PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] Kotiinpaluu

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: [Y] Kotiinpaluu   Ma Syys 01, 2014 1:11 pm

Yksinpeli.

Sophien teki mieli avata ikkuna ja kurkottaa siitä ulos, kun auto ylitti Tyne-joen, mutta hän hillitsi itsensä ja vilkaisi sen sijaan kelloaan – kymmentä vaille iltaseitsemän. Onneksi matka Newcastlen lentokentältä kotiin ei ollut pitkä. Jones oli ollut häntä valmiina vastassa ja he olivat naisvoimin suoriutuneet liikkeelle nopeasti. Sophie tiesi, että autonkuljettaja ymmärsi hänen koti-ikävänsä ja epäili, ettei tämä ajanut pitkillä peltojen reunustamilla maalaisteillä aivan nopeusrajoitusten mukaisesti, mutta ei sanonut mitään.

Hän oli pakannut tavaransa jo viikkoa etukäteen, jotta olisi varmasti päässyt lähtemään mahdollisimman nopeasti koulun loputtua. Äiti oli halunnut hänen jäävän edes alkukesäksi Lontooseen ja Marykin oli muutaman kerran maininnut kuinka mukavaa olisi, jos he viettäisivät kesän vain tyttöjen kesken. Tyttöjen kesken! Eihän hän muuta ollut koko elämänsä aikana tehnytkään, jos kyläreissuja ja koulujen välisiä tapahtumia ei laskettu. Kiitos ei, hänelle riitti.
Hän nojasi osittain ikkunaa vasten nähdäkseen eteenpäin, mutta vaikka maisema vaikutti tutulta, hän päätteli että kestäisi vielä aivan liian kauan ennen kuin he olisivat perillä. Hän kaivoi kännykkänsä esiin ja selasi sovelluksia edes takaisin. Logos Quiz huvitti häntä vähän aikaa, mutta tuttujen tuotemerkkien loppuessa kesken, hän nakkasi laitteen viereensä penkille. Olkoon.
Sophie suunnitteli viettävänsä päivän tai pari vain kartanon mailla. Hän voisi rentoutua ja nauttia siitä, ettei hän ollut koko ajan keskellä ihmisvilinää. Se vika Lontoossa oli: se oli koko ajan niin täynnä. Puistoissa sen hetkittäin unohti, mutta niissäkään ei voinut koko päivää kuljeksia. Vaikka häntä eivät tunnistaneetkaan kuin tutut, niin keskustassa heihinkin tuntui törmäävän usein. Hänen ystävänsä koulusta, Anna ja Susan, olivat molemmat lähteneet perheidensä kanssa lomamatkoille, joten heistä ei ollut seuraa.

Nyt auto kiisi jo kotitietä pitkin. Sophie istui ryhdikkäämmin ja liimasi poskensa ikkunaa vasten nähdäkseen jotain, mutta tien varteen näkösuojaksi vuosikymmeniä sitten istutetut puut tekivät tehtävänsä. Vihdoin Jones hidasti.
”Täällä ollaan, neiti.” hän sanoi kääntäessään auton takorautaiselle portille, joka kohosi korkeana ja kunnioitettavana raosta pensaiden välissä. Portti aukesi ennen kuin Jones sai rullattua ikkunan alas painaakseen summeria, eli joku oli huomannut heidän tulonsa kameran kautta.


Nyt Sophie hylkäsi ryhtinsä ja painautui kiinni ikkunaan. Sorainen tie vei suoraan kohti kartanoa. Pihatietä reunustivat korkeat tammet, joiden oksat kaartuivat korkeuksissa katokseksi tien ylle. Puiden väleistä saattoi nähdä vilauksia molemmin puolin levittyvästä puistosta. Tie ei kuitenkaan ollut pitkä. Auto kaarsi pois puiden suojasta ja kulki ympyräksi kääntynyttä tietä pitkin kartanon etuovelle. Keskelle ympyrää jäi matala vesiallas – suihkulähde, joka ei ollut enää pitkään aikaan toiminut. Sentään koirat pitivät linnut pois siitä, joskin nelijalkaiset loikkivat altaan poikki huvikseenkin.

Auto pysähtyi ja Sophie ampaisi ulos ennen kuin Jones oli edes saanut turvavyötä auki. Hän otti muutaman askeleen taaksepäin voidakseen nähdä edessään kohoavan rakennuksen paremmin. Ikivanha tiilirakennus kohosi korkeana ja sään piiskaamana, mutta kutsuvana. Julkisivu oli aikojen saatossa remontoitu moneen kertaan – sen keskiosa oli muusta rakennuksesta poiketen valkoista kiveä, joka oli tosin pikkuhiljaa harmaantunut. Talon ikkunat olivat suuret ja Sophie kurotti kaulaansa nähdäkseen sisään eteishalliin, jonka tiesi piilottelevan keskimmäisten ikkunoiden takana. Parhaimman näköyhteyden sisätiloihin soi lasiovi, joka oli uusin lisä julkisivuun ja joka kesäöisin sekä talvisin piilotettiin näkyvistä vanhojen puuovien avulla. Sophie suuntasi oville innoissaan, ohi sisäänkäyntiä varjostavien pylväiden.

"Sophie!"
Karjaisua muistuttava huuto kuului hänen takaansa ja samassa hänen ympärillään parveili kolme walesinspringerspanielia, joista nuorin, Puppy, kompuroi ja pomppi kaikista innokkaimmin. Sophie kääntyi ja näki harmaantuneen enonsa kävelevän läpi keittiöpuutarhaan johtavasta portista etupihan itälaidalla. Pitkänhuiskea mies harppoi tyttöä kohti ontuen oikeaa jalkaansa. Mies vaikutti vähät välittävän vanhan vamman, rasituksen ja iän vaivaamasta polvestaan, ja uhkasi suositeltuja rasituskieltoa toinen toistaan pitemmillä ”koirienulkoilutusretkillä”. Sophie hymyili entistä leveämmin ja meni enoa vastaan.

"Ihanaa olla taas täällä", hän sanoi, kun eno halasi häntä. Tämä nauroi:
"Siinä kestikin kauan. Nyt en päästäkään sinua pois vielä pitkään aikaa."
"Äiti varmasti haluaa minut ihmisten ilmoille ennemmin tai myöhemmin."
"Cathy saa luvan odottaa, on minun vuoroni hemmotella sinua hieman, eikö? Sitä paitsi, jos sinulla on tarpeeksi hyvä syy pysyä täällä, täytyy hänenkin taipua."
"Mitä sinä olet keksinyt?" Sophie kysyi hieman varuillaan, sillä hän ei uskaltanut mennä takuuseen äitinsä reaktiosta isoveljensä päähänpistoihin.
"Kerron myöhemmin. Mennään ensin sisään." eno vastasi ja johdatti Sophien sisään koirien pyöriessä heidän jaloissaan. Avarassa eteishallissa, jonka lattioita peittivät tumman luumunpunaiset matot, joiden joskus mahdollisesti kullanväriset kirjailut olivat kuluneet ja haalistuneet, seisoi heidän hovimestarinsa Allen, joka oli astunut edeltäjänsä Curtisin saappaisiin muutamia vuosia sitten. Mies oli noin neljänkymmenen, hoiti työnsä pilkulleen, eikä sulattanut muun palvelusväen lipsahduksia. Hän hymyili Sophielle tervehtiessään:
"Kuinka hienoa saada teidät takaisin luoksemme. Sophie-neiti."
"Minusta on ihanaa olla takaisin", Sophie vastasi hymyillen olkansa yli, kun Allen auttoi häneltä takin päältä. "Te voitte hyvin?"
"Kyllä, neiti, oikein hyvin."
"Sepä hienoa." Sophie vastasi todenmukaisesti ja seurasi enoaan ja tämän koiria saliin, joka nykyään toimitti myös kirjaston virkaa. Kirjasto oli alun perin ollut talon pohjoispäädyssä, mutta kun eno oli vanhentuessaan päättänyt muuttaa alakertaan – no, muutama huone oli kalustettu uudestaan.
Sophie puri huultaan ja käveli lähimmän kirjahyllyn luokse vilkaisten sitten punaiselle sohvalle istunutta enoaan sivusilmällä. Vanhin koirista hyppäsi muina miehinä sohvalle isäntänsä viereen.

"Mistä yllätyksestä sinä mainitsit pihalla?" Sophie uteli kuin ohimennen teeskennellessään tutkivansa hyllyn kirjoja. Ne eivät olleet pölyisiä, eivät ainakaan kovin. Sophie oli iloinen siitä. Kartano oli vanha ja kulunut, mutta eno piti siitä hyvää huolta.
"Päivällisen jälkeen. Kerro ensin mitä sinulle kuuluu. Vai haluatko sittenkin tarkistaa, löydätkö vielä huoneeseesi?" eno sanoi tämän hymyillen ja pilke silmäkulmassa.
"Tulen pian alas. Soitan vain äidille."
Eno nyökkäsi vastaukseksi ja poimi sohvapöydältä sanomalehden rapsuttaen vieressään lojuvaa koiraa korvan takaa, kun Sophie poistui huoneesta toisten ovien kautta.


Sophie suunnisti pitkää käytävää poispäin eteishallista. Käytävä kiersi koko talon ja jätti keskelleen muun muassa varjoisan sisäpihan. Sophie vilkaisi sinne lasioven läpi: siihen oli laitettu sorapohja ja reunoja koristi muutama kukkapuska. Hän kääntyi oikealle tullessaan käytävän päähän ja oli iloinen siitä, että vasemmalle jäävän pölyttyvän tanssisalin lasiovet oli peitetty sisäpuolelta verhoilla. Kuten ruokasalikin, sai käyttämätön huone vilunväristykset kulkemaan hänen selkäpiitään pitkin. Hän ei ymmärtänyt, miten eno saattoi nukkua tanssisalin vieressä.

Toisin kuin puupaneloidut käytävät, portaikon seinät olivat valkoiset. Kahdet marmoriset portaat kohosivat vierekkäin seuraavaan kerrokseen, josta ne jatkoivat matkaansa vielä kerroksen ylemmäs. Ylemmissä kerroksissa oli portaikkoon päin olevat ikkunat sisäpihalle, joiden tehtävänä oli oletettavasti ollut tuoda valoa pimeisiin käytäviin. Onneksi nykyään on olemassa sähkövalot, Sophie ajatteli kavutessaan portaita toisen kerroksen ohi, jonka lukuisista huoneista oli käytössä vain pari ja nekin vain silloin kuin hänen pieni perheensä oli täällä enon seurana, täällä ei näkisi nenäänsä pidemmälle.

Ovi hänen huoneeseensa oli pienessä syvennyksessä portaikon lähellä. Pieninä Mary ja hän olivat jakaneet yhden isommista huoneista, mutta se oli kauan sitten jäänyt ensin leikkihuoneeksi ja sitten tyhjilleen. Mary oli valinnut itselleen valoisan nurkkahuoneen eteläpäädystä, äidin huoneen vierestä. Sophie oli tahtonut täsmälleen samanlaisen huoneen kuin siskonsa, mutta vastakkaisesta päädystä. Huoneen ovi ei narissut auetessaan ja raitis tuuletettu ilma tervehti häntä. Huone oli muuttunut vain vähän hänen kasvaessaan: huonekalujen järjestys oli sama kuin aina ennenkin ja sama taulu tervehti häntä piirongin yläpuolelta. Hän oli saanut valita tekstiilit itse – ne olivat tietysti vihreitä, paitsi valkoinen matto, jonka kanssa äiti oli saanut tahtonsa läpi.
”Huone näyttää jo nyt siltä kuin olisit väkipakolla raahannut koko Birnamin ikkunasta sisään”, hän oli tuhahtanut. ”Sitä paitsi tummat seinäpaneelit ovat aivan liian synkkiä pienelle tytölle. Huonetta pitää vähän piristää.”

Sophie kaivoi kännykkänsä esille ja valitsi äitinsä numeron valikosta heittäytyen samalla poikittain pehmeälle sängylle. Äiti vastasi heti:
”Hei, kulta! Pääsit jo perille?”
”Pääsin, Jones oli vastassa.”
”Ja matkasi sujui hyvin?”
”Jones ei ajanut ojaan” Sophie mutisi ja kaivoi kannettavaa tietokonettaan ulos käsilaukusta yhdellä kädellä. Se jäi jumiin laukun suulle.
”Muistathan, että voit tulla kotiin heti, kun haluat.”
”Mmm… Sano Marylle terveiset, jooko? Pitää mennä syömään.”
”Sophie-”
”Hei sitten!”

He söivät huomattavasti ruokasalia kotoisemmassa pienessä salissa, jonne pääsi eteishallista olohuoneen läpi.  Koirat oli karkotettu huoneesta, mutta sentään vain oviaukkoon. Eno istui pitkän pöydän päädyssä, Sophie hänen oikealla puolellaan.
”Onko sisäpihaa uusittu?”
”Hieman. Siistimpi, eikö olekin. Kerro nyt kunnolla; miten matkasi sujui?”

He söivät rauhassa, jutellen niitä näitä. Taloudenhoitaja oli laittanut hänen lempiruokiaan ja tunnelma oli oudon juhlava, mutta täällä se ei haitannut Sophieta. Hän odotti enon ottavan ulkona mainitsemansa yllätyksen, mutta he ehtivät aloittaa jälkiruuan ennen kuin lordi päätti päästä asiaan.
"Muistat kai Rosings Parkin?"
"Sen vanhan kartanon tässä lähellä? Mitä siitä?"
"Fairchildeilla on siellä nykyään hieno talli. Olen antanut heille luvan käyttää maitani – enkö ole maininnut aikaisemmin?
”Et.” Sophielle tuli mieleen, ettei eno ollut maininnut asiasta soitellessaankaan ja tajusi sitten, että tämä puhui yleensä äidin kanssa. Toisaalta hän ei ollut keväällä kokeisiin lukiessaan ehtinyt suoda ajatustakaan muulle maailmalle. Jos eno oli kertonut asiasta jouluna… No, siitä oli jo pitkä aika, hän lohdutti itseään. Enon seuraavat sanat havahduttivat hänet:

”Ostin sinulle sinne hevosen."
"Ostit – mitä?” Sophie huudahti ja ponkaisi seisomaan niin nopeasti, että hänen tuolinsa kaatui. "Millaisen?"
"Se sinun täytyy itse käydä tarkistamassa. Sen nimi on Flaithrí, sen verran voin kertoa."
"Flurry" Sophie toisti hieman kangertaen. Enon ilmeestä päätellen hän lausui päin seiniä. "Sievä nimi."
"Ja hieno hevonen. Saat ainakin syyn jäädä tänne.”
Sophie virnisti. Hänellähän riittäisi täällä tekemistä vaikka kuinka.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] Kotiinpaluu
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: