PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Jar of hearts

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1522
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Jar of hearts   Pe Loka 05, 2018 6:31 pm

Pikaviestinpelejä Vincent Marlowin ja Juniper Merrickin (Lilya) elämästä Rosingsissa ja ulkomailla.

Torstai 27. syyskuuta 2018 - 18.57, Dipton Mill Inn pub, Hexham

Kop, kop, kop.
Juniper yllättyi joka kerran, kun korot osuivat katuun. Ja jokaisen askeleen myötä hän tunsi perusteetonta tarvetta nykäistä smaragdinvihreän, kotelomallisen mekon helmaa alemmas. He olivat Dellan kanssa muutoin samaa kokoa, mutta isosisko oli häntä lyhyempi. Helma ei ylettynyt edes polviin, ja sen kanssa istuessa piti olla hitusen tavallista tarkempana.
Treffien kunniaksi hän oli jopa meikannut, kevyesti. Hieman ripsiväriä, hieman neutraalia luomiväriä korostamaan silmien väriä.
Della oli ollut innoissaan, kun oli saanut kammata hänen hiuksensa ja taivuttaa tavallisesti villissä luonnontilassa olevan polkan latvat sisäänpäin, leukalinjan jatkoksi.
Hän yllättyi nähdessään pubin ovella tutun hahmon.
"Oi, Vincent!"

Vincent hämmentyi tutusta äänestä.
"Hei! Juni, mihin-- oh, mikä on tilaisuus?" Mies totesi nauraen ystävän ja kämppiksen nähdessään. Hän oli tottunut Juniperiin tallivaatteissa tai lökävaatteissa. Walesin väreissä olevassa onesiessa hevosrekan sängyssä kuppinuudeleita syöden.

Kopkopkop.
Korkojen kopina muuttui päättäväisemmäksi, kun Juniper pidensi askeleitaan kuroakseen välimatkan kiinni.
Vincentin sanat saivat naisen virnistämään.
"Mitä? Et vain ole päässyt näkemään oikeaa arkipukeutumistani?" hän nauroi ja pyörähti ympäri, kuin osoittaakseen, että tosiaan pukeutui näin työajan ulkopuolella.
Eli käytännössä ei koskaan.
"Miten sinä olet päässyt vapaalle?"

Vincent nauroi naisen sanoille ja pudisteli päätään. sikin oikein viehkeä." Mies muistutti huvittuneena.

"Tässä ei ole häntää", Juniper myönsi pahoillaan ja kurkisti olkansa yli kuin olisi toivonut, että ehkä häntä olisi ilmestynyt hänen kävellessään.
"Sellaisia vahinkoja sattuu joskus", hänkin myönsi.
"Mitä sinulle kuuluu? Miten et ole Darcyn mukana maailmalla?"

”Harmi, häntä pukee sinua.” Vincent hymyili huvittuneesti. Se häntä oli loistava.
”Palasimme Tryonista vasta, eli palautumislomaa.”

Vincentin sanat saivat Juniperin silmät siristymään hymystä.
"Tiedän. Hitto, et usko, miten kateellinen olen. Mutta Jamie ei osallistunut..."
Hän kohautti toista hartiaansa.
"Täällä on vähän viileää, pitää varmaan siirtyä sisään. Veljeni on järjestänyt minulle treffit."
Hän pyöräytti silmiään.

Vincentiä hymyilytti. Oli helppo hymyillä. Vichy oli yllättänyt Brianin kanssa heidät kaikki.
"Oh? Veljesi? Onnea treffeillesi. Minä taidan odottaa tässä vielä hetken."

”Kiitos", Juniper vastasi, ja hieraisi käsivarsiaan.
"Sano sinäkin terveisiä Darcylle. Nähdään kotona!"
Totta kai hän oletti, että Vincent oli tulossa viettämään iltaa Brianin kanssa. Ja kättään heilauttaen hän pujahti sisälle."

Vincent odotti hetken, prosessoiden sitten Juniperin sanoja. Hetkinen. Hän kääntyi ja asteli sisälle.
"... olen menossa treffeille, en istumassa iltaa Brianin kanssa."

Juniper oli juuri ehtinyt pubin sisäpuolelle, kun kuuli Vincentin äänen. Hän kiepahti ketterästi ympäri korkeilla koroillaan.
"Mitä sanoit?"

Vincent kompuroi kun otti askeli lähemmäs. Kahdesti.
”Olen menossa treffeille. Brian on vaimonsa luona.”

Juniper ojensi vaistomaisesti käsiään, jotta voisi tarvittaessa napata kiinni Vincentin käsivarresta.
"Ai? No, onneksi olkoon", hän vastasi, hieman häkeltyneesti hymyillen.
Eihän se varsinaisesti ollut hänen asiansa, mitä tarkalleen ottaen Vincent oli tullut tekemään.

Pitkä mies katseli kämppistään hetken.
"... sinulla on punaiset hiukset." Vuoden oivallus. Se oli tuntomerkki jonka hän oli saanut. Punaiset hiukset, pisamia, polkkamittaiset hiuks...
"... Brian järjesti treffit sinun kanssasi."

Juniperin suupieli nytkähti hieman.
"Joo. Synnyin niiden kanssa. Tai oikeastaan en, olin aika kalju vauva. Mutta kiva, että huomasit..."
Hän vaikeni ja tuijotti vaaleaa miestä hetken.
"... Sinä olet siis treffikaverini."

Vincent oli joskus vähän hölmö. Ja kömpelö.
"... olen." Vincent naurahti hermostuneesti ja kompuroi kaikessa mitassaan pari askelta taaksepäin. Ohops.
"Voi hitto Brian minkä teit." Mies mutisi hiljaa. Ei hän ollut edes ajatellut Junia niin. He asuivat yhdessä, kämppiksinä!

Juniperin suupieli nytkähti uudelleen.
"Hei, jos se on ongelma, niin eihän meidän ole pakko?" hän huomautti, ja nykäisi hameenhelmaansa samalla kun piti toisen kätensä valmiina siltä varalta, että Vincent kippaisi kumoon.

Mies räpäytti silmiään.
”En minä sitä!” Ei häntä haitannut. Kai?
”En vain ole ajatellut sinua niin. Mutta... molemmilla on vapaata ja ihmisten vaatteet päällä.”

"Ja täältä saa ruokaa", Juniper vetosi.
"Minä kuolen nälkään. Ja tavallaan lupasin Sawnielle, etten livistäisi kesken kaiken. Joten, voidaan ihan hyvin ottaa ilo irti vapaaillasta, eikö niin?"

”Olisin siis kelvoton jos en tarjoaisi ruokaa.” Vincent totesi hymyillen leveästi ja johdatti Junin pöydän luo. Nyt hän oli kovin tietoinen siitä miten nätti tuo oli.
”Olet muuten kaunis ilman häntääkin.”

Juniper nauroi ja pyyhkäisi punaista - syntymästä saakka punaista! - suortuvaa korvansa taakse.
"En kieltäydy, vaikka laskun voi kyllä lopussa laittaa puoliksi", hän lupasi, silmät siristyen.
"Et sinäkään huonolta näytä."

”Tsk, ei muuten laiteta jos sanomme olevamme treffeillä.” Vincent intti vastaan, kaivaen heille menut telineestä. Perinteistä englantilaista pubiruokaa, ei mitään ihmeellistä.
”Kiitos. Emme ole tainneet nähdä toisiamme koskaan ihmisten vaatteissa.”

Juniper huokaisi ja pudisti hieman päätään.
"Olkoon. Minä tarjoan sitten seuraavan", hän lupasi, kun otti ruokalistan vastaan ja tutki sitä katseellaan.
"Mihin tarvitsee ihmisten vaatteita, kun voi kulkea ratsastushousuissa? Tai onesiessa."

”Amen.” Vincent naurahti ja katselu hetken listaa.
”Niin sinä aina luulet tarjoavasi.”

"Ai niinkö?" Juniper hymähti, kun hetken listaa tutkittuaan päätyi tilaamaan kasvishampurilaisen ja ranskalaiset. Sen fiinimpää ruokaa hän ei tarvitsisi, vaikka Newcastleen olikin kai aukeamassa jossakin vaiheessa uusi ravintola.

Vincent oli onnellinen tästä. Hän otti itselleen hampurilaisen ranskalaisilla.
"Joten tuota... Tuota."

Juniper hymyili kärsivällisesti.
"Mitä?"

"Olin suunnitellut kasan kysymyksiä ja puheenaiheita mutta olisi typerää kysellä sinulta missä kasvoit tai perheestäsi kun... tiedän jo." Mies naurahti ja hieraisi niskaansa. Vincent hymyili onnellisena kun sai oluensa pöytään.

Juniperin silmät siristyivät hymystä.
"Minä en suunnitellut mitään. Ajattelin vain mennä tunteella... Mutta olen pahoillani, että työsi meni hukkaan."
Hänkin oli harkinnut hetken olutta, mutta päätynyt silti lopulta omenasiideriin.
"Voimmehan me teeskennellä, ettemme tiedä niitä asioita toisistamme, että pääsemme treffitunnelmaan, eikö?"

Vincent ei voinut olla nauramatta.
"Selvä, nollataan kaikki. Joten, mistä olet kotoisin? Ja kerro jotain perheestäsi."

Juniper oli ilahtunut siitä, että Vincent tuntui arvostavan hänen ajatustaan.
"Kasvoin Cardiffissa, Walesissa. Isäni on siellä töissä Cardiffin linnassa, se on hänen elämäntyönsä. Ja haluan varoittaa jo etukäteen, että minulla on kuusi vanhempaa sisarusta. Entä sinä?"

Vincent oli ehkä kuullut niistä vanhemmista sisaruksista jonkin verran.
"Vanhempani asuvat Bristolissa ja heillä on siell pieneläinklinikka, isäni on eläinlääkäri ja äitini klinikkahoitajana. Siskoni on myös eläinlääkäri, eri vastaanotolla tosin."

Varsinkin, kun yksi vanhemmista sisaruksista sattui olemaan tallimestarina Rosings Parkissa. Merrickeiltä ei yksinkertaisesti voinut välttyä, jokin voima tuntui kiskovan heitä kohti Newcastlea.
"Mitä muita kysymyksiä listaltasi löytyy?" Juniper tiedusteli.

"Halusin kuulla töistäsi, harrastuksistasi, asioista joista pidät." Vincent myönsi huvittuneena. Oli tämä vähän koomista.

Juniperin suupieli nytkähti.
"Olen töissä hevosenhoitajana Jamie Ellisillä. Et varmaan ole koskaan kuullut hänestä, mutta hän on tosi kuuluisa. Ja hänen hevosensa ovat upeita."
Hän pyyhkäisi hiuksia korvansa taakse ja otti kulauksen siideristään.
"Eikä minulla veljeni mukaan oikein muuta elämää olekaan, siksi hän nämä treffit järjestikin. Mutta tykkään katsoa elokuvia. Ja käydä juoksulenkeillä. Sinun vuorosi kertoa itsestäsi."

Vincent ei voinut olla nauramatta. Ei, hän ei ollut koskaan kuullut.
"Viihdyn vapaalla ystävieni kanssa ja pubissa. Et olisi avrmaan arvannut." Hän totesi kun vilkaisi ympärilleen.
"Töissä Brian Darcyn hevosenhoitajana, hän on irlantilainen esteratsastaja, sai juuri kultaa Amerikassa."

Juniper pudisti päätään.
"Ei, en tosiaan olisi arvannut", hän vakuutti, eikä edes yrittänyt etsiä kasvoilleen hämmästynyttä ilmettä.
"Melkoinen sattuma, että meillä on sama työ, eikö vain?"
Hän otti uuden kulauksen siideristään.

”On kyllä, suuri sattuma.” Vincent vakuutti huvittuneesti hymyillen.
”Missä asut?”

Siinä vaiheessa Juniperin pokka ei ollut enää kestää, ja hänen oli piilotettava tyrskähdyksensä lautasliinaan.
"Olen varma, ettet ikinä osaisi arvata. Mutta meillä on tallin yhteydessä hoitajille varattuja asuntoja. Asun sellaisessa aika mahtavan kämppiksen kanssa."

Vincent nauroi avoimesti, päätään pudistellen.
”Oh, niin minäkin! Millainen on mahtava kämppis?”

Juniperin silmät siristyivät.
"Niinkö? Sittenhän meillä on molemmilla käynyt hyvä tuuri", hän huomautti.
"Pitkä, hauskannäköinen kaveri. Meillä on oikein kivaa yhdessä silloin, kun satumme kotiin samaan aikaan. Mitä ei tapahdu niin hirveän usein, valitettavasti. Hänellä on mainio huumorintaju. Millainen sinun kämppiksesi on?"
Hän ei maininnut mitään kämppiksensä kömpelyydestä.

Sitä Junin asuintoveri oli. Toivottoman kömpelö, mutta harvoin kolhi itseään, mikä oli ihme.
”Minun kämppikselläni on villi aksentti ja upea häntä.”

Se sai Juniperin nauramaan.
"Mutta kai se on sentään aika kiva aksentti?" hän kysyi, ja oli hyvin lähellä, ettei jo lipsahtanut flirttailun puolelle. He leikkivät treffejä varsin hyvin.

”Oikein suloinen aksentti.” Vincent vannoi hymyillen.
”Joskus aavistuksen käsittämätön, etenkin jos perheenjäsen soittaa, mutta muuten.”

Juniper kohotti toista kulmaansa.
"Ettet vain ole sekoittanut englantia ja kymriä keskenään?" hän ehdotti, ja hymyili vilpittömän ilahtuneena, kun tarjoilija tuli tuomaan heidän ruokiaan.
"Voi luoja, olen ollut nääntymässä nälkään koko illan... Siskoni väitti, ettei ole mitään järkeä syödä välipalaa juuri ennen, kuin menee ravintolaan..."

”Hän puhuu sen puhelun jälkeen englantia villillä aksentilla.” Vincent totesi hymyillen.
”Onneksi täällä on reilut annokset.”

"Mmm, onneksi!" Juniper vastasi.
Tuntui luksukselta ehtiä todella istua alas syömään, vaikka samaan aikaan takaraivossa yrittikin nakuttaa ääni, joka kävi läpi seuraavan päivän ohjelmaa, treenejä, kisa-aikatauluja...
Keskity.
"Kai te juhlitte Darcyn voittoa kunnolla?"

”Sen mitä ehdimme, paluun aikataulut kolkuttelivat niskassa.” Mies naurahti hymyillen.
”Ihan tarpeeksi viskinhuuruisestu.”

"Onneksi kaikki sujui lopulta hyvin", Juniper huomautti, kun kävi kursailematta kiinni annokseensa. Hän ei aikonut esittää ruokahalutonta vain, koska he leikkivät treffejä.
"Sää meni aika hurjaksi?"

Ei sellainen kävisi päinsä.
”Meni. En ole koskaan viilentänyt hevosta niin paljon kisamatkan aikana...”

Juniper ei voinut väittää, etteikö olisi ollut lopulta helpottunut siitä, ettei Jamie hevosineen ollut ollut mukana. Ainakaan hän ei ollut joutunut jännittämään, kuinka hevoset pärjäisivät, jos myrsky päättäisi osua täysillä päälle.
"Oliko Cavanaugh tyytyväinen?"

”En ole koskaan nähnyt häntä niin tyytyväisenä.” Vincent myönsi nauraen.
”Tai en sen jälkeen kun hänen oma uransa on loppunut.”

"Vaihtunut. Nythän hän ratsastaa koulua", Juniper muistutti hyväntuulisesti.
Joskus hänestä tuntui siltä, kuin 'Artemis' ja 'Cavanaugh' olisivat olleet kaksi eri henkilöä. Arty oli hänen serkkunsa, Cavanaugh se, joka heitteli ratsukkoja ulos valmennuksistaan. Samalla tavalla myös 'Sawnie' ja 'Merrick' tuntuivat kahdelta eri henkilöltä.
Milloinkohan hän alkaisi itsekin muuttua kahdeksi?
"Ei teille ole tiedossa uusia hevosia?"

"Ei ainakaan juuri nyt. Vaikka Brian on kyllä luopunut parista pienemmästä tammasta, todettuaan että ne kaipaavat erityyppistä ratsastajaa." Brian ei ollut kovin pitkä, mutta raamikas mies. Tuolle sopivat isommat hevoset.

"Oh? Lähtivätkö ne kokonaan tallilta?" Juniper kysyi, kulmat hieman kurtistuen yrittäessään muistella, millaisia hevosia Vincentin vastuulla olikaan. Kun tallissa oli reilut sata hevosta, ei yksinkertaisesti ehtinyt huomata kaikkia muutoksia.
Kunnon lauma.

"Eivät, ne siirtyivät Artemiksen valmentamalle Kashnikoville." Siellä tammat edelleen olivat. Ei Artemis hevosia laskisi silmiensä alta sekunniksikaan.

"Minä jo melkein huolestuin", Juniper myönsi hymy silmiään siristäen. Vaikka mistä sen tiesi, hänen serkkunsa oli kokenut muutenkin melkoisen muutoksen, kun vertasi joidenkin kuukausien takaiseen Artemikseen.
"Minne olet matkustamassa seuraavaksi?"

Vincent joutui kohauttamaan olkiaan.

"Helsinkiin, oletan, ellei tapahdu viime hetken muutoksia."
Juniper otti kulauksen siideristään ja pudisti sitten hieman päätään.
"Olen melko varma, että minulle annettiin ohjeeksi olla yksi ilta puhumatta hevosista. En onnistu siinä näemmä kovinkaan hyvin."

"Helsinki!" Vincent osoitti Juniperia riemuissaan.
"Se se oli! En muista sitä ikinä, vaikka joka vuosi sama paikka..." Mies mutisi huvittuneena.
"... Hei, jotain armoa meille."

Juniperin suupieli nykäisi.
"Niin. Suomen pääkaupunki"; hän myönsi ja huokaisi sitten.
"Sawnie hankki itselleen elämän, joten nyt minä olen perheen huolen kohteena."

"Voi ei." Vincent ei tiennyt oliko hän varsinaisesti Junin tyyppiä ihmisenä. Muuta kuin ystävänä. Kämppis oli viehättävä ja mukava, nyt kun tajusi katsoa.

Juniper kohautti harteitaan.
"No, jos se antaa heille jotakin tekemistä, niin mikäs siinä", hän huomautti, ja otti reippaan kulauksen siideristään.
"Miten sinun perheesi suhtautuu elämääsi?"

"Niin, kai sitä jotain pitää olla. Ja he pelkäävät että poltan itseni lähinnä loppuun."Vincent naurahti pehmeästi.

"Niinkö?" Juniper kysyi, kun kalasti itselleen ranskanperunan ja vei sen suuhunsa.
"Jaatko heidän pelkonsa?"

”En, osaan sanoa jos en jaksa enää.” Paristi hän oli sanonutkin ja hän oli aina saanut lomaa siinä vaiheessa. Tai ainakin olla kotona töissä.

"Hyvä poika", Juniper hymyili, nappasi itselleen viimeisen ranskanperunansa ja jäi sitten katselemaan haaveikkaasti Vincentin lautasta, jolla perunoita oli vielä jäljellä.
"Me puhumme taas töistä. Vinnie, eikö meillä ihan totta ole muuta elämää?"

Vincent työnsi lautastaan Junia kohti. Siitä vain.
”... Ei.”

Juniper väläytti Vincentille vilpittömän kiitollisen hymyn ja poimi itselleen ranskalaisen.
"Kuule, mitä jos jatkettaisiin täältä vielä jonnekin? Ihan vain, jotta voisimme sitten sanoa, että emme painuneet suoraan tallille heti syömisen jälkeen."

”Jatketaan vain. Minne haluaisit?” Vincent ei voinut sanoa tietävänsä ainuttakaan paikkaa joka ei ollut vastaavanlainen.

Juniper kurtisti kevyesti kulmiaan.
"... Missä luulet, että ihmiset, joilla on elämä, käyvät?"
Hän katsahti ympärilleen, kuin olisi yrittänyt etsiä vihjettä ravintolasalista.

Vincent kaivoi puhelimensa esiin.
”Antsissa olisi hyviä viinejä ja coctaileja, kuulemmma.”

Juniper pihisti itselleen toisen ranskalaisen.
"Cocktailit kuulostavat hyvältä! Ja pidän paikan nimestä. Mennään sinne. Minä voin tarjota ensimmäiset."

”Sovitaan niin. Syö vain, minä söin välipalaa.” Mies oli jo täynnä, joten Juni saisi syödä loput. Hän otti heille laskun ja maksoi sen.

"Onnekas. Minun siskoni sanoi, ettei pidä syödä välipalaa juuri ennen, kuin on menossa treffeille ravintolaan... tai no, pubiin."
Hänen treffinsä tuntuivat olleen isompi juttu Dellalle. Mutta toisaalta, sisko kaipasi muuta ajateltavaa, joten oliko sen niin väliksi.

”Noh, onneksi en vienyt sinua mihinkään missä on pienet annokset.” Mies naurahti ja ulkona tarjosi käsikynkkää, kuten aina.

"Mmm, olisin ollut hyvin pettynyt nainen", Juniper vakuutti, ja sujautti ulkona kätensä Vincentin kyynärvarren alle. Ehkä miesparka onnistuisi pysymään pystyssä edes hetken, jos saisi ottaa hänestä vaivihkaa tukea.

Vincent ainakin yritti kovasti olla kompuroimatta kun Juniper käveli siinä rinnalla. Onneksi seuraavaan paikkaan ei ollut pitkä matka ja he pääsivät melko nurkkaan istumaan.
"Joten, ei hevosia?"

Juniper oli melkein häkeltynyt siitä, ettei Vincent ollut kompuroinut omiin jalkoihinsa. Pitäisiköhän hänen kertoa siitä Artylle, jotta tämä voisi olla hänen kanssaan hämmästynyt?
"Ei hevosia", hän vakuutti hymy silmiään siristäen.

Artemis ei uskoisi ilman todistusaineistoa. Mies huokaisi ja pudisteli päätään.
"En tiedö mistä puhua. Puhumme aina hevosista."

Juniper avasi suunsa, mutta sulki sen sitten.
"Tiedätkö, olet oikeassa, en minäkään. Minusta tuntuu, että meidän pitäisi mennä seuraavalla kerralla elokuviin tai jotakin. Ei hevosaiheisiin..."
Hän pudisti virnistäen päätään.
"No niin, valitse juomasi. Minä maksan."

Vincent vilkaisi seuralaistaan ja naurahti.
"Juniper sling." Mies totesi hymyille. Jos piti juoda coctail, hän valitsi sen.

Juniper kohotti toista kulmaansa. Ilme oli hyvin samanlainen kuin Catrionalla, vaikka hän ei itse sitä myöntänytkään.
"Ihanko vain minun mielikseni?" hän kysyi, kun valikoi itselleen mojiton.

”Ei, jos juon coctailin niin pidän tästä.” Vincent myönsi hymyillen. Vähän erikoisemoi ja maistui hyvältä.

"Sääli", Juniper huomautti huokaisten, muttei onnistunut pitämään pettynyttä ilmettä kasvoillaan kovinkaan pitkään. Se ei sopinut hänen tyyliinsä.
"Käytkö koskaan tanssimassa, Vinnie?"

”En voi sanoa käyväni kun en pysy oikein kävellessäkään pystyssä.” Mies myönsi nauraen.

"Sinun pitäisi", Juniper huomautti.
"Hei, jos mentäisiin tänään?"

”Haluat tanssimaan?” Vincent vilkaisi drinkkiään.
”No miksei. Anteeksi etukäteen.”

"Se olisi ainakin jotain muuta kuin hevosista puhumista, veljeni voisi olla ylpeä!" Juniper huomautti hyväntuulisesti hymyillen.
"Äläkä pyydä anteeksi. Et sinä niin toivoton voi olla."

”Olet nähnyt kun kävelen.” Mies huomautti ja pudisteli päätään.
”Mutta mitä neiti haluaa, neiti saa.”

Juniperin suupielet nykäisivät ylöspäin.
"Minulla on teoria, että saattaisit liikkua musiikin tahtiin sulokkaammin", hän vakuutti.
"Hoidin vähän aikaa hevosta, joka sotkeutui omiin jalkoihinsa ilman musiikkia, mutta kun musiikin laittoi soimaan, se tanssi mitä kauneinta piaffea!"

”Toki.” Vincent nauroi huvittuneena naisen rohkaisulle.
”Juni, joudun murskaamaan teoriasi.”

Juniper nyrpisti hieman nenäänsä.
"Älä nyt vielä puhu", hän vetosi, ja pukkasi miestä kylkeen.
"En usko, ennen kuin olet todistanut sen."

”Puhun minä.” Vincent nauroi päätään pudistellen.

Juniper pudisti uudelleen päätään.
"Joten, minne me menisimme? En ole juuri käynyt yöelämässä täälläpäin..."

”Donnies on varmaan ainoa.” Vincent totesi, johdattaen heidät kohti Hexhamin yöelämän kyseenalaista helmeä.

Se sai Juniperin suupielet nytkähtämään.
"Ehkä meidän pitäisi joskus mennä kunnolla ulos. Ei sillä, että epäilisin Hexhamia, mutta... No jaa."
Hän kohautti harteitaan.

"... Mutta Hexham ei ehkä ole kovin suuri juhlakaupunki." Vincent täydensi Juniperin sanat hymyillen.
"Ai nyt suunnittelet toisia treffejä?" Miehen oli pakko kiusata.

"... Ei."
Ei varsinkaan, kun sitä vertasi maailman kaupunkeihin. Mutta ehkei sen ollut niin väliä. Ainakin Hexhamissa oli Rooman aikaisen muurin jäänteet.
Vincentin huomautus sai Juniperin nauramaan.
"No! Ei kai sinulla ole ollut aivan kamalaa?"

"Ei! Mutta sinulla olisi voinut olla!" Mies totesi nauraen.

"Ei ainakaan vielä", Juniper vakuutti.
"Toivotaan, että noususuhdanne jatkuu. Joten... Tämä on Hexhamin yöelämän keskus?"

"tämä." Vincent vakuutti huvittuneena, yllättäyen vielä toistaiseksi ilmaisesta sisäänpääsystä. No, ainakin siellä voisi jotenkuten tanssia.
"Juotavaa ensin?"

Hevosenhoitajan pienelle palkalle 'ilmainen' oli varsinainen taikasana. Ilmainen ruoka. Ilmainen sisäänpääsy. Ilmainen ämpäri. Ilmainen oli ilmainen.
"Juotavaa ensin", Juniper myönsi.
"Molemmat maksavat omansa? Vai maksetaanko ristiin?"

"Jos maksamme omamme niin et ala valittaa?" Juniperilla oli joskus lahjaa kitistä kun naiselle tarjosi jotakin.

"Tehdään sitten niin", Juniper vastasi astellessaan päättäväisesti tiskille.
"Enkä minä valita koskaan!"

"Paitsi aika paljon jos koet jääneesi velkaa." Vincent mutisi, ottaen itselleen nyt ihan tavallisen viskin jäillä ja sitruunalla.

"No se on eri asia", Juniper huomautti.
Hän arpoi hetken drinkkilistan edessä, mutta valikoi sitten itselleen Moscow Mulen,
"Onko sinulla huomenna vapaata?"

Vincent nyökkäsi.
"Huomenna vielä, sitten alkaa taas työt. Sain nollausvapaata Tryonin jälkeen. Tai niin se muotoiltiin."

"Voi sinua parkaa", Juniper totesi myötätuntoisesti.
Hän ei koskaan osannut täyttää vapaapäiviään, ellei sitten käynyt ratsastamassa serkkunsa hevosta.

"Ei minua haittaa, se oli oikeasti raskas reissu kaikille. Se lämpö oli järjetöntä ja pieni kuumotus siitä saisiko hurrikaanin niskaan." Nyt se pelko tuntui hullulta mutta silloin se oli ollut totisinta totta.

"Uskon sen", Juniper vakuutti, hörppäsi juomaansa ja taputti Vincentin hartiaa.
"Nyt on hyvä hengähtää hetki, kerätä voimia... Ja me puhumme taas töistä."

"Jep, taas töitä. Olemme toivottomia." VIncentiä nauratti aivan liikaa.

Juniper mutristi suutaan ja otti päättäväisen kulauksen juomastaan.
"No niin. Ei enää töitä. Juodaan nämä, ja sitten tanssitaan, riippumatta siitä, tanssiiko kukaan muu."

Vincent nyökkäsi hymyillen ja joi sen viskinsä nopeasti pois.

Juniperkin tyhjensi lasinsa nopeasti. Ehkä vähän liiankin nopeasti, mutta huomenna olisi vapaata, joten ehkä se ei haittaisi. Hän voisi aina soittaa jonkun laajasta suvustaan kyyditsemään kotiin, tai kömpiä vierashuoneeseen nukkumaan.
"No! Nyt tanssimaan!"
Hän tarttui Vincentin käteen.

Vincent seurasi nauraen naista tanssilattialle. Jos hän ei nostaisi jalkojaan, hän ei kompuroisi? Paitsi matkalla tanssilattialle noin viidesti.

Torstai-ilta ei varsinaisesti ollut paikan väkirikkain ilta. Toisaalta Juniper ei olisi ehkä lyönyt vetoa senkään puolesta, että perjantai tai lauantai olisi ollut yhtään sen tungoksisempi.
Mutta ei sen ollut väliksi, musiikki soi, ja hänen päänsä tuntui kevyeltä.
"Musiikin tahtiin", hän huomautti Vincentille nauraen ja näytti itse esimerkkiä, alkaen keinahdella rytmin tahtiin.

Vincent pyöräytti silmiään.
"Valitan, olen sävelkorvaton!" Mies nauroi huvittuneena.

"Shh!" Juniper käski, päätään pudistellen.
"Kuuntele!"
Hän kupersi kätensä korvansa vierelle ja alkoi sitten keinuttaa lanteitaan villimmin musiikin tahtiin.
"Tunteella!"

Vincent nielaisi hieman. Hankaa kuunnella musiikkia kun Juniper teki noin. Mies hänkin vain oli!

Juniper pudisti päätään.
"Hei, pystyt parempaan!" hän vetosi musiikin yli, tarttui Vincentin käsiin ja painoi ne lantiolleen. Hän ajatteli sisartaan, joka tanssi aina täydestä sydämestään riippumatta siitä, pysyikö musiikin tahdissa vai ei.

Se oli hieman helpompaa niin, kun saattoi saada tukea Junin rytmistä. Se tosin herätti myös kuin sisäänohjelmoidun halun suudella naista, mikä tuskin olisi sopivaa.

Vincentin kädet lantiollaan Juniper saattoi kietoa omat käsivartensa kevyesti miehen harteiden yli. Korot antoivat mukavasti lisäsenttejä, niin ettei hänen tarvinnut varvistella tai tuntea, kuinka veri lakkaisi hiljalleen virtaamasta käsiin.
"Minähän sanoin!"

"Se toimii vain koska voin tulla sinun mukanasi." Vincent huomautti nauraen, kumartuen musiikin pauhatessa hieman lähemmäs Juniperin korvaa. Kun hän vielä huiteli omissa korkeuksissaan.

Juniper nauroi ja pudisti hieman päätään.
"Kutittaa", hän vetosi, kun kurotti vuorostaan lähemmäs Vincentin korvaa.
"Sen kun sitten seuraat vain."

"Oh? Kutiset herkästi? Tämä tietohan on kultaa kisamatkoilla." Mies virnisti. Hän voisi kiusata kämppistään miten mieli teki.

"Hei!" Juniper protestoi.
"Ehkä, mutta et tiedä, mistä kutisen."

"No kutisit näin. Jalkapohja? kylki?" Mies naurahti huvittuneena.

"En minä kerro!" Juniper puhahti ja keinautti lantiotaan musiikin tahtiin.
"Saat ottaa selvää ihan itse."

"Oliko tuo haaste?" Mies virnisti hieman. Se kuulosti siltä.

Juniper nauroi ja pudisteli päätään.
"Tahdotko, että se on?"

"Kysyin sinulta onko se." Vincent muistutti hymyillen, nojautuen uudelleen lähemmäs korvaa. Miehet ja noiden leikkimielisyys.

Juniper värähti uudelleen. Korvat. Korvat olivat yksi kutisevista paikoista.
"Ja minä kysyin, tahdotko, että se on", hän vastasi, ajatuksen alkoholista keveinä.
"Vai onko aksenttini liian jännittävä, niin että on vaikea saada selvää?"

"Johtuu ehdottomasti jännittävästä aksentistasi." Vincentin olisi ehkä pitänyt oivaltaa että Juniper oli juonut useamman juoman pienessä ajassa, nainen lieni hiprakassa.

Ehkä oli irlantilaisen veren ansiota, tai syytä, näkökulmasta riippuen, ettei Juniper vaikuttanut olevan humalassa. Hänen tasapainonsa oli edelleen täydellinen, puhe ei sammaltanut, ja silmätkin olivat kirkkaat. Poskilla viipyi ehkä hienoinen puna, mutta se saattoi johtua vain tanssimisesta.
Hän kurotti lähemmäs Vincentin korvaa.
"Ehkä se on."

Vincent naurahti tavallista käheämmin, huomaten pian olevansa janoinen.
”Uudet juomat?”

Juniperin olisi pitänyt varmastikin sanoa ei.
Mutta hän oli hyvällä tuulella. Ja puoliksi irlantilainen.
"Mm-hmm."

Vincent johdatti viidesti kompuroiden heidät tiskille. Uusi viski ja Juniperille mitä nainen halusikaan.

Olisi voinut kuvitella, että Vincent oli heistä se, joka oli humalassa. Juniper ei ollut juonut itseään humalaan monesti, mutta hän epäili olevansa suorilta jaloilta -tyyppiä, vesiselvän oloinen loppuun saakka.
Tällä kertaa hän valikoi itselleen margharitan.
"Juotko mitään muuta kuin viskiä ja olutta?"

Vincent kohautti olkiaan.
”Joinhan minä sen drinkin aiemmin.” Mies muistutti.

"Mmm, no joo, sen yhden", Juniper vastasi ja otti kulauksen juomastaan.
"Mutta huomaatko, olin oikeassa."

”Ai mistä?” Vincent kohotti kulmiaan, ottaen kulauksen viskistä.

Juniper nauroi päätään pudistellen.
"Siitä, että liikuit sulavammin musiikin tahtiin! Et kompuroinut!"

”sain sinulta apua.” Viskitilkka oli kovin nopeasti jälleen juotu. Valitettavasti.

Juniper puhahti ja pyyhkäisi silmille karanneita hiuksia pois otsaltaan.
"No mutta silti, sekin lasketaan. Et kompuroinut kertaakaan."

”Tällä kertaa. Haluatko vielä kokeilla onneasi?” Se ei ehkä nyt kantaisi yhtä pitkälle.

Juniper joi loput drinkistään ja tutki Vincentiä tarkkaan, vihreät kissansilmät siristyen.
"Ehkä tyydyn vain iloitsemaan tästä voitosta."

Mies naurahti pehmeästi.
”Mitäs sitten? Vai voimmeko todeta juoneemme tarpeeksi?”

Juniper vilkaisi tyhjää lasiaan ja etsi sitten ranteestaan kelloa, turhaan.
"Mmm, ehkä. Pitää selvitä jotenkin kotiin. Saatatko?"
Kysymys sai hänet hyrisemään naurusta. Alkoholi teetti sellaista.

”Ehkä minä saatan.” Vincent totesi huvittuneena, lähtien kohti ulko-ovia. Hän hankki heille taksin, auton rattiin ei olisi asiaa.

Juniper oli ollut kaukaa viisas ja tullut sisarensa kyydillä. Della olisi varmasti hakenutkin hänet, ja varmuuden vuoksi hän laittoi tälle viestin siitä, että oli jo kotimatkalla.
"Olet herrasmies. Kun saatat kotiin saakka."

”Aina.” Vincent totesi varmana ja uhkarohkeana. Sen saattelemana taksikuski lievästi hämnentyi molempien jäädessä pois samassa osoitteessa. Hän saattoi Junin ovelle asti ja päästi naisen edeltä sisään.
”En olekaan saattanut ketään luokseni koskaan.” Mies naurahti huvittuneesti. Naiset tuntuivat aina haluavan omaan kotiinsa.

Taksikuskiparka ei ymmärtänyt, mikä kaikessa oli niin huvittavaa, ja joutui varmistamaan pariin kertaan, ettei Vincent varmasti halunnut, että hän jäisi odottamaan.
"Mm-hmm, minä olenkin rohkea nainen", Juniper huomautti, kun asteli koroissaan sisälle. Hän käännähti Vincentin puoleen ja kallisti päätään.
"Mites nyt? Käsikirjoitus ei taida kattaa tällaisia tilanteita."

Miestä nauratti Juniperin kysymys.
”En tiedä. Kämppiksenäsi saattaisin sinut huoneeseesi, toisin vettä ja särkylääkettä, ottaisin kengät jalasta ja huolehtisin.” Ehkä niin pitäisi tehdä nytkin.

Juniper kurtisti hieman kulmiaan.
"Ei", hän vastusti ja heristi hieman sormeaan.
"Me emme ole nyt kämppiksiä. Olemme treffeillä. Miten sinä tekisit silloin?"

Vincent pudotti takkinsa sohvalle ja asteli lähemmäs. Hän kietoi kädet naisen ympärille.
”Näin.” Hän totesi ja nojautui painamaan suudelman tuon huulille.
”... ja noin. Mieluusti useamman kerran.”

Juniper kuvitteli, että se oli ollut vitsi. Tai ainakin hän oli melko varma, että kuvitellut sen olleen vitsi.
Itse asiassa hän ei ollut niin varma asiasta.
Joten hän kietoi toisen kätensä Vincentin niskalle ja veti tämän mukaan uuteen suudelmaan.

Pitkä mies nojautui suudelmaan mielellään, antaen sen pitkittyä. Siinä hän ei ainakaan ollut ihan niin toivoton kuin kävelemisessä.

Ei ollenkaan niin toivoton.
"Mmh, meille vai teille..?" Juniper kysyi, kun oli pakko vetää henkeä.

Vincent virnisti huulia vasten.
”Kummalla on siistimpi huone?”

Juniper ei vastannut heti, vaan jatkoi suudelmaa siitä, mihin se oli jäänyt. Ajatukset kohisivat, tai ehkä sittenkin leijuivat.
"Minulla."

”Teille siis.” Mies naurahti huvittuneena. Hän ei yllättynyt vastauksesta.

"Mm-hmm."
Juniper työnsi Vincentin päättäväisesti liikkeelle kohti huonettaan.

Mies peruutti huonetta kohti, miettimättä sen enempää oliko se viisasta. Alkoholi vaikutti myös hänen aivoissaan.

Juniper oli ylpeä siitä, ettei Vincent kompuroinut omiin jalkoihinsa peruuttaessaan. Hän nykäisi oven auki ja työnsi miehen sisään, seurasi tätä ja veti mukaan uuteen suudelmaan. Samalla kädet alkoivat jo riisua tältä paitaa.

Mutta sen jälkeen senkin edestä. Ehkä ongelma oli vain etenemisessä? Vincentin sormet hakivat mekon vetoketjua. Turha mekko.

Turha mekko, jonka vetoketju jäi jumiin.
"Äh, odota... Coc oen…"
Juniper taivutti kättään niskansa taakse, mutta luovutti nopeasti ja ojensi kätensä päänsä yläpuolelle.
"Sen saa yläkautta, autatko..."
Hän tunsi olonsa hämmästyttävän kärsimättömäksi. Pitkä kuiva kausi.

Se ei ollut heidän työssään kovin harvinaista. Vincent veti mekon sulavasti pois Junin yltä, nojautuen suutelemaan naisen kaulaa. Tuo todella oli kaunis.

Juniper ehtisi myöhemmin tarkistaa, ettei vuori ollut rikkoutunut vetoketjun väliin, tai mitään muutakaan peruuttamatonta vahinkoa päässyt tapahtumaan. Nyt kaulalle painuvat huulet saivat hänet kikattamaan, mutta siitä huolimatta hän kallisti päätään niin, että kaula oli paremmin esillä.
Tämä ei ollut vieras hevosrekka. Hänhän oli kotona.

He olivat tosisan molemmat kotona, jos tarkkoja oltiin. Vincent koettu houkutella naista syliinsä, ihan vain jotta voisi kantaa tuon ne pari askelta. Ei ehkä paras idea.

Jopa humalaisena Juniper saattoi nähdä mielessään kuvan, jossa syliin nostaminen päättyisi siihen, että he olisivat molemmat lattialla, mahdollisesti pää tai jokin muu ruumiinosa auki ja verta vuotaen. Hän päätti pelata varman päälle, ja nykäisi miehen mukaansa sängylle.

Se oli ihan todenmukainen mielikuva, Juniperia ei saattanut syyttää siitä. Hän kaatui sängylle naisen mukana, hapuillen auki tuon rintaliivejä. Turhat.

Liivit, jotka Vincent niin päättäväisesti riisui, taisivat olla Juniperin ainoat liivit, jotka eivät olleet urheilumallia, ja jotka toivat muuten melko vaatimattomaan poveen hieman täytettä. Hän oli ostanut ne veljensä häihin, ja uskonut, ettei liiveille olisi juuri käyttöä myöhemmin.
Ainakaan ne eivät olleet aivan samaa sarjaa sukkahousujen alta kuultavien alushousujen kanssa. Hän ei ollut suunnitellut riisuutuvansa treffikumppaninsa läsnäollessa.

Se oli toisaalta, tavallaa, lohdullista. Juniper ei ollut tietänyt menevästä ulos hänen kanssaan, joten, tuo ei ollut ajatellut riisuvansa toisenkaan kanssa. Nekin saivat kyllä lähteä ja hän taisi olla kämppikselleen sukkahousut velkaa.

Sukkahousut olivat olleet halvat, ja Della oli kurtistellut niille kulmiaan. Sellaiset sukkahousut, joihin sisaren mukaan tulisi silmäpako alta aikayksikön.
Nyt toinen reisiosa oli yhtä silmäpakoa. Mutta sellaista sattui.
Juniper potki samassa kiireessä kengät jaloistaan ja tarttui sitten Vincentin housuihin, alkaen avata niitä.

Vincent naurahti käheästi, hamuten Juniperin kaulaa, solisluita ja ihoa ylipäätään. Miten hän ei ollut ennen katsonut kämppistään niin? Hän polkaisi housunsa pois, valuen suudelmineen alemmas, kyselemättä sen enempää.

Aina, kun huulet hipaisivat oikeaa kohtaa kehossa, Juniper hyrisi naurusta. Hän todella kutisi helposti, monesta paikasta. Korvista, kaulalta, kyljistä, vatsalta...
Huokaisten hiljaa hän hamusi otetta Vincentin hiuksista.

Ainakin vaaleissa kiharoissa oli mistä ottaa kiinni. Mies ei antanut sen otteen kyllä häiritä itseään.

Vaaleista kiharoista sai oikein hyvän otteen, jos ei nyt ihan ohjasotetta sentään.
Juniper hyrisi taas hiljaisesta naurusta.
"Kutittaa..."

Silloin hänen oli pakko keskeyttää.
"Kutittaa?" Vincent naurahti ja suukotti Junin reittä.
"Minä kuvittelin että sen pitäisi olla parempaa kuin kutina."

Joku olisi saattanut jopa loukkaantua siitä, kuinka paljon Juniper nauroi ottaen huomioon, että he olivat sängyssä. Mutta hän ei tarkoittanut sitä millään pahalla, hänen ajatuksensa olivat vain hyvin keveitä.
"Vinnie, en sanonut, ettei se olisi tuntunut hyvältä..." hän vetosi.

Vincent ei ollut mies herkkänahkaisimmasta päästä. Vetoomus sai tuon naurahtamaan käheästi ja jatkamaan tekemisiään.

Ja hyvä niin. Vaikka ei Juniperkaan kauaa ehtinyt enää nauraa, kun huomattavasti kutinaa voimakkaammat tunteet veivät hänet mukanaan.
Täytyi vain toivoa, ettei hän vahingossa potkaisisi Vincentiä päähän. Se olisi ollut onnetonta.

Ei edes potkua päähän, vain polvi ohimoon kevyesti. Vincent painoi suukon vatsalle ja rinnoille, välittämättä siitä että kutisi.

Onneksi Juniperin avut olivat lempeitä ja huomaamattomia hevosenkin selässä, Vincent-parka ei kellahtanut pienen kopauksen seurauksena tajuttomana maahan.
Se olisi hieman rikkonut tunnelmaa.
Juniperin hengitys kulki edelleen tiheänä.
"Missä olet... tuollaistakin oppinut..."

Se olisi ollut kieltämättä kiusallinen päätös.
"Siellä sun täällä." Vincent mutisi huvittuneena ja näykkäisi kokeillen Juniperin rintaa. Koska miksi ei?

Juniper vingahti hiljaa.
"Vai siellä sun... täällä", hän toisi, ja etsi uudelleen otteen Vincentin hiuksista.
"Nyt ainakin tiedät, mistä kutisen... Kun mietit."

Vincent naurahti käheästi ja pudisteli päätään huvittuneena.
"Mmm'hm, niin taidan tietää." Mies ei myöskään tuntunut tajuavan että suudelmat iholla kutittivat.

Jostain syystä se, ettei Vincent tajunnut, oli uskomattoman hellyttävää. Ehkä Juniper oli vain pahemmassa humalassa, kuin edes itse ymmärsi.
"Mmm. Onko sinulla kumeja..?"

Vincentin piti pohtia hetki.
".... On!" Oli jopa. Tällä kertaa, aina ei tosiaan ollut.

Juniper oli jo ehtinyt etsiä pikkuista käsilaukkuaan, jonka oli tainnut unohtaa jonnekin huoneensa ovensuun tienoille.
"... Ovatko ne huoneessasi?" hän jatkoi.

"Missä muuallakaan?" Vincent naurahti ja nousi seisomaan. Onneksi heillä ei ollut muita asuintovereita.

"Olisit voinut ottaa mukaan", Juniper muistutti ja kohottautui kyynärpäänsä varaan.
"Ei tarvitse hakea, minulla on. Jos tuot vain käsilaukun..."

Vincent naurahti ja otti muutaman askeleen. Noin kuuden askeleen aikana hän kompuroi neljästi ja pääsi sängylle ehjänä, ojentaen Junille tuon käsilaukkua.

Noustessaan sängylle istumaan Juniper onnitteli itseään hyvästä päätöksestä vetää mies aiemmin sängylle sen sijaan, että olisi antautunut tämän kanniskeltavaksi.
Hän napsautti pienen käsilaukkunsa auki ja etsi hetken, ennen kuin löysi kukkakuvioisen lompakon. Hän napsautti sen auki ja poimi esiin pari rapisevaa pakettia.
"Millainen saisi olla..?"

"... Tavallinen?" Vincent kohautti olkiaan. Oliko Junilla niitä erilaisia?
"Vai millaisia sinulla oikein on? Pimeässä hohtavia?" Ehkä molemmat olivat vähän hiprakassa.

Se sai Juniperin hihittämään.
"Coc oen, en minä tiedä", hän puhahti, ja hapuili kohti yöpöydän lamppua sytyttääkseen sen.
"Sisko antoi nämä, tuon lompakon ja kaikki. Meillä ollaan vähän hysteerisiä ehkäisystä..."

"Ironista." Vincent totesi ja siristi silmiään lampulle. Valo ei tuntunut mukavalta.
"Hei, näitä taisin ostaa..." Sellainen mahdollisimman tavallinen ja viaton.

Juniper kohotti hieman kulmiaan.
"Ironista? Mikä niin?"
Hän ujutti loput rapinapakkaukset takaisin siroon lompakkoon ja sysäsi sen käsilaukkuunsa, joka sai unohtua lattialle.
"Laitatko sinä vai laitanko minä?"

"Teitä on kuitenkin aika monta."Vincent totesi hymähtäen. Ei hän pahalla, mutta noita oli.
"Sinä, minulla on paha karma rikkoa ne.."

"Höh, me olemme sivistyneesti avioliitossa syntyneitä", Juniper huomautti. Jopa Sawnie, vaikka siinä olikin tainnut tulla hieman kiire, niin kuin hänen vanhemmat sisaruksensa olivat hieman myöhemmällä iällä tajunneet.
"Mutta sisko sai lapsen kahdeksantoistavuotiaana, sen jälkeen."
Hän repäisi pakkauksen näppärästi auki.
"No niin, ei hohda pimeässä!"

Vincentiä alkoi väkisin naurattaa naisen voitonriemu.
”Johtuuko siitä että täällä on valot?”

Se sai Juniperinkin hyrisemään naurusta.
"Ehkä. Katsotaan..."
Hän kurotti sammuttamaan yöpöydän lampun.

Se ei loistanut.
”En siis tunne itseäni jedisoturiksi.” Mies naurahti käheästi ja painui aavistuksen malttamattomana Juniperin ylle.

Juniperista tuntui, että hän oli kadottanut täysin kykynsä olla kikattamatta.
"Hyvä. En haluaisi ajatella valomiekkaa..."
Hän kietoi jalkansa miehen ympärille ja kätensä tämän niskalle, ja lause sai jäädä kesken. Ei sillä ollut enää väliä.

Ei se tosiaan ehkä ollut romanttisin ajatus. Vincent keskittyi sen myötä ennemmin suutelemaan Juniperia kovin kiihkeästi, samalla naisen nautintoa kädellä varmistellen.

Ei, ei varsinkaan valomiekan ajatteleminen väärässä paikassa.
Onneksi Juniper ei kyennyt keskittymään ajatuksiinsa niin tarkkaan, muutoin hän olisi saattanut alkaa nauraa aivan väärässä kohtaa.
Ainakaan heillä ei ollut kämppiksiä, jotka olisivat häiriintyneet pienestä kolinasta.

Se oli luojan kiitos että he asuivat kaksin. Vincent olisi voinut nautinnon voittaessa kierähtää kyljelleen, mutta sen sijaan hän huolehti ett Juniper nauttisi myös nyt.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun Juniperin vartalo jännittyi hetkeksi kuin jousi, naapurit olisivat todennäköisesti alkaneet hakata seinää. Ainakin ne raukat, joilla olisi seuraavana päivänä töitä.
Hetken hän vain makasi hengästyneenä, ja alkoi sitten taas hyristä naurusta.
"Vinnie…"

Mies oli nyt kierähtänyt naisen viereen. Hän kohotti kulmaansa huvittuneena, heittäen suojauksen roskiin.
”Kerro, Juni?”

Siinäkin mielessä oli hyvä, että he asuivat kahden. Ei kysymyksiä roskisten sisällöstä.
Juniper käännähti raukeana kyljelleen, kasvot Vincentiin päin.
"Ei mitään. Teki vain hyvää."

Mies nyökkäsi huvittuneena ja kiskoi peittoa Junin päälle.
”Minä taidan mennä kuorsaamaan omalle puolelleni?”

Juniperin olo oli miellyttävän raukea.
"Voit sinä siihenkin jäädä", hän huomautti, silittäen Vincentin rintakehää.

”Ai voin?” Mies totesi kiusoitellen.
”Ehkä sitten jään. ” omaan huoneeseeb oli ainakin viisi metriä.

Ja kaksi ovea.
Oikeastaan olisi pitänyt nousta, käydä suihkussa, pestä meikit ja olla järkevä.
Mutta sen sijaan Juniper kietoi käsivartensa paremmin Vincentin ympärille ja ujutti jalkansa lomittain miehen jalkojen kanssa.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
Jar of hearts
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: