PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Luodut toisilleen

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Luodut toisilleen   La Syys 09, 2017 9:18 pm

Maybe suli leveämpään hymyyn vastauksen kuullessaan ja tunsi sydämensä hyppäävän kutkuttavasti naisen nojautuessa lähemmäs. Ehkä Zoekin tunsi niin kuin hän. Ehkä nainen ei vain säälinyt häntä tai väsynyt hänen pyyntöihinsä. Ajatus oli ihana.
”Hyvä”, hän vastasi käheästi ja sukelsi toiseen suudelmaan epäröimättä. Tyttö nosti kätensä Zoen niskalle ja punoi sormensa tummiin hiuksiin. Hän ei kaivannut - tai tuntenut - rajoja, mitä Zoeen tuli. Tunne ja sitä seuraava euforia olivat huumaavia. Ne sumensivat hänen ajatuksensa ja täyttivät hänen mielensä muistoilla: kuinka pehmeä naisen iho oli, kuinka ihanalta tummat hiukset tuoksuivat, miten suudelma sai hänet janoamaan lisää. Maybe nojautui Zoea vasten ja kiipesi puolittain naisen syliin.
”Olet uskomattomin, ihanin ihminen maailmassa”, tyttö vetosi joutuessaan katkaisemaan suudelman tasatakseen hengitystään, mutta kieltäytyi siirtymästä kauemmas.

Zoe hymyili vasten pehmeitä huulia antaen käsiensä sivellä Mayben käsivarsia. Ajatukset, joiden ajaminen pois oli usein työn ja tuskan takana, tuntuivat nyt katoavan aivan itsestäänkin. Hyvä niin, sillä hän tahtoi mieluummin keskittyä nauttimaan siitä, että saattoi pidellä Maybeä lähellään. Syyllisyyden vuoro olisi myöhemmin. Hän kietoi kätensä tytön selän ympärille ja naurahti.
”Olet väärässä”, hän vastasi hetkeäkään epäröimättä ja juoksutti kättään ylös ja alas Mayben selkää. ”Kukaan ei voi kilpailla sinun aurinkoisuutesi kanssa.” Nainen korjasi hieman asentoaan ja veti sen jälkeen tytön paremmin syliinsä.
”Joudumme katsomaan tämän elokuvan joskus toiste. En valitettavasti ole pysynyt sen juonessa lainkaan mukana”, Zoe naurahti pehmeästi. Ihan kuin se olisi häntä harmittanut.

”Hups”, tyttö totesi vailla katumuksen häivää, kun muisti heidän takanaan edelleen pyörivän galaksiseikkailun. Hän kiipesi enemmän kuin mielellään paremmin Zoen syliin, kiertäen jalkansa naisen ympärille ja käsivartensa tämän niskalle. Hänen koko kehonsa tuntui sykkivän euforisesta innosta. Zoen kosketus hänen selällään sai kylmät väreet kulkemaan sitä pitkin. Vihdoin! Vihdoin! Ja se oli vielä parempaa kuin hän oli kuvitellut.
”Enkä ole. Olet aivan uskomaton ihminen, Zoe. En ole koskaan tavannut ketään kaltaistasi”, Maybe vetosi vilpittömästi ja suki hellävaroin naisen tummia hiuksia.
”Olet niin vahva ja niin suurisydäminen. Olet ollut parempi ystävä kuin olisin voinut ansaita. En olisi selvinnyt ilman sinua.” Hän nojautui hipaisemaan huulillaan Zoen poskipäätä.
”Ja olet niin kaunis”, tyttö lisäsi katsellen ihaillen kasvoja edessään, tummia silmiä ja ripsien heittämiä varjoja poskilla.

Tytön selällä tanssivat sormet pysähtyivät hetkeksi, kun Zoe jäi kuuntelemaan, mitä Maybe oikein sanoi. Ensireaktio oli torjua tytön kauniit ja mitä ilmeisimmin suoraan sydämestä kumpuavat sanat, mutta Maybe tuskin olisi arvostanut naurua. Hän voisi antaa tytölle sen verran periksi, ettei väittäisi kaikesta vastaan. Ei hänen tarvinnut uskoa Mayben sanoihin, vain niellä vastaväitteensä. Se ei voinut olla liikoja vaadittu.
”Olet aivan liian kiltti minulle”, nainen hymyili pehmeästi ja antoi käsiensä jälleen vaeltaa tytön selkää pitkin. ”Ystävyytesi on aina ollut enemmän kuin olisin voinut toivoakaan. Kaikki parhaat muistoni viime vuosilta ovat sinun ansiotasi.” Hän oli tehnyt hyvin vähän muistamisen arvoisia asioita ilman Maybeä, sillä tyttö tuntui aina lyöttäytyvän mukaan tilanteen tarjoutuessa, eikä hänestä ollut kieltämään. Eihän hän ollut edes halunnut kieltää Maybeä, vaan päinvastoin nauttinut jokaisesta hetkestä, jonka oli saanut viettää nuorempansa seurassa.

Maybe painautui Zoea vasten ja kiersi itsensä lujemmin naisen ympärille. Hän ei tiennyt kauanko lupa päättää ja olla naisen lähellä kestäisi, joten hänen oli käytettävä joka hetki. Ajatus takaisin pelkkään ystävyyteen sysäämisestä sai hädän nousemaan hänen rinnassaan: varmasti hän olisi kiitollinen Zoen ystävyydestäkin ja voisi muistella tätä iltaa lämmöllä, mutta nyt naisen läheisyys oli kuin huumetta. Hän ei edes tiennyt jääneensä jostain niin ihanasta paitsi.
Hän painoi päänsä naisen kaulataipeeseen ja hengitti vasten kaulansyrjän ihoa kuunnellen Zoen sydämensykettä. Ehkä hänen täytyisi yrittää käyttäytyä hetki. Nainen muuttaisi mielensä, jos hän lähtisi repimään tältä vaatteita päältä.
”Sanoit, ettet halua kertoa kenellekään. Onko se yksityisyyttä vai häpeätkö minua vai?” tyttö kysyi puhtaasta uteliaisuudesta, hyväksyen tyynesti minkä tahansa vastauksen. Hän ei kokenut tarvetta jakaa tietoa heidän illastaan - tai tulevaisuudestaan - kenellekään, mutta olisi mielenkiintoista ymmärtää Zoen syitä paremmin.

Zoe nojasi päänsä vasten Maybeä ja koetti olla värähtämättä, vaikka tytön hengitys kaulaa vasten sai ihon nousemaan kananlihalle. Ilmoille lausuttu kysymys antoi hyvän syyn keskittyä hetkeksi johonkin muuhun kuin iholla tanssivaan sähköisyyteen.
"En voisi koskaan hävetä sinua", nainen vakuutti rutistaen tyttöä tiukemmin hetken ajan. Hän häpesi itseään, mutta ei koskaan voisi kaataa moista Mayben niskoille. "Mutta en koe mukavaksi, että muut tietävät yksityiselämästäni. Varsinkin niin pienissä ja varautuneissa piireissä kuin tämän maan hevosympyröissä."

”Ymmärrän”, Maybe vastasi hymyillen ja kuljetti sormiaan tutkien pitkin naisen kylkeä ja käsivartta. Hän ymmärsi hyvin, ettei Zoe haluaisi jakaa yksityiselämäänsä maailmalle.
”Älä huoli. En kerro kenellekään”, hän lisäsi painaen silmänsä kiinni ja keskittyi muihin aisteihin, jotka kävivät ylikierroksilla. Elokuvatkaan eivät antaneet oikeutta tällaisille hetkille. Tyttö kallisti päätään ja painoi suudelman naisen kaulansyrjälle, sitten toisen ja kolmannen, edeten leukaperälle. Hän punoi sormiaan tummiin hiuksiin ja hengitti syvään yrittäen pitää hektiseksi kiihtyvän pulssinsa tasaisena. Läheisyys sai iholla kulkeneen sähkön pesiytymään sen alle läpi koko kehon kulkevaksi virraksi. Se teki hänen olonsa melkein levottomaksi, kuin kuumeinen kaipaus ajaisi häntä. Hän ujutti sormensa herkullisen pinkin hupparin alle.

"Kiitos", Zoe kiitti, vaikka syyllisyys kohottikin rumaa päätään. Hänellä ei ollut oikeutta pyytää tyttöä valehtelemaan ja pitämään salaisuuksia läheisiltään vain koska hän ei ollut valmis myöntämään suuntautumistaan. Silti Maybe oli valmis tekemään juuri niin hänen vuokseen.
"Maybe", nainen lausahti pehmeästi ja irrotti toisen kätensä tytön ympäriltä voidakseen tarttua Mayben käteen. "Ei ole mitään kiirettä", hän tyynnytteli. Tämä oli kaikki kovin uutta ja tuoretta, joten he voisivat hyvin edetä hitaasti. Hän voisi odottaa. Olihan hän odottanut tähänkin asti mahdollisuutta suudella tyttöä.

Maybe pysähtyi ja katsahti Zoea tutkivasti alahuultaan puraisten. Oliko hän ylittänyt naisen rajan vai oliko tämä jälleen yksi ritarillinen yritys ajatella hänen parastaan? Ehkä ensimmäistä. Hänen ei pitäisi olla ahne. Ei, vaikka tämä saattaisi olla ainoa hetki, kun Zoe antoi hänen ylittää ystävyyden platonisten halausten rajan.
”Anteeksi”, hän hymyili näyttämättä kovin katuvalta.
”En halunnut tehdä oloasi epämukavaksi. Kanssasi on vain niin… Niin huumaavaa olla.”

"Älä pahoittele", nainen kielsi heti ja hymyili pehmeästi. Ei Mayben tarvinnut pyytää anteeksi häneltä. "Äläkä huoli siitä. Oloni on varsin kaukana epämukavasta", hän vakuutti, "en vain tahdo, että sinä kadut mitään huomenna." Tai että tyttö tuntisi olonsa epämukavaksi hänen takiaan. Tämä huone ei voinut pitää sisällään montaakaan hyvää muistoa viime kuukausilta, eikä hän tahtonut aiheuttaa yhtäkään huonoa muistoa lisää.

Maybe nauroi epäuskoisena.
”Kadun? Oletko hullu?” hän kysyi koskettaen Zoen poskea ja nojautui painamaan suudelman sille.
”Tiedätkö kuinka kauan olen odottanut mahdollisuutta olla lähelläsi?” Hän pelkäsi, että Zoe katuisi. Että nainen muistaisi kaikki typerät syyt pitää hänet käsivarren matkan päässä heti, kun kävelisi ulos ovesta, eikä hän saisi kokea tätä enää koskaan uudelleen - ainakaan ennen kuin väsyttäisi naisen pyörtämään päätöksensä seuraavan kerran.

Zoe pudisti päätään, mutta kenties hän olikin hullu. Ehkä juuri siksi he olivat tässä tilanteessa.
"Voit siis odottaa kauemminkin", nainen lausahti pienen hymyn kera. "En halua, että tunnet olosi epämukavaksi minun tähteni. Koskaan. Ei ole mitään kiirettä tai hätää."

Mayben teki mieli väittää vastaan - taasko Zoe yritti suojella häntä tai päättää, mikä hänelle oli parasta - mutta hän hillitsi itsensä. Ehkä kyse oli yksinkertaisesti siitä, että Zoe ei halunnut. Eikä hänellä ollut oikeutta painostaa naista. Hän oli tehnyt sitä jo tarpeeksi. Niinpä tyttö nyökkäsi.
”Hyvä on”, hän vastasi haluamatta kuitenkaan siirtyä pois Zoen sylistä. Sähkö väreili edelleen hänen ihonsa alla, ja Maybe hapuili jotain normaalia puhuttavaa.
”Haluatko katsoa jonkin toisen elokuvan?”

Zoe hymyili lämpimästi tytölle kiitollisena siitä, ettei Maybe vaatinut enempää selityksiä.
"Luulen, että sekin menisi minulta suurimmalta osin ohitse, mutta voihan sen aina laittaa taustalle pyörimään. Sinä voit nauttia elokuvasta", hän vastasi silittäen Mayben selkää, kun tyttö ei kerran ollut kiivennyt poiskaan. Elokuvan vaihtaminen tosin tarkoittaisi, että hänen olisi laskettava irti tytöstä.

”Nautin mieluummin sinusta”, Maybe vastasi viattomalla hymyllä ja varasti pikaisen, kaipaavan suudelman naisen huulilta, ennen kuin kellahti notkeasti taaksepäin vaihtamaan koneeseen Guardians of the Galaxyn sijasta Kingsmanin. Ei hänellä riittäisi keskittymistä elokuvaan, mutta se luultavasti saisi Zoen pysymään hänen luonaan vähän kauemmin. Hän toivoi, että nainen suostuisi jäämään yöksi, mutta luultavasti pettyisi.
”Oletko nähnyt tämän?” hän kysyi ja painoi Zoea olkapäästä vajoamaan takaisin tyynymereen. Hän voisi kietoutua naisen viereen henkilökohtaiseksi lämpöpatteriksi.

Nainen hymyili voimatta mitään itselleen. Maybe oli sanonut ääneen sen, mitä hän ei osannut - tai tahtonut - pukea sanoiksi. Hän asettui tyynyjen keskelle ja levitti heti käsiään voidakseen vetää Mayben lähelleen.
”En”, nainen totesi vilkaisten pikaisesti ruudulla pyörivää elokuvaa, ”minulla ei ole aikaa elokuville.” Paitsi Mayben kanssa. Hän oli tehnyt aina parhaansa mahduttaakseen aikatauluihinsa elokuvaillan tytön kanssa. Nainen juoksutti sormiaan vaaleiden hiusten seassa ja hymyili tietämättä miten muutenkaan ilmaista onnea, joka tuntui kuplivan suonissa.

Maybe nykäisi turkoosin Puman hupparin päänsä yli tuntiessaan pisamaisten poskiensa hehkuvan ja asetteli itsensä sitten Zoen kylkeen onnellisena mahdollisuudesta tehdä niin. Hän kiersi käsivartensa naisen ympärille ja antoi sormenpäidensä piirtää tutkivia, kelttiläisiä karttoja naisen käsivarteen. Zoen sormet hänen hiuksissaan saivat hänet sulkemaan silmänsä ja nojaamaan päänsä naista vasten.
”Voitko jäädä yöksi?” hän kysyi ja katseli jalkateräänsä, jota kuljetti hajamielisesti naisen säärtä pitkin nostettuaan jalkansakin Zoen ympärille.

Maybe ei suotta kainostellut saadessaan mahdollisuuden käpertyä hänen kainaloonsa. Kenties sen ei olisi pitänyt yllättää lainkaan. Tyttö ei tainnut edes tuntea ujouden käsitettä. Hän hymyili ja suukotti tytön otsaa antaen sormiensa punoutua hiusten lomaan.
”En ole enää niin nuori, että selkäni katsoisi hyvällä lattialla nukkumista”, Zoe vastasi pilkettä silmäkulmassa. Hän epäili suuresti, ettei ympärille kietoutunut tyttö ollut ajatellut potkivansa häntä lattialle nukkumaan.

Tyttö kohotti kasvojaan niin, että saattoi nähdä Zoen kasvot ja hymyili vienosti.
”Saat ehkä jakaa sänkyni. Tämän kerran”, hän ehdotti ja nykäisi mustan topin valahtavaa olkainta paremmin pisamien kirjomalle olkapäälle. Hän halasi Zoea lujemmin kuin viestittääkseen, että todella toivoi naisen jäävän.
”Voit myös aina lenkkeillä kanssani, niin pysyt vetreänä eikä ikä paina”, Maybe lisäsi viattomasti hymyillen ja pyyhkäisi tummia hiuksia hellästi pois Zoen kasvoilta.

Hänen ei pitäisi jäädä yöksi. Huomenna olisi pitkä päivä edessä, ja sen jälkeen yöunet jäisivät vähäisiksi, kun he lähtisivät kohti Burghleytä aamuyöstä. Mutta toisaalta, Maisie oli jo täällä ja hänellä oli ratsastusvaatteita kaapissa tallilla.
”Hyvä on. Tämän kerran”, nainen vastasi kääntyen suukottamaan uudemman kerran tytön otsaa. Hän epäili, ettei tämä suinkaan jäisi ainoaksi kerraksi, ellei Maybe tulisi järkiinsä sinä aikana, kun hän juoksisi ympäri valtavaa kilpailualuetta Dianan ja Bexin perässä.
”Kiitos tarjouksesta, mutta saan riittämiin lenkkeilyä juoksemalla Selkien ja Duffyn perässä”, hän vastasi huvittuneena. Hevoset pitivät häntä liikkeessä aivan riittämiin, jos häneltä kysyttiin. ”Mutta voit toki ottaa Maisien seuraksesi. Sitä tuskin haittaisi.”

”Niinkö?” Maybe varmisti ilahtuneena ja painoi poskensa Zoea vasten rutistaen naista tiukasti.
”Kiitos!” hän lisäsi ja tunsi sisällään sykkivän adrenaliinin ja onnen saavan pehmeän rauhan. Heidän yhteinen aikansa ei päättyisi vielä. Hän saisi pitää Zoen lähellään koko yön. Ajatus oli tavattoman ihana. Hän ei ollut koskaan nukkunut yhdessä jonkun kanssa, joka oli enemmän kuin vain ystävä. Saati jonkun, jonka kanssa hän tunsi samoin kuin ollessaan Zoen lähellä.
”Pinkki muuten pukee sinua.”

Zoe pudisti huvittuneena päätään.
”Sinun täytyy lopettaa turhista asioista kiitteleminen. Minunhan se pitäisi kiittää, kun en joudu ajamaan pimeillä maanteillä kotiin”, nainen huomautti. Hän kohotti kulmaansa.
”Synttärilahja siskolta”, hän hymähti, ”joten täytyihän se kiskoa päälle, kun kävin hakemassa Maisien.” Hänen kaapistaan ei montaakaan niin räikeän väristä vaatetta löytynyt, joten siskon lahjoittama huppari erottui joukosta.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Luodut toisilleen   La Syys 09, 2017 9:18 pm

”Se ei ole turhaa”, tyttö vastasi päättäväisesti. Hänelle ei ollut turhaa tai yhdentekevää, jos Zoe jäisi, ja silloin myöntävä vastaus oli kiitoksen arvoinen. Hän katseli hämärää seinää naisen toisella puolella ja antoi sormiensa kulkea naisen käsivarrella. Miltäköhän tuntuisi, jos saisi todella tuntea ihon ihoa vasten? Ehkä hän saisi joku päivä selville. Se olisi varmasti parempi kokemus kuin edellinen.
Ehkä hänen pitäisi yrittää puhua jostakin normaalista.
”Sovitte hyvin yhteen Maisien kanssa.”

Zoe naurahti.
”Enpä tiedä siitä”, hän totesi vilkaisten nurkassa nukkuvaa terrieriä. ”Maisie on… omalaatuinen.” Nytkin terrieri tuntui asettuneen oikein hyvin kodiksi, eikä edes kääntänyt korvaansa äänen suuntaan. Kaipa koira vain oli niin luottavainen, ettei pelännyt nukkua vieraammassakaan ympäristössä. Tai sitten vain todella, todella typerä.
”Mutta on ihan mukavaa, kun ei tarvitse palata aina tyhjään kotiin. Vaikka välillä se olisikin helpompaa.” Ei tarvitsisi etsiä aina hoitopaikkoja kisojen ajaksi, eikä lähteä kävelyttämään koiraa vielä pitkän tallipäivän päätteeksi kaatosateessa, kun ajatukset olivat jo kuumassa suihkussa ja pehmeässä sängyssä.

Maybe kätki hymynsä kehumaansa, pinkkiin huppariin. Koira muistutti omistajaansa - mutta Zoe oli upealla, ihastuttavalla, mahtavalla tavalla omalaatuinen.
”Se on mukavaa”, hän vastasi. Nemo nukkui lannistuneena vaalealla villamatolla. Koiran läsnäolo oli antanut hänen viettää jälleen öitä huoneessaan, ja Nemon lämmin, lohdullinen hahmo hänen vieressään teki myös keskellä yötä hereille hätkähtämisestä siedettävää. Saksanpaimenkoira ei ollut penaalin terävin kynä, mutta tyttö luotti sen sekä varoittavan että suojelevan häntä vaaran uhatessa.
”Fairchildit ovat ystävällisiä, kun antavat minun pitää Nemoa. Olen aina haaveillut omasta koirasta. En saanut sellaista lapsena. Olisin kuulemma opettanut koiran pahoille tavoille eivätkä ne olleet lemmikkejä.”

Zoe hymyili vilkaisten suurempaakin koiraa. Nemon oli varmasti parempi asua Mayben kanssa kuin lähestulkoon itsekseen kartanossa tai pienessä mökissä Pauluksen seurana, tai missä ikinä koira asustaisikaan, jos Maybe ei olisi sitä ottanut.
”Nemo näyttää varsin tyytyväiseltä kanssasi asumiseen”, nainen totesi, ”vaikka taisinkin viedä sen paikan sängystä. Joko olet ehtinyt opettaa Nemon pahoille tavoille, vai osoititko vanhempiesi olettamukset vääriksi?”

”Oh, se on täysin pilalle lellitty nyt”, Maybe vastasi hymyillen ja vilkaisi koiran suuntaan pimeäksi käyneessä huoneessa.
”Ja älä huoli. Se yrittää varmasti liittyä seuraan jossain vaiheessa yötä. Se ei tunnu aina aivan tiedostavan omaa kokoaan”, hän lisäsi. Nemo yritti usein ähertää itsensä syliin, vaikka ei mahtunut mitenkään päin.
”Opetin myös perheeni lammaskoirille salaa hauskoja temppuja. Sain selkääni, kun isä sai selville”, tyttö kohautti olkiaan hymyillen.
”Yritin opettaa niitä Chinalle, ponilleni, mutta se oli paljon haastavampi motivoitava.”

”Niin sitä pitää”, Zoe kannusti hymyillen. Hän ei lainkaan ihmetellyt, että Maybe olisi onnistunut lellimään suuren saksanpaimenkoiran, mutta mitä hän Nemosta muisti niiltä ajoilta kun oli asunut Rosingsin mailla, ei koira ollut koskaan hurmannut käytöstavoillaan. Se oli tainnut aina olla hieman lellitty tapaus.
”Ponit usein ovat”, nainen myöntyi. Hän oli ollut niin usein kiitollinen pituudestaan, joka piti hänet poissa ponien selästä hätätilanteita lukuunottamatta. Ponien kanssa sai vääntää kättä milloin mistäkin, eikä yhteistä säveltä vain tuntunut löytyvän. ”Onneksi voit nyt opettaa niitä Nemolle.” Hän seurasi hetken läppärin näytöllä pyörivää toimintakomediaa, mutta luovutti nopeasti. Kaipa siihen olisi päässyt sisään ja saanut juonesta kiinni, jos vain olisi malttanut seurata yhtäjaksoisesti edes hetken. Hän ei malttanut. Oli paljon mielekkäämpää keskittyä Maybeen.
”Mitä toivoisit tällä viikolla tapahtuvaksi?” Nainen kysäisi pohtien, oliko Maybellä mielessä joitakin tiettyjä viikkokohtaisia tavoitteita. Tai kenties tyttö haluaisi vain yhden aurinkoisen päivän, jona käydä pitkällä maastolenkillä kastumatta. Hän oli varsin ennalta-arvattava toivoessaan Dianalle menestystä Burghleyn vaativiin kilpailuihin.

Zoen kylkeen asettunut tyttö nosti päätään voidakseen katsoa naista paremmin ja nojasi leukansa tämän olkapäähän mietteliäs katse vaaleissa silmissään.
”Viettäisin mielelläni aikaa kanssasi”, hän sanoi hymy kasvoille hiipien, ”mutta olet varmasti kiireinen kisojen kanssa. Toivon, että Burghleyssä nähdään upeita suorituksia ja että Bex ja Diana loistavat. Ja toivon, että Chess ottaisi edes yhden askeleen eteenpäin, vaikka sitten menemme taas viisi taaksepäin. Ja että saisin van der Veeniltä edes yhden tyytyväisen hiljaisuuden huomisessa kouluvalmennuksessa Choven kanssa.” Hän oli pyytänyt valmentajaa olemaan ankara, koska hän halusi kehittyä, mutta hollantilainen ei todella turhaan säästellyt kritiikissään ruoskiessaan häntä eteenpäin. Maybe oli useamman kerran itkenyt uupumustaan illan hämärässä valmennusten jälkeen, vaikkei sitä koskaan myöntäisikään.
”Mitä sinä toivot? Parempaa suuntavaistoa Bexille?”

Hän olisi kiireinen, mutta yhden hevosen kanssa vapautta olisi paljon enemmän kuin kolmen, jotka kilpailivat vielä eri luokissakin. Burghleyssä ei olisi kuin Diana, joka kilpailisi ainoassa luokassa, joka kilpailuissa edes käytäisiin. Kunhan mikään ei menisi pieleen, hän ei joutuisi juoksemaan pää kolmantena jalkana ympäri kilpailualuetta.
”Pidän sormet ristissä puolestasi”, nainen lupasi. Maybe ansaitsi kehuja työstä, jota niin väsymättä teki Choven kanssa, mutta niitä ei tunnuttu antavan yhtäkään ylimääräistä. Voisipa Morland olla yhtä järkkymätön Bexin kanssa, niin kenties nainen ottaisi kavalettitreenit vakavammin Duffyn kanssa.
”En tietenkään”, Zoe virnisti, ”mille minä sitten nauraisin?” Niin kauan kuin Bex ei eksyisi maastoihin korvaamattoman arvokkailla hevosilla, naisen epäonninen suunnistus kiireisellä kisa-alueella saisi toistua uudestaankin. Hän ei antaisi Bexin heti unohtaa epäonnistumistaan. ”Toivon, että Diana tekee meidät kaikki ylpeäksi, ja Paddy syö hyvin koko viikonlopun läpi. Ja että ehdin ensi viikolla vihdoin ihan oikeasti ratsastaakin sitä.”

”Paddy on tavattoman onnekas, kun sillä on sinut”, Maybe totesi ja painoi poskensa jälleen Zoea vasten vaihtaen mukavampaan asentoon naisen kyljessä. Illan hämärä oli pimentänyt huoneen, mutta hän ei ollut varma voisiko antaa itsensä nukkua yöllä - olisi sääli menettää Zoen läheisyys unen tiedottomuuteen.
”Ja niin on Edgerlykin. Kaltaisiasi hoitajia on harvassa.” Jos hänellä olisi joku päivä ratsastettavanaan paljon hevosia ja oma hoitaja, hän toivoi löytävänsä jonkun edes puoliksi yhtä taitavan ja omistautuneen kuin Zoe.

Zoe hymyili kiitollisena tytölle epäillen, ettei Maybellä ollut aavistustakaan, miten suuren painoarvon hän antoi moisille kehuille. Hän koetti olla hoitaja, joka ei joutuisi vaihtamaan työpaikkaa jatkuvasti, vaan saattoi solmia syvän suhteen hevosten kanssa, joita hänen vastuulleen annettiin.
”Kuten sanoin, olet aivan liian kiltti minulle”, nainen totesi ja halasi tyttöä tiukemmin kiitokseksi. ”Minä olen onnekas, kun saan hoitaa näitä hevosia.” Niistä jokainen oli tavalla tai toisella hiipinyt hänen sydämeensä, ja niin rasittavaa kuin Selkien yltiödramaattinen sähellys välistä olikin, ei hän voinut kuin halata ruunaa oltuaan päivän tai kaksi erossa.

”Ei ole mahdollista”, Maybe kiisti Zoen yrittäessä jälleen kerran torjua ansaittuja kehuja syyttämällä häntä kiltteydestä. Eikö Zoe ansainnut sen? Maybe ei ymmärtänyt, miksi niin moni tallilla suhtautui naiseen kylmäkiskoisesti tai lapsellisen, avoimen vihamielisesti niin kuin Paulus. Hän sulki onnellisena silmänsä, kun Zoe rutisti häntä ja kiersi omatkin kätensä paremmin naisen ympärille.
”Miten luonnehtisit hoidokkejasi? Onko niillä hassuja tapoja tai selvästi erottuvia persoonallisuuden piirteitä?” hän kysyi pujottaen sormiaan pitkien, tummien hiusten lomaan.

Zoe naurahti pehmeästi. Tietenkin hevosilla oli, olivathan ne jokainen oma persoonansa. Kahta samanlaista nelijalkaista ei ollut olemassakaan, sillä kaikilla oli omat pienet kujeensa.
”On, ehdottomasti”, hän vahvisti hymyn kera. ”Diana on herttainen, ja tekee mitä vaan jos saa vaihtokaupassa nautiskella hetken vehreän ruohomättään äärellä. Java sukeltaisi mielellään ämpäriinkin, eikä mikään vesilätäkkö ole liian pieni, joitteiko sen läpi kannattaisi loiskutella menemään. Se on useamman kerran puskenut kentälläkin ohimennen apuja vastaan voidakseen valua linjalle, joka vie sen vesilätäkön luokse”, nainen kertoi lämpöä äänessään. Sanoi hän mitä tahansa hevosten kilparatsastajasta, itse hoidokeissa ei ollut mitään valittamista.
”Selkien uteliaisuudella ei ole mitään rajoja. Se vietti viime viikolla vartin tutkien, oliko riimu, jota yritin sen päähän pukea, todella se sama riimu, joka sillä on ennenkin ollut päässä”, Zoe pudisti päätään. Vaikka tilanteessa hevosen puhina ja pöhinä ja turvan nostaminen kattoon karkuun lähestyvää riimua ei ollutkaan huvittanut, saattoi sille nauraa jälkikäteen. ”Duffyn tahto esiintyä taitaa saattaa kaikkien muiden valokeilan tavoittelun häpeään. Se ori ei tunne häpeän käsitettä. Mikä tahansa millä se saa huomion itseensä on sallittua. Ja Paddy, no, Paddy on Paddy.”

Zoella oli ihastuttava kyky pukea sanoiksi hoidokkiensa olemus ja kertoa samalla hienovaraisesti, kuinka rakasti niitä. Maybe nauroi kehräten kuvauksille ja halasi naista, jonka viereen oli kiemurrellut.
”Ne ovat kaikki upeita hevosia”, hän kehui vilpittömästi. Luoja tiesi, ettei Edgerlyjen suvulla tainnut muuta ollakaan.
”Luulen, että olen vähitellen voittamassa Chessin luottamuksen. Se on aivan äärettömän herttainen olento, kaikkien… Haasteidensa alla. Vaikka se kaatoikin minut aamulla tarhatessa”, Maybe tunnusti ja hieraisi kasvojaan nolostuneena. Pieni tamma oli aivan ihana, mutta hän tunsi välillä olonsa täysin epäpäteväksi ja kädettömäksi, sillä kesänkin jälkeen, he tuntuivat kulkevan reilusti takaperin heti päästyään hieman eteenpäin. Heti kun arveli saaneensa tamman narukäyttäytymisen paremmaksi, se saattoi riehaantua ulos päästyään pienimmästäkin ärsykkeestä. Tänä aamuna tamma oli hypännyt suoraan häntä päin ja taklannut hänet ryntäillään nurin. Hän ei ollut onnekseen karkuuttanut tammaa, vaan roikkunut ketjunarun päässä kuin liimattuna, kunnes hevonen pysähtyi.

”Ne ovat”, Zoe myönsi nyökkäyksen kera. Hän oli onnekas, kun sai hoitaa viittä niin hienoa, lahjakasta ja omalla tavallaan rakastettavaa hevosta.
”Se ei ole helppo hevonen”, nainen totesi lohdutukseksi. Chess oli pieni sekopää, jos häneltä kysyttiin, mutta kenties nuorella tammalla olisi vielä toivoa, kunhan sen päähän saataisiin iskostettua käytöstavat niin vahvasti, ettei hevonen poikkeaisi niistä milloinkaan. Tai ainakin luottaisi käsittelijäänsä niin, että hakisi turvaa siitä suunnasta sen sijaan että häipyisi omille teilleen.
”Ja se on vielä niin nuorikin. Muutaman vuoden päästä sitä tuskin tunnistaa samaksi hevoseksi, jos jatkat sen kanssa samaan tapaan.” Chess kasvattaisi toivon mukaan järkeä päähänsä ja oppisi tavoille, ja Maybe saisi hiottua särmikästä tammaa enemmän kilparatsuksi kuin laiduneläjäksi.

”Toivon, että olet oikeassa”, tyttö huokasi ja kohotti sitten kasvonsa hymyillen Zoen puoleen. Oli turha murehtia, saati valittaa - huomenna olisi uusi päivä työstää tammaa, ja kenties ulkopuolelta katsottuna se oikeasti kehittyi. Ja jos ei, tamma oli vielä nuori, ja sillä olisi aikaa hioutua.
”Millainen päivä sinulla on tiedossa huomenna?” hän kysyi pohtien lähtisikö Edgerlyn tiimi jo kohti Burghleytä. Hän ehtisi paikalle vasta viikonlopuksi - kunhan Paulus suostuisi tuuraajaksi - mutta kisoja ei voisi jättää näkemättä. Olisihan hänkin siellä joku päivä, ja tämäkin olisi tilaisuus oppia tulevaisuutta varten, ja totta kai kannustaa Bexiä.

Zoekin toivoi niin. Olisi sääli nähdä Mayben työpanoksen menevän hukkaan. Tyttö ei ollut kenties tottunut kouluttamaan nuoria ratsuja, mutta tekemällähän sitä parhaiten oppi, ja Maybellä oli sentään lähestulkoon kaikkien alojen huiput tukenaan.
”Ratsastan Paddyn, kenties maastoilen näillä vastikään kotiutuneilla sankareilla, riippuen Bexin tahdosta viettää aikaa satulassa”, nainen vastasi, ”ja sen jälkeen pakkaan kaikki Dianan varusteet, pakkaan rekan ja varmistan, että kaikki on valmiina, sillä lähdemme ajamaan Burghleytä kohden aamuyöstä, joten silloin ei enää tee mieli tarkistaa yhtään mitään.” Hän toivoi niin kovin, että saisi huomenna työpäivänsä pakettiin iltapäivästä, jotta ehtisi nukkumaan edes muutamaksi tunniksi kotiin, ennenkö matka Burghleyn maille saisi alkaa.

”Se kuulostaa ihanalta päivältä”, Maybe haaveili ja pujotti sormensa Zoen sormien lomaan. Hän tunsi olonsa levolliseksi ja onnelliseksi kuunnellessaan naisen sydämen sykettä ja hengityksen rytmiä, mikä oli erikoista, sillä hänellä oli yleensä vaikeuksia malttaa olla aloillaan. Nemon kynnet rapisivat tietokoneen valoa lukuun ottamatta pimentyneessä huoneessa, kun saksanpaimenkoira etsi mukavampaa makuupaikkaa.
”Kisoihin lähteminen on mahtavaa. Kutkuttava odotus, adrenaliini, tulevien kisapäivien jännitys - se on ehkä parempaa kuin joulun odotus.”

Zoe ei tiennyt, kuvailisiko sitä varsinaisesti ihanaksi. Hän olisi voinut käyttää ilmaisua kiireinen, hätäinen tai stressaava mieluummin kuin kuvaillut päivää ihanaksi. Hän nautti rutiineista, ja valitettavasti kisoihin lähteminen heti edellisistä kotiuduttua oli kaukana rutiineita noudattelevasta päivästä.
”Jos niin sanot”, hän naurahti hiljaa ja rutisti tyttöä lähemmäs. Hänen näkemyksensä kisoista oli varsin toisenlainen, vaikka jännitys olikin niissä jatkuvasti läsnä. ”Lauantaiksiko tähtäät paikalle?”

”Perjantaiksi”, Maybe vastasi ja nyrpisti pientä, pisamaista nenäänsä, ”jos vain saan Pauluksen maaniteltua tuuraamaan minua ja huolehtimaan Chovesta ja Chessistä. Hän ei ole kovin kiintynyt jälkimmäiseen, mutta ehkä Chessille tekisi hyvääkin viettää muutama päivä laitumella kaikessa rauhassa. Jostain syystä se stressaantuu aina tallin hälinästä.” Vihreä, syrjäinen laidun voisi olla hyvää hermolepoa nuorelle tammalle.
”Aiotko nukkua hevosautossa vai saatko hotellihuoneen?” hän kysyi ja nosti päätään voidakseen katsoa Zoea.

”Pidän sormet ristissä”, nainen totesi ja tunsi tuttua, rasittavaa avuttomuuden tunnetta tietäessään, ettei voisi mitenkään auttaa Maybeä. Jos hän menisi pyytämään moista palvelusta Paulukselta, mies ei epäröisi hetkeäkään kieltäytyessään.
”Ei siitä mitään haittaa ainakaan olisi”, Zoe vastasi pienen nyökkäyksen kera. Epäilemättä Chess viihtyisi laitumella vallan mainiosti, sillä sellaisellahan tamma tuntui koko elämänsä tähän asti viettäneenkin.
”Hevosautossa. Mitään järkeä ajella edestakaisin, kun käytössä on hevosauto hulppeilla asuintiloilla.” Hän ei tosin epäillyt hetkeäkään, etteikö olisi saanut viettää yönsä hotellissa, jos vain olisi niin toivonut. ”Olenpahan lähempänä tallialuetta, ja voin katsoa Bexin perään.” Luojan kiitos kilparatsastaja oli kesän aikana oppinut olemaan hiljaa sen jälkeen, kun hän ilmoitti menevänsä nukkumaan, eikä koettanut enää viritellä keskustelua. Siinä oli jo riittämiin, että he joutuivat jakamaan asuintilansa tien päällä ollessaan.

Maybe nauroi hyväntuulisesti.
”Olenpa hupsu. Unohdin jo hetkeksi, että sinulla on käytössäsi Edgerlyn hevosauto”, hän sanoi ja pyöräytti itselleen silmiään.
”Minä nukun yleensä trailerissa tai auton takapenkillä.” Se ei ollut kovin hohdokasta, mutta kilpailemisen riemu ylitti vähäiset yöunet, kipeytyvät lihakset tai nykyajan mukavuuksien puuttumisen. Luoja tiesi, ettei hän ollut kaivannut niitä ennenkään. Koulun lacrosse-joukkuekin nukkui yleensä yhdessä makuupussien läjässä.
”Aikooko Bex osallistua Dianalla kaikkiin seuraavan kauden neljän tähden kisoihin? Australiaa ehkä lukuun ottamatta.”

”Voi sinua”, Zoe vastasi myötätuntoisena. Autossa nukkuminen ei koskaan ollut kovinkaan hehkeää, mutta kyllä yhden yön selvisi niinkin. Burghleyn kaltainen neljän yön - tai usean ratsukon kohdalla viiden yön - mittainen aika sen sijaan ei olisi hoitunut vähäisillä unilla kovalla lattialla tai käpertyneenä auton takapenkille.
”Ei. Pau ja Badminton ovat suunnitelmissa, mutta kaikki riippuu nyt Burghleystä. Diana on nyt huippukunnossa, mutta se tarvitsee lomaakin. Jos se tuntuu väsyneeltä näiden kisojen aikana, Pau pudotetaan pois ja Badmintonia katsotaan keväällä uudestaan. Se on kuitenkin kilpaillut niin monissa neljän tähden kilpailuissa reilun vuoden sisään, etten ihmettelisi, vaikka se kävisi vain Badmintonissa tai Burghleyssä ensi vuonna, ja kiertäisi sen sijaan pienempiä kisoja koko kauden”, Zoe vastasi. ”Se on kuitenkin vielä nuori hevonen, jolla on helposti vielä ainakin viisi vuotta aikaa kilpailla huipulla. Olisi typerää kuluttaa se nyt puhki. Java on sen sijaan esiintynyt niin edukseen, että se varmaankin starttaa neljässä tähdessä jos ei jo Paussa, niin Badmintonissa viimeistään.”

”Mahtavaa!” tyttö säteili innosta. Bex ansaitsi mahdollisuuden kilpailla huipulla. Nainen oli uskomaton. Ja niin ihana kuin Greenridgen ratsastuskoulu olikin, Bexin lahjakkuus meni hukkaan tuntiponien ratsuttamisessa.
”Tiedätkö onko Bexillä suosikkihevosta?” hän kysyi uteliaana, vaikka oli varmasti kysynyt sitä joskus Bexiltä itseltäänkin. Zoen lempihevonen taisi olla selvää jokaiselle tallin työntekijälle.
”Edgerly kertoi kerran haastattelussa, että vaikka hän on kilpaillut kenttäratsastuksessa koko ikänsä ja osallistunut lukemattomiin suuriin arvokisoihin hyvillä hevosilla, hän ei ollut koskaan ratsastanut Paddyn kaltaista hevosta tai tuntenut samanlaista yhteyttä ratsuunsa. Mietin usein, oliko se samanlaista, kuin mitä tunnen Choven kanssa.” Ehkä oli naiivia ajatella niin, kun oli 20 ja kilpaili vasta kahden tähden kisoissa, mutta Maybe rakasti Chovea kuin sielunkumppania. Corinne oli nähnyt siinä mestarin, oman, legendaarisen ratsunsa uudestisyntyneenä, ja Maybe halusi uskoa samaa. Hän tiesi, että Chovessa oli kaikki legendan ainekset.

”Se taitaa vaihtua joka päivä”, Zoe vastasi kuivaa huvittuneisuutta äänessään. Siltä se ainakin Bexin puheiden pohjalta kuulosti. Milloin nainen ylisti Selkietä, milloin Dianaa. Ota siitä nyt sitten selvää. Kai hänen olisi pitänyt olla paremmin perillä kilparatsastajan mielenliikkeistä vietettyään lähes koko kesän joka toisen viikonlopun saman katon alla naisen kanssa, mutta hän ei ollut vaivautunut kiinnittämään yhtään sen enempää huomiota Bexiin kuin oli aivan välttämätöntä.
”Voit aina kysyä häneltä”, nainen ehdotti pienen hymyn kera. ”Epäilemättä herra Edgerly puhuisi mielellään kanssasi Paddystä.” Kenties Maybe voisi pitää Charlesin kaukana lähtöalueelta juuri ennen Dianan lähtövuoroa, niin miehen ei tarvitsisi nähdä aina ennen lähtöä kalpeaksi valahtavaa ratsastajaansa.

”Ehkä kysynkin”, Maybe vastasi. Hän oli lähestynyt hyistä aristokraattia useamman kerran, yleensä ehdottaakseen lahjaa tai palvelusta ystävilleen. Edgerly onneksi antoi mielellään anteliaita lahjoja ja lomamatkoja työntekijöilleen, joten se ei vaatinut samanlaista maanittelua kuin Pauluksen kanssa työskentely.
”Kuinka paljon lomapäiviä sinulla on muuten käyttämättä?”

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Luodut toisilleen   La Syys 09, 2017 9:19 pm

”Kysy”, nainen kannusti. Edgerly puhuisi varmasti mielellään Paddystä, sillä kukapa ei tahtoisi muistella elämänsä hevosta? Kuka tiesi, ehkä Maybe oppisi jotakin uutta ja hyödyllistä siinä sivussa ja jos ei, ainakin tyttö saisi kuunnella tarinointia huippukenttäratsusta.
”Monta”, Zoe irvisti, ”kisojen kanssa vapaapäivien sumpliminen on ollut yhtä sotkua. Olin sentään tänään vapaalla.” Burghleyn jälkeen hän pitäisi useamman päivän vapaan, Bex pärjätkööt Nathanin ja tallin väen voimin.

Maybe nauroi ja hautasi kasvonsa hetkeksi pinkkiin, hyväntuoksuiseen huppariin.
”Oletko käyttänyt yhtäkään saamaasi lomamatkaa?” hän kysyi. Ehkä niiden pyytäminen Zoelle meni hukkaan, kun naista ei saanut kammettua irti töistä. Saisikohan hän naisen lähtemään kanssaan jonnekin? Asiaa ajatellessaan Maybekään ei tosin ollut halukas jättämään hevosiaan ja valmentautumista kovin moneksi päiväksi. Vaikka hän ei ollut jaksaa kävellä sänkyyn päiviensä päätteeksi oltuaan tallilla yleensä yli 12 tuntia päivittäin, hän rakasti elämäänsä ja piti katseensa tavoitteissaan.

”Yhden”, nainen puolustautui, ”viime talvena.” Hän epäili, että hänellä oli edelleen vapaapäiviä rastissa vuoden takaakin, mutta kukapa niistä jaksoi niin tarkasti kirjaa pitää.
”Ehkä taas tämän kauden päätteeksi voin pitää hieman pidemmän vapaan.” Ja lehmät lensivät. Hän ei osaisi olla viikonloppua kauempaa poissa tallilta, mutta ei kai hänen tarvinnutkaan. Ei ainakaan, jos Edgerly ei saisi tietää. Mitä mies ei tiennyt, se ei tuota haitannut.
”Milloinkas sinä olet pysynyt tallilta poissa koko vapaapäiväsi ajan tai lähtenyt kotiin heti, kun työtunnit ovat tulleet täyteen?” Zoe virnisti.

”Minulla on paljon työtunteja!” Maybe puolustautui nauraen ja listasi sormillaan.
”Minulla on tallityöntekijän työtunnit, mutta sen lisäksi hoidan Jamien hevosia ja ratsastankin niitä iltaisin, jos molemmat hoitajat ovat matkalla - ja sen lisäksi valmentaudun Chovella ja ratsastan Chessiä. Millaisia vapaapäiviä sinä sovittaisit sinne?” hän kysyi ja lisäsi sitten inspiroituneena.
”Mutta minähän lähden juuri koko viikonlopuksi katsomaan upeita kenttäkisoja! Siinä on jo kolme vapaapäivää.”

”Sinulla on kolme työtä”, Zoe nauroi, ”oletko harkinnut edes yhdestä luopumista?” Hyvähän hänen oli puhua, kun oli vain hevosenhoitaja, ja siltikin onnistui venyttämään päivänsä mahdottoman pituisiksi. Hän tosin syytti siitä kilparatsastajaa, jonka vahtimiseen kului aina tuhottomasti aikaa.
”Jos ne ovat vapaapäiväsi, taidan vetää tarjoukseni kulkupassista takaisin”, Zoe nauroi lämpimästi. ”Pysy visusti katsojien aidan takana.”

”En! Ellei ole aivan pakko. Onhan se välillä raskasta ja hektistä. Ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä, miten paljon tiimini joutuu tuuraamaan minua, kun käyn kisoissa. Tai miten kiireessä joudun hoitamaan ja liikuttamaan hevosia. Mutta en ole luovuttaja”, Maybe vastasi mietteliäänä ja pyörähti sitten vatsalleen katsoen naista järkyttyneenä.
”Et kai tekisi sitä minulle? Mikään ei voita kisapaikkojen tunnelmaa, tallien tohinaa ja haluan toivottaa Bexille onnea”, tyttö vetosi. Kuinka Burghleystä voisi nauttia vain seisoskelemalla valkoisen nauhan takana? Hän halusi nähdä todellisuuden ja kokea ainakin sivustaseuraajana, millaista legendaarisessa kenttäkisassa kilpaileminen oli.

"Se ei ole luovuttamista, Maybe", nainen huomautti, "vaan priorisointia. Jos yrität tehdä kaikkea, et voi tehdä mitään niin hyvin kuin tahtoisit." Hän ei ainakaan tiennyt ketään, joka kykenisi hoitamaan kolme työtä omien standardiensa tasoisesti, elleivät standardit olleet todella alhaiset. Zoe ei voinut kuin nauraa lämpimästi Mayben ilmeelle.
"En, en voisi tehdä sitä", nainen myönsi. Hänellä saattoi olla ilkeän kiusaajan maine, mutta ei hän voisi riistää Maybeltä mahdollisuutta nähdä kisoista niin paljon kuin vain mahdollista.

”Kiitos”, tyttö vastasi ja nojautui eteenpäin painamaan suudelman Zoen huulille. Oli epätodellisen ihanaa, että hän saattoi tehdä niin. Hän puraisi alahuultaan ja laski katseensa miettiessään naisen sanoja. Se oli tuskallisen totta, ja se nakersi häntä päivittäin. Hän ei tehnyt mitään niin hyvin kuin haluaisi ja juoksi tehtävästä toiseen yrittäen epätoivoisesti ehtiä tehdä kaiken. Mutta mistä hän luopuisi?
”Mutta… Mitä minä priorisoin? Mitä voin jättää pois?” hän kysyi neuvottomana ja painoi leukansa naisen olkapäälle. Chove ja kilpaileminen ei tietenkään tullut kysymykseenkään: hän rakasti ratsastamista ja kilpailemista, hevosesta puhumattakaan. Hän rakasti myös Jamien hevosia, ja miehestä oli tullut hyvä ystävä vuosien varrella. Ne tarjosivat myös mahdollisuuden ratsastaa erilaisia hevosia ja oppia päivittäin uutta. Mutta miten hän voisi hylätä työnsä tallilla, kun oli Fairchildeille velkaa kaiken? Voisiko hän menettää Choven, jos lopettaisi tallilla? Ja millä hän eläisi, jos jättäisi tallityöt? Myös tiimin jättäminen tuntui kamalalta ajatukselta, vaikkei hän tainnutkaan olla kovin suuri voimavara ollessaan niin paljon poissa.

Zoe hymyili vasten tytön pehmeitä huulia. Hän järjestäisi kulkuluvan Maybellekin, ja kuka ties, kenties yrittäisi itsekin ehtiä katsomaan edes jotakin osaa jonkun päivän luokasta Mayben kanssa. Tytön into oli aina tarttuvaa laatua, eikä mikään piristänyt mieltä samaan tapaan kuin Mayben seurassa oleminen.
”Siihen ei kukaan muu tiedä vastausta kuin sinä”, Zoe vastasi ja silitti Mayben hiuksia. Hän tiesi, mitä hän olisi Mayben tilanteessa tehnyt - ja mitä oli aikanaan tehnytkin siirtyessään ratsuttajasta Edgerlyn hevosten yksityiseksi hoitajaksi. Tytön toki täytyisi tehdä se päinvastoin ja luopua hoitajan pestistään kilparatsastuksen eduksi. Tai neuvotella Fairchildien kanssa täysin uusi työkuvio, jos tyttö haluaisi edelleen jatkaa kaiken tekemistä.
”Sinulla on aikaa pohtia sitä. Kenttäkausi kääntyy jo loppua kohden”, luojan kiitos. Hän ei kestäisi enää kuukausikaupalla tien päällä lähes joka viikonloppu.

Maybe hymyili naiselle ja painoi poskensa tämän rintaa vasten kiertäen käsivartensa lujemmin Zoen ympärille. Vaikea päätös varmasti lähestyi, ja hänen olisi neuvoteltava Corinnen kanssa siitä, mitä tehdä. Hän tekisi mitä tahansa voidakseen jatkaa Choven kanssa ja viedä tamma huipulle.
”Kiitos, kun olet niin ihana”, hän vetosi ja silitti jalkaterällään naisen jalkaa.
”Olet oikeassa. Se on kamalaa. Onneksi talvella voi sentään keskittyä kunnolla valmentautumiseen ja kehittää koulu- ja esteosuuksia kisoissa”, tyttö huokasi haikeasti. Hän odotti aina kisakautta täynnä ylipulppuavaa intoa.

Zoe pudisteli päätään jatkaen sormiensa ujuttamista vaaleiden hiusten sekaan rauhallisin liikkein. Hän ei ollut tehnyt tai sanonut yhtään mitään ansaitakseen tytön kehut joka käänteessä.
”Kunhan valmentaudutte ahkerasti, pääsette lähtemään ensi kaudella liikkeelle lennosta”, nainen totesi hymyillen. Epäilemättä Maybe ja Chove kehittyisivät harppauksina talven myötä, ja olisivat valmiit uusiin haasteisiin seuraavalla kaudella. Kenties Bexillekin kävisi samoin. Hän ei tosin pidättäisi hengitystään sitä odotellessaan.

”Toivottavasti niin”, tyttö vastasi. Niin he tekisivät. Hän oli neuvotellut jo useamman valmentajan kanssa tavoitteita talvikauden ajalle. Chove oli menestynyt uskomattoman hienosti tällä kaudella, ja jopa Corinne oli kehunut heitä, mutta Maybe tiesi, että hänen täytyi kehittyä vielä nopeammin ja suuremmin harppauksin, jos hän halusi kilpailla isommissa ja vaikeammissa kisoissa ja menestyä edelleen.
”Mitä sinä suunnittelet talvelle?”

”Hevosenhoitajana hyvä puoli on, ettei minun tarvitse suunnitella mitään. Seuraan vain muiden suunnitelmia”, Zoe virnisti puolittain ja vilkaisi Maybeä. Eihän hänen tarvinnut suunnitella mitään, mutta se ei estänyt suunnittelemasta, ja alun kankeuden ja köydenvedon jälkeen Bexkin tuntui tällä kaudella huomanneen, että siitä oli apua, kun jakoi suunnitelmiaan. Heillä oli omanlaisensa tasainen, huomaamaton rutiininsa. Bex kertoi suunnitelmiaan ääneen, puhumatta varsinaisesti hänelle, ja hän kuunteli samalla kun teki jotakin muuta, mutta keskeytti naisen heti, kun oli eri mieltä jostakin. Kumpikin tiesi toisen keskittyvän täysin suunnitteluun, vaikka kumpikin teki parhaansa esittääkseen, ettei niin ollut.
”Hevoset saavat pidemmän loman kauden päätteeksi, ennenkö niitä olisi tarkoitus treenata hieman osissa. Joulun tienoolla oli vielä tarkoitus antaa hetki lomaa, ennenkö palattaisiin kisojen vaatimaan treenitahtiin.”

”Se kuulostaa hyvältä”, Maybe nauroi ja kurottui painamaan suudelman naisen poskelle. Tulevaisuus täytti hänet toivolla ja odotuksilla, ja sai varpaat kipristelemään malttamattomana. Zoe oli ainoa syy, miksi hän oli mieluummin tässä, kuin satulassa.
”Toivon ihan kamalasti, että Bex loistaa Burghleyssä”, hän huokasi, ”hän ansaitsee sen. Samoin Diana.” Hän oli tavattoman onnekas, että pääsisi tukemaan ystäväänsä niin tärkeisiin, isoihin kisoihin.

”En tiedä Bexistä, mutta Diana ansaitsee sen ehdottomasti”, Zoe vastasi purren huultaan, ettei virnistäisi. Hyvä on, kyllä ratsastajakin ansaitsi hienon suorituksen Burghleyn haastavalta radalta. Pieni kilparatsastaja oli jo ylittänyt ainakin hänen odotuksensa Luhmühlenin suorituksellaan, joka oli kantanut ratsukon karvan päähän palkintokorokkeista. Se sekä Javan hieno, virheetön suoritus Burghamista olivat epäilemättä tämän kisakauden kohokohtia. Duffyn yllätysvoitto Blair Castlesta ei myöskään ollut huono hetki koko kevään ja kesän kestäneen viikonloppumatkailun varrelta.
”Ei auta kuin toivoa parasta.” Hän oli melko varma, että loppuviikon Burghley olisi haastavin ja kovatasoisin kilpailu, jossa Bex oli koskaan ratsastanut. Saisi nähdä, kuinka hyvin vaahtosammutin kestäisi suurkilpailujen hektisyyttä ja odotusten paineita.

Tietokoneella elokuva vaihtui lopputeksteihin, ja Maybe vilkaisi sitä hämmästyneenä. Kingsman oli hänen ehdottomia suosikkielokuviaan, mutta hän ei edes muistanut laittaneensa sen pyörimään. Hän nousi istumaan, vaikkei halunnutkaan irrottautua Zoesta ja vilkaisi konetta.
”Haluatko katsoa jotain muuta vai käydä nukkumaan?” hän kysyi ja vilkaisi vähälle huomiolle jääneitä herkkuja ojentaen sitten karkkikulhoa vielä kokeilevasti naista kohti. Hän ei tiennyt, miten malttaisi nukahtaa, mutta ei pahastuisi lainkaan, vaikka saisi vain halata naista läpi yön.

Zoe laski hiljaa huokaisten irti Maybestä ja seurasi tytön esimerkkiä nousten istumaan. Hän vilkaisi kolhiintunutta kelloaan (olisi varmaan aika hankkia uusi, mutta miksi luopua vanhasta niin kauan kuin se tikitti ja lasissa ei ollut niin paljoa naarmuja, etteikö kellotaulua olisi edelleen nähnyt) ja hymyili tytölle.
”Minulla on kiireinen päivä huomenna ja todennäköisesti vähäisesti aikaa nukkua illalla, joten nukkuminen olisi viisainta”, hän totesi aavistuksen pahoitteleva sävy äänessään. Eihän edellisiäkään elokuvia ollut tullut katsottua puolella silmälläkään - ainoa mitä hän muisti juuri päättyneestä elokuvasta oli sateenvarjo, joka toimi varsin tehokkaana aseena. Hän pudisti päätään tarjotuille herkuille ja nousi venytellen ylös sängyltä. Maisie ponkaisi heti jaloilleen kuin ei olisi koskaan nukkunutkaan, ja asteli varsin tietäväisen oloisena huoneen ovelle.
”Ehei tyttö, tee vain olosi kotoisaksi ja mene takaisin nurkkaasi ennenkö Nemo vie paikkasi”, Zoe totesi ja työnsi koiran jalalla pois tieltä raottaakseen huoneen ovea. Hän ei ollut varautunut siihen, että jäisi yöksi Mayben luokse, mutta ainakin hän voisi käydä huuhtomassa suunsa vedellä.

Maybe hypähti alas sängyltä ja tarjoutui päästämään Maisienkin iltapissalle hämärään puutarhaan samalla ovenavauksella kuin Nemon, sillä välin kun Zoe kävisi iltapesuilla kylpyhuoneen puolella. Hän teki niin naisen jälkeen, pakaten herkut huoneestaan takaisin keittiöön hammasharja suussaan, ja vihelsi yöhön kutsuen koirat sisään.
Tyttö tuuppasi huoneensa oven kiinni jalallaan, kun kaikki neljä olivat sen sisäpuolella ja kiemurteli ulos housuistaan matkalla vaatekaapille, mistä poimi löysän, reisimittaisen t-paidan, jonka nykäisi päänsä yli nakattuaan myös mustan topin vaatekaapin puolelle. Se ei edustanut samoin kuin hänen hevostensa kaapit, sillä hänellä harvoin oli aikaa tai energiaa viikata ja järjestellä vaatteitaan.
Hän potki koristetyynyjä alas sängyltä, tuuppasi Nemon alas sängyltä ja kiskoi päiväpeiton syrjään pirteiden, raidallisten lakanoiden päältä.
”Mihin aikaan sinulla on herätys?” hän kysyi pujottaen paljaat jalkansa peiton alle.

Zoe kuoriutui pinkistä hupparistaan epäillen, että paistuisi elävältä jos jättäisi sen päälleen, ja riisui sukkansa. Hän puri huultaan pohtiessaan, kuinka väärän kuvan antaisi Maybelle, jos riisuisi tummat joogahousunsakin, ja päätti jättää ne jalkaansa. Ne olivat aivan riittävän mukavat nukkumista varten. Hän suoristi tummanharmaata toppiaan ja tuijotti hetken kilpaa koiransa kanssa, kun Maisie seisoi sängyn vieressä odottamassa päiväpeiton ja tyynyjen siirtoa pois, jotta koira voisi vallata paikkansa. Tiukka tuijotus kuitenkin tepsi, sillä tyytymättömästi tuhahtaen terrieri kääntyi kannoillaan ja asettui kerälle huoneen matolle.
”Varmaankin kuuden pintaan, niin ehdin tallille ennenkö Lauren saa hevosia ulos”, hän vastasi hetken pohdittuaan. Hänellä riittäisi tekemistä, ja hän voisi hyvin aloittaa heti varhain. Hevosautokin vaati pesua, kun hän ei ollut tänään käynyt sen kimppuun. Paddynkin kanssa oli kivempi maastoilla kun muut vasta heräilivät. Seuraava päivä alkoi kuulostaa yhä kiireisemmältä, mitä enemmän hän asiaa ajatteli, joten nainen päätti keskittää ajatuksensa johonkin muuhun, kuten vaikka siihen, miten asettua mukavasti Mayben vierelle peiton alle.
”Oletan, ettet ole pitämässä vapaapäivää, vaan ilmestyt ennen pitkää itsekin tallille?”

Maybe asettui Zoen viereen ja hivuttautui lähemmäs toivoen naisen tietävän, että voisi tuupata hänet kauemmas halutessaan omaa tilaa. Heidät ympäröinyt pimeys sai naisen lämmön ja kosketuksen tuoman sähkön ja väreilyn tuntumaan entistä intensiivisemmältä, ja tyttö nautti Zoen läsnäolosta yrittäen painaa jokaisen hetken mieleensä.
”En ole”, hän myönsi piirrellen naisen käsivarteen, hengitys pehmeänä Zoen olkavarrella. Ei ollut väliä, ettei nainen kaivannut enempää tai kenties halunnut häntä laisinkaan, sillä pelkkä läsnäolon voima oli kutkuttavaa.
”Celia on lähdössä Brysseliin hevosten kanssa, ja Inga on tulossa takaisin Sveitsistä, joten autan myös Jamien hevosten kanssa huomenna ja illalla valmentaudun Choven kanssa. Voin tulla kanssasi yhtä matkaa ja auttaa Celiaa pakkaamaan auton ja hevoset kyytiin.”

”Älä kuvittelekaan”, Zoe tuhahti. ”Jos näen sinut ennen kymmentä tallilla, Burghleyn kulkupassisi on mennyttä.” Hän olisi mieluummin suonut tytölle mahdollisuuden nukkua vaikka puoleen päivään, mutta sen ehdottaminen olisi ollut yhtä tyhjän kanssa. Maybe ei kuitenkaan suostuisi olemaan poissa tallilta niin pitkää aikaa - eikä hänkään olisi, jos totta puhuttiin. Hänen tapansa läksyttää tyttöä oli harvinaisen tekopyhää, mutta se hänelle suotakoon. Hän oli elänyt hevosmaailmassa kauemmin kuin Maybe, hänellä oli oikeus silloin tällöin leikkiä viisaampaa.
”Miten Jamien hevosilla on sujunut?” Hän kysäisi asettuen mukavammin makuulle ja veti tyttöä hieman lähemmäs kylkeään kietoen kätensä nuoremman ympärille. Zoe olisi mielellään seurannut muidenkin kisataipaleita, mutta aikaa ei vain tuntunut riittävän. Hyvä kun hän pysyi kartalla kenttäratsastuksesta.

”Mitä?” Maybe ähkäisi pettyneenä.
”Kiristätkö minua? Olen aamuihminen! Olisi julmaa pakottaa minut istumaan täällä turhaan, jos voisin olla auttamassa ystäviäni tallilla”, hän vetosi ja painoi suukon naisen käsivarrelle. Hän oli huumaantunut siitä, miltä se tuntui.
”Et kai sinä tekisi minulle niin?” hän vetosi kietoutuen takaisin Zoen kylkeen onnellisena naisen käsivarresta ympärillään.
”Oh, ihan hyvin! Bambin kanssa on ollut hieman ongelmia tällä kaudella, vaikka se menestyikin hyvin Aachenissa ja Monte Carlossa, mutta muut ovat pärjänneet hienosti. Q sai 10. sijan Valkenswaardissa, ja Jamie voitti Global Champions Tourin osakilpailun Lontoossa Socksin kanssa, mikä oli aivan mahtavaa! Ja tuli kolmanneksi Hicksteadissä. Heinäkuussa Q voitti luokan ja tuli toiseksi pääluokassa Chantillyssä”, Maybe selosti ja kiersi käsivartensa Zoen vyötärölle.
”Eikö sinulle tule kuuma housut jalassa?”

”Älä siis istu turhaan. Jos ei nukuta, voit aina siivota vaikka kaappisi”, Zoe virnisti ja kurkotti suukottamaan Mayben päälakea. ”Olet kekseliäs nuori nainen. Minulla on loputtomiin luottoa siihen, että keksit itsellesi järkevää tekemistä aamukymmeneen saakka.” Hän kuunteli hymy huulillaan tytön kertomusta Jamien hevosten kisataipaleesta viime kuukausina, nyökytellen mukana aina sopivissa kohdissa. Maybe jäisi epäilemättä kaipaamaan hevosia, jos luopuisi hoitajan pestistään, mutta kumpaa tyttö kaipaisi enemmän: työskentelyä Rosingsissa vai Jamien hevosten hoitamista? No, sitähän tyttö ehtisi miettiä seuraavat kuukaudet.
”Toivottavasti ne jatkavat mallikkaasti”, nainen totesi. Oli aina mukavaa, kun menestystä tuli kotitallille. Se nosti tallin profiilia muiden joukossa huomattavasti, vaikka eipä ongelmia tyhjien karsinoiden kanssa ollutkaan.
”Potkin peittoa pois jos niin käy”, Zoe vastasi huolettomasti ja silitteli Mayben käsivartta. Tätä menoa he makoilisivat pimeässä huoneessa tunteja, ennenkö kumpikaan malttaisi olla hiljaa ja edes yrittää nukkumista. No, onneksi kahvi oli keksitty.

”Se on yliarvostettua”, Maybe huomautti kevyesti Zoen viitatessa hänen vaatekaappinsa järjestykseen.
”Ehkä voin tarjota lahjusta siitä hyvästä, että saan tulla auttamaan Celiaa aamun lähdön kanssa?” hän ehdotti ja silitti Zoen kylkeä naisen ympärille kierretyllä kädellä. Ehkä hänen pitäisi siirtyä kauemmas, jotta nainen saisi nukuttua, mutta hänellä ei ollut tarpeeksi itsekuria. Varsinkaan, kun hän ei tiennyt, jäisikö tämä ainutkertaiseksi tilanteeksi.
”Pinteleiden käärimistä tai loimien pesua, esimerkiksi?”

Zoe siristi silmiään epäluuloisena. Mayben ehdotus oli varsin houkutteleva, kun hän osasi jo nyt arvata, miten kiire huomenna tulisi, jos hän tahtoisi pitää kiinni suunnitelmastaan lähteä päivätallin jälkeen kotiin. Samalla se oli nimenomaan juuri sitä, mistä hän tahtoi pitää Maybeä kaukana - lisää työtä.
”Tarvitaanko sinua ihan oikeasti aamulla tallilla?” Nainen kysyi sen sijaan. Mayben kanssa neuvottelu tuskin päätyisi hänen voittoonsa. Jos mikään muu ei toimisi, tyttö vain lähtisi aamulla tallille heti hänen jälkeensä ja välttelisi törmäämistä aamun ensimmäiset tunnit.

”Tarvitaan”, Maybe vastasi vakuuttavasti. Tallilla tarvittiin aina apukäsiä, ja Celia varmasti arvostaisi apua yrittäessään päästä ajoissa matkaan kolmen tamman kanssa. Onneksi tallille ei jäänyt kuin kolme hevosta, ennen kuin Inga palaisi Bambin, Panin ja Cadberryn kanssa.
”Laitan meille herätyksen puoli kuudeksi”, hän lisäsi, valaisi pisamaiset kasvonsa hetkeksi puhelimen näytöllä ja nakkasi sen sitten lipastolleen, ennen kuin asettui takaisin Zoen kyljen viereen. Ihastuttava, vatsanpohjaan kutittava adrenaliini sykki hänen suonissaan, ja Maybe arveli, ettei saisi hetkeen - tai tunteihin - unta, mutta ehkä hänen pitäisi tarjota mahdollisuus edes parhaalle ystävälleen.
”Nuku hyvin.”

”Selvä”, Zoe luovutti huokaisten. Hän oli yrittänyt, kaipa siitäkin sai edes jotain pisteitä. Ehkä hän jollakin kerralla onnistuisi vakuuttamaan Mayben siitä, että olisi ihan okei viettää muutama hereillä oloon tarkoitettu tunti muuallakin kuin tallilla.
”Sinä myös”, nainen vastasi pehmeästi ja puristi hellästi tytön käsivartta. ”Potkaise Maisie alas, jos se ujuttautuu sänkyyn, ja potki minuakin kauemmas, jos kaipaat omaa tilaa”, hän totesi epäillen ettei kestäisi kauaakaan, kun terrieri koettaisi onneaan sängyn suhteen. Maisie oli asettunut aivan liian helposti matolle pysyäkseen siinä koko yötä.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Luodut toisilleen   La Syys 09, 2017 9:20 pm

Lauantai 9. syyskuuta 2017 - Koirakuiskaaja

Burghleyn uskomattoman menestyksen jälkeensä jättämä hehku ei ollut kadonnut, vaikka paluu arkeen olikin ollut nopeasti edessä. He olivat tulleet keskiviikkona siihen tulokseen, ettei Selkietä kannattanut viedä perjantaina Gatcombeen, sillä parin viikon takaisen Blair Castlen rasitus näkyi ja tuntui ruunassa edelleen. Parempi jättää yhdet kisat väliin ja lähteä seuraaviin levänneellä, kisavalmiilla ratsulla. Se tosin oli tarkoittanut, että hänellä oli enemmän aikaa kuin hän oli aavistellut, ja se oli johtanut Charlesin häiriköintiin puhelimitse. Hän tosin syytti miestä itseään, olihan Charles alunperin mennyt mainitsemaan mahdollisuuden uuteen hevoseen - tai niin hän ainakin tarinaa kaikille kertoisi, jos joku vain erehtyisi kysymään.
Laadukkaita kilparatsuja sekä Britteinsaarilta että Euroopasta tuova myyntitalli oli luonnollisesti ensimmäinen pysäkki seuraavan tähtiratsun etsimisessä, sillä jos ei mitään muuta, myyntitallin henkilökunta osaisi ainakin lähettää heidät oikeaan suuntaan, jos heiltä ei sopivia hevosia löytyisi. Bex oli melko varma, että Charles olisi heistä se, jolla oli kilometrin mittainen vaatimuslista, ja hyväkin niin. Hänen kokemuksensa hevosten hankkimisesta rajoittui siihen, että ratsu oli hyvätapainen, liikkui mukavasti ja sai eläinlääkäriltä terveen paperit sekä tietenkin tuntui ratsulta, jonka kanssa hän tulisi toimeen.
”Joko onnistuit poimimaan suosikkisi ehdotetuista hevosista?” Bex virnisti vinosti. Suuri myyntitalli oli lähettänyt etukäteen muutamasta hevosesta kuvia ja tarkempia tietoja arvellessaan, että jokin tarjotuista saattaisi kiinnostaa heitä. Hän tosin uskoi enemmän siihen, että kannatti pelmahtaa paikalle ja nähdä hevoset aivan itse. Kisasuoritukset ja sukutaulu eivät koskaan antaneet niin kokonaisvaltaista kuvaa, etteikö hevonen voisi paikan päällä olla aivan mitä sattuu.

Charles katsahti naista silmäkulmastaan eikä voinut muuta kuin vastata hymyyn. Burghleyn voitto, sen jälkeiset juhlat - ja niiden jälkeinen yö - kummittelivat hänen mielessään hänen katsoessaan uskomatonta kilparatsastajaansa. Hän ei ollut varma, oliko kumpikaan heistä uskonut, että Bex voitti Burghleyn Dianan kanssa osallistuessaan siihen ensimmäistä kertaa, mutta illan juhlinta oli ehdottomasti ansaittua. Euforiset, shampanjamakuiset muistot olivat harvinaisen miellyttäviä. Ja naisen menestys oli inspiroinut miestä kasvattamaan hevosmääräänsä.
He tarvitsisivat enemmän kolmen ja neljän tähden kisoihin sopivia hevosia.
”En”, mies vastasi aavistuksen kummeksuen ja suoristi laivastonsinisen puvun kaulusta. Hän nykäisi kevyesti pihaa nuuskivan, pörheäturkkisen corgin hihnaa, ja Winston laukkasi heidän peräänsä kieli huolettomasti suusta roikkuen.
”En yleensä osta hevosia, jotka ovat myynnissä”, Charles lisäsi selityksenä.
”Parhaita hevosia ei myydä avoimesti. Tutkin kilpailuissa hyvin menestyneitä yksilöitä, selvitän niiden taustat ja tilanteen ja neuvottelen omistajien kanssa mahdollisuudesta tulla tutustumaan ja tehdä tarjous.” Heille ehdotetut hevoset eivät olleet kelvottomia, mutta yksikään ei ollut varsinaisesti tehnyt mieheen vaikutusta. Selkien jälkeen hänen uskonsa omaan arviointikykyyn oli tosin haurastunut.
”Onko sinulla suosikkia?”

”Kerta se on ensimmäinenkin”, Bex naurahti katse Winstonin menoa seuraten. Kunhan hevoset liikkuisivat vähemmän taapertaen kuin miehen koira, kaikki olisi hyvin.
”Eip, haluan nähdä hevoset ensin paikan päällä”, nainen virnisti. Kuka tiesi, ehkä hän näkisi tallissa tai tarhassa hevosen, jota heille ei ollut tarjottukaan, ja innostuisi siitä. Tosin viimeksi kun hän oli lennosta vaihtanut hevosesta toiseen, oli hän päätynyt ostamaan Twisterin. Hupsista. Ehkä olisi parempi tarkastella hieman tasoa ja kuulostella, millaisia hevosia ylipäätään oli tarjolla, ennenkö he turvautuisivat Charlesin suosimaan tapaan hankkia ratsuja.
”Oletko sattunut kiinnittämään yhteenkään vastaavaan hevoseen huomiota kilpailuissa?” Hän uteli huvittuneena. Hän oli vilkaissut ehdotettujen hevosten kisatuloksia ja ollut varsin vaikuttunut - yhdellä oli jopa kolmen tähden voitto taskussa alkukaudelta. Nainen tosin joutui edelleen nipistämään itseään päivittäin uskoakseen, että oli todella voittanut Burghleyn, eikä nähnyt vain unta, joten kenties hänen arvostelukykyynsä ei ollut luottamista.

Se oli lohdullista kuulla. Charles luotti Bexin arvostelukykyyn silti vähemmän kuin omaansa. Luoja tiesi, että oli päiviä, jona naisella ei tuntunut olevan itsesuojeluvaistoa tai maalaisjärkeä laisinkaan. Maastoesterata Burghelyssä oli ollut täydellinen - tai niin lähellä kuin suinkin mahdollista - mutta Charles oli hädin tuskin hengittänyt katsellessaan kahta hänelle korvaamatonta olentoa syöksymässä kohti esteitä, joilla niin moni oli kaatunut hevosensa kanssa. Hänen ratsastajansa oli tuskin lasta suurempi ja kuolisi varmasti, jos saisi 500 kiloa hevosta päälleen. Mutta Diana oli vain lentänyt Bexin kanssa - samoin kuin Paddy hänen kanssaan.
”Muutamaan, mutta en ole vielä ehtinyt tehdä perusteellista taustatyötä. En myöskään ole ostamassa hevosta vain itselleni. Kriittisin kriteerihän on se, miten ne sopivat sinulle”, mies huomautti ja avasi naiselle myyntitallin oven. Hän oli halunnut tulla paikalle vain hiukan ajoissa, jotta he ehtisivät nähdä hevoset, ennen kuin ne olisivat valmiina esiteltäviksi. Hevoskauppiaisiin mahtui häikäilettömiä sieluja.
”Mutta haemme hevosta, joka on kolmen tähden tasolla tai ainakin valmis siirtymään sinne pian.”

Bex virnisti leveästi. Hänen oli vaikea kuvitella kilparatsua, jonka kanssa hän ei tulisi toimeen. Ei kai kilparatsujen joukkoon voinut mahtua Hashtagejä? Ei, se ei vain olisi mahdollista. Tietenkään hevonen ei voisi olla kovinkaan vahva, tai heidän ratansa menisivät siinä, sillä hän ei kykenisi pitelemään valtavaa järkälettä joka päättäisi puskea oman päänsä mukaan. Duffynkin kanssa oli tekemistä huonoina päivinä, mutta onneksi niitä päiviä oli harvoin. Olihan ori hänen herttainen kullanmurunsa.
”Löydämme varmasti sopivan”, Bex totesi luottavaisena. Ei ehkä täältä, tai vielä seuraavasta neljästäkään paikasta, mutta jossakin vaiheessa sopiva hevonen tulisi vastaan. Charlesin kontaktiverkosto kenttäratsastuksen maailmassa auttaisi varmasti.
”Minä kun ajattelin, että joku juuri risuestelaukkaradoilta lähtenyt täysiverinen olisi se, mitä haemme”, nainen virnisti vinosti ja käänsi huomionsa talliin, joka oli varsin näyttävä, mutta Rosings Parkin moitteettomuuden jälkeen näytti sottaiselta. Greenridgeen verrattuna hän tosin olisi syönyt vaikka lounaansakin tallin lattialta, joten kaipa kaikki oli vain suhteellista.
”Eikö tuo olisi täydellinen?” Naisen oli pakko kiusata, kun karsinan oven yli kurkisti jalo puoliverisen pää - ja vieressä näkyi taivaita kohti kurkotteleva, karvainen pieni turpa. Kirjava seuraponi puoliveriselle, mitä ilmeisimmin.

Charles kohotti naiselle kulmaansa huvittuneena. Jos nainen jatkaisi neljän tähden kisoissa sijoittumista ja voittamista, hän voisi harkita radalta tulevien täysiveristen hankkimista tai vaikka seeproja.
”Kokonsa puolesta kyllä”, hän huomautti tyynesti ja veti Winstonin pois kierimästä epäsiisteissä purunjämissä, jotka kai tuoksuivat koirasta viehättävältä. Corgi raahautui käytävää pitkin selällään, lyhyet jalat kattoa kohti, ja Charles pyöräytti epäuskoisena silmiään. Miten - miten - hänelle siunaantui tällaisia eläimiä?
”Luulen, että tuo on Lapponia”, mies nyökkäsi kohti edempänä käytävällä karsinasta työntyvää päätä. Punarautiaalla tammalla oli kaunis, sierainten väliin ulottuva piiro ja ilmeikkäät silmät, mutta Charles ei ollut ollut vaikuttunut sen eteenpäinpyrkimyksestä ja energiasta videolla. Se vaikutti hyvätapaiselta ja varmasti sopivalta esimerkiksi juniorin kilparatsastuksi, mutta mies tunnisti omat kilparatsunsa niiden tulesta ja sydämestä. Tämä yksilö näytti ennemmin uneliaalta kuin kiihkeältä katsellessaan heitä.
”Mitä arvelet?” hän kysyi kulmat kriittisesti painuen.

Bex nauroi raikuvasti saaden useammankin tallissa olevista hevosista kääntymään heidän puoleensa. Vai olisi poni sopivan kokoinen ratsu hänelle.
”Haluaisin nähdä ilmeesi, kun lähden maastoesteille ponilla”, nainen huomautti. Neljän tähden maastoesteet näyttivät hurjan suurilta hevosenkin selästä. Hän ei halunnut edes kuvitella, millaista se olisi ponin kanssa. Hän nauroi iloisesti Winstonin puuhille ja kumartui poimimaan pötköttelevän corgin syliinsä. Winston kävi heti järsimään sormia, mutta nainen vain nauroi ja kumartui suukottamaan kylmää nenänpäätä.
”Liian kaunis”, Bex totesi katseltuaan hetken osoitettua tammaa. ”Jos se on täytynyt puunata näin hienoon kuntoon karsinassakin oleillessaan näyttääkseen myyntikelpoiselta, siinä on jotain vikaa”, hän virnisti ja nousi varpailleen voidakseen kurkistaa karsinaan. ”Öljytyt kaviot, eikä niissä ole purua juuri lainkaan. Se voisi yhtä hyvin olla patsas. Vai mitä Winston?” Hän virnisti kantamalleen corgille ja rapsutti vaaleaa vatsaa.

Bex rakasti jopa hänen jälkeenjäänyttä koiraansa, samoin kuin jokaista, typerää hevosta hänen riveissään. Nainen oli ainoa syy, miksei hän ollut myynyt Selkietä pois - ja miksi hänellä oli Duffykin edelleen. Bexin optimismi ja into antoivat hänelle uskoa, että toivottomimmastakin hevosesta voisi kuoriutua vielä mestari.
Hän unohtui katselemaan naisen koiralle suomia hellyydenosoituksia ja havahtui siihen, että saattoi rikkoa sosiaalisia normeja katseensa kestolla.
”En pitänyt siitä videolla. Näitkö, miten vahvasti ratsastaja ratsasti sitä esteillä? Sillä näytti olevan olematon eteenpäinpyrkimys”, mies totesi katsellen tammaa kriittisesti. Todettuaan, ettei sille oltu tarjoamassa herkkuja, tamma veti päänsä välinpitämättömästi takaisin karsinan puolelle.
”Haluatko koeratsastaa sen?” hän kysyi ratsastajaltaan varmuuden vuoksi, vaikka kokikin sen turhaksi.
”Onkohan Cunningham tässä tallissa?”

”Jep”, nainen vastasi painottaen viimeistä kirjainta niin, että sai kunnon pop-äänen aikaan. ”Mieluummin hevonen, jota joutuu pidättämään, kuin hevonen, jota joutuu potkimaan”, hän totesi. Niin hyvin kuin hän olikin siedättynyt ratsastamaan jos jonkinlaista hevosta nuoruudessaan, ei hän ollut koskaan kokenut suurtakaan nautintoa hevosen kanssa työskentelemisestä, jos joutui jatkuvasti ajamaan ratsuaan eteen. Hevosella täytyi olla oma moottori, ja kuten Burghley oli osoittanut, erittäin voimakas sellainen, jos menestystä haettiin. He eivät olleet ostamassa maastoratsua, jolla nauttia nummien kauneudesta. He etsivät seuraavaa mestaria.
”Enpä erityisemmin. Se ei näytä hevoselta, josta olisi siihen, mitä me haluamme.” Olikohan tammasta mihinkään kestävyyttä vaativaan lajiin? Hän voisi hyvinkin nähdä tamman monitoimiratsuna juniorille, joka tahtoisi välillä hypätä ja välillä ratsastaa koulua, mutta kenttäratsuksi Lapponiasta ei taitaisi olla, ei ainakaan Novicea korkeammalle tasolle.
”Tutkitaan, eihän sitä koskaan tiedä, mitä täältä löytyy”, Bex virnisti täynnä seikkailunjanoa. Siitä huolimatta, että myyntitalleilla oli varsin usein avointen ovien politiikka toiminnassaan, ei hän voinut olla tuntematta sääntöjen rikkomisen riemua, kun he kävivät hevosia läpi keskenään, ennenkö lipevä ammattilainen ehtisi väliin ylistämään keskinkertaisiakin ratsuja. Hän kantoi selällään tyytyväisesti köllivää corgia sylissään kurkkiessaan karsinoihin. ”Onpa siinä nätti arabi”, nainen huokaisi ihaillessaan kärpäskimoa hevosta. Ei tosin hyödyllinen heidän tarkoitukseensa, joten ei kun vain eteenpäin.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Luodut toisilleen   La Syys 09, 2017 9:20 pm

Charles vilkaisi naista silmäkulmastaan eikä voinut olla pohtimatta kuinka paljon hetken mielijohteesta tehtyjä heräteostoksia Bex oli elämässään tehnyt. Ehkä hänen pitäisi tehdä niitä enemmän, mutta jatkossa vain silloin, kun ei ollut nauttinut alkoholia ja viettänyt yksinäistä iltaa verkkokauppojen parissa.
”Cunningham on täällä”, mies totesi käytävän toiselta puolelta ja viittasi karsinaan, jossa etäisesti tutunnäköinen, läsipäinen ori tuijotti karsinansa nurkkaa. Kookas, lihaksikas tummanruunikko näytti vaikuttavalta, ja se oli puhkunut virtaa videolla, mutta liikkunut silti hallitusti. Sukkajalkainen puoliverinen oli aloittanut uransa esteratsuna, mutta siirtynyt sitten kenttäratsastuksen puolelle.
”Hetkinen, onko tämä jo 14?” hän kysyi kurtistaen kulmiaan. Heille lähetetyssä infossa oli ilmeisesti numerovirhe. He tarvitsivat hevosen, joka oli tarpeeksi nuori jaksaakseen kilpailla vielä vuosia huipulla.
Mies huokasi sukaisten hiuksiaan. Tämä käynti oli alkanut lupaavasti.
”Mitä jos vain katselemme hevosia sen mukaan, onko täällä yhtään potentiaalisen näköistä asukasta?”

Bex siirtyi käytävän toiselle puolen katsomaan Cunninghamia. Siinä oli kieltämättä sopivaa energiaa. Olisi mukava päästä orin selkään ja katsoa, millainen se todella ol-
"14? Höh", hän puhahti pettyneenä. Ehkä tämä talli ei ollutkaan kaikkien puheiden arvoinen, sillä tähän mennessä tarjonta ei ollut vakuuttanut.
"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Ei kai tässä muutakaan voi", hän totesi. Olihan hän ryöstänyt jo Charlesilta yhden harvinaisen vapaapäivän, joten paras edes käyttää tämä reissu mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi.
"Täysiverinen tai ainakin hevonen, jolla olisi paljon täyttä verta olisi ideaali", hän toisti ääneen jo aikaisemmin puhuttuja asioita vilkuillessaan käytävälle kurkkivia hevosia. "Tuo ei näytä hullummalta", hän nyökkäsi kohti kimoa, joka ei tehnyt elettäkään katsoakseen käytävälle. Hevosen korvat painuivat luimuun, kun hän lähestyi karsinaa, ja takajalkakin kohosi kolauttamaan karsinan takaseinää. "Tai ei sittenkään, se näyttää varsin kiukkuiselta. Olen jo käyttänyt vuosia raivopäisen ponin kaitsemiseen kisapaikoilla. Maastoesteradan navigointi, kun kättä kivistää puremasta ja jalkapöytä on tunnoton kavion poljettua päältä on vähintäänkin mielenkiintoista, mutta jos vain mahdollista, en halua toistaa sitä kokemusta."

Mies nauroi seuratessaan naista. Kieltämättä kimo herätti hänen mielenkiintosta, mutta he hakivat erilaista energiaa. Talli oli varmasti pullollaan hyviä hevosia, mutta olisiko siellä heidän tarpeisiinsa sopivia - se jäisi nähtäväksi. Sekä Lapponian että Cunninghamin tulokset ja sukutaulut olivat vaikuttavia, ja videoiden perusteella niiden ratsastettavuus oli hyvä, eikä mies epäillyt, etteivätkö ne olisi hyviä hevosia. Mutta he hakivat mestaria. Hevosta, jolla olisi lahjakkuutta menestyä kenttäratsastuksen huipulla ja tarpeeksi sydäntä antaa kaikkensa voittaakseen ratsastajansa tähden. Toista Paddyä ei ollut, mutta Diana oli todistanut, että voisi olla yhtä lahjakas - ja kenties tamman kaltaisia hevosia olisi useampiakin, jos ne vain sattuisi löytämään.
”Tiedän tämän hevosen”, Charles sanoi kuljettuaan pitkää käytävää hetken hiljaisuudessa.
”Olen nähnyt sen kahden tähden kisoissa viime kaudella. Se on hyvä”, hän lisäsi olkansa yli ja ojensi kätensä silittämään hellästi karsinan ovelle tulevan, jalopiirteisen, merkittömän ruunikon päätä. Firenze oli kuitenkin 167-senttinen, vahva hevonen. Olisiko se liian suuri hänen ponikokoiselle ratsastajalleen?
”Mitä arvelet, haluaisitko kokeilla tätä?”

Bex käänsi huomionsa Charlesin tunnistamaan hevoseen. Se näytti kieltämättä hyvältä, ja jos mies oli kiinnittänyt siihen huomiota kilpailuissa, ei se voinut olla aivan mahdoton.
"Toki", Bex vastasi. Ei siinä muuta menisi hukkaan kuin aikaa. "Koeratsastaminen on aina mukavaa. Katsellaanko vielä ympärillemme, ennenkö haetaan henkilökunta laittamaan tämä tapaus kuntoon?" Tai no, jos häneltä kysyttäisiin, hän haluaisi varustaa hevosen itse nähdäkseen, miten se todella käyttäytyi karsinassa.

Firenze puhalsi kohteliaasti miehen ojennettuun käteen ja palasi sitten hakemaan unohtuneita heinänkorsia karsinastaan, kun mies jatkoi matkaansa käytävää pitkin. Olisi hyvä käyttää tilaisuus hyödyksi ja muodostaa oma ensivaikutelma hevosista, ennen myyjän saapumista. Heidän ei myöskään tarvitsisi paljastaa kuinka hyvissä ajoin olivat saapuneet. Salaa paikalle hiipiminen tuskin oli toivottua, mutta mies näki hevoset mieluummin itse kuin myyjän esitteleminä. Selkiestä viisastuneena.
”Totta kai”, mies vastasi, ”katso jos löydät Emoran?” Hän viittasi yhteen heille suositelluista hevosista. Kenties se olisi parempi kuin Lapponia ja Cunningham.

Bex laski corgin tallikäytävälle töppöjaloilleen ja katsoi, kuinka Winston lähti heti touhottamaan eteenpäin. Koiranpentu oli kerrassaan hellyyttävä. Ei ihme, että sille oli perustettu oma instagram.
"Toki", nainen suostui hyväntuulisesti ja siirtyi kulkemaan tallikäytävän toista laitaa. Hän vilkuili karsinoihin uteliaana, joskin tunsi hieman surua hevosten puolesta, jotka joutuivat seisomaan sisällä vaikka sää oli varsin kelvollinen ulkoiluun. Kaikilla talleilla ei vain ollut riittämiin tiloja moiseen.
"Täällä", hän huikkasi tunnistaessaan rautiaan Emoran. "Heippa", hän tervehti uteliaana käytävän puolelle kurkottavaa ratsua. Jalopiirteinen pää laskeutui hetkeä myöhemmin kurkottelemaan lattianrajaa kohti, kun hevonen halusi mitä ilmeisimmin tehdä tuttavuutta Winstoninkin kanssa.
"Eipähän ainakaan säpsy ihan pienistä", hän naurahti katsellen kiiltäväkarvaista, kaunista raudikkoa. Hevonen ei näyttänyt yhtä lihaksikkaalta kuin lähetetyissä kuvissa, joten selkeästi kuvat olivat vanhoja ja hevonen seissyt useamman kuukauden. Kilpakuntoinen se ei tässä hetkessä olisi, mutta ensi kauttahan tässä ajateltiin, joskin koeratsastus ei antaisi kovinkaan kattavaa kuvaa siitä, millainen hevonen olisi - varsinkin, jos se olisi seissyt viime kuukaudet ja olisi täynnä räjähtävää energiaa. Ruutitynnyreillä ratsastaminen oli silloin tällöin virkistävää, mutta ei tosiaankaan se, minkä varaan hän haluaisi hevosenoston jättää.

Charles lähestyi ja katseli käytävälle kurottuvaa päätä arvioiden. Hänen ei pitäisi antaa värimieltymystensä vaikuttaa. Vaikka kimot herättivät välittömästi hänen kiinnostuksensa ja olivat toki maailman kauneimpia hevosia, se ei tarkoittanut, etteikö raudikko voisi olla lahjakas. Mies ojensi kätensä hevoselle ja silitti sen kaulaa. Hevonen ei näyttänyt kisakuntoiselta, mutta ehkä se voisi olla sitä seuraavalla kaudella.
”Mitä olet mieltä? Haluatko kokeilla tätä?” hän kysyi ja vilkaisi uudesta paikasta ja sen hajuista riehaantunutta corgia, joka kirmasi ympäri heidän jalkojaan. Miehen vaatteet olivat tuomittuja tulemaan kirjailluksi vaalealla koirankarvalla.
”Näitkö yhtään hevosta, joka voisi olla Two Tone Tom?”

Bex siristi silmiään katsellessaan hevosta. Se ei näyttänyt hullummalta, mitä nyt karsinassa hevosesta pystyi sanomaan.
”Riippuu siitä, milloin sitä on viimeksi ratsastettu. Jos se ei ole liikkunut kuukauteen, taidan jättää välistä, että Java ja Duffy pääsevät ensi viikolla kisoihin”, nainen vastasi kallistaen päätään. Olisi sääli missata kilpailut sen tähden, että oli tullut pudottua koeratsastuksessa päälleen. ”Mutta jos se on saanut liikkua fiksusti niin mikä ettei, ehkä se osoittautuu tulevaksi mestariksi.” Tällä kaudella hevonen ei selkeästi ollut sitä ollut, kun oli tullut jätetyksi myyntitallille niin pitkäksi aikaa, että kisakuntokin oli kadonnut.
”Eipä osunut silmään”, hän virnisti. Sääli, sillä täysiveriseltä kuulostava ratsu olisi varmasti hauska nähtävä. Jos ei muuten, niin ainakin hän voisi pohtia, mistä nimi oli saanut alkunsa.

”Olen ylpeä”, mies sanoi huvittuneena hymyillen. Päätös oli harvinaisen järkevä. Ehkä hänen pitäisi antaa Bexin arviointikyvylle enemmän painoarvoa. Selvisihän nainen ehjänä hänen hevostensa kanssa, joista kaksi olivat kaikkea paitsi järkeviä.
Charles jatkoi käytävää pitkin poissaolevin askelin ja tutki hevosia sekä niiden karsinanovien helposti vaihdeltavia nimikylttejä. Two Tone Tom, missä olet? He olivat tulleet tänne saakka, ja tallin maine oli hyvä. Toki täällä oli useampi hevonen koeratsastettavaksi kuin yksi tai kaksi. Mies pysähtyi silittämään karsinastaan hyväntahtoisesti kurottelevaa, tummaa turpaa, ennen kuin huomasi oikean nimen.
Lehmänkirjava tobiano työnsi päänsä ulos karsinasta korvat kääntyillen. Tummanruunikkoa, täysiveriristeyksen rakennetta kirjoivat valkoisista jaloista kainaloiden ja nivusten kohdalta kohti selkää nousevat, valkoiset kuviot. Hevonen oli näyttänyt hyvältä paperilla, mutta Charles ei voinut sanoa olevansa kiintynyt kirjaviin hevosiin.
”Löysin sen”, hän ilmoitti kuivasti.

”Siinä tapauksessa työni täällä on tehty”, Bex virnisti leveästi. Viimeksi kun Charles oli ilmaissut ylpeyttään, hän oli purskahtanut itkuun, mutta se nyt olisi todennäköisesti tapahtunut sekuntia myöhemmin joka tapauksessa ihan ilman yhtäkään sanaa Charlesilta. Ajatuskin viikonlopusta sai hymyn levenemään. Hän voisi edelleen hyppiä ympäriinsä tasajalkaa ja kiljua kunnes ääni lähtisi. He olivat tehneet sitä jo riittämiin Mayben kanssa, vai olivatko? Saattoiko Burghleyn voittamisesta iloita liikaa vain vajaassa viikossa?
”Oh?” Hän lausahti kääntyen miehen puoleen, sillä Charlesin äänensävy ei lupaillut hyvää. Kun katse osui hevoseen, hän ymmärsi, mikä miehen innon oli vienyt. ”Voi, sehän on hurmaava lehmä… vai laama?” Nainen naurahti pirteästi ja suunnisti roikkumaan karsinan ovelle.
”Tätä haluan testata ehdottomasti”, hän virnisti. Hän ei voinut edes kuvitella kirjavaa hevosta voittamaan suuria kenttämestaruuksia. Oi, Zoe! Hänen olisi pakko ottaa kuva itsestään kirjavan hevosen vieressä ja kertoa tallilla hevosenhoitajalle, kuinka Two Tone Tom oli vakavassa harkinnassa. Zoen ilmeen näkeminen olisi sen arvoista.

Charles katsahti Bexiä sivusilmällä ja kohotti toista, vaaleaa kulmaa.
”Ole hyvä vain”, mies viittasi hevosta kohti ja käänsi huomionsa sitten ovelle, jossa hevoskauppias kiiruhti heitä kohti kaksi hevosenhoitajaa jalanjäljissään. Keski-ikäinen, puvuntakkiin pukeutunut mies pahoitteli vuolaasti myöhästymistään.
”Aloitamme Firenzestä”, Charles ilmoitti keskeyttäen esittelyitä seuranneen smalltalkin ja viittasi ruunikon suuntaan. Hevoskauppias ei osannut muuta kuin nyökätä hymyillen, vaikka yrittikin muistella oliko hevonen ollut ehdotetulla listalla.
”Neiti Hale varustaa sen itse”, hän lisäsi pysäyttäen matkaan satula sylissään pyrähtäneen hevosenhoitajan. Mies viittasi Bexiä lähtemään kohti ruunikon ruunan karsinaa ja seurasi itse mukana nähdäkseen, miten koeratsastuksen aloittava yhteistyö lähtisi sujumaan.

Bex virnisti nyökäten. Hän tahtoisi ehdottomasti kokeilla kirjavaa täysiveriristeytystä, jos ei mistään muusta syystä niin edes siksi, että saisi hienon kuvan näytettäväksi hevosenhoitajalle. Nainen heilautti rennosti kättään tervehdykseksi saapuvalle henkilökunnalle ja puri huultaan, ettei nauraisi Charlesin sanoille. Vai oli hän neiti Hale heti, kun tuntemattomia saapui paikalle. Oli paras kääntää ajatukset pois moisilta poluilta ja suunnistaa sen sijaan ruunan karsinalle. Hän nappasi ohikulkeissaan suitset toisen hoitajan kädestä ja livahti karsinaan tervehtien hevosta, joka tuli vastaan korvat uteliaasti hörössä. Hevosen mielenkiinto tosin kaikkosi heti kun ruunalle selvisi, ettei ojennetulla kämmenellä ollut herkkuja. Firenzen tajutessa suitsien läsnäolon, nosti ruuna päänsä niin korkealle kuin vain saattoi, ja vaati useamman yrityksen Bexiltä, ennenkö nainen sai pitävän otteen jalosta nenäpiistä ja saattoi kääntää hevosen päätä sivulle ja alas. Firenze ei tahtonut aukaista suutaan kuolaimille, mutta luimien joutui ottamaan kuolaimet vastaan, kun nainen kutitteli tottuneesti hevosen hammaslomaa sormellaan. Heti kun hän heilautti satulan ruunan selkään, oli hän varsin tyytyväinen päätökseensä aloittaa suitsista, sillä kävi selväksi, ettei Firenze pitänyt satulavyön kiristämisestä, vaan kaarsi uhmakkaana kaulaansa ja potki takasellaan vatsansa alle.
”Oletteko aivan varmoja, ettei se ole tamma?” Bex virnisti olkansa yli antamatta suurtakaan painoarvoa ruunan käytökselle. Eihän se nyt ideaalia ollut, mutta huonoista tavoista saisi aina ahkeralla työllä hiottua siedettäviä. Paitsi jos kyseessä oli poni, silloin ei auttanut kuin rukoilla ihmettä. Hän kiinnitti hevosenhoitajan ojentamat suojat ruunikon jalkoihin ja veti käsivarteen pujotetun kypärän päähänsä.
”Tahdotteko, että sitä lämmitellään teille ensin?” Hevoskauppias ehdotti, mutta Bex vain pudisti pirteänä päätään. ”Näkisitte miten se liikkuu maan tasalta”, mies yritti vielä.
”Sitä varten herra Edgerly on mukana. Hän toimii tuomarina”, nainen vastasi virnistäen vinosti Charlesille. Bex maiskautti kieltään lähtiessään taluttamaan Firenzeä kauppiaan näyttäessä tietä ratsastuskentälle. Tästähän tulisi vielä hilpeää.

Charles katsahti hevoskauppiasta viileästi ja seurasi sitten Bexiä hermostus rintaa nakertaen. Jos Firenze rikkoisi hänen ratsastajansa, hän ei katsoisi asiaa sormiensa välistä. Hevonen ei näyttänyt miellyttämisenhaluiselta, mutta se oli ollut vaikuttava vastus kahden tähden kisoissa - toivottavasti ei huumattuna. Toivottavasti hevonen ei ollut myöskään seissyt päiviä karsinassa.
”Miltä se tuntuu?” hän kysyi ratsastuskentän aidan takaa, kun pikkuriikkinen ratsastaja oli saatu suurehkon hevosen selkään. Mies seurasi sivusilmällä kauppiasta nähdäkseen, jos myyjä olisi hermostunut. Se olisi varoitusmerkki vaatia Bex alas ruunan selästä, ennen kuin se heittäytyisi nurin.

Bex tunnusteli hetken hevosen askelta, ennenkö keräsi ruunikon ohjat käsiinsä.
”Hevoselta”, hän virnisti Charlesille vastaukseksi ja alkoi työstää hevosta. Firenze oli tuskin ravannut viittä kierrosta, kun Bex jo pudisti päätään ja toi hevosen lähemmäs aidan taakse kerääntynyttä yleisöä.
”Se roikkuu etupainoisena kädellä”, hän totesi pyytäen ruunaa peruuttamaan. ”Onko se aina tällainen?” Nainen suuntasi kysymyksen hevoskauppiaalle, joka kiirehti kertomaan varsin polveilevaan tapaan, miten ruunikko vaati hetken lämmittelyä löytääkseen tasapainonsa. Bex kuunteli hetken, kyllästyi myyntipuheeseen ja siirsi hevosen käynnissä sivummalle ennenkö nosti laukan. Firenze valui sitä enemmän etupainoiseksi, mitä enemmän hän antoi ruunalle ohjaa, kunnes hevonen roikkui ryhdittömänä eikä käyttänyt takaosaansa lähes ollenkaan. Hän pysäytti hevosen ja hyppäsi alas selästä ojentaen ohjia hoitajalle, joka oli kiiruhtanut kohti.
”En aio kannatella hevosen päätä. Varmasti sen saa ratsastettua ryhdikkääksi ja näyttäväksi, mutta jos se on jo lämmittelyssä tuollainen, en halua edes kuvitella, miten raskaaksi se käy väsyessään maastoesteillä”, nainen totesi selityksenä ja vilkaisi Charlesia. Hänen mielestään Firenzessä ei ollut sitä, mitä he etsivät, mutta tokihan hän kuuntelisi miehenkin mielipidettä.

Charles pudisti vastauksena päätään. Voi olla, että hevonen ryhdistäytyi kisoissa tai sitä ratsastettiin siellä erilaisella otteella, mutta nyt heidän edessään oleva ruunikko ei ollut laisinkaan vaikuttava. Vaikka Firenzestä löytyisi hyvä kilpailija, sen treenaamisen piti olla miellyttävää myös kotioloissa. Bex vaikutti rakastavan työtään, ja Charles halusi pitää asian niin.
”Haluatko kokeilla muita? Sitä kirjavaa eläintä?” mies kysyi Bexiltä kulmaansa merkitsevästi kohottaen. Hän ei koskaan ostaisi sen näköistä hevosta, mutta nainen voisi ratsastaa sen halutessaan.
”Onko teillä tarjota mitään aikamme arvoista?” hän lisäsi viileästi hevoskauppiaalle, jonka iltapäivä ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan.

”Oi, joo”, nainen hihkaisi vino virne kasvoille hiipien. ”Two Tone Tom näytti suloiselta.” Ja hän tahtoi kuvan hevosesta Zoelle, koska hän oli juuri niin aikuinen, että hevosenhoitajan piinaaminen kuvilla pöhelöistä hevosista oli hilpeää. Hän lähetti edelleen aina aika ajoin naiselle vanhoja kuvia siltä aamulta, kun oli pukenut Duffylle ja kumppaneille onesiet niskaan.
”Emora vaikutti myös ihan miellyttävältä, mutta se ei ole tainnut liikkua paljoa viime aikoina?” Nainen lisäsi vilkaisten hevoskauppiasta, joka myöntyi vain aavistuksen sanoihinsa kompastellen toteamaan, ettei Emoraa ollut liikutettu kunnolla viikkoihin, ellei juoksutusta laskettu. ”Eli ei sitä.” Riski olisi liian suuri, jos raudikko osoittautuisi ruutitynnyriksi.
”Olisiko teillä listoillanne nuorempia hevosia, joita esitellä? Alle kymmenvuotiaita, mutta joilla olisi edes jonkin verran kisakokemusta takanaan?” Hän kysyi palatessaan talliin ja ottaessaan hoitajan ojentamat varusteet kantoonsa. Toinen hoitajista oli jäänyt kentälle kävelyttämään Firenzeä. Cunninghamin kaltaisia, mutta viisi vuotta nuorempina, kiitos. Two Tone Tom oli varsin sopuisa varustettava, joskin tunki päätään jatkuvasti tielle ja seurasi turhankin uteliaana hänen puuhiaan. Se muistutti häntä hyvin Selkiestä, jonka täytyi aina nähdä kaikki, mitä ruunan kanssa puuhattiin. Höpsö eläin.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Luodut toisilleen   La Syys 09, 2017 9:20 pm

Suloisuus ei varsinaisesti ollut Charlesin tiukalla listalla vaatimuksia, mutta kuka hän oli kieltämään Two Tone Tomin koeratsastusta. Hevoskauppias innostui Bexin kysymyksestä niin, ettei myyntipuheesta ollut tulla loppua, ja Charles lähti kauppiaan mukaan katsomaan näitä uskomattoman potentiaalisia, nuoria hevosia corgi kainalossaan. Mies suhtautui jokseenkin kriittisesti prospekteihin, mutta ehkä nuoremmista hevosista löytyisi heidän etsimänsä helmi.
Hän torjui kolme hevosta vilkaistuaan niiden rakennetta ja olemusta, mutta valitsi valppaan ruunikon, rakenteeltaan erinomaisen tummanruunikon ja olemukseltaan mieleenpainuvan papurikon ensin esiteltäväksi juoksutuksessa ja mikäli ne olisivat vaikuttavia, Bexin ratsastettavaksi. Charles katkaisi viimeisimmän prospektin kuvailun ja palasi takaisin ratsastuskentän laidalla nähdäkseen ratsastajansa kirjavan hevosen satulassa.

Bexin oli myönnettävä, ettei kirjava täysiveriristeytys ollut hullumpi. Ruuna liikkui reippaasti, kantoi itsensä täysiverisen ryhdikkyydellä ja oli halukas ja miellyttävä ratsu. Hevosen askellajit tuntuivat selkään miellyttävän pehmeiltä ja tahdikkailta, mutta hän epäili sen tarkoittavan, etteivät ne olleet kovinkaan näyttävät. Vaikka tässä ei kouluratsua etsittykään, tarvitsisi kenttäratsastuksen huipullakin edes vähän liikettä, jos meinasi kerätä koulupisteet joilla päästä kärkeen. Laukka rullasi varsin vaivattomasti, eikä Two Tone Tomin tasapainossa ollut moitittavaa, sillä hevonen esitteli niin avo- kuin sulkutaivutuksia kaikissa askellajeissa eikä kompuroinut kirjaviin koipiinsa vastalaukoissa. Laukanvaihto sen sijaan tuntui haastavalta ruunalle, joka loikkasi turhankin korkealle laukkaa vaihtaessaan. Bex kurtisti kulmiaan ja koetti uudestaan, kenties se oli vain valmistelun puutetta, mutta ei. Kirjava ruuna vaihtoi laukkaa lennokkaasti, mikä rikkoi paitsi laukan rytmin, myös veti turhan paljon huomiota muuten niin latteisiin askellajeihin.
”Ei taida olla aivan sitä tasoa, jota haemme, eh?” Nainen suuntasi sanansa Charlesille.

Charles vastasi huvittuneella hymyllä rapsuttaen hajamielisesti käsivarrellaan kellivän corgin pehmeää leuanalusta. Se kasvoi kovaa tahtia, vaikka mies olisikin voinut vannoa, että vain koiran valtavat korvat ja tuhti vatsa saivat lisää kokoa.
”Ei. Arvelitko, että se olisi sopiva kandidaatti?” hän kysyi kohottaen kulmaansa. Mikä Bexin oli vetänyt kirjavan ruunan selkään? Varmastikin nainen tiesi, ettei hän ostaisi lehmää mestarien riveihin.
”Voimme katsastaa muutaman nuoremman”, mies lisäsi, kun ensimmäistä tuotiin juoksutusliinassa kentälle. Valpas ruunikko liikkui joustavalla, matkaavoittavalla käynnillä ja käveli asiallisesti hoitajan vierellä, mikä oli hyvä merkki.
”Mikäli olet saanut tarpeeksi nykyisestä ratsustasi.”

”Se olisi voinut olla”, Bex puolusti kirjavaa ratsuaan. Hän antoi Two Tone Tomin kävellä pidemmällä ohjalla joskin säilytti valppautensa. Vaikka ruuna oli ollut oikein kelpo ratsu, oli se kuitenkin tuntematon hevonen, eikä hän tahtonut ehdoin tahdoin kieriä kentän hiekassa.
”Enköhän”, nainen virnisti ja laskeutui ketterästi täysiveriristeytyksen satulasta. Hän ojensi ohjat hoitajalle ja riisui kypäränsä siirtyessään Charlesin viereen. ”Siinä on jo nyt enemmän liikettä kuin äsköisessä komeassa ratsussani”, nainen totesi seuraten arvioiden ruunikkoa.
”Jos ei mitään muuta, olemme ainakin tänään nähneet, mitä emme tahdo”, Bex virnisti. Parempi onni ensikerralla. Hän epäili, että sopivan hevosen löytymisessä kestäisi, mutta odotellessa oli hyvä seurata, millaisia hevosia myynnissä olikaan.

Bex siirtyi hänen vierelleen, ja Charles katsahti naista lämpimästi silmäkulmastaan.
”Se on totta. Taidat olla ikuinen optimisti?” mies kysyi huvittuneena ja käänsi huomionsa takaisin hevoseen. Se liikkui kauniisti liinassa ja tarjosi heille kolme hyvää askellajia. Hevosessa ei ollut ulkoisesti vikaa, mutta siinä ei myöskään ollut vaikeasti määriteltävää karismaa, jota mestareilla oli - ja jota Charles haki hevosistaan.
”Mitä arvelet? Haluatko kokeilla tätä?” hän nyökkäsi hevosta kohti.

”Tietenkin”, Bex virnisti, ”positiivinen ajattelu kantaa pitkälle.” Kun uskoi mahdottomaan, se saattoi joskus toteutua. Ei tosin tämän hevosen kohdalla, niin komealta kuin ruunikko näyttikin. Hän ei vain saanut hyvää tunnetta hevosesta. Se oli näyttävä, kaunis ja hyvätapainen eläin, se oli selvää, mutta siltä puuttui jotakin. Tuntui, että eläin vain toisti ulkoaopittuja asioita kuin robotti.
”Enpä taida. Se vaikuttaa kovin persoonattomalta”, hän kohautti harteitaan selityksenä. Totta puhuen hevonen muistutti häntä heidän entisestä tuntiponistaan, joka oli ollut loistava tuntiratsu aloittelijoille, mutta ollut muutoin kuin pystyynkuollut. Siitä ponista ei ollut saanut irti mitään, eikä poni ollut ilmaissut vuosienkaan jälkeen hoitajilleen pienintäkään hellyyttä. Tai edes tervehtinyt häntä, kun hän toi aamuheiniä.

Mies naurahti hiljaa. Bexillä oli hyvä silmä, ainakin silloin, kun nainen oli hänen kanssaan samaa mieltä. Hän pudisti päätään hevoskauppiaalle, joka taputteli vaivihkaa niskaansa nenäliinalla, ja ruunikkoa juoksuttanut hoitaja lähti viemään hevosta pois. Tummanruunikko tuotiin tilalle.
”Luulen, että meidän kannattaa hakea hevosta minun tavallani”, Charles totesi. Parhaat hevoset eivät koskaan olleet myynnissä, mutta joskus tarpeeksi hyvä tarjous sai tulevan mestarin vaihtamaan omistajaa. Olihan todistanut sen jo Dianan kohdalla, sillä luoja tiesi, ettei hänen äitinsä ollut valmis luopumaan tähdistään.
Eihän tummanruunikko ollut hullumpi, mutta se voisi olla samanlainen katastrofi kuin Selkie.
”Haluatko kokeilla tätä?” mies nyökkäsi ympyrällä ravaavaa hevosta kohti.

”Kenties”, nainen myöntyi, vaikka ajatus kirpaisikin. Olisi ikävää viedä hevonen sellaiselta, joka ei ollut valmis myymään, mutta taipuisi hyvän tarjouksen edessä. Toisaalta, myikö kukaan rakastamaansa hevosta, ellei ollut aivan pakko? Jos ei olisi ollut pakko, hän ei olisi myynyt Bubblesia vaikka joku olisi tarjonnut miljoonan.
”Se ei varsinaisesti vangitse katsetta, mutta ehkä se on erilainen, kun saa ratsastajan selkäänsä”, nainen totesi ja lähti liikkeelle siirtyäkseen kentälle. Tummanruunikko kiihdytti yllättäen liinan päässä ilman mitään näkyvää syytä, ja nainen palasi takaisin Charlesin vierelle. ”Taidan muuttaa mieleni. Java ei arvosta, jos kiipeän huomenna sen selkään jäykkänä kuin mikä.”

”Hyvä päätös. Olen vaikuttunut”, mies soi ratsastajalleen hienovaraisen, huvittuneen hymyn, ennen kuin viittasi hevoskauppiasta viemään tämänkin ehdokkaan pois huomattavasti kylmemmin. Eihän sitä tiennyt, jos myyntitalleilta voisi löytyä, mitä he etsivät. Charles ei kuitenkaan kaivannut riskiä, hiomatonta timanttia, josta voisi saada menestyvän kenttäratsun. Hän halusi joukkoihinsa hevosen, joka oli todistanut olevansa lahjakas ja joka olisi valmis kilpailemaan ensi kaudella hänen ratsastajansa kanssa.
”Mitä arvelet tästä?” Charles nyökkäsi kohti tanssahtelevaa papurikkoa. Siinä oli energiaa, ja kuin Duffy, se tuntui nauttivan katseista.

”Teen usein hyviä päätöksiä. Et vain ole todistamassa niitä”, Bex naurahti tönäisten miehen käsivartta. Hevosenhoitajan näkemys hänen hyvistä päätöksistään saattaisi olla kovinkin erilainen, mutta Zoe ei ollutkaan täällä kertomassa kaikesta, mitä hän teki väärin. Hän vilkuili energistä hevosta ja siristi silmiään.
”Arvelen, että sinulla on suosikkiväri”, nainen kommentoi vilkaisten miestä silmäkulmastaan. Hän puri huultaan ettei vallan nauraisi, ja keskittyi jälleen hevoseen. Sitähän varten tänne oli tultu. Hän ehtisi tuijotella Charlesia myöhemminkin. ”Se näyttää lupaavammalta kuin edelliset, ehdottomasti.”

Charles nauroi naisen sanoille ja tuuppaukselle, johon hän kaipasi vastata. Ehkä hänen pitäisi hillitä itsensä. Luoja tiesi, mitä hänelle tapahtui Bexin läsnäollessa. Hän oli saattanut luottaa kylmänhillittyyn ulosantiinsa siitä saakka, kun oli 12.
”Kyllä. Pidän kimoista”, hän myönsi tyynesti, ”ne voivat olla tavattoman kauniita.” Hänen kimonsa olivat, ja vaikka Selkiestä saattoi muuten olla toista mieltä, sekin oli harvinaisen komea yksilö papurikkokuvioinnin dramaattisella kontrastilla ja lähes virheettömällä urheiluhevosen rakenteella.
”Kokeilemme tätä”, hän korotti ääntään, ja toinen hoitaja toi kimolle satulan ja ohjat. Se pureskeli kuolainta, kun satulavyötä kiristettiin ja ohjien solkia kiinnitettiin.
”Ole hyvä”, Charles viittasi kohti hevosta ja laski kiemurtelemaan ryhtyneen Winstonin sitten hihnassaan maahan.

”Todellako? En olisi ikinä arvannut”, Bex kiusasi. Neljä viidestä hevosesta oli kimoja. Jos se ei kertonut miehen mieltymyksistä, hän ei tiennyt mikä kertoisi. Hän kiskoi kypärän päähänsä ja lähti harppomaan kohti hevosta, joka vaikutti varsin energiseltä kaverilta. Päästyään selkään Bex sai todella todeta asian olevan niin, sillä kimo liikkui vauhdikkaasti eteenpäin pienestäkin kehoituksesta. Valitettavasti pidätteet eivät menneet yhtä helposti läpi, mutta kyllä hevonen niitäkin malttoi kuunnella, ainakin muutaman toiston jälkeen. Notkea hevonen ainakin oli, sillä kimo taipui vaivattomasti pohkeen ympärille, ei sotkeutunut jalkoihinsa jyrkässäkään pohkeenväistössä ja nosti laukan vaivattomasti käynnistä.
”Se tuntuu varsin mukavalta”, nainen kommentoi taivuttaessaan hevosta pohkeensa ympärille laukassa. ”Mitä nyt vähän turhan hätäiseltä, ja askeleet tuntuvat selkään lyhyiltä ja tikittäviltä. Kai ne näyttävät paremmilta?” Hän lausahti hidastaessaan raville. Ravi hevosella oli kohdallaan, ainakin siitä päätellen, miten hän sai laittaa kaikki lihaksensa töihin pysyäkseen satulassa pomppimatta.

”Se näyttää ihan hyvältä”, Charles myönsi. Papurikossa voisi olla potentiaalia. Sen askellajeista voisi työstää kouluradalla hurmaavat. Sillä oli energiaa ja eteenpäinpyrkimystä, ja hevoskauppiaan mukaan se oli oikea peto esteillä. Mutta heillä ei ollut asiasta todisteita - eikä ollut muillakaan. Hevonen oli kilpaillut Novice-tasolla kohtuullisen menestyksekkäästi, mutta mikään ei luvannut, että se voisi loistaa vaativan tason kisoissa. Ja vaikka loistaisi, se vaatisi kovaa työtä ja lukemattomia kausia työskentelyä kohti tasoa, jolle he etsivät hevosta.
”Mutta etsimme kilpahevosta kolmeen tähteen. Tämä ei ole se.”
Hevoskauppiaan valkoinen hymy haparoi eikä ollut vaikeaa arvata, mitä vaikeista asiakkaista ajateltiin.
”Mitä sinä olet mieltä?” Charles kysyi ratsastajalta ja siirsi jalkansa pois mustien oxfordien kengännauhoista riehaantuneen corgin ulottuvilta.

Bex taputti ahkerasti työtä tehneen hevosen kaulaa ja pudisti päätään. Tämä ei ollut se hevonen, josta hän uskoisi olevan seuraavaksi mestariksi. Olihan se vaatinut vuoden työskentelyn, että hän oli voinut sanoa saavuttaneensa minkäänlaisen yhteyden Duffyn ja Selkien kanssa, mutta heti alusta asti hän oli tuntenut sitä jotakin, joka antoi uskoa poikien valoisaan tulevaisuuteen. Tämän hevosen kohdalla hän ei tuntenut sitä. Siitä voisi silti olla mestariksi, epäilemättä, mutta ei hänen allaan, ei ainakaan nyt.
”Se ei ole minun hevoseni”, hän vastasi laskeutuen satulasta ja ojentaen ohjat hoitajalle, joka ei näyttänyt enää kovinkaan yllättyneeltä. Hän voisi ratsastaa läpi kaikki myyntitallin hevoset, mutta todennäköisesti ohjat päätyisivät aina takaisin hoitajan käsiin.

”Kiitos ajastanne, mutta olemme nähneet tarpeeksi”, Charles totesi urhoollisesti hymyilevälle hevoskauppiaalle ja houkutteli ratsastuskentän tolpan juuressa kasvavaa heinää järsivän Winstonin liikkeelle. Hän odotti Bexiä kentän portin vierellä ja lähti sitten naisen kanssa kohti parkkipaikalle jätettyä autoa, laskien kätensä hetkeksi naisen selälle kuin ohjatakseen tätä oikeaan suuntaan.
”Katso kisavideoita kahden tai kolmen tähden tason kisoista ja katso, näkyykö siellä hevosia, joissa voisi olla aineksia mestariksi”, mies ohjeisti ja avasi autonsa oven ratsastajalleen.
”Viitsitkö?” hän kysyi, nosti nenäänsä lipovan corgin maasta sitä tuimasti katsoen ja tarjosi sitä anteeksipyytävästi Bexin syliin.

Bex hymyili kiitokseksi hevoskauppiaalle ja seurasi miehen rinnalla autolle. Hän katseli alaviistosta miehen profiilia ja nyökkäsi annetulle kotiläksylle. Se onnistuisi ehdottomasti. Kuka tiesi, ehkä hän voisi valjastaa Maybenkin avukseen. Oh, siinäpä vasta idea! Kasa herkkuja pöydälle ja läppäriltä pyörimään kisoja, joista sattui löytymään kuvamateriaalia. Erilainen leffailta ehdottomasti, mutta varmasti sitäkin hilpeämpi. Jamiekin voisi suostua mukaan, jos miehen kalenteri vain antaisi myöten. Zoea tuskin mikään mahti maailmassa saisi hänen luokseen, mutta ehkä hevosenhoitaja voisi tehdä taustatyötä itsekseen. Tai sitten hän vain olisi kiltisti ja tekisi itse omat työnsä. Kaikki oli vain aina niin paljon hauskempaa yhdessä!
”Aina”, Bex vannoi siepaten corgin mielellään syliinsä. Winston hukutti hänet hetkessä märkiin suukkoihin, jotka saivat naisen nauramaan ja taistelemaan turvavyönsä kanssa. ”Olet yksi kullanmuru, niin olet, kyllä olet”, nainen leperteli pienelle koiralle.
”No, olipahan tämäkin kokemus”, Bex virnisti saatuaan turvavyönsä suljettua koiran innokkaista huomionosoituksista huolimatta. ”Ei löytynyt hevosta, mutta sainpahan yhden asian taas raksittua pois toivomuslistaltani.” Hän oli aina tahtonut käydä todellisella myyntitallilla kokeilemassa hienoja hevosia.

Charles rykäisi hiljaa ja ravisti päätään, kun huomasi unohtuneensa katselemaan naisen ja koiran hellyydenosoituksia. Hän käynnisti auton, peruutti sen pehmeästi ympäri ja kaarsi sitten tallitielle kohti maantietä.
”Hyvä, jos siinä oli jotain positiivista”, mies hymyili huvittuneena ja vilkaisi naista. Luoja tiesi, että päivän viettäminen Bexin kanssa olisi mukava, tekivät he mitä tahansa. Harvassa ihmisessä oli samanlaista energiaa ja karismaa.
”Tiedustelen tuttaviltani sopivia hevosia, joiden omistajat saattaisivat olla avoimia tarjoukselle.” Hän ei ollut koskaan tuntenut syyllisyyttä siitä, että osti hevosia, jotka eivät alunperin olleet myynnissä. Hän tarjoaisi niille parhaan mahdollisen hoidon ja etsi palvelukseensa hoitajia ja ratsastajia, jotka välittivät eläimistä aidosti.
”Ja tulen Pauhun”, hän lisäsi. Mies luotti siihen, että menisivät sinne, yhdellä tai kahdella hevosella.

Hän keksisi jotakin positiivista kaikesta, mitä teki. Joskus sen keksimisessä kesti kauemmin, mutta loppujen lopuksi kaikesta pystyi löytämään edes jotakin hyvää. Kun oikein kovasti yritti.
”Ilmoita jos saat kuulla mitään mielenkiintoista”, nainen virnisti vaikka epäilikin, että Charles olisi tehnyt niin joka tapauksessa. Mies tuskin pitäisi häntä pimennossa, jos löytäisi sopivalta kuulostavan hevosen, täytyisihän hänen tulla kokeilemaan ratsua.
”Tietenkin tulet. Javan ensimmäiset neljän tähden kisat”, Bex naurahti lämpimästi. Tai ainakin toivottavasti ne olisivat, mutta ensi viikkohan sen todella näyttäisi. Jos Blenheim Palacen kilpailut osoittautuisivat liian raskaiksi Javalle, ei ruunaa kannattaisi Pauhun saakka kuljettaa.
”Kai tulet vilkaisemaan edes jonakin päivänä Duffyä ja Javaa ensi viikollakin?” Nainen kysäisi hymyn kera. Olisivathan he reilusti alle kahden tunnin ajomatkan päässä Lontoostakin. Mikä mahtava mahdollisuus miehelle nähdä hevosiaan, kun hän toi ne melkein naapuriin. Tai no, Zoe toi, sillä jostakin kumman syystä hevosenhoitaja ei koskaan laskenut häntä rattiin ellei se ollut aivan välttämätöntä.

Java ei ollut hevonen, jonka Charles olisi valinnut itse - eikä vain siksi, ettei se ollut kimo tai irlantilainen - mutta lahjahevonen oli osoittanut lahjansa. Se ei ollut Paddy eikä Diana, mutta täysiverinen pääsi neljän tähden kisoihin, ja mies halusi nähdä sen tasolla ennen talvitaukoa, jotta kevään kisat eivät menisi hukkaan setvimällä ongelmia, jotka olisi voitu taklata tauon aikana.
”Aiotko ratsastaa niin hyvin, että se on näkemisen arvoista?” hän kysyi kulmiaan kohottaen. Totta kai hän tulisi paikalle.
Burghleyn voitto tosin ansaitsisi useamman kisan, jossa jopa Selkien suorituksia voisi katsoa läpi sormien. Ajatus sai hänet hymyilemään edelleen epäuskoisesta onnesta.
”Mitä arvelet, kannattaisiko toinen Dianan perimän varsoista teettää Fairchildien Miu Miulla?” mies jatkoi. Parhaiten menestyneen tamman palkinto oli inspiroiva eikä Charles halunnut aikailla turhaan laittaessaan suunnitelmaa toteen.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Luodut toisilleen   La Syys 09, 2017 9:20 pm

”Aion aina ratsastaa niin hyvin”, nainen virnisti takaisin, ”se, toteutuuko aikomukseni on toki toinen tarina.” Hän ei koskaan suunnitellut ratsastavansa huonosti, ja silti niin oli aika ajoin käynyt - tosin Burghleyn voitto oli näyttänyt myös päinvastaisen olevan mahdollista. Hän osasi ja hän pystyi. Hänen ei tarvitsisi ainakaan seuraavaan vuoteen kyseenalaistaa taitojaan niin rankasti kuin huonoina päivinään oli tehnyt.
”Näin sukutauluja koskaan tutkimatta sanoisin että ehdottomasti”, Bex innostui, ”Miu on tavattoman komea täysiverinen ja ratsastettavuudeltaan ihanteellinen. Jos varsa perisi edes puolet vanhempiensa taidoista, siitä olisi jo huipulle.” Jos he - tai siis Charles, sillä mieshän se Dianan omisti -, liikkuisivat reippaasti ja tekivät päätöksensä nopeasti, voisi varsat hyvinkin saada jo ensi kesäksi maailmaan koikkelehtimaan pitkillä jaloillaan.

Charles nauroi ja vaihtoi tottuneesti kaistaa, kun he pääsivät moottoritielle. Ehkä hänen pitäisi ajaa useammin. Se oli mukavan vapauttavaa - ei toki samalla tasolla kuin ratsastaminen, mutta helpommin toteutettavissa.
”Ehkä se on siis toteuttamisen arvoinen suunnitelma. Miu Miun jälkeläiset tuntuvat olevan rohkeita ja hyppykapasiteetiltaan vaikuttavia”, mies pohti innostuen enemmän ajatuksesta Bexin kannustuksen myötä.
”Palkinto on kaksi varsaa. Mitä arvelet toisesta? Olisiko sinulla mielessäsi oria, joka olisi sopiva pari Dianan geeneille?” hän kysyi vilkaisten naista silmäkulmastaan.

”Oi, ne ovat”, nainen ihasteli lämpöä äänessään, ”ja luonteeltaankin aivan ihania. Niin hyväntuulisia hevosia ettei ole tosikaan.” Socks oli herttainen kullanmuru, ja Slips, no, Slipsiin hän ei ollut ehtinyt niin hyvin tutustumaan. Hän ei koskaan ollut ihmetellyt, miksi Jamie oli valinnut kullanrautiaan orin ratsukseen, kun he olivat livistäneet milloin minnekin.
”Duffy”, Bex vastasi pakottaen kasvonsa pysymään peruslukemilla. ”Saisit maailman kauneimman kimon.” Hän kesti vielä sekunnin tai kaksi, ennenkö erehtyi vilkaisemaan Charlesia ja nauramaan raikuvasti. Duffy ei tainnut olla ori, josta hillitty englantilaismies tahtoi varsan - ei ainakaan ennenkö hevonen olisi osoittanut olevansa mestariainesta. Hän uskoi siihen vankkumatta, mutta Blair Castlea lukuunottamatta Duffy ei ollut antanut paljoa todisteita loputtomasta potentiaalistaan.

Mies pudisteli hymyillen päätään kuunnellessaan Bexin naurua. Maailman kaunein kimo oli kyllä viehättävä ajatus, ja kerran Charles oli nähnyt Duffyssa jotain, mikä oli saanut hänet maksamaan siitä tähtitieteellisen summan omistajille, jotka eivät olleet suunnitelleet myyvänsä hevosta. Mutta hevonen oli… Ainutlaatuinen luupää. Mitä jos se periyttäisi vain raivostuttavimmat, hankalimmat ominaisuutensa eteenpäin?
”Oliko sinulla muita ehdotuksia?” hän kysyi huvittuneena, vaikka totta puhuen oli pohtinut itsekin, millainen täysin omista hevosista tullut jälkeläinen olisi. Se myös antaisi osviittaa siitä, millaisia jälkeläisiä Duffy voisi tuottaa.
”Hanki Duffylle parempia tuloksia, ja voin harkita sitä.”

Nainen siristi silmiään, pohti hetken ja pudisti päätään.
”Eip!” Duffy oli hänen ainoa ja paras ehdotuksensa. Hän ei ollut perehtynyt siitosoreihin sitten lainkaan, mutta varmasti oriasemilta löytyisi vaihtoehtoja, jos vain asiaan kiinnittäisi lainkaan huomiota.
”Hei, Duffy voitti juuri kaksi viikkoa sitten Blair Castlen mäkisellä radalla. Älä ala ahneeksi”, hän virnisti ja kurkotti tönäisemään miehen käsivartta. Hän paransi otettaan Winstonista sylissään kellauttaen corgin selälleen hänen jalkojensa päälle. Pitkittäin jalkojen välissä makoileva koira katseli häntä kirkkain silmin, ja nainen nauroi rapsutellessaan koiran vatsaa.
”Kyllä Duffy vielä saa huipputuloksia nimensä alle. Ensi kaudella sitä ei pysäytä mikään. Paitsi ehkä keltainen narsissi väärällä puolen tietä”, hän nauroi. Orin maastokäytös oli välillä varsin kyseenalaista, mutta ainakin naurunaiheita riitti.

Charles katsoi Bexiä silmäkulmastaan huvittuneena. Naisessa oli lämmintä energiaa, joka sai hänetkin unohtamaan muun kuin nykyhetken. Burghleyn voitto ja sen seuraukset viipyivät hänen mielessään, ja luultavasti sumensivat hänen harkintakykynsä, kun hän edes harkitsi Duffyn ja Dianan yhdistelmää.
”Olet oikeassa Blair Castlesta, mutta jos toteutamme tämän järjettömän suunnitelman ja varsa perii Duffylta sen, hmm, erikoislaatuisen persoonallisuuden ja ratsastettavuuden”, Charles loi Bexiin tuiman katseen, jota kalpeiden silmien lämmin pilke laimensi, ”minä pidän sinua vastuussa.”
Hän toivoi, että Bex saisi orista irti seuraavalla kaudella useampikin voittoja ja sijoituksia. Burghleyn jälkeen hän saattoi luottaa Bexin pystyvän mihin tahansa hänen hevostensa kanssa. Ja halusi lisää hevosia.
Neljän tähden kenttäkilpailuissa oli aivan oma tunnelmansa, ja ne saivat hänet ikävöimään kilpailemista niin, että järki sumeni. Ne saivat hänet katumaan Paddyn eläkkeelle siirtämistä. Onneksi Bexin menestys lievensi ikävää ja inspiroi hänet suunnittelemaan tulevaa.

”Otan ilomielin sen vastuulleni”, Bex vastasi nauraen, ”enkä kadu hetkeäkään.” Duffy oli hilpeä ori, jonka kanssa työskentely oli aina yhtä mielenkiintoista. Orin kanssa ei koskaan tiennyt, mitä odottaa, paitsi sitä, että mitä tahansa voisi tapahtua. Se tosin antoi onnistumisille entistä enemmän painoarvoa. Kun Duffyn sai kuulolle ja tekemään, mitä siltä pyydettiin, orissa oli jotakin kauttaaltaan vangitsevaa. Hevosesta olisi vielä mestariksi. Hän oli siitä aivan varma. Heidän täytyisi vielä hioa yhteistyötään, mutta jonakin päivänä Duffy antaisi kaikkensa kilpailuissa vain sen tähden, että sitä oli orilta pyydetty.
”Sitä paitsi, varsat tarvitsevat persoonaa. Ei tyhjäpäistä ole kisahevosiksi”, nainen virnisti. Oli hyviä persoonia ja sitten oli hevosia kuten Duffy, jotka ajoivat hoitajansa seinille ja saivat valmentajat repimään hiuksia päästään ratsastajan tasatessa hengitystään kentän hiekassa.

Mies kohotti kulmaansa ja loi naiseen merkitsevän katseen kuin huomauttaakseen, että tyhjäpään ja Duffyn persoonan välissä oli lukemattomia välimuotoja. Hän saattoi vain toivoa, että varsa perisi Dianan luonteen ja häikäisevät lahjat kenttäratsastuksen kolmeen lajiin molemmilta vanhemmiltaan. Ei isän luupäistä, käsittämätöntä järjenjuoksua.
”Vai niin”, hän kommentoi kuivalla huvituksella ja kääntyi vilkuttaen hiljaisesta risteyksestä. Syksyn tulo tuntui vasta säätilassa, sillä idyllinen maalaismaisema oli vielä vihreä.
”Millaista bonusta toivoisit voitostasi?” Charles kysyi, sillä luonnollisesti uskomattoman hienosti menestynyt nainen ansaitsi tulla palkituksi.

Selälleen käännetty koira heilutti pieniä töppöjalkojaan koettaessaan veivata itsensä takaisin oikeinpäin, mutta Bexin kumartuessa suukottamaan Winstonin kuonoa, lopetti koira moiset yritykset ja keskittyi sen sijaan nakertamaan sormia, jotka silittelivät pentua.
”Bonusta?” Bex kohotti kulmaansa. Mitä ihmeen bonusta hän muka tarvitsisi? Voitosta riitti saavutettu euforia ja hänelle annettu pienoismalli kiertopalkinnosta, jota Charles saisi hevosenomistajana pitää hyllyllään seuraavaan Burghleyhyn saakka. ”En minä tarvitse yhtään mitään bonusta.”

Mies kieräytti silmiään kohti kattoa, kun erehtyi katsomaan matkustajaansa juuri, kun Bex suukotti Winstonia. Se sai hänen ajatuksensa kompastelemaan kuin hän olisi menettämässä järkensä.
Charles rykäisi.
”Haluan palkita sinut upeasta voitosta”, hän totesi faktan.
”Kenties kolmannes palkintorahoista? Tai hyvä joulubonus? Lomamatka onnistuneen kisakauden lopuksi? Tai puolet Dianan ja Duffyn varsan omistajuudesta?” Charles ehdotteli naista kysyvästi vilkuillen.

Bex suoristautui antaen pennun nakertaa sormiaan ja vilkaisi miestä. Johan hänelle maksettiin palkkaa siitä hyvästä, että hän teki työnsä eli ratsasti, treenasi ja kilpailutti hevosia.
”Olet menettänyt järkesi”, nainen totesi silmät suurina tuijottaessaan miestä. Kolmannes palkintorahoista olisi £30 000. Mitä ihmettä hän tekisi edes tonnilla, kolmestakymmenestä puhumattakaan? Lomat ja joulubonukset olivat miehen tuntien yhtä ylilyötyjä, ja puolet varsasta, josta voisi tulla seuraava mestari? Sen arvoa ei voinut mitata rahassa.
”Anna minun käydä maastoesteillä Paddyn kanssa, ja olemme sujut”, Bex ehdotti vastineeksi. He olivat sujut ihan vain sillä, että hän sai kuukausittain palkan tililleen.

Charles kohotti kysyvämmin kulmiaan. Hänen ehdotuksensa olivat enemmän kuin kohtuullisia, eikä naisen ilmeelle ollut mitään loogista selitystä. Bex oli ratsastanut Dianaa Burghleyssä ja voittanut, ja ehkä nainen myös teki hänen elämästään merkittävästi onnellisempaa. Oliko väärin haluta antaa ratsastajalle jotain kiitoksena?
”Sinulla on jo lupani käydä maastoesteillä Paddyn kanssa”, mies huomautti.
”Opettelisit ottamaan lahjoja vastaan”, hän lisäsi puolittain hymyillen.

”Muistuta siitä Zoea”, nainen mutisi hiljaa, pudisti päätään ja nauroi lämpimästi. Hevosenhoitaja oli juuri ja juuri laskenut hänet kouluvalmennuksiin kultaakin kalliimmalla ruunalla, eikä hän ollut tahtonut koetella onneaan sen enempää. Olihan heillä nyt jonkinlainen aselepo sentään kasassa.
”Hei”, Bex protestoi, ”osaan ottaa lahjoja vastaan, silloin kun ne ovat kohtuullisia. Sinun lahjasi ovat… sekopäisiä. Oletko varma, ettet ole saanut auringonpistosta seistessäsi kentän laidalla?” Pilvisenä päivänä Englannissa moinen oli varmasti erittäin todennäköistä. ”En voi ottaa mitään vastaavaa vastaan. Sain jo Classicsin rahapalkinnon. Se on ihan tarpeeksi.” Hän oli äkkiä avannut säästötilin ja lykännyt sarjan kolmannesta sijastaan saamansa summan sinne.

Mies vajosi hetkeksi mietteliääseen hiljaisuuteen. Olivatko hänen lahjansa sekopäisiä? Ehkä joku toinenkin oli joskus sanonut jotain samankaltaista.
”Ymmärrän näkökulmasi”, hän totesi kurtistaen kulmiaan. Charles ei tiennyt, miksi sekopäistä lahjaa ei haluttu ottaa vastaan, mutta ymmärsi Bexin esille tuoman näkökulman.
”En ole tainnut koskaan olla erityisen lahjakas kohtuullisuudessa. Mitkä ovat kohtuullisia lahjoja?” hän kysyi katsahtaen naista häivähdys hymyä silmissään.

Bex naurahti huvittuneena. Ei tosiaan vaikuttanut siltä, että Charles ymmärsi kohtuuden päälle. Mies tuntui avokätisesti jakavan ympärilleen mitä tahansa, mitä mieheltä vain pyydettiin, ja varmaan silloinkin kun ei pyydetty. Kuten nyt.
”Kukkakimppu, suklaata tai pieni lahjakortti jonnekin”, nainen vastasi naurahtaen. Hän ei halunnut edes kuvitella, mitä Zoe sanoisi, jos hän saisi lahjana voitostaan jotakin niin järjetöntä kuin merkittävän osan palkintorahoista tai osuuden varsaan. ”Mutta kuten sanottua, en tarvitse yhtään mitään.”

Charles kurtisti kulmiaan listatuille lahjoille. Miksi kukaan haluaisi jotain niin tyhjänpäiväistä kuin suklaata palkinnoksi jostain niin upeasti kuin maailman vaativimman kenttäkilpailun voittamisesta? Pieni lahjakortti jonnekin? Kohtuullisten ihmisten elämä kuulosti tavattoman kuivalta.
Hän loi naiseen kriittisen, skeptisen katseen.
”Kukkakimppu tai suklaata? Se kuulostaa…”, mies haki oikeaa sanaa, ”ilahduttavalta.” Eikö lahjan ollut tarkoitus olla jotain, mistä lahjan saada voisi todella olla onnellinen?
”En voi pakottaa sinua ottamaan mitään vastaan, mutta toivon sinun muistavan tarjoukseni. Siltä varalta, että muutat joskus mielesi.”

Bex epäili miehen pitämästä tauosta päätellen, ettei Charles nähnyt moisia lahjoja kovinkaan arvossa pidettävinä, mutta mitä muutakaan hän voisi pyytää? Mies oli jo antanut hänelle enemmän kuin hänen olisi koskaan pitänyt saadakaan, eikä hän ollut joutunut pyytämään koskaan. Tai no, kerran hän oli pyytänyt kyytiä, mutta siinä se lähinnä oli ollut. Silti hän oli saanut auton, ruhtinaallisen palkan, vapauden treenata hevosia kuin omiaan ja ratsastaa vielä Paddyäkin. Ja jos ihan tarkkoja oltiin, niin olihan hänellä hevosenhoitajakin käytössään, vaikka tuskin mikään mahti maailmassa Charlesia lukuunottamatta saisi Zoea tottelemaan häntä.
”En tarvitse yhtään mitään, Charles”, nainen vakuutti aavistuksen pehmeämmällä äänellä ja hymyili miehelle. ”Sain jo kokemuksen, jonka arvoa ei voi mitata rahassa.”

Mies huokasi, mutta hyväksyi Bexin vastauksen.
Vapaapäivän viettäminen naisen kanssa oli ollut tavattoman virkistävää, ja vaikka laadukkaan myyntitallin tarjonta ei ollut tällä kertaa täyttänyt heidän tarpeitaan, Charles oli nauttinut olostaan. Se oli harvinaista luksusta, mutta hän tuskin voisi kiittää siitäkään naista, joka voisi kelpuuttaa korkeintaan kukkakimpun. Ei mitään, mitä mies todella halusi Bexille antaa.
”Hyvä on. Mutta jos Dianan ja Duffyn varsa osoittautuu isänsä kaltaiseksi, sinä olet vastuussa sen treenaamisesta”, hän varoitti ja kääntyi vastahakoisesti lentokentälle johtavalle tielle. Hän lähettäisi naisen lentäen takaisin pohjoiseen, valmiina jatkamaan hevostensa kanssa työskentelyä huomenna.

”Muistutan sinua tuosta lupauksesta kun aika koittaa”, nainen vakuutti nauraen. Hän ei tosiaankaan kieltäytyisi mahdollisuudesta ratsastaa miehen hevosia vielä vuosienkin päästä. Voisi olla, että Charles olisi siinä kohtaa jo päättänyt toimia toisin, löytänyt uuden ratsastajan tai palannut itse satulaan, mutta niin tai näin, juuri nyt hän tahtoi uskoa, että saisi ratsastaa hevosia vielä siinäkin kohtaa, kun Dianan varsat olisivat kasvaneet aikuisiksi.
”Kuinka ilahduttava ajatus”, hän totesi ja kumartui suukottamaan Winstonia. ”Ole sinä kunnolla sillä aikaa, olethan? Annat paljon pusuja Charlesille ja jahtaat palloja? Joo, niin teet, hieno poika”, nainen leperteli koiralle ja nauroi, kun Winston vastasi yrittämällä näykkäistä häntä nenästä. Bex käänsi koiran takaisin oikein päin syliinsä ja rapsutti valtavien korvien taustaa. Oli vaikea kuvitella, että Winston vielä kasvaisi korviinsa, sillä koira näytti edelleen siltä, että voisi lähteä lentoon tomerasti pystyssä olevilla kuulokojeillaan.

Musta Bentley mateli oikean terminaalin eteen, ja hetken Charles harkitsi saattavansa naisen sisälle - hetken hän harkitsi lähtevänsä Bexin mukana pohjoiseen - mutta kielsi itseään. Hänen työnsä odotti Lontoossa, eikä hän saavuttaisi mitään tavoittelemalla jotain, mikä ei olisi mahdollista. Hänen ei tarvinnut kysyä selviäisikö nainen yksin: Bex oli luultavasti kykenevämpi kuin hän. Ponikokoinen ratsastaja ei tarvinnut ketään pitelemään kättään. Ensimmäisen luokan lipun tilausvahvistus oli naisen puhelimessa, ja boarding alkaisi pian.
”Kiitos. Hevosostosten tekeminen kanssasi oli hyvin, hmm, miellyttävä kokemus”, hän sanoi hymyillen, lämmin häivähdys silmissään.
”Kerro minulle, miten hevoset etenevät.”

”Hilpeä päivä”, nainen vahvisti nyökäten ja laski corgin sylistään jalkatilaan. Hän hymyili leveästi miehelle. ”Tietenkin. Lähetä minulle vaihtokaupassa kuvia Winstonista, niin kerron sinulle vaikka Duffyn jokaisesta hengenvedosta”, hän virnisti. Bex puristi miehen käsivartta ennenkö aukaisi oven ja nousi auton kyydistä joutuen työntämään Winstonia takaisin sisälle. Koiran matka jatkuisi vielä, mutta pieni eläin ei tuntunut ymmärtävän sitä innossaan päästä katsomaan, mikä tämä uusi paikka oli.
”Nähdään ensi viikolla”, nainen huikkasi ennenkö sulki oven, asteli kohti ovia ja kääntyi vielä vilkuttamaan miehelle. Koska Charleshan tulisi katsomaan kultapojujen kisoja, vaikka se vaatisi millaista ihmettä tahansa.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Luodut toisilleen   La Loka 07, 2017 7:57 am

Torstai 21. syyskuuta 2017 - Yy, kaa, koo

”Maybe!” Bex hihkaisi sännäten vilaukselta näkemänsä blondin poninhännän perään. Zoen paheksuva ilme, kun punapää lykkäsi taluttamansa Selkien riimunnarun hoitajan käsiin, jäi lyhyeltä naiselta täysin huomaamatta, sillä Bexillä oli suunnitelma ja päämäärä ja tavoite - ottaa Maybe kiinni, ennenkö tyttö ehtisi karata liian kauas.
”Et kai ole kiireinen?” Bex virnisti tavoitettuaan Mayben. ”Ei, älä vastaakaan”, hän jatkoi lähes samaan hengenvetoon, ”anna kun muotoilen tämän uusiksi. Et kai ole liian kiireinen, ettetkö saisi Chovea tai Chessiä valmiiksi vartissa?” Naisen kasvoilla koreili varsin vino virne, kun Bex vilkaisi ympärilleen tallikäytävällä, joka näytti tavattoman hiljaiselta lounasajasta huolimatta. Ehkä Loungessa oli tavallista parempi tarjoilu, kun tallityöntekijät tuntuivat hylänneen tallikäytävät kertaheitolla.
”Pikkulintu kertoi, että Gina on lähdössä Slipsillä maastoesteille”, hän virnisti ja madalsi ääntään, ”ja onnistuin vakuuttamaan hänet, ettei siitä olisi mitään harmia, jos Laurenin sijasta me lähtisimme mukaan.” Hän oli varsin ylpeä itsestään, kun ei pomppinut ympyrää ja taputtanut innoissaan käsiään. Gina voisi olla mukana hänen jokaisissa kilpailuissaan valmentajan roolissa, eikä hän silti olisi yhtään sen vähempää innoissaan aina, kun onnistuisi lyöttäytymään naisen seuraan ratsain.
”Kai sinä edes tulet? Zoe oli jo tylsä ja kieltäytyi. Sekopää”, hän virnisti. Kuka täysjärkinen muka kieltäytyisi mahdollisuudesta viedä Paddy Blue maastoesteille?

”Totta kai tulen! Oletko hullu?” Maybe nauroi ja puhalsi valkeaa, pellavaista otsatukkaa pois silmiltään kiepauttaen hiuksensa napakammalle ponihännälle. Millainen mielipuoli jättäisi mahdollisuuden käyttämättä? Se tarjosi myös tervetullutta harhautusta haikeudesta ja vatsaa vääntävästä jännityksestä, kun yksi osa hänen elämäänsä päättyi ja toinen oli alkamassa.
”Minkä hevosen sinä otat?” hän kysyi vilkaisten kelloaan kuin lähtölaskentana. Choven iltaanhan kuului jo valmiiksi estetreeni - liekö sen väliä, jos se tapahtuisikin nyt maastossa kentän sijasta. Tamma ei taatusti pahastuisi.

”Jes!” Bex hihkaisi naurua äänessään. Enää ajatus illalla koittavasta kouluvalmennuksesta Duffyllä ei painanut lainkaan. Oli helppo unohtaa moiset huolet, kun edessä oli retki maastoesteille.
”Selkien, joudun sen kanssa ensi viikonloppuna Slipsiä ja Ginaa vastaan, joten kaikki apu on tervetullutta”, hän nauroi lämpimästi. Heidän täytyisi toistaa hieno kuudes sijansa Blair Castlesta, aivan vähintään, jotta hän voisi jatkaa kampanjaansa Selkien puolestapuhujana.

Yllättävä, spontaani suunnitelma sai adrenaliinin pulppuamaan hänen suonissaan, ja Mayben kiitämään varustehuoneen läpi riemastuneella touhukkuudella. Hän rakasti spontaaneja suunnitelmia. Ainoa harmi oli Zoen päätös jäädä pois, mutta treenit olisivat upeat ja antoisat Bexin ja Ginan seurassa. Hän yritti kehittää kykyään imeä kokemusta ja lahjakkuutta suoraan ilmasta.
Chove heitti päätään, kun ratsastaja pelmahti karsinaan niin tarmokkaasti, mutta laski sitten turpansa ojennettuun käteen ja askelsi paikallaan, vaaleaa purua polkien, kun Maybe nakkasi satulan harjalla pyyhkäistyyn selkään, kiinnitti suojat siroihin jalkoihin ja pujotti huolellisesti puhdistetut ja notkeaksi rasvatut suitset tamman päähän. Tyttö painoi sen poskelle suukon, kun talutti hevosen ulos ja keinautti itsensä tottuneesti korkeaan satulaan ja hakeutui odottamaan seuralaisiaan tallipihan laidalle, missä Chove pureskeli kärsimättömästi kuolainta.
Ajatus maastoesteistä sai aina euforisen riemun täyttämään hänen mielensä. Toki hevosen kanssa kaatuminen kummitteli hänen mielessään silloin tällöin, samoin kuin eräät toisetkin kamalat muistot, mutta Maybe sysäsi ne päättäväisesti pois ajatuksistaan, hymyili säteillen ja kannusti Choven maastoon lähtevän joukon keulaan.

Bex koki huijaavansa aavistuksen, kun antoi Zoen varustaa Selkien, mutta ainakin se antoi hänelle mahdollisuuden käydä hakemassa yläkerran pukuhuoneen kaapista turvaliivinsä sekä muutaman suklaapatukan, jotka nainen sulloi pirteästi ratsastustakkinsa taskuun. Hän puki turvaliivin takin alle ennenkö palasi tallikerrokseen juuri parahiksi kiinnittämään Selkien suojat tanssahteleviin jalkoihin. Nyt hän voisi väittää tehneensä edes jotakin ratsunsa varustamisen eteen. Zoe näytti edelleen varsin synkeältä, eikä piristynyt lainkaan, vaikka Bex heittikin naista suklaapatukalla heti, kun oli saanut Selkien ohjat käteensä. Zoe ei uskaltaisi heittää häntä suklaapatukalla takaisin, jos ruuna oli hänen otteessaan. Hoitaja näytti silti harkitsevan sitä, ennenkö huokaisten tunki suklaan omaan taskuunsa ja katosi näkyvistä. Bex suunnisti tallipihalle huomaten suureksi pettymyksekseen, että niin Maybe kuin Gina olivat jo ehtineet paikalle ennen häntä.
”Suvaitsit siis vihdoin liittyä seuraamme”, Gina totesi Bexin ponnistaessa Selkien selkään.
”Et sinäkään ole kauaa Slipsin selässä ehtinyt olla”, nainen vastasi virnistäen ja kannusti Selkien liikkeelle ennenkö oli edes saanut jalustimet jalkaansa. Gina pudisteli päätään, mutta antoi ruunan asettua Choven perään.
”Tämä ei sitten ole valmennus, joten säästäkää typerät kysymyksenne siihen hetkeen, kun minulle maksetaan niihin vastaamisesta”, Gina huikkasi letkan hänniltä naurua äänessään.
”Entä hyvät kysymykset?” Bex heitti heti olkansa yli takaisin.
”Sinulta niitä on turha odottaa, mutta Maybe on toki vapaa kysymään, jos jokin hyvä kysymys pulpahtaa pintaan.”

Nummilta puhaltava, syksyinen tuuli tempoi Choven suoraksi tunnolliseksi nypittyä, ratsumittaista harjaa ja liehutti ratsastajan valkeaa ponihäntää. Maybe rakasti tummanruunikosta täysiverisestä väreilevää energiaa: se tuntui tietävän täsmälleen, minne he olivat matkalla, ja tanssahteli eteenpäin malttamattomin, hallituin askelin kuin ballerina.
Ginan vastaus sai hänet nauramaan - hänen pitäisi pitää tarjous mielessä, kun he pääsisivät maastoesteille. Olisi ihana nähdä Slips työn touhussa. Maybe rakasti isoa, raisua kimoa ja uskoi vakaasti siihen, että raa’asta voimasta kuoriutuisi vielä mestari. Gina jos kuka saisi sen kaivettua esiin.
”Varo vain mitä lupaat”, hän hymyili olkansa yli ja tyynnytti Choven raville pyrkivää käyntiä, kun hevoset sukelsivat tallialuetta ympäröivään, valoisaan metsään, jonka poikki leikkaava, lyhyt polku veisi heidät nummille.

”Täytyypä muistaa seuraavalla kerralla”, Gina vastasi nauraen. Bex puri huultaan ettei hihkuisi väliin jotakin, mikä koettelisi jälleen kerran valmentajan huumorintajua. Hän tosin tahtoi uskoa, että Burghleyn jälkeen siitä ei olisi huolta, sillä kisaviikonlopun aikana hän ei ollut muuta tehnytkään kuin purkanut hermoiluaan vitsailemalla. Gina oli kestänyt häntä silloin, joten eiköhän nainen selviäisi tästäkin.
”Minulla on suklaata, eikö sillä saa jo kysyä yhden tyhmänkin kysymyksen?” Punapäinen nainen sen sijaan ehdotti viattoman hymyn kera ja pidätti Selkietä, joka uhkasi hiipiä lähemmäs Chovea. Tamman ei tarvitsisi potkia ketään tänään, jos se olisi hänestä kiinni.
”Riippuu mitä suklaata”, Gina vastasi, ”jos se on Cadburyn kuraa, pidä hyvänäsi.”
”Eip, Galaxyä”, Bex virnisti leveästi ja vilkaisi olkansa yli. ”Vaihdan patukan yhteen tyhmään kysymykseen.”
”Hyvä on”, naisista vanhin naurahti, ”mutta vain yhteen. Ja haluan suklaapatukan etukäteismaksuna.”
”Tottahan toki”, Bex nyökkäsi, muttei tehnyt elettäkään kaivaakseen suklaata esille. Hän säästäisi typerän kysymyksensä myöhemmäksi. Kenties aina kotimatkalle saakka.
”Miten Chess on voinut, Maybe?” Gina suuntasi huomionsa keulan ratsastajaan. Slips tohelsi innokkaana viimeisenä, mutta ainakaan ori ei roikkunut pelhamillaan kuin höyryveturi, vaikka käyntiaskeleessa olikin voimaa kolmen hevosen edestä.

Tyttö pyörähti satulassa ympäri kysymyksen houkuttelemana, energisen täysiverisen ohjat tukevasti toisessa kädessään.
”Se voi hyvin!” hän vastasi automaattisella aurinkoisuudella ja puraisi sitten alahuultaan empien. Ainakin tamma edistyi ratsailla. Se oppi ja teki mielellään yhteistyötä - eikä enää heittäytynyt nurin hän selässään, paitsi erikoistapauksissa. Maastakäsittely oli kuitenkin edelleen hankalaa. Käsittämättömät, pienet asiat saivat tamman yhtäkkiä suunniltaan, ja narussa kulkeminen tuntui olevan aivan yhtä haastavaa tarhatessa, sujui se kuinka hyvin tahansa heidän harjoitellessaan sitä kentällä, maastossa tai pyöröaitauksessa.
”Se edistyy, ja olen varma, että siitä tulee vielä hieno”, Maybe lisäsi hymyillen ja loi rakastavan katseen takana tuleviin kimoihin.
”Oh, Bex, miten hevosjahtinne sujuu?”

Gina hymyili ja nyökkäsi tyytyväisenä. Hyvä, että Maybe oli tyytyväinen nuoreen tammaansa. Eiköhän Chessistä saataisi vielä leivottua kelpo ratsu, kunhan nuori hevonen vähän kasvaisi ja kehittyisi. Mielellään kasvattaisi myös hieman pääkoppansa sisältöä, ja oltaisiin jo pitkällä.
”Eiköhän siitä tule”, harmaantunut nainen totesi hymyn kera. Chove oli jo osoittanut, ettei Maybe ollut toivoton satulassa, joten mikään tuskin estäisi tyttöä koettelemasta onneaan Chessin kanssa.
”Se on edelleen käynnissä”, Bex naurahti, ”kuka olisikaan uskonut, että kilparatsun etsimisessä kestää niin kauan.” Hän oli toki kuullut tarinoita siitä, miten mahdotonta hyvän kilparatsun löytäminen osasi olla, mutta ei hän ollut olettanut sen olevan näin… mahdotonta.
”Meillä on edelleen hiljaisessa myynnissä noin tunnin matkan päässä tuossa suunnassa täysiveriristeytys, joka on varsin lupaava”, Gina naurahti osoittaen kädellään kutakuinkin pohjoiseen. ”Tulisit katsomaan.”
”Ja lopettaisin hilpeän hevosjahdin? Ei kiitos”, Bex nauroi raikuvasti. Hän nautti hevosjahdista Charlesin kanssa, vaikka miehellä olisi varmasti ollut parempaakin käyttöä ajalleen.

Maybe nauroi ja tunsi onnellisen, jännittyneen nipistyksen vatsanpohjassaan Bexin puolesta. Oli uskomatonta, että hänen ystävänsä oli juuri voittanut Burghleyn! Ja nyt Bex saisi uuden hevosen ratsastettavakseen. Edgerlyn tuntien se olisi upea. Millaistakohan oli hakea hevosta rajattomin resurssein?
”Löydätte varmasti jonkun täydellisen”, tyttö vakuutti luottavaisella optimismilla. Maybe rakasti uusien hevosten tapaamista, ja tieto hänelle saapuvista ratsuista sai hänet melkein tärisemään satulassa malttamattomasta odotuksesta. Ehkä hän voisi jakaa ilouutisen, sillä olihan järjestelyn tarkoitus olla nyt varma.
”Itse asiassa… Minäkin saan uusia hevosia”, hän sanoi kääntyen uudelleen satulassa ja puraisi jännittyneenä alahuultaan, kun valtavalla ponnistuksella pidätelty, unet edellisinä viikkoina karkoittanut salaisuus sai vihdoin tulla ulos. Hänen pyyntönsä oli ollut niin röyhkeä ja toivonsa niin hauras, ettei Maybe ollut voinut antaa itsensä puhua siitä muille kuin Zoelle, ennen kuin tietäisi toteutuisiko se vai ei.
Hänen unelmansa kävivät toteen. Hänestä tulisi ihan oikea ratsastaja. Ajatus sai tytön pisamaiset kasvot säteilemään häikäistyneestä riemusta. Sillä ei ollut mitään väliä, millaisia tulevat hevoset olisivat tai miltä tasolta hän aloittaisi kilpailun niiden kanssa. Hän ottaisi todellisen askeleen kohti unelmansa saavuttamista.
”Minä saan kenttähevosia ratsastettavaksi.”

”Se on ainakin tarkoituksena”, Bex nauroi, ”ja sen tähden siinä kestää.” Hän oli tykästynyt yhteen hömelöön, yksinkertaiseen ruunaan viimeisimmällä seikkailulla myyntitallien syövereihin, mutta vasta BE100-luokissa kilpaillut hevonen ei ollut se, mitä he etsivät. Kestäisi vuosia nostaa hevonen sieltä sille tasolle, jolle he etsivät hevosta jo nyt. Ei auttaisi kuin olla kärsivällinen ja jatkaa etsimistä. Hän oli varma, että oikea, hänelle sopiva hevonen odotti vielä jossakin. Heidän täytyisi vain löytää se Charlesin kanssa.
”Eikä! Et ole tosissasi”, Bex henkäisi innostuneena ja olisi mielellään ratsastanut Mayben rinnalle rutistaakseen tyttöä, mutta epäili, ettei Chove suhtautuisi moiseen kovinkaan suopeasti. Ei siis auttanut kuin hymyillä leveästi tytölle jonon jatkona. ”Upeaa! Mistä saat hevosia? Tai keneltä tai - vau!” Hän päätti kysymysketjunsa kun ei keksinyt muutakaan sanottavaa. Kuinka mahtavaa, että Maybe saisi lisää kilparatsuja käyttöönsä.
”Onnea kovasti Maybe”, Ginakin täydensi Bexin palpatusta, ”ensi kaudella taidamme siis kilpailla useammin samoissa maisemissa.”

Todellisuus sai Mayben rinnan tuntumaan ahtaalta, kuin se ei voisi pitää sisällään kasvavaa tunnetta. Tyttö hymyili vilpittömällä onnella ja painoi käden lepattavalle sydämelleen.
”Kiitos! Olen aika innoissani itsekin”, hän nauroi hyväntuulisesti ja pidätti nummella raviin päättäväisesti pyrkivää täysiveristä, ennen kuin saattoi katsoa jälleen olkansa yli vastatakseen Bexin kysymykseen. Vastaus kuulosti hänestäkin absurdilta, mutta ehkä se oli totta - maailmassa ei saisi mitään, ellei uskaltaisi yrittää.
”Lady Edgerlyltä”, hän sanoi päätään epäuskoisesti pudistaen, ”voitko kuvitella? Puhuin sinun Edgerlyllesi Burghleyssä, kun katsoimme kisoja samalla esteellä - juttelimme kenttäratsastuksesta ja hän sanoi kiinnittäneensä huomiota meihin, minuun ja Choveen, voitko uskoa? Kysyin arvelisiko hän, että hänen äidillään voisi olla joskus heti aikaa puhua kanssani.”

”Saa sitä ollakin”, Gina vakuutti lämpimän hymyn kera. Hän oli nähnyt saman innon poikansa kasvoilla joka kerta, kun Samuel oli saanut uuden kilparatsun käyttöönsä - ja kaikkien näiden vuosien jälkeen hän tunsi edelleen tutun nipistyksen vatsanpohjassaan, kun itse pääsi uuden ratsun selkään.
”Vau, ihan mahtavaa!” Bex hihkaisi. ”Olet ihan hullu, mutta mahtavaa!” Hän ei voinut edes kuvitella, miten paljon rohkeutta Lady Edgerlyn tapaaminen moisen asian merkeissä oli vaatinut. Charles nyt oli Charles, jolla oli suloinen töpöjalkainen koiranpentu ja kourallinen luupäisiä hevosia, mutta Lady Edgerly oli legendan veroinen omalla tavallaan. Olihan niin Diana kuin Javakin lähtöisin juuri Lady Edgerlyn luota.
”Ja tietenkin voin, Charlesilla on silmää lahjakkuudelle. Tietenkin hän huomaisi sinut ja Choven, olihan hän merkinnyt Dianankin menestystä varten jo aikoja sitten.”

Maybe nauroi raikuvalla vapautuneisuudella. Ehkä he olivat molemmat hulluja - tai kaikki kolme. Ainakin suuri osa maailmasta luokitteli kenttäratsastajat mielipuoliksi.
Bexin kehut lämmittivät hänen mieltään, ja Maybe toivoi naisen olevan oikeassa. Mikään ei voisi pudottaa häntä pilvistä tänään. Hänestä tulisi ihan oikea ratsastaja. Hänelle maksettaisiin siitä, että hän ratsastaisi, valmentautuisi ja kilpailisi. Ei ehkä kovin paljoa, mutta ajatus oli tärkein! Se olisi askel oikeaan suuntaan, ja sai hänen sydämensä pamppailemaan euforisesta riemusta.
Chovekin tuntui vaistoavan sen, ja Maybe antoi täysiveritamman johtaa joukkion kevyessä ravissa tuulisen nummen poikki. Tamma tanssahteli eteenpäin energisin, malttamattomin askelin, häntä keinahdellen ja kuolainta merkitsevästi pureskellen.
”Millaista treeniä te olette suunnitelleet?” hän kysyi, kun nummen toisella laidalla oleva metsä ja sen keskellä oleva jokilaakso lähestyivät. Siellä olisi hyvä lämmitellä, vaikka he lähtisivät hyppäämään muualle tallin maille ripoteltuja maastoesteitä, joista sai rakennettua ratoja kolmen tähden kisoihin.

Bexinkin mieliala tuntui vain kohenevan, mitä pidempään hän katseli Mayben selkää. Hän ei voinut kuvailla sanoin, miten ylpeä oli nuoremmasta tytöstä, eikä olisi osannut selittää onnea, jota tunsi Mayben puolesta. Miten mahtavaa! Selkie ravasi lennokkain askelin ja koetti rikkoa aina silloin tällöin laukalle dramaattisesti puuskahtaen, mutta nauravan ratsastajan kanssa hevonen tyytyi lopulta ravaamaan, kun kiihdyttely ei onnistunut. Bex silitti tummaa kaulaa ylpeänä hömelöstä hevosesta, jonka dramatiikan nälkä ei ainakaan ollut vielä kohottanut päätään tämän maastolenkin aikana.
”Ei mitään liian haastavaa”, Gina vastasi keventäessään valtavan kimon selässä letkan hännillä. Slipsin pitkä, voimakas askel oli jatkuvasti viedä heitä Selkien rinnalle, mutta nainen käytti tilanteen hyödyksi pyytäen hevoselta milloin mitäkin ylimääräistä tekemistä, joka pakotti Slipsin hidastamaan ja keskittymään jalkoihinsa. ”Haluan vain antaa Slipsille hyvän kokemuksen maastoesteiltä ennen kisoja. Valaa vielä hieman itseluottamusta siihen, vaikka luoja tietää, ettei tältä hevoselta puutu uskoa omiin kykyihinsä”, nainen naurahti. Hän hakisi hyvää rytmiä ja mukavaa, miellyttävää kokemusta heille molemmille. Jotakin, josta olisi hyvä lähteä liikkeelle seuraavana viikonloppuna.
”Kopioit minun treenisuunnitelmani”, Bex protestoi leikkisästi. Tosiasiassa naisella ei ollut ollut pienintäkään suunnitelmaa edes lähteä maastoesteille vielä muutama tunti sitten.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Luodut toisilleen   La Loka 07, 2017 7:57 am

Chove nakkeli niskojaan ja otti laukka-askeleen, kun he ohittivat nurmipohjaisen derbykentän ja lähestyivät jokilaaksoa.
”Missä haluatte lämmitellä?” Maybe kysyi ja pidätteli nauraen hevosta, jonka innon jakoi itsekin. Silloin tällöin hänen luottamuksensa omiin taitoihin haparoi - mutta silloin Chove valoi häneen uskoa. Se oli uskomaton, ja tytön sydän pakahtui rakkaudesta hänen ajatellessaan hevosta. Yksittäiset, helposti lähestyttävät esteet tamma ylittäisi varmaan yksinkin: se oli tavattoman hyvä arvioimaan itse lähestymistä ja hyppäsi tavoittaen rytmin sujuvasti jälleen esteen jälkeen. Maastoesteet tamman kanssa olivat kuin lentämistä.
”Ajattelin harjoitella muutamia sarjoja ja linjoja”, hän sanoi ja katseli jokilaaksoon sijoitettuja esteitä. Kaatumiseen johtanut arviointivirhe kummitteli hänen mielessään ja poisti uhkarohkeimman tarmon. Maybe ei voisi ottaa riskiä tamman loukkaantumisen kanssa.
Tyttö antoi Choven ravata alas nurmikkoista rinnettä ja nosti sitten laukan kiertäen kumpuilevaa laaksoa muutamaan otteeseen. Tummanruunikon täysiverisen korvat painuivat ärhäkkään luimuun, kun sen oli ylitettävä syksyn virkistämä, tummavetinen joki, mutta tamma sukelsi veteen terävästi korskuen ja loikkasi ylös toiselle penkereelle varsin vikkelästi. Maybe nauroi sille, taputti sitä kannustavasti ja hyppäsi sitten muutaman, yksinkertaisemman tukkiesteen lämmittelynä, ennen kuin hakeutui haluamilleen, tarkkuusesteiden ja kulmien muodostamille linjoille.

”Jokilaaksossa ehdottomasti”, Bex vastasi pirteästi ja kevensi tasaisesti Selkien selässä. Ruuna touhotti onnessaan eteenpäin ja oli jatkuvasti hivuttautumassa sivummalle voidakseen kiihdyttää Choven rinnalle ja siitä ohikin. Bex silitteli tummaa kaulaa koettaen pohtia, mistä Selkielle olisi eniten apua. Mikä heidän heikkoutensa oli ollut viimeisimmissä kilpailuissa? Kouluosuus. Siihen ei olisi parannusta haettavissa täältä. Mieti Bex mieti, mitä he voisivat harjoitella maastoesteillä? Jotakin, mistä hevoselle jäisi hyvä mieli ja intoa lähteä radalle kilpailuissakin.
”Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta”, Gina nyökkäsi hyväksyntänsä Slipsin selästä, vaikka tuskinpa Maybe moista kaipasi. ”Pysytään poissa toistemme tieltä ja ilmaistaan selkeästi, mille esteelle tai linjalle ollaan menossa, tuliko selväksi?” Hän vielä muistutti molempia ratsastajia. Hän ei tahtoisi nähdä tai kokea yhtäkään läheltä piti -tilannetta, jossa joku joutuisi kiskaisemaan hevosensa sivuun välttääkseen yhteentörmäämisen. Nainen lähti kiertämään jokilaaksoa rytmikkäässä laukassa päinvastaiseen suuntaan kuin kaksi muuta ratsukkoa, ja tunnusteli Slipsin kulkua. Kuten aina, suuri ori oli täynnä energiaa, eikä vaatinut paljoakaan kannustusta venyäkseen parin kierroksen jälkeen neliin, joka sai hokkien kannat puremaan kunnolla kiinni nurmeen. Gina taputti hevosen kaulaa, ennenkö keräsi ratsunsa kuulolle, vaihtoi suuntaa ja antoi valkean orin nelistää vielä pitkän pätkän toiseenkin suuntaan. Ainakin se antoi hevoselle mahdollisuuden nähdä kaiken, mitä ympäristössä oli, vaikka Slips ei ollut koskaan säikkynyt turhia.
Bex pidätti Selkien raville, katseli hetken tehtäviä ja lähti sen jälkeen parin lämmittelyhypyn kautta hakemaan hyvää tuntumaa työntekoon. Selkie oli innokas, mutta kuten niin usein ennenkin, ruunan into tuntui suuntautuvan asioihin, joista ei ollut apua radalla. Hän toi hevosen muutamalle yksinkertaiselle joskin suuremmalle yksittäiselle esteelle, ennenkö kääntyi työskentelemään vesiesteiden parissa. Selkie loiskutteli joen läpi korvat hörössä, mutta Bex sai todella tehdä töitä pitääkseen hevosen suorana linjalla, jolle ratsua ratsasti. Ruuna rekisteröivän seuraavan hypyn vasta paria askelta ennen ponnistusta, mutta toisin kuin Java olisi vastaavassa tilanteessa tehnyt, Selkie ei koettanutkaan väistää estettä, ponnisti vain riemuissaan tehtävän yli. Bex pudisteli päätään taputtaessaan roiskeista kostunutta kaulaa. Selkie oli välillä yksi urpo, mutta ainakin hevonen osasi hypätä.

Lähestyminen kapealle kulmalle oli tiukka, kahden askeleen päässä vedestä ylös hyppäämisestä, vinossa linjassa. Kulma koostui massiivisista tukeista ja tukevasta risuaidasta. Se näytti kamalalta, ja sai Mayben hehkumaan innosta. Mikä täydellinen haaste! Chove inhoaisi vettä, eikä ollut varmaa olisiko se välittömästi kuulolla päästessään ylös vedestä. Mutta nyt sen täytyisi olla!
Tyttö tarkasti huolellisesti, missä kaksi muuta ratsukkoa menivät, ja kannusti Choven sitten loivassa kaaressa joelle. Täysiverinen kohotti jalkansa inhoten ja ponnisti eteenpäin korkein loikin, lentäen penkereelle. Manaten Maybe ohjasi sen ohi esteestä, haluamatta riskeerata aikaisemmin samassa laaksossa tekemäänsä virhettä ja hypätä, kun se ei osuisi kohdalleen. Tyttö pidätti tamman ravin kautta pysähdykseen ja katsoi estettä mietteliäänä olkansa yli. Chove hyppäsi liian lähelle estettä saadakseen kahta askelta väliin. Mutta yksi askel ei toisi hyppyyn tarpeeksi voimaa, se ei kokoaisi tammaa edellisestä hypystä seuraavaan. Hän ratsasti hevosen lähemmäs ja haravoi linjaa katseellaan. Saisiko hän hevosen hyppäämään kauempaa penkereelle ja saisi siten tilaa kahdelle askeleelle? Ehkä.
Päättäväisesti tyttö kannusti tamman uudelleen laukkaan, ylitti joen, käänsi katseensa kulmaan ja painoi jalkansa hevosen kylkiin, kun se hyppäsi tummaan, kylmään veteen korvat luimussa. Maybe otti tukevamman otteen ohjista, silmät siristyen ja napautti pohkeillaan, mikä selvästi hämmensi hevosta, mutta sai sen lähtemään hyppyyn aikaisemmin ja laskeutumaan penkereen reunalle. Tyttö kokosi hevosen tiukasti, katse liimaantuneena kulmaan ja tunsi Chovenkin lukitsevan huomionsa siihen. Se ponnisti hyppyyn, sukelsi lippujen välistä ja laskeutui tasapainossa.
Kyse oli vain yhdestä hypystä, mutta Maybe kumartui rutistamaan tamman kaulaa onnellisena pienestäkin saavutuksesta ja suoristautui sitten tarkastamaan, missä Bex ja Gina menivät.

Gina työsti Slipsiä yksittäisillä esteillä antaen orin purkaa pahimpia höyryjään revittelemällä loivaa mäkeä ylös tai alas aina esteiden jälkeen. Hevonen löysi vaivatta oman rytminsä, johon ratsastaja mukautui, ja yhdessä he lähtivät yhä haastavammille esteille. Slips ei kertaakaan epäröinyt ponnistusta, vaikka muutamalle esteelle Gina toikin hevosen hetimmiten takaisin ollessaan tyytymätön suoritukseen. Hän kehui hevosta esteiden välissä antamalla Slipsille mahdollisuuden revitellä - jotakin, mitä he eivät voisi kisoissa aivan tähän tapaan tehdä -, mutta nosti massiivista päätä heti ylemmäs, kun orin takapää alkoi kohoilla. Rajansa kaikella hauskanpidollakin. Häntä ei pukitettaisi alas, eikä moinen käytös sopinut kilparadoille. Orin voimakas laukka vaati paljon sovittelua, kun hän toi hevosen kahden esteen vinolle linjalle, mutta Slips sai sitäkin suuremmat kehut suoriutuessaan tehtävästä hetkeäkään haparoimatta.
Selkie kahlasi onnessaan joen poikki ties kuinka monennen kerran, kun Bex toi hevosta innarille. Ruuna ponnisti iloisesti ylös joen tiivistetylle pengermälle, ja suoraan samasta askeleesta yli tukkiesteen. Nainen kehui hevosta ennenkö pidätti käyntiin ja vilkaisi ympärilleen. Hänen täytyisi varmaan keksiä jokin todellinen harjoittelukohdekin Selkielle, sillä Zoe hengittäisi hänen niskaansa tämän jälkeen ja tivaisi, mitä hän oli tehnyt hevosen kanssa. Vastaukseksi ei riittäisi ympäripyöreä toteamus maastoesteistä, vaan harjoitus täytyisi perustella ja kuvata tarkasti.
”Miltä Chove tuntuu?” Bex päätti kysyä antaessaan Selkien kävellä Mayben ja Choven suuntaan. Tarjosihan se hieman enemmän mietintäaikaa hänelle. Nainen seurasi sivusilmällä Slipsin ja Ginan menoa lähinnä välttääkseen tilanteen, jossa Selkie ajautuisi ratsukon tielle. Gina tosin tuntui pitävän orin huomion tarkkaan esteissä, jotka olivat kauempana muista harjoittelevista ratsukoista, joten kenties hänen huolensa oli turha. Selkien urpoudesta ei kuitenkaan voinut aina mennä takuuseen, joten parempi olla hereillä.

Maybe pidätti Choven käyntiin nähdessään Bexin lähestyvän ja heilautti naiselle hyväntuulisesti kättään. Täysiverinen nakersi malttamattomana kuolainta ja heitteli päätään, päästyään vasta juuri vauhtiin, ja tyttö silitti sen lämmintä, punertavin, hennoin papurikkokuvioin kirjottua kaulaa rakastavasti.
”Hienolta! Se on ollut aivan uskomattomassa terässä koko kauden”, Maybe säteili ja kumartui rutistamaan nurmea kuopaisevan tamman kaulaa.
”Tuntuu, että se rakastaa kilpailemista aivan yhtä paljon kuin minäkin.” Siltä tamma todella tuntui. Se syöksyi matkaan hurjana ja pysäyttämättömänä, samanlaista voitontahtoa suonissaan kuin ratsastajallaankin.
”Miltä Selkie tuntuu?” hän kysyi nyökäten kohti tummaa papurikkoa, joka ei ollut tähän mennessä täysin lunastanut omistajan odotuksia.

”Hienoa”, Bex virnisti, ”se myös näyttää hienolta.” Hän pidätti Selkietä, joka meinasi rikkoa käynnistä raville ja istui syvälle estesatulaan. Ruuna ei sentään jaksanut maastoesteillä keksiä pieniä vihreitä miehiä joka paikkaan - tosin nyt kun hän ajatteli näin, hevonen aivan varmasti säpsähtäisi seuraavaksi jotain kerrassaan käsittämätöntä.
”Selkieltä”, hän naurahti ja taputti tummaa kaulaa. ”Se keskittyy sen verran mitä yleensäkin, mikä ei ole paljoa, ja painaisi mielellään vähän lujempaa kuin annetaan. Ajattelin päästää sen Novicen radalle ihan vain katsoakseni, jaksaisiko se sitten keskittyä paremmin. Epäilen suuresti”, hän jatkoi naurua äänessään. Hevonen käänteli korviaan puolelta toiselle ja tuijotteli esteitä kuin koettaen järkeillä, mikä niistä olisi seuraavana edessä. Bex silitti tummaa kaulaa ja vilkaisi kahden kapean esteen yhdistelmää suorittavaa Slipsiä.
”Joskus on masentava nähdä, miten vaivattomalta toiset saavat nämäkin tehtävät näyttämään”, Bex huokaisi tietäen tarkkaan, ettei Gina suinkaan istunut selässä matkustamassa, vaikka eleettömältä ratsastus näyttikin. Hänen päänsä tuntui olevan niin täynnä ajatuksia aina maastoesteradalla, että niihin hukkui. Milloin mielessä pyörivät askelmäärät, milloin viimeisimmät ohjeet valmennuksista, milloin mikäkin. ”Mutta sitten muistan, että Diana saa kaiken näyttämään yhtä helpolta”, hän virnisti.

”Et menetä mitään kokeilemalla”, Maybe vastasi viattomalla virnistyksellä. Jokilaaksoa ympäröivien harjoitusratojen ratsastus oli aina hauskaa - siinä sai keskittyä täysin hyppäämisen ja vauhdin riemuun radan ja linjojen miettimisen sijaan, sillä hevoset seurasivat mielellään hiekkaista polkua ja moni niistä tunsi esteet ja halusi niille yhtä paljon kuin ratsastajakin.
Hän nauroi hyväntuulisesti ja olisi tuupannut Bexin olkapäätä rohkaisevasti, ellei Chove olisi varmasti protestoinut läheisyyttä kimoon.
”Sinä jos kuka saat hyppäämisen näyttämään vaivattomalta!”

”Nimenomaan”, Bex virnisti takaisin. Parhaimmillaan hän saisi hevosen kuulolle ja onnistuisi sen jälkeen ottamaan pari haastavampaa linjaa jokilaaksossa. Huonoimmillaan, no, Selkie vain alkaisi häslätä, mutta kai sekin opettaisi jotakin kisoja varten.
”Minulla on niin hienoja hevosia, että ne pärjäisivät ilman minuakin. Saavat minut näyttämään paljon paremmalta”, hän naurahti vastaukseksi ja taputti lämmin hymy huulillaan Selkien kaulaa. Säheltävä, yltiödramaattiseksi heittäytyvä ruuna oli hänen mielestään kerrassaan ihana, vaikka aina se ei kisatuloksissa näkynytkään.
”Mitkä kisat teillä olikaan seuraavaksi edessä?”

Maybe nauroi hyväntuulisesti ja soi Bexiin protestoivan katseen.
”Sanoo Burghleyn 2017 kiistaton voittaja”, hän vastasi hymyillen ja kosketti rauhoittavasti nurmea uudelleen kuopaisevan tamman kaulaa, kun se askelsi kärsimättömänä hänen allaan.
”Little Downham ensi viikon viikonloppuna ja sitten parin viikon päässä siitä vielä Aldon International kauden päätteeksi. Entä teillä?” hän kysyi päästäessään Choven kävelemään ympyrää, ennen kuin tamma hermostuisi.
”Pitäisikö meidän lähteä hyppäämään nummille?” Rosingsin maille sijoitetut maastoesteet olivat hevosille vieraampia kuin usein vierailtu jokilaakso ja sitä ympäröivät, soikion muotoiset radat, ja niistä saisi rakenneltua spontaaneja ratoja.
”Kuulin, että saimme upean tukkiesteen metsän laitaan - kenties Burghleyn inspiroiman! Tämä ei kai ole vain ihan yhtä massiivinen.”

”Dianan ansiota”, Bex heilautti vähättelevästi kättään, vaikka sydän jättikin lyönnin välistä. Niin kävi aina, kun hän ajattelikin Burghleytä ja hulluutta, joka oli kantanut heidät aina korkeimmalle palkintopallille Dianan kanssa. Se tuntui yhä unelta, jota oli vaikea uskoa todeksi, vaikka kiertopalkinnosta tehty miniatyyrimalli koristikin hänen olohuoneen kirjahyllyään.
”Osberton Selkien kanssa Ginan seurana ja Aldon Selkiellä ja Duffyllä. Ja sitten Pau”, hän vastasi voimatta mitään epäuskoiselle hymylle, joka levisi huulille. Hän pääsisi Ranskaan kilpailemaan neljän tähden luokassa - ja vielä Javalla. Vau.
”Toivottavasti ei niin suurta”, Bex naurahti, ”osa Burghleyn esteistä näyttivät kauhistuttavilta.” Hän vilkaisi ympärilleen jokilaaksossa. Tytön ehdotus kävi järkeen, mutta ensin hän tahtoisi nähdä, miltä Selkie tuntuisi edes pätkällä Novicen harjoitusradasta.
”Me taidamme käydä ensin pyörähtämässä radalla, jos vaikka se saisi Selkien keskittymään esteisiin hieman enemmän. Nähdään kohta sillä uudella tukkiesteellä?” Hän ehdotti, ennenkö käänsi ratsunsa ympäri lähteäkseen radan alkua kohden. Muutama hyppy Novicen radalla ja hän osaisi sanoa, saisiko Selkien tänään kuulolle. Ruuna ei tuntunut keskittyvän esteisiin riittämiin lukitakseen niitä ajoissa, ja hän ei tahtonut ottaa riskiä kiellosta tai ohiratsastuksesta, vaikka Selkie niitä harvoin harjoittikaan.

”Mahtavaa! Toivottavasti pääsen katsomaan. Ehkä tuot sieltäkin voiton kotiin?” Maybe ehdotti toiveikkaana ja nauraa kehräsi Chovelle, joka uhkasi muksauttaa häntä niskalla kasvoihin protestoidessaan seisoskelua.
”Ihan kohta”, hän vakuutti hevoselle suoristaen hellästi sen harjaa ja lisäsi sitten Bexille, ”onnea matkaan!” Selkie tuntui usein tarvitsevan sitä, mutta tyttö luotti Bexin kykyyn kaivaa persoonallisesta hevosesta esiin odotetun mestarin. Hän kiepautti Choven pohkeensa ympäri ja kannusti tamman laukassa ylös jokilaakson rinnettä.
He ehtisivät hyvin ottaa kierroksen nummella, sillä tukin hyppääminen olisi paljon hauskempaa seurassa. Maybe antoi täysiveriselle ohjaa ja nousi jalustimille, eikä Chove kaivannut enempää rohkaisua, vaan ponnisti vauhtiin viskoen kosteita nummenkappaleita kavioistaan. Tyttö kumartui matalaksi sen kaulalle ja nautti epätodellisesta, maiseman sumentavasta vauhdista, kun Chove lensi yli syksyn hillitsemän kasvillisuuden. Maybe rakasti hevosesta välittyvää voimaa, energiaa ja riemua, tunnetta yhdestä mielestä ja kehosta. Tamma kaarsi pehmeästi jokilaaksoa ympäröivän metsän ympäri, kunnes uusi tukki tuli näkyviin. Kaatuneesta, vanhasta puusta tehty este ei ollut yhtä näyttävä kuin Burghleyssä, mutta tukin runko oli tytön silmissä näyttävän paksu. Kaarna kirjoi sen pintaa ja toisessa päässä näkyi vielä mahtipontisten juurien jäänteitä.
Hän pidätti Choven raviin tamman vastustuksesta huolimatta ja ratsasti lähemmäs tutkimaan estettä ja ponnistuspaikkaa tarkemmin.

”Se olisi tavoitteena”, Bex virnisti kierosti. Hän tavoittelisi aina voittoa. Burghleyn voittaminen oli jättänyt jälkeensä nälän, mitä mikään muu ei varmasti voisi tyydyttää. Kilpakentät olisivat avoinna hänelle, kunhan hän vain pitäisi huolta niin itsestään kuin ratsuistaan.
”Kiitos”, hän naurahti ennenkö käänsi Selkien oikeaan suuntaan ja kannusti hevosen raville. Hän kevensi askelten tahdissa palatessaan Novicen harjoitusradan alkuun, ja mietti hetken suunnitelmaa ja tavoitteitaan harjoitukselle. Sen jälkeen oli aika nostaa laukka ja lähettää innokas, dramaattinen kimo syöksymään harjoitusesteille, jotka olivat hevoselle tuttuakin tutummat. Hän myötäsi hypyissä vaivattomasti, tuskin asiaa ajattelematta, kun keskittyi järkeilemään ja arvioimaan suoritustaan, ja pidätteli Selkietä esteiden välillä hakiessaan ruunalle sopivaa rytmiä. Selkien kanssa tahti tuntui aina kiihtyvän turhan vauhdikkaasti, joten hän koetti jälleen kerran hillitä hevosta tasaamaan tahtinsa ainaisen kiihdyttelyn sijaan. Tyytyväisenä hän kaarsi ruunan pois radalta puolen välin jälkeen, taputti lihaksikasta kaulaa ja ohjasi hevosen rullaavassa, rennossa laukassa nummien laitaan.
”Onhan siinä kokoa”, Bex huikkasi pidättäessään Selkien raville, kun käänsi ruunan lähestymään estettä. Selkie pärskyi tyytyväisenä pätkästä, jonka oli saanut painella vauhdikkaammin esteiden seassa, ja tohelsi varsin onnellisen oloisena nummen kostealla pohjalla. Gina ja Slips, jotka hän oli poiminut matkaan jokilaaksosta, lähtivät sen sijaan tutkimaan kolmen kapean esteen yhdistelmää sivummalle.
”Ei tosin mitään, mitä nämä tulevat mestarit eivät ylittäisi”, pienikokoinen nainen lisäsi virnistäen.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Luodut toisilleen   La Loka 07, 2017 7:58 am

”Sitä minäkin!” Maybe vastasi nauraen ja taputti kärsimättömänä päätään viskovan Choven lämmintä kaulaa silmäillen estettä nälkäisenä. Maa sen ympärillä oli tukevaa ja tasaista, ja este oli huolellisesti rakennettu. Täysiverinen selviytyisi siitä kyllä.
”Nopeat syövät hitaat”, hän huikkasi, kun kannusti Choven laukkaan ja kaarsi ympyrällä vauhtia ja suoran lähestymisen kohti näyttävää, massiivista tukkia. Tamman korvat kohosivat pystyyn sen ymmärtäessä mitä siltä haluttiin, ja sen silmiin syttyi sama kiihkeä, päättäväinen tuli kuin ratsastajankin. Chove kiihdytti energisenä ohjaa vasten, ponnisti näyttävään hyppyyn ja lensi vauhdilla tukin yli. Maybe hurrasi laskeutuessaan ja kumartui halaamaan laukkaavan tamman kaulaa. Sitten hän katsoi taakseen nähdäkseen seurasiko Selkie jo esimerkkiä.

”Haista sinä home!” Bex huusi Mayben perään, mutta käänsi Selkien pois esteeltä ja nosti laukan. Hän odotti, että Chove oli suoriutunut esteestä kokonaan, ennenkö käänsi oman ratsunsa suorana tukille. Selkie tuntui katselevan ympärilleen aina viimeiseen asti, ennenkö muutamaa askelta ennen ponnistusta havahtui esteeseen edessään, höristi korviaan ja nyökkäsi päällään. Bex pudisteli päätään hevosen liidellessä esteen yli ja taputti kaulaa, kun Selkie laskeutui puhtaassa laukassa alas.
”Sinä se et kyllä tänään keskity sitten millään”, nainen naurahti hidastaessaan hevosen raville. ”Välillä kyllä huomaa, ettei tätä hevosta ole keskittymiskyvyllä pilattu.”
”Ei kai, kun se tietää, että hoidat työn sen puolesta”, Gina huikkasi tuodessaan näyttävästi koottuna laukkaavan Slipsin tukille ja siitä yli. Massiivinen hevonen jätti komean ilmavaran esteen ja tiiviisti vatsaa vasten painettujen jalkojensa väliin liidellessään esteen yli, ja heitti yhden kuuluisista pukeistaan laskeutumisen jälkeen. Gina istui satulassa tasapainoaan menettämättä, mutta pukki sai Bexin kiinnittämään huomiota kaulalle ristittyihin jalustimiin.
”Hyppäät Slipsillä maastoesteitä ilman jalustimia?” Bex kysyi äänensävyllä, joka selkeästi kyseenalaisti vanhemman ratsastajan älykkyyden, ”olet hullu.”
”Varaudun kaikkeen”, Gina korjasi taputtaen orin kaulaa, kun valkea jättiläinen hidasti ravin kautta käyntiin. ”Chovehan näytti hyvältä, Maybe. Kenties haluat vain jatkaa sen ratsastamista edes hieman esteen jälkeenkin? Oppii pian, että työt loppuvat ensimmäiseen hyppyyn”, nainen virnisti.

Jalustimet kaulalla olivat nerokas ajatus. Innostunut pilke syttyi tytön vaaleansinisissä silmissä, ja Maybe vilkaisi omia jalkojaan. Kaikkeen varautuminen kuulosti erinomaiselta strategialta, jonka voisi syöttää Corinnellekin - ei kai nainen voisi vastustella, jos se oli Gina Lewikseltä peräisin.
”Poikkeuksellinen poikkeuksen poikkeus!” hän vastasi syyllisenä nauraen kuullessaan Ginan kommentin ja suoristi Choven harjaa, ennen kuin irrotti jalkansa jalustimista ja kurottui nostamaan ne tamman kaulalle. Kyllä hän selässä pysyisi - tasapaino oli ainoa asia, jossa hän oli ollut aina lahjakas.
”Mitä muuta haluatte hypätä? Kävisivätkö nuo?” hän kysyi ja vilkaisi kohti pohjoisessa olevaa, useamman esteen rykelmää, ennen kuin kannusti Choven raviin kiertäen jalkansa pehmeästi sen kylkien ympärille ja mukautui luontevasti hevosen matkaavoittavaan, vaivattoman liitävään liikkeeseen. Toisiinsa kulmittain sijoitetut, tukkiesteet tarjosivat mahdollisuuden monenlaisiin yhdistelmiin, mutta ne olivat massiivisia ja saivat Choven tanssahtelemaan innosta.
Epäilys häivähti tytön mielessä. Hän luotti hevoseen täysin, mutta usko omiin taitoihin haparoi silloin tällöin. Hän muisti virhearviointinsa, epäröinnin, joka heitti heidät voltilla ympärillä. Chove olisi voinut loukkaantua tai kuolla, ja niin kai hänkin jäätyään hevosen alle, mutta epäröidessään Maybe ajatteli vain hevosta. Ja laski jalustimet takaisin alas.
Jos hänen taitonsa loppuisivat kesken, ei olisi oikein vaarantaa hevosta yhtään enempää. Hänen tasapainonsa tuskin pettäisi, mutta siihen keskittyminen voisi hidastaa hänen reagointikykyään. Haikeana huoahtaen Maybe työnsi jalkansa takaisin jalustimiin, pyyhkäisi pettymyksen mielestään ja ryhtyi pohtimaan sopivaa linjaa esteille.

”Paras oli ollakin”, Gina nauroi antaessaan Slipsin astella käynnissä pitkin nummenpohjaa. Ori kalusi kuolaintaan niin, että metallin kolina kuului, mutta siinä ei ollut mitään uutta - ori tuntui leikkivän kuolaimellaan jatkuvasti, jos joutui seisomaan aloillaan tai olemaan mitään tekemättä. Se oli tapa, josta poisoppiminen ei ollut nyt ajankohtaista.
”Näyttää hyvältä”, Bex vastasi ja pudisteli päätään katsoessaan, miten kaksi ratsukkoa lähtivät ravaamaan ilman jalustimia kohti esteitä. Mikään mahti maailmassa ei saisi häntä luopumaan jalustimista vapaaehtoisesti maastoesteillä. Hän oli hullu, mutta ei niin hullu. Sitä paitsi, ilman jalustimia ratsastaminen oli aina yhtä tuskaista. Hän sai siitä tarpeekseen, kun Morland ja Gina innostuivat valmennuksissaan piinaamaan hänen kroppaparkaansa.
”Minä en sitten tahdo nähdä yhtäkään putoamista, joten valitkaa linjanne sen mukaan”, Gina ilmoitti suoden terävän katseen molemmille ratsukoille. ”Selkiellä on turha kuvitellakaan suoraa linjaa”, hän lisäsi nähdessään Bexin siristävän silmiään esteitä tuijotellessaan.
”Mietin enemmänkin volttia”, Bex myönsi tunnistettuaan itsekin, ettei hevosen tuominen kahdelle esteelle ilman taukoa välissä olisi kannattavaa. Gina nyökkäsi hyväksyvästi nuoremman suunnitelmalle, ennenkö lähetti Slipsin liikkeelle. Valkea jättiläinen liiteli korvat hörössä esteiden yli selässään ratsastaja, jonka istunta näytti yhtä virheettömältä nyt kuin jalustimien tukemanakin. Nainen ponnisti itsensä vaivattomasti irti satulasta pelkillä reisilihaksilla, myötäsi hypyssä ja tuki hevosta heti laskeutumisen jälkeen, eikä Bexiä erityisemmin yllättänyt, kun kokenut kenttäratsastaja vei hevosen juuri niin suoralla linjalla kakkososalle, kuin minkä oli juuri häneltä kieltänyt. Toisin kuin hän ja Selkie, Gina ja Slips ylittivät seuraavankin esteen ilman pienintäkään muutosta hevosen askelpituudessa, temmossa tai rentoudessa. Slips hidasti kuuliaisesti raville, kun Gina pidätti ratsua, mutta nyökytteli päällään siihen tapaan, ettei selkeästi arvostanut tällaista hidastelua.
”Bex”, ratsastaja huikkasi saaden punapään havahtumaan linjan pohtimisesta ja askelvälien mittaamisesta katseellaan, ”tuo Selkie ensimmäiselle osalle kaukaa ja valmistele se huolella puolipidättein. Jos se ei tunnu lukitsevan estettä jo kaukaa, koeta herätellä sitä vaikka laukanvaihdoin. Koetetaan saada se tekemään oma osansa eikä jättämään kaikkea sinulle.” Bex nyökkäsi pirteästi, kääntyen jälleen harkitsemaan omaa linjaansa. Kenties alkuperäinen suunnitelma laajasta voltista tukkien väliin olisi paras lähtökohta.

Maybe seurasi kahden kokeneemman ratsastajan valintoja yrittäen imeä itseensä vuosien kokemusta, joiden puutos sai hänet tuntemaan olonsa joskus riittämättömäksi. Hän pääsisi sinne kyllä, mutta tyttö ei halunnut joutua eroon hevosesta. Hän rakasti Chovea enemmän kuin mitään, mitä saattoi kuvitella - vaikka Zoe kilpailikin tamman kanssa ensimmäisestä sijasta - ja tiesi, että hevosen potentiaalin kasvaessa nopeammin kuin hänen, Chove saisi kokeneemman ratsastajan.
Gina oli virheetön, kuten aina, ja luultavasti olisi avain Edgerlyn kapinallisen kimon muuttamiseen mestariksi. Ehkä jos hän valmentautuisi tarpeeksi aktiivisesti, hän voisi päästä samalle kurssille. Gina ohjeisti Bexiä, ja Maybe pohti omaa linjaansa. Esteet olivat isoja, mutta Chovesta ei uupunut voimaa.
Bexin pohtiessa, tyttö kannusti täysiverisen reippaaseen laukkaan, katse päättäväisesti lähestyvässä esteessä. Chove puhalsi sieraimet suurina ja puski eteenpäin tulisella innolla, kuitenkaan vetämättä ohjia ratsastajan käsistä. Se ponnisti lentoon Maybe vaistomaisesti hypyssä mukana, laskeutui tasapainossa, ja Maybe kokosi hevosen kolmen voimalla ladatun laukka-askeleen aikana seuraavalle, suorassa linjassa olevalle hypylle. Chove käänsi korvansa ratsastajaa kohti ponnistaessaan kevyesti ilmaan. Tyttö katsoi jo kolmatta estettä kohti hevosen laskeutuessa, mutta antoi sille aikaa kääntyä nurmikolla, ennen kuin kaarsi taloudellisella linjalla yhden esteen ympäri kohti tukkiokseria, joka sai Choven höristämään jälleen korviaan nälkäisenä. Maybe pidätti sitä istunnallaan ja nousi sitten jalustimille näyttävää, ilmavaa hyppyä varten, ratsastaen tällä kertaa hevosta ihan varmuuden vuoksi puoli kierrosta esterykelmän ympäri, ennen kuin pidätti sen ravin kautta käyntiin, taputti hellästi sen kaulaa ja jäi katsomaan, miten Selkie etenisi Ginan ohjeilla.

Gina seurasi valmentajan tarkkaavaisuudella Mayben suoritusta. Hän ei ollut nyt valmennuksessa, eikä Maybe valmennettavana, mutta tavoista oli vaikea päästä eroon. Hän oli tehnyt tätä koko elämänsä lapsilleen, kun Samuel ja Lauren olivat ratsastaneet hänen silmiensä alla. Harvoin kumpikaan oli pyytänyt äidiltään palautetta, mutta silti Gina oli ollut aina paikalla sitä tarjoamassa. Oliko siis ihmekään, ettei hän osannut seurata nuoren ratsukon suoritusta ilman, että kiinnitti huomiota kaikkeen, mitä itse tekisi toisin. Ja kaikkeen, mitä olisi itse tehnyt myös aivan samoin.
”Nyt laitoit sen töihin esteen jälkeen. Kenties uskoin poikkeuksellista poikkeuksen poikkeustasi”, Gina huikkasi naurua äänessään, kun seurasi Chovea kiertämässä esteitä. Hän viittoi Maybeä tulemaan luokseen samalla kun katsoi, miten Selkie lähti suorittamaan tehtävää. Bex toi hevosen hienosti valmistellen esteelle, laittoi ruunan vaihtamaan laukkaa kahdesti ennen hyppyä ja sai kuin saikin Selkien keskittymään esteeseen edes hieman aiemmin. Ginan mielestä se ei tosin edelleenkään ollut riittävän aikaisin, ja siitä päätellen, miten Bex ratsasti yhden voltin sijaan kaksi tukkien väliin, ei nainenkaan ollut tyytyväinen. Hän suoristi Selkien vasta, kun ruuna katsoi estettä korvat hörössä ja valmiina tehtävään, ja vei sen jälkeen toisen osan yli ja laajan kaaren kautta pienemmälle tarkkuusesteelle. Nainen taputti kimon kaulaa antaessaan hevosen venyä pidempään laukkaan kiertäessään esteitä ympäri.
”Chove näytti oikein hyvältä”, Gina totesi Maybelle kääntäen katseensa pois neliin siirtyvästä ratsukosta, ”se oli kuulolla ja teki töitä varsin innokkaana. Painaako se kädelle lähestymisissä? Se näyttää aina välillä hieman raskaalta, mutta tällä kertaa ainakin ulospäin se näytti kevyeltä käteen. Miltä se tuntui?” Hän jutteli varsin rennosti roikottaessaan jalkojaan Slipsin kyljillä vapaina. Nainen pyöritteli nilkkojaan ja hieroi toisella kädellään vasenta reittään, kun Slips seisoi hetken aloillaan kuopimatta ja tanssahtelematta.

Selkie oli tavattoman komea hevonen, vaikkei Zoen tarinoiden mukaan aivan veljensä veroinen. Maybe rakasti kimon dramaattista papurikkokuviota, lumivalkeita täpliä myrskytaivaan harmaalla pohjalla, ja niiden kontrastia tummia jalkoja ja jouhia vasten. Kuka tiesi, vaikka Selkie voisi nousta joku päivä räjähdysmäisesti huipulle, kuten Paddykin.
Maybe oli siirtynyt Ginan vierelle, niin lähelle kuin uskalsi Choven tuoda, ja tunsi kehräävänsä onnesta ja adrenaliinista, kuten aina tullessaan legendaaristen ratsastajien ja hevosmaailman asiantuntijoiden huomioimaksi. Nainen kysymys sai hänet hätkähtämään takaisin todellisuuteen.
”Oh! Chove tuntuu todella hyvältä”, hän vakuutti uskollisesti ja rapsutti tamman säkää.
”Se oli ennen melko raskas kädelle ja vaikea pidätellä, mutta se on kehittynyt hurjasti. Se painaa vähän ohjalle innostuessaan, mutta ei vastusta pidätteitä ja kantaa oman päänsä, jos muistutan sitä. Se on upea hevonen ratsastaa!” Ihmiset eivät varmaankaan jaksaneet enää kuunnella hänen tarinoitaan siitä, miten Chove oli uskomattomin eläin, jonka hän oli koskaan nähnyt, ja siksi Maybe puraisi alahuultaan pysäyttääkseen itsensä. Hän katsahti järisyttävän komeaa kimoa vanhemman naisen alla.
”Mitä sinä olet pitänyt Slipsistä?”

”Aivan varmasti on”, Gina vastasi huvittuneena. Maybe todella piti tammasta, se oli käynyt selväksi sinä aikana kun hän oli ratsukkoa valmentanut. Hyvä niin, sillä hyviä tuloksia oli vaikea saada hevosella, jonka selässä ei tuntenut oloaan kotoisaksi.
”Keskity sen kanssa rutiiniin. Se on vielä melko kokematon ratsu, eikä sinullakaan ole liikaa vuosia harteillasi, joten rutiinien luominen teille molemmille on vain eduksi. Haastavia teknisiä yhdistelmiä tulee vastaan yhä enenevissä määrin, mitä korkeampiin luokkiin nousette, mutta niistä on turha murehtia jos joudutte työskentelemään jo hikipäässä ensimmäisillä esteillä.” Nainen vilkaisi Selkietä, jonka Bex lähetti samalle tehtävälle uudestaan, mutta käänsi nopeasti katseensa Slipsin kääntyileviin, puhtaan valkoisiin korviin.
”Slips on hieno hevonen. Sillä on hieman asenneongelmia, mutta ei mitään, mitä ei intensiivisellä työnteolla saisi korjattua”, hän naurahti. Slips ei ollut lainkaan mahdoton, mitä nyt hieman omapäinen säheltäjä sille päälle sattuessaan. ”Jos se olisi minun, olisin todennäköisesti ruunannut sen jo, mutta katsotaan mitä siitä tulee tällaisenaan.” Hän silitti lihaksikasta, kuuliaisesti kaartunutta kaulaa pieni hymy huulillaan.
”Oletan, että olet saamassa Lady Edgerlyltä nuoria, aloittelevia ratsuja?” Hän kysäisi vilkaisten Maybeä.

Maybe nyökkäsi kiitollisena ilmaisesta neuvosta, setvi Choven harjaa pohtiessaan valmentajan sanoja ja nauroi sitten hyväntuulisesti kuvaukselle Slipsistä. Gina tiivisti massiivisen orin armollisesti, ja tyttö ihaili naisen kykyä hioa hevosesta esiin näyttävä kilparatsu. Olihan hevonen kehittynyt huimasti vuosien varrella, mutta Mayben oli vaikeaa unohtaa sitä raisua, elinvoimaista ikivarsaa, joka lyttäsi taluttajia ovenpieliin ja pukitteli painovoimaa uhitellen. Ero maastoesteillä virheettömään ja hallittuun oriin oli vaikuttava.
”Tuota. Oletan. En ole aivan varma”, tyttö tunnusti nolostuneena itselleen nauraen, ”olin niin innoissani saadessani soiton, etten totta puhuakseni painanut kovin montaa yksityiskohtaa mieleeni. Arvelen niiden olevan noin Novice-tasoisia täysiverisiä ruunia. Kuulemma toinen on Never Neverlandin jälkeläinen.” Lady Edgerlyn neljässä tähdessä aikanaan säteillyt täysiveriori oli jättänyt jälkeensä komean joukon lahjakkaita jälkeläisiä. Maybe ei voinut uskoa onneaan, että saisi sellaisen treenattavakseen.

Gina nyökkäsi.
”Niin epäilinkin”, hän vahvisti. Ei yllättänyt, että kenttähevosia kasvattava nainen lykkäisi mieluummin nuoria ratsuja Maybelle kuin antaisi jonkun jo taitonsa osoittaneen ratsun nuorelle ja kokemattomalle ratsastajalle. Niin hyvä tuuri ei käynyt kuin elokuvissa. Taitaville hevosille tahdottiin taitavia ratsastajia.
”Ainakin siinä on sukupuu kohdallaan, mutta se nyt ei Edgerlyn hevosissa yllätä”, hän nyökkäsi hymyillen. Hevosten kasvattaminen oli yhtä arpapeliä, jos häneltä kysyttiin. Niin monta muuttujaa, eikä koskaan kyennyt ennustamaan, mitä ominaisuuksia varsa päätyisi perimään.
”Luulen, että voisit hyötyä kokeneen kenttähevosen ratsastamisesta. Opetusmestarin, niin sanotusti”, Gina hymyili. Tallilla sellaisia ei asunut - Miu oli liian arvokas ja ikämies joutaakseen moiseen käyttöön kunnolla, ja Paddystä vähäsanainen hevosenhoitaja ei helpolla irrottaisi otettaan, eikä hän ylipäätään mennyt vannomaan, että herkkähermoinen hevonen olisi moiseen tehtävään paras.
”Jos talvitauon aikana huomaat, että sinulla on päivä vapaana, Riverview Acresista löytyy muutama entinen neljän tähden mestari, joiden selkään pääsee kyllä. Se oli ennen Laurenin työtä, mutta nyt kun hän on täällä, hoitajat ovat ottaneet niitä vastuulleen. Tuskinpa moni protestoi ylimääräistä taukoa ja jos mieheni tai minä vain satumme olemaan paikalla, keksimme varmasti tehtäviä, joilla pääset testaamaan miltä tuntuu ratsastaa Burghleyn teknistä vaatimustasoa, joskin hieman matalammilla hypyillä”, hän naurahti. Lauren oli vihannut moisia harjoituksia intohimolla, mutta niin monet muut heidän luottohoitajistaan lähtien olivat syleilleet mahdollisuutta oppia uutta hevosilta, jotka osasivat jo kaiken.

Hänen oli räpäytettävä silmiään kuin varmistaakseen oliko kuullut oikein. Maybe kääntyi katsomaan Ginaa vaaleansiniset silmät epäuskosta suureten. Tyttö painoi käden lyöntejä välistä jättävälle sydämelleen ja suli hitaasti valovoimaiseen hymyyn. Pelleilikö nainen hänen kustannuksellaan? Gina ei yleisesti vaikuttanut erityisen… Avoimesti huumorintajuiselta, joten ehkä vanhempi kenttäratsastaja oli tosissaan.
”Oikeastiko?” hän henkäisi ja olisi mielellään halannut naista, ellei Chove olisi varmasti kolhinut Slipsiä, jos hän veisi tallin kiistattoman diktaattorin kosketusetäisyydelle orista.
”Se olisi…” Mitä se olisi? Käsittämättömän uskomattoman mielettömän mahtavaa? Milloin hänelle tarjoutuisi koskaan mahdollisuutta kokeilla neljän tähden ratsuja? Paddystä hän ei uskaltanut edes harkita kysyvänsä Zoelta. Nainen saattaisi vetää rakkautensa rajan siihen.
”Sanoinkuvaamattoman upeaa.”

Gina hymyili tytölle, jonka yllätys kuvastui pisamaisilta kasvoilta. Se ei tuntunut tarjoukselta, joka mullisti maailman - ei hänelle, mutta kenties se oli sitä Maybelle. Hän muisteli lämmöllä omaa aikaansa etelä-Englannissa kenttätilalla harjoittelemassa alan saloja. Hän oli oppinut muutamassa vuodessa enemmän kuin oli koskaan saattanut kuvitellakaan, ja siitä oli ollut hyvä ponnistaa itse ylöspäin. Vankka pohja auttoi aina.
”Oikeasti”, hän vahvisti nyökäten ja pyysi Slipsiä peruuttamaan muutaman askeleen, kun tunsi orin jännittävän lihaksiaan. Orille teki hyvää opetella välillä seisoskelemaan aloillaan, mutta sen opettelua ei auttaisi, jos hevonen päättäisi lähteä itse eteenpäin.
”Se helpottaisi meidänkin töitämme, joten kaikki voittaisivat”, nainen vakuutti. Hän ratsasti itse mielellään entisiä kilparatsujaan aina kun aika vain riitti, mutta nyt, kun hän vietti niin monet päivät Rosings Parkissa, olivat eläkeläiset jääneet enemmän muiden vastuulle. ”Good Riddance varsinkin nauttisi, jos pääsisi tosissaan töihin edes muutaman kerran.” Hänen liekehtiväharjainen punarautias täysiveritammansa oli aikanaan voittanut Badmintonin osallistuessaan siihen ensimmäistä ja myös viimeistä kertaa, ja tullut kahta vuotta myöhemmin toiseksi Burghleyssä häviten ainoastaan Paddylle, ennenkö oli jäänyt eläkkeelle kuten Edgerlyn korvaamattoman arvokas kimokin.
”Ilmoita vain, koska olisit halukas tulemaan, ja laitan viestiä eteenpäin”, hän vakuutti hymyn kera. ”Sinulla on kaikki mahdollisuudet menestyä, joten teen mielelläni oman osani kehityksesi vauhdittamisessa. Varsinkin, kun saat nyt uusia hevosiakin.”

Riverview Acres. Gina Lewis. Good Riddance. Mayben oli taputeltava sydäntään ja tartuttava toisella kädellään ruskean, huolellisesti hoidetun estesatulan etukaareen. Mitä nainen sanoi? Tytön pää pyöri. Pääsisikö hän kokeilemaan menneitä supertähtiä, valmentajan omia ratsuja tämän kotitilalle? Gina halusi auttaa häntä menestymään?
Maybe hymyili valmentajalle häikäistyneellä kiitollisuudella.
”Kiitos! Se olisi… En tiedä miten… Se olisi uskomattoman hienoa!” hän toisteli, osin itselleen, kun ratsukot lähtivät palaamaan tallia kohti rennossa ravissa. Hänen oli vaikeaa pitää ajatuksiaan syöksyilemästä innokkaassa kaaoksessa, ja tyttö rapsutti päätään nakkelevan Choven kaulaa autuaana. Ehkä tämä todella oli hetki, jona hänen elämänsä muuttuisi ja hänen haaveensa ei olisi enää utuista tulevaisuutta, vaan konkreettisten askelien päässä. Täysiverinen vaistosi hänen riemunsa ja tanssahteli energisenä eteenpäin yli nummen, jonka he yleensä ylittivät nelissä. Maybe yritti pitää itsensä läsnä, tunnollisena, aktiivisena ratsastajana, muttei voinut mitään hymylle ja harhaileville ajatuksille, jotka saivat hänen pulssinsa lepattamaan.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Luodut toisilleen   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Luodut toisilleen
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 3 / 3Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: