterveellisen korkeat, varpaita viiltelevät stilettokorot lipeilivät katuvaloissa kiiltelevällä asfaltilla. Korkokengillä sipsuttelu oli varmasti ollut helpompaa aikaisemmin illalla, ja hän oli näyttänyt huomattavasti seksikkäämmältä. Nyt Olivia ei tuntenut oloaan erityisen viehättäväksi. Hän luuli, että oli kylmissään, vaikka ei varsinaisesti tuntenut tunnottomia raajojaan. Alahuulikin väpätti. Hänestä tuntui, että hänellä oli ollut takki jossakin välissä. Nyt hän taapersi nilkat muljuen ja paljaat käsivarret ylävartalon ympärille kierrettynä pitkin Slaleyn läpi kulkevaa, autiota katua. Farkkujen polvessa oli reikä, ja navan paljaaksi jättävän paljettitopin kaula-aukosta pilkotti pala vessapaperia: 13-vuotiaan tytön yritelmä naisellisemmasta muodosta ei ollut kestänyt illan menoa. Hän ei ollut varma, mitä illan meno oli sisältänyt. Hänen ajatuksensa olivat tavattoman tahmeita, ja pahoinvointi velloi vatsassa. Raskaasti meikatut, teräväpiirteiset kasvot vihersivät kalpeina, ja poskille oli valunut suttuisia maskaravanoja. Vasemman silmän irtoripsiverho repsotti puoliksi irti. Tahmeidenkin ajatusten läpi tytöstä tuntui, että häntä itketti, kun hän nilkutti kohti kotia.

Jokin katukuvassa sai tytön pysähtymään horjahtaen ja kurtistamaan kulmiaan. Lyhtypylvästä halaili mies. Olivia otti askeleen lähemmäs. Oliko se? Voisikohan se olla? Hänen sydämensä hypähti. Ehkä ilta oli ollut sen arvoinen! Ainakin hän arveli niin. Koska eikö tuo ollut…?
"Cooliiiin!" hän tervehti hallitsemattoman äänekkäällä, ulvahtavalla huudolla ja sipsutti lähemmäs nilkat muljuen. Ääni oli käheä ja tärisi, kai kylmästä. Tyttö pöyhäisi kaoottiseksi tupeerattua, neonpinkkiä hiuspehkoaan ja räpäytti silmiään mahdollisimman viehättävästi. Repsottava irtoripsinippu hieman häiritsi, ja hän yritti asettaa sitä haparoiden takaisin paikalleen, mutta käsien koordinaatio ei aivan pelannut. Hän seisahtui miehen viereen. Pulssi hakkasi korvissa, ja yhtäkkiä hän tunsi olonsa lämpimäksi. Colin oli ihana. Looginen päätös oli siis istua alas (tai pudota takamukselleen) miehen viereen, hivuttautua lähemmäs ja yrittää painaa pää miehen olkapäälle.
"Mmm. Olet paras", Olivia mumisi sammaltaen ja sulki autuaana silmänsä.

_________________
jamie + charles + maybe + david + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kiikissä   La Syys 20, 2014 9:36 pm

Synkkyyteen vajonnut Colin oli jo vaipumassa takaisin horrokseensa johtuen joko juomisen jälkimainingeista tai luihin ja ytimiin kurottelevasta kylmyydestä. Katua pitkin lähestyvä, epärytmisesti takova ja suihkiva ääni kuitenkin tunkeutui hänen tajuntaansa häiriten ponnetonta yritystä vaipua tiedottomuuteen. Hän ehti juuri tunnistaa äänen askeliksi, kun ne yllättäen päättyivät ja vaihtuivat impulsiiviseen tervehdykseen, jonka olisi voinut toivoa olevan hieman hiljaisempi. Hänen rattaansa kävivät jokseenkin jähmeästi, mutta äänen lähteestä oli mahdotonta erehtyä. Hän silti toivoi erehtyneensä. Toivoi kovasti.
Colin käänsi päänsä hitaasti räikeänpinkin hiuspehkon suuntaan aivan kuin Olivia olisi keskeyttänyt hänen tärkeän ’painanpa otsani lyhtypylvääseen’ -hetkensä. Hän ei tiennyt, mitä tyttö oikein teki ulkona tähän aikaan, mutta homssuisesta ulkonäöstä saattoi päätellä jotain illan menosta. Mies seurasi tytön lähestymistä ja istumaan pyllähtämistä kuin luonnonilmiötä, jolle ei mahtanut mitään. Hän kuitenkin hätkähti, kun tämä pysäyttämätön luonnonvoima tunki loukkaamaan hänen ilmatilaansa.
”Olivia”, Colin sanoi hitaasti kun ei löytänyt itsestään tarmoa tönäistä teiniä kauemmaksi, ”Mitä sinä siinä teet?”
Hän ei jaksanut liikuttaa päätäänkään, joka nojasi yhä pylvääseen, mutta ei se mitään; hän sopeutuisi. Sopeutuminen oli ehkä ainoa asia, jossa hän oli hyvä. Sitä paitsi (Colin muodosti tämän ajatuksen hyvin tarkkaa varovaisuutta noudattaen) olihan toveri yökyöpelin läheisyys kai jollain tasolla lohdullista, vaikkei sillä pitkälle pötkittykään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1514
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Kiikissä   Ma Syys 22, 2014 12:10 pm

Colin tuoksui ihanalta. Ei välttämättä juuri tällä hetkellä, vaikka Olivia myönsikin, että osa katkusta saattoi olla hänestäkin peräisin, mutta tyttö oli varma siitä, että normaalisti mies tuoksui miedosti miehekkäältä, kypsältä, pitkältä ja komealta. Oikealta mieheltä eikä sellaiselta lapselliselta pikkupojalta, joita koulut olivat täynnä: leikkivät keppipyssyillä ja kamppasivat toisiaan rappusissa ja räkivät toistensa ruokaan. Olivia kaipasi miestä. Ja tässä sellainen oli kuin tarjottimella. Tyttö ei ollut potkinut tahmeaa päätään selvittämään, miksi tarkalleen Colin istua tökötti kiinni lyhtypylväässä keskellä Slaleya ja tähän aikaan yöstä. Ehkä se oli hyvää karmaa, jonkinlainen taivaallinen palkinto kaikesta hänen kärsimyksestään.
Miehen ääni kuului jostain kaukaa. Tyttö oli sulkenut irtoripsistä raskaat silmänsä ja asetteli päätään mukavammin vasten olkapäätä, joka oli jostain syystä terävämpi kuin hänen haaveissaan. Märkä, kylmä asfaltti teki hänen takapuolestaankin tunnottoman, ja hän hytisi seuralaistaan vasten.
"Mmmmm", hän mumisi hampaat kalisten, mutta pyrkien välittämään tehokasta vilpittömyyttä onnestaan ja jatkoi epäselvää, hypähtelevää juttua sitä varsinaisesti tiedostamatta, "minä vain vähän istun tässä. Tässä näin. Juuuuri tässä. Sinulla on maukas korva."

_________________
jamie + charles + maybe + david + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kiikissä   Pe Syys 26, 2014 7:40 am

“Ei kun mi-… häh?” Colin ei edes yrittänyt ymmärtää soperrettua vastausta, sillä se jomotti hänen päätään. Kylmästä tutiseva teini oli kieltämättä surullinen näky, sen verran hänkin näki, mutta läheisyys ei tuntunut enää niin hyvältä ajatukselta, mikä hiipi hänen jähmeään mieleensä hyvin hitaasti. Hän ei halunnut korvaansa maisteltavan, se oli tarpeeksi pahassa jamassa jo nyt. Sitä paitsi oli ikävää täristä toisen tahdissa.
”Sinun pitäisi olla kotona. Nukkumassa tai jotain. Joo. Mene kotiin”, Colin tokaisi, anovampaan tapaan kuin olisi halunnut, ja yritti työntää Oliviaa kädenmitan päähän itsestään. Hän halusi olla yksin, kun ei päässyt omaan sänkyynsä lämpimään, nukkumaan päätään selväksi. Oliviasta ei ollut juuri apua hänen tilanteessaan, jossa… Ei kun hetkinen. Mies otti kätensä takaisin antaen tytölle mahdollisuuden nojautua taas hänen olkapäähänsä. Hänen ajatuksensa lähtivät madellen liikkeelle. ”Ei kun äläpäs menekään.”
Hänen oli vähällä kysyä, sattuisiko toisella olemaan mukanaan jotain metallileikkuriksi kelpaavaa, mutta tuskin nuoren naisen käsilaukkuun eksyisi sellaista. Olisi tytöstä sentään jotain apua, jos tämä suinkin pysyisi tolpillaan. ”Olen vähän pinteessä, joten… hakisitko puhelimeni tuolta?”
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1514
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Kiikissä   Su Elo 02, 2015 6:18 pm

Jatko pikaviestinpelinä.

”Itku pitkästä ilosta”, kuului sanonta. Colin ei varsinaisesti itkenyt, vaikka melkein mieli tekikin. Hänen edellisiltainen ahdistuksensa oli vaihtunut pitkään kaivatuksi iloksi. Hän oli nimittäin kerrankin suostunut ystäviensä pyyntöön lähteä illanviettoon, järjestänyt itselleen hieman aikaisemman vapautuksen lauantain iltatallista ja rientänyt Newcastlen keskustaan. Hän oli tietoisesti vältellyt vanhoja kaveriporukoitaan jo jonkin aikaa, mutta parin tuopillisen jälkeen asiaan liittyvä huoli ja kireys olivat unohtuneet tyystin, pari tuoppia lisää ja ilo oli ylimmillään.

Valitettavasti ilo oli enää kaukainen muisto vain. Muisto, joka takoi hänen pääkoppaansa sisältäpäin kuin lekan ja katuporan infernaalinen hybridi.
Aamuyön kosteus imeytyi vaatteiden läpi kylmästä, kovasta alustasta, joka ei sentään ollut katuoja. Colin avasi silmänsä puolilleen ja tuijotti tyhjästi eteensä ennen kuin havahtui kasvojensa toisen puoliskon tunnottomuuteen ja tämän tunnottomuuden aiheuttajaan. Hän katsoi verkkokalvot kirkuen ylöspäin silmäillen kovaa tyynyään; lyhtypylvästä, jota vasten makasi. Tokkurainen katse laskeutui takaisin miellyttävän hämärään kadunpätkään, jonka tunnisti osaksi Slayley’ta. Mies sulki hetkeksi silmänsä, mutta päätti sitten yrittää irti lyhtypylväästä – siinä onnistumatta. Hän älähti, kun kuuli vain metallisen kalahduksen ja jokin raskas veti häntä kipeästi korvasta. Eihän tämän nyt näin pitänyt toimia!

Vaikkei ollut siinä tilanteessa aivan varma kehonsa motoriikasta, Colin havahtui sen verran, että hahmotti tilanteensa paremmin. Kilahdus oli peräisin kettingistä, joka oli kierretty hänen tukenaan toimivan pylvään ympäri ja jonka päät olivat kiinni tarpeettoman suuressa munalukossa, joka puolestaan oli kiinni…
”Ei helvetti”, Colin manasi tunnustellessaan lävistykseensä kiinnitettyä lukkoa ja joutui tukemaan sitä kädellään, jotta pystyi liikuttamaan päätään. Hän muisti hämärästi saaneensa kyydin kotiin ja he olivat saattaneet pysähtyä vielä pubiin, mutta siihen filmi katkesikin – ja tunnelilävistys oli mahdollisuus, jota ei ihan kuka tahansa viinankatkuisen innoituksen saanut jättänyt käyttämättä. Colin huokaisi raskaasti ja keräsi itseään hetken. Hän nyki ketjua kokeeksi pari kertaa, mutta totesi sitten, ettei hänen auttanut muu kuin soittaa apua. Hetken hapuilun ja raivokkaan taskujen taputtelun jälkeen oli kuitenkin myönnettävä, että hänen kännykkänsä oli poissa. Luuria ei onneksi tarvinnut kuitenkaan etsiä kaukaa, sillä tihrustettuaan hetken kadun toisella puolella olevia roska-astioita, hän havaitsi katulampun valossa tutun mötikän nököttämässä roskiksen kannen päällä.
”Voi vit-”, mies ähkäisi ja painoi otsansa lohduttoman kylmään metalliin halaten ainoaa ystäväänsä, lyhtypylvästä. Aamu sarastaisi pian.

---

Aaaaskel. Ja toinen. Auts, nilkat muljahtelivat kivuliaasti, kun jostain syystä epäterveellisen korkeat, varpaita viiltelevät stilettokorot lipeilivät katuvaloissa kiiltelevällä asfaltilla. Korkokengillä sipsuttelu oli varmasti ollut helpompaa aikaisemmin illalla, ja hän oli näyttänyt huomattavasti seksikkäämmältä. Nyt Olivia ei tuntenut oloaan erityisen viehättäväksi. Hän luuli, että oli kylmissään, vaikka ei varsinaisesti tuntenut tunnottomia raajojaan. Alahuulikin väpätti. Hänestä tuntui, että hänellä oli ollut takki jossakin välissä. Nyt hän taapersi nilkat muljuen ja paljaat käsivarret ylävartalon ympärille kierrettynä pitkin Slaleyn läpi kulkevaa, autiota katua. Farkkujen polvessa oli reikä, ja navan paljaaksi jättävän paljettitopin kaula-aukosta pilkotti pala vessapaperia: 13-vuotiaan tytön yritelmä naisellisemmasta muodosta ei ollut kestänyt illan menoa. Hän ei ollut varma, mitä illan meno oli sisältänyt. Hänen ajatuksensa olivat tavattoman tahmeita, ja pahoinvointi velloi vatsassa. Raskaasti meikatut, teräväpiirteiset kasvot vihersivät kalpeina, ja poskille oli valunut suttuisia maskaravanoja. Vasemman silmän irtoripsiverho repsotti puoliksi irti. Tahmeidenkin ajatusten läpi tytöstä tuntui, että häntä itketti, kun hän nilkutti kohti kotia.

Jokin katukuvassa sai tytön pysähtymään horjahtaen ja kurtistamaan kulmiaan. Lyhtypylvästä halaili mies. Olivia otti askeleen lähemmäs. Oliko se? Voisikohan se olla? Hänen sydämensä hypähti. Ehkä ilta oli ollut sen arvoinen! Ainakin hän arveli niin. Koska eikö tuo ollut…?
"Cooliiiin!" hän tervehti hallitsemattoman äänekkäällä, ulvahtavalla huudolla ja sipsutti lähemmäs nilkat muljuen. Ääni oli käheä ja tärisi, kai kylmästä. Tyttö pöyhäisi kaoottiseksi tupeerattua, neonpinkkiä hiuspehkoaan ja räpäytti silmiään mahdollisimman viehättävästi. Repsottava irtoripsinippu hieman häiritsi, ja hän yritti asettaa sitä haparoiden takaisin paikalleen, mutta käsien koordinaatio ei aivan pelannut. Hän seisahtui miehen viereen. Pulssi hakkasi korvissa, ja yhtäkkiä hän tunsi olonsa lämpimäksi. Colin oli ihana. Looginen päätös oli siis istua alas (tai pudota takamukselleen) miehen viereen, hivuttautua lähemmäs ja yrittää painaa pää miehen olkapäälle.
"Mmm. Olet paras", Olivia mumisi sammaltaen ja sulki autuaana silmänsä.

---

Synkkyyteen vajonnut Colin oli jo vaipumassa takaisin horrokseensa johtuen joko juomisen jälkimainingeista tai luihin ja ytimiin kurottelevasta kylmyydestä. Katua pitkin lähestyvä, epärytmisesti takova ja suihkiva ääni kuitenkin tunkeutui hänen tajuntaansa häiriten ponnetonta yritystä vaipua tiedottomuuteen. Hän ehti juuri tunnistaa äänen askeliksi, kun ne yllättäen päättyivät ja vaihtuivat impulsiiviseen tervehdykseen, jonka olisi voinut toivoa olevan hieman hiljaisempi. Hänen rattaansa kävivät jokseenkin jähmeästi, mutta äänen lähteestä oli mahdotonta erehtyä. Hän silti toivoi erehtyneensä. Toivoi kovasti.
Colin käänsi päänsä hitaasti räikeänpinkin hiuspehkon suuntaan aivan kuin Olivia olisi keskeyttänyt hänen tärkeän ’painanpa otsani lyhtypylvääseen’ -hetkensä. Hän ei tiennyt, mitä tyttö oikein teki ulkona tähän aikaan, mutta homssuisesta ulkonäöstä saattoi päätellä jotain illan menosta. Mies seurasi tytön lähestymistä ja istumaan pyllähtämistä kuin luonnonilmiötä, jolle ei mahtanut mitään. Hän hätkähti, kun tämä tunki loukkaamaan hänen ilmatilaansa.
”Olivia”, Colin sanoi hitaasti kun ei löytänyt itsestään tarmoa tönäistä teiniä kauemmaksi, ”Mitä sinä siinä teet?”
Hän ei jaksanut liikuttaa päätäänkään, joka nojasi yhä pylvääseen, mutta ei se mitään; hän sopeutuisi. Sopeutuminen oli ehkä ainoa asia, jossa hän oli hyvä. Sitä paitsi (Colin muodosti tämän ajatuksen hyvin tarkkaa varovaisuutta noudattaen) olihan toveri yökyöpelin läheisyys kai jollain tasolla lohdullista, vaikkei sillä pitkälle pötkittykään.

---

Colin tuoksui ihanalta. Ei välttämättä juuri tällä hetkellä, vaikka Olivia myönsikin, että osa katkusta saattoi olla hänestäkin peräisin, mutta tyttö oli varma siitä, että normaalisti mies tuoksui miedosti miehekkäältä, kypsältä, pitkältä ja komealta. Oikealta mieheltä eikä sellaiselta lapselliselta pikkupojalta, joita koulut olivat täynnä: leikkivät keppipyssyillä ja kamppasivat toisiaan rappusissa ja räkivät toistensa ruokaan. Olivia kaipasi miestä. Ja tässä sellainen oli kuin tarjottimella. Tyttö ei ollut potkinut tahmeaa päätään selvittämään, miksi tarkalleen Colin istua tökötti kiinni lyhtypylväässä keskellä Slaleya ja tähän aikaan yöstä. Ehkä se oli hyvää karmaa, jonkinlainen taivaallinen palkinto kaikesta hänen kärsimyksestään.
Miehen ääni kuului jostain kaukaa. Tyttö oli sulkenut irtoripsistä raskaat silmänsä ja asetteli päätään mukavammin vasten olkapäätä, joka oli jostain syystä terävämpi kuin hänen haaveissaan. Märkä, kylmä asfaltti teki hänen takapuolestaankin tunnottoman, ja hän hytisi seuralaistaan vasten.
"Mmmmm", hän mumisi hampaat kalisten, mutta pyrkien välittämään tehokasta vilpittömyyttä onnestaan ja jatkoi epäselvää, hypähtelevää juttua sitä varsinaisesti tiedostamatta, "minä vain vähän istun tässä. Tässä näin. Juuuuri tässä. Sinulla on maukas korva."

---

“Ei kun mi-… häh?” Colin ei edes yrittänyt ymmärtää soperrettua vastausta, sillä se jomotti hänen päätään. Kylmästä tutiseva teini oli kieltämättä surullinen näky, sen verran hänkin näki, mutta läheisyys ei tuntunut enää niin hyvältä ajatukselta, mikä hiipi hänen jähmeään mieleensä hyvin hitaasti. Hän ei halunnut korvaansa maisteltavan, se oli tarpeeksi pahassa jamassa jo nyt. Sitä paitsi oli ikävää täristä toisen tahdissa.
”Sinun pitäisi olla kotona. Nukkumassa tai jotain. Joo. Mene kotiin”, Colin tokaisi, anovampaan tapaan kuin olisi halunnut, ja yritti työntää Oliviaa kädenmitan päähän itsestään. Hän halusi olla yksin, kun ei päässyt omaan sänkyynsä lämpimään, nukkumaan päätään selväksi. Oliviasta ei ollut juuri apua hänen tilanteessaan, jossa… Ei kun hetkinen. Mies otti kätensä takaisin antaen tytölle mahdollisuuden nojautua taas hänen olkapäähänsä. Hänen ajatuksensa lähtivät madellen liikkeelle. ”Ei kun äläpäs menekään.”
Hänen oli vähällä kysyä, sattuisiko toisella olemaan mukanaan jotain metallileikkuriksi kelpaavaa, mutta tuskin nuoren naisen käsilaukkuun eksyisi sellaista. Olisi tytöstä sentään jotain apua, jos tämä suinkin pysyisi tolpillaan. ”Olen vähän pinteessä, joten… hakisitko puhelimeni tuolta?”

---

"Mutta tässä vieressäsi on niin muuukavaa", Olivia mumisi nojautuen paremmin Colinia vasten, kun tämä yritti hätistellä häntä kotiin nukkumaan. Ajatukset sumenivat utuisaksi hämyksi eikä hän tuntenut enää kylmää, joka muutti vapisevat huulet siniseksi.
"Mmmm. Kohta", hän mutisi aavistuksen kärttyisenä, kun mies yritti rikkoa heidän romanttisen hetkensä juoksuttamalla häntä asioilla, vaikkei enää muistanut, mikä pyyntö oli tarkalleen ollut.

Colinin silmissä tilanteessa ei ollut mitään romanttista. Se oli pikemminkin tragikoominen, aivan kuten hänen koko elämänsä. Hän painoi ohimonsa kylmää metallia vasten ja sulki hetkeksi silmänsä muodostaen huulillaan liudan valittuja sanoja. Pään pitäminen metallia vasten tuntui ikävältä, kun hytkyi hypotermisen teinin tahdissa.
”Lainaa edes omaa helvetin puhelintasi”, Colin murahti ujuttaessaan takkia päältään kankein jäsenin.

"Mmokei", Olivia vastasi autuaasti, silmät kiinni ja siniset huulet vapisten. Hän onki kadulla lojuvasta käsilaukusta kärsineen älypuhelimen, joka oli verhottu timanttikoristeiseen suojaan ja ojensi sen Colinille juuri parahiksi, ennen kuin kaatui naama edellä tämän syliä kohti.

”Kiit-”, Colin ehti sanoa saatuaan puhelimen kohmeisiin näppeihinsä ja loppu tuli epämääräisenä urahduksena, kun hän sai sylin täydeltä pinkkiä hiuspehkoa. Häneltä kesti muutama sekuntia tajuta, mitä tapahtui, ennen kuin hän tuuppi manaillen tyttöä soveliaampiin asemiin.
”Hei. Älä nyt siihen”, mies pyyteli ja yritti ravistella Oliviaa hereille samalla kun yritti ottaa selkoa tämän puhelimesta. Tihrusteltuaan puhelinta hetken hän ymmärsi kääntää sen oikeinpäin, mistä ei ollut paljoakaan apua. ”Ei helvet… Mistä tämän lukituksen saa pois. Olivia!”

Olivia päästi kärttyisen, vastahakoisen murinan niin kuin vain teini osasi, kun Colin häiritsi hänen herkullista untaan tuuppimalla ja tönimällä. Painovoima tuntui vetävän häntä vastustamattomasti Colinin syliin.
"Ennmuuuista", hän mumisi silmät suljettuina ja ilmaa muutaman kerran maistellen.
"Suukko niin kerron", hän lisäsi hetkeä myöhemmin, kun humala oli ilahduttavasti poistanut kaikki estot ja järjen.

Colin lopetti ponnettoman ravistelun ja painoi päänsä taas kylmää metallia vasten nieleskellen suuhunsa noussutta sapenmakua. Hänen teki järjettömästi mieli viisisenttisellä juustokuorrutteella varustettua pizzaa pekonilla, vaikka samanaikaisesti ajatus sai hänen vatsansa kiertämään. Mies tuijotti mykkää puhelinta yrittäen tarkentaa katsettaan tarpeeksi erottaakseen mahdolliset avauspainikkeet tekotimanteista.
”Hei”, Colin aloitti kuullessaan Olivian ehdotuksen ja laski katseensa tyttöön. Vastaus tuntui jäävän hetkeksi jonnekin matkan varrelle – vai oliko hän jo lausunut sen ääneen? ”Ei. Sinä yrität vain huijata. Sanoit, ettet muista.”

Colinin ääni kuului sumun takaa. Olivia raotti sinisiä silmiään, joiden kissamainen meikki oli nyt vain aavistuksen suttuinen ja katsoi Colinia ripsiensä alta.
"Ennpä", hän kehräsi sammaltaen ja kallisti päätään yrittäen asettua mukavasti Colinin syliin.

”Kerro sitten”, Colin pyysi ja hytkytteli kärsimättömästi puutuneita jalkojaan. Hänen kai olisi pitänyt hätistää Olivia kokonaan pois, mutta tämä lämmitti, vaikkakin vähän. Tyttö oli kuin luinen, kylmännihkeä ja tytisevä peite. Colinin päässä raksutti häätämisajatuksen lisäksi jokin muukin. Tilanne vaati jotain. Jotain… Ai niin. ”Ole kiltti.” Bingo! Säälittävää.

"Suukko", Olivia mumisi silmät painuen jälleen kiinni, itsepäinen hymy huulillaan.

Colin katsoi itsepäisesti hymyilevää suuta hälytyskellot soiden, maiskautti kuivantuntuisia huuliaan kärsimättömästi ja veti toisenkin käsivartensa takistaan. ”Saat takkini.”

"Mitä mminä sillä?" tyttö kysyi kiukkuisena ja raotti silmiään.
"Haluan sinut", hän lisäsi mököttävään sävyyn.

”Älä puhu paskaa”, Colin röhähti.

Tyttö kiemursi itsensä selin Coliniin, vaikka pyrki pitämään päänsä edelleen tämän sylissä. Hän veti luisevat käsivarret puuskaan.

Mies yritti olla kiinnittämättä liikaa huomiota kiemurteluun sylissään ja kaipasi ryyppyä. Hän nojasi väsyneesti lyhtypylvääseen.
”Hei”, hän sanoi ravistaen tyttöä kevyesti olkapäästä, ”Äläs nyt.”

"Suukko taai ei tipu koodia", Olivia mumisi. Häntä oli alkanut nukuttaa kovasti, ja Colin oli suloisen lämmin pitkän yön jälkeen.

Colin huokaisi ja vilkaisi ylös rukoillen voimaa ystävältään, tuskallisen kirkkaalta lyhtypylväältä. Hän kumartui hieman kömpelösti suikkaamaan viinankatkuisen suukon johonkin pinkin hiuspilven kohtaan, missä oletti ohimon suurin piirtein sijaitsevan – tai ehkä parikymmentä senttiä kohteen ohi, mutta ei ollut tarvetta takertua lillukanvarsiin.

"Eiiii", tyttö murisi itkuiseen, väsyneeseen sävyyn, "eii!" Ei hän tuota tarkoittanut.
"Tädit pussaaa noinnn."

Colin murisi matalasti tytön korvaan: ”Minä olennnnn tätisi.”

Olivia kääntyi selälleen ja tuijotti miestä niin vaativasti kuin hieman harottavalla katseella kykeni. Hän taputti haparoivalla etusormella huuliaan.

Colin nojautui kettinki helisten takaisin lyhtypylvästä vasten ja hieraisi nenäänsä.

"Mmmiten mmmmhaluat", Olivia vastasi omahyväisesti, kiehnäsi mukavammin kiinni Colinin lämpimään vatsaan ja sulki silmänsä.

Mies katseli aamun pian kirkastamaa taivasta ja sitten tyttöä, jota yritti tuuppia pois sylistään. ”Menisit kotiisi.”

"Hhhaista huilu", Olivia sanoi ja kiersi käsivartensa Colinin ympärille. Hän oli takiainen.

Colin juoksutti sormiaan Olivian kylkeä pitkin kuin kovakourainen kosketinsoittaja yrittäen löytää mahdollisen herkän kohdan.

Tyttö kiersi itsensä kasaan vetäen voimistelijan vatsalihaksin jalkansa Colinin ympärille, kunnes lepäsi ylävartalollaan miehen sylissä ja oli kietonut reitensä ja pohkeensa miehen selän taakse. Häntä väsytti ja vilutti ja hän halusi vain olla ja nukahtaa.

”Olivia”, Colin ähkäisi pienikokoisen voimistelijan otteessa, muttei kyennyt enempään vastarintaan. Päänsäryn lisäksi häntä alkoi kuvottaa. Hän katsoi tyttöä ja vilkaistuaan tämän laukun suuntaan päätti hetken miettimisen jälkeen kurottaa sitä itselleen tarkistaakseen, josko täältä löytyisi jonkin pullon pohjia.

Laukussa oli ratkeamispisteessä oleva meikkipussi, purukumia, hajuvettä ja lompakko, mutta ei juotavaa. Olivia oli pari kertaa vienyt isänsä viskin, jonka hänen ystävänsä joivat ja haastoivat hänet juomaan. Hän ei kuitenkaan kantanut alkoholia mukanaan kuin mennessään juhlimaan. Pretzeliksi itsensä vääntänyt tyttö asettui mukavammin miehen syliin palellessaan, vaikka koti oli vain muutaman uneliaan omakotitalon päässä. Mutta siellä ei ollut Colinia.

Colin otti purkat ja onnistui taiteilemaan yhden suuhunsa levitettyään loput pitkin asfalttia ja sirkustyttöä.

Kun asfaltin kylmä märkä imeytyi tarpeeksi tehokkaasti jo ennestään riittämättömiin vaatteisiin, olo alkoi tulla kovin epämukavaksi huolimatta Colinin lämmöstä. Vastahakoinen Olivia irrottautui kahlitusta prinssistä unisena ja myrtyneenä hieroen naamaansa ja käsivarsiaan. Hän jäi tuijottamaan miestä hetkeksi kuin hämmästellen kuka tämä oli ja miksi he istuivat siinä vierekkäin. Sitten tyttö murahti käheänä, niiskautti nenäänsä ja ryhtyi keräämään tavaroitaan asfaltilta.

Absurdista tilanteesta johonkin mielensä utuisiin syövereihin karannut Colin havahtui horroksestaan tuntiessaan painon katoavan päältään. Tytön jättämä lämmin kohta viileni nopeasti ja muistutti märän takamuksen todellisuudesta. Mies otti tukea lyhtypylväästä kuin ainoasta ystävästään tässä julmassa maailmassa ja kankesi itsensä jaloilleen, jotka tuntuivat yhtäkkiä aivan liian pitkiltä ja huterilta, ihan kuin joku olisi korvannut ne puuseipäillä. Hän halasi metallista ystäväänsä hetken, mietti sitten, mitä oikein odotti siitä, yritti liikkeellelähtöä, mutta palasi hyvin pian halaamaan kylmää metallia.
”Hei, onko sinulla puhelinta?” Colin kysyi, ”Ei kun...” hän nipisti nenänvarttaan muistaessaan etäisesti, että oli tainnut hetki sitten saada vastauksen kysymykseen, muttei enää muistanut, mikä tämä oli ollut. ”Minullakin on puhelin. Tuolla. Tuolla noin.” Hän viittilöi epämääräisesti roskalaatikon suuntaan. ”Voisitko tuoda sen? Minulle. Tähän näin.”

Olivia siristi silmiään epäluuloisena. Hänellä oli vahva tunne, että Colin oli loukannut häntä ja torjunut hänet. Tyttö risti vapisevat käsivarret rinnalleen.
"Miksi auttaisin?" hän kysyi hampaat kalisten.

Colin painoi poskensa lyhtypylvästä vasten saamatta siitä kaipaamaansa lämpöä ja katsoi tyttöä pitkään.
”Koska pidät minusta?”

"En enää", tyttö vastasi happamana, hieroi käsivarsiaan ja kumartui poimimaan kauemmas kierineen huulirasvansa kadulta. Purkatkin menivät hukkaan.

Colin vaihtoi painoa jalalta toiselle huomaamatta juuri eroa, sillä molemmat olivat yhtä tunnottomat. ”Mikset?”

"Olet mäntti", Olivia totesi, pyyhkäisi toisenkin irtoripsen poskeltaan ja nosti laukun olalleen. Katse harhaili parin talon päässä olevaan kotiin.

”Hei!” Colin älähti loukkaantuneena. ”Hei hei hei, tules tänne”, hän viittoi tyttöä tulemaan lähemmäs koko käsivarren huonosti koordinoidulla liikkeellä.

Tyttö siristi unisia, humalaisia silmiään epäluuloisena, mutta astui ensin askeleen ja sitten pari lisää lähemmäs kuin miehekkään magnetismin puoleensa vetämänä.
"Mitä?" hän kysyi niiskauttaen palelevaa nenäänsä, joka oli muuttumassa tunnottomaksi kylmästä.

Mies jatkoi päättäväisesti viittomistaan hieman kapeammalla liikeradalla kunnes tyttö oli niin lähellä, että hän saattoi kopata tämän mallasjuoman- ja tupakantuoksuiseen yhden käden halaukseen.

Olivia suli kahdessa sekunnissa ja kiersi kätensä autuaasti huikean pitkän miehen ympärille rutistaen itsensä tämän rintaa vasten. Ei sillä ollut väliä, jos Colin vähän tuoksahti ja oli märkä ja mies oli ollut tyhmä mäntti hetkeä aikaisemmin. Hän halasi Colinia!

”Anteeksi, että olin mäntti”, Colin pyyteli silittäen voimakkaasti tytön selkää niin, että kitka melkein poltti reiän tämän vaatteisiin.

"Ei se mitään", tyttö hymisi tyytyväisenä ja hautasi kasvonsa miehen paitaan. Onnellinen lämpö sai hänet uppoutumaan romanttisiin päiväuniin, joten hän veti päänsä hieman kauemmas miehestä ja yritti tarttua tätä kasvoista voidakseen kurottua suutelemaan suurta ihastustaan.

Suuri ihastus suuteloitui ennen kuin ehti edes tajuta, mitä tapahtui. Suudelma ei ollut ihan niin lämmin kuin suudelmat yleensäkin olivat, mutta sitä seurannut tuntemus oli sitäkin kuumottavampi, kunnes muuttui varpaisiin asti kiiriväksi hallaksi. Colin tarttui tyttöä olkapäistä irtautuakseen tästä (ennen kuin keksisi vastata suudelmaan) ja tuijotti tyttöä yrittäen epätoivoisesti potkia liikkeelle jähmeitä aivojaan, jotka kyllä aukoivat hänen suutaan, mutta eivät tuottaneet sanoja.
”Että sellaista”, mies yskähti ja suoristautui hitaasti pyyhkien hajamielisesti huuliltaan tahmeaa tunnetta, jonka toivoi johtuvan huulikiillosta, ”Ihan kivaa, mutta… jos… jos ei nyt kuitenkaan.”

Olivian silmistä sammui onnellinen hehku. Hän kiersi käsivarret ympärilleen loukattuna. Ei sitten, jos ei kelvannut! Tyttö käänsi kyynelöityvän katseensa pois ja lähti harppomaan kohti kotitaloaan.

Colin kohotti kulmiaan tytön vetäytyessä ja oli ihme, etteivät kulmat pongahtaneet hänen otsaltaan kun Olivia kääntyi ja lähti poispäin.
”Hei, minne sinä nyt? Olivi-aagh!”, mies yritti tytön perään, mutta heilahti taaksepäin kesken askeleen tuntiessaan kipeän nykäisyn korvassaan. Tyhjällä kadulla kaikui metallinen kumahdus, kun lyhtypylväs soi hänen päässään.

Sydänjuuriaan myöten loukattu tyttö seisahtui roskasäiliön vieressä lojuvan puhelimen kohdalla ja harkitsi polkaisevansa sitä, mutta tyytyi kumartumaan, poimimaan laitteen ja heittämään sillä miestä, ennen kuin käännähti vaaleanpunainen hiuspehko keinahtaen ja jatkoi kohti kotia.

Colin tuuskahti takaisin takamukselleen pidellen toisella kädellä korvaansa ja toisella takaraivoaan. Valitettavasti hänellä ei ollut kolmatta kättä nappaamaan kiinni puhelinta, joka osui häntä suoraan silmien väliin ja kimposi asfaltille hajoten tuhannen päreiksi. Miehen silmät seurasivat kuorien välistä karannutta akkua, joka liukui onnellisesti sadevesikaivoon niin, että plumpsahti. Hän käänsi mykistyneenä katseensa poispäin pomppivaan hiuspehkoon, joka katosi pian kotitaloonsa. Colin ei hievahtanutkaan hetkeen, mutta keräsi sitten hitaasti puhelimensa osaset taskuunsa ja kaivoi tilalle savukkeensa. Hän nyökkäsi maitomiehelle tervehdyksen sytyttäessään tupakkaa ja otti mukavamman asennon puhaltaessaan savut keuhkoistaan. Oli pienenpieni todennäköisyys, ettei hän muistaisi tästä enää mitään seuraavana päivänä. Toivoa siis oli vielä.

_________________
jamie + charles + maybe + david + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Kiikissä   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Kiikissä
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Slaley-
Siirry: