PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

  Tilulilulaa

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Tilulilulaa   La Heinä 12, 2014 8:10 pm

[ Gepardi tänne kepsuttele :--)) (Otsikosta kiitos hänelle)]

Eleanor Ashbridge

Keskiviikko-iltapäivä oli monelle tärkeä välietappi matkalla kohti viikonloppua. Pikkuperjantaina saattoi huoahtaa pubissa tuopin äärellä tai tavata ystäviä kaupungilla. Neiti Ashbridgelle tämä merkitsi pientä ostostuokiota, vaikka toisaalta se oli aivan yhdentekevää, mikä viikonpäivä oli. Hänen aikataulunsa tuppasivat olemaan varsin joustavia ajankäytön suhteen, mutta hän piti silti säntillisyydestä. Oli hyvin valitettavaa, että hänen väsymättömällä ystävällään oli tapana vaatia rutkasti aikaa itselleen ja hidastaa jopa yksinkertaisimpia arkitoimia. Ystävä äityi erityisen innostuneelle tuulelle ihmisten ilmoille päästyään, minkä vuoksi Noralla oli taipumus pitää kaupunkireissunsa lyhyinä ja kohteensa hyvin spesifeinä. Tällä kertaa kohteena oli hänen vakio-ompelijattarensa liike, mihin hän oli tullut sovittamaan uutta mekkoa. Sovitusprosessi hieman venyi, kun naisen jalat olisivat niin kovasti halunneet hypähdellä mitä sopimattomimmalla hetkellä. Kun prosessi oli viimein ohi, Nora kiitti kohteliaasti liikkeen omistajaa ja jäisi odottamaan innolla korjausten valmistumista. Hän astui liikkeestä vanhalle liikekadulle, joka sijaitsi huippumodernin Stowell Squaren lähistöllä.

Mutta ketään ei näkynyt.

”Ha-h… Hastings?” Nora kutsui tyynesti ja katseli ympärilleen, kunhan sai päänsä taas omakseen. Hän tunsi jo ohikulkijoiden katseet itsessään, mutta jätti ne päättäväisesti huomioimatta. Mies oli varmaan mennyt vastapäiseen kahvilaan. Hih! Ei, eipä näy sielläkään, Nora totesi asetellen kasvoilleen tyynen etäistä perusilmettään, jota Tourette yritti tuon tuosta nykiä vinoon. Typerä mies. ”Kh-ah. Runkkari.” Enpä olisi voinut paremmin sanoa.
Nainen ei kuitenkaan häkeltynyt tilanteesta vaan hakeutui hieman syrjäisempään tilaan seinustalle, missä saattoi puhua (ja nykiä) rauhassa. Hänen tarvitsisi vain soittaa Hastingsille ja pian tämä jo kiiruhtaisi takaisin sieltä, minne ikinä olikaan nyt kadonnut, ja nauttisi hieman pienemmästä tuntipalkasta loppupäivän ajan. Oikeastaan koko loppuviikon. Sanotaanko suoraan, että kuukauden. Hän otti puhelimensa esiin ja haki muutamalla sipaisulla autonkuljettajansa numeron, mutta ei voinut kuin tuijottaa aparaatin perään, kun Tourette viskaisi sen hihkaisten hänen kädestään komealle lentomatkalle.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Tilulilulaa   Su Heinä 13, 2014 12:47 am

Thomas Campbellille sillä ei ollut tällä hetkellä väliä, sattuiko olemaan perjantai tai keskiviikko. Heinäkuu oli mahtavaa aikaa - heinäkuu oli kesäloma! Niin oppilailla kuin opettajillakin. Toki, Thomas opetti pari tuntia viikosta historiaa niille onnettomille, joiden vanhemmat eivät olleet tyytyväisiä heidän arvosanoihinsa, mutta se merkitsi hänelle vain helppoa rahaa. Juuri tänäkeskiviikkona hänellä ei ollut mitään ohjelmaa, joten hän oli loistotuulella! Hän oli nukkunut pitkään ja hoitanut sen jälkeen pari pankkiasiaa pois alta kaupungilla - loppupäivä hänellä olisi vapaa ja hän aikoi hyödyntää sen suuntaamalla suoraan Rosings Parkiin ja antamalla Kikille sen ansaitsemaa huomiota. He menisivät maastoon, ratsastaisivat nummien poikki, söisivät eväitä puun suomassa varjossa, laukkaisivat mäkäräparvien läpi niin, etteivät ne ehtisi syömään heitä...

Se kaikki kuulosti perin taivaalliselta Thomaksen pään sisässä, mutta hänen räävitön fantasiointinsa keskeytyi, kun jokin lensi ilman halki häntä kohti. Thomas nappasi esineen automaattisesti kiinni suoraan ilmasta - varsin vaikuttavin refleksein - mutta näyttä perin säikähtäneeltä, koska ei ollut odottanut minkäänlaista ilmahyökkäystä. Hän katsoi kädessään olevaa älypuhelinta (no, ainakaan se ei ollut kranaatti) ja pälyili sitten hämmästyneesti ympärilleen. Hän odotti näkevänsä jotain uhkaavampaa, mutta kaikesta päätellen puhelin kuului parin metrin päässä seisovalle naiselle. Thomas rentoutui aavistuksen, koska nainen ei vaikuttanut lainkaan uhkaavalta. Päinvastoin tässä oli jotain tutun oloista.
"Ööö... onko tämä sinun?" Thomas kysyi, nostaen puhelinta ilmaan. Ketään muuta ei ollut lähettyvillä tai ylipäätään sen näköisinä, että olisivat saattaneet juuri heittää puhelimensa viatonta ohikulkijaa kohti, joten...
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Tilulilulaa   Su Heinä 13, 2014 8:01 pm

Nora olisi melkein toivonut, että puhelin olisi osunut asfalttiin ja hajonnut tuhannen päreiksi sen sijaan, että päätyi jonkun pelastaviin käsiin. Sentään hänen ei tarvitsi nöyrtyä pyytämään kenenkään puhelinta lainaan, nyt oli vain saatava omansa kunniakkaasti takaisin. Sitä paitsi puhelin sisälsi muun muassa arvokasta tietoa kumppaniehdokkaista, joita hän oli suurella vaivalla haalinut kasaan tarjotakseen niitä ystävilleen. Niiden kadottaminen olisi ollut suunnaton menetys. Niinpä nainen kohotti leukaansa ja vastasi hölmistyneeseen kysymykseen kohteliaalla hymyllä huolimatta puhujan tuttavallisesta puhuttelutavasta.

”On”, Nora myönsi tyynesti huolimatta siitä, että oli juuri pudistanut viidesti päätään. Hänen oli koottava hetki itseään ennen kuin saattoi astua lähemmäs saadakseen puhelimensa takaisin. Rauhallisuus on hyve, hän tuumasi huolimatta villisti räpsyvistä ripsistään. ”Kiitos”, nainen kiitti Touretten tervehtiessä miestä kansainvälisellä käsimerkillä.
Miehessä oli jotain tavattoman tuttua, minkä Nora pani merkille silmäiltyään tätä hetken. Tämä ei näyttänyt kuuluvan seurapiireihin, joten oli omituista, että punahiuksinen ilmestys soitti mitään kelloja. ”Olemmeko kenties tavanneet hih aiemmin?”
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Tilulilulaa   Ti Elo 05, 2014 12:16 am

Naisen käytös vaikutti auttamatta omituiselta, suorastaan uhkaavalta ja mikäli nainen ei olisi ollut niin heiveröisen näköinen, Thomas olisi todennäköisesti juossut karkuun ja lujaa. Hän ei ollut minkään sortin katutappelija, kiitos vain. Nainen vaikutti kuitenkin kohtuullisen harmittomalta - ja edelleenkin jollain tapaa tutulta - joten Thomas pysyi aloillaan ja ojensi puhelimen tämän tultua lähemmäs. Hän oli aikeissa sanoa hyvästinsä samantien, mutta sai vastauksena kansainvälisen käsimerkin, joka puolestaan sai hänen leukansa loksahtamaan kirjaimellisesti auki. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt juosta karkuun.

Thomas ei tiennyt mihin olisi tätä hämmentävää ilmestystä katsonut tai mitä olisi sanonut. Siksipä hän ei kyennyt heti vastaamaan naisen kysymykseen. Hän otti askeleen kaiken varalta taaksepäin, mutta hänen aivonsa raksuttivat. Hän oli melko hyvä nimien kanssa, joten vaikka hänellä oli vaikea palauttaa kasvoja mieleen, hän kävi mielessään läpi eri nimiä, jotka voisivat sopia tähän ilmestykseen. Loppujen lopuksi se ei vaatinut paljoakaan työtä, koska kun hän yhdisti tämän melko ilmeisen omituisen käytöksen tiettyyn nimeen, jonka hän saattaisi tuntea... no, vaihtoehtoja ei jäänyt montaa.
"Uhh... oletteko neiti Ashbridge?" Thomas uskaltautui kysymään varuillaan. Hän ei ollut koskaan henkilökohtaisesti tavannut tätä naista muuta kuin ohimennen, mutta tämän käytös oli silmäänpistävää ja luonnollisesti muut tallilaiset juorusivat. Paljon. Ja ihmiset rakastivat juoruta kaikesta erilaisesta, joten neiti Ashbridge oli useiden juorujen aihe. "Ashbridge, kuten Elizabeth Ashbridge", Thomas lisäsi hitaasti, enemmän itselleen kuin edessään olevalle naiselle. Hänellä oli tapana yhdistää nimiä historian henkilöihin ja niin oli käynyt tässäkin tapauksessa. Se auttoi muistamista!
"Tuota, tarkoitan, luulen että käymme samalla hevostallilla", Thomas lisäsi nopeasti, jotta nainen ei pitäisi häntä hulluna, joka vain sattui tietämään tämän nimen.

[ En suinkaan unohtanut siun olemassaoloa.

.... anteeksi :---D Nyt tein kyl parin viikon sellasen työputken kaikkia eri vuoroja per viikko, etten muistanut paljon mitään muutakaan :-D ]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Tilulilulaa   Pe Syys 19, 2014 9:53 pm

Auki loksahtava leuka sai osakseen viileän, tuomitsevan katseen, joka sekin riitti herättämään joissakin tarpeen paeta, vaikka hieman räpsyikin. Nora huomasi tuon tuosta toivovansa – yleensä täysin turhaan – että muutkin ottaisivat hänestä esimerkkiä ja jättäisivät alitajuiset aivastukset vaille huomiota, jota nämä niin kovasti kerjäsivät. Häntähän hallitsemattomien liikkeiden olisi pitänyt häiritä enemmän kuin muita, hyvänen aika sentään. Nainen piti tällä kertaa miehen ansaitsemat moitteet omana tietonaan, vaikka joutui nieleskelemään hetken, etteivät ne olisi pullahtaneet suusta muodossa tai toisessa; olihan mies sentään auttanut häntä. Sen verran sivistynyt hän sentään oli. Hih!

Nora nyökkäsi kohteliaasti, kun hänen auttajansa tapaili hänen nimeään, oikaisi vain tyynesti: ”Eleanor Ashbridge.”
He siis tosiaan olivat tavanneet jossain! Toisaalta, Ashbridgen nimi oli monelle tuttu useastakin syystä, joita hän ei oman mielenrauhansakaan takia halunnut käydä listaamaan. Nora ei häkeltynyt siitä, että hänet tunnistettiin, mutta kummasteli yhä, mistä oikein tunsi kyseisen miekkosen. Hän kävi läpi mielessään hyväntekeväisyysjuhlia, joihin oli uskaltanut osallistua, vaikkei mies vaikuttanut henkilöltä, joka tapasi käydä sellaisissa. Toisen mainitessa hevostallin, nainen kurtisti kummastuneena kulmiaan, mutta sitten hänen ilmeensä kirkastui – kirkastuipa niin, että hänen huuliltaankin karkasi spontaani huudahdus.

”Tosiaan, nyt taidankin hih muistaa teidät. Omistatte sen suom- hkh- suomenhevosen, eikö totta?” Nora tiedusteli, josko oli oikeilla jäljillä, vaikka Tourette nyki hänen päätään itsevarmasti nyökkäykseen. Suomenhevonen oli tosiaan eksoottinen ja mieleenpainuva lisä tallille. ”En hih tosin ole tainnut kuulla nimeänne, herra…?”

[ Huomaa tämä ote niskassani. Se on luja! >:O Tehdään tämä, toveri! ]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Tilulilulaa   Pe Elo 28, 2015 1:08 am

"Tosiaan", Thomas vastasi Eleanorin esitellessä itsensä. Nyt nimi muistui hänenkin mieleensä yhdessä naisen omistaman tamman kanssa. Hän oli parempi hevosten kuin ihmisten kanssa muutenkin, joten se ei ollut ihmekään. Sitä paitsi Darjeeling Limited asui tammakäytävällä lähellä Kikiä ja hän näki hevosen karsinapaikan lähes päivittäin, siinä missä itse neiti Ashbridgeä hän ei ollut tavannut henkilökohtaisesti ennen tätä hetkeä. Thomas tunsi rentoutuvansa aavistuksen, sillä vaikka nainen käyttäytyi eittämättä oudosti, ei hän sentään vaaralliselta vaikuttanut. Tuskin Rosings Parkin kaltainen talli olisi katsonut hyvällä vaarallisia ihmisiä, joskin puhelimien heitteleminen tuntemattomien ihmisten päähän ei ollut järin kilttiä. Thomas kuitenkin ymmärsi, totta kai, että naisen käyttäytymisen taustalla täytyi olla jonkinlainen tahtomaton häiriö.

Mies huojentui entisestään naisen tunnistettua hänet ja otettua puheeksi Kikin. Thomas ei mielellään puhunut itsestään tai oikeastaan paljon muustakaan, mutta Kikistä hän voisi puhua lähes koska tahansa. Tamma oli hänen ylpeytensä, vaikka olikin kaikkea muuta kuin ylväs kilpahevonen, joita heidän tallinsa pullisteli.
"Kyllä, olette oikeassa. Kikin", Thomas oikaisi puolestaan. Olisi turha edes yrittää tavata tamman virallista nimeä. Itsensä hän sen sijaan esitteli välittömästi Eleanorin tavoiteltua hänen nimeään: "Thomas. Campbell." Hän ojensi kätensä hätäisesti kädenpuristukseen. Jokin naisessa hermostutti häntä, eikä se ollut vain nykivä ja häiritsevä käytös. Se oli jokin tämän koko olemuksessa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Tilulilulaa   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Tilulilulaa
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Newcastle-
Siirry: